– Puutarhatyöt ja ruohonleikkuu ovat hyviä hyötyliikunnan muotoja, liikunnanohjaaja korostaa. JUULIA KORKIAKANGAS 6 Puheenaiheet Tammisen tilalla puhaltavat uudet tuulet 8 Elämänmeno Puisen Arsi Harjun teki Tauno Uusikangas 10 Elämänmeno Pentti Syrjäpalo tarinoi Rautaruukista historiikin 2 Keskustele ”Aion korjata nimivirheet ja huomauttaa niistä hamaan tappiin asti.” Juulia Korkiakangas. Raahen liikuntapalveluiden liikunnanohjaaja Iina Kiiskinen piti keskiviikkona kaikille avointa kahvakuulatuntia. IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 5 1 8 17 Urheilu Ulos liikkumaan . KESÄKUUTA 2023 60 . Hän muistuttaa, että matkat kannattaa liikkua mahdollisuuksien mukaan kävellen tai pyörällä. Raahen Seutu raahenseutu.fi PERJANTAINA 16
Kuiva ja kuuma ilma tekevät maastopaloista herkästi leviäviä ja vaikeasti sammutettavia. Kun ei väärällä nimellä löydy sähköpostiani, laittavat he yleensä toimituksemme yhteiseen postiin, että ”en löytänyt Julia Korkiakosken sähköpostia”. Mielestäni se on vähintäänkin kohteliasta varmistaa ihmisen nimi, jos nimeä ollaan kirjoittamassa johonkin: etenkin, jos olet itsekin toimittaja. TÄNÄÄN Aurinko nousee: 2.36 Aurinko laskee: 0.10 Nimet: Päivi, Päivikki, Päivä Miete: Ottamalla muut huomioon lapsesi pääsevät elämässä pitemmälle kuin millään yliopistotutkinnolla. Sam Ewing Sana: Palatkaa minun luokseni, niin minä palaan teidän luoksenne, sanoo Herra Sebaot. Juulia vääntyy yleensä Juliaksi ja Korkiakangas joko Korkiakoskeksi tai Korkeakankaaksi. Osaisitko kirjoittaa sen oikein kuulemasi perusteella oikein. Kolean kevään ja alkukesän jälkeen auringosta on lupa iloita, mutta samalla pitää muistaa vallitseva kuivuus, jonka takia maastopalojen riski on nyt korkea. Siitä saattaisi tosin tulla sanomista isän puolen suvulta. 16:26 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 2.35 Aurinko laskee: 0.12 Nimet: Tapio Miete: Loppujen lopuksi me päätämme muistetaanko meidät siitä, mitä meille tapahtui, vai siitä, mitä me teimme asialle. Vie aikaa ja rahaa liikaa. Ilmastomuutoksen takia olemme uudessa tilanteessa, jossa sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. JUULIA KORKIAKANGAS juulia.korkiakangas@raahenseutu.fi Nimien sietämätön vaikeus KOLUMNI Junalippujen hinnat pitäisi olla sellaiset, että se edistää julkisen liikenteen käyttöä. Toimituksemme kirjoitusohjelmista sanottakoon sen verran, että jokainen toimittaja kirjoittaa juttuihinsa itse oman nimensä, eli omissa jutuissani nimi on tietysti aina oikein. Eknath Easwaran Sana: Herra avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen. Ps. Ei oo varaa. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys. (67%) En aio, se on liian kallista. Ihan tavallinen suomalainen nimi aiheuttaa hirveän paljon haasteita ja sen takia harmaita hiuksia minulle. Niinpä, kun ei sen nimistä toimittajaa täällä ole. Ehdotin jopa it-tuelle, että voisiko sähköpostistani pudottaa sukunimen pois: se vähentäisi nimivirheitä ainakin 50 prosenttia. Toisena vaihtoehtona olen miettinyt vähintäänkin sukunimeni vaihtamista äitini tyttönimeen. Autolla menen pohjoiseen. Perustetaan me Juuliat nimiyhdistys, ja vaaditaan nimemme kalentereihin. Kasvavat metsät hidastavat hiilidioksidin kertymistä ilmakehään. Liekö tämä vastaus nimiongelmiini. Juhannuksena grillailijoiden onkin syytä olla normaaliakin huolellisempana. 49:17–18 HUOMENNA Aurinko nousee: 2.35 Aurinko laskee: 0.11 Nimet: Urho Miete: Onnelliseksi tulemisessa olennaista on tajuta, että joidenkin asioiden pitää vain antaa olla. 1:3 K aivattu lämmin kesäsää on vihdoin saapunut ja suotuisat ilmat näyttäisivät jatkuvan myös juhannuksen yli. 18:20 TIISTAINA Aurinko nousee: 2.34 Aurinko laskee: 0.13 Nimet: Into Miete: Kova työ paljastaa ihmisen luonteen: jotkut nostavat hihansa, jotkut nostavat nenänsä ja jotkut eivät nosta yhtikäs mitään. Vikahan ei ole minussa itsessäni, sillä pyrin aina painottamaan, että etunimessäni on kaksi u-kirjainta ja kyllä, sukunimeni kirjoitetaan ja sanotaan murteella. Juttukeikalla saatan huikata haastateltavalle, että heitätkö lisätiedot sähköpostiini. Toimittajan työ on siitä erityislaatuista, että toimittajan oma nimi on isossa roolissa. Kyllä aion, se kuuluu kesälomaan. Nimi on luontainen osa toimittajan brändiä, josta paljon nykyään puhutaan. Siitä enemmän toisella kerralla. Ps. (25%) Minulla ei ole kesälomaa. Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan. Pitää tehä kahta työtä, jotta saa perheelle evästä ja laskut maksettua. Toivoisin oman nimeni saavan näkyvyyttä ja jäävän mieleen. päivä nimipäiväänsä viettävät Julia, Julius, Janna, Juliaana, Janni ja Juuli. KESÄKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 16.6.2023 Viikon nettigallup: Aiotko matkustaa kesällä kotimaassa. Tähän väliin shokkiuutinen: harva osaa. Aion korjata nimivirheet ja huomauttaa niistä hamaan tappiin asti. Junassa voi lukea ja käydä kahvilla tai syömässä ravintolavaunussa. Eläkeläisenä kuljen junalla, voin valita halvemmat liput. Huhtikuun 12. Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” Matt. Huolestuttava esimerkki löytyy Kanadasta, jossa toukokuussa alkaneet metsäpalot ovat polttaneet maastoa jo kymmenien tuhansien neliökilometrien alalta. Matkustamme kesällä myös omalla autolla. Hyvin käytetty aika on sitä, että viet päätökseen sen minkä olet aloittanut. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Eipä arvanneet vanhempani nimeä lapselle annettaessa, että millainen jokapäiväinen haaste lapselle nimestä tulee. Tällä viikolla eri puolilla Suomea on syttynyt jo kymmeniä maastopaloja. Puhalluttaa jo nyt. Kuluvan alkukesän kaltainen kuivuus toistuu todennäköisesti entistä useammin. Nimivirheitä on perusteltu muun muassa kiireellä ja sillä, että kollegani luuli oikeasti, että olen kirjoittanut oman nimeni väärin. Marian Wright Edelman Sana: Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta. Tuoreessa muistissa on Kalajoen Rautiossa heinäkuussa 2021 syttynyt suuri metsäpalo, jonka sytyttämissyytä puntaroidaan parhaillaan Rovaniemen hovioikeuden käsittelyssä. Luulin, että hän vitsailee. Toki Suomessa yhtenäiset metsäalat ovat pienempiä ja valvonta on tehokasta. Meilläkin on metsissä palokuormaa. En lennä kotimaan sisällä.. Junalippujen kalliin hinnan vuoksi perhe matkustaa edullisemmin autolla, eikä junalla pääse joka paikkaan. Sillä samalla murteella, jota itsekin puhun. Oma auto tulee edullisemmaksi usean henkilön matkustaessa yhdessä. Ihana kesäsää tuo palovaaran . Niitä ei kärsi polttaa huolimattomuuden takia. Olen kolmatta kesää tässä lehdessä työskentelevä, urani alkuvaiheessa oleva journalisti, joten etenkin tässä vaiheessa koen vähintäänkin oikeudekseni, että nimeni on asiayhteyksissä oikein. Asia on ihan toinen, kun (saman konsernin) toimittaja yrittää saada nimeni kirjaimet oikeaan järjestykseen. Liian monimutkaista alkaa vaihtaa kulkupeliä matkalla. Kuljen mieluiten junalla, koska se on helppo ja miellyttävä tapa matkustaa. Juna on miellyttävä tapa matkustaa mutta kyllä hinnat koitan katsoa tarkkaan. Pieni eläke ei anna liikoja matkustella. Randy Milholland Sana: Jeesus sanoo: ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” Luuk. Suomen metsät muodostavat erittäin tärkeän hiilinielun. Ei riitä, että ryntäilet ympäriinsä, aloitat kaikenlaista ja olet koko ajan kiireinen. (8%) Ääniä yhteensä 75. Sisäministeriön pelastusylitarkastaja Rami Ruuska totesi Ylelle, että samantyyppisen ilmaston ja puuston takia samanlainen palo olisi mahdollinen myös Suomessa, jos oikein huonosti kävisi. Onpa Suomen tämänhetkistä kuivuutta verrattu Välimeren maiden kuiviin kesäkuukausiin. Sak. Kiitos bussiyhteyksistä Vihantiin. Juha Vuorinen Sana: Jeesus sanoi: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa. PERJANTAINA 16. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI F yysistä lehteä tai näköislehteä lukevat näkevät nimeni tuossa kuvani alapuolella. 19:10 MAANANTAINA Aurinko nousee: 2.34 Aurinko laskee: 0.13 Nimet: Siiri Miete: Ei toimeliaisuus ole mikään saavutus
Keskustalaiset aluevaltuutetut ovat tyytyväisiä, että Rannikon asukkaiden antama palaute on otettu tosissaan. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Heidän päänsä on aivan ymmällä, kun kouluistakin on otettu Jumalan sana pois. Hän on tehnyt Raahea tunnetuksi maailmalla tuossa asussa ja hyvin se sopii Kekkosellekin. KESÄKUUTA 2023 . Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Peruste oli selkeä tai sitten ei: Mutterikioski oli ja on vieläkin purkulistalla. MIELIPIDE Voi meitä suomalaisia, mille tielle olemme harhautuneet! Viime aikoina on uutisoitu muun muassa seuraavia asioita, etten sanoisi peräti kauheuksia. Kuva: Eija Silvola INGO Ja tämä kaikki vaan yhden keikan ja yhden biisin artistin vuoksi. Sote-palvelujen saanti omassa kaupunginosakeskuksessa on myös elinvoimakysymys. Upealla paikalla oleva kioski oli ja on remontin tarpeessa kun se oli täkäläiseen tyyliin jätetty homehtumaan niille sijoilleen. PERJANTAINA 16. p.044 089 5450 Asiantuntevaapalveluajo 50 vuotta p.(08) 222 944 iltaisin,p.040 549 1825 kukkatilaukset,p.(08) 222 943. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. saakka. Ei ole tämän ajan lapsilla elämä helppoa. Tällä pyritään kieltämään hoidot, jotka tähtäävät seksuaalivähemmistöjen eheytymiseen. 4. Alakoululaisetkin joutuvat itse päättämään mikä on oikein ja mikä Jumalan tahdon vastaista. VERKOSTA TARJOUKSEN MYÖS MEILTÄ Tarjouspyynnöt: myynti.raahe@raahenrengasjalaite.. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. eheytyshoitoaloite on edennyt eduskuntaan. toukokuuta uutisoitiin, että Rovaniemellä on 4 ihmistä kuollut huumeisiin. Siksi kivijalka-sote-keskuksilla on tärkeä rooli terveyspalvelujen tuottajina. Niistä kävi vahvasti ilmi pelko, että palvelut karkaavat kauemmaksi ja palveluverkko harvenee. Pittää muistaa kahtua eri suuntaan, jos sattuu ohi ajaan, piti häpäistä Kekkonenki sillä pelleasulla. Tomaatti raaka, räksä kypsä. Opettajilla ei kristillisiä kouluja lukuun ottamatta, ole enää oikeutta opettaa näistä asioita Raamatun mukaisesti.Nyt meillä suomalaisilla on viimeinkin aika avata silmämme ja herätä unesta, johon tämä ajan henki on monet vaivuttanut mukaan lukien päättäjät. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). HANNU MATTILA Voi meitä harhautuneita MIELIPIDE Rannikon keskustalaiset aluevaltuutetut iloitsevat Pohteen aluehallituksen ilmoituksesta puoltaa Rannikon pienten soteasemien toiminnan jatkumista. Tuohon voinee sanoa, että kylläpä on asia ilmaistu ”poikkitieteellisesti”. Käärijän vanhemmat tapasivat Raahessa. Ottakaa siitä kuvia ja tehkää postikortteja. Vastuista en tiedä mutta on syytä kysyä josko Pikkulahden uimaranta saisi viimeinkin pari penkkiä. TARJOUKSEN MYÖS MEILTÄ Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.. Tulevaisuudessa palveluja voidaan tuoda asukkaiden käyttöön uusilla tavoilla, esimerkiksi liikkuvina tai digitaalisina palveluina. RENKAAT JA VANTEET MONIPUOLISESTA VALIKOIMASTA RASKAAT RENKAAT 050 3694 940 ma-pe 8.00-17.00 la 9.00-14.00 Raahe (08) 211 7122, 050 369 4998 Ahertajankatu 3, 92160 Saloinen Fillarista pillariin Kirkkokatu 25,Raahe korhosenkukkatalo.com • Kaikki hautausjärjestelytedullisestija luottamuksella • Kattavatietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt jamonipuolinentuotevalikoima • Hautakivet,kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässähautakivinäyttely luonnollisen kokoisillakivillä Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. Aluevaltuutetut pitävät hyvänä aluehallituksen päätöstä puoltaa sote-toiminnan jatkumista Himangan ja Vihannin kaltaisissa useamman tuhannen asukkaan keskittymissä. www.raahenrengasjalaite.. TV7:ssä sanottiin osuvasti, että osa tämän päivän medioista toimii vihollisen äänenä. HANNA-LEENA MATTILA, MIIKA HEIKKILÄ, ESA LEHTO, PEKKA POUKKULA Sote-keskuksilla on tärkeä tehtävä LUKIJAN KUVA Lähiruokaa parhaimillaan. Tsemppiä PattU:lle loppukauden peleihin! Taannoin avasin keskustelun Mutterikioskin avaamisesta mökkiasukkaiden, paikallisten ja turistien iloksi. Viime vuosina olen käynyt katsomassa pelejä Sotkamossa lähinnä vain silloin kun vastassa on PattU. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallitus on käynyt läpi palautetta suunnitelmasta tarpeenmukaisista sosiaali-ja terveyskeskuksista Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella 2023-2025. Seikka korostuu erityisesti Siikajoenkylällä, jossa on menetetty monia palveluja viime vuosina. Hienoa seurojen välistä yhteistyötä Raahen Vesa ja Saloisten Salama! Näin sen pitää tämän kokoisella paikkakunnalla mennäkin, että kyetään tekemään yhteistyötä. 26. Vaikka olen syntyperäinen kainuulainen, niin puolustan aina PattU:a myös Sotkamon Jymyn peleissä. On meillä raahelaisilla ilon aiheet. Olisiko paikka jäätelökioskille ja myös kahvikipsalle, joka olisi iltaisin avoinna. Silloinen tekninen johtaja totesi, että kaupunki ei ota osaa kunnostukseen mutta kyllä ilomielin perii vuokraa jos joku uskaltaa yrittää. www.raahenrengasjalaite.. Suunnitelma lähti kuntien lausuttavaksi huhtikuussa, ja sitä oli mahdollista kommentoida 17.5. Aluevaltuutetuista on tärkeää kehittää monipuolista palvelujen verkostoa, jossa tunnistetaan eri asiakasryhmien tarpeet ja jossa palveluketjut toimivat. Kaverilla on siis taustaa sieltä. kesäkuuta television pääuutisissa kerrottiin, että ns. Vuosia sitten ne oli ”lumiaura” ajanut päreiksi eikä uusia ole sen koommin näkynyt. Samoin ilmoitettiin, että miehen kanssa asuvalle Pekka Haavistolle on muodostettu valitsijayhdistys ensi vuoden presidentinvaaleja varten. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Vaikka olen asunut jo vuodesta 2007 asti kotiseudulleni Kainuussa, niin entisenä intohimoisena PattU-fanina katson aina Ruudusta PattU:n pelit, jos vain pystyn ja tarkistan PattU:n pelin kulun live-seurannasta, jos en katso Ruutua. Aluevaltuutetut haluavat kuitenkin muistuttaa kestävän vielä vuosia, että asukkaat pystyvät hyödyntämään sähköisiä palveluja kattavasti. Aluehallituksen päätöksellä Raahessa, Siikajoella ja Kalajoella jatkavat toimintaansa myös kuntien pienet sote-asemat Vihannissa, Siikajoenkylällä ja Himangalla. Näkyy merelle asti ja on näin myös kiintopisteenä juhlistakin kottiin palaaville. Täytyy todeta, että minulla on samat ”tavat” kuin Tokkarin Antilla
Hieman yli kaksi vuotta sitten Raahen seudun kehityksen R4H2-hankkeen ohjelmajohtaja Markku Kemppainen etsi verkosta tietoja siitä, minkä kokoisia vetyhankkeita maailmalla on menossa. R4H2-hanke järjesti keskiviikkona tilaisuuden otsikolla Vihreä siirtymä edistyy. Nyt puhutaan jopa satakertaisista tehoista. PERJANTAINA 16. Hän esitteli hiljattain valmistunutta selvitystä Uuden kemianteollisuuden mahdollisuudet Pohjois-Suomessa P2X-tulokulmasta. Hänestä on selvää, että nyt meneillään olevista hankkeista kaikki eivät tule valmistumaan, mutta joukosta valikoituvat mahdollisesti kannattavat projektit. Pari vuotta sitten puhuttiin kilowateista, neljästä viidestä megawatista ja jossain oli 20 megawattia. Parissa vuodessa hankkeiden määrät ovat moninkertaistuneet ja ne ovat yhä suurempia. Valmistuksen raaka-aineiksi tarvitaan hiilidioksidia ilmasta, vetyä vedesSweco Finland Oy:n Evelina Nousiainen esitteli uuden kemianteollisuuden mahdollisuuksia Pohjois-Pohjanmaalla. LUT-YLIOPISTON verkkosivuilla viitisen vuotta sitten julkaistussa artikkelissa todetaan, että P2X-teknologiaa voidaan soveltaa synteettisten, fossiilisia korvaavien polttoaineiden valmistukseen. Raahessa käytiin läpi keskiviikkona sitä, mitä vihreässä siirtymässä tällä hetkellä tapahtuu ja pohdittiin, milloin jotain konkreettista alkaa tapahtua.. KESÄKUUTA 2023 MIKKO MÄÄTTÄ Vetytalous on ottanut viime vuosina pitkiä harppauksia eteenpäin. Merkkiyhdistelmä P2X tarkoittaa sähköstä tuotteeksi ratkaisuja. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Vetytalous ottaa nyt pitkiä askeleita . Yhtenä puhujana oli Sweco Finlandin asiantuntija Eveliina Nousiainen
R4H2 – Reactions for Hydrogen. Investointeja tehdään pitkälti tarpeen mukaan. Alkoi syyskuussa 2021 ja päättyy tämän vuoden kesäkuun lopussa. Valmistukseen käytetään aurinkosähköä tai tuulisähköä. Asia varmistui, kun Pohteen aluehallitus päätti asiasta seminaarimatkan yhteydessä pitämässään kokouksessa. Verkostokumppaneita olivat BusinessOulu ja Oulun yliopisto. KAUPUNGIN ja seudun kehittymisen kannalta kutkuttava tilanne on, että mitään ei ole tällä hetkellä varmaa. Hankebudjetti oli lähes 200 000 euroa, josta EAKR:n ja valtion rahoitusosuus oli noin 140 000 euroa. Stipendien hakijoina voivat olla korkea-asteen opiskelijat tai vuosittain määriteltävät erityisammattiosaajat. Sosiaalipalvelut ovat tähän saakka olleet yleensä erillään terveyskeskuspalveluista, mutta jatkossa ne toimivat pääsääntöisesti samoissa tiloissa terveydenhuollon vartaanottopalveluiden kanssa. Lopputuotteita voivat olla esimerkiksi metaani, metanoli tai ammoniakki. Suomen kestävän kasvun ohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on nostaa Suomi maailman kärkimaaksi vetyja kiertotaloudessa. Päätöksessä on kyse sotekeskusten ja sote-yksiköiden määrästä ja määrittelystä vuosina 2023–2025. Raahen seudun kehityksen johtaja Pasi Pitkänen antoi valistuneen arvionsa, että vuonna 2030 todennäköisesti tapahtuu yhtä sun toista. PERJANTAINA 16. . Tilaisuuden lopuksi yleisöstä kysyttiin, kuinka monta vuotta täytyy odottaa, että jotain konkreettista alkaa tapahtua. Juhlarahastosta kolme stipendiä Porvarija Kauppakoulun Juhlarahaston stipendit myönnettiin kolmelle laadukkaalle lopputyölle. Stipendit myönnetään rahaston tuotoista, jotka olivat viime vuonna 4,2 prosenttia. Kaikkien sote-yksiköiden kohdalla lähdetään hänen mukaansa miettimään liikkuvien ja digitaalisten palvelujen lisäämistä. MIKÄ HANKE. Juhlarahastoa hallinnoi erillinen hoitokunta, jonka jäsenet edustavat Raahen Kauppaoppilaitoksen Stipendirahastoa, Raahen Kauppakamariosastoa, Raahen Yrittäjiä ja Raahen seudun kehitystä. Selvityksen johtopäätöksissä todetaan, että alkuvaiheessa synteettisten polttoaineiden tuotanto ja käyttö tulee sijoittumaan sinne, missä hiilidioksidia on saatavilla ja missä on logistisia solmukohtia. Juhlarahaston pääomaa on pystytty kasvattamaan hiljakseen vuosittain. Yritysten omien investointien lisäksi Pohjois-Pohjanmaan kunnilla ja kaupungeilla on tärkeä rooli siinä, kuinka hyvin he saavat houkuteltua alueelle uusia teollisuus ja energiantuotannon investointeja, selvityksessä todetaan. Juhlarahasto kuuluu osaksi Raahen Kauppaopiston Stipendirahastoa, jonka muita rahastoja ovat Raahen Porvarija Kauppakoulun historialliset stipendirahastot sekä Raahen kauppakamarirahasto. Kaikkia näitä voidaan hyödyntää myös kemianteollisuudessa. Sweco Finland Oy:n Evelina Nousiainen esitteli uuden kemianteollisuuden mahdollisuuksia Pohjois-Pohjanmaalla. SWECON selvityksessä tarkasteltiin alueen hiilidioksidilähteitä ja muun muassa perehdyttiin vedyn saatavuuteen ja soveltuviin logistisiin ratkaisuihin sekä tunnistettiin vedyn jatkojalostukseen soveltuvia teknologioita ja tuotteiden käyttökohteita. . Myös henkilöstön määrä, olemassa olevat tilat ja talouden reunaehdot määrittävät toimintaa. Kaikki stipendit olivat suuruudeltaan tuhat euroa. –?Jos SSAB päättä investoida Raaheen, vuonna 2030 pitäisi olla jo aika paljon tehdasta käynnissä. Oulun eteläisellä aloittanut digitaalinen sote-keskus laajenee vuosina 2023– 2025 koko Pohteen alueelle. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 tä tai typpeä ilmasta. Palveluvalikoimaan tulee myös muita sosiaalija terveydenhuollon palveluja. RAAHEN SEUTU Raahen Porvarija Kauppakoulun Juhlarahaston vuoden 2023 stipendihakemukset olivat rahaston historian korkeatasoisimmat. Hankkeen tavoitteeksi määriteltiin käynnistää vetyekosysteemiverkosto Pohjois-Pohjanmaalla ja kartoittaa liiketoimintamahdollisuuksia liittyen vetytalouden eri osa-alueisiin. –?Pohjois-Pohjanmaan alueella on paljon teollisuusyrityksiä ja tärkeitä logistisia pisteitä, kuten Oulu ja Raahe, joista molemmista löytyy myös satamat. –?Arvioinnin kohteena olleissa yksiköissäkin on jatkossa palveluja. . . Ylitalo-Katajiston mukaan palveluverkostoa väistämättä uudistetaan, kun sosiaalija terveyspalveluja sovitetaan yhteen ja otetaan kaikki resurssit käyttöön. MIRJA NIEMITALO Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sote-keskukset säilyvät niillä paikkakunnilla, jotka olivat mukana jo soteluonnoksessa eli myös Raahessa, Pyhäjoella ja Siikajoella. Sen takia me tämäntyyppisiä tilaisuuksia järjestetäänkin, Pasi Pitkänen sanoi. Tänä keväänä stipendejä jaettiin kolme. Samoin käytännössä ilman muutoksia sote-yksikköinä jatkavat myös Vihanti Raahessa ja Siikajoen kylä Siikajoella. . . Pohde päätti sotekeskuksista ja -yksiköistä DIGITAALINEN SOTE-KESKUS LAAJENEE . –?Pääasia on, että palveluja on tarjolla, vaikka muodot vaihtelevat. Erinomaiset hakemukset tulivat viideltä eri korkeakoululta. MIKKO MÄÄTTÄ Tuulivoimalla tuotetulla sähköllä on tärkeä rooli vetytaloudessa ja vihreässä siirtymässä.. . SELVITYKSESSÄ huomioidaan myös se, että täällä on merkittäviä vetyyn liittyviä hankkeita, kuten SSAB:n fossiilivapaan teräksen tuotanto. Sote-järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajiston mukaan lausuntopalautteet on otettu huomioon aluehallituksen hyväksymässä esityksessä. Palvelut eivät Ylitalo-Katajiston mukaan katoa, eikä katvealueita synny, vaan palveluja tuodaan lähelle uusilla keinoilla. Hankkeeseen osallistuivat Haapavesi-Siikalatvan seutukunta, Kalajoen kaupunki (yhdessä Merijärven ja Alavieskan kuntien kanssa), Oulaisten kaupunki, Ylivieskan kaupunki, Sievin kunta, Limingan kunta ja Naturpolis Oy (Kuusamo ja Taivalkoski). Myös merkittävät tuulivoiman lisäyssuunnitelmat ovat kilpailuvaltti, selvityksessä todetaan. . –?Kun kuulimme tämänkin iltapäivän settiä, valtavasti on tulossa ja hereillä pitää olla. KESÄKUUTA 2023 . Juhlarahastolla tuetaan eri koulutusja tieteenalojen opiskelijoiden soveltuvia lopputöitä sekä työssäoppimista ja projektitöitä, jotka kohdistuvat Raahen seutukuntaan. Ne saivat Tommi Brusin, Oulun Yliopisto, tekniikan ala; Jari Tukiainen, OAMK, tekniikan ala, ja Tino Pikkarainen, OAMK, liiketalous.
Sukupolvi vaihtuu tilalla uuteen . REETTA SALMELA Tiistaina iltapäivällä raahelainen lintuharrastaja Raija Korhonen huomasi pyöräreissullaan hautovan kyhmyjoutsenen, jonka kaulaan oli takertunut uistin. Operaatio saatiin kuitenkin hoidettua nopeasti pienistä vastusteluista huolimatta ja joutsen palasi pesälleen pian operaation päätyttyä. Jos tulevaisuus näyttää vihreää valoa esimerkiksi toiminnan laajentamiselle, niin sitten laajennetaan, mutta juuri nyt tilanne näyttää hyvältä tällä tavalla. SUURIMMAKSI muutokseksi yrittäjyydessä Anna on kokenut sen, että puhelin pirisee lähes taukoamatta. KESÄKUUTA 2023 REETTA SALMELA Agrologiksi itsensä opiskellut Anna Tamminen on tiennyt aina haluavansa jatkaa vanhempiensa, Tuomo ja Riitta Tammisen jalanjäljissä. Operaatio oli nopeasti ohitse ja lintu pääsi vapauteen. –?Se on hyvä, että saa aina neuvoja, kun vain tarvitsee. PERJANTAINA 16. En usko, että tulee kovin näkymäänkään. –?Olen ihan lapsesta asti halunnut omistaa tilan. –?Tämä on ollut todella mukavaa ja oikeastaan myös melko rentoa. –?Mitään suurempia suunnitelmia muutoksista ei juuri nyt ole. UISTIN oli päätynyt joutseneen kiinni luultavasti siten, että se oli jäänyt kalastajalla kiinni pesän viereiseen kaislikkoon. Anna Tamminen on ostanut itselleen puolet vanhempiensa tilasta. –?Olen tehnyt kotona töitä koko elämäni, joten sillä tavalla tämä ei ole minulle mitenkään kovin suuri muutos. Tämän innostuneen veijarin nimi on Kirpakka. –?Uskon, että maitoja lihatuotteiden tarve ei tule mitenkään suuremmin vähentymään, eikä ruokavalioiden aiheuttamat muutokset ole kyllä menekissä ainakaan vielä näkynyt. ALUKSI joutsen hieman vastusteli, mutta se saatiin nopeasti huputettua, eikä operaation suorittamiseen tarvinnut puudutusaineita, sillä emon onneksi uistin ei ollut kovin syvällä. Operaatioon ryhdyttiin. Eläinlääkäri arvioi joutsenen tilan ja päätyi siihen tulokseen, että uistin on parasta poistaa, sillä se olisi saattanut hankaloittaa lentämistä. Yrittäjäksi alkaminen on ollut Annalle melko helppoa, koska hänen vanhempansa ovat tilan arjessa vielä aktiivisesti mukana. –?Sieltä sain todella paljon hyvää kokemusta ja arvokkaita oppeja, joita voin varmasti hyödyntää nyt yrittäjänä. TILAN tulevaisuus näyttää Annan mukaan valoisalta. –?Katsoin sitä ensin kalaksi, mutta sitten kiikareiden ja kameran läpi katsottuna tajusin, että sillähän on uistin kiinni kaulassa, Korhonen kertoo. Laitumille pääsy on lehmille juhlan aihe. Nuoren yrittäjän arki on maistunut Annalle. Hetken aikaa rannassa uiskenneltuaan hämmentynyt joutsen palasi takaisin hautomispuuhiin. Pesällä sitä odotti viisi munaa. Lintuharrastajat haluavatkin muistuttaa, että kalastaessa olisi tärkeää ottaa huomioon myös ympärillä olevat linnut, sillä irtonaiset uistimet usein päätyvät satuttamaan niitä. Kasvisja vegaaniruokavalion lisääntyminen ei Annan mukaan ole näkynyt tilallisen elämässä. Tila työllistää tällä hetkellä kaksi työntekijää, joista toinen suorittaa tilalla työharjoittelua ja toinen on kesätöissä. Pidän siitä, että saa itse valita työn tahdin. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Hän soitti asiasta viranomaisille ja pelastusoperaatio, johon osallistui eläinlääkäri ja kolme poliisia, aikataulutettiin keskiviikolle puoleen päivään. Tilalla on Annan mukaan tällä hetkellä 77 lehmää. Aiempaa työkokemusta kotona työskentelyn lisäksi Annalla on esimerkiksi neljän vuoden työurasta Lukelta, eli Luonnonvarakeskukselta. Joutseneen tarttunut uistin aiheutti poliisioperaation Joutsen pyrki puolustamaan pesäänsä. Tämä haave kävi toteen vuodenvaihteessa, kun hän osti vanhemmiltaan puolet Arkkukarissa sijaitsevasta Tammisen tilasta. REETTA SALMELA. Tammisen tila tuottaa pääasiassa maitoa, mutta Anna kertoo, että jopa 80 prosenttia Suomen lihantuotannosta syntyy maidontuotannon sivutuotteena. Tilan puoliksi omistava Anna Tamminen tunnistaa tilan lähes 80 lehmää ulkonäöstä ja muistaa myös näiden nimet. Toki sen verran, että olen täällä nyt täysipäiväisesti töissä. Hän on nauttinut yrittäjänä toimimisesta. –?Täytyy totutella siihen, että kaikki soittavat nyt esimerkiksi ongelmatilanteiden tullessa minulle, eivätkä isälle, hän naurahtaa
Parien määrä on vähentynyt. Kallioinen Joel Kasperi, Kalliokoski Helmi Aurora, Kananen Niko Mikael, Kankaanpää Maiju Annika, Karvonen Vellamo Lyyti Aurora, Karvonen Vilhelmiina Linnea, Kastell Oili Leea Susanna, Kerttula Jenni Johanna. Susireviirejä oli maaliskuussa arviolta 59–64. –?Mikäli ilmaston lämpenemisen myötä laji yleistyy PohjoisPohjanmaalla, se voi luoda potentiaalia susien kannan kasvulle, Kojola kertoo. Yksilömäärä on kasvanut noin seitsemällä prosentilla ja perhelaumojen määrä noin 14 prosentilla maaliskuun 2022 tilanteeseen verrattuna. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 Tilan puoliksi omistava Anna Tamminen tunnistaa tilan lähes 80 lehmää ulkonäöstä ja muistaa myös näiden nimet. KANTA-ARVIO kuvaa maaliskuun tilannetta, jolloin susien määrä on pienimmillään ennen pentujen syntymää huhti-toukokuussa. Maakunnan suurin susilauma on Pyhäjoella Maakunnan suurin susilauma löytyy Pyhäjoelta. Susien kokonaisyksilömäärään lasketaan laumaja parireviireillä asuvat sudet, reviirien ulkopuolella elävät yksilöt ja puolet rajareviirien yksilöistä. Susien yksilömäärän kasvua selittää se, että pentuja on syntynyt ja susia selviytynyt maaliskuuhun 2023 asti elossa enemmän kuin susia on siihen mennessä kuollut, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta. –?Pakko pihalla ei ole olla, kaikki eivät siellä viihdy. Erityisen elinvoimainen kanta on Lounais-Suomessa, jossa valkohäntäpeuroja riittää susien ravinnoksi. Ilpo Kojolan mukaan valkohäntäpeuran leviäminen pohjoisen suuntaan on pitkälti ihmisten käsissä. Lomu Mitro Mauno Hermanni, Lukkarila Aappo Ensio, Lukkarila Onni Matias, Luukkonen Aino Sofia, Länsikallio Anniina Anna Aurora. Kaikki eivät tosin olleet lämpimästä kesäpäivästä yhtä vakuuttuneita ja varsinkin uusimmat tulokkaat kävivät pihalla vain kunniakierroksen verran ja painelivat samoilla vauhdeilla takaisin sisälle. Oulun riistakeskuksen alueella kaadettiin elokuusta 2022 ja maaliskuuhun 2023 vahinkoperusteisesti 24 sutta. Susireviirillä tarkoitetaan aluetta, jota asuttaa joko susilauma tai pari. KESÄKUUTA 2023 . REETTA SALMELA Tammisen tilalla oli keskiviikkona vilinää ja melskettä, kun lähes 80-päinen lauma pääsi paistattelemaan auringossa ensi kertaa tälle kesää. Pohjois-Pohjanmaalla liikkuu neljä perhelaumaa, kaksi paria sekä yksi jonka status on epäselvä. Raahen lukioon valittiin 107 uutta opiskelijaa REETTA SALMELA EVELIINA SORVARI/ARKISTO. Majanen Hugo Alvar, Mehtola Milko Samuli, Muiruri Daniel Nikodemus, Mykkänen Anni Josefiina, Myllymäki Neea Aurora, Myllynen Mia Meri-Tuulia, Mäkelä Helmiina Katariina, Määttä Ella Aleksandra. Lauri Aamu Olga Olivia, Lehtelä Eevert Oskari, Leinonen Johannes Hugo Arvid, Leinonen Nelli Julia Aurora, Lepistö Alvari Iivo Eevertti. Koskela Aino Martta Hannele, Koutonen Kukka-Maria, Kovalenko Lilianna, Kurtti Konsta Tuomas, Kurttila Silja Eveliina, Kuusikko Kiia Katariina, Käkelä AnniInkeri, Kärkinen Melinda Marketta, Lahti Aada Emilia. Ahola Fanni Lotta Margareetta, Asplund Ester Kristina, Elfving Kasperi Eero Tapani, Ervasti Emilia Laura Maria, Eskola Aapo Johannes, Fingerroos Sara Kristiina, Grekula Ville Matti, Haarala Olli-Petteri, Hakala Aukusti Juhani, Hallanaro Iida Linnea, Hammar Sara Aleksandra, Hekkala Vanamo Karelia, Hilli Neea Maria, Hyväri Otto Veikka Olavi, Hämäläinen Laura Emma Sofia, Hämäläinen Samuli Aleksanteri, Ilmakangas Veeti Valtteri, Jounila Jemina Daniela, Kallio Jalmari Juhani Henrikki. Tällä hetkellä valkohäntäpeuroja on harvassa Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi yksi kuoli liikenneonnettomuudessa ja kaksi ammuttiin poliisin päätöksellä. –?Parien määrän väheneminen ja perhelaumojen määrän kasvu johtuu pitkälti siitä, että parit ovat saaneet vuosi sitten pentuja ja muodostaneet laumoja. Kuvassa susilauma Pyhäjoella viime heinäkuussa. Osa kuitenkin on siellä koko ajan ja käy ainoastaan lypsyllä sisällä, kertoo tilan puoliksi omistava Anna Tamminen. Savela Seelia Armiida, Savela Tyyne Amalia, Sikkilä Aamos Aleksi, Sippala Anni Sofia, Siu H’Khiang, Sliden Sirianna Marjatta, Sorvari Veera Maaria, Suttisiri Pathawee, Syrjäpalo Hannes Väinö Antero, Taskila Kalle Verneri. Alla nimensä julkaisuluvan antaneiden nimet. –?Paras aika päästää lehmät pellolle on silloin, kun nurmi on kasvanut, jotta syötävää riittää, Tamminen sanoo. Susia oli todennäköisesti 291–331 yksilöä maaliskuussa 2023. Katso videot innokkaista lehmistä kesälaitumella Raahen Seudun verkosta ja someista. Määttä Miika Petrus, Nauha Anni Eeva, Nauha Iida Liisa, Nauha Niina Annikki, Niskanen Inga-Lotta Adalmiina. Pohjois-Pohjanmaalla reviirejä on arviolta yhdeksän, joiden lisäksi yksi reviiri on osin Pohjois-Savon alueella. Lehmiä on näkynyt pelloilla jo jonkun aikaa, Tammisilla ne pääsivät pihalle keskiviikkona. Keränen Iines Aino Aurora, Keskitalo Solja Elli Sofia, Kinnunen Elias Jouko Juhana, Kivelä Alina Sini Matleena, Korvela Sampo Lauri Eemeli. Lämpimällä säällä lehmät hakeutuvat usein varjoon lepäämään, mutta keskiviikon helle ei pidätellyt innokkaita laiduntajia. Arkistokuva RAAHEN SEUTU Kevään yhteishaussa Raahen lukioon valittiin 107 uutta opiskelijaa. Ovet avattiin hieman ennen puolta päivää ja lauma pääsi ryminällä pihalle. Rankinen Veera Tuulia, Rautakoski Aino Olivia, Rautakoski Sanni Inkeri, Rönkkömäki Mikael Ville Valtteri, Saarenpää Henna Elisa Annikki, Saarilampi Noora Emilia, Salmela Atte Egil, Salo Atro Olavi, Sarviranta Peppi Lotta. Lehmät loikkivat laitumille MARKUS LESKINEN Susien määrä on kasvanut hieman Luonnonvarakeskuksen (Luke) suden kanta-arvion mukaan. Selkeästi isoin lauma maakunnassa on Pyhäjoella, jossa on noin 10 suden lauma. Nuorala Eevert Antti, Paakkonen Sara Emilia, Paananen Aaro Viljami, Paloniemi Aada Helmiina, Peteri Matias Valtteri, Pietiläinen Eeli Aukusti, Piippo Kira Kristiina, Pikkarainen Aapo Samuel, Pulkkanen Joona Antti Nikolai, Puskala Linda Aurora, Pyhtilä Joni Eemil. Tuomaala Hilda Elisabeth, Tähjä Penjami Heikki Olavi, Vierola Senni Aurelia, Visuri Neea Petra Emilia, Vähä Veikka Johannes. PERJANTAINA 16. SUOMEN sisällä susikanta painottuu edelleen Länsi-Suomeen
Puukolla puuhun veistetty elämä . –?Minä nyt viime vuonna tämän tein. Muistathan sinä. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Farmi Suomi -sarjaa katsottuaan Uusikangas veisteli pehtoori Terho Häkkisen. Painonnostaja Kangasniemi voitti olympiakultaa vuoden 1968 kesäolympialaisissa. –?Täällä on Kaarlo Kangasniemi. Puolisonsa kuoleman jälkeen Uusikangas muutti Raaheen kerrostaloon. Vaikka hahmoja on lähetetty paljon maailmalle, on hänellä niitä kotonaankin tallella vitriinillinen.. Jos hän ei olisi lahjoittanut lukuisia pois, hahmoja olisi vielä enemmän. Samanlainen musta parta on sekä esikuvalla että puisella versiolla. Urheilijat ovat kokoelmassa hyvin edustettuina. PERJANTAINA 16. KESÄKUUTA 2023 MIKKO MÄÄTTÄ Harvalla on samanlaista vitriiniä kuin raahelaisella Tauno Uusikankaalla. Malleina ovat olleet muun muassa Arsi Harju, Juha Mieto ja Matti Nykänen. Uusikankaan työstettäväksi ovat Tauno Uusikangas on vuollut paljon urheilijoita. Moni hahmo on tuttu televisiosta. Marita Taavitsainen osallistui Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan ja putosi jo alkuvaiheessa pois. Tauno Uusikangas on veistänyt näkemäänsä ja kokemaansa puuhun. KANGASNIEMI onkin viimeisimpiä Uusikankaan tekemiä hahmoja. Hänen tanssinsa jatkuu veistetyssä muodossa. Siikajoella Saarikosken kylällä asuessaan hänellä oli verstas autotallissa keittiön seinän takana. Talonyhtiössä ei ole puutöille sopivaa tilaa. Lasiovien takana on kymmenittäin Uusikankaan itse puusta puukolla vuolemia hahmoja. Käsissään hänellä on Matti Nykänen ja Arsi Harju
Kotiin tultuaan hän meni heti autotalliin, piirsi näkemänsä ensin malliksi ja alkoi töihin. Puutyökuvaelman vieressä oleva metso on vielä kesken. –?Minä panin tälle väliaikaisesti kumiteräsaappaat jalkaan. –?Jos ei pane ylös, joku kahtoo, että mikä tuo on. MIKKO MÄÄTTÄ Yhteishaussa opiskelemaan valittuja Koulutuskeskus Braheen sekä Pyhäjoen ja Siikajoen lukioon opiskelemaan valittiin seuraavat henkilöt. Kaikkiaan Uusikangas teki samanlaisia kelloja viisitoista peräkkäin. Vuolemalla kumiteräsaappaan tyyliin jalat hän pystyi kokeilemaan, kuinka lintu pysyy pystyssä. –?Kun minä viisikymmentä täytin, ostivat Pattijoelta Pihlajakosken Hannekselta tämän kellon. Paavolan, Ruukin, Vihannin tai Rantsilan markkinoilla hän saattoi nähdä jotain mielenkiintoista. KESÄKUUTA 2023 . Olohuoneen pöydällä ajetaan hevosella puuta. RUUKIN LUONTOJA HEVOSKESKUS: HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTO: Asukas Siirisofia, Kenttä Marissa, Kolvanki Kasmira, Korhonen Anni, Mertala Tessa, Mikkonen Jade, Pukari Eedit, Säävälä Ninni. Niitä on Helsingissä ja Turussa. –?Meitä oli kuusi veljestä ja isä seitsemäs. Pyhäjoen lukio Annala Max Lucas, Haikola Janika Jenny Eveliina, Hartikka Ellen Sofia, Helaakoski Ainoliina Siiri Inkeri, Hourula Paavo Akseli Valtteri, Impola Sara Eija Irene, Isojärvi Frida, Jukkola Aada Wilhelmiina, Kaikkonen Aada Katariina, Keränen Neela Adele, Kinnunen Aleksi Juhani, Koskela Riina Maria Helmiina, Kotajärvi Eemi Johannes, Kotikangas Kaapo Frans Aaron, Krank Aapo Iisakki, Kujala Aada Fanni Sofia, Mattila Aada Ellinoora, Niemelä Juho Heikki Johannes, Nikula Arttu Sakari, Nikula Perttu Valtteri. Siikajoen lukio Karsikas Tinja, Kinnunen Pekka, Kärkkäinen Urho, Lehtiharju Essi, Mehtälä Aksel, Parfentieva Maria, Storlöpare Sara, Tanskala Rami, Terho Eevi, Vikki Sanna.. Pieni hahmo puukuorman päällä on Uusikangas itse. RAKENNUSALAN PERUSTUTKINTO: Kälkäinen Veeti, Lämsä Eerik, Mehtälä Fong, Mäntylä Oskari, Paloniemi Liinus, Perttula Eerik, Saarenpää Jasu, Seppänen Paavo, Väyrynen Miika. Kellotaulun numerot hän teki katajasta. PUHTAUSJA KIINTEISTÖPALVELUALAN PERUSTUTKINTO: Niemelä Uuno, Rinne Pauli. –?Sitä piti silloin heti ruveta töihin, kun pystyi. Vasemmalla on hanuristi Vili Vesterinen. SEINÄLLÄ on puusta tehty kello. PERJANTAINA 16. TALOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO: Alanko Jukka, Ervasti Lauri, Hartikka Konsta, Koistinen Frans, Koivukangas Kimi, Kuivas Thepparat, Kuorilehto Aapo, Lumiaho Kalle, Mehtälä Aaron, Myllylä Aapo. PALVELUALAT: HIUSJA KAUNEUDENHOITOALAN PERUSTUTKINTO: Holopainen Alina, Hummastenniemi Emma, Kurikka Anni, Laituri Milla, Niemelä Iina, Ohtamaa Peppi, Räihä Kiia, Temonen Iida. Juha Miedolla on tietysti musta parta. Kaikkiin töihinsä Uusikangas on kirjoittanut vuosiluvun ja mallina toimineen henkilön. Kahden viikon päästä hän oli tehnyt yhden velimiehelle. Tauno Uusikangas on vuollut paljon urheilijoita. Koulutuskeskus Brahe TEKNIIKAN ALAT: AJONEUVOALAN PERUSTUTKINTO: Haho Hannes, Hukka Joona, Kanasaari Roope, Karhumaa Riku, Keskitalo Jesse, Koskelaine Tuomas, Kovalenko Igor, Laurila Jimi, Orava Frans-Peter, Paakkari Erika, Pistemaa Miikka, Pitkänen Janne, Silvennoinen Veikka, Väyrynen Samuel. Nuorempi veli on takana valmiina purkamaan kuormaa. Pellikka Teemu, Pitkälä Veeti, Riihijärvi Niko, Salmela Ilari, Saukko Nuutti, Seppälä Arttu, Siniluoto Vili, Turpeinen Niko. RAVINTOLAJA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO: Galvan Escobar Lucia, Hanhisuanto Riina, Honkamäki Niklas, Joensuu Ella, Kari Jaakko, Lahti Aino, Lehvonen Konsta, Pihlajakoski Moona, Rebhi Aïcha. Minä olin jo viidentoista vanhana tukkimetsässä hevosmiehenä. MEDIAKESKUS LYBECKER: MEDIAALAN JA KUVALLISEN ILMAISUN PERUSTUTKINTO, KUVALLISEN ILMAISUN OSAAMISALA: Alaraappana Heta, Eskola Milla, Hautakoski Sini-Helmi, Hirvonen Matilda, Hiukka Roosa, Jyrylä Maija, Khalukhoev Ilyas, Kiviniemi Annika, Kontio Vilmiina, Konttila Vilja, Kultalahti Luca, Kuzminskaia Anastasiia, Kärnä Jonathan, Matero Kia, Latikka Aino, Martin Anni, Myllylahti Minka, Niemelä Lukas, Ojala Anna, Paavola Santtu, Parttimaa Heidi, Sillanpää Laura, Suorsa Kiia, Tolonen Jenni, Viitanen Nella, Vuori Sofia, Zhukovskaia Kira, Äijälä Jenny-Reeta. LABORATORIOALAN PERUSTUTKINTO: Raudaskoski Niko. TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO: Myllymäki Hilda, Tervo Taika. Tytöillä molemmilla. Verokarhulla on pitkä kaula, jotta se ylettyy kurkistamaan ihmisten ikkunoista sisään ja katsomaan, olisiko sisällä mitään ulosmitattavaa. SÄHKÖJA AUTOMAATIOALAN PERUSTUTKINTO: Ahola Aslak, Alaaho Kaapo, Hilli Leevi, Karhumaa Joona, Karppinen Kalle, Kursu Atte, Liias Aleks, Länkinen Niklas, Mustonen Jasper, Nikula Kaapo, Olsen Juuso, Oravisjärvi Enni, Parkkinen Roope, Similä Vilho, Sirén Tommi, Träff Arttu, Ylikulju Veeti. Käsissään hänellä on Matti Nykänen ja Arsi Harju. MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO: Harjapää Jarkko, Lumiaho Jaakko, Muotio Sara, Palosaari Topias, Äijälä Miisa. Oikeassa oli. Hakkuut olivat valtion metsässä Lestijärven ja Reisjärven rajalla. Sille pitäisi tehdä sulat. LOGISTIIKAN PERUSTUTKINTO: Dullovi Behar, Haapakangas Jino, Harju Jaakko, Hyväri Theo, Juusola Andreas, Kalliokoski Juho, Kamutta Viljami, Koskela Joa, Kotila Emma, Laitinen Rasmus, Lapinoja Niko, Loponen Eetu, Martikkala Tatu, Niemi Viivi, Niskasaari Aapo, Nordström Jere, Valkonen Maini, Valtokari Jone. KONEJA TUOTANTOTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO: Eteläaho Aaro, Haukiputo Anssi, Heikkilä Miro, Häli Roni, Hämäläinen Aaro, Immonen Eetu, Kallio Tuukka, Kari Veeti, Koskela Veeti, Kuokkanen Eetu, Kurtti Jimi, Laitala Veeti, Lohi Joakim, Martikkala Julius, Möttönen Oskari, Nikola Topias, Nikula Tuomas, Nuutinen Juho,Nylander Frans, Palosaari Aapo, Patanen Roosa, Peltomaa Justus, Pitkälä Luukas, Risto Veeti, Saari Jesse, Salin Sampo, Saukko Mikael, Takalo Anssi, Ylisirniö Kasperi, Äijälä Niilas. Mukana oli toki myös hirveän riski toiseksi vanhin veli, joka lähti mukaan, että kuorma saadaan purettua nopeasti. Hannes oli sanonut niille, että uskotteko vaan muutaman viikon päästä Taunolla on samanlainen, kun se saa mallin. Myös markkinat olivat ideoita antavia tilaisuuksia. Oikarinen Kaisla Marketta, Ojala Anni Emilia Irene, Ojaniemi Wilma Terttu Lyydia, Pehkonen Sonja Heidi Marika, Peltoniemi Jadelia Rania, Pisilä Pihla Rauha Sofia, Rantanen Eemeli, Salmela Oskari Sarpola Viivi Maria Henriika, Soronen Matteus Aale Benjamin, Suni Mika Johannes, Suonvieri Heini Tuula Marianne, Tilja Viivi Aino Marjatta. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 päätyneet myös esimerkiksi entisen kotikunnan, Siikajoen, asukkaat. Hän on veistellyt myös muistojaan. MEDIA-ALAN JA KUVALLISEN ILMAISUN PERUSTUTKINTO, AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN OSAAMISALA: Hintikka Pieta, Kastelli Nooa, Klemetti Tuukka, Myllymäki Erica, Nissilä Krista, Nurmi Susan, Paavola Erika, Puskala Emilia, Rehula Noora, Riepula Eveliina, Sombutnivej Punnarood, Suomäki Amanda, Tuovinen Mira, Ylikoski Nella. –?Aina sellaista erikoista. Keskellä laulaa Remu Aaltonen. –?Niitä on kahdella velimiehellä Ruotsissa ja siskolla on. Jälkikäteen ei aina muista, milloin minkäkin veistoksen on tehnyt
–Olen ollut Rautaruukilla niin monessa paikassa töissä ja niin pitkään, että olen kuullut ja nähnyt paljon. Leiri oli ollut jälleen omanlaisensa ja nyt tuntui, että pääsimme ryhmäytymisessä eteenpäin vasta viimeisinä päivinä. Tämän miettiminen on nyt työn alla. PENTTI SYRJÄPALO . . Jumalalta voin pyytää viisautta ja ymmärrystä kohdata tämä ongelma ja ratkaista se. He ryhmäytyivät viikon aikana yhdeksi, kun yhtä pyysit koko, lauma meni ja teki, ilossa suin. Leirimme alkoi koleana kesäkuun päivänä ja tunnelmat olivat jännittyneitä ja väsyneitä. Uusimman teoksen Rautaruukki, maamme terästäjä julkaisutilaisuus pidettiin keskiviikkona 14. Olen lukenut niin muiden kirjoittamia tehdasta käsitteleviä teoksia kuin omianikin, koska eihän niiden sisältöä voi muistaa niitä lukematta. . Silloin kun työskentelin viestinnässä, vierailin kaikissa tehtaan toimipaikoissa. Rukoilemaan ja laulamaan, kuuntelemaan ja keskustelemaan. TeoksesTarinoita tehtaasta ja sen ihmisistä . Tässä teoksessa kahlataan Rautaruukin historiaa läpi aina yhtiön perustusvuosista lähtien tähän päivään, kun edessä siintää siirtyminen vihreään teräkseen. Minulle tuli suru, olin pettynyt itseeni ja suunnitelmiini, koska se uskon ja Jumalan meille toivoma ilo puuttui, eikä sitä montaa kertaa tavoitettu koko leirin aikana. –Onhan tähänkin kirjaan saanut tehdä paljon taustatyötä. Pentti Syrjäpalo on nähnyt Rautaruukilla työskentelemiensä vuosien aikana sen verran paljon, että kokemuksista syntyi uusi kirja. –Tulevat tapahtumat eivät ole enää minun hallussani, joten siihen on hyvä lopettaa. KESÄKUUTA 2023 VIIKONLOPUKSI SÄDE KOKKONIEMI E ilen hyvästelin tyhjenneen leirikeskuksen, kuten monet kerrat ennenkin, mutta tällä kertaa tuli todella haikea mieli. KIRJAN kansien väliin mahtuu tarinoita niin Rautaruukin aikaisista työntekijöistä kuin nykyään SSAB:lla vaikuttavista henkilöistä. Teos kertoo Rautaruukin vaiheista Syrjäpalon näkökulmista ja kokemuksista käsin.. Olimme vakavan asian äärellä. Maanantai toi jo uuden koulun ja opettajat, eikä siinä vielä riittävästi muutosta, vaan ympäristökin muuttui kohtuullisen ankeaksi leirielämäksi. Syrjäpalo haluaa painottaa, että kyseessä on täysin omasta näkökulmasta kirjoitettu teos, ei yhtiön virallinen historiikki. Nauraa, itkeä ja iloita, koska usko ja Jumala ovat ilon lähteitä, ei ryppyotsaista paahtamista ja ulkoläksyä, vaan vapauttavaa luottamusta johdatukseen ja Jumalaan. Juuri tuollaisina tahtoisin rippikouluryhmänkin näkyvän ja kuuluvan, iloisena ja äänekkäänäkin, ihan torumiseen saakka. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . –Gorbatšovin olen tavannut kerran ja Urho Kekkosen monta kertaa. Olimme kerääntyneet oppimaan ja opettamaan uskosta. Nykyään hän asuu vaimonsa kanssa Paavolassa. Saada aikaan ilmapiiri, joka rohkaisee tulemaan huoneesta ja sieltä omasta roolista ulos, heittäytyä leikkiin ja peliin täydellä sydämellä. Alussa ja lopussa on leirikeskus autio VILMA LEHTO –Tarinoitahan olisi ollut vaikka kahdeksi kirjaksi asti! Syrjäpalo nauraa. Miten tehdä Jumalasta tutustumisen arvoinen ja mahdollisuuksien lähde. kesäkuuta. –No Rautaruukkihan oli maailman paras työpaikka, joten pitihän siitä kirja tehdä, Syrjäpalo sanoo. MISTÄ idea tällaisen teoksen tuottamiseen sitten lähti. Rohkeutta elää ja olla juuri sinä, olet juuri sellainen kuin Jumala on sinut luonut, suuri ihme. Silloin hän oli juuri päättänyt toisen kirjoittamisurakan, sillä Pulkkilan putkitehtaan historiaa käsittelevä teos oli valmis. Pääosassa ovat kuitenkin entiset tehtaan työntekijät. Väsyneitä siksi, että koulun loppumisesta oli yksi vuorokausi. Oli opittava nopealla aikataululla sietämään toisten ihmisten läheisyyttä ja yksityisyyden vähäisyyttä. Onneksi ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, jonain päivinä jopa santsipullakin. SYRJÄPALO aloitti teoksen parissa puurtamisen noin pari vuotta sitten. . ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps.139:14) Muistutukseksi meille jokaiselle. Siihen eivät naurunkikatukset kuuluneet, saati pomppimiset. Kirjoittanut parisenkymmentä teosta, kuten historiikkeja, runokirjoja ja kronikoita. Ilosta hyppiviä nuoria paikalla ei näkynyt, saati riemun kiljahduksia kuultu. Syntynyt Kestilässä mutta asunut pitkät pätkät Raahessa. Pentti Syrjäpalo selailee uusinta teostaan nimeltä Rautaruukki, maamme terästäjä. Lisäksi monet entiset rautaruukkilaiset pyysivät Syrjäpaloa kirjoittamaan kirjan aiheesta. Tuttuja ja tarinoita on kertynyt väistämättä. Omakohtaisuus teoksessa näkyykin, sillä esimerkiksi valokuvat on pääsääntöisesti Syrjäpalon omista kuvakansioista. Mahtuupa mukaan myös muutama terästehtaasta inspiraationsa saanut runokin. Tämä on monelle nuorelle todella haastavaa ja aiheuttaa ahdistumista. Lisäksi kirjassa käytettyä kieltä on höystetty rikkaalla Raahen huumorilla. PERJANTAINA 16. Miten ja millä keinoin nämä nuoret saadaan tänään irti puhelimista, antamaan uusille ihmisille mahdollisuuksia ja tutustumaan uuteen avoimin mielin. Siihen Syrjäpalo kirjansa päättää. Pyytäjinä eivät olleet pelkästään raahelaiset tutut, vaan ystävät myös niiltä Rautaruukin tehtailta, jotka sijaitsivat eri puolilla Suomea ja Eurooppaa. Työskenteli Rautaruukilla useissa eri tehtävissä, kunnes päätyi tehtaan konserniviestintään lähes 20 vuodeksi. Uusi projekti oli kuitenkin helppo aloittaa, sillä teoksissa käsiteltiin osittain samoja aihepiirejä. Paitsi yksi ryhmä, nauroi jopa kyyneliin saakka. Majoittuminen monen ihmisen huoneeseen ei tuonut asiaan yhtään helpotusta. –No Rautaruukkihan oli maailman paras työpaikka, joten pitihän siitä kirja tehdä. Onpa sivujen väliin eksynyt muutama kohtaaminen kuuluisuuksienkin kanssa
Seuraavista projekteista kysyessä vastaus on kuitenkin salamyhkäinen. Urakoitsijoiden turvallisuuden parantaminen tehtaalla on yhtä tärkeää kuin SSAB:n oman henkilöstön. Vuonna 2022 LTIF-luku oli 0,25, kun se vielä vuonna 2012 oli yli 12. –Kyllä uusi idea jo muhii päässä, mutta en paljasta siitä vielä mitään, Syrjäpalo myhäilee. Esseekirjallisuuden parasta laatua edustaa Ari Hirvosen teksti Oikeus ilman vankiloita. Toisaalta taas hyvin moni onnistuu ohjaamaan ajatukset aivan uudenlaisiin suuntiin ja näkemään asiat monipuolisina. Siinä hän hyvin suorasukaisesti vaatii vankiloiden lakkauttamista. Kimmo Nuotio on rikosoikeuden professori sekä Kriminologian ja oikeuspoliittisen instituutin johtaja Helsingin yliopistossa. LTIF tarkoittaa poissaoloon johtaneiden tapaturmien taajuutta, eli sellaisten onnettomuuksien lukumäärää miljoonaa työtuntia kohden, jotka johtivat vähintään yhden päivän poissaoloon. Gaudeamus. Jehovan todistajien suurtapahtumat palaavat Jehovan todistajat käynnistävät jälleen tapahtumaorganisaationsa koronapandemian jäkeen. Paikalle odotetaan jopa 2?500 läsnäolijaa kunakin päivänä. KIRJAT Esko Yli-Hemminki, Sakari Melander ja Kimmo Nuotio (toim.): Rikoksen ja rangaistuksen filosofia. Raahen seutukunnasta Jehovan todistajat matkustavat konventtiin, joka pidetään Ouluhallissa 23.–25. Silloin jäämme muistelemaan menneitä aikoja. Sekin on aihe, jota on lähestytty monesta vinkkelistä. Maallikkona kirjoittajien osaamista ja tietoa on mahdoton lähteä arvioimaan, mutta todettakoon, että kaikki kirjoittajat eivät esitä asiaansa kovin vetävästi. Työmatkoilla luodut ystävyyssuhteet ovat jääneet elämään. Monet kirjan artikkeleista ovat suositeltavaa luettavaa niille, joiden mielestä vankilarangaistukset estävät uudet rikokset. 543 sivua. Tällä abolitionismiksi nimetyllä ajattelusuunnalla on yllättävän pitkä historia. Sekä hoitoa vaatineiden että poissaoloon johtaneiden tapaturmien määrä on laskenut noin 2?500 henkilöä työllistävällä Raahen tehtaalla viime vuosina merkittävästi. Pentti Syrjäpalo selailee uusinta teostaan nimeltä Rautaruukki, maamme terästäjä. Ennakoivaa turvallisuustyötä tehdään tehtaalla esimerkiksi arvioimalla riskejä ja vaaroja, sekä tekemällä turvallisuushavainnointia ja turvakierroksia. Raahen tehtaalla vuosi ilman vakavia tapaturmia SSAB:n Raahen tehtaan henkilöstö on kesäkuussa työskennellyt vuoden ilman poissaoloon johtanutta tapaturmaa. . Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue pyytää kuitenkin soittamaan omaan neuvolaan ja varaamaan ajan jodin noutamista varten. Raahen tehtaalla on käytössä korvaava työ, mikä tarkoittaa sitä, että työterveyslääkäri arvioi voiko tapaturmassa loukkaantunut henkilö tehdä korvaavaa työtä. SYRJÄPALO on viihtynyt kynä kädessä lapsuutensa päiväkirjan kirjoittelusta lähtien, eikä harrastus ole selvästi loppumassa lähivuosina. Rikoksen ja rangaistuksen filosofia on ulkoisesti jämäkkä ja sisällöllisesti tymäkkä teos. Vuosi ilman poissaoloon johtaneita tapaturmia on edellyttänyt myös puuttumista ja välittämistä, ja ennen kaikkea myönteistä asennetta turvallisuuteen ja sen parantamiseen, sanoo tehtaanjohtaja Jarkko Matkala tiedotteessa. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 11 ta pääsee lukemaan esimerkiksi siitä, kuinka Helge Haavisto oli Syrjäpalon hiihtokaveri, sekä siitä, kuinka Toivo Härkösen kanssa jaettiin sama mökkitie Paavolassa. Näin hyvinvointialue tietää varata oikean määrän joditabletteja, eivätkä mahdolliset kysyjät jää ilman tuotetta. Jutussa kerrottiin, että mikäli neuvolakäynneissä on pitkä väli, on tabletteja mahdollista hakea omasta neuvolasta ilman ajanvarausta. Sakari Melander on rikosoikeuden professori Helsingin yliopistossa. Poissaoloon johtaneiden tapaturmien seurannassa käytettävä LTIF-luku on laskenut Raahen tehtaalla selvästi. SELVÄSTI Rautaruukilla on ollut Syrjäpaloon ja moneen muuhun lähtemätön vaikutus. Jehovan todistajien kesän konventtitapahtumia on järjestetty Suomessa jo yli sadan vuoden ajan. Artikkelikokoelmien ongelma on usein tekstien näkökulmien runsaus, tyylien kirjo sekä epätasaisuus. Jos korvaava työ katsotaan mahdolliseksi, tapaturma tilastoidaan hoitoa vaatineena tapaturmana, joka ei ole johtanut poissaoloon. Jehovan todistajien konventteja pidetään tänä kesänä Oulun lisäksi Helsingissä, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Kuopiossa. Esko Yli-Hemminki on rikosoikeuden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Kirjassa pohditaan muun muassa sitä, miten vapaa ihmisen tahto on, voiko ihminen vaikuttaa kohtaloonsa ja erityisesti sitä, mikä merkitys rangaistuksella on. Rangaistusjärjestelmä, rikokset ja rikoksiin johtavat tapahtumaketjut tarjoavat konkreettisen ja loppujen lopuksi tiukasti arkielämässä olevan pohjan filosofisten kysymysten pohdinnalle. PERJANTAINA 16. kesäkuuta. VILMA LEHTO. KESÄKUUTA 2023 . –?Olemme tehneet pitkään ennakoivaa turvallisuustyötä ja kehittyneet siinä hyvin. Joditabletin noudosta ilmoitus neuvolaan Keskiviikon Raahen Seudussa kerrottiin, että Pohde alkaa jakaa joditabletteja raskaana oleville ja alle 3-vuotiaille. Tänä vuonna pidettävien tapahtumien teema on ”Kärsivällisyys palkitaan!” –?Jokapäiväisessä elämässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja esimerkiksi ihmissuhteissa siitä on paljon hyötyä, sanoo Jehovan todistajien aluetiedottaja Matti Salavaara tiedotteessa. Raahen tehtaalla työskenteleville urakoitsijoille on sattunut vuoden sisällä aikana yksi poissaoloon johtanut tapaturma. –No Rautaruukkihan oli maailman paras työpaikka, joten pitihän siitä kirja tehdä, Syrjäpalo sanoo. MIKKO MÄÄTTÄ Pohdintoja rangaistuksen luonteesta TEOKSEN TOIMITTAJAT . –Kyllähän täällä Raahessakin vaikkapa Prismaan mennessä törmää aina johonkin rautaruukkilaiseen. . Esimerkiksi kesäisin Syrjäpalo suuntaa Baltian maihin pyöräilemään pyöräilyporukkansa kanssa eikä silloin tervehdittävistä tutuista ole puutetta. Esipuheen mukaan suomeksi ei ole julkaistu rikosoikeuden filosofiaa, mutta nyt tämä aukko on osittain paikattu
Limingassa asustelevat Konolat taas olivat matkustaneet Raaheen kesälomareissun viettoon. – Tulimme vapaapäivän kunniaksi tänne lenkkeilemään ja tarkoitus on käydä vielä jäätelöllä, tyttärensä Nean kanssa Mossea lenkittämään lähtenyt Elina Nikula mainitsee. Myös juhannukseksi povataan vastaavia lukemia. . Ilmatieteen laitos lupaa tuleville vuorokausille aurinkoista kesäsäätä sekä Raahen alueelle että laajemmin koko Suomeen. Toini ja Eino Ylitalo olivat Thompsonin rannassa matonpesussa. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . TEKSTI VILMA LEHTO // KUVAT JUULIA KORKIAKANGAS. Vihdoin kesäisempiä kelejä SÄÄ LÄHIPÄIVINÄ . . . Lämpimien ilmojen takia Ilmatieteen laitos varoittaa kuivuuden aiheuttamasta korkeasta metsäpaloriskistä. Kahdeksan kuukauden ikäinen Mosse on päässyt Pattijoelta Museonrantaan opettelemaan kaupunkilaiskoiran tavoille. Heille matonpesu tarkoittaa kesän avausta. KESÄKUUTA 2023 . Myös UV-indeksin ennustetaan olevan lähipäivinä noin viiden luokkaa eli auringolta on syytä suojautua. . Nea ja Elina Nikula olivat suuntaamassa jäätelökioskille, jossa kesätyöntekijä Henna Leinonen pyörittelee palloja asiakkaille tämän kesän. Sateen mahdollisuus on vähäinen. . . Raahessa päästiin tällä viikolla nauttimaan aurinkoisista säistä. Tulevina päivinä lämpötila pysyy Raahessa yli 20 asteen lukemissa vaihdellen 22 lämpöasteesta 25 asteeseen. PERJANTAINA 16.
Maisemat on kohdillaan ja välineet kunnossa, Eino Ylitalo sanoo.. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 13 Säästä mediahinnoista jopa -60 % Jäätävän alhaiset millit ja sekunnit Varmista kesänäkyvyys paikallisille ja turisteille. – Raahe tarjoaa paljon kesätekemistä ja on sopivan lähellä lomakohteeksi, Raahesta lähtöisin oleva Pirjo hymyilee. Hyödynnä todella edulliset mediahinnat! Mainostaja Katso hullun halvat mediapaketit kauppa.kalevamedia. Kalle ja Elias Konola ovat matkustaneet äitinsä Pirjo Konolan kanssa Limingasta Raaheen kesälomareissulle. – Kyllähän tämä Raahe antaa upeat puitteet matonpesuun. PERJANTAINA 16. KESÄKUUTA 2023 . Museonrannan jäätelökioskissa työskentelevän Henna Leinosen mukaan lämpimät kelit ovat tuoneet mukanaan tasaisen asiakasvirran. Raahessa onkin riittänyt puuhaa, sillä museot on kierretty, jäätelöä syöty sekä molemmissa mummoloissa vierailtu
Samalla kyselyllä kartoitetaan alueen kesäja talvikäyttöä kuntalaisten näkökulmasta. Siikajoella kysytään Hietamaan kehittämistoiveita Siikajoen Ruukin kylällä sijaitsevasta Hietamaan vapaa-aikakeskuksesta löytyy uimarannan lisäksi grillija nuotiopaikat, frisbeegolfrata, rantalentopallokenttä ja kuntopolku. Leikkipuiston ja parkkialueen välissä on tällä hetkellä työmaa-aita, joka tullaan korvaamaan oikealla aidalla. Leikkipuiston ja parkkialueen välissä on tällä hetkellä työmaa-aita, joka tullaan korvaamaan oikealla aidalla. kci ty m ar ke t.f i TUTKITUSTI SUOMEN PARAS ASIAKASTYYTYVÄISYYS Tarjoukset voimassa PE–SU 16.–18.6.2023 Plussa-etu -10 % Plussa-etu -21 % Ilman Plussa-korttia 3,35/kpl (16,75/kg) Ilman Plussa-korttia 3,19/kpl (18,76/kg) Ilman Plussa-korttia 1,45-1,49/kpl (24,43-27,88/kg) Palvelusta! VALIO AURA AURA SINIHOMEJUUSTOSINIHOMEJUUSTOPALA PALA 170 g (14,71) 55 .11 .VESIMELONI VESIMELONI Kokonainen, Kokonainen, Espanja KG KG PEKONI-SIPULI PEKONI-SIPULI MARINOIDUT POSSUN MARINOIDUT POSSUN ULKOFILEEPIHVIT ULKOFILEEPIHVIT Suomi KG KG KG Tuore Tuore AHVENFILEE AHVENFILEE Piehinki KG KG 29 29 95 95 Meillä savustettu! SAVUSIIKA SAVUSIIKA Perämeri KG KG 19 19 95 95 TURKINPIPPURI TURKINPIPPURI MARINOIDUT POSSUN MARINOIDUT POSSUN KASSLERPIHVIT KASSLERPIHVIT Suomi Suomi KG 99 95 95 POSSUN POSSUN RIBSIT RIBSIT Suomi KPL KPL PKT 22 99 99 Meillä tehty! KALAMESTARIN GRILLIVARTAAT GRILLIVARTAAT 2 KPL FILOS HALLOUMI HALLOUMI ORIGINAL ORIGINAL 200 g (14,95/kg) KINGIS TAI 88 KINGIS TAI 88 52-61 g (16,39-19,23/kg) Rajoitus 10 kpl / talous 99 95 95 88 95 95 33 95 95 00 99 99 KG KG 24 24 95 95 Meillä tehty! KALAMESTARIN JÄTTIKATKARAPU JÄTTIKATKARAPU SALAATTI SALAATTI. Katselmuksessa todetuista puutteista lähetetään tontin omistajalle kirjallinen kehotus, jossa annetaan määräaika korjauskehotusten täyttämiseen. Vastauksia käytetään alueen kehittämisen apuna. Samalla kyselyllä kartoitetaan alueen kesäja talvikäyttöä kuntalaisten näkökulmasta. Katselmuksessa kiinnitetään lisäksi huomioita huonoon kuntoon päästettyihin ja jopa vaaraa aiheuttaviin rakennuksiin sekä epäsiisteydellään ympäristöä rumentaviin tontteihin. klo 10–14 Herkutteluun! Plussa-etu Aihetta hymyyn! MEILTÄ SAAT AINA MYÖS Herkkuja kesäpöytään! RAAHE MA-LA 7–21, SU 10–21 Puh. Siikajoen kunta myy lisämaata Tauvosta Siikajoen kunta myy poikkeuksellisesti Tauvon Norppakujalla sijaitsevan tontin lisämaaksi viereisen tontin omistajalle. Kyselyyn voi vastata 15. Siikajoen kunta pyrkii saamaan aluetta vielä monipuolisempaan ja aktiivisempaan käyttöön. Tämä sen vuoksi, että jo ostajan hallinnassa olevan tontin rakentamista rajoittaa sitä halkova avosähkölinja. Tilaaja, hyödynnä kaikki kumppanietusi! Löydät edut Raahen Seutu -sovelluksesta tai raahenseutu.fi/kumppaniedut Tervetuloa tutustumaan opiskelupaikkaasi ti 20.6. Kauppahinnaksi ilman rakentamisvelvoitetta sovittiin 1?000 euroa. Tämä sen vuoksi, että jo ostajan hallinnassa olevan tontin rakentamista rajoittaa sitä halkova avosähkölinja. Parkkialueen mittatikut pitäisi jättää rauhaan Raahen vanhan paloaseman ja uuden Raatihuoneenleikkipuiston väliin rakennettava parkkialue valmistuu pikku hiljaa. Alueelta puuttuu vielä asfalttipäällyste ja kivireunat, istutukset sekä loput valaisimet. Parkkialueen mittatikut pitäisi jättää rauhaan Raahen vanhan paloaseman ja uuden Raatihuoneenleikkipuiston väliin rakennettava parkkialue valmistuu pikku hiljaa. klo 10–14! Tekniikan ja palvelun alat, Tervahovinkatu 2, pääaula, Raahe Parturi-kampaajat, Pekkatorin hiusja kauneushoitola, Brahenkatu 11, Raahe Luovat alat, Mediakeskus Lybecker, Sofia Lybeckerin katu 1, Raahe Luonnonvara-alat, Ruukin luontoja hevoskeskus, Sammalkankaantie 280, Ruukki tiistaina 20.6. Kuntalaisten toiveita kysellään nyt kunnan verkkosivulta löytyvällä lomakkeella, jolla voi kertoa ajatuksensa siitä, miten Hietamaasta saisi mahdollisimman eläväisen ja toimivan alueen. Tänä vuonna katselmus suunnataan erityisesti Tuomiojan, Merikylän ja Karinkannan sekä Saarikosken alueisiin, lisäksi katselmoidaan pääväylien kuntoa. Katselmuksessa kiinnitetään lisäksi huomioita huonoon kuntoon päästettyihin ja jopa vaaraa aiheuttaviin rakennuksiin sekä epäsiisteydellään ympäristöä rumentaviin tontteihin. Kauppahinnaksi ilman rakentamisvelvoitetta sovittiin 1?000 euroa. Alueelta puuttuu vielä asfalttipäällyste ja kivireunat, istutukset sekä loput valaisimet. Siikajoen kunta pyrkii saamaan aluetta vielä monipuolisempaan ja aktiivisempaan käyttöön. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 15 Siikajoella kysytään Hietamaan kehittämistoiveita Siikajoen Ruukin kylällä sijaitsevasta Hietamaan vapaa-aikakeskuksesta löytyy uimarannan lisäksi grillija nuotiopaikat, frisbeegolfrata, rantalentopallokenttä ja kuntopolku. elokuuta saakka. Katselmuksessa todetuista puutteista lähetetään tontin omistajalle kirjallinen kehotus, jossa annetaan määräaika korjauskehotusten täyttämiseen. Parkkialueen kivityöt alkavat lähiaikoina ja olisikin tärkeää, että alueelle asennetut puutikut saavat olla rauhassa paikoillaan. elokuuta saakka. Vastauksia käytetään alueen kehittämisen apuna. Siikajoen kevätkatselmus ensi maanantaina Siikajoen kunnan tekninen lautakunta pitää vuosittaisen katselmuksen tulevana maanantaina. Kyselyyn voi vastata 15. Parkkialueen kivityöt alkavat lähiaikoina ja olisikin tärkeää, että alueelle asennetut puutikut saavat olla rauhassa paikoillaan. KESÄKUUTA 2023 . Kuntalaisten toiveita kysellään nyt kunnan verkkosivulta löytyvällä lomakkeella, jolla voi kertoa ajatuksensa siitä, miten Hietamaasta saisi mahdollisimman eläväisen ja toimivan alueen. Siikajoen kevätkatselmus ensi maanantaina Siikajoen kunnan tekninen lautakunta pitää vuosittaisen katselmuksen tulevana maanantaina. 010 538 4600 Verkkokauppa avoinna 24/7 w w w. PERJANTAINA 16. Siikajoen kunta myy lisämaata Tauvosta Siikajoen kunta myy poikkeuksellisesti Tauvon Norppakujalla sijaitsevan tontin lisämaaksi viereisen tontin omistajalle. Tänä vuonna katselmus suunnataan erityisesti Tuomiojan, Merikylän ja Karinkannan sekä Saarikosken alueisiin, lisäksi katselmoidaan pääväylien kuntoa
Lähde: Taivaannaula Juhannuksena päivä on pitkä ja luonto on kauneimmillaan. Koko maassa on ollut tapana koristella rapunpielet nuorilla juhannuskoivuilla. –Kultasakaalilla kaksi takimmaista varvasanturaa on liimautunut yhteen ja se näkyy jäljessä, Kojola tietää kertoa. –Olin jättänyt huhtikuun alussa kalanperkeitä pellolle, ja ne olivat houkutelleet kultasakaalin paikalle, Hummastenniemi kertoo. Vanhan käsityksen mukaan luonnon voimat ovat tällaisina aikoina vahvimmillaan, jolloin ne voivat myös vaikuttaa eniten ihmisiin. ILIMOJA PIELLY. Puu sai seistä pihalla syksyyn, jopa seuraavaan juhannukseen. Viime lauantaina noin puoli kymmenen aikaan illalla paikalle saapui harvinainen vieras, sillä kultasakaali tallentui kameraan. . –Todennäköisesti kultasakaaleja on vain yksi tällä alueella, sanoo Olkijoen alueen petoyhdyshenkilö Teemu Pyhtilä. Erikoinen vierailija JOONAS HUMMASTENNIEMI RAAHEN SEUTU Pölyttäjien selviäminen luonnossa vaatii kykyä tunnistaa ravitsevat kukat. Ketun ja suden risteytymältä näyttävä kultasakaali on tulokaslaji eli se on saapunut Suomeen omin jaloin. –?Tutkimuksessamme merkittävintä on, että tulosten perusteella torjunta-ainepitoisuudet maatalousympäristössä voivat nousta niin korkeiksi, että ne heikentävät kimalaisten ruoanhankintakykyä, vaikka eivät niitä suoraan tappaisi, kertoo Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Lotta Kaila tiedotteessa. Juhannusaattona tuotiin pirttiin oksia ja lehviä, joilla uskottiin olevan tavallista enemmän hedelmällistä ja kukoistavaa voimaa. Luotettavia havaintoja on tehty Suomessa Kojolan mukaan yhteensä seitsemän. Ensimmäinen havainto eläimestä tehtiin Kajaanissa vuonna 2018. Suurin osa lainsäädännön asettamista rajoitteista torjunta-aineiden käytössä koskee hyönteisten torjuntaan tarkoitettuja valmisteita. Seinät koristeltiin pihlajanoksilla, Pohjois-Suomessa kukkivilla tuomenoksilla. Testissä kimalaisten piti oppia tunnistamaan kymmenen eri väriä, joista viideltä ne saivat palkitsevaa sokerivettä ja lopuilta pahanmakuista kiniinivettä. Kun kimalaiset ovat elinvoimaisia, ne varmistavat ruoanhankinnallaan useiden satokasvien, puolukan ja mustikan pölytyksen. PERJANTAINA 16. –Virossakin kanta saattaa palautua nopeasti takaisin alkuperäisiin lukemiin, sillä laji lisääntyy nopeasti, Kojola kertoo. . TÄLLÄ hetkellä Kojola ja muut yrittävät selvittää, mistä laji on tullut Suomeen. Siksi niitä on myös täällä pohjoisessa, Kojola selventää. –Pitkien matkojen vaeltaminen on lajille ominaista. Kultasakaali vieraili riistapellolla Olkijoella ja tallentui Joonas Hummastenniemen riistakameraan. . Siitä hän seurailee metsään isänsä kanssa istuttaman riistapellon vierailijakuntaa. Kooltaan se sijoittuu kyseisten eläinten välimaastoon. Täälläpäin niitä liikkuu Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojolan tietojen mukaan noin yksi tai kaksi. Puu karsittiin latvaa ja muutamaa oksaa lukuun ottamatta. Varma tunnistusmerkki on kuitenkin kultasakaalin omanlainen tassunjälki, jos se vain on jäänyt maastoon. . Ne tappavat pölyttäviä hyönteisiä pienempinä pitoisuuksina kuin esimerkiksi aineet, joilla torjutaan kasvitauteja. Virossa kultasakaaliperheitä on havaittu yhteensä 27, mutta metsästyksen myötä määrä on vähentynyt kahteenkymmeneen. Siellä nimittäin sijaitsee lähin pentuja tuottava kultasakaalikanta. Kojolan mukaan kultasakaaleista on se hyöty, että ne saalistavat supikoiria. KESÄKUUTA 2023 VILMA LEHTO Joonas Hummastenniemi on asentanut keskelle olkijokista metsää riistakameran. Suomessa laji on rauhoitettu, minkä vuoksi lajin metsästäminen on täällä kiellettyä. . –?Tutkimustulostemme perusteella Suomeen tulee perustaa torjunta-aineiden ympäristöjäämien seurantaohjelma, jotta tietäisimme, kuinka suurille jäämäpitoisuuksille pölyttäjät ja muu ympäristö altistuvat, toteaa Kaila. Hummastenniemen riistakameraan tallentunut yksilö vaikuttaisi olevan yksi ja sama. Kultasakaali tallentui viikonloppuna Olkijoella sijaitsevaan riistakameraan. ANNA-TUULIA HAUTALA / ARKISTO . Keskikesän kasteen uskottiin olevan erityisen väkevää ja sitä pyrittiin keräämään talteen ennen auringonnousua. Länsija Pohjois-Suomessa tehtiin lisäksi pihaan koivuista lehtimajoja eli tarhoja. Keskija Pohjois-Pohjanmaalla pihaa tuotiin myös hoikka kuusi, ”juhannuskuusi”. Helsingin ja Oulun yliopistojen, Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden yhteistyössä tekemien tutkimusten mukaan torjunta-aineet voivat heikentää sekä kimalaisten kykyä oppia värejä että muistaa oppimansa. KULTASAKAALI ei ole mikään yleinen näky Suomen tai varsinkaan Pohjois-Pohjanmaan alueen metsissä. Torjunta-aineiden vaikutuksia kimalaisten oppimiseen ja muistiin selvitettiin kahdessa eri tutkimuksessa värioppimistestin avulla. Torjunta-aineille altistettujen kimalaisten ja altistamattomien kontrollikimalaisten värioppimisessa havaittiin eroja. Keskikesällä luonto elää samanlaista murrosvaihetta kuin sydäntalvella. Tämä oli jo toinen kerta, kun kultasakaali käyskenteli alueella. Torjunta-aineet heikentävät kimalaisten muistia Tutkimuksen havainnot osoittavat, että hyönteisten torjunta-aineiden lisäksi kasvitautien torjunta-aineiden vaikutuksia pölyttäjiin tulisi tutkia tarkemmin. –On todennäköistä, että ne ovat saapuneet tänne Virosta. KULTASAKAALI on hieman hankalasti tunnistettava, sillä monesti se sekoitetaan suteen tai kettuun. 16 LUONTO Raahen Seutu . Toisaalta myös vesilinnut voivat päätyä niiden ravinnoksi, mikä nähdään sakaalien aiheuttamana haittavaikutuksena
Liikunnanohjaaja Iina Kiiskinen (oikealla) neuvoo, että kotona kahvakuulajumpan voi tehdä vaikkapa täyttämällä vesipullot vedellä ja käyttämällä niitä painoina. Puistojumppiin ei tarvitse muuta kuin vesipullon. Raahessa kiekkoa heitetään sunnuntaisin ja Siikajoella torstaisin. Arkiottelut alkavat kello 18. Kiiskinen kannustaa ihmisiä hyötyliikunnan pariin. klo 12 FRISBEEGOLF Perinteiseen tapaan viikkokisoja on tarjolla niin Raahen hiihtomajalla kuin Siikajoella Hietamaan vapaa-aikakeskuksessa. klo 16 Viikkokisat, Siikajoki to 22.6. PattU – Keki su 18.6. Sunnuntaina PattU vierailee Kiteellä ja ennen juhannusta pelataan vielä kotiottelu Hyvinkään Tahkoa vastaan. klo 18 alkaen SUUNNISTUS Saloisten Reippaan kuntorasteja etsitään ensi viikolla Sarvakankaalla. Tuolijumppa on istuen tehtävä jumppa, joka soveltuu kaikenikäisille ja -kuntoisille. Keskiviikkomelonnat ke 21.6. Ulkoliikuntaa kaikille Ennen kahvakuulatuntia on tärkeää saada kroppa lämpimäksi. klo 17.30 MELONTA Lappiksen keskiviikkomelonnat tarjoavat maksua vastaan puolentoista tunnin ajan kajakin peruskäsittelytaitoja. Raahen kaupungin liikuntapalvelut järjestää kesäkuun loppuun asti ohjattuja liikuntaryhmiä. Sarja alkaa sunnuntaina Kempeleen kohtaamisella. Venyttelyyn olisi hyvä olla jumppamatto mukana. Molemmat järjestetään Lybeckerin hiekkakentällä, Kiiskinen kertoo. Kiiskisen mukaan 45 minuuttia kestävä jumppa on monipuolinen treeni, joka kehittää koko kehon lihasvoimaa, kestävyyttä ja kehonhallintaa. Viikkokisat, Raahe su 18.6. Melonnan alkeisiin pääsee tutustumaan esimerkiksi Lappiksen opastuksella. VESA JOENSUU / ARKISTO JUULIA KORKIAKANGAS Lämpimät kelit osuivat juuri sopivasti keskiviikolle, kun liikunnanohjaaja Iina Kiiskinen oli pitämässä kahvakuulatuntia Koivuluodon tekonurmikentällä. KESÄKUUTA 2023 . Tiistain jumppa on kevyttä nivelja ryhtiliikuntaa seisten. PERJANTAINA 16. Kotona jumpan voi tehdä vaikkapa hyödyntämällä harjan tai mopin vartta. Kuvan taustalla näkyvät kaupungin huoltomiehet innostuivat mukaan alkuverryttelyyn. Raahen kaupungin liikuntapalvelut järjestävät kesäkuun ajan kaikille avoimia ja maksuttomia matalan kynnyksen ryhmäjumppatunteja. Katso video Raahen Seudun verkosta! . Vedellä täytettyjä pulloja voi hyödyntää. Torstaisin on puistojumpan lisäksi venyttelyä Koivuluodon nurmikentällä. PattU kohtaa pohjoislohkoa johtavan Ylivieskan ensin lauantaina vierasottelussa ja keskiviikkona joukkueet kohtaavat Raahessa. PattU – Ylivieska ke 21.6. –?Pari eri painoista voi olla mukana. Tunti on keskiraskas, kahvakuulan painolla voi säädellä tunnin itselleen sopivaksi. Iina Kiiskinen muistuttaa, että kävellen ja pyörällä liikkuen hyötyliikuntaa tulee ”ihan vahingossa”. Paikallisderbyyn KeKi tulee ennakkosuosikkina, mutta PattU on taistellut hyvin sarjan kärkipään joukkueita vastaan. –?Tiistaisin pelataan Mölkkyä Merikadun kentän kaukalossa, ja tiistaisin on tuolijumppa Neuvorassin tiloissa. Liikuntahetki sisältää dynaamista venyttelyä, eikä sisällä hyppyjä. JUULIA KORKIAKANGAS. –?Tiistaisin on kevyt puistojumppa ja torstaisin raskaampi puistojumppa. Keskiviikkoisin on vuorossa kahvakuula, johon tarvitsee mukaan oman kahvakuulan. PattU – KeKi pe 16.6. Kuntorastit ke 21.6. Maastoon lähtö klo 17–18.30. Sateella tunnit on peruttu. Tarjolla on viisi eritasoista ja pituista reittiä niin kokeneille suunnistajille kuin aloittelijoillekin. klo 18 C-poikien SM-karsintasarjassa PattU juniorit pelaa kolmen ottelun kotiputken. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 17 URHEILUTÄRPIT PESÄPALLO Vahvistunut ja hyvin kauden Superpesiksessä aloittanut Kempeleen Kiri vierailee tänään Pattijoen Urheilijoiden supermiesten kotistadioinilla. klo 18 Paikallisottelua on tarjolla myös naisten Ykköspesiksessä. Liikkeelle lähdetään Pikkulahden Melontakeskuksesta. klo 17 alkaen Kesä lämpenee vihdoin ja tarjoaa entistä mukavamman mahdollisuuden melontaan Raahen saaristossa. klo 18 PattU – Tahko ti 20.6. –?Torstain puistojumppa on seisten tehtävä kokovartalotreeni, jossa syke nousee. Tiistaina PattU kohtaa Lipon ja keskiviikkona Iin. –?Tunneille mahtuisi enemmänkin porukkaa mukaan
Tuoreita ja kuivia saunavihtoja, voit varata. Myydään mökki/kalamaja Tiiran nokalla. Raahen tori klo 9 ja Vihanti 10.30. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Pikkusiika 6,90 € / kg Ahvenfile 25,90 € / kg Savulohifilepala 23,90 € / kg K-market Pattijoki Pe la Ruukin Vanhustentuki Ry:n sääntömääräinen kevätkokous Ravintola Kreivinajassa Ahlströmintie 1 D, Ruukki 26.6.2023 klo 9:00. 044 2081840 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Puh. 044 763 0020 veliseppa.fi Aina 24/7 Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. PPO) 040 589 5322 toimisto@otc.fi / www.otc.fi Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Paist.muikkuja ja kalapihvejä.Savulohta ja siikaa.Graavi,sherry ja aurajuustoloimulohta.Edullista kuha ja ahvenfilettä.Sav.possun pippurfilettä. (08) 220 661 MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 044 763 0020 Veli Seppä Oy Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Hinauspalvelu 24/7 . 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 AA, VT Katri Mäkinen AA Jaana Piipari 040 503 9874 Sopimuksen mukaan Kuusamossa Maksuton alkuneuvottelu Olemme erikoistuneet rikosasioihin ja lapsen huoltoriitoihin www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. 18 Raahen Seutu . (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! UPIT • KALENT ERIT • KÄYNTI K KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • L UPIT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPP UTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • T UPIT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU L KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • T ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU L asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. ViaDia-ruokajakelu klo 14-15 omat kassit mukaan, kirkkohetki Koivupölliä 3m 8pm:n erissä tai koivuklapia 8-16m³:n erissä. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Keskiviikkona 21.6. 0451064110 Juhannusviikolla Raahen torilla ti, ke, to ja pe. 044 763 0020 Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Raahen tori klo 9 alk., Pattijoki klo 10. • uusiolampo.. 08 223 1777 Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoitopalvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 KÄSILLÄ TEKEMISEEN KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. 0400 315 820. 220 611. Eeva p. 044 311 8410, Onni Hänninen 0400 687 300 Avoinna ma–pe 9–17, la 10–14, www.sahko-hanninen.fi • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset • Kodinkone myynti, asennus ja huollot • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 220 661. Pakastettuja karpaloita erä, käsitöitä, paperikukkia, monenlaista kirpparitavaraa. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. • Designja koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät • Mitsubishi ilmalämpöpumput! Laadukasta ja ammattitaitoista siivouspalvelua Puh. 220 611. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. • uusiolampo.. Kotiinkuljetus mahdollinen. Tervetuloa! RAAHEN VAPAASEURAKUNTA Brahenkatu 15 / www.raahe.svk.fi Ti 20.6. Tiedustelut p. PERJANTAINA 16. Esillä sääntömääräisten sääntömääräiset asiat. UUSIOLÄMPÖ OY myynti@uusiolampo.. Vihanti perj.klo.9-16.Raahen tori lauant.klo.9-13 Esko Turpeinen Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 08 5377 630 Lukijailmoitukset huomataan! Myydään Ostetaan Tarjotaan vuokralle Halutaan vuokrata Huoneistot ja kiinteistöt Huutokaupat Kaikenlaista Kokoukset Koulut ja opistot Kunta ja kaupunki Kuulutukset Menot Moottoriajoneuvot Paikkoja avoinna Hengelliset tilaisuudet Torilta Myydään Ostetaan Torilta Kokoukset Hengelliset OSTETAAN ARVO SIJOITUSOSUUSKUNNAN OSUUKSIA (ent. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy Sähköt ja rakentaminen Pajuniityntie 26, p. KESÄKUUTA 2023 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti YHTEYDENOTOT raahenseutu.fi/ilmoita ma–pe 9–21, la–su 9–17 p. JOKISEN JUUSTOLAN PUNAISTA HERAA Juhannusviikolla tiistaina 20.6
KUN LÄHTEE TEHTÄVÄLLE PÄÄBEAGLEN KEHOTUKSESTA, NIIN EI OLE AIKAA JÄTTÄÄ HYVÄSTEJÄ! AIVAN! “TOMMILA ON PULASSA!” SE TARKOITTAA, ETTÄ MINUN ON LÖYDETTÄVÄ SE ENNENKUIN “HE” LÖYTÄVÄT... SE EI IKINÄ OTTANUT NEUVOJA VASTAAN... 313 oletko mielestäsi optimisti vai pessimisti. Jatkuva tilaus alk. olen optimisti.... SE OLI PAHA PAIKKA... Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–21, la–su 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Jatkuva tilaus 10,90 € / kk. olen optimistinen sen suhteen, että tulet fiksummaksi. *>WNA *D. NYT ON EHKÄ LIIAN MYÖHÄISTÄ... Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. PERJANTAINA 16. 13,90 € / kk. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. KESÄKUUTA 2023 . joka pettyy aina. Tilausehdot raahenseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu. 882 770 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Juha Föhr +21 +24 +23 +24 5 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +22°C 4 +21°C 4 +21°C 2 +22°C 3 Turku +27,1 °C Ylivieska ?0,4 °C Enimmäkseen heikkoa koillisenpuoleista tuulta. ei se mitään. en ole varma ymmärränkö tuota. Päivälämpötila 21...26 astetta. TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–21, la–su 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +9°C 5 +9°C 5 +8°C 6 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 26 26 24 21 27 22 26 21 19 23 20 24 25 22 21 24 24 24 21 21 21 21 20 21 24 21 21 25 24 24 22 22 23 22 23 18 29 28 26 25 25 20 17 13 5 4 7 7 ###*P *Q36 ###*A . Aurinkoista ja poutaa. SE TYPERÄ TOMMILA... Raahen Seutu 19 EIKÖ SE MEINAA JÄTTÄÄ HYVÄSTEJÄ. TÄMÄ MUISTUTTAA MINUA SIITÄ “MAROKKOLAISESTA TAPAUKSESTA”... *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. olen pettymysoptimisti
RAAHE MAANANTAI 19.6 Raahen Hovi, Kirkkokatu 28. Lauantaisin vapaa pääsy. Sami Rosholm & Casanova. klo 16. 2022 € 10 20 30 40 50 60 ”Kultaesineet jotka olivat satasien arvioisia 2000-luvun alussa, ovat nyt lähes 1000 € arvoisia. Ratakatu 5. SIIKAJOKI TAPAHTUMAT NeuvoRassi Ruukissa: Ma 19.6. alkaen kesä–heinäkuun ajan. 0400 776770. klo 16–1. * Maksuton arviointi esineille * Ilman ajanvarausta * Paras hintatakuu * Maksu ja kuitti paikan päällä Lämpimästi tervetuloa asioimaan, kahvitarjoulu. Ei pääsymaksua. Sofian talo: Pertti Vuoren 75-vuotisnäyttely avoinna ti–la klo 12–17, muulloin sovitusti p. Lisätietoja: www.suomenkultareservi.fi. Kirkkokatu 28. Lauluhartaus luonnossa: Ke 21.6. Avoinna ma–pe klo 9–17. Kierrättämällä kultaa suojelemme luontoa ja säästämme maaperiämme. Lasten ja nuorten liikuntailta ja aikuisten porinailta: Tuomiojan Nuorisoseuralla maanantaisin klo 17– 20. kerros. Pääkirjasto: Raahen Taideyhdistyksen kesänäyttely kesäkuun ajan. Raahen seurakunta. kerros. 20 Raahen Seutu . . klo 19 ja su 25.6. saakka. Reiponkatu 35. . klo 10– 15. Vapaa pääsy. klo 12–14. klo 15. PERJANTAINA 16. . . klo 12–18. Alpuanharju Rock: Alpuanharjun hiihtomajalla la 17.6. klo 19.30 lauletaan tuttuja virsiä Tuomiojan Nuorisoseuran mutterimajalla. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. Tanssittajana Neitoset. Tämä tulee yllätyksenä suurimmalle osalle asiakkaistamme.” Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. . Lauantaisin vapaa pääsy. Tapahtumatalo Raahe, 3. . Hiihtopaikantie 107. uutinen | juttuvinkki | havainto 044 799 5891 SOITA! O U L U 95 MHz Ra a he 95 ,7 M H z VIRIT Ä TA AJ U U S JA KU UN TEL E! 95 MH z VIR ITÄ TA AJ U U S JA KU UN TE LE! 95MHz Paikallisradiossa markkinoijan ääni pääsee oikeuksiinsa Radiomainonta Radio Kalevassa taipuu notkeasti erilaisiin tarpeisiin ja budjetteihin. TANSSIT Ruokolahden lava: La 17.6. 2000 . KULLAN HINTA ENNÄTYSLUKEMISSA 20 V. Tapahtumatalo Raahe, 2. saakka ti–pe klo 13–17 ja la klo 11–15. Avoinna 2.6. Ensi-ilta ke 21.6. Raahesalin aulagalleria: Wanhan Herran valtakunta -korttipakan kuvituksia. Avoinna sovitusti, puh. 223 7022 Pyhtilänkankaantie 7, 92140 Pattijoki, puh. NÄYTTELYT Pyhäjoen kirjasto: Suljettu puutarha – Merja Järvelinin maalauksia. Kokeile kustannustehokasta kampanjointia paikallisilla aalloilla. Vapaa pääsy. Kullan muuttaminen rahaksi on ympäristöteko ja tämän lisäksi ansaitsette tästä ennennäkemättömän korvauksen. . Tekijänä Riikka Kallberg. Vihannin kirjasto: Ukonkantissa Raahen Seudun Invalidien taidenäyttely kesäkuun ajan. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. Kullan hinta on niin korkealla, että myymällä vain muutaman vanhan vihkisormuksen hinta nousee satoihin euroihin ja pelkästään yhdellä paksulla kaulatai ranneketjulla hinta voi nousta tuhansiin. Merikatu 10. Rannanmäentie 70. Avoinna ma ja to klo 11–16, ti, ke ja pe klo 11–20. Kirkkokatu 28. klo 12–14, ikääntyneiden palveluohjausta 65 vuotta täyttäneille ilman ajanvarausta. Suomen Kultareservi on äänestetty Suomen parhaaksi kullan myyntipalvelijaksi vuosina 2019-2022, arvosanalla 4,8/5 (Google). kalevamedia.fi/radiomainonta Tällä mainoksella 10 € bonus yli 100 € myynnistä. Ohjaus Ahti Ahonen. KESÄTEATTERIA Raahen Teatteri: Myrskyluodon Maija. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. KESÄKUUTA 2023 TAPAHTUMAT PYHÄJOKI TAPAHTUMAT NeuvoRassi Jokikartanossa: Ti 20.6. Ajoneuvomuseo: Avoinna 12.8. Jyrki Nurminen & Sävel. Ke 21.6. Myynnissä elintarvikkeita, taimia, asusteita, käsitöitä jne. Muurarinkatu 6. Raahen alueen museoajoneuvosäätiö. Lisätietoja www.raahenteatteri.fi NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Jälkiä – Työryhmä: Kirsi Autio, Harri Hemmilä, Anna-Maija Joensuu, Marjaana Kojo-Eskola. Avoinna ma–pe 10–17, la–su suljettu. Palvelemme klo 10-17. Yhteisnäyttely esillä 28.7. MUSIIKKI Lauluja rannoilta: Raahen Teatterin Myrskyluodon Maija -kesäteatterinäytelmässä pääroolia näyttelevä Maria Vinberg laulaa sekä perinteisiä että modernimpia sävelmiä merimiesten ja satamakaupunkien elämästä Pakkahuoneen museon kirkkosalissa la 17.6. Järj. 223 7022 Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. Lautapelipäivä: Pääkirjastossa la 17.6. Kullan hintakehitys lähes 600 % viimeisen 20 vuoden aikana. klo 19 (täynnä), to 22.6. . Hanna Hirvonen yhtyeineen. klo 20–24. MUSIIKKI Lauluja rannoilta: Raahen Teatterin Myrskyluodon Maija -kesäteatterinäytelmässä pääroolia näyttelevä Maria Vinberg laulaa sekä perinteisiä että modernimpia sävelmiä merimiesten ja satamakaupunkien elämästä Revonlahden kotiseututalolla pe 16.6. 050 5355 160. Vapaa pääsy, kahvitarjoilu. Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. Järj. Juhannustanssit la 24.6. 050 524 8177 Palvelemme arkisin klo 9-20 ja la-su klo 9-17. RAAHE TAPAHTUMAT Kuutos-Tiimin ja Raahe-kirppiksen tapahtumapäivä: La 17.6. Rantakatu 33. Ikääntyvien palveluohjausta. Rantakatu 45. KURSSIKEHITYS PROSENTEISSA ~ 600 % KULLAN HINTAKEHITYS v. . klo 17. Wanha Apteekki: Avoinna kesäkuun alussa la–su klo 12–16. TANSSIT Yppärin Merimaja: Juhannustanssit La 24.6