VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
VALTUUSTO Veroprosentti pysyi ennallaan, mutta valtuutetut keskustelivat uudesta ympäristömaksusta.
NIKO PELTOKANGAS
RUOKA
Pikkujouluun lohi x 3
20
+4
21
Tänään nautitaan auringosta
IHMISET
3
Raappana peräänkuuluttaa malttia
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Vihanti tippui kärjestä
prosentin 21,75:een. MARRASKUUTA 2011 | N:RO 225 | 93. Tiistaina kokoontunut Vihannin kunnanvaltuusto päätti pitää tuloveroprosentin 21,5 prosentissa. Ari Honkala (vas) tiedusteli kunnan tietojärjestelmien turvallisuutta viitaten Suomessa tehtyihin henkilötietovuotoihin. TORSTAI
17. Valtuusto hyväksyi keskusteluitta kunnan vuosittaisen kaavoituskatsauksen, joka toimitetaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,9 ja yleishyödylliset yhteisöt selviävät kiinteistöveroitta.
Valtuutetut Cupin tiskin taakse
KRISTIINA TUIKKALA
Ei vain lasten leikkiä
Radio-ohjattavilla autoilla ajetaan kilpaa ja vieläpä kovaa. Raahea pyöritetään ensi vuonnakin 20 prosentin tulovero-osuudella. Valtuustossa tehtiin aloite Revon Sähkön osakkeiden myymisestä saatujen, niin sanottujen Repora-
hojen käytöstä. Kunnanjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen vastasi tietoturvaan kiinnitettävän entistä tarkempaa huomiota. Kimmo Kaltiokummun mukaan nämä vehkeet kulkevat tarvittaessa selvästi lujempaa kuin keskikokoiset perheautot. Sulo Nurkkala (vas) uskoo tilanteen helpottavan esimerkiksi Laivakankaan kaivoksen ja Pyhäjoen ydinvoimalan myötä muutamassa vuodessa. Muilta kuin vakituisilta asuinrakennuksilta peritään 0,92 prosentin ja voimalaitoksilta 1,40 prosentin kiinteistövero. Teksti: Juha Honkala, kuva: Vesa Joensuu 11
RAAHE Valtuutettu Katja Hännisen (vas) valtuustoaloite sai hienoista hyrinää aikaan valtuustosalissa, vaikka takana oli 4,5 tunnin kokous. Lisäksi hyväksyttiin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentaminen Lampinsaaren taajamaan.
RC-AUTOILU: Radio-ohjattava voi mennä kolmeasataa
Verolinja piti
KRISTIINA TUIKKALA
RAAHE Linja piti eikä kaupunginvaltuusto poikennut kaupunginhallituksen viitoittamalta tieltä veroprosentteja määrätessään. Maksu olisi voimassa vuoden verran ja katsottaisiin sitten sen tarpeellisuus. Raahessa RC-autoilijat kokoontuvat lauantaisin ja tulevaisuudessa Myllymäen koulun salissa voi ajaa kelloa ja muita autoilijoita vastaan. Noin 6070 euron maksulla kunnallinen tienhoito voitaisiin palauttaa myös laitakylille. Valtuusto päätti pitää myös kiinteistöveron ennallaan.
Toinen lyhyttä kokousta keskusteluttanut asia oli Jyrki Mänttärin (kesk) ajatus talouskohtaisesta ympäristömaksusta. Vasemmiston Veikko Pelkonen ja Sulo Nurkkala sekä demarien
Rauno Keskitalo kannattivat ehdotusta. Suomen kovimman verottajan titteli siirtyy näin ollen naapurikuntaan Siikalatvaan, joka nosti
Kari Laurila (sd) totesi päätöksen olevan valtuustoseminaarin keskustelujen mukainen. Ryhmä Vihannin Eino Lumiahon esittelemässä aloitteessa vajaan kahden miljoonan euron käyttö tulisi suunnitella viipymättä siten, että varat hyödyttävät Vihannin kuntalaisia myös mahdollisen kuntaliitoksen jälkeen. Entisillä tasoilla pärjätään. Ari Ohinmaan (kesk) mukaan valtiolta ei ole saa-
tu tarvittavia tietoja budjettia varten. Vaikka paineita olisi, tulevaisuuteen katsotaan luottavaisina eikä veroprosenttia siksi koroteta. Samaan tapaan kuin valtuutettuja haastettiin jokunen vuosi sitten Maininkiin käsipareiksi vanhustentyöhön, Hänninen haastoi valtuutetut Cuppiin ruohonjuuritason nuorisotyöhön ja kahvilan tiskin taakse. Suurin ongelma meillä ovat varmaankin salasanat, joita ei vaihdeta riittävän usein. Vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentti on 0,32 ja rakentamattomien rakennuspaikkojen 3. Vauhdin hurma on tässäkin lajissa huikea, sillä autot ovat hieman eri pelejä, kuin 1980-luvulta tutut Nikko-autot. Talousarviota valtuusto ei vielä saanut eteensä. Talkoolaisina kunnallispoliitikot helpottaisivat omalla työllään ahdingossa olevaa Nuorisokahvila Cuppia ja samalla tutustuisivat nuorisotyöhön.
Vuodet ovat opettaneet ja nykyisin sitä pysyy huomattavasti paremmin rauhallisena. 17. Kunnan taseessa olevat osakkeita ja osuuksia on Kiinteistö Oy Kvantissa reilun 140 000 ja Ruukin Vuokratalot Oy:ssä reilut 276 000 euron arvosta.
Kunnanjohtaja Kaisu Tuomi ja valtuutettu Juhani Yrjänä eivät esteellisinä osallistuneet tämän pykälän päätöksentekoon. Tutkimuksen avulla pyritään tuottamaan uutta tietoa kosteus- ja homeongelmasta. Paikka kun on viimeinen oljenkorsi, johon voi tarttua ja josta jokainen
Alkavaa pikkujoulukautta Raappana ei mieti ennalta. Kunnan takausvastuita on Kiinteistö Oy Kvantille reilut 500 000 euroa ja Ruukin Vuokratalot Oy.lle 1,85 miljoonaa euroa. Varsinkin uran alkutaipaleella tilanteet eskaloituivat herkemmin, kun
Raappanan oma pelisilmä ei ollut vielä kehittynyt nykyiselle tasolleen. A-klinikan johtajan mukaan pienet päätökset kantavat pitkälle, ja maltti on valttia, ettei tammikuussa tarvitse lähteä katkolle. Alkuaikoina saatoin hermostua uhkailuun, sillä olen luonteeltani aika tulinen. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Neuvottelut vuokra-asunnoista jatkuvat Siikajoella
RAAHEN SEUTU
SIIKAJOKI Kunnanvaltuusto päätti, että kunta jatkaa kunnan vuokraasuntojen siirtoneuvotte-
lua Kunta-asunnot Oy:lle. Kosteus- ja homeongelmien on arvioitu aiheuttavan vuosittain terveydenhuoltojärjestelmälle yli 200 miljoonan euron kustannukset.. Siikajoen valtuusto piti Sikkilän muistoksi hiljaisen hetken ja kaikkein ryhmien valtuutetut muistelivat Sikkilän elämäntyötä kunnalliselämässä ja myös harrastuksissa. Kuva: Vesa Joensuu
RAAHEN SEUTU
Maltti on valttia
AUTTAJAT Alkoholi- ja huumeongelmaisia auttavat ihmiset joutuvat kohtaamaan päivittäin monenlaista ihmiskohtaloa. Kunnan takausvastuu yhtiöiden lainoissa säilyisi vähintään 5 vuotta, ja vas-
tuu pienentyisi pääoman pienentyessä. Yleisellä tasolla keskustellessa Raappana myöntää, että hän on kohdannut urallaan useita uhkaavia tilanteita. Ja parasta on juoda sillä tavalla, ettei aamulla tarvitse loiventaa. Joskus aamuisin asiakkaalla saattaa olla pinna kireällä, kun yöllä mikään ei ole auki ja päihdeongelmainen on valvonut ja kärsinyt vieroitusoireista. Tuomi kuuluu Ruukin Vuokratalot Oy:n ja Kiinteistö Oy Kvantin hallitukseen. Neuvottelujen pysäyttämisen puolesta äänesti myös SDP:n Rauno Vuolunparras.
Sikkilän tilalle Krankkala
RAAHEN SEUTU
SIIKAJOKI Edesmenneen Esko Sikkilän tilalle Siikajoen valtuustoon perussuomalaisten ryhmään tulee varavaltuutetun paikalta Mauri Krankkala. Sen voin sanoa, ettei minua uhattu, Antti Raappana kertoo. Kunnanjohtaja Kaisu Tuomi lopetti puheenvuoronsa toteamukseen siitä, kuinka valitettavan harvoin ihmistä tulee kiitettyä hänen eläessään ja kuinka tärkeää Esko Sikkilänkin olisi ollut kuulla valtuustossa lausutut kauniit sanat ja ajatukset itse. Arviolta jopa 600 000 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille kodeissa, työpaikoilla tai muissa julkisissa rakennuksissa. Kunnan taseessa pääomalainaa on Ruukin Vuokratalot Oy:lle noin
680 500 euroa. Jos itsellä menee hermot, on peli menetetty. Yhteensä niitä on 2, 36 miljoonaa euroa. Esimerkiksi tiistaiaamuna raahelaiset ihmettelivät isoa hässäkkää A-klinikan toimitilojen edustalla, mutta asiaa tiedusteltuamme törmäsimme Langin keskuksessa työskentelevien vaitiolovelvollisuuteen. Pienillä asioilla saa paljon aikaan, Antti Raappana kertoo.
SELVITYS Työterveyslaitoksen tutkimusryhmä ryhtyy selvittämään rakennusten kosteus- ja homevaurioiden syitä, laajuutta ja vaikutuksia. Työterveyslaitoksen ryhmä valittiin tehtävään eduskunnan tarkastusvaliokunnan toteuttaman tarjouskilpailun jälkeen. Tällaisessa tapauksessa ensimmäinen apu annetaan jo siinä, että kuuntelemme, mikä on ongelma.
Yleensä A-klinikalla käyvät asiakkaat käyttäytyvät asiallisesti. Koskaan ei aamulla tiedä, mitä päivän aikana tapahtuu. Jos juoda pitää, niin kannattaa miettiä etukäteen milloin juo ja milloin lopettaa. Osakkeiden ja osuuksien arvotus määritellään ARA:n ohjeiden mukaan.
"
Jos juoda pitää, niin kannattaa miettiä etukäteen milloin juo ja milloin lopettaa.
LANGIN KESKUKSEN JOHTAJA ANTTI RAAPPANA
Siikajoen kunta omistaa kokonaan Kiinteistö Oy Kvantin ja Ruukin Vuokratalot Oy:n. Juhani Yrjänä kuuluu Ruukin Vuokratalot Oy:n hallitukseen.
Martti Peltola esitti SDP:n
ryhmän esityksenä ja Aila Mäkisalon kannattaman, että kunta ei jatka siirtoneuvotteluja KAS- asuntojen kanssa. Mahdollisessa siirtotilanteessa meneteltäisiin valtuuston päätöksen mukaan niin, että Kuntaasunnot Oy maksaisi kunnalle siirtotilanteen mukaisen pääomalainan, ja kunta antaisi tälle lainalle omavelkaisen takauksen. En sano, ettei muualla meidän asiakkaita kohdeltaisi ihmisinä, mutta me varmasti olemme tottuneet täällä käyvään porukkaan. Hyvä suunnitelma ja asennetta mukaan. Nimenhuutoäänestyksessä he hävisivät kunnanhallituksen esitykselle äänin 23 3. Tarkastelussa on koko Suomen rakennuskanta. Tutkimuksen on määrä valmistua elokuun 2012 loppuun mennessä. Sen sijaan ruuhka on luvassa viimeistään vuoden-
vaihteessa, kun joulun ja uudenvuoden pitkät pyhät ovat takana ja raahelaisetkin ovat varmasti lääränneet normaalia enemmän alkoholin kanssa. Toisinaan tunnelma tiivistyy, mutta kylmä pää auttaa auttajaa itseään kaikista parhaiten.
JUHA HONKALA
Kohta kymmenen vuotta Raahen A-klinikalla työskennellyt ja nykyisin klinikkaa johtava Antti Raappana kertoo, että hänen työssään tulevaa päivää on tur-
ha suunnitella. Siikajoen kunta menetti persoonallisen ja sinnikkään vaikuttajan.
Homeongelmien jäljille
A-klinikkaa johtava Antti Raappana joutuu toisinaan uhkailun kohteeksi, mutta sellaisiin tilanteisiin paras lääke on rauhallisuus. Rauhallisuus on ehdottoman tärkeää, jos tilanne uhkaa kehittyä väärään suuntaan.
saa apua
Mitä haluatte vanhemmille kertoa. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Loput Brysseliin. Sinikka Korpela terveys Ry:stä tulee kertomaan siitä, miten nuoret ja aikuiset näkevät päihteiden käytön, Anniina Eskola kertoo nuorten syrjäytymistä ehkäisevästä Satelliitti-hankkeesta ja Laura Manninen kouluterveyskyselyn tuloksista. Kunnan on laadittava tarvittaessa katsauksia kunnan palveluja, taloutta, ympäristönsuojelua ja maankäyttöä koskevista asioista. Onkohan kaikki kohdallaan. Asiaan ei näytä vaikuttavan se, onko kysymyksessä julkinen rakennus, kerros-, rivi- tai omakotitalo. Puhdistaako joku sadevesi- ja kattokaivot, jiirit, räystäskourut, rännit, rännikaivot ja maakourut puun lehdistä ja neulasista riittävän usein. Kosteusvauriot tuntuvat tekevän pahaa jälkeä myös julkisissa rakennuksissa ja sitä kautta asukkaiden terveydessä ja veronmaksajien kukkaroissa. Hyvää tekee voimalan tulo.
Eipä silleen tee enään
OIKAISU Erkki Tuomen lukijakirjoitukseen oli toimituksessa kirjoituksen latomisvaiheessa tullut kirjoitusvirhe. Olemme järjestäneet yhdessä koulun ja vapaaaikatoimen ja muiden yhteistyötahojen kanssa yläkoululaisten vanhemVapaa-aikaohjaaja Titta painillan. Päättäjät näyttävät narsistien lailla luulevan, että kaikki viisaus on vain heillä ja viis välittää kaupunkilaisten perustelluista mielipiteistä. Tontin kallis-
tukset eivät ole aina kunnossa, sadevesijärjestelmä puuttuu tai se on asennettu niin huonosti, että vain osa hulevesistä ohjautuu pois rakennuksen viereltä. Saksaan menee nekin eurot ja kultakaivoksesta Ruotsiin. Nuoret eivät miellä mietojen huumeiden haittoja niin vakaviksi kuin ne todellisuudessa ovat. marraskuuta 2011
Huumeet ovat yleistyneet
RAILI VIIRRET
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Pyhäjoella ollaan ensi viikon tiistaina tarjolla kovasti tietoa nuorten elintavoista. Siirtääkö joku kivijalkojen vierustoille sulavan lumen kauemmas. Valitettavasti nuorten asenteet mietoja huumeita kohtaan ovat löystyneet ja niiden käyttö kasvanut kahden vuoden takaisesta kyselystä. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Tekstariin mahtuu vain 151 merkkiä.
Onko oikein Raahen hy-
RAAHEN SEUTU
sa on polttaa valoja pitkin mehtiä tällaisessa tilanteessa. Pisteissä käsitellään terveellistä ruokaa, internettiä ja pelaamista, tupakkaa, nuuskaa, huumeita ja alkoholia sekä myös seksivalistusta. Kiitos päättäjille! Eihän me täällä turvallisia teitä tarvita.... Keitä odotatte vanhempainiltaan. Vanhempien on syytä seurata hälytysmerkkejä nuorten käytöksessä, jotta huumeiden käyttöön voidaan puuttua ajoissa ja ehkäistä kokeiluja. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
Raahen Seutu
17. Sokkelin vierustoilla on usein myös puita, pensaita tai kukkapenkkejä, jolloin puiden ja pensaiden juuret tukkivat salaojat. Jo päivällä on Saaren koululla 7-8-luokkalaisille tietoa terveydestä kuudessa eri pisteessä. Sadevesijärjestelmän toimimattomuuden syyksi voi myös riittää, että neulaset ja puiden lehdet ovat tukkineet vesirännit, ränni- tai sadevesikaivot ja poistoputket. Päättäjät unohtavat kuntalain, jonka (29 §) mukaan: "Kunnan on tiedotetta-
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
va asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista... Valtuustosalin lehterin vieraiden puuttumisen puheenjohtaja tulkitse merkkinä tyytyväisyydestä tehtyihin päätöksiin. , mutta syy ongelmiin ei aina ole rakentajissa ja rakenteissa. Piikillä kävijä.
Kato ite maahan. Ollaan varovaisia.
Mitä järkeä Vihannis-
kästä ajattelua mylläri.
Olipa voimakas ja piin-
roon 17255. Mistä on kysymys, vapaa-aikaohjaaja Titta Hinkula. Tuomen vastaus oli osoitettu Ilkka Kontinaholle, ei Kontionaholle. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Kuva: Raili Viirret 22.11. Eiköhän se ole päinvastoin?
VELI FILPPULA
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nume-
Yksi o liikaa
karhu Muppe ja Ville vallaton. No ainakin se, että vanhemmat eivät tiedä, missä ja miten nuoret viettävät vapaa-aikaansa ja mitä iltojen aikana tapahtuu. Kyllä
mislapsi, muista kaikki katoovaksi.
Huppupäinen hä-
voimala tuo työtä ja myös palkkaa, kun ajatellaan järjellä. julkisten rakennusten ilmastointi- ja sadevesijärjestelmien toiminnan tarkkailu ja säännöllinen huolto on aina jonkun vastuulla. Jos tontin kallistukset ja sadevesijärjestelmä eivät ole kunnossa, vedet voivat ohjautua rakennusten alle, koska siellä on raekooltaan tontin karkein maa-aines: sora, murske ja hiekka. Puhutaan talojen vääristä rakenneratkaisuista, huonosta ammattitaidosta jne. NäinSeMenee
Pohjoisen tierahat kar-
vinvointikuntayhtymällä palvelukeskuksessa pakottaa henkilökunta virkistysiltapäivää vaikka talossa on tosi huono henki?
Leipälällä tosi paina-
Kirjoita viestin alkuun
le ja Ullalle sairaalan polille hyvästä hoidosta.
Naapurin takapi-
ASIAARS
Lähetä tekstiviesti numeroon
ha on toisen etupiha.
Tuulimyllyillä ei sot-
vaa sanottavaa RS 15.11.
Pyöräilijät huomio, ka-
17255
Erkki Ryönänkosken taianomainen kuva.
dulla voi taapertaa musta-
keta luontoa ja ympäristöä ikuisiksi ajoiksi. Toimitus pahoittelee nimivirhettä.
märäliikkuja nähty silloin tällöin talon liepeillä Jokelankylällä.
Kiitos Pirjolle, Leenal-
TEKSTARIT
mieli Pookista dirlandaa toivoa soitettavaksi. Itse-
kasivat taas etelään. Vanhempien on hyvä tiedostaa tämä asia ja se, kuinka helppoa huumeiden saaminen Pyhäjoellakin on. Jos katselee katujen varsilla ympärilleen, niin Raahessakaan ei ole joka tontilla tehty kaikkea voitavaa kosteusvaurioiden estämiseksi. Toivottavasti homehtuvien koulu-
jen, päiväkotien, palvelutalojen ym. Raahen Seutu on päättänyt luopua nimimerkkien käytöstä, joten nimimerkkiä ei enää tarvita. Mitä muuta kouluterveyskyselystä tuli ilmi. Seinustojen kukkapenkit tai kivijalkaan asti ulottuva nurmikko voi myös pitää talon kivijalan kosteana. Aatelkaa nyt.
Älä paljon vaadi ih-
tynyt pissanhaju Mainingin yläkerrassa. Tarkastaako joku säännöllisesti kattojen kunnon ja läpiviennit. Aatteleppa ite ihan ite eikä muitten käskystä. Asukkaille on myös tiedotettava, millä tavoin asioista voi esittää kysymyksiä ja mielipiteitä valmistelijoille ja päättäjille." Raahe on luovuttanut kaavoitusmonopolinsa omistamistaan arvokkais-
ta alueista eri yhtiöille ja puolustaa niiden kaavoja. Se voi olla myös rakennuksen huollossa, sillä mikään rakennus ei ole huoltovapaa. Ohjaako joku rospuuttoaikana katon sade- ja sulamisvedet kauemmas rakennuksesta väliaikaisjärjestelyin, jos rännikaivot ja putket ovat jäässä?
HULEVESIMIES
Päättäjät eivät arvosta asukkaiden mielipiteitä
Raahen kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajien roolissa keskustan edustajat arvostelivat (RS 10.11.) kaupungin asukkaiden vastustavia mielipiteitä muun muassa tuulivoiman ja Pikkulahden rannan kaavaesityksistä. Onko nuorten päihteiden käyttö lisääntynyt Pyhäjoella. Se on tiistaina Hinkula. Outoa on se, että eri mieltä olevilta edellytetään vaihtoehtoesityksiä. Miksi vanhempainilta on järjestetty. Lähtökohta on, että Suomessa on neljä vuodenaikaa ja täällä sataa vuodessa lähes 70 cm, joten jo keskikokoisen oma-
kotitalon katolta ja sokkelin vierustoilta etsii purkautumistietä noin 2 000 tynnyrillistä sade- ja sulamisvesiä vuodessa. Toivomme, että kaikki yläkoululaisten vanhemmat tulisivat, sillä harvoin on tarjolla näin laajasti ajankohtaista tietoa.
Kosteusvaurioriski pienemmäksi hyvällä huollolla
Ihmisten terveyden ja kukkaron päälle käyvät rakennusten kosteus- ja homevauriot ovat jatkuvasti esillä. yhtiölle pilkkahintaan, ja perustellaan, että alue oli arvotonta risukkoa. On syytä muistaa, että lakien mukaan kuntalaisilla on myös oikeus päätösten oikaisuvaati-
muksien ja valituksientekoon. Tarkastaako joku salaojituksen toimivuuden säännöllisesti. klo 18.30 lukion Pauhasalissa. Haluamme jakaa tietoa ajankohtaisista asioista ja tutkimustuloksista. Usein verraten pienellä vaivannäöllä voitaisiin estää suuret kustannukset ja rakennusten sekä sitä kautta ihmisten sairastuminen. Rakennusteknisistä ratkaisuista riippuu, pitävätkö valumavedet rakennuksen alapohjan jatkuvasti kosteana ja nouseeko kosteus lopulta myös yläpuolisiin rakenteisiin. Sen jälkeen alue myydään ikään kuin velvollisina ko. Huollosta vastaavan velvollisuuksiin kuuluu muutakin kuin talvella lumenkolaus pihakäytävältä ja kesäisin ruohonleikkuu. Raahessa ei aina hankinnoissa tilintarkastajan mukaan tehdä lakien vaatimia kirjallisia päätöksiä, eikä tiedoteta vaan salataan valitusten vuoksi
TAKSISSA.
RAAHEN TAKSI PUH. Tarjolla kahvia, jouluruokaa ja sauna. Tervetuloa entiset ja uudet pelaajat!
Pattijoen Urheilijat Pesäpallo 2003, 2004 ja 2005 syntyneet tytöt (F03 ja G joukkueet) harjoittelevat Kuuselassa sunnuntaisin klo 13-14. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: 0443430611 / Ulla-Marjaana.
Lipun saat teatterin toimistolta ark. TERVETULOA!
Siikajoen Eräkaverit ry, Siikajoen Eräveljet ry, Siikajoen Riistamiehet ry ja Tauvon Metsästysseura ry järjestävät HIRVIPEIJAISET Siikajoen Gumeruksen koululla la 26.11.2011 klo 11.0016.00.
HIRVIPEIJAISET
LAPSEN OIKEUKSIEN PÄIVÄN JOHDOSTA JÄRJESTETÄÄN MAANANTAINA 21.11.11
SIIKAJOEN KUNTA
Kuulutus asemakaavan hyväksymisestä: Siikajoen valtuusto on 9.11.2011 pitämässään kokouksessa hyväksynyt asemakaavan muutoksen, joka koskee Siikajoen Keskikylän asemakaavan korttelin 46 tontteja 1-3 ja korttelin 47 tontteja 1-3 sekä niihin liittyviä katu-, liikenne-, erityis- ja virkistysalueita. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
|
tervetuloa mukaan monipuolisen harrastuksen pariin! Mukaan sisäliikuntavarustus ja juomapullo. Lisätietoja Riina / 044 5050 876. Vappu
KIITOS
NYT ILMESTYNYT
PARTIO
Merituuli
Uusi ekaluokkalaisten sudenpenturyhmä kokoontuu
maanantaisin klo 16.30-18.00. klo 11.30. Koulutuksen infotilaisuus pidetään Ylivieskan TE-toimistossa to 1.12.2011 klo 13.00 Hakeminen ja lisätiedot Työvoimakoulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille henkilöille. Hakuaika päättyy 8.12.2011. Keittiön puolelle erityiskiitos. 044 439 3237 ma-pe 10-17, la 12-16, (30 ). Esitykset klo 9.15 ja klo 10.15. Toivotamme kaikki maanomistajat, seurojen jäsenet perheineen ja Siikajoen kyläläiset tervetulleiksi hirvipaistille, arvontaa. Yhteiset harjoitukset Pattasten koulun salissa klo 19-20 torstaisin. Johtokunta
RAAHEN PUHALLINORKESTERIN Su 20.11. Lisätietoja Ylivieskan TE-toimistosta puh. 044 5488952
3D-SUUNNITTELU JA NC-TEKNIIKKA
Koulutus on täydennyskoulutusta insinööreille ja teknikoille ja muille soveltuvat tiedot hankkineille, ja sen jaksot ovat seuraavat; * Inventor PRO 2012 9.1.-3.2.2012 * Vertex G4 6.2.-2.3.2012 * AutoCAD 2011 12.3.-20.3.2012 * SolidWorks 2011 21.3.-20.4.2012 * CATIA V5 23.4.-4.5.2012 * NC+CAM, SurfCAM / AlphaCAM 7.5.-18.5.2012 * Työharjoittelu (n 140 h) 28.5.2012Hakemuksessa tulee mainita, haluaako osallistua jollekin tietylle jaksolle. Varustus: salikengät ja sählymaila (jos löytyy). Raahen Lentopallo C-tyttöjen supersarjan lentopalloturnaus Merikadunkoulun salissa la 19.11. 10-16 välisenä aikana jäsenkorttia näyttämällä. Uudet pelaajat
Kiitokset Teille, jotka teitte juhlapäivästäni ikimuistoisen. Tervetuloa kannustamaan!
5
SEURAT
Mursut Seuran pikkujoulu la
26.11. klo 17 Raahesalissa Tervetuloa!
Ohjelma 10/5
SYYSKOKOUS
SYYSKONSERTTI
PUNAISEN RISTIN HYVÄKSYMÄT ENSIAPUKURSSIT
- hätä-ensiapu 6-8h - Ensiapu1 16h - Ensiapu2 16h ensivuoden ensiapukurssiMÄKISALO ajat ovat jo yrityksille varattavissa.
www.raahenpuhallinorkesteri.com
RAAHEN TAKSILLA AJETTAVAT LENTOKENTTÄVUOROT
Raahe Oulunsalon lentoasema Raahe
kutsuliikenne
20 eur/hlö
MAPE 17:00 18:00
MAPE 5:15 6:15
kutsuliikenne
MAPE 7:20 8:20
kutsuliikenne
MAPE 16:00 17:00
kutsuliikenne
Centria tutkimus ja kehitys järjestää Ylivieskassa työvoimakoulutusta:
Raahe, linja-autoasema Revonlahti Oulunsalo
kutsuliikenne
MAPE 6:30 7:30
kutsuliikenne
MAPE 8:40 9:40
kutsuliikenne
MAPE 17:15 18:15
kutsuliikenne
MAPE 18:15 19:15
Oulunsalo Revonlahti Raahe, linja-autoasema
Ajanvaraus/lisätietoja ma-pe klo 8-20 puh. 17. Koulutus alkaa 2.1.2012 ja päättyy opiskelijan HOPS:sta riippuen viimeistään 2.7.2012. asiat. 1 lippu/jäsen. Pattu pesäpallo G-pojat (2004 ja aiemmin syntyneet) ja f-03 pojat. klo 19 Raahesalisali
Rakkaimmat lauluni
Huom! Muuttunut päivä, jo ostetut liput käyvät.
ärna toi "Vanhan ajan stj isoa een paloa ja tunt tto Talvio eläytymistä" HS/O ssä, li monessa tyyli "Saijonmaa sätei soi vaikuttavasti, ni muhkea alttoää li yleisölle pingottte Arja liikkui ja ju ti/Jussi Niemi eh tamatta" Aamul
Piano petri somer
Työvoimakoulutus
www.mol.fi
Liput: Raahesalin lipunmyynti, puh. Kuljetukseen noudetaan Raahen alueelta tarvittaessa osoitteesta ja viedään osoitteeseen 5 lisämaksusta.
TURVALLISESTI PERILLE. Siikajoella 15.11.2011 Siikajoen kunnanhallitus
Raahelassa lasten tapahtuma, missä Nelli ja Niilo esiintyvät lapsille. Jaamme Pelastakaa Lapset -ilmapalloja sekä mehutarjoilu lapsille ja vanhemmille kahvia. Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 46 tontit 1-2 sekä kortteliin liittyvät katu-, liikenne-, erityis- ja virkistysalueet. Ryhmä on aloittanut toimintansa muutama viikko sitten ja mukaan mahtuu vielä pari tyttöä. Toivotamme kaikille jäsenille oikein iloista joulun odotusta!
PAM 093 jäsen!! Tarjoamme ilmaisen lipun ILIMAVEIVI-KAPAREE pikkujouluteatterinäytökseen.
RAAHE Kalenteri 2012
Myynti Suomalainen kirjakauppa ja Meisku
Siikajoen kunnan edustajan tervehdyspuhe klo 12.00. 010 60 44750 ja TE-toimiston nettisivuilta.
Kutsuliikenne = Kuljetukseen täytyy ilmoittautua. Tervetuloa! Järjestää Raahen Pelastakaa Lapset ry RAAHEN KALASTAJAINSEURAN sääntömääräinen
ti 29.11.2011 klo 18.00 Kauppaporvarin Parkkikabinetissa Esillä sääntöjen määräämät asiat, rysäpaikat ym. Eri jaksoille voi hakea koulutuksen alkamisen jälkeenkin. Tervetuloa seuran jäsenet, lapset mukaan. 0600-30010
www.raahentaksi.fi
(aikataulut löytyvät myös netistä)
Arja
www.arjasaijonmaa.fi
Saijonmaa
Lauantaina 19.11. klo 18 alkaen Mursulassa. Hakeminen tapahtuu TE-toimiston nettisivulta www.mol.fi/koulutukset löytyvällä sähköisellä hakulomakkeella tai TE-toimiston kautta
syyskokous ja pikkujouluruokailu Pattijoen metsästysmajalla 24.11. Kohta osakeyhtiölaki on hallussa, lohkaisi oikeustieteen kandidaatti Jarmo Uu-
Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun kaupunginvaltuusto hämmästeli myös osakeyhtiölain kiemuroita. Sääntöm. Ruokailun järjestämisen takia sitovat ilm. Kaupunginvaltuusto voi evästää nimittämänsä hallituksen jäseniä, mutta hallitus on itsenäinen toimija. Toimitusjohtaja hämmästelee tilannetta, johon hän aikoinaan tuli. Raahen Kylät Kummatin Asukasyhdistys. Sassi toteaa yhtiönsä lainanhoidon olevan kunnossa. Joni Lackström kehotti valtuustoa muistamaan vaikuttamismahdollisuutensa jälleen, kun kaupunki seuraavan kerran on yhtiöittämässä toimintojaan.
Joka vuosi lyhennetään
KRISTIINA TUIKKALA
TALOUS Kiinteistö Oy Kummatin toimitusjohtaja Leo Sassi ei hätkähdä valtuustokeskusteluista, mutta toteaa olevansa enemmän huolissaan Raahen kaupungin taloudesta kuin yhtiönsä. klo 18 Honganpalon koululla. Puhutaan niin suurella asiantuntemuksella, kuin täystietämättömyys antaa
mahdollisuuden, miettii toimitusjohtaja keskusteluja turuilla ja toreilla. Kun puutarha on esitelty ja tutkittu siirrymme Vihernikkarin viihtyisiin sisätiloihin, jossa pidämme syyskokouksen. Kannanoton ovat allekirjoittaneet seuraavat kansanedustajat: Elsi Katainen, Inkeri Kerola, Katri Komi, Timo Korhonen, Seppo Kääriäinen, Jari Leppä, Markus Lohi, Eeva-Maija Maijala, Antti Rantakangas, Eero Reijonen, Markku Rossi, Simo Rundgren, Juha Sipilä, Tapani Tölli, Mirja Vehkaperä ja Anu Vehviläinen.
Kummatti, Kummatti, Kummatti
RAAHE Kiinteistöosakeyhtiö Kummatti nousi puheenaiheeksi kaupunginvaltuuston keskustellessa konserniyhtiöiden tavoitteista.
KRISTIINA TUIKKALA
"Kohta osakeyhtiölaki on hallussa."
Kun kaupungin oma velka nousee ensi vuoden loppuun mennessä 120 miljoonaan euroon ja kaupunkikonsernin velka yhtiöidensä kautta yli 215 miljoonaan euroon, niin valtuusto oikealta vasemmalle rypistelee otsiaan huolissaan. klo 18. 6 | UUTISET
Tiet kuntoon myös pohjoisessa
RAAHEN SEUTU
Raahen Seutu
17. Runsaan viiden miljoonan euron liikevaihdolla toimivan yhtiön yhtälöä ihmeteltiin. Se saa raportin joka kuukausi.
Valtuustossakin hän kertoo käyneensä selvittämässä yhtiön asioita ja toteaa rikkoneensa näin osakeyhtiölakia. marraskuuta 2011
KANNAOTTO Pohjoisja Itä-Suomen keskustalaiset kansanedustajat ovat tyrmistyneitä Liikenneviraston päätöksestä siirtää Pohjois- ja Itä-Suomen päällysterahoja 7,6 miljoonaa euroa eteläiseen Suomeen. Piehingin Erämiehet Balkintien pohjoispuoleinen alue rauhoitettu 18-20.11 kaikelta metsästykseltä kanakoirakokeiden vuoksi. Meillä riittää omaisuutta ja jää ylikin, viittaa toimitusjohtaja yhtiön kiinteistömassaan.
Oulun seudun amma korkeakoulun BioG-hanke järjestää
JÄRJESTÖT, LISÄÄ SIVULLA 9
SuPer ao 214 Sääntöm. Lisäksi päivän aikana kuullaan paikallisen maaseutuyri äjän ajatuksia ja kokemuksia biokaasutuotannosta. mennessä p. Hallituksen kokous ma 12.12.11 klo 17 kerhotiloissa. Kokoonnutaan ensin puutarhalle, jossa odotellessa voi kätevästi tutustua puutarhan valikoimiin. Kokouksen jälkeen syödään rankasti, jutellaan vapaasti ja tietenkin hehkutetaan vielä vähän kuvamateriaalin kera onnistunutta Lontoon matkaa. Kunnossapitorahojen leikkausten ohella liikkumista pitkien matkojen Pohjois- ja Itä-Suomessa heikentävät myös polttoaineiden veronkorotukset ja riittämättömät määrärahat alueellisen joukkoliikenteen järjestämiseen. SFC- Raahen-tienoo Pikkujoulua vietämme Kopsan seurantalolla 25-27. 0443073173, www. Käytännön teot tiestön kunnossapidon rahoituksen osalta ovat aivan muuta. Ilmoi autumiset 25.11.2011 mennessä, sanna.moilanen@oamk.fi (p. 30v juhlavuosi ja siihen liittyen mahdollisen risteilyn järjestäminen, tai tule tuomaan oma ehdotuksesi. Syyskokouksessa on esillä tulevan vuoden toiminnan suunnittelua mm. TEHY Raahen alueen ao 717 Syyskokous 18.11. Ketä evästetään nyt, hallituksen jäseniä, tarkensi myös kaupunginjohtaja Kari Karjalainen käsittelyssä olleesta konserniyhtiöiden tavoitteista ja sai Uutelalta myönteisen vastauksen. Kärsivällisesti Uutela toisti aiemmin jo monessa yhteydessä selittämänsä kaavan, jonka mukaan Kiinteistö Oy Kummatin hallitus on vastuullinen ja se vastaa toimin-
nastaan myös omalla omaisuudellaan. multaranta.fi Tervetuloa. 20.11. Pitäisi tehdä jotain, mutta ei saa ottaa lainaa. Kataisen hallituksen toimenpitein perustienpidon rahoitus laskee reaalisesti ensi vuonna, yksityisteiden avustuksia leikataan 60 prosentilla ja nyt tuoreimpien tietojen mukaan päällysterahoja siirretään Pohjois- ja Itä-Suomesta eteläiseen Suomeen, kritisoivat keskustan edustajat. klo 17.30
Toimintakeskus Vihernikkarissa, Rantakatu 9, Raahe. Ilmottautumiset Mervi Kallela 20.11. Kataisen hallituksen liikennepolitiikan ensi askeleet kertovat osaltaan hallituksen keskittävästä yhteiskuntapolitiikasta, joka suosii etelän kaupunkiseutuja ja hylkii hajaasutusalueita. Hyvä, että
kaupunki on huolissaan siitä, että pankit saavat omansa.
Takauksista puhuttaessa Sassi muistuttaa, että maksut takaajille lankeavat vasta, kun kaikki omaisuus on realisoitu. Uutelan puheenvuoroa edelsi Kiinteistö Oy Kummatin hallituksen aiemman varapuheenjohtajan PyryPekka Suonsivun kommentti, jossa hän ennakoi kaupungille oikaisuvaati-
musta juuri osakeyhtiölain noudattamisesta. Olen kuullut, että on ollut aika, jolloin lainoja ei ole pystytty hoitamaan. Kiinteistöosakeyhtiö Kummatin kehittäminen ja yhtiön 41,8 miljoonaan euroon nousevan velan takaisinmaksu kysytti talousarviokokouksessakin. Eero Raivion (vas) mielestä Kummatti on rakentamisessaan ja velkoineen edennyt etsikkoaikaan.
Kummatti opettaa. Tervetuloa. Tilaisuuden ohjelma löytyy hankkeen ne sivuilta www.oamk.fi/bioG
Lämpimäs tervetuloa!
Tilaisuus on maksuton, mu a paikkoja on rajoitetus . Tervetuloa.
Biokaasusta energiaa Pohjois-Pohjanmaalla -seminaarin
Aika: Paikka: 29.11.2011 klo 9-12.15 Ruukin Yrityspuisto Oy Ahlströmin e 1 F, 92400 RUUKKI
Seminaarissa esitellään biokaasun laa ja tulevaisuu a Pohjois-Pohjanmaalla. Katso tarkempaa infoa ja esim ajo-ohjeet kotisivuilta http:// ao214.superliitto.fi, myös ilmoittautumiset mieluiten sitä kautta tai 040-1950 224. Nykyisten lainojen hän ilmoittaa olevan 40 vuoden ja osa 60 vuoden maksuajalla.
Sassin mukaan se taho, jonka tulee taloudesta tietää, on yhtiön hallitus. Kuva: Kristiina Tuikkala
ei suoraan voi lähteä neuvomaan operatiivista toimintaa ja puuttumaan kehitystoimiin, on edelleen monelle valtuutetulle mysteeri. Raahen Kylät Honganpalon Pienkiiteistöyhdistys. Kaupungille emme ole mitään velkaa. Viimeisenä mahdollisuutena on kutsua koolle yhtiökokous, erottaa hallitus ja nimetä uusi tilalle. Se, että kaupunki suurimpana omistajana ja valtuusto sen ylimpänä päätöksentekoelimenä
tela (kok). Omat marionetit. Nyt on mahdollisuus myös tulla kuulemaan pääluottamusmiehen ajankohtaisia ja tulevia kuulumisia. Oikeustieteen kandidaatin tutkinto selkänojanaan kokoomuksen Jarmo Uutela (puhumass)a lohdutteli osakeyhtiölain olevan kohta hallussa, kun valtuusto käsittelli konserniyhtiöidensä tavoitteita. Valtuuston miettiessä mahdollisuuksiaan yhtiön evästyksiin muun muassa Kauko Lumiahon (kesk) vaatiman energiaselvityksen tekemisestä Uutela kehotti luopumaan osakeyhtiölainvastaisista lisäyksistä. Jos yritykset tekisivät samoin, että söisivät käyttötaloutta, sitten se huuto al-
kaisi. Hallitus hehkuttaa, että Pohjois- ja Itä-Suomi ovat sen erityisessä suojeluksessa. mennessä, omavastuu vitosen. Lainaa on hoidettu siitä lähtien, kun tulin. Lain kiemuroita ja vastuita kyselivät ja selvittivät myös Pekka Leppikangas (vasemmalla), Antero Aulakoski ja Kari Karjalainen. Kummatissa nähdään, että yhtiö on ensisijaisesti vastuussa lainanantajille. 050 5911 839)
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. syyskokous 30.11. Keskustan edustajat ihmettelevät miten kainuulainen liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) on suostunut tähän
Muut työntekijät ovat pääasiassa Saksasta, Ranskasta ja Puolasta. Raaheenkin tulee perheitä, jotka viettävät pit-
kiäkin aikoja kaupungissa. Ylikunnallinen ohjausryhmä tarvitaan. Valmistelun olisi syytä olla jo käynnissä, veturina Raahen kaupunki.
London
HIGH FASHION. He näkevät, että Raahen asema tulee olemaan merkittävä. Kokoomuslaiset muistuttavat, että kunnallisten palvelujen kysyntä kohdistuu varsinkin kaavoitukseen ja maankäyttöön, kunnallisteknisiin valmiuksiin, hyvinvointipalveluihin, koulutukseen, kulttuuriin ja muuhun vapaa-aikaan. He tarvitsevat ne julkiset palvelut, joita heillä on kotimaassaan. Erityisen kysyttyjä ovat metalli- ja konepajateollisuuden osaaminen, rakentaminen sekä monipuoliset kaupal-
liset palvelut. 17. Olemmeko valmiit, kun varhaiskasvatus-, koulu- tai hyvinvointipalveluja tarvitsevat ovat myös muista Euroopan maista, Venäjältä, mahdollisesti Japanista. Raahen kunnallisjärjestö uskoo, että Raahe on avainasemassa alueelle tulevien ammattilaisten ja heidän perheidensä asuttamisessa ja palvelujen tarjoamisessa. Tässä työssä kuntien- ja elinkeinoelämän osaaminen ja yhteistyö on välttämätön. Kunnallisjärjestön mukaan palveluiden lisätarve on kahden Pyhäjoen kunnan verran. Pyhäjoki ei yksin kykene tuottamaan tai organisoimaan tarvittavia palveluja, syyskokousväki sanoo. Heitä on ohjattava valmistelussa yhteisen viitekehyksen ja päämäärien suunnassa. Kaikille yhteistä ammatillisen osaamisen lisäksi ovat kansainvälisyyden hallinta, erilaisten kulttuurien tunteminen, arvot ja tavat, monipuoliset kielitaidot. Raahen perusinfrastruktuuri, yritys- ja elinkeinoelämä koko laajuudessaan ovat merkittäviä voimatekijöitä. Onko pääurakoitsija Japanista vai Ranskasta ratkaisee myös palvelujen, kuten koulutus, sisältöjä ja henkilöstön osaamista. Yritykset ovat valmistautumassa tuleviin muutoksiin. Julkisten palvelujen suunnittelu onnistuu parhaiten eri alojen asiantuntijoiden avulla. Kotimaisen työvoiman osuus Olkiluoto 3:n rakennustyövoimasta on ollut keskimäärin 25 prosenttia. Muut julkiset palvelut ovat muun muassa valtionhallinnon ja seurakuntien vastuulla. Heistä voi tulla vakinaisia asukkaita. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
|
7
Raahella suuri vastuu julkisten palveluiden riittävyydestä
RAAHEN SEUTU
JULKILAUSUMA Kokoomuksen Raahen kunnallisjärjestö uskoo, että ydinvoiman tuleminen Pyhäjoelle sekä tuulivoimahankkeet, kaivostoiminta ja logistiset investoinnit vaativat runsaasti lisää julkisia palveluita seutukuntaan
Eikä korttien lähettäminen ole halpaa: jokainen kortti postimerkkeineen maksaa monia kymmeniä senttejä, jopa yli euron. Valtaosa halleista oli laskentahetkellä Ruotsin ja Suomen merialueilla. Puhumattakaan, että kalastaja saisi korvauksia pyydysvahingoista tai menettämistään saaliista. Tämä syksy on ollut kaiken huippu. Laskennoissa nähtyjen hallien määrä on kasvanut 2000-luvun alun noin 10 000:sta nykyiseen yli 20 000 eläimeen. Tänä vuonna tuotto kohdistetaan tulevaan laitehankintaan. Kaksi norppaa uiskenteli ympäriinsä ja venettä ne vaivaantuivat väistämään noin kymmenen metrin päähän, Ran-
toharju kertoo. Suomen alueen laskennoista vastasi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.. aahen Seudun lukijoille, Raahen seutukunnan perheille ja yksityisille henkilöille tarjoamme saman mahdollisuuden auttaa lähimmäisiä. Pahimmat, eli norpat eivät ole edes mukana. Hyljetilanteen korjaamiseksi ei kukaan laita tikkua ristiin. Voit myös laittaa toivotuksesi sähköpostiosoitteella asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi tai tuoda konttoriimme Fellmanin puistokatu 4.
Hurttiin huumoriin on pakko turvautua, sillä mitään muitakaan keinoja kalastajilla ei ole näköpiirissä. Tekijät olivat edelleen paikalla. Mikä pahinta, suurin osa on norppia, jotka ovat täysin rauhoi-
tettuja. Tänä vuonna arvio perustuu ydinalueiden osalta 31.5.2.6. Esimerkiksi viime viikolla pari kaveria meni kokemaan maivaverkkoja. Saalis oli kaksi ehjää maivaa ja jumalaton määrä rikkipureskeltuja pätkiä. Äskettäin julkistetut viralliset hyljelaskennat eivät kalastajien mukaan kerro läheskään koko totuutta. tehtyjen lentolaskentojen tuloksiin. Ja kun hirvet pureskelevat taimikoita, niin heti ollaan käsi ojossa maksamassa korvauksia. Oppikirjojen ja yleisen käsityksen mukaan norppa on arka ja sympaattinen viiksivallu, joka pakenee heti veneenmoottorin kuullessaan. Osa hylkeistä on kuitenkin parhaissakin oloissa vedessä laskennan tavoittamattomissa, mutta vuodesta toiseen samalla tavalla toistettuna tulokset kuvaavat hyvin kannankoon kehityssuunnan. lehdessä. Verkot olivat entiset, sillä hylkeet olivat sukeltaneet mennen tullen niitten läpi. Piirros: Emilia Laitinen
T
R
H H
yvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta kaikille sukulaisille ja tuttavillemme toivottavat:
Avuksi saisi tulla jääkarhuja
KALASTUS Vuosi vuodelta paheneva hyljetilanne saa kalastajat epätoivon partaalle. Kalastajien kokemukset ovat toisenlaiset. Valtiovallan toimenpiteet tai paremminkin niitten puuttuminen ihmetyttää kalastajia. Tällä palstalla julkaistaan Hyvän Joulun ja Rauhaisan Uuden Vuoden toivotus, jolla Sinäkin ja perheesi voitte yhteisen otsikon alla muistaa ystäviä ja sukulaisia. Lehti jaetaan seutukunnan kaikkiin kotitalouksiin.
J J
oulun lähestyessä jokaisessa kodissa on totuttu kirjoittamaan iso nippu joulukortteja ja Hyvän Joulun toivotuksia.
Hylkeen sympaattisuudesta on kalastajilla ja suurella yleisöllä erilaiset käsitykset. Postita viim. Halleja eli harmaahylkeitä saa ampua vuosittain muutamia kymmeniä, mutta tappolupien määrä on kalastajien mukaan pelkkää pintakosmetiikkaa. Jos hirvikannat olisivat räjähtäneet samanlaisiin mittoihin kuin hylkeillä, tilanne olisi korjattu aikapäiviä sitten. Vuonna 2010 havaittiin 23 140 hallia. Helpota joulukiireitäsi ja muista lähimmäistäsi tavalla, jolla tuet hyvää yhteistä asiaa.
Täytä oheiseen kuponkiin toivottajan nimi ja laskutustiedot ja palauta kuponki lähimpään postiin. Hylkeitä on ollut Raahen edustalla kolminkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna. Raahen Kalastajainseuran puheenjohtaja Martti Rantoharju ei panisi pahakseen, jos Perämerelle saataisiin jääkarhuja hyljekantaa harventamaan.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Pirjo ja Pekka Punahilkka Taatto-vaari Huopalainen
yvän Joulun toivotus tällä palstalla maksaa 20e/henkilö tai perhe (sisältää arvonlisäveron 23%). Tilannetta pitäisi tulla arvoimaan täältä kalastusveneestä, kalastajat toivottavat.
TAUSTAA
Ruotsin, Suomen, Venäjän ja Viron keväällä tekemissä hallilaskennoissa tavattiin noin 24 000 hallia eli harmaahyljettä. 8.12.2011. Monille perheille joulukorttishow aiheuttaa suoranaista stressiä. Karvanvaihdon takia hylkeet makailevat tällöin
runsaslukuisimmin näkösällä luodoilla tai viimeisillä jäillä. Summasta puolet tilitetään Raahen sairaalalle ja lopuilla peitetään valmistus- ja painatuskuluja. änäkin jouluna moni yritys ja yhdistys muistaa asiakkaitaan ja liikekumppaneitaan Raahen Seudussa julkaistavalla joulutervehdyksellä, jonka tuotolla kerätään varoja Raahen sairaalan potilasviihtyvyyden parantamiseen ja laitehankintoihin. 8 |
Raahen Seutu
17. Raahen Seutu julkaisee yksityisille henkilöille ja perheille tarkoitetun tervehdyspalstan tiistain 20.12. Las-
Joulutoivotus maksaa vain 20 , josta puolet käytetään Raahen sairaaloiden laitehankintoihin.
PL 61 92101 RAAHE
kennat tehtiin pääosin lentovalokuvauksin. Kevään 2011 laskentaolosuhteet olivat säiden puolesta kohtuulliset. Norpat jäävät laskentojen ulkopuolelle. marraskuuta 2011
Jouluna muistamme
lähimmäisiämme.
Tänäkin jouluna teemme sen vähin vaivoin ja tuemme oman sairaalamme laitehankintoja.
oulukorttien lähettäminen on monissa perheissä iso urakka: osoitteita on muistettava paljon, osoitteitten keruu vie aikaa ja korttien postittamisessa on työnsä. Hallien esiintymisen ydinalue keväällä on edelleen Itämeren pääaltaan pohjoisreunalla Keski-Ruotsin saaristossa ja Suomen Lounaissaaristossa.
Laskennat tehdään touko-kesäkuun vaihteessa hallien pääesiintymisalueilla
kaikelta metsästykseltä kanakoirakokeiden vuoksi. Tulethan mukaan! Voit toimittaa myös kotona valmistamiasi tai ostamiasi pieniä tavaroita arpa-
Raahen ja Ymp. klo 18.30 Päivänmariin, Laivurinkatu 19, Raahe. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita tilaisuuteen. klo 18 Kreivinajan olohuoneessa. klo 15. Soita heti 050-5303738 ja varaa omasi. Vihannin Reuma ja Tules
Yhdistyksen sääntöm. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
|
Raahen Alueen Sydänyhdistys Teemailta toimintakeskus Kreivinajassa to 24.11. PAM 093 Jäsen! Tarjoamme sinulle lipun Ilimaveivi-kaparee pikkujouluteatterinäytökseen. Illan aiheena on ravinto, josta kertoo ravintoterapeutti. Ohjelmassa tarinoita menneiltä vuosilta, tuote-esittelyä, arvottavaa ja pientä purtavaa. mennessä numeroon 050-3212023. Leena p.044-3289053.
9
JÄRJESTÖT, LISÄÄ SIVULLA 6
Raahen Kylät Kantakaupungin asukasyhdistyksen syyskokous ti 29.11. Lippuja Helenalta. jais voitoiksi. Sotaveteraanit Seurakuntailta su 20.11.
Raahen seurakuntakodissa (iso sali) alkaen klo 18. klo 18. klo 13. Pattijoen Martat Menemme pikkujoulun merkeissä katsomaan Raahen teatterin esittämää Ilimaveivi kaparee- näytelmää Raahesaliin su 27.11. Arpajaisiin toivomme pieniä voittoja. 17. Piehingin Erämiehet Balkintien pohjoispuoleinen alue rauhoitettu 18-20.11, sekä Rydin alue 20.11. Tervetuloa.
Raahen Seudut Reumayhdistys Sääntöm. klo 13 Hietalankantissa. Tervetuloa. Ilmoittautumiset Armille 23.11. Torttukahvit, puuro, ohjelmaa, joulupukki. tied. Lipun saa teatterin toimistolta arkisin klo 10-16 jäsenkorttia näyttämällä. Tilaisuuden järjestää Raahen ja ympäristön Sotaveteraanit hengellinen jaosto sekä Raahen seurakunta. klo 18.30.
Raahen Kaatuneitten Omaiset Vietämme yhdistyksemme joulujuhlaa Pattijoen Veteraanimajalla to 24.11. syyskokous ma 28.11. arvottavaa mukaan. Valmistetaan tuotteita Naistenmessuille. Lämpimästi tervetuloa.
Vihannin Sotaveteraanit
Vietämme yhdistyksemme joulujuhlaa su 20.11. Kiitos! Tark. Hallitus kokoontuu klo 10. Ohjelmaa, syötävää, arvontaa. Kutsumme tilaisuuteen kaikkia Raahen Sotainvalideja, -Rintamaveteraaneja, -Sotaveteraaneja puolisoineen, leskiä, kaatuneit-
ten omaisia puolisoineen, reserviläisjärjestöjen jäseniä puolisoineen sekä muitakin seurakuntalaisia. klo 12 päiväkahvitilaisuuden yhteydessä. Tervetuloa. syyskokous
Kreivinajassa ma 21.11. Ken lahjan tuo, hän lahjan saa.
Siikajoen Maa- ja Kotitalousseura Tervetuloa asiakasiltaan pe 25.11. 1 lippu/jäsen.
Saarioinen täytetyt leivät 160 g (9,31/kg) Findus kullanrapeat kalafileet 360 g (8,31/kg)
Dronningholm täytetyt ohukaiset 180 g (8,28/kg) Arla Apetina snack 125-150 g (10,00-12,00/kg) yksittäin 1,69 kpl (11,27-13,52/kg)
Oululainen ruislimppu 700 g (1,99/kg) Lu Domino keksit 350 g (7,86/kg) yksittäin 3,19 pkt (9,11/kg). Ota
Raahen Seudun Reumayhdistys Askartelemme ma 21.11.
klo 14.30 Kreivinajassa
Silloinkin Heiskari kehitteli ensin aiheeseen sopivat asut ja rekvisiitaan ennen kuin sai idean kurkkuraasteen päällä tarjoiltavasta kastikkeesta. Uskon asioissa on paljon ristiriitaisuuksia, jotka häiritsevät minua. Vaikka mitä puhutaan, meillä on olemassa Suomessa selkeä kastijako ja minä olen sitä alempaa. En elä niin kuin uskovaiset mielellään käskevät. Jokainen voi ajatella ihan niin kuin haluaa. Miestä ei näy kissanristiäisissä, eikä hänelle kelvannut edes entisen urheiluseuransa huomionosoitus, jota tarjottiin hiljattain Raahessa. Auvo Pehkoranta arvostaa lakia ja poliisia ja hän on vakuuttunut, että maailmassa on ihmistä suurempi voima. Katselin kirkasta tähteä joulukuusen latvassa ja yhtäkkiä minulle tuli hyvä ja rauhallinen olo. Paloin loppuun. Myös tuottajia on tiistain tilaisuudessa aiheesta keskusteli niin kalastaja ja karjatilallinen kuin tuleva luomupuutarhuri.
Ritva Heiskari kehottaa lähiruokatuottajia pysymään tiukkana neuvotellessaan tuotteidensa hintoja kauppiaiden kanssa. PERHE poikamies, ei lapsia, kaksi koiraa. Löökibisnes sai uutta vauhtia, kun yrittäjätuttava pyysi tuhat kastikepulloa Saksan-matkalleen. Heiskari myi eräässä vaiheessa messuilla vierekkäin kastikkeita ja tekstiilejä. Tykkään olla omissa oloissani. Osa-aikaeläkeläinen myy valkosipulikastikkeita Ritvan Herkku -yrityksensä nimissä. Entinen
Auvo Pehkoranta on onnellinen oman tiensä kulkija. Työelämään Auvo pääsi 14-vuotiaana. Maaotteluedustuksiakin kertyi parikymmentä. marraskuuta 2011
RUOKA Siikajoella etsitään lähiruoan tuottajia.
NIKO PELTOKANGAS
Lähiruoalla on kasvot
Mahdollisuuksista huolimatta pienet paikalliset ruokatuottajat eivät ole kovin näkyvästi esillä. HARRASTUKSET seiväshyppy, runojen kirjoittaminen. Hankkeilla pyritään tuomaan tuottajia yhteen, jotta hankintojen tekeminen ja logistiikan suunnittelu olisi helpompaa. RAAHEEN vuonna 1974. En jaksanut olla enää muiden seipäänkantaja. Lisäksi tykkään kirjoittaa yleisönosastolle jos sattuu olemaan asiaa. Käyn koirieni kanssa muutaman tunnin ulkona. Tunne oli aluksi aika mahtava. Olin pieni rääpäle, joka pelkäsi jatkuvasti. Urheilupiireissä Pehkoranta on outolintu. Mutta se ei haittaa. Kun Auvo nielaisi ensimmäisen pillerin 1960-lu-
vulla, aineet eivät olleet vielä edes kiellettyjä. valkosipuliyöhön vuonna 1991. Suomessakin valkosipulin tuottajia on mutta säilymisen kannalta riittävä pakastaminen ja kuivattaminen on kallista. Eläkkeelle Pehkoranta jäi kiinteistönhoitajan töistä ja viimeinen työnantaja oli Raahen Seudun Asuntosäätiö. Kuva: Niko Peltokangas
Uusia markkinoita lähellä tuotetulle ruoalle synnyttävät ruokapiirit, jotka yleistyvät niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. tenkin ulkomailta. Myös suurkeittiöiden kiinnostus lähiruokaa kohtaan kasvaa, kun kuluttajat ovat kiinnostuneempia ruoan alkuperästä, Nivala kertoo. Tuottajien toivotaan jättävän tietonsa ainakin tuottajarekisteriin Nouseva rannikkoseutu ry: n verkkosivuilla. EI JUHLI SYNTYMÄPÄIVIÄÄN
Pehkoranta saavutti urallaan ulkoradoilla yhden SMkullan, 3 hopeaa ja 2 pronssia. Ne ovat eri miehet, ketkä keräävät merkkejä. Pari vuotta sitten valikoima laajeni tervalöökiin ja parhaillaan kehitellään chililöökiä. Otan torkkuja, katselen netissä maailman menoa ja jos siltä tuntuu, kirjoitan jotain. Herraksi tosin Pehkorantaa on turha tituleerata. Lapsen uskon Auvo sai koulunsa joulujuhlassa ollessaan vasta 1. Lääkkeet paransivat suorituskykyä hirveäs-
ti. Se tulee vastaan pienissä asioissa, ihan missä tahansa. Edellisen lauseen mies sanoo ihan kuin minkä tahansa muun. Nykyisin päivät ovat aika rauhallisia. Ilman uhoa, vastapuolen haastamista, eikä sanomaa painoteta tulenpalavalla tuijotuksella. Olen kasvanut oloissa, missä minua painettiin mielellään alas, Enää on turha painaa. Ei tässä kukaan muu rikastu kuin kauppias.
"Ei tässä kukaan muu rikastu kuin kauppias."
Lähiruoalle ei ole kilometrirajoja eikä sitä säännellä sertifikaatein kuten luomutuotantoa. Ensimmäiset valkosipulieli löökikastikkeet hän valmisti Oulun ensimmäiseen
Löökikastikkeet Heiskari valmisti ensin Kemissä, nyt verstas on Limingassa. Raaka-aineista tärkein tulee kui-
Ketään ei tarvitse pokkuroida
JUHA HONKALA
70 VUOTTA Entinen huippuseiväshyppääjä Auvo Pehkoranta on mies, joka sanoo mitä ajattelee. Tiistaina Siikajoella pari lähiruokaa edistävää hanketta sai houkuteltua saman pöydän ääreen kymmenkunta aiheesta kiinnostunutta seutukuntalaista. Hän on onnellinen, kun voi elää niin kuin haluaa: ketään mielistelemättä, ketään pokkuroimatta, oman itsensä herrana. On salapoliisin hommaa kaivella tuottajia, toteaa Lähipuoti-hankkeen Liisa Nivala. Menen tulta päin aina ja sanon jos on asiaa, Pehkoranta toteaa. Mutta olen vakuuttunut siitä, että meillä jokaisella on auttaja.. Loppuasiakkaalle hintaan tulee vielä kaupan lisäämä kova summa, Heiskari valittelee. Akateemisen koulutuksen puute on näkynyt elämässäni aina. Suola ja pippuri tulevat myös ulkomailta, muut ainekset ovat kotimaisia. luokalla. Kastiketehtailu kulkin ensin mukana harrastuksena ja välillä yrittäjä kokeili osaamistaan tekstiilitaiteilijana ja vaatesuunnittelijana. Tilausta lähiruoalle tuntuu hankkeen selvityksenkin perusteella olevan. Kuva: Juha Honkala
AUVO PEHKORANTA
SYNTYNYT 17.11.1941Laihialla. Yksi asia, mistä Pehkoranta on saanut vihamiehiä, on miehen avoimuus urheilun dopingkulttuurista. Nykyisin käyn viikoittain hyppäämässä omaksi ilokseni ja kilpailen veteraanisarjoissa. Mutta pitkässä juoksussa doping pilasi koko urani. Kuluttajat haluavat nykypäivänä ruoalle kasvot. Marketteihin löökikastikkeet päätyivät, kun Heiskari rohkeni tarjoamaan niitä oululaiselle K-kauppiaalle. Se sekoitti hermostoni, enkä pystynyt enää hyppäämään, Pehkoranta kertoo.
pikipaperikoneen käyttöä, varastomiehen ja palomiehen töitä. Takana on maanviljelystä, metsäja tietöitä, kanavankaivuuta, trukkikuskin hommia,
Suomen huippuseiväshyppääjä ei ole koskaan salannut käyttäneensä dopingaineita. Laihialla syntynyt Pehkoranta on kulkenut pitkän tien. 10 | UUTISET
Raahen Seutu
17. Jos joku siitä pahastuu, niin se hänelle suotakoon. Valkosipuli on belgialaista tai kiinalaista. Minulla on pöytälaatikossa parin kirjan verran runoja. Yleensä lähiruoka on peruselintarvike, joka ylläpitää alueen ruokaperinnettä.
Oman tiensä ruokatuottajaksi tilaisuudessa kertoi liminkalainen Ritva Heiskari. Valmennuspuolella Pehkoranta avitti Raahen Vesan Suomen parhaaksi seiväshyppyseuraksi, kunnes taustatyö loppui 1980-luvulla
Parin metrin mittaisesta pöytähyppyristä RC-autot loikkaavat metritolkulla ja vauhti on sanalla sanoen huima. Ja saa halvemmallakin, mutta kokemus on osoittanut, että liian halpa auto tulee loppupeleissä kalliiksi, Timo Huhtamäki kertoo.. Siitä ylöspäin rajaa ei ole, Martikkala toteaa. Meillä Oulussa tai tarkemmin Kiimingissä on sileitä stock-ratoja, muttei talviaikaan mahdollisuutta ajaa crossia, Kaltiokumpu perustelee. rata-autoilussa marginaalit ovat pienet, ja autoja säädetään melkein kuin moottoriurheilun kuninkuusluokassa Formula 1:ssä. Osat ovat älyttömän halpoja, mutta meidän leveyksillä niitä saa käytännössä vain netistä, Martikkala huomauttaa.
JUHA HONKALA
Puolenkymmentä autoa kiitää Myllymäen koulun vanhan jumppasalin lattialle rakennetulle crossiradalle. Jousitukset, välitykset, renkaat ynnä muut säädetään kuntoon samalla tavalla kuin moto- tai snowcrossissa.
RC-autoilu saa nimensä yksinkertaisesti nimistä radio controlled, eli vapaasti suomennettuna radio-ohjattava. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
| 11
Autoilu
www.raahenseutu.fi
"
Auton maksiminopeudessa ei periaatteessa ole mitään rajaa.
KIMMO KALTIOKUMPU
Radio-ohjattavat autot kiitivät tuhatta ja sataa Myllymäen koulun salissa, kun Kimmo Kaltiokumpu (vasemmalla) ja Timo Huhtamäki näyttivät ajamisen mallia. Vaikka Raahessa toiminta on vasta aluillaan, laji on vanha ja siinä käydään kovia kilpailuja useissa luokissa kansallisesti ja kansainvälisesti. Tiedetään, että jossain maailmalla radio-ohjattavalle on mitattu lähes 300
Hallittu hyppy kantaa pitkälle, mutta pitää auton ehjänä.
kilometrin tuntinopeus, kertoo oululainen Kimmo Kaltiokumpu, yksi innokkaista RC-autoharrastajista. Miksi ihmeessä. Matot, lankut, levyt ja köydet on viritelty niin, että salin lattialla on mutkaa, suoraa ja hyppyriä. 17. Auton saa itselleen noin 300 eurolla. Kuvan pienokaisellakin tekisi mieli radio-ohjattavan puikkoihin. Ihan tunnin takia ei rataa kannata rakentaa, Mikko Martikkala, innokas raa-
Mikko Martikkalan mukaan radio-ohjattavilla harrastaminen on hauskaa ja järkevästi alkuun pääsee noin 300 eurolla.
helaisautoilija toteaa. Harvoille voimistelusaleille saa varattua seitsemän tunnin vuoroa. Ei radan rakentaminen ole ihmeellistä, vaan niiden vähyys perustuu tilojen puutteeseen. Kalliokumpu on tullut Oulusta varta vasten Raaheen ajamaan. Varsinkin
RC-autoilijoilla on oma RC10 -keskutelufoorumi, johon kannattaa tutustua, mikäli laji kiinnostaa. Kuvat: Vesa Joensuu
Pieniä mutta pippurisia
RC AUTOILU Radioohjattavat autot eivät ole vain lasten leluja, vaikka sellaisilta ne maallikon korvaan voisivat kuulostaa.
Harrastajan täytyy tykätä näpräämisestä. Täällä on yksi harvoista crossiradoista. Auton maksiminopeudessa ei periaatteessa ole mitää rajaa. Myös crossipuolella autoa voi säätää melkein rajattomasti. Alkuun pääsee myös niin yksinkertaisesti, että saapuu Myllymäen koululle lauantaina kello 12, jolloin raahelaisautoilijoilla on vakiovuoro käynnissä. Autot hajoavat esimerkiksi hypyissä, joten uusia osia saa asentaa jatkuvasti
Uusi puhelintekniikka mahdollistaa sen, että voimme tiedottaa tai varoittaa ja samalla parantaa liikenneturvallisuutta, kertoo viestintäpäällikkö Kare Ojaniemi Liikenneturvasta. -05 Toyota AYGO+ 1.0 VVT-i 5ov -06
129tkm, aut.ilmast., vak.nop.sääd., vetok., 63 tkm, 1-om., ilmastointi, 2xrenk., erik.vant., nahkasis., 2xerik.vant., luistonesto 16500 kaukos.kesk.luk. 18900 erik.vant. 10900
Asiakkaat ovat valinneet yritykseni 1. Kursseilla oppii muun muassa käyttämään ensiapulaukun varusteita ja antamaan hätäensiapua. 12 | Autoilu
Raahen Seutu
17. Odotin, että aika Suomessa olisi ollut tylsempää, mutta täällä on ollutkin aika mukavaa, 20 vuotta vanha saksalaisopiskelija kommentoi. 172 tkm, vak.nop.sääd., aut.ilmast., vetok., 162 tkm, aut.ilmast., vak.nop.sääd., luistonesto, ajotk., 2xrenk. Arctracilla on tunnusomaista ensiluokkainen ajettavuus, lyhyt jarrutusmatka ja nopeat kiihdytykset talvioloissa.
386 3100
Turvallista matkaa!
Osta 4 Goodyear talvirengasta ja saat Goodyear rannekellon kaupan päälle!**
Esim. marraskuuta 2011
Ensiapukoulutus pakolliseksi
KIRSI HIEKKALA
Oppilasvaihto toimii k
OPETUS Euroopan unionin ammatillisen koulutuksen ohjelma Leonardo da Vinci on lennättänyt raahelaisia opettajia ja oppilaita ympäri Eurooppaa ja eurooppalaisia opiskelijoita Raaheen. Edullinen rahoitus. 22900 luistonesto, 2xrenk. -07 Mazda 3 1.6 Elegance 5ov -06
165 tkm, 1-om., aut.ilmastointi, webasto, 149 tkm, aut.ilmast., ajotk., kaukos.kesk.luk., xenon, 2xrenk., vetok. Jostain syystä asia ei etene. 050 369 4998 RASKAAT RENKAAT p. 10900 Volvo S60 2.4 170hv Momentum Aut. Kun kaikki kolme ehtoa täyttyvät, kuljettaja kuulee puhutun varoitusviestin hirvieläimistä. asennuksen ja kierrätysmaksun. Se, että saa itse apua, kannustaa auttamaan muita, Heiskanen sanoo. 28500 luistonesto 15400 VOLVO V70 2.4 Summum Aut. 11200 18200 webasto, luistonesto
PA RTNER
www.goodyear.fi
Audi A6 2.0 TFSI 125kw 4ov
-07 Mercedes-Benz C 180 Classic 4ov
-01
HA-RENKAAT p. Hirvivaarasta varoittava sovellus käynnistyy automaattisesti auringon laskiessa ja tunnin siitä eteen-
päin, kun nopeus on vähintään 60 kilometriä tunnissa. Auttajan kan-
nattaisi myös pukea päälleen turvaliivi, jotta hän itse erottuu liikenteessä, Heiskanen suosittelee. Puhelun saa lopettaa vasta, kun hätäkeskustyöntekijä on antanut siihen luvan. Jokaisessa autossa pitäisi olla varusteina ainakin tasku- tai otsalamppu, jotta onnettomuuspaikalle sattuessa näkee antaa apua pimeään aikaan vuodesta. Kaikki on sujunut tosi hyvin. Viikot Raahessa vierähtivät käytännönläheisessä opetuksessa Pörhön Autoliikkeen huoltohallissa. Puhelun jälkeen ei samalla puhelimella saa soittaa mihinkään, ennen kuin ambulanssi on tullut paikalle. Waltinger oli kuukauden ajan ammattiopiston oppilasvaihdossa Raahessa. KESKUS p. h-kirja, luistonesto, vak.nop.sääd. Hätänumeroon soittaessa ensin kerrotaan, mitä on tapahtunut ja missä. 08 211 7122, p. Heiskasen mukaan auttajan on tärkeää pysyä rauhallisena ja käyttäytyä rauhallisesti. Voi vaikka esitellä itsensä ja kertoa, kuka on. Sovellus laskee paikkatiedot gps:n avulla ja tarkistaa samalla kalenterista vuodenaikaan perustuvan hirvien liikkumistiheyden. Myytävänä Kiito-perävaunuja.
RAAHEN RENGAS & LAITE OY
www.ra a he nr e ng as j al a i t e . Yksi sellainen on auton hammashihnan vaihto. 8600
Sen kunniaksi jaan LEDKARTANLUKUVALOJA niin kauan kuin tavaraa riittää.
Lisää autoja netissä. 050
MB C 180 Kompressor Sport A -04 Skoda OCTAVIA Combi 1.6 FSI -06 108 tkm, aut.ilmast., luistonesto, vak.nop. (08) 222 788 Vilpuntie 9 0400 684 569 92130 Raahe
Ouluntie 45, Raahe p. vant., vetok. Autettavalle saa jutella. f i
Ahertajankatu 3, 92160 SALOINEN ark. 0500 382 560. Raahessa.
Valtakunnallinen sijoitus 167.
Skoda OCTAVIA Combi 1.8 TSI -08 Opel ASTRA Wagon 1.8 Ecotec -05 Ambiente 122 tkm, 1-om., ilmastointi, 2xrenk., 150 tkm, ilmastointi, vak.nop.sääd., ajotk., 17900 erik.vant. 08 211 7123, p. Yksi oppilaisvaihdossa opiskellut on saksalainen Ulli Waltinger.
JUHA HONKALA
LIIKENNE Suomen Punaisen Ristin ensiapukoulutuksen koordinaattori Anne Heiskanen kertoo, että SPR on yrittänyt monen vuoden ajan saada ensiapukoulutuksen pakolliseksi autokouluihin. Kysymyksiin vastataan rauhallisesti, ja toimitaan annettujen ohjeiden mukaan. Arvioi onnettomuuden vakavuus, selvitä onnettomuuspaikka ja loukkaantuneiden määrä. (08) 460 834 0500 587 280
www.niemelanautotalo.com
hannu.niemi@autosahko.net puh. 11400
Suosittu nastoitettu talvirengas!
Random Spike Algoritm® (nastojen tarkkaan harkittu jakautuminen eri riveille) ja tarkasti suunniteltu kulutuspinnan rakenne. Hommat on hoituneet hyvin ja samalla on itsekin saanut opetella uudelleen englantia, jota tulee muuten elämässä käytetty ai-
Älypuhelin varoittaa hirvivaarasta
KIRSI HIEKKALA
Turvallisesti perille testivoittajilla!*
UG Extreme 185/65R15 370 UG Extreme nasta 195/65R15 385 Ice+kitka 195/65R15 390 UG Extreme nasta 205/55R16 485 UG Ice+kitka 205/55R16 490 HKPL 7 nasta 195/65R15 450 Sarjan hinta sis. Tutkimusten mukaan hirvikolari on yksi eniten
pelkoa herättävä asia liikenteessä. 08 220780, 0440 220715. Usein matkapuhelin mielletään vain liikenneturvallisuutta vaarantavak-
si laitteeksi, mikäli kuljettajan huomio kiinnittyy viesteihin tai puheluihin ajon aikana. Jokainen voi myös liittyä mukaan Punaisen Ristin ensiapuryhmään. Lisätietoja: www.liikenneturva.fi
TAKUUVAIHDOKIT EDULLISESTI
RENKAAT JA RENGASTYÖT
RENGASPALVELU
Meillä myös renkaiden kausisäilytys
X-MAN
Pattijoki p. 195/65-15
395,-
srj asennettuna
Volkswagen TRANSPORTER 1.9 TDI
-07 Toyota AVENSIS 2.0 D4D Sol Elegance -03
239 tkm, aut.ilmast., vak.nop.sääd., ajotk., 188 tkm, ilmastointi, esp, vak.nop.sääd., erik. Kaikki onnettomuudet eivät tapahdu päivällä hyvän sään aikaan. Elegance 86 tkm, aut.ilmast., 100% h-kirja, sääd., h-kirja, vetok. 917, la 913
Merenojantie 12 85100 Kalajoki puh. Eikä pahitteeksi ole, vaikka autossa olisi mukana kumisaappaat. Moni tiellä liikkuja on hakeutunut ensiapukurssille vasta sen jälkeen, kun itselle on tapahtunut jotain. 08 211 7123, 0500 382 560
aj. Opiskelijan tavoitteena
Ulli Waltinger ja Tuomas Pyhäluoto toimivat saumattomana tutkaparina Pörhön autoliikk kon ajan. Kurssit maksavat noin sata euroa. Voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.
srj srj srj srj srj srj
LIIKENNE Puhelimeen ladattu sovellus antaa sekä äänimerkin että ääneen puhutun hirvivaaravaroituksen, kun liikkuu yli 60 kilometrin tuntinopeudella tunti auringon laskun jälkeen. Waltingerin mentorina Pörhöllä on toiminut mekaanikko Tuomas Pyhäluoto, joka on niin ikään entinen Raahen Ammattiopiston oppilas. Samalla voit antaa hätäensiapua. 818, la 914 Kedonperäntie, 91900 LIMINKA, p. Liikenneturva halusi nähdä asian toisin ja valjasti älypuhelimen hirvivahdiksi. Maksuton sovellus varoittaa tiellä liikkujaa hirvieläinvaarasta älypuhelimen kautta. UUSIA JA KÄYTETTYJÄ Puh. Viikkojen aikana Waltingerin plakkariin jäi paljon uutta asiaa, mihin ei mies ollut päässyt kotimaassa tutustumaan. 115 tkm, 1-om., aut.ilmas89 tkm, ilmastointi, ajotk., 2xrenk., h-kirja, tointi, luistonesto, 2xerik.vant., vetok. Ne jalassa on helpompi tarpoa onnettomuuspaikalle.
Ensimmäisenä onnettomuuspaikalle saapuvan kannattaa pysyä rauhallisena, arvioida tilanne ja hälyttää tarvittaessa apua numerosta 112. Ensiapukurssin voi ostaa vaikka lahjana läheiselle autoilijalle tai moottoripyöräilijälle. 08 211 7120
RENKAITA JA VANTEITA TRAKTOREIHIN, TYÖKONEISIIN JA KUORMA-AUTOIHIN. 381 171, 050 561 1296 Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.fi
Palvelemme ark. Näin hätäkeskus tai ambulanssimiehistö saa tarvittaessa yhteyden takaisin soittajaan.
Neljä viikkoa on takana ja Ulli Waltinger on matkustanut jo takaisin kotimaahansa Saksaan ja Gelsenkirchenin kaupunkiin. 17400 erik.vant., xenon, luistonesto 15900
Audi A6 2.7 V6 TDI 132kw -08 VW GOLF Plus 1.6 FSI Trendline -06 multitronic-aut. Kuvat: V
on valmistua omasta koulustaan vuoden tai puolentoista vuoden sisällä. Se ei vaadi aikaisempaa kokemusta tai koulutusta, vaan ryhmä kouluttaa itse itseään, sanoo Anne Heiskanen. 050 369 4940 KONEET JA LAITTEET p
Kansainvälisyys on kirjattu jokaisen osaston opetussuunnitelmaan.
Etu keskittäjälle:
keen huoltohallissa neljän viika vähän. Pankki- ja vakuutusasioiden keskittäminen ei muuten ole lainkaan vaikeaa. alk. EU-keskikulutus 3,86,9 l/100 km, CO²-päästöt 98159 g/km. Myös opettajat ovat saaneet matkustaa, sillä heidän tehtävänään on käydä katsomassa oppilaitokset paikan päällä, jotta oppilaat voidaan lähettää huoletta matkaan. Tavoitteena on myös kielten opiskelu ja tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien opetusmenetelmien ja toimintatapojen kehittäminen.
Autovakuutus vuodeksi puoleen hintaan!
Keskitä vakuutuksesi nyt Pohjolaan. Esimerkiksi Raahen ammattiopiston autoalan osastonjohtaja Harri Tyni on vieraillut Unkarissa, Saksassa, Englannissa, Virossa ja Slovakiassa. EU-keskikulutus 3,66,7 l/100 km, CO²-päästöt 95155 g/km.
Autoveroton svh. 8 380 , arvioitu autovero 1 615,50 CO²-päästöllä 103 g/km = 9 995,50 + toimituskulut 600 = 10 595,50 . 817, la 913
www.suzu-auto.fi Tervetuloa!. Etuasiakas on sellainen asiakas, jolla on vakuutus kolmesta eri vakuutusryhmästä Pohjolassa. Opiston KV-koordinaattori Maire Vallinrinne kertoo, että oppilasvaihto Eurooppaan kiinnostaa oppilaita niin paljon, ettei riittävää määrää paikkoja ole edes tarjolla. Kysy lisää!
Autovakuutusedun saa uusi Pohjolan etuasiakas liikennevakuutuksen yhteydessä. OP-bonusasiakas on sellainen Osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP:n asiakas, jonka oma tai perheen yhteinen pankkiasiointi on vähintään 5 000 euroa.
Maire Vallinrinne koordinoi kansainvälistä oppilasvaihtoa Raahessa.
UUSI CITROËN C4 TALVIVERTAILUN PARAS
Uusi Citroën C4 voitti ylivoimaisesti AutoBildin (3/2011) testin, jossa laitettiin järjestykseen lämmitysjärjestelmien toimivuus ja teho. 15 995 , arvioitu autovero 3 999,21 CO²-päästöllä 134 g/km = 19 994,21 + toimituskulut 600 = 20 594,21 . BMW 116i ja Volkswagen Golf.
3/2011
DS ään uusia C1-, nessä. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
Autoilu | 13
kuin rasvattuna
vat paikan missä harjoitella ja autoliike osaavaa väkeä huoltohalliin, eikä Ulli Waltinger tehnyt tässä trendissä poikkeusta. 08 211 4400 Citroën myynti p. Markku Alasuutari Pörhön Autoliikkestä ylistää yhteistyötä ammattiopiston kanssa. alk. 480 /kk, käyttöetu alk. 08 211 4422 huolto ja tuulilasit p. Vapaa autoetu alk. Mekaanikot saa-
Vesa Joensuu
Ammattiopiston opetus kansainvälistyy jatkuvasti. N Etusi jopa 3 ,00casso- ja C4-autoja, 3- C3 Pi
www.citroen.fi
Citroën C1 autoveroton svh. 15 050 , arvioitu autovero 3 940,82 CO²-päästöllä 140 g/km = 18 990,82 + toimituskulut 600 = 19 590,82 . 16 410 , arvioitu autovero 4 583,05 CO²-päästöllä 149 g/km = 20 993,05 + toimituskulut 600 = 21 593,05 . alk. Ohjelman avulla parannetaan eurooppalaisen ammatillisen koulutuksen laatua ja houkuttelevuutta. Tarjous on voimassa 28.2.2012 saakka. Rajoitettuun er steröidään 31.12.2011 men reki jotka
UKSIA! ÄYTTELYTARJO 0 . EU-keskikulutus 4,54,6 l/100 km, CO²-päästöt 103106 g/km.
Citroën DS3 autoveroton svh. Käynnissä oleva Leonardo da Vinci ohjelma on vienyt raahelaisia oppilaita Saksan lisäksi Unkariin, Viroon ja Englantiin. 17. 08 211 4423, 211 4426 Palvelemme ark. Uutena etuasiakkaana saat autovakuutuksen Osuuspankistasi vuodeksi puoleen hintaan. Kuvien autot lisävarustein.
Citroen C3 Picasso autoveroton svh. Suhtautuminen kansainvälistymishankkeisiin on parantunut sitä mukaa kun reis-
Leonardo da Vinci -ohjelman tavoitteena ovat sekä liikkuvuuden laadun ja määrän lisääminen Euroopassa että ammatillisen koulutuksen parissa toimivien oppilaitosten, yritysten ja järjestöjen yhteistyön edistäminen. "Mikään vertailun autoista ei lämpene yhtä nopeasti." Taakse jäivät mm. Tänä vuonna 20 oppilasta on käynyt eri puolilla Eurooppaa ja tänne tulee pian neljä opiskelijaa Unkarista ja Virosta sekä opettajat, Vallinrinne kertoo. suja on tullut tehtyä ja nykyisellään ei opistolla olisi edes vaihtoehtoa. alk. 300 /kk. EU-keskikulutus 4,66,9 l/100 km, CO²-päästöt 119149 g/km.
CRÉATIVE TECHNOLOGIE
TERVETULOA CITROËN-NÄYTTELYYN LA 10-14, SU 12-15
YRITTÄJÄNTIE 9 RAAHE P
Etu koskee vain uusia kauppasopimuksia. VARASTOSTA
Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 6,9 s/min, matkapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 16,9 s/min. 14 | Autoilu
Nyt uuden SKODA Octavian ostajalle d S O O i j ll Plus-paketti kaupan päälle
Raahen Seutu
17. *Etu vaihtelee malleittain. Kuvan auto erikoisvarustein. Tarkista testivoitot ja varustepakettikokonaisuus: www.skoda.fi Maahantuonti: Vuokraus:
Rekisterikilpien bongaus kasvattaa suosiotaan. 16 585 + arvioitu autovero 4 149,07 CO2-päästöllä 134 g/km. lo-
Marika Siniluoto on innokas rekisterikilpien bongaaja. Siinä lieneekin koko homman juju.
JUHA HONKALA
ETUSI JOPA 1750 *!
+
Saattovalot ja huomiovaloautomatiikka
TPM-rengaspaineseurantajärjestelmä
+
Hill Hold -mäkilähtöavustin
+
Nyt voit valita kaikkiin Octavia Ambiente-, Elegance- ja RS malleihin Plus-paketin. Raahelaiset Marika Siniluoto, Erika Jylhä-Pekkala, Kaisa Rimpiläinen ja Tiina Vaitiniemi ovat innokkaita bongareita. 21 335 , autoveroton suositushinta alk. 20 735 , hinta toimituskuluineen alk. marraskuuta 2011
+
+
Sadetunnistin
+
Nahkainen ohjauspyörä Monitoimiohjauspyörä**
Bluetooth-matkapuhelinvalmius
+
Pysäköintitutka taakse
+
160 bongattu, enää 8
HARRASTUS Autojen rekisterikilpien bongaus on harrastus, jossa harva saavuttaa koskaan maalia. Tämä on niin tuttua. Siitä se lähti ja nyt seuraava numero, mikä pitää löytyää on 161. Ja sitten jotain numeroa hakee
Tähän se joskus päättyy.
HYÖTYKÄYTTÖÖN TAI LAHJAKSI!
MP-ASU 2-osainen KELKKAPUKU
229,(170,)
KELKKAILIJALLE/ MOPOILIJALLE AJOSORMIKKAAT
30,-
MOPON NASTARENKAAT alk.
(49,)
48,-
UMPIKYPÄRÄ
99,-
CR CROSSIKYPÄRÄ + R
Peilivisiirillä
129,-
149,METSURIN TAKKI+HOUSUT
AJOLASIT
M-SAHAN METSURIN TURVA2 KETJUA + LAIPPA SAAPAS
3,25 x 56 vetol.
49, 2,1 kW 7,8 kg (900)
89, 1,4 kW
119,236 440E
1,8 kW 4,4 kg
RAIVAUSSAHA 345 FX
Markku Alasuutari paikallisjohtaja 020 762 4182
Markku Martinmäki automyyjä 020 762 4184
699,-
199,-
429,Ville Joonas Janne Esa 040 583 2633 044 050 1210 044 050 1208 040 038 4805
TALVIRENKAAT JA RENGASTYÖT EDULLISESTI!
HUHTALAN AUTO JA VARAOSA
Puurtajankatu SALOINEN Puh. Siniluodon kaipaamaa 161:tä ei näkynyt, mutta samassa ajassa nähtiin kaksikin rekisterikilpeä, joiden numero oli 162. Toimituskulut 600 . Skodalla on Suomen uskollisimmat asiakkaat (TNS-gallup /UAO-yksityiset 2010). Yhdistetty EU-kulutus 3,87,8 l/100km ja CO2-päästöt 99182 g/km. (08) 263 545, 0400 683 805
Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. 020 762 44 Palvelemme ma-pe 917, la 10-14. Kipinän joukossa sytytti Rimpiläinen, joka on harrastanut rekisterikilpiä jo viisi vuotta. Tulimme koiraharrastukseen liittyvästä kilpailusta Iisalmesta ja siskoni Erika otti harrastuksen puheeksi. Uutuuspaketin myötä jo yli 50 vertailuavoittanut Suomalaisten suursuosikki on entistäkin vakuuttavampi valinta. ** vain Elegance ja RS. SKODA Octavia Ambiente alk. 817
www.porho.fi
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
Ouluntien Neste Raahen Motocafe
Ouluntie 43 Raahe, puh. Ensimmäiset neljä vuotta kesti pää sen jälkeen tahti on ollut nopeampi, koska tavallisissa kilvissä numerot ovat sadan paremm numeroa 161. Marika Siniluoto puolestaan aloitti harrastuksensa vuonna 2007, ja tarkka päiväkin on muistissa: 31. Huolto ark. Bongauksen ärsyttävin asia ilmeni jo kymmenminuuttisella ajelulla Raahen kaupungilla. 2237 131
www.raahenmotocafe.fi raahenmotocafe@raahenmotocafe.fi
HUOM! MEILTÄ MONSTER PIPOT, HUPPARIT YM. 816, varaosat ark. Harrastus sopii kenelle tahansa näkevälle, eikä lysti käy ainakaan kalliiksi. Kuvat: Vesa Joensuu
kakuuta. Harrastus on koukuttavaa, sillä moni tykkää kisailla muiden harrastajien kanssa, kenellä on haussa joukon suurin numero. Octavia Combi 1.8 TSI 4x4 Ambiente-mallissa suurin etu: 1757
Polttoaineen hinnan nousu puolestaan edistää inflaatiota. Tyhjällä autolla ei saa tulla Suomeen lainkaan, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen. 044 7997 525 Jukka Klaavo p. Mitäs sitten kun löytyy 999. Kyllä homma on sitten tässä, Siniluoto huokaa. Mieheni ajaa työkseen rekkaa ja hänellä seuraava numero on 295. Pahimmillaan uudistus voisi aiheuttaa kuljetus- ja logistiikka-alalle konkurssiaallon, joka vaikeuttaisi Suomen kansainvälistä vientiä ja merkitsisi myös työpaikkojen katoamista. Jutun nelikossakin harrastus on siirtynyt kaverilta toiselle ihan itsestään. Ei edes lähisukulaiselle. mm.
5990,-
RAJ. Miksipä sitä itseään huiputtaa, Erika Jylhä-Pekkala toteaa.
VEROT Uuden hallitukseen ohjelmaan on kirjattu tavoite nostaa polttoaineveroa. Samalla se on askel kohti saasteettomampaa yhteiskuntaa, kun oma auto korvataan mahdollisuuksien mukaan yleisellä kulkuvälineellä tai omilla jaloilla. ERÄ!
8990,-
RAJ. ERÄ!
8990,650 MAX XT T3
T
TRAKTORIMÖNKIJÄ
XT-paketti sis. Automatkoille tulee viihdettä. Tällöin polttoaineen kustannusnousut hyötyliikenteessä eivät siirtyisi kuluttajien maksettavaksi, Iiro Lehtonen sanoo.
OUTLANDER T3 400
T
TRAKTORIMÖNKIJÄ
-
OUTLANDER 500 XT
OUTLANDER 400 EFI
-
RAJ. 044 7997 550 Kalle Kervinen
www.ojanrauta.fi www.kelkkakuume.com. 17. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
Autoilu | 15
39 jäljellä
Sataset paukkuivat tänä syksynä, joten sen jälkeen tahti on ollut nopea. Jos on matkustajan, voi toki nukahtaa, mutta siinä nukkuu herkästi onnensa ohi, Siniluoto huomauttaa.
Kuljetusala pohtii uutta toimintasuunnitelmaa
MAIJU KORHONEN
stä ykkösestä sataseen, mutta malla puolella. Hinnan korotus yhdellä
Maantiekuljetusten toimivuus on Suomen kansantalouden kannalta ratkaisevassa asemassa. ERÄ!
-
-
11990,-
sis. Viimeisenä mukaan tullut Tiina Vaitiniemi aloitti harrastuksen ihan vasta ja numeroita on plakkarissa kaksi. Ei me pidetä tätä kilpailuna. Kansainvälinen liikenne on Euroopassa vapaata, mutta ulkomainen kuljetus saa viipyä Suomen rajojen sisällä vain viikon. Ei varmana. Voisimme välttyä kilpailukykyämme syöviltä hinnannousuilta, jos kuljetusyrityksille myönnettäisiin oikeus tehdä vähennyksiä ostetuista polttoainemääristä vaikkapa verotilimenettelyn avulla. Löytäisi nyt ensiksi sen kolmosen, Vaitiniemi heittää. Yksittäisen kuljetusliikkeen on näin ollen pakko nostaa hintoja, jotta se pysyy elinvoimaisena. Kunkin maan sisäiset kuljetukset on hoidettava kansallisella kalustolla. Hommassa kiehtoo harrastuksen yksinkertaisuus ja
Kesäaikaan harrastus on helppoa, jolloin on liikkeellä kesäautoja, joissa on usein pieniä numeroita. 818, la 914
p. Kuva: Maiju Korhonen
sentillä voi tuntua pieneltä ja sentin vuoksi hermoilu ylireagoinnilta. Vain autojen kilvet lasketaan ja tunnistuksen pitää olla varma. Pitääkö aloittaa alusta. Jos joku tietää toisen hakeman numeron, se tulee kerrottua eteenpäin. Se, että kuljetukset ulkoistettaisiin ulkomaille, on juridisesti mahdotonta, koska kilpailu on rajoitettu kotimaisten toimijoiden hyväksi EU:n säädöksellä. ALV
-
Rakentajankatu 2, Raahe p. Pisarasta kasvaa kuitenkin nopeasti valtameri, sillä yksi sentti dieselin hintaan lisää on kymmenen miljoonaa euroa koko kuljetusalalle. Tässä kohtaa voisi myös mainita, että hämärät autoilijat sivuteillä eivät aina ole murtovarkaita vaan toisinaan ne ovat harmittomia bongareita, Marika naurahtaa. Ei siis riitä, että harrastaja olettaa nähneensä hakemansa numeron, eikä fuskaaminenkaan ole sallittua. Jos haluamme vähentää ruuhkia tai rajoittaa liikennettä ympäristösyistä, ei hyötyliikenteen ahtaalle ajo ole ratkaisu. Mainittakoon, että kymmenminuuttinen bongausajelu tuotti kyseisen 295:n, mutta valitettavasti toiselle ei voi kerätä. Bongauksessa pitää siis löytää numerot välitä 1999 oikeassa järjestyksessä. stressittömyys, mutta liikenteessä ei kestä seurailla pelkästään rekkareita. Kysymys kuuluu, pystymmekö me toteuttamaan hinnan nousun niin hallitusti, että se menee tuskatta sekä asiakkaan että kuljetusyrityksen kannalta?
Sen sijaan, että polttoaineveronkorotukset määrätään koskemaan kaikkea liikennettä, Lehtonen ehdottaa, että kuorma-autolii-
kennettä muistetaan kevennyksillä ja korotukset suunnataan koskemaan henkilöautoliikennettä. Nyt Marika etsii
pitkään ja lopulta kun sen löytää, niin samaa numeroa tulee kolme muuta hetkessä. Syksyllä autot ovat usein likaisia ja talvellakin ovat illat pimeitä, joten numeroiden näkeminen vaikeutuu huomattavasti. Peli pitää hereillä, Erika Jylhä-Pekkala huomauttaa. Siniluodolla kesti neljä vuotta päästä numeroon 100.
Rekkaribongaus on tarttuva "tauti". 08 211 4500 Palvelemme: ark. Tietysti välillä haluaa tietää, missä numerossa muut ovat menossa, Kaisa Rimpiläinen valottaa. Maantiekuljetusten toimivuus on Suomen kansantalouden kannalta ratkaisevassa asemassa, eikä niitä voida korvata ulkomaisella työvoimalla. Yli satasen alkaa tietysti helpottaa, sillä isoja numeroita on enemmän
Pidä turvaväli. Varo: Jos ajat kitkoilla, muista ajaa ennakoiden ja huolehdi riittävistä turvaväleistä.
KULJETTAJA RATKAISEE Mitkään selviytymisvinkit eivät auta, jos ajotapa ja suhtautuminen talviliikkumiseen on väärä. Muista: Omassa pihassa auton saa pestä vain vedellä, kemikaalipesut hoidetaan huoltamoiden pesulinjoilla.
Tarkista talvihuollossa
Öljyt: Uusien autojen öljynvaihtoväli on jopa 30 000 kilometriä, parempi olisi 10 000 15 000 kilometriä tai kerran vuodessa. Aja pimeässä pitkillä aina, kun mahdollista. Varo vesilätäköitä, jotka ovat sulaneet päivällä ja jäätyneet yön aikana. Myytävänä olevan diesellaadun tunnistaa polttoainepistoolin viereistä laatutarrasta. Jarrut: Täristys on hälytysmerkki, jarrupalat ja/tai -levyt voivat olla liian kuluneet toimiakseen liukkaalla. Pitkävartinen lumiharja ja jääskrapa(t). Hirvet, peurat ja porot ovat liikkeellä syksyllä ja yö pisimmillään. Suodattimet: Polttoaineensuodatin vaihdetaan öljyjen kanssa, ilmansuodatin voi olla kesän jäljiltä tukossa. Hidasta ja anna tietä aura-autolle, väistä varovasti äläkä ohita lumipilven keskeltä.
Tuulilasi puhtaaksi
Tarkista, että lasi on ehjä, korjauta kiveniskemät heti ettei lasi ala säröillä. Kunnioita auraa. marraskuuta 2011
Näillä vinkeillä selätät talvikelit
Renkaat tarpeen mukaan
Vaihda talvirenkaat viimeistään, kun kulumisuran syvyys on 3 milliä tai alle. Tarkista valojen toiminta ja suuntaus. Kun lumi urautuu, hidasta vauhtia, vältä äkkijarrutuksia ja ohjausliikkeitä. Heijastinliivi ja työrukkaset. Puhdista pyyhinten sulat ja vaihda ne ajoissa, jos pyyhkäisyjälki on huono. Varo pimeää. Vahausta suositellaan kaksi kertaa vuodessa. Uusien autojen huomiovaloilla (päiväajovalot) saa ajaa vain valoisana aikana ja kun näkyvyys on hyvä. saakka ja tarvittaessa kauemminkin.. Farmariautoissa kiinnitä lasti ja erota tavaratila matkustamosta verkolla tai koirakalterilla. Jos ajat nastoilla, ne on oltava kaikissa renkaissa. Suosi nastarenkaita, jos ajat paljon jäisissä ja nopeasti vaihtelevissa oloissa. Muista: Varmista, että pissapojassa on pakkasenkestävää nestettä.
Tärkeät numerot
112 Yleinen hätänumero (myös poliisi) 0200 2100 Tienkäyttäjän linja, yhteys päivystävään liikennekeskukseen havaituista tieliikenteen ongelmista 0200 8080 Autoliiton Tiepalvelukeskus, auki 24h kaikkina vuoden päivinä (ei-jäsenille 1,95 /min + pvm)
Kohti kevättä
Kevään nouseva aurinko paistaa matalalla ja häikäisee, joten pidä lasit puhtaina. Lähivaloilla "pimeä" jalankulkija näkyy vasta 40 metrin päästä, mutta heijastimella varustettuna neljä kertaa kauempaa. Vahaa auto käsin tai koneella. Jos toinen ajovaloista on pimeänä, vaihda molemmat polttimot kerralla. Imuroi auto sisältä, puhdista penkit ja muoviosat sekä lasit. Muista: Kylmäkäynnistys kuluttaa moottoria jopa 500 kilometrin ajon verran.
Pakkaa mukaan ainakin nämä
Lyhytvartinen autoilijan lumilapio. Älä yhdistä talvi- ja kesärenkaita. Peitto(ja) matkustajille, jos auto hyytyy tielle. Talvirengaspakko päättyy 28.2., nastoilla saa ajaa 16.4. Puhdista lasi ennen talvea myös sisäpuolelta rasvasta, noesta ja liasta. Aja tankki tyhjäksi ja vaihda ennen pakkasia väli- (25) tai talvilaadun (34) dieseliin. Älä kuljeta suksiboksia tai kattotelineitä turhaan, ne lisäävät kulutusta jopa litralla satasella. Käynnistinkaapelit apuvirran saamiseksi.
Lastaa oikein
Talvimatkalle painavat tavarat pakataan alas, kevyet katolle. 16 | Autoilu
Raahen Seutu
17. Varo: Älä käytä lisäaineita, kuten petrolia tai jäänestoja.
Kiiltäen kohti talvea
Pese autosi perusteellisesti, muista esi- ja sampoopesu sekä alusta. Lämmitetty moottori kuluttaa yli 40 prosenttia vähemmän ensimmäisillä kilometreillä kuin kylmä kone. Tarkista rengaspaineet, vajausta saa olla korkeintaan 20 prosenttia suositellusta. Muista: Ylimääräinen paino autossa pidentää jarrutusmatkoja ja heikentää väistöominaisuuksia.
Valot kirkkaina
Vaihda palaneet polttimot heti. Muista: Takavalojen ei tarvitse palaa yhtä aikaa huomiovalojen kanssa.
Vaihda talvidieseliin
Kesälaadun diesel läpäisee polttoainesuodattimen korkeintaan 15 asteeseen saakka. Hyödyt kaksinkertaistuvat, kun käytät lisäksi sisätilan lämmitintä. Varo uria. Jos diesel jähmettyy tankkiin, auto on sulatettava lämpimässä tallissa ja polttoainesuodatin vaihdettava. Ota aikaa ajamiseen ja anna sitä myös muille.
KARI PITKÄNEN, TEKSTI TERO KOSKELA, KUVITUS
Lämmitä
Kun lämpötila laskee +5 asteeseen, 0,51 tunnin esilämmitys säästää moottoria ja ilmastoa. Tuulilasissa ei saa olla halkeamia tai säröjä kuljettajan näkökentässä. Jäähdytinneste: Pakkaskestävyys heikkenee vähitellen, mutta pitäisi olla yli 30 astetta. Iskunvaimentimet: Auton ajo- ja väistöominaisuudet voivat heikentyä vaarallisesti kuljettajan sitä huomaamatta.
Päivitä ajotapasi Miksi heijastin?
Jalankulkijana sinä näet auton pimeällä, mutta autoilija ei välttämättä sinua edes taajamassa. Varaa aikaa. Huuhtele runsaalla vedellä ja kuivaa lastalla tai rätillä. Saat lisää reaktio- ja pelastautumisaikaa, jos edessäsi on häiriötilanne. Säät voivat vaihdella nopeasti täydestä kesäkelistä vihaiseen takatalveen. Talvinopeusrajoitukset pidentävät matkaasi vain minuuteilla
Tarjoushinta 43,12 ilman alv.)
47
(89,-)
Kyllä kiitos! Tilaan Raahen Seudun TUTUSTUMISTARJOUKSENA 3 KUUKAUTTA HINTAAN 47 ja saan loppuvuoden lehdet kaupan päälle!
(Hinta sis. 17. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
| 17
UUDEN MYYMÄLÄN AVAJAISET LÄHESTYY... Sovionkadulla
TYHJENNYS! TOTAALINEN
TEE LÖYTÖJÄ!
PPO Raahe
LOPPUVUODEN LEHDET KAUPAN PÄÄLLE! TILAA RAAHEN SEUTU JOUKSENA 3 KUUKAUDEKSI TUTUSTUMISTAR
SAAT LOPPUVUODEN LEHDET KAUPAN PÄÄLLE
ETUSI JOPA 47 %
(Hinta sis. alv:n 9%. alv. Lähetä tekstiviesti TILAARS (väli) OMA1111M nimesi ja osoitteesi numeroon 17255 Sähköpostilla asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi
postinro ja -toimipaikka: puh: allekirjoitus:. 9 %. Tarjoushinta 43,12 ilman alv.)
Raahen Seutu maksaa tilauksen postimaksun.
Nimi: osoite:
tunnus 5007659 00003 Vastauslähetys
Postita oheinen kuponki tai soita tilauksesi 010 665 5170 Tekstiviestillä
Vanhemmat Johanna & Janne. syyskuuta kello 20.42. marraskuuta 2011
MUKELMYLLÄKKÄ
Rankisen vauva Oikarisen tyttö
Leila ja Matti Oikariselle syntyi tyttö 15. 17. Hänen painonsa oli 4 090 grammaa ja pituutensa 51 senttiä. Rakkautta saamaan ja antamaan."
Hauru tyttö
Lari ja Veera saivat pikkusiskon, kun Marjo Kudjoille ja Anssi Haurulle syntyi tyttövauva OYS: ssa 6. Synnyit tähdenlennosta, Horsman nukasta hennosta. 9. kello 4.29. Sisarukset ovat Julia, Jaakko, Aapo ja Perttu. lokakuuta klo 8.03. klo13.06. syyskuuta kello 10.42. Hän painoi 3 655 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. Parhaat sadut valitsee äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Satu Kallio. Vastasyntyneellä on sisarukset Minttu ja Sanni.
Pirinen tyttö
Eveliina ja Sami Piriselle syntyi 11. Kuoreen merkintä "Satukilpailu".
Pönkön poika Sevimlin tyttö
Sevimlin perheeseen syntyi tyttö 6. lokakuuta kello 19.06. "Tulit pienenä ihmeenä päälle maan. Sadut lähetetään Raahen Seutuun osoitteella mikko. Kilpailuun tarkoitetut sadut tulee toimittaa Raahen Seutuun 9. Parhaita satuja julkaistaan joulunajan lehdissä. Arkistokuva: Martti Larikka
Jouluisia satuja kirjoittamaan
MIKKO MÄÄTTÄ
Lehdon tyttö
Eveliina ja Esa Lehto saivat tytön 19. Vastasyntynyt painoi 4 290 grammaa ja oli 52 senttiä pitkä. Sadut voi toimittaa myös käsinkirjoitettuna. Vastasyntyneen mitat olivat 4 560 grammaa ja 52,5 senttiä. Lisäksi viiden muun parhaan sadun kirjoittaneen kesken arvotaan yllätyspalkinto. Vastasyntynyt painoi 3 605 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä.. syyskuuta klo 11.48 poika. Pituutta oli ehtinyt kertyä 45,5 senttiä ja painoa 2 705 grammaa. "Synnyit tähdenlennosta, horsman kukasta hennosta, taivaan sateenkaaresta, isän ja äidin haaveesta." Sydämellinen kiitos kaikille Oulussa ja Raahessa perheen hoitoon osallistuneille.
Isokosken poika
Sinikka ja Mikko Isokoskelle syntyi 25. Paras satu palkitaan kirjapalkinnolla. Kiitokset Raahen synnärin henkilökunnalle vauvan ja äidin hyvästä hoidosta.
Ukuran ja Valorinnan tyttö
Pekka Ukuralle ja Emma Valorinnalle syntyi tyttö 8. Kiitokset Klasulle, Annalle & Satulle tarkasta seurannasta ja Oys: n synnärille/osastoille hyvästä hoidosta.
Poukkulan poika
Marika ja Juntti Poukkula saivat pojan 15.9 kello 8.40. Kilpailu on tarkoitettu 3.6.-luokka-
laisille. Vastasyntynyt painoi 3 395 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. Taivaan sateenkaaresta, isän ja äidin haaveesta.
Latvastenmäen ja Pulkkisen poika Rantalan poika
Tytti ja Antti Rantalalle syntyi 26. lokakuuta kello 14.45 tyttö, joka painoi 3 360 grammaa ja oli 49 senttiä pitkä. Jenny ja Hannu Pönkkö saivat poikavauvan 14. Syntymämitat olivat 3 620 grammaa ja 51,5 senttiä. syyskuuta kello 10.51 poika. lokakuuta klo 9.12. Katja ja Jukka Rankiselle syntyi 18. elokuuta kello 6.22 tyttövauva.
Raahen Seutu
| 19
Jounila poika
Jemina ja Inka saivat pikkuveljen Oys:ssa 2.9. Vastasyntyneen paino oli 3 375 grammaa ja pituus 50 senttiä.
Liisa on lähdössä katsomaan, ovatko lapset kilttejä. Mukelomylläkän toimitus kaipaa tarinoita, joissa tontut kurkkivat ikkunoista ja jouluinen lumi pöllyää. Kiitokset Johanna-kätilölle sekä Kristiinalle Ruukin neuvolaan.
KILPAILU Nyt kynät sauhuamaan ja mielikuvitus lentämään. Vastasyntynyt painoi 3 790 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. Hän painoi syntyessään 3 680 grammaa ja oli 52 senttiä pitkä. Kuvassa oleva tonttu on pomarkkulaisen Anna-Kaisa Juholan tekemiä. maatta@sps.fi tai kirjeitse Raahen Seutu ja Raahelainen, PL 61, 92101. Lähestyvän joulun kunniaksi julistamme jouluaiheisen satukilpailun. Vastasyntyneellä on sisar Enja.
Minna Latvastenmäki ja Mika Pulkkinen saivat pojan 5. lokakuuta kello 23.39. Satujen pituus on enimmillään kaksi konekirjoitus-
liuskaa 1,5:n rivivälillä. joulukuuta kello 12:een mennessä
010 665 5130 tai 010 665 5118
PALAUTA
Allergeenivirhe Thai-kanakeitossa
RAAHEN SEUTU
VIRHE Saarioinen Oy vetää markkinoilta erän valmistamaansa tuotetta, joka on pakattu Thai-kanakeitto -pakkaukseen. Lisää muhennokseen 1 rkl brandyä juuri ennen tarjoilua. Kun perusraaka-aine pysyy samana läpi ateriakokonaisuuden, tulevat eri viinien rypäleiden ominaisuudet selvemmin esille.
MIKKO NIEMI
MAIDOTON Alpro soya Suklaa ja Vanilla -soijajuomat maistuvat nyt entistä paremmin, sillä ne sisältävät nyt 15 % vähemmän sokeria. Lisää esikeitetyt ja hienonnetut korvasienet. Kuori punajuuret ja porkkanat ja paloittele ne hieman pienemmiksi. Kuluttajatutkimuksen mukaan juomien uudistunut maku on aiempaa parempi. Soseuta tehosekoittimessa ja lisää nokare voita seokseen. Täysin kasviperäiset soijajuomat sopivat ravitsevaksi välipalaksi: juomiin on lisätty B2-, B12- ja D2-vitamiineja sekä kalsiumia luuston hyvinvointiin. Muilta osin tuote täyttää sille asetetut laatuvaatimukset. Kolme erilaista viiniä riittävät hyvin viininmaisteluun, ja ilta voidaankin aloittaa maistelemalla viinejä erikseen. Virheellisen sisällön ainesosiin lukeutuu maapähkinä, jonka vuoksi tuote on vaarallinen maapähkinälle allergisille henkilöille. Mausta suolalla ja anna sen imeytyä kalaan puolen tunnin ajan. Paista lohipalat paistinpannulla voissa noin 12 minuuttia molemmilta puolilta (riippuen lohipalan paksuudesta).
Savustettu lohi ja rapeat korvasienikupit 400 g lohifilee 1 dl tuoreita salvian lehtiä 200 g esikäsiteltyjä korvasieniä 1 kpl banaanisalottisipuli 2 dl kuohukermaa 12 kpl pieniä rapeita vehnäkrustadeja 1 rkl brandyä mustapippuria, suolaa hienoa sokeria
voita Leikkaa salvian lehdet silpuksi ja levitä ne lohifileen päälle. Muhennoksen pitäisi olla koostumukseltaan paksua ja maultaan aromaattista. Keitä kasaan noin kolmasosaan alkuperäisestä määrästään. Annostele muhennos pieniin kuppeihin ja tarjoile välittömästi.
Annosten erilaiset makumaailmat puoltavat eri rypälelajikkeesta valmistetun viinin valitsemista jokaiselle annokselle erikseen. Osa pakkauksista sisältää virheellisesti toista tuotetta, Kananuudeliruukkua. 20 |
Raahen Seutu
17. Pureiden tulee olla samettisen hienoja ja kiiltäviä koostumukseltaan. Keitä täysin kypsiksi. Käytä mielellään sekä leppä- että tammilastuja. Juuri ennen tarjoilua lisää kevyesti vaahdotettu kuohukerma sekä 0,5 dl Cavaa kastikepohjaan. Kuva: Mikko Niemi
Alpron soijajuomat uudistuivat
RAAHEN SEUTU
Kokataan kalaa ja kilistellään
PIKKUJOULUT Talvikaudet juhlat ja illanvietot ovat erinomaisia tilaisuuksia tutustua erilaisiin viineihin. Savusta kala joko savustuspöntössä tai savustuspussissa. Leikkaa lohifileestä neljä kaunista palaa. Takaisinveto koskee tuoteerää, jonka tunnistaa viimeinen käyttöpäivä -päivämäärästä 23.11.2011. Pakkauskoko on 300 g.
TUOTTEET
Juhlien aikaan voi aterian ulkonäköön käyttää hieman aikaa. Laita ne kiehumaan erikseen suolalla (2 tl / keitos) maus-
tettuun veteen. Lisää kuohukerma, 1 rkl sokeria, 2 tl suolaa sekä myllystä ripaus mustapippuria. Hienonna salottisipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota niitä hetki paistinpannulla nokareessa voita. Poista pinaatinlehdistä kannat. Myös Vanillasoijajuomasta on nyt saatavilla riittoisa litran pakkaus. Alpro soya -maustetut soijajuomat ovat maidottomina luontaisesti laktoosittomia.
oliiviöljy, sokeri, ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria. Graavilohi / Riesling, Paistettu lohi / Pinot Noir, Savustettu lohi / Chardonnay.. Asettele ohuiksi viipaleiksi leikattu graavilohi sekä punamangoldin- ja pinaatinlehdet lautaselle ja pirskottele tyrnivinaigrettea sekä lohen että salaatin päälle.
Vesiemme kuningaskala, lohi, muuntuu kokonaisuudessa kolmeksi erityyppiseksi annokseksi, joiden erilaisuutta suositusviinit edelleen korostavat. Lisää pureeseen viinietikka,
Paistettu lohi kolmen pureen kera sekä Cava-kastike 400 g lohifilee 0,5 l hyvää kalalientä (esim. Keitä muhennosta kasaan kymmenen minuuttia. Mausta filee runsaalla suolalla ja anna maustua puoli tuntia. marraskuuta 2011
evästyksiä
ruokaohjeet myös netissä www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Freesaa vaniljansiemeniä ja pinaatinlehtiä paistinpannulla noin minuutin verran. Pakkausvirheestä johtuen tuotteen ainesosaluettelo ei pidä paikkansa. Soseuta juurekset erikseen tehosekoittimessa ja lisää lopussa voita pureisiin (1 rkl / puree). Halkaise vaniljatanko ja ota veitsen kärjellä siemenet talteen. Siivilöi pureesta siemenet pois. Ohjeet neljälle.
TIESITKÖ?
100 grammaa makeaa valkoviiniä sisältää 10 grammaa alkoholia
10
Graavilohi ja tyrnimarja vinaigrette 200 g graavilohta 1 dl tyrnimarjoja 1 dl oliiviöljyä 1 rkl vadelmaviinietikkaa 1 rkl sokeria 100 g punamangoldin lehtiä 100 g pinaatinlehtiä ripaus suolaa rouhittua mustapippuria Soseuta tyrnimarjat tehosekoittimessa. Puljonki) 4 dl kuivaa Cavaa 2 dl kuohukermaa 6 kpl porkkanoita 6 kpl punajuuria 400 g pieniä pinaatinlehtiä 1 kpl vaniljatanko suolaa,hienoa sokeria mustapippuria rouhittuna voita Lisää kasariin kalaliemi, 3,5 dl Cavaa, 1 rkl sokeria , 3 tl suolaa sekä ripaus rouhittua mustapippuria
P. 040 503 7420
LG SUORAVETOPYYKKIKONE 7 kg... VUOSIEN VARRELLA SUUREN SUOSION SAANUT TONTUNPOLKU VALAISTUNA, Poniajelu, loimottava nuotio makkaroille, Kahvit, pullat, piparit, glögit (2e/hlö) LEIKKAA AJAT TALTEEN HETI. 17. Oulun Kärpät kohtaa helsinkiläisseuran perjantaina pääkaupungissa. Lauantaina kello 12.30 RJK:n B-nuorten vastustaja on KOOVEE. Digi-antenni ja satelliittiasennukset ja -tarvikkeet
222 028 044 504 4603
10
Esa Ruuttunen
PIHLA IKKUNAT JA OVET
Mittatilaustyönä ja paikoilleen asennettuina
Hyödynnä myös edullinen PIHLA-rahoitus ja kotitalousvähennys. Raahen Näkövammaiset
TYHJENNYSMYYNTI
Hyvälaatuista kodin irtainta. ettei sua just silloin kutsu peti... ke - la klo 10 alk.
UUSI THAIHIERONTA
BRAHENKATU 3 Avoinna joka päivä p.040 877 1368, 046 583 9762 Tervetuloa!
MYYDÄÄN TARPEETTOMANA
Leikkaa talteen!
Valmet 702. 040 533 6695
KOTIMAINEN LUMIKOLA ...............
YKSIÖ
Raahen keskustassa. PL 10601 T:S
Martti Metsäkedon Tanssiorkesteri
Yökerhossa Dj. Toimitus 6.12. Puoti täynnä upeaa tunnelman tuojaa, sen lupaan! Teepöytäkin päivittäin katettu on, Silloin kukaan ei voi olla onneton. III-divisioonassa Pyhäjoen Joki-Kiekko metsästää lohkonsa kärkipaikkaa kohtaamalla lauantaina kello 16 Pyhäjoella vierailevan ylivieskalaisen Populan. WHIRLPOOL PYYKKIKONE AAA...
Vuokrattavana
31m² YKSIÖ
keskustan tuntumassa. klo 21
p. KAUPPAPAIKKA MYYNTITORI, Kirkkoluodontie 2 Saloinen, p. NAISTEN POLKUPYÖRÄ 3-vaiht. klo 17.00-20.30 To 1.12. Tervetuloa - vanhanajan puotiin. klo 17.00-20.30 To 15.12 klo 17.00-20.30
TÄRKEÄ TIEDOTE VICTORIINASTA
Huom. 040-912 2219 ma-pe klo 12-18, la 10-14 www.victoriina.fi
SIIKAA, MAIVAA JA SILAKKAA
Torilla Männistö SIEVILÄISTÄ
PUNAISTA HERAA
perjantaina 18.11. Jääkiekon SM-liigaa seuraaville viikonvaihteessa on pohjoisessa tarjolla tupla-jokereita. Puolivälieräottelussa vastassa on kotimaista futsalhuippua edustava KaDy, joka majailee liigan sarjataulukossa toisena. Paljon huonekaluja. Tulevana viikonloppuna raahelaisten kiekkojunnujen tasoa mittaa kaksi perinteikästä tamperelaisjoukkuetta. AS Moon taistelee per-
jantaina futsalin välieräpaikasta Jyväskylän monitoimitalolla. 180 Arkkukari (opaste 8-tieltä) p. ...............
399 299 299 280 179 30
Tapparan junnut Raaheen
ROY VIITANEN
HALLITILAA
talvisäilytykseen autoille ja asuntovaunuille. Michael Angelo
sekä
Hurma
A. 12-19
Peltomaanperänt. klo 9-15. Järj. Salibandyssa Ruukin Into palaa viikon tauon jälkeen kentälle. 050 439 2220
Antinkankaantie 30 RAAHE p. Saatavissa myös lämpöpistokepaikka autolle. Hyvillä renkailla. Haluamme olla luottamuksesi arvoisia!
Raahen Nuorisokuoro Raahen Laulu Raahen Mieslaulajat Raahen Laulutoverit Raahen Naisvoimistelijat
20
30
25
Soita vaikka heti! Markku Närhi 040 9030 779 markku.narhi@pihla.fi Jari Pasanen 040 7115 837 jari.pasanen@pihla.fi
www.pihla.fi
Varaa illallistarjoilut p. Sunnuntaina kello 14 RJK saa vastaansa I-divisioonaa puhtaalla pelillä johtavan Tapparan. Puh. PIKAOHJELMA! WHIRLPOOL 212 l PAKASTEARKKU ................ 221 780 pekka.saari@expert.inet.fi
URHEILUTÄRPIT Raahen Jääkiekkoklubin B-nuoret avasi viime viikonloppuna pistesaldonsa I-divisioonassa. Jokaiselle sopivat hinnat. 0700 9 2838
2,31 (min + pvm) Star ms. Puh. Pöntiön kasvattamaa
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
VILJASIKAA
paloiteltuna suoraan tuottajalta. Tiedustelut / tilaukset puh. To 24.11. Into saa Rantisilan kotihallissaan vastaansa sarjataulukossa tasapisteissä olevan Haukiputaan Heiton. Raahen torilla 9-11 ( Raahelan piha ) Pyhäjoki tori 12-13
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ SEIJA HOLM
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla. klo 17.00-20.30 To 8.12. 08 211 6400 www.raahenhovi.fi. 262159. joulukuussa puoti auki ark. Lauantaina samat joukkueet kohtaavat uudestaan ja silloin ottelun kaukalo sijaitsee Oulussa.
Joulu tulla tupsahti jo tupaan. Erityisalana ihmissuhdekriisit.
Valitse se turvallisin vaihtoehto.
Valitse sanomalehti.
TNS Gallup 2010
www.merisarkka.fi puh. 040 731 7067
Taulu-TV-, kuvaputki-TV-, digiboksi-, video-, DVDja audiohuolto. Pyhäjoki, Raahe, Ruukki, Vihanti. 08466770 La 19.11. Tiedusteluihin vastaa numero 040 564 7781
KAIKISSA NÄISSÄ 30 min. marraskuuta 2011
Raahen Seutu
| 23
PEKALTA TOSIHALVALLA:
Kerrostalokaksio
Ouluntiellä Puh. WHIRLPOOL TISKIKONE AAA ..... II-divisioonan ottelu alkaa sunnuntaina kello 14.30. Kun istahdat pöytään kera kamun, ja suuhun nappaat pikkunamun. P. 050 371 1803.
www.raahenseutu.fi
KÄSITYÖMYYJÄISET
Palvelukeskus Kotirannassa Pattijoella perjantaina 18.11. 0400 203 140
MUUTIMME Antinkankaantie 9 sininen OMAKOTITALO
Lauantai 3.12.2011 klo 13 (lm) ja 14.30 Raahesali Sävelten Siivin Jouluun
Lauantai 3.12.2011 klo 19 Raahesali Jipun Joulu
Sunnuntai 4.12.2011 Jari Sillanpää ja AiA Joulukirkkoon
Maanantai 5.12.2011 klo 18 ja 21 Raahesali
SÄILIÖPAKASTIN
Pakkaskarhu eco, arkkumalli, 180 l