On väännetty kättä,
tarvitaanko sinne eritasoliittymä
vai riittääkö kiertoliittymä, Leppänen luettelee.
Kasitien ja Malmitien risteyksen
liikennevalot Saloisissa tulivat
maksamaan noin 150 000 euroa.
Kiertoliittymän kustannukset nousevat helposti puolesta miljoonasta jopa miljoonaan euroon, elykeskuksesta todetaan.
. 12
IHMISET
Se on moro,
sanoo
Ohinmaan Sari
?6
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Lappanen on painajainen
LIIKENNE Kasitien ja Ouluntien risteys Lappasissa on painajainen sekä
henkilöauton että raskaan kaluston kuljettajalle. Kaiken huipuksi risteyksen
näkyvyys on huono. Raahen alueella on Lappasten
liittymän ohella muitakin kunnostuksen tarpeessa olevia kohteita.
Heti Lappasten eteläpuolella oleva
ylikäytävän silta pitää leventää ja
kunnostaa. Suunnittelutyö liikennevalojen saamiseksi
risteykseen käynnistynee
tämän vuoden aikana,
Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksesta lupaillaan.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Suunnittelumäärärahoista on
kiittäminen niin sanottua Fennovoimapakettia, ely-keskuksen
liikenneosaston suunnitteluyksikön päällikkö Risto Leppänen
kertoo.
. 16. 11
Elukoista
Elukoista
on
kustannuksia
RAAHEN SEUTU
- 12
Viikonlopuksi lauhtuu
. Liikennevalot ovat kohtuullisen kustannustehokkaat. Niin
vilkas risteys tarvitsee valot aivan
ehdottomasti.
Päivin ja
Eskon tahtiin
TUULIKKI NOUSIAINEN
Kohti kesätöitä
Raahen Porvari- ja Kauppakoululla toista vuotta opiskelevat Marjaana Hartikka, Juliaana Sarpola ja Kaisa Rautakoski
täyttivät eilen pidetyillä Tsäänssi-messuilla kesätyöhakemusta. Perussuomalaisista sai hallituspaikan
Henna Kupsala ja vasemmistoliitosta Matti Pohjola.
Sivistyslautakunta: Raili Lampela pj, Essi Mannermaa, Olavi
Korpela, Sauli Kallio, Jari Ojala,
Pirkko Rapakko ja Anni Häikiö.
Tekninen lautakunta: Juhani
Yrjänä pj, Anne Heilala-Tervo,
Antti Honkamäki, Aini Matinlauri, Risto Lantto, Erik Ekman
ja Laura Vikiö.
Tomi menee
EM-kisoihin
. Suunnittelu Pyhäjoen siltojen
korjaamiseksi ja Hanhikiven liittymän rakentamiseksi on jo käynnissä. Olen joutunut näkemään monta läheltä piti
tilannetta, kun kääntyjä ei huomaa rekan tai linja-auton takana
tulevaa toista henkilöautoa. TAMMIKUUTA 2013 | N:RO 12 | 93. Kun on tulossa Raahesta ja
MESSUT: Apua suunnitelmien tekoon
kääntymässä vasemmalle, joutuu
odottamaan todella pitkään. Kuva: Vesa Joensuu, teksti: Mikko Määttä
?9
SIIKAJOKI Siikajoen valtuuston puheenjohtajaksi nousi ennakoidusti ja suurella yksimielisyydellä kunnallisvaalien äänikuningatar Päivi Eskola (kesk.).
Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Jukka Kodis (kesk.) ja toinen varapuheenjohtaja Ahti Häikiö (sd.)
Kunnanhallitus jatkaa yhdeksän jäsenen kokoonpanolla. Tarjolla oli tietoa työ- ja koulutusmahdollisuuksista. He kertoivat hakeneensa jo aikaisemmin kesätyötä
myös kaupungilta ja seurakunnilta. Linja-autonkuljettaja Martti Jyrinki Raahesta
kertoo, että risteys syö sekä aikaa
että hermoja.
. Sitten on Mettalanmäen risteys. Puheenjohtajaksi nousi Esko Kantola (kesk.) Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Keijo Mustonen (kesk.) ja toinen varapuheenjohtaja Pekka Rautio (kok.)
Hallituksen jäseniksi valittiin
keskustasta Lauri Lepistö, Kaisa Ranta, Riitta-Liisa Salmenkangas ja Päivi Pietarila. Messut järjestettiin
eilen kuudetta kertaa. Saloisten
risteyksestä olemme saaneet hyvää
palautetta. Ennen pitkää myös Pattijoen liittymä tulee tarvitsemaan
valo-ohjauksen, Risto Leppänen
ennakoi.
Jos raskaan liikenteen ammattilaiselta kysytään, niin liikennevalojen rakentajat saisivat panna toimeksi välittömästi. On
sekuntipeliä arvioida, mihin väliin pystyy itsensä pukkaamaan.
Jos kääntymässä olevat käyttäisivät ajoissa vilkkua, se auttaisi paljon. Lisäksi valtatiessä on
Mestauskallion ja Mettalanmäen
välisellä osuudella pari kapeaksi
jäänyttä kohtaa, jotka myös on
kunnostettava. Lappasten risteyksen
tilanne tulee tarkentumaan kesän
aikana. VUOSIKERTA
RS
KOTI
. PERJANTAI
18. Tsäänssi-messuilla he ovat käyneet aikaisempinakin vuosina
Enkä ole voinut kuvitella, että tomaatilla on niin sitkeä nahka,
mies päivittelee.
Mitäs tulit Suomeen, varsinkaan talviasukkaaksi, ajattelen. takia ottamalla etäisyyttä. Hän kuului selviytyjiin.
Keino selvitä tiukassakin elämäntilanteessa on Franklin mukaan ajatella mitä
elämä odottaa vielä meiltä, eikä aina sitä,
mitä me odotamme elämältä.
?
Valittajat ovat
niitä, jotka
eivät yleensä
yritäkään saada
parannusta
aikaiseksi.. Arkistokuva: Antti Suominen
Uudistuksessa
on puutteita
E
TORNIN JUURELTA
U-direktiiviin pohjautuva uusi ajokorttilaki astuu
voimaan huomenna lauantaina. 2 |
Raahen Seutu
MIELIPIDE
. tuon taivaallista.
Negatiivisuudelta kannattaa siis suojautua jo aivojansakin, saati sitten mielialansa. Sama positiivinen suuntaus
nähtiin myös loukkaantuneiden määrässä. Edellisen
kerran huippukomeetta nähtiin vuonna 1997.
. Keski-ikäisten ei enää tarvitse
tarkistuttaa näköään kortin uusimista
varten, sillä näkötutkimus vaaditaan vastaisuudessa vasta 70-vuotiaalta.
Sairauskohtausten osuus kuolonkola-
?
Pelkkä
näkötesti
ei kerro
ajokunnosta
riittävästi.
reista kasvaa jatkuvasti kun väestö ikääntyy. Tomaattien hinta on hänen mielestään
pöyristyttävä. Säilötyt
tomaatit, synnyinmaassa kasvaneet,
ovat makeita ja maukkaita pohjoisen
tuoretavaraan verrattuna, italiaano kehuu ilme kirkastuen. Asiantuntijat arvioivat, että liikenteessä on tuhansia
kuljettajia, joilla ei pitäisi olla ajolupaa.
Ajokortista on tunnetusti vaikea luopua vaikka jo liikkuminen postilaatikolle
ja takaisin tuottaisi vaikeuksia. Huomaat itsekin, kuinka helposti
lähdet samaan rinkiin, vaikka et olisi hetki sitten piitannut ?epäkohdasta. Vuodesta 1919
YLÄNURKKA
raili.viirret@almamedia.fi
Hippokampus suojaan
Ulkonäöltään ajokortit ovat uudistuneet parikin kertaa 20 vuoden aikana. Jos aivot ahdetaan valituksilla
nurkkaan, ne surkastuvat.
Tylsistymiseen, hermosolujen kuoleentumiseen, hippokampuksessa johtaa jo
30 minuutin valittamisen kuunteleminen
päivittäin joko elävässä elämässä tai vaikkapa televisiosta. Se on enemmän
kuin hyvä syy vältellä valittavia ihmisiä.
Yrittäjä ja kirjailija Trevor Blaken mukaan neurologien mitatessa aivojen toimintaa erilaisten ärsykkeiden aikana, on
havaittu, että aivot toimivat kuin mikä tahansa lihas. Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
PÄÄKIRJOITUS
18. tammikuuta 2013
+
. Mopo-onnettomuudet kääntyivät
laskuun ja rattijuoppoja tavattiin edellisvuotta vähemmän.
Lakimuutoksella pyritään vaikuttamaan etenkin nuorten kaahailuun, mutta ikääntyvien kuskien onnettomuusriskeihin ei uudistuksella kovin tehokkaasti tartuta. Ikä tuo mukanaan kroonisia sairauksia ja lisääntyneen lääkityksen, joilla on vaikutusta
ajokykyyn.
Onnettomuustutkijoiden mukaan sairaudet aiheuttavat jopa 50?60 prosenttia
tuhoisista onnettomuuksista. Yksinkertaisesti voi vain vältellä valittajien seuraa.
Toinen tapa on pyytää valittajaa ottamaan vastuu ja ratkaisemaan ongelma. Nappaan pari
purkkia itsekin. Uudistuksen myötä
kuljettajaopetus muuttuu
kolmivaiheiseksi, ja ajotuntien sekä itseopiskelun määrä lisääntyy. Italialainen mies seisoo oululaisen ruokakaupan vihannestiskin ääressä ja haroo
hiuksiaan. Jo viime syksynä hinnat nousivat sietokyvyn
rajoille. Se
yleensä panee hiljaiseksi, mutta saattaa
myös johtaa oikeaan.
Kolmas keino on etäännyttää itsensä
henkisesti tilanteesta. Ja nyt taas. Toivottavasti ainaiset valittajat eivät kuitenkaan ole ehtineet tuhota aivojani yhdeksi
mössöksi, eivätkä ole ylivalittaneet minua
joukkoihinsa.
Jokainenhan meistä marmattaa joskus,
mutta siten ovat nämä ammattivalittajat,
jotka kaivamalla kaivavat jostakin valittamisen aihetta ja negatiivisuudellaan myrkyttävät innovatiivisimmankin ilmapiiriin.
Ei ole ihme, että valitusten kuuntelu vihastuttaa, mutta nyt on tosiaan Amerikassa tutkittu, että valitukset myös tylsistyttävät ja tekevät tyhmäksi. Blaken neuvojen
mukaan tiukassa valitustilanteessa auttaa
kuvitella itsensä näkymättömäksi tai suojaavan lasikuvun alle.
Logoterapian kehittäjä, neurologi ja psykiatri Viktor Franklinin mukaan natsien keskitysleireillä selvisivät ruumiillisesti vahvojakin paremmin ne, jotka olivat
henkisesti kunnossa, ja jotka pystyivät näkemään elämän tarkoituksen ja pitämään
toivon yllä kaikkein karmeimmissakin
olosuhteissa. Samalla
muuttuvat ajokorttiluokat esimerkiksi
mopon, mopoauton ja moottoripyöräkortin osalta. He vain
valittavat ja vaahtoavat.
Ikävää on myös se, että valittaminen
tarttuu. Kotona täytyy myöntää: oikeassa olit, etelän mies.
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Raili Viirret
O
len varmasti altistunut elämässäni liikaa valituksille. PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Maaliskuusta puo-
livälistä lähtien se kannattaa, sillä tästä vuodesta
lupaillaan ikimuistoista komeettavuotta. Italialainen
laittaa tomaattirasian takaisin paikoilleen ja marssii säilykehyllyille. Kaikki ajokortit muuttuvat määräaikaisiksi ja ovat luokasta ja
ajokortin haltijan iästä riippuen voimassa 2?15 vuotta.
Kuten uudistuksilla yleensä, myös ajokorttiuudistuksella tähdätään onnettomuuksien vähentämiseen. Vaikka vastaisuudessa yli 70-vuotiaan ajokortti on voimassa enintään viisi
vuotta ja uuteen hakemukseen vaaditaan aina lääkärinlausunto, ei uudistus
tuo mukanaan tehoseuloja ikäkuskien terveystarkastuksiin. Valittajat ovat niitä, jotka eivät yleensä yritäkään saada parannusta aikaiseksi. Sillä tiellä on
päästy kiitettävän pitkälle jo ennen uudistusta. Huomenna voimaan tuleva ajokorttilaki tekee korteista määräaikaisia ja hintaakin
ajo-opetukselle kertyy lähes kolmannes lisää. Tomaatit
eivät edes maistu miltään. Toki moni ikääntynyt kuljettaja itsekin huomaa,
ettei näkö oikein hämärässä riitä eivätkä refleksit toimi kuin ennen ja jättää
suosiolla pimeällä ja liukkaalla autoilun
vähemmälle.
Etelän mieheltä opittua
. Blake sanoo, että aivojen hippokampus on ongelmanratkaisija,
mutta se muuttuu valitusten seurauksena
yhdeksi mössöksi.
INGO
Valittamisella ja ongelmanratkaisulla on
harvoin tekemistä toistensa kanssa. Ostoskorissa on rasiallinen tomaatteja. Viime vuonna liikenneonnettomuuksissa kuoli vähiten ihmisiä sitten
sotavuosien
Teknisenä apuna kunnanjohtaja
Kaisu Tuomi. Suurin
osa 2000-luvulla armahduksen saaneista oli saanut alle vuoden vankeustuomion. Esimerkiksi ulkoistussuunnitelmat koskevat arviolta 715 suomalaistyöntekijää.
Valtaosa sekä irtisanottavista että ulkoistettavista
työntekijöistä työskentelee tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla, mutta Nokialla on tietohallintopuolella väkeä myös Oulussa. AP
C
AP
AP/s LP
3
VL
V-1 W
4
AP
P
C
C
TY
1330
VL
5
VL
D
VL
P
B
Urh.
W/s
SIIKAJOKI
EV 2
K.talo SIIKAJOKI
J
AL
VU
ET
C
AP
AP-1 VL
AP-1
W
1.9
haVL
AP-2
ET Terv.k.
EV
ET
AP
VL
YK
1332
AP
P 1012
VL
7
Z
RUUKKI
A
Koulu VL
AP
AP
VL
YO AP YK
Urh.
VL
4:320
va
M
MT
4:77
4:416
4:529
4:437
4:502
4:455
4:451
4:207
6:23
ma
4:313
4:296
4:226
4:227
4:255
VL
4:325
VL
P
4:466
4:533
4:244
4:462
Z
Z
AP
4:467
Impilä
50
4:415
4:245
4:225
4:203
4:397
Moottorirata
Hakulinkangas
4:246
4:458
VL
4:17
4:461
4:528
4:388
9:9
Z
4:414
4:411
4:410
4:485
4:429
Z
AP
4:247
4:134
4:224
4:147
18:3
18:3
2:0
4:301
4:302
4:248
4:298
EV
1.3
AP ha
Z
M
4:521
4:481
MT
Z
LM
Vaara-aho
39:1
5:1
41:12
4:300
4:295
4:369
4:249
4:250
P
4:251
4:547
4:499
26:4
AP
405 Lappi
Pohjoinen
jokiranta
4:299
4:292
4:371
4:372
4:370
4:261
4:221
4:222
4:223
4:252
AP
4:546
4:325
4:379
4:377
4:378
4:260
AP
4:188
4:212
4:211
4:413
4:412
Z
AP
48:0
9:15
4:532
4:420
4:536
4:56
4:476
4:418
4:538
Hietaräme
Z
4:220
VL
Y
z
4:531
AP ha
1.6
49:0
Z
4:518
sm1
VL
EN
Z ZZ
4:477
4:551
4:519
7:74
W
VR
Uimar.
1:31
22:2
Malinen
4508
4:537
Z
MT
1:1
VL
EV
4:550
M
M
6:5
Z
va
Z
26:22
9:6
41:16
4:18
4:427
26:2
22:1
21:1
AP Hiljala
M
18:4
5:21
VL
4:367
4:428
z
K
AM
10:0
4:46
Z
ak
MT
Hietamaa
60
22:4
AP
AP
19:2
AP
TY
Puhdistamo
4:19
4:200
4:201
4:199
me
ak
41:7
W
ET
4:400
4:399
4:535
Syrjälä
26:1
21:0
5:22
AP
4:523
Z
4:20
4:40
1:60
26:4
20:0
MT
L
Z
4:202
AP
4:43
4:41
1:123
Z
26:2
M
19:0
4:526
MT
4:517
1:122
Z
AP
1:153
6:24
Z
Z
M
50
1:27
Z
Vuolukka
ak
MT
26:76
26:89
9:12
4:527
4:516
22:6
sm8
M
Z
Z
418 Ruukki
26:64
1:83
MT
0.6 ha
Sammalkangas
RA
AP
15:92
25:1
21:1
Z
luo3
4:525
RA
0.4 ha
Katiskankangas
MT
MT
60:1
MA
26:101
26:17
4:533
M
1:82
26:72
z
Pihlajamäki
M
5:22
me
1:180
26:60
sm9
26:105
26:102
411 Revonlahti
AP
1:148
Z
Z
AP
Z
Z
26:64
878:1
24:1
Kursunpuro
Varpula
1:183
Z
MT
AM
MA
Pihlajamäki
5:1
60:2
1:83
1:121
1:133
1:140
26:107
39:98
1:98
MT
26:106
AP
VL
M
1:97
1:30
1:166
50
26:94
M
1:82
1:155
1:150
Virtala
1:31
AP
1:153
ME
1:149
AP
1.3 ha
Z
26:108
26:103
26:104
39:34
Z
Z
1:152
AP
26:97
4:29
417 Pehkola
60:3
1:154
1:153
26:109
26:110
VL
Koivukangas
AP
24:2
ak
M
1:167
VL Koivukangas
1:72
26:77
ak
26:93
26:68
AP AP
PY
AP F Seikkula
E
AP-1
AP
39:2
Kauhamaa
1:168
Z
26:77
Z
M
z
26:90
1:79
AP 50
Z
pk
M
26:62
1:172
26:112
5:11
AP
1:176
1:176
W
1:68
26:27
Z
Z
s t/
26:72
MA
AP
13:45
k
26:10
AP
M
yk /k
AM
26:98
26:34
M
1:94
luo2
Niemi
26:58
26:97
Z
26:59
26:26
26:51
26:99
Z
26:50
26:72
Z
26:25
26:79
26:97
AP-1
24:3
1:77
12:2
12:3
15:149
16:92
15:180
Z
1:7
M
RA
876:1
Jyrkinen
RA
Z
Sakarinmäki
MT
30:130
16:74
AP Yli-Sakari
M
4:72
4:65
15:194
4:66
AP
15:85
16:91
50
30:159
15:190
15:62
Z
5:99
Lievola
M
15:141
15:178
15:187
Pohjola
30:158
W
Z
2 555 000
4:8
46:19
46:50
Hyttilä
AP
46:18
Z
68:0
30:104
Itkonoja
7 171 000
MT
6:67
30:150
46:16
28:15
AP
M
46:50
VL
43:141
876:1
4:4
4:4
28:14
46:34
Z
46:39
4:42
46:52
46:75
MT
46:62
46:72
30:143
46:38
M
30:140
Hautala
46:33
88:6
EN
M
23:9
28:15
46:66
4:71
28:18
88:7
MT
84:0
46:67
Z
46:51
46:67
Z
28:19
13:31
Z
21:7
Leppälä
46:51
Z
30:7
28:15
46:69
Z
Z
46:67
Z
Rimpelä
Korpela
28:14
Z
84:0
30:107
AP-2 14.1 ha
Tekola
34:8
4:71
30:35
30:114
30:150
21:12
60
18:88
Koskenkanga
28:18
119:0
30:35
28:19
4:71
18:115
18:88
28:16
Heila-aho
Vähäkangas
Z
876:1
Z
Z
Latomaa
30:143
Tammela
46:69
46:74
1:14
30:3
0
Inganneva
1:8594
Nurmela
18:115
28:10
Z
RA 0.6 ha
9:48
34:16
34:15
AP
46:46
30:8
30:7
30:115
Kuivasaari
30:145
AP 33.4 ha
OULUSSA 2.1.2013
46:10
46:21
15:73
Lököperä
50
Lammassaari
Karhuräme
AP
46:3
Keskipelto
30:57
UUDET ALUEET:
1:20 000
46:49
M
46:72
30:94
30:106
Itkonräme
Z
30:150
4:35
TEEMAKARTTA ASUMINEN
34:15
46:50
46:37
Z
EHDOTUS
VL
Tikkakangas
78:1
30:159
88:5
88:2
15:187
VL
88:4
46:63
Oriperä
Kankaanpää
7 171 000
46:71
46:17
AP
46:47
30:137
84:0
Ro
46:16
46:17
43:107
12:1
Z
12:13
Z
43:142
2:49
ASEMANSEUDUN
OSAYLEISKAAVA 2030
28:19
4:58
73:2
405 Lappi
30:139
Z
4:39
4:51
Z
Z
2 551 000
4:1
4:59
4:66
4:76
30:159
4:4
30:131
Tuomioja
4:39
878:5
4:60
MA
30:39
Z
405 Lappi
43:142
15:179
84:0
4:60
4:73
VL
2:49
30:3
30:121
Viitamaa
16:118
4:78
15:179
15:177
5:99
5:103
4:60
4:75
5:122
5:103
4:66
4:76
16:93
15:178
M
5:122
RUUKKI
Hyttikangas
4:76
16:91
15:123
15:159
AP
15:188
15:107
AP-1
50
4:72
11
15:186
15:147
2:16
RAAHEN SEUTU
417 Pehkola
Z
SIIKAJOKI
Kangas
pk
876:1
30:117
15:196
s t/
ZHietamaa
417 Pehkola
5:4
M
500
0:807
46:64
1000 m
18:114
55:2
30:55
Välitalo
Tästä se alkaa, valtuuston uuden puheenjohtajan Päivi
Eskolan työsarka. Uudessa kaavassa on
myös ulkoilureittejä. Matti Pohjolan (vas.)
sydäntä lämmitti kaavan
lähiliikuntapaikat. Kasvin hävittäminen
edellyttää erillistä poikkeamislupaa sekä luonnonsuojelulain että maankäyttö- ja
rakennuslain mukaan.
1:87
1:164
41:1
19:48
41:2
Ojakangas
Z
Uusia tontteja on sijoiteltu Siikajoen molemmille
puolille. Enemmistö lähtijöistä on Suomes-
Z
20:1
Z
Z
1:165
Z
1:177
41:8
5:1
Petäjäsaari
Peräkangas
Z
Uutela
16:55
Z
Pirkonoja
1:70
Z
Jokela
M
Z
Z
Z
Z
MT
Z
55
MT
1:174
Pikkarainen
Z
Z
Z
VU
Z
z
AP
1:175
1:176
Z
MT
Saunakaarto
1:176
Z
Haapasaari
Z
Z
Z
Z
Z
26:32
Z z
W
Z
RA
11:1
1:94
Z
luo1
Uusi
Koivukangas
12,6 ha
ME
1:177
13:46
1:73
26:72
Z
Z
1:159
Z
Z
1:169
1:149
M
6:3
1:38
1:123
4:100
4:120
4:118
Z
Z
4:265
Z
LH
H.as.
4:401
4:70
ak
4:275
4:330
4:491
4:165
MA
7:68
7:11
K
39:134
39:32
4:491
39:134
Urh.
39:52
39:55
Z
39:51
VL
39:85
39:101
Z
Z
Z
7:55
5:6
M
AP
M
4:4
39:117
39:170
39:134
39:126
39:71
39:75
VU
39:150
39:162
39:142
1:19
110:0
Z
16:3
8:4
Z
15:152
15:184
15:89
43:62
43:166
43:103
Z
43:176
AP
43:169
43:133
43:123
43:120
43:77
43:126
43:130
43:171
43:95
43:59
43:55
43:111
MT
16:29
43:132
43:51
AP
AP/s
VL
AP
43:100
43:168
43:128
43:101
43:152
1:8593
Z
Z
43:115
VL
43:127
43:34
43:166
43:65
43:130
43:83
16:132
878:12
16:127
16:28
16:132
Kytölä
15:4
43:167
16:134
43:84
15:179
43:144
Markunsuo
MT
43:166
43:139
43:137
Z
43:143
43:148
16:89
M
Z
43:74
43:149
43:80
43:105
43:85
43:150
43:81
43:131
4:57
16:111
16:32
16:42
RA
417 Pehkola
15:85
16:127
16:112
43:79
ET
15:85
MT
16:84
16:98
16:32
AP
16:123
26:18
Pikku Syrjämaa
39:98
15:176
15:179
s t/
15:51
AP/s
15:25
15:24
15:90
16:99
AP/s
15:172
15:187
15:66
M
16:96
16:68
15:163
ak
15:27
15:67
16:105
15:179
15:104
15:28
AP
15:102
15:103
Z
Z
AP
16:62
Z
878:28
MT
M
15:170
16:104
M
16:136
16:113
4:76
AP
16:52
16:120
Siikajoki
MT
M
16:126
Z
W
Tervaskangas
16:107
Z
15:196
Suojala
AP
16:114
Z
15:169
Z
30:119
15:191
AP
15:187
15:188
16:50
16:64
Z
15:131
Z
15:174
417 Pehkola
T
16:92
15:157
15:178
15:158
tu
Huhtisaari
MT
M
30:118
26:1
15:128
k
30:116
Linnamaa
Metsämaankangas
yk /k
Kuoppala
417 Pehkola
Lievoskangas
16:81
16:67
AP
15:192
15:182
Z
876:1
4:73
k
Vippamaa
15:187
15:6
15:105
15:99
15:187
1:48
Viitaräme
AP
15:35
15:26
15:100
Z
26:24
16:118
16:102
15:21
15:20
418 Ruukki
26:24
7:28
16:122
16:85
yk /k
Vuotiaro
Z
pk
Z
43:82
Katinhäntä
15:23
15:22
Z
405 Lappi
418 Ruukki
MT
Z
Z
Z
Z
43:70
43:116
VL
43:50
43:56
43:99
34:15
Z
VL
45:1
16:131
43:49
43:166
43:60
34:1
16:95
16:101
16:131
15:119
43:97
43:96
43:94
16:14
16:134
Mikonsaari
M
43:136
43:122
43:90
15:195
2:0
Viljamaa
43:134
43:52
43:98
16:134
16:5
43:170
43:135
43:121
43:54
43:93
26:11
Juolukkakangas
AP
43:125
AR/s
43:48
43:91
Z
3:44
15:117
AP
15:118
AP
43:129
43:124
43:17
43:166
43:92
TY
16:79
Vesala
15:64
sm2
15:17
43:72
43:7
43:9
43:39
43:89
43:58
1:48
Vuolunoja
43:166
43:20
15:14
AP
100:5
43:166
43:16
43:71
43:164
M
43:104
43:18
43:21
43:102
43:42
43:53
43:165
AP/s
43:166
26:17
26:7
15:56
43:166
43:40
43:46
AP
15:151
AP
16:115
43:22
43:35
43:45
43:158
43:154
43:172
Z
43:88
15:119
43:112
AP/sP / s
43:119
43:87
43:157
16:116
LV
43:67
43:68
43:66
43:173
VL
43:174
3:45
43:118
43:38
43:69
43:86
43:166
43:146
15:110
Väinölä
9
Korkeakangas
43:73
43:156
43:63
PY
Syrjämaa
876:1
876:1
AP
1:8
16:128
15:135
MT
15:152
43:155
AP
43:175
TY
MT
26:6
15:133
15:136
878:11
15:152
Z
MT
Yliahde
1:2
AP Ahola
Z
Z
26:5
26:9
15:179
M
15:165
15:120
15:184
15:7
ma
43:10
2:0
AP
15:76
MT
16:28
43:24
15:133
AP
15:161
AP/s
43:30
15:142
15:176
VL
Sahanseutu
100:3
43:26
43:75
AP
Z
Tuoremaa
30:120
1:5
16:6
15:193
Hotakka
15:68
Z
15:145
AP
15:129
15:167
26:24
MT
AP
MT
M
16:39
4:76
16:134
Z
Z
100:2
100:5
43:6
43:76
me
7:20
M
15:183
P/s
43:5
43:32
M
7:26
MT
7:79
Vilmu
15:184
15:89
AP
16:4
M
29:31
16:118
16:118
15:184
39:167
10
39:166
Z
MT
Kanahaka
1:10
MT
411 Revonlahti
418 Ruukki
39:169
39:38
MT
43:11
3:32
MT
Päivärinne
39:137
39:135
39:159
39:155
4:25
AP M
7:1
47:0
3:33
8:46
30:159
39:134
Z
Z
T
39:136
39:134
50
418 Ruukki
Mainio
MA
RA
16:45
16:48
39:138
1:2
Virsu
Lampikangas
15:121
Mustalaissaaret
39:139
39:144
39:158
39:25
AP
MT
60
878:26
15:187
Urh.
39:161
39:146
39:157
15:75
30:159
8:49
1:21
39:141
AP
39:80
3:43
3:43
405 Lappi
39:154
39:153
418 Ruukki
Perämäki
2:0
AP
16:135
AP-2
39:87
15:180
Koivukangas
8:46
RA
1:19
39:77
39:76
Ha
15:179
8:27
AP AP
Hanhela
1:19
1:20
39:109
39:129
39:74
39:94
39:94
39:79
MT
39:82
1:22
39:108
39:127
39:73
46:5
8:41
40:0
VL
411 Revonlahti
100:5
39:134
39:168
4:26
M
M
1:54
1:35
1:128
39:83
39:105
39:133
39:130
39:132
39:72
39:128
39:154
Z
39:98
2:1
7:80
7:78
39:131
39:118
39:134
39:65
39:134
P
5:33
4:304
7:80
7:76
891
39:6
39:64
39:60
100:5
39:134
5:6
5:1
AP
0:8121
39:5
AP
39:114
39:125
39:134
1:36
1:136
39:171
39:84
39:116
39:124
39:70
876:1
M
577
2:45
ak
39:81
39:86
39:122
39:69
39:63
39:59
123:1
39:88
39:100
39:111
39:119
39:62
39:58
Kärkiniemi
3,4 ha
39:134
39:95
39:120
39:68
39:57
4:25
46:6
8:18
RA
LV
1:135
39:89
39:97
39:123
39:121
39:67
39:61
39:54
MT
MT
1:63
Pekkalankangas
39:31
39:66
39:53
39:134
39:152
39:152
EV
M
8:53
8:46
1:60
418 Ruukki
Z
Z
Z
P AK
101:0
100:5
4:43
2:45
MA
5:34
39:46
PY
4:331
39:94
100:5
RA
1:59
AP
39:48
39:50
8
39:91
4:499
42:11
4:484
4:316
Marjamaankangas
8:18
AP
39:47
39:49
39:20
4:499
4:422
ET 92.0
7:66
7:51
7:50
7:30
0.5 W
ha
2:52
39:148
39:45
39:19
39:13
39:29
AP
39:164
Z
AP-1
39:43
AP
39:17
39:14
4:27
39:36
Mäntylä
8:41
Tuohimaanperä
8:40
MA
1:62
53:1
53:0
5:34
39:103
39:42
39:41
39:18
39:16
39:15
39:37
4:276
4:508
46:61
M
8:36
8:54
417 Pehkola
39:104
H
4:31
4:30
4:59
G
4:9
4:28
P VL
4:509
8:1
8:3
8:35
8:35
8:47
4:349
4:434
4:484
4:11
4:32
4:10
4:58
4:92
0:8111
4:325
TY
46:12
8:56
8:34
M
AP
8:31
M
Z
Z
4:407
4:35
4:34
4:33
4:282
4:325
4:499
Hakoperä
7:14
39:3
46:44
8:33
8:11
8:50
8:51
AP
123:1
Z
AP
7:12
4:273
4:499
EV
4:325
4:534
7:18
Siltala
I
4:146
P
4:499
4:272
Vanh.k. YS
4:515
0:8124
4:325
46:0
4:305
1:43
AP
30:159
Z
Z
TY
4:513
luo5
4:310
me
MA
4:310
7:13
Lampela
4:393
4:53
Z
T
42:11
M
4:69
7:54
nräme
/k
4:242
4:514
LR
AP
7:73
7:72
7:36
3:34
3:35
k
4:358
k
7:4
7:17
7:24
7:25
7:32
7:10
7:37
4:408
4:36
4:143
4:394
4:395
4:66
yk /k
7:64
7:65
7:8
7:9
7:49
7:53
AP
AV
4:142
4:499
4:241
4:240
8:52
8:2
AP
1:42
1:57
AP
luo4
4:12
4:382
4:373
4:374
4:238
4:52
7:38
Z
AP
MT
AP
1331
4:239
591
AP
1:18
ak
Kervinen
39:4
Z
AP
Z Z
0:8121
7:75
Pikku Marjamaa
M
4:484
4:483
8:45
8:52
8:2
8:29
VL
4:140
4:94
8:57
8:13
8:38
8:30
4:138
4:539
4:496
4:234
4:236
k
1:52
AP
4:501
4:474
4:233
4:235
/k
M
39:2
2.4 ha
4:495
4:540
4:498
4:173
4:497
7:34
1:19
1:56
1:56
yk
4:500
4:494
4:484
4:473
4:137
4:166
Z
Z
9:12
4:314
4:501
4:37
4:325
4:548
4:425
Ohtuanoja
7:76
9:11
7:62
4:287
4:288
4:14
4:86
4:266
4:346
4:499
44:0
4:364
8:39
8:52
1:16
MT
AP-2
4:286
4:325
45:0
35:0
4:73
4:364
4:363
MT
1:17
1:20
2.9 ha
2:0
4:285
4:274
0:8123
42:11
4:362
46:44
8:42
8:45
1:65
39:2
1:43
Z
Z
7:6
Z
7:63
4:284
4:499
4:543
4:542
4:4
4:72
4:74
4:345
4:499
4:344
Z
Z
Z
Z
4:492
4:325
42:2
4:63
4:64
4:289
Marjamaa
37:0
AP
VL
4:133
4:381
4:380
1:7
VL
50:0
Z
4:62
4:318
4:193
4:75
4:351
4:361
591
8:44
14:3
14:4
41:4
4:194
4:381
4:177
AP
VL
AP
M
41:3
1:55
41:5
4:499
4:22
7:22
14:1
14:2
W
38:0
41:2
6:0
4:279
4:334
4:499
4:126
MT
M
41:11
41:1
1:1
42:11
878:1
1:64
M
1:8595
50:0
0:8111
41:12
1:1
1:45
4:164
4:283
4:127
AP-2
4:310
MA
7:76
MT
VL
1:55
6:0
4:4
4:231
4:325
4:76
4:128
MT
yk
42:7
42:11
42:10
4:4
4:354
4:353
4:125
4:160
7:15
4:488
41:14
4:471
4:325
42:4
4:88
34:0
4:153
4:161
AP
4:510
4:15
4:107
4:499
9901:1
4:8
4:549
4:88
4:61
MA
Siirtola
Vilmunen
42:11
42:11
4:470
0:807
4:48
4:541
4:49
4:450
4:97
4:98
AP
50
4:229
4:152
9:8
9:14
AM
Z
4:545
4:121
4:499
4:154
4:162
4:341
AP
9:13
MT
52:0
4:175
4:176
4:50
4:391
4:155
4:448
3:1
Tuohimaan
alue
6,6 ha
M
1:45
42:11
4:499
Miestenkangas
Tasala
2:33
4:468
4:90
4:123
4:197
4:219
4:544
15:2
2:50
AP
41:9
8:45
AM
2:31
1:1
4:512
4:190
4:106
4:392
4:157
46:7
2:51
4:82
4:83
4:478
4:218
4:158
2:34
4:532
4:230
4:105
4:178
4:95
8:52
418 Ruukki
Kumpula
4:84
4:85
4:114
4:319
4:308
4:307
4:322
Mäntykangas
4:119
4:332
M
37:0
2:48
Z
Z
4:384
MT
50:0
41:16
4:499
4:111
4:113
4:376
4:116
4:529
4:117
4:216
Z
Z
Z
AP
Z
4:149
4:325
4:375
AP
4:340
2:6
2:38
4:104
4:196
4:205
2:33
4:479
4:405
M
M
AP
4:404
4:195
4:505
4:442
4:206
4:463
ak
Ruukki
4:324
4:81
4:191
4:440
4:441
4:443
4:444
4:328
MT
M
55
2:48
16:0
LR
2:1
41:16
4:258
39:2
30:159
16:0
AP
17:0
41:17
TP
2:33
4:257
4:403
4:438
4:439
4:504
4:385
4:533
Z
9:1
M
Hakuli
4:499
4:338
4:136
4:398
Kyyränkangas
Z
4:339
4:135
4:80
4:505
VL
4:436
4:387
4:503
4:432
1
4:60
Z
MT
TY
4:297
VL
me
ET ET
V-1
W/s
AP Urh. Yrjänän
mukaan ensimmäisenä
kannattaisi lähteä työstä-
13:28
Z
Keltala
Z
4:33
46:69
18:115
30:99
9:45
13:1
Mattila
1:13
Z
846
30:106
46:65
46:36
46:30
69:1
46:36
30:128
mään eteenpäin Kärkiniemen aluetta. Meillä on nyt hyvä työkalu, ei muuta kuin äkkiä
liikkeelle.
MINISTERI Metla, MTT ja
RKTL yhdistetään yhdeksi uudeksi tutkimuslaitokseksi, Luonnonvarakeskukseksi. Tehokkaammassa ja samalla
ahtaammassa vaihtoehdossa tonttien määrä nousee
yli sadan.
Joen pohjoispuolelle on
suunniteltu kolme uutta
asuinaluetta. Uusi keskus
aloittaa toimintansa tammikuussa 2015.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen päätti torstaina asettaa Luonnonvarakeskuksen perustamishankkeen. Joen eteläpuolella uusia tontteja on
varattu Kärkiniemeen sekä
Kyyränkankaan alueelle.
61:1
58:0
29:30
Z
TUULIKKI NOUSIAINEN
Ruukin asemaseudun
osayleiskaavan on laatinut Airix Ympäristö Oy.
Kaavoitettavaa aluetta on
yhteensä 2 090 hehtaaria.
Luoteessa kaavoitettava
alue ulottuu hevosurheilukeskuksen taakse. Zenterio tarjoaa laitteista riippumattomia sovelluksia maksutv-operaattoreille, Kallasvuo sanoi.
Zenterion ohjelmistot perustuvat Linuxiin.
Kallasvuo lähti Nokiasta
2010, kun toimitusjohtajaksi nousi Stephen Elop.
ta. tammikuuta 2013
UUTISET |
Raahen Seutu
UUTISET
?
. Joen yläjuoksulla kaakossa kaava
yltää Paavolan osayleiskaava-alueeseen.
mukaan heitä on arviolta
kymmeniä. Kuva: Tuulikki Nousiainen
46:68
1:12
18:52
55:1
878:4
30:99
30:101
valtuuston ensimmäisiä
tehtäviä. Jopa harvinaiselle kasville on jätetty hengissä pysymisen mahdollisuus.
3
Kangas-Kosk
69:1
toi kiitosta yleisöpalautteen huomioon ottamisesta. Jokainen maksutv-laite
käyttää omaa ohjelmistoaan. Halosen kaudella armahduksia saivat
muun muassa totaalikieltäytyjät. Lisäksi aivan joen tuntumassa maantiesillan yläpuolella on kolme pientä aluetta. Lauri
Lepistö (kesk.) kiirehti toimimaan.
. Maatalousoppilaitoksen tuntumaan
Kangaspellon alueelle on
varattu 7,2 hehtaarin alue
ja Uudelle Koivukankaalle
Revonlahti-Sammalkangas
-maantien pohjoispuolelle
12,6 hehtaaria sekä vielä
Tuohimaanperälle 3,6 ja 3
hehtaarin alueet. Tonttien kokoa ei
ole vielä sinetöity. Nyt
meillä on runsaasti rakennuspaikkoja.
PEKKA RAUTIO, SIIKAJOEN KUNNANVALTUUTETTU
Nokia vähentää
väkeään
myös Oulussa
oli viime vuonna noin 11,5
miljoonaa euroa.
. Samaa esitti
Ahti Häikiö (sd.)
Olli-Pekka Telkki (kesk.)
luonnehti kaavoitustyötä
hyväksi hankkeeksi, koska se antaa otollisen ponnahdusalustan myös kunnan muiden alueiden kaavoitustyölle.
. Tällä hetkellä yhtiöllä on Oulussa arviolta
600 työntekijää.
Niinistö
armahti
vain yhden
Tilaa asua ja ulkoilla
KAAVOITUS Ruukin taajamaan ja
sen lähiympäristöön on kaavoitettu
kymmenittäin uusia
asuintontteja. Martti
Eskola (ps.) neuvoi huomiomaan tähänastiset kyselyt, pitääkö asuintonttien
olla isoja vai pieniä. Yt-neuvottelut
alkavat ensi viikolla.
Nokia kertoi viime kesänä aikovansa vähentää
arviolta 3700 työntekijää
Suomessa.
Nokian työntekijämäärä
on vähentynyt Oulussa rajusti muutamien vuosien
aikana. Myös Esko
Kantola (kesk.) ja Juhani Yrjänä (kesk.) antoivat
kiitosta monipuolistuneesta
tonttitarjonnasta. Kiitosta jaettiin
kaikilta ilmansuunnilta.
. Kasvi on saanut
kaavaan omana merkintänsä.
. Niinistö kertoi jo
kampanjansa aikana suhtautuvansa armahdusoikeuden käyttöön pidättyvästi.
Z
Z
Z
26:16
AP
26:13
26:71
Lodenkangas
26:94
12:4
1:78
Z
1:174
Z
MA Z
26:79
26:78
26:100
MT
4:533
7:1
878:1
26:52
Z
Z
26:56
418 Ruukki
12:2
1:177
1:175
99:7
26:23
AP
99:1
26:73
418 Ruukki
Z
M
99:8
26:65
Z
VL
1:176
26:84
26:80
26:96
Z
4:533
26:5
Piiponsuo
1:176
99:9
26:93
AP
M
EN
Z
12:2
1:95
1:175
99:3
4:533
25:2
4:4
Z
Z
Z
MT
26:96
Z
Jussinkangas
MT
1:176
Huumonen
418 Ruukki
11:2
Z
Z
26:95
26:30
1:174
1:173
Z
Z
0:807
5:1
PY/s
MA
23:0
7:44
Z
Z
Z
3
Pyykkönen
z
Z
Z
26:111
Z
129:0
YO/s
Ervasti
26:90
Z
z
2:1
1:177
Z
26:74
26:29
Z
Z
Z
Z
Maaseutuoppilaitos
7:61
Korvela
Z
Z
Z
Z
Z
Z
Z
26:90
3:41
7 177 000
10:1
ma
1:157
Urh.
Z
Z
1:78
7:43
2 555 000
Z
Z
50
1:158
M
12
Z
Z
Z
1:101
Z
61:0
1:85
26:63
Z
Z
Z
z
41:10
Z
Z
Z
EN Z
Z
Z
Isokaara
Z
1:42
z
Z
1:51
Z
Z
Z
Kuntorata
41:1
Z
1:74
z Z
129:0
Z
M
Z
1:177
Z
M
YO-1
61:0
Z
26:82
Z
Z
41:1
41:15
24:4
1:77
Z
1:57
Kuussaari
Karimaa
Z
Tervaskangas
Z
26:90
Z
Z
1:51
Z
Z
oskari
5:7
Kangaspelto
7,2 ha
z
Z
1:143
Kuussaarenkangas
AP
EN
Z
Metsäpelto
Z
Z
MT
Ukkola
Z
Z
41:3
5:12
1:74
1:142
Sipokangas
VU-1
Z
Kaarakainen
Z
41:4
M
Z
AP
MT
41:17
41:3
Z
MT
1:58
50ha
7.2
41:16
41:4
Z
41:15
29:4
Z
Z
41:2
5:8
Z
M
AP
55:1
Z
Z
21:2
1:66
Varissaari
1:158
1:54
Kangaspelto
8:0
16:54
417 Pehkola
54:4
Z
Osayleiskaavan hyväksyminen oli Siikajoen uuden
RAAHEN SEUTU
1:164
26:91
Oman vihreän lisämausteensa kaavoittajaan työhön toi pieni kasvi, perämerenmaruna, jota löytyi
Ruukin ratapihalta. Yrityksen liikevaihto
Kaavoitustyö on ollut mahtava suoritus. Kasvi
muistuttaa pujoa, mutta se
on luokiteltu äärimmäisen
uhanalaiseksi.
Kasviharvinaisuuden tiimoilta jouduttiin käymään
monet ylimääräiset neuvonpidot. www.raahenseutu.fi
Kallasvuolle
ruotsalaisen
ohjelmistoyhtiön
nuija
RAAHEN SEUTU
NIMITYS Raahelaislähtöinen, Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka
Kallasvuo on valittu ruot-
salaisen ohjelmistoyhtiö
Zenterion hallituksen puheenjohtajaksi. Nyt meillä on runsaasti rakennuspaikkoja, Pekka Rautio
(kok.) kiitteli. Ministeri
Koskinen sanoo tiedotteessaan että ?Luonnonvarakeskuksen perustaminen
vahvistaa tutkimusta, jota tarvitaan tulevaisuuden
biotalouden ja siihen pohjautuvan hyvinvoinnin rakentatamisessa?.
Kolmen laitoksen yhdistämisellä on määrä saavuttaa myös kustannussäästöjä ja parantaa tuottavuutta.. Kallasvuo
kertoi asiasta Reutersin
haastattelussa.
Zenterio on Nokian aiemmin omistama yksikkö,
ja yhtiössä on yhä töissä
Nokian entisiä työntekijöitä.
Yhtiö tekee ohjelmistoja maksutelevisioyrityksille. Luottamusmies Mikko Merihaaran arvion
RAAHEN SEUTU
NOKIA Matkapuhelinvalmistaja Nokia irtisanoo noin 300 ja ulkoistaa
reilut 700 tietohallinnon
työntekijää. 18. Esimerkiksi Liikennevirasto ehti jo reagoida,
koska kasvin pelättiin vaarantavan ratatöitä.
Liikennevirastosta on
muistutettu, että Suomen
ratapihoilla kasvi ei ole harvinainen.
Lopputulosta voi luonnehtia kompromissiksi,
arkkitehti Annaelina Isola toteaa. Kaavoitustyö on ollut
mahtava suoritus. Jos halutaan asua väljästi, puhutaan
kymmenistä tonteista. Siikajoen vahvuus on
kylissä ja väljissä tonteissa.
Sami Nyman (vas.) an-
Luonnonvarakeskus
aloittaa
2015
Raunio
15:189
1:9
Tuomiojanniityt
16:134
VL
ME
15:145
Ala-Sakari
405 Lappi
30:131
AP-1
15:127
Z
15:97
84:0
Z
30:121
30:19
Z
Huhtisaari
50
28:24
15:196
PRESIDENTTI YLEn Silminnäkijä-ohjelman tekemä selvitys kertoo presidentti Sauli Niinistön ottaneen tiukan linjan vankien armahtamisessa.
Presidenttivuotenaan
Niinistö on armahtanut
vain yhden henkilön.
Tarja Halonen armahti 12
vuoden presidenttikautensa aikana keskimäärin 22
henkilöä vuodessa
Kukaan nykyisistä ei
ole korvaamaton. Kaikista ei pääse eroon vaikka haluaa, ei
muuten kun purkamalla.
punki nostaa kiinteistöveroja ilmeisesti ensi vuoden vaihteessa. Tunne on muuttunut epäileväisemmäksi. Kiitos sinulle joka toi-
mitit löytämäsi avainnipun poliisilaitokselle.
Pressan piti vielä tarkentaa suomalaisille mitä
hän tarkoitti! Siitäs saitte
Roippa ym. 40 minuutin tutkintoja tehdään yhdeksän päivässä. Ihan pakko näpytellä
kialoitteeseen laitan kyllä nimen, vaikka 2 kertaa.
Olen ampunut 60-luvul-
viesti, olen todella yllättynyt ihmisten älykkyydestä, jos sitä onkaan?
lahan rakennusten arvot romahtaa, mutta vero
nousee. (Tekstiviestin hinta 0,85 euroa.)
. Viime vuoden lopussa ja tämän vuoden
alussa hiljaista aikaa ei ole ollut ollenkaan.
Tuoko laki ajotutkintoon muutoksia?
. Olemme normaalisti
töissä maanantaista keskiviikkoon, mutta tällä viikolla on tehty tavallaan kolmea lisäpäivää, kun yksi varamies tekee kahtena päivänä vielä puolen päivän ajot.
Onko lakimuutokseen varautumiseen varauduttu
hyvissä ajoin?
. Muutoksia tulee lähinnä raskaalle puolelle ja
opetussuunnitelmia ja tutkinnon vastaanottamista on
muutenkin päivitetty, mutta ei mitään radikaalia.
Mitä mieltä olet ylipäätään tästä lakimuutoksesta?
. Aitoa kantavaa
rakkautta on todella vähän
nyky-yhteiskunnassa.
Lapsen rakkaus vanhempiin, kuin myös lapsenusko Jumalaan, kantaa
läpi elämän. Ei ole tullut nyt sellaista, että joku jäisi vaille. Eihän ne niin kaukana
tulevaisuudessa ole. Iän karttuessa tunne-elämään tulee häiritseviä tekijöitä, joista suurimpia ovat mustasukkaisuus
ja kateus. Silloin harjoittelu on helppoa, kehitystä tapahtuu suurin harppauksin. Tuo. Toimitus
valitsee julkaistavat mielipiteet. Esimerkiksi
edellä mainittu rakkauden
tunne-elämä voi olla haitallista urheilukehitykselle.
Harjoittelu alkaa olla suorittamista. Muut rakkaudet, kuten myös usko voivat hävitä elämän tuomiin
vaikeuksiin.
AUVO PEHKORANTA
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
ARVAA KUKA?
Talvi pukee Raahen kirkkoa. Kyllä tässä on tehty täy- tettu nyt urakalla. Kuva:
Kari Pitkänen
siä päiviä ja nytkin ollaan
ylitöissä. Esiin tulee epäilyksiä ja usko voi
muuttua suorittamiseksi.
Inhimillinen kateuskin saa
sijaa. Olen kauan jo pitänyt
sitä paikkaa hätäapu yömaana niille, jotka ei osaa
mitään muuta kuin koulukiusaamista edelleenkin.
. Minusta on aivan hyvä aika ajoin tarkistaa näitä.
Opetuslupapuolella pyritään liikenneturvallisuuden
parantamiseen. Entisen kaltaista onnea ei löydy, kuin
mitä oli ensirakkaus.
Urheilua voi hyvin verrata aitoon rakkauteen.
Kun on aidosti kiintynyt
urheilussa johonkin lajiin,
niin tuntuu siltä, että se on
ainut ja oikea asia mikä
tuo onnen. Kyllä se varmasti on vaikuttanut. Paniikkinappulaan ois voinut painaa ennen virheinvestointeja ja konkurssiuhkaa.. Pahimmilla
myllyjen vaikutusalueel-
pi valtuutettu käy tavallaan vaaleja jatkopaikasta
seuraavissa kuntavaaleissa. Kehitys alkaa hiipua
ja saattaa pysähtyä kokonaan. Opetuslupalaiset joutuvat autokoulun
opastamana käymään pimeän ajon ja rata-ajon ja se
on ehdottomasti hyvä.
. Järjen käyttö sallittu!
. Kun kokee hengellisen herätyksen, niin
kaikki tuntuu helpolta.
Onnentunnetta haluaa jakaa kanssaihmisille. Toimii kaikilla kotimaisilla liittymillä, myös
prepaid-liittymillä. Lapsen rakkaus vanhempiin on kaiketi puhtainta. Mahdollisesti hylättävät tutkinnot siirtyvät uuden lain alaisuuteen.
Olisiko teillä muuten hiljaista tähän aikaan vuodesta?
. Kun se löytyy,
luullaan, että asiat ovat
jälleen kohdallaan. Kun
sen omistaa, niin osaa antaa arvoa kanssaihmisille,
vaikka he eivät olisikaan
kiinnostuneet juuri niistä
asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
. Kun kuuntelee Radio Iskelmää, niin ei voi välttyä
siltä, että rakkaus on väliin melkoisen paatoksen
omaista valitusta. Kuva: Pauli Alasaarela
Tilhi talvisäässä. Kaupunki ottaa varman päälle ja saartaa kylän tuulimyllyillä.
Kylän näivettyminen varmistetaan saartorenkaalla.
. Sitten huomataan, että ei ole
enää samanlaista kuin ensirakkauden kanssa. Iän karttuessa
elämään tulee muita tärkeitä asioita eikä urheilu
ole enää ajatusmaailman
keskipisteenä. Kohteet eivät kuitenkaan ymmärrä sitä, eivät ota sanomaa vastaan, vaan yrittävät
hälventää vastaväitteillä
toisen onnellista olotilaa.
Usko kuitenkin useimmiten on ja pysyy, kunnes
se vähänkerralla saavuttaa vakiintuneen olotilan.
Alkaa tuntua siltä, että jo-
tain puuttuu, kun olotila ei
olekaan sitä onnen autuudessa kulkemista. Kun ihminen rakastuu toiseen ihmiseen,
tuntuu siltä, että onni on
ikuista. Olisi. Siihen ampumaratala-
. Jos
tuulimyllyllä asuinympäristö tuhotaan niin tämmöistä porukkaako pitäisi
vielä jatkokausille äänestää. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
Inssiruuhkaa asemalla
Raahen Seutu
18. Kun nuori täyttää 18 vuotta, hän ei ole välttämättä heti kiinnostunut
hankkimaan korttia, kuten aiemmin oli tapana. Kirjoita viestin alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi. Lähetä tekstiviesti nu-
Tiistain tunnistuskuvasta löytyy ylilääkäri Matti Honkala, kuten varsin laajasti tunnistettiinkin. Lakimuutos on herättänyt nekin, jotka ovat lykänneet
kortin hankkimista myöhempään ajankohtaan.
Ehditäänkö kaikki halukkaat ajattaa ennen lauantaita?
. Elämä on jotenkin
vakaata, mutta tylsän yksitoikkoista, kun ensi rakkaus uskoon on hiipunut.
Onnellinen se ihminen, joka omistaa aidon
rakkauden, joka kantaa
läpi elämän, olipa se miltä alueelta hyvänsä. Miksi se linnunlaulupuolue tekee sellaisia lakeja, josta ne ei
ymmärrä hölynpölyä?
. Kauko Lumiahon kan-
nattaisi varmaan hankkia
isompi käyntikortti, jotta
koko titteli mahtuu : ?Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen puheenjohtaja.?
la intissä. Sitten etsintään voimakkaalle tunteelle uutta
kohdetta. Seuraavaksihan kau-
. tammikuuta 2013
LUKIJALTA
. Arvanneiden kesken arvotut kahvipaketit voitti Arja Alanko,
onnea! Palkinnon voi noutaa lehden konttorista.
TEKSTARIT
HUOM!
Tekstiviestinumero ja
viestin lähetystapa
ovat muuttuneet
Kirjoita viestin alkuun
RS ASIA
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192
meroon 17192. Todennäköisesti. Monien
laulujen sanat ovat epätoivoa rakkaudesta ja sen menetyksestä, josta muuten
arkielämässä puhutaan ja
kirjoitellaan todella vähän,
sillä asia saattaa tuntua jotenkin nololta.
Rakkaus kuuluu jokaisen ihmisen elämään, sen
monet muodot hallitsevat
laaja-alaisesti yhteiskuntaa. Nyt kun Piehingin tär-
kein rakennus, eli koulu
on saatu purettua ja lopetettua iäksi. nenillenne. Vähän kerrallaan rakkaus hiipuu, johtaa riitoihin ja viimein jopa
eroon. Epäilen, että useam. Tuli mieleen kun luin
Raahen Seutua, ja vilahti
maininta lukijalta ruukilta. Harrastus saattaa jopa lopahtaa täysin, kun sijaa saa vielä kateus ja mustasukkaisuus.
Uskonelämäkin on samanlaista. FAX: (08) 220 702 . Näin ei kuitenkaan useimmiten ole, vaan
vähän kerralla tunteen valtaa epäilys siitä, onko toisen osapuolen tunne yhtä
aito ja voimakas kuin oma.
Epäilys alkaa vaatia toi-
selta käytännön näyttöjä
ja tekoja, jotka osoittaisivat hänen kiintymyksensä.
Sitä ei usein kuitenkaan
saa, ja silloin valtaa molemminpuolinen epäilys ja
tunne-elämät alkavat rakoilemaan. monet asiasta ?vaahtoavat. Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Nolottaako rakkaus?
SARI OHINMAA
Katsastusasemilla käy nyt
tiuhaan tahtiin ajokorttitutkintoon osallistuvia.
Moni haluaa kortin taskuun ennen lauantaina
voimaan astuvaa uutta ajokorttilakia.
Onko inssiajoruuhkaa
A-Katsastuksessa Raahessa, tutkintapisteen esimies Juha Laitala Raahen
Ajotutkintoja on suoriAjovarmasta?
. Kuva: Pauli Alasaarela
TEKSTARIT
. Ei löydy
enää sitä paloa kuin aiemmin
Jumala vaikuttaa ihmisiin
rakkaudella ja sen pystyy
näkemään jopa arkielä-
mässämme. Nuortenilta
Raahessa klo 19.
La 19.1. Usein
huomaan miettiväni omaa
toimintaani ja sitä, että
kuinka Jumala nyt vaikuttaa minuun ja aina huomaan, että en olisi itse ihmisenä pystynyt tekemään
niitä kaikkia asioita, missä
Jumala on minua auttanut.
On upeaa tietää, että Pyhä
Jumala vaikuttaa meissä
ja haluaa tehdä meistä parempia ihmisiä joka päivä.
ELINA
PIKKARAINEN
Sääntömääräinen
VUOSIKOKOUS
Helluntaiseurakunta
pidetään Parhalahden koululla
su 27.1.2013 klo 15.
Raahe - Siikajoki - Pyhäjoki
- Vihanti
www.raahehlsrk.com
Pe 18.1. Huom. 18. Onneksi tein tämän
valinnan, sillä olen oppinut valtavasti, millaista on
olla Jumalan vaikutuksen
alaisena. (104,55 ?) Aini Kanniala
vapaalla helmi/13 asti
4 kk maksuvälillä à 57,50 . Kolmiyhteisen Jumalan voima vaikuttaa ihmisissä todella vahvasti ja
tekee meistä paljon kestävämpiä. Olen esimerkiksi huomannut kuinka Pyhä Henki sytyttää meissä
ihmisissä uskon kipinän,
sekä kuinka se saattaa roihahtaa yhtäkkiä ilmiliekkeihin.
Jumalan vaikutuspiiriin on helppo päästä, sillä Hän kutsuu jokaista
ihmistä jossakin elämänvaiheessa. (78,18 ?) Päivi Klaavo
010 665 5169
3 kk maksuvälillä à 44,00 . Omalla kohdallani Hän
avasi silmäni pikkuhiljaa
näkemään ja oppimaan lisää Hänestä ja Hänen loppumattomasta armostaan.
Lapsuudenuskoni lähti
kasvamaan vahvemmaksi
rippikoulun aikana ja silloin tein oman valintani:
haluan seurata Jumalaa ja
päästä iankaikkiseen elämään. klo 10. Jutussa oli väärin
myös kansalaisaloitteen
kannatusilmoituksien keräysaika. 10% (alv. (142,73 ?)
à 195,00 . Organisaatiot on nyt
yhdistetty ja Luottokunta
ja Nets ovat yhtä Nets-organisaatiota.
Toimitus
Juha Honkala
Vesa Joensuu
Vappu Kallio
Maarit Kesti
Mikko Määttä
Tuulikki Nousiainen
Sari Ohinmaa
Kristiina Tuikkala
Raili Viirret
Uutistuottaja
Nina Tuomikoski
Päätoimittaja
Sanna Keskinen
010 665 5180
fax (08) 220 702
010 665 5162
010 665 5159
010 665 5158
010 665 5165
010 665 5161
010 665 5163
010 665 5164
010 665 5160
010 665 5120
010 665 5118
010 665 5173
gsm 050 562 7068
* Kaavin Kiven muistomerkit
* kotimaiset arkut laajasta valikoimasta * tunnetusti kauniit kukkalaitteet
* edulliset kuljetushinnat
* kaiverrukset, kultaustyöt
42
v.
Sovionkatu 10, RAAHE
p. (75,91 ?)
à 115,00 . Raahen Seudulla ja muilla Alma
Media Kustannus Oy konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain
mukaisesti. Hän jopa antoi
ainoan poikansa ristille
kuolemaan, meidän tähtemme. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Käsityöpiiri Kreivinajassa
klo 14.30. alv.)
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai
ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi
tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset:
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta
Suomesta soitettuna:
Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv. Saamme kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen
luennoimaan. Kun ihminen
iloitsee Jumalan rakkaudesta, se näkyy ulospäin ja
vapauttaa. 223 7367, ilt.koti 223 8205, p. 18.2.2013 välisen
ajan Raahen teknisessä palvelukeskuksessa osoitteessa
Ruskatie 1, 92140 Pattijoki.
Päätös on myös Raahen
kaupungin kotisivuilla
www.raahe.?.
Lisätietoja ympäristösihteeri
Vesa Ojanperältä
puh. 0%)
sis. Vielä
ehdit palauttaa kunto- ja vapaaehtoiskortteja tämän viikon aikana.
Raakel Saliharjoitukset edelleen
liikuntahallissa ti ja to klo 14.30-16.
Tervetuloa omaan tahtiin venytte-
lemään ja rentoutumaan.
Raahen Puukkoseura Vuosikokous la 19.1. Ilosanoman äärellä klo
16.
Ti 22.1. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto.
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman
eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan,
ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. auto lähtee Linjaautoasemalta klo 10. Hyvän sanoman
kokous Ruukin virastotalolla klo
17, puhuu: Jukka Partala.
Ma 21.1. . klo 10 alkaen
Saloisten koululla. Vapautuneena
saa riemuita täysin rinnoin
Herrasta ja levittää Hänen
sanomaansa toisille ihmisille.
Minuun Jumala vaikuttaa jatkuvasti monella tavalla, esimerkiksi musiikin, muiden nuorten, rukouksen ja hänen Raamatun sanan kautta. Hyvän sanoman ilta
Iltaruskossa Pyhäjoella klo 18,
puhuu: Jukka Partala. Jäsenmaksun voi maksaa
kerhossa. 24%)
Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh +17,18 snt/min (alv. Jeesuksen sovituskuoleman vuoksi saamme
luottavaisin mielin kulkea
kohti taivasta ja iankaikkista elämää.
Jumalan voiman vaikutuksen alla on todella turvallista olla, koska Hän
rakastaa jokaista ihmistä
valtavan paljon, eikä hän
halua kenellekään mitään
pahaa. 50 000 nimen keräämiseen on aikaa puoli
vuotta eikä vuosi.
Toimitus pahoittelee virheitä.
PALVELEMME SINUA
SURUN KOHDATESSA
L
Vapaaseurakunta
L
L
L
Brahenkatu 15
www.raahe.svk.fi
Su 20.1. Tuppikerho
Kreivinajassa klo 14.30. (27,27 ?)
à 53,50 . Hetki lähimmäiselle
tapahtuma klo 11.30.
Su 27.1. (08) 220 770
92100 Raahe Hautaus (08) 220 660 (24h)
www.havia.fi
ottaa henkilökohtaiset lääkkeet
mukaan. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa.
Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuna
os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE. Retki Kuusamoon Ikinuorten Kaamoksen
Kaatajaisiin 23.1. Kids?action Ollinsaaren
koululla klo 18-20.30.
La 26.1. Jumalanpalvelus klo 11,
(lastenpysäkki). Tutustumme terveystuotteisiin esim.
magneettipatjaan. alv. Keilaajat
Vesipekassa to 24.1. Jumala vaikuttaa meihin erityisesti Sanansa ja Pyhän
Parhalahden Metsästäjät ry
SEURAKUNTA
Jumalan voiman
vaikutuspiirissä oleminen
Hengen kautta luoden ihmisissä uskoa ja kasvattaen sitä. Tervetuloa!
Eläkeliiton Pattijoen yhdistys Ma 21.1. Lehden suurin vastuu
ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Puutyöpiiri Merikadun
koululla klo 16. (52,27 ?)
à 86,00 . tammikuuta 2013
|
Raahen Seutu
VIIKONVAIHTEEKSI
J
umala vaikuttaa ihmisissä eri tavoin. 10% (alv. tarkoituksiin
ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Muistakaa
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9 § määräämien asioiden
lisäksi seuran sääntöjen 5 ja 9 § muuttaminen muotoon, joka
on julkaistu seuran nettisivulla
http://www.parhalahdenmetsastajat.fi/tapahtumat.html
Johtokunta
Savikiekkoja voi
ampua muuallakin
kuin Pyhäjoella
RAAHEN SEUTU
OIKAISU Torstain Raahen
Seudussa kerrottiin virheellisesti, että savikiekkoammuntaa voisi harrastaa
vain Pyhäjoen ampumaradalla.
Pyhäjoella on seutukunnan ainoa paikka, jossa voi harrastaa trap-ammuntaa. Kokoonnumme teknisen toimiston kahvioon.
Tule ja ota kaverikin mukaan.
Tervetuloa.
Kun muutat,
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe
puh. Hyvän sanoman ilta
Ukonkantissa Vihannissa klo 17,
puhuu: Jukka Partala.
Su 20.1. Seurakunnan toimisto
avoinna klo 10-12, Raahen helluntailähetys ry:n hallituksen kokous
klo 17.
To 24.1. Jumalan rakkaus
ja hyvyys on loputonta ja
hän rakastaa meitä niin
suuresti, ettemme edes
pysty sitä käsittämään. 24%)
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä
koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 ?
www.raahenseutu.fi
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 ?, sis. Jumalanpalvelus klo 11,
(lastenpysäkki) Tilaisuuden jälkeen
nuorten järjestämä kahvitus.
Tervetuloa.
Päivänsana p.08-221395.
Ma 21.1. Vaikutuspiiriin pääsee syvemmälle,
jos vain avaa sydämensä
ja luottaa Jumalaan. (177,27 ?) Ilmoitusvalmistus
010 665 5168
6 kk maksuvälillä à 83,50 . Aiheena
Raahen kaupunki. alv. 0400-382 444
www.raahenkukka.com
ILMOITUSHINNAT ?/pmm
mv
ilman alv.
Tekstissä
1,43
Takasivu
1,51
Kuolinilmoitukset
1,43
Kiitosilmoitukset (max 30 pmm)
13,01/kpl
Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm
24,39/kpl
Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl
Pikkuilmoitus yrityksille 1x30
22,76
Liikehakemisto
0,60
@
sis.alv.
1,77
1,87
1,77
16,13
30,24
13,10
28,22
0,74
väri
ilman alv.
1,92
1,99
sis.alv.
2,38
2,46
Ilmoitusten aineistot
toimitettava kaksi arkipäivää
ennen lehden ilmestymistä
klo 14 mennessä
Laskutuslisä 5,12 ?
(sis. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.
Asiakasrekisteri:
Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kaikki paikalle.
Pattijoen Martat Aloitamme
uuden vuoden tuote-esittelyllä
ke 23.1. 044 4393 3636 tai
sähköpostilla
vesa.ojanpera@raahe.?.
RAAHEN KAUPUNKI
Hautakivet ja kaiverrukset
Laaja valikoima arkkuja
Kuljetukset edullisesti
Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt
Siunaustilaisuuksien valokuvaus
Kaikki palvelut katutasossa
www.raahe.?
Hautauspalvelua jo 19 v.
Kirkkokatu 37 Kukat puh. (48,64 ?) Sanna Tjäder
010 665 5122
Luottokunta
on nyt Nets
ASIANTUNTEVAA PALVELUA 40v.
RAAHEN SEUTU
LUOTOTTAJA Luottokunta ja Nets ovat nyt yhtä
organisaatiota ja Luottokunta Oy on vaihtanut nimensä Nets Oy:ksi.
12 maassa toimiva maksuratkaisujen, tietopalvelujen ja digitaalisten turvaratkaisujen tarjoaja Nets
ilmoitti marraskuussa ostaneensa korttimaksupalveluja tuottavan Luottokunnan. 0%) Erkki Heikkilä
12 kk maksuvälillä à 157,00 . Sana ja rukous klo 18.
JÄRJESTÖT
Eläkeliiton Raahen yhdistys
5
L
L
KUULUTUS
Raahen kaupungin
ympäristölupaviranomainen
on tehnyt
ympäristöpäätöksen /
Kalevi Pelkonen
peruskallion louhintaan ja
murskaukseen ja louhimoalueelle sijoittuvalle siirrettävälle murskeasemalle Raahen kaupungin Korven
kylän tilalle Pelkonen
RN:o 22:10.
Lupapäätös ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävänä 17.1. Vertaisryhmä päihderiippuvaisten läheisille klo 18
Ti 22.1. 010 665 5170, fax (08) 220 702
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.?
Tilausasiat
010 665 9015
Raahen Seudun
JAKELUHÄIRIÖT klo 06.00?16.00
0200 71400 mpm/pvm
Palvelemme ma?pe klo 8?16
fax (08) 220 702
Asiakaspalvelu
010 665 5185
Maija Heikkilä
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe
Raahelainen, suorajakelut
Minna Lattunen
050 560 0013
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti.
Mediamyynti
Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy.
Myyntineuvottelijat
Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani.
Anne Luovi
010 665 5171
Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai.
Marketta Routaniemi
010 665 5119
Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919.
Myyntipäällikkö
006593?86?36
Marjut Möttönen
010 665 5172
gsm 040 573 0569
TILAUSHINNAT alk. Rukousilta klo 18.
Ke 23.1. To 24.1. Yhteyden ja musiikin ilta
Saaran &Ollintuvalla klo 18.30, os.
Ollinkehä 2J pääty.
Pe 25.1. klo 10 pelataan
Bocciaa Kuuselassa. 1.1.2013
Markkinointipäällikkö
Kestotilaus
Vuosikertatilaus
gsm 0400 589 430
sis. Jumala lahjoittaa
meille kaiken mitä tarvitsemme, koska hän rakastaa meitä. aika. Hän antaa meille,
jopa voimaa jaksaa, vaikka asiat menisivätkin huonosti. (61,82 ?) Hannu Pihlajakoski
2 kk maksuvälillä à 30,00 . (40,00 ?)
à 68,00 . Askartelupiiri klo 12,
Hyvän sanoman kokous Kopsan
rukoushuoneella klo 18.30 puhuu:
Jukka Partala. Ti 22.1 Tiistaikerho Kreivinajassa klo 15. Haluamme olla ystävällisiä toisille ihmisille ja jakaa iloa heidänkin elämään. klo 18
En lähde ovet paukkuen,
taustoittaa Ohinmaa kulisseissa jo jonkin aikaa kuiskittua ilmoitustaan.
Eittämättä uutinen varasti
huomion ensi-iltaan valmisteltavalta näytelmältä. Teatteri
oli pitkään ykkösasia, mutta uusi ihmissuhde muutti
asetelmia.
Kuikan pelto pakotti katsomaan myös omaa elämää.
. ohjaus.
Raahen Teatterin jättävä ohjaaja ja teatterinjohtaja Sari Ohinmaa iloitsee voivansa jättää rakastamansa talon Kuikan pellon ohjauksella. Mies oli varastanut perheensä nälkään
säkillisen perunoita ja jäänyt
kiinni.
Teon paljastuttua mies oli
hukuttautunut yöllä järveen,
jotta perhe ei jäisi puille paljaille miehen istuessa vankilassa.
. Onko elänyt omannäköistä elämää?
Olisiko siihen tyytyväinen
kuoleman hetkellä?
. Kuva Sari Ohinmaa
Kuolleen ruumiin ylitse
KRISTIINA TUIKKALA
TEATTERI Raahen Teatterin
vuoden 2013 aloittavaa Kuikan peltoa voi luonnehtia
niinkin dramaattisesti, että
sitä näytellään käsikirjoittajansa Pentti Saarikosken
lesken Mia Bernerin kuolleen ruumiin ylitse.
Ohjaaja Sari Ohinmaa
kertoo hurmaantuneensa
tekstiin jo viime vuosituhannen lopulla Oriveden kirjoittajaseminaarissa. Teos on
kummitellut hänen mielessään jo pitkään ja sillä on aivan erityislaatuinen merkitys myös hänen viimeaikaisissa elämänvalinnoissaan Kuva: Vesa Joensuu
. Elänkö sitä, saanko
otteen siitä, vai onko se livahtanut minulta kuin hiiri,
jonnekin piiloon.
Helmikuussa ensi-iltansa
saavan näytelmän rooleissa nähdään Lea Konu ja siikajokiset veljekset Heikki ja
Pekka Tervakangas.
Ohjaaja toteaa hänen pitkäaikaisen haaveensa olleen
saada veljekset yhtä aikaa
näyttämölle. Neuvotteluja on käyty, mutta julkisuuteen ei vielä olla valmiita
tulemaan.
. Nyt oli tämän tarinan aika. Uudistuminen vaatii myös henkilövaihdoksia. Toivottavasti saan esitellä pian seuraajani.
Ohinmaa on luottavainen teatterin jatkon suhteen. Yksi vaikuttava merkkipaalu oli oman
teatteritalon hankkiminen,
jossa Ohinmaa ei säästellyt
itseään.
Seuraajasta kysyttäessä
vielä teatterinjohtajana toimivan Ohinmaan huulet
napsahtavat kiinni. Tähän ei liity mitään riitoja. tammikuuta 2013
Ohinmaa jättää Raahen Teatterin
MUUTOS Helmikuussa ensi-iltansa
saava Kuikan pelto
siirtää Raahen Teatterin uuteen aikaan.
Raahelaisen teatterielämän puoliammattilaisuuteen luotsannut Sari Ohinmaa on ilmoittanut
vetäytyvänsä teatterin toiminnasta.
KRISTIINA TUIKKALA
. Hänellä on luotto toimivaan hallitukseen ja osaaviin näyttelijöihin. Ohinmaa ei
kiellä jonkinlaisen paluun
mahdollisuutta jossakin vaiheessa, mutta ?ahosia. Näytelmässä riittää ammennettavaa, merkityksiä ja
monikerroksisuutta.
Ohinmaan mielestä teksti
pakottaa ihmiset katsomaan
omaa elämäänsä. Kutsumme yleisön kolmen näyttelijän kanssa samaan pöytään katsomaan
omaa elämää silmästä silmään. Elänkö omaa elämää vai
toisten?
Pentti Saarikosken Kuikan
pellon tuovat Raahen Teatterin näyttämölle Pekka
Tervakangas (vasemmalla),
Lea Konu ja Pekka Tervakangas. Hänen 15 vuoden mittaisella kaudellaan teatteri
on muuttunut harrastajateatterista puoliammatilliseksi neljä näytelmää kaudessa
valmistelevaksi yhteisöksi.
Teatteri on säteillyt myös
maakuntaan. Alkaneen
vuoden toimintaa vedetään
entisillä linjoilla.
Pentti Saarikosken kuunnelmaksi kirjoittama Kuikan
pelto jää tällä erää Ohinmaan viimeiseksi ohjaajatyöksi Raahen Teatterissa.
Se on naisen 59. Näyttelemään Kuikan peltoa
päästiin vasta, kun oikeudet omistanut Saarikosken
leski oli kuollut.
Kuolema kummittelee
myös näytelmän tekstissä.
Kuikan pelto on ensimmäinen osa Saarikosken Köyhyyden filosofiasta.
Aihepiiri ei ole helppo.
Ollaan niinkin kipeän asian kuin itsemurhan äärellä.
Puhutaan kunniasta, ihmisarvosta ja eletystä elämästä.
. Nyt se onnistui.
Vaikka näyttelijät ovat hänelle entuudestaan tuttuja,
myöntää Ohinmaa olevansa vaikuttunut komediarooleistaan tunnettujen Konun
ja Tervakankaiden kyvystä
sisäistää tragediaa.
. Vielä on
myös näytelmiä, jotka hän
ehdottomasti haluaisi ohjata, vaikka Kuikan pelto onkin yksi tärkeimmistä etapeista.
Ohinmaa myöntää raivaavansa elämässään nyt tilaa muille asioille. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
18. ei ole
näköpiirissä.
Ei Ohinmaa ole tyystin jättämässä teatterimaailmaa,
vaikka sen merkitys hänen
elämässään väheneekin.
Tiedossa on vielä kesäohjaus Oulun Työväen Näyttämön kesänäyttämölle.
Ohjaaja-teatterinjohtaja suunnittelee jatkossa paneutuvansa omiin käsikirjoituksiin ja työn alla on myös
näytelmäkäännös. Tummissa vesissä tässä
mennään, mutta näytelmää
on ollut antoisa tehdä, toteaa Lea Konu.
Musiikin teokseen on säveltänyt jo Anna-Liisasta
tuttu J.P. Kuikan peltoa esitetään
Raahen Teatterissa 8.2.1.3.2013.. Leppäluoto.
Saarikosken (1937-1983)
kirjoittama kuunnelma
pohjautuu Göteborgs-lehden pieneen uutiseen, jossa kerrottiin kirkon sallivan
viimein siirtää Hallannissa
1860-luvun nälkävuosina
itsemurhan tehneen torpparin maalliset jäännökset
kirkkomaahan. Pudotan Raahen Teatterin käsistäni juhannukseen
mennessä.
Teatterinjohtajan mielipide on, että kenenkään ei pitäisi olla vetovastuussa 10
vuotta pidempää. Vaikka teatterin tekeminen ja sen
hallinnollisten kuvioiden
pyörittäminen on yhteistyötä, voidaan Sari Ohinmaata
kuvata Pekkateatterista Raahen Teatteriksi muuttuneen
toiminnan primus motoriksi
Esiintyy edelleen sekä
Yhdysvalloissa että Suomessa, usein yhdessä siskonsa Ami Aspelundin
kanssa. Sanoo, että flunssaista paleltaa. Kohta hän
taas kuiskii puoliääneen.
. Kuva: Joel Maisalmi
Irmeliä jo elokuvateatterin
aulassa.
Irmeli joutui kokemaan koko painajaisen alusta loppuun. En siitä aina itseäni tunnistanut, mutta oikein mielenkiintoinen hahmo!
. Etkö sinä pääse?
Hän muistaa myös kädet
jotka kätkivät nuoren naisen kyyneleiset kasvot.
. Vaasassa syntynyt
suomenruotsalainen laulaja. Uran huippukohtia oli päärooli
Helsingin kaupunginteatterin Cats-musikaalissa.
. Kaapparin ensi-ilta Bio
Huvimyllyssä perjantaina
kello 18.
FAKTA
Monica Aspelund
70-luvulla Suomea kuohuttaneessa lentokonekaappauksessa panttivankina ollut Monica Aspelund katsoi tapahtuneesta tehdyn Kaappaus-elokuvan. Irmeli! Ovat löytäneet
ihan Irman näköisen näyttelijän.
Niin, Irmeli. Kuva:
Solar Films Oy
Novia. Aivan kuten hänen rasittava,
viinaan menevä matkaseuralaisensa. Siellä, yksinäisyydessä, hänkin päästi itkun
ulos.
Katsomme lopputekstit
aivan hiljaa. Niin minä juoksin.
Elokuvasalin valot syttyvät.
Kovaäänisissä pauhaa Leri
Leskisen säveltämä biisi La
. tammikuuta 2013
UUTISET |
Raahen Seutu
7
Olin tuolla kirotulla lennolla!
KOKIJA Monica Aspelund kävi katsomassa perjantaina
ensi-iltaan tulevan
Kaapparin ennakkoon.
SIMOPEKKA VIRKKULA
Humps, nyt ottaa vatsanpohjasta. Aspelund selvästi eläytyy.
Hetken jo hirvitti.
Aspelund alkoi vetää villatakkia niskaansa pian sen
jälkeen, kun kankaalle ilmaantui vaalea, hermostuneesti kailottava nainen.
Pirjo Longan esittämä käkkäräpäinen euroviisudiiva
on kipakka karikatyyri. Samassa kaikui huuto.
Ei saa kääntyä! Juoskaa,
juoskaa!
. Muutti 1980-luvun
alussa Floridaan ja on
asunut siellä pitkiä jaksoja. Varsinkin poliitikot Väyrysestä
Kekkoseen ovat pölhöfarssista peräisin.
34 vuotta sitten julkisuuteen taisi jäädä kuva Monica
Aspelundista rautahermoisena naisena, joka selvisi
kaappauksesta pyyhkäisemällä tomut takistaan.
Ei se ihan niin mennyt.
Aspelund otti oitis lennon
Italiaan. Ja se euroviisulaulaja...
. Hän oli vasta
vähän päälle kaksikymppinen, kohtalokkaan koneen
nuorin lentoemäntä.
Urhea nainen, jota tuliaseen sojottava piippu ei lamauttanut.
Irmeli haki henkistä tukea
vahvatahtoisesta laulajasta.
Piinaavat tunnit prässäsivät
naisista ystäviä.
Aspelund on muistellut
Konekaappari Aarno Lamminparrasta elokuvassa
esittää Kari Hietalahti. Se tuo kummasti
mieleen Lapponian.
Mitä Aspelund mahtaa
koko touhusta tuumata?
Tarina on noudatellut
pääosin historiankirjoitusta, mutta mutkia on vedetty
suoraksi ja sekaan on hämmennetty komiikkaa. Hän jäi koneeseen,
kun miehet ja toiset lentoemännät vapautettiin. 18. Kun minut oli pudotettu
kentälle, käännyin konetta
päin, etsin Irmelin hahmoa
ikkunaluukuista, nostin
peukut pystyyn, halusin toivottaa uskoa ja voimaa...
. Vantaan kentälle
laskeutuva Finnairin Super
Caravelle nostaa äkisti nokkansa takaisin kohti korkeuksia.
. Hän
jäi koneeseen vielä silloinkin, kun naispanttivangit
pudotettiin sukkasillaan
kentälle.
Aspelund muistaa kysymyksensä Irmelille. huhtikuuta.. Konsertoi Tapiolan Louhisalissa 4. Nykyisin koti myös
Helsingissä. Edusti Suomea sekä
euro- että interviisuissa.
. Juuri noin, noin se tapahtui, laulaja Monica Aspelund kuiskaa korvaani,
kun historian ensimmäinen kaapattu suomalaiskone jylisee valkokankaalla
päin pilviä.
Olen kutsunut vuoden
1977 euroviisuedustajamme elokuviin, asiantuntijaksi, katsomaan Aleksi Mäkelän ohjaamaa Kaapparia.
Unohtumattoman Lapponian laulaja nousi koleana
syyskuisena lauantaipäivänä
1978 Oulun kentältä Helsingin-koneeseen.
Kotiin Kauniaisiin hän
pääsi vasta yli puoli vuorokautta myöhemmin.
Siinä välissä Suomi meni
sekaisin.
Siinä välissä pääministeri
Kalevi Sorsa joutui päättämään, saako ihmistä päin
ampua.
Siinä välissä Monica Aspelund ajatteli kuolemaa,
rukoili pakkolaskuasennossa, rohkaisi kohtalotovereita ja mietti kuumeisesti, mistä löytäisi pullon, jolla
kumauttaisi kaappari Aarno Lamminparrasta takaraivoon.
Marssiiko hän ulos?
Mutta hyvä. Aloitti uransa jo lapsena ja teki ensimmäisen
levyn 1960.
. Olipa hienosti tehty elokuva, todella ammattitaitoinen.
. Sitten Monica Aspelund kääntyy puoleeni.
. Juho Milonoffin
kaulalle aseteltu huivi on samaa tyyliä kuin Lapponiasäveltäjä Aarno Ranisella
aikoinaan.
Aspelund ei nouse matkoihinsa, ei kommentoi
hahmoja
tammikuuta 2013
Panacon helpottaa
remonttivaivoja
Pentti Koskela ei säästellyt sanojaan päästessään lausumaan mielipiteensä päätöksenteon avoimuudesta. Laman kouriin ei jäätykään voivottelemaan vaan
Pasi Pärkkä lähti Osloon
hankkimaan uusia tilauksia ja urakoita. Paasataan tulemaan kai-
ken maailman kritiikkiä ilman että kyetään esittämään
minkäänlaisia parannusehdotuksia. Uusi
toimitila toimii myös esittelypisteenä, jossa esillä on
muun maussa erilaiset keittiöiden ovivaihtoehdot.
Vanhojen kattojen pinnoitus on ekologista ja säästää myös kustannuksia, Mineriitti-, pelti- tai tiilikaton
kunnostaa Anna Pärkän
mukaan kolmasosalla uuden hinnasta,
Vaikka lama kolkuttelee,
töitä riittää tekevälle.
. Itsenäiseen työhön kykeneville rakennusalan ammattilaisille olisi töitä, Anna
Pärkkä sanoo.
Hän harmittelee sitä, että syrjäytymisuhan alla olevien nuorten palkkausta ei
tueta paremmin. Samassa yhteydessä toimitusjohtajaksi
vaihtui Vesa Pärkkä.
. Tykkään jopa luukuttamisesta eli kulkemisesta
ovelta ovelle, siinä tarvitaan
hyvää ihmistuntemusta, hän
miettii.
Panacon työllistää välillisesti yhteensä 15 ihmistä. Sinä Esko et ole tähän
syyllinen, ainakaan vielä.
Mutta tiedonkulku kunnanhallitukselta kunnanvaltuustolle on ollut poikkeuksellisen surkeaa. Anna Pärkkä
muistuttaa, että siinä vaaditaan oikeanlaista asennetta
ja aikaa paneutua opettamiseen ja työssäohjaamiseen.
Tähän ei kuitenkaan ole
valtiolla tarpeeksi kannustavia toimia.
Nimitykset
Panaconissa
. Kauppalehti palkitsi sen 2011 Maakunnan menestyjät- sertifikaatilla ja se on saanut myös
AAA-luottoluokituksen, joka on vain 4,3 prosentilla
yrityksistä. Yrityksen toimialaa ovat suurkatot, sekä kattopinnoitukset ja -remontit, ulkoverho-
ukset, keittiö- ja kylpyhuone- ja saunaremontit. Kuva: Raili Viirret
hirveile elämäntilannettaan,
vaikka perheen isä onkin
nyt ulkomaan ?komennuksella?. Samalla kiitän nöyrästi kaikkia äänestäjiä. Se oli niin kansainvälinen paikka, että siellä oppi tuntemaan ihmisiä joka
puolelta.
Kahdeksan lapsen äiti ei
Anna Pärkkä esittelee esittelykeittiötä Antinkankaalle remotoiduissa uusissa tiloissa.
Panacon on erikoistunut myös katto- ja kylpyhuoneremontteihin. Kuva:
YRITYS Panacon Oy
remontoi yritykselleen
Antinkankaan vanhasta liikekiinteistöstä
asianmukaiset tilat.
Tuulikki Nousiainen
RAILI VIIRRET
Demokratian
pitää pelata
TUULIKKI NOUSIAINEN
SIIKAJOKI Kunnan uusi
luottamusjohto sai räväkät
eväät kauden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa
keskiviikkona. Ja omaa aktiivisuutta
voi aina harjoittaa, sillä päätökset ja asiakirjat ovat julkisesti nähtävillä.
Pelastuslaitoksen
keikat vähenivät
RAAHEN SEUTU
HÄLYTYKSET Pelastuslaitosten hälytystehtävien
määrä vähentyi merkittävästi Pohjois-Pohjanmaalla ja
Kainuussa vuonna 2012.
Pohjois-Pohjanmaan
pelastustoimilla oli viime
vuonna noin 7200 hälytysluontoista tehtävää. Isoja päätöksiä on
jouduttu tekemään puutteellisin tiedoin. Kunnanhallituksen toimintaan tarvitaan
läpinäkyvyyttä huomattavasti enemmän.
Valtuuston uusi puheenjohtaja Päivi Eskola (kesk.)
sai ohjeet puhejuoppouden
hillitsemiseksi.
. Panacon Oy:n toimitusjohtajaksi on 8.1. Olen sanonut, että pärjäsiväthän ne naiset sota-aikanakin, miksei sitten nyt.
Maisemasuunnittelijan
koulutuksen saanut Anna Pärkkä pohtii olevansa
luonteeltaan myyjä ja perheyrityksessä hän voi tätä
taitoaan hyödyntää.
. Kunnanhallituksen uusi
puheenjohtaja lupasi tehdä
kaikkensa, että demokratia
päätöksenteossa toimii.
. 2013 nimitetty Vesa Pärkkä, myyntipäälliköksi Anna Pärkkä,
työpäälliköksi Antti Heikkilä ja projektipäälliköksi Pasi
Pärkkä.. Koen, että viranhaltijat
ja luottamushenkilöt ovat
vahvasti samalla puolella.
Tämä on meidän yhteinen
Siikajoki. 150 euroa
kuukaudessa on liian pieni
raha tällaisen nuoren työllis-
tämisestä. Puheenvuorojen
pituudelle olisi syytä asettaa rajoitus. Siikalatvassa kesäkuussa
tuhoutui pahoin heinälato ja
navetta ja 70 eläintä.
Asiasta uutisoi eilen Yle
Oulu.
Panaconin myyntipäällikkö Anna Pärkkä kertoo,
että Panaconin tulo aikaisemmin Haukun Paikkana tunnettuun kiinteistöön
on herättänyt paljon uteliaisuutta.
Ohikulkijat ovat pysähdelleet katsomaan, millaista elämää tyhjillään olevaan
kiinteistöön on tulossa. Pärkän lapsista vanhin on lukiossa ja nuorin
3-vuotias.
. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston
toimialueella oli noin 100
maastopaloa. Se oli älyttömän mielenkiintoista työtä. Anna Pärkkä vinkkaakin, että
alueen asukkaat ovat toivoneet paikalle hyvinvointitai muuta palveluryitystä ja
myös monipuolista ruokakioskia tai vastaavaa. Minua on
ärsyttänyt myös se, että valtuuston käsittelyyn on tuotu
huitaisemalla valmisteltuja
asioita. Kiitän Penttiä aiheellisesta ohjeistuksesta. Vapaita neliöitä on noin 50.
Firmalla on jo valtakunnallisia tunnustuksia. Yrityksen nimi johdettiin mieheni Pasin ja minun
etunimistä ja siitä haluttiin
heti sellainen, että se toimisi
ulkomaillakin, Anna Pärkkä selostaa Panacon- nimen
taustaa.
Yksinään Panacon ei aio
Antinkankaan vanhaa kauppakiinteistöä käyttää. Valtuustossa on aina
sellaista porukkaa, joka on
ihastunut omaan ääneensä. Lentokenttä oli
työmaana Annan mukaan
antoisa.
. Oman työhuoneeni ovi on aina auki, joten tervetuloa keskustelemaan asioista. Yrityksen nimi ei vielä kaikille kerro mitään, vaikka remontti- ja rakennusliike Panacon Oy on antanut apua
remonttisärkyihin jo vuodesta 2008.
. Kymmenen minuuttia pitäisi riittää puhujalle kuin puhujalle.
Seniorin antama ripitys ei
kaikunut kuuroille korville. Suurimmat
palot olivat 6 ja 4 hehtaarin
ruohikkopalot toukokuussa Kärsämäellä ja Kempeleessä.
Merkittävimmät tulipalovahingot syntyivät heinäkuussa Oulaisissa, jossa tuhoutui täysin sikalarakennus ja sen mukana 650 eläintä. Ensimmäisenä kohteena oli Esko
Kantola (kesk.), kunnanhallituksen uusi puheenjohtaja.
. Toivon,
että demokratia pelaa ja että
kenellekään ei jäisi missään
tilanteessa sellaista kuvaa,
että asioita valmistellaan salassa. Olimme 2001-03 Oslossa ja meillä jäi sinne yhteyksiä; Anna Pärkkä kertoo.
Nuoret tekivät tuolloin tavallisia töitä, Pasi kirvesmiehenä ja Anna lentokentän
siivoojana. Jos minussa oli vähänkään rasismin
piirteitä, niin siellä ne ropisivat. Valtuuston
vanhimman jäsenen etuoikeudella puheenjohtajan
nuijan varteen päässyt Pentti Koskela (kok.) käytti tilaisuutta hyväkseen ja antoi
tulla suun täydeltä. Jokilaaksojen pelastuslaitoksella
tehtäviä oli 2200, Kainuun
pelastuslaitoksella 1300 ja
Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksella 3800 tehtävää.
Viime kesän sateet hillitsi-
vät tulipaloja. 8 | UUTISET
Raahen Seutu
18. Liikevaihto on
nyt noin miljoona euroa.
Liikevaihdosta puolet tulee
yksityisiltä ja puolet aliurakoina toisilta firmoilta.
Näistä asioista Pärkät ovat
tyytyväisiä, mutta laskusuhdanne ei anna syitä hymistellä. Koen,
että minulle on annettu erittäin suuri luottamus, Esko
Kantola kiitteli.
Myös kunnanjohtaja Kaisu Tuomi teki omalta osaltaan tiettäväksi, että yhteisessä veneessä ollaan.
. Pärkillä on kokemusta Etelä-Suomesta siitä,
että töihin on otettu koulunkäyntinsä kesken jättäneitä kavereita. On toimittu
kuin salaseurassa
Salmela suostui.
Puheen pitäminen jännitti
häntä hieman.
. Semmoiselle alalle, mis-
tä ei mitään tiedä, ei hoksaa hakeakaan, Pitkäpaasi
sanoi.
Sekin on Pitkäpaasin mielestä ihan oikein, jos joku
nuori päättää, että teknologia-ala ei häntä kiinnosta.
Paula Siitonen ja Sari Lotvonen kertoivat nuorille kesätyömahdollisuuksista Prismassa.
Tsäänssi-messut on järjestetty ensimmäisen kerran
jälkeen Kauppaporvarissa.
Eilen näytteilleasettajia oli
22. Eilen hän
kertoi nuorille omasta urakehityksestään. Nykyinen malli
on huomattu hyväksi. tammikuuta 2013
9
Tarjolla tietoa vaihtoehdoista
TULEVAISUUS
Työ- ja koulutustietoa tarjoavat Tsäänssimessut ovat Raahessa jo perinne.
Ne järjestettiin eilen kuudetta kertaa.
MIKKO MÄÄTTÄ
Kun Tsäänssi-messut järjestettiin ensimmäistä kertaa
Tiiranlinnassa, siellä oli mukana myös Ruukin yläkoulun oppilas Mika Salmela
.
Saitko silloin idean, mitä voisit lähteä opiskelemaan?
. Kauppaporvari on neutraali paik-
ka: millään koululla tapahtumaa ei voisi järjestää. Varmasti olisi saanut,
jos olisi osannut etsiä, hän
nauroi eilen.
Yhdeksännellä luokalla
hän oli jo päättänyt lähteä
opiskelemaan metallialaa.
Opiskelupaikka löytyi Raahen ammattiopistolta, josta
hän valmistui levyseppähitsaajaksi.
. Opiskelkaa kunnolla
niin ei tarvitse hävetä, kun
työnantajalle näyttää todistusta, hän halusi viestittää
messuvieraille.
Hän puhui eilisen päivän
aikana kolmesti Raahesalissa.
Yritysneuvoja Marko Salmela kertoi, että moni yritys
on tullut messuille yhä uudestaan esittelemään toimintaansa.
Mika Salmela oli vieraana ensimmäisillä Tsäänssi-messuilla viisi vuotta sitten. Se oli silloin vähän
enemmän karkkien keräilyä. Kuvat: Vesa Joensuu
Salmela myönsi, että
häntä ei yläkoulussa paljon opiskelu kiinnostanut,
mutta ammattiopistossa hän
opiskeli ammattiaineet kunnolla.
Nyt Salmela on työskennellyt vuoden Miilukankaalla asentajana.
Teknologiateollisuuden
asiantuntija Pirkko Pitkäpaasi huikkasi sivusta, että
Salmela haki kahteen työpaikkaan ja pääsi molempiin.
Se oli Pitkäpaasin idea,
että Salmela tuli messuille
kertomaan tarinaansa. Edellisen kerran olen pitänyt esitelmän yläasteella,
hän sanoi.
Pitkäpaasi ja Salmela olivat samalla asialla: tarjoamassa tietoa.
. Pitkäpaasin tehtävä on jakaa
tietoa teknologia-alan tarjoamista mahdollisuuksista.
Hän lähestyi raahelaisia yrityksiä, jos niistä löytyisi joku
häntä nuorempi puhumaan
aiheesta. Liikuntahallilla järjestettynä tapahtuma vaatisi taakseen aivan
erilaisen organisaation.
. Lisäksi paikka on kohtuuhintainen järjestäjille ja ilmainen messuvieraille. UUTISET |
Raahen Seutu
18. Osa yrityksistä on ollut mukana alusta alkaen.
Puoleenpäivään mennessä
messuihin oli käynyt tutustumassa 400?500 nuorta.
Työ- ja elinkeinotoimiston yritysneuvoja Marko
Salmela kertoi, että järjestäjät ovat aina välillä miettineet, pitäisikö tapahtumaa
laajentaa
massa ke?ti
Elintarviketarjoukset voi
16.?22.1.2013, ellei tois
in mainita!
in tavaraa
Alennukset voimassa niin kauan ku
Tarjous voim. KE-LA 16.-19.1.
Nauta-sika
jauheliha 400g
Marinoitu broilerin
reisikoipi n.1,1kg
4,98/kg
ras
Jalostajan padat
150g-190g
5,24-6,63/kg
A
HINTMI!
M
PO
ERÄ!
Suomalainen kirjolohi
kokonainen
Hyvä suomalainen
Arki jogurtti 1kg