>> 2
Suomi-sarjan karsintasarja jatkui Raahe-Kiekon
osalta Huittisissa ja Imatralla. >> 8
A
Haloo!
Mikä meitä suomalaisia vaivaa. rttu
Enqvist näytti uusilla suksillaan hiihtämisen mallia. >>12
MAANANTAI 18. Missä
olemme tehneet
virheitä?
Vappu Kallio
Raahe-Kiekko
reissussa
Artulla suksi luisti
Hiihto: Viikonloppuna oli lastentapahtumia mistä valita. >> 11
Pääkirjoitus: Käräjäsalin pitää säilyä Raahessa. >> 6
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Vauhtia tatamilla
Nuoret judokat
ottelivat viikonloppuna Pultti
Kupissa. >> 10. Reissussa taas sattui
ja tapahtui, mutta valmentaja Timo Elfvingillä
riitti reissussa myös ilonhetkiä. Iloa
MTK:n talviriehassa oli
puuhaa koko
perheelle. MAALISKUUTA 2013
NRO 53
IRTONUMERO 2 e
Juulia Lahnaoja
Lasten
pilkkirieha
Heikki Haapajoki odotteli
saalista
Missä olemme
tehneet virheitä?
Miten me olemme voineet ennakoida näin väärin?
Vai olemmeko tyystin jättäneet tulevaisuuden ennakoimatta?
Missä ovat himasen tulevaisuusraportit tästä ajasta?
A
Missä ovat himasen
tulevaisuusraportit
tästä ajasta??
Minkä arvoisia ne olisivat. Hammaslääkäriin pääsee joskus syksyllä.
Haloo! Mikä meitä suomalaisia vaivaa. Nyt pilviä
leijuu jälleen Raahessa säilymään saadun käräjäoikeuden istuntosalin yllä, kun oikeusministeriön neuvottelukunta ehdottaa käräjäoikeuksien vähentämistä puoleen. Mitä on tapahtunut. Poliisin
putkaan ei pian pääse kotikaupunkiin rakennettuun komeaan selliin, vaan poliisit
kuskaavat pidätettyjä uusiin selleihin kymmenien kilometrin päähän. Myös poliisi- ja pelastuslaitos ovat jostain kummallisesta syytä löytäneet pääpaikkansa Raahen
sijaan sieltä. Nyt Kruu-
nunkirjurin uudenkarheat ja erityisesti poliisien tarpeisiin suunnitellut tilat ovat puolityhjät. Ministeri toimii toisin kuin itse opettaa.
Kaarina
Koivula
Pitää erota, kun hän päättää toisten asioista ja teettää pimeitä töitä. maaliskuuta 2013
2 KESKUSTELE
Kolumni
Pääkirjoitus 18.3.2013
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun
toimitussihteeri
Mitä me emme
tienneet?
L
apsilla ei ole terveitä koulutiloja. RAAHEN SEUTU Maanantaina 18. Kuka ottaisi paluulipun keskiaikaan. Ymmärrän toki heitäkin, jotka eroa vaativat. Ihminen on vain pieni osanen sitä.
Projekteissa, hankkeissa, muutostarpeissa. Myös
käräjäoikeudelle on Raahessa hyvät tilat, eikä
niiden jättäminen tyhjilleen tuo mitään säästöjä. Millä nimellä
sitä nyt milloinkin kutsutaan.
Kuka haluaisi palata menneisyyteen. Vuokralaista tai ostajaa oikeuden tilat
tuskin hevillä löytävät.
Päivän positiivisin
Maaliskuu on jo pitkällä, joten
valoa riittää pitkälle iltaan.
Tästä syystä
auringonpaisteessa ehtii
ulkoilla erinomaisesti
töidenkin jälkeen.
Gallup: Pitäisikö Heidi Hautalan erota, koska teetti työtä pimeänä?
Enpä tiedä pitäisikö. Miksi elämme
keskellä sotkua ja huonoa palvelua?
Onko kiinnostuksemme suuntautunut liikaa sosiaalisten
verkostojen virtuaalielämään, peleihin, elokuviin, televisioon. Olen lehtiuutisten varassa, mutta onhan tuo hullun tuntuinen juttu.
Pekka
Lauri. Huonoa esimerkkiä hän näytti, kun teetti pimeitä töitä,
vaikka pitäisi harmaata taloutta virkansa
puolesta torjua.
Matti
Okkeri
Totta kai hänen pitäisi erota. Olisiko 700?000 euroa liikaa,
jos olimme tienneet nämä asiat etukäteen ja osanneet varautua niihin?
Mutta vaikka olisimme osanneet varautua, olisimmeko
sittenkin keskellä joitain toisia ongelmia?
Suomi oli tietotekniikan edelläkävijä ja moderni maa ?
missä se maa nyt on. Lääkärinvastaanotolle on viikkojen jonot. Onko sitä, vaikka maksamme siitä joka palkasta?
Minne ihmeeseen se häviää?
Maalaisjärki olisi hyvä
pitää matkassa
Y
livieska-Raahen käräjäoikeuden
syntymä oli melkoinen vääntö
kolme vuotta sitten. Toiset sanovat sitä maailmaksi. Tavalliselle
ihmiselle kävisi heikosti, jos toimisi samalla tavalla.
Riikka
Koivula
En oikein osaa sanoa, kun en ole erityisen
hyvin perehtynyt asiaan. Ylläpitokustannukset juoksevat silti
melko lailla täysimääräisinä.
Kysyä sopiikin, onko tässä mitään järkeä?
Helsingistä sinkautellaan laitoksia, toimintoja
ja ihmisiä karttaharjoituksina paikasta A
paikkaan B ilman, että paikallisille olosuhteille annetaan mitään painoarvoa.
On ihan järkevää, että säästöjä ja toiminnan
tehostamista yritetään etsiä muodostamalla
suurempia hallinnollisia kokonaisuuksia,
mutta ei sitä pidä tehdä laput silmillä. Siitä huolimatta, että Raahessa
olisi ollut esimerkiksi poliisille huomattavasti
paremmat tilat kuin Ylivieskassa. Olemmeko menettäneet otteemme todellisuudesta ja
jättäneet leiviskämme tässä elämässä hoitamatta?
Ja jos olemme, onko se pahasta?
Joskus tuntuu kuin eläisi keskellä suurta kummallista
vyyhteä. Vai olemmeko jo ottaneet?
Tänään meillä on lämpöä, ruokaa ja katto pään päällä.
Mutta onko enää suomalaista hyvinvointivaltiota. Sitä sanotaan elämäksi. Tietokoneet
syytävät vääränlaisia laskuja. Sitä ei voi hallita. Tarkkaan syyniin joutuisi myös se, missä sivukanslioita ja istuntopaikkoja on tarpeen säilyttää.
Käräjäoikeus ei ole ainoa tapaus, jossa Ylivieska on vienyt Raahea sata?nolla
Älä
muutu sen mukaan ketä
pitää mielistellä, vaan ole
oma persoonasi joskus.
Invapaikat! Luvatta pysäköinti. Niitä oli
muuten yllättävän paljon.
Kerran Aino pökkäsi jalkansa
lasiruutuun, joka oli pöytää
vasten pystyssä ja verta tuli
hirveästi. Suksien pohjat tervataan ja ne ovat ylivoimaiset muovisuksiin
verrattuna.
Inkeri, uudet koulutilat löytyy oikeustalolta. Se taisi olla palkkio
yö/pyhätyöstä.
Toimenkuvaani kuului
myös särkyneiden ikkunoi-
den lasittaminen. Enoni toi minulle
usein viinapullon myytäväksi, ja minä tietenkin möin.
Se oli reipasta ja vilkasta
aikaa. Tässä Kauppaklubi vuoden 2006 asussa.
Juoksupojan muistoja
MUISTELU Se oli sitä aikaa
kun kaupunginjohtaja Tenkanen tepasteli avojaloin
kaupungilla kesälomallaan.
Pääsin juoksupojaksi
vuonna 1919 perustettuun
Raahen Rautakauppaan. Lasse otti hampaat ja pani
ne heti siekailematta suuhunsa, sanoi mummulle, että
ovat ja kiitos. Johtaja kaatoi minunkin lasiini viiniä ja sitten kaikki nauroivat
kun minä rupesin punottamaan.
Inventaario pidettiin vuoden vaihtuessa ja pojat olivat
kaikki päissään lopetusvaiheessa. Poliisit ja
tuomarit Yliviskaan, on tilaa ja putkat valmiina.. Aistin heti perinteisen rautakaupan rauhallisen ilmapiirin (ei kuitenkaan
ihan spedemäisen). Juoksupoikana pääsin ihan näköalapaikalle seuraamaan kaupankäyntiä vaikeina aikoina.
Melkein kaikki oli kortilla
ja ostoluvanvaraisia tuotteita, jos niitäkään sitten oli saa-
tavissa. Ilmoitettu usein
Raahen poliiseille, mut ei
oo aikaa tarkkaillako?
Kirjoittaja kertoo päässeensä kerran pikkujouluun Klubille. Näille
vietiin yleensä tavara kotiin.
Raahen Osuuskauppaan
tuli Jätejoonas-nimistä toffeekarkkia, jota sitä sai ostaa
kun vei kartonkia. Kauppa kävi hyvin ja
ostajat valittiin huolella: oli
niitä, joille myytiin vain käteisellä, ja niitä, joille myytiin
laskuun kuittausta vastaan.
Sitten oli niitäkin, joille myytiin laskuun mutta ei tarvinnut ottaa kuittausta. Ja minähän vein. Pulaa oli muun muassa ämpäreistä ja kattiloista.
Jos asiakas niitä sai, hän antoi jauhopussin tai voipaketin kiitokseksi. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Arkisto / Vesa Joensuu
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Huudellaan sopimattomia, sotketaan paikkoja, häiritään torikauppiaita ja asiakkaita,
Kauppaporvarin väkeä,
juopotellaan julkisilla paikoilla jne. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kuvan otti Jorma Leinonen.
Ville Martinmäki
81, nyt vaimon juoksupoika
Ei ihmisillä ehkä ole puliukkoja vastaan mutta
kylläkin heidän käyttäytymistään vastaan. Johtajan perhe
asui piharakennuksessa ja
heille piti hakea joka päivä
käsikärryillä tynnyrillinen
vettä Jaakobin lähteeltä.
Kaupassa oli myös Markkuniminen hevonen, jota sain
ajella ja hoidella.
Lukijakuva
Lakkautetaan koko
oikeuslaitos ja
tuodaan tilalle toverituomioistuimet.
Ruoka-aika. Aamulla tuli
yksi mummu tekohampaat
pussissa ja kysyi Lasselta olisivatko ne hänen hampaan-
www.raahenseutu.fi
Raahen
käräjäsalin
tulevaisuus ja
oikeuslaitoksen
uudistukset
puhuttavat
Raahen Seudun
netissä:
sa. Otin Ainon syliini
ja vein käsikärryyn, jolla pukkasin Ainon lääkäri Oittisen
vastaanotolle, missä haava
hoidettiin. Hoida vain omat asiasi. Astuessani ovesta sisään aloitin
3-vuotisen työrupeaman
23.9.1945. Voit mielistellä
niitä ketä juhlissakin, esittää hienoa ja pitää pikku
salaisuudet piilossa. Mustapörssi
kukoisti. Maanantaina 18. Jo pieni lapsikin
opetetaan käyttäytymään.
Jos hyviä tapoja ei kunnioiteta, pitää häiriökäyttäytyminen poistaa sitten yhteistuumin.
Suomessa on ainakin kaksi koivupuisien metsäsuksien tekijää. Kukaan ei ole sinulle tilivelvollinen. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Nainen, hanki tekemistä
niin et ehdi kaikkien asioihin sekaantua ja sekoittaa
vuodesta toiseen kaikkea.
Älä kiukuttele muille. Raahe oli pieni
kaupunki ja kaikki tiesivät illan tapahtumat.
Minäkin pääsin kerran
pikkujouluun Klubille. Rautakauppaan tuli paljon tavaraa pahvilaatikoissa, joten minullahan
karkkia riitti.
Tuli myös paljon tavaraa
armeijan ylijäämävarastosta,
muun muassa suksia, ja kaikille löytyi ostaja.
Kerran Lasse oli lähtenyt
illalla ravintolasta ja oksentanut tekohampaansa pusikkoon eikä löytänyt hampaitaan pimeässä
Niinhän toimitaan
useimpien kodeissakin.
Rangaistukseen syyhyn
liittyvät toimeksiannot, esimerkiksi esitelmät tupakan
aiheuttamista vaaroista saavat kaverit synkistymään.
Opetusministeriössä valmistellun lakimuutoksen
lausuntokierros päättyi 15.3.
Paitsi työrauhan ylläpitä-
Eetu Eskolan ja Tuomas Lehtisen mielestä oppilaiden tavaroiden penkomisessa ei ole järkeä, mutta omi
Arkisto
miseen lailla pyritään myös
selkeyttämään vastuuta vahingonteoista. Portti kohonnee
vielä jonnekin yksityisalueelle.
Omakotitonteiksi kaavoitetun leirintäalueen kunnallistekniikan rakentaminen
alkaa syyskuussa.. Mutta kaupungintaloutta näillä ei valitettavasti paikata, Korpi kertoo.
Koska tarjouksia on paljon, suurin tarjous voittaa.
??Markkinavoimat ovat
vallalla, ja hinta ratkaisee.
Vaikka vanhan käytetyn
mökin nyt onnistuisikin saamaan kohtalaisen pienellä
hinnalla, lankeaa rakennuk-
sen uudelle omistajalle suurempi lasku siirtokulujen
muodossa.
??Monet mökit ovat niin
suuria, että ne vaativat erikoiskuljetuksia. Halutaan
myös vahvistaa koulun kasvatuskeskustelun asemaa ja
tarkentaa jälki-istuntoon liittyvää lainsäädäntöä.
Lakimuutoksella pyritään
myös vahvistamaan koulujen
yhteisöllisyyttä lisäämällä
oppilaiden osallisuutta ja
osallistumista muun muassa
koulujen järjestyssääntöjen
laadintaan. Aihe koulujen
työrauhaa lisäävästä lakiuudistuksesta karsii keskustelijat puoleen.
??Ei auttanut jälki-istunto
nähtävästi, pohtii 8.-luokkalainen Eetu Eskola.
Poika tunnusti haastattelupäivänä korvanneensa
koulusta myöhästymisiään
lukemalla aamun ylimääräisellä tunnilla historiaa ja äidinkieltä. Ne ovat
myös niin painavia, että niiden siirtoon tarvitaan nosturia . Esitys
kevään aikana.
??Antaa uusia keinoja kouluille
ja opettajille koulujen työrauhan ylläpitämiseen.
??Esitetään ensisijaiseksi
puuttumiskeinoksi kasvatuskeskustelua.
??Jälki-istunnoissa mahdollisuus teettää kasvatusta tukevia tehtäviä.
??Opettajille mahdollisuus tarkastaa oppilaiden tavaroita ja
takavarikoida vaarallisia esineitä.
??Kaikki esitykset löytyvät sivuilta www.minedu.fi.
lut ovat jo käytössä ja vanhempiin otetaan yhteyttä.
Omien sotkujen siivoamista pojat eivät pistäisi pahakseen. maaliskuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Siivous ok,
penkominen
ei hyvä
Koulujärjestys: Nuorten mielestä
järjestyksenpitoon on jo on keinovalikoimaa riittävästi.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Merikadun koulun sisääntuloaulassa istuu kymmenkunta nuorta tunnin alkua odottelemassa. kaikki tulevat myydyiksi.
Ainoastaan noin 100 neliön rossipohjaisesta, elementeistä rakennetusta huoltorakennuksesta ei ole yhtään
tarjousta.
??Se pitää purkaa elementeiksi. Aivan ensimmäiseksi kaatuu leirintäalueen portti, sillä se on niin ahdas, että mökit eivät mahdu
siitä läpi. Kädet käyvät ja
naurun pärskähdykset seuraavat toisiaan.
Haastattelupyyntö valpastuttaa joukon. Jokaisessa peruskoulussa tulisi olla oppilaskunta.
Lapsiasiainvaltuutetun Maria Kaisa Aulan mielestä uudistuksen oikeusturvaa olisi kehitettävä.
Arkisto / Vesa Joensuu
Kylmäniemen leirintäalueen rakennuksista on tullut runsaasti
ostotarjouksia. RAAHEN SEUTU Maanantaina 18. samoin niiden paikalleen laittamiseen.
Rakennukset siirretään
leirintäalueelta pois huhtikuun aikana. Kerta ei ollut ensimmäinen. Ensimmäisellä luokalla juoksu koulun
käytävällä jatkoi koulupäivää, mutta sen jälkeen ei jälki-istunnoissa ole tarvinnut
pulpettia kuluttaa.
Eetu ja Tuomas sekä kes-
kusteluun nimettömänä
osallistuva poika arvioivat,
että jo nykyisellään koululla
löytyy koulurauhaan keinoja,
jos halutaan.
Koulurauhan tai -rauhattomuuden eivät pojat koe
olevan ongelman ainakaan
Merikadulla.
??Etupenkkiin vain, niin
hiljenee, antaa kolmas poika
esimerkin opiskelurauhan
tuojasta.
Kolmikko on yhtä mieltä
siitä, että opettajan peli on
menetetty, jos hän turvautuu
huutamiseen.
??Porukkahan vain nauraa.
Se, että uusi laki antaisi
opettajille tarvittaessa mahdollisuuden tutkia oppilaan
tavarat tai koululaukun, saa
nuorilta tuomion.
??Saisivatko ne tarkastaa
kaapinkin, kauhistuu Eetu.
Tuomas tosin muistuttaa,
että jo nykyisellään opettaja
saattaa ottaa kännykän takavarikkoon, mikäli sen käytön
on katsottu haittaavan tuntia. Todennäköisesti se
menee johonkin liikuntatoimen käyttöön.
Korven mukaan ostajilla
FAKTA
??Lakiluonnos koulujen työrauhan turvaamiseksi. Lakiuudistuksessa
mainitut kasvatuskeskuste-
Jopa portista
tehdään kaupat
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Kiinnostus Kylmäniemen leirintäalueelta purettavia rakennuksia kohtaan on ollut
kova.
??Yllätti, että näinkin paljon on tullut ostotarjouksia,
kertoo Raahen kaupungin
kiinteistöpäällikkö Jorma
Korpi.
Perjantaina iltapäivällä,
kun tarjouksen jättöaikaa oli
vielä muutama tunti jäljellä,
Korvella oli edessään 17 tarjousta leirintäalueen isoista pu-
naisista mökeistä ja 15 tarjousta pienemmistä valkoisista
mökeistä.
??Leirintäalueen portti, aita, keittiökatokset, rantasauna . Heidän luokassaan keinoa on käytetty.
Kolmikko toteaa, ettei heidän koulussaan harrasteta
varsinaisia hiljaisia jälki-istuntoja. Alakoulussakin
hän muistelee hölmöilleensä
muutaman jälki-istunnon ja
puhuttelun verran.
7.-luokkalaiselle Tuomas
Lehtiselle jälki-istunto ilmeisesti tepsi jo ensimmäisestä kerrasta. Porttikin siirretään yksityiskäyttöön.
on melkoinen täpinä päällä,
ja moni haluaa päästä purkuja siirtotöihin hetimmiten
maan ollessa vielä jäässä.
Siirto on silloin helpointa.
Suurta tuottoa kaupoista
ei ole odotettavissa.
??Sen verran saadaan tuloja, että saadaan kirjata nämä
rakennukset kirjanpidossa
jäännösarvon suuruiseksi, eikä tule tappioita
mennessä puh.
08-2237343 (Jäsentupa
suljetaan klo 11.30). Suoraveloituslaskutus
ei nimittäin toimi virheellisestä laskutuksesta johtuen.
Sitten on niitäkin asiakkaita, jotka ovat saaneet maksumuistutuksen, josta ei tarvitse välittää.
. klo 17 sairaalan poliklinikan kokoushuoneessa.
Tervetuloa.
jalle puh. Maanantaina
päätetään myös kouluverkkoselvityksen tekemisestä.
tyhjennetään kaikki ne tilat,
joista on löytynyt sädesientä.
Käytännössä tämä tarkoittaa yhden kokonaisen käytävän sulkemista talon vanhimmasta osasta. klo 12.
Ilm. 21.3. Valituksi tuli Raahen lukio, jonne tässä
vaiheessa siirtyy Antinkankaalta vain yksi, joustavan
perusopetuksen luokka. Lähtö Jäsentuvalta klo 8.00. maaliskuuta, kertoo myyntireskontrapäällikkö Mirja Parviainen Alma Media Oyj:stä.
Mitä virheellisen maksu-
muistutuksen saajan pitää
tehdä?
. Hän
kertoo ajankohtaisista asioista. mennessä (maksu ilmoittautumisen yhteydessä).. Tiivistämällä muu koulu mahtuu Antinkankaalle, vaikka
neljä luokkatilaa poistetaan
käytöstä.
Mikäli ensi viikolla alkavat
koulun lisätutkimukset edellyttävät lisää tilojen sulkemista, tarvitaan uusia väistötiloja. Samoin voivat toimia ne, joiden
alkuperäisen laskun eräpäivä
on 6. Arvontaa.
Tervetuloa.
Omaishoitajien vertaistukiryhmä ?Yhdessä eteenpäin?
kokoontuu 26.3 klo 17 - 19
Kreivinajassa. Opettajat ja rehtorit saavat
myös käyttää voimakeinoja,
jos oppilas tekee vastarintaa.
Opetus- ja sivistystoimen
asiantuntijat OPSIA ry varoittaa suoraan, että sanktioiden
vahvistaminen voi johtaa eitoivottuihin seurauksiin.
Myös uudistusta perusteltuna pitävä THL pelkää, että
pakkokeinojen väärinkäyttö
nöyryyttää oppilaita ja aiheuttaa uusia ristiriitoja. Sen yli menevä
tarve hankaloittaa jo kuviota.
Auronen kiittelee Raahen
lukion rehtorin Heikki Peltoniemen nopeaa tarjousta.
Rehtorin oma toive on, että Antinkankaan koulun tilanne saadaan selvitettyä ensi syksyyn mennessä. Näissä virheellisissä
maksumuistutuksissa oli eräpäivä 20. Tervetuloa
mukaan!
Raahen Seudun
Omaishoitajat ja Läheiset
Muistisairaiden ja heidän
omaistensa vertaistuki ryhmä ?Muistipeli?kokoontuu
Kreivinajan toimintatuvalla
ti 19.3. Laskun loppusummasta voi siis vähentää tämän summan.
Virheellisessä laskussa
olevaa eräpäivääkään ei tarvitse noudattaa. maaliskuuta, kertoo Parviainen.
. Laskun
eräpäivä on kuitenkin 27.
maaliskuuta.
Suoraveloituksessa olevien asiakkaiden, joilla on erä-
jotta opetushenkilöstö ei
käyttäisi valtaansa väärin.
Lapsiasiainvaltuutettu
Maria Kaisa Aulakin kehittäisi uudistuksen ?valvontaja oikeusturvapuolta?. Sen varrelta yhdestä keskeisestä luokasta on löytynyt mikrobipitoisuuksia. Sen voi repiä. kevätkokous pidetään
ti 19.3. Naisten kuntosalivuoro on jäänyt tauolle. Maanantaina 18. Isoimmat lukiolle evakkoon.
Arkisto / Vesa Joensuu
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Perjantaina Antinkankaan
koulun rehtorilla Janne Aurosella ja jopo-ryhmän opettaja Jani Pirisellä riitti kiireitä. Tutkimukset ratkaisevat, tarvitaanko enemmän väistötiloja, vai voidaanko opiskelua
jatkaa entisissä tiloissa.
??Tarvitaan kuitenkin varma tieto, että tilat voidaan
palauttaa koulukäyttöön.
Alkavalla viikolla Antinkankaalla on luokkien vaihtoviikko. helmikuuta ja eräpäivä 14. Maksumuistutuksissa
on kolmen euron ylimääräinen maksu, jota ei tarvitse
maksaa. Kokouksen jälkeen
pieni iltapala. Haaparantaretki 16.4. Olemme pahoillamme
väärästä laskutuksesta, sanoo Parviainen.
Katsastettavana oli tiloja
Merikadun yläkoulusta sekä
Raahen lukiolta. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 044-2994076.
Raahen Psyyke Ruukin
Apila suljettu ti 19.3. maaliskuuta ja tilauksen katkopäivä 27. Väärässä laskussa on merkitty eräpäiväksi 20. Koulukompleksista
Maanantaina alkavat tutkimukset Antinkankaalla. Alma Median laskutuksessa lähti virheellisesti
asiakkaalle heti maksumuistutus normaalilaskun sijaan.
. klo 9-16 Raahen kirkkoherranviraston kokoustila, Kirkkokatu 33, 2 krs. klo 13 Jäsentupa. Keskiviikkona pidetty
vanhempaintilaisuus koulun
sisäilmatutkimuksesta ja
opetuslautakunnan päätös
sai korvaavien tilojen tehoetsinnän käyntiin.
ien sotkujen siivoaminen käy jo järkeen.
Voimakeinoja on työlästä valvoa
Henripekka Kallio
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Opetushenkilöstö on saamassa lisää valtuuksia puuttua oppilaiden käytökseen.
Opettajat voivat lakiesityksen mukaan jatkossa esimerkiksi tarkistaa oppilaiden laukut ja vaatteet vaarallisten
esineiden tai aineiden varalta. Sitovat
ilmoittautumiset Jäsentuvalla 11.4. Selkeää oli sulkea
myös viereiset tutkimattomat luokat.
Talosta suljetaan myös aamu- ja iltapäiväkerhon tilat ja
pienimmät siirtyvät jopojen
käytössä oleviin tiloihin.
Aurosen mielestä oli luontevinta, että pienimmät jäävät tiloihin, jotka ovat koulun
yhteydessä.
Jopo-ryhmälle järjestetään kuljetus lukiolle.
Pahimmaksi homepesäksi
tutkimusten mukaan on
osoittautunut rehtorin kanslia ja viereinen koulusihteerin suljetaan myös.
Lisätutkimukset lähtevät
sieltä, josko mikrobilähde
saataisiin paikannettua kansliaan.
JÄRJESTÖTOIMINTA, LISÄÄ SIVULLA 7 JA 16
Raahen JHL, 055 Sääntöm. Tiedossa on, että lukiolla on tarjottavana vielä yksi
opetustila. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Kristiina Tuikkala
Saman tien
evakkoon
Antinkangas: Sädesieni sulkee yhden
siiven. Mukaan mahtuu vielä! Lisätiedot ja ilmoittautumiset Mer-
TEHY Raahen alueen ao
717 Hallituksen kokous to
21.3. maaliskuuta. maaliskuuta ja eräpäivä
20. Diabetesryhmä
alkaa 20.3. Hänen
mukaansa yksi keino voisi olla potilasasiamiehen kaltaisen oppilasasiamiehen perustaminen.
??Nyt oikeastaan ainoa valvontakeino on kantelu aluehallintovirastolle.
päivä tällä viikolla, kannattaa
olla yhteydessä lehden konttoriin. Ulkoilupäivä Raahen
hiihtomajalla 26.3. Niiden, joiden alkuperäisen laskun päiväys on 28. Oulun aluetoimistosta vierailee aluetoimitsija Saila Pirnes. klo 13 - 15.
Raahen Psyyke Vapaaehtoistoiminnan koulutus la
23.3. alkaen klo 18 Vihannissa Hietalan kantissa,
Kirkkotie 18 B. maaliskuuta, ei tarvitse reagoida
maksumuistutukseen millään tavalla. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. THL
pohtisi vielä lisääntyvien
pakkokeinojen valvontaa,
Maksumuistutuksia
laskujen sijaan
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Osa Raahen Seudun tilaajista
sai viime viikolla virheellisiä
laskuja
ja 13.4. Pari kertaa viikossa
pojat käyvät seurakunnan
päiväkerhossa.
??Minä en yleensä leiki Ahtin kanssa, mulla on triljoonittain omia kavereita, Urho
väitti.
Ahtilla ei omasta mielestään ole kavereita, mutta poika tykkääkin puuhailla isän
kanssa kaikenlaista silloin
kun isä ei ole töissä.
??Tai autotallissa jotain
puuhailemassa. Yhtiöittämispakko perustuu EU:n linjauksiin, joiden pontimena
ovat komissiolle tulleet valitukset liikelaitosten suojatusta asemasta. Ahtilla oli paikan päälle jo
kova kiire.
??Isä, mennään jo katsomaan sitä hiihtoa, nämä ovat
tylsiä kysymyksiä, Ahti hoputti isää ja veljeä.
Riittävästi
aikaa
kunnille
Kuntien on saatava riittävästi
aikaa liikelaitostensa yhtiöittämiseen, vaatii ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja
Jarkko Eloranta.
?. Siksikin olisi tärkeää,
ettei yhtiöittämisasiassa hötkyillä
Kaikkia liikelaitoksia ei
tarvitse yhtiöittää, Eloranta
muistuttaa ja toivoo kuntien
tarkkaan pohtivan yhtiöittämisen edut ja haitat.
Sari Ohinmaa
- Puhutaan, tehdään tunnetuksi ja pidetään Venäjä-seuraa yhdessä esillä, sanoo tuore Raahen Venäjä-seuran puheenjohtaja
Atso Kerttula.
Venäjä on tuttu maa uudelle puheenjohtajalle. Tarkkuusheittopaikalla sai koettaa onneaan lehmien lypsykoneissa käytettävien nännikumien heitossa.
5- ja 6 -vuotiaat Ahti ja Urho Kärkkäinen keskittyivät
yhdessä Ville-isänsä kanssa
heittämään kumeja maitotonkkiin.
??Asutaan tuossa kylällä ja
päätettin lähteä pokien kanssa tänne tapahtumaan laskemaan mäkeä, Ville Kärkkäinen kertoi.
Lypsykoneen kumien heittely oli pojille uusi juttu. 040 135 6779, 040 135
6780.
Ahti, Ville ja Urho Kärkkäinen koettivat osua lypsykoneen kumeilla maitotonkkiin.
Lypsykumit lensivät
Tapahtuma: Talviriehassa kisailtiin.
Juulia Lahnaoja
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Siikajoen, Ruukin ja Raahen
alueen Maa- ja metsätaloustuottajan Keskusliiton yhdistykset tempaisivat lauantaina Revonlahden koululla
Maaseutuväen Talviriehalla,
jossa oli varattuna ohjelmaa
koko perheelle. Todennäköisesti ulosajo sattui
jo aiemmin yöllä.
Poliisi jatkaa asiantutkintaa yhdessä tutkijalautakunnan kanssa.
OPISTOT
Raahe-Opisto
http://raahe.fi/raaheopisto
110437 Kevätkoru: kirsikankukka 6.4. Se on iso työllistäjä Suomelle ja siellä on muun muassa rakennusteollisuudelle
työtä tulevaisuudessa, Kerttula uskoo.
Raahen Venäjä-seuraa
Kerttula aikoo tehdä tunnetuksi kaupungissa ja seutukunnassa yhteistyöllä koko
johtokunnan kanssa. Omien sanojensa mukaan Ahti
tykkää ulkona eniten tehdä
lumipalloja, Urho taas pitää
kiikkumisesta oman kodin
pihalla. On luontevaa
tehdä yhtiöittämiset samassa
aikataulussa ja antaa myös
liikelaitoksille riittävästi aikaa valmistautua muutokseen.
Eloranta otti yhtiöittämiseen kantaa lauantaina.
Kuntien on tulevaisuudessa yhtiöitettävä ne liikelaitoksensa, jotka toimivat kilpailluilla markkinoilla. klo 9.00 https://www.
opistopalvelut.fi/raahe/ tai
puh. maaliskuuta 2013
6 ELÄMÄNMENOA
Juulia Lahnaoja
Mies kuoli
ulosajossa
Siikajoella
Pohjoiskarjalainen mies kuoli rajussa ulusajossa lauantain vastaisena yönä.
Vuonna 1987 syntyneen
mies ajoi 8-tietä Raahesta
kohti Revonlahtea. Mäenlaskun
ja poniratsastuksen lisäksi
lapsille oli järjestetty oma
hiihtokilpailu kolmessa ikä-
Kerttula luotsaa
Venäjä-seuraa
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Parin vuoden ajan hyvin vaatimattomasti toiminut Raahen Venäjä-seura on nyt pulpahtamassa uusin voimin
pinnalle.
Vuosikokous valitsi puheenjohtajakseen Atso Kerttulan, joka lähtee luotsaamaan johtokuntaa, johon
kuuluvat varapuheenjohtaja
Pentti Järvelä, Timo Alapere,
Marina Alapere, Juri Heikinen, Anna Virtanen ja Irina
Saario.
Edessäolevan vuoden tavoitteisiin kuuluu muun muassa Raahen lukiosta venäjän
kielen kirjoittaneiden ylioppilaiden muistaminen stipendillä ja erilaisten Venäjäaiheisten jäseniltojen järjestäminen.
Muutama vuosi sitten
Ruususen unesta herätetty
osasto toimi alkuaikoina vilkkaasti, mutta ikääntyvä, kaukana asuva tai muuten kiireinen jäsenistö ei pystynyt jakamaan muun muassa jäsenilloista syntynyttä työtaakkaa.
sarjassa.
Kilpailulatu kulki koulun
urheilukentän ympäri, jonka
jälkeen kaikki osallistujat saivat palkinnon. Kuntarakenneuudistuksen iso aalto sijoittuu vuosille
2016 ja 2017. Aikuiset kisailivat omissa lajeissaan: MTK
-yhdistysten jäsenistä kootuissa joukkueissa otettiin
mittaa toisistaan haastekisan
muodossa.
Lajeina olivat köydenveto
ja suurten pyöröheinäpaalien
pyöritystä viestinä. alkaa
18.3. la 1217 Patalan taitotupa, Brahenkatu 17, Virve Huttunen.
Lyhytkursseja: Laula sydämestäsi, Meditaatio ja ääni,
Lauluillat mantrojen parissa.
Tiedustelut ja enn.ilm. En tiedä mitä, Ahti tuumaili.
Isä on virittänyt poikien
kanssa joenrantaan minkkiansan joka käydään joka päivä katsomassa. Vielä hartaasti odotettua saalista ei ole tullut, mutta minkin jälkiä on näkynyt
ympäristössä.
??Minä ottaisin siltä turkin, Urho suunnitteli.
Tarkkuusheiton jälkeen
Kärkkäiset aikoivat suunnata
koulun toiselle laidalle katselemaan lasten hiihtokilpailuja. RAAHEN SEUTU Maanantaina 18. Liikelaitokset
on vapautettu veroista, ja ne
ovat suojassa konkurssilta.
Komissio katsoo, että ne näin
ollen saavat kiellettyä valtiontukea ja vääristävät kilpailua.
Suomessa hallitus valmistelee asiasta parhaillaan kuntalain muutosta. Hänestä on tärkeää tehdä Venäjää Raahessa tunnetuksi, ja ilmapiirikin tuntuu
olevan asialle otollinen.
??Venäjällä on isot markkinat. Tietoisuus osastosta kasvaa parhaiten puskaradiolla ja kiinnostavalla toiminnalla. Atso
Kerttula on käynyt muun
muassa Pietarissa useita kertoja. Johto-
kunta nimeääkin keskuudestaan toimikunnan järjestämään muun muassa ruokaja kulttuuri-iltoja.
??Moni ei tiedä tällaista yhdistystä olevan olemassakaan, joten me kaikki tulemme nostamaan osaston tunnettuutta.
Raahessa on paljon venäläislähtöistä väestöä ja Kerttula toivookin, että Raahen
Venäjä-seurasta tulisi myös
maahanmuuttajia yhdistävä
taho.
??Osaston kautta voisimme myös miettiä maahanmuuttajien elämää koskevia
asioita.. Vauhtia oli
niin paljon, että auto meni
hirviaidan läpi ja törmäsi
metsässä useisiin puihin.
Ulosajon rajuudesta kertoo se, että auton runko katkesi törmäyksissä kahtia ja
katto kuoriutui pois.
Autossa ei ollut kuljettajan
lisäksi muita ja todennäköisesti kuljettaja on kuollut tapahtumapaikalle heti törmäyksen jälkeen.
Tapahtumapaikka sijaitsee sellaisessa paikassa, että
yön pimeydessä tielläliikkujien on ollut hyvin vaikea huomata metsässä oleva auto.
Tämän vuoksi kolarista tuli
poliisille ilmoitus vasta lauantaiaamuna kello 6.45. Loukon luokse kulkee kotoa rantaa pitkin
polku. Jälkien
perusteella auto suistui kovassa vauhdissa tien vasemmalle puolelle vastaantulevien kaistan ylitse penkkaan.
Auto otti penkasta kimmokkeen ja lensi useita kymmeniä metrejä. Yhtiöittämisvelvoite tullee koskemaan liikelaitosmuotoisia
energialaitoksia ja satamia.
Sen piiriin saattavat tulla
myös peruspalveluja tuottavat liikelaitokset, jos ne myyvät palvelujaan muillekin
kuin omistajakunnalleen tai
-kuntayhtymälleen.
Nyt on tärkeää antaa riittävä siirtymäaika yhtiöi ttämisvelvoitteen alaisille liikelaitoksille, Eloranta sanoo.
??Kunta-ala on muutoinkin valtavassa myllerryksessä
niin kuntarakenneuudistuksen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen
vuoksi
klo 18 kerhohuoneistossa Kirkkok. klo 10 pelaamaan
bocciaa. klo 18,
jatkuen viikottain samaan
aikaan, ti klo 18. Lähde mukavalle päiväretkelle, ilm. Olemme saaneet
kutsun Haapajärven Eläkeläisten Yrjönpäivän juhlaan
ti 23.4. klo
13. Tervetuloa!
Vihannin Sotaveteraanit
P-P :n Sotaveteraanipiirin
vuosikokous Vihannin Seu-
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistoja:
Kiinteistönvälittäjiä
ASIANAJAJA
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri.
Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
ASIANAJOTOIMISTO
KYLMÄNEN &
ONNELA-KARINIEMI
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100
OULU
puh. riita- rikosoikeudenkäynnit
. Eläinlääkäreitä
. Kampaamo
HAE
Palvelun tuottavat:
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
p. Yhd. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
JÄRJESTÖTOIMINTA, LISÄÄ SIVULLA 5 JA 16
Raahen Seudun Reumayhdistys Reumayhdistyksen jäsenille tarkoitettu
allasjumpat ti 5.3. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tuppikerho
Kreivinajassa klo 14.30.
Lauluryhmän harjoitukset ti
19.3. To 21.3. klo 12
kokoontuvat keilaajat keilahallilla, puutyökerho kokoontuu Pattasten koululla
ti 19.3. klo 10 käsi-
työ- ja askartelukerho ja klo
12 muistikerho. Anjalle p. 050-5698611 tai porinakerhossa.
Pattijoen Veteraanimajan
Kannatusyhdistys Vie-
tämme päiväkahvitilaisuutta majalla ke 20.3. 3. 08-222 700, 044 359 1592
fax 08-221 136
email: sjapoy@pmleinonen.com
Painopistealueet:
. 3110 990, 0400-410 720
fax. Ti 19.3. Rengasliikkeitä
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. Ke 20.3. 08-374 511, 040-5517754
fax 08-311 0286
asianajotoimisto@limingoja.net
www.limingoja.net
Sopimuksen mukaan neuvottelu
myös Raahessa.
Hinnat
alk. Ti 19.3.
klo 11-15 ATK-kerho, sovitun lukujärjestyksen mukaan. Maanantaina 18. Tiistaikerho
Kreivinajassa klo 15. Ke 20.3. 3. Tervetuloa
vesijumppaan liikkumaan.
Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma 18.3. Vietetään
iltaa rupatellen ja kahvitellen. klo 16. 050 - 560 0013,
Minna Lattunen
NAUTI
PAIKALLISESTA PALVELUSTA
joka viikko Raahen Seudussa
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
. 2012
tili- ja toimintakertomukset,
tervetuloa jäsenet, tarjoamme kahvit. Tervetuloa .
Raahen Eläkeläiset Ma
18.3. 53
B 14, Salpatalo. EKL:n Oulunpiirin kokous ja kevätjuhla
on to 21.3. Tatuointeja
. Reumayhdistyksen jäsenellä on jäsenhintaan oikeus 2 krt viikossa käyttää allasosastoa
tai kuntosalia. Iissä, johon lähtö
on klo 8 linja-autoasemalta.
Ahvenanmaan retkelle 1418.5. 114?/kk
Asianajotoimisto
Paakki & Lepoluoto Oy
Painopistealueet: perhe- ja
perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä
oikeudenkäynnit.
Sovionkatu 10, 2. Torstain vesijumpat peruttu toistaiseksi
osanottajien vähyydeen
vuoksi. Ti 19.3. Aiheena Lauluryhmän kevätkonsertti. klo 11.
tanhut, klo 12 voimistelu ja
klo 13 keskiviikkokerho. klo
13 sääntöm. on vapautunut muutama paikka, ilm Frans
0442951302. vuosikokous on Seminaarin koululla ke 27.3. 3110 994
Painopistealueet
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat
- lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet
- oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.fi
Asianajotoimisto
Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari
Rantakatu 5 A 24, Oulu
puh. klo 10 tasapaino, klo
11 boccia ja käsityöt ja klo
12.30 laulut. 220 611, fax 222 766
AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155
AA, VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144
OTM, KTM Jenni Kivijärvi, 044 068 7133
- julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki
www.paakki.net www.opuslex.fi
Avoinna ma?pe klo 9?17.
Asianajotoimisto
Pasi Markus Leinonen Oy
asianajaja, varatuomari
Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe
puh. sääntöm. 08-311 4244
etunimi.sukunimi@koklaki.fi
AA, VT, MBA Jussi Laaka
OTM Heidi Tampio
VT Satu Eskola
VT Keijo Putkonen
OTK Eeva-Leena Pietilä
Laivurinkatu 19 A, Raahe
puh. klo 12. Partureita
. klo 12.
Tervetuloa joukolla mukaan.
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys, Raahen osasto
Kerho ke 20. perhe- ja perintöoikeus
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
KULJETUKSET
Oma koti kuinka kallis?
Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
Mettalantie 5, 92150 Raahe
Jo 20 vuotta parempia
asuntokauppoja
Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425
www.habita.fi
Jakelupalvelut
MainosJaKELUT
Jaamme suoramainoksia
jakeluverkostomme
tai sen osa-alueille lauantaisin.
Kysy tarjous: puh. Katso lisää www.
raahenreuma.fi. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. krs, Raahe
Puh. To 21.3. kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä
. Paradisessa klo 13.30.
Kaikki laulajat mukaan.
Raahen ja Ympäristön
Eläkkeensaajat Seminaarin koululla kokoonnumme
ma 18.3. Kuljetusliikkeitä
. kevätkokouksemme, käsitellään v. 010 665 5171, 010 665 5172 tai 010 665 5119 tai ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi
Pätevä palveluhakemisto. klo 9 kuntotiimin aamujumppa, klo 10 lauluharjoitukset ja klo 11 senioritanssiharjoitukset. Rakennusliikkeitä
. To
21. Senioritanssi
harjoitukset Paradisessa
klo 10, Käsityöpiiri Kreivinajassa klo 14.30, Puutyöpiiri Merikadun koululla klo
16
Talvella tyypillinen saalis on ahven mutta
kesällä Heikin onkeen on
tarttunut isoja haukiakin.
??Saaliskalat paistetaan
ruuaksi uunissa tai pannulla.
Itse varmaan eniten tykkään
syödä lohta.
Kestotilaajana olet nyt kanta-asiakas
Valinta
Tuomo Alas
Kaipolan esta
teht
pääluottam aan
mies. maaliskuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Juulia Lahnaoja
Aurinkoinen sää suosi pilkkijöitä lauantaina.
Kiireetöntä kilpailua altaalla
Pilkki: Lapset pilkkivät lauantaina.
kijoiden lisäksi tapahtumaa
pyörittämässä olivat Honganpalon koulun 5A -luokan
vanhemmat.
Pilkkijät oli jaettu kolmeen
sarjaan: alle kouluikäiset, alakoululaiset ja yläkoululaiset.
Jokaisesta sarjasta palkittiin
kolme voittajaa jotka pääsivät ensimmäisenä valitsemaan palkintonsa tavaralahjoituksista.
Kaikille osallistujille oli
pieni lahja varattuna, kenen-
Juulia Lahnaoja
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Haapajärven tekoaltaalla järjestetty Lasten pilkkirieha keräsi tänäkin vuonna jään täydeltä pieniä pilkkijöitä. Nyt
perhe
odottaa Natalia
tyttären
en-
Joulu: Nik
ensimmä oskisten Natalia-t
inen joulu.
yttärellä on
>> 8
edessä elä
män
Lumisatee
pitävät au t
kiireisinä raajat
Jatkuvien
lumisateiden
takia aura
töitä lähe ajat paiskivat
s vuorotta,
huolimatta
siitä
kaikki eivä
tyytyväisiä.
t ole
>> 4
Pääkirjo
itus: Kaup
unginvaltuu
sto joutuu
Pauli Pekkan
en jatkaa
Superportissa
ensi
, mutta uusin vuonna British
kuvioin.
Uudet
kuviot
Pauli Pek
kaudella kanen ajaa ensi
Millaisin uudessa tiimissä.
tavoittein
suuntaa koh
hän
ti tulevaa?
>> 12
mahdottom
an tehtäv
än eteen.
Saat lisäksi vuosittain 15 euron edun valitsemaasi
myyjaosta.com -ilmoitukseen sekä perheilmoitukset
jatkuvana etuna aina puoleen hintaan
(sis. Merion-
kään ei tarvinnut lähteä kotiin tyhjin käsin.
??Tavarapalkinnot olemme saaneet lahjoituksina paikallisilta yrityksiltä, ilmoittautumispisteellä päivystänyt Terhi Kakko kertoi.
Viime vuonna pilkkiriehaan ilmoittautui 140 lasta.
Tämän vuoden osanotto ei
ainakaan jäänyt yhtään jälkeen.
??Mutu-tuntumalla sanoisin että osallistujia oli tänä
vuonna hieman enemmän,
Kakko arvioi.
Aurinkoisella tekoaltaalla
oli mukava tunnelma kun
nuoret kalamiehet ja -naiset
keskittyivät kaikessa rauhassa odottelemaan, antaako ahti ahvenia. kuolinilmoituksia ja surukiitoksia)
Eka joulu
tulossa
viime uuden
Tarjoamme Sinulle uudella kanta-asiakaskortillasi
yhteistyökumppaneidemme etuja säännöllisesti.
Seuraa ilmoittelua lehdessä ja hyödynnä omasi.
Voit tilata ystävällesi lahjalehden 15% normaalia
määräaikaistilauksen hintaa edullisemmin.
Olet aina mukana kaikissa tilaaja-arvonnoissamme.
>> 2
www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen Seutu palvelee Sinua
tilausasiat
toimitus
010 665 9015
010 665 5180
Kanta-asiakas 2013
kestotilaajana
olet kanta-asiakas. onnittelu-, merkkipäivä-, kiitos-, kihla- ja kasteilmoitukset,
ei sis. Kaverit on täällä
myös pilkkimässä.
Pilkkikisoihin Heikki ei ole
ennen osallistunut, mutta
pilkillä tulee käytyä joka viikko kavereiden tai isän ja Pekka-veljen kanssa.
Pilkkimisessä parasta Heikin mielestä on tietenkin se
kun saa kalaa. Omia
varusteita ei riehaan osallistuvilla tarvinnut olla mukana, Raahen Merionkijat huolehtivat jokaiselle tarvittavat
välineet vapoja ja syöttejä
myöten. >> 10
Marjaana
ja Tami
Nikoskinen
muuttivat
Jyväskylästä
Jämsän
Olkkolaan
vuoden aatona
attona. 11-vuotias Heikki
Haapajoki pilkki tottunein
ottein.
??Tätä vapaa liikutetaan
vähän väliä ylös ja alas, Haapajoki opasti.
??Välillä olen paikkaa vaih-
tanut.
Tunnin verran pilkkinyt
Heikki oli toistaiseksi ilman
saalista. >>4 us-
Nro
NRO 23
162
Syntymäpä
Hiihtäjälege ivä
Jorma Kor nda
tela
täyttää tänä inen
vuotta. Kyydin tekoaltaalle oli
pojille tarjonnut äiti.
??Näin koululla ilmoituksen tästä tapahtumasta ja kavereiden kanssa ajateltiin
osallistua. JOUL
mik
uut
UKUU
a2012
TA
2013
Vaaraton
, mutta
ikävä vaiva
Kihomadot
ovat jokavuo
tinen kius
eroon aptea. Myös reiät jäähän
kairattiin valmiiksi. RAAHEN SEUTU Maanantaina 18. >> än 80
13
www.r
aah
WWW
.JAMeNs
SANSeut
EUTUu.fi
.FI
93.
vuo
92.
VUOS
sike
IKERrta
TA IRTO
irto
NUM
Num
ERO
2 e ero
2e
tiis
tai
MAA
PETRI KAIKOSU
O
29.
NANT
tam
AI
17. Niistä pääsee
la lääkeku ekista saatavalurilla. Vuotta nuorempi
pikkuveli Pekka koetti kalaonneaan hieman kauempana
Grafiikaa, valokuvia, tekstiilitaidetta ja
Lybeckerin koulun historiaa. (08) 2116 200. Auki sovitusti, puh. Auki sovitusti, puh. Sen voi maksaa kerralla kokonaan
tai liityttäessä 20 ?, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. Puh.
223 7951/040 762 8573,
auki sovitusti.
Sofian talo, Reiponkatu 35.
Autio, Hemmilä, Joensuu,
Kojo-Eskola. Pakurikääpä on
yksi perinteinen luonnontuote, joka ehkäisee sairauksia.
Pakurikääpä tunnetaan
luonnonvaraisena ja vahvana
antioksidanttina. Sie-
niallergikoille pakuria ei suositella, eikä veren ohennukseen tai sokeritasojen säätelyyn vaikuttavien lääkkeiden
kanssa.
S-Etukortilla
tuotteista
Kodintekstiilit, taloustavarat, lelut, pukeutuminen, vapaa-ajan
pukeutuminen, jalkineet ja tarvikkeet, GPS-laitteet, musiikki ja
elokuvat, sisustus ja LVI-tuotteet, työvälineet, mankelit, vaipat, WCja talouspaperit,
kosmetiikkatuotteet j
ja p
pesuaineet.
j
p p
RATKAISEVAN EDULLINEN
Kerro palveluistasi
ja tuotteistasi
asiakkaillesi...
Oikeat mediat mainonnallesi.
Varaa toimivaa mainostilaa
010 665 5171 Anne,
010 665 5172 Marjut
010 665 5119 Marketta
prisma.fi
S-Etukortilla
Televisiot, video- ja DVD-laitteet, muistikortit, tietokoneiden oheislaitteet, kylmälaitteet, pesukoneet, kamerat, liedet, liesituulettimet,
tietokoneet, pelikonsolit, matkapuhelimet, digiboksit, aseet ja
panokset, polkupyörät
Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan OK Arinan osuusmaksu 100 ?. klo
19. Se säilyttää
yhteyden luontoon ja poimii
sieltä kasvilääkintään soveltuvia aineita. Avoinna ti?to klo 10?17
tai sopimuksen mukaan,
puh. Luonnollisuus ja
monipuolisuus ovat avainsanoina, kun pohditaan elintapoja ja halutaan pysyä kunnossa. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Siinä on
poikkeuksellisen paljon antioksidanttina toimivaa entsyymiä.
Pakurin on havaittu vahvistavan sydämen toimintaa
ja laskevan kolesterolin määrää. Laura Pyrrö, sopraano, Raimo
Laukka, baritoni, Anu Kosonen, piano
PYHÄJOKI
NÄYTTELYT:
Pääkirjastossa seinäjokisen Sirkka Kultin grafiikkaa.
Vitriineissä pyhäjokisen
Antti Koivun kaiverrustöitä.
Näyttely avoinna kirjaston
aukioloaikoina ma?to klo
11?16, ti, ke ja pe klo 13?20.
TAPAHTUMAT:
Kirkkolauluyhtye Kaanon
(Ukraina) su 24.3. Avoinna ma?to klo
12?19 ja pe klo 12?16.
Paavo Pyhtilän?kotiateljee,
Mettalankuja 15. 223 7253/050
5777 223.
Grafiikanpaja Aava: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto.
Taidegraafikot Juha Laakso
ja Raija Korppila. Puun vielä eläessä pakuri on käyttökelpoinen.
Kuivatut palat jauhetaan
vahvalla tehosekoittimella ja
jauhetta käytetään normaaliin tapaan teenä, joko yksin
tai maustelisien kanssa. Alakerran vitriineissä Jussi-Pekka Soinin
kokoelma ?Unelmien urheiluautot?. Tulta ja tuhkaa
Raahesalissa la 23.3. Avajaiset 5.3. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Pakurikääpä on
terveyspoliisi
Luonto: Pakurikääpä on ikivanha
lääkekasvi.
Heikki Remes
Heikki Remes
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Oma terveys ja hyvinvointi
kiinnostavat ihmisiä yhä
enemmän. Anna Liukkonen, sello, Markus Vaara,
piano, Neljä Jätkää -kvartetti, Joni Jarkko, tenori,
Eeva Heilala, runoteksti.
Kahvitus klo 14.15 alkaen.
Vapaa pääsy.
ARINAN OMISTAJAPÄIVÄT
TULOSSA to?su 21.?24.3.
Pakurikääpä on lehtipuiden rungolla, niiden vioittuneissa kohdissa esiintyvä sienikasvi. Pakurikääpä on puun omaa solukkoa, jonka epänormaali kasvu muodostaa puun pinnalle pahkuran eli pakurin. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Maanantaina 18. klo 15. Vapaa pääsy.
ELOKUVIA:
Pauhasalissa to 21.3. klo 19. Sieni lahottaa vuosien saatossa
isäntäpuun. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: s-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 76 5858, ma-pe 8-20, (0,0835?/puhelu + 0,1209?/min).
(Alennus ei koske nikotiinivalmisteita, elintarvikkeita ja toimitusmyyntituotteita.)
Polttoöljymyynti
044 7885 867
044 7885 868
Prisma Raahe: ma-pe 7?21,
la 7?18, su 12?18
Palokunnankatu 37, Puh. Pakuri pudistetaan, paloitellaan ja kuivataan.
Seutukunnan tapahtumia
RAAHE
NÄYTTELYT:
Galleria Myötätuuli, Kirkkokatu 28, Kauppaporvari:
Lokikirjoja - Kansainvälinen
taiteilijakirjanäyttely. Avoinna
pe klo 13?17.
Ateljee Onerva, Lankilankatu 27: Inge Temmes, silkki- ja muuta taidetta. Pakurissa on paljon vaikuttavia aineita, kuten vitamiineja, kivennäisaineita, fenoleja ja
hiilihydraatteja. Kesto 2 h, väliaika.
Operetin huumaa Raahesalissa su 24.3. 040 5356 739.
MUSEOT:
Kruununmakasiini avoinna ti?pe klo 13?17, la klo
12?16.
Pakkahuoneen museo
avoinna ti?pe klo 13?17, la
klo 12?16.
Soveliuksen talon Laivapatruunin koti avoinna ma?
pe klo 9?15 sovittaessa.
Wanha Apteekki avoinna
ma?pe klo 9?15 sovittaessa.
KONSERTIT:
Sarian . klo
17 Walt Disneyn Räyhä Ralf
(K7/5), klo 19 21 tapaa pilata avioliitto (K7/5) ja klo
20.30 Kaikella rakkaudella
(K12/9).
SIIKAJOKI
NÄYTTELYT:
Ruukin kirjastossa Ruukin
pääkirjastossa Satumetsän
päiväkodin lasten kevätnäyttely. Ravintoaineiden ja liikunnan lisäksi tarvitaan monipuolisesti vitamiineja ja kivennäis- sekä hivenaineita.
Luontaislääkintä tarjoaa
vaihtoehtoisia tapoja tukea ja
edistää oman elimistön normaalia toimintaa. Kääpää pidetään Venäjällä ja Aasiassa voimakkaana
lääkeaineena, jota käytetään
varsinkin rinta-, keuhko-,
kohdunkaulan- ja mahasyöpään niiden varhaisvaiheissa.
Pakurikääpä sopii parhaiden teen tapaan nautittavaksi. Avoinna mati 10-17, ke 10-18, to-pe 1017.
Vihannin Ukonkantti:
Kirsti Kahila-Utusen akvarellinäyttely ?Väreillä valoa
vuosiin?. 040 7711 814.
KONSERTTI:
Keväästä jo urvut unelmoi:
Ruukin seurakuntatalolla
su 24.3. Mukana suomalaisia, virolaisia ja
venäläisiä tekijöitä. klo 18. Luonnonlääketieteessä se luokitellaan
adaptogeeniksi, joka parantaa kuntoa, auttaa jaksamaan
ja torjuu tulehduksia. Avoinna kirjaston
aukioloaikoina ma klo 12?
20, ti, ke, to klo 12?19 ja pe
klo 10?16.
Taidetalo Raijala, Nahkurintie 13, Ruukki. klo 13 Jokikartanon palvelukeskuksessa. Raija Oivon maalauksia. Bonus alkaa kertyä
50 euron kuukausiostoilla
Mitaleita kaulaan
pujotteli muiden mukana
kolme raahelaislähtöistä pelaajaa.
??Pronssipeli oli sellainen
perinteinen. Kyllä
kaksi tämän kauden parasta
joukkuetta pelaa finaaleissa,
sanoi Kiipeli.
Kiipelin ohella pronssijuhlia viettivät Laura Lehtikangas ja tulokaskauden päätteeksi Nelli Salomäki. Olen kyllä yrittänyt lopettaa pari kertaa aikaisemminkin, niin parempi olla sanomatta, että ei
koskaan, sanoi Kiipeli.
Laura Lehtikankaan suunnitelmat ovat varmuudella
kaukalon sisäpuolella.
??Pikku lepoa, mutta treenit jatkuu normaalisti, sanoi
Lehtikangas.. ZSC Lions
Sveitsistä oli Kärppien jälkeen neljäs.
Suomea olympialaisissa ja
MM-kisoissa edustaneen Satu Kiipelin ura jääkiekossa on
ollut pitkä ja komea. Helmikuun lopulla
oululaisjoukkue sijoittui kolmanneksi naisten European
Women Champions Cupissa.
EWCC:n voiton vei venä-
läinen Tornado ennen ruotsalaista Modoa. Pronssiottelussa
todellakin oikea joukkue
voitti, sanoi Lehtikangas.
Kärppien pronssijuhlat olivat toisen vajaan kuukauden
sisällä. Ilves ei ollut
ihan terävimmillään. Ottelu päättyi voittomaalikisan jälkeen raahelaisille 4?5 ja ratkaisevan rankkarin verkkoon veivasi Aki
Sarkkila.
Raahelaisista ei muiden
tarvinnut edes onnistua, kun
maalivahti Tuomas Lohtander torjui eleettömästi Lauttakylän yritykset.
??Laittoivat kolme rightin
puolen pelaajaa ampumaan
ja odotin vetoja kilpipuolelle.
Kaksi ensimmäistä ampui
kohti ja viimeinen koitti jotain epätoivoista Dastsjukveiviä, Lohtander kommentoi.
Raahe-Kiekko aloitti Huittisissa verkkaisesti. Erätauolla
päätettiin pelata ottelun paras erä, sillä aikaa kuluu saman verran teki hommat hyvin tai sitten päin helvettiä,
valmentaja Timo Elfving
kommentoi.
Raahe-Kiekon kavennusmaaleista vastasivat Juha
Falin, Matti Kivisilta, Mikko Ahola ja ajassa 59.06 osunut Juho Muikkula.
Lauantaina Raahe-Kiekko
haki makean vierasvoiton
Lauttakylän Lujasta Huittisissa. Erä kirjattiin
Raahe-Kiekolle 0?1 ja maalista vastasi ylivoimalla Mikko
Ahola.
Me osataan sytyttää vastustaja kuin vastustaja tässä sarjassa.?
Lauttakylän Lujalla oli muutama liukas hyökkääjä, joiden kanssa piti myös Juha Falinilla kiirettä.
Meno muuttui toisessa
erässä, jossa Raahe-Kiekkoon iski luulotauti ja pelin
Arkisto / Roy Viitanen
Laura Lehtikangas juhli lauantaina Satu Kiipelin ja Nelli Salomäen lyhyen ajan sisällä toistamiseen pronssimitaleita.
??Tosi lahjakkaita pelaajia
molemmat ja ovat istuneet
joukkueeseen hyvin. maaliskuuta 2013
10 URHEILU&LIIKUNTA
Kaksi
nousua,
toinen
riitti
Jääkiekko: Kaksi synkkää toista erää aiheutti
päänvaivaa Raahe-Kiekolle.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Raahe-Kiekko teki raskaan ja
pelillisesti opettavaisen reissun Huittisiin ja Imatralle.
Molemmissa otteluissa joukkue pelasi heikon toisen erän
ja joutui tulemaan pitkältä takamatkalta taisteluun sarjapisteistä.
Lauantaina Huittisissa
nousu palkittiin kahdella sarjapisteellä, mutta sunnuntaina Imatralla ei hurmoshenkisestä päätöserästä huolimatta käteen jäänyt kuin luu.
Imatran Ketterä voitti Raahe-Kiekon vain maalein 5?4
vaikka oli kolmannen erän
alussa jo 5?0 johdossa.
??Porukka ei näytä lannistuvan ja taas jaksettiin painaa
loppuun saakka. Pari ensimmäistä vaihtoa meni ih-
Kärppänaiset juhlivat
pronssimitaleita
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Oulun Kärppien naisten liigajoukkue voitti lauantaina
SM-pronssia kukistamalla Ilveksen Tampereella 1?4 (0?
2, 0?1, 1?1). Molemmat ovat vakiinnuttaneet
paikkansa liigajoukkueessa.
Pisteet Huittisista olivat makoista, varsinkin kun voitto irtosi taas kerran hienon nousun pääteeksi.
Juha Honkala
A
metellessä, mutta kun joukkue pääsi juonesta kiinni,
kääntyi pelin painopiste Lujan päätyyn.
Ensimmäisestä erästä
mentiin pitkä pätkä jopa niin,
ettei Luja päässyt kiekon
kanssa edes omalta puolustusalueelta ulos. Me haluttiin mitaleita ja se näkyi
kaukalossa, kommentoi Satu
Kiipeli.
Kärpät jäi finaalien ulkopuolella hävittyään välieräsarjan Espoon Bluesille 1-3.
Näin viime kaudella mestaruutta juhlinut Kärpät haki
tällä kertaa himmeämpiä mitaleita.
??Ihan hyvä fiilis on. Oma pelaaminen olisi voinut mennä paremminkin. Ura alkaa olemaa loppusuoralla,
mutta aivan varmaa Kiipeli ei
sanonut.
??Tällä hetkellä tuntuu, että 24.s kausi riittää. RAAHEN SEUTU Maanantaina 18. Ovat
raivanneet pelipaikan omalla
tekemisellä, kertoi Kiipeli.
Laura Lehtikangas ei enää
pronssiottelussa pelannut.
Viime kauden kulta sai silti
vierelleen toisen mitalin.
??Ei jää kaivelemaan, vaikka totta kai olisi ollut hienoa
voittaa nytkin
Matkanteko
sujui 8 -vuotiaalla tottuneesti, mutta Artun äiti Miia Anttila paljasti ettei hiihtoa ole
kovin kauaa harrastettu.
??Vasta tänä talvena hankittiin pojalle kunnon sukset.
??Niin, nämä ovat huuto.
netistä, Arttu arveli.
??No eivätkä ole, Miia-äiti
nauroi.
Isoveljen hiihtoa oli mukana pulkan kyydissä seuraamassa myös pikkuveli Eetu
Anttila. Eroa kultaan
vain 17 ja hopeaan 4 sekun-
Juulia Lahnaoja
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Perinteiset Hippo-hiihdot alkoivat lauantaina ikäjärjestyksessä. Ilman muuta tällainen
vierasvoitto lämmittää. Ladulla poika käy yleensä äidin
kanssa.
??Me tullaan tänne tai sitten käydään puistossa kodin
lähellä olevalla ladulla. Todella vahva esitys.
Kokeneiden naisten sarjoissa menestys oli mainio.
Kultaan ylti jälleen Maarit
Dahlman-Tervala. Huippusuoritus riitti tällä kertaa
pronssimitaliin. Hippo-hiihtoihin
osallistuminen oli äidin ajatus.
??Viime viikolla osallistuttiin hiihtokilpailuihin ja poika oli saamastaan mitalista
niin onnellinen että pitihän
sitä tännekin lähteä, Miia
Anttila hymyili.
Lisää kuvia nuorista
hiihtäjälupauksista Raahen Seudun
nettisivuilla.
Arvo Helanti
Noora Räisänen oli huippuvauhdissa Valkealammen urilla. Kun katse pysyy sopivasti kartassa,
odottaa viimeisen rastin jälkeen maalissa kultainen mitali.
tia. 3?2 maalista vastasi
Mikko Lotvonen Jaakko
Svenskin ja erittäin pirteästi
ottelussa esiintyneen Joonatan Tuikkasen hääriessä
syöttäjinä.
Kotijoukkue iski pian tilanteeksi 4?2, mutta vain
kaksi minuuttia myöhemmin
Juha Falin ampui kavennuksen. Sekunnit maalissa jälleen Maaritin eduksi sarjassa
D40.
Sarjassa D45 huuhtoi puolestaan hopeaa Ulla Silventoinen. Tyyli oli kisoissa vapaa.
Pienet hiihtäjät hangilla
Tapahtuma: Hippohiihdot vetivät väkeä.
luonne muuttui hetkessä.
Kun kotijoukkue värkkäsi ylivoimalla numeroiksi 3?1,
päätti valmentaja Timo Elfving herätellä joukkuetta
muutoksilla peluutukseen.
??Me osataan sytyttää vastustaja kuin vastustaja tässä
sarjassa. D35-sarjan pronssi
edellytti tällä kertaa puhdasta suunnistusta, onnistuneita
reitinvalintoja ja vauhtia ladulla.. Hippo-hiihtoihin Neea tiesi osllistuvan
myös kaksi hänen serkkuaan.
??Isompi ja pienempi serk-
ku, Neea selvitti.
Kovaa kyytiä sivakoivalla
Arttu Enqvistillä oli allaan
uudet sukset. Eteneminen oli tasaisen varmaa. Hieman
varovaisuutta alussa mutta
lopussa täysi vauhti. Ranteen jännetuppitulehdus hillitsi menoa
sen verran, että vauhti ei tällä
kertaa riittänyt voittoon.
Kovaa kulki myös Anu
Kopra. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Juha Honkala
Juulia Lahnaoja
Pienet hiihtäjät starttasivat Hippo-hiihdot. Artun
mielestä parasta hiihtämises-
sä on ulkona oleminen. Tämän
huomioiden menestys oli
erinomainen.
Ehdottomasti parasta esitti kovakuntoinen Noora Räisänen. Se on meidän vahvuus, Elfving puhisi marssiessaan toiselle erätauolle.
Erätauolla pidetty palopuhe palautti Raahe-Kiekon raiteilleen. Flunssaisesta olosta huolimatta meno
oli vauhdikasta ja kulku tarkkaa. Aivan pienimpien
maaliin tuloa odotellessa
isommat hiihtelivät pitkin ja
poikin hiihtomajan latuja
ihanssa auringonpaisteessa.
Isät, äidit ja muut huoltojoukot keskittyivät numerolappujen kiinnittämiseen
pienten hiihtäjien selkään.
Jokainen maaliin saapunut
sai ripustaa palkintomitalin
kaulaansa.
Hiihtotyyli oli kisoissa vapaa ja maaliviivan sai ylittää
vaikka isän ja äidinkin avustuksella. 5-vuotias Neea Hilli
seurasi pienempien hiihtoa
Liisa-äitinsä kanssa.
Neea on Hippo-hiihtojen
konkari. Tänä vuonna tyttö
osallistui kisoihin jo kolmatta
kertaa.
??Nämä sukset on ollut
mulla jo kauan, Neea kertoi
Ladulla tyttö käy silloin
tällöin.
??Käyn hiihtämässä mummulla tai täällä hiihtomajalla
isän ja äidin kanssa.
Hiihdon lisäksi Neea tykkää luistella. Tasoituksen arkkitehtina toimi Mikko Ahola, jonka
hurja lämäri tasoitti ottelun.
-?Tuli tärkeät kaksi pistettä. Nämä ovat aina näitä maalin pelejä, eikä mitään saa mukaan
ilmaiseksi, Elfving sanoi.
Reippaalle mitalisade
Lehtimäellä
Arvo Helanti
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Suomen mestaruudet hiihtosuunnistuksen keskimatkalla
ratkaistiin Lehtimäellä Valkealammen hiihtokeskuksessa.
Reippaalaiset olivat liikkeellä iskujoukolla, joka oli
osin siipirikkoinen. Vain
viimeiseltä rastilta maaliin
kului pari sekuntia nopeinta
enemmän.
Mielihyvää tuotti varmasti
Ounasvaaran huipun Suvi
Oikarisen jättäminen kahden minuutin marginaalilla
kakkoseksi.
Todella kovaa tasoa oli
myös Mira Räisäsen suunnistus sarjassa D20. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Koulussa myös ollaan käyty hiihtämässä, Arttu luetteli.
Hiihdon lisäksi Arttu käy
myös luistelemassa, yleisurheilukoulussa ja musiikkikoulussa. Sarjassa D18 ykkösrastista lähtien kärjessä ja
rastinväleillä kärkiajat. Maanantaina 18. Suksien päälle liian
nuori Eetu tyytyi toistaiseksi
vielä pysymään kannustusjoukoissa ja maistelemaan
hiihtolatujen lunta
Veeti olisi
ehkä pienellä venymisellä
voinut voittaa, totesi Raahen
Judon valmentaja Sami Pirinen.
Finaalit alkoivat kääntyä
Raahen Judon edustajille
hetkeä myöhemmin, kun
Khirchla Khirchilashvili
voitti DP-38-poikien sarjansa.
Iltapäivällä kilpailluissa
sarjoista C-pojissa sarjavoittoon ottelivat Veeti Oivo ja
Henri Kurttila.
??Molemmat Veeti ja
Henkka voitti kaikki ottelunsa. Tälle keväälle ei oikeastaan enää ole
isoja kisoja, sanoi Oivo.
Kolmikon ohella Iisalmessa matsasi Raahen Judon
Jonne Impola, joka sijoittui
BP60-sarjassa viidenneksi.
Kotimaisten kilpailujen
ohella Jasmine Aho on ehtinyt hakemaan otteluvoittoja
ulkomailtakin. Testien perusteella
rakennetaan ensin haavijoukkue, ja siitä valitaan piirijoukkue. Omien kilpailijoiden finaaliottelut alkoivat Lassi
Salmelan DP-30 ja Veeti Sivulan EP-34 tappioilla.
??Lassilla oli vastassa paljon kokeneempi ja enemmän
kilpaillut kaveri. Raahen Judon
ja Vihannin Judon edustajat ottivat mitaleita yhdeksän.
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen Judo sai lauantaina
järjestämässään Pultti Kupissa viisi judokaa finaaliotteluihin. Toiminta huipentuu Eerikkilässä kesäkuussa
pelattavaan valtakunnalliseen Piiri Cupiin.. Finaalissa oli vastas
sarjassa kuin on aikaisemmin
tehnyt.
??Saa nähdä miten paino
rupeaa asettumaan. Oman
BT63-sarjansa ohella Aho
voitti AT70sarjan.
??Tänään matsit meni aika
huonosti. RAAHEN SEUTU Maanantaina 18. Hopeaa tuli ja oli
mun mielestä hyvät kisat.
Matsit kulki hyvin, jos vertaa
näihin kisoihin, sanoi Aho.
FC Raahesta kolme
piirijoukkue-edustajaa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Ensi viikolla Pohjois-Suomen
piirijoukkueissa pelaa kolme
FC Raahen pelaajaa, kun raahelaisjuniorit Oskari Hämäläinen, Jesse Saarijärvi ja
Hannes Seikkala pääsevät
antamaan näyttöjä piirin pelileireille.
Maanantaipäiväksi Hämäläinen ja Saarijärvi on kutsuttu Oulun Arina-areenalle
00-poikien pelileirille onnistuneiden haavitestien jäl-
keen.
Tiistaina Seikkala matkustaa Tampereelle 99-piirijoukkueturnaukseen mittaamaan
pohjoisen jalkapallon tasoa.
Siellä Pohjois-Suomen joukkue kohtaa ensin Tampereen
piirin P99-joukkueen ja sen
jälkeen Satakunnan.
Edellisessä piiriturnauksessa Pohjois-Suomen
99-pojat kukistivat Oulussa
sekä Keski-Pohjanmaan piirijoukkueen 8-3 että Vaasan
lukemin 12-1.
Suomen Palloliiton pelaajakehityspolulla lahjakkaimmat 13-vuotiaat kootaan piireittäin ensin haavitoimintaan, jossa mitataan noin
100 parhaalta pelaajalta fysiikkaan, taitoon, pelitaitoon
ja motivaatioon liittyviä osaalueita. Ero kolmanteen jäi lopulta
vain 5 pistettä.
??Yleisellä tasolla ne, jotka
oli tänään matsaamassa nousivat kaikki omalla tasolle.
Omia kilpailijoita oli nyt kolme enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella, sanoi
Pirinen.
Pultti Kupin voiton kokonaispisteissä vei Koyama.
Tuloksen ohella rovaniemeläisillä riitti massaa ja muka-
Jasmine Aho
sarjavoittoihin
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen Judon Jasmine Aho
haki lauantaina Iisalmessa
järjestetystä Samurai Cupista
kaksi sarjavoittoa. Kaveri
pääsi sitten yllättämään,
kommentoi Oivo.
Oivo otteli Iisalmessa yhtä
painoluokkaa ylemmässä
Punaisessa vyössä otellut Raahen Judon Khirchla Khirchilashvili otti lauantaina ensimmäinen voiton isäntäseuralle. Varsinkin Henkka vei sarjavoiton aika suvereenisesti,
sanoi Pirinen.
Edellisten ohella Raahen
alueen seurat ottivat turnauksesta neljä muuta mitalisijaa. maaliskuuta 2013
12 URHEILU&LIIKUNTA
Judokat
ottivat
yhteen
Judo: Perinteinen Pultti
Kuppi meni rovaniemeläistahtiin. Aho oli mukana, kun Suomen Judoliiton
B-juniorit olivat kilpailumatkalla Virossa.
??Valmistauduin hyvin ja
kyllä mitalia lähdin Virosta
hakemaan. Vihannin Judon Teo
Vinkki oli hopealla DP-42sarjassa.
Pronssia kotisalista ottivat
Raahen Judon Antti Tuomikoski DP-38 ja Niko Pellonpää CP-60 sekä Vihannin Judon Jere Rankinen EP-34.
Raahen Judo keräsi Pultti
Kupin toisella kierroksella
ensimmäistä kierrosta paremmin pisteitä, mutta jäi
kokonaispisteissä neljänneksi. Happi ei oikein
kulkenut, kommentoi Aho.
Samurai Cupissa ei Jasmine Ahon sarjoissa montaa kilpailijaa ollut ja sekin saattoi
olla osasyy normaalia vaisumpaan suoritukseen.
??Oli tosi vähän osallistujia
ja ei saanut oikein matsifiilistä, kertoi Aho.
Iisalmen Samurai Cupissa
Raahen Judon edustajista Vili Oivo otti hopeaa ja samassa
BP55-sarjassa Lauri Linde oli
kolmas.
??Ihan hyvältä tuntui ja paremmalta kuin SM-kisoissa.
Nyt finaalissa oli vähän eri
tyyppinen vastustaja ja piti
keskittyä otteeseen
Finaalissa kohtasivat selvästi turnauksen
kaksi parasta joukkuetta.
??Hyvä joukkue oli tämä
Kellokosken ja Mäntän yhdistelmä. Monelle
Koyaman nuorille judokalle
kilpailumatka Raaheen ja kisoihin yleensä oli vasta toinen.
??Mukana on 15 viime syksynä aloittanutta. >> 2
kolmella voitolla. TAMMIKUUTA 2013
NRO 19
Reipasta
Timo Mäkisen
mukaan hyvä
juniorityö tuottaa
tulosta. maaliskuuta 2013 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tulevaisuuden osalta Sami Pirisen silmissä siintää uusia ideoita.
??On mietitty, että jos saadaan toinen matto, niin olisi
kahden maton kisat. >> 4
Kuiskaava
kaksikko
Kuiskaavat äiti ja tytär.
Marja-Leena Nurmela ja
Camilla Blikst ovat kotiutuneet työhönsä Oulun
kaupunginteatteriin.
Teatteri on toinen koti,
vaikka tuntuu vievän
kaiken ajan. Maanantaina 18. Vasemmisto
ja keskusta katsovat asiaa
eri silmin. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Roy Viitanen
Arkisto / Roy Viitanen
FAKTA
??Pultti Kuppi 2013 loppupisteet
??Koyama, Rovaniemi
162+148=310
??OJK, Oulu 117+121=238
??Byakuya, Sodankylä
71+35=106
??Raahen Judo 44+57=101
??Himangan Judoseura
34+23=57
??Kokkai-Kan, Tornio
28+11=39
??Vihannin Judo 11+13=24
??Kita-Kan, Kemi 8+16=24
??Kaikki ottelutulokset: raahenjudo.sporttisaitti.com
na oli 29 kilpailijaa. Pultti Kuppi järjestetään
varmasti ensi vuonnakin. Sen tuntee jo kädenpuristuksesta. KuKi HT
kaatui 4?1, KJT lukemin 3?5
ja Ketterä/SaiPa 8?0.
??Maalivahdit pääsivät
lauantaina yllättävänkin helpolla. TAMMIKUUTA 2013
Elossa, vielä
NRO 20
IRTONUMERO 2 e
VESA JOENSUU
Selvänä: Raahelaisen Tuomas ?Tuke. Tiukan rutistuksen takana oli lopulta, tunnelmoi
Jarmo Hänninen villisti
huutaneiden pelaajien voi-
Alkulohkostaan aika helpolla lopputurnaukseen
päässyt ROK-tytöt sai lopputurnauksessa vihdoin kunnon vastusta. Suoraan keskellä
asiakkaasi arkea ja euroja, niitä
seuraavia hankintoja. Silloin
kisat voisivat olla isommat ja
niitä voisi tarjota muillekin
seuroille kuin vain pohjoissuomalaisille seuroille, tuumii Pirinen.
C-SM: Rokkitytöt juhlivat odotetusti.
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
tonjuhlien keskeltä heti finaalin päätteeksi.
Aivan helpolla ei mestaruus irronnut, kun loppuottelu ratkesi vasta jatkoajalla
ROK-tytöille lukemin 4?3 (0?
0, 3?3).
Ottelun sankarin viitta lankesi puolustaja Alexia Remekselle, joka pysäytti kellon, kun jatkoaikaa oli pelattu
vain 38 sekuntia.
tustajalle.
Finaalissa Remeksen ohella hopealle jääneen KelAJT:n
verkkoa heiluttivat kahdesti
maalannut Janette Jokikokko ja Ida Karjalainen.
ROK-tyttöjen Ida Karjalainen 1+3 oli finaalissa mukana
kaikissa maaleissa. Se on
hieno kokemus niin kisaajille
kuin ohjaajillekin. Nämä
on sellaiset kisat, jonne aina
tullaan, totesi Teppo.
Pultti Kupin toiseen kierrokseen osallistui 76 kilpailijaa. Pelasivat voimakastyylistä kiekkoa, jakoi
Hänninen tunnustusta vas-
Finaaliin ROK-tytöt etenivät voittamalla sunnuntaina aamulla KalPan niukasti
3?2(1?1, 2?1). >> 14
Kalansaaliit
paranivat
Mereltä kuuluu hyvää ja
huonoa. >> 12
RAILI VIIRRET
SARI OHINMAA
Äidinvaisto ei tunne rajoja. Ruonaniemi on
päällepäin hauras, mutta
sisältä yhä voimakas persoona. >> 13
IRTONUMERO 2 e
VESA JOENSUU
SARI OHINMAA
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Koulutus
Pöytään
mahtuisi enemmänkin allekirjoittajia .>> 4
KESKIVIIKKO 30. Itse tehtiin omaan päähän pahimmat tilanteet,
kommentoi Hänninen.
ROK-tyttöjen joukkueessa
pelasivat edellä mainittujen
ohella Malviina Kortessalo,
Heidi Pietilä, Ida-Mari Tapani, Alisa Kylmäaho, Anna
Koski, Pinja Korpi, Camilla
Reinikainen, Lilian Keränen,
Marjaana Räbinä, Oona Hänninen, Anna Karppinen ja
Saara Toppinen.
Joukkuetta valmentavat
Jarmo Hänninen, Juha Moilanen ja Veijo Karppinen.
Joukkueenjohtajana toimii
Maarit Hänninen sekä huoltajina Jouni Heikkilä, Juhani
Pokka ja Jukka Hemmilä.
Mainostaja, Raahen
Seudussa ilmoituksesi tekee
kauppansa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Tammikuussa18 judokaa oli ensimmäisissä kisoissaan. Mattilan pitäisi
olla kuollut jo monta kertaa. Useamman vuoden työ näkyy ja jatkumo on olemassa, sanoo
valmentaja Tomi Teppo.
ssa oululainen Niklas Moisio.
ROK-tyttöjen kiekkokausi C-nuorissa päättyi sunnuntaina jatkoaikavoittoon ja villeihin kultajuhliin Kuortaneella.
Suomen parhaat tytöt
Raahessa järjestetyt kisat
ovat valmentajan muistissa
omasta nuoruudesta. >> 8
Pääkirjoitus: Sote-uudistus näyttäytyy yhä sekavampana. Kalaa kyllä olisi,
mutta kalastuksen olosuhteet vaikeutuivat. Eletystä versoo nyt musiikkia. Voittomaalin
teki Laura Pokka ajassa
32.26.
??Ottelu oli meidän hallintaa, mutta annettiin taas vastustajan nousta mukaan peliin, sanoi Hänninen.
Lauantaina ROK-tytöt selvittivät alkulohkon ottelut
Roy Viitanen
sä
s
e
d
eh
l
s
i
l
l
Paikaäset
pä
.
e
l
l
lähe
Talotehdas
Paloniemen
johtama KWC
tekee talon
päivässä. Tätä täältä lähdettiin hakemaan. Valmennettavien kanssa bussin
keula kääntyy mielellään uudestaan Raaheen päin.
??Pultti Kuppi on hyvät kisat aloittaa. >> 12
Pääkirjoitus: Onko suvaitsemattomuus ihmisellä verissä. >>4
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Salibandy
Veli-Pekka on
maajoukkueen
kokenut runkopelaaja. Karjalainen vei myös ylivoimaisesti
turnauksen pistepörssin tehoilla 9+10.
ROK-tytöt lähtivät kuluvaan
kauteen voittamaan C-tyttöjen mestaruutta. Itsekin oli täällä
80-luvun puolivälissä. >> 10
VESA JOENSUU
Kyläkoulusta
kyläpolitiikkaa?
Piehingin koulu odottaa
kohtaloaan. >> 10
Vapaaehtoisesti
hyvää mieltä
Tapani Karvonen uskoo
pienten hyvien tekojen
suureen voimaan. Sunnuntaina pitkä matka kohti kirkkainta mitalia sai riemuisan
päätöksen.
??Kyllä on hieno tunne. Welsh corgi Ella alkoi kasvattaa orvoksi jääneitä saksanpaimenkoiran pentuja.
Ellasta emo orvoille
Äitiyden riemua: Pienikokoinen keinoemo Ella-corgi sai
kokea äitiyden riemua vielä 9-vuotiaana saadessaan yllättäen
huolehdittavakseen saksanpaimenkoirapentueen, jonka oikea
emo menehtyi heti synnytyksen jälkeen. >> 2
Tapani Karvonen sanoo, että tunteja ei järjstötyössä lasketa eikä laskuteta.
Tiera ei ajattele olevansa vanha.
101-vuotias
Kirjailija-toimittaja Arvo
?Tiera. Varaa oma
ilmoitustilasi nyt, 010 665 5185.
www.raahenseutu.fi. >>16
TIISTAI 29. Hyväntekeväisyys ottaa aikaa,
mutta antaa paljon
Osa 6/6.
13.00 Yötyössä. 6.56 FOX Kids: Planet Sketch.
7.08 FOX KIDS: Lola & Virginia (S). 8.26 FOX
Kids: Prätkähiiret (S). 13.15 Maistuvimmat liikeideat. 0.05 Alaston piilokamera (16). 20.45
Ruotsalaisia salaisuuksia. Osa
269: ?Tahdon sun elämään?.
15.30 Uusi päivä (S). 2.
kausi alkaa. (U)
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?.
Texmex liha-perunasoselaatikko.
9.45 Tunteita ja tuoksuja
(7). 18.30 Tehtävä Sognevuonolla. 7.42
FOX Kids: Hot Wheels. Työ. 8.05 Matlock.
9.00 TV-Shop. Pääsiäistipuja ja pikkukokkeja. Sarja alkaa. 13.20 Samaa sukua
(7). 15.00 Gordon Ramsay . Sätkynukke.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News.
11.10 Puoli seitsemän. 11.05 Koirakuiskaaja. Osa
271: ?Ei mitään häpyä?.
20.30 Suorana: Kortesmäki.
21.00
21.00 Satuhäät.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
22.35 Misfits (16).
23.20 Kukkaron herraksi.
23.50?0.45 Game of Thrones
(16). Rehellisyyden nimissä.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Helppo elämä (12).
Osa 11: Ei rahasta vaan rakkaudesta.
23.30 Tulilinjalla (16). 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. (U)
12.30 Vielä virtaa (S). 21.00 Bettina. 12.00 Elämä uusiksi.
12.50 Junior MasterChef Australia. Presidentin puutarhassa. 23.00 Moderni perhe (S). pannu kuumana. (U)
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset. 15.35 Alaskan poliisit. Lainsuojattomat.
0.30?5.30 MTV3 Chat.
Valo | 23
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät: Eetu,
Edvard
NELONEN
5.00?6.10 Älypää-TV. 17.00, 17.30 Kuuluisat kuppilat. Tragedia.
23.05 Uusi Kino: Bang! (7).
Jari Haanperän lyhytelokuvassa Rea Mauranen esittää
asuntoonsa linnoittautunutta naista, joka tilaa peloissaan itselleen aseen. 7/10.
11.45?12.15 Luontomatkalla Australiassa. Kierot kulmat ja
revenneet ripset. 14.30 SVT: Mästarnas mästare.
15.30?16.00 SVT: Sverige!. 1.10
Hurja remontti. Katkennein siivin.
15.55 Jamie Oliverin helpot
herkut. Osa
270: ?Niin kuin kovat pojat ?.
16.00 Erätulilla. 20.00 Huutokaupan
metsästäjät. 20.30 Poliisit. 14.30 Koirakuiskaaja. 23.00 SVT: Sportnytt. 20.00 NCIS Rikostutkijat. (U)
13.00 Isäpappa ja keltanokka (S). 2.05 Australian rajalla.. Bordeaux.
14.50 Inspector Cartoons.
15.00 Salattu teinielämä (7).
Vatsakramppeja.
16.00 Häähullut.
17.00
17.00 Eläinten ABC.
17.30 Leijonan luola.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Matkaoppaat.
19.30 Neljän tähden illallinen. 19.00 New Yorkin tatuointitarinat. 7.15 Kodin kunnostajat. 16.00 Makuja. Hjalliksen vieraana liikenneministeri Merja Kyllönen.
17.00 Salatut elämät (7). 0.55 SVT: Kulturnyheter. 15.00 Voicen uutuudet. 16.00 Henkka & Niki vs. 12.20 Kodin rakennusurakka. 3/8. Jari Haanperän
videomontaasissa suurkaupunkien valot muodostavat
verkon, jonka laidalla joukko
suomalaisia pohtii maailman valoa ja suhdettaan
siihen.
23.42?4.05 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
9.25 Eastenders (S). Australia. (U)
11.40 Arto Nyberg. 17.20 Tuntematon Norja. Edithin
joulukertomus.
3.45?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.34 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). 22.00 OC:n täydelliset naiset. 0.35 Likaisen työn sankarit.
1.05 JIM D Henkilökuva: George Clooney. (U)
14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Antiikkia, antiikkia.
10/15. 18.00 Supernannyn uudet opit. 6.00?7.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.00 Tahdon oman vaatemalliston. maaliskuuta 2013
14 TELEVISIO
MAANANTAI 18.3.
TV1
5.55 Puoli seitsemän. Tiilenpäitä lukemassa.
8.20 Vanessa ja pikkuväki.
8.50 Niki viinitilojen keittiöissä. 16.00, 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot.
17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. Vauhdikkaita vaatteidenvaihtoja.
13.50 Eden. Mv.
23.10 Uusi Kino: Maailman
valo (S). 20.00 Tuholaistorjuja Billy.
20.30 Dog, palkkionmetsästäjä. Päärynäpeppu. Särkyneitä sydämiä.
18.30 Emmerdale (7). Voiko meditaation
vaikutusta aivotoimintaan
mitata tieteellisesti?
19.00 Francon jälkeen . 19.00 Huippumalli haussa.
20.00 Hurja remontti. Viaton ja julma, uskonnollinen ja armoton.
23.15 Yle Uutiset.
23.20 Kotikatsomo: Missä
kuljimme kerran (16). 8.30 SVT: Gomorron Sverige. 20.00 Molanderin perhe (7). Vaatekaappi täynnä, mutta yhtenäinen tyyli.
10.20?10.50 Eden. O: Wes Craven.
22.50 C.S.I. 22.00 Vallan
linnake (12). 6/6. 22.00
Justimus. 9.30 Äidin stailauspäivä. 9.00 Koirakuiskaaja. 23.15 SVT: Seriestart: Snökajtning: Remi Meum i medvind. (U)
18.00 Emmerdale. Jalkapallo ja jazzmusiikki elävöittävät Helsinkiä.
0.10 YleLeaks.
0.25?0.40 Oddasat.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu:
18.3. 11.10 Ruutukauppa. 5/6.
13.30 Pressiklubi.
14.00 Veljesten keittiössä.
Sarja alkaa.
14.30 Uusi päivä (S). (U)
11.40?12.35 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket.
14.05 50 parasta ravintolaa.
Ravintola C, Tampere.
14.10 Alueellinen sääennuste.
14.15 Itämeri.
15.15 Mitä tänään syötäisiin. 0.30 Isänmaan puolesta (16). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 0.05 Elokuva: Blonde Ambition. 1.00 SVT: ABC. 22.30 Pakko-oireiset potilaat. 14.00 Parasta Suomesta. Rivien välistä.
21.00 Pientä pintaremonttia. 14.00 SVT: Vem vet mest?. 1.15 SVT: Kulturnyheterna. Texmex liha-perunasoselaatikko. 18.00, 18.30 70?s show. Vanteiden läpi voittoon. 16.20 Schrödingerin kissa: Tiedettä
tutkaillen. 10.00, 11.00 Best Direct. Aikuinen nainen.
0.15 Olipa kerran (12). 21.00 Ilman johtolankaa (16). (12). Kyytiä
kansalle.
21.00
21.00 House (12). 17.30 Eastenders (S). Liekkien loimussa, osa 1.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7).
Osa 2431. USA. 22.30 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys.
22.35 Panttilainaamo. Kirppu.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 William & Mary (7). 7.20 FOX Kids: Monsuno. N: Joel Rinne,
Lasse Pöysti, Siiri Angerkoski, Eila Peitsalo. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 14.10 Emmerdale (7). 17.00 Latauslista. RAAHEN SEUTU Maanantaina 18. 17.00 Käenpesä
(12). Amerikka. 1.30 SVT: Pysselskogen. 11.45 SVT: Agenda. Teksti-TV
335.
17.08 Sydämen asialla (7).
Kelmien kunnia.
18.00 Yle Uutiset. 16.00 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 11.55 Makuja. 23.00 Amerikan venäläisnaiset. Pureva Paris ja hillitön Hank. 12.30 SVT: Babel. Murheita ja muistoja.
10.00 Lemmen viemää (7).
Yllätyspolttarit. 21.30 NCIS Los
Angeles (12). 16.30 Yllätyskokki Niki. 11.35 Huomenta Suomen parhaat. Tylsyyden ylistys. 18.00 Gordon Ramsay
. 19.00 Ihmemies MacGyver. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 2.05 SVT: Lilla Sportspegeln.
2.30?3.00 SVT: Vem vet mest?
AVA
6.00 Aamun AVAus. Lumispesiaali.
19.00 Miehen puolikkaat (S).
Lapsen tähden.
19.30 Asunto 23 (7). 17.49 30 vastausta. 1.35?5.35 Yön AVA.
MTV3
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi. Maittavia eväsruokia.
16.25 Eastenders (7). O:
Edvin Laine. 19.00 Aamusta iltaan.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 0.55 Family Guy. (U)
11.00 Ostos-tv.
14.00 Pieniä ihmeitä. 21.00 Täydelliset naiset (12). 21.55 Elokuva: Saksikäsi Edward (12). 14.00 Pienten perhe.
Rockyn viimeinen taistelu. Osa
268: ?Tuuliviiri rauhaton?.
15.00 Uusi päivä (S). Ruuhkaa
ruumishuoneella.
23.45 Vampyyripäiväkirjat
(16). (U)
6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Luontohetki: Eläintarinoita. Sienan tuomiokirkko.
18.00?18.53 Munkit laboratoriossa. (U)
15.20 Isän tyttö (S). 23.30 Kosto
(12). 21.00 Elokuva: Uneton Seattlessa. 18.05 Suurin
pudottaja. 20.00 Todistettavasti syyllinen (12). 22.30 Häät sulhasen tapaan Suomi. 15.30 Ilme nuoremmaksi . 10.30 Kauneuden puoskarit. Viimeinen tanssi.
0.40 Simpsonit (7). pannu kuumana. unelma-asunnot. 11.40
Ruutukauppa. 10.40 Ruutukauppa. 9.00 TV-Shop. 21.00 Rekonstruktio (S). 16.30 Jyrki Sukulan makujen maa. 0.20 Star Trek: The Next Generation.
1.10 Ihmemies MacGyver. 12.00, 13.00 Me Rakastamme
Musiikkia. 23.45 SVT: Lögnen. 0.00 Häät sulhasen tapaan. 1/8.
11.15 Piha kuntoon. 2.10?5.00 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00 Historia: Länsimaiden
illankoitto. Salutorget,
Helsinki. Poptaiteilija.
20.30 Rillit huurussa (S).
Speckerman-uusiutuma.
21.00 Yölento (16). Maanista ajatuksen
virtaa. 10/13. 23.30 Sinkkulaiva. 10.00,
10.30, 11.00, 11.30 Best Direct. 11.00 SVT: Landet
runt. 9.10 24Kitchen:
Nopeaa ja herkullista. 5/6.
1930. Funkkistalon linjakas piha.
14.20 Niki viinitilojen keittiöissä. Taru
. 1.55 Tarkka-ampujat.
KUTONEN
6.00, 7.00, 8.00 Me Rakastamme Musiikkia. Kiitospäivän ihme.
20.00 Simpsonit (7). 13.20 Totta vai tarua: Syvyyksien hirviöt. Prisma: Syö, paastoa ja
elä pitempään,
TV1 maanantai klo 19.00
TV5
6.20 Hulppeat hääkakut. Ei saa
purra.
15.50 Selviytyjät Suomi.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
Turvakameran materiaalia
tuomarin edessä.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
Hikijakku rohkeasti auki
vain, Rick!
17.55 Mitä tänään syötäisiin. 8.48 FOX Kids: Avatar (7). Mikki kalassa.
8.00 Chuckin ja ystävien
seikkailut. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 17.30 Kolmas kivi auringosta. 18.00 BUU-klubben: Hiiri tuli taloon!. 23.05 5D: Elän itseni
myynnillä. 15.10 Rachael Ray Show. Mukana
talous ja kulttuuri.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Uutisvuoto.
19.00?19.53 Prisma: Syö,
paastoa ja elä pitempään.
20.00 MOT.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 A-studio.
21.30 Dokumenttiprojekti:
Senna. Komedia työhönsä uppoutuneesta
kultakalatohtorista, jonka
elämään astuu nainen.
14.10 Onni. 16.50 Pixel. Tiina
. Koira
kuoleman partaalla.
1.10 Fringe . 16.00
Retro (2013). Operaatio halloween. Intuitio. rajamailla
(16). 21.38 Kulissien takana.
21.40 Danne ja Bleckan. Antiikin arviointia
Raahessa.
16.25 Viikinki ei anna periksi. 2.05?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
8.25?9.25 Tiedä ja Voita. 8.04 FOX Kids: Transformers. (U)
11.10 Emmerdale (S). 10.10
Ruutukauppa. 0.00 Huumebisnes Oy (16). 17.27 STT Uutiset. (Red Eye,
Yhdysvallat), 2005 Hyytävä
trilleri Lisa-nimisestä naisesta, jolla on paha lentopelko. KOKEILU: Michael
Mosley haluaa elää pitempään, pysyä nuorekkaana
ja vielä laihtuakin. 16.30 Hjalliksen kanssa. 23.50
Paparazzi vasten tahtoaan. Laatikko.
2.05?5.35 SubChat.
Nuorentaako
nälkä
ihmistä?
. Eva Harlou
vierailee tanskalaisen huippuarkkitehdin Lene Tranbergin merenrantahuvilalla.
21.00 Iskelmä-Suomi: Show
must go on.
22.00 Sodan vangit (16). 19.00 Grand Designs . 10.25 Hääsuunnittelijat Tori
& Dean. Alcantaran perhe (7). Kivikkorinteen kasvojenkohotus.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Juhlasuunnittelijat.
13.20 Leenan tyylitiimi. Teissä on vanhan rahan
charmia, Victor Newman!
10.40 Emmerdale (7). 6.40
LIVE: Tiedä ja Voita.
7.00 Disneyn esikoulu: Mikki
Hiiren kerhotalo.
7.25 Disney esittää: Ankronikka.
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit. (U)
18.50 Hupipätkät (S).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora
linja.
19.30 Kukkaron herraksi.
20.00 Uusi päivä (S). 14.40 Beauty and The Geek. 1.20 Elokuva: Ketjureaktio (16).
3.15?3.40 Jahtikuningatar Marjaana (TXT).
LIV
5.00 Älypää-TV. Merten kameleontti.
10.00?10.52 Sydämen asialla (7). Onnistuuko se paastoamalla?
Ja millaisella paastolla
saavutetaan parhaat tulokset?
. 14.10 Anthony Bourdain maailmalla. 9.40 24 Kitchen: Portugalin makuja. 16/20.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. Länsimaissa alkaa usko perinteisiin näkemyksiin horjua.
17.45 Rakennustaiteen aarteita. Tyhjän päällä.
20.10 Elävä arkisto: Kesäfestarit.
20.30 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 11.25 MasterChef Australia. 6/8.
12.30 Aistit avoinna Italiaan. O: Lewis Gilbert.
23.30 Nelosen uutiset.
23.40 Nelosen sää.
23.45 Frasier. Sittenkin elossa.
17.00 Lemmen viemää (7).
Kamppailu järvellä.
18.00 Myytinmurtajat. 19.00 Alaskan poliisit. 12.25
Suurin pudottaja. 1.50 SVT: Folkoteket. Maalari maalaa
Kuulille synkkää kohtaloa.
20.05 Diili. Onnea Eetu, Edvard.
6.53 Popi Kissa (S).
7.04 Lilli Pii (S).
7.08 Metkat Mesiläiset (S).
7.17 Melkein mestari.
7.24 Jussin matkat (S).
7.37 Humps (S).
7.44 Neppajymykerho.
7.53 Muumilaakson tarinoita (S).
8.16 Milli ja Molli (S).
8.40 Late lammas (S).
8.50 Viinitilan keisari (7).
9.35 Tanskan rannikoilla.
10.35 Julkkis lapsenvahtina. (Suomi 1950,). Vuh, mitkä häät! 11.25 50 parasta ravintolaa. 20.00 Suomen Tulli. Turku-viikko alkaa Tuija Piepposen illallisella.
20.00 Huippumalli haussa.
20.57 Keno.
21.00
21.00 007 . Jennyn juhlahetket. 8.05?8.35 Namaste jooga. 12.35 Ally McBeal
(S). 4/10.
16.31 Galaxi.
16.32 Villit futarit (7).
16.54 Ötökät (S). 0.15 SVT:
Aktuellt. 22.00 Sinkkulaiva. Osa
214. Rysän päältä. 18.00 Star Trek: The Next Generation. Yhteishengellä eteenpäin.
14.55 Teho-osasto. Maalaisparin muodonmuutos. 16.30 Supertehtaat: Heineken. Häijyimmät chihuahuat.
12.05 Ilme nuoremmaksi . 19.00 Las Vegas. 14.40 Luonnon
salaiset kansiot. 13.30 SVT: Sportspegeln. 13.45 Matlock. Jakso 6. Rakastettuni
(16). 21.00 Menopelit kuntoon. 17.30 Hetki ennen tuhoa: Aasian tsunami. (The Spy Who Loved
Me/Britannia 1977). 12.10 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 23.05 Joukkopilat (7). 14.40 Emmerdale (S). 9.35 Rachael Ray
Show. 13.45 Jättimäiset
rakennusurakat: Afrikan ensimmäinen luotijuna. 23.20 NewsRadio. Calvados.
9.20 Juhlasuunnittelijat.
9.50 Leenan tyylitiimi. Eläinsuojeluvalvojan matkassa. Texmex liha-perunasoselaatikko. Taikaa vailla.
1.15 Olipa kerran (12).
2.15 Totuuden miekka.
Nälkä.
3.10 Perhe on pahin. Kuulitko?
8.15 Inspector Cartoons. 18.00 Totta vai tarua: Käärinliinan salaisuudet. 23.35 South Park
(12)