MAALISKUUTA 2016 · NRo 32 6 414880 065518 1 6 1 1 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Mestaruutta jahtaamaan Teräs-Kiekossa yhdeksän vuotta sitten pelannut ja nykyisin Kärpissä kiekkoileva Sami Rajaniemi aloittaa pudotuspeliurakkansa tänä iltana. >> 2 Ei liian totista touhua Liikunta: Raahen hiihtomajalla ratkottiin koululaisten paremmuus hiihtoladulla. >> 16 Satama: Hannu Pyykönen jättää Raahen sataman Kaarlo Heikkisen hoiviin. Pyhäjoella on valmistauduttu palmusunnuntaihin syksystä asti. >> 4 Luontoon: Kyhmyjoutsenilla on kiire, mutta suurin osa siivekkäistä viiivyttelee vielä. >> 12 Arttu SäIly. >> 8-9 Pääkirjoitus: Yhtiöittäminen teki satamalle hyvää. PERJANTAI 18. >> 14 Passiota pääsiäiseksi Pyhäjoen kanttori Outi Krank ihastui Risto Ainalin säveltämään Luukas-passioon heti
Itse en syö ollenkaan pääsiäismunia. Samalla lapsi oppii tunteiden kanssa elämistä, pettymysten sietämistä ja impulssiensa kontrollointia. Vanhempi on elämän opettaja. Teräsyhtiö on puolestaan elintärkeä satamalle, koska 80–90 prosenttia sataman tavaraliikenteestä liittyy SSAB:n tuontiin ja vientiin. Tarja Pietarila Kymmenen pinnaa ja monta papukaijamerkkiä Pauliina Vanhatalolle! Hän on saanut kirjallaan muutkin avautumaan ja pohtimaan millaista on hyvä vanhemmuus, hyvä parisuhde, hyvä elämä ja mitä kaikkea me oikein itseltämme odotamme. Yksi uhkakuva on, että pelit muuttavat käsitystä ihmisestä: Kun tapaamme toisen ihmisen, oletus on yleensä, että toinen haluaa meille hyvää. Vaikkakaan kerrostaloon he eivät välttämättä pääse sisälle. Pelien tuottama mielihyvä on niin voimakas, että lapsi ja nuori ei yksinkertaisesti pysty sitä itse vastustamaan. Paljon pelaava lapsi voi oppia ajattelemaan, että kaikki muut ovat vihollisia ja on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Dokumentin testissä todettiin myös, että sellaisen pelaaminen vähensi auttavaisuutta. Mutta uskotaan itseemme. Dopamiini on mielihyvähormoni, joka tuottaa palkkion tunnetta. Sataman kehittämisessä on pysyttävä ajan tasalla. Tietokonepeliä pelatessa aivojen dopamiinitaso kolminkertaistuu verrattuna amfetamiiniannokseen. Yle näytti dokumentin Lasten aivot. Jotain pitää aina olla antaa virpojille ja mieluummin annan suklaamunia kuin rahaa. Helppoa se ei ole, kun vaunut kyseenalaistavat suunnan emmekä aina itsekään tiedä, mikä olisi oikea raide. Jo pitkään on ollut viitteitä siitä, että väkivaltaisten pelien pelaaminen vähentää herkkyyttä ja empatiaa. Toisaalta hyvinvoiva satama tuo tuloja kaupungille. Eri paikassa asuessa kävi virpojia ja silloin annoin suklaamunia. A Ollaan rohkeasti vetureita, jotta lapset saavat olla vaunuja.” Lapsesta ei ole veturiksi Kolumni Tyyne Louhimaa toimitus.raahenseutu@almamedia.fi R aahen satama on merkittävä elinvoiman lähde niin Raahen kaupungille kuin koko seutukunnalle. Tärkein työ. Muun muassa ansioitunut aivotutkija ja lapsipsykologi antoivat monta syytä rajoittaa lasten ja nuorten ruutuaikaa. maaliskuuta 2016 K un limsapullossa on 73 palaa sokeria, aikuinen ymmärtää, että herkku ei kuulu päivittäiseen ruokavalioon. Vaikka osakeyhtiönä toimiminen antaa satamalle vapautta, on yhä tärkeää, että päättäjät näkevät sen merkityksen kaupungille. En halua lisätä sitä, vaan tsempata. Ollaan rohkeasti vetureita, jotta lapset saavat olla vaunuja. Aikuisen työ on huolehtia, että lapsi saa kannustavaa onnistumisen tunnetta todellisen elämän asioista, ei vain virtuaalielämän. Ilman sitä satama kuihtuisi kasaan. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Perjantaina 18. Ilman omistajan tukea on osakeyhtiönkin takkuista kulkea. Että aivosi kasvavat terveiksi.” Vaikka rajoittaminen saa hetkellisesti herneet nenään, lopulta lapsi on kiitollinen. Raija Rautio Samassa talossa asuu lapsia, joten joka pääsiäisenä varaan suklaamunia, mutta ne jos loppuvat, voi antaa rahaa. Seudun suuret hankkeet ovat satamalle mahdollisuus monipuolistaa asiakaskuntaansa, kunhan sen palvelutaso on kunnossa. Riittämättömyyden tunne on vanhempien tavallinen seuralainen. Koska kyse on kaupungin täysin omistamasta yhtiöstä, tulee hallituksen kuunnella myös omistajan tahtoa ja noudattaa kaupungin strategisia linjauksia. Kirjoittaja on pyhäjokinen vuorovaikutusohjaaja. Usein se tarkoittaa mielihyvää tuottavien asioiden rajoittamista. Olen töissä, mutta pääsiäismunat ovat silti odottamassa. Pettymykset, harmit ja kiukut jakamalla. Pelit saattavat madaltaa kynnystä väkivaltaan ja kiusaamiseen. ”Minulle on tärkeätä, että tunteesi säilyvät herkkinä. Elämää. Riippuvuudet eivät ole pelien ainoa riski. Se on parempi vaihtoehto kuin raha. Anna-Liisa Jakkula En ole varannut mitään, koska ulkoovesta ei pääse sisään. Sataman operatiivisesta toiminnasta vastaa toimitusjohtaja ja strategiset linjaukset tehdään yhtiön hallituksessa. Jenni Pellikka Olen koittanut noudattaa perinteitä, eli varaan aina jotain, jos pieniä virpojia käy ovella. Lapsi ei pysty ajattelemaan asioiden seurauksia pitkälle eteenpäin, joten pomoksi tarvitaan aikuinen. Sataman hyvinvoinnin takaaminen vaatii myös varoja. Yhtä aikaa voi olla hellä ja tiukka, luja ja lempeä. Sataman olemassaolosta ja toiminnasta riippuvaisia ovat monet yritykset, etunenässä SSAB. Osakeyhtiönä on helppo reagoida nopeasti asiakkaiden tarpeisiin. Satama on nyt reilun vuoden ollut itsenäinen osakeyhtiö, jonka omistaa Raahen kaupunki. Satama tarvitsee yhä päättäjien tukea Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Gallup: Aiotko muistaa virpojia. Päivän positiivisin. Herneet eivät tule nenästä moittimalla vaan kuuntelemalla
044 7550800 (pvm/mpm) Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-21 ja su 10-18 Muista uudet viikonlopun aukioloajat! LA 7-21 ja SU 10-18 Omasta uunista! Kreivintorin oma VEHNÄLEIPÄ 440 g 1 49 KPL (3,39/kg) Kymppi MÄMMI 700 g, pakaste 1 79 PKT (2,56/kg) 2 PRK Ilman korttia 1,89 prk (9,45/kg) Herkkutorilta! MIELIPIDE Kiitän Harria hänen monipuolisten näkemystensä määrästä (RS 16.3.2016), mutta kommentoin tässä hänen yksittäisiä näkemyksiään. Pirkko Valtasen kolumni oli todella hyvä ja täyttä asiaa. klo 16 mennessä) Tarjoukset voimassa pe-su 18.-20.3.2016, Herkkutorin tarjoukset voimassa pe-la, ellei toisin mainita. Kysyt, kumpi parempi, vähemmän velkaantunut, mutta huonosti voiva Suomi 2020, vai hyvinvointiSuomi 2030. Lehtemme ilmestyvät pääsiäisen aikaan: maanantai 21.3. Ugh… olen puhunut, niin kuin intiaanipäällikkö muinoin sanoi. Perjantaina 18. Pullonpalautusrahat toisen taskuun. Tottakai istuva hallitus on syyllinen. (aineistot ti 22.3. maaliskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Terkuin Mummoasiakas. klo 10 mennessä) keskiviikko 23.3. Ettäkö uusi luottoluokituksen lasku ei haittaa mitenkään. Tuo 24 tunnin vuosittainen työajan jatkaminenkin on ymmärretty täysin väärin. -20% POSSUPÄIVÄT! Lämmintä ruokaa! LIHAPULLAT muusilla/kermaperunoilla -annos salaatilla (pe) 5 55 KPL 1 69 Ruukku NARSISSI KPL 2 99 POSSUPÄIVÄT! ERÄ! POSSUN ETUSELKÄ ja LAPA Suomi, pe-la KG raj. Luottamuksen puute on paha juttu. (aineistot ke 23.3. Täh.. Vai mitä.. Omalta osaltani keskustelu tästä aiheesta päättyy tähän ja toivomukseen siitä, että järkevyys ja sopimisen tahto voittaisivat niin kuin silloin vaikeampinakin aikoina. Kenellä ei ole myötätuntoa. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi Ilmoituspalvelu p. Hanhikiven ydinvoimala lupa tulee, jos tulee vasta 2017 vuonna. Tätä asiaa pitäisi kysyä kreikkalaisilta ja portugalilaisilta. klo 16 mennessä) keskiviikko 30.3. klo 16 mennessä) torstai 24.3. Jos asiat sovittaisiin paikallisesti, niin yksi paha jarru tuotannolle olisi poistunut. 17 95 Takuumurea NAUDAN ULKOFILEE palana KG 4 99 ERÄ! Tuore SILAKKAFILEE Suomi KG 14 95 Tuore kokonainen II SIIKA Suomi, kasvatettu KG 2 PKT Pulla Pirtti PÄÄSIÄISLIMPPU 500 g 1 69 PS (3,38/kg) 4 99 Snellman maustettu UUNIFILEE tai JUHLAFILEE KG Valio Maustetut RAHKAT 200 g 3 00 (7,50/kg) KREIVINTORI Antinkankaantie 32, 92130 Raahe puh. Kyllä se on vakava viesti Suomelle siitä, että sen taloudenpitoon ei enää entiseen tapaan rahamarkkinoilla luoteta, ja onhan se EU:kin jo pari kertaa varoittanut Suomea. Se myöskin yrittää uudistaa työelämää nykymaailmaa vastaavaksi, mutta se ei näytä onnistuvan ay-liikkeen vastustuksen vuoksi. Osmo Leinonen Raahe Palautetta Harri Kiviniitylle Osmo puhuu asiaa! Vihreät käyttäytyvät harvinaisen junttimaisesti yrittäessään vierittää omien tekojensa seurauksia muiden syyksi. Tuota uskoa ei kuitenkaan saisi koskaan menettää, sillä se on aina kantanut tätä kansaa läpi suurtenkin koettelemusten. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Siitäkin olen samaa mieltä, että kaikenlainen tuotannon uudistaminen ja tukeminen sekä ne uudet innovaatiot voisivat viedä Suomen viennin kasvu-uralle, mutta sen kaiken esteenä eivät saa olla byrokratia ja kaikenlainen riitely työn tekemisen ehdoista. Suo syvenee! Pohtikaa hyvät ihmiset happy hour -hintoja myös uimahalliin ja kuntosalille Porin kaupungin esimerkkiä seuraten. (aineistot pe 18.3. Minulla kyllä on, enkä ole nuori. (aineistot ma 21.3. Eläkeläiset ja jotkut voivat mennä kun on vajaakäyttöä. TeksTariT. Sen vuoksi ei ulkomailta enää investoida Suomeen ja eivätkä kotimaisetkaan rahoituslähteet entiseen tapaan investoi. Se paikallinen sopiminen, kuten Ruotsissa, olisi tärkeä askel siihen, sillä eiväthän kaikki yritykset, niiden kantokyky ja olosuhteet ole samanlaisia koko maassa, joten miksi sitä kaikkea pitää kahlita yleissitovuudella. Ei se tietenkään lisää työpaikkoja muutoin kuin sitä kautta, että kun samalla palkalla tehdään pidempään työtä, työnantajan kustannukset vähenevät ja kilpailukyky ehkä paranee. Ja miten se Suomi voisi olla hyvinvoiva 2030 ollessaan pahoin velkaantunut. Se ei vaan näytä sopivan ay-liikkeelle, koska se silloin menettäisi merkitystään ja valtaansa. (aineistot ti 29.3. Minäpä kilautan kaivinkoneen tontilleni ja alan rakentamaan taloa. Kiitokset kuskille! Lieneeköhän Raahessa ARAN rahoittamissa vuokra-asunnoissa markkinavuokrat. Tuota sääntelyn purkamistahan tuo haukuttu hallitus on jo tehnyt ja jatkanee sitä. Vilppi on väärin, ei tarvitse myötätuntoa! Mahtavaa asiakaspalvelua pe 11.3. Ne pitää Suomea ongelmaEU:ssa ja ongelma-eurossa. Lapsellista! Sinulle Sydäntä särkevä missäpäin tämä koira asuu ja minkälainen omistaja sillä on. Leikkaukset eivät todellakaan vientiä tai kotimarkkinoita pelasta, mutta vielä vähemmän niitä pelastaa jatkuva velanotto varsinkaan, kun tulevaisuuden taloudessakaan ei näy yhtään valon pilkahdusta tässä riitaisessa yhteiskunnassa, joka ei pysty vetämään yhtä köyttä. Ihanaa, Seppo Ahoketo! Asenteesi työntekijöidesi lastensaantiin ihailtavaa. 050 560 0020, 0400 649 156, 050 575 6660 ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.. 3 kg/tal. Nykyinen hallitus on valinnut pienemmän pahan, vaikka se köyhää pahasti kirpaiseekin. Talouden tilaa kai kuitenkin kuvaavat paremmin sitä ilmentävät realistiset luvut kuin kansalaisten usko tulevaisuuteen. klo 10 mennessä) lauantai 26.3. Minusta vähemmän velkaantunut maa voi paremmin kuin pahasti velkaantunut, koska maan taloudella on enemmän liikkumavaraa ja annettavaa. J E Klemetin bussivuorolla Oulusta Raaheen. Olen samaa mieltä, että uudistuksia ja panostuksia tarvitaan työmarkkinoihin, koulutukseen, infrastruktuuriin, energian tuotantoon ynnä muuhun ja sääntelyn purkamista. Todellakin, yksikään leikkaus ei ole hyväksi ihmiselle eikä tälle maalle, mutta vielä vähemmän hyväksi on menojen jatkuva rahoittaminen velkaa ottamalla. Rakennuslupa tulee, jos tulee sitten vuosien päästä
– Satamilla on yhteinen näkemys ja yhteistyötä on helppo tehdä. Jos komissio lisää Raahen sataman osaksi TENT-T-ydinverkkoa, tarkoittaa se, että sataman asema strategisesti tärkeänä liikenneväylänä tunnustetaan EU-tasolla ja sen tiettyihin investointeihin on mahdollista saada EU-rahoitusta. Reilun vuoden verran osakeyhtiönä toimineen sataman toimitusjohtaja Hannu Pyykönen jättää tehtävänsä huhtikuun alussa ja siirtyy pitämättömien lomien A Myönteisen päätöksen saamista helpottaisi, jos satamat olisivat samaa yhtiötä. Ministeriö väläyttää satamayhtiöiden yhdistämistä. Yhteistyölle Oulun sataman kanssa hän toivoo löytyvän paikallisesti ymmärrystä, vaikka Oulu-yhteistyöstä on Raahessa myös murheellisia kokemuksia. Komission päässä vastaanotto on ollut toistaiseksi nihkeä. – Virallista päätöstä meillä ei vielä ole, mutta vaikuttaa siltä, että tässä vaiheessa ei ydinverkkoon oteta uusia tahoja. Yhteistyötä ollaankin satamissa jo kiivaasti syventämässä. elokuuta alkaen. – Näin isossa asiassa pitäisi ehdottomasti kuulla omistajan ääntä. Yhteistyön tiivistymisen myötä päällekkäisiä toimintoja myös varmasti karsitaan, sanoo Pyykönen. Yhtiön hallitus ei tällaista päätöstä voi omin päin tehdä, ja mielestäni jo tällaisen asian valmistelussa täytyy käydä tiiviisti keskusteluja omistajan kanssa. Sisäisellä haulla on tarkoitus täyttää perustetut aikuiskoulutusja oppisopimusvastaavan, kehittämisvastaavan ja kiinteistövastaavan toimet. Lassi Hilska, liikenneja viestintäministeriö Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi Raahen koulutuskuntayhtymä avaa yhtymäjohtajan viran julkiseen hakuun. Koulutuskuntayhtymään kuuluvan Ruukin maaseutuopiston rehtorin virka on ollut vakinaisesti täyttämättä Kirsti Joki-Tokolan eron jälkeen. Kuntayhtymän johtajakuviot nousivat käsittelyyn nuorisoasteen ammatillisen koulutuksen ja Raahen Aikuiskoulutuskeskuksen yhdistymisen myötä. Hänen mielestään yhteistyötä kannattaa ilman muuta tehdä ja syventää, jos se hyödyttää kumpaakin osapuolta. Raahen ammattiopiston ja Lybeckerin yhteinen rehtorin virka tulee haettavaksi yhtymäjohtajan viran täyttämisen jälkeen. Hän ei lähde ennakoimaan sitä, ovatko Raahen ja Oulun satamayhtiöt joskus yhtä ja samaa yhtiötä. Seuraava tarkastelupiste on vuonna 2023, ja sinne on vielä monta vuotta aikaa. Raahen ja Oulun satamat muodostavat liikenneja viestintäministeriön mielestä yhdistelmän, joka kattaa kaikkien pääteollisuudenhaarojen satamaliikennetarpeet pohjoisessa. maaliskuuta 2016 Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Raahen satamaa haetaan mukaan Euroopan laajuiseen keskeisten liikenneväylien verkostoon, niin sanottuun TEN-T-ydinverkkoon. Raahen kaupunkihan omistaa Raahen Satama Oy:n sataprosenttisesti. Pelkästään omin voimin Raahe ei nykyistä merkittävämpää asemaa ole havittelemassa, vaan vipuvartena on tiivis yhteistyö Oulun sataman kanssa. – Toivotaan, että tällä kertaa lopputuloksena on onnistuminen. Organisaatiouudistuksessa Ruukin maaseutuopiston rehtorin virka säilyy. Kuntayhtymän johtajan ja ammattiopiston rehtorin tehtäviä vuodesta 1999 hoitaneelle Jukka Pekka Ansamaalle kuntayhtymän hallitus päätti tarjota tehtävää koulutuskuntayhtymän hallinnossa. Raahen Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Pyykosen mukaan sopimuksia ei ole vielä olemassa mutta ”seurustelu on pitkällä”. Hänen näkemyksensä kuitenkin on, että silloin en enää riitä se, että Raahen ja Oulun satamat tekevät yhteistyötä. Yhtymähallitus päätti myös lakkauttaa Lybeckerin käsija taideteollisuusopiston rehtorin viran ja perustaa Raahen ammattiopiston ja Lybeckerin opiston yhteisen rehtorin viran, joka tulee haettavaksi yhtymäjohtajan viran täyttämisen jälkeen. Haku on lähtenyt liikkeelle viime vuoden lopulla ja edennyt tässä vaiheessa EU-komissioon asti. Lumiaho näkee kuitenkin ydinverkkoon pääsyssä ja yhteistyössä Oulun kanssa paljon mahdollisuuksia. – Myönteisen päätöksen saamista helpottaisi, jos satamat olisivat samaa yhtiötä. Raahen satama on EU-puntarissa Raahen ja Oulun satamat tiivistävät yhteistyötä nostaakseen statustaan Euroopassa. Virkaan siirtyy nykyinen talousjohtaja Virpi Siipo. Uskoakseni se on ydinverkkoon pääsyn edellytys. Arttu Säily. Ministeriön esityksessä ydinverkkoon pääsyä haettiin satamien lisäksi myös Oulun lentokentälle. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 18. Julkiseen hakuun tuleva virka täytetään 1. Raahen Satama Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kauko Lumiaho muistuttaa, että jos satamayhtiöitä alettaisiin yhdistää, päätettäisiin siitä kaupunkien valtuustoissa. – Perustetun uuden koulutuskuntayhtymän johtajan tehtävät ovat paljon laajemmat ja lähivuosien haasteet ovat niin kovat, että yhtymähallitus päätti laittaa johtajan paikan haettavaksi, kertoo yhtymähallituksen puheenjohtaja Inkeri Kerola. Hakua on viemässä eteenpäin liikenneja viestintäministeriö. Toimitusjohtaja vaihtuu Raahen Satama Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Ammattiopiston apulaisrehtorin viran yhtymähallitus päätti lakkauttaa kokonaan. Koulutuskuntayhtymän talousjohtajan virka muutetaan talous-ja hallintojohtajan viraksi huhtikuusta lähtien. Liikenneja viestintäministeriön johtava asiantuntija Lassi Hilska arvioi, että vielä tällä haulla eivät ydinverkon ovet Raahen ja Oulun satamille aukea. Hilskan mukaan on mahdollista, että lähempänä tarkasteluvuotta tehdään uusi hakemus. Koulutuskuntayhtymä hakee johtajaa Koulutuskeskus Brahe on saanut yt-neuvottelunsa päätökseen ja etsii johtajaa koulutuskuntayhtymälle
Valtioneuvoston lisäksi yhtiö hakee Hanhikivelle sijoittuville rakennuksille erilaisia rakennusja toimenpidelupia Pyhäjoen kunnalta. Voimalaitoksen rakentamiseen ja käyttöön tarvitaan lisäksi vesija ympäristölupa. Samaan aikaan yhtiö toimittaa laitostoimittaja RAOS Project Oy:n kanssa aineistoa turvallisuusarvioita varten Säteilyturvakeskukselle. Laitostoimittaja RAOS Project ei ole vielä valinnut voimalaitoksen turvallisuuteen liittyvää automaatiota. Sataman hallituksen puheenjohtaja Kauko Lumiaho antaa tunnustusta niin Pyyköselle, Heikkiselle kuin sataman yhtiöittämisellekin. Sataman akilleen kantapäänä on edelleen se, että sen toiminnasta 80–90 prosenttia lepää SSAB:n tuonnin ja viennin varassa. Kyseisen liikekorttelin,197, asemakaavan muutoksen tavoitteena onkin järjestää uudelleen korttelialueen liikekiinteistön ajoliittymät ja muuttaa toimistorakennusten korttelialueeksi osoitettu alue pysäköintialueeksi. Pyhäjoen kunta osti Mikkolan metsäpalstan vuosi sitten reilulla 52 000 eurolla. Sekä kokonaistavaraliikenne että yhtiön liikevaihto kasvoivat, ja kehittämistyö pääsi hyvään vauhtiin. . . Valvomo on miehitettynä koko ajan ja siellä työskentelevät vuoropäällikkö, reaktorija turbiiniohjaaja. Hannun johdolla kehittäminen lähti napakasti käyntiin, hallitus on ollut vakavissaan työssä mukana ja myös Kaarlo on pitkältä ajalta tuttu ammattilainen, kiittelee Lumiaho. Noin 50 autolle paikka OP-Pookin taakse Pyhäjoen kunta kaavoittaa uutta autojen paikoitusaluetta Op-Pookin liiketalon ja 8-tien väliselle tyhjälle tontille. Ydinverkon on määrä valmistua vuonna 2030 ja kattavan verkon 2050. Ensimmäiset rekryt alkavat vuonna 2019. Fennovoiman teemaillassa kurkattiin, miltä suunnitteilla olevan voimalan sisällä näyttää. Ydinvoimala koostuu 80 rakenteesta Fennovoiman ydinvoima-asiantuntija Minttu Hietamäki avasi kiinnostuneille millainen Hanhikivelle suunniteltu VVER-ydinvoimalaitos todella on. Kunnanhallitus esittää myös, että varattu 90 000 euroa käytettäisiin ostamalla 62 neliön asunto Asunto Oy Pyhäjoen Patruunasta Rose-keittiöt Oy:ltä sekä 51,5 neliön asunto Asunto Oy Koskipuistosta YIT Oyj:ltä. Pihatöihin on budjetissa varattu 25 000 euroa. Kerran vuodessa voimala ajetaan alas vuosihuollon vuoksi. . Fennovoiman valitsema VVERvoimalaitos on sähköteholtaan 1 200 megawattia. Kirjainlyhenne tarkoittaa vesi-vesi-energiareaktoria, joka on laitostoimittaja Rosatomin kehittämä. Perjantaina 18. . TEN-T-ydinverkkostatus helpottaa EU-rahoituksen saamista tiettyihin hankkeisiin ja investointeihin. Simulaattorissa harjoitellaan erilaisia käyttötilanteita. Ydinverkkoon kuuluvat Suomen satamista toistaiseksi vain Helsingin, Turun, Naantalin ja Hamina-Kotkan satamat. Asemakaavan luonnos on nyt kunnanhallituksen päätöksellä julkisesti nähtävillä. Pyhäjoen Yppärin kyläkoulun hanke eteni toivotulla tavalla. . . . TEN-T-vErkko . Yhtiöittäminen vaikuttaa olleen oikea ratkaisu. Voimalaitos koostuu noin 80 rakennuksesta tai rakenteesta. Isommasta, 1171 neliön tontista saadaan noin 2 000 euroa ja pienemmästä 1 056 neliön Lapatien tontista reilut 1 700 euroa. Fennovoiman valitsema VVERvoimalaitos on sähköteholtaan 1 200 megawattia. Uudet tilat ovat jo käytössä, mutta piha-alue on vielä laittamatta. Rose Keittiöiltä ostetaan 63 neliön asunto noin 44 5000 eurolla ja YIT:ltä 32 ja 43 suuruiset asunnot Koskipuistosta yhteensä 74 000 eurolla. Fennovoiman tähtäimenä on, että voimalaitos tuottaa sähköä valtakunnanverkkoon vuodesta 2024 lähtien. Pyhäjoki ostaa asuntoja ja tekee maakauppaa Pyhäjoen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että asunto-osakkeiden ostoon varattaisiin 90 000 euron lisämääräraha. Asemakaavamuutos on osa Vanhantien suunnitteluhanketta. Voimalan käyttövaiheessa työntekijät voivat työskennellä voimalan kaikissa rakennuksissa. Kunta myy tontit Isorannantie 19 ja Lapatie 13. Asetus verkon suuntaviivoista ja kehittämisestä annettiin vuonna 2013. FAkTA . – Esimerkiksi reaktorirakennus toimii samalla suojarakennuksena, joka koostuu sisemmästä ja ulommasta rakenteesta. . Valmiille voimalalle on haettava vielä käyttölupa. Yhtiöittämisen myötä satama on lähtenyt kehittymään voimakkaasti, ja takana on hyvä vuosi yleisistä, heikoista talousnäkymistä huolimatta. Hietamäen mukaan porttirakennuksen rakentaminen käynnistyy kesällä. Lisäksi kunta ostaa Oiva Valdemar Sarpolan testamenttivaroilla senioreille ensisijaisesti vuokrattavia asuntoja. Edessä on vielä iso luparuljanssi. Kunnan keskustassa ovat pysäköintipaikat käyneet vähiin uusien toimijoiden ja liikenteen vilkastumisen myötä. Vaikka yksittäisestä voimalaitoksesta puhutaan, se koostuu noin 80 rakennuksesta tai rakenteesta. Ulompi rakenne puolestaan torjuu ulkopuolelta tulevat uhat. maaliskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Huollon aikana laitos työllistään noin tuhat työntekijää vakituisten työntekijöiden lisäksi, Hietamäki yhtälöi. . Sisempi rakenne estää onnettomuustilanteessa kaasujen leviämisen reaktorirakennuksesta. – Ulkopuolelta tuleviin paineisiin täytyy pyrkiä valmistautumaan ja pärjäämään osaamisella kovassa kilpailussa. Ehdolla ovat ainakin Rolls Royce ja Schneider Electric. Uuden koulun rakentaminen ja liikuntasali-osion korjaaminen sekä vanhan koulun purkaminen tulivat maksamaan yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa. Mikkolan tila on ollut julkisessa tarjouskaupassa sen jälkeen kun Toni Kippola ilmoitti halukkuudestaan ostaa metsätila 70 000 eurolla. Uudelle P-alueelle tulisi noin 50 autopaikkaa. . Kunnanjohtaja Matti Sorosen mukaan koulun pihaalue pannaan kuntoon kesällä, niin että se on valmis kun uuden koulun vihkiäisiä vietetään 2. . Yksi muista rakennuksista on porttirakennus, jonka tarjouskilpailutus käynnistyy seuraavaksi. Kunnanhallitus päätti myös, että Suomen Eläinsuojeluyhdistykseltä ostettua Mikkolan metsätilaa ei vielä myydä. Raahen satama on EU-puntarissa Raahen satamalla on takanaan hyvä vuosi. . Operaattorien koulutus alkaa vuosia ennen voimalaitoksen käyttöönottoa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. syyskuuta 2016. Rakentamisluvan jälkeen yhtiö voi käynnistää voimalaitoksen yksityiskohtaisen suunnittelun ja rakentamisen. Yleiseltä paikoitusalueelta tulee kulku läheisiin liikeja toimistorakennuksiin. Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu satamajohtaja Kaarlo Heikkinen. Kohteita lisätään ydinverkkoon seuraavan kerran vuonna 2023. Niistä parikymmentä sijoittuu reaktorisaarekkeeseen, kymmenkunta turbiinisaarekkeeseen ja loput ovat voimalan muita rakennuksia. Alueelle tulee väylä myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Kunnanhallitus hyväksyi myös kaupat kahdesta tontista Rakennus Impola Oy:n kanssa. . – Käyttövaiheessa laitos työllistää 450–500 työntekijää. Jatkoselvityksiä tehdään Jani Westerlundin maanvaihtotarjouksesta. Myös Vanhatien suunnitelmissa kyseinen alue on mietitty pysäköintialueeksi. Haluatko jakaa tarinan. SSAB:n kehitysnäkymät ja muutokset heijastuvat siis voimakkaasti myös Raahen Satama Oy:n toimintaan. Turvallisuusarvio liittyy yhtiön valtioneuvostolle jättämään rakentamislupahakemukseen. Rakentaminen ajoittunee vuosiin 2018–2023. Metsätila on kiinnostanut neljää eri maanostajaa tai -vaihtajaa. Rakentamisluvan saanti edellyttää STUKin myönteistä lausuntoa. Fennovoiman tähtäimenä on, että voimalaitos tuottaa sähköä valtakunnanverkkoon vuodesta 2024 lähtien. Liikennevirasto, liikenneja viestintäministeriö Heli Nurkkala heli.nurkkala@almamedia.fi Fennovoimassa työn keskipisteenä ovat tänä ja ensi vuonna ydinvoimalaitoksen suunnittelu ja rakentamistyömaan valmistelu, kertoo yhtiön ydintekniikka-asiantuntija Minttu Hietamäki. . – Hanhikiven niemelle rakennetaan simulaattori, täydellinen kopio voimalaitoksen valvomosta. Yppärin koulu pihaa vaille valmis kautta eläkkeelle. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Arkisto/ VesA Joensuu Heli nurkkAlA. Kirjainlyhenne tarkoittaa vesi-vesi-energiareaktoria, joka on laitostoimittaja Rosatomin kehittämä. Ydinvoimalan turvallisuus kiinnostaa ja jakaa mielipiteitä. Kaksitasoinen eurooppalainen liikenneverkko, joka muodostuu ydinverkosta ja kattavasta verkosta. Hankkeeseen saatiin myös valtion osuutta
Muistiliitolla on 44 jäsenyhdistystä ympäri Suomea. Papersnen listan voi ottaa mukaan tarkistusta varten. Erityisesti pienissä kunnissa työikäisten muistisairaiden määrän katsotaan olevan niin pieni, ettei erillisiä hoitopolkuja aiota edes suunnitella. Ostoksille lähtiessä voi painaa kauppalistan mieleen. Aivot pitävät siitä, kun poikkeat rutiineista ja käytät aistejasi monipuolisesti ja uusilla tavoilla. Myös erilaiset tietokilpailut ja pelit ovat oikein suositeltavia. A Raahessa on hyvät mahdollisuudet päästä tutkimuksiin. Tämä johtopäätös tehtiin vastikään julkaistussa Muistibarometri 2015:ssä. Taina Laakso esitteli Muistibarometri 2015:n tuloksia Raahessa. Muistisairaiden ihmisten suuren kokonaismäärän vuoksi työikäisenä sairastuneet koetaan pieneksi erityisryhmäksi, jolle ei osata kohdentaa oikeanlaisia ja tarpeenmukaisia palveluja. Barometrin mukaan kuljetuspalveluiden saatavuus on hyvä alle puolessa kunnissa. Vuosittain 14 500 yli 64-vuotiasta sairastuu etenevään muistisairauteen. Tärkeää on, että palveluita on tarjolla kaikille niitä tarvitseville. maaliskuuta 2016 Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi Työikäisen muistisairaan ihmisen asema on heikko. Sopivan vaikeat päättelytehtävät ja sanaristikot ovat aivoille terveellisiä haasteita. Tavatessasi uuden ihmisen keskity häneen ja kuuntele tarkasti. Oikea-aikainen ja hyvä palvelu, hoito ja hoiva vähentävät kustannuksia. Muistiliiton mukaan Suomessa on arviolta 7 000–10 000 alle 65-vuotiasta muistisairasta ihmistä. . ja Muistiopas. Viikon aikana muistutetaan, että jokainen voi pitää huolta aivoistaan helposti. Muistisairauksien hoitamisessa on tärkeää, että ne diagnosoidaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. . Muistisairaan on Laakson mukaan tärkeä liikkua ja mennä, sillä omaan kotiin jumittuminen voi johtaa turhan pian laitoshoidon tarpeeseen. . Viime vuosina muistisairauksiin liittyvä osaaminen on vahvistunut. Suomessa on 100 000 lievää muistisairautta sairastavaa. Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi Tällä viikolla vietetään Aivoviikkoa. Myös työikäiset on huomioitava FAKTA . Hän toivoo, että terveyskeskuksen henkilökunta saisi enemmän tietoa muistisairauksista. Määrä on merkittävä verrattuna muihin neurologisiin sairausja vammaryhmiin: esimerkiksi MS-tautia kaiken kaikkiaan 7 000 suomalaista. Mielikuvien käyttäminen auttaa muistia. Muistiliitossa uskotaan, että myös sote-uudistus voi lisätä mahdollisuuksia vastata keskitetysti palvelutarpeisiin. Avaimet, lompakon ja silmälasit löytää helposti, kun päättää, missä niitä säilyttää eikä tiputa niitä vain käsistään mihin sattuu. . 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 18. Oikea-aikainen ja hyvä palvelu, hoito ja hoiva vähentävät kustannuksia.” Työikäisenä muistisairauden saaneiden palvelut ontuvat suuressa osassa Suomea. Kyselyt oli suunnattu kuntien sosiaalija terveysjohdolle. Kun aivot voivat hyvin, ne jaksavat paremmin arjessa ja vastustavat paremmin myös iän mukanaan tuomia muutoksia sekä muistisairauksia. Ainoastaan kolmasosassa kuntia työikäisille muistisairaille on järjestetty erityispalveluja. Keinot aivoterveyden edistämiseen löytyvät helposti arjesta ja lähiympäristöstä. Erityisen myönteistä kehitys on ollut kotihoidossa. Sen tekivät yhteistyössä Muistiliitto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Taina Laakso sanoo, että Raahessa on hyvät mahdollisuudet päästä tutkimuksiin. Laakso toteaa, että hoitoon pääseminen saattaa siirtyä, jos muistisairautta ei havaita terveyskeskuskäynneillä. Liitä tunne muistettavaan asiaan. Sen sijaan terveyskeskuksissa muistisairauksien tunnistaminen ja hoitoonohjaus oli heikointa. Uusia ihmisiä tavatessa nimi ei painu mieleen, jos tutustuminen jännittää. Taina Laakso Muistiliitosta oli kertomassa Muistibarometrista Raahen Seudun Muistiyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa alkuviikosta. Stressi ja kiire vaikeuttavat asioiden mieleen painamista. Aivojaan voi aktivoida esimerkiksi opettelemalla ulkoa nimiä ja puhelinnumeroita. Ajoissa saatu tuki hyödyttää kaikkia. Muistiliitossa yhtenä ratkaisuna nähdään ympäristökunnat tai ostopalvelut, jolloin kuntien ei tarvitse tuottaa kaikkea itse. Arkisto / VeerA korhonen Arttu säily. Vinkit on koottu Muistiliiton esitteistä Miten se nyt olikaan. Jälkimmäisessä on ehdotus maailman parhaaksi muistivinkiksi. Jos yhtenäiset toimintatavat ja tarpeita vastaavat palvelut puuttuvat, on työikäisenä sairastuneella riski jäädä kokonaan palveluiden ulkopuolelle. Laakso sanoo, että muistisairaiden pitäisi päästä vammaispalvelulain piiriin ja sitä kautta osallisiksi kuljetuspalveluista. Jokaisella on avaimet omaan muistiterveyteensä. Muistiliiton asiantuntija Anita Pohjanvuori puhui Kansallisesta muistiohjelmasta ja aivoterveyden edistämisestä. Nimen muistamista auttaa, jos sen toistaa muutaman kerran ääneen esittelyn jälkeen. Vastauksia tuli 135 kunnasta, joista 70 kuuluu johonkin kuntayhtymään. . Sen teemana on tänä vuonna aivoterveyttä läheltä. Barometri pohjautuu kyselyyn, joka lähetettiin 209 kuntaan tai kuntayhtymään. Se menee näin ”Keskity, kuuntele, kertaa ja lepuuta.” Pidä muististasi hyvää huolta Jos ostettavaa ei ole aivan kamalan paljon, kauppaan voi lähteä ilman muistilistaa tai katsoa ostoslistaa vain tarkistuksen vuoksi
Alueelle osoitettaisiin kulku ja uusi tie Ollinmäen teollisuusalueen kautta. Matinsaaren koko on noin 28 hehtaaria. • MAALAISHYYTELÖ 10,95/kg. Myyntihalukkuutta osakaskunnalla kuitenkin on. Lisä-alueita kauppaan on lisätty senkin takia, että metsäalue tarvittaisiin Ollinmäen yrityskylän pintaja humusmaiden läjitysalueeksi. ALV 24%). – En tiedä kuinka pitkä jono loma-asuntomessuilla on. Matinsaaren rakentaminen tietäisi Sorosen mukaan runsaasti töitä. Soronen ennakoi, että sillan pitäisi olla betonirakenteinen ja kantavuudeltaan eri luokkaa kuin Kielosaaren uusi puurakenteinen silta. Tarjotulla 460 000 eurolla kunnan omistukseen siirtyisi saaren lisäksi viereistä vesija vesijättöaluetta, metsää ja peltoa. – Uutta tietä tarvittaisiin vain noin 460 metriä. 10,00/kg myös marinoituna kpl 1 .Tuore kokonainen KIRJOLOHI Ruotsi Raj. Nykyisin saareen kuljetaan puurakenteista kävelysiltaa myöten. maaliskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Perjantaina 18. Kauppoja osakaskunnan kanssa ei ole vielä ole saatu aikaiseksi, sillä kunnan tarjoamat hinnat eivät ole tyydyttäneet jakokuntaa. Pannuvalmis WIENINLEIKE n. Hän huomauttaa, että hanke tietäisi myös ruoppauksia. Haaveissa: Matinsaareen suunnitellaan jo loma-asuntomessuja 10 vuoden päähän. fi Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin sekä kiinteän ja mobiiliverkon liittymästä 8,35 snt/puh+12,09 snt/min (sis. Kunnan ostattelema alue on yhteensä 44,2 hehtaaria. Aikaisemmat tarjoukset saaresta ovat olleet 200 000 ja 300 000 euroa. Se on huomattavasti isompi kuin esimerkiksi Kielosaari. Ajattelisin, että Matinsaareen ne voitaisiin anoa vuodelle 2026. Lue lisää www.k-ruoka.fi sekä www.citymarket.fi Löydät meidät myös Facebookista Hinnat voimassa PE-LA 18.-19.3.2016 ellei toisin mainita. Vuokrasopimus siirtyisi kaupassa kunnalle. Rantaviivaa saarella on noin 2,3 kilometriä. Maanarviointikeskuksen tekemän selvityksen mukaan saareen voitaisiin sijoittaa 24 loma-asuntotonttia, joista olisi 14 rantatonttia ja 10 kuivan maan tonttia. Hän korostaa, että kyse on vasta ajatuksista ja ideoista. 100 g n. Matinsaaren varalle on isot suunnitelmat Pyhäjoen kauniit jokimaisemat voisivat viehättää loma-asuntopaikkoja hakevia. Arkisto/VesA Joensuu w w w .k -c ity m ar ke t. Esimerkiksi Matinsaaren ohitse kulkeva Lahnaoja tulisi perata. 2 kpl/tal. Kunnanjohtaja Matti Sorosen yhtenä haaveena on, että Pyhäjoelle ja saareen saataisiin noin 10 vuoden kuluttua loma-asuntomessut. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Saari pitäisi ensinnäkin kaavoittaa. 5 95 kg 18 95 kg 29 95 kg Tapolan kuumaa MUSTAAMAKKARAA Puolukkahillon kera! 9 95 kg Tervetuloa Arton tiskille tänään perjantaina klo 10-18. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Saaressa on paljon erilaisia puita. 010 538 4600 MA-LA 7-21, SU 11-19 SAVUSIIKA Suomi tai SAVUNIERIÄ Ruotsi Tuore KUHAFILEE Oulunjärvi 1 75 kpl Kuuma GRILLATTU BROILERI raakapaino n. Uusi tieyhteys tarkoittaisi myös sitä, ettei Matinsaaren liikenne rasittaisi alueen omakotiasujia. Nykyisin saaressa on vuokratontilla huvilanomistaja. Se on yllättävän lähellä Ollinmäkeä, Soronen sanoo. Nyt kunnanhallitus esittää valtuustolle, että saaresta ja läheisestä maa-alueesta maksettaisiin 460 000 euroa. 150 g n. Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Pyhäjoen kunta on ostatellut Matinsaaren aluetta ja sen läheisiä maaalueita jo toista vuotta Pohjankylän jakokunnalta. 11,70/kg porsaan fileestä TERVETULOA TISKILLE! RAAHE puh. 1,075-1,175 kg 4 95 kpl Porsaan ULKOFILEELEIKE n. Sinne pitäisi rakentaa myös tie, sähkö-, vesija viemärilinjat ja silta. Haluatko jakaa tarinan
Outi Krank Pyhäjoen kanttori, jonka johdolla Luukaspassio esitetään. Avautuuko se ensikertalaiselle ensinkään. – Kuoro kuulostaa niin tuoreelta. Luukas-passiota on harjoiteltu kirkossa, joka on myös varsinainen esityspaikka. Risto Ainali luonnehtii sävellystyötänsä kansankieliseksi passioksi. Ohjelmalehtiselle tulee olemaan esityksen aikana omaakin käyttöä, sillä seurakunta pääsee osallistumaan yhteisesti esitettävään kärsimysajan virteen Rakkauden, armon lähde, jonka sanat on painettu lehtiseen. Itse esityksen suhteen kukaan kuorolainen ei vaikuta olevan enää huolissaan. Harjoiteltu on viime syksystä saakka. Laulettuna evankeliumin sanoma koskettaa kuulijaansa täydellä voimalla, usein tehokkaammin kuin puhuttu teksti. Samalla pohditaan, missä kaikkialla turvapaikanhakijoille voidaan tarjota mahdollisuutta tehdä vapaaehtoistyötä. Niistä kaikista luovuttiin viime vuonna. Keskustan valtuutettu Pyry Suonsivun tammikuussa tekemä valtuustoaloite Raahen kaupungin ryhtymisestä SSAB:n suuromistajaksi ei ole toteutumassa. Myös kieliongelmat täytyy ottaa huomioon. Suuria määriä ei voida sijoittaa aina yhteen pajaan ohjaajaresurssien riittämättömyyden vuoksi. Esitys oli kaunis ja puhutteleva, se todella vetosi tunteisiin. Suonsivu ehdotti, että kaupunki luopuisi osasta rahastosijoituksistaan ja hankkisi merkittävän vähemmistöosuuden SSAB:stä. Turvapaikanhakijoita työpajoille Muutamia viime vuonna Raaheen tulleita turvapaikanhakijoita voidaan ottaa vapaaehtoistyöhön kaupungin työpajoille. Kirkkokuoron poikkeuksellisen korkea taso oli mieluinen yllätys. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että asia on aloitteena loppuunkäsitelty. Kirkkokuoron harjoitukset aloitetaan äänen avauksella. Säveltäjä saapuu säestämään esitystä uruilla. Neuvottelut koskivat Posti Group Oyj:n, Posti Oy:n ja Posti Kiinteistöt Oy:n organisaatioita Suomessa. A Edes sunnuntaiharjoituksista ei ole nuristu. Posti aikoo irtisanoa 181 työntekijää Postin tuotannon perusjakelua, koko myyntija asiakaspalvelua sekä konsernin ja tuotannon hallintoa koskeneet yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet Kaakkois-Suomea lukuun ottamatta. Kaupunginhallitus käsitteli kaupunginlakimies Leena MikkolaRiekkisen antamaa vastausta maanantain kokouksessaan. Se kolahti. Riskienhallinnan näkökulmasta ei ole järkevää sijoittaa kaikkea omaisuutta yhteen kohteeseen. Kaupungin merkittävä omistus voisi Suonsivun mukaan kannustaa myös tehtaan henkilöstöä ja muita raahelaisia omistamaan yhtiötä ja vaikuttamaan sen kohtaloon. – Sävelmät pohjautuvat suomalaisiin kansansävelmiin, tuttuihin ja helposti laulettaviin. Ja laulu on puhdasta. Esikuvana olivat Bachin passiot, mutta halusin tehdä sävellyksen helpommin esitettävään muotoon, sellaiseen, jota tavallinen kuoro voi esittää. Pyhäjoen kanttori Outi Krank vakuuttaa, että takuulla avautuu. – Risto Ainali on osannut pukea säveliksi Luukkaan evankeliumin tekstin erittäin hyvin. – Edes sunnuntaiharjoituksista ei ole nuristu. Sellainen mahdollisuus on aina tarjolla kun on kyse yli 50 laulajan ja soittajan yhteisestä hankkeesta, muutama aprikoi. Lisäksi osa-aikaistamisia tulee 198 henkilölle. Raahen kaupunki hankki vuonna 2012 Rautaruukin osakkeita 10 800 kappaletta. – Olen säveltänyt Luukas-passion parikymmentä vuotta sitten Toukomettiset -kuorolle, jonka johtajana toimin pitkään. Kaupungin osakesalkun markkina-arvo oli viime vuoden lopulla noin 40,2 miljoonaa euroa. Aloitteen tekijöiden ehdottamat työkohteet ovat osa työpajojen tehtäviä. Keskustan valtuutettu Aimo Karppinen ja keskitien valtuutettu Pertti Vuori tekivät joulukuussa valtuustoaloitteen siitä, että turvapaikanhakijoita saataisiin tekemään muun muassa virastotalojen lumitöitä, hiekoituksia ja kaukaloiden jäädytyksiä sekä erilaisia talvikunnossapitotöitä kouluilla ja palvelukeskuksilla. Kaupunki ei sijoita yhteen kohteeseen. Risto Ainalin säveltämä Luukaspassio on kanttori Outi Krankille poikkeuksellisen läheinen. Työpajoilla tehtävä työ on monipuolista. – Kuulin sen ensimmäistä kertaa Jyväskylässä 1990-luvun lopulla. Toiminta alkaa työpajoilla kokeiluluontoisesti maaliskuussa. Kärsimystien sanoma pysähdyttää Pyhäjoen kirkkokuoro solisteineen ja säestäjineen on harjoitellut Luukas-passion esityskuntoon. Mikä se sellainen passio oikein on. Kuulijaa helpottaa myös suomenkielinen teksti, joka on lähes suoraan Raamatusta. Toimintaa kehitetään kertyneiden kokemusten perusteella. Talousjohtaja Päivi Määtän valmistelemassa esityksessä todetaan, että Raahella ei ole tässä taloudellisessa tilanteessa mahdollisuutta ostaa SSAB:n osakkeita niin paljon, että se saisi tosiasiallista päätäntävaltaa esimerkiksi tehtaan sijaintiin. – Mutta entä jos joku sairastuu. Ja koska kuoron äänet saattavat joskus kirkkosalissa hieman puuroutua, koko esityksen tekstit on painettu ohjelmalehtiseen. Itse kunkin aikaisemmasta työkokemuksesta ja koulutustaustasta riippuu paljon se, millaisia työtehtäviä hänelle voidaan antaa. Minulla on vieläkin käsilaukussani tuon esityksen ohjelmalehtinen. Kanttori myöntää, että Luukaspassio on vaatinut paljon työtä kaikilta osapuolilta. Työpaikkojen määrä vähenee muutosten myötä yhteensä 682:lla, joista irtisanottavien osuus on enintään 181. Tiukka harjoittelu on tuonut vähitellen varmuuden tunteen, että kaikki tulee onnistumaan. – Pyhäjoella on oltu rohkeita ja ennakkoluulottomia aiemminkin. Pietarin roolin esittävä pyhäjokinen Heikki Salminen muistuttaa, että Luukas-passio ei suinkaan ole kuoron ensimmäinen iso ponnistus. Alkuperäinen vähennystarve oli enintään 860 henkilöä. Kuorolaisten vahva sitoutuminen saa vilpitöntä kiitosta. Kirkkokuorolla on alkamassa harjoitus, ties kuinka mones. maaliskuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Luukas-passio. 8 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 18. Pilatuksen roolin laulava kalajokinen Heikki Saukko on ollut täydellä antaumuksella mukana heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Yhtiön toiminnalla ja sen toimialan suhdannevaihteluilla on jo muutoinkin kaupungin talouteen merkittävä vaikutus
Tuulikki NousiaiNeN Raahen Seutu toimitus.raahenseutu.@almamedia.fi Osuuskunta PPO menestyi hyvin sijoitustoiminnassaan päättyneellä tilikaudella 2015. Nimi evankelistan mukaan Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Risto Ainalin Luukas-passio pohjautuu Luukkaan evankeliumin teksteihin alkaen kiirastorstain tapahtumista ja päättyen Jeesuksen kuolemaan. 000 000 0000 www.xxxxxxx.fi Dealer logo Kialla kevättä kohti! Rion tai cee’din ostajalle kevätpaketti vain 7 € ja metalliväri veloituksetta. Tule koeajamaan uudistunut suosikki meille! Alakorkalontie 1, 96300 Rovaniemi Pe 9–17, La 9–14 Reijo Talvensaari 020 762 4353 Matti Maununiemi 020 762 4358 Antti Rautavaara 020 762 4347 Heikki Kraatari 020 762 4344 Kauppakuja 6, 94450 Keminmaa Pe 9–17, La 9–14, Su 11–15 Arto Parkkonen 020 762 4230 Markku Jaako 020 762 4251 Juha Tapojärvi 020 762 4236 Uusi Kia Rio autoveroton hinta alk. . Vapaa autoetu alk. Kia Rio -mallisto autoveroton hinta alk. maaliskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Kuoro-osat ovat pääosin tuttuja virsiä ja hengellisiä lauluja. kia.fi @kiamotorsfinland Winter Pack sisältää: Nokian Hakka 8 talvirenkaat vanteineen, moottorinlämmittimen ja sisähaaroitussarjan. Konsernin toinen sijoitusyhtiö Arvo Invest Nordic Oy saavutti 5,4 miljoonan euron tuloksen. Suomalaiset ja suomenkieliset passiot ovat melko harvinaisia. Evankelistan roolin laulaa kalajokinen Veli Ainali. 12.280,54 €, arvioitu autovero alk. *Kevätpakettitarjous koskee uusia asiakastilauksia, tarjous voimassa 31.3.2016 asti ja metalliväri veloituksetta -tarjous voimassa 20.3.2016 asti. arkisTo/ Vesa JoeNsuu Kia-viikonloppunäyttely 19.-20.3. * GTÜ raportti 2014 saksalainen laatututkimus 2014. Vapaa autoetu alk. Osuuskunta PPO:n hallitus esittää osuuskuntakokoukselle, että osuuskunnan tuloksesta jaetaan osuuspääoman korkona 70 euroa osuutta kohti. Nyt Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics edullisella kuukausierällä! 15.988,67 € tai 98 €/kk* *Esimerkkilaskelma Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics: Kauppasumma/Väliraha 15 988,67 €, Käsiraha 6 500,00 €, Luottosopimuksen perustamismaksu 185,00 €, Rahoitusosuus 9 673,67 €, Käsittelymaksu 11,47 €/erä, Maksuaika kk 72 kk, Maksuväli kk 1 kk, Korko 2,90%, Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 5,36%, Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun 98,00 €. 8–17 Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 0,0835 € /puhelu + 0,0702 €/min (alv 24%), matkapuhelimesta 0,0835 € /puhelu + 0,1717 €/min (alv 24%) PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Markku Martinmäki automyyjä 020 762 4184 Markku Alasuutari paikallisjohtaja 020 762 4182 La 10-14 ja su 11-15 Kia-viikonloppunäyttely 19.-20.3. Pilatuksen roolin laulaa kalajokinen Heikki Saukko ja Pietarin roolin pyhäjokinen Heikki Salminen. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä. Huolto ark. ainoana automerkkinä takuusta täydet pisteet. Vapaa autoetu alk. 15.420,82 € + arvioitu autovero 3.853,12 + tk 600 € = kokonaishinta 19.873,94 €. Etusi jopa 2.500 €.* Paketti sis. kulutus 3,6–6,3 l/100 km, CO 2 -päästöt 94–147 g/km. 15.206 € Viikonloppunäyttelyssä huippuvarustellut Kiat 7 vuoden takuulla. Kaupan päälle saat markkinoiden pisimmän 7 vuoden takuun, joka on voimassa aina vuoteen 2022 saakka. Suurempi viimeinen erä 4 800,00 €, Luottokustannukset yhteensä 2 281,01 €, Luottohinta 18 269,68 €. 28 €/kk (10 tkm/vuosi, sopimusaika 36 kk). kulutus 3,8–5,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 94–136 g/km. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. 255 €/kk. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. kulutus 3,8–5,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 94–136 g/km. 12.280,54 € + arvioitu autovero 2.325,72 € + tk 600 € = kokonaishinta 15.206,26 €. . Osuuskunta PPO -konsernin ylijäämäksi verojen jälkeen jäi 9,6 miljoonaa euroa eli 11,4 prosenttia liikevaihdosta. 490 €/kk, käyttöetu alk. Teosta säestävät Risto Ainali uruilla sekä projektia varten koottu kamariorkesteri. 255 €/kk. Jeesuksen roolissa oulaistelainen Arto Löppönen. Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. Passiolla tarkoitetaan Jeesuksen kärsimystietä kuvaavaa musiikkiteosta. Kia-huolenpitosopimus alkaen vain 30 €/kk (10 tkm/ vuosi, sopimusaika 36 kk). 12.280,54 € + arvioitu autovero 2.325,72 € + tk 600 € = kokonaishinta 15.206,26 €. . EU-yhd. Näyttelyn ajan DEFA Termini 1400 W -sisätilanlämmitin vain 55 € (svh. Tervetuloa! Kia cee’d alk. Noin 6 miljoonan euron tehdasinvestointi tuo Oulaisiin jopa 40 uutta työpaikkaa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. 15.206 € Viikonloppunäyttelyssä huippuvarustellut Kiat 7 vuoden takuulla. 121 €). 15.420,82 € + arvioitu autovero 3.853,12 + tk 600 € = kokonaishinta 19.873,94 €. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. EU-yhd. 420 €/kk, käyttöetu alk. . Teoksen johtaa Pyhäjoen kanttori Outi Krank. Osuuskoron täsmäytyspäiväksi on päätetty 30.6.2016. Perjantaina 18. EU-yhd. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Osuuskunta PPO-konsernin liikevaihto oli tilikaudella 84,3 miljoonaa ja Osuuskunta PPO:n liikevaihto oli 82,1 miljoonaa euroa. kia.fi @kiamotorsfinland. Kia-huolenpitosopimus alk. – PPO:lla oli sijoitustoiminnassaan onnistunut vuosi, toteaa toimitusjohtaja Kati Peltomaa tyytyväisenä. EU-yhd. Kia sijoittui ensimmäiselle sijalle Auto Bild -lehden asiakastyytyväisyyttä, luotettavuutta ja pitkän aikavälin laatua mitanneessa selvityksessä, saavuttaen mm. 325 €/kk. 121 €). 19.874 € Kia Rio alk. Osuudenhaltijat, jotka on merkitty osuusrekisteriin kesäkuun loppuun mennessä, ovat oikeutettuja osuuspääoman korkoon vuodelta 2015. *Kevätpakettitarjous koskee uusia asiakastilauksia, tarjous voimassa 31.3.2016 asti ja metalliväri veloituksetta -tarjous voimassa 20.3.2016 asti. Orkesterin soittajat ovat pääosin Ylivieskan seudun musiikkiopiston oppilaita. 8–16, varaosat ark. J.S. Kia Rio -mallisto autoveroton hinta alk. 490 €/kk, käyttöetu alk. Kia cee’d -mallisto autoveroton hinta alk. ainoana automerkkinä takuusta täydet pisteet. Yksi tällainen on Risto Ainalin säveltämä Luukas-passio. Kia cee’d -mallisto autoveroton hinta alk. NYT KIA RIOON WINTER PACK VAIN PÖRHÖLTÄ! Kia Rio Winter Packillä on täällä! Kia Riossa yhdistyvät liike, ketteryys, ilo ja huolettomuus. Emoyhtiön tulos oli 7,1 miljoonaa ja sijoitusyhtiö Arvo Invest Nordin Oy:n tulos 5,4 miljoonaa euroa. Kuvan autot erikoisvarustein. 325 €/kk. 020 762 44 Palvelemme ma-pe 9–17, la10-14. Kia Rio on noussut yhdeksi Suomen suosituimmaksi automalliksi. 19.874 € Kia Rio alk. Kia-huolenpitosopimus alk. Vapaa autoetu alk. 3,6-6,4 l/100 km, CO2-päästöt 94-147 g/km. Kia-huolenpitosopimus alkaen vain 30 €/kk (10 tkm/ vuosi, sopimusaika 36 kk). 28 €/kk (10 tkm/vuosi, sopimusaika 36 kk). EsityksEt . 420 €/kk, käyttöetu alk. 15.206,26€. 420 €/kk, käyttöetu alk. Passiossa kuoro kuljettaa juonta kohtauksesta toiseen, edustaa väkijoukkoa, rukoilee ja purkaa evankeliumi-tekstin tuntoja. 1 kpl/asiakas. Bach) on säveltänyt Jeesuksen kärsimyksestä kertovien Raamatun tekstien pohjalta passion. Emoyhtiön Osuuskunta PPO:n tulos oli 7,1 miljoonaa euroa. Tervetuloa! Kia cee’d alk. 255 €/kk. Vapaa autoetu alk. 1 kpl/asiakas. Kuoro-osat laulaa Pyhäjoen kirkkokuoro muutamilla projektilaulajilla vahvistettuna. Näyttelyn ajan DEFA Termini 1400 W -sisätilanlämmitin vain 55 € (svh. . PPO teki hyvän tuloksen viime vuonna PPO:n toimitusjohtaja Kati Peltomaa luonnehtii viime vuoden sijoitustoimintaa onnistuneeksi. Löydä laadukas automerkki, josta et halua luopua. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. kulutus 3,6–6,3 l/100 km, CO 2 -päästöt 94–147 g/km. Rion luotettavuudesta kertoo suuren saksalaisen laatututkimuksen 1. Kahdesta liiketoiminnan tukijalasta finanssisijoitukset tuottivat jälleen hyvin ja alueellisten sijoitusten volyymia saatiin kasvatettua suunnitellusti. sija luokassaan*. klo 15 Pyhäjoen kirkossa ja klo 19 Oulaisten kirkossa. Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimystietä. Kuvan auto erikoisvarustein. Löydä laadukas automerkki, josta et halua luopua. Kia sijoittui ensimmäiselle sijalle Auto Bild -lehden asiakastyytyväisyyttä, luotettavuutta ja pitkän aikavälin laatua mitanneessa selvityksessä, saavuttaen mm. talvirenkaat vanteineen ja moottorinlämmitin asennettuna. Moni säveltäjä (mm. EU-yhd. 2.325,72 € + tk 600 € = kokonaishinta alk. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Esitykset palmusunnuntaina 20.3. Dealer nimi Dealer osoite Puh. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Orkesterin vahtuutta täydentävät myös muutamat ammattimuusikot. Kuvan autot erikoisvarustein. Alueellisen sijoitustoiminnan kautta mahdollistettiin kärsämäkisen tekstiilialan yrityksen Finnsvalan omistajanvaihdos, järjestettiin rahoitus sieviläisen teräsja alumiinirakentaja Alutig Oy:n uudelle kasvu-uralle, käynnistettiin yhdessä muiden sijoittajien kanssa uuden liikekeskuksen rakentaminen Haapajärvelle ja tehtiin merkittävä oman pääoman ehtoinen sijoitus Päätoimija-rakennuskonserniin. Haluatko jakaa tarinan. Päätoimija Oyj uutisoi marraskuussa investoivansa sijoituksen myötä uuden tuotantolaitoksen Oulaisiin
Nuori Kulttuuri -säätiö tuottaa joka vuosi taidetapahtumia nuorille; vuorotellen tanssia, musiikkia ja teatteria. – Osallistujia on yleensä ollut aika vähän meidän seutukunnassamme, joka on aika pieni alue. – Tästä ei puhuta tarpeeksi. Pauliina Vanhatalon pitkä vapaa pudotus pysähtyi masennukseen. Tieteellinen läpimurto saattaa jäädä tekemättä ja uusi matemaattinen teoria kehittämättä. Hän oppii tekemään kajakilla eskimopyörähdyksen ja oppii kunnostamaan vanhaa taloa. Miksi ryhmiä on vain kaksi. TEATRIS-kisa Pyhäjoen ja Siikajoen mittelö Kokenut harrastajanäyttelijä ja Tuomiojan Nuorisoseuralla ohjaajana debytoinut Jonna Kettukangas on yksi kolmesta TEATRIS-tuomarista. Mikä on tyytymistä ja mikä tasapainoa. Eikä tarvitse. Hän oli edelleen oma itsensä, oma universuminsa. Kun Vanhatalo kirjaa ylös sanaparin ”huono äiti”, vedän yhtäläisyysmerkit itseeni. Mikä on ilmoittautumistilanne, Pyhäjoen kunnan liikuntaneuvoja Vilja Romppanen. Hän ei ollutkaan muuttunut äidiksi vastoin kaikkia odotuksia. Ajattelu ja kirjoittaminen, jotka siihen mennessä olivat olleet hänelle tärkeitä, olivat sitä edelleen. Hän löytää rakkauden, synnyttää kaksi lasta, hänestä tulee kirjailija. Edellytyksenä on, että ryhmässä on vähintään kolme 10–25 -vuotiasta nuorta ja esitys kestää 15–60 minuuttia. Lukijan eteen nousee peili: mikä minulle riittää. – Asiantuntijat eli Kalevasta kulttuuritoimittaja Eeva Kauppinen ja näyttelijä-ohjaaja Jonna Kettukangas ja kokenut harrastajanäyttelijä Ilkka Mattila. – Niin että anteeksi, maailma. Nyt olen paremmin sovussa itseni kanssa, hän sanoo. Jos maailma ei riittänyt James Bondille, riittääkö se minullekaan. Siksipä raahelaiskirjailija Pauliina Vanhatalon ensimmäisen omaelämäkerrallisen romaanin Keskivaikea vuosi saama vastaanotto ei yllätä. Ketkä tulevat tuomaroimaan. – Kirja on saanut muut ihmiset puhumaan enemmänkin itsestään ja omasta elämästään, kuin tästä kirjasta. 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 18. Kun nuori Pauliina kirjoittaa Suomen ennätyksen, yhdeksän laudaturia ylioppilaskirjoituksissa, ovat odotukset myös ympäristöllä ymmärrettävästi korkeat. Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Pyhäjoen ja naapurikuntien yhteinen Nuori kulttuuri TEATRIS -tapahtuma järjestetään Pyhäjoen lukiolla huomenna lauantaina kello 14 alkaen. maaliskuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Ihmistä ei mikään kiinnosta niin palavan hillittömästi kuin toinen ihminen. Aika vähän näen ympärilläni kiiltokuvaäitejä. Me haluamme myös, että tarina on tosi, vähintäänkin sellainen, että se voisi olla totta ja mieluiten sellainen, jossa selviydytään jostakin, joka uhkaa suistaa elämän kiskoiltaan. Kun suuri tulevaisuus ei sitten osoittaudukaan niin suureksi, joutuu Vanhatalo tekemään myönnytyksen toisensa jälkeen. – Olemme saaneet kaksi esiintyjää. Keskivaikean vuoden aikana hän löysi itsensä. En taistellut enää itseni vastaan. Eri puolella Suomea järjestettäviin alueellisiin tapahtumiin ovat voineet ilmoittautua kaikki halukkaat, eikä tapahtumaan ole osallistumismaksua sen kummemmin esiintyjillä kuin yleisölläkään. – Riittämättömyyden tunteeni oli käynyt krooniseksi. Me haluamme nähdä toisen ihmisen – mahdollisesti vähän kaltaiseni – lehdistä, kirjoista, elokuvista. Avoimesti, lämpimästi ja rehellisesti kirjoitetut masennusvuoden muistiinpanot ovat vastanneet lukijoihin. Se, että itse on purkanut seinän julkisen ja yksityisen väliltä, ja muut tekevät saman, on arvokasta, Vanhatalo hymyilee. Arkisto / sAri JAAtinen. Ideaali siitä, että ihan kaikki kotityöt jaetaan tasan, ei onnistu. Mutta... Jompi kumpi valitaan jatkoon valtakunnalliseen kisaan. Ei tässä itsekään niin häävi ole tullut oltua. Tavallista pidempi kaamos Masennusvuosi auttoi Pauliina Vanhataloa pääsemään irti omista odotuksistaan. Raahesta ei esimerkiksi tule ryhmää, koska nuorilla on siellä iso tuotanto työn alla. Yleisöllä on vapaa pääsy tulla seuraamaan kahden kamppailua. Missä tapahtumasta on tiedotettu. – Hyväksyin, että persoonallisuuteni on tämmöinen, eikä se muutu. A Yritän entistä rohkeammin olla laittamatta itseäni raskaisiin tilanteisiin, enkä suistu enää itsesyytöksiin. Odotukset ja omat tavoitteet olivat mahdottomia. Odotettujen asioiden sijaan tulee paljon muuta. Kun vielä Vanhatalo masennusvuotensa aikana tekee tärkeän löydön – ymmärtää olevansa introvertti luonne – se sekä selittää paljon, että pakottaa hyväksymään omat pelisäännöt perhe-elämälle. Hämmästyksekseen Vanhatalo huomaa olevansa esikoislapsensa syntymän jälkeen sama ihminen. – Olemme mainostaneet asiaa nuorisotoimien yhteistyönä muun muassa erilaisten nuorten kanavien kautta Facebookissa, Pyhäjoella Kuulumiset-lehdessä ja koulujen ilmoitustauluilla. Tänä vuonna on taas teatterin vuoro. Kaikki naiset eivät muutu synnytettyään, eikä ole vain yhtä tapaa olla hyvä äiti. Minusta tuli aika paljon vähemmän kuin jonkin aikaa näytti, hän toteaa kirjassaan. Toinen ryhmä on Pyhäjoen Saaren koulun ilmaisutaidon ryhmä ja Ruukista tulee Ruukin Konfliktistit, joka toimii myös vapaa-aikatoimen alla
. . – Raahen Teatterin ohjelmiston kohderyhmänä ovat tänä vuonna vahvasti lapset ja nuoret, mutta ei ole mitään syytä etteivätkö aikuiset voisi nauttia ohjelmistosta samalla tavalla kuin ennenkin. eetu Linnankivi. Toinen vasemmalta kertoo nuoren jäämisestä yksin ja eristäytymisestä, oman pään sisälle pakenemisesta ja kiusaamiskierteestä. Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi. Olemme kuulleet hieman kritiikkiäkin aiheesta, mutta Raahen Teatteri on tehnyt monia vuosia teatteria suurimmaksi osaksi aikuiseen makuun. Maksetut viulut Paavolan kirkossa su 20.3. Näytelmä antaa näkökulmia koulun arkeen ja vallankäyttöön. Kirjassa katsotaan myös menneeseen, siihen miten tähän tilanteeseen on tultu, ja ponnistellaan eteenpäin menestymisen toiveiden, taiteellisten tavoitteiden, perhe-elämän, remontin ja sosiaalisten paineiden ristiaallokossa. Sari Jaatinen Sari Jaatinen Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Ensi sunnuntaina Paavolan kirkossa lauletaan Viisikielisen lauluja yhdessä hengellisen Maksetut viulut -yhtyeen kanssa. – Näytelmä on kirjoitettu vuonna 2010 ja sai kantaesityksen tamperelaisessa Ahaa-teatterissa. Siinä ollaan vakavan masennuksen tuulikaapissa, käsi ovenrivalla. Näytelmä on kuin pienoismalli, jonka avulla voimme tarkastella koulumaailmaa. Kirjasta . Perjantaina 18. . huhtikuuta, joten esitysrupeama on varsin tiivis. . – Osa hengellisistä lauluista on jo niin kuluneita, kuten Päivä vain ja hetki kerrallansa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Yksityinen, kaikille avoin Sari Jaatinen . Kaiken keskiössä kulkee vakava sairaus, keskivaikea masennus. Yksityinen elämä, kaikkien luettavissa. Hengellinen musiikki ja menevä, iloinen poljento sopivat hänen mielestään hyvin yhteen. – Koemme, että kerromme iloisesta asiasta ja iloisempi meininki sopii tähän tosi hyvin. Groove folkiksi tyylinsä määrittelevä kuuden hengen yhtye koostuu kuudesta musiikin ammattilaisesta. Nyt on hyvä hetki keskittyä koko perheen ohjelmistoon. Tämä kutkuttava ristiriita kääntyy kirjan voitoksi ja se tullee saamaan paljon lukijoita. – Jammailimme yhdessä ja säestimme yhteislauluja seurakunnassa, evankelisten opiskelijoiden illassa. Myös tulevaisuudessa tullaan näkemään lisää nuorten tekemää teatteria, Kettukangas lupaa. Tärkeitä teemoja teatterin lavalla Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Raahen Teatteri avaa kevään näytöskautensa tänään ensi-iltaan tulevalla Heini Junkkaalan näytelmällä Toinen vasemmalta. Näytelmän ohjaa teatterinjohtaja Toni Kettukangas, joka on luotsannut viime vuonna teatterin nuorisoryhmässä aloittaneita nuoria syysja talvikauden. Yhtye syntyi Kokkolassa neljä vuotta sitten, kertoo viulisti Elina Grekula. Teatteri on saanut parin viime vuoden aikana toimintaansa mukaan paljon uusia innokkaita tekijöitä. Keskivaikea vuosi on raahelaisen kirjailijan Pauliina Vanhatalon ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Yhtye julkaisi esikoislevynsä viime kesäkuussa. Tuntuu, että yhtä luonnollista kuin hänelle on ollut kirjoittaa tämä kirja, yhtä luonnollista on minun saada tietää tämä kaikki. Haluatko jakaa tarinan. Lisätietoja: www.raahenteatteri.fi Jiri Peltokorpi Rami Puttosen roolissa ja Sanni Tervakangas yläasteen opettajan Sirpa Puttosen roolissa ovat uusia harrastajia Raahen Teatterin näyttämöllä. Alusta asti yhtyeen ajatuksena on ollut sovittaa uudelleen olemassa olevaa musiikkia, koska hyviä tekstejä ja hyviä melodioita on niin paljon olemassa. Keskiössä on 9-luokkalainen Joona, hänen luokkakaverinsa ja opettajansa. Lähtötelineissä se näyttää siltä, mutta kasvaa sivu sivulta tutkimukseksi, jossa 35-vuotias nainen zoomaa itseään naisena, äitinä, vaimona ja homo sapiensina ylipäätään. klo 19. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuutensa: onnistunut kohtaaminen ratkaisevalla hetkellä voi muuttaa monen ihmisen elämän. Toinen vasemmalta -näytelmää esitetään teatteritalolla kaikkiaan 10 kertaa. Se kertoo juuri niistä tytöistä ja pojista, joiden piti olla ihan tavallisia nuoria ja joista jälkeenpäin sanomme: ”Hänestä ei olisi kyllä uskonut”. Meillä on yhdessä muutenkin hauskaa, olemme kaveriporukka. Levylle on äänitetty Siionin kanteleen lauluja ja virsiä niin ikään uudelleen sovitettuna. Että ymmärtäisin jotakin myös itsestäni. Viimeinen näytös nähdään lauantaina 2. Maksetut viulut laulattavat Paavolassa Maksetut viulut -yhtyeen nuorilla muusikoilla on iloinen sanoma kerrottavanaan musiikkinsa kautta. Laulusolisteina toimivat yhtyeen viulistit Henna-Maria Harju ja Elina Grekula sekä kitaristit Ossi MäkiReini ja Samuel Lindell. Perkussionistina on Sirpa Luoma ja harmoonia soittaa Neea Harju. Aiheet ovat erittäin ajankohtaisia ja nuorten elämää puhuttavia, joten näytelmä on hyvä tulla katsomaan vaikka olisikin ”aikuinen” eikä itsellä olisi omia nuoria, joita tuoda teatteriin, valaisee Kettukangas. Koemme, että laulujen sanoma kirkastuu uusien sovitusten myötä. Kirja kertoo Vanhatalon elämästä keskivaikean masennusdiagnoosin jälkeen maaliskuusta 2014 eteenpäin. maaliskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Ensi sunnuntain yhteislauluillassa Paavolan kirkossa he esittävät myös omaa musiikkiaan. Vaikka Vanhatalo avaa elämänsä kouluaikoja myöten aina peiton alle puolison viereen, ei tule tirkistelevä olo. Näytelmän suositellaan yli 14-vuotiaille näytelmässä esiintyvän ajoittain värikkään kielenkäytön takia. Uudella tavalla esille tuotuna, niitä pääsee kuuntelemaan ”uusin korvin”. Se oli niin toimivaa ja hauskaa, että siitä se lähti, Elina kertoo. Väärinkäsitykset, ajattelemattomasti sanotut tokaisut ja loukatun halu antaa samalla mitalla takaisin, johtavat kostonkierteeseen, jota ei pääse pakenemaan. Levy on saanut hyvin radiosoittoa Radio Deissä ilmestymisensä jälkeen. . Sairautta hoidetaan kemiallisesti, mutta Vanhatalo tekee myös itse paljon: kirjaa ylös tuntemuksiaan, lukee ja selvittää mistä masennuksessa ja hänessä itsessään on kysymys. Ei edes opettajanhuoneeseen. S&S 2016 Heti kärkeen sanon sen, että Keskivaikea vuosi ei ole pelkkä masennuspäiväkirja. Ihmisten väliset suhteet ovat monimutkaisia ja herkkiä
– Talvehtimaan jääneet yksilöt asustavat tällä samalla alueella. Varsinaista tappelua ei sentään tullut. 12 LUONTO RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. Kevät kutittelee kotkan rintaa Merikotka . Sen sijaan harmaalokeista on tullut ongelma. Siivet ovat paitsi pitkät, myös leveät. Sellaisia ei ole enää kovinkaan paljon tarjolla. Eriskummallinen on myös Roikkojalka, joka on saanut lintuharrastajilta lempinimen lentotyylinsä takia. . Sen sijaan harmaalokeista on tullut ongelma. . Nuori merikotka on tumman punaruskea levein mustin höyhenkärjin. Uhittelu jäi lyhyeksi, sillä vanhempi lintu näytti nuoremmalleen kaapin paikan nopeasti ja yksiselitteisesti. Lintuharrastaja ei jaksa uskoa väitteisiin, että merikotka pyydystäisi ja tappaisi koiran. Raahen merialueella on talvehtinut neljä, ehkä viisikin merikotkaa. Niitä on nykyisin tuhottoman paljon ja niillä on paha tapa nokkia pyydyksiin jääneitä kaloja, varsinkin siikoja. Voitto Siniluoto kalastaja Merikotkista on tullut vakioasukkaita Raahen, Pyhäjoen ja Siikajoen rannoilla. Luontokappaleet ovat siinäkin suhteessa viisaampia kuin ihmiset. Talvella verkkoavannon reunalla vallitsee vissi nokkimisjärjestys, kalastaja kertoo. Seurustelu muuttaa luonnettaan muutamassa viikossa, sillä jo huhtikuussa alkaa hautominen. – Varis viuhtoi särki nokassaan kaikin voimin rantapusikkoa kohti, mutta kotka oli nopeampi. maaliskuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Kuvan merikotkat eivät ole toraileva pariskunta, kuten ensikatsomalla voisi luulla. Keväiset havainnot ovat tervetulleita osoitteessa tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Se on kevättä, pakkasesta huolimatta Isompi edellä. – Ei kotkasta ole kalastukselle mitään haittaa. . Merikotkat tarkkailevat tilannetta kauempaa. Vanhan merikotkan yleisväri on lähes tasaisen ruskea, pää on kellanruskea ja pyrstö puhtaan valkoinen. Henri UkonaHo Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Polkupyörätyömatkalaiselta kilahti mieltä lämmittävä kevätviesti luontotoimituksen sähköpostiin torstaina: Huomenta, aamusella kuului hetken aikaa ihastuttava mustarastaan laulu Maivaperältä. Merikotkia alkoi näkyä Raahen maisemissa kymmenkunta vuotta sitten, kalastaja Voitto Siniluoto Raahen Arkkukarista muistelee. – Kun kalastaja on lähtenyt avannolta, ensimmäisenä paikalle rientävät lokit ja varikset. Nokka on suuri. Lähde: Luontoportti ”Älähän poika edes yritä isotella minulle...” Nuoren merikotkan höyhenpuvussa on vielä valkoisia läikkiä. Se on muuten melkoisen iso otus jäällä ollessaankin: melkein kuin mies istuisi. Kalastajalla ei ole mitään lajin yleistymistä vastaan. pieniä parvia pulmusia ja Jäämerelle matkaavia merikotkia. Varis näki parhaimmaksi pudottaa saaliinsa isommalle ja nopeammalle, Siniluoto muistelee. Roikkojalka on merikotka, joka riiputtaa lentäessään toista jalkaansa alhaalla. Samaisen roikottajan onnistui ikuistamaan jo elokuussa 2013 Jorma Leinonen Meripelastusyhdistyksen rannasta. Tähän aikaan keväästä aikuiset merikotkat liikkuvat jo kaksittain. Mikonkarissa oli samana aamuna merkillinen laulaja. Sisämaassa näkee nyt sulapaikkojen vesilintujen ja harmaalokkien lisäksi mm. – Tämän alueen merikotkat rakentavat pesänsä vanhaan, suureen ja vankkaoksaiseen petäjään. Siihen mennessä pitää olla koti katsottuna. – Minkäänlaista merkkiä ei vaurioitumisesta ole näytä olevan ja jalkojaan se on aina käyttänyt niin kuin pitääkin, Henri Ukonaho kertoo. Reviiri on laaja, sadan neliökilometrin luokkaa. Täysi-ikäiset ovat tasaisen ruskeita ja valkoista löytyy ainoastaan pyrstöstä. Vahinkoa saattaa tulla hyvinkin paljon. Kummallinen tapaus. Saman reviirin sisällä voi asustaa useampikin pariskunta, ei kuitenkaan kovin lähekkäin. Eletään kevättä ja kuhertelun kiihkeitä aikoja. Kerran sattui niin, että merikotka päätti ottaa särjen, jonka varis oli ehtinyt siepata itsellensä. A Ei merikotkasta ole kalastukselle haittaa. Se muistutti paremminkin pahantuulista talitinttiä. Pesäpaikoista ei ole kuitenkaan saatu täyttä varmuutta muualta kuin Hanhikivenniemeltä. Merikotka on Suomen suurin lintu, kun perusteena on siipien kärkiväli. Ensimmäisiä mustarastaiden laulunpätkiä on tosiaankin jo päästy kuulemaan. Eivät sentään menneet ovea kolkuttelemaan, vaan luottivat omiin pyyntitaitoihinsa. – Seinänaapureita merikotkista ei saa tekemälläkään, Henri Ukonaho naurahtaa. – Merikotka on paremminkin haaskojen ja kalojen syöjä. Jotenkin keväiseltä vaikuttaa myös kuva saukoista, joista Henri Ukonaho nappasi kamerasaalista keskiviikko-aamuna kalahallin rannasta. . Juuri nyt eletään kuhertelun kiihkeitä aikoja. Mustarastas se oli ja istui kuusenlatvassa lauluasennossa, mutta se ääni. Roikkojalka palasi muuttomatkaltaan tiistaina 15. Emosaukko hipsutteli poikasensa kanssa Lapaluodon kalahallin rantajäitä myöten keskiviikkoaamuna. . – Uhitteleva lintu on nuori yksilö, joka yrittää ottaa mittaa vanhemmasta linnusta, luontokuvaaja ja lintuharrastaja Henri Ukonaho suomentaa tilannetta. Lentävän merikotkan leveä profiili muistuttaa lentävää mattoa. Pyrstö on suhteellisen lyhyt. Henri UkonaHo. Lintujen kevätmuutto etenee edelleen maltillisesti, BirdLife tiedottaa ja toteaa, että kahden huippuaikaisen kevään jälkeen ollaan varsin tavanomaisessa aikataulussa. maaliskuuta
Ehkä räsymaton kutominen ei ole kaikille lapsilleni enää sellainen mielipuuha kuin se oli äidilleni tai on minulle. Hänet muistetaan etenkin uurastuksesta pohjavesien suojelemiseksi. Aino Liisa Haapakoski Kirjoittaja toimii Paavolan Rauhanyhdistyksessä Perintöni VIIKONLOPUKSI Vihannin entinen kunnaneläinlääkäri Jorma Pudas kuoli sairauden uuvuttamana 3. Hän piti jatkuvasti esillä pohjaveden suojeluun liittyviä kysymyksiä ja oli aloitteellinen erilaisissa tutkimusja suunnitteluhankkeissa. Vuodesta 1984 alkaen hän työskenteli Oulun yliopiston koe-eläinlaitoksen eläinlääkärinä, toimien sen johtajana eläkkeelle siirtymiseensä 1998 saakka. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1986-2004. Tutkimus ja kehittämishankkeet innostivat Pudasta ja hän sai koko työyhteisön innostumaan. klo 18.00 Lähetysilta To 24.3. klo 12-16 ja ke 30.3. Jumalanpalvelus klo 11 Ma 21.3. Ohjelma 10 €. maaliskuuta Raahen sairaalassa. ARKisto/JAAKKo Mylly JÄRJESTÖT SEURAKUNNAT SEURAKUNNAT Jätä ilmoituksesi seurapalstoille helposti • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen Raahen Seudun Hengitysyhdistys Kaikille avoin tuolijumppa la.19.3 klo.12.Huom.paikka Keskuskoulu Palokunnankatu 20 Tervetuloa. Kaikkein tärkeimmän perintöni sain lapsuuskodistani. Silti se ei ole itsestäänselvyys. Kukkatilaukset p.(08) 222943 Kirkkokatu 25 Raahe www.korhosenkukkatalo.com p.(08) 222944 iltaisin p.040 549 1825 Kattava tietopaketti veloituksetta Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima Hautakivet Kaiverrukset Entisöinnit Lyhdyt Koristeet Tervetuloa neuvottelemaan Suunnittelemme kiven toiveittenne mukaan. Paljon aineellista tuhoutui; ei tuntunut perintö tärkeimmältä. maaliskuuta. Raahen Vapaaseurakunta Brahenkatu 15 Ti 22.3. 15.00. Räsymattoa varten leikkaamani vanhat vaatteet luovat muistikuvaa niiden käyttäjistä, läheisistäni. Kurssille voi osallistua Raahen Riistanhoitoyhdistyksen jäsenseurojen jäsenet. Kirkkoherranvirasto p. Tuon perinnön odottaminen paremman toivossa voi haitata jopa elämistä. Vielä eläkkeellä ollessaan hän tuotti vasta-aineita tutkijoille ja sairaaloille oman yrityksensä puitteissa kotitilallaan. 21.4.-16 tapahtuvalle "sokkomatkalle" lähtijät, varatkaapa 30 € kerhoon Elville annettavaksi. Muutettuaan Vihantiin hänet valittiin vastaperustetun Vihannin Vesi Oy:n hallitukseen vuonna 1977. Kurssi on maksuton. Rukousilta klo 18 Ke 23.3. Kirkkokuoro, kamariorkesteri solisteja. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 11 Su 27.3. Osan räsyistä sain perinnöksi äidiltäni. Mattometrejä tulee paljon äidin säästämistä lukuisista samettihousuista, jotka leikkelin kuteiksi kesälomillani aurinkoisella nurmikolla avaran taivaan alla. HELLUNTAISEURAKUNTA RAAHEN SEUTUKUNTA Reiponkatu 40 / www.raahehlsrk.com Su 20.3. Positiivista asennetta vaati maalaiskodin elämä jo kymmeniä vuosia sittenkin. Uuteen laitokseen luotiin työtavat ja käytännöt. ELÄKELIITON RAAHEN YHDISTYS Ti 22.3. Joku voi odottaa huomattavaa rahanarvoista perintöä. klo 18.30. klo 11. 040 505 0016 ja Olli Luhtasela p. Ymmärrän perinnöllä suvussa siirtyvää ”aarretta”. Huolta voi tuoda pelko jäädä ilman perintöä. Voimakastahtoisena ja työlleen omistautuneena ihmisenä Pudas hoiti tehtävänsä tinkimättä, vaikka hän joutui siinä toistuvasti napit vastakkain soranottajien kanssa. Tunnen saaneeni henkisenä perintönä ajattelumallin, joka auttaa kohtuudella selviytymään vaikeistakin tilanteista. LUUKAS-PASSIO su 20.3. 08-433119. Lainaan taas kerran Väinö Havaksen sanoittamasta runosta Testamentti pojalle: Perinnöksesi, poikani, annan, tyhjät taskut ja isänmaan, kalasaunani välkkyvän rannan, pyhän uskoni Jumalaan. Sen voi menettää, eikä ole ollenkaan varmaa, että siitä pääsee vielä osalliseksi. Oulun yliopiston koe-eläinlaitoksen johtajana ollessaan hän rakensi monikanavaisen yhteistyöverkoston Oulun yliopiston kanssa. klo 20.00 Ehtoolliskokous Su 27.3. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranviraston aukioloaikoja: pe 18.3. Hyvän Sanoman ilta klo 16. Jään muistamaan Siionin laulun 282 sanoja: On uskon kautta taivas määränpäämme, ja perintömme siellä odottaa. Eläkeliiton Siikajoen yhd.Kerho Heikinhovissa 21.03.klo.12.00 Raahen sos.dem kunnallissjärjestö ja valtuustoryhmä Avoin kuukausikokous aisapolun kokous tiloissa, su 20.3. En pidä taloudellisia asioita täysin toisarvoisina, ja mielelläni ahkeroin työelämässä perheeni toimeentulosta huolehtien. Rukouspysäkki klo 10–12 To 24.3. Sodan runnomassa Suomessa oli menetetty paljon läheisiä. Hyvän Sanoman Ilta klo 18 Ollinkehä 2J-pääty Pe 25.3. 050 328 8107. Olen melko varma, että leikeltyjä räsykuteita ainakin jää. Halusin kutoa äidin kangaspuilla samettisia mattoja. Siirtyminen yliopistomaailmaan 1984 laajensi Pudaksen työnkuvan aivan uuteen suuntaan. Kuinka paljon henkistä perintöä katosi lahjakkaiden nuorina kaatuneiden miesten mukana. Yhteistyön puitteissa tehtiin useita kehityshankkeita, kuten Vihannin harjujen rakenneselvitys, joka antoi runsaasti tietoa pohjaveden määrästä, laadusta ja liikkeistä. 220 660 (24 h) Kukat puh. Martti Patokoski Jorma Pudaksen pikkuserkku Voimakastahtoinen eläinlääkäri varjeli pohjavesiä Kuollut: Jorma Pudas 23.9.1935–3.3.2016 Vihannin entinen kunnaneläinlääkäri Jorma Pudas kuoli pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 3. 220 770 PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA Hautauspalvelu Asiantuntevaa palvelua jo 43v. Paikka: Kummatti Aisapolku päätyhuoneisto, Ratsukatu 5F Olkijoen Erämiehet Sorsien keinopesäkurssi 2.4.2016 klo: 10:00 Olkijoen Kylätalolla. Laitokselle rakennettiin kirurgian osasto, jossa tulevat lääkärit harjoittelivat leikkaamista ja tekivät tutkimusta. Pääsiäisen jälkeen virasto auki ti 29.3. Pudaksen johdolla tehtiin myös ternimaitotutkimusta. Harrastekerhot kokoontuvat kuten ennenkin. vietämme Pääsiäisaiheista kerhoa Kreivinajassa klo. Hänen ansiostaan Vihannin Lions klubi otti asian omakseen. Mitä minä jätän perinnöksi omille lapsilleni. Ihmeellinen perintöosa on ihan yhtä arvokas, olit omistanut sen syntymästäsi asti tai päässyt uudelleen juuri ennen kuolemaasi siitä osalliseksi. ELÄMÄNMENO 13 Perjantaina 18. Kun uskoon toivoon matkalla me jäämme, niin kodin portti meille aukeaa. Hänen johdollaan toteutettiin laaja koe-eläinkeskuksen rakennushanke. klo 11-14. klo 15.00 Pääsiäispäivän kokous, vieraana Risto Wotschke Tervetuloa! Pattijoen Veteraanimajan kannatusyhdistys ry Päiväkahvitilaisuus majalla 23.3.16. Laitokseen rakennettiin bakteerivapaat tilat tutkimusta varten. PYHÄJOEN SEURAKUNTA Palmusunnuntain perhejumalanpalvelus 20.3. Tervetuloa. Vertaisryhmä päihderiippuvaisten läheisille klo 18 Rukousilta Kopsassa klo 19 Ti 22.3. Ympäristöterveydenhuollon vastuuhenkilönä hänelle kuului luonnostaan pohjavesiasiat, joista huolehtimisen hän koki elämäntehtävänään. Pudas teki mittavan elämäntyön eläinlääkärinä aluksi Ylitorniolla ja vuodesta 1968 alkaen Vihannissa. Yhteinen päämäärä oli kirkas: tuleville sukupolville elämisenarvoinen, turvallinen Isänmaa. Mutta onko kuitenkin niin, että voimme periä jotakin paljon arvokkaampaa. Pudas myötävaikutti siihen, että heti maa-aineslain voimaan tultua vuonna 1982 Vihantiin tehtiin yleissuunnitelma maisemaja pohjavesikysymysten huomioimisesta maaainesten otossa. klo 9-12. klo 13.00 15.00 RUOKAPÄIVÄ Ti 22.3. Monista luottamustoimista mainittakoon Vihannin elinkeinolautakunnan ja Vihannin Osuuspankin hallituksen jäsenyys. Jokaista ihmistä ja luontoa opetettiin arvostamaan. klo 15 Pyhäjoen kirkossa ja klo 19 Oulaisten kirkossa. l Laaja valikoima arkkuja l Kuljetukset edullisesti l Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt l Siunaustilaisuuksien valokuvaus l Kaikki palvelut katutasossa l Meiltä myös laadukkaat hautakivet Kirkkokatu 37 Raahe www.havia.fi Hautauspalvelu p. Kouluttajana Metsästäjäliiton Itä-Suomen aluekouluttaja Veli-Matti Pekkarinen. Viikolla 12 virasto kiinni, papisto tavoitettavissa puhelimitse; Jukka Malinen p. Kokouksen jälkeen johtokunta kokoontuu käsittelemään vuosikokous asioita. Erityisellä lämmöllä Jormaa muistetaan Vihannin SOSlapsikylässä, jonka perustamisessa hänellä oli keskeinen osa. maaliskuuta 2016 RAAHEN SEUTU Kutoessani kangaspuilla vanhoista vaatteista leikellyistä kuteista, mietin menneitä vuosia, vuosikymmeniä
Lukion Rajaniemi kävi Lahdessa, urheilulukiossa. Koen itseni ehkä eniten jyväskyläläiseksi. . . . – Missä koti on. Vaikka Rajaniemen kiekkouralla Raahe ei näyttele hirvittävän merkittävää roolia, on hänellä muuten vahva side kaupunkiin. Syntynyt 20. Se on hyvä kysymys. KuKa. Ei tässä vaiheessa tarvitse vetää hatusta mitään kaneja, Rajaniemi heittää. Kaikki haluavat luonnollisesti pudottaa jatkosta hallitsevan Suomen mestarin, joten Kärppien urakka ei tule olemaan helppo. Ylivieskan ja Raahen jälkeen nuorukainen siirtyi Kiekko-Laserin riveihin. Kun käsky käy, olen valmis, 23-vuotias Rajaniemi vakuuttaa. 14 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Perjantaina 18. Sami Rajaniemi . . . elokuuta 1992 Oulaisissa. Lempinimi: Raju Toni Länkinen. . Nuoresta iästään huolimatta Rajaniemi on ehtinyt nähdä jo monta kaupunkia ja monta jääkiekkojoukkuetta. Aika hyvin me pärjättiin kahdellakin kentällä, Rajaniemi hymyilee. – Meillä loppui Ylivieskassa joukkue joulun aikoihin ja sen jälkeen meitä lähti yksi autollinen TeräsKiekkoon., Rajaniemi muistelee. Olen ollut Raahessa aika paljon. Kärpillä on kivikova kahden Samin maalivahtikaksikko. – Meillä oli vain kaksi kentällistä pelaajia ja toisessa kentässä pelasivat (Joonas) Donskoi ja (Miikka) Salomäki. . – Pelipäivän aamuna selviää, että kumpi pelaa. Vaikka visiitti Raaheen oli lyhyt, muistaa hän hyvin ajan Teräs-Kiekossa. Sami Rajaniemi Oulun Kärppien maalivahti Teräs-Kiekossa aikanaan kiekkoillut Sami Rajaniemi odottaa jo vesi kielellä perjantaina alkavia SM-liigan pudotuspelejä. He pelasivat hyvin Sportia vastaan, Rajaniemi viittaa niin sanottuihin sääliplayoffs-peleihin, joissa TPS pudotti Vaasan Sportin suoraan voitoin 2-0. . Edustanut aikuisten Liigassa Jypiä, Pelicansia ja nyt Oulun Kärppiä. . Asunto tällä hetkellä Jyväskylässä ja Oulussa. – Mitään ei tarvitse muuttaa, vaan teemme töitä yhtä laadukkaasti kuin tähänkin asti. . Teräs-Kiekossa aikanaan pelannut Sami Rajaniemi on valmiina kaukaloon, kun käsky käy. . Hän muistuttaa, että kevät on jääkiekkoilijan parasta aikaa, kun aurinko alkaa paistaa. – Yritän nyt keskittyä vain tähän päivään. . Ensi kaudelle Rajaniemellä ei ole sopimusta mihinkään, eikä vielä ole ajankohtaista miettiäkään sellaista. Siellä vierähti viisi vuotta, kunnes edessä oli viime syksynä paluu Lahteen. Kärpät oli runkosarjan kakkonen, mutta pudotuspeleissä kaikki alkaa tavallaan alusta. . Ensimmäisenä oululaisten tason mittaa Turun Palloseura. Sen jälkeen suunnitelmat ovat avoinna. Pelasi Raahen Teräs-Kiekon Cjunioreissa parin kuukauden ajan kaudella 2006-2007. Sieltä mies lähti kesken kauden lainalle Ouluun ja lopulta lainasopimusta päätettiin jatkaa kauden loppuun saakka. Miksei vaikka Kärpissä, tämä on hieno seura ja kaikki hoidetaan viimeisen päälle, Rajaniemi kehuu. Mutta aika varmasti pelaan jossakin ensi kaudella. Vahva side Raaheen A Sukulaisia asuu paljon siellä, muun muassa mummo, pappa, setä ja kummityttö. Ensimmäisen lukiovuotensa hän asui mummonsa luona, mutta sen jälkeen oli edessä muutto omilleen. Olen ollut Raahessa aika paljon, Rajaniemi valottaa. Joillakin nettisivuilla lukee, että hän olisi Raahen TeräsKiekon kasvatti, mutta todellisuudessa Rajaniemi on pelannut TeKissä parin kuukauden aikana seitsemän ottelua. Kärppien maalivahdit, kaksi Samia, Rajaniemi ja Aittokallio, taistelevat molemmat peliajasta ja himoitusta ykkösvahdin roolista. Minulla on siellä asunto edelleen. Hän kulki ysiluokan ajan Ylivieskan ja Kempeleen väliä, joten reissaamista riitti. Lainasopimus Kärppiin jatkuu kauden loppuun. Lähtöisin Ylivieskasta, mutta muutti Lahteen lukioikäisenä. maaliskuuta 2016 Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Kun haastattelua tehdään tiistaina, ei Sami Rajaniemellä ole vielä aavistustakaan siitä, pelaako hän perjantaina alkavien pudotuspelien avausottelussa. Nyt katse on perjantai-illassa ja tulevissa pudotuspeleissä. – TPS on kokenut joukkue, jossa on paljon taitoa ja osaamista. Rajaniemi on Ylivieskan Jääkarhujen kasvatti. Vuosi oli 2007 ja ikäluokka C-juniorit. Mielellään toki pelaisin, mutta kaikki otetaan vastaan mitä tulee. Kaudelle 2010-11 Rajaniemi siirtyi Jyväskylään. – Sukulaisia asuu paljon siellä, muun muassa mummo, pappa, setä ja kummityttö
Suomen Ajokoirajärjestön päänäyttely järjestetään Raahen liikuntahallilla sunnuntaina 20.3. Aura-broilerikeitto L,G Burgundinpata L,G/koko pöytä ti 22.3. 70-luvun alussa laitettiin ensimmäinen ajokoira. Lauantaina järjestetään vuosikokous, johon osallistuu 350400 jäsentä, Fors laskeskelee. Lisäksi perhe kasvoi tällä viikolla 13 koiranpennulla. Näyttelyyn osallistuu 140 Suomen Ajokoirajärjestön alaista koiraa ja ne kisailevat useissa eri luokissa. maaliskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 2,Lakut 20g à 0,29 (14,50/kg) 10 kpl 10,00/kg 45. – Vuosikokous ja näyttely kiertävät aina kennelpiireittäin. klo 10-15. hernekeitto L,G Paneroidut lohimurekepihvit & remouladekastike VL Chili con Carne L,G Pannaria, kermavaahtoa ja hilloa pe 18.3. – Myös paikallisia koiria on paljon ja niiden joukossa on varteenotettavia voittajaehdokkaita, Fors vakuuttaa. – Suurin osa osallistujista tulee jo perjantai-iltana ja majoituspaikat ovat täynnä. Raahen näyttelyyn on tulossa koiria kaikkialta Suomesta sekä Pohjois-Ruotsista. Parsasosekeitto L,G Savuporokiusaus L,G Punasipuli-broileria L,G la 19.3. Haluatko jakaa tarinan. Vuodessa järjestetään vain yksi päänäyttely, joten Raahen tapahtuma on ajokoirien merkittävin ja arvostetuin näyttely. Paprika-juustokeitto L,G Uunisei & kermainen tillikastike L,G Maksakastike L,G ke 23.3. Fors arvioi, että Raahessa on viikonloppuna useampi sata koiraihminen. Koirien mukana tulee luonnollisesti runsaasti ihmisiä. 16 vuoden välein järjestelyvastuu tulee Pohjois-Pohjanmaan Ajokoirakerholle. Raahessa järjestettävään vuoden päänäyttelyyn saapuu kaikkiaan 140 ajokoiraa Suomesta ja PohjoisRuotsista. Silloin vuosikokouksessa oli 600 henkilöä, koska koesäännöt uudistuivat ja se oli kuuma peruna siihen aikaan, Fors muistelee. 9,50€ RAAHE Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! Raahe pe 18.3. 2/talous Maalaismuna M10/580g Mämmi 700g 99 Elintarviketarjoukset voimassa pe-la 18.-19.3.2016 (vain kotitalouksille). Mukana on koiria aivan pennusta veteraaneihin. klo 14-18 Koko perheen tuubimäki, sählyä, tutkalaukaisukisaa ym. – Itselläni innostus ajokoiriin lähti metsästyksen kautta. Tässä hän palkitsee suomenajokoira Kahvanahon Kuutarhan, jonka omistavat Erja Pekkala (kuvassa) ja Arto Lehtola. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. – Rotujärjestölle tämä on iso tapahtuma, mutta ei tätä toki voi verrata kaikkien rotujen kansainvälisiin näyttelyihin, kun nyt mukana on vain yksi rotu, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Jari Fors toteaa. Makkarakeitto L,G Broileri paistileikkeet L,G Kasvispihvit & bernaiskastike VL to 24.3. 8,50€, la 9,50€ LOUNAS koko pöytä ma-la lapset • 2-7 v. Lisäksi Raahessa järjestetään syksyllä myös Kilpa 2016 (ajokuninkuuskilpailu). Ajokoirat valtaavat liikuntahallin Jari Fors toimii välillä myös tuomarina. Edellisen ja ainoan kerran vastaava tapahtuma oli Raahessa 16 vuotta sitten. Kyseessä on rodun arvostetuin näyttelytapahtuma. Pattijoen urheilijat tarjoavat grillimakkaroita Palokunta esittelee kalustoaan PÄIVÄN AIKANA KUUMIA TARJOUKSIA! 2,50/kg 3 50 1,71/kg 2 ras à 1,89 ( 2,70/kg) raj. – Olin itsekin mukana, kun näyttely oli edellisen kerran Raahessa. Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahen liikuntahalli täyttyy sunnuntaina ajokoirista, kun siellä järjestetään Pohjois-Pohjanmaan Ajokoirakerhon ja Suomen Ajokoirajärjestön toimesta ajokoirien vuotuinen päänäyttely. Fors itse kasvattaa ajokoiria ja tällä hetkellä heidän kotoaan löytyy seitsemän koiraa, joista viisi on ajokoiria. Kuva on otettu Laukaan kaikkienrotujen näyttelyssä. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Perjantaina 18. Arto LehtoLA Rairuohonsiemenpussi Kananpojan koipireisi 3 kpl Milky Kid suklaamuna 23g Grilli-/uunimakkara à 0,49 (21,30/kg) 1,28/kg 1,5,14,49/kg 4 95 3 99 kg pkt Irtokarkit 1 29 kg kenno kassi www.HHnet .fi ma-pe 8-21 Palvelemme RAAHE la 8-18 Lounaan ruokalista ma 21.3. 5,80€ • aikuiset ja lapset yli 12v. Ja olen ollut aktiivisesti mukana ajokoiratoiminnassa jo vuodesta 1973 asti, Fors taustoittaa. 4,20€• 8-12v. Punajuuribataattisosekeitto L,G Nakkipata L, G Jauhelihakiusaus L, G LOUNAS ma–pe 10.30–15, la 11-15 • keittolounas 6,50€ • kotiruokalounas ark
klo 16.45 4 Pohjoisen judokat ottavat lauantaina yhteen Raahelassa Raahen Judon perinteisen kilpailun toisella kierroksella. Tällä kertaa Anssin kaulaan ei ripustettu mitalia, eikä nuori mies ollut lainkaan tyytyväinen omaan hiihtoonsa. Ilmoita meille toimitus.raahenseutu@ almamedia.fi UrheilUtärpit ArkiSto/ roy ViitAnen AS Moon saattaa ratkaista sarjapaikkansa toiseksi viimeisessä futsalin 1.divisioonan ottelussa. maaliskuuta 2016 Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Raahen koulujenväliset hiihtokilpailut tarjosivat keskiviikkona muutamat pettymyksen kyyneleet, mutta ennen kaikkea roppakaupalla riemun ja onnistumisen tunteita. – Voittoa tietenkin hakemaan. klo 11.30 alkaen 5 Lauantain urheilusuora jatkuu pesiksellä, kun Pattijoen ja Oulunsalon suomensarjajoukkueet ottavat yhteen ArinaAreenalla harjoitusottelun merkeissä. Inka Leppälä / Antinkangas, 5-6 lk (p): 1. Raaheen saapuu turkulaisjoukkue, jonka tehopelaaja Gesim Voca johtaa sarjan pistepörssiä ylivoimaisesti tehoilla 31+16.. Hiihdon lisäksi muun muassa suunnistusta harrastava Kiia Kuusikko voitti 1-2-luokkalaisten tyttöjen sarjan. Kaksi voittoa nostaisi joukkueen lohkon kärkipaikalle. Arttu Säily Arttu Säily Arttu Säily Arttu Säily Arttu Säily Arttu Säily 1 AS Moon saattaa ratkaista sarjapaikkansa toiseksi viimeisessä futsal-ottelussa. Antti Harjuhaahto / Haapajoki, 7-9 lk (t): 1. Mutta olen kuitenkin ihan vähän tyytyväinen hiihtoon, Anssi arvioi. Mestaruuksista mitteli kaikkiaan yli 200 lasta ja nuorta kymmenestä eri koulusta. Tiedätkö jonkin tapahtuman. klo 13.30 3 RJK:n ja Pyhäjoen Joki-Kiekon yhteinen C-nuorten joukkue on jo varmistanut paikan Suomi-sarjan lopputurnaukseen. Pultti-kuppi la 19.3. Heli Harjuhaahto / Saloisten koulu, 7-9 lk (p): 1. 16 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU Perjantaina 18. RJK APV la 19.3. – Osanottajamäärä on pysynyt näissä lukemissa joka vuosi. Sunnuntaina RJK matkaa vielä Kuortaneelle. Pakko pitää se tietyissä rajoissa, että järjestelyt onnistuvat, järjestelyissä mukana ollut Juha Makkonen toteaa. Ilkka Haukipuro laittoi Anssi Haukipuron suksiin pitoa ennen kisan alkua. AS Moon KF Kosova la 19.3. Joonas Jarkko / Pattanen, 5-6 lk (t): 1. klo 18.15 Roy Viitanen Seuraamme tällä palstalla alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. Lauantaina Cnuoret pelaavat Pyhäjoella ja sunnuntaina vieraissa IFK Lepplaxia vastaan. Jokelan koulun tokaluokkalainen lähti matkaan voitto mielessä. Ilkka Haukipuro laittoi pitoa poikansa Anssi Haukipuron suksiin juuri ennen starttia. Sarjojen voittajat: 1-2 lk (t): 1. Voitoilla joukkueen pitäisi edetä alueliigan valtakunnalliseen lopputurnaukseen. PattU Oulunsalo la 19.3. Järjestelyissä mukana ollut Minna Kortessalo kertoi kaiken menneen lähtöpaikalla onnistuneesti. Vaikkakin osallistuminen on tärkeintä, isä jatkoi. Senni Myllylä / Vihanti, 3-4 lk (p): 1. Vierailevan turkulaisjoukkueen tehopelaaja Gesim Voca johtaa sarjan pistepörssiä. Loppusuoralla nähtiin myös samanlaista draamaa kuin aikuisten kisoissa, kun muutaman hiihtäjän sukset menivät solmuun kesken loppukirin. – Aika huonosti meni, ei ollut mikään sataprosenttinen hiihto. Ladun varrelta löytyi myös kannustusjoukkoja. klo 14 2 Ratkaisevia otteluita pelaavat myös RJK:n B-nuoret. Koulujenväliset hiihtokilpailut keräsivät Raahen hiihtomajalle kaikkiaan yli 200 hiihtäjää kymmenestä eri koulusta. Eero Mannila / Pattanen Jännitystä, riemua ja kyyneleitä Koivuluodon Melinda Kärkinen sijoittui 1-2-luokkalaisten tyttöjen sarjassa niukasti neljänneksi. – Voittoa lähden tavoittelemaan, mutta en usko, että se toteutuu, Anssi arvioi. Lauri Korpela / Koivuluoto, 3-4 lk (t): 1. RJK/PJK KeKi la 19.3. Kiia Kuusikko / Koivuluoto, 1-2 lk (p): 1
14.00 Goldbergit (S). HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.30 Fame (S). Tee valintasi, Eric. 20.05 Elastinen feat. 16.35 Onnenarpa. (U) Tullin yllätysisku. 08.25 Peter Pan (7). 21.00 Nuoret rikkaat roistot. 17.00 Hiuskarvan varassa. (The Tournament/Britannia 2009). Kilpailumatka 10 km. Los Angelesin 1960-70 -lukujen studiomuusikoiden ansiolista on huima. 07.52 Kaapo (S). 06.55 Bumba (S). 10.00 ShowHau. 19.00 Kotilieden lämpöä (12). 10/80. 15.30 Pilanpäiten. Kausi 9, 13/18. 18.00 Mökkikuume. 0.20 Kenet ihmeessä nain. 07.21 Albi Lumiukko (S). 13.00 Grand Designs Australia. 13.15 SVT: Stina om Bebo Valdés. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 13.50 Pomo keittiössä. (Mr. 21.00 21.00 Elokuva Vähät rakkaudesta (7). 7.25 Hiuskarvan varassa. 6.00 Aamun AVAus. 23.10 SM-liiga Play-offs Extra. Osittain Mv. 05.00 Ennustaja-TV. 16.00 Miami Ink. 17.15 Pulmuset. (2016). Kauhujen talo. 6.30 American Chopper. 18.47 Irralliset eli Anna ja Vasili. Sitten Garrison-pubissa räjähtää pommi, mikä mutkistaa tilannetta kummasti. Taikasauva. 9.30 Sinkkuillallinen. Popper’s Penguins, USA 2011). 16.45 Nanny (S). Kausi 1, 8/13. Jättiläisten maassa. 20.00 The Voice of Finland. 07.03 Pingu (S). 0.55 Yön AVA. 9.00 Candice sisustaa. 28/52. 8.20 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 20.30 Jahtikumppanukset Lotta ja Leif. 09.00 Soppa365. HD 21.55 Urheiluruutu. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Australian kovimmat keräilijät. 20.00 Dok: Koverhar – luova tuho. 1.40 Seksileikeistä ensiapuun. (U) 15.30 Miehen puolikkaat (12). 9.15 TV Shop Tvins. 21.00 21.00 Hjallis. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Arkisto-ohjelmien esittely. 21.00 21.05 Perjantai. 22.00 Firmat kuntoon. 0.00 Valtiatar (12). 3.15 Huipputatuoija haussa. (12). 23.45 Mertaranta ja legendat. 19.00 Panttilainaamon autospesialistit. 13.30 Aarteen tonkijat. 2.30 Fame (S). Löytölapsi. 16.35 Detroitin eläinpoliisit (12). 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kokki Rick Steinillä on saksalaiset sukujuuret, ja nyt hänellä on tarkoitus tutustua sukunsa ruokaperinteisiin. 05.30 Aamusää. Portland, Yhdysvallat. 20.00 Ruokamatka Saksassa. 19.55 Belle Epoque. 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 6.30 Olipa kerran planeetta Maa. Kooste aamun seiväshyppykilpailuista. HD 18.32 Arkistovieraana: Pekka Autiovuori. maaliskuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Perjantai 18.3. (U) 01.35 Salatut elämät (7). Viinavaras. 8/13. 09.30 Puoli seitsemän. 2.00 JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (12). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 2.45 Hiuskarvan varassa. Peter Høegin isoäiti pelotteli lapsia iltasaduillaan. 13.05 70’s show (7). 01.50–05.45 Voittostudio. 12.30 Sinkkuillallinen. 0.40 Trokarit (7). 23.00 Leijonan luola USA. 13.30 Jaksa paremmin. 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 15.30 How I Met Your Mother. 18.00 Kultakuume. Talvi Pohjoisella jäämerellä. 21.00 Elokuva Shame (16). 20.58 Keno. 05.55 Prisma Studio. (U) HD 21.00 21.00 Sohvaperunat. Kohti hallittua kaaosta. Beach Boysin, Byrdsin, Elvis Presleyn, Frank Sinatran ja John Lennonin taustalla ja loivat Phil Spectorin äänivallin. 17.00 17.50 Hauskat kotivideot. 15.10 Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka. 18.00 Yle Uutiset. Robot (16). Porukkaa vaihtoon. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 7.35 Pound Puppies. 7.15 Nanny (S). 15.00 Yle Uutiset. 16.15 Nanny (S). 20.30 Simpsonit. Pako vankilasta. 14.30 Typerät videot. Onnea, Eetu ja Edvard! 06.52 Kim ja Kai (S). 18.25 Emmerdale (7). 21.00 Bones. 13.15 Marja Hintikka Live. 16.45 Ruohonjuuritasolla. 14.00 Elixir Life. HD 15.05 Yle News. 7/10. (U) HD 18.50 Naurupalat (7). 16.25 Katastrofikokki. 8.20 Prätkähiiret. 13.00 Hurja remontti. 7.45 Houstonin eläinpoliisit (7). Vaaralliset vessanpöntöt, osa 2. 18.58 HS-sää. O: Peyton Reed. 16.05 Kenet ihmeessä nain. 22.20 Päivän sää. He löytävät yhteyksiä Ronald Reaganin Tähtien sotaan, hulluihin tiedemiehiin, outoihin kuolemantapauksiin ja jopa WTCiskuihin. 12.15 SVT: Mat med Kira. 18.05 70’s show (7). 21.00 Wheeler Dealers. O: Denny Tedesco. HD 02.10–05.50 Yleisurheilun halli-MM. 1/6. TELEVISIO 17 Perjantaina 18. Shelbyn klaanin lailliset bisnekset ovat hyvässä vedossa mutta Thomas kaavailee jo uusia aluelaajennuksia. 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. O: Mark Waters. 24/26. 18.30 Tahdon morsiuspuvun! 19.00 Tahdon morsiuspuvun! 19.30 Suurenmoiset morsiamet. Naisten ja miesten seiväshyppykilpailut. 14.45 Kaverille ei jätetä (S). 14.15 Perheyritys (7). 1/2. 08.18 Late Lammas (S). 10.35 Emmerdale (S). 11.30 SVT: Go’kväll. Shelbyn klaanin lailliset bisnekset ovat hyvässä vedossa, mutta Thomas kaavailee jo uusia aluelaajennuksia. 1.00 Huipputatuoija haussa. Tuholaispulma. 4/8. 16.00 Hurja remontti. 5.00 Ennustaja-TV. maaliskuuta 2016 RAAHEN SEUTU C10 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 11. 9.30 Jamie Oliverin helpot herkut. Rotat valtaavat rahtialuksen, joka löytyy myöhemmin ajelehtimasta USA:n itärannikon tuntumasta. 17.00 Martina ja hengenpelastajat. 13.30 70’s show (7). 0.30 Tosiputki: Dexpedition (7). Apu. N: Jim Carrey, Carla Cugino, Angela Lansbury. 14.15 Pomo keittiössä. 00.45 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. HD 06.25 Ylen aamu-tv. 7.57 Pac-Man. 7/13. Paistetut muikut ja sitruuna-perunasose 19.00 Seitsemän Uutiset. 8.40 Kadonneet (7). 18.00 BUU-klubben: Tiikeriankan poppoo. 12.15 Vielä virtaa (S). 15.25 Kadonneet (7). (Down With Love/USASaksa 2003). O: Jia Zhangke. 21.00 SVT: Roliga timmen. 11.05–12.00 Lääkärit. 1.00 Ennustaja-TV. (U) 00.30 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 00.04 Banshee (16). 22.00 Elokuva Peto (16). 08.50 Kerrostaloelämää (7). 12.00 Lääkärit. Jo lähtee Bergsehoekiin tapaamaan nuorta suurperhettä. 19.00 Hurja painonpudotus UK. 8.20 LA Ink. HD 11.05 Yle alueuutisia. 15.00 Family Guy. Columbo on kutsuttu vierailevaksi luennoitsijaksi yliopistoon, mutta jo ensimmäinen luento päättyy murhaan. Ampiaispesä. (Sleeping with the Enemy, USA 1990). 19.00 John Lydon ja mahtavat ötökät. 14.10 American Chopper. 17.55 Emmerdale (S). liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Whitney thore käy erikoisjaksossa läpi sarjansa ykköskauden huippuhetkiä ja vastaa katsojien provosoiviin kysymyksiin. 23.05 The Wrecking Crew. He soittivat mm. 12.15 Dance USA. Jesse Venturan tiimi kohtaa vaarallisen salaliiton tutkiessaan kuolemansädettä. 9.30 TV Shop Tvins. 7/12. 09.00 Holby Cityn sairaala. 8/8. 4.15 Vaara kaupungin yössä (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. O: Joseph Ruben. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 15.00 Top Chef. 2.30 Tamron Hallin rikostutkimukset (12). 00.35 Saturday Night Live. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 10/10. 00.50 Zoo (12). 15.55 A-studio: Talk. 17.10 #RichKids of Beverly Hills (S). 22.00 SVT: Skavlan. Kuoleman oppitunti. O: Michael Bay. 12.45 SVT: Min livstid. 14.00 Autotallien metsästäjät. Aarrejahti. 1.50 LA Ink. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 15.00 SVT: Antikrundan. 11/13. (U) 10.00 Hercule Poirot (12). 20.00 6D: Bahamasaarten hait. (1968) . 27/52. Erilaisia kotibileitä. 6 Willisin laulava perhe, Frii klo 17.30 UUsi sarja Lahjakas perhe UUsia jaksoja Tilanne mutkistuu Gangsterisarja Peaky Blindersista alkaa toinen kausi. 07.10 Kati ja Töppö (S). 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 10.15 Neljän tähden illallinen. 19.00 Hauskat kotivideot. 17.00 17.00 Viimeinen armenialainen nuorallatanssija (S). 9/10. 21.00 Grillit huurussa. 1.00 Australian rajalla. 16.20 Kolmikko ja kyberkulta. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 15.35 Kanadan rajalla. N: Eddie Murphy, Famke Janssen, Gary Cole, Malcolm McDowell, Owen Wilson. 23.00 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. 9.05 Wipeout. 3/3. 12/13. (U) 01.20–01.50 Puoli seitsemän. 2.30 Huipputatuoija haussa. 07.41 Petrin tiikeritarinat (S). 6.00 Sky News. 13.15 Kultakuume. 13.45 SVT: Vaskduellen. 23.30 Myytinmurtajat. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 21.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 6.45 Nanny (S). 0.40 Minority Report. 14.00 Jyrki Sukulan makujen maa. 21.30 Elokuva Herra Popper ja pingviinit (S). 12.30 Pulmuset (7). 19.05 Isän tyttö (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.3. 4.00 Ennustaja-TV. Neeltje ja Pieter Bas ovat alle kolmekymppisiä, mutta heillä on jo neljä lasta, ja viides on tulossa. 09.10 Huvila & Huussi. 17.30 Willisin laulava perhe. 22.45 Elokuva Vihollinen vuoteessani (16). HD 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.30 Enbuske, Veitola & Salminen. Venäjä, 2006. 20.00 Toisenlaiset äidit. 19.00 V#tun puhelinmyyjät 2. 0.00 Leijonan luola USA. 22.00 Peaky Blinders – gangsteriklaani (16). (U) 04.00 Yleisurheilun halli-MM. 13.55 SVT: Programtablå. 22.30 Elokuva Worried About The Boy (16). (U) 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 16.00 Hurjat mökkiurakat. (U) 10.00 Syke (12). N: Julia Roberts, Patrick Bergin, Kevin Anderson, Elizabeth Lawrence, Kyle Secor. 22.00 Yleisurheilun halli-MM. Kausi 4, 2/10. 09.05 Studio55.fi. 15.05 Isojalan jäljillä. Kuolleen tytön kosto. 03.40 Kanadan rajalla. 11.00 SVT: Vem vet mest. Nyt 14-henkisen laulavan perheen elämää seurataan omassa sarjassa. 07.34 Pikku Kakkosen posti. 04.00 Teematieto. 8.43 Monsuno. 21.50 Yle Uutiset. 17.00 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. N: Douglas Booth, Jonny Burt, Mathew Horne. 0.05 Chicago P.D. 20/25. Sisäpiiriläisen yllättävä kuolema saa epäilemään, pääsivätkö he liian lähelle. Hätätapaus. 1.35 Elokuva The Tree of Life – Elämän puu. 08.00 Astral Tv. 20.30 Yle Uutiset. 19.30 Rämeveljet. 0.05 Tosiputki: Dexpedition. 3.00 Poliisit Norja (S). 06.25 Tashi (7). 5.50 Sky News. 22.20 Elokuva Mustan ritarin legenda (12). Upea lihava elämäni: Laiheliini! Frii klo 20 10.00 Merieläinten pelastajat. 3.40 Isojalan jäljillä. 3/8. 20.00 Vaimot vaihtoon USA. Willisin perhe ponnahti julkisuuteen America’s Got Talent -ohjelmasta. 1.35 Trokarit (7). 12.45 Ammattina sankari. N: Renee Zellweger, Ewan McGregor, David Hyde Pierce, Sarah Paulson, Tony Randall, Rachel Dratch. 19.45 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). Portland, Yhdysvallat. 19.00 Valmiina näyttämölle. 8/10. 06.40 Tashi (7). 19.30 Salatut elämät (7). 14.05 Yleisurheilun halli-MM. 06.50 Pikku Kakkonen. (U) 19.30 Kioski: Mamu-Suomi-mamu. 11.40 Kioski: Marjan vallassa. 15.35 Täydelliset hääpuvut. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 3.25 Columbo (12). Lemmikkien matkapahoinvointi. 21.00 21.00 Sub goes Kolina. 20.00 Upea lihava elämäni: Laiheliini! 20.30 Minä olen Jazz. 02.10 The Late Show With Stephen Colbert. 06.00 Voittostudio. 02.10 Poliisit – kotihälytys (12). 10.30 Neljät häät Amerikassa. 08.25 Merieläinten pelastajat. O: Betty Thomas. Toisen kilpailupäivän iltakilpailut. 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 0.45 Murha menneisyydestä (7). 15.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 18.00 Supernanny Euroopassa. 20.45 Oddasat. 21.00 Elokuva Bad Boys 2 (16). 01.15 Mr. 6.08 FOX Kids: Lalaloopsy. 14/50. 20.00 Bones. 17.10 Hercule Poirot (12). (U) 10.50 Pojasta mieheksi. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. (U) 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Elixir Fitness & Sport. 6 Peaky Blinders, TV1 klo 22. 15.40 Terve aamu. Pannareita ja suunnistusta. 22.00 Bachelor Suomi. 15.10 Kakkukuningas. 14.45 Kakkukuningas. O: Feodor Bondartshuk. 15.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.00 Amerikan karmeimmat kokit. 10.50 Onnenarpa. 10.30 Sara Chafak suolasta sahramiin. (U) 13.15 Elokuva Roinilan talossa (S). 16.00 Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa. 17.00 Rikkaiden deittipalvelu. 4.30 Chicago P.D. HD 18.30 Elävä arkisto: Pekka Autiovuori 70 vuotta. HD 20.55 Urheiluruutu. 04.10–05.00 Ennustaja-TV. 11.00 Maailmanlopun odottajat. 20.00 Pressiklubi. (Tian zhu ding/A Touch of Sin, Kiina 2013). 2/10. Hanti-Mansisk, Venäjä. 07.00 Lilli Pii (S). Joukko nuoria sotilaita joutuu panemaan henkensä alttiiksi maan puolesta jota kohta ei enää ole Neuvostoliiton sotiessa Afganistanissa 1980-luvun lopussa. 9.15 TV Shop Tvins. (U) 18.00 Valitut sanat. 23.00 SVT: Natten. 23.01 Frendit (S). HD 16.50 Novosti Yle. 16.35 Uusi puisto. 03.05–06.00 Voittostudio. 15.55 Salatut elämät (S). 15.15 Yle Oddasat. 07.27 Metkat Mesiläiset (S). 14.40 Dexpedition (7). 1.45 Huipputatuoija haussa. 13.45 Perheyritys (S). Perhe vaarassa. Jackson tovereineen kiiruhtavat tutkimaan tapausta, mutta laiva seilaa tyhjillään. 12.30 Battle – loppu öyhötykselle! Pitäisikö kannabis laillistaa. HD 23.05 Elokuva 9. Kuolemansäde. HD 21.00 21.00 Elokuva Synnin kosketus (16). 19.20 Päivän sää. 12.15 Kaara. 8/10. 13/20. 8/10. 2/2. 07.25 Lego Legends of Chima. 18.35 Goldbergit (S). 17.20 Obs debatt. 10/80. O: Scott Mann. 7/10. Vanhempien kasvatusnäkemykset ovat kuitenkin joissain asioissa kuin eri planeetoilta, joten arki kotona on hankalaa, koska yhteistä linjaa rajoineen ja sääntöineen ei ole. 11.40 Huipputatuoija haussa. 13.00 Romut rahaksi. 00.48 Kioski: Mamu-Suomi-mamu. 2/3. 3.20 Painajainen naapurissa. 12.00 Haasta Hans. 20.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot. 5.00 Ennustaja-TV. 3.30 Poliisit Norja (S). 16.05 Kanadan rajalla. 1/10. 19.00 Fitnesspäiväkirjat. 14.00 Kiinteistöjen kuningas. 03.10 Kanadan rajalla. komppania (16). 17.00 Lemmen viemää (S). 2/10. 21.55 Elokuva Uhma. N: Robert Carlyle, Kelly Hu, Ian Somerhalder, Ving Rhames, Liam Cunningham. 7.09 Smurffit. 18.00 Syke (12). 23.55 SVT: Audition. 20.15 Elma ja Liisa (12). 23.30 Frendit (S). HD 00.45–04.00 Teematieto. 16.50 Kylmien vesien asukkaat: Hait. 22.25 MTV Sport Uutiset. 23.00 Sinkkulaiva. 15.30 Merieläinten pelastajat. O: Julian Jarrold. 23.15 Elokuva The Tournament – tappava turnaus (18). 19.05 Elokuva I Spy (12). 11.30 Candice sisustaa. 14.30 New Yorkin luksuslukaalit. Siivouspäivä. 18.55 HS-uutiset. 16.00 Amazing Race. N: Will Smith, Martin Lawrence, Gabrielle Union. 10.30 Koru-TV. 16.50 Liiga Playoffs Show. 14.00 SVT: Studio Plus. 10.05 Emmerdale (7). 18.30 Puoli seitsemän. 06.00 Studio55.fi. 14.30 SVT: Edit: Parisa Amiri. 6.55 Vipo – lentävän koiran seikkailut. 07.00 Bubble Guppies (S). (U) 12.45 Vielä virtaa (S). 18.00 Gordon Ramsay maailmalla. 4.05 Elokuva The Sandlot 2 – Pelikentän taika 2. 18.30 Tähtihetkiä television historiassa. 21.30 Jerry Springer ja kohurikokset. 20.40 Elokuva The Maiden Heist (12). 07.55 Paul OÆGrady – rakkaudesta koiriin. 01.10 Poliisit – kotihälytys (12). 2/3. 4/6. dikt av Willy Granqvist. 1.00 Num3rot. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Hurja painonpudotus. 17.40 70’s show (7). 18.00 Myytinmurtajat. (Suomi 1935) O:Erkki Karu. 16.40 Soppa365. 13.30 Kiinan kesytön luonto. 18.30 Elixir Life. 19.00 Sohvasurffaajat: Libanon 1/2 Beirutin yö
(1968) 11.30 Historia: Villi länsi. 00.00 Limitless (7). 20.58 Keno. 23.00 Dok: Kun kävelen. 23.40 Scream Queens. Vieraina Archie Cruz ja Mitra. Kisa alkaa. 19.20 MTV Sport Uutiset. 10/13. 15.25 Upea lihava elämäni: Laiheliini! 15.50 Sing Date. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 MasterChef Australia. 12.19 Oddasat. 9.25 Soppa365. Penang. Kausi 5. Jakso 9. 7/22. 17.00 18.30 Urheiluviikonloppu. 15.10 Pisara. 2.05 Paula Zahn ja murhien motiivit (12). 14.50 Liiga Playoffs Show. 20.00 Rita (12). 18.00 Olipa kerran (12). Kohti tuntematonta. 19.00 Prinssi Harrylle morsian. Jakso 1/9. 18.10 Urheiluruutu. 07.55 Dinotassut (S). 15.55 Efter Nio. (U) 17.00 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 12.00 Supernanny Euroopassa (7). O: John McTiernan. 35/52. 15.00 Valehtelevat viettelijät (12). (U) 01.25 Witches of East End. 22.25 MTV Sport Uutiset. 08.40 Seikkailija Dora (S). Kausi 1. 10.30 Jaksa paremmin. 13.35 Arkistokuvia: Jussit on jaettu ja juhlittu (S). 16.15 Murhasta tuli totta (7). Paul aikoo kertoa totuuden vaivastaan ja pelkää sen seurauksia. 0.35 Num3rot (12). 22.00 Suomen Tulli. 03.40 Kanadan rajalla. 14.00 Sinkkuillallinen. 9.30 Jamie Oliverin helpot herkut. Kausi 7. 23.05 Limitless (12). 16.50 Neljän tähden illallinen. 3.00 Painajainen naapurissa. (U) 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.05–08.53 Kiehtova maailma: Junalla halki Afrikan. 19.05 Urheiluruutu. Hector. 14.50, 15.35, 16.20 ja 17.05 Vanderpump Rules (S). 23.00 Australian rajalla. 22.30 Pahuuden ytimessä. 13.40 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu. Yövuorossa. 19.30 Pelastajat (7). (Prison/USA 1988). (U) 23.24 Uusi Kino: Rakastan Annaa (7). Vasikka. O: Marc Webb. Ompelijatar Amylla pitää kiirettä. 14:55-61) 15.15 Erämaan lumo. Jakso 1/8. 12.00 Poikamiesboksi (S). 16.00 Glee (S). 6.06 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit. Loimaa. Kausi 3. 6/8. 7.26 Trollz. (U) 16.00 Elastinen feat. 22.00 Elokuva Cheerleader-skandaali. Pitäisikö kannabis laillistaa. 0.25 Intohimon uhrit. 18.58 HS-sää. 21.30 Verisukulaisia. 13.00 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. 14.30 Kohti jalkapallon EURO 2016 -kisoja. 17.15 Elokuva Patch Adams (7). (500 Days of Summer, USA 2009). 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 08.35 Lego Nexo Knights (7). 09.00 Galaxi. 8.12 Vipo – lentävän koiran seikkailut. 3/5. 08.19 Maapallottelua. Perhe on pahin. 09.37 Lohikäärmeratsastajat (7). (U) 00.35–04.00 Teematieto. (2016) 10.15–11.24 Irralliset eli Anna ja Vasili. 17.00 Tanssin superäidit. 19.10 Uutisextra. 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 09.00 Yle Uutiset. Mazin järjestää moskeijassa nimenantojuhlat vastasyntyneelle pojalleen. 13.00 New Yorkin luksuslukaalit. jakso. 19.35 Kynsin hampain (S). 18.00 American Idol. 01.55–05.00 Yleisurheilun halliMM. 20.40 Yleisurheilun halli-MM. Jakso 10/26. 18.00 ja 18.30 Upeat skandikodit. 11.00 SVT: Vem vet mest. Jakso 2/8. 17.50 The Voice of Finland. 19.00 Uusi maani. 10.13 Transformers – Rescue Bots. Kausi 5. 11.00 Hurja painonpudotus UK. 11.30 Angel from Hell (S). 00.55 Circuit eMotorsport. 23.30 Elokuva Prison – Vankila (18). 23.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 16.00–16.45 Naiskonstaapeli 56 (12). Maria Ylipään ja Ilkka Villin juontamaa gaalaa seurataan suorana Yle Teemalla. 23.00 Ihon alla (12). 9.00 Lasten eläinmaailma: Uskomattomat koiratarinat. 15.00 Rikkaiden panttilainaamo. 9.35 Amerikan karmeimmat kokit. 21.30 Uutisvuoto. 12,5 km. 9.35 Soppa365. Kausi 5. 00.35–01.31 Yle FOLK. 22.00 6D: Sittenkin elossa. Retroruokaa. 18.55 HS-uutiset. 14.00 ja 14.25 Dexpedition (7). Vieraina peliammattilainen Jorma Vuoksenmaa ja raveja harrastava jalkapallomaalivahti Ville Iiskola. 8/12. Kausi 6, 2/20. 2.30 Sinkkulaiva. 07.30 Piilokamera. 07.45 Pikku Kakkonen. 2/10. 13.50 Leijonan luola USA. 2.00 Sinkkulaiva. 2.45 Poliisit Norja (7). 11.45 SVT: Bandy: SM-final. 12.50 Leijonan luola USA. 11.00 Mike & Molly (S). 9.52 Transformers: Robots in Disguise. Kausi 5. 07.48 Pikku Kakkosen posti. 15.10 Jäitä hattuun (S). 16.00 Panttilainaamo UK. 18.00 Grillit huurussa (S). Buddyn unelma-ateria. 20.00 Amerikan unelmavävy. 14.53 Urheiluviikonloppu. 18.50 ja 19.25 Weeds (12). 19.00 Tuurin kyläkauppias. 0.40 Yön AVA. 19.00 Lätkävaimot (S). Kausi 1, osa 6. Jakso 37/40. 14.55 Siirtolaislapset kiinalaisopissa. 09.05 Tom & Jerry Kids Show. 7/22. 6.40 Selviytyjäkaksikko: spesiaali. 10.45 YleLeaks. Maailman turuilta. 6.41 Viidakon Ykä. 12.35–14.00 Dokumenttiprojekti: Swing Game (S). Kausi 1, osa 9. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.40 Sportnytt. 11.30 SVT: Snö – ur det vita man minns. 17.25 Valmiina näyttämölle. 15.20 Kreisit eläinvideot. 1.55 Leijonan luola USA. 17.50 Loop Looks. 12.55 John Lydon ja mahtavat ötökät. 23.30 Australian rajalla. Taistelu äänistä alkaa. 20.30 Yle Uutiset. Kädet. 02.50–06.00 Voittostudio. Kausi 2, 5/8. 2/3. 19.00 Alanyan sankarit. Ammu se! 8.35 Lasten eläinmaailma: Uskomattomat koiratarinat. 0.00 Australian rajalla. Kausi 1, osa 6. 07.55 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 20.30 Poliisit (7). Kausi 1. 23.25 SM-liiga Playoffs: Illan parhaat. 9.25 TV Shop Tvins. 17.30 Ensisilmäyksellä (S). 0.00 Kielletty rakkaus (S). 6 Majavien valtakunta, TV1 klo 18.45. 08.23 Ryhmä Hau (S). 5.00 Ennustaja-TV. 16.50 Dance USA. (2002) (U) 21.00 21.00 Jussi-gaala 2016. 7.35 Hiuskarvan varassa (7). Kaupungin paras burgeri. 10.25 Marja Hintikka Live. 12.00 Sadan tonnin talot. Jakso 7. Kausi 4. 18.25 Historia: Rooseveltin suku. 12.15 Yle Oddasat. 10.00 SVT: SVT Nyheter. Jännitysdraama. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 12.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 13.00 Hurja remontti. Kausi 4, 2/10. Lyhytelokuva. 1.30 Sinkkulaiva. 20.00 Huippumalli haussa. 12.30 Salatut elämät (7). Hän täyttää asiakkaiden oudoimmatkin toiveet ja loihtii juhlapuvun jopa koiralle. Romanttinen elokuva. 3.15 Poliisit Norja (7). 17.00 Australian kovimmat keräilijät. 9/10. maaliskuuta 2016 C4 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 18. Jakso 39/40. 1/5. dikt av Willy Granqvist. 09.12 Karvinen (7). 03.10 Kanadan rajalla. 17.00 17.25 Ruokamatka Saksassa. Kausi 1, 7/12. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Kädettömänä ja jalattomana syntynyt Nick Vujicic murehti jo lapsena päätyvänsä muiden taakaksi. Kausi 1, osa 11. 19.55 Elokuva Nacho Libre (12). 17.00 17.00 Circuit eMotorsport. 18.15 Kyllä BBC hoitaa (S). 08.10 Chuggington (S). Wonderful juo itsensä mukavaksi. 16.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 6.00 Aamun AVAus. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Poliisit (S). 13.00–13.30 Valitut sanat. 7/12. Jakso 11/20. Sitruunaiset falafelit. (U) 01.35–05.30 Voittostudio. 5.25 Sky News. Hyinen tuuli. 10.35 Wipeout. (Slumdog Millionaire/ Britannia 2008). 8.30 Villieläinten pelastaja. 21.00 Elokuva Elysium (16). 18.30 Ammattimestaruuskisat. Oman elämänsä inkkarit. Kausi 1. 16.00 ja 17.00 Vaimot vaihtoon USA. 1.00 SVT: Gråbo. 13.00 Sinkkuillallinen. (Wallander: Vålnaden, Ruotsi 2009). 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Sohvaperunat. 15.10 Bostonin palomiehet. 16.15 Palloilua: Lentopalloa. Jakso 9/12. 7.45 Alaskan taivaalla. 19.50 Modernia kalaruokaa Islannista. 14.40–15.05 Aasian kehittyvät kaupungit. 15.45 Näin Norjassa. 05.55 Voittostudio. 14.00 ja 14.30 Typerät videot. Jakso 7/10. 2.30 Murhasta tuli totta (7). 08.25 Maija Mehiläinen (S). Kausi 1. 18.00 Huippujengi. 08.00 Yle Uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.15 Willisin laulava perhe. 23.00 Kova laki. Hanti-Mansisk, Venäjä. 06.00–08.00 Voittostudio. 06.40 Onnenarpa. 08.10 Lego Nexo Knights (7). 19.05 Suomen surkein kuski. 15.20 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu. 19.25 Elokuva Mies vailla menneisyyttä (7). Arpiset haavat 1/2. 3.35 Vankilassa ulkomailla. 12/13. 19.30 Poliisit (7). 09.00 Huvila & Huussi. 3.00 Ennustaja-TV. 12.25 Rämeveljet. 21.00 Mustat lesket (12). 3.55 Murha menneisyydestä (7). 20.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 6 Jussi-gaala 2016, Yle Teema klo 21 GaaLa Hyvä elokuvavuosi Dokumentti Taitavat rakentajat Kari Soverin ohjaamassa elokuvassa seurataan majavaperhettä monissa puuhissa ja tutustutaan patolammen majavayhteisöön. Kysymys. 04.40–05.00 Ennustaja-TV. 13.00 Isän tyttö (S). Kausi 6, 1/20. Kausi 1, 2/10. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 3.45 Ennustaja-TV. 9.00 Soppa365. 9/13. 00.35 Saturday Night Live. 13.45 Tiededokumentti: Ihmisen mekaniikka. 13.25 Myrskynmetsästäjät. Kausi 4. 9.20, 9.45, 10.10 ja 10.35 Merieläinten pelastajat. 7.50 Pound Puppies. Kausi 7. 12.30 Lähiöunelmia (S). 22.40 ja 23.10 Frendit (S). 11.30 Elokuva Karvisen riemujuhla. 20.00 ja 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 19.3. 11.00 Salatut elämät (7). 6.29 Lelumaan Niksu. 11/13. 16.55 Hittien historiaa. 7.03 Julius-apina. Holling valmistautuu kohtaamaan karhun, jonka kanssa hänellä on kana kynittävänä. 11.15 Urheiluviikonloppu. 8.25, 8.48, 9.01 ja 9.15 Smurffit. 14.00 Tahdon morsiuspuvun! 14.30 Tahdon morsiuspuvun! 14.55 Suurenmoiset morsiamet. 13.05 90 päivää morsiamena. 04.00 Teematieto. 23.25 Murha etelän idyllissä. (Predator, USA 1987). 11. 11.05 Yle Alueuutisia. 09.05 Ylen aamu-tv. Kausi 1. (Mark. 14.25 Dok: Koverhar – luova tuho. 07.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. Jakso 40/40. Kausi 1, osa 9. Jakso 41/62. Reisitaskuja ja joulukuusia. Miesten mestaruusliigan ottelu Hurrikaani – VaLePa. 1.30–2.25 Fast n’ Loud. 18.30 FriiD: Raajaton mies. 23.00 Elokuva Baby Cat (18). 19.40–20.25 Vera Stanhope tutkii (12). 23.40 Vaimot vaihtoon UK. Kooste toisen kilpailupäivän iltakilpailuista. 13.05 Pomo keittiössä. Jakso 11/26. 21.35 Elokuva Our Idiot Brother (12). 14.20 Lentokoneiden pakkolunastajat. O: Mikael Marcimain. 20.00 Pop’n’Roll. 3/8. Hanti-Mansisk, Venäjä. 17.10 Inhimillinen tekijä. Elastinen feat. 15.50 Neljän tähden illallinen. Kausi 5. 20.50 Urheiluruutu. 9.28 Casperin kummituskoulu. 16.15 Takaa-ajetut. 10.05 Ykkösaamu. (U) 21.00 21.00 True Detective (16). Toto76-ravit Joensuussa. 3.30 Kova laki. 10/10. 10 km. 21.00, 21.35 ja 22.10 Sinkkuelämää (12). 18.00 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 0.40, 1.10, 1.40 ja 2.10 Aivopelit. Jakso 6/76. 21.00 21.15 YleLeaks. 0.30 SVT: Stina om Bebo Valdés. (1969) 10.02 Arkistovieraana: Pekka Autiovuori. Kausi 1. O: Danny Boyle, Loveleen Tandan. 1.00 ja 1.25 Dexpedition (7). 19.10 Noin viikon uutiset. Jakso 19/25. Kauhutrilleri. 21.00 Rosewood. 21.00 21.00 Saturday Night Live. 04.10 Kanadan rajalla. 17.00 17.20 Neljän tähden illallinen. 9.10 Soppa365. FriiD: Raajaton mies, Frii klo 18.30 7.50 ja 8.35 Fosters (12). Kausi 2. 8.20 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 1.00 Leijonan luola USA. 15.00 Meidän häät. 11.35 MasterChef Australia. 2.40 Vankilassa ulkomailla. Jakso 20/25. 9.45 Soppa365. 11.00, 11.45, 12.30 ja 13.15 Huipputatuoija haussa. Kausi 3. 05.00 Ennustaja-TV. 10.30 Salatut elämät. 14.00 Gordon Ramsay maailmalla. 20.00 Poliisit (S). 01.40 Poliisit – kotihälytys (7). Kausi 1, osa 6. 18/22. (U) 23.50 Battle – loppu öyhötykselle!. 08.07 Hilla ja avaruuden Eetu. 0.30 Australian rajalla. Itsetehdyt kalapuikot. 15.00, 15.30, 16.00 ja 16.30 Family Guy. 20.50 Mersusta seuraava (S). 02.20 Sub goes Kolina. 12.00 Salatut elämät (S). Vieraina ovat Minka Kuustonen ja Satu Silvo. 15.00 Neljät häät Amerikassa. 10.00 ja 10.30 Saaristoruokaa. 20.00 Myyntimies Jethro matkoilla. 8/22. 3/4. Jakso 10. maaliskuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Lauantai 19.3. 22.00 Nuori Morse (12). 10.00 Hurja remontti. 23.30–00.30 Peaky Blinders – gangsteriklaani (16). Paahdettu tomaattikeitto. 12.20 Ensisuudelma (7). 17.00, 17.30, 18.00 ja 18.30 How I Met Your Mother. 11.30 Salatut elämät (7). 5/8. Kausi 5. Sykähdyttävän Saimaan sylissä. 12/13. 6.55 Jenkkimetsurit. 15.25 Uskossa olevat. Miten ponnistaa sekavasta lapsuudesta kohti uusia alkuja ja omaa unelmaa. 21.00 21.00 Elokuva Slummien miljonääri (16). 11.00 Yle Uutiset. 13.30 Millerit (S). 23.35 Yle Live: M1-studiossa Honey B & T-bones. 11.40 SVT: Programtablå. Mr. 22.45 Elokuva Wallander: Haamu (16). 08.47 Petteri Kaniini (S). 19.00 Yle Uutiset. 4.30 Vankilassa ulkomailla. (U) 21.00 21.00 Elokuva Predator – saalistaja (16). 23.55 Elokuva Bad Boys 2 (16). 23.15 Elokuva The Tournament – tappava turnaus (18). 11.00 Koko Tanska leipoo. 9.15 TV Shop Tvins. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Hjallis. 10.05 SVT: Natten. 1.50, 2.15, 2.40 ja 3.05 Merieläinten pelastajat. Myrskyn myllerryksessä. 10/10. Kausi 1, osa 12. 18.45 Majavien valtakunta. 8.40 Amerikan karmeimmat kokit. 1.00 Sinkkulaiva. 9.30 TV Shop Tvins. 18.00 BUU-klubben: Tilda ja hänen ystävänsä. 22.00 Kymmenen Uutiset. Portland, Yhdysvallat. 09.01 Nokkelikot (7). 1.15 Seksileikeistä ensiapuun. Jakso 38/40. 13.30 Villi Pohjola (S). 19.00 The Voice of Finland. Sedän suosikkiruuat. 14.30 Hullut häävideot. 16.20 Neljän tähden illallinen. Janne Kataja. 15.45 Yle Live: Queens Of The Stone Age. Kausi 7. 14.01 Katastrofikokki. 10.00 Elävä arkisto: Pekka Autiovuori 70 vuotta. 09.25 Aika härdelli! (7). 20.00 Erakkoperhe erämaassa. 09.30–10.00 Pokémon (7). 21.00 Hengissä selvinneet. 9.30 SVT: Barda. Kausi 3, 4/5. 9.00 SVT: Amigo Grande. 19.30 Liian ruma rakkauteen. 10.00 Au pairit Australiassa. Portland, Yhdysvallat. 22.00 Urheiluruutu. Kausi 4. 18.00 Mertaranta ja legendat. 11.25 Yleisurheilun halli-MM. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 23.15 Uusi Kino: Pieniä kömpelöitä hellyydenosoituksia (7). 15.05 Yle News. 22.00 Ihon alla (12). 19.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka. 17.10 Maailman hauskimmat kotivideot. 14.05 Prisma: Vauvojen salainen elämä. 18 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 18. 02.40 Kanadan rajalla. Jakso 42/62. 1/2. O: Renny Harlin. 12.30 Pomo keittiössä. 20.30 Täydellinen murha. Vieraina kansanedustaja Tiina Elovaara, toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka ja yrittäjä Noora Sallinen. Osa 2/12. Häät. Kausi 2, 1/6. 16.50 Novosti Yle. 21.58 Yle Uutiset. Jakso 8. 20.00 Haluatko miljonääriksi. 16.20 Sing Date. Kausi 1, 2/8. 14.00 Valehtelevat viettelijät (12). 13.00 Elokuva 500 Days of Summer (S). 22.10 Päivän sää. 6.00 Sky News. Kolmannen kilpailupäivän iltakilpailut. 3/4. 5.00 Ennustaja-TV. 22.10 True Detective (16). Kotimaiset elokuvapalkinnot Jussit jaetaan lauantaina