Teksti ja kuvat: Raili Viirret 89
TYÖTAISTELU Viime keskiviikkona Rautaruukilla alkanut ja perjantaina laajentunut työtaistelu on toistaiseksi tauonnut, ja ulosmarssiin osallistuneet työntekijät ovat palanneet töihin. SYYSKUUTA 2012 | N:RO 179 | 93. Vaikka asioita on selvittämättä, työmaalla on niin sanottu normaali tila. Kiinteistön arvioija oli niin ikään todennut, että esittävän taiteen toimijoiden vuokranmaksukyky on rajallinen.
Elokuvateatteriyrittäjä Juha
Koistisen asianajaja Pentti Paakki pitää tuomiota käsittämättömänä. Meillä on yhteinen tavoite työnantajan kanssa, kustannusten säästäminen. Hakima paistoi perunaleipiä ja Pakhtaana pilkkoo chiliä ja inkivääriä linssikeittoon. Rakennukselle määrättiin symbolinen yhden euron lunastushinta. Rakennuksen kunnossapitokustannukset ovat varsin isot ja vuokratuottoa olisi jäätävä. Jaakobin päätös. Väitteet hylättiin sillä seurauksella, että säätiö joutuu kärsimään oman osuutensa oikeudenkäyntikuluista
ja maksamaan puolet välimiesten palkkioista. Kansojen kattaus- illat jatkuvat Ruukin alakoululla joka kuukauden toinen torstai. Normaalia valitusoikeutta ei välimiesoikeudessa ole. Ihmetys on suuri. Asianajajan mielestä rakennuksella on taloudellista arvoa, minkä olisi pitänyt tulla havaituksi. Nyt selvitetään, onko tämä yhtiön tapa toimia muidenkin sopimusten kanssa, Vuoti huomauttaa.. Mutta työnantajan suhtautumistapa paikallisiin sopimuksiin on ennenkuulumaton. Selvittämättömiä asioita selvitellään. Säätiö ja Juha Koistinen maksavat puoliksi välimiesten palkkiot, yhteensä 40 000 euroa. Päätös oli hyvin yllättävä, Paakki sanoo. He ilmoittivat, että sopimus on voimassa, mutta he eivät aio noudattaa sitä. Meidän luottamusmiesten tehtävä on turvata työrauha ja siinä on onnistuttu. Säätiö määrättiin myös maksamaan Koistiselle 4 000 euroa korvausta kiinteistöstä huolehtimisesta joulukuusta 2011 asti. TIISTAI 18. Säätiön asiamies Reino Temmes ei ollut päätöksestä yllättynyt, koska tiesi talon kunnon. Ylivieskalainen Eljas Rantala arvioi kiinteistön vuosi sitten 50 000 euron arvoiseksi. Hän ei halua vielä kommentoida päätöstä. Jos kyse olisi tavallisesta käräjäoikeuden ratkaisusta, varmasti silloin valitettaisiin, Paakki sanoo.
Huvimylly-tapaus on yrittäjä Juha Koistisen puolesta loppuun-
käsitelty. Koistisen pyynti oli 50 000 euroa rakennuksesta. Naiset valmistivat pakistanilaista ruokaa.. Hän maksoi Bio Huvimyllystä aikoinaan 23 000 euroa. Päätöstä välimiesoikeus perusteli rakennuksen merkittävillä korjaustarpeilla. Ammattiosastoa hiertää työnantajan kanssa tehtyjen paikallisten sopimusten noudattamatta jättäminen. Tuomion mukaan Soveliuksen apurahastosäätiö on tehnyt perusteettomia juridisia väitteitä asiassa. Välimies vei kaiken kuin välikäsi. Tässä ne ovat ne Havukka-ahon ajattelijan esittämät välikädet, Koistinen sanoi. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
PÄÄTÖS Välimiesoikeus päätti, että Museoviraston suojelema raahelainen elokuvateatterirakennus Bio Huvimylly ei ole minkään arvoinen.
SARI OHINMAA, RAILI VIIRRET
LUONTO
Lehtikuusi kunniaan
11
+ 14
12
Myrskyn jälkeen on poutasää
IHMISET
Rokin naistoivot
14-15
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Huvimylly yksi euroa
Välimiesoikeus totesi eilisessä päätöksessään, että Bio Huvimyllyllä ei ole taloudellista käypää arvoa. Tarkempien kommenttien aika on, kun Huvimyllyn kuntoraportti julkaistaan, sanoo Temmes.
TUTUSTUMISTA YLI RAJOJEN: Keittoa ja keskusteluja
Työrauha palasi tehtaalle
JUHA HONKALA
Saman pöydän ääressä
Afganistanissa hyväntekeväisyystyössä yli 20 vuotta viettänyt lumijokinen Liisa Kingma tuli Ruukkiin Kansojen kattaukseen mielenkiinnosta ja tapaamaan muun muassa afgaani-naisia Hakimaa ja Pakhtaanaa. Toinen iso perustelu oli epävarmuus siitä, onko rakennukselle saatavissa vuokralaisia Raahen alueelta ja ovatko käyttötarkoituksen kannalta mahdolliset käyttäjät kykeneviä maksamaan tuottolaskelman edellyttämää vuokraa. Ammattiosasto 200:n pääluottamusmies Mika Vuoti kertoo, että tehtaalla on saavutettu työrauha. Ammattiosasto ja työnantaja tapasivat maanantaiaamuna ja keskustelut jatkuvat tällä viikolla. Erityisesti Vuoti ihmettelee työnantajan toimintatapaa, jollaiseen ei ammattiosasto ole törmännyt koskaan aiemmin
Sitten on meitä, joille kelpaa toisenkin tekemä, kun itse emme osaa. Tulen orkideasta hyvälle tuulelle, ja se jos mikä on olennaisen tärkeää. Tällainen ei käy laatuun. Mutta juuri nyt, löytyykö paikka kukkivalle orkidealle?
Sataman tulee olla Raahessa prioriteettilistan kärkipäässä, koska sillä on suuri merkitys alueen yrityksille ja sitä kautta koko kaupungin verotuloille. Raahen satamassa näkyy taantuma. Laitoin pitkät valot päälle ja löysin edestäni täysin pimeänä ajavan traktorin. Uuden kodin sisustaminen ja sinne asettuminen on aina jonkinlainen uuden vaiheen alku, vaikka ei muuttaisi kuin saman paikkakunnan sisällä, talosta tai asunnosta toiseen. Kun vienti takkuaa, vähenee laivaliikenne, ja tästä on nyt Raahekin saamassa osansa töiden vähentymisenä ja sitä kautta lomautuksina. 2 |
Raahen Seutu
18. Mutta onhan sillä. Eräs tuttavani, entinen kiinteistönvälittäjä, sanoi, että on tutkittu, että ihminen valitsee asuntonsa pohjimmiltaan tunnepohjalta. He eivät kierrä kirppareita etsimässä jotain kivaa piristystä. Arkistokuva: Juha Honkala. Arkistokuva:
Vesa Joensuu
Raili Viirret
Ikäviä merkkejä satamassa
aahen seutukunnan elinkeinoelämän nopeaa viriämistä on odotettu kuin kuuta nousevaa sen jälkeen, kun vajaa vuosi sitten kuultiin, että Fennovoima haluaa rakentaa voimalansa nimenomaan Pyhäjoelle. Kokkailin lohikeittoa talkoisiin tulleille ja katselin kattiloille ja muille astioille hyllyjä ja kaappeja. Nivalan jälkeen, juuri taajaman katuvalojen loppuessa, välähti ajokaistalla edessäni jotain. Sataman kehittäminen ei ole halpaa lystiä, ja vaikeassa taloustilanteessa se on helppo kyseenalaistaa. He eivät voi kuvitellakaan muuttavansa johonkin vanhaan, toisen tekemään asumukseen, jolla on oma historiansa. Asiakkaita ei saa päästää karkaamaan muualle, ja enemmän panosta pitäisikin löytyä niin sataman markkinointiin kuin päivittäisten asioiden jouhevaan hoitamiseen. Ja vaikka muuttoa ei tekisi kenenkään uuden ihmisenkään, vaan sen tutun kumppanin, vaikka nyt oman itsensä kanssa. Osuuteni oli lähinnä ruokahuollon ja muutenkin köökin puolella. On meitä, joiden on luotettava ammattilaiseen ja kilautettava kaverille, kun epävarmuus iskee. On meitä, jotka heti ovella tarkastamme, löytyykö kukkaan puhjenneelle orkidealle hyvä paikka. Muuten en ehkä olisi tässä tätä kirjoittamassa. Nyt vaikuttaa kuitenkin, että näkymä ei ole pelkästään kasvujohteinen. Parasta tietenkin on, että talo toivottaa kaikille aisteille, että hei, minä olen sinun kotisi! Ota minut ja pidä hyvänä! On niitä ihmisiä, joiden on saatava itse rakentaa talonsa, että tietävät varmasti mitä saavat ja missä asuvat. He ovat yleensä myös niitä, jotka ostavat huonekalut ja vaatteet uusina. Mitä merkitystä sillä on, saattaa joku miettiä. Kehityksen suunta näyttää nyt kuitenkin siltä, että satamaan tarvitaan aidosti lisää osaavia käsiä. Toisaalta ainakin yksi Raaheen tähän asti liikennöineistä varustamoista suuntaa nyt toisiin satamiin, koska sen mukaan lastausajat Raahessa ovat pidentyneet liiaksi. Työprosessi siis ontuu syystä tai toisesta eivätkä asiakkaat ole tyytyväisiä. Toimiva ja liikennettä houkutteleva satama on elintärkeä paitsi elinkeinoelämän toimintaedellytyksille Raahessa ja kaupungin houkuttelevuudelle yritysten
A
utoin viime viikonloppuna ystävääni muuttotouhuissa. Yhtälö on vaikea, sillä kaupungin talous on tiukalla ja rahareikiä riittää. Toivottavasti se ei kerro lyhytnäköisyydestä, joka voi olla kaupungin kehittymiselle kohtalokasta.
ARKISTON AARTEITA
"
Minä olen sinun kotisi! Ota minut ja pidä hyvänä!
Haluatko olla ihan pimeä?
Pari viikkoa sitten tulin työreissulta Etelä-Suomesta. Ilta oli jo pimeä ja syksyinen, väsymyskin hieman painoi. syyskuuta 2012
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Sateisina
iltoina voi hykertyä viltin sisään, polttaa kynttilöitä, lukea hyvää kirjaa ja antaa syksyn riehua.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Talokuumetautia
raili.viirret@almamedia.fi
enemmän kuin sen neliöt, ikä tai asunnon sijainti. Aivan kuin viimeinen katuvalo olisi heijastunut jostain hetken ajan. Viimeistään nyt pitäisi hälytyskellojen soida vahvasti kaupungin johdossa ja päätöksentekoelimissä. Siinä se körryytteli, vailla kiirettä mihinkään ja ilman valon pilkahdustakaan taaksepäin.
TORNIN JUURELTA
Eteen näytti jokin heikko valokeila piirtyvän, mutta takaa tulevalle sitä ei näkynyt. Hyvät ihmiset liikenteessä: muistakaa tehdä itsenne näkyviksi myös hämärässä ja pimeässä! Oli sitten alla auto, traktori, kaksipyöräinen tai vaikka vain jalat.
sanna.keskinen@almamedia.fi
Lapset osoittivat Raahessa 10 vuotta sitten mieltä turvallisen koulutien puolesta. Tuore maalin tuoksu, puhtaat pinnat, sileät lattiat ja kirkkaat ikkunat saivat oman talokuumeeni taas nousemaan asteen, pari. Monia lupaavia merkkejä onkin ollut ilmassa, ja osa niistä on lähtenyt jo toteutumaankin. Kodin etsijöitä saattaa puhutella pihan omenapuu tai talon ominaistuoksu, vintinportaat tai keittiön ikkunan näkymä
R
"
Tällainen ei käy laatuun.
silmissä, myös sille, että satamaan jo tehdyt investoinnit saadaan ylipäätään kuoletettua. Kun tulen kotiini, haluan nähdä orkideani kukkivan ja kukoistavan yhtä tyytyväisenä kuin nykyisessä kodissaankin. Pitää olla huone myös yökylään tulevia ystäviä ja sukulaisia varten, paikka kirjahyllylle, autotalli, pihalla tilaa aurinkotuolille ja piharyhmälle, omenapuu, marjapensas, syreeni, juhannusruusu... Vaikka perhe hakisi ihan toisentyyppistä asuntoa, saattaa joku koti lumota näytössä niin, että perhe päättää valita sen, vaikkei se täytäkään niitä järkivaatimuksia mitä uudelle kodille on asetettu. Olennaista on myös se, että kaappeja on tarpeeksi, että talossa on takka, että on sauna, toimiva keittiö ja sängyn paikka. Vaikka liikennemäärä ja toimintojen monipuolisuus ovat kasvaneet vuosien saatossa, ei näihin asioihin ole lisätty tekijöitä. Onneksi välimatkaa oli pari sataa metriä, ja onneksi se viimeinen katuvalo oli edellä ajajan paljastanut
Lapsilisien indeksijäädytys lisää toimeentulotukimenoja arviolta 23 miljoonalla eurolla vuonna 2013. Martikkala tilasi hiljattain yritykselleen ison erän lähetteitä ja kuittilomakkeita, joissa on ensi vuoden alusta siis väärä osoite. Se tie, missä on vähemmän asukkaita, saa uuden nimen. Kantola aloitti selvitystyönsä jo viime toukokuussa, eli ennen kuin Vihannin ja Raahen kuntaliitoksesta oli päätetty. Kantola lähetti nimenmuutosuhan alla olevien teiden asukkaille ilmoituksen, johon asukas on saanut ottaa kantaa. Budjetin varsinainen käsittely alkaa eduskunnassa tänään. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin, sairausvakuutuksen
lääkekorvausmenoihin ja puolustusmateriaaleihin. Varsinkin sellaiset ihmiset, jotka ovat muuttaneet useasti, pitävät osoitetta vain osoitteena. Nuorista miehistä 51 prosenttia näkee johtamistehtävät houkuttelevina, kun taas naisista työ yrityksen ylimmässä johdossa kiinnostaa vain 36 prosenttia. Minkäs teet ja tämän kanssa on elettävä, Martikkala toteaa. Poikkeustapauksen aiheuttaa tien varrella pidettävä yritystoiminta. Tämän lisäksi nuorten aikuisten osaamisohjelmaan laitetaan 27 miljoonaa. Yksi muuttuvista on Raahen Kirkkotie Pattijoella, joka on ensi vuoden alusta Kirkkotarhantie.
JUHA HONKALA
Ja sehän meitä sangen suuresti harmittaa ja sydämeen käy, Kirkkotien varrella toimivan Pattijoen Vaparin yrittäjä Veikko Martikkala huokaa. Muuttuvissa nimissä on pyritty noudattamaan pienimmän haitan periaatetta. Vuosien 20132015 indeksijäädytystä ei ole tarkoitus korvata myöhemmillä korotuksilla. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle maanantaina.Esitys liittyy valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen.
Uusi osoite muuttamatta
NIMET Noin 40: n tien nimi muuttuu Raahen ja Vihannin kuntaliitoksessa. Enemmistö ratkaisee, kuten tapauksessa Rantatie, jonka varrella Raahessa asuu 5 ja Vihannissa 17 asukasta. Kiinnostus johtamiseen kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän nuoret saavat kartutettua omaa työkokemustaan.. Taloudellinen tiedotustoimisto ja T-Media selvittivät 1729-vuotiaiden nuorten käsityksiä esimiestyöstä. Lopullisen sanan sanoo kuitenkin kaupunki. Nyt kävi kuitenkin niin, että Raahen Kirkkotie muuttuu Kirkkotarhantieksi, vaikka siellä on Vaparin lisäksi autoliike. Kuva: Vesa Joensuu
VALTIO Hallitus esittää, että lapsilisiä ei korotettaisi kolmeen vuoteen. Hallitus korottaisi veroja noin 1,5 miljardilla eurolla ja säästäisi menoja 350 miljoonalla eurolla. syyskuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
7 miljardia uutta lainaa
RAAHEN SEUTU
TALOUS Valtio ottaa ensi vuonna seitsemän miljardia euroa uutta lainaa paikkaamaan alijäämäistä budjettia. Posti ja laskut löytävät perille myös jatkossa.
Mutta se on tärkeää, että tulevat uudet tien nimet saadaan nopeasti palo- ja pelastuslaitosten järjestelmiin. Seuraavana vuonna jäädytyksen arvioidaan vähentävän lapsilisämenoja noin 78 miljoonaa euroa, ja vuonna 2015 noin 118 miljoonaa euroa. Indeksitarkistukset menisivät jäihin vuosina 2013 2015. Vihannin ja Raahen uudet tien nimet ovat Vesa Kantolan mukaan kokonaisuudessaan selvillä lokakuun alkupuolella.
Johtaminen ei kiinnosta nuoria naisia
RAAHEN SEUTU
TUTKIMUS Ylimmät johtotehtävät kiinnostavat miehiä selvästi enemmän kuin naisia. Urheiluvälineliike Vaparin yrittäjä Veikko Martikkalaa sapettaa, kun Raahen Kirkkotie muuttuu Kirkkotarhantieksi Vihannin ja Raahen kuntaliikoksen vuoksi. Hierarkiassa ei tunneta isomman oikeutta, eli raa-
helaisten on turha kuvitella, että muutokset tehtäisiin automaattisesti Vihannissa. Viime viikolla poliisi valvoi liikennevalojen noudattamista ja turvalaitteiden käyttämistä. Asiasta kertoi MTV3:n uutiset.
"
Inkeri Kerola ei asu sen tien varrella ja vaikka asuisikin, niin lopputulos olisi ollut sama.
KARTTATEKNIKKO VESA KANTOLA RANTATIEN MUUTTAMISESTA KEROLANTIEKSI
Huumekuskit poliisin syynissä
RAAHEN SEUTU
VALVONTA Jokilaaksojen poliisi keskittää voimavarojaan huumausaineiden katuvalvontaan tämän ja ensi viikon aikana. Hallituksen kärkihanke nuorten yhteiskuntatakuu on saamassa ensi vuoden budjettiin 60 miljoonaa euroa. Teemajakson tavoitteena on puuttua paikallisten huu-
mausaineiden myyjien toimintaan. Poliisi käytti valvontaan kaikkiaan 23 tuntia.
Lapsilisiä ei aiota korottaa
RAAHEN SEUTU
Uunituore lähetelomake väärällä osoitteella. Yritimme tietenkin vastustaa, mutta kaupungin vastaus oli tyly: ei onnistu. Tämän vuoksi Raahen Rantatie on vuoden alusta Kerolantie. Uutta nimeä saatetaan hakea kartalta tai nimi voidaan muuttaa korvaamalla sanoja niiden synonyymeilla. Varsinkin maaseudulla tien nimi perustuu usein paikan nimeen. Hallituksen eduskunnalle antama valtion talousar-
vioesitys kasvattaa valtion velan 96 miljardiin euroon. Tarkastusten yhteydessä jäi kiinni 15 ilman turvavyötä ajanutta autoilijaa ja 3 ilman kypärää päristellyttä mopoilijaa. Päätös vähentäisi valtion lapsilisämenoja noin 38 miljoonaa euroa ensi vuonna. 18. Muutos
maksaa Vaparille arviolta toista tuhatta euroa. Inkeri Kerola ei asu sen tien varrella ja vaikka asuisikin, niin lopputulos olisi ollut sama, Kantola naurahtaa.
Muutoksista on valitettu Kantolan mukaan vähän. Ei tässä äänestyksiä pidetä, kun sellaiseen ei ole aikaa. Lapsilisät olisivat vuonna 2015 nykyarvioiden mukaan vajaat kahdeksan prosenttia pienemmät kuin tilanteessa, jossa indeksitarkastukset olisi tehty nykyisen lainsäädännön mukaisesti. Vihannissa Kirkkotie on pääväylä, jonka varrella on kunnanvirasto, paloja pelastuslaitos, kirjasto,
vanhainkoti ja yli 70 asukasta, karttateknikko Vesa Kantola Raahen kaupungin teknisestä palvelukeskuksesta perustelee.
Jotkut tiet ovat saaneet nimiehdotuksia tavallisilta kansalaisilta. Teeman mukaisesti valvotaan myös 8-tien liikennettä, jolloin poliisin käytössä ovat pikahuumetestit, mikäli kuljettajan ajokunto herättää epäilyjä. Sen sijaan yhtään rattijuoppoa ei jäänyt kiinni eikä kukaan päästellyt päin punaisia. Jotkut tiet on nimetty kiinteistön mukaan, mutta esimerkiksi Koulutie ja Kirkkotie löytyvät varmasti jokaisesta Suomen kunnasta, Vesa Kantola kertoo. Viikon aikana poliisi puhallutti
noin 550 kuskia ja tarkasti heidän ajoneuvojaan
Kysynkin, mitä teemme nykyisillä päättäjillä?
SINIKKA JOKITALO RAAHE
Rakennetaan kuntalaisten parhaaksi
Kuntavaalit lähestyvät ja Raahen tärkeimmät kuntavaaliteemat nousevat mielipidekirjoituksissa esille. Päättäjät haalivat kuntaliitosten myötä lisää asiakkaita sairaalalle, mutta vuodepaikkoja sen kun vain supistetaan. Talossa täysi remontti päällä. Maata on!
Kepulaiset ei enää ääntä-
opiston edulliset piirit! Piristymme ja piristämme toisiamme.
Kyllä on ikävä haistel-
varaa korjata Saloisten päiväkotia upottaa 70 tonnia skeittipuistoon Yritysperälle.
Siis lakkohan joh-
la ja maistella tupakan hajua kun tuolla naapurikylällä niin polttelevat.
Mies, joka ajat pyöräl-
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
kijät hoitamaan jumalanpalvelukset, maallikot seuratuville.
ni saa. Olenkin hyvin surullinen siitä, että LapTille "lahjoitettiin" ilman minkäänlaista kilpailutusta Raahen parhaimmalla paikalla oleva tontti, vaikka samasta alueesta olisi ollut muitakin kiinnostuneita rakentajia. Hy-
kommenteista: ei haittaa räjäytyksien kuulumiset, tuulivoimalat näköetäisyydelle ja terästehtaan silhuetti. Pik-
lä päälle, etkö tiedä, että
tuu siitä kun työnantaja rikkoi sopimuksen! Asia käännetty taas niin että ao200 olis syypää. Kaksi osastoa, osastot 3 ja 5, jonne akuutit sairaat on yleensä siirretty, ovat aina täynnä. Raahe on kaunis paikka asua ja elää, joten säilytetään sen vetovoimaisimmat alueet vapaina asuinrakennuksista. Vai onko syy siinä, että johdolla ei ole omakohtaista kokemusta siitä, mitä hoitoon pääsy nykyaikana Raahen kuntayhtymässä on. Arvomme oikein vastanneiden kesken kilon kahvia.
meroon 17255. En tiedä onko se hyvä ratkaisu. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
Raahen Seutu
18. Siellä he vaeltelivat käytävillä rauhattomina. Joudun usein asioimaan Raahen sairaalan ensiavussa, en itseni mutta omaisteni vuoksi. Mieluummin äänestäisin järkevää ehdokasta, joka on luottamuspaikan ansainnut ja josta tiedän, että hän ei hoida sitä vasemmalla kädellä. Tarvitsevat pääsivät aina hoitoon ja hoito oli jopa hyvää. Olihan niitä ennen hyvinä aikoina jopa 4 sairaalan puolella ja 2 terveyskes-
kuksessa. Nyt kun Korpilahti on liittymässä Jyväskylään, siellä on toiveet korkealla, kun edelliset liitosvaalit menivät tavattoman hyvin. 200 metriä korkeat tuulivoimala-alueet näkyy todella kauas! Ei lähelle asutusta. raahenseutu@almamedia.fi. Oman arvauksensa voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen toimitus. En jaksa ymmärtää, millä voimalla he jaksavat hoitaa ja vaalia potilaitaan noissa olosuhteissa.
Kävimme myös katsomassa omaistamme paikallisessa vanhusten palvelutalossa. Asiaa ja tarkemmin!
Löytäkää kansalais-
litikoivat keput ja muut porvarit, takaisin töihin muita kyttäämästä!
Kaupunki, jolla ei ole
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Pientä eläkettä saavilla ei ole varaa käyttää yksityislääkäreiden ja sairaaloiden palveluja. On siinäkin koiranomistaja. Haluatko sen lehteen. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät)
Tekstariin mahtuu
Susanna. Pikkulahden rantojen rakentamisesta päätetään ensi valtuustokaudella. Talossa ikkunat peitettyinä ja sisällä niin kova meteli, että desibelit ylittivät varmasti sallitut rajat. Miilukangas on paikallinen yrittäjä, joka työllistää raahelaisia perheitä ja tuo
ARVAA KUKA?
veroeuroja kaupungille. Näin kävi muun muassa Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Loimaalla. Emmekö veronmaksajina maksa koko ajan siitä, että kaikki tarvitsevat saavat paikan osastolta silloin, kun sitä tarvitsevat. Miten isompaan kuntaan liitetyt pienemmät kunnat ovat yleensä pärjänneet ensimmäisissä "suurkuntavaaleissa". Pidä koirasi kiinni.
Seurakunnan työnte-
vää imagoa voi olla ydinvoimala, kultakaivos... Rantojen virkistyskäyttö on lisääntynyt viime vuosina ja niitä voidaan
kehittää matkailuelinkeinon näkökulmasta. Rantarakentamisen vastustaminen on vaikea paikka, mutta toisaalta päättäjien on voitava nähdä kokonaisuus pitkälle tulevaisuuteen. Eikö noille asukkaille olisi löytynyt väliaikaista hoitopaikkaa remontin ajaksi. Eikö voisi siirtää niitä hallinnollisia tiloja muualle ja ottaa sairaalan tilat siihen oikeaan käyttöön, johon ne on aikoinaan rakennettukin. Eikä suvunkaan. Tosiasia on, että Vihannista ei valita kuin muutama, joten jyvien on erotuttava akanoista.
Asiaa hoitopaikoista
Tämä ei ole vaalikikka eikä mikään ehdotus aiheeksi vaalikampanjaan, vaan huolestuneen ihmisen purkaus ihmisten hoitopaikkojen surkeasta tilasta Raahessa. Me myös!
Sinä kuntayhtymän työn-
jalankulkija saa kävellä kumpaa puolta haluaa.
Ruukin ruokakassa po-
vain 151 merkkiä.
Mustan koiran omistaja,
tekijä, katso peiliin, ehkäpä siellä on syy työntekijän saikkuihin ja syy miksi työpaikastasi on tullut pahoinvointi ky.
Entä asukasmäärä. Siinä on jonkin verran vaihtelua. syyskuuta 2012
Paikkakunta vai puolue?
SARI OHINMAA
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
FAX: (08) 220 702 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Maaseutukuntien ja kaupunkien kuntaliitoksia tutkinut Vaasan yliopiston tutkija Kari Leinamo totesi huhtikuisessa Raahen Seudun haastattelussa Vihannin tarvitsevan selkeää strategiaa uudessa kuntaliitostilanteessa. Joka tapauksessa kaavoituksen alla ovat myös Hakotaurin ja Pitkänkarin alueet, joten miksei Pikkulahden aluetta voisi jättää suosiolla virkistyskäyttöön. Myös liikennesuunnittelu ja sen toteutus vaatii useita miljoonia, joten tilanne ei ole näiltäkään osin niin yksinkertainen. Oli järkyttävää kohdata vanhukset semmoisissa olosuhteissa. Miten kaksi pientä osastoa voisi olla riittävä näin suurelle määrälle asiakkaita. Jos talojen ja rannan väliin jää viisikymmentä metriä "vapaata" tilaa, niin ei se taida virkistyskäyttöä mahdol-
listaa. Siinä ei ole mitään inhimillisyyttä.
Tai sitten huonokuntoiset sairaat lähetetään kotiin ja sanotaan: "Tule takaisin, jos et pärjää". Mikä ei tosiaankaan päde nykyisin! Työryhmää jos toistakin on varaa perustaa, eikä kukaan ajattele niiden hintaa. Tonttien myynnistä saatavat tulot eivät kata infran rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia muidenkaan käynnissä olevien rakennushankkeiden osalta. Ulkofantintien ja Ilolinnantien väliin jäävä alue on asia erikseen.
KATJA HÄNNINEN
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu Hyvä mielipidekirjoitus,
kulahti viimeinen pisara!
Mitä äänestäjä saa irti
Jos tunnistat kuvassa olevan henkilön, kerro vastauksesi, nimesi ja yhteystietosi Raahen Seutuun torstaihin kello 12 mennessä. Nämäkin suunnitelmat ja myöhemmin asemakaava tulevat aikanaan uusien päättäjien päätettäväksi. Vaikea sanoa. Sairaalalla on kyllä tiloja, joissa voisi avata enemmän hoito-osastoja. Olen huolestuneena pannut merkille, miten surkea tilanne on hoito-osastoille pääsyssä. Lähtökohta on se, että valtuutetut valitaan asukasmäärän suhteen, mutta esimerkiksi vuoden 2009 vaaleissa useammassakin kunnassa liitoskunnat saivat enemmän valtuutettuja, kuin mitä asukasluku olisi edellyttänyt. Kuopiossa kävi niin, että kun Vehmersalmi liittyi Kuopioon, vehmersalmiset keskittivät äänensä yhdelle ihmiselle ja tämä yksi pääsi läpi. Jos rannat rakennetaan nyt, on ne lopullisesti menetetty. Niillä ei kuitenkaan saada mitään oikeaa aikaiseksi, ainoastaan viranhaltijoille työn jatkuvuutta. Laitoksessa lähes kaikki olivat vaikeasti dementoituneita vanhuksia, jotka varmasti kärsivät metelistä. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
tuliko hyvä mieli kun koirasi tappoi fasaaninpoikasen. Ainakin omalla kotipaikkakunnallani on ollut ehdokkaita, joiden kohdalla täytyy ihmetellä miksi he ylipäätään ovat ehdolla. Kyllä Raahesta toimistokoppeja löytyy. Liitoskunnat olivat hirmu tyytyväisiä. Hoitajat kyllä ansaitsevat kaiken kiitoksen. Selvyyden nimissä todettakoon, että allekirjoittanut vastustaa nimen omaan Pikkulahden alueen rantojen puoleisten tonttien rakentamista. Enemmistö kaupunginvaltuutetuista näytti vihreää valoa LapTin jopa viisikerroksisille taloille ja nyt suunnitelmaluonnoksia tehdään Rakennus Miilukankaan kaavoitusaloitteen toimesta. Ihmiset, jotka eivät kuulu "vuorohoitoon" tukitaan dementoituneiden suljetulle osastolle lukkojen taakse muun muassa Mainingin Mäkikotiin. Aika monella puoluetausta on tärkeämpi kuin paikkakunta, joten nähtäväksi jää onko paikkakunnalla jatkossa merkitystä, vai mennäänkö arvojen ja aatteiden perässä. Onko niin, että nykyjohto ei osaa katsoa muuta kuin tulosta ja tuottavuutta. Makuutetaanpa jopa vuorokausi tyhjennyshuoneessa päivystyksen tiloissa. On pakko mennä sinne mihin rahat riittävät. Jos Pitkäkarin raiskaus alkaa, kaupungista muutetaan pois. Sisälle kuului niin kova meteli, että emme kuulleet toistemme puhetta lainkaan. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Kateelliset taas asialla.. Miten toisissa vaaleissa käy. Onko päinvastaisia esimerkkejä. Nyt edessä on vaalit, joissa hänen mielestään vihantilaisten jyvien pitäisi erottua akaKari Leinamo noista. Mitä hyviä neuvoja antaisit vihantilaisille nyt vaalien kynnyksellä. Ihmiset voivat vielä vaikuttaa rantojen kohtaloon äänestämällä valtuustoon ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä päätöksiä kuntalaisten parhaaksi, vaikka se tarkoittaisi "kaiken kehityksen vastustajan"-leimaa otsassa. Ensimmäiset ovat kiinnostavia ja liitoskuntalaiset äänestävät oman paikkakunnan ehdokkaita. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Miksi kukaan virkamies ei puuttunut tuollaiseen epäkohtaan
6 | UUTISET
Raahen Seutu
18. Nyt on ollut vähän turbulenssia ja analysoimme sen vaikutuksia projektiin. Japanin 1,5 vuoden takaisen voimalaonnettomuuden jälkeen Saksa ja Japani
ovat ilmoittaneet luopuvansa ydinvoimasta kokonaan.
Rautaruukki, Ruukki
Toni Hemminki, teknologiasta, enegiasta ja ympäristöstä vastaava johtaja 1. Siksi alan osaaminen ja projektikokemus ovat tärkeitä. 5. Osakkuudestaan luopunut S-ryhmä perusteli päätöstään "maailman muuttumisella" ja kertoi panostavansa tuulivoimaan. syyskuuta.
KIERTOKYSELY
Kauppalehti kysyi Fennovoiman osakkailta ydinvoimalahankkeesta
KYSYMYKSET Nämä kysymykset esitettiin.
1. Tässä vaiheessa ei vielä mitenkään. 5. Asia pitää katsoa siinä vaiheessa.
Juttu on julkaistu Kauppalehdessä 17. Tämä on energia-alan hanke. Jatkamme kuten ennenkin ja tutkimme osaltamme projektin optioita. Julkisuudessa paikalle on sovitettu myös Outokummun hallituksen puheenjohtajaa Ole Johanssonia, jos Ottavainen olisi vain väliaikainen ratkaisu. Johansson ei saa Kauppalehden kyselyssä varauksetonta kannatusta. Meistä on aidosti ollut mukava tehdä töitä Juha Rantasen kanssa ja hän teki hyvää työtä. Yleisen poliittisen ilmapiirin muuttuminen voi horjuttaa hanketta laajemminkin. 4. Mikä tai mitkä asiat muuttaisivat tilannetta. SF omistaa Fennovoimasta 66 prosenttia. Jos jokin suuri osakas lipeää joukosta, olisitteko valmis hyväksymään sen tilalle Fortumin, PVO:n tai TVO:n, jos se on mahdollista ja yhtiöt itse haluaisivat osakkaiksi?. Tämä on kehityshanke, jonka edellytyksiä seurataan aika ajoin. 6. 4. Sen pitää olla taloudellisesti toteutettavissa. Asiaa harkittaisiin uudelleen, jos kustannukset uhkaisivat nousta merkittävästi tai jos jokin suuromistaja päättäisi luopua hankkeesta. Olisiko Ole Johansson mielestänne oikea henkilö Juha Rantasen seuraajaksi. Tilalle tuli välittömästi Voimaosakeyhtiö SF: n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen. Toistaiseksi he vakuuttavat olevansa sitoutuneita hankkeeseen. Boliden Kokkola alentaa ensi vuonna osuuttaan seitsemästä viiteen prosenttiin. Miten olette varautuneet kustannusten nousuun. 5. Kyllä. Tai jos poliittinen ilmasto muuttuisi huomattavan epäsuotuisaksi ydinvoimalle, Suomen Voiman toimitusjohtaja Akke Kuusela sanoo. Oletteko sitoutuneet yhä sataprosenttisesti Fennovoiman rahoittamiseen. Osuutemme on 34 prosenttia. 3. 6. 2. Aaltoyliopiston professori Peter Lund on arvioinut, että muutkin pienosakkaat saat-
Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja Juha Rantanen sai lähteä. 4. Kol-
Oy Turku Energia Ab 3% Vantaan Energia Oy 5%
Majakka Voima Oy 9 % Muun muassa Atria Oy, Myllyn Paras Oy, Omya Oy, Talvivaaran Kaivosyhtiö Oy, Valio Oy Rautaruukki Oyj 4%
Boliden Kokkola Oy 7%
Kesko Oy 4%
Suomen Voima Oy 13 % Muun muassa Lankosken Sähkö Oy, Leppäkosken Sähkö Oy
S-ryhmä 5 % Katternö Kärnkraft Oy Ab 10 %
Ovako Imatra Oy Ab 2 %
Outokumpu Oy 14 %
me tukee myös Ottavaista, loput eivät halua ilmaista kantaansa. Rantasta on pidetty lepsuna ja päättämättömänä. 3. 2. Tähän en ota kantaa. Käymme nyt rakentavia keskusteluja muiden osakkaiden kanssa. Tuskin kaksi viikkoa oli kulunut, kun Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja Juha Rantanen sai lähtöpassit. Nyt tuemme täysillä uutta puheenjohtajaa, Pekka Ottavaista. En halua kommentoida rahoitusta. Samassa rytäkässä lähdöstään ilmoittivat energiayhtiöt Leppäkosken Sähkö, Lankosken Sähkö, Outokummun Energia sekä Atria ja Omaya. Mitä ominaisuuksia Fennovoiman hallituksen puheenjohtajalta erityisesti jatkossa toivotte. Kauppalehti tavoitti SF:n suurimmista mukaan jäävistä 17 osakkaasta 15. Arkistokuva: Vesa Joensuu
E.ON Kärnkraft Finland Ab
Torbjörn Larsson, viestintäjohtaja 1. Nyt osakkaat toivovat puheenjohtajalta vahvaa johtamista ja jämäkkyyttä. syyskuuta 2012
Fennovoima osakkaidensa erityi
YDINVOIMA Ydinvoimahankkeen kannattavuus ja siihen sitoutuminen ovat nyt omistajille ydinasioita.
KATJA BOXBERG, PAULA NIKULA
Pyhäjoelle ydinvoimalaa rakentavan Fennovoiman toisen pääomistajan, Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaat seuraavat hankkeen etenemistä erityisen tarkasti. Pienosakkaita on lähtenyt ja rakentamiskustannukset ovat nousseet aloitushetkestä jopa parilla miljardilla eurolla. 2. Puheenjohtajalle tärkeää on olla vahva johtaja.
tavat irrottautua Fennovoiman hankkeesta. Loput 34 prosenttia on saksalaisen E.ON:n suomalaisella tytäryhtiöllä, E.ON Kärnkraft Finlandilla.
34 %
Fennovoiman omistus
Lähde: FENNOVOIMA
E.ON Kärnkraft Finland Ab
66 %
Voimaosakeyhtiö SF*
Vähentävät omistustaan Ovat ilmoittaneet lähtevänsä yhtiöstä *Voimaosakeyhtiö SF:n kautta nyt omistajina kaikkiaan 74 osakasta
Osakkuusryhmä 1
Osakkuusryhmä 2
55 %
Voimajunkkarit Oy 5% Pohjois-Suomen Voima Oy 3 % Kaakon Energia Oy 4% Kuopion Energia Oy 2 %
45 %
Boliden Harjavalta Oy 1 %
Lahti Energia Oy 4 % Rauman Energia Oy 5 %
Fennovoima on viime viikkoina ollut vastatuulessa, kun S-ryhmä ilmoitti ensin luopuvansa viiden prosentin SF-osakkuudestaan elokuun lopussa. On liian aikaista kommentoida niitä tai viime viikkojen tapahtumien mahdollisia vaikutuksia. 3. Ydinvoimayhtiön hallitus ei eroa muista hallituksista. Kolme vastaajaa liputtaa avoimesti hänen puolestaan
Johtajavaihdos tuli kyllä yllättäen. 3. 2. 5. yhteis
Voimajunkkarit
Markku Pernaa, toimitusjohtaja En vastaa tämänkaltaisiin kyselyihin. Olemme varautuneet tietyn suuruiseen investointihaarukkaan. Kyllä. Tällaista tietoa ei ole korviini tullut. 4. Linjauksemme on luettavissa osoitteesta www.kesko.fi/fennovoima.
Oulu
Tilaisuuksissa kerromme mitä meillä on tarjota alueen ehdokkaille! Mukana myös toimitus keskustelemassa kuntavaaliteemoista.. Jos joku suurista osakkaista luopuisi. En ole oikea henkilö ottamaan tähän kantaa. Mitään sellaista ei ole nykytiedoilla näkyvissä. Luetut ja läheiset paikallislehdet, antavat oikean ympäristön vaalimainonnallesi. 4. 5. En ota kantaa, mutta seuraan mielenkiinnolla. Hänen on oltava selvillä ydinvoimasta ja hänellä oltava hyvät yhteydet osakkaisiin. Kyllä. Kyllä, rahoitusosuudellamme. Täytyy tuntea myös sähköbisnes, pelkkä johtamiskokemus ei riitä. Olen vuosien varrella oppinut, että kaikki on mahdollista.
liseen Tutustu monipuo ntaamme. 5. Tarvitaan kokenut ammattijohtaja teollisuudesta. Seuraamme tilannetta. klo 11.00 -14.00
järjestää:
KAIKILLE AVOIMET
Kesko
Harri Utoslahti, viestintäpäällikkö 1.Olemme mukana hankkeessa. En näe estettä.
2
Majakka Voima Oy Outokumpu
Mika Seitovirta, toimitusjohtaja 1. 2. Tämä on tavallinen, pitkävaikutteinen liiketoiminnallinen investointi. 4. Jos Suomen tai Euroopan talous romahtaisi. Osuutemme on niin pieni, ettei sillä ole isoa merkitystä muihin isoihin investointeihimme verrattuna. Kyllä. 4. En halua spekuloida.
Hyvä kunnallisvaaliehdokkaamme!
Vaalimainonta on yksi olennainen osa joka liittyy vaaleihin ja tavoitteeseesi päästä vaikuttamaan. Miksi ette. 4. Ei estettä. Kyllä. 3. En ota kantaa.
Boliden
Jarmo Herronen, Boliden Kokkolan toimitusjohtaja 1. 6. Tähän en ota kantaa.
Ovako Imatra Oy Ab/Ovako Group
Viestintäjohtaja Viktoria Karsberg 1. 2. Nykyisellä puheenjohtajalla on meidän luottamuksemme, kuten edeltäjänsälläkin. Kyllä. 6. Tälläkään emme spekuloi. Valiossa tiedettiin alusta pitäen, että hinta nousee. Nyt selvitetään, mikä on laitoksen hintalappu. Näin pitkään projektiin kuuluu pitkä kustannushaarukka ja inflaatiokin pitää ottaa huomioon. Kustannusten nousu kohtuuttomiksi. Olemme projektivaiheessa. Syvää teollisuuden investointien, rahoituksen ja päätöksenteon osaamista sekä yhteiskuntaosaamista. Ja emme tiedä vielä, miten paljon hinta nousee, tarjoukset ovat vasta käsittelyssä. 2. Vahvaa johtajaa ohjaamaan projektia menestyksellä maaliin. 6. Henkilöön en osaa ottaa kantaa. Näin pitkässä hankkeessa on varmasti paljon muutoksia, kun 70 yhtiötä tekee yhteistyötä 10 vuotta. Seuraamme laitostoimittajien kanssa käytäviä neuvotteluja, mutta niiden ollessa kesken, on ennenaikaista kommentoida hankkeen arvioituja kokonaiskustannuksia. Jos hanke osoittautuisi kannattomaksi tai muuten kaatuisi. Mitään konkreettista ei ole tiedossa. 2. Jouko Pönkänen ostojohtaja, Valio 1. Jos kustannustaso olisi erilainen kuin odotettu tai jos poliittinen ympäristö muuttuisi huomattavan epäedulliseksi ydinvoimalle. 4. Kyllä. En sulkisi pois ketään. Homma pitää pystyä asiallisesti hoitamaan. En kommentoi. Hyvä kokonaisnäkemys, hyvät yleisjohtamistaidot.
a ulemaan lisää j aliI Tule ku ava stelemaan kunt siimme! kesku uk 1 oista vaalitilaisu teem S
V A
Vihanti
Kaakon Energia
Jorma Tapaninen, toimitusjohtaja 1. En spekuloi tuolla.
K U N N A L L
Pohjois-Suomen Voima
Pasi Syrjälä, toimitusjohtaja 1. Tämän asian käsittelyyn ei vielä ole ollut tarvetta. 3. Kokkolan osuus putoaa ensi vuonna seitsemästä noin viiteen. 6. Ei minun sitä tarvitse perustella.
Turku Energia
Risto Vaittinen, toimitusjohtaja 1. 3. En kommentoi. En tunne miestä. 3. 6. Emme spekuloi tällä. Tässä vaiheessa en tiedä 3. klo 19-21 Pyhäjoen Lukion aula
yhteistyössä Pyhäjokiseudun kanssa
Raahe ke 26.9. Voimme vastata vain, että omistuksemme on 2,3 prosenttia ja sen myötä 25 osaketta.
A L I T
ma 24.9. 2. Perusoletus on, että kustannukset eivät nouse. 3. 5. 3. On vanhanaikaista ajatella, että maailmassa on blokkeja, kun tehdään kannattavia investointipäätöksiä.
a päättämään Menoss istä asioista. 5. 3. Sellaista ei vielä ole. Sanomalehti Raahen Seutu, aluelehti Raahelainen sekä verkkopalvelumme antavat Sinulle tehokkaan tavan saada viestisi perille alueen äänestäjille.
2 0
Katternö Kärnkraft
Stefan Storholm, toimitusjohtaja 1. Kyllä. tarjo
Suomen Voima
Akke Kuusela, toimitusjohtaja 1. Varmaankin. Kyllä voidaan harkita.
Lahti Energia
Janne Savelainen, toimitusjohtaja 1. Jämäkkyyttä neuvotteluissa ja muutenkin asioihin paneutumista. Jos hanke osoittautuisi kannattomaksi. Ydinvoimalakokemus ei ole kriittinen kriteeri hallituksen puheenjohtajalle. 4. 2. 2. 6. Hänen on vietävä hanketta määrätietoisesti eteenpäin. Ei mitenkään. Nyt selvitellään kustannusarvioita. syyskuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
7
istarkkailuun
Kuopion Energia
Esa Lindholm, toimitusjohtaja 1. 2. 4. 3. klo 19-21 Törmälän Matkailumaatila Kahvitarjoilu!
Kuntavaalimarkkinat Härkätorilla
Keskiviikkona 26.9. klo 19-21 Ukonkantti auditorio
yhteistyössä Pyhäjokiseudun kanssa
Pyhäjoki ti
25.9. Kyllä. 5. Kyllä. 6. 4. 5. 5. Kyllä. 2. 6. klo 19-21 Raahen Seudun Lehtitalo Siikajoki to 27.9. Ottavainen on hyvä. 5. Mitään erillistä puskuria emme ole rakentaneet, vaan projekti etenee vuosisuunnittelun ja pitkän suunnittelun mukana. Olemme sitoutuneet rahoittamaan menossa olevaa vaihetta. 6. 5. Hallituksella on jo valittu puheenjohtaja, Pekka Ottavainen. 4. Katsotaan sitten aikanaan. Kyllä. 18
Tutustuminen uusiin ihmisiin oli helppoa ja välitöntä.
Kaikkea kamalaa tapahtuu ja koko Kabul välillä pimeänä
RAILI VIIRRET
Tilaisuuksia järjestetään syksyn aikana joka kuukauden toinen torstai Ruukin alakoulun opetuskeittiössä. 8 | UUTISET
Raahen Seutu
18. ja 13.12.2012 kello: 17.30-20.30. Seuraavat illat järjestetään 11.10; 8.11. Puolukoita vietiin litra kouluunkin ja Kevin aikoo kokeilla puolukkapiirakan leipomista kotonakin, ainakin tuoda äidille reseptin kotiin. Kun ei tiedä, milloin päätös turvapaikasta tulee ja millainen se on, se on todella raskasta. Millaista on tavallinen arki Pakistanissa, Vietnamissa, Afganistanissa ja myös Suomessa. Rahan ja toimeentulon vastaanottaminen ilman työtä on monille nöyryyttävää.
Klingma pohtii kierrettä, joka on monelle turvapaikkaa hakevalle tuttu. Pakistanilainen, nuori perheenäiti Tasneem Clive opasti mukana olleita valmistamaan pakistanilaista leipää ja linssimuhennosta, jotka ovat tyypillisiä iltaruokia hänen kotimaassaan. Kuvat: Raili Viirret
kielillä, takasivat leppoisan tunnelman. Kerran hän toi ison hauen, jonka suussa oli yksi kala ja vielä vatsassakin toinen, puhelias poika selittää, Kevin kertoo käyneensä myös puolukassa ja löytänyt marjoja varsin mukavasti. Maria haluaisi omalla vuorollaan opettaa muita tekemään borssi-keittoa, blinejä ja belminejä. Oliimme ystäväni mökillä Kuusamon erämaajärven rannalla, ja siellä oli sähkövalot jopa ulkohuussissa. Tasneemin poika Kevin kertoo puolestaan isoista kaloista, joista venäläinen naapurin setä on pyytänyt ja tuonut. Naisten asema on monilla alueilla heikko, mutta on myös tyttöjä ja naisia, jotka pääsevät kouluun ja ammattiin.
Kingma itse on joutunut opettelemaan uudelleen suomalaisen yhteiskunnan. Se, ettei voi tehdä töitä, turhauttaa ja masentaa. Kun on masentunut, ei jaksa opiskella kieltä, ja jos ei opi kieltä, ei tule saamaankaan töitä.. Järjestelyistä vastaa Maaseudun Sivistysliiton Koti maalla- hanke yhdessä SPR: n, vastaanottokeskuksen ja Siikasalon seurakunnan kanssa. Tulevissa illoissa tutustutaan projektivastaava AnuMaarit Moilasen mukaan alueella edustettuina oleviin muihinkin kansallisuuksiin ja kulttuureihin syvällisemmin. He ehtivät työvuosinaan nähdä Afganistanin historiassa monta vaihetta: kuninkaan vallan, vallansyöksyn, sisällissodan, Neuvostoliiton miehityksen sekä talebanien terrorin. Ensimmäisellä kerralla vierasmaalaiset olivat paremmin edustettuina kuin suomalaiset. Ei välttämättä yhdelle ihmiselle kaikkea, mutta monille, tietää Liisa Kingma. Millaisia tapoja ja juhlia eri maihin liittyy ja mitä ovat perinteiset ruoat, hän vinkkaa. Siikajokisia paikalla ei juuri näkynyt, vaikka ilta oli tarkoitettu kaikille halukkaille. Hän tuli Ruukin kansojen kattaukseen mielenkiinnosta ja katsomaan, tarvitsevatko paikalla olevat afgaanit tulkkia.
Nyt Lumijoella eläkepäiviä viettävät Liisa Kingma ja hänen hollantilainen miehensä Ben tekivät yli kaksikymmentä vuotta työtä Afganistanin näkövammaisten ja muiden vammaisten hyväksi. Niin suuren muutoksen se hänen poissaolovuosinaan koki. Kaikkein surkeimmassa asemassa ovat kuitenkin vammaiset ja sairaat, joilla
ei ole mitään mahdollisuutta lähteä edes pakolaiseksi. Kaikkea sitä kamalaa, mistä esimerkiksi Khalid Hosseini kirjoissaan Tuhat loistavaa aurinkoa tai Leijapoika kuvaa, tapahtuu. Kädet ja elekielikin otettiin välillä avuksi, kun sanat loppuivat. Ajattelin, että tämä ei
voi olla totta. Muistan, kuinka tulin Afganistanista lomalle, ja siellä oli kaikki sähköt poikki koko Kabulista. Asumme naapureina ja vierailemme toistemme luona, hän kertoo ja huolehtii samalla Tasneemin Elinatyttärestä. Myös sieniruuat ovat venäläisessä keittiössä tärkeällä sijalla. Illat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
KOKEMUS Yli 20 vuotta avustustyössä Afganistanin Kabulissa palvellut Liisa Kingma sanoo, että suomalaiset eivät voi käsittää sitä todellisuutta, mikä esimerkiksi Afganistanissa vallitsee. syyskuuta 2012
Kattauksia kaikilla mauste
KULTTUURIT Kansojen kattaus-illat aloitettiin Ruukissa kaikilla mausteilla, chiliä ja valkosipulia unohtamatta.
RAILI VIIRRET
Monikulttuuriset illat käynnistyvät pakistanilaisen ruuan parissa Siikajoella viime viikolla. Hän pohtii, että suomalaisten olisi hyvä ymmärtää, että sieltä ja muualtakin tulevat pakolaiset ovat ahkeraa väkeä, jotka haluaisivat tehdä töitä. Yhteinen herkullisten ruokien kokkailu ja ruokailu, puheensorina monilla eri
Tasneem Clive näyttää, miten pakistanilainen leipä syntyy. Mukana Kansojen kattauksessa on vieraita Irakista, Venäjältä, Somaliasta, Afganistanista, Marokosta, Hollannista ja Suomesta.
Kokkailu sujui mainiosti muun muassa venäläiseltä Maria Bokarevalta, jolle ruuat olivatkin tuttuja. Liisa Kingma huomauttaa, että maassa on yli 40 heimoa, joille sopuisa eläminen ei tahdo onnistua
18. Tee pehmeä taikina jauhoista, öljystä ja suolasta. Paista leipiä paistinpannussa, ensin kuumennetulla pannulla ilman rasvaa ja lisää sitten öljyä. Pienennä lämpötilaa ja anna keitoksen muhia noin 20 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. Tarjoa leivät voin ja linssikeiton kanssa.
Maria Bokareva paistaa sopulia ja mausteita linssimuhennosta varten.
Punainen linssimuhennos
RESEPTI 1 kkp punaisia linssejä, pese ja liota ½ tuntia 1 tomaatti pilkottuna 2.5 cm pätkä inkivääriä, kuori ja pilko 1 valkosipulin kynttä, kuori ja pilko 1/4 tl kurkumajauhetta 1 tl kuminan siemeniä 1 tl punaista chilijauhetta, tai tuoretta chiliä pilkottuna maun mukaan 3 ½ kkp vettä suolaa sopivasti 1 rkl voita 1 sipuli pieniksi pilkottuna Valuta linssit. laita perunapallo kahden taikinalevyn väliin. Paista paistinpannuissa voissa kumina ja sipuli ja lisää linssimuhennokseen.
Kansojen kattaus keräsi pääosin vastaanottokeskuksen väkeä.
Elina ja Kevin, kaksi hurmaavaa eläväistä lasta odottivat äitinsä leipomaa leipää jo malttamattomina.. Kiehauta vesi. syyskuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
9
eilla
Pakistanilainen leipä näyttää täkäläiseltä rieskalta ja on vähintäänkin yhtä maukasta.
Pakistanilainen perunaleipä
RESEPTI 3 isoa perunaa 1 tl punaista chiliä tai tuoretta pilkottua chiliä maun mukaan suolaa maun mukaan 1½ tl pilkottuja korianterin lehtiä 2 kkp vehnäjauhoja 1 rkl öljyä
Kuori ja keitä perunat, hienonna ne muusiksi, lisää mausteet. Kun vesi kiehuu, lisää linssit, suola, kurkuma, tomaatit, inkivääri ja valkosipuli. Laita kansi päälle. puristele reunat ja taputtele ja kauli leipä ohueksi, paistinpannun kokoiseksi leiväksi. Sekoita noin 5 minuuttia. Muotoile perunamuusista pieniä palloja, tee taikinasta noin 10 cm läpimitaltaan olevia leipiä
Muisto vain jää, Valot, Let it Be, Kotikaupunki, Lehemä, Rantakenttä, Love is Blue...Koti- ja ulkomaiset laulut loivat nostalgista tunnelmaa. Kuitenkin sanat ljublu, moja, koschack, tolka ja monet muut tutut sanat pitivät suunnilleen kurssissa. Vasta nyt aletaan tajuta muutoksen suuruus. Hyvinhän se mielikuva odotettua vastasikin. syyskuuta 2012
" Hippaa, poppaa ja mullistuksia
KULTTUURI
www.raahenseutu.fi
Kielitoimisto oli 60-luvun alussa ehdottanut rock and rollin ja muun uuden nuorisomusiikin nimeksi "hippaa ja poppaa".
KONSERTTI Paljon on puhuttu Raahesta ja 1960-luvusta: silloin tapahtui kaikki. Taustakankaalle oli heijastettu kuva Koulukadusta: kadut olivat mukulakiveä, reunaa koristivat sähköpylväät ja KOPin konttori oli puutalossa. Ja komppikitarassa oli itse Poksi. Televisio maksoi kuuden kuukauden palkan ja näytti aluksi vain lumisadetta Ruotsin puolelta. ys pikkukaupunkiin, asvaltti mukulakivien päälle. 10 |
Raahen Seutu
18. Tuli aluesairaala, iso, dynaaminen eteenpäinmenon tunne. Ja kaikki kymmenessä vuodessa. Yleisön iloksi rävähti yhtäkkiä soimaan Säkkijärven polkka, jossa haitaristi innostui vetelemään ihan omassa sävellajissaan. Ilon alla oli aistittavissa koko Ukrainan kansan historia, myös ne tummat juovat. Suurista tunteistahan tässä laulettiin raikkaan moniäänisesti ja millaisella äänellä! Eturivin kuusi värikkäällä pukuloistolla silattua naista säilyttivät koko ajan äänessään kirkkauden, kiinteyden ja ryhdin vaikka kuinka korkealle kohoten. On hienoa, että tämä ainutlaatuinen vuosikymmen on saatu säilytettyä jälkipolville.
Ilo aina pinnassa vaikka mikä olisi
Kasakkanaiset ja soitinyhtye Ozornie Naigrisi 15.9.2012, Raahesali VOITTO OHINMAA
KONSERTTI Kun etukäteen tietää, että Raahesalin lavalle on tulossa Ukrainasta Kasakkanaiset ja soitinyhtye Ozornie Naigrisi, on etukäteismielikuva se, että lauletaan kovaa ja korkealta kansallispuvuissa soitinyhtyeen säestyksellä. Kuva: Voitto Ohinmaa. Olennainen osa konsertista olivat Ylitalon perusteelliseen tutkimukseen, muistikuviin ja tunnelmiin perustuvat jutut Raahen lähihistoriasta. Jääkiekkojoukkue Raahen
Kultainen 60-luku Raahessa -esityksen on nähnyt jo toista tuhatta katsojaa. Saimme kuulla, että Kielitoimisto oli 60-luvun alussa ehdottanut rock and rollin ja muun uuden nuorisomusiikin nimeksi "hippaa ja poppaa", poliisi kulki rosvojen perässä polkupyörällä, koska autoon ei ollut varaa. Kunnalliskodin lehmät olivat Rantakadulla keskeyttäneet vierasdelegaation linja-autokierroksen. Tuli television myötä koko maailma kylään, avaruuden valloitus, ihmisryntä-
nänen, Outi Kiuru, Jenni Lind, Lotta Kourilehto, Laura Okkonen ja Anna Peltomaa onnistuivat hyvin. Välillä tunnelmoitiin jopa hippitunnelmissa.
Vesa oli tasapäinen taistelija Kärppien ja Hermeksen kanssa. Idyllinen pikkukaupunki muuttui täysin. Konsertti tuntuikin varsin
yhtenäiseltä musiikin suhteen, koska aiheen laajennusta tarjonnut ukrainan ja venäjän kielen osaaminen oli osaltani vajavainen. Vain kadun päässä ollut Keskuskoulu on jäljellä. Pauli Ylitalo oli kirjannut tapahtumien kulun.
VOITTO OHINMAA Kultainen 60-luku Raa-
hessa: Pauli Ylitalo, teksti; Icecold ja laulajat, musiikki, 16.9.2012, Raahesali Liki täysi katsomo oli saapunut Raahesaliin virittäytymään nostalgisiin tunnelmiin. Menivät lehmät, henkilöjunaliikenne, pikkuputiikit ja maaseutumainen kaupunki-idylli. Tuli rautalanka ja The Beatles. Hauska yksityiskohta konsertissa, mutta ei ihmekään, koska yhtyeen nimi tarkoittaa jotain sinnepäin kuin "ilkikurisia säveliä". Koko ryhmän ammattitaito näkyi ja tuntui, eikä kasakkamusiik-
kiin olennaisesti kuuluvaa huumoriakaan unohdettu. Jäätelöbaarit olivat kova juttu. Tilaisuus alkoi jäätävän tyylikkäästi kitaristi Jere Liljan, rumpali Juho Mathlinin ja basisti Jonne Ahon Apachen voimin. Icecoldbändi ja laulajat Eeva Kei-
Kuva: Voitto Ohinmaa
Tuli valtava Rautaruukki. Ja huumoriahan riitti tuttuun Poksin tapaan, ja yleisö nauroi ja nautti. Ja sitten idylli mullistui. Kun esitetään perinteistä kansamusiikkia, ovat suuret uudistukset sopimattomia. Mutta ilo pitää aina saada pintaan, eli kuten karjalaiset sanovat "vaikka sydän märkänis". Nämä terveiset Ukrainasta säilyvät mielessä pitkään.
Ilo oli olennainen elementti ukrainalaisten taitavassa konsertissa
Hän kasvattaa lehtikuusta yli 10 hehtaarin alueella ja tavoitteena on lisätä määrää edelleen. Kannattaa hakeutua ehdokkaaksi tai ainakin käyttää omaa äänioikeuttaan. Osa niistä kukkii monena vuonna, mutta osa lopettaa kukkimisen parin kolmen vuoden jälkeen.
Perinteisen metsätalouden arvostus näkyy Heikkilän metsissä esimerkiksi taimikoiden hoidossa. syyskuuta 2012
Raahen Seutu
| 11
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@almamedia.fi p. Arkistokuva: Kari Kuukka
TIESITKÖ?
2,7
Perinteisen metsätalouden arvostus näkyy Matti Heikkilän metsissä esimerkiksi taimikoiden hoidossa. Taimikkoa kannattaa hoitaa. Heikkilä viihtyy metsässä työ- ja vapaa-ajalla.
KIRSI HIEKKALA
Nuori metsänomistaja uskoo lehtikuuseen
Matti Heikkilästä tuli metsänomistaja 21-vuotiaana vuonna 2001. Metsään hänellä on omien sanojensa mukaan vanhanaikainen suhde. Yhdessä yhteistyökumppanin kanssa Heikkilällä on yritys, joka hoitaa Oulun kaupungin puistometsää. Kun tyhjennät ja peset kasvihuoneen nyt, on se vielä keväälläkin raikas. Kukkasipulit kannattaa istuttaa joka syksy. Heidät otetaan hyvin vastaan ja haasteita annetaan sopivasti, Matti Heikkilä sanoo omasta kokemuksestaan.
Merenpinta nousee tarkalleen näin monta metriä vuoteen 2 300 mennessä, jos ilmaston lämpeneminen jatkuu.. Metsän kiertoajassa voittaa yhden vuosikymmenen, kun nuorta taimikkoa hoitaa hyvin. Juuret eivät mätäne talven aikana, jos märän mullan antaa kuivua, ennen kuin vie kasvin säilöön. Kuva: Katri Isopahkala
Metsänomistajien on syytä olla nyt aktiivisia, koska on vaalivuosi ja lakiin metsänhoitoyhdistyksistä on tulossa muutoksia. Metsä on selkeästi tulonlähde, mutta myös vapaaajan virkistyspaikka, jossa liikutaan yhdessä perheen kanssa. Muun muassa myrskytuhojen jälkeen metsään istutettiin uusia lehtikuusen taimia. Nuoret ovat tervetulleita. 010 665 5130 tai 010 665 5118
luonto & ympäristö
www.raahenseutu.fi METSÄT Viljatilallinen Matti Heikkilä Siikajoelta on vuoden nuori metsänomistaja mallia 2012. Heikkilä pääsi vuonna 2004 jäseneksi Siikalakeuden metsänhoitoyhdistyksen valtuustoon ja myöhemmin valtuuston puheenjohtajaksi. Ne pelargoniat ja verenpisarat, joiden haluat talvehtivan, voi jo kantaa sisälle. 18. Heikkilä kannustaa nuoria rohkeasti mukaan päättämään yhteisistä metsäasioista. Viimeisen kahden vuoden aikana Heikkilää on työllistänyt uusien metsäpalstojen kunnostaminen eli harventaminen, lannoitus, ojitus ja uudistus. Maa on nyt sopivan lämmin, että ne juurtuvat, mutta samalla sopivan kylmä eivät sipulit lähde itämään. Lehtikuusella ei ole vielä kovin paljon kotimaista kysyntää, mutta uskon tilanteen muuttuvan lähivuosina, kun luonnollisen ja kestävän puun ominaisuudet tiedostetaan paremmin.
MUISTILISTA
Syksyn viimeiset puutarhatyöt
RAAHEN SEUTU
SYYSTYÖT Hallat tulevat. Ne tuskin jaksavat kukkia kunnolla enää tähän aikaan vuodesta ja vain rasittavat kasvia. Kaiva varastosta harsot, että saat ne nopeasti penkkien suojaksi, kun säämies uhkaa yöpakkasilla. Rikkakasvit ja kasvien jäännökset kannattaa siivota pois mahdollisimman tarkkaan, etteivät kasvitaudit ja tuhoojat talvehdi huoneessa. Viljatilallaan Heikkilä viljelee muun muassa syysvehnää, ruista, kauraa, ohraa, hernettä ja rypsiä. Jos omenapuun alla haravoidessa huomaat muumiotautisia lehtiä, kannattaa ne haravoida omaan läjäänsä ja polttaa. Nyt on aika varmistaa kukkiva ensi kesä. Muumiotaudin itiöt voivat talvehtia lehdissä ja levitä. Kaiva sipulikukat maahan. Nyt hän on yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.
Toiset sipulit maahan, toiset ylös. Lehtikuuset ovat yksi Heikkilän innostuksen kohde. Nyt omaa metsää on noin 200 hehtaaria. Hän tekee perkaustyöt mieluummin etuajassa, hyvin ja huolellisesti. Huonojen lehtien lisäksi niistä kannattaa ottaa versot ja kukkanuput pois. Kesäksi laitetut kukat kestävät parin asteen pakkasia, jos ne on istutettu suojaiseen paikkaan. Viisivuotiaan poikani kanssa harrastamme muun muassa lehtikuusien kasvun seuraamista. Mies tekee perkaustyöt mieluummin etuajassa, hyvin ja huolellisesti. Käymme joka vuosi samaan aikaan tietyn puun luona ja valokuvaamme sen, Heikkilä kertoo
11.45 SVT: Uutiset. Osa 2317. 23.00 Australian rajalla (S). 21.07 Criminal Minds (16). 18.30 Erämaahaaste. 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 19.00 Leijonan luola USA. "Meidät on hylätty!" 15.30 Teinipomo. Lléo kieltäytyy jyrkästi menemästä kemoterapiaan. 8.10 70's show. 7.55 Franklin ja ystävät. 19441952 Neuvostoliitolle teollisuustuotteina sotakorvauksia kaikkiaan 226,5 miljoonaa dollaria. 13.30 Luksusmammat. Keijut ovat pikkuolentoja, jotka aiheuttavat sairauksia ihmisille ja kotieläimille. 16.40 Rachael Ray Show. 20.05 Hansin matkassa. (U) 13.50 Grand Designs unelma-asunnot. 12.15 Tiedeykkönen. 20.0020.55 Hyvästi toverit!. 2.20 SVT: Tax och Tass. 13.40 Likaisen työn sankarit. 2.40 Rakkauden painovoima. 7.25 FOX Kids: Monsuno (7). Pikkurikollinen. 11.05 Yle News. 9.35 SubChat. 5.50 Studio55.fi. (U) 0.20 Neljän tähden illallinen. 16.50 Taivaallista menoa. 16.25 Jaakko ja maailmanvalloittajat. 9.30 Kuningaskuluttaja. 15.15 Aarteenmetsästäjä. 13.00 Illallissota. 18. 20.30 Hymy Pyllyyn. 16.55 Suomen ja maailman sää. 13.00 Ruokamatkalla. 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 23.50 NYC:n täydelliset naiset. 10.30 Ruutukauppa. Espoo. 21.00 Elokuva: Luuserit liemessä. 17.00 17.01 Pikku Kakkonen. Tarina ottaa taiteellisia vapauksia pitkin matkaa, mutta Sakari Halonen elää pääroolinsa vahvasti. Miami (16). 8.20 Taikaplaneetta. 13.05 Market Kitchen. Keskustelemassa myös Anna Perho ja Olga Temonen. 13.05 SVT: Jag minns. 12.45 Muuttajat. 15.05 Kultakuume. 8.40 24 Kitchen: Portugalin makuja. 21.00 Dieetit vaihtoon! Asenne tiukassa. 19.00 Lentoturmatutkinta: Kaaos ohjaamossa. (U) 11.5512.08 Seniori työssä. 10.00 Vanessa ja pikkuväki. 11.00 Ostos-tv. 22.35 Taiteilijaelämää. 13.10 Hain saalistajat. 7.22 Tinga Tinga -tarinat. (U) 6.25 Huomenta Suomi. 13.00 Vauvan tarina. 15.00 Kakola. Ensimmäisen kierroksen ottelu Real MadridManchester City. 7.05 Timppa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 8.00 Waverly Placen velhot (7). 9.00, 9.30, 10.00, 10.30 Tvins winter 2012. 17.20 STT Uutiset. 19.00 Salatut elämät (7). 1.25 Seinfeld. 0.50 House (12). 0.15 SVT: Aktuellt. 6.56 Päivän mietelause. Liv klo 21.00
Bestisten hääkisa
Sikana keittiössä
Luuserit liemessä (2005) sikailee keittiössä bilehirmun tarjoilijan Ryan Reynoldsin johdolla. (U) 18.00 Emmerdale (S). 16.15 Faunin iltapäivä. Shelleyn texasilaisdisko. 20.00 Sokkokokki. 6.25 Nousutahdit. Osa 4/7. 19.30 Yllätyskokki Niki. 1.50 Paparazzi vasten tahtoaan. 19.30 TV-nytt. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 19.00 Aamusta iltaan. 21.05 Kierroksilla: Illan Salama. 19.20 Päivän sää. 11.30 Ruutukauppa. Välttelyn makua. 17.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja. 21.30 Moderni perhe (S). 19.00 Yle Uutiset. 16.50 Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.10 Team Ahma. 20.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 18.00 70's show. Tyttäresi tarvitsee terapiaa, Taylor! 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Emmerdale (7). 9.30 24Kitchen: Makujen lähteillä. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 12.30 Tohtorit (7). Kaikkia lapsia ei yksiselitteisesti voida määritellä tytöiksi tai pojiksi. 8.30 Sinkkuisä Gary (S). 16.35 Amerikan hauskimmat kotivideot. 9.40 Rachael Ray Show. 1.55 SVT: Dip Dap. 13.15 Krokotiilimies. 21.55 Kymmenen uutta käskyä. 13.00 Orpopojan valssi (S). 1.30 SVT: Tinga Tinga sagor. 17.55 TVnytt. (Mv.). 10.00 Me Rakastamme Musiikkia. 20.00 Seinfeld. 18.00 Ruotsi maailman modernein maa. (U) 8.55 Eastenders (7). Salarakaskähmintä tiedoksi rouva Spencerille. Lajissaan se on vähän vaisu ja muovisen oloinen, mutta Shieldistä tuttu Michael Chiklis ottaa kohtauksensa haltuun järeän Möykyn roolissa. 16.4416.56 Karvinen. 20.30 Laiva. 23.15 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. Terminator-ero. 1.457.05 SubChat.
ARVIOT
TV2
6.51 Pikku Kakkonen. 7.40 Pulmuset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Figaro. 10.30 Best Direct. Esa Eskelinen tutkii sisiliskoja Ateenan Parnitha-vuorella. 18.55 Nelosen sää. 21.00 Kolmas kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu. 19.00 Sairaan kaunis elämä (12). 1.00 SVT: Mittnytt. 2.45 Nanny. 6.50 Aarteenmetsästäjä. 20.00 Stylisti Rachel Zoe. 1.37 Rajasota. Nolo tunnustus. 18.30 Mr & Miss ShowHau. Tavalliseen tapaan. 23.45 SVT: En bok, en författare: Är religion en mänsklig rättighet. 0.30 Star Trek: The Next Generation. 14.15 3 Walls 3 Seinää. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Nenäkkäät appivanhemmat. 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. 3/3. 23.30 Inked. 15.35 MasterChef Australia. Vauvalle koti. 21.55 Suomi maksaa. 17.00 Tiededokumentti: Porsaan elämää. Toimittaja Kaisa Kariranta, Kerava. 23.25 Arvostele mun illallinen Suomessa. 22.02 Elokuva: Fantastic Four. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. Fox klo 22.02
FOX
6.35 Näin alkaa Tanssi peppu pieneksi Suomi. Elokuva on sekä taidetta että viihdettä. 17.10 Konttori. 15.55 Yle News. Shalom! 16.05 Tanssi peppu pieneksi. 21.30 Ravintolat syynissä. Rossin kirjastokirja. 22.05 Radioteatteri esittää: Kankkulan kaivolla. 6.53 Mio Mao. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 18.50 Iltahartaus. Pastori Sergius Colliander, Ortodoksinen kirkko, Heinävesi 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 Operation Repo. 15.50 Lääkärit. 18.00 MasterChef Australia. 11.00 Ruutukauppa. Elokuva. (U) 0.50 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini. Mukana Antti Ruuskanen taustajoukkoineen, melojalupaus Jeremy Hakala sekä suunnistusseura SK Vuoksi. 8.35 70's show. Äitienpäivä. 13.00 Klassista kahteen. 14.30 Nigellan uudet herkut. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 452. TV1 klo 13.00
Keskivertoneloset
Tim Storyn ohjaama Fantastic Four (2005) on suomalaisemmin sanottuna Ihmeneloset, eli leffasovitus Marvel-yhtiön suosituimpiin kuuluvasta sarjakuvasta. 16.05 Tarzan. 23.274.02 Teematieto.
Ilot ja itkut
Kuplettimestari J. 22.30 Sarah Ferguson matka sisimpään. 2.273.17 Hetki ennen tuhoa: Tuhoisa romahdus.
TV5
6.20 Jon ja Kate +8. syyskuuta 2012
Raahen Seutu
TIISTAI | 13
TELEVISIO
KELTTIMYTOLOGIAN KEIJUT Yle Teema klo 23.05
TIISTAI 18.9.
TV1
6.25 Ylen aamu-tv. Äidinrakkautta. 1.20 Start! Koeajossa Abarth Essessee sekä uudistunut Lexus RX 450h. 10.30 Pikakurssi kodinostoon. 2.006.00 Yön AVA.
Mahtihäiden valmistelut menevät kilpavarusteluksi bestisten kesken komediassa Morsianten sota (2009). 12.00 Ally McBeal (S). 2.30 SVT: Vem vet mest. 19.00 Inked. 22.00 Rikos (16). (Suomi 1950) O: Ville Salminen. 15.40 Tappajaeläimet. 23.00 Nelosen uutiset. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. Ulla Alanko, 65 v. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Big Brother. 3.15, 4.15, 5.056.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
6.009.15 Älypää kuvavisa. (U) 11.3012.00 Emmerdale (S). 2.00 Taksi. Panttivankikriisi. 18.05 Grand Designs unelma-asunnot. 20.00 Uusi päivä (S). 23.55 Vampyyripäiväkirjat (12). 19.30 Poliisit. Ei nimi tölkkiä pahenna. 17.00 Yhteinen taloprojekti. Kovaa peliä. 22.20 Päivän sää. 9.25 Studio55.fi. 21.00 21.00 Puumanainen (12). 9.00 Yle Uutiset. 21.00 11 tapaa jättää nainen. 17.30 Eastenders (7). 15.00 Huomenta Suomen parhaat. 17.25 Närbild. 23.20 Frasier. 21.00 Erilaiset äidit ajatuksia kulissien takaa. 14.50 Hetki ennen tuhoa: Amsterdamin lentoturma. 8.00 Lemmen viemää (7). 18.45 Musiikin muisti kansansoitinvideot. (1951) Suomi maksoi v. 21.00 Elokuva: Morsianten sota (S). 10.00 Sydämen asialla (7). TV5 klo 21.00 PEKKA ERONEN
LIV
9.00 Neulontakerho. 23.55 Lemmi, kosi, vältä. 16.25 Eastenders (S). 1.50 Good Wife (12). 20.30 Simpsonit (7). 20.00 Simpsonit (7). 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 1.00 JIM D Rikos: Rikostarinoita maailmalta (12). Ava klo 21.00. 21.00 Paparazzi vasten tahtoaan. 22.55 Kalgoorlie Cops. 22.00 Näkijä (16). Osa 4/6. 1.45 SVT: Olivia. 22.35 C.S.I. Jorma Uotisen vieraiksi saapuvat Sari Havas, Arttu Wiskari ja Outi Heiskanen. 20.00 Dok: Dragsvik 1918 kauhujen leiri. Naamio-pukki. Osittain mv. 12.00 Jon ja Kate +8. Onnea vai murhetta. Portugalilainen kalapata. Norsujen paratiisi. 2.20 Paparazzi vasten tahtoaan. 1.45 5D: Hurjat dieetit. 10.00 Luksusmammat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Myyntitykkien kaksintaisto. 4.10 5.44 Elokuva: Luuserit liemessä.
YLE RADIO 1
6.00 Yle Uutiset. 8.55 Nigellan uudet herkut. 6.59 Pikku hirviötyttö. Yle Uutiset ja sää. 18.00 Supernanny. 9.05 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 4/6. 18.0218.55 Ruusujen jälkeen (7). 23.00 SVT: Sportnytt. Alfred Tannerin taipaleen laulut, naurut ja kyyneleet haeskelevat tasapainoa Ville Salmisen ohjaamassa elämäkertaelokuvassa Orpopojan valssi (1950). 19.03 Kansanmusiikin sävel on vapaa. 7.00 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). 2/4. 21.30 Solsidan Onnea onkimassa (7). 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 11.00, 11.30, 12.00, 12.30 Tvins. 16.00 Me Rakastamme Musiikkia. 14.40 Maailman parhaat kalapaikat. 21.51 5 minuuttia. 7.25 Disney esittää: Kim Possible. 1.10 Stylisti Rachel Zoe. 14.25 Mask. 23.57 Criminal Minds (16). 18.00 Yle Uutiset minuutissa. 23.15 SVT: Korrespondenterna. Hoitovirhe. 20.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 6.15 Aamuhartaus. 11.57 Päivän mietelause. 16.30 Supertehtaat: Kuorma-autot. 19.30 Miehen puolikkaat (S). 2.00 SVT: Lilla Aktuellt. 13.00 Parasta Suomesta. 19.30 Salatut elämät (S). Varjokostaja. 1.15 SVT: Kulturnyheterna. 18.30 70's show. En osaa sanoa, kolahtaako tämän linjan sisäpiirihuumori alan ihmisiin, mutta ainakin tällaisen asiakaskunnan edustajan se jättää kylmäksi kuin aladobi. 18.30 Emmerdale (S). 18.53 Herra W. 1.055.20 MTV3 Chat Space Programme.
SUB
6.00 SubChat. 7.15 Aamusoitto. 14.00 Kolmas kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu. 22.00 Viekkaat veijarit. Kidnapatun ääniä puhelimessa. Kaaos 19881989. 12.05 Ruusujen jälkeen (7). 21.5523.05 Elävä arkisto: Sotakorvaukset. 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 12.45 Näin alkaa Tanssi peppu pieneksi Suomi. 0.356.00 Älypää-TV.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. Tornit. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 10.55 Oddasat. 9.10 Namaste jooga. 12.00 Neljät häät. 2/2. 12.15 Pomo piilossa. 13.10 SVT: Fråga doktorn. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.00 Supernannyn uudet opit. 0.47 Amerikan kovimmat vankilat. 23.00 Num3rot (12). Perintö. 21.00 Historia: Meksikon vallankumous. Vieraana kirjailija Kai Linnilä. 21.00 Sportmagasinet. 19.00 Kiehtova maailma: Välimeren salaisuudet. 18.45 Nelosen uutiset. Jäljillä. 14.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.57 TVnytt. 9.30 Best Direct. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 17.08 Sydämen asialla (7). Sant' Antimon luostarikirkko. Osa 200: "Vain yksinäisyys seuranain". 0.55 SVT: Kulturnyheter. 12.05 SVT: Vem tror du att du är. 18.00 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 18.30 Puoli seitsemän. 23.10 Nelosen sää. 10.50 Mukavuuslaitoksen historia. 8.33 Eläimet töissä. 23.50 Poliisit. 11.00 Emmerdale (7). Suomi vuonna 1952. 20.00 Elämää halpalentoyhtiössä. 1/3. 9.35 Alueuutisia. 11.20 Suurin pudottaja. 16.32 Velhot, jätit ja susihukkaset. Ulkopuolisia. 7.43 Pipsa Possu: Päiväkodissa. 18.00 Frendit (S). 20.00 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7). 22.25 Tulosruutu. 3.25 Tarkka-ampujat. Kooste ensimmäisen kierroksen otteluista.
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit. 19.00 Big Brother Extra. 11.00 best direct. 9.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 14.00 Rajasota. 19.4519.55 Rakennustaiteen aarteita. 20.55 Urheiluruutu. 11.10 Jumalanpalvelus: Yhteispohjoismainen jumalanpalvelus. Kohdusta hautaan. 21.35 Jalkapallon Mestareiden liiga. 15.05 Saran ja Meri-Tuulin metropolit. 14.10 Uutisvuosi. 0.00 Operation Repo. 10.3011.00 Pikakurssi kodinostoon. 7.50 Aamuhartaus. 2.506.20 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto. 23.45 Elokuva: Karate Kid 3. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. 14.2516.30 SVT: Riksmötets öppnande. 7.45 Hartaita säveliä. 19.00 Sisustuskaksoset. Lehmä. 8.15 FOX Kids: Prätkähiiret (S). Toinen mahdollisuus. 8.40 Lulu ja lehmä. 10.00 Yle Uutiset. 21.30 Nanny. Kuvia Frodosta. 14.00 Me Rakastamme Musiikkia. 11.20 SVT: Värmlandsnytt. Ryhmäpainetta. Autio talo. 19.30 Sydänääniä. 23.50 Sisu. 19.30 Kirjapiiri. Osa 6/8. 23.2023.35 Oddasat.
Nimipäivät: Tyyne, Tytti, Tyyni
MTV3
5.20 Aamusää. 7.50 FOX Kids: Transformers. 19.00 Neljän tähden illallinen. 18.30 Hartaita säveliä. 23.20 11 tapaa jättää nainen. 22.00 JIM D: Massiivinen tuho. Kuinka maatilan kotieläimet elävät. 7.48 Neppajymykerho. 17.18 5 minuuttia. 18.00 Star Trek: The Next Generation. Jenni Pääskysaaren vieraana oleva Katri kertoo tarinansa 11 tapaa jättää nainen -ohjelmassa. Viikonlopun lohturuokaa. Kivuliain muisto. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 17.45 Suomen Huippumalli haussa. 18.30 Iholla (S). 3.006.00 Älypää kuvavisa.
Viina vei miehen
Miltä tuntuu, kun oma mies valitsee avioliiton ja perhe-elämän sijaan alkoholin. 22.50 Isänmaan toivot. 15.30 MTV3.doc: Naapurini on viholliseni. 21.00 21.00 Tulisielu (12). 21.00 Muuttajat. 20.00 Prisma Studio. 14.30 Minun perheeni (7). 22.25 Prisma: Minä ja sukupuoleni. 9.05 Muistojen bulevardi. Ihastusta ilmassa. 12.15 Laiva. Joshua Starnesin ohjaama leffa iskee aiheensa puolesta ajan henkeen, mutta on sääli, millaisiksi manhattanilaisiksi paperinukeiksi se Kate Hudsonin ja Anne Hathawayn lopulta jättää. 15.00 Voicen uutuudet. 23.35 Paljastavat valheet (16). 15.30 Pienten perhe. Espoo. (U) 15.00 Miehen puolikkaat (S). 7.15 Ihmejuttu. 17.05 Meidän faija. 9.30 Huippukokki lähtee maalle. 15.55 Will & Grace (S). 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 14.55 Myyntitykit. 11.00 SVT: Västerbottensnytt. 0.35 Rillit huurussa (12). 8.48 Lentävät lääkärit (7). 3.004.00 SVT: Ung & bortskämd.
KUTONEN
6.00 Heräämö Best of. 17.00 17.05 Nelosen sää. Uhkavaatimus. 13.30 Elokuva: Dinotopia: Houkutus. Tulevaisuuden Harper. 12.00 SVT: Programtablå. 21.30 Taksi. 13.55 SVT: Vem vet mest. 23.30 South Park (12). 21.00 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 17.00 Hurja remontti. 7.34 Nuottiavain. 14.30 A-studio. 14.30 Emmerdale (S). 20.30 Paparazzi vasten tahtoaan. 0.00 Pelkokerroin. 18.00 BUU-klubben: Mummin luona. Jeanin mummohaaveet. Ruotsissa suhtaudutaan myönteisesti uuteen tekniikkaan ja keksintöihin, ja maan kännykkätiheys on maailman huippua. 18.00 Yle Uutiset. 17.00 Lemmen viemää (7). Osa 1. 16.20 Haaste. 9.30 Vauvan tarina. 13.00 Pyhän kirjan varjo. 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 17.30 Pulmuset. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 6.05 Hartaita säveliä. Jakso 4. 10.30 Lääkärit. 7.00 Heräämö Live. 11.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 8.19 Galaxi. Irtisanomisaika. 22.45 Kysy seksistä. 8.15 Ykkösaamu. 17.30 Näin alkaa Tanssi peppu pieneksi Suomi. 23.05 Kelttimytologiaa: Keijut. Sebastianin valhe pukee veljeä. 11.10 SVT: Sydnytt. 12.25 Lentokenttä UK. 0.200.48 Jalkapallon Mestareiden liiga. 4/13. 2.30 Pelastushelikopteri. 11.00 Yle Uutiset. 10.00 Ruutukauppa. Läksyjen laiminlyöntiä. 15.55 Tuomas Enbuske Sivistyksen käsikirja. 20.30 Yle Uutiset. 14.00 Piha kuntoon. Jakso 6. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.30 Sarahin sisustusvinkit. WC:n historiaa kautta aikojen. 14.00 INK Ihmenappuloiden kerho (S). 9.00 Me Rakastamme Musiikkia. 0.40 Täydelliset parit (S). 12.1512.25 Eläinten elämää maalla ja merellä. Naapurin kuolema. 11.30 SVT: Kulturnyheterna. 21.00 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 23.10 Yöklassinen.
AVA
6.008.10 Aamun AVAus. 16.05 Leijonan luola USA. Hip Hop -taistelu. Gorilla Nyrkki. 2.05 SVT: Skapa stort. 20.57 Keno. 10.05 Eve Mantu. 17.00 100% Rock. 16.31 Galaxi. Ansa virittyy. 19.00 Ihmemies MacGyver. 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Kiitoskahvit
Meillä kaikilla on varmasti hirveä halu pelata, niin minullakin, kertoo pettynyt Jokinen.
Naisten joukkue ei ole lähdössä naisten Suomi-sarjaan ihmettelemään uutta tasoa vaan hakemaan tulosta. Lopputurnaukseen, ja tavoite on hakea mitali, sanoo Jarmo Hänninen. 14 |
Raahen Seutu
18. Tavoitteena on, että päästään lohkovoiton kautta karsimaan Mestikseen. Rovaniemikin voi olla yllättävän kova, kertoo valmentaja Jarmo Hänninen.
Jarmo Hännisen ohella raahelainen Veijo Karppinen ja Juha Moilanen Oulusta. Osa nauttii tyttöjoukkueena pelaamisesta. Osa haluaa pelata rinnakkain poikien kanssa. Ei olla pelattu muita vastaan, mutta Vaasa ja Närpiö on varmasti kovia. Sarjan avausviikonloppuna joukkue kohtaa RoKi lauantaina vierasottelussa, ja sunnuntaina Raahessa vastassa on Nivala Cowboys kello 18.30 alkavassa ottelussa. Kisat käytiin viime lauantaina Ruotsin Eskilstunassa. Pelata mahdollisimman hyvin ja voittaa tietenkin, kertovat joukkueessa pelaavat Oona Hänninen, Heidi Pietilä ja Saara Toppinen tavoitteista. ROK-tyttöjä valmentavat
Naisten joukkueen pelaajista moni on vielä C-juniori-ikäinen. Neljä kuukautta ilman pelejä on pitkä aika. Mikäs sen hienompaa, jos pystyy auttamaan poikia, sanoo Jarmo Hänninen.. 100 metrin juoksussa Sakarille tuli puolestaan kuudes sija ajalla 12.83. Paikka lopputurnaukseen olisi auennut jo viime vuonna, mutta Jääkiekkoliiton virheiden myötä tytöt jätettiin kylmästi ulos. Suomi-sarjan kuuden joukkueen alkulohkosta kahdella parhaalla on mahdollisuus nousta pykä-
lää ylemmäksi. Kuvat: Roy Viitanen
Rokkia kaukaloon
JÄÄKIEKKO Raahen Jääkiekkoklubin naiset aloittavat Suomi-sarjakauden viikonloppuna.
ROY VIITANEN
Jussi Jokinen pelaa Kärpissä
RAAHEN SEUTU
JÄÄKIEKKO NHL-seura Carolina Hurricanesin hyökkääjä Jussi Jokinen, 29, on palannut Oulun Kärppiin NHL: n työsulun vuoksi. Joukkue karsiikin myös C-tyttöjen SMlopputurnaukseen. Tuloksilla 39.46 ja 13.33 tuli molemmista lajeista hopeamitalit.
Saara Toppisen, Oona Hännisen ja Heidi Pietilän kausi käynnistyy viikonloppuna Suomi-sarjan otteluilla. Osa tytöistä pelaa vielä poikienkin joukkueiden mukana, jos vain sarjaohjelma antaa sille tilaa. Sakari Lehtola voitti alle 17-vuotisten pituushypyn omalla ennätystuloksellaan 570. Teemu Tohola osallistui myös alle 17-vuotiaiden sarjaan kiekkoon ja kuulaan. Joukkueen taustalla on vielä avoimia paikkoja. Pyritään pelaamaan molempien sarjojen otteluita
Kokenut kiekkomies Jarmo Hänninen luotsaa Veijo Karppisen ja Juha Moilasen kanssa kahta sarjaa pelaavaa joukkuetta.
samoilla matkoilla ja saamaan taloudellista säästöä matkakuluihin, sanoo joukkueenjohtaja Maarit Hänninen. Joukkue harjoittelee sekä Raahessa että Oulussa. Nimen taustalla on se, että joukkueessa pelaavat raahelaistyttöjen ohella pelaajia OPS:sta ja Limingan Kiekko-Karhuista. Kahden sarjan pelaaminen ei ole halpaa varsinkin, kun pelimatkat ovat väistämättä pitkiä. Matias Korpela aloitti kärkiryhmässä ennätysvauhtiaan, mutta puolessa matkassa hänen hänen virhetilinsä tuli täyteen ja hänen suorituksensa hylättiin virheellisen kävelytekniikan vuoksi.
Ammattiopistolle mitaleja
RAAHEN SEUTU
YLEISURHEILU Raahen ammattiopistosta osallistui kaksi opiskelijaa Tampereella SAKU:n valtakunnallisiin yleisurheilumestaruus kisoihin. Jokinen nähdään jo huomenna keskiviikkona Oulun Kärppien riveissä pelaamassa Porin Ässiä vastaan. Asiansa osaava huoltaja olisi hakusessa Raahen päässä, sanoo Jarmo Hänninen.
Sarjassa joukkue pelaa nimellä ROK-tytöt. Peli ei ehkä ole vielä valmista, kun pelaajia on tullut vielä viime hetkillä lisää mukaan, sanoo Jarmo Hänninen. Jokisen ja Kärppien sopimus kattaa seuraavat 8 ottelua. Sarjan muut joukkueet ovat Hermes, RoKi, Kraft, Sport ja Nivala Cowboys. syyskuuta 2012
URHEILU
www.raahenseutu.fi
Korpelan kävely hylättiin
RAAHEN SEUTU
"
Tavoitteena on, että päästään lohkovoiton kautta karsimaan Mestikseen.
JARMO HÄNNINEN, NAISJOUKKUEEN VALMENTAJA
KÄVELY Raahen Vesan Matias Korpela kävelysuoritus hylättiin Pohjoismaiden mestaruuskisoissa ja kävelymaaottelussa miesten 20 kilometrin matkalla
Martta KoskiVähälä, LuLu, 5.52, 4. Janette Ahola Rannikon Skorpionit 15.49, 2. SportROK, 13.10. Pinja Hirsikorpi, RaVe, 20.96. Jimi Leskinen Rannikon Skorpionit 19.65. Markku Lattunen Rannikon Skorpionit 57.88, 2. Raahelainen ajoi ruutulipulle neljäntenä ja otti saman sijan myös SM-pisteissä jääden vain pisteen pronssista. Keppi lensi vanhasta muistista hyväkuntoisella miehellä yli 62 metriä. Sara Mehtomaa, OP, 9.05, 3. Ei ollut mitään mahdollisuutta pitää Simosta takana maaliin saakka. 13 keihäs: 1. Viktoria Kätkä, OulTa, 6.20, 3. Iiris Vuorela, RaVe, 5.44, 3. T9 pallonheitto: 1. Elviira Kortessalo, RaVe, 5.77. Anni Martin Rannikon Skorpionit 13.14. Ylivieskalainen yli 84 metrin keihäsmies Jarkko Koski-Vähälä oli pitkästä aikaa kokeilemassa heittokuntoaan. Milla Koski-Vähälä Rannikon Skorpionit 36.27, 2. Jasu Myllykangas Vieskan Virsu 15.21, 2. Martta Koski-Vähälä, LuLu, 13.70, 3. Moni heitti tai työnsi ennätyksensä ja siitä oltiin iloisia. Elina Mikkonen, RaVe, 24.12, 4. En huomannut, että se olisi edes osunut mihinkään. ROK Hermes, 6.10. Nyt kaaret eivät kovassa tuulessa kuitenkaan tarpeeksi pitkälle lähteneet, joten hän ei mittauttanut heittojaan. Valtteri Martin Rannikon Skorpionit 20.08, 4. Arttu Untinen, KalajJ, 11.80. T10 Henkilökohtainen Finaali: 1. T9 kiekko: 1. T11 keihäs: 1. Hän sijoittui SM-pisteissä lopulta viidenneksi. Lauri Hätälä Rannikon Skorpionit 41.05, 3. Merijärven lupaus Jyri Isokääntä heitti keihästä yli 62 metriä, vaikka takana on pitkä kilpailukausi. Mika Niinimaa, RaVe, 48.93. Juha Martinmäki, VihU, 40.26. Jyri Isokääntä, MeKe, 62.82, 2. M Yleinen Henkilökohtainen Finaali: 1. P15 keihäs: 1. Henni Silvola Rannikon Skorpionit 3.18. Viktoria Kätkä, OulTa, 14.50, 2. Olin jo varma, että mitali on hallussa, mutta sitten hajosi rengas. P9 kiekko: 1. Siiri Komulainen, RaVe, 20.48, 2. T11 moukari: 1. Milla Koski-Vähälä, Lulu, 33.92, 3. Eero Myllykangas Vieskan Virsu 46.95, 2. P9 pallonheitto: 1. syyskuuta oli koleasta säästä huolimatta varsin mukavasti osanottajia. Paula Mikkonen, RaVe, 14.97. Siiri Komulainen, RaVe, 6.78, 2. Elina Mikkonen, RaVe, 6.57, 5. P8 Henkilökohtainen Finaali: 1. Mikko Martinmäki, VihU, 45.67, 3. Perkiömäki joutui alkukiihdytyksessä kolariin, ja auton voimansiirto vaurioitui. Tytöt ovat innokkaita muun muassa moukarinheittoon.
Tuloksia:
M kiekko: 1. Eemeli Kyröläinen Rannikon Skorpionit 30.69. T8 Henkilökohtainen Finaali: 1. Juuso Ahola, RaVe, 3.39. T13 moukari: 1. Viktoria Kätkä, OulTa, 19.87, 3. Inka Mehtola, RaVe, 14.91, 2. N35 Henkilökohtainen Finaali: 1. P14 Henkilökohtainen Finaali: 1. T15 kuula: 1. M17 kiekko: 1. P12 Henkilökohtainen Finaali: 1. Jyri Isokääntä, MeKe, 12.02, 3. ROKAPV, 27.10. Pinja Hirsikorpi, RaVe, 29.94, 3. P13 kuula: 1. T6 Henkilökohtainen Finaali: 1. Arttu Heilala,
RaVe, 7.21, 2. Iiris Vuorela, RaVe, 6,68. T13 kuula: 1. Mitali jäi kahden kierroksen päähän. Antti Martinmäki, VihU, 48,69, 2. Milla KoskiVähälä, LuLu, 40.10, 2. Pettymys on suuri, sarjan kakkospaikalta finaaliin startannut Perkiömäki harmitteli. M35 Henkilökohtainen Finaali: 1. Niko Tohola, MeKe, 12.29, 2. Ilari Kyröläinen Rannikon Skorpionit 2.02. Katri Mikkonen, RaVe, 7.95. Jose Myllykangas Vieskan Virsu 6.99. Eeli Pehkonen, KuivA, 18.44, 2. Anttoni Kyröläinen Rannikon Skorpionit 10.95, 2. Moottorissa oli jotain vikaa koko päivän, ja se meni jumiin heti A-finaalin jälkeen. T9 kuula: 1. T4 Henkilökohtainen Finaali: 1. Tällä kertaa epäonni vei mitalin Keski-Korsulta. Joonas Ahola, RaVe, 6.88. Sanna Mikkonen, RaVe, 12.45, 3. Illan onnistujiin kuului Ilkka Kontinaho, joka heitti 45-vuotiaiden keihäässä jopa maailmantilaston kakkoseksi ja tietysti Suomen ykköseksi. Ensi viikonloppuna Perkiömäki testaa EM-sarjan tason Suomessa Kouvolassa ajettavassa EM-osakilpailussa. Juha Korpi Rannikon Skorpionit 51.30, 5. M50 kiekko: 1. Martta KoskiVähälä, LuLu, 13.56, 3. Hän oli etenemässä suoraan A-finaaliin, mutta kolmannessa alkuerässä tuli jälleen epäonni mukaan. Juhani Lattunen Rannikon Skorpionit 30.08.. Milla KoskiVähälä, LuLu, 12.70, 2. M55 Henkilökohtainen Finaali: 1. Tällä kertaa onni ei ollut raahelaiskusien puolella.
TERO LYTTINEN
Nelivetoisten autojen Super Car-luokassa sekä Ari Perkiömäellä että Pekka Keski-Korsulla oli mahdollisuuksia yltää kolmen kärkeen. Vertti Kontinaho, RaVe, 15.81. KraftROK, 21.10. HermesROK. ROKCowboys, 30.9. Eeli Pehkonen, KuivA, 32.37, 3. Veteraaniurheilija ja monipuolisuusmies Ilkka Kontinaho oli nyt ensimmäistä kertaa tälle kaudelle keihäsareenalla. Eeli Pehkonen, KuivA, 19.96, 2. Mona Tiri Vieskan Virsu 9.25. C-tyttöjen SM-karsinta: 29.9. B-finaalin kautta A-finaaliin noussut Pekka KeskiKorsu selvisi ensimmäisten mutkien rytinöistä kunnialla, ja ajoi hetken kakkosena. T11 kuula: 1. Marjo Koski-Vähälä Rannikon Skorpionit 27.95, 2. ROKSport, 11.11. Inka Mehtola, RaVe, 17.67, 2. Juho Korpi Rannikon Skorpionit 26.74, 2. Aleksi Silvola Rannikon Skorpionit 7.87, 3. HermesROK.
HEITTOLAJIT Raahen Vesan piirikunnallisissa heittokisoissa torstaina 13. P9 kuula: 1. Hän oli terveh-
tynyt loukkaantumisistaan ja halusi saada hyvän tuloksen tälle kaudelle innostamaan tulevaa harjoittelukautta. Marjo Koski-Vähälä Rannikon Skorpionit 27.61. Juha Hietala, RaVe, 45.97. N kiekko: 1. Loviisa Kortessalo, RaVe, 7.80.
TULOKSIA
Saappaanheiton Rannikko Cup 8 ja samalla Cupin päätöskisa käytiin Raahessa 15.9.
Tuloksia: N Yleinen Henkilökohtainen Finaali: 1. Arto Niskane, AlavV, 44.88, 4. ROK RoKi, 10.11. Niko Tohola, MeKe, 37.28. Valkealan Atro Määttä varmisti käytännössä mestaruutensa selviytymällä Afinaaliin. Pinja Hämeenkorpi Rannikon Skorpionit 6.96. ROKSport, 24.11. Juuso Ahola Rannikon Skorpionit 14.03. Sara Meh-
tomaa, OP 40.79, 2. ROK Hermes, 10.11. Lauri Hätälä Rannikon Skorpionit 42.52. Jouni Hämeenkorpi Rannikon Skorpionit 54.45, 3. Joonas Ahola Rannikon Skorpionit 22.00, 3. Ari Perkiömäen osalta
kaksi ensimmäistä alkuerää sujui vielä lupaavasti. Hän karkasi muilta lähdössä ja
tyylitteli voittoon. P4 Henkilökohtainen Finaali: 1. Tulos on Suomen kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi paras tällä nykyisellä välineellä. Ensi kaudeksi otetaan käyttöön paljon uusia osia, niin tehoa tulee lisää, Keski-Korsu kertoi.
Kontinaho veteraanitilastojen kärkimieheksi
PAULI VAIHOJA
ROK-tytöt kaudella 2012 13: Anna Karppinen, Marjaana Räbinä, Heidi Pietilä, Josefiina Leino, Oona Hänninen, Aino Härkönen, Saara Toppinen, Laura Pokka, Jasmin Hulanmäki, Sarita Rantala, Janette Jokikokko, Ida Karjalainen, Annika Haataja, Hanna Jäälinoja, Anne Sillanpää, Pinja Korpi, Julia Keränen, Alexia Remes, Gamilla Reinikainen ja Anna Koski. M keihäs: 1. Iiris Vuorela, RaVe, 11.94. Eero Myllykangas Vieskan Virsu 47.49, 6. Myös Vesan nuori kaarti teki hyviä tuloksia ja ennätyksiäänkin. Naisten Suomi-sarja alkusarja: 22.9. Markku Lattunen Rannikon Skorpionit 56.26, 4. RoKiROK, 23.9. SportROK, 7.10. Arttu Heilala, RaVe, 31.53. Jouni Hämeenkorpi Rannikon Skorpionit 56.28, 3. Tämmöinen kausi tällä kertaa. Kirsi Luiskala-Ahola Rannikon Skorpionit 29.35, 3. Ensimmäisen kierroksen kuluessa toinen takarengas tyhjeni ja vauhti hyytyi. Vertti Kontinaho, RaVe, 35.72, 2. T15 keihäs: 1. Pronssi-mitalin kannalta pahin uhkaaja Hyvinkään Martti Simonen oli jo useita sekunteja takana. Isku ei ollut edes kovin kova, mutta vauriot olivat sen verran pahat, että sitä ei saatu kuntoon. Katri Mikkonen, RaVe, 28.46. P11 keihäs: 1. Milla Koski-Vähälä Rannikon Skorpionit 37.50. P15 kuula: 1. Martta Koski-Vähälä Rannikon Skorpionit 21.22, 2. Vertti Kontinaho, RaVe, 18.45. Heikki Nevanoja, HaapavU, 40.29. Loviisa Kortessalo, RaVe, 2.79. Melkoinen pommi oli hänen Tampereella pari viikkoa sitten saavuttama Koululiikuntaliiton keihäsmestaruus huimalla tuloksella 72,79, joka syntyi vain kahdeksan asteen lämmössä ja sateessa. Ville Roimela, KalajJ, 45.00. Siiri Komulainen, RaVe, 10.65. Ford-kuljettaja ei löysäillyt myöskään kauden viimeisessä finaalissa. syyskuuta 2012
Raahen Seutu
| 15
Epäonni pudotti raahelaiset SM-mitaleilta
RALLICROSS Raahelaiskuljettajat lähtivät tosissaan taistelemaan mitaleista rallicrossin SM-sarjan päätösosakilpailuun Hyvinkäälle. Sanna Mikkonen, RaVe, 4.72. Ilkka Kontinaho, RaVe, 62.81, 2. M65 kiekko: 1. APVROK ja 8.12. P6 Henkilökohtainen Finaali: 1. A-finaalipaikka ja mahdollisuudet mitaleille karkasivat. T14 Henkilökohtainen Finaali: 1. Juha Korpi Rannikon Skorpionit 50.15. Elviira Kortessalo, RaVe, 19.18. ROKKraft, 4.11. Rallicross-uran ensimmäinen mitali näytti jo varmalta. Kirsi Luiskala-Ahola Rannikon Skorpionit 24.47. Lähdin B-finaaliin vielä ajamaan hiljaa,
jos olisi tullut paljon keskeytyksiä, mutta eipä tullut. Inka Mehtola, RaVe, 7.10, 2. Eeli Pehkonen, KuivA, 7.30, 3. 18. Jari-Petri Laurila Vieskan Virsu 60.58, 2. Pinja Hirsikorpi, RaVe, 8.80, 4. Kaksi kierrosta Keski-Korsu onnistui pitämään Simosta takanaan, mutta lopulta hän
joutui taipumaan. CowboysROK ja 18.11. Vikaa ei pystytty huollossa korjaamaan, ja hän joutui starttaamaan B-finaaliin kolmivetoisella autolla
Vauhtivarpaat ma klo 17.4518.30, 7-9 v. Tervetuloa tanssimaan Tanssiklubille!
SaRe, hiihtojaoston kokous ti 18.9. Leikit, pelit ja kisailu kuuluvat olennaisena osana jokaiseen harjoituskertaan. Harjoitukset käynnistyvät 30.9. lk. harjoitusvuoro jäsenille klo 1820. Vesan nettisivuilla, www.raahenvesa.fi Raahen Tanssiklubi Ti 18.9. Tarkemmin kilpailukalenterissa tai Vesan sivuilla: www.raahenvesa.fi/kilpailukutsut. Jumppakoulu to klo 18-19. Ilm. Tervetuloa!
KAMPANJA YRITYSASIAKKAILLEMME
VOITA 1500 LOMAMATKA
Yrittäjä! Ilmoittamalla Raahen Seudussa ja Raahelaisessa osallistut 1500:n matkalahjakortin arvontaan* ajalla 1.7.-29.9.2012
*) ilmoituksen minimikoko 100 pmm. hiihtomajalla klo 19. 050 468 9550 Jussilantie 76, Olkijoki
PÄIVÄN KALA
Inarin harjus, 300-400g 8.90 e/kg Norjan lohifile 6.90 e/kg K-Market Kreivintori K-Market Pattijoki
KANERVAA JA CALLUNAA
Kaikille asiakkaille ruusu kaupanpäälle!
Katso kuvia Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. pk-heittokisat to 20.9. aika) Koivuluodossa. 0440 263435, tai Pauli Vaihoja puh. Paljon lajeja kaikenikäisille. Tervetuloa liikkumaan kaikki uudet ja vanhat Jumpparit! www.pattijoenjumpparit.com Salama, yleisurheilu Urheilukouluun 03-00 ja kilparyhmään 02-97 jäljellä muutama paikka. 040 721 9321
Kausi 2012-2013 pyörähtää käyntiin ma 10.9. (08) 264 345 Avoinna arkisin 7.30-20, la 9-20, su 10-20 keittiö avoinna ma-pe 10.45-20, la-su 12-20 www.nestepattijoki.fi
Autoilu
Pattijoki
OSAMAKSULLA JA VAIHTAEN
Skoda Fabia 1,2Tsi stw
aj. 044 - 560 2094. Raahen Vesa Koko kansan kuntoilutapahtuma 39. To 20.9. Luottotiedot tarkistetaan. Keskiviikko klo 17.30-18.15 Tivoli (4-6 vuotiaat tytöt ja pojat) Ollinsaaren koulu. Liikkarit 08, 07, 06 ja urheilukoulu 04-05 ovat täynnä. klo 17.30 (huom. huoltok.
15.900
-04
OTA YHTEYTTÄ MEDIAMYYJÄÄSI
Anne 010 665 5171 Marjut 010 665 5172 Marke 010 665 5119
010 665 5172 Marjut
ilmoitukset.raahenseutu @almamedia.fi
Nissan Tiida 1,6 sedan
aj. 0400 112 612
ROSAMUNDA PERUNAA
Puh. Lauantai klo 10-11 Ikinaiset; Pitkänkarin Tietokoneoppi-laitoksen liikuntasali. 34th. Raahen juoksu su 23.9. Aikuiset jumppaavat Harakkamäen koululla: Step Aerobic ma klo 18.45-20, Kuntolattari ke klo 18.30-19.30, Kehonhallinta ja venyttely to klo 19-20. 2-renk. Lasten ja nuorten ryhmät 20122013. Tervetuloa liikkumaan hyvään seuraan! www.raahennaisvoimistelijat.fi
Harakkamäen koululla seuraavasti: 1-2 v. saloistensalama.com/yleisurheilu. Ne ovat monipuolisia ja kaikkien yleisurheilulajien harrastamista tukevia. Ilm. Jaoston henkilöt, tervetuloa. 223 7022 Facebookista! Palvelemme mala klo 917, su suljettu
2 kerroksinen 80 m² rivitalon
350 15
kpl
alkaen
5 kpl
PÄÄTYHUONEISTO
Kannuskadulla. Varasijapaikoista voi tiedustella Marikalta.
2742. P. Julkaistu ilmoitus 1x arpalippu. Taaperojumppa pe klo 18-18.45, 4-6 v. tehdas takuu
15.900
-10 Toyota Avensis 1,6 Vvt-i
aj. com ja 040-7032936. mennessä markkutuomaala5@mail.com. 43th. 158th. 16 |
Raahen Seutu Nyt kannattaa täyttää
18. 2231922
050-3555535
Erkki Pyykkönen Saaristokatu 50 H Raahe
OMENAA
soseeksi, marmeladiksi ja mehuksi alle 0,50 e/kg.
TT-TURVATULI
järjestää
TULITYÖKORTTIKURSSIT
Raahe 25.9.2012 Ilm. Ilm. Torstai klo 18-19 Kiinteytysjumppa; Ollinsaaren koulu, klo 19-20.15 Power-step (Huom! Omat puntit mukaan.) Ollinsaaren koulu. Lapset jumppaavat
Pattijoen Urheilijat Su 23.9.
klo: 15-16 seuran päättäjäiset Rännärillä. Salsaa Kimmo Lasasen johdolla. tehdas takuu
15.900
-11 Volvo V70 2,4 Stw.
aj. klo 11.30-12.45, samassa yhteydessä on maksettava myös osanottomaksut. 050 598 4825
Til. 050 593 0375 Jani Hinkula p. Osanottomaksullinen. Voit koko viikon ajan tutustua maksutta jumppatarjontaamme. Lavatanssin alkeissa Fusku III klo 19-21, opettajana Arja. 98th. Swing-tanssi jäsenille klo 18.45-20.15, opettajana Satu. (08) 264 300, keittiö puh. mennessä tai kilpailupaikalla 23.9. Lisätietoja aikuisten ja lasten ryhmistä p. Tiedustelut: Eija Arvola. tulossa kurssien ajaksi tanssikenkämyynti, la 13.10. huoltok.
7.900
-03
Lappastentie 1, 92120 Pattijoki Puh. Tiistai klo 20-21 Kahvakuula. Kauden viimeiset pk-heittokisat 30.9.
Raahen Vesan yleisurheilukoulut Raahen Vesan
järjestämän Ruukki- yleisurheilukoulun harjoitukset alkavat 1.10. Jumppakoulu ti klo 17-18, 10-12 v. Ma 24.9. -80. Paritanssikursseilla ChaChan alkeet klo 18-20, jatkotason kurssilla Salsa klo 20-22 opettajana Sari/Jari/Hanna. Kysy tarjous!
SEURAT
Raahen Naisvoimistelijat
MYYTÄVÄNÄ KYPSÄÄ PUOLUKKAA
tänään tiistaina Raahen tori klo 8-10.30 Pyhäjoki tori klo 11-11.30
TULE TAI SOITA JA VARAA SUUNNITTELUAIKA KOTIISI
Jenni Myllymäki p. (08) 265 252, gsm 0400 280 823
AUTOMYYNTI R.JAUHIAINEN. Lisätietoja www.raahentanssiklubi. 22.9. Ke 19.9. ennakkoon kilpailukalenterin kautta tai kilpailupaikalla klo 16.30 alkaen. tytöt) Antinkankaan koulu. Valmistunut v. Tervetuloa vaihtelevaan hiihtokeskuksen syksyiseen maastoon juoksemaan.
Raahen Vesa kilpailutoimikunta Syksyn 3. tytöt) Antinkankaan koulu, klo 17.30-18.30 Jumppakoulu (4.-6. (Huom! Omat kahvakuulat mukaan.) Ollinsaaren koulu. Taaperojumppa pe klo 17.15-18, 2-3 v. klo 13 Raahen hiihtokeskuksessa. Torstai klo 16.30-17.30 Jumppakoulu (1.-3. lk. arvola@kotinet.Tulospalvelu: Eija Arvola, puh. Yleisurheilukoulussa harjoitellaan eri lajitekniikoita sekä kehitetään lasten perusliikuntataitoja. 1-om. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Lisätietoja nettisivuilla www. 2 ilmoitusta - 2 arpalippua jne. Viikolla 37 jumppatarjontaamme voi tutustua maksutta! Ryhmiin ei ole ennakkoilmoittautumista! Aikuisten ryhmät 2012 - 2013; Maanantai klo 18-19 Lady+; Ollinsaaren koulu, klo 18-19 Kuntojytä; Antinkankaan koulu, klo 1920 Pilatesjumppa; Antinkankaan koulu, klo 20-21 Miesten jumppa; Antinkankaan koulu. Tarkempia tietoja ilmoittautumisista ym. kilpailukalenterin kautta tai s-pstilla osoitteella: eija.arvola@kotinet.com, 21.9. Tiistai klo 17.30-18.15 Helinä-Keijut (5-7 vuotiaat tytöt, ryhmässä 30 paikkaa) Ollinsaaren koulu. Sarjat ja matkat: M, M35, M40 ja M45 kaikilla 10 km; M17, M19, M50, M55, M60, M65, M-kuntosarja kaikilla 5 km; N, N17, N19, N40, N45, N50, Nkuntosarja kaikilla 5 km; T/P 15-v 3 km, T/P 13-v 2 km, T/P 11-v ja T/P 9-v 1 km. syyskuuta 2012
MAKSUTON MAKSUTON
SUUNNITTELU KOTIMITTAUS
POLTTOÖLJYSÄILIÖT,
sillä nyt on raju tarjous öljystä. Keskiviikko klo 18.3020 Lentopallo; Liikuntahalli, klo 18.30-19.20 Zumba; Ollinsaaren koulu, klo 20-21 Body & Mind; Antinkankaan koulu. Puhelin: 0440 263435; sp: eija. Palkinnot kolmelle parhaalle joka sarjassa. Maanantai klo 19-20 Mixdance alkeisryhmä (8-10 vuotiaat, ryhmässä 30 paikkaa) Ollinsaaren koulu, klo 20-21 Mixdance jatkoryhmä (yli 10 vuotiaat) Ollinsaaren koulu. Harjoituksia vetävät koulutetut ohjaajat. 044-533
Pattijoen Jumpparit PaJu
Uusi jumppakausi starttaa viikolla 38. Paritanssikursseilla alle 25-vuotiaat 25 % ovh:sta (käteismaksu). Arvonta suoritetaan 1.10.2012.
& liikenne
aiheena teemasivuilla to 20.9.
Varaa mainostila teemasivuille
010 665 5171 Anne
Purotie 1, puh. To 4.10