Raahen Seutu raahenseutu.fi PERJANTAINA 2. Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen käy työnsä vastapainoksi tekemässä metsätöitä ja harrastamassa muutenkin liikuntaa. KESÄKUUTA 2023 56 . IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 5 1 8 10 Ihmiset Metsään kypärä päässä . VESA JOENSUU 4 Puheenaiheet Lepakkoselvitys vaikuttaa Arinan aikatauluun 6 Puheenaiheet Sairaalan osastot auki kesällä supistetusti 13 Elämänmeno Katso täältä ammattiin valmistuneiden nimet 2 Keskustele ”Esimerkin voima on ilmeinen niin hyvässä kuin pahassa.” Hanna-Leena Mattila. Kunnanjohtajuutta on kertynyt yli 21 vuotta ensin Hailuodossa ja nyt Pyhäjoella.
Ef. Opetushallituksen linjauksessa todetaan, että koulu ei voi nykylainsäädännön mukaan vaatia oppilaita laittamaan puhelimia koko päiväksi kännykkäparkkiin tai kieltää kännykän käyttöä välitunneilla. Jos vanhemmalla on lapselle asiaa, niin hän tavoittaa lapsen henkilökunnan kautta.. Ken Robinson Sana: Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan. Jotakin voi sattua koulupäivän aikana tai pitää saada yhteys vanhempiin. OHJELMASSA annetaan käytännön ohjeita, miten selvitä hankalista tilanteista. K oululaiset säntäävät huomenna kesälomille, mutta keskustelu peruskoululaisten kännyköiden käytöstä jatkuu varmasti vielä lomallakin, onhan asia noussut esiin myös hallitusneuvotteluissa. David Russell Sana: Jeesus sanoo: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” Matt. Ei opettajien tai muiden oppilaiden. 1. Kännykän jatkuva vilkuilu on niin lapsilla kuin aikuisilla opittu tapa, josta voi opetella myös pois. Selkeä kännykkäkielto on oppilaan etu. Eduskunnan käsittelyyn edetäkseen kansalaisaloitteet tarvitsevat 50 000 kannattajaa. NINA TUOMIKOSKI Y hä useammalle vanhemmalle oma vauva on ensimmäinen vauva, jota pidellään sylissä. Jes. Myös Raahen Seudun nettigallupiin vastanneista noin 200 vastaajasta 96 prosenttia katsoi, että kännykkäkiellon tulisi koskea vähintäänkin oppitunteja. Oppimista se ainakin häiritsee. LASTENHOITOMALLIA otettiin omasta ja muiden äideistä. (49%) Kännykät kerättävä oppituntien ajaksi. En muista mitään ikävää tapahtuneen. Omat lastenhoitokokemukseni alkoivat yhdeksän vuotta nuoremman pikkuveljen hoitamisesta, jolloin opin perustaidot vauvan kuivittamisesta, syöttämisestä ja rauhoittamisesta useiden muiden vauvojen hoitamista varten. (4%) Ääniä yhteensä 199. Kyllä, kännykät kiinni koko päiväksi. Kännykkäkeskustelu jatkuu lomallakin . Stanis?aw Jerzy Lec Sana: Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. Lapselta ei saa viedä koko päiväksi puhelinta eikä laittaa kiinni. Lapissa on otettu käyttöön Turun yliopistossa kehitetty Voimaperheet-ohjelma, jossa muun muassa videoesimerkeillä autetaan vanhempia ratkaisemaan arjen pulmatilanteita ja ohjaamaan lasta oikeaan käytökseen myönteisin ja turvallisin keinoin. Hankkeeseen pääsevät kaikki lappilaiset perheet, joissa on kolmevuotias lapsi. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Ikäluokkien pienentyminen näkyy myös tällä tavoin, ettei lastenhoitamista pääse harjoittelemaan omassa perheessä tai lähipiirissä samaan tapaan kuin ennen. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Luultavasti perheeni toimintatapa 70-luvulla oli aivan normaalia. ESIMERKIN voima on ilmeinen niin hyvässä kuin pahassa. 1:3 TIISTAINA Aurinko nousee: 2.55 Aurinko laskee: 23.49 Nimet: Kyösti, Kustaa Miete: Erehtyminen ei ole sama asia kuin luovuus, mutta jos et ole valmis erehtymään, on epätodennäköistä, että koskaan keksit mitään ainutlaatuista. PERJANTAINA 2. 6:3 Aina on niitä, jotka ei sääntöjä noudata ja aika menee säätämiseen. Lapin keskussairaalan lastentautien ylilääkäri Pekka Valmari kertoi jokin aika sitten Kalevan haastattelussa kannattavansa ajokorttia vanhemmuuteen. Nykyvanhemmat viettävät muiden ihmisten tapaan paljon aikaa ruudun ääressä. Asialla ei ole väliä. Tilanteiden ennakointi ja rauhallisuus poistavat nälästä ja huomion tarpeesta johtuvan maaperän aikuisten ja lasten itkupotkuraivareille. Martti Luther Sana: Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. Kännykät jätettävä kotiin heti aamulla. (47%) Ei tarvitse, lapseen pitää saada aina yhteys. Aloitteen oli eiliseen mennessä allekirjoittanut liki 29?000 ihmistä. Valmari kuvailee ohjelmaa eräänlaiseksi käytöshäiriörokotukseksi. Onnellisuus ei koskaan vähene siitä, että se jaetaan. Aivot eivät pysty keskittymään oppimiseen ja puhelimen selailuun yhtä aikaa. Varsin usein myös paljastuu levottomuudesta kärsivän taaperon leikkimisen muodoksi videopelit ja muu viihde-elektroniikka. Älypuhelinten kielteisistä vaikutuksista oppimiseen ja aivoterveyteen on karttunut jo runsaasti tutkittua tietoa. Aina maailman ääriin ulottuvilta rupattelufoorumeilta voi löytää aidosti vertaistukea –?tai saada päänsä pyörälle. Opettajilla pitää olla määräysvaltaa kouluaikana. Lasten pitää välitunnilla oppia keskenään olemaan kasvokkain vuorovaikutuksessa leikkien, pelaten, jutellen. 28:19–20 MAANANTAINA Aurinko nousee: 2.57 Aurinko laskee: 23.46 Nimet: Sulevi Miete: Tuhannet kynttilät voidaan sytyttää yhdestä, eikä tuon kynttilän elämä siitä lyhene. Onko se aika pois oman pikkuihmisen elämästä. Jos oppilaat käyttävät luuria oppitunneilla, se on vain heidän oppimisestaan pois. Kasvaessa joutuu kohtaamaan myös epämukavia asioita. Pienen ihmisen aivot saavat ärsykkeitä, joiden arvellaan heikentävän keskittymiskykyä. 6:47 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 3.00 Aurinko laskee: 23.43 Nimet: Toivo Miete: Vaikeinta elämässä on oppia erottamaan sillat, jotka pitää ylittää, niistä silloista, jotka pitää polttaa takanaan. On kohtuutonta, jos opettaja joutuu jatkuvasti keskeyttämään opetuksen kiistelläkseen oppilaan kanssa siitä, häiritseekö hänen kännykän räpläämisensä oppituntia vai ei. Lapseen saa kyllä yhteyden opettajan kautta. Kor. SIINÄ missä me 90-luvun vanhemmat luotimme vielä oman äitimme viisaisiin lastenhoitoneuvoihin, ovat nykyvanhempien tukena myös nettien keskustelupalstat. Anatole France Sana: Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä.” Joh. KESÄKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 2.6.2023 Viikon nettigallup: Pitäisikö peruskouluihin saada kännykkäkielto. 12:27 HUOMENNA Aurinko nousee: 3.03 Aurinko laskee: 23.40 Nimet: Viola, Orvokki Miete: Innostuksen hulluus on mielestäni parempaa kuin viisauden välinpitämättömyys. Lapset vaaraksi liikenteessä, kun kävelevät tai kun ajavat pyörällä ja tuijottavat kännykkää kouluun mennessä. Asiasta on tehty myös kansalaisaloite, jossa esitetään peruskoulun oppilaiden puhelinten pitämistä suljettuina oppituntien ja välituntien aikana. Vastuuta annettiin isosisaruksille ja naapurin tyttösille, ja siinähän ne taidot kehittyivät. On kummallista, jos asia ei etene, vaikka kännyköiden aiheuttamista ongelmista ollaan varsin yksimielisiä niin päättäjien kuin opettajakunnan ja vanhempienkin keskuudessa. HANNA-LEENA MATTILA toimitus@raahenseutu.fi Vanhemmuus vaatii harjoittelua KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 3.05 Aurinko laskee: 23.37 Nimet: Venla Miete: Kuinka nopeasti ”ei juuri nyt” muuttuukaan muotoon ”ei koskaan”. Päinvastoin hoitaminen poiki lämpimän sisarussuhteen pikkuveljeen. Voimaperheet-ohjelmassa osoitetaan, miten suuri merkitys lapsen käytökseen on vanhempien käytöksellä. Selkeä sääntö toimii parhaiten
Ei voi olla totta, että lepakot voi torpata kauan odotetun hankkeen. Kuva: Pentti Syrjäpalo Tuli vaan mieleen, että kun oli kerran rahaa laittaa Ruutikankankaan ampumarataan. Sopisi johonkin muualle kaupungissa, mutta ei kaupungin liki ydinkeskustaan. Oisko pitänyt kaavoitus vaiheessa jo tehdä kaikki selvitykset. Laajennuksen onnistunut toteuttaminen jo olevassa olevan rakennuksen yhteyteen yleensäkin on vaativa tehtävä. Pitäisikö tuo Valtatie 8 sulkea jos sattuu vaikka lepakko lentelemään. JAAKKO JUKKOLA Pyhäjoen Kaatuneitten Omaiset ry:n puheenjohtaja Ihmettelen MIELIPIDE Ymmärrän, jos arkkitehdit haluavat tuoda omia visioitaan esille rakennusten suunnittelussa. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Arvelen yhtenä syynä olevan kustannustekijät. Mistä tämä johtuu. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Ymmärtäisin paremmin nämä ratkaisut, mutta kun naapurissa sattuu olemaan kaupungin arvokkaimpiin rakennuksiin kuuluva Raatihuone ja kaiken kaikkiaan rakennus on kaupungin keskustassa hyvin näkyvällä paikalla. Voi olla että Huvimyllystä löytyy lepakoita, niin siihenhän ei saa sitten koskia ees pitkällä tikulla. Kyllä se joku löytyy, millä saa tuonkin projektin kaadettua. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Eiköhän säästetä kyläkoulujen lopettamisella, musiikkikoulun supistamisella ja muilla kulttuuria kurjistavilla asioilla. Eikä ilmanvaihdon läpivientitötterökään ole kovin onnistunut. Juuri tämän päivän artikkelissa keskustapuolueen valtuustoryhmä totesi, että kulttuuritoimialat ovat huomattava kuluerä kaupungin budjetissa. Serolla oli myymäläkin mistä löytyi kierrätettyä tavaraa ja korjasivat uuteen käyttöön sinne tuotuja. Onpa upeaa, että Huvimylly-hanke etenee! Arvostusta löytyy ihan seutukunnallisesti. Johtuuko tämäkin sotesta, kun kaikki muuttuu eikä ainakaan vielä parempaan suuntaan. Hyvää jatkoa kaikille teille ja jospa jatkossakaan ”kukaan ei jäisi yksin” ja kuntouttavia tms työpaikkoja löytyy sitä tarvitseville. MIELIPIDE Ihmettelen, miksi Pyhäjoella kaatuneitten muistopäivän juhlaa vietettiin niin, ettei kaatuneitten omaisten ääntä siinä kuultu ollenkaan, vaan tervehdyspuheesta lähtien vain veteraanien puolelta. PERJANTAINA 2. Tekstit voi lähettää sähköpostitse toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Mietin vain, mitä se kauppakeskus haittaa lepakoita, jotka kyllä tuntuvat viihtyvän rakennetussa ympäristössä hyvinkin. Jos ois tuulivoimala kyseessä niin kyselemättä kaikki maan tasalle. Hyvä Raahe, hyvä Huvimylly! VERKOSTA Seurakunnan laajennusosa ei miellytä kirjoittajan silmää. Kunhan ei annettas liian hätäseen avustuksia. KESÄKUUTA 2023 . ”Kun tuomenkukka on ohi, on sääskien aika ja Suomen suvi”. p.044 089 5450 Asiantuntevaapalveluajo 50 vuotta p.(08) 222 944 iltaisin,p.040 549 1825 kukkatilaukset,p.(08) 222 943 uutinen | juttuvinkki | havainto 044 799 5891 SOITA!. Katsellessa rakennusta tulee väkisinkin mieleen jokin palloiluhalli. Työllistettiin ihmisiä ja autettiin näin monia. Ei tarttis hakea ostajaa rakennuksille. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Ollaanko niin pitkällä, ettei valtavirrasta poikkeavaa mielipidettä maamme itsenäisyyden tilasta saa enää kuulua ja tämä varmistetaan poistamalla listalta mahdollisesti ”vääriä” mielipiteitä esittävät henkilöt . Kiitos Serolle pyyteettömästä ja arvokkaasta työstä monenlaisessa elämäntilanteessa olevien työntekijöiden eteen ja kiitos aina ystävällisestä palvelusta. Ihmettelen kuitenkin, eikö kaupungin rakennusvalvonnassa ole otettu kantaa keskeiselle paikalle tulevan laajennettavan rakennuksen ulkomuotoon kokonaisuutena. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. huhtikuuta, ja nyt oli nimenomaan kaatuneitten muistopäivä. Mutta kuitenkin, kysymys herää, miksi tuollainen kattomuoto ja väritys. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). En ymmärrä, miksi kaupunki ei voinut tukea Seroa. niin olis voinut antaa Serolle samasta rahaläjästä avustusta. Noloa touhua, kun vuosia odoteltu tyhjälle alueelle toimijaa ja sellainen kun saadaan, niin löytyy joku keino kuitenkin millä saadaan asioita viivästettyä. Ei kehity raahe, aina joku jonka varjolla hankkeet torpataan, jos ei lepakkoo löydy niin kannattaa kokeilla vaikka liito-oravaa. Elina KärkkäinenMiina LambergKaroliina Savela MASKULMA Palvelemme myös lauantaisin HAMMASKULMA Pattijoki www.hammaskulmapattijoki.fi | 045 646 1006 Lappastentie 1H 92140 Pattijoki Palvelemme ammattitaidolla koko kesän Kirkkokatu 25,Raahe korhosenkukkatalo.com • Kaikki hautausjärjestelytedullisestija luottamuksella • Kattavatietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt jamonipuolinentuotevalikoima • Hautakivet,kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässähautakivinäyttely luonnollisen kokoisillakivillä Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. Olipa lähellä, ettei siihen pajukkoon saatu kauppakeskusta. Se siitä (Prismasta) sitten. Veteraanipäiväähän oli vietetty aivan äsken, eli 27. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. Tuskin tapahtuu jäteasemalla. RAUTARISTO Rumuudellakin on rajansa LUKIJAN KUVA Tuomen kukinnon sanottiin ennen tuovan keväästä kesän ja merkkaavan roudan lähemisen. Ymmärrän myös jollakin tavalla rakennuttajan ajatukset päätyä toteutettavaan ratkaisuun
METTALANMÄEN lepakkoepäilyn takana on kansalaishavainto. PERJANTAINA 2. – Tutkitaan asia ihan rauhassa, Arinan Mikko Polso sanoo. . Nyt Polson mukaan on realistista toivoa, että Prismakeskus voitaisiin avata keväällä 2025. KESÄKUUTA 2023 TIMO MYLLYKOSKI Lepakkoepäilyn seurauksena tehtävä lepakkoselvitys Raahen Mettalanmäellä viivästyttää alueelle suunniteltavan uuden Prismakeskuksen poikkeamislupaja rakennuslupaprosessia. Ely-keskuksen ohje oli, että asia pitää selvittää, Raahen kaupungin kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo kertoo. Alueella on voimassa lainvoimainen asemakaava, joka on hyväksytty vuonna 2017.. Ely-keskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan Mettalanmäen alueella on tehty metsätöitä, joiLepakoista puolen vuoden viivästyminen . Mettalanmäen kauppakeskustontin osalta nyt odotetaan lepakkoselvityksen tuloksia. Noin isossa yksikössä ei voi tehdä sellaista ratkaisua, etteikö se olisi valmis ennen kuin se avataan, hän sanoo. –?Se kuitenkin edellyttää, että lumet pitää saada sulamaan ja piha pitää pystyä asvaltoimaan. Mettalanmäen lepakkoepäily sai alkunsa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukseen ilmoitetusta kansalaishavainnosta. Tammikuussa Arina tiedotti suunnittelevansa Raaheen suurinvestointia, joka päästäisiin avaamaan toivottavasti vuoden 2024 aikana. –?Hirveän isona yllätyksenä meille tuli, että siellä olisi havaittu lepakoita. Se on ilmoitettu suoraan Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukseen. Osuuskauppa Arinan marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso arvioi Prismakeskuksen rakentamisen viivästyvän alkuperäisestä tavoiteaikataulusta noin puoli vuotta. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Kansalaishavainnon pohjalta ely-keskus on ollut yhteydessä Raahen kaupunkiin
Sitä ennen tarvitaan Arinan hallitukselta lopullinen investointipäätös. PERJANTAINA 2. –?Meidän tiedon mukaan lepakkohavainto?on tehty alueella, joka ei kaavassa ole kauppakeskusaluetta vaan suojaviheraluetta. Polso arvelee Arinan jättävän rakennuslupahakemuksen tulevana syksynä. Lepakkoselvityksen aiheuttaman lisäajan Arina aikoo hyödyntää Raahen Prismakeskuksen tarkempaan suunnitteluun. Yhdistyksen oma päätavoite vuonna 2026 on elokuvateatterin avajaiset, mutta se aikoo järjestää myös monipuolisesti muuta kulttuuritoimintaa ja juhlistaa monin tavoin Bio Huvimyllyn elämyksellistä menneisyyttä ja tulevaisuutta. –?Olemme mukana valtaamassa tilaa taiteelle ja kulttuurille, vahvistamassa niiden saavutettavuutta ja alueellista tasa-arvoa, kommentoi yhdistys some-kanavillaan. Yksi valituista projekteista on ”Raahen Bio Huvimylly – elokuvateatterin raunioilta uuteen loistoon”. Syynä on asuntorakentamisen hiljentyminen. Nyt kuntien selvitysvelvoite on selkeästi lisääntymässä, Syrjäpalo toteaa. PRISMAKESKUSTA suunnitteleva Arina ei ole vielä jättänyt Raahen kaupungille poikkeamislupahakemusta eikä rakennuslupahakemusta. Syrjäpalon mielestä on ikävää, että Prismakeskuksen poikkeamislupaja rakennuslupaprosessi viivästyy. LapWall aloit taa ytneu vot te lut Mettalanmäen kauppakeskustontin osalta nyt odotetaan lepakkoselvityksen tuloksia. ”Tämä tuo aikatauluun rytmitysmuutoksen, mutta ei meillä ole mikään hengenhätä.” Mikko Polso toimialajohtaja Osuuskauppa Arina VESA JOENSUU TIMO MYLLYKOSKI Kulttuuriyhdistys Bio Huvimylly on saanut ensimmäisen myönteisen apurahapäätöksen. Anu Syrjäpalon mukaan se kuitenkin kannattaa tehdä, koska Raahen edun mukaista on, että Arinan investointi etenee mahdollisimman hyvin. Kulttuuripääkaupunkivuoden budjetti on kokonaisuudessaan 50 miljoonaa euroa. Bio Huvimylly on mukana Villisti kaupunki -teemassa. Vuonna 2026 juhlitaan Bio Huvimyllyn avajaisia ja käynnistetään monitaiteinen kulttuuriohjelmatuotanto, kuvataan projektia tiedotteessa. –?Kaavoittajan näkökulmasta hankalaa on, että asemakaavavaiheessa ely-keskus ei ole nähnyt lepakkoselvitystä tarpeelliseksi. . –?Wanha Raahe huokuu kulttuuria. Tietysti suurelle joukolle tulos on myös pettymys, Oulu2026:n ohjelmajohtaja Samu Forsblom sanoo. Arina julkisti 20.1.2023 suunnittelevansa Prismakeskuksen rakentamista Kasitien varteen Mettalanmäelle. Alueella on voimassa lainvoimainen asemakaava, joka on hyväksytty vuonna 2017.. –?Meillä on kaksi suunnittelupolkua. RAAHEN kaupungin ei olisi pakko tehdä lepakkoselvitystä. PRISMAKESKUS . Mikko Polso sanoo, että Arina haluaa katsoa ensin lepakkoselvityksen tulokset. KESÄKUUTA 2023 . Syrjäpalon mukaan Arina ei ole tehnyt alueella metsätöitä eikä kaupungin omistamilla mailla ole tehty metsätöitä. OULU2026 -kulttuuriohjelma jakautuu kolmeen teemaan: Rohkeasti reunalla, Villisti kaupunki ja Vastakohtien voima. Seuraavaksi se etenee valittujen kumppaneiden kanssa sopimusja tuotantovaiheisiin. Loppuraportin kaupunki saa viimeistään lokakuussa. Bio Huvimyllylle myönteinen apurahapäätös Kulttuuriyhdistys Bio Huvimylly on valittu mukaan Oulu2026-kulttuuriohjelmaan ja sen verkostoihin. Muutosneuvottelut koskevat kaikkia noin viittäkymmentä Raahen yksikön tuotannon työntekijää ja toimihenkilöä. Kulttuuriyhdistys Bio Huvimylly uskoo Oulu2026-hankkeen imuun ja sen voimaan muuttaa alueen kulttuuri-ilmastoa. . Oulu2026 osarahoittaa nyt mukaan valittuja projekteja yhteensä 4,2 miljoonalla eurolla. Oulu2026-kulttuuriohjelma on valinnut viime syksyn avoimesta hausta 62 uutta ohjelmaprojektia Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen. toukokuuta allekirjoitetun liiketoimintakaupan myötä. Myös kaikkien työntekijöiden lomautukset ovat mahdollisia. Woodcomp-yhtiöihin aiemmin kuuluneen KW-Componentin seinäelementtiliiketoiminta siirtyi LapWall Oyj:n omistukseen vasta pari viikkoa sitten 18. Prismakeskus on Arinalle noin 25 miljoonan euron investointi. . –?Asia on käynyt hallituksessa keskustelussa muutaman kerran. Arina on hankkinut omistukseensa Raahen Portti Oy:n koko osakekannan. Siihen hän ei usko, että lepakkoselvitys uhkaisi koko hankkeen toteutumista. PEKKA PEURA / ARKISTO RAAHEN SEUTU LapWall Oyj antoi torstaina elementtiliiketoimintaa koskevan muutosneuvottelukutsun Raahen yksikössään. Kun uusi Prismakeskus on avattu, aikoo Arina muuttaa Raahen nykyisen Prisman uudenaikaiseksi S-marketiksi. AVOIMEEN hakuun laajoista, pidemmän valmisteluja toteutusajan vaativista projekteista tuli kaikkiaan 274 ohjelmaehdotusta eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Tahtotila on vahva, mutta ei ole lopullista päätöstä. Toimialajohtaja Mikko Polson mukaan Arinalla ei ole hankkeen kanssa hengenhätä. Jos kiinteistömassa pystytään sijoittamaan alkuperäiselle paikalle, niin ok, mutta ollaan myös tutkittu voiko sitä sijoittaa alueella toiseen paikkaan. Elementtitehdas on toiminut yhdessä vuorossa alkuvuodesta lähtien kahden vuoron sijaan. Tulevalla rakentamisella voidaan välttää alueelta mahdollisesti löytyvät lepakkojen elinpiirit. –?Hakemusten laadusta kertoo se, että lähes neljännes hakijoista valittiin mukaan. Ehdotuksista noin 90 prosenttia oli peräisin Suomesta ja niistä edelleen 65 prosenttia Oulu2026-alueelta. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 den yhteydessä alueella on todettu olevan lepakoita. Alueella sijaitseva lähes satavuotias elokuvateatterirakennus otetaan takaisin kulttuurin ja taiteen käyttöön. Prisma-hypermarketin lisäksi kauppakeskukseen on sijoittumassa muitakin palveluja. Lomauttamistarve on maksimissaan vuoden loppuun saakka. LapWall tiedottaa, että muutosneuvottelut johtavat mahdollisesti 25 tuotannon työntekijän irtisanomiseen. . Yhtiöllä on Raahen kaupungin kanssa sopimus Mettalanmäellä sijaitsevan tontin hallintaoikeudesta. LEPAKKOSELVITYKSEN ensimmäinen maastokäynti tehdään juhannuksen jälkeen ja viimeinen elokuussa. Mettalanmäen tontilla on rakennusoikeutta 12 000 kerrosneliömetriä, jonka Arina aikoo käyttää kokonaan. Sen arvioidaan tuovan Raaheen noin 50 uutta kaupan alan työpaikkaa
KIRSI JUNTTILA Valtuustokausi on edennyt puoliväliin, joten Siikajoen valtuusto pääsi valitsemaan uudestaan kunnanhallituksen, sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan jäsenet sekä puheenjohtajat. KUNNANHALLITUKSESSA puheenjohtajana nuijaa kopauttelee edelleen keskustan Kauko Lehto (varalla Tapani Yrjänä), 1. Hän kertoo, että kesälomasijaisuudet on pitänyt käytännössä jo päättää, koska lomakausi on alkanut. Kesätyöpaikat täyttyisivät varmaan jo tammikuussa, jos alettaisiin jo siellä tekemään valintoja. Raahen K-Citymarketin tavaratalojohtaja Raili Heinula kertoo, että kesätyöhakemuksia tuli miltei ovista ja ikkunoista. PERJANTAINA 2. Toki aina voi soittaa ja kysyä, mutta tavallaan, kun kesäkuu alkoi, rekry on kesän osalta aika valmis, Alatalo tähdentää. Kaupan ala kiinnostaa. Raahen K-Citymarketin kauppias Jenni Härmä huomasi myös saman ilmiön. RAAHEN sairaalassa joudutaan supistamaan toimintoja kesäkuukausien ajaksi. Käyttötavaraja kassapuolelle hakemuksia tuli noin sata, joista kahdeksan valittiin töihin. Tutut kasvot jatkavat toimielimissä RAAHEN SEUTU Pakettiauto ja henkilöauto kolaroivat eilen kello 6.30 aikoihin Paavolassa Limingantien ja Rantsilantien risteyksessä. Lomittajapula vähentää osastopaikkoja Raahen sairaalassa kesällä. Syynä tähän on henkilöstöpula. –?Henkilöstön saatavuudessa on haasteita. Onnettomuusautoissa oli yhteensä kolme henkilöä. –?Kaikki osastot ovat silti toiminnassa, kun joissakin paikoissa niitä pannaan kokonaan kiinni. –?Rekrytointeja jouduttiin jatkamaan. Edelliskesältä tuttuun työpaikkaan oli mukava palata takaisin. Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa myös puheenjohtajisto jatkaa kauden loppuun. Paavolassa kolaroitiin torstaina. Elintarvikepuolelle tulee hänen mukaansa kolme tuuraajaa sekä yhdeksän kesätyösetelityöntekijää. Muita jäseniä ovat Aino Liisa Haapakoski, (Paula Mustonen), Matti Nivala (Sauli Kallio), Aini Matinlauri (Iina Sivula), Risto Niemelä (Juhani Ojanperä) ja Pekka Mällinen (Seppo Mällinen). –?Yleisesti ottaen henkilöstön saatavuudessa on haasteita, myös loma-ajan ulkopuolella. Valtuustokauden alussa keskustan suunnitelma oli, että Lehto toimii puheenjohtajana valtuustokauden ensimmäisen puolikkaan ja silloin varapuheenjohtajaksi valittu Tiina Hovi loppukauden. Koko maan tasolla Raahen myymälää kohtaan oli erityisen kova kiinnostus. –?Koko ajan rekrytointi toimii, mutta kun lomakausi alkaa, sijaiset on pitänyt jo saada, että ihmiset pääsevät lomille. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä onnettomuuspaikan ohi ja siivosi tien puhtaaksi. Valtuuston puheenjohtajisto säilyy ennallaan. varapuheenjohtajana Jacqueline Aguilera Velásquez (sd, varalla Hanna Niskanen). Raahessa ei tarvitse tehdä totaalisulkua, Alatalo muistuttaa. Kolmen osaston 78 paikasta vähenee 14. varapuheenjohtajana jatkaa niin ikään keskustan Aino Liisa Haapakoski (Iina Sivula) ja 2. Myös hoitotyön johtaja Minna Alatalo Pohteelta toteaa, että samat ajatukset ovat läsnä myös heidän arjessaan. Pohteen järjestämissuunnitelmassa kaavaillaan Alatalon mukaan kahdeksan osastopaikan pysyvää vähentämistä Raahesta. Kaksivuotiset toimikautensa päättävät elimet ovat hoitaneet ilmeisesti varsin hyvin, sillä tehtävissä jatkamaan valittiin pääosin samat henkilöt kuin alun alkaenkin. Kunnanhallituksen jäsenistä Mikko Kinnunen (kesk) luopui paikastaan ja hänen tilalleen keskusta nosti konkaripoliitikko Keijo Mustosen (Aini Matinlauri). Kaupan alalle tunkua kesäksi . Roosa Kuusirati kertoo, että kaupan alalla työskentely on ollut hänelle hyvä vaihtoehto, kun tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä auki. Koska Hovi valittiin kunnan hallintojohtajaksi, lupasi Lehto jatkaa kauden loppuun asti. Rannikon ja Oulun eteläisen osan alueellisista ikäihmisten palveluista Pohteella vastaava palvelualajohtaja Virpi Rääpysjärvi myöntää, että töitä olisi tarjolla enemmän kuin on tekijöitä. –?Kun päästään kesästä yli, ruvetaan katsomaan Pohteen järjestämissuunnitelmaa pysyviin paikkavähennyksiin, eli miten Raahen sairaalaosastoilta saadaan se kahdeksan paikkaa poistettua. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Sairaanhoitajien suuri tarve tulee tässä vastaan. Samalla hän nostaa katseensa jo ensi vuoteen. Hallituksen muina jäseninä jatkavat keskustasta Helena Klaavo (Sirkka Yrjänä) ja Jukka Ruopsa (Mika Kaijankoski), vasemmiston Matti Pohjola (Sami Nyman), perussuomalaisten Jari Ojala (Risto Niemelä) sekä kokoomuksen Laura Vikiö (Erkki Loponen). Ei joka vuosi tule näin paljoa, Heinula toteaa. Supistaminen astuu voimaan ensi maanantaina ja se jatkuu elokuun lopulle saakka. Pohteen rekrytoinnit jatkuvat joissakin yksiköissä edelleen, sillä kesäksi ei ole löytynyt riittävästi työvoimaa. Sitä ennen Raahen sairaalassa on kuitenkin edessään jännät ajat. Mutta vuoden päästä tilanteen pitäisi korjaantua kertaheitolla, kun uusia hoitajia tulee työmarkkinoille. Ensihoito tarkisti potilaat, joista yksi loukkaantui lievästi. –?Työhakemuksia tuli sähköpostiin noin 60. Silloin hoitajapulaa ei pitäisi olla ainakaan Raahessa, sillä uusia hoitajia tulee työmarkkinoille. Meillä on vielä rekrytoinnit käynnissä, vaikka toki on saatukin sijaisia, mutta joissakin yksiköissä on edelleen vapaita sijaisuuksia ja avoimia paikkoja. Vaikka koulu olisi vielä kesken, riittävät monen opintopisteet jo työelämään. Ensihoito kuljetti kaikki kolme jatkohoitoon. –?Se (hakemusten määrä) on tosi korkea määrä ketjutasolla. MUTTA hoitoalalla tilanne on hieman toinen. Nykyään nuoret hakevat tosi aktiivisesti, Härmä kehuu. Eli heitä on lähes 60 opiskelijaa Kajaanin ammattikorkeakoulusta monimuoto-opiskelijoina. KESÄKUUTA 2023 TONI LÄNKINEN Kauppoihin on alkanut ilmestyä uusia kasvoja, sillä moni kesätyöntekijä on aloittanut työnsä tällä viikolla. –?Kun päästään vuoden päästä kesään, meillä on kaksi ryhmällistä sairaanhoitajaopiskelijoita, joilla on opintopisteitä niin paljon, että he voivat toimia sairaanhoitajan sijaisina. Pohteella on ollut avoinna kaikkiaan 1?100 kesätyöpaikkaa 70 eri toimipisteessä. SIVISTYSLAUTAKUNNAN puheenjohtajaksi valittiin edelleen keskustan Tapani Yrjänä (Jussi Toppila) ja varapuheenjohtajaksi Sinikka Eirola (vas., varalla Tanja Lievonen). Puheenjohtajana jatkaa Riitta-Liisa Salmenkangas (kesk), ensimmäisenä varapuheenjohtajana Marko Niinimaa (ps) ja toisena varapuheenjohtajana Sanna Petäjämaa (kesk). Tämä on valtakunnallinen tilanne, mikä sote-alalla nyt valitettavasti on, Rääpysjärvi harmittelee ja jatkaa
Kaupunki vaatii, että Pohde hakee jatkoluvan Raahen sairaalan ympärivuorokautiselle päivystykselle myös jatkossa. Salin AV:n rakentaneen TTY Centerin kanssa on parhaillaan meneillään neuvottelut valtuustosalin ylläpitosopimuksesta. Tutut kasvot jatkavat toimielimissä Salien AV-laitteiden käyttö vaatii opastusta Paavo Törmi (sd), Pirkko Valtanen (sd), Liisa Lumijärvi (kesk) ja Tarja Ollanketo (vas) tekivät huhtikuussa valtuustoaloitteen, jossa he esittivät, että Raahen kaupungin valtuustosalin ja kaupunginhallituksen kokoustilojen tekniikka hoidetaan kuntoon ennen seuraavaa kokousta. Raahen sairaalan asema ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalana turvaa alueen asukkaille ja asiakkaille nopeimman tavan päästä hoitoon sekä tarvittaessa jatkohoitoon yliopistolliseen keskussairaalaan. TEKNISEN lautakunnan puheenjohtajana jatkaa Simo Laukkanen (kesk., varalla Harri Paakkari). Raahen kaupunginvaltuusto kokousti Fregatti-salissa lokakuussa. REETTA SALMELA KIRSI JUNTTILA VESA JOENSUU / ARKISTO. –?Täällä oppii paljon uutta ja saa arvokasta kokemusta. Kuusirati kertoo pitävänsä työstä ja nauttivansa erityisesti asiakkaiden parissa työskentelystä. Kokemusta ja oppia kesätöistä REETTA SALMELA 19-vuotias lukiosta valmistuva Roosa Kuusirati on kesätöissä Raahen K-Citymarketissa. Mikäli sopimukseen päästään, niin Tapahtumatalon henkilöstö voi ensin tehdä vikailmoituksen Joki ICT:n tukeen, joka varmistaa, ettei vika ole tietoliikenteessä tai kaupungin muissa ICT-laitteissa. Olen huomannut, että tulevaisuudessa voisin hyvinkin työskennellä jollain ihmisläheisellä alalla. KESÄKUUTA 2023 . Väyrynen toteaa vastauksessaan, että valtuustosalin AVtekniikan käyttämiseksi varmalla tavalla on tärkeää sekin, että varsinkin salin uudet käyttäjät saavat käytönopastusta. Ruutikunnat Oy:n osakassopimuksen sopijapuolina ovat Raahen lisäksi Liminka, Lumijoki ja Oulu. Hän kertoo työskennelleensä siellä ensimmäistä kertaa jo edelliskesänä, jolloin hän oli laittanut hakemuksen Duunitorin kautta. Jos haluaa varmistua, että valtuuston kokous tai muun tärkeän tilaisuuden edellyttämä tekniikka toimii varmasti ja kaikki ohjelman mukaiset esitykset onnistuvat, on syytä harkita AV:n rakentaman yrityksen asiantuntijan tilaamista etukäteen paikalle tuntityönä. Raahen kaupunginhallitus käsittelee osakassopimusta maanantain kokouksessaan. KUUSIRADIN työsopimus jatkuu elokuulle asti, eikä hänellä ole kesäksi vielä muita suunnitelmia. PERJANTAINA 2. Kaupunginhallitus käsittelee maanantain kokouksessaan tietohallintopäällikkö Kari Väyrysen antamaa vastausta. Nämä muutokset vaikuttaisivat kuljetuskustannuksiin ja mahdollisesti muiden sairaaloiden kapasiteetin noston tarpeeseen, vetoomuksessa lukee. Päivi Määttä Ruutikunnat Oy:n hallitukseen Raahen kaupunki haluaa nimetä Ruutikunnat Oy:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi talousjohtaja Päivi Määtän. –?Raahe on Pohjois-Pohjanmaan toiseksi suurin kaupunki Oulun jälkeen. Osakassopimuksessa määritellään yhtiön hallituksen jäsenten määrä. Kauko Lehto ja Riitta-Liisa Salmenkangas jatkavat puheenjohtajan tehtävissään. – Töissä tapaa joka päivä paljon hyvin erilaisia ihmisiä ja se on kyllä yksi tämän homman parhaista puolista. Muita jäseniä ovat Risto Lantto (Veijo Laine), Anne Heilala (Sanna Petäjämaa), Markus Kuotesaho (Aini Matinlauri), Henna Niemelä (Marko Niinimaa) ja Hanna Niskanen (Heli Luoma). Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 Roosa Kuusirati kertoo, että kaupan alalla työskentely on ollut hänelle hyvä vaihtoehto, kun tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä auki. Vasta tämän tarkistuksen jälkeen lähetetään sopimuksen mukainen tilaus TTY Centerille. Tälle kesälle oli sähköpostiviesti riittänyt takaamaan paikan. Toki vuorojen epäsäännöllisyys hankaloittaa suunnitelmien tekemistä, mutta melko hyvin niitä saa sitten vaihdeltua, jos tarve tulee. Kokoomus vaihtoi varapuheenjohtajaksi Matti Laakson ja Erkki Loponen siirtyi hänen varajäsenekseen. Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaala turvaa alueen terveydenhoidon palvelut ja on tärkeässä roolissa koko maakunnan kilpailukyvyn varmistamisessa. SUHTEELLISEN VAALIEN vaalilautakuntaan valittiin Keijo Mustonen (Kauko Lehto), joka toimii myös lautakunnan puheenjohtajana. Mikäli TTY Centerin kanssa päästään ylläpitosopimukseen, samankaltainen järjestely on mahdollista myös kaupunginhallituksen kokoustilojen kohdalla. Sopimusta vasten on tarkoitus tilata tarvittavia ylläpitotöitä ja korjauksia vikaja häiriötilanteissa. Osakassopimuksella yhtiön toimintaa voidaan kehittää ja yhtiön osakkaiden kesken. Lisäksi se varmistaa, etteivät raahelaiset vakavan sairauden sattuessa joudu ruuhkautuneen Oulun yliopistollisen sairaalan varaan, vetoomuksessa todetaan. Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi maanantaina tulevassa vetoomuksessa todetaan muun muassa, että Raahen seudun väestöpohja, asiakkaiden ja asukkaiden tarpeet sekä nykyinen kustannusrakenne oikeuttavat saamaan alueelle ympärivuorokautisen päivystyksen Raahen sairaalassa myös jatkossa. Raahe vetoaa päivystyksen puolesta Raahen kaupunki vetoaa Raahen sairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen puolesta. Ruutikunnat Oy rakennuttaa Liminkaan ampumaurheiluja vapaa-ajankeskuksen ja hallinnoi sitä urheiluja kilpailumahdollisuuksien ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi Suomessa. Edelliskesältä tuttuun työpaikkaan oli mukava palata takaisin. Samalla voi rauhassa pohtia, mitä tulevaisuudessa haluaa opiskella ja tehdä työkseen. –?Tämä ei tietenkään vastaa kokousten aikana tarvittavaan käytön tukeen, vaan sitä pitää tarvittaessa tilata hyvissä ajoin ennakkoon. –?Siitäkin tämä työ on hyvä, että on tekemistä kesäksi. –?Päivystyksen lakkaamisella olisi myös vaikutuksia sairaalan osastotoimintaan
Eläinten hyvinvointikeskus EHK:n erityisasiantuntija Tiina Kauppinen muistuttaa, että kissoista on rekisterissä vain murtoosa ja lähinnä kysymys on rotukissoista. Raahen Löytöeläinkoti toimii osoitteessa Ouluntie 11. Lopullinen aikataulu riippuu hyvin paljon siitä, kuinka paljon lausuntoja tulee, koska ne kaikki on käytävä läpi. MITÄÄN PAINEITA ei Wellingin mukaan valmistelutyössä ole, koska se on asetuspohjainen, ei laki. Kissoja ei pitäisi toiminnanjohtaja Whiten mukaan päästää vapaasti ulkoilemaan ilman merkintöjä ja leikkaamattomina. . –?Se on tarkoitus saada valmiiksi kuluvan vuoden aikana, jolloin Ruokavirastolle jäisi pari vuotta aikaa sen rekisterin perustamiselle tai valmistelulle, Welling sanoo. –?Meistä on tärkeää, että kissat tunnusmerkitään ja rekisteröidään yhteiseen rekisteriin sen takia, että Suomessa on niin paljon kissoja, joiden hyvinvoinnista ei omistaja vastaa. Energialaina on nyt konkreettinen hyöty, joka nyt tarjotaan niin uusille kuin nykyisillekin asuntolaina-asiakkaille. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . –?Kissoja kohdellaan samoin kuin koiria, jotka tunnusmerkitään ja rekisteröidään. Lausuntokierrokselle se on tarkoitus saada kesän jälkeen tai heti alkusyksystä. –?Säästöpankki Yksityispankki on suunnattu yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille, joille on jo kertynyt varallisuutta. –?Jos näkee kissan tekevän pennut omaan pihapiiriin, niin ne tulee mahdollisimman pian toimittaa löytöeläinkotiin tai eläinsuojeluyhdistykseen. Se on avoinna maanantaista perjantaihin kello 11–15. –?Jos omaan pihapiiriin tulee kissa, sitä ei pidä ryhtyä ruokkimaan, vaan viedä se löytöeläintalolle, jos omistajaa ei tiedä, White muistuttaa. HELGE MURTOVAARA Avain Säästöpankki hakee kasvua nyt myös varallisuudenhoidon liiketoiminta-alueelta, mikä näkyy uusina palveluina ja entistä asiantuntevampana otteena sijoitusten varallisuuden hoitamisessa. Noin 10?000 kissaa elää niin sanottuina populaatiokissoina –?ne eivät ole oikein kunnolla kenenkään hoidossa tai omistuksessa, Kauppinen sanoo. PERJANTAINA 2. Aluepäällikkö Kaija Koivisto Avain Säästöpankin pohjoiselta alueelta kertoo, että vastuullisuus kuuluu pankin strategiaan. . Maaja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Anssi Welling kertoo säädöksen valmistelun olevan työn alla. . Welling ei tiedä, kumpi rekisteri on herättänyt enemmän keskustelua, mutta palautetta on joka tapauksessa tullut puolesta ja vastaan. Whiten mielestä rekisteri on myös osa kissan arvostuksen nostamista. Muuten pennut villiintyvät ja niiden jatkohoitaminen on hyvin paljon vaikeampaa. –?Nyt kun asuntomarkkinoilla on kysyntä on hiljentynyt ja uudisrakentamista on huomattavasti vähemmän, niin pankeilla on kilpailua asiakkaista. Löytöeläinkoti ottaa vastaan ja hoitaa Raahen, Pyhäjoen ja Siikajoen kunnan alueella irrallaan tavattuja kissoja ja muita pieneläimiä, ei kuitenkaan koiria. Kannustimena käytetään pankin marginaalin ollessa nolla eli pankki ei omaa marginaalia lainasta peri. KUN KISSOJA ei ole tunnusmerkitty, vastuuhenkilöä ei myöskään löydy, Kauppinen ja White sanovat. –?Tällä kannustamme siihen, että saadaan esimerkiksi öljylämmityksiä muutettua maalämmöiksi, lämmön erityksiä, ovia ja ikkunoita uusittua. Kissatkin on tarkoitus saada rekisteriin . –?Joku ehkä niitä ruokkii, mutta ne elävät todella kurjissa olosuhteissa. –?Totta kai toivomme, että tämä kannustaa asiakkaitamme myös miettimään vihreitä ratkaisuja ja mahdollisuuksia. –?Ne joutuvat uudelleen sijoitettavaksi tai lopetettavaksi. –?Onhan se selvää tässäkin, että kun viranomainen tekee jostakin asiasta pakollista ja siihen laitetaan vielä joku maksu, niin se ei varmaan kaikkia ihmisiä miellytä. . Viime vuonna Raahen Löytöeläinkodilla oli vuoden aikana 90 kissaa. Avain Säästöpankki hakee kasvua varainhoidosta Liiketoimintajohtaja Anne Vesterbacka, yksityispankkiiri, pankinjohtaja Toni Lehtonen ja aluepäällikkö Kaija Koivisto Avain Säästöpankista esittelivät toimintojaan Raahessa. Harvoin kissat Suomen talvesta selviävät ehjin nahoin ja hengissä. RAAHEN LÖYTÖELÄINKOTI . Maaja metsätalousministeriössä valmistellaan säädöstä, jonka tavoitteena on rekisteröidä kissat vuoden 2026 aikana. Kun koirarekisteri aikoinaan lähetettiin lausunnolle, niin silloin tuli todella paljon palautetta, että kissoillekin pitäisi saada samanlainen rekisteri. –?Eläinsuojelujärjestöt ja vastaavat näkevät sen hyvänä, mutta ehkä yksityisiltä kansalaisilta tulee se palaute, joka on kriittistä tai suorastaan negatiivista. KESÄKUUTA 2023 HELGE MURTOVAARA Kissoillekin on tarkoitus perustaa Ruokavirastoon oma rekisteri, johon olisi tarkoitus saada kaikki kissat rekisteröityä vuoden 2026 aikana. Koivisto viittaa Ylen tekemään selvitykseen, jonka mukaan jopa puolet Suomen omakotitaloista pitää remontoida, jos EU:n kaavailema energiatehokkuusdirektiivi toteutuu. Kauppinen ja White puhuvat suuresta kissaongelmasta Suomessa. Sijoituksia ei ehditä tai haluta hoitaa itse, tai niiden hoitamiseen kaivataan asiantuntevaa ja aktiivista keskustelukumppania, pankin varallisuudenhoidon ja yksityispankin palvelusta vastaava pankinjohtaja Toni Lehtonen selventää. Toki se Suomen olosuhteissa vaikuttaa lämmitykseen talvella ja jäähdytykseen kesällä. Tällä hetkellä kissan ostohinta on aikuisesta 130 euroa ja pennusta 180 euroa. SEY Suomen eläinsuojelun toiminnanjohtaja Kati White muistuttaa kissojen rekisterin olleen yhdistyksen tavoitteena jo vuosikausia. Vuosittaisesta noin 20?000 kodittomasta kissasta noin puolet päätyy löytöeläintaloihin, ja niistä kissoista vain pienen osan omistaja tulee hakemaan. Löytöeläinkodilta voi lainata loukkuja 20 euron panttia vastaan esimerkiksi irtokissojen kiinniottoa varten. . VESA JOENSUU
Itsemurhista aiheutuu vähintään 24 miljoonan euron menot vuodessa. Ajatuksena on se, että eläinlääkärit kirjaavat rekisteriin, jos koiralla on jalostusta estävä vika tai sairaus. Tästä huolimatta lapset ja nuoret ovat myös huolta herättävä ryhmä. Heikointa tyytyväisyyttä elämäänsä kokevat myös ne, jotka ovat eläkkeellä muun kuin iän tai työvuosien takia. Esimerkkilaskelmat on koottu eri lähteistä, joten ne eivät välttämättä ole yhteismitallisia keskenään. PERJANTAINA 2. . Apostolien tekojen 5. Enkeleitä ja mankeleita MIRJA NIEMITALO Hyvinvointialueen ensimmäinen hyvinvointikertomus paljastaa, että Pohjois-Pohjanmaan asukkaiden tyytyväisyys ja elämänlaatu ovat monin paikoin heikentyneet, vaikka suurin osa asukkaista kokee elävänsä hyvää arkea ja elämää. KESÄKUUTA 2023 . –?Meidän toiveemme on se, että kun koirarekisteri on saanut aika paljon negatiivista palautetta, niin odotettaisiin ensin kokemuksia siitä päästäänkö koirarekisterillä sille asetettuihin tavoitteisiin, Mikkola pohtii. Hyvä elämä on Salmelan mukaan kokonaisuus. Sanaparsi ”eestä ku enkeli ja takkaa ku mankeli” pitää valitettavan usein paikkansa. Huomasin, että yhtä marketeista oltiin purkamassa. JOUNI PORSANGER / ARKISTO. . Kysely osoittaa, että ikäihmisissä on kuitenkin paljon heitä, jotka kokevat arkensa ja elämänsä riittävän hyväksi, eivätkä kaipaa siihen muutosta. Auta minua elämään aidosti ja rehellisesti.” Enkeliä minusta tuskin koskaan tulee, mutta jos välttäisin sen mankelina olemisen. Heikentynyt mielenterveys maksaa 3 500 euroa palkansaajaa kohti vuodessa. Syrjäytymisen ja huonoosaisuuden hinta on 371 euroa yhtä Pohjois-Pohjanmaan asukasta kohden vuodessa eli yhteensä noin 153 miljoonaa euroa. Edestä rakennus näytti eheältä. . Takana ei kuitenkaan ollut mitään, kaikki oli purettu. Ne antavat kuitenkin suuntaa kustannuksista, joiden syihin vaikuttamalla voitaisiin saada säästöjä. Pohjois-Pohjanmaalla noin 85 prosenttia lapsista ja 70 prosenttia nuorista on tyytyväisiä elämäänsä. He uskottelivat apostoleille olevansa avokätisiä antamalla koko tilan hinnan. Peruskoulun varaan jääminen riskitekijöistä riippuen maksaa keskimäärin 230 000–370 000 euroa eliniän aikana. Millaisen kuvan annan itsestäni kanssaihmisille. Omasta mielestäni se on helpottavaa ja vapauttavaa. Ensimmäisenä päivänä rekisteröitiin noin 8?000 koiraa ja sitten 3?000 koiraa, sekä nyt tuhatkunta koiraa päivässä. Hänen Sanansa lävistää koko elämämme ja paljastaa sen, mikä ei kestä Hänen silmissään. VESA JOENSUU / ARKISTO VIIKONLOPUKSI MERJA TUIKKALA O limme matkalla Vihannin asemalle. Eläinlääkärikulut vievät yli 20 prosenttia löytöeläinkodin kustannuksista. Pahoinvointi kasautuu Salmelan mukaan usein samoihin perheisiin, joissa on vaikeita elämäntilanteita entuudestaan. Pietari kysyikin Ananiakselta, miksi hän yritti pettää Pyhää Henkeä kätkemällä osan maatilan hinnasta. –?Heidänkin osaltaan tyytyväisyydessä on notkahdusta, Salmela toteaa. Raahen Löytöeläinkodin kissat rokotetaan ja sirutetaan. Hyvää elämänlaatua kokevat lisäksi ne, joilla itsellään tai joiden läheisillä ei ole pitkäaikaista sairautta, oiretta tai vammaa. Joku voisi ajatella, että tuollainen ”syyni” olisi pelottavaa. Hyvinvointikertomukseen on koottu esimerkkejä euromääristä, joita aiheutuu esimerkiksi lihavuudesta, lähisuhdeväkivallasta, mielenterveyden häiriöistä tai lonkkamurtumista. Lihavuuden lisäkustannus terveydenhuollolle keskimäärin 36 prosenttia eli 866 euroa lihavaa henkilöä kohden vuodessa. Niin kuin heprealaiskirje sen ilmaisee ”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (4:12). Sydän voi olla täynnä vihaa, kateutta tai vaikkapa kaunaa. . –?Ihan hyvin on lähtenyt liikkeelle, mutta kyllä ihmiset voisivat aktiivisempia olla, Mikkola sanoo. Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.” Niin, me voimme pettää kyllä ihmisiä, mutta Jumalaa emme voi pettää. Aina löytyy myös niitä, jotka ovat erityisen taitavia kulissien rakentajia. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 Koirarekisterikin on vielä kesken HELGE MURTOVAARA Koirarekisteriä ylläpitävän Ruokaviraston yksikönjohtaja Jaana Mikkola kertoo, että nyt odotellaan lopullista päätöstä kissojen rekisteröimisestä. luvussa kerrotaan Ananiaksesta ja Safiirasta, jotka myivät maatilansa ja toivat varat yhteiseen kassaan. Parhaan arvion elämästään antoivat vanhempainvapaalla olevat henkilöt. Heikoimmaksi arkensa ja elämänsä kokevat omaishoitajat, työttömät, muunsukupuoliset tai henkilöt, joilla itsellä tai joiden läheisellä on pitkäaikainen psyykkinen sairaus tai oire. Tausta voi ammottaa tyhjyyttään. Tämä kummallinen näky herätti minussa mietteitä siitä, että kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää. . Ulospäin kaikki näyttää hyvältä ja elämässä kaikki kunnossa. –?Jos koiria on arvioitu olevan noin 800?000, niin rekisteröintitahdin pitäisi olla tiiviimpää. –?Hyvässä elämässä voi olla osa-alueita, joilla menee huonommin, mutta paremmin olevat osa-alueet kompensoivat huonoja. Pohteen hyvinvoinnin edistämisen päällikkö Sanna Salmelan mukaan huolestuttavia muutoksia on nähtävissä, vaikka ihmisten hyvinvoinnin tila on monen mittarin perusteella hyvä tai keskinkertainen muihin alueisiin verrattuna. Ikään kuin kulissi. ”Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun. Ja koirarekisterissäkin on vielä tekemistä, kun sinne odotetaan jalostusvikoja koskevaa säädöstä. Eivät kuitenkaan koko summaa vaan pitivät osan itsellään. LASKELMA . . Pyhä Henki ilmoitti, että näin ei ollut. Suurin osa, 86 prosenttia, kokee arkensa ja elämänsä hyväksi. Myös palkansaajat ja yrittäjät kokevat elämänsä hyväksi. On hyvä katsoa peiliin ja tehdä kysymyksiä: Olenko minä sitä, miltä näytän. Rukoukseni onkin: ”Anna anteeksi kaikki väärä, mikä minussa on. Kokemus elämänlaadusta heikkenee iän myötä. Lonkkamurtuman hinta, ensimmäinen vuosi 31 000 euroa henkilö kohden, yhteensä noin 16 miljoonaa euroa vuodessa. Voimme hymyillä ystävällisesti ja lausua kauniita sanoja tarkoittamatta sitä todella. Jumalalle emme voi antaa valheellista kuvaa, Hän tietää meistä kaiken. Laskikohan asiantuntijat meillä, että koiria pitäisi rekisteröidä yli 3?000 päivässä, Mikkoa muistuttaa. Toisaalta korona-aikana monissa perheissä opittiin olemaan rennosti yhdessä. Ohi ajettuamme havaitsin, että siitä oli pystyssä enää vain julkisivu. Onko elämäni avointa ja vilpitöntä. Hyvinvointikertomuksen pohjana olevaan kyselyyn vastasi keväällä 2021 noin 4 700 asukasta, joten tulokset ovat suuntaa-antavia. . Lapset ja nuoret voivat Salmelan mukaan parhaiten, sillä he ovat kaikkein tyytyväisimpiä elämäänsä. Pahoinvointi maksaa satoja miljoonia Lonkkamurtumista koituu Pohteelle kustannuksia yhteensä noin 16 miljoonaa euroa vuodessa. ALUSTAVASTI on ajateltu kissojen rekisterin tulevan koirarekisterin yhteyteen. Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä. Minä olen se, mikä olen. Pohjois-Pohjanmaalla liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannukset 244 miljoonaa euroa vuodessa. Lähisuhdeväkivallan lisäkustannus terveydenhuollolle 1 024 euroa uhria kohden usean vuoden ajan. Toisaalta voi olla yksi osa-alue, kuten psyykkinen oire, joka vaikuttaa rajusti koko elämään, Salmela toteaa. Huono-osaisuus , sairastuminen ja väkivalta aiheuttavat inhimillisen kärsimyksen ohella Pohjois-Pohjanmaalla satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset sosiaalija terveydenhuollon palveluissa
Kovin arvostettuahan se ei yleisesti ottaen ole, mutta Soronen itse on aina arvostanut kunnanjohtajan työtä. Jos itse ei arvosta omaa työtään, ei sitä arvosta kukaan mukaan. –?Laajasti täytyi ottaa asioista vastuuta – kyllähän se kouluttaa. . Tutkijan työtäkin Soronen ehti kokeilla yliopistossa pari vuotta. Intohimona kunnan johtaminen . Pyhäjoen vuosien aikana on tapahtunut paljon ja Soronen luonnehtii vuosia mielenkiintoisiksi. On voinut oppia paljon. –?Kun aloitin Tampereen yliopistossa niin sanotussa kuntajohtajakoulussa, taloudellis-hallinnollisessa tiedekunnassa, asetin tavoitteeksi jo silloin kunnanjohtajan tehtävät, Soronen kertoo. Työssä on saanut tavata todella mielenkiintoisia ihmisiä, todella mielenkiintoisia yrityksiä. Tykkään työskennellä ihmisten, mutta myös asioiden kanssa. – Kunta ei ole kenenkään yhden miehen sota, vaan se on sen yhteistyön tulos, sunnuntaina 50 vuotta täyttävä Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen muistuttaa. Hieman yli 21 vuotta kunnanjohtajan viroissa työskennellyt Matti Soronen tykkää työstään. MERIJÄRVELLÄ Soronen kävi harjoittelemassa kaksi vuotta. –?Se on siinä mielessä niin mukavaa työtä, koska se on niin lähellä elämää, sitä koko elämänkirjoa. Kyseessä oli pienen kunnan yhdistelmävirka, jossa kunnansihteeri oli myös elinkeinoasiamies ja ympäristönsuojelusihteeri. Rohkeasti vaan asioihin kiinni. KESÄKUUTA 2023 HELGE MURTOVAARA Intohimona kuntatyö -otsikko juhlaseminaarissa kertoo oikeastaan sen olennaisimman. Se oli liian yksinäistä, mutta se kuitenkin opetti tarkastelemaan asioita kriittisesti, mistä on myöhemmin ollut hyötyä. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Toki nuori parikymppinen poika vähän ymmärsi silloin, mitä se oikein tarkoittaa. Koko kapasiteetti otetaan valmisteluun käyttöön, myös luottamushenkilöt osallistuvat valmisteluvaiheessa riittävästi.. PERJANTAINA 2
–?Kunta on joukkue, jossa on erilaisia rooleja. Avoinna 2.6. klo 10–18. Tapahtumatalo Raahe, 2. KESÄKUUTA 2023 . klo 12–14 Senioripiiri, tutustutaan Pertti Vuoren ateljee-galleriaan. Lauantaisin vapaa pääsy. Näyttely: Maalaistalon lapsi. Merikatu 10. La 10.6. . Disney: Pieni Merenneito: Su 11.6. Avoinna ma–pe klo 9–17. NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: 5.6.–28.7. Pääkirjasto: 2.6.–1.7. ELOKUVIA RAAHESALISSA Spider-Man: Across the Spideverse: Su 11.6. Ei ole helppoa ansaita luotolaisten luottamusta, Matti Soronen sanoo. –?Lähtökohtaisesti en ole ollut kovin poliittinen henkilö, mutta arvostan politiikkaa, koska parempaa tapaa hoitaa yhteisiä asioita ei ole. klo 17. Koko perheen elokuvailta: Kirjastolla pe 9.6. TANSSIT Ruokolahden lava: La 3.6. klo 18, pe 9.6. Kirkkokatu 28. klo 15.30–17 pääkirjaston yläkerran ryhmätilassa 219, vapaa pääsy. Kahvitarjoilu, vapaa pääsy. Hailuodon kunta oli johtamisen käytännön korkeakoulu. Tiekirkko: Raahen kirkko avoinna 5.6.–6.8. Hailuodon kunnanjohtaja 2002–2010, Pyhäjoen kunnanjohtajana 2010 lähtien. Näyttelytilassa Raahen taideyhdistyksen kesänäyttely. Jutellaan suomeksi -kahvit: Ma 5.6. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteen aluevaltuuston ja -hallituksen jäsen. Muurarinkatu 6. Järj. Esiintyjinä Sana ja DJ Eezy. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ma–pe klo 11–17 ja la–su klo 12– 16. Päihteetön, ei energiajuomia. Su 11.6. klo 18 Revonlahdella Kirkkokukkulan laavulla, Revonlahdentie 805. Rantakatu 33. Tenavien Tempaus: Koko perheen tapahtuma su 11.6. klo 15.30. Jotenkin on sellainen tunne, että se laajenee ydinvoimasta vetyyn ja vedyn jatkojalosteisiin. Tapahtumatalo Raahe, 3. VESA JOENSUU/ARKISTO VESA JOENSUU. MATTI SORONEN . Ke 7.6. -K12/9-. Roolien ymmärtäminen on tärkeää. klo 18 kirjastolla. Vapaa pääsy. Vapaa pääsy. Lauletaan tuttuja virsiä ja lauluja. –?Ja se on nyt kouriintuntuvasti nähty, miten se vaikuttaa kaikkiin hintoihin. Sitten on kaikki merituulipuistot, aurinkohankkeet ja lisää tuulipuistoja. klo 12–14. Avoinna ma–pe 10–17, la–su suljettu. Kirjailijamuusikko Janne Nevala esittää tarinoita kirjojen taustalta teemalauluineen pe 2.6. klo 18–20, koulujen päättärit liikuntahallilla 2011 syntyneille ja sitä vanhemmille. Siis laajempi, monipuolisempi ja parempi hanke. ti–pe klo 13–17 ja la klo 11–15. klo 13–15 Internet ja älylaitteet, opastusta internetin ja/tai älylaitteiden käytössä ajanvarauksella, p. klo 18. Yhteistyö luottamusmiesten kanssa niin Hailuodossa kuin Pyhäjoella on toiminut erinomaisesti. ENERGIA on vahva aselaji, Sorosen mielestä myös Pyhäjoen vahva aselaji. Parhalahden kyläpäivä: Su 11.6. Oulun srk-yhtymän kanttorikvartetti. Ke 7.6. Hanhikivi on lujasti takaraivossa, siitä ei periksi anneta. SIIKAJOKI TAPAHTUMAT Lasten ja nuorten liikuntailta ja aikuisten porinailta: Tuomiojan Nuorisoseuralla maanantaisin klo 17–20. . RAAHE TAPAHTUMAT NeuvoRassin viikko: Ti 6.6. 0400 776770. PERJANTAINA 2. Maailma menee SMR-voimaloita kohti. Järj. klo 18. klo 10–11 Tiistaijumppa. Vapaa pääsy. . Katso runsas ohjelma www.parhalahti.fi NÄYTTELYT Annalan museo: Avautuu ti 6.6. . Sorosen mielestä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välinen luottamus rakentuu yhteisen onnistumisen kautta. Ruukin Kisa ja Strong Heart. Vapaa pääsy. Hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta 1999. Lauluja rannoilta: Maria Vinberg esittää merellisiä lauluja Annalan museon tuvassa la 10.6. Avoinna ma ja to klo 11–16, ti, ke ja pe klo 11–20. . Seuraava hanke on laajempi arvoketju kuin pelkästään ydinvoima. MUSIIKKI Kirkonmäki soi: Kesäillan sävelhartaus to 1.6. 050 5355 160. Vapaa pääsy. 040 135 8455. . Itsekin Soronen pyrki ja valittiin luottamusmieheksi PohjoisPohjanmaan hyvinvointialueen valtuustoon. Kirkkokatu 28. kerros. Pyhäjoen kirjasto: Merja Järvelinin maalauksia. Ylioppilas Taivalkosken lukiosta 1992. klo 12–15 koululla. Transformers Rise of the Beasts: Su 11.6. Yhteisenä päämääränä tulee olla hyvä asioiden hoito kuntalaisten eduksi. Vapaa pääsy. Reiponkatu 35. Hoidon tarpeen arviointia kaikenikäisille, maksuton. Yhteistreenit: Hietamaalla ke 7.6. Raahesalin aulagalleria: Wanhan Herran valtakunta -korttipakan kuvituksia. Tutkijana Tampereen yliopistossa 1997–1999. klo 11 avoimet ovet, näytös klo 13 (kesto 1 h) ja toinen näytös klo 18. Pe 9.6. klo 18, la 10.6. Ke 7.6. Tilaisuuden jälkeen kahvitus ja makkaranpaistoa. Raahessa avautuu Yritysperällä ajoneuvomuseo ensi maanantaina. . klo 20 Raahen kirkossa. -K12/9-. Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ma–pe klo 11–17 ja la–su klo 12–16. –?Jotenkin on sellainen tunnelma, että kunnanjohtajan rooli on puolustaa vähäväkisiä kuntalaisia. –?Uuteen aaltoon Hanhikivi on loistava paikka. klo 12 liikuntahallilla. Se on melkein kuin puskuri, joka puskee ja saa inflaation liikkeelle, vaikka kuinka taistellaan, Soronen toteaa. Kunnanjohtaja uskoo siihen, että tulemme näkemään 2030-luvulla sellaisen Hanhikiven, jota tämä Fennovoima–Rosatom-hanke ei olisi koskaan ollut. klo 12–15 Ruokolahden lavalla. Vapaa pääsy. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 11 –?Ydinvoimahanke on sävyttänyt sitä työjaksoa ja edelleen sävyttää. Soroset ovat kolmen lapsen sijaisvanhempia. Elokuvana tarina kissasta, joka syntyi ilman häntää ja päätyi maalta kaupunkilaiskissaksi. klo 17. Kunnansihteeri, elinkeinoasiamies ja ympäristönsuojelusihteeri Merijärven kunnassa 1999–2002. Pyhäjoella on vahvasti tuulivoimaa, nyt julkistettu iso aurinkopuistohanke ranskalaisyhtiön kanssa ja pienessä määrin on vesivoimaa. Syntynyt 4.6.1973 Taivalkoskella. alkaen kesä–heinäkuun ajan. Leevi and the Leavings Tribute 9.–10.6. Raahen alueen museoajoneuvosäätiö. . Antti Ahopelto & etiketti. Lukion ylioppilasjuhla: La 3.6. klo 12–16 suuhygienistin vastaanotto. Sorosta on aina myös kiinnostanut julkisten varojen käyttö niin kuntahallinnossa ja muissa hallinnoissa. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. klo 13. Jälkiä. Ohjelmassa Jokeri Pokeri Box klo 12 ja klo 14.30, toimintapisteitä, alpakkatalutusta, jousiammuntaa, ensiaputaitoja, nikkarointia jne. Pohteella on näytön paikka, mihin se oikein pystyy ja tuleeko siitä parempi kuin kuntapohjaisesta mallista.” Matti Soronen Aluevaltuutettu TAPAHTUMAT PYHÄJOKI TAPAHTUMAT Kirjailijavieras: Janne Nevala – Viis kirjaa, viis laulua. Make Kallio 9.–10.6. NeuvoRassi: Ruukin terveysasemalla ke 7.6. Irish Pub OWC: Suuri Magellan Duo 2.–3.6. Mikä infrastruktuuri siellä on, kun on satamat ja kantaverkkoyhteydet. Ovet avautuvat 17.30. Työryhmä: Kirsi Autio, Harri Hemmilä, Anna-Maija Joensuu, Marjaana Kojo-Eskola. Rantakatu 45. Vierailut varattava osoitteessa https:// raahenmuseo.fi/vierailuvaraus Ajoneuvomuseo: Avoinna 5.6.– 12.8. –?Sitten on Hanhikivi. Kunnon Mummola: Ruukin koulukeskuksessa to 8.6. Harrastaa metsätaloutta, liikuntaa ja tavallisia harrastuksia perheen kanssa. Käynnissä oleva energiamurros tuo päivittäin uusia uutisia, kun luovutaan fossiilisista polttoaineista. Ohjelmassa Inbody-mittausta, Kunnon Mummola -testit, jumppatuokio, hyvinvointiluento, kahvi ja makkaratarjoilu. Mahdolliset muistamiset Pyhäjoen kunnan Veteraanimaja-hankkeelle; tili: FI0553811720003413, Viite: Matti S 50v ”Pohde on nyt niin alussa, että vielä on ennenaikaista antaa arvosanaa. klo 13 Rantatorilla. Paavolan Nuorisoseura ja paikalliset toimijat. Avoinna ti–pe klo 18–18, la–su klo 12–16. Heikki Koskelo & Helmi. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu. Lauantaisin vapaa pääsy. Pub Uunilintu: Hannu Nero 2.–3.6. Se vaikuttaa todella voimakkaasti niin maailman kuin Suomenkin talouteen. Tekijänä Riikka Kallberg. Järj. Joka kolmas maailman raha on energian ympärillä, muistuttaa Soronen. . kerros. klo 9–11 Omaishoidon infopiste. Avoinna sovitusti, puh. Summer up: Pe 3.6. Perheeseen kuuluu vaimo Mervi, 13 lasta ja kaksi lastenlasta. Sofian talo: Pertti Vuoren 75-vuotisnäyttely avoinna ti–la klo 12–17, muulloin sovitusti p. Wanha Apteekki: Avoinna kesäkuun alussa la–su klo 12–16. Finlanders. MUSIIKKI Lauluhartaus luonnossa: Ke 7.6. Kirkkokatu 28. Saarni Sirkus: To 8.6. Laivapatruunin koti: Avoinna kesäkuun alussa la–su klo 12–16
–?Löytyy minulta yhdistelmäajoneuvokorttikin, hän sanoo. Lähtee tammikuussa armeijaan. Jälkimmäiseksi Parviainen valmistuu lähinnä käytännön syistä. En tiedä mistä tai miksi, kai sitä on siis jotain tehty oikein, Parviainen myhäilee. 18-vuotias. . Nämä reissut ovat jääneet mieleenpainuvimpana mieleen. Valmistuu logistiikan perustutkinnosta kuorma-auton kuljettajaksi. KESÄKUUTA 2023 JUULIA KORKIAKANGAS Kun raahelaiselta Jutta Parviaiselta kysyy, miten hän päätyi opiskelemaan kuorma-autonkuljettajaksi, hän joutuu hetken miettimään vastausta. Jotenkin päädyin logistiikan perustutkintoon. NYKYISESSÄ työssään jäteautonkuljettajana Parviainen aloitti aiemmin keväällä harjoittelun merkeissä. Työ on itsenäistä ja välillä aika kiireistäkin, Parviainen pohtii. . Me olimme se viimeinen porukka, joka joutui maksamaan esimerkiksi teoriakokeen maksut ja muut vastaavat, Parviainen kertoo. Harrastaa kuntosalilla käymistä, kitaran soittamista ja talvisin lumilautailua. –?Meillä ei ole juurikaan hallitilaa, jossa olisi voinut rassata autoja. ”Töissä en ole kohdannut ennakkoluuloja. Hän on viihtynyt työssään. –?Saan kuulemma stipendin. . Jo opiskeluaikana logistiikan opiskelijat ovat päässeet tekemään Parviaisen sanojen mukaan ”kuskaushommia”. Jutta Parviainen valmistuu miesvaltaiselle alalle ja pääsi jo töihin. Loppuvaiheessa mukaan tuli aikuisopiskelijoita. –?Olemme vieneet tavaraa paikasta A paikkaan B. Auton tekniikasta ja korjaamisesta Parviainen olisi halunnut oppia enemmän. Hän sai tehtyä näyttönsä kyseisessä yrityksessä. Enemmänkin olen saanut osakseni arvostusta.” Kuorma-autonkuljettaja Jutta viihtyy ratin takana . Moitittavaa ei juurikaan löydy. . Asuu Raahessa kissansa kanssa. Hän pääsi jo opiskeluaikana harjoittelun kautta töihin Lassila & Tikanojalle, joten kuorma-autonkuljettajan tutkinto oli loogisempi valinta. . –?Minulta löytyy B-, Cja CE-kortit. Se on sellaista maakuntamatkailua, ja siinä pääsi samalla tekemään työtä käytännössä. On töissä Lassila & Tikanojalla jäteautonkuljettajana. –?En ainakaan töissä ole kohdannut ennakkoluuloja sen takia, että olen nuori nainen. Tutkintonsa arvosanoihin Parviainen on tyytyväinen. Eräs tuttuni oli opiskellut logistiikan puolella, ja sitä kautta kuulin kokemuksia, Parviainen sanoo. JUULIA KORKIAKANGAS. Logistiikan perustutkinnossa opiskelija ajaa koulun kautta tarvittavat ajokortit. PERJANTAINA 2. Tätä kautta hän sai uusia kavereita. OPINNOISTA Parviaiselle jäi positiivinen fiilis. TÄNÄÄN perjantaina vietetään valmistujaisjuhlia. –?Puitteet olivat kunnossa ja oli mukava porukka, hän sanoo. Logistiikan ala mielletään miesvaltaiseksi alaksi, ja jäteautonkuljettajana näkee enemmän miehiä. –?Ainakin tähän mennessä on ollut mukavaa. –?Äiti on suunnitellut jotain. Renkaita olemme vaihtaneet, hän sanoo. Sukulaisten kanssa syödään kakkua, ei mitään sen isompaa, hän naurahtaa. . Jutta Parviainen aikoo lähteä tammikuussa armeijaan. Nykyäänhän opiskelijoiden ei tarvitse korteista maksaa mitään, jos ne ajetaan koulun kautta. Siellä on saanut enemmänkin arvostusta, hän kertoo. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . JUTTA PARVIAINEN . Parviainen kertoo, että luokalla ei juurikaan ollut raahelaisia. Erään hauskan tilanteen töistä hän muistaa edellisviikolta. –?Taisin oikeastaan miettiä tämän ja sähköalan väliltä. –?Haimme roskia eräästä pihasta, ja pihan mies totesi minut nähdessään, että naiset vievät miestenkin työt, Parviainen naurahtaa. Parviainen aikoo juhlia, mutta pienesti. Syntynyt Raahessa. –?Luokkakaverit olivat pääosin samanikäisiä. Logistiikan perustutkinnossa, kuljetuspalveluiden osaamisalassa on kaksi vaihtoehtoa: joko yhdistelmäajoneuvonkuljettaja tai kuorma-autonkuljettaja
Koneja tuotantotekniikan perustutkinto/tuotantotekniikan osaamisala/koneasentaja: Erkkilä Onni, Kauppila Miska, Kote Jamil, Lampela Topi, Länkinen Julius, Matinheikki Juuso, Mehtola Tomas, Riihijärvi Aleksi, Saukko Markus. Puhtausja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto/toimitilahuollon osaamisala/laitoshuoltaja: Hartikka Annika, Rankinen Meliisa. Sähköja automaatioalan ammattitutkinto/sähköasentaja: Knuutinen Jesse. Puhtausja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto/kiinteistönhoidon osaamisala/kiinteistönhoitaja: Hyvärinen Jari, Iisakka Rauno, Naumanen Janina. Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto: Alatalo Marjo-Riitta, Hakola Emilia Josefiina, Laukkanen Tomi Henrik, Paakkari Pirkko Maria, Toivanen Leena Elina. Talotekniikan perustutkinto/putkiasennuksen osaamisala/putkiasentaja: Aatsinki Jaakko, Alanko Veikko, Hartikka Lauri, Karhumaa Jyri, Karppinen Totti, Kauppila Lassi, Kavaluus Ville, Kinnunen Eevert, Kotajärvi Ville, Leppälä Joni, Mattila Mico, Myllylä Viljami, Oravisjärvi Saku, Poukkula Niko, Siu Culi, Tapanila Tomi, Tuomaala Elia, Ylikulju Jan, Ylikulju Kasper. Hevostalouden ammattitutkinto/hevospalvelujentuottaja: Sipola Johanna. KESÄKUUTA 2023 . Ympäristöalan ammattitutkinto: Alatalo Jani. Pintakäsittelyalan perustutkinto/rakennusmaalauksen osaamisala/pintakäsittelijä: Hirvasniemi Marika, Klaavo Susanna, Laurila Neea, Leinonen Oskari, Paananen Claudia, Pietola Rita, Ylitalo Helmi. Tutkinnon osia suorittaneet. Hevostalouden ammattitutkinto: Pietilä Satu, Somero Katja. Animaatio ja pelituotanto: Honkala Topi, Lassila Severi, Lindqvist Mikael, Luukkonen Rasmus, Ojala Jesse, Saarinen Santeri. Liiketoiminnan ammattitutkinto: Fingerroos Anu Saara Emilia, Nättinen Heli Aino-Maria, Perttunen Jarkko Risto, Suomela Piia Eveliina. Sähköja automaatioalan perustutkinto/sähköasentaja: Heikkilä Anton, Keskitalo Niko, Kivimäki Matti, Lehtelä Juho, Rajamäki Roope. Rakennusalan perustutkinto/ talonrakennuksen osaamisala/ talonrakentaja: Aulakoski Andreas, Keskitalo Veeti, Kortessalo Leevi, Luovi Riku, Mikkilä Eemeli, Nikula Ville, Paakki Aleksi, Paakki Antti. Hevostalouden perustutkinto/hevospalveluohjaaja: Sarén Petra. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 13 Porvarija Kauppakoulusta 2022–2023 valmistuneet Liiketoiminnan perustutkinto: Ahonen Eeri Aleksanteri, Heiskanen Jolanda, Hourula Janina Kristiina, Hourula Jenna Susanne, Häkkilä Lauri Matias, Jounila Aapo Santeri, Juntunen Aleksi Ari Valtteri, Kaikkonen Karoliina, Karjalainen Johanna Marika Emilia, Keski-Korsu Pinja Anniina, Kytölä Sari Maarit, Keränen Linnea Julienna, Koivikko Maria Helmi Eveliina, Löytynoja Hanne Saara Helena, Mankinen Emilia Elena, Matikainen Miska Juhani, Mattila Katarina, Mustonen Emmi Aune Anniina, Myllylä Alisa, Myllylä Tanja Irmeli, Piippo Jukka Pekka Sakari, Pyhälä Niina Johanna, Rajaniemi Tuomas Aleksi, Rojola Hanna Helena, Salmela Selma Aliisa, Silvasti Sara Pauliina, Sormunen Eija Irene, Toppila Sirpa Helena, Vares Emmi, Ylikangas Janika Helmi Sofia, Yliklaavu Sofia. Hiusja kauneudenhoitoalan perustutkinto/ihon hoidon osaamisala/kosmetologi: Linna Emma, Seppä Jutta. Puhtausja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto/toimitilahuollon osaamisala/ kodinhuoltaja: Ojanperä Marja. Luontoalan ammattitutkinto, riistanhoitaja: Syrjänen Anni. Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä: Ukura Matias. Ravintolaja cateringalan perustutkinto/asiakaspalvelun osaamisala/tarjoilija: Lukkaroinen Jenni, Sipola Nenna. Uusia ylioppilaita Raahen lukiosta Raahen lukiosta ovat ylioppilaaksi kirjoittaneet Aaro Matias Kiviniemi ja Elias Aukusti Topila. Logistiikan perustutkinto/kuljetuspalvelujen osaamisala/yhdistelmäajoneuvonkuljettaja: Hautamäki Johanna, Kerkelä Jussi, Kotila Jesse, Lampela Simo, Taanila Niko. Koulutuskeskus Brahesta 2022–2023 valmistuneet PALVELUALA Kuljetusalan ammattitutkinto/ tavarankuljetusten osaamisala: Marjakangas Henri. Yrittäjän ammattitutkinto/ Yrittäjäjyyden ammattitutkinto: Abdullkader Guhdar bapir, Ali abdulrahman Hunar, Almasri Ali, Aloramarki Diler Miqdad Khalid, Cajan Matti Tapio, Cajan Mira Matilda, Cevirel Mehmet, Dler Mohammed Ibrahim, Doski Emma Sofia, Doski Yonas, Mohammed Hazhar ali, Hämäläinen Piia Carita, Laurila Miia Johanna, Moilanen Heli Susanna, Rantanen Nelli Noora, Rasoul Ali Hazhar, Sögel Reet, Tauriainen Juho, Tervolin Paula, Tolvanen Satu Maarit Hannele, Ukkola Niko Heikki Eemil, Valtonen Taina Sisko Tuulikki, Vanhatalo Lilli Anne Pauliina, Vartiainen Tuija Marjaana, Ylisirviö Heikki Johannes. Tuotantotekniikan ammattitutkinto/levyja hitsaustekniikan osaamisala: Mattila Aleksi. Taideteollisuusalan perustutkinto/sisustusalan osaamisala/ artesaani: Helomaa Minna, Karvonen Roosa, Törmikoski Mirva. Pintakäsittelyalan perustutkinto/rakennusmaalauksen osaamisala/maalari: Krankkala Annika, Lampela Säde. Video ja valokuvaus: Berzina Marina, Latukka Juha-Matti, Nevinchanyi Pavlo, Sallinen Eero Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus: Dumani Valmire, Gashi Mimoza, Gluscenko Irina, Honkala Joonatan, Hosio Konsta, Khasilbieva Aminat, Kortesalmi Kristiina, Kuokkanen Eetu, Ollakka Kaius, Urpilainen Fiia. RUUKIN LUONTO-JA HEVOSKESKUS, LUONNONVARA-ALA Eläintenhoidon ammattitutkinto / klinikkaeläinhoitaja: Hildén Salla, Laine Liisa, Myllykoski Hanna, Pesonen Hertta, Sakaranaho Tuija, Soukka Veera, Vesala Mervi. Tutkinnon osia suorittaneet: Puhtausja kiinteistöpalvelualan perustutkinto: Iisakka Rauno, Niemi Jukka-Pekka. Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto/ audiovisuaalisen viestinnän osaamisala. Tieto-ja viestintätekniikan perustutkinto: Impola Eino Pekka Kalevi, Holappa Aaro Antti Eemeli, Hämäläinen Tytti Ilona, Kallioinen Niko Juhani, Kastell Ville Veikko Juhani, Mattila Eemil Antero, Rankinen Eetu Mikael, Toppari Veeti Vihtori. Graafinen suunnittelu: Juusola Jessica, Kovalainen Mira, Niemelä Josefiina, Silvola Janika, Sippala Sampo, Taide: Heikkinen Kide, Korkiakangas Milja, Myllyneva Jooseppi, Mäntykenttä Minka, Yan Jinghang. Puhtausja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto/toimitilahuollon osaamisala/toimitilahuoltaja: Isokääntä Thongluen, Rahlan H´Gum, Siu H´Mon, Vasankari Sirkka. Molemmat ovat suorittaneet kaksoistutkinnon. Koneja tuotantotekniikan perustutkinto/tuotantotekniikan osaamisala/koneistaja: Hyväri Jaakko, Karppinen Otso, Koskimäki Sani, Tahvanainen Maria. Hevostalouden perustutkinto/ratsastuksenohjaaja: Harjunen Reetta, Pitkäaho Anni Luontoja ympäristöalan perustutkinto: Kovalainen Juhani. Lähiesimiestyön ammattitutkinto: Alho Ida-Maria Kristiina, Herrala Jonne Valtteri, Honkala Katja Marjaana, Hämäläinen Tomi Tapio, Jussila Aili, Kokemäki Marko Tapani, Lampela Heidi Tuulia, Lehtelä Emma Eveliina, Lipponen Riikka Sisko Orvokki, Manninen Katja, Pyykkönen Kati Johanna, Rättyä Esa Tapani, Aho Heikki, Järvikuona Aaro Emil Juhani, Kiuru Niklas Sebastian, Kääriäinen Juuso, Lampinen Mikko Johannes, Mäki-Kuutti Pekka Erkki Juhani, Pajunen Teemu, Perälä Hannamari, Pisilä Osmo Ensio, Rautiainen Mari Hannele, Renard Alex Eddy Benjamin, Räisänen Antti Pekka Tapio, Sirviö Sanna Maarit, Tuomela Anna-Stina Elisabeth, Typpö Riku Paulus Santeri, Uusipulkamo Anu Saara Emilia. PERJANTAINA 2. MEDIAKESKUS LYBECKER, LUOVA-ALA. Ravintolaja cateringalan perustutkinto/ruokapalvelujen osaamisala/kokki: Hallikainen Pihla, Mathlin Anna-Maria, Paakkari Caroliina, Peltonen Pete, Riikonen Vera, Vedenoja Veeti, Vuorinen Jutta, Wedman Riku. Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Glans Oona Katariina, Havela-Hiitola Sari Kristiina, Kantelus Maija Anneli, Kivilompolo Mika Petteri, Lahtinen Kari Petteri, Niskala Soile Irmeli, Strandberg Lauri Tapio, Kiviahde Sami Johannes, Rautiainen Mari Hannele. TEKNIIKAN ALA Autoalan perustutkinto/autoIso joukko uusia ammattilaisia tekniikan osaamisala/ajoneuvoasentaja: Haho Tuomas, Ilola Aslak, Kauppinen Pasi, Korvela Sonja, Pitkänen Toni, Siniluoto Jere, Törmikoski Veeti. Logistiikan perustutkinto/kuljetuspalvelujen osaamisala/autonkuljettaja: Kuparinen Joonas, Parviainen Jutta. Koneja tuotantotekniikan perustutkinto/asennuksen ja automaation osaamisala/koneasentaja: Koskela Akseli, Nousiainen Jani, Varpenius Antti. Laboratorioalan perustutkinto/laborantti: Jutila Henna, Järvelin Mirva, Kultala Leena, Laitala Minna, Liuska Aino, Takkinen Heli. t ä m i p m ä L ! e ll i v u t si m l a v t u l e tt i n n o. Hevostalouden perustutkinto/hevostenhoitaja: Anttila Tiia, Apila Aleksandra, Heiskanen Lily, Kärki Aada, Lauri Nea, Löf Iida, Pikkusilta Senja, Wiman Mari. Koneja tuotantotekniikan perustutkinto/tuotantotekniikan osaamisala/levyseppähitsaaja: Keinonen Jerry, Knuutinen Arttu, Kyröläinen Otto, Leinonen Onni, Ojala Niko, Vilminko Aarni. Tapahtumatekniikka: Kuorilehto Aleksi, Salmela Asko Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto/kuvallisen ilmaisun osaamisala. Prosessiteollisuuden ammattitutkinto/metallien jalostusteollisuuden osaamisala: Holappa Santeri, Junnila Atte, Keränen Sami, Korpela Erik, Käräjäoja Tatu, Salminen Santeri. Hiusja kauneudenhoidon perustutkinto/kampaajatyön osaamisala/kampaaja: Huuskonen Jemina, Manninen Miia, Martinmäki Maisa, Mällinen Sarita. Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja: Honkanen Tea, Hänninen Sonja, Karjalainen Anniina, Karppinen Piia, Väyrynen Juulia
Kuukauden keskivaiheilla lunta oli maan pohjoisosan havaintoasemilla vielä useita kymmeniä senttimetrejä. ILIMOJA PIELLY JUKKA-PEKKA MOILANEN/ARKISTO. Pohjois-Lapissa sen sijaan sadetta tuli paikoin tavanomaista enemmän, Utsjoella jopa harvinaisen paljon. Toukokuu viileni loppua kohden Aurinko paistoi paikoin toukokuun aikana poikkeuksellisen paljon. Ilmatieteen laitoksen 31. Sunnuntaina sadekuuroja tulee monin paikoin, pohjoisessa itärajan tuntumassa voi tulla ja ssä sateessa lähempänä +5 astetta. Tämän jälkeen suurimman osan kuukaudesta oli tavanomaista lämpimämpää: kesäisiä, yli 20 asteen päivälämpötiloja esiintyi maan eteläja keskiosassa noin kymmenen päivää, pohjoisessa noin viisi päivää. Oman kasvupaikkansa valinneet villit kasvit ovat helpolla päässeitä viljelykasveja voimakkaampia ja sitkeämpiä. Loppukesän voikukat eivät sovellu salaattikäyttöön. Jos voikukan kanssa on selvittämättömiä asioita omalla tontilla, kannattaa muistaa, että se ei ole turha kasvi. Lapset voi värvätä keräyshommiin ja samalla tulee huolehdittua siitä, että kukat eivät ehdi siemenvaiheeseen. päivänä Enontekiön Näkkälän havaintoasemalla. Kukat, kuten kaikki villiyrtit, pitää muistaa kerätä mahdollisimman puhtaasta paikasta. –?Älä kerää vilkkaasti liikennöidyn tien varrelta, vaan mahdollisimman saasteettomasta paikasta. Mahdollisimman ehytlaitaisissa lehdissä väkevän lehtiruodin osuus on pieni. Kuukauden alin lämpötila, -13,4 astetta, mitattiin toukokuun 3. päivänä suurin vuorokausisademäärä, 39,7 millimetriä. Se on hortoilijan parsa. Keltaiset mykerökukinnot antavat aromia simaan. karoteenia, Bja Cvitamiineja sekä kaliumia. Toukokuu oli sademäärältään monin paikoin tavanomainen tai tavanomaista vähäsateisempi. Kuukauden lopussa lämpötilat taas viilenivät. Lehdet sopivat tuoreina salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin, kuivattuina esimerkiksi yrttijuomiin. Aina valppaat Martat julistavat nettisivuillaan, että voikukka on arvokas luonnonkasvi, joka sisältää paljon erilaisia vitamiineja ja kivennäisiä. Varjossa lehtiin syntyy vähemmän karvaita makuaineita kuin auringossa kasvaneisiin. . Voikukan lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Heikkoja sadekuuroja voi tulla paikoin maan eteläja keskiosassa sekä PohjoisPohjanmaalla ja Kainuussa. Sieltä niitä taas puskee, voikukkia. Voikukan nuppuja voi keittää miedossa suolavedessä kasvilisäkkeeksi. Monessa kodissa nautitaan lauantaina kahvin kanssa”ylioppilaita” pilvisessä säässä sateen uhan vaaniessa. Tuomi on ehtinyt aukoa kukkiaan jo toukokuun puolella hyvin lämpimissä paikoissa. Eli suurempiakin turhakkeita maailmasta löytyy. Sallassa satoi jopa harvinaisen vähän. Niissä on enemmän antioksidantteja, vitamiineja ja hivenaineita kuin viljellyissä kasveissa. Hätistelen ötökät pois ja pakastan terälehdet. Kerääminen on yksinkertaista: koko kukinto käteen ja keltaiset terälehdet riipimällä talteen. Kuukauden ylin lämpötila, 25,1 astetta, mitattiin toukokuun 22. SARI JAATINEN/ARKISTO . . HORTOILU . En käsittele niitä mitenkään. Lisää öljyä ja lempimausteitasi ja paista pannulla tai airfryerillä. Maan itäosassa itärajan tuntumassa on myös riski jatkuvammalle sateelle. päivänä Hattulan Lepaan havaintoasemilla. . Kun asuin Pattijoella Pyhtilänperällä, keräsin kasveja suojaisalta pihaltamme, mutta täällä Alpuassa on ihanan puhdas ilma, Tast sanoo. Vaan on se sellainen aurinkoinen tapaus, että heti kun lapsi oppii kävelemään, se nappaa käteensä ensimmäisen voikukan, minkä näkee. . Siinä on runsaasti mm. Toinen ajankohtainen kasvi on maitohorsma. Kasvista voi ottaa kuitenkin monta hyötyä irti. Hortoilu on voimakkaasti kasvava hyvinvointiin ja ruokaan liittyvä trendi. Tast käyttää voikukista pelkät terälehdet. Ja onhan siitä opeteltava seppele tekemään ja kaikella kiusallakin on puhalleltava siemenhöytyviä ilmoille. Vähiten sadetta kuukauden aikana kertyi Kotka Rankin havaintoasemalla, 12,8 millimetriä. KESÄKUUTA 2023 SARI JAATINEN Olen tainnut joskus sanoa, että jos joku kasvi jää ydinsodasta vielä maan päälle sitkuttelemaan, niin se on varmasti voikukka. Salaatteihin käyvät myös kukinnot ja nuput. Voikukkaa pidetään ruoansulatusta edistävänä yrttinä. Länsirannikolla sekä suurimmassa osassa Lappia päivä on enimmäkseen poutainen, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eveliina Tuovinen laitoksen nettisivuilla. Salaatiksi voikukka kannattaa kerätä keväällä nuorena varjoisilta paikoilta. Kittilän Puljussa mitattiin toukokuun 17. Tuntuu, että se tulee betonistakin läpi. Lauantai-iltana sadekuurojen mahdollisuus kasvaa myös lännessä. Martat muistuttavat, että voikukkia kannattaa kerätä varjopaikoista, joissa lehdet ovat mahdollisimman vähän liuskoittuneet. Itä-Lapissa oli harvinaisen lämmintä. –?Jätän vihreät osat pois. 14 LUONTO Raahen Seutu . Lehtiä voidaan myös pakastaa. VOIKUKKA on yllättävän suosittu keittiöja rohdoskasvi. . kesäkuuta sää on suuressa osassa maata puolipilvinen tai pilvinen. Pohjois-Lapissa keskilämpötila oli 5–7 asteen tuntumassa, Keskija Etelä-Lapissa 7–9 asteen paikkeilla ja muualla maassa 9–11 asteen tuntumassa. Eniten sadetta saatiin kuukauden aikana Inarin Kirakkajärven havaintoasemalla, 61 millimetriä. Käytän terälehtiä pitkin talvea wokkeihin, smoothieihin, leipätaikinaan, salaattiin. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lämpötilat vaihtelevat pohjoisen +3 asteesta etelän +7 asteeseen. Voikukka onkin paljon enemmän VESA JOENSUU/ARKISTO RAAHEN SEUTU Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata tavanomainen tai tavanomaista korkeampi. PERJANTAINA 2. RAAHELAINEN Taina Tast toteaa parhaan villiyrttien keräilyajan olevan käsillä. –?Nyt kun maitohorsma on 10– 20 sentin korkuinen, se on parhaimmillaan. Mikä parasta: kasvista voidaan hyödyntää sen kaikki osat. Kuukauden alussa lämpötilat olivat ajankohtaan nähden viileitä. päivänä Kankaanpään Niinisalon lentokentän ja 24. Teeyrttien ja maustekasvien keräämisestä on siirrytty nopeasti kohti kasvien käyttöä vihannesten tapaan. Asvaltissa ei tarvitse olla kummoistakaan lohkeamaan kun sieltä jo keltainen nuppi punkee ilmoille. Nämä olivat myös toukokuun ainoat hellelukemat. Vitamiinit säilyvät parhaiten kun terälehtiä ei mitenkään kuumenna. Silloin myös syötävät villivihannesmäärät ovat suurempia kuin mitä tarkoitetaan ruuan maustamisella yrtein. Nuoret voikukannuput sopivat myös sellaisenaan salaattiin. Isommaksi kasvaessaan varret menevät puisiksi. toukokuuta tekemän ennusteen mukaan koulujen päättyessä lauantaina 3. Nuppuja voi myös marinoida
KESÄKUUTA 2023 . 14–15.30 Heinola Kauppatori 16–17.30 Lahti K-Supermarket Ahtiala 18–19.30 Lahti K-Supermarket Okeroinen Tiistai 1.11. PERJANTAINA 2. www.raahenrengasjalaite.. TARJOUKSEN MYÖS MEILTÄ Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.. Käytäthän maskia – minäkin käytän. Ilman Plussa-korttia 4,35-4,39 /rs (14,50-19,09/kg) Plussa-etu -42% 99 99 99 24-PACK 24-PACK Pepsi Max tai Hartwall Jaffa Pepsi Max tai Hartwall Jaffa SOKERITTOMAT SOKERITTOMAT VIRVOITUSJUOMAT VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l/pl 24-pack (0,96/l) 0,33 l/pl 24-pack (0,96/l) 11 .55 .2 PS 11 49 49 KPL KPL SIPULINIPPU Suomi Suomi VADELMA JA VADELMA JA KARHUNVATUKKA KARHUNVATUKKA 125 g (20,00/kg) 125 g (20,00/kg) Espanja/Marokko/ Espanja/Marokko/ Portugali Portugali Yks. to / Pori, Porin tori / klo 10-15. 10–11.30 Järvelä Tori 12–13.30 Lahti S-Market Hennala 14–15.30 Nastola Tori 16–17.30 Hollola Prisma 18–19.30 Vääksy Tokmanni Keskiviikko 2.11. Liikkuvat Arvokulta-ostopisteet ympäri Suomen. 10–11.30 Padasjoki ABC 12–13.30 Kuhmoinen S-Market 14–15.30 Jämsä Tori 16–17.30 Jämsänkoski S-Market 18–19.30 Korpilahti S-Market Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA Todennäköisesti aina paras hinta! www.kultahopea.fi Todennäköisesti aina paras hinta! La 3.6.2023 Ruukki K-Market 16-17 Su 4.6.2023 Siikajoen kirkonkylä K-Kyläkauppa Siikajoki 10-11 Raahe Neste uimahallintie 11:30-12:30 Vihanti Seo 13-14 Pyhäjoki Neste Yppäri 15-16 Kalajoki tori 16:30-18 Ma 05.06.2023 Oulainen tori 10-11 Tuoretta HeVistä! Aihetta hymyyn! MEILTÄ SAAT AINA MYÖS RAAHE MA-LA 7–21, SU 10–21 Puh. Raahen Seutu 15 KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 JALOMETALLIT RAHAKSI Meillä saat siitä parhaan hinnan Ostamme KULTAA, HOPEAA, vanhoja rahoja, tiin. Tulethan terveenä. RENKAAT JA VANTEET MONIPUOLISESTA VALIKOIMASTA RASKAAT RENKAAT 050 3694 940 ma-pe 8.00-17.00 la 9.00-14.00 Raahe (08) 211 7122, 050 369 4998 Ahertajankatu 3, 92160 Saloinen Fillarista pillariin O U L U 95 MHz Ra a he 95 ,7 M H z VIRIT Ä TA AJ U U S JA KU UN TEL E! 95 MH z VIR ITÄ TA AJ U U S JA KU UN TE LE! 95MHz Paikallisradiossa markkinoijan ääni pääsee oikeuksiinsa Radiomainonta Radio Kalevassa taipuu notkeasti erilaisiin tarpeisiin ja budjetteihin. kci ty m ar ke t.f i TUTKITUSTI SUOMEN PARAS ASIAKASTYYTYVÄISYYS Tarjoukset voimassa PE–SU 2.-4.6.2023 Palvelusta! 77 .2 RS JÄÄSALAATTI 100 g (5,00/kg) Yksittäin 0,99/pss (9,90/kg) Suomi Kauppiaat suosittelee! 12 12 95 95 PKT Meillä tehty! Meillä tehty! KYLMÄSAVUJA KYLMÄSAVUJA GRAAVILOHISIIVUT GRAAVILOHISIIVUT Norja Suomi Meillä tehty! Meillä tehty! KALAMESTARIN KALAMESTARIN LOHIHERKKU LOHIHERKKU Suomi KG KG 2 RS Elonen KINUSKITAI MANSIKKAKAKKU 800 g (16,19/kg) 44 44 95 95 KG KG 24 24 95 95 16 16 95 95 KG Meillä tehty! PORSAAN XXL-PEKONIPIHVIT XXL-PEKONIPIHVIT Suomi Ilman Plussa-korttia 1 5,49/24-pack (1,64/l) Raj. Löydät meidät ostoautosta. Klo 14-15:30 Euran tori Satakunnankatu MA 24.10.2022 Klo 10-11:30 Pori Mikkola Citymarket Klo 12-13:30 Ulvilan tori, Nahkatakki 2 Klo 14-15:30 Nakkilan tori, Porintie 4 Klo 16-17:30 Harjavallan Rautatieasema Klo 18-19:30 Tuohitori, Rängenkatu 2 Kokemäki (olemme parkkipaikalla) Kaikki listalla olevat lähtökohtaisesti kelpaa.(Pöytähopea, rikkinäiset korut, taskukellot, rannekellot myös rihkamakoruja voi tuoda.) Arviointikäynti on ilmainen, eikä sido kaupankäyntiin. 010 538 4600 Verkkokauppa avoinna 24/7 w w w. to / Pori, Porin tori / klo 10-15. Liikkuvat Arvokulta-ostopisteet ympäri Suomen. Tervetuloa paikalle ilman ajanvarausta. Tulethan terveenä. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta klo 10–17! La 14.5 klo 10-11:20 Merikarvia K-Market La 14.5 klo 12-13:30 Kankaanpää City La 14.5 klo 14-15:30 Jämijärvi K-Market La 14.5 klo 16-17:30 Ikaalinen Kkeskus Komppi La 14.5 klo 18-19:30 Hämeenkyrö K-Supermarket Su 15.5 klo 10-11:30 Sastamalan tori Su 15.5 klo 12-13:30 Huittinen K-Supermarket Su 15.5 klo 14-15:30 Säkylä K-Supermarket Su 15.5 klo 16-17:30 Köyliö Sale Su 15.5 klo 18-19:30 Eura K-Supermarket www.arvokulta – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT Olemme paikalla: 9.9. 2 erää/talous. 3,09 (24,72/kg) Atria KANAN MINUUTTIFILEET KANAN MINUUTTIFILEET 230-280 g tai 230-280 g tai KANAN KANAN SISÄFILEET 250-300 SISÄFILEET 250-300 g g (( 11,67-15,22/kg) 11,67-15,22/kg) Plussa-etu -19-20 % 25 25 95 95 KG KG 19 19 95 95 KG Meillä savustettu! Meillä savustettu! SUOMALAINEN SIIKA NAUDAN NAUDAN PUNAVIINIPIHVIT PUNAVIINIPIHVIT ULKOFILEESTÄ ULKOFILEESTÄ Suomi TARJOUKSEN MYÖS MEILTÄ Tarjouspyynnöt: myynti.raahe@raahenrengasjalaite.. Ostetaan sekä myydään KULTAA, HOPEAA, kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, postimerkkejä ja rihkamaa yms. www.kultahopea.fi www.arvokulta – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT OSTAMME KULTAA, HOPEAA, vanhoja kolikoita/seteleitä, Arabiaja Iittala-astiastot, kellot & kuolinpesät, kysy tarjous! Olemme paikalla: 9.9. kalevamedia.fi/radiomainonta Tilaaja, hyödynnä kaikki kumppanietusi! Löydät edut Raahen Seutu -sovelluksesta tai raahenseutu.fi/kumppaniedut. Tervetuloa paikalle ilman ajanvarausta. Löydät meidät ostoautosta. Kokeile kustannustehokasta kampanjointia paikallisilla aalloilla. Sunnuntai 30.10. Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta klo 10–17! KULTAKIERTUE: OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, kolikoita, seteleitä ja militaria. www.raahenrengasjalaite.. Käytäthän maskia – minäkin käytän. 3,09 (24,72/kg) Yks
–?Menee ainakin kolmeen, etPattU näkyy nyt fanisilmin . Opastus kilpailupaikalle Malmitieltä noin 3,5 km 8-tien risteyksestä. Maastoon pääsee klo 17-18.30. PattU – Tyrnävä ke 7.6. klo 18 Pattijoen Urheilijoiden naisilla on ollut parin viikon tauko Ykköspesiksen otteluista. klo 17.30 alkaen SUUNNISTUS Vanhan hyvän ajan suunnistukset pidetään Viitajärven maastossa. Karttana on peruskartta 1:20000 vuodelta 1954, mustavalkoinen kopio. KESÄKUUTA 2023 TONI LÄNKINEN Topi Kosonen istahtaa tiistai-illan pesäpallo-ottelun jälkeen tuttuun katsomoon. klo 18 PattU – Pesä-Ysit pe 9.6. Viikkokisat, Hietamaa to 8.6. MAARIT KESTI / ARKISTO. Tai Kososen tapauksessa voidaan puhua makaamisesta, sillä perinteisesti tämä pesäpalloilija ottaa paluumatkasta kaiken unen irti, jonka vain saa. PERJANTAINA 2. Vaikka Pattijoen tiistai-ilta on tuulinen ja lämpöä on vain kymmenisen astetta, ei Kososella ole kiire. PattU – Imatra to 8.6. Sama perinne kuulemma jatkuu, vaikka joukkue on vaihtunut. Ruukin Hietamaalla on mahdollisuus osallistua sekä porrasjuoksun että kahvakuulailun yhteistreeneihin. Rännäri oli hänen kotikenttänsä 18 kautta, kunnes viime kaudella se muuttui vieraskentäksi. Ensi keskiviikkona tehdään porrastreeniä. PattU 1 – PattU 2 su 4.6. Sieltä viisihenkinen perhe osti talon. Ensi torstaina on sitten Imatran Pallo-Veikkojen vuoro saapua Raahen stadionille. Tulevan keskiviikon aiheena on porrastreenit ja seuraavilla kahdella kerralla kahvakuulatreeni. Kokoontuminen Hietamaalla portaiden alapäässä. 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Heti perään perjantaina PattU jatkaa otteluita lappeenrantalaisjoukkuetta vastaan. Edessä on toki pitkä istuminen linja-autossa kohti nykyistä kotia, Joensuuta. Kosonen teki silloin kaksivuotisen sopimuksen Joensuun Mailan kanssa. klo 17 Kahvakuulailu on kesällä mainio ulkolaji. Paluu otteluiden pariin tapahtuu ensi viikolla, kun Tyrnävän Tempaus vierailee Raahessa. klo 16 alkaen Torstaina kiekkoa heitetään kohti koreja Hietamaan radalla, kun HFG Ruukin viikkokisat alkavat kello 17.30. Radat 4,2 km ja 2,8km. Kokea saman tunteen, minkä koki Pattijoen Urheilijoissa kesällä 2008. Hän halusi vielä kokea menestystä ja voittaa uransa toisen Suomen mestaruuden. Brahestad Skippersin järjestämät kisata alkavat kello 16 Viikkokisat, Kraken su 4.6. klo 17.00 alkaen YHTEISTREENIT Ruukin Kisa ja Strong Heart järjestävät kesäkuussa keskiviikkoisin kolme yhteistreeniä Ruukin Hietamaalla. Joensuun Mailan jokeripelaaja Topi Kosonen on vienyt nyt viimeisenkin muuttokuormansa Raahesta Joensuuhun. klo 16 FRISBEEGOLF Sunnuntaina viikkokisataan Raahen frisbeegolfpuisto Krakenilla Raahen hiihtomajalla. klo 18 Miesten maakuntasarjassa Pattijoen Urheilijoiden kaksi joukkuetta pelaavat kauden ensimmäisen keskinäisen ottelun. URHEILUTÄRPIT PESÄPALLO PattU pelaa sunnuntaina miesten Superpesistä Imatralla. Yhteistreenit ke 7.6. Ota lyijykynä ja huumorimieltä mukaan, Wanhan hyvän ajan suunnistukset ti 6.6. Hän levitti jo PattU-aikoinaan patjan bussin lattialle ja alkoi vedellä sikeitä
STILLIÄ kahdessa ottelussa tuurannut Ilmari Kustula on suoriutunut peleistään kunnialla, mutta Stillin tasoisen lukkarin korvaaminen ei ole helppoa. Tiistaina Pattijoella hän pääsi lyömään viidessä sisävuorossa, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Muutettiin sinne juuri edellisviikonloppuna. Topi Kosonen vieraili tiistaina vanhalla kotikentällään. Sunnuntain 18.6. Jos ne voi yhdistää pelihommiin, niin on mahdollista päästä pelaamaan. Me tiedetään meidän lähtöasetelmat, eli taistellaan paikasta auringossa. Kasarmilla tai leiripaikassa on ilmeisesti oltava takaisin kello 23, joten pelipaikkakunnalta ehtiminen voi tuottaa ongelmia. Kososen roolina JoMassa on tällä hetkellä pukea ylleen jokeripaita. Perheessä on viisi jäsentä, ja kaikki ovat viihtyneet siellä hyvin, Kosonen kertoo. Osa hakee opiskelupaikkaa tosissaan, mutta joillekin se on ollut vain keino päästä pelaamaan pesäpalloa. Sillä viikolla PattU pelaa tiistaina Vimpelissä ja perjantaina kotona Kempeleen Kiriä vastaan. Seurasta tuli hänelle tärkeä vuosien saatossa. RAAHEN Seudun saamien tietojen mukaan pesäpallossa on käytetty ainakin tällä kaudella koulujen pääsykokeita tekosyynä vapaiden hankkimiseen armeijasta. Pelinjohtaja muistuttaa, että tällaisilla päätöksillä on vaikutusta pahimmassa tapauksessa koko seuran toimintaan. Mutta nyt on menty näin. Mutta nyt työ on pysyvästi Joensuussa, eikä Pattijoen talokaan ole enää heidän omistuksessaan. Syynä tähän oli loppusotaharjoitus, joka järjestetään perinteisesti varusmiespalveluksen loppuvaiheessa. Pääsykoelomat on suunniteltu julkisten kuljetusten mukaan eikä harjoituksiin osallistuta omilla ajoneuvoilla. Sotkamon Jymyn kaksi pesäpalloilijaa sai kuitenkin Kainuun prikaatista loman maanantain otteluun, joten tilanne ei ole ollut siinä mielessä tasapuolinen. –?Anoessaan pääsykoevapaata, asevelvollinen esittää dokumentin pääsykokeestaan. Sotkamolaispelaajat kävivät maanantaina pääsykokeissa, joten lomaa heltisi ja nuoret miehet pääsivät joukkueen kanssa Kiteelle. Rooli jäi pieneksi, mutta tarvittaessa hän on valmis hyppäämään vaikkapa takaisin lukkariksi. En ole miettinyt jatkoa, palataan siihen myöhemmin, Kosonen kuittaa utelut jatkosta. Saat parhaat ohjeet ja reseptit makeisiin ja suolaisiin leivonnaisiin sekä arkeen että juhlaan. –?Viikoilla 21 ja 22 on loppusota käynnissä, mutta toki osalla pelaajista on sattunut pääsykokeita näihin aikoihin. Juttua kirjoittaessa ei ollut tiedossa, pelasiko Still torstaina Koskenkorvan Urheilijoita vastaan. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 17 tä ollaan perillä. Aina peliin ei ennätä, vaikka samana päivänä olisikin pääsykoevapaa. Ja menen kasiksi töihin. Voi hyvinkin olla, että tiistain ottelu oli hänen viimeinen virallinen pesäpallo-ottelunsa, jonka hän pelasi Raahessa. Toivon pojille hyviä suorituksia, se on hyvä joukkue, paljon parempi kuin ennakot kertovat, Kosonen toteaa. Ollaan viihdytty hyvin ja asetuttu sinne, myytiin täältä talo ja ostettiin Joensuusta. Päätös siitä syntyi vasta aivan pelin kynnyksellä. Tilaa suoraan kotiisi: www.kolmiokirja.fi/le423c LEIVO JA NAUTI! LEIVO JA NAUTI! Jokaisessa numerossa yli 100 reseptiä ja ideaa VESA JOENSUU. PERJANTAINA 2. KOSONEN seuraa PattUn otteita jonkin verran myös nykyään. –?Seuraan PattUa hyvällä ja toiveikkaalla mielellä, tietynlaisen PattU-fanin silmin ja ajatuksin. Onneksi kohta alkaa loma, opettajana Joensuussa työskentelevä Kosonen hymyilee. Tämä vaikuttaa koko organisaatioon ja seuraan, Westersund tähdentää. Viime kaudella lukkarointeja tuli jonkin verran, mutta nyt Ville Väliaho on kantanut täyden vastuun siitä touhusta. Se toisi meille taloudellista tulitukea. Se tunne on vahvistunut myös kentän ulkopuolella – ulkopuoliset asiat ovat loksahdelleet tosi hyvin paikoilleen. Vaikka kyseessä on vain yksi pelaaja, lukkarin paikka on tosi keskeinen. Toki joukkueet saattavat kohdata vielä pudotuspeleissä, ja saattaapa konkarin ura vielä jatkuakin. VESA JOENSUU / ARKISTO Leivotaan-lehden avulla loihdit tarjoilut niin suureen kuin pienempäänkin kahvipöytään. –?Pesäpallo on paljon yksilökeskeisempi laji kuin moni muu. PATTIJOEN Urheilijoiden pelinjohtaja Perttu Westersund harmittelee sitä, että Puolustusvoimista pääsee nykyään aiempaa tiukemmin lomille pelipäivinä. Tämä tarkoittaisi, että muun muassa Topi Still joutuisi jättämään vielä pelejä väliin. Kitee-otteluun mennessä Stillin armeija pitäisi olla takana päin. –?Lähteminen tuntui hyvältä ratkaisulta, sillä halusin nähdä muutakin. Ilmari on hoitanut todella hienosti ruutunsa, siitä huolimatta Topi on kuitenkin seuralle kallis mies. Kyseistä harjoitusta on käyty viime ja tällä viikolla Rovajärven maastoissa. He varmasti oikeasti halusivat myös kyseisiin kouluihin, mutta kaikkien kohdalla ei välttämättä ole näin. RAAHEN Seutuun kantautui keskiviikkona tieto, että Kainuun prikaatin pesäpalloilijoilta saattaa palaa jo aiemmin myönnetyt urheilukomennukset myös viimeiseltä palvelusviikolta, eli kesäkuun toiselta täydeltä viikolta, vaikka silloin loppusota on jo historiaa. Kokenut pelimies tietää, että jos tulee onnistumisia, sitä myötä myös rooli kasvaa. Topi Still ei ehtinyt armeijakiireiden takia mukaan viime perjantain ja tiistain peleihin. Mutta Kosonen on valmis, mikäli kutsu käy lautasen äärelle. TONI LÄNKINEN Pesäpalloyleisöä kummastuttaa, miksei Pattijoen Urheilijoiden superpesisjoukkueen nuori lukkari Topi Still saanut vapaata pelipäiviksi viime perjantaina ja tämän viikon tiistaina. Jotain tiukennuksia ainakin Kainuun prikaatissa on olemassa, sillä muista (yksiköistä) on päässyt pelaamaan. –?En osaa sanoa, oliko tämä viimeinen ottelu täällä. Mutta jos julkisilla kulkupeleillä ei pääse sopivasti, saatetaan Puolustusvoimista myöntää matka-ajan pidennystä seuraavalle päivälle saakka. Pitkän uran lukkarina tehnyt Kosonen ei ole syöttänyt virallisessa pesäpallo-ottelussa pitkään aikaan. KOSOSEN sopimus päättyy tähän kauteen, eikä hän suostu sanomaan jatkosta vielä mitään. –?Olen harjoitellut sitäkin, eli se sopii, jos pääsen ulkopeliinkin. Näin kävi ilmeisesti Sotkamon kaksikon kohdalla. Mukava katsella poikien pelejä, toki en jouda katsomaan kaikkia. Lähtöja paluuajat vaihtelevat riippuen kotipaikkakunnasta, pääsykoepaikkakunnasta sekä julkisen liikenteen aikataulusta, parhaillaan Rovajärven harjoituksessa mukana oleva Kainuun prikaatin tiedottaja Satu Hujanen kirjoittaa sähköpostivastauksessaan. Muuten loppusodan ajalle on täysi nou nou, mikä ei ennen ole ollut. Miksi Still ei saanut pelivapaata armeijasta. Meidän on tärkeää pystyä voittamaan pelejä koko ajan ja saada mahdollisimman paljon pisteitä, että sarjapaikka säilytettäisiin ja päästäisiin jopa pleijareihin. KESÄKUUTA 2023 . ALUN perin Kososen perhe lähti vain käymään Joensuussa, sillä perheenisän virka säilyi Raahessa, samoin omakotitalo. Osallistuvat joukko-osastot järjestävät varusmiehille täältä mahdollisuuden osallistua pääsykokeisiin, joihin liittyvät lomat ovat lakisääteisiä
puh. PERJANTAINA 2. 220 611. Huom. 040 641 2048(Henkka) Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoitopalvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 040-9340188 klo 12 14 välisenä aikana Prinsessalilja useita eri värejä! Petunia jättiamppeleita. 044 763 0020 Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. (08) 220 661 Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Hannu Männistö 0400 691921 KÄSILLÄ TEKEMISEEN KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. Tied. UUSIOLÄMPÖ OY myynti@uusiolampo.. 044 763 0020 veliseppa.fi Aina 24/7 RAAHEN TIETOKONEPALVELU Tietokoneen, nettiyhteyden, mobiililaitteiden ja oheislaitteiden huolto ja korjaus. norm. Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! raahenseutu.fi/ilmoita OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. 140 m² ja 216 m². huon.kork. Soita tai laita viestiä. • uusiolampo.. SSP-Jardin Puutarhakeskus Oikotie 43, Saloinen p.08263715 Laadukasta ja ammattitaitoista siivouspalvelua Puh. Huoneistotilat 2 kpl, esim. Hyväkuntoinen matkailuvaunu. harraste/toimisto ym. 18 Raahen Seutu . (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! UPIT • KALENT ERIT • KÄYNTI K KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • L UPIT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPP UTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • T UPIT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU L KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • T ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU L Hentilän Kotileipomon leivonnaisia Raahen torilla pe 2.6. Kyllikki p. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi AA, VT Katri Mäkinen AA Jaana Piipari 040 503 9874 Sopimuksen mukaan Kuusamossa Maksuton alkuneuvottelu Olemme erikoistuneet rikosasioihin ja lapsen huoltoriitoihin www.katrimakinen.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 08 223 1777 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. 050 560 0020, anne.luovi@kalevamedia.fi Myydään Kaikenlaista Tarjotaan vuokralle Ostetaan Torilta Raahen torilla lauant.klo.9-13 paist.muikkuja ja kalapihvejä.Sav.Pippurifilettä ESKO TURPEINEN Vuokrataan hallitilaa n. Tilat sijaitsevat Raahe, Yrittäjäntie 5. 220 611. 800 m², korkea nosto-ovi, avara iso tila. Perinteiset leivät, pullat ja gluteenitt. 220 661. Ma-pe klo 9-18, La klo 10-16 Mikko Nuutinen p. • uusiolampo.. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. klo 9.00 alk. KESÄKUUTA 2023 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti Myymässä, ostamassa, vuokraamassa. • Designja koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät • Mitsubishi ilmalämpöpumput! PALVELUNTARJOAJASI RAAHESSA Ekokampaamo–parturi Hiusmeren tilassa Antinkankaantie 28 / 08 223 9730 / tirsanurkka.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy Vuokrattavana rivitalokaksio 45 m² Vihannin keskustassa, siistille ja rehelliselle vuokralaiselle. 044 311 8410, Onni Hänninen 0400 687 300 Avoinna ma–pe 9–17, la 10–14, www.sahko-hanninen.fi • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset • Kodinkone myynti, asennus ja huollot • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. muu käyttötarkoitus. kääretortut. 040-824 0658 Tervetuloa! Sähköt ja rakentaminen Pajuniityntie 26, p. Erilaisia kesäkukkia. 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Tomaatinja kurkuntaimia. 040 934 6228 MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 044 763 0020 Veli Seppä Oy Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Hinauspalvelu 24/7
PERJANTAINA 2. *>WNA *D. ME KAIKKI TARVITSEMME VÄHÄN PARANNUSTA... Poutaantuvaa, pilvipeite rakoilee lännestä alkaen. Raahen Seutu 19 NO NIIN, TIIMI, KUUNNELKAAHAN. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. toivottavasti tykkäät sähkötuolistasi! 878 766 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +8 +8 +8 +8 6 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +9°C 3 +9°C 4 +11°C 6 +10°C 5 Helsinki +19,4 °C Saana ?7,6 °C Heikkoa tai kohtalaista pohjoistuulta. Päivälämpötila 8 asteen vaiheilla. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. OLEMME TÄÄLLÄ TÄNÄÄN ARVIOIMASSA SUORITUKSIAMME KENTÄLLÄ... Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. KESÄKUUTA 2023 . JOKAINEN MEISTÄ VOI OPPIA JOTAIN, JOS VAIN HYVÄKSYY HIUKAN KRITIIKKIÄ... Jatkuva tilaus alk. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–21, la–su 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Jatkuva tilaus 10,90 € / kk. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista, suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. 13,90 € / kk. luulisin, että se johtuu siitä kuinka se esiteltiin. Tilausehdot raahenseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu. niinpä, mutta äiti ei halua sitä. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +13°C 4 +20°C 4 +12°C 6 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 10 14 12 10 11 11 11 10 10 11 11 13 12 12 12 11 12 12 12 12 11 13 13 13 15 15 14 12 14 13 14 12 14 15 14 16 11 8 11 6 6 3 7 6 11 5 5 4 ###*P *Q36 ###*A . TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–21, la–su 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. miksei. NENÄSI ON LIIAN ISO! 307 kuulin, että possu osti äidilleen sellaisen tuolin, jonka voi kytkeä pistokkeeseen, jolloin se toimii hienona hieromalaitteena. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin
1795. Automaattinen siiman syöttö, siiman syöttö, teleskooppivarsi ja teleskooppivarsi ja säädettävä etukahva. 89. Ansa ei • patentoitu torjuntateknologia. Ansa ei pyydystä hyödyllisiä hyönteisiä pyydystä hyödyllisiä hyönteisiä JUHLATARJOUKSIA OJAN RAUDASTA! JUHLATARJOUKSIA OJAN RAUDASTA! 369,369,103,103,9,95 9,95 299. Tehdään hyvää. 1795. Myydään puuvalmiina (ei pintakäsittelyä). SUOMEN HALVIN! RAJUT TARJOUKSET! VIIMEISEN KERRAN! MEILLÄ VOIT MAKSAA MYÖS LUOTOLLA! NYT ENNENNÄKEMÄTÖN HINTAROMAHDUS! ELÄKEAIKA KUTSUU! TEHTAAN VARASTO TYHJÄKSI ÄKKIÄ! ANTIIKKIAITONAHKAA Nahkasohvat alk. 040 588 6462 Valmistusta jo 46 vuoden ajan! Kangassohvat alk. 159. 299. 00 79 79 199. MALLI NÄHTÄVILLÄ PUUTARHAOSASTOLLA 77 95 95 15,95 15,95 11 11 95 95 TARJOUS RAAHESSA, LIIKUNTAHALLILLA, KUMMATINKATU 3 HUOM: MYYNTI VAIN HUOMENNA LAUANTAINA 3.6. -+ sävytys + sävytys 16,95 16,95 11 11 95 95 TARJOUS KESÄKUKKAKESÄKUKKAAMPPELI AMPPELI 23 CM KOTIMAINEN 23 CM KOTIMAINEN MANSIKKAMANSIKKAAMPPELI AMPPELI 23 CM 23 CM AMPPELEITA 159. akut 2 x 2,0 Ah Sis. -PIHATALO SOLNA 6,5 M PIHATALO SOLNA 6,5 M 22 Myydään puuvalmiina (ei pintakäsittelyä). säädettävä etukahva. -AKKUTRIMMERI AKKUTRIMMERI RLT183222 18 V RLT183222 18 V Sis. Automaattinen ja laturi. 044 799 7500 Palvelemme: ma-pe klo 8-18, la 9-16 ja su 10–14 Tarjoukset voimassa 2.–11.6. -HYTTYSANSA HYTTYSANSA BIOGENTS MOSQUITAIRE CO2 BIOGENTS MOSQUITAIRE CO2 • ympäristöystävällinen, ulkokäyttöön • ympäristöystävällinen, ulkokäyttöön • tutkittu ja testattu yli 16 vuoden ajan • tutkittu ja testattu yli 16 vuoden ajan • patentoitu torjuntateknologia. TIMANTTITUIJA TIMANTTITUIJA SMARAGD 160-180 CM SMARAGD 160-180 CM TIMANTTITUIJA TIMANTTITUIJA SMARAGD 120-140 CM SMARAGD 120-140 CM 199. 295. 229955,,-KAIKKI POIS NYT ÄKKIÄ! RAJU LOPPUUNMYYNTI! ELÄMÄSI TILAISUUS! LOPPU HÄÄMÖTTÄÄ! KAIKKI HETI HUUTOKAPPAHINTAAN! LOPETAMME! KAIKKI POIS ÄKKIÄ! POHJANMAAN PARHAAT! ILMAN VÄLIKÄSIÄ!. PERJANTAINA 2. asti tai niin kauan kun tuotteita riittää. saunaan tunnelmaa. kyllästettyjen Ulkokäyttöön esim. kivimäärä 30 kg Max. Yhdessä. 0,95 0,95 299,299,44,95 44,95 99,95 99,95 600 KPL ERÄ! SOPUHINTAAN! /kpl /kpl 34 34 90 90 79 79 90 90 SÄILIÖPAKASTIN SÄILIÖPAKASTIN UCF200F UCF200F Toimii optimaalisesti kovassakin Toimii optimaalisesti kovassakin pakkasessa! pakkasessa! SUP-LAUTASETTI SUP-LAUTASETTI ARCTIC 300 CM ARCTIC 300 CM Kantavuus 115 kg Kantavuus 115 kg ORVOKKI MIX ORVOKKI MIX 9 CM RUUKKU 9 CM RUUKKU KOMPOSTIJA KOMPOSTIJA HUUSSIKUIVIKE 40 L HUUSSIKUIVIKE 40 L Laadukas kuivike kompostointiin ja Laadukas kuivike kompostointiin ja huusseihin. huusseihin. akut 2 x 2,0 Ah ja laturi. Myynti SKM. KESÄKUUTA 2023 OJAN RAUTA Rakentajankatu 2, Raahe puh. -PUUKIUAS M2 PUUKIUAS M2 saunan koko 6-13 m saunan koko 6-13 m 33 Lasiluukun läpi Lasiluukun läpi tulen loimu tulen loimu pääsee tuomaan pääsee tuomaan saunaan tunnelmaa. kyllästettyjen terassien käsittelyyn terassien käsittelyyn 14 14 95 95 89. p. 199. 110000,,-UPEAT KOTIMAISET! Hyvitämme vanhat sohvakalustot vaihdossa HYVÄLLÄ HINNALLA! ILMAISET KULJETUKSET 200 KM SÄTEELLÄ! NYT SUOMEN HALVIMMAT LAADUN MUKAAN! 339900,,-Nahkakalustot alk. kivimäärä 30 kg 49,95 49,95 29 29 95 95 SUOMEN LIPPU 9 m (150x245) 9 m (150x245) Materiaali kevyesti liehuvaa ja Materiaali kevyesti liehuvaa ja nopeasti kuivuvaa polyesterineulosta nopeasti kuivuvaa polyesterineulosta ULTRA CLASSIC A 7,2L ULTRA CLASSIC A 7,2L KORKEALUOKKAINEN KORKEALUOKKAINEN TALOMAALI TALOMAALI VALKOINEN VALKOINEN VENTTI PUUÖLJY VENTTI PUUÖLJY 2,7 L RUSKEA 2,7 L RUSKEA Ulkokäyttöön esim. Max. 20 Raahen Seutu . 199. 295. KLO 10–14 Tyylikkäät uudet kangaskalustot! LUOTETTAVAA KOTIMAISTA LAATUA! Valmistus huonekalutehdas Softness, Teuva