Raahen koulutuskuntayhtymässä katseet ovat jo kiinteästi tulevaisuudessa ja suunnitelmat ydinvoimalan rakennushankkeeseen ovat jo laadinnassa. Lakko koskisi yli 40 Teknologiateollisuuden jäsenyrityksen toimipaikkaa. Rautaruukin Raahen tehtaan pääluottamusmies Mika Vuoti ei vielä tiennyt, missä määrin väkeä jäisi kotiin. Valutyöt turbiinihallissa ovat päättyneet. Menossa ovat Koskienergia Oy:n vesivoimalan viimeistelytyöt. Ansamaa arvelee, että Raahen alueella Olkiluodosta on opittavaa muun muassa urakoiden saamisesta suomalaisille yrittäjille. Se tarkoittaa, että yksi masuuni on käytössä ja se teräs tehdään, mitä sillä voidaan. Töihin jää yksi neljäsosa ainakin. Teksti: Raili Viirret. Timo Oulujärvi on ollut remontoimassa vesivoimaloita myös Kajaanissa ja Haapaveden Haapakoskella. Pyhäjoellekin voi tulla uusi reissu, jos ydinvoimalatyömaa poikii 89 töitä betonivalujen ammattilaiselle. Paikalle on tulossa myös koulutuksellista ja kokemusperäistä tietoa Olkiluodon ydinvoimalapaikkakunnalta Eurajoelta. Ydinvoimalatyömaa on haaste myös opiston opettajakunnalle, joiden lisäkoulutusta valmistellaan. Metallin liittovaltuuston jäsen Pirkko Valtanen kertoi odottavansa lähtökäskyä valtuuston kokoukseen, jos neuvottelut etenevät. Yrityselämän näkemystä tulevista työvoimatarpeista tarkennetaan ammatillisten neuvottelukuntien yhteiskokouksesta. Raahen ammattiopistoon haettavien lisäkoulutuspaikkojen Ansamaa ennakoi jo käytyjen keskustelujen perusteella kohdistuvan erityisesti metalli-, sähkö- ja
rakennusaloille. LOKAKUUTA 2011 | N:RO 205 | 93. Lisähaasteensa luo valtakunnal-
linen pula ammattiopettajista.
Ansamaa toteaa, että varautuminen ydinvoimalan rakentamiseen vaatii pitkällistä koulutusprosessia, mutta täydentämisopiskeluunkin varaudutaan. TORSTAI
20. Ulkomaisten kilpailijoiden suuri osuus Olkiluodossa on saatujen tietojen mukaan ollut osin kotikutoinen ongelma.
VOIMALATYÖMAA: Pyhäjoki jauhaa sähköä taas joulukuussa
Metallin neuvottelut venyivät
NIKO PELTOKANGAS
LAKONUHKA Metalliliiton, Ammattiliitto Pron ja työnantajapuolen Teknologiateollisuus ry:n väliset neuvottelut perjantaina uhkaavan lakon purkamiseksi jatkuivat keskiviikkoiltana. Nykyisellä järjestämislupapäätöksen edellyttämällä opiskelijamäärällä Raahen koulutuskuntayhtymän on mahdotonta vastata ydinvoimalaitostyömaan tuomiin koulutustarpeisiin, koska nykyinen lupa ei riitä edes tämänhetkisen koulutustarjonnan ja -tarpeen ylläpitämiseen, perustelee kuntayhtymän johtaja Jukka Pekka Ansamaa.
Ammattiopistossa on jo koulutettu nuoria ylipaikoilla, enimmillään jopa sataa.
Vielä pari vuotta sitten opiskelijoita oli viitisenkymmentä enemmän kuin koulutuksen järjestämislupia. Myös palvelualojen kysyntä kasvaa ja tekijöitä tarvitaan. Koulutuskuntayhtymän hallitus päätti tavoitella opetus- ja kulttuuriministeriöltä sataa lisäpaikkaa nykyisten 990 jatkeeksi. Alueen opiskelijoiden kannalta tämä on loistotilaisuus, näkee Ansamaa enimmillään 3 000-4 000 työntekijää työllistävän Fennovoiman miljardiluokan urakan. Kuluvalle vuodelle koulutustarjontaa on supistettu, mutta opiskelijoita on edelleen noin luokallinen enemmän kuin valtionapuun oikeuttavia opiskelupaikkoja. Valtakunnansovittelijan Esa Lonka ilmoitti, ettei aio siirtää lakonuhkaa myöhemmäksi sovittelun venymisestä huolimatta. Työnantajapuoli oli antamassa keskiviikolle omaa sovintoesitystään. EU-rahoitushakemuksia jo laaditaan. Laatujärjestelmä ei synny hetkessä, muistuttaa kuntyhtymän johtaja ydinvoimalatyömaiden normaalia rakennustyömaata korkeampaa vaatimustasoa, joka koskee myös henkilöstön ammatillisia valmiuksia. Erimielisyyden sopimusneuvottelussa aiheutti muun muassa tulkinta kouluttautumisvapaasta, joka sisältyy keskusjärjestöjen tekemään raamisopimukseen. Kumpikin osapuoli on ilmoittanut sen kynnyskysymykseksi neuvottelussa.
Ruuhessa pian virtaa
Timo Oulujärvi istahtaa Pyhäjoen Hourunkosken syöksyruuhen reunalle. Kuva: Vesa Joensuu. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
AMMATTIOPISTO Ydinvoimalan positiivinen säteily näkyy jo koulutusrintamalla. Raahen ammattiopisto hakee sataa lisäpaikkaa ruokkimaan työvoimatarvetta.
KRISTIINA TUIKKALA
RUOKA
Herkuttele riistalla
20
+7
21
Perjantaina kirkastuu
IHMISET
Raahen alueella on verrattain rauhallista
10
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Lisäpaikkoja haetaan
Kiistely ammattiopetuksen yhteistyökuvioista paras-hankkeen nimissä on enää pahaa unta
Mittava ja monenlaista osaamista vaativa ydinvoimalahanke lisää paineita koulutuspuolella niin määrällisesti kuin laadullisesti. Kun lakkoa oli kestänyt kolme ja puoli kuukautta, heltyi liikenneministeri ja lupasi rahoituksen tien päällystämiseen 27 kilometrin matkalta. Niiden laadinnalla alkaakin olla kiire. Koulutuksen sisältöön ja tasoon pitää kiinnittää nyt erityistä huomiota, sillä
R
"
Nämä ovat perinteisiä nuorten miesten aloja.
un syksyn sateet ja kylmät tuulet vihmovat, on aika käpertyä sohvan nurkkaan ja kaivaa langat, puikot ja koukut esille. Siinä missä käsityö ennen maastoutui helposti arkeen, ja kuin huomaamatta lämmitti villasukkana kumisaappaassa, nykykäsityö on näyttävää ja huomioha-
K
ydinvoimalatyömaan laatuvaatimukset ovat hyvin korkeat. Varsinkin nuorenpolven käsityötaiturit kuvaavat neuleitaan nettiin, järjestävät käsityötapahtumia ja -tapaamisia sekä pukeutuvat ylpeydellä itse tekemiinsä persoonallisiin vaatteisiin. Kun Marttaliitto, Tekstiiliopettajaliitto ja Novita aloittivat vuoden alussa yhteistyökampanjan, heidän tavoitteenaan oli kerätä virkkaustalkoina tuhat peittoa maailman suurinta tilkkupeittoa varten. Ammatilliselle koulutukselle ydinvoimalan tulo tarkoittaakin tuhannen taalan paikkaa kehittyä. Tarpeita lisäpaikkoihin on jo entuudestaan, sillä ammattiopistossa opiskelee jatkuvasti nuoria ylipaikoilla. Lisäksi ammatillisten opettajien osaamistasoa pitää päivittää lisäkoulutuksella. Ja vinkiksi, bambupuikot ovat metallisia hiljaisemmat. Maltti silti kannatta säilyttää houkutusten keskellä, sillä kovin halpoja nämä herkkulangat eivät ole. 2 |
Raahen Seutu
20. On hyvä, että koulutuskuntayhtymä pyrkii reagoimaan tilanteeseen nopeasti, jotta rakennustöiden alkaessa alueelta löytyy riittävästi osaajia. Tieverkoston kunto ja teihin varattujen rahojen vähyys puhuvat selvää kieltään: "Jotain tarttis tehdä. Onneksi ylimääräinen ponnistuskaan ei mennyt hukkaan, sillä kaikki kampanjan aikana kerätyt kauniit virkkuut luovutettiin lämpöisten ajatusten saattelemina hyväntekeväisyyteen.
MINNA HAVERI
Kehittymisen paikka on nyt
aahen koulutuskuntayhtymässä ei ole jääty laakereille lepäilemään parin viikon takaisen ydinvoimapäätöksen jälkeen. Usein näkeekin liikennevälineissä, odotustiloissa ja seminaareissa toimeliaita käsiä työssään. Käynnissä ja hyvässä vauhdissa on sadan uuden koulutuspaikan hakeminen opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Miehet olivat aluksi suhtau-
tuneet naisten lakkoiluun naureskellen. Arkistokuva: Vesa Joensuu Neulekäsitöiden alati kasvava suosio on yllättänyt käsityön parissa pitkään toimineet ammattilaisetkin. Koulutuskuntayhtymän johtaja Jukka Pekka Ansamaa arvioi tämän päivän Raahen Seudussa, että lisää opiskelupaikkoja tarvitaan etenkin metalli-, sähkö- ja rakennusaloille. Miehet kun hoitivat asiaa naisten mielestä liian laiskasti. Tarina ei kerro missä vaiheessa hymyt alkoivat hyytyä, mutta oletettavasti viimeistään parin viikon jälkeen. Nyt on tilaisuus parantaa alueen nuorten kouluttautumismahdollisuuksia omalla kotiseudulla ja vähentää työttömyyden ja syrjäytymisen riskiä. Yritysten laatujärjestelmän luominen ei ole ihan lyhyen ajan prosessi, ja laatujärjestelmän periaatteiden omaksuminen selkärangasta kumpuavaksi toimintatavaksi kestää vielä pidempään. Ydinvoimalahanke lisää kysyntää esimerkiksi sähköalan ammattilaisista. Ja lankakaupat ovat kuin karkkitiskejä! Yhteen ja samaan lankaan on saatettu ujuttaa tasaraitaa, pätkäraitaa ja kirjoneuletta. Neule on kevyt kantamus kassin pohjalla. Ja äkkiä."
sanna.keskinen@sps.fi. Lokakuun alussa Helsingin Tuomiokirkon portaille kuitenkin levitettiin noin 3 800 isoäidinneliöillä toteutettua peittoa. Jotta urakasta pääsee osalliseksi, täytyy osaaminen pystyä osoittamaan laatujärjestelmin. Käsityöt ovat istuneet hyvin perinteiseen protestanttiseen työmoraaliin, sillä niiden tekeminen on kaukana turhanpäiväisestä joutenolosta, vaikka mukana onkin aimo annos luovan työn mielihyvää. Samalla on mahdollisuus kehittää ammattiopiston omaa osaamista.
"
Ja lankakaupat ovat kuin karkkitiskejä!
INGO
Konstit on monet
TORNIN JUURELTA
Iltalehti kertoi tiistaina, miten kolmisensataa kolumbialaisnaista oli ryhtynyt seksilakkoon saadakseen kotikaupunkiinsa johtavan tien päällystettyä. Nämä kaikki ovat perinteisiä nuorten miesten aloja, joilla työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan riittää jatkossakin töitä. Neulominen ja virkkaus eivät ole enää "mummojen touhuja", vaan osa huipputrendikästä tee-seitse -kulttuuria. Mitäköhän yhtä luovaa me suomalaiset voisimme keksiä omien teidemme pelastamiseksi. Näillä langoilla voi toteuttaa villeimmätkin suunnitelmat. Vaikka käsitöitä on perinteisesti tehty hyötynäkökohdat mielessä on haluttu ja tarvittu lämmintä ylle ja kaunista kotiin käsitöiden tekeminen on ollut myös kanava itseilmaisulle. Kyseiset portaat osoittautuivat osallistumisinnokkuuteen verrattuna vaatimattoman kokoisiksi, sillä pinoihin jäi vielä noin neljä tuhatta pikkupeittoa. Varmasti löytyy kysyntää myös monenlaiselle täydennyskoulutukselle, jota esimerkiksi alueen yritykset tarvitsevat. lokakuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN
Näyttää siltä, että Raahen seutukunnalla väkivaltarikoksia tehdään tänä vuonna vähemmän, kuin viime vuonna.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
KOLUMNI
Langalla
kuista. Eikä kotisohva ole suinkaan ainoa paikka, jossa puikkojen kilke helähtää
20. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Rautaruukilta heikompi neljännes
RAAHEN SEUTU
OSAVUOSIKATSAUS Rautaruukin keskiviikkona julkaisema osavuosikatsaus osoittaa yhtiön edelliskuukausien sujuneen kaksijakoisesti.
Sakari Tamminen. Fingrid on kehittänyt pelloilla käytettävän voimajohtopylväsmallin, joka vähentää maanviljelylle aiheutuvia haittoja ja parantama työturvallisuutta. Muualla voimajohto vedetään entistä linjaa myöten. Jokilaaksojen poliisilaitos käynnisti esitutkinnan Pohjois-Pohjanmaan aluehallintoviraston pyynnöstä. Uutta johtoaluetta tarvitaan Penttilän mukaan noin 400 hehtaaria ja alueella on myös satoja maanomistajia. Suhteellisesti eniten liikevaihto kehittyi itäisessä KeskiEuroopassa, missä kasvua saatiin pääasiassa rakentamisesta.
Rautaruukki arvioi konsernin liikevaihdon kasvavan tämän vuoden aikana 1520 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Alunperin tämän vuoden liikevaihdolle odotettiin 25 prosentin kasvua.
Miljoona luvassa
KRISTIINA TUIKKALA
Uusi ydinvoimalaitos Pyhäjoella
400 kV voimajohdot Muut suunnitellut /rakenteilla olevat 400 kV voimajohdot Uuden ydinvoimalaitoksen edelly ämät 400 kV voimajohdot
Affecto Finland Oy, Lupa N0148
RAAHE Kaupunginhallitus hyväksyi vuokrasopimuksen, jonka sisältämät tuulivoimalavaraukset toteutuessaan täyttävät Raahen kaupungin kassaa vuositasolla 3 000 euroa myllyltä. Ensi kevään aikana päästään tekemään ensimmäisiä maastotutkimuksia ja ensi kesän ja syksyn aikana ollaan yhteydessä maanomistajiin, hän kertoo.
määrä tarkentuu, kun tilarajat ja maanomistajat selvitetään yleissuunnittelun yhteydessä.
Fingridillä on menossa myös mittava kantaverkon uudistus ja linjaus Kokkolan ja Muhoksen välillä. Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruususen mukaan verkkovahvistusten toteuttaminen edellyttää kuitenkin voimajohtojen lupahakemusten sujuvaa käsittelyä ja hyvää yhteistyötä verkkoyhtiön, lupaviranomaisten ja maanomistajien välillä.
Voimajohtohankkeen YVA:aa vetänyt Mika Penttilä kertoo, että se etenee suunnitelman mukaisesti. Vuokra-aika on 30 vuotta. Teräksen myyntiin vaikutti myös tuotantokapasiteetti, jota on käytössä normaalia vähemmän Raahen tehtaan masuunin peruskorjauksen vuoksi. Myös kannattavuuden uskotaan paranevan. Arkistokuva:
Vesa Joensuu
heinäkuusta syyskuuhun konserni teki tappiota. Maanomistajien
Voimalinjan rakennustöihin on määrä päästä 2014 ja se tulisi käyttöön vuoden 2016 lopulla. Liki miljoona ja vuokra on indeksiin sidottu, laskeskelee kaupunginhallituksen puheenjohtaja PyryPekka Suonsivu pitkän aikavälin vuokratuottoja. Syyskuussa on tullut Avilta kirje poliisilaitokselle ja sen perustella kirjattu rikosilmoitus, kertoo apulaispoliisipäällikkö Antero Aulakoski. Kartta: Fingrid Oyj.
Beroan toimet esitutkintaan
NIKO PELTOKANGAS
Ydinsähkölle uusi reitti
SÄHKÖ Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj suunnittelee jo Fennovoiman tuottaman sähkön liittämistä kantaverkkoon.
RAILI VIIRRET
Nyt selvitetään reittejä yhdessä Fennovoiman kanssa ja neuvotellaan liitynnän yksityiskohdista. Myös raaka-ainekustannukset olivat odotettua suuremmat. Koko vuoden osalta tulos on 72 miljoonaa.
"
Nyt selvitetään mahdollisia reittejä yhdessä Fennovoiman kanssa.
JOHTAJA PENTTI KURONEN FINGRID OYJ:STÄ
Vaikka koko vuoden luvut osoittavat nousua tilauksissa ja liikevaihdossa,
Toimitusjohtaja Sakari Tammisen mukaan talouskriisin aiheuttaman epävarmuuden vuoksi te-
rästoimitukset jäivät odotettua vähäisemmiksi. Yhtiö laski tavoitteitaan jo toissaviikolla antamassaan tulosvaroituksessa. Rakennusliitto ja poliisin ulkomaalaisyksikkö tarkastivat masuunityömaan kesällä. Reittiselvitys on tarkoitus tehdä ensi talven aikana, Kuronen kertoo.
Fingrid OYj on varautunut Fennovoiman ydinvoimalaitoksen liittämiseen kantaverkkoon. Hanke koskettaa lähinnä Siikajoen maanomistajia. Fingrid on jo tehnyt verkkoselvitykset Suomen kaikkien ydinvoimahankkeiden osalta, eikä kantaverkon toiminta häiriinny, vaikka Suomeen tulee useita uusia ydinvoimayksiköitä. Uusi voimajohto Kokkolasta Muhokselle tarkoittaa 220 kilovoltin jännitteisen, teknisesti ikääntyneen voimansiirtoverkon korvaamista 400 kilovoltin verkolla.
Muutoksia linjan reitille tulee lähinnä Siikajoen ja Muhoksen välille. Beroan todettiin maksavan puolalaisille työntekijöille jopa kolmen euron tuntipalkkoja ja teettävän ylipitkiä työpäiviä. Kolmannen vuosineljänneksen tulos ennen veroja painui neljä miljoonaa euroa negatiiviseksi. Se on 11 kertaa 3 000 euroa kertaa 30 vuotta. Lunastusmenettely lähtee käyntiin jo 2013, ja se jatkuu hankkeen valmistumiseen asti, jolloin maanomistajille maksetaan korvaukset. Oulun poliisilaitoksen talousrikosyksikkö auttaa tarvittaessa tutkinnassa, jota johtaa Raahen poliisin Hannu Mensonen. Tuulivoimalat ovat nousemassa Someronkankaan alueelle Jokelankylän ja Ylipään välimaastoon. Positiivista oli rakentamisen ja konepajaliiketoi-
minnan vahvana jatkunut tilausvirta ja kannattavuuden paraneminen, Tamminen mainitsee.
Kysyntä kasvoi Suomessa ja itäisessä Keski-Euroopassa ja Venäjällä. Kantaverkon kehittämistarpeita syntyy lisäksi uusiutuvan energian lisäämisestä.
Myös kantaverkon ikääntyminen edellyttää uusia investointeja. Alustavassa kartassa linja on vedetty Parhalahdelta Ylivieskaan.
Vaihtoehtoisten reittien pitää olla selvillä ensi vuoden syksynä, jolloin alkaa hankkeen ympäristövaikutusten arviointi, (YVA). Paikkavalinnan selvittyä ne tarkentuvat. Vuokrasopimus koskee PVO-Innopower Oy:n 11 tuulivoimalan rakennuspaikkaa. Peltopylväs helpottaa myös maataloustöitä.
ESITUTKINTA Rautaruukin masuuniremontissa alihankkijana urakoinutta Beroaa epäillään työaikarikkomuksesta. Tutkinnan kestoa Aulakoski ei vielä osaa arvioida.. Puheenjohtaja muistuttaa myös, että vuokratulojen lisäksi toteutuessaan voimalat pyörittävät myös verotuloja kaupungille.
2.7.2010
Fingrid Oyj
Fingridillä on jo alustavat suunnitelmat Fennovoiman ydinvoimalan tuottaman sähön liittämiseksi kantaverkkoon. Johtaja Pentti Kuronen kertoo, että selvitykset Fennovoiman osalta ovat jo olleet käynnissä jonkin aikaa. Reitti on valittu. Se edellyttää uutta voimalinjaa Parhalahdelta esimerkiksi Ylivieskaan
Ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvia haukutaan työllisyyden vastustajiksi, vaikka kysymys on arvovalinnoista. Miten kuntalaiset ovat ottaneet uuden palvelun vastaan, kirjastotoimenjohtaja Heikki Lahnaoja. Onko paikallislehtemme sitä mieltä, että ydinvoima tuo vain työtä ja talouskasvua Raahen seutukuntaan. Olen marraskuun lopussa menossa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kirjastopäiville puhumaan tästä asiasta.
Ydinvoiman vaietut ongelmat
Kunnanjohtajat ottivat Fennovoiman ydinvoimalailmoituksen vastaan riemuhuudoin. Hanke voi osoittautua kannattamattomaksi, jos kustannukset nousevat esimerkiksi oman loppusijoituspaikan rakentamisen vuoksi jopa kaksinkertaiseksi tai jos rahoitus ei onnistu epävakaassa taloudellisessa tilanteessa tai mikäli saksalainen E.On vetäytyy kokonaan Fennovoiman hankkeesta kansallisen painostuksen vuoksi. Kenelle taiteilijat voivat tuoda töitä tarjolle. Hyvää syksyn jatkoa vanhusneuvoston puheenjohtajalle ja sihteerille.
Japanissa ydinvoima-
sen. Tehtävä ei ole helppo, mutta yritämme silti. Heikki Lahnaoja Kiinnostuneesti. Onko Suomen muissa kirjastoissa taidelainaamoja. Olisi syytä muistaa, että Fennovoiman hanke voi vielä kaatua useasta eri syystä. Kylmäksi tämä ei ole jättänyt ketään. Tämän hetken palvelutasoon ei ainakaan. Kuinka paljon töitä on yhteensä. Onko kirjastoalan ihmisiltä tullut kyselyjä taidelainaamosta. Tiedostamme hyvin ristiriidat, huolet ja pelot, joita ydinvoimala ihmisille aiheuttaa. Ihminen tarvitsee hyvään elämään palveluita, joiden rahoittamiseen tarvitaan verotuloja. Olen sanonut ja sanon edelleen, että en voi hyväksyä ydinvoimaa, tuli se sitten lähelle tai kauas. Pari grafiikantyötä on tullut lisää. Kysyt myös, onko Raahen Seutu sitä mieltä, että ydinvoima tuo vain työtä ja talouskasvua tullessaan. Siinä se mättäällä katteli, kun minä sitä kuvasin. Kriittinen keskustelu on tukahdutettu ja ihmiset on jaettu kahteen leiriin; vastustajiin ja kannattajiin. Mitä mieltä olette esimerkiksi sosiaalisista vaikutuksista alueella asuvien ihmisten elämään. Lukijatekstissäsi väität, että Raahen Seutu on pidättäytynyt kertomasta Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta. Niitä on kaksitoista ja puolet näyttäisi olevan lainassa tällä hetkellä. Ovatko kaikki olleet lainassa. Uskoisin, että vielä lähinnä kodin piristykseksi. Arkistostamme on helppo hakea tekstit, joissa Fukushimaa on käsitelty jollain tapaa. Taidelainaamo lähti liikkeelle Pyhäjoen kulttuurisihteerin Marjo Luokkasen ideasta. Talouskasvu ja työpaikat ovat tärkeitä, mutta on olemassa myös arvoja, joita ei voida rahassa mitata. Saksassa tutkimuksen mukaan lapsilla esiintyy leukemiaa ydinvoimaloiden läheisyydessä keskimääräistä enemmän. Uutisen lopussa oli lause, että ydinvoimala onnettomuuden ja kilpirauhaslöydösten välistä yhteyttä ei voida todistaa. Muutamat ovat sanoneet, että on juhlia tulossa ja pitää tulla sitten lainaamaan. lokakuuta 2011
Lainattava taide kiinnostaa
MIKKO MÄÄTTÄ
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Pyhäjoen kirjastossa on toiminut taidelainaamo syyskuun alusta lähtien. Lahjoitukset eivät ole vielä sen pidemmällä. Saimme ensi kerran kiitosta Kreivinajan yhdistystoimikunnan vapaaehtoistyöstä. Ja kuka maksaa tämän lystin. Onko teoksia lainattu kodin piristykseksi vai esimerkiksi juhlia varten. Osa on ihan varta vasten tullut katsomaan taideteoksia. Vesialtaat tarvitsevat valvontaa ja säätelyä vielä vuosikymmenien ajan ydinvoimalan sulkemisen jälkeen-
kin. Tosiasia on kuitenkin se, että ne olisivat vähintään yhtä suuressa vaarassa ilman ydinvoimalaa. Tiedostamme kuitenkin myös sen, että seudun tulevaisuus olisi taloudellisesti erittäin vaikea, jos ydinvoimalaa alueelle ei tulisi. Kalevassa oli 10.10. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Eikä se ole paikallislehden tehtäväkään. Onko taidevalikoima laajentunut aloittamisen jälkeen. Olemme pyrkineet siihen, että sekä jutuissa että mielipidepalstoilla kuuluu niin ydinvoiman kannattajien kuin vastustajienkin ääni. Laitospaikkakunnalle louhitaan matala- ja keskiaktiiviselle jätteelle loppusijoitustilat ja ohjeellisina ne ovat jo merkittyinä asemakaavaan. Osa on sitä mieltä, että onpa hullu juttu, ja joidenkin mielestä tämä on mahtava idea. Osa vastustajista on sitä mieltä, että elämisen edellytykset alueelta häipyvät ydinvoimalan noustessa Pyhäjoelle. Väliin jää kuitenkin iso joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä ydinvoimasta tulisi ajatella. Ovat ja vahingoittumattomina. Uskotko sinä, ettei yhteyttä ole. Totuus on, että jos haluaa uusiutumatonta uraania polttoaineena käyttävän ydinmyllyn, on myös hyväksyttävä uraanikaivokset ja ydinjätteet. Ovatko kaikki taulut vielä tallella. Kuinka paljoon meillä olisi enää varaa ilman ydinvoimalan tuomaa taloudellista selkänojaa. Pilonilaaja.
Kun mikään ei rii-
Eikö komukoilta ja de-
mareilta löydy omaa suurmiestä, jonka vois käydä hamettamassa. Lehti haluaa olla yksi väline, jolla edesautetaan jo syntyneiden haavojen paranemista ja ehkäistään uusien syntymistä. Jättäkää Kekkonen häpäisemättä.
Suomessa vähemmis-
lat kesti kyllä järistyk-
tä, raiskataan Antinkankaalta maailman paras ulkoilumetsä, alueen sydän, tonteiksi.
töpuolueet hallituksessa päättämässä ja tulos näkyy. Lisäksi on tietysti kaavavalitukset ja vetoomukset sekä kansalaisjärjestöt, jotka voivat vaikuttaa hankkeen toteutumiseen. Vastaus on helppo: ei ole. Kaksi on sellaisia, jotka eivät ole olleet vielä lainassa kertaakaan. Uskotko sinä, että ydinvoima on vaarallista vain Suomen rajojen ulkopuolella. Mistä ihmiset saavat puolueetonta tietoa ydinvoimasta, kun STUK on myös puolueellinen. Tämä on käsittääkseni ensimmäinen ilmainen. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Paikallislehtemme Raahen Seutu ei ole ydinvoimamyönteistä kantaansa peitellyt ja onkin pidättäytynyt kertomasta esimerkiksi Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta. Luokkasen Marjo vastaa siitä puolesta. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
Raahen Seutu
20. Kirjastokortilla on saanut lainata kuukaudeksi taideteoksen kotiinsa. Suomessa näin ei STUK:in mukaan ole. Kyselyitä on tullut siitä, saako meille lahjoittaa. Kuten nimikin sanoo, keskitymme paikallisiin ja alueellisiin asioihin. Onnettomuuden aiheutti järistystä seurannut tsunami. Ydinvoima on liian kallis perintö lapsillemme.
KATJA HÄNNINEN
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
Ydinvoima on puhuttanut ja puhuttaa Raahen seutukunnalla ja Raahen Seutu -lehdessä. Olen hämmästellyt vapaan sanan edustajien sensuuria ydinvoimaan liitty-
Katja Hänninen uskoo, että kriittinen keskustelu ydinvoimasta on tukahdettu. hyvin pieni uutinen, että Fukushimasta evakuoiduista alle 18-vuotiasta lapsista 360 000 tutkitaan, koska useilla lapsilla on todettu kilpirauhasissa häiriöitä. Se on erinomainen asia, sillä näin suuren ja ristiriitaisia tunteita herättävän hankkeen tuleekin puhuttaa. Ei vaaleilla ole merkitystä.. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Onko tässä maahinen. Tiedostamme myös esimerkiksi luontoon kohdistuvat vaikutukset ja olemme pahoillamme jokaisen puolesta, joka joutuu jättämään mökkinsä Hanhikiven niemessä. Kirjastoissa on kyllä taidelainaamoja, mutta niissä peritään vuokraa. Olisihan se mahtavaa, jos voisimme ottaa vain ydinvoimaan liittyvät positiiviset vaikutukset ja jättää ongelmat ja riskit kantamatta. On ymmärrettävää, että ne perheet, joiden koti sijaitsee ydinvoimalan läheisyydessä kokevat voimalaitoksen työllistävän vaikutuksen hieman eri tavalla kuin euronkiilto silmissä olevat kunnanjohtajat. Kuinka moni meistä ydinvoimakannasta riippumatta - on valmis karsimaan omasta elintasostaan ja kotiseutunsa palveluista. Korkea-aktiivinen, ikuisesti säteilevä, käytetty ydinpolttoaine säilytetään vuosikymmenien ajan laitosalueella vesialtaissa ennen lopullista sijoittamista. Arkistokuva: Hannu Tuovila
vien riskien uutisoinnissa. Kuva: Leena Pyhäluoto
Olipa mieltä lämmittä-
vää lukea lehdestä. Epäilen, ettei moni.
SANNA KESKINEN PÄÄTOIMITTAJA, RAAHEN SEUTU
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu-
meroon 17255. Tekstejä löytyi yhteensä 16, mikä tarkoittaa, että onnettomuuden jälkeen aihetta on käsitelty Raahen Seudussa keskimäärin kahdesti kuussa. Raahen seutukunnassa on vuodesta 2007 lobattu ydinvoimaa rahaa säästelemättä. Onnettomuuden mittavuuteen nähden määrä on
Katja Hänniselle vastauksia
toki pieni, mutta paikallislehden resursseilla ei toisella puolella maapalloa tapahtuneista asioista juurikaan pystytä juttuja tekemään
Mitä ajatuksia, tunteita ja mielikuvia se meissä herättää. Arvontaa. Bocciaa pelaamme maanantaiaamuisin Ukonkantin tilassa alkaen klo 9. Seuraavat senioritanssiharjoitukset ti 1.11. klo 17 ja klo 19 su 11.12. Aiheeseen meitä johdattelee Maria-Liisa Alamäen alustus ja Silja Lukkarilan esittämät runot. klo 18. klo 19 la 26.11. 08 220 032, 0400 587 219 sinikka.riekki@omanetti.fi ompelukonemyynti@kotinet.com www.sinikkariekki.com www.isokaanta.com Antinkankaantie 30, RAAHE
Sinikka Riekki
20
ASKARTELULIIKKEESTÄ LÖYDÄT
-10%
p. klo 12. tehy.fi Kaikki jäsenet sydämellisesti tervetuloa! Ilmoittaudu heti tänään.
Pyhäjoki
Jumalanpalvelus su 23.10 klo
10.
En juhli. klo 18! Kahvitarjoilu
PFAFF
Saapunut Kanavatyökeskuksen kanavatöitä!
Upea uutuus!
Pfaff Ambition ensiesittelyssä!
Paikalla kansanedustaja Tytti Tuppurainen
Tervetuloa!
Erä verhokankaita /kg
p. sauna. Ryhmien lippuvaraukset Raahen Teatterilta 044 324 0958 tai toimisto@raahenteatteri.fi Yksittäisvaraukset ja lipunmyynti Raahesalin lipunmyynnistä my 044 439 3237 mape klo 1017.
-KAPAREE
www.raahenteatteri.fi. klo 15 ja klo 17 Kesto reilu tunti, ei väliaikaa. klo 14.30 Kreivinajassa. 223 6825 Sovionkatu 11, Raahe Av: ma-pe 9.3017, la 9.3013
Raahen Teatterin pikkujoulupamaus:
I IMAVEIVI
Käsikirjoitus Pauli Ylitalo, ohjaus Sari Ohinmaa
Näytökset Raahesalissa: pe 25.11. takuuläntö, 7 päivää ..alk. Vieraana Raahe-opiston rehtori. klo 17 (Raahe-seuran näytös) ja klo 19 su 27.11. klo 18 askarrellaan
joulukortteja Vihastenkarin päiväkodilla. klo 10 Revonlahden kotiseututalolla.
www.pyhajoenseurakunta. syyskokous pe 18.11.11 Raahen Hovissa klo 18 alkaen. Valmistellaan syyskokousta. klo 13 Ukonkantin tilassa. Vierailijaksi saamme kappalaisemme Teemu Riihimäen. Matti Koskitalo
Parhalahden Metsästysseura Hanhikivi ja Mustakallio
- Ranta, rauhoitettu ajokokeiden takia la 22.10. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
|
SEURAKUNTA
5
JÄRJESTÖT
Rautaruukin ja Raahen Martat 20.10. Tervetuloa tapaamaan keskustan vaikuttajanaisia Nuorisokahvila Cuppiin ma 24.10. Pullakahvitarjoilu! Tervetuloa! Raakel Lokakuun kuukausi kokous ke 26.10. Saloisten Jahtimiehet Jouttisuo - Palloinkangas ja Karjusuo - Pusa, rauhoitettu ajokokeiden takia la 22.10.
Raahen Meripelastusyhdistys Vartiotuvalla avoimet
ovet Kalamarkkinoilla. Suomen Keskusta Raahen kunnallisjärjestö. fi
Raahen Seudun Reumayhdistys Jäsenilta ma 31.10 klo 18
Kreivinajassa. Illan aiheemme luopuminen. Tervetuloa kahville ja lämmittelemään.
Vko 43 syysloma, ei kerhoja! Kirkkoherranvirasto avoinna ma 8-12, ti 12-16, ke 11-14. Liput 15 . 125,-/hlö KYLPYLÄLOMA PÄRNUUN 13.11. 050 323 6534 p. Kokous, ruokailu ja
Eläkeliiton Vihannin yhdistys Päiväkahvitilaisuus Hietalankantissa ke 26.10. Tehy 725 Sääntöm. Hän muistelee meille viimekesäistä Marjamaan matkaa. 20. klo 15 ja klo 17 la 10.12. Tervetuloa. 00. Syyskokous Saloisten koulun kirja-asemalla ma 24.10. takuulähtö, 2 päivää..........150,Varausmaksu 10 / lasku
Aluetapaaminen lauantaina 22.10. Puh
433119.
BUSSILOMAT 2011
TALLINNAN RISTEILY m/s BALTIC PRINCESSILLA 3.12., 2 päivää ................. alk. Tervetuloa mukaan toimintaan! Raahen Kylät Saloisten kylän asukasyhdistys. 529,KÄDENTAIDOT TAMPEREELLA 19.11. Kahvitarjoilu, arvontaa. Tehy 725 hallituksen kokous ti 15.11.11 klo 16.15 pkl:n kokoustilassa. Ilmoittautumiset ammattiosaston nettisivujen kautta http://ao725. Pikkujouluruokailut Raahen Hovista, 08 2116 400. Ilmoittaudu Helenalle 040 9131096. Kaikki kuluneen vuoden aikana merkkivuosia 50 ja 60v viettäneitä jäseniä muistetaan kokouksen yhteydessä
Niskantie 7: viereistä aluetta ostatteli Topi Ronkainen. Vastaanottokeskuksen väki käy puolestaan mielellään muunmuassa seurakunnan perhekerhoissa.
Vuorovaikutus VOK:n väen ja paikkakuntalaisten välillä on aktiivista, vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kallio kertoo. Lisäksi Rose Keittiöt Oy: lle myydään 4 568 eurolla noin 1 393 neliömetrin suuruinen tontti osoitteesta Kirkkokallio 1. ja vaalipäivä 5.2.2012. Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys on 25.1.-31.1. Kysymysten ristituli kohdistuu sairaalan ylilääkäri Asko Rantalaan, joka rauhoittelee, ettei mikään radikaali muutos odota oven takana Oulaskangasta. Tietysti on muistettava tosiasia, että päätöksenteko tapahtuu toisaalla ja on meistä riippumatonta, Rantala linjaa. Hän toteaa, ettei voi vakuuttaa, että synnytykset säilyvät kaikissa sairaaloissa. Samaan syssyyn Oulaskangasta remontoidaan ja sairaalan huono sisäilma on noussut puheenaiheeksi. Kunnanhallitus päätti myydä NuoTek Oy:lle Pohjankylän Kunnanmetsän tilasta yhteensä noin 1 515 neliömetrin suuruinen määräala kahden omakotitalon rakennuspaikaksi 3 030 eurolla. Itse asiassa lahjoituksia on kertynyt niin paljon, että tällä hetkellä meillä ei ole tarvetta kuin korkeintaan talvikauden liikuntavälineisiin, vastaanottokeskuksen johtaja arvioi.
Oulaskangas valmis hoitamaan Raahen synnytykset
HELI NURKKALA
TYÖNJAKO Oulaskankaan sairaala on kiinnostuksen keskipisteenä. Uusia perheitä on tulossa tällä ja ensi viikolla. Suomessa on nyt liian paljon synnytyssairaaloita, joista osa on lähellä toisiaan ja
osassa synnytyksiä on verrattain vähän. Transitkeskus on paikka, johon turvapaikanhakijat ohjataan ensimmäiseksi heidän saavuttuaan maahan. Resurssit riittävät vaikka koko va-
Rantala hämmästelee, että Oulaskankaalta ja Raahen sairaalalta odotetaan profiloitumista. Yhteydet ympäröivään yhteiskuntaan ovat monipuoliset. Oulaskankaalla on viimeisen kymmenen
vuoden ajan keskitytty ortopediseen tekonivelkirurgiaan. Ainoastaan muutama perhe-
Lahjoituksia on saatu yllättävän paljon, Sirpa Kallion iloitsee. Heistä 110 asuu vastaanottokeskuksen asunnoissa ja yhdeksän yksityismajoituksessa. Vastaanottokeskus on myös suosittu tutustumisvierailujen kohde. Toiminta tehdään sellaiseksi, että se on mahdollisimman sujuvaa molemmissa sairaaloissa.. Uusia kätilönvirkoja ei ole perustettu. NuoTek Oy on LapTi-ryhmään kuuluva sähkö- ja LVI-alan yritys. Meille on kerätty ja lahjoitettu ennen kaikkea polkupyöriä, leluja ja vaatteita. Toimintaan ei tule supistuksia. Vuosittain Oulaskankaalla tehdyistä 3600 leikkauksesta noin 500 on tekonivelleikkauksia. Avoinna olevista paikoista työntekijä on joko jäänyt eläkkeelle tai siirtynyt toisiin tehtäviin.
Mikäli Raahen sairaalasta lopetetaan synnytykset, Oulaskankaalla voidaan hyvin hoitaa Raahesta sinne tulevat synnyttäjät. Kouluikäiset lapset käyvät koulua Ruukissa. Ensimmäinen ennakkoäänestys on kotimaassa 11.-17.1.2012. Sairaalan ensi vuoden toimintaluvut ovat samat kuin kuluvana vuonna. Väki pohtii maakunnassa, päästäänkö tulevaisuudessakin synnyttämään Oulaisten sairaalassa. asunto on enää tyhjillään. Rose-Keittiöt Oy:lle myydään 2 250 eurolla noin 1 075 neliömetrin tontti Pistotieltä. Vastaavasti Raahessa painopiste on pehmytkudoskirurgiaan, josta voi kertoa esimerkkinä tyrä- ja suonikohjuleikkaukset, ylilääkäri Rantala sanoo. Ennakkoäänestyspaikat ovat pääkirjastolla, teknisessä palvelukeskuksessa Ruskatiellä, Prismassa sekä K-Citymarketissa. Rantala päätyy toteamaan, että ministeriö tekee parhaillaan pelisääntöjä tulevaan ja työntulosta voi vain arvailla ja odottaa.
jaan 400 synnyttäjän hoitamiseen. Osa nuorista on hankkinut itselleen koulutuspaikan ja heitä käy opiskelemassa sekä Ruukin maaseutuopistossa että Raahen ammattiopistossa. Kesällä ja alkusyksyn aikana meilläkin oli vähän hiljaisempaa,
Maahanmuuttajalasten opetus saa VOK:n johtajalta kiitosta. Oulaskankaan tekonivelleikkaukset keskittyvät pääasiassa polven- ja lonkan tekoniveliin. Oulaskankaan ja Raahen sairaalan synnytyksiä on verrattu tiiviisti toisiinsa. Oulaskankaalla on auki kolme kätilön tointa, joka saa pohtimaan, ollaanko synnytyksiä siirtämässä Raahesta Oulaskankaalle. Kaksi tonttia myytiin Rosekeittiöt Oy:lle. Keskiviikon tarkka tilanne on se, että meillä on 119 asukasta kirjoilla. NuoTek Oy ostaa Pyhäjoen kunnalta osia tonteista, joista sillä on jo osaomistus. Vastaanottokeskus työllistää 12 työntekijää. Varsinainen vaalipäivä on 22.1.2012. Molemmille annettiin kaupan yhteydessä rakentamisvelvoitus. Rantala epäilee, että osa valitsisi joka tapauksessa synnytyspaikakseen joko Oulaskankaan tai Oulun yliopistolliseen sairaalan. Rakennusliikkeellä on Rose-Keittiöillä on meneillään vieressä rivitalon rakentaminen. Kyseistä aluetta ei nykyisessä kaavassa ole osoitettu rakentamista varten.
Afrikan maista, Tsetseniasta ja myös Afganistanista on tulossa paljon väkeä, vastaanottokeskuksen johtaja luettelee pakolaisten lähtömaita. 6 | UUTISET
Entiset ennakkoäänestyspaikat
KRISTIINA TUIKKALA
Raahen Seutu
20. Ennakkoäänestystä on hoitamassa kaupungin oman henkilöstön lisäksi myös ostettua henkilökuntaa.
Ruukkiin lisää turvapaikanhakijoita
VOK Ruukin vastaanottokeskuksessa eletään vilkasta syksyä. Raahen kanssa käydään tässäkin keskustelua, miten leikkauksia sairaaloiden kesken järjestetään. Tontti sijaitsee nykyisen NuoTekin toimiston vieressä Pistotiellä Annalankankaalla. Oman alueen lisäksi etenkin Ylivieskassa on ollut aktiivista lahjoittajaporukkaa. Rantala päivittää, ettei kätilöhaku petaa synnytystensiirtoja Raahesta. Arkistokuva: Vesa Joensuu
mutta nyt uusia asukkaita taas tulee transitkeskuksien kautta. Eniten käy koululais- ja opiskelijaryhmiä. Aikuiset opiskelevat suomen kieltä täällä vastaanottokeskuksen tiloissa. Transitkeskuksessa vietetään lyhyt tutkinta-aika, jonka jälkeen siirrytään tavalliseen vastaanottokeskukseen odottamaan varsinaisen turvapaikkahakemuksen käsittelyn ratkaisua. Molemmissa sairaaloissa keskitytään omiin osaamisalueisiin. Päinvastoin, tavoitteena on
jatkaa sairaalan toimintaa pitkälle tulevaisuuteen. Arkistokuva: Tuulikki Nousiainen
Ruukin vastaanottokeskuksessa on majoitustilat 150 turvapaikanhakijalle. Tero Kestilän pyörittämä Rose-Keittiöt Oy rakentaa nykyisin pääasiassa loma-asuntoja ja omakotitaloja. Kunnanhallitus hyväksyi tonttikaupat maanantaina. Oulaskankaalla hoidetaan vuosittain noin 850 synnytystä, kun Raahen sairaalassa synnytysten määrä on 350. Jos ajatellaan meidän aluettamme niin tässä on lähekkäin monta sairaalaa, jossa synnytyksiä hoidetaan: Oulaskankaalla, Oulussa, Raahessa ja Kokkolassa, Rantala myöntää. Yksityismajoitus tarkoittaa sitä, että asiakas on rekisterissämme, mutta hän on itse järjestänyt asumisensa, Sirpa Kallio kertoo. lokakuuta 2011
RAAHE Tammikuun presidentinvaalien ennakkoäänestykseen käydään aiemmista vaaleista tutuilla paikoilla. Perheitä ja myös yksittäisiä turvapaikanhakijoita on tulossa koko ajan lisää, johtaja Sirpa Kallio kertoo.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Tonttikaupat alkoivat
RAILI VIIRRET
PYHÄJOKI Omakotitonttien kaupat päsähtivät käyntiin Pyhäjoella maanantaina. Sosiaali- ja terveysministeriön viesti on selkeä. Majoituskapasiteettia on vähennetty laskemalla vastaanottokeskusten paikkalukuja, ei kuitenkaan meillä Ruukissa. Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt tämän vuoden aikana verrattuna pariin viime vuoteen. Ruukissa asiakkaita on kuitenkin riittänyt tasaiseen tahtiin. Niskantieltä ei sen sijaan maata myydä, koska kyseisellä Koskipuiston alueella on meneillään asemakaavamuutos. Tässä yhteydessä täytyy antaa opetustoimelle kaikki kiitos maahanmuuttajien opetuksen hyvästä järjestelystä
sanoma lenei jää kuu ukkiin ttaa Venla viid ei läh det eslu . Toimin ikunta tymän alo, joka toimi lmiin. työterveyshuol. Mäntym eimmistä työelämä palveluis- lisesti. lok akuuta 2011
ww w.ra ahen seut u.fi
uam
n. on 175. Suuri toimija enää pitkän tähtäyks Asiaa mahdolli Suoritteita oli budjetoi tu 1,6 milnan myyhallituk- terveysyk aiemmin ei kuulu uusiksi. tayhtymän työterv ystoiminta ulkoistet hy- tama ympäri maan toimivat on on saatu lisää riveihin, mutta en don sisältäviä sopimuksia a työterveystoim tu 12 800. VUOSIKERTA
8
KULUTTAJA
Vältä merkintä luottotiedoissasi
+5
9
Harmaata on
Nyt voit lukea päivän Raahen Seutusi ja Raahelaisesi myös iPadilla/ iPhonella tai tietokoneesi selaimella jo aamuneljältä. Seuvuotaa hen nen kastyi pah unnan kym V ppi lustelu nainen raavak kovast ästä keskus oinpite riita kär sen valitsi si ase i verhän yksityi tassa lyksi jisMi kuntois eks Raahe väh ehen vam eksi. rikeskus Plasman Selvitettävänä on lle mentä. kou kom lun lun. 20. okk ä, vaTau alaine poliisi stalla n loivaa auton Pyry huu häl joukko torvea ytystä dattaa ja Ylä a huutom inn simuaste tetä yrs ostaa än, laiset. josta
RAA
7
monella kanavalla
Koul
rintaa
Tuop asein pi ja veits a i
UUT ISET
Raah en Se utu
13. intikunsta asialla on merkitys ä 5 600 asiakasta ja vajaat 550 oikäymistilassa. nos heitti mie veitse een iltana. taa lain kunnille työterveyshoitajaa järjestämisestä muuta hoito- ja luiden johtaja Matti rapeuttia ja lisäksi is- työterveyshuollon joiden mukaan pyörittäman työtied yshuollon ulkoistam henkilökuntaa. isesta ja visio tään. uuden eivah tys kai en SIIKA suu s vistam vostoim ri me meruk JOKI innan rkimukaa isella luokk sen ko Uhka Gu vah n Itä on Tu vu kia - ja sesta ien lak ulun ylä myö Pohjo isen isenky yhdisti kauttam pan o län va Siika iseen. syksyn aika- Terveyst en perustamana Lääkä- suunnite kul minen on yksi vaihtoe sessa vielä kuluvan paikallis s- joonalle eurolle. a ta ovat ovat valtakun seudun hyvinvo on, että koko in on muu- kökulma elutoimintana lääkäreit ta. selvite- Työterve sielläkin, to- toimisto löytyy jälleen kuluvan vuoden ul n ulkoistamista Osaajia tarvitaan terveyshuollon kaavailujen takaa t tavoitteet toiminna ä tarvittaitoteaa, että RaaYksiköss Mäntymaa budjetissaan esittämä pal- lääkäripula. Parhaimman reitin palveluun löydät verkkopalvelumme www.raahenseutu.fi etusivulta kohdasta lue näköislehti. Useimmilla neimmistä ja työ t ja asialla tasolla aa, että työntantajan nä- terveysh vion mukaan runsaat ta arhaimmin vastaavis TYÖTERVEYS Raahen parhaimmin vas sen hoitavat yksityise muistutt tä. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
|
raahenseutu.fi
mie HEN stä SEU TU voihin än las POLIIS alkoi ja mie ituopill parisk I Ko a lme ta. Sairaanh eyshuolvaihto Vahva vaihtoehto Raahen alueellak se sääteistä sopimus työ- Ostopalv aan. halua piin issuvi Nuort kym tien tah menie lom ainen hon etrin mu to ei n kilo kou pit Kai tiedot kana m jää l
KRISTII NA
me e
Kaivo teoll stoimin uusi isuuden nasta tukij alka
"
ie!
tte v
RS
RAAHEN SEUTU
| N:RO 199 LOK LOKAKUUTA 2011 KESKIVIIKKO 12.
| 93. talousar lakinalliset toimijat. Uusin -nimellä ollut työtervey Henkilökuntaa na. Kuntayhtymän vahvistaa tiedot, ostopalveluna. Kolmen tulija on Mehiläiulkoistaminen yksityise paikkakunnalle lossa on parikym kin työ- huollon essa on 8 töineen ja hoiayhtymän terintik joka operoi Rautaruu Hyvinvointikunt toimijalle henkilös lääkärin lisäksi vahvuud fysioteoidon palve- nen, , kaksi asettama velvoite sa KRISTIINA TUIKKALA veyden- ja sairaanh Mäntymaa terveyshuoltoa. Toiminta on budjetoi vinvointikuntayh hto. kaivos ine ohtaja työ s ja vei pitelyst sen n Ma ri me toim uskoo, tä epä kiinni asema hänet innalla rki että lle selvRaahe iltynä syntym tys työpai on suu iäm n poliisi ises men kko ään sä jen kuu den ja EU:n sekä Suo RAA om raa vistam avarais kaHEN SEU ain ises TU Erityis sa. nut stuttavaa, aluksi n par ja elin KSET terv vinnut i, joten uokum Po eyskes läh nainenin kär hän paa ti Tu keinoj SAK:n pah liisi ott hänkuk teä ede en oin kia i nai heitti seen. ymän toteuttama toiminnan laajentam kehitty- hen kuntayht immista, alueen laadukka
tään
Raaheen 27. valtakunnal- siin yhtymän työpalvella riittävällä on harvinaisuus Hyvinvointikunta akkaat voitaisiin aa 2011 n tarpeisiin velu paikkakunnilla uollossa on vuoden ja nopeudella. TUIKKA Tiis taiLA meruk iltana Siik tustila sen ajoen isu koulu pää Gu ttäjiä uteen lle tied vira onh ja kun saa tassa altijajo nan puneita ylim lula pienim ukkoa pää isten oli uot oso itus järjest oinen vas, kou ämä epä selv jonka mie Ru äksi. kom jää, tämkyyn. Rekisteröitymistä varten tarvitset sähköpostiosoitteen ja tilaajatunnuksen, jonka saat laskustamme tai soittamalla asiakaspalveluumme 010 665 5170 tai kysymällä sähköpostitse: asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi
T IHMISEinat
Asuntomarkk muutoksessa
3
TU.FIii WWW.RAAHENSEU
sta Ulkoistamista mieti
yksityissekMatti Mäntymaa jotta asi- teaa kaksi lääkäriä lisää, torista. sasunnsijaitse äis n, olla stä ossa vassa n mu sa ollu tokin iksi eik mat Päi tta ei tta nai ja asu jäiv tiistaiKAIVO ei tar tyrehty ä verenv ät kaa nmän htynee osu n. Mikäli olet jo lehtemme tilaaja, lukuoikeus on sinulle maksuton toistaiseksi. lon visiot ovat menoss isesti esitellään sikkö. ppa avat ä pääKa kou Pih hdeks lula asl kou luettel uokk lun ee tuk alaine taan lak puh kauttam un ylä n uur ista em uvia ahtuva massa seikkoj vaskou a ain ta, sta kou lussa a kou luk lupäiv iusaamtaisee n merus ja Ru än pid iMe ta hei ukin kou enemme
Taustalla 125 metrin mittainen syöksyruuhi. Kuvat: Vesa Joensuu. 8 | UUTISET
Raahen Seutu
20. Sen jatkoksi tulee vielä generaattori, joka painaa 12,5 tonnia. lokakuuta 2011
25 tonnin painoinen turbiini lepää uudessa betonihallissa
Niihin on kuitenkin valettu uudet lattiat ja myös ikkunat on uusittu. Toimitusjohtaja Ari Nyholm kertoo, että yhtiöllä on meneillään voimalassa varsin mittava uudistaminen. Muotin teosta vastasivat Oulujärvi ja Mäkäräinen ja Mertala antaakin miehille kiitokset vaativan turbiinihallin valumuotin onnistumisesta. Santaholman rakennuttama ja perustama Puuhioketehdas, kansanomaisesti massatehdas, toimi Pyhäjoella 1905-1948. Ylimääräistä lämmöneristystä tuskin tarvitaan, jos tiilien välissä on vielä ilmarako. Tällä viikolla tehtiin mittava valu. Tämän pitäisi toimia nyt seuraavat 80 vuotta. Upeaa holvimaista tiilikattoa ja jyhkeitä seiniä ihastelee Onni Kyllönen.
Vesivoimaa jo joulukuussa
PYHÄJOKI Isompia myllyjä odotellessa pannaan vanhaa Hourunkosken vesivoimalaa uusiksi Pyhäjoen pohjoishaarassa. Vuonna 1877 se siirtyi Felix Hägglundin omistukseen, ja vuonna 1888 sen ostivat porilainen suurliikemies Fritz Arthur Jusélius sekä F.K. Rahaa investointi vie 2,5 miljoonaa euroa.
Voimalan kapasiteetti nousee huimasti. Syöksyruuhi oli niin hy-
Toukokuussa alkanut voimalaremontti on muuttanut kyläkuvaa, sillä ensimmäiseksi purettiin vanhan massatehtaan piippu ja muitakin tarpeettomia, ränsistyneitä rakennuksia tehtaan ympäriltä. Paikkakunnalle tarvitaan vain luottohenkilö, joka tarvittaessa pystyy siellä käymään ja jotain tekemään. Lähde: Harri Turunen Vetten laijoilta, 1997, Pyhäjoen historiaa kivikaudelta 1990-luvulle. Komeat 60-senttiset tiiliseinät voisivat kätkeä tulevaisuudessa sisäänsä vaikka minkälaista toimintaa. Santaholma aloitti ensimmäisenä Pyhäjoella myös sähkövoiman hyödyntämisen 1905. Meidän mielestämme se on varsin viehättävä paikka, sanoo Ari Nyholm, mutta painottaa että yhtiölle on nyt tärkeää saada vesivoimala
Turbiini on vielä komea ja hyvässä maalissa. Tällaista työtä näkee enää harvoin, myöntävät Skanskan rakennusmestarit Onni Kyllönen ja Tuomo Mertala yli sadan vuoden takaista tiiliseinää. Raahelaiset kauppiaat rakennuttivat Fredrik Soveliuksen johdolla uuden sahan 1844. Koko laitos pannaan käytännössä uusiksi. Kun aikaisemmin tuotettiin sähköä 1 000 megawattituntia, nousee se uudistuksen jälkeen 3400 4000 megawattituntiin Uusi turbiini ja generaattori pyörivät uudelleen valetussa turbiinikammiossa jo joulukuussa. Pääurakoitsijana toimii Skanska, jolla on töissä vesivoimaloista kokemusta omaavia komennusmiehiä, kuten Timo Oulujärvi ja Martti Mäkäräinen. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
9
Ravintola, juhlasali vai taidegalleria. Omistaa ja käyttää 16 vesivoimalaitosta eri puolilla Suomea, muiden muassa Ruukinkoski ja Pöyrynkoski Siikajoelta ja Pyhäjoen koskista Hourunkoski ja Haapakoski Haapavedellä. 20. Vastaavan rakennusmestari Tuomo Mertala toteaa, että patoa jouduttiin korottamaan, koska vesi nousi tänä syk-
1904-05 rakennetun tehdaskiinteistön ala on vajaat 700 neliötä, ja voimalaitoksen laitetiloiksi tarvitaan vain noin 100 neliötä. Sen eteen tulevat vielä välpät, jotka estävät joen roskien menemisen läpi.
jauhamaan sähköä mittavan investoinnin kattamiseksi. Tätä ennen hän oli hankkinut merkittävät metsäomaisuudet alueelta puuhioketehtaan materiaaliksi. Myös kosken alapuolella on on tehty maansiirtotöitä.
vässä kunnossa, ettei sitä tarvinnut kuin hieman yläosasta fiksata niin että uusi katto saadaan asennettua.
KOSKIENERGIA OY
Vesivoiman tuottami-
Koskienergia Oy:n omistama Hourunkosken voimala toimii Pyhäjoen teollisen historian juurilla, vanhan massatehtaan yhteydessä. Investoinnin takaisin saamiseen menee kymmeniä vuosia. Pyhäjoen Hourunkoski ostettiin yhtiölle myöhemmin Oy Luhtman AB:lta.
HOURUNKOSKEN HISTORIA
Raahelainen porvari Baltzar Freitag perusti 1760-luvulla Pyhäjoen Hourunkosken partaalle Pyhäjokilaakson ensimmäisen sahan. 1905 valmistuneessa vanhassa tehtaassa on tyhjillään useita komeita tiilisaleja. Koskienergiassa ymmärretään tehtaan historiallisten arvojen päälle. 40 vuotta olen ollut näissä hommissa, mutta enpä ole yhtä tehokasta työparia vielä tavannut. Kalajokinen liikemies Antti Santaholma osti sa-
han Juséliukselta pitkällisten neuvottelujen jälkeen 1902. 12 tunnin valussa käytettiin Mertalan mukaan yhteensä tuhat kuutiota betonia. Laitoksen toiminta hoidetaan etätyönä Porvoon käyttökeskuksesta. Nämä kainuulaiset ovat olleet hankkeessa alusta asti, eli toukokuusta mukana. Omistajat: Etelä-Savon
Energia Oy 45 %, Ääneseudun Energia Oy 45% ja Kuoreveden Sähkö Oy 10 % Perustettu kun Vattenfall pani myyntiin sähköyhtiöiden kaupoissa saamiaan vesivoimalaitoksia. Petrell. Se toimi vuoteen 1825 saakka. Lisäksi on padottu voimalaitoksen uomaa. Hän kuitenkin huomauttaa,ettei tällaisia uudistuksia tehdä muutamaa vuotta varten. Viimeistelytöitä jää vielä ensi kesään, sillä talven aikana ei pystytä rakennuksen rappauksia ja ylisyöksypadon korjauksia tekemään.
seen keskittynyt yhtiö. Sen osti 1870luvulla Otto von Essen. Niihin mahtuvat tekniset ja sosiaaliset tilat sekä toimisto, Suurin osa vanhan massatehtaan tiloista jää siis toistaiseksi tyhjilleen. Megawatin voimala tuottaa sähköä jo joulukuussa.
RAILI VIIRRET
synä tavattoman korkealle
Yhdistyksellä on vastausaikaa marraskuun loppuun. Energia-ala on otettava omassa toiminnassa huomioon.
Tuoreimman epäilyn mukaan myrkytettyjä koiranruokia on ollut Kauneuskanavan varrella. Kuva: Vesa Joensuu
Uusi myrkyttämisepäily
LEMMIKIT Epätietoisuus myrkytettyjen koiranruokien levittäjästä ei ota laantuakseen Raahessa. Jos jollakin on asiaan liittyviä havaintoja, niin ei
muuta kuin ilmoitusta tekemään. Raahen koulutuskuntayhtymässä toimintaympäristön muutos ja odotettavissa oleva elinkeinoelämän piristysruiske pistää kuntayhtymän tarkistamaan toiminta-ajatustaan, tavoitteitaan ja tulevaisuuden visioitaan. lokakuuta 2011
AMMATTIOPISTO Fennovoiman ydinvoimalan tulo Raahen alueelle on niin suuri hanke, että se pistää jo strategioita uusiksi. Jos tämä ei auta, eläin-
"On hyvä tarkastella oksennuksen sisältö ja havainnoida vierasesineet."
lääkäri voi aiheuttaa oksentamisen vastaanotolla lääkkeellä. Kuntayhtymän johtaja Jukka Pekka Ansamaa toteaa, että muutos on merkittävä, sillä Rautaruukki on aiemmin ollut paljolti oppilaitoksen toiminnan tukijalka. Kunta tekee muutostyön tämän vuoden loppuun mennessä. Raahen alueella ei moista trendiä ole havaittavissa. Sen voi heti yrittää oksennuttaa kotona noin teelusikallisella suolaa eläinlääkärin antamien ohjeiden mukaan. Työn kustannusarvio on 1000 euroa. Tänä vuonna poliisi on kirjannut yhteensä 187 pahoinpitelyä, joten loppuvuoteen mennessä jäätäneen alle edellisvuoden. Kun tarkkaillaan kellonaikoja, eniten tapauksia tulee kello 34 aikaan aamuyöstä, jolloin viimeisetkin ravintolat sulkevat ovensa asiakkailtaan.
Naisetkin osaavat rymytä, mutta harvemmin kadulla. Jotkut aineet tai selkeät myrkyt ovat niin vaarallisia, ettei niitä voi eliminoida millään. Meillä on Jokilaaksojen alueella 18 taajamaa, joissa jokaisessa on omat ravintolansa. Eläinlääkärin vastaanotolle ei ole tuotu ainuttakaan myrkytystapausta. Suolaa ei saa antaa liikaa, sillä sekin on haitallista suurina kertamäärinä. Tänä vuonna kyseisestä ikäluokasta löytyy kuitenkin jo 10 tehtyä pahoinpitelyä. Esimerkiksi Raahessa tänä vuonna kirjatuista pahoinpitelyistä 69:ssä tekijänä on ollut mies ja 23:ssa nainen. Erittäin tärkeää on, että maasta löydetyt epämääräiset ainekset otettaisiin talteen, Jarmo Hämäläinen neuvoo.
Myrkytetyiksi epäillyt ruoat tai muut aineet, jotka on jätetty maahan eläinten vahingoittamiseksi, on syytä saattaa viivytyksettä myös poliisille tiedoksi. Kunnanhallitus on päättänyt, että kunta osallistuu koulun lämmitykseen lukuvuonna 2011-2012. Nyt tukijalkoja on tulossa lisää ydinvoimasta, eikä Ansamaan mukaan tuulienergian rakentamistakaan saa unohtaa. Seutukunnan muissa kunnissa poliisi on saanut tänä vuonna puuttua vain kahteen kyseisen ikäluokan pahoinpitelyyn, näistä molemmat ovat sattuneet Siikajoella. Mitään näytteitä ei ollut otettu. Poliisi tilastoi rikoset tarkasti ja tilasto on tunnetusti lahjomaton. Oksentaminen on tyypillistä, mutta se voi liittyä myrkytyksen ohella myös muiden vieraiden aineiden tai esineiden syömiseen tai erilaisiin infektioihin tai muuttuneeseen ruokavalioon. Vaikka naisia on tilastoissa noinkin paljon, heidän osuus katuväkivallasta on vähäinen.. Kappalemäärissä kasvu ei ole Raahessakaan suurta, mutta prosentuaalisesti kehitys näyttää tietysti pahemmalta. Yksittäisestä oksennuksesta ei tarvitse heti huolestua, ellei potilas ole muuten sairas. Kunnanjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen on käynyt neuvotteluja Alpuan koulun tulevaisuudesta Alpuan kylätoimintayhdistyksen puheenjohtajan Timo Rankisen ja projektipäällikkö Jukka-Pekka Mäntylän kanssa. Poliisin mukaan myrkytettyjen syöttien levittäminen on aina rikos. Meillä täällä tilanne on normaali, apulaispoliispäällikkö Antero Aulakoski kommentoi.
1517 vuotiaiden tekemissä pahoinpitelyissä tilasto sen sijaan vahvistaa, että jotain on tapahtunut. Jos Jokilaaksojen alueella on kasvua, se ei näy Raahen seutukunnassa ollenkaan. Puuromaisen pehmeän ruoan syöttäminen voi edesauttaa vieraiden aineiden ulostuloa. Jos epäilee lemmikin kuolleen myrkytykseen, kannattaa silti soittaa eläinlääkärille sekä toimittaa eläin tutkittavaksi Eviraan, lääkäri neuvoo.
Raahessa ei juuri riehuta
JUHA HONKALA
POLIISI Nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä on poliisin mukaan kasvussa. Poliisin pitäisi saada selville mistä aineesta on kyse ja toiseksi pitäisi löytää sen levittäjä. Uusin tapaus on viime sunnuntailta Kauneuskanavan varrelta.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Koulukauppaan odotetaan sitoutumista
HELI NURKKALA
Ulkoilemassa ollut koiran-
pentu löysi maasta koiran kuivamuonan tyyppisiä namuja ja ehti nielaista muutaman. Kunta osallistuu myös vanhan koulun lämmityspiirin erottamisen uuden koulun verkosta lämmönvaihtimella. Pahoinpitelyjä sattuu yleensä viikonloppuisin ja usein siitä syystä, että tuolloin ihmisillä on tapana nauttia väkijuomia sekä kotona että ravintoloissa. Koiranomistajan onnistui saada pentu oksentamaan ja koira jäi henkiin. Tutkinnan kannalta se olisi ollut ensiarvoisen tärkeää. Rikosylikonstaapeli Hannu Vainionpää Raahen poliisista harmittelee, ettei poliisille ole toimitettu mitään
todisteita. Yksityisasunnoissa sattuvia pahoinpitelyjä ei tietysti voida ehkäistä, ja ravintoloiden edustoille ei jokaiseen taajamaan riitä väkeä päivystämään. Kunnan ja yhdistyksen välistä kaupantekoa voidaan jatkaa, kunhan yhdistys vastaa hallituksen esittämään sitoutumiskysymykseen.
Neuvoja myrkytyksen varalle
TUULIKKI NOUSIAINEN
ELÄINLÄÄKÄRI Myrkytyksen oireet vaihtelevat paljonkin myrkystä riippuen, eläinlääkäri Jarmo Hämäläinen korostaa. On hyvä tarkastella ok-
sennuksen sisältö ja havainnoida vierasesineet, hiekka, tikut, veri ja niin edelleen. Muita myrkytysoireita voivat olla oksennuksen lisäksi ripulointi sekä vapina, läähätys, uneliaisuus tai yliaktiivisuus, kouristelu ja tajuttomuus. Nuoret ovat
aikuisiin verrattuna rauhallisia, sillä esimerkiksi Raahessa sattuneista pahoinpitelyistä 1517-vuotiaat olivat asialla viime vuonna yhteensä neljässä tapauksessa. Myös jotkut tavanomaiset ihmisten ruoka-aineet voivat olla haitallisia koirille ja esimerkiksi xylitoli, suklaa ja tupakka syötynä voivat aiheuttaa myrkytyksen, samoin monet lääkkeet,
kemikaalit ja myrkkysienet, eläinlääkäri luettelee.
Oksennuttaminen on paikallaan, jos tiedetään koiran syöneen jotain sopimatonta. Tämän jälkeen pentu tuli huonovointiseksi. Esimerkiksi kivet saattavat tukkia suoliston ja aiheuttaa kuoleman, jos hoito viivästyy. Apulaispoliispäällikkö Aulakoski kertoo, että suuressa osassa naisten tekemistä pahoinpitelyistä, tekopaikkana on ollut yksityisasunto. Lääkehiiltä voi aina käyttää vieraiden aineiden aiheuttamien oireiden ehkäisyyn. Samaan aikaan kun Jokilaaksojen poliisilaitoksen alueella nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä on kasvussa, Raahen seutukunnassa on verrattain rauhallista. Asiasta ilmoitettiin poliisille. Tällöin on otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Minuun ei ole oltu yhteydessä eikä vastaanotolla ole käynyt myrkytysepäilypotilaita.
VIHANTI Päätöksenteko Alpuan koulurakennuksen kohtalosta jatkuu. Kunnanhallitus esittää Alpuan kylätoimintayhdistykselle, että yhdistysläiset kertovat sitoutuvatko he omistamaan koulukiinteistön jos koulusta tehdään kaupat. Asioiden vatvominen keskustelupalstoilla ei edistä tilannetta mihinkään suuntaan.
Myös eläinlääkäri suosittelee poliisin puoleen kääntymistä. Siitä on suuri apu oireiden aiheuttajan selvittämiseksi ja eläimen hoitoa varten. Yleensä ei tarvitse olla kuin yksi tyyppi, joka tykkää tapella, niin sellainen
saa tilastot nousemaan, Aulakoski huomauttaa. Esimerkiksi teräviä esineitä ei kannata yrittää oksennuttaa eikä myöskään
jättää suolistoon. Pahoinpitelyt sattuvat yleensä perjantai-illan sun-
nuntaiaamuyön välisenä aikana. Kunta maksaa lämmityskustannuksia 45 euroa/MWh Veljekset Rankiselle ja sopimus kestää toukokuun 2012 loppuun. Jokilaaksojen poliisilaitoksen Raahen poliisiase-
man alueella pahoinpitelyjen määrät pyörivät vuositasolla 200 kappaleen molemmin puolin, huippuna vuosien 2006 ja 2010 243 kumpanakin vuonna. Esimerkiksi viiden vuoden periodilla tarkasteltuna lievien pahoinpitelyjen ja pahoinpitelyjen määrä on pysynyt kohtuullisen stabiilina. 10 | UUTISET
Uuden strategian paikka
KRISTIINA TUIKKALA
Raahen Seutu
20. Poliisi pyrkii toiminnallaan ehkäisemään rytäköitä ennalta, mutta siihen on vain rajalliset resurssit
Touch & Go on veikeä ohjauskeskus. Autosta löytyy useita merkittäviä parannuksia. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
| 11
Autoilu
www.raahenseutu.fi
Toyota Yarisin uusi malli ei ole pelkkä facelift, vaikka malli on edeltäjäänsä huomattavasti virtaviivaisempi. Vaihdelaatikko on myös taloudellinen, sillä automaattivaihteet pudottavat Yarisin pienen bensamoottorin kulutusta jopa kolmella desilitralla sadalla kilometrillä verrattuna saman kokoiseen manuaalivaihteistoon. Toyotan Multidrive-S-
Mediasoittimen lisäksi reilun 6 tuuman näytöltä voi katsoa dataa, millaisia matkoja ja millä kulutuksella on tullut ajettua.
vaihteisto toimii kiihdyttäessä portaattomasti, eli kuljettaja tuskin huomaa, milloin vaidelaatikko siirtää pykälää suuremmalle. Testissä ollut 1,33 litrainen bensiinimoottorilla ja M/DS-automaattilaatikolla sekä Style-varustetasolla ryyditetty Yaris on kokoisekseen virkku peli. 20. Akseliväli on sama kuin ennen, mutta auton korkeutta on laskettu aiempaa virtaviivaisempaan suuntaan. Sisätiloissa hauska yksityiskohta on oranssin värinen baseball-pallo -tikkaus ohjauspyörässä ja käsijarrussa. Koesoitto bluetoothilla toimivalla handsfree -järjestelmällä osoitti, että kuuluvuus autoon ja puhelun vastaanottajalle olivat hyvällä tasolla, ja soittaminen sujui näppärästi kosketusnäy-
Yarisin varustelu on kalleimmalla varustelutasolla hyvä. Suomenkieliset valikot auttoivat hölmömpääkin kuljettajaa pääsemään täydellisesti kiinni laitteen tuomiin mukavuuksiin. Koeajetun Yarisin autoverollinen alkaen-hinta Style-varustetasolla on 19 341 euroa.. Huippunopeudeksi Toyota ilmoittaa 175 kilometriä tunnissa ja nollasta sataan auto kiihtyy 12,3 sekunnissa. Reilun 6 tuuman kosketusnäytön alta löytyy mediasoittimen li-
Style-varustelussa Yaris tarjoaa muun muassa 16 tuuman kevytmetallivanteet, etusumuvalot kromikoristeilla, tummennetun ajovalojen yläosan, koristelistat eteen ja taakse, takaspoilerin, urheilullisemman jousituksen sekä krominväriset sivupeilit ja ovenkahvat. Maantiellä Yaris nielee polttoainetta vaatimattomat 4,5 4,6 litraa satasella. Hyvää se on karvan tai pari halvemmallakin, sillä esimerkiksi Toyota Touch & Go -järjestelmä löytyy jo mallin toiseksi halvimmasta Sol-varustetasosta. Toyota Yaris on kasvanut edeltäjästään pituutta. Kuvat: Vesa Joensuu
Positiivinen yllätys
KOEAJO Toyota Yaris on edelleen kompakti, mutta mallin uusin päiviys vie ajotuntumaan positiivisessa mielessä pois pikkuautomaisuudesta.
JUHA HONKALA
tön avulla. Sport-toiminto nosti käytännössä vain kierroksia, mutta tehon lisäystä ei testissä huomannut. Ajo-ominaisuuksissa ainut selvä miinusmerkki tulee automaattilaatikon Sport-toiminnosta, joka ei tässä tapauksessa juuri sporttisuutta lisännyt. Samasta syystä yllätys oli melkoinen: ajotuntuma oli vakaa, alusta oli positiivisessa mielessä odotettua jäykempi ja auton sisätiloissa oli käytössä olleista kitkarenkaista huolimatta suorastaan hiljaista. Sama pätee vauhtia pudottaessa. Auto
Touch & Go -keskus on mallin kenties paras uudistus.
lähtee mainiosti risteyksistä. säksi, navigointi, bluetoothjärjestelmä, erittäin selkeä peruutuskamera ja paljon muuta. Löytyyhän Yarisin vanhempia malleja Raahen Seudun ja Raahelaisen lehtitaloltakin kaksin kappalein. Yarsin ostaja saa siis kaupantekijäisiksi japanilaisen kosketusnäyttöpuhelimen, jolla kuljettaja voi hakea internetistä esimerkiksi säätiedot, lähimmät ruokaravintolat ynnä muut matkan aikana askarruttavat asiat.
Odotukset uuden Toyota Yarisin koeajosta eivät olleet ennen testiä kummoiset, sillä luulin omaavani hyvän perstuntuman, millainen ajokokemus on edessä
Keskeistä on se, miksi ihmiset haluavat tehdä tai eivät halua tehdä tiettyjä asioita liikenteessä. Naisten onnettomuuksissa oli harvoin suuria nopeuksia tai alkoholia, mutta tie oli usein liukas. Arkistokuva: Vesa Joensuu
(vain myymälästä)
9990
OLLO Xenon- muutossarjat
00 srj. Ajotyyli on aivan erilainen, kun äiti ajaa lasten kanssa päiväkotiin kuin poikaporukka ajaa maantiepätkää ja ottaa samalla aikaa. H1, H3, H7 polttimoilla..... Liikenneturvallisuutta ei voi opettaa luento-opetuksena. 12 | Autoilu
Raahen Seutu
20. Pohjois-Pohjanmaan ja
Kainuun maakunnissa 100 km/h nopeusrajoitus alenee 80 km/h:ssa 1 746 tiekilometrillä talvikauden ajaksi. Itsearvioinnin lisäksi kuljettaja saa palautetta ajotyylistään opettajalta ja muilta oppilailta. Kyse voi olla esimerkiksi nopeusrajoitusten noudattamisesta tai turvavyön käytöstä.
sa on mukana myös omien reaktioiden ymmärtämistä ja itsearviointia. Uutena etuasiakkaana saat autovakuutuksen Osuuspankistasi vuodeksi puoleen hintaan. Kaikkiaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella on tulevalla talvikaudella yhteensä 164 km alennettua 70km/h nopeusrajoitusta kapeilla ja suhteellisen paljon raskasta liikennettä välittävillä maanteillä, joilla on myös tienvarsiasutuksesta johtuvaa kevyttä liikennettä.
AUTOILIJALLE!
Suomenkielinen VIKAKOODINLUKIJA
Autoa ajetaan usein tunteella. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä sisällöt ovat vaativampia. Kysy lisää!
Autovakuutusedun saa uusi Pohjolan etuasiakas liikennevakuutuksen yhteydessä. 010 321 0140
Avoinna arkisin 816
Etu keskittäjälle:
Autovakuutus vuodeksi puoleen hintaan!
Keskitä vakuutuksesi nyt Pohjolaan. 40 H4 polttimoilla..... Tiivistimme tutkimuksen tuloksen niin, että nuoret miehet eivät hallitse itseään ja naiset eivät hallitse ajoneuvoa. Komissio on linjannut, että henkilöauton ajokortin voi saada 18-vuotiaana ja vain muutamissa maissa poiketaan tästä. Tarjous on voimassa 28.2.2012 saakka. Uudessa suunnitelmassa annetaan hiukan lisää aikaa ja palautekertoja. Jauhiaisen vieressä)
p. Kuljettaja tulkitsee tilanteen tunteilla. lokakuuta aikana. Maanteille jää talviajaksi 709 kilometriä 100 km/h nopeusrajoituksia.
Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa talviajan nopeusrajoituksiin ei tule muutoksia edellistalveen ver-
rattuna. 16-vuotiaalla on jopa 30-kertainen riski joutua onnettomuuteen 1819vuotiaisiin verrattuna, sanoo Keskinen. Siellä muun muassa yhden kuljettajiin keskittyvän tilaisuuden ohjaa psykologi, eikä liikenneopettaja.
"Kuljettajan täytyy itse oivaltaa tilanteet ja se edellyttää jonkinmoista kiinnostusta turvallisuuteen."
on noussut ja tämä on lisännyt turvallisuutta.
Aikaisemmin autokoulu on keskittynyt ajoneuvon hallinnan ja liikennetilanteiden opettamiseen. Lisäksi harjoitteluvaiheeseen on tulossa yksinkertainen oppimispäiväkirja, joka palvelee omien reaktioiden ymmärtämistä. Etuasiakas on sellainen asiakas, jolla on vakuutus kolmesta eri vakuutusryhmästä Pohjolassa. Tavoitteena on, että tilanne on rennompi ja kuljettaja ajaa itsenäisesti. Lisäksi maanteille asetetaan 70 km/h -rajoituksia 164 tiekilometrille. Tutkimuksissa on todettu, että ikä on voimakas vaikuttaja onnettomuustilastoissa. Pankki- ja vakuutusasioiden keskittäminen ei muuten ole lainkaan vaikeaa. Esimerkiksi Itävallassa on jo kokemusta monivaihekoulutuksesta. 7000 srj.
Luemme vikakoodit autostasi
1200
Tilanteet tulkitaan tunteilla
LIIKENNE Kuljettajakoulutuksen yksi suuri haaste on itseymmärryksen lisääminen. Dosentti Sirkku Laapotin tekemän tutkimuksen mukaan kuolemaan johtaneissa ajohallinnan menetysonnettomuuksissa nuorten miesten kohdalla oli tyypillistä alkoholi, suuri nopeus ja hyväkuntoinen tie. Rajoitukset tulevat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella viimeistään keskiviikon 26. Esimerkiksi ärtymystä saattaa olla ilmassa silloin, kun kanssa autoilija vaihtaa kaistaa ilman vilkkua tai ohittaa juuri ennen liittymää. Kuljettajan täytyy itse oivaltaa tilanteet ja se edellyttää jonkinmoista kiinnostusta turvallisuuteen, sanoo Esko Keskinen.. OP-bonusasiakas on sellainen Osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP:n asiakas, jonka oma tai perheen yhteinen pankkiasiointi on vähintään 5 000 euroa.
Liikenne nostattaa voimakkaita tunteita. lokakuuta. Uudessa opetussuunnitelmaehdotukses-
Yhdysvalloissa muutamissa osavaltioissa on voinut saada ajokortin jopa 14-vuotiaana. Jokaisen kuljettajan täytyy pohtia omia motiivejaan ja tarkoitusperiään. Keskisen mukaan puhe asenteista liikenteessä voi antaa sen vaikutelman, että niiden muuttaminen on helppoa. lokakuuta 2011
Talviajan nopeusrajoitukset tulevat ensi viikolla
RAAHEN SEUTU
TALVI Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset otetaan käyttöön koko maassa viikolla 43 porrastetusti pohjoisesta alkaen. Tämä käytäntö ei ole rantautumassa Eurooppaan. Esimerkiksi Ruotsissa ajokortin suorittajien keski-ikä
Liikenteen turvallisuutta lisää koko matkan suunnittelu: miksi ajetaan, milloin ajetaan ja kenen kanssa ajetaan. Merkkien vaihto aloitetaan tiistaina 25. Uusi talviaikainen 70 km/h -rajoitus otetaan käyttöön maantiellä 833 välillä valtatie 20 - Vesala. Nyt myös autokouluissa puututaan autoilijoiden asenteisiin. Pelkkä luennoiva asennekasvatus ei riitä, vaan kuljettajan pitää herätä pohtimaan omia motiivejaan ja tarkoitusperiään.
KIRSI HIEKKALA
Lappastentie 1 J, PATTIJOKI
(Automyynti R. Uutta ehdotuksessa on myös se, että noin kuukauden kuluttua tutkinnonsuorittamisesta on opetuskerta, jossa voi keskittyä ajotyylin tarkasteluun. On tärkeää oppia tuntemaan oma toimintatapansa liikenteessä, sanoo liikennepsykologian professori Esko Keskinen
Nastarenkaissa 25 prosentin ero parhaaseen renkaaseen riittää, jos nastat ovat irronneet tasaisesti renkaasta. A T
hannu.niemi@autosahko.net puh. Comfortline Variant
17 tkm, 2 renkaat, aluvanteet, moottorinlämmitin, nahkainen monitoimiohjauspyörä, Xenon valot, automaatti ilmastointi
Markku Alasuutari, paikallisjohtaja 020 762 4182 Markku Martinmäki, automyyjä 020 762 4184
TALVIAUTOILU Talven pakkasia ja pimeitä varten täytyy pitää kunnossa paitsi auto myös autoiluvarusteet. Sol-mallisto alkaen 17.089
395
Markku Alasuutari paikallisjohtaja 020 762 4182
Markku Martinmäki automyyjä 020 762 4184
Koea MultiDrive S isto te tomaattivaih au
Meiltä myös:
Kauttamme BMW ja Mercedes-Benz osat
EU-yhdistetty kulutus 3,9-5,5 l/100 km, CO2-päästöt 104-127 g/km. (08) 263 545, 0400 683 805
Heijastinliivi on henkivakuutus, kun auto jää pimeällä tien varteen. IHASTU. Kuvan auto Style-varustetasolla.
Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. Tervetuloa koeajolle.
koeajamaan! Tervetuloajossa myös Yaris mallisto alkaen Uusi Yaris Linea Sol -mallisto alkaen:
autoveroton suositushinta XX XXX , arvioitu arvioitu autovero 14.743 , kokonaishinta X XXX,XX arvioitu kokonaishinta XX XXX,XX . Syksyn tullen kaikkien lamppujen toimivuus täytyy tietysti tarkistaa. Viiden millin urasyvyys vähintään. Maalipinnan naarmut kannattaa hoidattaa, ettei ruoste pääse syömään talven aikana. CO2-päästöt 109-138 g/km. Arctracilla on tunnusomaista ensiluokkainen ajettavuus, lyhyt jarrutusmatka ja nopeat kiihdytykset talvioloissa.
Takavalosarja
- 122 cm pitkä paneeli - johto 10 m
Tilausliikenne Nylander Maa-ainestoimitukset Lavettikuljetukset Nostotyöt Kaivinkonetyöt Työmaaparakkivuokraus
Esim. Suuret sisätilat tarjoavat reilusti pää- ja polvitilaa ja tekevät matkanteosta nautinnollisen. 40 ¤/kk (3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi)
*CO2-päästöllä 123 g/km. Uusi, ennennäkemättömän tilava Jetta täyttää toiveet. 050
386 3100
LED-takavalo 12V
E4 hyväksyntä 100x100x35 mm - takavalo - vilkku - jarruvalo - rekisterivalo
VARAUDU TALVEEN!
OSTOSMATKA IKEAAN Haaparantaan
www.volkswagen.fi
LA 19.11.2011 Ilm. 044-322 3776, 223 7766 www.otah.fi ma-pe 7-18. (08) 222 788 Vilpuntie 9 0400 684 569 92130 Raahe
Ouluntie 45, Raahe p. 0400 386 666 Pattijoki 7.50 Matkan hinta Raahen matkahuolto 8.00 25 eur /hlö Revonlahti 8.15
www.tilausliikennenylander.fi
20 28 175
Laturi Booster
Suosittu nastoitettu talvirengas!
Random Spike Algoritm® (nastojen tarkkaan harkittu jakautuminen eri riveille) ja tarkasti suunniteltu kulutuspinnan rakenne. 817
www.porho.fi
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 6,9 s/min, matkapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 16,9 s/min
RAAHE · OULU · KUUSAMO · KEMIJÄRVI Lappastentie Pattijoki, p. Auton osalta Rankisen mielestä tärkein on perushuol-
OSTA TALVIRENKAAT AJOISSA!
Loput kesärenkaat edullisesti!
PÖRHÖN AUTOLIIKE OY
Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. 816, varaosat ark. Nykyautoja ei omin voimin juuri pysty tien päällä korjaamaan, joten matkan katkeamiseen voi varautua lähinnä lämpimällä vaatetuksella ja toimivalla kännykällä, johon on tallennettu hinauspalvelun numero. Öljyt ja suodattimet sekä jäähdytin- ja lasinpesunesteen pakkaskestävyys pitäisi tarkistaa. Moottorivalikoimasta löytyy Volkswagenin taloudelliset ja tehokkaaat innovaatiot: TSI-bensiinimoottori ja TDI-dieselmoottorit sekä edistyksellinen DSG-automaattivaihteisto. Malliston yhdistelmäkulutus 4,2-5,3 l/100 km. 265 9552, Jaana Isokääntä 265 9550
Ouluntien Autohuolto Oy
p. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
Autoilu | 13
VARAUDU TALVEEN
"Viiden millin urasyvyys vähintään."
Aseöljy ei kuluta lukkolaitteita.
Liivi mukaan autoon
NIKO PELTOKANGAS
27.900
VW Golf Variant 1.6 TDI -10 DSG-autom. Kokonaishinta sisältää toimituskulut.
HIPAISE JA IHASTU. Tuulilasiin kaiverrettava turvaura myös puhdistaa pyyhkimen joka heilahduksella. Rengaspaineet pitäisi tarkastaa kuukauden välein, sillä lämpötilan vaihtelut voivat vaikuttaa niihin. 08 220780, 0440 220715
- autokorjaamosi
Vuokraamme autot ja kärryt! Nyt myös venetraileri!
TOYOTA TOUCH & GO
UUDEN SUKUPOLVEN YARIS.
Rajoitettuun erään
Toyota Touch & Go -multimediajärjestelmällä.
TALVIRENKAAT ALUVANTEILLA VELOITUKSETTA!
| BLUETOOTH | NAVIGAATTORI | PERUUTUSKAMERA | GOOGLE SEARCH -PAIKKAHAKU | REAALIAIKAISET LIIKENNETIEDOT | ILMASTOINTI | AUDIO 6 KAIUTTIMELLA | USB | CD | 7 TURVATYYNYÄ | 6.1" KOSKETUSNÄYTTÖ | VSC-AJONVAKAUTUS | Mikään muu laite ei tee yhteydenpidosta näin
Talvirenkaat saapuneet!
Erä NASTARENGAS 195/65 R15
4 kpl irtovanteille asennettuna Myös muita kokoja, kysy tarjous!
hauskaa. Näkyvyys paranee, kun pesee ikkunat sekä ulkoa että sisältä, sillä puhaltimista tuleva lämmin ilma tartuttaa likaa lasiin. Katsastusaseman esimies Risto Rankinen nostaa esiin tärkeimmän apuvälineen. Liivejä kannattaa hankkia tarpeeksi, jotta jokaiselle autosta nousevalle riittää omansa. Huolto ark. Arkistokuva: Heikki Westergård
to. **CO2-päästöllä 109 g/km. 020 762 44 Palvelemme ma-pe 917, la 10-14. Kuvan auto erikoisvarustein. TSI-bensiinimallisto alkaen: Autoveroton hinta 18.490 ¤, arvioitu autovero* 4.278,87 ¤, kokonaishinta 23.368,87 ¤ TDI-dieselmallisto alkaen: Autoveroton hinta 21.110 ¤, arvioitu autovero** 4.382,68 ¤, kokonaishinta 26.092,68 ¤ Huolenpitosopimus alk. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. 265 9500
Automyynti: Tero Ylisaari p. Huippuunsa hiottu muotoilu näkyy ulkonäössä ja sisätiloissa. 265 9551, Mikael Hellman p. Lukkojen jäätymisen estäjäksi Rankinen mainitsee paremman vaihtoehdon kuin lukkosula.
Laki sallii talvirenkaisiin kolmen millimetrin urat mutta ammattilainen suosittelee syvempää. 263 495, 0400 680 644
RENKAAT JA RENGASTYÖT
RENGASPALVELU
X-MAN
Pattijoki p. 195/65-15
395,-
srj asennettuna
Kuljetus Ylikopsa Oy
0400 285 319, fax (08) 229 235
Vinssi 24V - 5448 kg
(nimellinen vetokyky) - moottori: sarjaankäämitty 4,8 hp - 3,6 kW
560
LAITA TEKSTIVIESTI UW9W numeroon 18230, jos Pattijoen Autosähkökomponentti on mielestäsi paras liike.
Uusi iso Jetta näyttää eleganssinsa ennennäkemättömällä tavalla. Rankinen huomauttaa rengasvalmistajien suosittavan hieman isompia paineita kuin autonvalmistajat.
www.porho.fi
AVOINNA MA-PE 9-17
RENKAITA HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOIHIN
Kirkkoluodontie 3, 92160 Saloinen p. Peräti 510 litran tavaratila on enemmän kuin riittävä. 020 762 44, ma-pe 917, la 10-14
Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 6,9 s/min, matkapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 16,9 s/min
HUHTALAN AUTO JA VARAOSA
Puurtajankatu SALOINEN Puh. 20. Heijastinliivi on henkivakuutus, kun auto jää pimeällä tien varteen
Autoala laskee, että verotulojen kasvu jää paljon pienemmäksi, koska verouudistus hyydyttää uusien autojen kaupan.
RAAHEN RENGAS & LAITE OY
www.ra a he nr e ng as j al a i t e . Verottaja nettoaa uudistuksesta valtiovarainministeriön laskelmien mukaan 90 miljoonaa euroa vuodessa. Esimerkiksi
Hybridi-Priuksen hinta laskee veronkevennyksen ansiosta noin 350 euroa. (08) 211 4400 ark. 08 211 4422 huolto ja tuulilasit p. 08 211 4423, 211 4426 Palvelemme YRITTÄJÄNTIE 9, RAAHE, P. Tavallinen autoilija ei voi vältellä veronkiristyksiä kuin kolmella tavalla: luopumalla autosta, vähentämällä ajamista tai ostamalla vähäpäästöisen ekoauton. Uusien autojen pitää olla nykyistä selvästi vähäpäästöisempiä ja autokauppoja pitää tehdä paljon: noin 150 000 kappaletta vuodessa. Valtiovarainministeriössä valmisteltu verouudistus lähtee siitä, että yli 110 grammaa kilometrillä päästöjä tuottavien autojen verotus kiristyy. Keskeisin elementti verouudistuksessa on uusista autoista kannettava autovero. Verottaja saa uudistuksen jälkeen 140 miljoonan euron lisätulot, kun viime. Kotimaan liikenne tuottaa noin viidesosan kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä ja noin 90 prosenttia niistä syntyy tieliikenteessä.
Uusien autojen autoveroka
% 55 50 45
ajone uvovero 111
20 33
2
40 35 30 25 20 15 10 5
0 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 CO²
Toyota Prius (hybridi)
Päästöt: 89 g/km
Hinta nyt: 31 941
TERVETULOA KOEAJAMAAN SUOSITUT UUTUUDET: · DS4 VTI 120 SO CHIC · C4 e-HDI 112 BMP6 Katso vaihdokit: www.suzu-auto.fi
Citroën myynti p. A -06 aj. Vuotuisiin veroihin, päästöjen määrään tai kulutukseen ei kiinnitetä yhtä suurta huomiota. Nyt hallitus on kiristämässä veroruuvia niin, että vero nousee päästöjen määrästä riippuen 2392 eurolla vuodessa. Tässäkin uudistuksessa on otettu valtion kirstun tilanne huomioon. f i
Ahertajankatu 3, 92160 SALOINEN ark. Verotusta kiristetään joka suunnasta: autojen ostamisesta, niiden omistamisesta ja vielä käytöstäkin. Autovero vaikuttaa suo-
Ajoneuvovero nouse 19 eurosta 43 euroon vu
Lähde: Valtiovarainministeriö / Budjettikatsaus 2012
www.goodyear.fi
RENKAITA JA VANTEITA TRAKTOREIHIN, TYÖKONEISIIN JA KUORMA-AUTOIHIN. Autovero ohjaa vain uuden auton ostamista. 08 211 7123, 0500 382 560
raan uuden auton hintaan, joten se on erittäin tehokas ohjauskeino. Hallitus on tekemässä myös auton omistamisesta entistä kalliimpaa uudistamalla ajoneuvoveroa.
Auton omistajilta vuosittain kannettava ajoneuvovero muutettiin viime vuonna päästöperusteiseksi. Hallitus onkin valinnut verolinjan, jossa autoilun verotus kokonaisuutena kiristyy selvästi, mutta kaikkein vähäpäästöisimpien mallien verotus kevenee. lokakuuta 2011
Maakarinkatu 13 Raahe p. Selvitysten mukaan hinta näyttää olevan kuluttajille tärkein ajoneuvon valintaan liittyvä tekijä. 87 tkm, Fiat Albea 1.4i -07 aj. 817, la 914 Kedonperäntie, 91900 LIMINKA, p. 69tkm...
Hallitus on kiristämässä autoilun verotusta yli puolella miljardilla eurolla. Kaupat kannattaisi siis ehdottomasti tehdä ennen verouudistuksen voimaantuloa. Suomessa myynnissä olevista automalleista yli 90 prosentilla päästöt ovat tätä suuremmat, joten valtaosa nykyisin myynnissä olevista automalleista kallistuu. 88 tkm, C5 HDI136 Excl. Veron suuruus on 19-606 euroa vuodessa. Ekoautoa suunnittelevan kannattaa toisaalta harkita hankinnan lykkäämistä, sillä kaikkein pieniruokaisimpien ja vähäpäästöisimpien autojen verotus kevenee. 381 171 Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.fi
Paljonko autoverouudistus sitten vaikuttaa autojen hintaan. Tavoite on kova, sillä kolme vuotta sitten alkanut taantuma pudotti autokauppojen määrän hetkellisesti jo 90 000:en tuntumaan. A -07 aj. tila-auto!
NETTO!
NETTO!
1.000
OPEL Astra 1.6i Caravan
1.000
-97 CITROËN Xantia 1.8i BREAK -95
8.300
12.590
-05
CITROËN C5 2.0 HDI BREAK -04 PEUGEOT 607 2.2i AUT
NYT
28.300
JAGUAR X-TYPE 2.0D
13.900
-03
-09 BMW 525i M-SPORT
Tulossa vähänajettuja:
C5 2.0i Excl. 14 | Autoilu
AUTOKORJAAMO
Raahelainen
20. Sen verran, että lähiaikoina tehtävää
autohankintaa kannattaa harkita tarkkaan. Valtio velkaantuu nopeasti, joten veronkevennyksiin ei ole juuri varaa. 817, la 913
Valtaosa nykyisin myynnissä olevista automalleista kallistuu.
Autoveron uudistus laskee auton hintaa noin 351 Ajoneuvovero nousee 34 eurosta 78 euroon vuodessa.
38
ajoneu ver
31 590
ajoneuvovero
Peugeot iOn (sä
Päästöt: 0 g/km
Hinta nyt: 41 088
Turvallisesti perille testivoittajilla!*
78
Autoveron uudistus laske auton hintaa noin 2 958
Turvallista matkaa!
Osta 4 Goodyear talvirengasta ja saat Goodyear rannekellon kaupan päälle!**
PA RTNER
Jos päästötavoitteet aiotaan saavuttaa, pitää suomalaisten autokantaa uudistaa nopeasti. Juuri nämä ovat hallituksen tavoitteetkin, sillä autoilun verotus on nykyään kaikilta osin päästöjen määrästä riippuvaista. UUSIA JA KÄYTETTYJÄ
Puh. Esimerkiksi katumaasturi Honda CR-V:n hinta on veronkiristyksen vuoksi nousemassa lähes 3 000 euroa. Keskimääräisellä nykyään rekisterissä olevalla autolla korotus olisi 50 euroa. 221 173, 040 514 3723
E.IMPOLA
T:MI
Päästöt käyvät autoi
UUDISTUS Verottaja on ensi vuonna iskemässä kyntensä entistä syvemmälle autoilijan lompakkoon.
HENRIPEKKA KALLIO
TERVETULOA AUTOKAUPOILLE! VAIHDOKKEJA TARJOUSHINNOIN!
NETTO! NETTO!
Näin autovero ja ajoneuv
Volkswagen Golf Trendline 1.2 TSI
Päästöt: 129 g/km
Hinta nyt: 20 032 Autoveron uudistus nostaa auton hintaa noin 300 Ajoneuvovero nousee 68 eurosta 111 euroon vuodessa.
2.700
3.950
-96
PEUGEOT Expert 1.9TD ilmastointi, 2 liukuovea ym.
-99 MB VITO 108D bussi toimiva 9 henk. Keskihintaisen, päästöiltään keskimääräisen uuden henkilöauton autovero nousisi valtiovarainministeriön mukaan noin 650 euroa. Autoalan mukaan muutos kuluttajahinnassa olisi vielä hieman suurempi autoveron erikoisen laskukaavan vuoksi. Isopäästöisissä autoissa muutos lasketaan jopa tuhansissa euroissa
Keskivertoauton vero nousee 50 euroa vuodessa. Esimerkiksi Honda CR-V:n autovero kiristyy 5,3 prosenttiyksikköä, mutta kuluttajahinta nousee veron laskutavan vuoksi 7,6 porosenttiyksikköä.
Autoilun käyttökuluissa kipuraja kasvanut
RAAHEN SEUTU
vovero ovat kiristymässä
Honda CR-V 2.0 i-VTEC
Päästöt: 190 g/km
Hinta nyt: 34 678 Autoveron uudistus nostaa auton hintaa noin 2 636
2011 2012
anta, vuosina 2011 ja 2012
Ajoneuvovero nousee 142 eurosta 195 euroon vuodessa.
0 200 220 240 260 280 300 320 340 360
ajon euvo vero - 19
37 3
14
5
AUTOILU Hinta on edelleen tärkein auton valintaan liittyvä ominaisuus selviää Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tutkimuksesta, jossa kartoitettiin suomalaisten autoiluun ja sen ympäristöystävällisyyteen liittyviä mielipiteitä kyselytutkimuksen avulla. Jo yli puolet vastaajista oli valmiita maksamaan ajoneuvoveroa vuositasolla yli 500 euroa ennen kuin edes harkitsevat autoilusta luopumista. Kaikista vastaajista kolmanneksen autoiluun ei vaikuttaisi edes yli 1000 euron ajoneuvovero.
Ensimmäisen ajokortin voimassaoloaika lyhenee
TARJA KOVANEN
8 130
43
Ajoneuvovero (CO²-perusteinen), vuosina 2011 ja 2012
650 600 550 500 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 247 190 19 57 76 95 152 171 228 266 285 38 114 304 133 209 323 CO²
Henripekka Kallio, teksti, Maria Savolainen grafiikka
uvoo
ähköauto)
2012 2011
ee
uodessa.
380
399
342
361
AJOKORTTI Vuoden 2013 ajokorttiuudistus tuo lisää tuntimääriä ajo-opetukseen. Samalla autokouluja vaivannut työvoimapula helpottuu. Jokilampi sanoo, että uudistukselle on todellinen tarve, sillä ajokoulutusta ei ole lisätty kahteen vuosikymmeneen, vaikka liikennemäärät ovat kasvaneet.
0
Vaihtuvatko liikennevalot liian nopeasti?
RAAHEN SEUTU
vuonna ajoneuvoveroa kannettiin yhteensä 350 miljoonaa euroa.
Suurin voittaja on jälleen verottaja, jonka kirstuun uudistus kilauttaa yli 300 miljoonaa euroa vuodessa.
vero mukaan luettuna. Uskon, että työvoimatilanne paranee parissa vuodessa.
Vuoden 2013 ajokorttiuudistuksen on tarkoitus parantaa ajoturvallisuutta. Moni saattaa luulla, että punaisia päin käveleminen olisi lain rikkomista. Eduskunta päättää verouudistuksista ensi vuoden talousarvion yhteydessä. Vuosittain kannettava vero nousee 23-92 euroa. Tutkimus tehtiin nyt viidennen kerran. Tuleva ajokorttiuudistus on kuitenkin pakottanut lisäämään ajo-opettajien koulutusta. Vastaajista 57 perosenttia kuitenkin katsoi, että ajoneuvoveron muutos
ympäristö- eli hiilidioksidiperusteiseksi on jo vaikuttanut tai tulee jatkossa vaikuttamaan heidän autonvalintaansa joko merkittävästi tai jonkin verran. Jos kadun ylitys on alkanut silloin, kun vihreä valo palaa, saa jalankulki-
Liikenneinsinööri Markku Setälä muistuttaa, että autoilijoiden pitää odottaa, jos suojatiellä on jalankulkija, vaikka valot olisivat kävelijälle jo punaiset. 20. Uudistettu autoverotus on tulossa voimaan ensi vuonna ja ajoneuvovero vuoden 2013 alussa.
töisen uuden henkilöauton vero nousee noin kaksi prosenttia. Pitäisikö iäkkäämpien ihmisten kiristää askelta, liikenneinsinööri Markku Setälä. Rahassa muutos on noin 650 euroa. Kun jalankulkuopastimen valo on vaihtunut punaiseksi, on liikennevaloissa lisäksi suo-
ja-aika, ennen kuin autoilijoille vaihtuu vihreä valo. Kun suojatien valo vaihtuu vihreäksi, jalankulkijat saavat aloittaa kadun ylittämisen. Dieselautoilijan lisälasku on 200 euroa, jos auto kuluttaa 6,5 litraa sataselle, autolla ajetaan 25 000 kilometriä vuodessa ja mukaan otetaan jo aikaisemmin vuodenvaihteeseen sovittu energiaverotuksen korotus.
VEROTUS KIRISTYY
Autovero. Jalankulkijoiden ei tarvitse ehtiä ylittää katua vihreän valon aikana. Näin se ei ole. ALV mukaan laskettuna todelliset korotukset ovat 2,8 ja 3.2 senttiä. Vuonna 2007 polttoaineen kipuraja oli vielä 2,24 euroa. Arkistokuva: vesa
Joensuu
ja ylittää kadun aina sen toiselle puolelle saakka. Tutkimuksen perusteella näyttääkin siltä, että ajoneuvoverotuksen ympäristöohjaavuutta lisäämällä ihmisten kulutuskäyttäytymisellä olisi potentiaalia muuttua ympäristöystävällisempään suuntaan, toteaa Trafin ympäristöjohtaja Katja Lohko-Soner.
Autoiluun ollaan valmiita käyttämään entistä enemmän rahaa. Kolmannes ilmoitti, etteivät ne vaikuttaneet lainkaan. Lähteet: Hallituksen veroesitykset, AKE, Öljyalan keskusliitto
JALANKULKIJAT Liikennevalot vaihtuvat usein niin nopeasti, etteivät iäkkäämmät ihmiset ehdi ylittää katua vihreän valon aikana. Pottoaineen kipuraja eli se polttoaineen litrahinta, joka alkaisi vaikuttaa ajomääriin oli 2,48 euroa. Uudistuksiin valmistaudutaan lisäämällä ajo-opettajien koulutusta. Autoverouudistuksen vaikutus hintaan on laskettu Autoalan Tiedotuskeskuksen arvioiden mukaan. Öljyalan keskusliitto laskee, että bensiiniauton käyttäjälle lisälasku on 40 euroa vuodessa, jos kärry kuluttaa kahdeksan litraa satasella ja autolla ajetaan 17 000 kilometriä. lokakuuta 2011
Raahelainen
Autoilu | 15
lijoille kalliiksi
Auton nykyinen hinta on jälleenmyyjien arvioima autoverollinen suositusvähittäishinta. Noin 100 pätevää opettajaa työllistyisi au-
tokouluihin saman tien, jos ammattilaisia vain olisi. Ajoneuvovero. Dieselin sopiva litrahinta oli noussut 0,82 eurosta 0,97 euroon. Sopiva litrahinta bensalle oli vastaa-
jien mielestä 1,21 euroa, kun vuotta aikaisemmin sopivana hintana pidettiin 1,07 euroa. Jatkossa ajokortin valokuva pitää uusia 15 vuoden välein. Ympäristöystävällisyys tai matalat päästöarvot sen sijaan vaikuttivat vain harvalla auton valintaan. Uudistuksen jälkeisessä ajo-opetuksessa keskitytään liikennesääntöjen opettelun lisäksi entistä syvemmin autoilun sosiaaliseen puoleen. Keskipääs-
Myös auton käyttö kallistuu. Ryhmäopetuksessa keskitytään riskitilanteiden arvioihin ja niiden välttämiseen. Bensiinin verotusta kiristetään 2,3 senttiä ja dieselin 2,6 senttiä litralta. Verouudistukset käsitellään eduskunnassa ensi vuoden budjetin laatimisen yhteydessä. Polttoaineesta oltiin valmiita maksamaan huomattavasti aikaisempaa enemmän. Opiskelijoiden oma vas-
tuu opetuksesta kasvaa. Hallituksen budjettiesityksen mukaan bensiinin valmistevero nousee ensi vuonna noin 2,8 senttiä ja dieselin noin 3,2 senttiä litralta arvonlisä-
Suurin voittaja on jälleen verottaja, jonka kirstuun uudistus kilauttaa yli 300 miljoonaa euroa vuodessa. Polttoainevero. Taajama-alueiden suojateillä vihreä valo palaa yleensä minimissään 10 sekunnin ajan.. Vuonna 2007 bensan sopivaksi litrahinnaksi katsottiin 0,98 euroa, dieselin 0,70 euroa. Ajokorttiuudistuksessa myös opetuksen sisällön vaatimustaso kasvaa. Vaikka jalankulkuopastimen valo olisi jo vaihtunut punaiseksi, pitää autoilijoiden odottaa, että jalankulkijat ehtivät kadun yli. Liikennemerkkien opettelu jää entistä enemmän opiskelijan omalle vastuulle, sanoo puheenjohtaja Jarmo Jokilampi Autokoululiitosta. Asiassa ei ole tapahtunut muutosta koko seurantaaikana
Yllätystä oli se että, Helmin ja Villen vanhin ja nuorin ei tiennyt juhlasta mitään ennekuin heidät tuotiin Veikkolaan, jossa suku, naapurit ja kylänmiehet odottivat. Pakkahuoneen museoon on syntymäpäivän kunniaksi totuttuun tapaan vapaa pääsy. Määrittelyistä huolimatta kotimaisen sarjakuvan kukoistusta ei voi kieltää. Meillä kaikilla on koti ja perhe turvanamme, tästä kertoa me teille haluttiin. Alalla on paljon uusia tekijöitä ja taiteellinen taso on korkeaa, sanoo Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Kalle Hakkola. Raahen museo täyttää perjantaina 21. Tämä on hieman enemmän kuin viime kesänä, ja noin 40 000 salamaa enemmän kuin keskimäärin. Siksi kotimaisen sarjakuvan tekijöitä ei juuri motivoikaan raha, vaan taiteellinen kunnianhimo. Koko vuoden suuri salamamäärä selittyykin sillä, että voimakkaita, joskaan ei poikkeuksellisia, ukkosia esiintyi tasaisesti pitkin kesää, toteaa tutkija Antti Mäkelä Ilmatieteen laitoksesta. Ensio, 60, oli löydetty haalareihin sonnustautuneena traktorikaupoilta Ylivieskasta ja Eeva-Liisa Repo 80-vuotias puutarhuri ja kukkakauppias oli menossa aivan muualle. Vuosisadan aikana sarjakuva on kasvanut lyhyistä stripeistä suuriin tarinoihin.
TARJA KOVANEN
Noin 180 000 maasalamaa
RAAHEN SEUTU
Satavuotias sarjakuva elää nyt virkeää ja elinvoimaista aikaa. Äijälä, Ylipään olympialaisiin muutama vuosi sitten rustaama sisaruskronikka, joka alkaa ja loppuu seuraavasti: "Maailmalle mun purteni seilaili, kotirannoilta kauaksi pois. lokakuuta vuotta vaille 150 eli 149 vuotta. Hienointa tässä on se, että sama asia voidaan luultavasti todeta myös viiden vuoden päästä. lokakuuta 2011
MUSEO "Museumit eli wissin kaawan mukaan järjestetyt, kootut kappaleet, joita merkillisiä, hyödyllisiä, opettawaisia, ei wähemmän oma maamme, waan myös wieraat maat tarjoawat, owat jo useammissa siwistyneissä maissa pidetyt woimallisina wälikappaleina siwistyksen lewittämiseen ylhäisten ja alhaisten seassa; monille owat ne jo tulleet wälttämättömiksi tarpeiksi." Näin kuului piirilääkäri Carl Robert Ehrströmin 21.10.1862 allekirjoittaman museopamfletin alkulause. Molemmat tämän vuoden juhlakappaleet saivat omat laulukronikkansa, mikä oli luonnollista, koska laulu, nauru ja runot kuuluvat heillä aina asiaan.
Lopuksi juhlaväelle tarjottiin vielä Eini Alatalon, os. Olen tietenkin vähän
Aino Sutinen / Taksi Kurdistaniin: "Edustaa modernia sarjakuvaa parhaimmillaan. Nämä kekkerit eivät noudattaneet tavallista kaavaa muuten kuin ruokalistan muodossa, jossa pitopöytään katettiin lihasoppaa ja juustokeittoa peri pohjoispohjalaiseen tyyliin. Kun kaikki olivat viimein parin tunnin odottelun jälkeen paikalla, päästiin pitopöydän kimppuun ja Äijälän sisarukset jälkipolvineen vauhtiin. Ulkomaiset kirjasarjat, kuten Tintti ja Asterix, saapuivat Suomen markkinoille ja laajensivat yleisön käsitystä sarjakuvasta taidemuotona.
Kotimaisen sarjakuvan kulta-aika on nyt, sanoo Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Kalle Hakkola. Vaikka ukonilmoja oli kesällä tavanomaista enemmän, jäivät niiden aiheuttamat rajuilmat selvästi viime kesää pienemmiksi. Hakkolan mukaan kotimaisen sarjakuvan tärkein erityispiirre on ennen kaikkea tasavahva taiteellinen laatu. Kahvi kakkuineen kuului tietysti myös mukaan. Yllätys oli onnistunut, mikä näkyi kaikkien, eikä vähiten yllätettyjen kiitollisista ja onnellista ilmeistä. Myrskyt maailmalla käy, eikä Näätämaata näy, josta perusohjeet elämälle saimme. Museossa on esillä kaiken ihanaisen museoesineistön lisäksi myös tulevan Kruununmakasiini -museon pohjapiirrokset, joihin voi käydä vapaasti tutustumassa kello 1317.
Sarjakuva kasvoi ulos kolmesta ruudusta
SARJAKUVAT Ensimmäinen kotimainen sarjakuva ilmestyi sata vuotta sitten. Keskimäärin kesän aikana Suomessa esiintyy muutamia sellaisia päiviä, joiden aikana havaitaan yli 10 000 maasalamaa. Kuva: Tarja Kovanen
TUTUSTU KOTIMAISEEN SARJAKUVAAN
Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Kalle Hakkolan suosittelemia kotimaisia sarjakuvia: Ville Tietäväinen / Näkymättömät kädet. Jos nykyaikaa ei lasketa, ajoittaa Hakkola kotimaisen sarjakuvan kukoistuskauden 1970-luvulle. Kuvassa sisaruksista myös Eini ja Eila. Eihän vitsiäkään voi
jäävi arvioimaan tilannetta, mutta sanoisin silti, että suomalaisen sarjakuvan tilanne on parempi kuin koskaan. 16 |
Vuotta vaille 150
RAAHEN SEUTU
Raahen Seutu
20. Kuva: Taimi Laitala
Ensi hämmennyksestä ja väen paljoudesta selvittyään Enska käväisi kotona vaihtamassa haalarit pyhäpaitaan ja Eeva-Liisalla oli kyläilyasu valmiiksi yllä. Tänä vuonna ukkoskausi alkoi rajuna jo heti kesäkuun alkupäivinä, kun ukkosille suotuisat ilmamassat saapuivat Suomeen. Tommi Musturi / Samuelin matkassa: "Sanaton sarjakuva, joka on herättänyt
verrata romaaniin. Kehitys on nousujohteista.
Sukujuhlaa Näätämaan sisarusten tapaan
TAIMI LAITALA
KOOLLA Luohuan Veikkolassa vietettiin sukujuhlaa, kun Helmi ja Ville Äijälän kahdeksan lapsen pesueesta vanhin ja nuorin täyttivät pyöreitä kymmeniä samana vuonna. Lähti isä Isomaalta oppiin suutarin , löysi helmistä arvokkaimman. Osa pitää sarjakuvia vain lapsille tarkoitettuina, supersankarien kansoittami-
na viihdepätkinä. Silloin sarjakuvan teko ammattimaistui, tarinat laajenivat kolmen ruudun stripeistä kirjoihin ja sarjakuvateokset pääsivät kirjaston hyllyille. Ei siinä sen kummempaa.
Yllätysjuhlat alkamassa, Eeva-Liisa Repo saa 80 vaaleanpunaista ruusua veljeltään Eerolta, Ellen-sisko odottaa 60 tummanpunaisen ruusun kanssa vuoroaan ojentaakseen ne Ensiolle. Kotimaisen sarjakuvan kulta-aika on nyt. Hakkola sanoo, että sarjakuva kaipaakin käsitteenä laajempaa määrittelyä. Matkakertomus reppureissusta Lähiitään."
SÄÄ Kuluneen kesän aikana paikannettiin yhteensä noin 180 000 maasalamaa. Perheet yhtä pitäkää, juurianne vaalikaa, se meidän rikkautemme on." Mukavia muistoja elämän matkakirstuun saivat sukuun kuulumattomatkin, jotka kohtalo on tavalla tai toisella näätämaalaisten lähipiiriin tuonut.. Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuussa ja varsinkin heinäkuussa salamoi tavanomaista enemmän, kun taas elokuussa salamointi jäi tavanomaista vähemmälle. Ville Helminsä nai, kahdeksan lasta he sai...Eeva-Liisa, Eero, Eini, Esko, Eino, Eila, Ellen, Ensio...Me kuuluimme Näätämaahan, tunsimme sen ja siitä kiitämme. Tänä kesänä tällaisia päiviä oli seitsemän.
Vaikka moni hyväksyy sarjakuvan erilaisia genrejä sisältävänä taidemuotona, on myös kaavamainen käsitys sarjakuvasta yhä olemassa. Salamatiheydet olivat suurimmat Länsi-Suomen ja Oulun lääneissä. On vaikea puhua samalla termillä vaikkapa Fingerporista ja Ville Tietäväisen kirjasta Näkymättömät kädet. Luovalla työllä on vai-
maailmalla suurta kiinnostusta" Tiitu Takalo / Kehä: "Kertoo vahvasti ja taitavasti nyrkkeilijäksi haluavan tytön tarinan."
kea elää pienellä markkinaja kielialueella. Tuloksena on laadukasta ja maailmallakin huomiota herättävää sarjakuvaa. "Suo-
malainen suurteos, jossa on merkityksellinen aihe ja mahtava toteutustapa
Vastasyntyneellä on sisarukset Joonas, Samu ja Julius. Onneksi olkoon! Mukelomylläkkään voi lähettää postia osoitteella Raahen Seutu, PL 61, 90101 Raahe. Elämälle valmis, alla auringon.
Klaavo poika
Marilla ja Anttoni saivat pojan 10. Mukelomylläkkään on tullut töitä myös muilta piirtäjiltä. Hellän suukon pikkuneiti sai isosisko Sofialta heidän ensitapaamisellaan. Lapset toivat myös toimitukseen ison pinon piirustuksia, joista julkaisemme nyt osan. Kiitos kätilö Tuyenille ja lastenhoitaja Airalle hyvästä hoidosta!
Kinnusen poika
Marja ja Esa Kinnuselle syntyi 24. Synnyit tähdenlennosta, horsman nukasta hennosta, taivaan sateenkaaresta, isän ja äidin haaveesta.
Aurinko paistaa, kun muuttolinnut lähtevät kohti etelää.
Sofia on piirtänyt hienon syksyisen kuva.
Impolan tyttö
Kirsin ja Esan perhe kasvoi pienellä tytöllä. 20. Piirustuksen lä-
hettäneiden kesken arvomme yllätyspalkinnon, jonka tällä kertaa voitti neljävuotias Taina Tyybäkinoja. syyskuuta.
Rasmus on piirtänyt paperitehtaan ja kiireisiä paperimiehiä.. Hän painoi 3 545 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. Hän on luomisihme, niinkuin kukka on. Sydämelliset kiitokset kätilö Johanna Similälle, lastenhoitaja Aira Korpelalle ja kätilöopiskelija Marialle sekä koko os 1:n henkilökunnalle.
Kailan tyttö
Matti Kailalle ja Hannele Huhtalalle syntyi 24. heinäkuuta tyttövauva, pituus 50 senttiä ja paino 3 050 grammaa. syyskuuta klo 3.34 tyttö, joka painoi 3 895 grammaa ja oli 52 senttiä pitkä. syyskuuta klo 17.17. Siinä on tarinoita muun muassa retkistä ja iltapäiväkerholaisten saavutuksista, kuten hurjan korkeasta tornista, jonka olivat rakentaneet Simo, Caro, Anni ja Sofia. Oravanpesä: "Kas kuusen latvassa oksien alla, on pesä pienoinen oravalla, sen poikaset siellä ne leikkiä lyö ja pikku hampailla siementä syö" Säv. syyskuuta kello 19.52 poika, joka painoi 3 210 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. Onnelliset vanhemmat kiittävät osasto 1:n ja Raahen äitiysneuvolan henkilökuntaa.
Tommi on piirtänyt vauhdikkaan auton.
Terveisiä Kummatista
RAAHEN SEUTU
VIERAILU Raahen Seudussa vierailulla käyneet Kummatin iltapäiväkerholaiset ovat tehneet oman lehden. Poika painoi syntyessään 3 680 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. syyskuuta kello 9.28. syyskuuta kello 23.48 ja painoi 2 970 grammaa ja oli 47,4 senttiä pitkä. Kuoreen tunnus Mukelomylläkkä. Hän painoi 3 340 grammaa ja oli 49,5 senttiä pitkä. Piirustukseen piirtäjän nimi ja ikä.
Hukan tyttö "Onni" Pitkänen
Sani Pitkäselle ja Tapio Oikariselle syntyi 17. Kiitokset synnärin väki äidin ja vauvan hyvästä hoidosta. syyskuuta kello 17.30. Hän syntyi 1. syyskuuta poika. Hän painoi 4 155 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä. Palkinnon voi noutaa Raahen Seudun konttorista. P.J Hannikainen Sini ja Pentti Hukalle syntyi tyttö 24. "Silitti hiljaa ekelin siipi kauneinta kaikista käytti onnen ovesta sisään hiipi todeksi toiveenne täytti."
Raahen Seutu
| 17
Poikavauva Nikki
Elisa ja Hannu Nikille syntyi suloinen poikavauva 6. Kotona pikkuveljestä iloitsee myös isoveli Niilo.
"Jätkä" Tokola
Jani Tokola ja Marika Koistinaho saivat tytön 11. Juttujen ja valokuvien li-
säksi lehdessä oli kerholaisten piirustuksia. lokakuuta 2011
MUKELMYLLÄKKÄ
Pokelan tyttö
Miika ja Anu Pokelalle syntyi Oulussa 28. Pidämme kaikki piirustukset varmassa tallessa, joten niitä on tulossa lukijoiden ihasteltavaksi myös tulevina viikkoina. Vastasyntyneellä on sisarukset Mikael ja Joona
lokakuuta 2011
Raahen Seutu
| 19
TTOMYYNTI JATKUU! RAJU MUU
JÄÄKAAPPI WME 1832 A+XF
A+ energialuokka. Tuote on saatavana kuumasinkittynä, tai kuumasinkittynä + polyesterpinnoitettuna. AAA-luokan kone.
EXTRA
549,PESUKONE AWOE 9514
- Hiiliharjaton moottori - Täyttömäärä 9 kg - Linkousnopeus 1400k/min - Näyttö, ajastin
EXTRA
399,AUTOHIFIOSASTOLLA TARJOUKSIA! ÄRRRISYTTÄVIÄ J
JOPA
EXTRA
479,PPO Raahe
EXTRA
649,Jotta onnistuisit kerralla!
EXTRA
LATTIALAATTA Sirene 10x10
musta, harmaa, vaaleanharmaa ja mokka
TERASSITAMPPARI Härmän Teko 170P
terasseille, parvekkeille
Avec AV-208
- Korkeus 44,5 cm - Leveys 12,00 cm
Avec GL97
- Korkeus 32,2 cm - Leveys 10,5 cm
15,90
ä! Raj. Vakioväri on vaalean harmaa. Telineen korkeus on 170 cm ja syvyys 175 cm.
AURINKOKENNOVALAISIMET
- 1 led, valkoinen - 1 akku 600 mh, käyttöaika 8 h täydellä latauksella - Muovia
15,-
SEINÄLAATTA Malaga 20x30
6 kpl
RAPPURALLI
AURINGONKUKANSIEMEN
4 kg
2,90
m²
19,90
KATUHARJA + VARSI
8,90
Sisä 20 REMONTTIMAALI
2,7 l, A-pohja
LOPUT KUKKASIPULIT
16,90 3,90
3,-
-50%
Rakentajankatu 2 Raahe p. 08-211 4500 Palvelemme mape 818 la 914
TELAPAKKAUS Sokeva
18 cm
www.rautia.fi www.ojanrauta.fi. Käyttötilavuus: 349 l Korkeus: 185 cm
549,ASTIANPESUKONE ADPS 5540 WH
Tehokas Power Clean - pesu. Pyöristetyt ovet. er
vaalea beige matta 1,5 m²/pkt
m²
19,Runkorakenteena on käytetty Ø 28 mm:n kuumasinkittyä teräsputkea. Teline on helppo avata käyttöasentoon. Mitat: K 179, L 60, S 63 cm.
PAKASTINKAAPPI WVE 1872 A+NFX
No Frost-itsesulattava pakastin. Teline kiinnitetään rakennuksen seinään. Tilavuus 228 l. Ajastin ja jäljellä olevan pesuajan näyttö. Mitat: K 179, L 60, S 63 cm.
JÄÄKAAPPI R 31850
Valkoinen. 20
Pekoni antaa linnulle herkullisen aromin. Paahda juureksia pannussa niin että ne saavat tummanruskean värin. Irrottele lintujen lihat luista ja koristele kastike rosépippurilla. Kiedo rinnan ympärille pekonisiivut ja sido ne jalkojen kanssa kalastajanlangalla kiinni. Reilun kaupan viikko näkyy Etelä-Suomessa monissa tapahtumissa. Lisää kerma, kiehauta ja tarkista maku. Ruskista linnut voissa. Mausta sinihomejuustolla ja hyytelöllä. Vehnäjauho liukenee liemeen paremmin, kun sen sekoittaa ensin tilkkaan kylmää vettä. Lintu on kypsää, kun koetikku menee helposti reidestä läpi. Anna kiehua hiljakseen. Siivilöi haudutusliemi ja lisää lihalientä niin, että nestettä on yhteensä noin kolme desiä. Täällä pohjoisessa teemaviikon voi osallistua vaikka järjestämällä kavereiden, perheen tai kollegojen kesken reilun kahvitauon ja ilmoittaa siitä Reilun kaupan edistämisyhdistykselle. Kun linnut ovat kypsät, ota ne pois kattilasta ja pidä lämpimänä. Tavoitteena onkin, että viikon aikana jokainen suomalainen kohtaa Reilun kaupan viestin: Maailma muuttuu ostos kerrallaan. lokakuuta 2011
evästyksiä
ruokaohjeet myös netissä www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Suurusta maizenalla. Kiehauta ja suurusta vehnäjauhoilla. 010 665 5130 tai 010 665 5118
VINKKI
Ensi viikko on Reilun kaupan viikko
RAAHEN SEUTU
TEEMAVIIKKO Reilun kaupan viikkoa vietetään lokakuun viimeisellä viikolla, eli ensi viikolla. Lisätietoja: www.reilukauppa.fi
UUTUUS
Piparkakku-ukon uudet lemmikit
RAAHEN SEUTU
Pyy on kypsää, kun koetikku menee helposti reidestä läpi. Mausta suolalla ja rouhitulla mustallapippurilla. Laita ruskistetut linnut pataan ja hauduta lihaliemessä noin kymmenen minuuttia miedolla lämmöllä kannen alla. Lisää pippurit ja laakerinlehti sekä juurekset. HeiRolin suosituilla eläinaiheisilla piparimuoteilla piparkakkutalosta voi loihtia vaikka maatilan eläimineen. Saatavana on yli 30 erilaista pikkuleipämuottia, myös perinteiset muotit: sydän, kuusi, tähti, ukko, akka ja pipari. 20 |
Raahen Seutu
20. Tarjoa lisukkeena perunaa.
Pekonipyyt 23 pyytä
Hirvipaisti 1 kg hirvenpaistia 0,5 kg liemijuureksia (sipuli, selleri, porkkana, palsternakka)
5 dl punaviiniä 1 rkl tomaattisosetta 1 l mietoa lihalientä 1 rkl mustaherukkahyytelöä 1 rosmariinin oksa 1 laakerinlehti maizenaa suurustamiseen mauste- ja mustapippuria suolaa Kuori ja kuutioi liemijuurekset isohkoiksi paloiksi. Lisää kerma ja kuumenna kiehuvaksi. Halkaise linnut keittiösaksilla ja laita puolikkaat takaisin kastikkeeseen. Kiehauta liemi ja lisää rosmariinin oksa sekä mustaherukkahyytelö. Nauti annos riisin tai perunoiden kanssa.
SALLA NORONTAUS
TIESITKÖ?
Riistassa on oma makunsa, jota ei kannata peittää runsailla ja voimakkailla mausteilla. Peitä pata kannella ja anna hautua uunissa 130 asteessa tai hellalla miedolla lämmöllä noin kaksi tuntia. Tämän joulun uutuuksia HeiRolilla ovat ovat kissa-, kana- ja lehmä-aiheiset muotit. Hirvi on arvostetuin ruokasaalis, mutta myös linnuista ja jäniksistä saa piristystä syksyn ruokapöytään.
tä vehnäjauhoja 1,5 dl kuohukermaa 1 rkl sinihomejuustoa 1 rkl puna- tai mustaherukkahyytelöä Hiero puhdistetut linnut sitruunalla sisä- ja ulkopuolelta. Lisää viipaloidut sipulit ja lisämausteeksi vaikkapa 2 dl sieniä. Nosta liha sivuun ja siivilöi liemestä juurekset ja pippurit pois. Lisää porkkanaa, sipulia ja viiniä. Lisää tomaattisose, punaviini ja lihaliemi sekä vettä niin että liha peittyy. Ota juurekset pois ja lisää pannuun öljyä tai voita ja ruskista paisti kauttaaltaan. Keitä lientä miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia. HeiRolin ruostumattomasta teräksestä valmistetut muotit ovat hieman tavallista korkeampia, minkä ansiosta sormet eivät osu painettaessa taikinalevyyn. Parhaat riistaherkut syntyvät yksinkertaisista aineksista.
25,6
100 g nahkiaista sisältää 25,6 µg D-vitamiinia
Sorsaa kermakastikkeessa 2 sorsaa rosépippuria suolaa puolikas sitruuna 12 porkkanaa sipuli viiniä 1-2 dl Kastike: haudutusliemi ja 3 dl lihalien-
2 tl suolaa 1/2 tl valkopippuria 3 siivua pekonia 2 rkl voita 2 dl kana- tai lihalientä 2 sipulia 2 dl kuohukermaa Hiero kynityt ja huuhdotut linnut sisältä ja päältä suolalla ja pippurilla. Viipaloi paisti ja lämmitä kastikkeessa.. Kuva: Keskisuomalaisen arkisto
LEIPOMINEN Joulun lähestyessä keittiössä viihdytään joululeivonnaisia ja juhlaruokia valmistaen. Hauduta kannen alla noin 45 minuuttia. Ruskista linnut voissa. Vuosittain vietettävän viikon aikana Reilu kauppa näkyy niin kaduilla, kaupoissa, työpaikoilla kuin kodeissakin. HeiRol-pikkuleipämuotit, noin 4-20 cm, hinnat noin 1,40-5,90 euroa.
Riista maustuu miedoilla mausteilla
METSÄN ANTIMET Riista on haastava raaka-aine, joka vaatii ruuanlaittajalta kärsivällisyyttä. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa juuri omilla ostosvalinnoillamme
08466770
La 22.10. 54)
42
EDULLINEN KESTOTILAUS
kotitalouksille pienyrityksille p. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
| 23
TALVITAKIT
taisen sarjan viimeisessä ottelussa Keskimaan lohkon voittajan Diskoksen. Sunnuntaina saattaa puoli Englantia ja osa muuta maailmaa pysähtyä katsomaan kuinka alkukaudella Valioliigassa loistaneiden Manchester Cityn ja Unitedin paikallisottelussa käy.
Kiekkohuumaa Pyhäjoella
ROY VIITANEN
URHEILUTÄRPIT Jääkiekossa Pyhäjoen Joki-Kiekko pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa III-divarissa sunnuntaina kohtaamalla Haukiputaan Ahmat 2:n kello 17 alkavassa ottelussa. klo 21 Liput 14
8x
Karpalo lonkero
0,33 l
=
Palvelemme ark. Ratkaisumaalin ajassa 60.43 teki Joni Karvonen. Raahen Jääkiekkoklubin mahdollisuudet selvittää tiensä B-nuorten I-divariin selviävät viikonloppuna. klo 1121 su klo 1220
Olvin /pullo 1,5 l limsat JÄTTIPOTTI 7milj.
OULUNTIEN VEIKKAUS
10 195 250
0,33 l tölkit
/tölkki
Kirkkokatu 32, Raahe
Mikael Konttinen
Nelinpeli
&
LAPALUODON KALASATAMASSA LA 22.10. 08 221 288
Hiekkasärkät - Kalajoki puh. 223 7022 Palvelemme ma-la 9-17, su sulj. klo 9.00
Markkinoilla monipuolinen tarjonta mm:
· pyyntituoretta kalaa · siian mätiä · savu- ja grillikalaa · nahkiaisia · kalajalosteita · käsityöläistuotteita
ka p
LA 22/10
TÖRRÖ & PETHMAN DUO
kellari & ku l un
m
a
YÖKERHOSSA: Dj. Arkistokuva: Roy Viitanen
vieska). Salibandyssa Ruukin Into palaa II-divisioonassa lyhyen tauon jälkeen kentälle kohtaamalla Limingan sunnuntaisessa vierasottelussa. Ennen taukoa Into pelasi 55 tasapelin I-divarista viime kaudella pudonneen Kellon Lyönnin kanssa. 0440 779 972
SIIVOUSPALVELUT
Anna lahjaksi siivous!
www.procleanraahe.com
Puhtauden puolesta!
Kyllä kiitos! Tilaan Raahen Seudun KESTOTILAUKSENA
Maksan tilaukseni 2 erässä à 71 1 erässä 137 4 erässä à 38
Raahen Seutu maksaa tilauksen postimaksun.
PRO CLEAN Raahe
3 KUUKAUTTA HINTAAN 42
Nimi: osoite:
PIHLA IKKUNAT JA OVET
Mittatilaustyönä ja paikoilleen asennettuina
Hyödynnä myös edullinen PIHLA-rahoitus ja kotitalousvähennys. Michael Angelo
YM. Ottelu jyväskyläläisiä vastaan alkaa Raahen jäähallissa kello 16.30. alk. Pattijoen Puutarha
4
00
kpl
MÄÄRÄAIKAISTILAUS 3 KK RJOUS!
(norm. 221 770 Avoinna ma-pe 10-17.30, la 10-14 www.raahenmuotimaailma.fi
& Kosmetologinen hoitola
MUOTIMAAILMA
Raahen
· Menopaikat ·
LA 22/10
VIIKONLOPUN VINKIT
RJK HOCKEY NIGHT
TIKETIT 5,- (sis. ep.)
www.merisarkka.fi puh. Lauantaina RJK kohtaa Hurtat-Sepot vierasottelussa. PJK:n kausi käynnistyi viime viikonloppuna tiukalla ottelulla Limingan KiekkoKarhut 2:n vieraana. 20. Pohjoisen III-divisioonan lohkossa pelaavat myös Haapaveden Urheilijat, Oulaisten Kiekko-Haukat, Haapajärven Kiilat, KK-81 (Kiuruvesi) ja Popula (Yli-
alk.
59
HUULIPUNAT & MEIKKIPOHJAT
SYKSY/TALVI 2011
-10%
Palveleva naisten erikoisliike
Jääkiekon lisäksi viikonlopun ohjelmassa on myös salibandya. Innon nousua tasoihin siivitti Tomi Kursulan kolme maalia. SYKSYN ANTIMIA!!
TERVETULOA!
Kirkkokatu 32 Raahe p. Ottelusta PJK:lle irtosi 56 (00, 14, 41, 01) voitto jatkoajalla. JA SU 23.10. Eilisiltana ristiin karsinta alkoi Haukiputaan Ahmoja vastaan. Haluamme olla luottamuksesi arvoisia!
postinro ja -toimipaikka: puh:
tunnus 5007659 00003 Vastauslähetys
Soita vaikka heti! Markku Närhi 040 9030 779 markku.narhi@pihla.fi Jari Pasanen 040 7115 837 jari.pasanen@pihla.fi
www.pihla.fi
allekirjoitus:
Hyviä lukuhetkiä!
Tilaajapalvelu 010 665 5170. Sunnuntaina RJK kohtaa neljän joukkueen yksinker-
Kirkkokatu 45 p. 08 466 770 www.merisarkka.fi
OULUNTIE 13
223 8499
VIIMEINEN ERÄ!
TILAA OMA PAIKALLISLEHTI
Valitse ! sopivin
TA
CALLUNAT KANERVAT
alk.
Katso kuvia Facebook / Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh
54m²
2h+k+s+parveke. Digi-antenni ja satelliittiasennukset ja -tarvikkeet
222 028 044 504 4603
KEITTIÖREMONTOIJAN ETUVIIKOT
RAKENTAJA, REMONTOIJA
TARJOAMME YHTEISTYÖKUMPPANEIDEMME KANSSA UNIIKKEJA ETUJA KEITTIÖÖN JA KODIN MUIHIN TILOIHIN. 124000e. Myytävänä tarvikkeita ja valmiita tuotteita. 223 8020 Palvelemme mape 1018, la 9.3015
500G:N PAKK
OMAKOTITALO PAAVOLASSA
Kuvia osoitteessa Nettiasunto.com id 46054 p. Rosostajalle
nyt keittiön
) 99 ( ovh. Ohjelman kesto n. KERR. 220 577 TULE!
25
-30
uutta ihanaa sisustustavaraa!
Laivurinkatu 19 Raahe
Puoti pullollaan
TAKKIVALIKOIMA PARHAIMMILLAAN!
takit alk.
39,95
takit alk.
54,95
takit alk.
Kuvan -takki
Raahen keskustassa vapaa
LUHTITALON 2. 040 377 3732
MONOLOGISET ESITYKSET JATKUVAT
Hersyvää huumoria ohjelmalliseen yhdessäoloon pikkujouluihin, kotijuhliin, henkilöstön virkistyspäiväksi ja aivojumppaa iloiseen porukkaan. 30 min. Siisti, rauhallinen paikka. Raahen torilla 9-11 ( Raahelan piha ) Pyhäjoki tori 12-13
www.raahenseutu.fi
KATSEEN VANGITSIJAT
ntoijille lle ja remo a rakentaji me kanss ppaneidem teistyökum yh Tarjoamme AAT EDUT.
N PARH NYT SYKSY EPAKETTI KODINKON lew-
en Esim. 221 805 ma-pe 10-18, la 10-14
LISÄKSI PALJON MUITA ETUJA, KYSY LISÄÄ!
Jokelantie 3, Pattijoki p. 050 553 6407 iltaisin.
IRJAN HUOVUTUSKURSSI
Lokakuun ajan ke ja to klo 10-18 os. Puh. Ei eläimiä/ei tupak. Tervetuloa uudet ja vanhat! Ilm. 044 053 8091
99,90
229,90
2 YHDEN HINNALLA!
800G:N PAKK +12
Matti Hannuniemi Oy Fellmanin puistokatu 20 RAAHE, p. Hedbergintie 16, Raahe. P. Myös korut. Vuokra 540e+vesi+sähkö+autokatos. 24 |
Raahen Seutu
20. Huovutamme ja askartelemme lakit, tossut, huivit ja lapaset. 71 m², rv 2006, oma tontti ja kaukolämpö. P. 044 777 6669.
Taulu-TV-, kuvaputki-TV-, digiboksi-, video-, DVDja audiohuolto. 010 277 7328
Puhelut: 8,21 snt/p+5,9 snt/min, gsm 8,21 snt/p+16,9 snt/min.. 2.325,hintaan 9
sukone itu astianpe ni ja integro u sitaso, rst-u Rosenlew-lie
Syksyn tyylikkäät saapasvalikoimat parhaimmillaan
Laivurinkatu 15, Raahe p. Hp. P. lokakuuta 2011
UPEAT
Syksyn neuleet
&
Edullinen ostopaikka KAUPPAKADULLA!
KAIKKI
TOPPIKSET PUKEUTUMISPAIDAT
SXL
POISTAMME
3648 paljon malleja
49
SXXL
KAUNIIT SXXL alk.
10 39
kpl
HOUSUJA
TUNIKAT
ruutuhameet
20 30 40
Elega Ky Laivurinkatu 26, p. 040 082 3911 www.kisakontti.fi
Myytävänä
VOLVO 740
henkilö, vm-89. OPETUS ILMAINEN. 050 314 3743
Leikkaa talteen!
KOULUTETTU HIEROJA
Ilkka Kontinaho p. 044 323 7776
RAAHEN KOIRATARVIKE
Ratakatu 12, 92100 Raahe
MUUTIMME Antinkankaantie 9 sininen OMAKOTITALO
2 YHDEN HINNALLA!
RIVITALOKOLMIO
Palonkylässä. TULE ETUVIIKOILLE KUULEMAAN LISÄÄ!
SIEVILÄISTÄ
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
PUNAISTA HERAA
perjantaina 21.10. 223 7620 www.elega.info
FARKKUJA TASARAHALLA
Paljon erilaisia -TUOTTEITA % Kauppakatu 44 p