IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 10 Elämänmeno Jaakko Larikka testasi Mummon Perunalagerin 6 Puheenaiheet Vuorotteluvapaalla . Raahen Seutu raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 20. MAALISKUUTA 2024 23 . Raahelainen Leo Kihlman viettää parhaillaan puolen vuoden vuorotteluvapaata. Nyt miehellä on muun muassa aikaa käydä avannossa ja rentoutua. Eduskunnan päätös saapunee piakkoin. Moni kiirehtii nyt vuorotteluvapaan kanssa, koska se mahdollisuus saatetaan lopettaa tänä vuonna. VESA JOENSUU 4 Puheenaiheet Avioliitto puhuttaa seurakuntalaisia ja päättäjiä 13 Urheilu & liikunta Pitkät pelaajaurat loppuvat tulevana lauantaina 2 Keskustele ”Anna ihmisten elää siinä uskossa, että olet mukava ja sivistynyt.” Juulia Lahnaoja
anna jalkojen kulkea itsestään. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Mainittakoon, että täysin aiheetta. Joh. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Näin epäonnistut: yritä liikaa. (45%) En osaa sanoa. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. · O lemme tottuneet puhumaan Suomesta tasa-arvon mallimaana, johon syntyminen tai pääseminen on lottovoitto. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Ps. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Räikein ja helpoimmin tunnistettava rasismi on näkyvää nimittelyä joko kasvokkain tai esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Vaali mielenterveyttäsi ja perhesuhteitasi tekemättä mitään. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Ugo Ojetti SANA: Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Aikuisiksi tultuaan unohtavat asian omin avuin tai ovatpahan ainakin jossain muualla meuhkaamassa. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Älä ryhdy inttämään vastaan tai perustele kommenteillasi, kuinka typerä vastapuoli on. Älä nosta käsiä näppäimille, älä edes avaa kommenttiosiota. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. PERJANTAINA 8. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Sulje koko masiina ja käytä aikasi paremmin. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Anna olla, sulje puhelin tai vielä parempaa, napsauta koko sovellus hornaan. Kun pöydällä nököttää pullavati tai kaupan hyllyllä keksipaketit huutelevat nimeäsi, älä täytä ostoskoria, älä nosta kättä, älä vie palaa ääntä kohti. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Aloite tapahtumasta tuli keskustan alueen asukkailta, joten se nidottiin osaksi kaupungin Sofy-projektia. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Älä tee elettäkään automobiilia kohti. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Kun olisi taas lähdettävä johonkin, kauppaan, kylille, harrastuksiin, älä jää pyyhkimään tuulilasia ja rapsuttamaan jäätä. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. (48%) En. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Vähemmän silmille pomppaava rasismin muoto on piilorasismi, joka näkyy esimerkiksi rakenteellisena syrjimisenä työtai vuokra-asunto2 KESKUSTELE Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 20. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Rasismiin pitää uskaltaa puuttua Tutkimukseen osallistuneista 61 prosenttia kokee osaavansa puuttua rasismiin. Älä Vuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1944 Viikko sitten kokivat tukholmalaiset sodan tuntua, kun bolshevikkien pommituskoneet "harhautuivat" pudottamaan pommeja naapurimaan pääkaupunkiin. Ihan turha edes aloittaa riitaa aiheesta, jossa sinun mielipiteelläsi ei ole edes väliä. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. Luuk. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. 143:9 Valtteri Parikka Helsingin Sanomissa ”Vanhat vinkit reippaasta kädenpuristuksesta ja silmiin katsomisesta eivät tunnu enää pätevän, kun yritykset ovat ulkoistaneet rekrytointiaan hahmottomiin ja mutkikkaisiin hakemusprosesseihin.” Tuija Siltamäki Ylen verkossa ”Jo suuret ikäluokat hankkivat vanhempiaan vähemmän lapsia. Kaikista ekologisinta on olla ostamatta mitään, joten kanna kortesi kekoon maapallon puolesta äläkä tee yhtään mitään. Tällä viikolla vietetään rasismin vastaista viikkoa, jonka teemana on tänä vuonna rasismiin puuttuminen. MAALISKUUTA 2024 ·. Parasta on, että ratkaisu on ihan helppo. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Suvaitsemattomuus on ongelma, joka ei koske pelkästään eri etnistä alkuperää olevia ihmisiä. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Ps. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. Käy kävelyllä. On aikaa ajatella. Tosiasiassa suomalaiseen yhtenäiskulttuuriin on muualta tulevan tai erinäköisen vaikea päästä sisään. Lue kirja. Afrikkalaistaustaisten vastaajien kokemusten kartoituksessa oli mukana 14 EU-maata. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Yhdellä näistä lenkeistä keksin ratkaisun maailman moniin polttaviin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen, ylipainoon ja talousongelmiin. Kyllä. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Suomen Punaisen Ristin teettämän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 82 prosenttia Suomessa asuvista kertoo todistaneensa tai kokeneensa itseensä tai toisiin kohdistuvaa rasismia. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Osaatko sinä. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Malcolm Forbes SANA: Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa. Pian jalkojen nostelusta tulee rutiini ja mitä kauemmin jatkat, elät todennäköisesti myös terveempänä pidempään. Jätä toinen lautasellinen ottamatta. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. James A. Ps. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Kuplautuminen ja vihapuhe eri vähemmistöjä kohtaan rapauttaa yhteiskuntamme turvallisuudentunnetta. Automatisoi tuo raha suoraan matalakuluiseen indeksirahastoon, äläkä koske siihen. VR:n tiedotuspäällikkö Eero Tuurnan mukaan on poliittisten päätöksentekijöiden tehtävä päättää aloitetaanko Raahen ja Tuomiojan välinen henkilöjunaliikenne. Toisinaan rasismi puetaan vitsailuksi. Jatka ulko-ovelta suoraan vain kävelyä ja lisää ostoskoriin, älä vinguta Visaa. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. KESKIVIIKKO 20.3.2024 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 6.21, laskee 18.39 NIMET: Aki, Kim, Kimi, Jooa, Joakim, Jaakkima MIETE: Itsensä epäileminen on älyn ensimmäinen merkki. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Myös kyläillessä saa olla ottamatta mitään, anna tarjoiluvadin olla. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Kun lapsesi tulee kertomaan sinulle olevansa pan, bi, gay, queer tai muu hankalasti taipuva adjektiivi, älä viisastele mitään, älä avaa edes suutasi. Säästät itsellesi tuhdin talouspuskurin tai eläkepotin tekemättä yhtään mitään. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. 2014 Varvi-Välikylän kyläyhdistys haluaa Varvin kaava-alueen yleiseen virkistyskäyttöön ja on jättänyt asiasta kaavamuutosesityksen. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Kotona on jo vähän liikaakin kaikkea mitä tarvitset. Rasistista häirintää oli Suomessa kyselyn maista eniten. Ef. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. 1994 Valtakunnallisen perheen vuoden kunniaksi järjestettiin sunnuntaina museon rannassa ulkoilmatapahtuma, jossa perinteinen hoijakka kiinnosti varsinkin vauhtia pelkäämättömiä poikia. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Kyselytutkimuksen tulos vahvistaa Euroopan markkinoilla. Syy nykyiseen ”vauvakatoon” on tässä sukupolvien ketjussa, ei nykynuorison henkisissä ominaisuuksissa.” 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. Itse asiassa ei tarvitse tehdä mitään. Tilanne ei ole korjaantunut, sillä Suomi oli Euroopan rasistisin maa edellisessäkin EU-tutkimuksessa, joka toteutettiin vuonna 2016. T. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Älä lähde ikkunaostoksille tai puoteihin pörräämään. Onko sinulla rohkeutta puuttua syrjintään. Älä yksinkertaisesti tee yhtään mitään, istu vain paikallasi tai kävele ohitse. Kun jätät keksit, muotimekot, tuikkukipot ja tennarit ostamatta ( ja kävelet lyhyet matkat autoilemisen sijaan) säästät rahaa tekemättä mitään. Kun näet sosiaalisen median kuvavirrassa ruotsalaisen mööpelin, viimeisimmän vekottimen tai uusimman muotiluomuksen, älä klikkaa saadaksesi lisätietoja. Samalla linjalla jatkoivat heidän lapsensa. 1974 Valtiosihteeri Paul Paavela seurueineen tutustui eilen Raahen rautatieasemaan ja neuvotteli Rautaruukilla liikenneasioista. 1. Anna ihmisten elää siinä uskossa, että olet mukava ja sivistynyt. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Jos internetin palstalla tulee mieleen vastaan jotain älytöntä tai mieltäsi kuohuttavaa, älä mene jekkuun. 38:19 Älä tee mitään JUULIA LAHNAOJA toimitus@raahenseutu.fi Teen koiran kanssa pitkiä, hiljaisia lenkkejä. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Veikko Honkavuori myöntää, että kylällä pelätään koko niittykaistaleen täyttymistä taloista ennemmin tai myöhemmin. Pian ehkä huomaat, ettet tee autolla oikeastaan mitään. 2:13 HUOMENNA AURINKO: nousee 6.18, laskee 18.42 NIMET: Pentti MIETE: Näin onnistut: yritä tarpeeksi. Eriksdahlslundenin ulkoilmateatteri sai osuman, kuten kuvasta voidaan todeta. unionin viime vuona tekemään vertailua, jonka mukaan Suomi on yksi unionin rasistisimmista maista. (7%) Ääniä yhteensä 86. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes
Henkilökohtainen käsitykseni on, että Valtiovarainministeriön virkakunta ei täysin ymmärrä hyvin ja vaikuttavasti toimivan sosiaalija terveyskeskusten arvoa kansanterveystyössä ja sairauksien ennaltaehkäisemisessä ja koko sosiaalija terveydenhuollon kustannusten hallinnassa. aloittaa yhteistyössä Pohteen kanssa suunnittelemaan Pyhäjoen uutta tarpeenmukaista sosiaalija terveyskeskusta. Kansa saa sellaiset johtajat, mitä se ansaitsee. Tehtaanmyymälä MATTOKUTOMO MINNA Puh. 040 848 1697 Lylyn perunaa torstaina Raahen torilla 9-11 Pyhäjoki tori 11.30-12 Siikli, Annabelle, Afra, Gala ja Puikula Myydään MATTOJA Raahen Citymarketin aulassa 21.-23.3. HANNU MATTILA MIELIPIDE Teksti tv:ssä uutisoitiin 13.3.24, että Evankelisluterilaisen kirkon piispainkokous esittää, että kirkkojärjestykseen lisättäisiin säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä, joista uutena tulisi avioliitto kahden henkilön välisenä. Toiminnan lähtökohtana talouden ohella tulee olla inhimillisyys ja asiakaslähtöisyys. Kemikaaliturvallisuuslain mukainen lupahakemus Kuulutukset Torilta RAAHEN TORILLA KE – TO Aitoa lapin kaskinaurista, mehuja, hilloja ym. Edustamani puolueen johdolla päätettiin marraskuun aluevaltuustossa pääsääntöisesti säilyttää terveyskeskusten palveluverkko. Varsinkin iäkkäämmät asukkaat tarvitsevat tukiyksikön lähelle. Kirkkoherrat asetettaisiin paljon vartijoiksi ja nostettaisiin Jumalan sanan yläpuolelle. Joku jo huusi hädissään apuun "harmaata, hajutonta ja väritöntä", äärimaltillista osaajaa. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maanpäällä liikkuvat eläimet.” Room. Hallituksen pakollisista toimista ihmeellisimpiä ovat verohelpotukset, jotka sattuvat samaan tuloluokkaan mihin päättäjät itse kuuluvat. Sehän on opiskelijalle ihan liikaa. Esimerkiksi Pyhäjoen terveysaseman toiminta oli vuoteen 2022 saakka esimerkillistä. 1. Samaan aikaan nipistetään opiskelijoilta, joille pakollisten menojen jälkeen jää alle sata euroa kuukaudessa. MATTI SORONEN aluehallituksen ja aluevaltuuston jäsen VASTINE Raahen Seutu -lehdessä 13.3.2024 julkaistuun tekstaripalstan viestiin: ”Soronen olet suurimman ryhmän jäsen Pohteen hallituksessa, miksi olette lopettaneet lääkäripalvelut Pyhäjoelta?” Pohteen aluehallitus ei tarkastele yksittäisten sosiaalija terveyskeskusten tilannetta eikä lääkäriresursseja vaan arvioi alueen sosiaalija terveyskeskusten palveluverkkokokonaisuutta. Pohteen aluevaltuuston hyväksymässä taloudellisuus ja tuottavuusohjelmassa sosiaalija terveyskeskusten tarkastelu on ollut melko mekaanista (mm. Terveysasema toimi tehokkaasti kahden tai kolmen lääkärin ja heitä avustavien sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien avulla. Älkää ay-liikkeessä antako tuumaakaan periksi. Soita Timo 04 04 133 233 Raxaniska.fi Piispainkokouksen avioliittokäsityksestä alhaiselle tasolle. 050-496 2426 Menot AO200 TARJOAA PRAATISSA ke.20.3 klo 11-15 (kirkkokatu 43) -makkaraa -kahvia+pullaa -mehua, KAIKKI TERVETULLEITA! Seurat ja järjestöt SPR Raahen kevätkokous järjestetään toimiston osoitteessa Rantakatu 7E torstaina 4.4. 2: 24, "sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi." Room. TEKSTARIT Maanantaina noin klo 17:30 jäällä pyöräilleelle kovakuntoiselle miehelle suurimmat pahoitteluni koirani todella huonosta käyttäytymisestä. KAIPAAKO KOTISI REMONTTIA. Tämä sosiaalija terveyskeskusten kokonaisuus vie vuositasolla noin 110 miljoonaa euroa eli noin 6,5 prosenttia hyvinvointialueen noin kahden miljardin budjettiraamista. Jostain kumman syystä julkisuudessa ei nosteta esiin sitä tosiasiaa, että seuraavissa vaaleissa valittava eduskunta voi vaikka täysin kumota edellisen eduskunnan tekemät muutokset! On käsittämätöntä, että yks amINGO ILMOITUS KUULUTUKSESTA Hakija: Siikajoen Betonitukku Oy Sijainti: Tonttulantie 9, Lapaluodon satama-alue, 92100 RAAHE Diaarinumero: Tukes 2294/03.01/2024 Hakemus nestekaasulaitteiston rakentamisesta masuunihiekkaa käsittelevälle laitokselle Kuulutuksen ja hakemusasiakirjojen nähtävillä pito: Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukes antaa yllä mainitun hakemusasian tiedoksi julkisella kuulutuksella Tukesin verkkosivuilla. omalääkäri– ja omahoitajajärjestelmään, joka Pohteella on myös nostettu esiin toimivana mattikunta pistää koko maan kyykkyyn! Ahmed Ahtaaja on kuin Kroisos Pennonen. Raahen kirkossa istuu nuoret miehet lakki päässä sunnuntaimessussa! Hävetkää! Ovatko kaikki enkelit vaaleaihoisia kun en ole nähnyt kuvaa tummaihoisesta enkelistä. Sen puolesta ovat toverit taistelleet. MAALISKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Toivottavasti tämä viesti tavoittaa sinut. Samaa sukupuolta olevat parit saisivat kuitenkin oikeuden saada kirkollinen vihkiminen. Pienikin yksikkö voi olla tehokas ja vaikuttava, mikäli toimintaedellytyksistä huolehditaan. 1:27-28 kuuluu näin: ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. nimim. Sekaannutaan asioihin mitkä ei kuulu teille. t. Uskomatonta on se joillakin röyhkeys huipussaan. Jos halutaan todella panostaa vanhusten kotona asumiseen tehostetun palveluasumisen sijaan, tarvitsemme hyvät lähipalvelut. Sääliksi käy tämän päivän lapsia ja nuoria. Tervetuloa! Käsiteltävänä sääntömääräiset asiat. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että heidän Raamatun tuntemuksensa on jäänyt erittäin KESKUSTELE 3 KESKIVIIKKONA 20. 1:18-32 kertoo asian hyvin tarkasti ja se kuuluu tietää kaikkien näistä asioista päättävien, myös piispojen ja pappien. Omalääkärijärjestelmä mahdollistaa pitkät asiakassuhteet ja tehokkaan toiminnan. Peruskoulun alaasteellakin oppii sentään lukutaidon, jolla jokainen voi halutessaan tämänkin asian itselle selvittää. Puhumattakaan Vanhassa lastenlaulussakin sanotaan, uskomalla Herraan Jeesukseen, pääsen minä varmasti taivaaseen. Uutuudet: Punasipulihilloke, Kainuun lohisäilykkeet P. Ay-liikekin ilmoittaa niin ja järjestää siksi isoja lakkoja. väestön määrää) eikä sosiaalija terveyskeskusten toiminnan vaikuttavuuden arviointia ole tehty. Kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 18.3.–24.4.2024 osoitteessa https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/kemikaalien-ja-kaasujenteollinen-kasittely mistä ne ovat luettavissa. Raamattu kehottaa vastustamaan paholaista niin se pakenee. Nyt sitten on vastakkainasettelu kärjistynyt. Ei voi kuin nauraa. Pistetään kova kovaa vastaan. Tähän päätökseen perustuen Pyhäjoen kunnanhallitus päätti 11.3. Hallitus joutuu nöyrtymään. Pyhäjoella 14.3.2024 J.K. Julkisuudessa koko ajan toitotetaan, että nyt eduskunta on säätämässä ihan pysyviä muutoksia työelämään. Lakko-oikeus on pyhä. jos kirkolliskokous hyväksyisi esityksen, voisivat papit toimia valitsemansa käsityksen mukaisesti niin kuin lystää. Sosiaalija terveyskeskusten arvo ja merkitys korostuu maaseutukunnissa, joissa väestö ikääntyy ja terveyden edistäminen ja sairauksien hoito edellyttää jatkuvaa, pitkäjänteistä hoitoa ja pysyvää asiakassuhdetta. klo 18 alkaen. Kustannusten hallinnan kannalta asiakkaiden itsehoito ja itseauttamiskyky nousee arvoon arvaamattomaan. Tehdas seisoo ja neuvottelut on konkelossa. Moos. Heiltä on otettu toivo, Jumalan sana pois ja he eivät enää edes tiedä, kuka Jeesus on. Sosiaalija terveyskeskukset säilytettävä lähipalveluna ratkaisuna. Käytännössä toiminta perustui ns. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden tekemiseen ilmenevät tiedoksiantokuulutuksesta. Varsin tasapuolista, vai mitä. Runsasta siunausta ja lähestyvää Vapahtajan ylösnousemusjuhlaa toivotellen. Kirkkoherran tehtävä olisi varmistaa, että seurakunta täyttäisi velvollisuuden. Meitä et edusta "Värikkäät" poliitikot saivat ääniä vaaleissa
Olemme ihmisinä erilaisia, kaikki Jumalan luomia, mutta kirkon käsitys avioliitosta perustuu Raamatun ilmoitukseen. – ?Kirkolliskokous ei varmaankaan tule hyväksymään tätä. Aihe koskettaa hänen lähipiiriään. –Itsekin olen toisena päivänä toista mieltä, toisinaan konservatiivisempi ja toisina päivinä suvaitsevampi. Timo Pieskä näkee esityksen toteutumisen koituvan ongelmaksi erityisesti pienissä seurakunnissa, joissa on vain yksi pappi. VESA JOENSUU – Avioliitto on selkeästi opetettu miehen ja naisen väliseksi eikä sitä ole tarpeen muuttaa, sanoo Pyhäjoen kirkkoherra Jukka Malinen. Papeilla olisi mahdollisuus toimia valinnan mukaan, mutta muun muassa kirkkoherran rooli jää epämääräiseksi, Joensuu sanoo. Hän kokee keskusteluyhteyden vähemmistöjen kanssa olevan olemassa, mutta silti toivoo, että heihin tutustuttaisiin paremmin. toukokuuta, mutta ei vielä tässä kokouksessa tee päätöstä. Onneksi he tunnustivat sen, että avioliitto on Raamatun pohjalta miehen ja naisen välinen. · Valiokunnan/valiokuntien esitys tulee päätettäväksi kirkolliskokoukselle aikaisintaan marraskuussa. Ihmiset ovat ihmisiä ja kaikki ovat minulle samanarvoisia, mutta Raamattu sanoo näin. Malinen näkee esityksen olevan johdonmukainen osa kirkon liberalisoitumista. Asia ei tule saamaan riittävää kannatusta, Pieskä sanoo. Näkymä on hajottava. · PÄÄTÖSPROSESSI · Piispainkokouksen esitys menee seuraavaksi laintarkastustoimikunnan tarkastettavaksi, minkä jälkeen huhtikuussa kokoontuva piispainkokous tekee esityksen kirkolliskokoukselle. Kallungin vaikutelma on, että tehty esitys ei tyydytä sen kummemmin liberaaleja kuin konservatiivejakaan, eikä hän usko esityksen läpimenoon. · Sieltä asia etenee valiokuntakäsittelyyn. · Kirkolliskokouksessa esityksen hyväksyminen vaatii taakseen kolme neljäsosaa edustajista. Tasaarvo on hyvä asia, mutta Raamatun ilmoituksesta lipeäminen vie heikolle pohjalle, Kallunki sanoo. Jos se hyväksyttäisiin, sillä olisi suuret vaikutukset moniin asioihin, kuten mikä on rippikoulun opetus ja kasvatus, perinteet, sananmuodot – kaikki. SARI JAATINEN 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 20. Tässä ilmapiirissä tehty esitys ei hämmästytä, Malinen toteaa. – ?Ainoastaan Matti Salomäki toi tärkeän mielipiteensä esiin pätevillä argumenteilla. Sellainen tuntuma on. Piispainkokous totesi, että esityksen molemmat avioliittokäsitykset ovat teologisesti perusteltavissa. Maallistumisilmiöön pitäisi entistä vahvemmin vastata pysymällä sillä perustalla mihin kirkko perustuu. – ?Tämä ei ole kannanotto ihmisiin. Piispainkokouksen mukaan rinnakkaisten avioliittokäsitysten olemassaolo merkitsisi tosiasiallisen erimielisyyden tunnustamista, mutta siten ettei se hajota kirkon ykseyttä eikä loukkaa kenenkään oikeuksia. Papilla olisi mahdollisuus toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen, mutta hän voisi siitä myös pidättäytyä. Arkkipiispa Tapio Luoma totesi viestipalvelu X:ssä, että kahdella rinnakkaisella avioliittokäsityksellä olisi kummallakin kirkossa ”täysi kotipaikkaoikeus". – ?Tähän suuntaan se on mennyt, eikä se herätä luottamusta. On vain viitattu kirkon ykseyteen. Malinen toivoo perinteistä kantaa edustavan määrävähemmistön pysyvän kannassaan ja torjuvan esityksen. Raahen seurakunnan kirkkoherra Harri Joensuu näkee asiassa olevan edelleen paljon isoja kysymyksiä. KIRKOLLISKOKOUKSEN maallikkoedustaja, raahelainen Hannu Kallunki ei näe piispainkokouksen SARI JAATINEN Läpimenoon ei uskota Piispainkokouksen esitys aiheuttaa pohdintaa ja huolta myös Raahen seurakunnan jäsenissä. Toisessa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa avioliitto ymmärretään kahden henkilön välisenä. Tämä on selkeästi näin ja se on kirkon perinteinen opetus, jota ei tarvitse millään tavalla muuttaa, Malinen sanoo. Pieskä uskoo avioliittokysymyksen jäävän kirkon sisälle erottavaksi tekijäksi. Itse esityksen läpimenon suhteen hän on epäilevällä mielellä. Kahden avioliittokäsityksen esityksen ei uskota menevän läpi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous esittää kirkolliskokoukselle, että kirkkojärjestykseen lisättäisiin säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. – ?Arkkipiispan mainitsema täysi kotipaikkaoikeus ei tapahdu tällä esityksellä. Valiokunnat antavat asiasta mietintönsä ja kuulevat sitä varten mahdollisesti asiantuntijoita. Suomi ei ole vielä siellä asti, Raitala sanoo. En kuitenkaan usko, että ylemmissä päättävissä elimissä tämä ei mene vielä läpi. Ketään ei pitäisi erotella, Pokka sanoo. Häntä hämmästyttää, että perinteistä kantaa edustavat piispat menivät mukaan esityksen taakse. Hän muistuttaa kysymyksen olevan myös siitä, että Jumala siunaa luomansa järjestyksen. – ?Kirkolla olisi haastavampiakin kysymyksiä, kuten väen väheneminen seurakunnissa. Esko Raitala on seurannut piispainkokouksen esityksestä syntynyttä keskustelua, eikä usko esityksen läpimenoon. Pyrkimys tavoitella tilannetta, jossa kaikilla olisi tilaa toimia, on Kallungin mielestä sinänsä positiivista. Raitala toteaa aistineensa omassa kirkollisessa ympäristössään enemmän vastustusta kuin kannatusta asialle. Minun mielipiteeni ei ratkaise mitään, Männistö sanoo. Muutamia lehtiä olen lukenut aiheesta ja Etelä-Pohjanmaalta kirkolliskokoukseen valittuja, he olivat poikkeuksetta esitystä vastaan. – ?En ole saanut vielä selville mitkä nämä perustelut ovat. –Kahden samaa sukupuolta olevan liitto ei voi olla avioliitto. Hän kokee, että miehen ja naisen välillä olisi avioliitto, mutta kahden samaa sukupuolta olevan välillä voisi olla pelkkä liitto tai jokin muu vastaava. · Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran 13.–17. – ?Esitys osoittaa, että tekijät eivät välitä siitä, mitä Raamattu sanoo. Meidän kaikkien pitäisi olla samalla viivalla, Pokka sanoo. Kun kyse on kirkosta, on hänen mielestään kohtalokasta alkaa hakea ratkaisuja yhteiskunnallisen kehityksen pohjalta. –Esityksen läpimeno olisi suvaitsevaisuuden osoitus. Tarja Pokka puolestaan näkee piispainkokouksen esityksen positiivisena. En usko, että kolme neljäsosaa ei tule tätä hyväksymään. Luomisjärjestykseen kuuluu miehen ja naisen välinen avioliitto, Malinen sanoo. Me olemme kaikki ihan saman Luojan luomia ihmisiä. Toisessa vaakakupissa on kirkon traditio ja Raamattu, toisessa ihmisyys ja suvaitsevaisuus. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi ja tämän toteutumisen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi. PYHÄJOEN seurakunnan kirkkoherra Jukka Malinen pitää piispainkokouksen esitystä käsittämättömänä. Silloin toimitaan kirkkoherran linjan mukaan. MAALISKUUTA 2024 ·. Liisa Männistö nojaa omassa kannassaan Raamattuun. Asia tulee pyörimään kirkon sisällä jatkuvasti, Pieskä sanoo. Sinänsä on hyvä asia tavoitella ykseyttä, mutta itse ajattelen, että Raamatun sana ja ilmoitus on sellainen, josta ei voi poiketa, Kallunki sanoo. –Voi kuulostaa dramaattiselta, mutta jollakin tasolla sydämeni vuotaa verta näiden ihmisten puolesta. –Tämä asia ei ole kirkkoa yhdistävä. esityksellä raamatullista perustetta. Esityksestä äänestetään kahteen kertaan, koska päätös vaatii kolmen neljäsosan enemmistön. Jos piispainkokouksen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä menee toukokuussa kirkolliskokouksessa läpi, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit saisivat oikeuden toimia kummankin hyväksytyn avioliittokäsityksen mukaisesti. –En usko, että tämä menee tässä kirkolliskokouksessa läpi. Kirkolla on esityksellä pyrkimys ykseyteen. Raahen seurakunnassa toimitaan kirkkojärjestyksen mukaisesti eli samaa sukupuolta olevaa pariskunta ei vihitä kirkollisesti avioliittoon
Oulun Energialta aurinkovoimapuisto Raaheen Honganpalon asutusalueen ja Haapajärven tekojärven väliselle alueelle Paarmalaan rakennettava aurinkovoimala tuottaa valmistuessaan noin 5 gigawattituntia puhdasta sähköä, joka on 5 prosenttia Oulun Energian aurinkoenergialle asettamasta kokonaistavoitteesta vuoteen 2026 mennessä. Päätökseen vaikuttivat myönteisesti myös Raahen erinomaiset valmiudet aurinkovoiman hyödyntämiseen, jolloin rakentamisessa voidaan edetä ripeästi, kertoo Kimmo Nieminen, Oulun Energian aurinkoja tuulienergiajohtaja tiedotteessa. PUHEENAIHEET 5 KESKIVIIKKONA 20. Prosessi on meneillään, sanoo Raahen kirkkoherra Harri Joensuu. VESA JOENSUU – ?Vaikka esitys kumottaisiin, se varmasti tuo hajaannusta ja repeämää kirkon sisälle. Kuva on Vihreäsaaresta. Uuden aurinkovoimapuiston rakentamista varten Oulun Energia on ostanut Solarpower Paarmala Oy:n hankeyhtiön, jolla on jo tarvittavat luvat ja aurinkovoimapuiston rakentamisvalmius Paarmalassa olevalle kahdeksan hehtaarin tontille. Oulun Energialle aurinkovoimalan toimittaa Oomi Solar Oy, joka vastaa puiston suunnittelusta, hankinnoista ja rakentamisesta. Heininevan ja Paarmalan puistot tuottavat valmistuttuaan aurinkosähköä yhteensä noin 26 gigawattituntia vuodessa, joka vastaa arviolta 1300 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Aurinkovoimapuisto koostuu noin 7 000 uusimman teknologian kaksipuoleisesta aurinkopaneelista, sekä pohjoisiin olosuhteisiin soveltuvista telineistä ja inverttereistä. Aurinkovoimapuiston suunnittelu on käynnissä ja rakennustyöt on tarkoitus aloittaa jo tänä keväänä. – ?Paikkana Paarmala on myös optimaalinen aurinkovoimapuistolle, koska alue on tasaista peltokäytöstä poistunutta joutomaata, sanoo Oomi Solarin liiketoimintajohtaja Antti Korkala. MAALISKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. – ?Paarmalan aurinkopuistoinvestointi sopii hyvin strategiaamme. Paarmalan hankkeen lisäksi Oulun Energia on julkistanut joulukuussa 2023 olevansa mukana EPV Energia Oy:n Heininevan aurinkopuistohankkeen ensimmäisessä vaiheessa 20 megawatin osuudella. Asiaa kuitenkin analysoidaan ja kirkkoherrojen kesken keskustellaan. Puhdasta aurinkosähköä voimala alkaisi tuottamaan arviolta keväällä 2025. JARMO KONTIAINEN Paarmalan aurinkovoimalan toimittaa Oomi Solar, joka on rakentanut myös Oulun Vihreäsaaren aurinkopuiston
Se oli hyvä breikki siinä vaiheessa, Turunen muistelee. aloitin ja siitä olin puoli vuotta eteenpäin. – ?Jos henkilö on halunnut vähän hengähtää, harrastaa jotain tai muuten vaan kerätä lisäjaksamista, on vuorotteluvapaa ollut hyvä. Ei vuorotteluvapaasta luulisi olevan muuta kuin hyötyä. Koko PohjoisPohjanmaan alueella vuorotteluvapaalla oli viime vuonna 291 henkilöä, kun nyt alkuvuodesta vapaita tai niiden hakemuksia on jo 195. Raahelainen Leo Kihlman on yksi heistä. Tärkeintä on, että saa ottaa rennosti pienen hetken. Päätöksiä tästä on odotettavissa piakkoin. Hallitus kertoi alkusyksystä lakkauttavansa vuorotteluvapaan yhtenä osana työelämää koskevia uudistuksia. Periaatteesta otetaan kaikki pois, kiristetään ihan kaikesta, Kihlman harmittelee. Kihlman kertoo nauttineensa suuresti tästä vapaasta, vaikkakin kaipuu työhön iski jo melko pian. Vuorotteluvapaalle haetaan nyt ahkerasti Hallitus esitti, että vuorotteluvapaa loppuisi kokonaan elokuun alussa. – ?Muutenkin oli fiilis, että pitää pitää vähän taukoa töistä. Pitkän uran museossa tehnyt Turunen koki, että tarvitsi siihen hetkeen puolen vuoden tauon työstään. Hän jäi tammikuun alussa puolen vuoden vuorotteluvapaalle. Aika pienestä on kuitenkin kysymys, Jokimäki muistuttaa. Se oli pitkä kesäloma, sai tehdä mitä halusi, enkä tehnyt oikeastaan mitään. Joku on saattanut suunnitella vuorotteluvapaata lähivuosille, mutta hallituksen esitys saattaa aikaistaa vapaan pitämistä. Eduskunta käsitteli asiaa helmikuussa ja nyt se on valiokuntien puitavana. – ?Tarkoitus oli juuri se, ettei ota itselleen mitään isoa projektia, ettei sitten ole niin, että vapaa onkin yhtäkkiä täynnä jotain, että kirjoitan vaikka kirjan tai rakennan talon, Kihlman tähdentää. Moni haluaa pitää vuorotteluvapaan pois ennen kuin on liian myöhäistä. Lopullista vuorotteluvapaan kuoliniskua odotellaan vielä, mutta jo tässä vaiheessa vapaalle hamuavien määrä on kasvussa. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 20. Tällä hetkellä vuorotteluvapaalle pääsee, jos on takana on 20 vuotta työuraa. Monesti, kun he ovat saaneet jalkaa oven väliin työnantajan luo, voi olla, että siitä on kehkeytynyt lisämahdollisuuksia työllistyä. Silloin vielä ei ollut tietoa vapaan mahdollisesta lopettamisesta. – ?On tämä ollut rentouttavaa, vaikka tietysti ilma ei ole ollut paras mahdollinen ulkoilulle, mutta on hyvä pitää taukoa. – ?Tuntui että nyt pitää ottaa taukoa kaikesta. 1.4. Pohjois-Pohjanmaan te-toimiston palvelujohtaja Tarja Jokimäki vahvistaa, että vuorotteluvapaa kiinnostaa nyt kovasti. Vapaan pituus on sadasta päivästä puoleen vuoteen. Vuorotteluvapaan mahdollista lopettamista hän ei ymmärrä lainkaan. MAALISKUUTA 2024 ·. Nitro Games -pelifirmassa tuotantopäällikkönä työskentelevä Kihlman ei halunnut ottaa vuorotteluvapaalle mitään tiettyä aikataulutettua ohjelmaa, vaan hän Leo Kihlman harrastaa vuorotteluvapaansa aikana muun muassa avantouintia. Jos vuorotteluvapaa päätetään lopettaa, ehtii sen pitää, kunhan vapaa alkaa viimeistään 31.7.2024. Kyllähän ne volyymit ovat aika pieniä, jos mietitään, kuinka paljon säästöjä tällä tavoitellaan. Jokimäen mukaan kyselyitä tulee paljon. Oli varmaan kymmenen vuotta siitä, kun edellisen kerran olen jäänyt näin töistä tauolle ja tehnyt omia juttuja. – ?En tajua, että minkä takia se pitää ottaa pois. · menee silloin vaikkapa uimaan, kun huvittaa. – ?Tämä kuvastaa, että kiinnostus on nyt kova, Jokimäki toteaa. RAAHEN seutukunnan alueella vuorotteluvapaalla on parhaillaan 11 henkilöä. Toki jo kuukauden päästä tuli olo, että pitäisikö mennä takaisin töihin, Kihlman naurahtaa. Ja joka pääsee sijaisuuteen, on ollut työtön, eli työttömät ovat päässeet töihin. Se oli aikaa, jolloin koronavirus jylläsi voimakkaasti koko maapallolla. Ajankohta oli juuri nyt hyvä, koska vuorotteluvapaata uhkaa lopettaminen. MUSEONJOHTAJA Eija Turunen oli vuorotteluvapaalla vuonna 2021
Jyryn miehistö suoritti reittietsintää laivaväylää pitkin ja havaitsi kohteen nopeasti. Vene oli huonosti turvotettu ja alkoi vuotaa matkalla. Uoman leveys on tuolla kohdalla kymmenisen metriä, jolloin sillan kokonaispituus tulee olemaan noin 19,4 metriä. – ?Vuorotteluvapaa on ollut yksi työkalu, millä on pystytty lisäämään työssä jaksamista ja työhyvinvointia. Meripelastuskeskus Turku hälytti Raahen Meripelastajien pelastusvene Jyryn tehtävään. Keskusta on laatimassa omaa vaihtoehtoista ehdotustaan vuorotteluvapaan jatkamiselle. Hän on päässyt vähän käsiksi työelämään. Tätä ylitystä varten tarvitaan silta, Vimpari jatkaa. Toinen veneessä olleista henkilöistä meni matkan aikana tarkistamaan pilssipumppujen toimintaa toisen jäädessä pinnaan. Jyry hinasi purjeveneen kylkihinauksena asemapaikalleen. kentamassa. Miehistö tekee palkatonta vapaaehtoistyötä, kuten kaikki muutkin Meripelastusseuran 58 jäsenyhdistyksessä toimivat. – ?Tällä hetkellä luontopolku päättyy Pattijoen pohjoishaaraan, kun ylityspaikkaa ei ole. Henkilöstöja työsuojelupäällikkö Seppo Sarlin kertoo, että joka vuosi vuorotteluvapaalla on kymmenkunta henkilöä. – ?Suosittelen kaikille. Jos vaan sellaiseen on mahdollisuuksia, kannattaa se hyödyntää. Kun tiedetään omaishoitajien tilanne, ovat he todella tarpeellisia tämän päivän yhteiskunnassa, Mattila alleviivaa. RAAHEN kaupungilla suurta vuorotteluvapaakysyntää ei ole ollut nähtävissä. Kun elämäntilanteet muuttuvat, on hyvä, että yhteiskunta voisi tulla vastaan. Jyry saatiin haastavista olosuhteista huolimatta ajettua purjeveneen kyljelle ja moottoriruiskun pumpun avulla varmistettiin, että vene pysyy pinnalla. Suomen Meripelastusseura palkitsee vuosittain ansioituneen vapaaehtoisen meripelastajan tai pelastusveneen miehistön. – ?Hankkeeseen ei kaupungilla oleva edes suunnitelmakausille viiden vuoden sisälle varattu määrärahaa muuhun kuin suunnitteluun, Yritys selventää. Suunniteltava silta ylittäisi Pattijoen pohjoishaaran Rivinrannantielle. Rakennetun ympäristön lautakunta valitsi Mikonkarin retkeilyreitin jatkosuunnittelun pohjaksi teräsrakenteisen sillan. Tämä on yksi keino, jota on voitu käyttää työkaluna. Mutta suunnitelmat ovat nyt valmiina, kun alueella ollaan raHELGE MURTOVAARA PUHEENAIHEET 7 KESKIVIIKKONA 20. Kaupungilla on noin 1 ?200 työntekijää. – ?Laki sanoo, että työnantajan pitää huolehtia yli 55-vuotiaiden työssä jaksamisesta. – ?Tämä mahdollistaa myös alueen jatkokehityksen retkeilyyn ja liikuntaan soveltuvana kohteena esimerkiksi hiihtolatujen tai laavujen muodossa, Yritys kertoo. Ennen kaikkea me ajatellaan, että se on esimerkiksi hyvä keino päästä hoitamaan iäkkäitä vanhempiaan ja yhdistämään siihen omaishoitajuuden kaltaisen tilan. Miehistön toimintaa vaikeutti lisäksi huono keli sekä purjeveneen ympärillä vedessä kelluva romu, Meripelastusseuran turvallisuusja valmiuspäällikkö Marko Stenberg listaa Vuoden meripelastaja -nimityksen perusteita. Meripelastusseura on nimittänyt Vuoden meripelastajaksi pelastusvene Jyryn miehistön, joka pelasti kiville ajaneesta ja uppoamisvaarassa olleesta purjeveneestä kaksi ihmistä syyskuun lopulla. Haveriveneen purjeet ja köysistöä oli meressä, mikä vainä tarvittiin miehistöltä huomattavan monipuolista meripelastusosaamista. Samalla saa alan ihminen puoleksi vuodeksi töitä, Turunen muistuttaa. Jyryn miehistö varmisti koko hinauksen ajan, että mahdollisessa uppoamistilanteessa purjeveneessä olijat saataisiin siirrettyä pelastusveneeseen nopeasti ja turvallisesti. Useampi pohjakosketus sai purjeveneen vuotamaan enemmän ja se oli vaarassa upota. Kohdealuksen tarkka sijainti ei ollut selvillä, koska purjeveneen sähköjärjestelmä oli pettänyt akkujen jäätyä veden alle. – ?Ei ole tullut kasvua normaaliin, eli ainakaan nyt se (vuorotteluvapaan mahdollinen lopettaminen) ei näy yhtään. – ?Mikonkarin retkeilyreitti on joskus tulevaisuudessa tarkoitus ulottaa myös Pattijoen pohjoishaaran toiselle puolelle. Se mahdollistaa luontomatkailun ja retkeilyn kehittämisen alueella, Yritys sanoo. Myös Turusen mielestä vuorotteluvapaasta saa energiaa elämään. MAALISKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. TONI LÄNKINEN TONI LÄNKINEN Jyrin miehistö on Vuoden meripelastaja Pelastusvene Jyryn palkittavaan miehistöön kuuluvat Tomi Niemi (päällikkö), Marko Luimula, Antti Kolari ja Sanna Vartiainen. Sillan jatkosuunnittelussa leveytenä käytetään kahta metriä, mikä mahdollistaa sillan ylityksen moottorikelkalla tai mönkijällä huoltotarkoituksessa. Minun mielestä on varsin ikävää, jos tämä keino pudotetaan valikoimasta pois. 50 100 150 200 250 300 350 400 2024 2023 2022 2021 2020 2019 Alkuvuosi Vuorotteluvapaat Pohjois-Pohjanmaan te-toimiston alueella mia, Sarlin valottaa. keutti kovassa merenkäynnissä pelastusveneen pääsyä riittävän lähelle. Aina työtöntä korvaajaa ei ole mahdollista löytää juuri samaan virkaan, mutta se riittää, että tulee samaan yksikköön. – ?Joustovalikoimassa se olisi ollut ihan hyvä säilyttää. – Tehtävässä yhdistyivät etsintä, ihmisen pelastaminen sekä vaativa hinaustehtävä, ja siiRAAHEN SEUTU Silta jatkaisi Rivin reittiä Pattijoen pohjoishaaran yli HELGE MURTOVAARA Uuden tulevaisuudessa sillan on tarkoitus jatkaa Rivin reittiä Pattijoen pohjoishaaran ylitse. Se painottuisi Mattilan mukaan erityisesti omaishoitajiin. Oikeasti se on ollut hyvä keino pystyä pitämään kiinni työurista. Ihmiset ovat käyttäneet sitä moneenkin tarkoitukseen, Mattila toteaa ja jatkaa. Pari henkilöä on kysellyt mahdollisuudesta, mutta ei ole ollut hirveää kyselybuuVESA JOENSUU Keskustalta vaihtoehtoinen esitys Raahelainen kansanedustaja Hanna-Leena Mattila (kesk.) ei kannata vuorotteluvapaan mahdollista lopettamista. Pinnaan jäänyt henkilö oli kokematon purjehtija eikä kyennyt kovassa tuulessa ja aallokossa hallitsemaan purjevenettä, minkä seurauksena vene ajautui kivikkoon ja aaltojen voimasta meni sen yli. Karilleajossa myös veneen perämoottorin potkurin sokkatappi katkesi, minkä seurauksena potkuri ei pyörinyt vaihteen ollessa päällä. Suunnittelijan esittelemästä kolmesta vaihtoehdosta jatkosuunnittelun pohjaksi valittu teräksinen ristikkosilta puukannella on Yrityksen mukaan kustannustehokas, jos ajatellaan sadan vuoden käyttöikää, ja koska se vaatii vähiten huoltotoimenpiteitä. Jyryn miehistön apua tarvittiin lauantaina Lauantaina 23.9.2023, jolloin puinen purjevene oli tarkoitus siirtää Kokkolasta Ouluun kahden hengen miehistöllä. Kustannusarviotakaan ei vielä ole. Vimparin mukaan aihe ei ole akuutti, koska vielä ihan lähitulevaisuudessakaan reitti ei ole laajentumassa tuonne asti. Niin kuntatekniikan päällikkö Mikael Yritys kuin tekninen johtaja Jarkko Vimpari korostavat, että kyseessä on päätös, jolla haetaan linjausta tulevaisuutta varten. – ?Meistä on harmillista, että se (vuorotteluvapaa) loppuu, mutta ei me olla suoranaisesti sitä mieltä, että nykymalli olisi se, millä pitäisi jatkaa, vaan meiltä on tulossa oma vaihtoehto. Ja toisaalta siinä on ollut se puoli, että työtön alalla toimija on voitu palkata tilalle. Sarlin on monen muun tavoin harmissaan siitä, jos vuorotteluvapaa loppuu reilun viiden kuukauden päästä
Muistutuksia hakemuksen johdosta voivat esittää ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea. · Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus on hakenut Laiva Gold Oyn Laivakankaan ympäristölupien peruuttamista. Kultakaivokselta hoitamatta useita maksuja viime vuodelta Aluehallintovirasto julkaisi Raahen kultakaivoksen ympäristöluvan perumista koskevan hakemuksen asiakirjat. Aluehallintovirasto julkaisi hakemusasiakirjat tiistaina. Ely-keskus teki kultakaivokselle määräaikaistarkastuksen 12. MAALISKUUTA 2024 ·. Raahen kultakaivoksen pasta-altaat kuvattuna maaliskuussa 2019. Hakemuksen mukaan kaivostoiminnassa on valvontaviranomaisten kirjallisista huomautuksista ja kehotuksista huolimatta toistuvasti rikottu lupamääräyksiä siten, että toiminnasta on aiheutunut tai uhannut aiheutua luvan myöntämisen edellytysten vastainen seuraus. Tarkastuk8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 20. lokakuuta viime vuonna. Hakemuksessa todetaan myös, että kaivostoiminnalle ei ole taloudellisen tilanteen vuoksi jatkamisen edellytyksiä. Muilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä
Muutamia vuosia sitten tehtiin Nelostiellä koepätkä, jossa rakennekerrokset uusittiin, ja se oli niin hintavaa, ettei siihen ole mahdollisuuksia, hän toteaa. Maksuaikataulusta ei ole tietoa. Luohuantien vaurioita ei Leppänen ole vielä itse nähnyt eikä tieto niistä ole hänen korviinsa kiirinyt ely-keskuksenkaan kanavia pitkin. huhtikuuta saakka. Ely-keskuksella on saatavia Laiva Gold Oy:ltä tällä hetkellä hieman alle 44 ?000 euroa, vastineessa todetaan. VASTINEESSA todetaan myös, että PUHEENAIHEET 9 KESKIVIIKKONA 20. Hakemus kaivoksen ympäristölupien peruuttamiseksi tuli nähtäville tiistaina 19. Lisäksi muutaman rummun kohdalla tie on painunut melkein koko leveydeltään. Laiva Goldille kaivos siirtyi Otso Gold Oy:ltä viime vuoden helmikuussa. MIKKO MÄÄTTÄ toiminnanharjoittaja on ryhtynyt korjaamaan puutteellisuuksia vasta ympäristöluvan peruuttamishakemuksen jättämisen jälkeen, eli viime vuoden marras-joulukuussa. Vai on se jo rikki, hän puuskahtaa puhelimeen autossa matkalla kohti Rovaniemeä. Samaisessa palaverissa todettiin myös, että ely-keskuksen keväällä 2023 maksamien sähkölaskujen taMIKKO MÄÄTTÄ kaisinperintä on yhä käynnissä. Pitää selvitellä, kuinka laajasta ongelmasta on kyse. Leppänen arvioi, että halkeilu johtuu kovasta talvesta. Merkittävä osa puutteista on ollut viranomaisen tiedossa jo aiemmin ja puutteita on toistuvasti kehotettu korjaamaan. KAUAN kaivatussa kunnostuksessa viime kesänä Luohuantien kantavuutta parannettiin, huonokuntoinen vanha päällyste jyrsittiin irti ja korvattiin uudella asfaltilla. Tiessä on routavaurioita lähes päästä päähän. Kun rakennekerroksia syvemmällä oleva pohjamaa alkaa routia, heijastuu se pintaan, hän toteaa. Jacksonin mukaan kultakaivos käynnistyy siinä vaiheessa, kun yhtiö on saanut varmistettua riittävän rahoituksen. Lisäksi ely-keskus uusi huonokuntoisen tierummun jo vuonna 2022, ja se maksoi 30 ?000–40 000 euroa. Vaurioita näkemättä Leppänen ei pysty sanomaan, mitä niille tehdään ja milloin. – ?Aiemmilla operaattoreilla on ollut huonoa onnea ja he ovat tehneet huonoja päätöksiä, kuten laskevasta kullan hinnasta ja riittämättömästä varallisuudesta. – ?Halkeilu ei tee hyvää rakenteille. 5. Jackson kirjoittaa, että eläkevakuutusyhtiöt ovat Suomessa tiukkoja. Osa repeämistä näyttää pinnallisilta, osa taas on niin syviä, että tavallinen kuulakärkikynä uppoaa puoliväliin asti. – ?Maksuja on peritty marraskuusta 2023 lähtien, toistaiseksi tuloksetta. – ?Talvi on ollut haastava, kun oli kovat pakkaset. Valtion niukan rahoituksen vuoksi tiestön korjausvelka kasvaa jatkuvasti. Mutta jos pinta on pahasti halkeillut, sitä joudutaan hänen mukaansa paikkaamaan jo talvella. Tämän vuoden tammikuussa Laiva Goldin ja ely-keskuksen Teams-palaverista tehdyssä muistiossa todetaan, että monet ely-keskuksen kaivosyhtiöltä edellyttämät toimet on tehty. Tällä hetkellä varat ovat vähissä. Halkeamat Leppäsen mukaan viittaavat siihen, että vika on tien pohjassa asti. Eläkevakuutusyhtiö Veritas hakee kaivosyhtiö Laiva Gold Oy:tä konkurssiin maksamattomien työeläkemaksujen takia. – ?Kun puhutaan korjausvelasta ja alemman verkon teistä, joita ei ole kunnolla rakennettu, niin ei puhuta vain päällystämisestä, vaan myös ojien kaivamisesta, kerroksista ja kaikesta muusta. – ?Ohhoh. Yhtiö on ollut yhteydessä moniin eri tahoihin. Silloin metrihinta on jotain muuta kuin pelkän asfalttilaatan vetämisessä. Ely-keskuksen maaliskuun alussa antaman vastineen mukaan myös määräaikaistarkastuksen sekä vuosiraporttien tarkastamisen maksut ovat viime vuodelta maksamatta. Ely-keskus toi esille, että kyseiset maksut ovat suoraan ulosottokelpoisia, palaverista tehdyssä muistiossa todetaan. Tien asfalttipintaan on ilmestynyt lukuisia repeämiä lähestulkoon alusta loppuun asti. Tien rakennekerroksia ei uusittu, eikä se Leppäsen mukaan ole mahdollista tienpidon nykyrahoituksella. Jacksonilla riittää yhä uskoa kaivokseen. maaliskuuta mennessä. Yritetään paikata ne, ettei mene vesi syvälle. Vesitaseen päivittämiselle ja vesitaseen mallinnukselle on aikaa huhtikuun loppuun saakka. – ?Olemme saaneet lainapohjaisia tarjouksia, mutta juuri niiden vuoksi kaivos joutui aikoinaan vaikeuksiin. Asian hakemusasiakirjat ovat nähtävillä osoitteessa https://ylupa.avi.fi 25. – ?Toiminnanharjoittaja ei ole pystynyt maksamaan, kun rahaa ei ole tarpeeksi edes juokseviin menoihin. sessa tuli esiin useita puutteita kaivoksen ympäristöluvan noudattamisessa. Vihamielinen raha voi tappaa minkä tahansa hankkeen. Raahen kultakaivosta on aiemmin yrittänyt pyörittää kolme muuta yhtiötä. Suunnitelmien laatimista ei ollut vielä aloitettu tammikuun alussa. – ?Päällystysurakoissa on takuukysymykset. Tarkastuskäynnin jälkeen elykeskus kehotti Laiva Goldia tekemään useita toimenpiteitä. MAALISKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Hän kirjoittaa, että maaperässä on paljon kultaa ja alueella on maailmanluokan koneet valmiina käyttöön. – ?Kerroksia ei yksinkertaisesti ole mahdollista alkaa uusimaan edes pääteillä. maaliskuuta. Luohuantien päällystysurakan hoiti Peab Asfalt. Ely-keskus pitää asioiden edistämistä myönteisenä signaalina, mutta toteaa, ettei toiminnanharjoittaja ole useiden vuosien aikana omaehtoisesti tehnyt riittävästi asioita ympäristölupamääräysten noudattamiseksi. Varsinkin alemman verkon teiden korjaamiseen tarvittaisiin valtavasti rahaa, sillä tiet täytyisi käytännössä rakentaa uudestaan. Etsintä jatkuu, kunnes on löytynyt yhteistyökumppani, jonka kanssa kaivos saadaan jälleen toimintaan. – ?Laiva on hyvä hanke. Kovan routimisen aiheuttamista vaurioista on ely-keskukseen tullut tietoa muualtakin. KIRSI JUNTTILA Luohuantielle on ilmestynyt paikoin syviäkin halkeamia. Kaivos on ylläpitotilassa eikä siis tuota yhtään mitään, joten yhtiö täytyy tukeutua kustannusten kattamisessa sijoittajiin. Luohuantiellä jo halkeamia lähes päästä päähän Talvi on tehnyt tuhojaan viime kesänä uusitulle Luohuantielle Siikajoella. Jos on urakoitsijan tekemiseen liittyvä juttu, niin he usein korjaavat. Remontin kustannusarvio oli noin 800 ?000 euroa. – ?Toimenpiteitä on lähdetty suunnittelemaan ja mahdollisesti toteuttamaan vasta viranomaisten useiden kehotusten ja määräysten jälkeen, vastineessa lukee. Viime kesänä uusittu Luohuantie ei näytä selvinneen talvesta täysin ehjin nahoin. Pisimpään toimi Nordic Mines Oy vuoden 2009 marraskuusta vuoden 2018 toukokuuhun saakka. Kun kevään edetessä routa sulaa ja tien pintakin laskee, saattavat halkeamat kadota. Korjaamisen hintalaput tuppaa olemaan alemmilla teillä suurempia kuin pääteillä, Leppänen kertoo. Yhtiö on maksanut osan kolmisen viikkoa sitten ja loput on tarkoitus maksaa tällä hetkellä. Jos vika on syvemmällä, menee kunnostus silloin tilaajan piikkiin, Leppänen toteaa. PASTA-ALUEEN pohjarakenteen ja patojen rakentamisesta vaadittiin suunnitelmat 29. KIRSI JUNTTILA VESA JOENSUU Yhtiö hakee rahoitusta Laiva Goldin pääjohtaja Jim Jackson kommentoi yhtiön taloustilannetta Raahen Seudulle perjantaina sähköpostitse. maaliskuuta mennessä maksamattomia maksuja oli korkoineen ja muine kuluineen reilut 41 ?000 euroa. Tammikuun kymmenenteen päivään mennessä yhtään ely-keskukselle ei ollut tullut yhtään maksusuoritusta. Pakkanen on päässyt menemään syvälle. Pitääkö tehdä jotain jo talvella vai riittääkö, että kesällä, hän sanoo. Tieto vajaan vuoden ikäisen pinnan halkeilusta yllättää Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen tienpidon suunnitteluyksikön päällikön Risto Leppäsen. Kohde käydään takuuajassa läpi ja katsotaan mistä viat aiheutuvat. Luohuantie on Leppäsen mukaan päällystetty pehmeällä asfalttibetonilla, joka on sallii tien muodon muuttua. Muutoin korjaajat tulevat luultavasti kesällä
Kyseinen olut sattui tulemaan Larikan lähiEnsin kaadetaan olutta lasiin ja katsotaan sen väriä ja tekstuuria. – ?Iso osa mauistahan on hajuja, ja sen takia ensin tuoksutellaan, mitä aromeita olut antaa. · Tekee sisältöä olutharrastuksestaan Instagram-tilille @craftbeersapiens. · Valmistui joulun alla kätilöksi. Vasta tämän jälkeen nautitaan ensimmäinen siemaus. Vasta sen jälkeen aletaan maistelemaan, Larikka kertoo. MAALISKUUTA 2024 ·. · Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksoset. Vaimo on pesäpalloilija Iiris Larikka. · Syntynyt vuonna 1996. LARIKKA innostui oluista kahdeksan vuotta sitten. · Raahelainen olutharrastaja Jaakko Larikka tietää, miten oluita kannattaa nauttia niin, että maisteltavasta yksilöstä saadaan mahdollisimman paljon irti. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 20. Jaakko Larikka tietää, että olut kannattaa nauttia jalallisesta lasista. Mitä hän sanoo paikallisesta uutuustuotteesta, Mummon Perunalagerista. Opiskelee terveydenhoitajaksi. Vuonna 2016 Pyynikin Panimon Ruby Jazz Ale -olut kruunattiin World Beer Awardseissa tittelillä maailman paras mieto tumma ale. Raahelainen Jaakko Larikka hurahti oluisiin kahdeksan vuotta sitten. ”Haastavat maut viehättävät” JAAKKO LARIKKA · Raahelainen olutharrastaja. Ennen maistamista vielä haistellaan ja tuoksutellaan. Näin se ei pääse lämpenemään. Tämän jälkeen seurataan, miten pinnalle muodostuva vaahtokukka käyttäytyy
Silloin pääsee aika helposti jyvälle siitä, mitä olut pitää sisällään ja kannattaako sitä kokeilla. Makumieltymykset ovat saattaneet muuttua, mutta tarkoitukset ja tavoitteet ovat pysyneet samoina. – ?Sehän oli hirveän makuista. – ?Toivon, että makumaailma on tyylin mukainen. Oluita yhdistää se, että kummassakin on käytetty maltaiden joukossa ympäristöystävällisempää ainesosaa: perunalagerissa perunaa ja papuoluessa härkäpapua. Muiden harrastajien kautta Larikka saa myös suosituksia hyvistä oluista. Testissä Mummon Perunalager Jaakko Larikka pääsi maistamaan, millainen Pohjolan Peruna Oy:n ja Tornion Panimo Oy:n yhteistyössä kehittämä Mummon Perunalager on. Jos oli olemassa yksi olut, joka maistui niin erilaiselta kuin perus Sandelsin olut tai vastaava, aloin ajatella, että miltähän muut oluet sitten maistuvat. LARIKAN mukaan hänen harrastuksensa on pysynyt vuosien varrella suhteellisen samanlaisena. Veikkaan, että jos perunaa olisi enemmän, läpi voisi tulla perunamaisempia makuja. Maku on raikas ja kevyt, eikä maussa tule sellainen tuhdimpi mallas läpi. Luen useimmiten sellaisten harrastajien tekemiä arvioita, joiden kanssa on samat makumieltymykset ja jotka arvostavat samoja piirteitä oluessa. VILMA LEHTO VESA JOENSUU Millaisen tuomion Jaakko Larikka antoi ympäristöystävällisiksi oluiksi tituleeratuille Härkönen Papu Alelle ja Mummon Perunalagerille. LARIKAN olutharrastuksessa on mukana myös sosiaalinen puoli. Katso video Raahen Seudun verkosta. Entäpä maistuiko olut perunamuusille. kaupassa vastaan, ja hän päätti testata tuotteen. Hänen makuaistinsa ei vain ollut tottunut niin eksoottisiin makukokemuksiin. Instagramin kautta on kuitenkin voinut käydä keskusteluja niin suomalaisten kuin globaalimpien harrastajien kanssa. MAALISKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Kumpikin panimo on kuitenkin laadukas, joten luulisi olevan suunmyötäistä, hän kommentoi. Meillä oli semmoinen rinki, että minä lähetin Saksaan paikallisia oluita ja itse sain vastaavia Ranskasta. Hänen olutmakunsa on kehittynyt huomattavasti, ja nykyään häntä innostavat monimutkaiset ja kompleksiset maut. Larikka tajusi pian, ettei Ruby Jazz Ale ollut huono olut. Kunhan nautiskelee hyviä oluita ja pyrkii laajentamaan omaa ymmärrystä kyseisestä kulinarismin alalajista. Jos maksaa oluesta kymmenen euroa, ei halua ottaa toista olutta siihen päälle, koska makuaisti turtuu. Hän haluaa nautiskella erilaisia makuja ja saada kokeilemistaan oluista kaiken mahdollisen irti. – ?Haastavat maut viehättävät. Tässä maku on enemmän mallasvoittoinen. Enkä halua jättää nautintoa puolitiehen vaan haluan antaa oluelle mahdollisuuden näyttää kaikki puolensa, Larikka tuumaa. – ?Kyllä tämä on laadukas tapaus. Maku muuttaa koko ajan muotoaan eikä väljähdy tai hälvene. – ?Aika harvassa ne kerrat nykyään ovat. Mutta sitä kautta heräsi mielenkiinto muita oluita kohtaan. Mitä mieltä Larikka oli Härkönen Papu Alesta. – ?Olutharrastus on itselläni myös sellaista kohtuukäyttöä korostavaa. – ?Halusin alkaa tutkimaan, mitä annettavaa oluella voi olla. Vertailun vuoksi kokeilussa oli myös Maku Brewing -panimon Härkönen Papu Ale -olut. Suutuntuma on kevyt, ja maku on hyvin kesäinen. Niissä parasta on se, että olut ei mene pilalle lämmetessään. – ?Ei maistu perunamuusille. Nykyään hän maisteleekin suunnilleen oluen viikkoon. Nopeasti sen huomasikin, että diversiteetti on huomattavasti suurempaa kuin mitä perehtymättömänä oli osannut ajatella. – ?Varsinkin kun oman maun oluet ovat usein hieman hintavampia, on mukavaa olla kartalla siitä, onko olut rahan väärti. Sanoisin, että hyvä saunaolut, Larikka arvioi. Jos on esimerkiksi pienikin flunssanpoikanen tai väsynyt olotila, ei oluesta saa kaikkea irti. Ensimmäisenä maistovuorossa ollut perunalager sai Larikalta kaikin puolin positiivisen arvion. Yleensä näiden tilalta käytetään maissia tai riisiä. Olutharrastustaan Larikka kuvaileekin "kulinarististen kokemusten hakemiseksi vapaa-ajalla". Ranskalaisia pienpanimooluita ei ole hirveästi Suomen markkinoilla, joten se tuntui lottovoitolta. Kun otat oluen olutkaapista kahdentoista asteen lämpötilasta, voit nautiskella sitä hissukseen vaikka tunnin ajan. – ?On minulla myös entuudestaan tuttuja kavereita, jotka tykkäävät maistella oluita. Eniten pidän tynnyrikypsytetyistä tummista oluista. VILMA LEHTO ELÄMÄNMENO 11 KESKIVIIKKONA 20. Vasta osallistuin esimerkiksi sellaiseen secret santa -tyyliseen olutvaihtohommaan. KAHDEKSASSA vuodessa Larikka on oppinut paljon. Hän perusti Instagramiin joitakin vuosia sitten olutharrastukseen keskittyvän tilin, koska halusi löytää kanavan muiden harrastajien kanssa keskustelemiseen. Ja kumpi oluista oli enemmän Larikan makuun. Koen, että oluesta saa enemmän irti, kun testaa vain sen yhden kappaleen. Larikka elelee parhaillaan lapsiperhearkea, minkä vuoksi olutharrastukseen ei löydy hirveästi aikaa. – ?Sellaista kevyttä harrastuneisuutta ilman sen suurempia tavoitteita. Kummankin oluen osalta Larikka toivoi, ettei niissä esiintyisi virhemakuja
Ravintolalle tunnusomainen lohikeitto tulee pysymään tarjonnassa, mutta uutuuksiakin löytyy. – ?Samaa sairautta potevien kesken on aina erityistä, ryhmässä saa enemmän tukea kuin sellaisessa, joka ei ole yhtä homogeeninen, Jylhä toteaa. – ?Anoppi taisi sanoa, että Lapaluodon Kala ja Kahvila on menossa kiinni eikä sille ole jatkajaa. Myös tiski on laitettu uusiksi, koska halusin tänne vähän rustiikkisempaa ilmettä. Ruukin diabeteskerhon nimeksi tuli kokoontumispaikan mukaan Kreivinsaarikerho. – ?Joskus käy niin hyvä onni, että yhdistystä lähestyy ihminen, joka haluaa toimintaan mukaan. Tilaisuudet ovat kaikille jäsenille avoimia asuinpaikasta riippumatta. Enemmänkin mukaan vielä mahtuu. MYKKÄNEN aikoo jatkaa Rantoharjujen viitoittamalla polulla, mutta myös joitakin muutoksia on tulossa. TÄRKEINTÄ Mykkäsen mielestä tulevan ravintolan kanssa tulee olemaan se, että ruoka on hyvää ja ravintolassa on leppoisa ilmapiiri. Ja silloin kun ruoka on hyvää ja raikasta, asiakkaat käyvät. Ensimmäinen kerhotapaaminen pidettiin Kreivinsaaressa keskiviikkona 13. · Sijaitsee osoitteessa Kirkkokatu 22. – ?Aiomme alkaa toimittamaan ruokaa, ja pitopalvelua olisi tarkoitus alkaa pitämään myös. Iltoihin pyritään järjestämään monenlaista ohjelmaa, kuten luentoja ravinnosta, liikunnasta, lääkkeistä ja jalkojen hoidosta – kaikesta diabeetikoille tärkeistä, hyvinvointia ja terveyttä ylläpitävistä asioista. Pääasiassa olemme kuitenkin ruokaravintola ja kehitämme sitä puolta. Kalatuotteita, kuten esimerkiksi kylmäsavulohta, graavisiikaa ja erilaisia kalasäilykkeitä tulee olemaan myös myynnissä. Vaikka enää kalatiskiä vaan kalat säilytetään kylmäkaapissa. · Kärki otti yhteyttä ja kertoi, että haluaisi ryhtyä vetämään diabeteskerhoa, kertoo Raahen Seudun Diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Marjaliisa Jylhä. Minä olen täällä käynyt ahkerasti lounaalla ja taas olin yhtenä päivänä sopalla, kun aloin Martin (Rantoharju) kanssa juttelemaan. · Uutena yrittäjänä toimii raahelainen Petteri Mykkänen. Jäsenet saavat myös alennusta Raahen Vesipekan sarjalipuista sekä ostoksista yhdeksässä liikkeessä. Tapahtumien lisäksi yhdistys tukee jäsentensä jalkahoitoja 15 eurolla vuodessa. edellistä työuraa voisi kutsua lähes elämäntavaksi, niin tämä uusi näkökulma alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Hyvä ja raikas kotiruoka on kaikkein toimivinta ja siinä pitää pysyä. Toivon myös, että loisimme työpaikkoja tulevaisuudessa. Ravintolan pyörittämisestä hänellä ei ole kokemusta, mutta Mykkänen kertoo olleensa aina hyvän ruuan ystävä. Kerhossa tullaan lisäksi perehtymään internetin salaisuuksiin, sillä netistä löytyy paljon ohjeita ja neuvoja myös diabeetikoille. Mykkänen on uuden edessä, sillä hän on aiemmin tehnyt pitkän työuran raskaan kaluston korjaamopalvelujen parissa ja toiminut korjaamopäällikkönä. Tarkoituksena on tarjoilla perinteisen kalakeiton lisäksi muutakin kalaruokaa ja toisaalta muitakin ruokavaihtoehtoja on hyvä kokeilla. Myös Pohteen sivuilla on ohjeita – kunhan ne löytää. Nyt on jotenkin käymistilassa se, mikä kuuluu terveydenhuollolle ja mikä kunnan hyvinvointitoimintaan. – ?Siitä olenkin iloinen, kuinka Merja ja Martti ovat olleet tässä apuna. Merja ja Martti Rantoharju pyörittivät ravintolaa neljä vuotta. Ravintolan uusi alku Lapaluodon Kala ja Kahvila -ravintola sai uuden yrittäjän raahelaisesta Petteri Mykkäsestä. – ?Surullista, että ennaltaehkäisyä ei terveydenhuollossa juuri ole. Lounasta tarjoillaan kello 10.30–14. Näkyvimpänä ovat ravintolan ulkoasuun liittyvät päivitykset. Siksi hänellä onkin jo useampi idea mietittynä tulevaisuuden varalle. Aiemmin ravintolan puikoissa ollut Martti Rantoharju huolehtii siian savustamisesta ainakin alkuun. Samoin savusiikaa tullaan myymään ravintolassa edelleen. Lounasta saa kello 10.30 eteenpäin. Kerho toimii Raahen Seudun Diabetesyhdistyksen alla. Tarkoitus on viettää yhdessä mukava iltahetki ja saada samalla sekä tietoa että tukea toisilta diabetesta sairastavilta. Ruukissa aloitetussa diabeteskerhossa puhutaan hyvinvoinnille merkittävistä asioista. Diabeteksen ennaltaehkäisy on Jylhän mukaan liian vähäistä, vaikka se on suomalaisten yleisimpiä kansantauteja. Myös anniskeluoikeuksia olisi tarkoitus miettiä syksyllä. – ?Tarjoamme monipuolisen salaattibuffetin erilaisilla lisukkeilla, kuten uuniperunoilla. Tänne ei myöskään tule Torstaina raahelaisella Petteri Mykkäsellä on edessä jännittävä päivä. Tulevaisuudessa toteutamme myös erilaisia teemoja, ja esimerkiksi kesäinen kalapöytä on jo suunnitteilla. · Nettisivut osoitteessa sopalle.fi. Hän kysyi, että onko minulla jäänyt joku kuuri ottamatta, Mykkänen naurahtaa pilke silmäkulmassa ja jatkaa: – ?Olen pitkään miettinyt, että voisiko ihminen tehdä muutakin kuin korjata koneita, vastata puhelimeen yötä päivää ja polttaa kynttilää molemmista päistä. Potilasjärjestöillä on suuri rooli hyvinvointia ylläpitävässä työssä, Jylhä kertoo. Tietoa ja tukea saa esimerkiksi Diabetestalo.fi -osoitteesta. Mykkänen jäi miettimään ravintolan kohtaloa ja päätti ottaa yhteyttä enoonsa, Juha Jauhiaiseen. Ravintolassa tehdään viime hetken viilauksia ennen kuin ovet avautuvat torstaina. Kumma ettei enemmän tullut väkeä, läsnäolijat tuumivat. KERHOTOIMINNAN alkaminen Ruukissa saa Vihannissa asuvan Jylhän erittäin iloiseksi. Soitin hänelle ja kysyin, että pitäisikö tämmöinen hommata. – ?Olen kulkenut paljon maailmalla ja syönyt monesti paikoissa, joissa ei olisi kannattanut syödä. – ?Seinäpinnat on käyty läpi ja myös lattia on uusittu. Tuula KIRSI JUNTTILA 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 20. Aiomme myös kokeilla ruoista erilaisia variaatioita ja katsoa, mikä parhaiten maistuu. Silloin on nimittäin Raahen kala ja kahvila -nimellä kulkevan lounasravintolan avajaiset. – ?Ruukissa on diabeetikkoja runsaasti. Sillä vertaistuella on erittäin suuri merkitys. VILMA LEHTO Kreivinsaari-kerhosta tukea diabeetikoille diabetesta sairastavaa. – ?Hän on kokki ja ollut laittamassa paljon ravintoloita pystyyn eri puolilla Suomea. MAALISKUUTA 2024 ·. Ryhmää vetää Tuula Kärki. RAAHEN KALA JA KAHVILA · Tunnettiin aiemmin nimellä Lapaluodon Kala ja Kahvila. Suomessa on FinTerveys 2017 -tutkimuksen mukaan noin 429 ?000 kakkostyypin Ruukin oma diabeteskerho on aloittanut toimintansa. Mykkänen haluaa myös kehittää ravintolan toimintaa entisestään. Diabeteksen hoidossa tärkeitä ovat ravinto, liikunta ja uni. Aloitustilaisuudessa paikalle oli tullut kuusi yhteisestä toiminnasta kiinnostunutta. Myös lounaslistaa on päivitetty. maaliskuuta kello 9. Muutenkin tuntuu, että kaikki ovat olleet valmiita auttamaan ja olemaan tukena. maaliskuuta. Kysyin häneltä, että mitä luulet, pärjäisinkö minä tässä ja hän sanoi, että ehdottomasti. Hän on toiminut Raahen Seudun Diabetesyhdistyksen puheenjohtajana pian 10 vuotta ja on huomannut toiminnan olevan hyvin Raahe-painotteista. · VESA JOENSUU Petteri Mykkänen haluaa, että ravintolassa vieraillessaan ruokailijat pääsevät nauttimaan leppoisasta tunnelmasta ja hyvästä ruoasta. KREIVINSAARI-KERHO tulee kokoontumaan kerran kuukaudessa. Yhdistyksellä ei ole ollut paikalliskerhoja aiemmin missään päin seutukuntaa, joten Ruukin kerho aloitti uuden aikakauden. Yhdistys otti heti halukkaasta ja kokeneesta yhdistysihmisestä kopin, järjesti hänelle koulutusta ja kuulutti kerhotoiminnan alkavaksi. Virkistystäkään ei sovi unohtaa. · Ravintola on auki arkisin kello 9–16. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen säännöllisesti toimintaa Raahessa. Samalla vaihtui lounaspaikan nimi. · Avaa ovensa torstaina 21
· Keinänen pelasi viisi liigaottelua Sievissä, Pataselle niitä kertyi samassa joukkueessa kolme. Ehkä tulee hermostunut olo, kun lähdetään kopista. Ja se sama tunne välittynee myös joukkuekavereihin ja kotiyleisöön. lan ja Timi Knuutisen kaltaisia liigatason pelaajia, on kivijalka hyvällä pohjalla. – ?On haikea ja semmoinen odottava fiilis lauantaille. Herrat myöntävät, että ilmassa on haikeutta ja koko viikko on varsin jännä. Nyt jäljellä on vielä kolme joukkueharjoitusta ja yksi peli. Sinne ehdottomasti terveisiä, että jatkakaahan käymistä Moonin peleissä tulevinakin vuosina. Raahelainen yleisö on semmoista, että kun pärjätään, on porukkaa. Pitkän jalkapallotaustan omanneet nuoret miehet aloittivat futsalin aikuisiällä vuonna 2004 Oulaisten Huimassa, josta vähitellen tie toi tuttuun ja turvalliseen AS Mooniin. Niin Keinänen kuin Patanenkin haluavat olla mukana AS Moonin touhuissa jatkossakin. Pitkät peliurat päättyvät Jukka-Pekka Patanen ja Marko Keinänen pelaavat viimeiset ottelunsa lauantaina. Silloin tulee varmaan jännitystä, kun pelaajat kuulutetaan yksitellen kentälle, mutta kun peli alkaa, ei sitä hoksaa. Jukka-Pekka Patanen ja Marko Keinänen astuivat tiistaina Raahen liikuntahallin raikkaaseen saliin. Keinänen ja Patanen ovat olleet joukkueen kulmakiviä koko tämän ajan, joten he jättävät ensi kaudelle luonnollisesti ison aukon. Ei se valmennus ole kuitenkaan se, mihin olen tähdännyt – ainakaan tällä hetkellä, Patanen muotoilee. Keväällä 2015 miesten edustusjoukkue nousi Futsal-Ykköseen, minkä vakiokalustoon se on kuulunut siitä lähtien. · Patanen työskentelee SSAB:lla ja opiskelee työn ohessa Kajaanin ammattikorkeakoulussa konetekniikan insinööriksi. Ja toinen se, kun noustiin Kakkosesta Ykköseen. He ovat antaneet tälle matkalle tarkoituksen ja suunnan. – ?Ja oman kylän pojat kiinnostavat paikallista yleisöä, Patanen lisää. Silloin kello 16 alkaen AS Moon pelaa kauden viimeisen runkosarjaottelunsa Futsal-Ykkösen sarjajumbona majailevaa vaasalaista FC Sportia vastaan. Samoin päävalmentajaksi tulleen Ismo Saarelan houkuttelupuhelu. KONKARIT haluavat antaa isot kiitoksensa raahelaisyleisölle, mutta vuolaita sanoja lähtee myös muualle. Mutta kaksikko uskoo, että korvaajia löytyy. MAALISKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Ehkä sitten konkretisoituu tosissaan se, että se on ohi, hän jatkaa. – ?Olen ilmoittanutkin, että voin olla jeesaamassa apuna, riippuen miten on vain mahdollista osallistua. Keinänen luuli pelanneensa viimeisen tavoitteellisen ottelunsa jo viime keväänä, mutta Patasen jatkaminen oli yksi ratkaiseva tekijä, että Keinänen päätti lähteä vielä vuodeksi mukaan. Ja kuten he toteavat, kun joukkueessa on mukana Teemu Aittolaadukas joukkue, joka voi taistella sarjan piikkipaikasta. Se oli mahtava murros, kun lähdettiin valtakunnalliseen sarjaan, Patanen jatkaa. Siitä tulee jännä päivä. Keinänen työskentelee Korsulla. AS Moonin futsaltoiminta käynnistyi jo 2000-luvun alkupuolella. AS MOON on luonut vuosien saatossa Raaheen futsalbuumia, ja onpa kotiyleisöä usein kehuttu koko sarjan parhaaksi. Näiden herrojen peliurat päättyvät silloin. · Kumpikin on pelannut futsalia 20 vuotta, mutta tavoitteelliset peliurat loppuvat tämän viikon lauantaina. Mutta jännitys se vain kasvaa, kun lauantai-iltapäivä lähestyy. On aika siistiä, Keinänen tunnelmoi. Ja myös raahelaista yleisöä täytyy kiittää, se on ollut tuki ja turva. Eikä taida liigastakaan löytyä montaa paikkakuntaa, missä olisi enemmän tunnelmaa. Keinänen ja Patanen uskovat, että buumi pysyy kaupungissa, kunhan vain joukkueesta saadaan rakennettua kiinnostava ja menestyvä. – ?Minulla on samat. –Tekeminen pitää saada semmoiselle tasolle, että täällä on niin TONI LÄNKINEN URHEILU & LIIKUNTA 13 KESKIVIIKKONA 20. Ottelussa ei ole kummallekaan mitään panosta, mutta näille kahdelle konkarille sitäkin enemmän tunnetta. Silloin täällä alettiin tosissaan harrastamaan ja kilpaurheilemaan, Keinänen mainitsee. Myös perheelle iso kiitos, kun ovat tukeneet kaikki nämä vuodet tätä harrastusta, Patanen kiittelee. Sen jälkeen kaverusten kilpailulliset peliurat ovat paketissa. · Ovat olleet AS Moonin futsaljoukkueen luottomiehiä pitkään. Hän päätti talven mittaan, että ura päättyy tähän kevääseen. – ?Sitten kun summeri soi, jos itku tulee, niin sitten tulee. Niihin liittyvät nousu ja karsinta. – ?Liigakarsinnat on uran kohokohta. On siistiä fiilistellä kumminkin. – ?Minä haluan kiittää kaikkia pelikavereita, keiden kanssa olen pelannut vuosien varrella. Patanen ja Keinänen ovat kulkeneet pitkälti samoja futsalpolkuja. Nyt alkaa tulla mieleen, kuinka kauan tätä on pelattu, ja jonkun verran tehtykin tämän homman eteen. PATANEN aloitti työnsä ohessa insinööriopinnot, joten hän on osallistunut tänä talvena keskimäärin vain kolmannekseen treeneistä. Kotiluola on ollut mukava paikka pelata. Kumpikin nostaa futsaluriensa kohokohdiksi kaksi asiaa. VESA JOENSUU Marko Keinänen ja Jukka-Pekka Patanen ovat valokeilassa lauantaina, kun AS Moon pelaa kauden viimeisen ottelunsa. – ?Liikuntahallille on mahtava tulla pelaamaan, kun yleisö on niin hyvin mukana. · KOKENEET KONKARIT · Marko "Mehu" Keinänen on 39vuotias, Jukka-Pekka "Jupe" Patanen vuotta vanhempi. Siihen paikkaan, missä he ovat pelanneet ja harjoitelleet 20 vuoden aikana valtavat määrät lajia nimeltä futsal. Kokeneet konkarit olivat lähellä lopettaa jo viime kauden jälkeen, mutta kaverukset päättivät jatkaa vielä vuoden. Patasta ei valmentaminen niinkään kiinnosta, koska aika on kortilla opintojen ja töiden takia. Keinänen on valmentanut ennenkin ja hän toivoo, että seurasta löytyisi joku valmennuspesti myös tulevaisuudessa. Tulen itsekin olemaan siellä, Keinänen lupaa. Jatkumo pitäisi saada, että pelattaisiin ennemmin kärkipaikoista kuin tippumista vastaan, Keinänen alleviivaa
Tilaaja, hyödynnä kaikki kumppanietusi! Löydät edut Raahen Seutu -sovelluksesta tai raahenseutu.fi/kumppaniedut 14 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 20. Nyt tilanne on se, vaikka pelataan toiseksi korkeinta sarjatasoa, naispelaajat maksavat itse kilpaurheilustaan, kuukausimaksua. Vahvat naiset pesäpallon tueksi KARI KANASAARI Pattijoen Urheilijoiden naispesäpalloilijoiden ympärille ollaan rakentamassa uudenlaista tukiverkostoa NICE-projektilla. Että pelaajien kesätöistä jäisi myös kassan pohjalle jotakin. – ?Joukkueelle toivotaan saatavan tukijoita tätä kautta. Valitse laskuttajaluettelosta Raahen Seutu, Kaleva 365 Oy, tilauslasku. Voimme tuoda hyvinvointia työyhteisöihin esimerkiksi järjestämällä hyvinvointiin keskittyviä tapahtumia tai tekemään fyysisen hyvinvoinnin liikuntatuokio työpaikalle. Pelejä on Kajaanista Poriin ja Lappeenrannasta Ouluun. – ?PattU:ssa on aina arvostettu naisia, mutta valtakunnan tasolla mediassa puhutaan enimmäkseen miesten urheilumenestyksestä. – ?PattU:n naispelaajat kokevat saavansa joukkueesta hyvinvointia mielelle ja fysiikalle. MAALISKUUTA 2024 ·. – ?Kyse on siitä, että luodaan yhteisö, jossa yhdistyy naisurheilu sekä yrityselämässä toimivat vahvat naiset. Saat jatkossa tilauslaskun verkkopankkiisi. Pattijoella tilanne on hyvä, kun meillä on sekä miesten että naisten edustusurheilua. Paikallisen urheilumatkailun tukeminen on yksi tavoitteista. Tutustu e-laskuun, joka on maksuton sähköinen laskutusvaihtoehto. – ??Toivon, että tästä seuraa keskustelua asian ympärillä ja että yritykset ja yksityiset henkilöt kiinnostuisivat tästä hankkeesta, oli panos sitten isompi tai pienempi. Miten idea syntyi. Sieltä nousee nuorille naisille esikuvia, jotka näyttävät, että tämä on mahdollista. Näiden kohtaamisten kautta syntyy yhteisö, jossa toivottavasti kannatellaan toinen toistaan. Tarvitsemasi asiakasnumeron löydät laskusta. Kolme tytärtäni harrastaa kilpaurheilua, heistä kaksi on PattU:n naisten joukkueessa. SARI JAATINEN Helppo ympäristöteko! Siirry sähköiseen laskuun ja säästä! Paperilaskun laskutuslisä on 4,90 €/lasku. Miten. Ei täältä ole tarpeen lähteä pois. Rakentamalla yhteisö voidaan tarjota sitä samaa yrittäjille tai yrittäjähenkisille naisille. – ?Ideana oli yhdistää eri toimijoita. Se ei olisi pelkkää rahan siirtämistä, vaan tietynlainen arvostuksen osoitus. Nämä eivät kilpaile keskenään, vaan teemme – ?Toivon, että seutukunnassa huomattaisiin, että meillä on täällä sellaisia pesäpallojoukkueita, joita kannattaa tulla katsomaan. Kutsumme yhteisöön kuuluvat tahot seuraamaan meidän pelejä: työn vastapainoksi voi lähteä vaikka katsomaan matsia. Samanaikaisesti nostettaisiin Raahe-mielikuvaa: Raahessa on paljon mahdollisuuksia toimia, yrittää, onnistua ja menestyä. Millaisena näet raahelaisen urheilumatkailun. Puitteet ovat mahdottoman hyvät, on majoitus ja ravintolapalveluja, joten pelissä käynnin voi yhdistää lomanviettoon. E-laskusopimuksen teet helposti verkkopankissasi. – ?Se on lähtenyt luontevasti yksilöurheilijoiden menestyksestä. Mitä torstain starttitilaisuudesta toivottavasti seuraa. Miten PattU Naiset hyötyy NICEprojektista. Meillä on osaamista siihen. Sitten on pikku hiljaa noussut naisten jääkiekko ja naisten jalkapallo – ja naispesäpallo. Viime kaudella naisten pesäpallo oli seuratuin naisten palloilulaji. todella paljon yhteistyötä. ”Vieraile Raahessa ja tule illalla matsiin”. PIKAPUHELU Torstaina on Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa naisenergiaa ilmassa uudella tavalla. Mistä NICE-projektissa on kysymys, PattU Naisten joukkueenjohtaja Riina Mäkelä. NICE-projekti starttaa tilaisuudella, jossa tavoitteena on menestyvä ja hyvinvoiva joukkue ja paljon muuta. Joukkue on se, joka motivoi lähtemään treenaamaan silloinkin kun ei huvita. Mikä on arvostuksen tilanne PattU:ssa. Itse haluaisin nostaa naisurheilua ylemmäs niin, että ymmärrettäisiin sillä olevan oma paikkansa ja että se miellettäisiin yhtä arvokkaaksi kuin miesten kilpaurheilu. Sähköisestä laskusta ei peritä lisiä. Joukkue tarvitsee rahaa. NICE-projektin tavoitteena on tarjota raahelaisille naisille mahdollisuuksia muun muassa tyttöjen ja naisten henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen. Usein naisten yritykset ovat pieniä, joissa ollaan yksin tai pienen tiimin kanssa. Nyt on mahdollisuus rakentaa porukka, jossa ei ollakaan yksin. Joukkue kantaa, kun tulee epäonnistumisia ja iloitsee mukana, kun tulee onnistumisia. On Vilma Murto, Kaisa Mäkäräinen, Minna Kauppi. Toivomme tukijoita, yksityishenkilöitä tai yrityksiä mukaan tukemaan edes pienellä osalla – vaikka maksamalla seuraavan pelireissun ruokailun. Miten naisurheilun arvostus on kehittynyt
Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 848 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +3 +4 +4 +4 3 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina ?0°C 3 +1°C 6 ?0°C 4 +2°C 4 Kauhajoki +3,5 °C Kuhmo ?21,1 °C Kohtalaista etelälounaista tuulta. hassua.... Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. ###*P *Q36 ###*A . kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Olen jopa palkannut asianajajan. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630 ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. Jatkuva tilaus alk. TARVITSEN PALJON LEPOA SILTÄ VARALTA, ETTÄ HUOMENNA ON HIENO PÄIVÄ... Päivälämpötila 18...20 astetta. lopetetaanpa tämä keskustelu. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +1°C 6 ?0°C 4 +1°C 6 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 2 3 1 2 3 1 1 2 1 2 2 1 1 2 2 2 2 1 2 2 5 5 ?1 5 2 6 1 1 3 2 3 3 2 3 1 3 ?1 6 1 8 11 KESKIVIIKKONA 16. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. kuten mihin. 14,90 € / kk. voi toki. hassua.... Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. kuten mihin. Olen jopa palkannut asianajajan. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. hassua.... MAALISKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630 ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. en ole hyvä pikadeittailussa. kuten mihin. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. kuten mihin. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 TAASKO SINÄ NUKUT. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Ja sellainen tämä on. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Päivälämpötila 18...20 astetta. JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot raahenseutu.fi/asiakaspalvelu Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja KESKIVIIKKONA 16. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ....ja minä todella, todella nautin hyvästä keskustelusta..... Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. ELOKUUTA 2023 . lopetetaanpa tämä keskustelu. Illalla pilvistyvää, yöllä lumisadetta. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. ELOKUUTA 2023 . lopetetaanpa tämä keskustelu. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. Päivälämpötila 18...20 astetta. nautin hyvästä keskustelusta, mutta en siitä vaiheesta, kun toinen puhuu. Päivälämpötila 18...20 astetta. Päivälämpötila +1...+4 astetta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. lopetetaanpa tämä keskustelu. ELOKUUTA 2023 . Olen jopa palkannut asianajajan. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Ja sellainen tämä on. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Ja sellainen tämä on. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. 960 KESKIVIIKKONA 16. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Päivälämpötila 18...20 astetta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ELOKUUTA 2023 . Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. LUULTAVASTI EI OLE, MUTTA JOS ON, NIIN OLEN VALMIS! 395 KESKIVIIKKONA 16. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. hassua.... lopetetaanpa tämä keskustelu. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Olen jopa palkannut asianajajan. EN YMMÄRRÄ MIKSI SINÄ TARVITSET NOIN PALJON LEPOA. Aurinkoista ja poutaa. Ja sellainen tämä on. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Olen jopa palkannut asianajajan. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Ja sellainen tämä on. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 15 KESKIVIIKKONA 20. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. hassua.... Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 rotta pikadeittailee. kuten mihin. ELOKUUTA 2023 . Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. entä sinä . Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. *>WNA *D. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa
Olisi ollut mahdollisuuksia kakkoseksi tai jopa ykköseksi, jos kaikki olisi mennyt putkeen, Ravander viittaa yleisen sarjan kokonaistuloksiin. Ravanderia jäi harmittamaan kolmen lähdön torstai, jolloin keli oli todella haastava. – ?Viimeisenä kisapäivänä toimivat välineet ja mies. Pienemmällä purjeella olisi ollut mahdollisuuksia, mutta ne ovat valintoja. Tämä kuva on vuodelta 2010. Se vei voimia. Nyt hän voitti MM-hopeaa purjekelkkailussa. MAALISKUUTA 2024 ·. Kummankin mitali tuli grand masters -sarjassa, joka oli tarkoitettu yli 50-vuotiaille lajin harrastajille. Taivaalta tuli kaikkea mahdollista ja tuuli oli raju. Seuraavalla kerralla voi lähteä luottavaisemmin mielin. Hän muistelee aloittaneensa eriTONI LÄNKINEN 16 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 20. Vielä jaksaa surffata, Ravander heittää. Ulkomaille hän ei kuitenkaan ole lähtenyt arvokisoihin, koska kaluston raahaaminen olisi sen verran haastavaa. – ?Pitää katsoa. Vastaavasti Ravander on kulkenut kisoissa Luodonkin edestä. · VESA JOENSUU / ARKISTO Arto Ravander on harrastanut jäälajeja jo monella vuosikymmenellä. Oli nautinto ajaa ja siitä jäi hyvä fiilis. VESA JOENSUU Janne Luoto voitti pronssia uransa ensimmäisissä MM-kisoissa. Ravander voitti purjekelkkailun MMhopeaa ja Luoto leijahiihdon MMpronssia. Sitä innostuu, kun isommat kisat ovat Suomessa. Ravander ei lähde sinne, mutta Luotoa kisat houkuttelisivat, jos vain rahoitus järjestyy. – ?Se on kallis reissu. LUODOLLA ei ole juuri kokemusta kilpailemisesta, joten hän myöntää tämän olleen vähän opettelureissu. VASTAAVAT MM-kisat järjestetään vuoden päästä Yhdysvalloissa. Luoto kertoo, että kokonaisuus sujui hyvin, mutta aivan jokainen regattapäivä ei mennyt kuitenkaan nappiin. En ole vielä miettinyt asiaa, mutta kiinnostaisi kyllä lähteä. – ?Mahtava kokemus oli tämä MM-kisareissu. Hän ei vielä lupaa varmasti jatkoa kilpauralleen, mutta todennäköisesti mies jatkaa harrastamista. Itselle kun nämä olivat ensimmäiset isot kisat ja regattaluontoinen kisa, oli tämä vielä tutustumista niihin kaikkiin sääntöihin, tapahtumiin ja ylipäänäisten jäälajien harrastamisen vuonna 1981, joten tuuli on kuljettanut vuosien saatossa kerran jos toisenkin. Ravanderille MM-hopeaa, Luodolle pronssia Raahelaiset saavuttivat mitalinsa yli 50-vuotiaiden sarjasta. Ravanderin palkintokaapissa on roppakaupalla SM-mitaleita, mutta myös puolenkymmentä MMja pari EM-mitalia. tään koko konseptiin, miten se pyörii. Yleisessä sarjassa palkintopallipaikka jäi lähelle. Ei tämä enää niin aktiivista ole kuin kymmeniä vuosia sitten, mutta edelleen jäällä käydään ja kesällä vesillä. Yleisessä sarjassa Ravander oli neljäs ja Luoto viides. Tai sitten pitäisi tehdä karsintaa kisavehkeisiin, mikä vaikuttaisi lopputulokseen. Raahelaiset Arto Ravander ja Janne Luoto menestyivät hyvin viime viikolla Kajaanissa järjestetyissä Wissa 2024 -kilpailuissa. – ?Lähdin pikkaisen ylisuurella purjeella