Turkistarhaus
Markku Kestilä
ei usko
elinkeinon
kieltämiseen. >>20
TORSTAI 21. >> 6
Pääkirjoitus: Terveysasemapäätös sai tunteet pintaan Siikajoella. >> 2. >>4
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Yrittäjä
Ilkka Maarala
on työllistänyt
itsensä
20 vuotta. >> 12
Opettajatiimit
voivat paremmin
vastata oppilaiden
tarpeisiin. >> 18
Pauli on poikkeus
Uudet tuulet
Menestyjä: Pauli Pulkkinen, 20, ajaa metsähakkuumailla Esa opetuksessa
Kittilän metsäkoneyhtiön motoa ja kuuluu työnantajansa mielestä harvinaiseen kastiin, sillä hänestä on ainesta koneellisiin
metsätöihin. HELMIKUUTA 2013
NRO 36
IRTONUMERO 2 e
Vesa Joensuu
Ilolla yleisön
eteen
Sarian valmiina
kolmanteen isoon
salikonserttiinsa
Aikoinaan sen eteen tehtiin valtavasti talkootöitä mukana oli myös maamiesseura ja Pyhäjoen Pyryveikot. Rumahan se on, vaikkei minulla itse taloa
vastaan ole mitään ole, jos se vain saataisiin korjattua.
Kirsti Halunen
Vaikka olen Kalajoelta tiedän sen merkityksen, sillä kuljetin poikaani ja muita
nuoria siellä aikoinaan skeittaamassa. miten se sitten
halutaankin rajata . Ylhäältäpäin
piti myös määrittää se, mistä kohtaa raha Siikajoella otetaan. On
melko outoa, että siikajokisten kohdalla ei
riittänyt valtuuston sitoutuminen säästösummaan, jolla hyvinvointikuntayhtymän menoja siikajokisten osalta leikattiin. helmikuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 21.2.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Naiselle
sopiva nimi
Siikajokisilla tuli nyt
mitta täyteen
M
iehet ovat mestareita nimeämään
naisia mitä erilaisimmilla lempinimillä.
Tuttu mies pitää (vitsillä ?) t-paitaa, jossa lukee: ?Satarosenttisesti
akan vika?. Narttu kuulostaa jo haukkumasanalta.
Miehet alkavat puhutella usein myös vaimojaan meidän
äidiksi tai äiskäksi kun lapsia alkaa siunaantua. Tämä olisi ehkä
ollut lopputulos joka tapauksessa, mutta olisihan tuo ollut hyvä ja fiksua selvittää.
2
Politiikalla pitäisi
tavoitella asioita, jotka
heijastuvat myönteisesti ympäröivään yhteiskuntaan ja
joita on vaikea siirtää yhdellä
nuijankopautuksella toiseen
maahan: hyviä liikenne- ja
tietoliikenneverkkoja, luottamusta, kohtuuhintaista
asumista, hyvää koulutusta
ja perustutkimusta sekä
vähäistä korruptiota.
Matti Kalliokoski
3
On ihailtavaa, kuinka niin
moni vanhempi sitoutuu
pyyteettä lapsensa harrastukseen. Paavon akka on tuolla ovella, saatettiin sanoa, eikä sillä
tarkoitettu haukkua naista mitenkään.
Eukko ja muijakin ovat joissakin murteissa huomattavasti mainettaan parempia nimityksiä naispuoliselle puolisolle.
Kun vaimoa tai äitiä kutsutaan emännäksi siihen saattaa
A
Avokki kuulostaa
keinotekoiselta
liittyä myös monenlaisia sivumerkityksiä.
Emäntä voi olla arvostettu, mutta myös hieman pilkallinen nimi. Mies voi olla vailla
vapaailtaa tai sitten yhteistä intiimiä ja rauhallista aikaa.
Tai voihan hän olla tosissaankin. menestyksestä voimakkaasti
muuttuvassa ympäristössä
on aiheellinen ja ajankohtainen. Sitäkin kuulee todella usein.
Pimu, pimatsu, dydy ja lyyli ovat täysin riippuvaisia sanojasta tai kuulijasta.
Naaras-nimitykseen liittyy vahvasti seksuaalista latausta. Lasta kannustetaan,
häntä kuskataan ja harrastukseen ollaan valmiit sijoittamaan suuriakin summia.
Rahan lisäksi harrastukseen
uhrataan aikaa: talkoillaan,
kuljetaan matkassa pelireissuilla tai esiintymismatkoilla.
Pääkirjoitus
Koillissanomat
Helsingin Sanomat
Gallup: Mitä Pyhäjoen valistustalolle pitäisi tehdä?
Tuntuu pahalta, että se on ollut ilkivallan
kohteena ja nuorisoseuran omaisuutta on
tuhottu. Vai voiko?
O
sa Siikajoen karinkantalaisista
on suivaantunut Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän
päätöksestä lakkauttaa Siikajoenkylän terveysasema. Eikö sitä voi kunnostaa?
Eeva Salmela
Se pitäisi korjata kuntoon ja tehdä siitä
paikka, jossa voitaisiin pitää bileitä ja diskoja nuorille.
Veera Koskela. Nyt se
on kaiketi purkukunnossa.
Oiva Viirret
Siellä se avuttomana huutaa, että tehkää
minulle jotain, korjatkaa tai purkakaa. Siikajokisten toivehan oli,
että he saisivat itse etsiä säästökohteensa.
Hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokouksessa isännän ääni kajahti ja Siikajoen terveysasema päätettiin sulkea. Viimeksi
aiheesta keskusteltiin Siikajoen ja Ruukin
kuntaliitoksen yhteydessä. Eihän siinä
lasten kuullen mitään pahaa olekaan, mutta kun mies puhuu meidän äidistä kylän väelle, se on jo vähän tarkistamisen varaa.
Jos korvaan kuiskitaan kaunokaista, murusta, söpöliiniä, kultanuppua, armasta ja rakasta, nainen on vahvoilla
tai voimakkaan suostuttelun kohteena. Se
oli mahtava ja tärkeä paikka silloin harrastaville nuorille. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Karinkannasta
kun kulkuyhteydet Lumijoen suuntaan ovat
luontevat.
Mikään läpihuutojuttu ei osakuntaliitos ole,
ja jos karinkantalaiset ovat tosissaan, kannattaa heidän ottaa protokollasta selvää. Tähtäimessä kapinoitsijoilla on osakuntaliitos Lumijokeen, jos kyläläiset saadaan yhteisrintamaan ajatuksen taakse.
Kerta ei ole ensimmäinen, kun karinkantalaiset havittelevat kunnan vaihtoa. Nuorisolle emäntä tuntuu olevan helpompi sanoa
kuin äiti tai äiskä.
Millä nimellä kutsuttaisiin vihkimätöntä puolisoa. Rivejä on pakko tiivistää
puolustettaessa niin ammatillisen koulutuksen kuin valtion aluehallinnonkin asemaa
tällä seudulla.
Pääkirjoitus
Kalajokilaakso
myös olettaa, että kun hallituksen tähtäimessä ovat suuret kuntakokonaisuudet, eivät yhden kylän liittymistoiveet saa liiemmin vipinää kuntaministeriön virkamiehiin.
Sinänsä suivaantumisen ymmärtää. Avokki kuulostaa keinotekoiselta, avovaimo taas turhan viralliselta.
Parisuhteisten puheissa nimissä on aina enemmän tai
vähemmän piilomerkityksiä, joilla suojataan omaa elämää
ulkopuolisilta.
Sukunimellä puhuttelu kuulostaa tahallisen etäältä. Akka on toisille haukkumasana, joillekin vain pelkkä
vaimon synonyymi.
. Voi
Muut mediat
1
Huoli Jokilaaksojen
alueen
Sai-
sin sitte itekki lukia jutun, eikä tarttis erikseen lehtiä ostaa.
Sanosin vaikka, että minä
jätin tuon äijän, joka on kulukenu mun peräsä yli 40 vuotta. Sitte aattelin,
että kyllä mullekki ois just
nyt tarvetta kahele tai kolome
saale, että jospa minäki soittasi jonnekki lehteen. Oon vähä aatellu sitä.
Mutta on se kyllä kamala
homma alakaa opettaan aiva
outua omile tavoile, täsä entisesäki on menny näin kaua.
Eikä se vieläkkään oo ihan
kaikkia oppinu. Eikö päivä riitä?
Vanhemmilla on oikeus saada sairaan lapsen hoitovapaata, lapsen ollessa alle 10v. On sielä niitä menninkäisiäki jokkaisen makkuun
ja löysi yhe oikein makian näkösen. Se on nyt tykkänään loppu, pinna vaan palo. Ranneha
siinä vässyy.
Sitte se jää ussein suustansa kiini jonku mulle ouvon
naisen kans kauppareissuila.
Ku kysyn, kuka tuoki oli, se
sannoo, no se oli nosturikus-
kina tai siivoojana viitosvuorosa tai kolomosvuorosa. Kyllä se yli 10v pitäis flunssassa pärjätä kotona yksin ja onhan puhelimet keksitty. Ois hyvä, jos ilmoitatte Tullimiehenkatu 11.
Paavolan tallilla romahduspisteessä oleva ulkorakennus
ja pieniä ratsastajia. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Uutiset on loppuneet, nuita en tarvitse.
Hevosnautaa
MIELIPIDE Ranskalaisten
rikostutkijoiden mukaan lihaskandaalin alkulähteet
johtavat Romanian hevosenlihakauppiaihin, mutta varsinaiset syntipukit löytyvät
kauppaketjun myöhemmästä
vaiheesta.
Ranskalainen lihanjalostusyhtiö Spanghero osteli Romaniasta hollantilaisen välittäjän Traap Tradingin kautta
750 tonnia hevosenlihaa halpaan hintaan. Sialla on kyntöset,
mutta ei märehi. Raamattu.
Ihmisenpieksäjiä tässä kylässä varmasti enemmän kuin
koiranpieksäjiä. Pitäisikö tämä tarkistaa ennen kuin
mitään vahinkoa tapahtuu?
Kreikkalais-roomalainen paini ainakin on hyvin yksitoikkoisen näköistä kourimista. Aina joskus
pakkaa ne omat vinkeet pintaan nousta, mutta mun ei
tartte ku vilikassa niin asettuu.
En taija soittaa, sillä jos siitä juttu tulis, kävis pian niin,
että ois tuo meijän tie iha hulivilisonnala ku toistenki lehtien toimittajat tulis pyytään
haastattelua. Ja jos ne
vaikka haluais tietää, mihi
minä ne eurot käyttäsin, sitä
en kertois. Kun mies tekee kunnolla työnsä, ei yhtään skandaalijuttua, ei tupakoi, ei kiroile ja on melkein raitis, ei arvosteta. Millo Matti on
purkanu kihilauksen ja avoke
syyttää Mattia naistenhakkaajaksi. Aina se sannoo, kovempaa kovempaa, siitä keskeltä,
siinä on joku kutka. Tai Tarja jäi yllättäin
yksin ja joutuu myymään
hulppean kotinsa. Ei jarrut pitänyt yhtään.
Iso on koski ja isot on mainokset Isokoskesta RS kokonaista 4 ja puoli sivua. Selvä tarkoitus vaikuttaa olevankin, ettei niitä ainakaan kauppareissulla pystyisi kunnolla lukemaan.
Nyt sitten EU:ssa tutkitaan
osaksi sen omaa sotkua, kun
www.raahenseutu.fi
Karinkannassa
olisi haluja liittyä
Lumijokeen.
Taustalla
vaikuttaa
terveysaseman
lakkautuspäätös.
tuotteiden alkuperää ei tarvitse ilmoittaa edes elintarvikkeiden osalta.
Raa?an lihan ja raakavalmisteiden alkuperämaa on ilmoitettava, mutta kypsennetyistä lihavalmisteista ja liharuokavalmisteista alkuperämaata ei tarvitse ilmoittaa.
Lainsäädäntö edellyttää elintarvikkeen pakkaukseen
merkittäväksi joko valmistajan, pakkaajan tai Euroopassa toimivan myyjän nimen ja
osoitteen, ei siis alkuperämaata.
Jos lihavalmiste tai liharuokavalmiste valmistetaan
myymälässä, ravintolassa tai
suurtaloudessa, niin silloin
käytetyn lihan alkuperä on
pystyttävä asiakkaalle kertomaan.
Kissat on pidettävä kiinni! Jos Velkaperän kissat ei pysy
omalla tontilla vaan käyvät paskomassa ja kuseksimassa
toisten pihoilla, tulee hommaan loppu! Päätöksen tekee
kissan omistajat, myös laki asiasta on säädetty!
Oliko viestini asiaton tai virheellinen, lumi traktorien yöajosta, kun ei ole julkaistu. Ihminen on arvokkaampi, koska hän ei ole
eläin.
Suurkiitos Kallelle loistavista luistelujäistä Saloisissa.
Mielenkiintoista nähdä, miten sisarusten käy,kun ei oo äiti
enään töissä ja mitähän mahtas ukkokin sanoa.
Pentti Kurikka
Lukijakuva
?Jos siikajokiset itse
olisivat valmiita maksamaan terveysasemansa kustannukset,
niin raahelaisten äänillä se lakkautettiin.?
Auringonlasku Hietasaaressa Marraskuun lopulla. Äijä kulukee
tuola mettäsä ja mun pittää
olla yksin. Joutaa pois ainakin isommista
urheilutapahtumista.
Taidanpa perua Raahen Seudun, joku aamu lehdessä on
vain kannet ja tiistainakin 2 sivua jostain ilman aikosesta
keikasta, seuraava sivu teatteria, seuraava urheilua. Tarttee mullaki joku sallaisuus olla, en minä ny
ihan kaikkia lehtien palstoile
rävväyttäis.
Äijän muusa
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Kirjoita alkuun RS ASIA ja
sitten viestisi. Kuva: Antti Kiuru. Vaikka
tähän joka mulle tullee. Ku
kysyn nimiä, äijä tuumaa, en
muista. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Pääsisinköhän minäki
MIELIPIDE Mulle tullee
yks naistenlehti ja siinä on
ussein juttuja siitä, kuka kenetki jätti tai kuka kenenki
luota lähti. Näinhän se menee, kun tosi tärkeästä
asiasta kysymys?
Suuri tangoilta televisiossa, ei sanaakaan Rahkosesta, joka ehkä eniten tangoa tanssittanut. Tarjan
mies puolustaa ittiään ja sannoo, että mitta tuli täyteen.
Ja Jenny rattasti toisen tykö,
mutta exä antaa rahhaa niin
palijo, että toimeen tullee.
Mietin, että saako ne noista juttuista rahhaa ja jos, niin
kuinka palijo. Eikä me
takasi yhteen mennä ja jos
mennäänki, niin saatte sitte
yksioikeuvela tehä meistä jutun.
Minä vaan en ennää jaksanu pestä sen pyykkejä ja selekää. Torstaina 21. Toimitus valitsee
julkaistavat viestit.
Taas tuli selväksi, että tien suolauksesta aiheutuva märkyys tekee mustaa jäätä, jota ei äkkinäisempi ajaja hoksaa. Menis oma rauha ja siitä en luovu. En tiiä ketä se sielä
tappaa, mutta onhan sielä
niitä keijukaisia. Vain lööppijulkikset on
sankareita.
Hei, onko kukaan nähnyt Lapaluodossa liikkuvan isokokoista harmaata leikattua Roope-kissaa. Nyt en ennää oottele sitä yhtään, ruokaki jäähtyy.
Oliskohan tuosa tarpeeksi
yhteen juttuun, vai vieläkö
pittäis jottain muutaki olla.
Voisihan tuota sanua, että
oon minäki sielä mettäsä
käyny. Sit ei
auta kun työantajan joustaa.?
Hevosella ei ole kaksihaariset kyntöset eikä se märehi.
Jänis märehtii, mutta omistaa käpälät. Sitten Spanghero leimasi lihat naudaksi ja
myi 550 tonnia ranskalaiselle
Comigel-yhtiölle, kovalla voitolla.
Comigel jauhoi lihat sekaisin naudanlihaan, ja tuskinpa
kukaan uskoo, että tuossa
vaiheessa eivät olisi olleet tietoisia siitä mitä liha oli.
Nähtävästi miljoonia tah-
Arkisto / Vesa Joensuu
Hevosenlihaskandaali kuohuttaa ympäri Eurooppaa.
Monelle hevonen on ystävä,
ja hevosenlihan syöminen
kauhistuttaa.
kottiin yhteistuumin. On siinä mulla kestämistä.
On mulla vielä yks, jonka
voisin sanua. Comigel valmisruoka-aterioita
myydään ruokakaupoissa
ympäri Eurooppaa.
Lihaskandaali koskettaa jo
13:a maata ja 28:aa yritystä,
tutkimukset Suomessakin
ovat käynnissä.
Ruokatarvikkeet yleensäkin ovat tärkeä asia jos mikään, ja tuon tapaiset kikkailut ja hämäävät ketjutukset
tulisi avoimuutta lisäämällä
poistaa.
On sanottava, että nekin
tuoteselosteet, joita elintarvikkeista löytyy, ovat hyttysen varpaan kokoisilla kirjaimilla
Tämä eduskunnalle toimitettu kansalaisaloite esittää turkistarhauksen lopettamista Suomessa. Hakeutua
voi sähköisesti www.mol.fi/
sahkoinenasiointi tai työ- ja
elinkeinotoimistosta saatavalla hakemuslomakkeella.
Lopulliset valinnat haastattelujen perusteella tekee Raahen seutukunnan TE-keskus.
Värton tiedossa jo on, että
koulutus on herättänyt kiinnostusta.. Aloite vaatii
lakimuutoksen, ja se on
menossa valiokuntakäsittelyyn.
Kyseessä on ensimmäinen
eduskuntaan etenevä kansalaisaloite. Kansalaisaloitteisiin vaaditaan vähintään
50?000 nimeä
??Tietenkään tällaisten adressien etenemistä ei katsele
hyvällä mielellä, mutta parempia nämä lailliset keinot
ovat kuin ne laittomat.
Erityisen tyytyväinen Kestilä on siitä, että turkistarhaiskut ovat viime vuosina
vähentyneet.
Markku Kestilä huomauttaa, että olisi hyvä, jos tarhaajille ja tarhauksen kautta ansionsa saaville esitettäisiin
tällaisten addressien yhteydessä myös vaihtoehtoinen
elinkeino.
Turkistarhauksen kieltäminen vaatisi muutoksia perustuslakia myöten, eikä Kestilä usko eduskunnan enemmistön, saati sitten määräenemmistön sitä puoltavan.
Addressia kerätessä turkistarhauselinkeinon työllistävää ja taloudellista merkitystä Kestilän mukaan vähäteltiin.
Tarhaus työllistää Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan suoraan
noin 6?000 ja välillisesti noin
18 000 henkilöä. Hän ei
usko lakimuutosadressin
menevän läpi.
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Turkistarhausta kymmenet
vuodet Pyhäjoen Yppärissä
harjoittaneen Markku Kestilän mukaan on hyvä, että
tarhausta vastustavat ovat
siirtyneet laillisiin keinoihin.
Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille sekä SEY
Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto järjestivät viime
vuonna kampanjan, jolla kerättiin vajaat 70 000 nimeä. Edellisestä koulutuksesta ehti tosin
vierähtää yli kymmenen
vuotta, minä aikana rakentamisen normistokin on elänyt
kappaleen matkaa. Sen sijaan koulutus
täyttää sitä mahdollista tarvetta, joka syntyy, kun pitkän
linjan ammattilaisia imais-
taan vaativiin kohteisiin.
Aivan uusi aluevaltaus ei
rakennusalan perustutkinto
ja talonrakennusalan ammattitutkinto ole Aikulle. helmikuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Laillinen
keino on
parempi
Turkistarha: Markku
Kestilä on tyytyväinen
siitä, että tarhauksen
vastustajat käyttävät
laillisia keinoja. saakka. Opintosisältöjen Värttö kertoo vastaavan energiatehokkuutta korostaviin nykytarpeisiin.
Myös laadunvalvontaan kiinnitetään erityistä huomiota.
Koulutusalueisiin kuuluu
myös korjausrakentamista.
Kestilän tarhalla on muun muassa shadow-siitoskettuja. Tarhoja on
Suurhankkeet
mielessä
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Suurhankkeet silmissä Raahen Aikuiskoulutuskeskus
(Aiku) on aloittamassa alkukeväästä kahta rakennusalan
koulutusta.
Koulutusta vetävä rakennusinsinööri Pekka Värttö
toteaa, ettei noin vuoden pituisesta koulutuksesta heti
valmistuta ydinvoimalatyömaalle. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Tutkinnon tavoitteena on saavuttaa kyky
toimia itsenäisesti talonra-
kennusalan ammateissa rakennustyömaalla tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.
Ammattitutkintoon on pääsyvaatimuksena noin kolmen vuoden kokemus rakennusalalta tai suoritettu perustutkinto ja alan kokemusta.
Koulutukseen valitaan yhteensä 20 henkilöä ja kurssit
alkavat jo maaliskuussa.
Haku on vielä meneillään
aina 24.2. Aikulla
koulutetaan nyt aikuisia ammattilaisiksi.
Koulutuksen sisältö vastaa
nuorisoasteen ammattiopiston kurssisisältöjä.
??Yleissivistäviä aineita ei
ole ja täällä ei enää tarvitse
kasvattaa, vertailee Värttö
nuorisoasteen ja aikuisten
koulutusten eroja.
Perustutkinto on 50 opintoviikkoa, josta työssä oppimisen jakso on 18 viikkoa.
Koulutuksen tavoitteena on
antaa opiskelijalle valmiuksia
toimia talonrakentajan ammateissa ja työtehtävissä niin
sanottuna nuorempana ammattimiehenä.
Talonrakennusalan ammattitutkinto on 34 opintoviikkoa, josta 22 viikkoa työssä oppimista. Jos tämän kettupojan siittiöt tuottavat hyviä jälkeläisiä, se saa elää pitempään k
Vesa Joensuu
Onko kokemusta rakennusalalta, mutta ei tutkintoa
helmikuuta kello 18.. Terveystarkastajan kanssa olemme pi-
täneet palaveria ja tulleet siihen tulokseen, ettei rakennuksessa ole enää järkevä olla.
Vaara myöntää, ettei koulun huono kunto tullut täysin
yllätyksenä.
Kiireellisen muuton vuoksi koululaiset siirretään kevätlukukauden lopuksi Gumeruksen koululle. Siksi evakkoon
joutuneiden koulupäivät alkavatkin heti viikon 11 alusta
niin pitkälle etenevät. Se on perustettu 1944
??Tarha toimii jo kolmannessa
sukupolvessa. Karinkantalaisten kiinnostus Lumijokea kohtaan ei ole uusi
asia.
??Kukaan ei ole tästä asiasta vielä mitään kysynyt eikä
kertonut, mutta eihän tämä
ole ensimmäinen kerta. Hyvinvointikuntayhtymän säästöratkaisu tulee vaikeuttamaan
kohtuuttomasti ihmisten jokapäiväistä elämää muuallakin kuin Karinkannassa, Päivi Eskola muistuttaa.
Lumijoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sirkka
Kyrö on valmis toivottamaan
uudet veronmaksajat lämpimästi tervetulleiksi, jos asiat
Home ajaa koululaiset
iltavuoroon
Maarit Kesti
maarit.kesti@almamedia.fi
Ruukin yläkoulu ja lukio joudutaan pistämään käyttökieltoon. Olen
siis toistaiseksi kuulopuheiden varassa. Koululaiset joutuvat
Gumeruksen koululle iltavuoroon heti hiihtolomaviikon jälkeen. Investointiin
saatiin toki 20 prosentin investointiavustus.
Turkistarhoille onkin pelkästään häkkien uusimisella
investoitu keskiarvolla laskien noin 450 miljoonaa euroa.
Siikajoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Päivi Eskola myöntää, että paremmat palvelut houkuttellevat monia.
Karinkanta tervetullut
Liitos:
Lumijoki ei
pane
vastaan.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Sanomalehti Kalevan uutinen Karinkannan kyläläisten
liittymishaluista Lumijoen
kuntaan tuli puskan takaa sekä Siikajoen että Lumijoen
luottamusjohdolle. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Valvonta on tarkkaa.
Kestilän tarhalla tehtiin
mittava investointi, kun kaikki kettuhäkit piti uusia 10 cm
korkeammiksi.
??Se oli meidän keskikokoisella tarhalla 450?000
euron paukku. Jatkajaa toivotaan myös Oulun
Kärpissä pelaavasta Akusta
??Tarhalla on noin 1000 minkkinaarasta ja noin 400 kettunaarasta.
??Yritys tekee tiivistä yhteistyötä muiden alueen tarhojen
kanssa. Gumeruksen tilat eivät kuitenkaan
anna periksi niin, että kaikki
oppilaat mahtuisivat sinne
yhtäaikaa. Terveysasemalla on lääkärin ja hammaslääkärin palvelut viitenä päivänä viikossa, samoin neuvolat ja terveydenhoitajien vastaanotot.
Karinkantalaisten irtioton
keulahahmoksi on henkilöitynyt Martti Eskola, pitkän
linjan kunnanvaltuutettu.
Hän korostaa, että päätös on
kyläläisten käsissä ja sitä
päätöstä tullaan kuulemaan
kyläkokouksessa. Koulua ei voi perustaa mihin tahansa teollisuushalliin,
Vaara sanoo.
Koulun henkilökuntaa ja
oppilaita on tiedotettu asiasta eilen. Koulupäivät päättyvät viimeistään kello 20.45.
Gumeruksen koululaisten
päivä alkaa kello 8.30 ja päättyy kello 15 mennessä.
??Tämä on tällä aikataululla ainoa ratkaisu. Mutta kyllä minä kyläläisiä tässä asiassa
ymmärrän. He ovat tyytymättömiä ja siihen on täysi
syy. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Raili Viirret
Tuulikki Nousiainen
Fakta
??Kestilän Minkki Oy on Pohjois-Suomen vanhin toimiva
tarha. Myös lasten vanhemmille on viety viestiä asiasta.
Ruukin yläkoulu joutuu sisäilmaongelmien vuoksi käyttökieltoon.
Asiasta järjestetään tiedotustilaisuus
Ruukin yläkoulun liikuntasalissa
tiistaina 26. Väkeä muuttaa koko ajan
lisää, joten myös kunnalliset
palvelut ovat nähdäkseni hy-
vissä kantimissa. Alakoulun
peruskorjaushankkeeseen
liittyen kaikki kivet ja kannot
on käännetty muita tiloja etsittäessä ja niitä tiloja ei löydy. Setin jälkeen
jatkoi Markku ja nyt Petri. Turkisten hinta on parempi kuin
koskaan aikaisemmin.
??Tosin tuotantokustannuksetkin ovat kohonneet
valtavasti, Kestilä huomauttaa,.
Vienti vetää etenkin Kiinaan, Hong Kongiin, Japaniin ja Venäjälle, mutta myös
Etelä-Eurooppaan.
Suomen turkisten suosio
johtuu hyvästä laadusta. Kokouksen
päivämäärää ei ole vielä lyöty
lukkoon, mutta kovin kauan
ei aiota nokkaa tohisuttaa.
??Kokous pidetään viimeistään kuukauden sisällä.
Eskolan mukaan kyläläisillä on lopahtanut luottamus
päätöksentekijöihin. Monelle oli varmaankin
viimeinen pisara Siikajoenkylän terveysaseman lakkauttamispäätös. Ja jos verrataan Lumijokea ja Siikajoenkylää,
niin ei sille mitään mahda, että meillä on paremmat palvelut. Myös Gumeruksen yläkoulun lakkauttamiskaavailujen aikaan meihin
oltiin yhteydessä.
Sirkka Kyrön mukaan Karinkannasta asioidaan Lumijoella päivittäin jo nytkin.
??Välimatkaa on vain 12 kilometriä. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Torstaina 21. Tarhoilla on muun
muassa yhteinen kompostointialue lannankäsittelyä varten
sekä yhteinen krematorio raatojen hävittämistä varten.
on Suomessa tuhatkunta.
Tarhojen määrä on Kestilän mukaan laskenut vuosikausia, mutta viime vuonna
se kääntyi sukupolvenvaihdosten ansiosta pitkästä aikaa nousuun.
Pyhäjoella tarhoja on viisi,
ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 1,7
miljoonaa euroa.
kuin ensi syksyyn,
Suomalaisella turkistaloudella menee nyt hyvin. Vihoviimeinen niitti oli terveysaseman menettäminen.
Arkisto/Tuulikki Nousiainen
kello 15. Liittymishalut olivat vahvat Siikajoen ja Ruukin kuntaliitoksen aikoihin. Molempien kuntien valtuustojen
puheenjohtajat sanovat kuitenkin ymmärtävänsä karinkantalaisia.
Päivi Eskola, joka itsekin
asuu Karinkannassa, myön-
tää olevansa hieman hämmentynyt.
??Minuun ei ole vielä kukaan ottanut yhteyttä. Koulun rehtori
Juha Vaara kertoo, että koulun sisäilmatutkimukset puhuivat karua kieltä, eikä vaihtoehtoja jäänyt.
??Koulurakennuksessa
oleminen aiheuttaa vakavan
terveyshaitan
Joni Törmäkangas ja Margaret Forinsky matematiikan tehtävien
kimpussa.
nempiä.
??Näyttää myös siltä, että
täällä lapsiin suhtaudutaan
toisin kuin meillä. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Hän
aloittaa tehtävässään 4. Kolmen kertotaulun kimpussa Atte Viitanen.
Taustalla saksalainen Johannes Köper ja opettaja Taina Rinkinen.
erittele lapsia, Isokääntäkin
huomauttaa.
Uusi tapa opettaa vaatii
opettajilta parityöskentelyä.
Paani kertoo, että vastaavanlaista opetusta on kokeiltu
myös Antinkankaalla. Hän on myös
suorittanut ammatillisen
opettajan pedagogisen tutkinnon. Opettajilta vaadittava koulutus on täällä muutenkin ihan toista tasoa.
Opettajien ammattitaito
on Foriskyn mukaan yksi syy
suomalaisen koulujärjestelmän menestykseen kansainväliselläkin tasolla. Tilanne
ei kuitenkaan koske vain erityistukea tarvitsevia oppilaita, vaan myös edistyneempiä
oppilaita pystytään huomioimaan uudella tavalla, kertoo
Jaana Isokääntä.
Jaana Isokääntä on yhdistänyt voimansa Laura Bäckmanin kanssa. Silloinkin opettajat voivat toimia tiiminä ja toisinaan jakaa
porukkaa ryhmiin tarkoituksen mukaisesti. Hänen mukaansa on
selvää, että lasten keskittymiskyky on parempi, kun
turhaa energiaa saa välillä
purkaa pihalla.
??Ulkona on kylmä ja silti
lapset haluavat sinne. Koulutukseltaan hän on ympäristö- ja terveystekniikan ammattikorkeakouluinsinööri ja ympäristösuojelutekniikan diplomi-insinööri. Se on
hämmästyttävää, Forisky
nauraa.. helmikuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Kaivos saa
ympäristöpäällikön
Raahen kultakaivoksen uudeksi ympäristöpäälliköksi
on valittu DI Riina-Maarit
Mäkelä Pattijoelta. Hän toivoo,
että Skotlannissakin annettaisiin enemmän arvoa raittiille ulkoilmalle ja vapaalle
leikille. Ranskalainen Pascale Grosjean
huomauttaa, että myös luokkakoot ovat huomattavasti
keski-Eurooppalaista pie-
FAKTA
??Vuonna 2011 tullut perusopetuksen lakimuutos on vaatinut opetuksen järjestäjiä
huomioimaan oppilaiden vaatimat tuentarpeet entistä tarkemmin. Käyttöön onkin otettu
kolmiportainen tuki, jonka
muodot ovat: yleinen tuki, tehostettu tuki sekä erityinen tuki.
??Kolmiportaisella tuella pyritään tunnistamaan mahdollisesti tukea tarvitsevat oppilaat
mahdollisimman varhaisessa
vaiheessa ja estää oppimisvaikeuksien syveneminen.
??Minä ja Laura Bäckman
olemme molemmat luokanopettajia, eikä kukaan lapsista pidä meistä toista erityisopettajana, Isökääntä sanoo.
Uusi tiimityöskentely tähtää siihen, että lasten erittely
vähenee ja kaikki oppivat yhdessä ryhmässä. Hän on syntynyt
vuonna 1976.
Kultakaivoksen ympäristöpäällikön tehtävien haasteellisuus ei pelota, päinvastoin.
??Kaikissa töissä on omat
haasteensa. Anita Paani huomauttaa,
että myös tiimityöskentelyä
kokeilleet opettajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä malliin.
??Kollegan tuki on koko
ajan ja molempien vahvuudet voidaan ottaa huomioon
opetuksessa. Odotan tätä uutta työtä, sillä ympäristöpäällikön tehtävät vastaavat paremmin koulutustani
kuin terveystarkastajan työ.
Yksi houkutin uuteen tehtävään oli yksinkertaisesti työmatkan lyheneminen.
Ympäristöpäällikkö on tietoinen kaivokseen liittyvistä
sosiaalisista odotuksista.
??Sosiaalista hyväksyntää
hoidetaan avoimella tiedottamisella. Myös yhteydenpito vanhempien kanssa
on helpompaa ja sujuvampaa, kun ei tarvitse jäädä yksin.
Maarit Kesti
Aina ei tarvita yhteistä kieltä. Antinkangas ja Pattanen ovatkin
Raahen ainoat koulut, joissa
on erityisluokkia alakoulun
puolella.
??Samanlaista opetusta
voidaan kyllä tehdä yleisen-
kin opetuksen puolella. Jaana
Isokääntä sanoo, että syksystä asti käytettymalli on saanut lasten lisäksi tyytyväistä
palautetta myös vanhemmilta. maaliskuuta.
Tällä hetkellä Mäkelä työskentelee Kalajoella terveystarkastajana. Kun osa oppilaista
alkaa päntätä D-kirjainta,
siirtyy osa pienryhmäksi laskemaan matikkaa ja kolmen
kertotaulua.
Tilanne kuulostaa tavalliselta: erityisopetusta tarvitsevat otetaan erilleen muista.
Totuus ei kuitenkaan ole aivan näin mustavalkoinen.
Opettajia lukuun ottamatta
kukaan ei tiedä, opiskelevatko tänään matikkaa erityistukea tarvitsevat oppilaat vai
muita edellä olevat.
??Opetus on aina pääasiallisesti isossa ryhmässä, mutta tietyissä tilanteissa oppilaita otetaan erilleen. Siinä aion tehdä parhaani.
Laivan kaivos sai uutta verta.
Uudesta
tavasta
hyötyvät
kaikki
Koulut: Kaikki oppivat
samassa tilassa.
Maarit Kesti
maarit.kesti@almamedia.fi
Pattasten koulun ekaluokka
valmistautuu äidinkielen oppituntiin. Ne vaan pitää ottaa vastaan ja hoitaa parhaan
taitonsa mukaan. Toinen heistä
on erityisopettaja ja toinen
luokanopettaja. Opettajan ja
erityisopettajan läsnäolo takaavat sen, että kaikki saavat
tarvitsemansa tuen.
Raahen kaupungin erityisopetuksen koordinaattori
Anita Paani kertoo, että kokeilulla pyritään inklusiiviseen malliin, jossa oppilas on
pois omasta ryhmästä niin
vähän kuin mahdollista.
??Eihän yhteiskuntakaan
Kertotaulua voi opetella myös hyppimällä ruutuja. Tällaista on
käsittääkseni ollut esimerkiksi Honganpalossa.
Paani kertoo, että opettajia
kannustetaan Pattasten malliin, sillä uudesta tavasta hyötyvät etenkin lapset. Kaksikko on
yhdistänyt luokkansa lisäksi
tietotaitonsa. Yhdessä he
ovat tiimi, joka tarkoituksena
on huomioida lasten erilaisia
tarpeita entistä paremmin.
Opettajien koulutus
ihan toista tasoa
Maarit Kesti
maarit.kesti@almamedia.fi
Raahen opetustoimella on tämän viikon ajan Study visit
-vierailijoita kymmenestä eri
Euroopan maasta tutustumassa erityisopetukseen ja
uuten kolmiportaiseen tukeen.
Jo maanantain ja tiistain
aikana skotlantilainen Margaret Forisky oli pannut
merkille, että merkittävin ero
suomalaisen ja skotlantilaisen koulun välillä on opettaji-
Maarit Kesti
en ammattitaito.
??Edes erityisopettajilta ei
vaadita Skotlannissa erityistä
koulutusta vaan se on vapaaehtoinen. Täällä lapset saavat olla sitä, mitä he
ovat, eikä heidän tarvitse olla
sitä, mitä heiltä odotetaan.
Myös suomalaisten runsaat välitunnit hämmästyttävät vierailijoita
helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Kun
muutat
muista ilmoittaa uusi
osoitteesi myös meille!
Fellmanin puistokatu 4, Raahe
puh. 010 665 9015
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
VÄRIÄ
KEVÄÄSEEN!
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE
TULEVAT AINEISTOT
OSOITTEESEEN
PÄIVÄNMARI
Laivurinkatu 19, Raahe
08 223 8999
Avoinna:
ma-pe 10-17.30
la
9.30-14
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Kalliorinne esittää
solidaarisuusveroa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kansanedustaja Risto Kalliorinne (vas.) esittää blogissaan solidaarisuusveroa
myös kansanedustajille.
Hän viittaa presidentti
Sauli Niinistön uudenvuodenpuheessaan esittämään
vetoomukseen suomalaiselle
eliitille ja etupäässä yritysjohtajille, että yhteiskunnan
hyväosaisimmat ihmiset voisivat vapaaehtoisesti osallistua vaikeina aikoina enemmän yhteiskunnan rahoittamiseen.
. @
EN
dia.fi
Torstaina 21. Tämä oli mieluista kuultavaa, koska tuloerojen kaventaminen on vasemmistoliitolle erityisen tärkeä asia.
päivän subi®
+ hanajuoma (M 0,4 l)
5?
Kalliorinne muistutti hallituksen esittämästä rikkaiden
ja hyväosaisten lisäverosta eli
solidaarisuusverosta.
Jotta verolle saataisiin lisää vaikuttavuutta valtiontalouteen, esittää Kalliorinne,
että solidaarisuusveron alarajaa voitaisiin laskea esimerkiksi 60 000 euroon.
Tällöin verokertymä kasvaisi moninkertaiseksi ja useampi hyväosainen voisi osallistua yhteisiin verotalkoisiin.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Kansan Uutiset verkkolehdessään.
Sen sijaan purkuputken viivästymisen hän laittoi valituksien
piikkiin.
Kaivosyhtiö ei liioin allekirjoittanut kyläläisten näkemystä puhdistamon tarpeellisuudesta.
tästä pikkuhiljaa tulee vielä
hyvä kaivos.
Kaivoksen sosiaalisessa
kanssakäymisessä on vielä
paljon parantamisen varaa,
todettiin sekä yhtiön että kyläläisten puolelta. Se pitää kaivaa ensin
ylös, ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja
Heikki Aronpää pelkisti tilanteen.
Yritysasiamies Pauli Keränen Raahen seudun yrityspalveluista havainnollisti
myönteisiä vaikutuksia kepeän esimerkin avulla:
??Marketin peliautomaatil-
Sotkua tulee kun
jotakin tehdään
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Kuka hyötyy kaivoksista
-keskustelutilaisuus kirvoitti
yleisön joukosta napakoita
kysymyksiä. Papiksi ja vihreäksi esittäytynyt Pekka
Elonheimo kiitteli kaivosyhtiötä työpaikoista, mutta lausui myös julki ihmetyksensä
siitä, missä järjestyksessä
kaivoksen asioita on viety
eteenpäin.
??Ensin rakennettiin kaivos ja aloitettiin toiminta.
Vasta sen jälkeen ryhdyttiin
Taustaa
??Maaseudun Sivistysliiton ja
ja sanomalehti Kalevan järjestämä keskustelutilaisuus Kuka
hyötyy kaivoksista käytiin Merikadun koulun auditoriossa
tiistai-iltana. Nordic Mines Oy:n
varatoimitusjohtaja Krister
Söderholmin mukaan kaivoksella on töissä omaa väkeä 102 työntekijää ja urakoitsijoiden kirjoilla 110. Siitä ovat jo nyt joutuneet kärsimään muun muassa kalastus ja luontomatkailu.
Kaivosyhtiön taloudellinen
tilanne huolestutti monia.
Krister Söderholmin mukaan
Krister Söderholmin näkemykset ympäristöasioista ovat kaukana kyläläisten mielipiteistä.
alkuvuosina tehdään miinusmerkkistä tulosta, se on vakio.
??Yleisesti puhutaan lapiokäyrästä. Ympäristöpäälliköksi siirtyneen lupaviranomaisen ratkaisuja jaksettiin
ihmetellä vieläkin. Tähän saakka
olemme pärjänneet huonosti, Krister Söderholm tilitti.
Tita Haapajoen arvion mukaan vuoropuhelussa ei ole
päästy vielä ympäristöasioita
pitemmälle.
Vaikeudet alkavat jo terminologiasta: kaivosinsinöörien ammattisanasto ei avaudu maallikolle.
??Miljoonan kuutiometrin
puhdistaminen vuodessa on
kova vaatimus. Tuli mieleen,
että nuokin RAY:lle menevät
tuotot ovat kaivoksen ansiota.
Raahen kylien yhteistyöryhmän tiedottaja Tita Haapajoki joutui muistuttamaan, että kolikolla on aina
toinenkin puoli.
??Kaivos on myös vienyt
työpaikkoja ja työmahdollisuuksia. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Mutta kyllä
munikoimaan paremmin ja
avoimemmin. Ympäristölupa on yhtä kuin saastuttamislupa, siinä määritellään rajat.
Tita Haapajoki muistutti,
ettei nollatoleranssia ole ku-
kaan vaatinutkaan, ainoastaan pelisääntöjen noudattamista.
Tuulikki Nousiainen
suunnittelemaan purkuputkea. helmikuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Yhteinen
sävel on
vielä
hakusalla
Tuulikki Nousiainen
Asteroidit
joutuvat
tehosyyniin
Viime perjantainen asteroidin lähiohitus ja Uralilla tapahtunut meteorin räjähdys
ovat saaneet Nasan tehostamaan Maata uhkaavien taivaankappaleiden metsästystä.
Yhdysvaltain avaruushallinnon Near-Earth Object
-ohjelman laskelmien mukaan asteroidi 2012 DA14:n
kokoinen taivaankappale
ohittaa Maan lähietäisyydeltä ehkä kerran 40 vuodessa.
Tsheljabinskin yllä räjähtäneen meteorin kaltainen
tapahtuma on mahdollinen
ehkä kerran vuosisadassa.
Viime perjantaina taivaankappaleet tulivat eri suunnista, joten ne eivät olleet samaa
alkuperää.
Uutiskanava CNN laski, että mahdollisuus tällaisten tapahtumien osumiselle samalle päivälle on yksi sadasta
miljoonasta.
Nasa on vuonna 1998
käynnistetyn ohjelman puitteissa laskenut jo puolisen
miljoonaa taivaankappaletta,
jotka liikkuvat Maan lähiavaruudessa.
Vähintään kilometrin kokoisista asteroideista, jotka
voivat periaatteessa osua
Maahan, Nasa on laskenut jo
noin 95 prosenttia, kertoo
News24.com-sivusto.
Tsheljabinskin meteori oli
Maan ilmakehään tullessaan
noin 17 metrin mittainen ja 10
tonnin painoinen.
Nykyisin Nasalla on NEOohjelman palveluksessa
maassa ja avaruudessa sijaitsevia teleskooppeja sekä
Puerto Ricon Arecibo-radioteleskooppi, jonka 305-metrisellä antennilla pystytään
havainnoimaan kolmannesta
yötaivaasta.
Nyt Nasa on rahoittamassa viidellä miljoonalla dollarilla uutta järjestelmää nimeltä Atlas, jolla pystytään haravoimaan kahdesti yössä niinkin kattavasti, kuin koko näkyvä taivas.
Kultakaivos: Kipeimmin
rassaavat ympäristöasiat.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Kullan kimallus oli kaukana,
kun Raahen kultakaivoksen
etuja ja haittoja puntaroitiin
yhteisessä keskustelutilaisuudessa Raahessa tiistai-iltana. Kun Jari
Natunen ryhtyi yleisön äänitorveksi ja patisteli vastauksia, kaivosyhtiön kommentti
oli tyly.
??Näistä asioista päättävät
viranomaiset, ei torikokous,
Krister Söderholm totesi.. Kaivosyhtiön varatoimitusjohtajan
kommentti oli suorastaan
nöyrä:
??Meidän pitää parantaa
tapojamme ja pystyä kom-
Jari Natunen (vasemmalla) ei saanut kysymyksiinsä vastauksia.
Kipupisteistä herkimpiä on
yhä edelleen kaivoksen ensimmäinen ympäristöpäällikkö ja hänen kytköksensä
Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon. Kaivoksen työllistävää vaikutusta ei kiistänyt
kukaan. Eihän edes pitseriayrittäjä saa aloittaa toimintaansa ennen kuin viemäri
on valmis?!
Krister Söderholm myönsi,
että vesialtaassa olisi tarvittu
enemmän pelivaraa. Mutta
voin vakuuttaa, että kaivosyhtiö on hyvin ylpeä siitä, että pitoisuudet ovat pysyneet
hyvin kaukana lupaehtojen
raja-arvoista.
Ely-keskuksen Heikki
Aronpää teki tiettäväksi, että
nollatoleranssi on mahdoton
vaatimus.
??Aina kun tehdään jotakin, siitä jää jälkensä. Kuten niin monet kerrat
ennenkin, mielipiteet kärjistyivät ympäristöasioihin.
Toki hyviäkin puolia löydettiin. Tilaisuus houkutteli paikalle yleisöä arviolta viitisenkymmentä henkeä.
??Paneelikeskustelussa olivat
mukana Heikki Aronpää elykeskuksesta, Krister Söderholm kaivosyhtiöstä, Pauli Keränen Raahen seudun yrityspalveluista ja Tita Haapajoki
Raahen kylien yhteistyöryhmästä.
la oli pelaamassa pari kaivoksen työntekijää. Ja
kun otetaan huomioon välilliset vaikutukset, työntekijämäärät saa kertoa kahdella.
Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksen edustajan mukaan kaivosteollisuus on uusi
mahdollisuus tilanteessa,
jossa savupiipputeollisuus on
karkaamassa kaukomaille.
??Malmia ei voi viedä Kiinaan. Se tarkoittaa, että
toiminnan alkuvaiheessa kaivosyhtiöille ei tule voittoja eikä myöskään kaivospaikkakunnille yhteisöverotuloja.
Yhtiö itsekään ei ole vielä
tyytyväinen Laivan kaivoksen tulokseen. Ihmetyttää tällainen järjestys. Kuten esimerkiksi sitä, miksi niin monet raskasmetallit on jätetty
lupaehdoista pois. Meillä on
Suomen metallikaivoksista
puhtaimmat ylijäämävedet,
mutta sellaisista asioista ei
tule koskaan kiitosta
alk.
30 900
40 800
61 200
79 500
vh. Kaunis
rantapuisto on tyylikkäiden Merihelmen
kotien vieressä ja kaikki palvelut ovat
kävelymatkan päässä.
Raahen Merihelmi
Kerrostaloja | Kaupunginranta 8
Merihelmen upeasta kodin vakiovarusteluun kuuluvat kaikki
nykyasumisen mukavuudet kuten lasitettu parveke, parkettilattiat ja keittiön laadukkaat kodinkoneet. klo 12?13
Kaupunginranta 8 A 1
Soita ja sovi henkilökohtainen esittely.
YIT Asuntomyynti, Paulaharjuntie 20, 90530 Oulu, palvelemme ma?pe klo 8 ?16, Anne Haapala LKV: 040 869 0922,
Raija Koistinen LKV: 040 519 6000, Mira Kontio: 050 390 1242, yitkoti.fi
sä
s
e
d
leh
s
i
l
l
a
Paik äset
pä
.
e
l
l
lähe
Mainostaja, Raahen
Seudussa kampanjasi tekee
kauppansa. alk.
103 000
136 000
204 000
265 000
97,5 m2
87 300
291 000
La 23.2. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Sisustettu malliasunto esittelyssä!
Tervetuloa tutustumaan Merihelmen
malliasuntoon! Talo valmistuu jo ensi
kesäkuussa ydinkeskustaan meren
välittömään läheisyyteen. Torstaina 21. Omalla tontilla.
Rakenteilla, arvioitu valmistuminen 30.6.2013.
Esim.
tpk+alk+s
2h+kk+s
3h+k+s
4h+k+s
Rivitalo
4h+k+s
ESITTELY
39,0 m2
52,0 m2
70,5 m2
91,5 m2
mh. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Osut keskelle asiakkaasi
arkea ja euroja, seuraavia ostoksia.
Varaa oma ilmoitustilasi nyt,
010 665 5185.
www.raahenseutu.fi. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa
Harrastajateatterin näytöksiin on
vuosi vuodelta tullut enemmän katsojia. Hankoniemen Lappohjassa asuva Rauni Soraranta kertoo, että olosuhteet ovat vielä täysin talviset.
??Lunta on niin paljon, että
eihän tänne kukaan tohdi
tulla. klo 16. Myös Eläkeliiton jäsenmäärä kasvoi
uuteen ennätykseen,
127?697:een; kasvua 1?340 uutta jäsentä.
Piirin toiminnanjohtaja
Vesa Ojala jäi eläkkeelle heinäkuun lopussa ja Rauno
Tuovinen Oulusta aloitti hänen tilallaan.
Piirillä on monipuolista
koulutus-, kurssi-, kulttuurija hengellistä sekä vapaaehtois- ja kilpailutoimintaa.
Tälle vuodelle Oulun Kaupunginteatterin näytelmään
on varattu lähes 900 lippua.
Pilkin Suomen mestaruuskilpailuun Vaalan Kruununhelmeeen odotetaan 20.maaliskuuta. Laitoin
merkinnän allakkaani, mutta
koska ääni kuului niin kaukaa, niin piti laittaa kysymysmerkki perään.
Raahen leveysasteilla on talvehtinut useita mustarastai-
ministerin nimi on Matti Sorola, melkein kuin Pyhäjoen
kunnanjohtaja, joka on Matti
Soronen.
Eläkeliiton
väki
lisääntyy
Mustarastas ei ole vielä innostunut laulamaan.
ta, mutta ainuttakaan lauluhavaintoa ei ole vielä tehty,
lintuharrastaja Jaakko Koistinen kertoo.
??Sen sijaan talitiaiset ja sinitiaiset laulavat jo innokkaasti, samoin viherpeipot.
Pöllörintamalla on huolestuttavan hiljaista.
??Lukkaroisten suunnalla
on kuultu helmipöllö ja viirupöllö, mutta siinäpä se sitten
onkin. 5-vuotias yhdistys järjestää
Suloinen myrkynkeittäjä- näytelmästä ylimääräiset juhlanäytökset.
Yleisömäärä yllättää
Teatteri:
5 vuotta ja
tuhansia
katsojia.
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Pyhäjoen Näyttelijät ry juhlii
5-vuotista toimintaansa juhlanäytösten parissa. Alkuperäisessä
esityksessä puhuttiin määrästä, joka kattaisi jopa 10?20
prosenttia jäsenmaiden aluevesistä.
Jaana Hämäläinen, Pauli Rautio ja Tarja Ruotsalainen ovat Pyhäjoen Näyttelijät ry:n kantavia voimia. Ainuttakaan muuttolintua ei ole vielä näkynyt.
Myös lauluinnostus on vielä
minimaalista.
Yhdistys on esittänyt viisivuotisen taipaleensa aikana
jo kymmentä eri näytelmää.
Kesäteatteripaikkana Annalan museo on mitä mainioin, mutta siinäkin on ongelmansa.
??Eihän sitä katsomorakennelmaa voi mitenkään
kauniiksi sanoa, myöntää
Rautio.
Suojainen pihapiiri soveltuu kuitenkin sen verran hyvin näytelmille, ettei samanveroista paikkaa ole löytynyt.
Suloinen Myrkynkeittäjä Pyhäjoen
Pauhasalissa pe 15.3. helmikuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Vesa Joensuu
EU esittää
kalastuskieltoalueita
EU-parlamentti haluaa perustaa Euroopan merialueille
kalastuskieltoalueiden verkoston kalakantojen elvyttämiseksi. Myös kaupunkilinnuilla, kuten puluilla
ja varpusilla, saattaa olla täysi
pesimätouhu meneillään tähän aikaan talvesta.
Myös vuosi sitten muuttajia piti odotella. satoja alan harrastajia
eri puolilta Suomea.
Piirin kirkkopyhä on Kempeleessä, kulttuuripäivä Reisjärvellä ja karaokekilpailu Pyhäjärvellä. Parlamentti vaatii,
että kukin jäsenmaa määrittelee aluevesiltään kalakantojen lisääntymiselle tärkeät
alueet, jotka rauhoitetaan kokonaan kalastukselta.
??On tutkimustietoa, että
suojavyöhykkeet varsinkin
kalojen kutualueilla vahvistavat merkittävästi kalakantoja, europarlamentaarikko Satu Hassi (vihr) kertoo.
Parlamentti lisäsi kalastuskieltoalueet pari viikkoa
sitten komission esitykseen
yhteisen kalastuspolitiikan
uudistamisesta. Siellä lausuttiin
piirin perustamisen alkusanat itsenäisyyspäivänä 6.joulukuuta 1971. Isokoskelosta, harmaalokeista ja merilokista päästiin uutisoimaan
vasta maaliskuun alussa.. klo 19 ja la
16.3. Piiri perustettiin Oulussa 14.huhtikuuta
1972.
Juhani Jaakkola
Espoossa asuva Reijo Norio on päässyt tekemään allakkaansa vasta yhden kevään tulosta kertovat merkinnän ja senkin kysymysmerkillä varustettuna.
??Kerran kuvittelen kuulleeni mustarastaan lauluharjoituksen. Lintuharrastaja myöntää,
että rajanveto muuttavan ja
paikallisen lentelijän välillä
on joskus vaikeaa.
Kevään ensimmäisiä
muuttajia, jotka vuodesta toiseen saapuvat etelärannikolle jo helmikuussa, ovat yleensä mustavaris, kiuru, uuttukyyhky ja töyhtöhyyppä.
Kevään kiireisimpiä pesijöitä ovat käpylinnut, jotka
ryhtyvät hautomaan jo helmikuun puolella. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Se tapahtui jo tammikuun puolella. Kalastusministerit
ovat perinteisesti suojelleet
kalastukseen liittyviä työpaikkoja ja myöntäneet anteliaasti pyyntikiintiöitä.
Itämerellä on jo yli sata erilaista suojelualuetta, laskee
erikoistutkija Eero Aro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Aron mukaan kutualueiden suojelu ei ole välttämätöntä Itämerellä. Parlamentti joutuu seuraavaksi
neuvottelemaan asiasta jäsenmaiden edustajista koostuvan ministerineuvoston
kanssa. Piirin syksyksi järjestämä Budapestin matka on
täynnä.
Eläkeliiton Lehmirannan
loma- ja kurssikeskuksen
käyttämistä suositellaan yhdistyksille.
Lehmirannassa on hyvät
tilat 200 hengelle.
Piirihallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Eero
Rauhala Raahesta ja sihteerinä toiminnanjohtaja Rauno
Tuovinen.
Kevätkokous pidetään 12.
huhtikuuta Paavolan Nuorisoseuralla. Suojelualueiden ja muiden toimenpiteiden on määrä lopettaa EU:n
merialueita raateleva ylikalastus.
Parlamentin vaatimukset
kalastuksen tiukentamisesta
eivät välttämättä mene läpi
ainakaan sellaisenaan. Kyllähän niitten näihin aikoihin pitäisi jo ruveta
huhuilemaan, mutta ei.
Ainoat muuttolinnuiksi
luokiteltavat näköhavainnot
ovat toistaiseksi merilokki ja
harmaalokki sekä maakotka.
Myös sepelkyyhky, merimetso ja pulmunen on nähty,
mutta ne lienevät talvehtijoita. (liput
ennakkovarauksella)
Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin piirihallitus ja
liittovaltuutetut katsovat piirin 40-vuotisjuhlavuoden onnistuneen yli odotusten.
Tapahtumarikkaan vuoden
tilinpäätös jäi ylijäämäiseksi.
Piirin jäsenmäärä kasvoi
217:llä uuteen ennätykseen,
13?168:een.
Pohjois-Pohjanmaa on
Eläkeliiton 20 piiristä kolmanneksi suurin. Sen sijaan
esimeriksi Pohjanmeren silli
ja monet Atlantin lajit kutevat vain tietyillä alueilla meressä, joten näitä kutualueita
on jo rauhoitettu.
Parlamentin päätöksessä
ei määritellä kuinka suuria
alueita kalastukselta tulisi
rauhoittaa. Viime kesä oli
Katsastus-näytelmän kanssa
ihan huippu.
Pyhäjoen Näyttelijät ry:n
tiedottaja Jaana Hämäläinen kertoo, että sitä kävi katsomassa yhteensä yli 1?700
katsojaa.
Se on enemmän kuin puolet kunnan väkimäärästä.
??Ja vaikka pari ensimmäistä näytäntöä menivät
säiden takia ihan pieleen,
huomauttaa porukassa alusta asti mukana ollut Pauli
Rautio.
Katsastus keräsi huomattavasti enemmän nuoria ja
muualta tulleita katsojia
kuin aikaisemmat näytelmät.
Komediat ovatkin vetäneet paremmin väkeä kuin
Niskavuori-näytelmät, vaikka
niitäkään ei ole tarvinnut
tyhjille katsomoille esittää.
Pikkujoulunäytelmänä ollut Suloinen myrkynkeittäjä
sai joka näytökseen yli 100
katsojaa, ja monelta näytelmä jäi siitäkin huolimatta näkemättä.
??Juhlavuoden kunniaksi
se lämmitetäänkin maaliskuussa uudelleen ja esitetään kaksi kertaa Pauhasalissa, kertoo puheenjohtaja
Tarja Ruotsalainen.
Tulevan kesän näytelmäksi
on Pyhäjoella valittu ajankohtainen, kuntaliitoksen
jälkeistä tilannetta pikkukunnassa valottava komedia,
Markku Hyvösen Jo vain
Herra Ministeri.
Mukana on 15 näyttelijää.
Lainaksi Raahesta tulevat
Esko Raitala, Pekka Nissinen ja Oona Nissinen.
Näytelmän ohjaajakin on
vaihtunut,
Toni Kettukangas ohjaa nyt ensimmäistä kertaa pyhäjokisia.
Hauska
yhteensattuma on, että näytelmän
Lintukevät
alkutekijöissään
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Eteläisen rannikon paksu lumipeite toimii tehokkaana
jarruna kevään lintumuuton
käynnistymiselle
Pe 22.2. -09 syntyneet
-08 . 3. Tarkoituksena on, että
suurille halleille tehtäisiin tulevaisuudessa määräajoin
kuntotarkastuksia.
Ympäristöministeriö ryhtyy heti valmistelemaan lainsäädäntöä asiasta heti.
??Tarkastamisen tekee ulkopuolinen asiantuntija. 3. Nykypäivänä on tärkeä
asia, että pystytään lähtemään nopealla aikataululla
matkalle. klo 17
t ,F LMP t 1F LMP t 4V LMP
. Toimikunnan jäsenen Sirkka Alhon
mukaan lentokenttäkuljetuksille on tarvetta.
?. klo 19
A
AS
ON Asu kas
lu
m
r i n O P I SK
EL
I
Jos et halua olla työtön...
AU P UNKI V
K
A
JA
www.raahenseutu.fi
www.raahelainen.fi
h d. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 4. Laukaan
maneesin sortumisen takia
järjestetyssä kokouksessa
nousi esiin näkemys, jonka
mukaan ennen vuotta 2006
rakennettujen hallien tarkastaminen on erityisen tärkeää.
Vuonna 2006 hallien suunnittelun valvontaa tiukennettiin.
Kokouksessa myös keskusteltiin kansallisen hallirekisterin luomisesta, jotta onnettomuustilanteissa olisi
saatavilla enemmän tietoa
erityyppisistä halleista. Viking Grace on
maailman puhtain ja hiljaisin risteilyalus. S
n nä
uo
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Raahen Työväentalolla
lauantaina 23.2. Kyllä tälle kysyntää varmasti on.
Raahessa alueen asukkaille ja yrityksille on tarjottu
kutsutaksipalvelua Oulun
lentoasemalle jo useamman
vuoden ajan. -05 syntyneet. 2013!
t
sallistuja
Kaikki o n.
palkitaaja kahviMehutarjoilu.
2VDó/Lú7X Nð/Sè,Oü8Q osoitteessa
vamk.fi/kilpailu ja voita luksusristeily
Viking Gracella. Ympäristöministeriö kertoo ryhtyneensä valmistelemaan
asiaa.
Asiasta kertoi YLE uutiset.
KIITOS
Raahen Seudun
Riistanhoitoyhdistys
?
Hallit
menossa
syyniin
Tervetuloa koko perhe
viettämään
reipasta ulkoilupäivää!
LA 16.3. t ,F LMP t 1F LMP
Ke 27.2. mennessä
www.op.fi/raahe
Vaasassa insinöörillä riittää vientiä.
VAMKin opiskelijoista 97,4 % SAA HETI
valmistuttuaan työpaikan. Kunnat tukevat
palvelua tietyllä summalla
vuosittain ja asiakas maksaa
kyydistä 45?50 euroa.
Toimintaa on ehdottanut
Kalajoen elinkeino- ja maankäyttötoimikunta. Viime vuonna
palvelua käytti yli kaksituhatta henkilöä.
Lämmin kiitos
muistamisista
merkkipäivänäni.
Tapio Niemelä
su u
Asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) vaatii laajarunkoisille
halleille pakollisia tarkastuksia. Keiski
99v.
Mäntän seudun koulutuskeskus kouluttaa lentokonealan
ammattilaisia ja tekee yhteistyötä Patrian, Finnairin,
Airfix Aviationin, Flybe (FAM) ja monen muun huolto-organisaation
kanssa, jotka ovat työllistäneet oppilaitoksestamme valmistuneita opiskelijoita.
Koulutusohjelma noudattaa
PART-147/66 lentokonetekniikan
A-tason koulutusohjelmaa.
Pääsyvaatimuksena toisen asteen
perustutkinto tai vastaavat tiedot.
Opiskeluaika 8.8.2013?10.10.2014
Hakuaika 1.12.2012?30.4.2013
Haku tapahtuu netistä saatavalla
lomakkeella.
24.2.2013
Raahen sairaala os.5,
vastaanotto klo 14-15
Sylintäydeltä onnea
mummu!
Kaikilta sinun
rakkailtasi.
Lentokoneasentajan
perustutkinnon osa.
Hyväksytty huoltohenkilöstön
koulutusorganisaatio
(FI.147.005)
Lisätietoa:
Tomi Kuusela
044 728 9186
Jukka Konttila
044 728 9200
Jari Vierinen
044 779 6974
3BBIFO 5FBUUFSJTTB
,PVMVLBUV
-JQVU û t &OOBLLPMJQVU UFBUUFSJMUB BSL o
WBSBVTQVI t XXX SBBIFOUFBUUFSJ GJ
t 1F LMP t 4V LMP
. Jos ajatellaan vaikkapa kansainvälisiä ryhmiä,
niin saavutettavuus Helsingistä Ouluun ja Oulusta Kalajoelle paranee. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. klo 19 . Tämä on myös kiinteistönomistajan etu, sillä hänellä on ensisijainen ja viimekätinen
vastuu hallinsa turvallisuudesta, asuntoministeri Krista
Kiuru sanoo.
Kiuru tapasi tänään rakennusalan keskeisiä toimijoita
sekä viranomaisia . klo 12.00
Raahen Hiihtomajalle
Kilpailunumeroiden haku klo 11.00 - 11.45
Pyhäjoen Rautiperän hiihtomajalle
Kilpailunumeroiden haku klo 11.30 - 11.55
Ilmoittautuminen
ti 12.3. . klo 14.00?17.00
Hanna Aura
u
ku
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE TULEVAT
AINEISTOT OSOITTEESEEN
En juhli
syntymäpäivääni!
ILTAPÄIVÄTANSSIT
4BBSJLPTLJ o 0IJONBB
YLE:
Kuljetukset
yhdessä
Kalajoki aloittaa lentokenttäkuljetukset Ouluun yhdessä
Raahen ja Pyhäjoen kanssa,
kertoo Yle. Torstaina 21. Hae tekniikan
koulutusohjelmiin 4. Pe 1.3. Alus on, kuten Vaasa, edelläkävijä
energiateknologiassa.
Yhteistyössä mukana Saloisten Reipas, Saloisten
Salama ja Yppärin Urheilijat
Sarjat tytöille ja pojille
SEURAA MEITÄ:
facebook.com/VAMKyourself
youtube.com/VAMKyourself
-10 . klo 19 . -07 syntyneet
-06 . Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
VUOSIKOKOUS
Kokous pidetään Pyhäjoen lukion
auditoriossa to 28.2.2013 klo 19
Kokouksessa käsitellään
sääntöjen 38§ mainitut asiat.
Metsästyskorttien ja valtakirjojen
tarkastus aloitetaan klo 18.
Tervetuloa!
Opiskele
lentokoneasentajaksi!
Soittaa: Teuvo Vuoti -yhtye
Tervetuloa! Pääsymaksu 8?.
6 kertaa viikossa
www.raahenseutu.fi
Siiri Haapala
Pidetään lentokoneet ilmassa!
o.s. Su 24.2
Siinä Pyhäjoella
päätoimipaikkaa pitävä
puunkorjuuseen erikoistunut
Jokilaaksojen Kone Oy sijoittui Pohjois-Pohjanmaalla 32.
menestyvimmän yrityksen
joukkoon.
Jokilaaksojen Kone on siitä
erikoinen puunkorjuuyhtiö,
että sillä ei ole ole yhtään
työntekijää eikä yhtään metsäkonetta. Stora Enson ostaja
Pyhäjoki odottaa
tontinostajia
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Pyhäjoen kunnanhallitus on
päättänyt myydä Niskanmäen ja Kirkonseudun tontit
lainvoiman saaneilta asemakaava-alueilta tarjousten perusteella. Jokirantaan rakennettu kunnan
rivitalo on tullut käyttöikänsä
päähän ja toista kerrostaloa
on ajateltu sen tilalle ja toista
vähän ylemmäs mäelle.
??Siinä on hieno, vanha
kansallismaisema, jota kannattaisi useammankin silmäparin ihailla. Se on puhtaasti
hankintayhtiö, joka asioi asiakkaansa Stora Enson kanssa.
Yhtiö, jonka komentokeskus on Esa ja Ulla Kittilän
kotitoimistossa Parhalahdella, jakaa Stora Ensolta saamansa metsänhakkuu-urakat etupäässä kolmen suurimman osakkaansa kesken.
Metsäurakan toteuttavat
omistajien omistamat metsä-
koneyhtiöt, joiden palveluksessa kaikki työntekijät ovat.
Niinpä yhtiö työllistää kiireisimpinä aikoina todellisuudessa 30 henkilöä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Pahkala
odottaa mielenkiinnolla mistä suunnasta ostotarjouksia
alkaa tulla.
??Nähtäväksi jää kiinnostuvatko muutkin kuin yksityiset. Kittilällä,
jolla liikkuu metsätöissä kolme motoa ja neljä ajokonetta
sekä kesäisinkaivinkoneita
maansiirtotöissä, on palveluksessaan yrittäjäpariskunnan lisäksi 9 työntekijää, mukaanlukien omat pojat Ari ja
Tero.
Yhtiö on hyvä esimerkki
siitä, miten pienten yrittäjien
kannattaa verkostoitua. Yhtiön kasvua rajoittaa
yllättävä tekijä.
??Hyvistä motokuskeista
on armoton pula, sanoo Esa
Kittilä, joka kehuu nykyisiä
työntekijöitään.
Yrityksen koko toiminta
perustuu pitkälti automaatioon. helmikuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Yhteistyöllä
se pelaa
Menestyjä: Oltuaan 50
vuotta puunkorjuualalla
pyhäjokinen Esa Kittilä
johtaa yhtä seudun
menestyksekkäintä
yhtiötä, jolla ei ole yhtään
työntekijää.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Koneurakointi on raakaa ja
kilpailtua alaa, mutta siinäkin voi menestyä. kello 15 alkaen
Pyhäjoen kunnantalolla.. Voimaloiden kokonaiskorkeus on
on 199 metriä.
Tuulipuiston paikka sijaitsee Pyhäjoen kunnan ja Kalajoen kaupungin rajalla Mäkikankaan alueella. Semmoinen kutina on,
että painopiste voisi muuttua
gryndereiden suuntaan.
Tonttikaupat on Pyhäjoella
tehty pääosin yksityisten
kanssa, Pahkala sanoo.
Hintojen ja kiinnostuksen
tasoa on Pahkalan mielestä
Jokilaaksojen Kone Oy:n toimitusjohtaja Esa Kittilä tuntee tämän seudun kaikki perät ja kulmakunnat. Näkymä ei siitä
kulu jos sitä katsoo.
Ollinmäen alue alkaa olla
valmis, joten sinnekin saa
vaikka heti ruveta rakentamaan.
Mäkikankaan
tuulipuisto esittelyssä
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pyhäjoen Yppäriin suunnitellun Mäkikankaan tuulipuiston rakennushanketta ja
ympäristölupa-asioita esitellään yleisölle Pyhäjoen valtuustosalissa maanantaina 4.
maaliskuuta.
WPD Mäkikankaan Tuulipuisto Oy hakee ympäristöja rakennuslupia 11 tuulivoimalalle, joiden nimellistehot
ovat 3,0 megawattia. Sen todistaa Kauppalehden tekemä
vertailu. Osayrittäjinä on myös
pienempiä metsäkoneyrittäjiä, joille hankintayhtiö jakaa
töitä. Alueelle on
laadittu tuulivoimarakentamista ohjaava Mäkikankaan
tuulipuiston osayleiskaava,
jonka mukainen hanke on.
Hakemukseen liittyy myös
alueen osayleiskaava kaavamääräyksineen ja YVA-selvitys, jossa on selvitetty tuulivoimaloiden lähivaikutuksia
kuten melu- ja varjostusvaikutuksia.
Suunniteltua Mäkikankaan tuulipuistoaluetta lä-
himmät asuinrakennukset
ovat valtatien 8 varressa, tuulipuistoalueen rajasta noin
kilometrin etäisyydellä lounaassa sijaitsevat tilat.
Tuulipuistoalueen sisälle
sijoittuu lisäksi soranottotoimintaa, joka on kuitenkin rajattu pois tuulivoimaloiden
rakentamisalueesta.
Mäkikankaan tuulipuisto
on hiukan jäljessä alkuperäisestä aikataulustaan, sillä
alunperin rakennuslupaa oli
tarkoitus hakea viime vuoden aikana ja saada tuulipuisto tuotantokäyttöön loppuvuonna 2013 aikana. Hänestä tuli yrittäjä 16-vuotiaana.
tällä hetkellä vaikea ennustaa, joten tilanne on kiinnostava.
??Toiveet ovat korkealla.
Sen takia tontit on pantu
myyntiin.
Niskanmäelle on kaavoitettu tontit kahdelle 4,5-kerroksiselle kerrostalolle. Menestysstrategiaan kuuluu, että yhtiössä ei äänestetä, vaan
päätökset tehdään yksimielisesti. Tuulipuistossa tuotettava sähkö
liitetöön Fingridin kantaverkkoon.
Esittelytilaisuus 4.3. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Tarjolle on asetettu
10 tonttia.
Kirkonseudulla, vanhan
urheilukentän alueella, on
tarjolla kahteen kerrokseen
ulottuvia rivi- ja kerrostalosekä omakotitalotontteja.
Alueella on pidetty mielessä vanhan kylänraitin tyyli,
jonka vanhimmat talot ovat
enimmäkseen 1,5?2-kerroksisia
7-21,
la 7-18,
su 12-18
puh. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Menestyjä
??Jokilaaksojen Kone Oy
??puunkorjuuyhtiö
??liikevaihto 1,9 miljoonaa euroa vuonna 2011
??liikevaihdon kasvu tuolloin
33,7 prosenttia
??liikevaihto kasvanut tästä
huomattavasti
TÄMÄKIN
MAINOS NÄKYY
LIKI 17.000 TALOUDESSA
??pääosakkaat oulaistelainen
Teijo Käpylä, hallituksen puheenjohtaja, oulaistelainen
Ahti Palosaari, hallituksen jäsen, sekä pyhäjokinen Esa Kittilä, yhtiön toimitusjohtaja
Pyhäjoen APteekki
Avoinna ma-pe 10-17, la 10-14
Vanhatie 44, 86100 Pyhäjoki
Puh. Antenniasennukset
Puh. KYLPYHUONE- YM.
REMONTIT
. LAAJENNUKSET
. Sähkösuunnitelmat / -asennukset
. (08) 477 220
hankkii metsäkaupoilla hakkuualueen, suunnittelee hakkuun ja syöttää sen tietokoneeseen. KATTOMUUTOKSET
JA REMONTIT
. Koska hakkuun yksityiskohdat näkyvät
metsähakkuualueelle viedyn
moton ohjaamon tietokoneessa, moton kuljettaja tietää metsässä mitä tehdä.
Hankintayhtiön perustaminen on merkinnyt sitä, että 66-vuotias Esa Kittilä on
saanut tehdä töitä kotoaan
pitäen. Urakka annetaan sille osakkaalle, jolle se
parhaiten sopii. 040-548 8410
simo.aittola @ gmail.com
Pyhäjoki
Vanhatie 52
044 788 4955. Paras pesti oli
Ruotsin pyörremyrskyn tuhojen metsänhakkuumailla.
Venäjän työmaille hän ajoi 3
vuoden ajan viikoittain Pyhäjoelta Suomussalmen kautta
600 kilometriä.
Myrsky on ollut hyvä työllistäjä. Tieto urakasta ilmestyy puunkorjuuyhtiön
tietokoneelle. (08) 4340 500
Nyt avoinna
myös launtaisin!
??toiminta-alueena Siikajoki,
Raahe, Vihanti, Oulainen, Merijärvi ja Pyhäjoki
Merijärven sivuAPteekki
Avoinna ma-pe 9.30-16.30
Vanhatie 8, 86220 Merijärvi
Puh. Etenkin lama-aikoina
hän joutui hakemaan töitä ulkomailta, kuten Virosta ja
Saksasta. (08) 433 087
0400 586 441
Viirretjärventie 7
86170 YPPÄRI
www.sahkopalveluanttila.net
Anu Holopainen
dipl.moderni
vyöhyketerapeutti,
mielenterveyshoitaja
Pirttikoski, Pyhäjoki
P. 1970-80-luvuilla oli 3
vuoden välein myrskyjä,
muistelevat Kittilät.
??Aina kun uusi kone laitettiin, tuli myrsky, sanoo Ulla Kittilä.
Mitähän se tiennee, kun
Esa Kittilä suunnittelee uuden koneen laittamista?
SAHKOPALVELU
A nttila O y
Kokonaisvaltaista Hyvinvointia!
Kun
muutat
muista ilmoittaa uusi
osoitteesi myös meille!
Fellmanin puistokatu 4,
PL 61, 92101 Raahe
puh. 010 665 9015, fax (08) 220 702
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
- Touch for Health
- Moderni- ja psykologinen
vyöhyketerapia
- Imukuppihieronta
- Intialainen päähieronta
- Aloe Vera ja L-Arginiini tuotteita
terveyden ylläpitämiseen
- Energetix Wellness
magneettikorut
. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. 08 433 739
Pyhäjoen Leipä ja Kuljetus
Pistoolintie 12, 86100 Pyhäjoki
Tämä juttusarja kertoo
Kauppalehden listaamista
menestysyrityksistä.
RAKENNUS
IMPOLA OY
@
JÄRJESTÖ- JA
SEURATOIMINTAPALSTOILLE
TULEVAT AINEISTOT
OSOITTEESEEN
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
044 500 1292
Myytävänä
PARITALOHUONEISTOT
Pyhäjoella
. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Torstaina 21. VTT:n SERTIFIKAATTI
www.rakennusimpola.com
KAIPAAKO KOTINNE REMONTTIA?
TOTEUTAMME SEN PUOLESTANNE
Saleen voit aina luottaa!
Sale palvelee viikon jokaisena päivänä.
Sale on vaikutusalueensa
edullinen ruokakauppa.
Tervetuloa pysyvästi
6789
01 2345
4318 70
4318
MA IJA
ME IKÄ LÄI NEN ARI NA 082 3 123 456
AUP PA
OSU USK
edulliseen
Sale-lähimyymälään!
ark. 044 080 4646
www.vyohyketerapia-aurinkoinen.com
Juhlasi kruunaavat!
* Leipomo- ja konditoriatuotteemme
* Pitopalvelu
Varaa juhliesi herkut ajoissa
p
heitä, jotka osallistuvat talkoisiin.
talkoorumba pyörähtää kunnolla käyntiin, kun aletaan
tehdä perustuksia rakennukseen.
??Aion olla tiukkana. Toukokuusta lähtien
Vauhtimaan huoltorakennus nousee pari vuotta kestävien talkoiden aikana Ruukissa Hietamaan ulkoilua
myös koululaisia, hiihtäjiä ja uimarannan käyttäjiä . Pietarila toivoo, että rakennuksen valmistuttua
Ruukissa pidettäisiin hiihtokisoja . helmikuuta 2013
14 ELÄMÄNMENO
Vauhtimaan
maja talkoilla
vauhtiin
Ruukki: Vauhtimaan huoltorakennuksesta tulee monitoimitila. Kolmatta kesää toiminnassa olleelle alueelle
valmistuu toinen huoltorakennus. Siihen tulee ruokala
yläkertaan ja sauna alakertaan ja ikkunat lammelle
päin, Jussi Pietarila kuvailee.
Talkoita karting-väki on
tehnyt jo nyt keskiviikkoisin
kello 18. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Alueella on tarjottavana keittiötilojen lisäksi
suihku- ja vaatehuoltotilat.
Sähköpaikkoja on runsas 130.
Kioskin ja kahvilan pyörittämisen Meriläinen toteaa
olevan myös muiden kuin karavaanariyhdistyksen toimintaa. Matkailijoiden vastaanotto hoituu entiseen tapaan toukokuun alusta syyskuun loppuun ympärivuorokautisella isäntäpäivystyksellä.. Pihkanen heittää ajatuksen yksityisen tahon osallistumisesta.
Meriläinen arvioi, ettei Lohenpyrstön muuttuminen
kaupungin viralliseksi ja ainoaksi leirintäalueeksi juuri
muuta tilannetta viime kesästä. Se,
joka talkoilee, voi tilaa myös käyttää.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Ruukin FK-kerhon kartingradan äärellä käy uusi kuhina. Talvella
se soveltuu mainiosti hiihtokisojen näköalapaikaksi. Kylmälläniemellä yöpymisiä kirjattiin vuonna
2012 yli 2?740. Rakennukseen
mahtuu 50 henkilöä.
??Rakennus sopii ihan mihin tahansa, vaikka juhlien
pitoon. Tekeillä on huoltorakennus, josta tulee Ruukin kylälle kokoontumispaikka ja liikuntakeskus vuoden 2014
loppuun mennessä.
Vauhtimaan huoltorakennuksen rahoitus varmistui
marraskuun päivinä, kun
Pohjois-Pohjanmaan Elykeskus myönsi huoltorakennukseen 50-prosenttisen raha-avustuksen.
350?000 euron hankkeesta
FK-kerho hoitaa 25 prosenttia kuten Siikajoen kuntakin.
Vastineeksi kunta saa käyttää
tiloja koululiikunnan tarpeisiin.
Hankkeen projektipäällikkö Jussi Pietarila on sukkuloinut eri instansseissa
hankkeen toteuttamiseksi 3
vuotta. Ne,
jotka tekevät talkoita, kuorivat kermat päältä, eli heillä
on etuoikeus rakennuksen
käyttämiseen, Pietarila sanoo.
Rakennusalan tuntevat
eläkeläiset ovat tervetulleita
talkoisiin neuvomaan nuorempia ja tekemään hyväntekeväisyyttä ja työtä nuorten
eteen.
Arkisto
Ruukin FK-rata kohenee kertaheitolla, kun se saa kunnollisen
huoltorakennuksen vessoineen ja peseytymistiloineen.
Vesa Joensuu
Lohenpyrstö on ollut karavaanarien käytössä jo muutaman
vuoden. Nyt siitä tulee Kylmänniemen korvike.
la Pihkanen toteaa, että
mökkienvuokraustoiminta
on tulevaisuuden kehittämissuunnitelmissa. jos ei muita, niin
Hippo-hiihtoja ainakin.
??Jos ei muut järjestä hiihtokisoja, niin minä järjestän,
sanoo Pietarila, jonka mielestä ideaalitilanne olisi, että
Jo ensi kesänä
Lohenpyrstöön
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Kylmänniemen leirintäalueella leireilyt on leireilty ja
ensi kesänä matkailijat saavat suunnata autojensa keulat kohti Mikonkaria ja Lohenpyrstöä.
Raahen kaupunki ja SFCLohenpyrstö ovat päässeet
kättä päälle -sopimukseen
siitä, että karavaanariyhdistys järjestää jatkossa leirintäaluepalvelut.
Yhdistyksen puheenjohtaja Kauko Meriläinen toteaa,
että nimiä ei vielä ole papereissa, mutta yhdistyksellä
on valmius ottaa hoitaakseen
niin matkailuajoneuvo- kuin
telttailupalvelutkin.
Mikonkariin laadittiin
vuonna 2005 kehittämissuunnitelma mökkeineen ja
karavaanarialueineen, mutta
kokonaisuus on muuttunut
matkan varrella.
Mökkimajoitusta ei Kylmänniemen tapaan ole tarjolla eikä se kuulu yhdistyksen toimintasuunnitelmiin.
Leirintäalueen siirtoa valmistellut toimistoinsinööri Pau-
Fakta
??huoneistoala 190 neliömetriä
??kerrosala 256 neliömetriä
??tilavuus 895 kuutiometriä
??suunnittelijat: Eero Mällinen
ja Heikki Riikonen
??kustannusarvio 350?000 euroa
??palvelee karting-väen huoltorakennuksena ja kilpailujen
pitopaikkana
??monitoimitila, jota liikkuva
väki voi käyttää
??käyttöaikaa jaetaan järjestöille sen mukaan kuin ne
osallistuvat talkoisiin
??talkoot jo käynnissä
FK-väki auttaa hiihtäjiä ja
hiihtäjät FK-väkeä tapahtumiensa järjestämiseen.
Terassilta pääsee yläkerran kahvioon. Hän on karting-radan
kehittäjä toisessa polvessa,
sillä hänen isänsä on piirtänyt ja suunnitellut radan.
Tähän saakka kaikki ei ole
vielä mennyt ihan niin kuin
valssi kesäyössä, mutta Pietarila jaksaa uskoa, että kun
hän vain saa kokoon hyvän
talkooporukan kokoon, kar-
ting-radan huoltorakennuksesta tehdään parempi kuin
on suunniteltu.
Hankkeen toteuttamiseen
ovat lupautuneet Ruukin
Formula K-Kerhon lisäksi
Ruukin Into, Ruukin kylätoimikunta, Ruukin Eläkeläiset,
Ruukin Kisa ja Siikajoen kunta sekä pienempiä yhdistyksiä. Samaan aikaan
Lohenpyrstöön parkkeerasi
yli 3?000 ajoneuvoa yön yli.
??Henkilöinä se merkitsee
kaksin tai kolminkertaista
määrää, vertaa Meriläinen.
Puheenjohtaja toteaa, että
karavaanarialue on vastaanottanut jo nyt myös telttailijoita.
Puitteiltaankin Meriläinen
arvioi Lohenpyrstön suoriutuvan erinomaiseesti tehtävästään. Elystä järjestyi maaseudun kehittämisrahaa nimenomaan siksi, että hankkeessa
on mukana useita yhdistyksiä.
Huoltorakennuksesta tulee 2-kerroksinen rinnetalo
karting-radalle ja uimarannalle johtavan tien sisääntulon kohdalle parkkipaikkojen
ääreen.
Sen toiseen kerrokseen
tehdään terassikatsomo, josta voi seurata kisoja. Aluetta ja tilaa mökeille on, mutta mökinvuokraustoiminnan muu
muoto onkin avoin. Pietarilan mukaan latu on tarkoitus vetää suoraan terassin
alta
klo 10.00?16.30 ja
la 23.2. Välivuosi perusopetuksen
jälkeen on suuri riski syrjäytymiselle, sillä vain alle puolet jatkaa myöhemmin tutkintoon johtavia opintoja,
OAJ:n puheenjohtaja Olli
Luukkainen tähdentää.
Kaikista alle 30-vuotiaista
jo lähes 120?000 on pelkän
perusasteen koulutuksen varassa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Heikki Riikonen
AS OY RAAHEN RANTAPIHLAJA 1
Rantakukankatu 4, 92100 RAAHE
Asuntojen koot:
2 kpl 92 m² + yläkertavaraus
Mh. Jos aloituspaikkoja tar-
kastellaan vain peruskoulun
päättävien ikäluokan mukaan, opiskelijapaikkoja
näyttäisi riittävän. Suunnitelma koulutuspaikkojen karsimiseksi yli 7000:lla on OAJ:n
mielestä perusteeton, koska
ammatilliseen koulutukseen
ensisijaisesti hakeneiden
joukko ylittää kaikissa maakunnissa selvästi aloituspaikkojen määrän.
. Torstaina 21. Heistä peräti 4?000 on
työn ja koulutuksen ulkopuolella. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
15
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 112.700 ?
Vh. Vähintään
ammatillisen koulutuksen
suorittaminen on perusvaatimus kaikille kansalaisille ja
valtiovallan tulee tukea tätä.
10,-
40,-
70,-
?????????????????????????????????????????????????????
?????????????????????????
UUNIpäIvä
HUOMENNA klo 12-18
Paikalla myös tehtaan edustaja Seppo Mielonen.
Tulikivi-piste,
Ojan Rauta,
p. Uusi rakennus ruokkii uusia harras-
tajien mukaantuloa ja lisää
harrastajamääriä, arvioi
huoltorakennuksen projektipäällikkö Jussi Pietarila.
Hän toivoo, että harrastajien määrä lisääntyisi myös
muissa urheilulajeissa, kuten
maastojuoksussa.
Rakennukseen tehdään
viisi vessaa, joista yksi on yläkertaan sijoittuva inva-WC
lastenhoitotiloineen. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Työt aloitettu.
ENSIESITTELY OPKK TOIMISTOLLA
pe 22.2. 97.500 ?
Vh. 225.400 ?
1 kpl 78 m² + yläkertavaraus
Mh. Myös
nämä nuoret pitää saada
opiskelemaan, parantamaan
työllistymismahdollisuuksiaan ja pois syrjäytymispolulta. 044 7997 500
palaute.raahe@ojanrauta.com
Palvelemme: ma-pe 8-18, la 9-14
Meille soittaminen ei maksa ylimääräistä!. klo 10.30?11.30
Perustajaurakoitsija:
Myyntiä hoitaa:
OP-Kiinteistökeskus
Raahen Op-Kiinteistökeskus Oy LKV
Kirkkokatu 34, 92100 Raahe
Puh. Vähäinen koulutus heijastuu myös työurien pituuteen. Alakertaan on suunniteltu kaksi
saunaa.
Tulevana kesänä radalla
järjestään aluemestaruuskilpailu.
Niissä ja muissa kisoissa
saniteettitiloina palvelevat
pienen kävelymatkan päässä
olevat kaksi siirrettävää WCkoppia. 195.000 ?
Arvioitu valmistuminen 10/2013. 044 799 7517
Pirjo Jussinniemi
OJAN RAUTA
RAAHE, Rakentajankatu 2
Puh. Ruokailutila tehdään
telttakatokseen, ja kisaväkeä
palvelee kioskiruokala.
Ruukin karting-rata sijaitsee Ruukin Hietamaan ulkoilualueella, jossa on myös
kunnan uimaranta.
UUDISTAMME
VALAISINMALLISTON
NYT SISÄ- JA ULKOVALAISIMIA
??????????
?????????????????????
3,5,???????????????????????????????????
OAJ: Opiskelijapaikat
säilytettävä
Raahen Seutu
toimistus.raahenseutu@almamedia.fi
Opetusalan ammattijärjestö
OAJ vaatii maan hallitusta
luopumaan ammatillisen toisen asteen opiskelijapaikkojen leikkauksista. 010 257 8285
www.opkk.fi
Mestarinkatu 12, 92120 Raahe
044 771 3614 ja (08) 211 5425
tapio.manninen@miilukangas.fi
www.rakennusmiilukangas.fi
alueelle johtavan tien varteen. Se jää pelkän peruskoulun suorittaneilla keskimäärin 25,7 vuoteen, kun keskimääräinen työuran pituus on
noin 34 vuotta. Joukko on Luukkaisen
mielestä sietämättömän suuri sekä nuorten syrjäytymisestä koituvien kustannusten
että hyvinvoinnin näkökulmasta.
. Se palvelee ennen muuta alullepanijoitaan karting-autoilijoita, mutta
Suurempia karting-kisoja
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Kun Ruukin karting-radan
Vauhtimaan huoltorakennus
valmistuu, se helpottaa huomattavasti aiempaa isompien
karting-kilpailujen järjestämistä.
??Nythän sanotaan, että ei
Ruukkiin ei kannata tulla ajamaan, kun siellä ei ole vessoja eikä suihkutiloja. Tällöin
unohdetaan kuitenkin edellisvuosina ilman koulutuspaikkaa jääneet hakijat
Älä
jätä suksia mökin seinustalle,
mistä ne on helppo napata matkaan.
Pintakäsittely on kaiverrustöiden haaste. Sitä pitävät Katariina ja Tiia.
Tablettikerhossa piirretään ja pelataan tableteilla.
Sitä pitävät Jenni ja Merja.
Kerhot kestävät puoli tuntia.
Lenokkikerhossa voi tehdä
yhden tai kaksi lennokkia
kerralla, ja niitä lennätetään
sisällä tai ulkona.
Lennokkikerhoa pitävät
Kaarlo, Santtu ja Aleksi.
Pihaleikkikerhoa, jossa leikitään pihalla, pitävät Pauliina, Milla, Maiju ja Nea.
?kummisetä. Hannu Anttila
otti ja hankki cnc-jyrsimen ja
Antti alkoi kaiverrella kylttejä. Antti on ?sinistänyt. helmikuuta 2013
16 ELÄMÄNMENO
Sari Ohinmaa
PIKAPUHELUArkisto
MUISTILISTA
Suksivarkaat
ovat yksi
rinteiden riesa.
Näin vältät
suksivarkaudet.
Suksilukko käyttöön paussille
mentäessä. Antti on kehitellyt kaiverrusta niin pitkälle, että kynttilälyhdyn ?ikkunassa. lk
Linnea, Elli ja Eetu Albuksen Harry Potterin Kaarti-kerhossa
askartelemassa taikasauvoja.
??Esimerkiksi saunan
panelointiin kysyttiin kaiverrusta ja sellainenkin onnistuu.
Yksinkertaisesti ?homma
tapahtuu niin, että asiakas
tulee valokuvan kanssa Antin
verstaalle ja lähtee sieltä reilun tunnin kuluttua valmis
kaiverrus mukanaan.
Vaikka Antti uskookin varsinaisen tulovirran kertyvän
yrityksille tehtävistä kaiverrustöistä, luulisi sisustuspuolen herättävän kiinnostusta
myös.
Esimerkiksi seinälampun
etumuoviin kaiverrettu lapsen kuva on varsinainen innovaatio.
??Se etu tässä on valmiisiin
sisustustuotteisiin, että saat
valita itse juuri sellaisen kuvan kuin haluat.
Eriparisukset.
Hajauta sukset
kaverisi kanssa
rinneravintolan
ulkopuolelle.
Vaihda toinen
suksi kaverin
kanssa ja vie eri
paria olevat sukset riittävän etäälle toisistaan.
Tällöin varas joutuu käyttämään
aikaa oikean parin etsimiseen ja
jättää yksittäiset sukset ehkä
rauhaan.
Kirjoita suksien malli ja sarjanumero ylös. Se nakertaa työtä noin
tunnin. Sitten voi vielä muuttaa
terän kokoa. Tuotteita tarvitaan mahdollisesti myöhemmin todistusaineistoksi tapauksen selvittelyssä.
??Hevosenlihaväärennöksessä on kyse Euroopan laajuisesta ongelmasta, jossa
useita muitakin yrityksiä on
johdettu harhaan.
??Pyynnöistä huolimatta
myynnistä poistettuja tuotteita ei voida luovuttaa lahjoitettaviksi, sillä Suomen
lainsäädäntö kieltää sellaisten tuotteiden lahjoittamisen, joissa on puutteelliset
pakkausmerkinnät.
Paljonko tuotteita on?
?Gulassia on poistettu Lidlmyymälöistä keskimäärin 30
per myymälä ja raviolia keskimäärin 100 purkkia per
myymälä.
Ovatko ihmiset paljon palautelleet ostamiaan tuotteita?
?Tuotteiden palautuminen
myymälöihin on ollut maltillista.
Vie sukset yöksi lukittavaan varastoon tai nosta eteiseen. Sehän alkoi sujua ja luontevasti kehittyi ajatus kasvattaa kaivertamisesta liiketoimintaa.
??Onhan tämä ollut enemmän kuin sata jänistä. Pinnan on oltava tasainen levy.
Jina Käräjäoja, Jokelan koulu 3. Harry Potter
-kerhossa taiotaan ja tehdään
sauvoja. Liian iso terä ei
ole hyvä eli ?työkalu ei saa näkyä?. kaiverrustyötä vanhasta sillasta.
Iloa ja hyötyä jyrsien
Kaiverrus:
Pikku
kylttejä ja
sisustusta.
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Pyhäjokinen Antti Koivu
esittelee kaiverrustöitään,
joissa tuntuu olevan vain
ideataivas kattona.
Yppärissä Sähköpalvelu
Hannu Anttilan yhteydessä
kaiverruspajaansa pitävä
Antti kertoo kaiverrustouhun
alkaneen selkeästä tarpeesta.
Sähköpalvelun huoltamiin
katuvalopylväisiin piti saada
pylväsnumerokylttejä.
Kaiverrustoiminnan
Jokelan koululla
jokerikerhoja
Kasper Ylikulju
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Jokelan koulussa pidetään
kerhoja. Suksilukkoja saa urheiluvälinekaupoista ja usein
myös rinnemyymälöistä. Joissakin liikutaan,
joissakin pitää olla tarkka.
Parkour-kerhossa liikutaan nopeasti ja sulavasti.
Parkour-kerhoa pitävät Tommy ja Jonne.
Sählykerhossa hävitään ja
voitetaan, ja sitä pitävät Jari
ja Arttu.
Keppihevoskerhossa ommellaan keppihevosia ja leikitään.
Sitä pitävät Kiia, Ellen,
Miina ja Emmi. Materiaaliksi käy
kaiverrus- eli kylttimuovi tai
akryylimuovi eli pleksi. Sukset
tulee kiinnittää
lukolla suksitelineeseen eikä
vain toisiinsa, jotta lukituksesta
olisi hyötyä.
Mihin poistetut
tuotteet
joutuvat?
Kaupoista on jouduttu vetämään myynnistä useita tuotteita niistä löydetyn hevosenlihan vuoksi. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Muuta vikaa
näissä valmisruuissa ei ole.
Täyttyvätkö siis kaatopaikat
ympäri Eurooppaa syömäkelpoisista säilykkeistä?
Minne päätyvät hevosenlihaa sisältäneet tuotteenne, Lidl Suomi Ky:n viestintävastaava Pilvi-Sisko
Riikonen?
?Myynnistä poistetut tuotteet ovat jakelukeskuksissamme jatkoselvittelyjä varten. Lopputuloksen pitää
näyttää luonnolliselta.
Sitten cnc-jyrsin pannaan
töihin. Jos suksesi varastetaan, ota yhteys vakuutusyhtiöön.
Älä säilytä suksia pysyvästi
suksiboksissa.
Jos mahdollista, nosta sukset
auton kuljetusboksista pois,
kun saavut lomapaikkaan.
Jos suksia ei ole mahdollista
säilyttää loman aikana muualla,
varmista että suksiboksi on lukossa.
Myös kotioloissa sukset kannattaisi säilyttää lukittavassa varastossa.
Lähde: Vakuutusyhtiö If
Santtu Kytölä, Jokelan koulu, 3 lk.
Raahen Seudun kummikoulun Jokelan koulun lennokkikerhon
vetäjä Kaarlo Nauha näyttää, miten lennokki saadaan lentoon.. näkyy Sibelius, seinälampun etumuovissa killistelee kummipoika ja mäntylevylle on jukerrettu Pyhäjoen Etelänkylän vanha silta.
Kuvien siirron muoville tai
puulle mahdollistaa Photo-
Carve-ohjelma eli nimensä
mukaisesti kuvankaiverrusohjelma.
Valokuva, joko digitaalinen tai paperikuvasta skannattu, siirretään ohjelmaan ja
määritellään sille haluttu koko ja kaiverruksen syvyys ja
tiheys.
??Ohjelma sitten näyttää
minkä näköinen kaiverruksesta tulee, ikään kuin valoksen. Työn koko voi olla
maksimissaan metri kertaa
61 senttiä. Olen
saanut vapaat kädet ja työrauhan testailla ja kokeilla
miten tämä onnistuu, Antti
sanoo.
Kokeilun tulokset ovat
mielenkiintoisia
klo 12 Päiväkahvit Seurakuntatalolla.
Päivän aiheena: Heikki Lahnaojan kirjavinkkaus. Torstaina 21. Hän oli myös ostanut ka-
aston
r
a
v
e
ämm alut nyt
n
n
e
j
Tyh mityök lla!
veriltaan varastetut auton lisävalot.
Hovioikeudelle esittämässään vaatimuksessa hän oli
katsonut syyllistyneensä vain
kätkemisrikokkomuksiin ja
vaatinut varkaussyytteiden ja
niihin perustuvien korvausvaatimusten hylkäämistä.
Mies oli tekoajankohtana
19-vuotias, elämänolosuhteet olivat kunnossa eikä
häntä ollut aikaisemmin tuomittu rikoksesta.
Vankeusrangaistustuomio
pysyi hovioikeudessa ennallaan.
Maksettavaa jäi tuomion
alenemisen jälkeen 348 euroa 420 euron sijaan.
Raahen
alueen
sää
www.raahenseutu.fi
Lumityökaluja myös jälleenmyyjille!
Sno-Tek ST22 Lumilinko
Lumentyönnin
53 cm
- lu istohina
Ice Man
po
aurauskeppi
150 cm 6 kpl
67
7\|OHYH\V FP 0RRWWRUL
/&7 FP 2+9 7HKR
NZ WDL S\|UlYHWR
VRNNDOXNLWXNVHOOD 9DLKWHLWD
HWHHQ MD WDDNVH +HLW
WRHWlLV\\V P .lVL WDL
VlKN|Nl\QQLVWHLQHQ
Hinnat voimassa
21.2.-28.2.2013 tai niin
kauan kuin tuotteita riittää.
Kattokola lumenpudotin
6,1 m teleskooppivarsi
Norm. Tervetuloa!
Siikajoen Eräkaverit
Sääntöm. mennessä. klo 19
alk. Yhdistyksen
kotisivuilla hengitysyhdistys.fi/raahenseutu lisätietoja kevään ja syksyn matkoista ym. Intercity
avec.
Eläkeliiton Pyhäjoen Yh-
KEITTIÖILTA
PUUSTELLISSA
muksia aiemmista matkakohteista ja matkoista. klo 18 Kauppaporvarin Raahesalissa Talvisodan päättymisen
73-vuotismuistojuhlan ja
sota-ajan laulut, tilaisuuden
teemalla Taipaleenjoelta
Raatteentielle. vuosikokous Heikinhovissa su 24.2. Vuosi sitten oli
kyseinen kokous. 32,90
,#0'
Norm. klo 13.
Tervetuloa!
UUDISTAMISESTA.
ASIANTUNTIJAT
KÄYTETTÄVISSÄ ILMAN
AJANVARAUSTA.
Raahen Kuulonhuoltoyhdistys Pyhäjoen Kuulumisissa ollut ilmoitus yhdistyksemme ylimääräisestä
yleiskokouksesta ei pidä
paikkansa. Sääntöm. Tämän
vuotinen ilmoitus ei ollut
yhdistyksemme ilmoittama.
Terveisin sihteeri
TULE JA
TUO YSTÄVÄSIKIN!
RAAHEN PUUSTELLI: Jokelantie 3, Pattijoki, p. Arvontaa. 050-4103506,
7.3. Ilmoita halukkuutesi osallistua ryhmään
Anitalle p. 010 277 7328
Puhelut: 8,35 snt/p+6,00 snt/min, gsm 8,35 snt/p+17,18 snt/min.
Sakot alenivat hovissa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Rovaniemen hovioikeus
alensi käräjäoikeuden raahelaiselle 21-vuotiaalle miehelle
langettamaa sakkorangaistusta 70 päiväsakosta 58 päiväsakkoon.
Mies oli tuomittu Ylivies-
ka?Raahen käräjäoikeudessa
useista elokuussa 2011 tehdyistä varkauksista yhteiseen
4 kuukauden ehdolliseen
vankeusrangaistukseen.
Koeaika päättyy 31.joukuluuta 2014.
Hän oli kuljettanut autoa
kaverinsa tehdessä varkauksia. Toimistossa (avoinna joka tiistai klo 13-16) myytävänä
onnittelu- ja suruadresseja,
kortteja hengityssuojaimia
ym. sekä maksuttomia hengitysliiton julkaisuja.
TÄNÄÄN klo 17-19
KAHVITARJOILU
TULE KESKUSTELEMAAN
KAHVIKUPPOSEN
ÄÄRESSÄ
OMAN KOTISI
Raahen Kansalliset Seniorit Tapaaminen Kruununmakasiinilla 26.2. klo 19 alk. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. tapahtumista.
Lue loistavia matkakerto-
Raahen Rotaryklubi Vuosijuhla Raahen Hovissa la
23.2. Konserttiin saatavana yhdistyksen kautta ryhmälippuja huomattavalla
alennuksella. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
JÄRJESTÖT
Sotainvalidien Veljesliiton Raahen osasto, Raahen ja Ympäristön Sotaveteraanit ja Raahen seudun Rintamaveteraanit.
Raahen Suojeluskunta- ja
Lotta Svärd piirin perinnekilta sekä raahelaiset
veteraanijärjestöt järjestävät ke 13.3. 29,-
)*#0'
erä!
l
p
k
4
erä!
4 kpl
Pure Comfort Ultrasonic
-ilmankostutin 7XRWWDD XOWUDll
0DUWHOOR NDSVH
2%+
OLNHLWWLPHOOl RQ
QLVWXW MRNDLVHOOD
NHUUDOOD (ULQ
RPDLQHQ PDNX
MD NRUNHD ODDWX
RYDW WDDWWXMD MR
NDLVHOOD NHUUDOOD
Norm. Tilaisuuden
pääesiintyjänä on Kalajokiseudun harmonikkakerho,
laulusolisteinaan Matti
Rahkola ja Sulevi Leinonen,
sekä Raahen Mieslaulajat.
Sota-ja rintamaveteraanit
puolisoineen, sekä veteraanien lesket, sekä entiset lotat. Riittää, kun vain ilmoitatte lipunmyyjälle oletteko veteraani-, leski-, vaiko
puolisojäsen tai entinen lotta.
distys Ti 26.2. Teillä on vapaa pääsy
tilaisuuteen, mutta teidän
pitää käydä helmikuun aikana henkilökohtaisesti hakemassa Raahesalin lipunmyynnistä pääsyliput itsellenne. Esillä myös sorsien,
hanhien ja kyyhkynmetsästyksen rauhoitusalueet, v.
2013 hirvilupamääräanomus sekä hirviporukkaan
ilmoittautumisen ajankohta.
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Riku Niemi Orchestra ja Jorma Kääriäinen Raahesalissa ke 3.4.
klo 19. asiat. klo 12 Kevätkokous Seurakuntatalolla. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
17
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 990,-
)-#0'
.00#$
7HOHVNRRSSL YDU
VL PD[ FP
+ D P P D V W H W X Q
N X X S D Q N R N R
[ FP 6LVlO
Wll Ul\VWlVKDUMDQ
MD NDQWRNDVVLQ
),#0'
Sisustustakka lämmittimellä
Vohvelirauta
compact smart
2%+
Martello Capsule Espresso
1lSSlUl YRKYH
OLUDXWD SDLVWDD
KHUNXOOLVHQ
UDSHDW V\GlQNX
YLROOLVHW YRKYHOLW
7DUWWXPDWWRPDNVL
NlVLWHOO\W SDLVWR
SLQQDW RQ KHOSSR
SXKGLVWDD
Norm. Tervetuloa joukolla
mukaan! Ti 12.3. 149,-
00#$
QLWHNQLLNDQ DYXOOD
OlPPLQWl WDL N\OPll
K|\U\l 6RSLL P
WLODDQ .RVWHXVSUR
VHQWWL
010 277 7100, info@smartia.fi
3XKHOXMHQ KLQQDW VQW SXKHOX
ODQNDSXKHOLPHVWD VQW PLQ WDL PDWNDSXKHOLPHVWD VQW PLQ
MAAILMAN MUKAVIN RAUTAKAUPPA.
RQ KHOSSR VllWll
$QWLEDNWHHULQHQ YHVL
VlLOL| DMDVWXVWRLPLQWR
DXWRPDDWWLQHQ YLUUDQ
NDWNDLVX KLOMDLQHQ
(*0#$
6lKN|WDNDOOD OXRW WXQQHOPDD HGXOOLVHVWL MD YDLYDW
WRPDVWL +RUPLD HL WDUYLWD YRL DVHQWDD KXRQHH
VHHQ NXLQ KXRQHHVHHQ WDL YDLNNDSD ODVLWHWXOOH
SDUYHNNHHOOH 7DNDVVD P\|V OlPPLWLQ
Norm. 359,-
*)0#$
N
E
TAMIN
RAKEN
N
AMINE
SISUST
IKA
-A
VAPAA
AVOINNA ARK 8 - 19 JA LA 9 - 16
P
alv.
59 Yeti. (sis. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Tutustu uudistuneeseen 3 KUUKAUTTA
Raahen Seutuun
s
i
m
u
t
s
Tutu tarjous
48?
sis. rahoitus jopa ilman käsirahaa
Rakentajankatu 2
Raahe
p. alv.
Xtrim. alv.
?
?
?
?
?
?
UUTTA: 2-istuttava
UUTTA: lisävarusteiden pikakiinnitysmahdollisuus
Ohjaustehostin vakiona!
1360 kg Warn -vinssi ja langallinen kauko-ohjain
Luokkansa vahvin 46 hv V2 Rotax-moottori
EFI-polttoaineen suihkutus: helppo kylmäkäynnistettävyys,
pieni polttoaineen kulutus
can-am.fi
brp.com
OES
ER
HE H
TH
F
9.990,-
HYÖTYYN JA
VAPAA-AIKAAN
Suositushinta
10.458,+ toimituskulut, sis. alv 10 %)
*
tilauksen
4 erässä à 44 . T3 MAX
UUTUUS!
500 DPS
ES
RO
E HE
TF
O
O
+ toimituskulut, sis. 600 ACE?
Markkinoiden taloudellisin kelkan
moottori, jopa vain 8 L/100 km!
POWERED BY
brp.com brplynx.com
Hyvä valikoima käytettyjä kelkkoja
. Torstaina 21. alv 10 % (norm. 68 ?)
Kyllä kiitos!
Tilaan uudistuneen Raahen Seudun
Raahen Seutu
maksaa
TALVITARJOUS 3 KK 48 ?
KESTOTILAUKSENA
Maksan tilaukseni
E
TH
F
postimaksun.
S
OE
R
E
H
1 erässä 157 . alv 10 %)
Postita tämä kuponki tai soita
tilauksesi 010 665 9015
tunnus 5007659
00003 Vastauslähetys
O
Nimi:
osoite:
postinro ja -toimipaikka:
Sähköpostilla
puh:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
allekirjoitus:
Hyviä lukuhetkiä!
Sinun arkesi iloksi ja hyödyksi
Tilaajapalvelu 010 665 9015
ES
RO
E HE
TH
F
O
TEHDASVALMISTEINEN TRAKTORIMÖNKIJÄ
URHEILULLISEEN
VAPAA-AIKAAN
OUTLANDER. (sis. 08-211 4500
Pienkoneosasto:
Jukka Klaavo 044 7997 525
Kalle Kervinen 044 7997 550. 600 ACE?
Markkinoiden taloudellisin kelkan
moottori, jopa vain 8 L/100 km!
POWERED BY
Suositushinta
11.997,+ toimituskulut, sis
Eeva Palosaari, OHS, 13:43.7, 2. Hän neuvoo vasta-
alkajia oikeaan laitteiden
käyttöön ja luottaa asiakkaisiinsa. Arttu Heilala, SaRe, 6:22.3.
M12 3 km V; 1. Veikko
044 543 0212
Sirpa 041 499 3996
avoinna tällä viikolla
to - su klo 10 - 16
(säävaraus) info:
www.facebook.com/taskunsaari
koulutuksen aikana hyvin tutuksi.
??En ollut 20 vuoteen opiskellut mitään.
Maaralalle ojennettiin todistus 18. 8?17, la 9?14
Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.fi
w w w. Ammattikoulusta
hän valmistui asentaja-koneistajaksi.
??Asentajan hommaa tein
jonkin verran.
Jonkin aikaa hän oli töissä
Wärtsilän tehtaalla Ylivieskassa. Lauri Mannila, SaRe, 13:10.0.
N 5 km V; 1. Eikä pelkkä kuntosalikaan riittäisi elannon
hankkimiseen. Sitten siellä loppuivat
työt.
Välillä hän teki hirsimökkejä, mutta mielessä oli sellaisen työn hommaaminen,
josta riittäisi elantoa pitemmäksi aikaa. Tommi
Hyttinen, SaRe, 12:49.7.
M50 5 km V; 1. Ahertajankatu 3, 92160 SALOINEN. p. Heikki Salminen, YppU, 14:45.6,...6.
Seppo Piirainen, SaRe,
16:21.6.
M65 5 km V; 1. 044 790 1308
klo 12-17
Rantakatu 5A
www.it-parkki.fi
222 028 044 504 4603
Taulu-TV-, kuvaputki-TV-,
digiboksi-, video-, DVDja audiohuolto.
Digi-antenni ja satelliittiasennukset ja -tarvikkeet
" Leikkaa TaLTeen!
PÄIVÄN KALA
Pannusiika ja nyletty
made 9.90 e/kg. Vihannin
kuntokeskus Kunnon Paikassa juhlitaan ensi lauantaina
tasavuosikymmeniä.
Aluksi yritystä oli Maaralan lisäksi pyörittämässä
työllistettyjä, mutta se ei kannattanut. Tuloksi tahtoi jäädä vain työn ilo.
Nyt Maarala on pyörittänyt
yritystä vuosikausia yksin ja
omissa tiloissaan. Maarala tuli
valituksi.
Elämänmuutos oli kova.
Lapset olivat pieniä. r a a h e n r e n g a s j a l a i t e . Saliin pääsee avainkortilla joka päivä kello 6?23.
??Koskaan ei ole mitään rikottu. Kalle Määttä, OsVa, 22:24.1,...3. Toimeentuloa nakersivat myös vieraalta vuokratut tilat. joulukuuta vuonna
1992.
??Kyllä muualta tulleet
ovat ihmetelleet, miten tämä
yritys pyörii.
Paljon on kiinni yrittäjästä
itsestään. 050 5417207. Maria Virpi, YppU, 14:45.4,...7. 381 171, 050-561 1296 ark. 08 211 7123, 050 369 4940
Toimitukset myös matkahuollon kautta!
RAAHEN RENGAS & LAITE OY
. Nea
Heilala, SaRe, 10:30.6,...8.
Oona Heilala, SaRe, 11:09.9.
M15 5 km V; 1. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. Nämä kaksi
yhdistämällä tuloksena oli
yritys, jossa hän ajatteli töitä
riittävän.
??On niitä nyt riittänyt 20
vuodeksi.
Hieroja oli Maaralan unelma-ammatti pikkupojasta
VARASTON
TYHJENNYSMYYNTI
Edullisesti
kesä- ja talvirengassarjoja!
esim.
UG Ice Arctic (testivoittaja 2012)
195/65R15
205/55R16
www.goodyear.fi
370?
470?
sis. 044 790 1307
klo 10-17
www.it-parkki.fi
LÄHDE KYLPYLÄMATKALLE
Saarenmaalle
17.3. Ei tämä pyörisi ilman
sitä, Maarala sanoo.
PUHTAUDEN PUOLESTA
MUUTIMME
Antinkankaantie 9
sininen
OMAKOTITALO
Puh. Reima Idström, KE-V, 24:11.4,...11.
Markus Kanamäki, SalSa,
26:56.2.
Ura: Haave toteutui 20
vuotta sitten.
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Suomi eli keskellä 1990-luvun lamaa, kun Ilkka Maarala
teki jotain, jota hän ei ehkä
nykyisillä tiedoillaan ja kokemuksillaan tekisi. - 25.3.2013
Tied. f i
PA
RTNER
FAKTA
??Yritys toimi aluksi vuokratiloissa, kunnes Tammitielle
saatiin omat tilat vuonna 1995.
??Uudet tilat olivat valitettavasti aika pienet.
??Tiloihin tehtiin laajennus
1997?1998.
??Remontilla saatiin lisätilaa
salille sekä iso sauna ja pesutilat, jotka mahdollistavat kuppaushoidot.
??Kuntosalia uudistettiin reilusti vuonna 2003.
??Yrityksen tilat laajenivat
vuonna 2004 noin 60 neliöllä.
lähtien. Heti aluksi
hän tajusi, että pelkällä hieronnalla ei tule Vihannissa
toimeen. Roope Jokela, OHS, 9:48.5,... helmikuuta 2013
20 URHEILU&LIIKUNTA
Lama ajoi
Ilkka
Maaralan
yrittäjäksi
Sarjavoittoja
alueelle
Mikko Määttä
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Raahen alueen hiihtäjät
esiintyivät edukseen Kempeleessä käydyissä piirinmestaruuskisoissa.
Sarjavoittoon ylsivät M15
sarjassa odotetustikin Saloisten Reippaan Lauri Mannila, jota komppasivat M40
sarjassa seurakaveri Tomi
Hyttinen. Vihannin ja Helsingin välinen rautatie tuli vuoden kestäneen
SEKALAISET
SEKALAISET
APUMIEHIÄ
23 e/t
TASKUN
SAARIKAHVILA
lumityöt, kiinteistönhoito,
rakennusapu,
muutot
yms.
p. Kedonperäntie, 91900 LIMINKA
. 044 077 9972
info@procleanraahe.com
procleanraahe@kotinet.com
www.procleanraahe.com
MYYTÄVÄNÄ
TIETOKONEHUOLTO
p. Kuusamon muikku 5.95 e/kg.
K-Market Kreivintori
K-Market Pattijoki
Ilmanvaihtokanavistojen
PUHDISTUS-, ASENNUS-,
mittaus- ja säätötyöt
Raahen
Ilmastointiasennus
Juha Sallinen
puh. Ruut Tornb e r g - M a t t i l a , Yp p U,
14:21.1,...5. Eero
Mannila, SaRe, 9:47.9.
M13 3 km V; 1. Erkki Tiikkaja, KK-V, 15:55.3,...4. asennustyöt
ja kierrätysmaksun
HA-RENKAAT ja VANTEET p. Niilo Moilanen, OHS, 9:06.0, 2. Hän perusti vastavalmistuneena urheiluhierojana yrityksen Vihantiin.
Joskus kylmäpäisyys ja
rohkeus kannattaa. Vesa
Ranta-Eskola, SaRe, 16:54.9.
M16 8 km V; 1. Aapo
Erkkilä, SaRe, 24:47.8.
M10 km V; 1. Kyllähän se yhteispeliä
vaatii.
Yhteistyö sujuu myös laitetoimittajan kanssa.
??Minulla on hyvä laitetoimittaja. Elias
Erkkilä, SaRe, 10:22.3.
M13, 13 vuotta 3 km V; 1.
V i l m a R y t k y, H a U,
10:21.2,...13. Mari Patanen, SalSa, 14:48.4,...10.
Henriikka Salminen, YppU,
18:48.1.
M40 5 km V; 1. 4. Tärkeää on
myös yrityksen tarjoama palveluyhdistelmä. Lisäksi sarjassaan
ykköseksi hiihti M50 sarjassa
Yppärin Urheilijoiden Heikki Salminen.
Tulokset: M10 2 km V; 1.
Atte Rahikkala, KeKi, 6:08.8,
2. Heidi Vähäkuopus, OHS, 9:12.1,...6. 08 211 7122, 050 369 4998
RASKAAT RENKAAT p. Hän laittoi hakemuksia hierojien työvoimakoulutukseen, mutta ei
tullut koskaan valituksi.
Lehdessä oli Suomen Urheiluhierojaopiston ilmoitus,
Ilkka Maarala huollattaa kuntosalilaitteet säännöllisesti.
jolla haettiin opiskelijoita.
??Minä soitin vaimolle, että jos minä laitan paperit.
Hakijoita oli useita satoja,
joista kahdelle kurssille valittiin yhteensä 80. Emmi Erkkilä,
SaRe, 12:38.6.
N14 3 km V; 1
265 9500
arvioitu kokonaishinta
sisältäen
toimituskulut
XX XXX,XX ?
Automyynti: Tero Ylisaari p. Torstaina 21. Lauantaina
naisten Mestiksen alempaa
loppusarjaa Tampereella ja
sunnuntaina Hämeenlinnassa.
Raahen Judon edustajat
hakevat viikonloppuna menestystä Orimattilassa järjestettävistä nuorten SM-kisoista. Tatamilla kisaavat Jasmine Aho, Jonne Impola, Lauri Linde ja Vili Oivo.
Lentopallossa myös Raahen Lentopallon B-tytöt janoavat menestystä, kun lauantaina pelataan D-poolin
turnausta Rovaniemellä.
Mallisto
alk. Nokian talvirengasyhdistelmän
. Kaikkiaan Siikajoen
Moottoriurheilijoiden järjestämään Jaresko Oy rallisprinttiin osallistuu noin 80
kuskia.
Jääkiekon Suomi-sarjan
alemmassa loppusarjassa
Raahe-Kiekko pelaa lauantaina Torniossa. 08 221 288
Naisille ja miehille.
100% tuulenpitävyys,
erinomaisesti hengittävä materiaali
Firebird TT
verryttelytakki
149
Naisille.
Sinisenä ja mustana.
00
collegehousut
MAKSUTON
TULE TAI SOITA JA VARAA
SUUNNITTELUAIKA KOTIISI
Jenni Alamattila
p. 265 9555
Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta.
Aarne Huttunen Trio
PÄIVÄTANSSIT SU 24.2. OULU
KUUSAMO . Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Mestaruustaistot hiihtomajalla
TOIMI NOPEASTI !
SEURAT
ETUSI YHTEENSÄ
Nyt kaikkiin
JOPA 2 .600 ?
Avensis-malleihin.
Tarjous voiMassa vain
TALVIPAKETTI
28.2.2013 saakka!
VELOITUKSETTA.
Avensis-malleihin
Arkisto / Roy Viitanen
Raahen Vesa Maratonkoulun yhteislenkki ja kuntopiiri
Raahen liikuntahallilla to
21.2. 265 9552
EU-yhdistetty
kulutus
4,5-7,0
l/100
km,
CO2p.
-päästöt
119-173
Varaosat:
Pertti Salmela
p.
265 9559,
Tomi
Perälä
265 9558.
Huolto:g/km.
Esko Niemitalo p. Voittoa tavoittelee
muun muassa viime vuoden
voittoa puolustava Pekka
Keski-Korsu.
Yleisen, nuorten, junioreiden ja muiden luokkien ohella kilpaillaan historic-luokassa. toimituskulut
ETUSI YHTEENSÄ JOPA 2.600
?
TALVIPAKETTI SISÄLTÄÄ:
. Perjantaina
pelataan C-tyttöjen SM-alkusarjaa Alavudella. 050 593 0375
Jani Hinkula
p. Sunnuntaina
kello 16 Raaheen tulee vieraaksi Haikuputaan Ahmat.
Pyhäjoen Joki-Kiekolla on
lauantaina edessään viimeinen jatkosarjan ottelu, kun
Haapaveden Urheilijat vierailee Pyhäjoella lauantaina kel-
TALVIPAKETTI
VELOITUKSETTA.
Saloisten Reippaan ampumahiihtäjät kisaavat muiden pohjoissuomalaisten kanssa mestaruuksista sunnuntaina.
lo 17.
Raahen Jääkiekkoklubin
B2-nuoret pelaavat lauantaina Mestistä kotihallissa. KEMIJÄRVI
Lappastentie
Pattijoki,
p. Moottorinlämmittimen sisäpistokkeella
Tarjous koskee uusia asiakastilauksia.
Mallisto alkaen:
autoveroton suositushinta XX XXX ?,
arvioitu autovero
X XXX,XX
?,?
toimituskulut
XXX ?,
RAAHE
. klo 13-17
PIIPSJÄRVEN NUORISOSEURALLA OULAISISSA
Soittaa Ami Rankinen Armottomat
Kaikki tanssin ystävät, tervetuloa!
Pääsylippu 9. helmikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
21
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Saloisten Reippaan
järjestämä kilpailu alkaa kello
12.
Lauantaina moottorit jylisevät Siikajoen Moottoriurheilukeskuksessa kello 12 alkaen. X-XX,
la X-XX, puhelin 1234 5678. Alkuperäiset Toyotakevytmetallivanteet
. Vastustajaksi kello 16 alkavaan
otteluun saapuu EPS Espoosta.
Naisten puolella ROK-tytöt urakoivat viikonloppuna
matkaotteluilla. 25.915 ?
sis. www.nettiosoite.?
Kevään
uudet värit
Glide
ulkoilutakki
Naisille ja miehille.
100% tuulenpitävyys.
Toimii niin retkeilyssä
kuin hiihtoladullakin.
199
Miehille.
Sinisenä ja keltaisena.
00
59
90
(239,-)
Kirkkokatu 32 Raahe p. 265 9551, Mikael Hellman p. Oulaisten Eläkeläiset RY
LA 23/2
?MOSTLY NEIL YOUNG?
TRUBADUURI
JARMO KANTOLA
Kapun kellarissa
Pe 1/3
JOUTSENLAULU...
Kirkkokatu 22 Raahe
Avoinna
ma-pe 11-14
ke?la 14-23
JUSSI HAKULINEN
&
DISTORTION BAND
Flirtin lavalla
kapun
kulma & kellari
tarjoaa myös lounasta ma-pe klo 11-14
6 eri ruokavaihtoehtoa
6 ?19 ?
Illalla herkulliset pihvit ja burgermenut!
Tervetuloa argentiinalaiseen tunnelmaan!
?
?
?
Ulkoiluun ja
vapaa-aikaan
Katuosoite 12-14, 00000 KAUPUNKI, avoinna ark. Ulko- ja sisävarusteet.
Roy Viitanen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Ampumahiihdossa sunnuntaina kilpaillaan normaalimatkan Pohjois-Suomen
mestaruuksista hiihtomajan
laduilla. Järj. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. klo 17.30. 050 598 4825
44
3490
Aikuisille ja lapsille.
?????????????????????????
????????????????
?????????????????????????
?????????????????????????
????????????????????????????????????????
tavoitat asiakkaasi
Sr
Jr
Runsaasti
parkkitilaa
kellarissa!
59
90
(45,-)
vapaa-aikaan
ja urheiluun
www.raahenseutu.fi
Punaisena ja sinisenä.
(50,-)
Hajakoon
(80,-)
Top
Floor Hood
lasten huppari
90
JALKINEITA
mainostaja
- näiden avulla
69
90
(169,-)
????????????
SUUNNITTELU
KOTIMITTAUS
(80,-)
Aero Pant
housut
Facebook/ravintolaportenõs
MAKSUTON
Adi
Hooded Flock
verryttelytakki
(69,90)
10 0030 5000 00
20 4000 60
00
00
Mohawk-intiaanit kulkevat pelotta teräspalkeilla korkealla
kaupungin yllä. (U)
11.40 A-studio. 4.10?5.00 Kysy seksistä.
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia. 2/5.
22.00 Kino Suomi: Sixtynine
69 (16). Mustat aukot. (U)
15.20 Middle (S).
15.50 45 minuuttia.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Hiihdon MM. 17.30 Kellarin kunkku. 20.30 Veljesten keittiössä. 20.00 Takamaiden
kytät. 15.10 Rachael Ray Show. 2.00 SVT: Junk. Dorcasin sairastuminen lisää Lauran
paineita.
19.50 Sininen sana. 19.55 50 parasta
ravintolaa. 17.26 STT Uutiset. 20.05
Hurja remontti. Duudsonit
kauppiaina.
22.00 Nikita (12). 19.55 Obs debatt. 12.50 Smile TV. Suora lähetys.
23.20 Kissaihmiset (16). 13.05 Start! 13.35 Mahdoton illallinen. 21.00 C.S.I. 14.00 Tappajaeläimet. 3.35?4.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat.
LIV
5.00?7.30 Älypää-TV. Hikinen paikka.
22.30 OC:n täydelliset naiset. Aikuisten
kalapuikot.
16.25 Eastenders (7).
17.00 Lemmen viemää (7).
Rakkauden voima.
18.00 Dieetit vaihtoon!. 15.15?15.45 SVT: VM-studio. Superteleskoopit.
21.00 Tiededokumentti:
Sanojen planeetta. 20.30
Huutokaupan metsästäjät. 9.00 Koirakuiskaaja. 0.05 Tyylillä treffeille. 19.00 Pieniä potilaita. 14.40 Emmerdale (7). 8.30 SVT: Gomorron Sverige. Phil. Kärkikolmikko.
16.00 Hurja painonpudotus.
Unelmien perheenisä, osa 1.
17.00
17.00 Melissa ja Joey.
17.30 Dr. 23.55 Kova Laki: Los Angeles (12). 11.55 Makuja. 16.00 Äidin stailauspäivä. 10.25 Täydelliset juhlat. Kappa. 23.45 Star Trek: The Next Generation.
0.35 Ihmemies MacGyver. 17.00 100 % Rock. Monien suomalaisten vatsa ei kestä kaupan
maitoa.
20.30 Ciao da Val di Fiemme.
17.00 Kauniit ja rohkeat.
17.25 Kauniit ja rohkeat.
17.55 Mitä tänään syötäisiin. 23.45 SVT: Lögnen. 17.25
Tanskalainen maajussi. 20.00 Totta vai tarua: Apinamies. 15.30
Meidän faija. 15.30 Ilme nuoremmaksi . 20.00 Mentalist (12). 1/5.
18.45 Avaruuskansiot. 20.30 Dog, palkkionmetsästäjä. 10.00 Best Direct.
10.30 Best Direct. Ei mitään ilman
tulta. 15.00 Voicen uutuudet. 13.20
Hulppeat hääkakut. Hämmästy maailmasta!
20.30?20.55 Ikkunoita avaruuteen. Jo toista sataa vuotta he ovat rakentaneet New
Yorkiin pilvenpiirtäjiä ja terässiltoja. Mahdoton
yhtälö.
12.55 Luksusmammat. 1.30 SVT:
Biciklo. (Cat
People, USA 1982). 1.05 Elokuva: Delta vs. 11.00 SVT:
Hockeymodell. 0.35 Amerikan
romanit. 16.55 Muotokuvassa: Milja Sarkola. 2.45 Hullut tiedemiehet. (Riksdagens frågetimme). 9.00 TV-Shop. Kaiken takana
on nainen.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Matkaoppaat.
19.30 Neljän tähden illallinen. 2.35?5.00 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00 Iskelmä-Suomi: Syvä
kuin meri. 06:25
9.30 Akuutti.(u)
10.00 Sydämen asialla (7).
(U)
10.50 Hevosvoimia. 0.10 Likaisen
työn sankarit. 23.25 Moderni perhe (S). 16.40 Käännekohdassa: Uusi perhe. 21.00 Top
Chef: Jälkiruokamestari. 12.10 Leijonan luola Kanada. 16.00 Me Rakastamme Musiikkia. (U)
23.25?3.35 Game of Thrones. Kun mustan
aukon ulommat kerrokset
purkautuvat avaruuteen,
ydin luhistuu näkymättömiin.
19.00 Candlefordin postineiti (12). 20.30 Poliisit. 1.15 SVT: Kulturnyheterna. Napostelua ja nirsoilua.
19.00 Miehen puolikkaat (S).
Synttärit.
19.30 Isän tyttö (S). 12.30 Makumatka Kreikkaan. Sarja jää tauolle.
14.25 Ullan unelmakakku.
Salakapakka.
15.00 Tanssi peppu pieneksi. 1.00 SVT: Sydnytt. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Aamusta
iltaan. Yhteinen rintama.
14.55 Pomo piilossa. 8.38 FOX Kids: Avatar (7). 1.10 SVT:
Nyhetssammanfattning. 0.35 Hulluna häämekkoihin. helmikuuta 2013
22 TELEVISIO
26 | Valo
TORSTAI 21.2.
TV1
5.55 Puoli seitsemän. 9.55 Ruutukauppa.
10.25 Ruutukauppa. USA. (U)
9.55 Kauneusklinikka Rand
Rusher (7). (u)
6.25 Ylen aamu-tv. Raakaruokaa
päiväkahville.
20.00 Silminnäkijä: Pilattu
maito. (U)
11.40?12.35 Lääkärit. 12.25 Viivin mallijahti. Chez Dominique, Helsinki. 18.00 Kellarin kunkku. 13/25.
8.40 Late lammas (S).
8.50 Pieni runotyttö (7).
9.40 Yle Alueuutisia.
11.00?11.14 Oddasat.
11.30?12.45 Hiihdon MM:
Sprintin karsinnat. 17.30 Hetki ennen tuhoa: Münchenin olympialaisten verilöyly.
18.00 Totta vai tarua: Stigmata. 9.30 Pienten perhe.
10.00 Hulluna häämekkoihin. 0.55 SVT: Kulturnyheter. 9.35 Rachael Ray
Show. Tunisian naiset ovat jo pitkään
taistelleet ihmisoikeuksien
ja demokratian puolesta,
mutta vasta arabikevät toi
heidät muun maailman tietoisuuteen.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
16.00 Eduskunnan kyselytunti. 13.00 Supernannyn uudet opit. 11.15 SVT: VM-studio. 21.00 JIM D Historia:
Brad Meltzerin tulkinnat. 22.00 Asiaa seksistä.
Raskaus ja synnytys. 16.30 Supertehtaat: Guinness. 10.20 Best
Direct. 11.40 MasterChef Australia. 6.46 FOX Kids: Planet Sketch.
6.58 FOX KIDS: Lola & Virginia (S). Hyvä maa.
22.00 Falling Skies (12). Kirjailija
Arvo Salo: ?Nuorimies, joka
harrasti runoutta?.
20.00 Prisma Studio. Matkalla
Uudessa-Seelannissa.
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi. 3/12:
Vihdoin ihan kahdestaan.
21.25 Poliisi-tv.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Game of Thrones (16).
13/20.
22.55 Hehku. Ruokaa rakkaudella. Sarja jää tauolle.
13.25 Kauneusklinikka Rand
Rusher (7). 1.30 Family Guy. 13.00 Me Rakastamme Musiikkia.
14.00 Parasta Suomesta. 11.25
Huomenta Suomen parhaat. Diivaongelmia. 20.00 Koti Suomessa. Archie
sairaalassa.
3.20?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.24 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). Osa
2414. 15.05 Meidän faija. 22.40 Australian rajalla. 11.20 best direct. 0.15 SVT:
Aktuellt. N:
Ritva Vepsä, Sven-Bertil
Taube, Seija Tyni, Jörn Donner, Liisamaija Laaksonen.
23.33?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
9.25 Eastenders (7).
10.00 Lemmen viemää (7).
(U)
11.00 Ostos-tv.
14.00 Piilokamera. (U)
11.10 Emmerdale (7). 14.10 Emmerdale (7). 10.55 Ruutukauppa. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 11.00 Best Direct. 0.10 Leffamaailma: Les Misérables. 12.25 Suurin pudottaja. 0.40 JIM D: Metsien miehet. 11.00 Kirstien värkkäilyt. 16.30 Koiran
elämää. 14.00 Pienten
perhe. (U)
12.35 Vielä virtaa (S). 12.20 Smile TV. Suomalaisen
tangon voittokulku alkoi
sodasta. HS106. 0.10 NCIS
Rikostutkijat. 1.30?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
5.00?9.40 Älypää-TV. Perinteinen hiihtotapa.
13.00 Sportmagasinet.
13.30?15.45 Hiihdon MM:
Sprintin finaalit. 22.00 Jopet-show. Lapsellista.
8.20 Vanessa ja pikkuväki.
8.50 Ullan unelmakakku.
Läskikerho.
9.25 Luksusmammat. 3.20 Jersey Shore. Grilli.
7.18 Katinkontti Remix.
7.34 Stella ja Sami (S).
7.46 Herää pahvi.
7.55 Muumilaakson tarinoita (S). Vanhoissa autoissa on tyyliä ja niin
on niiden omistajissakin.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News.
11.10 Puoli seitsemän. Osat: 11/20, 12/20,
13/20, 14/20 ja 15/20.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 9.00 24 Kitchen:
Portugalin makuja. 14.25
Talent USA. 16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 19.00 Ihmemies MacGyver. Perhe.
0.00 Dollhouse (16). Val
di Fiemme, Italia.
18.00 Yle Uutiset. Lapsen
parhaaksi.
2.25?5.55 SubChat.
Telkku.com kertoo
yli sadan kanavan
ohjelmatiedot myös
seuraavalta
viikolta!
TV5
7.10 Kellarin kunkku. Ravintola Näsinneula, Tampere. 21.30 Spotlight: Verojahti. (U)
18.00 Emmerdale.
18.30 Emmerdale.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. RAAHEN SEUTU Torstaina 21. 9.30 Mr & Miss ShowHau. Eroottinen, raatelevaa intohimoa
tihkuva kauhuklassikko.
O: Paul Schrader.
1.35?5.30 MTV3 Deitti.
NELONEN
5.00?6.40 Älypää-TV.
7.10 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit.
7.35 Disney esittää: Kim
Possible. 22.30?23.30 Dok: Taivaanraapijoita ja terässiltoja. 13.20 Muodin huipulle. Karjalasta
Ruotsin kautta Hankoon.
20.00 Kuningaskuluttaja.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio: Talk.
22.00 Ulkolinja: Taistelu
Malista. 7.32
FOX Kids: Hot Wheels. 3.00?4.00 SVT: Antikrundan.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 16.25
Kapteeni Sapelihammas . 17.30 Eastenders (7).
18.05 Suurin pudottaja. 23.00 Kauneusleikkaukseen vai ei. 8.30 Matlock. FBItutkijat (16). 20.00 Liv & Learn: Arjan keittiössä. Pois kotipesästä. 15.40
Alaskan poliisit. 20.55
50 parasta ravintolaa. Monk ja
voodookirous. 22.55 Mikko ja Markus . Niiskuneiti.
20.00 Simpsonit. Perhepotretti. 8/12. 11.30 Best Direct. Ne ovat kosmoksen katoamistemppuja. Vanhenemisen
tuskaa.
13.55 Pikakurssi kodinostoon. Ulkonäköhaittoja.
14.05 Alueellinen sääennuste.
14.10 Jamie Oliverin kotona.
Porkkanat ja punajuuret.
14.45 Jamie Oliverin helpot
herkut.
15.15 Mitä tänään syötäisiin. 19.30 Sikke
. Mikä meni pieleen kun kokonainen valtio
oli päätyä ääri-islamistien
valtaan?
22.55 Yle Uutiset.
23.00 Monk (12). 21.00 Elokuva: MIB . Perinteinen hiihtotapa.
16.00 Hullu juttu.
16.30 Galaxi.
16.31 Raimo: Raimo (S).
16.41?16.54 Pikku Nikke (S).
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi. 2.50 Harry Enfield
Show. 7.54 FOX Kids: Transformers. 10.55 Täydelliset juhlat. Mv.
14.30 Tunisian naiset. 13.45 SVT: Skid-VM: Val di Fiemme. 1.40?5.00 Älypää-TV.. Senaattori.
23.00 House (12). Identiteetti. 21.05 Tanssin superäidit. 14.30 Koirantrimmaajat kilpasilla. 17.00 Käenpesä (12).
18.00 Supernanny. 3.10
Hullut tiedemiehet. 11.25 Ruutukauppa.
11.55 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. (Suomi 1954).
O: Armand Lohikoski. 22.50 Twin Peaks. 16.05 Los Angelesin tatuointitarinat. 8.05?8.35 Namaste jooga. Lucky
Strike Lanes.
15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. Synttärihuulet.
10.25?10.55 Pikakurssi
kodinostoon. 18.30 Huutokaupan metsästäjät.
19.00 Alaskan poliisit. Mitä
piilee pinnan alla.
23.00 Nelosen uutiset.
23.10 Nelosen sää.
23.15 SM-liigan huippuhetket.
23.20 Frasier. (1969) Jörn Donnerin elokuva keski-ikäisen
pariskunnan repaleisesta
liitosta ja syrjähypyistä. 17.00 Salatut elämät. Jakso 24. miehet
mustissa. 9.20 TV-Shop. 12.00 Kakkutehdas. 23.40 Alaston piilokamera (16). Jenna Bågeberg.
20.00 MasterChef Suomi.
Täpärä voitto.
20.57 Keno.
21.00
21.00 Criminal Minds . 1.45 SVT: Lilla Aktuellt. 14.50 Maailman kovimmat korjaushankkeet. Taistelu
vapaasta tulevaisuudesta.
1.00 Simpsonit (7).
1.30 Num3rot (12). 11.45 SVT: Skid-VM: Val di
Fiemme. Onnea Keijo.
6.53 Bertin ja Ernien suuret
seikkailut (S).
6.59 Hertan maailma (S).
7.02 Monot mäkeen: Turvallinen kaatuminen ja
hissin käyttö.
7.09 Hupsis (S). 23.30 Kuumempi kuin tyttäreni. 12.00
Me Rakastamme Musiikkia. (U)
23.40?23.55 Oddasat.
TV2
MTV3
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu:
21.2. 10.30 Näin teet ranskalaista ruokaa. Suora lähetys eduskunnasta.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.05 Hiihdon MM: Naisten
mäkikarsinta. Kosinta.
23.50 Pirunkaupat.
0.45 Big Love (12).
1.55 Lost (12). Kimalluksen takana.
0.45?4.45 Yön AVA.
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät:
Keijo
21.00
21.00 Mentalist (12).
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Enbuske & Linnanahde Crew. 14.10 Matlock. 19.00 Las
Vegas. 2.30 SVT: Vem
vet mest. 18.00 Star Trek: The
Next Generation. (U)
8.15 Oktonautit (S). 13.00 SVT: VM-studio. Hoikka
tulevaisuus. 8.16 FOX
Kids: Prätkähiiret (S). 19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 16.21 Kulissien takana. ikuisesti sinun. merten kuningas (S). Haaksirikko.
20.30 Simpsonit.
21.00 Duudsonit tuli taloon
(S). Isabellan timantit
eivät ole ikuisia.
20.05 Selviytyjät Suomi.
Jakso 1. 17.05 Leijonan
luola Kanada. 23.10
South Park (12). Runko. Ei Portlandissa.
2.50 Perhe on pahin. 13.35 Hullut tiedemiehet. 18.30 70?s show. 22.00 Num3rot. 2.20 Totta vai tarua: Stigmata. Kaksi heimoa, Harimau ja Rawa, aloittaa seikkailunsa autiolla saarella
Malesiassa.
21.00
21.00 Kerran viikossa. 1.05 Hulluna leivontaan. 1960-luvulla iski
tangohulluus.
18.00 Historia: Titanicin rakentajat. 22.35 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. Mukana
talous ja kulttuuri.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Panta kaulassa (12).
13/13.
19.30 Seportaasi: Poika jolla
oli kolme äitiä. 12.50 Ally McBeal (S). 17.00 Kellarin kunkku. Elämää
toisena naisena. 21.00 Criminal Minds. 18.00 BUUklubben: Vaahteramäen Eemeli. Niitä syntyy, kun hyvin suuria
tähtiä kuolee. 1.55 Totta vai tarua: Hurjat unissakävelijät. Vieraillaan Chicagon korkeimmassa rakennuksessa, ehdotetaan lentoa koneella, josta
toinen moottori puuttuu, ja
topataan donitsia vierustoverin kahviin.
14.25 Bill Engvall Show. 7.10 FOX Kids: Monsuno. Koiratanssi. Vieraana
tutkija Arja Mäkinen.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
Lihamureke ja sinihomejuustoperunat.
9.45 Tunteita ja tuoksuja.
Carmen Mesta, ajankohtainen vainaja.
10.40 Emmerdale (7). 18.30 Mille (7). Jakso 4. Yhteenveto päivän tapahtumista.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora
linja.
19.30 Hehku. 1.35
Hurja remontti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Makuja. Päättäjäiset (osa
1/2).
8.00 Disney esittää: Aku ja
kumppanit.
8.05 Chuckin ja ystävien
seikkailut. 19.00 Hulluna second handiin. 22.00 Iholla. Riemuloma rannalla.
13.05?14.25 Hei, rillumarei!
(S). 18.05 Talent USA. 21.55 Elokuva:
Crash (12). 21.00 Teatterikärpäsen puremat