HUHTIKUUTA 2015
NRO 75
Vesa Joensuu
IRTONUMERO 2 e
A
Eduskunnassa
asiat
hoitavat edustajia,
eivätkä edustajat
asioita.?
Auvo Pehkoranta
Milipide sivulla 3
Se oli niin lähellä
Halutaan
avustaja
Eduskunta-avustajien sopimuksista käydään jo
vääntöä. Janika Tikkala
saa tietää jatkostaan pian.
>> 7
Pitkään se vei
Vaalit: Lähes tuntemattomuudesta kunnallispolitiikan kautta
isommille areenoille noussut perussuomalaisten Henna Kupsala oli järjestää yllätyksen. >> 6
Pääkirjoitus: Ydinvoimakysymys nosti vaaleissa päätään. >> 2
Aki Ollikaisen esikoisromaani oli menestys.
Odotetun toisen romaanin
synnytys kesti pitkään.
>> 12. Vaalit
Hanna
Halmeenpää teki
historiaa.
>> 5
95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Valmiina juhlaan
Pauli Ylitalo aloitti
ja jatkaa Raahen
Laulutovereiden
johtajana. >> 8
TIISTAI 21
Tyydyttääkö tulos?
En tiedä, kun en ole seurannut vaalituloksia. Sen mukaan
saunoa kannattaakin monta
kertaa viikossa ja pidemmän
kaavan mukaan.
Miten menivät vaalit. Eduskuntapaikkaan Kupsala olisi tarvinnut 220 ääntä enemmän.
Käytiinkö Pyhäjoella
myös ydinvoimavaalit?
E
duskuntavaalien tulosta on nyt
sulateltu vuorokauden verran.
Monelle täkäläiselle lienee pettymys, ettei keskustan HannaLeena Mattilan kiri riittänyt
kansanedustajapaikkaan asti. Loput ovat
jalkatyön tulosta. RAAHEN SEUTU Tiistaina 21. Nyt täkäläisten keskustalaisten
ääniä valui yli seutukuntarajojen esimerkiksi
Tapani Töllille . Keskustan ennakoidusta vaalivoitosta huolimatta jännitettä
riitti: kokoomuksen ja perussuomalaisten kisa kakkossijasta ratkesi vasta loppumetreillä.
Raahen seutukunta sai yhden kansanedustajan ja yhden
varalle. Jos keskustaa äänestäneet olisivat antaneet esimerkiksi Juha Sipilän, jonka läpimeno oli päivänselvää, sijasta äänensä paikalliselle ehdokkaalle, nousisi Arkadianmäen portaita myös
Hanna-Leena Mattila. Ei siinä oikeastaan tullut
mitään muuta yllätyksiä, kuin vihreiden
suuri menestys.
Jyrki
Takala
Sikäli meni hyvin, että oma ehdokas pääsi
läpi, oikeaan suuntaan vaaleissa mentiin.
Lopputulokseen voi olla sen takia tyytyväinen.
Seija
Autio. ja tietenkin Juha Sipilälle.
Raahen seutukunnan on siis tyytyminen
yhteen kansanedustajaan, vasemmistoliiton
Katja Hänniseen, joka mitä ilmeisimmin tulee vaikuttamaan seuraavat neljä vuotta oppositiosta. Hän pesi ääniharava Sipilän keskustaenemmistöisessä kunnassa, vaikka jäi Kalajoella tämän äänimäärästä.
Myös ydinvoimavastainen Katja Hänninen
sai Pyhäjoella runsaasti ääniä. Onko pyhäjokisten äänestyskäyttäytymisessä nähtävissä
muuten jo aika lailla vaimennut protesti ydinvoimalahanketta vastaan. huhtikuuta 2015
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 21.4.2015
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Nina Tuomikoski
nina.tuomikoski@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun uutistuottaja
Kolmeen oli
mahdollisuus
T
elevisiolähetykset ja lehtipalstat täyttänyt
vaalikilpa on nyt ohi. Jälkiviisaana voi todeta, että kolmeenkin edustajaan oli mahdollisuudet.
A
Kolme edustajanpaikkaa jäi 365
äänen päähän.?
Raahessa keskustaa äänestäneiden äänivuoto seutukunnan ulkopuolelle oli merkittävä, 2?321 ääntä. Vasemmistoliiton vaalimenestyksessä ei ole hurraamista, ja myös sen muista
poikkeavat talouslinjaukset sulkenevat puolueen tien hallitukseen.
Seutukuntaan liittyy toki myös toinen läpimennyt, eli kalajokinen Pro Hanhikiven varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää (vihr).
Halmeenpään hyvä äänimäärä Pyhäjoella on
mielenkiintoinen seikka. Nähtiin harvinaiset,
joskaan ei yllättävät vaalit sikäli, että valtakunnan äänikuninkaaksi nousi mies,
jonka olemassaolosta ei tiennyt kukaan
ennen kuin hänet valittiin keskustapuolueen puheenjohtajaksi kesällä 2012. Minulle se on yksi hailee, kuka siellä
on, eikä ollut ehdokkaissakaan sellaista,
joka olisi kiinnostanut.
Markus
Eskola
Vaalit menivät, mutta toisaalta perussuomalaisten suosio hämmentää. Rannalle jääminen oli niin pienestä kiinni, että paikallisesti ääniä keskittämällä olisi Mattila saatu
eduskuntaan. Ja silti annettu ääni olisi juossut Sipilän laariin vertailulukuna.
Toki totta on sekin, että ilman Sipilän nostetta keskustan
kansanedustajien paikkamäärä olisi ihan toinen. Eduskuntavaalit ovat puoluevaalit. Katja Hännisen 4 920 äänestä hiukan yli puolet
tuli omasta seutukunnasta.
Hurjan vaalikirin otti perussuomalaisten varasijalle
noussut Henna Kupsala 3?580 äänellään. He kun yleensä löytyvät
Etelä-Suomesta.
Vasemmistoliittoa kannattavat olivat asian hoksanneet.
Piirin äänikuningatar Hanna Sarkkinen sai Raahen seutukunnasta vain murusia, ja raahelaislähtöinen Risto Kalliorinnekin vain 234 ääntä. Se jäi harmittamaan. Jos 145 heistä
olisi päättänyt valita oman kaupungin ehdokkaan, olisi tilanne toinen. Hänen äänistään
vain 28 prosenttia tuli omasta seutukunnasta. Enpä sano enempää, ettei äänisalaisuus paljastu.
Mira
Lappalainen
Vaalitulos ei ollut mitenkään yllättävä,
vaan odotettu. Ehkä houkutus oli ylivoimainen, sillä harvoin Oulun vaalipiirin äänestäjä pääsee antamaan äänensä valtakunnan ääniharavalle ja tulevalle pääministerille. Toki on huomattava, että Hanna-Leena Mattilan Pyhäjoelta
saama äänimäärä on suurempi kuin Halmeenpään ja Hännisen yhteensä.
Päivän positiivisin
Ahkera saunominen suojaa
sydänperäisiltä äkkikuolemilta,
kertoo Itä-Suomen yliopistossa
tehty tutkimus. Toki istuvan kansanedustajan on
helpompi lyödä itsensä läpi myös oman ydinalueensa ulkopuolella
Urheilu.
Elokuvat. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet.
hienoja ja monimutkaisia
harjoitusohjelmia, sitten ihmetellään, kun jonkun tulos
on parempi yksinkertaisella
vähemmällä harjoitusmäärällä. Kuitenkin,
olen pettynyt niin usein ja
epäilen, että petyn jälleen.
Eduskunta on ollut lauma
ihmisiä, jotka kehuskelevat
itseään siitä kuinka kovasti
tekevät hommia, taputtelevat
toisiaan olalle ja onnittelevat
kädestä pitäen kuinka hyvin
väittelivät kyselytunnilla, joka televisioidaan. ottelu pelataan tosissaan. Puuttuva
3,5 miljoonaa tulokseen saatiin siten, että PPO:n tytäryhtiö PPO Sijoitus Oy maksoi
vanhoista rahavaroistaan tarvittavan määrän osinkoja
PPO:lle.
Taseesta eli varallisuudesta jaetaan siis nyt omistajille
3,5 miljoonaa euroa. 30
vuodessa ja PPO olisi näin
alasajettu.
Miksi Peltomaa toimi
näin. Ehkä kuitenkin
olisi hyvä elää toisin, muistaa, miten on tultu päivään
jota elää, muistaa hyvät sekä
huonot asiat. Mietittävää on siinä,
kun Raahe menetti toisen
edustajapaikan. Tai kenties taidenäyttelyyn?
raahenseutu.fi
>>>. Ei kokossa ole kysymys muutamasta makkarasta vaan paljon enemmästä.
Pellavapään piti saada päteä, polttaa kokko muilta ja rakentaa oman puolueen kokko tilalle. Toimitusjohtaja Peltomaa antaa ym-
Kevät
RUNO Se pulppuaa sisim-
män sopukoista,
sulattaen jääkyyneleet,
alla routaisen maan.
Se virtaa puroina kallion
onkaloista,
talven muistot mukanaan.
Soutaa välkkyvillä laine-
märtää - mikä tapahtui myös
osuuskuntakokouksessa - että sijoitustulos koostuu pelkästään vuoden 2014 sijoitusten tuotosta. Hupaisaa on, että jos näin jatkettai-
siin tulevaisuudessa, loppuisivat PPO:n rahavarat n. Se on tarpeen, koska käydään töissä miten
huvittaa. Katson
epäilyksen esittäjänä tarpeelliseksi seuraavan lisäselvityksen:
Kysymykseni aiheena oli,
sisältääkö tulos jo aiemmin
ansaittua rahaa. Toisaalta, näin kun elää, elämä
voi joskus olla hankalaa, kun
muistaa asioita, jotka olisi
voinut tehdä toisin, kun omatunto kolkuttaa.
Ei ole pitkä aika, kun puolue äänestettiin maan rakoon
rikkeiden takia, ja nyt sama
puolue voitti vaalit suurella
äänimäärällä. Kuin ei
olisi luojaa eikä lunastajaa ollenkaan.
Sinä, joka puolustit Pellavapäätä, kun hän poltti Arkkukarin naisten kokon Siniluodossa, et taida arvostaa naisia ja
heidän varainhankintatyötäänlainkaan. Sipilä nyt: Maakuntamalli kyllä, mutta nyt verotusoikeutta ei. Eivät ajattele kuinka paljon aiheuttavat surua ihmisille ja tuskaa eläimille. ?vanhaa rahaa??
Hän vastasi, että ei ole. Vasta 7. Ei haitannut,
vaikka puolueessa huseerasi
lähes samat ehdokkaat, jotka
saivat kannatuksen putoamaan.
Olen ollut aktiiviäänestäjä
vuosikymmeniä, mutta enää
en äänestä, koska en luota
ehdokkaisiin. Lämmin kiitos upeastakonsertista.
Jotka Pro Hanhikiven toimia väheksyvät, suhtautuvat
luontoon ja avuttomaan eläinkuntaan ylimielisesti. Tanssi. sielunkin ravitsee.
Timo Lahti
Jos jotaki vähän kehasee, niin heti nousee hattuun! Ei se
nyt ihan niin pitäs olla!
SSAB työntekijöiden turha valittaa timekoa tarkkailevista
työnjohtajista. Toteuttaisi vanhaa sanontaa, että oppia ikä kaikki. Näin
on.
Maarit Kestin kolumni kännykästä pitää kaikkien lukea ja
ottaa opiksi, siinä on täyttä asiaa. Tunnistetut kissan vihaajat tappaa kaikki irrallaan kulkevat kissat tontiltaan. huhtikuuta 2015 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kyllä tiedon välitys on
valtavaa nykyaikana. Tiistaina 21. Asiat pitäisi hoitaa yksinkertaisen jouhevasti, eikä
luoda systeemejä, joita ei
pysty hallitsemaan, tämän
asian olen oppinut urheilusta. Vaihdetaan vuoroa ja leimataan toisen timeko.
Ajatelkaa! Älkää tylsistykö!
Juha Honkalalle: tottakai pelaavat 7 ottelua ja ottavat niistä pääsymaksut. Eihän ole
järkeä arvostella heitä, joille
on äänensä antanut, eli itseään.
Auvo Pehkoranta
Lisäselvitys kysymykselleni
MIELIPIDE Kristiina Tuik-
kala kirjoittaa (RS 15.4.2015
artikkelissa Entinen puhemylly jatkui, että ?Timo Lahti
epäili tuloksessa olevan vanhoja pääomia, minkä Kati
Peltomaa kielsi.. Niin se
vain on.
Varoitus kantakaupungin kissatalouksille. Näin
vastatessaan hän puhui
muunneltua totuutta.
Todellisuudessa 2014 sijoitustoiminnan tuotto oli 7,8
miljoonaa euroa. leskenlehti saa,
saapunut pohjanperille kevät.
Se huminoi harjulla haljaistulla;
tarttuu airoon . Toivonkin, että nyt
asiat muuttuvat ja voisin jälleen äänestää. Jos uusi innokas
edustaja haluaa saada muutosta aikaan, hänet laitetaan
ruotuun alle aikayksikön tai
erotetaan ryhmästä, jos ei
alistu vanhoihin tapoihin.
Näin on muutamille käynyt.
Eduskunnassa asiat hoitavat
edustajia, eivätkä edustajat
asioita. Hyvin tavallista on, että eletään päivä
kerrallaan, ei muisteta menneitä, eikä olla huolissaan
huomisesta. Olisikohan
yksinkertaisen tehokas vaaliohjelma tuonut paremman
tuloksen, niin kuin urheilussakin.
Usein mainitaan, jos ei
äänestä, niin ei ole oikeutta
arvostella edustajia. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Onko muisti
tosiaan lyhyt?
MIELIPIDE Äänestäjän
muisti on lyhyt, mainitaan
usein, ja on muisti lyhyt normaalielämässäkin. Keskiolut pois kaupoista, ei kuulukaan ohjelmaamme. Kuka enään töihin joutaa,
kysyn vaan?
Keskustalaista päätöksentekoa: Sipilä puhuu yhtä, kenttäväki toista. Olen
toista mieltä, sillä juuri heillä
on siihen oikeus. Se ei ole edelleenkään oikein. uupuu. He ovat
luoneet melkoisen virkamieskoneiston ja lakiviidakon meidän äänestäjien tuella, ovat heikkoja asioiden
hoidossa, mutta sellaisiahan
me ihmiset valtaosin olemme. Upeat solistit ja ihanat,
lapset. Alueelta kaikki kissat kadonneet, kohta taas rotat ja hiiret valtaa
paikat.
Aira Harju
Raahelainen runoilija ja
harrastekirjoittaja
Mitäs kivaa täällä tapahtuu?
Katso menoinfo.fi ja löydät sykettä päivään. Näin lukee
myös toimintakertomuksessa ja näin hän on kertonut
mediassa.
Kysyin kokouksessa Peltomaalta, onko 11,3 miljoonaa
euron tuloksesta 3,5 miljoonaa euroa ns. Maakuntamalli ja verotusoikeus maakunnille eli
taas uusi verotusoikeus = keskustalaista byrokratian purkua. Poukkoilevalta näyttää tulevaisuus tämänkin herran johdolla ja naiset pidetään lieden ääressä.
Ihmiselo niin lyhyt, että kun juuri kunnolla asian oppii, se
loppuu.
Todellinen kevään avaus! Raahen puhallinorkesterin ja
ihanan lapsikuoron kevätkonsertti. Vain muuttolinnut merkitsee. Urheilussa jotkut tekevät
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon 17192.
Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten
viestisi. Mainospostia tulee 25kg vuosi TV tulee 24 tuntia, äly, läppäri, tapletti, lehdet, radio ym.
Vain?sentraali sannat. Miksi hän haluaa sijoitustoiminnan näyttävän
tuottoisammalta kuin se onkaan?
Kokouksessa tj Peltomaalta tuloksesta kysynyt
hilla,
mettä makeinta,
elämän lähteestä ammentaa.
määräsatamaan johdattaa.
Armahin aika kukkaan
puhkeaa hehkussaan,
lintuparvet lemmestä livertävät.
Värit säihkyvät sinivuokko
. Mikään ei saa tehtyä tekemättömäksi. ulapalle
kuljettaa.
Heijaa purtta aalloilla keinuvilla,
Se soittaa lehdossa lempeästi,
lumollaan katseen vangitsee.
Hiipii hiljaa sisimpään asti,
huumaten mielen . Todellisuudessa maakuntamalli eriarvoistaa kansalaisille tarjottavia palveluja. Mokat, joita on
tullut tehtyä, sillä näin ei tekisi uudelleen samoja virheitä. Me äänestäjät
olemme aikaan saaneet sen,
että edustajat ovat vuosien
saatossa kehittäneet eduskuntaan systeemin, jota eivät
hallitse. Musiikki
2 972
raahelaista äänesti häntä.
sa 4?387 ääntä. Hän sai vaaleissa kaikkiaan 5?991 ääntä. Takana
on 138 raahelaisääntä.
Pyhäjokinen insinööri
Jaakko Impola (its) sai 279
ääntä. Kalliorinne sai näissä vaaleissa 4?789 ääntä, kun
edellisten vaalien äänisaalis
oli 5?683 ääntä.
Ensi kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla ollut raahelainen historian ja suomen kielen lehtori Hanna-Leena
Mattila (kesk) keräsi vaaleis-
3000
Pyhäjoki
500
2500
400
300
2000
Antti
Rantakangas
0
Juha
Sipilä
100
1500
Hanna
Halmeenpää
200
Katja
Hänninen
Analyysi: Hanna-Leena
Mattila (kesk) jäi vain 145
äänen päähän eduskuntapaikasta.
Näin äänestettiin Raahessa, Pyhäjoella j
Hanna-Leena
Mattila
Pieni
keskitys
olisi
riittänyt
1000
500
0
Katja
Hanna-Leena
Hänninen
Mattila
Juha
Sipilä
Pirkko
Valtanen
Henna
Kupsala
Teija
Larikka
Tapani
Tölli
Antti
Rantakang
Tässä on Raahen 10 eniten ääniä kerännyttä ehdokasta ja Pyhäjoen ja Siikajoen viisi äänimäärillään kärkeen tullutta. Raahen seudulta
annettiin hänelle yhteensä
520 ääntä.
Raahelainen asiantuntija
ja pienyrittäjä Päivi Iivonen
(sd) sai 559 ääntä. Siikajoelta tuli 41 ääntä ja Pyhäjoelta 8.
Opettajana työskentelevä
raahelainen Lasse Mikkola
(ps) keräsi 840 ääntä. 668 raahelaista äänesti
häntä. Henna Kupsala pärjäsi hienosti Siikajoella.
A
Vesa Joensuu
Maakunnasta
kertyi Mattilan
pottiin ainoastaan 1?039
ääntä.
Keskustan eduskuntavaalivoitossa on Raahessa tappion sivumaku, sillä Hanna-Leena Mattilaa ei valittu eduskuntaan.
kuin Inkeri Kerola vuoden
2011 eduskuntavaaleissa. Kun Kerola keräsi 4
vuotta sitten yksistään Oulusta yli tuhat ääntä, jäi Mattilan oululaiskannatus 401
ääneen. Pyhäjoelta hän keräsi 493 ääntä ja
Siikajoelta 430.
Siikajokinen luomuviljelijä Henna Kupsala (ps) sai
3?580 ääntä. Äänistä 468 on
Raahesta. Edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2011 hän sai Raahesta
2?047 ääntä.
Hänninen syrjäytti oululaisen Risto Kalliorinteen,
joka edellisissä vaaleissa meni viimeisenä vasemmistoliittolaisena eduskuntaan.
Nyt on hänen vuoronsa olla
ensimmäisellä varasijalla
kärkkymässä paikkaa eduskuntaan. Hänestä tuli
niin Pyhäjoen kuin Siikajoenkin äänikuningatar. Hän keräsi ääniä
maakunnasta tyyliin 66 ääntä Siikalatvasta ja 58 ääntä
Kempeleestä.
Vesa Joensuu
Eduskuntavaalit olivat Katja Hänniselle nappisuoritus. huhtikuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Raahen seudulta valui vaaleissa tuhansia ääniä ulkopaikkakuntalaisille ehdokkaille.
Jos keskustalaiset olisivat
keskittäneet äänensä, Raahessa voitaisiin juhlia myös
keskustalaista kansanedustajaa.
Keskustan kansanedustaja, 51-vuotias haapavetinen
Antti Rantakangas keräsi
vaaleissa Raahen seudulta
528 ääntä ja 63-vuotias tyrnäväläinen kansanedustaja ja
valtiotieteiden maisteri Tapani Tölli vielä enemmän,
748 ääntä. Iivosen äänisaaliista 230 on Oulusta ja
151 Raahen seudulta. Äänistä 108 tuli Oulusta ja 63 Raahen seudulta.
Kalajokinen biologian ja
maantiedon lehtori Hanna
Halmeenpää (vihr) keräsi
Raahen seudulta 485 ääntä,
joista 273 Raahesta ja 177 Pyhäjoelta. Kolme naista kilvoit
kisan Raahessa ja alueella ja Hanna-Leena Mattila oli toinen. Niistä 516 oli
Raahesta, 55 Pyhäjoelta ja
421 Siikajoelta.
Raahelainen metalliväen
pääluottamusmies Pirkko
Valtanen (sd) keräsi 958 ääntä. Äänistä
hän keräsi Raahesta 2?972,
Pyhäjoelta 184 ja Siikajoelta
205.
Hännisen kannatus Raahessa on kasvanut. Kerolan äänisaalis Raahessa oli
2009 ääntä, Hanna-Leena
Mattilan nyt 2?425 ääntä.
Vaikuttaa siltä, että Hanna-Leena Mattilan kannatus
maakunnassa jäi liian matalaksi. RAAHEN SEUTU Tiistaina 21. Jos heidän yhteenlasketusta 1?276 äänestä
olisi edes reilu kymmenesosa
osoitettu raahelaiselle
46-vuotiaalle lehtori HannaLeena Mattilalle, Mattila olisi mennyt eduskuntaan kansanedustajana.
Kaikkein eniten keskustalaisten ääniä rohmusi puolu-
een 53-vuotias kempeleläinen puheenjohtaja Juha Sipilä, jolle 1?364 äänestäjää
Raahen seudulta antoi äänensä.
Keskustasta valahti eduskuntaan äänestetyille
Sipilälle,Töllille ja Rantakankaalle Raahen seudulla yhteensä 2?640 ääntä.
Mattila olisi tarvinnut vain
145 ääntä ohittaakseen viimeisenä keskustalaisena läpimenneen 52-vuotiaan kuusamolaisen rehtorin Ulla
Parviaisen ja 91 ääntä päästäkseen 48-vuotiaan kalajokisen kirkkoherran Eija Nivalan ohi edes varasijalle.
Hanna-Leena Mattilan ongelmat eivät liittyneet välttämättä silti yksistään Raaheen.
Vaikka Katja Hännisestä
tulikin niukasti niin Raahen
kuin Raahen seutukunnankin äänikuningatar, HannaLeena Mattila keräsi Raahesta yli 400 ääntä enemmän
Katja seudun
äänikuningatar
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Raahen seutukunnan äänikuningatar vuoden 2015
eduskuntavaaleissa on kansanedustaja Katja Hänninen
(vas). Kaikkiaan hän sai
4?862 ääntä.. Niistä
287 oli Raahen seudulta.
Mikkolalla oli kannatusta erityisesti Oulussa, mistä hän
sai 326 ääntä.
Raahelainen tuoteryhmäpäällikkö Teija Larikka (kok)
sai 689 ääntä
Kankaanpäästä hänelle tuli kaikkiaan kaikkiaan 387 ääntä.. Omassa
kampanjassaan hän nosti
esille tavallista ihmistä koskettavia arjen asioita. Yhteensä hän
sai 4?789 ääntä. Raahesta ääniä
tuli 149, Siikajoelta 77 ja Pyhäjoelta 14.
Ennakkoäänestyksessä
hän sai 1?322 ääntä. Varsinaisena äänestyspäivänä hänelle tuli 1?578 ääntä.
Itsenäisyyspuoluetta Oulun vaalipiirissä edustanut ja
Oulaisissa asuva Heikki Jukkola sai 138 ääntä, joilla hän
suurimman äänipotin, 177, ja
selätti siellä Juha Sipilänkin.
Raahesta hän saavutti 273
ääntä, eli 9. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Erityisesti
harmittaa Risto Kalliorinteen puolesta. Käynnit Haapavedellä palkittiin 160:lla ja
Ylivieskassa 136 äänellä.
Henna Kupsalasta voisi jopa sanoa, että kukaan ei ole
profeetta omalla maallaan.
Hänen äänistään vain noin
28 prosenttia on Raahen seutukunnasta. Vaalitustulos kertoo hänen mielestään siitä, että ihmiset haluavat selkeää muutosta politiikkaan.
On tärkeää viedä pohjoisen ja maaseudun näkökulmaa vihreiden ajatteluun.
Olen vakuuttanut siitä, että
minua kuunnellaan.
ei tullut valituksi. Hänkin oli ehdolla nyt
ensimmäistä kertaa. Se riitti tällä kertaa
varasijaan.
Vaalit: Vastustajat menivät heittäen läpi.
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Vasemmistoliiton Katja
Hänninen Raahesta ja vihreiden Hanna Halmeenpää
Kalajoelta tunnetaan molemmat ydinvoiman vastustajina. Siellä
häntä äänestäneitä oli 467.
Hänellä meni hyvin myös
Kempeleessä, jossa häntä ää-
Arkisto / Vesa Joensuu
nesti 174 äänioikeutettua.
Raahesta Kalliorinteelle
tuli 185, Siikajoelta 41 ja Pyhäjoelta ainoastaan 8 ääntä.
Ennakkoon Kalliorinnettä
äänesti 2?513 äänioikeutettua.
Varsinaisena äänestyspäivänä ääniä tuli tätä vähemmän
eli 2?276.
Risto Kalliorinne on ollut
ehdolla aiemmin kolme kertaa. Hän sai Oulusta
1?431 ääntä. Prisman kassana
toiminut Hänninen on rankattu eduskunnan vasemmistolaisista vasemmistolaisimmaksi. 5991 ääntä
on noin pari tuhatta enemmän kuin edellisissä vaaleissa.
. Ensimmäistä kertaa ehdolla ollut
Jukkola sai Pyhäjoelta 15
ääntä, Raahessa häntä äänesti 9 äänioikeutettua ja Siikajoella 3.
Ennakkoon Jukkolaa kävi
äänestämässä 65 äänioikeutettua. eniten.
Halmeenpää epäilee Fennovoiman ydinvoimalan toteutumista. He molemmat menivät
kirkkaasti läpi.
Oliko sitten kyse myös
ydinvoimalakannatuksen
mittauksesta. Hän onkin
ensimmäinen vaalipiirin vihreiden kansanedustaja, joka
meni läpi Oulun ulkopuolelta. Hän on myös kaikkien aikojen suurimman äänisaalin
vaalipiirissä saanut vihreä.
Nyt vihreät saivat entisten 10
paikan sijaan 15.
Halmeenpää keräsi 4862
ääntä. Hän
harmittelee, että punamultahallitus jäänee toteutumatta,
vaikka sitä vaalikentillä eniten toivottiin.
Vihreiden kalajokinen Hanna Halmeenpää on tullut alueella tunnetuksi Pro Hanhikiven kansalaisjärjestössä tekemästään työstä. Vuoden 2007 vaaleissa
hän sai 4?565 ääntä ja oli varalla.
Risto Kalliorinne sai Raahesta 185 ääntä.
semmistolaiset ole politiikassaan onnistuneet. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Vesa Joensuu
ja Siikajoella
Siikajoki
500
400
300
Katja
Hänninen
Tapani
Tölli
Juha
Sipilä
0
Henna
Kupsala
100
Hanna-Leena
Mattila
200
Hanna Halmeenpää on tyytyväinen vaalimenestyksestään ja ylpeä siitä, että pääsi eduskuntaan. Pyhäjoella hän sai 3.
Vasemmistoliitto menetti
Oulun vaalipiirissä yhden
kansanedustajan.
Myös ensimmäistä kertaa
ehdolla olleen keskustan Matias Ojalehdon sukujuuret
ovat Raahessa. Hän oli ehdolla Oulun vaalipiirissä. Tiistaina 21. Hän sai maakunnasta 2?630 ääntä. Mutta puolueen tulos oli
surullisen huono. Ääniä tuli 880
vähemmän kuin eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten.
Hän sai Oulusta 3?236 äntä.
Toiseksi suurimman äänipottinsa hän korjasi Iistä. Hän sai
kaikkiaan 672 ääntä. Hän huomauttaa, että sillä on vielä monta
asiaa ratkaistavana, ennenkuin se se pystyy hakemaan
rakentamislupaa. Hän aikoo toimia eduskunnassa
Kalajokialueen ja maaseudun puolestapuhujana ja uskoo, että vihreissäkin hänen mielipiteitään kuunnellaan.
Miten käy ydinvoiman?
Hanna
gas Halmeenpää
Lasse
Mikkola
Risto
Kalliorinne
Päivi
Iivonen
tteli Raahen seudulla suurimmista äänipoteista: Katja Hännninen voitti
Niin Vasemmistoliiton
Katja Hänninen kuin perussuomalaisten Henna Kupsalakin keräsivät maakunnasta
Mattilaa enemmän ääniä.
Eniten ulkopaikkakuntalaisiin vetosi Katja Hännisen
persoona. huhtikuuta 2015 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Siitä
asiasta on jo äänestykset käyty. On eri asia sitten, jos valtioneuvosto ei myönnä rakentamislupaa, hän sanoo.
Hän on iloinen omasta
vaalituloksestaan. Pro
Hanhikiven varapuheenjohtajuus ja onnistuneet televisioesiintymiset vain vauhdittivat vaalimenestystä. Hän on aikaansaapa ihminen.
Myötätuntoa hän tuntee
myös keskustan Hanna-Leena Mattilaa kohtaan.
Hänninen sanoo, että tulos osoittaa selvästi, etteivät
sosiaalidemokraatit ja va-
Risto Kalliorinteen
äänet tippuivat
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Raahesta Ouluun muuttanut
vasemmistoliiton kansanedustaja Risto Kalliorinne
pääsi varalle. PAMin pienituloisilta saattoi ropista ääniä.
Oululaisista 742 antoi ää-
nensä Katja Hänniselle. Oulussa asuvan Ojalehdon saamat
2?900 ääntä eivät riittäneet läpimenoon. Hän kertoo
tehneensä kovasti töitä. Oulusta
hänelle tuli 30 ääntä.
Satakunnan vaalipiirissä
ehdolla ollut ja Kankaanpäässä asuva kokoomuksen
Kari Kähkönen ei tullut valituksi. Niin
Oulaisista kuin Kalajoeltakin
tuli 366 ääntä. Hänninen sanoo, ettei ydinvoimala noussut hänen vaalikampanjansa
aikana juurikaan esille.
??En ole takinkääntäjä.
Olen edelleen ydinvoiman
vastustaja, mutta demokratiaakin on kunnioitettava. Maakunnan väki
palkitsi 2?588 äänellä Kupsalan yhdeksän kuukauden aikana pitämät 230 vaalitilaisuutta. Vaalipäivänä hänelle
äänensä antoi 73 äänestäjää.
Suurimman äänisaaliinsa
Jukkola sai kotikunnastaan
Oulaisista, 32 ääntä. Valituksi hän tuli vuonna
2011, jolloin hän sai 3 909
ääntä
Peltokangas voisi kuvitella palaavansa takaisin toimittajan
töihin.
??Olen saanut tehdä haluamiani töitä viimeiset kolme
vuotta. Sen hintana on ollut
viikoittainen reissaaminen,
mikä on ollut raskasta perheelle.
Peltokangas osallistui
Hännisen kampanjaan sen
loppuvaiheessa minkä avustajan tehtäviltään ennätti.
Kolmannen edustajan menetys Oulun piiristä kirpaisi Niko Peltokangasta.. Pienillä paikkakunnilla ihmisillä on aikaa ja he ov
paikkakunnilla vaaliteltalla saattoi kohdata jopa aineellista hätää, kuten nälkää.
Vesa Joensuu
päästä eroon.
Vasemmistoliitto on hyväksynyt ryhmäkansliamallin, johon kuuluu pidennetty
siirtymävaihe. Pettynyt, en tiedä. RAAHEN SEUTU Tiistaina 21. Peltokangas aikoo palata entiseen
työpaikkaansa, mutta kertoo
etsivänsä samalla uusia töitä
pohjoisesta, ollakseen lähempänä perhettään. Sää
meet sinne vielä, halaa naapurin emäntä vaalipäivää
seuranneena päivänä perussuomalaisten Henna Kupsalaa.
Luohualaisnainen ojentaa
Juhla Mokka -paketin, rutistaa ja arvelee Hennan tarjonneen niin monet kahvit, että
on aika jo tarjota hänelle itselleen.
Kansanedustajan paikka
oli niin lähellä, vain 220 äänen päässä. huhtikuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
?Sää
meet
vielä?
Varalle: Siikajokisen
ensimmäisen kauden
valtuustovaikuttajan
Henna Kupsalan eduskuntapaikka jäi vain 220
äänen päähän.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
??Voi Henna, minkä teit. Vaikka takana on yhdeksän kuukauden
tiivis rutistus kiertäen ympäri
vaalipiiriä 230 tilaisuuden
voimalla, jaksaa hän miettiä
jo neljän vuoden päähän.
??Voisi tuon tehdä uudelleenkin.
Kupsala harmittelee, että
perussuomalaiset kokivat
juuri Oulun vaalipiirissä ainoaksi jääneen kansanedustajamenetyksensä.
??Oli haastavaa, kun Juha
Sipilä oli täältä ehdolla.
Hän arvelee myös, että
omaa kisaa kiristi vaalipiirissä ehdolla olleiden naisten
runsas määrä.
Heti hän ei keksi, mitä hän
itse olisi voinut tehdä toisin,
jotta oma tavoite 4?000 äänestä tai kansanedustajapaikasta erottaneesta 220 lisääänistä olisi toteutunut.
??Kiertänyt enemmän. Peltokankaan
työ avustajana jatkuu kesäkuun loppuun saakka siirtymävaiheen takia.
Eduskuntaryhmä rekrytoi
haluamansa ihmiset siirtymävaiheen kuluessa.
Peltokangas ei usko jatkavansa eduskunta-avustajana
enää kesän jälkeen.
Hän on parhaillaan työlomalla Vasemmistonuorten
Peltokangas palaa kesän jälkeen Vasemmistonuorten tiedottajan ja Liberon päätoimittajan tehtäviin.
tiedottajan ja Liberon päätoimittajan tehtävistään. Ollut enemmän Oulussa?
Rahan mahtiin hän ei usko, sillä hän toteaa monen
suurella vaalibudjetilla toimineen jääneen rannalle.
??Enemmän sydämellä
kuin rahalla.
Henna Kupsalan nousua
politiikassa voi sanoa jo menestystarinaksi, sillä luomu-
Peltokangas jättänee
avustamisen
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Katja Hännisen eduskuntaavustajana työskennelleen
Niko Peltokankaan työsopimus jatkuu kesäkuulle saakka.
Taustalla vaikuttaa eduskunnan avustajia koskeva
muutos, jossa he siirtyvät
eduskuntaryhmien alaisuuteen. Tein parhaani.
Kupsala ei tyrmää naapurin ennakointia. Perussuomalaisten varasija Oulun vaalipiiristä irtosi vasta muutaman
vuoden politiikassa vaikuttaneelle 3?580 äänellä.
??Hyvillä mielin olen. Aikaisemmin avustajien työnantaja on ollut eduskunnan kanslia. Kyse on
työnantajan vastuista, joista
kansliatoimikunta haluaa
Henna Kupsala kertoo, että 230 vaalitilaisuudessa hän oppi ihmisyydestä ja politiikasta
Tiistaina 21. Sai 3580 ääntä.
50
??Siikajoen kunnanvaltuustoon
2013, Siikajoen kunnanhallitukseen 2013.
40
??Perussuomalaisten PohjoisPohjanmaan piirin sihteeri
2015-.
??Perhe: aviomies ja 15- ja
17-vuotiaat pojat.
KD
KOK
Vihr
IPU
VAS
30
SD
PS
20
Kesk
10
vat helposti lähestyttäviä. Siikajoen kirkonkylällä uurnilla
kävi 70,5 prosenttia, Paavolassa 72,5 ja Revonlahdella
peräti 75,1 prosenttia äänioikeutetuista. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Vesa Joensuu
Kuka?
Puolueiden saamat prosenttiosuudet äänistä
??Henna Kupsala, 36-vuotias
luomuviljelijä ja ohjelmistosuunnittelija Siikajoen Luohualta.
60
??Eduskuntavaaleissa 2015
perussuomalaisista Oulun
vaalipiiristä varalle eduskuntaan. Siellä eniten
äänestettiin keskustaa, joka
sai 67,5 prosenttia äänistä.
Myös kolmella muulla äänestysalueella keskusta oli suurin puolue.
Arkisto
vaalit ovat vain neljän vuoden välein, Tikkala kertoo ja
muistelee samaista iltaa neljä
vuotta sitten.
??Se oli karmaisevaa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Päivä kerrallaan.. Vilkkainta oli Lybeckerillä, jonka äänestysprosentti oli 72.
Keskusta oli suosituin
puolue viidessä kuudesta äänestysalueesta. Kolmella neljästä
äänestysalueesta äänestysprosentti oli suurempi kuin
kotimaassa keskimäärin. On saanut oppia
ihmisyydestä ja politiikasta.
Työ politiikassa jatkuu
edelleen. Isommilla
viljelijä istuu vasta ensimmäistä kauttaan Siikajoen
kunnanvaltuustossa. Silloin ilta meni täysin eri tunnelmissa.
Sipilän lisäksi Tikkala on
avustanut Annika Saarikkoa, jonka avustajana hän
aloitti helmikuussa 2014.
Työtehtäviin ei ole kuulunut
vaalikampanjointia.
??Olen työskennellyt koko
tuon ajan eduskuntaan liittyvissä tehtävissä.
Siikajoki
Janika Tikkalan jatko eduskunta-avustajana selviää myöhemmin tällä viikolla.
Tikkala valmistui samaisena vuonna filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta. Jatkosopimuksia ei ole
vielä kirjoitettu, sillä uusia
työsopimuksia aletaan kirjoittaa torstaista alkaen. Helsingissä hän on asunut nyt
runsaan vuoden.
??Olen viihtynyt pääkaupungissa.
Tikkala ei lähde spekuloimaan tulevaisuudellaan,
mutta näkisi itsensä mielellään mukana politiikassa.
Seuraavasta kaudesta ei ole
tehty vielä mitään päätöksiä.
???Keskustan eduskuntaavustajien sopimukset loppuvat tämän viikon keskiviikkona, myös minun sopimukseni Annikan avustajana. Raahessa
keskustan osuus äänistä oli
7,7 prosenttia suurempi kuin
vuonna 2011. Tämä tietää hyvää.
Puolueensa pitää hänen
mielestään mennä nyt ehdottomasti hallitukseen, ei ole
muuta mahdollisuutta. Hän tietää myös keränneensä ääniä ympäri vaalipiirin pienehköiltä paikkakunnilta. Kynnyskysymyksiä viime vaalien
tapaan tuskin nousee.
%
Raahe
Pyhäjoki
Keskusta oli ykkönen
Vaalit: Yppärissä aktiivisimmat
äänestäjät.
Mikko Määttä
mikko.maatta@almamedia.fi
Puolueista vaalien suurin
voittaja oli Raahen seutukunnassa keskusta. Sen sijaan Pyhäjoella ääniosuus oli 3,8
prosenttia pienempi kuin
vuonna 2011. huhtikuuta 2015 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Siikajoelle Luohuaan hän muutti
vasta 2007. Tikkala oli
jännittämässä vaalitulosta
sunnuntaina Keskustan vaalivalvojaisissa Helsingissä.
??Jouduin jännittämään
lopullisia laskelmia ennakkoodotuksista huolimatta. Siikajolla takapakkia tuli 1,6 prosenttia.
Perussuomalaisten kannatus on neljässä vuodessa laskenut Raahessa ja Pyhäjoella.
Nyt ääniä tuli Raahessa 558
kappaletta vähemmän kuin
edellisissä eduskuntavaaleissa. Siikajoella puolestaan
ääniä tuli 15 enemmän.
Vihreät sai Pyhäjoelta
kymmenesosan äänistä, kun
taas Siikajoella ja Raahessa
osuudet olivat 2,3 ja 3,2 prosenttia. Ääniosuudet jäivät hyvin pieniksi. Ajatus ihmisten kasvokkain tavoittamisesta on
toiminut. Sen kannatus nousi edellisistä eduskuntavaaleista kaikissa kolmessa kunnassa. Pyhäjoella ääniosuus nousi 9,8 ja Siikajoella
4,8 prosenttia.
Vasemmistoliitto nosti
osuuttaan äänistä Raahessa
1,6 prosentilla. Siikajoella äänestettiin
ahkerasti. Äänestysprosentti jäi siellä
Uudet avustajat
aloittavat kohta
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Raahelaislähtöinen, myös
Raahen Seudun kesätoimittajana työskennellyt Janika
Tikkala toimi Juha Sipilän
eduskunta-avustajan sijaisena viime syksystä kuluvan
vuoden puolelle. Hhetki on aina erityinen, koska
59:ään. Tilanne oli kuta kuinkin samanlainen myös neljä
vuotta sitten. Halu vaikuttaa
asioihin sai naisen liikkeelle
ja valtuustoon, ja vaikka tuulivoimaa on paljon käsiteltykin, yhden asian ihmiseksi
hän ei itseään koe.
Kupsalan juuret ovat Nivalassa, mikä näkyy myös äänissä. Pyhäjoella puolue sai 2,5 prosenttia, Siikajoella 0,6 ja Raahessa 0,5 prosenttia äänistä.
Koko Suomen äänestysprosentti oli tänä vuonna
70,1. Ruukissa äänestysprosentti jäi 68,3:een.
Raahessa vähiten äänestämässä kävivät palolaitoksen
äänestysalueen ihmiset. Tuvan pöydällä on
avoinna Siikajoen kunnanhallituksen esityslista ja illalla odottaa tuulivoima-asia
käsittelyä.
Perussuomalaisten piirijärjestön sihteerinäkin toimivalla Kupsalalla on tiedossa
hektisiä aikoja myös lähivuosina, kun puolue valmistautuu ottamaan paikkaansa
kunnallisvaaleissa.
??Perussuomalaiset ovat
ehdottomasti paras toripuolue. Vihannissa
keskustaa äänesti reippaasti
yli puolet, eli 54 prosenttia.
Palolaitoksen alueella suosituin oli vasemmistoliitto, joka sai äänistä 30,7 prosenttia.
Muilla alueilla vasemmistoliitto oli toiseksi suosituin.
Seutukunnan aktiivisimmat äänestäjät olivat Pyhäjoella, ja siellä Yppärin äänestysalueella äänestämässä kävi peräti 79,8 prosenttia äänioikeutetuista. Vihreiden kannatus on laskenut neljässä
vuodessa vain Siikajoella ja
sielläkin vain 0,5 prosenttia.
Itsenäisyyspuolue lisäsi
kannatustaan kaikissa kolmessa kunnassa. Pyhäjoella tiputusta oli 74
ääntä
Sitä tuntui loiskuvan senkin edestä kuoron ulkopuolella.
Seija Tähjänjoki tuli Laulutovereihin Raahen Laulusta. Rautio oli napannut hihasta kiinni ja pyytänyt joukkoon.
??Moni ihmetteli, että miten sinä sinne olet mennyt.
Sukujuuriinikin vedottiin ja
sanottiin, että ?pappasikin oli
maalaisliittolainen?, Seija
Fakta
??Raahen Laulutoverit perustettiin syksyllä 1975 vaalimaan työväenmusiikin perinteitä Raahessa.
??Ensikonsertti äitienpäivänä
1978.
??Merkittävin saavutus: Kansainvälisten merimieslaulufestivaalien pääpalkinnon voitto
Kotkassa 1981.
??Kuoro on julkaissut kolme
äänitettä: Toverille 1982, Meijän kylän merielämää 1983 ja
Tramppi 2001.
naurahtaa.
Kun kuoro sai ensimmäisen avustuksensa Raahen
kaupungilta, meteli kiihtyi.
??Alettiin väittää, että keräämme rahaa puolueelle.
Lehdessäkin kirjoitettiin, että
kuoro on ?mätäpaise, joka pitää puhkaista?, kuoronjohtaja
Pauli Ylitalo kertoo.
Voimakas painostus kään-
He edustavat
Oulun vaalipiiriä
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Oulun vaalipiirin ääniharava
oli Keskustan puheenjohtaja
Juha Sipilä. Menestys sai kotikaupungissa taas oudot mittasuhteet. Raahen Laulu,
Raahen Mieslaulajat ja kirkkokuoro?. Oulun vaalipiiristä valittiin 9 keskustalaista, 3 perussuomalaista, 2
kokoomuslaista, 2 vasemmistoliittolaista ja yksi vihreä kansanedustaja.
Vehkaperä (kesk), 5?415; Hanna Halmeenpää (vihr), uusi,
4?862; Marisanna Jar va
(kesk), uusi, 5?334; Katja
Hänninen (vas), 5?991; Eero
Suutari (kok), 3?305; Ville Vähämäki (ps), 3?799; Timo
Korhonen (kesk), 5?181; Ulla
Parviainen, uusi (kesk), 4?531.
Varalla ovat: Raimo Piirainen (sd), 3?221; Eija Nivala
(kesk), uusi, 4?477; Henna
Kupsala (ps), uusi, 3?580; Risto Kalliorinne (vas), 4?789, ja
J a r m o J. huhtikuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Yhä
pienen
ihmisen
puolella
40-vuotias: Raahen
Laulutoverit on säilyttänyt hyvän henkensä ja
oman soundinsa.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
40 vuotta sitten moni ennusti, että Raahen Laulutovereiden toiminta loppuu kuin kananlento.
Kuoron perustajajäsenillä
oli halu laulaa työväenlauluja, joita muut tuon ajan raahelaiskuorot . Kaupungin
kuoropakka meni sekaisin,
Risto Rautio sanoo.
Poliittista agendaa kuorolla ei ollut. eivät ohjelmistoonsa ottaneet.
??Laulutoverit tulivat valmiiseen tilaan. RAAHEN SEUTU Tiistaina 21. Sen Raahen Laulutoverit
saivat ensimmäisten joukossa vuonna 1984.
Menestys vei kuoroa televisioon ja Aaltoin päällä -elokuvaan, Yleisradiolle nauhoi-
Vesa Joensuu
Eduskuntavaalit on käyty. Kun Raahen kulttuurilautakunta ilmoitti anta-
Dave Bradburn
Laulutoverit konserttimatkalla Oulussa maaliskuussa, naiset
uusissa kuoropuvuissa.
vansa menestyneelle kuorolle kulttuurin tunnustuspalkinnon, Raahen Laulun johtaja ilmoitti eroavansa.
Kulttuurilautakunta teki
nahkapäätöksen ja jakoi palkinnon neljään osaan kaikkien kuorojen kesken. Pro Raahe -mitalia ei sentään pilkottu. Hän sai 30?733
ääntä.
Toiseksi eniten ääniä sai
Tapani Tölli (kesk), ääniä
9?361.
Perussuomalaisista eniten
ääniä sai Pirkko Mattila,
6?577 ääntä.
Neljäntenä eduskuntaa
pääsi keskustassa toiseksi
eniten ääniä saanut, 5?958 äänen Antti Rantakangas.
Vasemmistoliiton ääniharava Oulun vaalipiirissä oli
uutena eduskuntaan 9?572
äänellä valittu Hanna Sarkkinen.
Kokoomuslaisista eniten
ääniä sai Mari-Leena Talvitie, joka pääsee eduskuntaa
uutena 4?547 äänellä.
Demareiden jättipotin vei
Tytti Tuppurainen 7?665 äänellä.
Muut eduskuntaan valitut
äänimäärineen: Juha Pylväs
(kesk), uusi, 5?860; Niilo Keränen (kesk), uusi, 5?690; Olli
Immonen (ps), 4?875; Mirja
Raahen Laulutovereiden perustajajäsenet Pauli Ylitalo, Seija Tähjänjoki, Risto Rautio näkevät ison yhteisen nimittäjän nykyisen ja 40 vuod
sanojen takana, lähellä eikä 10 metrin päässä, sanoo Pauli Ylitalo.
tyi kuorolaisten puolella innostukseksi. Harjoiteltiin entistä innokkaammin ja hiottiin yhteissoundia.
??Painotimme sanomaa.
Pienen ihmisen puolella oleva humanismi oli ja on kaiken pohja, Ylitalo sanoo.
Kuusi vuotta perustamisensa jälkeen Raahen Laulutoverit voittivat kansainvälisen merimieslaulufestivaalin
Kotkassa. H u s s o, u u s i ,
(kok)2?902.
Eduskuntaan menee Oulun vaalipiiristä 9 keskustalaista, kolme perussuomalaista, kaksi kokoomuslaista,
kaksi vasemmistoliittolaista
ja yksi vihreä kansanedustajaa.
- Kuoro on
tuksiin, Viron televisioon ja
laulamaan kymmeniä konsertteja. klo 17
Veteraanipäivä: Juhlat joka
kunnassa.
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kansallista veteraanipäivää
vietetään maanantaina
27.4.2015 teemalla Tämä maa
ei koskaan sortua saa . eläköön Suomi!
Juhlallisuuksiin kuuluvat
perinteiseen tapaan seppeleenlaskutilaisuudet sankarihaudoilla. He pelastivat ja rakensivat Suomen.
Siikajoella veteraanipäivä
alkaa hartaudella Revonlahden kirkossa kello 12, saarnaa
Maastopalokausi
alkaa olla käsillä
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Maastopalokausi on kuumimmillaan keväällä, kun
maaperä ja kasvillisuus on
kuivaa. Noin puolet huhtikuun maastopaloista sattuu
ruohikoissa, pelloilla ja kaislikoissa. Musiikista vastaavat
Raahen musiikkiopisto, Honganpalon koululaiskuoro sekä Raahen Mieslaulajat. Tavallisesti maastopaloja sattuu huhtikuussa alle
100, viime vuonna niitä oli
862.
??Valtaosa maastopaloista
sattuu, kun ei ole voimassaolevaa maastopalovaroitusta,
mikä kertoo varovaisuuden
tarpeellisuudesta kaikissa
sääoloissa, kertoo Suomen
Palopäällystöliiton koulutusja viestintäsuunnittelija Veera Heinonen.
Lauri Haapala. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Tiistaina 21. Metsäpalot yleistyvät
vasta kesällä.
Alle 10 neliömetrin paloja
oli lähes puolet (43,4 %) kaikista maastopaloista. Ruokailu
kello 12 Jokikartanossa, jossa
juhlaa jatketaan ruokailun
jälkeen. Veteraanijärjestöt ja -liitot päättäneet järjestää tapahtuneen muistoksi yhteisen, koko valtakunnan kattavan seppeleenlaskun.
Veteraaneja juhlitaan
den takaisen Laulutovereiden välillä: sama palava henki. Kaupungin tervehdyksen juhlaan tuo
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Kerola.
Seurakunnan tervehdyksestä
vastaa kappalainen Harri Jo-
ensuu ja nuorisolautakunnan
puheenjohtaja Aki Nikkinen
käyttää nuorten puheenvuoron. Liikutettu,
kosketettu, vaikutettu.
Kuoronjohtajina toimi Ylitalon jälkeen vuodesta 1992
Sirje Rätsep, vuodesta 1997
Tapani Säily, vuodesta 2010
Mauno Konkka ja vuodesta
2013 jälleen Pauli Ylitalo.
??Harjoituksiin tullaan
edelleen samalla innolla.
Kahvitauko on äärettömän
tärkeä. ihmisille. Tenori Joni
Jarkko laulaa ja Pentti Jäntti
säestää uruilla.
Seppeleenlasku Revonlahden sankarihaudalle ja seppelpartiot Paavolan ja Siikajoenkylän sankarihaudoille.
Ruokailu ja kahvi Revonlahden seurakuntatalolla kello
13 alkaen.
Pyhäjoella veteraanipäivä
alkaa kello 11.30 veteraanijärjestöjen seppeleenlaskulla
sankarihaudoille. Juhlan jälkeen kahvitarjoilu Raahesalin aulassa.
Veteraanijuhlatoimikunnan puheenjohtajana kuluvana vuonna toimii Joni Luoto
Raahen Reserviläiset ry:stä.
Kaupungin puolelta käytännön järjestelyistä vastaa kulttuuripalvelut.
Raahesalin lämpiössä on
lisäksi nähtävillä koko huhtikuun ajan kuvanäyttely Veteraanit . huhtikuuta 2015 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. On laulettu Kap Hornin kiertäjille, äideille, työläisille . Ensin ruokaillaan ja juhla alkaa kello 12
alkaen. Pellot,
ruohikot ja kaislikot ovat erityisen herkkiä keväisille
maastopaloille kuivuutensa
vuoksi. Lisäksi juhlassa kuullaan musiikkia ja yhteislaulua.
Raahesalissa veteraaneja
kunnioitetaan kello 15 alkaen
ja juhlapuhujaksi on kutsuttu
vanhempi rikoskonstaapeli
Raimo Lehtimäki. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Sari Jaatinen
Arkisto / Jaakko Mylly
Ensi maanantaina tulee kuluneeksi 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Suurimmat yksittäiset syttymissyyt ovat nuotiot ja grillit sekä roskien poltto, joista aiheutuu 34 prosenttia maastopaloista. Viime vuonna heinäelokuu jäi poikkeuksellisen
pitkästä hellejaksosta huolimatta kakkoseksi huhti-toukokuulle maastopalojen osalta, jolloin niitä sattui 1500.
Parhaat ennaltaehkäisyn keinot ovat täysi sammutusvesiämpäri, oikeanlaisen nuotiopaikan valinta ja se, ettei tulta
jätetä missään vaiheessa val-
vomattomaksi.
Huhtikuu oli vuonna 2014
poikkeuksellisesti koko vuoden vilkkain maastopalokuukausi. Tervehdyksen
tuo Risto Kangastalo, Paavolan Perinnekuoro laulaa ja
Eeva Heilala lausuu runon
veteraaneille. Raahessa, Pattijoella ja Saloisissa seppeleet
lasketaan kello 12 alkaen.
Vihannissa veteraanipäi-
vän vietto aloitetaan kello 11
seurakuntatalolla. Seppeleenlasku juhlatilaisuuden jälkeen.
Vihannin seurakuntatalon
juhlaan kaupungin tervehdyksen tuo Paavo Törmi,
nuoren tervehdyksestä vastaa Miila Lumijärvi, seurakunnan tervehdyksestä Harri
Joensuu ja loppusanat lausuu Kaarlo Hirvilammi. Myös entisiä kuorolaisia on tulossa lavalle parikymmentä.
Raahen Laulutoverit
Raahesalissa la 25.4. Kolmanneksi merkittävin syttymissyy on salama (13 %) ja tämän jälkeen
tupakka (8 %), kulotus (7 %),
tulitikku (6 %) sekä tahallaan
sytytetyt palot (6 %).. Virtasen Pauli muun
muassa aina oikein imi juttuja Rautaruukilla viikon ajan ja
hykerteli jo harjoituksiin tullessaan, että pääsee niitä tauolla kertomaan, Rautio hymyilee.
Sunnuntain juhlakonsertissa Merenpunaisia lauluja
kuullaan läpileikkaus Laulutovereiden repertuaarista,
ajankohtaisia, kohottavia ja
koskettavia lauluja. Hartauden pitää
kirkkoherra Jukka Malinen ja
juhlapuheen pitää rehtori ja
kunnanvaltuutettu Niko
Rantanen.
Arkisto / Vesa Joensuu
Yleisimmin maastopalot syttyvät kuivilla tai kuivahkoilla kankailla.
Vähäluminen talvi aikaistaa maastopalokautta
jumpan. matkahuolto klo. kevätkokous ke
29.4. klo
18. Ihmiset ovat tulleet
paikalle hymyillen ja lähteneet vielä leveämpi hymy
huulillaan. Pullakahvit jumpan jälkeen, vapaaehtoinen
kahvimaksu. Joka ti kahvitellaan
Saarankantissa klo 13-17.
Raahen tienoon keliaakikot Jäsenilta to 23.4. Marjaliisalta p. Lisäksi lavalla esiteltiin kaikki
kissarodut yksityiskohtaisemmin ja myös näyttelyn
järjestäjiltä oli mahdollista
kysellä lisätietoja.
POROK:in edustaja Tiina
Tiikkaja oli kokonaisuudes-
saan tyytyväinen näyttelyyn.
??Paikalle saapui mukavasti väkeä. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä
Pohjoinen Rotukissayhdistys
ry eli POROK ja Suomen Maine Coon- kissat ry, jotka kuuluvat kummatkin Suomen
Kissaliittoon. 21.4.
Seppo Sorvarille puh. kuljetuksien järjestämisen takia. Matkalle voi lähteä myös, vaikka ei ole jäsen. Arpoja saa ostaa ja pientä arvottavaakin. Paluu su
7.6. 044 532 3590 tai Fbryhmän kautta viimeistään
la 25.4. 11.30, Raahen
linja-autoasema klo 12,sekä
muista sovituista kohteista
matkan varrelta. Kohteina
mm. klo 14.40
alkaen. 4. klo 12
on diabetesyhdistyksen järjestämä Tuolijumppa toimintakeskus Kreivinajassa.
Fysioterapeutti vetää 45
min. Pyhäjoki, ent. klo 12 kaikille
vammaisyhdistysten jäsenille tarkoitettu, fysiotera-
peutin vetämä tuolijumppa
Kreivinajan isossa salissa.
Tilaisuuden järjestelyistä
vastaa Diabetesyhdistys.
Liikunnan jälkeen kahvia ja
leivonnaisia, vapaaehtoinen
kahvimaksu. Kati Valkama
on itse ollut kissanomistaja jo
25 vuotta ja sen aikana kiertänyt näyttelyjä enemmän ja
välillä vähemmän. Mäntässä Serlaciuk-
sen Museo, Tampereella
Vapriikki ja Taidemuseo.
Lähtö Raahen linja-auto
asemalta 8 pe 5.6. Matkatoimiston matkanjohtaja
mukana Helsingistä?Helsinkiin. klo 13 alk. Ilm. ja
mahd. 040-
830 3105 tai seppo.
sorvari(at)raahe.fi
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Kevätkauden
päättäjäisretki Läntisrannan virkistysalueelle la
16.5. Ruskea opastekyltti
ohjaa Raahe-Vihanti tieltä.
Yhdistys tarjoaa kodassa
nokipannukaffit, sämpylät
ja makkarat. Kissat selvästi
saavat kaikki hyvälle tuulelle!
20.8. RAAHEN SEUTU Tiistaina 21. 040
7078981 tai kotisivuilta.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys La 25.4. Heitetään porukalla frisbeetä, pelataan
petanqueta jne. Hän toimii lisäksi kissojen kasvatta-
JÄRJESTÖT
Vihannin kotiseutuyhdistys Saarankantissa lauletaan jälleen yhdessä Kirstin
säestyksellä 28.4. Edullinen pakettihinta
sis. illalla. Mukaan otetaan
myös ei -jäseniä. alk. ja lisät. Toivomme pientä arvottavaa
matkalle.
Raahen Taideyhdistys järjestää opintomatkan Tampereelle 5.-7.6. majoituksen jaetussa 2
h huoneessa aamiaisella, 5
ateriaa, laivamatkat, bussikuljetukset ja retket. Paikkoja vielä vapaana.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset 30. asiat ja lisäksi
majan myynnistä saatujen
varojen käyttö sekä jäsenetujen päivitys. Näyttelyssä vieraili yli 500 henkilöä ja ihmiset olivat hyvin kiinnostuneita aiheesta, Tiikkaja kertoo.
POROK järjestää kissanäyttelyjä vähintään kerran
vuodessa Pohjois-Suomen
alueella ja tänä vuonna vuorossa oli Raahe.
Kati Valkama saapui paikalle reilun vuoden ikäisen Burre -kissansa kanssa. klo 12 Kreivinajassa.
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Lähtöajat Oulun
Teatterin la 2.5 päivänäytäntöön. mennessä.P: 0503221177 tai marttilehtela@
gmail.com
Jyty Raahe Yhdistyksen
säänt.määr. Jumppa on
maksuton. klo 17 Raahe Hovin yläkabinetissa. Kimppakyydit Leipurin
Keitaalta klo 17.15. Ilm. Ilmoittautumiset Seijalle puh.
040 732 5746 ja Leilalle
puh. Yleensä joka
pentueessa on se yksi yksilö
johon kiintyy, eikä siitä raaski
luopua, Valkama sanoo.
??Näyttely on ollut tosi
mukava. matkan Viroon, Tallinna-Narva-Joesuu 16.-
jana ja hän kasvattanut myös
Burren alusta asti itse.
??Itselläni on jo viisi Burma ?kissaa. erityisruokavaliot
tarjoilua varten viim. Yhdistys tarjoaa kahvit ja leivonnaiset.
Raahen tienoon keliaakikot La 25.4. Burmarotuinen Burre on omistajansa mukaan seurallinen kissa.
??Burre ikään kuin kuvittelee olevansa ihminen. Sijainti Vihannista n. Se kulkee perässä joka paikkaan;
nukkuu vieressä ja seuraa
esimerkiksi suihkuun asti.
Burrelle näyttely taitaa olla
kahdeksas tai yhdeksäs, Valkama kertoo. 5 km Raaheen
päin. Kimppakyyti halukkaille Raahen
linja-autoasemalta klo 12.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Diabetesyhdistys järj. Arpajaiset, arvottavaa voi tuoda.
Pattijoen Martat Kansainvälinen teeilta Pyhäjoen
seurak.talolla ti 28.4. Esillä
säänt.määr. Kaikki mu-
Kati Valkama osallistui kissanäyttelyyn Burre-kissansa kanssa.
Jonna Karekivi
A
Burre ikään
kuin kuvittelee
olevansa
ihminen.?
Yleisö sai yksityiskohtaista tietoa eri kissaroduista.
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Osallistumme
Raahen Diabetesyhdistyksen järjestämään tuolijumppaan la 25.4. Teatteriliput jaetaan autossa. Näyttelyssä oli
esillä monia eri kissarotuja,
kuten töpöhäntäisiä manxeja, leikkisiä abessinialaisia ja
tietysti kissamaailman jättiläisiä, maine cooneja.
Näyttelypaikalla kissat loikoilivat häkeissään ja yleisö
sai vapaasti kierrellä ja tutustua eri rotujen edustajiin. klo 18
Kreivinajan isossa salissa.
Juttelemme tulevista tapahtumista sekä muista
ajankohtaisista ja kiinnostavista asioista. huhtikuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Kissarotuja
joka
lähtöön
Kissanäyttely: Raahen
Työväentalolle kokoontui
viikonloppuna iso joukko
kissanystäviä.
Jonna Karekivi,
Ninni Peltokorpi,
Veera Möttönen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Lauantaina Raahen Työväentalolla järjestettiin rotukissojen esittelynäyttely
Hyväntekeväisyys ottaa aikaa,
mutta antaa paljon. >> 2
Tapani Karvonen sanoo, että tunteja ei järjstötyössä lasketa eikä laskuteta.
Tiera ei ajattele olevansa vanha.
101-vuotias
Kirjailija-toimittaja Arvo
?Tiera. >> 10
Vapaaehtoisesti
hyvää mieltä
Tapani Karvonen uskoo
pienten hyvien tekojen
suureen voimaan. Paavo Törmi
Puolustusvoimien tervehdys ja juhlapuhe:
Everstiluutnantti Ari-Pekka Väänänen
Nuoren tervehdys: Miila Lumijärvi
Loppusanat: Kaarlo Hirvilammi
Musiikkiesityksiä ja yhteislaulua
Raahen Ponnistus, RaaPo
SBT Hallituksen kokous to
23.4. TAMMIKUUTA 2013
NRO 19
Reipasta
Timo Mäkisen
mukaan hyvä
juniorityö tuottaa
tulosta. Toimintaa
tarjotaan kaikkina koulupäivinä, opetuslautakunnan
päättämässä laajuudessa perusopetuksen 1. TAMMIKUUTA 2013
Elossa, vielä
NRO 20
IRTONUMERO 2 e
VESA JOENSUU
Selvänä: Raahelaisen Tuomas ?Tuke. Kalaa kyllä olisi,
mutta kalastuksen olosuhteet vaikeutuivat. klo 19 Raahen työväentalon kerhohuoneessa.
(Sisäänkäynti rautatien
puolen päädystä.)
Joukkuepalaverit tulevaa
kautta varten; naiset ja tytöt (III-div.) ma 27.4. >> 8
Pääkirjoitus: Sote-uudistus näyttäytyy yhä sekavampana. Latinobic klo 18-19,
Samba, Satu M. Lauantain kissanäyttely oli ensimmäinen, jossa
he ovat vierailleet.
??Lähdimme näyttelyyn
koska olemme kiinnostuneita kissoista ja täällä voi nähdä
paljon erilaisia kissoja samassa paikassa, Aija kertoo.
Näyttelyn lempikissaksi heillä on noussut Ragdoll- rotuinen Sulo.
tuoda. Keittiövuorossa on Irjan ryhmä. 040 135 6818 tai APIP- koordinaattori Teija
Haapaniemi, puh. Vasemmisto
ja keskusta katsovat asiaa
eri silmin. >> 14
Kalansaaliit
paranivat
Mereltä kuuluu hyvää ja
huonoa. Ruonaniemi on
päällepäin hauras, mutta
sisältä yhä voimakas persoona. klo 18
Raahen työväentalon kerhohuoneessa.
Miehille (V-div.) vastaava
palaveri tuntia myöhemmin
samassa paikassa.
Tervetuloa pelaajat, jotka
haluavat joukkueisiin kaudeksi 2015-16.
Mikäli et pääse tilaisuuteen,
soita puh. huhtikuuta 2015 RAAHEN SEUTU
Jonna Karekivi
KIITOS
Tuhannesti kiitos
äänestäjille ja
tukiryhmälle.
ÄÄNESTÄJILLE JA
TUKIJOUKOILLE!
Työ Raahen ja
pohjoisen Suomen
puolesta jatkuu.
Katja Hänninen
kansanedustaja
työpaikkojen ja kotien parhaaksi
K ATJA H A N N I N E N . Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.. opetustoimenjohtaja Timo Savela,
puh. Ke 22.4.
Lavatanssin alkeet klo 1921, Rumba (bolero), alkeet
1, Satu R. Eletystä versoo nyt musiikkia. Pelaamme pingoa. Tiistaina 21. >> 13
IRTONUMERO 2 e
VESA JOENSUU
SARI OHINMAA
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Koulutus
Pöytään
mahtuisi enemmänkin allekirjoittajia .>> 4
KESKIVIIKKO 30. Raahelan
edustalle klo 12?14.
Hanna-Leena Mattila
Tämä maa ei koskaan sortua saa - eläköön Suomi!
KANSALLINEN VETERAANIPÄIVÄ
27.4.2015
ON JOKAISEN KANSALAISEN JUHLA
Raahen kaupunki kutsuu kaikkia asukkaitaan
juhlimaan Kansallista veteraanipäivää 27.4.2015.
www.raahenseutu.fi
Juhlapäivänä lasketaan seppeleet Raahen, Saloisten ja
Pattijoen sankarihaudoille kello 12. ja 2. >> 2
Mainostaja, Raahen Seudussa ilmoituksesi tekee
kauppansa. >>16
TIISTAI 29. >> 4
Kuiskaava
kaksikko
Kuiskaavat äiti ja tytär.
Marja-Leena Nurmela ja
Camilla Blikst ovat kotiutuneet työhönsä Oulun
kaupunginteatteriin.
Teatteri on toinen koti,
vaikka tuntuu vievän
kaiken ajan. >> 12
RAILI VIIRRET
SARI OHINMAA
Äidinvaisto ei tunne rajoja. ChaCha
alkeet klo 17.30-18.30,
ChaCha alkeisjatko klo
18.30-19.30, Samba jatko
klo 19.30-20.30 ja Samba
edistyneet klo 20.30-21.30,
Sari/Jari.
Huom! Paritanssikurssit jatkuvat juhannukseen saakka!
Kesän ohjelma julkaistaan
piakkoin! Kurssipaikka Asemakatu 14, Raahe.
Lisätietoja raahentanssiklubi.com ja 040-7032936.
Vihannin juhlan ohjelma klo 11
Ruokailu ja juhlan avaus klo 12
Tervehdyssanat: Kappalainen Harri Joensuu
Kaupungin tervehdys:
Kaupunginvaltuuston II vpj. >>4
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Salibandy
Veli-Pekka on
maajoukkueen
kokenut runkopelaaja. vuosiluokkien sekä erityisen tuen piirissä oleville oppilaille.
Raahen kaupungin opetusvirastosta on saatavissa
tiedote toiminnasta, palveluntuottajalta vaadittavista
asioista, perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan
perusteet sekä liite tiedoista, jotka palveluntuottajaksi
hakevan tulee selvittää hakemuksessaan. Mattilan pitäisi
olla kuollut jo monta kertaa. >> 10
VESA JOENSUU
Kyläkoulusta
kyläpolitiikkaa?
Piehingin koulu odottaa
kohtaloaan. He pelastivat ja rakensivat Suomen.
Isot kunniamerkit.
TERVETULOA JUHLAAN!
Raahessa 20.4.2015
OPETUSLAUTAKUNTA
Raahen kaupunginhallitus
RAAHEN KAUPUNKI
RAAHEN KAUPUNKI
www.raahe.fi
www.raahe.fi
ä
dess
h
e
l
s
lli
Paikaäset
pä
.
e
l
l
e
läh
URHEILUSEURAT
Raahen Tanssiklubi Ti
21.4. >> 12
Pääkirjoitus: Onko suvaitsemattomuus ihmisellä verissä. Welsh corgi Ella alkoi kasvattaa orvoksi jääneitä saksanpaimenkoiran pentuja.
Ellasta emo orvoille
Äitiyden riemua: Pienikokoinen keinoemo Ella-corgi sai
kokea äitiyden riemua vielä 9-vuotiaana saadessaan yllättäen
huolehdittavakseen saksanpaimenkoirapentueen, jonka oikea
emo menehtyi heti synnytyksen jälkeen. 044 439 3314.
Pääjuhla Raahesalissa klo 15:
Kaupungin tervehdys:
Kaupunginvaltuuston pj. Varaa oma ilmoitustilasi nyt, 010 665 5185.
www.raahenseutu.fi
ilmoituksen maksaa tukiryhmä
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Inkeri Kerola
Juhlapuhe: Vanhempi rikoskonstaapeli Raimo Lehtimäki
Seurakunnan tervehdys: Kappalainen Harri Joensuu
Nuorisovaltuuston tervehdys:
Puheenjohtaja Aki Nikkinen
Juhlan musiikista vastaavat Raahen musiikkiopisto,
Raahen Mieslaulajat, Honganpalon koululaiskuoro
Juhlan jälkeen kahvitarjoilu Raahesalin aulassa sekä
kuvanäyttely Veteraanit . Sen tuntee jo kädenpuristuksesta. To 23.4. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Vihannissa seppeleenlasku klo 12 alkavan juhlan jälkeen.
RAAHEN KAUPUNGIN OPETUSTOIMI HAKEE
PALVELUNTUOTTAJIA PERUSOPETUSLAIN
MUKAISEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOTEUTTAMISEKSI
LUKUVUONNA 2015 - 2016
Kissarotuja ihastelemaan
olivat saapuneet muun muassa Armi Suvela ja Aija Leinosen. Kaikkien vammaisyhdistysten jäsenet
tervetulleita!
Rautaruukin Eläkeläiset
Keskiviikkokerho Toimintakeskus Kreivinajassa 22.4.
klo 15 alk. 040 7157409.
Talotehdas
Paloniemen
johtama KWC
tekee talon
päivässä. F I
Pirkko Valtanen
6 kertaa viikossa
Kiitos
www.raahenseutu.fi
saamastani luottamuksesta
eduskuntavaaleissa.
Yhteistyömme jatkuu.
Tervetuloa kahvittelemaan
ke 22.4. Suoraan keskellä asiakkaasi arkea ja euroja, niitä
seuraavia hankintoja. klo 12.30,
juttelemme kevään toiminnasta ja katselemme mahdollisesti valokuvia menneiltä vuosilta
??Nimensä mukaan Sulo
on todella suloinen yksilö,
Aija naurahtaa.
Haaveena Aijalla ja Armilla on toisen kissan hankkiminen löytöeläinkodista hankitun maatiaiskissa Siriuksen
kaveriksi.
??Meillä on aina ollut kissa.
Ne ovat ihania lemmikkieläimiä, sillä ne ovat seurallisia ja
suloisia sekä helppohoitoisia
esimerkiksi koiriin verrattuna.
Palveluntuottajana voi toimia rekisteröity yhdistys/
järjestö tai yksityinen toiminnan järjestäjä. Laulukööri kokoontuu klo 14 ja senioritanssijat harjoittelevat kerhon jälk.
Raahen Kaatuneitten
Omaiset Juomme päiväkahvit Kreivinajan Toimintatuvassa to 23.4. Hakemukset
liitteineen on toimitettava 5.5.2015 klo 15.00 mennessä
osoitteeseen Raahen kaupunki, opetustoimi, aamuja iltapäivätoiminta, Sovionkatu 9, 92100 RAAHE.
Määräajan jälkeen tulleita hakemuksia ei huomioida.
Tiedustelut: vt
336 sivua.
Tässä kirja kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kielestä, jotka käyttävät kieltä ja
jotka haluavat syventää näkemystään
siitä, kuinka kieli toimii.Sveitsiläisen
Ferdinand de Saussuren (1857?1913)
Geneven yliopistossa pitämistä luennoista hänen kuolemansa jälkeen koottu Yleisen kielitieteen kurssi on kielitieteen suurimpia klassikoita.
Kaltaisilleni kielitiedeummikolle teos ei toden totta täysin
aukene, mutta maallikollekin on tarjolla riittävästi tarttumapintaa ja ajattelemisen aihetta. Itse loin itselleni odotuksia, eikä kirjoittaminen meinannut millään lähteä käyntiin.
Ollikaisen mielessä oli pit-
kään kieppunut Tattarisuon
rikosmysteeri 1930-luvun
alusta. Nuorempana yritin kovasti kirjoittaa ?kuten hotakaiset?, mutta aloin sitten
pyrkiä pois esikuvien matkimisesta. ajattelin, että voin
vähän vetää henkeä ja aloittaa sitten kun pöly laskeutuu.
Nälkävuosi ilmestyi keväällä
ja ajattelin ettei sitä syksyllä
enää kukaan muista. Meni pitkään, että pää-
sin ajatukseen, että teen ihan
uutta kirjaa eikä sen tarvitse
olla edellisen toisinto.
Lukijoiden odotukset tuntuivat niskavilloissa. Menneiltä sukupolvilta
periytyneet selvittämättömät
tragediat ovat alkaneet vallata ajatuksia ja monet polut
tuntuvat johtavan Tattarisuolle.
30-luvun aikatasossa seurataan Heinoa, viinatrokaria
ja salakuljettajaa ja hänen
edesottamuksiaan ja yrityksiään rikastua.
Ollikainen ei ole juonivetoinen kirjoittaja, eikä hän
halua selittää Mustaa satua
etukäteen puhki.
Ollikainen on asunut vajaat
kolme vuotta perheineen Eeva Joenpellon kirjailijatalossa, hienossa kartanossa Sammatissa.
. Like, 2015.
Mikko Määttä
Raahelaissyntyisen Lauri Ahtisen Homepäiväkirjan luettuaan ei varmasti lähde talo-ostoksille. Aikuisen ihmisen sarjakuvaromaani on raadollinen, jopa pelottava, mutta käy myös vertaistuesta muille homehelvettiin eksyneille.
Raili Viirret. Kirjoittaessaan Ollikainen näkee mitä tapahtuu ja
hänelle on tärkeää välittää lukijalle sama kokemus.
Tyyli on ainoa, jonka kirjailija omistaa. Kartanonherran asenteen täällä oppi hyvinkin. Kirjailijan mieleen tulivat jopa yksittäisillä lukukeikoilla tai kirjastovierailuilla tavatut ihmiset.
. Siinä olisi aika paljon kuvia. Seuraava osoite on vielä hakusalla.
siani ja luontevaa tapaa kirjoittaa. Tästä on hyvä jatkaa syvemmälle kielen syövereihin.
Erityiskiitos kuuluu Tommi Nuopposen sujuvalle käännökselle.
Postmodernin kirjallisuuden klassikko,
Vladimir Nabokovin Kalvas hehku on
kummallinen, hyvin kummallinen teos.
Sitä on jo teoksen rakenne: ensin on esipuhe, sen jälkeen tulee neliosainen runoelma nimeltä Kalvas hehku, kolmantena on monisanainen ja moneen suuntaan viittaileva kommentaari ja viimeisenä hakemisto.
Charles Kinboten kirjoittama kommentaari John Francis
Shaden runoelmasta Kalvas hehku paljastaa, kuinka pakkomielteisesti Kinbote suhtautuu naapurissa asuvaan runoilijaan.
Nabokov sekoittaa täysin sujuvasti elementtejä muun muassa kirjallisuudentutkimuksesta ja jännityskirjallisuudesta.
Mikko Määttä
Lauri Ahtinen: Homepäiväkirja. - Olemme asuneet
täällä kuin museossa, mutta kotiuduimme hyvin. Se kesti.
Esikoisromaaninsa Nälkävuoden menestystä voisi verrata tajunnanräjäyttävään rakastumiseen.
Häitä saatiin kuitenkin
odottaa. Romaani
lomittaa kaksi aikatasoa, nykyhetken ja 30-luvun.
Tämän päivän tasossa romaanin kertojan perhe on hajonnut, vaimo ja poika lähteneet. huhtikuuta
2015 2014
PAIKALLISLEHTI
Keskiviikkona
31. Tuli pitkät kihlajaiset . Vastapaino 2014. Mutta onnellisen
elämän toivo kuitenkin kipinöi.
Perheen kokemukset itkettävät ja kauhistuttavat, raivostuttavat, mutta samaan aikaan alkaa hymähdellä ja naureskella
mielikuville ja yksityiskohdille. Sai
saapastella maillaan ja mittailla tiluksiaan. Hain omia vahvuuk-
. On kuin olisi karusellissa, joka vain kiihdyttää vauhtiaan ja vähitellen olisi vaikea, liki mahdotonta ymmärtää, mitä
näkee ja lukee. joulukuuta
Kirjallisuus
12
ELÄMÄNMENOKirjallisuus
2 ELÄMÄNMENO
Esikoisen
jälkeen
pitkät
kihlajaiset
Milla OlliKainen
A
Esikoiskirjassa
löytyi vahvasti
oma ääni ja yritin säilyttää
tyylin ja kielen
tässä toisessakin.?
Romaanit: Ollikaisella
otti aikaa ravistaa Nälkävuosi-jackpot harteiltaan.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Kysyn valokuvausta harrastavalta kirjailija Aki Ollikaiselta millainen valokuva hänen
uusi romaaninsa Musta satu
olisi?
. RAAHEN
SEUTU Tiistaina
21. Kirjoittaessa
pitää kuitenkin pystyä sulkemaan ympäröivä maailma ulkopuolelle. Vanhoja, vähän kellastuneita ja mustavalkokuvia.
Tuntemattomia sukulaisia.
Ehkä siihen joukkoon kävisin
ottamassa muutaman uuden
kuvan jossain syrjäisessä paikassa, metsällä tai suolla.
Jonkun ihmisen koittaisin
saada kuvissa vilahtamaan,
kirjailija pohtii.
Visuaalisuus on Ollikaiselle tärkeää. aika, jolloin kirjailija
yritti ravistaa odotukset ja
muut kummajaiset hartioiltaan.
. Oma tapa kirjoittaa kehittyi Ollikaiselle
pitkän ajan kuluessa. Ahtisen tapa kertoa tarina on
hurja. Mustan sadun jälkeen työ on alkanut
helpommin, paineettomammin.
. 382 sivua.
Vladimir Nabokov: Kalvas hehku.
Englanninkielisestä alkuteoksesta suomentanut
Kristiina Drews. Ahtinen piirtää sarjakuvaromaanissaan ahdistavan elävän
kuvan hometalon arjesta. Esikoiskirjassa löytyi
vahvasti oma ääni ja yritin
säilyttää tyylin ja kielen tässä
toisessakin.
KuKa?
??Aki Ollikainen syntyi Äänekoskella vuonna 1973.
??Suomalainen kirjailija ja toimittaja.
??Hänen esikoisteoksensa
Nälkävuosi sai 2012 Helsingin
Sanomain kirjallisuuspalkinnon parhaana suomenkielisenä esikoisteoksena.
??Teos oli ehdolla myös Finlandia-palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi.
??Naimisissa kirjailija Milla Ollikaisen kanssa, kaksi lasta.
??Uusin romaani Musta satu
(Siltala) ilmestyy toukokuussa.
Aki Ollikainen asuu perheineen viimeisiä aikoja Eeva Joenpellon kartanossa. Oli hyvä päästä pikku hiljaa aloittamaan seuraavaa.
Ensimmäisen kohdalla tuli
aikailtua . Sinne omaan tarinaan ja maailmaan on mentävä.
Ollikaisella pyörii telassa jo
kolmas romaani. Olin tyytyväinen kun
löysin sen, mitä rupean tekemään. Nyt hänellä on oma estetiikkansa,
joka löi kontalleen lukijat ja
kriitikot Nälkävuosi-esikoisen ilmestyessä.
. Näin valikoitui aikakausi ja mysteerin ympärille
alkoi kutoutua Musta satu.
Toista romaania hän työsti
kieli ja tyyli edellä. Syksyllä
tuli kuitenkin uudestaan
huomiota, eikä ollut enää aikaa keskittyä.
Kirjat: Kieltä, postmodernia kieroilua ja hometta kotona
Ferdinand de Saussure: Yleisen kielitieteen kurssi.
Ranskankielisestä alkuteoksesta suomentanut
Tommi Nuopponen. Gummerus 2014. Yhteisestä
unelmakodista tulee karmea painajainen ja katastrofi, jossa oikeus ei toteudu, hyvyys ei voita. Kieli on myös kuvaa
KA
T . LO
RRAT ?
. 010 665 9015
Kirkkoherranvirasto p.
08-433119. ES
T . SUUR
AKKEE
ORET ?
KÄYNT
. K
ET . KA
KIRJEKU
ERIT ?
ET
SE
JU
T
T
?
K
EE
D
?
O
N
T
T
H
O
SI
T
LE
IT
EE
A
LE
IN
AN
?
ST
RR
MA
. k l o 8- 16
Il moitus asi oiss a
sinu a p a l vel e vat :
010 665 5172 Mar jut
010 665 5119 Mar ketta
010 665 5171 An n e
Ti l au s asi at
p. (08) 2804 400
www.laatupaino.fi
Jaamme
KULJETUKSET
suoramainoksia jakeluverkostomme tai sen osaalueille lauantaisin.
MMK-Autopalvelu
Yrittäjäntie 3. ESITT
. JULIST
PPAUK
. K
KIRJAT
LISTEE
EET . FLY
ALENT
ROLLU
OT . LEHD
ROLLU
. KÄ
TIT . K
ST
T
?
KIRJAT
?
JU
ST
IT
T
LO
?
IT
LO
U
ES
EE
T
A
YER
URT
IT ?
URTU
MAKK
. MAIN
T . KALE
LE
IT
T
IT
A
T
ES
K
SU
R
?
T
T?
IKO
IT
KU
KUTSU
KÄYNT
TIKORT
ORET ?
ERIT ?
ORET ?
. KALE
T
LI
YNTIKO
KIRJEKU
SU
?
T
TA
Ä
JU
T
PI
K
T
?
?
U
U
?
K
?
IT
RAT
TTEE
ERIT
OLL
T?
R
T
R
ER
O
ET
T
SU
N
R
U
?
TA
T
N
T
O
T
LE
?
U
U
K
SU
KA
KIRJAT
KALE
KIRJA
KIRJEK
OKSET
T . TEI
IRJEK
STEET
. ROLL
T . 050 560 0013 Sanna Tjäder
Mettalantie 5, 92150 Raahe
Hannu: 040 580 5288
Matti: 040 570 7425
Muotokuvat
studiossa ja miljöössä
ammattitaidolla
Siivous-jajajätehuoltopalvelut:
jätehuoltopalvelut:
Siivous-
info@kuvalenita.. SU
KIRJAT
RET . 4. LEH
KIRJAT
DET ?
KÄYNT
EIPPAU
. M
T . LEH
YERIT ?
EET . 010 665 5119
*12 kk. LOM
T . MESSU
ESITTEE
EET
. KÄYN
KUTSU
YERIT ?
KEET ?
. TARR
T . FL
OTTEE
?
. 044 987 8475
henna.hassinen@
veliseppa.fi
Hinaus 24h
Nopsa ja notkea
kirjapaino
kuljetukset, nostot,
vaihtolavat
Hinauspalvelut
puh. LO
ALENT
K
Y
O
T
?
K
ET
U
SE
U
R
FL
A
?
K
EE
IT
K
O
?
K
O
T
PP
JE
ERIT ?
U
ER
PI
KIR
MAK
. 010 665 9015, fax (08) 220 702
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
LIIKEMUISTIO
EET
ULOST
SUURT
IT ?
EET
KSET ?
. LO
KIRJEKU
LE
YNTIKO
EE
SU
Ä
?
T
?
T
K
IT
U
T
SUURT
IT
KEET
?
K
ES
KSET ?
. MAIN
T . TARR
OT . ESITT
TEET ?
. LEHD
EET . ESITT
EET
. huhtikuuta 2015 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. FLYER
TARRAT
ESSUTU
EIPPAU
STEET
KSET ?
M
T
LI
O
?
?
JU
IN
T
T
?
A
EE
M
AT
NSIO
DET ?
TUOTT
. klo 10.
SarpattiÄXÖN toimintailta
alakouluikäisille pe 24.4.
klo 18.
Kirkkokuoro srk-talolla ke
klo 18.30.
Ehtoollismessu kirkossa
la 25.4. M
T . 044 763 0020
Konepalvelut
puh. 010 665 5171
Marjut p. LE
. 92120
Raahe P. K
SET . K
KANSIO
NTERIT
NTERIT
. Myös riista-aitojen päättymiskohdat ovat riskipaikkoja.
Etelä-Suomessa laidunta
vaihtaa pieni osa hirvistä,
mutta pohjoisempana noin
kolmannes hirvistä vaeltaa
vähintään kymmenen kilometrin päähän.
??Hirvet siirtyvät kesälai-
tumelle nopeasti, noin parin
viikon sisällä. ESITT
KSET ?
SUURT
T . KA
DET ?
IKORTIT
MAINO
KSET ?
KUTSU
TULOST
IKORTIT
T . Avoinna ma
8-12, ti 12-16, ke 11-14.
Haravointitalkoot vanhalla hautausmaalla ja laajennuksella ti 28.4. TEI
TARRAT
NTERIT
ORET ?
KIRJAT
LOMAK
TTEET
EET . MESSU
T . Kahvitarjoilu alk. TARR
EET . 8.30?15.30 tai
sopimuksen mukaan
KYSY TARJOUS
puh. M
OKSET
STEET
HDET
ESITTEE
T . JULI
LISTEE
SI
K
PIT . K
. TA
IKORTIT
KUTSU
STEET
. K
. 4. MAIN
IT . KA
T . FLY
. MAIN
NSIOT
MAKKEE
ORET
RTIT ?
ULOST
HDET
T . KA
LEHDET
IT . (08) 266 160
pattijoki@keittiokeidas.fi
www.keittiokeidas.fi
OMAT ASENTAJAMME VARMISTAVAT HUIKEAN LOPPUTULOKSEN!
N
O
K
I
I
V
MA
FIR
A
EXTR
Tämä tila veloituksetta
käyttöösi kerran
sopimuskauden* aikana.
Soita ja varaa ilmoituspaikkasi liikemuistiosta.
Anne
p. MAIN
ANSIO
IRJEKU
. KALE
T . Välittömässä
hengenvaarassa ovat mootto-
Keväällä hirvet vaeltavat kesälaitumille. KALE
KSET ?
O
U
ST
KIRJEKU
T
T
U
O
T
ERIT ?
LI
T
JA
PI
IN
SU
JU
IR
U
A
ESSU
MES
?K
T?
ORET
?M
OLL
T . FL
TIKORT
T . TEIPP
SET . Tiistaina 21. klo 13.30.
Jumalanpalvelus su 26.4.
klo 10.
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Suomessa tapahtuu vuosittain noin 1?500 hirvikolaria.
Onnettomuuksissa menehtyy vuosittain muutama ja
loukkaantuu noin sata ihmistä. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Kevät on
hirvivaaran aikaa
Asi a k a sp a l velu m m e
on su lje ttu
kou lutu k s en v u ok si:
ripyöräilijät, joilla ei ole auton korin suojaa turvanaan,
sanoo Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.
Parhain keino välttää hirvikolari on vähentää nopeutta ja olla tarkkaavaisena erityisesti hirvivaara-alueella ja
erityisesti ilta- ja aamuhämärän aikaan. FLY
LEHDET
NSIOT
. MES
ORET ?
UPIT ?
ERIT ?
UPIT ?
. Vaellus lisää hirvikolaririskiä.
seurakunnat
- ti 21. SU
SET . 040 010 7393
veli.seppa@veliseppa.fi
puh. KA
OKSET
STEET
. K
DET ?
NTERIT
URTULO
SET . MES
PIT . 044 971 1178
ark. KÄYN
KIRJEKU
ALENT
KIRJEKU
NTERIT
PIT . KA
EET . klo 10.
Perhekerho Sarpatissa ke
22.4. MES
ANSIO
. SU
KEET ?
PPAUK
?
SU
R
K
K
ER
EI
T
T
O
A
U
T
T
U
A
IK
M
KIRJEKU
EE
K
N
?
T
K
PP
AK
. klo 18.
Jumalanpalvelus ja HPE
kirkossa su 3.5. 044 2591 792
ma-pe 9-17
Puistotie 2
la
9-15
92140 Pattijoki
Keskusta (K-marketin talossa)
Muuttopalvelua
puh. Yksinään ne ovat muita
alttiimpia kolareille.
PYHÄJOEN
SEURAKUNTA
Avoin raamattupiiri srktalolla to klo 18.
Sururyhmä Sarpatissa ma
27.4. LEHD
ERIT ?
KÄYNT
T . M
IKORTIT
KIRJAT
MAKKEE
ERIT ?
KIRJEKU
. Jos reitti laitumelta toiselle menee tien ylitse, niin silloin hirvi mitä todennäköisimmin myös ylittää tien, toteaa tutkija Jyrki
Pusenius Luonnonvarakeskuksesta.
Kevätvaelluksen jälkeen
liikkeellä ovat vuorostaan
niin sanotut ylivuotiset vasat,
jotka emot karkottavat hoivistaan ennen toukokuun
alun uutta vasomisaikaa.
??Karkotetut vasat eivät
vielä ole tottuneita itsenäiseen elämään, niillä ei ole vakiintunutta elinpiiriä ja
emosta eroon joutuminen on
niille traumaattinenkin kokemus. MAIN
URTULO
LENTER
ITTEET
LEHDET
YNTIKO
SET . LO SUTUOTTEET
HDET
T . klo 12.
Kun muutat
Pyhäjoen seurakunnan
kotisivut osoitteessa:
www.pyhajoenseurakunta.
fi
Motoristikirkko kirkon pihamaalla vappuna pe 1.5.
klo 12.
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Fellmanin puistokatu 4, Raahe
puh. klo 18, kahvit ry:llä.
Hartaus Jokikartanossa to
23.4. FLY
A
M
?
R
U
R
ET
?
T
ET
R
?
JK
D
T
O
D
IR
T
H
TA
LE
?K
JULISTEE
LEH
ANSI
T?
NSIO
?
KIRJA
T
?
?
K
A
SE
K
IT
T
T
EE
?
K
A
?
T
ER
O
ST
EE
R
K
EE
EET
TAR
ULO
LENT
MAIN
LOMAK
. LO
EET
TEI
ET ?
KALE
ÄYN
M
T
T
R
?
K
?
T
O
SE
?
T
LO
T
O
U
K
?
U
PI
EE
IT
K
ER
TT
SET
SUT
AINO
KIRJE
ROLLU
ALENT
SUTUO
AINOK
ET . | www.kuvalenita.?
KOTIMAISET LAATUKALUSTEET HELPOSTI JA
VAIVATTOMASTI MYÖS ASENNETTUNA!
PAIKKAKUNNAN OMA
Marintie 7, 92140 Pattijoki
Puh. T
UKSET
TERIT ?
KIRJEKU
T
A
T
N
FL
EE
T
K
SE
PP
?
LE
O
K
K
EI
A
T
U
A
M
KIRJAT
EE
?T
SUT
AINO
ST
T
LO
T?K
LI
M
ES
PI
?
EE
M
U
?
T
JU
T
ERIT ?
T
?
?
LL
RO
OKSE
TUO
RAT
ORET
T . SU
ORET ?
T . FLYER
ULOST
EIPPAU
STEET
T
LI
?
?
JU
T
?
SUURT
IT
OTTEE
KSET ?
. FLYER
LOMAK
MAKKEE
RTIT ?
NTERIT
ORET ?
EIPPAU
STEET
T . KALE
T
PI
ROLLU
U
ROLL
Hiustenleikkaukset
ilman ajanvarausta
myös kotikäynnit
Aukioloajat:
p. LEH
AINOK
KÄYNT
ORET ?
URTULO
AUKSE
UTSUT
ET . TEIPP
T . Täysikasvuinen hirvi voi
painaa yli 400 kiloa, minkä
vuoksi törmäys aina aiheuttaa vaurioita ajoneuvolle.
??Törmäyksen voimasta
hirvi osuu pahimmillaan tuulilasiin ja auton kattorakenteisiin, jotka eivät ole välttämättä yhtä lujia kuin korin
muut kohdat. ROLL
EET
LEHDET
EET . K
A
LE
N
O
JU
R
U
A
R
?
?
IN
LL
K
A
T
TA
IT
O
A
R
ES
?
T?
?M
LENTER
. ES
SET . SU
T . k l o 8- 12
- to 23. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. LEH
OKSET
. 010 665 5172
Marketta p. LO
KIRJAT
LEHDET
AUKSE
. TAR
LISTEE
. SU
T . KANSI
RTIT ?
URTULO
KUTSU
Mökkiä laajennetaan ja
kaikki pinnat uusitaan.
6 Huvila & Huussi, Nelonen klo 20
TV1
05.45 Aamusydämellä.
06.25 Ylen aamu-tv.
09.30 Puoli seitsemän.
10.00 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 1/2.
00.33?01.25 Avara luonto: Delfiinit piilokamerassa. 9.20 LIVE: Tiedä ja Voita. (U)
13.10?14.24 ELOKUVA Ryhmy
ja Romppainen (S). 9/9. 15.00 Farm Kings. 20.30 Kaunotarmurhat. Kausi 3. 17.30 Pulmuset
(S). Kolmannen tuotantokauden päätösjakso.
00.35 Vihjeet hukassa (12). 17.00 Hurjat mökkiurakat. Kotiseudun ylpeys. 2/7.
10.45 Meille tulee koiranpentu.
11.15 Koukussa paheeseen. 21.00 Sportmagasinet. Toimintatrilleri. 9.15 Wipeout. 21.00 Koomikot. 2.45
Breaking Magic. 7.23 Monsuno. 20.00 Spotlight: Epäpätevät
opettajat. vaaralliset yhdessä (16). 0.30 Täysillä tutkaan (S). Jos liigan ottelussa pelataan jatkoaika, ohjelma alkaa myöhemmin.
00.20?00.50 Jalkapallon Mestarien liiga. (U)
16.30 Uusi päivä (S).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Holby Cityn sairaala (12).
19.00 Latela. 9.00 TV Shop Tvins. 12.00 Yhteinen taloprojekti. Kausi 3, 3/8. 7.45 Pac-Man. 9.10 TV Shop Tvins. Jakso 17/56.
04.00 Neljän tähden illallinen.
Kausi 4. 14.00 Hulluna sinuun (S). 23.45 Good Wife (7). 14.10 Mafiavaimot. Kirpparikahvio.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Hinnalla millä hyvänsä.
Osa 8. Cocktaileja ja seksiunia. (U)
17.55 Sairaan kaunis elämä (12).
Kausi 2, 12/15.
18.39 Sairaan kaunis elämä
(12). Kausi 2. Kausi 2,
1/10. Jakso 16/22. 12.30 Manhattanin
äitiyskonsultti (S). Manalan enkelit.
08.50 Näin Norjassa.
09.00 Luontoretkellä: Rakas
sisko.
10.00 Rannalla tuoksuu savukala. Elokuisena yönä Tukholman metrossa räjähtää, ja tuho on valtaisa. 22.00 Poliisit (S). 13.30 SVT: Fans: Tangokungens dotter. 17.30 Gordon Ramsay maailmalla.
18.30 Leijonan luola Kanada. 1.55 Kadonneet (7). Kupla.
02.00 Tyhjätaskut (S).
02.30?03.00 Tyhjätaskut (7).
MUISTI-SARJASSA muistellaan, miten suomalaiset kerääntyivät kaduille 1970-luvulla, kun kylään saapui shaahipari
Persiasta. . (Random Hearts/USA 1999). Eläkeläisten taisto.
00.00 Revolution (16). Vieraana räiskyvä kapellimestari Leif Segerstam. 18.35 Prameat mustalaishäät (7). 22.30 Suomen Tulli. 13.20 Akvaariomestarit. 11.30 SVT: Dans på rosor. 16.45 Animal Cops Detroit. Ensimmäisessä jaksossa tehdään sisäremonttia Ilari Johanssonin mökillä
Lusissa.
20.57 Keno.
21.00
21.00 Saaristoruokaa. 0.15 SVT: Aktuellt.
AVA
6.00 Aamun AVAus. Kausi 3, osa 24/35.
10.45 Päivä Ruotsissa.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Alueuutisia.
12.01 Yle Oddasat.
12.05 Oddasat.
12.20 Kyläsairaala (12). pannu
kuumana. 3.15 Breaking Magic. 9.00 TV Shop Tvins. 22.50 Intelligence . O: Kimmo
Leed. RAAHEN SEUTU Tiistaina 21. 12.35 Poliisikokelaat. O: Antonio Negret. Ulrik Plesner.
20.00 Taidetutkimukset. Jakso 2/10. 23.45 Bunheads (S).. 0.15 Franklin & Bash
(S). 1.00 Hyvästi lemmikki!. Uusiokäyttöä.
14.35 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 20.30 Poliisit (S). 21.00 ELOKUVA Oikukkaat sydämet (12). 18.30 Terapian tarpeessa (S). Jakso
4/13. Sielunruokaa Soulissa.
09.10 Gordon Ramsay . 16.20 17 lasta ja lisää tulossa. Jakso 29/30. 14.30 Terapian tarpeessa (7). 20.00 Myyntimies Jethro. 17.00
Joan Rivers laittaa tuulemaan (S). Ensimmäiseksi tehdään sisäremonttia Ilari Johanssonin mökillä Lusissa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.45 Deadwood
(12). 3/4.
22.45 Yle Uutiset.
22.50 Prisma: Miten planeetta
rakennetaan?. 19.00 Neljät häät Amerikassa. 3.45 Käenpesä (7).
4.45 Ennustaja-TV.
YLE FEM
7.25 SVT: Gomorron Sverige. Joutsen
jäissä.
22.00 Tuulitunneli.
23.00 Maailman kauheimmat
naapurit. 12.55 Lasten eläinmaailma:
Eläinten lentokenttä. 0.10 Yövuoro (12). 0.55 Joy Of Teen Sex, The. Kanapiiras.
15.05 Mitä tänään syötäisiin?.
15.10 Middle (S).
15.35 Salatut elämät (S).
16.05 Pientä mökkiremonttia.
Pala paratiisia Paraisilla.
05.00?06.30 Ennustaja-TV.
07.00 Disneyn esikoulu: Mikki
Hiiren kerhotalo (S).
07.30 Disney esittää: Vaihdokit.
07.55 Disney esittää: Mikki Hiiri
vauhdissa (7).
08.00 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S).
08.10 Pound Puppies (S).
08.35 Korealaisen keittiön aakkoset. Kausi 2, 13/15.
19.30 Tanskalaisarkkitehtien
koteja ulkomailla. Koskettava rakkausdraama. Osa 14. 17.00 Star Trek: The Next Generation (12). (U)
10.30 Jahtikumppanukset Lotta
ja Leif. Osa 1/2. 20.00 Supermarjo ja tytöt 2. (U) . 2/2.
TV2
06.50 Pikku Kakkonen.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.4.
06.52 Jussin matkat (S).
07.04 Maapallottelua.
07.08 Lulu kilpikonna (S).
07.21 Nuottiavain.
07.30 Jääkarhu Otto (S).
07.40 Neppajymykerho.
07.45 Saara ja Sorsa (S).
07.55 Ryhmä Hau (S).
08.19 Babar ja Badun seikkailut.
08.41 Raimo (7). 21.55 Ilman johtolankaa. 14.35 Unelmamökki.
15.05 Neljät häät Amerikassa. 7.50 Onnenarpa. 8/24.
02.35 Holmes NYC (12). 23.15 SVT: Korrespondenterna. 2.20?3.15 Amerikan kovimmat vankilat.
JIM
5.00 Ennustaja-TV. metsäpalon
jälkeen. 16.00 Hurja remontti. Osa 4/8. 19.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. Leirikoulu.
17.30?17.49 Largo (S). 21.00 Mira ja miljoonakodit. 8.40 Tallinna. 19.00 Alastomat
selviytyjät (7). 8.08 Transformers. Atella on
edessään maijan kuljettamisen näyttökoe. 8.15 Tallinna. 19.30 Kenet ihmeessä nain?. 12.55 Lääkärit. 23.45 ELOKUVA Airheads . Totuus paljastuu. Harmaa
joulu.
21.00
21.00 112 (7). O: George Clooney.
00.55?04.00 Teematieto.
SUB
06.00 Voittostudio.
08.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää
(7). Kausi 3, 4/8. 16.00 Kadonneet (7). 9.30 Eden.
10.00 Hotellit haltuun. Chef
on the Beach. 13.30 Pulmuset (7). Pöksypulma.
17.00
17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Ruotsin huonoimmat
kuskit.
19.00 Naapurit-tuloslähetys.
19.05 Simpsonit (7).
19.30 Miehen puolikkaat (7).
20.00 Rillit huurussa (S).
20.30 Simpsonit (7). Elonmerkkejä
Samaritanissa. 10.40 Pohjolan maut à la Sara. (U)
19.30 Kioski.
20.00 Uusi päivä (S). 18.52 Nina Patalo (7). 10.10 Kalle . huhtikuuta 2015
14 TELEVISIO
TV-VIIKKO // C7
Aamulehti // Perjantaina 17. Kausi 5.
17.50 Tuuri. 22.00 ELOKUVA Identity (16). Foo Fightersin kiitospäivä. 21.30 Konkarikeskiviikko. Bioninen
silmä.
13.35 Tanskan kaunein koti.
Tunnelmaa ja toimivuutta.
14.05 Tanskan kaunein koti. 1.25 Vinnie Jones: Kovaa menoa Venäjällä. 19.30 Top Chef. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Huijareiden
kaupunki. 7.25 Akvaariomestarit. 23.00 SVT: Sportnytt. 5/9: Escuela al campo. Kooste puolivälierien
toisista osaotteluista.
LIV
5.00 Ennustaja-TV. 7.00 Voice TV. 14.00 ja 15.00 Vaarallisen valtatien pelastajat USA. 14.05 Beverly
Hillsin täydelliset naiset. Kausi 2. pannu
kuumana. 13.50 Makuja ja elämää. Jakso 8/24.
02.05 Frasier (S). 12.15 Britannian paras
leipomo. 72/100.
14.20 Sarahin talo. 7.00 Poliisikokelaat. (Identity,
trilleri, USA, 2003) O: James Mangold. O: Harald
Hamrell.
01.10 NCIS Rikostutkijat (12).
Kausi 10. 15.00 SVT: Vem bor här?. Kausi 3, osa 25/35.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00 Kiehtova maailma: Maustematkalla. 22.00 Arne Dahl (16):
Jälkijäristys. 15.00
Breaking Amish (S). Finland
for Adults. Hän tutustuu saariston parhaisiin ravintoloihin, etsii hyviä raaka-aineita ja laittaa ruokaa.
Ensimmäisessä jaksossa ollaan Ahvenanmaalla.
6 Saaristoruokaa, MTV3 klo 21
Huvilasta & Huussista alkavat uudet jaksot. 18.00 How I Met
Your Mother. 2.35 Kaunotarmurhat.
TV5
6.30 Poliisikokelaat. Kausi 5. 12.10 Poliisikokelaat. Kaneli.
19.50 Pohjolan luonto.
20.00 Muisti: Sekaisin shaahista.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 Mr Selfridge (12). Jouluisia herkkuja.
15.50 Huippumalli haussa.
16.50 Laiva (S).
17.00
17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta.
17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
17.55 Mitä tänään syötäisiin?.
18.00 Emmerdale (7).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S).
20.05 Suomen kaunein piha. (Beck: Sista
vittnet/Ruotsi 2002). 2.45 Neljät häät Amerikassa. 13.15 Leijonan luola Kanada. 9.00 Olet mitä syöt. Kausi 4. Jakso 18/56.
04.30?05.00 Laiva (S).
FRII
8.10 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. Jakso 7/12.
22.00 Holmes NYC (12). 22.00 ELOKUVA
Just Go With It (7). 2. Jakso 15/22. 3/13.
10.50 Onnenarpa.
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 Deittikamera. 14.00 Voice TV. Nokkakala. 18.55 Hero-lyhäri:
This is my Office. Perusasiat kuntoon. Tanssillinen lyhytelokuva. 11.40 Miehen paikka. 18.00 Kevin McCloudin ekomökki.
19.00 Suurin pudottaja. 21.00 ELOKUVA Transit (16).
(Transit/USA 2012). Keittiö.
14.50 Gordon Ramsay . Osa
3. 4/6.
16.00 Latela. 18.00 Pulmuset (S). 1/2.
23.40 Avara luonto: Delfiinit piilokamerassa. Musikaali, osa 2.
01.35?02.05 Ysäri-isä (S).
21.00
21.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 17 lasta ja lisää tulossa.
Duggarien suurperheen isä ja äiti lähtevät kahdestaan Kalifornian-matkalle. 13.00 Radio City TV. 0.00
Kadonneen jäljillä UK. Puolen miljoonan mango. 5/6.
21.00
21.00 Ajankohtainen kakkonen.
21.35 Jalkapallon Mestarien liiga. 7.30 Onnenarpa. Jakso 18/24. 8.30 My Little Pony. 15.00 Philadelphian eläinpoliisit. 3.00 New Yorkin tatuointitarinat. 13.25 Häät sulhasen tapaan. Jakso 15/20. 21.00
Haasta Hans. 15.05
Top Chef. 11.00 Lauran matkakuvia: Tukholma. 10.00 Kiinteistöjen kuningas. 12.05 Jaakon matkassa. Perhosvaikutus. 8/13. Kausi 4. kausi. 21.00
Criminal Minds. Muisti: Sekaisin shaahista, TV1 klo 20
FOX
6.00 Sky News. 6/6. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 20.45 Oddasat. 16.00 Jamie Oliverin ruokavallankumous. 17.00 Koko Tanska leipoo. 12.00
Suurin pudottaja. (Just Go With It, komedia, USA, 2011) O: Dennis Dugan. Johanna ja Ari-Pekka.
16.00 Tyhjätaskut (S). 0.45 Kaksi julkkista ja yhdet häät.
1.45 Asiaa seksistä (S). Puolivälierien toinen osaottelu.
Jos ottelussa pelataan jatkoaika,
siirtyvät myöhäisillan ohjelmat
eteenpäin.
23.50 Latela. 19.55 Hero-lyhäri: This is my Office. Kausi 2. 2/6.
11.45 Teiniäidit. Tervetuloa Tuuriin!
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Jutta ja huikeat häädieetit.
20.00 Huvila & Huussi. 19.30 Happy Endings (S). Jakso 3/22. 20.00 Havaiji 5-0
(12). 6/10.
21.45 Kahden keikka . 19.00 Ruotsalainen
kesä Suomessa. 21.25 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset. 16.05 Piha kuntoon. 6.39 Lalaloopsy. 8.52 Timmy ja haltijakummit. (1977).
23.05 Aikuisten Suomi . Kausi 7. 1.45 Meedio murhatutkijana. (U)
17.00
17.00 Talo Espanjassa. 20.00 Fitnesspäiväkirjat. (1987).
23.25 ELOKUVA Hyvää yötä ja
onnea (S). 11.30 Kodikkaasti vuokralla. 5/8. 3.45 Yövuoro (12).
KUTONEN
6.00 Voice TV. (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.50 A-studio.
16.20 Luontoretkellä: Kurkien
tanssi.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.06 Yle Uutiset alueeltasi.
17.10?17.54 Isä Brown ja hänen
laumansa (12). 11.10 How I Met Your Mother. 8.00 Voice TV. Vanhan pihapiirin uusi elämä.
17.00
17.20 Frasier (S). 12.00
Lasten eläinmaailma: Rakastan kissoja. 17.00 Kuuluisat kuppilat. 18.30 Family Guy. 2.00 Yön AVA.
MTV3
NELONEN
05.30 Aamusää.
06.00 Studio55.fi.
06.25 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.40 Mitä tänään syötäisiin?.
09.45 Kauniit ja rohkeat (7).
10.10 Emmerdale (7).
10.40 Emmerdale (7).
11.10?12.05 Lääkärit. 17.40 Tahdon morsiuspuvun:
Kaasot. Liika on liikaa. 16.25 Efter Nio. 2.00 Leijonan luola Kanada. 16.35 Eden. 18.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 23.10 Melkein täydellinen rikos. Osa 487:
Auttavia käsiä.
20.30?20.53 Moone Boy (7). 9.30 Koiralle koti. 0.00 Kohtalokkaat valinnat. Kausi 3. 23.30 Australian rajalla. 19.00 Wheeler Dealers. 7.01 Pound
Puppies. 3/3.
21.00
21.00 Historia: Hitlerin juutalainen naapuri.
22.00 Elävä arkisto: Suomikuva.
22.02 Miten edustamme?.
(1967).
22.28 Anteeksi, mutta. 15.00 Iskelmä TV.
16.00 Radio City TV. 22.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 23.45 Tilt. 19.30 ja 20.00 Huutokaupan metsästäjät. Ahvenanmaan possua.
21.30 Löytäjät. (Good Night, and Good
Luck/USA 2005) Tosipohjainen
elokuva tv-toimittajien kamppailusta 1950-luvun poliittisia vainoja
vastaan. 4.00 Ennustaja-TV.
HERO
18.00 LA Ink. 20.30 Minun maisemani. (U)
12.13 Teiniäidit. O:
Sydney Pollack. 23.00 Stylisti Rachel Zoe. 17.00 Hulluna sinuun (7). (U)
12.45 Kioski.
13.15 Älä kokeile tätä kotona.
13.45 Ja he elivät onnellisina .
6/8. 14.10 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 20.30 Lapin poliisit. 23.45 SVT: Fantastiska hus. 18.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. (U)
14.45 Satuhäät.
15.35 Moone Boy (7). 1.05 Client List (7). 16.00
ja 16.30 Lyödään ällikällä. Mv.
14.30 Mykland . 12.00
Iskelmä TV. Emma
harjoittelee koululla aseistautuneen miehen käskyttämistä asunnosta.
13.05 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 1.00 Gordon Ramsay maailmalla. 8/9.
10.15 Sarahin talo. Kausi 2. 0.00 Australian rajalla. (U)
14.00 Walker, Teksasista (12).
Isän malli.
14.55 Rakas, sinusta on tullut
pullukka. 22.20 Apua, mikä tauti!. 18.00 BUU-klubben: Kuulolla kellarissa.
18.30 Hevostila Mistral (7). 19.00 Happy Endings (S). Luhistuminen leivosluukulla.
16.30 Tyhjätaskut (7). Sarjakihlaaja.
23.35 Kohde (12). 13.25 SVT: Programtablå. 18.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 11.20 JIM
D: Käsittämättömät koneet. 18.00
Hengenvaarallinen saalis. Agentti
2.0. 1.05 Voice TV.
YLE TEEMA
04.00 Teematieto.
16.00?16.50 Digitaalinen kultakaivos. Loud.
21.00 6D: Käärmeen purema. 16/24.
03.30 Neljän tähden illallinen.
Kausi 4. Tunnelien titaanit. Pelkoa ja
inhoa New Vegasissa.
01.00 Nikita (16). 17.25 Närbild. 15.55 Kenet ihmeessä nain?. 13.45 SVT: Agenda.
14.30 SVT: Sverige!. huhtikuuta 2015
TIISTAI 21.4.
T O I N E N K AU S I
U U S I A JA K S OJA
Harri kiertää saaristossa
Ilarin mökki kuntoon
Harri Syrjänen jatkaa makumatkojaan Suomen saaristossa. sekopäät. 20.00 Fast n. (Suomi 1941).
O: Risto Orko. 16/24.
23.00 ELOKUVA Beck: Viimeinen todistaja (16). Jakso 3/15. 6.27 FOX Kids: Sketsiä!