Raaheen kädenvääntöä uutena urheilulajina juurruttava Jari Liikanen kertoo, että totuus on toinen. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
TES Teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvotteluissa historia toisti itseään: viimeiseen päivään.
KRISTIINA TUIKKALA
KOTI
12
Huuhteluaine ei ole aina hyväksi
+7
14
Lämmintä on
IHMISET
Rehtorilla syytä tyytyväisyyteen
10
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Viime hetkille
Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvottelujen viimeisenä neuvottelupäivänä torstaina ruohonjuuritasolla teollisuudessa elettiin odottaen ja valmistellen. Teksti: Juha Honkala, kuva: Vesa Joensuu 19
SIIKAJOKI Ruukin alakoulun sekä lukion ja yläasteen peruskorjauksien rahoitusta murehdittiin keskiviikon valtuuston kokouksessa. Neuvottelutulos ei ratkennut lehden painoon mennessä.
VÄÄNTÄMÄÄN: Raaheen tulossa kädenvääntöseura
Reporahat peliin kiinteistöjen hyväksi
TUULIKKI NOUSIAINEN
Armoton hauis ei riitä vielä mihinkään
Kädenvääntöä pidetään isojen ja isokätisten lajina. Lakon toteutuessa avainvakansseihin oli jäämässä varapääluottamusmiehen mukaan tehtaan prosessit turvaava miehitys. Tavaraa ei lähde ulos junalla, laivalla eikä autolla. Esa Lehto (kesk) suositteli pitämään rahoitusanomukset edelleen voimassa ja ajan tasalla. Siinä tapauksessa, että valtion avustukset jäävät saamatta, esitämme, että kunta käyttää Reporahansa kiinteistöinvestointeihin, Matti Pohjola teki tiettäväksi. Mikäli tes-neuvottelut päättyvät sopuun ennen perjantaina alkavaksi ilmoitettua lakkoa, valmius nostaa tehtaan tuotantokapasiteetti on nopea. PERJANTAI
21. Käytännössä töihin oli jäämässä noin 15 prosenttia työntekijöistä, mikä tarkoittaa noin 200 henkilöä ja työvuoroa kohden arviolta 50 henkilöä. Annetaan työrauha neuvottelijoille, totesi viestintäpäällikkö Teija Salmela. LOKAKUUTA 2011 | N:RO 206 | 93. Aihiovalmistusta oli jonkin verran, jotta masuuni voi toimia turvallisesti. Turvallisuusnäkökohdat on valmistautumisessa otettu huomioon. Koneisto on rasvattu siten, että voidaan toimia, tapahtuu neuvotteluissa mitä tahansa, kommentoi Mällinen torstaina iltapäivällä. Ennakkotietoa ei ollut juuri tarjolla. Terästehtaalla oli Mällisen mukaan ryhdytty jo tekemään alasajoja ja mahdollisen lakon rajat oli määritelty. Kättä ei väännetä pelkällä kädellä saati hauiksella. Mällinen arvioi normalisoinnin vievän parin työvuoron verran. Odottavalla mielellä ollaan. Noin 1 600 työntekijää
oli Rautaruukilla lakkovalmiudessa, mikäli sopua ei synny. Lakonuhka kosketti noin 30 000 työntekijää 44 yrityksessä. Epävarmaa on, onko päätettävääkään, totesi hän ennen val-
takunnansovittelija Esa Longan antamaa sovintoesitystä. Masuuni, sulatto, koksaamo ja voimalaitos toimivat supistetulla kapasiteetilla. Rautaruukista ei herkkää tilannetta kommentoitu torstaina. Torstaina kello 17 alkaneeseen Metalliliiton liittovaltuuston kokoukseen valmistautunut Pirkko Valtanen totesi, että valtuutetut ovat varautuneet pitkäänkin kokoukseen. Keijo Mustonen (kesk) pääsi näpäyttämään nykyisen hirmuhallituksen toimista niin valtuuston vasemmalle kuin oikeallekin laidalle: Teidän on nyt vain pidettävä huoli, että avustukset hoidetaan kotiin.. Toivotaan sopua, ollaan valmiita lakkoonkin. Ammattiosaston pääluottamusmies Mika Vuoti oli mukana metallin liittotoimikunnan jäsenenä tes-neuvotteluissa Helsingissä. Vasemmiston valtuustoryhmän mukaan koulut ovat tulleet tiensä päähän eikä remontteja voida enää lykätä tuonnemmaksi. Mitä suurempi haba, sitä riskimpi vääntäjä, luulee moni maallikko. Käytännössä valssaamon uunit
oli ajettu torstain kuluessa alas. Neuvotteluosapuolille, työntekijäjärjestöjen Ammattiliitto Pro: lle, Metalliliitolle, Sähköliitolle ja työnantajien Teknologiateollisuudelle aikaa vastata sovintoesityksiin annettiin torstaihin kello 21: een mennessä. Valtion uudet säästöpäätökset kun uhkaavat siirtää remonttien avustusrahoituksia useilla vuosilla tai pahimmillaan rahoitukset jäävät saamatta kokonaan. Koska mitään tietoa rahoitustilanteen muutoksista ei ole olemassa, on ennenaikaista hötkyillä. Ei kiihkoilla, kommentoi Rautaruukin ammattiosasto 200:n varapääluottamusmies Timo Mällinen torstai-iltapäivän tuntoja Raahessa. Tuotantoketju päättyy siihen
Itse asiassa neuvoa antava kansanäänestys ei eroa kovinkaan paljon adressista. En. Tällä hetkellä vastaanottokeskuksessa on kirjoilla 119 asukasta. Kysymys voi olla väärin asetettu. Verkko ja ohjelmat lakkaavat toimimasta varttitunniksi. Vuorovaikutusta tapahtuu normaaleissa arjen rutiineissa, ja lisäksi keskus on saanut ihmisiltä ja yhteisöiltä erilaisia tavaralahjoituksia. Kun ehdokkaani on valittu tai jätetty valitsematta, odotan, että valtuusto ja eduskunta tekevät työnsä, eli päättävät asioista. Ärräpäät ja möykkä eivät auta. Mene ja tiedä; kriisejä maailmalla on tänäkin vuonna riittänyt laittamaan ihmisiä liikkeelle. Turvapaikanhakijoita on tulossa koko ajan lisää. Yksityisesti ja tarvittaessa lehden palstoilla voin kertoa mielipiteeni yllä mainituista asioista, mutta yhdestäkään en halua kansanäänestystä, sen enempää neuvoa antavaa kuin päättäjiä sitovaa. Miten meille käy, kun muutaman tunnin katkos muuttuukin päivien tai viikkojen verkkopimennoksi?
maarit.kesti@sps.fi. Onnistunut kotouttaminen on paras keino ehkäistä maahanmuuttajien syrjäytymistä, rikollisuutta ja konflikteja kantaväestön kanssa. Kapina konetta vastaan on täysin turhaa. Opinahjo pärjäsi taas hyvin koulujen välisessä vertailussa.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Älkää kysykö minulta
antavaa. Haluanko ilmaista kantani Pyhäjoen, Siikajoen, Raahen, Vihannin ja vaikkapa vielä Kalajoen suurkunnan muodostamisesta. Yhdessä käydään koulua, pelataan jalkapalloa tai urakoidaan vaikka talkoissa. Niinä hetkinä tulee väistämättä mieleen, kuinka riippuvaisia me olemmekaan näistä vehkeistä, jotka toimivat oman mielensä mukaan. Kun tietokone tai verkko päättää sanoa sopimuksen irti,
TORNIN JUURELTA
se tekee niin. Vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kallio kertoi eilisessä Raahen Seudussa, että ympäröivä yhteisö on suhtautunut keskuksen toimintaan ja asukkaisiin myönteisesti. Kansanäänestyksen jälkeenkin päättäjät voivat käyttää omaa harkintaansa ja tehdä lopullisen päätöksen. En. Jos ei usko oman yksittäisen mielipiteensä menevän läpi, voi ryhtyä keräämään adressia. Päätökset eivät miellyttäisi kaikkia kansanäänestysten jälkeenkään. Kaupunginvaltuutetut ja kansanedustajat on äänestetty töihinsä kansanäänestyksellä. Ehdokkaiden mielipiteisiin on voinut tutustua ennen vaaleja. Kansalaiset voivat kertoa oman näkemyksensä, mutta lopulta päättäjien on tehtävä päätös, joka varmasti jättää osan tyytymättömiksi. Ovatko jotkin asiat sitten niin mitättömiä, että niistä päättäjät kyllä osaavat päättää ilman neuvoa
Kuntapaikkoja tarvitaan
uomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt tämän vuoden aikana. Minä olen jo mielipiteeni sanonut, eli äänestänyt kunnallis- ja eduskuntavaaleissa. Ei ole mitään järkeä järjestää kansanäänestystä yksittäisistä asioista - päin vastoin, sellainen on veroeurojen hukkaan heittämistä. 2 |
Raahen Seutu
21. Kansanäänestys halventaa kansanääntä. Edustajille voi vaikka soittaa tai kirjoittaa. Haluanko äänestää, mitä mieltä olen Pikkulahden kaavoituksesta. Enkä usko, että kansanäänestyksessä häviölle jääneet olisivat tuloksen selvittyä yhtään sen tyytyväisempiä. Talous ei saa olla tekosyy, jolla kuntapaikkojen puutetta perustellaan ja vaikeutetaan tänne muualta tulevien sopeutumista yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi.
"
Odotan, että valtuusto ja eduskunta tekevät työnsä.
JOUKO
Kapina ei auta
24 sivua tehtävänä ja aikaistettu painoaikataulu. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Mikko Määttä
aluanko kertoa kansanäänestyksessä kantani ydinvoimalan tulosta Pyhäjoelle. Parasta kotouttamista onkin
H
S
"
Monen matka tyssää pitkäksi aikaa.
juuri se, että maahanmuuttajat ovat mahdollisimman paljon tekemisissä kantaväestön kanssa. Kansanäänestystä halutaan monesti suurista ja mielipiteitä jakavista asioista. Itsenäisen elämän laitoksen ulkopuolella mahdollistavat kuntapaikat ovat kiven alla. Monen turvapaikanhakijan matka tyssää pitkäksi aikaa vastaanottokeskukseen, vaikka oleskelulupa heltiäisikin. Työtä keskus tarjoaa 12:lle. Petrattavaa silti tälläkin alueella löytyy. Vaikka turvapaikanhakijoiden määrän lasku on johtanut jopa vastaanottokeskusten sulkemiseen, on Ruukin vastaanottokeskuksessa riittänyt väkeä. Jos oman ehdokkaan mielipiteet, teot ja tekemättä jättämiset eivät miellytä, seuraavissa vaaleissa voi äänestä jotakuta toista. lokakuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Raahen
Porvari- ja Kauppakoulu kouluttaa hyvin tuloksin. Mielenkiinnolla odotan sitä päivää, kun verkko lopullisesti sanoo sopimuksensa irti. Esimakua tästä koettiin Pattijoella viime viikolla, kun verkon katkeaminen pysäytti muun muassa kauppojen toiminnan. Ja eivätköhän äänestäjät valitse vaaleissa ehdokkaansa juuri sillä perusteella, että nämä ovat tärkeissä asioissa äänestäjän kanssa samaa mieltä. Ei edes kaunis puhe, lahjonta saatikka kiristys. En. Media on antanut toiselle osapuolelle liikaa tilaa tai tehnyt toisesta osapuolesta naurettavan. Jos päättäjien kykyyn tehdä päätöksiä ei luota ollenkaan, aina on mahdollista lähteä itse ehdolle ja ajaa juuri niitä asioita, joita pitää itse tärkeinä.
mikko.maatta@sps.fi
Ruukin vastaanottokeskuksessa on riittänyt asukkaita, vaikka turvapaikanhakijoiden virta Suomeen on kutistunut. Niin sanotulla tavallisella kansalla keitä siihen muuten edes kuuluu on jo mahdollisuuksia kertoa mielipiteensä vaalien välilläkin. Kun homma alkaa taas pelittää, on katkosta ennen tehty työ hävinnyt kuin savuna ilmaan. Tutustutaan puolin ja toisin ja opitaan ymmärtämään toista. Liekö taustalla viime vuoden huhtikuussa käynnistynyt Maahanmuuttoviraston ja poliisin pilottihanke turvapaikkahakemusten käsittelyn tehostamiseksi tai maailmalle kantautunut viesti maahanmuuttokriittisten äänenpainojen lisääntymisestä Suomessa. Onko siis olemassa asioita, jotka ovat liian suuria, jotta äänestyksellä valitut edustajat voisivat niistä päättää. Jos kansanäänestyksiä järjestettäisiin jokaisesta risahduksesta, se ei ainakaan nopeuttaisi päätöksentekoa
Niissä kuoli 22 ja loukkaantui 715 ihmistä. Onnettomuuksissa kuoli 215 ja loukkaantui 6 001 ihmistä.
Olli Korteniemen esittämät aikavertailut innostivat valtuuston vastakysymyksiin. Valtuutettujen riveihin laskelmat eivät uponneet tuosta vaan.
Paloasema tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin ja tämänhetkinen tilanne voi muuttua, Esa Lehto (kesk.) muistutti. Edellytyksenä on, että palvelusuhde on kestänyt kalenterivuoden. Kuva: Tuulikki Nousiainen
Paloasema pitäjäpäiviksi
SÄÄSTÖT Siikajoen paloaseman tilat kunnostetaan Ruukin Yrityspuistoon. Paloaseman tilat kunnostetaan nelikerroksiseen tiilirakennukseen, joka aikoinaan rakennettiin tiilitehtaaksi. Sitä paitsi tulipalothan voivat sattua missä tahansa. Ensimmäisen palkkiovapaan voi saada ensimmäisen kerran vuoden 2012 aikana. Perussuomalaisten Esko Sikkilä evästi Yrityspuiston kunnostajia varoituksen sanoilla: ei sitten rakenneta hometaloa. Jalankulkijoita kuoli 4 ja polkupyöräilijöitä 1. Yrityspuistossa olevien
tilojen kunnostustyöhön joudutaan laittamaan riihikuivaa arviolta 600 000 euroa, mutta uuden rakentamiseen olisi tarvittu 1,6 miljoonaa. Sitten rakennuksessa toimi mineraalivillatehdas ja nyt viimeksi pinnoituslaitos.. Päätös ei ollut valtuustolle helppo.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Vanhojen tilojen kunnostaminen tuo kunnalle miljoonasäästöt, arvioi Ruukin Yrityspuiston toimitusjohtaja Tauno Konola. Jos suunnittelutyö pääsee jouhevasti liikkeelle, paloasema valmistuu ensi kesäksi, Konola ennakoi. Lisäksi kuoli 1 muu tienkäyttäjä. Tilojen pitäi-
si olla myös toimivat.
Pelastuslaitoksen edustaja esitteli valtuustolle seikkaperäisesti vertailulaskelmia minuuteista ja sekunneista, joita on mitattu uuden paloaseman tontin ja Yrityspuiston vaihtoehdon välillä. Surmansa saaneista miehiä oli 19 ja naisia 3. Vauhtia hankkeeseen patistettiin demarien leiristä. Tässä vertailussa Yrityspuisto jäi hopealle. Tammi-syyskuussa tapahtui kaikkiaan 4 805 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Yhtä varaukseton kannatus tuli ko-
koomuksen Mervi Koskelta. Sekä Rauno Vuolunpartaan että Martti Peltolan mukaan vatuloinnin on syytä loppua ja on aika ryhtyä tositoimiin. Vasemmistoliiton Matti Pohjola ilmoitti ryhmänsä oleva yksimielisesti Yrityspuiston kannalla. Palokunnassa kalustonhoitajana työskentelevä kunnanvaltuutettu Raimo Niinimaa, hänkin keskustalainen, ei ollut säästövaihtoehtoon ensinkään tyytyväinen. 21. Kunnanvaltuusto hyväksyi viime joulukuussa toimintaohjeen "Hyvää
"
RAAHEN SEUTU
Pitäjäpäivät olisi vallan sopiva ajankohta.
RUUKIN YRITYSPUISTON TOIMITUSJOHTAJA TAUNO KONOLA
työpäivää laadukasta palvelua", johon palkitseminen liittyy.
Liikenne vaati 22 ihmisen hengen
LIIKENNE Tieliikentees-
sä sattui syyskuussa 604 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Kuolleista 10 oli liikkeellä henkilöautolla, 2 pakettiautolla ja 4 mootto-
ripyörällä. Painon pitää pudota vuoden aikana vähintään viisi kiloa tai vaihtoehtoisesti painoindeksin pitää olla alle 28, eikä sairauspoissaoloja ei saa olla vuoden aikana laisinkaan. Asia selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Näitä kaikkia ei tarvitse sentään saavuttaa, vaan riittää, kun kriteereistä
kaksi täyttyy vuodessa. Valtuuston päätös oli lopulta yk-
simielinen, mutta kaikkea muuta kuin helppo. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Palkkiovapaa houkuttaa kuntoiluun
TUULIKKI NOUSIAINEN
SIIKAJOKI Kunnan työntekijöitä kannustetaan pitämään huolta kunnostaan ja hyvinvoinnistaan. Esko Kantolan (kesk.) mukaan ei kannata hirttäytyä muutamaan sekuntiin tai minuuttiin. Esimiehen tehtävä on seurata, ketkä ovat ylimääräisen vapaapäivänsä ansainneet. Kokonaisuus ratkaisee. Paloautoilla tehtiin koeaika-ajoja. Kunnan taloudellinen tilanne pakottaa kuitenkin tähän. Ei riitä, että paloautot mahtuvat kunnostettuun halliin. Tunnelmat puki sanoiksi keskustan Keijo Mustonen, jonka mukaan poukkoilu ja aiemman päätöksen pyörtäminen on kiusallista. Pitäjäpäivät olisi vallan sopiva ajankohta. Uuden paloaseman suunnittelutyö vihellettiin poikki saman tien. Ratkaisu voi tulla hyvinkin kalliiksi. Yrityspuistossa on halvemmat ja toimivat tilat. Kunnanvaltuusto puntaroi paloaseman vaihtoehtoja pitkään ja perusteellisesti keskiviikkoiltana. Kävi ilmi, että uuden paloaseman tontilta palokunta saavuttaa Ruukin taajaman riskialueet nopeammin kuin Yrityspuistosta. Kuolleita oli 1 vähemmän ja loukkaantuneita 8 enemmän kuin vuoden 2010 syyskuussa. Tupakoimatta pitää olla vähintään yksi vuosi. Houkuttimena on palkallinen vapaapäivä.
Aivan helpolla vapaapäivä ei heltiä. Uskon palokuntaan: se pystyy kyllä toimimaan myös Yrityspuistosta. Asiantuntijana oli paikalla Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pohjoisen toimialueen päällikkö Olli Korteniemi
Maamme on ajet-
lut enää isoäitini kuoltua oikein muuta syytä käydä Raahessa täältä Oulusta kuin Pikkulahden alueella oleva frisbeegolfrata ja lasten liikennepuisto. Me toteutamme uutta kaupungin viitoitussuunnitelmaa. Havainnekuvassa on hahmoteltu uutta asuinaluetta.
Pikkulahden asema-
kaavaan liittyvä havainnekuva ja uutinen kaavoituksen etenemisestä innoitti lukijat kommentoimaan tunteita herättävää aihetta verkkosivuilla.
Kyllä näyttää hyvältä! Aivan älytöntä. Kuinkahan moni allekirjoittajista on hyödyntänyt viime vuosina vapaa-aikanaan tuota tonttialuetta?
Vauhtia Pikkulahden
si sijoittaa uimarannan toiselle puolelle.
Ihanaa päättäjät ihanaa
kaupunki kehittyy sittenkin hetken ehdin jo pelätä proänkyröiden voittoa!
Mitä vaan saa tehdä kun
ka eikä ole mitenkään luontoarvoja loukkaava, kun katselee aluetta tänään. Sepä se. Kaava näyttää todella hyvältä, kun asunnot eivät ole aivan rannassa, vaan ovat nimenomaan siinä nykyisessä risukossa ja ranta jää yleiseen käyttöön.
Seuraavaksi kaavoitet-
kennetaan uutta. Missä koulun liikenneopetus. Vaikka pyöräilijällä onkin väistämisvelvollisuus, autoilijoiden kannattanee olla tarkkana. Tilanne ei kuitenkaan muutu miksikään, vaikka sitä ei merkillä osoiteta. Rakennuskanta on suurelta osin 70-luvulta ja niin heikkoa, että niiden tilalle pitää saada työssä käyville ihmisille uusia koteja. Kyllä. On oikeassa olijat ja valittajat. Kyllä. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
Raahen Seutu
21. Eli pyöräilijällä on vain etuajo-oikeus, jos autoilijan väistämisvelvollisuus on osoitettu erillisellä liikennemerkillä ennen suojatietä. lokakuuta 2011
LUKIJALTA, LISÄÄ MIELIPITEITÄ SIVULLA 8
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
VERKOSTA ONGITTUA
Markku Häyhä.
Pyöräilijän väistettävä ilman kolmiotakin
MAARIT KESTI
Pattijoella Kupparinperäntien ja Koulutien risteyksestä sekä Mansikkakarintien ja Pentintien risteyksistä ovat kadonneet kevyen liikenteen väylän varoituskolmiot. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät)
Raahessa on alkeelli-
on menossa Thaimaaseen. Ainakin tuon kuvan perusteella talot eivät tule ihan rantaan asti, vaan ranta on ihan yleisessä käytössä ja se kelpaa minulle.
Frisbeegolf-radan voi-
pungin keskustan alue saa uuden kaavoitetun asuinalueen hyvälle paikalle. Kerrostalot ovat surkeimpia asumismuotoja, kaiken lisäksi todella asuntoa tarvitsevalle tarjolla on pelkkää ei oota!
Kyllä tuota kulkukel-
kistyskäytön olisi ehkä ymmärtänytkin paremmin, jos alueella ei olisi ollut sotkuista koivikkoa. Molemmat ovat tosi mukavia, niin mukavia, että asioiksemme olemme lähteneet Raahessa käymään koko päiväksi. Eivät he yksinkertaisesti suostu asumaan ränsistyvissä vanhanaikaisissa taloissa, muuttavat Ouluun ja sinne kirjoille ja maksavat verot sinne.
Liian paljon Oulus-
takoon ja rakennettakoon pikaisesti ruiskuhuoneen ja Miilukankaan välinen ranta-alue jättämällä rakennusten ja meren väliin kevyen liikenteen väylä koirankusettajille. Joku roti kielenkäyttöönkin.
Saattaapi kolista vie-
us on valovuosien päässä. Niin tiehallinnon kuin kaupunginkin hoitamat väylät. Tämä käsittää koko Raahen kaupungin alueen. Uuden lain mukaan väistämisvelvollisuutta ei enää tarvitse osoittaa, sillä pyöräilijät ovat muutenkin väistämisvelvollisia. Keräsin kerran tuosta koivikosta kassillisen tyhjiä tölkkejä ja pulloja. Onko varoituskolmioita poistettu muualta. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Moniko on tästä tietoinen. Entäs kun tavis haluaa ra-
rakentamiseen. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi ja nimimerkkisi. Automiehen on aina tarkkailtava myös ylityspaikoilla. Menee kuumille kiville.
Hyvä rakennusten paik-
ta ajetaan Raaheen töihin, esim. Katuvalot poissa.
Puunsavun tuoksu on
Kekkosen häpäisy, Kekkonen on kultainen jumala!
Alottasivat mokomat
ihan ok, mutta on ikävä
nuo palkkaneuvottelut paria kuukautta varhasemmin, jottei aina oltas aamulla lakko/työsulkuhektisiessä tilanteessa.. Muuten pyöräilijä on väistämisvelvollinen. Tiehallinto on oman osuutensa hoitanut, mutta kaupungin osalta homma on vielä vähän kesken. Haluatko sen lehteen. Kun olemme uusineet kevyenliikenteen viitoitusta, olemme samalla ottaneet pois varoituskolmiot. Niissäkin on kiinni pääomia.
Hyvä, että Raahessa ra-
mielipide leimata eri mieltä olevat änkyröiksi.Vapaaseen maahan kuuluu myös oikeus olla asioista eri mieltä ilman ääriainesten ja pikkusieluisten vihapuheita!
Kaavoitetun alueen vir-
kentaa kesämökin rantaan, kyllä löytyy lakia ja pykälää ettei tule onnistumaan.
Meitä vuokralla asujia
ARVAA KUKA?
on paljon, miksi Raahesta puuttuu kokonaan vuokrattavat rivitalot. Ainoa poikkeus on se, että kääntyvä auto väistää kevyen liikenteen väylältä tulevaa. Kun pyöräilijöillä ei ole mitään liikennetutkintoa, niin harva kai sen on tiedostanut. Rautaruukille, varsinkin toimihenkilöt.
Perheellämme ei ole ol-
poista rantaa jää myös niille, jotka allekirjoittivat vetoomuksen rakentamista vastaan. Muualla demokratiaan kuuluu vähintään kaksi mielipidettä.
lä, kun Salosten valoristeyksestä kaupunkiin päin ryhmittäytynyt lähteeki ajeleen Vihantiin päin.
kalaisia ylitti Sotaplassintien kypärät päässä kello 8.10 valottomilla pyörillä. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
meroon 17255. Että se siitä virkistyskäytöstä. Tiemestari Markku Häyhä, miksi kolmiot on otettu pois. Ne muutamat huoneistot Pattijoella eivät riitä. Emmehän me istuta perunoitakaan perunamaaseen tai matkusta Ahvenanmaaseen. Kaksi/kolmikerroksisia hissillisiä taloja parvekkeellisella merinäköalalla. Talveen mennessä kaupunginkin osuus on hoidettu.
Pikkulahden asemakaava innoitti lukijat kommentoimaan. Aivan hyvä juttu, kai sinne asukkaitakin saa, onhan hyvä asuinpaikka kaupungin keskustassa.
Raahessa on myyn-
sen perustelee kehityksellä.... Änkyrät muuttakaa muualle Suomi on vapaa maa.
Kummallinen ja älyvapaa
tu siihen tilaan että tulee kurjuus, jos ei koko ajan rakenneta ja "kehitetä" eli tuhota luontoa.
Hienoa, että Raahen kau-
nissä paljon asuntoja ja tyhjillään paljon vuokra-asuntoja. On todella sääli ja kovin lyhytnäköistä, jos kaunis virkistysalue päätetään jyrätä asuntojen alle.
Tiistain lehdessä tunnistettavana oli maalivahti Tuomas Lohtander. Vastaajien kesken arvotut kahvipaketit voitti Raija Koivula, onnea! Palkinnon voi noutaa lehden konttorista.
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu Ketunperän tienkorja Suututtaa kun joku
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Vaikka paljon on liikennettä ja kura lentää,vaan kun siellä ei asu isokenkäisiä.
Luokallinen ekaluok-
kyllä ihmisiä, jotka polttavat muovijätteensä lämmityskattiloissaan säästääkseen jätemaksuissa.
Niin juuri! Lopettakaa
toimitus.raahenseutu@sps.fi
nen päättämisen kulttuuri
Päivärukous ja rukouspal-
Kun hallitus leikkaa puolustuksesta 200 miljoonaa euroa, niin perussuomalaiset lisäisi määrärahoja 46 miljoonalla eurolla. Sen sijaan se peruisi hallituksen päätöksen korottaa polttoaineveroja, koska ne tekevät erityisesti maaseudun asukkaiden liikkumi-
Lisää velkaa varjobudjettiin ei sisälly verrattuna hallituksen budjettiin. Sanoma- ja aikakauslehtien 9 prosentin arvonlisävero esitetään peruttavaksi. klo 14.00 Israel tilaisuus, vieraana pastori
FAKTA
Varjobudjetti
Keskustellaan eduskunnassa 2. Su 23.10. 0400-382 444 www.raahenkukka.com
sesta kalliimpaa.
Perussuomalaiset haluaa kiristää suurituloisten verotusta säätämällä erityisen "Wahlroos-veron". klo 14.00 Todistuskokous, tule kuuntelemaan miten Jeesus voi muuttaa elämän.
Helluntaiseurakunta
Raahe- Siikajoki- Pyhäjoki- Vihanti www.raahehlsrk.com Su 23.10. Su 30.10. Ei niitä yrityksiä, jotka irtisanovat työntekijöitä ja siirtävät toimintaansa muualle. Seurakunnan toimisto avoinna klo 9-11. Ti 25.10. 21. Puolue vastustaa maamiinat kieltävän Ottawan sopimuksen hyväksymistä. Puolue esittää yritysten tuotannollisten investointien verotuksessa hyväksyttävien poistojen kaksinkertaistamista. Sukulaisuus pitäisi tarkistaa paremmin, Pirkko RuohonenLerner sanoo.
SEURAKUNTA
Raahen Vapaaseurakunta
Brahenkatu 15 Pe 21.10. Puolue esittää, että lapsilisää ei otettaisi huomioon toimeentulotukilaskelmissa. Kehitysavusta perussuomalaiset leikkaisi vielä hallitusta reippaammalla kädellä 250 miljoonaa euroa. Yli 100 000 euroa ylittävältä ansio-osalta perussuomalaiset perisi 36 prosentin veron. klo 18.00 kotikokous Rosita Svartsilla, Ratsukatu 1.R.91, tervetuloa tutut ja tuntemattomat. Siksi sen siirto työnantajille, kajaani-
lainen kansanedustaja Pentti Kettunen perustelee. Perälä&lähimmäiset-lauluryhmä. Varjobudjettinsa keskiviikkona esitelleen puolueen mukaan suurituloisten veronkiristyksellä saataisiin 150 miljoonaa euroa lisää veroja. Samaan hengenvetoon puolue esittää tosin yhteisöveron alentamisen peruuttamista ja Kela-maksun palauttamista työnantajien maksettavaksi. Nuortenilta klo 19. Hyvän sanoman ilta Vihannin Ukonkantissa klo 18.30 Pe 28.10. Kettusen mukaan perussuomalaiset haluaa tukea pientä, työvoimavaltaista yrittäjyyttä. Maunula, P.Harju, Lastenpysäkki. Tervetuloa. Esimerkiksi lapsiperheiden köyhyys tulee myöhemmin kalliiksi, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko RuohonenLerner sanoo. klo 10.00 - 13.00 EU-ruokakassien jakelu, alussa lauluja ja todistuksia. (08) 220 770 92100 Raahe Hautaus (08) 220 660 (24h) www.havia.fi
ASIANTUNTEVAA PALVELUA 39v.
Pirkko Ruohonen-Lerner kertoo, että perussuomalaiset haluavat että vähäiset määrärahat kohdennetaan oikein ennen kuin tulee ongelmia. Koska meillä on taantuman uhka, pitää varmistaa Kelan rahoitus. Poisto-oikeuden korotuksella yrityksiä rohkaistaan investoimaan myös ensi vuonna talousnäkymistä huolimatta.
Väärinkäytöt liittyvät perheenyhdistämisiin. 223 7367, ilt.koti 223 8205, p. Haluamme, että vähäiset määrärahat kohdennetaan oikein ennen kuin tulee ongelmia. Lastenpysäkki. Varjobudjetissa puhutaan isänmaallisten yritysten verohelpotuksista. Toivoa Elämään - Päivätilaisuus klo 11 R. La 29.10. Ei lisää velkaa nykyiseen budjettiin. Rukous-ilta Kopsan rukoushuoneella klo 19 mukana Nadja ja Olavi Alatalo. marraskuuta. Omaishoidontuki kunnilta Kelalle, niin että tuki tasapuolinen. Perussuomalaiset määräisi myös suursäätiöt pääomaveron maksajiksi. Isoholmin solu Vähäkankaalla klo 18, Candelinintie 33 Su 30.10. Hautakivi ja perunkirjoitus yhteishintaan edullisimmin. Maahanmuuton väärinkäytösten kitkemisestä puolue myös uskoo löytyvän säästöjä.
velu klo 10-12. Toivoa Elämään - Ehtoollisjuhla klo 11. 70 300 euroa ylittävälle tuloosalle puolue esittää 32 prosentin verotusta nykyisen 30 prosentin sijaan. Ma 24.10. Päivänsana p.08-221395. Rukouskokous klo 18 Ke 26.10. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
|
5
Nivalan Kivi oy
HAUTAKIVIMYYNTI
Laadimme myös perukirjat, perinnönjaot ja testamentit. P. Joihinkin huusholleihin tulee hyvin paljon kasvattilapsia. Arkistokuva: Pasi Liesimaa
Perussuomalaiset: säätiöt verolle
VARJOBUDJETTI Puolue leikkaisi kehitysavusta hallitustakin enemmän ja peruisi puolustussäästöt.
HANNAMARI AHONEN
* Kaavin Kiven muistomerkit * kotimaiset arkut laajasta valikoimasta * tunnetusti kauniit kukkalaitteet * edulliset kuljetushinnat * kaiverrukset, kultaustyöt
41 v.
Sovionkatu 10, RAAHE p. Lähikoulut säilytettävä, 20 miljoonaa yleissivistävään koulutukseen.
Viktor Blum Israelista sekä Ilkka Vakkuri. 050 409 3608
PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA
Hautakivet ja kaiverrukset Laaja valikoima arkkuja Kuljetukset edullisesti Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt Siunaustilaisuuksien valokuvaus Kaikki palvelut katutasossa
Hautauspalvelua jo 18 v.
Kirkkokatu 37 Kukat puh. Hengellisten laulujen/Ilosanoman ilta klo 18 Pyhäjoen monitoimitalolla. Lapsiperheiden köyhyyden ehkäisemiseen puolue antaisi 115 miljoonaa euroa lisää. T.Satokangas M
ma 24.10.
klo 10. klo 18, sama paikka.
Raahen Seudun Senioriopettajat La 10.12. 040 573 0076 sähköposti: petri.tuormala@fcg.fi Hankevastaava Pauli Maaninka, tekninen päällikkö, Puhuri Oy puh. klo 17. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. 22.11.2011 väliseksi ajaksi tekniseen palvelukeskukseen (Ruskatie 1, Pattijoki) ja kaupungin Internet-sivuille www.raahe.fi
Raahen Seutu
21. Osayleiskaava laaditaan Puhuri Oy:n aloitteesta. 040 830 3000, jaana.pekkala@raahe.fi Kaavoitusarkkitehti Esko Puijola, Raahen kaupunki puh. Aloitetaan alkeista. Aiheeseen meitä johdattelee Maria-Liisa Alamäen alustus ja Silja Lukkarilan esittämät runot. Sit. 050 454 9289 sähköposti: pauli.maaninka@puhuri.fi RAAHEN KAUPUNKI
www.raahe.fi
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Lisäaikaa liikunnalle,
liikuntatapahtuma la 22.10. 23.11.. 040 135 6849, esko.puijola@raahe.fi Tekninen lautakunta RAAHEN KAUPUNKI
www.raahe.fi
JÄRJESTÖT
Parhalahden Metsästysseura Hanhikivi ja Mustakallio
- Ranta, rauhoitettu ajokokeiden takia la 22.10. Ti 25.10. Mahdollisuus kyselyyn ja keskusteluun ko. Lisätietoja: Raahen kaupunki Kaavoituspäällikkö Kaija Seppänen, Raahen kaupunki puh. lukupiiri kokoontuu ke 2.11. Esittelemme tuolijumppari lihaskuntoharjoitteluvälineen. klo 12 D99 RJK Cowboys, 14.00 B2 RJK - RuoSka, 16.30 B RJK - Diskos, 18.45 C97 RJK - OuHu. senioritanssiharjoitukset Paradisessa klo 10, käsityöpiiri Kreivinajassa klo 14.30, puutyöpiiriä ei ole koulujen loman vuoksi. Kutsumme sydänyhdistyksen ja liikunnasta kiinnostuneet mukaan. klo 14.30-16. klo 15-16.Vihannissa mahdollisuus testata kuulo.Tervetuloa testaamaan kuulo, jos tuntuu että ei kuule eikä ole kojetta.
YLEISÖTILAISUUS
Kopsan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnosta koskeva yleisötilaisuus järjestetään 2.11.2011 kello 17.30 20.00 Raahen Kauppaporvarin Fregattisalissa, os. Sekä Vihannin Ukonkantissa to 27.10. Lisätietoja Kaavasuunnittelija Jaana Pekkala, Raahen kaupunki puh. Pullakahvitarjoilu! Tervetuloa!
Raahen Kuulonhuoltoyhdistys Kuulon lähipalvelua Pyhäjoen Jokikartanossa ti 25.10. syyskokous pidetään ti 1.11. Saloisten Jahtimiehet Jouttisuo - Palloinkangas ja Karjusuo - Pusa, rauhoitettu ajokokeiden takia la 22.10. Kahvia ja arvontaa. Maksa lippu ajoissa. Ryhmään sopii vielä uusia pelaajia. Tietoja matkasta antavat Heli, Seppo ja Terttu.
Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma 24.10. ilm. Tervetuloa mukaan.
Raahen Kuulonhuoltoyhdistys Kerhotilaisuus
Kreivinajassa ke 26.10. Joukkue vasta aloittanut, joten mukaan sopii vielä. Tervetuloa uudet sekä entiset jäsenet.
Raahen Seudun Reumayhdistys Lähdemme Oulun
kaupungin teatteriin pe 9.12. Katso ilmoittautumisohjeet ja lisätiedot osoitteesta www.tervastuli.fi tai kolon seinältä. Lisätietoja: Kaavasuunnittelija Jaana Pekkala, Raahen kaupunki puh. Su 23.10. 010 409 6230, etunimi.sukunimi@fcg.fi Kaupunginhallitus RAAHEN KAUPUNKI
www.raahe.fi
järjestämä liikuntatapahtuma toimintakeskus Kreivinajassa 22.10. klo 13.
Teosofinen Seura, Raahen Aurinkolooshi Brahenkatu 2,
Raahe. Kreivinajassa klo 13. Salibandya 04-07 syntyneille tytöille ja pojille maanantaisin klo 19 Merikadun koulun salissa. To 27.10 tuppikerho klo 14.30. Tervetuloa!
KUULUTUS
Raahen kaupungin Kopsan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen nähtävillä olosta ja luonnosvaiheen yleisötilaisuudesta
Akm 218: Pitkänkarin itäosan ja Kylmäniemenlahdenrannan asemakaavan ja asemakaavan muutos- ja laajennusluonnoksen Suunnittelualue käsittää Pitkänkarin Softpoliksen ja aluesairaalan välisen alueen sekä siitä itään aluetta Kylmäniemenlahdelle saakka.
SEURAT
Raahen Jääkiekkoklubi
Tulevan viikonlopun junnupelejä: La 22.10. klo 15 tilaisuus "Elämä ja kuolema ". Aikuisten ryhmät tauolla lukuunottamatta Lady+-ryhmää ja lentopalloa. Ohjelmaharjoitukset ovat myöskin ma 24.10. klo
18 Kreivinajassa. aiheesta. Kävely / sauvakävelyä. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuulemaan ja keskustelemaan. Syysretki Kalajoelle to 27.10. 040 830 3159 sähköposti: mathias.holmen@raahe.fi Kaavakonsultti Arkkitehti SAFA Petri Tuormala, YKS-415, FCG Finnish Consulting Group Oy puh. Arvottavaa saa ottaa mukaan. Tarjoamme reuman jäsenille torttukahvit väliajalla. Tarkempia tietoja nrosta 040 7521887.
Raahen Naisvoimistelijat
Koululaisten syyslomaviikolla kaikki lasten ja nuorten ryhmät tauolla. Kirjalliset muistutukset on toimitettava viimeistään 22.11.2011 klo 15.00 mennessä Raahen kaupunginvirastoon (Raatihuone) tai postitse osoitteella Raahen kaupunki, Kaupunginhallitus, PL 62, 92101 Raahe. Osayleiskaavaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueella (tv-alueilla). Tavoitteena on kaavoittaa alueelle laajimmillaan 23 tuulivoimalan tuulivoimapuisto. Kaikki Pamin jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita!
KUULUTUS
Kaupunginhallitus on päättänyt asettaa maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 24.10. Sateen sattuessa ohjattua liikuntaa sisätiloissa. 22.11.2011 väliseksi ajaksi. Niitä on rajoitettu määrä. Kirkkokatu 28, 92100 RAAHE. Otamme mukaan myös turisteja. lokakuuta 2011
PARTIO
Tervastuli
Koko lippukunnan syysretki/uuden kodan käyttöönotto kämpällä 29.-30.10. Mitä ajatuksia, tunteita ja mielikuvia se meissä herättää. Kreivinajassa; ohjelmaryhmäläiset palaveri ja harjoitukset klo 14. klo 15-16, Raahen Kreivinajassa to 27.10. klo 11.30 E01 RJK - K-Oulu, 13.15 E00 RJK valk - Laser HT, 18:30 E00 RJK pun - PJK. klo 15. Kahvittelua, keskustelua ym. Tervetuloa!
Eläkeliiton Pattijoen yhdistys Bocciaa pel. Kerho klo 15, vieras esittelemässä Laivakankaan kultakaivosta. Kyydit järjestetään entiseen tapaan. Yhdistyksen sääntöm. 040 830 3000, etunimi.sukunimi@raahe.fi Arkkitehti Esko Puijola, FCG Finnish Consulting Group Oy, puh. Mielipiteet pyydetään toimittamaan 22.11.2011 klo 15.00 mennessä osoitteella Raahen kaupunki, Tekninen palvelukeskus, Ruskatie 1, 92140 Pattijoki. Asiasta ovat kertomassa hankkeesta vastaavan (Puhuri Oy) ja kaavakonsultin (FCG Finnish Consulting Group Oy) edustajat. Esitys alkaa klo 13 ja sen jälkeen menemme yhdessä syömää. PAM-093 Syyskokous Raahen Hovissa 23.10. klo 11. 22.11.2011 väliseksi ajaksi tekniseen palvelukeskukseen (Ruskatie 1, Pattijoki) ja kaupungin Internet-sivuille www.raahe.fi Akm 214: Pitkänkarinrannan asemakaavan muutos- ja laajennusehdotuksen Suunnittelualue rajautuu idässä Rantakatuun, etelässä Pikkulahteen, lännessä liikennepuistoon ja pohjoisosaltaan nykyiseen Seminaarinkatuun.
Raahen Meripelastusyhdistys Lapaluodon kalamarkkinoiden aikaan avoimet ovet Raahen Meripelastusyhdistyksen majalla. menemme
Oulun kaupunginteatteriin katsomaan näytelmää Sota hevonen. La 29.10. Päiväkahvitilaisuus Kuuselassa ti 25.10. Seuraava kokoontuminen ma 30.10. Vieraaksemme saamme Juhanin kertomaan lähetystyöstä.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Hengitysyhdistyksen
Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Illan aiheemme luopuminen. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet ! Ps. Ilmoittaudu ja maksa yhdistyksen tilille viim. mennessä Toinille 0505381567. klo 12. 16.11. toimintakeskus Kreivinajassa klo 15. 044 439 3575 sähköposti: kaija.seppanen@raahe.fi Kaavasuunnittelija Mathias Holmén, Raahen kaupunki puh. Kopsan tuulivoimapuiston osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n tarkoittamana oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Box-aerobic tauolla jo su 23.10, mutta kokoontuu normaalisti su 30.10.
Raahen Ponnistus, RaaPo SBT Kyläsarjaa pelaavien junnujen (99-03 syntyneet) treenit pe klo 18-19.30 liikuntahallilla. klo 19 näytökseen Arto Paasilinnan komedia "Sotahevonen ". auto lähtee linja-autoasemalta klo 12. 6 | UUTISET
KUULUTUS
Tekninen lautakunta on päättänyt asettaa nähtäville mielipiteiden esittämistä varten 24.10. Osayleiskaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto ovat nähtävillä Raahen teknisessä palvelukeskuksessa, Ruskatie 1, Pattijoki ja kaupungin Internet-sivuilla www.raahe.fi Osayleiskaavaluonnosta koskevat mielipiteet osoitetaan kirjallisena Raahen kaupunginhallitukselle ja ne tulee toimittaa 22.11.2011 klo 15.00 mennessä Raahen kaupunginvirastoon (Raatihuone), tai postitse osoitteella Raahen kaupunki, Kaupunginhallitus, PL 62, 92101 RAAHE Osayleiskaava-alueen pinta-ala on noin 1100 hehtaaria. Tervetuloa!
Raahen Seudun Reumayhdistys Jäsenilta ma 31.10. Ilmoittautumiset paikan päällä.
Kuva: Kopsan tuulivoimapuiston osayleiskaavan suunnittelualue
Kopsan tuulivoimapuiston osayleiskaava Raahen kaupunginhallitus 17.10.2011 § 309 on päättänyt asettaa Kopsan Pirttiselän ja Nahkakallion alueelle sijoittuvan Kopsan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnoksen ja muun valmisteluaineiston MRL:n 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville 24.10
pantit 3,60
VIRVOITUSJUOMAT 3 x 1,5 l 0,84 /l
raj. pantit 1,20
sis. 0,75 /prk (3,00 /kg)
Hk naudan takuumurea
Naudan
SISÄ- JA PAAHTOPAISTI
palana, Suomi
PAISTIJAUHELIHA
KCM-pakattu, Suomi
Taffel
MEGAPUSSIT 350 g 5,00 /kg
JUHLAKOKO
PRK
6
4 .3
50
2
PS
Jacky
MAKUPALA 120 g 2,92 /kg
yks. 21. pantit 3,60
Hinta ilman K-Plussa-korttia 23,52 /24-pack (2,52 /l) sis. 650 g
marinoitu
PAISTOUUNISTAMME: Veeran
HK Sininen
VEHNÄLEIPÄ 480 g
6,23 /kg
LENKKI 310-580 g
3,02-5,65 /kg
Snadi
7
99
kg
MEHUJUOMAT 2 dl 1,00 /l
Kariniemen kananpojan
FILEESUIKALE 650 g 7,62 /kg
hunajamarinoitu
2
Hollanti
99
kpl
KPL
2
3 0
50
-33 %
-PACK
10
Dole
2 .350
UUTUUS
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 2,65 /kpl (4,57-8,55 /kg)
ANANASPALA 227 g, 6-pack
2,57 /kg, mehussa
4
HK
95
rs
PAPRIKA VÄRILAJITELMA 400 g 2,50 /kg
BANAANI
Kolumbia
-PACK
6
PIKKUPRINSSI 1 kg 4,99 /kg SUKLAAVOHVELIPALAT 220 g
8,86 /kg
4
Valio Pehmeä
99
kg
1.
ps
89
kg
195
ps
RAHKA 250 g 2,67 /kg
yks. pantin 0,40
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 23%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 23%).
www.k-citymarket.fi
Syö arkenakin monipuolisesti helpot vinkit K-RuokaPirkassa.
Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus. www.k-citymarket.fi
HK Viljapossun
Avoinna
PIHVIFILEE n. 2,59 /pl (1,46 /l) sis. 020 720 3500
90
kg
-42 %
3
PL
Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,99 /pkt (5,98 /kg)
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 2 erää /talous
1
PAJUNIEMEN MAKKARAT JA LIHAJALOSTEET ESITTELYSSÄ pe klo 10-18 ja la klo 10-15. TERVETULOA!
99
pkt raj. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
|
sunnuntaisin klo 12-18!
Tervetuloa!
7
SYNTTÄRIHINNAT SYNTTÄRIHINNAT
HINNAT VOIMASSA PE-SU 21.-23.10.2011, ELLEI TOISIN MAINITA. 0,40 /prk (3,33 /kg)
10
Costa Rica
90
kg
8
Karkkikatu
95
kg
3
50
Voimassa 1.9.2010 alkaen
III-OLUT 0,33 /tlk, 24-pack
2,07 /l
-17 %
10
PRK
IRTOMAKEISET
-PACK
24
KAHVI 500 g 3,98 /kg
Fanta
1999 5.sis. 2 pkt /talous
5
-33 %
RAAHE
puh
Takin kääntöähän on se, kun toimii toisin, kun on alun perin aikonut, vastoin omaa aikaisempaa periaatetta. Kristilliset myivät myös omat periaatteensa. Perussuomalaiset vielä etsivät paikkaansa Suomen politiikassa suurena puolueena ja aika näyttää miten he siinä onnistuvat. Tavallisen äänestäjän asiat tulivat jälleen pääasiaksi. Näin ääniä kalastellaan seuraavia vaaleja varten, että jälleen päästäisiin valtaan. Demarit on jo pitkään pettänyt omia äänestäjiä. Kolmas vaatimus täytyy olla se, että ydinvoimalan tuottama sähkö myydään markkinahintaan. Kaikki eivät elä omien periaatteiden mukaan. Tulevassa suurkunnassa pitäisi olla jonkunlaiset aluevaltuustot tai aluelautakunnat, joissa tunnettaisiin alueen tarpeet ja käsiteltäisiin esityksiä suurkunnan hallintoon ja -valtuustoon. Joko tapauksessa Fennovoima Oy haluaa rakentaa ydinvoimalan ja vaatimukset ovat kohtuulliset ja kuntalaisten kannalta oikeat.
VILHO KINNUNEN
on ollut puhetta takinkääntäjistä. Osakashinnalla myytävä sähkö vääristää kilpailua. Asia on tällä hetkellä tutkittavana Euroopan Unionin kilpailuasioita käsittelevässä oikeudessa. Tämä ei ole oikein, vaan yhtiön on tuotettava voittoa ja maksettava siitä yhteisöveronsa. Siellä asia koskee Teollisuuden Voiman TVO:n osakassähköä. Heidän pitää kantaa myös mahdollisten päästöjen aiheuttamat riskit. Niin, että mitä merkitystä olikaan Saloisten ja Pattijoen terveysasemien lakkauttamisilla. Kiistaa on ollut siitä, mikä puolue on eniten pettänyt vaalilupauksiaan. Hanhiniemeen tulevat vain vierashuoneet, joissa työntekijät voivat tarvittaessa yöpyä. Raahen ja Pyhäjoen päättäjien on nyt ryhdistäytyvä ja esitettävä vaatimukset kotipaikasta, pääkonttorista ja johtajien asuinpaikasta ehtona rakentamisluvalle. Se on kuitenkin ymmärrettävää, kun he eivät enää ole vallankahvassa kiinni. Kyllähän se näinkin on, että jos pitää omista periaatteista kiinni, niin saa häirikön maineen. Moni asia on kiinni meistä itsestäkin, kuinka aktiivisia ja asioista sopivia ollaan ja ketkä meitä valtuustoissa edustaa.
PAAVO KOKKO OLKIJOKI
Fennovoiman pääkonttori sijoitettava Raaheen
Fennovoima Oy on ilmoittanut rakentavansa Pyhäjoen ja Raahen rajalle ydinvoimalan. Jos olisi, niin Pattijoen Ylipäässä toimisi vieläkin koulu kopsalaisten oppilaiden vahvistamana. Yhdistyneiden kuntien irtisanomissuoja on valtakunnallisesti tehty niin monivuotiseksi, ettei virkamiehistä saatavia säästöjä tule välittömästi, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Yhdistyneessä kunnassa pitäisi useimmat kuntayhtymät purkaa tarpeettomina ja ottaa toiminnoissa valta takaisin kunnanvaltuutetuille. Toimitusjohtaja on lupaillut kotipaikaksi Pyhäjokea, mutta kuntapäättäjien täytyy valvoa, että lupaus todella toteutuu jo nyt välittömästi. Sillä mitkä ovat keskushallintopaikkoja ei ole kynnyskysymys, vaan tärkeää on että saadaan lähiseutukunnalta kunnalliset- ja peruspalvelut edullisesti, silloin kun niitä tarvitaan. Varsinkin puolueen presidenttiehdokas on ajanut vallassa ollessaan oikeistolaista politiikkaa, samoin kuin Oululainen euro-edustaja. Kun täältä lähdetään asioille, niin muutamalla kilometrillä ei ole olennaista merkitystä. Ei ihminen voi kuitenkaan olla mitään muuta kuin on, vaikka kuinka näyttelisi jotain muuta. lokakuuta 2011
Seutukunta yhteen
Vähintäänkin Raa-
Takin kääntäjät
Viime vaalien jälkeen
hen seutukunta on laitettava yhteen kuntaan. Pattijoen sivukylien tilanne on osittain parantunut: On kotipalveluautot, on ilmaiset yksityisteiden
lanaukset kesällä ja linkoukset talvella (jotain lisävastinetta veroille). Silloin olisi kuitenkin hyvä tuoda ilmi tietämättömyys tai myöntää olleensa väärässä asian suhteen. Oulaisten ja Raahen sairaaloiden keskinäinen vääntökin loppuisi ja tehtävät niissä pystyttäisiin jakamaan järkevästi. Olisikohan esimerkiksi Raahen budjetissa ehkä 20 prosenttia enää kaupunginvaltuuston päätettävissä. Kyllä kansa arvostaa rehellisyyttä ja omien arvojen esiintuomista, vaikka ne olisivat omia periaatteita vastaan. Puolueen johdolle ei ollut tärkeää omat periaatteet ja vaalilupaukset, kun omasta edusta tuli kysymys. Ruotsalaisillahan ei ole periaatteita ollutkaan, heille käy mikä hallituspohja tahansa. Tämä merkitsee sitä, että yhtiön johtajat maksavat veronsa Ouluun. Mielestäni juuri nämä kaksi ovat osasyyllisiä puolueen melko alhaisiin kannatuslukuihin. Ihmetyttää yhdistymisen vastustus, mutta itsellä oli samanlainen vastustus ennen Pattijoen ja Raahen
liitosta, mutta Pattijoen viimeisinä vuosina se hävisi ja nyt olen ollut jo yli vuosikymmenen sitä mieltä , että koko seutukunta yhdeksi kaupungiksi, olkoon sen nimi sitten vaikka Olkijoki, Revonlahti tai Parhalahti tai vaikkapa Raahe. Vain kokoomus on noudattanut omaa johdonmukaista politiikkaa, josta ei ole lipsuttu, ja se näkyy kannatusluvuissa. Ei ole sopivaa, että tavallinen rahvas asuu ydinvoimalan vieressä ja johtajat suojautuvat sadan kilometrin päähän. Vanhustentalot ja -palvelutalot säilyisivät vähintäänkin entisellään, tarpeen mukaan niitä rakennettaisiin tai laajennettaisiin lisää, niin kuin nytkin tehdään. Näin meikäläisen ikäja näkökulmasta katsoen ei ole palvelut huonontuneet, vaikka Raahe ja Pattijoki liitettiinkin yhteen. Voi olla, että suurin osa suuripalkkaisista työntekijöitä jäävät asumaan Ouluun. Ainahan voi omia mielipiteitä muuttaa. Heidän on turha selitellä, että hallituksessa voi enempi vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin. Ensinnäkin yhtiön kotipaikka on kaupparekisterin mukaan Helsinki. Heidät vaiennettiin ja nöyryytettiin julkisesti
pääministerin toimesta. Vai mitä mieltä ollaan Saarikoskella tai Siikajoen kirkolla. Pattijoen koulujen lopettamiset olivat käsittääkseni pattijokisten omaakin syytä, kun ei haluttu tehdä keskinäistä koulupiirien välistä yhteistyötä. Yhtiö ei tuottaisi voittoa. Takin kääntäjiä on meissä tavallisissa arkipäivän tallaajissakin. Samalla tänne sijoittavat toimistonsa monet hankkeessa olevat kansainväliset yhtiöt. Miksi näin on. Voittaja asiassa on mielestäni vasemmistopuolue. Vaikka yhtiön kotipaikka olisikin Pyhäjoki, niin nollatuloksella yhtiön ei tarvitse maksaa yhteisve-
roa lainkaan. Siinä kunnat menettävät verotuloja. Toinen merkittävä asia on, että yhtiön johto radiohaastattelussa ilmoitti perustavansa pääkontto-
rin Ouluun. Kuva: Martti Laukkonen
Tämä hepokatti tarkentui Jani Mattilan kameran tähtäimeen.
Perhosten kokous. On terveysja sosiaalipalvelut, rakennusvalvontaa, maatalouslomitusta ja -hallintoa, lukio-opetusta ja ammatillista koulutusta. Periaatteista tingitään, kun omista eduista on kysymys ja silloinkin kun joku maanittelee muuttamaan kantaa omien asioiden eteenpäin viemiseksi. Näin demokratia toimisi kunta-
laisien kannalta parhaiten ja kustannukset olisi parhaiten kontrollissa. Pitkässä juoksussa se kuitenkin kannattaa, sen olen kohdallani todennut, kun ei tarvitse uida valtavirrassa, kuin jokin tahdoton ajopuu. Periaatteiden myynti johti siihen, että kaksi vaalilupauksista kiinni pitäjää erotettiin eduskuntaryhmästä. Se merkitsee sitä, että yhtiö maksaa yhteisöveron kunnille tulevan osuuden Helsinkiin. Takin kääntely on merkki ihmisen epävarmuudesta omasta elämästä.
AUVO PEHKORANTA
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
Heijastuksia Piehinkijoessa lokakuussa. Nyt yhtiöllä on tarkoitus myydä se osakkailleen tuotantokustannuksia vastaavalla hinnalla. Ydinvoimalaa ei yksinkertaisesti rakenneta, ellei pääkonttori ole Raahessa. Pyhäjoen ja Raahen kunnalliset päättäjät ja johtavat virkamiehet eivät ole hankkeen valmistelussa vain torkkuneet, vaan suorastaan nukkuneet. Demareita he eivät enää ole. He ovat hyviä kuuntelijaoppilaita ja sitä kautta saavat ajettua omia asioita eteenpäin. Ilman muuta. Ehtona täytyy olla myös
se, että johtajat asuvat joko Pyhäjoella tai Raahessa. Nähtiinhän se jo silloin, kun he olivat edellisen kerran hallituksessa. Näistä etäisyyksistä voisi ottaa esimerkkejä vaikka kuinka paljon: Pattijoki-Raahe, KopsaPattijoki, Kopsa-Raahe, Tuomioja-Ruukki, Saarikoski-Ruukki, PyhäjokiOulainen, Pyhäjoki-Raahe. Kuntiin jäisi silloin vain terveyskeskukset ja terveysasemat. Muuten vaarana on, että kummassakin sairaalassa joudutaan ajamaan joitakin toimintoja tai kaikki toiminnot muualle. Nyt on jo niin paljon yhteistoimintaa kuntien kesken, ettei ole lopuille toiminnoille järjellistä syytä pitää moninkertaisia hallintoja. Mukaan voisi tulla myös Lumijoki, Rantsila, Oulainen, Merijärvi ja Kalajoki tai ainakin osia niistä. 8 | MIELIPITEET
LUKIJALTA, LISÄÄ MIELIPITEITÄ SIVULLA 4
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Raahen Seutu
21. Silloin takin kääntö tapahtuu jouhevan rehdisti. Keskusta on myös ollut kova takinkääntäjä. Heidän kannattaisikin perustaa oma puolue, joka ajaisi oikeistolaista politiikkaa, tai siirtyä kokoomukseen. Raahessa on jo nyt edustavia tiloja yhtiön pääkonttoriksi. Ja vielähän se taitaa olla mahdollista ilman pakkoliitosta. Kokoomus on juuri sitä mitä he sanovat, se antaa rehellisen kuvan heidän toiminnastaan. Vaatimus pääkonttorin sijoittamisesta Raaheen olisi ollut hyvin helppoa ja se on helppoa vieläkin. Eli, pääsy ministeriksi ja sitä kautta saada enempi omia etuuksia. Kuva: Antti Kiuru
Hernekeitto G, L Porsaanleike G, L Paella G, L
HINTA POMMI!
Karjalanpaisti 700g
5,41/kg
Kulutusta kestävä
toppapuku Becel pro.activ gourmet 500g
5,98/kg
92-140 cm
rasia
pkt
2 rasiaa/talous Suomalaiset juurekset: Tuore Norjan lohifilee
ERÄ! Juustomestarin Julia 10 360g
8,19/kg
UUTUUS!
Muumi Lumileikkejä kausimuki 0,3L Led Lenser H7 otsalamppu
Desingn: Tove Slotte
Palvelemme: mape 1018, la 8-18
pss
0,50-0,75/kg
2 /talous
kg
kpl
Tarjous!
Laadukas otsavalo säädettävällä valoteholla, valaisukulmalla ja valokeilalla, valoteho 170 Lm.
Suomalainen peruna 10 kg:n säkki
0,25/kg
Espanjalainen
klementiini
1 kg:n pussi
ERÄ! Semper lastenruuat 190-200g
pss
kpl
Lumileikkejä on talven 2011 ihastuttava muumiuutuus, joka on saatavilla vain rajoitetun ajan.
(59,-)
säkki
2 prk
3,75-3,94/kg à 0,99
Hehkulamput E27 40W tai 60W 10 kpl/pkt
Lyhtykynttilä
5 kpl/pkt
punainen tai valkoinen paloaika 12-15h
Serla Toilet wc-paperi 40 rll
0,25/rll
Serla talouspaperi 20 rll
0,45/rll
pkt
pkt
RAAHE
palvelemme:
säkki
säkki
Ark.
et.fi www.HHn
La. Paprika-juustokeitto G, VL Chili con carne L Meetwurstikiusaus G, L Ti 25.10. Julkaistu ilmoitus 1 x arpalippu, 2 ilmoitusta 2 arpalippua jne. Sienikeitto G, L Jauhelihaperunalaatikko G, L Broileripyörykät La 22.10. Arvonta suoritetaan 19.12.2011
Et-tarjoukset voim. Lihakeitto G, L Uunimakkara L Maksakastike G, L To 27.10. Savulohikeitto G, L Hawaii jauhelihapihvit L Ma 24.10. 21. pe-
la 21.22.10.2011 (vain
kotitalouksille).
Palvelemme: mape 820 la 8-18 LOUNAS mape 10.30 15, la 11 - 15: keittolounas 5,45 kotiruokalounas 7,30 Lounaan ruokalista
Pe 21.10. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
|
9
NÄILLÄ TAVOITAT ASIAKKAASI
u maantaista Joka arkiaam 2.300 lukijaa yli 2 perjantaihin 09 9067 kpl)
(LT
een talouteen Jakelu jokais alueella seutukunnan 00 kpl .0 lauantaisin 17
eri ip-osoitte
A
Y
n. 6000-7000 ijä viikkokävestaä
R
S A S Y IT
MM LE L AI KK IA
Monipuoliset mediat viestillesi!
E!
LOMAMATKA
VOITA 1500 :n
MP AN J
Yrittäjä! Ilmoittamalla
L O PP UVU OD
Valitse yrityksellesi sopivin ilmoituskanava / -kanavat ja soita ilmoituspalveluumme 010 665 5185
Ilmoituspalvelu ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi
Raahen Seudussa ja Raahelaisessa osallistut 1500 :n matkalahjakortin arvontaan* ajalla 22.8.16.12.2011
EN
KA
OTA YHTEYTTÄ MEDIAMYYJÄÄSI
010 665 5172 Marjut 010 665 5119 Marketta
010 665 5171 Anne
*) Ilmoituksen minimikoko 100 pmm. Kaali-jauhelihakeitto G, L Lohipasta G, L Broilerin rintaleike G, L Ke 26.10
Tutkintovastaava opettaja Miia Moilanen vahvistaa asian. sijalla (1068) ja Pyhä- Siikajokilaakson koulutuskuntayhtymä 6. Keskiasteen opiskelupaikkoja kun ei ole suinkaan tulossa lisää, vaan niitäkin leikataan. Raahen Porvari- ja Kauppakoulu (RPKK) sijoittui jälleen kärkisijoille oppilaitosten keskinäisessä vertailussa.
RAILI VIIRRET
etenkin vaatetuspuoli, hän sanoo, mutta tämäkin paikka on hänelle mieluisa.
RPKK:n rehtori Tapani Piirala kertoo, että opetushallituksen tekemässä tulosmittarissa heidän koulunsa on nyt Pohjois-Suomen kolmanneksi paras. Sattumaako, kysäisee Piirala. Palveluopisto on listalla viiRehtori Tapani Piiralan mukaan oppialaitosten on entistä enemmän katsottava alueen yhteistä etua. Merkonomiopiskelut Raahen porvari- ja kauppakoulussa ovat puolivälissä ja edessä on mieluinen työharjoittelu Pentikillä. Hän kuitenkin uskoo, että suurin syy jo toistamiseen tulleisiin hyviin tuloksiin on siinä, että koulu on erittäin tiiviissä yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa. Oulun koulutuskuntayhtymän indeksi on 1020, ja se on 8. Tosin maakunnan kärkikymmenikköön on päässyt myös kuntayhtymiä. Raahen koulutuskuntayhtymä on 11. Raahen alueen olisikin tiivistettävä yhteistyötä koulutuksen suuntaamiseksi oikeille aloille. Kuvat: Vesa Joensuu
Alueen ääni huomioon
KOULUTUS Alueen elinkeinoelämän äänen kuuleminen tuo hyviä tuloksia. sijalla.
Työssäoppimisjaksolle menossa oleva merkonomiopiskelija Vilma Lavander sanoo, että yhtenä pontimena porvarikoulun valitsemiselle oli nimenomaan se, et-. sijalla ja painuu alle keskiarvon tulosindeksillä 961. tä hän tiesi koulun hyvän tason. lokakuuta 2011
Kirkkain silmin tulevaisuuteen. Kaupan ala kiinnostaa,
Moilanen kehuu kollegoitaan ja uskoo, että RPKK: n hyvissä tuloksissa näkyy sekin, että siellä on erittäin motivoituneet opettajat Piirala näkee taustalla yhteistyön, eli koulun opiskelijapaikkoja on suunnattu elinkeinoelämän tarpeiden mukaan. Kun tulosindeksin maan keskiarvoon 1000, saa RPKK 1080. Tämä olisi hänen mukaansa kaikkien etu. Nyt ei ole varaa sulkea silmiään tosiasioilta.
dentenä (1059). sijalla (1046). 10 | UUTISET
Raahen Seutu
21. Niiden, kuten myös Oulun Palvelualan Opiston, joka on Marttayhdistysten liiton ylläpitämä, kanssa RPKK:lla on yhteinen kehittämishanke. Tuloksista näkee myös, että yksityiset oppilaitokset pärjäävät kohtuullisen hyvin. Hän sanoo, että yhteys työnantajiin toimii hyvin. Ohi menevät Oulun Diakoniaopisto (1119) ) ja Kalajoen Kristillinen Opisto (1104). Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä on 4. Kaveritkin ovat kehuneet. Vaikeuksia työssäoppimispaikkojen saamisille ei ole juuri ollut etenkään liiketalouden opiskelijoilla Ja usein työssäoppimisjaksot poikivat nuorille työpaikan, tietää Piirala. Viime vuonna oltiin kakkosia, mutta tämäkin tulos tyydyttää, sillä vuosi 2009 elettiin taantumaa.
Tulosmittarissa tarkastellaan muun maussa sitä, miten oppilaitoksesta valmistuneet sijoittuvat työelämään ja jatko-opiskelupaikoille, opettajien muodollista pätevyyttä sekä koulun kehittämistä. Raahelainen Vilma Lavander tiesi tulevansa hyvään kouluun. Vilma Lavander lähtee ensi kuussa kolmen kuukauden työharjoitteluun Pentikin myymälään. Hän toteaa, että on jokseenkin turhaa pitää aloituspaikkoja aloilla, joilta ei töitä irtoa
Säästöjen on oltava aitoja. Istuntoa johtanut puhemies Eero Heinäluoma (sd) oli tarkkana. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET | 11
Puhemies Eero Heinäluoma on puuttunut kansanedustajien epäasialliseen kielenkäyttöön. Pari viikkoa on hänen mukaansa sujunut nyt hyvin.
Tarkoituksenmukaista säästäväisyyttä Heinäluoma kuvaa linjakseen. Sääntöjen sisään se ei silti mahdu. Kun etiketin tuntee, voi keskittyä asiaan, hän selittää. Suomen maineelle on iso asia, jos hanke onnistuu.
Puhemies on itsekin ahkerasti liikkeellä. Tarpeelliset työt on silti tehtävä, hän sanoo. Perussuomalaiset taas pahastuivat persu-sanan käytöstä.
EERO HEINÄLUOMA
Syntynyt 4.7.1955 Kokkolassa Asuu Helsingissä Valtiotieteen ylioppilas SAK:n palveluksessa 1983-2002, viimeksi jäsenpalve-
luosaston johtaja Sdp:n kansanedustaja vuodesta 2003 Puoluesihteeri 2002-2005 ja puolueen puheenjohtaja 2005-2008 Valtiovarainministeri 2005-2007 Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2010-2011 Eduskunnan puhemies 2011Täysistuntojen puhetyyliin on löydetty selvät sävelet. Sääntöjen tarkoituksena ei ole estää keskustelua, vaan helpottaa sen käymistä. Asioista saa olla eri mieltä, mutta ketään ei saa loukata. Heidänkin on tuotava Suomea maailmalla esille. Kansanedustaja Kauko Tuupainen (ps) käytti sanaa budjettipuheessaan viime viikolla. Hän voi osaltaan avata monia ovia vaikkapa diplomaateille.. Puheiden oikeaa kurssia eduskunta on hakenut istuntokauden alusta asti. Hän naurahtaa, että jokainen valtiovarainministeriössä toiminut on saanut tarkan taloudenpidon tartunnan. Budjettikeskustelujen
Heinäluoma odottaa vielä terävöityvän, kun oppositio alkaa saada tukea varjobudjettien tekoon. Kun kuulenkin sanan parlamentarismi, niin sanotusti poistan varmistimen, perussuomalaisten edustaja ilmoitti syyskuussa puhujapöntöstä. Heillä on eniten uusia edustajia. Ahkerimmin tietoa ovat pyytäneet perussuomalaiset. Heinäluoman mukaan yhteyden-
pito ulkomaille on lisääntyvä osa kansanedustajien työtä. Ilmassa oli ylimääräistä jännitettä ja tunteet nousivat, Heinäluoma kuvaa. Räväkkä lähtö vaati toimia. Kiinnitän edustajan huomiota yhdessä sovittuihin parlamentaarisen puhetavan sääntöihin, hän napautti puhujalle. Tietopalvelun talousosaamista vahvistetaan. Muut hermostuivat. Edustajat tietävät, miten toisiaan puhuttelevat. Se on järkevää. Matkatkin olivat viime kaudella tiukoilla. Heinäluoma myöntää, että vasurit ei kuulu "äärim-
mäisen loukkaaviin" ilmauksiin. Sitä kautta oppositiopuolueet voivat laskea nykyistä tarkemmin esitystensä vaikutuksia talouteen, työllisyyteen ja tulonjakoon.
Eduskunnan työtä säätelevän puhemiesneuvoston oli puututtava tilanteeseen. Puhemies noteerataan, Heinäluoma sanoo. Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi 2013-14. Arkistokuva: Heikki Westergård
Uusi eduskunta on oppinut viimein talon tavoille
RUOTUUN Jännitteinen alku sai parlamentin kouluttamaan eduskuntaryhmiä, puhemiehet vahtivat yhä tiukasti, että käytöstavat pitävät.
KIRSTI POHJONEN
Vasurit. 21. Useaa eduskuntaryhmää on tässä koulutettu. Puhemiehen mukaan on sovittu, että eduskunta on näissä talkoissa mukana matkoillaankin. Lähikohteiden Tukholman, Tallinnan, Kööpenhaminan ja Oslon lisäksi edessä on pikapuoliin myös matka Länsi-Afrikkaan
Reisbackan mukaan pyykinpesu on nykyisin oikea taitolaji. Energiansäästön vuoksi pesulämpötiloja on alennettu. Valitettavan moni kuluttaja ei ole tästä tietoinen. Kätevyyttä lisää myös se, että pannut ja kasarit kestävät uunia 150 asteeseen saakka ja kauniin ulkomuotonsa ansiosta ne sopivat suoraan uunista pöytään tarjoiluastioiksi.
Ei huuhteluaineelle
PYYKKI Työtehoseuran tutkija ei käyttäisi huuhteluainetta mihinkään pyykkiin. lokakuuta 2011
koti
vinkkejä kotiin www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Väri löytyy nimellä terra. Ainoastaan puuvillapyyhkeistä on teknistä näyttöä siitä, että huuhteluaine voi vähentää kuivausominaisuuksia, sanoo tekninen asiantuntija Kaisa Virtanen Unileveriltä, joka tuo Suomeen muun muassa Comfort-huuhteluainetta. Jos tuote menee pilalle huuhteluaineesta, eikä esimerkiksi myyjä ole maininnut asiasta, vastuu on myyjällä ja valmistajalla. Tekstiilien valmistajat tai valmistuttajat voivat laittaa pesuohjeisiin lisää ohjeita, jos haluavat.
Kuluttajaviraston tiedottaja Laura Salmi muistuttaa, että kuluttajasuojalain mukaan tuotteessa pitää olla riittävät käyttö- ja hoito-ohjeet. Kuluttaja voi silloin vaatia hyvitystä myyjältä.. Ongelmana on saada merkki, joka ymmärretään eri puolilla maa-
ilmaa. Ennenhän se nosteltiin kuivumaan märkänä, jolloin siitä tuli koppuraa, hän sanoo. Tyylikkäitä ja ajattomiahan paisto- ja keittoastioiden perusvärit ovat, mutta jos haluaa välillä vaihtelua, niin sitäkin on tarjolla. Pannut ja kasarit ovat saaneet nyt kuparin hohtoa pintaansa, tosin maalattuna. 60 litraa lotraantuu suihkussa ja keittiöaskareissa kuluu 35 litraa asukasta kohden. Kun jo pesuaineista jää paljon kemikaaleja vaatteisiin, miksi lisätä niiden määrää huuhteluaineella. Vedenkulutus on yksilöllistä. Kovanaama Basic Terra paistinpannua on saatavana kolmessa eri koossa, 24, 26 ja 28 cm. Hän sanoo, että huuhteluaine ei ole pilannut esimerkiksi mikrokuituja, vaikka niin väitetään.
Muotikaupan liiton toimitusjohtaja Yrjö Gorski muistuttaa, että elastisia tekstiilejä ja materiaaleja, joissa on vaarana huokosten umpeutuminen, ei pidä käsitellä huuhteluaineella. Hackmanin Kovanaama sai väriä pintaansa. Sen vuoksi pyykkiin jää helposti bakteereja. 12 |
Raahen Seutu
21. Asialla on muitakin puolia, joista mainittakoon tässä yksi. 010 665 5130 tai 010 665 5118
TILASTO
60 litraa peseytymiseen
RAAHEN SEUTU
SÄÄSTÄMINEN Suomalaisen päivittäisestä 155 litran vedenkulutuksesta vajaa puolet kuluu peseytymiseen. Tavoite on vähentää vedenkulutus 130 litraan vuorokaudessa asukasta kohden. Siitä eivät innostu Kuluttajavirasto sen enempää kuin vaateteollisuus tai huuhteluaineyrityksetkään. Suomessa noudatetaan kansainvälistä normistoa pesuohjemerkinnöissä. Aine muun muassa pehmentää pyykkiä ja poistaa sähköisyyttä. Huuhteluainefirmat taas suosittelevat sitä kaikkiin tekstiileihin, jollei pesuohjeissa kielletä.
TUIJA YLI-LONTTINEN
Myyjän täytyy kertoa, jos tuote ei kestä huuhteluainetta.
EI HUUHTELUAINEITA
Uimapuvut Rintaliivit Strechtfarkut Untuvatakit
Puuvillapyyhkeet Core tex -vaatteet Teknoalusvaatteet
TIESITKÖ?
155
Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 155 litraa vuorokaudessa
Työtehoseuran erikoisasiantuntija Anneli Reisbacka sanoo, ettei huuhteluainetta tarvita pyykinpesussa. Huuhtelukertojen ja veden määrää on vähennetty, joka huonontaa pesutulosta.
Pesuohjemerkkejä huuhteluaineesta ei ole.
Monien tekstiilien valmistajat kehottavat välttämään huuhteluaineita, mutta pesuohjemerkinnöissä siitä ei ole erillistä mainintaa.
Huuhteluaineyritykset suosittele-
vat aineen käyttöä kaikkiin tuotteisiin, ellei pesuohjeissa erikseen sitä kielletä. Jo nyt on meidän kuluttajien vaikea ymmärtää, mitä mikin pesuohjemerkintä tarkoittaa. Lähde: www.pohjoistavoimaa.fi
VIIKON VALINTA
Tunnusta väriä
KRISTIINA TUIKKALA
Huuhteluaine ei käy kaikille vaatteille. Knafteimmin hanaa availevat tulevat toimeen jopa 90 vesilitralla päivässä. Pyykki ei enää ole kovaa, kun se lingotaan hyvin. Uuden pesuohjemerkin luomiseen Yrjö Gorski suhtautuu empien. Arkistokuva: Tomi Glad
VIIKON VALINTA Mustaa, valkoista tai rosteria. Lisäksi sarjaan kuuluu 1,5 litran kasari ja kannellinen paistokasari. Jos lisätään yksi ohje, kohta on jonossa merkintöjen pyytäjiä roppakaupalla lisää
Lisäksi, vaikka kuluttajalla olisi mahdollisuus käyttää esimerkiksi kirjaston tietokonetta, monen taidot eivät riitä lipun ostoon. Alueella on myös vahvaa puu- ja turve-energian tuotantoa.
paikan läheltä. Pohjois-Pohjanmaan osuus Suomen maatalouden tuotannosta on kasvanut pitkän aikaa. Ilman tulostinta tai älypuhelinta ei lippua voi lisämaksutta saada, ellei matkareitti kulje R-kioskin tai sellaisen aseman kautta, jolla on lipunmyynti.
VIIKONLOPPUUN RAAHEN PRISMASTA
F Fazer
0
99
KONSULENTTI MAISTATTAA PE 21.10. Myös Oulaisissa annettavalla terveyden- ja sairaanhoitoalan koulutuksella on erittäin suuri merkitys alueelle, koska se tarjoaa alueelta alalle haluaville nuorille koulutus-
Oulun vaalipiirin kansanedustajat tukevat PohjoisSuomen ammattikorkeakoulujen pyrkimyksiä turvata pohjoisen aloituspaikat ja siten saada muutos Opetusministeriön ehdotukseen. Oulun ammattikorkeakoulun kotiseutu on nuorten ikäluokkien aluetta. (08) 2116 200. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET | 13
S-ETUKORTILLA 30.10. KLO 1118
285335 g (3,542,96/kg)
KONSULENTTI MAISTATTAA PE 21.10. Muuttoliike tuo näihin keskuksiin paljon maakunnan nuoria opiskelemaan tai työn hakuun, edustajat muistuttavat. Kuitenkaan läheskään kaikilla suomalaisilla ei ole mahdollisuutta ostaa lippua VR:n myyntipisteestä, automaatista, verkkokaupasta tai älypuhelimella. Liiton mukaan VR:n paljon puhuttanut lippu-uudistus perustuu ajatukselle, että kaikilla suomalaisilla on yh-
täläinen mahdollisuus käyttää lippuautomaattia, internetin verkkokauppaa tai älypuhelinta. Oulun seudun ammattikorkeakoulun aloituspaikkojen väheneminen
näkyisi suoraan lisääntyvänä nuorten työttömyytenä. Kansanedustajat näkevät, että leikkaukset heikentäisivät vakavasti Pohjois-Suomen nuorison koulutusmahdollisuuksia ja vaikeuttaisivat elinkeinoelämän alueella tarvitseman osaamisen saatavuutta. Ammattikorkeakoulun luonnonvarayksikön lopettaminen vahingoittaisi puolestaan alueen elinvoimaisen maaja metsätalouden kehitystä. Oulaisten yksiköstä valmistuu hoitajia alueen tarpeisiin ja se estää näin työvoimapulaa alalla.
Tuore Norjan lohifile Vakuumipakattu
5,49
Flora Kulta margariini + Vaasan Ruispalat
/kg
5,/2pss
Ylivieskan yksikön merkitys alueen kehitysmoottorina on kiistaton. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikat ovat jo muutenkin alueella riittämättömät ja nuorisotyöttömyys maan korkeinta. KLO 1118 Myllyn Paras Vierasvara (lihapasteija, karjalanpiirakka,mustikkapulla) 390480 g
Paahtoleivät
Oulun vaalipiirin kansanedustajat vaativat muutosta Pohjois-Suomen aloituspaikkasuunnitelmiin
RAAHEN SEUTU
KOULUTUS Oulun vaalipiirin kansanedustajat ovat huolestuneita opetusministeriön suunnitelmista vähentää ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja 2 200 paikalla ja keskittää niitä pääkaupunkiseudulle. Pohjoisen suuret teollisuusinvestoinnit ja kaivoshankkeet ja monet muut voivat tarjota pohjoisen nuorille ikäluokille niin työllistymisen koulutuksen jälkeen ja mahdollisuuden jatkaa elämää alueella. lk 100 g (6,90/kg)
0,69
Hollanti Päärynä conference 1 lk.
/kpl
0,99
/kg
PALVELUSTA:
1,09
Valio Arkijogurtti 1 kg
1,79
Polttoöljymyynti 044 7885 867 044 7885 868
Piltti Hedelmä- ja marja-soseet 4 kk 6-pack 750 g (2,39/kg)
17,90
Kypsät possunleikkeet
/kg
Prisma Raahe mape 721, la 718, su 1218 Palokunnankatu 37, Puh. Alueella on myös hyvät mahdollisuudet opiskeluaikaiseen harjoitteluun sekä työllistymiseen valmistumisen jälkeen. SAAKKA
KAIKKI LASTEN ULKOILUVAATTEET
-20%
Kuluttajaliiton mukaan viiden euron lisämaksu junasta ostetulle lipulle on liikaa. Ammattikorkeakoulujen merkitys alueiden kehitykselle on erittäin suuri varsinkin niillä paikkakunnilla, joilla ei ole yliopistokoulutuksen mahdollisuutta. 21. Kysymys ei ole tilastollisesti mitättömästä ryhmästä, sillä esimerkiksi Tilastokeskuksen ku-
luttajabarometrin mukaan (elokuu 2011) tietokone on 88 prosentilla kotitalouksista, tulostin 57 prosentilla ja älypuhelin vain 36 prosentilla. Kuluttajaliiton mukaan heiltä puuttuu usein VR:n vaatimukset täyttävä älypuhelin. Samoin on Pohjois-Pohjanmaan eteläosa, jossa Oulaisissa annettava koulutus kuuluu Oulun ammattikorkeakoulun ja Ylivieskan koulutus KeskiPohjanmaan ammattikorkeakoulun toiminta-alueeseen. Opetusministeriön suunnitelmissa lisääntyviä työllistymis- ja kouluttautumismahdollisuuksia ei ole otettu riittävästi huomioon. Mikäli kuluttajalla ei näitä mahdollisuuksia olen, joutuu lipun ostamaan junasta, jolloin hinta on viisi euroa kalliimpi. Vaalipiirin kansanedustajat pyrkivät yli puoluerajojen vaikuttamaan, että esitystä saadaan muutettua parempaan suuntaan.
1,99
Rainbow Marinoitu broilerin koipireisi Alkuperämaa Suomi
/kg
Suomi Jääsalaatti pakattu, 1. Yrityselämä on alueella vilkasta ja työttömyys maan keskitasoa alempi. Kuluttajaliito pitää viiden euron rangaistusmaksua lipun junasta ostamaan joutuville kohtuuttomana. Arkistokuva: Raine Lehtoranta
RATKAISEVAN EDULLINEN
Pukeutumisen osastolta lasten ulkoilutakit, -housut, -puvut, päähineet, käsineet ja kaulaliinat.
Alennus ei koske sadeasuja eikä sport-osaston tuotteita.
Kuluttajavirasto arvostelee VR:ää
RAAHEN SEUTU
SYRJINTÄ Kuluttajaliiton mukaan VR syrjii lippu-uudistuksessaan ikäihmisiä sekä lapsia ja nuoria
Leikola rakensi viime talven konsulttina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n brändimääritelmää. Raportissaan Leikola esittää 19 suositusta, jolla terveysjärjestelmän kuntoa voi kohentaa, ja arvioi niiden vaikutukset kansantaloudelle ja kansalaisille. Hoitoa hakevat asiakkaat ovat nykyaikaisia, kriittisiä kuluttajia, joille on oltava valinnanvaraa. Hoitovirheiden vähentämiseen pyritään jo kansallisella potilasturvallisuusohjelmalla. Yhteinen organisaatio on jo Etelä-Karjalassa ja Kainuussa, ja samaan on suunta muuallakin, muistuttaa tutkimusprofessori Markku Pekurinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Pekurinen jäi kaipaamaan kannanottoa kuntarakenneuudistukseen. 21. Leikola arvioi, että kun päällekkäisyydet ja käyntikerrat vähenisivät ja hoitoajat lyhenisivät, säästettävissä olisi prosentti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteiskuluista eli noin 84 miljoonaa euroa. Ei tarvitsisi aina raahautua päivystykseen tai jonottaa puhelimessa. Suositus tilauksen ja tuotannon erottamisesta on hänen mielestään vanhentunut. Yhtenä Leikolan ajatuksena on lisätä palvelunäkökulmaa. Keskustelu siitä peittää hänen mielestään monia terveydenhuollon ongelmia.
Vuotta
Lähde: OECD (2010)
Vuotta
Hannu Mänttäri/Aamulehti. Jos valtakunnallinen virallinen sivusto tarjoaisi avun pikku vaivoihin, terveyskeskuksissa aikaa ja voimia säästyisi vaativampaan neuvontaan. Hän johtaa THL:n palvelujärjestelmäosastoa. Hän on työskennellyt myös toimittajana ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton toimitusjohtajana.
Suomalaiset ovat pitkäikäisiä, mutta eurooppalaisittain sairasta väkeä
Naiset
Terveet elinvuodet Toimintarajoitteiset elinvuodet Malta Tanska Kreikka Islanti Ruotsi Iso-Britannia Irlanti Italia Norja Ranska Puola Hollanti Espanja Belgia Luxemburg Romania EU Kypros Slovenia Tshekki Itävalta Portugali Saksa Unkari Littua Slovakia Suomi Viro Latvia
90 80 70 60 50 40 30 30 40 50 60 70 80 90
Miehet
Terveet elinvuodet Toimintarajoitteiset elinvuodet
Entä jos tiedon saaminen lääkärin ylläpitämältä nettisivulta tai sähköpostikeskustelu hoitajan kanssa riittäisi. Se olisi tasaveroinen hoito- ja lääketieteellisen sekä hallinnollisen näkökulman kanssa. Pekurinen haluaa korostaa palvelujen järjestämistä eikä teknistä toteutusta. Leikolan mukaan kuntakoosta ei puhuta tarkoituksella mitään. Konsultti Markus Leikola kannustaa terveydenhuoltoa ottamaan käyttöön kaikki tiedonvälityskanavat. Hän lisää, että suositus ihmisen kohtelusta vastuullisena yksilönä pitäisi olla itsestään selvää. Leikola suositteleekin järjestelmien yhdistämistä, jotta kansalaisten pallottelu vähentyisi. Raportti on luettavissa www.eva.fi. Arkistokuva: Heikki Tyynysniemi
Hoitajat neuvomaan nettiin, asiakkaille valinnanvaraa
TERVEYS Uusi Evan raportti uudistaisi palveluita ja järjestelmiä, jotta suomalaiset pysyisivät terveempinä.
MARIA KALLIOKOSKI
19 SUOSITUSTA
Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkaisi keskiviikkona Markus Leikolan raportin Sairaat elämät Suomalaisen terveydenhuollon korjauspaketti. Kaikkia niitä on jo kokeiltu jossain määrin. Terveystietoa tulvii joka puolelta, mutta osa kansalaisten käyttämistä lähteistä on epäluotettavia. Leikola uudistaa suomalaista terveydenhuoltoa Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) uudessa raportissa. Pitkäaikaispotilaille se on tarpeen, mutta suurin osa käy hoidettavana harvakseltaan. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
| 15
Evan raportin mukaan hoitajat voisivat neuvoa ihmisiä netissä. Sen sijaan suositusta laatia hoitosuunnitelma kaikille Pekurinen ei pidä viisaana. Rahoituksen kannalta
Terveydenhuollossa monet pulmat paikallistuvat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajalle. Suomalainen sairastaa länsinaapureihinsa verrattuna paljon, mikä maksaa.
olennaista on saada julkinen, yksityinen ja työterveyshuolto puhaltamaan yhteen hiileen.
ta lyhyt.
Leikola tehostaisi toimintaa uudistamalla organisaatiota, sujuvoittamalla hoitoketjuja ja uudistamalla terveydenhuollon maailmankuvaa. Pekurisen mukaan kustannussäästöjä kokeiluista on vaikea vielä sanoa, koska kokeilujen aikajänne on ollut tutkimuksen kannal-
Pekurinen kehuu Evan raporttia sujuvaksi, mutta hän ei koe suositusten tuovan uutta
Kehässä ottelijat lyövät hanskansa yhteen ennen kuin vääntö alkaa. Tiilikka on monipuolinen ottelija, jolla riittää osaamista pystyssä ja matossa. 18 |
Raahen Seutu
21. Vuonna 2006 Turula lähti Ouluun opiskelemaan, minkä jälkeen työt ovat vieneet miestä ympäri Suomea. Monella on edelleen käsitys, että kehässä kaksi ottelijaa hakkaa toisiaan ohuilla hanskoilla, eikä suojia ole alasuojusten lisäksi kuin hampaissa. marraskuuta pidettävän tapahtuma alkaa kello 17 ja ensimmäinen matsi alkaa kello 18. Häkkimatsit ovat tuttuja vapaaottelun ammattilaissarja UFC:stä (Ultimate Fighting Championship).
Raahessa kasvanut Jarno Turula on Northern Storm -illan promoottori.
xingia ja paljon muuta. Kun lajiin perehtyy avautuu myös vapaaottelun urheilullisuus, Turula toteaa. Ouluhallissa 5. Tuomme pohjoiseen Gage-brändin vapaaotteluillan. Latomäki kohtaa kroatialaisen Ivica Truscekin. Illan pääottelussa matsaa Pohjanmaalta kotoisin oleva Jarkko Latomäki, jolla on plakkarissa 26 ammattilaisottelua, joista voittoja on kertynyt 18. Pohjoissuomalaisittain tärkein ottelu käydään oululaisen Heikki Tiilikan ja englantilaisen Owen Gaylen välillä. Ennakkoarvioiden mukaan kasan päälimmäiseksi päätyvä ottelija on tässä taistossa vahvoilla.
Teknisentyön opettaja Heikki Tiilikka (kasvot kohti kameraa) sivutöissä Espoon Gage 16 -tapahtumassa. Northern Storm -illan promoottorina häärii raahelaislähtöinen Jarno Turula.
JUHA HONKALA
Kamppailulajien ystäville tarjoillaan marraskuussa todellista herkkua, kun Ouluhallissa otellaan vapaaottelua ensimmäistä kertaa narukehän sijaan kahdeksankulmaisessa häkissä. Koska tapahtuman promoottori on raahelaislähtöinen, on Raahesta järjestetty katsojille kyyditys. Vapaaottelu on maallikon silmään väkivaltaista, mutta kun asiaan perehtyy paremmin, ymmärtää, että kyseessä on rehti urheilulaji. lokakuuta 2011
URHEILU
www.raahenseutu.sps.fi
Häkki rytisee raahelaisvoimin
VAPAAOTTELU Ouluhallissa matsataan kovatasoista vapaaottelua marraskuussa. Kamppailulajina vapaaottelu on tietyllä tavalla vedenjakaja: lajista joko tykkää tai sitten ei ollenkaan. Vaikka minulla on kickboxing -tausta, seuraan enemmän vapaaottelua. Brändi edellyttää, että kaikki tehdään viimeisen päälle ottelijoille, tuomareille, toimitsijoille ja tietysti yleisölle, Turula hekuttaa. Vapaaottelijat ovat huippupainijoita, he osaavat lukottaa ja hallitsevat matto- ja pystytekniikat. Tosin tällä hetkellä laji on suosiossa aallon harjalla. Bussi starttaa Raahen linja-autoasemalta kello 16 ja menopaluun hinta on 5 euroa.. He osaavat thainyrkkeilyä, Brasilian ju-jutsua, kickbo-
Jarno Turula asui lapsuutensa Raahessa ja kävi vielä lukionsa täällä. Marraskuussa Tiilikka ja kumppanit matsaavat Ouluhallissa Northern Storm -vapaaottelutapahtumassa. Oma kilpailu-ura loppui vuonna 2005 ja sen jälkeen työ, koulut ja yrityselämä veivät minut mennessään. Kyseessä on historiassa ensimmäinen tässä muodossa käytävä vapaaotteluilta Pohjois-Suomessa. Tällä hetkellä Turuna työskentelee mediaalalla Helsingissä. Ottelukortti kertoo jälkimmäisestä parista muun muassa seuraavaa: Heikki Tiilikka palasi 1,5 vuoden kilpailutauolta viime Cage-illassa ja kasvatti voittoputkensa kolmeen otteluun kukistettuaan ranskaisen vastustajansa Mikhael Dabovillen. Vastustajaksi Ouluun tulee Englannin Owen Gayle, joka on erittäin fyysinen omaan painoluokkaansa ja voisi voimatasojensa puolesta otella vaikka parikin sarjaa ylempänä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tv-kanava Fox on ottanut UFC:n näytäntöönsä.
Tapahtuma sai alkunsa Raahesta vuonna 2006 muuttaneen Jarno Turulan aloitteesta, jonka ideaa lähti kehittelemään miehen entinen kickboxingvalmentaja Leif Stenius ja muutama muu Turulalle tuttu kaveri. Ja kun ottelu on ohitse ja oli lopputulos mikä tahansa, ottelijat halaavat, kiittävät toisiaan ja kättelevät tuomarit. Huippuottelijat treenaavat Turulan mukaan kaksi kertaa päivässä ja viikoloppuna saattaa olla maksimissaan yksi vapaapäivä
Molemmilla kerroilla RJK:n
Jatkoaikavoittoon päättynyt ristiin karsintaottelu käynnisti RJK:n vaihtoaitiossa vapautuneet juhlat. Jari Liikasen mukaan käsityötä tekevillä on hyvät edellytykset koviksi vääntäjäksi. Ahmat karkasi kahden maalin johtoon kahdesti. Olen siinä mielessä harvinainen kaveri, etten ole
SM-mitaleita Liikasella ei ole, mutta voittoja on tullut siellä täällä Suomen kovimmissa karkeloissa. Kättä väännetään lajin nimen vastaisesti koko ylävartalolla. Paluu lajin pariin tuli tehtyä pari kolme vuotta sitten, eikä mies ole koskaan kokenut edellä mainittua ketjua, jossa kädenvääntö eskaloituu turpaanlyöntikisaksi. Kuva: Vesa Joensuu
koskaan joutunut edes tappelemaan, eikä kädenvääntö ole edes sama asia kuin baarivääntö. Kahden erän jälkeen Ahmat johti ottelua 1-2. Aina eka pelit jännittää
ja kaveri tuli erien alut hyvin. Avainsana on asenne. Rakennusmiehet, putkimiehet, leipurit ja hierojat ovat lähtökohtaisesti erittäin sopivia kädenvääntäjiä Lajia treenaataan ihan vääntämällä, mutta minäkin harjoittelen eri vahvuisilla kuminauhoilla, Liikanen selvittää. kuntotesti x 2 ohjatut treenit x 2/vk kehoanalyysi x 2 käyttöoikeus Nikostopin salille koko kurssin ajaksi hikipyyhe Hinta 89 /kk Liikuntasetelit käy maksuvälineenä! Ilmoittaudu mukaan!
Raahen seudun Karaokeseura järjestää Ravintola HOVINARRISSA
LIVEKARAOKE- ja KARAOKEILTAMAT
/ tanssiaiset Ohjelma
Hotelli Raahen Hovi Kirkkokatu 28 p. ROY VIITANEN
JÄÄKIEKKO Raahen Jääkiekkoklubin B-nuoret tarjosivat jännitettävää ristiin karsintojen avausottelussa aina jatkoaikaa myöten. Nyt muutin kirjani kuun alusta Raaheen, joten ajattelin, että tuon myös lajin Raaheen. (08) 211 6400 www.raahenhovi.fi
Lauantaina 22.10. Harrastuksen Liikanen aloitti Tampereella, joka on Suomen johtavia kädenvääntökaupunkeja. klo 20 alk.
Nikostop/Donna
Rantakatu 58-60 p. 21. Erän loppupuolella keskialueelle unohdettu Ahmat hyökkääjä pääsi yksin läpi ja pääsi vielä iskemään oman riparikiekon maaliin. Entinen timpuri kertoo omaavansa kohtuulliset käsivoi-
B-nuorille vapauttava voitto
1-divisoonakarsinta, B-juniorit, RJK - Ahmat 6-5 (1-1, 0-1, 4-3) ja. Korkea karvaus tuotti raahelaisille ongelmia hyökkäyksiin lähdöissä ja lisäksi RJK:n omat virheet näkyivät turhan usein tulostaululla. Koko paketti täytyy pitää kasassa ja samalla pitää koittaa vääntää kaverin käsi niin sanotusti auki, jotta käsi voidaan vääntää kohti pöytää. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
URHEILU | 19
Basic
Laihdutuskurssi
Aika 27.10.15.12.2011
(ent. Yritettiin kyllä teroittaa, että virheistä ei teurasteta, vaan keskitytään seuraavaan vaihtoon. Ensin katsotaan kumpi pärjää väännössä, sitten painissa ja kohta aletaan kopsimaan toista käärityllä kämmenellä.
www.raahe-kiekko.com
Jari Liikanen (vasemmalla) ja Marko Luoto näyttävät kuinka kättä väännetään oikeaoppisesti. Tärkeä ja hieno maali jatkoajalla. mat, joten periaatteessa valmiudet kädenvääntöön ovat hyvät. Yleisö sai varmasti koko kahden euron kannatuslipun edestä jännitettävää. Olin harrastanut jonkin verran baarivääntöä, mutta aika hirveästi on opittavaa. 044 326 5310 maarit.katainen@nikostop.fi www.nikostop.fi
Pääsylippu 5
SUOMI-SARJAA
RAAHEN JÄÄHALLISSA pe 21.10. porukan ja alkoi taas harrastaa. klo 18.30
VS
(Iisalmi)
Kädenvääntö urheilulajina on Suomessa vielä pientä. Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja www.habita.fi
Koko kroppa käyttöön
KÄDENVÄÄNTÖ "Älä väännä koko kropalla!" on tuttu huuto saunailtojen kädenvääntökarkeloissa. Kädenvääntäjät harjoittelevat Raahen Kuntoklubilla ja Raahen tulevalle kädenvääntöseuralle on perustettu jo facebook-sivut.
Raaheen kädenvääntöseuraa puuhaava Jari Liikanen on harrastanut kädenvääntöä jo vuosia. RJK:n ainokaisen teki avauserässä ylivoimalla siniviivalta laukonut Jonne Nyberg. Välillä Liikanen piti taukoa, kunnes muutti Ouluun ja löysi Oulunsalosta uuden
Yksi uusi kädenvääntäjä on Marko Luoto, joka löysi kädenväännön Raahen Kuntoklubin pukuhuoneeseen laitetusta ilmoituksesta. RJK nousi 4-4 tilanteeseen, kun Atte Junnila osui tarkalla laukauksella 51 minuutin kohdalla. Kädenvääntö tunnetaan myös käräjäoikeudessa, jossa lienee puitu montaa käsirysyä, joka on saanut alkunsa niin sanotuissa baariväännöissä. Kuva: Roy Viitanen
RJK hukkasi kahden pelaajan ylivoimansa ja Ahmat missasi rangaistuslaukauksen. Kelloon jäi peliaikaa vain kaksi sekuntia, kun RJK:n voittojuhlat alkoivat. Kädenvääntö on todellinen tekniikkalaji. Kannattaa tulla sunnuntainakin, houkutteli Elfving katsojia sunnuntain Diskos-otteluun. Päätöserän puolivälissä
Jatkoajan viime hetkillä Jaakko Kinnuselle pedattiin maalin eteen avopaikka
ja puolustaja ei tilanteessa jäätynyt. Kisoissa vastustaja voi lähteä viemään vääntöä mihin suuntaan tahansa, ja kaikkeen pitää olla valmis. Mutta parasta harjoitusta on tietysti kädenvääntö toista ihmistä vastaan, sillä laji antaa mahdollisuuden monenlaiselle temppuilulle kunhan kädet pysyvät pöydässä lajin vaatimalla tavalla. RJK:sta parasta peliä hyökkäyspäässä esitti ykköskentän Joonatan Tuikkanen 0+3, Kuorilehto 1+1 ja Atte Junnila 1+2. Kolme minuuttia ennen loppua Ville Kuorilehto venytti peliä jatkoajalle tasoitusmaalillaan.
puolustaja Jarkko Heikkilä herätteli kotijoukkuetta
kavennusmaaleilla. Ehkä tästä saadaan vielä seura pystyyn. Todellisuudessa kättä väännetään nimenomaan koko vartalolla.
JUHA HONKALA
Tiistaisin ja torstaisin klo 18.3020.00 sis. Yllätyin miten tekninen laji tämä on, vaikka tiesin, että tekniikkaa vaaditaan. liikunnallinen laihdutuskurssi)
0600-30010
0100 86 500
www.raahentaksi.fi Kelan korvaamat kuljetukset
TAKSI
Oma koti kuinka kallis. Kisoja ei lähdetä koskaan häviämään ja jos sattuu häviämään, ei pidä lannistua. Vaikeimman kautta meni, mutta meni kuitenkin, kommentoi RJK:n valmentaja Timo Elfving helpottavaa avausottelun voittoa. Siinä mielessä tilanne on erikoinen, sillä varmaan jokainen on joskus kokeillut vääntää kaverinsa kättä solmuun. Haukiputaan Ahmat antoi kunnon haasteen RJK:n B-nuorille keskiviikon ottelussa. Nyt mukana on kolme vääntäjää ja salilla on pyörinyt kolme tai neljä lajista kiinnostunutta. Kolmannessa erässä maaleja nähtiin jo enemmän. Kolmikko oli läpi ottelun vaarallinen ja loi pahimmat paikat vieraiden maalille.. Kädenvääntö on maailman nopein kamppailulaji, jossa voima pitää saada mahdollisimman nopeasti käyttöön. Voimaa tarvitaan tottakai, mutta nopea ja tekninen vääntäjä päihittää helposti isonkin vastustajan
0500 660 985
Varastossa olevat
TURVAKENGÄT TYÖVAATTEET
www.expert.fi
270,240,-35% 120,200,275,98,350 125 150 6,-35% -40%
m² m m
m²
KAKEN KONEPAJA RAAHE Rakentajankatu 7, puh. P. www.kolumbus.fi/seladys ja Eija p. lokakuuta 2011
ERIKOISHINNAT VAIN pv RAAHEN EXPERTEILTÄ
WM12Q470DN
-
21.24.10.
La 22.10. RJK:n (12p) ohella kahdesta jäljellä olevasta paikasta tiukimmin kamppailevat RoKi (13), S-Kiekko (10) ja Hermes (10). 221 611, ark. 0400 388 334
POISTOPÄIVÄT!
Rosenlew
KAAPPIPAKASTIN 268 l
Electrohelios
2 kpl:n erä
TERÄVÄPIIRTOA ANTENNIKOTIIN!
SÄHKÖLIESI 1 kpl
Cristina
VESIHANAT
-
Tuoretta siikaa, maivaa ja
VESIAUTOMAATTI AGRIGAATTI
PG1000 Matric 0,9 kW Narvi 12 NM
1 kpl
0% KORKO 6 x 74,83
449
0% KORKO 6 x 74,83
449
YPPÄRIN KALATUOTTEITA
Tänään perjantaina Pyhäjoen torilla klo 12-13.
LUXOR 32" HYBRIDI-TV
0% KORKO 6 x 49,83
299
469
NETTOHINNOIN
WHIRLPOOL ADPY0100
LOPUT SÄILIÖPAKASTIMET
PUUKIUAS, lasiluukku
Narvi Nätti roster
SÄHKÖKIUAS 6 kW
Katepal
HALLITILAA
talvisäilytykseen ja vaunuille. Lohkon alapäässä majailevat sarjanousijat IPK ja Kemin Lämärit. pantit 1,20 Ilman K-Plussa korttia 2,59/pll (1,46/l) sis. pantit
III-OLUT
279 19 99
KREIVINTORI
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Antinkankaantie 32, p. T:mi Esko Turpeinen P. RJK:n tehot ovat levänneet alkukaudella ykköskentän Hannu Härönoja 2+6, Joni Suominen 4+5 ja Juho Muikkula 5+1. 1017, la 1013
A. Suomi-sarjan alkulohko 1 RJK IPK 21.10 kello 18.30
KAUPPIAS SUOSITTELEE:
Etu K-Plussakortilla
-KORTILLA 21.23.10.
Etu K-Plussakortilla
-KORTILLA 21.23.10.
Fanta
Pirkka Costa Rica
KAHVI
500 g (3,98/kg) 2 pkt/talous Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,99/pkt (5,98/kg) nt
1
99
pkt
-33%
Valio
ARKIJOGURTTI
1 kg (0,95/kg)
Ilman Plussa-korttia 1,39/tlk (1,39/kg)
0
95
tlk
-31%
VIRVOITUSJUOMAT
Perheleipurit Pulla-Pirtti
-42%
1,5 l (0,84/l) sis. Säävaraus. klo 1015 vain PERJANTAINA 6.5. Kokemusta senkin edestä tuo
mister IPK, Janne Svensk, joka tahkonnut kasvattajaseurassaan kaudesta 199394 lähtien yli 300 ottelua tehopisteillä 130+353. 20 |
3
Raahen Seutu
21. 221 780, ark. Useamman vuoden tauon jälkeen kolmannelle sarjatasolle nousseen IPK:n saldona on kahdeksan kierroksen jälkeen kuusi pistettä. Tervetuloa! MP-varusteet Nahkatakkikauppaa 045www.motoasu.com jo 20v. 08 223 8344. Myös Haukiputaan Ahmat on ollut vahvassa syysvireessä keräten 18 pistettä. Avoinna: ma-pe 8-18, la 8-15
RJK kotona
VAIN LA 22.10. Hyökkääjien takana puolustajien ykköset ovat ol-
leet Markku Tiikkaja 2+3 ja Shaun Newman 1+3. 918, la 914 PEKKA SAARI RAAHE Antinkankaantie 30, puh. (10-17) K-Citymarket (aula)
RAAHESSA
Lapaluodon syyskalamarkkinoilla 22.-23.10.
ROY VIITANEN
Paljon eri malleja ja kokoja! Takit, pusakat, rotsit, sisäjakut, liivit, täyspitkät takit. pantin 0,40
PERUNARIESKA 2 kpl/350 g TAI OHRARIESKA 3 kpl/660 g (2,86-5,40/kg)
Ilman K-Plussa korttia 2,19/pss (3,32-6,26/kg)
-13%
500 3 189
pll
pss pkt 24-pack
Etu K-Plussakortilla
HK
NA NAUDAN PA PAISTIJA JAUHELIHA
400 g (6,25/kg) 00 Ilman Plussa-korttia 3,69/rs (9,23/kg) ma
5
-32%
HK
Etu K-Plussakortilla
00
2 rs
SININEN LENKKI
310-580 g (3,02-5,65/kg)
Ilman Plussa-korttia yksittäin 2,65/pkt (4,57-8,55/kg)
3
50
2 PkT
-33%
HK
OHUEN OHUET LEIKKELEET
300 g (9,30/kg) Ilman K-Plussa korttia 3,39/pkt (11,30/kg)
-17%
PIRKKA
-17% 0,33/tlk (2,07/l) 24-pack, sis. pantit 3,60 Ilman Plussa-korttia 23,52/24-pack (2,52/l) sis. kokemuksella! 6356201
alk.
MOTORISTIT
Meiltä myös
49
M uk ana y
li 600 takk
ia!
HIRVOSEN KALAJALOSTEET JA MYÖS MUIKUN MÄTIÄ
Oulunsalo
Nahka SIPILÄ
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
www.raahenseutu.fi
JÄÄKIEKKO Raahen Jääkiekkoklubi kohtaa tänään Iisalmen Peli-Karhut. IPK tuo Raaheen varsin nuoren joukkueen, jonka keski-ikä on reilun parinkymmenen paikkeilla. 211 7500 mape 721, la 718, su 1218. 040 533 6695 autoille
KATTOLAATTA vihreä, 200 m²:n erä!
Painekyllästetty LAUTA 28x95, ruskea Painekyllästetty LANKKU 2x4 Erä
FINLUX 40" FULL-HD TV
299
MDF-PANEELIA
KESKIKOKOISEN SNAUTSERIN
pippuri & suola, rokotetut, hyväluontoiset ja terveet pennut, 4kk, uros ja narttu, monipuolinen harrastusja saurakoira. RJK on alkuotteluiden jälkeen mukana taistelussa paikasta neljän joukossa ja yhtenä varsinaisen Suomisarjan kahdestatoista joukkueesta. VACKLIN KY
Rakentajankatu 3 RAAHE, puh. Lisätied. Suomi-sarjan alkulohkoa 1 johtaa JHT Kalajoki 21 pisteellä. klo 9 perinteisesti savustettua lisäaineetonta
POSSUN- JA PORONLIHAA JA KALATUOTTEITA
Sekä paikanpäällä paistettuja muikkuja. Raahen torilla alk