Sen sijaan puutavara ei ole kulkenut alkuvuoden aikana Raahen kautta samaan tahtiin kuin kahtena edellisvuonna. Pujo voi kasvaa kaksimetrisiksi kasvustoiksi hoitamattomilla tonteilla ja tienvarsilla. Hyvä pesimätulos, suojelu ja elinympäristöjen hoito sekä idästä tulleet linnut vahvistavat kantaa vuosi vuodelta. Teksti ja kuva: Miina Ojanperä 8
PESINNÄT Metsähallituksen, WWF Suomen, lintutieteellisten yhdistysten ja alueellisten ely-keskusten valkoselkätikkaseurannoissa voitiin ensimmäistä kertaa varmentaa yli sata pesintää. Raahen osalta voidaan olla tyytyväisiä etenkin terästehtaan tuloksiin. HEINÄKUUTA 2011 | N:RO 141 | 93. Kun ottaa huomioon isot investoinnit, tilannetta voidaan pitää hyvänä, Pyykönen luonnehtii. Raahen satama on kokonaistavaramääriensä perusteella Suomen kahdeksanneksi vilkkain satama. Sahatavaraa on mennyt tammi-kesäkuun aikana 72 600 kuutiometriä. Kurkistus viime vuoden tilinpäätökseen kertoo, että satama keräsi tavaramaksuja 2,178 miljoonaa, alusmaksuja 1,003 miljoonaa ja muita tuloja 0,542 miljoonaa euroa. Parhaiten sen voi kitkeä pois käsin juurineen repimällä. Erittäin uhanalaisen lajin pesimäaikaisia parireviirejä löytyi lähes 150 alueelta ja niiltä varmistettiin 101 pesintää. Kaiken kaikkiaan Raahen sataman kautta on rullannut tavaraa vuoden alkupuoliskon aikana 2,945 miljoonaa tonnia. Vuosi sitten tonneja kulki 2,864 miljoonaa tonnia.
Sataman liikevaihto on pysynyt terveellä pohjalla. Sataman käyttömenot olivat 926 000 euroa. Erotuksella lyhennettiin investointeihin tarvittuja lainoja ja lainojen korkoja. Kultakaivoksen rakentaminen näkyi kevätkuukausien aikana erilaisina projektikuljetuksina. Varmistettuja pesintöjä löytyi eniten Etelä-Karjalasta (40). Ympärivuotinen liikenne on jatkunut 30 vuotta.
Valkoselkätikat runsastumassa
RAAHEN SEUTU
Allergian aiheuttaja
Pujon kukinta-aika on juuri alkamassa ja allergisten oireet ovat ikävät. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
KOTI
10
Vähennysoikeus kaventumassa
+ 23
Ota näistä säistä sitten selvää
13
URHEILU
Hurmosta haettiin Nurmosta
14
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
ALLERGISET: Päättäjiltä toivotaan apua pujoa vastaan
Tonnit rullaavat
SATAMA Tavaraliikenne Raahen satamassa on terveessä kasvussa. Seurannassa löytyi lisäksi kymmeniä yksittäisten lintujen havaintopaikkoja,
joista monet voivat muodostua pysyväksi reviiriksi. Muut pesät löytyivät PohjoisKarjalasta (18), Etelä-Savosta (15), Keski-Suomesta (8), Päijät-Hämeestä (8), Uudeltamaalta (4), Kanta-Hämeestä (3), Pirkanmaalta (2), Pohjois-Savosta (2) ja Kymenlaaksosta (1).. Poikkeuksellisen vaikea jäätalvi hidasti liikennettä jonkin verran, mutta ei varsinaisesti vaikuttanut tonnimääriin. Kasvustot kannattaa leikata juuri ennen kukintaa. Muutosta viime vuoteen verrattuna on ollut kolmisen prosenttia, Raahen liikelaitosten johtaja Hannu Pyykönen kertoo.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Tällä suuntauksella satama on pääsemässä loppuvuodesta vuoden 2008 ennätystasolle, jopa hieman ylikin, Pyykönen ennakoi. Pujoa on jopa aivan Raahen ydinkeskustassa. Toisaalta raakapuun
viennin väheneminen kertoo myös siitä, että kotimaisella puunjalostuksella menee taas paremmin. Sataman kautta liikkuvien tavaravirtojen määrä on yksiselitteinen mittari alueensa elinkeinoelämän tilasta. Parasta tässä on niin sataman kuin kaupunginkin kannalta, että teräsyhtiöllä menee hyvin, Pyykönen vahvistaa. Kasvi kannattaa opetella tunnistamaan, jotta uudelle kasvupaikalle eksyneen pujon voi repiä heti pois. Naapurisatamat ovat panostaneet viime aikoina puutavaran kuljetuksiin kovasti ja sillä on vaikutuksensa. Viime vuonna vastaavana aikana määrä oli 76 700 kuutiometriä. PERJANTAI
22. Satamassa käy vuosittain yli 700 laivaa
Melussa kärvistelevä ihminen kyllä mukautuu tilanteeseen, mutta samalla hänen verenpaineensa nousee ja sydänkohtauksen vaara kasvaa.
Avokonttoreissa on aivan omat ongelmansa. Kunta ja usein seurakuntakin ovat toki mukana keskeisessä roolissa, mutta ilman aktiivisia yhdistyksiä ja luovia ihmisiä ei kotiseudun juhlinta olisi näin monimuotoista. Liikekannalle siis!
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Työkkäristä ei tykätä
niina.broman@sps.fi
aikavälillä tehdä juuri mitään. Sitä on vain jaksettava, kestettävä ja nieltävä. Näin ollen ei ole liikaa pyydetty, että heiltä vaaditaan myös inhimillistä jos ei jopa empaattista! suhtautumista asiakkaisiinsa. Monet esittivät, että moiset turhat laitokset voitaisiin lakkauttaa vallan kokonaan. Luonnollisesti myös liiallinen byrokratia, säännökset, karenssit ja papereiden pyörittäminen saavat työttömät kiukustumaan. Kotiseutupäivät ja viikot ajoittuvat tyypillisesti kesään, jolloin luonto on kukkeimmillaan, sää mahdollistaa ulkoilmatapahtumat ja lomailevat poismuuttaneet palaavat juurilleen sukuloimaan tai kesämökeille. Tietty määrä byrokratiaa kuitenkin kuuluu väistämättä yhteiskuntaan, jota säätelevät lait ja velvollisuudet. Samalla pidetään huolta siitä, että kotiseutu elää ja on virkeä. Aina ei kannata sinnitellä. Tiedossa on viikon ajan monenlaista kulttuuririentoa Vihannissa, usein kauniin luonnon ympäröimänä. Kotiseutupäivä sopii myös monen mökkiläisen kesäohjelmaan, vaikka ei mökkikunnastaan lähtöisin olisikaan. Kotiseudun juhlinnalle on tyypillistä myös se, että juhlia järjestellään ja oh-
A
T
"
Ohjelmaa kootaan pitkälti talkoovoimin.
amulehti pyysi verkkosivuillaan tällä viikolla mielipiteitä työvoimatoimistojen, tai nykyisellään työ- ja elinkeinotoimistojen, palveluista. Arkistokuva: Niina Broman
Niina Broman
Kotiseutu on juhlan arvoinen
änään alkaa Vihannin kotiseutuviikko, Kotiseudun helmiä. Työkkärin asiakaspalvelijoilla on toki verraten enemmän valtaa käsissään, mutta yhtä kaikki, heidät on koulutettu palvelemaan verta ja lihaa olevia ihmisiä. Meluun ei ole terveellistä totutella. Arkistokuva: Sari Ohinmaa. Parasta kotiseutujuhlinnassa on sen yhteisöllisyys. Siksi onkin mukavaa, että Raahessa tämä yli 30-vuotinen perinne elää ja on voimissaan. Kenestäkään ei tunnu reilulta joutua 90 päivän karenssiin, jos eroaa epämieluisasta työstä, eikä menettää työttömyysetuuksiaan sen vuoksi, että ottaa kahden ja puolen viikon mittaisen työpätkän vastaan. Myös Raahessa on oma kotiseutujuhlansa, Pekan päivät. Ja kukapa pystyisi mittaamaan, kuinka paljon kälkätys kiristää hermoja. Jotta verorahamme jakaantuisivat käyttöön tasa-arvoisesti, on määräyksiä noudatettava työvoimatoimiston tiskin molemmin puolin. Siinäkin kohtaa olisi hyvä muistaa, ettei töiden vähyys Suomen maassa ole työkkärin tiskille joutuvan vika. Istuminen työkkärin tiskissä varmasti kyynistyttää helposti asiakaspalvelijan jos toisenkin, mutta hekin ovat työsarkansa itse valinneet (jos ei ohjaus tiskiin ole sitten tullut työvoimaviranomaisen käskystä). Koitetaan muistaa vaalia tätä yhteisöllisyyttä myös pimeän ja hiljaisen talven keskellä.
ARKISTON AARTEITA
"
"Byrokratian pelinappulana pyöriminen ketuttaa."
TORNIN JUURELTA
Ei kannata totutella
Suomalainen on oppinut sinnittelemään pahoistakin paikoista kovalla sisulla. Työkaverien puheäänet eivät ole ongelma desibeleissä mitattuna, mutta se häiritsee keskittymistä erittäin tehokkaasti. Työvoimaviranomainen on asiakaspalvelija siinä, missä kaupan kassakin. Ihmiset kokevat myös, että työkkärissä on turha käydä, koska ei sieltä töitä kuitenkaan saa. Jos ihmisten laiskuus, tyhmyys ja keplotteluyritykset kiukuttavat työvoimaviranomaista, on sekin pystyttävä nielemään, ja otettava seuraava asiakas vastaan hymyillen ja ystävällisenä: ei jokainen luo astuva työtön ole potentiaalinen työtä vieroksuva huijari. Meidän ei kuitenkaan tarvitse niellä hiljaa työvoimahenkilökunnan epäinhimillisyyttä ja välinpitämättömyyttä. Ihmisten palaute olisi mielestäni syytä ottaa työkkärissä vakavasti. Työvoimatoimistojen virkailijoita ja palvelua kritisoidaan kommenteissa "jäätäviksi" siis välinpitämättömiksi ja tylyiksi. Alkukuusta juhlittiin kotiseutua Pyhäjoen kotiseutujuhlassa ja Siikajoen Pitäjäpäivillä. Kuva on Pyhäjoen kotiseutujuhlasta alkukuulta. Vaikka maaseutukunnissa on varmasti lähes kaikissa jonkinlainen kesäinen kotiseutujuhla, ovat ne kaupungeissa harvinaisempia. Luultavasti työkkärin henkilökunnan arkea kalvaa myös pula avoimista työpaikoista. Pieni hymy ja huumori asiakaspalvelutilanteessa auttavat varmasti työtöntäkin hyväksymään kohtalonsa helpommin: vaikka töitä ei ole, voimme me silti olla ihmisiä ihmiselle.
Kotiseutua juhlitaan usein kauniissa ja perinteisessä miljöössä. Ainakin kerran kesässä iso osa kunnan väkimäärästä ja kesäasukkaista kokoontuu yhteen tarkoituksenaan nauttia siitä hyvästä, mitä kotiseudulla on tarjottavanaan: kauniista luonnosta, musiikista, näytelmistä, kesäherkuista ja toistensa seurasta. 2 |
Raahen Seutu
22. Paperisodalle ja pilkunviilaamiselle ei voida siksi lyhyellä
jelmaa kootaan pitkälti talkoovoimin. Esimerkiksi melu on sen luokan ongelma, ettei siitä pääse eroon sinnittelemällä. Sanotaan että meluun tottuu, mutta tutkimukset osoittavat toista. heinäkuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Taas on
viikonloppuna menoa ja kesämeininkiä Raahen seutukunnalla. Se on toki matkan varrella muuttunut, mutta muutoksessa lieneekin sen elinvoiman salaisuus. Paljon parempi vaihtoehto on yrittää korjata ongelma pois.
tuulikki.nousiainen@sps.fi
Pauli Ylitalon kirjoittamaa lastenmusikaali Kakaravaaraa esitettiin kesällä 2001 myös Oulussa. On taatusti turhauttavaa myydä jatkuvaa ei oota. Sivustolle tulvi yli 100 kommenttia, joista suurin osa teilasi työvoimatoimistojen toiminnan. On ymmärrettävää, että byrokratian pelinappulana pyöriminen ketuttaa pientä jos suurtakin kulkijaa
Kuusi prosenttia oppilaista osaa uida omien sanojensa mukaan 25 metriä ja kaksi prosenttia 10 metriä. Kokonaisvaikutusten arviointi puuttuu näistä asioista, tässä siitä esimerkki.
pan parlamentin ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Satu Hassi toi esille ehdotuksensa laivojen rikkipäästöjen vähentämiseksi. Täytyy yrittää tehdä kaikki mitä tehtävissä on. Sakari Tamminen muistuttaa, että merikuljetuksia korvaavat kuljetusmuodot ovat ympäristön kannalta paljon huonompi vaihtoehto. Mutta vasta nyt on herätty puhumaan direktiivin vaikutuksista, kun ne olisi pitänyt arvioida jo silloin kuin asiasta tehtiin EU:ssa aloite vuonna 2005. Toiveet eivät ole ko-
Onko tällaisilla direktiiveillä todellakin tarkoitus ajaa perusteollisuus tästä maasta jonnekin muualle, Sakari Tamminen kysyy. Arkistokuva: Vesa Joensuu
vin korkealla, Jaakonsaari myöntää. Jaakonsaari ei ota kantaa Satu Hassin esitykseen sinänsä, mutta kertoo keskustelleensa esityksen tekijän kanssa. Viime vuonna Suomen viennistä 88 prosenttia kulki meriteitse. Kuolleita oli 14 enemmän ja loukkaantuneita 58 enemmän kuin vuoden 2010 kesäkuussa.. Tapiola on asiakkaidensa perustama keskinäinen yhtiö, jossa vakuutuksen ottanut on yhtiön osakas omistaja-asiakas.
FAKTA
Rikkidirektiivi
Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO teki vuon-
37 ihmistä kuoli liikenteessä
kaan polttoöljyn sijaan. Suomen ahdinkotilanne pitää tehdä tiettäväksi ja siksipä seminaariin on saatava paikalle mahdollisimman laajasti meppejä, samoin elinkeinoelämän ja ay-liikkeiden edustajia. Mutta kannattaa muistaa, että rikkidirektiivi ei toteutuessaan suinkaan kevennä ympäristön kuormitusta, päinvastoin.
ARVONTA Valtakunnallisen Tapiolan 2011 kevätarvonnan voittajaksi nousi Simo Immonen Raahesta. Asiaan on herätty kovin myöhäisessä vaiheessa. Muutoksen ennakoidaan johtavan 6001200 miljoonan euron lisäkustannuksiin Suomen merirahtien hinnoissa. Rautaruukin toimitusjohtaja Sakari Tamminen pitää rikkirajoituksien toteuttamistapaa järjenvastaisena. Siirtymäaikana Itämeren toimiminen kaatopaikkana jatkuu. Ilmeisesti kukaan, jolla on ollut mahdollisuus katsoa Suomen etua, ei ole sitä tehnyt, kun tätä on EU: ssakin käsitelty. Lähtökohtana on uimataidon pohjoismainen määritelmä: lapsi on uimataitoi-
nen, jos hän syvään veteen pudottuaan pystyy uimaan 200 metriä, josta vähintään 50 metriä selällään. Onko tällaisilla direktiiveillä todellakin tarkoitus ajaa perusteollisuus tästä maasta jonnekin muualle. Palkinnon suuruus on yhteensä 2000 euroa. Siirtyminen maanteille ja rautateille jättää monin verroin suuremman hiilijalanjäljen kuin merikuljetukset. Hän oli täyttänyt arvontakortin raahelaisessa päivittäistavarakaupassa järjestetyssä Tapiolan asiakastapahtumassa. Ei ole mikään herkkujuttu lähteä hakemaan Suomelle poikkeuslupia, kun toisessa vaakakupissa on Itämeren tilanne. Keskeinen vaatimus on laivapolttoaineen rikkipitoisuuden alentaminen erityisalueilla, joita ovat Itämeri, Pohjanmeri ja Englannin kanaali. Näillä alueilla nykyinen 1,0 prosentin enimmäisraja laskee 0,1 prosenttiin vuonna 2015. Pitkään odotettu kielto ei myöskään voi tulla voimaan ennen kuin Itämeren satamat on varustettu tarvittavalla alusjätevesien vastaanottokapasiteetilla. Hän totesi muun muassa, ettei ole saanut asiassa alunperin riittävän monipuolista informaatiota. Tapiola-ryhmä tarjoaa asiakkailleen vakuutus-, pankki- ja sijoituspalveluja. IMO:n viimeviikkoinen päätös lykkäsi päätöstä uusien laivojen osalta kolmella vuodella, vuoteen 2016.
Suomea ajetaan ahdinkoon
SEURAAMUKSET Suomea odottavat miljardiluokan lisälaskut, jos laivapolttoaineiden rikkirajoitukset astuvat voimaan vuonna 2015.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Tapiolan kevätarvonnan voitto Raaheen
RAAHEN SEUTU
Yksi suurimmista maksumiehistä tulee olemaan metalliteollisuus, joka on täysin riippuvainen merikuljetuksista. Täysin uimataidottomia
oppilaista on yksi prosentti. Vajaa viidennes kuudennen luokan oppilaista omaa perusuimataidon, eli pystyy uimaan 50 metriä. Käytännössä tämä tarkoittaa laivojen siirtymistä käyttämään dieselpolttoainetta nykyisen ras-
ONNETTOMUUDET Tieliikenteessä sattui kesäkuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 716 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Tämä koskee jopa Elinkeinoelämän keskusliittoa. Immonen arvelee tuhannen euron voiton kuluvan normaaleihin menoihin. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Uimataito useimmilla lapsista
RAAHEN SEUTU
KYSELY Kuudennen luokan oppilaista 72 prosenttia kertoo osaavansa uida. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO teki lokakuussa 2010 alustavan päätöksen, jonka mukaan
alusjätevesien laskeminen Itämereen kielletään uusilta aluksilta vuodesta 2013 lähtien ja kaikilta aluksilta vuodesta 2018 lähtien edellyttäen, että satamissa on käytettävissä asianmukainen vastaanottokapasiteetti. Rautaruukin toimitusjohtajan mukaan vaarassa ovat sekä suomalainen kilpailukyky että työpaikat. En ymmärrä, miksi tällainen lisäkustannus halutaan saada suomalaiselle taloudelle. Suomen etua olisi pitänyt valvoa heti alunperin EU:n ministerineuvostossa. Palkinnosta Immonen saa itselleen 1000 euroa ja 1000 euroa hän lahjoittaa arvonnan sääntöjen mukaisesti Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, ja siinä hänen valintanaan ovat kotimaiset avustuskohteet. EU-parlamentti hyväksyi esityksen yksimielisesti huhtikuussa. IMO:n päätökset viedään EU:n lainsäädäntöön muuttamalla nykyistä rikkidirektiiviä, josta komissio antoi aloitteen heinäkuun puolivälissä. Jaakonsaari aikoo järjestää tiedotusseminaarin syyskuussa yhdessä europarlamentaarikko Ville Itälän kanssa. Seuraamukset koskevat toimialoja, joiden piirissä on lähes 200 000 työpaikkaa metalliteollisuudessa, kaivostuotannossa, metsäteollisuudessa sekä kemianteollisuudessa. 22. Järkyttävintä tässä on, että aloitteen tekijä oli Suomen oma EU-edustaja. Tyttöjen ja poikien uimataidossa ei ole eroja. Hän ei voitosta kuullessaan heti muistanut osallistuneensa arvontaan. Voitto oli iloinen yllätys. Onnellinen voittaja kertoo olevansa Tapiolan asiakas. Kun Tapiolasta soitettiin, luulin, että kaupataan vakuutusta, hän kuvailee. Ympäristön kokonaiskuormituksen ennakoidaan kasvavan rikkidirektiivin toteutuessa, sillä maantiekuljetuksien lisääntyminen merikuljetuksien kustannuksella kasvattaa hiilidioksidipäästöjä huomattavasti.
RAAHEN SEUTU
Kaikki sai alkunsa helmikuussa 2005, kun Euroo-
na 2008 päätöksen, jonka mukaan laivojen rikkipäästöjä vähennetään merkittävästi. Suomen uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry ja LIKES-tutkimuskeskus ovat selvittäneet yhteistyössä opetushallituksen kanssa suomalaisten kuudetta luokkaa käyvien lasten uimataitoa kyselytutkimuksella kevään 2011 aikana.
"
RAAHEN SEUTU
Rikkidirektiivissä ei ole järkeä yhteiskunnallisesti, ilmastovaikutuksista puhumattakaan.
RAUTARUUKIN TOIMITUSJOHTAJA SAKARI TAMMINEN
Jätevedet suoraan mereen
YMPÄRISTÖ WWF Suomi on pettynyt kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO: n uuteen päätökseen, joka sallii uusien risteilyaluksien ja matkustajalaivojen päästää jätevesiään Itämereen vielä useiden vuosi-
en ajan. Rikkidirektiivissä ei ole järkeä yhteiskunnallisesti, ilmastovaikutuksista puhumattakaan. Niissä kuoli 37 ja loukkaantui 912 ihmistä. Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren mukaan rikkidirektiivi on viemässä Suomea pahaan ahdinkoon. Voitto luovutettiin Simo Immoselle Raahessa keskiviikkona. Siellä on päässyt tapahtumaan selvä laiminlyönti
Niiden joukosta onnetar suosi tällä kertaa Aila Kallelaa. He eivät todella säästä lihaa esityksiä tehdessä. Kyllä niihin saa. Sama lysti Raahessa 85 euroa. Kuva: Saara-Maija Saarenpää
Emon kyydissä on mukava olla. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
Raahen Seutu
22. Euron erityinen merki-
tys ilmenee lainojen korkotasossa. Mulle ei kannata soitella. Työmoraali on paljon tiukempi. Kiva seurata aina, mihin yleisö tarttuu. Jos nuori perhe on ottanut 200 000 euroa lainaa 2 prosentin korkotasolla ja valuutan vaihto nostaa korot vaikkapa 10 prosenttiin, vuotuinen korko nousee 4 000 eurosta 20 000 euroon. Tyypillisellä lapsiperheellä pohjoisemmassakin Suomessa voi olla lähes 200 000 euroa asuntolainaa. Populismi on silmänkääntötemppu, jossa ongelmallisiin asioihin tarjotaan lapsellisen yksinkertainen ratkaisu. Hyvin! Mä olen työni Mari Kurkimäki esittää tehnyt ja se juttu on nyt näyttelijöiden ja yleisön vä- Eemeliä. Ja se jatkuvan todella ärsyttävän "hurinan" loputtava.
Mikä siinä on ettei Py-
tää särkiä yhteisiä tärkeitä paikkoja. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Teknistä henkilökuntaa on enemmän. Onnea! Kahvipaketit voi noutaa lehden konttorista.
Lähetä tekstiviesti nume-
jua ja horsmaa täynnä!
No mitenkä ne siellä Tu Kodan särkijöistä ilmoi Kiitos kun saimme käy-
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Välillä kuuluu ja välillä ei. Haluatko sen lehteen. Yli 10 prosentin lainakorot olivat ennen euroa tavanomaisia. Kuin vessa jota tuhon tekijäkin tarttee!
Ei sanaakaan vasem-
vän tutkimaan kuka tappo Millan pesueen. Vieläkö niihin on lippuja saatavilla. Jos Euroopan myllerrys jatkuu tai vielä pahenee se tulee
lisäämään perussuomalaisten kannatusta. Se on ilmiö, joka kannattaa nähdä!
Perässähiihtäjät
Eduskuntavaalien jytky on hyydyttänyt itsenäisen ajattelun ja asiapohjaisen päätöksenteon Suomessa lähes täysin. huolestunut
Laittakaa Koivuluodon
tus suoraan poliisille.
Raamattu on täyttä tot-
dä ihailemassa kaunista kotikaupunkia! Tornitalon huipulta!
Mikä teitä vaivaa kun pi-
ta eikä mitään hömppäjuttua, näin on.
Taiampa palkata etsi-
urheilukentän äänentoistolaitteet kuntoon. Kyse on valtavis-
ta taloudellisista riskeistä. Suomalaiselle euron keskeisin arvo ei ole siinä, että matkavaluuttaa ei tarvitse vaihtaa pankissa, jos on lähdössä Kreetalle lomailemaan. Kuva: OTN linen. Miten siellä on mennyt, Sari. muutettaisiin markoiksi?
JARMO UUTELA
Presidentinvaali
Sauli Niinistön mahdollisuuksia tulevana presidenttinä on pidetty lähes itsestään selvyytenä viime vuosina, mutta nyt näyttää, että ei se niin varmaa olekaan. Erityisesti, jos talo vielä on rakennettu sellaiseen paikkaan, josta kukaan ei ole kiinnostunut sitä ostamaan. Ja näin isoihin asioihin
kannan ottaminen pelkästään populistisessa tarkoituksessa on vastuutonta. Eli sinulta ei lippuja saa kuten aiemmin Pekkateatterissa. Miksi näin suuri ero. Olen saanut paljon oppia heidän työkulttuuristaan. Ei tuntus olevan vaikia tapaus. Osoituksena tästä ovat ehdotukset palaamisesta yhteisvaluutasta takaisin markkaan. Esitys siirtymisestä markkaan takaisin osoittaa suurta ajattelemattomuutta. Ei kaikki ole salametsästäjiä.
No ei tullut mielee-
toimitus.raahenseutu@sps.fi
mistonaisilta lapsen oikeuksista abortissa?
Te puolisoiden pet-
kassa, 56 euroa. Tänä kesänä Sari on tehnyt töitä Oulussa Vaahteramäen Eemelin ohjauksen parissa. Seuraukset on helppo arvata. Totuus julki.
si mennä hätistelemään lokkeja pois kalalaatikoista, seurasit vain vierestä.. Siinä on uuden jytkyn paikka. Haloo!
häjoella hoideta tienvarsia ja puistoalueita. Hänen ilmoittautuminen presidentti kisaan oli lähinnä yhden päivän mediatapahtuma, mutta sen jälkeen tunnelma on latistunut ja Niinistön kai-
paamia tukijoukkoja ei ole ilmaantunut. Kuva: Antti Kiuru
TEKSTARIT
Tangokuningatar Mervi Koposen tunnistuskuva keräsi ison määrän oikeita vastauksia. Hänelle taitaa käydä kuin aikanaan Ahti Karjalaiselle, että perintöprinssin osa venyi liian pitkäksi ja aika kulki hänen ohi. Tulevat kuukaudet tulevat olemaan poliittisesti mielenkiintoisia. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Tekstariin mahtuu vain 151 merkkiä.
Katsastin auton Ylivies-
russa pärjää kun katsastuskin maksaa 40 euroa. Nim. Lopullinen yleisömäärä on jossain 6 0007 000:n välillä. Nekin hinnat keskiarvojen yläpuolella. Perussuomalaisten ei kannata pelätä,
vaikka Soini olisi presidentti, että puolue ajautuisi tuuliajolle. Raahen Seutu on päättänyt luopua nimimerkkien käytöstä, joten nimimerkkiä ei enää tarvita. Kuinka hyvin yleisö on löytänyt Hupisaarten kesäteatterin Eemelin. Tosi hienosti. Mari Kurkimäki, 27-vuotias nainen, esittää uskottavasti 7vuotiasta poikaa. Ja mikähän mahtaisi olla se vaihtokurssi, jolla 200 000 euron lainat, palkat, hinnat ym. Silloin voi toisilla puolueilla tulla hätä ja he laskevat, että Timo Soini presidenttinä on pienempi paha kuin Soini puoluejohtajana tulevissa ja ehkä ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa. Eemelin ohjaus oli sikäli herkullinen, ettei ole tarvinnut tehdä mitään muuta kuin ohjata. Uus urheilukenttäkin pa-
täjät. 1990-luvun alussa Suomessa asuntolainojen korot olivat pahimmillaan lähes 20 prosenttia. Espoolaisilla nuorilla on eniten: 140 000 euroa/ henkilö. Tätä esitti myös Katja Hänninen eilisessä kirjoituksessaan. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
roon 17255. 4 600 on käynyt keskiviikkoiltaan mennessä ja tämän illan jälkeen 5 000. heinäkuuta 2011
Eemelillä menee hyvin
VAPPU KALLIO
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Aika harvalle lienee jäänyt epäselväksi, että Raahen Seudun toimittaja Sari Ohinmaa ja teatteriohjaaja Sari Ohinmaa ovat yksi ja sama henkilö. Kyllä ja kunnianhimoon on edellytyksiä. Eli siellä on kunnianhimoa. Mutta olen käynyt valvomassa 7 esitystä ja käyn vielä ensi viikollakin. Kuinka erilaista on ohjata Oulussa kuin Raahessa. Teatteri on suurempi, samoin sen organisaatio ja työryhmä. Esityksiä on vielä 7 jäljellä. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Juuri julkaistiin tieto siitä, kuinka paljon eri-ikäisillä suomalaisilla on asuntolainaa henkeä kohden. Persujen vanavedessä kuljettaessa on kiva poimia populismin murusia sieltä, mistä niitä suinkin löytyy. Hänen luoma vahva perintö tulee säilymään puolueen ohjenuorana ja on tärkeää, että Suomella on presidentti, joka arvostaa tehtäväänsä ja puolustaa presidentin valtaoikeuksia.
VILLE RUOTSALAINEN, OULU
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
ARVAA KUKA?
Kesäkukka. Kannattaa varata liput Lippupisteestä
Juuri siksi: 1950-luvun nostalgia on sellainen juttu, että se vetää tien päälle ja saa viihtymään. Toistuvista rikkomuksista voi seurata ajokielto. Omat kahvitteluvarusteet ovat mukana ja taukopaikoilla on luvassa haita-
Kännykkä voi viedä kortin
RAAHEN SEUTU
Teräsyhtiöt kulkevat eri suuntiin
TUOMO HEIKKINEN
LIIKENNE Matkapuhelimen käyttö ajaessa voi poikia jopa ajokieltoa. Outokumpukin puristi huhtikesäkuun tilikauden tuloksensa plussalle, mutta tämä johtui rahoitusomaisuuden myynnistä, ei operatiivisen toiminnan vedosta. Intensiivinen keskustelu ja dramaattiset viestit voivat ratkaisevasti häiritä
kuljettajan mielenrauhaa ja keskittymiskykyä. Jos sattuisi niin huono mäihä että tulisi neljän päivän sade, niin kyllä se tunnelmaa latistaisi, Matti Laurila myöntää. Outokummun on siis onnistuttava markkinoimaan tuotteitaan menestyksellä ja haalimaan tilauksia prosessiteollisuuden investoinneista, kunhan investoinnit ensin kääntyvät kasvu-uralle.
Sairaankuljetuksen korvaustaksat nousevat
RAAHEN SEUTU
TAKSAT Sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksat nousevat elokuun
alussa 6,09 prosenttia. Rautaruukki uskoo, että se kasvattaa liikevaihtoaan 25 prosenttia edellisvuodesta ja kannattavuus paranee selvästi. Zetoristit haluavat kiittää sponsoreitaan, jotka ovat reissua tukeneet: Osuuskauppa Arina, Korsu Oy, Miilukangas Ky, Pentti Hämeenaho Oy, Veljekset Kellola, Finnblast Oy, Hätälä Oy ja Lakkapää Oy. Sen verran on kuitenkin jo tiedossa, että Napapiirillä tavataan Joulupukki ja Kemijärvellä Taivaan Tulet -ohjelmasarjan tekijöitä. rinsoittoa. Saattueen kokonaisvahvuus huoltojoukkoineen on 34 henkilöä. Matkaohjelmasta on aistittavissa myös yllätysnumeroita, joista ei etukäteen kerrota. Kännykän käytöstä aiheutuneet onnettomuudet eivät kuitenkaan ole erityisesti lisääntyneet, sillä kuljettajat kykenevät usein arvioimaan milloin on hyvä puhua ja milloin hyvä keskittyä pelkästään ajamiseen.
Matkapuhelimeen puhuminen ajon aikana siten, että pitää sitä kädessään, on ollut kiellettyä vuodesta 2003 lähtien. On myös huomioitava, että sekä liikenteen että puhelun kuormittavuus vaihtelevat monesti yllättäen. Traktorimarssista on muodostumassa todellinen PR-kiertue sekä zetoristeille että heidän kotikaupungillensa. Laki auttoikin aluksi, mutta Liikenneturvan suorittaman tienvarsitarkkailujen mukaan kännykkä on kuitenkin löytänyt tiensä takaisin kuljettajien korville.
TULOKSET Terästeollisuuden kaksi lippulaivaa Rautaruukki ja Outokumpu kulkevat päinvastaisiin suuntiin. Kännykkään puhuvan kuljettajan ajolinjat saattavat muuttua yllättävästi, hänen reaktioaikansa pitenee ja muun liikenteen seuraaminen häiriintyy. Samoin Rautaruukin markkina-alue on vetävämpi, sillä yhtiö ei ole yhtä riippuvainen euroalueen reunavaltioista, kuten Italiasta. Kilometrejä on edessä yli 800. Outokummun lopputuotteiden hinnat ovat laskeneet, sa-
malla raaka-aineena käytettävän nikkelin hintapiikki ylsi alkuvuonna jopa 30 000 dollariin tonnilta. Jatkossa on oleellista, kuinka hyvin yhtiö onnistuu käyttämään hinnoitteluvoimaa asiakkaisiinsa, tiivistää yhtiön tilanteen Pohjolan analyytikko Jari Räisänen. Takaisin tullaan myöhään sunnuntai-iltana. Asiakkaan 9,25 euron suuruinen omavastuuosuus sairaankuljetusmaksusta pysyy entisellään.. Italian markkinoiden merkitys on suuri. heinäkuuta 2011
Kohti uusia seikkailuja
ZETORIT Nyt vaviskaa kaikki ruotsalaiset, sillä vihreä maihinnousu on tulossa.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Raahen seudun Zetoristit starttaavat ensi viikolla traktorimarssille kohti Lappia ja alkumatkalla pistäydytään naapurin puolelle Haaparannassa. Mutta miksi lähteä ryskyttämään 50 vuotta vanhalla Zetorilla, kun autollakin pääsisi suhauttamaan. Toisin sanoen Rautaruukin jalostusaste on korkeampi. Rautaruukin liiketoiminnan etuna suhteessa Outokumpuun on se, että yhtiö on tuotantoketjussa lähempänä loppuasiakastaan. Kela korvaa asiakkaan omavastuuosuuden ylittävän osuuden korvaustaksan perusteella suoraan
kuljetuspalvelun tuottajalle. Tässä testataan kotikaupungin katuja. Zetorien matkareitti ja aikataulu löytyy netistä: www. Puhumattakaan sitten kaikesta muusta. Lapin reissulle on lähdössä 18 traktoria. Outokummun bruttokate pieneni ja liiketappio syveni 169 miljoonaan euroon. raahenseudunzetoristit.fi/ tapahtumat
OULU
PUDASJÄRVI
Jos jostakin pitäisi olla etukäteen huolissaan, niin olkoon se sitten sade. Rautaruukin osake kiisi tuloksen julkistuksen jälkeen neljä prosenttia plussalla, kun taas Outokummun osake valahti lähes seitsemän prosenttia pakkaselle.
Yritysten tulevaisuudennäkymätkin poikkeavat, kuten odottaa saattaa. Outokummun puikoissa ensimmäistä neljännesvuottaan viettänyt Mika Seitovirta puolestaan joutui toteamaan synkeänä kolmannen vuosineljänneksen liiketuloksen painuvan selväs-
ti pakkaselle. heinäkuuta kello 6.30. Tilannetta pahentaa entisestään Aasian tuonti. Keli on suurin jännitysmomentti. Liikenneturvan mukaan matkapuhelimeen puhumisesta aiheutuvia ongelmia liikenteen turvallisuudelle ei pidä vähätellä. Pu-
ROVANIEMI TORNIO ORNIO
KEMIJÄRVI RANUA
Zetorit valmistautuvat yli 800 kilometrin Lapin keikkaan. Outokumpu on hyvin tiukasti Eurooppaan sidottu yhtiö. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
22. Vihreä saattue tulee olemaan 1,5 kilometrin mittainen. Kännykän käyttö heikentää tarkkaavaisuutta ja koordinointikykyä, kun osa huomiosta menee puhelimen käsittelyyn ja puhelun sisältöön. Ennen lain voimaan tuloa tehdyt kyselytutkimukset osoittivat, että kuljettajat olivat kokeneet puhelimeen puhumisen ja ajamisen niin vaarallisena yhdistelmänä. Puhelimeen saa puhua ajon aikana vain handsfree -laitetta käyttäen. Ja vastaantulijoiden ilmeistä päätellen se herättää hyvää mieltä laajemminkin, Matti Laurila on huomannut. Arkistokuva: Vesa Joensuu
dasjärvellä Zetorit ovat lupautuneet kunnioittamaan läsnäolollaan kesäpilkin MM-kilpailutapahtumaa. Lapin kiertueelle lähdetään Pattijoen ABC:ltä keskiviikkona 27. Yhtiöiden kurssireaktiotkin muodostuivat Helsingin pörssipäivän aikana tyystin
eri sointuisiksi. Rautaruukin tulos kaksinkertaistui toisen neljänneksen aikana verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Vähintäänkin Ikean liikenneympyrän käymme kiertämässä, Matti Laurila myhäilee. Jotta emme tulppaisi liikennettä, ajamme muodostelmassa, jossa on peräkkäin aina kaksi traktoria ja väliä seuraavaan kaksikkoon vähintään 200 metriä. Korotus perustuu taksi- ja sairaankuljetusliikenteen kustannusten nousuun, sosiaali- ja terveysministeriöstä
kerrotaan. Sekä kännykän käsittely, että puheluiden vaatima keskittyminen heikentävät ajoturvallisuutta. Samaten velkaantumisaste aiheuttaa huolta. Outokumpua painaa reuna-alueriskin lisäksi ruostumattoman teräksen ylikapasiteetti, joka piinaa koko mannerta. Rovaniemellä, Kemijärvellä ja Pudasjärvellä on luvassa kaupungin järjestämät vastaanotot
2,59 /pkt (6,48-8,63 /kg)
GRILLIMAKKARAT 300-400 g
2 PKT
4. pantit 1,60 Voimassa 1.9.2010 alkaen
ERÄ
VADELMA 10 x 250 g 11,96 /kg
Suomalainen
PACK
4
Esikypsä
MAISSINTÄHKÄ 2 kpl /400 g Unkari JA
PAJUNIEMEN MAKKARAT JA LIHAJALOSTEET ESITTELYSSÄ pe klo 10-18 ja la klo 10-15. 22. pantit 3,60
19
99
sis. 2,79 /kannu (1,86 /l)
KANNUT 1,5 l 1,67 /l
2
99
rs
2
Kuuma, grillattu
Valiojäätelö Eskimo
7,60 /kg
BROILERIN FILEEPIHVI
JÄÄTELÖPUIKOT 15 kpl /525 g
Hinta ilman K-Plussa-korttia 4,75 /pkt (9,05 /kg)
12
90
kg
3
99
pkt
Fazer
PUIKULAT 450-550 g
2,64-3,22 /kg ruis, kaura ja mysli Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,65 /ps (3,00-3,67 /kg)
1 1
www.k-citymarket.fi
-12%
45
ps
COCA-COLA 1,5 l, 4-pack
0,57 /l raj. 2 erää /talous
5. alv 23 %).
Syö arkenakin monipuolisesti helpot vinkit K-RuokaPirkassa.
Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus. -51%
pkt
-28%
1
Tumma
Unkari Espanja
79
kg
LUUMU
Siemenetön
0
99
kg
VESIMELONI TAI HUNAJAMELONI
SAVUSIIKA
Saarioinen
GRILLITASSUT 450 g
7
HK Kabanossi
95
kg
5,00-6,67 /kg Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. TERVETULOA!
JÄÄSALAATTI 100 g Suomi, 2,48-9,90 /kg
0
29
90
ltk
4
III-OLUT 0,33 l 24-pack
2,07 /l
99
pkt /ps
TOMAATTI JA AVOMAAN KURKKU
Suomi
29
kg
-PACK
24
Hinta ilman K-Plussa-korttia 23,52 /24-pack (2,52 /l) sis. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. 99
sis. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
|
7
HINNAT VOIMASSA PE-LA 22.23.7.2011, ELLEI TOISIN MAINITA. pantit 3,60
-17 %
RAAHE
puh. 3,49 /rs (8,73 /kg)
2 RS
5. -16%
-22%
Ingman
VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 l
0,99 /l, ei laktoositon Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,05 /pkt (2,05 /l)
0
99 0
KPL
99
kg
Mehukatti värilliset
yks. Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi
KESÄHERKUT RAAHEN K-CITYMARKETISTA
Pullapirtti
PERUNARIESKASET 6 kpl /270 g tai OHRAKKA 6 kpl /240 g
3,67-4,13 /kg
NEKTARIINI TAI PERSIKKA
Italia
0
3,94 /kg
99
ps
Atria Viljaporsaan Ohuet leikkeet
Fazer Alku
JYVÄPALA 480 g
FILEESTÄ 750-800 g
6,86-7,32 /kg naturel ja BBQ Hinta ilman K-Plussa-korttia 7,99 /rs (9,99-10,65 /kg)
1
Kanada 6,64 /kg
89
ps
5
-31%
49
rs
HK naudan
6,25 /kg
PAISTIJAUHELIHA 400 g
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 020 720 3500
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis
Silmissä siitepölyallergia aiheuttaa kirvelyä, ärsytystä ja punoitusta. 20 vuotta sitten pujoa oli paljon vähemmän, nyt sitä on tosi paljon, puutarhuri Jari Särkkä vahvistaa.
Pujon kukinta alkaa heinäkuun lopussa ja jatkuu syyskuuhun. TITI- JA TAU-NALLET SEK MUKANA PL, TA 10/KPL, ON RAAHEN PRISMAS LIPUT ENNAKKO LIPUT OVELTA 15/KPL (ALLE 1V. heinäkuuta 2011
Pujo kasvaa valtoimenaan
ALLERGIA Poistamalla pujon voi tehdä suuren palveluksen allergiasta kärsivälle.
MIINA OJANPERÄ
Pujo aiheuttaa ikäviä oireita allergiselle. Marunatuoksukki on levinnyt lintujen ruokintasiementen mukana, mutta se on vielä harvinainen. Siitepölyallergiasta kärsii 1020 prosenttia suomalaisista. Siitä ei tarvitse Jari Särkän mukaan olla Raahen alueella vielä huolissaan.
RATKAISEVAN EDULLISESTI
TI KE 3.8. Monia häiritsevään terveyshaittaan voitaisiin konkreettisesti vaikuttaa. Muuten se valloittaa hyvin äkkiä kaikki paikat.
Pujon sukulaisia
MIINA OJANPERÄ
Pujo valtaa nopeasti alaa jopa keskellä kaupunkia. ILMAISEKSI).
Heinäkuun herkut Prismasta
3,69
Antell RUISRUIS
Saarioinen GRILLITASSU 6 kpl / 450 g (8,20/kg)
X-tra VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l 6-pack (0,42/l) sis. Pujo on monivuotinen kasvi, joka säilyy hengissä juurakon avulla mutta leviää lähinnä siemenistä. Allergiasta kärsii laaja joukko. Rikkapujon saa pois kitkemällä sen käsin juurineen. Isot kasvustot kannattaisi niittää juuri ennen ku-
KASVIT Yksi tulevaisuuden allergisoiva kasvi voi olla marunatuoksukki. Sen leviämisessä voi mennä 20 vuotta. Meripujo on hyvin samannäköinen kuin rikkapujo. Yhdessä kasvissa on jopa 50 000 kukkaa, joten sen tuottama siitepölymäärä on valtava. Allergiset vetoavat kiinteistön omistajiin, että pujo otettaisiin pois tonteilta, ennen kuin se alkaa kukkia. KLO 18 TI-TI NALLE- KONSERT STADION, RAAHE RÄNNÄRIN PESÄPALLO Ä RIITTA. Pujon tapaan allergiaa erityisesti Etelä-Suomessa aiheuttavaa ketomarunaa tavataan täällä vain vähän. Jopa keskellä kaupunkia kasvava rikkapujo on riesa, jonka siitepöly saa aikaan nenän tukkeutumista ja kutinaa, aivastelua ja astmaoireita. Kuivalla ja tuulisella säällä siitepöly
leviää laajalle alueelle. Pujo pitäisi repiä juu-
rineen, ennen kuin ne valtaavat lisää alaa. Kun näkee ensimmäisen pujon, se kannattaa ottaa pois heti. Myös hyvinvointikuntayhtymän pitäisi lähteä mukaan. Vapaaehtoisia kyllä löytyisi, kun saataisiin jokin organisaattori, hän sanoo.
kintaa, niin ne eivät ehtisi tehdä toisia kukkia, Särkkä sanoo. Pujo kasvaa hoitamattomilla tonteilla, ojanpientareilla ja asutuksen vieressä jopa keskellä kaupunkia. Raahessa kasvaa myös
luontaista meripujoa, joka on kuitenkin harvinainen ja esiintyy Raahessa 23 paikassa yksittäisinä kasveina saaristossa ja merenrannalla. pantit
DanSukker HILLOSOKERI 1 KG
KESÄALEN LOPPUR YSÄYS JATKUU VIELÄ!
-50% 0% -40% -3
JA
ALEALEALEALE
ENEMMÄN PERHEMARKET
6,19
1,80
KOTIMAINEN VARHAISPERUNA irto
JOPA
MÄÄN TULE TEKE ! LÖYTÖJÄ
PALVELUSTA
-70%
9 kpl / 450 g (3,76/kg)
Koff OLUT III 0,33 l tlk 24-pack (2,07/l) sis. (08) 2116 200
AVOINNA MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
Polttoöljymyynti 044 7885 867 044 7885 868. Se on koko
ajan yleistynyt. Tapaus liittyy vieraslajiongelmaan. Tyhjille tonteille rakentaminen on vähentänyt kasvustoa, mutta ongelma on edelleen suuri. pantit Hinta voimassa alk. Allergiaa voidaan helpottaa antihistamiinilääkityksellä sekä nenäsumuttimilla ja silmätipoilla oireista riippuen. Allergiselle pujo aiheuttaa kovasti haittaa, sanoo Ritva Hietamies.
Kuva: Miina Ojanperä
Taistelusta pujoa vastaan on tehty muutama vuosi sitten valtuustoaloite, mutta asia ei ole edennyt pidemmälle. 8 | UUTISET
Raahen Seutu
22. Leviäminen on vielä pientä, mutta ihmisten pitäisi huolehtia piharoskat pois ja kompostoida jätteet asianmukaisesti. Niitä ei saisi jättää pitkin ympäristöä, Jari Särkkä sanoo. Raahelainen Ritva Hietamies toivoisi, että kaupunki lähtisi organisaattoriksi kamppailussa pujon leviämistä vastaan. Voisi sanoa, että pujoa kasvaa nykyään melkein joka paikassa. 4.5.
480-600 g (11,44-9,15/kg)
Atria BROILERIN OHUT LEIKKEET
1,69
19,98
PRISMA RAAHE
5,49
0,39/kg
KOTIMAINEN JÄÄSALAATTI 100 g, pakattu
0,69/kpl 5,90/kg
www.arina.fi
GRILLATUT BROILERIN KOIPIREIDET
Palokunnankatu 37, Puh
22. Talvella varmasti onkin, mutta meillä on ollut todella hyvät säät. Kuva: Miina Ojanperä
ut kesäpöytään! Herk
Porsaan grilliribs Porsaan kassleripihvi 1 kg
HINTA POMMI!
kg ras
Elintarviketarjoukset voi
massa pe-la 22.23.7.2
011 (vain kot italouksille).
Banaani Golden B Ecuador
kg
Siemenetön kokonainen vesimeloni, Espanja
kg
Vihreä siemenetön rypäle 500g/rasia, Egypti 1,96/kg
ras
Erä! Norjan tuore lohifilee
Hiillos grillimakkarat 40 40 g , 400g (3,13/kg) g) )
Satamuna vapaan kanan kananmunat M 10kpl (1,69/kg) p , g) )
Perinteiset jogurtit 150g, myös rasvattomat (1,66/kg (1,66/kg) (1,66/kg)
2 pkt
kg á 1,59 ras
8 prk
á 0,29
ttien Prosen alpa h sijaan ! hinta
ma-pe 10.30-15, la 11-15
Diadora sukat 5 parin paketti. Vierailuja on tehty puolin ja toisin. Kalaseljanka L,G Smetana-possupata G Kasvispyttipannu L,G To 28.7. Wooldridget ovat kolmatta kertaa Suomessa.
600 000 asukkaan Sheffieldillä ja Raahella on yhteistä terästeollisuus, joka on tosin karkaamassa Englan-
nista halvemman tuotannon maihin kuten Kiinaan ja Thaimaahan. Kaikki ajattelevat, että täällä on kamalan kylmä. Mattilat ja Wooldridget arvelevat, että käsitystä on vahvistanut Suomen markkinointi joulupukinmaana. Ystävyys on jatkunut siitä lähtien. Emme halua, että kaupunkia rakennetaan enää lähemmäs rantaa, se pilaisi maiseman. Muuten kaupungeilla ei taidakaan olla kovin paljon yhteistä. Laadukkaat erä-/vapaa-ajan sukat
Lounas:
Raahe
ma-pe 8-20, la 8-18
Keittolounas
Kotiruokalounas
ETTU! IÄ ALENN , UUSIA ER at tekstiiliä naisille likoim jaan va senttien si Mahtavat lapsille, pro miehille ja lpaan hintaan! ha
Venesetti 196 x 114cm 9 114cm 4c sis. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
9
Voittamaton lomakohde
LOMALLA Englannista Sheffieldistä kotoisin olevat Alan ja Barbara Wooldridge matkailevat vain harvoin. Pikkukaupungin rauhallisuus on kuitenkin säilynyt. Suomi on yhä yhtä puhdas kuin ennenkin, toisin kuin Englanti, Alan sanoo. Wooldridget harmittelevat, miten välinpitämättömästi britit roskaavat. Saarivaltiossa on pariskunnan mukaan väärä käsitys Pohjoismaista. Lihakeitto L,G Uunilohi VL,G
! Katso hintaa
Palvelemme
Ark.
pkt
www.HHn
et.fi
La
Aher Ahe Ah am Ah ra Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina!. Wooldridget tekivät ensimmäisen vierailunsa Suomeen vuonna 1997. Wooldridget ovat huomanneet, että Raahessa on viime vierailun jälkeen rakennettu lisää. Tällä kertaa he suunnittelivat matkustavansa Suomeen meriteitse autolautalla, mutta vaihtoehto osoittautui liian hintavaksi. Kesäinen Suomi on kuitenkin Wooldridgien mielestä mitä parhain lomakohde.
Karjalanpiirakat, poronliha ja lohi maistuvat englanti-
laisille. Suomalaisiin perinteisiin on tutustuttu pesäpalloa myöten. Tomaattikeitto L,G Kebabkiusaus L,G Nakkikastike L,G
Ke 27.7. airot ja pumpun Varavuode 185 x 76 x 22cm
RUOKALISTA
Pe 22.7. Nyt näkymä on kaunis, Alan sanoo.
Barbara ja Alan Wooldridge haluaisivat, että pikkukaupungin rauhallisuus säilyisi Raahessa. Juuri sitä Wooldridget kaipaavatkin. Ilpo Mattila tutustui Alaniin ja Barbaraan 20 vuotta sitten ollessaan työharjoittelussa Rautaruukin yhteistyökumppanilla Englannissa. Mattilat tunnustavat, että superpesisottelu oli myös heille ensimmäinen. Heidän mielestään uusi rakentaminen pitää suunnitella tarkkaan esimerkiksi Pikkulahdella. Makkarakeitto L,G Kermainen kalavuoka L,G Kaalikääryle L Ti 26.7. Mutta silloin kun matkailevat, tulevat he mielellään Suomeen.
MIINA OJANPERÄ
Eläkkeellä oleva Wooldridgen pariskunta viettää tänä kesänä pari viikkoa Ilpo ja Hanna-Leena Mattilan perheen vieraina Raahessa. Hanna-Leenan valmistamaa lohta Alan kehuu gourmet-ateriaksi. Hernekeitto L,G Pizza 1,90 á Curry-kookoskana L,G
Verna jalkalasi 22cl 2kpl/pkt
La 23.7. Borssikeitto L,G Lihapullat L Broilerpasta VL
5,40
7,30
FIOCCHI PL 32 HVkyyhkypatruuna 25kpl 12/70, koot 2.9 ja 3.1 mm
Ma 25.7. Luulen, että jos englantilaiset kävisivät täällä, he eivät enää roskittaisi samalla tavalla, Alan sanoo
Minusta ei ole millään tavalla perusteltu eikä hyvä päätös lähteä heikentämään kotitalousvä-
Kotitalousvähennys
Otettiin käyttöön 2000luvun alussa edistämään kodinhoito- ja remonttitöiden kysyntää ja vähentämään pimeästi teetettyä työtä. 10 | KOTI
Raahen Seutu
22. Omasta yrityksestään Jarmo Sauvola ei ole vielä huolissaan, sillä sisustussaneerauksia on Raahen talousalueella toistaiseksi riittänyt enemmän kuin niitä ehtii tehdä. heinäkuuta 2011
koti
vinkkejä kotiin www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. 010 665 5130 tai 010 665 5118
VINKKI
Torju tuholaiset!
RAAHEN SEUTU
TEKSTIILIT Jos kesän aikana vaatehuoneeseen tai liinavaatekaappiin on kömpinyt kutsumattomia pikku vieraita, kannattaa ryhtyä siivoustoimiin. Hallituksen linjausta Rinkinen kritisoi suorin sanoin. Tällä hän viittaa siihen, että kotitalousvähennyksellä on 2000-luvun alusta lähtien saatu kitkettyä remontti- ja siivousalalta harmaata taloutta. Täytyy nyt katsoa, mitä tulevaisuudessa sitten tehdään, kommentoi toimitusjohtaja Marko Rinkinen. Tekstiilituholaiset, kuten vyöihrakuoriainen, museokuoriainen ja vaatekoi, tekevät ikävää jälkeä vaikka lempineuleeseen, jos saavat rauhassa mutustella. Ei kaikilla ole suku-
Muutosehdotus on huomattu myös remontti- ja rakennusalalla. Vaatteista tuholaiset voidaan hävittää pesemällä ne + 4060asteisessa vedessä, pakastamalla viikon ajan -20 asteen lämpötilassa tai viemällä vaatteet pariksi tunniksi + 60 -asteiseen saunaan. Sissiviljely onkin yksi kaupunkiviljelyn muoto ja etenkin kehitysmaissa sillä on merkitystä ruuan tuotannolle. Ihmetyttää tämä ratkaisu, että halutaan ruokkia alan nurjaa puolta, sanoo Jarmo Sauvola. Sissiviljelyyn sisältyy usein myös yhteiskunnallinen kannanotto, jossa kritisoidaan ruoantuotannon ulkoistamista kauas kuluttajista.
laisia, jotka pystyisivät siivoamaan ja hoitamaan esimerkiksi vanhuksia omilta kiireiltään, Kainulainen sanoo.
TIESITKÖ?
29
tuhatta henkeä on käynyt asuntomessuilla
Hallituksen suunnitelmissa on kotitalousvähennyksen veroedun enimmäismäärän laskeminen 3 000 eurosta 2 000 euroon ja korvattavan osuuden pienentäminen 60 prosentista 45 prosenttiin. Vaatekaapit kannattaa myös siivota kunnolla aika ajoin, koska se on paras keino ehkäistä tuholaisten ilmaantumista.
Kotitalousvähennyksen pienenemisen pelätään lisäävän pimeää työtä kotitalous-, siivous- ja remonttialoilla. Asiakkaat ovat heränneet, että remontit pitää tehdä nyt, ennen kuin etu tulee pienenemään, Sauvola kertoo.
hennystä. Hän arvelee, että kotitalousvähennyksen leikkaaminen tulee olemaan iso muutos pienelle yritykselle. Kainulainen tekee poikansa Erkki Kainulaisen kanssa Siikajoen alueella kaikkea teollisuushallien putsaamisesta kotitalouksien siivoamisiin ja autojen pesuun. Asia koetaan uhkana kotipalvelu-, siivous- ja remonttialan yrityksissä.
NIINA BROMAN
KASVIT Oletko kuullut sissiviljelystä. Hän arvelee, että kotitalousvähennyksen roplaaminen on ihmisille vielä aika tuore asia, eikä moni ole sitä lomakauden takia huomannut. Jarmo Sauvola Remonttipalvelussa kotitalousvähennyksen mahdollista heikkenemistä odotetaan oudoksuen. Kotitalousvähennyksen tarjoamalla veroedulla voi teettää esimerkiksi rakennus- tai kunnossapitotöitä, lastenhoitoa tai siivousta. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä aiotaan laskea 2 000 euroon ja korvattava osuus 45 prosenttiin.. Ilmiö syntyi 1970-luvulla maailman suurkaupungeissa, joissa ihmisillä ei ollut maata jota viljellä, kertoo Marttaliiton puutarha-asiantuntija Erja Rappe liiton verkkosivuilla. Yksityistalouksien remontit kattavat Sauvolan yrityksestä kuitenkin noin 95 prosenttia, joten pieni kutina muutoksesta hänenkin mieltään vaivaa. Se on luvatonta viljelyä alueella, jota ei omista tai hallinnoi. Kehittyneissä maissa se on enemmänkin ympäristötietoisten ihmisten elämäntapa ja gourmetkokkien harrastus. Vähennystä käyttävät sellaiset ihmiset, jotka eivät pysty itse näitä töitä tekemään. Tällä seudulla on muutenkin oltu vähän epätietoisia siitä, että kotitalousvähennystä voi käyttää siivouspalveluihin, Rinkinen sanoo. Kyllähän se harmittaa, tiivistää monen kotipalveluyrittäjän tunnot ruukkilainen Pirkko Kainulainen Siivouspalvelu T:mi Pirkko Kainulaisesta. Maksimivähennys veroista on nyt 3 000 euroa henkilöltä vuodessa. Arkistokuva: Vesa Joensuu
TIESITKÖ
Mitä on sissiviljely?
RAAHEN SEUTU
Kotitalousvähennystä uhkaa leikkaaminen
KOTITALOUS Uudessa hallitusohjelmassa esitetään kotitalousvähennyksen veroedun heikentämistä. Eihän koko vähennyksellä ole mitään merkitystä, jos se on kovin pieni.
FAKTA
Raahen Monisiivous tekee siivouksia etupäässä yrityksille, mutta aikeena on ollut laajentaa markkinointia enemmän yksityistalouksienkin suuntaan. En ymmärrä, että miksi juuri heiltä pitää viedä pois tämä etuus. Sehän on ollut tiedossa, että tähän etuun ne päättäjät tulevat puuttumaan. Nyt verovähennys on 60 prosenttia ostetuista kotitaloustöistä, eli asiakkaan maksettavaksi jää 40 prosenttia ostoista. Vähennyksen leikkaamisen myötä kehityssuunta luultavasti lähtee toiseen suuntaa, ja pimeän työn teettäjät alkavat taas lisääntyä. Sauvolan asiakkaisiin kotitalousvähennykseen odotettavat hei-
kennykset ovat vaikuttaneet toisaalta hyvälläkin tavalla. Muutos tulee hänen mukaansa varmasti vaikuttamaan etenkin uusien yksityisasiakkaiden saamiseen
Kyllä tämä vähän turhauttaa, sanoi Salomäki, joka seuraavan kerran yrittää MMrajaa ensi viikolla Turussa.
Raahen Vesan Tiia Melantie leiskautti naisten pituudessa pisimmälle.
ykkösnimen Mikko Kyyrön tavoittamiseen. Toisella Salomäen hyppy hajosi jo nousuvaiheessa. Mikko on vielä kolme metriä edellä, sanoi Waldén. Mukavan rennot kisat ja osallistujia oli ympäri Suomen, sanoi Raahen Vesan puheenjohtaja Kaija Mainio. Kiekossa MM-raja on 63 metriä. Kolmannella riman ylitys oli lähellä. Kaveri elämänsä kunnossa ja ennätys ei parane, harmitteli Salomäki epäonnistumistaan. Johanna Laitinen (Korkeus 160 cm), Tanja Krekilä (Kiekko 38,83) ja Irga Paulin (Keihäs 36,71) sekä Vihannin Urheilijoiden Juha Martinmäki (Keihäs 56,59). Kuuttakymmentä lähdin heittämään. Niin, on näitä hyviä yrityksiä tullut jo riittämiin. MM-kisojen suhteen Waldénilla ei ole isoja haaveita. Kalevan Kisat on päätavoite ja toivottavasti Suomi-Ruotsimaaottelu. Tasaista, mutta ei huippuheittoa. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
URHEILU | 13
URHEILU
www.raahenseutu.fi
"
Kaveri elämänsä kunnossa ja ennätys ei parane
VESAN KISOJEN SEIVÄSHYPYN VOITTANUT EEMELI SALOMÄKI
Eemeli Salomäen yritys saavuttaa MM-kisojen A-raja epäonnistui niukasti Koivuluodon kentällä. 22. Katseet on suunnattu enemmän kotimaan arvokilpailuihin ja kiekon
Raahen alueen urheilijoista lajinsa aikuisten sarjoissa voittivat Raahen Vesan Tiia Melantie (Pituus 5,19),
Kalajoen Junkkareiden Tapani Kärjä irtosi jo alkumetreillä selvään voittoon miesten 1500 metrillä.
Ikaalisten Urheilijoiden Jouni Waldén heitti kiekkoa tasaisen sarjan ja pokkasi voittopalkinnon.
Vaikka Eemeli Salomäen epäonnistunut yritys jäi harmittamaan, niin muuten Raahen Vesan 90-vuotisjuhlakisat olivat onnistuneet. MM-raja on kova ja siitä ei tarvitse vielä puhua. Raahen Vesasta lajivoittoihin ylsivät kotikisoissa ylsivät Arttu Heilala, Juho Miilukangas, Juha Hietala, Sanna Mikkonen Rave, Anni Grekula, Pinja Hirsikorpi, Janika Ahola, Eveliina Bogdanoff ja Emma Fingerroos.
Seipään ohella miesten kiekkoringistä heitettiin limppua hyvillä tuloksilla. Kuvat: Roy Viitanen
MM-raja jäi ylittämättä
YLEISURHEILU Raahen Vesa juhlakisoissa seipään MM-rajaa tavoitellut Eemeli Salomäki ei onnistunut tavoitteessaan.
ROY VIITANEN
Keskiviikon kisojen kärkinimi Someron Esan Eemeli Salomäki ylitti kilpailussa vaivattomasti aloituskorkeuden ja 540 sentissä jäi riman väliin reilusti ilmaa. Ensimmäisellä tuli selvä pudotus. Neljä heittoa yli 57 metrin. Uskomatonta. Koivuluodossa paistoi aurinko ja hyppääjillä oli apunaan sopiva tuulikin. Olosuhteet olivat loistavat. Kisoissa juostiin myös pitkien matkojen piirin IsoSyöte Cupin matkat. Olosuhteista ei rajan ylitys ollut kiinni. Voiton vei Ikaalisten Urheilijoiden Jouni Waldén tuloksella 58.70. Kunto on kovempi kuin tulokset antaa ymmärtää, kommentoi Waldén kilpailuaan. Seuraavaksi Salomäki korotutti riman Daegun MMkisojen a-rajaan 572:een. Raahen Vesan juhlakisojen kaikki tulokset Raahen Seudun verkkolehdessä.. Raahen Vesan Nea Heilala oli ykkönen T13-sarjan 600 metrillä ja kahta vuotta vanhemmissa Julia Korpela sijoittui kakkoseksi. Uskomaton kenttä ja yleisö hienosti mukana
Se on tärkeintä tällä hetkellä, kertoi Luoto.
RTG Golfin voittajat Lehtola, Piirala ja Härmä
RAAHEN SEUTU
Raahelaiset lumosivat Sveitsissä
NIKO PELTOKANGAS
GOLF Raahentienoon golfin avoin kilpailu pelattiin Siikajoella 10. Timo Orava 75 (21); 8. Vanha totuus on se, että sen kautta näitä pelejä voitetaan. Innostuneiden katsojien lisäksi tapahtuma oli elämys voimistelijoille itselleen. Juho Mattila 32 (21); 9. Jukka Mattila 32 (26); 11. Arkistokuva: Jaakko Mylly
pelin kautta. Kilpailussa lähes puolet joukosta pelasi alle tasoituksensa tai sen tuntumaan. Asarja pelasi tasoituksellista lyöntipeliä, B- ja S-sarja tasoituksellista pistebogia. Koreografi Kirsti Mäkinen-Reijasalon mukaan In the City -niminen esitys "kolahti" messuyleisöön. Kaikki tulokset RTG:n kotisivuilla www.rtg.fi. Martti Palokangas 75 (11); 6. Sisäpeli alkoi avautumaan kolmannessa vuoroparissa. Risto Rautio 28 pistettä (pelitasoitus 21). Esiintyminen poiki heti yhteydenottoja. Jani Tuomaala 37 (27); 5. Tämän takia Pera on lai-
tettu tuolle paikalle. Pera teki mitä piti ja hoiti meille pisteet tänään, kiitteli Luoto jokerilyöjää. Sarja S: pistebogi 1. Toivo Pajala 79 lyöntiä (pelitasoitus 18). Raahen Naisvoimistelijat edusti Suomea asiantuntijaraadin valitsemana edustajana kolmessa hallinäytöksessä. Kim Lehtola 69 lyöntiä (pelitasoitus 14); 2. Tuloksia: Sarja A: lyöntipeli tasoituksin, 16 osallistujaa. Timo Ollanketo 38 (22); 3. In the City nähtäneen vielä eteläsuomalaisillakin areenoilla ja koreografille on kysyntää.
Gymnaestrada ei ole kilpailu vaan messutapahtuma, jossa voimistellaan ja tanssitaan viikon ajan. Hallinäytösten lisäksi seuroilla on mahdollisuus osallistua kenttänäytöksiin. Kyösti Paganus 33 (18); 7. Pentti Paakki 41 (27); 3. Mauri Kallio 30 (20); 8. Kevin Pudas 69 (20); 3. Kyle Pudas 40 (23); 4. Sarja B: pistebogi tasoi-
tuksin, 21 osallistujaa. Seuraavan kerran Gymnaestrada järjestetään vuonna 2015 Helsingissä. B-sarjan voittaja oli Vuokko Piirala 43 pisteellä ja S-sarjan voitti Matti Härmä 39 pisteellä. Kolmannen tasoittavalla Hannu Ikonen löi jakso-
voiton varmistaneen toisen juoksun. Vuokko Piirala 43 pistettä (pelitasoitus 30); 2. Hienosäätöä tarvitaan vielä sisäpeliin. Esko Kumpulainen 29 (20); 9. Veikko Korkala 29 (22); 10. Tilanteiden rakentaminen kärjen kautta tuotti ongelmia. Näytöksessä yleisö nousi seisomaan ja lauloi mukana. Ykköseksi palannut Timo Kallio eteni kentälle, mutta miehen vaihtaminen kolmoselle tuotti suurta tuskaa Topi Kososelle ja Jussi Kemilälle. Nurmo sumputti etukentän ja paljon lyötiin kovia, jotka ei tänään oikein toiminut. Pekka Piirala 33 (23); 8. Pattijoki vastasi neljännessä vuoroparissa, kun Pertti Mäkelä kiskaisi taas varmasti pallon väliin ja Topi Kosonen toi jakson ja ottelun ratkaisseen kolmannen juoksun. Esityk-
sissä on mukana myös olympiatason urheilijoita. Helena Ristolainen 30 (23); 14. Kari Ollanketo 73 (21); 5. Pertti Mäkelä käytti toisen tasoittavalla avautuneen tilanteen hyväksi ja löi väliin 11 tasoituksen. Nurmo onnistui ensimmäisessä vuoroparissa menemään 1 0 johtoon, mutta sen jälkeen kotijoukkueen kolmostilanteet olivat vähissä. Tätä varten on kakkoskärki. Esko Jokela 37 (18); 4. Tapahtumaan osallistui Suomesta yhteensä 1400
harrastajaa. Kyösti Heinänen 77 (16); 10. Perään ensimmäistä kertaa mailan varteen päässyt
Sami Lindström kotiutti Tuomas Jussilan. Annukka Piirala 31 (36); 12. heinäkuuta kolmessa sarjassa. Sillä on potentiaalia. Esitykset 50 maasta täyttivät päivät niin, että nähtävyyksien katseluun piti järjestää päättäväisesti aikaa, Mäkinen-Reijasalo kertoo.
Raahen Naisvoimistelijoiden In the City -esityksessä liikutaan metropolitunnelmissa.. Ulkopeli on tänään loistavaa, sanoi Luoto.
Avausjaksolla Pattijoki sai kertaalleen Kallion kolmoselle. Pelaajat RTG:n jäseniä, ellei muuta ole mainittu.
VOIMISTELU Raahen Naisvoimistelijoiden näytös sai innostuneen vastaanoton viime viikolla järjestyssä Gymnaestrada-tapahtumassa Sveitsin Lausannessa. 1. Jari Oja 34 (33); 7. Tilanteiden valossa olisi kuitenkin pitänyt voittaa reilummin, mutta kolme pistettä oli tänään tärkeintä, kommentoi Pattijoen kakkospelinjohtaja Jari Luoto. Hyvässä vireessä juoksuja viime otteluissa takoneelta Mäkelältä vietiin Nurmossa toisella jaksolla yksi juoksu, kun toisessa vuoroparissa selvästi pesään ehtinyt Kemppainen vihellettiin palaneeksi. Matti Härmä 39 pistettä (pelitasoitus 17); 2. Esko Ehrola 34 (17); 6. 1. Miehet tulla junttasivat lavalle omalla tyylillään
Rautaruukin haalarit päällä ja lapiot olalla. Tapani Piirala 32 (24); 10. Pasi Leinonen 35 (19); 6. Siitä kyllä tykättiin ja puhuttiin. Nurmo onnistui nousemaan vielä tasoittavalla kahden palon tilanteessa tasoihin. Ensin Mäkelä kotiutti Kemppaisen. Kauko Härmä 77 (12); 9. Raahen Naisvoimistelijoiden lisäksi lavalle nousivat Oulun naisvoimistelijoiden valioryhmä sekä Funky Hall -ryhmä Raahesta. 14 | URHEILU
Raahen Seutu
22. Ulkopelin palauttaminen hyvälle tasolle oli ensimmäisen askel. Sisäpelin vaikeuksista huolimatta Pattijoki vei kolmostilanteet Nurmossa reilulla erolla. Esitykseen sisältyy niin tanssillista kuin kunto- ja joukkuevoimistelua kuin hiphop-tanssiakin. heinäkuuta 2011
Tappioputki poikki Nurmossa
PESÄPALLO Pattijoen Urheilijat katkaisi orastavan tappioputkensa hakemalla Pertti Mäkelän johdolla täyden pistepotin Nurmon Jymyltä.
ROY VIITANEN Miesten superpesis NurmoPattU 02 (12, 23)
Pattijoen sisäpeli kangerteli Nurmossa. Toisella jaksolla Pattijoen ulkopeli piti alkuun Nurmon yritykset kurissa. Suoma Rautio 37 (19); 5. Pattijoen vahvuus Nurmossa oli ulkopeli. Pertti Sipola 72 (16); 4. Marko Heinonen 29 (28); 15. Lähdettiin taas ulko-
Pattijoen Urheilijoiden Pertti Mäkelä löi molempien jaksojen tärkeät avausjuoksut ja ratkaisi toisen jakson voiton illan kolmannella lyödyllään. Virpi Heikkilä 29 pistettä (pelitasoitus 36). Pekka Riekki 75 (17); 7. Osallistujia oli viisikymmentä. Kehitetään peliä mitä pystyy neljän pelin aikana, että ollaan kunnossa, kun pudotuspelit alkaa. A-sarjan voitti Kim Lehtola 69 nettolyönnillä. Juoksun toi edelleen huikeassa etenemisvireessä oleva Jonne Kemppainen. Osansa tarinassa on myös viiden miesvoimistelijan ryhmällä. Mäkinen-Reijasalo erittelee näytöksen vahvuuksiksi juonellisuuden ja tekemisen riemun. Marja Sipola 30 (20); 13. Pattijoen katseet olivat jo
Nurmossa sekä loppukaudellakin pelin kokoamisessa pudotuspelikuntoon
Myynnissä mm. Liity 31.7. pullakahvit (Paavolan Pakanat)
TILAA OMA PAIKALLISLEHTI
Valitse ! sopivin
TA
MÄÄRÄAIKAISTILAUS 3 KK RJOUS!
(norm. Hansan talo) p. Potkupallon puolella PerVo pelasi alkusarjan tappioitta, voitti välierän rankkareilla, mutta finaaleissa joukkue taipui niin ikään rankkarikisassa. 54)
Sotkamo-lehti on Alma Mediaan kuuluvan Suomen Paikallissanomat Oy:n kustantama, kaksi kertaa viikossa ilmestyvä nykyaikainen paikallislehti, jonka levikki on 5794 (LT 2010). Haemme henkilöä, jolla on aiempaa kokemusta toimituksellisista tehtävistä tai alan koulutus. 044 332 5330, email: martti.huusko@sps.fi Täytä hakemus viimeistään 5.8.2011 osoitteessa www.sotkamolehti.fi
Kyllä kiitos! Tilaan Raahen Seudun KESTOTILAUKSENA
Maksan tilaukseni 2 erässä à 71 1 erässä 137 4 erässä à 38
Raahen Seutu maksaa tilauksen postimaksun.
3 KUUKAUTTA HINTAAN 42
Nimi: osoite: postinro ja -toimipaikka: puh: allekirjoitus:
tunnus 5007659 00003 Vastauslähetys
Hyviä lukuhetkiä!
Tilaajapalvelu 010 665 5170
KARAOKEA JOKA TANSSEISSA!
RUOKOLAHDEN LAVA. Soita p.044 326 5555 Xtravaganzaklubi / Nikostop
MANSIKAT
Runtin tilalta Ruukista itsepoimien 2.50 e/kg. ennaltaehkäisevä jalkahoito, hiusten leikkaus ja korjausompelupalvelut Brahenkatu 13 (ent. Adventure-sarja oli nimensä mukaan seikkailusarja, jossa toinen puoli oli varsinaisia potkupallopelejä ja toinen koostui erilaisista rastitehtävistä. vaatteita, leluja, astioita, pyörä ym.
PERJANTAITORILLA
lasihelmikoruja.
Enn.lippu 10,- /Tiiranlinna, BRR-Musiikki, Raahen Musiikki ja https://ticket.raahe.fi
0600-30010
www.raahentaksi.fi
TAKSI
MEHUMANSIKAT
Itsepoimien, 2 e/kg Tamminiemen tilalta, Ruukista. Paikkana Pyhäjoen uusi upea urheilukenttä Kielosaaren vieressä
TURPEESSA Raahelainen urheilun monitoimiseura Peräkylän Voima pelasi MM-hopealle suopotkupallon Adventure-sarjassa Hyrynsalmella viime viikonloppuna. klo 17.0021.00 Alussa tunti yhteislaulua!
TAK ATUK AT
Liput 10 sis. Haemme nyt toimitukseemme innostunutta
42
EDULLINEN KESTOTILAUS
PUOLIPÄIVÄISTÄ TOIMITTAJAA
vakinaiseen työsuhteeseen. Ajokortti on tarpeellinen. klo 20.3001.00
KAIJA LUSTILA
& Rosette
Liput 12 Naistentunti
Su 24.7. Varmista paikkasi elokuussa alkavaan painonpudotusryhmään. klo 12. Työympäristönä on vireä ja kehittyvä Sotkamo. (kotitalousvähennys) P. 0440 271 460
OMAKOTITALOJEN
Jouni Sipolalta (kuvassa keskellä) ei puuttunut yritystä suopotkupallon MM-kisoissa Hyrynsalmella.
tasoitus- ja maalaustyöt sekä ulkopuolen rappausja pinnoitustyöt. 271 766
MARISKA
& Pahat Sudet
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja www.habita.fi
ONDULINE AALTOKATE
5,30 e/m². 22. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
Lipput 12
| 15
Pe 22.7.
Suloinen Myrkynkeittäjä
Oma koti kuinka kallis. 220 455
PerVo suopotkupallon MM-hopealle
JUHA HONKALA
SIIKAA JA MAIVAA
(säävaraus) Männistö
SEURAT
RaLepa Poikien seuraavat harjoitukset ma 1.8. Kun pal-
jon tekee töitä, niin menestys maistuu, PerVon kantava voima Jouni Sipola naureskelee. Soita
HALUATKO PUDOTTAA PAINOASI heti kesäloman jälkeen. PerVossa pelasivat Sipolan lisäksi, Mika Peltomaa, Jopi Määttä, Aki Tanskanen, Jari Sipola, Jarmo Riikola, Petri Siponen, Mikko Saarela ja Petri sukunimeltään Kokki.
EDULLISIA KESÄ/SYYSKUKKIA!
Raahen torilla perjantaina 22.7. 010 665 5170, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi
www.raahenseutu.fi
Limingantie 197, Paavola (Siikajoki)
La 23.7. Lisätietoja antaa päätoimittaja Martti Huusko, puh. 040 540 1255
VIRKISTYSPALVELUJA
Eläkeläiset, työttömät ja sairaslomalaiset: JYTYLTÄ
Kun muutat,
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Esim. 08-222 110
Myös KARAOKEBAR!
PIHAKIRPPIS
Pattijoella Järventöläntie 1, la 23.7. klo 12-17. Puumesta, P. syyskuuta 2011 tai sopimuksen mukaan. mennessä saat liikkua Nikostopin salilla 2 vk veloituksessa. Heti varastosta. kello 17 Merikadulla. Rannikon Skorpionit Saappaanheiton Rannikko Cup 5 ja Rannikko Cup 6 pidetään la 23.7. Tehtävä alkaa 1. Tervetuloa!
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. P. Arvostamme vuorovaikutustaitoja, itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Maalivahti kun olisi pitänyt nollan, oltaisiin voitettu se peli, Sipola kritisoi. Siinä oli kaapelihiihtoa järvellä, erilaisia tehtäviä suolla, kuten pallon kuljetusta, rankkarikisaa ja ihmistornin tekoa. P
10.0
norm. 16 |
CITYMARKETIN PIHALLA
Kesä011 kukkien 2
Raahen Seutu
22. 12,95 kpl
NYT JÄTTI KOKO
Maisema GERBERA
PÄIVÄÄ
N
I MYYNT
(pe
ULEETI ! T H , ma) , la
KAIKKI KAIKKI KAIKKI ! A KK KKI K
Esim.
- Surfiina, Miljoonakellot, Siniviuhkat, ym. pantit 3,60 Ilman Plussa-korttia 23,52/24-pack (2,52/l) sis. heinäkuuta 2011
Ale%
HAASTAVAMPIEN LIHASVAIVOJEN HOITOON!
Magnesium Diasporal 400 EXTRA
suonenvedot krampit lihasjäykkyys levottomat jalat palautuminen
Pirteän hedelmäinen, herkullinen appelsiinin maku. 044 7997 525 Jukka Klaavo (lomalla)
2990,Rakentajankatu 2, Raahe p. 08 211 4500 Avoinna: ark. pantin
PIRKKA
-17% 0,33/tlk (2,07/l) 24-pack 24-pack, sis. (08) 222 110
Yamaha DT50R/X
Voimakas, nestejäähdytteinen 2-tahti 50 cc moottori 6 vaihdetta
p. Elokuun alussa Sulatossakin nähtävä yhtye soittaa kantaaottavaa rockia lujaa ja asenteella. Annie Mallin muusikot puolestaan tulevat Jyväskylästä ja Helsingistä. Yellon Tamer on alavieskalainen rock-bändi, jonka nuoret soittajat äänittivät äskettäin ensimmäisen demonsa. 044 7997 550 Kalle Kervinen p. 4,95 5,95/ kpl)
/kpl
Kaikki piharakentamiseen
PUUMESTASTA!
n Tervetuloa hyvän palvelun erikoisliikkeeseen Raaheen!
Rokkikesä jatkuu Kellarissa
RAAHEN SEUTU
TEE LAADUKAS TERASSI
28 x 95 terassilauta ruskea - AB-luokka 75x75 aitatolppa kestopuu, vihreä
- täyssärmäinen - ura / sileä
28 1
m
2
43 m
75x75x720 aitajalka
20x95 hienosahattu aitalauta 4-sivu, pohjamaalattu
Meillä mahtavat valikoimat erilaisia kestopuita nyt terassin tai laiturin tekoon! TERVETULOA PUUMESTAAN
Rakentajankatu 4, RAAHE ma-pe 8.00-17.00 la 9-13
4 18 1
m
90 m
KONSERTTI Perjantai-iltaa Rytmikellarissa tahdittavat tiukat rokkibändit, joita yhdistää ainakin solistien naissukupuoli. Ei lisättyä sokeria.
LOPPUU yt! N
NÄÄ E
3
1450
400 ml
20 annospussia
KAIKKI I
POIS!
2 kpl10. 76 cm 12 tuuman renkaat Tehokas 170 mm etulevyjarru
1590,-
puh. 818, la 914 www.ojanrauta.fi
KAUPPIAS SUOSITTELEE:
-KORTILLA 22.24.7.
-33%
ATRIA
-KORTILLA 22.-24.7.
LU DOMINO
ERÄ !
Tuore
MAIVA
2
Etu K-Plussakortilla
99
kg
HIILLOSMAKKARA
400 g (3,13/kg) Ilman Plussa-korttia 1,89/pkt (4,73/kg)
2 3
%
50
2 pkt
1% KESÄ TÄYTEKEKSI -1
525 g (7,52/kg) Ilman Plussa-korttia 4,45/pkt (8,17/kg)
TRIP
MEHUJUOMAT
KOPPARBERG
-42%
2 dl (1,00/l) Ilman Plussa-korttia 0,35/tlk (1,75/l)
395 200
pkt tlk
10 tlk
FAZER
PUIKULAT
450-550 g (2,64-3,22/kg) Ilman Plussa-korttia 1,65/pss (3,00-3,67/kg)
1
45
pss
-12%
-17-29 JUUSTOVIIPALEET
VALIO
275-300 g (10,97-11,90/kg) Ilman Plussa-korttia 3,99-4,68/pkt (13,30-15,82/kg)
29
pkt
SIIDERIT
-18%
0,5 l (4,48/l) sis. 18,05)
Nettikauppa avoinna 24 h
www.luontaistuntija.fi
A Avoinna heinäkuussa ma-pe 10-18 la 10-16
1
Ei ostorajoitusta! (norm. pantin Ilman Plussa-korttia 2,89/tlk (5,48/l) sis. 211 7500 mape 721, la 718, su 1218. - Ø 12 cm ruukussa
KESÄKUKAT ja RIIPPUKUKAT
(ovh. pantit
III-OLUT
239 19 99
KREIVINTORI
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Antinkankaantie 32, p. Useamman vuoden yhdessä musisoinut bändi soittaa rokkia ilman etuliitteitä.
Peugeot Kisbee
Uusi 4T ilmajäähdytetty moottori Matala satulakork