>> 10
Debyyttiä
pukkaa
Pressat
framilla
Juho Ilkko funkkaa
nuorten raahelaismuusikoiden kanssa
huomenna. >> 4
Törmäsen ohjeet:
?Nälkään kuoleen
enemmän kuin
kentällä, joten nyt
iloa peliin.. Flinkin
kuva-aiheet tunnistaa
ensivilkaisulta. >> 8
Pääkirjoitus: Määrä ei korvaa laatua televisio-ohjelmissakaan. 15030
6 414880 065365
PARAS
PAIKALLISLEHTI 2014
Irtonumero 2 ?
raahenseutu.fi
Terveydenhuolto
digitalisoituu:
Reposen mukaan
Pohjois-Suomi on
edelläkävijä. >> 12
KESKIVIIKKO 22. >> 2. HEINÄKUUTA 2015 · NRO 138
Vappu Kallio
Kunpa tämä ei
loppuisi
Agility: Sirpa Miilukankaan shetlanninlammaskoira Taika hyppäisi vaikka kuinka
monta kertaa. >> 6
Harrastajapiirtäjä Jari
?Imppu
Liikenne- ja viestintäministeriön teettämän Suomalainen televisiotarjonta 2014 -raportin mukaan kanavien yhteenlaskettu ohjelmatarjonta oli noin 210 tuntia vuorokaudessa . Seuraavaksi eniten, noin
20 prosenttia ohjelma-ajasta, esitetään ulkomaista fiktiota.
Tositelevisio on aikamme lapsi. Tuoreen
suomalaisen tutkimuksen
mukaan saatat olla väärässä.
Noin puolet musikaalisuudesta
on perimää, loput
ympäristöaltistusta. Alkujaan palokuntataloksi rakennetun
Raahelan muutos- ja korjaustyöt valmistuvat talveen
mennessä.
4
30 vuotta sitten. Lapsuuden kokemukset luovat lähtemättömän jäljen ihmiseen ja sitä myötä
hänen tulevaan toimintaansa. Ei muuta
kuin Rantajatseille altistumaan
musikaalisuudelle!
VUOSIEN TAKAA
Vuosien takaa
-palsta
kurkistaa
menneisiin
aikoihin.
Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1935, 1955,
1965, 1985 ja 2005.
Mitä lähemmäksi nykypäivää
tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus.
Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.
1
80 vuotta sitten. Niitä pipanoita on hyvä ripotella ympäriinsä pitkin vuotta.
V
aikka netti- ja maksu-tv-palvelut
yleistyvät, perinteinen maksuton televisio-ohjelmatarjonta on
lisääntynyt. On ollut ilo todeta, miten vieraat iloitsevat oman kotiseutunsa muistoista ja näkevät lapsuutensa
tärkeät paikat ehjinä ja hyväkuntoisina.
Sain tilaisuuden vierailla omassa synnyinkunnassani
kirjallisuustapahtumassa, joka järjestettiin paikallisten kirjailijoiden esiin nostamiseksi. Se tuntuu kummalta ajassa, joka on täynnä kaiken maailman digitaalisia sovelluksia.
Vaikka ohjelmien määrä on kasvanut, laatu
välttämättä ei. Oma Citymarket Raahen alueella jarruttaa markkojen siirtymistä
Ouluun.. Keskon aluejohtaja Jari
Saarisen johdolla vietettiin Raahen K-Citymarketin harjannostajaisia. Järjestösihteeri Kaarlo Koistisen
mukaan uusi iskulause voisi
olla: jazzkulttuuri pois. Toimintaa on jatkettu ja sen piirissä
on nyt noin 500 lasta. Raahelasta tulee urheilutalo. Siksikin on tosi tärkeää luoda omasta elinympäristöstä mahdollisimman turvallinen ja
viihtyisä.
Tällä viikolla vietämme Vihannissa vesihelmiviikkoa.
Vesihelmijuhlassa puhutaan kotiseudun näkyvyydestä mediassa, ja runoillassa on teemana Onnen pipanoita. 6 tuntia enemmän kuin edellisvuonna.
Katsojien, jotka eivät käytä tai hallitse tallennustapoja eivätkä halua maksaa Yle-veroa
enempää tv:n katselusta, on tässä ohjelmaviidakossa aika vaikea löytää omaa ohjelmaansa. Kuuntelin lumoutuneena savon kielen laulavaa poljenteoa, häpeilin oman murteeni huonoutta, mutta ylpeä
olin, kun minut otettiin mukaan siihen joukkoon. Jo tunnin jutustelun jälkeen kerroin
sujuvasti savon kielellä, että kyllä siellä Pohjanmuallaki elelöö oekeita immeesiä.
Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että ihmisen juuret
ovat elämän tärkeimmät voiman lähteet. Sodan jälkeen amerikkalainen kummilapsitoimikunta liitti Suomen kummilapsitoimintaan. heinäkuuta 2015
Pääkirjoitus 22.7.2015
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Anja Kaartinen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja
Juuret oman
Tv-maailma luottaa uusintoihin
seudun savessa ja tositelevisioon
Y
hteisöllisyys on asia, joka pitää mielen vireänä, luo positiivisen tunnelman ja antaa
virtaa arkiseen elämään. Sen on voinut
aistia vaikka Raahen Pekanpäivien ja Meripäivien tapahtumissa, Haapaveden folkissa, Pyhäjoen ja Merijärven kotiseutupäivillä tai Oulaisten Wanhan Woiman
näyttelyissä.
Kotiseudun tapahtumat keräävät runsaasti paitsi oman
seudun väkeä myös entisiä paikkakuntalaisia, sukulaisia ja
tuttavia muistelemaan niitä hyviä ja ainutlaatuisia aikoja.
Tässä muutamia kuultuja kommentteja: Tuosta meni se latu, jossa kilpailtiin koulujen mestaruudesta, tällä jalkapallokentällä voitettiin koko alueen jalkapalloturnaus, tuossa
A
Pohjanmuallaki
elelöö oekeita
immeesiä.?
uimarannassa opittiin uimaan, tuossa kirkossa päästiin ripille, mentiin naimisiin ja siunattiin viimeiselle matkalle
mummo ja pappa. Kun saman ohjelman löytää vielä
viikkojen päätä netistä, saa ihmetellä, mistä
ihmeestä Yle-veroa lopulta maksetaan.
Päivän positiivisin
Tuntuuko, että olet perinyt
epämusikaalisuuden. Ne muodostavat neljäsosan tarjonnasta. Raportti kertoo, että yhä suu-
rempi osa maksuttomien tv-kanavien tarjonnasta on tositelevisiota. Suomen Nuoriso Liitto aikoo laittaa tanssivat
nuorisoseurat kuriin. 2 KESKUSTELE
RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 22. Myös minun vaatimattomat,
omakustanteiset runokirjani pääsivät hyvään seuraan. Voe tokkiisa, ku oel mukavata. Sillä saa
tuotettua helposti ja halvalla kanavasisältöä.
Vaikka toiset seuraavat tositv-ohjelmia aktiivisesti, kaikki eivät jaksa niistä innostua.
Nähtäväksi jää, kuinka kauas tositelevision
lumo kantaa ja milloin saavutetaan kyltymispiste tavisten toilailujen seurannassa.
Kyltymistä havaitsee ainakin silloin, kun
samoja ohjelmia ja elokuvia uusitaan kerrasta
kertaan. Teräskaupunki Raahella on mittavat
perinteet myös merenkulussa, konepaja- ja sahateollisuudessa. Nuorisoseurojen tulee jatkossa
kavahtaa ohjelmattomia
tanssi-iltoja ja panostaa opintokerho- ja raittiustyöhön.
2
60 vuotta sitten. Valitettavasti perinteet ovat muistojen varassa ja arvokkaat koneet sekä
laitteet, kuten kuvan savukaasuimuri, odottavat talteenottamista.
5
10 vuotta sitten. Kummeilta saavat apua esimerkiksi Pohjois-Suomen pienet
koulut.
3
50 vuotta sitten. Raahe ansaitsisi tekniikkamuseon. En
olisi uskonut, että omat savolaiset juureni ovat vielä niin
vahvat
Onhan meillä pitkä kokemus siitä, käyhän sekin, kun pannaan käymään.
Liennytyksen aika on ohi ja
etupiirit on taas katsottu valmiiksi.
Ilkka Koskela sanoi Suomen herroista, että niille kelpaa Saksan kapitalisti muttei
Venäjän kapitalisti. Pidänpä nyt hetken
itseäni niin pirun viisaana.
En osoita tätä Soinille enkä
muillekaan päättäjille, eivät
he Raahen Seudun mielipidekirjoituksia lue. Venäjä veti porukkansa kokonaan pois ja nuhteita tuli.
Siispä . Kuva: Pauli Alasaarela
Helluntaiseurakunnan sivusto oli uusittu. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
tuon laillisen demokraattisesti sovitun kohteen tuhoamisessa ja häirinnässä katkonut paljon paksumpia letkuja. Nyt sivusto on hyvin epäselvä.
Aikaisempi versio oli parempi!
Kumpi parempi. Nyt EU
laajenee liikaa ja entisiä kommunistimaita kuuluu siihen,
ja Venäjä aivan aiheellisesti
pelkää Naton tuloa liian lähelle. ovat vetämässä rahoitustaan pois. Mielestäni tämä
kaikki on niin arveluttavaa,
etten tiedä miten siihen suhtaudun.
Voimalaa mainostettiin
aluksi silläkin, ettei olla riippuvaisia Venäjän tuontisähköstä. Ei tarvii olla
juristi, kun on rehellisesti
oma itsensä.
Muuten, mikähän se oli se
kuuluisa Ribbentrop-sopimus, jossa Hitleri ja Staliini
jakoivat etupiirejä. Luulen että tulet hyvinkin kipeästi oppimaan monia sellaisia asioita,
joissa letkujen katkominen ei
auta yhtään mitään.
Onneksi Suomen tulevai-
suuden energian tuotanto
valtakunnallisesti on tukevammissa käsissä. Taitaa olla johtavilla EU-mailla pelko
siitä, että Kreikka kääntyy
kohti Venäjää.
Venäjä on vaan niin kiinni
entisessä aatteessaan, että
valta ei ole demokraattista
vaan se on samoin kuin ennenkin pienellä ryhmällä, joka Putiinin johdolla määrää
kaikesta. Aiot
ilmeisesti jatkaa pyssytystäsi
eduskunnasta entistä suuremmalla voimalla.
Miltähän sinusta tuntuisi
tehdä työtäsi luokassa, jos joku olisi opettajan pöydälläsi
huutelemassa kokoajan erilaisia väitteitä antamastasi
opetuksesta.
Kunpa kunnioittaisit edes
hieman sen eduskunnan
päätöstä, jossa omakin puo-
lueesi oli mukana. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun
syöksyy pihalta haukkuen
ohikulkijoiden perään. Uusi kroatialainen
sähköalan yritys, jolla on pieni omassa maassaan melkeinpä tuntematon yritys ilmestyy nyt pelastajaksi.
Meikäläisen järjellä ajatellen jäljet johtavat sylttytehtaaseen. Tai kuinka sivistymätön ?rustaaja. Nyt Venäjä on kapitalistinen maa siinä mielessä vieläkin arvaamattomasti.
Siksi epäilen Fennovoiman
kroatialaista rahoittajaa.
Näitä ei kannata ottaa vakavasti, ei nämä Jumalan sanaa ole, mutta hosbomi kumminkin! Ja ristinmerkit päälle!
A. Miksei lehti julkaise arvokisatuloksia?
Valkoisen pienen koiran
omistaja: Opettele pitämään koirasi kiinni kaupunkialueella ennen kuin
sattuu jotain. Kunpa
ymmärtäisit jotakin siihenkin suuntaan, että asioilla on
monia puolia. Siihen
törmäsi ulkoministeri Soini
kun eväsi 5?6 duuman edustajalta pääsyn Helsinkiin. Keskiviikkona 22. Venäläinen rakentaja kyllä on OK, mutta tämä että aivan viime metreillä
kotimaiset Valio ja Fortum
ym. Ameriikan valtapyrkimykset ovat myös ilmeiset.
Kreikan tilanteen pitäisi
myös kohta selvitä. Ainakin
vielä.
Matti Nikkilä
Liminka
Lukijakuva
Lukijakuva
Avoimet ovet Äimäraution siirtolapuutarhalla Oulussa 19.7. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Siinä on
se ero, ettei Venäjän kapitalisti kuulu EU:hun. Ei ne herrat ole torppaamassa ydinvoimaa, ovat itse sitä ajaneet
kuin käärmettä pyssyyn. Jopa perintösellaiseksi,
esim. Ei ole tänä kesänä näkynyt surraamassa,
kuin harvakseltaan ja sen
kyllä näkee heinikoista.
Yleiset alueet ja ojan pielet tukossa ja villiintyneinä. Kuuba, Pohjois-Korea
ja Kiinakin. Ajatelkaa lapsia ja muita koiranulkoiluttajia!
Näkymä Hanhikiven ydinvoimalan työmaalta.
käytettyä jätettä. Lisäksi Fennovoima on jo aloittanut valmistelevat työt Pyhäjoella.
Kysymys vaan on rahoituksen kotimaisesta 60 %:n
osuudesta. missä EU, siellä ongelma!
Muuten, oikeus- ja työministeri Jari Lindström oli perjantain Aamu-TV:ssä, täydet
pisteet hänelle. Et likaa käsiäsi
kaivinkoneen öljyyn. Ei ole ennen näin röntällään Raahe ollut.. Kottikärryille oli oma parkkipaikka
;) Kuva: Sirpa Koskinen
Kylähullukaali on hyvin myrkyllinen kasvi. Molempi
parempi?
Kuinka eronnut ja
ns.?korkkiruuvi. Raaka-aine
on kertaalleen Venäjällä ehkäpä atomipommien tekoon
Tekstarit
Raaheen tuli 2 SM-kultaa,
1 hopea ja 2 pronssia aikuisyleisurheilijoiden SMkisoista. Käytöksesi televisiossa
oli hyvin aggressiivista. En ymmärrä kuinka
työväen vallankumouksella
on sellainen seuraus, että se
muuttuu lähinnä diktatuuriksi. voi toimia kasvatustehtävissä?
Eriarvoisuus ja diktatuuri
kukoistaa ja johto sanoo;
Aamen?! Totuus tulee kyllä julki ja se vielä katoilta
julistetaan!!
Mitä tapahtunut kaupungin kupotille ja kesätyöntekijöille. voi olla
paimen. Mitenkäs nyt, jos Putiini rahoittaa edellämainittua pelastajaa, olemmeko
riippuvaisia nyt. Millä ilveellä Fennovoima voi julistaa uuden kotimaisen omistajan tiedot salaisiksi. Meillä nyt
sattuu olemaan ei oma vaan
EU:n ulkopolitiikka. Olet
Lähetä viesti
numeroon
17192. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Pyhäjoen ydinvoimasta
ARKISTO/ Vesa Joensuu
MIELIPIDE Meikäpojan
mielipiteillä ei ole isommin
poliittista arvoa muille kuin
itselleni. Tällä, että
se antaa meille työtä, on hintana se, että olemme jälleen
ei Neuvostoliiton vaan Venäjän leirissä nimellisesti puolueettomia. Moisala
Hanna Halmeenpäälle
MIELIPIDE Olet lehden
palstoilla tehnyt kovastikin
pesäeroa Pyhäjoen voimalatyömaalla toimiviin ekoterroristeihin.
Olet itse päässyt yhden
asian liikkeen avulla eduskuntaan asti
Työttömien
määrä laski hivenen vuoden
takaisesta. Työttömyysaste nousi
yli 15 prosenttiin kuudessa
kunnassa ja korkein työttömyysaste, 19,5 prosenttia,
oli kesäkuun lopussa Iissä.
Lomautusten määrä laski
Pohjois-Pohjanmaalla. Kun turha
papereiden täyttäminen jää
historiaan, eikä potilastietojen hankkimiseen kulu työpäiviä, saa asiakas entistä parempaa ja laadukkaampaa
hoitoa.
??Sähköisiä palveluita syntyy
nyt vauhdilla, kun perusta on
saatu kuntoon. Raahessa
nuoria työttömiä oli 265 ja
pitkäaikaistyöttömiä 283.
Raahen työttömistä 733 oli
naisia ja 632 miehiä. Pyhäjoelta te-toimiston kortistossa oli
135 työnhakijaa. Eteläistä Suomea nopeampi sähköisten palveluiden
sisäistäminen selittynee Reposen mukaan ainakin osittain sillä, että meillä välimatkat ovat pitkiä ja verkossa asiointi on tuonut muassaan
konkreettista etua niin matkakustannuksiin, kuin myös
itse palveluihin.
Alueen työttömyys
hitusen laskussa
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pohjois-Pohjanmaalla oli kesäkuussa työttömiä 2 240
enemmän kuin vuosi sitten.
Pohjois-Pohjanmaan te-toimiston alueen kunnissa oli
kesäkuun lopussa lomautetut mukaan lukien noin 30
300 työtöntä työnhakijaa,
mikä on 3 980 enemmän
kuin toukokuun lopussa.
Työllisyys heikkeni etenkin
naisten osalta ja myös nuorten työttömien määrä kasvoi.
Työttömyyden nousuun
vaikuttivat muun muassa
opintojen ja määräaikaisten
työsuhteiden päättymiset.
Työttömyyden kasvu vuodentakaiseen verrattuna jatkui ja työttömiä oli kesäkuun
lopussa 2 240 enemmän kuin
vuosi sitten.
Raahen seutukunnassa
pyristeltiin vallitsevaa trendiä vastaan. Siikajoen työttömyysaste oli kesäkuun lopulla 11,8 prosenttia ja Pyhäjoen
9,7 prosenttia. Kesäkuussa avoimia työpaikkoja
oli 109.
Siikajoella ja Pyhäjoella lukemat kaunistuivat hieman.
Siikajoella työtä vaikka oli 271
työtöntä, joista 43 oli alle
25-vuotiaita ja 48 yli vuoden
työttömänä olleita. Nyt kehitetään palvelu
den digitalisointia ei tule pitää peikkona, vaan paremminkin asia tulisi ajatella
niin, että nyt lääkäreille ja
muulle henkilökunnalle jää
entistä enemmän aikaa itse
viran hoitamiseen. Nuoria joukosta oli 23 ja pitkäaikaistyöttömiä 34. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 22. heinäkuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Yhä useampi
hoitaa
asiansa
verkossa
Terveydenhuolto: Pohjois-Suomessa
sähköinen asiointi on otettu muuta
maata nopeammin omaksi.
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
??Sirullinen, sähköinen henkilökortti ei meillä oikein
koskaan saanut sille kuuluvaa jalansijaa. Vajaassa
kymmenessä vuodessa on
kehitys ollut hurjaa ja nykyään valtaosa väestöstä käyttää hyväkseen ainakin jotain
sähköistä palvelua, esimerkiksi ajanvarausta netissä.
Kun vielä vertaillaan alueellisia eroja nousee Pohjois-Suo-
A
Jo nyt voidaan
tarkistaa omat
laboratoriokokeiden tulokset, samalla
kun varataan
uutta aikaa lääkärille.?
mi kirjaa varten tehdyissä
tutkimuksissa edukseen esille. Lomautettuna oli kesäkuun lopussa 1 755 henkilöä, mikä on
90 vähemmän kuin vuosi sitten. Lomautettujen lukumäärä laski myös toukokuun
lopusta 70 henkilöllä. Lyhennettyä työviikkoa käytettiin
enemmän kuin vuosi sitten.
Lyhennetyllä työviikolla oli
kesäkuun lopussa 600 ja vuosi sitten noin 360 työntekijää.
Tiedot ilmenevät PohjoisPohjanmaan ely-keskuksen
kesäkuun työllisyyskatsauksesta.
Arkisto / Vesa Joensuu
Raahen seutukunnassa avoimia työpaikkoja oli viime kuussa
120 kappaletta.. Jo nyt voi-
daan tarkistaa omat laboratoriokokeiden tulokset, samalla
kun varataan uutta aikaa lääkärille. Raahessa työttömiä oli kesäkuussa 1365, kun
heitä vuosi sitten oli 1379.
Raahen työttömyysprosentti
pysyi kuitenkin ennallaan
Fakta
??Reposen ja hänen tutkijatiiminsä julkaisivat tänä kesänä
kirjan Tieto- ja viestintäteknologian käyttö terveydenhuollossa.
??Kirjassa vertaillaan sähköisten palveluiden yleistymistä
vuosina 2003, 2005, 2007 ja
2011.
??Kirja pyrkii auttamaan terveydenhuollon palvelujärjestelmien, sekä tietojärjestelmien
kehittäjiä.
??Kirjasta selviää, että kansalaisille suunnatut sähköiset
palvelut terveydenhuollossa
ovat lisääntyneet ja etenkin
sähköinen ajanvaraus on nykyään laajalti käytetty palvelu.
Jarmo Reponen on myös itse tehnyt uraauurtavaa työtä
terveydenhuollon sähköisten
palveluiden kehittämisessä.
Se, että röntgenkuvat ovat jo
vuosia kulkeneet sähköisesti
terveyskeskusten ja sairaaloiden välillä on yksi esimerkki
hänen työstään.
Reposen mukaan palvelui-
Professori Reposen mukaan terveydenhuolloon digitalisoinnin perusta on valmis. Pyhäjoen työttömyysaste oli toiseksi matalin Pohjois-Pohjanmaalla.
Maakunnan keskimääräi-
nen työttömyysprosentti oli
16,4. Kun itse hankin kyseiseen kortin kymmenen vuotta sitten ei tarjolla
ollut juurikaan palveluita.
Nyt meillä on kyllä palveluita, mutta ei kortin käyttäjiä,
naureskelee Oulun yliopiston
professori ja Raahen sairaalan radiologian ylilääkäri Jarmo Reponen pyöritellen samalla sinistä henkilökorttia
kädessään.
Reponen julkaisi hiljattain
Oulun tutkimustiiminsä
kanssa kirjan, jossa vertaillaan terveydenhuollon digitalisoitumista vuosina 2003,
2005, 2007 ja 2011. Toisaalta myös henkilökunnan käyttöön on jo olemassa esimerkiksi päätöksenteko -tuki, josta löytyvät
kaikki tuoreimmat julkaisut
12,4 prosentissa
Jokainen saa itse
päättää antaako omia tietojaan eteenpäin, vai ei. Keskiviikkona 22. Sama
koskee konsernin tanskalaista ja norjalaista tytäryhtiötä.
Emoyhtiö säilyy Ruotsissa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Petri Alminoja
Pikapuhelu
Nordea vaikuttaa muuttuvan entistä ruotsalaisemmaksi. Itse talletussuojassa ei tapahdu muutoksia. Muiden pohjoismaiden toiminnot liitetään ruotsalaisen emoyhtiön
sivuliikkeiksi.
Nordea-pankin
talletussuoja
ruotsalaiseksi
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Nordea-konserni tiedotti viime viikolla, että se on aloit-
uita loppukäyttäjille, niin asiakkaille kuin hoitohenkilökunnallekin.
eri sairauksiin, paljastaa Reponen.
Tulevaisuutta on vielä osittain se, että potilas syöttää itse omaa terveydentilaansa
koskevia tietoja järjestelmään, kuten verensokeri tai
verenpaine ja näin terveyskeskuksessa tai sairaalassa
vapautuu jälleen resursseja
apua enemmän tarvitseville.
Reponen muistuttaa kaiken sähköisyyden ja verkostoitumisen keskellä siitä, ettei omien tietojen leviämistä
Pyhäjoki puoltaa
liikkumiskieltoa
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Ydinvoimala-alueella ja siihen rajoittuvalla vesialueella
liikkuminen ja oleskelu kiellettäneen lähiaikoina. Kyse on puhtaasti konsernin hallinnollisen rakenteen yksinkertaistamisesta.
Arkisto / Vesa Joensuu
Kun liikkumiskielto tulee voimaan, Hyökyaalto-vastarintaliikettä, kuten ketä tahansa, voidaan
rangaista jopa kävelystä meren rannassa ydinvoimala-alueella.
Kiellon rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon.
Fennovoima on ryhtynyt
jo aitaamaan aluettaan.
Fennovoiman alueella on
aiheutunut paljon harmia ja
suoranaista vahinkoa ydinvoiman vastaisesta toimijajoukosta. Päävastuu Nordean taloudellisen aseman valvonnasta siirtyisi Euroopan keskuspankilta
Ruotsin rahoitusvalvojalle. Sivuliikemallissa Nordean suomalaiset talletukset siirtyisivät korvattavaksi Ruotsin talletussuojajärjestelmästä.
Mitä tämä oikein tarkoittaa, Nordean viestintäjohtaja Kati Tommiska?
??Sivuliikerakenne on osa Nordean yksinkertaistamishanketta. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Sama
voidaan tehdä myös ihmisten
suojaamiseksi silloin, kun
kohteeseen aiheutuu vaaraa.
Asetuksella voidaan kieltää myös turvallisuutta vaarantavien esineiden ja aineiden tuonti alueelle.
kaikkien nähtäville tarvitse
pelätä.
Hoitohenkilökunta näkee
potilastietoja vasta luvan saatuaan.
??Tietoturva on meillä
Suomessa erittäin korkealla
tasolla, eikä tätä asiaa tule
miettiä. Sen ansiosta pankin toiminta tehostuu, sen rakenne selkeytyy ja hallinnollinen monimutkaisuus vähenee.
Onko suomalaisilla syytä huoleen?
??Ei ole. Ruotsin 100?000 euron talletussuoja koskee kaikkia pankin talletuksia, eli myös kaikkien pohjoismaisten sivuliikkeiden talletuksia.
Kuinka hyvä turva se on?
??Talletussuoja pysyy yhtä hyvänä kuin tällä hetkellä.
Talletussuojan määrä on nykyisin Suomessa, Ruotsissa ja
Tanskassa 100?000 euroa
Miksi Nordea tekee tämän muutokset?
??Sivuliikerakenne yksinkertaistaa hallinnointia ja on
osa Nordean yksinkertaistamishanketta.
Liittyykö muutos jotenkin meneillään olevaan euron
epävakauteen ja Kreikan tilanteeseen?
??Ei liity. Muutos ei vaikuta paikalliseen toimintaamme,
eikä se vaikuta asiakkaisiin.
Miten Nordean talletukset turvataan Ruotsin talletussuojajärjestelmässä?
??Nordea Pankki Suomi Oyj:n asiakkaiden talletussuoja
siirtyy Ruotsin talletussuojarahaston alle. Hyökyaalto-aktivistien hyökkäyksen kohteeksi
on joutunut alueella työskenteleviä työkoneen kuljettajia.
Ydinvoimalahanke on tuonut maastoon leireilijöitä.
Hyökyaalto-verkoston Joukkovoima vastaan ydinvoima
-leirin lisäksi Maan ystävät ry.
ja Naiset rauhan puolesta -liike ovat järjestäneet Hanhikivellä kesäkuussa ydinvoimakriittisen Parempaa virtaa
-leirin vastalauseeksi Fennovoiman toimenpiteistä.. Se
päättänee alueella jatkuneet
tihutyöt ja tekee niistä entistä
rangaistavampia.
Sisäministeriölle osoitetun liikkumiskieltoaloitteen
on tehnyt Fennovoima.
Pyhäjoen kunnanhallitus
päätti maanantai-iltaisessa
kokouksessaan puoltaa liikkumisrajoituksen asettamis-
ta antaessaan sisäministeriön poliisiosastolle asiasta
lausunnon.
Sisäministeriö voi asetuksella rajoittaa liikkumista ja
oleskelua suojattavissa kohteissa ja sen ympäristössä silloin, kun kyse on erittäin tärkeästä toiminnasta tai omaisuuden turvaamisesta. Hoidon kannaltahan tietysti olisi
parasta, että nuo tiedot olisivat henkilökunnan käytettävissä meni sitten hakemaan
hoitoa Raahesta tai Turusta.
tanut keskustelut viranomaisten kanssa Nordea Pankki
Suomi Oyj tytäryhtiön muuttamiseksi sivuliikkeeksi
Kunnanhallituksen jäsen Eija Flink (vas) kirjautti päätökseen eriävän
mielipiteensä.
Pyhäjoen kunnanjohtaja
Matti Sorosen mukaan kyse
oli vain valtuuston aiemmin
tekemän päätöksen täytäntöönpanosta.
Pyhäjoen kunnanvaltuusto päätti helmikuussa sijoittaa Hanhikiven Sähkönmyynti Oy:n osakkeisiin 1,54
miljoonaa euroa. Musiikkikattausta on lähdetty kokoamaan 60-luvulta asti.
??Hennan laulu tuo kappaleisiin soul-sävyjä.
Nuoria jazz-artisteja ei ole
Raahessa liiaksi. Lilja ja
Aho taas ovat luottokeppimiehet, joista näkyy ja kuuluu pitkä yhdessä soittaminen.
Pieni etiäinen
on, että tämä
on niin hauska
juttu, ettei jää
tähän.?
Jatsit ovat olleet pikkupojasta toinen kesän must - sama kuin
mökkeily juhannuksena, sanoo Juho Ilkko.
Pyhäjoki perustaa
sähköyhtiön yksin
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Pyhäjoen kunta perustaa yksin kunnallisen sähkönmyyntiyhtiön Hanhikiven
Sähkönmyynti Oy:n.
Kunnanhallitus hyväksyi
osakeyhtiön perustamissopimuksen maanantaina.
Päätös ei syntynyt yksimielisesti. Aika
kova on luotto meihin, Ilkko
naurahtaa.
Ilkko on muutenkin mielissään tulevista jatseista,
joilla annetaan myös paikallisille muusikoille mahdollisuus osallistua tapahtuman
rakentamiseen. Bändien yhdistely tuntuu hauskalta ja
kiinnostavalta idealta.
Jameista alkunsa saanut
ryhmä soittaa Ilkon määritelmän mukaan hyvin tanssittavaa, funkpoljentoista musiikkia.
Keikan aikana bändi ?kasvaa. heinäkuuta 2015
6 ELÄMÄNMENO
Jatseilla
koetaan
monta
yllätystä
Rantajatsit: Juho Ilkko
odottaa jatseilta mukavia
yllätyksiä ja pääsee itsekin
lavalle hyvässä seurassa.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Nuorten raahelaismuusikoiden kollektiivi Raahe City
Funk Unit heittää debyyttikeikkansa Ruiskuhuoneella
huomenna, Rantajatsien
avauspäivänä.
Henna Lind (laulu), Gabriel Korhonen (trumpetti), Juho Ilkko (koskettimet ja perkussiot), Jere Lilja (kitara),
Jonne Aho (basso) ja Petri
Sämpi (rummut) saavat lavalle seurakseen myös erityisiä vieraita, ranskalaisia ammattijazzmuusikoita.
Juho Ilkko iloitsee jo etukäteen tulevasta keikasta, joka tulee olemaan bändille itselleenkin yllätys. Se päätti perustaa kunnallisen sähköyhtiön.
ja häntä kannattivat Eija
Flink, Matti Nousiainen
(vas) ja varavaltuutettu Eero
Sarpola (kesk).
Matti Soronen myöntää,
että se, etteivät muut kunnat
lähteneet yhtiöön, oli pettymys.
??Minun mielestäni se on
näköalattomuutta, Soronen
sanoo.
Fennovoiman pääomistaja
Voimaosakeyhtiö SF tarjosi
muutamille Pohjois-Pohjanmaan kunnille mahdollisuutta osallistua Hanhikivi I
-hankkeeseen VSF:n omistajaksi tulevan Hanhikiven
Sähkönmyynti Oy:n kautta.
Asian valmistelussa olivat
mukana Haapaveden, Kalajoen, Oulaisten, Pyhäjoen ja
Siikajoen kunnat.. Ensimmäisen kerran tosin tiedetään mitä biisejä tullaan soittamaan.
??Yhtään ei tiedetä mitä
siitä syntyy, joten sitä kannattaa tulla katsomaan. Tätä vastaan sopimus lupaa noin 1
megawatin teho-osuutta
ydinvoimalan tuottamasta
sähköstä.
Päätös syntyi kunnanvaltuuston kokouksessa äänin
17?4. Vain yhden kerran mies
Arkisto / Eriika Ahopelto
Pyhäjoki luottaa sähköön. Vastaehdotuksen osakekaupalle teki tuolloin
Jaakko Jukkola (valits.yhd.)
Rantajatsit ovat aina olleet
Ilkolle merkittävä tapahtuma. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 22. Siksipä Ilkko on hyvillään Korhosen
mukaantulosta porukkaan
trumpetteineen.
??Olen tosi mielissäni, että
meillä on nuori lupaava pu-
Raahe City Funk Unit soittaa akselistolla Jo Stance - Herbie Hancock, jalan alle menevää musaa.
Sari Jaatinen
A
haltaja, jolla homma toimii ja
joka on aina heti mukana uudessa jutussa.
Sämpi on joukon konkari,
monessa bändiliemessä keittynyt iskijä, jolta sujuu tahdinanto niin tassi- kuin
jazzbändeissäkin. ja instrumentaalibiisien
lisäksi kuullaan Lindin laulamia suomen- ja englanninkielisiä kappaleita
Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Tämä tarkoittaa, että
asioita voi olla sinä aikana
hyvinkin vaikeaa hoitaa.
Valtuutusta vastaan edunvalvoja voidaan hyväksyä jopa parissa viikossa.
Edunvalvontavaltuutuksessa voi nimetä asioidensa
hoitajaksi kenet tahansa. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
tuutus tulee voimaan vasta
kun maistraatti on vahvistanut sen.
Yleensä puolisot valtuuttavat toisensa ja nimeävät toissijaiseksi valtuutetuksi yhteisen lapsen. Keskiviikkona 22. Arvonnan säännöt: 1000 . Arvontaan osallistuvat Alma Media Kustannus Oy:n lehtien kaikki voimassa olevat tilaukset. 66 ?)
Tarjous on voimassa 14.8.2015 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Jatseilla ylipäätään on
mukava yllättyä ja onhan tällä kertaa mukana Suomi-jatsin huiput.
Rantajatseilla huomenna:
Galleria Myötätuulessa kello
14.30 Vincent Courtois Médiums: Avoimet harjoitukset.
Vapaa pääsy. Varavaltuutetun
olisi hyvä olla joku perimysjärjestyksen ulkopuolelta,
esimerkiksi läheinen ystävä.
Valtuutuksessa voi määritellä itse ne asiat, jotka valtuutus kattaa. 44 ?)
(norm. arvonnan 30.9.2015
järjestää Alma Media Kustannus Oy. Sellaisen tekemällä voi valita, kuka
saa hoitaa omia asioita, jos
toimintakyky katoaa.
Etukäteen lakimiehen
kanssa tehty asiakirja helpottaa huomattavasti puolison
tai muun valtuutetun toimi-
mista, jos esimerkiksi halvaantuu tai dementia vie oikeustoimikelpoisuuden. 22. Valtuutus tehdään kirjallisesti testamentin tapaan.
Valtuutetun tulee suostua
tehtävään.
Valtakirjan laatimiseen on
syytä pyytää apua lakimieheltä, koska asiakirjan muotovaatimukset ovat tiukat.
Näin tilaat:
Sähköpostilla:
asiakaspalvelu.
raahenseutu@
almamedia.fi
Mainitse myös
kampanjatunnus.
Ilmoitathan, mikäli
lahjan saaja on alle
18-vuotias.
Tilaa
tekstiviestillä: lähetä
viesti RS TILAA (väli)
KAMPANJATUNNUS
sekä nimesi ja
osoitteesi
numeroon 17192 .
Lisäksi lahjatilauksessa lahjan saajan
nimi ja osoite.
Soita tilauksesi
010 665 9015
Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85 ?.
Puhelun hinta on 0.088 ?/min.. Siellä piti odotellessa
soitella kavereille, mikä siellä
on meininki.
Ilkko kehuu jatsien tunnelmaa ainutlaatuiseksi ja
koko tapahtumaa hyvällä tavalla kotikutoiseksi. /kk
(norm. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Arkisto / Tiina Somerpuro
Valtuuttamalla itselleen edunvalvojan voi itse päättää, kuka hoitaa asioita, jos toimintakyky katoaa.
Valitse edustajasi itse
Varaudu:
Edunvalvoja huolehtii
asioistasi.
on jättänyt jatsit väliin . Sinulla
on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kertonut,
että eurooppalaisten ennusteiden perusteella muistisairauksia sairastavien määrä
kaksinkertaistuu vuoteen
2050 mennessä.
Laki edunvalvontavaltuutuksista tuli voimaan vuoden
2007 lopussa. Kyse on edunvalvontavaltuutuksesta. ymmärrettävästä syystä.
??Toinen poika syntyi.
Passikin oli jo kourassa, mutta ei auttanut kuin lähteä Ouluun. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. /kk)
2 kk vain
Kanta-asiakkaalle
lahjatilauksesta
1 kk lehdet!
3 kk vain
32,40?
48,60?
Kampanjatunnus
15M2
Kampanjatunnus
15M3
(norm. Tulevalta viikonlopulta hän odottaa
eniten päätösjameja.
??Siellä on jo pelkkä housebändi niin kova, että luvas-
sa on todella tasokasta vääntöä. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Vuonna 2008
valtuutuksia vahvistettiin
maistraateissa 59. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Jatsitori Härkätorilla klo 17 Kehvelit, klo 18
The Georgies, klo 19 Vincent
Courtois Médiums: Elokuvamusiikkia. Sen jälkeen maistraatissa hyväksyttyjen valtuutusten määrä on
kiihtyvästi kasvanut.
Viime vuonna valtuutuksia toimeenpantiin maistraateissa jo noin 1?100, ja yhteensä valtakirjan perusteella on
valtuutettu jo lähes 4?000 ihmistä.
Valtuutuksessa voi antaa
valitsemalleen henkilölle oikeuden esimerkiksi yhteisen
asunnon myyntiin, vaikka
toinen ei pystykään ottamaan asiaan kantaa.
Paperista voi olla hyötyä
myös tilanteissa, joissa pariskunnan toinen puolisko on
hoitanut raha-asiat yksin ja
tileille ei ole käyttöoikeuksia
kellään muulla.
Jos valtuutusta ei ole tehty
etukäteen, edunvalvojahakemuksen käsittelyyn voi mennä maistraatissa puolikin
vuotta. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme. Ruiskuhuoneella
klo 20 Raahe City Funk Unit
with special guests.
Tuomas Haakana
tuomas.haakana@almamedia.fi
Juuri nyt on paras aika miettiä sitä hetkeä, kun järki jättää tai keho ei enää tottele
käskyjä. Val-
Raahen Seudun kesätarjous!
Tilaa lahjaksi tai itsellesi.
Nyt vain
Tilaa j
voita a
1000 ?
30.9.2
015
16,20 . Valtuutetun
voi oikeuttaa huolehtimaan
esimerkiksi omaisuuden hallinnasta tai hoidon järjestelystä
Piirustusharrastus on auttanut
karruttaviin arjen kysymyksiinkin Matilla oli resepti valmiina. Hän teki työuransa pääasiassa koneiden kanssa, mutta hänen käsissään. heinäkuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Pitkien
päivien
pelastus
Harrastajapiirtäjä: Jari
?Imppu. Olen tykännyt piirtää jo
kouluikäisestä lähtien ja
suunnitellut muun muassa tpaitoja ja verryttelyasun,
mutta silloin piirtely oli vielä
sellaista satunnaista. Hän on harrastanut moottoripyöräilyä
vuodesta 1980 ja on suuri
musiikin ja vanhojen toimintaelokuvien ystävä.
Yksi harrastus on päässyt
suorastaan riistäytymään käsistä: kaksi ja puoli vuotta sitten piirtäminen vei miehen
mennessään.
. Kuvien ideat saattavat
syntyä ihan missä vaan, ja
minun pitää sitten äkkiä laittaa ne muistilapulle ylös, etteivät ne unohdu, Imppu kertoo.
Impun piirustuksissa on
nähtävissä huumoria ja jopa
hyväntuulista yhteiskunnallista satiiria. Kiireellisissä
tapauksissa Matti saattoi olla
paikalla alle tunnissa avunpyynnöstä. Hän sai luonnosta voimaa
ja huolehti puolestaan sen
hyvinvoinnista. Kun pähkäiltiin parasta mahdollista saunavastan
tekoaikaa, Matti totesi: ?Se on
silloin kun on lehti puussa,
muulloin tulee luutia?.
Luonto oli Matille tärkeä
voimavara. Flink piirtää vähän mistä ja mitä milloinkin.
Lauri Siniluoto
lauri.siniluoto@almamedia.fi
Palonkylässä asuvan Jari
?Imppu. Usein Matti
vei myös ystäviään kuntoutukseen metsäkämpälleen
luonnon rauhaan kännykän
kantamattomiin.
Matti oli todella monipuolinen mies. Hän kulki metsissä, marjasti, raivasi ja uudisti
lempeällä kädellä nauttien
vuodenaikojen erilaisuudesta. Sellainen ei onnistuisi
minulta mitenkään! Jos alan
piirtää vaikka jotain kaveriani, minun täytyy ensin tietää
tästä kaverista jotain taustatietoja, että voin valikoida,
mitä sisällytän kuvaan ja miten saan persoonan esiin,
Imppu sanoo.
Selkäsairaus on pitänyt Impun toistuvasti pitkään sairaslomilla teollisuusputkiasentajan hommista. Kun hänen apuaan tai
asiantuntemustaan tarvittiin,
toimitusaika oli yleensä ällistyttävän lyhyt. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on piirretty luolamieheksi,
jota kehystävät riimukirjainmerkit. Matille ja Tepolle
Imppu on piirtänyt yhteisen
vartalon.
Imppu arvostaa taiteilijoita, jotka pystyvät istumaan
kadunkulmassa jakkaralla ja
piirtämään kuvan kenestä ta-
Jari ?Imppu. Uutinen oli äkkinäisyydessään järkyttävä ja käsittämättömän raskas. Kaksi ja
puoli vuotta sitten piti suunnitella kaverin bändille logo,
ja se antoi uuden kipinän
piirtämiseen, Imppu kertoo.
Kipinä sai luovuuden roihuamaan, ja nyt karikatyyrimäisiä kuvia on ehtinyt syn-
tyä jo viiden mustakantisen
kansion täydeltä.
. Moniin mieltä as-
hansa ohikulkijasta.
. Muistamme Matin oli
ennen kaikkea rehtinä, aitona ja lämpimänä ystävänä
laajalle joukolle hyvin erilaisia ihmisiä.
Matin ja veljensä Urhon
kotona on aina ollut avoimet
ovet ja todellinen suojapaikka kävijöille. Hänellä oli
asioista vahvat ja perustellut
näkemyksensä, jotka hän
myös toi julki selkeästi ja
avoimesti usein myös mainiolla huumorilla höystettynä. Tämä on tätä minun tyyliä, Imppu kuvailee.
Impun piirustusten aiheet
eivät ole mitenkään rajattuja,
vaan mikä tahansa kelpaa.
. Flink tuo piirustustensa aiheiden persoonaa esiin myös muotokuville piirretyillä kehyksillä.
A
En kuule enkä
näe silloin kun
otan piirustuspaperin ja kynän eteeni.?
Taiteilijan omakuva, vaikka Imppu ei kovin mielellään tituleeraakaan itseään taiteilijaksi.
Muistoissa Matti Honka 1942-2015
ti tai työhaalari.
Matti oli periaatteiden
mies, jota suorempaa luonnetta saa hakea. Flinkin hylly on
kukkuroillaan vanhojen autojen pienoismalleja ja muita
keräilyesineitä. Siellä ihminen on
aina otettu vastaan omana aitona itsenään, olipa vaatetuksena sitten puku ja kravat-
Lauri Siniluoto
Matti Honka
Ihmisten auttaminen oli
Matille koskettavan mutkatonta. Eteisessä ei
suinkaan ole riisuttu kenkiä
ja pukukoodi on ollut vapaa.
Ei ole haitannut, vaikka kädet ovat olleet öljyiset ja vaatteet elämää nähneet työkamppeet. Hän ymmärsi ja hyväksyi
myös erilaiset mielipiteet,
kunhan niille vain oli olemassa hyvät perusteet.
Matti oli todella
monipuolinen mies
Ystävämme Matti Honka
kuoli 24.6.2015 auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 22. Lukuisat ystävät ja läheiset jäivät
kaipaamaan ja muistelemaan. En oikein osaa sanoa, että mitä tyyliä nämä kuvat
edustavat
Kunnantalon muutkin kellot päivitetään
samaan järjestelmään tulevaisuudessa.
Sveitsistä Pyhäjoelle
myös selkäkipujen kanssa
pärjäämisessä.
. Hän
osasi arvostaa kaikkea perinteistä, osaavilla käsillä tehtyä, tarkoituksenmukaista ja
kaunista. Hän on
ollut jo vuosia veljiensä Urhon ja Tuomon kanssa koneineen vakiovieras Oulaisten
Weteraanikonepäivillä ja monissa muissakin tapahtumissa. Nyt Matilta sitten loppui se aika, ja sen myötä mittava elämäntyö lukuisine
projekteineen päättyi.
Ennen tavarat tehtiin huolella ja ajatuksella, myös kauneusarvot huomioiden. Hänellä oli näkemystä kaikkeen koneisiin
ja rakenteisiin liittyvään.
Matti entisöi vanhoja koneita, laitteita ja käyttöesineitä
suurella intohimolla. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Vaimo sanoo monesti,
että minä en kuule enkä näe
silloin kun otan piirustuspaperin ja kynän eteeni, Imppu
hymähtää.
Talvella Impun oikea käsi
kipeytyi ja siihen jouduttiin
tekemään leikkaus. Silloin Impun tulee tehtyä kaikkea muuta.
. Myönteisen päätöksen jälkeen otin yhteyttä
tamperelaiseen kelloammattilaiseen, Jukkola toteaa.
Kello tilattiin Sveitsistä
NÄYTÄ
ESIMERKKIÄ
mittatilaustyönä. Matti entisöi ja rakensi lukuisia traktoreita ja muita koneita. Se vaihtuu kesä- ja
talviaikaan satelliittien mukaan. Kun on talvella päivät yksin neljän seinän sisällä, niin
piirtäminen auttaa huomattavasti, Imppu sanoo.
Piirtäminen on myös hyvin yksityinen harrastus.
. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Pyhäjoella juurensa
omaava Martti Jukkola halusi muistaa kotikuntaansa.
??Kolme vuotta sitten
markkinoilla kunnantalon
edessä ihailin auringonpaisteessa kunnantalon seinää.
Siitä tuntui puuttuvan jotain
ja se jokin oli kello, Tampereella asuva Jukkola kertoo.
Kellon hankkiminen rakennuksen julkisivuun vei
kolme vuotta.
??Täytän kohta 80 vuotta
ja halusin syntymäpäivälahjana muistaa kotikuntaani.
Keväällä laitoin aloitteen
kuntaan, eikä siitä kuulemani mukaan tarvinnut edes äänestää. Kaikki vanha, rakkaudella ja hyvin tehty käyttötavara oli lä-
Kaipauksella ja kiitollisuudella muistaen,
Tita ja Timo Haapajoki
Kello: Jukkola halusi
muistaa kotikuntaansa.
Henna Haapakoski
henna.haapakoski@almamedia.fi
Pyhäjoen kunnantalon seinä
sai uuden ajannäyttäjän alkuviikosta. Jos kello pysähtyy, on
satelliiteissa vika, hän lisää.
Aikaisemmin seinässä ei
ole ollut kelloa.
??Minun piti tarkistaa
emeritus kunnanjohtajalta,
onko kelloa ollut kunnantalon ulkoseinässä ja yksiselitteinen vastaus oli, että kelloa
ei ole koskaan aiemmin ollut.
Rakennusvaiheessa oli asiaa
mietitty, mutta hanke oli hylätty tarpeettomana. Keskiviikkona 22. Kellossa
täytyi vaatimusten mukaan
olla selkeät numerot.
??Kello ottaa aikansa satelliitista. Hänen työnsä tuloksia
käytiin ihmettelemässä kauempaakin isoilla porukoilla.
hellä Matin sydäntä. Eli tä-
nään asennettu kello on ensimmäinen ja ainutkertainen
laatuaan, tekninen johtaja
Pirkko Tuuttila kertoo.
Uusi satelliittijärjestelmä
virvoitti ajatuksen kunnantalon kellojen uusimisesta.
Kunnanjohtaja Matti Soronen epäilee kellojen olevan
viime vuosituhannelta.
??Katsomme nyt, miten satelliittijärjestelmään nojautuva kello toimii ja hankimme
sitten myöhemmin tänä
vuonna tai ensi vuoden alussa sisälle tulevat kellot lisäosina samaan järjestelmään,
Tuuttila lisää.
ja anna lapsellesi
lukemista arvostava
ilmapiiri.. Elo- tai syyskuun alussa
olisi toiveena, että pääsisin
työkokeiluun. Impun
on täytynyt vaihtaa puuvärikynät tusseihin.
Leikattu käsi on rajoittanut piirustusharrastustakin,
mutta kesällä se ei ole haitannut. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Lauri Siniluoto
Henna Haapakoski
Martti Jukkola halusi muistaa kotikuntaansa satelliittijärjestelmään kuuluvalla kellolla. Näitä asioita toimivan tekniikan ajalta ennen
tietokoneiden aikaa hän halusi säilyttää myös tulevien
sukupolvien ihmeteltäviksi.
Entisöintitöissään Matti ei
laskenut tunteja eikä euroja.
Jos joku kysyi, paljonko aikaa
ja rahaa johonkin projektiin
on mennyt, Matti totesi vain,
että molempia jäi vielä jonkin
verran. Siellä nähdään, pystynkö tekemään entisiä hommiani vai joudunko
opettelemaan kokonaan uuden ammatin, Imppu kertoo.
myös taipui pelti ja rauta sekä
rakentui puu. Tämä on minulle nimenomaan terapeuttinen homma
Soittamalla konttoriin
puh. Kenttä täyttää
kilpailuille asetetut vaati-
Raahen Seudun Reumayhdistys Virkistysloma
Härmän Kylpylään pe-su
28.-30.8. (alv. Sähköpostilla:
asiakaspalvelu.raahenseutu@
almamedia.fi
. Oheisella
:
Metsästysseura Tarmo
Kesäkokous majalla 1.8. Anja
Kaartisen tarkkailun kohteena runomuotokuvaa varten
oli Sirkka Tikka, ei Lilja Isokoski.. Kun saa
voittoja, saa sertejä. klo 12. Pisimmälle ehtineiden koirien
sähäkässä kolmosluokassa
kilpailee noin 60 koirakkoa.
??Se on hauskaa katsottavaa, vaikkei ymmärtäisikään,
vakuuttavat järjestäjät.
Agilitykisoissa käydään
paitsi siksi, että se on hauskaa, myös samasta syystä
kuin koiranäyttelyssä: tavoitteena on saada koiralle sertejä ja lopulta hyppy- tai agilityvalion arvo.
??Pitää tehdä virheettömiä
nollaratoja, jotta pääsee osallistumaan arvokilpailuihin
seuraavana vuonna. 010 665 5185
Fellmaninpuistokatu 4,
PL 61 92101 RAAHE
Puhelut 010 -numeroihin maksavat Suomesta soitettuna: 0,088 ?/min. Lehtien verkkopalvelussa/ MyyJaOsta.com
. Majoitus 2/hlö hh.
Sitovat ilmoittautumiset ja
lisätiedustelut Kaisu Leppikorpi klo 15 jälkeen puh.
046 547 8263
4-6 rivin ilm.
www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Puh. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 22. heinäkuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Nopein
koira
voittaa
lelun
Koirat: Agilitykisat tuovat kaikkein terhakimmat
ja tottelevaisimmat karvaturrit Raaheen.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Saloisissa olevalla Raahen
Koirakerhon agilitykentällä
pidetään viralliset agilitykisat
ensi kertaa. Kolmesta sertistä saa valion arvon,
kisavastaavat kertovat.
Raahesta agilityn Suomenmestaruustasolla kilpailevat Kati Leskelä, Satu Kettukangas, Mia Roth ja Marjo Rajalampi koirineen.
Agilitykisojen kisavastaavat Susa Ranta ja Kati Leskelä harjoittelivat koiriaan tiistai-iltana. Kaikki
kilpailevat samassa sarjassa. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Pattijoen Martat Tangot
solmussa Martan päivän teatteriesitykseen Ouluun
lähtö su 26.7.2015 Leipurin
keitaalta klo 11.15. Luokat 1 ja 2 alkavat kilpailla lauantaina kello 9 ja ylin, eli vaikeampien
ratojen 3. Seuraetuutena kiekot ja
paukut.
Oikaisu
Maanantain lehdessä oli juttu Vihannissa pidetystä runokurssista, jonka kuvatekstissä oli nimivirhe. 010 665 5185
+ lask.lisä 5,13?
2-3 rivin ilm.
Agilitykenttä on aidattu
alue Myllymäen vanhan koulun entisellä urheilukentällä.
Sen vieressä on pieni katsomo yleisöä varten.
Raahen Koirakerho vuokrasi alueen Raahen kaupungilta kolmisen vuotta sitten.
Kerho on talkootöinä päällystänyt kentän hiekkapinnalla
ja askaroinut esteet. Ensi viikonloppuna on tarjolla kohtalaisen
harvinaista herkkua, sillä agilitykisoja ei ole ollut Raahessa tiettävästi noin 15 vuoteen.
Kisavastaavina toimivat
kokeneet agilitykilpailijat
Kati Leskelä ja Susa Rantala, joilla on apunaan 30 talkoolaista kisojen hoitajina.
Kisaan ottaa osaa kymmenkunta raahelaista koirakkoa noin sadan koirakon joukossa.
Kisoja pidetään kolmessa
eri luokassa. Varatkaa läm-
mintä vaatetta mukaan!
Pattijoen Metsästysseura Haulikkomestaruuskilpailut la 8.8. Ne kestävät puolesta
minuutista minuuttiin. Menomatkalla ruokailu omin kustannuksin. Susan nuori belgianpaimenkoira Renne ei ollut
A
Talvella toiminta vaati hallin.
Palloiluhalliin
emme ole päässeet.?
Kati Leskelä
Vappu Kallio
Henna Lohtander vetää yhtä agilityryhmää. Hyvin
hoidettu, puhdas kenttä, jolla
yli 20 värikästä estettä saa olla pysyvästi paikoillaan, on
ilo silmälle. luokka, sunnuntaina kello 10.
Kaikissa luokissa on kolme
osakilpailua, joten kaikki koirat tekevät kolme starttia
kentällä. Kaikkiaan kisojen
aikana otetaan reilut 300
starttia. 24%). Hänen sileäkarvainen griffoninsa Hilma on vasta 2-vuotias ja opettelee kuvioita
kentällä.
JÄRJESTÖT
ILM JÄTÄ
OIT
US
. klo
15.
kupongilla
Hänen varallaan on palveluesimies Helena Widnäs.
Raahesta johtoryhmään
kuuluu kaupunginlakimies
Leena Mikkola-Riekkinen.
Hänen varallaan on kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.
Johtoryhmä toimii 3 vuotta kerrallaan. Millä välineellä vaan voi laittaa talteen
omia ajatuksiaan, omakohtaisia kokemuksiaan ja arjen
sattumuksiaan. Ihmisillä on tunne,
että pitäisi kirjoittaa jostakin
liian paljon kerralla asioita
valmiiksi. Toiminta hyytyy
talviaikoina harjoittelutilojen
puutteeseen, sillä kenttää voi
käyttää vain kesäisin. Kilpailulla agilityjaos kerää varoja toimintaansa. Silloin herää
sisällä tunne, että itsensä täytyy tehdä jotenkin näkyväksi.
Elettyjen elämänvaiheiden
ylöslaittaminen on myös tapahtumien ja muistojen talteenlaittamista, mihin ihmisellä syntyy jossain vaiheessa
tarve.
??Helppo neuvo on sellainen, että päättää kirjoittaa 15
minuuttia päivässä. Lisätietoa Janne K
040-8220561.
FC Raahe 08 Tervetuloa
uudet ja nykyiset tytöt ja
pojat. Lisätietoa www.fcraahe.fi
FC Raahe Futisliiga 99-04
Tervetuloa harjoituksiin uudet ja nykyiset tytöt ja pojat.
Futisliigan 1999-2004-syntyneiden harjoitukset tekonurmella joka ke 17.30
-19.15, paikalle 17.15. Lisätietoa Jarkko
0505664178
FC Raahe 09-10 Tervetuloa uudet ja nykyiset tytöt
ja pojat. Mukaan oma pallo, vesipullo ja
lenkkarit alkulämmittelyyn.
Tekonurmelle nappulat jos
on. Moni
harrastaja, kuten Kati Leskelä
ja Susa Rantala, käy koiri-
neen Oulun agilityhallissa
harjoittelemassa.
Agilitykisoihin ei pysty
osallistumaan ilman ahkeraa
harjoittelua. Lisätietoa
Janne P. Lisätietoa Petteri 044-9741774 ja Mika
050-4623931
FC Raahe Futisliiga Tervetuloa pelaamaan
99-04-syntyneiden tyttöjen
ja poikien otteluja. Näitä sanoja voi naputella vaikka kännykän muistiin linja-autoa odotellessa,
hän hoksauttaa.
Elämänpolun tarttumakohtien tallentaminen on hyvin persoonakohtainen asia.
Toisille sopii tyyli, että kirjoitetaan ensin kynällä paperille
ja sitten tietokoneella puhtaaksi. Lisätietoa Roy 040 718 2134
FC Raahe 06-07 Tervetuloa uudet ja nykyiset pojat.
Harjoitukset maanantaisin
klo 17.45-19 ja keskiviikkoisin klo 16.45 - 18 tekonurmella. Sekin tapa on oikein.
Myös nauhuria voi käyttää.
??Päivien aikaisia sattumuksia ja tuntemuksia voi
laittaa päiväkirjamaisesti
muistiin pieninä annoksina,
Taija Tuomisen kannuste jokaiselle on, että päivän aikana syntyneitä ajatuksia ja kokemuksia kannattaa kirjoittaa ylös.
KUKA
??Nimi: Taija Tuominen
??Ammatti: Kirjailija, luovan
kirjoittamisen opettaja
??Kurssit: Opettaa kirjoittamista ja pitää kursseja eri puolilla
Suomea. 0500-489600
FC Raahe tytöt 04-07 Tervetuloa uudet ja nykyiset
tytöt. Agilitykentälle ei pääse ilman hyviä
käytöstapoja.
Luovan kirjoittamisen opettaja, kirjailija Taija Tuominen tietää, että ihmisen halu
palata menneeseen aikaan
alkaa syntyä noin 30?40
-vuoden iässä. Harjoitukset maanantaisin klo 18-19 tekonurmella ja keskiviikkoisin klo
18-19 Pitkäkarin kentällä. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Hän vertaa
sanojen tuottamista soittimeen.
. Lisätietoa Janne K.
040-8220561 ja Roy 040
718 2134
FC Raahe 05-pojat Tervetuloa uudet ja nykyiset.Harjoitukset tiistaisin klo 17.45
- 19 ja perjantaisin klo 17.45
- 19 tekonurmella. Ne voivat olla arvokasta aineistoa ihmisen omasta elämästä siinä
vaiheessa, kun halu kirjoittaa
omakohtaista elämäntarinaa
herää.
t vielä päässyt laitteisiin, vaikka mieli teki.
mukset.
??Pienemmällä kentällä ei
voisi pitää kisoja, Kati Leskelä kertoo.
Kisojen järjestäminen on
suuri urakka. Agilityharrastus voisi
nimittäin voida Raahessa paremminkin. Tarvitaan vanhempia peluuttamaan ja
kannustamaan.
FC Raahe 02-03 Piirisarjajoukkueista lisätietoa Janne
P 0500-489600.
FC Raahe tytöt 00-02 Tervetuloa uudet ja nykyiset.
Harjoitusvuoro tekonurmella pe 18-19, harkoissa tietoa lisävuoroista. heinäkuuta. Myös esitysmiljööllä on merkitys onnistuneessa lopputuloksessa.
Pyhäjoen kunta nimesi kunnanjohtaja Matti Sorosen
Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalveluverkoston
johtoryhmän jäseneksi. Valvontateemaan osallistuvat
kaikki poliisilaitokset.
Valvonnalla halutaan parantaa liikenneturvallisuutta
sekä torjua ja paljastaa kuljetusrikollisuutta.
Lisäksi tavoitteena on paljastaa muuta kuljetustoimintaan sekä kuljetustoiminnan
hyväksikäyttöön liittyvää rikollisuutta.
Raskaan liikenteen onnettomuudet ovat olleet edelleen laskussa.
Raskaan liikenteen onnettomuudet ovat vähentyneet
tammi-toukokuun aikana
edellisen vuoden vastaavaan
ajankohtaan verrattuna 1
393:sta 1 271:een
URHEILUSEURAT
FC Raahe Tervetuloa heinäkuussa uudet pelaajat
oman ikäluokan harjoituksiin. Harkat maanantaisin klo 17.30-18.15 tekonurmella. Raahen Koirakerhon
tämän vuoden agilityn alkeiskurssi on pidetty jo alkukesästä.
Jotta pääsisi edes alkeiskurssille, on ensin läpäistävä
koiran hallintatesti. Tiedustelut Marika 040 5708274. Lisätietoa Jyrki 0405804204.
FC Raahe Seuran kollariasujen/tuulipukujen sovitus
ja tilaus oman joukkueen
treeneissä. Harkat maanantaisin
klo 17.45-19 ja keskiviikkoisin klo 17.45 - 19 tekonurmella. Pelivarusteissa valmiina lämmittelyyn 18.30. elokuuta alkaen klo
18.30-20.30 tekonurmella
elo-syyskuussa. Huom! uusi aika. Vähimmillään pelkät tukisanat riittävät, sillä niistä pystyy muistamaan ja assosioimaan asioita. Keskiviikkona 22. Taija Tuominen kiteyttää sen möhkäleeksi, joka
saa ihmisen siirtämään kirjoittamisen aloittamista tulevaisuuteen.
Jatkuvalla, pienelläkin, sanojen ja tekstin tuottamisella
on hyvä vaikutus. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Ei
taukoa. Kisalisenssin
saa vasta treenaamisen jälkeen. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vappu Kallio
Kirjoita vaikka
vartti päivässä
Monialainen
johtoryhmä
täydentyy
Neuvo: Pidä instrumentti vireessä koko
ajan, jotta elämä tallentuu muistiin.
Sirpa Kortet
Sirpa Kortet
sirpa.kortet@almamedia.fi
Kynällä, kännykällä, tabletilla tai tietokoneella. Kaikki tehdään
talkootöinä. Instrumentti on silloin
vireessä, Tuominen vertaa.
Kärsämäellä Tarinaniskennän SM-kilpailun tuomaristoon kuulunut Tuominen arvostaa paikallista osaamista.
Esimerkiksi paikallisesti tehdyt näytelmät oman alueen
murteella saavat Tuomiselta
hyvän palautteen.
Tekstin ja esityksen myötä
tutuiksi tulevat näin seutu ja
käytettävä kieli. Pelataan tasaisilla joukkuepareilla 8-10
joukkueella. Ensimmäinen
toimikausi kestää vuoden
2018 loppuun saakka.
Johtoryhmän tarkoitus on
laatia yhteistoimintasopimus, jossa sovitaan muun
muassa yhteisistä toimipisteistä monialaisen yhteispalvelun tarjoamiseksi.
Raskas
liikenne
tehovalvonnassa
Poliisi valvoo tehostetusti
raskasta liikennettä koko
maassa torstaina ja perjantaina 23.?24. Hän toimi
terveys-aiheisen seminaarin
taiteellisena johtajana perjantaina.
Tuominen jatkaa.
Yleisin kompastuskivi oman
elämän tapahtumien kirjoittamisen tallentamisessa on
juuri liian korkealle asetettu
kynnys. Vetänyt muun muassa Kärsämäellä kirjoittajavalmennusta.
??Tuominen oli mukana tuomaristossa, kun Kärsämäellä
pidettiin lauantaina Tarinaniskennän SM-kilpailut. Ne jatkuvat ti 4. Vakuutus korvaa silloin, kun on säärisuojat. Omaehtoisen harjoittelun vuoro tekonurmella pe
klo 14-16 omalla vastuulla.
Kootaan harjoituksissa
02-04-syntyneiden joukkueita ja 99-01-syntyneiden
joukkueita. Ei
harjoitustaukoa heinäkuussa. Harjoituksia kaikissa
ikäluokissa 1999-2010 tekonurmella ja Pitkäkarissa.
Paikalle 15 min ennen aloitusta. Uudet pelaajat voi tulla
suoraan harjoituksiin ja puhua siellä valmentajan
kanssa tai yhteydenotto
valmentajaan etukäteen.
Omaehtoisen harjoittelun
vuoro tekonurmella pe klo
14-16 omalla vastuulla
Samalla pel i t o i m i i Te r ä s - K i e ko n
35-vuotisjuhlaotteluna.
TeKi Starsin kokoonpano
ottelussa on varsin nimekäs,
sillä jäällä nähdään muiden
muassa Joonas Donskoi,
Miikka Salomäki, Markus
Poukkula ja Jyri Junnila.
Donskoille kyseessä on viimeinen ottelu Suomen kamaralla ennen siirtymistä
NHL-jäille.
TeKi Starsin kokoonpano
onkin oiva osoitus siitä, miten monta huippupelaajaa
seura on kasvattanut ylem-
Tällä kertaa pallo pomppii lukkari Kososen räpylästä samalla, kun Kiri kasvattaa johtoaan. heinäkuuta. Sarjataulukossa Jyväskylä on pitänyt hallussaan
neljättä sijaa, kun taas kotijoukkueella paikka taulukossa on vaihdellut pudotuspeliviivan molemmin puolin, ollen ennen illan ottelua yhdeksäs. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran heti kauden avauskierroksella ja toistamiseen ennen juhannustaukoa. heinäkuuta 2015
12 URHEILU&LIIKUNTA
Saldona
puhdas
nolla
Superi: Jyväskylän Kiri ei
eilen Rännärillä jättänyt
jossittelulle sijaa, kun se
voitti vaisusti pelanneen
Pattijoen puhtaasti 0-2.
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
Tiistai oli jälleen Rännärillä
Superpesispäivä, kun vieraat
Jyväskylästä saapuivat ottamaan mittaa Pattijoen pojista. Miikka Salomäen lisäksi kaukalossa
nähdään myös hänen sisaruksensa Santtu ja Nelli Salomäki, joten kyseessä on
harvinainen tilaisuus nähdä
koko Salomäen sisaruskolmikko yhtä aikaa jäällä samassa joukkueessa.
Viime kaudella 20 vuoden
tauon jälkeen edustuskiekkoiluun paluun tehnyt TeräsKiekko saa otteluun jalkeille
ensimmäistä kertaa tulevan
kauden joukkueensa. Törmäsen ohjeet toisen jakson alussa eivät au
Arkisto / Roy Viitanen
mille sarjatasoille. Ensimmäisessä
kamppailussa Jyväskylä oli
puhtaasti vahvempi, kun taas
jälkimmäinen ottelu kääntyi
supervuoron jälkeen
PattU:lle. Lyöjätilaston kakkonen näytti jälleen vaarallisuutensa ja kun
vieraiden Jukka Latvalakin
onnistuu vielä lyönnissään
on tilanne nopeasti kääntynyt vieraiden 0-3 johdoksi.
Latvala onnistuu kolmannen
tasoittavalla vielä toistamiseen ja myös Kiukkonen on
jälleen pahanteossa, tällä
kertaa juoksun tuojana. TeKin tähdet juhlaottelu
25.7 kello 17 Kalajoen jäähallissa. Kun Superin runkosarjassa oli Pattijoella vielä
ennen eilistä pelaamatta
kymmenen ottelua oli selvää,
että ainoa tavoite joukkueella
oli kiipeäminen ylös pitkin
sarjaportaita. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 22. Ottelussa esitellään myös TeräsKiekon D2-juniorijoukkue.
Vanhat seurakaverit Joonas Donskoi ja Miikka Salomäki nähdään jälleen samalla jäällä.
TeKi vs. Pattijoelle jää ensimmäisen jakson viimeiseen sisävuoroon
peräti viiden juoksun kirimatka tasoitukseen ja pientä
Teräs-Kiekko kohtaa
kovat kasvattinsa
Jani Maarala
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Teräs-Kiekko juhlii 35-vuotista taivaltaan ensi lauantaina päivä Kalajoen jäähallissa,
kun se kohtaa seuran nimekkäimmistä kasvateista kootun TeKi Starsin
Raahelaisille jääkiekkofaneille on todellista herkkua
tarjolla, kun Teräs-Kiekko ja
seuran kovimmista kasvateista koottu TeKi Stars kohtaavat Kalajoen jäähallissa
25. Toisen
vuoroparin tasoittavalla Kirin
Hannu Kiukkonen tarttuu
mailan varteen kotiuttaen
ensin Juho Määttälän ja perään Miikka Matikan. Myös katsomossa usko omiin oli vahva
ennen aloitusvihellystä, sillä
olihan Pattijoki onnistunut
venyttämään viisi viimeistä
otteluaan joko superiin tai
kotiutuskisaan asti.
Ottelun alku oli eilen tasainen ja ensimmäinen vuoropari jää juoksuttomaksi molempien joukkueiden pelatessa hyvää ulkopeliä. Donskoin, Salomäen ja kumppaneiden tähtisikermä heittääkin Teräs-Kiekon nykyjoukkueelle kovan haasteen. Ottelulla kerätään varoja Teräs-Kiekon
toimintaa varten
4) Juha Korpi 49.84,
6) Jouni Hämeenkorpi 46.84,
M35 1) Juha Korpi 46.24,
M40 1) Jouni Hämeenkorpi
47.67, T10 1) Pinja Hämeenkorpi 12.46 ja P14 1) Juho
Korpi 30.18.
??Tämä on vain pojat pesäpalloa. Nälkään kuolee
enemmän porukkaa, joten
nyt kentälle ja pidetään hauskaa, ohjeisti Pattijoen pelinjohtaja Jari Törmänen omiaan heti toisen jakson alussa
aikalisän suomalla tauolla.
Aihetta ohjeisiin Pattu:lla olikin, sillä kolme peräkkäistä
polttoheittoa hyppii räpylöistä korkeuksiin ja harhaheiton
turvin Kiri pääsee avaamaan
jakson juoksutilinsä.
Pattijoki on kauden aikana
pystynyt useamman kerran
nousemaan varmasta sillasta
piristyen toisella jaksolla. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Petri Alminoja
Tilastot
??Tulos 0-2 (0-5,0-4)
??Kiri:Juho Määttälä 0/1, Miikka Matikka 0/3, Pasi Rajala
0/2, Jukka Latvala 3/0, Joose
Kemppainen 2/0, Paavo Lassila 0/1, Ilkka Ylitalo 0/1, Hannu
Kiukkonen 3/1
??Palkitut: Pattijoki Timo Kallio
ja Jussi Kemilä. Se avaa minulle uusia näkökulmia
ja lukemattoman määrän keskustelunaiheita.. 3) Juha Korpi 77.00,
7) Jouni Hämeenkorpi 62.69,
M35 3) Juha Korpi 68.98,
M40 1 )Jouni Hämeenkorpi
72.79, T11 1) Pinja Hämeenkorpi 11.17, P15 3) Juho Korpi
32.07 ja Myl. Eilinen oli kuitenkin kokonaisuudessaan vieraiden näytöstä. heinäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Kirin Latvala ja Kiukkonen puolestaan onnistuvat
jälleen ja ennen viimeistä
vuoroparia olivat vieraat jälleen karussa, tällä kertaa neljän juoksun verran. joukkue 3) Jopa
179.09 (Korpi Juha,Korpi
Juho,Hämeenkorpi Jouni).
Soita juttuvinkki
numeroon
010 665 5180
Missä ikinä menenkin, lehti kulkee aina
mukanani. Keskiviikkona 22. Siinä missä Kiri onnistuu vaihtolyönneissä ja kotiutuksissa ei PattU:lla tuntunut onnistuvan oikein mikään. Juoksuja
ei kuitenkaan nähdä ja toinen jakso Kirille 0-4 ja koko
ottelu 0-2.
Myös liitosaappaanheiton
SM-kisoissa raahelaisilta löytyi hyvä ote.
Tulokset:
Myl. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Jakso vieraille 0-5.
uttaneet tiistaina Rännärillä.
Menestystä
saappaanheiton
SM-kisoissa
Raahelaiset saappaanheittäjät Jokela-Pattijoki kyläseura
ry:stä menestyivät saappaanheiton SM-kilpailuissa Leppävirralla.
Tulokset:
Myl. Jyväskylä
Miikka Matikka ja Hannu Kiukkonen.
??Yleisöä: 1016
piristymistä sisäpelissä olikin
nähtävissä. Kirin edellisissä
otteluissa parjattu ulkopeli
toimii kuitenkin tällä kertaa
ja niinpä kotiyleisö ei näe
avausjaksolla yhtään omien
juoksua
0.45 Häät
sulhasen tapaan Amerikassa. 19.45 Tanskan
tyyli-ikonit. (U)
13.20 Elokuva Hilja, maitotyttö (7). Suskin ja Mikan koirat
Dani ja Jörö ovat tänäänkin leikkikentällään postitullissa.
17.50 Hauskat eläinvideot. 3/8. 10.25
ja 11.15 Kuningaskalastajat. Hyvästit yllätyslaatikoille.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Risteyksessä (S). Avausjaksossa Adam tekee ihastukselleen kasetin, joka
päätyykin äidin käsiin. 4/13. 22.50 Seksileikeistä ensiapuun (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Virvokkeita ja vaatekauppaa. 5/13.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio.
21.35 Helil kyläs. Osa 7/10. Osa
2038: Peppi saa synttärilahjaksi
sinivuokkoja.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.15 MTV Sport Uutiset.
19.25 Päivän sää.
19.30 Emmerdale (7). 9.30 Jamie Oliverin helpot herkut. (U)
21.00
21.00?21.41 Deception (12).
6/11. (U).
16.01 Summeri.
16.02 Yön sankarit.
16.04 Elämäni huonoin vuosi ?
uudelleen! (7). 0.10 SVT: Mitt i naturen . Heli
Laaksonen ja Maija Vilkkumaa
pohtivat musiikin olemusta.
22.05 Nuori Montalbano (12).
2/6. 14.15 Jamie Oliverin säästöateriat. Kausi 3. 18.00 Ruotsin maajussille morsian. kohti
tuntematonta. 17.05 Huutokaupan metsästäjät: Texas.
17.30 Huutokaupan Metsästäjät. Osa 4/6.
20.30 Uusi päivä (S). Mies ja
pyssy.
19.30 Mutsi (7).
20.00 Duudsonit (12). 13.30 SVT: Jakten på den
ändlösa sommaren. Kausi 5, 4/8.
liv
5.00 Ennustaja-TV. 7.55 SVT:
Gomorron Sverige. 20.00 Maailman hauskimmat
häävideot. 23.40
Num3rot (12). 10.25 Arvostele mun illallinen Suomessa.
10.55 Pikakurssi kodinostoon. 10.00 Kodinkohentajat. 16.45 Hurja remontti. 21.55 Ilman johtolankaa. Vanhojen
ystävien tapaaminen. 3.35 Apua, mikä tauti!.
Tv5
7.15 Nanny (S). 13.20 Lääkärit. 14.45 Hulluna sinuun (S).
15.10 Goldbergit (S). 1.50 Ennustaja-TV.
HeRo
18.00 Holmes NYC (12). 19.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 22.31 Frendit (S). Kausi 1. 9.20 TV
Shop Tvins. 15.25 Supertehtaat. Häähaaste. 15.10 ja 15.40 Kardashianit. 7.55 American Chopper. Kuudes
punnitus.
17.00
17.25 Salatut elämät (7). 19.00 Kotia kohti. 16.55 Seikkailu Myanmarissa. Kausi 11. 16.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 14.30 Yllätystuunaajat. 16.15 Lentoturmatutkinta. Kausi 3. Jakso 33/76.
08.20 Laiva (S). 16.15 Riistametsällä. Kausi 1. Jakso 11/18. Kausi 2.
Jakso 18/20. 0.35 Elokuva The Covenant (12). Aprillipäivä.
16.29 Yön sankarit.
16.33 Sudenverinen (7).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Holby Cityn sairaala (12).
19.00 Sohvasurffaajat: Nousu ja
tuho. 13.10 Kuuluisat kuppilat. (U)
23.40?00.40 Boardwalk Empire
(16). 23.50 Seurapiirisäpinää Teksasissa (7). Jakso 6/14. (U)
20.30 Simpsonit (7). 12.05 Jaakon matkassa. (U).
15.06 Uusi päivä (S). heinäkuuta 2015
KesKiviiKKo 22.7.
Terrorismi
Golfia
Obaman sota
Pelinvihaaja viheriöllä
Vielä ehtii katsoa ohjelman Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman tilanteesta, kun taistelu terroristeja vastaan
jatkuu yhä.
6 Ulkolinja: Obaman oma sota, TV1 klo 0.00
Kotimaisen sarjan 4. heinäkuuta 2015
14 TELEVISIO
C8 // Tv-viikko
Aamulehti // Perjantaina 17. Osa 3/8. 18.44 Clay Kids (7). 22.50
Holmes NYC (12). Pinnin askartelua ja kalsareissa kahlailua.
17.00
17.20 Suomen Tulli. Kausi 1. Lester.
22.50 Sleepy Hollow (16). 11.25 Hotellit haltuun. 15.25 American Chopper.
16.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 21.00
Koodeja ja salaliittoteorioita (7). 18.45 Goldbergit (S). 2/12. (U)
14.00 Top Chef: Mestarit. Hermoilua
haasteessa.
15.50 Vaihdokkaat (S). 1.50 Täydellinen murha (12).
2.40 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (12). Kolmen kopla. 11.00 SVT: Vem vet mest?. Älä ole tyhmä.
21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu.
22.00 Talouden madonluvut. 22.30 SVT: Min sanning: Ulf Ekman. Kausi 2, 10/13.
18.00 Yle Uutiset.
18.13 Yle Uutiset alueeltasi.
18.20 Päivän kasvo.
18.30 Kohtauspaikka: Luokkakuva. 17.25 Vaikuttaja. 18.20 70?s show
(12). (U).
21.00
21.00 Simon Reeve Australiassa. Jakso 14/30. 2.15 Columbo (12).
KuToNeN
7.05 Yllätystuunaajat. (U)
23.40 Programma 101, kone
joka muutti maailman. 11.50
Kuppilat kuntoon Ruotsi. 0.30 Sinua on varoitettu. Osa
2037: Sepon uusi työnkuva puuroutuu.
18.30 Salatut elämät (S). O: Glenn Ficarra, John Requa. (The Covenant, toiminta, USA,
2006) O: Renny Harlin. 17.00 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja.
17.50 Hulppeat hääkakut. Kausi
5, 8/22.
00.35 Maailman kauheimmat
naapurit. Jauhot
suuhun.
16.00 Ensisilmäyksellä (S).
16.30 Ensisilmäyksellä (7).
17.00
17.00 Lemmen viemää (S).
18.00 American Idol. 19.05 Karkkikuningatar. 18.30 Leijonan luola UK. 14.20 70?s show (12). Komedia. Viimeinen
tilaisuus.
20.00 Suomen kaunein piha.
Osa 3.
21.00
21.00 NCIS: New Orleans (12).
Silmäterä.
21.50 Esittelyssä: Ensitreffit alttarilla kausi 2.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Täydellinen kesä (S). 14.25 Hulppeat hääkakut. 2/5. kauden avauksessa
tutustutaan golfpro Riku Aarnio saa oppilaakseen golfia vihaavan Noora Hautakankaan.
6 Pallon viemää, Kutonen klo 19.05
Tv1
06.25 Tanskan ihmeitä: Ertholmene. Syyllisiä ja syntipukkeja.
16.50 Farmi (S). Uudenvuodenaatto. 10.00 TV Shop Tvins.
13.00 Dawson?s Creek (7). 1.35 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 22.45 Alaston salaisuuteni (12). Jakso 11/12. 12.40 ja 13.10 Tatuointitarinoita. 14.35 Eläinkunnan hurjimmat. uhanalaiset villieläimet. 17.55 70?s show (12). 18.00 Mainio herra Iloinen (S). 7.40 SVT: Godbitar ur Gomorron Sverige. 2/3.
22.00 Elokuva Maito (7). 9.55 Kalle . tittarfilm. Uniikki: Pätkätöis.
21.00 Elokuva Valloittava Phillip Morris (12). Kausi 2. 16.30 Maailman hauskimmat häävideot. (U)
12.20 Summeri.
12.21 Yön sankarit.
12.24 Elämäni huonoin vuosi ?
uudelleen! (7). 15.35 Kadonneet (7). 9.00 Huikeat kakut. 20.50 Hero Crew . 21.00 Muodin huipulle. Kuolemanjuna.
19.50 Lohdutusseremonia (S).
Eija-Liisa Ahtilan lyhytelokuva
vuodelta 1999 kertoo eroprosessista nuoren naisen näkökulmasta.
Teemoina ovat jonkin loppu, kuolema ja luopuminen. Turkkilaisessa kylpylässä. Jakso 6/12. 23.30 Konttori (S). 18.20 Piilossa pukeissa. Kausi 2, 9/13.
11.00?11.05 Yle Uutiset.
12.20 Päivän kasvo.
12.30 Kyläsairaala (12). Jakso
11/24. 22.30 Huippulastin metsästäjät. 15.20 Kuuluisat kuppilat. Oudosti käyttäytyvät eläimet.
01.55?05.00 Ennustaja-TV.
FRii
8.25 Lasten eläinmaailma: Jeff Corwin . 15.47 Sinikeltaisia unelmia. 20.30 Verisukulaisia. 21.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 17.55 Cops. Ukraina. 4/13. Kausi 1. Jakso 2/8.
20.58 Keno.
21.00
21.00 Hyvät ja huonot uutiset.
Kausi 4. 6.35 FOX Kids: Trollz. 18.30 Limbo 2 (7). Jakso 12/18. Kausi 1. Itä-Jyllanti. Jakso 8/10. 20.30 Huutokaupan Metsästäjät. Kausi 9. (Suomi 1953) O: Toivo
Särkkä. (U)
19.30 Kioski.
20.00 Sisujengi. Jakso 34/76.
17.55 MasterChef Australia All
Stars. 0.45 SVT: Sportnytt.
ava
6.00 Aamun AVAus. (U)
20.15 Venäjän halki 30 päivässä. Siipien suojaan.
00.55 Outoa vai mitä. Joel vaihtaa rooleja kaupunkiin yllättäen ilmaantuvan kaksoisveljensä, lipevän pikkuhuijari-Julesin kanssa. 19.35 Autotallien metsästäjät.
20.00 Huutokaupan metsästäjät: Texas. Älyn jättiläinen.
21.00
21.00 Elokuva Commando
(16). 0.15 SVT: Aktuellt. Route 66. 19.00 Tulossa: Suomen täydelliset venäläisnaiset (S). 23.30 SVT: Noll koll på ungarna. 22.00 Elokuva Supercop (16). Jakso 5/8. Kodin
vanki.
13.30 Amazing Race. 23.00 ja 23.30?0.00 Kardashianit.
MTv3
06.00 Aamusää.
06.35 Studio55.fi.
07.00 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.35 Emmerdale (7).
10.05 Suurin pudottaja.
11.05?12.00 Lääkärit. 9.05 Villi
Pohjola (S). 9.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.15 Prameat mustalaishäät (7). 0.35 Totta vai tarua?. Merisairaat myytinmurtajat.
00.15 Kadonnut (12).
01.25?06.00 Voittostudio.
NeloNeN
05.00?06.35 Ennustaja-TV.
07.20 Splash! USA. 20.30 Poliisit (S). Jakso 18/18. Jakso 10/20.
23.55 Castle (12). 12.50 Kotikokkien taistelu. Kausi 2, 7/18.
23.45 Vampyyripäiväkirjat (16).
Kuollut mies kampuksella. 7.00 Onnenarpa. (12). 21.00 Castle. 7.45 Nanny (S). 9.17
ja 9.38 FOX Kids: Power Rangers. 20.15 Kysymyksiä kulttuurista. (U)
19.00 Ranskalainen kylä (12).
Kausi 4. Kausi 2. 17.10 Häät sulhasen tapaan Amerikassa. 2.30 Ennustaja-TV.
Yle FeM
7.30 SVT: Rapport. (I Love You Phillip Morris/Ranska - USA 2009). Chef on the Beach. Pudotuskierrokset alkavat.
15.00 Bestikset (S).
15.30 Ben ja Kate (7). (U)
00.00 Ulkolinja: Obaman oma
sota.
00.55?01.25 Elämisen haasteet.
Osa 6/10: Taistelu humanismista.
Tv2
06.50 Pikku Kakkonen.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.7.
06.53 Hertan maailma (S).
06.55 Ennin Intia.
07.01 Mitä ihmettä. Lunnaat. Jekaterinburgissa Ville osallistuu sotilaalliseen voitonpäivän
paraatiin ja tapaa kommunistinuoria. 12 parasta.
19.00 Naapurit-tuloslähetys.
19.05 Simpsonit (7). 0.55 Leijonan luola UK. (U).
15.33 Uusi päivä (S). verta ja
terästä (12). Toinen tuleminen. 18.55 Gazoon
(S). Mv.
14.45 Arkistokuvia: Vastuu (S).
Raittius ja vanhempien (isän ja
äidin) vastuu.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Avara luonto: Saaret
meren sylissä. (U)
19.00?19.53 Prisma: Maaperän
tiede.
20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät. 0.40 SVT: SVT Nyheter Väst. (Commando, USA 1985) Toimintaelokuva. 18.10 Kultakuume. 12.00 SVT: Skejtare bakom järnridån. 18.05 Tervetuloa kotiin. 23.40 Alastomat selviytyjät (7). 18.20 Lapin poliisit. 22.55 Elokuva Haihurrikaani 2
. Kausi 4.
Jakso 16/27. 12.20 Akvaariomestarit. Kausi 1, 4/6. Jakso 5/10. 7.44 FOX Kids: Monsuno. Kausi 21, 6/12.
14.30 Moderni perhe (S).
15.00 Moderni perhe (S).
15.30 Anthony Bourdain . 23.15
Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (12). Kausi 5. 9.40 TV Shop Tvins. (U)
06.55 Ylen aamu-tv.
09.30 Kohtauspaikka: Luokkakuva. (Legion, toiminta, USA, 2010) O: Scott Stewart. 13.50 70?s show (12). Jakso 9/20.
23.00 Temptation Island Suomi
(S). Kepposista ken on kaunein. Jakso 6/8. 8.50 Ehdonalaisvangit
koirankouluttajina. 17.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 9.55 Arvostele mun illallinen Suomessa. 21.55 Esittelyssä: Ensitreffit alttarilla kausi 2.
22.00 Moderni perhe (7). O: Mark L. 19.00 Puutarhaperjantai. Kausi 1. Jakso 17/24. Karibian saaristomeri.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.05 Neiti Fisherin etsivätoimisto (12). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 1, 7/10.
23.10 Myytinmurtajat. 21.00 Maan povessa (16).
22.00 Perhesirkus. Kakku
poikineen.
14.50 Britannian paras leipomo.
Kausi 2. Mäyrät vaarassa.
01.30?06.00 Voittostudio.
Komediaperhe Goldbergien elämää jatkuu uudella kaudel-
la. 8.15 Phoenixin eläinpoliisit. 2/3.
18.00?18.55 Titanic . 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1. 22.30 XL-sukupolvi. 16.10 NYC:n täydelliset naiset.
17.05 Remontilla rahoiksi. Kausi
1. TV5 klo 15.10
Fox
6.00 Sky News. Suudelman seuraukset. 23.40 Castle (12).. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 22. 7.00 FOX Kids: Pound Puppies. 7.21
FOX Kids: Julius-apina. Hippi ja machomies. .Demonin synty. 19.10 Varastojen metsästäjät. 12.00 ja 12.30 Remontilla rahoiksi. Kausi 1. 17.10 ja 17.40 Tatuointitarinoita. 18.55 Millan
ja Evan asuntomessupoiminnat. Andalusia.
16.30 Suurin pudottaja. Rullaluisteludisko. 1.25?2.20 American Chopper.
Yle TeeMa
04.00 Teematieto.
17.00
17.05 Tiededokumentti:
Katastrofin kynnyksellä. 13.10 Philadelphian eläinpoliisit.
14.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 12.55 Rojua, rojua. Kausi 1. 15.50
Martina ja hengenpelastajat. 19.05
Äitien sota. 14.00 SVT: Guld på godset. 19.15 Columbo (12). 12.20 Olet mitä
syöt. 0.10 Kohtalokkaat valinnat
(12). 19.05 Komediaputki: Rob (7). 19.05, 19.30, 20.00 ja 20.30 Pallon viemää. Jakso 8/10.
22.00 Temptation Island Suomi
(S). 13.45 Suomiehet. 20.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 14.25 Leijonan luola UK. Jakso
2/8. 14.00 Joan Rivers laittaa tuulemaan (S).
14.50 Eden. 11.30 SVT: Magnus och
Petski. Vuonna
1964 Italian Ivreassa, pimennettyjen ikkunoiden takana, neljän
insinöörin ryhmä kehitti maailman
ensimmäisen henkilökohtaisen
tietokoneen.
00.35?04.00 Teematieto.
Sub
06.00 Astral TV.
10.05?11.00 Lemmen viemää
(S). (Süt,
Turkki 2008) Yusufin tarina 2/3.
O: Semih Kaplanoglu. 18.45
Family Guy. 8.54 FOX Kids: Pac-Man. 8.06 FOX Kids: Avatar 2.
8.30 FOX Kids: Power Rangers Megaforce. 20.55 Tulossa: Toisenlaiset äidit (S). 16.15 Joan Rivers laittaa
tuulemaan (S). Onnettomuus.
08.15 Hauskat eläinvideot. 21.25 Melkein täydellinen rikos (12).
22.15 Alaston salaisuuteni (12). 20.00 Vaimot vaihtoon
USA. Kausi 1. 16.30 Nanny (S). 18.40 Karkkikuningatar. Aprillipäivä.
12.48 Yön sankarit.
12.52 Sudenverinen (7).
13.20 Kioski.
13.50 Ajankohtainen kakkonen.
14.39 Kätevä emäntä (S). Jakso
14/40.
08.50 Onnenarpa.
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 MasterChef Australia All
Stars. 22.00 Emily Owens (12).
22.55 Nakudeitit (7). 17.00 Nanny (S). 13.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 23.00 Huippulastin metsästäjät. Kausi 1. Kylän ainoa ravintola.
12.45 Elixir. 1.00 Melkein täydellinen rikos (12). Toni Niemisen tarnia.
19.55 Tulossa: Toisenlaiset äidit.
20.00 Suomen kaunein mökki.
Kausi 2. 22.00
Poliisit (S). 17.25 Hulluna sinuun (S). (S).
07.09 Max ja Meeri (S).
07.17 Kaapo ja Late (S).
07.23 Pikku hirviötyttö (S).
07.28 Ota koppi!.
07.34 Noksu (S).
07.42 Taavi-tiikerin naapurissa.
07.57 Touhukkaat (S).
08.20 Martine (7). Rob opettelee espanjaa. 15.20 Kaisa ja puoli valtakuntaa. Osa
2036: Liisan pikkulintu laulaa
Ismolle.
17.55 Millan ja Evan asuntomessupoiminnat.
18.00 Salatut elämät (S). 13.40 Kultakuume. (U)
10.00?10.55 Neiti Fisherin etsivätoimisto (12). 18.50 Loop
Looks. 19.30 Martina ja hengenpelastajat. 20.00 Kyttäputki: Castle (12). 7.50 Onnenarpa. Krokettia ja rehellisyyttä. 0.00 Pelkokerroin 2.0 (12). Jakso
28/50. 21.00 Elokuva Legion (16). Kausi 1.
Jakso 10/10. Martinen puu.
08.33 Joraavat juurikkaat (S).
08.36 Kesäleiri (7).
08.50 Kerrostaloelämää (7).
09.00 Holby Cityn sairaala (12).
10.00?11.00 Tanskan rannikoilla. Vauvakuume.
19.30 Komediaputki: Rob (7). 1.05?1.55 The Walking Dead.
JiM
5.00 Ennustaja-TV