KESÄKUUTA 2015 · NRO 117
Vesa Joensuu
Kerrassaan ihanaa!
Uutta verta
myyntityöhön
Jaakko Remahl saapuu
Raahen Seudun
myyntineuvottelijaksi
myyntipäällikkö Marjut
Möttösen jäädessä
vuorotteluvapaalle. >> 8
Pääkirjoitus: Raahessako muka ei tapahdu koskaan mitään. >> 9
Lajikokeilu:
Tuure Uusitalo
pääsi kokeilemaan
soutua ja
purjehdusta. >> 12
TIISTAI 23. >> 10
Jäätelö kuuluu
kesään
Näyttely: Nukketaiteilijat Maria
Morko ja Tuula Lehtonurmi
tarjoavat toisenlaisen näkökulman Raahen historiaan. PARAS
PAIKALLISLEHTI 2014
Irtonumero 2 ?
raahenseutu.fi
Näyttely:
Jannen vinttikamarissa
taitaa olla jokin
salaisuus... >> 2. >> 8
Helteisenä päivänä ei
jäätelökioskilla ole
hiljaista, tietää myös
Marttaliina Keinänen.
Lämpimien ja kylmien
kesäsäiden vaihtelu on
jäätelöyrittäjille
haaste
Viiden päivän
aikana kaupungissa on lähes 90 eri mahdollisuutta osallistua tapahtumiin, joita riittää
niin liikunnasta kulttuuriin kuin kädentaidoista purjehduksiin Raahen edustalla. Sinne saa jokainen lisätä omat muistonsa. Elämäni ensimmäinen oikea haastattelu nimittäin oli juuri bändihaastattelu. Lisäksi näyttelyn lopussa
on taulu, jonne voi täydentää rock-historiaa. Jokainen löytää tarjonnasta varmasti omansa ja
mukavan tavan osallistua. Tein sen kolmannella luokalla. Osallistuimme luokkani
kanssa aikakauslehtikilpailuun, ja opettajamme ehdotti
tunnetun raahelaisen bändin jututtamista. kesäkuuta 2015
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 23.6.2015
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Satu Kallio
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirjoittaja on raahelainen äidinkielen opettaja
Me halutaan
vaan soittaa
Nyt on tapahtumia
valittavaksi asti
L
uultavasti viivyimme mieheni kanssa Kruununmakasiinin mainiossa Me halutaan
vaan soittaa rock?n rollia -näyttelyssä noin
puolitoista tuntia.
Nauhoitteet, videot, harrastajien tekemät
musiikkilehdet ja muu rekvisiitta pitivät otteessaan hyvän tovin. Nyt kun täälläkin jotain
järjestetään.
Tero Alanen
En tällä kertaa osallistu, kun olen viikonlopun reissussa. Ja päiväsaikaan aion
kulkea kaupungilla katselemassa.
Samu Jääskelä
Kyllä osallistun. Siksi tapahtuma kerää vuosi toisensa jälkeen myös täältä
pois muuttaneita raahelaisia käymään kotiseudulla ja tapaamaan tuttuja. Niinpä sitten
päädyimme ystäväni kanssa haastattelemaan Stalker-yhtyeen kitaristia Ilkon Kakea.
Vaikka haastattelusta on jo jokunen vuosikymmen vierähtänyt, minulla on tilanteesta poikkeuksellisen voimakas
mielikuva. Se on kaukana pönöttämisestä ja jäykistelystä, ja raahelaisuutta pääsee juhlista-
maan rennosti ja monipuolisesti. Mielellään sitä olisi Pekanpäivillä jos olisi vain kaupungissa.
Pauli Karhumaa
Osallistun siihen hirveään juoksuun (Raahe Trail Run).
Virve Hautamaa. Lehtileikekansiosta kaivoin muun muassa tekstin Hannu Jääskelästä ja hänen Hullunmylly-yhtyeestään sekä Zen Cafén haastattelun.
Samuli Putron yhtyeestä en tiennyt lainkaan ennen tuota
juttukeikkaa.
Kokoonpano oli tuolloin vielä tuore tapaus ja vasta matkalla
kohti suurta menestystä.
Mutka museolle kannattaa. Vuosikymmeniä sitten vaikuttaneiden bändien miehityksistä löytyy paljon nykyisin
muista yhteyksistä tuttuja nimiä. Nyt ei ainakaan
pääse sanomaan, ettei Raahessa tapahdu mitään.
Pekanpäivät on oivallinen tapa juhlia kotiseutua. Harmittaa, että lehti lähetettiin kilpailuun, eikä tekstiä ole enää itselläni.
Olisi hauska lukea, millaista jälkeä olen kymmenvuotiaana
saanut aikaan ja mitä parikymppinen Kake meille tarinoi.
Nuorena aikuisena tekemistäni yhtyehaastatuksista todistusaineisto on enimmäkseen tallella. Olin siis tuolloin yhdeksän tai kymmenen vuotta vanha. En tiedä mitä bändiä erityisesti pitää kuulla, mutta pitäähän sitä
käydä paikalla. Kyllä siinä haastattelijaa jännitti. Moni isompikin kaupunki voisi ottaa oppia Pekanpäivien
konseptista.
Pekanpäivien tapahtumia löytyy niin tästä
Raahen Seudusta kuin Visit Raahe -nettisivustolta ja Raahen Seudun verkkosivuilta Menoinfosta. Perinteiset Pekanpäivät kokoavat kaupungin
täyteen väkeä, ja samaan aikaan
järjestettävä Raahe Festival lisää väenpaljoutta entisestään. RAAHEN SEUTU Tiistaina 23. Syksy ja hiljaisemmat ajat ovat tulossa jälleen parin kuukauden päästä, joten
nyt kannattaa ottaa kesästä ilo irti varastoon.
Ainakin toistaiseksi sääkin näyttäisi olevan
melko suotuisa loppuviikon ajan.
Tapahtumiin osallistuminen on paras tapa
varmistaa, että niitä järjestetään kaupungissa
vastaisuudessakin.
Päivän positiivisin
Elämä ei ole odottamista,
toivomista ja haaveilemista.
Se on tekemistä, olemista ja
joksikin tulemista.
Tartutaanpa siis hetkeen!
Gallup: Osallistutko viikonloppuna Pekanpäivä-rientoihin?
Osallistun sen verran, että käyn varsinaisen festivaalialueen ulkopuolella kuuntelemassa musiikkia. Eikä tarvitse tyytyä pelkkään muisteluunkaan, sillä rock voi Raahessa hyvin.
R
aahessa on meneillään vuoden
vilkkain viikko. Hymyilytti siitäkin huolimatta,
kuinka tosissaan kunkin ajan nuoret ovat rokkiaan tehneet.
Tai ehkä juuri siksi hymyilyttikin, kun aina on oltu niin tosissaan.
A
Harmittaa, että
lehti lähetettiin
kilpailuun.?
Näyttelyn vanhoista lehtileikkeistä tulivat mieleeni lehtijutut, joita olen itse eri yhtyeistä tehnyt. Hymyilytti ja tuli
lempeästi nostalginen olo
Ja sitten ihmettelee kun
mies kävi vieraissa.
Puhutaan ostovoiman lisäämisestä talouskasvun nousuun.
Milläs ostaa,esim.pieni tuloinen eläkeläinen, jos tuloja ei
nosteta! Vai köyhätkö joutaa kuolla pois?!
Jokainen maa, hoitakoon taloutensa itse. Koska ympyrää ei voi ohittaa sataa ja tuhatta et sillai.
Helli
Kirjoittajan mukaan suomalaisten tulisi viettää enemmän aikaa lenkkitossut jalassa.
Miksi Raahen Seutu ei ilmestynyt juhannusaattona,vaikka
torstai varmaan useimmilla oli työpäivä. Lyhyt kilometrin tai kahden matka
mennään autolla. Olut ja rasvainen grilliruoka saa olon väsyneeksi, it-
eipä puhtaampaa jälkiä
saakkaan.
Tuli menneitä muistoja
mielehen
myöskin Yppärin joesta
noita.
Meren rannalle uitossa virmojen
tuolla keksillä uitimme
puita.
Mulle maksoivat uitossa
ollessa
nuorra poikana hyvääkin
palkkaa,
vaikka joen rannalle nukkuessa
pomo herätti mun monta
kertaa.
Meren rannalle uiton loppuessa
riitti hommia rannalla jälleen.
Sillä uittomme tavaran
lautoissa
veivät Paatit Laivalle Raaheen.
Näitä menneitä muistoja
katselin
Lukijakuva
Rakentamislupahakemus varmuudella
tulee kesäkuun
loppuun menessä. Usein juhlapyhien aikana jää lehtiä
ilmestymättä,vaikka muilla on työpäivä. Mitenhän sitä kaikki ehittiin
tehä.
Vaimo haukkuu ja valittaa aviomiehelle koko ajan, myös
sukulaisten ja ystävien kuullen. Nämä on itse nähtyjä,
tosia.
Soita
juttuvinkki,
uutinen,
havainto,
jutunjuuri!
p. Rahalla ei väkisin
voida pönkittää maksukyvyttömiä maita. Tuli paljon aineellista vahinkoa ja monen juhannussuunnitelmat
meni uusiksi. Kaupoissa on hyllymetreittäin koirien
ja kissojen ruokia.
Kansa lihoo, laiskistuu.
Syödään hyvin, mutta liikunta on unohtunut. EU ja euro hajoaa
pian!
Liikaa hyvinvointia kuvaa,
kun ensin osa kansasta kuluttaa aikaa paljon lemmikkieläimiensä kanssa. Ei ole ?varaa. Tiistaina 23. Eikä juoppoja näy kaduilla, roskiakaan
ei viskellä mihin vaan, kuten
meillä. Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Jukka Maliniemi
Kyllä kaupunginvaltuuston pitää hylätä Ketunperän tuulivoimakaava. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Vetoan päättäjiin että näitä koivuja
ei kaadeta! Suojaavat kerrostalojen välissä ja se on sama
asia kun tulisin teidän pihalle kaatamaan puita! Polttopuiden tarvitsijat kyllä saavat puunsa muualta!
Paljonko hengissä selviytymisestä täytyy auttajalle maksaa. palkata syrjäkulmille työntekijöitä.
MIELIPIDE Molempia on.
Raahen vanhassa kaupungin osassa Kissapotin rajalla
kasvaa kaunis koivu rivi. Näin minunki lapsuudessa
juhannusta vietettiin. Oliko päätoimittajan päätös. Ja kaikki vain sen takia, kun ei aikoinaan rakennettu liikenneympyrää. Rapistuu
se en niitä suosi lainkaan.
Huonomman elintason
maissa ihmisillä ei ole varaa
lihottaa itseään jouten olemalla.
Koiria ei myöskään pidetä,
siihen ei ole varaa. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
arkisto / Vesa Joensuu
Tekstarit
KIITOS!
Vilpittömät kiitokset
kaikille teille, jotka diagnosoitte kanssani huumaavan 50-villitykseni ensioireet
13.6.2015 Oulun Johteenhovissa. Eihän siinä ole mitään järkeä, että kolmen
rauhallisen kylän väliin ahdetaan tälläinen teollisuusalue.
Tehkää vielä se Kopsa III hanke joka on kauempana asutuksesta ja sitten häipykää täältä ihmisiä kiusaamasta.
KIITOS
kaikille merkkipäivääni
muistaneille.
Hieno homma, ollaan saamassa Pyhäjoelle ydinvoimala.
Meitä on täällä paljon jotka toivovat sen rakentamista.
Esson ?valoristeyksessä. Jänskä matka jatkuu..
Lähetä viesti numeroon 17192. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Huom, taas
urakka suomalaiselle
yritykselle.
Joka vuotinen Juhannuspihan kaunistus. Voi ympyrässäki pieniä tönäyksiä tulla, mutta kyllä siinä riittä yksi auto kerrallaan jota
vähän avitetaan. Vertaa vaikka Kalevaan! Onko toimittajat pakkolomalla, kyselee tilaaja, toivottavasti ei entinen.
Suomi on sekä hyvinvointi- että
pahoinvointivaltio
Paavolan hautausmaan hoidosta kysy ja valita Raahen
seurakuntaa. Kauppa vaan oli Salmivuoren kauppa
ja rantaan mentiin jokivarteen. Elinikäinen kiitollisuuden velka ja rahallinen korvaus?
Eikö vaativalle riitä ?sulka hattuun??
Palautatko lainaamasi kirjan! Kiitos!
Joulu tai juhannus, alkoholistin perheelle se on helevetti.
Kiittämättömyys on maailman palkka!
Kiitos Raili torstain kolumnista. neljän auton ketjukolari. Kuva: Frans Säily
tuossa joessa kuohuvaan
koskeen.
Näen lipossa potkivan harjunkin,
joka maukas on ruokailun
tarpeen.
Kallaruuan sai ihmiset
syömistä
silloin pihlaja torilla ostaa,
kaksi sattaa, kun harjuja
merestä
saimme ongeimme koukuista ottaa.
Kaarlo Bäckman. 010 665 5180
Reipas hoikka liikkuja
Menneitä muistoja
LUKIJAN RUNO
Vielä Yppärin joessa virtailee
ajan menneitä muistoja
näitä.
Kotiperheille ollessa uimiseen
paljon enemmän puhtaampaa vettä.
Naisväki, kun pyykkinsä
pesivät
jokivetemme puhtaimman
aikaan,
niinpä lakanapyykistä näkivät
www.raahenseutu.fi
Fennovoima
allekirjoitti
mittavan
urakkasopimuksen viime
viikon torstaina.
Asiasta
keskusteltiin myös
Raahen Seudun
verkkolehdessä.
se kunto, voisi kävellen tai
pyöräillen Kummatistakin
käydä kaupassa.
Monet syövät suruihinsa ja
yksinäisyyteensä, mieli on
synkkä.
Kunnon juoksulenkki ja
kävely luonnossa nostaa
kuntoa, ja hyväkuntoinen
kestää paremmin yksinoloakin. Ei
tällaisia miljoonaurakoita muuten solmittaisi
Vuonna 2014
valvonnan painopistealueina
olivat opiskeluterveyden-
huollon sekä lasten ja nuorten ehkäisevä suun terveydenhuollon toteutuminen lakien ja asetusten mukaan.
Puutteellisesta toiminnastaan Pohjois-Pohjanmaan
avin lisäkyselyn saivat Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän lisäksi myös Muhos, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio ja Peruspalvelukuntayhtymä Selänne. Pakka -toiminta-
Opiskeluterveyden?
huollosta sanomista
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Opiskeluterveydenhuollon
järjestämisessä on ongelmia,
mutta lasten ja nuorten suun
terveydenhuollon määräaikaiset tarkastukset toteutuvat asetuksen mukaisesti
Pohjois-Suomessa.
Tiedot ilmenevat aluehallintoviraston ja Sosiaali- ja
terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran tekemästä
valvonnasta. Nykylain mukaan jokaiselta alle 30-vuotiaalta
näyttävältä tulisi kysyä henkilötodistus päihteiden ostamisen yhteydessä.
??Tuloksista ilmoitettiin
jokaiseen kauppaan, joten jokainen taho voi miettiä miten
tehostaa omavalvontaa, huomauttaa tulosyksikköjohtaja
ja päihde- ja perheohjaaja
Antti Raappana Raahen Aklinikalta.
??Ostokokeita tullaan käyttämään jatkossa ja seuraavaksi ne laajenevat koko seutukuntaa koskeviksi.
Tuloksia voidaan hyödyntää myöhemmin vähittäismyyjien koulutustilaisuuksissa, joita Pakka-toimintamallit järjestävät eri paikkakunnilla. kesäkuuta 2015
4 PUHEENAIHEET
Onko
sitä
ikää?
Nuorten päihteet: Raahelaiset nuoret kokeilivat
testissä, kuinka helppoa
alkoholijuomien ostaminen oli ilman papereita.
Kahdeksan kauppaa möi
alkoholia paperittomille.
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Ostokoe tehtiin ensimmäistä
kertaa Raahessa. Viesti
oli, että terveystarkastukset
eivät ole toteutuneet täysin
säädösten mukaisesti.
Syiksi on mainittu epäselviä kirjauskäytäntöjä ja tai lii-
Alkoholijuomia myytiin kahdeksassa raahelaisessa kaupassa henkilöpapereita nuorelta kysymättä.
Raine Lehtoranta
Lääkäripula on vaikeuttanut opiskelijaterveydenhuollonkin terveystarkastuksia.
an vähäistä lääkärimäärää.
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän opiskeluterveydenhuollosta vastaavan terveydenhoitajan Ritva
Nauhan mukaan Raahessa
on osaltaan vaikuttanut lääkäripula, mutta myös tiedonkulussa on ollut ongelmia.
Vielä viime syksynä lääkäripalveluissa oli ongelmia,
mutta tilanne on korjaantunut kevään myötä. He
olivat iältään 18-20 vuotiaita,
mutta tekivät ostoyritykset ilman henkilöpapereita. Ilmiö on ikivanha eikä
alaikäisten raahelaisten juominen ole valtakunnallista
tasoa korkeampaa, ainakaan
vuosittaisen kouluterveyskyselyn tuloksiin verrattuna,
kertoo erityisnuorisotyöntekijä Laura Manninen.
Ostokokeen tarkoitus oli
kartoittaa vähittäismyynnin
vastuullisuutta paikallisella
tasolla. Tulos
yllätti juuri 18-vuotta täyttäneen naisen, jonka tehtävänä
oli ostaa mietoja alkoholijuomia paikallisista ruokakaupoista.
??Vaikka joissakin kaupoissa sanottiin heti ?ei?, olin
yllättynyt kuinka isommat
kaupat möivät siidereitä papereita kysymättä.
Kesä tuo pussikaljat ja
nuorten ulkoilmakokoontumiset. Opiskelijapalvelut on suunniteltu ennakkoon omien oppilaitosten
opiskelijamäärien mukaan.
Avilta saadun tiedon mukaan oppilashuollon järjestäminen kuuluu opiskelupaikkakunnan terveydenhuollolle, vaikka koulutuksen järjestäjä tulisikin esimerkiksi Oulusta.
??Toive olisikin, että kun
koulutuksia suunnitellaan,
oltaisiin yhteydessä paikalliseen terveydenhuoltoon.. RAAHEN SEUTU Tiistaina 23. Syksyllä
vain kahtena päivänä oli lääkäri käytettävissä opiskeluterveydenhuoltoon, mutta
keväällä päästiin jo neljään
lääkäripäivään.
??Syksyllä pelittää, lupaa
Nauha.
Toisaalta opiskeluterveydenhuoltoon on tuottanut yllätyksiä myös Raahen ulko-
puolelta tulleiden kouluttajatahojen tarpeet, kun uusista
aloitetuista koulutuksista ei
ole ajoissa ilmoitettu terveydenhuoltoon. Valtakunnalliset ostotestit kuuluvat
Pakka-toimintamalliin, joka
on otettu käyttöön kaksi
vuotta sitten myös Raahen Aklinikalla.
Ostokokeen suorittivat
neljä raahelaista nuorta. Tarpeeseen ei
ole voitu varautua eikä tieto
vastaanottojen sijainnistakaan ole kulkenut riittävästi
opiskelijoille
Maatalousalueiden yleissuunnitelma on edellytys sille, että
paikalliset maanviljelijät voivat hakea erilaisia tukimuotoja vesistöjen kunnostustöitä varten. Nuori
itse ei varmasti halua päättää
yötä sairaalassa tikattavana.
??Toimintamalliin pitäisi
sisällyttää vielä keskustelua
arvoista, mutta aihe on suomalaisille vieläkin arka ja
tunteita herättävä.Tosiasia
on, että päihdehaitat maksavat paikallisella tasolla paljon, Manninen jatkaa.
Ostokokeen tuloksista voi
päätellä, ettei alkoholin hankinta ole vaikeaa alaikäisille
nuorille. Liminkajärvi halutaan pitää lintujärvenä ja virkistyspaikkana.
Liminkajärvi saisi ruoppauksen yhteydessä myös yleisen uimarannan.
??Rahoituksesta riippuen
uimarannalle rakennettaisiin
virkistysrakenteita.
arkisto / Tuulikki Nousiainen
jälkeen Liminkajärvi on rehevöitynyt ja kasvanut umpeen,
kun se ennen oli suosittu uimapaikka.
Pyhäjoen kunta on saanut
Liminkajärven kunnostamista varten rahoitusta yksityisen testamentin kautta.
Valtio ei rahoita pienten järvien ruoppauksia ellei niihin
liitetä laajempia maa- ja metsätaloutta sekä yleishyödyllisyyttä vahvistavia hankkeita.
Liminkajärven suunnitelmien ohella ely-keskuksen
ylitarkastaja Jermi Tertsu-
Liminkajärvi ja Liminkaoja ovat saaneet kunnostussuunnitelman.. Tiistaina 23. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Pakka-toimintamallissa herätellään myös epävirallista valvontaa eli vanhempia,
??Vanhempien olisi hyvä
olla tietoinen missä ja kenen
kanssa nuori menee lomalla.
Suurin osa nuorista on fiksua
porukkaa mutta ei olisi haitaksi jos vanhempi kävisi katsomassa mitä nuoret rannalla
tekevät, Raappana kehottaa.
Liminkajärvi saanee
ruoppauksensa
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Pohjois-Pohjanmaan elykeskus on valmistanut suunnitelman Liminkajärven ja
Liminkaojan kunnostamisesta. Yleissuunnitelman ajatuksena on
vähentää maa- ja metsätalouden kuormitusta Liminkajärveen ja sen vesistöihin. Aloitteen tekijä on Pyhäjoen kunta.
Pyhäjoen Keskikylällä on
pitkään elänyt toive paikallisen Liminkajärven ruoppaamisesta. Taksikuski tuskin riemastuu oksennuksesta penkillä. Koulut sijaitsevat lähellä toisiaan, joten uusia
koulukuljetuksia ei tule.
Pattasten koululla on vs.
rehtori Riitta Lenkolan mukaan osoittaa syksyllä 2016
yksi luokkatila ja tilat taito- ja
taideaineisiin Harakkamäeltä tuleville oppilaille.
Syksyllä 2016 tulevat oppilaat sijoittuvat jo olemassa
oleviin luokkiin ja yhteen uuteen ryhmään. Myöhemmässä vaiheessa voi tarvittaessa
koota neljä kuudetta luokkaa.
Siirtymävaiheessa jätetään
Harakkamäen koululla yksi
määräaikainen luokanopettajan virka täyttämättä, jolloin luokanopettajia on koulussa tarvittava määrä.
nen esitteli Liminkaojan
maatalousalueiden suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen
yleissuunnitelmia Pyhäjoella
aiemmin tällä viikolla. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
arkisto / Vappu Kallio
Vesa Joensuu
FAKTA
??Alkoholia myytiin ilman papereita tarkistamatta:
??2 huoltoasemalla, 2 kioskissa, 1 pienessä kaupassa, 3
marketissa.
??Ostopaikkoja oli yhteensä 23
ja kaikki sijaitsivat Raahessa.
??Pakka (paikallinen alkoholipolitiikka) -toimintamalli on
kehitetty ikärajavalvottavien
tuotteiden (alkoholi, tupakka ja
rahapelit) käytöstä aiheutuvien
haittojen vähentämiseksi paikallisella tasolla. Suunnitelma sisältää lisäksi Liminkaojan uoman kunnostamisen sen harvinaisen harjuskannan säilyttämiseksi.
??Kun kunnostussuunnitelma on valmis, se lähtee
Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon luvitettavaksi.
Käytännössä se on valmis
noin vuoden päästä, Tertsunen kertoo. Tulvatöiden
Harakkamäen koulu on kärsinyt tilanahtaudesta jo vuosia. Liminkajärven vettä
on laskettu 1960-luvulla, jolloin Pyhäjoella suoritettiin
laajoja perkuu -ja suojelutöitä
tulvien varalta. Rehtorit olivat alkaneet
keskustella asiasta keskenään ja tähän päädyttiin, kertoo opetuslautakunnan puheenjohtaja Pekka Karjula.
Kuudesluokkalaisilla alkaa
myös ruotsin opiskelu, joka
voidaan järjestää Pattasissa,
sanoo Karjula.
valmistuttua saadaan taas
Pattasten koulun reuna-alueilta siirrettyä oppilaita Antinkankaalle ja sieltä taas
edelleen eteenpäin. Sinne
missä on liikaa, siirretään
sinne missä on vajausta, Karjula sanoo.
Lautakunnassa oli todettu,
että kenellekään ei pitäisi tulla koulunvaihdosta johtuen
kohtuuttomia koulumatkoja.
Luokkatoveritkin pysyvät
matkassa.
??Voisi ajatella, että tutusta
koulusta lähteminen on ikävää, mutta tässä lähtee koko
ikäluokka.
Taustalla on myös kaukonäköinen ajatus kiertoliikkeestä, rotaatiosta, jolla oppilaita siirretään ahtaista kouluista väljempiin.
??Antinkankaan koulun
Harakkamäen koulussa on
12 opetusryhmää vuosiluokilla 1?6 lukuvuodesta 2012 alkaen vuoteen 2017. Yksi lukuvuosi vielä ollaan sumpussa, sitten helpottaa.
Kuutosluokat Pattasiin
Koulut: Tilaongelmaa
ratkotaan
rotaatiolla.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Harakkamäen koulun tilanahtaus ratkaistaan siirtämällä lukuvuoden 2016?2017
alussa kuudesluokkalaiset
Pattasten kouluun.
Raahen kaupungin opetuslautakunta päätti asiasta
viime kokouksessaan.
Oppilassiirtojen toteuduttua tilaongelma on ratkaistu
ja lisäksi säästöiksi tulee yksi
opettajan virka, sillä Harak-
kamäen koulun opettajatarve
pienenee kahden opetusryhmän vähenemisen myötä
kahdella luokanopettajalla
Pattasten koulun tarpeen
kasvaessa yhdellä.
??Tämä on hyvä kuvio.
Syksystä 2016 Harakkamäellä olisi tarvittu lisää luokkatilaa. Sen käynnisti
Stakes THL:n tuella yli 10
vuotta sitten.
??Pakka on kirjattu kuntayhtymän strategiaan.
mallissa mukana ovat muun
muassa viranomaiset, ravintolat, taksiyrittäjät ja paikallisten terveyskeskusten päivystykset.
??Pakka on vähentänyt selvästi tapauksia terveyskeskusten yöpäivystyksissä
nuorten keskuudessa, Manninen kertoo.
On kaikkien tahojen etu,
että nuoren täysi-ikäisen örveltämisen voi välttää. Rahoittajiksi kaavaillaan Pyhäjoen kuntaa,
maa- ja metsätalousministeriötä ja yksityisiä yrityksiä.
Jos luvat ja rahoitus järjestyvät, voidaan Liminkajärven
ruoppaustyöt aloittaa luultavasti vuonna 2017, arvelee
Tertsunen.
??Liminkajärveen ruopataan jonkin verran avovesialueita ja poistetaan turvelauttoja. Sopivia
luokkatiloja on kuitenkin
vain 10.
Vuosittain kuudesluokkalaisia on Harakkamäellä noin
35?45 ja he siirtyvät Pattasten kouluun viimeistään 7.
luokalle. Ravintolayrittäjää ei lämmitä baariin valmiiksi täysin humalassa asteleva nuori. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan
Mutta merelle on tämäkin alus
lähdössä. Heidän omaisiaan on
edelleen elossa ja moni olisi
erittäin kiitollinen, jos läheisen ihmisen kohtaloon löytyisi vihdoin selvyys, Reino
Savukoski toteaa.
Savukoski on eläkkeellä oleva rajavartija, joka on vuodesta 1987 saakka suorittanut
vapaaehtoistyönä vedenalaisia etsintöjä eri puolella Suomea sekä Venäjän, Viron ja
Ruotsin alueilla. Tuuliviirit on
valmistanut raahelaisen Eija
Sipilän polttoleikkauskuvioiden suunnitteluyritys Qtar.
Kakkoseksi äänestettiin
Päivi Harjuhaahdon suunnittelemat Pekka-korut ja
kolmanneksi Fafe & Nennen
eli Tiia Laurilan merimies-
kassit ja pussukat.
Kaiken kaikkiaan ääniä
annettiin lähes 200. kesäkuuta 2015
6 PUHEENAIHEET
Missä
makaa
Oulu II ?
Etsintä: Kokenut etsijä
uskoo hylyn löytyvän
Hailuodon ja Raahen
väliseltä merialueelta.
Kannustimena vapaaehtoiseen työhön on
omaisten vetoomukset.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Erikoisrakenteinen alumiinivene näyttää hennolta rotevien kalastusveneiden rinnalla
Tauvon kalasatamassa. Niissä riittää monta
työvaihetta, leikkaamista,
hitsaamista ja maalaamista.
??Viirejä voi myös yksilöidä. Hän on löytänyt yli 112 kadonnutta henkilöä. Niitä on kyselty myös
vuosipäivälahjoiksi.
Toisessa voittajaviirissä on
Pekka-patsas, toisessa Raahen vaakuna. Tiimiin kuuluu lisäksi
raahelainen poliisimies Raimo Lehtimäki, mutta hän ei
ole tällä kertaa mukana.
Ei, Oulu kakkonen ei vienyt
mukanansa merenpohjaan
mitään aarretta. Etsintöjä avustaa aikakauslehti Seura.
Sari Jaatinen
tetaan Kuutos-Tiimin kautta.
Kaikki valmistetaan tilauksesta.
Voittoisissa tuuliviireissä toisessa on kuvattuna Raahen koristeellinen ja näyttävä vaakuna.
Kun Eija Sipilä kuuli Raahetuotekisasta, hän alkoi heti
suunnitella mitä metallista
saataisiin tehtyä.
??Siellähän on perinteisesti aika paljon naisellisempia
käsitöitä ja nämä taas ovat
vähän miehisempiä juttuja.
Tämä oli ensimmäinen kilpailu, johon osallistuin ja
voitto oli ihana yllätys, Sipilä
sanoo.
Teräksisten tuuliviirien
toimitusaika on muutama
viikko. Erityisesti vaakunaviiri on herättänyt kovasti ihastusta.
??Vaakunaa pitäisi enemmänkin tuoda esille, koska se
kuvaa koko Raahea. RAAHEN SEUTU Tiistaina 23. Pietari
Brahen patsas esimerkiksi on
monella paikkakunnalla, Eila
Siurua sanoo.
Kilpailuun osallistuneiden
kesken on arvottu seuraavat
tuotepalkinnot: brodeeratun
tyynyliinan saa Aino Ohvo,
meikkipussin Anitta Suomela, pikkupussukan Pirjo Mikkilä, pikku repun Kaisa Nuorala ja kuusenkerkkäsiirapin
Lea Pitkäaho.. Koska Q-tarilla ei
ole varastoa, tuuliviirejä ja
muita tuotteita saa tilata
Kuutos-Tiimistä ja ne toimi-
Reino Savukoski ja Timo Taari valmiina lähtöön jälleen kerran. Ei kalaan, vaan
erästä tiettyä hylkyä etsimään.
??Olemme päättäneet löytää hinaaja Oulu kakkosen, joka upposi jonnekin Oulun ja
Kalajoen välille syksyllä 1943.
Haaste on monin verroin
vaikeampi kuin se kuuluisan
neulan löytäminen heinäsuovasta, aluksen kippari Reino
Savukoski myöntää.
Etsintämatkalle on lähdössä mukaan myös Timo
Taari. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 10
käsityötä.
??Kolmen kärki erottui
muista hyvin selvästi. Alus oli erikoistunut tukkinippujen hinauksiin
ja sen omisti Oulu Osakeyhtiö.
Etsijät eivät itsekään osaa
täsmällisesti määritellä, mikä
saa lähtemään lähes mahdottomalta tuntuvaan tehtävään
omalla ajalla ja omin kustannuksin.
??Hinaajan mukana meni
syvyyksiin yhdeksän ihmistä. Kaikki
tuotteet saivat ääniä, kertoo
osuuskunnan puheenjohtaja
Eila Siurua.
Raahe-tuotekisan vuottaja
saa pitää heinäkuun ajan
tuotteitaan Kuutos-Tiimissä
myynnissä. Moni haluaa niihin vuosi-
luvun, nimen tai jonkin
muun. Alus oli ihan
tavallinen hinaaja, 23 metrin
pituinen, 5 metrin levyinen ja
jo kertaalleen haaksirikkoutunut, mutta uudelleen kunnostettu. Apunaan hänellä on
Komeat tuuliviirit
veivät voiton
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Komeat metalliset tuuliviirit
ovat voittaneet tämänvuotisen Käsityöosuuskunta Kuutos-Tiimin perinteisen Raahe-tuotekisan
Tivoli haluaa
tarjota jokaiselle tivolivuodelle jotain uutta. Hinaaja katosi jäljettömiin Marjaniemen ja Kalajoen välisellä
merialueella vieden mukanaan
koko yhdeksänhenkisen miehistönsä (yksi nainen).
??Turman syy on edelleen
epäselvä. Aluksen hylkyä tai
sen miehistön jäsenten ruumiita ei ole löydetty. Tilapäisesti
tivoli työllistää myös paikkakunnan omaa väkeä. Perjantaina ja
lauantaina ilonpito alkaa jo
kello 12.
Laitteiden ja vempainten
lisäksi tivolissa on nähtävillä
nukketeatteriesityksiä ja
sään salliessa nähdään tuttuun tapaan myös tsekkiläissyntyinen, sittemmin savolaistunut Viktor Kaiser, joka
matkustaa tivolin mukana läpi kesän ja tarjoaa tivoliväelle
henkeäsalpaavaa ilma-akrobatiaa.
Tivoli Sariola on perheyritys, joka on toiminut jo 127
vuoden ajan. Voi jopa syntyä hiukan
säästöäkin, sanoo opetuslautakunnan puheenjohtaja
Pekka Karjula.
Rannikon 4H-yhdistys järjestää apip-toimintaa Pattasten koululla ja Harakkamäen
koululla.
Pienin tarve on Lampinsaaren koululla 3 lapselle ja
Tivoli tekee
kesän myös
Raaheen
Yksi varma kesän merkki on
sekin, että tivolirekat kurvaavat Rantatorille.
Tivoli Sariola avaa Raahessa keskiviikkona ja kieputtelua on tarjolla lauantaihin
saakka.
Sariolan tivoli ei ole mikään pienimuotoinen karavaani. Toisaalta merestä on
löydetty myös hylyn osia.
??Niitten tunnistamiseksi
olisimme erittäin kiitollisia,
jos joltakin löytyisi valokuva
Oulu kakkosesta, ja nimenomaan siitä, ei sen edeltäjästä Warmasta, Timo Taari vetoaa.
Mahdollisista hylkyyn liittyvistä havainnoista voi soittaa Reino Savukoskelle numeroon 0400-340391 tai Timo Taarille 044-4492710.
Apip-toiminta
omana työnä
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
MLL:n Raahen paikallisyhdistys on ilmoittanut, ettei
pysty järjestämään aamu- ja
iltapäivätoimintaa lukuvuonna 2015?2016.
Raahen kaupungin vt.
opetustoimenjohtaja oli solminut sopimuksen MLL:n
Raahen paikallisyhdistyksen
ja Rannikon 4H-yhdistyksen
kanssa.
Raahen kaupungin opetuslautakunta käsitteli asiaa
ja totesi, että toiminta saa-
daan järjestettyä hyödyntämällä koulujen omaa henkilökuntaa.
??Saamme heille ja koulunkäyntiavustajille täydet
tunnit ja pystymme järjestämään tämän omana toimintana. (Wikipedia)
hukkuneiden etsintään koulutettu koira sekä erikoislaittein varusteltu vene.
Pitkä kokemus on opettanut ennakoimaan, mistä kohteen saattaisi löytää. Tivoli
Sariola tekee yhteistyötä Lastenklinikoiden Kummien
kanssa ja jokaisesta rannekkeesta lahjoitetaan 10 senttiä
Lastenklinikoiden viihtyvyyden parantamiseen.
Tivolikentällä nähdäänkin
Lastenklinikoiden Kummien
maskotti Teemu-nalle, joka
käy ilahduttamassa lapsia
myös Raahessa.
suurin Antinkankaalla 48 oppilaalle.
Vt.opetustoimenjohtajan
laskelmista näkyy, että Antinkankaalla tarvitaan kaksi
koulunkäynninohjaajaa.
Haapajoella tulisi lisäystä
kahden koulunkäynninohjaajan työtunteihin. Perämeren pohjukasta
Ruotsin puolelta on löydetty
todennäköisesti Oulu II:n pelastusliivit.. Laitteita löytyy 22, pelejä kuusi ja työntekijöitä on
50.
Vuoden aikana tivolipäiviä
on 129 ja kaiken kaikkiaan
muuttokilometrejä kertyy
2?857.
Rakennus- ja purkupäiviä
on 61 ja kuletuskalustoa peräti 50 ajoneuvon verran.
Raahessa tivoli on avoinna
keskiviikkona ja torstaina
kello 16?20. Hauskanpidolla voi tehdä myös
hyväntekeväisyyttä. Tiistaina 23. Palattuaan majakanvartija yritti kiikaroida,
minne saakka hinaaja on ehtinyt. marraskuuta 1943 Oulu
II lähti Oulusta kohti Kalajokea
noutamaan tukkilauttaa. Vihannin Kirkonkylän
koululla lisätään tunteja 1?2
koulunkäynninohjaajalle.
OSUUSKAUPPASI TARKOITUS ON TUOTTAA
PALVELUJA JA HYÖTYJÄ OMISTAJILLEEN.
ALE
-30% -70%
-50%
LISÄÄ TUOTTEITA ALENNETTU!
Hugin Veronica 3in1
Grilli
Sisältää vaihdettavat
levyt:
- vohvelilevyt
- voileipälevyt
- parilalevyt
20
00
(39,95)
Hugin Lupinus WK
WK8255S
Hugin Zinnia
Kahvinkeitin
30
Vedenkeitin 1,5l
00
(49,95)
20
00
(39,95)
Hugin Artifex
Mikroaaltouuni
60
00
(89,00)
TARKISTA OMAN KAUPPASI AUKIOLOAJAT: ARINA.FI
Osuuskauppasi.. Sen jälkeen
hän oli mennyt käväisemään
kahvilla. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
Tuulikki Nousiainen
Taustaa
???21. Oulu
kakkosen kohtalon avaimet
voisivat olla Hailuodossa.
??Majakanvartija oli havainnut, että Oulu kakkonen
on ohittamassa Hailuotoa
meren puolelta. Aluksen
pelastusvene ajautui ilman airoja ja pohjatappia Hanhikiven
niemen rantaan Pyhäjokisuulle. Sitä ei enää näkynyt.
Veikkaukseni on, että hylky
löytyy enintään 20 kilometrin päässä Hailuodosta.
Jäljettömiin kadonneesta
hinaajasta on monenlaisia
teorioita aina kaappauksesta
lähtien. Honganpaloon tarvitaan kaksi koulunkäynninohjaajaa ja Keskuskoululla lisätään tunteja
2?3 koulunkäynninohjaajalle.
K o i v u l u o d o n ko u l u n
Kummatin toimipisteessä lisätään tunteja 1?2 koulunkäynninohjaajalle ja Ollinsaaren toimipisteessä tarvitaan
kaksi koulunkäynninohjaajaa. Nyt uutuuslaitteena nähdään kaksikerroksinen autorata.
Tivoli vierailee puolen
vuoden sesongin aikana 14
paikkakunnalla
Elää se historia näinkin!
Kurkistuksia menneeseen
Soveliuksen talolla. Jäätelökaupassa myynnin muutos sateesta helteeseen on selkeä.
??Olen seurannut myyntiä
täällä ja kahdella kioskillani
Kalajoen hiekkasärkillä tarkasti. Mathilda lauloi ja
teki tilapäämusiikkia, otti
merikylpyjä ja pyyhki silmiään eau de colognella, Eija
Turunen kertoo.
Yhtä todentuntuinen on
Tuulan valmistama pyyhevääviä kangaspuihin rakentava tyttö. Ennusteiden mu-
kaan osaan sitten tilata jäätelöä hurjasti tai vain perusvaraston.
V-kasi burger -grillillä sateisella säällä jäätelön myynnin vähentyessä asiakkaat
saapuvat enemmän ruuan
perässä.
??Paikalla on aina perushenkilökunta säästä riippumatta, toteaa Vetoniemi.
Tänä kesänä V-kasi burger
-grillin asiakaskunta on suosinut italialaisia jäätelöitä.
??Niiden myyntiin sääkään
ei niin vaikuta, kun ovat niin
syötävän hyvän näköisiä.
Omaksi suosikikseen Vetoniemi nimeää kinuskipähkinän makuisen pehmiksen.
??Olenkin jäätelön suurkuluttaja, se on maistunut aina,
nauraa Vetoniemi.. Taustakuva Lybeckerin käsityökoulusta
vuodelta 1916 istuttaa hänet
samaan joukkoon.
Pojat onkivat fantissa,
mamselli paseeraa rotuaarilla, äiti vie lapsia Keskuskouluun ja seminaarilaiset pallistavat nästyykiä. Leikkiä koko
maailma, Tuula nauraa ja
Maria ei voi olla kuin samaa
mieltä.
Museonjohtaja Eija Turunen on ollut isona apuna ja
innoittajana. Avajaiset tänään kello 18.
Lämmin sää tuo
jonot jäätelökioskille
Laura Okkonen
laura.okkonen@almamedia.fi
Suomen kesän vaihteleva sää
on lomalaisen riesana. Kuvitteli kaikkien Raahen
miesten olevan häneen aivan
lääpällään. Tämä vuosina
1810?1886 elänyt vanhapiika
Mathilda Lacke taipui Marian
käsissä kitaraa soittavaksi
mamselliksi.
Hänen äänensä melkein
kuulee kiekuvan taustakuvan
herrassöötingin suureksi harmiksi.
??Hän oli sellainen ?haakuri?. Sen lisäksi sateiden ja helteiden
vuorottelu haastaa kesäyrittäjien arkea. Lisäksi ollaan tehty töitä kahdessa vuorossa, jotta
yhdellä työntekijällä ei olisi
niin raskasta.
Jäätelösuosikki on kesän
alussa ollut Keinäsen mukaan tiikeri ja kesän uutuusmaku banaani-kinuski.
Tuula Lehtonurmi: Pyyheväävin rakentaminen kangaspuihin. kesäkuuta 2015
8 ELÄMÄNMENO
Nuket
kertovat
historiaa
Näyttely: Raahen historia
avautuu upean kolmiulotteisesti Soveliuksen talolla
tänään.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Soveliuksen alakerrassa kurkistetaan Pekanpäivien, Pooki flakkaa -päivien ja Taiteiden yön aikaan menneeseen
kiinnostavan kolmiulotteisesti. Kuvat ja muinoin eläneet ihmiset ovat
nukketaiteilijoiden materiaalia.
Yksi esimerkki herkullisesti henkilöstä on Himmelska Mathilda. Taustalla kuva Lybeckerin käsityökoulusta 1916.
Vesa Joensuu
Maria Morko: Kalajuttuja. Museon kokoelmista
suurennetut kuvataulut ja
nukketaiteilijoiden Maria
Morkon ja Tuula Lehtonurmen taidokkaasti valmistamat nuket ovat pysäyttävä ja
sydämellä tehty kokonaisuus.
Suurimman huomion
näyttelytilassa saa näyttävä
Silakkamarkkinat, joka on osa
Helsingin kaupungintalolla
joulu?tammikuussa nähdystä Suomen Nukketaiteilijoiden Juhlaa ja arkea Kauppatorin laidalla -näyttelystä.
??Tämmöisessä maailmassa me eletään. Avoinna:
ke?pe klo 11?18, la?su klo 12?
18. RAAHEN SEUTU Tiistaina 23. Kuva Fantista kaupunkiin.
Vesa Joensuu
Silakkamarkkinoilla-kokonaisuudessa on nukkeja Marian ja
Tuulan lisäksi nukkeja viideltä muulta taiteilijalta.
Laura Okkonen
Lämpimällä säällä Marttaliina Keinänen on saanut pyöritellä
jäätelöpalloja runsain määrin.
??Itse tykkään kaikista,
vaihtelu virkistää, nauraa
Keinänen.
V-kasi burger -grillin yrittäjä Tuulikki Vetoniemi kertoo sään vaikutusten tulleen
tutuksi 30 vuoden yrittäjänä
olemisen aikana. Sateisen sään myynti
on 30 prosenttia pienempää
verrattuna lämpimään säähän, kertoo Vetoniemi.
Pitkän linjan yrittäjänä Vetoniemi on tottunut tarkkailemaan säätä tarkasti ja ennakoimaan jäätelön myyntiä.
??Seuraan joka päivä tarkasti säätä. Jäätelön myynnissä toimitaan hyvin pitkälle
säiden ehdoilla.
Mittarin noustua 20 asteen
paremmalle puolelle Rantakadun jäätelökioskin tiskin
taakse on syntynyt jo jonoa.
Tiskin takana ahertaa Marttaliina Keinänen, joka on
aloittanut jäätelön myynnin
kioskilla heti kesän alusta.
??Kiirettä on nyt pitänyt,
aikaisemmin ei näin paljon
asiakkaita ole käynyt, kertoo
Keinänen.
Sää vaikuttaa kioskilla
hankintoihin ja työjärjestelyihin.
??Jäätelöä on pitänyt tilata
lisää
kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Nukkekotinäpertäjien näyttely on Vanhan Apteekin ikkunassa 6. JP Leppäluoto.. Pienen ja
sympaattisen puutalon elämä on saanut jatkuvuutta,
josta Janne itse olisi tuskin
osannut edes unta nähdä.
Vanhan Apteekin ikkunaan pystytettiin maanantaina viisi uutta Jannen taloa.
Ne ovat pienoismalleja, jotka
on rakennettu täsmälleen alkuperäisen mallin ja mittojen
mukaan. Taustalla seminaarin harjoituskoulu 1956-57.
Raahen aito ja alkuperäinen
Jannen talo ei ole enää parhaassa mahdollisessa kunnossa. Alkukesän
viileistä keleistä huolimatta
järjestäjät uskovat, että viimeistään kesäkuun viimeinen viikonloppu on aurinkoinen.
Lauantain 27.6 lastenkonserttiin on tullut lisäohjelmaa, sillä Rantapuistoon
lapsia viihdyttämään saapuvat myös Risto Räppääjä ystävineen sekä Raahen Puhallinorkesterin entiset nuoret.
Risto Räppääjä ja kumppanit
ovat vierailulla Raahen teatterin esityksestä Risto Räppääjä ja Nukkavieru Nelli, joka saa ensi-iltansa heinäkuun loppupuolella.
kennusohjeiden lisäksi tarinaa talon asukkaista. Niiden avulla kuka tahansa voi yrittää rakentaa perinteisen pienoismallin ja samalla nukkekodin. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Tuulikki Nousiainen
Vesa Joensuu
Alkaa olla valmista. Lauantaina lavalla ovat Vesterinen
yhtyeineen, Redrama, Petri
Nygård sekä Los Selibastos
feat. Vain yksi talo on
kalustettu ja muuttovalmis.
Vielä tyhjillään olevat huoneet ja viimeistelemättömät
yksityiskohdat ovat vaarallista katsottavaa . Mukana on myös kuvat ja luettelo
tarvittavista materiaaleista
sekä vinkkejä hyviksi havaittuihin materiaalivalintoihin.
Jannen talon mallikappale
on tehty mittakaavalla 1:12.
Ensimmäisen pienoismallin
ovat rakentaneet Tuula Lehtonurmi ja Lauri Lukkarila.
Pohjapiirustuksen laati nukkekotikerhon jäsen, arkkitehti Irene Pekuri.
Vanhan Apteekin näyttelytalot ovat Anja Ukonahon,
Helinä Kolarin, Vuokko Palmun, Anja Mustakallion ja
Mirjami Luukkosen valmistamia.
??Meiltä saa kysyä lisäohjeita, nukkekotinäpertäjien
jäsenet lupaavat kuin yhdestä suusta.
Arkisto
Janna Hurmerinta on yksi Raahen festivaalien odotetuimmista esiintyjistä.
Lastenkonsertin pääesiintyjä, Vastarannan Siili,
aloittaa esityksensä kello
16.00. Tiistaina 23. syyskuuta saakka.
Saa tulla kurkistamaan
Vesa Joensuu
Näyttely:
Jannen
talon
elämä
jatkuu.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Tuula Lehtonurmi: Askartelua ja ympäristöoppia. Soiva Siili on voittanut vuonna
2014 Lastenkulttuurin valtionpalkinnon ja ollut mukana muun muassa Pikku Kakkosen Musarullaa-konserttikiertueella.
Jukka Takalo valittiin juuri
Oulun positiivisimmaksi
henkilöksi.
Perjantain esiintyjäkaartia
ovat Boom Trigger, Battle
Beast, Janna ja Stig. Jannen talossa on
huone ja keittiö sekä matala
vinttitila.
Asialla ovat Raahen Nukkekotinäpertäjät, kuten arvata saattaa.
??Ette uskokaan, kuinka
mukavaa puuhaa pienoismallin rakentaminen on, Anja Ukonaho ja Eila Tähjänjoki kertovat innoissaan.
?Jannen talon vaiheita?
-näyttely tarjoaa nimensä
mukaisesti katsojalle pienoismallin valmistumisen eri
vaiheissaan. helposti
saattaa käydä niin, että hyppyset alkavat kihelmöidä
oman pienoismallin rakentamiseen.
Ehkä se onkin jopa taka-ajatuksena, sillä Raahen museolla on myynnissä Jannen talo-nukkekodin rakennusohjeet. Vastarannan Siili on
Aknestik-yhtyeestäkin tutun
Jukka Takalon sekä Soiva
Siili -duon kokoonpano. Jos taidot
riittävät, niin näpertämistä
voi jatkaa huonekaluihin, irtaimistoon ja jopa asukkaisiin.
Ohjepaketti sisältää tarkkojen työselosteiden ja ra-
Raahen festivaaleille
nimekäs kaarti
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävän Raahe
Festivalin järjestelyt ovat kovassa vauhdissa.
Tapahtuman tuottaja Anna Kippolan mukaan Raahessa järjestetään tapahtuma, jonne saapuu koko Suomen mittapuulla nimekkäitä
esiintyjiä.
Kaksi päivää kestävä tapahtumassa ei ole unohdettu
myöskään lapsia. Merimiehenä palvellut Janne rakennutti talon äidilleen 1900-luvun alussa ollessaan merillä.
Mutta ei hätää. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan
Ilmoittautumisai-
kaa jatkettu 31.7.saakka.
Saloisten Jahtimiehet
Talkootyötä tarjolla näyttelymme eteen! Mainosten
myynnistä kiinnostuneet ottakaa yhteys Risto Kääriäiseen 050-4201628. Kortit
jaetaan pääportin lipunmyyntipisteessä. os:
Mehtäkyläntie 184, Yppäri.
Jumalanpalvelus kirkossa
su 28.6. Lajeina pituus, turbokeihäs, minimaraton sekä aitajuoksu. klo 17 alk. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu
srk-talolla, kotiseutujuhla
Annalassa klo 13.
Kirkkoherranvirasto p.
08-433119. Ehkä harrastaa lasitöitä, kaivaa öljyvärimaalaustarvikkeet ?naftaliinista?, remontoida taloa,
mummutella. matkat, majoitukset, ateriat puolihoidolla ja
oivallisen oppaan palvelut.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset Marjaliisalle, puh. He tulevat
olemaan tuttu näky Raahen
seutukunnan kesätapahtumissa etenkin viikonloppuisin.
??Raahen Seutu on hyvän
kokoinen lehti ja mukava työympäristö. Asuisin Raahessa, jos se vain olisi mahdollista.
??Tunnen entuudestaan
osan asiakkaista harrastusten ja muun tekemisen kautta. Tervetuloa joukolla
kannustamaan Pattu voittoon.
Pattijoen Urheilijat Jäsenkorttien jako miesten superpesisottelussa Raahe
vs. RAAHEN SEUTU Tiistaina 23. Toimin
yritysten mainonnan yhdyshenkilönä sekä printissä että
verkossa.
Miltä uusi työpaikka vaikuttaa?
??Aloitan työt hyvillä mielin. klo 10. Muutama paikka
vapaana. Mukana rovasti
Aaro Leipälä. 0405050016 tai pastori Kai
Juvila p. Ohjelmassa kevyttä ulkoilua, taidepaja, jalkaterveyttä sekä
kotiruokaa ja ennen kaikkea
mukavaa seurustelua hyvässä seurassa. klo 18 Rännärillä. Myös
näyttelypäivänä 1.8. Lisätietoja seuran nettisivuilla
www.saloistensalama.com.
Tervetuloa entiset ja uudet.
Salama, yleisurheilu Kilparyhmän 01-98 harjoituk-
Pattijoen Urheilijat Miesten Suomisarjan peli PattuKannus ti 23.6. Uusi työ tuo mukanaan
tervetullutta vaihtelua. Yöpyminen Tallinnassa, matka jatkuu ItäVirumaan maakuntaan,
Narva-Joesuuhun. Tervetuloa!. kesäkuuta 2015
10 ELÄMÄNMENO
Uusia
nimiä
Raahen
Seudussa
Vesa Joensuu
seurakunta
Kesälaulujen ilta Tekevän
myllyllä ke 24.6. Se on
yksi Viron kauneimmista lomakohteista, kultaisella
30-luvulla Itämeren helmeksi kutsuttu. Lisätietoa
Marjaliisalta p. Hyvinkää 25.6. Tarvittaessa ottakaa yhteys papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. Edullinen
hinta sis. Katsotaan kuinka nopeas-
FAKTA
??Raahen Seudun ja Raahelaisen myyntipäällikkö Marjut
Möttönen jää vuorotteluvapaalla ja palaa taas töihin heinäkuun lopulla 2016.
??Jaakko Remahl aloitti eilen
lehden myyntitiimissä myyntineuvottelijan työt.
??Kesätoimittajina työskentelevät tänä kesänä Laura Okkonen ja Petri Alminoja.
ti pääsen työn luonteeseen
kiinni, mutta eiköhän se onnistu.
Mitä muuta teet?
??Soitan bassoa Alexander
in Paris -yhtyeessä, joten musiikkihommia on tullut tehtyä. Päässä käy
jo pöhinä mitä kaikkea voin
Raahen Seudun Diabetesyhdistys järjestää kaikille
saalta vuosi on lyhyt aika, toisaalta se voi tuntua pitkältäkin. 040
7078981. Näyttelyn pystytystalkoot perjantaina 31.7. Opiskelin
Oulun ammattikorkeakoulussa liiketalouden tradenomiksi ja valmistuin koulusta
vuonna 2014. Toi-
URHEILUSEURAT
JÄRJESTÖT
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Alueellinen naisten viikonloppu 4.- 6.9.2015
Vihannissa kotiseutuyhdistyksen kanteissa. On lisäksi mukava olla Raahessa,
koska pidän kaupungista ja
viihdyn täällä. 050-3288107.
Pyhäjoen seurakunnan
kotisivut osoitteessa:
www.pyhajoenseurakunta.fi
tutkintoja
Suoritettuja tutkintoja Jyväskylän yliopistossa.
Luonnontieteiden kandidaatti: Hyväri Lauri Akseli,
Siikajoki
Kasvatustieteiden kandidaatti: Runtti Soile Hannele,
Siikajoki.
Soita
juttuvinkki
numeroon
010 665 5180
Nimityksiä: Uusi työntekijä myynnissä.
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Jaakko Remahl aloittaa
myyntineuvottelijana Raahen Seudussa ja Raahelaisessa myyntipäällikkö Marjut
Möttösen jäädessä vuoden
pituiselle vuorotteluvapaalle.
Kuka olet?
??Olen pian 26-vuotta täyttävä Oulussa asuva, mutta
Raahessa kasvanut ja koulut
käynyt henkilö. 1965) kutsutaan
yhteiseen jumalanpalvelukseen kotiseutupäivänä su
5.7. Jäsenet
ilmaiseksi sisään tähän otteluun. Ilmoittautua voi myös paikanpäällä.
Säävaraus.
set ke klo 13, to klo 12.30,
pe klo 16 ja su klo 15.
Salama, yleisurheilu Seiväshyppykoulu ke klo 13-14
Koivuluodon kentällä.
Salama, yleisurheilu
2003-01 Kesäurheilukoulut
ke klo 14 ja to klo 15.30 Koivuluodon yleisurheilukentällä. 040 8474082
Jaakko Remahl saapuu Raahen Seudun myyntineuvottelijaksi myyntipäällikkö Marjut Möttösen
jäädessä vuorotteluvapaalle.
avoimen matkan Viroon 16.20.8 2015. Avoinna kesä-elokuussa keskiviikkoisin klo 10-13. Olen tehnyt
myyntitöitä opiskeluaikoina
ja sen jälkeen.
Mitä tehtäviä työhösi
kuuluu?
??Lehden myyntitehtävät
eli vastaan noin 300 yrityksen asiakasryhmästä. Jalkapalloakin olen ehtinyt pelata monissa paikallisissa joukkueissa ja luultavasti pääsen nyt treenailemaan lajia Raahen kentillä.
Marjut Möttönen, millä
millä mielin jäät vuoden
kestävällä vuorotteluvapaalle?
??Jään vapaalle iloisin,
odottavin ja hieman pelottavaisinkin mielin. mennessä Eijalle p. klo 10.
Kotiseutupäivä ja 50
vuotta sitten ripille päässeet (v. Suojainen
sijainti kätkee yli 7 km pitkän hiekkarannan ja ympäröivät puistot. Pelottavat ajatukset tulevat lähinnä siitä,
osaanko olla kotona vai käykö niin, että syksyllä tulee jo
ikävä töihin?
??Ajattelin käyttää vuorotteluvapaan, kun siihen etuun
on vielä mahdollisuus. klo 19. Ilmoittaudu 31.7. Aioin ajatella
suuria ja nauttia pienistä!
Kesäkuukausien aikana
lehti työllistää perinteisesti
kesätoimittajia.
Tänä kesänä Raahen Seudussa työskentelee jo toista
kesää Laura Okkonen ja
Petri Alminoja. Honganpalon koululla. Tervetuloa.
lomalla tehdä. Täältä on hyvä
aloittaa toimittajan työt, kertoo Tampereen yliopistossa
kirjallisuustiedettä opiskeleva Okkonen.
Salama, yleisurheilu
2007-11 HIPPOKISAT 23.6
tiistaina Koivuluodon kentällä klo 18-20. Voi käydä niin, että vuosi
tuo mukanaan jotain uuttaakin elämääni. 040
7078981 ja diabetesyhdistyksen kotisivuilta. Ilmoittautuminen tänään klo
16 mennessä.
Salama, yleisurheilu
2009-07 Kesäurheilukoulut ma ja ke klo 16 Koivuluodon yleisurheilukentällä.
Salama, yleisurheilu
2006-04 Kesäurheilukoulut ma ja to klo 14. voi
osallistua talkoisiin.
Raahen Rotaryklubi Nuijanvaihtokokous torstaina
klo 18 Ruiskuhuoneella
klo 20. Esittää Raahe-opiston musiikkiteatteriryhmä.
Kummituksia ja kummajaisia -kävelykierros pe
26.6. Avajaiset ti 23.6.
klo 18. 223 7253/050
5777 223.
SIIKAJOKI
Kahvila Hippu, Kirkkokatu
43: Raahe-opiston ?Pistoja
ja pintoja. klo
13.
Kaupunkikierros ja tutustuminen SSAB:n tehtaaseen su 28.6. Ikku-
NÄYTTELYT:
Merikylän Navettagalleriassa, Lukkarilantie 20:
Seija Majavan öljyväritöitä.
Avoinna 31.8. Raahelaista bändihistoriaa 70-luvulta 90-luvulle -näyttely.
Wanha apteekki avoinna
ke?pe klo 11?18, la?su klo
12?18. klo 18?20.
Kesto 2 h. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. avoinna ke klo 12?20,
to?pe klo 10?20, la klo 10?
18 ja su klo 12?16.
MUSEOT:
Pakkahuoneen museo.
Avoinna tällä viikolla ke?pe
klo 11?18, la?su klo 12?18.
Vapaa pääsy.
Kruununmakasiinimuseo
avoinna ke?pe klo 11?18,
la?su klo 12?18. Käsikirjoitus Pauli Ylitalo, sävellykset Jussi
Rasinkangas, ohjaus Toni
Kettukangas. kesäkuun
ajan.
Annalan museo avoinna
ma?pe klo 12?18.
Janssonin Galleria, Sovionkatu 4?6: Avoinna ma?pe
klo 11?17, la klo 10?14, su
klo 11?15.
TAPAHTUMAT:
Nukketeatteri Sytkyt kirjastolla: Prinsessa Ruusunen, ti 23.6. klo 18. klo 10?16
seminaarilla Raahen Tekun
ja Raahen Porvari-ja Kauppakoulun väelle.
Raahe Trail run la 27.6. Avoinna ma?ke 12?19, to?pe 10?
16.
Kävelykierros vanhassa
Raahessa su 28.6. Maisema X - Landscape X. Hurma. klo 18.
Petrus Schroderus 10-vuotistaiteilijajuhlakonsertti,
Markus Vaara, urut, piano.
Tanssit Ruokolahdella ke
24.6. klo 16.
Tivoli Sariola Rantatorilla
ke?la.
Pekanpäivät ke?su, www.
pekanpaivat.fi
Raahe Festival pe?la,
www.raahefestival.fi
Pajatuokioita ja työnäytöksiä Raahen Taitopajalla 24.?
6. www.himmeli.com
Raatiroll Museonrannassa
ke 24.6. . aina kun ollaan kotona.
Luvassa on vuoden tiheimpiä tapahtumaviikkoja. La 27.6. Maria Morkon ja
Tuula Lehtonurmen nukkenäyttely. www.raahenteatteri.fi
Grafiikanpaja Aava: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto.
Taidegraafikot Juha Laakso
ja Raija Korppila. Avoinna
tilauksesta, puh 050 5355
160.
PYHÄJOKI
NÄYTTELYT:
Kirjastossa Liisa Haatajan
taidetta kesäkuun ajan.
Avoinna ma ja to 11?16, ti,
ke ja pe 11?20.
Galleria Asemamestari,
Raahen Rautatieasema: Elvi
Rehulan näyttely ?Opiskellen eläkkeelle. klo
11, Lähtö Harakkamäentie
Pääkirjastossa Ruukissa
Teijo Hildénin maalauksia
kesäkuun ajan. Auki sovitusti, puh. Lähtö
Myhrbergin puistosta, vapaa pääsy.
Toiminnallinen opaskierros lapsille, Soveliuksen
pyykkipäivä lapsille pe 26.6.
klo 14, la 27.6. Tiistaina 23. Vapaa pääsy. klo
20, la 27.6. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
menoinfo
Arkisto / Vesa Joensuu
RAAHE
NÄYTTELYT:
Galleria Myötätuuli, Kauppaporvari, Kirkkokatu 28 (3.
krs.). klo 19?21, pe 26.6. klo 14. Ässät.
Paavo Pyhtilän kotiateljee,
Mettalankuja 15. Avoinna: ke?pe klo
11?18, la?su klo 12?18. klo 20?21. ?Me halutaan vaan soittaa rock´n rollia. Avoinna
ma?pe 10?19, la 10?15.
Englanninkielinen kävelykierros vanhassa Raahessa
su 28.6. Iskelmien Ilta & Teemu Lehtola
& Suvi Hiltunen.. Avoinna ti?pe klo
12?17, la klo 10?14.
Kesälaulujen ilta Tekevän
myllyllä ke 24.6. klo 13?15.30.
Lähtö linja-autoasemalta.
Pääkirjasto, Rantakatu 45,
Pekka Mehtälä: Hetkiä. Yläkerran laivapatruunin koti
avoinna yleisölle.
KESÄTEATTERIA:
Kuningaslohi Raahen Teatterissa, Koulukatu 13: ke
24.6. 040 7711 814.
TAPAHTUMAT:
Kirkkokonsertti Paavolan
kirkossa su 28.6. Avajaiset ke 24.6. Vapaa pääsy.
Soveliuksen talo, Rantakatu 36: Kurkistuksia menneeseen. Vapaa pääsy. Kesäisiä virsiä, hengellisiä lauluja ja
Tanssit Yppärin Merimajalla to 25.6. klo 19?21.
Pikkukaupungin väkiä 3
Raahesalissa pe 26.6. Pekanpäivien aikaan Raahessa riittää jokaiselle jotakin.
nassa nukkekotinäpertäjien
?Jannen talo?-näyttely.
TAPAHTUMAT:
Nukketeatteri Sytkyt pääkirjastolla: Prinsessa Ruusunen, ti 23.6. klo 10.30 ja
la 27.6. Avoinna: ma?pe 10?17, la 12?16.
12.
Kävelykierros Haaralan
hautausmaalla la 27.6. Kirsi Autio, Harri Hemmilä, Marjaana Kojo-Eskola, heinäkuun
loppuun. Raija Oivon maalauksia. Kansainvälinen kutsunäyttely 14.8. Valokuvia 2.?29.6. - luovan kirjonnan ryhmän töitä heinäkuun
loppuun asti.
Kelepaa kahtua, Kauppakatu 33: Raahen taideyhdistyksen myyntinäyttely 24.?
28.6. klo 16.
Lähtö Myhrbergin puistosta. klo 15.45?16.45.
Vapaa pääsy.
Ukonkantin kirjasto, Vihanti: Tilkkutöitä vuosien varrelta kesäkuun ajan. Liput Kauppaporvarin lipunmyynnistä.
Lättähattuajelu la 27.6.
klo 9?13.40.
Elämän sapuskaa, hengellinen musiikkitapahtuma
Museonrannassa pe 26.6.
klo 19.
Maailman suurin luokkakokous la 27.6. saakka. klo 18?22.
Raahesta ja raahelaisista
raatattua, Eero Pokela tarinoi pääkirjastossa to 25.6.
klo 18?19.
Ismo Leikola, Maailman
hauskin show Raahesalissa
to 25.6. klo
19?21, su 28.6. Kirjasto
avoinna ma klo 12?20, ti?to
klo 12?19 ja pe 10?16.
Taidetalo Raijala, Nahkurintie 13, Ruukki. Käsikirjoitus Pauli
Ylitalo. klo 21 ja su 28.6.
klo 15. klo 19. klo 12.30.
Sofian talo Reiponkatu 35:
Hiljaisuus puhuu. Auki sovitusti, puh
Ennen merille siirtymistä Raahen Purjehdusseuran opastuksella
on kerrattu lajin tekniikkaa ja
turvallisuussääntöjä vesillä
liikkuessa.
??Meille kerrottiin, miten
airoa pidetään ja että on tärkeää oppia kaatamaan ja nos-
A
Idea tähän kokeiluun syntyi,
kun halusin
tehdä nuorten
kanssa kesällä
jotain vesillä.?
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kesäiset juhlat ja lomat saavat Suomen kansan tienpäälle. Nuorille suunnatun lajikokeilun osanottajat
ottavat harjoitusyksiköstä
vauhtia ennen tositoimiin
pääsyä.
Tuure Uusitalo on käynyt
jo harjoituskierroksella testaamassa veneen ominaisuuksia.
??Olihan se aluksi vaikeaa,
mutta nopeasti oppi, kuvailee Uusitalo.
Aiemmin Uusitalo on kokeillut leirikoulussa melontaa ja kokemus oli hyvä. Vilkkaas liikenteessä ei
onnettomuuksilta aina vältytä.
Onnettomuuden sattuessa
on hyvä kiinnittää huomiota
onnettomuuspaikan turvalliseen ja jouhevaan ohittamiseen. Itsekästä olisi, jos kaiken tiedon
pitäisin itselläni, hymyilee
Finska-Linna.
km/h vauhdilla aiheuttaa
vaaratilanteita pelastushenkilökunnalle, kertoo palomestari Reijo Salminen Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Tien päällä voi joutua kulkemaan onnettomuuspaikan
ohitse. Tutuksi
tulivat soutu ja purjehdus.
Laura Okkonen
laura.okkonen@almamedia.fi
Pursimajan rannassa käy kova kuhina kilpasoudusta tutun kevytrakenteisen veneen
ympärillä. Omalla toiminnalla taataan myös pelastushenkilökunnalle turvalliset työskentelyolosuhteet.
Vaikka liikenteen hidastu-
??Raahen Purjehdusseura ry
eli RaaPs
??Täyttää tänä vuonna 125 ja
on Suomen vanhimpia purjehdusseuroja.
??Seuralla on yli 220 jäsentä.
??Seuran junioritoimintaan
kuuluu veneilykaudella muun
muassa purjehduskoulutus,
-leirit ja -harjoitukset sekä harjoituskilpailut ja kilpailut.
Mari Ryönänkoski
tamaan vene. Soutu ja myöhemmin päivästä
kokeiltava purjehdus ovat hänelle uusia lajeja. Vesi ei ole kuitenkaan kylmää, Uusitalo kertoo.
Raahen Nuorisotoimen järjestämä lajikokeilu on kerännyt yhdeksän nuorta tutustuu soutuun ja purjehdukseen Raahen Purjehdusseu-
Onnettomuuspaikan
ohi jouhevasti
Raahen Seutu
RaaPs
minen ja ruuhkautuminen
voi turhauttaa, maltti täytyy
säilyttää, muistuttavat Liikenneturva ja Pelastuslaitos.
Onnettomuuspaikkaa ohittaessa nopeuden tulee olla sellainen, että ajoneuvon saa
tarvittaessa pysähtymään.
??Omalla toiminnalla ei
saisi vaikeuttaa auttajien
pääsyä onnettomuuspaikalle
tai lisätä näiden riskiä loukkaantua itse. Myöhemmin päivästä siirryttiin
Intoa nuorten ryhmällä
riittää ja mitä nopeammin
pääse merelle, sen parempi.
Kaksikko nostetaan vesille, ja
perässä seuraa innokas jono.
??Kaksikolla nuoret pääsevät itse toimintaan. Oman kokemuksen jako eteenpäin on hänen mie-
lestään parasta lajille.
??Tämä on hieno laji. Soutua ohjaa Laila Finska-Linna, jolla
on yli kymmenen vuoden kokemus kilpasoudusta kansainväliselläkin tasolla.
??Ensin olemme kokeilleet
perusasioita harjoitusyksikössä. RAAHEN SEUTU Tiistaina 23. Liikenneturva ja Pelastuslaitos korostavat, että
onnettomuuspaikka tulee
ohittaa mahdollisimman sujuvasti ja varmistaa omalla
toiminnalla pelastushenkilökunnalle turvalliset työskentelyolosuhteet.
Nopeus tulee säilyttää kuitenkin järkevänä, liika hidastelu aiheuttaa myös harmia.
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen nostaa esille ongelmallisen tilanteen, kun ihmiset jäävät valo-
kuvaamaan onnettomuuspaikkoja.
??Tällainen toiminta on
omiaan vaarantamaan liikenneturvallisuutta entisestään.
Kameran käyttöä onnettomuuspaikoilla tulisi välttää
myös osallisten ja heidän
omaistensa vuoksi. Sitä saa kokeilla myöhemmin, se vähän jo
jännittää. Jos onnettomuus sattuu moottoritiellä ja
liikenne ohjataan toiselle
kaistalle, voi onnettomuuspaikan ohittaminen 120
ran opastuksella. Tietynlainen hienotunteisuus on säilytettävä, vaikka uteliaisuus
luonnollista onkin, huomauttaa Heiskanen.
Onnettomuuspaikkojen lisäksi myös tietyömaiden ohi
ajettaessa turvallisen tilannenopeuden merkitys korostuu, kun liikenteen keskellä
on työskenteleviä ihmisiä.
Tietyömaaosuuksien alennettuja nopeusrajoituksia on
noudatettava ja kuljettajan
on syytä pysytellä valppaana.
Myöhemmin päivällä lajikokeilussa siirrytään purjeh-
Vesa Joensuu
Vilkkaassa liikenteessä ei aina säästytä onnettomuuksilta.. Nuorten ryhmästä
huomaa, että ovat olleet aikaisemminkin veden kanssa
tekemisissä.
Harjoittelun jälkeen kilpasoutuveneellä pääsi kokeilemaan omaa vauhtia. kesäkuuta 2015
12 URHEILU&LIIKUNTA
Merelliset
harrastukset
tutuiksi
nuorille
Nuoret: Lajikokeilussa tutustuttiin tällä
kertaa harrastuksiin vesillä. Minä
olen pitämässä venettä pys-
tyssä niin voi huoletta kokeilla miltä soutaminen tuntuu,
kuvailee Finska-Linna.
Päivän opeista turvallisuus vesillä on Finska-Linnan mukaan yksi tärkeimmistä
TAMMIKUUTA 2013
Elossa, vielä
NRO 20
IRTONUMERO 2 e
VESA JOENSUU
Selvänä: Raahelaisen Tuomas ?Tuke. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Sade ei haitannut
olympialaisia
-, 1.
Matilda Sivula, 3v, 1, -, -,
1.2.
Aino Hovi, 3v, 2, 3.1, 2.1, 89
cm.
Elias Kunttu, 4v, 2.8, 3.6,
3.3, 1.1.
Vili Palosaari, 4v, 5.2, 7.7,
6.8, 1.
Anette Jasner 4v, 1.5, 3,
3,3, 1.
Linnea Heikkilä, 4v, 2.4,
3.4, 3.7, 1.05.
Arttu Laukkanen, 5v, 5, 8,
4, 1.6.
Essi Sipola, 5v, 3.3, 5.6,
6.4, 1.3.
Aada Vilmusenaho, 5v,
3.3, 1.8, 5.4, 1.15.
Justus Paakkonen, 5v, 4,
5.2, 6, 1.2.
Luukas Hovi, 5v, 3.7, 5.1,
7.7, 1.09.
Enni Kunttu, 6v, 3,6, 7.2,
6.7, 1.03.
Matti Kemppinen, 6v, 2.4,
3.9, 3.6, 1.3.
Leo Palosaari, 9v, 7, 17, 13,
2.82.
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Siikajoen liikuntatoimen perinteiset nappulaolympialaiset oteltiin Juhannusviikolla.
Vesisateiden keskellä aurinko
pilkahti vieraana koko 1.5 h
kisojen keston ajan.
Lajeina olivat aita/estejuoksu, kiekko, pallonheitto
ja turbokeihäs sekä pituushyppy.
Lopuksi kaikki osallistujat
ja huoltojoukot saivat mehua
ja keksiä sekä urheilijat tietysti kultaisen mitalin kaulaansa.
Tulokset, jossa urheilija,
ikä, ja lajit järjestyksessä turbokeihäs, pallonheitto, kiekko, pituushyppy.
Akseli Hovi 2v, 40 cm, 50
cm, 90 cm, 80 cm.
Elli Laukkanen, 3v, 1.4 m,
1.6m, 1.3 m, 95 cm.
Jasmin Mustonen, 3v, 1.8,
2.5, 1.8, -.
Jade Vilmusenaho, 3v, 1, 1,
essä
d
h
e
llisl
Paikaäset
pä
e.
l
l
e
h
lä
Talotehdas
Paloniemen
johtama KWC
tekee talon
päivässä. >> 13
IRTONUMERO 2 e
VESA JOENSUU
SARI OHINMAA
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Koulutus
Pöytään
mahtuisi enemmänkin allekirjoittajia .>> 4
KESKIVIIKKO 30. >> 2
Tapani Karvonen uskoo
pienten hyvien tekojen
suureen voimaan. >>16
TIISTAI 29. >> 8
Pääkirjoitus: Sote-uudistus näyttäytyy yhä sekavampana. Hyväntekeväisyys ottaa aikaa,
mutta antaa paljon. Welsh corgi Ella alkoi kasvattaa orvoksi jääneitä saksanpaimenkoiran pentuja.
Ellasta emo orvoille
Äitiyden riemua: Pienikokoinen keinoemo Ella-corgi sai
kokea äitiyden riemua vielä 9-vuotiaana saadessaan yllättäen
huolehdittavakseen saksanpaimenkoirapentueen, jonka oikea
emo menehtyi heti synnytyksen jälkeen. Nuorilla
on riittänyt hyvin intoa lajikokeiluihin, ja Ryönänkoski
uskoo kokeilujen jatkuvan
taas syksyllä.
??Kaikki kurssit ovat tanssia lukuunottamatta olleet
täynnä.
Mainostaja,
Raahen Seudussa ilmoituksesi
tekee kauppansa. >> 10
VESA JOENSUU
Kyläkoulusta
kyläpolitiikkaa?
Piehingin koulu odottaa
kohtaloaan. Tiistaina 23. >> 12
Tapani Karvonen sanoo, että tunteja ei järjstötyössä lasketa eikä laskuteta.
Tiera ei ajattele olevansa vanha.
101-vuotias
Vapaaehtoisesti
hyvää mieltä
Kirjailija-toimittaja Arvo
?Tiera. Liikunta.
Tanssi. >> 4
Kuiskaava
kaksikko
Kalansaaliit
paranivat
Kuiskaavat äiti ja tytär.
Marja-Leena Nurmela ja
Camilla Blikst ovat kotiutuneet työhönsä Oulun
kaupunginteatteriin.
Teatteri on toinen koti,
vaikka tuntuu vievän
kaiken ajan. >> 2
in purjeduksen pariin.
duksen pariin, jossa nuoria
opastaa Iku Merikalla Raahen Purjehdusseuralta. Eletystä versoo nyt musiikkia. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Varaa oma
ilmoitustilasi nyt, 010 665 5185.
www.raahenseutu.fi
Mitäs kivaa täällä tapahtuu?
Katso menoinfo.fi ja löydä itsesi uusista kuvioista. >> 10
Pääkirjoitus: Onko suvaitsemattomuus ihmisellä verissä. kesäkuuta 2015 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. >> 14
Mereltä kuuluu hyvää ja
huonoa. Kalaa kyllä olisi,
mutta kalastuksen olosuhteet vaikeutuivat. Jokos menokenkä vipattaa?
raahenseutu.fi
>>>. TAMMIKUUTA 2013
NRO 19
Reipasta
Timo Mäkisen
mukaan hyvä
juniorityö tuottaa
tulosta. Ruonaniemi on
päällepäin hauras, mutta
sisältä yhä voimakas persoona. Sen tuntee jo kädenpuristuksesta. Vasemmisto
ja keskusta katsovat asiaa
eri silmin. >> 12
RAILI VIIRRET
SARI OHINMAA
Äidinvaisto ei tunne rajoja. Jos
nuorille uudet lajit ottavat
tuulta alleen, on Raahessa
onneksi hyvät mahdollisuudet jatkaa harrastuksen parissa.
??Täällä on Suomen ainut
vesiurheiluseura, jonka alla
voi harrastaa kaikkia kolmea
lajia purjehdusta, melontaa ja
soutua, Finska-Linna kertoo.
Raahen Nuorisotoimen lajikokeiluita on pyörinyt tä-
män kevään ajan.
??Idea tähän kokeiluun
syntyi, kun halusin tehdä
nuorten kanssa kesällä jotain
vesillä, kertoo nuoriso-ohjaaja Mari Ryönänkoski.
Ennen soutua ja purjehdusta on kokeiltu ainakin
tanssia ja jokkista. Elokuvat. Musiikki. Mattilan pitäisi
olla kuollut jo monta kertaa. >>4
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Salibandy
Veli-Pekka on
maajoukkueen
kokenut runkopelaaja
9.20 TV Shop Tvins. Mv.
14.30 Kulutustavaratarkastajat.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Avara luonto: Eläinpoikasten alkutaival. 11.10 Aarteen tonkijat. O: Christoph
Hochhäusler, 2011. 22.30 Poliisit (7). Vesi nousee.
08.50 Fifan naisten jalkapallon
MM 2015. 21.00 Valheen vangit (S). 3/13. 8.23
Chuckin ja ystävien seikkailut. 7/12.
01.30 Lainvalvojat (7). 20.30 Huutokaupan Metsästäjät. A-Team.
22.00 Kurjat kuppilat USA. 22.00 Konttori (S). HD
22.55 Yle Uutiset.
23.00 Ulkolinja: Lääkärit Syyrian
sodassa (12). 17.25 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 22.30 Ihmiskokeita. 23.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. Kahjot
kakkulat.
21.00
21.00 Myytinmurtajat. Murha junassa.
11.00?11.05 Yle Uutiset.
12.20 Päivän kasvo.
12.30 Kyläsairaala (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 Myyrä: Lääkettä. 1.45 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 5/13.
12.51 Yön sankarit.
12.55 Girl vs. Thaimaan
kuuluisin lomakohde kärsi pahoin
vuoden 2004 tsunamissa.
21.00
21.00 Pieni ihmissydän (12). O: Jean-Marie
Poiré. 17.05 Hulluna sinuun (7). Tässä jaksossa nähdään lisää parhaita paloja
20. (U) HD
23.20 Tiededokumentti: Ylipainoinen USA. 7.35 Onnenarpa. 2.45 Ennustaja-TV.
YLE FEM
7.30 SVT: Rapport. 0.50 Melkein täydellinen
rikos. 21.00 Castle. 18.55 Kautta aikojen komeimmat asuntomessutalot. (U)
03.55 Tummien vesien tulkit (7).
9/10. ja 21. 18.00 Tervetuloa kotiin. Itkuiset hyvästit.
01.00 Castle (12). 7.00 Voice TV. 23.45
Last Resort (12). Vaihtoehdot.
Miten painon saa pysymään kurissa. 17.00 Tatuointitarinoita. He yhdistävät voimansa
saadakseen poliisin jälleen kiinnostumaan Oliverin tapauksesta.
01.25?06.00 Voittostudio.
NELONEN
05.00?06.35 Ennustaja-TV.
07.20 Britannian paras leipomo.
08.20 Neljän tähden illallinen.
08.50 Onnenarpa.
10.50 LIVE: Tiedä ja Voita.
13.50 MasterChef Australia All
Stars.
14.50 Britannian paras leipomo.
15.50 Huippumalli haussa. 9.35 LIVE: Tiedä ja Voita. Jakso 55/56.
19.30 Neljän tähden illallinen.
Kausi 4. 13.00 Kuuluisat kuppilat. 226. (7). N: Bruce Willis, Florencia Lozano, Gary Dourdan, Giovanni Ribisi, Halle Berry, Nicki Aycox, Richard Portnow.
3.00 5D: Ilman vaatteita. 14.00 SVT: Underlandet Kanada. Vakituisina tuomareina ovat Zac Posen ja Nina Garcia.
Ohjelman juontaja-tuomarina on Heidi Klum
ja mentorina Tim Gunn (kuvassa).
6 Muodin huipulle, Ava klo 21
Greyn anatomia jää tauolle. 2/20. (S).
07.07 Max ja Meeri (S).
07.15 Kaapo ja Late: Taskulamput.
07.22 Pikku hirviötyttö (S).
07.27 Ota koppi! 4/13.
07.33 Samsam: Avaruushikka.
07.41 Taavi-tiikerin naapurissa.
07.57 Touhukkaat: Tuhrupöpön
jäljillä (S).
08.20 Martine (7). 13.30
Guinness World Records. 12.30 Aivopelit. 0.00 House (12). 10.45 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 1.20 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 3.20 Tappavat suhteet (12).
TV5
6.30 Suhdekoukerot (S). 19.00 Ammattina sankari. (U) HD
00.35?04.00 Teematieto.
SUB
06.00 Astral TV.
10.00?11.00 Lemmen viemää
(7). Ei ilmaista lounasta.
21.50 Yle Uutiset.
21.55 Urheiluruutu.
22.00 Ääliö ulkomailla. 9.05 Wipeout. 8.44 Pac-Man. Jakso 55/56. O: James Foley. 23.05 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (7). 17.40 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
18.35 Leijonan luola Kanada. 16.00 Lentoturmatutkinta. 12.30 Tuholaistorjuja Billy. 20.30 Verisukulaisia. 11.00 SVT: Vem vet mest. 1.00 SVT: Sportnytt.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 18.30 Goldbergit (S).
19.00 Columbo (12). 10.00 Emilyn
sisustussalaisuudet. ikiroudan kirous (16). 20.30 Pajalasta Pozza di Fassaan. 1/20. 2.30 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (12). 12.05 Lyödään ällikällä. Jakso 3/5.
20.58 Keno. 11.35
Kuppilat kuntoon Ruotsi. Murha jazzklubilla.
18.00 Yle Uutiset.
18.13 Yle Uutiset alueeltasi.
18.20 Päivän kasvo.
18.30 Wenzelin antiikkikoulu.
3/10 Kellot. 9.00 TV Shop Tvins. Joskus tarvitaan perusteellista elämäntapojen muutosta, ja
kannattaa todella miettiä mitä syö.
Useinkaan emme syö vain siksi,
että meillä on nälkä. 21.00
Muodin huipulle. 23.25 SVT: Rallykonditor. 18.00 70?s show (S). Kuokkavieraat keskiajalta (12). 16.10 Kenet ihmeessä nain. (U)
13.20 ELOKUVA Ihmiset suviyössä (7). 1/2.
19.00 Naapurit-tuloslähetys.
19.05 Simpsonit (7).
19.30 Miehen puolikkaat (S).
Vastustamaton takamus.
20.00 Rillit huurussa (S). 21.00
Koko kansan viettelijä. 3/18.
00.00 Vampyyripäiväkirjat (16).
Kenelle kellot soivat. 18.30 90 päivää morsiamena. 23.10 Seksileikeistä ensiapuun (7). 18/34.
20.30 Aasian kehittyvät kaupungit. 10/20. 17.17 Nina Patalo. Rukoile
puolestani. 7.13 Prätkähiiret. (U) Laulujen loppu.
14.00 Top Chef Suomi. 20.55 Hero-lyhäri: This is my Office.
21.00 ELOKUVA Just Visiting . 0.55 Vaimot vaihtoon UK. Tässä Nurmijärvellä sijaitsevassa talossa riittää vieraita, ja nyt aiotaan porukalla laittaa olohuone uusiksi. 1.40 Apua, mikä tauti! (12). (7). 14.30 SVT: Folkraceprinsessorna. Lisäksi Top Gear ratkaisee
alati pahenevat tulvaongelmat rakentamalla itse ilmatyynyaluksen
Ford Transit -pakettiautosta.
00.15 Kadonnut (12). 14.00 Voice TV. 1.35 Voice TV.
YLE TEEMA
04.00 Teematieto.
17.00
17.15 Koukussa tv-sarjoihin. 19.00 Äitien sota. 8.10 Tuholaistorjuja Billy. 14.20
Hulluna sinuun (S). 4/22.
01.01 Lainvalvojat (7). 13.35 Hurja painonpudotus. 15.15 Tappavat suhteet (12).
16.10 Suhdekoukerot (S). Boy (7).
13.20 Kioski.
13.50 Ajankohtainen kakkonen.
14.40 Minun maisemani.
15.00 Uusi päivä (S). 8.01 Transformers. 14.45 Prameat mustalaishäät (S). Kausien 20?21
parhaat palat, osa 4. 23.35 Melissa ja Joey (S).. 8.30
Akvaariomestarit. 20.00 Kasvien valtakunta. 20.00 NCIS Los Angeles (12). 15.05 Uskomaton eläinlääkäri Pol. E. 19.30
Jotain lainattua, jotain uutta. Logan saa tehtävän
itseltään Ian Flemingiltä, mutta
miehen pettymykseksi se on luonteeltaan pitkäveteinen. 0.35 Sinua on varoitettu. 17.05 Remontilla rahoiksi. 3.50 Sky News.
JIM
5.00 Ennustaja-TV. 23.55
Pelasta perheemme, Supermarjo! 0.50 Häät sulhasen tapaan Amerikassa. 0.00 Pelkokerroin 2.0 (12). (U),
10.05 Suurin pudottaja.
11.05?12.00 Lääkärit.
13.30 Amazing Race.
14.30 Moderni perhe (S).
15.30 Saaristoruokaa. (U)
10.00 Neiti Fisherin etsivätoimisto (12). 18.30 Kaksoiselämää (S). kauden jaksoin. 22.40 NCIS Los Angeles (12). Syyrian sota on
vaatinut 200 000 uhria, haavoittuneita on useita satoja tuhansia,
monet heistä lapsia.
23.50?00.20 Elämisen haasteet.
Osa 2/10.
TV2
06.50 Pikku Kakkonen.
06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.6.
06.52 Hertan maailma (S).
06.55 Ennin Intia.
07.00 Mitä ihmettä. 18.50 Loop Looks. 20.30 Ammattina sankari. 2/13. 14.10
Hurjat mökkiurakat. (U) HD
19.00 Saari (12). N: Eila Pehkonen, Matti
Oravisto, Martti Katajisto ja Emma
Väänänen. 14.15 Jamie Oliverin etniset herkut.
15.15 Kiinteistöjen kuningas. Oopiumi. Juonipaljastusjupakka.
20.30 Simpsonit (7). Sillanpään romaaniin perustuva klassikko kesäisestä lauantaista Hämeen maaseudulla. 2.45 Ennustaja-TV.
HERO
18.00 New Yorkin tatuointitarinat. 12.50 SVT: Studio natur. 23.30 Huippulastin metsästäjät. Jakso 56/56.
20.00 Suomen kaunein mökki.
Kausi 1. (U)
21.00
21.00?21.41 Deception (12).
2/11. 10.00 Kodinkohentajat.
12.00 Remontilla rahoiksi. 0.55 Totta vai tarua. Luolassa ollaan joulutunnelmissa, kun leijonille tarjotaan
muun muassa sytykeleikkuria, osakemarkkinapeliä ja toimintafiguureja. 22.15 Alaston salaisuuteni
(12). 21.00 MasterChef VIP. 23.00 Huippulastin metsästäjät. 3.00 Jaakon matkassa. 10/12.
00.30 Boardwalk Empire. Onko se
myös vaarallinen. 13.20 Jaakon matkassa. Kari Hotakaisen kirjoittama
vino komedia kertoo, mitä tapahtuu, kun palveluammatin edustajalta menee hermot.
04.40?05.00 Ennustaja-TV.
FRII
7.35 Lasten eläinmaailma: Jeff Corwin . 19.45 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. 16.40 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. (U)
06.55 Ylen aamu-tv.
09.30 Wenzelin antiikkikoulu. 21.00 ELOKUVA U-571 (16). 17.30 Tatuointitarinoita.
18.00 Kultakuume. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.10 NYC:n täydelliset naiset. 12.30 SVT: Välkommen till vårt kollektiv. 7/24. (S)
Ikäraja ............(7) (12) (16) (18)
6 Lisää kanavia: telkku.com
FOX
6.00 Sky News. Lääkärit ja pelastustyöntekijät tekevät kaikkensa pelastaakseen autoon pusertuneen miehen, mutta aika uhkaa loppua kesken. 13.00 Radio City TV. 8/12.
02.00 Maailman kauheimmat
naapurit. 3/5. 8/24.
Paluu.
23.00 Temptation Island Suomi
(7). Jouluspesiaali. Boy (7).
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Kohti Rioa: Euroopan kisat.
19.00 Yleisurheilua: Paavo Nurmi Games: ennakkotunnelmia.
19.30 Kioski.
20.00 Uusi päivä (S). (U)
16.00 Summeri.
16.01 Yön sankarit.
16.06 Kadonneet pojat (7). 22.40 Alaston salaisuuteni (12). F. 14/16.
16.50 Farmi (S). 7.00 Onnenarpa. HD
21.50 ELOKUVA Dreileben:
Hetki pimeää (12). 17.50 Cops. www.tv5.fi/palaute
Kutonen .. (7). 15.40 Jotain lainattua, jotain uutta. 15.41 Sinikeltaisia unelmia. Apinan tarina.
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.05 Neiti Fisherin etsivätoimisto (12). 19.10 Varastojen metsästäjät. 18.55 Gazoon.
19.00 Puutarhaperjantai. Phuket. Kahvia ja kaloreita. 19.00 Pientä mökkiremonttia. 7.39 My Little Pony: Friendship Is Magic Y2. 18.44 Clay Kids. 13.20
Lasten eläinmaailma: Uskomattomat koiratarinat. 6.55 Suhdekoukerot (S). (U)
03.25 Neljän tähden illallinen.
Kausi 4. 2/3.
22.45 Boardwalk Empire. 20.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 11.40 Autiotalojen
aarteet. 17.25 Vaikuttaja. 3/6.
Logan on onnensa kukkuloilla,
mutta lähipiirissä kärsitään syviä
sieluntuskia. (U)
18.10 Historia: Koukuttavat
nautinnot. 11.30 Illallissota. 15.20 Kuuluisat kuppilat. 8.00 Voice TV. 6.51 Lalaloopsy. (U)
20.00 Batman (7). 17.30 Hulppeat hääkakut. 16.35 Suhdekoukerot (S). 10.30 Tuhluriprinsessat. 9/12.
23.40 Boardwalk Empire. 0.55 Anthony Bourdain maailmalla.
1.50 Wipeout. 11.30 SVT: Guld på godset. Vuonna 2006 Hughesit
saavat tukea yllättävältä taholta.
Nykypäivänä salaperäinen kellaripiirustus valaa uutta uskoa Tonyyn ja
Baptisteen. Yllätyksiä huippukokeilta.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Neljän tähden illallinen.
Kausi 4. Bella
Luna.
23.00 Sleepy Hollow (16). 12.00
Iskelmä TV. 15.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Uusi alku.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Täydellinen kesä (S). 3.55 Alastomat selviytyjät (7).
KUTONEN
6.00 Voice TV. 2/4. 22.00 ELOKUVA Beast of The Bering Sea (12). (U)
20.28 Uusi päivä (S). 16.55 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 21.00 Tosielämän
salaiset kansiot. 2.15 S.H.I.E.L.D. RAAHEN SEUTU Tiistaina 23. Vakavasta sairaudesta toipunut Seera haluaa koota
joukkoja yllättämään hänen oman Timo-isänsä. lentävän koiran seikkailut. 13.25 Lääkärit. 0.05 Ritari Ässä (12). 1/16 ottelu, 1C?3A/B/F.
10.30?11.00 Norjalaisperhe
muuttaa Qatariin. (U)
19.00 Prisma: Koira kumppanina.
20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät. 7.20 Philadelphian
eläinpoliisit. tuotantokaudelta. N: Jean Reno, Christina Applegate, Christian
Clavier, Tara Reid, Bridgette Wilson, Malcolm McDowell. Joutsenlaulu.
02.00 Outoa vai mitä. 16.49 Veljesten kirja: Katusoittajat. 12.00 Seanin maailma (S). kesäkuuta 2015
KESKIVIIKKO 24.6.
U U S I A JA K S OJA
K AU S I PÄ ÄT T Y Y
Tim saa veto-oikeuden
Peruuntuvatko häät?
Muodin huipulle jatkuu 12. 7/10.
Salamointia ja pakkasta. 15.00 Pelasta perheemme, Supermarjo! 16.00 Hurja
painonpudotus. 9.30 Jamie Oliverin helpot herkut. Agentit. 7.55 SVT: Gomorron
Sverige. 20.00 Vaimot vaihtoon USA. 1.55 Yön AVA.
6 Greyn anatomia, Nelonen klo 21
MTV3
06.00 Aamusää.
06.35 Studio55.fi.
07.00 Huomenta Suomi.
09.05 Studio55.fi.
09.30 Huomenta Suomen Uutiset.
09.35 Emmerdale (S). 23.00 SVT: Christines nya liv. 15.00 Iskelmä TV.
16.00 Radio City TV. 12.30 Kotikokkien taistelu. 20.00 Huutokaupan metsästäjät:
Texas. 0.00 SVT:
One wish. 3/12.
17.50 MasterChef Australia All
Stars. 23.30 SVT: Dödsryttarens dröm. 17.30 70?s show (7). 14.25 Leijonan luola Kanada. O: Valentin
Vaala. 22.00 Perhesirkus. 10/10.
21.00
21.00 Mentalist (12). 19.35 Autotallien metsästäjät. 22.30 Frendit (S). Jakso 6.
Tehtävä saaristossa.
15.00 Elämää Philadelphiassa
(S). 8/12. 9.00 TV Shop Tvins. 11/12.
01.25?02.20 Boardwalk Empire.
LIV
5.00 Ennustaja-TV. 17.00 Häät sulhasen tapaan Amerikassa. 20.00 Kenet ihmeessä nain. 15/26. 10/12. 12.30 Elixir. 8/8. Richard ja Catherine ajautuvat riitaan.
TV1
06.25 Tanskan ihmeitä: Fur. 1.05 ELOKUVA Perfect
Stranger . 14.30 Eden. 18.00 Ruotsin maajussille morsian. Onko hän elävä
ukkosenjohdin?
02.55 Neljän tähden illallinen.
Kausi 4. 4/10.
23.10 Top Gear. vaara verkossa (12). 13.50 Hulppeat hääkakut. 0.00 Tappavat suhteet (12). (U)
03.00?06.00 Voittostudio.
b TV-INFO
Toimituksen yhteystiedot
Toimitus............010 665 4424
Sähköposti ....tv@almamedia.fi
Ohjelmapalautteet
Yle: TV1, TV2, Yle Teema:
ohjelmapalaute@yle.fi
Yle Fem: svenska@yle.fi
MTV3 ...........................www.mtv.fi
Sub ................................www.sub.fi
Ava ............................www.avatv.fi
Fox..........www.foxtv.fi/contact
TV5 ............. (Suomi 1948). uhanalaiset villieläimet. 9/10.
16.00 Löytäjät.
16.30 Salatut elämät (S).
17.00
17.00 Salatut elämät (S).
17.25 Salatut elämät (S).
17.55 Kautta aikojen komeimmat asuntomessutalot.
18.00 Suurin pudottaja.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.15 MTV Sport Uutiset.
19.25 Päivän sää.
19.30 Emmerdale (7).
20.00 Grillikuume. 7.40 SVT: Godbitar ur Gomorron Sverige. O: Jonathan Mostow.
N: Bill Paxton, Harvey Keitel, Jon Bon Jovi, Matthew McConaughey. 18.15 Lapin poliisit. 23.00 Asiaa seksistä (7). 19.05 Bunheads
(S). Naantalin
herkut. Viihdettä
koko perheelle, osa 1/2.
16.00 Ensisilmäyksellä (S).
17.00
17.00 Lemmen viemää (S).
18.00 American Idol. 0.30 SVT: Aktuellt. Paratiisi ja 24 kiellettyä
hedelmää.
00.00 Temptation Island Suomi
(S). Turvasatama.
22.00 Criminal Minds (16). 2/4. 19.30 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay.
20.30 Poliisit (S). 16.10 Riistametsällä. Jakso 56/56. 21.55 Ilman johtolankaa.
22.55 ELOKUVA 12 Rounds. 22.00 Emily Owens (12). 1/13.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.05 A-studio.
21.35 Helil kyläs. 16.55
Hevostila Mistral. 175/274.
21.00
21.00 Greyn anatomia (12).
25/25. 13.20 SVT: Spisa med Price på
tur. Osa 3/10.
22.05 Fortitude . 14.50 Goldbergit (7). 13.25 70?s show (7). 22.00 Moderni perhe (S). 9.55 Pohjolan maut à
la Sara. kesäkuuta 2015
14 TELEVISIO
C8 // TV-VIIKKO
Aamulehti // Torstaina 18. Voron jäljillä.
08.33 Joraavat juurikkaat (S).
08.35 Kesäleiri (7). 5/13.
16.31 Yön sankarit.
16.35 Girl vs. 21.25 Melkein täydellinen rikos. 19.30 Ammattina sankari.
20.00 Ammattina sankari. 16.45 MasterChef VIP. Hulvattoman vauhtikomedian pääosassa nähdään Da Vinci -koodi -elokuvasta
tuttu supertähti Jean Reno. kutonen.fi/palaute
Nelonen, Jim, Liv ja Hero
nelonen.fi/laheta-palautetta
Ohjelmalistausten selitteet
Uusinta....................................... 9.00 Hurja remontti. 12.20 Miamin eläinpoliisit. Pyramidihuijaus.
15.30 Isän tyttö (S). Eräs mies
on selvinnyt hengissä jo kuudesta
salamaniskusta. 227. 6.25 Vipo . (U)
12.20 Summeri.
12.21 Yön sankarit.
12.26 Kadonneet pojat (7). Jeremy
testaa uutta Jaguaria, ja Richard
pääsee kokeilemaan Porschen hybridiä. 8/50.
17.00
17.20 Suomen Tulli. 0.55 SVT: SVT Nyheter Väst. 18.45 Family Guy. (U)
Sallittu kaiken ikäisille....