Ikinä ei tiedä, milloin itse tarvitsee verta. On erittäin hyvä uutinen, että suomalaiset haluavat kansainvälisen ja Eurooppa-myönteisen presidentin. Uskon, että nyt käydään hyvin reilu ja asiallinen kampanja. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
LUONTO
12
Oletko koskaan kuullut revontulia revontulia
- 10
Pikkuhiljaa kiristyy
13
IHMISET
Hans siirtyy sivuun
3
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
VERENLUOVUTUS: Auttamisesta hyvä olo
Kokoomus virittelee yhteistyötä
VAALIT Kokoomuksen Sauli Niinistön tukijoukot virittelevät yhteistyötä muiden puolueiden kanssa kaksi viikkoa kestävään kampanjointiin niin myös Raahessa.
LAURA KOTILA
Suunnittelemme parhaillaan, millä tavalla aiomme olla esillä seuraavan kahden viikon aikana. Kipinän toimintaan Nivalle antoi lääkäri, joka kannusti verenluovutukseen nähtyään miehen erinomaiset veriarvot. Järjestämme erilaisia tapahtumia nopealla aikataululla, kertoo Kokoomuksen Raahen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jouko Selkälä.
Jouko Selkälä
tävistä. Selkälä uskoo syyn löytyvän muun muassa aluepolitiikan korostumisella pohjoisen maakunnissa. Luovuttajia tarvitaan päivittäin Suomessa yli 1000. 6
Vaikka Niinistö oli ensimmäisen äänestyskierroksen ylivoimainen voittaja valtakunnallisesti, hävisi kokoomuksen presidenttiehdokas selvästi keskustan Paavo Väyryselle Raahessa, Pyhäjoella, Siikajoella ja Vihannissa. Äänten testamenttaamiseen Selkälä ei usko. Väyrysen äänivyöry Pohjois-Suomessa oli odotettu. Niinistön vahvuudeksi hän laskee pitkän kokemuksen sekä vahvan talousosaamisen. Molemmat ovat fiksuja, sivistyneitä ja sanavalmiita ehdokkaita. TIISTAI
24. Suomen kansa näytti, että puheet markkaan paluusta eivät ole tulevaisuutta, vaan nyt katsotaan eteenpäin. Auttaminen mahdollistaa elämän pelastamisen, mutta antaa myös luovuttajalla hyvän mielen. Niinistö keräsi moninkertaisesti ääniä siihen nähden, mikä kokoomusehdokkaiden yhteinen kannatus oli eduskuntavaaleissa, Selkälä huomauttaa. Teksti: Miia Lahti, kuva: Vesa Joensuu. Silti Niinistön äänisaalis tyydyttää kokoomusaktiiveja myös Raahen seudulla. Toisen kierroksen kampanjoinnista ja vaalikeskusteluista Selkälä odottaa reilua kamppailua. Ihmiset tulevat valitsemaan sen henkilön, jolla uskotaan olevan parhaat edellytykset presidentin tehtävään. TAMMIKUUTA 2012 | N:RO 16 | 93. Hän muistuttaa, että ihmiset äänestävät itsenäisesti ja toisella kierroksella tulee korostumaan presidentinvaalien luonne henkilövaalina. Ulkopolitiikan johtaminen ja kansainväliset suhteet sekä arvojohtaminen ja hallintovallan käyttö tulevat olemaan keskeisiä kysymyksiä, Selkälä ennakoi toisen vaalikierroksella puheenaiheita. Paikallisesti tulemme ottamaan yhteyttä muihin puolueisiin ja selvitämme mahdollisuuksia yhteiseen kampanjointiin. Motiivina tässä on kuitenkin muiden auttaminen, tiivistää Niva. Ihmiset punnitsevat, kummalla on enemmän kokemusta vastuunalaisista teh-
Ensimmäisen kierroksen kokonaistulos on Selkälän mukaan yksi presidentinvaalien suurimmista ilonaiheista, sillä Eurooppa-myönteisyys voitti Eurooppakriitikot. Loanheittoon tuskin lähdetään, hän ennustaa.. Talousasiat ovat olleet pitkään tapetilla ja Niinistön etu on tähän mennessä ollut hänen talousosaamisensa.
4,5 desin huipputeko
Jesse Niva, 24, luovutti verta viidennettä kertaa maanantai-iltapäivänä Raahen seurakuntatalolla
Jännäksi menee.
Mistä tämä kertoo. Vasemmistopuolueet keräsivät tällä kertaa vain 16 prosenttia kaupungissa annetuista äänistä. Taktikoiko väki etsien riittävän vahvaa vastustajaa Niinistölle ja keskitti ääniään Väyryselle ja Haavistolle. Joutuuko hän nyt tosissaan koville, kun ei enää ole varma kuin korkeintaan siitä 37 prosentin kannatuksesta. tammikuuta 2012
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN
Raahessa ymmärretään verenluovutuksen tärkeys. Arkistokuva: Jaakko Mylly
Vasemmisto valinkauhassa
Raili Viirret
T
P
residentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä on puhuttu paljon jytkystä tai antijytkystä. Raahessa tämä näkyi silmiinpistävästi: perinteisesti vahvan vasemmiston teollisuuskaupungissa vasemmiston ehdokkaat eivät päässeet edes neljän eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukkoon. Eduskuntavaaleissa perussuomalaisten vaalivoiton jalkoihin jäänyt osa suomalaisia näytti nyt voimansa. Päihteiden käyttöön viittaava lääkeruisku puolestaan voisi olla Akuutti-ohjelmassa merkkinä terveysasioita käsittelevästä ohjelmasta. 19,1 prosentin kannatus eduskuntavaaleissa piti olla pitkälti Timo Soinin ansiota. Henkilövaalit osoittivat, ettei ainakaan enää näin ole, sillä 9.4 prosentin osuus on hyvin vaatimaton. Oikea laita vetää väkeä paremmin kuin koskaan. Miten ne päivittävät itsensä tälle vuosikymmenelle ja tekevät itsestään nuorille äänestäjille tarpeellisia ja houkuttelevia vaihtoehtoja. Nyrkin kuva on selvä symboli väkivallasta, mitta hämähäkki voisi yhtä hyvin viitata Avaraan luontoon kuin ahdistukseen. Se, että vihreiden hyvin monella tapaa vaihtoehtoehdokas Pekka Haavisto nousi Timo Soinin, Paavo Väyrysen ja monen muun ohi ja Sauli Niinistön rinnalle kertoo ainakin siitä, ettei suomalaiset tekevät itsenäisiä päätöksiä. Sama trendi näkyy monessa muussakin maassa. Menikö osa vasemmiston väestä Soinin taakse. Kun yksi maan kokeneimmista ja arvostetuimmista politiikoista, Paavo Lipponen, saa ääniä vain 6,7 prosenttia äänistä ja sosiaalidemokraattien eduskuntavaalien 19,1, kannatus kääntyi tappioon, luulisi SDP:n puoluejohdon jo miettivän kuumeisesti, mikä on mennyt pieleen. Vai onko vasemmisto yksinkertaisesti kriisissä. Näitä äänestäjiä riittää niin keskustassa, vasemmistossa kuin perussuomalaisissakin. Mutta pureeko Haaviston leppoisa ja humaani linja enää toisella kierroksella ja löytyykö Niinistöltä tarpeeksi paukkuja. Toisen kierroksen ratkaiseekin se, kuinka paljon ehdokkaansa menettäjiä jää kotiin ja äänestää tyhjää. Se toki ylittää vasemmiston koko maan historiallisen heikon tuloksen, 12,2 prosenttia, mutta ei kuvasta kaupungin perinteisiä voimasuhteita.
"
Pelkkä nuori puheenjohtaja ei nyt taida riittää.
uskin kukaan uskoikaan, että presidentin vaali olisi läpihuutojuttu. Myös perussuomalaisten vahvistuva läsnäolo ammattiliitoissa kielii vasemmiston otteen lipsumisesta. Monille kun on täysin mahdoton ajatus äänestää nato-myönteistä julkiporvaria, mutta yhtä lailla mahdotonta äänestää seksuaalivähemmistöön kuuluvaa vihreää. Vaalin ratkaisijoiksi on ennustettu perussuomalaisia ja keskustalaisia, mutta mitä
tekevät demarit ja vasemmistolaiset. Perussuomalaisten jytkystä ei ole enää tietoakaan. Yksi luovuttaja voi tuoda apua monelle verta tarvitsevalle.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Vastajytkyjen vaali
raili.viirret@sps.fi
Paavo Arhinmäki ylsi 5,5 prosentin kannatuksellaan parempaan suoritukseen, kuin aikanaan Claes Andersson, joka on toinen suoraan kaksivaiheiseen presidentinvaaliin osallistunut vasemmistoliittolainen ehdokas. Niinistön kannatus taas jäi ennakoiduista. 2 |
Raahen Seutu
24. Ennen vanhemman seurassa pääsi ikärajallista elokuvaa katsomaan pari vuotta nuorempana, nyt ne ovat sallittuja kolme vuotta nuoremmille. Tosin seksuaalinen suuntautuneisuus ei liene niinkään iso asia, kuin siitä on haluttu tehdä. Liberaalit, korkeasti koulutetut ja itsensä suvaitseviksi määrittelevät iskivät takaisin onnistuneesti. Ruudun yläreunassa pallukan sisällä olevat numerot tosin ymmärtää ikärajaksi, joskin entiset K11 ja K15 -merkinnät vaihtuivat K12 ja K16 -merkintöihin. Vasemmistopuolueissa onkin nyt itseanalyysin paikka. Vaihtoehdon haluamisestakin se kielii ja yhtä lailla vasemmiston vajoamisesta ja keskustalaisuuden hajoamisesta. Pelkkä nuori puheenjohtaja ei nyt taida riittää.
"
Toisen kierroksen ratkaiseekin se, kuinka paljon ehdokkaansa menettäjiä jää kotiin.
ARKISTON AARRE
Ei ollutkaan luontofilmi
Vuoden vaiheessa uudistettu elokuvien ja tv-ohjelmien ikärajaluokittelu on hyvä esimerkki puutteellisesti hoidetusta viestinnästä. Kuva:
Vesa Joensuu. Ensimmäisen kierroksen kampanjassa Haavisto onnistui Niinistöä paremmin, koska pystyi kuromaan ohi perinteisten valtapuolueiden. Vihreiden Pekka Haaviston kiri pienpuolueen riveistä kakkoskierrokselle on kieltämättä huomattava saavutus, jossa on nimenomaan antijytkyn makua. Toinen jytkymäinen ilmiö joskaan ei yhtä yllättävä oli vasemmistopuolueiden kehno menestys ja Sdp:n presidenttikauden päättyminen 30 vuoden jälkeen. Ei merkinnöissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta kun käytössä on niinkin tavoittava väline kuin televisio, olisi niiden lanseeraaminen voitu hoitaa huomattavasti nykyistä näyttävämmin.
nina.tuomikoski@sps.fi
Pesäpallon superjokeri Sami Ahola opettamassa 10 vuotta sitten Raahen Tekulla. Luvun lisäksi ikärajallisis-
TORNIN JUURELTA
sa ohjelmissa ja elokuvissa kerrotaan symbolilla, miksi elokuvassa on ikärajoitus. Kokoomuksen vahvana jatkuva suosio tukee viimeistä vaihtoehtoa. Itsepäisen ja -tyytyväisen Väyrysenkin menestys taisi olla jopa (ikävä?) yllätys joillekin keskustalaisille itselleenkin. Ja kuinka paljon Haaviston äänestäjissä oli taktikoijia, eli niitä, jotka äänestivät Haavistoa vain sopivan kepoisan vastustajan saamiseksi Niinistölle. Urpilaisen rokkaaminen Tommi Läntisen tahtiin tv-ruudussa olikin vähän kornia katseltavaa. Yhtä lailla moni ihminen, ainakin nainen, saattaa olla ärsyyntynyt Niinistön tyttövaimosta kuin Haaviston poikakumppanista. Kantaako Niinistön noste enää toisella kierroksella
Kuva: Vesa Joensuu
Petrattavaa ei ole juuri muussa kuin siinä, että toimintaa ja asiakkaita saataisiin myös viikonlopuiksi. Miehet kertovat, että ajatus on itänyt jo pitempään, mutta lopulta siitä päätettiin viime syksynä, jo ennen ydinvoimalapäätöstä. Ennakkoäänestyksen aktiivisin sen sijaan jäi pitämään perää kokonaistuloksessa. Koko maassa äänestysprosentti oli 72,7 ja Oulun vaalipiirissä 70,9. Esimerkiksi kultakaivoksen tulo on tuonut runsaasti asiakkaita. Wohlrabille juuri pysyvyys on ollut kynnysasia myös johtajavaihdoksessa. Ääniä annettiin 1 915. Myös liikuntapaikkojen ja venepaikkojen maksut on käsitelty.
"
En näe tarvetta suuriin muutoksiin, puhuisin mieluummin kehittämisestä.
KARI HAATAJA, RAAHEN HOVIN UUSI JOHTAJA
Kulttuurille ja luoville strategiaa
RAAHEN SEUTU
YHTEISTYÖ PohjoisPohjanmaan liitto käynnistää kulttuurin ja luo-
vien alojen strategiatyön, jonka tavoitteena on synnyttää alalle innovaatioympäristö. Hotellin käyttöaste on 70 prosenttia ja yritys on palkittu niin Raahen Vuoden Yrittäjänä kuin Kauppalehden Menestyjäyrityksenäkin viime vuonna.
FAKTA
Kari Haataja
Raahen Hovin uusi johtaja ja yrittäjä 52-vuotias, oululainen kauppatieteiden maisteri. Haataja aikoo myös jatkaa ja tehostaa yhteistyötä Raahesalin ja raahelaisten yritysten kanssa. Tahtonsa kävi ilmaisemassa kaikkiaan 11 697 raahelaista. Presidentinvaalin toisen kierroksen ennakkoäänestys pidetään 25.1.31.1.2012. Muualla puhutaan lamasta, mutta meillä ei ainakaan vielä näy, että yö-
VAALIT Raahen hyvä ote presidentinvaalien ennakkoäänestyksessä ei pitänyt loppuun saakka. Syynä ovat kunnan sääs-
tötoimet. Kaupunkilaiset kävivät uurnilla laiskemmin kuin maassa tai omassa vaalipiirissä keskimäärin. Hotelli-investoinnit ovat kalliita ja hyvällä kunnossapidolla ja siivouksella tilat pysyvät kunnossa pitempään. 24. Merkittäviä asiakaskuntia tuovat Raahen hoviin yritykset, jotka ovat yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Toiminnan kehittämiseen aiotaan hakea eväitä myös kuluttajatutkimuksilla.
Pyhäjoella alueen korkein äänestysprosentti
KRISTIINA TUIKKALA
Uusi johtaja 13 vuotta Raahen Hovia vetäneelle Hans Wohlrabin, 67, tilalle löytyi lopen läheltä, kun Wohlrabin vaimon, Airi Haatajan poika, Kari Haataja kiinnostui tehtävästä. Varsinainen äänestyspäivä on 5.2.2012.. Seutukunnan innokkaimmat äänestäjät tulevat Pyhäjoelta, jossa äänestysprosentti kohosi 73,7:ään. Vihanti otti hopeaa 72,3 prosentilla ja 1 697 äänellä. Hän haluaisi tuoda mukaan harkitusti uusia trendejä, kokeilla esimerkiksi miten raahelaiset ottaisivat vastaan vähän rennomman Hovinarrin seurusteluravintolana. Viikolla käyttöaste on hyvä, ja 100 prosenttiakin täyttyy noin 90 vuorokauden aikana vuodessa. Kulttuurilla ja luovilla
aloilla on jo tunnistettuja yhtymäkohtia moniin toimialoihin, esimerkiksi matkailun ja hyvinvoinnin aloilla nähdään yhteistyö suurena voimavarana. Hänen työajastaan puolet on koulun toimistotehtäviä ja toinen puolikas palvelupisteen tehtäviä.
Palvelupisteessä on muun muassa välitetty avaimia (paloasema, Heikinhovi), käsitelty vuokrasopimuksia sekä avustettu kuntalaisia lomakkeiden ja hakemuksien täyttämisessä. tammikuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Palvelupiste kiinni syyskuussa
TUULIKKI NOUSIAINEN
SIIKAJOKI Gumeruksen koulun yhteydessä oleva kunnan palvelupiste suljetaan Siikajoen kylällä syyskuun alussa. 68,7 prosentin äänestysosuudella Raahe on seutukunnan peränpitäjä. Ennakkoäänestyksen vilkkaus ei ennakoinut lainkaan lopullisia äänestysprosentteja Raahen seutukunnassa. Yritys työllistää yhteensä 22 ihmistä, eikä esimerkiksi siivousta ole ulkoistettu, koska on nähty tarpeelliseksi pitää se omissa hoteissa. Miesten mukaan Raahesta ei tule koskaan turistirysää, mutta siitä huolimatta yöpyjien määrä vois viikonloppuisin nousta. Yleensä Hoviin tullaan erityisesti silloin kun on jokin kutsutilaisuus tai juhlapyhä. Hotellin laajentaminen onnistuisi tietyin ehdoin, mutta se ei ole tällä hetkellä ajankohtaisin asia.
Haatajallakin on jo muutamia ajatuksia, joilla hän haluaa hotelli-ravintolan toimintaa viedä eteenpäin. Chymos ja Marli, myynnin ja markkinoinnin esimiestehtävissä (1994-2011), oma yritys/franchise: Roberts Coffee/Spice Ice Kokkolassa 2006-08.
Kari Haataja jatkaa Hans Wohlrabin työtä Raahen Hovin johtajana. Suurilta remonteilta onkin näin vältytty. Ohjelmaa suunnitellaan uudelta pohjalta nimenomaan iltakävijöille. Äiti Airi Haataja on Hans Wohlrabin vaimo Omassa perheessä optikko-vaimo Sari ja kolme poikaa, joista kaksi jo aikuisia Ura päivittäistavarakaupan ja -teollisuuden alalla; Tukon osto- ja markkinointi (1984-94), mm. En näe tarvetta suuriin muutoksiin, puhuisin mieluummin kehittämisestä, Haataja sanoo. Ydinvoimalan tulo Pyhäjoelle näkyy varmasti tulevina vuosian myös Hovissa, mutta enemmän sillä on Wohlrabin mukaan vaikutusta Pyhäjoen ja Kalajoen kapasiteetin ja palveluiden nousemiseen.
Haataja sanoo myös, että Hovin kokenut henkilökunta saa jatkaa. Palvelupisteessä työskentelee yksi toimistosihteeri kokoaikaisena. Siikajoki oli vielä mitalisijoilla 71,1 prosentilla ja 2 914 annetulla äänellä. Hankkeelle on haettu EU-rahoitusta ja sen rahoittajina ovat PohjoisPohjanmaan liiton lisäksi seutukunnat.
Hovin vetäjä vaihtuu
VAIHDOS Hotelli Raahen Hovin yrittäjä vaihtuu helmikuun alussa, kun Hans Wohlrab, 67 jää eläkkeelle ja Kari Haataja astuu tilalle.
RAILI VIIRRET
pyjien määrä olisi laskussa, Wohlrab sanoo. Ennakkoäänestykseen laiskimmin käynyt Pyhäjoki kunnostautui varsinaisena äänestyspäivänä. Hankkeessa kehitetään alan toimijaverkostoja ja pyritään aikaansaamaan yhteistyötä kansainvälisiin kulttuurin ja luovien alojen kehittämishankkeisiin. Palvelupisteen sulkemisella tavoitellaan puolen henkilötyövuoden säästöä vuodessa. Ennakkoäänestyksen kakkosesta eli Siikajoesta tuli kolmonen ja kolmosesta eli Vihannista seutukunnan toiseksi aktiivisin
Onko kevään kurssitarjontaan tulossa mitään uusia avauksia, Raahe-opiston rehtori Ritva Mattila. Yhdistys osallistuu viidellä eurolla 20 ensimmäisen pääsylipun hankkineen kustannuksiin. Tervetuloa mukaan. Sotilasarvo: Niinistö kapteeni, Haavisto siviili-
vapaus, mutta ei ole haitaksi presidenttiehdokkaalle kuulua kirkkoon, johon yli 80 prosenttia suomalaisista kuuluu. Uskon, että myös johdonmukainen EU-politiikka on Niinistön vahvuus.
Tästä alkaa tie kohti ra-
sa. alkaen klo 18 Bomban saunarakennuksella. Muita kursseja on hopeasavesta koruksi ja keväthelmeilyjä-kurssit, joilla valmistetaan koruja ja helmiä eri tekniikoita hyödyntäen. Olen huomannut sellaisen trendin, että nykyään ei välttämättä haluta sitoutua koko kaudeksi yhteen aineeseen. jo täynnä. Rahat meni ja sodan uhka. Uskonto: Niinistö ev.lut. simmäinen kokoontuminen on 25.1 klo 13.30 Raahen Hovissa. klo 18 alkaen. Ensiapu1 -koulutus 13- 14.2. - 5.2 klo 10-15.45. Ystäväpalvelukoulutus 4.2. ... Presidentti on armeijan ylipäällikkö. Kiitos teille.
Niinistö president-
tinä: ensin suurtyöttö-
vastoinkäymiset ja surut ilman julkisia puheita vain lähimpieni kanssa, voit vain arvailla niitä.
totien vieressä pyörätie joka lumesta huolimatta turvallisempi kuin auton edessä ajaminen!
Helsingin alue pani
pi sille hullulle ydinvoimapuuhastelulle. Tarkkaa ajankohtaa ei olla vielä sovittu, mutta 20 tunnin lyhytkurssi tullaan pitämään maaliskuun puolella. Raahen kylät Piehingin naiset kokoontuvat tiistaisin 31.1. ja 15.2. Siinä katsotaan, miten vanha "sanomalehtisukupolvi" pärjää joukkojensa kokoamisessa taisteluun "facebook- ja twittersukupolvea" vastaan. Tätäkö kansa haluaa?
Onko Haaviston ääni-
jälleen vaalit pilalle.
Onneksi on vaihtoehtoja
ja uskallusta lähteä työstä, vaikka työstä saakin rahaa.
Nyt nähdään kumpi on
Vaaleissa aina Etelä-
määrä suomalaisten avunhuuto. Jäsenille on varattu elokuva iltapäivänäytös ti 25.1 -12 klo 16 Ammattikoulun auditoriossa. Kokoontuminen Kreivinajan aulaan. Lyhytkurssit ovat kysyttyjä ja olemme yrittäneet vastata juuri tähän tarpeeseen. Hakemukset on palautettava 30.4. Ritvalta puh. Kahvia ja keskustelua. Siinä tehtävässä on eduksi, jos on itse käynyt armeijan.
Tilastotietosi on vanhen-
ros on selkeästi sukupolvien välinen koitos. Tappio demokratialle, mutta hyvä asia Suomen teollisuudelle, jos Haavisto ei yllätä enää. Toki on eduksi, jos työntekijä ei ole taikauskoinen.
Suomessa on uskonnon-
ARVAA KUKA?
suus voitti. klo 13 liikuntahallissa. klo 8.30-16. K. Aiheina turvallisuus, Reijo Härönoja ja pankin verkkopalvelut,
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Toimistomme on
avoinna tiistaisin klo 13-16. Onko naapurikuntiin tulossa uusia kursseja. Lippuja kulttuuritoimistosta, jossa ilmoitettava olevansa Raakel:in jäsen. Ei jätelaitosta, eikä tappavaa jätettä maahan. Mukaan voi ottaa käsityön tms. Positiivinen asia on, että mukana on paljon nuoria äitejä ja nuorta väkeä. Meillä on ohjelmassa lyhytkursseja, esimerkiksi kahvipussin uusi elämä, missä kierrätetään vanhoja kahvipaketteja. klo 17- 20.15. klo 17 Heikun talossa. Koulutuksista lisätietoja ja ilm. Se on kielletty valintaperuste. klo 15 toimintakeskus Kreivinajassa. Filmi Taistelun tauottua jäljelle jää Hiljaisuus. Suomi poikki!
Laitapa Haavisto stop-
ihmisille rakkaampaa, rahan valta vai ihmisyys.
Ei ole silmätikkuna.Leh-
ASIAARS
17255
tavampaa kuin sunnuntai-illan messu kirkossa ja valaistus. "Laulukööri" treenaa klo14,15 alkaen ja Senioritanssijat kerhon jälkeen. tai tulla muuten vaan juttelemaan ja tokihan kahvitkin keitetään.
Raakel, Raahen kaupungin eläkeläiset Marinan
pitämät suositut saliharjoitukset to 26.1. senioripassin käytöstä. Se on ollut suosittu vuodesta toiseen. 10.2. Toivottavasti Niinistö (joka valitaan presidentiksi) alkaa edistämään yhteiskuntarauhaa tähän maahan. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Siviilisääty: Niinistö avioliitossa, Haavisto rekisteröidyssä parisuhteessa. 0442751499. Uusi osoitteemme on Sovionkatu 4-6, 2.krs. Lisäksi on tulossa kehruukurssi lampaanvillasta. Sari Ohinmaa tulee kertomaan asiaa Raahen Teatterista. Vuoden ensimmäinen kk-kokous ke 1.2. Miehiäkään ei ole unohdettu, vaan heille on järjestetty perhonsidonnan kursseja. mennessä yhdyshenkilö Riitta Härönojalle.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Lähde yhteiselle
kävelylenkille ke 25.1. Sitovat ilm. Keittiövuorossa on Irjan ryhmä. Näyttely on auki parisen viikkoa jota seuraa opiston kuvataiteiden näyttely. Arvomme oikein vastanneiden kesken kilon kahvia.
TEKSTARIT
Kirjoita viestin alkuun Lähetä tekstiviesti numeroon
meroon 17255. Toimistolta PEF-mittareita, pakkassuojia, adresseja, jäseneksi liittymislomakkeita ja Hengitysliiton opaslehtisiä. Saalis-/talkookortit palautettava välittömästi sihteerille. Luennoimassa diabeteshoitaja. Nyt jo Haavistoa kannattaneet ovat sen osoittaneet. klo 13 Osuuspankin kerhohuoneessa Kirkkokatu 34. Tule mukaan! Yhdessä liikkuminen on hauskaa. Koulutus: Niinistö varatuomari, Haavisto ylioppilas. Tervetuloa!
Raahen Kuulonhuoltoyhdistys Kuulon lähipalvelua to
26.1 klo 14.30-16 Kreivinajassa. Kotisisustajan peruskurssi sopii taas sisustuksesta kiinnostuneille. 0442751499. Useimmat syksyllä aloittaneet kurssit jatkavat normaalisti aina huhtikuun loppuun. klo 18. Kokkonen tulee kertomaan liikunta paikoista ja mm. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU JÄRJESTÖT
Raahen Eränkävijät Muistutus vuosikokouksesta Merikadun yläasteella to 26.1. klo 18. Milloin on opiston kevätnäyttely ja missä. Nyt evankelislute-
la paljon pelokkaan oloisia ihmisiä, joilla ei tunnu olevan rohkeutta kohdata erilaisuutta.
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu-
Jos tunnistat kuvassa olevan henkilön, kerro vastauksesi, nimesi ja yhteystietosi Raahen Seutuun torstaihin kello 12 mennessä. Lähipalvelun yhteydessä mahdollisuus testata kuulo kuulotesterillä ne joilla ei ole kuulokojetta tai epäilee kuulon alenemaa.
Raahe-opistolla kevätlukukausi alkoi heti loppiaisen jälkeen. Solaris-lomille Kajaaniin, tuettu loma, 1.-6.10.2012 hakulomakkeiden jako alkaa kuukausikokouksessa 1.2. klo 12 mennessä ja lisätietoja puh. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat! SPR Punaisen Ristin koulutukset käynnistyvät Brahenkatu 2 (Heikun talo)! Varaa paikkasi. KP:n kamariorkesteri Raahe-salissa ke 17.2. fi. Ihan vasta saimme tietää, että olemme saaneet hankerahoitusta ikäihmisten kurssille, jossa heitä opastetaan sosiaaliseen mediaan. Katsokaa vaikka miten viestit sosiaalisessa mediassa liikkuvat.
Onpas täällä palstal-
tunut. Raahe, ent.työvoimatoim.
Raahen Seudun Senioriopettajat Uuden vuoden en-
LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
VERKOSTA ONGITTUA
Vaalien tuleva kaksin-
kamppailu näkyy myös Raahen seudun verkkosivuilla, missä tulosta kommentoitiin jo seuraavaa kierrosta silmällä pitäen.
Tervetuloa NATO
ja liittovaltio.
Hyvä että suvaitsevai-
rät" aloitteet kumotaan ja jarrutetaan, kun oman porukan mietinnöt pääsevät jonon ohi. klo 18. Kurssi sopii perus ATK-taidot omaavalle ikäihmiselle. Raahen Seudun Diabetesyhdistys järjestää uusille
T2 diabeetikoille ja riskiryhmään kuuluville illan Kreivinajassa 24.1. Oman arvauksensa voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen toimitus.raahenseutu@sps. Jakaannumme tarvittaessa erivauhtisiin ryhmiin. kirkon jäsen, Haavisto ei kuulu kirkkoon.
Työnhaussa ei yleen-
rilaiseen kirkkoon kuuluu 77 prosenttia väestöstä.
Seuraava äänestyskier-
to ja suvaitsevaisuus!
Niinistöstä hyvä pres-
sä kysytä uskontoa. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Tapahtumat löytyy nettisivuiltamme http://www.redcross.fi/aktiivit/ osastot/oulu/raahe/
Raahen Seutu
24. Muistathan, että uudenkortin saanti edellyttää kortin palauttamista.
Riitta Viitanen OP. Tulijan ystävänä- ja tukena monikulttuurinen täydennysosio 14.2. Paikka on Galleria Myötätuuli ja se pystytetään sinne 2.5. Itse toivoisin niistä kahdesta Niinistöä pressaksi.
Tervetuloa Haavis-
palvelusmies. Kevään kursseille ilmoittautumiset alkavat olla Ritva Mattila. Mitkä kurssit ovat suosituimpia ja ketkä niihin osallistuvat. Tervetuloa kerhoileen.
Saloisten
Jahtimiehet
Sääntöm. Kädentaitojen kurssit ovat kaiken kaikkiaan suosittuja. Muutosta! Voiko kansa huonosti?
Mutta jos minä kestän
Suomi muuttaa äänestystulokset päinvastaiseksi. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät)
Ei kauniimpaa ja kosket-
myys, sitten Nato. Vihreät janoavat veronkorotuksia ja liian pitkälle menevää suvaitsevaisuutta, joten ei Haavistolle.
Vertailu asioista, joita
joituksia ja säännöstelyjä. Ystäväpalvelu ja toiminnasta kiinnostuneet kokoontuvat seuraavan kerran 25.1. Kokoomus pääsee nimittämään eläköityvään hallintokoneistoon omat miehet, jotka takaavat että "vää-
työnhaussa yleensä kysytään. seuran vuosikokous Haapajärven majalla 30.1. Vihreä kun olet.
Oli Sirkan jutusta
unohtunut yksi pattijokinen superfinalisti.. klo 18. Onko opistolla nähtävissä jotain erityisiä trendejä. Kurssilaisten keski-ikä on siis nuortumassa opistolla.
Rautaruukin Eläkeläiset
Viikkokerho ke 25.1. Tuleva äänestyskierros voitetaan ja hävitään bittiavaruudessa käytävässä viestintäsodassa. Niin kuin perussuomalaisten äänet eduskuntaan. tammikuuta 2012
Raahe-opistolla heräillään kevääseen
MIIA LAHTI
tila. Arvottavaa on, mutta lisää otetaan kiitollisina vastaan. Suunnitellaan mm.ystäväpäivää
23%) klo 8.30 mennessä
Levikki 8760 (LT 2010) Irtonumero 2,00 www.raahenseutu.fi
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 , sis. Ystäväkerho ke 25.1. Julkinen johtaminen on liian hidasta, eikä se pysty reagoimaan kyllin nopeasti ympäristön muutoksiin, hän selvittää. tammikuuta 2012
Raahen Seutu
Saagan pikkusisko Aida Paula Sofia Sarkkila 7.1.2012 Temppeliaukion kirkko, Helsinki. alv. Pia Bergström, Virve Hautamaa, Mirja-Leena Laitila, Auli Kananen, Nina Riekki, Pirkko Utriainen, Anna-Liisa Virta ja kunniapuheenjohtaja Taina Perä-
lä. Koulutusohjelmaan osal-
listuu paljon kuntajohtajia. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Raahen kaupunginjohtaja Kari Karjalaista kiinnosti erityisesti johtamisen kehittäminen koko alueen näkökulmasta. 2,36 2,45
Ilmoitusten aineistot julkaisua edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä Laskutuslisä 5,09 (sis. 60)
Kinkerit Keskikylällä Tiina ja Vesa Rödlinillä pe 27.1. Meripohjolan projektipäällikkö Jussi Rämet alleviivaa, että tutkintopaperiakin tärkeämpää on uusien yhteistyöverkostojen luominen ja uusien ideoiden to-
teuttaminen. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi) toimitettu aineisto. Jumalanpalvelus su 29.1. Käytössäni ihonhoitosarja
50
(norm. Julkista johtamista vaivaa varovaisuus ja vanhoilla tavoilla toimiminen. 05.01.2012 Raahen sairaala Koti on hiljainen ja tyhjä, ei kuulu askeleet tuvassa tutut. alv. Kastejuhlan yhteydessä vihittiin avioliittoon perheestään ylpeät Petri Sarkkila ja Anne RiikolaSarkkila. 9% (alv. Hän puhuu myös "älyllisestä ristipölytyksestä", kun eri alojen ja organisaatioiden ihmiset vaihtavat kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Perinteisten raja-aitojen ylittävä aivoriihi sai Karjalaiselta positiivisen vastaanoton. Lämmin kiitos osanotosta. Yksi keskeisistä tavoitteista on toteuttaa yritysten ideoita julkisen sektorin ja yksityisen sektorin yhteispelin avulla, hän painottaa. Heidän varahenkilönsä ovat samassa järjestyksessä Maija-Leena Hirvonen ja Kirsti Hintikka. Pyhän kasteen ja vihkimisen toimitti Marjo Venna.
|
Kastettu
Rakkaamme
5
Johan Olavi MARTINMÄKI
s. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. 043 216 1100 www.kauneushoitolamerikaisla.fi
Kokoomusnaiset teki valintoja
RAAHEN SEUTU
Meripohjola Verstaan ohjelmia vetävät professorit Karl-Erik Michelsen, Erkki Ala-Saarela ja Ulla Lassi. klo 19. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Ohjelma käynnistettiin Raahessa, jonka jälkeen Meripohjola Verstas matkaa Ouluun, Kokkolaan, Ylivieskaan, Kaustisille ja Kalajoelle. Kokoomusnaiset keskittyvät kuluvana vuonna kuntavaaleihin ja kannustavat kaikkia kiinnostuneita tulemaan mukaan aktiiviseen toimintaan. On vaari poissa. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallituksen varapuheenjohtajana 2012 toimii Pia Bergström Raahesta. Raahen kaksipäiväisessä tapaamisessa keskityttiin julkiseen johtamiseen ja hankejohtamiseen. Verkostoituminen on myös tärkeää, hän listaa kahden ensimmäisen koulutuspäivän antia.
Matkalauluilta to 26.1. 0%) 12 kk maksuvälillä à 155 (142,20 ) 6 kk maksuvälillä à 82 (75,23 ) 4 kk maksuvälillä à 56 (51,38 ) 3 kk maksuvälillä à 43 (39,45 ) 2 kk maksuvälillä à 30 (27,52 )
Vesa Joensuu 010 665 5159 Vappu Kallio vapaalla touko/12 asti Maarit Kesti 010 665 5165 Mikko Määttä 010 665 5161 Tuulikki Nousiainen 010 665 5163 Sari Ohinmaa vapaalla helmi/12 asti Kristiina Tuikkala 010 665 5160 Raili Viirret 010 665 5120 Juha Honkala 010 665 5162 Uutistuottaja Nina Tuomikoski 010 665 5118 Päätoimittaja Sanna Keskinen 010 665 5173 gsm 050 562 7068 etunimi.sukunimi@sps.fi
mv ilman alv. Kummeina Henry Saari, Kasper Nurmi, Kira Nurmi, Vesa Manninen ja Emilia HallbergManninen. 9% (alv. Meripohjolan tavoitteena on parantaa alueen kilpailukykyä ja toimijoiden yhteistyötä yli maakuntarajojen. Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy, Alma Media. 1,92 1,99
sis.alv. Pohjois-Pohjanmaan Kokoomusnaisten piirihallituksen varapuheenjohtajana toimii Teija Larikka ja jäsenenä Auli Kananen Raahesta. Mielensä avara, valoisa säilyy meillä muistoissa. 0065938636 TILAUSHINNAT alk. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Koulutusohjelmassa on ensimmäisessä vaiheessa neljä eri ohjelmaa: taitava julkinen johtaminen, vaikuttava hankejohtaminen ja teollisuusinnovaattorit energiasta enemmän ohjelma. On parempi, jos ei aina puhuta asioita pelkästään omien kollegojen kanssa. Kirkkoherranvirasto avoinna ma 8-12, ti 12-14, ke 11-14.
Suljettu 30.1. klo 12. fi
Kauppakeskus Masto Ollinkalliontie 3, Raahe P. 31.10.1926 Pyhäjoki k. Parin kuukauden päästä käynnistyy myös puuarkkitehtuurin ja puurakentamisen ohjelma.
YHDISTYS Raahen Kokoomusnaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja vuonna 2012 on myyntipäällikkö Teija Larikka. Jokainen osallistuja suorittaa koulutusohjelman aikana johtamisen tai tuotekehittämisen erikoisammattitutkinnon. Kuva: Laura
Kotila
SEURAKUNTA
Kerttu Tapio ja Helinä Siunattu läheisten saattamana. 1.12.2011 Kestotilaus sis. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekijoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
Vuosikertatilaus sis. klo 19
Vappu ja Kalle Tirilällä.
! Tarjous Erikoiskasvohoito
Suojaa ja hoitoa sydäntalven pakkasilla!
Jalka- ja kasvohoidot ammattitaidolla. On tärkeää luoda uusi ja yhteinen tapa toimia, joka palvelee koko alueen kehittämistä. 24. Kokoomusnaiset haluavat myös tutustua seutukunnan pk-yrityksiin.
Asiakaspalvelu
010 665 5185 fax (08) 220 702
Toimitus
010 665 5180 fax (08) 220 702
ILMOITUSHINNAT /pmm
Palvelemme mape klo 816 Tilaukset Maija Heikkilä Suorajakelut Minna Lattunen Ilmoituspalvelu Myyntineuvottelijat Anne Luovi Marketta Routaniemi Myyntipäällikkö Marjut Möttönen gsm Markkinointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Erkki Heikkilä gsm Ilmoitusvalmistus Aini Kanniala Päivi Klaavo Hannu Pihlajakoski 010 665 5170 010 665 5125 010 665 5171 010 665 5119 010 665 5172 040 573 0569 0400 589 430 010 665 5168 010 665 5122 010 665 5169
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Uudet ideat voivat olla esimerkiksi uusia, yhdessä toteutettavia palvelukonsepteja.
Verstas on siis eräänlainen aivoriihi tai "ajatuskiihdyttämö", kuten strategiseen johtamiseen erikoistunut asiantuntija Jaana Utti kuvaa. 0%) à 186 (170,64 ) à 110 (100,92 ) à 82 (54,23 ) à 65 (59,63 ) à 51 (46,79 )
JAKELUHÄIRIÖT 0200 58585 mpm/pvm
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. klo
18.30.
Avoin raamattupiiri to 26.1.
klo 18.
YHTEISTYÖ Juuri alkanut koulutusohjelma Meripohjola Verstas tuo ihmisiä yhteen valtiohallinnosta, kuntasektorilta ja yrityselämästä. Taloudenhoitajana jatkaa Sirpa Putaansuu ja sihteerinä Kirsti Hintikka. Tilintarkastajina toimivat Arja Meistamo ja Juhani Meistamo ja heidän varajäseninään Pirkko Markus ja Aila Hauru. 23%) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin järjestäytymiskokouksessa 16.tammikuuta Maija-Leena Hirvonen. 1,76 1,86 1,76 16,00 30,00 13,00 28,00 0,74
ilman alv. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.. Hallituksen muut jäsenet ovat. Tällaisen työskentelytavan myötä eri osa-alueiden tietämys kehittyy. Puhelimella (0700-3-91332) annetut ilmoitukset lisähintaan 1,68 /min+ppm. Kiitos kaikille isäämme hoitaneille.
"Ajatuskiihdyttämö" käynnistyi
LAURA KOTILA
Pyhäjoki
Perhekerho ke 25.1. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Utti kaipaa tänä päivänä vaikuttavampaa julkista johtamista ja uskoo myös elinkeinoelämän hyötyvän johtamisen kulttuurimuutoksesta. Koulutusohjelma on oleellinen osa Keski- ja PohjoisPohjanmaan liittojen yhdessä luomaa Meripohjola-kasvuvyöhykettä. Syvästi kaivaten Erkki perheineen Hannu perheineen Veikko perheineen Veli perheineen
Meripohjola Verstas keräsi ensimmäisiin koulutuspäiviin noin 70 osallistujaa. klo 10. Puh 433119.
www.pyhajoenseurakunta. Tekstissä 1,43 Takasivu 1,51 Kuolinilmoitukset 1,43 Kiitosilmoitukset (max 30 pmm) 13,01/kpl Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm 24,39/kpl Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl Pikkuilmoitus yrityksille 1x30 22,76 Liikehakemisto 0,60
väri sis.alv. Hallituksen kokouspiiriin kuuluvat myös Raahen Kansallisia senioreita edustava Anna-Liisa Virta, viestintävastaava Kirsti Hintikka ja sihteeri Nina Riekki. alv.)
@
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi tai ilmoitukset.raahelainen@sps.fi tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@sps.fi tai toimitus.raahelainen@sps.fi
Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kokoomuksen Raahen Kunnallisjärjestön hallituk-
sessa Raahen Kokoomusnaisia edustavat Teija Larikka varapuheenjohtajana ja hallituksen jäseninä Pia Bergström ja Maija-Leena Hirvonen. klo 12
alkaen ruokailulla.
Kirkkokuoro ke 25.1. Puolitoista vuotta kestävässä ohjelmassa on mukana kuntajohtajia sekä yritysten johto- ja tuotekehitystehtävissä olevia henkilöitä
Kone keikuttaa pussia edestakaisin, varmistaakseen veren sekoittumisen. Liikuntaharrastuksen tavoin naurulla onkin todistetusti paljon terveyttä edistäviä vaikutuksia. Tolosen mukaan harjoittelun avulla kynnys nauramiselle lopulta madaltuu, sillä keho muistaa ai-
emmat harjoitukset ja aito nauru lähtee käyntiin helpommin.
Naurujoogan keksijä intialainen lääkäri Madan Kataria uskoo, että nauraminen tekee hyvää terveydelle ja ihmissuhteille. Ohjaajan tehtävä onkin lypsää pelkoja ulos ja antaa ihmisille harjoitteita, joilla nauru irtoaa, naurujooga- ja ilmaisukouluttaja Essi Tolonen kertoo. Siksi naurusessioita suositellaankin nauttimaan ryhmässä. Tänne on helppo tulla ja tässä menee vain vähän aikaa, molemmat vakuuttavat. Nauraminen on liikuntaa, joka treenaa korvien välissä olevia naurulihaksia. Raahessa päivän tavoite oli kerätä kaupunkilaisilta 90 pussia verta. Miksi pelottaisikaan, kun kyseessä on hyvä työ, niin auttajalle kuin apua tarvitsevalle. Tunne on vähän kuin olisit hypännyt laskuvarjolla, Tolonen kertoo.
Veri laskeutuu suonesta pussiin, jossa on hyytymisenestoainetta. Kuvat: Vesa Joensuu
juuri sopiva lämpötila. Naurujoogassa hekotetaan ja röhötetään joogasta lainattujen hengitystekniikoiden tahtiin. Testi tehdään taas Helsingissä, jossa seulotaan verestä mahdolliset virukset, kuten HI-virus, Hepatiittivirukset ja ABO ja Rh- ja Kell veriryhmätekijät. Vitsejä naurujoogaryhmissä ei kerrota. Naurujoogassa on tarkoitus nauraa yhdessä, naurujoogaja ilmaisukouluttaja Essi Tolonen kertoo. 6 |
Terveyden ja hyvän olon teeman löydät myös verkkopalvelusta raahenseutu.fi
Raahen Seutu
24. 450 millilitraa verta myöhemmin Halosen ja Nivan pussit lajitellaan tarkoin laatikoihin, joissa on verelle
Piret Halosella on harvinainen veriryhmä, joten hän haluaa olla avuksi. Estoja luovuttamiseen saattaa olla muun muassa influenssat, malaria-alueella matkailu, lääkitys tai leikkaus, infoaan Punaisen Ristin Paula Kemppainen. - Tuo hyvää oloa myös itselle, kun tietää että voi auttaa esimerkiksi onnettomuuden uhreja, Halonen vastaa. fi.. Naurujoogan ei ole tarkoitus naurattaa. Nauraminen myös herättää kehomme tilaan, jossa se alkaa erittää hyvänolon hormoneja eli endorfiinejä. Essi Tolonen uskoo samaan. Mutta, jotta nauraa hohottaminen ilman syytä onnistuu, pitää ihmisen ylittää itsensä ja omat ajatukset siitä, että tämä tuntuu dorkalle. Jesse Niva, 24 ja Piret Halonen, 25, ilmoittautuvat sisään ja asettuvat makaamaan luovutuspedille. Seuraavaksi laatikot matkaavat Ouluun odottamaan tuloksia verinäytteistä, jotka otetaan verestä jo luovutuksen alussa. Tulevat ajankohdat 20.2, 19.3, 16.4, 14.5, 11.6. Kemppainen uskoo, että tulokseen päästään, sillä raahelaiset ovat yleensä tunnollisia verenluovuttajia.
Raahessa verta luovute-
SPR:n Paula Kemppainen mainitsee, ettei omaa veriryhmää tarvitse tietää ennen luovutusta. Esimerkiksi leukemiapotilaalle on elintärkeää turvata verihiutaleiden saanti, mutta ne säilyvät vain viisi vuorokautta. Lisätietoja luovuttamisesta: www.veripalvelu.fi, www.sovinkoluovuttajaksi. ripussista apua saa monta eri tahoa, sillä veri erotellaan punasoluiksi, plasmaksi ja verihiutaleiksi. Raahessa Punaisen Ristin veripalvelu vierailee kerran kuukaudessa.
MIIA LAHTI
Tutkimusten mukaan 23 minuutin pituinen voimakas nauraminen vastaa 45 minuutin mittaista rentoutumista. Yhdestä ve-
taan Raahen seurakuntatalolla klo 13-18. Netissä voi testata, onko luovuttajaksi sopiva. Molemmat ovat jo konkareita verenluovutuksessa, eikä neulan pisto suoneen pelota kumpaakaan. Kuva: Minna Rosti
Nauru tekee hyvää sydämelle
ANNA-KAISA JÄNTTI
Raahen seurakuntatalon ovesta kulkee rauhallinen, mutta tasainen virta ihmisiä. Luovutettu veri valmistetaan tuotteiksi luovutusta seuraavana päivänä Oulussa. Hyvien naurujen jälkeen olo on rentoutunut ja olet hyvällä tuulella. Tämä tuo myös itselle hyvän olon, sillä tietää auttavansa, Halonen kertoo.
TERVEYDEKSI Naurujooga on terapiaa, joka parantaa kehon ja mielen hyvinvointia. Oman soveltuvuuden luovuttajaksi voi testata helposti netissä.
Ja heitä piisaa. Tarve on siis loppumaton. Nauru muun muassa laukaisee jännitystä ja stressiä, alentaa verenpainetta, lievittää kipua ja vilkastuttaa verenkiertoa ehkäisten sydän- ja verenkiertovaivoja. Erilaisten tekniikoiden ja liikeharjoitusten avulla keinotekoinen nauru muuttuu lopulta aidoksi nauruksi, joka tarttuu. tammikuuta 2012
Sinun arkesi iloksi ja hyö
Terveys ja hyvä olo
TEEMANA
dyksi
Verestä aina pulaa
HYVÄ TEKO Potilaat tarvitsevat päivittäin yli 1000 ihmisen verta selvitäkseen onnettomuuksista, leikkauksista ja syöpähoidoista. Tämä on helppo tapa auttaa. Meissä kaikissa asuu pieni nauraja
Vartinojan voimaloita on valmius lähteä rakentamaan jo tämän vuoden puolella, mikäli lupa-asiat etenevät suotuisasti. Selvityksessä arvioitiin, että vuoteen 2030 mennessä kaupan pinta-alan lisätarve on noin 60 prosenttia nykyisestä. Luonnos oli yleisesti nähtävillä kuukauden päivät joulukuun puolivälistä tammikuun puoliväliin ja huomautettavaa löytyi. Yhteensä 33 voimalan kokonaiskustannusarvioksi on ennakoitu noin 150 miljoonaa euroa, josta myllyjen osuus on 85 miljoonaa.
Kunta haluaa tuulivoimaloista mahdollisimman hyvän tuoton. Kunnan on myös pidettävä huolta, että tuo 2,85 prosenttia toteutuu, eikä jää "ison nokan varjoon" ja tavallisen kiinteistöveron tasolle, kunnanjohtaja muistuttaa.
Kun muutat,
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Koulujen Sanomaleh viikkoa vietetään 6.10.2.2012.
Ope aja, laa sanomaleh ä maksu a opetuskäy öön.
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus käsitteli maanantaina pitämässään kokouksessa maakuntakaavan uudistamistyötä ja sen pohjaksi laadittua kaupan palveluverkkoselvitystä lausuntoineen. Vartinojan tuulipuistoa on lähdössä rakentamaan Intercon Energy Oy, jolla on vireillä Siikajoen metsämaisemiin toinenkin tuulipuisto. Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri vaatii Vartinvaaran-Kivivaaran harjujensuojelualueelle suunnitellun voimalan poistamista. Keskusta-alueita, joille voitaisiin sijoittaa tällaisia kaupan suuryksiköitä, ovat Oulun keskustan lisäksi seudun nykyiset suurimmat kuntakeskukset ja Oulun kolme alakeskusta sekä muualla maakunnassa kaupunkikeskukset ja Ii. Keskustojen ulkopuolelle sijoittuvia seudullisia kauppapaikkoja olisi Kem-
peleessä, Oulussa, Raahessa, Ylivieskassa, Kala-joella ja Iissä. 010 665 5170, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi
Asiakaspalvelu p. Joustavuutta tarvitaan erityisesti keskustatoimintojen alueiden laajuuden ja kaupan aluekohtaisten enimmäismitoitusten määrittelyssä sekä suurten ylimaakunnallisten hankkeiden mahdollistamisessa niille soveltuville paikoille. Paavolan Vesi Oy edellyttää kaavakarttaan selkeämpää pohjavesialueen rajausta. Useimmat huomautukset koskivat keskusta-alueiden laajuuden määrittelyä tai useita keskusta-alueiden ja kauppapaikkojen merkintöjä esitettiin lisättäväksi. Raahessa Mettalanmäki on yksi mahdollinen kauppakeskuksen sijaintipaikka eikä kaava ole tuomassa siihen Eskelisen mukaan muutosta.
Kaupan sijainnin ohjauksen lähtökohtana on rakennuslain mukainen keskustaalueiden vetovoimaisuuden
turvaaminen, mikä toteutuu ohjaamalla kauppapalvelut ensisijaisesti keskusta-alueille. tammikuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
7
Maakuntakaava ei uhkaa Mettalanmäen kauppakeskusta
KRISTIINA TUIKKALA
MAAKUNTAKAAVA Pelot Mettalanmäen kauppakeskuksen jäämisestä maakuntakaavassa vahvistettujen kauppakeskusten ulkopuolelle eivät ole toteutumassa. Kunnanjohtaja Kaisu Tuomen mukaan veroprosentti on kohtuullinen, kun ottaa huomioon voimaloiden pitkän toiminta-ajan. Palveluverkkoselvityksen taustalla ovat maankäyttö- ja rakennuslain keväällä 2011 voimaan tulleet uudet kaupan suuryksikköjen sijain-
nin ohjausta koskevat säännökset, joissa maakuntakaavan rooli on kasvanut.
Maakuntahallitus hyväksyi laaditun kaupan palveluverkkoselvityksen maakuntakaavan pohjaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa Pohjois-Pohjanmaalla yli 850 000 lisäneliötä. Yhteensä näistä kahdesta muodostuisi 33 tuulivoima-
lan kokonaisuus, jolla olisi yhteistehoa 100 megawatin verran. Pohjois-Pohjanmaan liitossa arvioidaan, että kaupan palveluverkkoselvityksestä saatu palaute osoittaa, että on haettava kaavaa, joka toisaalta ohjaa riittävästi, mutta on myös joustava. 24. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan luonnos tulee nähtäville keväällä 2012.
Vartinojan tuulipuistolle evästyksiä
TUULIKKI NOUSIAINEN
SIIKAJOKI Vartinojan tuulipuiston kaavoitus on etenemässä luonnosvaiheesta ehdotuksen asteelle. Muualle maakuntaan voitaisiin suunnitella kuntien kaavoituksella kaupan suuryksiköitä, jotka ovat kerrosalaltaan alle 5 000 m2.
Selvityksestä annetut lausunnot otetaan huomioon lain sallimissa rajoissa. Muutamat maanomistajat vaativat tuulipuistoon liittyvän voimalinjan siirtämistä taikka muuttamista maakaapeliksi. Myös kaavatyön pohjana olevan kartta-aineiston vanhentumista arvostellaan. Seudullisesti merkityksellisiä eli maakuntakaavalla ohjattavia olisivat esityksen mukaan vain yli 5 000 m2 suuruiset kaupan yksiköt. Yhtiön suunnitelmien mukaan kaikki tuulivoimalat voisivat olla toiminnassa vuonna 2014 tai 2015. Pohjois-Pohjanmaan liiton kaavoituspäällikkö Olli Eskelinen toteaa, että kaavatyö on vielä kesken, mutta selvitys toimii sen pohjana. Tuulivoimaloiden kiinteistövero on jo korotettu suurimpaan mahdolliseen prosenttiin, eli 2,85: een. 010 665 5170 asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi. Toivottiin myös suurten kaupan yksiköiden mahdollistamista pienempiinkin kes-
kuksiin. Vaihtoehtotarkastelujen perusteella esityksessä painotetaan Oulun seudun ohella Raahen, Ylivieskan ja Kuusamon roolia alueellisi-
na kaupan keskuksina, joihin tulisi ensisijaisesti osoittaa erikoistavarakaupan lisärakentamista ja uusia kaupan suuryksiköitä
Arkistokuva: Vesa
Joensuu
rastivat lähinnä nuoret. Molemmat ovat myös selkeästi kaupunkilaisia ehdokkaita, eikä maaseutunäkökulma ole tässä näkynyt. Nyt toisella kierroksella häntä vastaan asettuu ehdokas, joka on jo ylittänyt kaikki odotukset ja jolla ei oikeastaan ole mitään hävittävää. Moni demarikin jakoi Haaviston arvot ja Saulilla oli vain enemmän "hypetystä". Kuva: Kimmo Brandt
Maaseudun vasemmistolla vaikea valinta
LAURA KOTILA
Nyt mieti
KRISTIINA TUIKKALA
VAALIT Entinen kansanedustaja ja Raahen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Unto Valpas (vas) on tyytyväinen vasemmiston presidenttiehdokkaan Paavo Arhinmäen tulokseen presidentinvaaleissa. Mutta haastaja Pekka Haavistolla (vihr) on näiden vaalien ilmiön maine ja hänelläkin yli puolen miljoonan äänestäjän kannatus.
Kuinka selvä on Niinistön siirtyminen asumaan Mäntyniemeen maaliskuun alusta. Julkisuudessa on esitetty, että vasemmistopuolueet kokivat äänivuotoa vihreiden Pekka Haaviston äänilaariin etenkin kampanjan loppumetreillä. Kannatuskehityksestä kertoo aika paljon sekin, että Niinistö sai varsinaisena vaalipäivänä selvästi heikommin ääniä kuin ennakkoäänestyksessä (34,6/39,6 pros.). Ovat ehdokkaat ketkä tahansa ja näyttää asetelma ennen avauskierrosta miten selvältä vain, nähdään ratkaisevana sunnuntai-iltana jotain odottamatonta tai hiuksia nostattava loppukirikisa. Kokoomuksen Sauli Niinistö lähtee finaaliin tukenaan jo nyt toista miljoonaa tukijaa. Suuri osa suomalaisista halusi antaa äänen suvaitsevaisuudelle. EU: n entisen Sudan-edustajan kannatus kasvoi ensin hiipien ja sitten nykäyksittäin. Raahen seutukunnassa Arhinmäen kannatus oli kovempi kuin ehdokkaan valtakunnallinen tulos, joka oli lopulta 5,5 prosenttia annetuista äänistä. Haaviston mainosrumba oli kova ja hän varmasti vei Arhinmäeltä punavihreiden nuorten ääniä, mutta samalla tavalla Haavisto sai ääniä demareilta ja muistakin puolueista. Vaikkei kokoomuksen ehdokas olekaan istuva presi-
dentti, hän on lähtenyt kampanjaan lähes kuin ennalta määrättynä voittajana. Prossat kertovat nimenomaan taktikoinnista. Raahessa kannatusprosentti oli 10,6, Valpas muistuttaa. Nyt Timo Soinin vetovoima hiipui juuri noilla samoilla seuduilla. Vuonna 2012 iso kisa käytiin maaseudun ja kaupunkien välillä. Kokonaisuudessaan
Arhinmäellä oli kuitenkin hyvä tulos, ja pohjoisessa Arhinmäki sai esimerkiksi enemmän ääniä kuin Lipponen, Valpas muistuttaa. Arhinmäki menestyi meillä yhtä hyvin kuin Helsingissä. Entisenä parlamentaarikkona en voi sellaiseen ketään kehottaa ja itse aion äänestää, en kuitenkaan paljasta ketä, Valpas hymähtää.
Unto Valppaan mukaan moni äänestäjä on nyt vaikean valinnan edessä. Siitä huolimatta hän oli vähällä menettää pelin silloiselle ykköshaastajalleen Niinistölle, joka toisella kierroksella varsinaisena äänestyspäivänä sai jo enemmän ääniä kuin Halonen. Niinistön hän muistuttaa olevan mahdollisen presidenttikautensa lopussa olevan samanikäinen kuin Lipponen nyt. Törmi toteaa, että menestys oli kyllä aistittavissa kampanjan aikana. Siihen voi toki olla syynä myös tietty taktikointi eli joidenkin äänestäjien halu estää Väyrysen kakkostila nostamalla Haavisto hänen ohitseen. Ihmiset joutuvat äänestämään kahdesta samanlaisesta poliitikosta, hän pohtii.
VAALIT SDP Oulun piirin puheenjohtaja Paavo Törmi ei kiellä, etteikö Paavo Lipposen kehno menestys presidentinvaaleissa ollut suuri pettymys. 8 | PRESIDENTINVAALIT
Raahen Seutu
24. Etenkin Haaviston ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen kampanjat perustuivat pitkälti Facebookin ja muun sosiaalisen median hyödyntämiseen internetissä. On suuri vaara, että moni jättää toisella kierroksella äänestämättä. Ikä meni ohi pätevyyden. Kaikki sanoivat, että Lipponen on ylivoimainen, mutta... Uskaliaimmat veikkailivat Haavistosta näiden vaalien ilmiötä jo viime kesänä. Asetelmat heittivät kuperkeikkaa viime kevään eduskuntavaaleista, joissa perussuomalaiset etenivät nimenomaan keskustan perinteisesti vahvoilla alueilla. Väyrynen vei hänestä selvän voiton Soinin omista aseista tärkeimmällä: eurokriittisyydellä.
"Niinistö on nyt tavallaan samoissa asemissa kuin Halonen kuusi vuotta sitten."
Vaali jääkin historiaan Suomen ensimmäisenä todellisena some-vaalina. Kumpikin puhuu ympäripyöreitä, eikä kumpikaan ole ilmoittanut selkeää kantaansa. Piirin puheenjohtajan mielestä sosiaalidemokraatit eivät hallitse omaa menneisyyt-. Monet muut vasemmistolaiset ovat kuitenkin vaikean valinnan edessä erityisesti maaseudulla niin myös Valpas.
Valppaan mukaan Niinistö ja Haavisto ovat monella tapaa lähellä toisiaan ja edustavat samanlaista politiikkaa erityisesti Nato- ja Eu-kysymyksissä. Haja-asutusalueet asettuivat erittäin voimakkaasti keskustan Paavo Väyrysen taakse. Tämä oli ikäkysymys. Esimerkiksi viime kerralla, eli vuonna 2006, sai Tarja Halonen istuvana presidenttinä peräti 46,1 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä. Valpas uskoo, että taktikointia har-
Eihän ne minulle mieluisia ehdokkaita ole kumpikaan, ja moni muu on varmasti yhtä vaikeassa tilanteessa. Somen lisäksi sunnuntai jäänee muistiin vastajytkynä. Ja kun alkoi näyttää siltä, että Haavistolla on todellisia mahdollisuuksia jopa toiselle kierrokselle, ilmiö vain voimistui verkossa.
Kalkkiviivoilla urbaani Suomi ja nettikansa veivät kuitenkin illan. Arhinmäki ilmoitti heti lopullisen vaalituloksen selvittyä oman kantansa vaalin
toiselle kierrokselle: Arhinmäki kannattaa henkilökohtaisesti Haavistoa. Myös Vihannissa, Pyhäjoella ja Siikajoella kannatus liikkui 8 prosentin tuntumassa. En olisi uskonut, että niin moni demari lähti taktikoimaan toista kierrosta ja äänestämään Niinistöä ja Haavistoa. Mielestäni heidän viestinsä Eu:sta ja Natosta on ihan samanlainen. Äänestäjille jäi aikaa tottua siihen, että ehdokas elää rekisteröidyssä parisuhteessa eteläamerikkalaisen miehen kanssa.
"Suuri osa suomalaisista halusi antaa äänen suvaitsevaisuudelle."
Vaalien ensimmäisen kierroksen yllättäjän Pekka Haaviston kampanja perustui pitkält Tämä toi Haavistolle yli puolen miljoonan äänestäjän kannatuksen. Niinistö on nyt tavallaan samoissa asemissa kuin Halonen kuusi vuotta sitten. tammikuuta 2012
Kaupunki-Suomi ja nettikansa ra
VAALIT Presidentinvaalit 2012 ovat jo nyt sosiaalisen median läpimurto politiikkaan.
MATTI MÖRTTINEN
Presidentinvaali on pettämätön suomalainen jännitysnäytelmä
Oma porukka ei halunnut Timoa presidentiksi. Perinteistä valintaa vasemmiston ja oikeiston välilläkään ei Tokolan mielestä tehdä. Hyvin harva haluaa olla julkisesti vihreä, tietää Tokola. Myös joidenkin toimittajien negatiivinen käytös Soinia kohtaan ihmetytti. Haavisto oli vaalitenteissä hyvin asiallinen, kun muut jankuttivat samoja asioita koko ajan. Edessä on vaikea valinta, ja osa perussuomalaisista jättää varmasti äänestämättä. Emme osaa kehua itseämme. Vihreiden Pekka Haavistoa Soini sen sijaan kehui aidosti suvaitsevaisena ehdokkaana. Väyrynen oli yksi vaalivoittaja, arvioi Tokola muis-
tuttaen keskustan alkuasetelmista. Nämä on nyt taputeltu. Perussuomalaisten mielestä Soinilla olisi enemmän annettavaa pääministerinä kuin presidenttinä, jonka tehtävät ovat nykyään lähinnä edustustehtäviä, hän perustelee. Entinen valtuutettu arvelee, että raskaan teollisuuden toiminta paikkakunnalla vaikuttaa, vaikka asian ei Tokolan mielestä pitäisikään olla näin.
Toisesta kampanjakierroksesta Tokola veikkaa mielenkiintoista. Tosin hän uskoo Sauli Niinistön ja Pekka Haavistonkin välistä kisaa kiin-
nostavaksi. Arkistokuva: Vesa Joensuu
vaan maun perussuomalaisten suuhun. Seutukunnan yksi harvoista julkivihreistä ei lupaa järjestävänsä juhlia jatkossakaan, vaikka Haavistosta tulisi presidentti. Lintunen uskoo, että keskustalaiset olivat ensimmäisellä kierroksella puolueuskollisia ja äänestivät Väyrystä. Kaapeissa heitä mitä ilmeisimmin on, siitä kertovat vaalimenestykset. Kehotan silti, että perussuomalaisetkin kävisivät vaaliuurnalla.. Ei kait se Lipposen vika ole, että oli pääministerinä silloin, kun pelastettiin Suomi, viittaa Törmi 90-luvun lamaan ja siitä selviytymiseen. Tokola on ollut sitoutumattomana vihreänä milloin vasemmistoliiton milloin keskustan listoilla ja päässyt valtuustoonkin. Pekka Haaviston kampanjakuvia ensimmäisellä kierroksella kiinnitellyt Ari Tokola on tyytyväinen mies. Positiivisena asiana Paavojen jäämisestä rannalle hän kaivaa esille lisääntyvän vapaa-aikansa. tyisen kiinnostavaa ja tiukkaa. Olen aina äänestänyt ja äänestän jatkossakin. Tosin kamppailu Paavo Väyrysen kanssa meni tiukille. Vaalivalvojaiset olivat ja ovat Oulussa. tammikuuta 2012
Raahen Seutu
PRESIDENTINVAALIT |
9
atkaisivat
Ari Tokola juhli nukkumatin kanssa
KRISTIINA TUIKKALA
VAALIT Yksi harvoista seutukunnan julkivihreistä teki vaalituloksen selvittyä seuraa nukkumatin kanssa. Pekka Haavistoa ja hä-
nen nousuaan toiselle äänestyskierrokselle hän kuvaa samanlaiseksi ilmiöksi kuin oli Soini ja eduskuntavaalien jytky. Vaalipaikalla tuli jo tunne, että näin tässä voi käydä, oli vaikea ennustaa. Kansa on näin puhunut, odotetaan seuraavaa kierrosta. Vasemmiston kehnon menestyksen Tokola pistää politiikan jojoilun piikkiin.
Vihreät on kummajainen Raahen seutukunnassa. Siitä on hyvä keskustella, seremoniamestareita on tarpeeksi, näkee Tokola ja toivoo presidentille lisää valtaa.
Yhdenlainen jytky
KRISTIINA TUIKKALA
ti Facebookin ja muun sosiaalisen median hyödyntämiseen.
VAALIT Keskustan Pyhäjoen kunnallisjärjestön sihteeri Pirkko Lintunen vietti vaalipäivää luottamustyön merkeissä keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana. Pettymys ei saa piirin puheenjohtajaa liittymään nukkuvien puolueeseen, vaikka puolueen oma mies ei kisaakaan. Edes aallonharjalla puolue ei ole saanut jalansijaa alueella siinä määrin, että alueelle tai kaupunkikeskukseen Raaheen olisi perustettu oma kunnallisjärjestö. Tässä se mielenkiintoisuus tuleekin. Vaalien ensimmäisen kierroksen vaalitentit jätti kar-
Martti Eskola arvio, että Timo Soinilla olisi enemmän annettavaa pääministerinä kuin presidenttinä. Haaviston Lintunen arveli vedonneen nuoriin äänestäjiin.
Paavo Väyrysen Pirkko Lintunen kehuu tehneen hienon kampanjan noustessaan muutaman prosentin kannatuksesta miltei toiselle kierrokselle. Haaviston rekisteröidyn parisuhteen Ari Tokola ennakoi vaikuttavan äänestyskäyttäytymiseen. 24. Raahen alueella koettiin, että hän olisi presidenttinäkin pohjoisen alueen puolestapuhujana. Haaviston nousu toiselle kierrokselle oli Eskolalle yllätys. Innostuneita ja kiinnostuneita on ollut, mutta ehdolle tai valtuustoon saakka ei muita ole lähtenyt. Henkilökohtaisesti en äänestäisi kumpaakaan, mutta tulen kyllä äänioikeuteni käyttämään. Suuntaan ja toiseen. varapuheenjohtaja Martti Eskola (ps). ja yllätystä hän oli povannut jo ennakkoon julkisesti. Timo Soini moitti kanssakilpailijoista Paavo Lipposta (sd), Paavo Arhinmäkeä (vas) ja Eva Biaudetia (r) toistuvista hyökkäyksistä muukalaisvastaisuus- ja aborttikysymyksillä vaalitenteissä. En aio tehdä kenellekään vaalityötä, en aio palella pakkasessa. Raahesta ja alueelta Pekka Haavisto sai hyvän kannatuksen ollen Raahessa ja Siikajoella neljänneksi suosituin ja Pyhäjoella kolmanneksi suosituin. Olin jonkin verran yllättynyt, että noinkin suuri osa perussuomalaisten kannattajista meni Väyrysen taakse, hän pohtii. Aion äänestää. Tiedossa oli viimeisen viikon gallupit ja media rummutti Haavistoa, miettii Lintunen. Hänen mielestään ehdokkaat ajavat osin samoja asioita. Vihannissa vihreiden ehdokas oli vasta
viidennellä sijalla. Vaalilautakunnan puheenjohtaja ei usko kuitenkaan, että vaaliuurnilta jäätäisiin pois suurin määrin.
itään kuntavaaleja Soini haluttiin pitää eduskunnassa
LAURA KOTILA
Paavo Törmi uskoo, että Paavo Lipposen ikä ajoi pätevyyden ohitse. Tokolan tavoin Törmi veikkaa toisesta kierroksesta eri-
VAALIT Perussuomalaiset äänestäjät halusivat Timo Soinin pysyvän eduskunnassa, uskoo Siikajoen kunnanvaltuuston 2. Hän uskoo, että perussuomalaiset ovat nyt hankalan tilanteen edessä. Soinin alhainen kannatus presidentinvaaleissa ei silti huolestuta. Myös Eskola kunnioittaa Haaviston esiintymistä väittelyissä. Soini vei kuitenkin pisteet kotiin, sillä hän säilytti hermonsa ja vastaili kysymyksiin asiallisesti, Eskola summaa. Eskolan mukaan iso osa perussuomalaisista antoi äänensä keskustan Paavo Väyryselle. Tottakai oli pettymys, oli toivottu ja haluttu pre-
sidentiksi. Arkistokuva: Vesa Joensuu
tään. Hänelle ei Haaviston menestys tullut yllätyksenä. Me alamme keskittyä kuntavaaleihin.
Vaikka toinen kierros ei auennutkaan keskustalle, osasi Väyrynen Törmin mielestä Lipposta paremmin masinoida puolueensa tiukasti taakseen. Keskustalaisten äänten jakautumista ei Lintunen lähde ennakoimaan, mutta arvelee Väyrysen äänipottia jaettavan molemmille ehdokkaille. Kunnallisjärjestön sihteeri arvelee, että Väyrysen ja Niinistön välillä olisi tullut mielenkiintoinen kamppailu. Tokola veikkaa ensimmäistä kierrosta enemmän keskustelua presidentin vallasta ja asemasta. Jokunen keskustalainen on ilmoittanut, ettei äänestä toisella kierroksella. Niinistöllä ja Haavistolla on omat selkeät kan-
nattajansa, mutta Haaviston Tokola uskoo saavan vasemmalta ääniä
Myös vedonlyöjät näyttävät olevan vahvasti samaa mieltä. Tätä itsenäisyyspiirrettä hänessä ilmensi myös se, ettei hän vaalikausien myötä ja kannuksien karttuessa halunnut luopua istumapaikastaan eduskunnan täysistuntosalin takaosassa. Unibetin kertoimet povaavat Sauli Niinistölle selvää voittoa. Normaalisti kansanedustajat laskevat hyvin tarkasti, kuinka lähelle eturivin paikkaa kokemusvuodet oikeuttavat heidät istumaan.
On vaikea sanoa, pystyykö kukaan määräilemään Sauli Niinistöä. Se on tahdikkaan ihmisen "riesa". Presidentinvaalit ratkeavat siihen, kumpi ehdokkaista onnistuu paremmin haalimaan pudonneiden ehdokkaiden äänestäjiä. Hän oli myös ensimmäisen kierroksen ykkönen lähes koko maassa, Unibetin maajohtaja Antti Tikka toteaa. Niinistö kalastelee pohjoisen äänikuninkaan Väyrysen ääniä jo tiistaina Oulussa. Hänellä on takanaan "oikeita töitä" niin nimismiehenä kuin oman lakiasiaintoimiston vetäjänä. Kun Unibet avasi kertoimet maanantaiaamuna, olivat vastaavat luvut 1,20 ja 4,00, ja tilanne elää koko ajan. Hänellä on myös näyttöä ulkopoliittisesta osaamisesta YK:n ja EU:n tehtävissä. Ehkä tästä puolesta kertoo sekin, että hän pitää kuplavolkkareista. Presidentinvaalien toinen kierros käydään sunnuntaina 5.2.
Kamppailu pettyneiden äänestäjien suosiosta alkoi
RAAHEN SEUTU
Asiallinen ja tahdikas Haavisto
KIRSTI POHJONEN
PROFIILI Pienen puolueen edustaja Pekka Haavisto selätti monenlaiset ennakkoarviot Kansanedustaja Pekka Haavistosta tuli vihreiden presidenttiehdokas virallisesti viime kesäkuussa. Eduskuntaura aukesi. Kuka olisi silloin uskaltanut ennustaa, että hän yltää kakkoskierrokselle. Viiden vaalipiirin isännättömien äänien potti
on yhteensä 517?000 ääntä. Niistä vasemmiston eli SDP:n Paavo Lipposen ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen keräämiä ääniä oli vain reilut 372 000. Ehdokas pärjäsi tenteissä. Vaikka hän tärkeimmissä tehtävissään on ollut tekemisissä rahan ja talouden kanssa, on hän aina pohtinut ja arvioinut useimpia asioita lainkäytön kautta. Haavisto on asiallinen, asiantunteva ja hyväkäytöksinen. Toisaalta Niinistö ei leimautunut osaksi klikkejä ja fraktioita. Neuvotteluissa ulkomailla
vierailevan YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin, hän otti keskusteluihin mukaan Haaviston. Eteläisessä Suomessa eli Kymen, Hämeen, Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireissä odottaa ottajaansa vajaat 451 000 ääntä. Merkittävin tekijä, joka erottaa nyt presidentinvaalien toiselle kierrokselle edenneen kokoomuksen ehdokkaan muista ikäluokkansa poliitikoista, onkin se, ettei häntä voi edes ilkeyksillään nimittää broileriksi. Vuonna 1948 syntynyt varatuomari ei olisi ehkä koskaan ajautunutkaan politiikkaan ilman lakimiehen koulutusta. tammikuuta 2012
Ennen muuta juristi
MATTI MÖRTTINEN
Presidentillä rahoiksi
RAAHEN SEUTU
PROFIILI Yhtä sanaa ei voi välttää Sauli Niinistöä määritellessä: Juristi. Unibetin kerroin Niinistön voitolle on 1,10, kun Pekka Haaviston kerroin on roimasti suurempi 5,75. Haavisto putosi eduskunnasta 1995 vaaleissa. Nyt hän kisaa pitkäaikaisena kansanedustajana ja entisenä ympäristöministerinä. Oulun ja Lapin vaalipiireissä odottaa ottajaansa 220 000 orpoa ääntä. Uskomme, että suurempi osa nyt tippuneiden ehdokkaiden äänestäjistä lähtee Niinistön taakse. Hän ei
kyennyt aina katsomaan asioita poliittisen tarkoituksenmukaisuuden lasien läpi. Hänet laskettiin silti tuossa vaiheessa kokoomusryhmässä kategoriaan "fiksut nuoret miehet". Ehkä senkin takia hän joutui alkuvaiheessa sisällöllisiin ristiriitoihin "itseään isompien" kanssa. Harva uskoi Pekka Haavistoon pääsyyn toiselle kierrokselle vielä muutama kuukausi sitten. Julkisuuden arvon Haavisto poliitikkona tietää ja osaa käyttää sitä myös hyväksi. Siis suhteellisen kypsällä iällä. Mutta kun mies tuli leikkiin jonkinlaisella pakolla lähteneeksi, niin kohta puoleen hän huomasi istuvansa myös kaupunginhallituksessa ja kokoomuksen VarsinaisSuomen piirin luottamustehtävissä. Haavisto on vihreä ja hän on homo. Hänen kotikaupungissaan Salossa oli näet aikoinaan vallalla tapa, että holhouslautakuntaa asetetaan johtamaan juristien ammattikunnan nuorin. Kyllä, pitää paikkansa, vahvistaa ohjelman tuottaja Jussi Jokelainen.
Jokelainen ei halua valottaa enempää tulevaa ohjelmaa. Gallup-luvut alkoivat vaalien lähestyessä kohota. Kisan kolmosen eli Paavo Väyrysen kannatus oli suhteellisesti suurinta PohjoisSuomessa. Se ei silti tarkoita, ettei hän olisi päättäjänä valmis kuuntelemaan vastapuolta ja järkeviä argumentteja. Ystävät ovat kuitenkin vakuuttaneet, että Pekka ei ole vain vakavikko, vaan hänestä löytyy myös kujeilunhalua. Hän sanoo osaavansa myös koota niiden moottorin. Niinistön lähtökohta toiselle kierrokselle on selvästi helpompi kuin Haavistolla, joka tarvitsisi teoriassa yli 70 prosenttia isännättömistä äänistä kukistaakseen Niinistön.
Haavisto ja Niinistö Uutisvuodossa lauantaina
RAAHEN SEUTU
VAALIT Ensi lauantain Uutisvuoto-ohjelmassa kilpailevat presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto, kertoi Ilta-Sanomat maanantaina. Unibet uskoo, että ennakkosuosikki Sauli Niinistö pitää pintansa presidentinvaalien toisella kierroksella, eikä monien ennakoimaa jännitysnäytelmää nähdä. Kohtalo osui hiljattain valmistuneen Niinistön kohdalle 1970-luvulla. Kiri oli huima ja tulee varmasti jatkumaan, mutta me emme usko sen riittävän Niinistöä vastaan. 10 | PRESIDENTINVAALIT
Raahen Seutu
24. Haavisto on itse todennut, että häntä äänestävien pitää ylittää kaksi kynnystä, joista kumpikin on monelle korkea. Hän on lisäksi siviilipalvelusmies.
VAALIT Taistelu presidentinvaaleissa ilman omaa ehdokasta jääneiden suosiosta alkoi heti ensimmäisen kierroksen ratkettua, kertoo Turun Sanomat. Hän on taitava esiintyjä, joka säilyttää kameroidenkin edessä luontevuutensa. Uutisvuoto on Ylen lauantai-iltaisin esittämä viihteellinen tietokilpailu, jossa käydään läpi viikon uutisia satiirisella otteella. Vedonlyöjät ovat samaa mieltä. Neljältä pudonneelta porvarilliselta ehdokkaalta jäi yli 982 000 ääntä. Rauhanhieronnalle täytyy kouluttaa jatkajia. Tämä näkyi myös Unibetin kertoimissa pääsystä toiselle kierrokselle: Haaviston kerroin putosi roimasti vaalien lähestyessä ja oli ensimmäisen kierroksen alla Niinistön jälkeen toiseksi pienin, ennakoiden eilistä tulosta. Juristeria näkyi myös hänen poliittisessa työssään. Ohjelmaa juontaa Baba Lybeck ja vakituisia kilpailijoita ovat Jari Tervo ja Stan Saanila.. Raskaan sarjan osaaja Haavisto ei ulkopolitiikassa silti vielä ole, jos häntä vertaa Paavo Lipposeen (sd) ja Sauli Niinistöön (kok).
hän on osoittanut kylmäpäisyyttä. Ensimmäisellä kierroksella jäi "orvoksi" vajaat 1,4 miljoonaa ääntä. Esimerkiksi peliyhtiö Unibet on lisännyt presidentinvaalit pelikohteekseen. Eniten ääniä on jaossa läntisessä Suomessa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Vaasan ja Keski-Suomen vaalipiireissä. Hän pääsi silloin mukaan tv-tenttiin konkareiden rinnalle ja vakuutti kuulijat. Itä-Suomen kolmessa vaalipiirissä eli Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa uuden ehdokkaan joutuu etsimään 159 000 äänestäjää. Vihreästä poliitikosta tuli kansanedustaja 29-vuotiaana 1987. Sen saivat kokea hänen ministeriaikanaan esimerkiksi kaksi avustajaa, jotka Niinistö poistatutti virkahuoneestaan toteamalla, että heitä katsoessaan hän näkee edessään elävät todisteet siitä, että yksi plus yksi onkin nolla.
LYÖ VETOA Presidentinvaalien toisesta kierroksesta uumoillaan tiukkaa taistelua ja mikäli kukaan haluaa laittaa homman vielä tavallista jännemmäksi, voi presidentistä lyödä vetoa. Myös vedonlyöjät ovat siis vakaasti sitä mieltä, ettei Haavistolla ole saumaa Nii-
nistöä vastaan. Käden ojennus oletettujen rajojen yli perussuomalaisten Teuvo Hakkaraiselle oli mukava ele, oli se sitten vaalitemppu tai ei. Kun presidentti Martti Ahtisaari tapasi Suomessa
Haavisto vaikuttaa joskus hieman värittömältä. Tie ei ole ollut silti tasainen. Haaviston nousu presidentinvaalien toiselle kierrokselle oli huima. Vaikkapa Sudanin kapinallisryhmien luotta-
mus on jo voitto sinänsä. Mutta silloin kun juristiNiinistön omat juristipuheet eivät avaudu lainoppimattomalle keskustelukumppanille, on varatuomarilla taipumusta polttaa pinnansa ja ryhtyä vinoilemaan. Kansanedustajaksi Niinistö tuli vuonna 1987
Kuka hän on. 24. kokeile samalla 3 kk maksutonta nettinäkyvyyttä!
WWW.RAAHENSEUTU.FI. tammikuuta 2012
Raahen Seutu
| 11
Olemme palkanneet maisterismiehen opastamaan sinua nettinäkyvyydessä. Se selviää osoitteessa:
Yrittäjä!
www.nakyvyydenabc.fi
ps
Kaukaisilta vaikuttavat äänet ovat vieläkin suurempi arvoitus. Tutkijatkin voivat vain veikkailla. Mittausaineistoa kertyi niin valtavasti, että valtaosa on edelleen purkamatta. Oli vain arvovaltaisien tutkijoiden julistuksia, että revontulet EIVÄT aiheuta ääntä. Eikö tämä ole jo tutkimisen arvoista?. Kyse ei ole kilpailusta, joten havaittujen lintujen määrä ei ole ratkaisevaa. Revontulien äänien jäljille on kuitenkin päästy, professori Unto K. Ääniä on kuvailtu ritinöiksi, rypistyvän folion rasahteluksi, pamauksiksi ja puitten pilkkomista muistuttaaviksi ääniksi. Lintuja tarkkaillaan tunnin ajan omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 28.1. Löysimme tilastollisesti merkittävän yhteyden: eritaajuiset äänet seurasivat tietyllä viiveellä geomagneettista aktiivisuutta, joka il-
Revontuliin liittyvistä äänistä on tutkijoilla jo varma tieto, mutta syntymekanismiessa riittää vielä selviteltävää. Sellainen oletus on, että läheltä tulevat äänet aiheutuvat sähköpurkauksista. Se erottuu paljain silmin pistemäisenä vaalealla taivaalla heti Auringon laskettua. Mutta nämä olivat pelkkiä mielipiteitä, faktat puuttuivat. Piste. Muuten kaikki olisi voinut tyssätä alkuunsa, Laine muistelee. Jos meillä on äänitys messukeskuksen yleisötapahtumasta, yksittäisien sanojen poimiminen kaikesta siitä sorinasta on kohtuullisen isotöistä. Äänet joko rätisevät ja tuntuvat liikkuvan jossakin lähellä, taikka sitten ne ovat kaukaista huminaa. Kyse on sähkömagneettisesta ilmiöstä ja tutkimuksissa keskeisin kysymys on se, millä tavoin tuo ilmiö pystyy muuttumaan maan pinnan läheisyydessä ääneksi, professori Laine toteaa.
Tutkimushankkeesta:
http:// www.acoustics.hut.fi/projects/aurora/index.html Raportoi äänihavaintosi: http:// www.acoustics.hut.fi/projects/aurora/kysely.html
Rätinää, kohinaa
TUULIKKI NOUSIAINEN
On jo aika tietää
tä ääniä. Mutta revontulien ääniä on kuultu kautta aikojen kaikkialla siellä, missä revontulia on nähty. Tai jos kuuluisikin, ääniaallot kantautuvat kuulijan korviin 1015 minuutin viiveellä. Tutkija purkaa revontulitutkimuksen aikana kerättyä tietoa omalla ajallaan. Kyse ei ole magiikasta, vaan vastaus on löydettävissä. Perustutkimukseen on yleensäkin vaikea saada rahoitusta. Muodostumia esiintyy hyvinkin matalalla ja purkautuessaan ne voivat aiheuttaa ritiseviä ääniä. Se on tällöin Kuun jälkeen taivaan kirkkain kohde. Tästä syystä se näkyy Maahan aina melko lähellä Aurinkoa, joko ilta- tai aamutaivaalla.
Revontulien ääniä ryhdyttiin pyydystämään tositarkoituksella vuosituhannen vaihteessa. Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät viimeistään 3.2. Venus on aurinkokunnan toisiksi sisin planeetta ja sijaitsee lähempänä Aurinkoa kuin Maa. Yhteiseen yritykseen lähtivät Teknillinen korkeakoulu TKK (nykyisin osa Aalto-yliopistoa) ja Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorio SGO. Maallikon kielellä voisi sanoa niinkin, että revontulet eivät pelkästään loimottele taivaan kannella, vaan niitten helmat liehahtelevat maahan saakka. Kun havaintoja vertaillaan, tietyt yhtäläisyydet toistuvat. Ja tietyissä olosuhteissa helmojen pyyhkäisystä lähtee ääni. Äänet ovat siis mielikuvituksen tuotetta. Kaikki kiitos
Manniselle ja Turuselle, että he suhtautuivat myönteisesti. Geomagneettisen myrskyn on todettu aiheuttavan varauspilviä samaan tapaan kuin ukkonen. Pihabongauksen avulla saadaan koko maan kattavaa tarpeellista tietoa linnuista. Perustelu on jyrkkä: valoilmiöt tapahtuvat niin korkealla, noin 90150 kilometrissä, ettei ääni voi kuulua maahan saakka. Yksi teoria on, että sähkömagneettisiin purkauksiin liittyy yläilmakehässä voimakkaita ilmavirtauksia, joiden kohinat kantautuvat maan pinnalle saakka.
TUULIKKI NOUSIAINEN
TIESITKÖ
Aurinkokuntamme korkein vuori Marsissa on 25 kilometrin korkuinen
25
HAVAINTOJA Ihmiskorvin kuultujen havaintojen perusteella revontulien äänet voidaan jakaa kahteen pääluokkaan. Laine kiinnostui revontulien äänistä 1990-luvulla oman kuulohavaintonsa innostamana. Keskeisin on se, että äänet noudattelevat valojen liikettä.
PLANEETAT
Venus loistaa taas
RAAHEN SEUTU
TÄHTITAIVAS Syksyn ja alkutalven piilossa pysytellyt Venus loistaa tammikuussa kirkkaana iltatähtenä lounaisella iltataivaalla. 010 665 5130 tai 010 665 5118
TAPAHTUMA
Pihalta bongaamaan
TUULIKKI NOUSIAINEN
Äänien jäljille on päästy
REVONTULET Napaseutujen asukkaat ovat sen aina tienneet: taivaan tulet ääntelevät, kun sille päälle sattuvat.
TUULIKKI NOUSIAINEN
KIIKAROIMAAN Tammikuun viimeinen viikonloppu lähenee, eli on jo perinteeksi muodostuneen pihabongauksen aika. Mittauksiin valjastettiin alan viimeisin tekniikka. Myös yleisöhavaintoja kerättiin. Mutta mitkä aiheuttavat näi-
TUTKIJA Aalto-yliopiston akustiikan laboratorion professori Unto K. 12 |
Raahen Seutu
24. Jatkuvampaa ääntä on verrattu metsäpalon huminaan ja etäisen vesiputouksen kohinaan, Unto Laine kertoo. Kun hän otti yhteyttä Sodankylän revontulitutkijoihin Jyrki Manniseen ja Esa Turuseen yllätys oli melkoinen: tutkittua tietoa ei ollut olemassa. Ilmiö on kuitenkin niin laaja ja tärkeä, että se ansaitsee tulla selvitetyksi. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Pihabongaukseen osallistuneiden kesken arvotaan helmikuun lopussa lintuaiheisia palkintoja.
Tutkijoiden enemmistö on edelleen sitä mieltä, että ääniä ei ole olemassakaan. Näinkin voi sanoa. Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja siivekkäitä moneen kertaan). tammikuuta 2012
luonto & ympäristö
www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Arkistokuva: Pauli Järvinen
menee revontulina. Laine Aalto-yliopistosta kertoo. Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoitsijan nimi, osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä. Myös meidän aistiemme fysiologiasta saattaa löytyä jotakin uutta. tai sunnuntaina 29.1. SGO:n revontulitutkija, geofyysikko Jyrki Manninen havainnollistaa purkutyön mittakaavaa vertauksella. BirdLife Suomelle tälle sivulle verkkolomakkeella tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki
aivotoimintaamme. 20.30 Unelmamökki. 21.00 Elokuva: Sairasta sakkia. 10.05 Neulontakerho. Vapaudenkaipuu. 19.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 0.00 SVT: Hitlåtens historia: Kim Wilde Kids in America. 12.45 SVT: Vem vet mest. 7.15 Aamusoitto. 18.30 Emmerdale (S). 18.45 Nelosen uutiset. 19.00 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Niilillä. 23.114.00 Teematieto.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen. Ilman vaateita. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 18.00 Emmerdale (7). 23.30 Score. Ovela Jack pakottaa koko studion väen tekemään suorana lähetyksenä esitettävää jouluspesiaalia, jottei hänen tarvitsisi viettää pyhiä kovasanaisen ja pahansisuisen äitinsä seurassa. 21.00 21.00 Downton Abbey (12). 16.25 Antiikkia, antiikkia. Cityagentti Sidney Poitierin ja eräopas Tom Berengerin takkuilu tuo reissuun ristiriitaa.
TV2 klo 22.05
SUOMI TV
17.00 Kierroksilla: Raviuusinta. Eristysselliä pidetään tehokkaana rangaistusmuotona, mutta toisaalta se luokitellaan myös psykologiseksi kidutukseksi. 16.55 Viittomakieliset uutiset. 23.45 Sisustuksen huipulle. Uusi ranskalaisdokumentti maineensa huipulla olleen seksisymbolin Brigitte Bardot'n ja älykköohjaaja Jean-Luc Godardin yhteistyön tuloksena vuonna 1963 syntyneestä elokuvasta. 18.00 Puheenvuoroja. 21.00 Suomen kaamein kämppä. Ohjelmassa perehdytään valokuvataiteeseen ja sen historiaan. 18.25 Kingit kotivideot. Keskipäivän peili ja sää. Häitä ja vauvoja. 22.00 Henkivartijat (16). Miami (12). 9.40 Pieni pariskunta. 11.1011.55 Skientologian salat. 13.0014.25 Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä. 7.23 Hanna Ankka. 20.30 Rakas naapuri (12). 19.20 YLE Uutiset Suora linja. 22.00 4D: Himohamstraajat. 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. 23.00 Kovat kytät. 8.15 Lentokenttä UK. Kimberin kohtalo on yhä avoin, mutta Christian pelkää pahinta. 0.20 Tracey Ullman. 7.47 Neppajymykerho. 17.19 Oikeutta maailmaan. 15.10 Leijonan luola UK. 19.30 Miehen puolikkaat (S). 10.10 Älynväläys. (U) 2.256.00 SubChat.
Yhden luodin tähden
Alejandro Gonzales Iñarritun ohjaama Babel (2006) piirtelee maailmankarttaan semmoisia kohtalonyhteyksiä, että jos ei katsojalla päätä pyörrytä, niin ainakin sydäntä vihlaisee. 1.00 SVT: Lilla Aktuellt. 23.50 Yhden illan ravintola. 12.00 SVT: Fråga doktorn. 14.00 Mitä tänään syötäisiin. 19.30 TV-nytt. Porkkanasämpylät. Vallan piirit. 16.10 Pat & Stan (S). 19.30 Lentokenttä. 15.55 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma. 18.30 Will & Grace. 22.30 Skins liekeissä (16). 9.00 Food Club. 14.05 Amazing Race. 16.05 Panttilainaamo. 10.10 Ostos-TV. 23.00 Nelosen uutiset. 22.45 Tv-uutiset. 18.30 Maailman pelastajat. Mv. Outi on reskontranhoitaja Helsingin Kalliosta, joka paahtaa pöytään prosciuttoa. (1967). 21.15 Kultakuume. Harry and Paul. 6.57 Päivän mietelause. tammikuuta 2012
TELEVISIO
KATSO MITÄ KANNATTAA KATSOA
ARVIOT
TIISTAI 24.1.
TV1
6.25 Ykkösen aamu-tv. Yle Teema klo 20.00
Yle Teemalla uusitaan sunnun-
JIM
6.008.45 Älypää kuvavisa. (U) 10.3511.05 Emmerdale (7). 15.00 Tv-uutiset. Jaana ja Mikko paneutuvat pienten huoneistojen sisustusongelmiin. 14.00 Vanessa ja pikkuväki. 7.45 Hartaita säveliä. 16.00 Uutiset ja sää. 12.55 Eläinsairaala. 15.55 Lentokenttä UK. 22.30 Kierroksilla: Ravi-ilta. Peli-iloa. 8.20 Vaaleanpunainen pantteri. Kapteeni Toni Penttinen, Pelastusarmeija, Helsinki. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.40 TV-Shop ®. 18.00 BUU-klubben: Pikku kummitus Lapanen. Johan semmoinenkin kliseitä raikastaa. 16.55 TV-nytt. 12.10 TV-Shop ®. Toimitussihteeri Tommi Sarlin, Siuntio. Jakso 5. 9.00 Uutiset. 13.30 Luksushäät. 21.00 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 19.30 South Park (12). (U) 13.00 Lääkärit. 14.00 Mask. 23.40 Playboy esittää: Sexcetera. 17.10 Pulmuset. 20.00 Rillit huurussa (S). 19.30 Muutto vai remontti. 20.57 Keno. Charlie leikkii isää. 0.505.50 Yön AVA.
LIV
9.00 Sisustustoimisto Steven & Chris. 9.45 Namaste jooga. 18.00 Aivan pihalla. 7.35 Liisa ja taikalamppu. 16.25 Taivaallista menoa. 22.31 Urho Kekkosen valtiovierailu Jugoslaviaan ja Bulgariaan. 22.20 Päivän sää. 8.15 Ykkösaamu. 17.05 Kaverille ei jätetä. 18.00 Leijonan luola UK. Porkkanasämpylät. 18.00 70s show. Olohuone ja keittiö uusiksi. Näyttelijä Lasse Pöysti: "Oopperan salaisuus, lapsen kulmasta". 7.55 Kapteeni Flamingo (S). 9.05 Muistojen bulevardi. Isoisän treffit. 13.25 Iloa puutarhasta. 7.25 Kellarin kunkku. Violet jatkaa myyräntyötä Maryn hyväksi. 9.30 James Martin jälkkärimatkalla. 2.005.20 MTV3 Chat.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto. 13.40 Monster Jam 2010. Farmarin vermeissä. 8.42 Viidakkojytä. 0.00 JIM D Rikos: Täydellinen murha (16). 2.30 SVT: Kulturnyheterna. 5.50 Studio55.fi. Tavarapuodin parkkipaikalla zumbataan. 11.40 Ostos-TV. Puhdas kuin pulmunen. 7.06 Timppa. 6.05 Hartaita säveliä. 3.00 SVT: Aktuellt.
taina alkaneen Valokuvauksen huiput -sarjan ensimmäinen jakso. 18.55 Nelosen sää. 16.50 Onnenpeli. Nick. 3.156.00 Älypää-TV.
SUB
6.00 SubChat. 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 11.00 SVT: Västerbottensnytt. 0.30 30 Rock (S). 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 284. 19.45 Kootut askeleet: Liisa Risu. 21.00 Elokuva: Babel (16). 23.10 Yöklassinen.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 14.00 Klassikkoparatiisi. 19.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 16.30 Marienhof. 1920-luvun alussa osa amerikkalaisista noudatti kyllä kieltolakia, mutta samaan rikollisliigat käärivät valtavia voittoja olutkaupalla. 11.10 Vuoristosairaala (7). 18.02 Velhot, jätit ja susihukkaset. 13.50 Matkalla maailmalla. 18.30 Kellarin kunkku. Murhia ja sekasortoa. 14.30 A-studio. 8.00 Aamun peili ja sää. 14.30 Herkuilla hoikaksi. (Suomi 1954). Raadollista rakkautta. 17.00 Päivän peili ja sää. 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. Osa 3/8. 9.30 Vauvan tarina. 14.30 Viidakon Ykä. 2.45 SVT: Sportnytt. Lohtua, lämpöä ja lapsi. 21.57 TV-nytt. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 23.10 Nelosen sää. Jakso 3. 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 15.00 Aarteenmetsästäjä. 20.00 Jättimäiset rakennusurakat: Grand Canyon Skywalk. Osa 2207. 19.30 Akuutti. 15.55 Yle News. 7.50 Kellarin kunkku. 15.05 Miehen puolikkaat. 21.5523.12 TV-arkisto: UKK matkoilla. 19.10 Alueellinen uutislähetys. (1977). 12.15 Likaiset työt. 2.00 SVT: Vem vet mest. 18.00 Lainvalvojat (7). 23.20 Frasier. 20.00 Prisma Studio. (Deadly Pursuit/USA 1988). 9.15 ShowHAU!. 19.50 Kuinka nainen sai housut. 19.00 Aamusta iltaan. 13.15 SVT: Prelude to a fight. Mutta mihin valokuvausta tarvitaan. 19.00 Salatut elämät. 1.00 Ensiapuasema. 20.00 Dok: Hiljainen oopperalaulaja. 1.30 SVT: Hjärnkontoret. 15.00 Huippukoti haussa. Pekka, Pätkä ja Justiina lähtevät Lappiin lumimiehen jäljille. 22.00 Tyylivarkaat. 6.25 Nousutahdit. 20.00 Uusi päivä (S). 12.45 Tarinateltta. 16.15 Faunin iltapäivä. 3/5. Vanha mylly. 7.55 Dinojuna. New York (16). 15.35 Mestareiden mestari. Kuusiosaisen sarjan ensimmäisessä osassa tutustutaan kahden alan uranuurtajan Henry Fox Talbotin ja Louis Daguerren menetelmiin. 18.14 Karvinen. 16.25 Onnenpeli. 23.4023.55 Oddasat.
Nimipäivät: Senja
MTV3
5.20 Aamusää. 7.00 Aamun peili ja sää. 18.50 Iltahartaus. 1/6. 0.30 SVT: Nyhetsbyrån. Armand Lohikosken ohjaama Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954) lähtee etsimään tutun näköistä karvaäijää vieläkin tutumman näköisiin maisemiin. Porkkanasämpylät. Liikunnan riemua. O: Armand Lohikoski. 19.00 Seitsemän Uutiset. 1.05 SVT: Pomos piano. 13.30 Nuortumiskilpailu. 9.35 Alueuutisia. 17.00 Lemmen viemää. (1965). 6.52 Simon Taikateltta. 14.30 Food Club. 17.45 Tuuri. 23.15 SM-liigan huippuhetket. Kunnian kenttä. 10.45 Rachael Ray Show. 21.00 JIM D: Muinaiset avaruusoliot. 17.55 TV-nytt. Steve-O. 22.25 Tulosruutu. 7.25 Disney esittää: 101 Dalmatialaista (S). 0.50 Start! 1.20 Totuuden anatomia (12). 6.15 Aamuhartaus. 15.05 Kultakuume. 14.15 Ranskalaiset puutarhat. Jakso 4. klo 19.40 Risteilyn tunnelmia ja musiikkia. O: Roger Spottiswoode. 23.00 SVT: Sportnytt. 22.50 Taidemaailman huipulle. 15.00 Criss Angel tajunnanräjäyttäjä. Erojuhlat. 23.300.00 Kingit kotivideot.
TV5
7.00 Perhe paketissa. 13.00 Klassista kahteen. 1.00 C.S.I. 23.30 Heroes (12). 20.00 Inno. 8.55 Marienhof. 17.30 Pentuprojekti. 19.00 Uutiset ja sää. Lääkärit 16. 17.00 Sata sydäntä (S). Fabergé. 10.55 Oddasat. 11.35 Market Kitchen. 21.55 Vierailu Intiassa. 17.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 21.00 AVA Dokumentti: Matkalla huipulle. 20.00 Tallinna. 14.25 Sohvasurffaajat: Junalla halki Bulgarian. 18.30 Puoli seitsemän. 10.40 Ostos-TV. 8.22 Snoukkaa! 8.29 Taikaplaneetta. 19.00 Kellarin kunkku. 14.55 Muuttohaukantie. 1.55 No Signal. Finaali Las Vegasissa. 20.05 Tyylivarkaat. 18.30 Hartaita säveliä. 13.10 Australian rajalla. 13.55 Keittiössä tuoksuu ruoka. 18.30 Uusi päivä (S). 13.30 Heikin lähiruokaa. 17.00 17.00 Tv-uutiset. Hyvän asian puolesta. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 1.35 Kysy seksistä. (U) 6.25 Huomenta Suomi. 21.55 Voimala. 20.00 Kotitekoista Kirstien tyyliiin. 22.00 Lainvalvojat (7). 23.30 Alaston piilokamera (16). 11.00 Figaro. Valokuvauksen vaiheita esittelevän sarjan aluksi tutustutaan kahden alan uranuurtajan Henry Fox Talbotin ja Louis Daguerren menetelmiin. 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää. 17.00 17.05 Nelosen sää. 21.00 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 145. 7.01 Taitavat koirat. 10.05 Eve Mantu. 18.15 Rachael Ray Show. 12.25 TVShop ®. 1.456.00 Älypää-TV.
Valokuvauksen uranuurtajia
FST5
7.00 Min Morgon. Äiti maan lapset. 14.05 Jon ja Kate +8. 16.30 Hale ja Pace hauskat pojat. 19.20 Päivän sää. 10.0011.00 Nuortumiskilpailu. 17.10 Kotirintaman naiset (7). 14.00 Ranskalaiset puutarhat. 17.00 Määränpäänä Santiago de Compostela. 15.30 Hulluna häämekkoihin. 21.00 Historia: Yhdysvallat kieltolain aikaan. 16.00 Liv D Sarja: Syöpöt. 23.35 Muodon vuoksi (16). 19.00 Hetki ennen tuhoa: Räjähdys lentotukialuksella. V niin kuin verikosto. 16.35 Rantavahdit. Uusia ystävyyksiä. Toimitussihteeri Tommi Sarlin, Siuntio. Synkällä hetkellä. 10.15 Sata sydäntä (7). Keskipäivän aave. 14 |
Raahen Seutu
24. 11.45 Rantavahdit. Farkkumuoti toi naisellekin housut muttei nyt sentään samanlaisia kuin miehille! O: Martti Lyyra. 20.30 Simpsonit. 12.15 Tiedeykkönen. 11.45 SVT: Kulturnyheterna. 11.00 Tv-uutiset. 19.30 Salatut elämät (12). 15.00 Luksusmuotia kaikille. 12.00 Strada. 4/4. 20.00 Valokuvauksen huiput. 10.50 Paikan kertomaa: Helsingin yliopiston kirjasto. 13.00 Hyvästit sotkulle. Lisäksi näemme erikoishaastattelussa Hitlerin tummaihoisen tyttären. 21.00 21.00 Lemmenkipeät. 21.00 Conan. Presidentti Urho Kekkosen vierailu Kirgisiassa ja ValkoVenäjällä, Neuvostoliitossa toukokuussa 1977. 18.55 Uutiset. 17.30 Lääkärit. 9.30 Kuningaskuluttaja. 23.00 Dr. Liv klo 21.00
Havuntuoksuinen murhaajanjahtaus
Tavanomainen psykopaattijahti
saa vähemmän kuluneet erämaapuitteet ja havumetsäntuoksut Roger Spottiswooden jännärissä Tarkoituksena tappaa (1988). Kemoterapiaa ja kaaosta. 20.55 Urheiluruutu. Kliimaksi. 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.00 Mielen salattu voima. 20.00 Tulli. 22.30 Trigger Happy TV. 19.00 Ranskalainen kylä (12). Jouluspesiaali. 11.10 SVT: Sydnytt. 18.45 Tulimme kaikkialta maailmasta. Salaisän sankariteko. 2.20 Good Wife (12). 22.00 Panttilainaamo. 12.00 Naisen suusta Piitu Uski. 8.48 Lentävät lääkärit (7). 8.50 Akselin hauskat ateriat. (U) 16.35 Älynväläys. 13.00 Vauvan tarina. Tanssi väärän Monican kanssa. 11.05 YLE News. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 11.30 SVT: Uutiset. 15.55 Tosi tarina: Mitä jos satu olisi lunta. Hymysi sulattaisi etelänavankin, Nick! 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 146. 17.25 Unelmien kylä. 18.00 Olipa kerran. 22.00 Kymmenen Uutiset. Melanie. 15.30 Mallimaailman huipulle. 8.00 Lemmen viemää. 22.05 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä osa 42: Joka kuuseen kurkottaa. 22.00 Huutokaupan metsästäjät. 11.20 SVT: Värmlandsnytt. 17.30 Meidän faija. 12.30 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 11.10 Ostos-TV. 23.15 SVT: Go'kväll. Jäämyrsky. 10.00 Kotirintaman naiset (7). 20.30 Poliisit. N: Sidney Poitier, Tom Berenger, Kirstie Alley.
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit. 0.50 Häähullut (7). 23.50 Pulmuset. Yksi kiväärinluoti liittää Cate Blanchettin ja Brad Pittin eri tavoin onnettomiin ihmisiin ympäri surullisen planeetan. 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Kirjailija Johanna Sinisalo ja Nadja Nowak puhuvat romaanista Enkelten verta. 0.25 Harry & Paul. 8.30 Sinkkuisä Gary. 13.10 Läpimurto elämässä. 0.45 NCIS Rikostutkijat. Varjojen vangitsijat. 12.30 Herrasmiesfarmari. 15.25 Mestari. Klo 19.03 FolkForum2012: Kansanmusiikin ja -tanssin koulutuksen tulevaisuus! Raportti seminaarista, joka pidettiin Turussa ennen Folklandia-risteilyä 13.1. 2.002.55 Aarteenmetsästäjä.
Mitäs sitä Himalajalle matkaamaan, kun kerran Lappikin on keksitty. 16.15 Sydänmailla (7). 11.00 Liv D Sarja: Sapattivuosi lasten kanssa. 14.30 Ilme nuoremmaksi Britannia. 22.0523.50 Tarkoituksena tappaa (16). Ainakin Olavi Virta löytyy. 20.00 Neljän tähden illallinen. 17.00 Häähullut (7). 10.05 Emmerdale (S). 12.30 Tulevaisuuden tekijät II. 20.30 Ponille kyytiä. 16.05 Hurja remontti. Kolmen koehenkilön kokemukset eristyssellissä valottavat yksinolon vaikutuksia mm. 10.30 Koirakuiskaaja. n. 15.00 Uutiset. Ohjelma presidentti Urho Kekkosen vierailusta Intiaan helmikuussa 1965. 11.00 Ostos-tv. 22.00 Uutiset ja sää. 9.25 SubChat. TV1 klo 13.00 PEKKA ERONEN
Puupää Lapissa
YLE RADIO 1
6.00 Uutiset. 14.35 70s show. 14.15 SVT: Guldbaggen 2012. 21.00 Sportmagasinet. 7.42 Niko ja ystävät. 11.55 SVT: Programtablå. BBC:n dokumenttisarja esittelee valokuvaajia ja kertoo valokuvauksen vaiheista. 23.00 South Park (12). 18.00 Galaxi. 22.41 Mitä UKK näki Neuvostoliitossa. 22.50 Prisma: Eristyssellissä. Seppo unohtaa varmuusvälineet. R: Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski. 1.306.00 Älypää kuvavisa.. Peikkopoikkeama. 22.35 C.S.I. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. Avausjaksossa näemme otteita aikuisviihteestä ja realitysarjoista, joissa etsitään Amerikan seuraavaa sarjamurhaajaa sekä tuunataan vaimo uuteen uskoon. 16.55 Uutiset. Huone täynnä sankareita. 18.53 Sininen sana. Syöpää sairastava Tami asuu likaisessa ja ahtaassa kodissaan, joka pitää siivota, jos hän haluaa oireidensa lievenevän. 19.00 Frendit (S). 10.00 Uutiset. Kunnian kenttä. 7.50 Aamuhartaus. 19.55 Sportnytt. 17.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja. 12.30 Muodinluojat. 14.10 Iron Chef UK. 1.00 Älynväläys. 9.25 Studio55.fi. 22.35 Olga K:n vieras. 11.55 Tulevaisuuden tekijät I. Hyväntekijät. 17.00 17.00 Tunteita ja tuoksuja (S). 7.17 Laulujen osto- ja myyntiliike. 20.55 Ruokatiedettä. 12.55 TV-Shop ®. 16.05 Market Kitchen. 8.20 Galaxi. Tragedia tuo paikalle Kimberin etäiseksi jääneen äidin, jonka niljakas miesystävä saa Christianin veren kiehumaan. 21.30 Pikkukeskiviikko. 18.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 19.00 Panttilainaamo
Tänään tosi mahtavaa taistelua. Kuvat: Kim Keränen
mestaruuskisoissa. Tuloksena sarjan D16 kokonaiskisan voitto. Voiton sinetöi päätöserän puolivälissä osunut Atte Junnila. Keskimatkalla kävi selväksi, että Kaisa Laitiselle ei löytynyt lauantaina haastajia. Ei voi nukahtaa yhtään vaihtoa tai kaveri rankaisee heti. Sunnuntaina RJK säilytti mahdollisuudet pisteisiin koko ottelun. Tulos näkyy tiukkoina otteluina oli vastassa kuka
tahansa. Keskimatkalla Räisänen joutui toteamaan Ounasvaaran Hiihtoseuran EllaNoora Rahkolan kovemmakseen, mutta sprintissä hankittu usean minuutin etumatka Rahkolaan piti Saloisten Reippaan edustajan kokonaiskisan ykkössijalla. tammikuuta 2012
Raahen Seutu
URHEILU | 15
Räisäselle kotikisojen voitto
TASOKASTA Saloisten Reippaan Noora Räisänen oli kovassa iskussa Honganpalossa lauantaina suksituissa hiihtosuunnistuksen kansallisissa kisoissa. Nyt pitää valmennuksenkin olla hereillä, että sama jatkuu seuraavissakin otteluissa, sanoo Elfving.. Semmoinen pari sataa metriä lenkkiä, Noora kommentoi lähtöjen välillä ylimääräisen uran aiheuttamaa haittaa. Ihan hyvin meni. Myös Räisäsen sisarukset ovat lähdössä mukaan kisoihin. Kyllä kai se mitali olisi ihan kiva, Noora Räisänen kommentoi tavoitteitaan
Noora Räisänen oli lauantain kisoissa kovassa iskussa. D18 sarjassa hiihtänyt Nooran isosisko Mira Räisänen selvitti sprintin kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Eilen oli hyvä syke koko pelin ajan. Saloisten Reippaan Ulla Silventoinen sijoittui naisten A-sarjassa kokonaiskilpailun kuudennelle sijalle. Pienestä oli kiinni, että olisi tullut jytky tänään, kommentoi RJK:n valmentaja Timo Elfving. Ounasvaaran Hiihtoseuran Kaisa Laitinen lähti keskimatkalle johtoasemasta perässään seurakaverinsa Eeva-Liisa Oikarinen. Keskimatkalla Teemu Köngäs otti sitten paikkansa kärjessä, mutta koska Markku Siponen ylitti maaliviivan vain kahdeksantoista sekuntia hitaammalla ajalla, meni kokonaiskisan voitto Siposelle 42 sekunnin etumatkalla.
Nyt hiihdettyä kilpailua seuraavat ensi viikonloppuna hiihtosuunnistuksen sprintin ja sprinttiviestin SM-kisat, jotka hiihdetään Imatran maisemissa. Tämä arvio osuikin oikeaan, sillä Siponen vei miesten sprintin tasan minuutin erolla ennen ennakkosuosikkia. Kumpikin sisaruksista oli harhautunut sprinttireitin alussa olleelle ylimääräiselle moottorikelkkauralle. Neljäntenä Reippaan edustajana kisoissa nähtiin H50 sarjassa kilpaillut Reima Piispanen. Viime vuodelta Nooralta on taskussaan muun muassa SM-pronssia erikoispitkältä matkalta, ja myös Mira on ollut aivan kärjen tuntumassa mestaruuskisoissa, joten tulevilta SM-kisoilta saattaa odottaa tyttöjen osalta hyvää menestystä.
Miesten A-sarjassa ennakkosuosikin viittaa aseteltiin Puolangan Ryhdin Teemu Köngäksen harteille. Ylivoimalla osuivat Tapio Uusitalo ja Mikko Kalliosaari. Alussa oli hiukan hankaluuksia, Mira puolestaan kertasi sprintin tapahtumia ja kertoi pikkusiskon tavoin, että rata itsessään ei ollut vaikea.
Miesten A-sarjan ykkössijan vei Rasti-Pielisen Markku Siponen.
dussa Helanti arvioi Köngäksen kovimmaksi haastajaksi Rasti-Pielisen Markku Siposen. Maalinteossa onnistuivat lauantain tapaan Pitkälä, Kalliosaari ja
Junnila. Perjantain Raahen Seu-
Myös naisten A-sarjassa ennakkosuosikit olivat odotetun kovia. Keskimatka sujui Miralta yhtä huonommalla sijoituksella, ja kokonaistuloksissa hän jäikin niukasti mitaleiden ulkopuolelle neljänneksi. Täydellistä panostamista. 24. On ruvettu oppimaan mitä tämä vaatii. Matkan nopein aika takasi Laitiselle kokonaiskisan voiton ennen Oikarista 2.24 minuutin turvin. Joulun jälkeen otteluissa on ollut parempi syke ja ilme. RJK:n B-nuorten oppirahat I-divisioonassa on vihdoin makseltu. Kilpailuissa hiihdettiin sekä sprintti- että keskimatkan osuus, ja tulokset määräytyivät yhteisajan perusteella.
KIM KERÄNEN
Tyttöjen 15-16-vuotiaiden sarjassa (D16) hiihtävä Noora Räisänen jätti sprinttiosuudella toiseksi tullutta SK Pohjantähden Aurora Näsiä yli minuutin. Hänen sijoituksensa oli seitsemäs.
Kisojen tulokset löytyvät Raahen Seudun verkkolehdestä.
Raahen Jääkiekkoklubin B-nuorilla hyvä viikonvaihde
ROY VIITANEN
JÄÄKIEKKO Raahen Jääkiekkoklubin B-nuoret pelasivat viikonloppuna kaksi hyvää ottelua Tampereella. Teemu voittaa, jos on
vain kunnossa, totesi pitkän linjan hiihtosuunnistusaktiivi Arvo Helanti ennen kisan alkua. Positiivista oli viisikko-
pelaaminen ja omista lähdettiin liikkeelle nopeammin. Varsinkin lauantaina saatiin paljon hyviä lähtöjä ja suoria hyökkäyksiä, kertoi Elfving.
Lauantaina RJK:n maalinteon aloitti nilkkavamman jälkeen kaukaloon palan-
nut Jere Pitkälä. 43 tilanteessa RJK sai vielä läpiajon, mutta tulosta ei enää syntynyt. Lauantain kaatui Koovee numeroin 24 (1-1, 12, 0-1). Sunnuntaina sarjakärki
Tappara sai tehdä täyden päivätyön 53 (1-1, 3-2, 10) voittoon
16 |
Ostamme kultaa ja hopeaa
päivittäin aukioloaikanamme NYT HUIPPUHINTA
Raahen Seutu
24. Tämän vuoden turnauksessa kolmanneksi sijoitettu Federer ja yhdenneksitoista sijoitettu del Pot-
ro kohtasivat Australian avointen välierissä myös kolme vuotta sitten, ja tuolloin Federer otti murskavoiton lukemin 6-3, 6-0, 6-0. Itsellä oli intoa kuin pikkupojalla, kommentoi Pietarila vaatimattomasti omaa onnistumistaan. Voiton myötä Into karisteli sarjataulukon häntäpäätä kauemmaksi ja asemoituu tukevammin sarjan keskivaiheille. 050 405 5495 Luotettava ja nopea TIETOKONEHUOLTO JA MYYNTI Nyt myös virallinen DELLtietokoneiden jälleenmyyjä Suomessa. 1.2. Tervetuloa tanssimaan Tanssiklubille!
044 077 9972, procleanraahe@kotinet.com www.procleanraahe.com
Roger Federerille tonni täyteen
RAAHEN SEUTU
Kun muutat,
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. 010 665 5170, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi
TENNIS Sveitsin tennisässä Roger Federer saavuttaa Australian avoimissa ison merkkipaalun. p.041 703 1196
Ajanvarauksella Hiustenvärjäykset
Hiustenleikkaukset
Persoonallinen LAHJAIDEA !
VHS- ja minkasetit sekä kaitafilmit DVD:ksi.C-kasetit ja vinyylit CD:ksi. Ke 25.1. Paritanssikursseilla alle 25 v. Swingfusku jäsenille klo 18.45-20.15. + kt + sauna + at ja varasto. Voitto helpottaa aika paljon meidän tilannetta, kommentoi Innon pelaaja-valmentaja Juho Pietarila tappioputken katkaisua. 0400 281 205
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ SEIJA HOLM
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla. -25% ovh:sta, käteismaksu. Loukkaantumisensa jälkeen ensimmäisen täyden ottelunsa pelannut Pietarila nakutteli huikeat 5+4 tehopisteet. P. p. Se oli isoin tavoite. paritanssin alkeissa Fusku klo 18-20 ja jatkotason kurssilla Tango klo 20-22 (opettajana Sari/Jari/ Hanna). Vapaa 1.2.2012 alkaen. Grand slam -turnauksen puolivälierä on urallaan
lähes kaiken mahdollisen voittaneelle 31-vuotiaalle Federerille jo 31:s peräkkäinen. 044 026 5162 iltaisin
SISUSTUS ja SANEERAUS
Aiheena teemasivuillamme 3.2.2012
Varaa ilmoitustila:
RIVITALOHUONEISTOT
2mh+oh+k+s 72m². Innon aikalisä alkoi tuottaa tulosta ja ko-
tijoukkue aloitti nousunsa. Latinobic, Salsa, klo 18-19 ja lavatanssin alkeissa Foksi II klo 19.15-21.15. Yht.otot s-posti jarmo.antikka@k-rauta.fi
KAKSIO 54m²
Uusi rivitalohuoneisto 2h+k+s Tervaluodontiellä. Ei hissiä - 3 kerros. Lopulta ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Erot kärkeenkin päin ovat pieniä ja kaikki on vielä joukkueen omissa käsissä loppukaudesta.
HOPEApitoisuus 830.................. Vuokra 620e/kk+kulut. 20e/g
(esim. Pöytävar. 16e/g KULTApitoisuus 750, 18 K............. Lisätietoja www.raahentanssiklubi.com ja 040-7032936. Myyntipöydän vaatetangolla 25e / 2 vkoa ja 40e / kk. kultasormuksesta 14 K paino 6,5 g maksamme 104e)
MYÖS MUUT PITOISUUDET TARJOUKSEN MUKAAN!
Maailmanmarkkinahintojen mukaan päivän hintojamme voidaan tarkistaa
Puhtauden puolesta!
SIIVOUSPALVELUT · yrityksille · kotitalouksille
ksi ii nna la d SAvoustahjaämellä! y ure us s uiivolla ! ss
SALIBANDY Ruukin Into katkaisi useamman ottelun tappioputkensa lauantaina voitettuaan kotonaan Limingan Niittomiehet maalirikkaassa ottelussa 158 (5-3, 6-2, 4-3). p. MikroPala Ky Vilpuntie 1 D, Raahe P. Vähän huonokin peli, jos maalivahti pelaa hyvin ja päästetään silti kahdeksan maalia omiin, sanoi Pietarila.
Valmentajat monesti vaativat pelaajilta hyviä suorituksia. tammikuuta 2012
Tappioputki poikki
ROY VIITANEN
SEURAT
kulkee. Vuokra 550 e/kk+13e vesi/ hlö/kk. Grand slam -turnauksen voittoon hän ei kuitenkaan ole yltänyt viimeiseen kahteen vuoteen.
MAIVAA TORILLA
Säävaraus Männistö
Värjätyille hiuksille jätettävä hoitoaine
, OKT PATTIJOKI
Siisti ja edullinen. Lopuista kotijoukkueen tehopisteistä vastasivat Juha Vilmusenaho 2+0, Jere Achrén 1+1, Tapio Jouhten 1+0 ja Mika Mäki 0+1. www.filmaattinen.fi lasse.mettanen(at)filmaattinen.fi kati.mettanen(at) filmaattinen.fi p. 0,45e/g KULTApitoisuus 585, 14 K............. Heti vapaa. Ottelun alussa vieraat olivat karata, kun vajaassa parissa minuutissa taululla oli 0-2 lukemat. PL 10601 T:S
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
p. Pattijoen Tervaluodontiellä, uusi kaksio 54m² 2h+k+s. Uusi kolmio 64m² 2mh+oh+k+s. Hän pelaa mittavan uransa 1000:nnen kaksinpelin,
kun hän saa tänään puolivälierässä vastaansa Argentiinan Juan Martin del Potron. Innon kotiottelussa Pietarila näytti mallia kaukalon puolella. 0700 9 2838
www.raahenseutu.fi
ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi
Anne 010 665 5171 anne.luovi@sps.fi Marketta 010 665 5119 marketta.routaniemi.@sps.fi Marjut 010 665 5172 marjut.mottonen@sps.fi. 040 736 9542
KERROSTALOKAKSIO 61,5m²
Fellmanin puistokadulla. To 26.1. Tarjouksemme on AINA voimassa. jäsenille harjoitusvuoro klo 18-20. Hyvillä tehopistemäärillä ottelua pelasivat myös Innon Arttu Oikarinen 3+2 ja Joona Viiltola 2+2. Ma 30.1. alkaen. Tyyli oli vähän mitä oli. Pojat antoi niin hyviä paikkoja. 3 mh + oh + takkah. Erityisalana ihmissuhdekriisit.
2,31 (min + pvm) Star ms. Laadukasta digitointipalvelua Raahessa. 0500 681 781
UUSI KIRPPIS
Koulukatu 8, Raahe TARJOAMME: Myyntipöydän ilman vaatetankoa 15e / 2 vkoa ja 20e / kk. Harvoin tulee tällaisia pelejä, että niin hyvin
Raahen Tanssiklubi Ti 24.1