>> 8 Kevättä juhlimaan: Ekaterina Zon valmistautuu Toivo ry:n kanssa taas olkinuken polttoon. Minun lajini: Ei vaan pehmeää, pyöreää ja harmonista aikidoa. KESKIVIIKKO 24. >> 2 Modernia tanssia. >> 14 Se on siinä: Ylikonstaapeli Juha Hietala saateltiin eläkkeelle Raahen poliisista. >> 4 Finaali mielessä Raahesta lähteneet Nelli Salomäki ja Laura Lehtikangas sekä Pyhäjoen JokiKiekon kasvatti Jasmin Hulanmäki yrittävät viedä Oulun Kärpät finaaliin. HELMIKUUTA 2016 · NrO 22 6 414880 065365 1 6 8 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Vihreää valoa Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi yhteistoimintasopimuksen Laptin kanssa. >> 16 Pääkirjoitus: Työntekijöistä kannattaa pitää huolta. >> 11 MaarIt KestI
Tevolla osaajista on haluttu pitää kiinni eikä irtisanomisiin ole menty, koska yrityksessä on tiedostettu se, että uutta kasvua tulee vain osaavan henkilöstön kautta. Lakivaliokunta on edellyttänyt, että käräjäoikeusverkostoa uudistettaessa on huomioitava asiakasnäkökulma, alueen kehitysnäkymät ja uudistuksen linjauksien on oltava mahdollisimman selkeät sekä perustuttava etukäteen tiedossa oleviin kriteereihin. Lisäksi ihminen on oikeusapua tarvittaessa yleensä niin hankalassa tilanteessa, että tietokone ei voi korvata henkilökohtaista tukea ja neuvontaa. Loppuottelussa Raahe kaatoi Joensuun yliopiston komeasti 7–3. Sähköinen asiointi ei voi korvata henkilökohtaista oikeusapua. Vihannin Ukkojen kerho lahjoitti lasikaapissa seisovan hukan yhteiskoululle. Suuresta, rumasta sudesta on saatu täyttämällä komea opetushavainnointiväline. huom.) 2 50 vuotta sitten. Raahen tietokonealan oppilaitos räväytti todellisen yllätyspaukun voittamalla kaukalopallon Opiskelijoiden liikuntaliiton Suomen mestaruuden. Miksi esimerkiksi Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on supistamisvimman kohteena, vaikka se toimii tehokkaasti ja käsittelyajat ovat keskimääräistä lyhyempiä. M uutama viikko sitten oikeusministeri kertoi ehdotuksestaan supistaa käräjäoikeusverkostoa merkittävästi. Työntekijöiden kannattaisi ymmärtää se, että mitä parempaa huolta he pitävät omasta osaamisestaan ja ammattitaidostaan, sitä kovempaa valuuttaa he ovat työmarkkinoilla. Tuomioistuinten lähteminen paikkakunnalta näivettää yleensä myös muut lakimiespalvelut. Ja työnantajien tulisi nähdä se, kuinka suuri arvo osaajilla on – niin yläkuin alamäessä. Oikeudenkäyntikulut ovat jo nyt sellaisella tasolla, että monet eivät kuluriskin takia uskalla viedä juttuaan käräjäoikeuteen. 4 10 vuotta sitten. helmikuuta 2016 Kaupunki haluaa jatkaa Malmitien alkupäässä olevaa 60:n nopeusrajoitusta. Tämä 43 kiloa painava susi ehti tehdä monenlaista tuhoa Vihannissa ja Pyhäjoella. 3 30 vuotta sitten. Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus. Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin. Mitä pidemmälle yritykset erikoistuvat ja mitä korkeammaksi jalostusaste nousee, sitä spesifimpää osaamista usein myös henkilöstöltä vaaditaan. Kirjoittaja on kansanedustaja (vas). Käräjäoikeusverkoston supistaminen tekee oikeusturvasta entistä enemmän rikkaiden etuoikeuden. Oikeusministerin linjauksen seurauksena kanslia lakkaisi Raahesta ja asiointimatkat pitenevät merkittävästi. Raahelaisen Tevo Oy:n toimitusjohtaja Teuvo Joensuu muistutti viisaasti Raahen Seudussa (22.2.), kuinka tärkeitä yrityksille osaavat, sitoutuneet ja oppimishaluiset työntekijät ovat. Nyt näyttää siltä, että käräjäoikeuksia karsitaan ihan miten sattuu ilman kokonaisarviota. Jatkossa käräjäoikeuspaikkakuntia olisi vain 20, kun niitä on nyt 27. Rautaisen ammattitaidon kehittyminen voi viedä vuosia. Vuosien takaa -palsta palaa menneeseen VUOSIEN TAKAA. Käräjäoikeuksien määrää vähennettiin viimeksi vuonna 2010, jolloin määrä väheni 51 käräjäoikeudesta 27 käräjäoikeuteen. Selvitystä ei ole kuitenkaan tehty, vaikka sen tekemistä on vaatinut esimerkiksi Tuomariliitto. www.raahenseutu.fi Rajoituksen pitäisi alkaa ennen Honganpalon risteystä ja tämä sen vuoksi kun nykyään siinä alkaa myös olemaan liikennöintiä. Näin merkittävä supistaminen vaatisi selvityksen siitä, miten uudistus on vaikuttanut ihmisten oikeusturvaan ja onko säästötavoitteet saavutettu. Torstaina päivällä 25 hengen raahelaisporukka osallistui pariin eri kohtaukseen. Yritys on yhtä hyvä kuin henkilöstönsä Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi 1 80 vuotta sitten. Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja Raahesta P ienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät kertovat valon kajastuksesta. A Sähköinen asiointi ei voi korvata henkilökohtaista oikeusapua.” Oikeusturva uhattuna Kolumni Katja Hänninen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Kolumni Katja Hänninen toimitus.raahenseutu@almamedia.. Tuoreen barometrin mukaan yritykset uskovat, että aallonpohja on ohitettu ja edessä ovat paremmat ajat. Kauppakatu oli kuvausten ajan pysäyksissä. Tiukkoina aikoina työntekijät muuttuvat helposti kulueriksi. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 24. Lakivaliokunnan jäsenenä olen tyrmistynyt oikeusministerin ehdotuksesta, joka ohittaa täysin valiokunnan toiveet käräjäoikeusverkoston kehittämisestä. Raahessa parhaillaan kuvattava saksalainen elokuva työllisti paikallista vapaaehtoisten statistien joukkoa. Sen sijaan käräjäoikeusverkostoa supistetaan taas. (*Jalkanen ohitti viestin ankkuriosuudella Bjarne Ivarsenin ja toi Suomelle voiton, vaikka palasi kesken hiihdon hakemaan hankeen lentäneet tekohampaansakin. Ihmisten yhdenvertaisuus ja oikeusturva ovat vakavasti uhattuina, kun käräjäoikeudet keskittyvät. Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1936, 1966, 1986 ja 2006. Kalle Jalkasen saavutus olympialaisissa* jäi meille kauneimmaksi valopilkuksi näissä kisoissa. Maailmalta toki kuuluu myös kalskeita siitä, että varmaa noususuhdannetta ei voi luvata. Nettisivulle tulleen kommentin mukaan rajoitus on hyvä, mutta se on tulossa liian lyhyelle matkalle. Paljon on kiinni niin Kiinan taloudesta kuin Venäjän edesottamuksista, mutta niistä huolimatta uskoa tulevaan löytyy nyt enemmän kuin aikoihin. Kaikilla ei ole riittävää osaamista ja laitteita sähköiseen asiointiin. Etäisyyksien kasvaminen tarkoittaa, että ihmisillä menee vielä entistä enemmän rahaa ja aikaa käräjöintiin. Toim. Palveluiden turvaaminen vaatii meiltä yhteistä tahtotilaa ja sitoutumista yli puoluerajojen
. Häpeä olla Suomen kansalainen, kun oman maan kansalaisista ei pidetä huolta. T. :-) :-) Pakolaisuus ei ole nostanut minun verotusta, ainakaan vielä. Miksi Suomen pitää huolehtia muiden aiheuttamia pakolaisia ei suomi ole sotimasa sielä. Valmennuksen painopisteenä on varmistaa yrityksen kilpailukyky, ottaa käyttöön modernit markkinointimenetelmät sekä jämäkät talouden suunnittelun ja seurannan menetelmät. Näyttelyt. Raahen Porvarija Kauppakoulu Koulutusja yrityspalvelut Merikatu 2, 92100 Raahe www.rpkk.fi Eveliina Noponen yhteyspäällikkö puh. Haku päättyy 31.3.2016. Mitäs kivaa täällä tapahtuu. SUUNTA & VAUHTIA YRITTÄMISEEN Koulutus alkaa huhtikuussa ja sisältää 12 valmennuspäivää sekä yrityskohtaista sparrausta. Te viisi pikkupoikaa, jotka heittelitte Yritysperänkadulla sunnuntaina iltapäivällä lumipalloilla kadun asukkaiden ikkunoihin. Tilaajille maksutta facebook.com/ raahenseutu Ilmoitusasioissa Sinua palvelevat Anne Luovi 050 560 0020 www.raahenseutu.fi Jaakko Remahl 050 575 6660 Marketta Routaniemi 040 064 9156 Eläkeliiton Siikajoen Yhdistys ry Sääntöjen määräämä KEVÄTKOKOUS ja kerho heikinhovissa 7.3.2016 klo 12. Lähetä tekstiviesti numeroon 17192. Rassaamisellaki pitäs olla joku raja!!! Mullekki sanottu, että on ihanaa, ku oon olemassa! Mikä parempaa?! Hymyile niin vinosti kuin haluat, mutta autuaita ovat lapset ja vähämieliset! Kuinka on pilkkaajan laita . laduntekijä Sinä itestäs liikaa luuleva. Musiikki. Fellmanin puistokatu 4, Raahe Asiakaspalvelumme on suljettuna tänään keskiviikkona 24.2. Kiireellä naimisiin niin ehtii kauan katua: Doris Lessing kirjasta Parempien ihmisten lapsi. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi LukijaN kuva Tällä tavalla tulevat tuulimyllynsiivet laivalla Lapaluodon satamaan. Taitaa tuossa kunnat kadota ja vanha itsehallinto hajota. Raja kiinni. Viestin hinta on 0,85 euroa. klo 10-11 sekä klo 15 alkaen, koulutustilaisuuden vuoksi. Meneekö kaikilla muilla niin hyvin, ettei heistä ole muuhun kuin toisten elämään ”härppimään”?! Hankkikaa se oma elämä! En oikein tajuu tuota maakuntahallintoo mutta se kai tietää lisäbyrokratian voittoo ja jos ne viel verottaa alkaa ja noiden pomoille maksaa isoo palkkaa. Viikonloppuna jotkut uskalsivat pistää vastaan. Palauta se sinne tarvin sitä töissäni siellä. Teidät tunnistettiin, seuraavaksi menee toiminnastanne ilmoitus viranomaisille. Toimitus valitsee lehdessä julkaistavat viestit. Kirjoita viestin alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. helmikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 3 Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Sitä nosti työtulovähennyksen poistuminen. Johtokunta kokoontuu klo 11.00. Hei sinä joka otit musta/oranssin Fiskars-lumilapion altaan kodan parkkipaikalta. Elokuvat. Katso menoinfo.fi ja olet eturivissä kun tapahtuu. Kuva: Jorma Leinonen Tiedät mistä täällä puhutaan www.raahenseutu.. Katso lisätietoja www.rpkk.fi tai kysy lisää aikuiskoulutus@rpkk.fi Voit valita yrityksesi kehittämistä tukevat osiot seuraavista: OSIO I Modernit markkinoinnin menetelmät OSIO II Talouden ymmärryksen avaimet OSIO III Liiketoiminnan kehittäminen ja yrittäjän osaamisen kehittäminen Tukena yrityskohtainen kehittäminen ja yrittäjän ammattitutkinnon suorittaminen. Ei tule enempää ongelmia. Miksi Suomen pitää huolehtia muiden aiheuttamia pakolaisia ei Suomi ole sotimasa sielä. TeksTariT . Ekköhän taia olla ”pihalla kun lumiukko”. Hipheijaa! raahenseutu.fi >>>. Keskiviikkona 24. 040 718 2124 eveliina.noponen@rpkk.fi Yrittäjän ammattitutkintoon tähtäävä valmennus vastaa moniin yrityksen kehittämiseen liittyviin kysymyksiin. Teatterit. Voit valita itsellesi sopivat valmennuspaketit tarpeittesi mukaan
Häntä kannattivat ja vastaäänensä antoivat puoluetoverit Asser Siuvatti, Markku Siuvatti, Unto Valpas ja Alpo Ohenoja. Viljo Lehmusketo (vas) totesi Fiialla olevan loistavan menneisyyden ja ihmetteli mitä sille kaikelle on tapahtunut. . Olette kuin idästä tulevat hunnilaumat, jotka tuhoavat kaiken. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 24. Valtuusto hyväksyi yhteistoimintasopimuksen Rakennusliike Lapti Oy:n kanssa ja päätti varata tontin ja osan katualueesta Lapti Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun sopimuksen allekirjoituspäivästä lukien. Viljo Lehmusketo (vas) esitti hankkeen hylkäämistä. Asia päätettiin maanantaina valtuuston kokouksessa. . Kari Malkamäki (kesk) arveli tulevaisuudessakin Fiian kunnostukseen rahaa menevän. Tasearvo vuonna 2018 on 221 450 euroa. Uskon, että lähiaikoina siihen nousee rakennus, joka parantaa kaupunkikuvaa ja tuo uusia työpaikkoja palvelualalle, Törmi sanoi. Tuula Kellola kannatti Niemelän esitystä, mutta äänestyksessä äänesti tyhjää ja Niemelä jäi äänensä kanssa yksin. – Olemme minimoineet kustannukset 150 000 euroon, koska säätiöllä ei ole varaa suurempaan. Purkukustannukset 203 175 euroa. ArKisto / VesA Joensuu. – Jossakin vaiheessa täytyy harkita ja suosittaa valtuutettuna, että pitääkö meidän roikkua tässä veneessä mukana, vai voiko sen muuttaa lihoiksi, Malkamäki sanoi. Laptin on aloitettava tontille rakentaminen kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asemakaava on saanut lainvoiman, selvitti kaupungingeodeetti Risto Karhu. Jääkö tänne mitään, Lehmusketo suomi valtuustoa. Netoksi jää noin 600 000 euroa, 596 825 euroa. Lukuja . Perussuomalaisten valtuutettu Sari Niemelä peräsi säätiöltä toteuttamiskelpoista varainhankintasuunnitelmaa ja toimintasuunnitelmaa. Hän selvitti säätiön hankkineen kunnostusrahoitusta jo 110 000 euroa. Tietoliikennekeskuksen siirto 150 000 euroa, mutta myöhempi siirto kirjaston tiloihin maksaa satoja tuhansia euroja. . – Talossa sijaitsevan tietoliikennekeskuksen toiminta on järjestettävä rakennustyön aikana ja sen jälkeen. – Peruskorjausta perustellaan aluksen pelastamisella ja matkailusyillä, jotka eivät ole todellisia. Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Raahen kaupunki myöntää Raahen Purjelaivasäätiölle 40 000 euron avustuksen kuunari Raahen Fiian kunnostamiseen. Summa on nollautunut noin vuoteen 2020 mennessä. . 40 000 eurolla tehdään toinen osio Fiian korjauksesta, johon kuuluu muun muassa takilan kunnostus, vinssien ja köysistön uusimista, moottorija potkurihuoltoa ja muuta meriturvallisuuden lisäämiseen liittyvää, kertoi Raahen Purjelaivasäätiön hallituksen puheenjohtaja Ilmo Arvela. helmikuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Uuden tornitalon rakentaminen nykyisen Rautatalon paikalle Raahen keskustaan nytkähti maanantain Raahen kaupunginvaltuuston kokouksessa. . Ja tästä tulee muutenkin muotopuoli, sillä 300 metrin päässä on puu-Raahe, Lehmusketo jatkoi. . . . Ajatuksena on, että sille tuodaan rakentamisen aikana väliaikainen kontti, jonne siirrettävät kaapelit sijoitetaan, Karhu sanoi. Tietoliikennekeskuksen kautta kulkee koko keskustaan tietoliikenne. Onko pelkona, että säätiö hakee kaupungilta vuosittain tukea, Niemelä kysyi. Kun kaava on saanut lainvoiman, kaupunki vastaa rakennuksen purkamisesta. Keskus on tarkoitus siirtää myöhemmin kirjaston tiloihin. Meripelastusyhdistys vie viisinkertaista määrää ihmisiä saaristoon ja heillä on paljon nuorisokoulutusta, jonka pitäisi olla Fiiankin arkea. Kun se aikoinaan ostettiin Rautaruukilta, tuettiin Rautaruukin huonoja vuosia, ja nyt se tuhotaan. – Meidän sukupolven rakennukset tuhotaan kaikki. . . – Raivostuttaa, että teemme velkarahalla päätöksiä eteenpäin. Hän väitti keskustan rakentamiseen liittyvän kartellimaista toimintaa, koska hankkeita annetaan eri rakennusfirmoille ilman kilpailutusta. Siirto tulee kokonaisuudessaan maksamaan useita satoja tuhansia euroja ja työ Kunhan ei käy kuin Tennalle Raahen kaupungin keskustan kaavarunkoluonnos alkaa konkretisoitua Rautatalon kohdalta. Neuvotteluissa Lapti on ilmaissut, että heillä on halu aloittaa rakentaminen niin pian kuin nykyinen rakennus on purettu ja kaava on lainvoimainen. Kaupunginhallituksessa sopimuksen hyväksymispäätös syntyi äänestystuloksella 8–3, valtuustossa äänin 38–5. Fiialle 40 000 euron avustus kaupungilta Suurin osa valtuutetuista näki Raahen oman kaupunkilaivan kunnostuksen tärkeänä. Demareiden Paavo Törmi totesi, että kaupunki kehittyy vain rakentamalla. Rautatalon tontin hinta tai 22,2 vuoden vuokra = 1 000 000 euroa. Täysikuu-patsaan siirto 50 000 euroa. Olisi pitänyt tässä vaiheessa odottaa ydinvoimalaa muutama vuosi ja sitten vasta aloittaa kilpailu. Teija Larikka (kok) totesi Fiian olevan niitä harvoja paikkoja, joihin vip-vieraita voi viedä.
Hän toivoi keskityttävän selkeisiin kohteisiin: saaristoon, Vanhaan Raaheen ja Koivuluotoon. Niilo Ojala (vas) olisi toivonut, että Lapti olisi omilla kustannuksillaan purkanut rakennuksen. Yhdeksi suurimmaksi puutteeksi hän mainitsi leirintäalueen puutteen. Kohderyhmistä voisi aloittaa lapsiperheistä. Pasi Parkkila (kesk) ja Jussi Isokoski kannatti tämänkaltaista kehitystä. Demareiden Paavo Törmi totesi, että kaupunki kehittyy vain rakentamalla. Matkailu on maailmassa nopeimmin kasvava elinkeino ja meilläkin olisi siitä osamme otettavissa, kun vain uskallamme. Tällöin esimerkiksi ensihoitoon ja päivystyspoliklinikalle tarvittaisiin uutta resurssia. Vuori tekikin aloitteen venelaitureiden rakentamisesta Taskun ja Kallan saariin, jotta saariin päästäisiin jalkoja kastelematta. Myös Kraaselissa olisi mainio tilaisuus kehittää saaristomatkailua, sinne muutama mökki. Jussi Kemilä (kesk) epäili purkukustannusarvion ylittyvän reilusti, vaikka muuten oli keskustan kehittämisen kannalla. Sirpa Kortet, Sanna Keskinen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen kokous otti maanantai-iltapäivänä yksimielisen kannan siihen, että synnytyksien jatkuminen on turvattava Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa. – Meillä olisi Fantissa keskeinen alue. Perheet matkustavat pitkälti lasten ehdoilla, Aho esitti. – Kun kerran löytyy rakennusliikkeitä, jotka ovat valmiita satsaamaan, lisää tällaisia vaan, Parkkila kannusti. Pertti Vuori (ps) valitteli, että saaristoon ei veneellä pääse. Nyt sama kohtalo uhkaa Oulaskankaan sairaalaa. Haluatko jakaa tarinan. Matkailun kehittämistyöryhmän suunnitelma ei ole vain hyvien asioiden listausta, vaan sisältää myös pitkän listan toimenpidesuosituksia. helmikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Sinne saataisiin niin hieno leirintäalue, ettei mistään muualta löytyisi vastaavaa. Synnytystoiminta on ollut uhattuna Valviran arvioitua, että sairaalan vastasyntyneiden tehostettu valvonta ei täytä nykyvaatimuksia. Matkailun kehittämistyöryhmä toivoo valtuutettujen ja yrittäjien nytkäyttävän tilannetta paremmalle tolalle. jouduttaisiin joka tapauksessa lähivuosina tekemään. – Meillä on tuudittauduttu vuosikymmeniä teräslankojen varaan. – Toivottavasti tälle ei käy kuin Tennan tontille. Uskonpuute on vaivannut matkailua Hanna-Leena Mattilan (kesk) mielestä. Mökkitunnelma Raahessa on turistille lähes mahdoton haave. Selvityksessä todetaan, että tietyillä laitehankinnoilla ja henkilökunnan koulutuksella pystyttäisiin synnytystoiminnan tasovaateisiin vastaamaan. – Olen sitoutunut viemään asioita käytäntöön. Virpi Aho (sd) totesi, että satsattava on, jos haluaa ihmisten tulevan käymään. Ei ole tarkoitus enää tehdä raportteja ja perustaa työryhmiä, Karjalainen sanoi. Valviralle lähtee lausunto, joka noudattaa Oulaskankaan sairaalan laatimaa selvitystä. Keskittämisen painopisteiksi oli valittu kattavasti lähes kaikki Raahen historiasta teollisuusmatkailuun. VesA Joensuu ArKisto / VesA Joensuu. Joni Lackström (vas) totesi suunnitelman olleen tarpeen ja peräsi kaupungilta selkeitä tekoja. Lakkauttamisella olisi vaikutuksia myös Raahen seutukunnalle, sillä noin 60 prosenttia alueen synnyttäjistä synnyttää Oulaskankaalla, kertoo Oulaskankaan toiminnasta vastaava tulosaluejohtaja Asko Rantala. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen lupasi valtuustolle rahaesityksiä. Jos Valvira edelleen katsoo, että synnytystoiminnassa on puutteita, loppuvat synnytykset Oulaskankaalla ensi elokuussa. Meillä on sellaista mitä muilla ei ole. Valtuustolla täytyy olla uskoa satsata, Mattila sanoi. Keskiviikkona 24. Valviran päätöksen pitäisi valmistua noin kuukauden kuluessa. Valvira pyysi joulun alla sairaanhoitopiiriltä selitystä Oulaskankaan synnytystoiminnasta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Rakentamisvelvollisuus on kolme vuotta ja sitä voidaan kirjallisesti lisätä vuodella ilman sopimussakkoa, Ojala sanoi. ArKisto / VesA Joensuu Uudella vaihteella matkailutyöhön Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Raahen kaupunginvaltuutetut antoivat yksiäänisesti kiitosta Raahen matkailun kehittämissuunnitelmasta kokouksessaan maanantaina. Jotakin alkaa tapahtua jo kesän aikana. Nämä toimenpiteet vaativat resursseja, mutta vähintään saman verran kuluja aiheutuisi myös toiminnan alas ajosta ja synnytysten keskittymisestä Ouluun ja Kokkolaan. Synnytyksille haetaan jatkoa Oulaskankaalla Raahen sairaalasta synnytykset loppuivat vuonna 2012. – Raahelaiset ovat nukkuneet monien asioiden yli. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Pitkän kokouksen maanantaina istunut hallitus kuuli myös Oulaskankaan edustajia. Koivuluotoon tarvittaisiin myös selkeä suunnitelma Vierumäen malliin, Lackström esitti. Taskun saarikin olisi varteenotettava perhekohde, mutta sinne ei pääse edes kalastajaveneellä. Yrittäjävetoisen myyntiorganisaation saamisesta paikkakunnalle on neuvoteltu. Lisäksi matkasynnytysten riski kasvaisi selvästi. – Oulaskankaan synnyttäjistä noin 20 prosenttia, eli noin 180–200 synnyttäjää (vuodessa), tulee Raahen seutukunnalta, sanoo Rantala. Ensimmäisiä matkailutuotepaketteja on jo tehty ja niiden markkinointi on hyvässä vauhdissa. Uskon, että lähiaikoina siihen nousee rakennus, joka parantaa kaupunkikuvaa ja tuo uusia työpaikkoja palvelualalle, Törmi sanoi
Raahen Seudun Osuuspankin myyntipäällikkö Tommi Ruuska uskoo mobiilimaksamisen yleistyvän hurjasti, sillä mobiilisovellukset ovat osoittautuneet helpoiksi käyttää. Käteisellä ostoksiaan maksoi pääasiallisesti vain 23 prosenttia kyselyyn vastanneista. Voi kysyä, mihin minä oikeastaan tarvitsen sekä kännykkää että lompakkoa. Kaikkiaan tammikuun lopussa oli alueellamme 360 pitkäaikaistyötöntä, kertoo te-keskuksen asiantuntija Marko Salmela. Sovellukseen liitetty etuohjelmien seuranta toimii minkä tahansa pankin asiakkaalle. Myös Danske Bankilla on oma mobiilimaksamisen sovellus MobilePay, jolla voi esimerkiksi lähettää rahaa pelkän matkapuhelimen avulla. – Pivon lähimaksaminen toimii tällä hetkellä vain Android-laitteissa ja Andoid 4.4-käyttöjärjestelmässä. Tammikuun lopussa Raahen seutukunnassa oli 388 alle 25-vuotiasta työnhakijaa. Maksu lähtee pankkitai luottokortilta, ja raha vastaanotetaan suoraan pankkitilille. Seutukunnan työttömyysprosentti oli 14,0. Heistä 214 oli raahelaisia, 42 siikajokisia ja 32 pyhäjokisia. ArKisto / VesA Joensuu. Vuosi sitten työttömiä oli 145 ja joulukuussa 169. Kun sovelluksella maksaa, rahat lähtevät suoraan asiakkaan tililtä. Raahessa oli tammikuussa 1 584 työtöntä, mikä oli 18 enemmän kuin vuosi sitten, mutta 52 vähemmän kuin joulukuussa. Tammikuussa työttömiä oli 161 ja työttömyysprosentti oli 11,9. Paljon on myös asiakkaan omissa käsissä. 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 24. Yhdeksän prosenttia suomalaisista käytti Visa Electron tai muuta Electron -maksukorttia. Jalansijaa käteiseltä ja korttimaksamiselta valtaa tulevaisuudessa mobiilimaksaminen. Seutukunnan työttömyys vuoden takaisella tasolla Pohjois-Pohjanmaalla työttömien osuus työvoimasta vaihteli tammikuussa Reisjärven 8,9 ja Vaalan 20,4 prosentin välillä. Mobiilimaksamiseen suhtaudutaan Osuuspankissa vakavasti. – Kaupan kassalla riittää, kun laittaa Pivon päälle ja pyyhkäisee sillä kortinlukijaa. Siikajoen työttömyysaste oli 12,8 prosenttia ja kunnassa oli 288 työtöntä. Raahen työttömyysprosentti oli 14,5. Raahen työttömyysaste oli viime kuussa 14,5 prosenttia. Pivossa ei ole lähimaksukorteista tuttua 25 euron maksurajaa, vaan maksurajan voi asettaa itse, kertoo Raahen Seudun Osuuspankin myyntipäällikkö Tommi Ruuska. OP:n Pivolla voi jo maksaa ostoksia. helmikuuta 2016 Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Finanssialan Keskusliiton loppuvuonna 2015 julkaiseman kyselyn mukaan vuoden 2014 keväällä peräti 62 prosenttia suomalaisista hoiti päivittäistavaraostostensa maksun pankkikortilla (debit). Pivon lähimaksaminen ja maksukorttien tietojen seuraaminen onnistuu vain OP:n asiakkailta. Ruuska näkee, että mobiili vie tulevaisuudessa ison jalansijan perinteisimmiltä maksutavoilta. Mobiili korvaa tulevaisuudessa kortit ja setelit Kortit ovat jo monella korvanneet käteisen. Raahen seutukunnassa oli tammikuussa 448 avointa työpaikkaa, kun niitä vuosi sitten oli tarjolla 983. Mobiilin turvallisuuspuoli on yksi tärkeimmistä asioista. – Mobiililla toimiminen on niin helppoa. Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi Pohjois-Pohjanmaan seuduista työttömyys laski kaikissa muissa paitsi Raahen ja Oulunkaaren seutukunnissa, kun verrataan kuluvan vuoden tammikuun lukemia vuoden takaiseen tilanteeseen. A Mihin minä oikeastaan tarvitsen sekä kännykkää että lompakkoa. Vuosi sitten työttömiä oli 32 enemmän ja joulukuussa kuussa 33 enemmän. Käteisen käyttöä maksuvälineenä uhkaa korttien lisäksi tänä päivänä myös kännykkä. Lomautettuna tammikuussa oli 288 työnhakijaa Raahen seutukunnasta. – Nuorten työttömien määrä on hieman kasvanut vuoden aikana kaikissa alueemme kunnissa. Osuuspankin Pivo on mobiilisovellus, jolla voi pitää kirjaa omista maksutapahtumista ja tilitiedoista. Ihan tuoreena ominaisuutena Pivoon on liitetty maksukorteista tuttu lähimaksaminen. Muissa käyttöjärjestelmissä lähimaksaminen ei ole vielä niin turvallista. Esimerkiksi Pivon lähimaksamisen voi suojata puhelimen pin-koodin lisäksi erillisellä salasanalla. Raahen seutukunnassa oli tammikuussa 2 033 työtöntä kun heitä vuosi sitten oli kaksi vähemmän. MobilePay ei vaadi Danske Bankin asiakkuutta, vaan siihen voi liittää minkä tahansa pankin luottotai pankkikortin. Ruuska kertoo, että Oulussa on iso yksikkö, joka keskittyy vain mobiilituotteiden kehittämiseen. Pyhäjoella työttömien määrä lisääntyi viime vuodesta. Koko maakunnan työttömyysaste oli 15,7 prosenttia. Käteisen suosio on pienentynyt vuosien varrella merkittävästi. FK:n kyselystä selviää, että vielä keväällä 2001 luvut olivat lähes toisin päin: käteisellä ostoksensa maksoi 65 prosenttia vastaajista ja pankkikortilla 21 prosenttia. Seuraavaksi käteisen tarvetta uhkaa mobiilimaksaminen. Työllisyyden kannalta kaikkein vaikeinta aluetta oli Oulunkaari, jossa työttömien osuus työvoimasta oli 18,8 prosenttia. Myös puhelinoperaattorit ovat panostaneet mobiilimaksamiseen. Pitkäaikaistyöttömien määrä puolestaan on vähentynyt 45 henkilöllä. Esimerkiksi Elisalla on Elisan Lompakko -palvelu ja DNA:lla puolestaan on oma sovelluksensa nimeltään Täpäkkä
Esimerkiksi Lohenpyrstön ulkotiloja Manninen haluaisi kehittää niin, että meri olisi entistä suuremmassa osassa esimerkiksi juhlia järjestettäessä. Etenkin ruokapalveluita ja ohjelmapalveluita hän haluaisi tarjota myös autolla matkaileville. Pyhäjoella aikuisväestö pelasi keskimäärin 80 eurolla ja Siikajoella 55 eurolla viime vuonna. Raahelainen syötti koneisiin 175 euroa Aikuisväestö pelasi viime vuonna Raha-automaattiyhdistyksen pelejä keskimäärin 182 eurolla henkeä kohti Suomessa. Ylitapio ei usko käteisen katoavan maksuvälineenä ainakaan lähivuosina. Androidja Windows-puhelimiin mobiilitankkaus tulee vielä ennen kesää. Kielosaaresta Lohenpyrstöön Sanna Manninen on toiminut yrittäjänä Lohenpyrstössä viime kesästä lähtien. – Meillä on esimerkiksi tulevana viikonloppuna lumikenkäretki, jonka jälkeen Lohenpyrstössä lämpiää sauna ja iltapalaakin on tarjolla. Ensi kesänä ne ovat jo kovasti ajankohtaiset. Miten suhtautuu kauppa. Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Arinan markkinointipäällikkö Maria Ylitapion mukaan kaupassa mobiilimaksamisen kehittymistä seurataan koko ajan. Haaveissa olisi tehdä tästä sellainen talviurheilukeskus. helmikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tällä viikolla etelässä on jo otettu kokeiluun muutamalla ABC-asemalla mobiilimaksaminen, joka onnistuu S-mobiili-sovelluksella. Lisätietoja: www.raahe.fi/lohenpyrsto Pyhäjoen Kielosaaressa kannuksiaan matkailun alalla kerännyt Sanna Manninen on ottanut Lohenpyrstön kiinteistön haltuunsa. Kolmanneksi on noussut Lapin maakunnassa sijaitseva Suomen pohjoisin kunta Utsjoki. Maarit Kesti A Haaveissa olisi tehdä tästä sellainen talviurheilukeskus.”. – Tämä on prosessi. Raahessa pelikoneisiin syötettiin noin 175 euroa aikuista kohti. – Matkailun väheneminen on laskenut Virolahdella pelaamismäärää reippaasti, avaa RAY:n liiketoimintajohtaja Timo Kiiskinen Virolahden laskevan pelaamistrendin syitä. Kun ulkona olisi terassi, jossa voisi syödä ja nautti juhlasta, olisi paikka entistä houkuttelevampi juhlien järjestäjille. – Me näemme mobiilimaksamisen helpottavan ensisijaisesti meidän palveluita käyttävän elämää, mutta tietenkin se helpottaa asioita myös meidän päässä. Sen osuus ostosten teossa vähenee kuitenkin entisestään. – Työvoimakoulutuksen määrärahat ovat Pohjois-Pohjanmalla pienentyneet. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. . Koulutuksessa on jouduttu priorisoimaan muun muassa ICT-alalta työttömäksi jäävien jatkokoulutuksia sekä pitkään työttömänä olleiden koulutuksia. Pyhäjoella ja Siikajoella kiinnostus on vähäisempää. Uutta ilmettä kaipaisivat etenkin Leirikeskukseksi aikanaan rakennetun kiinteistön majoitustilat. Mobiilitankkauksen voivat ottaa käyttöön kaikki S-Etukortti Visan käyttäjät. – Jotenkin uskon, että tulevaisuudesa puhelin on se maksuvälinen, jolla päivittäistavarat ostetaan. Mikäli pilotointi onnistuu, laajenee maksutapa koko maahan. Luvussa on kasvua edellisvuoteen verrattuna peräti liki 31 euroa. Siellä taas kehitys on ollut päinvastainen Virolahteen verrattuna: pelaaminen on noussut liki 26 eurolla aikuista kohti vuoden aikana, ja Pertunmaa kipusikin tilastossa yhden pykälän ylöspäin sijalta kolme. Myös alueelle rakentuvat palvelut tarvitsevat tulevina vuosina työntekijöitä ja eri alojen yrittäjiä. Yhteistyökuviota Manninen kaavailee myös karavaanareiden kanssa. Puhelin on vähän sellainen käden jatke ja se on kaikilla mukana, joten sillä maksaminen helpottaisi arkiasiointia. Kymenlaakson maakuntaan kuuluvalla Virolahdella pelattiin ahkerimmin, noin 356 eurolla aikuisasukasta kohden laskettuna. Kunta on säilyttänyt ykköspaikkansa jo useamman vuoden ajan, vaikka pelaaminen siellä onkin laskenut merkittävästi vuodesta 2014, yli 31 euroa. Haluatko jakaa tarinan. Nyt saatava lisärahoitus on merkittävä lisä alueen työvoiman osaamisen varmistamiseen ja taitojen päivittämiseen, oikeusja työministeri Jari Lindström sanoo. Yhteensä koko rakentamisvaiheen työllisyysvaikutukset Suomessa ovat arviolta 24 000–36 000 henkilötyövuotta. Asioita tulee vastaan tarpeen ja ajan mukaan. Maarit Kesti Työja elinkeinoministeriö myöntää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle 700 000 euroa Hanhikivi 1 -ydinvoimalan rakennushankkeen työvoimakoulutukseen. Lohenpyrstö on erilainen kohde. Keskiviikkona 24. – Kielosaari vaatii investointeja. Ylitapio näkee käteisen käytön vähenemisen kuitenkin positiivisena muutoksena. Lohenpyrstön parasta antia on paikan ympäristö. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Nostalgiaa saattaakin aistia vaikka majoitustiloissa, joissa hallitsevina elementteinä ovat massiiviset kerrossängyt. Viime kesä oli kokeilu, jonka tulokset olivat sen verran positiivisia, että Manninen päätti jatkaa Lohenpyrstössä. Täällä voi enemmän keskittyä palveluiden tuottamiseen. Rahoituksella varmistetaan, että osaavia työntekijöitä löytyy hankkeen eri vaiheisiin. Siikajoella RAY:n peleihin käytetty summa sen sijaan laski vuodesta 2014, jolloin siikajokiset aikuiset pelasivat keskimäärin 64 eurolla. Koulutusta kohdennetaan maanrakennus-, rakennus-, kuljetusja turvallisuusalan koulutuksiin sekä kaikkia toimialoja koskettaviin laatuja sertifikaattikoulutuksiin. S-ryhmä on vahvasti kehittelemässä myös omaa mobiilimaksusovellustaan. S-mobiili-sovelluksen tankkauspäivitys on tällä hetkellä ladattavissa Iphone-puhelimiin. Ei tätä päivässä kehitetä. Kaupoille muutos maksutavoissa tulee olemaan iso. Luonnon läheisyys on huomioitu muun muassa yhteistyössä Pikkulahden palveluiden kanssa. Raahen kaupungin omistamassa Lohenpyrstössä hän on toiminut yrittäjänä jo viime kesästä asti. Toimintaa kehitellään yhteistyössä myös kesäksi, Manninen kertoo. Rakennusalan ammattilaisten tarve on enimmillään vuonna 2018, kun varsinainen voimalan rakentaminen alkaa. Mannisen yrityksen perustoimintaa Lohenpyrstössä ovat kokousja juhlapalvelut sekä ruokaja majoituspalvelut. Käteisen prosessoinnin väheneminen säästää kaupoissa esimerkiksi aikaa. Luku on kasvanut edellisvuodesta vajaat neljä euroa. – Anniskeluoikeuksiakin pitää miettiä. Lohenpyrstö on monelle nostalginen paikka. TEM myönsi 700 000 euroa koulutukseen Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi – Ei minun tarvinnut tehdä mitään valintaa. Käteisen väheneminen tuo osaltaan myös turvallisuutta, kun raha liikkuu vain verkossa. – Uskoisin, että perinteiset maksutavat pysyvät käytössä, mutta meidän pitää vastata myös asiakkaiden pyyntöön ja toiveeseen, että miten sitä maksamista voidaan helpottaa. Utsjoella RAY:n pelejä pelattiin noin 351 eurolla aikuista kohti. Hänen mukaansa suunta on ihan selvä: mobiilimaksaminen on tulevaisuutta, johon kauppojenkin on varauduttava. Haluan tehdä tästä viihtyisän paikan, jonka myös paikalliset löytäisivät. Pyhäjoella summat ovat kuitenkin kasvaneet vuodesta 2014, jolloin pelattiin noin 70 eurolla. – Myös pitopalvelutoimintaa olisi ajatuksissa kehittää, Manninen sanoo. Toisena pelaamistilastossa, aivan Virolahden kannoilla, on Etelä-Savossa sijaitseva Pertunmaa, jossa yksi aikuinen kulutti RAY:n peleihin viime vuonna noin 352 euroa. Tämä oli oikeastaan luonnollinen siirtymä Kielosaaresta Lohenpyrstöön, kertoo Sanna Manninen. Meri uimarantoineen on ihan vieressä ja kaunista luontoa riittää samoiltavaksi asti. Kiinnostus pelaamiseen oli Raahessa selkeästi lisääntynyt ja käytetty summa kasvoi yli 12 eurolla edellisvuodesta. Fennovoima rakentaa Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitosyksikön Pyhäjoelle. Manninen haaveilee Lohenpyrstöstä aktiivista ja vilkasta paikkaa, joka kelpaa niin matkailijoille, yrittäjille kuin paikallisillekin. Matca-yrityksen yrittäjä Sanna Manninen myöntää, että ideoita ja kehityskohteita tulee koko ajan vastaan. Fennovoiman arvion mukaan ydinvoimalan ja sen ympäristön työmaa-alueella työskentelee rakentamisen aikana enimmillään noin 4 000 työntekijää. Manninen toteaa, että vanha rakennus vaatiikin hieman päivitystä
Lisäksi kirkonkylän koulun lapsikuoro laulaa, Sirpa Aitto-oja lausuu runoja ja nuoren puheenvuorossa Ronja Jussila puhuu aiheesta Minä ja isovanhempani. Maksuton asianajajapäivystys jatkuu Suomen asianajajaliiton Raahen paikallisyhdistyksen maksuton asianajoneuvonta jatkuu kevään ajan pääkirjastossa huoneessa 226. Työpaikalla oli koko henkilökunta vastassa. Rakensi talon Pyhäjoelle vuonna 1985. . Tositilanteissa toimiminen piti oppia käytännössä. . . Jääkiekkoa oli isketty, lentopalloa pelattu ja urheilukentällä imaisivat heittolajit mukaansa. KuKa. Vaikka Juha itse ei ole mitenkään räjähtävä persoona, kiekko, keihäs, kuula, moukari ja painonheitto ovat sopineet hänelle ja kulkeneet mukana koko aikuisiän. Aloitti Raahen poliisissa 1.10.1980. – Annan nyt vain ajan kulua. Hänen varamiehekseen valittiin Oili Laulumaa. – Se oli tosi liikuttavaa. . . Oli viimeistä päivää töissä Raahen poliisissa eilen, virallisesti eläköityy 1.5.2016. Reilun 35 työvuoden aikana työkaverit ovat olleet valtava voimavara. . Ketonen johtaa yhä yhdistys– toimikuntaa Valma Ketonen jatkaa Toimintakeskus Kreivinajan yhdistystoimikunnan johdossa myös tulevalla kaudella. Ei se voi mennä näin. Karskimpikin mies herkistyi, Juha hymyilee. Hyvin vielä ehtii. Kenttätyössä Juha on nähnyt kaiken mahdollisen, kuolleita ihmisiä lähes viikottain ja kokenut monia raskaitakin tilanteita. 8 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 24. Kenttähartauden ja lipunnoston jälkeen ruokailu seurakuntatalon tiloissa. . Yhdistyksen järjestämistä tapahtumista suosituimpia ovat ystävä-, naistenja äitienpäiväjuhlat sekä juhannusjuhla, jotka järjestetään tänäkin vuonna. Vuonna 2009 Juha jäi vuorotteluvapaalle ja treenasi itselleen viisiottelun veteraanien MM-pronssia Lahdessa. . Hän kertoo, onko asiassa tarpeen hakea oikeudellista asiantuntijaapua ja ohjaa tarvittaessa oikean viranomaisen puoleen. – Nyt haen kuntoa veteraanien SM-kilpailuihin, jotka pidetään elokuussa Iisalmessa. Tietyllä tavalla poliisi minusta ei katoa, vaan haluan auttaa ihmisiä eläkkeelläkin. Kenttätyö on nimenomaan ollut Hyvillä mielin vapaalle Juha Hietala tuntee luopumisen haikeutta, mutta myös isosti iloa. Eri järjestöjen ja yhdistysten yhteistyötahona toimiva yhdistystoimikunnan tehtävänä on järjestää ikäihmisille virkistystä, matkoja ja erilaisia juhlia. . Urheilu on ollut erinomaista vastapainoa poliisin työlle, samoin kalastus. Toiminnantarkastajina jatkavat SirkkaLiisa Pekuri ja Marja-Liisa Mattila. Samasta 11 hengen tuvasta Kainuun prikaatin urheilukoulun tiedustelukomppaniasta haki neljä poikaa poliisikouluun. Yhdistys on osallistunut aktiivisesti myös vanhustenviikon juhlien järjestämiseen. . Juha jää vapaaherran päiville hyvillä mielin. Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin tervehdyksen tuo eversti Reijo Sallinen, Raahen kaupungin tervehdyksen valtuuston puheenjohtaja Inkeri Kerola ja seurakunnan tervehdyksen kappalainen Petri Tervo. Juhalle oli tehty plakaatti ja paita nostettiin kattoon kuin jääkiekkosankarilla ikään Finlandian soidessa taustalla. Syyskaudella on luvassa yhdistetty römppäjuhla ja isänpäiväjuhla ja vuoden päättää joulujuhla. Tilaisuudessa esiintyvät Lapin Sotilassoittokunta ja Oulun Sotaveteraanikuoro. Päivystävältä asianajajalta voi kysyä ilman ajanvarausta neuvoa kaikissa oikeudellisissa kysymyksissä. Veteraaneilla liikuntapäivä Vihannissa Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Ylikonstaapeli Juha Hietala haettiin eilen kotoaan Pyhäjoelta viimeiseen työvuoroonsa Raahen Kruununkirjuriin komeasti valtion kyydillä vilkut välkkyen. Se oli yllätys. Juhlatilaisuuden avaa Vihannin Sotaveteraanien puheenjohtaja Lauri Utunen. Juhan hyvän kunnon taustalla oli jo pikkupoikana alkanut urheiluharrastus. Viettänyt lapsuutensa Kalajoen Tyngän kylällä, jossa vielä 89-vuotias äiti ja 90-vuotias isä elävät. Juha Hietala ihmettelee ministeriön kaavailuja 900 poliisiviran leikkaamisesta. Uskon pärjääväni aika hyvin siviilissä. Seuraava päivystyspäivä on torstaina 3.3. Kaikki valmistuivat alalle ja yhtä on pidetty nuoruusvuosien jälkeenkin. Poliisin ammatti alkoi tosissaan kiinnostaa Juhaa armeija-aikoina. helmikuuta 2016 Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin liikuntapäivää vietetään tänä vuonna Vihannissa keskiviikkona 2. Kevään ajankohdat: 03.03.2016 klo 17 19 07.04.2016 klo 17 19. Oma työpanos on annettu, tehtävä täytetty. Mieli on rento ja rauhallinen. – Ihania ihmisiä. . – Poliisin työ oli kovempaa kuin mitä poliisikoulussa ymmärsin. Päätössanat lausuu rovasti Kaarlo Hirvilammi. . . . Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista tytärtä. Veteraanitapahtuma alkaa kokoontumisella Vihannin seurakuntatalolle aamukymmeneen mennessä. Sitten vuorossa on juhlatilaisuus Vihannin kirkossa kello 12.15. Ihmeellistä, että vähennetään, kun lisätarvettakin olisi, hän sanoo. Tapahtuma kerää varsin suuren osanottajajoukon koska ennakkoilmoittautuneita on jo yli 250 henkilöä. Aina voi tulla nykäisemään hihasta. Liikuntatapahtumassa kuntoillaan kirkolta Kirkkojärven suuntaan Ukonkantin kirjaston kautta takaisin kirkolle, jossa tapahtuu mitalien jako veteraaneille. Harrastaa urheilua, kalastusta ja karaokelaulua. maaliskuuta. Tammikuun kokouksessa jaettiin myös muut vastuut: pääemäntänä toimii Esteri Länkinen, ilmoitusasiat ja tarjottavat hoitaa Oili Laulumaa, Jytyssä edustaa Tuula Juntunen ja arpojen myynnistä vastaavat Maija Haikara, Reijo Honka ja Urho Virnes. Toimikunnan varapuheenjohtajaksi valittiin Urho Virnes ja sihteerinä sekä rahastonhoitajana toimii Tyyne Nevala. Fyysinen ja voimakas nuorimies ajatteli, että hyvästä kunnosta voisi olla poliisin työssä etua. Ylikonstaapeli Juha Hietala syntyi Alavieskassa 1958. Juhlatilaisuuden jälkeen lasketaan seppele sankarihaudalle ja juodaan vielä päätöskahvit seurakuntatalolla
Juha Hietala ihmettelee ministeriön kaavailuja 900 poliisiviran leikkaamisesta. Testi auttaa arvioimaan sairastetun flunssan vakavuutta. ArKiSto Flunssakauden aikana moni verenluovuttaja pohtii flunssan vaikutusta verenluovutukseen. kello 14-18 Raahen seurakuntakodilla. Viime vuosi antoi kokemuksia ja opetuksia siitä, miten jatkossa kannattaa menetellä, jotta verotussuunnitelmat toteutuvat entistä paremmin. Kaadetuista hirvistä keskimäärin 50 prosenttia oli vasoja ja aikuisista 53 prosenttia oli sonneja sekä 47 prosenttia lehmiä. Suomessa tarvitaan joka arkipäivä lähes tuhat verenluovuttajaa, jotta potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet. Kahden viikon oireeton varoaika kuumeisen hengitystieinfektion sairastaneille suojelee sekä luovuttajaa itseään että verta saavaa potilasta. Kulunut hirven metsästyskausi oli ensimmäinen, jolloin Suomen uudet hirvitalousalueet olivat käytössä. Perussääntö on, että verenluovuttajan on oltava terve ja tuntea vointinsa hyväksi. Ihmeellistä, että vähennetään, kun lisätarvettakin olisi, hän sanoo. Flunssa on vuosittain yksi kymmenestä yleisimmästä syystä siihen, että verenluovuttaja ei pääse luovuttamaan verta. Pitkä kokemus poliisin työssä antoi Juhalle henkistä voimaa selvitä muutaman vuoden takaisesta tulvasta, joka tuhosi oman kodin. Suomessa on yhteensä 59 hirvitalousaluetta, joista jokaisella on omat pitkäaikaiset kannan tiheystavoitteet. Olen myös oppinut olemaan syyllistämättä itseäni. Verotussuunnittelulla, ja sen toteuttamisella pyritään pitämään hirvikannan koko ja rakenne toivotulla tasolla. Kun ajattelee, että on tehnyt kullakin kerralla parhaansa, eivät asiat jää vaivaamaan. – Olisin liian tunnollinen tutkintaan. Milloin voin luovuttaa lievän eli kuumeettoman hengitystieinfektion jälkeen. – Kun olet toipunut ja oireeton, eli sinulla ei ole enää esimerkiksi ärsytysyskää tai kurkkukipua. Kun kenttäkeikka on hoidettu, se on sillä selvä. Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan vasojen osuus saaliista olisi pitänyt olla keskimäärin 53 prosenttia ja sonnien osuus aikuisista 46 prosenttia, jotta päästäisiin asetettuihin tavoitteisiin. Juhan, rauhallisuuden perikuvan, juttu. Keskiviikkona 24. Haluatko jakaa tarinan. Hyvissä ajoissa ennen metsästyskautta alueelliset riistaneuvostot asettivat hirvitalousaluekohtaisia tavoitteita, joiden perusteella riistanhoitoyhdistykset suunnittelivat verotusta. Riistakeskus: Hirvisaaliin koko vastasi suunnitelmia Viime vuosi on antanut hyviä kokemuksia ja opetuksia siitä, miten jatkossa kannattaa menetellä, jotta verotussuunnitelmat toteutuvat entistä paremmin koko maassa. Flunssaisena verta ei kuitenkaan voi luovuttaa. Turhan käynnin luovutuspaikassa voisi usein välttää tekemällä ennen jokaista luovutuskertaa sovinkoluovuttajaksi.fi – testin. Aina tilanteen arvioiminen ei ole kuitenkaan yksiselitteistä. – Kun olet toipunut, odota vielä kaksi viikkoa ennen kuin tulet luovuttamaan verta. Viime vuonna käytettiin 87 prosenttia myönnetyistä pyyntiluvista. Vuodesta 2015 lähtien käytössä olleessa kannanhoitojärjestelmässä oleellisena osana on hirvitalousaluekohtainen kannanhoito. Jos ei voi kuvitella lähtevänsä esimerkiksi reippaalle kävelylenkille, uimaan tai kuntosalille, ei ole vielä riittävän terve luovuttamaan verta, neuvoo Veripalvelun lääkäri Johanna Castrén. Verenluovutus ma 29.2. – Jos kyseessä on allerginen nuha, voit luovuttaa, jos yleisvointisi on hyvä. Määrä vastaa hyvin tarkasti hirvitalousalueiden suunniteltua verotusmäärää. helmikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Metsästysseurojen ja -seurueiden tavoitteena oli toteuttaa laaditut suunnitelmat. – Taudin voi määritellä rajuksi myös silloin, kun tunnet itsesi kuumeiseksi, vaikka kuumetta ei ole mitattu. Ei se voi mennä näin. Uuden kodin nousua on ollut ilo seurata ja rakentaa elämää eteenpäin. . Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. – Jos oma vointi flunssan jälkeen mietityttää, voi kysyä itseltään, että voisiko harrastaa jo liikuntaa. Hirvikannan hoitosuunnitelman tärkeimpiä tavoitteita on kantojen rakenteen, eli vasojen, sonnien ja lehmien suhteen parantaminen. Kaikilla hirvitalousalueilla saaliin sukupuolija ikäjakauma ei siis toteutunut verotussuunnitelman mukaisesti. Flunssa estää verenluovituksen TIESITKÖ?. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Edellisenä vuonna hirviä kaadettiin noin 40 000 yksilöä. Milloin voin luovuttaa influenssan tai muun kuumeisen hengitystieinfektion jälkeen. Influenssan tai muun kuumeisen hengitystieinfektion jälkeen varoaika oireiden loppumisen jälkeen on kaksi viikkoa. Arttu Säily Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Syksyn 2015 aikana saatiin saaliiksi noin 44 100 hirveä. – Kuumeinen hengitystieinfektio tarkoittaa, että kuumetta on ollut yli 38 astetta, sinulla on todettu influenssa tai olet tarvinnut antibioottikuurin. Lievemmän flunssan jälkeen voi luovuttaa heti, kun yleiskunto on hyvä
Muitakin tekijöitä kannattaa ottaa huomioon valintoja tehdessä. Hengityksen vinkuminen, astmaoireet, pahoinvointi, oksentelu ja palan tunne kurkussa voivat myös liittyä anafylaksiaan. helmikuuta 2016 Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Kun sulava askellus alkaa töksähdellä, herää kysymys, missä on vika. Adrenaliini-injektorien myyntipakkauksissa on tarkat käyttöohjeet, joista käy selvästi ilmi toimintaohjeet. Hätänumeroon pitää soittaa, vaikka anafylaksia näyttäisi laantuvan. Injektorin käyttö on syytä opetella ennakkoon niin allergisen itsensä kuin läheisten ja allergisen lapsen kouluja päiväkotihenkilökunnankin. Poutiaisen mukaan nyrkkisäännöllä voi tarkistaa lähinnä sen, onko jalkineessa riittävä pyöreys päkiäalueella kävelyn ponnistusvaihetta ajatellen. Hänen mukaansa täysin pyöreäpohjainen jalkine ei välttämättä ole hyvä valinta, sillä jalkineessa tulee olla myös tasapainoalue. Lääkärikielellä jalkineen ulkoisella muodolla pyritään kompensoimaan kivuliasta tai huonosti toimivaa jalan keinua. Yksilöllisesti muokattu jalkine on tärkein tapa hoitaa jalkaa silloin, kun perussairaus estää leikkauksen. V akavaa allergista reaktiota epäillessä on tärkeämpää toimia nopeasti kuin antaa tilanteen edetä liian pitkälle. Vakavassa allergiareaktiossa eli anafylaksiassa tulee toimia nopeasti. Nilkan ja jalkaterän alueella on ihmisen kävelylle kolme tärkeää keinua: nilkkakeinu eli ylempi nilkkanivel, kantakeinu kantapäässä ja päkiäkeinu eli poikittainen jalkaholvi eli nivellinja, jossa varpaan ja jalkapöydänluut niveltyvät. Anafylaksia usein aiheuttaa pelottavan tilanteen, jossa pitää tietää jo ennalta miten toimia. Useammat etenevät oireet viittaavat vakavaan allergiseen reaktioon. Timo Poutiainen katsoo, että joissain tapauksissa pohjallisella voidaan ohjata kantaluun ja päkiän asentoa haluttuun suuntaan. Siitä, ovatko tukipohjalliset eduksi tai haitaksi, ei ole yksimielisyyttä. Kävelykenkää valitessa kannattaa tarkistaa, mahtuuko nyrkki kannan alle, kun kenkää painaa kärjestä. Tärkein ja kiireellisin ensiapu on adrenaliini-injektori, minkä jälkeen soitetaan hätänumeroon. Useimmiten joku nilkan ja jalkaterän kolmesta keinusta toimii huonosti tai on kivulias, kertoo Oulaskankaan sairaalan ortopedi Timo Poutiainen. Kengän valinnassa monta niksiä Kun nyrkki mahtuu kannan alle kenkää kärjestä painaessa, ollaan hyvän kävelykengän äärellä. Tyypillisiä merkkejä ovat ihon punoitus, pistely ja kutina, ihottumaoireet ja esimerkiksi käsien, kielen tai huulten turvotus. – Tämän vuoksi kengässä tulee olla esimerkiksi päkiän alla riittävästi pyöreyttä. Ensimmäiseksi tulee pistää adrenaliini-injektori ohjeen mukaan. Antihistamiini ja kortisonitabletit täydentävät hoitoa, mutta eivät korvaa adrenaliini-injektoria. A llergisen on pidettävä adrenaliini-injektoria aina mukanaan. – Eri jalkatyypin mukaan voidaan jalkinevalinnassa painottaa iskunvaimennuskykyä, rullaavuutta tai kiertojäykkyyttä. Jalkineen tulee myös tuntua hyvältä jalassa, Timo Poutiainen sanoo. – Jos nilkan liikeala on rajoittunut esimerkiksi pohjekireyden vuoksi ja jalassa on matala holvikaari, voi pronaatiotuettu jalkine jopa pahentaa tilannetta tai aiheuttaa uusia ongelmia. Näin se käy: paina kenkää kärjestä. 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 24. Silloin kun vaiva yltyy vaikkapa nivelrikon takia ja hankaloittaa kävelyä, yksi helpoimmista tavoista auttaa jalkaa on valita oikea kenkä. Pronaatiotuen kanssa saa varoa. Rasitusviat ja -vammat aiheuttavat kipua ja liikerajoituksia ja kävelyn tehokkuus häiriintyy. – Jalkine on keskeinen osa konservatiivista oireenmukaista hoitoa. Lähde: Allergiaja astmaliitto Vakava allergiareaktio vaatii aina soiton hätänumeroon. Diagnoosi on eduksi, mutta sitäkin tärkeämpää on päästä kivuista eroon ja saada askel rullaamaan. Jos ylösnousseen kantapään alle jää nyrkin mentävä tilaa, kengällä on melko varmasti hyvä kävellä. Tällaista kengän tarkastusohjetta lääkäri on suositellut etenkin niverikkoiselle asiakkaalle, jolla oli kävelyvirhe. Toiseksi soita 112:een jatko-ohjeiden saamiseksi. – Jalkineen tulee olla ensisijaisesti sopivan kokoinen ja riittävän leveä päkiäosaltaan. Erityisesti niille ihmisille, joilla jo on kipuja jaloissa, nyrkkisäännön läpäisevä kenkä tuo helpotusta vaivalloiseksi muuttuneeseen kävelyyn. Toisaalta pohjasta tulee löytyä rullaavuutta sekä kantapään että päkiän alueelta. A nafylaksia ilmenee monin eri tavoin ja siksi ulkopuolisen voi olla vaikeaa tunnistaa sitä
– Lapsille on tärkeää pitää yllä ja vahvistaa omaa kulttuuriaan. Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Raahen Monikulttuurinen yhdistys Toivo ry järjestää toista kertaa kaikelle kansalle suunnatun laskiaisjuhlan, maslenitsan ensi lauantaina. Keskiviikkona 24. alkaen su 13-14. . Korkokenkiä suosivat naiset kävelevät vääntyneesti myös matalapohjaisilla kengillä. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän pohjevenytysohjeiden mukaan pohkeiden venyttämiseen ei riitä venyttely silloin tällöin. Sydänyhdistys Lue lisää www.raahenreuma.fi SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET Raahen seudun muistiyhdistys. su klo 12.45-14. Uusia kuntoilijoita mahtuu mukaan. Kipulääke ja kylmäpakkaus lievittävät kipua. Silti hän kokee monikulttuurisuusyhdistyksen tärkeänä. Tulossa D-valm.koulutus 15.-17.4. Tervetuloa uudet ja nykyiset pelaajat, tytöt ja pojat, oman ikäluokan harjoituksiin. Raaheen hänen perheensä asettui, koska anestesialääkäri-mies sai töitä Raahen sairaalasta. Tiedustelut www.fcraahe@gmail.com 2009-10-pojat ja tytöt. Maslenitsa-juhlan tarkoitus on hätistää pois talvi ja toivottaa kevät tervetulleeksi. Aikuisille yhdistys lisää osallisuutta. Kävelyhäiriö . Kreivinajassa. Yhdistys on yhteisö. mennessä lomakkeella verkkosivulla www.fcraahe.fi. Samalla nilkan normaali liikeala voi palautua. Sekä vanhempi että pelaaja osallistuu harjoitteisiin. Näin se käy: paina kenkää kärjestä. Jalkavaivoissa itsehoito on välttämätön. Laskiaisjuhla Brain Centerissä ja Pitkänkarin pihalla la 27.2. Mielenkiintoinen aihe Amerikan siirtolaisen elämästä ja sopeutumisesta Raahen Seudun Reumayhdistys Kaikille avoin Teemailta suun terveydenhoidosta to 25.2 klo 18. Enemmän pelanneille pelaajille tarjolla piirisarjan kilpajoukkueita. 3.4.-27.4. yhteydessä usein ylipainoon . Säännöllisen pohjevenyttelyn avulla pohkeen venyvyyttä voi lisätä. Se parantaa ihmisten hyvinvointia, hän sanoo. Päivää aloitellaan Brain Centerin aulassa ensin lasten esitys ja Kostamuksesta tulevan folk-ryhmän esitys. Yhdistyksen toimintaan hän tuli viisi vuotta sitten kerho-ohjaajaksi. klo 13– 16 Laskiaisnukke roihuaa ensi lauantaina Raahen Monikulttuurisuusyhdistys Toivo ry:n uusi puheenjohtaja Ekaterina Zon toivoo voivansa tarjota enemmän harrastustoimintaa maahanmuuttajille. Tied. Sen jälkeen venytykset liikunnan tai kävelylenkkien yhteydessä riittävät. Alussa pohkeet voivat kipeytyä venyttelyistä. Australiassa Queenslandin Griffithin yliopistossa Neil J. . – Venäjällä maslenitsa on iloinen kansanjuhla ja koemme, että se tapa on tärkeä säilyttää täälläkin. Hauskuudet jatkuvat Pitkänkarin koulun pihalla, jossa on poniajelua lapsille, kilpailua ja monenlaista syötävää. Tied. Järj. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Kireät pohkeet voivat aiheuttaa ryhtivirheitä jalkaterässä ja koko alarajassa. 2005-08-pojat jatytöt. Opetetaan molemmille jalkapallon perustaidot. Tutkimus tuli siihen tulokseen, että vammojen ehkäisemiseksi korkokenkiä tulisi käyttää korkeintaan pari kertaa viikossa. . Normaali kävely on mennyttä, ja jalka yrittää mukautua häiriötilaan. Se on talven loppu ja kevään alku. Haluatko jakaa tarinan. Vaihtoehtoina Vähän kontaktia-ryhmä ja Pelinomainen-ryhmä. Vaikka korkeat korot parantavat ryhtiä, ne rasittavat polvia. Liisa 050 583 0655, Anneli 040 411 5061 ja Eeva 044 206 1245. Ekaterina Zon aloitti Toivo ry:n puheenjohtajana tammikuussa. Kaksi kertaa 10 minuuttia päivässä 2–3 kuukauden ajan tuo tuloksia. Pyydetään ilmoittautumaan 27.2. voi johtaa muutoksiin jalkaterän alueella kuten nivelsiteiden ja nivelten vaurioitumiseen Lähde: Timo Poutiainen Pelkkä venyttelykin voi auttaa Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Pohjekireyttä pidetään monien jalkakipujen taustatekijänä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. . Muistineuvontaa kasitoiden ja kahvittelun lomassa. Tervetuloa! FC Raahe. SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET Raakel ry Porinakerho kokoontuu to 25.2.16 klo 10 Kruununmakasiinissa Merikadulla. Tavoitteena saada koulun osallistujista kesän nappulaliigaan uusia joukkueita ja niihin pelaajia ja ohjaajia. . Kuntosali jatkuu Kuntoparkissa keskiviikkoisin klo 10 -11, ke 13.1.2016 alkaen. Vanhemmalla ei osallistumisvelvoitetta. Voi tulla vaikka vain kerran. Pitkänkarin koululla pyörii viikottain virkkauskerho, lasten kerhot ja kielikurssit. Ikäluokkien 1999-2010 harjoitusajat verkkosivulla www.fcraahe.fi. Hän itse työskentelee Kummatin päiväkodissa avustajana. VeSa JoenSuu. Juttutupa toimipaikassamme Rantakatu 7 E jatkuu torstaisin, to 14.1.2016 alkaen. Tällaista kengän tarkastusohjetta lääkäri on suositellut etenkin niverikkoiselle asiakkaalle, jolla oli kävelyvirhe. Hyviä itsehoito-ohjeita saa hierojilta ja fysioterapeuteilta. Juhlan lopuksi poltetaan ihmisen kokoinen olkinukke talven symbolina, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Ekaterina Zon. 36 ensimmäiselle ilmoittautuneelle treenit maalis-huhtikuussa 13.3. 12 vuotta sitten Petroskoista Suomeen tullut Ekaterina kokee Raahen hyväksi paikaksi maahanmuuttajille. Jalkatutkimusta on paljon. taustalla voi olla rakenteellinen syy alaraajoissa . Kireä pohjelihas tai akillesjänne rajoittavat nilkan koukistusliikettä, jolloin jalkaterä kuormittuu liikaa. aiheuttajana voi olla sairaus, kuten nivelreuma, diabetes ja neurologinen sairaus, joka pitkään jatkuttuaan löystyttää ja rikkoo jalkaterän rakenteita . . voi aiheutua vammojen jälkeisistä tai tukija liikuntaelinten kivuista . Vähemmän pelanneet yli 12-vuotiaat osallistuvat Futisliigaan ja vähemmän pelanneet alle 12 v Nappulaliigaan. Raahessa. Eeva 044 206 1245. Sari Jaatinen Kengän korollakin on merkitystä, ja naiset tietävät sen, joskin harvoin terveyttään ajatellen. Tulossa 2005-08-syntyneille -lapsille ja heidän vanhemmille ilmainen Lapsi-vanhempijalkapallokoulu. Uusien koulutettujen E-ohjaajien ansiosta harjoituksissa tilaa uusille 09-10-syntyneille. helmikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. voi johtaa rasitusvammoihin, -murtumiin ja jännetulehduksiin . Toivo ry järjestää vuosittain viisi perhetapahtumaa, joissa ohjelman lisäksi keskustellaan paljon ja vaihdetaan kuulumisia. . Croninin johdolla tehty tutkimus osoitti, että korkokenkien käyttäjien pohjelihasten säikeet lyhenevät ja akillesjänteestä tulee joustamaton. Jos ylösnousseen kantapään alle jää nyrkin mentävä tilaa, kengällä on melko varmasti hyvä kävellä
– Lukko ja Floppi ovat kirjoja, joita on hyvä (ei pakko) lukea älypuhelin toisessa kädessä. Viime vuonna ilmestyi Aronpuron ja Silja-Maaria Aronpuron suomentama David Marksonin Lukijan luomislukko. laajennetu painos. David Marksoniin Aronpuro törmäsi lukiessaan Kenneth Goldsmithin kirjaa Uncreative Writing. Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus. Syntynyt 1940 . Tämmöinen maailmamme nyt on. Ihmeellisten asioiden museo ei silti ole huono kirja. Hän pyrkii pitämään lähtökohtanaan ajatusta siitä, että kirjoitus tuottaa kirjoitusta viittaamatta mihinkään tai edustamatta mitään. Käsillä oli muun muassa hänen isänsä talvisotakirjeet, järkäle Contemporary Art, A Sourcebook of Artist Writings ja mannermaisen filosofian keskeisten ajattelijoiden monet niteet. Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi Kari Aronpuron esikoisromaani Aperitiff – avoin kaupunki ilmestyi vuonna 1965. Tampereella syntynyt ja asuva kirjailija . Arkisto / tomi VuokoLA. Meillä on isän kanssa ”dekkarikerho”. Flopista tuli Marksonin kirjan pastissina paksumpi ja sen tekemiseen meni melkein kolme kuukautta. Lisäksi on muun muassa tv-käsikirjoituksia ja lukuisia käännöksiä. Suurin osa hänen tuotantoaan on runoja. Huittisten kuutosmurhaajan Toivo Koljosen elämänvaiheet käydään läpi niin elävästi kerrottuna, että lukija kokee itsekin tupsahtaneensa keskelle 1940-luvun Satakuntaa. Toiminut kirjastonhoitajana eri puolilla Suomea . Suurin osa siitä on toisilta kirjoittajilta lainattua tekstiä, jonka kirjailija on järjestänyt omaan teokseensa. Teemu Keskisarja: Kirves. – Epäluova kirjoittaja ajattelee ja keksii uusia rakenteita ja tuo niiden puitteissa jo luotuja elementtejä uusiin yhteyksiin. Kääntäjän floppiin hän valitsi sitaatit tekemällä satunnaisotantoja niin omassa kuin kaupunginkirjastossa. 181 sivua. Tarinassa isänsä tiukassa valvonnassa kummallisuuksia esittelevässä museossa asuva Coralie ja äärijuutalaisen yhteisönsä jättänyt Eddie törmäävät. Toinen romaani Kääntäjän floppi julkaistiin viime vuonna. Hän on ihan paras! Isäni on tosin eri mieltä. – Nostalgisesti syntyi halu toistaa työrupeama. Hoffmanin tyyli kertoa tarinaa kaikkitietävän kertojan ja minä-kertojan vuorotellessa ei ehkä ollut toimivin ratkaisu. Marksonin moderni klassikko on erikoinen kirja. Halusin pitää Hoffmanin teoksesta ja aistia kaoottisen, kasvavan ja kehittyvän New Yorkin. Kari Aronpuro kokee epäluovan kirjoittamisen omakseen. Kirja kertoo asioita, joita on todella tapahtunut ja yhdistää niihin tarinan, joka ehkä olisi voinut tapahtua. Historoitsijana Keskisarja on uskollinen lähteilleen, mutta kokoaa niiden monipuolisen annin ehjäksi tarinaksi. Tämän havaittuamme ryhdyimme googlaamaan kaiken, Aronpuro kertoo sähköpostitse kotoaan Tampereelta. 50-luvun Englannissa seikkaileva, 11-vuotias päähenkilö Flavia ratkoo Hopeisen hummerihaarukan tapauksessa tappoja ja mystisiä antiikkitavaroiden katoamisia. Gummerus 2015. Jos julkisessa kulkuneuvossa katsoo ympärilleen huomaa, että noin joka toinen räplää laitetta. Bradleysta hän kylläkin totesi, ettei ole hänen juttunsa. 12 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 24. Törmäyksestä kaksi suuntaansa etsivää nuorta löytävätkin suunnan elämälleen ja voimaa irtautua omista kahleistaan. Tiia Paavilainen Löysin kanadalaisen, eläkkeellä olevan Alan Bradleyn kirjat vuosi sitten. helmikuuta 2016 KIRJALLISUUS 6 ELÄMÄNMENO PAIKALLISLEHTI – Lauantaina 31. Tapahtumat saavat alkunsa, kun vanha romaninainen ennustaa Flavialle kristallipallosta, ja Flavia sytyttää kauhuissaan naisen markkinateltan tuleen. Iiria Lehtinen Kirjat: Ihmeiden New York, tragedia ja erikoinen dekkari Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo. Se on ihan kelvollinen teos, johon voi tarttua paremman puutteessa. Romaanit muodostavat vain pienen osan Aronpuron laajasta tuotannosta. Kuvaus jäi kuitenkin puolitiehen. Julkaissut kaksi romaania Aperitiff – avoin kaupunki (1965) ja Kääntäjän floppi (2015) . Suomentanut Maija Heikinheimo. Puolen vuosisadan jälkeen proosaa Suomennos johti omaan teokseen. Bazar 2015. Epäluovalla kirjoittamisella on Aronpuron työlle keskeinen merkitys, koska hänellä ei ole omien sanojensa mukaan mielikuvitusta. Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus. Runokirjoja on 22, joista viimeisin ntamon kustantama Pelkkää barnumia vuodelta 2014 Kari Aronpuron ensimmäinen runokokoelma Peltiset enkelit ilmestyi vuonna 1964. Siltala 2015. joulukuuta 2016 KIRJALLISUUS Alice Hoffman vie lukijan 1911 luvun New Yorkiin. ”Minulla ei ole mielikuvitusta.” FAKTA Kari Aronpuro . Bradleyn dekkarit ovatkin omintakeisia, eivät erityisen jänniä, mutta hauskoja. Aronpuro-trilogian kolmas osa on Aperitiffin 3. Ainoastaan hirmumies Koljosen sisäinen maailma jää lukijalle vieraaksi, mikä tässä tapauksessa on lukijan kannalta huojentavaa. Syntyi ajatus Aronpuro-trilogiasta. Marksonin teoksen suomennos valmistui viime vuoden toukokuussa. Hän pyytää aina lainaksi kirjojani. Epäluova kirjoittaminen on luodun kirjoituksen kierrättämistä. 419 sivua. Suomentanut Raimo Salminen. Hän valitsi ensin alueita, joilta kerätä sitaatteja. Lukuisat lainaukset kaikesta mahdollisesta voivat lukiessa aiheuttaa pakonomaisen tarpeen tietää alkuperäiset lähteet. Käännöksestä lähti liikkeelle myös Kääntäjän flopin kirjoittaminen. Hän oli kirjoittanut Aperitiff – avoin kaupunki -teoksen kuudessa viikossa vuoden 1965 kesä-heinäkuussa kurssikirjastonhoitajan kesälomalla. 447 sivua. Maarit Kesti Historioitsija Teemu Keskisarja ei petä tälläkään kertaa. – Meillä (Silja-Maarialla ja minulla) meni aikaa kääntäessämme Lukkoa, ennen kuin tajusimme, että Marksonin tekstistä vähintään kaksi kolmasosaa on sitaattia
2 kpl Li-Ion akut 7,4 V 4400 mAh, laturi 230 V, laturi 12/24 V, kantokassi 85 x 15 cm ERÄ! 159,ST0650 59,Lasinpuhdistusspray 110 ml WKCE008 1,AT004 19 90 Taloustikas • 4 askelmaa • työtaso 77 cm, tikas 145 cm • alumiinirunko • askelmat ja työtaso sinkittyä terästä • EN131 29,90 / pkt UUSI AUTOPESURI 24h! Osta 1 pesu saat toisen kaupan päälle! TalviPoistot! Paljon poistoja ja eriä! Arvomme kävijöiden kesken 100e autonpesulahjakortin ! HIILIHARJATTO MAT KONEET M18 sarjan rungot esittelypäivänä OVH -25% 80 TYÖKALUA JÄRJESTELMÄ YKSI YLI HIILIHARJATTO MAT KONEET M18 sarjan rungot esittelypäivänä OVH -25% 80 TYÖKALUA JÄRJESTELMÄ YKSI YLI HIILIHARJATTO MAT KONEET M18 sarjan rungot esittelypäivänä OVH -25% 80 TYÖKALUA JÄRJESTELMÄ YKSI YLI 80 JÄRJESTELMÄ YKSI YLI M18 BLDD-402C PORAKONE/RUUVINVÄÄNNIN 4933448443 10KPL ERÄ SHOKKITARJOUS!!! NYT MILWAUKEE-sähkötyökalut myynnissä! Tarjolla grillimakkaraa ja huipputarjouksia MILWAUKEE-uutuuksista! TERVETULOA! MAAHANTUOJAN EDUSTAJA PAIKALLA TO 25.2. Juhla Mokka kahvipaketti 500 g, suodatinjauhatus Tarjous voimassa tuoteostoksen yhteydessä! TO 25.2. klo 10-15 MAKKARATARJOILU! AWD1135 139,349,ATV Vinssi • moottori 12 V / 0,6 kW (kestomagneetti) • vetovoima 1135 kg • synteettinen köysi Ø 4,7 mm, pituus 15 m • vaihteisto: 90° käsipyörällä • välityssuhde 189:1 • jarru: EBT • esim. alv. 2 pkt / as. 24% (OVH 509€) 599 € sis. mönkijöihin tai moottorikelkkoihin Hylly yläkaapilla • 91,4 x 40, 6 x 183 cm • terästä, hyllyt laminoitua lastulevyä, kantavuus 150 kg / hylly • 5 hyllytasoa ja lukollinen yläkaappi • helppo koota KH9010A 79,+ Teräslaatikko • kantavuus 50 kg Yhteishintaan KH9010 ERÄ! Soodapuhalluskannu 1,3 l • puhalluspaine 6-8 bar SOODA05 49,Sooda 5 l • puhdistus ja puhallussooda Yhteishintaan SOODA01H + Työkaluvaunun sivulaatikosto 7 osaa • laatikot liukukiskoilla, • pohjassa pehmustelevyt • lukollinen, mukana kaksi avainta • L 382, K 795, S 460 mm • takuu 5 vuotta ERÄ! IKH7327 199,399,TKFK1220 5 90 Punottu köysi lenkillä 20 m • polypropeenia • 16-säikeisiä • UV-suojattu • Ø 12 mm • vetomurtolujuus 1000 kg 14,90 Kannettava LED valonheitin akulla • 1200 / 600 lm • 2 x 5 W Cree XMLBWT-T6 LED polttimoa • valon säädöt: kirkas, himmeä, S.O.S, pois • sisäja ulkokäyttöön • kolmeosainen masto 90 180 cm, kokoontaitettava • IP53 • sis. Keskiviikkona 24. 24% (OVH 759€) M18 CHIWF12-502X 1/2” MUTTERINVÄÄNNIN 4933448418 MAAILMAN VAHVIN!!! Vääntö 950Nm KAUPANPÄ ÄLLE 10-OSAINE N HYLSYSAR JA 4932352861 ARVO 129€. alv. KLO 9-15 249 € sis. helmikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU Avoinna ma-pe 7-17, la 9-14 ET001 1 95 max
Yleisesti parhaat ajat syntyivät toisella kierroksella, kun tien pinta kului puhki sorallepinnalle. Myös kaksivetoluokissa on mukana kovatasoinen osallistujajoukko. Aikido 1930-luvulla japanissa kehitetty budo-laji. Toisella yrityksellä myös Keski-Korsun aika parani selvästi, mutta sijoitus pysyi samana. Kajaanilaista haastavat Raahen Pekka Keski-Korsu, Kemin Markku Viitanen ja Kokkolan Toni Ahola. Kaksivetoluokassa Raahen Juho Korpela yritti tosissaan kärkikolmikkoon. Yksi ongelma vaihteiden kanssa saattoi maksaa kolmossijan. Nuorten ohjelmassa ovat sprintti, keskimatka, pitkä matka ja viesti. Ennen kesäkauden neljää osakilpailua hän on kaksivetoluokassa sijalla 16. Pohjois-Suomen aluemestaruusosakilpailun lähtö ja maali ovat molemmat varikon tuntumassa. Kun aikido tuli Raahe-opiston tarjontaan, lähti Karjaluotokin kokeilemaan lajia. Hän kävi vuonna 1995 tai chi-leirillä, jonka osallistujista puolet harrastivat myös aikidoa. Rallisprintin SM-sarjan tämän kauden toinen osakilpailu ajettiin viime lauantaina Lopen haastavalla radalla. – Pari kertaa auto valui hieman pois ajouralta, mutta se ei varmaan paljoa vaikuttanut. Noora Räisänen MM-kisoihin Nuorten hiihtosuunnistuksen MMkisat suunnistetaan tänä 28.2.-5.3. Väkisin vääntäminen ei kuulu lajiin laisinkaan. Suomennettuna aikido on harmonian tie tai harmonisen voiman tie. Aseina lajissa käytetään noin 130 cm Aikidossa kilpailet vain itseäsi vastaan Minun lajini: Anitta Karjaluoto on matkalla harmonian tiellä. Se tapahtuu vastustajan liikkeisiin mukautumalla ja niitä johdattelemalla. Naisia kaipaisin kyllä mukaan harrastukseen. Anitta Karjaluoto sai ensimmäisen asteen mustan vyön viime keväänä. Raahen Pekka Keski-Korsu ehti ensimmäisellä kierroksella nelivetoluokan kolmanneksi, vaikka suoritusta hidasti reitille hyytynyt kanssakilpailijan auto. Hänelle vyökokeet eivät ole itseisarvo. Anitta Karjaluoto löysi aikidon kiinalaisen tai chin kautta. Sanaakaan ei vaihdeta, kun opettaja oppilaineen suorittaa alkulämmittelyä. -En erityisemmin tähtää vyökokeisiin, mutta sitten kun ne ovat ajankohtaisia, treenaan tietenkin niitä varten. Voittoa puolustaa tehokasta nelivetoista Mitsubishiä ohjastava Jani Itkonen. Itämaiset lajit ovat aina kiinnostaneet häntä. Aloitin Raahe-opiston ryhmässä syksyllä ja jo keväällä 2008 liityin aikidoseuran (Hokudokain) toimintaan. Vauhdikkaalla ja uraisella tiellä tapahtui useita ulosajoja. Se näkyy tekniikoiden pehmeydessä. Kahden osakilpailun jälkeen Keski-Korsu on SM-tilanteessa viidentenä. Siksi se saattaa näyttää tanssilliselta, sanoo opettaja Jari Harju. – Parasta tässä on, että kaikki ovat tulleet harjoitukseen treenaamaan, eivätkä seurustelemaan, kertoo Anitta Karjaluoto, ryhmän ainoa nainen – Meillä on joskus ollut muitakin naisia, mutta ei enää vähään aikaan. Rallisprinttiä Siikajoella ensi lauantaina Siikajoen moottoriurheilijoiden järjestämä Jaresko Oy Rallisprint Ice ajetaan ensi lauantaina klo 11 alkaen. Luokassa on niin tiukkaa, että tuollaisia ei kestä tulla. Meneillään on aikidotunti. Järjestäjät ovat rakentaneet alueelle 3,3 kilometriä pitkän jäädytetyn radan, josta löytyy niin hitaita kuin nopeitakin osuuksia. Suomen Suunnistusliitto on valinnut kisoihin seuraavat joukkueet: H20: Tommi Härkonen, Kajaanin Suunnistajat, Anssi Koirikivi, RasTiimi, Antti Saikko, Lappeen Riento, Samuli Schroderus, SK Pohjantähti, Eevert Toivonen, Pirkkalan Hiihtäjät ja Elmeri Toivanen, Kouvolan Suunnistajat. Kilpailuun ilmoittautui 70 kuljettajaa. helmikuuta 2016 Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Raahelan tatamilla on hiljaista. Harjaantumattomalle silmälle aikido näyttää lähes tanssilta. Kyllä oli haastava ja mukava tie ajaa. Lajin kehittäjä Morihei Ueshiba painotti opetuksessaan myös lajin henkistä puolta ja pyrkimystä rauhaan. – Tiukassa risteyksessä meni väärä vaihde päälle ja vauhti pysähtyi täysin. Mukana ovat myös junioreiden SM-sarjassa kilpaileva Siikajoen moottoriurheilijoiden Toni Kemppainen sekä seurakaveri Juho Korpela, joka osallistuu rallisprintin SM-sarjaan. Raahelaiset hyvässä vauhdissa. Toyota Starlet-kuljettaja oli lopulta viides kolmisen sekuntia kolmospaikasta. 14 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 24. – Aikido on pehmeää, pyöreää ja harmonista. Tilanne SMpisteissä on talvikauden jälkeen ihan hyvä, Mitsubishiä ohjastava Keski-Korsu mietti. – Se oli naisten oma ryhmä, joten siinä oli matala kynnys osallistua. Kilpailukeskus sijaitsee Siikajoen Moottoriurheilukeskuksessa. Aikidossa vastustajaa ei pyritä vahingoittamaan vaan hänet pyritään lamaannuttamaan vastustajan omaa voimaa hyväksikäyttäen. Mitalisijaan on matkaa ainoastaan yksi piste. Muuten olen tyytyväinen ajoon, Korpela kertoi. D20: Maiju Kovanen, Suunta Jyväskylä, Juliaana Nasi, Sk Pohjantähti, Liisa Nenonen, SK Vuoksi, Noora Räisänen, Saloisten Reipas, Roosa Similä, SK Vuoksi ja Tuuli Suutari, Kouvolan Suunnistajat. Raahessa aikidossa käytetään myös raskasta mäntysauvaa, joka on ase, mutta myös apuväline oikeiden taisteluasentojen treenaamiseen. Aikidon tekniikat jaetaan heittoihin, sidontoihin ja asetekniikkaan. Itävallan Obertilliachissa. Kainuulaiset rämäpäät Markus Juntunen ja Teijo Karjalainen saapuvat haastamaan lähiseudun kuljettajia. Ainoat kuuluvat äänet ovat kellon raksutus, satunnainen housujen kahina ja varpaiden nitinä tatamia vasten
Raahessa aikidoa vetää Jari Harju, joka on kolmen danin mies. -En erityisemmin tähtää vyökokeisiin, mutta sitten kun ne ovat ajankohtaisia, treenaan tietenkin niitä varten. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Perheeseen kuuluu tytär. Työskentelee Saksetissa parturikampaajana. Hän on saanut oppinsa yhdeltä lajin kehittäjän oppipojalta, joten yhteys lajin juurille on lyhyt. Arvoja voi suorittaa aina 4. Vaikka aikidossa ei kilpailla, voi omaa tasoaan mitata muun muassa vyökokeissa. Vapaa-ajallaan lenkkeilee, lukee ja löhöää sohvalla. Ihan kenelle vaan. . ky?sta aina 1. . Lukee mielellään dekkareita, tietokirjoja ja historiallisia romaaneja. Alkuun ranteet olivat kovilla ja tietyt asiat, kuten vaikka kaatumisen opettelu, olivat vaikeita, mutta ehkä olin muuten valmiimpi lajiin kuin olisin nuorempana ollut. Aikidossa myös sisäisellä rauhalla on merkitystä. . . Raahessa aikidoon voi tutustua perhe-aikidossa, johon voivat osallistua 6–13-vuotiaat vanhempiensa kanssa tai aikuisten ryhmässä, joka kokoontuu maanantaisin ja keskiviikkoisin. Vinkit voi laittaa sähköpostitse osoitteeseen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai osoitteeseen maarit.kesti@almamedia.fi. Liikunta. . daniin asti, minkä jälkeen korkeammat arvot myönnetään vain suosituksesta. Haluatko jakaa tarinan. . Anitta Karjaluoto sai ensimmäisen asteen mustan vyön viime keväänä. – Vyökokeet eivät ole itseisarvo. Ensimmäinen suoritettava vyöarvo on 6. Sauva on tullut Raaheen pääasialliseksi aseeksi vierailevan opettajan ranskalaisen Gerald Blaizen kautta. – Tässä lajissa koolla ei ole merkitystä, sillä vain tekniikka ratkaisee, Karjaluoto huomauttaa. Musiikki. Vaikka aikido näyttääkin kevyeltä ja sulavalta, se ei ole kevyttä. – Minä en ole kilpailuhenkinen, enkä ole koskaan liikkunut kilpaillakseni vaan omaksi ilokseni. Sen avulla voidaan kamppailun lisäksi harjoitella muuhun kamppailuun tarvittavia asentoja. raahenseutu.fi >>>. Hän kokee saavansa treeneistä aina hyvän fiiliksen, joka kestää useita päiviä. . Ehkä isoin asia oli, kuin sain käyttööni hakamat, eli lajiin kuuluvat housut. Maarit Kesti Maarit Kesti pitkää puista sauvaa, puista harjoitusmiekkaa sekä puista tai kumista harjoituspuukkoa. Jos tunnet, niin vinkkaa hänestä myös meille! Minun lajini -sarjaan etsitään jatkuvasti mielenkiintoisia ihmisiä haastateltavaksi. Fakta Anitta Karjaluoto . Ainoa kilpailu on itseä vastaan. . oppilasasteen. danin eli 1. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Raahessa pääasiallisessa käytössä on männystä valmistettu b?-sauva. – Lajista saa notkeutta, ketteryyttä, tasapainoa ja tiettyä sisäistä varmuutta. ky. asteen mustan vyön. Keskiviikkona 24. Arvot etenevät pienentyen 6. Ne saa, kun on suorittanut 3. Syntynyt: Helsingissä 17.7.1963 . Karjaluodolle se on yksi syy, miksi hän on hurahtanut lajiin. Se vaan tulee siinä samassa, kun harrastaa ja kehittyy. Maarit Kesti Maarit Kesti Maarit Kesti Mitäs kivaa täällä tapahtuu. . Vinkkaa meille! Tunnetko tavallisen kuntoliikkujan, tavoitteellisen urheilijan tai taustalla toimivan seura-aktiivin – henkilön, joka suhtautuu intohimoisesti lajiinsa. . Hän saavutti vyön viime keväänä. Raahessa aikidossa käytetään myös raskasta mäntysauvaa, joka on ase, mutta myös apuväline oikeiden taisteluasentojen treenaamiseen. Leirejä Suomessakin pitävä Blaize on esimerkiksi seitsemän danin mies. – Ilman Ranska-yhteyttämme me emme olisi kehittyneet näin paljon, Harju huomauttaa. Katso menoinfo.fi ja löydä itsesi uusista kuvioista. Anitta Karjaluodolle aikido on ennen kaikkea itsestään huolehtimista niin fyysisesti kuin henkisestikin. helmikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Nykyään alkeiskursseja ei järjestetä, sillä seurassa koetaan, että parhaiten lajin pariin pääsee heittäytymällä jo pidempään harrastaneiden mukaan. Aina on jotain parannettavaa, Karjaluoto huomauttaa. Elokuvat. Hiki irtoaa tunnilla taatusti. Anitta Karjaluoto kantaa ensimmäisen asteen mustaa vyötä ainoana raahelaisena naisena. Jokos menokenkä vipattaa. Aikidossa ei kilpailla. Hänelle vyökokeet eivät ole itseisarvo. Asunut Raahessa vuodesta 1985 lähtien. eli oppilasaste. Kenelle Karjaluoto sitten lajia suosittelisi. Kaikki oppilasasteen kokeet suoritettuaan harjoittelija voi suorittaa 1. ky?hun, joka on korkein oppilasaste. Anitta Karjaluoto on hyvä esimerkki siitä, että lajin voi aloittaa myöhemmälläkin iällä. Tanssi. – Tässä lajissa ei ole koskaan valmis. Raahessa aikidoa on voinut harrastaa jo vuodesta 1995 saakka, jolloin järjestettiin ensimmäinen alkeiskurssi. – Olin 45-vuotias, kun aloitin
NHL-joukkue Nashville Predatorsissa pelaavan Miikka Salomäen pikkusisko. Joukkueen runkopelaajiin lukeutuu kolme Raahen alueen kasvattia. Ja kyllähän Suomen mestaruus olisi kova juttu, Salomäki raottaa tavoitteitaan. Puolustaja pelaa jo viidettä kauttaan Oulun Kärpissä. – Olen pitkälti samoilla linjoilla kuin Nelli. Hyökkääjäkaksikko olikin Kärppien sisäisen pistepörssin toinen ja kolmas. Ajattelin, kun tulin tälle kaudelle Kärppiin, että jos yhden maalin saisi tehtyä. Nelli Salomäki . Puolustajana pelaava Lehtikangas saalisti runkosarjassa tehot 2+8. – Onneksi perhettä näkee paljon Oulussa, Lehtikangas korostaa. Kärpillä on melkoinen vuori kiivettävänään, sillä vastaan luisteleva Jyp ei ole hävinnyt yhtään ottelua koko kaudella. . Ei passaa lähteä turhaan peruuttelemaan, Salomäki jatkaa. Sai kiekko-oppinsa Raahen Teräs-Kiekossa. – Olen kyllä ihan tyytyväinen kauteen. – Mutta Suomessakin arvostus on hieman noussut, kun naisten jääkiekko on tullut enemmän ihmisten tietoisuuteen, Lehtikangas säestää. Joukkue sijoittui runkosarjassa neljänneksi. Laura Lehtikangas . 18-vuotiaalle hyökkääjälle kausi Kärpissä on neljäs. – Meidän pitää pelata omaa rohkeaa peliämme. . helmikuuta 2016 Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Oulun Kärppien naisten jääkiekkojoukkue aloittaa välierätaistelunsa tänään keskiviikkona. – Olen tyytyväinen siihen, että olen pystynyt nostamaan tasoani kauden aikana aina kovempiin peleihin, neljättä kauttaan Kärpissä kiekkoileva 18-vuotias Salomäki summaa. Koko kolmikolla on pelivuosia edessä varmasti vielä rutkasti. Jasmin Hulanmäki (PJK), Nelli Salomäki (TeKi) ja Laura Lehtikangas (RaaheKiekko) luovat tällä hetkellä hienoa jääkiekkouraa joka vuosi mitaleista kamppailevassa Kärppien joukkueessa. Ajattelin, kun tulin tälle kaudelle Kärppiin, että jos yhden maalin saisi tehtyä. Toni LänKinen. Viimeisin runkosarjan peli heitä vastaan oli meiltä jo tosi hyvä. Myös toteutumattomia haaveita löytyy. – Naisjääkiekkoa ei arvosteta Suomessa riittävästi. – Olen pelannut samojen ketjukavereiden kanssa joulusta asti ja kemiat toimivat hyvin, Salomäki miettii. Kun olin nuorten maajoukkueen mukana pelaamassa Buffalossa, siellä meiltä tultiin kysymään nimmareita, Salomäki hymyilee. Haastajana välieriin A Olen kyllä ihan tyytyväinen kauteen. Kausi on ollut itselläni suhteellisen tasainen, Kiekko-Vesassa ja Raahe-Kiekossa aikanaan pelanneen puolustaja Juha Lehtikankaan tytär tuumii. Ensimmäinen ottelu ratkesi vasta jatkoajalla, mutta vieraskentällä Kärpät jyräsi vakuuttavaan 6-1 -voittoon. Jasmin Hulanmäki Oulun Kärpissä kiekkoileva PJK:n kasvatti Raahen alueelta lähtöisin olevat Jasmin Hulanmäki, Laura Lehtikangas ja Nelli Salomäki johdattavat Oulun Kärpät keskiviikkoiltana alkaviin jääkiekkovälieriin. Välieristä edetään finaaliin kolmella voitolla. Koko kolmikolle kotiseutu on tärkeää, vaikkakaan kotipuolessa he eivät ennätä käymään hirvittävän tiheään. – Naisten maajoukkue voisi olla realistinen tavoite ensi kaudelle. Kärppäkolmikko lupaa taistella tosissaan finaalipaikasta. Maailmassa on valtavasti miespuolisia jääkiekkoammattilaisia, mutta tiettävästi kovin moni nainen ei elätä itseään pelkästään jääkiekolla. Se antaa uskoa, Hulanmäki vakuuttaa. Pyhäjoen Joki-Kiekon kasvatti. Oulun Kärppien runkosarja sujui kohtalaisen positiivissa merkeissä. . Välierissä Kuortane kaatui suoraan voitoin 2-0. . 16 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 24. 20-vuotias hyökkääjä pelaa ensimmäistä kauttaan Oulun Kärpissä. Raahen alueen naiset avainroolissa Kärpissä, kun oululaisjoukkue lähtee haastamaan tappiotonta runkosarjavoittajaa. . Salomäki ja Lehtikangas asuvat Oulussa, mutta Hulanmäki kulkee treeneissä ja peleissä Siikajoelta käsin. Viidettä kauttaan Kärpissä pelaava 19-vuotias nuori nainen on myös erittäin tyytyväinen kauteen. – Meidän pitää pelata joukkueena. 19-vuotias Raahe-Kiekon kasvatti. Kova KolmiKKo Jasmin Hulanmäki . Raahen alueen kiekkoilijoista etenkin Salomäki on ollut pudotuspeleissä kovassa iskussa. Myös Salomäki kirjautti runkosarjassa 21 tehopistettä. Venäjällä tai Yhdysvalloissa tilanne on eri. Pääsin tänne sisään oikeastaan yllättävänkin helposti, runkosarjan 28 pelissä tehopisteet 13+8 summannut Pyhäjoen kasvatti Hulanmäki arvioi. Hän on tehnyt kahteen peliin jo neljä tehopistettä
18.55 HS-uutiset. 5.00 Ennustaja-TV. 02.25–06.00 Voittostudio. 16.50 Novosti Yle. 23/76. 20.05 Bones. 15.30 Villi kortti: Jalkapalloetkot. 23.45 Miehitetty (12). 22.00 Holmes NYC (7). 07.21 Ritari Mikke (S). 22.00 Häähumua Kakanin seurassa. 13.45 Kaverille ei jätetä (7). 49/52. 14.10 Vanderpump Rules (7). 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat. 22.00 Sinkkuelämää (12). 11.00 Fashion Star. 08.50 Kerrostaloelämää (7). Legendat pääsevät muun muassa soittamaan. Yllätysvierailu. 8/10. Leija lentää tuulien teitä. 19.30 Tilt. Viisaat miehet. 11.05–12.00 Lääkärit. 16.00 Jamien lohturuokaa. 2.50 Blacklist (12). 14.30 Elixir Life. 23.55 Vanderpump Rules (7). 4/4. 14.36 Lintuvuorella. 9.05 TV Shop Tvins. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Syke (12). 1.00–1.30 Californication (16). 1/10. (12). HD 22.55 Ulkolinja: Pakistan etsii talibaneja. 17.22 Lonkeroiset (S). 20.00 Prisma Studio. (Le doulos, Ranska 1962). Jakso 2/12. (U) 2/2. 7.10 Nanny (S). 4/10. 21.50 KulttuuriCocktail. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 24.2. Forssa. 01.15–05.30 Voittostudio. 17.00 Lemmen viemää (S). 5. TELEVISIO 17 Keskiviikkona 24. 11.30 SVT: Liv och Horace i Europa. Osa 2949: Marianna saa Sebastianin seisahduksiin. 12.05 Detroitin eläinpoliisit. K. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. Kausi 1, 2/22. 13.30 Jamie Oliverin säästöateriat. 9.30 Haylien keittiössä. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 22.30 Ummikot ulkomailla. (U) 05.30 Aamusää. 21.00 Erakkoperhe erämaassa. 20.30 Simpsonit (7). 13.50 Terapian tarpeessa (S). 21.00 21.00 Volga 30 päivässä. (U) 20.00–20.53 Simon Reeve teen jäljillä. 21.00 Criminal Minds. 04.00 Teematieto. 07.55 Hauskat eläinvideot. 23.35 SVT: Tio lektioner i språkdidaktik. 21.55 Urheiluruutu. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 Uusi Päivä. (Suomi 1950). 13.30 SVT: Severin. 20.00 Lasso. (U) 12.27–12.54 Kukkaron herraksi. K. Laulu äidille! 07.52 Richard Scarry (S). Kausi 2. Anu ja Samppa ovat umpirakastuneita. 06.25 Lazy Town (S). 6/6. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 05.00 Ennustaja-TV. (U) 10.30 Puk ja Herman Tanskan saaristossa. Renessanssi. 8.20 Avatar 3. 22.20 Päivän sää. 03.05 Mustat lesket (7). 1.05 5D: Naisten seksitunnustukset (12). 23.30 American Horror Story (16). 11.30 Tulevaisuuden tekniikkaa. Jakso 3/12. 17.00 17.00–17.49 Tapahtukoon sinun tahtosi (7). 12.55 70’s show (S). 21.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. Savustetun käryä. 21.00 21.05 A-studio. 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 7.35 Houstonin eläinpoliisit (12). 6.00 Sky News. 19.30 Salatut elämät (7). Kausi 12. Jakso 10/12. 22.00 Toisenlaiset äidit. 6.30 American Chopper. 19.00 Myyntimies Jethro. 18.00 Yle Uutiset. (In film nist, Iran 2010) Maailmankuulu ohjaaja Jafar Panahi tuomittiin kotiarestiin ja häntä kiellettiin tekemästä elokuvia. 17.55 TV-nytt. Jakso 8/8. 14.00 Hurja painonpudotus. 15.00 SVT: Familjer på äventyr. 14.55 Huipputatuoija haussa. Kausi 7. 21.00 21.00 Quantico (12). 21.00 Grillit huurussa. 3/5. Jakso 2/16. 06.25 Huomenta Suomi. Osa 530. 01.25 Vampyyripäiväkirjat (16). 15.05 How I Met Your Mother. 15.35 Tosielämän hätäpuhelut (12). 13.45 Guinness World Records. Titanicin vanavedessä. 11.05 Yle Alueuutisia. 17.17 Viidakkojytä (S). 22.55 Ella Lymi: Mulle käy. 7.25 Karhuherra Paddington. 22.00 Elokuva Riddickin aikakirja (16). Robot (16). Tutkimusten mukaan nuoret brittinaiset kokevat runsaasti seksuaalista häirintää. (U) Pridehumua, osa 1/2. Kausi 3. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Taste UK. 10.00 Farm Kings. 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 00.40–01.10 Puoli seitsemän. 15.55 Salatut elämät (S). 00.05 Haluatko miljonääriksi. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut (12). 19.00 Pelastajat (7). 16.30 Nanny (S). 01.05 Paratiisihotelli (S). 20.30 Väärät miehet (12). 09.05 Studio55.fi. 18.30 Puoli seitsemän. Jakso 9/10. 15.05 Miami Ink. 19.20 Päivän sää. 3/10. 21.00 Elokuva Lainkuuliainen kansalainen (16). 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 17.30 Cheerleaderit. 09.30 Puoli seitsemän. 19.00 Prisma: Ihmisen universumi. 01.15–04.00 Teematieto. 17.00 Sinkkuillallinen. 3.40 Fame (7). 16.30 Yksineläjä Severin. 8.00 Pac-Man. 3.30–4.20 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 10.35 Emmerdale (7). 08.55 Eläinten ABC. 15.10 Kadonneet (7). 17.30 70’s show (S). 5. 1.50 Hetki ennen tuhoa. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 08.19 Martine (7). O: Hannu Leminen. 13.50 Koko Britannia leipoo. 20.55 Urheiluruutu. Automies. 9/22. 15.00 Upeat skandikodit. Teetä ja sympatiaa. (U) 19.00 Velvet – muotitalon tarina (7). 17.15 Fosters (12). 8.10 Jeff Corwin – uhanalaiset villieläimet. Lokakuu. 20.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 23.30–23.57 Seksiministeriö. Niko. Kausi 2. Kausi 1. 1.45 Muinaiset avaruusoliot (7). 2.15 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (7). Kausi 12. Mertaranta ja legendat, TV5 klo 21 10.05 Dexpedition (7). 4. 23.00 Kioski: Kaarlen maailma. Krakova & Amsterdam. 18.30 Terapian tarpeessa (S). 15/15. 9.00 Suomen kaunein mökki. 2.00 Client List (12). Kausi 1. Kausi 1. Teetä ja sympatiaa. Historian siipien havinaa. 19.30 Kioski: Kaarlen maailma. Puumajuoma. 12.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 22.30 Seksileikeistä ensiapuun. 6.00 Aamun AVAus. 14.10 Miehen paikka. 6/7: Yksityiselämä. 22.00 Inhimillinen tekijä. 23/40. 2.45 Taste UK. 12.00 Lääkärit. 4/26. 16.30 Vanderpump Rules (7). 13.25 70’s show (S). Osa 2948: O sole Miia! 16.25 Saturday Night Live. Osa 531. 19.05 Friends with Better Lives (S). 11.45 Jyrki Sukulan makujen maa. 21.00 Mertaranta ja legendat. Kausi 1. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Akin kyyneleet. (U) 14.00 Muodin huipulle. Kausi 1, osa 7. helmikuuta 2016 RAAHEN SEUTU C8 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 19. 1.40 Polyamory: Married & Dating (16). 0.55 Intelligence – Agentti 2.0. 3/4. 18.15 Leijonan luola UK. 12.30 SVT: Ted Gärdestad – För kärlekens skull. 22.40 Näin tehtiin elokuva Äkkilähtö. 06.50 Pikku Kakkonen. 07.41 Pusse (S). 17.09 Hercule Poirot (12). 19.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 16.20 MOT: Supo tahtoo taskuusi. Kahden äidin kaksoset. Olemmeko yksin. 05.55 Akuutti. 17.45 Kanadan rajalla. Kausi 1, osa 4. K. 14.20 Fame (7). 14.10 American Chopper. 18.25 Emmerdale (S). liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Mertaranta ja legendat -sarjan päähenkilö on pituushyppääjä Tommi Evilä. Kausi 1, 7/8. Kausi 2, 2/4. 8.20 Miami Ink. 15.50 Neljän tähden illallinen. 8/42. 23.30 Leijonan luola UK. Ridgen ratkaisu. Kirkkoherran kirous. 00.45 Villi ja vapaa (S). 9.15 TV Shop Tvins. 19.45 Ruotsin salaiset huoneet. 11.40 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 5/8. 1. 10.20 Neljän tähden illallinen. Aarreaika. 13.45 Aarteen tonkijat. 16.00 Kenet ihmeessä nain. 6 Tyger tutkii: Seksismi, TV2 klo 22 Asiaa käpälöinnistä Uusi sarja alkaa Amerikkalaisessa jännityssarjassa Brian Finch (Jake McDorman) saa menestyneeltä kaveriltaan mystisen NZT-pillerin, jonka avulla hän saa käyttöönsä aivojensa koko kapasiteetin. Nuorten cheerleadereiden tiimillä on vain yksi tavoite: voitto. Jakso 3/12. 16/20. Osa 1. Kappelissa kaksi kaunotarta. Kausi 4. 8.45 Transformers. 15.50 A-studio. Turku. 11.55 Maailmanlopun odottajat. Turvavyöt kiinni! 20.58 Keno. 0.50 Hengissä selvinneet. 13.20 Dexpedition (7). 17.05 Autotallien metsästäjät. (U) 10.00 Meri leikkipaikkana. 1.35–2.30 Vaimot vaihtoon UK. 07.25 Tashi (7). Jakso 15/15. 11.00 SVT: Vem vet mest. 08.25 Merieläinten pelastajat. 14.45 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 1. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 SVT: Antikmagasinet. 02.05 Leijonan luola USA. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). K. Uusi joukkue. 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. Makeaa ja mausteista. 11.00 Cesar Millanin hauvahelvetti. 21.00 21.00 Limitless. 13.00 Sinkkuillallinen. Kausi 8. 17.55 Emmerdale (S). (The Chronicles of Riddick, toiminta/seikkailu, USA, 2004). 14.30 SVT: De okuvliga. Kansainvälistä meininkiä. Uni. 10.50 Onnenarpa. 20.00 Muodin huipulle Allstars. Jakso 5/12. Kausi 1, 3/12. 2.15 Tanssin superäidit. 08.32 Joraavat juurikkaat (S). 7.35 My Little Pony. Kausi 3, 3/12. 06.00 Studio55.fi. Kausi 2, 3/22. 23.55 Aarrejahti merellä. 15.00 Uusi Päivä. 18.25 Dexpedition (7). 7/24. 1.20 Hengenvaarallisesti lihava. 22.30 Vinkkejä opiskelutekniikkaan. Kausi 1, 7/10. 18.00 Rantavahdit (S). 7.25 Selviytyjäkaksikko (7). 23.45 SVT: Liv och Horace i Europa. Yllätysvierailu. 07.00 Pound Puppies (S). 22.00 Poliisit (7). 22.00 Elokuva Wasabi (16). 15.15 Yle Oddasat. 16.00 Selviytyjäkaksikko (7). 11.00 Yle Uutiset. 06.55 Bumba (S). Jakso 23/26. 44/50. Kausi 1, 13/13. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.20 Leijonan luola USA. 3/12. 1.00 Polyamory: Married & Dating (16). 15.45 Luontoretkellä: Huippuvuorten laella. Kausi 2. Perheväkivallan monet kasvot. 23.00 Friends with Better Lives (S). 13.20 Elokuva Amor hoi! (S). Voimainkoitos. 23.30 Painajainen naapurissa. Delfiinit vaarassa. 0.45 Gordon Ramsay maailmalla. 0.15 Blacklist (12). 19.15 Vanderpump Rules (7). 23.00 Havaiji 5-0 (12). 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 22.50 Yle Uutiset. Kausi 8. 16.00 Amazing Race. Kausi 1. 23.35 NYC:n täydelliset naiset. 0.15–0.54 SVT: Aktuellt. Yhden yön kokeilu. Kausi 1. Kausi 4, 7/13. 14.55 Mallikoulu. 15.45 Enbuske360. 18.05 Lentoturmatutkinta. 6.40 Chuckin ja ystävien seikkailut. Erikoislähetys lasten elämästä ja terveydestä. Kausi 2, 4/4. 15.40 Dexpedition (7). 19.35 Huutokaupan metsästäjät. 9.25 TV Shop Tvins. 20.00 Kenet ihmeessä nain. 10.00–10.50 Hercule Poirot (12). 16.45 Hurja remontti. O: Jean-Pierre Melville. Kauppiaan murha 2/2. 16.55 Westwijkin arvoitus (7). 21.50 Limitless. Kausi 1. (U) 13.00 Kioski: Rakelin kuplassa. 7/10. Kausi 3, 2/12. 16.30 Detroitin eläinpoliisit. (U) 18.00 Naisia taiteen historiassa. 18.00 Myytinmurtajat. 07.35 Noksu (S). (U) 10.05 Emmerdale (S). 18.58 HS-sää. 20.30 Murha menneisyydestä. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 20.30 Ammattina sankari. 3.05 Painajainen naapurissa. Jakso 27/56. Kausi 1. Kausi 1. 23.00 Hawthorne (7). 13.15 Kultakuume. 07.10 Q Putti 5 (S). 21.45 Tämä ei ole elokuva (S). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Avaruusapinat (7). 20.30 Sex & Sånt. Sanneli. 12.45 Hurja remontti. 23.00 Jäitä hattuun (S). 43/50. K. 12.15 Myrskynmetsästäjät. 09.00–09.50 Syke (12). 15. 15.05 Yle News. 16.00–16.54 Television uranuurtajat. 9.15 Wipeout. 5.00 Ennustaja-TV. 10.00 MasterChef Australia All Stars. Mainosmiehille morsiamia. 10.15 Koru-TV. 07.40 Tashi (S). Kausi 1, 7/10. N Alexa Davalos, Colm Feore, Judi Dench, Karl Urban, Keith David, Nick Chinlund, Thandie Newton, Vin Diesel. 23.30 Elokuva Ilmiantaja (12). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.04 Musatoosa. Kausi 2, osa 34. 19.30 TV-nytt. 18.00 70’s show (7). 0.25 Meedio murhatutkijana (12). 4/12. 8.30 Kadonneet (7). 06.00 Astral Tv. 22.25 Viking Lotto ja Jokeri. 16.35 Aivopelit. 7. Pian hän huomaa sekaantuneensa murhamysteeriin. 14.00 SVT: Mitt Sverige. Kausi 2. helmikuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub KesKiviiKKo 24.2. 21.30 Tamron Hallin rikostutkimukset (12). 4.00 Kohtalokkaat valinnat (12). 15.00 Neljät häät Amerikassa. 18.30 Tonttupartio Red Caps (7). 6 Limitless, Sub klo 21. 18.00 Kultakuume. 20.00 Miehen puolikkaat (7). Paljastava blogi. 12.00 Kukkaron herraksi. 31/62. Jakso 1/10. Tanja. 16.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 13.30 Unelmamatka. Kausi 6, 17/22. 18.30 Prom-prinsessat. 19.30 Miehen puolikkaat (7). 8/13. Kausi 4, osa 3. 17.00 Isojalan jäljillä. Jakso 6/12. 13/18. 13.00 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. Kausi 5. 7.05 Velhokoira Merlin. 14.45 Mafiavaimot. 17.25 Maailman nopein laulutähti. 23.45 Kiehtova maailma: Matka Mekong-joella. 21.55 Rosewood. 23.30 SVT: Programtablå. 15.30 Perhe pelissä (7). Kausi 2, 1/10. 22.50 Elokuva Lonely Hearts. 12.25 Pulmuset (S). Oikea köntys. Ristikuningas. 8/26. 13.55 Sisarvaimot. Tyger tutustuu törkeän käytöksen syihin ja seurauksiin. 50/52. 12.15 Jyrki Sukulan makujen maa. 12/13. K. 10.05 Eläinkunnan oudoimmat lemmikit. 16.00 Nanny (S). 10/12. 2/3. 21.00 Helteinen helmikuu (12). Takkatulen lumo. 22/40. 15.00 Top Chef. K 1. Vähemmän on enemmän. Viidakon orjat. 12.55 Grand Designs Australia. Kausi 9, 5/18. 19.00 Tanskalainen maajussi. (U) 19.00 About a Boy (7). 15.45 Onnenarpa. Rikoselokuvien tiukassa klassikossa vankilasta vapautuva kostonjanoinen murtovaras palaa petosten täyttämään alamaailmaan. 13.15 SVT: Hemliga svenska rum. 20.00 Kaara. 6/10. 20.05 Havaiji 5-0 (12). 23.05 Hyvät ja huonot uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 0.50 Minna Parikka. Endelave. 1.50 Selviytyjäkaksikko (7). (7). 22.00 Tyger tutkii: Seksismi. 08.35 Sherlock Jakki (S). Janne Tulkki. Kausi 1, 1/22. (U) 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 22.30 MTV Sport Uutiset. 12.19 Oddasat. Kausi 8, 2/18. (U) 15.00 Yle Uutiset. 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 14.30 YK-miehet moottoripyörillä. 21.00 21.00 Rouva Ministeri. 0.00 Sinkkuillallinen. 17.00 17.20 MasterChef Australia. 09.20 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Kausi 1. Kultaisen essun paluu. Kausi 1. 10.55 Vanderpump Rules (7). Hypnoosissa. 21.50 Yle Uutiset. 1/3. 3.15 Hottikset (S). 4.15 Ennustaja-TV. Kausi 5. 19.00 Mira ja miljoonakodit. 22.35 Frendit (S). 06.50 Bumba (S). 20.45 Oddasat. Kausi 4. 1, 9/13. 6.40 Nanny (S). 7.15 Vipo – lentävän koiran seikkailut. (U) 16.10 Ahmed ja Team Physix. Tyger Drew-Honey on illan ohjelmassa ajankohtaisen aiheen äärellä. 3. 6.20 Olipa kerran planeetta Maa. 18.00 BUU-klubben: Yakari. 2.40 Vankilassa ulkomailla. Verenhimo. 20.30 Poliisit (7). 19.30 Taste UK. 4/12. Kausi 27, 2/22. 20.00 Äidin ja isän autokoulu (S). Kausi 1. 21.00 21.00–21.45 Mr. 22.40 Myytinmurtajat. 06.25 Ylen aamu-tv. 21.00 Amerikan unelmavävy. 12.50 Suomiehet. Kausi 1, 13/13. 21.58 TV-nytt. 00.30 The Late Show With Stephen Colbert. Kausi 1. 06.53 Tiketi Tok (S). 20.05 Klikkaa mua (7). Kausi 1. 04.05–05.00 Ennustaja-TV. 17.00 Pulmuset (S). Valkoisia valheita. 19.05 Varastojen metsästäjät. O: David Twohy. Pakistanissa on talibanien iskuissa kuollut satoja siviilejä. Kausi 1. 2.40 Isojalan jäljillä. Kuningatar pullavanukas 19.00 Seitsemän Uutiset. Jakso 26/56. 0.35 Amerikan unelmavävy. 3.50 Ennustaja-TV. Krstiina Wheeler. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi
(U) 10.05 Emmerdale (S). Kausi 2, 3/4. Maksaa rahalla. Turvavyöt kiinni! 22.00 Poliisit (7). 3.45 Rikkaiden deittipalvelu (S). 17.00 17.00 Tapahtukoon sinun tahtosi (7). 12.50 Suomiehet. 18.25 #RichKids of Beverly Hills (S). 5.25 Sky News. Selostajana on Sami Saarenpää. Agentit. Pakolaisten majoittuminen kirkkoon aiheuttaa kaaoksen. 18.00 BUU-klubben: Bärtil, Palomies Sam. Jakso 4/12. 08.50 Kerrostaloelämää (7). 2.15–2.50 Californication (12). 4/10. 5.00 Ennustaja-TV. 00.40 Rikoksista pahin (12). 1.45 Perception (12). 16.15 Onnenarpa. 08.00 Astral Tv. 15.45 Taste UK. 20.30 Kumman kaa (S). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 1/2. 8.30 Kadonneet (7). 4.10 Vankilassa ulkomailla. 14.00 Koiralle koti. 01.40–05.30 Voittostudio. 2.05 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (12). 13/13. 19.30 Kioski: Marjan vallassa. 12.00 Kukkaron herraksi. 01.55 Rantavahdit (S). Jakso 28/56. Tanja. Kausi 1. Kausi 1. K. Jakso 11/12. 13.25 70’s show (7). Laoag City. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. (Plein soleil, Ranska 1960). 1.50 S.H.I.E.L.D. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). Pekka Haavisto. Hämärä hansikaslokero. 13.00 Sinkkuillallinen. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). Jakso 65/76. 09.05 Studio55.fi. 20.30 Poliisit (S). 11.45 Haasta Hans. Paistia pöytään. 3.20 Hetki ennen tuhoa. 18.00 Myytinmurtajat. 6.15 Olipa kerran planeetta Maa. 12.19 Oddasat. 0.50 Vaimot vaihtoon UK. Ulkolinjassa selvitetään, millainen mies miljonääri on. 20.30 Yle Uutiset. 19.00 Brooklyn 99 (12). 18.15 Leijonan luola UK. 23.00 Outlander – Matkantekijä (16). helmikuuta 2016 Aamulehti // Perjantaina 19. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. Osa 2. Osa 531. Jannika B. 22.00 Elokuva Neuvottelija (16). Kausi 1, 8/8. Kausi 2. 21.00 21.05 A-studio: Talk. 12.00 Lääkärit. 11.30 Veljesten keittiössä. 46/50. 17.30 70’s show (S). 13.20 Elokuva Olenko minä tullut haaremiin (S). Kausi 5. 21.00 21.00 Tiededokumentti: Ihmisen mekaniikka. 20.00 Bostonin palomiehet. 2.20 Isojalan jäljillä. 10.00 Farm Kings. Verivelkoja. 16.00 Amazing Race. Kausi 1. 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Pomo keittiössä. Kausi 5. 17.00 Pulmuset (7). 15.30 Tyger tutkii: Seksismi. 20.00 The Voice of Finland. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. Patricia Highsmithin romaaniin perustuva trilleri. 18 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 24. 0.50 Teppo TEBIAN Lakaniemi. Pihviä pöytään. 7.55 Pac-Man. 09.30 Puoli seitsemän. Kausi 1. 32/62. 2/15. 13.00 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 08.17 Viidakkokirja (7). Kausi 1, 10/13. 22.00 Arrow (16). 02.55 Rantavahdit (7). Tuula. 20.30 Matematiikan taikaa. Jakso 27/56. Kuumia (v)esileikkejä 20.00 Kumman kaa (S). 2.10 Columbo (7). 18.05 Lentoturmatutkinta. 13.00 Grand Designs Australia. Kausi 8. Dublinasetuksen nojalla häntä uhkaa nyt siirto Ruotsista Italiaan. 8.25 Miami Ink. 2.55 Painajainen naapurissa. 06.00 Voittostudio. 12.55 70’s show (S). 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. Kausi 2. 13/13. 25/76. 15.30 Pilanpäiten. 23.00 Havaiji 5-0 (12). 9.05 TV Shop Tvins. 15.00 Uusi Päivä. 18.00 Yle Uutiset. 08.28 Kesäleiri (7). Kausi 1. 6.40 American Chopper. 23.25 Painajainen naapurissa. 06.50 Bumba (S). 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. Pitääkö vuokralaisen vain alistua. 2/6. Voittajan malja. 15.55 Tonttupartio Red Caps (7). 07.50 Milli ja Molli (S). 06.50 Pikku Kakkonen. 52/52. 0.45 Kanadan rajalla. O: Gavin Hood. Kausi 1. 20.45 Oddasat. 21.30 Paula Zahn ja murhien motiivit (12). 18.30 Terapian tarpeessa (S). 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 1/15. 5.00 Suomen vartijat. Pakotie. 8.45 Transformers. Kausi 1, osa 1. 21.00 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 1/10. Vuokrat ovat sietämättömän korkeita erityisesti suurissa kaupungeissa. 12.35 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 15.10 Kadonneet (7). 12.30 Candice sisustaa. N: Molly Parker, Natasha Calis, Lochlyn Munro, Susan Hogan, Sonja Bennett. Gary Gray. 16.55 Tanskalainen maajussi. 16.45 Hurja remontti. Sateenvarjoja ja vaahtokarkkeja. O: Greg Mottola. 16.25 Vinkkejä opiskelutekniikkaan. 20.00 Mertaranta ja legendat. 1.10 Amerikan hulluimmat hätätapaukset. Kausi 5. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.55 Yle Uutiset. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 00.30 The Late Show With Stephen Colbert. 17.09 Hercule Poirot (12). 19.05 Lähiöunelmia (7). 07.32 Humps (S). 11.30 SVT: Liv och Horace i Europa. Kausi 1. 2.15 Villit nettivideot (12). Jakso 24/26. 06.25 Huomenta Suomi. 2/2. Kädet. Dok: Minä olen Dublin, Yle Fem klo 22 11.50 Vanderpump Rules (7). 4/12. 16.50 Leijonan luola USA. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 01.25–06.00 Voittostudio. 21.25 Kätevän emännän juhlat (S). O: Waldemar Wohlström. O: Grant Harvey. Jakso 24/40. 22.30 Seksileikeistä ensiapuun (12). 23.55 X-games. 0.00 Bisneksen oppitunti – Bimbo Oy. 16.05 Selviytyjäkaksikko (7). Kausi 1. 20.00 Kenet ihmeessä nain. 9.05 Wipeout. Jakso 10/12. Noidankehä. 20.05 Klikkaa mua (7). 10.00 Hercule Poirot (12). Pimeän olemus. 1/26. Kausi 7. 23.25 Elokuva Kuuma aurinko (12). (U) 18.00 Holbein – Tudorien hovimaalari. Kausi 2. Jakso 4/12. 20.05 Bones. 5/26. Super-Matti. 14.30 Luojan kiitos! Osa 9. 16.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. Luokkakokous. 16.00 Television uranuurtajat. 1.15 Kanadan rajalla. Janne Tulkki. (Suomi 1932). 16.30 Detroitin eläinpoliisit. 02.25 Rantavahdit (7). 06.25 Lazy Town (S). Kausi 2, jakso 35. 12.05 Detroitin eläinpoliisit. (U) 19.00 About a Boy (7). (The Negotiator/USA 1998). 12.30 SVT: Välj språk! 12.45 SVT: Babel bio. 23.55 Vanderpump Rules (7). 05.00 Ennustaja-TV. 19.004 Tiededokumentti: Valoa ja pimeää. 18.30 Kolmikko ja kyberkulta (7). 22.35 Elokuva X-Men Origins: Wolverine (12). Onnea, Tuija, Tuire ja Vanessa! 06.52 Lilli ja kukkaisystävät (S). (X-Men Origins: Wolverine, USA 2009). 17.00 Sinkkuillallinen. (Paul, sci-fi-komedia, USA, 2011). 07.55 Hauskat eläinvideot. 7.25 Karhuherra Paddington. 45/50. 22.55 Seinfeld (S). 15.15 Yle Oddasat. 3/4. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. N: Bill Hader, Blythe Danner, Jane Lynch, Jason Bateman, Jeffrey Tambor, Kristen Wiig, Nick Frost, Seth Rogen, Sigourney Weaver, Simon Pegg. 12.20 100 tunnin haaste. Jakso 1/26. Seinäjoki. 19.00 Ummikot ulkomailla. 11.00 SVT: Vem vet mest. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. Jakso 23/40. 19.35 Huutokaupan metsästäjät. Isä ja poika. 18.00 70’s show (7). 14.30 Haussa uudet mallit. 17.05 Autotallien metsästäjät. 9.25 TV Shop Tvins. 0.54 SVT: Kulturnyheterna. K. 13.30 Ginan maailma. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. Kännisekoilua. 07.02 Maapallottelua. 14.20 Kaverille ei jätetä (7). 2.45 Taste UK. 14.00 Hurja painonpudotus. 9.00 Suomen kaunein mökki. 20.00 Miehen puolikkaat (7). Kausi 8, 3/18. 13.45 Aarteen tonkijat. 6.00 Sky News. Sadekeppi. 13.50 Terapian tarpeessa (S). Budapestin varas. 20.00 Kuningaskuluttaja. 3.50 Kohtalokkaat valinnat (12). 06.25 Ylen aamu-tv. 16.30 Tulevaisuuden tekniikkaa. Paljastus. 17.30 Pomo keittiössä. 18.25 Emmerdale (S). 14.15 Hauskat eläinvideot. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo SomaliaSta paennut Ahmed saapui aluksi Italiaan. Ihotautilääkärin vastaanotolla. Nimi. (Riksdagens frågestund). 11.55 Maailmanlopun odottajat. 21.55 Elokuva Kotia päin (16). 13.45 Guinness World Records. 22.00 Elokuva W.E. 21.00 Elokuva Rakkaus lainassa (12). Kausi 12. 16.00 Kenet ihmeessä nain. (U) 11.05–12.00 Lääkärit. 21.00 21.00 Ihon alla (12). 18.30 Puoli seitsemän. Hassuttelijat. 22.20 Päivän sää. 7. 15.00 Yle Uutiset. 23.30 Backstrom (12). Jakso 2/10. 1.45 Ryhmäterapian tarpeessa (S). Juhannus. 01.20–04.00 Teematieto. 19.00 Hottikset (S). 19.30 Bad Judge. 2.45 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. N: Ilkka Koivula, Jonna Järnefelt, Leena Suomu ja Risto Tuorila. Taidehistorioitsija Waldemar Januszczak perehtyy Hans Holbein nuoremman maalaustaiteeseen. Kausi 1. 6 X-games:Lumilautailu, TV2 klo 20.30l. 6.40 Nanny (S). 21.55 Elokuva Eragon. 16.00 Jamien lohturuokaa. 15.00 Neljät häät Amerikassa. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.55 Leijonan luola USA. 22.50 NYC:n täydelliset naiset. 18.00 Syke (12). 21.00 21.00 Noin viikon uutiset. (Mv). 08.25 Merieläinten pelastajat. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 7.40 Houstonin eläinpoliisit (12). 23.50 Frendit (S). 17.55 Emmerdale (S). 23.55 Ryhmäterapian tarpeessa (S). 21.00 Äidin ja isän autokoulu (S). 22.00 Dok: Minä olen Dublin. 19.00 Lentokoneiden pakkolunastajat. Kausi 1, 7/13. 19.15 Vanderpump Rules (7). 13.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 22.00 Ulkolinja: Kuka on Donald Trump. O: F. Sateenvarjoja ja vaahtokarkkeja. 20.58 Keno. 1.30 #RichKids of Beverly Hills (S). Kausi 3, 4/12. 07.40 Tashi (7). Vaarallinen talo 1/2. (7). 18.30 Kakkukuningas. 51/52. 0.20 Vaara kaupungin yössä (12). 16.30 Vanderpump Rules (7). 0.50 Brooklyn 99 (12). 9/26. 1.01 SVT: SVT Nyheter Skåne. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. 18.53 Ruohonjuuritasolla (S). (12). 14.30 Muodin huipulle Allstars. 1. 23.45 Hawthorne (12). Vatsanpuruja. Kausi 3, 3/12. 07.00 Pound Puppies (S). 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 18.00 Rantavahdit (S). 10.20 Neljän tähden illallinen. Kausi 1. 22.30 Firmat kuntoon. Jakso 14/25. 15.40 Enbuske360. Sitruunainen kanakastike. 18.00 Ruotsin miljonääriäidit – Maria & Mindy. 2/5. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.15 Vanderpump Rules (7). (Gone/Kanada 2011). (U) 10.30 Unelmamatka. Luteita ja narikkalappuja. 19.55 Obs debatt. 16.20 Avaruusapinat (7). 3.55 Fame (S). 7/7: Tulevaisuuden sijoitusopas. 20.00 Aasian kehittyvät kaupungit. 0.25 Me Fisherit (S). 15.15 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 20.30 Simpsonit (7). 9.30 Koiralle koti. 17.45 Kanadan rajalla. 6/8. 6 Ulkolinja: Kuka on Donald Trump. 0.55 Rosewood. 14.45 Prom-prinsessat. 23.45 SVT: Studio Plus. Kausi 1. 08.41 Pok ja Mok (7). 13.20 Kultakuume. Kausi 1. Halloween-spesiaali. O: Madonna. 7.10 Nanny (S). 14.00 Yksineläjä Severin. Isä, poika ja bikinipimut. 04.00 Teematieto. 3.50 Ennustaja-TV. 23.40 Num3rot (12). 19.00 Syyttäjä (12). 3. 24/76. 20.00 Au pairit Los Angelesissa. 23.00 Lähiöunelmia (7). Sebastian. 12.45 Hurja remontti. (U) 10.00 Luontoretkellä. Donald Trumpin kampanja republikaanien presidenttiehdokkaaksi on ollut historian värikkäin. Las Vegas! 7/9 (U) 20.30 X-games. helmikuuta 2016 Tv-viikko // C9 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub TorsTai 25.2. 01.35–2.05 Kioski: Marjan vallassa. Hämähäkkinaisen vierailu. 9.20 TV Shop Tvins. 03.25–05.00 Ennustaja-TV. 18.58 HS-sää. 17.00 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 12.25 Pulmuset (S). 18.00 Kultakuume. 13.45 Hauskat eläinvideot. 14.15 American Chopper. 8.15 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 17.00 Lemmen viemää (7). 21.00 21.00 112 (7). 16.25 Klikkaa mua (7). Osa 1. 21.00 Elokuva Miehet jotka vihaavat naisia (16). Kausi 12. Osa 2949. Puu kaatuu! 15.00 Top Chef. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 16.30 Nanny (S). 11.05 Yle Alueuutisia. 21.55 Urheiluruutu. Kausi 1. 17.15 Fosters (7). 15.10 Miami Ink. Kausi 1. 17.00 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut (12). 16.20 Neljän tähden illallinen. 10.50 Onnenarpa. 05.30 Aamusää. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 5/10. 7.10 Vipo – lentävän koiran seikkailut. K. 23.25 Seinfeld (S). 21.00 Criminal Minds. 1.00 Californication (12). (1989) Ilkka Järvi-Laturin tosipohjainen rikoselokuva. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. (U) 12.30 Kukkaron herraksi. 12.00 SVT: Stina om Lars von Trier. 17.25 Lasso. 14.50 KulttuuriCocktail. 18.55 HS-uutiset. 19.20 Päivän sää. 10.05 Eläinkunnan oudoimmat lemmikit. 06.00 Studio55.fi. (16). 15.00 Huipputatuoija haussa. 06.55 Bumba (S). 19.05 Varastojen metsästäjät. 1/8. urheilua Extremeä Oslossa Oslon X-gamesissa nähdään superpipen miesten karsintakilpailu, ja illalla seurataan vielä street-kilpailun karsinnat ja finaalit. Krakova & Amsterdam. 08.55 Eläinten ABC. 1.45 Yön AVA. Lisäksi maistellaan kotimaisia vaihtoehtoja lisäkeriisille. 07.39 Lauri kilpa-auto (S). O: René Clément. 16.55 Novosti Yle. 1.15 Bad Judge. 22.00 Elokuva Thor: Hammer of the Gods (12). Kausi 4, 10/23. 5.00 Ennustaja-TV. (Britannia 2011). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Nanny (S). Jakso 10/10. 20.30 Prisma Studio. Sinun edestäsi vuodatettu. 14.20 Fame (S). 23.30 Leijonan luola UK. 7.35 My Little Pony. 0.15 SVT: Aktuellt. 0.45 Sinkkuillallinen. (U) 14.00 Kevin McCloudin ekomökki. (U) 21.50 Yle Uutiset. 09.20 Huvila & Huussi. (U) 10.35 Emmerdale (S). 09.00–09.48 Syke (12). 10.15 Koru-TV. 16.35 Aivopelit. 07.25 Tashi (7). 14.10 Miehen paikka. 7.00 Velhokoira Merlin. 1. 11.30 Neljät häät Amerikassa. Kausi 9, 6/18. K. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 1.25 Selviytyjäkaksikko (7). 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 15.35 How I Met Your Mother. 20.05 Havaiji 5-0 (12). 7.35 Selviytyjäkaksikko (7). 6/12. 21.00 Efter Nio. 19.00 Mitä Kiinassa syödään. 22.00 Elokuva Kaapattu (16). Suora lähetys eduskunnasta. 15.05 Yle News. 21.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. Manaatit loukossa. 1.45 Villit nettivideot (16). Kausi 1. 13.55 Cheerleaderit. (U) 13.00 Kioski: Kaarlen maailma. Viimeinen aski. 6.40 Chuckin ja ystävien seikkailut. Jakso 3/5. 6.00 Aamun AVAus. 3/16. 0.30 Chicago Fire (12). 21.00 Elokuva Paul (12). Kausi 4. Jakso 4/12. Kausi 4, osa 4. Potkut. 05.55 MOT: Supo tahtoo taskuusi. 10.00 MasterChef Australia All Stars. 19.30 Taste UK. 15.30 Peter uutisvirrassa. 17.00 Isojalan jäljillä. TV1 klo 22 DokumenTTi Mikä miljonääri. 8.20 Avatar 3. Osa 2950: Mamma Miia, here we go again. 19.00 Kakkukuningas. 19.00 Seitsemän Uutiset. Turku. 07.17 Samu ja Salla (S). 17.00 17.50 MasterChef Australia. Kausi 8. 19.00 Amerikan unelmavävy. 19.30 Salatut elämät (7). 13.30 SVT: Grammis 2016. 20.00 Pientä pintaremonttia. Kausi 4. 21.00 Chicago Fire (12). Jakso 15/18. 11.00 Cesar Millan – Koirakuiskaajan tarina. 9/13. 15.55 Salatut elämät (7). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Shulerin grilli. 15.35 Tosielämän hätäpuhelut (12). 4.45 Ennustaja-TV. 07.06 Popi Kissa (S). 20.30 Sukulainen helvetistä (12). Kausi 27, 3/22. 19.30 Miehen puolikkaat (7). Jakso 8/12