VESA JOENSUU 8 Puheenaiheet Presidenttiä voi äänestää tarvittaessa kotonakin 18 Urheilu & liikunta Juho Kalliokoski pyörittää Raahessa padelliigaa 2 Keskustele ”Katson lurppaisella mäyräkoirankatseella kohti Orpon hallitusta ja anelen sille viisautta.” Timo Myllykoski 10 Elämänmeno Kirsi Kiviojalla on kanttia puhua hyvän puolesta. TAMMIKUUTA 2024 7 . Viime vuosina hän on innostunut myös kilpailemaan siinä, ja maaliskuussa edessä ovat ensimmäiset MM-kisat. Raahelainen Janne Luoto on harrastanut leijahiihtoa kymmenisen vuotta. IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 16 Urheilu & liikunta Luoto leijailee jäällä . Pian Luoto tilasi Kiinasta suuremman leijan. Raahen Seutu raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 24. Kiinnostus lajiin lähti alkujaan liikkeelle pienistä lasten leijoista
Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Ps. 1:4 HUOMENNA AURINKO: nousee 9.30, laskee 15.39 NIMET: Paavo, Pauli, Paul, Paulus, Paavali MIETE: Sinun ei tarvitse olla loistava voidaksesi aloittaa, mutta sinun on aloitettava voidaksesi olla loistava. Seutukunnan elinvoimastrategian yhteydessä käydyn keskustelun sivulauseessa 2 KESKUSTELE Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla imu tosin on niin kova, että sen parantamiseksi ei tarvitse juuri pinnistellä. Pysyykö tolkku ja kestääkö kantti, kun ei ole pakko oikeastaan mitään. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. Aamukammassa ovat piikit jo kovin vähissä. Asukkaita Kasitietä noudattelevan radan kunnissa olisi jokunen tuhat enemmän kuin nykyisen Kokkola–Oulu-reitin varrella. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. Luuk. Kauppakeskusta rakentavan Raahen Portti Oy:n toimitusjohtaja Jukka Vitikka kertoo, että neuvottelut alueen rakentumisesta ovat edenneet. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Ps. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Sujuuko päivä ja kuluuko aika, kun voi käytännössä tehdä ihan mitä haluaa. Lentokenttä on kohtuumatkan päässä. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. (48%) En. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. Aion rohjeta reunalle, veitsen terälle, jännän äärelle ja mitä näitä nyt on. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Onko suunnitelmia, sitäkin on kysytty. Olen uhmaamassa painovoimaa ja ihan kaikkia muitakin voimia, korkeampiakin. Meillä on esiin nousi villi ajatus kaksoisraiteen uudesta linjauksesta. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Herään kun herään, jos en keskiviikkona, niin sitten torstaina. Se ehdotus ratkaisi ihmiskokeen alkamisen. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. (7%) Ääniä yhteensä 86. 2. Aika näyttää, ja sillä aikaa Vilma sijaistaa. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Kyllä. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Mitä aion, sitä on useampi kysynyt. Tavaraa liikkuu myös rautateitse. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. Vuosi oli se jona Lola Odusogasta tuli Miss Suomi. Hän ohitti jopa Ahtisaaren suosion sunnuntaina uurnilla käyneiden keskuudessa. Itse kysyn, että mitä aikoo Orpon hallitus. Ei kai ehdotus sen hullummalta kuulosta kuin tunnin juna Turkuun tai Suomi-radan linjaaminen uudelleen tiheästi asutetulla seudulla Tampereen ja Helsingin välillä. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Toukokuussa toivottavasti tiedän miten yli 30 vuotta yhtä soittoa töitä tehnyt keski-ikäinen suomalaismies kestää vapautta tehdä mitä haluaa. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. PERJANTAINA 8. rutiineista ja velvollisuuksista. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Ajatus lähijunasta on heitetty ilmoille, mutta toistaiseksi konkretiaa sen eteen ei ole syntynyt. 1994 Sosiaalidemokraattien Martti Ahtisaari tai RKP:n Elisabeth Rehn on Suomen seuraava presidentti. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Pidänkö bileet kun vapaus koittaa, kysyi yksi. Fransiskus Assisilainen SANA: Herra rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Se alkaa ennakkoluulottomasti keskellä viikkoa ja sillä, että herätyskello ei soi. Sata päivää heittäytymistä suureen tuntemattomaan. 1974 Lähes 300 neliömetrin avarissa ja uusissa tiloissa aloitti yleisön palvelemisen tiistaina avattu Raahen Osuuskaupan E-pikamyymälä Antinkankaalla. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. T. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. KESKIVIIKKO 24.1.2024 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 9.33, laskee 15.36 NIMET: Senja MIETE: Aloita tekemällä välttämätön, sitten tee se mikä on mahdollista, ja pian teet mahdottomia. 97:9 Jarmo Huhtanen Helsingin Sanomissa "Suomalaisten poliitikkojen ensimmäinen Nato-oppitunti olikin se, ettei Nato ole olemassa Suomea varten. Samojen asioiden kimpussa touhutaan toki useimmissa muissakin Suomen kunnissa. Vuorotteluvapaa, uhka vai mahdollisuus. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Selvittämisen arvoinen raidelinjaus Väyläviraston investointisuunnitelmien perustella koko Pohjois-Pohjanmaa näyttää unohtuneen. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Säästösyistä, miksipä muistakaan. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Katson lurppaisella mäyräkoirankatseella kohti Orpon hallitusta ja anelen sille viisautta olla lakkauttamatta systeemiä, joka edesauttaa työntekijän jaksamista ja tarjoaa mahdollisuuden hieman pitempään irtiottoon. Sadan päivän ajan aion koetella keski-ikäisen suomalaismiehen vellovaa mielenmaisemaa vapaudella. Kenties olemisen keveys käy sietämättömäksi, kenties alan hamuta lisää vapautta tai kenties ihmiskokeen lopputulos on jotain siltä väliltä. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Myymälän vakituinen työntekijävahvuus on 5–6 henkilöä. Helmikuussa, kun keski-ikäinen suomalaismies koettelee itseään, pitäisi hallituksen vastata vuorotteluvapaaksi kutsutun ihmiskoealustan tulevaisuudesta. Ainakin asiaa voisi selvittää. TAMMIKUUTA 2024 ·. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Mitä, jos toinen raide kulkisikin Kokkola–Kalajoki–Pyhäjoki–Raahe–Ouluakselilla. 2014 Moni Mettalanmäen ohi ajava ja aukeaa peltomaisemaa katsova on jäänyt miettimään, josko kauppakeskus jäi samanlaiseksi utopiaksi kuin 80-luvulla Fanttienmaa. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. Vapaudella nimenomaan arjen tä aion, on ja eiköhän tämä ole yhtä bilettä koko elämä. Kuolema kuittaa univelat, mutta eiköhän vuorotteluvapaakin. Valtiovarainministeriö ja sosiaalija terveysministeriö ovat ehdottaa pätkäyttäneet koko järjestelmän lakkauttamista tulevan elokuun alusta alkaen. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Vastaan nyt etVuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1944 Perjantaina annetussa julkisessa tiedotuksessa ilmoitetaan, että kansanhuoltoministeriön lupaama appelsiinien jakelu on täytynyt lykätä sen takia, että Espanjasta saapuneisiin hedelmälasteihin on piilotettu aikapommeja ja jokainen laatikko on asianomaisin varotoimenpitein avattava. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Ps. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Ymmärsin, että jos vuorotteluvapaamahdollisuuden kanssa ollaan nyt pitkälti lopun alussa, kalkkiviivoilla, viimeisiä viemässä ja mitä näitä nyt on, niin aikaa ei riitä hukattavaksi. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Kasitie kulkee seutukuntamme läpi, joskin parannusta ja uusia ohituskaistoja kaipaavana. Kor. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Vapaudella tulemisten, menemisten ja tekemisten aikatauluista. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Päätin toimia, ja kun työnantajakin oli armollinen, niin tässä nyt ollaan. Raahen alueella mietteitä herättävät liikenneyhteydet. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Naton puolustussuunnittelu on rakennettu kaikkien jäsenten yhteistä puolustusta varten." Minna Ala-Heikkilä Aamulehdessä "Jos Suomen kilpailukykyä ja työllisyysastetta ei saada jollain keinoin nostettua, ajan oloon meitä voi odottaa eräiden ItäEuroopan maiden elintaso: rapistuvia teitä ja raiteita, kehnoja sairaaloita, heikkotasoista koulutusta ja huonoja palkkoja." 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Mainittakoon, että täysin aiheetta. · P arhaillaan laadittavassa Raahen seutukunnan elinvoimastrategiassa etsitään alueen vetoja pitovoimaa vahvistavia tekijöitä, jotta seutumme olisi mahdollisimman houkutteleva investointija asuinpaikka. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. James A. Sitä päätöstä odotellessa heittäydyn omalle vuorotteluvapaalleni virran vietäväksi, ajelehtimaan vailla päämäärää ja mitä näitä nyt on. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Uusi linjaus tukisi myös lähijuna-ajatusta. Ihmiskoe alkaa ensi viikolla, käytännössä keskiviikkona mutta virallisesti torstaina. Vuorotteluvapaa alkoi, kuten kovin moni muukin asia Suomessa, kokeiluluontoisena. Joh. Les Brown SANA: Herra, sinä olet Korkein, maailman valtias, kaikkia jumalia korkeampi. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. 38:19 Sadan päivän ihmiskoe TIMO MYLLYKOSKI timo.myllykoski@raahenseutu.fi KOLUMNI Aion ryhtyä ihmiskokeeseen, altistaa itseni vaaralle. kilpailukykyinen satama investointisuunnitelmineen. (45%) En osaa sanoa. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Vaalin todellinen loppukirin ottaja oli Rehn, joka sai eniten varsinaisena vaalipäivänä annetuista äänistä. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. 1. Valtakunnan päärata Helsingistä Ouluun odottaa edelleen kaksoisraiteen mahdollistamaa lyhempää matkustusaikaa. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa
Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Heikentynyt taloustilanne heijastuu kesätyöpaikkojen määrään, kun yritykset ovat sopeuttaneet toimintaansa. MARI VIIRELÄ Palvelusektorin johtaja Oulun kauppakamari MIELIPIDE Elinkeinoelämän keskusliitto julkaisi kesätyökyselynsä tulokset 16. *NTA *Y KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/ lukijalta/laheta. Suhdanneherkällä alalla on elinehto, että opiskelijat valmistuvat myös heikentyneessä suhdanteessa. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kuva: Johanna Ben Ammar Helpommalla pääsevät ja valinnan osuvuus on parempi kuin anonyymivalinnassa, jos laitetaan hakijoiden nimet hattuun ja poliisi nostaa voittajan nimen hatusta. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Usein aiemmin tehty yhteistyö harjoittelujen, projektien ja opinnäytetöiden tiimoilta poikii myös vakituisen työsuhteen opintojen päätyttyä. *>WNA *D. LUKIJAN KUVA PIA LAMBERG Taivaantulet Fantista kuvattuna. Laskusuhdanteesta huolimatta kesätyöt ovat opiskelijoille erittäin tärkeitä, koska usein niillä kuitataan opintoihin pakollisina kuuluvia harjoitteluita. Lisäksi ne "on pakko hakea" hakemukset on saatu raakattua lähtökohtaisesti pois. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Mikäli harjoittelupaikkoja ei ole tarjolla, se tarkoittaa opintojen viivästymistä, mikä heijastuu negatiivisesti siinä vaiheessa, kun noususuhdanne alkaa ja tekijöitä tarvitaan. Anonyymistä rekrytoinnista ole mitään hyötyä, koska yleensä anonymiteetti myös poistuu haastatteluvaiheessa. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. tammikuuta. EK:n kesätyökyselyn positiiviseLUKIJAN KUVA Keväinen aurinko vangittuna lasipalloon. Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Itse en ainakaan haluaisi hakea anonyymisti työpaikkaa, ja miksipä kukaan haluaisikaan. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kyselyn mukaan kesätyöpaikkoja on tarjolla tulevana kesänä vähemmän kuin vuosi sitten. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Lämpimät onnittelut. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Opiskelijat tekevät yhteistyötä yritysten kanssa opintojen aikana luoden työelämäkontakteja ja hankkivat samalla arvokasta kokemusta. Miten tätä selvität muutoin kuin haastattelemalla kaikki läpi ilman ennakkoseulontaa perustiedoilla. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. VERKOSTA Entäs jos ei halua hakea työpaikkaa anonyymisti. Aloite hankaloittaa rekryäjän työtä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Kyllä tuo Lumi-Oosan ja Markku Lumiahon menestys antaa paljon iloa ja innostusta myös Raahen alueen hevosihmisille. On hienoa, että esimerkiksi rakennusalalla yritykset saavat ottaa loppuvaiheen harjoittelua suorittavia opiskelijoita, vaikka henkilöstöä olisi lomautettuna. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi, kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Onnea Markulle! Vihdoin upea ja pitkäjänteinen kasvatustyö huomioitiin myös Hippoksen suunnalta. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu. Kuva: Pia Lamberg ###*P *Q36 ###*A . Koulutusohjelmat noudattavat opetussuunnitelmaa suhdanteista riippumatta. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Haettavan työn menestyksekäs hoitaminen voi vaatia hyvää suomen kielen taitoa tai paikallistuntemusta. Pelkästään Oulun yliopistossa ja Oulun ammattikorkeakoulussa opiskelee useampi sata kv-taustaista tutkinto-opiskelijaa. Fiksu yritys ymmärtääkin, että opiskelija kannattaa ottaa kasvamaan kesätöiden, harjoittelujen ja projektien kautta jo opintojen aikana. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi, kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 13222 (85 snt). Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Opiskelijat tarvitsevat töitä suhdanteista riippumatta na huomiona oli ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita työllistävien yritysten osuuden kasvun jatkuminen. Yhteen paikkaan voi olla kymmeniä hakijoita, joten melko työlääksi käy haastattelut. Jos tavallinen haku ei ole niin sehän on syrjintää. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. 99_61 99_63 99_68 SOITA! uutinen | juttuvinkki | havainto 044 799 5891 KESKUSTELE 3 KESKIVIIKKONA 24. Yritysten onkin hyvä ymmärtää, että loppuvaiheen opiskelijat ovat usein jo kiinnittyneet tiettyyn yritykseen, eikä valmistuvia opiskelijoita ole välttämättä tarjolla yrityksen tarpeisiin. Hiljaisemmat jaksot liiketoiminnassa ovat hyvä hetki oppimiselle ja uudistumiselle, joten ulkomaisten opiskelijoiden työllistäminen on oiva tapa varautua ennen kaikkea osaajapulaan, mutta myös lisätä yrityksen monimuotoisuutta. Liitä mukaan kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero
– ?En sano että sitä on käytetty väärin tai että viranhaltijat olisivat tehneet virhettä, mutta täytyyhän siellä jotain juurisyitä olla, joiden takia jatkuvasti tulee määrärahaylityksiä, hän toteaa. Siihen on oikeasti pakko puuttua, hän toteaa. – ?Se on ihan fakta, että meidän Tulevaisuuslautakunnan alaisen toimialan vuosittaisia lisämäärärahapyyntöjä halutaan karsia Raahessa. Mattila sanoo, että kaupungin poliittisilla päättäjillä on vakava peiliin katsoRaahessa tehdään stoppi toimintakulttuurille, joka on sallinut muun muassa kohtuuttomat määrärahaylitykset ja työntekijöiden palkkaamisen ilman budjetoituja palkkarahoja. Eikä viime vuosi ollut ensimmäinen, kun talousarvio ylittyi roimasti. Joulukuussa Raahen kaupunginvaltuusto yksimielisesti hyväksyi tulevaisuuslautakunnan esittämän 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. KAUPUNGINHALLITUKSEN puheenjohtaja Anu Mattila (ps) on pyytänyt Liimataista selvittämään mihin tulevaisuuslautakunnan alaisessa toiminnassa rahaa käytetään ja mikä on rahan vaikuttavuus. UUTENA opetusja kasvatusjohtajana joulukuussa aloittanut Marianne Liimatainen ajatteli pääsevänsä heti kehittämään Raahessa toimintaa. Tällaisena tilanne ei voi Mattilan mielestä jatkua. Raahessa tulevaisuuslautakunnan alaisella toimialalla vuosia vallinnut toimintatapa on talouden näkökulmasta kestämätön. – ?Meidän täytyy nykyinen käytössä oleva raha pystyä käyttämään tehokkaammin. TAMMIKUUTA 2024 ·. Marianne on lähtenyt selvittämään, että mitä me voisimme tehdä tällä samalla rahalla toisin niin, että palvelut eivät siitä kuitenkaan kärsisi. Tapa toimia on ollut se, että syksyllä on sitten haettu lisätalousarvion kautta lisää rahaa, Liimatainen sanoo. · 3,11 miljoonan euron lisätalousarvion. Hän kysyy voitaisiinko esimerkiksi koulukuljetuksia järjestää toisella tavalla ja pitäisikö töitä organisoida uudelleen. Raahen opetusja kasvatusjohtaja Marianne Liimatainen (vas.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anu Mattila ovat yhtä mieltä siitä, että talouden tasapainottaminen onnistuu vain Sivistystoimen talous kuriin toimialueella on ollut sellainen toimintakulttuuri jo monta vuotta, että talousarvio on tehty paljon pienemmäksi mitä asetetut tavoitteet ja niihin perustuva toiminta olisi vaatinut. Tulossa on opetusja kasvatusjohtaja Marianne Liimataisen sanoin "aivan valtava toimintakulttuurin muutos". – ?Aika äkkiä kuitenkin tuli sellainen tilannekuva, että talouden tasapainottaminen on nyt se kehittämiskohde
Anonyymissä rekrytoinnissa työhakemuksia käsitellään ilman työnhakijoiden tunnistetietoja kuten nimeä, kuvaa, syntymäaikaa, sukupuolta, yhteystietoja tai äidinkieltä. Jatkossa hän aikoo antaa tilannekatsauksen lautakunnalle kuukausittain. Pilotointivaiheen päätyttyä tehdään päätös anonyymin rekrytoinnin jatkosta, vastasi Sarlin valtuutettu Heidi Heiskasen (vas) aloitteeseen. – ?Jo nyt tiedetään, että tällekin vuodelle on palkattu sellaisia määräaikaisia työntekijöitä, joiden palkkarahoja ei ole olemassa missään, mutta ne ihmiset tulevat joka päivä meille töihin, kertoo Liimatainen. – ?Raahen kaupunki aloittaa anonyymin rekrytoinnin pilottikokeilun ajalla 1.2.2024– 1.2.2025 välisenä aikana. Tämä paletti ei ole ollut kenelläkään ihan kokonaisuudessaan hallussa. – ?Esimerkiksi yhdessä yksikössä on viime vuonna ollut käyttösuunnitelmassa vähän reilu 30 ?000 euroa sijaiskustannuksiin, mutta syyskuun loppuun mennessä oli jo käytetty melkein 100 ?000 euroa. Hän mainitsee myös valtavat sijaiskustannukset ja niiden juurisyiden perkaamisen kaikilla tulosalueilla. Kaikkien tulosalueitten joka ikisessä yksikössä käydään läpi vakituiset työntekijät ja määräaikaiset työntekijät ja katsotaan miten ne käyvät yksiin talousarvioon varattujen palkkarahojen kanssa. – ?Heillä on halu tehdä se hyvin, mutta siihen ei vain ole ollut aikaisemmassa toimintakulttuurissa mahdollisuutta. Talouden tasapainottaminen ja siihen liittyvät uudet linjaukset palautuvat nyt kaupunginhallituksen evästyksin tulevaisuuslautakunnan käsittelyyn. Henkilöstöpäällikkö Seppo Sarlinin vastaus anonyymia rekrytointia koskevaan valtuustoaloitteeseen ei ainakaan sellaisenaan kelpaa Raahen kaupunginhallitukselle. Anu Mattilan mukaan toimintatavan muutoksen toteuttamiselle haetaan lautakuntaja hallituskäsittelyjen kautta poliittista tukea ja selkänojaa. misen paikka. Kaupungin tavoitteena on nykyisten talotekniikkajärjestelmien ominaisuuksien tehokkaampi hyödyntäminen. VESA JOENSUU viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyöllä. eihän siellä ole voinut seuratakaan mitään. MUODOSTAMAANSA tilannekuvaa Marianne Liimatainen on jo avannut tulevaisuuslautakunnalle ja kaupunginhallitukselle. Opetusja kasvatusjohtaja aikoo velvoittaa niin rehtorit kuin päiväkodinjohtajat seuraamaan käyttötaloutta ja määrärahojen riittävyyttä. TIMO MYLLYKOSKI Raahe ei käytä esitettyä etuosto-oikeutta ta. – ?Olisihan tähän pitänyt puuttua. Jari Seppäsen (ps) esityksestä, jota kannattivat Anne-Mari Orava (sd) ja Tarja Ollanketo (vas), kaupunginhallitus päätti lopulta yksimielisesti, ettei kaupunki käytä etuosto-oikeutta. Maankäyttö ja mittaus -yksikkö oli harkinnut etuostooikeuden käyttämisen tarpeelliseksi kuultuaan asiassa kaavoitusta ja muita viranhaltijoiTIMO MYLLYKOSKI PUHEENAIHEET 5 KESKIVIIKKONA 24. Etuosto-oikeuden käyttämistä Rautio-nimiseen tilaan esitti kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen Maankäyttö ja mittaus -yksikön valmistelun pohjalta. Pilotoinnin aikana kerätään kokemuksia anonyymin rekrytoinnin vaikutuksista. Kokonaisenergian käytön kannalta tavoitteena on saavuttaa viiden prosentin vähennys kaupungin kiinteistöjen energiankulutuksessa. Kun on ajateltu, että puuttuvat rahat saadaan kuitenkin lisätalousarviosta eikä rahoja ole ollut talousarvioon perustuvissa käyttösuunnitelmissa, niin TIMO MYLLYKOSKI Anonyymi rekrytointi palasi valmisteltavaksi vastausta maanantaina ja päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi lisäselvityksiä varten. ASIOIDEN perkaaminen ja selvittäminen on vielä kesken, mutta Liimataisella on jo nostaa esiin asioita, joihin tullaan puuttumaan. – ?Kun olemme tämän tärkeän selvittämisja pohjatyön tehneet, niin ensi syksynä tiedän huomattavasti tarkemmin, mikä on vuoden 2025 talousarvio, hän lupaa. Raahen kaupunginhallitus ei lämmennyt ajatukselle etuostooikeuden käyttämisestä Kasitien ja Malmitien kulmauksessa olevaan noin kolmen hehtaarin tilaan. Myöhemmin tavoitteena on saavuttaa samoja ratkaisuja hyödyntämällä kokonaisuudessaan noin kymmenen prosentin vähennys energiankulutuksessa. Toimenpiteet kohdistuvat ensin rajattuun määrään sellaisia rakennuksia, joiden nykytekniikka mahdollistaa riittävän tasoisen energiankulutuksen seurannan ja säätötoimenpiteiden tekemisen ilman varsinaisia laitteistohankintoja. TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Avustus kattaa 70 prosenttia 80 ?000 euron kokonaiskustannuksista. Tilasta, joka rajoittuu kahdelta sivulta kaupungin omistamiin kiinteistöihin, on tehty viime marraskuussa kauppa 13 ?000 eurolla. Kaupunginhallitus käsitteli TIMO MYLLYKOSKI Ministeriöltä 56 ?000 euron avustus Raahelle Ympäristöministeriö avustaa Raahen kaupunkia kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa. Muun muassa kaupungin liikuntapalvelut katsoi etuosto-oikeuden käyttämisen ja kyseessä olevan alueen mahdollisen hyödyntämisen tulevaisuudessa edistävän Saloisten alueen liikuntapaikkojen kehittymistä. Ministeriö on myöntänyt kaupungille 56 ?000 euroa Kuntien ilmastohankkeet -avustusta vuodenvaihteessa alkaneeseen työhön. Kyseinen tila koostuu yhdestä 3,040 hehtaarin palstasta, joka jakautuu metsäja joutomaa-alueisiin. Esimerkiksi koulukuljetuskustannuksia lähdetään kohtuullistamaan tekemällä kaikki alusta alkaen uusiksi aina kilpailutussopimuksista lähtien. Heiskanen esitti aloitteessaan, että Raahe pilotoisi anonyymin rekrytoinnin kaikilla toimialoilla konserniorganisaatiot mukaan lukien
Raahen lukiossa ensimmäistä vuottaan opiskelevat Alvari Lepistö, Otto Hyväri ja Eeli Pietiläinen eivät innostu kesäloman aloituksen siirtämisestä. Yhtiö on toteuttamassa lämpökäsiteltyä puuta tuottavan tehtaan vaiheittain. TMW Raahe lupaa vastata kaikista kaavan laatimisen aiheuttamista kustannuksista. · TMW Raahe Oy haluaa isomman tontin telissa. Kesäloman aloitus halutaan säilyttää Niin Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n kuin raahelaisten opetusalan ammattilaisten mielestä koulujen kesäloman aloituksen siirtäminen kahdella viikolla pitää selvittää ennen päätösten tekemistä kunnolla. Lepistön ja Hyvärin mielestä kesäloman aloitus viikkoa ennen juhannusta on liian myöhään. Ei ole kiva, Pietiläinen perustelee. teollisuustonttina. Kehittämislautakunta käsitteli kaavoitusaloitetta kokouksessaan tiistai-iltana. – ?Tulee nopeammin pimeä koulun alkamisen jälkeen. Yhtiö on tehnyt kaupungille kaavoitusaloitteen asemakaavan muuttamiseksi Länsi-Kalkan teollisuusalueella. – ?Haetun muutoksen toivotaan etenevän nopealla aikataululla Raahen kaupungin hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2024 aikana, jotta hankkeen toteutus voi edetä suunnitellussa aikataulussa, kirjoittaa TMW Raahe Oy:n toimitusjohtaja Juha Jalkanen kaavoitusaloitteessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan voimassa olevan asemakaavan mukaisesti toisessa kortVESA JOENSUU Puunjalostustehdasta Raaheen suunnitteleva TMW Raahe Oy haluaa yhdistää Raahen kaupungilta vuokraamansa teollisuuskorttelit yhtenäiseksi teollisuustontiksi. OAJ:n ja raahelaisen opetusalan ammattilaisten mielestä kesälomien siirtäminen on niin iso muutos, että asiasta pitäisi tehdä vaikuttavuuden arviointi ja käydä perusteellinen keskustelu. TAMMIKUUTA 2024 ·. VESA JOENSUU Raahen lukiossa ensimmäistä vuotta opiskelevat Alvari Lepistö, Otto Hyväri ja Eeli Pietiläinen eivät innostu kesäloman siirrosta. Vuokra-alue, jota yhtiön kaavoitusaloite koskee, on noin 5,4 hehtaaria. Toinen vaihe on tarkoitus aloittaa vuonna 2025 ja valmistua vuonna 2026. TMW Raahe esittää, että kaavamuutoksella yhdistetään kaksi korttelia ja niiden väliset kadut yhdeksi korttelialueeksi, jotta tehdasalue voidaan toteuttaa laajana TMW Raahe Oy esittää asemakaavamuutosta Länsi-Kalkan teollisuusalueelta vuokraamalleen alueelle. Käytännössä kyse on nykyisessä asemakaavassa katualueiksi osoitettujen alueiden muuttamisesta käyttötarkoitukseltaan teollisuusalueiksi. TIMO MYLLYKOSKI 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Raahen kaupungin kehittämisen toimialajohtaja Pasi Pitkäsen päätösesitys oli, että lautakunta esittäisi edelleen kaupunginhallitukselle asemakaavamuutoksen laadinnan aloittamista Länsi-Kalkan teollisuusalueelle. Toisen vaiheen toteuttaminen edellyttää Jalkasen mukaan tehdasalueen laajentamista toiseen kortteliin sekä korttelien välissä olevien katujen päälle
– ?Lähtökohtana meillä on tarjota opetusta ympäri vuoden, heinäkuu on sitten se lomakuukausi. Puheenjohtajakausi on kaksivuotinen käsittäen vuodet 2023–2024. Raahelainen Pasi Parkkila valittiin Reserviläisliiton toiseksi varapuheenjohtajaksi Reserviläisliiton 27-jäsenisen liittohallituksen järjestäytymiskokouksessa 18.1.2024 Helsingissä. – ?Itselläni tuli sellainen ajatus mieleen, että mahtaakohan olla pitkässä kuusessa ennen kuin tuolHELGE MURTOVAARA Huoli maatilojen määrän vähenemisestä SARI KIHNULA/ARKISTO Sauli Joensuun johtama MTK Rannikko on huolissaan maatilojen määrän vähenemisestä. Toisen asteen osalta niiden tulokset tulevat kesäkuun puolivälin seudulla. Tilanne on haastava, koska maataloudessa tuotannon kustannukset ovat edelleen varsin korkealla tasolla. Tilanne koskettaa koko Suomea. – ?Kun muutenkin tänä päivänä tehdään vaikutusten arviointeja, niin mielestäni olisi todella tärkeää ottaa se osaksi tätä selvitystyötä, Liimatainen sanoo. Hurmeen tavoin myös Ritola muistuttaa jo nyt pidemmän kevätlukukauden vain pitenevän. Erityisen tiukoilla tällä hetkellä ovat investoineet velkaiset maatilat. – ?Oppivelvolliset hakevat ammatilliseen koulutukseen pääsääntöisesti yhteisvalinnan kautta. Ja syyspuoli on jo nyt pikkuisen pidempi kuin kevät. Liimataisen mielestä koulujen kesälomien siirtämisen vaativan todella huolellista selvittämistä ja harkinta-aikaa. SSAB:n tehdasalueen asemakaava on edennyt Raahessa hyväksymisvaiheeseen. rehtori Ari Hurme toteaa Peltoniemen tavoin, että hän ei kovin tarkasti vielä ole ehtinyt toimenpidealoitteeseen tutustua. Jos kesälomakautta siirretään kaksi viikkoa eteenpäin, alkaisi koulu syksyllä myöhemmin. Asemakaava mahdollistaa terästehtaan kehittämisen hiilidioksidittoman teräksen tuotantolaitokseksi. MTK Rannikon johtokunta valitsi vuoden ensimmäisessä kokouksessaan puheenjohtajana jatkamaan Sauli Joensuun ja varapuheenjohtajana Ville Junnilan. Ari Hurme Merikadun koulun vs. Kevätlukukausi olisi karkeasti laskien jopa kuukauden pidempi. Raahen kaupungin opetusja kasvatusjohtaja Marianne Liimatainen muistaa, kun edellisen eduskunnan aikana aiheesta käytiin keskustelua. – ?Meillä lukiossa on perusasteen kanssa yhteisiä opettajiakin, joiden täytyy totta kai olla samaan aikaan töissä. NÄKYMÄ alkuvuoden markkinatilanteesta maataloudessa on mollivoittoinen. TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Maatilojen määrän väheneminen koskettaa koko Suomea. Silloinkin haluttiin tukea yrittäjyyttä, nimenomaan matkailuyrittäjiä sekä sitä kautta työllisyyttä. Se ei kosketa pelkästään peruskoulua tai toista astetta, vaan se vaikuttaa muun muassa korkea-asteen opiskelijavalintojenkin aikatauluihin. OAJ:n mielestä verkkokyselyn Voisiko tämän keskustelun jo lopettaa -vaihtoehto kiteyttää asian hyvin. Siihen liittyvät myös esimerkiksi päivähoito ja muut sekä luonnollisesti myös vanhempien lomat. rehtori "Itselläni tuli sellainen ajatus mieleen, että mahtaakohan olla pitkässä kuusessa ennen kuin tuollainen uudistus toteutuisi. Maataloudelle maksettavien tukien reaaliarvo on heikentynyt merkittävästi, koska maataloustukia ei ole sidottu kustannusindeksiin. RAAHEN lukion rehtori Heikki Peltoniemi suhtautuu esitykseen aika neutraalisti, mutta samalla hän muistuttaa sen uudistuksena vaikuttavan hyvin laajasti. Isoon neuvottelupöytään ja työryhmään pitää kutsua esimerkiksi ammattijärjestöt sekä kaikki muut osapuolet. Parkkila valittiin vuosi sitten Reserviläisliiton kolmanneksi varapuheenjohtajaksi. – ?Yksi erittäin tärkeä asia suomalaisen alkutuotannon kannalta on, että kuluttajat valitsevat ostoskoriin kotimaisia tuotteita, ja jättävät ulkolaiset tuotteet hyllyyn. Kun muu Eurooppa lomailee Suomea myöhemmin, niin moni suomalainen matkailupalvelu on jo elokuun lopulla kiinni. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu." den selvittämistä ja keskustelemista laajemmin kuin vain elinkeinoelämän ja matkailuyrittämisen kautta. Koulumaailmassa lukuvuosi jaetaan syysja kevätlukukauteen. Suomalaiset elintarvikkeet ovat puhtaita ja turvallisia, painotetaan tiedotteessa. Kun ryhdytään tekemään toimintakulttuurin tai -tapojen muutoksia, niin samalla on myös syytä tehdä vaikuttavuuden arviointi. SARI KIHNULA Parkkila Reserviläisliiton puheenjohtajistoon viläispiiri), Mats Fagerström (Uudenmaan Reserviläispiiri), Perttu Hietanen (Keski-Suomen Reserviläispiiri), Tomi Kurikkala (Keski-Pohjanmaan Reserviläispiiri), Jari Multisilta (Satakunnan Reserviläispiiri), Mika Mäki (Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri), Marko Nikkanen (Helsingin Reserviläispiiri), Lotta Nissi (Pirkanmaan Reserviläispiiri) ja Pasi Parkkila (PohjoisPohjanmaan Reserviläispiiri). Kaupunki katsoo, että SSAB:n TIMO MYLLYKOSKI PUHEENAIHEET 7 KESKIVIIKKONA 24. Facebookissa OAJ muistuttaa, että jos kesälomien siirtoa halutaan viedä läpi, perusteiden tulee olla kunnossa. Reserviläisliiton puheenjohtajana jatkaa Kari Salminen Valkeakoskelta. Myös hankkeen imagovaikutukset voivat olla Raahen vetovoimalle merkittävät. Sosiaalija lomitusvastaavaksi valittiin Hanna-Leena Sarkkinen. Kesälomien siirtäminen on Ritolan mielestä yhteiskunnallisesti todella iso muutos. Vastaajista 28,9 prosenttia kannatti tätä vaihtoehtoa. Muutenkin Peltoniemi OAJ:n tavoin katsoo, ettei kesälomien siirron nyt ehkä kuitenkaan olevan sen kaikkein ajankohtaisimman asian. Kesälomien rukkaamisen sijaan tulisi panostaa olennaiseen, kuten PISA-tutkimuksen paljastamien ongelmien korjaamiseen. – ?Toisaalta siinä voisi olla ideaankin, mutta en ole perehtynyt tai selvittänyt, mihin uudistus lopulta vaikuttaisi. Kauppojen tekemät hinnanalennukset lukuisissa eri elintarvikkeissa on pakottanut myös jalostavan elintarviketeollisuuden alentamaan maataloustuottajille maksettavia tuottajahintoja. Yhdistyksen tiedotteen mukaan sukupolvenvaihdoksia tehdään nykyisin todella vähän, mikä on erittäin huolestuttavaa niin tulevaisuuden ruoantuotannon kuin koko elinvoimaisen maaseudun kannaltakin. – ?Totta kai olisin valmis selvittämään sitä asiaa ja keskustelemaan siitä laajasti. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu. Ammatillisessa koulutuksessa on jatkuva haku käynnissä, mutta Ritolan mielestä on syytä selvittää, miten uudistus vaikuttaa yhteisvalinnan hakuaikatauluihin. Olisihan se aika mullistava muutos suomalaisessa koulujärjestelmässä, Hurme miettii. Kuluttajavastaaviksi valittiin Tauno Paakkari, Ari Pikkarainen ja Jaakko Tervakangas. Tehdasalueella ei ole aiemmin ollut voimassaolevaa asemakaavaa. Opiskelijat ovat usein koulutustai oppisopimuksella kesän aikana töissä, ja kesäkuussa järjestämme opetusta niille opiskelijoille, jotka eivät kesätyöpaikkaa ole saaneet, Ritola kertoo. Elintarvikeketju on tarkkaan valvottu pellolta pöytään asti. Liiton ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi vuodelle 2024 valittiin Lotta Nissi Tampereelta ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Mats Fagerström Tuusulasta. – ?Ero kasvaisi lisää. Ei voi olla esimerkiksi henkilökuntaa, joilla olisi lomia eri aikaan. Vuoden 2024 valiokuntaan valittiin seuraavat henkilöt: Kari Salminen, puheenjohtaja (Etelä-Hämeen ReserTONI LÄNKINEN Terästehtaan asemakaava valmis hyväksyttäväksi Raahen tehtaan modernisointihankkeen käynnistyessä työllisyysvaikutukset Raahen alueella ovat merkittävät ja prosessi tuo alueelle uusia osaamisaloja. Salminen valittiin liiton puheenjohtajaksi Jyväskylän liittokokouksessa marraskuussa 2022. Reserviläisliiton toiminnan ja talouden suunnittelusta, seurannasta sekä juoksevien asioiden hoidosta vastaa liittohallituksen keskuudesta valittava valiokunta. Lisäksi maataloustuki on valunut isoilta osin pois ruoantuotannosta, kun maisemanhoidossa on parempi kate kuin ruoantuotannossa. – ?Tarvitaanko keväälle jotakin jaksotusta esimerkiksi pääsiäisen seudulle katkeamaa, jotta opiskelijat ja opetushenkilöstä saisi vietyä keväänkin sujuvammin. Tämä on johtanut siihen, että maataloustuilla ei ole ostovoimaa samalla tavalla kuin takavuosina. KOULUTUSKESKUS Brahen rehtori Jaana Ritola toteaa aika ajoin keskusteluun nousevasta aiheesta sen, että kesälomien siirtojen luonnollisesti vaikuttavan ammatillista koulutusta enemmän perusopetuksen puolella. – ?Mitä järkeä kesälomaa on siirtää, jos tämäkin toimii, Lepistö miettii. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 534 hehtaaria. Lisäksi suomalainen elintarvikeketju on iso työllistäjä. Ylen tekemän verkkokyselyn mukaan kesälomien siirtämistä kannattaa 32,4 prosenttia ja vastustaa 38,7 prosenttia. Peltoniemen mukaan OAJ on ottanut asiaan kantaa ja tuonut esille niitä käytännön ongelmia koulutyön järjestämisessä. Korkojen merkittävä nousu yhdistettynä muihin korkeisiin tuotantokustannuksiin on ajanut ison joukon tiloja ahdinkoon. MERIKADUN koulun vs. Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan kaavan maanantaina ja päätti esittää sen myös Raahen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Ei se toimi. He perustelevat esitystään erityisesti matkailunäkökulmilla. Siikajoen kunnan ja Raahen kaupungin alueella toimiva MTK Rannikko on huolissaan maatilojen määrän vähenemisestä. Liimatainen pitää tärkeänä asioilainen uudistus toteutuisi. Perinteisellä mennään, Hyväri jatkaa VIIME marraskuussa perussuomalaiset Jaana Strandman, Ritva Elomaa, Sara Seppänen ja Anne Rintamäki sekä kokoomuksen Aura Salla ja Heikki Autto esittivät toimenpidealoitteessaan kesälomien myöhästämistä. – ?Se on liian myöhään. Pelkkä peruskoulussa tehtävä muutos ei olisi mahdollinen, koska se vaikuttaisi toisen asteen yhteisvalintaan sekä ylioppilaskirjoituksiin, ja sitä kautta korkeakouluvalintoihin. Raahen kaupunki arvioi terästehtaan asemakaavan yritysvaikutukset erittäin positiivisiksi. Sihteerin, jäsensihteerin ja rahastonhoitajan tehtäviin valittiin Päivi Lepistö ja varasihteeriksi valittiin Päivi Pietarila. OAJ:N koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo muistuttaa Ylen haastattelussa muutoksen nykysysteemiin olevan todella valtavan
Muu äänioikeutetun perheenjäsen, joka ei täytä kotiäänestykselle säädettyjä edellytyksiä, ei voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Suoja on mukana, sillä vaalisalaisuudesta pidetään kotona yhtä tiukkaa huolta kuin varsinaisilla äänestyspaikoillakin. MIKKO MÄÄTTÄ 8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Alpo ja Terttu Haverinen äänestävät ensimmäistä kertaa kotonaan. Tiistaina viimeinen paikka on aikataulun mukaan kello 13. Ensimmäisellä kierroksella kotonaan äänestäneiden luona järjestetään kotiäänestys automaattisesti myös mahdollisesti järjestettävällä toisella kierroksella. Kotiäänestyksen suosio on lisääntynyt Raahessa viime vuoden eduskuntavaaleista parillakymmenellä äänestäjällä. Kotiäänestyksessä tulee äänestäjän lisäksi olla läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. JOKAISELLE äänestyspaikalle on varattu kymmenen minuuttia aikaa. Maanantaiaamuna vaalitoimitsijat Johanna Vikki ja Tiia Lampela ovat viemässä äänestyskoppia sisään omakotitaloon. TAMMIKUUTA 2024 ·. Alpo Haverinen hakee toisesta huoneesta lompakkonsa ja kaivaa sieltä ajokortin ja siirtyy pöydän ääreen äänestämään. Kun molempien allekirjoitukset on oikeiksi todistettu, Lampela ja Vikki keräävät äänestysrekvisiitan mukaansa ja lähtevät kohti seuraavaa äänestyspaikkaa. Yhä useampi äänestää kotonaan Kotiäänestyksen suosio on noussut Raahessa. tammikuuta ennen kello 16:tta. VAIKKA kotona ollaankin, äänestäjien henkilöllisyys täytyy tarkistaa. Perjantaina he olivat liikkeellä kahdeksasta neljään. – ?Minä olen jo valmis, Alpo Haverinen sanoo. Omaishoitajan äänestämisestä on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle samalla kun ilmoittautuminen kotiäänestykseen tehdään. Äänestyskopille löytyy sopiva paikka keittiön pöydältä. Jos äänioikeutettu voi mennä äänestyspaikalle tai ennakkoäänestyspaikalle omin neuvoin taikka kuljetuspalveluita ja äänestysavustajaa hyödyntäen, kotiäänestystä ei järjestetä. Lampela tarjoaa hänelle listaa ehdokkaista. Vaalitoimitsijat kiersivät äänestäjien kotona kolmena päivänä. Silloin keskusvaalilautakunnalle täytyy ilmoittautua viimeistään tiistaina 30. Lähde: https://vaalit.fi/aanestaminen-kotona MIKKO MÄÄTTÄ Pöytämallinen äänestyskoppi taitaa olla paksuhkoa kartonkia. Heidän työpäivänsä alkoi puoli yhdeksältä, nyt on alkamassa päivän neljäs kotiäänestys. Viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä tiistaina kello 15:een mennessä Raahessa oli äänestänyt ennakkoon 8 ?142 äänioikeutettua, Pyhäjoella 890 ja Siikajoella 1 ?262. Raahessa oli siis siihen mennessä äänestämässä käynyt 44,4 prosenttia äänioikeutetuista, Pyhäjoella 39 ja Siikajoella 35 prosenttia. Toinen kulkee Vihannin alueella, ja Lampela ja Vikki kiertävät muun kaupungin alueella. Lattialla nököttäviin äänestyskoppeihin verrattuna se on kevyt ja tarvittaessa yhdellä kädellä liikuteltava. Vaalitoimitsijat jäävät pöydän toiselle puolelle. Käytävien paikkojen listat on suunniteltu etukäteen niin, että kulkemiset ovat mahdollisimman sujuvia. Maanantain viimeisessä kotiäänestyspaikassa he ovat aikataulun mukaan kello 15. Suosion kasvun syynä voi olla se, että kotiäänestysmahdollisuus tunnetaan aiempaa paremmin. Mahdollista on äänestää kotiäänestyksessä pelkästään toisella kierroksella. · Kotiäänestykseen pääsylle on tarkat kriteerit Henkilö saa äänestää ennakkoon kotonaan, mikäli hänen kykynsä liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse kotimaan ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Tämän vuoksi kotiäänestyspäiviä lisättiin yhdellä. VESA JOENSUU Terttu ja Alpo Haverinen äänestivät kotonaan maanantaina. Tämä henkilö ei voi olla vaaleissa ehdokkaana oleva. Vaalitoimitsijat Johanna Vikki ja Tiia Lampela hoitivat muodollisuudet. Aiemmin on riittänyt kaksi päivää. Kun äänestäjä on ilmoittanut halustaan äänestää kotonaan, hänen luokseen saapuu sovittuna ajankohtana kunnan keskusvaalilautakunnan nimeämä vaalitoimitsija, joka ottaa äänestyksen vastaan. Kotonaan saa äänestää siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisterissä kotikunnaksi. Sieltä he tarvittaessa neuvovat äänestäjiä. Saman verran on ajastettu myös siirtymisiin. Alun perin kotiäänestykset oli tarkoitus hoitaa perjantaina ja maanantaina, mutta äänestäjiä oli niin paljon, että tiistai otettiin lisäpäiväksi. Raahessa kotiäänestyksen vaalitoimitsijoita kiertää yhteensä kaksi ryhmää. Terttu Haverinen todistaa aviomiehensä allekirjoituksen oikeaksi ja siirtyy penkillä äänestyskopin suojaan äänestämään. – ?Onko teillä henkilöllisyystodistuksia
Hän tarkoittaa tällä tilanteita, joissa Suomen riistakeskus on ensin myöntänyt kaatoluvan, mutta luvasta valitetaan hallinto-oikeuteen, jossa lupa voidaan kumota. Äänestäjille on tärkeää, että oma ehdokas onnistuu. – ?Rehn on ehkä hieman jäänyt ohjelmaformaattien jalkoihin, mutta hän on myös oppinut asioista ja osaa ottaa oman aikansa. –?Vaikka SRVA-sopimus päättyy ilmoitamme loukkaantuneista ja kuolleista hirvieläimistä riistanhoitoyhdistykselle. –?SRVA-porukka tekee tärkeää työtä, joiden kanssa poliisilla on ollut hyvä ja toimiva yhteistyö. –?Osa hirvieläimistä kuolee heti onnettomuudessa, ja osa jää kitumaan onnettomuuspaikan lähelle. KOMISARIO Juha Niemelä Oulun poliisista harmittelee Oulaisten riistanhoitoyhdistyksen tekemää päätöstä. Riistanhoitoyhdistys päätyi sopimuksen purkamiseen, koska suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on muuttunut Suomessa, ja sitä kautta suurpetojen kuten susien määrä on kasvanut. Nyt presidenttiehdokkaat ovat esiintyneet keveämmissäkin ohjelmissa, joita myös paljon seurataan. – ?Kaikkein puhuttelevin asia on taas kerran keskustalaiset aktiivit eri puolilla maata, pienemmillä ja isommilla paikkakunnilla tuulessa, tuiskussa ja pakkasessa tekevät työtä oman ehdokkaansa puolesta, Saarikko kiittelee. Vaalikeskusteluissa Rehn on Junnilan mielestä onnistunut hyvin. Niemelä linjaa, että metsästyslain mukaan loukkaantuneet hirvieläimet kuuluvat paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle. Jokainen vaalityötä tekevä on tärkeä, Junnila muistuttaa. Hän totesi myös, että sopimuksen purku on yhdistykseltä kannanotto niitä päättäjiä kohtaan, jotka linjaavat suurpetojen kannanhoidollista metsästystä Suomessa. Kannatus on saatu nousuun, nyt pitäisi saada vietyä asiat loppuun asti. Rusia epäiltiin tuolloin Stasin agentiksi. – ?Ihmiset haluavat saada kokonaiskuvan ehdokkaasta ja ehdokkaista. Nyt presidenttiehdokkaita on niin paljon, joten yksi ehdokas saa niin vähän aikaa tuoda asioita esille, Tuohinto harmittelee. Kituvat eläimet poliisi tietysti lopettaa, mutta ne jotka painelevat maastoon niitä ei poliisi voi lähteä jäljittämään. Niemelä kokee, että riistanhoitoyhdistyksen kannanotto osuu väärään kohteeseen. – ?Olli Rehn on mielestäni onnistunut, kun vain on päässyt puhumaan. Raahelainen Esko Tuohinto on osallistunut Rehnin kampanjatyöhön erilaisissa tilaisuuksissa sekä jakamalla mainosmateriaalia. Loppupelissä tässä hommassa laskun maksavat liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneet eläimet. Nykyajan televisio-ohjelmat suosivat Junnilan mielestä räväköitä tilanottajia. –?Poliisi ei ole millään tavalla osallinen päätöksiin, jotka liittyvät suurpetojen kannanhoidolliseen metsästykseen. Harmittava asia, että he päätyivät tähän ratkaisuun, Niemelä sanoo. –?Kumoamispäätös perustuu Korkeimman hallinto-oikeuden suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen uuteen tulkintaan. – Olli Rehn on valmis puolustamaan laillisuutta ja oikeudenmukaisuutta, Kurvinenkin muistutti. Vaalikeskusteluja ja Olli Rehniä Tuohinto on vaalityönsä ohella ehtinyt seuraamaan. Suurin osa SRVA-toimijoista on ilmoittanut, etteivät he toimi suurpetotilanteen takia, yhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Hyytiäinen perusteli päätöstä. KAMPANJATILAISUUTEEN osallistui myös raahelainen Merja Junnila. Päättäjät sitoutuvat EU-luontodirektiivin noudattamiseen. Korkein hallinto-oikeus on riippumaton tuomioistuin, jonka kantoihin erilaiset protestit eivät vaikuta, eivätkä edes saa millään tavalla vaikuttaa. Lue lisää: Susitilanne syynä – Oulaisten riistanhoitoyhdistys irtisanoi suurriistavirka-apusopimuksen poliisin kanssa HELI NURKKALA Loppukirin Olli Rehnin vaalikiertueella Puheenjohtaja Annika Saarikon mielestä puhuttelevin asia on taas kerran keskustalaiset aktiivit eri puolilla maata, pienemmillä ja isommilla paikkakunnilla tuulessa, tuiskussa ja pakkasessa. Tämä ensimmäinen kierros on se hankala, Tuohinto arvioi tilannetta. Niemelä toteaa, ettei poliisilla ole edellytyksiä liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden eläinten jäljittämiseen maastossa. Kun kiertue päättyi maanantaina Keski-Pohjanmaalle, kiertue on kattanut kymmenen maakuntaa, kahdeksan vaalipiiriä ja yli 20 eri paikkakuntaa. Sopimuksella on kolmen kuukauden irtisanomisaika, joka päättyy huhtikuun puolivälissä. TURVALLISUUSTILANNE on vienyt presidenttikeskusteluissa paljon aikaa, jolloin esimerkiksi Rehnin vahva kokemus esimerkiksi talousja laajentumiskomissaarina on jäänyt taustalle. Oulaisten riistanhoitoyhdistys irtisanoi suurriistavirka-apusopimuksen (SRVA). TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Oulaisten riistanhoitoyhdistys on hoitanut myös Vihannin alueella loukkaantuneiden eläinten jäljestämisen ja lopettamisen. Irtisanominen tarkoittaa sitä, että yhdistyksen SRVA-toiminnassa mukana olevat metsästäjät eivät anna enää poliisille virka-apua loukkaantuneiden hirvieläinten ja suurpetojen jäljestämiseen ja lopettamiseen. Komisario peilaa, että koko tilanteen ydin kumpuaa suurpetojen kumotuista kaatoluvista. Komisario kokee, ettei käsissä ole kuitenkaan ylipääsemätön ongelma. Minun mielestäni Olli Rehn on onnistunut, kun hän on oma itsensä. Tapahtumatalo Raahen aulassa kuuluu iloinen puheensorina, kun presidenttiehdokas Olli Rehnin väki kokoontui kuulemaan hänestä tositarinoita. Saarikko ja Kurvinen sekä alkuvaiheessa myös kansanedustaja Antti Kaikkonen aloittivat Tosi tarinoita Ollista -kiertueen viime perjantaina Helsingistä ja Uudeltamaalta. – ?Se, että me teemme täällä kentällä oman osuutemme, on kaiken a ja o. PUHEENAIHEET 9 KESKIVIIKKONA 24. – ?Sille ei ole jäänyt keskusteluissa aikaa. aikoinaan piti ystävänsä Alpo Rusin puolta vaarantaen omaa uraansa. Toisaalta, jos raadosta ei ole luonnossa kenellekään terveydellistä haittaa, niin yleensä luonto itse asian ja muut eläimet tulevat haaskalle. Susimäärät ovat alueella sellaiset, että se vaikeuttaa SRVA-tehtävien hoitamista koirien avulla. Se on heidän asiansa, huolehtivatko raadon pois vai mitä tekevät. Suomalaisten päättäjien liikkumavara on puolestaan vähäinen ja poliittisesta tahdosta riippumaton, sillä Suomi on sitoutunut EU-luontodirektiivin noudattamiseen. Meillä ei ole vaikutusvaltaa, joten meille on turha mieltä osoittaa. Äänessä olivat keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen paikallisen kansanedustajan HannaLeena Mattilan juontaessa tilaisuutta. –?Kun SRVA-sopimus päättyy se on haitta, mutta ei sellainen jonka kanssa ei pystyttäisi tulemaan toimeen. SRVA-lakolla on yhtä merkittävä vaikutus kannanhoidolliseen metsästykseen, kuin jonkun henkilökohtaisella tupakkalakolla. Nuorempi äänestäjäkunta ei tiedä hänen kokemuksestaan tiukoissakin tilanteissa, Junnila harmittelee. – ?Olen toiveikas, koska meillä on hyvä ehdokas. – ?Jos Rehn pääsee toiselle kierrokselle, hän voittaa varmasti. VESA JOENSUU Puheenjohtaja Annika Saarikko ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kampanjoivat muutamassa päivässä yli 20 tilaisuudessa. "Laskun maksavat loukkaantuneet eläimet" SARI KIHNULA Komisario Juha Niemelä vastaa Oulun poliisilaitoksen alueella eräasioista. Henkilökohtaisesti Junnilaa Rehnissä on liikuttanut se, miten hän HELGE MURTOVAARA VESA JOENSUU Merja Junnilla edessä ja Esko Tuohinto osallistuivat maanantaina Olli Rehnin presidentinvaalikampanjaan Tapahtumatalo Raahessa. –?Oulaisten riistanhoitoyhdistyksen alueella suurpetotilanne on haastava
Leikkauksen jälkeen ajattelin, että murehtimiseen menee sama aika kuin iloitsemiseen siitä, että taas liikun. Henkiin jääminen ei ole Kiviojalle uutta. Se mihin keskityt, se lisääntyy, mutta kun ihmiset menevät aika lailla ego 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Kun Kivioja nostettiin onnettomuuspaikalla ambulanssiin, hän näki vasemman jalkansa törröttävän ikävästi. Päivä oli Kiviojan ja miehensä Kimmon 7. Kivioja jarrutti, väisti ja rysäytti autonsa oikean etukulman traktorin puukärryn vasempaan takarenkaaseen ja siitä vastaantulevaan autoon. Kivioja on treenannut salilla parikymmentä vuotta ja hyvistä käsivoimista oli iso hyöty. Miinuksen tai plussan. Kissalla on vanhan sanonnan mukaan yhdeksän henkeä, mutta niin mahtaa olla myös Kirsi Kiviojalla. Voimme joka päivä valita ruikuttamisen tai kiitollisuuden. Rajoitusta oli 80 kilometriä tunnissa ja saman verran Kiviojalla autonsa nopeusnäytöllä. hääpäivä. Enemmän hän kuitenkin uskoo oman mielensä voimaan. 6-vuotiaana Kivioja jäi auton alle ja joutui teho-osastolle. Hän valitsee tänä päivänä kiitollisuuden, elämästä nauttimisen ja plussan – on aina valinnut. Siikajoen kehityspäällikkö odottaa innolla mitä kaikkea vuoden mittaan tuleman pitää. – ?Olen harjoittanut mieltäni niin kauan. Yhtäkkiä vastaantulevan auton valoissa hän näki edessään esteen – pimeän traktorin peräkärryineen. joulukuuta 2022 Kirsi Kivioja oli ajamassa kotia kohti autollaan jäätävässä tihkusateessa Ullavalla. Hänet leikattiin ja hätäkastettiin. Matkalla Kokkolaan hän mietti, että nyt laitat jalkasi kuntoon. KUNTOILUPAINOTTEINEN elämäntapa on auttanut toipumisessa. – ?Katson, että elämäni on yhtä teatteria, jonka ohjaajana päätän miten reagoin asioihin. Pyysin häntä leikkaamaan kerralla molemmat, vaikka toinen oli suuritöisempi. Operaatio kesti 11 tuntia ja molemmat leikattiin. · 22. Rintakehä, kämmenselkä, kylkiluu ja molemmat jalat murtuivat. Siikajoen kehityspäällikkö Kirsi Kiviojalla on takanaan vuosi, jonka aikana hän on toipunut vakavasta onnettomuudesta. Kirsi Kiviojalla on henki ja asenne lujassa Elämä on koko ajan valintojen tekemistä. Hän oli vähällä kuolla jo syntyessään. TAMMIKUUTA 2024 ·. – ?Oysissa oli aivan ihana ortopedi, joka mietti, että kumpi jalka leikataan. Elämästä nauttimisen tai piiloon ryömimisen. Enkä murehtinut
– ?Toista ihmistä voi ohjata ja opastaa, mutta aina rakkaudella. Silloin on itselläkin paljon mukavampaa. · Samana vuonna Siikajoen Yrittäjät ry palkittiin vuoden 2020 keskikokoisten yrittäjäyhdistysten parhaana ennen kaikkea vahvan viestinnällisen otteensa takia. Isompi tila on jaettavissa 168 m² / 232 m². Kun jaksaa ajatella kaikista hyvää ja antaa anteeksi, se poikii hyvää takaisinpäin. KIRSI KIVIOJA · Syntynyt Espoossa 1966. · Tullut Tuomiojalle Espoon, Vantaan, Helsingin, Tuusulan, Hyvinkään ja Riihimäen kautta. Kappale oli tilaustyö Aleksi Salmenperän elokuvaan Lapsia ja aikuisia. – ?Oikein odotan, että päästään toteuttamaan kaikkea mitä ajatuksissa on. Kiertue jatkuu myös kevään jälkeen. Onni lähtee sisältä, mutta ympäristöni pitää olla sellainen, että viihdyn. Kehityspäällikkönä Kiviojalla on yksi tavoite yli muiden: entistä parempi tiedon kulku. Tuolloin Kivioja oli Siikajoen Yrittäjien puheenjohtaja. Helposti ihmisestä tuntuu, että elämä vie kuin lastua laineilla, mutta Kivioja kannustaa vaikuttamaan omaan mieleen. edellä ja keskittyvät siihen. syyskuuta 2004. Kevätkiertueellaan Putro esiintyy Raahesalissa entisessä kotikaupungissaan 4. · Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät valitsivat Kiviojan Vuoden 2020 puheenjohtajaksi. Valittamista Kivioja jaksaa yhä vähemmän. Kiviojan järjestämissä kylien kehittämisilloissa ei istuta tuppisuina ja uusia tapahtumia syntyy. Liian usein luullaan, että kun antaa itsestään, menettää. Kiviojan koneelta lähtee PulloSARI JAATINEN Samuli Putro juhlistaa soolouraansa nen-nimisen kappaleensa Samuli Putro julkaisi 1. Tässä mielessä Siikajoella on Kiviojan mielestä hyvä toimia. · Työskentelee kehityspäällikkönä Ruukin Yrityspuistossa ja Siikajoen kunnassa. – ?Olen sisustanut tämän vanhalla tyylillä, pönttöuunissa pidän tulta. Ensimmäisen, TäysikasvuiRAAHEN SEUTU Olli Rehn Vakaa kuin kallio Vaalipäivä sunnuntai 28.1.2024. HYVÄN ajatteleminen tuottaa ajattelijan elämään hyvää, Kivioja sanoo. – ?Päättäjiä pitää hoksauttaa yrittäjyyden merkityksestä, koska jos yrittäjyys sammuu kunnasta, koko kunta sammuu. Konserteissa kuullaan läpileikkaus Putron urasta Elämä on juhla -albumin kappaleista viimeisimpään, Ikävä mummoa -levyn lauluihin. · Perheeseen kuuluu aviomies, kaksi aikuista poikaa ja kolme koiraa. vuokraus@deas-asset.com www.linkedin.com/company/deas-tilat/ www.facebook.com/deastilat Soita 050 549 5101 www.deastilat.fi ELÄMÄNMENO 11 KESKIVIIKKONA 24. Otan aina ihmiset vastaan avoimin mielin. Uutiskirjeillä on noin 400 vastaanottajaa. Kiviojan koneella syntyy muun muassa kotisivuja yrityksille, mutta ennen kaikkea sieltä lähtee tiedonvälitystä. Toimisto näyttää pieneltä kodilta, jossa on vanhoja huonekaluja, tunnetta täynnä olevia esineitä ja valokuvia. Erityisen juhlakonserttinsa Putro pitää Huvilateltassa Helsingin juhlaviikoilla elokuussa. SARI JAATINEN posti-uutiskirje kunnan työntekijöille ja päättäjille, Virtakytkin-uutiskirje päättäjille, yrittäjille, sidosryhmille ja johtavalle virkakunnalle – ja vielä Ruukin Yrityspuiston väelle oma kirjeensä. huhtikuuta ja seuraavana päivänä Oulussa Oulun teatterin suurella näyttämöllä. Laulaja–lauluntekijä Samuli Putro juhlistaa 20 vuotta sitten alkanutta soolouraansa 20 keikan Täysikasvuinen-kiertueella eri puolilla maata. Miten täällä edes malttaa tehdä töitä, kun voisi vain kellahtaa sängylle ja nauttia ilmapiiristä. Pönttöuuni ja halkokori, pieni keinutuoli. Tämä on myös yksi yhteistyön este. Arvostelun ja tuomitsemisen hän julistaisi myös mieluusti pannaan. Ennakkoäänestys 17.–23.1.2024. Ajattele muutenkin aina hyvä edellä. 3 Muista käydä äänestämässä! ollirehn2024.fi M ak sa ja: Ke sk us ta n Po hjo isPo hja nm aa n piir i ry VUO KRA TAA N Vuokrataan 179 m² ja 400 m² liiketilat Raahen ydinkeskustasta, Prismaa vastapäätä. Kivioja on kehityspäällikkönä Ruukin Yrityspuistossa ja Siikajoen kunta ostaa hänen palveluitaan Yrityspuistolta. Kiviojan tekemä luova työ vaatii ympärilleen ihmiset, jotka eivät teilaa ideoita. Keväällä alkava kiertue käsittää kymmenen klubikeikkaa ja kymmenen festivaaliesiintymistä. Kunnassa on nyt hyvä pöhinä. · MainosDraivi-yrityksen yrittäjä vuodesta 2008. Toimisto Ruukissa. · Intohimot: mainonta, markkinointi ja yrittäminen. · Opiskellut MAT mainoshoitajan tutkinnon MarkkinointiInstituutista ja nuoriso-ohjaajan tutkinnon Järvenpään seurakuntaopistosta. – ?Miten reagoit kun tulee sontaa tuulettimeen. Minä taas en halua olla egon kanssa ollenkaan tekemisissä. TÄNÄÄN kun katsoo Ruukin Pytingeillä sijaitsevassa toimistossaan häärivää Kiviojaa, on vaikea uskoa hänen selvinneen tilanteesta, jossa hengenlähtö oli todella lähellä. TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Kun antaa ihmisille paljon, saa paljon itselleen
· Tapahtuma voi olla myös tapahtumien sarja, jolloin sarjan osien vaikutus lasketaan yhteen. Palkintosumma 50 000 euroa annetaan joko yhdelle tai useammalle tapahtumaidealle. huhtikuuta. iso summa jaossa. · VESA JOENSUU – On jännittävää odottaa ja katsoa millaisia hakemuksia tulee. Toivotaan, että saadaan paljon hakemuksia, sanoo Heikki Lahnaoja. Tähän suhteutettuna nyt jaossa oleva summa on huomattava. Hakija voi olla miltä paikkakunnalta tahansa, mutta tapahtumapaikan on oltava Pyhäjoki. Ideakilpailulla uusia tapahtumia Pyhäjoelle Pyhäjoen kunta käyttää tämän vuoden osallistuvan budjetin varat ideakilpailuun, jolla haetaan uusia tapahtumia kuntaan. Kunnanhallitus päätti asiasta viime maanantaina. Elokuvatarjontaa myös toivotaan. · Vuoden 2024 osalta avustushaku on auki 1.2.–29.3.2024. – ?Kustannukset ovat nousseet huimasti. maaliskuuta kunnanhallitukselle. Kilpailussa on joko yksi tai useampia voittajia, jotka kunnanhallitus valitsee ja julkistaa kokouksessaan 15. – ?Tämä on aivan mahtava, olen aivan täpinöissäni. KILPAILU · Pyhäjoen kunta jakaa avustuksia olemassa olevien tapahtumien kehittämiseksi ja uusien tapahtumien saamiseksi kuntaan. Pyhäjokisia isosti liikuttava tapahtuma on lukiolaisten järjestämä Pyhäjoen Messut. Kilpailuehdotukseksi ei hyväksytä tapahtumaa, joka on poliittinen, vakaumuksellinen tai ristiriidassa kunnan strategian tai edun kanssa. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Matkakustannuksetkin ovat kalliita: tilauskeikka voi maksaa 600 euroa, mutta matkat ja majoitus 1000 euroa. Rahaa on niin kunnassa uutuuselokuvia. Tapahtumaan on saatu sekä nuoria että aikuisia kiinnostavia nimekkäitäkin vieraita. Kuntarajan kanssa ei olla tarkkana eli ehdottaja voi olla ulkopaikkakuntalainen, mutta tapahtuma on järjestettävä Pyhäjoella. Kilpailun voittajat vastaavat tapahtumien järjestämisestä. Todella jännittävää nähdä mitä ideoita tulee, Lahnaoja sanoo. Kirjastolla kyllä näytetään elokuvia, mutta se ei ole sama asia, kuin että voisi nähdä omassa SARI JAATINEN VESA JOENSUU Pieneksi kunnaksi Pyhäjoella tapahtuu mukavasti pitkin vuotta, mutta nyt houkutellaan hyvänlaisella rahasummalla ideoimaan tosissaan. Uskon, että kilpailu houkuttelevan laajalta alueelta, myös Raahesta ja Oulusta. · Tapahtuma aktivoi ihmisiä osallistumaan, on ammattimaisesti toteutettu sekä paikallisesti tai alueellisesti merkittävä. Kunnan asukkaiden on voitava osallistua sekä tapahtumaan että sen suunnitteluun ja järjestämiseen. TÄLLÄ hetkellä Pyhäjoen kulttuuritoimella on 15000 euron budjetti tapahtumien järjestämiseen vuodessa. Kilpailu julistetaan avatuksi helmikuun alusta ja ehdotukset uusiksi tapahtumiksi tai nykyisten tapahtumien kehittämiseksi on jätettävä viimeistään 29. Pyhäjoen kirjastoja kulttuurijohtaja Heikki Lahnaoja tervehtii ideakilpailua suurella ilolla. Pyhäjoelle on toivottu jo kauan omaa, pientä rock-festivaalia, vaikka vain yhden illan mittaista. Kilpailuun voivat osallistua yritykset, rekisteröityneet yhtiöt ja säätiöt. Nykybudjetilla Pyhäjoelle saadaan Kajaanin kaupunginteatteri vierailemaan useamman kerran vuodessa ja lisäksi voidaan järjestää joitakin konsertteja. Kunnanhallitus on nimennyt työryhmään Jyrki Takalan, Raino Peltoniemen, Heikki Lahnaojan, Tea Lumijärven ja Elina Vehkalan. · Hakijan on oltava rekisteröitynyt yhdistys, säätiö tai yritys. Jatkovalmistelusta työryhmän kanssa vastaa elinvoimajohtaja Tapani Tuominen. Kilpailun tarkoituksena on löytää uusia, kuntalaisille tärkeitä ja kiinnostavia tapahtumia ja elävöittää kuntaa. KILPAILUN ehtona on, että voittaja tai voittavat tapahtumat toteutetaan jo tämän vuoden aikana. Pari vuotta sitten tällä rahalla sai paljon enemmän kuin nyt. Toivelistalla on myös, että tapahtumien myötä luotaisiin uusia liiketoimintamahdollisuuksia, edistettäisiin matkailua ja osallistettaisiin kuntalaisia. Parhalahtipäivä imuroi myös mukavasti ihmisiä ja Kotiseutuviikko, jolloin tapahtuu joka kylällä. · Avustuksiin on budjetoitu yhteensä 50 000 euroa. TAMMIKUUTA 2024 ·. Samalla toivotaan, että kunnan houkuttelevuus lisääntyisi uusien asukkaiden ja yrittäjien silmissä. · Tapahtuma-avustus voidaan myöntää vuoden aikana samaan tapahtumaan vain kerran. Kulttuuritoimen rahat eivät riitä sellaisen järjestämiseen, eikä muuta konstia ole vielä keksitty
Toivon, että voidaan tehdä yhteistyötä Pohteen ja eri paikallisyhdistysten kanssa, Jaakola tuumii. helmikuuta. TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. – ?Halutaan tarjota työkaluja, että kuntalaiset itse hoksaavat, mikä vaikuttaa ja edistää hyvinvointia ja terveyttä. Siikajoella pidetään silmällä hyvinvointia Elina Jaakolan huolena on siikajokisten hyvinvointi ja terveys. KIRSI JUNTTILA – ?Verenpaineen ja verensokerin mittausta, liikuntatuokioita, ynnä muuta. Kunta tekee paljon sen eteen, mutta kaikki työ ei näy. Tarkoituksena on herätellä kuntalaisia ajattelemaan hyvinvointia. Aiheeseen liittyvät kuntalaisten vinkit ovat tervetulleita. Hyte-indikaattorit tuovat Siikajoelle tänä vuonna 85 ?900 euroa valtionosuuksia. Kyse on Vihannin elinkeinojen mahdollisuudet vuonna 2050 -tapahtumasta, jonka Raahen kaupungin kaavoitustoimi järjestää. – ?Hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi on kunnassa tehty työtä, mutta sen tekeminen näkyväksi on ollut vaikeaa. Vihannin elinkeinot ovat aiheena tilaisuudessa helmikuun alussa järjestettävässä tilaisuudessa. · Vuoden aikana on tulossa teemakuukausiin sopivia teemapäiviä ja tapahtumia. Tilaisuus järjestetään Vihannin yhtenäiskoululla 1. Ne on vielä suunnittelussa. Toivon, että kuntalaiset osallistuvat järjestettäviin tapahtumiin, Jaakola sanoo. Poikkihallinnollisuus on sitä, että mietitään laajasti, mitä hyvinvointi on kullakin toimialalla, Jaakola kuvaa. Hän tekee tiivistä yhteistyötä kunnan hyvinvoinnin terveyden edistämisen työryhmän (hyte-ryhmä) kanssa. AIKAISEMMIN osa-aikaisena hankekoordinaattorina toiminut Jaakola aloitti viime elokuussa kokoaikaisessa hyvinvointija hankekoordinaattorin toimessa, joka tosin on määräaikainen. Teemavuodella hoksautellaan kuntalaisia siihen, mitä hyvinvointi on, kertoo hyvinvointija hankekoordinaattori Elina Jaakola. Siihen liittyviä vinkkejä on jo kunnan verkkosivuilla julkaistu, ja lisää tulee. Kuntaan tulee valtiolta hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä tiedonkeruulomakkeita. KIRSI JUNTTILA ELÄMÄNMENO 13 KESKIVIIKKONA 24. Hyvinvointiin liittyvää materiaalia kuntalaisille jaetaan kunnan verkkosivuilla ja kuntatiedotteissa. Työpajassa pohditaan Vihannin elinkeinoja VESA JOENSUU Illan aikana Vihannin teollisuustonttien tarjonnasta ja kaavoituksesta kertoo teollisuusasiantuntija Markku Kemppainen ja Pohjolan Perunan puheenvuoron pitää yrittäjä Juha Hulkko. Alkanut vuosi on Siikajoella nimetty hyvinvoinnin vuodeksi. – ?Tilaisuuden lopussa on mahdollisuus osallistua pienemmissä ryhmissä pohtimaan eri teemojen ja näkökulmien kautta mihin suuntaan kehitystä tulisi ohjata. Niissä myös tullaan kertomaan teemavuoden tapahtumista ja tempauksista. Lisäksi Jaakola koordinoi hyte-ryhmän toimintaa, on yhdyshenkilö Pohteen suuntaan ja Rannikon alueen edustaja Pohteen hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöryhmässä (Hyry). Uuden toimen ydin on viedä hyvinvoinnin huomioiminen kunnan kaikkeen toimintaan. Vastaaminen on tärkeää, sillä tiedot vaikuttavat kunnan hyte-kertoimeen ja sitä kautta valtionosuuksiin. Illan aikana luodaan katsaus nykytilaan ja kartoitetaan tulevaisuuden teollisuuden edellytyksiä sekä yritystoiminnan mahdollisuuksia. Mutta kunta ei voi tehdä kaikkea, vaan vastuu omasta hyvinvoinnista on jokaisella kuntalaisella itsellään. Hyvinvoinnista kunta hoksauttelee teemakuukausilla, esimerkiksi tammikuun teema on turvallisuus. Jaakola toivookin, että häneen otettaisiin yhteyttä ujostelematta. – ?Tapahtuma on lähialueiden yrittäjille ja muille sidosryhmille. KUNTALAISTEN hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi kunnan tärkeimpiä tehtäviä. Tilaisuuden avaa kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen. Jaakola pitää silmällä, että asianomaiset viranhaltijat myös vastaavat niihin. Perinteisiin tapahtumiin, kuten pitäjäpäiville ja luomumarkkinoille, sisällytetään hyvinvointija terveysteemaa. Tilannetta pohjustetaan aluksi kaupungin kehityksen kannalta, minkä jälkeen saadaan myös laajempaa ja konkreettisempaa tilannekuvaa yrittäjäpuheenvuoron kautta, kaupungilta tiedotetaan. – ?Uuden toimenkuvan suunnittelu, rakenteen hahmottaminen, hallinta ja kaiken vieminen eteenpäin poikkihallinnollisesti työllistää. Elina Jaakola kannustaa jokaista siikajokista huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. HELI NURKKALA Vihanti Vihannin elinkeinojen mahdollisuutta pohditaan Vihannin yhtenäiskoululla järjestettävässä tilaisuudessa
Miisa Snellman ja Erkki Kainulainen Aune Terttu Tellervo Taskila 6.10. Milla Kivilompolo ja Kalle Kauppila Konsta Kultala 3.3. Antti Lehtovirta ja Lea Leinonen Vanessa Ja Viivi Auranen 17.4. TAMMIKUUTA 2024 ·. Adalia Ella Aurora Isotalo 31.3. Vilma Kesti-Silvasti ja Samuli Silvasti Klaara Kauppila 23.1. Maria Ranta ja Antti Tuomaala Sanni Kettukangas 10.10. Annika Myllymäki ja Sami Isotalo Tyttö Tuomaala 29.10. Iida Säkkinen ja Teemu Kettukangas Helmi Virnes 23.2. Jukka-Pekka ja Sini-Lotta Aho Paavo Majava 2.1. Sandra ja Aleksi Kotajärvi Vauvat 2 2 4 14 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Eveliina ja Ville Majava Lumi Snellman 17.4. Satu Heikkilä ja Atso Närhi Jasper Ilkka Ilmari Käyhkö 23.11. Mira Martikainen ja Mikko Auranen Tilda Manninen 16.3. Sanni ja Tuomas Kultala Elli Kotajärvi 19.7. Lauriina ja Oskari Taskila Elle Laurila 23.1. Henna ja Lamin Virnes Aale Immo Alvar Lehtovirta 29.3. Minna ja Henri Manninen Tyttö Aho 30.12. Janika Tikkala ja Jaakko Käyhkö Poika Silvasti 25.11. Juho Laurila ja Siina Alakopsa Poika Närhi 15.11
Annika ja Sami Vares Kasperi Sarkkinen 24.11. Kerro perhetapahtumasta tai kutsu juhlimaan. Hanna Vatjus ja Riku Lampela Paavo Mikael Myllymäki 6.3. TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Tamara Väänänen ja Arvi Åman Vauvat 2 2 4 Hellin käsin kantakaa, suukko lämmin antakaa, syliin usein sulkekaa, yhdessä näin kulkekaa. Suvi ja Esa Myllymäki Helka Elsa Annikki Elisabet Åman 9.8. Lilja Vares 1.3. Matti ja Tiina Juurikka Sinna Lampela 4.11. Anniina Kinnunen ja Eetu Sarkkinen Elsi Juurikka 10.3. Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! raahenseutu.fi/ilmoita Ilmoita perhetapahtumasta! Onnittele, kiitä tai muista rakkaitasi. ELÄMÄNMENO 15 KESKIVIIKKONA 24
Leijahiihtäjä Janne Luoto ei lähtisi normaalisti harjoittelemaan näin puuskittaisessa tuulessa. · 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Aivan kuka tahansa ei voi lähteä leijailemaan aivan kylmiltään. KUN Luoto lähtee leijansa ja suksiensa kanssa jäälle, ei hän aina treenaa. Joskus mies lähtee jäälle ihan vain turistina. Loppujen lopuksi aika normaali sää Raahen edustalla. Oulussakin on peruskursseja, Luoto kuvailee ja jatkaa. muutama vuosi sitten. Sinne pääsee hyvillä tuulilla kuulemma noin tunnissa, eli nopeammin kuin autolla. Tuuli on puuskittaista, mutta mittari näyttää nollaa. Vieressä näkyy naruja, jotka ajajalla pitää olla hallussa, kun tuuli tarttuu leijaan. Siinä ei satakiloinen ukko paina mitään perässä. Leija on sen verran iso, että tuuli tekee siitä arvaamattoman kokemattomissa käsissä. Ensimmäisiin kisoihinsa hän lähti Leija kuljettaa Raahen saaristossa Raahelainen Janne Luoto harrastaa leijahiihtoa. Parhaimmillaan leija voi kiihdyttää suksilla kulkevan kuskin vauhdin jopa sataan kilometriin tunnissa. Antoi vähän luottoa, että vauhtiakin on, Luoto toteaa. – ?Viime vuonna oli vähän epäonnea matkassa, sain kuudesta erästä vain neljästä pisteitä ja olin silti kolmas. RAAHELAISMIES aloitti lajin harrastamisen kymmenisen vuotta sitten. Hän kuvailee pitävänsä vauhdispuuskissa toista tonnia vetoa. Mutta juttua varten mies levittää leijansa ja antaa tuulen viedä. Janne Luoto kehuu Raahen edustalla olevaa merenjäätä kaikista parhaimmaksi paikaksi harrastaa leijahiihtoa. – ?Näissä leijoissa on kovissa Janne Luoto valmistautuu parhaillaan maaliskuussa järjestettäviin MMkisoihin. – ?Leijoissa on niin isot voimat, että turvajutut on hyvä käydä läpi. Lumisateen piti alkaa vasta iltapäivällä, mutta pieniä valkoisia hiutaleita tulee jo nyt vaakasuoraan vasten kasvoja. Nyt takana ovat kahden SM-kisat ja pian edessä ensimmäiset MM-kisat. VESA JOENSUU VESA JOENSUU Maanantaina aamupäivällä sää on sen verran lauhaa, että jäälle tarkenee mennä. Ensimmäisissä SM-kisoissaan hän oli neljäs ja viime vuonna kolmas. TAMMIKUUTA 2024 ·. Luoto saattaa napata eväät mukaan ja leijailla vaikka Hailuotoon. Leijahiihtosuksien kärjet osoittavat kohti taivasta, etteivät ne tökkäisi, jos eteen tulee töyssyjä. Hän osallistuu maaliskuussa lajin MM-kisoihin
Eli lunta oli sopivasti, eikä jäässä ollut juuri töyssyjä. Kävin viime vuonna SM-kisoissa, otin siellä hopean ja pronssin. Ampumapaikalla tuli toki sakkoja, mutta niitä tuli muillekin. Puuperä olisi varmaan katkennut, mutta minulla oli onneksi sellainen perä, mikä kesti. Ei uskalla ajatella niin kauas. WINTER World Masters Games järjestetään neljän vuoden välein, mutta Vehkala ei lupaa osallistuvansa seuraaviin kisoihin, jotka ovat vuonna 2028. VESA JOENSUU sattuvat kohdalle, miten onnistuu ja miten kunto kestää. Tämä sarja passasi minulle, kun täytin juuri 75 vuotta. Pisin rundi, mitä olen yksittäisen reissun aikana tehnyt, oli 287 kilometriä. Iltavuoro tehtaalla kutsuu miestä. Tai vetonarut olivat niin raskaat, ettei taulu aina virittynyt, Vehkala ihmettelee. Siitä se ajatus lähti, Luoto muistelee hymyillen. – ?Ne MM-kisat ovat tähtäimessä, jos tervehtyy. Vetää niin jumiin reidet, että on ihan pakko pitää lepopäiviä, että saa jalat palautumaan. Eero Vehkalalle kaksi veteraanien MM-kultaa Pyhäjoella asuva 75-vuotias ampumahiihtäjä kirkasti neljän vuoden takaiset hopeamitalinsa. Osa katkaisi kaatuessaan pyssyn periä. Pyssyntähtäimet olivat lunta täynnä, mutta kumminkin pyssy kesti. Miten olosuhteet TONI LÄNKINEN VESA JOENSUU / ARKISTO Eero Vehkala sairasteli joulukuussa, joten kunto oli vähän arvoitus. Myös MM-reissun jälkeen Vehkalalla oli kuumetta, mutta tervehdyttyään mies aikoo taas palata hiihtoladulle. – ?Mitali on mielessä, mutta kisa on kisa. – ?Niin siinä pääsi käymään. JANNE LUOTO · Kesällä 52 vuotta täyttävä leijahiihtäjä, joka lähtee maaliskuussa Kajaanissa järjestettäviin MM-kisoihin. Tämä sarja oli kuin tehty minulle. Hän kertoo, että keuhkojen kanssa on ollut edelleen ongelmia. Pyhäjokisen mielestä tuon tason kisoilla järjestelyjen pitäisi toimia paremmin. korkealle. Hän oli ostanut lapsilleen jotkut halvat leijat, joita perhe yritti lennättää rannassa. Näin ollen Saloisten Reipasta edustava urheilija sai kirkastettua neljän vuoden takaiset hopeamitalinsa kultaisiksi. Eiväthän ne mihinkään lentäneet, joten perheenisä alkoi miettiä vähän isompaa leijaratkaisua. Normaalimatkalla Vehkala jätti hopeamitalistia liki kymmenen minuuttia. Pikamatkallakin ero kasvoi muutamaan minuuttiin. Ladut olivat jäisiä ja laskuissa vauhdit nousivat kein perillä, Vehkala harmittelee. Kun ensimmäisen kerran lähdin kiertämään rataa, olin pari kertaa nurin. MAANANTAINA Raahessa merenjäällä alusta oli varsin hyvä. Ja siellä oli hirveitä rotkoja. Ensin hän tilasi Kiinasta Ikean kassin kokoisen leijan, joka teki jo suuren vaikutuksen. · Osallistunut kaksiin SM-kisoihin, joista saldona neljäs ja kolmas sija. · Asuu Raahessa. · Työskentelee SSAB:lla. Luoto sanoo, että varsinkin Ruotsista tulee taitavia yksilöitä, mutta kaikki on mahdollista. Laitteissa oli paljon vikaa, eivätkä ne aina pelanneet. Hän antaa palautetta myös ampumatauluista, jotka eivät olleet aivan nykyaikaisia. Seuraava tähtäin on jo helmikuussa, kun MM-mitaleista kisataan taas, tällä kertaa Vuokatissa. Mutta kunhan MM-kisat lähestyvät, päivänvalo lisääntyy ja kevät etenee, tulee Luoto viihtymään entistä enemmän jäällä leijan kanssa. Se oli raja, mikä pitää olla täytettynä tähän sarjaan. Pyhäjokinen Eero Vehkala voitti kaksi veteraanien MMkultaa ampumahiihdossa. Luodolla on mahdollisuus vaikka kahteenkin mestaruuteen, sillä Kajaanissa kisaillaan ensin muutaman päivän ajan regattatyyppistä kilpailua ja viimeisenä kisapäivänä kamppaillaan vielä kahden tunnin maraton. TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Olisi jännä käydä kokeilemassa, piisaako vauhti, noin tuhat kilometriä tänä talvena hiihtänyt Vehkala suunnittelee. MM-KISAT järjestetään maaliskuun puolivälissä Kajaanissa Oulujärven jäällä. Ja siinä on aika paljon muuttujia aina. Italiassa järjestetyt Winter World Masters Games -kilpailut sujuivat 75-vuotiaalta Vehkalalta kaikin puolin todella hyvin. Selvisitkö itse vammoitta kaatumisista. – ?Justiin laskeskelin, että olen kiertänyt tässä kymmenen vuoden aikana puolet maapallon mitasta – tässä Perämeren alueella. Osanottajia leijahiihtoon tulee muutamia kymmeniä eri puolilta maailmaa. Mutta mies oli iskussa, kun Italiassa päästiin ladulle. – ?Vauhti tuntuu varmasti paljon kovemmalta kuin mitä laskettelurinteessä, mutta jotenkin tuntuu, että siinä hermo lepää. Lähdetään katsomaan, mihin se vauhti riittää. Ajattelin, etten ala hiihtää, koska tässä loukkaantuu. – ?Ei tullut itselle pahempia vammoja, onnenkaupalla selvisi. – ?Sitä ei tässä iässä tiedä, kun on ollut kaikenlaisia vaivoja ja sairauksia. Pian sen jälkeen Luoto lähti kokeilemaan leijahiihtoa jäälle. – ?Hopeat kirkastuivat, mutta sarja vaihtui. Järjestäjät saivat niin kovan palautteen, että helpottivat ratoja – he jättivät pahimmat kohdat pois, Vehkala kertaa. Luoto kertoo, että maaliskuussa järjestettäviin MM-kisoihin lähtee Raahesta hänen lisäkseen myös Arto Ravander, jonka laji on purjekelkkailu. Kuvassa ovat myös suomalainen Mauri Siimestö ja slovakialainen Peter Vanøk. Olen kuullut huhuja, että ne kisat saattaisivat olla Lahdessa. Kyllä meni aika nappiin, kun sillä lailla pärjäsi, Vehkala myhäilee ja jatkaa. Suomalaiset yrittivät jollakin rikkalapiolla siirtää lunta pahimpiin paikkoihin, että sukset säästyisivät. Mutta suomalaiset päättivät tarttua lapioihin. Toinen Saloisten Reippaan ampumahiihtäjä Juha Härkönen sijoittui 45–49-vuotiaiden sarjassa kahdeksanneksi ja yhdeksänneksi. – ?Sitä oli vallan mukava lennättää. Joku protokolla sieltä oli katsomassa näitä kisoja, Vehkala toteaa. Kovemmalla tuulella lennätettiin rannassa sitä, ja se nyppäsi vähän miestä ilmaan. Raahen edustan jääolosuhteita hän kehuu parhaiksi mahdollisiksi. Lajin kesäversio leijalautailu nähdään puolen vuoden päästä järjestettävissä Pariisin olympialaisissa. Toimitsijat eivät olleet oiTONI LÄNKINEN URHEILU & LIIKUNTA 17 KESKIVIIKKONA 24. – ?Käyn treenaamassa 2–4 kertaa viikossa. Lumen vähäinen määrä nousi haasteeksi, johon järjestäjät eivät Vehkalan mukaan oikein yrittäneetkään tarttua. Harrastaa myös timpurointia kesämökillään Yppärissä. · Toivoo, että leijahiihdosta tulisi joskus olympialaji. – ?Eivät he ( järjestäjät) yrittäneetkään siirtää lunta. ta, mutta olevansa samalla myös jonkinlainen seikkailija. Moni olisi varmasti kauhuissaan, motocrossiakin harrastanut Luoto naurahtaa. Keskellä kuvassa oleva Eero Vehkala pääsi korkeimmalle korokkeelle kahdesti Italiassa veteraanien MM-kisoissa. Alkuun vaikutti, että reitti ei ollut turvallinen, koska lunta oli vähän ja ympärillä oli jyrkkää pudotusta. Enempikin tekisi mieli treenata, mutta sen verran tuo ikä pistää jo vastaan, etteivät lihakset palaudu enää. VEHKALA sairastui koronavirukseen joulukuun alkupuolella, mikä vaikutti miehen kuntoon. – ?Ampumataulut olivat alkeelliset Ne vedettiin esiin naruilla. – ?Siellä tuli kaatumisia ennen kisoja, kun osallistujat tutustuivat ratoihin. LUOTO löysi leijahiihdon perinteisen leijan lennättämisen kautta. VIELÄ kisapaikalla Vehkala mietti, että lähteekö ollenkaan ladulle. · Harrastaa leijahiihdon lisäksi muun muassa leijalautailua, retkiluistelua ja maastopyöräilyä. Tällä kertaa Luoto ei kuitenkaan lähde sen enempää treenaamaan. Silloin ladulle lähdetään ilman aseita. Viime viikonlopun kilpailut piti tosin jättää vielä väliin
koski toteaa. Huhut padelbuumin kuukahtamisesta ovat vahvasti liioiteltuja. Raahessa ei varsinaisesti ole omaa padelseuraa, mutta Raahen Verkkopalloseura on Kalliokosken mukaan liittynyt padelliiton jäseneksi. – ?Olisi ihan hupaista käydä kisoissa, mutta pitäisi miettiä, mikä se taso on, Kalliokoski pähkäilee. YKSI aktiivisista raahelaisharrastajista on Juho Kalliokoski, joka löysi padelin vasta vajaa pari vuotta sitten. – ?Kyllä liiga tuo pientä pöhinää. – ?Hallilla on hyvin rento meininki ja yhtään palkattua työntekijää ei ole, niin hallin talous on hyvässä kunnossa, Kiinteistö Oy Padel Finland Raahen toimitusjohtaja Asko Myllymäki kertoo. – ?Ehkä siellä on vähän kalliilla rakennettu niitä paikkoja, sitä kautta vuokratasot ovat korkeahkot, ja ehkä sijainnit ovat epäedulliset. Liigassa pelaavat parit löytävät sen kautta muutenkin samantasoisia pelikavereita, eli yhteystietoja vaihdellaan, jotta voi käydä pelaamassa myös liigan ulkopuolella. Syyskaudella pääsee liigaankin mukaan, se on kaikille avoin, Kalliokoski valottaa. Eli periaatteessa RVS:n riveissä olisi mahdollisuus päästä kisaamaan padelturnauksiin muuallekin Suomeen. Nyt hän pyörittää Raahessa padelliigaa, jossa on tällä hetkellä 24 paria, eli 48 pelaajaa. Kiinteistöissä on ollut liian nopeaa kasvua, eivätkä harrastajamäärät ole kasvaneet niin nopeasti. Loppuviimein tämä on taktinen laji, KallioTONI LÄNKINEN Pohjoisen tapahtumat yhdessä paikassa UUSITTU TAPAHTUMAKALENTERI: tapahtumat.raahenseutu.fi 18 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Ja padel vei miehen mennessään. Isommista kaupungeista kantautuu uutisia, kuinka hallit ovat vaikeuksissa, kun harrastajia ei oikein meinaa riittää. TONI LÄNKINEN Karsintapelit ovat mukavia, eli kun pärjäät omassa sarjassa, pääset mittaamaan tasoasi, Kalliokoski korostaa. TAMMIKUUTA 2024 ·. Ja saatiin neuvoteltua kaupungin kanssa halli hyvälle paikalle, Myllymäki iloitsee. Joukkueet on jaettu eri tasojen mukaisiin lohkoihin, joista voi nousta tai pudota. MUTTA Raahessa on vain yksi halli ja vakaa harrastajapohja. Kun korot ovat nousseet, on aiheutunut markkinaturbulenssi, ja kaikki eivät pysy mukana, Myllymäki arvioi. Tehtiin viisi kenttää, että syntyy kulttuuria. Syysja kevätkauden aikana pelataan useita "runkosarjoja" ja karsintoja, joten taso saattaa vaihtua syksyn ja kevään välillä. Raahessa voi pitää tapahtumia ja turnauksia. Kalliokoski kuuluu seuraan, muttei ole vielä lähtenyt mittaamaan tasoaan oman liigan ulkopuolelle. – ?Youtubesta katsottiin säännöt ja jäätiin koukkuun. – ?Padelbuumi tulee jatkumaan ja eteenpäin tullaan menemään. Ja nyt siitä kärsitään. · TONI LÄNKINEN Joni Majava ja Petri Aho pelasivat viime perjantaina liigaottelussa. Padel voi hyvin Raahessa, näin on ainakin pääteltävissä padelhallin toimintaa pyörittävän yhtiön toimitusjohtajan puheista. Padel on semmoinen taktisuuden, voiman ja urheilullisuuden yhdistelmä. Kun halli avattiin Raahessa toukokuussa 2022, päätti eri mailapelejä pitkään harrastanut Kalliokoski lähteä kavereidensa kanssa kokeilemaan. On täällä kerennyt käydä. Padelilla menee edelleen lujaa Raahessa Muualla padelhallien vaikeudet ovat nousseet otsikoihin, mutta Raahessa taloustilanne on toimitusjohtajan mukaan hyvä. Juho Kalliokoski pyörittää Raahessa padelliigaa. Myllymäki kertoo, että ajanvarausjärjestelmän kautta kirjautuneita pelaajia on vähän alle tuhat. – ?Harrastajia löytyy hyvin, mutta mielellään saa tulla uusiakin. Ainakin Raahen osalta. Ongelma piilee Myllymäen mukaan siinä, että halleja tuli kertarysäyksellä vähän liikaa suhteessa harrastajamääriin. Olen kiitollinen, että tehtiin Raaheen riittävästi kenttiä. Se on vajaassa kahdessa vuodessa saavutettuna varsin kiitettävä määrä
Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630 ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Päivälämpötila 18...20 astetta. ELOKUUTA 2023 . 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 832 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Anna Latvala ?8 ?7 ?6 ?6 2 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina ?10°C 4 ?11°C 2 ?2°C 7 +1°C 6 Märket +5,7 °C Utsjoki ?27,0 °C Heikkoa tuulta. lassi ja leevi . Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. ja useimmat sen ikäiset yrittävät epätoivoisesti etsiä töitä. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot raahenseutu.fi/asiakaspalvelu Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja KESKIVIIKKONA 16. Päivälämpötila 18...20 astetta. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Päivälämpötila ?5...?10 astetta. tottakai. kää väären. Päivälämpötila 18...20 astetta. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. Ja sellainen tämä on. 14,90 € / kk. hassua.... kuten mihin. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. kuten mihin. TAIDAMME OLLA VOITTAMASSA STANLEY CUPIA! 379 KESKIVIIKKONA 16. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630 ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. kuten mihin. joten uskot, että hän etsii töitä . JOS TAISTO SAA VIELÄ YHDEN JUOKSUN, NIIN ME VOITAMME! HÄN ON NIIN PIENI ETTEI HÄNELLE VOI SYÖTTÄÄ!! KOLMAS PALLO KAIKKI HUUTAVAT JA KILJUVAT... Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 mitä luulet, että lassi “lassi ja leevi”sarjasta tekee nykyään. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. hassua.... 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. lopetetaanpa tämä keskustelu. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. ELOKUUTA 2023 . No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ELOKUUTA 2023 . Ja sellainen tämä on. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. kuten mihin. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. *>WNA *D. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 TAISTO ON TAAS VUOROSSA! JASKA JOKUNEN, YMMÄRRÄTKÖ, ETTÄ OLEMME JUURI VOITTAMASSA KAUDEN ENSIMMÄISEN PELIMME. ###*P *Q36 ###*A . Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. hassua.... Olen jopa palkannut asianajajan. miten muuten hän elättäisi itsensä . kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. kuten mihin. Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 19 KESKIVIIKKONA 24. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Olen jopa palkannut asianajajan. Olen jopa palkannut asianajajan. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Ja sellainen tämä on. ELOKUUTA 2023 . kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . hassua.... Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska ?1°C 2 ?2°C 2 ?1°C 3 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?6 ?1 ?4 ?12 ?3 ?10 ?1 ?11 ?7 ?4 ?5 1 ?7 ?5 ?8 ?17 ?6 ?14 ?7 ?16 ?11 ?8 ?9 ?5 ?1 ?3 ?7 ?1 ?3 ?4 ?5 ?6 ?5 ?8 ?3 2 1 ?2 ?6 ?8 ?12 ?9 12 7 10 4 KESKIVIIKKONA 16. TAMMIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Päivälämpötila 18...20 astetta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. nöksistä ei kuvia, kiitos 944 KESKIVIIKKONA 16. Jatkuva tilaus alk. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. lopetetaanpa tämä keskustelu. lopetetaanpa tämä keskustelu. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . lopetetaanpa tämä keskustelu. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Ja sellainen tämä on. Ja sellainen tämä on. lopetetaanpa tämä keskustelu. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. ELOKUUTA 2023 . raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Päivälämpötila 18...20 astetta. hassua.... tuotteita trokataan kysy. Pilvistyvää, enimmäkseen poutaa. no, hän oli 6-vuotias 1995, joten nyt hän on jotakuinkin 24-25 vuotias. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Olen jopa palkannut asianajajan. Olen jopa palkannut asianajajan
TAMMIKUUTA 2024 ·. 040 509 8785 Kaikenlaista KAIPAAKO KOTISI REMONTTIA. Kelluvalla ulkomainonnallamme tavoitat jopa 100 000 silmäparia edullisesti, helposti ja ennen kaikkea näkyvästi. LÖYDÄ YLEISÖSI – KAUPUNGISSASI, LÄHISEUDULLASI TAI KOKO POHJOIS-SUOMESSA: kalevamedia.fi/ulkomainonta Torilta Lylyn perunaa torstaina Raahen tori 9-11 Pyhäjoki tori 11.30-12 Siikli, Annabelle, Afra, Gala ja Puikula Puh. Saipa – Kärpät TÄNÄÄN LÄMÄRISSÄ: Kuuntele klo 18.00 alkaen RADIOKALEVA.FI OULU 95,0 MHZ • RAAHE 95,7 MHZ • HAAPAVESI 94,3 MHZ • II 96,0 MHZ KUUSAMO 88,0 MHZ • TAIVALKOSKI 102,2 MHZ PUDASJÄRVI 89,8 MHZ • ROVANIEMI 89,3 MHZ Nosta viestisi estradille, jolla kymmenettuhannet sen näkevät Mainostaja, kohota viestisi parrasvaloihin, joissa se varmasti huomataan. Soita Timo 04 04 133 233 Raxaniska.fi myy | vuokraa | onnittele | osta raahenseutu.?/ilmoita 08 5377 630 (ma-pe 9-21 ja la 9–17) Lukija, ilmoita! 20 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24