JOULUKUUTA 2014
NRO 247
IRTONUMERO 2 e
Vesa Joensuu
Hyvää
joulua!. 95 VUOTTA LÄHELLÄ SINUA
WWW.RAAHENSEUTU.FI
KESKIVIIKKO 24
Raahen kaupunginvaltuuston kokousten
siirtäminen internetistä seurattavaksi on jo pitkällä. Kaupoissa ja pankeissa oli ihanaa
mannermaista tungosta.
5
10 vuotta sitten. Rahatkin olivat lopussa, ja luottokortit suljettu. Maikku oli innostunut siitä, kun oli katsellut Erilaiset äidit- ohjelmaa ja asunut sukupuolineutraalissa suhteessa Riksun kanssa. Maikku oli tehnyt
pätkätöitä kaupan kassalla, mutta kun hänen mahansa alkoi näkyä, pomo oli viisannut ovea. He luulivat yleishälytyksen johtuvan venäläisten hyökkäyksestä ja tulivat lähimmälle kokoontumispaikalle Raahen paloasemalle.
Kun he näkivät vastasyntyneen lapsen makaamassa äitiyspakkauksen pahvilaatikossa, he pehmenivät ihan täysin ja lupasivat kaikille veroalennukset ja lapsilisien korotukset ja muillekin lisää liksaa.
Vesa Joensuu
Turvassa
K
olmisuinen nielu
imee heidät turvaan
heitä kutsuu myrskyjen
hiljentäjä
tuokaa nyt tänne haak-
sirikkonne
joiden pärskeistä
poskenne ja paitanne kastuivat
turhaan te minua ujostelette
tiedän teistä jo kaiken
tulimme tutuiksi kolmen ristin vuorella
piti saapua tälle tellukselle
huutamaan omalla äänellä:
mykkyys poistuu
kuulo palaa
raja-aidat murtuvat
vapautus astuu voimaan
pintaraapaisun tilalle
tulee syvälle viiltävä haava
kristallista hiotut maljakot putoavat
murskaksi
sirpaleista syntyy kimaltelevia käyttöastioita.
Kalevi Silvola
VUOSIEN TAKAA
Vuosien takaa
-palsta
kurkistaa
menneisiin
aikoihin.
Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1934, 1954,
1964, 1984 ja 2004.
Mitä lähemmäksi nykypäivää
tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus.
Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.
1
80 vuotta sitten. Maikku, hänen
avokkinsa oli nimittäin oli paksuna.
Josse ei ollut Maikun lapsen isä. Porin
lentokentältä nousi
Tukholman koneeseen tiistaina muiden matkustajien mukana 14-vuotias
koulupoika. Ennen kuin kone pääsi ilmaan, huomattiin
salamatkustaja. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 24. Suurin
osa Taka-Lapin kultaalueiden viime kesän
valtauksista on englantilaisten hallussa ja voitaneen sanoa, että heidän hallussaan
ovat nykyisin Lapin huomattavimmat kulta-alueet.
2
60 vuotta sitten. Tapaninen
sekä asessori Olavi Airas
(vas.) ja lääninrovasti Eero
Permi (oik.).
4
30 vuotta sitten. Saloisten seurakunta sai
uuden paimenen.
Kirkkoherra Martti Ruotsalaisen siunaavat paimenen
virkaan piispa L.P. Josse sai onneksi ladattua älypuhelimensa ja googlattua ohjeet hätäsynnytykseen. Maikkukin suostui syömään tanskalaista kinkkua,
vaikka oli vegaani ja söi yleensä vain lähiruokaa.
Maikun vatsa tuli kipeäksi, eikä se johtunut lihan syönnistä. Niin Josse ja Maikku levittivät makuupussit paloautojen väliin, söivät viimeiset eväänsä jotka he olivat dyykanneet läheisen marketin roskapöntöstä. Josse tiesi, että jouluna kannattaa olla mahdollisimman lähellä Oulua, jonne kaikki Pohjois-Suomen synnytykset oli keskitetty. Pomolla oli ollut suklaata suu täynnä, koska joku ministeri, entinen ay-pamppu,
oli juuri tuonut hänelle konvehtirasian.
Raahen paloaseman vapaaehtoinen päivystäjä oli tupakilla tienvarressa ja hän lupasi, että menkää asemalle, mutta älkää koskeko mihinkään. joulukuuta 2014
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 24.12.2014
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Raili Viirret
raili.viirret@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Joulusatu 2014
H
allitus on päättänyt, että jokaisen kunnan tulee järjestäytyä omaan sotepiiriinsä. Maikku ei ollut koskaan
ollut miehen kanssa, ja lapsi oli saanut alkunsa koeputkihedelmöityksellä. Riksu oli lähtenyt Greenpeacen
hommiin Venäjälle, ja Maikku oli muuttanut yhteen Jossen
kanssa.
Josse yritti etsiä Hotelli.comin ja Trivagon avulla vapaita
hotellihuoneita, mutta kaikki paikat Raahen lähistöllä olivat buukattu täyteen, edes Asunto Pyhäjoella-haku ei tuottanut tulosta.
Josse ja Maikku olivat ajaneet läpi Suomen. Stubb oli ollut Lapissa
hiihtämässä ministeriensä kanssa, ja he suuntasivat Kasitieltä kohti Raahen valoja. Poika kertoi
kyllästyneensä koulunkäyntiin ja halunneensa pois Porista.
3
50 vuotta sitten. Josse oli irtisanottu, kun Nokian matkapuhelinvalmistus oli myyty Microsoftille. Valtuutettu Jarmo Myllymäen
tekemä aloite voitaisiin yksinkertaisimmillaan toteuttaa kahdella web-tasoisella
kameralla, joista toinen kuvaisi puheenjohtajistoa ja toinen valtuutettuja.. Synnytys oli nopeasti ohi,
mutta häslätessään siinä syntyneen poikavauvan kanssa,
Josse paukautti vahingossa valonheittimet ja yleishälytyksen päälle.
Samaan aikaan oli vartiofirman partio kiertämässä, kaupungilla. Bensa paloi risteyksissä,
autojonot matelivat, peltejä
kolhittiin siellä täällä ja reistailivat siinä hermotkin. Vartijat säikähtivät kirkasta valoa ja sireenin ääntä
ja riensivät asemalle hätävilkut päällä. Oli pakkasta
ja auto alkoi piiputtaa. Raahe kävi perjantaina
ahtaaksi raahelaisille,
kun vapaapäivän viettäjät
päättivät lähteä jouluostoksille. Paloasemalta he löysivät poikalapsen paloautojen välistä.
Kohta alkoi talliin virrata väkeä
joulukuuta 2014 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. versoa voin.
Vielä aatos tää mieleeni
avautuu,
kuinka lapsuusaikana joulupuun
luona kiltteinä lapsina leikittiin
ja parempia ??aikoja toivottiin.
Kaarlo Bäckman. Vain
hirsies nurkissa
paukkuen ajan
kylmyyttä toisti
pakkanen.?
ja sitten onkin
pukki valmis ilahduttamaan
lapsia lahjoillaan.
Mutta heti alkumatkasta
alkaa pukin kävely
olla horjahtelevaa ja
niinpä pukki päättää
pistäytyä paikalliseen
ovi tervehti minua ??narahtain.
Ole hyvä käy hetkeksi istumaan,
vaikka ei nyt olekaan tarjottavaa.
Lapsuuskotiani katsoissa
kylmillään,
tunsin rinnassa kaipuuta,
ikävää.
Eikä kellokaan seinällä aikaansa lyö,
koska loppui täällä arkinen työ.
Hyvän haltian hoivassa
rauhaisaa
lapsuuskotini viettää jouluaan.
Vain hirsies nurkissa
paukkuen
ajan kylmyyttä toisti pak-
Raili Pussila
Raahe
anniskeluliikkeeseen ja
vaihtaa viihteelle.
Tapaninpäivänä pukki
palailee kotia kohti
punaisessa nutussaan.
Raikku P.
kanen.
Pihapihlaja nöyräksi kumartuen
lumipeitteen alta näin
huokailee:
Vaikka vanhuusiässäni lahoan pois,
niin uuden elämän . pukilta parta
meinasi tipahtaa.
Tiernapojat kävivät myös
laulamassa
nuo tähtipojat
Kopsan joulu
lämmin, leppoisa.
Kopsaan vie pukin tie
ilman mutkia.
Joulukuusi Kopsan metsän tuoksuu aina vaan,
sen neulaset ei varise, ei
kuihdu ollenkaan.
Kultaa sekä hopeaa sen
oksat notkuaa
ja latvatähti välkehtii joulun sanomaa.
omistajansa. muutama
jäikin ilman.
Iloiset emännät olivat luoneet pöytään perinteisen jouluaterian: karjalanpaisti,
porkkana- ja lanttulaatikko,
lohi ja rosolli maistuivat ja lopuksi torttukahvit.
Tilaisuuden päätyttyä kului ympäriltä tyytyväistä jutustelua.
??Kiitos kaikille mukana
olleille ja joulumielen antajille, kiittää Raahen Helluntaiseurakunnan Hetki lähimmäiselle -tiimi.
kirjoitti
vieraalla ollessa siirtolainen
sain joulusta kuvan tään
kotoisen.
Jonne aatoksin lensin mä
tähden taa
lapsuuskotini joulua katsomaan.
Pohjois-Pohjanmaan rannalle katsoen,
näin kotini orvon ja yksinäisen.
Vain jäätävän huurteiseen
ikkunaas
kuun loiste soi kaukaista
valoaan.
Kotiin mennessä sisälle
aatoksissain,
A
Hyvän haltian
hoivassa rauhaisaa lapsuuskotini viettää
jouluaan. Keskiviikkona 24. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Runsaan joulupäydän äärellä
MIELIPIDE Joulumieltä
Arkisto
jaetaan. Tunnelma oli lämmin.
?Sydämeeni joulun tein?laulu kuultiin Jorma Mattilan
ja Anne Viitasen esittämänä.
Alueen monet liikkeet ja
yksityiset olivat lahjoittaneet
runsaskätisesti juhlaan vaate- ja ruokatavaraa ja ahkerat
kädet olivat kutoneet lämpöisiä vaatteita: sukkaa, ja lapasia.
Jokainen sai valita lahjapöydästä mukaan uuden tavaran.
Tilaisuus päättyi mukavissa tunnelmissa, sillä kaikki 70
kassia, jotka sisälsivät ruokatarvikkeita ja kirjan löysivät
Liisa Satokangas
Perinteinen jouluateria oli
suosittu.
Joulujuhla
LUKIJAN RUNO Eka ja tokaluokkalaiset
rientävät kouluun,
on joulujuhlan aamu,
joukon viimeisenä
pieni ekaluokkalainen.
Juhlahuonekin on pieni,
maalaistalon kamari.
Tungos on melkoinen,
muutama aikuinenkin
on tullut juhlaan.
Paikkaa hakee ekaluokkalainen,
häntä tönitään,
on kuin kukaan ei pientä
huomaisi,
silti aina tiellä.
Löytää viimein paikan,
ovipielen nurkasta
johon istuu lattialle.
la,
Juhla alkaa virren veisuul-
ekaluokkalainen ei laula.
Näkee paikaltaan pari tyttöä,
Pala joulua
hekin ekaluokkalaisia,
ovat kuin nukkeja
kauniisti puetut.
Ekaluokkalainen katsoo
asuaan,
hänellä on samat vaatteet
kuten jokaisena päivä.
Veisuu on loppunut,
lattialla istuja valpastuu,
opettaja puhuu tähdestä ja
syntyneestä Jumalan pojasta.
Istuva kuuntelee tarkasti,
puhe menee suoraan sydämeen,
katsoo kuusta toisessa
nurkassa ja
oppilaiden tekemää tähteä.
On kuin tähti alkaisi tuikkia,
tuike loistaa lattialla istuvalle.
Hymy ilmestyy istujan
kasvoille,
hymyilee yhä, todistusta
hakiessa.
Nimeä täytyi toistaa kolmasti,
saa todistuksen viimeisenä
luokan huonoimpana,
muistaa vain tähden tuikkeen
muu ohjelma ei merkinnyt
mitään.
si,
ti,
le.
LUKIJAN?RUNO Otetaan
viikot kuukausiksi,
kuukaudet vuosiksi,
vuodet vuosikymmeniksi,
yhtä kirkkaana loistaa täh-
Joulupukin joulukiireet
entiselle ekaluokkalaisel-
RUNO Joulupukin valmiste-
Auvo Pehkoranta
lut aattoillan
keikkaa varten
alkavat jo hyvissä ajoin.
Punainen nuttu
ja muut tykötarpeet
ovat kunnossa.
Vielä muutama rohkaisuryyppy
Kopsan joulu, paras joulu,
LUKIJAN ??RUNO Maalla
Kinkut rasvaa tirisee ja nälän nostattaa,
niitä ahmii Kopsan väki
posket pullollaan.
ja kopsalainen tietää kyllä,
mikä hyvää on,
maha täynnä jokaisella ?
Tortut sekä nisu-ukot, kakut, piparit,
niitä tarjoo toisillensa hyvät naapurit.
Ja Juhlapöydän konvehteja riittää aina vaan,
ei painonvartijoita jouluaikaan olekaan.
Vaikka Kopsan lapset ovat
kaikkein kilteimmät,
ei pukki kauan viivähdä ?
on pakko ehtiä!
Vaan pukin jälkeen joulun
hyvä tahto meille jää,
se uuteen jouluun asti
Kopsan kodit lämmittää.
Liisa Honkakoski
lasin takana.
Pikkuveli säikähti
ja meni sängyn alle piiloon.
Niin se joulu aina menee
menojaan
mutta muistot säilyvät.
Otetaan pieni pala joulua
ja muistellaan.
Päivät muuttuivat viikoik-
Lapsuus-kodin joulu
sitä onni on.
jotka pyysivät
tähteensä kynttilän.
Entisaikaan pukilla saattoi
olla pitsiparta
ainakin meillä kävi sellainen pukki
ikkunan takaa kurkkimassa,
mutta myöhemmin meille
kerrottiin,
että äitihän se siellä koputteli
joulumuistoja
lapsuuden aikaisia
lämpimiä piparkakun
tuoksuisia
hauskoja sattumuksia
kun joulupukki lauleskeli
ja hupsista . Ja kassien loppuessa kesken . Raahen Helluntaiseurakunnan tiloissa pidetty
Hetki lähimmäisille -juhlan
ohjelmassa laulettiin joululauluja Matti Perälän johdolla, Eini Hautaniemi luki jouluevankeliumin Oulun murteella, Hanna Juujärvi esitti
vanhan joululaulun
Rannan tuntumassa
liikuttaessa saattaa saada käsityksen koko Perämeren
pohjukan peittävästä kestävästä jääkannesta. Anu Mattila (vasemmalla) ja Helena Pyhtilä toivat musiikillisen joulutervehdyksen.
Vesa Joensuu
Fiian keulan alla aivan rannan tuntumassa jää saattaisi jo kestää.
vielä nimeksikään, luotsikutterinhoitaja Jesse Kaarela
kertoo. Kuoroharrastajina
he eivät arastele esiintyä suurillekaan joukoille. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 24. Jäätyminen onkin nopeaa nyt, kun
pakkaset vihdoin tulivat.
Vielä ei ole kuitenkaan
jäälle menemistä. Hänelle tilaisuus
on tuonut joulun tunnelmaa
jo vuodesta 1987. Hänen tehtävänään
on mitata työnsä ohella merenjään paksuutta Ilmatieteen laitoksen jäätiedotuksia
varten.
??Poukamissa ja saarten
suojissa jäätymistä on tapahtunut jonkin verran, mutta
siinäpä se sitten onkin. Heinillä
Uutta jäätä syntyy
nyt nopeasti
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Vesistöt ovat joutuneet olemaan ilman jääkannen suojaa suurimman osan alkutalvea. joulukuuta 2014
4 PUHEENAIHEET
Arkihuolesi
kaikki
heitä
Jouluhartaus: PKC Electronicsissa on
laskeuduttu työn lomassa joulun
odotukseen jo 30 vuoden ajan.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Kiire, kiire, kiire. Oranssi-harmaat työasut tuovat mieleen tonttujen joulupuvut.
Pienen hartaushetken pitää Raahen seurakunnan
kappalainen Kimmo Heinilä, joka puhuu pimeimmästä
talvipäivänseisauksen ajasta
ja sen jälkeen kasvavasta valosta. Monen pelastukseksi on koitunut kelluttavaksi pakattu selkäreppu, jossa mukana ainakin vesitiiviisti pakatut vaihtovaatteet.. Länsi-Suomen merivartiosto antoi aatonaattona varoituksen petollisista merenjäistä: ?Perä-
meren jäätilanne on muuttunut viime päivinä puhaltaneiden voimakkaiden tuulien
vaikutuksesta erittäin petolliseksi. Valtanen
kokee, että tilaisuus rauhoittaa jouluun, vaikka työpäiviä
vielä onkin edessä.
Jo aiemmin joulukuussa
PKC Electronicsissa on huomioitu henkilöstöä itsenäisyyspäivän aikaan joulumakeisin sekä kuun puolessa välissä syödyllä jouluaterialla ja
jaetuilla joululahjoilla.
Kimmo Heinilä vahvistaa,
että niin aktiivista aikaa kuin
joulu onkin seurakunnissa, ei
pyyntöjä työpaikkojen jouluhartauksiin juuri ole. Se on
ketterämpi ja nopeampi kuin
rautarakenteinen talvivene.
Länsi-Suomen merivartios-
to muistuttaa jäälle menijöitä
varovaisuudesta ja varustautumisesta. Merelle päin
mentäessä lumikerroksen
peittämän jääkannen paksuus on todella vaihteleva ja
pahimmassa tapauksessa se
puuttuu kokonaan.?
Raahen edustalla jäätä ei ole
FAKTA
??PKC Group on pörssiyhtiö,
joka työllistää noin 20?000
henkilöä ympäri maailmaa.
??PKC:llä on kaksi liiketoiminta-aluetta: johdinsarjat ja
elektroniikka.
??PKC Elecktronics on noin
600 työntekijän yritys, jonka
pääkonttori on Raahessa. Mittauksia ei ole vielä pystytty
aloittamaan.
Merenkulkijoille alkutalvi
on ollut helppo.
??Laivat ovat saaneet ajaa
täydessä kesäkelissä. Kastumiselta suojattu matkapuhelin sekä nopeasti saatavilla olevat naskalit ovat jäällä liikkujan ykkösvarusteita. Jouluun liittyvän Tuomaan ristin ristisymbolin hän
muistuttaa kertovan ihmisten suojelemisesta.
Pääluottamusmies Pirkko
Valtanen arvelee, että tämän
tapainen jouluhartaus, jossa
mukana on myös seurakunta, ei ole kovin tavallista työelämässä. Myös läheisillä
pitää olla tieto, missä ja milloin jäällä aiotaan liikkua.
Täsmätieto saattaa olla ratkaiseva tekijä avun saamiseksi oikealle paikalle oikeaan
aikaan.
Kokeneet kalastajat eivät
yleensä mene ensimmäisille
jäille ilman keppiä tai sauvaa.
Sen avulla on turvallista varmistaa jään kestävyys. Joulusta hallissa muistuttaa joulukuusi.
Koolla on työvuorossa oleva
joukko. Lokakuussa tapahtunut
osittainen jäätyminen jäi lyhytaikaiseksi ja vedet ovat tavallista kylmempiä. Näin ei
kuitenkaan ole. Luotsiasemallakin on käytössä vielä
alumiininen kesävene. Tapa alkoi jo Tauno Husun perustaman THElektroniikan aikana 30
vuotta sitten.
??Hyvä perinne jatkaa, toteaa PKC Electronicsin toimitusjohtaja Jarmo Rajala.
Nytkin maanantaina, pari
päivää ennen kuin tuotantolaitos hiljenee jouluun, Pajuniityntiellä virittäydytään
tunnelmaan. Toivotaan, että se jatkuu mahdollisimman
pitkään.
Rajala myöntää, että pysyäkseen kilpailussa mukana,
on koko ajan mietittävä tulevaisuutta ja pyrittävä ennakoimaan, miten asiakkaiden
tarpeet muuttuvat.
??Valloitettavaa löytyy, jos
yrityksellä on ylivoimaista
osaamista ja kyky luoda maailman parhaita tuotteita
omalla erikoisalalla.
Tänä vuonna hartaustilaisuudessa oli ensimmäistä
kertaa mukana myös Raahen
kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, joka toi PKC-läisille
kaupungin ja joulupukin tervehdyksen.
Talon oma duo. Nyt
koulujen lomakauden jo alettua musiikkihetken yhteislaulun lisäksi tarjosi talon
omaan henkilökuntaan kuuluvat Anu Mattila ja Helena
Pyhtilä. Tuotantolaitokset Raahessa (220
työntekijää) ja Suzhoussa (380
työntekijää) Kiinassa.
??PKC:n suunnittelemia ja valmistamia tuotteita käytetään
muun muassa koneiden tehon
kontrollointiin, elektronisten
tuotteiden testaamiseen ja
energian säästämiseen.
Pienimuotoinen jouluhartaus ja musiikkiesitykset ovat kuuluneet PKC Electronicsin ja sitä edeltäneen yr
Heinilä Raahen seurakunnasta.
Vesa Joensuu
härkien kaukalon ja Maa on
niin kaunis tuottivat kiitokset
työtovereilta.
Yhtiön tervehdyksen tuonut ja kiitokset hyvin tehdystä työstä antanut Jarmo Rajala summaa yrityksellä olevan
takanaan vaihtelevan vuoden.
??Onneksi nyt eletään parempaa kautta. Siinä monen työpaikan tunnuslause
varsinkin joulun aluspäivinä.
Vaikka urakat painavat
vielä päälle ja osa työntekijöistä uurastaa PKC Elecktronicsissakin kolmessa vuorossa, ei yrityksessä ole luovuttu
pitkästä jouluhartauden perinteestä. PKC:n
tapaa hän kiittää.
Perinteisesti jouluhetkessä on ollut myös musiikkia,
usein yhteistyössä paikallisten koulujen kanssa
Voisihan tuota poiketa tutustumassa myös lähikirjastoihin
Pattijoelle, Haapajoelle, Olkijoelle ja Vihantiin. Kirjastossa pystyi
myös tutkimaan mikrofilmejäkin.
Ja mikä tärkeintä . Jouluttomat
jamit isännöi torstaina BRRMusiikin Juha Matinheikki.
??Jouluttomat jamit on ainakin 25 vuotta vanha tapahtuma. kirjaston henkilökunnalta kun
varmasti saisi apua myös tähän hankalaan työhön. Olemme
kokeneet tämän käytännön
hyväksi. Soittolista ja
esiintymisjärjestys ovat siis
tiedossa ennen iltaa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Ovat aukeat kello 21 ja
esiintymiset jo kello 22. Molempiin paikkoihin pääsee sisälle
samalla lipulla.
Jouluaaton luukku
avautuu pääkirjastolla
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pattijoen kirjastonhoitaja
Anni Lindström on kirjoittanut tämän seuraavan tarinan
Taavetti-tontusta ikkunaluukun avaajille:
Taavetti oli toiminut partiotonttuna jo kauan raportoiden lasten kiltteyksiä ja
tuhmuuksia pukille. Soittajat tuovat itse
henkilökohtaiset soittimet.
Me tuomme rummut, vahvistimet ja äänentoiston paikalle.
Joutuuko jameihin jonottamaan?
??Kannattaa tulla ajoissa
paikalle. Se oli
seurannut lasten kirjastokäyntejä aina Pakkahuoneen
yläkerrassa sijainneen kirjaston ajoista Pekkatorin varrelle Friemanin taloon ja sieltä
ILTARIENNOT
Pitääkö soittajien ilmoittautua jameihin ennakkoon?
??Ennakkoilmoittautujia
on, mutta illan aikana voi
päästä soittamaan. Uutinen sen sijaan on,
että yritys jatkaa valmistusta
Suomessa niinkin kilpaillulla
alalla kuin elektroniikka.
PKC Electronicsin toimitusjohtajan Jarmo Rajalan
mukaan tuotanto sijoittuu
sinne, missä ovat markkinat.
PKC:n Suzhou palvelee Kiinan ja Raahe Euroopan
markkinoita.
Rajalan mukaan yksi ratkaiseva tekijä Raahen eduksi
on ollut täkäläinen joustavuus, luotettavuus ja pitkä
kokemus.
Pääluottamusmies Pirkko
Valtanen kiittää, että joustavuutta on löytynyt myös
työnantajalta. Lava on vapaa ja paikalta löytyy
bändisetti, kertoo illan kipparoiva Jussi Isokoski.
Lauantaina pistetään jalalla koreasti myös joulukasaridiskossa. Uudet lainausautomaatit ja palautusautomaatti palvelivat asiakkaita
näppärästi, ja henkilökunnalle jäi aikaa ihan uudenlaisiin
töihin.
Uudistettu kirjasto tarjosi
asiakkaille kokoustiloja, rauhallisia opiskelupaikkoja, tai-
Jussi Isokosken isännöimät jamit soitetaan entisen 3. Lipun
tuotto hyväntekeväisyyteen.
Vesa Joensuu
lopulta Rantakadulle. Jussin jamit, 3. Se saatiin energiansäästöön liittyvästä kehitystyöstä.
Tänä päivänä edellytys on
myös, että alihankintatoiminnan lisäksi on myös
omaa tuotantoa. Soitto alkaa klo 24 ja
tuolloin on yleensä joutunut
jonottamaan.
Suosittuja tapaninpäiväjameja on järjestetty kohta
30 vuotta, kertoo Raahen
Musiikin Kauko Ilkko. Tavallaan kyseessä on
paikallisten soittajien vuoden ensimmäiset pikkujoulut. Nyt oli
kirjasto remontoitu hienoksi
ja avaraksi.
Ihmeissään oli Taavettitonttu sitä pällistellyt niin, että lasten toiminnan seuraaminen oli meinannut unohtua kokonaan. Alkaa klo 21.
??Lauantaina 27.12. Nyt
jamit jatkaa Club Flirtissä ja
Kapun Kellarissa.
??Konsepti on sama kuin
parina viimeisenä vuotena.
Kapun Kellarissa nähdään
akustisempaa osastoa ja Club
Flirtissä soittavat erilaiset
bändikokoonpanot. Ei
ennakkoilmoittautumista. Seteissä saa olla mukana improvisaatiota: tavallaan itsensä
munaaminen kuuluu asiaan.
Mukana on aina yllätyksiä,
hyviä ja huonoja.
Milloin soitanta alkaa?
. Soittajat ja bändit ovat ilmoittautuneet jo
ennakkoon. Puolen yön paikkeilla joutuu varmasti jonottamaan.
Lauantaina jamikierros
jatkuu entisen 3. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Jameista
jameihin
Menot: Juhla-aikana riennoista ei liene
pulaa.
Vesa Joensuu
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
rityksen joulunalustunnelmiin jo vuosikymmeniä. Se ei ole ollut
yksipuolista.
Rajala mainitsee myös in-
novatiivisuuden, mistä osoituksena esitellään viimeisintä, tänä vuonna Raaheen tullutta kansainvälistä palkintoa. joulukuuta 2014 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Sukupolvet ja soittorinki
ovat vaihtuneet, mutta porukkaa on riittänyt aina.
Pitääkö soittajien ilmoittautua jameihin ennakkoon?
??Kyseessä on kontrolloidut jamit. Kuppilan
yläkerran ?olohuoneeseen?.
??Soitto alkaa kello 21. tapaninpäiväjamit, Club Flirt ja Kapun
Kellari, klo 21-04.
??Lauantaina 27.12. Tänä vuonna joulun sanomaa toi kappalainen Kimmo
Outo lintu Raahesta
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Enää ei ole uutinen, että jokin yritys siirtää toimintaansa Kiinaan tai Etelä-Amerikkaan. jouluttomat
jamit, Ravintola Blues Moon.
Soitto alkaa klo 24.
??Perjantaina 26.12. Ja mitä ei
Raahen kirjastosta löytynyt,
sen voi kaukolainata toisista
kirjastoista.
Taavetti silitteli uutuuttaan kiiltävää kirjastokorttiaan.
Nyt alkaisi loma, ja tonttuukollakin olisi aikaa sukeltaa
kirjojen ihmeelliseen maailmaan.
Ehkä se lopultakin toteuttaisi haaveensa ja tutkisi
tonttujen suurta sukua . Kuppilan olohuoneessa lauantaina.
Raahen kirjastolla avautuu jouluaaton luukku.. Keskiviikkona 24. Niitä oli myös melkoinen valikoima kuunneltavaksi erilaisina äänikirjoina. Kuppilan olohuone. Illan järjestää Facebookista löytyvä Raahen seudun nuoret 80-lukulaiset.
de-elämyksiä näyttelytilassa,
mahdollisuuden käyttää nettiä, tulostaa, ottaa kopioita ja
olipa siellä myös pelipaikkoja.
Kirjastossa voi myös lukea
lehtiä ja lainata niitä sekä
nuotteja, musiikkiäänitteitä
ja elokuvia. Niitäkin
olivat muut partiotontut kehuneet vallan mainioiksi.
Mutta nyt oli jouluaatto,
tuumi Taavetti ja suuntasi
kohti suurta tonttusalia ja
joulumuorin herkkupöytää.
??Torstaina 25.12. kirjasto oli pullollaan kirjoja: tietoa
ja tarinoita, suuria seikkailuja, koskettavia kohtaloita,
jännitystä, romantiikkaa,
unohtamattakaan satuja. joulukasaridisko, Club Flirt. PKC:n tuotteita ovat erilaiset testauslaitteet, joilla testataan esimerkiksi matkapuhelimia ja
tabletteja.
Raahen perinteiset joulun jälkeiset jamit aloittaa Ravintola Blues Moon. Olemme
halunneet säilyttää tunnelman rentona ja spontaanina,
joten lopullinen soittolista
muodostuu illan aikana
joulukuuta 2014
6 ELÄMÄNMENO
Itse tehdyt lahjat ovat tänäkin päivänä parhaat.
Juulklappia
kaikille!
Merimieskodin joulu:
Livekalaa, nisupukkeja,
lyysäävä kuusi ja
riisipuuroa.
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Pakkahuoneen museon merimieskodissa pääsee hyvin
käsitykseen, että on sitä joulua laitettu pienissäkin pirteissä ?entivanahasesa Raahesa?.
??Kaikenlaista hyvyyttä piti olla, mitä vain varat sallivat, sanoo Raahen museonjohtaja Eija Turunen.
1800-luvun puolivälin jälkeiseen ajanjaksoon sijoittuvan jouluasuun puetun kodin
keskiössä on joulukuusi, joita
on alettu kantaa niin porvariskoteihin kuin vaatimattomiin mökkeihinkin juuri noi-
A
Joulupäivänä
oli iliminatsuuni, jolloin
maalaiset
ihmettelivät
raahelaisten
ikkunoilla
lyysääviä
näkyjä.?
2500 euroa Raahen
ensi- ja turvakodille
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Marraskuun lopulla Helsingissä järjestetyssä Ammattina Sankari palkintogaalassa
Vuoden 2014 Sankarikuljettajaksi valittu K. Henkilöauto
suistui ojaan, Mika Käsmä
pysähtyi ja riensi katsomaan
mitä henkilöautonkuljettajalle oli tapahtunut. Kuusi on koristeltu Heickellin mamsellin kaupasta ostetuista kiiltävistä papereista tehdyillä kor
hin aikoihin.
Turunen kertoo, että kuusi
tällättiin mieluusti ikkunan
eteen. Heille kauppiaat antoivat pikku nyssäköitä, joista saattoi hyvässä lykyssä
löytyä jopa riisiryynejä puuroa varten.
Kynttilöitä tehtiin itse talista, mutta jouluksi usein
hankittiin vähän parempi.
Tyypillinen joululeivonnainen oli nisupukki.
??Vielä 50-luvulla kansan-
lokkaalta yhteentörmäykseltä vältyttiin. Ennen jumalanpalvelusta sytytettiin
kynttilöitä ikkunoille, pöydällä oli valkoinen tuuki ja
messinkikynttilänjalat oli
kiillotettu kiiltäviksi. Käsmä
suoritti ammattitaitoa vaativan jarrutuksen ja väistöliikkeen, jonka ansiosta kohta-
Merimiehen koti valmiina joulun viettoon. joulukuuta.
Lahjoituksen ottivat Raahen
ensi- ja turvakodin puolesta
vastaan Kaarina Pehkonen
ja Maire Halonen. Mika
Käsmä soitti hätänumeroon
ja toimi hälytyskeskuksesta
saamiensa ohjeiden mukaan.
Käsmän esimerkillisen toiminnan ansiosta kuljettaja
pelastui.
Sankarin työnantaja Simo
Niemi, Sankari Mika Käsmä,
Kaarina Pehkonen ja Maire
Halonen Raahen ensi- ja turvakodista sekä Ammattina
Sankari kampanjan edustaja
Matti Uusitalo Bridgestonelta.. Henkilöautonkuljettaja oli noin 60-vuotias mieshenkilö, joka oli saanut sairauskohtauksen. He totesivat yhteen ääneen olevansa
kiitollisia lahjoituksesta ja arvostavansa Mika Käsmän jalomielisen eleen hyvin korkealle.
Mika Käsmä oli 22.9.2014
kuorma-autoa ajaessaan
huomannut vastaantulevassa liikenteessä henkilöauton,
joka oli ajautumassa vastaantulevien kaistalle. Siinä se sitten ?lyysäsi?
komeasti kynttilöineen.
??Joulupäivänä oli sitten
iliminatsuuni. Niemi Ky:n
kuorma-autonkuljettaja raahelainen Mika Käsmä antoi
kirjaimellisesti hyvän kiertää
ja lahjoitti 2500 Euroa Raahen ensi- ja turvakodille.
Mika Käsmä kävi henkilökohtaisesti luovuttamassa
palkintosekin 17. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 24. Tällainen tuominen
saattoi olla vaikkapa viikunamatto tai litistettyjä luumuja,
joita sitten nautittiin jouluna
suurena herkkuna.
??Liha ja kinkku ei kuulunut raahelaiseen joulupöytään, mutta livekalaa tehtiin.
Joulun alla Tuomaanpäivänä tuli Raahen kauppiaiden ovien taakse tuomaan-
pyytäjiä. Tätä näkyä sitten ikkunoiden ohi
kulkevat maalaiset ihmettelivät, Turunen kertoo.
Merimiesten mökeissä
saatettiin hyvinkin nauttia
sellaisia jouluherkkuja, joita
ei sisämaan asukkailla ollut.
Meriltä oli tuotu ehkä jotakin
hyvää, jota oli sitten säästetty
jouluksi
. Etelä-Suomessa ruokintapaikalle tulevat myös
harmaapäätikat ja tiklit.
Isommista Isommista linnuista närhet, harakat, naa-
kat ja varikset ovat tavallisia
vieraita, mutta ainakin Kainuussa ja Lapissa vieraaksi
voi saada myös kuukkelin.
Ruokintapaikalle hakeutuvat ennen pitkää myös muuttomatkaltaan jääneet linnut,
yleisimmin peipot ja järripeipot, mutta on ruokintapaikoilta tavattu rautiaisia ja punarintojakin.
. Heickellin mamsellin kirjakaupasta käytiin ostamassa
kiiltäviä papereita, joista voitiin tehdä vaikka rengasketjuja kuuseen.
Museon merimieskodissa
kuusen vieressä nököttää
puinen keinuhevonen, joka
hyvinkin on saattanut olla
jonkun pikkutytön saama
Zetoristit ja Lionsit
muistivat nuoria
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Viime kesänä, 16. 20.7.2014,
Raahen Seudun Zetoristit järjesti zetorimarssin Kainuuseen. Raahen osuus,
joululahja.
??Näppärät pojat saattoivat tienata rahaa tekemällä
pallitooleja tai kapustoja ja
myydä niitä sitten Tuomaanmarkkinoilla.
Joulupukkia ei tupiin tullut, vaan lahjat heitettiin kamarin ovesta kullekin saajalle
ja huudettiin ?juulklappia,
juulklappia!?
Jos vie pihaan jouluksi kauralyhteen, saa siihen vieraaksi ehkä keltasirkkuja ja varpusia. Keskiviikkona 24. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Arkisto/Anssi Jokiranta
Vesa Joensuu
Talitintti on tuttu näky ruokintapaikalla, mutta yllätyksiäkin saattaa nähdä.
Ruokinta tuottaa
myös yllätyksiä
Talviruokinta: Ruokintapaikoille tulee
myös harvinaisuuksia
Marjatta Kurvinen
marjatta.kurvinen@almamedia.fi
risteilla.
koulussa sai opettajalta paperipussin, jossa saattoi olla nisupukki ja karamelli tai omena.
Tulevan vuoden viljaonneksi leivottiin myös viljalyhteen mallisia pullia. Tempaus herätti
runsaasti huomiota ja keräsi
suuren yleisön kaikilla reitin
varren paikkakunnilla. joulukuuta 2014 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Luovuttajina olivat LC
Raahe Kreivistä Kyösti Heikkilä ja Matti Laurila, joka on
myös Raahen Seudun Zetoristien puheenjohtaja. Jos tarjoaa myös auringonkukansiemeniä, pähkinöitä ja talia, eri lintulajeja
käy ruokinnalla helposti jo
parikymmentä.
Metsän reunassa sijaitsevalla ruokinnalle saa metsälajeja, kuten töyhtötiaisia ja
närhiä. Vastaanottamassa olivat Satelliitin Katja Suuronen, Laura
Manninen ja Outi Grekula.
Lahjoitettu rahamäärä tullaan
käyttämään
Liikahappa!-toiminnassa tarvittaviin välineisiin ja tarvikkeisiin.
Kyösti Heikkilä ja Matti Laurila lahjoittivat 500 euroa nuorisotyöhön. Esimerkiksi Suomussalmella
laskettiin noin 400:n ja Kajaanin keskustassa 1?200 hengen yleisöjoukko
Paikkakunnilla toimitetun
keräyksen tuotto, kaikkiaan
3?200 euroa, jaetaan reittialueen lionsklubien kautta syrjäytymistä ehkäisevään nuorisotyöhön. Keräys järjestettiin yhteistyössä Lions
Club Raahe/Kreivin ja reittialueen lionsklubien kanssa.
13 Zetorin voimin ajettiin
kaikkiaan 750 km Reitillä
Raahe-Muhos-Utajärvi-Puolanka-Suomussalmi-Hyryn-
salmi-Ristijärvi-Vuokatti-Kajaani-Paltamo-Manamansalo-Säräisniemi-Utajärvi-Muhos -Raahe. Myös
tuttu olkihimmeli tehtiin sadon varmistamiseksi . Tali taas voi
houkutella paikalle vaikkapa
näädän, kuten Valkeakoskella Rakel Pöytäkiven, tai ahman, kuten kävi Kuhmossa
Seija Pulkkisen ruokinnalla.
Olli Nylander
500 euroa, luovutettiin 19.12.
Raahen Satelliitti-toimipisteessä. mitä
komeampi, sen suurempaa
satoa toivottiin.
Koristelut ja lahjat tehtiin itse. Marssin keskeisenä tarkoituksena oli varojen kerääminen nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Lahjoituksen vastaanottivat Katja Suuronen,
Outi Grekula ja Laura Manninen.. Kevättalvella lajien kirjo taas kasvaa.
??Kevätmuuton aikaan
ruokintapaikalla käyvät melko säännöllisesti pulmusparvet, peipot, urpiaiset ja järripeipot, Polvinen kertoo.
Pikkulintujen perässä ruokinnalle tulevat varpushaukat ja -pöllöt. Tänä syksynä tuli pihalle
ruokailemaan pähkinänakkeli, joka on näköjään jäänyt
talviasukkaaksi, kertoo kuhmolainen lintujen ruokkija
Arja Polvinen.
Monen muunkin talipötkölle on tänä talvena ilmaantunut pähkinänakkeleita, joi-
ta on vaeltanut idästä Suomeen nyt suuria määriä.
Viime vuosina ruokintapaikoilla ovat oppineet käymään
myös pyrstötiaiset. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan
Sukupuussa on pitkä rivi
Johan- ja Pehr-nimisiä miehiä.
Perheen lapset, Natalia, 9,
Kaius, 5, ja Sylvia, 3, esittelevät ylpeänä huonettaan,
jossa katse kiinnittyy vuoroin
retrohenkiseen kerrossänkyyn, vanhaan pulpettiin,
prinsessa-henkisiin asusteisiin ja pikkuruiseen välioveen, joka vie vanhempien
makuuhuoneeseen. Pihasauna lämpiää tämän tästä. Kujan päässä
on vanhanaikainen pihapiiri,
jonka vanhimpia rakennuksia asuu Heikki ja Juulia
Lahnaoja lapsineen.
Puhdas lumi peittää pihaa
ja puita. Yhden hyllyn laitoin
vatupassilla suoraan, niin
kaikki kysyivät, että miksi se
on vinossa. Ulko-oven kranssissa roikkuvat puuluistimet.
Persoonallisten ihmisten koti
on kuin seikkailu tai satu. Jopa pieni aukko
perunoiden kaatamiseksi
laariin on paikoillaan.
Makuuhuoneen seiniä koristavat orkidealajit kirjaston
poistokirjasta. Suvun ensim-
mäiset asukkaat tulivat Lahnaojalle kuusi sukupolvea
sitten 1850-luvulla. joulukuuta 2014
8 ELÄMÄNMENO
Vatupassia ei
vanhassa talossa
tarvita
Juurilla: Joulun aikana remontti taukoaa
ja iloitaan yhdessäolosta.
Natalia Lahnaoja vetäisi prinsessatamineet päälle.
Raili Viirret,
kuvat Vesa Joensuu
raili.viirret@almamedia.fi
Lahnaojantie Pyhäjoen Kaliforniassa ei vaikuta edes tieltä vaan kujalta. Valtavan
A
Vatupassi on
meillä tarpeeton. Kälviältä
tulleet esi-vanhemmat ensin
Pirttikosken Puttaalla muuttivat sitten lähemmäksi merta. Sängyllä on
virkattu pitsi.
Työhuoneen seinä on tapetoitu vanhoilla aikakauslehden sivuilla, joista löytyy
ohjeita niin täydelliseen avioliittoon kuin kaljuuntumisen
ehkäisyynkin.
Heikki kertoo, että ison tuvan sisäkatossa on tukirakenteena 1800-luvulla haaksirikkoutuneen laivan mastoja ja puomeja. Suihku on toistaiseksi piilotettu puukaappiin tarpeettomana.
Pariskunta tuumii, että remontin keskellä asuminen
vaatii eniten keskeneräisyyden sietämistä. Panin sen sitten. Ne löytyivät,
kun yksi sisäkatto purettiin.
Myös piilutetut seinähirret
ovat vankkoja ja komeita. Talo muine rakennuksineen on myös loputon työmaa ja remontoinnin
kohde.
Lahnaojat ovat tyhjentäneet, korjanneet, purkaneet
ja rakentaneet taloa ja sen rakennuksia nyt toista vuotta.
Se on vain pieni hujaus talon
historiassa. Yhden
hyllyn laitoin
vatupassilla
suoraan, niin
kaikki kysyivät,
että miksi se on
vinossa.?
leveiden lattialankkujen alla
on kellari, johon mennään
luukusta. Ei
voi tietää, tai arvata, mitä tulee eteen.
Heikin vanha kotitalo tuli
asuttavaksi nuorelle perheelle vähän pakosta, mutta
myös halusta muuttaa Raahen lähiöstä metsän reunaan. On tarvittu
myös maalaisjärkeä.
??Sillä ratkaisee monta ongelmaa, sanoo Heikki.
??Vatupassi on meillä tarpeeton. Heikin Aino- täti
muutti vanhusten rivitaloon
ja sukutalo jäi tyhjilleen.
Pihapiirin aitat ja muut rakennukset, lähimetsä ja sen
lampi ovatkin unelmien täyttymys lapsille. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 24
Juulia on
ollut opiskelujen, lasten teon
ja hoidon lomassa pätkätöissä. Siinä sivussa
on löydetty seinien välistä
vanhoja umpeen laudoitettuja ikkunoita ja väliovia, revitty lastulevyjä ja muovimattoja lattioista ja seinistä haltekseja ja tapetteja.
Heikki sanoo, että jonkun
verran oli tietoa, mitä talosta
saattaa löytyä. Suurin yllätys oli se,
kun katosta löytyi valtavan
suuri muurahaisyhdyskunta.
??Ihmettelimme rapinaa ja
syy selvisi. Muita persoonallisia tapetteja on löydetty kirpputoreilta.
vinoon, niin kuin kaikki seinät ja lattiatkin, Juulia kertoo.
??Nyt ei olla vähään aikaan
tehty yhtään mitään, sanoo
Heikki.
??Paitsi tapetoitu ja laitettu
listoja, lisää Juulia.
Listoittamista ja pientä tapetointia ei tässä huushollissa siis lasketa remontoinniksi.
Suurimmat hommat on tehty. Eli purettu keikallaan ollut
talon uusin osa ja rakennettu
sen tilalle kuisti ja pesutilat
sekä pannuhuone.
On myös vaihdettu lämmitys öljystä maalämmölle ja
uusittu katto. Kesän hän oli loma-asuntomessujen tiedottajana. Vanhan talon kunnostamisessa on ollut monta yllätystä.
Lastenhuoneen hämärässä on tilaa salaisuuksille ja leikeille.
Sylvia ja Natalia odottavat joulua, mutta kuulemma myös ainaisen remontin loppumista.
Joulukuusi löytyi omalta
maalta lähimetsästä. Seinä oli niin vino ja epätasainen, että sen tapetoiminen muutoin olisi ollut mahdotonta. Keskiviikkona 24. Astiakaapit ovat syntyneet ylijäämätavaroista ja ikkunanpokista.
Työhuoneessa tapetiksi valikoituivat vanhojen aikakauslehtien sivut ja kannet. Mutta tässä talossa ei tarvitse pelätä, että
lapset naarmuttavat leluillaan lattiaa.
Joulun aikana talossa vietetään leppoisia hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa.
Heikki hauduttaa punakaalia
voin kanssa tuntikausia,
mausteena on suolaa, siirappia, mustapippuria, sipulia ja
omenaa.
Joulukuusi ja piparit tuoksuvat. Natalia
aloitti koristelun hyvissä
ajoin.
Putkiradio on käytössä. Säästäminen tarvikkeissa on kuitenkin myös pakon sanelemaa.
Joulupukki tuo arvatenkin
kierrätysleluja, aivan yhtä
odotettuja ja hyviä kuin uudetkin.
Heikki on Pyhäjoen kirjastotoimenjohtaja. Muurahaiset olivat syöneet levyjen sisustat
katosta.
Kun Heikki alkoi kiskoa
ensimmäistä levyä, sieltä
suorastaan valui mustanaan
A
Tietysti sitä
voisi sanoa,
että olemme
niin ekoilijoita,
että emme
käytä mitään
uutta.
muurahaisia. Niinpä he ovatkin
sisustaneet talon sen entisillä
ulkorakennuksista löytyneillä talonpoikaishuonekaluilla.
Ikivanha pitkä ruokapöytä
ehti olla jo työpöytänä liiterissä ja Juulialta meni eräskin
päivä sitä hioessa.
Liki kaikki rakennusmateriaalit on hankittu kirpputoreilta kierrätyskeskuksesta,
roskalaatikoista ja purkutavaroista.Kallein hankinta oli
maalämpöpumppu ja patterit.
??Tietysti sitä voisi sanoa,
että olemme niin ekoilijoita,
että emme käytä mitään uutta, Juulia nauraa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. joulukuuta 2014 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Lasten ilo ja into tarttuvat kaikkiin.. Kuolemankellot ovat tuholaisia,
jotka tikittävät seinissä kuin
seinäkellot.
Talo ja ulkorakennukset olivat täynnä erilaista tavaraa.
Heikki kertoo, että sitten
50-luvun sieltä ei ole hävitetty mitään. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Nyt Juuliaa ja Heikkiä jo naurattaa muurahaisten valuminen katosta niskaan. Ei kuitenkaan
kaikkea. Siinä tarvittiin jo
järeämpiä aineita. Kuolemankellojen hävittäminen olikin toinen tarina. Ristiriita huippuhienojen lomaasuntojen ja oman talon välillä oli huikea
Sitten
päästään saunaan. - Tämä on tarpeellinen tapahtuma. joulukuuta 2014
10 ELÄMÄNMENO
Syrjästä
valon
keskelle
Joulu: Yksinäiset ja vähävaraiset, sivuraiteella
elävät ihmiset tulevat Kultalan jouluun tyhjin käsin
ja lähtevät täysin sydämin
. Joulup ä i v ä n ä s yö m m e s m e tanalohta ja lihakeittoa, Piia
kertoo.
Hän on ollut kauhan varressa Kultalan joulussa vuodesta 1998 asti. Taukoa on ollut vain äitiysloman ja Kultalan remontin aikaan.
Samaa sitoutumista on
monessa Kohtaamispaikka
Majakan vapaaehtoisessa
auttajassa.
??Pekurin Jorma on ollut
jo pitkään meillä vakiosaunanlämmittäjä. Laatikot, rosollia, lohta, silliä, suutarinlohta, lihahyytelöä. Sitä odotetaan kovasti, se on
Saila Salonsaari Kultalan kappelissa, johon kohta asetellaan tuolit Sanan kuulijoita varten.
Piia Martinmäellä ei ole montaa Kultalan joulua jäänyt väliin.. Kotikaljaakin on tehty. ja vatsoin.
Sari Jaatinen,
kuvat Vesa Joensuu
sari.jaatinen@almamedia.fi
Joulukinkut ovat pihisseet
paistopusseissaan Kultalan
leirikeskuksen uunissa jo
varhaisesta aatonaattoaamusta.
Kun emäntä Piia Martinmäki avaa uuninluukun, tulvahtaa sieltä joulun tuoksu.
Valmistumassa on jouluateria 48:lle Kultalan joulunviettoon ilmoittautuneelle yksinäiselle ja vähävaraiselle.
??Laitamme perinteisen
jouluaterian aatoksi. Osallistujia
kuulutetaan lehti-ilmoituksella ja sitä odotetaan ja kysellään jo syksyllä.
Raahen seurakunta tarjoaa
tapahtumalle tilat, diakoniatyö ruuat ja Majakka lahjat ja
kuljetukset.
Joulunviettäjät poimitaan
kyytiin aattona ja perillä Kultalassa syödään joulupuuro ja
juodaan torttukahvit. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 24. Puusauna
on monelle joulunviettäjälle
ainutlaatuinen hetki.
Saunasta tullaan aattohartauteen, jonka pitävät tänä
vuonna Marko Visuri ja Sauli Vaitiniemi.
??Joulun kristillinen sanoma otetaan hyvin vastaan.
Seija Koivisto, Liisa Seppälä ja Anja Ritola valmistelevat lahjapaketointia. Hän lakaisee
portaat, sytyttää kynttilät,
hymyilee Saila Salonsaari,
Kultalan joulun emäntä, sydän, organisaattori ja toiminnan vetäjä.
Kultalan joulu on järjestetty
jo yli 20 kertaa
Hän
vastaa kaikesta tekniikasta,
kuten äänentoistosta ja ajaa
väkeä pikkubussilla.
Joulunviettäjät yöpyvät
Kultalassa ja lähtevät aamulla joulukirkkoon Saloisiin.
Saila itse laulaa parvella kirkkokuorossa.
??Tuntuu mukavalta katsoa sieltä ylhäältä, kun siellä
on pitkä rivi ?meidän poikia
ja tyttöjä?.
n Majakan vuoden kohokohta, naiset sanovat.
Tälläkin lahjalla on taatusti kiitollinen saaja.
Hyvällä sydämellä katettu.. joulukuuta 2014 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Pentti on itse asiassa ollut
toiminnassa mukana jo ennen Sailaa Majakka-toiminnan alkuunpanijana. Keskiviikkona 24. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
A
Sykähdyttää
nähdä ne samat
kaverit
puhtaina ja
pestyinä
aterialla, joita
näkee
Härkätorin
puistossa?.
Kaikki ovat mukana.
Hartauden jälkeen käydään jouluaterialle.
??Sykähdyttää nähdä ne
samat kaverit puhtaina ja
pestyinä aterialla, joita näkee
Härkätorin puistossa, Saila
sanoo.
Jos he eivät olisi Kultalassa, he olisivat yksin, jossakin.
Kaikilla ei ole omaa kotia,
vaan he asuvat jonkun nurkassa.
Vapaaehtoiset käärivät joulupaketteihin muun muassa
kahvia, suklaata, joululehtiä
ja yrityksiltä saatuja yllätyksiä.
. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Lahjapussi on monelle
joulun ainoa lahja.
Aattoilta on mukavaa yhdessäoloa, leikitään ja tietokilpaillaan.
Jos Saila on emäntä, on
hänen miehensä Pentti isäntä
Usein tulee
myös muutama puhelu vähän vanhemmilta nuorilta,
jotka kertovat yksinäisyydestä.
Millaisista aiheista lapset ja
nuoret puhuvat?
??Nettikirjeiden ja chatkeskustelujen aiheet ovat
pääsääntöisesti vakavia.
Nuoria puhututtaa masentuneisuus ja ahdistunut mieliala, keskusteluvaikeudet
vanhempien kanssa sekä yksinäisyys ja vaikeudet kavereiden kanssa.
??Netin kautta voi olla helpompi ottaa yhteyttä vakavista aiheista. Hän tunnustaa vaimon
jo kieltäneenkin lisäaktiviteetit.
??En sovi harrastamaan.
Otan kaiken liian tosissani.
Suurelle yleisölle Paavo
Törmi on ehkä tutuin Pookin
radioäänenä. Meidän pitäisi uskoa siihen, että
ollaan hyviä.
50 VUOTTA
na arkipäivänä, myös juhlapyhinä kellonaikamuutoksia
lukuun ottamatta.
??Lähtökohtaisesti olemme auki vuoden jokaisena
päivänä, jotta olisi edes joku
taho, joka on auki pyhinäkin.
Pyhinä palvelua käyttävät
muun muassa sellaiset lapset, jotka ovat jääneet vanhempien joulukiireiden takia
sivummalle.
Miten puhelin-, chat- ja kirjepäivystys on auki juhlapyhinä?
??Lasten ja nuorten puhe-
PattU:n puheenjohtajana toimiva Paavo Törmi tunnustaa seuran olevan nyt tiukan paikan edessä, mutta uskoo ihmisten haluavan pitää paikkakunnalla huippuseuran.
van monelle ainoa lohtu.
Hänkin on todistanut tilanteita, joissa yhteydenottajan
viimeinen selvitymiskeino
on ollut soitto radioon.
??Radio antaa äänen maan
hiljaisille. Valtionhoitajapuolueen hän näkee aina silloin tällöin kärsivän vastuun
kantamisestaan.
Se, että SDP ei ole rynnistänyt Pohjois-Suomessa valtuustojen suurvaikuttajiksi,
on Törmin mielestä selvää.
lin päivystää vuoden jokaisena päivänä. Eduskuntakin kiinnosti,
mutta ovet eivät auenneet
Arkadianmäelle. Minnavaimo vilahteleekin tämän
tästä miehen puheissa.
Jos tärkeysjärjestyksiä täytyy listata, on se Törmin kohdalla helppo. Vaihtoa valtakunnallisille radioaalloille hän ei ole
edes harkinnut.
??Me olemme taiteilijoita,
Ylessä virkamiehiä.
Toimittajana hän haluaa
olla ihmisten viihdyttäjä, ei
julistaja eikä provosoija. Vastauksen saa
viimeistään kahden viikon
kuluessa.
??Tavalliseen arkipäivään
verrattuna jouluaatto on hiljaisempi. Palautetta työn
kautta tulee, mutta harva
tunnistaa häntä hedelmätiskillä. Lapset hakevat päivystäjiltämme aikuisten huomiota. Törmiä voi kuvata paikallisradion pioneeriksi. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 24. kello
13-17 Pattijoen veteraanimajalla.
kallisradio on tuntunut
omimmalta jo vuodesta 1990,
jolloin hän aloitti Radio Fonissa. Fennovoiman rakentamisen Törmi
myöntää tärkeäksi, mutta
kaupunki ei kaadu eikä nouse ydinvoiman myötä. Soittaminen ja
ääneen puhuminen tuntuu
monesta hankalalta. Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta
hän oli kiinnostunut jo nuorukaisena. tammikuuta
puhelin päivystää taas normaalisti kello 14?20. Demari hänestä
tuli tutkimisen ja harkinnan
??Täällä on Vasemmistoliitolla ja maalaisliitolla perittyä
kannatusta.
Törmi huomauttaa, että
oikein toimittuna myös pienpuoluessa voi vaikuttaa ja
niitä kuunnellaan, kun pystyy perustelemaan.
Raahen kunnallispolitiikkaa hän mainitsee mainettaan paremmaksi.
??Tällä kaudella on päätetty enemmän kuin koskaan.
Varmuuden vuoksi hän luettelee suuria kaavapäätöksiä
ja kouluverkkoa. Pai-
saara.ignatius@almamedia.fi
Lasten ja nuorten puhelin on
tarkoitettu lapsille ja nuorille,
jotka haluavat keskustella.
Skaala on tarkoituksenmukaisesti laaja.
??Lapset ja nuoret voivat
ottaa yhteyttä missä tahansa
asiassa, kun haluavat jutella
luotettavan aikuisen kanssa
nimettömästi, kertoo Mannerheimin lastensuojeluliiton suunnittelija Satu Tallgren.
Puhelin päivystää jokaise-
jälkeen.
??Sosiaalidemokratialla on
pitkä cv.
Puolueen nykyisistä kannatusluvuista ei Törmi ole
huolissaan. joulukuuta 2014
12 ELÄMÄNMENO
Aika
onnellinen
tosissaan
ottaja
Vesa Joensuu
A
Meidän pitäisi
uskoa siihen,
että ollaan
hyviä.
Merkkipäivänä: Pohjoispohjalaisten suurin synti
on itsensä vähättely.
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
??Suurin saavutukseni on fiksu perhe, elämäni suurin saavutus vaimo, joka on minua
fiksumpi, aloittaa elämänsä
askelmerkkejä Paavo Törmi,
joulun lapsi vuosimallia 1964.
Erityisen lämpimästi Törmi puhuu vaimostaan: hän
pitää miehensä terveellisellä
tavalla maan tasalla. Radiokampanjan
ajatus on harvinaisen totta.
Mediamurroksessa, lehtien, television ja sosiaalisen
median aallokossa Paavo
Törmi pitää radion puolta.
Hän uskoo, että se soi silloin-
Kuinka paljon puheluita tulee jouluaattona?
Lasten ja nuorten puhelimeen
saattaa soittaa jouluaattona
ilman vanhempien huomiota
jäänyt lapsi.. Kakkossijalla
perheen jälkeen on radiotyö
ja kolmantena vaikuttaminen kuntapolitiikassa ja urheiluseurassa.
Kunnallisen vaikuttamisen ja Pattijoen Urheililjoiden puheenjohtajuuden jälkeen ei aikaa muuhun jääkään. Laitos
on vain yksi tekijä pienten
asioiden jonossa.
??20 vuoden päästä Raahe
on hyvinvoiva kaupunki.
Oulussa syntynyt, Rovaniemellä kasvanut ja Tampereella opiskellut Törmi moittii pohjoispohjalaisia liian varovaisiksi.
Hetkessä mies kasaa listan, josta olisi syytä olla ylpeä
ja onnellinen: rauhallisin
maan kolkka, työpaikkaomavaraisuus, hyvät palvelut...
??Pohjoispohjalaisten suurin synti on vähättely. Viime aattona lapset
soittivat ja toivottelivat päivystäjillemme hyviä jouluja.
??Toinen ryhmä ovat lapset, jotka ovat ehkä jääneet
sivuun aikuisten joulukiireissä. Chat
päivystää keskiviikkona kello
14?17. Monesti
nuoren läheiset eivät ole tietoisia nuorten huolista, ja
päivystäjien kanssa harjoitellaan, miten kertoa omista
isoista asioista vanhemmille
ja tarvittaessa ammattilaisille.
??Syntynyt 25.12.1964 Oulussa.
??Perhe: Minna-vaimo,14- ja
4-vuotiaat pojat.
??Radiotoimittaja vuodesta
1990.
??Raahen kaupunginvaltuustossa SDP:n valtuutettu, valtuuston II varapuheenjohtaja.
??Pattijoen Urheilijoiden puheenjohtaja vuodesta 2011.
??Juhlii lauantaina 27.12. Lapset soittelevat joulupukin odotuksen lomassa.
Taustalta voi kuulla muiden
aikuisten ääniä. Uudenvuoden viikolla
chat on auki maanantaista
keskiviikkoon kello 14?17.
??Kirjeisiin vastataan myös
joulun ja uudenvuoden pyhien aikaan. 2. Emme ole profiloituneet lapsille ja nuorille niin
sanottuna kriisipuhelimena,
vaan lapset ja nuoret saavat
ottaa yhteyttä missä tahansa
asiassa. Pyhäpäivinä puhelin on auki kello 14?17, tiistaista alkaen. Ne
areenat ovat muuallla.
Törmin mielestä kuuntelijalle pitää jäädä hyvä mieli.
??Kuin kaverin kanssa olisi
jutellut.
Törmi toteaa radion ole-
Lapsi kaipaa
useimmiten seuraa
Saara Ignatius
kin, kun kuvat ovat siirtyneet
televisiosta mobiiliin.
??Radio soi kaikkialla.
Paavo Törmi istuu Raahen
kaupunginvaltuustossa, on
istunut jo useamman kauden
En uskonut saavani häneltä vastausta, Linnea sanoo.
Mäntyniemessä 9. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla
(220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu
aineisto.
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi
lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvat yhtiöt
saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. voimassa olevan alv:n
12 kk à 264,00 ?
6 kk à 132,00 ?
4 kk à 88,00 ?
3 kk à 66,00 ?
2 kk à 44,00 ?
fax (08) 220 702
010 665 5185
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Asiakaspalvelu
Minna Lattunen
010 665 5185
Raahelainen, suorajakelut
Sanna Tjäder
050 560 0013
Ilmoitusmyynti
Myyntineuvottelijat
Anne Luovi
050 560 0020
Marketta Routaniemi 0400 649 156
Myyntipäällikkö
Marjut Möttönen
040 573 0569
Markkinointipäällikkö
Erkki Heikkilä
0400 589 430
Ilmoitusvalmistus
Aini Kanniala
050 560 001 7
Päivi Klaavo
050 560 0010
Toimitus
010 665 5180
Juha Honkala
Sari Jaatinen
Vesa Joensuu
Vappu Kallio
Maarit Kesti
Mikko Määttä
Tuulikki Nousiainen
Kristiina Tuikkala
Raili Viirret
Uutistuottaja
Nina Tuomikoski
Päätoimittaja
Sanna Keskinen
050 438 0402
050 314 2668
0400 587 146
050 349 3108
050 560 0015
050 438 0400
050 314 2666
050 314 2663
050 314 266 1
050 314 2660
050 562 7068
Sähköpostit
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Soita 010 665 5185
www.raahenseutu.fi
@
tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai
ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi
uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset:
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai
toimitus.raahelainen@almamedia.fi
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 ?, sis. Käytin siihen tapettia kartonkia.
Yhdellä käsityökerhokerralla
sain sen tehtyä, Linnea kertoo.
Presidentille lähti vaalea,
söpö pöllö, jolla oli nätti rusetti toisessa korvassa. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.
Asiakasrekisteri:
Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon
ja hoitoon. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvilla
lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin,
etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Käsityökoulun opettaja Anu Junes-Kähkölä huolehti pöllön
postiin.
Kun vastauskirje sitten 15.
joulukuuta tuli Raahe-opistolle, oli Linnea sairaana. Keskiviikkona 24. joulukuuta päivätyn kirjeen teksti
kuuluu näin:
Kiitän lämpimästi lähettämästäsi kirjeestä ja Keke-pöllöstä.
Lähetän sinulle tämän kirjeen täytetyn puhekuplan sijaan.
On hienoa, että olet kiinnostunut kestävästä kehityk-
Kirkkokatu 37
Raahe
www.havia.fi
Hautaus (08) 220 660 (24h)
kukat (08) 220 770
Palvelemme myös asiakkaiden kotona lähialueella
ASIANTUNTEVAA PALVELUA 42v.
? Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti
ja luottamuksella
? Laadukkaat sidontatyöt ja
monipuolinen tuotevalikoima
? Maksuton tietopaketti
hautausjärjestelyistä
p. (08) 222 944 iltaisin 040 549 1825
Kukkatilaukset p. (08) 222 943
Lehti joka elää ajassa kanssasi.
Linnean saamassa kirjeessä on mukavan henkilökohtainen sävy ja mikä parasta, alanurkassa
on kuva ihanasti killittävästä Lennu-koirasta.
sestä. Ilmaston lämpenemisen hidastaminen vaatii toimia meiltä kaikilta. On tärkeää, että maailman maat sitoutuvat päästöjen vähentämiseen. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuna os:
Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna:
0,088 ?/min (alv. 24%).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.. Lisäksi yritykset, jär-
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti.
Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy.
Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani.
Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai.
Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919.
006593?86?36
Irtonumero 2 ?
TILAUSHINNAT
010 665 9015
Palvelemme ma?pe klo 8?16
Soita
juttuvinkki
numeroon
010 665 5180
PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe
Tilausasiat
toivoo
Eero ja Pekka
Paakkari
www.botnialaw.fi
Helsinki Oulu Raahe
jestöt ja yksittäiset ihmisetkin voivat omalla toiminnallaan olla muuttamassa kehitystä hyvään suuntaan.
Oikein hyvää joulunodotusta sinulle ja koko Käsityö-
koulu Solmun väelle!
Parhain terveisin,
Sauli Niinistö ja Lennu
??Kirje säästetään ja pannaan hyvään talteen, Tarjaäiti lupaa.
klo 08.00?16.00
Jatkuva tilaus
sis. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen
Seudussa. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun
asiakaspalveluun. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Postia presidentiltä
Sari Jaatinen
Kierrätys:
Tunnustus
koko käsityökoululle.
Irma
Yritysten ja yksityishenkilöiden
lakiasiat mm.
- oikeudenkäynnit
- rakentaminen ja kiinteistöt
- yritysjuridiikka
Sari Jaatinen
sari.jaatinen@almamedia.fi
Kun Käsityökoulu Solmussa
arvottiin kuka kenellekin askartelee oman Keke-kierrätyspöllön, oli Linnea Nikola
juuri silloin poissa.
Toiset käsityökerholaiset
päättivät, että nimi, joka jää
arvonnassa viimeiseksi, jää
Linnealle. Linnean mummu käy monella
Anun kurssilla, otti Anu heti
yhteyttä mummuun, joka kävi hakemassa Suomen leijonavaakunalla varustetun kirjekuoren Linnealle.
. joulukuuta 2014 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. voimassa olevan alv:n
12 kk maksuvälillä à 170,40 ?
6 kk maksuvälillä à 91,20 ?
4 kk maksuvälillä à 60,80 ?
3 kk maksuvälillä à 45,60 ?
2 kk maksuvälillä à 30,40 ?
Hyvää Joulua ja
Onnellista
Uutta vuotta!
Asianajotoimisto
Botnia Oy
Raahen Seudun JAKELUHÄIRIÖT
Levikki 8753 (LT 2011)
Kuntotiimin
aamuvirkut
jumppaajat!
Kiitos Teille ja
Hyvää Joulua!
Määräaikainen tilaus
sis. Ja kuinkas kävikään, Linnealle jäi presidentti Sauli Niinistö.
??Jännitti hirveästi askarrella presidentille pöllö
Ja muistutettakoon, että sanakiepit ovat tälläkin kerralla täysin koko perheen viihteeksi sopivia!
Oikeat vastaukset julkaistaan Raahen Seudussa loppiaisen jälkeen.
Esimerkki: kinkku laulussa /
lankku kiulussa
Hei kanta-asiakkaamme!
Lähetämme vuoden 2015
kanta-asiakaskortit
9.1. joulukuuta 2014
14 ELÄMÄNMENO
Hannu Mänttäri
Kinkku laulussa
Sanakiepit: Nyt ratkotaan taas vanhoja tuttuja sanakieppejä.
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Aamulehden graafikon Hannu Mänttärin sanakiepit tarjoavat aivoille askarreltavaa tänäkin jouluna.
Vastaus kelpuutetaan, kun ratkaisun
kantasanat (yhdyssana tai sanapari)
ovat oikeat.
Sijamuodot ja muut sanapäätteet
ovat tärkeitä vain silloin, kun muuten
ei sanakieppiä syntyisi. mennessä.
tiasi ja
Tarkkaile siis pos
, saat
ota kortti talteen
sillä hyviä etuja!
201
Ka n
ta-a
siak
as
5. RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 24