AINO MALO 8 Puheenaiheet Pohde luopuu Raahen sairaalan kahvilasta 9 Puheenaiheet Hansa-taloa on tutkittu Museoviraston kanssa 17 Urheilu & liikunta PattUn palkkamenot kasvoivat 40 000 euroa 2 Keskustele ”Superpesis on siitä hassu sarja, että käytännössä jo nyt voi lyödä lukkoon top seiskan.” Toni Länkinen. Jäädäkö kotikaupunkiin vai joko voi nostaa kytkintä ja lähteä maailmalle. Kahdeksantoista Raahen alueella opiskelevaa ysiluokkalaista kertoo, minkä polun he valitsivat. IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 6 Puheenaiheet Suunnat selvillä . Minne peruskoulun jälkeen, ammattikouluun vai lukioon. HUHTIKUUTA 2024 33 . Raahen Seutu raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 24
Tiktok ja hitaampikin sosiaalinen media algoritmeineen ei kehitä lukemisessa tarvittavaa pitkäjänteisyyttä, joten voi tuntua helpommalta tarttua kännykkään kun kirjaan. Varsinkin, kun nuoressa porukassa vaikuttaisi olevan hyvä henki. Kyllä. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Eikä niitä uhkaa PattU tai Kitee muuten kuin yksittäisissä otteluissa. (48%) En. Kor. Seurassa haaveillaan, että 100-vuotisjuhlavuonna miehet kamppailisivat mitalista. (7%) Ääniä yhteensä 86. Varsinaista Lukuviikkoa on vietetty vuodesta 1997. Mutta talouspuolella seuralla on edelleen tosi tiukkaa. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Superpesis on siitä hassu sarja, että käytännössä jo nyt voi lyödä lukkoon top seiskan, eli ylempään loppusarjaan pääsevät joukkueet. Mekaaninen lukutaito ei yksinään riitä, sillä tavaamalla ei pääse sisään monimutkaiseen tekstiin tai ymmärrä asiayhteyksiä. 1. Pienen kansakunnan menestystarina perustui lukutaitoon ja koulutukseen. (45%) En osaa sanoa. Mainittakoon, että täysin aiheetta. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Aika näyttää. 2. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Lukuviikko on yksi Suomen pitkäikäisimmistä lukutaitokampanjoista. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Joukkue pysyi hyvin kasassa, joten se on varmasti yhtenäinen paketti. Kunnolla pesäpallon makuun päästään toukokuussa, eli kyllä se kesä sieltä vähitellen tulee, kunhan tämä takatalvi ensin väistyisi. eli talous on kunnossa ja seura menestyy, miksei sitä voitaisi tehdä uudelleen. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Nuori, nälkäinen, nopea ja eteenpäin pyrkivä joukkue tulee taistelemaan kesällä kynsin ja hampain playoffpaikasta, mikä tarkoittaisi yhtä puolivälieräottelua kotistadionille ja kahta vieraskentälle. KESKIVIIKKO 24.4.2024 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 5.14, laskee 21.28 NIMET: Pertti, Altti, Albert MIETE: Elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Se koittaa lyhennelPattU ei ole taloushuoliensa kanssa yksin. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. Yhtälö kuulostaa hankalalta. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Eivätkä vastustajat ole Kouvolaa lukuun ottamatta sarjan kärkipäätä. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Seura kiinnitti miesten edustusjoukkueen kultakimpaleitaan tuleville vuosille, mikä tarkoitti 40 ?000 euron kasvua pelaajapalkkioihin. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. Pattijoen Urheilijoiden miesten joukkuetta povaillaan sarjassa suunnilleen sijoille 8–9. Sieltä saattaa löytyä helpotusta jonain päivänä myös PattUn kassavajeeseen, mutta sen varaan ei kannata laskea liikoja. Otteluohjelman alku on raahelaisille suotuisa, sillä neljästä ensimmäisestä ottelusta joukkue pelaa kolme kotona. Jos Raahessa on joskus pystytty pyörittämään toimivaa yhtälöä. James A. Kaunokirjallisuus kehittää myös empatian taitoja. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. Sören Kierkegaard SANA: Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Vuonna 1976 arvellaan olevan jo 4 ?000 rautaruukkilaista. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. 2014 Sote-uudistuksen käytännön järjestelyjä aletaan pohtia lähiaikoina. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Siis siinä, miten ne meitä ihmisinä kasvattavat. 1994 Rantakadun varressa oleva Leufstadiuksen talo joudutaan ehkä kunnostamaan valtion varoin. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Suomessa jokaisella on mahdollisuus oppia lukemaan. Ps. T. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Yhtiön laajennusohjelma merkitsee raudanjalostustoiminnan kaksinkertaistamista jo vuonna 1977. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Joh. Asiatekstien lisäksi kannattaa siis lukea kaunokirjallisuutta. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Voittoa pitäisi tehdä, jotta velkoja saisi lyhennettyä, mutta vastaavasti palkkakulut kasvavat, jos haluaa menestyä. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. 4:16 HUOMENNA AURINKO: nousee 5.11, laskee 21.32 NIMET: Markku, Marko, Markus MIETE: On vain kaksi tapaa elää elämäsi. · K uluvalla viikolla vietetään Lukuviikkoa. Toinen se, että kaikki on ihmettä. Luuk. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Jottei vaivuta liikaan synkkyyteen, ovat PattUn pelilliset asiat mallillaan. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Lukutaidon merkitys on meillä ymmärretty jo kiertokoulujen aikana. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Uusin sote-ratkaisu marssitti esiin jälleen uuden kartan, jossa Suomi on jaettu viiteen sote-alueeseen, jotka järjestävät sosiaalija terveyspalvelut PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Lukutaito auttaa ymmärtämään Sujuvaa lukutaito muodostaa perustan kaikelle oppimiselle. HUHTIKUUTA 2024 ·. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. Perinne alkoi Lukusunnuntaina vuonna 1977. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Silloin yleisökin löytää katsomoon ja kaudesta tulee duurivoittoinen. Ps. Vuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1944 Nuorison kevätryntäys, johon parhaillaan kaikki lapset koko maassamme valmistautuvat, käsittää myös pullonkeräyksen. Se merkitsee 1 ?200 uuden työpaikan syntymistä Raahen rautatehtaalle. Runkosarjan ykkönen kun etenee nykyään puolivälierästä jatkoon yleensä aina 3–0. Se ruokkii mielikuvitusta, avaa ovia uusiin kulttuureihin ja kehittää myötäelämisen kykyä päästäessään lukijan asettumaan toisen ihmisen asemaan. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. Ilman lukutaitoa ei päässyt ripille eikä naimisiin, sillä ripille pääsy oli edellytys avioliittoon vihkimiselle. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Digitaalistuneessa maailmassa kirja kuluu yhä harvemman käsissä. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Muutenkin tiukkana aikana tuollaisen summan repiminen ei ole helppoa. Yksi tulonlähde voisi olla vedonlyöntimonopolin vapauttaminen, mikä toisi markkinoille ulkomaalaista rahaa. Sosiaalisessa mediassakin tarvitaan lukutaitoa, mutta kirjoilla ja somella on merkittävä ero siinä, millaisia tunteita ja etenkin minkälaista käyttäytymistä ne poikivat. lä tasaisesti vanhoja maksuja, mutta tie on pitkä ja kivinen. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Mikäli näin käy, kulut peritään myöhemmin talon omistajalta, Asunto Oy Cortenkatu 1:ltä. Tai ylipäätään pysyä sarjassa. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Sitä ei nykymaailmassa tunnut olevan riittävästi. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. PattU Raahe avaa kautensa äitienpäivää edeltävänä lauantaina Seinäjoen JymyJusseja vastaan. Pulloista onkin tällä hetkellä huutava puute monissa tehtaissa ja niiden kerääminen on lapsille mieluisaa siitäkin syystä, että niillä saa pisteitä talkoomerkkiä varten. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. PattUn on otettava näistä neljästä pelistä 9–12 pistettä. 1974 Toisen masuunin rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa. PERJANTAINA 8. Ilman lukutaitoa on vaikea toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Juuri nämä kaksi joukkuetta taistelevat kahdeksannesta sijasta pudotuspelikarsinnassa. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Raahen sairaalalle uskotaan olevan tarvetta jatkossakin. Mutta raahelaisseura on sitkeä, eikä se luovuta. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Vihaisuudesta on tullut aikaamme leimaava tunne, jota mediat mutta myös poliitikot, puolueet ja lobbarit käyttävät hyödykseen." 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Taustalla kun on edelleen vanhoja velkoja, jotka painavat hartioita kyyryyn. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. 16:22 Raisa Omaheimo Ylen verkossa ” Suhtautumisessa kahvikupin tarjoamiseen tulee esiin maailmankuvien ja ihmiskäsityksen ero. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Talon kunnostamista kiirehtii Raahen kaupunginhallitus Oulun lääninhallitukselle lähettämässään kirjeessä. 38:19 PattU menee ohkaisella pohjalla TONI LÄNKINEN toni.lankinen@raahenseutu.fi KOLUMNI Superpesiskausi käynnistyy sunnuntaina, kun ensitahdit kesään lyödään perinteisesti Espanjan Fuengirolassa. Osa ihmisistä taitaa ajatella oman rahatilanteensa olevan (vain ja ainoastaan) omien tekojensa ansiota.” Anu Kantola Helsingin Sanomissa "Algoritmit työntävät suosituksiin synkkyyttä, koska se on suosittua ja kiertää tehokkaasti. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Kirjallisuutta lukemalla voi kehittää empatiakykyään. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Toinen on se, ettei mikään ole ihme. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Suomesta ei varmaankaan löydy kovinkaan montaa urheiluseuraa, missä rahaa tulisi ovista ja ikkunoista. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Vaikka vasta päättynyt tilikausi toi 4 ?000 euroa plussaa, ei se pitkässä juoksussa riitä oikein mihinkään. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Tuleeko vuosi 2028 kuitenkin liian pian, eli onko vanhoja velkoja saatu kuitattua siihen mennessä. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Albert Einstein SANA: Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” Joh
4.4.2024 Raahe Kun aamu saapui, niin matka päättyi ja uneen uuvutti väsyneen. Esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa on ihan säädetty paljonko voi enimmillään tienata. Tervetuloa! Kokoukset Raahen kevätmarkkinoilla 24-25.4. Hallitus toimii esimerkillisesti, kun otetaan niiltä, jotka jo työuran aikana tienanneet hyvän varallisuuden. Nyt sitten lopetetaan kaikilla kriteereillä ylivoimaisesti paras kahvila Raahessa. Tämä hallitus on suurituloisten LUKIJAN KUVA HEIDI SOINI Muuttolinnut ovat saapuneet Suomeen. Kuva: Heidi Soini Rakkaamme Juha Armas PARRI s. Hei hyvä idea! Kaupunki vois tulla kans kunnostamaan meidän mökkitien! Tietenkin pitää olla tasapuolinen kaikille kaupunkilaisille. Me on käyty kahvilla usein, vaikka ei ole sairaalalle ollut asiaakaan. Jos tuhlaa enemmän kuin tienaa niin lopulta tulos on tämä. Nyt on maksun aika. Vanhassa talossa pitää myös aina jotain remontoida. Lapset perheineen asuvat kauempana. Kyllä yli 23 000 euroa eläkettä saavien veroja voi nostaa, kun puolta pienemmälläkin jotkut joutuvat sinnittelemään. Mökkitonttien vuokrat olisi hyvä nostaa kohtuulliselle tasolle. 29.5.1957 Raahe k. Aika pienet verokorotukset, kuitenkin tuon eläkkeen on työnantajat maksaneet, nyt työssä olevat maksavat lähes 10 prosenttia eläkemaksua itse (verovähennys huomioiden 5 % netto). Ensitöikseenhän he säätivät veronalennuksia suurituloisille. Nyt kuitenkin hallitus on ryöstämässä eläkkeestäni satoja euroja vuodessa. Sairaalan kahvila on ollut niin hyvä ja siisti pysäkki, ystävällinen palvelu ja maukkaat tuotteet. Kukaan ei tarvitse yli 4000 euroa/kk eläkettä. Kokouksen lopuksi Sakari Lauronen esittelee Pohjois-Pohjanmaan sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen toimintaa. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Jo yksistään tunnin junan peruminen Turun ja Helsingin välillä toisi lehtitietojen mukaan säästöä kolme miljardia euroa. Mistä nämä eläkeläiset valittaa. Kuva: Jarmo Wiik VERKOSTA Hei ihan oikeasti: jos eläkettä saan. 2000, ei muutoksia. Eläkekatto olisi ollut myös hyvä lisä. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. Opiskelin itselleni hyvän ammatin opintolainan turvin. Tämä haiskahtaa muutenkin aika pahalta, ovathan avainministerit kotoisin Turusta. Sodan jälkeen lapsuus oli köyhää. Pattijoen kotiseutuyhdistys ry Sääntömääräinen kevätkokous pe 3.5.2024 klo18 Ojalan kotiseutumuseolla (Ojalantie 30). He käyvät täällä lapsuudenkodissaan mielellään. Rakkaudella kaivaten Terttu Mikko, Sanna-Mari, Siiri, Ilari ja Helmi sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 19.4.2024. Pääasia että säästäminen ja kiristykset nyt kuitenkin aloitettiin. Ei noilla toimilla kukaan pulaan joudu! Tämäpä, kun ajatellaan että heillä jää käteen silti enemmän mitä monella matalapalkkaisella työntekijällä, jolla on lapsiakin kasvatettavana. Palkka ei kuitenkaan ollut kovin iso, mutta sain mielestäni eläkkeen, jolla tulen toimeen. Ei olisi eläkkeisiin tarvinnut koskea. Suomessa on pitkään eletty yli varojen. En halua muuttaa kerrostaloon pieneen vuokraloukkoon kuolemaa odottamaan. Kustannukset nousevat huomattavasti jo arvonlisäveron noston takia. Nyt on kysymys todella suurista rahoista. Lapsenlapset leikkivät samoilla leluilla, joilla lapsemme ovat leikkineet. Taitaa Raahessa olla oikeitakin teitä korjattavaksi eikä muutaman mökkiläisen haaveita kunnostella. Pitääkö ”Eskonpuumerkki” saada tähänkin palveluun. Nyt leikkuri laskee eläkkeen 2636 euroon kk (-6 euroa/ kk). 040 509 8785 Torilta LUKIJAN KUVA JARMO WIIK Oltiin oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Puhu, Täti auttaa 0700 93075 (2.50€/min+pvm) www.täti.fi pl 84 90500 Oulu Lylyn perunaa torstaina Raahen tori 9-11 Pyhäjoki tori 11.30-12 Siikli, Annabelle, Afra, Gala ja Puikula Puh. 2500 euron kuukausieläke nousi 2642 euroon. Olen melkein viisikymmentä vuotta asunut tässä itse rakennetussa sähkölämmitteisessä omakotitalossa. Vaikka koko eduskunta lopetettaisiin, niin sillä ei Suomen taloutta pelasteta. 5,7 prosentin indeksikorotuksen eläkkeisiin. Mitä tässä voisi tehdä. Voi harmi. Keskusteluja ja median uutisointia seuranneena olen ollut huomaavinani, että kukaan ei antaisi itseltään mitään leikata. Lämmin kiitos osanotosta surussamme. Ruukkilaisten tuloilla kartutetaan överit eläkkeet. Erinomainen kahvi ja sämpylät sekä Raahen paras palvelu. Joltakin toiselta voisi kyllä ottaa. Hallituksen päätöksistä asialla. Kalapihvit, savukalat, friteeratut muikut, kalapurkkijalosteet suutarinlohi, mustaherukkasilakka, valkosipulisilakka yms Hirvosen kalanjalosteet Oulunsalo sakoja umpikaivojen tyhjennykset Viemäreiden huuhtelut Kuskaapas oy 0445662950 Jussi Ouramo Myydään Kaikenlaista Mieli maassa elämä solmussa. Emme me siitä kärsineet, koska muutkin perheet olivat samassa tilanteessa. Eläkeläiset saivat tammikuussa n. Voi tätä Pohteen toimintaa! Miksi pitää sorkkia ja hajottaa kaikki hyvin toimiva. Jos saa enemmän, muutama euro vähemmän kuussa käteen. Puuhastelu omalla pihalla ja kasvimaalla lisäävät terveyttä. No ainakin sen, että seuraavissa vaaleissa ei äänestä näitä puolueita! ELÄKELÄISMUMMO MIELIPIDE Kuulun suuriin ikäluokkiin. KESKUSTELE 3 KESKIVIIKKONA 24
Hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, koska tätä nykyä hän opiskelee ja käy töissä. Hän toivoo, että Raahen kokoukset tavoittaisivat mahdollisimman monta riippuvuutensa kanssa kamppailevaa. Lähdin sitten itsekin hakemaan päihteistä tukea niihin hankaliin tunteisiin. Kaipuu aivan tavalliseen elämään Huumausaineriippuvuudesta kärsinyt Tiina sai apua huumeettomaan elämään NA-kokouksista. Takanaan hänellä on vuosia kestänyt alkoholija huumeriippuvuus. Tiina kertoo, että hänellä oli pal4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Hän oli silloinkin vielä alaikäinen. Tiina ei ole hänen oikea nimensä. Muutin takaisin vanhemmille. HUHTIKUUTA 2024 ·. · jon käsittelemättömiä asioita, joihin hän olisi tarvinnut jonkinlaista apua. Hän alkoi käyttää huumausaineita kolme vuotta alkoholin juomisen aloittamisen jälkeen. – ?Yritin hakea aika paljon apua mielenterveyspuolelta ja päihdeKun Raahen seudulla asuva 25vuotias Tiina luki sosiaalisesta mediasta, että Raahessa on aloittamassa NA:n eli Nimettömien Narkomaanien ryhmä, hän ei ollut uskoa silmiään. – ?Kyllähän se alkuun tuntuu, että kun juon muutaman siiderin, mulla ei olekaan enää niitä ikäviä fiiliksiä, mutta ei sitä kyllä kauan helpotusta kestänyt. Hän kokee, että ilman NA:n säännöllisiä kokouksia hän ei onnistuisi pysymään huumeettomana. Hän on ollut kuivilla nyt nelisen vuotta, ja yhtä kauan hän on ollut säännöllisesti mukana NA:n toiminnassa. – ?Esiteinin ongelmia ja paljon sellaista fiilistä, että ei oikein kuulu mihinkään. – ?En tuntenut täältä ketään enkä varsinkaan sellaisia ihmisiä, joilla olisi ollut samanlainen tausta kuin mulla tai samanlainen elämäntilanne kuin mulla nyt. Siitä hän ei voi olla varma, että retkahtamisia ei tapahtuisi. Varsinkin kun tulivat huumausaineet siihen myös. Hän sanoo, että hankalien hetkien aikana käyttäminen ei ole enää vaihtoehto. Huostaanotto purettiin esiteini-iässä. TOSIN ei päihteistä tukea ollut, vaan niiden avulla hän yritti paeta hankalia tunteita. – ?Mun vanhemmat olivat narkomaaneja ja olin huostaanotettuna. Keski-Pohjanmaalta kotoisin olevan Tiina sanoo, että hänellä on aika tyypillinen addiktin tausta. Hänen elämänsä oli silloin sekavaa ja epävakaata. Alueelle muutettuaan hän oli kaivannut paljon ryhmään. Alkoholia hän alkoi juoda yläasteikäisenä. Tiina on on elänyt huumeetonta elämää neljä vuotta. Raahe sai oman ryhmänsä viime marraskuussa. He olivat selvin päin siinä elämäntilanteessa
Päivystys olisi vain osastopotilaita varten. – ?Se on melko tyypillistä, että käy tällainen retkahdus. Hän jätti aloitteen, jossa pyysi teettämään selvityksen sairaalapalvelujen keskittämisen vaikutuksista. Sen sijaan kummassakin sairaalassa olisi mahdollista järjestää kiirevastaanottoa iltaisin kello 22:een saakka. Tälle ja viime vuodelle tehdyt talouden tasapainotusohjelmat eivät kuitenkaan riitä, vaan edessä on uusi säästökierros. · Pääkaupunkiseudulla kokouksia on 54. Joillakin useampia ja joillakin ei välttämättä ollenkaan. · Pohjoisin NA-kokous on Rovaniemellä ja eteläisin Hangossa. Kyse on joka tapauksessa kymmenistä miljoonista euroista. · Suomessa kokoontuu 227 NA-kokousta viikoittain. Välillä hän kävi töissäkin, mutta huonolla menestyksellä. Kehysriihen tulkintoihin kaivattiin selvyyttä, sillä taustalla MIRJA NIEMITALO VESA JOENSUU Raahen sairaalan yöpäivystykselle esitettiin jatkoa perussuomalaisten aloitteen muodossa Pohteen aluevaltuustossa maanantaina. Poikkeuslupamenettelyn päättyminen puolestaan merkitsee sitä, että myös Raahen perusterveydenhuollon yöpäivystys ei voisi jatkua ensi vuoden jälkeen. Aluevaltuutettu Hanna-Leena Mattila (kesk) kaipasi tietoja sairaalaverkkoselvityksen vaikutuksista. Perussuomalaiset jätti aloitteet Oulaskankaasta ja Raahesta todeten, että toimintojen lakkauttamiset tai muutokset eivät tässä tilanteessa ole välttämättömiä vaan toimintaa tulisi jatKehysriihen kiristyvät linjaukset puhuttivat maanantaina kokoontunutta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoa. Nyt hän on ollut ilman huumeita neljä vuotta ja kulkenut yhtä kauan NA:n tapaamisissa. oli vasta muutama kuukausi sitten julkistetun sairaalaja päivystysverkkotyöryhmän esitykset, jonka ensimmäisen vaiheen uudistukset yöpäivystyksistä ovat toteutumassa mukailtuina. Siitä tuli sellainen olo, että jos tuo pystyy, kyllä minäkin pystyn. – ?Siellä oli ihmisiä, jotka puhui omilla puheenvuoroillaan, ja musta tuntui ehkä jopa ensimmäistä kertaa elämässäni siltä, että ihan kuin ne puhuisivat niitä mun tunteita ulos, niitä mun ajatuksia, mun kokemuksia. MIKKO MÄÄTTÄ Aluevaltuustolle varoitus uusista säästöistä Hallituksen yöpäivystyslinjauksista annettiin tarkentavaa selvennystä. · Osallistua saa täysin nimettömästi. Huumeettoman elämän aloittaminen ei ollut helppoa, mutta pitkään puhtaina olleiden näkeminen toi lohtua. Hän kokee, että hänen hätäänsä ei nähty eikä siihen osattu tarttua. Tietenkin vähän eri sanoilla, mutta koin sellaista tosi syvää yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Luoman mukaan toiveita esitettäessä on hyvä pitää mielessä talouden realiteetit, kun kahden ankaran sopeuttamisvuoden jälkeen jää yhä alijäämää ja kehysriihi kiristää raamia entisestään. Hän pääsi aika nopeasti kriisijaksolle eli eräänlaiseen jälkihoitoon samaan päihdekuntoutuspaikkaan, jossa hän oli ollut jo aiemmin. – Päätökset nykyisellä lainsäädännöllä ovat aluevaltuuston päätettävissä, ryhmäjohtaja Anu Plaketti totesi. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. puolelta, mutta en oikein saanut sitä, hän kuvailee silloista elämäänsä. Työt jäivät lyhyiksi pätkiksi, koska huumeet veivät aina voiton eikä hän pystynyt oikein keskittymään mihinkään. Aloitteissa mukana oli myös VKK:n aluevaltuutettu Tuukka Mäkiranta. Ajattelin, että pääsisi hetkeksi pakoon sitä. Työryhmäesityksen seuraavat vaiheet hylättiin kehysriihessä. Puhuvat rauhallisesti ja elävät elämää ilman huumeita. Oulaskankaan sairaalan toimintaa ei perussuomalaisten mukaan pidä supistaa tai ajaa etupainotteisesti alas. Myös vasemmistoliiton Tarja Ollanketo kysyi, onko aluehallitus hakemassa poikkeuslupaa Raahen yöpäivystykselle ensi vuodeksi. Nykyään hänen elämänsä on tasaista ja normaalia, mikä sopii hänelle erinomaisesti. Näillä on ehkä jotain hajua siitä, mitä minä käyn läpi ja olen käynyt läpi. – ?Kun olin hakeutunut julkisen terveydenhuollon palveluihin, minulle sattui todella hyvä päihdepuolen työntekijä, joka osasi ottaa koppia ja kysyi multa, haluaisitko sinä lähteä päihdekuntoutukseen. · Kokouksia järjestetään viikoittain yli 72 ?00 kaikkiaan 144 maassa. Minä sitten tartuin siihen tilaisuuteen lähinnä ehkä sen takia, että arki oli niin kaoottista enkä halunnut kohdata sitä. Raahen yöpäivystykselle puolestaan tulisi hakea jatkoaikaa ensi vuodelle, kun poikkeuslupa päättyy tänä vuonna. KOKEMUS oli hyvä, mutta seitsemän kuukauden päästä tuli retkahdus. · kaa ennallaan. · Kokouksissa puhuttuja asioita ei kerrota ulkopuolisille. Aluevaltuutettujen keskuudessa on vallinnut epätietoisuutta myös sen suhteen, miten kehysriihen linjaukset viime kädessä vaikuttavat Oulaskankaan sairaalan toimintaan ja sen päivystykseen sekä Raahen yöpäivystykseen. Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kertoi selvittäneensä kehysriihen päivystystä koskevat linjaukset perusteellisesti. · Tapaamiset ovat Raahessa keskiviikkoisin 18.30–20.00. Kehysriihi pudottaa hyvinvointialueen rahoitusta, mutta laskelmat täsmentyvät, kun uudet tarkentuvat rahoituslaskelmat saadaan ministeriöstä tällä viikolla. · Perustettiin vuonna 1953, ja ensimmäinen kokous pidettiin eteläisessä Kaliforniassa. Aluevaltuutetuille kerrottiin kehysriihen linjausten merkitsevän käytännössä sitä, että Pohteella joudutaan valmistautumaan kolmanteen tasapainotusohjelmaan, jotta investointeihin saadaan myös ensi vuonna tarvittavat lainanottovaltuudet. Hän oli tosi innoissaan siitä, että pääsi mukaan porukkaan, jossa oli hyvä olla. Perusterveydenhuollon yöpäivystystä voitaisiin jatkaa vain Kuusamossa, jossa perusteluna ovat pitkät etäisyydet. – ?Sitä minä oikeasti aina toivoinkin, että olisi vain ihan tavallista. Hän toisti aiemman Kalevalle kertomansa näkemyksen, jonka mukaan Oulaskankaan sairaala ei toiminnan painopisteen muuttuessa päiväkirurgiaksi voisi enää järjestää väestölle päivystystä vuodesta 2026 alkaen. Toisaalta todettiin, että kehysriihen takia ei pidä panikoida, vaikka linjaukset tässä vaiheessa saattavat tuntua karmivilta. PUHEENAIHEET 5 KESKIVIIKKONA 24. · Raahessa NA aloitti vuoden 2023 marraskuussa. · Lisätiedot ja muutokset osoitteessa nasuomi.org/kokousluettelo Kuntoutuksessa hänet ohjattiin vertaistukiryhmiin ja hän pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan NA:n toimintaan paikan päällä. Mattilalle kerrottiin, että ytaalueelle on hiljattain palkattu selvityshenkilöksi Hannu Juvonen, jonka tehtävänä on selvittää ja laatia esitys siitä, miten työnjakoa voitaisiin kehittää neljän pohjoisen hyvinvointialueen kesken. – ?Hoksasi sen, että noillakaan ei ole ollut kovin helppo elämä, mutta tuossa ne on. VESA JOENSUU NA ELI NIMETTÖMÄT NARKOMAANIT · Maailmanlaajuinen toipuvien huumeaddiktien toveriseura. ENSIMMÄISTÄ kertaa hän kuuli NA:sta vanhemmiltaan, jotka olivat onnistuneet jättämään huumeet NA:n avulla ennen huostaanoton purkua
Kalajoelle on lyhyempi matka Yppäristä, jossa asun, joten siksi menen sinne enkä Raaheen. Samalla kyselimme syitä heidän päätökselleen: kuinka paljon esimerkiksi oppilaitoksen sijainti, kaverit ja vanhemmat sekä koulun opetustarjonta vaikuttavat päätökseen. Sekin on hyvä, että ajokortin saa ilmaiseksi. Malista taas kiehtoo liikunnan opettajan ammatti. Myös vanhemmat sanoivat, että ehkä jäät vielä tänne kuin että lähdet jonnekin muualle, Inni Mattila kertoo. 73 prosenttia tämän vuoden yhdeksäsluokkalaisista on valinnut seuraavaksi opinahjokseen lukion, kun taas 27 prosenttia heistä on päättänyt lähteä ammattikouluun. Kävimme kysymässä nuorilta itseltään, mihin he ovat tämän kevään yhteishaussa hakeneet opiskelemaan. Kaksi haastateltavista, Lauri Impola ja Sarah Malinen, olivat päätyneet muista poikkeaviin ratkaisuihin: Impola aikoo suorittaa kaksoistutkinnon Pyhäjoen lukiossa ja Kalajoella Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU:ssa. Ammattikoulussa menen raksapuolelle. Lisäksi se on onnistunut markkinoinnissaan. Tämä näkyy myös Raahen seutukunnan yläkoululaisten jatkoopintovalinnoissa. – ?Lukiosta pääsee ulkomaille Erasmus-vaihtoon. Lukion käyminen sopii näihin suunnitelmiin hyvin. % 20 40 60 80 100 Vihannin yhtenäiskoulu Gumeruksen koulu Saloisten koulu Pattasten koulu Ruukin koulu Merikadun koulu Saaren koulu Näin haettiin ammattikouluun tai lukioon Raahen seutukunnassa, 2024 Ammattikoulu Lukio Opiskelupaikat on nyt valittu Suomen yläkoulut ovat eriytyneet sen suhteen, miten niistä haetaan eri jatko-opintopaikkoihin. Kivelä taas kertoo haluavansa lähihoitajaksi, koska nopea ammattiin pääseminen houkuttaa. – ?Messujen järjestäminen kiinnostaa. – ?Oma lukio vetää, koska se sijaitsee lähellä. – ?Mietin myös muita vaihtoehtoja, kuten Raahen lukiota ja pintakäsittelyalan perustutkintoa Brahessa. Kivelän mukaan useampi hänen siskoistaan on opiskellut samaa alaa, ja tämän vuoksi hän tietää, mitä tulevat opinnot tuovat tullessaan. OpinPyhäjoella Saaren koulussa opiskelevat Inni Mattila ja Matilda Malinen ovat jo miettineet, mitä he haluaisivat tulevaisuudessa ammatikseen tehdä. – ?Tällä hetkellä haluaisin lääkikseen tai pelastusopistoon, Inni Mattila kertoo. – ?Siskoni on käynyt IB-lukion Oulussa ja ajattelin, että vastaavassa koulussa opiskelu voisi olla mukavaa. Äkkiä työelämään Pattasten koulusta yhdeksäsluokkalaiset lähtevät hieman useammin ammattikouluun kuin lukioon: tänä vuonna 52,2 prosenttia heistä suuntaa ammattikouluun ja 47,8 prosenttia heistä lukioon. Esimerkiksi Saaren sekä Merikadun kouluilta haetaan useimmiten lukioon, kun taas Vihannin yhtenäiskoululta ja Gumeruksen koululta haetaan yleisimmin ammattikouluun. Vaari on ollut rakennusmies ja iskällä on rakennusalan yritys, joten kai menen siihen itsekin sitten joskus töihin, Impola miettii. – ?Mietin myös muitakin lukioita, kuten esimerkiksi Madetojan musiikkilukiota, mutta tuo (Pyhäjoen lukio) on tuossa vieressä, niin se on siltä kannalta helppo. Kerttu Salmelan tulevaisuudensuunnitelmat poikkeavat muiden haastateltavien mietteistä: hän aikoo mennä opiskelemaan Raahen lukioon. Tämä selviää Ylen koulukoneesta, jonka tiedot ovat peräisin Opetushallituksen tilastoista. Muutenkin Pyhäjoen lukio on pieni lukio, joten siellä on ihan erilainen yhteishenki kuin muissa suuremmissa kouluissa, pohtii Matilda Malinen. Minua ei haittaa muuttaa uuteen kaupunkiin, minulla on siellä paljon tuttuja, Sarah Malinen kertoo. Vähän meinasi siis valinnanvaikeus olla. Lähelle on helppo jäädä Pyhäjoen Saaren koulun yhdeksäsluokkalaisilla tuntuu olevan yhdensuuntaiset sävelet sen suhteen, mihin he peruskoulun jälkeen jatkavat. HUHTIKUUTA 2024 ·. – ?He ovat myös alalla töissä, joten tietoa on tullut sitäkin kautta, Kivelä kertoo. Myös yhdeksäsluokkalaiset nimeävät vastaavia syitä sille, miksi he kyseiseen oppilaitokseen haluavat. noiltaan hän kertoo odottavansakin juuri valmistumista. NUORIA kiehtoo myös Pyhäjoen lukion tarjoamat mahdollisuudet: useampi on innostunut lukion kansainvälisestä toiminnasta sekä siitä, että opiskelijat pääsevät järjestämään Pyhäjoella vuosittain pidettävät messut. · Tällä hetkellä Pattasissa opiskelevat Marjo Kaakinen, Ilona Sormunen ja Saaga kulkea opintojen takia toiseen kaupunkiin. – ?En halunnut käydä pelkkää lukiota enkä pelkkää ammattikouluakaan, joten näin saan sitten molemmat. He ovat kertoneet, että millaisia opettajia siellä on ja millaisia kurssivalinto6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Ensimmäinen vuosi tulee olemaan aika lailla lukemista, mutta toista ja kolmatta vuotta odotan, kun niissä harjoittelemaan jo konkreettisempia juttuja, hän sanoo. Saaren koulun rehtori Jarmo Ketonen epäilee, että Pyhäjoen lukio kiinnostaa heidän oppilaitaan muun muassa hyvän maineensa vuoksi. Sarah Malinen taas aikoo suunnata Tikkurilan IB-lukioon. Raahen seutukunnassa on seitsemän eri yläkoulua, ja niiden välillä on havaittavissa selkeitä eroja sen suhteen, mihin jatko-opintoihin koulujen yhdeksäsluokkalaiset hakevat. Myös opetus on hyvällä tasolla ja opiskelijat opiskelevat siellä mielellään, hän toteaa. Nuoria haastatellessa moni kertoo, että juuri Pyhäjoen lukio on heidän valintansa. – ?Minulle päätös oli helppo, koska siskoni ovat menneet opiskelemaan samaan paikkaan. Lopulta se kuitenkin houkutteli, että noissa lähihoitajan opinnoissa pääsee käytännössä tekemään, Sormunen kertoo. Koulun oppilaat Marjo Kaakinen, Saaga Kivelä ja Ilona Sormunen aikovat jatkaa opintojaan OSAO:ssa Oulussa ja opiskella lähihoitajiksi. Ne on viikon mittaisia ja niissä asutaan paikallisten koululaisten perheissä ja tutustutaan maan kulttuuriin, Saara Koivula kuvailee. – ?Toki myös opinnot kiinnostavat
– ?Meillä moni hakee peruskoulun jälkeen opistoon ensin vuodeksi ja siitä he sitten jatkavat lukioon. Kivelä aikovat kulkea ainakin alkuun OSAO:lle Raahesta. Lue lisää ysien tulevaisuudenhaaveita verkosta. Lehtelä ja Kitinoja taas aikovat suorittaa opintonsa Raahen oppilaitoksissa. Olen kauan miettinyt, että varmaan lukioon voisin lähteä, kun ei minulla ole ikinä ollut mitään selvää ammatillista alaa, mitä haluaisin opiskella. Sekä Julia Leinolle että Lumi Jakunaholle on ollut jo pitkään selvää, että he suuntaavat yläkoulun jälkeen Raahen lukioon. Ylen koulukoneen mukaan 60,3 prosenttia heistä menee lukioon ja 39,7 prosenttia taas ammattikouluun. Moni hakee kyllä Raaheenkin, mutta on niitäkin, jotka ovat lähteneet esimerkiksi Rovaniemelle tai Taivalkoskelle. Nuoret kuitenkin nimeävät monia muitakin syitä, jotka vaikuttivat heidän tekemiensä päätösten taustalla. – ?Hain ammattikouluun ja kauppakouluun tekemään kaksoistutkintoa. Vehviläinen mainitsee, että monesti heidän oppilaidensa päätöksiin vaikuttavat myös käytännön järjestelyt. Ne taitavat näkyä tilastoissa ammatillisessa kiintiössä, mikä antaa väärän kuvan. Se on auttanut päätöstä tehdessä, hän kertoo. Meillä on kädentaitajia tämä meidän väki. Moni on kotoisin maatilalta tai vastaavalta ja usein se näkyy, Vehviläinen toteaa. Pääsimme esimerkiksi maalaamaan ja katsomaan, kun alan opiskelijat päällystivät lattiaa. – ?Isoveljet ovat olleet samassa koulussa opiskelemassa samaa alaa, joten se on vaikuttanut. Se oli tosi mukavaa ja ala alkoi kuulostaa kivalta, Martinmäki mainitsee. VILMA LEHTO Gumeruksen koulun rehtori Jusa Honkala ja oppilaanohjaaja Katariina Vehviläinen kertovat, että tilastot saattavat vääristyä hieman siitä syystä, että moni oppilas hakee ensin opiskelemaan kansanopistoon. Tykkään opiskella tosi paljon kieliä ja matematiikkaa, mutta sen lisäksi tykkään myös tehdä käsillä itse. – ?Siellä sai silloin itse tehdä niitä töitä. Esimerkiksi Merikadun koululla opiskeleva Sofia Martinmäki päätti hakea Koulutuskeskus Braheen opiskelemaan pintakäsittelyalan perustutkintoa, koska avoimet ovet jättivät alasta hyvän kuvan. Se ei kuitenkaan ollut mikään helppo päätös. Heidän kauttaan voin myös saada tulevaisuudessa työpaikan. – ?Hain Raaheen lukioon ensimmäisenä ja toisena Siikajoen lukioon. Kerttu Salmelalle (oik.) taas yksi syy jäädä Raahen lukioon opiskelemaan oli se, ettei hän halua Gumeruksen koulun oppilaat Peppi Lehtelä, Roni Toppila ja Saana-Maija Kitinoja hakevat kaikki eri oppilaitoksiin opiskelemaan. VILMA LEHTO PUHEENAIHEET 7 KESKIVIIKKONA 24. Ainakin Julia Leino ja Lumi Jakunaho kertovat hakeneensa Raahen lukioon, koska se sijaitsee lähietäisyydellä. Oppilaat hakevat sille alalle, joka heitä itseään kiinnostaa, Vehviläinen tuumaa. – ?Meiltä oppilaat hakevat eri puolille Suomea. MERIKADUN KOULU on nykyään kirjaimellisesti Raahen lukion kyljessä kiinni. – ?On se ehkä vähän laskenut kynnystä hakemiseen, kun koulut ovat samassa rakennuksessa. Raaheen haluaisin, koska sinne minun on helpoin kulkea. GUMERUKSEN KOULUN yhdeksäsluokkalaisilla Peppi Lehtelällä, Roni Toppilalla ja Saana-Maija Kitinojalla onkin kaikilla eriävät suunnitelmat sen suhteen, mihin kouluihin he jatkavat. Koulun opinto-ohjaajan Katariina Vehviläisen mukaan tämä on yleistä. Mielenkiintoista onkin, että saako tämä seikka yhä useamman valitsemaan juuri kyseisen lukion seuraavaksi koulukseen. Päädyin tapahtumateknikon alaan, Kitinoja kertoo. Käsillä tekeminen kiehtoo Gumeruksen koulu sekä Vihannin yhtenäiskoulu poikkeavat muista Raahen seutukunnan yläkouluista selkeästi siinä mielessä, että kummastakin oppilaitoksesta noin 80 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista hakee ammattikouluun. Nytkin meidän seitsemästätoista ysistä taisi ainakin viisi hakea opistoon, Honkala kertoo. Tutustumispäivä toi varmuutta Kun nuorilta kysyy, mitkä seikat heidän päätökseensä jatko-opintojen suhteen ovat vaikuttaneet, moni mainitsee oppilaitoksiin tutustumisen olleen myös osaltaan merkittävässä roolissa. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Ensin kyllä meinasin hakea Oulun lukioihin, mutta kulkeminen niihin olisi mennyt liian vaikeaksi, Lehtelä selittää. Vehviläinen on kuitenkin pannut vuosien saatossa merkille sen, että heidän koulunsa oppilaat hakeutuvat useammin ammattikouluun kuin lukioon. Honkalan ja Vehviläisen mukaan Gumeruksesta ei haeta yhteen tiettyyn kouluun, vaan oppilaat jakautuvat usein jopa eri puolille Suomea. Siksi lähdinkin etupäässä etsimään ammattikoulusta alaa, mistä olisin kiinnostunut. Mutta ainakin minulla enemmän on vaikuttanut se, että moni tuttu on siellä, Jakunaho toteaa. ja kannattaa tehdä. Olen muutenkin enemmän käsillä tekijä kuin kirjoista oppija, joten siksikin logistiikka-alan opiskeleminen kiinnostaa, Toppila pohtii. Toppila aikoo lähteä OSAO:lle Kempeleen-Limingan yksikköön opiskelemaan logistiikka-alaa. – ?En muista yhtäkään vuotta, jolloin enemmistö olisi hakenut lukioon. Martinmäki ei kuulu jatko-opiskelupaikan valinnassaan enemmistöön, sillä suurin osa Merikadun yhdeksäsluokkalaisista on hakenut lukioon. Esimerkiksi juuri linjaautoyhteydet vaikuttavat kovastikin, jos nuori jää lähialueen oppilaitoksiin
Ei vain ole voinut tietää ajankohtaa. Raahen kaupungille ja eri yrittäjäjärjestöille jaetussa ilmoituksesSARI JAATINEN Kelan Raahen toimipisteen aukioloajat supistuvat Kelan Raahen palvelupisteen aukioloaika muuttuu toukokuun alusta alkaen. Jokainen heistä on joko sairaalan tai terveyskeskuksen työntekijä. · kin tulee. – ?Olen hoitanut kahvilaa yksin vuodesta 2019. – ?Täysin itsenäistä yrittäjää haetaan. OmaKelassa voi myös tarkistaa oman hakemuksen tilanteen ja etuuksien maksupäivät. sa todetaan, että kahvion tilat ovat heti vapaat ja käyttöön otettavissa. Takatalvi ei yllättänyt oppinut, ettei täällä kannata kukkia alkaa istuttamaan ennen kuin vasta kesäkuun kymmenes päivä. Tarja Leppikangas-Maunula puolestaan kertoi yllättyneensä salakavalasti saapuneesta takatalvesta. Tapauksessa ei epäillä rikosta, Mensonen paljastaa. Ihan tuli puskista, Haapakoski sanoo. POHTEEN ateriaja puhtauspalvelujohtaja Tanja Koski vahvistaa, että Pohde ulkoistaa kahvilatoiminnan yrittäjälle, joka vuokraa tilat ja toimii kahvilassa Pohteen ulkopuolisena yrittäjänä. Ajan voi varata verkossa tai soittamalla puhelinpalveluun. Raahen sairaalan kahvila on vilkas paikka. Tehtävänimikkeenä oli ihmisen pelastaminen vedestä. OmaKelaan kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. – Muutamme aukioloaikoja, koska asiakkaiden palvelutarpeet ovat muuttuneet ja haluamme tarjota enemmän palvelua ajanvarauksella, kertoo Kelan pohjoisen asiakaspalveluyksikön johtaja Anne Penttilä. Päivä on hiljainen jos kassalla tulee käytyä 100 kertaa päivän aikana, Haapakoski naurahtaa. Tiistaina säätila teki kuitenkin täyskäännökseen, kun lunta ja räntää satoi taivaan täydeltä. Hän on toiminut kahvilassa kahvionhoitajana vuodesta 2019. 13 minuutin haastattelun aikana kahvilan tiskillä joutuu koko ajan siirtymään syrjään asiakkaiden edestä. 8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Kahvila on myös henkilöitynyt häneen. HUHTIKUUTA 2024 ·. Ja pärjäähän sitä näilläkin keleillä, Raahelaiset kertovat olevansa jo niin tottuneita säätilan muutoksiin, etteivät jaksa yllättyä takatalven kaltaisista ilmiöistä. Keittiötilat tullaan vuokraamaan erikseen tehtävällä vuokrasopimuksella ja siihen sisällytetään käyttöoikeus ravintolasalin tiloihin sekä vieressä oleviin wc-tiloihin kahvion aukioloaikana. Vai onko usko kesän saapumiseen mennyt lopullisesti. Raipola on ahkera pilkkijä, ja Mikonkarin jäällä oli hänen mukaansa viitsinyt kalastella vielä maanantaina. Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa myös verkossa tai puhelimessa. Viikko sitten maanantaina kahvilan tiskiin ilmestyi Pohteen ilmoitus, jossa kerrotaan etsittävän kahvilanpitäjää. – ?On ollut vähän odotettavissa, että näin tapahtuu, koska muuallakin on näin käynyt. Juhani Raipolan pilkkikauden päätti tiistain surkea sää. Vuokraaja hoitaa vuokratilojen siivouksen sekä ravintolasalin pöytien pyyhkimiset. Pohteen päätös vuokrata Raahen sairaalan kahvila Pohteen ulkopuoliselle yrittäjälle tuli yllätyksenä Merja Haapakoskelle. Tiistain kurja sää sai hänet kuitenkin pistämään pilkkihaalarin pesuun ja kesäteloille. Jos ja kun Pohde saa Raahen sairaalan kahvilan vuokrattua, joutuu kahvionhoitaja Merja Haapakoski todennäköisesti takaisin sairaalan keittiölle, entiseen työpaikkaansa, jossa hän aloitti vuonna 2016 ravitsemustyöntekijänä. Mutta nyt se on tältä keväältä loppu. Leppikangas-Maunula oli optimistinen sen suhteen, että kesä tulee tänäkin vuonna. Kelan puhelinpalveluun voi myös varata puhelinajan, jolloin Kelasta soitetaan asiakkaalle sovittuna ajankohtana. Kahvionhoitaja Merja Haapakosken tilanteesta Koski toteaa, että Haapakoskelle on työtehtävät järjestetty. Haapakoski hoitaa itsenäisesti laskutukset, tilaukset ja kahvilan siivoamisen – kaiken. Kahvila lopetetaan Pohteen omana toimintana. Syömässä olen pystynyt käymään, mutta monta vuotta olen joutunut säännöstelemään tekemisiäni siten, että en ole oikein vessaan päässyt. Juhani Raipola oli suunnistamassa apteekkiin tiistain kunniaksi. – ?Tuntuu olevan normaalia näillä leveyksillä, että säätilat vaihtuvat nopeasti. Kyllä se kesä sieltä kuitenAnnika Alataloa takatalvi ei yllättänyt. – ?Olen minä kuitenkin kylmiin keväisiin tottunut. Joka toinen viikko Magneetti-rekka tuo myös väkeä muualta, samoin silmäpoliklinikka. Pelastuslaitos ei tiedota asiasta enempää, mutta poliisin tutkinnanjohtaja Hannu Mensonen kertoo, että yksi ihminen oli hukkunut. On niitäkin vuosia ollut, kun vappuna on jo aurinkoa otettu. Hänen mukaansa yllättäen kimppuun hyökännyt takatalvi ei tuntunut missään. Senkin on Hetken ajan Raahessakin päästiin nauttimaan aurinkoisemmista päivistä. Jatkossa Raahessa saa henkilökohtaista neuvontaa ilman ajanvarausta tiistaisin ja perjantaisin kello 12–16. Lähdimmekin selvittämään, joko raahelaiset olivat ehtineet pakata talvivaatteet varastoon ja laittaa kesärenkaat autojensa alle. Pohde hakee Raahen sairaalaan kahvilanpitäjää SARI JAATINEN Kun Raahen sairaalan kahvilalle löytyy yrittäjä, Merja Haapakoski palaa todennäköisesti keittiölle tai muuhun asiakaspalvelutyöhön. Asiakkaalla on mahdollista saada henkilökohtaista neuvontaa verkkoasiointiin ja hakemuksen tekemiseen myös puhelinpalvelussa. Kelan puhelinpalvelu on avoinna joka arkipäivä kello 9–16. Muuten käy huonosti. Olen asunut pohjoisessa, ja siellä lasketellaan vielä äitienpäivänäkin. Haapakoski on tuntenut itsensä yrittäjäksi, vaikka onkin ollut talon omaa väkeä, sen verran itsenäistä on kahvilatyöskentely ollut. Henkisesti tämä on ollut stressaavaa aikaa – minulta on kyselty koko ajan asiasta, mutta minua ei ole tiedotettu tästä mitenkään. Uskalsin ensi viikon tiistaille varata ajan renkaanvaihtoon, Raipola mainitsee. Lakisääteisiä taukoja ei ole pystynyt pitämään, Haapakoski sanoo. Vuokrasopimus laaditaan toistaiseksi voimassa olevaksi vähintään 2 kuukauden irtisanomisajalla. Nykyisin palvelupiste on auki tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin iltapäivän ajan. – ?Henkilökunnan lisäksi tässä käy paljon potilaita ja labrassa käynnin jälkeen tullaan usein tähän kahville. Nyt kun Pohde etsii uutta yrittäjää kahvilaan, Haapakoski ei aio hakea paikkaa. Tarvittaessa puhelinpalvelussa voi myös jättää suullisen hakemuksen, jos mikään muu asiointitapa ei ole mahdollinen. – ?Tätä tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä. Siihen halutaan hyvä yksityinen toimija ja samalla tuetaan Raahen yrittäjyyttä, Koski sanoo. – ?Kyllä se tulee, vaikka se antaakin joka vuosi odotuttaa itseään. Myyntitapahtumat ovat vain jäävuoren huippu kahvilan työntekijälle. He hakevat kahvilasta valmisaterioita ja välipaloja. Kelan henkilöasiakkaille tarkoitetussa asiointipalvelussa eli OmaKelassa voi hakea etuuksia, lähettää liitteitä ja ilmoittaa muutoksista. Ihminen hukkui Siikajoella – Rikosta ei epäillä Pelastuslaitos sai tehtävän Siikajoelle Ylipääntielle sunnuntai-iltana noin yhdeksältä. Tarkemmista vuokrasopimusehdoista sovitaan valittavan vuokralaisen kanssa. Kun OYS purkaa jonoa, väkeä käy kaukaakin. – ?Parhaimmillaan käyn 185 kertaa päivän aikana kassalla. – ?Hyvästi siellä on ollut vielä jäätä
Mutta hirsirungossa on paljon vaurioituneita kohtia, jotka joudutaan huomioimaan korjauksen yhteydessä. Rakennus tunnetaan Hansa-talona siinä aikoinaan toimineen Hotelli Hansan mukaan. · VESA JOENSUU Hansa-talon hirsirungossa on paljon vaurioituneita kohtia, jotka joudutaan huomioimaan korjaamisen yhteydessä. Syttymissyy ei ollut heti selvillä. Ja me saamme remontin hintalapun ja näemme, missä laajuudessa se pystytään tekemään, Näränen selventää. Myös pelkällä etunimellään esittäytynyt Siiri luotti siihen, että kesä tulee. Alkusammutusta tehnyt asukas loukkaantui ja ensihoito kuljetti hänet jatkohoitoon. Museovirastolta odotetaan kantaa korjaustapaan ja mahdollisesti erityistä huomiota vaativiin asioihin liittyen. Toivottavasti jo ensi syksyn aikana ainakin jossakin laajuudessa pääsisimme töitä tekemään. PUHEENAIHEET 9 KESKIVIIKKONA 24. Hansa-talon remontti näyttää nyt hieman viivästyvän. – ?Johan näihin on totuttu. – ?Sieltä löytyi isompia, ihan läpi asti olevia lahokohtia. – ?Pitää käydä happea ottamassa. Nykyisin se toimii Kansalaistalo Konsti ry:n nimellä entisen Paradisen tiloissa Ratakadulla. Prismaan menossa ollut Anneli Alatalo ei ollut lainkaan yllättynyt säätilan muutoksesta. Palokunnan tullessa rakennus oli täyden palon vaiheessa ja tuli uhkasi levitä myös omakotitaloon. HELGE MURTOVAARA VESA JOENSUU – ?Hyvin täällä pystyy rollaattorilla kulkemaan, vaikka lunta onkin, sanoi Siiriksi esittäytynyt nainen. Näränen uskoo Museoviraston lausunnon tulevan vielä kuluvan kevään aikana. Haluaisimme, että ensinnäkin se olisi fiksun näköinen ja toiseksi, että se olisi jossakin omassa käytössä, Näränen selventää. Raahe-opisto toimi talossa pitkään ja 2000-luvun alussa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto piti talossa majaansa. Katselmoinnin pääkohtina olivat julkisivu ja sisätilat. Pekkatorin itälaidalla sijaitsevan Kivi-Sovion, Hansa-talon, kattoremontti valmistui helmikuussa 2022. Näräsen mukaan remonttiasiat eivät kauheasti ole nyt edenneet. Ennen remontin kilpailutusta – ?Olemme tutkineet ja kartoittaneet tilannetta siten, että pääsemme kilpailuttamaan remontin, ja että tarjoaja oikeasti näkee missä kunnossa hirsirunko alla on ja osaa sen pohjalta päätellä hankkeen laajuuden. Kyllähän nämä säät välillä ärsyttävät. HANSA-TALON remontista toteutettiin huhtikuun alussa tehty katselmus yhdessä Museoviraston kanssa. Keväällä 2012 Raahen kansalaistaloyhdistys Jyty ry sai koko talon käyttöönsä. tällaiset kelit voi vielä tulla. Emme olekaan vielä renkaita autosta vaihtaneet, koska tiesimme, että VILMA LEHTO Yksi loukkaantui ja autotalli tuhoutui tulipalossa Tuli tuhosi Siikajoen Ruukissa omakotitalon pihapiirissä sijaitsevan ison noin 60-neliöisen autotallin maanantaina illalla. Kivi-Sovion rakennutti valmiiksi Fredrik Sovelius I:n leski Catharina Sovelius, joka myi kiinteistön myöhemmin Johan Sovelius nuoremmalle. Raahen kaupungin omistaman Hansa-talo sijaitsee vanhan Raahen kannalta merkittävimmällä paikalla Pekkatorin itälaidalla. Onneksi ei sentään tuule. Häntä ei haitannut lähteä ulkoilemaan huonossa ilmassa. Julkisivuremontissa ovat edessä samanlaiset haasteet, rappauskin on samalla tavalla päässyt hyvin huonoon kuntoon. Kevein mahdollinen tilanne olisi ollut se, että hirsirunko olisi ollut hyvä ja vain pieniä osia rappauksesta olisi tarvinnut uusia. Kuntotutkimus paljasti Hansan hirsirungosta lahokohtia Ennen remontin kilpailutusta Raahen kaupunki odottaa Museovirastolta kantaa korjaustapaan ja mahdollisesti erityistä huomiota vaativiin asioihin. VUONNA 1849 valmistunut rakennus on hieman nuorempi kuin aiemmin kaupungin remontoima Raatihuone. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Pelastuslaitos lähetti hälytyksen tullessa kello 21 aikaan paikalle kaikkiaan kahdeksan yksikköä. Raahen kaupungin omistukseen kiinteistö siirtyi 1970-luvun alussa. Julkisivutöiden jälkeen remonttia on tarkoitus jatkaa sisätiloissa. Kullekin neljälle vuodelle on ollut varattuna 100 ?000 euron määräraha. Tarja Leppikangas-Maunula oli huolissaan niiden puolesta, jotka ovat lähteneet talvisäässä autoilemaan kesärenkaat alla. – ?Harmittaa, kun tulee tällaisia aika kalliita, isoja juttuja, mutta Hansa on tärkeä ja vanhan Raahen kannalta merkittävimmällä paikalla. Tämä saatiin kuitenkin estettyä. – ?Sen jälkeen pystymme miettimään ja arvioimaan kilpailutusta. Käytännössä julkisivurappaus joudutaan poistamaan kokonaan, sitten yksittäisiä hirsiä vaihtamaan kokonaan ja nurkka-alueilla osia niistä, Näränen selventää. Raahen kaupungin tilahallinnan päällikkö Jari Näränen kertoo, että Hansan julkisivuun on viimeisen vuoden aikana tehty laajemmat rakenneavaukset hirsirungon kartoittamiseksi. Talli ja sen sisällä ollut ajoneuvo sekä kaikki irtain omaisuus tuhoutuivat palossa. kunhan vain pukeutuu oikein ja pistää jalkaan kunnon kengät, hän kommentoi. Raahen kaupungin suunnitelmissa on remontoida Hansa-talo vaiheittain
Kuppone -yhtyeeseen kuuluvat Janne Särkelä, Olli Lajunen, Asmo Muurinen, Matti Petäjäniemi, Timo Silvola ja Juha Pietilä. Muurisen tekemien kappaleiden lisäksi yhtye soittaa tarkoin valittuja suomalaisia lainakappaleita. MIKKO MÄÄTTÄ T. Pyhäjoelta kotoisin olevat Asmo Muurinen ja Timo Silvola soittivat yhdessä jo teini-iässä 1970-luvun lopulla. Rummut ovat tulleet mukaan myöhemmin. Elämä erotti miehet ja vei yhteisen musiikin, mutta aivan 2000-luvun alussa musiikillinen matka jatkui. Yhdessä soittaminen on mukavaa, mutta vielä mukavampaa on, jos on jokin tavoite. Sunnuntaina yhtyeellä on pitkästä aikaa täysimittainen keikka. Osalla T. Vaatimus niille on, että sanat ovat suomeksi ja sanat ovat hyvät. Esimerkiksi Juha Pietilä löytyi kitaristiksi sen jälkeen, kun Muurinen kuuli, että sellainen pyhäjokinen mies soittaa Janne Särkelä esittelee pedaalejaan. Ei se noin vain pelkkiä muusikoita kasaamalla tule. huhtikuuta kello 15.00 alkaen. Samalla hioutuvat myös kappaleiden sovitukset. – ?Täytyy se jonkinlainen henkilökemia olla. Soitossa on tärkeää yhteinen sävel Pyhäjokinen T. Kuppone -yhtyeen soittajista on taustaa myös pyhäjokisesta, nyt jo toimintansa lopettaneesta Muistihäiriö-yhtyeestä. Pyhäjokisista sekä yhdestä yppäriläisestä ja yhdestä raahelaisesta koostuva T. Hän on soittanut vanhaa tanssimusiikkia ja pelimannimusiikkia. Välissä oli muutaman kappaleen esittäytyminen Pyhäjoen messuilla. Hän ja Petäjäniemi soittavat molemmat tahoillaan myös bilebändeissä. – ?Minulla on kaksi isosiskoviulistia niin äiti halusi pianistin. Keikkojakin oli muutama lähikylillä. Ensimmäinen keikka oli tammikuussa 2020. Kuppone harjoittelee Pauhasalissa ensi sunnuntaina pidettävää konserttia varten. Yhteinen sävel on löytynyt, vaikka soittajilla on erilaisia musiikillisia taustoja. HUHTIKUUTA 2024 ·. Kuppone esiintyy Pyhäjoen Pauhasalissa sunnuntaina 28. Kemijärveltä kotoisin Janne Särkelä on puolestaan soittanut muun muassa thrash-metallia Arched Fire -yhtyeessä. Asmo Muurinen on yhtyeen laulaja. YHTYEESSÄ vastuut on jaettu niin, että Muurinen laulaa, tekee sävelet ja sanat, Silvola soittaa bassoa, Matti Petäjäniemi rumpuja, Olli Lajunen koskettimia sekä Janne Särkelä ja Juha Pietilä kitaroita. – ?Ostettiin akustiset kitarat, Silvola sanoo. Kappaleet ovat hyvin pitkälle bluespohjaisia. Muurinen teki paljon omia kappaleita. Uutta musiikkiakin syntyi yhden cd-levyn verran. Muurinen sanoo, että bändi ei lähde välttämättä toimimaan pelkästään niin, että mukaan pyydetään soittajia. Harjoituksia on ruukattu pitää kerran viikossa tiistaisin kello 17 alkaen. – ?Minä olen saanut hanurin kahdeksanvuotiaana, Petäjäniemi sanoo. Minä aloitin klassisella suunnilleen samoihin aikoihin, kun aloitin koulun, Lajunen sanoo. T. Kuppone aloitti toimintansa vuonna 2018. Yhteistä aikaa ei hukata epäolennaisuuksiin, vaan kaikki keskittyvät soittamiseen. Nyt soittajat pohtivat, että ehkä seuraavaa oikeaa keikkaa ei tarvitsisi odottaa yhtä kauan. Soittajat yhtyeeseen ovat löytyneet kysymällä. Hänen vuosittaisiin tapoihinsa kuuluu edelleen Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Kuppone keikkailee harkiten. Keikkatahti on ollut siis hyvin rauhallinen. Tulevaa keikkaa varten on harjoiteltu noin vuoden päivät. Edellinen täysimittainen esiintyminen oli nelisen vuotta sitten. Myöhemmin hän kävi Kaustisen musiikkilukion. Aiemmin hän tiesi Pietilän vain näöltä. · kitaraa. MIKKO MÄÄTTÄ 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Joukkohypnoosi-bilebändissä hän hoitaa miksausta ja valoja. Itse poltettua levyä oli hienoa soittaa autostereoissa. Heillä molemmilla on myös muita musiikillisia rientoja. T. TULEVAA keikkaa varten he ovat harjoitelleet viitisentoista kappaletta puolitoistatuntista settiä varten. Ohjelmistoon on päässyt muun muassa Kolmannen Naisen, Miljoonasateen ja Mikko Kuustosen kappaleita
Televisioaikakaudella elokuvissa käyminen muuttui niin, että mentiin katsomaan tiettyä elokuvaa, kuten James Bondia tai Harry Potteria. – ?Tarkoitus on tehdä ajankuvaa siitä, miltä elokuvakulttuuri näyttää vähän syrjäisemmän paikan elokuvateatterista käsin katsottuna. Eläviä kuvia nähtiin osana ohjelmaa. Tietokoneeseen on tallentunut jo 1000-sivuinen tiedosto täynnä raahelaista elokuvateatterihistoriaa. Ne elokuvat katosivat, kun koteihin tuli videonauhurit. Couprant, joka kinematografin kanssa kiersi ympäri maata. Mikään vaihe raahelaisessa elokuvateatterihistoriassa ei ole ollut Vanhatalon silmään mielenkiinnoton. . ILMAN paikallislehteä historiikin kirjoittaminen olisi Vanhatalon mielestä hyvin vaikeaa. Käytännöllinen 95,5 m 2 kokonaisuus autokatoksella ja varastolla. Tässä samalla olen suunnitellut ensi kesän elämyksellistä Kinokävelyä, jossa kuullaan erityisesti elokuvateatteritoiminnan alkuvaiheita, Vanhatalo kertoo. Historiikkityölle hyvät pohjat arkistosta Kulttuuriyhdistys Bio Huvimyllyn puheenjohtaja Pauliina Vanhatalo on viime kesästä asti viettänyt runsaasti aikaa Raahen Seudun ja Raahelaisen lehtiarkistossa. Eniten paljasta pintaa on ollut melkein elokuvien mainoksissa nykyaikaan verrattuna. kuvia on tultu Raaheen katsomaan laajalta alueelta. Lisäksi hän on poiminut talteen digitoiduista Raahen Lehdestä löytyvät kiertävään elokuvateatteritoimintaan liittyvät jutut alkaen vuodesta 1898. Tiedostoon on merkitty kunkin elokuvan nimi, ohjaaja, pääosien näyttelijät ja muita SARI JAATINEN UPEAT OMAKOTITALOT HETI MUUTTOVALMIINA KANAVANRANNAN JA KESKUSTAN PALVELUIDEN LÄHEISYYDESSÄ. Suuri muutos elokuvissa käymisessä tapahtui siinä, että elokuvissa alettiin käydä yksittäisten elokuvien takia. Tuolloin Oulun pataljoonan soittokunnan osasto järjesti iltakonsertin Seurahuoneella. Turhaan ei ole Pauliina Vanhatalo Raahen Seudun arkistossa vuosikertoja selaillut. – ?Paikallislehtien lopettamiset huimaavat. 1970–80-lukujen eroottinen viihde tosin pisti silmään mainoskuvissa. – ?Elokuvia on näytetty eri puolilla Raahea, kuten Raatihuoneella, Työväenyhdistyksellä, Roihun talossa ja Oluttehtaan mäellä. Aikana ennen televisiota elokuvat vetivät Bio Huvimyllyn penkkirivit täyteen lähes ohjelmasta riippumatta. Sieltä niiden haravoiminen jälkikäteen on vaikeaa. VANHATALO on koonnut omaksi tiedostokseen kaikki Raahessa näytetyt elokuvat. – ?Aika paljon rakastuin varhaiseen elokuvahistoriaan ja halusin päästä käsittelemään sitä aihetta romaanin keinoin. Ensimmäinen Vanhatalon poiminta on Raahen Lehden ilmoitus 24.3.1900. Kiinnostus kinematografia – uutta ja ihmeellistä keksintöä – kohtaan oli valtavaa. Elävien kuvien näyttäjänä toimi tirehtööri-insinööri J. Välillä täytyy tyytyä isommista elokuvista tehtyihin artikkeleihin ja arvosteluihin. SARI JAATINEN Pauliina Vanhatalon arkistopoiminnoista versoo Bio Huvimyllyn historiikki ja kinokävelyt ensi kesäksi. Vanhatalo on merkinnyt muistiin kaiken Bio Huvimyllyyn liittyvän materiaalin – näytökset, mainoskuvat, elokuva-arvostelut ja elokuvateatteritoimintaan liittyvät artikkelit Raahen Seudusta ja Raahelaisesta. – Koko tätä aineistoa tullaan hyödyntämään muutenkin, Vanhatalo sanoo. Ajatus nousi Raahen Seudun arkistoista. Historiikin rinnalla Vanhatalo alkaa tehdä fiktiivistä romaanisarjaa, joka sijoittuu Raahen oloiseen kaupunkiin. . Lehtien perusteella Vanhatalo muodostaa itselleen ensin yleiskäsityksen raahelaisesta ”elokuvaelämästä” ja haastattelee ihmisiä. Heti seuraavana päivänä oli ilmoitus elävien kuvien näytöksestä Työväenyhdistyksen huoneustosnäytökseen liittyviä tietoja. pekka@rakennuspalvelukokko.fi RANTAKUKANKATU 3. Ota yhteyttä: 044 562 1337 . – ?Se oli yllätys, että Päätalo-elosa. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Lupaamme kiinnostuneille esittelyn vuorokauden sisään yhteydenotosta. Nyt ALENNUS – 30 000 € ( hinta ennen 259 000 €, nyt 229 000 € ) ELÄMÄNMENO 11 KESKIVIIKKONA 24. Bio Huvimyllyn viimeisellä vuosikymmenellä elokuvien ilmoitukset katoavat ajoittain lehdestä ja näytöksistä kerrotaan vain netissä. – ?Elokuvateatterit saivat siitä turhaan paljon pahemman maineen kuin mitä elokuvat antoivat aihetta. Aika pitkään esimerkiksi saatiin odottaa uutuuksia tänne. Paikkakunnan arki näkyy artikkeleissa laajasti. Miten tarkkaa historiaa pystytään jälkikäteen kirjoittamaan jos sitä ei arjessa raportoida. . Kotimainen elokuvateollisuus tuotti valtavan määrän elokuvia ja niitä myös katsottiin. . . Tyylikkäät Puustellin kalusteet ja laadukkaat kodinkoneet. Ihmisten muistitiedon varaisten asioiden palauttaminen on paljon hankalaa ja epävarmempaa. Joidenkin suosittujen elokuvien kohdalla saattoi kestää vuosikin, ennen kuin ne saatiin Raaheen. Kuvaavaa on, että Työväenyhdistyksen tiloihin tuli niin paljon yleisöä, että ovet täytyi sulkea, kaikki eivät mahtuneet sisään
Luennon jälkeen Matias kiteytti sen annin todeten, että pitää muistaa aina, mitä tekee ja missä. On väärin ajatella, että somessa voi käyttäytyä vastuuttomasti ja haukkua ja nimitellä miten lystää. Tätä taustaa vasten vanhemmat eivät voi luottaa, että lapset ja nuoret tulevat kertomaan, mitä heille on somessa tapahtunut. Somessa ollaan koko ajan niin välitunnilla kuin vapaa-ajalla. Sjöberg kehottaa miettimään hetken ennen kuin painaa lähetä nappia. On pakko tehdä jotain suojellakseen tavalla tai toisella ihmisiä, joita rakennuksessa on. Esimerkiksi jonkun pedofiiliksi, varkaaksi tai huumeiden käyttäjäksi nimittelyllä on vakavat seuraukset. Jokainen voi tulkita eri tavalla harmittomaksikin tarkoitetun viestin. Jos te sen viikon aikana kuulette viestiäänen, luulette puhelimen värisevän, tai huomaatte toistuvasti, että hapuilette puhelinta, teillä on riippuvuus ja se riippuvuus on tosi voimakas. Sjöberg kannustaa tarkistamaan uutisten taustoja, jotta varmistuu, onko uutinen luotettava vai ei. Asia on tärkeä. Monet on tehty niin taitavasti, että ne näyttävät tieteellisiltä tutkimuksilta. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Usein uhrit kääntävät katseen itseensä. Somesta on aina tärkeä puhua, toteaa Ossian Ylisuvanto. Sitten alkaa repiminen puolin ja toisin. ihmiselle tyypillistä katsekontaktia, jota empatian kehittyminen vaatii. VIELÄ muutama vuosikymmen sitten, jos jotakuta kiusattiin koulussa, kiusaaminen pääsääntöisesti loppui, kun lapsi lähti koulusta kotiin. Valitettavasti somen huonot puolet näyttäytyvät erityisesti lasten ja nuorten elämässä tavalla, joka voi aiheuttaa lopun elämän mukana kulkevia ongelmia. Sjöberg vakavoituu, kun hän kertoo, kuinka Vantaan kouluampumisen jälkeen Raahen alueen kouluihin kohdistuen on tehty vakavaan väkivallan tekoon viittaavia uhkauksia. Tietopyynnön tehden poliisi saa some-rikosta selvittäessään tietoon: mitä, milloin, kenelle ja koska on lähetetty. – ?Somessa suositaan lyhenteitä, jolloin tulee helposti väärinkäsitys. – ?Meillä turvallisuusviranomaisilla tai koulun henkilökunnalla ei ole vara katsoa, toteutatteko uhkauksen vai ette. Nykyään kiusaamista on 24/7 ja sen muodot ovat uuvuttavia ja julmia. LAAJAN tutkimuksen mukaan viimeisen 20 vuoden aikana ihmisen kyky tuntea empatiaa eli kyky tuntea toisen ihmisen kärsimys tai huono fiilis, on laskenut 30 prosenttia. Ei ole nähty toisen ilmettä, pientä naurun pyrähdystä jonkun lauseen takana, kun viesti on tarkoitettu vitsiksi, kuvailee Sjöberg. He miettivät, mikä minussa on vikana, mitä olen tehnyt väärin. – ?Hyviä puheita odotan. Napin painalluksen jälkeen somen käyttäjällä ei ole enää mitään valtaa kirjoittamaansa tai lähettämäänne kuvaan tai videoon. Sananvapaus ei annan oikeutta kirjoittaa mitä tahansa. Merkittävä muutos aikaisempaan on, että siinä missä hiekkalaatikkomaailmassa kasvaneiden ja teininä lankapuhelinta käyttäen kavereihin yhteyttä pitäneen sukupolven äidit ja isät kuulivat ja näkivät mitä jälkikasvu touhuaa, ovat vanhemmat nykyään hyvin tietämättömiä lastensa puuhista. Muutoksen arvioidaan johtuvan siitä, että somessa ei tule Ossian Ylisuvanto ja Matias Kangas tulivat some-luennolle odottavaisin mielin. Kun tieto uhkauksesta tulee, meille muodostuu toimintapakko. Ja kaikki on alkanut vain siitä, että viestintä on ollut vajavaista. Tuomiovalta kuuluu tuomioistuimelle, ei meille kansalaisille. Valeuutisilla muokataan teidän ajatuksia ja arvomaailmaa. A nkkuripoliisin roolissa Mikko Sjöberg herättelee Ruukin koulun vanhimpia oppilaita ymmärtämään, kuinka some addiktoi eli aiheuttaa riippuvuutta. · Sosiaalinen media eli tutummin some on hyvä kanava oikein käytettynä sosiaalisten kontaktien hoitamiseen tai vaikka tiedon hankintaan. Uhkaus on asia, jolla ei pidä pelleillä. Myös kehon asento jää somessa näkemättä. – ?Jos joku myöhemmin korjaa jutun, ette te sitä enää lue tai mielenne on jo muokkautunut alkuperäisen tiedon pohjalta. Lopun viimein ollaan poliisiasemalla tekemässä rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta. – ?Kytkekää oma laitteenne lentotilaan ja pitkää se siellä viikon ajan. HUHTIKUUTA 2024 ·. – Puhukaa aikuisen kanssa, käykää asiaa läpi, mutta älkää tehkö kouluampumisesta vitsiä. Hän muistuttaa, että vaikka on alustoja, joista viestit häviää, kun ne on luettu, saadaan kaikki tarvittaessa uudelleen esiin. Somesta vyöryneet asiat voivat vahingoittaa pysyvästi Ruukin koululla heräteltiin ankkuripoliisin ja nuorisoohjaajan voimin oppilaita miettimään, miten käyttäytyä vastuullisesti somessa ja mitä ainakaan ei pitäisi tehdä, ettei joudu rikoksen uhriksi tai tee itse rikosta. – ?Nuorilla on työkalupakki lähtökohtaisesti tyhjä, heillä ei ole elämänkokemusta ja on vähän sellaista pakko olla mukana somessa ajatusta. – ?Meillä on valitettavia esimerkkejä siitä, mihin somekiusaaminen johtaa. SJÖBERG arvelee, että somessa tapahtuneiden rikosten uhrien auttamiseen ei ole vielä toimintatapoja kuten seksuaalirikoksen uhreille, vaikkakin rikosuhripäivystys toimii hyvin. Somessa korostuu, että täytyisi olla hyvät kirjalliset taidot, ettei tule väärinymmärretyksi. Tiesitkö, että vain peukuttaen pilkkaavaa tai loukkaavaa valokuvaa syyllistyt kuvan julkaisseen tavoin kunnianloukkaukseen. Ruukin koulun rehtori Juha Vaara toteaa, että somen vaarat ovat valitettavan ajankohtainen asia koulussa. – ?Netissä pidetään kyläkäräjiä ja jaetaan tuomioita ilman faktapohjaa. Somessa tapahtuu valtavasti rikoksia. Pahimmillaan se johtaa siihen, että nuori näkee ainoan ulospääsyn olevan riistää itseltään henki. Sjöberg sanoo ymmärtävänsä, että vain läpäksi tarkoitetut heitot voivat olla tapa käsitellä kouluampumisasiaa, mutta niitä ei vain pidä tehdä. – ?Some on ehkä yleisin kiusaamisen kanava tänä päivänä ja aiheuttaa myös koulussa setvimistä ja mielipahaa. VASTUULLISTA somen käyttöä on tunnistaa myös disinformaatio eli valeuutiset, joita on netissä paljon. Ruukin koululla 7-luokkaa käyvät Ossian Ylisuvanto ja Matias Kangas asettuvat takariviin kuulemaan, mitä poliisilla on kerrottavana somesta. Hän painottaa, että vaikka ampumistai tappouhkauksen olisi heittänyt läpällä, syyllistyy aina laittomaan uhkaukseen. He hakevat itsestään syytä. Vaikka päivitys poistettaisiin, jää se ikuisesti netin syövereihin. Viestintä on vajavaista, kun ei kuule, millä äänenpainolla ja miten viestittelijä puhuu. Somen käyttö edellyttää vastuullisuutta. Osalla ei riitä yhden käden sormista tunnit, mitä ollaan päivittäin eri somealustoilla, sanoo Juha Vaara. Oulun poliisilaitoksen Raahen poliisiaseman alueella ankkuripoliisina työskentelevä, vanhempi rikoskonstaapeli Mikko Sjöberg kuvailee somen olevan nykyajan lasten hiekkalaatikko. – ?Somerikoksiin, varsinkin kiusaamiseen ja seksuaalirikoksiin liittyy monesti voimakas häpeän tunne
– ?Hankkeesta hyötyvät seuRAAHEN SEUTU UUNITUOREETLEIVONNAISET SUPERTARJOUKSET Perjantai 26.4. SOMESSA tapahtuvien rikosten kirjo on laaja. Kaverin nimissä on voitu tehdä feikkiprofiili, joten kannattaa tarkistaa muutamalla kysymyksellä, tunteeko profiilin takana oleva sinut oikeasti vai onko tili kaapattu. Viime elokuussa Holappa jätti valtuustoaloitteena, jossa hän esittää häiritsevän mopoilun RAAHEN SEUTU ?Raahen Ampujille 40 000 euron laina dun kaikki harrasteampujat, metsästäjät ja virkavallan edustajat. Moposuoralla saisi ajaa vain mopoilla. Mitään takeita kiusaamiskokemuksesta selviämisestä ei ole. Kiusaaminen voi johtaa erittäin vakaviin mielenterveyden häiriöihin, traumatisointiin, työja opiskelukyvyttömyyteen. Sjöberg arvelee, että raajan murtuma paranee 99 prosenttisella varmuudella, mutta somessa tai muutoin vahingoitetun mielen korjaamismahdollisuus on vain prosentin luokkaa. Sjöberg muistuttaa, että rikosoikeudellinen vastuu on kirjattu rikoslakiin ja alkaa siitä päivästä, kun täyttää 15 vuotta. Moposuoran suunnitteluun tulisi Holapan mielestä ottaa mukaan Pattasten koulun mopoilijat sekä edustajat tekniseltä ja nuorisopuolelta. Asiat, joita nyt teette, voivat vaikuttaa tulevaisuuteenne, painottaa Mikko Sjöberg. Vastuuta ei voi siirtää toiselle kuten vanhemmille. Tukea saamme kuitteja vastaan, joten tarvitsemme alkupääomaa investointien tekemiseen, lainahakemuksessa todetaan. – ?Pitää mieltää jo tässä vaiheessa, että teillä on vastuu. Myös aseenkantolupa tai ajo-oikeus voi jäädä rikoksen vuoksi saamatta. Raahen kaupungin ei ole järkevää lähteä toimijana ja palveluntuottajana perustamaan moposuoraa sen vaatimien investointien, henkilöresurssien ja esille nousseiden vastuukysymysten johdosta, kuntatekniikan päällikkö Mikael Yritys vastaa varavaltuutettu Antero Holapan (ps) tekemään valtuustoaloitteeseen. Tarkoitus on siirtää nykyiset ampumaradat pois pohjavesialueelta. – . Aina kannattaa miettiä, onko kannattavaa lähettää kuvaa, vaikka toinen miten pyytelisi, neuvoo Siikajoen kunnan nuoriso-ohjaaja Tanja Näsänen. Hankkeen vaikutukset tulevat olemaan laajat, yhdistys saa lisää ratoja haulikkoammuntaan, practicalrata laajenee ja pistoolija kivääriradat uudistetaan ja tehdään lajien vaatimustasot täyttäviksi. Herättelevät esimerkit ja oppilaille näytetty MOT-ohjelma Valeprofiili paljasti ahdistelijat näyttävät puhuttelevan oppilaita. Hankkeen sijoituspaikka on Siikajoen kunnassa ja sen on tarkoitus olla kokonaisuudessaan valmis vuoden 2026 lopulla. Pistoolija kiväärilajien ratalaitteet tehdään itse kappaletavarasta. – ?Olemme saaneet elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselta myönteisen päätöksen hanketuesta. NÄSÄNEN kertoo, kuinka nuoria kiristetään tekaistuilla videoilla ja kuvilla. Vastuu on kaikilla! SARI KIHNULA Ankkuripoliisina työskentelevä, vanhempi rikoskonstaapeli Mikko Sjöberg ja Siikajoen kunnan nuoriso-ohjaaja Tanja Näsänen herättelivät Ruukin koululle tehdyllä vierailulla pohtimaan, miten netissä kannattaa käyttäytyä ja mitä vaaroja some-alustojen käyttöön liittyy. Kannattaa myös miettiä, onko kavereiden some-alustoilla keräileminen kannattavaa. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Niiden vammojen hoitaminen on työlästä. Luentotilasta poistuvat oppilaat ovat vakavan oloisina. valtiontuki ja kuntaraha toimintaryhmältä on hieman yli 90 ?000 euroa. Sitä ennen valmistuvat haulikkoja practicalradat 2025 vuoden loppuun mennessä. Jos tapaatte, tavatkaa julkisella paikalla. Kuvia itsestään kannattaa laittaa nettiin todella harkiten. Raahe voisi osallistua moposuoran jatkokehittelyyn vähentämiseksi ja nuorten tarpeiden huomioimiseksi ehdotan perustettavaksi niin sanotun moposuoran. – ?Moposuoran tulisi sijoittaa paikkaan jossa se ei aiheuta häiriötä, mutta on riittävän lähellä palveluita. – ?Kuvat leviävät nopeasti snäpissä. SARI KIHNULA Harkiten tutustumaan uusiin nettituttavuuksiin Raahen alueen ankkuritiimi puuttuu alaikäisten rikolliseen käyttäytymiseen, selvittää nuoren asiakkaan elämäntilannetta kokonaisvaltaisesti ja ohjaa tarvittaessa avun ja tuen piiriin. Kun henkilö menee ensimmäisen kerran töihin, ulosottomies tulee ja jättää palkasta minimin, jonka arvioidaan riittävän elämiseen. – ?Kertokaa vanhemmille, jos teitä kiristetään. Yksityinen rahoitus on noin 60 ?000 euroa. Kunnanhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloitteeseen annetaan kuntatekniikan päällikkö Mikael Yrityksen valmistelema vastaus ja samalla todetaan asia aloitteena loppuun käsitellyksi. Ihmiset voivat esittää aivan muuta, mitä ovat. – ?Pitää muistaa aina miettiä, mitä tekee ja missä, kiteyttää Kangas. – ?Raahen kaupungin osalta jatkokehitystyössä mukana voisi olla edustajia nuorisotoimesta, teknisestä keskuksesta sekä nuorisovaltuustosta, Yritys esittää. 1 € /kpl ELÄMÄNMENO 13 KESKIVIIKKONA 24. Vaikka olisit itse lähettänyt alastonkuvan, mikä nolottaa ja hävettää, kertokaa kiristyksestä. Matias Kangas kuvailee luennon olleen hyvän. Samassa yhteydessä on järkevää tutkia mahdollisesti muita toimia, joita voitaisiin järjestää Raahen kaupungin toimesta Fiksun mopoilun ohjelman esimerkkien mukaisesti. RAAHEN TORI klo 8–12 PYHÄJOKI klo 14–15 Suoraan leipomolta – taatusti tuoreena Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! Suussasulavat kääretortut ja lusikkaleivät 25,/ kassi • REILU PULLAKASSI • Uunituoreet, maukkaat LEIVÄT 10,/ satsi VAPPUMUNKKIMARKKINAT! Jättivalikoima munkkeja (possut ja rinkelit) alk. Sakkorangaistuksen hoitaminen on vielä helppo juttu, mutta tiettyihin opiskelupaikkoihin ja ammatteihin vaaditaan nuhteettomuutta. Henkisiin vammoihin ei ole kipsiä eikä laastaria. Hankkeen hyväksytty rahoitus on yhteensä lähes 151 ?000 euroa, josta EU-osuus. 11,5 prosentin viivästyskorko juoksee siitä päivästä lähtien, kun rikos on tehty. Juha Vaara kertoo, että some on ehkä yleisin kiusaamisen kanava tänä päivänä ja aiheuttaa myös koulussa setvimistä ja mielipahaa. Raahen kaupunginhallitus myönsi Raahen Ampujat ry:lle 40 ?000 euron lainan ampumaratahankkeen toteuttamiseksi. – ?Jos teillä ei ole kykyä maksaa, jäädään odottamaan. Yritys kuitenkin samalla toteaa, että aloitteen jatkokehittelyä voidaan kuitenkin jatkaa yhteistyössä Raahen urheiluautoilijoiden, Raahen kaupungin toimijoiden ja alueen nuorison kesken. Esimerkki onnistuneesta moposuorasta löytyy Kontiolahdesta, Holappa selventää. Ruukin koululla järjestetyn tilaisuuden päättyessä seinälle oli heijastettu kalvo jossa luki: Sosiaalinen media on juurikin niin turvallinen tai turvaton kuin käyttäjät siitä tekevät. tetty alaikärajaa. Alastonkuvia tai hyvin vähissä vaatteissa itsestä otettuja kuvia ei pitäisi koskaan jakaa. VAHINGONTEOSSA syntyvään korvausvelvollisuuteen ei ole määriSARI KIHNULA Mikko Sjöberg esitti Ruukin koulun rehtori Juha Vaaralle toiveen, että some-asioista voitaisiin järjestää luento myös vanhemmille. Se olisi muulta liikenteeltä suljettu. Olkaa varovaisia nettituttavuuksien kanssa, painottaa Tanja Näsänen. Tavoitteena on luoda hyvät ja valvotut harjoitusmahdollisuudet lajin harrastajille. Käytännössä vastuu alkaa siitä, kun ihminen on sen ikäinen, että hän mieltää oman tekonsa vaikutukset. Tiimin toimesta nuorille muistutettiin, ettei edes somessa pidä olla tekemisissä ihmisten kanssa, joita ei tunne. Nuorena hölmöily voi estää opiskelupaikan saamisen tai tulla vastaan työpaikkaa hakiessa tietoja tarkistettaessa
Pirkkalan Lepomoisiossa Vesa Rönkkö tilasi omakotitaloosa ensin viitisen vuotta sitten ulko-oven Kaskipuu Oy:ltä ja kun vuonna 2023 oli ikkunaremontin vuoro, tekijäksi valikoitui hyvien kokemusten perusteella taas Kaskipuu. Halutessaan oviin saa asennettua myös älylukkojärjestelmän, joka on käytännöllinen esimerkiksi lapsija lemmikkieläinperheissä. Meille oli tärkeää, että ikkunoiden myyjä antoi meille aikaa pohtia tarpeitamme ja teimmekin muutoksia tilaukseen pariinkin otteeseen, Lammintaus kehuu. Suuret lämpötilaerot eri vuodenaikoina vaativat suomalaisilta ovilta ja ikkunoilta paljon ja eristyskyvyn on oltava talvipakkasillakin kohdillaan. Kaskipuu Oy sai alkunsa 1970-luvun lopulla, kun taitava puuseppä Eero Kaski rakennutti perheelleen omakotitalon. – Sillä kokemuksella en enää lähde itse tekemään. Ennakkoselvittelyn perusteella kilpailutimme useamman yrityksen, Kaskipuu valikoitui kotimaisuuden ja tuotteiden laadun perusteella. Maalikin on pysynyt ikkunoissa hienosti. Itselleni laadukas lopputulos oli tärkein asia ja se toteutui, Rönkkö sanoo. Näitä ikkunoita ei voi kuin suositella. Asiakas on aina meille se tärkein. Remontin Pirkkalassa kotitalossaan teettänyt Vesa Rönkkö vahvistaa Ruotsalaisen lausunnon. Ikkunat ovat edelleen mainiossa kunnossa, ne ovat pitäneet muotonsa ja mekanismit toimivat moitteettomasti. Asentajat olivat todella ammattimaisia. Mottomme onkin, että se, minkä teemme ja asennamme, se toimii ja kestää. Ennen remonttia Rönkköä mietitytti eniten se, kuinka vanhojen ikkunoiden ja oven purku sujuu ja mitä rakenteista paljastuu. Heti asentajien tultua huomasin, että homma sujuu. Rönkkö kertoo aiemmin asentaneensa yhden ulko-oven itse. Puudesignovet ovat lisäksi hiilineutraaleja ja niille on myönnetty arvostettu Design from Finladsekä avainlippumerkki. Työnjälki oli niin kaunista ja laadukasta, että pian Kaski alkoi saada yhteydenottoja ulkopuolisilta tahoilta, jotka toivoivat saavansa omaan kotiinsa yhtä omaleimaiset Kasken tekemät ulko-ovet. Halusin talooni laatua ja sen vuoksi ehdottomasti Kaskipuun tekemät vanhan talon kuusiruutuiset ikkunat, Pusa kertoo. Kaskipuun ovien ja ikkunoiden eristystehokkuus pienentää sähkölaskua, saa kodin tuntumaan kodilta ja pitää myös melun kodin ulkopuolella. Ikkunoiden ja oven vaihto kesti noin puolitoista päivää. Olemme olleet tyytyväisiä Kaskipuun tuotteisiin, kertoo Arto Lammintaus Pirkkalasta. Ammattilaiset osaavat homman. Annoin asentajien tehdä työnsä ja poistuin itse kauemmas, itsekin remontteja tehnyt Rönkkö hymyilee. HUHTIKUUTA 2024 ·. Vaikka työ tehtiin pakkaspäivinä, ei siitä aiheutunut kohtuutonta haittaa. Erinomaista ja laadukasta työtä, kokemus oli todella positiivinen, Rönkkö kiittelee. Myyntipäällikkö Janne Ruotsalainen toteaa, että erinomainen asiakaspalvelu on Kaskipuulle kunnia-asia. Ikkunoidenkin käyttöikä oli jo täynnä ja lämpötaloutta oli syytä parantaa. Olemme olleet tyytyväisiä lopputulokseen, tuotteet ovat nyt olleet asennettuina vuoden verran, eikä mitään huolenaiheita ole ilmennyt. Nykyisin Kaskipuu Oy:n jämerät, modernit ja elegantit puuovet valmistetaan mittatilauksena sertifioidusta tiukkasyisestä männystä. Älylukkojärjestelmät eivät tänä päivänä enää maksa maltaita, vaan puhutaan muutaman satasen lisähinnasta tavallisiin lukkoihin verrattuna, kertoo myyntipäällikkö Janne Ruotsalainen. Kaski-ikkunoissa valikoimamme on laaja ja ikkunat valmistetaan Suomessa Viitasaaren tehtaallamme, Ruotsalainen kertoo. Talo on rakennettu vuonna 1973. Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä ystävälliseen myyntitiimiimme, joka kertoo mielellään myös tarjoamistamme rahoitusvaihtoehdoista, ja asennuksen osalta saa myös kotitalousvähennyksen, Ruotsalainen vinkkaa. Taitavan puusepän perintö elää ikkunoissa vuosikymmenestä toiseen Kaskipuu panostaa kaikessa huippulaatuun Varaa maksuton esittelykäynti: 040 646 2014 Olli Holopainen Valitse laatua ja kotimaisuutta Kaski ikkunat ja ovet www.kaski.fi Lempääläinen Kari Pusa katsoo tyytyväisenä Kaskipuu Oy:n ikkunoita, jotka hän asennutti lähes satavuotiaaseen omakotitaloonsa viitisen vuotta sitten. Ensimmäinen kriteerini oli, että valmistaja on kotimainen. Kaikki sujui systemaattisesti ja remonttijätteen pois viemistä myöten. Ikkunamme on tehty voittamaan kaikki pohjoisen haasteet ja ne tarjoavat kotiin valoa ja lämpöä. Menin seuraamaan, miten työt saadaan käyntiin. Tehtaamme laitteet ovat viimeisen päälle modernit ja huippulaadukkaat ja tämä laatu siirtyy aina myös ikkunoihimme. Siitä olemme ylpeitä. MAINOS 14 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Kaskipuu Oy on noussut merkittäväksi ikkunaja ovitoimittajaksi pitkäjänteisellä työllä ja aidolla halulla tarjota asiakkailleen vain parasta. Kaski halusi taloonsa myös laadukkaat ulko-ovet ja kun korkeat kriteerit täyttäviä ulko-ovia ei löytynyt, hän päätti valmistaa ovetkin taloonsa itse. Myönnämme ikkunoillemme markkinoiden pisimmät takuut
15 KESKIVIIKKONA 24. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·
Eli jos haluaa nähdä livenä esimerkiksi meidän SM-kultaesityksen, voi sen tulla lauantaina katsomaan, Rankinen vinkkaa. Hän on taitava tekijä. Vieläkö haaveilet ninjan hommista. Toki välillä mies on tehnyt jotain tuurauksia, mutta niin sanottua säännöllistä työrytmiä ei ole ollut. – ?Minnan koreografioilla on tullut mitaleja ennenkin. · Asuu Tampereella. Tämä on kuitenkin enemmän, mitä odotin ikinä, Karinkanta korostaa. toukokuuta. Siellä hän pääsi tuomariksi muun muassa naisten 57-kiloisten sarjan finaaliin. Tänäkin vuonna hän on vielä ennen olympialaisia mukana niin EMkuin MM-kisoissa. Raahesta kilpailuihin osallistui yhteensä neljätoista Funky Hallin tanssijaa. Pitää olla henkisesti hyvin valmistautunut, että yleensäkin pystyy siellä olemaan, Karinkanta muistuttaa. – ?Esimerkiksi treeniaikataulujen yhteensovittaminen on helpompaa kuin ryhmän kanssa. Raahelaislähtöinen judotuomari Veli-Matti Karinkanta valittiin jo toistamiseen olympialaisiin tuomariksi. Se on kuin painekattila. Aikuisten duo -sarjassa kilpailleet Kivelä ja Rankinen olivat kisoissa siinä mielessä uudessa tilanteessa, että he esiintyivät ensimmäistä kertaa kahdestaan. Rankinen antaakin Kalliolle kehuja tämän tekemästä työstä. Duossa tanssiminen oli hänelle kuitenkin uusi kokemus. Halliin menee noin 10 ?000 ihmistä, siellä on varmasti käsittämätön tunnelma ja lataus. Olen tosi onnellinen, helpottunut ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta, Karinkanta myhäilee ja jatkaa. – ?Koko urheiluelämän kruunu on tulossa. Eivät urheilijatkaan ole miljonäärejä, eli ei tässä raha liiku. Myös se oli poikkeuksellista, että heidän sarjassaan kisasi ainoastaan kaksi joukkuetta. Valittiin juuri Pariisin olympialaisiin. HUHTIKUUTA 2024 ·. Mutta miten aiot käyttää kaiken sen vapaa-ajan, mikä jää tuomariharrastukselta. Rankinen kuvailee harjoitusrupeamaa rankaksi prosessiksi. – ?Olin alkuvuodesta tuomarina Pariisin grand slamissa. Kysyimmekin Minnalta, että voisiko hän vähän helpottaa koreografiaa, kun emme jaksaneet sitä tanssia. · Työskentelee opettajana Kanavan koulussa Lempäälässä. Mitenkähän nyt olympialaisissa. not puolensa. BIOLOGIAA ja maantietoa opettava Karinkanta on ollut pari vuotta virkavapaalla, jotta on voinut satsata täysillä judotuomarointiin. Ranska on Japanin ohella tunnettu judomaa, joten sieltä löytyy takuulla tunnelmaa. – ?Emme kuitenkaan ole vielä päättäneet, käymmekö sieltä mitalin hakemassa. Tokion jälkeen tuomarihommat ovat menneet sen verran hyvin, että Karinkanta pääsee kokemaan saman uudelleen. – ?Olen jo niin kauan kiertänyt kisoja, vuodesta 2015 saakka. Funky Hallin perinteinen kevätnäytös tullaan nimittäin pitämään tulevalla viikolla eli 4. Yleensä kilpailijoita on ollut eri puolilta Suomea, mutta nyt molemmat joukkueet sattuivat olemaan tältä seudulta. – ?Olen ammattilainen, jolle ei makseta palkkaa. sittämättömän kova. – ?Siitä tulee olemaan kaksi näytöstä. Reissannut älyttömästi, että nyt se riittää. – ?Jossakin vaiheessa tuntui, että kunto ei kestä. KOREOGRAFIAN treenaamisen duo aloitti jo ennen joulua. Oli myös vuonna 2021 Tokion olympialaisissa. Jo hieman yli viikko sitten Järvenpäässä pidettiin tanssin Latino Show SM & IKM 2024 -kisat. Kolme vuotta sitten elettiin korona-aikaa, eikä vellova yleisömeri ollut sellainen kuin se tulee olemaan Pariisissa. Vielä kevään puolella duo esiintyy myös Raahesalin lavalla. Ainakin oman seuran hommia on täällä, ja jossakin määrin voisin jakaa tietoa myös kansainvälisesti. Yleensä esitykset on vedetty läpi pienryhmissä. Ei tätä hommaa tehdä rahan takia. – ?Miten se tyhjiö täytetään, se on oikeasti vaarallinen tilanne, mitä keksin siinä. · Ollut tuomarina useissa arvokisoissa. – ?Opetan muita olemaan ninjoja. Opettaa biologiaa ja maantietoa. MIKA_MALKAMAKI Koska Rankinen ja Kivelä voittivat Suomen mestaruuden arvokisoista, ovat he oikeutettuja osallistumaan myös maailmanmestaruuskisoihin. Myös kaikki nämä kevään kisaryhmät esiintyvät siellä. – ?On se ihan uskomaton juttu. Reissu osoittautui voitokkaaksi, sillä Caribbean Show -sarjaan osallistuneet Hannele Kivelä ja Reeta Rankinen lähtivät Järvenpäästä kotimatkalle Suomen mestareina. RAAHEN Saloisissa varttunut Karinkanta halusi pienenä olla ninja, joten judo valikoitui hänen lajikseen. Ninjaa nuoresta miehestä ei tullut, mutta judo tuli pysyvästi elämään. Naiset pukeutuivat voiton tuoneessa esityksessään liikennepoliiseiksi. Pariisin jälkeen isot kisat saavat jäädä. Kahdet olympialaiset ovat ihan tarpeeksi. UDO QUELLMALZ Veli-Matti Karinkanta kuvattuna Tokiossa 2019. Karinkanta valittiin jälleen olympialaisiin Raahelaislähtöinen judotuomari oli myös Tokiossa 2021. Kivelä ja Rankinen voittivat kisan raahelaisen Minna Kallion tekemällä koreografialla "Stop the traffic". Tänä vuonna 52 täyttävä Karinkanta meinaa lopettaa loppukesän olympialaisten jälkeen huipulla. Iän puolesta voisin jatkaa, mutta on mukava antaa muullekin tilaa. Ollut tosin virkavapaalla pari vuotta, mutta tehnyt sinä aikana sijaisuuksia eri kouluissa. Ne ovat eri sisältöisiä, ja siellä on kaikilla kevään ryhmillä vähintään kaksi esitystä. Ja kyllä se sitten menikin. Vähitellen Karinkanta kasvoi huipputuomariksi, joka on päässyt kokemaan valtavasti isoja kisoja. Judo tulee säilymään KarinkanTONI LÄNKINEN Tanssiduolle Suomen mestaruus Raahelaiset Hannele Kivelä ja Reeta Rankinen ansaitsivat kultaiset mitalit Stop the traffic -tanssiesityksellään. Varmaan jatkossa pitääkin lähteä pienryhmän kanssa tanssimaan, jos haluaa enemmän vastustajia, Rankinen miettii. · VELI-MATTI KARINKANTA · Judotuomari, joka on lähtöisin Raahen Saloisista. Ne tullaan järjestämään Makedoniassa. Hänen mukaansa kyseisessä esiintymismuodossa on omat hyvät ja huoVILMA LEHTO 16 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Kun ranskalainen käveli matolle, ja olin toisella matolla tuomarina, en kuullut omia komentoja, meteli oli känan elämässä myös Pariisin olympialaisten jälkeen. Minna kuitenkin sanoi, että kyllä te saatte sen tehtyä. Hän teki historiaa Tokiossa vuonna 2021 ollen ensimmäinen suomalainen judotuomari olympialaisissa. Saa nähdä. Hän vetää treenejä Lempäälän Syokonkan Judo ry:ssä. Jos on ryhmän kanssa ollut, on joissakin hetkissä yleensä voinut ottaa vähän rauhallisemmin, Rankinen kuvailee. Euroopan tasolla voisin olla auttamassa muita tuomareita, Karinkanta suunnittelee. Minulla taisi mennä jo se juna, Karinkanta nauraa. Tuomarointi tuli mukaan kuvioihin jo viime vuosituhannella. Mutta jatkoa ei kuulemma seuraa. Hänen panostuksensa judoon on ollut iso, vaikka tuomarit eivät saa kovin suuria korvauksia työstään. Samaan aikaan esiintyminen on kuitenkin paljon fyysisempää, koska koko ajan pitää tykittää. Rankinen on harrastanut tanssia jo pitkään, aina lapsuudestaan asti. – ?Olihan se aika erikoinen tilanne, kun aikuisten sarjassa oli vain meidän duo ja sitten oululainen joukkue vastustajana. Tämä on vakavasti otettava harrastus
VAIKKA raahelaisseuran miesten edustusjoukkueen pelaajaja kokonaisbudjetit nousivatkin, ei se tarkoita, että seuran kassaan olisi tullut hirvittävästi ylimääräisiä killinkejä. Seurassa haaveiltiin aiemmin, että silloin miehet pelaavat taas pitkästä aikaa mitalista. – ?Erilaiset ylivuotiset siirtovelat ovat riesana. – ?Näiden kisojen jälkeen treenataan pari viikkoa, sitten pidetään vähän taukoa. Mutta sen suurempaa remppaa ei ole luvassa vielä tänä vuonna. Nyt ilmoitettuun summaan ne puolestaan sisältyivät, joten siksi summa on suhteessa paljon suurempi. Hän ihmettelee, mikseivät kaikki seurat ilmoita lukuja pyydetyllä tavalla. PattUn pelaajabudjetti kasvoi merkittävästi Ensi kaudelle tiedossa on kuitenkin sopeuttamista. Mihinkään hullutteluun ei ole varaa lähteä. Toki jatkajia on runsaasti, mutta vaihtuvuuttakin tulee. Minä ilmoitin, niin kuin pyydettiin, Kaisto toteaa. Sen sijaan Eppu Puolakanaho jättänee ne kilpailut väliin. 44-kiloisissa paininut Sippala voitti alkusarjassa kaikki ottelunsa, mutta finaalissa Ivan Ivanov oli parempi. tää. Saloisten Salaman painijat Niklas Sippala ja Eppu Puolakanaho saavuttivat hopeaa Turussa järjestetyistä alle 15-vuotiaiden SM-paineista. Kaisto laskeskelee, että nyt pelaajapalkkoja maksetaan noin 40 ?000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Se olisi kaupungin hommia, mutta seura tekisi talkoilla, Kaisto valottaa. PattU-manageri Timo Kallio kertoi helmikuussa Raahen Seudulle, että PattUlla on kaudelle 2025 olemassa jatkajien lisäksi yksi ulkopuolinen sopimus, jota ei ole luonnollisestikaan vielä julkaistu. · 50000 100000 150000 200000 250000 300000 350000 400000 Alajärven Ankkurit Imatran Pallo-Veikot Haminan Palloilijat Seinäjoen JymyJussit Kiteen Pallo Pattijoen Urheilijat Sotkamon Jymy Kempeleen Kiri Hyvinkään Tahko Joensuun Maila Vimpelin Veto Kouvolan Pallonlyöjät Manse PP 386 000 e 145 000 e 254 450 e Miesten superpesiksen pelaajabudjetit, 2024 VESA JOENSUU Superpesiksen viime viikolla esiin tuomat pelaajabudjetit eivät pidä Pattijoen Urheilijoiden puheenjohtaja Olli Kaiston mukaan paikkaansa. Vaikka palkkakulut eivät kasvaneet 90 ?000 eurolla, on siltikin nousua tapahtunut. Kuten Kaisto sanoo, eivät huippupelaajat pysy Raahessa ilman korvausta. Rahat riittävät tähän. Onko tämä unelma edelleen olemassa. Tämän halvemmalla sitä ei pystytä pelaamaan. Kesällä on tarkoitus leireillä ja treenata, Annin, Niklaksen ja Topiaksen isä Jani Sippala valottaa. – ?Kaudelle 2025 on pakko sopeuttaa. – ?Jos halutaan pelata uskottavaa pesäpalloa Raahessa, on ollut pakko tehdä tämmöinen liike. Joukkue on kehittyvässä ja hyvässä ikärakenteessa – siinä on paljon potentiaalia. Aatu Soininen paini loppuottelussa voittoon. neksi huonoin palkanmaksaja. ?Vuodelle 2025 tulee jonkinlaista katsomorakenteiden uusimista, tai sellaisesta on ollut puhetta, mutta sitä ei olla budjetoitu. TONI LÄNKINEN URHEILU & LIIKUNTA 17 KESKIVIIKKONA 24. Syy pelaajapalkkioiden kasvuun löytyy jatkosopimuksista lahjakkaiden pelaajien kanssa. Täytyy yrittää saada tästä rungosta kaikki irti, ja yrittää pitää saranapelaajat ja myös valmennus. Viime tilikauden saldo oli 4 ?000 euroa plusmerkkinen, mutta vanhat velat kiusaavat taustalla edelleen. Pattijoen Urheilijat täyttää sata vuotta neljän vuoden päästä. Kun pelaajan taso nousee, myös palkka kasvaa. – ?Iso leditaulu piti myös tulla, mutta se on vielä suunnitelmissa. – ?Voidaan aina välillä ostaa joku pelaaja, mutta koitetaan pysyä tietyssä raamissa. Kolme kiloa kevyemmässä luokassa paininut Puolakanaho hävisi yhden ottelun alkusarjassa, mutta hän pääsi silti finaaliin. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Kaikki mikä tulee, myös menee, Kaisto harmittelee. Eli pelaajapalkkiot ilman sivukuluja ovat tästä kaudesta noin 203 ?000 euroa. Ei se mitali olisi sitten mikään mahdottomuus, mutta se vaatii pelaajabudjetin kasvua. Eli 165 ?000 eurosta 256 ?000 euroon. Pakko tehdä karsintaa, koska rahat ovat niin tiukilla, Kaisto kertoo. Mieluummin kasvatetaan omista pelaajista ja koitetaan pitää maltillinen palkkataso, Kaisto toteaa. Nyt miesten joukkue säilyi ennallaan, mutta kaudelle 2025 on TONI LÄNKINEN Salaman painijoille SM-hopeaa ainakin Sippaloilla on tarkoitus suunnata vielä tänä keväänä Ruotsiin. – ?Jos saadaan pidettyä pelaajat, on se täysin realistista. – ?Mutta me ollaan edelleenkin (miesten Superpesiksen) neljäntulossa muutoksia. KLL:n jälkeen kausi alkaa olla Suomen kisojen osalta ohi, mutta Niklas Sippala ja Eppu Puolakanaho painivat SM-hopeaa. Miksulle (Mikael Mäkelä) tuli palkankorotus, eikä Topi Stillkään pelaa ilmaiseksi. PESISSTADIONILLE tulee tälle kaudelle uusi vip-tila, ilmalämpöpumppuja ja lämmintä vettä. –Näissä pitäisi olla yhtenäinen linja. Se tarkoittaa, että pelaajabudjettia ei tulla lisäämään, päinvastoin sitä tullaan ehkä jopa karsimaan. Kaisto kertoo, että kauden 2023 pelaajabudjetti ilmoitettiin eri tavalla. Se pitää miehen Raahessa ainakin kaudet 2024 ja 2025. Silloin mukana ei ollut sivukuluja, kuten työeläkemaksuja. – ?Totta kai Itä-Länsi -tason pelaajille pitää maksaa kilpailukykyistä palkkaa, jotta heidät voidaan piItä-Lännessä viime kesänä pelannut Mikael Mäkelä teki jatkosopimuksen PattUn kanssa. Tilastojen mukaan PattU olisi kasvattanut pelaajabudjettiaan eniten koko miesten Superpesiksessä, peräti 55 prosenttia. Mutta he haluavat pelata täällä, että saavat olla isoissa rooleissa, Kaisto alleviivaa ja jatkaa. Niklaksen lisäksi myös Anni ja Topias Sippala sekä Leo Hyväri lähtevät ensi viikonloppuna Koululiikuntaliiton mestaruuskisoihin Vaasaan
EI JÄRIN VIISAS KUULUU TÖLKISTÄ. HUHTIKUUTA 2024 ·. 4 3 9 5 7 4 6 1 3 4 7 4 2 5 8 6 7 5 2 9 7 3 1 1 3 3 7 6 9 4 3 8 6 2 7 1 9 5 1 2 7 5 9 8 4 3 6 6 5 9 1 3 4 2 8 7 9 6 3 4 1 2 7 5 8 7 1 5 3 8 9 6 2 4 8 4 2 7 6 5 9 1 3 2 8 6 9 7 3 5 4 1 5 9 1 8 4 6 3 7 2 3 7 4 2 5 1 8 6 9 HE LP PO SU DO KU RIS TIK KO VA STA US T A P A S O S E A L A R A A J A T R A P A M A H O P I I L O U T U A E N S I E U E T A L L E T E L U O T I D K A K A A A L U T M A A T A P U R I S T I N P U L M A T P I N T E N O L A A L I H O O I R E A U T T A V A T J/V I N E S S I I V I T P U N A T A L I S A I R L A I T A A S T I A K O R I U S I I S I T R A T I A S P U T N I K U R A L U Ö O S A L A A A R T O S P O N S O R I S I H A U S T I P T O P K A I R A A V A A P U L I N A A A R I A T R I I T A T T U T K I N T A www.kolmiokirja.fi/ristikot/ 1000 1000 €€ Voita! Voita! Tilaa heti ja ole mukana Tonnikisassa! 18 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. ASETA! VENETYYPPI YLEN SIISTI HUULET VOI OSALLISTUU KULUIHIN VÄISÄNEN & UOSUKAINEN GAY PERIMMÄISENÄ YRTTEJÄ -1. VEHNÄJAUHOA LAKASTUA LOIKKIVAT YLI ITALIAN JOKI BRITTIMITTA LIITTOJA JUUSTO KIRKKOJEN VIROISSA METSURIEN TÖITÄ KORISTEKASVEJA L. TAITAA AUTIOMAA TYTTÖSIÄ ARMI VUORISTO KAPEIKKO BRYGGARE X2 EINESTEHDAS JATKUVASTI VUODENAIKA EXMYYMÄLÖITÄ MUUSSATTUA LEHMÄ VOI OLLA NYKYHELPPOJA KORVATUNTURILAISIA MATEMAATIKON MERKKI ALLERGISELLE. AIVOJUMPPAA HELPPO SUDOKU 4 3 9 5 7 4 6 1 3 4 7 4 2 5 8 6 7 5 2 9 7 3 1 1 3 3 7 6 9 4 3 8 6 2 7 1 9 5 1 2 7 5 9 8 4 3 6 6 5 9 1 3 4 2 8 7 9 6 3 4 1 2 7 5 8 7 1 5 3 8 9 6 2 4 8 4 2 7 6 5 9 1 3 2 8 6 9 7 3 5 4 1 5 9 1 8 4 6 3 7 2 3 7 4 2 5 1 8 6 9 KESKIVAIKEA SUDOKU 1 7 9 5 6 3 7 2 5 9 8 3 7 2 6 5 4 3 9 2 1 5 4 6 3 6 8 1 3 2 4 7 8 5 6 9 9 4 5 6 1 3 7 8 2 8 7 6 2 5 9 3 1 4 2 8 7 9 4 5 1 3 6 4 1 3 7 2 6 8 9 5 6 5 9 8 3 1 2 4 7 5 6 8 3 9 2 4 7 1 7 9 1 5 8 4 6 2 3 3 2 4 1 6 7 9 5 8 1 7 9 5 6 3 7 2 5 9 8 3 7 2 6 5 4 3 9 2 1 5 4 6 3 6 8 1 3 2 4 7 8 5 6 9 9 4 5 6 1 3 7 8 2 8 7 6 2 5 9 3 1 4 2 8 7 9 4 5 1 3 6 4 1 3 7 2 6 8 9 5 6 5 9 8 3 1 2 4 7 5 6 8 3 9 2 4 7 1 7 9 1 5 8 4 6 2 3 3 2 4 1 6 7 9 5 8 KE SK IV AIK EA SU DO KU RISTIKKO SANAVASARA Reija Marjoluoto RMA_16_322_RIST 22.9.2016 SIMPSON LOUNAS ASEESSA. JACKSON KAIVETTUJA MANEERI KÄTKEYTYÄ JALAT KURA SIJAMUOTOJA KATSE VOI SÄILÖÖN PANTU TURHAPURO TAUKO LEVÄTÄ -I L T A DELON ONGELMIA VÄLTTÄVÄ HETEMÄKIOLANDER TISKIKONEESSA HEIKKENEVIÄ VÄHITEN KYPSÄ LÄHIIDÄSSÄ PORAAVA HÖPÖTYSTÄ OOPPEROISSA VAIVIHKAA KOULUSTA. RIKOSEPÄILYN VUOKSI
Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. lopetetaanpa tämä keskustelu. Päivälämpötila 18...20 astetta. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. lopetetaanpa tämä keskustelu. ELOKUUTA 2023 . Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Päivälämpötila 18...20 astetta. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. ELOKUUTA 2023 . raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. luonnostelen kantta uuteen “helmiä sioille”albumiisi. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +2°C 4 +4°C 3 +2°C 4 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 6 6 5 3 5 5 4 2 5 5 6 4 4 4 3 4 4 5 5 4 5 4 8 5 3 5 4 3 3 4 5 2 5 5 6 6 6 4 3 2 2 3 3 7 3 3 KESKIVIIKKONA 16. HUHTIKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. lopetetaanpa tämä keskustelu. Päivälämpötila 18...20 astetta. Ja sellainen tämä on. kuten mihin. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. TUO OLI HYVIN KOSKETTAVAA... Olen jopa palkannut asianajajan. RUOHO ON HYVIN VIHREÄÄ TÄLLÄ PAIKALLA JOLLA SEISON JA KASTELEN SITÄ KYYNELILLÄNI... 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Ja sellainen tämä on. hassua.... JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot raahenseutu.fi/asiakaspalvelu Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja KESKIVIIKKONA 16. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. NÄETKÖ. uskon, että se saattaa lisätä myyntiä. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. 405 KESKIVIIKKONA 16. kuten mihin. Päivälämpötila 18...20 astetta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 858 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Joonas Koskela +1 +2 +2 +2 3 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +3°C 3 +4°C 5 +3°C 1 +2°C 1 Rauma +4,7 °C Kittilä ?17,7 °C Heikkoa etelänpuoleista tuulta. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. Olen jopa palkannut asianajajan. kuten mihin. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Ja sellainen tämä on. Ja sellainen tämä on. Jatkuva tilaus alk. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. hassua.... Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 19 KESKIVIIKKONA 24. albumissa on “helmiä sioille”strippejä. 14,90 € / kk. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 mitä teet piirustuspöydälläni . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 SINUN MIELESTÄSI MINÄ EN VÄLITÄ KAIKISTA NÄISTÄ PELEISTÄ JOTKA HÄVIÄMME, JASKA JOKUNEN. hei, se on vain kansi. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. 970 KESKIVIIKKONA 16. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. lopetetaanpa tämä keskustelu. hassua.... ELOKUUTA 2023 . kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630 ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. hassua.... Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. hassua.... *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. ELOKUUTA 2023 . lopetetaanpa tämä keskustelu. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. ELOKUUTA 2023 . Päivälämpötila +2 asteen vaiheilla. Päivälämpötila 18...20 astetta. *>WNA *D. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. jätetään se ostajan vastuulle. Olen jopa palkannut asianajajan. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Olen jopa palkannut asianajajan. ###*P *Q36 ###*A . Ja sellainen tämä on. kuten mihin. Olen jopa palkannut asianajajan. kuten mihin. Pilvistä ja paikoin heikkoa lumitai räntäsadetta. TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630 ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. NO, KERRONPAHAN SINULLE, ETTÄ VIETÄN PALJON AIKAA TÄÄLLÄ KESKIKENTÄLLÄ JA SUURIMMAN OSAN SIITÄ ITKIEN..
Hän olikin tippua tuoliltaan, kun kuuli, että tienaa näistä 1500 €. Škoda Superb ladattava hybridi -mallisto alk. KLO 10–16 on suunniteltu ylittämään odotuksesi joka päivä. 040 588 6462 Kangassohvat alk. Kullan hinta ennätyslukemissa! Tyylikkäät uudet kangaskalustot! LUOTETTAVAA KOTIMAISTA LAATUA! Valmistusta lähes 50 vuoden ajan! Valmistus huonekalutehdas Softness, Teuva. "Tämä on ennennäkemätöntä" toteaa Sebastian Rasimus, Suomen Kultareservin toimitusjohtaja. 100,UPEAT KOTIMAISET! Hyvitämme vanhat sohvakalustot vaihdossa HYVÄLLÄ HINNALLA! ILMAISET KULJETUKSET 200 KM SÄTEELLÄ! NYT SUOMEN HALVIMMAT LAADUN MUKAAN! 390,Nahkakalustot alk. Saatavana myös ladattavana hybridinä, jonka sähköinen toimintamatka jopa yli 130 km* (WLTP) Škoda Superb -mallisto alk. HUHTIKUUTA 2024 ·. Saatavana myös ladattavana hybridinä. 38 203,37 €, CO?-päästöllä (WLTP) 119 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,2 l/100 km. *Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. Täysin uusi Škoda Superb Sähköinen toimintamatka jopa yli 130 km Kirkkotarhantie 12 92140 Pattijoki 050 571 1880 ma-pe 9-17 www.raahenautokulma.fi Ajamisen vaivattomuus, varustelu, tilat – uusi suurenmoinen Superb on mietitty pienintä yksityiskohtaa myöten esikuvaksi, jota seurata. SUOMEN HALVIN! RAJUT TARJOUKSET! VIIMEISEN KERRAN! MEILLÄ VOIT MAKSAA MYÖS LUOTOLLA! ANTIIKKIAITONAHKAA Nahkasohvat alk. Raahen Hovi, Kirkkokatu 28. Meillä Suomen Kultareservillä arviointi esineille on maksuton, joten paikan päälle voi saapua pelkästään tarkistamaan kultansa arvon. Myynti SKM. 47 506,03 €, CO?-päästöllä (WLTP) 8 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 0,4 l/100 km. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Muuten näin yleisesti meillä sen on huomannut mm. Tervetuloa kokemaan täysin uusi Škoda Superb. Škoda Superb -malliston CO?-päästöt (WLTP) 8–181 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 0,4–8,0 l/100 km. Missä hinnannousun huomaa parhaiten. p. 295,NYT MIEHET MYY EIKÄ LEIKI! POHJANMAAN PARHAAT! ILMAN VÄLIKÄSIÄ! ELÄMÄSI TILAISUUS! KUN OSTAT SOHVAN SAAT KAUPAN PÄÄLLE KAHDEN ISTUTTAVAN SOHVAN TAI NOJATUOLIT ILMAN VELOITUSTA! RAJU TEHTAAN VARASTON LOPETUS! TULE NYT! VIELÄ KERKEÄT! LOPETAMME! JOPA 80 % RAAHESSA, LIIKUNTAHALLILLLA, KUMMATINKATU 3 HUOM: MYYNTI VAIN HUOMENNA TORSTAINA 25.4. Palvelemme klo: 10 17. Käytännössä joka toinen asiakas tienaa yli 1000 €, vaikka eivät itse sitä uskokaan jatkaa Rasimus. Hinta on noussut vuosituhannen alusta yli 500 %. Tutustu suosituimpiin ja löydä piilotetut tapahtumahelmet UUSITTU TAPAHTUMAKALENTERI: tapahtumat.raahenseutu.fi 20 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 24. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa akun varausaste, kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Paras esimerkki tästä on, kun meillä kävi asiakas, joka ei ottanut meidän mainosbonusta mukaan, sillä ei kuvitellut saavansa yli 100 € esineistänsä. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda.fi Kuvan autot erikoisvarustein. Tällä mainoksella 10 € bonus yli 100 € myynnistä Koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan olivat suuria vaikuttajia kullan hinnan nousuun. siitä, kun vain muutamia vuosia sitten keskimääräinen asiakasmaksu oli noin 500 € ja tänä päivänä se on lähes 1000 €. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. Tarjoamme kahvit sillä välin, kun arvioimme esineesi, lämpimästi tervetuloa! RAAHE PE & LA 26.-27.4