Reino Silvolan talon viemäreihin tuli sukkaa yli 10 000 euron arvosta. HELMIKUUTA 2019 23 . IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 1 5 19009 2 Keskustele ”Emme ymmärrä valinnan vapauteen liittyvää vastuullisuutta.” Veli-Matti Mathlin 15 Sää Aurinkoa päivään luvassa 7 Elämänmeno Balmuirin perustaja Heidi Jaara teki pienenä sipulikauppaa 9 Elämänmeno Perinteinen hiihtotapahtuma kiinnosti pieniä hiihtäjiä 4 Puheenaiheet Viemärin sukka tuli kalliiksi . VESA JOENSUU Viemärin sukka tuli kalliiksi. Raahen Seutu raahenseutu.fi MAANANTAINA 25. . Kuluttaja-asiamies on puuttunut aggressiiviseen kotimarkkinointiin, joka on kohdistunut etenkin ikäihmisiin. Remonttikauppojen purkaminenkin on osoittautunut hankalaksi
Vielä, kun yrittäjien kokemat puutteet sosiaaliturvassa korjattaisiin, ajatus yrittäjyydestä voisi olla yhä useammalle aito vaihtoehto. Eräällekin tutulle kaupattiin kattoremontti, jota ei olisi tarvinnut edes tehdä, ja se maksoi 13 000 euroa. Matti ymmärsi, että hoitamalla maata hyvin se antoi mahtavan pottusadon. Mikko Nurkkala. VELI-MATTI MATHLIN toimitus@raahenseutu.fi Matin pottumaa KOLUMNI Mitä mieltä olet kotiremonttien kauppiaista. Omavaraisuutta. Raahen seudullekin rahaa tuli lähes 30 yrittäjälle. Ihminen on etääntynyt kauaksi maasta ja luonnosta, josta loppujen lopuksi kaikki meidän hyödykkeet ovat peräisin. Yksi keino on juuri se, että erilaisia polkuja yrittäjyyteen on tarjolla. 5:11 HUOMENNA Aurinko nousee: 7.43 Aurinko laskee: 17.28 Nimet: Nestori Miete: Hanki kantaa, kunhan hangelle ei mene. Tämä pieni tarina auttaa näkemään nykyajan ongelmallisen suhteen luontoon. Tuntematon Sana: Me saamme riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen. Rahaa sai runsaat 400 aloittavaa yrittäjää. Tähän vaihtoehtoiseen tapaan onkin viime vuonna tartuttu. Kattoremonttia ja muutakin kauppaavat. Teen itse sen verran kuin lompsa antaa myöten. Silloin suuret pottumäärät sekä pellossa että lautasella olivat itsestäänselvyys. Kun valitsemme tuotteen, jonka ostamme, emme harkitse olisiko jokin toinen valinta vastuullisempi. Tunnen piston sydämessäni, itse en ainakaan ole. Raahen Yrittäjien puheenjohtajan Sanna Salon mukaan maailma ja yrittäjyys on muuttunut paljon, minkä vuoksi kynnystä kokeilla yrittäjyyttä onkin pitänyt madaltaa. Pohjois-Pohjanmaan starttirahapäätösten kokonaismäärä oli yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa viime vuonna. Voisi sanoa, että nyt ei hypitä pelkästään seinille, vaan jalanjälkiä löytyy jo katostakin.” Timo Haapala Ilta-Sanomissa P ohjois-Pohjanmaan te-toimisto myönsi starttirahaa 326 uudelle päätoimiselle yrittäjälle vuonna 2018. Kun ostamme kulutustuotteen kaupasta, emme useinkaan mieti millaisia eri vaiheita se on käynyt läpi ennen sen päätymistä kaupan hyllylle. Vuonna 2017 PohjoisPohjanmaan te-toimisto jakoi starttirahaa noin 600?000 euroa. Lapsuudessani meillä oli aina pottumaa. Mielestäni vastuullisuus kuluttamisessa on juuri sitä, että tiedostamme sen mitä luonnolta on vaatinut se, että tuote, usein hyvin pitkälle jalostettu, on päätynyt ostoskoriimme. Matille sekä pottu että maa olivat pyhiä elämän edellytyksiä. Emme ymmärrä valinnan vapauteen liittyvää vastuullisuutta. Jos pöydässä ei ollut pottuja, niin silloin tuntui, ettei ollut ruokaakaan. . Mitä kauempana olemme tuotteiden ja palveluiden alkulähteiltä sitä suurempia vastuunkantajia meidän tulisi olla. Hans Wohlrab Minä nakkaan ne ulos, jos ovet ei ole lukossa. Lisääntynyt vapaus pitäisi lisätä myös vastuullisuutta. Yhteiskunta ei pyöri ilman yrittäjiä – rohkeita ja sinnikkäitä ihmisiä, jotka luovat parhaimmillaan uusia innovaatioita ja työpaikkoja. Matti oli vuorovaikutuksessa maan ja potun kanssa. Pottua oli saatavilla joka muodossa. Kun ne päästää sisälle, se on sitten menoa. Tuntematon Sana: Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne. Yrittäjien sosiaaliturvan parantaminen loisi vielä mielekkäämpää kuvaa yrittäjyydestä. Starttirahaa saaneiden määrä on laskenut edellisvuodesta. Pottuja piti olla niin paljon, että niitä riitti seuraavan vuoden siemenpotuiksi ja myös kasvattipossulle. Mikko Keränen Ei ole sattunut kohdalle, jospa olen liian nuori. MAANANTAINA 25. TOIMITTAJA MAARIT KESTI E nnen oli Matti, jolla oli pottumaa. Te-toimiston mukaan kiinnostus yrittäjyyteen ei ole kuitenkaan laskenut. Että miltä asiat näyttävät.” Lehtikuvaaja Markus Jokela Helsingin Sanomissa ”Setä Arkadia toteaa, ettei Suomi ole sekaisin, mutta poliitikot ovat. Elintason nousu Matin ajoista on lisännyt vapautta. HELMIKUUTA 2019 PÄÄKIRJOITUS Maanantai 25.2.2019 TÄNÄÄN Aurinko nousee: 7.47 Aurinko laskee: 17.25 Nimet: Tuija, Tuire, Vanessa Miete: Kuukin on joskus vain varjo itsestään. Kevytyrittäjänä tai työttömyysturvalla hekin, jotka tarvitsevan selkänojaa yrittäjyytensä alkuun, saavat mahdollisuuden kokeilla unelmansa kantavuutta ilman isoja riskejä. Matille oma pottumaa edusti myös tietynlaista vapautta, riippumattomuutta herrojen määräysvallasta. Hän tunsi olevansa vastuussa pottumaasta. Hän itsekin ihmetteli, miksi teki sopimuksen. Myönnettyjen starttirahojen määrään on vaikuttanut viime vuonna voimaantullut lakimuutos, jonka mukaan yritystoimintaa voi kokeilla neljän ensimmäisen kuukauden ajan työttömyysturvalla. En ole suostunut. Room. Potun pyhyys oli vähällä kadota Välimeren ruokavalion tieltä, mutta sitten palattiin takaisin Matin ja hänen pottumaansa luokse. Multa puuttui sellainen tiedollinen intressi asioihin, mikä toimittajalla pitää olla. Oli pottuja ruskealla kastikkeella tai läskisoosilla, lihapottuja, makkarapottuja, pottulaatikkoa tai vain pelkästään voin kanssa. Raahen seutukuntaan starttirahaa myönnettiin 17 uudelle yrittäjälle. Hän tiesi, että se mitä maalta otettiin, se piti sinne myös palauttaa. Emme kuitenkaan koe enää asioita niin kuin Matti. Yrittäjyyteen tukeminen ja kannustaminen on tärkeää. Epärehellisiltä ne vaikuttavat, kun vanhuksille kauppaavat, mitä olen juttuja heistä kuullut. Olemmeko me sitä nyt. 3. Moos. Makaroni oli vain lisuke, ei koskaan pääruoka. 19:34 ”En tiedä, onko suomalaisilla todella ollut hyvä herraonni, kuten on tapana sanoa, mutta Allah99:n ja Huckleberry Finnin seikkailut luettuani on helppo todeta, että aivan erinomainen suomentajaonni meillä ainakin on ollut.” Olli Löytty Ollipa kerran -blogissaan ”Mä olin älyttömän huono toimittaja. Jokaisen ei tarvitse olla maanviljelijä vaan voimme ostaa vapautta ja helpotusta rahalla. Vapaus kasvattaa pottuja omalla bpottumaalla toi mukanaan vastuun hoitaa maata niin hyvin, että se tuottaisi pottuja vielä lapsille ja lapsenlapsillekin. Yhä useampi kokeilee ilman starttirahaa . Sen sijaan mulla on visuaalinen mielenkiinto maailmaa kohtaan. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Eero Joka kuukausi niitä vähintään käy tuolla Kopsassakin. Pottu on taas terveysruokaa, ilmastoystävällistä ruokaa ja merkki vastuullisesta kuluttamisesta
Ulkoasu muuttuu myös Raahelaisen osalta, jossa palataan perinteiseen punaiseen väriin. Voin sanoa, että omaisilla on hyvä omatunto, kun huolehtivat heistä. Tälle ikäluokalle sallitaan päästömittauksessa Karvoksi 3,0, joka on molemmissa autoissa vieläkin n. Lapset kunnioittivat vanhusten toivomusta. KOEAJO Toyota Avensiksella: Tarkoitus oli mitata keskikulutus – 20 asteen pakkasessa tasaisella n. Sähkön hankinta ei ole Suomessa päästötöntä kuten Norjassa ja Ruotsissa. Voi hellantuuteli, onpa aika poloisia nykykelkat, jos tarvitsee tampatun uran. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–la 7–21, su 10–21 Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. Ajoin noin 30 kilometrin tasanopeudella ja koksaamon kohdalla lopetin testini. Hiilijalanjäljen laskemisessa huomioidaan myös autojen valmistuksessa syntyneet hiilidioksidipäästöt (Tekniikan Maailma syksyllä -18). Vai ei latukone ehdi tasoittaa kelkkareittejä. Perheessämme on kaksi noin 15 vuotta vanhaa dieselautoa, jotka kumpikin toimivat kuten uutena, vaikka niillä on ajettu n. Autolla ajettiin n. Siksiköhän ne kelkkaileekin pyöräteillä nykyään. Jari Leivo Automyyjäksi Kuusamon toimipisteeseen alkaen 26.10.2018 Juhan Auto Jari Voutilainen huoltoneuvojaksi Kuusamon toimipisteeseen alkaen 1.2.2019 SANOMALEHTI – TOTTA, TÄRKEÄÄ JA KIINNOSTAVAA.. Motiva on antanut Suomen sähkölle (osto + tuotanto) keskimääräiseksi hiilidioksidipäästökertoimeksi 165 g/kWh ja 3 vuotta sitten omalle lisätuotannolle arvon 600 g/kWh. Minä taas löysin niille päästöt. Ministerit, kansanedustajat, kuntapäättäjät ja ammattiliitot ihmettelevät, miksi hoitoalat ei kiinnosta. Kulutuksella 4,2 litraa /100 km hiilidioksidipäästö on noin 110 g / km (auton CO2 keskimäärin 160 g/km) ja polttoainekustannus 5,9 euroa/ 100 km. salaattipöydän, keiton, jälkiruoan ja kahvin Eläkeläisalennus -1€ Roni Luttinen Huoltoneuvojaksi Kemijärven toimipisteeseen alkaen 7.1.2019 Olli Huikuri Automyyjäksi Oulun toimipisteeseen alkaen 2.1.2019 Rahkola Pekka Huoltoneuvojaksi Oulun toimipisteeseen 1.9.2018 Niina Tuuliainen Jälkimarkkinointipäälliköksi Raahen toimipisteeseen alkaen 1.2.2019. 010 277 4550 www.raahenhovi.fi•info@raahenhovi.fi Ma-pe klo 11.00–15.00 • Vko 9 Maanantai 25.2 Katkarapukeitto Lihapullat riistakastikkeessa Aasialinen broileripata Hedelmäsalaatti Tiistai 26.2 Juures-sosekeitto BBQ-porsaanlihakastike Kookos-curry lohivuoka Vaniljavanukas sekä hilloa Keskiviikko 27.2 Punajuurisosekeitto Viherpippuri-härkää Jauhemaksapihvit Vatkattu mustaherukkapuuro Torstai 28.2 Herkkusienikeitto Chili con Carne Savuporo-kasviskiusaus Mango-appelsiinikiisseli Perjantai ” Fiilis”1.3 Siikakeitto Kebab Buffet, mm. Värimaailmaa on uudistettu rohkeasti ja värien käyttöä on pyritty lisäämään. Tämä on sitä lähimmäisen rakkautta, jota hyvin harvalla on. 100 km/h:n nopeudella ja selvittää vanhahkon auton asema ympäristökeskustelussa. Tunnusluvut hiukan yllättivät; auton sisällä ei ollut vielä matkan jälkeen normaalia lämpötilaa ja keskikulutukseksi saatiin 41 kWh/ 100 km eli nelinkertainen kulutus auton kyljessä annettuun arvoon nähden. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Tietoihin viitaten voinen käyttää sähköautolle kerrointa 300 g/kWh. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Sähköä on ostettu viimevuosina noin kaksi kertaa Fennovoiman kapasiteetti. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). HELMIKUUTA 2019 . Lounas 11,50€ sis. He saivat viettää vanhuuden tutussa turvallisessa ympäristössä, kotona loppuelämän. Keskikokoiset nykydieselit menevät litran vähemmällä. Ministeriön pitää saada ilmoitus Valviralta, Valvira Avilta, Avi kuntien valvojilta, kuntien valvojat omaisilta, kun he eivät valvo ja sitten vedotaan ”palvelutuottajien omavalvontaan”. Suomen ilmasto-olot nostavat selvästi sähköautojen kulutusta, pienet akut eivät riitä. Miljoona sähköautoa tarvitsisi kolmannen Fennovoiman kapasiteetin (osto käsitellään päästöttömänä). 20 kilometriä matkanopeuksilla 50 – 60 km/h. Eläkeläisistäkö pelastus. Avensis vuosimallia 2003 (ei valmistuksen hiilidioksidipäästöjä), keskimääräinen päästö 160 g/km, hiilidioksidipäästö 32 000 kg. Mikään ei toimi! Nyt ihmetellään, miksi ammateihin haku ei kiinnosta ja nykyisetkin hakeutuu muihin ammatteihin. Sähkö-Golf 40 kWh:n akulla ja kulutuksella (arvio) 20 kWh/ 100 km, hiilidioksidipäästö 24 000 kg. Avensiksessa tapahtuu kulutusmittausten nollaus aina tankattaessa. Näin äitini kasvot ja melkein tunsin tuoksut. pitaleipää, kanansiipiä, valkosipuliperunoita Kääretorttu kahvit Sunnuntaibuffet 16€ 3.3 klo 12-16 Raikas salaattipöytä Kvinoa-papusalaattia, kylmäsavulohi canapeet, paprika-parsakaalislaw Italialaista chilibroileria, rosmariini perunat ja yrttiriisi Porkkanakakkua sekä Vadelmainen pannacotta Keittolounas 8€ sis. Autoille ilmoitetut keskikulutukset ovat varsin realistisia, olen myös niitä tarkistanut. Nuorilla on ammatinvalinta meneillään. MAANANTAINA 25. Matkalla oli kolme liikennevaloristeystä, joiden ansiosta matkan keskinopeudeksi tuli 30 km/h. Kiitos kauniista kirjoituksesta. Esimerkiksi vuosimallin 2003 2,0l dieselAvensikselle on annettu kulutukset 7,7 / 5,1 / 6,0 l/100 km. Kummassakin on ympäristön kannalta kaksi pientä puutetta eli hiukkassuodatin puuttuu ja litran lisäkulutus uuteen verrattuna. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Nimim. Niina on toiminut aiemmin Kuusamon toimipisteen korjaamopäällikkönä. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ : Sähkön kulutus 41 kWh/ 100 km testissä ja dieselin kulutus 4,2 l/100 km matkaajossa vastaavat samaa energiasisältöä ja ominaiskustannuksetkin 20 C:n pakkasella samaa tasoa eli 6 euroa / 100 km. 5–10 vuotta vanha diesel (ei valmistuksen hiilidioksidipäästöjä), päästö 100 g/km, hiilidioksidipäästö 20 000 kg. Kaunis kiitos Isoholmi-Pattijoki ja siitä edelleen puutarhalle päin välin pyörätien auraajalle. Pahimmalta tuntuisi näiden ”paalaaminen” kuten toivotaan. Kuinka heidän suku on huolehtinut vanhuksista. 350 000 kilometriä. Juha Kyrönkari Korjaamopäälliköksi Kuusamon toimipisteeseen alkaen 1.2.2019. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–pe 7–21, la 7–21, su 10–19 K R E I V I N T O R I Päivän annos! 6 45 KPL Ulkoasumuutoksella pyritään parantamaan lukijan lukukokemusta. Artikkelin tunnusluvuilla hiilidioksidipäästöt erilaisille ajokeille 200 000 kilometrin matkalla seuraavasti: Tesla 100 kWh:n akulla ja kulutuksella (arvio) 30 kWh/100 km, hiilidioksidipäästö 32 000 kg. Virosta ja Venäjältä ostettava sähkö olisikin, jos ollaan rehellisiä, runsaspäästöistä. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Aina ei Ruotsistakaan saada päästötöntä sähköä. Kulutus asettui pian 4,2 l/100 km:n lukemaan ja auton sisälämpötila oli varmasti riittävä. Auton akku on noin 40 kWh ja auton kyljessä lukee, että ”jopa 400 km yhdellä latauksella” eli ominaiskulutus on jossain olosuhteissa 10 kWh/100 km. Hymyilevä pyöräilijä TEKSTARIT Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. Ei ihme, kun kukaan ei hoida heidän etuja! Hoitajia ja päiväkotien valvojia on liian vähän, eikä päättäjät saa parannuksia aikaan! Ammattiliitot pyytää jäseniään ilmoittamaan epäkohdista mutta he eivät ilmoita, kun pelkäävät potkuja! Nyt mikään ei etene. Tie on pääsäätöisesti hyvässä kunnossa versus muuten työmatkaan Raaheen saakka. MIELIPIDE Sähköautoja on mainostettu viime syksystä lähtien päästöttöminä ilmaston pelastajina. Tavoite on, että Raahen Seutu näyttäisi ja tuntuisi omalta itseltään – paikallislehdeltä, jolla on oma vahva identiteetti. Myös eduskunta tarvitsisi näitä laskelmia. Nykydiesel uutena, jonka keskimääräinen päästö 100 g/km, hiilidioksidipäästö 26 000 kg. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Nämä puutteet ovat niitä lillukan varsia ilmastokysymyksessä. Tankkasin Pyhäjoella ja tielle siirryttyäni nostin nopeuden 95?–?100 km/h:iin. Ilo pyöräillä ilmalla millä hyvänsä, kun tiet on kunnossa. Keskiverto polttomoottoriauton valmistus sitoo 6 000 kiloa hiilidioksidia ja sähköautojen akut 140 kg/kWh eli Teslan 100 kWh:n akulla varustetun auton hiilidioksidipäästö autokaupassa on jo lähtiessä 20 000 kiloa, joka määrä syntyy nykydieselillä 200 000 kilometrin ajolla. Muutoksen myötä lehden värimaailma, Raahen Seudun logo, otsikkoja tekstifontit vaihtuvat uusiin. Vertailun suurin löydös oli, että vanha Avensis ei ylitä vielä tällä matkalla uuden Teslan päästöjä. Kiinassa sähköä tuotetaan hiilellä hiilidioksidikertoimella 1 200 g/ kWh. Autoa lämmitettiin pari minuuttia ennen lähtöä. Juha on toiminut aiemmin huoltoneuvojana/ vt korjaamopäällikkönä Kuusamossa. Nykyään. ALKUVIIKKOON KREIVINTORILTA! Voimassa ma-ke 25.-27.2.2019 ellei toisin mainita Grillistä! KUUMA GRILLIKYLKI 8 95 KG HÄRÄN MUREKEPIHVI muusi/ juustokermaperunat – annos salaatilla (ma-ti) HK SIKA-NAUTA JAUHELIHA 400 g (4,98) HK LAUANTAI TANKOMAKKARA 1,5 kg (2,66) VIHREÄ RYPÄLE Etelä-Afrikka 500 g (2,98) RS 1 99 RS 1 49 9 95 KG KEITTOLIHA NAUDAN PAISTISTA HERKKUTORILTA 8 50 3 PKT COSTA RICA SUODATINKAHVIT 500 g (5,67) yksittäin 2,99/kpl KPL 3 99 R A A H E N H O V I Kirkkokatu 29, Raahe • www.raahenhovi.fi Elämäsi hetkiin. 1,0. Tällaisessa ajossa auton lämmitykseen kului suhteettoman suuri osa sähköstä. Yleisesti Suomen vanhan autokannan puutteita kompensoivat Saksassa ja muuallakin moottoriteillä ajettavat tuplanopeudet – ja paljon suuremmilla autoilla. salaattipöydän, keiton, pääruoan, jälkiruoan ja kahvin Kirkkokatu 28, Raahe • p. Onneksi joku huomasi hiljattain, ettei Suomi voi EU:ssa yksin hylätä dieseleitä. Anu Selkälän viime maanantain kolumni toi silmiin vedet ja sydämeen lämpimät muistot. Lisäksi oletuksena laskelmille on, että Suomen sähkö ei ole päästötöntä. Sydäntä riipaisi, kun luin kansanedustaja Mattilan kirjoituksen. KOEAJO sähkö-Golfilla: Koeajo tapahtui – 20 C:n pakkasella Oulun eteläpuolisella tiestöllä. JORMA PERANDER DI Energiaja konetekniikka Tällä autolla ajan – ja hyvällä omallatunnolla Kyllä minä meinasin työ housuni repiä lukiessani mielipidettä kotihoidosta, mutta en kuitenkaan repinyt koska niitä tarvitaan työssä, hyvänen aika puhelimet on keksitty: ottakaa yhteyttä, kysykää nimiä jos ei huomata sanoa, oliko kritiikki hoitajille vai päättäjille
Omaiset joutuvat perumaan vanhusten kanssa tehtyjä kalliita remonttija rahoitussopimuksia.. Hän kehottaa ottamaan yhteyttä kuluttaja-asiamieheen välittömästi, jos sopimuksessa tai sen purkamisessa on epäselvää. Asia ei mennyt kuitenkaan niin, vaan firman toimitusjohtaja kävi laskemassa ilmastointiremontin hinnan lopulta 1?500 euroon puhuttuaan ensin vanhukset pyörryksiin. Kaksi miestä oli tekemässä töitä 41 tuntia, siinä on tauotkin mukana, hän kertoo. Sieltä saa apua myös riidan sovitteluun. – Olen tehnyt asiasta kuluttajaviranomaisille kantelun, Kari Kiiskilä kertoo. Kauppiaat lupaavat kotitalousvähennyksen kaupantekotilaisuudessa, vaikka se on työn tilaajan itse haettava verottajalta, ja sitä saa vain 50 prosenttia työn osuudesta. Kuluttajaneuvonta on maksutonta. Video on todennäköisesti kuvattu jostain muusta viemäriputkesta neljä vuotta sitten. Ilmanvaihtosopimuksessa puhutaan sisäilman radonista ja hiilidioksidista. Kiiskilän tapauksessakin kotitalousvähennys oli alkuperäisessä sopimuksessa liki 2?000 euroa. Kiiskilään ei oltu yhteydessä kuten sovittiin, vaan yhteydenotot siirtyivät ja peruuntuivat muun muassa ”äkillisen perhetilanteen” takia. –?Tietysti iäkkäilläkin on oikeus tehdä sopimuksia, mutta myyjänkin pitää ottaa huomioon, onko heidän terveydentilansa sellainen, että he pystyvät aidosti ymmärtämään tehtyä sopimusta, hän sanoo. Videon kuvaus ja tallennus on tehty 13.1. . Kotimyyntiremontoijat ovat tehoseurannassa RAILI VIIRRET Lakimies Annina Huolman Suomen Kilpailuja kuluttajavirastosta kertoo, että he ovat puuttuneet etenkin vanhuksille kohdistettuun kotimarkkinointiin ja listanneet remonttifirmoja seurantalistalle. KUN muutaman metrin pituisen viemärin sisäpinnoitus tuli maksamaan yli 10?000 euroa, alkoivat hälytyskellot soida myös työn tilanneella 80-vuotiaalla Reino Silvolalla. Hän sai vielä viemärin sukituksen jälkeen videon muistitikulla, jossa esiteltiin jälkeä remontin jälkeen. Hän kertoo käyneensä kyseisen firman toimitusjohtajan kanssa monta kipakkaa keskustelua, mutta siitä huolimatta kauppaa ei purettu, kuten oli sovittu. Kotitalousvähennystä saa 2?400 euroa henkilöä kohden vuodessa. Kotitalousvähennyksen arvoksi Silvolalle kerrottiin 3?500 euroa. –?Tänne oli tammikuussa myyty ja asennettu 5?000 eurolla kolme ilmastointilaitetta. Hän on raivoissaan siitä, että vanhuksia höynäytetään tekemään jopa rahoitussopimuksia. Kotimyynnissä myyjän on kerrottava etukäteen peruuttamisoikeudesta tai sen puuttumisesta. MAANANTAINA 25. Yhden sellaisen saa verkkokaupasta noin 200 eurolla. Remonttien kotimyynti on usein aggressiivista. Viemäreiden tarkastaminen tuntui ajankohtaiselta, kun sitä tultiin kotiin asti tarjoamaan. Kiiskilä käy auttamassa usein omaisiaan ja on varoitellut remonttikauppiaista, sillä heitä on liikkeellä myös Tampereella. RAKENNUSALAN ammattilainen Kari Kiiskilä asuu Tampereella, mutta hänen äitinsä Erna Takanen asuu kumppaninsa Paavo Perikankaan kanssa Raahen Velkaperällä. Reino Silvola kertoo, että hänelle näytettiin kuvaa, josta sai käsityksen, että talon viemärin rautaputki oli melkein tukossa. Hän huomauttaa, että kotimyynnissä tehdyn kaupan voi peruuttaa 14 päivän kuluessa palvelusopimuksen tekemisestä tai tavaran vastaanottamisesta. Kotiin tulevat myyjät kauppaavat esimerkiksi katto-, ikkuna-, ovi, ilmastointija viemäriremontteja varsinkin ikäihmisille. Sellaista on kuluttajan painostaminen, joka johtaa ostopäätökseen, jota hän ei ilman painostamista olisi tehnyt. Laskin, että sukitus maksoi noin 700 euroa metriltä. Reino Silvola asuu Aini-vaimonsa kanssa 1965 rakennetussa talossa Arkkukarissa. – Kalliiksikin tuli. Raahen alueella ei kuitenkaan Säteilyturvakeskuksen mittausten mukaan ole mitattu korkeita radon-pitoisuuksia. – Työt tehtiin siististi ja nopeasti, hän kiittelee ja esittelee malliksi jäänyttä muoviputken pätkää. Hinta tippui kahteen otteeseen lopulta 11?500 euroon. –?Se alkoi hirvittää, hän tunnustaa. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Kuluttajansuojalain mukaan aggressiivinen menettely on sopimatonta ja kiellettyä. Tänä talvena hän yllättyi tultuaan käymään. Kullan kallis kotiremontti . Kiiskilä kertoo, että hänelle tuli sellainen kuva, että lopullisessa laskussa huijataan myös verottajaa nostamalla työn osuus suuremmaksi kuin se onkaan. Hän tinkasi hintaa ja saikin sitä alaspäin useita tuhansia euroja. 2015. Hänen mukaansa kyse on selvästi puolustuskyvyttömien vanhusten kuppaamisesta ja hyväksikäyttämisestä. TYYPILLISTÄ molemmille tapauksille onkin, että sopimuksiin houkutellaan kotitalousvähennyksillä. Ne puhaltavat kylmää ilmaa sisään, vaikka myydessä niiden kehuttiin lämmittävän tuloilman. HELMIKUUTA 2019 RAILI VIIRRET Monet omakotiasukkaat ovat kiinnittäneet huomiota sinnikkääseen kotimarkkinointiin. Hän kertoo reklamoineensa kaupasta sen myyjälle, joka lupasikin lopulta monen puhelun jälkeen tulla purkamaan kaupat. Painostamisesta on kysymys, kun käytetään hyväksi kuluttajan sairautta tai vanhuuden heikkoutta ja uuvutetaan kuluttaja tekemään sopimus. Ilmastointilaitteet, jotka Niemelänkadulle on asennettu, eivät Kiiskilän mukaan sovellu Suomen talviolosuhteisiin
RAAHEN kaupunginhallitus käsittelee maanantaina muun muassa vierailukutsua Aiudin kaupunkiin Romaniaan. –?Meidän on erityisen tärkeä suojella lapsia ja nuoria. Päätösesitys ei Myllymäen mukaan tarkoita, että hänen jatkonsa hallituksen johdossa olisi jo varmaksi sovittu. Lisää rahaa nettipoliiseille. Toivottavasti siitä on ollut jotakin hyötyäkin Raahen kaupungille, Jarmo Myllymäki (kesk.) sanoo. –?Jos minä tulen valituksi jatkoon, mitä itse toivon, niin samalla tyylillä on tarkoitus jatkaa. –?Mitään päätöksiä ei ole vielä tehty. Nettipoliisien resurssien vahvistaminen on keskeinen toimi kokonaisuudessa, jolla pyrimme tekemään internetistä entistä turvallisemman lapsille ja puuttumaan nykyistä tehokkaammin lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin, sisäministeri Kai Mykkänen (kok) sanoo. SYYSKUUSTA 2017 lähtien Jarmo Myllymäki on toiminut osa-aikaisena kaupunginhallituksen puheenjohtajana tehden päävirassaan Jokilaaksojen pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkönä 80-prosenttista työaikaa. ARKISTO / VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Hallitus päätti lisätalousarviossaan vahvistaa poliisin resursseja torjua ja ennalta ehkäistä seksuaalirikoksia internetissä sekä nopeuttaa turvapaikkapäätöksentekoa. Reino Silvola kertoo, miten viemärin sukitus tehtiiin. MAANANTAINA 25. Myllymäeltä on tiedusteltu jatkohalukkuutta ja hän on ilmoittanut olevansa käytettävissä kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi myös kesäkuussa alkavalle uudelle kaksivuotiskaudelle. Raahen kaupungin luottamushenkilöiden palkkioja matkustussääntö määrittelee kaupunginhallituksen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkioksi 2?000 euroa kuukaudessa. Koko maratonia minun nivelet ei kestä, Jarmo Myllymäki sanoo. Jarmo Myllymäki haluaa jatkaa puheenjohtajana – Olen tykännyt työstä hallituksen puheenjohtajana. VESA JOENSUU VESA JOENSUU TIMO MYLLYKOSKI Keskustan Jarmo Myllymäki, 47, toivoo saavansa jatkaa Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtajana myös seuraavat kaksi vuotta. Jälki on siistiä, mutta remontointi kallista. – Saavat myös hakea pömpelinsä ja paikata tekemänsä reiät, hän sanoo. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 Kari Kiiskilä selaa sopimuspapereita, jotka hän aikoo purkaa. lokakuuta osallistuvat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Aiudissa maratonille osallistuva kaupunginhallituksen puheenjohtaja sekä kaupunginjohtaja. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävien hoitamiseen hän laskee käyttäneensä aikaa keskimäärin kahden työpäivän verran viikossa. Iäkkäät omakotitalon asukkaat ovat allekirjoittaneet muun muassa kalliin rahoitussopimuksen. Päätösesityksen mukaan vierailulle 19. Vierailun yhteydessä on tarkoitus allekirjoittaa kaupunkien välinen sopimus ystävyyskaupunkiyhteistyöstä. Valinnat tapahtuvat toukokuussa, hän toteaa. Kiiskilä ei aio antaa periksi. Tämä osa-aikaisuus on hyvä ja selkeä systeemi, hän sanoo. Kaupunginhallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan, ja nykyisen kokoonpanon toimikausi päättyy toukokuun lopussa. –?Jos kaupunginhallituksen puheenjohtaja olen tuolloin minä ja minut päätetään sinne lähettää, niin puolimaratonin olen luvannut siellä juosta. Lisäksi hallitus esittää rahoitusta Oulun vastaanottokeskuksen muuttamiseksi säilöönottoyksiköksi sekä kokeiluun, jossa Oulun ja Joutsenon vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoille pilotoidaan sähköinen suomalaisen yhteiskunnan peruskurssikoe, johon kuuluu myös seksuaalioikeuksien valistus. HELMIKUUTA 2019 . Kaupunginjohtaja Ari Nurkkala esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy vierailukutsun
Lavalle nouseminen tuntui oudolta, mutta hauskalta. maaliskuuta. –?Olin ihan liekeissä, onnellinen fani hehkuttaa. Myös kävijämäärä oli iloinen yllätys. 6 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Varhaiskasvatusjohtajan tehtävä vapautui Sannamari Salan irtisanouduttua virasta. Räppäri on osalle yleisöstä entuudestaan tuttu ja jo toisen kappaleen aikana artisti saa räppikädet heilumaan. Juhlallisuuksia vietetään 19.-21. 15-vuotias Veera Koskela käyttää tilaisuuden hyväkseen. Raahen kaupunginjohtaja kutsuttiin Mesolonghiin Suomen Kreikan suurlähettiläs Juha Pyykkö on kutsunut Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkalan puolisoineen Suomen ja Kreikan valtioiden diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlaan ja Kreikan itsenäisyyssodan muistojuhlan juhlallisuuksiin. Gospelkonsertti tosiaan on kuin mikä tahansa muukin konsertti. Esitys päättyy raikuviin aplodeihin. Yksi Hellaan suomalaisista vapaustaistelijoista oli Raahesta kotoisin ollut August Maximillian Myhrberg, jonka nimikkopuisto ja muotokuva ovat Raahessa. Py hä jo en Kui tu suunnittelee valo kui tu ver kon ra ken ta mista Pyhäjoelle. Kunnan konserniohjeen mukaan tytäryhtiöllä on velvollisuus hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa. –?Tämä ei ole tavallista hengellistä hoilausta, vaan jokaiselle löytyy omanlaista musiikkia, yleisössä pohditaan. Keikan jälkeen yhtyeen kanssa halutaan yhteiskuvia. –?Väkeä on paljon ympäryskunnista ja kauempaakin, osa jopa tyrnävältä saakka. Ensimmäisellä hakukierroksella, joka päättyi helmikuun alussa, virkaa haki viisi henkilöä. Suurin ero ehkä onkin, kun tapahtuman aluksi hiljennytään Janne Kippolan johdolla rukoukseen. Raahesalin valtasi lauantaina liki 400 gospelin nälkäistä nuorta. Juhlallisuuksissa, joihin Nurkkala puolisoineen on kutsuttu, on muun muassa Raahen kaupungin tervehdys Mesolonghin kaupungille ja Kreikan valtiolle sekä osallistuminen illallistilaisuuteen, jonka isäntä on Kreikan presidentti. Elämä on kiinni niistä mahdollisuuksista, joita tarjotaan ja joihin tartutaan, Roni rohkaisee Veeraa musiikin alkaessa. –?Elän musiikille. Kunnan tytäryhtiönä Pyhäjoen Kuitu pyysi kunnanhallitukselta omistajaohjausta siitä, päätetäänkö kuituverkon liittymismaksuksi 100 vai 600 euroa. Ronin jälkeen musiikin suunta muuttuu täysin, kun lavan valtaa folk-yhtye Maksetut viulut. Pyhäjoella varhaiskasvatusjohtajan tehtäviin kuuluu varhaiskasvatusyksiköiden toiminnan johtaminen, pedagogisen toiminnan suunnittelu, toiminnan kehittäminen ja arviointi sekä henkilöstön osaamisen johtaminen. Raahen seudun yrityspalveluiden hallinnoima Veden äärellä -hanke pyysi tarjouksia kehittämissuunnitelman toteuttamisesta ja valitsi palveluntuottajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Nuotio Digital Oy:n. –?Vakavasti pitää harkita, että järjestetään täällä uudestaankin, tapahtumajärjestelyistä vastannut Petri Kolehmainen kehuu. Maksettujen viulujen rokahtava esitys villitsi yleisön laulamaan mukana. Haastateltuaan kaikki viisi hakijaa sivistyslautakunta jatkaa viran hakuaikaa. FREESTYLE-ESITYKSESSÄ sekä Veera, että Roni esittävät lyhyen räpin taustalla soivan biitin päälle. Hakuaika virkaan päättyy 3. TIINA NIINIMAA TIINA NIINIMAA TIINA NIINIMAA Pyhäjoki hakee edelleen varhaiskasvatusjohtajaa Pyhäjoen sivistyslautakunta on päättänyt julistaa varhaiskasvatusjohtajan viran uudelleen haettavaksi. Maksettujen Viulujen Ossi Mäki-Reini esitti hengellisen musiikin helmiä mukaansatempaavasti. Raahen kaupunginhallitus päättää juhlallisuuksiin osallistumisesta maanantain kokouksessaan. Myhrbergiä on juhlistettu Mesolonghissa noin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin Suomi viimeksi oli juhlallisuuksien kunniamaa. MAANANTAINA 25. Mesolonghin kaupungin historiaan liittyy myös Suomi ja Hellaassa Kreikan itsenäisyystaisteluun 1820-luvulla osallistuneet suomalaistaistelijat. HELMIKUUTA 2019 TIINA NIINIMAA Tänä vuonna jo 31. Tarjouksensa kehittämissuunnitelman toteuttamisesta jätti neljä yritystä.. Myöskään 5-henkisen bändin esitys ei jätä ketään kylmäksi, vaan tarttuvien kertosäkeiden aikana näen useammankin suun liikkuvan myös yleisössä. Teollisuusmatkailun kehittäminen alkamassa Raahessa ryhdytään laatimaan teollisuusmatkailun kehittämissuunnitelmaa. –?Päästät irti ja vedät täysii, jokainen täällä kunnioittaa sua jo nyt. huhtikuuta Mesolonghissa Länsi-Kreikassa. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on varhaiskasvatuslain mukaan päiväkodin johtajalta edellytetty kelpoisuus. Positiivisena lisänä tulee hengellinen sanoma, joka nuorten on helpompi ymmärtää musiikin välityksellä. Pyhäjoen kuituverkkoon 100 euron liittymismaksu Pyhäjoen kunnanhallitus on omistajaohjauksella määrittänyt Pyhäjoen Kuitu Oy:n valokuituverkon liittymismaksuksi 100 euroa. Keikkansa puolivälissä Roni tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tarttua mikkiin. GOSPELKONSERTTI on kuin mikä tahansa muukin konsertti. Niin. Virkaa jo hakeneet huomioidaan myös uudessa haussa. Pian illan musiikillisen tarjonnan aloittaa itähelsinkiläinen räpartisti Roisi Roni. . Tavallaan toteutin yhden unelmistani, rohkea nuori nainen kuvailee tunnelmiaan esityksen jälkeen. kerran järjestettävän Raahe-gospelin paikka ylitti odotukset. . Evankeliumia räppinä 15-vuotias Veera Koskela pääsi esiintymislavalle yhdessä Roisi Ronin kanssa
MAANANTAINA 25. Nyt bisnekset ovat hieman eri kokoluokkaa. HYPÄTÄÄNPÄ ajassa vielä 80-luvulle Raaheen ja Pattijoelle. . . . . Heidi Jaaran yrittäjähenkisyys löytyi jo aivan pienenä, kun hän kasvatti sipuleita ja myi niitä kaupoille. BALMUIR on kasvanut koko ajan, ja sen liikevaihto on nyt reilut kahdeksan miljoonaa euroa. Ei ole media-alaa ikävä, mutta aion kyllä kirjoittaa kirjoja. Raahessa Jaara otti kosketusta myös media-alaan, sillä hän muun muassa kirjoitti Raahen Seutuun ja Raahelaiseen. . –?Sormet haisevat sipulille, se pitää jalat maassa. HIETALA) . –?Kirjoitin Raahelaiseen nimipäiväpalstoja ja Raahen Seutuun juttuja jääkiekosta. HEIDI JAARA (O.S. Balmuir on kasvanut koko ajan, eikä kasvulle näy loppua. Myös pihapelit olivat suuremmassa suosiossa. Siten lähdin tähän, mies ja vanhemmat tukivat, joten perustin itselle työpaikan. Raahelaislähtöinen Heidi Jaara vie tuotteita maailmantähdille. . –?Me olemme sisustaneet koko Jaren (Cheekin) kodin. Jaaran johtama yritys on osannut vetää oikeista naruista, jotta oikeat ovet ovat avautuneet. MEIKÄLÄISET . Perhe muutti Pattijoelle, kun Heidi oli käynyt ensimmäisen luokan Antinkankaan koulussa. 100-vuotiaan Raahen Seudun kunniaksi esittelemme vuoden aikana sata mielenkiintoista henkilöä Raahen seutukunnan alueelta Meikäläiset-juttusarjassamme. Vietti lapsuuttaan Antinkankaalla ja Pattijoella. . Nykyäänkin katson aina kaupassa sipuliniput, enkä ole nähnyt yhtä nättiä, Balmuir-yrittäjä Jaara nauraa. Mukana on niin nykyisiä alueella vaikuttavia ihmisiä, historiallisia henkilöitä kuin alueelta pois muuttaneita ja takaisin palanneita. Se on sellainen Pattijoen perintö. HELMIKUUTA 2019 . Kuulemma Järventöläntietä kierrettiin ja etsittiin pelaajia. . . –?Me oltiin luovia ja keksittiin uskomattomia juttuja. Olimme käyneet läpi kaikki rankimmat lapsettomuushoidot, enkä olisi koskaan perustanut yritystä, jos ei olisi ollut ajatusta, ettei meillä ole koskaan mahdollista saada lasta. Jaara muistelee, kuinka ennen kaikilla olivat ovet auki ja kylään saatettiin mennä ilmoittamatta. NOKIALLA työuraa tehnyt Jaara kaipasi reilut kymmenen vuotta sitten jotain vaihtelua, sillä työ alkoi olla liian stressaavaa. . Meidän tuotteita on myös muun muassa Tom Hanksilla, George Clooneylla, Shakiralla ja hänen miehellään. Jaara harrastaa luonnossa liikkumista. Silloin syntyi Balmuir, asusteja sisutusalan yritys, joka tunnetaan nykyään monessa maailman kolkassa. Hän alkoi jo sinä aikana suunnitella vaatemallistoja, mutta sysäys oman yrityksen perustamiseen tuli henkilökohtaisesta elämästä. Pienyrittäjyys on lähtenyt sieltä, vaikka se olikin sellaista puuhastelua. –?Ajattelin, että laitan mallistoja Kirsti Paakkaselle, mutta ei ollut kuitenkaan rohkeutta laittaa. Minulla on tosi monta ideaa ja hirveä tarve alkaa jossakin vaiheessa kirjoittaa, koska haluaisin jakaa sitä oppia, mitä olen elämästä saanut. TONI LÄNKINEN. Tähän suuri vaikutus on ollut muun muassa Pariisin muotimessuilla. Tina Turnerilla on meidän huivi ja kylpytakki. Siitä saatiin taskurahaa. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 7 MEIKÄLÄISET TONI LÄNKINEN Antinkankaan vanhan Siwan vieressä lapsuuttaan aloitellut Heidi Jaara huomasi jo pienenä, että yrittäjyys saattaisi olla hänen juttunsa. . Sitten myöhemmin saatiin vielä luonnollisesti kaksi lasta. Syntynyt vuonna 1974 Raahessa. Yrittäjä vakuuttaa, että jalat pysyvät maassa, vaikka yrityksellä menee lujaa. Aloitti yrittäjyyden jo lapsena, kun kasvatti sipulinippuja ja myi niitä raahelaisille kaupoille. Yrittäjyys alkoi sipulinipuista . Yritys työllistää kaikkiaan reilut 50 henkilöä. Tuntui, ettei osaa lähteä Nokialta, mutta sitten tuli pysäyttävä ajatus, että on pakko tehdä jotakin. Sen aika ei ole vielä, mutta se on haave, Jaara paljastaa. Teki töitä Nokialla, kunnes päätti perustaa vuonna 2007 asusteja sisustusalan yrityksen nimeltään Balmuir. Ja kun prinssi Carl Philip ja Sofia menivät naimisiin, tuli meille kiitoskortti, Jaara hymyilee. Asuu perheensä kanssa Kempeleessä. Kirjoitin juttuja myös vaihtarina. . . . Pelattiin muun muassa paljon neliskaa, Jaara muistelee. –?Meitä oli neljä lasta ja vanhemmat, ja me kasvatettiin Pattijoella 4H-kerhon mailla sipuleita. Ja lapset söivät sen kaverin kotona, missä sattuivat ruoka-aikaan olemaan. Tehtiin niistä tosi kauniita nippuja ja myytiin kauppoihin. . Muilla oli lapsia, mutta minulla ei mitään
Luento etenee keskustellen ja naisista hehkuu aito halu oppia. MAANANTAINA 25. –?Osallistujamäärä yllätti, mutta kyllähän itsepuolustuksen osaamisen tärkeys on korostunut viime aikoina varsinkin mediassa, kaverukset pohtivat. Vaikka aihe on vakava, koulutus etenee huumorin keinoin ja Raahelan tatamilla raikaa nauru. Onneksi Suomi on kuitenkin edelleen yksi maailman turvallisimmasta maista asua, Ahonen kertoo. Itsepuolustus kuuluu kuitenkin kaikille. Janne Ahonen opastaa Niinaa ja Hanna-Maria hyökkääjän otteesta irroittautumisessa. – Kesällä 2016 Raahen satamassa vieraili venäläinen nelimastoparkki Kruzenshtern. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Laiva on myös kirjattu Guinnesin ennätysten kirjaan maailman suurimpana perinteisenä purjealuksena. Sedovin pituus on 118 metriä ja leveys 14,6 metriä. Irroittautumisharjoitusten jälkeen moni nainen kuitenkin ihmettelee punaisena hehkuvia ranteitaan. Vuodesta 1945 alus on tunnettu nimellä Sedov. –?Ennen koulutusta oltaisiin varmasti yritettyä irroittautua riuhtomalla, nyt on sentään joku taktiikka, Hanna-Mari kiittelee. Niinalle koulutus on tärkeä jo työnkin puolesta, eikä Hanna-Maria kauaa tarvinnut houkutella kaveriksi. Laiva on avoinna yleisölle lauantaina 13.7. Ensimmäisen tunnin opit olivat naisten mielestä helposti omaksuttavissa. Pelkästään osallistujamäärien ja koulutusmäärien suuresta kasvusta voi tulkita turvallisuuden tunteen heikentyneen myös Suomessa. Raahelassa kouluttauduttiin itsepuolustuksen ja uhkatilanteiden varalta. TIINA NIINIMAA TIINA NIINIMAA HEIKKI UUSITALO Merten jättiläinen, venäläinen nelimastoparkki Sedov tulee ensi kesänä Raaheen. –?Hyvä treenipari ei päästä teitä liian helpolla, eihän hyökkääjäkään halua teidän pääsevän irti, Ahonen muistuttaa kierrellessään matolla. Nykyisin Sedov toimii koululaivana, jonka kotisatama on Kaliningrad. Nuorisotoimi auttoi nuorimpien osallistujien kurssimaksussa, mikä näkyi juniori-ikäisten korkeana osallistujamääränä. Vastaavia kursseja jo vuodesta 1999 lähtien vetänyt voimankäytönkouluttaja Janne Ahonen kertoo koulutusten kysynnän ja osallistujamäärien nousseen räjähdysmäisesti varsinkin viimeisen kolmen vuoden aikana. . Lämmittelyn jälkeen siirrytään hetkeksi teorian pariin. Raahen satamalla on kokemusta historiallisten purjealusten vierailuista. Sedov saapuu Raahen satamaan perjantaina 12. Haastattelun aikana molemmat hierovat kuumottavia ranteitaan, mutta vaikuttavat silti innostuneilta. ARKISTO/JUKKA LEINONEN. Maailman suurin perinteinen purjelaiva kesällä Raaheen Kesällä 2010 Oulussa Oritkarin satamassa vieraillut Sedov saapuu Raaheen heinäkuussa. heinäkuuta. Itsepuolustus ei ole voimaa vaativa laji, mikäli tekniikka on kunnossa. –?Osallistujat haluavat oppia miten toimia tilanteessa jossa he kokevat fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Sunnuntaina järjestettyyn koulutukseen osallistui lopulta 39 eri ikäistä naista ja tyttöä. Tärkein suojattava on henki Raahen nuorisotoimen Henna Leskinen ja Anna-Maija Heikkilä osallistuivat työn puolesta Janne Ahosen itsepuolustusja uhkatilannekoulutukseen. Mastojen korkeus merenpinnasta on yli 50 metriä. Toisen maailmansodan jälkeen Saksa luovutti aluksen sotakorvauksena Neuvostoliitolle. . Raahelaiset kaverukset Niina ja Hanna-Mari löysivät koulutuksen Facebookista. –?Järjestän tammi-huhtikuun aikana yli 40 koulutusta ympäri Suomen. ja sunnuntaina 14.7. Laivavierailu on osa 370 vuotta täyttävän merikaupunki Raahen merkkivuoden juhlintaa. Kysyntää riitti ja vielä kun yhteistyöhön lähti Raahen Nuorisotoimi, koulutuspäivä lyötiin lukkoon alle kuukaudessa. HELMIKUUTA 2019 TIINA NIINIMAA Tammikuun loppupuolella Janne Ahonen XLNT Sportilta kyseli Facebookin puskaradiossa raahelaisten naisten mielenkiintoa itsepuolustusja uhkatilannekoulutuksesta. Sedov, alkuperäiseltä nimeltään Magdalene Vinnen II, kiersi maailman meriä rahtinaan muun muassa hiiltä Walesista, puutavaraa Suomesta ja vehnää Australiasta. –?Mutta lakiosio kiinnostaa kyllä myös, Niina kertoo. Sedov rakennettiin Kielissä, Pohjois-Saksassa vuonna 1921. Vierailu onnistui erinomaisesti ja viikonlopun aikana alukseen tutustui yli 10?400 kävijää, toteaa Raahen Satama Oy:n toimitusjohtaja Kaarlo Heikkinen. Neljän tunnin peruskoulutus alkaa lämmittelevillä käytännön harjoitteilla. heinäkuuta. Myös lainsäädäntö kiinnostaa, he haluavat oppia millä tavalla ja kuinka paljon voi itseään tai läheistä puolustaa hätävarjelun nimissä, Ahonen kertoo. Samanaikaisesti vierailun kanssa kaupungissa järjestetään Pooki flakkaa -meripäivät, joita vietetään 12.-13
hippaa ja piilosta. LIIKUNTATOIMINNAN AVUSTUKSET: Yleisavustushakemukset tehdään Raahen liikuntalautakunnan hyväksymille lomakkeille, joita saa sivulta www.raahe.fi/liikunta/ lomakkeet tai liikuntatoimistosta, Palokunnankatu 28. FI Kulttuuri-, liikuntaja nuorisotoiminnan AVUSTUKSET VUONNA 2019 julistetaan haettavaksi TULEVAISUUSLAUTAKUNTA LIIKKUVA KOULU Tikkalan koulussa vietettiin ystävänpäivää toiminnallisissa merkeissä. HELMIKUUTA 2019 . Hän oli lähtenyt hiihtämään paikalle Honganpalosta. ja 13.12. Vanhimmat hiihtäjät ovat kahdeksanvuotiaita tai täyttävät tänä vuonna kahdeksan vuotta. Pisteisiin kuului myös rentoutus, jääkiekon laukominen, voimistelurata, käsityöt ja askartelu. Tikkalan koululle saapui kahdeksi viikoksi myös Liikkuvan koulun voimisteluvälineitä, joita hyödynnettiin myös toimintapisteissä.Toimintapisteissä leikittiin mm. He olivat tulleet Raahen hiihtomajalle yhdessä mummonsa Anneli Juvénin kanssa. NUORISOTOIMINNAN AVUSTUKSET: Yleisja erityisavustushakemukset tehdään Raahen nuorisolautakunnan hyväksymille lomakkeille, joita saa nuorisotoimen sivulta www.raahe.fi/vapaa-aika/nuoriso tai nuorisotoimistosta, Ratakatu 3. Molemmat myös ylipäätään pitävät hiihtämisestä. Kun viime vuonna vielä aamulla ennen hiihdon alkua ilmassa oli pientä jännitystä, pystytäänkö kovan pakkasen takia hiihtämään ollenkaan, tänä vuonna aurinko helotti taivaalta ja lämpötila oli hieman nollan yläpuolella. Lapsilla on monta syytä osallistua hiihtoihin. NELJÄVUOTIAS Iida Ohvo hiihti muiden ikäistensä kanssa 200 metrin matkan. MIKKO MÄÄTTÄ Viisivuotias Jimi Juvén ja kuusivuotias Minttu Juvén ovat osallistuneet Hippo-hiihtoihin jo monta kertaa. Kohdeavustushakemukset toimitetaan Tapahtumatalo Raaheen. MIKKO MÄÄTTÄ MIKKO MÄÄTTÄ RAAHEN SEUTU Keskiviikkona Raaheen tulee 36 Kainuun prikaatin varusmiestä tekemään veteraanikeräystä. ja 15.12. Mukana olevat veteraanijärjestöt ovat sopineet varojen jaosta jäsenmääriensä suhteessa. Ryhmät jaettiin heille annettujen kartonkisydämien värin perusteella. W W W .R A A H E. Kohdeavustuksia voidaan hakea vapaamuotoisella hakemuksella 14.6. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 KULTTUURITOIMINNAN AVUSTUKSET: Yleisavustuksilla tuetaan raahelaisia kulttuuriyhdistyksiä ja luodaan edellytyksiä raahelaiselle kulttuuritoiminnalle. Avustusohjeet yleisja kohdeavustuksille löytyvät em. Minttu oli lauantaina mukana kolmatta kertaa ja Jimi toista kertaa. Suomen sotiin vuosina 1939– 1945 osallistuneita oli tämän vuoden alussa elossa vielä yli 10?000. Hakemusta täydentäviä liitteitä voi tarvittaessa toimittaa myöhemmin. klo 15 mennessä Tapahtumatalo Raaheen, Kirkkokatu 28, 2. mennessä. Pappa ei ollut vielä ennen yhtätoista ehtinyt saapua paikalle. –?Olisi mukavaa, jos tämä toiminta jatkuisi, he lisäävät innokkaasti. OSALLISTUJAMÄÄRÄ oli viime vuosien Hippo-hiihtojen suurimpia. Päivä oli useimmille oppilaille mieleinen. Kilpailun lisäksi viehättivät hiihdosta saatava palkinto. Erityisavustushakemuksia leirija kerhotoimintaan sekä bändien ja vapaiden luovien ryhmien toimintaan voi toimittaa vuoden aikana suoraan nuorisotoimistoon os. Tällaista toiminnallista ystävänpäivää on vietetty jo muutamia vuosia ja oppilaat ovat pitäneet toimintapäivästä kovasti. Iida Ohvo tuli sarjassaan toiseksi. Ennen omien sarjojensa alkamista, he lähtivät tutustumaan kilometrin pituiseen reittiin. Anneli Juvén kertoi, että Hippohiihto on ollut lasten, mummon ja papan yhteinen tapa. Sarjoja oli vuonna 2012–2016 syntyneille. Minttu Juvén, Anneli Juvén, Jimi Juvén lähdössä valmistautuvat hiihtoon. Tänä vuonna myös sää oli viime vuotta suosiollisempi. Monet pitivät kovasti myös rentoutuksesta ja piiloleikistä. mennessä jätetyt hakemukset pyritään käsittelemään mainittua päivämäärää seuraavan kahden viikon aikana. Päätökset erityisavustuksista tehdään neljä kertaa vuodessa: 31.3., 30.6., 29.9. Ratakatu 3. Monelle oppilaalle lempipiste oli voimistelurata. Osallistujamäärässä tehtiin viime vuosien ennätys. osoitteesta. Sotien veteraaneista lähes 1?500 on sodissa vammautuneita. Jonkin verran tuli peruutuksia, mutta toisaalta myös jälki-ilmoittautumisia, joten lopullinen osallistujamäärä oli noin 150. Raahen Seudun netissä on paljon kuvia ja tulokset, www.raahenseutu.fi Osallistumisen riemua ja auringonpaistetta Sää suosi Hippo-hiihtoja. MILLA ESKOLA JA HELMI KALLIOKOSKI Tikkalan koulun 5.lk Tikkalan koulun toiminnallinen ystävänpäivä Tikkalan koululla vietettiin toiminnallista ystävänpäivää. Oppilaat kiersivät ryhmissä erilaisia toimintapisteitä. –?Oli kivaa, kertovat Jade ja Kiia kolmannelta luokalta. Hän oli mukana ensimmäistä kertaa ja sijoitus oli hienosti toinen. MAANANTAINA 25. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. Keräyksen järjestävät Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto ja Kaatuneitten Omaisten Liitto ovat yhdistäneet rahankeräyksen ja varainhankinnan Sotiemme Veteraanit -nimen alle. Toimintapisteitä oli sekä ulkona että sisällä. Keräystuotto käytetään Raahen alueen sotainvalidien, sotien veteraanien, heidän puolisojensa, leskiensä ja sotaleskien hyväksi. Tämä toiminnallinen päivä oli kuitenkin kaikin puolin hauska ja mukava. Veteraanikeräys keskiviikkona. Sydämien värien avulla sai tietää ketkä kuuluivat samaan ryhmään. krs. Kulttuuri-, liikuntaja nuorisotoiminnan yleisavustushakemukset on toimitettava pe 15.3. Tällä kertaa Raahen Hippo-hiihdoissa oli kaikkiaan 150 ennakkoilmoittautujaa. Hippo-hiihdon järjestivät yhteistyössä OP Raahe, Saloisten Salama ja Saloisten Reipas. Tänäkin vuonna osallistumista alettiin miettiä jo tammikuussa, ja molemmat lapset halusivat osallistua. Ohje ja hakulomake löytyvät sivustolta www.tapahtumataloraahe.fi/avustukset tai kulttuuripalveluista, Tapahtumatalo Raahesta. Ryhmissä oli kaiken ikäisiä oppilaita eskareista kuudesluokkalaisiin, sillä on tärkeää olla kaikille kiva kaveri
–?Ei nyt täysin tyytyväinen voi olla, kun ylempi jatkosarja oli tavoitteena ja siitä jäätiin. 10 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Toisessa erässä raahelaisten kavennusmaalista ylivoimalla vastasi Arttu Rautiala. Konsta Härkönen ja Jarkko Heikkilä pääsivät sairastuvalta mukaan, Raahe-Kiekon vastuuvalmentaja Arto Ylisaari kommentoi. Kaudelle päätös vieraissa . Markus Kanamäki SM-pronssille Oulussa Saloisten Salaman Markus Kanamäki hiihti veteraanien SM-kisoissa sunnuntaina M35-sarjan pronssia. Kaukana ei ollut toinenkaan pronssimitali, kun N35-sarjassa Salaman Minna Patanen jäi vain neljän sekunnin erolla neljänneksi. –?Ehkä kolmannessa maalissa olisi voinut haastaa hyökkääjää enemmän, mutta hyvän pelin pelasi, Ylisaari sanoi. Raahe-Kiekko pelasi lopussa ilman maalivahtia. Raahe-Kiekko haki vielä lopussa lisäosumia ilman maalivahtia, mutta ottelu päättyi Riemun 4–2 (2–0, 1–1, 1–1) voittoon. Tulos riitti viidenteen sijaan. Raahe-Kiekon hyökkääjä Arttu Rautiala avasi joukkueen maalitilin ylivoimasoumallaan Jyväskylässä sunnuntaina. Jääkiekon A-Nuorille tappiot vierasotteluissa Raahe-Kiekon ja Pyhäjoen JokiKiekon A-nuoret hävisivät lauantaina Porin Ässien akatemialle 5–0 (1–0, 3–0, 1–0). –?Lauri kävi lauantaina hiihtämässä 30 kilometriä Kempeleessä ja sanoi, että on aika jumi. Tänään näytti, että vauhti parani viimeiselle kierrokselle eli kisa pehmitti jumit, Saloisten Reippaan Timo Mäkinen kommentoi. –?Kaikki oli mukana, jotka vain pystyi. –?Ensimmäisessä erässä ei ehkä pystytty haastamaan, mutta muuten pelattiin fiksu ja hyvä peli. Finaalipaikka olisi vaatinut seitsemän sadasosaa nopeamman ajan. ROY VIITANEN Raahe-Kiekko lähti kohti viimeisiä otteluita kapealla kokoonpanolla. Miesten yleisen ykkönen oli normaalimatkalla Lauri Peltoniemi. Raahe-Kiekon kauden aikana takunnut ylivoima toimi Riemun vieraana hyvin. Raahe-Kiekko matkasi päättämään Suomi-sarjakautta kahdella vierasottelulla. RK/PJK:n ainokaisen ottelun lopulla teki ylivoimalla Aaro Inkala. Pelaajilla on halu kehittyä ja mennä eteenpäin, Ylisaari sanoi. Kilpailun voittajaksi hyppäsi tuloksella 173 Mikkelin Kisa-Veikkojen Jessica Kähäri. . Arto Ylisaari löysi Raahe-Kiekon kaudesta hyvää ja huonoa. –?Kaverilla oli kova panos ja selvästi halusivat paikallispeliin keskiviikolle, Ylisaari totesi. HELMIKUUTA 2019 Inka Mehtola hyppäsi Joensuussa SMhopeaa Raahen Vesan Inka Mehtola hyppäsi sunnuntaina N19-sarjassa SM-hopealle. Oli kaikki mahdollisuudet voittaa. Lauantaina pikamatka kulki ajassa 7,89. Mitalisadetta Raaheen ampumahiihdossa Saloisten Reippaan ampumahiihtäjät voittivat sunnuntaina Raahen hiihtomajalla yhdeksän Pohjois-Suomen mestaruutta, yhden hopean ja viisi pronssia. LAUANTAINA Raahe-Kiekko hävisi Järvenpään Haukoille 3–1 (1–0, 0–0, 2–1). Seipään mitali olisi vaatinut jo roimaa parannusta, kun pronssi voitettiin tuloksella 368. Mehtola sivusi Joensuussa omaa ennätystään 170. Ei tarvinnut paimentaa. Raahe-Kiekon vastuuvalmentaja Arto Ylisaari löysi paljon hyvää debyyttikaudesta Suomi-sarjassa, vaikka tavoite jäikin saavuttamatta. Perjantai-iltana välieräpaikka irtosi ajalla 7,94, joka jäi ennätyksestä pari sadasosaa. Järvenpään Haukat nousi voiton ansiosta hetkeksi pois karsijoiden joukosta. Siirtorajan kynnyksellä siirtyneet pelaajat ja muut esteet jättivät otteluihin vain reilun kaksi kentällistä pelaajia. RAAHE-KIEKON kannalta merkityksetön peli tarjosi paikan maalivahti Juho Tarkalle, joka sai kauden ensimmäiset minuuttinsa maalilla. Omia ennätyksiään Joensuussa paransivat Saloisten Salaman Emilia Tuomaala ja Raahen Vesan Anni Grekula. ARKISTO / VESA JOENSUU. MAANANTAINA 25. Monen taustalla oli lähinnä II-divisioonan tai nuorten Mestiksen otteluita. Aika moni urheilija on ottanut steppiä seuraavalle tasolle, Mäkinen sanoi. Anni Grekula juoksi SM-halleissa N19-sarjan 60 metriä. Kotijoukkueella oli panoksena mahdollisuus voittaa alempi loppusarja ja päästä karsimaan pudotuspelipaikasta ylemmän loppusarjan viimeiseksi jääneen niin ikään jyväskyläläisen D-Kiekon kanssa. Raahe-Kiekko ajoi sisään kauden aikana monta nuorta pelaajaa uudelle sarjatasolle. Tavoite oli jatkaa kautta vielä maaliskuussa. Tulokseen voi kuitenkin olla tyytyväinen, koska on ollut jalan kanssa vähän ongelmia, Mehtola kommentoi hopeakisaansa. M60-sarjassa Salaman Veikko Mäkilä oli viides ja M50-sarjassa Salaman Tommi Hyttinen hiihti kymmenenneksi. Ensin osui Haukat ja viimeisellä minuutilla kuparisen Raahe-Kiekon osalta rikkoi Jarkko Heikkilä. Muut Reippaan kultamitalistit olivat Juulia Jarkko N11, Lauri Korpela M11, Moona Ollakka N13, Joonas Jarkko M13, Viivi Jylänki N17, Hilla Lehtola N19, Elias Erkkilä M19 ja Eero Vehkala M70. Mieluummin kaveri tippui vauhdista kuin me, Ylisaari totesi. Tuomaala hyppäsi seipäässä 10 senttiä aikaisempaa korkeammalta ja yli 355. Hopealle ampui Emmi Erkkilä N19 ja pronssia saivat Nella Ollakka N11, Kiia Kuusikko N13, Jesse Lifflander M13, Veikka Ylilauri M19 sekä Juha Härkönen M45. Sunnuntaina RK/PJK pelasi Kangasalalla ja Suomi-sarjapisteet jäivät ottamatta Kisa-Eaglesilta, kun isännät voittivat 7–1 (0–0, 1–0, 6–1). Sunnuntaina Raahe-Kiekko kohtasi Liikunnan Riemun Jyväskylässä. Päätöserässä erikoistilanteen päätti puolustaja Mirko Hännisen maali, joka oli nuorelle puolustajalle kauden toinen osuma. –?Ei paljon paremmin olisi voitu pärjätä ja kyllä tyytyväisiä voidaan olla. Mutta tuntemattomalla rosterilla hyvä ensimmäinen kausi Suomi-sarjassa, Ylisaari sanoi. –?173 oli ihan ok yritys, mutta jäipähän ainakin kesälle taas tavoiteltavaa. Kapeasta rosterista huolimatta Raahe-Kiekko pelasi voitosta loppuun saakka. Myöhemmin lauantaina S-Kiekon venyminen varsinaisella peliajalla jatkoajalle Laser HT:ia vastaan pudotti Haukat takaisin karsijoiden joukkoon. –?Nuoret kehittyivät valtavasti kauden aikana ja siinä on hyvä pohja tulevaisuutta varten. Tekemisen taso oli loistavaa koko ajan
Sarjavoitto karkasi, kun Vaasan Tovereiden Mikaela Vesterholm kukisti Sippalan pisteillä 3–1. Haukat–Raahe-Kiekko 3–1 (1–0, 0–0, 2–1) . Alkuvauhti oli ehkä turhankin kova ja Mannila sijoittui lopulta viidenneksi. Lopussa AS Moon haki voittoa liivillisellä maalivahdilla, mutta tuloksena soi vain omissa. Puolimatkassa Lauri Mannila oli neljäntenä. Sijoitukseen olen ihan tyytyväinen, Lauri Mannila sanoi. ARKISTO / ROY VIITANEN ROY VIITANEN Oulun Hiihtoseuraa edustava Eero Mannila hiihti hienot nuorten SM-kisat viikonvaihteessa Kuopiossa. Turnaus alkoi ylivoimaisella pistevoitolla, jonka perään Sippala selätti kaksi seuraavaa vastustajaa. Kisaurakka alkoi perjantaina M18-sarjan sprintin Suomenmestaruudella. Lauri Mannila oli kirin toiseksi nopein ja sijoitus oli sama kuin lauantaina eli viides. Lauantaina 18 vuotta täyttänyt Eero Mannila jatkoi hyvää kisarupeamaa perinteisen 10 kilometrillä. Saloisten Salaman Anni Sippala 34 kiloisten naisten sarjassa kaksi ensimmäistä vastustajaansa selätyksellä. Suomi-sarjasta putoaa ainakin yksi joukkue. Yksi kulta ja hyvät sijoitukset Oulun Hiihtoseuraa edustava raahelainen Eero Mannila hiihti nuorten SM-kisoista M18-sarjassa kultaa sekä sijat neljä ja viisi. Putoamista vastaan pelaavat Haukat, Kotkan Titaanit, Muik Hockey ja HC Giants. Hyvän kisastartin lauantaina sai myös Eeron isoveli Lauri Mannila. –?Ehkä vähän turhaan lähdin höntyilemään alussa ja alkoi edelliset kisat jo painamaan. Sprintissä tavoitteena on päästä jatkoon ja muilla matkoilla hiihtää hyvät kisat, Lauri Mannila ennakoi. –?Kolme kaveria meni tänään niin kovaa, että ei ollut jakoja. –?Toisella lenkillä pitkän nousun lopussa tuli notkahdus ja mitalit karkasivat. . –?Koitetaan ensin palautua näistä kisoista. Ottelua hallinnut AS Moon nousi tauon molemmin puolin syntyneillä Timi Knuutisen kahdella maalilla johtoon. Sunnuntaina Lauri Mannila hiihti hetken aikaa hopealle sijoittuneen Aleksi Parttimaan vauhdissa, mutta kärki meni liian kovaa. Lopussa osuttiin kahdesti tolppaan. –?Ihan hyvä hiihto ja parhaita perinteisen kisoja tällä kaudella. Ihan ok kausi ollut, mutta maalinteon ei kärsi tökkiä, AS Moonin valmentaja Janne Hämeenkorpi sanoi. Kuudenneksi sijoittunut TeKi kohtaa sarjakolmosen Sotkamon Kiekon. . Jonkun näköinen porukka varmaan syntyy, Lauri Mannila sanoi. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 11 Raahe-Kiekon hyökkääjä Arttu Rautiala avasi joukkueen maalitilin ylivoimasoumallaan Jyväskylässä sunnuntaina. Ensimmäistä kautta M23-sarjassa hiihtävä Mannila oli 10 kilometrin perinteisellä viides. Välierässä johdin alusta loppuun saakka ja ei älyttömän tiukalle joutunut. Parttimaan perässä hiihdin pari kiekkaa, mutta sen jälkeen taisteltiin muista sijoista, Lauri Mannila sanoi. PTU nousi kuitenkin rinnalle. TeKi hävisi lauantaina runkosarjan voittaneelle Limingan Kiekolle 8–2 (4–2, 1–0, 3–0). RaLepa palasi torstaina voittojen tielle Raahen Lentopallo voitti torstaina Oulussa NMKY:n 2–3(11–25, 25– 22, 25–16, 18–25, 14–16). Finaalissa lähdössä oli tavoitteena olla ensimmäinen U-käännöksessä, Eero Mannila kommentoi. Kisan voittanut Lauri Lepistö oli jo karannut, mutta Mannila oli neljän hiihtäjän kanssa muutaman sekunnin sisällä. Puolimatkassa Mannila oli kakkosena, mutta jälkimmäinen lenkki pudotti sijoituksen neljänneksi. Sunnuntaina Sotkamossa PJK:n ottelu päättyi 11–1 (4–1, 4–0, 3–0) tappioon. –?Alkuerässä sai vähän passailla. Mutta ihan tyytyväinen voi olla koko kisareissuun, Eero Mannila kertoi sunnuntaina. Sunnuntain takaa-ajossa Eero Mannila oli mitalin syrjässä kiinni 15 kilometrin vapaan takaa-ajossa puolimatkaan saakka. ARKISTO / VESA JOENSUU AS Moonin liiganousu jäi haaveeksi AS Moon hävisi lauantaina futsalin ykkösessä Porissa PTU:lle 4–2 (1–1). Tulevana viikonloppuna Lauri Mannila edustaa Suomea Skandinavian Cupissa Latviassa. RK: Arttu Rautiala, Mirko Hänninen 1+0, Mikko Väänänen, Ville Kuorilehto, Niklas Niemelä ja Eetu Suoranta 0+1. . KARSINTAA . –?Toisella lenkillä tuli pieni notkahdus. RaLepalla on vielä kolme ottelua jäljellä naisten 2-sarjan ylemmässä jatkosarjassa. Jääkiekon IIdivisioonan jatkopelit selvisivät Teräs-Kiekko ja Pyhäjoen JokiKiekko pelasivat viikonloppuna IIdivisioonan runkosarjan päätökseen. Huono maku jäi pelistä. Riemu–Raahe-Kiekko 4–2 (2–0, 1–1, 1–1) . SUOMI-SARJA . RK: Jarkko Heikkilä 1+0, Mikko Väänänen 0+1, Ville Kuorilehto 0+1. . Loppusuoralle tuli viiden hiihtäjän joukko sijoilla 4.–7. –?Mahdollisuudet taisi mennä siinä ikävä kyllä. Alkukausi on ollut vaihteleva ja tuota vauhtia ei perinteisellä ole mennyt, Eero Mannila sanoi. Lauantaina molemmat hävisivät ottelunsa ja tulosten myötä tulevana perjantaina alkavien pudotuspelien puolivälierien vastustajat ratkesivat. Matkoina on sprintti 10 km perinteinen ja 15 km vapaa. Kyllä olen ihan tyytyväinen, vaikka mitalia ei tullut. Sunnuntaina Raahessa Nivala Cowboysia vastaan pelattu ottelu päättyi 5–3 (0–0, 4–2, 1–1) tulokseen. Kyllä noilla paikoilla olisi pitänyt pystyä klaaraamaan peli, Hämeenkorpi kertoi. HELMIKUUTA 2019 . MAANANTAINA 25. Niklas Sippala ykkönen painissa Ilmajoella Saloisten Salaman Niklas Sippala voitti voitti Ilmajoella painituissa Myhi-turnauksessa 9-vuotiaiden 27-kiloisten sarjan voittamalla kaikki viisi otteluaan. . Futsal ykkösen kärjessä on Tornion PV 21 ottelua/42 pistettä. Tappio käytännössä tarkoittaa sitä, että AS Moonin mahdollisuudet karsia liigaan katosivat. Turnauksen ykkössija varmistui, kun kahdessa viimeisessä ottelussa Niklas Sippala sai otteluvoitot vastustajan luovutuksella. Arki-illan ottelun voitto käytännössä varmisti RaLepan paikan neljän joukossa ja kauden jatkumisen nousukarsintaotteluilla.. Mannilan veljekset hiihtivät hyvät SM-kisat Kuopiossa. . Riemu karsii keskiviikkona D-Kiekon kanssa paikasta ylempiin pudotuspeleihin. –?Paljon oli koko ottelussa paikkoja. Futsalin ykkösessä pelataan 22.kierrosta. Seuraavina ovat jyväskyläläinen Riemu 20/40, PTU 21/38, FC Rauma 20/36 ja AS Moon 20/34. Hyvä paikka lähteä huomiseen takaa-ajoon. PJK hävisi lauantaina Ylivieskan Jääkarhuille 4–3 (0–2, 1–1, 3–0). Ero mitaliin kasvoi vajaaksi 20 sekunniksi. Pyhäjoen Joki-Kiekko oli runkosarjassa seitsemäs ja kohtaa puolivälierissä Tornion IHC:n
(08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Marketta Routaniemi p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. • uusiolampo.. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. Tämä koko 22 € /vko + alv. Tämä koko 22 € /vko + alv. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 08 222 020 tai 045 886 6996 RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. Tämä koko 22 € /vko + alv. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Isännöintija kiinteistöpalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.fi Tämä koko 32 € /vko Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. 044 763 0020 Konepalvelut p. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. Hinta 35 € (norm. 220 611. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Erikoisliikkeet RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. • uusiolampo.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 044 763 0020 Konepalvelut p. • uusiolampo.. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. krs 90100 Oulu puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. Jaakko Remahl p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. krs 90100 Oulu puh. Palvelusivuilta löydä paikalliset toimijat nopeasti ja helposti Tämä koko 42 € /vko + alv. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. MAANANTAINA 25. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 220 611. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. Tämä koko 22 € /vko + alv. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 220 611. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Tämä koko 22 € /vko + alv. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. Jaakko Remahl p. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Rakennuspalvelut ja urakointi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. Jaakko Remahl p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. krs 90100 Oulu puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Jaakko Remahl p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. • uusiolampo.. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. Marketta Routaniemi p. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. krs 90100 Oulu puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. krs 90100 Oulu puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 044 763 0020 Konepalvelut p. • uusiolampo.. Tämä koko 22 € /vko + alv. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Tämä koko 22 € /vko + alv. Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 220 611. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT ERIKOISLIIKKEET Muuttopalvelua puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. NAUTIPAIKALLISESTAPALVELUSTA-hinnasto JOKA MAANANTAI! Palvelusivut joka maanantain lehdessä! Tämä koko 16 € /vko + alv. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. krs 90100 Oulu puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Marketta Routaniemi p. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 220 611. • uusiolampo.. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 044 763 0020 Konepalvelut p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT LÖYDÄ HAKEMASI NOPEASTI JA HELPOSTI! Autohuolto ja konekorjaamot RAAHEN AUTOHUOLTO Kirkkotarhantie 12 92140 Pattijoki 040 920 8700 Avoinna ma–pe 10–18 p. Tämä koko 22 € /vko + alv. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Maanantaina 22. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 12 Raahen Seutu . Jaakko Remahl p. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Marketta Routaniemi p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. • uusiolampo.. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. Jaakko Remahl p. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. • uusiolampo.. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. (08) 2804 400, Vihanti www.laatupaino.fi P ainotyöt ja suunnitteluPalvelut Kauneus-, terveysja hyvinvointipalvelut Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 220 611. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. KATSO NPP-SIVUILTA Onko nimi hukassa ja tarvisit hierojaa. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Marketta Routaniemi p. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.fi Jaakko Remahl p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. Marketta Routaniemi p. 044 763 0020 Konepalvelut p. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. Jaakko Remahl p. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Siivous-, kotija pesulapalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. Marketta Routaniemi p. Marketta Routaniemi p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. krs 90100 Oulu puh. Jaakko Remahl p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. Jaakko Remahl p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. Hinta sisältää ilmoitusvalmistuksen. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 08 222 020 gsm 045 886 6996 T Y V I V Ä R I P U U T E R I NOPEA JA HELPPO TAPA PEITTÄÄ HIUSTEN TYVIKASVU. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. krs 90100 Oulu puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 220 611. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. Laita mainontasi kuntoon ja valitse näkyvyys 1–12 kk. • uusiolampo.. krs 90100 Oulu puh. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. Jaakko Remahl p. HELMIKUUTA 2019 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. Tämä koko 22 € /vko + alv. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. A voinna ma–pe 10–18 Fellmanin Puistokatu 20, Raahe p. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. • uusiolampo.. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Jaakko Remahl p. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. krs 90100 Oulu puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 220 611. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. (08) 2804 400 • www.laatupaino.fi p. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Anne Vesterbacka konttorinjohtaja 020 758 2372 Jenna Viklund palveluneuvoja 020 758 2375 Sari Tiikkaja palveluneuvoja 020 758 2373 Anu Ojala palveluneuvoja 020 758 2374 Kaija Koivisto palveluneuvoja 020 758 2376 RAAHE | Sovionkatu 4-6 | www.saastopankki.fi | etunimi.sukunimi@saastopankki.fi Tule keskustelemaan Säästöpankkkiin. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 220 611. 044 763 0020 Konepalvelut p. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 044 763 0020 Konepalvelut p. Marketta Routaniemi p. tammikuuta 2018 12 koko (kokomm) hinta 2-palstaisetkoot 2x65 (99 x 65 mm) 52€/vko + alv 2x42 (99 x 42 mm) 42€/vko+alv 2x30,5 (99 x 30,5 mm) 32€/vko+alv 1-palstaisetkoot 1x65 (47 x 65 mm) 28€/vko+alv 1x42 (47 x 42 mm) 22€/vko+alv 1x30,5 (47 x 30,5 mm) 16€/vko+alv Palvelusivut on helppo ja vaivaton tapa näkyä seutukunnalla. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi puh. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. • uusiolampo.. Marketta Routaniemi p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON Näiltä sivuilta Sinut huomataan! Kuljetuspalvelut RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. UUSIOLÄMPÖ OY Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. Sivut julkaistaan maanantaisin Raahen Seudussa. SIVUT JOKA MAANANTAIN LEHDESSÄ! Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 TALONHOITO.fi TALONHOITO.fi since 1982 SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT KULJETUSPALVELUT KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT RENGASLIIKKEET RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 39,90) 6 ruskean eri sävyä! Olen lomalla 13.–26.7.15 Tuote on tarkoitettu hätäavuksi ennen seuraavaa kampaamokäyntiäsi. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. Marketta Routaniemi p. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 220 611. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi NPP-SIVUT JOKA MAANANTAIN LEHDESSÄ! SINULLE SOPIVISTA PANKKIPALVELUISTA. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 Pajuniityntie 26, p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P
08.15 Angry Birds Blues (S). 16.30 Neljän tähden illallinen. HD 23.35 Marja Hintikka Live. 17.00 YLE FEM. 07.05 Ritariprinsessa Nella (S). 18.00 BUU-klubben. 21.00 Suhdesoppa. 04.30 Restored. O: Peter MacDonald. 18.00 Remppa vai muutto. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. HD 18.10 Casualty (12). ”Kirjava on ihmisen ikä.” (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 03.30 Numb3rs (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.25 Sisarvaimot (S). 10.15 Simpsonit (12). 02.30 Kokeile tai kuole. Saksa 2012. 12.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. Isäntänä Mika Eirtovaara. 22.00 Apua! Tyttäreni on raskaana. Kausi 1. 23.50 Natsien maailmansodan outoudet. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.35 Myyrä. 13.10 Alanyan sankarit (S). 19.00 Unelmarempat. 18.30 Flying Finns – Amerikan valloitus. 3, 8/8. 11.00 Alaskan vaaralliset sähköurakat (7). 02.00 Häät sulhasen tapaan. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.30 Molang-pupu. 18.00 Paavo Pesusieni (S). 23.00 Jussin kalajutut. Kausi 1, 1/13. 22.15 M/S Romantic (12): M/S Romantic (7). 15.15 Tarjousten metsästäjät. 22.30 Filminurkka. Suomi, 1955. 02.30 Poliisit (S). 01.40 Yukonin kultamaat. 00.11 Moderni perhe. 21.00 Greyn anatomia (12). 18.00 Sinkkuillallinen. 08.00 Akvaariomestarit. 00.25 Uutisikkuna. Kausi 1, 4/8. 23.00 ELOKUVA Sinä, minä ja Dupree (12). 16.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Vinttikoiran hengitys huolettaa. 04.10 Remonttipainajainen. Jakso 8/8. 16.00 Kiinteistöveljekset. 20.00 Kyttäputki: Blue Bloods (12). 20.00 Grillit huurussa (S). 00.40 Mad Cook TV (7). 02.35 CSI: Miami. Steinar ryhmineen etsii kadonnutta nuorta naista, ja jutut näyttävät liittyvän jollain tapaa yhteen. 23.50 Legends (16). 19.05 Vaarallisen valtatien pelastajat. 03.45 Autojen ensiapu. HD 09.00 Casualty (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 12.55 Asunnon metsästäjät. 05.50 True Crime: Murhien meediot (7). 16.55 Onnenarpa. 21.00 Unelmahäät. HELMIKUUTA 2019 . 21.00 Tohtori paise. Naisen henkilöllisyyden paljastuttua Bartin perheen kieroutunut historia alkaa avautua vähä vähältä. 09.00 Leijonan luola USA. 01.20 Viron surkein kuski. 11.30 Cafe Intro. ,Jakso 16/26. (Matt. HD 20.25 Matkalla Muumilaaksoon. Pääosissa: Heather Graham, Rachael Carpani, Jason Lewis, Mason Cook, Mackenzie Gray. 06.00 LIVE: Astral-TV. 01.30 Panttilainaamo. Hope Spencerin onnenpäivä. Myös orastava työväenliike sai vaikutteita siitä. 8/8. HD 21.25 Suomi on metsäläinen. 19.00 Kadonneen jäljillä (S). 12.05 Pohjoisen valtatien pelastajat. 18.25 Emmerdale. 12.09 J/M Sisu talvisen Perämeren työjuhta. LIV 06.25 Viestejä tuonpuoleisesta. 20.00 Neljän tähden illallinen. Kausi 5, 4/10. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 22.00 Asema 19 (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.00 Love Island UK (12). 12.50 90 päivää morsiamena. Jaksossa listataan kymmenen hurjinta myrskyä. 14.30 70’s show (S). HD 08.06 Galaxi. 03.05 Sinkkuillallinen. HD 07.26 Muru (S). Osa 3517: Gunnar saa käyrän nousuun. Harhakäsityksiä. 22.25 Tulosruutu. 20.30 Simpsonit (7). 18.25 Tahdon morsiuspuvun! 19.00 Kakkukuningas. 23.00 Sinkkuillallinen. 04.00 Uutisikkuna. Lande. 15.05, 18.00 Kultakuume. 14.55 Tahdon morsiuspuvun! 15.30 Tahdon morsiuspuvun! 16.00 90 päivää morsiamena. 05.20 True Crime: Murhien meediot (7). 12.45 Varastojen metsästäjät. 08.25 Vili Vilperin seikkailut (S). 08.30 Kaarlo ja Perttu (S). 13.05 TV Shop. 23.00 Simpsonit (7). 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7). 04.55 True Crime: Murhien meediot (7). 19.30 Panttilainaamo. 04.30 Tabu. Kausi 1. 19.00 Tuontirakkautta. 00.00 Tappavat suhteet (12). 19.00 Apua, mikä tauti! 20.00 San Franciscon eläinpoliisit (12). 00.45 Autojen ensiapu. 07.05 Tahdon morsiuspuvun! 08.10 90 päivää morsiamena. SUB 08.30 YLE FEM. 06.15 Aamusää. 02.40 Kasvun paikka. 19.00 Kadonneet (7). 22.55 Kiven sisällä. 14.00 Amerikan Gladiaattorit. 17.00 Kissakuiskaaja. 08.55 Elä vapaana tai kuole. 23/40. HD 21.00 21.30 Modernit Miehet (12). 12.00 Elävä arkisto esittää. 08.15 Kultakuume: Etelä-Amerikka. 12.55 Kiinteistöveljekset. Liturgi ja saarnaaja Panu Partanen. 23.00 Oscar-gaala 2019: Punainen matto. 09.50 Autiotalojen aarteet. 08.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 12.01 Valtion jäänsärkijä Sisu. 19.00 Moderni perhe (S). Raahen Seutu TELEVISIO 13. 15.30 Walker, Teksasista (12). O: Cameron Crowe. 20.00 Kansan kesken. 19.20 Päivän sää. Kausi 3. 21.00 The Passage. Vaeltajan tie -messu Toivakan kirkossa. 10.55 Kadonneen jäljillä (S). 01.00 Painajainen naapurissa (12). Avioparin riidasta alkanut tapahtumaketju saa kaikki tajuamaan, että tulipalossa pahinta eivät aina ole liekit ja jonkun turvapaikka voi olla toisille tappava ansa. (U) HD 11.30 Kulutustavaratarkastajat. 08.35 LEGO Ninjago (7). Lotta Näkyvä. 11.00 Kardashianit. Riku Rantala suostuu älykkyystestiin! 17.00 Selviytyjät. 13.00 Sinkkuillallinen. N: Peter Haber, Kristofer Hivju, Ingvar Hirdwall, Rebecka Hemse. 07.25 Nuoret äidit. Kausi 6, 3/14. 15.30 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 11.00 Skavlan. 8. (U) 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). Dokumentti vie uuden animaatiosarjan tuotannon ja muumien olemuksen ytimeen. 22.30 Will & Grace. 21.00 21.00 A-studio. 03.00 Lentoturmatutkinta. 25:35, 40) 11.05 Jumalanpalvelus. 4, 7/10. 13.30 Valtakunnan sydän (S). Kausi 25, 7/18. Romanttinen komedia Havaijilta missä uudet ja vanhat rakkaussuhteet johtavat kiharaiseen tunteiden sekamelskaan. 06.00 LIVE: Astral-TV. 16.00 Kauneusleikkauksia Thaimaassa. 23.45 Prisma: Tyrannosaurus rexin paluu.HD 00.35–01.05 Puoli seitsemän. Kahvia ja tupakkaa. Maailman kaunein kaupunki on miljoonien turistien kohde, mutta asukkailleen lähes asumiskelvoton. Kaksinaamainen kyttä, osa 2. 06.35 Chuggington. Kliimaksi tuulikaapissa. 16.45 Yle Oddasat. Jakso 8/10. 08.10 Lapin poliisit. (Beck 35: Ditt eget blod 2018). 09.10 Huomenta Suomi Extra. 10.00 Remppa vai muutto. 10.00 Napakymppi. 12.25 Hurjat rakkauskilot (S). 18.00 Mayn keittiö. 06.50 Pikku Kakkonen. 06.45 Heimojen viemää. 03.05 Astral-TV. Onnea, Tuija, Tuire ja Vanessa! 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 03.00 Apua! Tyttäreni on raskaana. 05.15 Vankilassa ulkomailla. Ohjaus: Nancy Savoca. Kookoscurry-lohikiusaus. 14.05 Hengenvaarallinen saalis. Myrskyt. 14.30 Australian rajalla. 20.00 YLE TEEMA. 17.55 Uutiset. 22.00 Kymmenen uutiset. 03.55 Caribbean Life. Kahvia ja tupakkaa. Vieraana paralumilautailija Matti Suur-Hamari. 10.31 Kaunis elämä. 13.55 Ummikot ulkomailla. (1955) Näin todistellaan vuonna Suomen Filmiteollisuuden elokuvassa, jolla vauhditettiin SKDL:n Eino Kilven vaalikampanjaa vuoden 1956 presidentinvaaleissa. Harhakäsityksiä. 10.15 Sisarvaimot (S). 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 15.00 Remppa vai muutto. Pikku Myy tuli taloon. 10.10 Löytöretki tuntemattomaan. 23.30 Jerusalemin uutislinja. 00.00 Family Guy. 06.00 Rusty Rivets (S). Fiesta eli maailmanlopun bileet. 04.55 Bitchin’ Rides. Kausi 2. Toimittaja Louis Theroux viettää aikaa Los Angelesin seksirikollisten kanssa ja selvittää, millaista ehdonalaisessa olevien seksirikollisten elämä on erittäin tiukkojen määräysten puristuksessa. 00.00 Bonusperhe (12). 20.00 Oscar-gaala 2019. Jakso 11/25. Kausi 2. 19.30 20.00 The Orville. Kausi 15. 01.40 Perheyritykset kuntoon. Tänään mukana Poikelus, Palander, Töyssy, Riihilahti ja Nordman. 23.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 19.30 Rillit huurussa (S). 16.20 Maailmanlopun odottajat. 11.05 Arvokaman etsijät. HD 09.30 Puoli seitsemän. 15.00 Kadonneet (7). Jakso 5/10. TLC 06.00 Akvaarioiden valtiaat 2. 08.35 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 01.40 The Gifted. 18.30, 20.00 Moderni perhe (S). Vieraana Ina Mikkola. 14.40 Venetsian syndrooma (S). 09.15 Hengenvaarallinen saalis: spesiaali. 04.00 Kakkukuningas: Paras leipuri. 21.00 Hengenvaarallinen rakkaus. 00.55 Kultakuume. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 04.05 Astral-TV. 09.00 Tanssi kanssain. Kausi 2. 00.40 Ensitreffit lennolla. HD 23.30 Oddasat. 14.00 Tähdet, tähdet. 11.00 Away – Bali: Kohti Jumalten saarta. 10.00 Emmerdale (7). 15.25 Anthony Bourdain maailmalla. 12.47 Jää murtuu. 01.05 Hyvät ja huonot uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. AVA 06.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 21.55 Yle Uutiset. ”Kirjava on ihmisen ikä.” (U) HD 10.30 Kaipuu takaisin paratiisiin. 09.00 Sinkkuillallinen. 11.40 Tanssin superäidit. HD 16.00 Arto Nyberg. 01.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 18.30 Puoli seitsemän. 1840 1906. 06.25 Huomenta Suomi. 10.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Only in Japan (12). 19.00 Remppa vai muutto. JIM 06.00 Tahdon morsiuspuvun: XXL. 19.25 Tulosruutu. 08.35 Dosentti: Laura Holmström. 13.00 Valehtelevat viettelijät (12). 01.00 Quantico (16). 21.00 Radalla. 13.10 MasterChef Suomi. Kausi 12. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 21.00 Autojen ensiapu. Kookoscurry-lohikiusaus. 23.30 Simpsonit (7). 21.00 21.00 ELOKUVA Beck: Omaa vertasi (12). Totuus kateissa. HD 20.30 Yle Uutiset. 12.00 Emmerdale (7). 07.55 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). HD 07.14 Tie tähtiin (S). 05.00 Astral-TV. 19.30 Salatut elämät (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 13.00 Hell’s Kitchen. 20.00 Muumilaakso (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. HD 07.39 Ryhmä Hau (S). Jakso 6/16. 13.31 Huomenta Suomi Extra. 17.55 Neljän tähden illallinen. 06.55 Viestejä tuonpuoleisesta. HD 12.05 Antiikkikaksintaistelu. 11.00 Huvila & Huussi. Kausi 12, 8/18. 11.00 Ruokamatkalla USA:ssa. Koracick ja Amelia yrittävät poistaa kasvainta Catherinen selkärangasta, mutta Richard pelkää pahinta. 17.00 Rempalla kaupaksi. 8/9. 08.00 Nuori Robin Hood (S). 21.30 Rillit huurussa (S). 00.50 Teknavi. 03.00 Poliisit (S). Kausi 5, 4/10. O: Mårten Klingberg. 16.10 Varastojen metsästäjät. 08.44 Kujeilevat eläimet (S). 11.00 Sofian enkelit. 17.05 Toisenlaiset teiniäidit. 22.50 Kyttäputki: Blue Bloods (12). 10.00 Uusi päivä (S). 16.20 Tahdon morsiuspuvun: XXL. 20.00 Onnenpyörä. Kausi 8. 15.00 Heikoin lenkki. Jakso 3/8. 19.30 Kakkukuningas. 07.35 Paavo Pesusieni (S). 08.07 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 18.30 70’s show (S). 00.30 Suomen Tulli (S). 08.45 Ostoskanava. 13.50 Niklaksen keittiössä. #puoli7 10.00 Sydämen asialla (7). 00.00 Hengenvaarallisesti lihava. 15.00 Lemmen viemää (7). 11.10 Hirviökala. Kausi 12. Wyatt Spencer, jokapaikan Juudas. 12.55 Päiväkirja jäänsärkijältä. 11.30 Hei me rakennetaan! 12.30 Ostoskanava Tvins.com. 22.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi. N: Bradley Cooper, Emma Stone, Rachel McAdams, Bill Murray, John Krasinski. 14.05 Lapin poliisit. 11.00 Ostoskanava. HD 21.55 ELOKUVA Aloha (S). 09.00 Poikamiesboksi (S). 19.55 Uutiset. 07.05 The Cool Kids. 04.15 Numb3rs (12). 19.00 The Voice of Finland. 17.15 Yukonin kultamaat. Kausi 1. 09.35 Tunnelbanan. Jakso 9/10. 00.25 Lavastus. 10.00 Rakastan kissoja. 6/10. 19.00 Simpsonit (7). ALFATV 07.05 Lemmen viemää (7). 1/3. 20.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 08.00 Ostoskanava. #puoli7 19.00 Historia: Banaanivalta. 02.00 Verisukulaisia (12). 17.00 17.00 Haluatko miljonääriksi. Osa 3516: Aina kun flippaan, auto on irti. 15.45 Tahdon morsiuspuvun: XXL. 22.00 ELOKUVA Ace Ventura – Lemmikkidekkari (12). 17.00 Taitajat. 01.20 Rikoksista pahin (12). 16.00 Perheyritykset kuntoon. 16.50 Sisarvaimot (S). 09.10 A Baby Story. Vastanaineiden Carlin ja Mollyn elämään tupsahtaa Carlin lapsuudenkaveri Dupree, joka pistää pariskunnan elämän sekaisin. Kaupungisssa koulua käyvä nuori abiturientti palaa kesäksi kotimökkiinsä. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 ELOKUVA Verenpunaiset okaat (12). 19.00 Sohvaperunat. N: Kate Hudson, Owen Wilson, Matt Dillon, Michael Douglas. Jakso 7/20. 00.00 YLE FEM. HD 18.00 Yle Uutiset. 22.00 ELOKUVA Rambo – taistelija (16). 02.00 Tohtori paise. 10.45 Tahdon morsiuspuvun! 11.20 Tahdon morsiuspuvun! 11.50 Pernilla Wahlgrenin maailma. 13.55 Leijonan luola Kanada. 15.55 Yökylässä Maria Veitola. 1/4. 03.30 Astral-TV. 10.00 Yö-yhtyeen 35v-juhlakonsertti. HD 06.25 Ylen Aamu-tv. 23.55 Maanalaiset salaisuudet. Kausi 8. 07.00 Remonttipainajainen. 12.25 Asunnon metsästäjät. Lissabon. 13.50 Kakkukuningas: Paras leipuri. 12.00 Kokkaushaaste. 03.10 Sääilmiöiden Top 10. 09.00 Naimakaupalla alttarille. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.55 Nuoret äidit. 13.55 Pulmuset (S). N: Sylvester Stallone, Richard Crenna, Marc de Jonge. Jakso 6/10. 10.00 Kardashianit. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 07.00 Titta Pikkanen. 4, 5/10. 12.20 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 20.00 Huvila & Huussi. 03.15 Rysän päällä. 17.55 Tahdon morsiuspuvun!. 07.30 Aivopelit. Jakso 8/10. 13.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 05.09 Asunnon metsästäjät. 10.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa. 23.00 Sinkkuelämää (7). 4/8. Komedia, USA, 2006. 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 4. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.2. Kunnianosoitus suurelle kaupungille ja sen viimeisten asukkaiden huumorille ja hengelle. Kausi 2. FOX 05.00 Astral-TV. 07.30 Moderni perhe (S). 17.30 Family Guy. Jakso 6/10. 02.15 Myytinmurtajat. Voittamattomat. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.00 Tunnelbanan. 14.40 Ökyt lapsikullat. 19.30 Ultimate Rush. Kausi 1, 9/10. 02.05 Mad Cook Show (7). 20.00 Kaappaus keittiössä. Ääni ratkaisee 11. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 15.55 Napakymppi. (U) HD 15.05 Herkullinen Toscana. 23.00 Tavallinen murhaaja. Omalaatuisen Bart-pojan naapuriin muuttaa salaperäinen nainen. 10.00 På spåret. 05.00 Astral-TV. 12.30 Salatut elämät (S). Jakso 5/10. 01.00 Panttilainaamo. Maanantai 25.2. Musiikki Tiina Ask & Band ja Tähtärit-kuoro. 18.00 Leijonan luola USA. (U) 15.45 Pilanpäiten. 22.00 Yukonin kultamaat. 17.00 Stadi vs. 14.00 Ensitreffit alttarilla Tanska. 13.50 Tri Oakley: Eläinlääkäri Yukonissa. 14.55 Remppa vai muutto Australia. Miss Suomi Alina Voronkova. 15.30, 16.00, 16.30, 17.00, 17.30 Uutiset. 12.00 Unelmakoti. 14.40 Buckeye Bottomsin seikkailut. 11.30 Family Guy. 05.20 Tarjousten metsästäjät. 16.55 Salatut elämät (S). 18.10 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. KUTONEN HERO MAANANTAINA 25. 18.00 Family Guy. 05.55 Merkkien salat: Kansainväliset käsimerkit. 06.01 Ostoskanava Tvins.com. 16.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 04.00 Uutisikkuna. 09.00 Stephanin klassikot. 8/10. 17.00 Hei me rakennetaan! 18.00 Solsidan. HD 13.20 ELOKUVA Poika eli kesäänsä (7). 13.25 TV Shop. Kotimainen elokuva F E Sillanpään romaanista ”Elämä ja aurinko” vuodelta 1916. 16.50 Novosti Yle. 16.10 Uusi elämä etelässä. HD 08.30 Unna Junná. Jakso 12/52. Esittelyjakso. 12.00 Ride with Norman Reedus. 22.00 Lämäri. 21.00 Rillit huurussa (S). Vieraan näyttelijä Sebastian Rejman. Kausi 11, osa 12. 09.00 TV Shop. 14.25 Caribbean Life. HD 07.08 Poppelikumpu (S). 22.20 Päivän sää. 00.00 Suomen Tulli (S). 13.40 Historia: Anarkismin historia. 00.05 Theroux ja seksirikolliset (7). 18.30 Elämän tarkoitus. 00.00 Remppa vai muutto. Kausi 25, 15/48. 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 23.00 Liian ruma rakkauteen. Turvallisuuspoliisi pyytää eläkepäivistä nauttivan Beckin apua tutkiessaan tapausta, jossa Ruotsin kansalaisen epäillään liittyneen Isisin riveihin. 14.20 Riistametsällä. 02.00 Poliisit (S). Susi lampaan vaatteissa. Jakso 11/24. Kausi 1, osa 5. Anarkismi syntyi Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa ja levittäytyi nopeasti kansainväliseksi liikkeeksi. Kausi 1. Älä tuijota, lapseni on erityinen. Kaksinaamainen kyttä, osa 1. TV5 07.00 Uutiset. Aira Samulin. HD 20.00 MOT. Kausi 1, 5/8. kerran. 23.45 Paratiisihotelli Norja (7). Viimeinen vahtivuoro. 03.10 Kissahullut. Illan jaksossa lavalla Heikki Vilja, Ville Saarenketo, Antti Haapala ja André Wickström. 06.50 Peukaloisen uudet retket (7). 17.30 Jääkiekkoa: Liigaviikko. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 11.30 Kokkaushaaste. 09.00 Jon & Kate +8. 17.10 Vem vet mest. 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 10.30 Ruokamatkalla USA:ssa. 19.00 Panttilainaamo. (U) 11.00 Pisara. 18.00 Pulmuset (S). 12.00, 15.35, 16.05, 16.35, 17.05, 17.35 Uutisia ja tiedotteita. 04.05 Kaappaus keittiössä. 07.20 Remonttikilpailu Teksasissa. Vege Kahvila Verso, Helsinki. 22.00 Will & Grace. 15.45 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 17.00 Asunnon metsästäjät. 09.25 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 12.00 YLE TEEMA. 20.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 00.05 Poliisit – kotihälytys (12). 19.00 Seitsemän uutiset. 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). Toiminta, USA, 1988. (U) 13.00 Villi kortti. Saarroksissa. 21.00, 02.50 Fast n’ Loud. 15.30 Silicon Valley (12). Kausi 6, 4/13. 17.10 Murdochin murhamysteerit (12). Kausi 25, 15/48. 12.05, 17.00, 20.00 Wheeler Dealers. O: Anthony Russo, Joe Russo. 18.30 Simpsonit (7). 22.45 Score. 22.00 The Walking Dead. 09.36 Kauniit ja rohkeat (S). 16.35 Simpsonit (7). 01.00 Intohimon uhrit (12). Kausi 1, osa 5. Jakso 16/35. Jakso 5/12. 3/6. 01.10 ELOKUVA Rambo – taistelija 3 (16). Kausi 6, 5/13. 01.15 Single Parents. 22.55 Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 09.40 MasterChef Australia. 08.15 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. Kausi 1, 5/40. HD 16.30 Uusi päivä (S). 08.30 Jon & Kate +8. 13.00 Miljardöörivauvat. (If There Be Thorns 2015). 22.00 Stand Up! (S). FRII 06.00 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 18.30 Simpsonit (12). 10.15 Maailman kovimmat korjaushankkeet. Maailman tunnetuimmat elokuvapalkinnot jaetaan Hollywoodissa 91. 15.00 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 03.50 Wheeler Dealers. 02.55 Pahan äärellä. 09.30 Last Man on Earth (7). HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Mv. YLE TEEMA & FEM 06.05 Sofian enkelit. 04.10 Walker, Teksasista (12). Kausi 1. 02.15 Rikoksista pahin (12). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 07.05 Snowcross. 14.40 Lyhytelokuva: Yhteisvoimin maatamme rakentamaan (S). HD 22.00 Urheiluruutu. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki. 14.00 Toisenlaiset teiniäidit
Kausi 5, 3/10. 10.00 Napakymppi. Miesluola ja uima-allas. (Suomi 1955). Pinnan alla. 23.45 Paratiisihotelli Norja (7). 13.05 MasterChef Suomi. 13.00 Asunnon metsästäjät. 15.00 Heikoin lenkki. 18.30 70’s show (S). 03.35 Proven Innocent. Kausi 1. Lande. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 02.00 ELOKUVA Phone Booth (16). 19.00 Kadonneen jäljillä (S). Kausi 5, 4/10. 01.35 Family Guy. Kausi 1. SUB 08.30 YLE FEM. 21.00 21.00 Grillit huurussa (S). 16.20 Maailmanlopun odottajat. 22.50 Kyttäputki: Blue Bloods (12). 18.25 Emmerdale. Kausi 12, 9/18. HD 00.30 Uutisikkuna. KUTONEN HERO 14 TELEVISIO Raahen Seutu . N: Uma Thurman, Meryl Streep, Bryan Greenberg, Jon Abrahams, Zak Orth, Annie Parisse. 12.20 Hurjat rakkauskilot (S). 11.00 Ruokamatkalla USA:ssa. 11.10 Löytöretki tuntemattomaan. 21.00 21.00 A-studio. 05.40 How I Met Your Mother (S). Kausi 2. 16.55 Asunnon metsästäjät. 22.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Hengenvaarallinen saalis. Jätitkö Hopen alttarille, Liam. HD 07.37 Askarrellaan. Kausi 1, osa 6. 12.00 Batman (7). (1998) Kaisa Rastimon ohjaama porvarillinen avioliittodraama sijoittuu 1930-luvun viimeisiin vuosiin ja pohjautuu Helvi Hämäläisen romaaniin. 07.25 Nuoret äidit. Uusi sarja 1/6. (U) 16.55 Salatut elämät (S). 00.15 Remppa vai muutto. 02.05 Tahdon morsiuspuvun! 03.05 Hääpukuja kurvikkaille. (U) HD 13.00 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus. LIV 06.25 Viestejä tuonpuoleisesta. 07.00 Remonttipainajainen. 08.35 LEGO Ninjago (7). 21.00 ELOKUVA Johnny English (7). Sami Uotila. 17.00 Hei me rakennetaan! 18.00 Solsidan (S). 23.05 Liian ruma rakkauteen. 10.00 Lemmen viemää (7). 13.00 Sinkkuillallinen. Onnea, Nestori! 06.54 Ludovic (S). 03.45 Autojen ensiapu. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.30 Molang-pupu (S). 18.00 Remppa vai muutto. 19.05 Vaarallisen valtatien pelastajat. 02.55 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 14.05 Lapin poliisit. O: Ben Younger. 19.30 Rillit huurussa (S). 08.30 Jon & Kate +8. 10.00 Elämän tarkoitus. 11.30 Family Guy. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 14.45 Arkistokuvia: Kahvi – pensaasta pannuun (S). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.35 Autojen ensiapu. 11.55 Kokkaushaaste. Esittelyjakso. 08.15 Remonttikilpailu Teksasissa. Kausi 1, 3/10. 03.05 Twin Peaks (12). HD 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. Barbin unelmakoti. Talo kauniista kylästä. HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Tiistai 26.2. 01.15 ELOKUVA Commando (16). 09.25 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 14.35 Ökyt lapsikullat. 23.00 Sub.doc: Robotit elämässämme osa 2/2. 18.00 Sinkkuillallinen. 12.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 13.50 Ummikot ulkomailla. 08.25 Peter Pan (7). 09.05 Kansan kesken. Ääni ratkaisee 12. 23.45 ELOKUVA The Tourist (12). 09.00 Sinkkuillallinen. 03.00 Poliisit (S). 2/6. 11.35 Filminurkka. 00.00 Suomen Tulli (S). 10.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. Jakso 11/12. 11.00 Sofian enkelit. Kausi 12, 5/10. 18.30 Puoli seitsemän. 13.45 Tri Oakley: Eläinlääkäri Yukonissa. 20.30 Will & Grace. 02.00 Poliisit (7). 17.10 Murdochin murha mysteerit (12). 20.01 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 21.00 ELOKUVA Happy Face Killer (16). Osa 3517: Gunnar saa käyrän nousuun. (U) 10.50 Yle alueuutiset. 06.30 Tahdon morsiuspuvun! 07.35 90 päivää morsiamena. 13.30 TV Shop. 20.00 Huvila & Huussi. 05.00 Astral-TV. 19.00 Maailman oudoimmat ruoat. Kausi 1, 8/8. 03.50 Mad Cook Show (7). 09.30 Last Man on Earth (7). 18.30 Moderni perhe (7). 21.00 CSI: Miami. HD 07.42 Mimosa ja Lennu (S). Kausi 3, 5/14. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Montgomery, Emily Haine. 18.15 Score. HD 21.45 Yle Uutiset. HD 20.00 Vintage-valtakunta. Salaisuuksia ja valheita. 18.30 Simpsonit (7). Sarja alkaa, 1/6. Miami, Florida. 23.05 Suhdesoppa. 02.50 Viron surkein kuski. (S). Kausi 1, 3/3. 20.00 Will & Grace. Tilanne muuttuu mutkikkaaksi, kun 37-vuotias Rafi rakastuu itseään lähes 15 vuotta nuorempaan Davidiin. 11.30 Oppimislabra. 20.00 San Franciscon eläinpoliisit (7). 07.35 Paavo Pesusieni (S). HD 17.15 Hiihdon MM: Mäkihypyn naisten joukkuemäki. 20.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 20.58 Keno ja Synttärit. 01.30 Panttilainaamo. 10.05 Uusi päivä (S). 11.00 Et sä tiedä kuka mä oon. N: Jesse Eisenberg, Mark Ruffalo, Woody Harrelson, Isla Fisher, Dave Franco, Mélanie Laurent. NATIONAL GEOGRAPHIC 09.55 MasterChef Australia. 08.15 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 16.45 Yle Oddasat. Pohjois-Pohjanmaa. 01.10 Simpsonit (12). 20.00 Moderni perhe (S). Onni Tonkija on fregaani, joka etsii ruokansa roskiksista, jotta kuormittaisi maapalloa mahdollisimman vähän. 10.10 Hengenvaarallinen saalis. 10.31 Kaunis elämä. 07.05 Mayn keittiö. 21.00 H.E.T.K.I.. Jaksossa selviää, sanooko sana ’nygla’ landelle mitään, ja tietääkö stadi kuinka pitkä on yksi poronkusema. N: Lasse Pöysti, Lippe Hokkanen, Vilho Siivola. 02.30 Poliisit (7). 08.00 Ostoskanava Tvins.com. Kausi 1. 10.00 Remppa vai muutto. 07.35 Flying Finns – Amerikan valloitus. 06.55 Viestejä tuonpuoleisesta. N: Ville Virtanen, Päivi Akonpelto, Kyllikki Forssell. 11.00 Huvila & Huussi. 17.00 Kissakuiskaaja. 12.10 Yle Oddasat. O: Louis Leterrier. 09.00 TV Shop. 20.00 Kuvia ja käännekohtia: Eino Grön. 10.15 Simpsonit (7). 19.00 Kadonneet (12). HD 07.25 Pusse (S). 13.00 Hell’s Kitchen. 20.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. Kahvin tie suomalaiseen kahvipöytään viljelystä jatkokäsittelyn ja jalostuksen kautta jakeluun ja tarjoiluun. 06.00 LIVE: Astral-TV. Jakso 6/10. 22.25 Tulosruutu. 09.00 Jon & Kate +8. 12.55 Kiinteistöveljekset. 01.00 Panttilainaamo. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 19.30 Salatut elämät (S). 18.00 BUU-klubben. HD 16.15 Suomi on metsäläinen. FOX 05.00 Astral-TV. Kausi 1, 7/11. 15.55 Kiinteistöveljekset. 19.00 Panttilainaamo. 12.20 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.00 Fitness-kuningatar Jillian. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 14.00 Toisenlaiset teiniäidit. 22.05 SuomiLOVE. 20.00 YLE TEEMA. 17.00 Suomen surkein kuski. (U) HD 00.30 Kuolemaantuomitut (16). 21.00 People Magazine Investigates: Cults. 06.50 Pikku Kakkonen. HD 11.03 Away Bali: Valintoja. 11.35 Tanssin superäidit. 21.00 Turvatarkastus: Peru. 06.50 Peukaloisen uudet retket (S). Kausi 1, 2/10. Kausi 1, 6/10. O: Rick Bota. 04.50 Astral-TV. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 Tahdon morsiuspuvun! 22.00 Hääpukuja kurvikkaille. YLE TEEMA & FEM 06.00 Sofian enkelit. Kausi 25, 16/48. All stars: kosijoista X:iksi. 21.30 Perjantai-dokkari: Viiden tähteen illallinen. 16.45 Sisarvaimot (S). 16.55 Onnenarpa. 7/7. Kausi 1, 3/10. 03.45 Burgerimies. HD 23.45 Uusi Kino: Karhu (7). AVA 06.45 Ruokamatkalla USA:ssa. HD 20.30 Yle Uutiset. 03.55 Caribbean Life. 22.55 Kiven sisällä. 23.00 Sinkkuelämää (12). 16.10 Uusi elämä etelässä. Kausi 1, 6/8. 07.07 Siiri ja Krokotiili (S). Kaunis elämä: Heidi Sohlberg. HD 10.00 Sydämen asialla (7). Maan hedelmät. 15.00 Tahdon morsiuspuvun!. 22.30 Hääpukuja kurvikkaille. 20.30 Simpsonit (7). HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. (U) HD 13.45 Modernit Miehet (12). 12.30 Eläintarhan pikkupennut. (U) HD 12.30 Linen mukana maailman ympäri. 12.30 Ostoskanava Tvins.com. 01.15 Häät sulhasen tapaan. 15.00 Lemmen viemää (7). HD 13.15 ELOKUVA Miss Eurooppaa metsästämässä (S). 14.55 Remppa vai muutto Australia. 05.15 Sofian enkelit. O: Erik Blomberg. Kausi 8. 02.30 Kokeile tai kuole. 7/10. 10.30 Tuontirakkautta. 07.05 Ritariprinsessa Nella (S). 13.31 Huomenta Suomi Extra. 17.30 Napakymppi. 06.15 Aamusää. Novak. 00.05 Hengenvaarallisesti lihava. 15.25 Anthony Bourdain maailmalla. 08.55 Elä vapaana tai kuole. (U) HD 12.00 Kun sydän särkyy. HD 09.30 Puoli seitsemän. 10.30 Ruokamatkalla USA:ssa. 21.00 New Yorkin luksuslukaalit: Ryanin häät. 18.00 Family Guy. Kausi 8. 14.55 Kadonneet (12). Jakso 5/11. Lande. Viimeinen toivo. 14.25 70’s show (S). 19.20 Päivän sää. HELMIKUUTA 2019. 11.00 Närbild. 19.30 Dosentti: Maria Asunta. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.00 Nuori Robin Hood (S). HD 09.15 Casualty (12). 08.35 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 15.55 Kaappaus keittiössä. HD 00.00 Latela. ”Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.” (U) HD 10.35 Away – Bali: Kohti Jumalten saarta. 10.50 Kadonneen jäljillä (S). Kausi 2. Kaksinaamainen kyttä, osa 2. Kausi 3. 01.35 Vankilassa ulkomailla. 01.45 70’s show (S). Jakso 11/12. 09.45 Autiotalojen aarteet. 17.00 Selviytyjät. 01.00 Painajainen naapurissa (12). 00.05 Studio. 17.00 Wheeler Dealers. 23.00 ELOKUVA Rambo – taistelija 2 (16). Tositapahtumien innoittama trilleri 1990-luvulla ainoastaan naisia uhreiksiin valikoineesta sarjamurhaaja Keith Hunter Jespersonista (David Arquette), joka saa jäljilleen määrätietoisen FBI-agentin Melinda Gandin (Gloria Reuben). 22.20 Päivän sää. 14.40 Tarjousten metsästäjät. 12.24 Batman (7). HD 21.45 Jalkapallon Italian cup: Välierä Lazio Milan. 11.30 Hei me rakennetaan!. 19.30 Panttilainaamo. HD 17.00 17.05 Hiihdon MM: Urheilu studio, Seefeld 26.2. HD 23.05 Oddasat. 15.45 Tahdon morsiuspuvun: XXL. 19.55 Uutiset. 16.35 Simpsonit (7). HD 19.00 Hiihdon MM: Päivän parhaat, Seefeld 26.2. 07.30 Aivopelit. 08.10 Lapin poliisit. HD 19.30 Muumilaakso (7). 11.30 Kokkaushaaste. 12.00 Emmerdale. 04.00 Uutisikkuna. 17.55 Tahdon morsiuspuvun! 18.25 Tahdon morsiuspuvun! 18.55 Kakkukuningas. 23.50 Natsien maailmansodan outoudet. 08.00 Nuoret äidit. 15.00 Uutisvuoto. 18.30 Richard Hammond säiden armoilla. 19.25 Tulosruutu. 05.35 Kakkukuningas. Rakentaminen. 16.00 Kauneusleikkauksia Thaimaassa. 16.00 90 päivää morsiamena. HD 21.00 21.15 Unelmia ja studiohommia. 17.25 Mumindalen (7). Hän ostaa itselleen karhupuvun ja lähtee luontoon. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. HD 20.50 Modernit Miehet (12). 12.14 Oddasat. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 23.00 Lähetysraportti. N: Ingrid Bolsø Berdal. 02.00 Verisukulaisia (12). (Prime/USA 2005). Tyttökö tulossa. Ystävykset Pohjoisesta. 22.00 CSI: Miami. 04.30 Restored. 06.25 Huomenta Suomi. 20.30 Moderni perhe (S). HD 01.25 Uutisikkuna. 13.00 The Last Resort. 19.00 Unelmarempat. 07.20 Mitä ihmettä. 23.00 Salaisuus kuolemaan saakka. 00.00 Tappavat suhteet (12). 08.45 Ostoskanava Tvins.com. 12.00 YLE TEEMA. Jakso 4/22. Ruoka ja urheilu. 05.55 MOT. (Now You See Me 2013). 11.00 Hei me rakennetaan! 12.00 The Chefs’ Line. 05.00 Astral-TV. 12.40 90 päivää morsiamena. 15.00 Yle Uutiset. HD 06.25 Ylen Aamu-tv. 20.00 Wheeler Dealers. 20.00 Yhdysvaltain taide. 15.05 Hengenvaarallinen saalis. 18.30 The Voice of Finland. 04.10 Kakkukuningas: Paras leipuri. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. All stars: kosijoista X:iksi. Inspiroiva puutarha. 21.00 21.00 Studio. 00.11 Moderni perhe (S). Uma Thurman esittää uranaista Rafia, joka uskoutuu terapeutilleen myös elämänsä intiimeimmistä yksityiskohdista. Kahvia ja tupakkaa. 19.00 Simpsonit (7). 14.00 Amerikan Gladiaattorit. Jakso 10/10. 09.00 Naimakaupalla alttarille. HD 15.55 Hiihdon MM: Naisten 10 km (p). HD 15.50 A-studio. 13.05 TV Shop. 23.20 Perjantai. 14.00 Lapsivanhemmat. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 19.30 Kakkukuningas. 09.35 Tunnelbanan. 20.55 Urheiluruutu. 14.30 Caribbean Life. Kausi 1, 7/8. TLC 06.00 Akvaarioiden valtiaat 2. Kausi 12, 8/18. (USA, 2003) O: Peter Howitt. 11.50 Score. 18.30 Adam & Eva. (Kanada-USA 2014). 18.00 Leijonan luola USA. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 15.55 Remppa vai muutto UK. Finediningia ja verenpainetta. Wyatt Spencer, jokapaikan Juudas. 15.30 Tahdon morsiuspuvun!. 16.00 Suomen paras palomies. 15.25 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 12.30 Salatut elämät (S). 05.10 Tarjousten metsästäjät. 08.23 Joraavat juurikkaat (S). 05.15 Vankilassa ulkomailla. 22.55 Uutiset. HD 18.00 Yle Uutiset. N: David Arquette, Gloria Reuben, Daryl Shuttleworth, Stefanie von Pfetten, Melissa M. 10.40 Tahdon morsiuspuvun! 11.45 Pernilla Wahlgrenin maailma. 17.05 Toisenlaiset teiniäidit. 00.40 Turvatarkastus: Peru. 14.05 Wheeler Dealers. 06.35 Chuggington (S). Imperiumin vastatarjous. HD 14.10 Sohvaperunat. Jakso 4/15. 06.00 Rusty Rivets (S). Sarjassa Arman muuttaa kymmeneksi päiväksi yhteisöön, heimoon tai ympäristöön, jossa ihmiset elävät täysin länsimaisen kulttuurin ulkopuolella. 08.00 Akvaariomestarit. 09.36 Kauniit ja rohkeat (S). 21.55 ELOKUVA Kino Suomi: Säädyllinen murhenäytelmä (12). 21.00 Stadi vs. Perhelomaa ja kuurankukkia. 09.10 Aarrejahti merellä: Taistelu mustasta joutsenesta. Etiopia pakolaisleiri. N: Michael Keaton, Nick Offerman, John Carroll Lynch, Laura Dern, Patrick Wilson, Linda Cardellini, B.J. 21.00 Rillit huurussa (S). Jakso 6/10. 17.55 Neljän tähden illallinen. 15.25 Isä Matteon tutkimuksia (7). 03.00 Lentoturmatutkinta. 01.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 10.00 Emmerdale. 08.25 Vili Vilperin seikkailut (7). Johannes Stjärne Nilssonin fiktiolyhytelokuva kertoo menestyneestä naisesta, joka kyllästyy olemaan ihminen. HD 00.00 Puoli seitsemän. 19.30 Simpsonit (7). 13.10 Alanyan sankarit (S). 04.25 Lavastus. 20.00 Haapasalon Suomi. 17.25 Asunnon metsästäjät. 13.55 Pulmuset (S). 18.30 Simpsonit (7). 12.30 Murdochin murha mysteerit (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 22.00 Vankilassa ulkomailla. 13.40 Kakkukuningas: Paras leipuri. HD 21.50 Urheiluruutu. 12.30 Asunnon metsästäjät. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7). 01.05 Intohimon uhrit (12). 19.00 Spotlight. 09.00 Poikamiesboksi (S). HD 19.00 Eroja ja avioeroja (7). HD 16.55 Yle Uutiset viittoma kielellä. 11.05 Hirviökala. 01.00 Stadi vs. Elias Kaskinen ja Lohja. 18.00 Filminurkka. Jakso 12/24. 04.30 Tabu. 03.30 Astral-TV. 00.25 ELOKUVA Suuri puhallus (12). 08.30 Petra rakastaa itseään. 08.15 Angry Birds Blues (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 15.45 Huutokaupan metsästäjät Suomi. HD 11.30 Lippu rakkauteen. Kausi 1, 8/18. 13.00 Valehtelevat viettelijät (12). HD 08.50 Muumilaakso (7). 15.00 Uusi päivä (S). 02.15 Levottomat jalat. 10.10 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 08.35 A Baby Story. 00.30 Suomen Tulli (S). 16.30 Neljän tähden illallinen. 21.00 Fast n’ Loud. MAANANTAINA 25. 06.25 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). Osa 3518: Rakkaudella muistaen, Sami Kosonen. HD 07.12 Rytmireissu. Autokaupan karu arki. Kausi 1. 06.00 LIVE: Astral-TV. 00.45 Simpsonit (7). 08.20 Angry Birds Piggy Tales (S). 13.55 Leijonan luola Kanada. Jakso 12/12. 19.00 Remppa vai muutto. Kausi 3. 20.00 Neljän tähden illallinen. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 17.00 Kotikaupunki vaihtoon. 14.30 Australian rajalla. 07.55 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7). ALFATV 07.05 Lemmen viemää (7). 21.30 Rillit huurussa (S). 23.30 CBN News. Kausi 1, 6/40. 16.50 Novosti Yle. 06.45 Heimojen viemää. 01.55 Olet mitä syöt. 07.05 Simpsonit (7). 18.00 Paavo Pesusieni (S). 22.00 Pitääkö olla huolissaan. Raha ratkaisee. 18.00 Kultakuume. 10.00 Rakastan kissoja. David sattuu myös olemaan Rafin terapeutin poika. 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 16.25 Pikku Kakkonen. 03.20 Remonttipainajainen. 17.55 Pulmuset (S). 07.50 Moderni perhe (S). 17.15 Yukonin kultamaat. 22.00 ELOKUVA The Founder (7). 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 08.30 Kaarlo ja Perttu (7). 01.00 Kultakuume. FRII 06.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). Kausi 10. Jakso 5/6. Yksin ja eristettynä. 00.15 112 (S). O: John Lee Hancock. 12.50 Yle Live: Rival Sons. 06.45 Moderni perhe (7). 16.00 Et sä tiedä kuka mä oon. 3/6. 18.00 Tunnelbanan. TV5 07.00 Uutiset. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki. 15.00 Remppa vai muutto. 14.00 Love Island UK (7). 12.45 Varastojen metsästäjät. 09.00 Leijonan luola USA. 06.01 Ostoskanava Tvins.com. 15.00 Requiem (12). 15.30 Walker, Teksasista (12). 12.00 Ride with Norman Reedus. HD 06.53 Nimipäiväonnittelu: 26.2. 22.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Ville Skinnari. N: Ben Miller, John Malkovich, Natalia Imbruglia, Rowan Atkinson. Kausi 1, osa 6. 21.00 ELOKUVA Oikeanlaista kemiaa (7). 03.40 Hääpukuja kurvikkaille. HD 20.00 Ice Town – Elämää äärirajoilla. HD 07.56 Vekarat! (S). Nyt bamlataan stadia!. 20.00 Kyttäputki: Blue Bloods (12). JIM 06.00 Tahdon morsiuspuvun: XXL. (U) HD 15.30 Hiihdon MM: Urheilu studio, Seefeld 26.2. 09.35 Sisarvaimot (S). N: Angelina Jolie, Johnny Depp, Paul Bettany, Timothy Dalton. (110’) 02.50 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.55 People in white Valkopukuiset (S). 17.45 Elsa (S). 09.00 Efter Nio. 19.00 Moderni perhe (S). Kausi 1, 7/12. 00.40 Mad Cook TV (7). (2016). Jakso 8/10. 18.10 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 23.00 ELOKUVA Zoolander. HD 00.04 Uusi Kino: Eläimen kuva (S). 17.00 Rempalla kaupaksi. 21.30 Mayn keittiö. 22.00 Shifting Gears with Aaron Kaufman. 12.05 Arvokaman etsijät. (USA, 2010) O: Florian Henckel von Donnersmarck. 17.25 YLE FEM. 11.05 Lämäri. 08.22 Galaxi. 14.00 Pomo piilossa UK. 4/10. 04.00 Uutisikkuna. 04.15 Arktiset vedet. Kausi 3. 20.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 15.05 Yle Uutiset selko suomeksi. 08.35 Ultimate Rush. 15.00 Only in Japan (12). 05.15 How I Met Your Mother (7). Nälkäiset leijonat. 20.01 Ex-Onnelliset (12). 23.15 Sinkkuillallinen. 17.30 Family Guy. 21.00 Historia: Kaupunkien salaisuudet. Jakso 7/8
Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. erästä joukkuetta vastaan, joka meidän pitäisi kyetä peittoamaan. se oli helppo maanuoliainen, reino. Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. olen sokea myyrä, pentti. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska ?12°C 5 ?9°C 3 ?10°C 4 ti ke to Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 5 6 5 6 4 ?1 3 ?1 4 6 5 6 4 6 4 4 5 5 5 3 3 2 5 3 ?5 4 ?3 3 ?4 ?4 ?2 3 6 5 5 4 5 2 4 1 10 8 11 10 Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 0447356616 nina.tuomikoski@raahenseutu.fi TOIMITUS: 044799 5891 Sari Jaatinen 0447340061 Vesa Joensuu 0447393319 Vappu Kallio 0447339471 Maarit Kesti 0447274682 Toni Länkinen 0447200933 Timo Myllykoski 0407585235 Mikko Määttä 0447311826 Raili Viirret 0447328739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. Poutaa ja aurinkoista, illalla pilvistyvää. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Raahen Seudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.raahenseutu.fi. HELMIKUUTA 2019 . Paino: Kaleva365 Oy, Oulu. Päivälämpötila n. keitä he ovat . Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. ilmoitukset@raahenseutu.fi ASIAKASPALVELUPISTE: Avoinna: ma, ke, to ja pe klo 9–12.30 ja 13.30–15.30, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe PALVELUNEUVOJA: Sanna Raitala TILAUSASIAT: ma–pe 9–16, 08 537 7630 asiakaspalvelu@raahenseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaisjakelu: 08 5377612 ma–pe 6–16 Päiväposti: 0600 94320 ma-pe 8–18 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio ma–pe 9–16, 08 537 7630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi ilmoita.raahenseutu.fi TILAUSHINNAT: Kestotilaus*: 166,80 € / vuosi. MYYNTINEUVOTTELIJAT: Anne Luovi 0505600020 Jaakko Remahl 0505756660 ILMESTYMISPÄIVÄT: ma, ke ja pe AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 10 mennessä. * Kestotilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. Määräaikainen digitilaus: 138 € / vuosi.. MAANANTAINA 25. Määräaikainen: 238,80 € / vuosi. 208 152 SUDOKU SIMON’S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Olga Kukkonen +3 +4 +3 +4 6 Tiistaina Keskiviikkona Torstaina Perjantaina +0°C 1 +4°C 11 ?3°C 3 ?4°C 2 Juupajoki +9,4 °C Lappeenranta ?13,8 °C Kohtalaista, aluksi jopa navakkaa luoteistuulta. Raahen Seutu 15 161 okei, kaverit, meillä on ensimmäinen lämmittelymatsi tiistaina. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia. Ulkomaille lisäpostimaksu. Julkaisija: Kaleva365 Oy. Jatkuva digitilaus*: 99 € / vuosi. +4 astetta. Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. ketä vastaan. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu
Etu koskee vain uusia kauppasopimuksia. klo 9 alkaen. Sofian talo: Pertti Vuoren maalauksia. RAAHE TAPAHTUMAT Nuorten maksuton elokuvailta: Pääkirjastossa ma 25.2. klo 20–23. klo 10–10.30. Kaupunginkirjasto: Raamatun mittojen mukainen Nooan arkki – Toni Torpan valokuvia pääkirjastossa. Avoinna sovitusti, puh. Raahen Energia, Ruonankatu 4. Satuhetki Pattijoen kirjastossa: Ke 27.2. **ŠKODA KAROQ ja KODIAQ -malleihin Winter-pakettietu voimassa 31.1.2019 asti ja vain niihin malleihin, joihin Winter-paketti on saatavissa. Hän kuvaa näyttelynsä teemaa: ”Ilmasto muuttuu. Hyvässä kisassaan Mylly pukkasi neljä kertaa yli 10 metriä, joista jokainen työntö olisi riittänyt mestaruuteen. Hiihtomajalla, Pusan laavulla ja Piehingin kodalla. Tervetuloa lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjälle. JA SU 13.1. *Katso BusinessLinepaketin saatavuus ja mallikohtainen sisältö skoda.fi. P. Päivän kalat: Kuha-, nieriäja siikafile 27.90 / kg Perattu maiva 11.90 / kg K-market Pattijoki Ma ti Myydään ROY VIITANEN Saloisten Salaman Mari Mylly pukkasi lauantaina SM-kultaa Suomen aikuisurheiluliiton SM-kisoissa. klo 17 Siikajoenkylän Urheilumaalla. OCTAVIA -malliston CO 2 -päästöt 115–187 g/km ja yhdistetty EU-kulutus 4,7–8,3 l/100 km. UUSI ŠKODA OCTAVIA BUSINESSLINE NYT ENTISTÄKIN RUNSAAMMIN VARUSTELTU Uudessa BusinessLine-mallistossa vakiona lisää lämpöä, turvaa, mukavuutta ja näyttävyyttä.* Octavia on enemmän – ja BusinessLine-mallina vielä enemmän. ŠKODA KAROQmalliston CO2 -päästöt 145–190 g/km. Tutustu vakuuttavaan varusteluun osoitteessa skoda.fi SIMPLY CLEVER -VIIKONLOPPU LA 12.1. 16 Raahen Seutu . HELMIKUUTA 2019 TAPAHTUMAT PYHÄJOKI TAPAHTUMAT Perhekahvila: Kirjastossa perjantaisin klo 10–12. Biblioteko-ryhmän taiteilijakirjanäyttely 1.3. Avoinna ma klo 12–20, ti, ke ja to klo 12–19 ja pe klo 10–16.30. Helmikuussa nähdään vihantilaisen kuvataiteilija ja luontoharrastaja Outi Vilmingon valokuvia ja installaatioita Pohjois-Pohjanmaan maaseudulta. Mm. Sinisen talon avoimet ovet: Pe 1.3. 050 5355 160. klo 19 Raahesalissa. ŠKODA KAROQ -mallisto alk. Iltamusiikki: Saloisten kirkossa la 2.3. Etu koskee vain uusia kauppasopimuksia ja vain niitä OCTAVIA TDI-moottorilla varustettuja malleja, joihin paketti on saatavilla. Yhdistetty EU-kulutus 5,6–8,4 l/100 km. klo 11–14. mäenlaskua kajakilla, lumikenkäilyä ja hoijakka sekä luuluistinten, hyljesuksen ja fatbiken kokeilua. 32 243,38 €, CO 2 -päästöllä 166 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 7,3 l/100 km. 27 469,19 €, CO 2 -päästöllä 145 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 6,4 l/100 km. ŠKODA KODIAQ -mallisto alk. skoda.fi ŠKODA OCTAVIA BUSINESSLINE -mallisto alk. krs. Katso tarkat hintatiedot malleittain osoitteesta skoda.fi/hinnastot. Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28, 2. Merikatu 10. Musiikki Kari-Pekka Tuhkala Trio. NÄYTTELYT Pyhäjoen kirjasto: Värejä maisemassa – Simo Auliksen maalauksia. 24 621,86 €, CO 2 -päästöllä 115 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 5,0 l/100 km. ŠKODA FABIA SOLEIL -mallisto alk. klo 10–16 Tapahtumatalo Raahessa toisessa ja kolmannessa kerroksessa. (08) 264 911 | www.raahenautokulma.fi RAAHEN AUTOKULMA Oy Kirkkotarhantie 18, 92140 Pattijoki puh. ŠKODA OCTAVIA TDI -malliston CO 2 -päästöt 123–170 g/km ja yhdistetty EU-kulutus 4,7–6,5 l/100 km. 0400-684437, avoinna ma-pe klo 12.00-14.00 Kirkkotarhantie 18, 92140 Pattijoki, p. Yhdistetty EU-kulutus 5,6–8,3 l/100 km. 23 474,83 €, CO 2 -päästöllä 125 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 4,8 l/100 km. ŠKODA KODIAQ -malliston CO 2 -päästöt 158–210 g/km. Yhdistetty EU-kulutus 5,5-6,0 l/100 km. 25 561,77 €, CO 2 -päästöllä 123 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 4,7 l/100 km. Kuvan autot erikoisvarustein. Avoinna ma ja to klo 11–16, ti, ke ja pe klo 11– 20. SIIKAJOKI TAPAHTUMAT Kyläkirja-porinailta Revonlahdella: Kotiseututalossa ma 25.2. NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Outi Vilminko: Kapina. UUSI ŠKODA OCTAVIA BUSINESSLINE NYT ENTISTÄKIN RUNSAAMMIN VARUSTELTU Uudessa BusinessLine-mallistossa vakiona lisää lämpöä, turvaa, mukavuutta ja näyttävyyttä.* Octavia on enemmän – ja BusinessLine-mallina vielä enemmän. Ihmisen kuvitelmista huolimatta luonto ottaa lopulta omansa.” Tapahtumatalo Raahe, Kirkkokatu 28, 3. Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ti–pe klo 13–17, la klo 12–16. Juha Tapio: Pieniä Taikoja -konsertti to 28.2. * Etusi jopa 1 400 € , katso osoitteesta skoda.fi mitä kaikkea paketti sisältää. Arttu Wiskari: Riemussa pe 1.3. klo 19. Yhdistetty EU-kulutus 6,0–8,9 l/100 km. Lauantaisin vapaa pääsy. Hietala työnsi kuulaa 10,43 ja oli kisan selvä kakkonen. Kuvan autot erikoisvarustein. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! raahenseutu.fi /ilmoita Oletko myymässä lastentarvikkeita. Katsotaan Steven Spielbergin ohjaama yhdysvaltalainen tieteiselokuva, joka perustuu Ernest Clinen romaaniin. klo 12–17. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. OCTAVIA -malliston CO 2 -päästöt 115–187 g/km ja yhdistetty EU-kulutus 4,7–8,3 l/100 km. MUSIIKKI Iltamusiikki: Pattijoen seurakuntatalolla ma 25.2. SF-C Lohenpyrstön tulevaisuuspäivä ja laskiainen: La 2.3. 0400 776 770. 24 621,86 €, CO 2 -päästöllä 115 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 5,0 l/100 km. Vapaa pääsy. klo 11– 16 Pikkulahdella. Elokuva kestää 2 h 19 min ja on kielletty alle 12-vuotiailta. Raahesalin lämpiö: Inga Oksanen, Irja Nauha ja Markus Hurme: ”Jätämme jälkemme, tulevaisuus on heidän”, öljyväri-, akvarellija hiilitöitä. *Businesspakettietu voimassa toistaiseksi. Hippo-hiihdot: Ke 27.2. Laskiaismaskeraadi: Langin Kauppahuoneella la 2.3. ŠKODA OCTAVIA COMBI TDI -mallisto alk. Katso tarkat hintatiedot malleittain osoitteesta skoda.fi/hinnastot. NÄYTTELYT Pääkirjastossa: Hannele Hyypän näyttely. 26 773,97 €, CO 2 -päästöllä 129 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 4,9 l/100 km. Avoinna ti–to klo 12–17, la klo 12–15, muulloin sopimuksen mukaan, puh. Tjango! Gypsy Swing: La 2.3. Raahen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. ŠKODA OCTAVIA BUSINESSLINE COMBI -mallisto alk. Yhteisvastuumyyjäiset: Pe 1.3. Naamioituminen ei ole pakollista. Järj. Taiteilijat Silja Ahola, Anu Torikka, Marja Purto ja Arja Valkonen-Goldblatt. Kysy myös ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda.fi/huolenpitosopimus. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. skoda.fi Hinta alkaen 14 990 € ŠKODA KAROQ JA ŠKODA KODIAQ: WINTER-PAKETTI VELOITUKSETTA. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 € . Avoinna ma–to klo 12–19, pe klo 10–16. Laskiaishuweja 2019: La 2.3. Järj. Tervetuloa kaikki toiminnasta kiinnostuneet. Raahen Musiikkiopiston ja Raahen seurakunnan yhteistyökonsertti. Kuvan autot erikoisvarustein. Kultaan eroa jäi nelisen metriä ja pronssiin eroa tuli lähes metri. Raahen Kylät ry. Avoinna ma–pe klo 9–19 ja lauantaisin 9–16. Kaikille avoin kahvila Heikinhovissa: Ke 27.2. klo 18. 08 5377 630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi raahenseutu.fi/ilmoita. Sadetta, myrskyjä, jäätyneitä pisaroita heinissä, sakeaa sumua, rehottavat sammalet valtaamassa ihmisten kätten töitä. Makuelämuksiä, musiikkia ja historiallisia henkilöitä. *Katso BusinessLinepaketin saatavuus ja mallikohtainen sisältö skoda.fi. Sibelius-Akatemian Kuopion yksikön kirkkomusiikin opiskelijat esittävät käsikello-, urku-, pianoja laulumusiikkia. klo 18–19. Mari Mylly voitti SM-kultaa • Myy • Vuokraa • Onnittele • Osta LUKIJA,ILMOITA! Asiakaspalvelu puh. Etu koskee vain uusia kauppasopimuksia. Näyttely avoinna ma–pe klo 8–17. klo 9 alkaen. Reiponkatu 35. klo 19–22. ŠKODA KAROQ -malliston CO 2 -päästöt 145–188 g/km. M70-sarjassa Salaman Kalevi Alatalo oli lauantaina viides 400 metrin matkalla ajalla 1.15,56. Puolta lyhyempi matka kulki sunnuntaina aikaan 33,22 ja Alatalo oli lauantain tapaan viides. 14 989,76 €, (WLTP, uusi mittaustapa) CO 2 -päästöllä 130 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 5,7 l/100 km. 32 243,38 € , CO2 päästöllä 166 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 7,3 l/100 km. Illalliskortit Langin Kauppahuoneelta. M35-sarjassa Mylly pukkasi 10,43 ja vei mestaruuden vajaan puolen metrin erolla. ENSIESITTELYSSÄ UUSI ŠKODA FABIA SOLEIL ŠKODA OCTAVIA: BUSINESS-PAKETTI VELOITUKSETTA. krs. ** skoda.fi ŠKODA OCTAVIA BUSINESSLINE -mallisto alk. klo 17.30. Osto ja myynti Koulukatu 8. Kysy myös ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda.fi/huolenpitosopimus. ŠKODA FABIA -malliston CO 2 -päästöt 124–136 g/km. 23 474,83 €, CO 2 -päästöllä 125 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 4,8 l/100 km. ŠKODA OCTAVIA BUSINESSLINE COMBI -mallisto alk. Etusi jopa 2 400 € , katso osoitteesta skoda.fi mitä kaikkea paketti sisältää. Vapaa pääsy. PARHAAT PALAT PAKETISSA – PAPERILLA, VERKOSSA JA MOBIILISSA. ŠKODA KODIAQ -malliston CO2 -päästöt 158–210 g/km. Yhdistetty EU-kulutus 6,0–8,9 l/100 km. Kuvien autot erikoisvarustein. Katso tarkat hintatiedot malleittain osoitteesta skoda.fi/hinnastot. Lipastoja, valaisimia, pöytiä, tuoleja, lasitavaraa,ym. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Kysy myös ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODAjälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda.fi/huolenpitosopimus. Tervetuloa lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjälle. ŠKODA KODIAQ -mallisto alk. Ensi lauantaina Raahen Teatterissa esiintyvä Tjango! on akustinen folkjazz-yhtye, jonka musiikki yhdistelee gypsy swingiä, bluegrassia ja bossa novaa kotimaiseen pelimannimeininkiin. Maksullinen, alle 12-vuotiaat vanhempien seurassa ilmaiseksi. Vihannin kirjasto: Ukonkantissa esillä Koe kaislan kutsu – kaislatuotteita, kaislankäsittelyä ja kaislanpunonnan historiaa. Sunnuntaina Yppärin Urheilijoiden Juha Hietala kasvatti SM-mitaliensa määrää yhdellä SM-hopealla. Katso Business-paketin saatavuus ja mallikohtainen sisältö skoda.fi. 27 469,19 € , CO2 -päästöllä 145 g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella 6,4 l/100 km. Vapaa pääsy. klo 10–16 Vihannin srk-talolla. Loppuunmyyty. Kirkkokatu 32. 08 264 911 // www.raahenautokulma.fi SUOMEN PARAS SKODA ASIAKASTYYTYVÄISYYS JA LUOTETTAVAA SKODAKAUPPAA JO 35 VUOTTA! KYSY EDULLISTA RAHOITUSTA! ŠKODA KAROQ -mallisto alk. Elokuvassa ihmiset pakenevat välillä todellisuutta virtuaalitodellisuuteen, joka on sekoitus verkkoroolipeliä ja virtuaalista yhteiskuntaa. Su–ma suljettu. klo 18 Raahen Teatterissa. Lauantaisin vapaa pääsy. klo 13. *ŠKODA KAROQ ja KODIAQ -malleihin Winter-pakettietu voimassa 31.1.2019 asti ja vain niihin malleihin, joihin Winter-paketti on saatavissa. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ti– pe 13–17, la 12–16. ŠKODA OCTAVIA TDI -mallisto alk. Rantakatu 45. Katso tarkat hintatiedot malleittain osoitteesta skoda.fi/hinnastot. Tanssit: Raahen Työväentalolla 2.3. Rantakatu 33. Salonselän hiihto: La 2.3. Antiikki-, keräilyja kirjamessut: La–su 2.–3.3. MAANANTAINA 25