Jotta valtatie kestäisi ja pystyisi vetämään lisääntyneiden liikennemäärien ohella raskaat erikoiskuljetukset, tarvitaan myös tiepohjan kunnostusta ja leventämistä sekä ohituskaistoja. Pyhäjoen ylittäviä siltoja on kaksi. Ely-keskuksen suunnitteluyksikön päällikkö kiistää, että Raahea olisi boikotoitu valtatien liittymien suhteen. Onhan siellä pieni päänavaus jo tehty, kun Malmitien risteykseen rakennettiin liikennevalot, Leppänen muistuttaa. Paketin hinta nousee 30 miljoonaan euroon. Tien rakentamisesta on käynnissä neuvottelut Fennovoiman kanssa jälkirahoitusmallin toteuttamiseksi. Ely-keskuksessa on laadittu suunnitelmat kasitien parantamiseksi välillä Kalajoki-Liminka. Satu prinsessa Ruususesta tarjosi taustatarinan, kun 4-10-vuotiaat luistelijat näyttivät mitä olivat vuoden aikana oppineet. MAANANTAI 26. Tässä tilanteessa täytynee tulkita, että Fennovoiman hankkeeseen liittyvä kasitien parantaminen on juuri noita erillishankkeita, suunnitteluyksikön päällikkö Risto Leppänen toteaa. Niitten parantaminen ja leventäminen on pramilla päällimmäisten joukossa. Eritasoliittymääkin sinne on suunniteltu, mutta se ei kuulu tähän kuvioon. MAALISKUUTA 2012 | N:RO 60 | 93. Pahana haltijattarena jäällä viiletti Ellinoora Mäkelä. Torstaina julkistetussa kehysbudjetissa osoitettiin Pohjois-Suomeen tierahoja valtatie 22:n parantamiseksi Oulu-Kajaanin välillä 45 miljoonaa euroa sekä nelostielle Rovaniemen kohdalla 25 miljoonaa.
Prinsessa Ruusunen hurmasi jäähallin
Raahen Jääkiekkoklubin taitoluistelijat päättivät sunnuntaina luistelukauden hienoon esitykseen. Esitys keräsi noin kolmensadan hengen yleisöltä ansaitut aplodit. Tietöitä tullaan näkemään etenkin Pyhäjolla.
Arkistokuva: Vesa Joensuu. Teksti ja kuva: Roy Viitanen 13
Ely-keskuksessa on laadittu suunitelmat kasitien parantamiseksi välillä Kalajoki-Liminka. Myös Raahessa
sekä Limingan Lapinkankaalla on rautatien ylittävät sillat, jotka pitää leventää ja kunnostaa. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksessa asetetaan nyt toiveet tämän lauseen varaan. Mitä tulee kiertoliittymiin, niin niistä tulee nykyisin paljon kielteistä palautetta etenkin raskaalta liikenteeltä. Pattijoen ja Ouluntien liittymien kehittämispolku on sellainen, että risteyksiin tulee liikennevalot. Odotimme budjettia kuin kuuta nousevaa. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
HYVÄ OLO
Vinkkejä keskittymiseen
9
+4
10
Takatalvesta ei tietoakaan
IHMISET
Almakin osallistui Hippo-hiihtoihin
14
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
NÄYTÖS: Taitoluistelijat satutunnelmissa
Kasitie odottelee
KEHYS Valtiontalouden kehysbudjetissa vuosille 2013-2016 ei ole määrärahoja kasitien Fennovoima-parannuksiin.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Kehysbudjetissa todetaan pelkästään, että kaivosyhteyksien ja elinkeinopoliittisesti tärkeiden hankkeiden kehittämisestä päätetään erikseen. Liikenneturvallisuus vaatii myös lisää kevyen liikenteen väyliä.
Kasitien miljoonapaketista saattaa olla herumassa parannusta myös Raahen liittymiin. Suuria ja miljooniin nousevia kohteita tulevat olemaan myös siltojen parannustyöt, Leppänen korostaa. Samoin Mettalanmäelle, mikäli kauppakeskushanke toteutuu. Ensimmäisiä kohteita on neljän kilometrin mittainen uusi tieyhteys kasitieltä suoraan Hanhikiven niemelle. Liittymiäkin pitää parantaa. Ei kuitenkaan kiertoliittymien muodossa, Leppänen ennakoi
Valtiovarainministeriön arvion mukaan yhden vuoden lisäys työuriin helpottaisi runsaalla kahdella miljardilla eurolla julkisen talouden kestävyysvajeen kuromista umpeen. Kertomatta on jätetty kaikki ne asiat, joita veronkotuksilla pyritään parantamaan. Ehkä ihmiset haluavat kuulla, että vaikka itsellä menee huonosti niin jollakin muulla on kuitenkin asiat huonommin. Vaikka positiivinen elämänilo, mukavuus ja tietynlainen vapaus omista tekemisistään ovat elämässä tavoiteltavia ihanteita, joiden pohjalta rakennetaan kaikki muu, fyysiset, taloudelliset ja psyykkiset ongelmat täyttävät maailman, jossa elämme. Suunta näyttäisi olevan huono. Tästä ei kuitenkaan kerrota suurissa otsikoissa. Yhtälö on vaikea, koska viime kädessä työssä käyvät maksavat tämän yhteiskunnan palvelut meidän kaikkien puolesta. Neuvottelut kariutuivat jo kertaalleen keskiviikkoiltana, mutta pöytiin palattiin torstaina hedelmällisin tuloksin. Negatiivinen myy paremmin kuin positiivinen. Vapaapäivät, kaverit, perhe ja harrastukset ovat erilaisia tapoja viettää aikaa ilon kautta. Lähes puolet Raahe Festivalin ja Ran-
TORNIN JUURELTA
tajatsien yleisöstä tulee muualta kuin Raahesta. Ainakin lehtien ja muun median perusteella. Kaikissa edellisissä tapauksissa hyvät ja toiveikkaat uutiset on jätetty kritiikin varjoon. Näinhän kävi myös kesäteatterissamme pari vuotta sitten. Tulevaisuudessa ongelmia tuottaa jopa työvoimapula. Eläkesovulla onkin suuri merkitys julkiselle taloudelle. Sillä tähdätään reaalisen eläkkeellesiirtymisiän nousuun noin vuodella. 2 |
Raahen Seutu
26. Siksi keskeistä hyvinvointimme säilyttämiselle on se, että työuria saadaan pidennettyä, työssäjaksamista parannettua ja työttömyysloukut purettua. Kun ajattelee asioiden olevan huonosti, pienistä iloista iloitaan enemmän. Esimerkiksi viime kevään maailmanmestaruuden jälkeen lähes yhtä suuret otsikot sai Leijonien juhliminen tavalla, joka on aina ollut yleistä Suomessa. Nämä saavutukset tekevät elämästä elämisen arvoista ja ne tuovat iloa sekä sisältöä siihen. Torin suunniteltiin palaavan linja-autoasemalle syksyllä. Tiukempi vääntö tuntui olevan työmarkkinajärjestöjen välillä niiden etsiessä sopua työeläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Uutisoinnin tavoitteena näkyy olevan, että kaikesta saadaan irti jotain negatiivista. Kehysriihi ratkaisuineen vei lopulta vain muutaman tunnin torstaista, kiitos hyvin pohjustettujen kompromissien. Edelliset otsikot kertovat karua tekstiä satojen ihmisten tulevaisuudesta. Siitä on hyvä jatkaa.
erheenlisäys, uusi työpaikka, mestaruus ja valkolakki, ovat kaikki esimerkkejä elämän pienistä saavutuksista, joita tavoitellaan. Kestävyysvaje on ministeriön laskelmissa noin 10 miljardia. Myös sanonta, pessimisti ei pety, kertoo jotain. Esimerkiksi kampaajat, hierojat ja kaupan kassat tuskin voivat merkittävästi tehostaa työntekoaan nykyisestä. Työttömyys Suomessa vähenee koko ajan ja työllisyystilanne paranee. maaliskuuta 2012
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN
22-vuotias Matias Korpela rikkoi 50 kilometrin kävelyssä Lontoon olympialaisten B-rajan.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
KOLUMNI
Maailma uutisten takana
uudistukset tukevat näitä tavoitteita. Samaan aikaan voi olettaa työn tuottavuuden laskevan, etenkin, jos talous pyörii pitkälti palvelujen varassa. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, jos saisimme lukea ja kuulla kritiikin ja negatiivisuuden ohella myös teräviä havaintoja asioiden toiselta puolelta - elämän mahdollisuuksista.
Työurat saatava pidemmiksi
iime viikolla tehtiin suuria linjauksia valtion talouteen liittyen. Epäonnistumista ja menetyksiä pelätään. Sovun löytymiseen tarvittiin työministeri Lauri Ihalaista (sd). Kun negatiivisuus korostuu ja kaiken uskotaan romahtavan niskaan, voi ihminen yksin jäätyään joutua toivottomuuteen ja ajautua epätoivoisiin tekoihin. Miksi. Ulkomainen työvoima ja maahanmuutto olisivat ratkaisuja tähän ongelmaan. Arkistokuva: Joel Maisalmi "Tieto irtisanoo 1300 työntekijää", "Nokia lakkauttaa Salon tehtaan". Torstaina tullessani Kokkolasta treeneistä, Ylen uutisten pääpaino oli arvonlisäveron korotuksista ja niiden vaikutuksista pienituloisten elämään. Maanpäällisestä elämästä pyritään saamaan irti kaikki mahdollinen, mitä siitä irtoaa. Se on myös hyvä askel työurien pidentämisen tiellä, mutta lisää tarvitaan, jos Suomi aikoo säilyä hyvinvointiyhteiskuntana. Turha enää veisata, että täällä ei oo mittään, eikä tänne kannata tulla. Silti näistä on kaivettu ne huonot asiat esiin. Työmarkkinajärjestöjen aikaansaama eläkesopu sai tuoreeltaan kiitosta monesta suunnasta. Lähes kolmannes tuli muualta. Tänne halutaan tulla, sittenkin. Näin ei kuitenkaan ole. Täällä kun täytyy muutenkin rampata jatkuvasti kokemassa kaikkea kivaa.
sari.ohinmaa@sps.fi
Raahen tori joutui evakkoon linja-autoasemalta kymmenen vuotta sitten. Asian toisessa päässä on kuitenkin epätoivo ja tulevaisuuden pelko. Hallituksen yksi tavoitteista on valtiontalouden tasapainottaminen euron laskun ja talouskriisin jälkeen ja nykyiset
ARKISTON AARTEITA
Ne haluaa tänne sittenkin
No niin! Turha enää raahelaisten yrittää piiloutua, pistää päätä pensaaseen ja nostaa vakkaa palavien kynttilöidensä päälle. Eläkesovun löytyminen meni viime tippaan, mutta lopputulos antoi eväitä Suomen talouden tasapainottamiseen. Se virsi vain ei kuulkaas ole enää muodissa! Ei ole aikoihin tuntunut niin mahtavalta kirjoittaa uutista, kuin oli kirjoittaa Heidi Häkkisen opinnäytetyöstä. Torstaina saatiin lupaava alku ratkaisujen löytymiselle. Ja kun tarpeeksi paljon kertyy mukavia käyntikokemuksia, plakkariin kertyy riittävän monta mukavaa elämystä, on väistämättömänä seurauksena ajatus, että voisikohan itsensä parkkeerata pysyvästi tänne. Kaikki riippuu rakennusaikatauluista, eli siitä milloin saksalaismarketti ja uusi linja-autoasema saadaan valmiiksi, kertoi maanmittausteknikko Martti Tuikkala. Kun työssä käyvien määrä lähi-
ANDREAS MALINEN
P
V
"
Työssä käyvät maksavat palvelut.
vuosina ja vuosikymmeninä vähenee väistämättä suhteessa työelämän ulkopuolella oleviin, pienenee myös tehtyjen työtuntien ja kokonaistyöpanoksen määrä. Arkistokuva: Vesa Joensuu. Yhtäkkiä se oli paheksuttava tapa, jopa lehdistön silmissä. Tori siirrettiin väliaikaisesti Raahelan pihalle, jonne saatiin sommiteltua kolmisenkymmentä myyntipaikkaa
Yksi rattijuopumuksiin syyllistynyt ajeli humalassa Raahessa, yksi Oulaisissa ja yksi Ylivieskassa.
Ei kuntaliitokselle
RAAHEN SEUTU
KANNANOTTO Keskustan Siikajoen kunnallisjärjestön vuosikokousväen mielipide kuntaliitosasiaan on kielteinen. Järjen käytön voi surutta unohtaa teatterissa. Kaikkia yhteiskunnan ongelmia ei tarvitse heittää katsojien silmille, mutta kyllä teatterin tulisi herättää keskustelua, Sari Ohinmaa puolestaan puolusti Jäntin näkemystä. Sari Ohinmaa ja Minna Kallela vakuuttivat Harri Paakkarille ja Ritva Kangastalolle, että vertaistukea ja konkreettista apua löytyy, kunhan vaan pienet teatterit ottavat rohkeasti kontaktia ja pyytävät apua ongelmiensa ratkaisuun. Keskustelu lähti heti vauhdilla liikkeelle, kun Jäntti esitti muutamia kriittisiä sanoja teatterin liiallisesta viihteellistymisestä. Keskustelussa sivuttiin niin Raahen seutukunnan teattereiden tilaa kuin teatterin nykytilaa ja olemusta yleisemminkin.
KIM KERÄNEN
Kaivososakeyhtiö laajentanut omistustaan Fennovoimasta
RAAHEN SEUTU
Kulttuurivalssaamo Staagin projektipäällikkö Minna Kallelan luotsaamaan paneelikeskusteluun osallistuivat paikalliset teatteriaktiivit Harri Paakkari ja Ritva Kangastalo, sekä
Raahen Teatterin johtaja Sari Ohinmaa ja ohjaaja Saija Jäntti. Haluamme kunnan edelleen säilyvän valtuuston päätöksen mukaisesti itsenäisenä kuntana, ilman erillisen selvitysmiehen tekemää esitystä, vuosikokousväki tiedottaa. Julkisen liikenteen käytön lisääminen on tietenkin kannatettava asia, mutta valitettavasti julkisten välineiden käyttö työasioissa ei useinkaan ole realismia. Ohinmaa sanoi. Kunnallisjärjestössä ei nähdä Siikajoen elinvoiman lisääntyvän kuntaliitoksien myötä. 26. Keskustelijat toivoivatkin Raahen seutukunnan teattereiden välistä yhteistyötä, jolla turvattaisiin pientenkin teattereiden tulevaisuus. Lisäksi Talvivaara on ostanut Herrforsin osakkeita. Ei tahdo saada kirveelläkään ihmisiä mukaan katsomaan teatteria, Kangastalo ihmetteli. Ylimääräisten kustannusten sälyttäminen osalle työntekijöitä ei käy ainakaan Metalliliitolle, Aalto sanoo.
Hallitus kaavailee tiettävästi työajojen kilometrikorvausten leikkaamista siten, että kilometrikorvauksen voisi jatkossa maksaa nykytyyliin vain 15 000 kilometriin saakka. Haasteet ovat markkinoinnissa: kuinka saadaan ihmiset houkuteltua teatteriin. Harri Paakkarin mukaan ihmiset haluavat kuitenkin tulla nimenomaan nauramaan teatteriin, eikä harrastajateattereilla ole varaa riskeerata menestystään valitsemalla liian raskaita ja vaikeita näytelmiä. Hän myös esitti, että ehkä koko nyky -sanan voisi poistaa käytöstä ja puhua vain yksinkertaisesti teatterista.
6
YDINVOIMA Fennovoiman osakaskunnassa on tapahtunut muutoksia. Nykyinen osakas Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on laajentanut omistustaan ostamalla kaikki Jyväskylän Energian ja Ålands Elandelslagin hallussa olleet osakkeet. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Riku Aalto: Näpit irti kilometrikorvauksista
RAAHEN SEUTU
KORVAUKSET Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto on tyrmistynyt hallituksen aikeista leikata omaa autoa työssään tar-
vitsevien kilometrikorvauksia. Talvivaaran yhteenlaskettu teho-osuus Fennovoiman voimalasta nousee kauppojen myötä noin 60 megawattiin nykyisestä noin 10 megawatista. Sen jälkeen tarvitsisi ikään kuin korvata vain ajoneuvon välittömät käyttökulut. Fennovoimalla on nyt yhteensä 68 osakasta.. Minna Kallela, Saija Jäntti, Sari Ohinmaa, Harri Paakkari ja Ritva Kangastalo keskustelivat teatterin tilasta Talviteatteripäivillä Paavolan Nuorisoseurantalolla. Talvivaara on yksi Fennovoiman pääomistajan Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaista. Hallituksessa olisi nyt syytä ottaa järki käteen ja tutustua työmaiden to-
dellisuuteen. Sen ylittävistä työajoista maksettaisiin korvausta vain noin puolet verohallituksen nyt vahvistamasta senttimäärästä. Myös Ohinmaa korosti teatterin antamia ymmärtämisestä riippumattomia elämyksiä. Jokainen voi nopeasti laskea, mikä on todellisuus. Yhtenä huolena keskustelussa esitettiin myös harrastajateattereiden vaikeus löytää vetäjiä toiminnalleen. Maan hallitus päätti torstaina osana talouden sopeuttamispakettia puuttua myös kilometrikorvauksiin. Etenkin haja-asutusalueilla matkat ovat pitkiä ja hankalia, työkaluja on kuljetettava mukana eikä työn valmistumisaikataulusta ole varmuutta, Aalto perustelee.
Rattijuoppoja liikkeellä
RAAHEN SEUTU
POLIISI Jokilaaksojen poliisin haaviin jäi perjantain ja lauantain välisenä yönä kolme rattijuoppoa. Käytännössä 15 000 kilometrin
"
Ei tahdo saada kirveelläkään ihmisiä mukaan katsomaan teatteria.
RITVA KANGASTALO
työajojen jälkeen maksettaisiin siis noin 20 senttiä kilometriltä. Kuva: Kim Keränen
Yhteistyö voimavaraksi
TEATTERI Siikajoella järjestettyjen Talviteatteripäivien viimeinen päivä tarjosi muun muassa teatteriaktiivien mielenkiintoisen paneelikeskustelun. Saija Jäntillä oli hyvä ohje kaikille asiasta huolestuneille. Voimaosakeyhtiö SF omistaa Fennovoimasta 66 prosenttia. Omaa autoa työssään tarvitsevia ei saa rangaista tällä tavalla. Ohinmaan mukaan Raahen Teatterissa esitetään
vuosittain ainakin yksi esitys, jossa lähtökohtana on itse teatteri ja sen kantaa ottava rooli aikansa häikäisevänä peilinä. Harri Paakkari yhtyi Ohinmaan näkemyksiin, mutta vetosi edelleen siihen, ettei pienillä, yhden näytelmän vuodessa esittävillä harrastajateattereilla ole tässä asiassa samanlaisia toimintamahdollisuuksia kuin isommilla teattereilla.
Ritva Kangastalo esitti huolestumisensa siitä, ettei teatteri enää kiinnosta yleisöä. Hallituksen alustavat kaavailut näyttävät myös lepäävän täysin epärealistisella pohjalla, Aalto sanoo.
Hallitus perustaa laskel-
mansa siihen, että nykyinen korvaustaso riittäisi kattamaan auton kiinteät kulut 15 000 kilometrin ajon jälkeen. Tämä sotisi jyrkästi esimerkiksi työvoiman liikkuvuuteen liittyviä tavoitteita vastaan. Positiivisena asiana kes-
kustelijat jakoivat näkemyksen siitä, että alueen nuorison innostus teatterin tekemistä kohtaan on hyvin korkealla.
Yleisöstä heitettiin keskustelijoille kommenttia nykyteatterista ja sen liiallisesta vaikeaselkoisuudesta. Muut keskustelijat jakoi-
vat Kangastalon huolen
karusellia.
tetaanko vaihtoon. Ruona Oy:n konkurssi vuonna 1951 vei meiltä yli puolet joukkueen kokoonpanosta. Kerran Eku pääsi tuikkaamaan maalin ja minä kiukuissani pukkasin Ekun suureen katajapensaaseen, vain uikkarit jalassa. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät)
vain 151 merkkiä.
Vai polisin säästöt, jot-
nelten kanssa on vastaanotettu tieto ensimmäisestä rakennusluvasta.
Prisman ulos-sisään-
Jaakon kohtelu teks-
taripalstalla oli ajoittain kohtuutonta, eikähän hänellä ollut omaa hovitoimittajaakaan!
Raahelaiset huomio: Lai-
kut poliisit käyvät päivittäin kotona syömässä valtion autolla!
Ei ole Raahessa ahneu-
della mitään rajaa! Kyy-
ajoristeys, klo 16, on Raahen vilkain ja ahtain. Olimme samassa sarjassa OTP: n kanssa. Oltiin taas ikään kuin lähtöruudussa eli pelasimme sitten ihan paikal-
lisin voimin. Toki Raaheen olisi saatu hyvä jalkapallojoukkue, mutta kun oli porvareita, punaisia ja vielä punaisempia. Esimerkiksi Kiesvaaran piha oli kovassa käytössä. Kesätyösetelit, joita oli 100 kappaletta, otettiin käyttöön korvaamaan aiemmin käytössä ollutta yritystukea. Tähystäjät näkivät punaisen tukan vilahtelevan muutaman sadan metrin päässä ja juna pääsi lähtemään muutaman minuutin myöhässä. Istuin autossa ja seurasin em. Jos ei ollut palloa, niin milloin milläkin myttyrällä. Montako työpaikkaa kaupungilla oli tarjota nuorille. Kesätyösetelillä nuoret valitsevat itse työkohteet. Puisto- ja puutarhatyöntekijöinä, siivousapulaisina, päiväkotiavustajina,vahtimestarin apulaisina, kiinteistönhoidon apulaisina, mittausmiehen apulaisina ja liikennepuiston ohjaajina. Missä aloilla nuoret pääsevät harjaannuttamaan työkokemusta. Jopa Oulun Työväen Palloilijat (OTP) saattoi yhtä hyvin hävitä kuin voittaa. PS. Kansalaisten lohdutukseksi yli satatuhatta rahaa saaviltakin otetaan vähän pienellä tilapäisellä verolla ja suurituloisille ministerit puhuivat totta.
ILKKA KOSKELA
TEKSTARIT LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Komisario Myllylä oli sanonut että hän olisi tehnyt samoin, mutta kun olen virkapuvussa. Tällaista taidetta lisää TV:hen. Kuin yhdestä suusta kaikki kuuden puolueen ministerit lausuivat heille kirjoitetut sanomat, mutta lausuivat saman asian kukin hiukan erisanoin. Oli sodan jälkeistä aikaa ja politiikka sekoitettiin joka asiaan. Vuonna 1950, juuri ennen Ruona Oy:n konkurssia, oli Raahen Ponnistuksen joukkue tosi hyvä ja iskukykyinen ketä hyvänsä joukkuetta vastaan. Isommat pihat olivat käytössä pienillä poikaporukoilla. Nuoret hakivat sähköisesti Kuntarekryn kautta. Vähitellen alkoivat harjoitukset pallokentällä ja niin muodostui pikkuhiljaa myös joukkue. Asuimme silloin Kiesvaaran piharakennuksessa. Ministereiden esiintymistä oli todella mielenkiintoista katsoa. Tehtiin pelireissuja muun muassa Ouluun ja se olikin oma juttunsa, kun juna lähti kello viideltä aamulla. Nahkapallon sisällä oli nimit-
Pelattiin sitä ennenkin. Seteliä vastaan kaupunki maksaa nuoren työllistäneelle yritykselle työsuhteen päätyttyä 250 euron kesätyöllistämistuen tiettyjen ehtojen täytyttyä. Preiskarin saaressa oli hyvä ruohikkoinen aukio, jossa me ystäväni Ekun kanssa kävimme usein pelaamassa, oikein kahta maalia. ALV:n hinnan korotukset ovat pienituloisten tasavero, verojen indeksitarkistuksen jäädyttäminen koskee kipeimmin pienituloisia, sosiaaliturvan ja muut leikkaukset 1200 miljoonaa on suoraan pois vanhusten sairaiden ja lapsiperheiden huollosta. Kerran OTP:tä vastaan pelatessamme teki oululainen pelaaja jotain koiruutta raahelaiselle, ja tämän näki Raahelan vahtimestari Sulo Juola, joka juoksi kentälle ja nappasi Oulun poikaa leukaan ja juoksi takaisin paikoilleen komisario Yrjö Myllylän viereen. Kuinka suosittu haku oli. Junalähettäjä taisi olla urheilumiehiä. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Eikö siitä vois tehdä väljempää. Kuva: Ville Martinmäen kotialbumi
täin kuminen ilmapallo (ehkä korvike kumia), joka piti paikata ja taas pumpata täyteen ilmaa. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
Raahen Seutu
26. Nyt käyttöön otettu kesätyöseteli antaa nuorelle mahdollisuuden hankkia oma-aloitteisesti työpaikan yrityksestä. Piti vain päästä potkimaan heti. Tässä vaiheessa pallo karkasi lopullisesti tuomarin hallinnasta, Ponnistuksen pojat osasivat myös suunsoiton ja tuloksena oli monen pelaajan ajo pois kentältä. Siikajoen kj. Oikeaa palloa ei heti saanut sodan jälkeen. Yleisöä oli aina jonkin verran ja vaikuttaa siltä että sympatiat oli kotijoukkueen puolella. Hakuun osallistui raahelaiset vuosina 1994-1996 syntyneet nuoret. Kaikki meni hyvin kirjoitetun käsikirjoituksen mukaisesti. Erotuomari oli aina vähän niin kuin hakusalla. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Mihin rahat käytetään sitä heidän ei kuulunut kertoa, sillä nyt päätökset koskivat vain rahan hankintaa. Kaupunki sai 431 hakemusta ja sen lisäksi oli kesätyösetelit. Näitä toimia ei olisi tarvit-
tu, jos hallitukset eivät olisi antaneet miljardeja Eurooppaan. Muistiin on jäänyt yksi erikoisempia pelejä. Luulen Ekun muistavan vieläkin sen katajapensaan. Sattui sitten joku tuomio vääräksi Ponnistuksen pelaajien mielestä ja joku Ponnistuksen pelaaja sanoi jotain hyvin rumaa Jompelle, joka hermostui ja ajoi pelaajan pois kentältä. Tuli mieleen Natsi Göbbelsin propagandaohje: kansa uskoo parhaiten suuria valheita. 170 kaupungin työpaikkaa, 100 kesätyöseteliä. Jomppe oli Vesan miehiä ja Ponnistuksen pojat olivat ilmeisen epäluuloisia. Miten nuorten työpaikkahaku uudistui tänä vuonna, Anja Marjelund. Meillä oli ajoittain pelaaja- valmentaja, Pentti Jokela, mutta ei me silloin oikein ymmärretty valmennuksen päälle mitään. Varsinaista ähertämistä. Leskelän Pentti myöhästyi aina ja juna joutui odottamaan. Onko paikan saaneille ilmoitettu jo työstä. Jossakin vaiheessa saatiin myös oikea pallo, joka myös usein puhkesi. maaliskuuta 2012
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Palloilua ruohonjuuritasolta
Arkistokuva: Vesa Joensuu
Nuorten kesätyöpaikat arvottu
MIIA LAHTI
Raahen kaupungin kesätyöpaikat ja kesätyösetelit olivat sähköisesti haettavissa yhteishaussa 19.01.29.02.2012. Vakavan asian tiimoilta he
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
Rauhallinen talvinen lukuhetki Antinkankaalla.
Tanja Maaninen
Kuva:
olivat kaikki pukeutuneet mustaa surupukuun ja ilmeetkin olivat sen mukaiset. Huotarin Jomppe oli lupautunut tähän otteluun erotuomariksi ja varmaan ihan vilpittömällä ja oikeudenmukaisella mielellä hän otti pillin käyttöön. Sanojen sisältö oli, että hyvinvoinnin turvaamiseksi valtion velkaantuminen edellyttää ALV:n korottamista joka hyvitetään sosiaaliturvassa aikaistamalla indeksitarkistusta, verojen indeksitarkistus jätetään tekemättä 2 vuotta, suurituloisille pieni tilapäinen veron korotus, mutta sosi-
aaliturvasta ei leikata juurikaan, ja kaikessa on huomioitu etteivät ratkaisut heikennä pienituloisten tulotasoa. Ystävyysotteluja pelattiin silloin tällöin Raahen Vesan ja Raahen Ponnistuksen välillä. Kuvassa Ponnistuksen jalkapallojoukkue. Peli loppui siihen, mutta jälkipeli on jatkunut vuosikausia.
VILLE MARTINMÄKI EX-POTKUPALLOILIJA
Kyselytunti ministerien taidetta
Torstain kyselytunnilla ministerit osoittivat kansalle, että he turvaavat päätöksillään hyvinvointivaltion tulevaisuudessa, kun keräävät kansalta vajaat kolme miljardia lisää valtion kassaan. On, viikolla 12 Kuntarekryn kautta tekstiviestillä.
Jalkapalloinnostus heräsi vähitellen jo sodankin aikana 1940-luvulla ja jatkui toki sen jälkeen 1950luvullakin. Puhutun lisäksi ohjelma herätti monenmoisia ajatuksia ja ministerien esiintymistä oli hauska seurata. näyttää kovin haluavan kaupunginjohtajaksi.. Se on toiminut Esko Ahon hallituksesta lähtien jo 20 vuotta. Ja kyllähän me potkittiin. Jokainen vähän politiikkaa ymmärtävä tajuaa, että näillä hallituksen päätöksillä tehdään ainakin 2700 miljoonan tulon siirto normaaleilta palkansaajilta, eläkeläisiltä ja muilta pienituloisilta eurooppalaisille pankkiireille, niiden osakkeen omistajille. Raahen Seutu on päättänyt luopua nimimerkkien käytöstä, joten nimimerkkiä ei enää tarvita. Haluatko sen lehteen. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
Lähetä tekstiviesti nume Tekstariin mahtuu
toimitus.raahenseutu@sps.fi
roon 17255
Vuosikokouksessa palkittiin aktiivisia nuoria ja kerholaisia. Kuntaliitosasia yhdistymissopimuksineen ja kuntaliitosselvityksineen on alustavan aikataulun mukaan käsittelyssä Vihannin kunnanhallituksessa ja Raahen kaupunginhallituksessa 7.5.2012 ja valtuustoissa 9.5.2012. Kouluyhteistyönä järjestettiin esimerkiksi8-luokkalaisten metsäpäivä, 7-luokkalaisten ryhmäyttämispäivät sekä erilaiset tutustumispäivät kierrätyskeskukselle sekä 4H-toimintaan. Samassa tilaisuudessa luovutetaan presidentin myöntämä ansiomerkki Paavo Kokolle. Raahessa 22.3.2012 Raahen kaupunginhallitus
Kun muutat,
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. Tutkimusluvan on myöntänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, tutkimuslupapäätös nro PSAVI/15/04.09/2012.
RAAHEN KAUPUNKI
www.raahe.fi
Asiakaspalvelu
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. alv.)
@
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi tai ilmoitukset.raahelainen@sps.fi tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@sps.fi tai toimitus.raahelainen@sps.fi
Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kustantaja: Suomen Paikallissanomat Oy, Alma Media. 0%) 12 kk maksuvälillä à 155 (142,20 ) 6 kk maksuvälillä à 82 (75,23 ) 4 kk maksuvälillä à 56 (51,38 ) 3 kk maksuvälillä à 43 (39,45 ) 2 kk maksuvälillä à 30 (27,52 )
010 665 5185 fax (08) 220 702 Palvelemme mape klo 816 Tilaukset Maija Heikkilä 010 665 5170 Suorajakelut Minna Lattunen 010 665 5125 Ilmoituspalvelu Myyntineuvottelijat Anne Luovi 010 665 5171 Marketta Routaniemi 010 665 5119 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen 010 665 5172 gsm 040 573 0569 Markkinointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Erkki Heikkilä gsm 0400 589 430
Toimitus
010 665 5180 fax (08) 220 702
ILMOITUSHINNAT /pmm
Vesa Joensuu 010 665 5159 Vappu Kallio vapaalla touko/12 asti Maarit Kesti 010 665 5165 Mikko Määttä 010 665 5161 Tuulikki Nousiainen 010 665 5163 Sari Ohinmaa 010 665 5164 Kristiina Tuikkala 010 665 5160 Raili Viirret 010 665 5120 Juha Honkala 010 665 5162 Uutistuottaja Nina Tuomikoski 010 665 5118 Päätoimittaja Sanna Keskinen 010 665 5173 gsm 050 562 7068 etunimi.sukunimi@sps.fi
mv ilman alv. Asiaa koskeva Kuntalain 4 luvun, ja Hallintolain 41 §:n mukainen kuntalaisten vaikuttamis-, tiedotus- ja kuulemistilaisuus pidetään Raahen kaupungin asukkaille torstaina 29.3.2012 klo 18.00 Merikadun koulun auditoriossa (os. Oulun 4H-piirin vuosikokouksessa palkitaan Venla Karjula, Marjo Karhumaa ja Tytti Karhumaa. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
|
Äitini, mummomme ja isomummomme
5
Rannikon 4H:llä riittää aktiiveja
RAAHEN SEUTU
4H Rannikon 4H-yhdistys piti vuosikokouksensa viime torstaina ja palkitsi aktiivisia nuoria. Lisäksi 4H-yhdistys vastaa Raahen alueen kierrätyskeskuksen toiminnasta ja 1-2 -luokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta Pattijoella. 2,36 2,45
Ilmoitusten aineistot toimitettava kaksi arkipäivää ennen lehden ilmestymistä klo 14 mennessä Laskutuslisä 5,09 (sis. 26. 23%) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. 1.12.2011 Kestotilaus sis. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi) toimitettu aineisto. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekijoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
Ilmoitusvalmistus Vuosikertatilaus Aini Kanniala 010 665 5168 sis. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Torstaina pidettyyn kokoukseen osallistui yli 70 kerholaista. Mielipiteensä asiasta voi esittää edellä mainitussa tilaisuudessa tai sen voi jättää viimeistään 2.5.2012 klo 15.00 mennessä osoitteella: Raahen kaupunginhallitus, PL 62, 92101 RAAHE tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@raahe.fi. 020 757 9217. Lannoitesäkkien kerääjinä ja metsätaitokilpailijoina palkittiin Jussi Nivala, Essi Nivala ja Eve Nivala. Autio s. 1,92 1,99
sis.alv. Lisätietoja antaa suunnittelupäällikkö Juha Matikainen Fennovoima Oy puh. alv. 1,76 1,86 1,76 16,00 30,00 13,00 28,00 0,74
ilman alv. Merikatu 3, 92100 Raahe) Tilaisuudessa annetaan tietoa asian käsittelyn lähtökohdista, tavoitteista ja vaikutuksista. 4H-yhdistys oli alueella merkittävä työllistäjä, kaikkiaan maksettiin palkkaa tai palkkiota 57 henkilölle ja tarjottiin työssäoppimispaikka, harjoittelupaikka tai kuntouttavan työtoiminnan paikka 18 henkilölle.
Viime vuosi oli oli Rannikon 4H-yhdistyksen 82. Osuuspankin stipendi luovutettiin vuoden parhaille kerhoille: Kotieläinja ponikerholle sekä Heppakerholle, ohjaajina palkituissa kerhoissa ovat toimineet Eija Sipilä ja Emmi Salmela. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. 9% (alv. 0065938636 TILAUSHINNAT alk. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Jäätilanteesta riippuen aloittavat tutkimukset kestävät noin kaksi viikkoa ja jatkuvat avovesikaudella. Valmisteluvaiheen ehdotus on, että kuntaliitos toteutuisi jo vuoden 2013 alusta. Puhelimella (0700-3-91332) annetut ilmoitukset lisähintaan 1,68 /min+ppm. Yhdistyksen pääasiallisia toimintamuotoja ovat kerhotoiminta, nuorten työ- ja yrittäjyyskasvatus sekä kurssit, retket ja leirit. Kerho-ohjaajista palkittiin Anna Veteläinen, Lotta Karhumaa, Jenni Ranua, Leea-Stiina Majanen, Alisa Poukkula, Julia Poukkula, Henna Puolitaival, Tinja Käräjäoja, Anniina Taka-Eilola, Marjaana Kittilä, Heikki Korkala, Sonja Verronen, Annika Tuhkanen, Juha-Matti Autio ja Ella Majanen. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.. toimintavuosi. Kuva: Henri Ylikulju.
Hintikka, Heppakerhosta Jenna Oja, Kotieläin- ja ponikerhosta Maija Alasaarela, heppakerhosta Noora Myllylä, Ollinsaaresta Jenna Kanervo, Honganpalosta Saga Koivikko, Jokelasta Kaarlo Nauha, Olkijoelta Jenni Poukkula, Kuuselasta Milla Majanen, sählykerhosta Miika Autio, skeittikerhosta Tommi Sivonen ja Antinkankaalta Juho Impola. 0%) Päivi Klaavo vapaalla helmi/13 asti à 186 (170,64 ) Hannu Pihlajakoski 010 665 5169 à 110 (100,92 ) Sanna Tjäder 010 665 5122
à 82 à 65 à 51 (54,23 ) (59,63 ) Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 (46,79 ) www.raahenseutu.fi
JAKELUHÄIRIÖT 0200 71400 mpm/pvm
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. 9% (alv. hokilpailussa, kun Suomen parhaaksi kerhoksi valittiin yhdistyksemme skeittikerho. 23%) klo 8.30 mennessä
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 , sis. Kiitos osanotosa. Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. alv. 10.3.2012 Raahe Syvästi kaivaten Timo ja Saara Timo Pia ja Janne Arttu Pipsa Anne ja Timo Kerttu siskon perhe muut sukulaiset ja ystävät Soi kirkonkellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan. Sinne saatoimme äidin rakkaan isän vierelle nukkumaan. 6.6.1917 Raahe k. Tekstissä 1,43 Takasivu 1,51 Kuolinilmoitukset 1,43 Kiitosilmoitukset (max 30 pmm) 13,01/kpl Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm 24,39/kpl Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl Pikkuilmoitus yrityksille 1x30 22,76 Liikehakemisto 0,60
väri sis.alv. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 010 665 5170, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi
Fennovoima aloittaa Hanhikivenniemen merialueella maaperätutkimukset tiistaina 27.3., päivittäinen tutkimusaika on klo 7-18. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Pelkonen, ent. Kiitos kaikille Annaa hoitaneille.
Rannikon 4H-yhdistyksen vuosikokouksissa ei podetan väen vähyyttää. Rannikon 4H osallistui viime vuonna myös erilaisiin kilpailuihin ja menestystä tuli ennen kaikkea ker-
KUULUTUS
TIEDOTUS - JA KUULEMISTILAISUUS RAAHEN KAUPUNGIN ASUKKAILLE RAAHEN KAUPUNGIN JA VIHANNIN KUNNAN KÄYNNISTÄMÄSTÄ KUNTALIITOSSELVITYKSESTÄ Aika Torstai 29.3.2012 klo 18.00 Paikka Merikadun koulu (Merikatu 3) Raahen kaupunki ja Vihannin kunta ovat päättäneet käynnistää kuntaliitosselvityksen nopealla aikataululla siten, että valtuustojen päätökset yhdistymisesityksineen toimitetaan valtiovarainministeriöön 11.5.2012, jotta yhdistymisavustukset ja valtionosuuden kompensaatiot ovat vielä saatavissa. Kokouksessa oli ennätyksellinen osanotto, yli 70 osallistujaa Kokouksen puheenjohtajan toimi Katja Hänninen. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Aikuisohjaajista palkittiin Henri Ylikulju ja Pirjo Leppälä. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Parhaina kerholaisina palkittiin Haapajoelta Siiri
Anna Katariina TUOMI
o.s
Kuvat: Sari Ohinmaa
Ihmisyyden riemuvoitto
SIIKAJOKI Talviteatteripäivien iltamat Tuomiojan Nuorisoseuralla olivat sekä yleisö-, tapahtuma- että tunnelmamenestys.
VOITTO OHINMAA
Raaheen kuvataideopettajien kunniakirja
RAAHEN SEUTU
KIITOS Kuvataideopettajat ry myönsi Myötätuulta kuvataiteesta -kunniakirjan tänä vuonna Raahen lukion kuviksen päiväkirja tunnelmia ja tiedotusta kuvisluokasta -blogille. SUEB:n koko apu käytetään nuorten ammattikurssien tukemiseen. Meillä on kolme yhteistyökumppania Etelä-Intiassa, Tamil Nadun osavaltiossa. Lopuksi vielä yhteislaulua ja arpajaiset. Miten kaukana kaikki
Oli arpoja myytävänä, oli käristemakkaraa hyvää ja tietenkin kahvia ja itse tehtyä omenapiirakkaa. Kuvataideopettajien hallitus kiitteli sitä, että blogi syntyy yhdessä opettajan ja oppilaiden kesken. Yercaudissa Deepam Peoples Society, Salemissa Tribal and Dalit Womens Development Society (TDWDS), joka tulee kastittomia daliteja ja Chennaissa SUEB, joka on sorrettujen ja taloudellisesti jälkeenjäänei-
den kehittämisyhdistys. Oli ohjelmaa tietenkin, iltamissa kun oltiin. Lähes salintäysi yleisö seurasi, kun lauloi kuulu Pytinki-kuoro, ja Aimo Rankinen ja Pentti Nordström esittivät hieman romanipainotteisesti Kirijeen sulle kirijootan, Juokse sinä humma ja Tuopin jäljet -tyyppisiä lauluja. Väliajan jälkeen vieraili Kopsan Nuorisoseura improvisaatiotervehdyksineen ja sitten päästettiin Aikasetmiehet irti elämänmakuisine lauluineen. Kiittää tulee, ihan jokaista, nimiä mainitsematta, kylän ponnistus kun tämä juttu oli. alkavan lukuvuoden avun saajat.
Deepamin ja TWDS:n tuki menee pääasiassa lasten peruskoulutuksen tukemiseen. Sellaista tunnelmaa, mikä ympäröi Tuomiojan Nuorisoseuran, ei voi ostaa, ei millään rahalla. Ja niitä kuuntelevat ne, jotka hetki sitten olivat vielä kyläläisiä. Deepamille on jaettu 35 000. Se syntyy itsestään, jos on syntyäkseen. Nuoret saavat muun muassa ATK- konekirjoitus-, ompelu-, kauneudenhoito-, hotelli, auto- ja sairaanhoitoalan koulutusta. Kunniakirja annettiin perjantaina lukion kuvataiteen lehtorille Aki Pulkkaselle. Kurssit
maksavat keskimäärin 100 euroa ja kestävät muutamasta kuukaudesta 1,5 vuoteen. Jokainen tuntee toisensa, toisista välitetään aidosti, kylä hengittää yhteisin keuhkoin: siinä sen vahvuus. Toimenpide-ehdotuksena nuorten piirihallitus esittää työntekijän ensimmäisen sairaslomapäivän muuttamista palkattomaksi. Kunniakirja myönnettiin myös inarilaiselle kuvataideopettajalle Korinna KorsströmMaggalle.
Ennen sanottiin että jossakussa on voimaa kuin pienessä kylässä. Sitten pääsi valloilleen Tuomiojan Nuorisoseu-
Tuure Kilpeläisen "Unkarin syreenit" -kappale sai mehevää kyytiä mieskuoro Aikasiltamiehiltä.
ran näytelmäryhmä Veikko Heilalan kirjoittamassa ja Esa Palokankaan ohjaamassa näytelmässä Juhlavormaatti. Ensimmäinen sairaslomapäivä on ollut Ruotsissa jo usean vuoden ajan palkaton. Vastaavasti EK arvioi sen jäsenyrityksissä menetettävän sairaspoissaolopäivien myötä vuosittain 50 000 työvuoden työpanos.
Veikko Heilalan hauska näytelmäteksti "Juhlavormaatti" oli osuvan paikallinen ja täynnä hersyvää mediakritiikkiä. Juuri päättyneellä kaudella apua sai 1 184 opiskelijaa Päätös avustusten jaosta tehdään maaliskuussa, jotta Intiassa on riittävästi aikaa
suunnitella 1.6. Yleisö viihtyi, nautti eikä säästellyt taputuksiaan. Kuinka monta opiskelijaa näillä summilla voidaan kouluttaa, selviää vasta kesällä, kun uusi lukuvuosi alkaa. Suunnitelmissa oli myös kaivojen kaivaminen ulkoministeriön tuella, mutta tätä tukea ei tälle vuodelle saatu, joten projektin toteuttaminen siirtyi, kertoo Leipälä.. Kiitosta tuli myös blogin runsaasta ja monipuolisesta sisällöstä. TDWDS sai 25 000 ja SUEB 10 000 euroa. Viime vuonna jaoimme 50 000 euroa. Ja ilta oli, kuten kaikki Talviteatteripäivien tilaisuudet, pääsymaksuton. Epärehellisten sairaspäivien hyväksikäyttäminen on aito ongelma, vaikka se ei kaikkia koskekaan. Sitä, mikä on liian lähellä, ei huomata. Hyvä nuoriso: menkää joskus iltamiin. Myös Yercaudissa ja Salemissa apua on suunnattu yhä enemmän ammattikurssituksiin. Porvarihallituksen tekemän muutoksen ansiosta sairaslomat ovat kääntyneet maassa jyrkkään laskuun ja vähentyneet Suomea pienemmiksi. Ohjelmanumeroiden luettelointi ei kuitenkaan tee oikeutta sille suurelle asialle, joka näissä maaliskuun iltamissa oli se kaikkein tärkein ohjelma. Operaation vetäjä Aaro Leipälä Pyhäjoelta kertoo, että koko jaettava summa oli huhtikuun lopussa päättyvällä tilikaudella 61 000 euroa. Se olivat ihmiset itse.
Kotoisassa iltamatunnelmassa viihdyttiin tuntikausia.
laista ohjelmaa. Kaikki oli ikään kuin kastettu inhimillisyyteen, ihmisen kokoiseen. Se on suurin määrä mitä
Ruut on voinut vuotta kohden jakaa. Kiitos tästä pienestä suuresta elämyksestä.
Ruutilla jaossa ennätysmäärä
RAILI VIIRRET
HYVÄNTEKEVÄISYYS Operaatio Ruut pystyy tällä tilikaudella jakamaan enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin Intian kohteisiinsa. Tuomiojan nuorisoseuralaiset olivat tehneet kaiken talkoilla. Naapurimaan keinoa on Suomessa tähän mennessä ajanut myös Elinkeinoelämän keskusliitto, jonka mukaan palkallinen poissaolopäivä maksaa työnantajalle keskimäärin 300 euroa. Perjantaina Tuomiojan 100-vuotias Nuorisoseura osoitti, että pienessä kylässä sitä voimaa vasta onkin. Ne ovat inhimillisyyden extremeä. Ihmiset tunnelman tekevät, ja ihan ilman minkään-
olikaan jostain Jari Sarasvuon "herätyskokouksesta" jossa ihmisiä ohjataan hinnalla millä hyvänsä tavoittelemaan henkilökohtaisen mammonan maksimointia Amerikasta apinoiduin ulkokohtaisin opein. Samat ihmiset ryntäilevät pitkin Thaimaita ja Kanarioita ja Turkkeja, huomaamatta että vanhat kunnon iltamat voivat antaa paljon suuremman ja ainutlaatuisemman elämyksen. maaliskuuta 2012
KANNANOTTO Oulun Läänin Kokoomusnuoret vaatii taloudellisesti epävarmoina aikoina menohallinnan lisäksi keskittymistä tuottavuuden ja työpanoksen kasvattamiseen. Ei liene kuitenkaan täysin sattumaa, että eniten sairauslomapäiviä kertyy juuri alle 35-vuotiaille, toteaa Oulun Läänin Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Janne Heikkinen. 6 | UUTISET
Ensimmäinen sairaslomapäivä palkattomaksi
RAAHEN SEUTU
Raahen Seutu
26. Voima oli nimenomaan inhimillisyydessä ja ihmisläheisyydessä
8 |
Raahen Seutu
26. maaliskuuta 2012
p. 010 665 5170
26. 010 665 5130 tai 010 665 5118
9
hyvä olo
terveys, ravinto, itsensä hoitaminen www.raahenseutu.fi VAPAA-AIKA Pinnaa ei voi pitkittää harjoittelemalla, vaan töistä pitäisi palautua kunnolla.
JUTTA MATTSSON
Kun ei pysty keskitt...
Keskittymispäivä
Noudata ohjeitamme, niin työpäivästäsi tulee aiempaa tehokkaampi.
LAPSET
Autistilla usein uniongelmia
UNI Autistilapsista noin 60 80 prosenttia kärsii uniongelmista. Vuonna 1994 sitä kannatti 40 prosenttia suomalaisista.
11. Sen sijaan panostaisin palautumiseen. Paavonen toteaa, että lasten nukkumista voivat edesauttaa säännöllinen vuorokausirytmi ja nukkumaanmenoaika, rauhalliset iltarutiinit sekä aikuisten päätäntävalta lapsen nukkumisesta. Eli työkyky heikentyi.
Jos on vaikea tehdä yksi työtehtävä alusta loppuun, työskentele kellon mukaan. Työntekijät yrittivät reagoida moniin eri asioihin yhtä aikaa. Sitä ei kuitenkaan voi soveltaa työtehtäviin. Ne eivät rohkaise syventymään itse sisältöön. On erittäin yksilöllistä, minkälainen musiikki auttaa keskittymään.
Kahvi kohtuudella nautittuna auttaa keskittymistä ja nostaa vireystilaa.
TIESITKÖ?
Kirjaa päivän päätteeksi, mitä sait aikaiseksi ja mistä jatkat huomenna. Mikä tahansa puuha, joka virkistää ja rentouttaa, kelpaa.
Mene ajoissa nukkumaan. Joskus on tehokkaampaa selittää asia puhelimessa, eikä työ keskeydy koko ajan sähköpostin vastaamiseen.
Jos työpaikalla on käytössä messenger-ohjelma, kerro statuksessasi, ettet ole käytettävissä.
Kun vaadit erityistä keskittymistä, niin laita puhelin äänettömälle.
Kerro työkavereille, että nyt ei ole sopiva aika tulla juttelemaan. Siten et käytä aikaasi vähemmän kiireellisiin töihin.
Jos päässäsi pyörii henkilökohtaisia asioita, joita pitää hoitaa työpäivän jälkeen, kirjoita nekin ylös. Suoritus hidastuu noin 20 prosenttia verrattuna siihen, jos työ olisi tehty kerrallaan loppuun. Lähde ajoissa kotiin.
VAPAA-AJALLA
Irtaudu töistä. Häiritsevätkö nekin töihin syventymistä, kun vähän väliä pitää vilkuilla kavereiden kuulumisia. Selvisi, että he pärjäsivät tavallista heikommin muistitestissä. Lisäksi Kalakoski muistaa yhdysvaltalaistutkimuksen, jossa selvitettiin netissä surff aamisen kaltaista monikäyttöä. Vapaa-aikana kannattaa tehdä jotain muuta, mitä töissä tekee. Se ei ole suositeltavaa. Joskus kuitenkin turvaudutaan kofeiinia vahvempiin aineisiin. Entä voiko pinnaa pitkittää harjoittelemalla, esimerkiksi lu-
kemalla romaania pitkään ja yhtäjaksoisesti. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
|
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Pyrkimys suorituskyvyn jatkuvaan tehostamiseen johtaa uupumiseen. Kuppi kahvia nostaa vireystasoa ja auttaa paneutumaan töihin. Käytämme termiä tehtävänvaihtokustannus.Työstä toiseen siirtyminen vie aina hetken, ennenkuin uuteen asiaan pystyy keskittymään. Ilmoita, milloin asiaan voi palata.
Jos työsi vaatii säännöllisesti keskustelua esimerkiksi osaston muiden työntekijöiden kanssa, varaa päivästäsi ajankohta, jolloin muut voivat tulla juttusille. Jotkut pelaavat tietokonepelejä, itse pidän kirjoittamisesta. Lääkkeillä on sivuvaikutuksiakin. Tarkkaan ottaen aikaa kuluu 64 sekuntia, jos uskoo yhdysvaltalaistutkimusta, jonka mukaan sähköpostin lukemisen jälkeen työhön palaamiseen kuluu reilu minuutti. Eli vaikka, jos jokin iso pro-
jekti tökkii, niin se kannattaa puskea valmiiksi vaikka väkisin. Tai tee suosiolla jotain toista työtehtävää.
Kuuntele musiikkia. Tutkimusten mukaan suoritus paranee vain siinä tehtävässä, mitä on harjoiteltu. Verkkosivujen linkit saavat ihmisen piipahtamaan toisella sivulla ja jatkamaan sieltä taas uusille sivuille. Nukkumisongelmien avuksi on kehitetty useita menetelmiä, joiden sopivuus on yksilöllistä. Tapaa kavereita, katso elokuva, harrasta liikuntaa tai lue kirjaa. Haitalliset keskeytykset tulevat pyytämättä. Työn vaihtaminen toiseen ei ole ongelma, kun sitä hallitsee itse. Arviolta noin puolet suomalaisista kokee työssään haitallisia keskeytyksiä jatkuvasti tai usein, psykologi ja erikoistutkija Virpi Kalakoski Työterveyslaitokselta kertoo. Eli kirjan lukeminen totuttaa kirjan lukemiseen, se ei paranna keskittymiskykyä töissä. Hänen mukaansa on hyvä pitää tauko, jos työnteko jumiutuu. Vaikka hän herääkin joskus kesken unien, jatkaa hän nukkumista eikä enää rupea leikkimään junaradalla tai herätä muuta perhettä.
KOTONA
Syö kunnon aamupala, niin verensokerisi pysyy hyvällä tasolla koko aamupäivän.
TÖISSÄ
Tee lista asioista, jotka pitää tehdä päivän aikana. Keskeytyksen jälkeen kuluu aina aikaa, ennen kuin työtehtävään pystyy taas syventymään. Uniongelmat ovat olleet tuttuja viimeisen kymmenen vuoden ajan Rannanjärven perheessä. Hän muistuttaa, että ihmisen pitääkin olla väsyvä olento. Ongelmana on ollut se, että Jouko heräsi 8-10 kertaa yön aikana. Päätä, ettet saa vilkuilla Facebookia tai keskustelufoorumia, ennen kuin tietty työtehtävä on valmiina.
Poista sähköpostistasi ilmoitusikkunat.
Vältä myös turhien sähköpostien lähettämistä. Hän ryhtyi leikkimään keskellä yötä ja herätti muunkin perheen, äiti Pirjo Rannanjärvi kertoo. 10-vuotias Jouko sairastaa autismia, eikä hän ole koskaan nukkunut pitkiä yöunia. Univaje vaikeuttaa jaksamista ja keskittymistä.
Jutta Mattsson, Hannu Mänttäri/Aamulehti
Kalakosken mukaan on tehokkaampaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, kuin vaihdella tehtävää. Aivot eivät toimi niin. Väsymys suojaa meitä kuormittumiselta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Juulia paavonen kertoo, ettei eritysryhmien unettomuuden syitä tiedetä täysin, mutta nukkumista voidaan kuitenkin helpottaa monella keinolla. Siinä selvitettiin, paraneeko ihmisen työkyky, kun tietokoneella on useita ikkunoita auki. Entä internetin käyttö ja Facebook. Viime syksynä saimme Joukon vuoteeseen erityislapsille kehitetyn patjan, ja siitä asti poika on nukkunut kunnolla täydet kahdeksan tuntia. Voit ottaa rutiinin, että olet käytettävissä joka päivä kello 1415.
Irtaudu töistä lounaalle. Kalakoski arvioi, että yleensä työ keskeytyy, kun työkaveri tulee juttelemaan, puhelin soi tai sähköposti ilmoittaa uuden viestin saapuneen. Carrin mukaan linkkien, kuvien ja viestien suuri määrä ylikuumentaa ihmisen työmuistia. Pääasia on, että saa työasiat pois mielestä.
prosenttia suomalaisista kannattaa alkoholipolitiikan väljentämistä. Internetin vaikutuksia tutkinut Nicholas Carr kertoo teoksessaan Pinnalliset, mitä internet tekee aivoillemme, että internet tekee keskittymisestä vaikeaa. Vapautat aivosi niistä.
Ihminen on huono keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa. Ei ole pakko vaihtaa toiseen tehtävään, vaan voi vaikka hakea kahvia tai selata lehteä. Työmuistia puolestaan tarvitaan uuden tiedon tallentamiseen ja käsittelyyn. Juttele työkaverisi kanssa jostain aivan muusta kuin töistä.
Jos työ tökkii, pidä reilusti tauko. Yhdysvalloissa on uutisoitu yli-
opisto-opiskelijoiden käyttävän tarkkaavaisuushäiriöihin tarkoitettuja lääkkeitä "pänttäyslääkkeenä". Jos joutuu yliaktiivisuustilaan ja tekee pitkiä päiviä, niin kyky arvioida omaa jaksamista sumentuu. Päätä tekeväsi yhtä projektia esimerkiksi 45 minuuttia putkeen, ilman että katsot sähköpostia tai vastaat puhelimeen.
Jos huomaat, että aikasi uppoaa nettisurffaukseen, aseta itsellesi rajat. Uusi teknologia on mahdollistanut uudenlaisia keskeytyksiä, hän toteaa
krs, Raahe Puh. 010 4395 500
HOIDAMME YRITYSTEN JA YKSITYISHENKILÖIDEN LAKIASIAT VANKALLA AMMATTITAIDOLLA JA KOKEMUKSELLA MAKSUTON ALKUNEUVOTTELU!
Oma koti kuinka kallis. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com
Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy
Jakelupalvelut
Sopimuksen mukaan neuvottelu myös Raahessa.
Painopistealueet: riita- rikosoikeudenkäynnit kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä perhe- ja perintöoikeus
Jaamme suoramainoksia jakeluverkostomme tai sen osa-alueille lauantaisin. 010 665 5125, Minna Lattunen
MAINOSJAKELUT
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. RUSKO KY 08-223 6262 040-580 5288
ASIANAJOTOIMISTO KYLMÄNEN & ONNELA-KARINIEMI
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100
Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja www.habita.fi
OULU
Asianajotoimisto Paakki & Lepoluoto Oy
Painopistealueet: perhe- ja perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä oikeudenkäynnit.
Sovionkatu 10, 2. 114/kk
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. www.remon.fi
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
Asianajotoimisto Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari Rantakatu 5 A 24, Oulu puh. 08-374 511, 040-5517754 fax 08-311 0286 asianajotoimisto@limingoja.net www.limingoja.net
asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Kysy tarjous: puh. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
ASIANAJAJA
VT Vesa Juntunen VT Mirkka Pentikäinen OTM Mikko Ravaska Isokatu 16 B 14 90100 Oulu Puh. 220 611, fax 222 766
puh. 010 665 5171, 010 665 5172 tai 010 665 5119 tai Ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi. Toimita Raahen kaupungin KIRJASTOON Rantakatu 45 92100 Raahe tai sähköisesti arja.nevala@raahe.fi
PALAUTUS
PALKINNOTME
Kummankin sarjan KOL PARASTA PALKITAAN ja palkitut sarjakuvat julkaistaan Raahen Seudussa
Katso tuoreimmat uutiset www.raahenseutu.fi
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Asianajotoimistoja: Kiinteistönvälittäjiä
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. numero, koulu) kilpailutyön taakse. 311 4244, fax 311 4245
www.koklaki.fi
Remontointi- ja rakennuspalvelut
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
joka maanantai Raahen Seudussa
Remon Oy
Kattoremontit | Huoneistoremontit | Ulkovuoraukset | Ulkomaalaukset | Kosteat tilat
AA, VT, MBA Jussi Laaka OTM Anna Kaukko OTM Heidi Tampio OTK Sari Bruun VT Satu Eskola Laivurinkatu 19 A, Raahe puh. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Kampaamo
HAE
Pätevä palveluhakemisto
Hinnat alk. 3110 990, 0400-410 720 fax. 26. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
| 11
VAKILPAILU SARJAKU
KILPAILUTEHTÄVÄ
- aihe on vapaa
6.2.31.3.2012
JÄRJESTÄÄ
Raahen kaupungin kirjasto &
SARJAT
Ylä · Yl koululaiset
9 (1996 1998 syntyneet)
Piirrä Tois · To en asteen oppilaat dun 3-4 ruu 19 (1993 1995 syntyneet) sarjakuvastrippi
Laita yhteystietosi (nimi, ikä, puh. Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
JÄTEKULJETUKSET M. 3110 994
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat - lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet - oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.fi Painopistealueet
AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155 AA, VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144 - julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki www.paakki.net www.opuslex.fi Avoinna mape klo 917.
Tilaa ilmainen Kansantie 4, 92160 Raahe suunnittelu ja kustannus040 481 4631 laskelma Remontista puheen ollen
12.20 Navigare. 22.20 Päivän sää. 23.50 OC:n täydelliset naiset. 15.05 Aarteenmetsästäjä. 22.00 Pulkkinen. 1.20 Kylmä rinki (16). 0.00 JIM D Henkilökuva: Paul Newman (7). 18.30 Liikkeellä luonnossa. 20.30 Juhlasuunnittelijat. 9.30 Huippukokki lähtee maalle. 0.43 SVT: Aktuellt. Mv. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 2.306.00 Älypää-TV.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto. 21.00 007 Quantum of Solace (12). 15.30 Grand Designs. 22.00 Kymmenen Uutiset. (U) 18.00 Emmerdale (S). finaali. Possuja ja pitsanpyöritystä. 1/4: Nubia. 18.30 Emmerdale (S). 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 23.10 Yöklassinen.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 11.05 Ruokatiedettä. 21.00 JIM D Rikos: Paha saa palkkansa (16). 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia. 17.55 TV-nytt. 20.00 Uusi päivä (S). 11.58 Päivän mietelause. 20.55 Artistin muotokuva: Dave Lindholm. 21.30 Dokumenttiprojekti: Kaksi miestä Kiinasta. 23.450.00 Oddasat.
Nimipäivät: Manu, Manne, Immanuel, Immo
MTV3
5.20 Aamusää. O: Roland Suso Richter. Sebastian paukuttaa tolkkua Katariinaan. 2.30 SVT: Vem vet mest?
JIM
6.009.20 Älypää kuvavisa. 20.45 Jazzradio Live! 21.15 Kultakuume. 10.10 Best Direct. 10.10 Älynväläys. 17.17 5 minuuttia. 16.05 Outo, uusi elämä (7). Yllätyksiä. 7.12 Pikku Toni. 14.20 Omakuva. 19.00 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7). 12.50 Liv D Sarja: Heimovaimot. 11.00 SVT: Landet runt. Vihje. Dokumenttielokuva kapinarockin 60vuotisesta historiasta Little Richardista Iggy Popiin, Sid Viciousista ja Richard Hellistä Lydia Lunchiin. 6.05 Hartaita säveliä. 17.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 20.57 Keno. 1.10 No Signal (16). Tähtien tarkkailija. 15.55 Yle News. 15.05 Uusi elämä maalla. Koiranelämää. 8.55 Marienhof (7). 15.00 Red Bull Cliptomaniacs. 21.00 Jamie Oliverin keittiössä. Hulppea ekolato. (U) 0.25 Aavekuiskaaja (12). 12.30 Kiinteistöjen kuningatar. Entinen jääkiekkoilija Mikko Sivonen ja kotiäiti Saija Jääskeläinen asuvat Hollannissa. 10.00 Mitä tänään syötäisiin. 17.25 Mitta on täysi talous. 8.50 Lentävät lääkärit (7). 0.35 Jokakoti.fi. Kolmen kertotaulun opetus. 7.50 Aamuhartaus. 12 | MAANANTAI
Raahen Seutu
26. 6.57 Päivän mietelause. 21.00 Elokuva: Kreikkalainen naimakauppa. 20.30 Poliisit (12). 18.15 Rachael Ray Show. 7.40 Humps. 19.00 Kodista gourmetravintolaksi. Osa 5: Kodin näyttämö. Tilinteon hetki. Hengenpelastaja. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. New York (16). 9.05 Muistojen bulevardi. Isää etsimässä. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. 1.05 Älynväläys. 3. N: Mervi Järventaus, Edvin Laine, Esko Vettenranta, Maire Suvanto. Valoilmiöt. 17.00 Määränpäänä Santiago de Compostela. Syntymäpäivä. 14.49 Uusi päivä (S). 7.35 Kyllä Kasper osaa. 18.30 Uutisvuoto. 5.50 Studio55.fi. 7.17 Sirkus Temppula. 17.10 Viidakkoperhe (7). 21.00 21.00 A-studio. 8.20 Galaxi. 11.00 Välilevyjä. 18.00 Leijonan luola UK. Mark Forsterin ohjaa man James Bond -seikkailun p ongelma onkin yletön haipakka Vauhtijaksoissa on välillä vaike erottaa, missä se Put..., anteeks Bond viuhtoo. 12.45 SVT: Vem vet mest. 13.00 Reissussa lasten kanssa. 21.00 21.00 Täydelliset naiset (12). 20.05 Kadonneen jäljillä. 17.00 17.05 Nelosen sää. 23.10 C.S.I. 10.50 Kansallismaisemat: Väisälänmäki. 18.00 BUU-klubben. 18.30 Hartaita säveliä. 18.00 Cousteau nuoremman meriseikkailut. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. Voihan lehmä! 18.25 Kapteeni Kari. 19.00 Seitsemän Uutiset. 1.00 SVT: Idéfabriken. 19.00 Uutiset ja sää. N: Daniel Craig, Olga Kurylenko, Mathieu Amalric, Gemma Arterton, Judi Dench. 14.00 Elämää eläintarhassa. 18.00 Kreisiä menoa. 18.55 Nelosen sää. 1.55 Navigare. 22.00 Sinkkuelämää (12). 17.05 Tunteita ja tuoksuja (S). 0.405.50 Yön AVA.
LIV
9.00 Kukkataiturit. Niinpä en ota sitä nyt Quan tum of Solacen (2008) kohdalla puheeksi. 16.30 Harry Enfield Show. 170. 20.00 Heikin lähiruokaa. 20.30 Pasila (12). Bellan ensimmäisessä jaksossa Janina Frostellin vieraaksi saapuu 31-vuotias äidinkielenopettaja Ruusa, joka kärsii ruuansulatusongelmista. 18.00 Aivan pihalla. Ohjelmasarja tarkastelee suomalaisten arkea viime vuosisadalla kodin merkitystä, esineistöä, toimintoja ja tilaratkaisuja. Faces on gameshow, jossa kasvomuisti on valttia. 19.30 Miehen puolikkaat (S). 7.50 Pieni pariskunta. 4/10. Osa 178. 10.35 Matkantekoa Hurtigrutenilla. 21.00 21.00 C.S.I. 2.00 SVT: Lilla Sportspegeln. Käänteet hahmot ja reitti pedataan huole la, kun palestiinalaisterroristit l kakuussa 1977 pakottavat kone matkaamaan Lähi-idän kautta S maliaan. 14.00 Vanessa ja pikkuväki. 13.15 SVT: Sportspegeln. 18.00 70's show. 23.05 MasterChef Suomi. 19.30 Kolmas kivi auringosta. Riittävätkö julkkisterapeutin taidot selvittämään oman elämän ristiriidat. 14.55 Pisara. 22.5023.45 True Blood (16). 18.56 Pat & Stan. 7.45 Hartaita säveliä. 19.30 Salatut elämät (7). Kovatkin kundit kuolevat. 17.10 Pulmuset. 1.30 Panttilainaamo. 13.45 SVT: En bok, en författare: Mats-Eric Nilsson. 13.50 Elämää halpalentoyhtiössä. 23.00 South Park (12). 7.23 Norsulan perhe. 20.30 Pikku-Britannia. Sinänsä meheväst hän ikuiseksi vanhaksipiiaksi le matun Toulan ja John Corbetti esittämän amerikkalaishepun r manssi etenee. 14.30 Annan ja Kristinan tyylivinkit. 2.055.20 MTV3 Chat.
SUB
6.00 SubChat. 8.00 Uutiset ja sää. Teema klo 17
ARVIOT
MAANANTAI 26.3.
TV1
6.25 Ylen aamu-tv. 14.05 Jon ja Kate +8. 19.03 Radioteatteri esittää: Karhunkatsojat. 22.50 Ravintolat syynissä. Ennemmin kuolema kuin elämän kadotus (Antes morir que perder la vida) Antonio on sairaalassa ja Mercedes on hänen vierellään joka hetki. 7.57 Utelias Vili. 15.15 Anthony Bourdain minilomalla. 11.00 Ostos-tv. 15.45 Uusi päivä (S). 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 16.25 Pixel. 10.05 Radiopersoona: Unto Miettinen. 20.18 Avaruuskansiot. Puoskari. 18.50 Iltahartaus. (U) 16.35 Älynväläys. 20.00 MOT. 13.0014.14 Anna-Liisa (7). 2.504.26 Elokuva: Kreikkalainen naimakauppa.
YLE RADIO 1
6.00 Uutiset. 10.05 Emmerdale (S). Osa 10: Irtiotto. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Supernanny. (U) 14.05 Hännänheiluttajat. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 10.00 Neulontakerho. 11.55 Nätti nakuna. 14.00 Mitä tänään syötäisiin. 13.30 Grand Designs. 23.20 Valio juustoklassikkoleivät. Apinoitu poliittinen satiirisarja meistä suomalaisista kädellisistä. 11.00 Yle Uutiset. 8.20 Leirintäalueella. 9.00 Uutiset. 19.30 South Park (12). (U) 13.15 UMK2012: Finaalin Highlights. Päivi Kangas lukee Jobin kirjaa. 6.53 Anniina Ballerina. 0.354.00 Teematieto.
Lämmitettyä moussakaa
Nia Vardalosin newyorkinkreikkalainen rakkauskomedia Kreikkalainen naimakauppa (2002) on niin uusittu tapaus, e tä se alkaa olla jo toissaviikkois moussakaa. 17.30 Lääkärit. Tytti, 37, tuskailee naisille tyypillisen ongelman kanssa. 17.00 Kuuluisat kuppilat. 19.30 TV-nytt. Sookie päätyy keijujen valtakuntaan ja kokee melkoisen yllätyksen. 16.55 TV-nytt. Hän oli vain kaksivuotias joutuessaan eroon äidistään. Unohtumaton Charlie. 14.19 Erätulilla. 20.00 Tuomas Enbuske Talk Show. 9.40 Matkapassi: Wien. Fabianin huono itsetunto alkaa tuhota suhdetta Kariniin toden teolla. 9.25 SubChat. 13.10 Pakko-oireiset potilaat. 20.00 Supertehtaat: Maserati. 16.05 Kutsu kylään Ian Wright. Lemmenlääkintää. 2.256.00 Älypää kuvavisa.. TV1 klo 13
Saksalainen kaappausdraama
Saksalainen perinpohjaisuus
kannattelee myös Roland Suso Richterin ohjaamaa lentokonekaappausmuistelmaa Tervetulo Mogadishuun (2008). (Suomi 1945). 21.00 21.00 Satuhäät. 7.06 Muista laulaa. 14.35 Cupcake Girls. 22.05 Onnenkantamoinen (12). 0.35 SVT: ABC. 1.55 Hei me karpataan. 16.00 Lentokentällä. 21.35 Sikke Ruokaa rakkaudella. (U) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Arjen historia. 12.25 Mansikkapaikka. 0.10 Tosipaikka: Lapsi, jonka aika pysähtyi. 9.25 Studio55.fi. 0.05 Sinkkuelämää (12). 17.00 Historia: Afrikan kadonneet kulttuurit. Nealin riemuksi FBI päätyy tutkimaan taidevarkautta, jonka toteutus on aivan hänen käsialaansa. 21.00 Nigellan uudet herkut. 6.25 Nousutahdit. 10.45 Rachael Ray Show. 7.48 Neppajymykerho. 0.10 Johanna Tukiainen: Vuosi elämästäni. 19.00 Frendit (S). 9.40 ShowHAU. 6.15 Aamuhartaus. 17.30 Tomin keittiö. Isällisiä neuvoja. Romanttinen yllätys. Eläinsuojelija. 20.00 Krokotiilimies. 15.00 Kodinpelastajat. 8.25 Jonas (7). Sienisavotta. 16.30 Marienhof (7). 23.15 SVT: Fråga doktorn. 13.20 Team Ahma. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Tyttöjen haaveet. 8.55 Huippukokki lähtee maalle. Pätkä vai pitkä. maaliskuuta 2012
TELEVISIO
AFRIKAN KADONNEET KULTTUURIT Millaisia monumentteja Nubiassa luotiin ennen ajanlaskumme alkua. Lammaspita. 11.05 Yle News. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 19.00 Lentoturmatutkinta. 14.30 Ilme nuoremmaksi USA. 8.00 Häntä pystyyn. Varastettu varkaus. 21.57 TV-nytt. 19.00 Yle Uutiset. Tiikerin silmä. 17.45 Faces. 16.15 Sydänmailla (7). 18.30 70's show. 10.00 Etelämeren ulapoilla. 15.25 SVT: Espen och sälungarna. 1.406.00 SubChat.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen. 23.05 Nelosen uutiset. Mari haluaisi ottaa elämässään askeleen eteenpäin, mutta se ei onnistu ennen kuin suuret kysymykset on selvitetty. Jesus houkuttelee Lafayetten osallistumaan noitien istuntoon.
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo. Perheasioita. O: Mark Forster. 23.55 Pulmuset. 7/13. Neljänkympin kriisi. Osa 12/20. 15.55 Kuka oikein olet?: Bror-Erik Wallenius. Iso pala purtavaksi. 11.40 Ostos-TV. 1.45 SVT: Bästa vännen. 7.25 Disney esittää: Vaihdokit (7). 12.40 Ostos-TV. 23.35 Kovat kaulassa. 18.15 Viikon luontoääni: fasaani. 19.20 Päivän sää. 11.45 SVT: Plus. 16.00 Uutiset ja sää. Missä äiti on nyt. 7.00 Uutiset ja sää. Osa 2251. 19.30 Homma haltuun. 7.20 Hei me karpataan. 18.30 Will & Grace (S). 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. Tonin täytyy tehdä yksin päätös, joka vaikuttaa hänen tulevaan uraansa. 20.55 Urheiluruutu. 15.00 Uutiset. Selviytyjät. Yle Teema klo 22
SUOMI TV
17.00 Kierroksilla: Raviuusinta. Uhanalaiset harmaavalaat. 10.25 Kuumaa latinoruokaa. 10.00 Uutiset. 14.35 Isän suusta. 14.20 Mahdoton illallinen. 17.30 Meidän faija. 1.35 SVT: Biss och kajs. 19.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. (Mogadishu, Saksa 2008). 22.00 Kadonneen jäljillä. 18.09 Taikaplaneetta. 17.00 Lemmen viemää (7). 18.01 Tero hoitaa. 8.21 Animalia. Turkulainen Mari on kyproslaisen äidin ja suomalaisen YK-sotilaan tytär. 22.30 Kierroksilla: Ravi-ilta. Kalifornian ihmeitä. 16.15 Faunin iltapäivä. Lapsi, jonka aika pysähtyi. Aikahyppy. Minna Canthin näytelmään perustuva elokuva kihloissa olevasta naisesta, jota menneisyys ei jätä rauhaan. 11.10 Ostos-TV. 13.49 Veljesten keittiössä. 11.55 Pressiklubi. (U) 6.25 Huomenta Suomi. 171. 23.15 Nelosen sää. (U) 13.00 Lääkärit. 16.35 Market Kitchen. Kirkkoherra Pirjo Vahtola, Kaarina. 22.05 MasterChef Suomi. 22.00 Uutiset ja sää. 0.40 Sinkkuelämää (12). Cousteaun tiimi seuraa harmaavalaiden vaellusta Kalifornian rannikolta Beringinmerelle. 17.20 Kulttuuritunti: Epookki. 17.00 Uutiset ja sää. 22.50 Tervetuloa Mogadishuun (16). TV5 klo 21
Hyvällä porukalla
Kihloihin suostuneen naisen
menneisyys kaihertaa Orvo Saa rikiven ohjaamassa Minna Can -sovituksessa Anna-Liisa (1945 Tulkinta on kieltämättä eilispäiväinen, mutta Mervi Järventau sen vilpitön nimirooli, Edvin La neen jylinät, Maire Suvannon reippaus ja Siiri Angerkosken juoruakkameininki tuovat eloa l faan. 23.00 5D: Minä ja uhkea poveni. 23.300.00 Kovat kytät.
TV5
6.30 Maksutta maailman ympäri. 11.10 Vuoristosairaala (7). 23.30 Apinatasavalta. 12.50 Eräkuksa. 10.3011.00 Hyvän mielen remontti. Oliiveja, rypäleitä ja munkkeja. 1.05 Tarkka-ampujat. Ruusuparonin aikeet. 18.00 Yle Uutiset. 15.30 Kiinteistöjen kuningas. (U) 16.25 Kuningaskuluttaja. (U) 10.3511.05 Emmerdale (7). 172. 23.00 SVT: Sportnytt. 14.15 SVT: Dokument utifrån. 20.00 Takaisin saarelle (12). 18.55 Liv & Learn: Arjan keittiössä. Haiskahtava juttu. 14.35 Huippukokki lähtee maalle. 18.55 Uutiset. 19.55 Sportnytt. 19.00 Kellarin kunkku. 23.30 Alaston piilokamera (16). Lammaspita. 19.30 Soramonttuprinsessat. 22.35 Ratkaisija (12). Kirkkoherra Pirjo Vahtola, Kaarina. O: Orvo Saarikivi. 12.10 Ostos-TV. 19.00 Tilt. 19.00 Salatut elämät (7). 14.25 Sydämeen kätketty. O: Jerome De Missolz. 9.30 Luontohetki: Veden maailma. 12.30 Vielä virtaa (S). Itsenäisyyspäivä. 8.00 Lemmen viemää (7). 15.05 Kultakuume. 18.45 Nelosen uutiset. 18.30 Laura kesäleirillä. Onko vaellusreitin saastuminen syy valaskannan rajuun vähenemiseen. 13.00 Kiinteistöjen kuningatar. 1.106.45 Älypää-TV.
Naisväeltä on kuulemma me nyt niin sanotusti fiilikset Danie Craigin Bond-roolin suhteen, kun olen verrannut häntä toisee paidatta viihtyvään tiedustelu- j toimintasankariin, Vladimir Pu niin. 19.03 Matkaoppaat. 9.25 Reissussa lasten kanssa. 22.00 Huutokaupan metsästäjät. 9.10 Popcorn. Erään tyrannin otsa ankarana taas! 17.55 Mitä tänään syötäisiin. (U) 11.4012.25 Arto Nyberg. 11.35 Market Kitchen. 23.25 Frasier. 13.55 Kaikkea sitä näkee. 15.05 Idols. 15.20 SVT: Bakom 30 grader i februari Anders Weidemann. 21.50 Yle Uutiset. 18.00 Galaxi. 15.17 Uusi päivä (S). 20.47 Näin Norjassa. 13.20 Kesätorppa kuntoon. (Quantum of Solace, Iso-Britannia, 2008). Lammaspita. Lapsellakin on sisustusmakunsa! 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 22.05 Ajassa soi. 19.00 Valio juustoklassikkoleivät. 17.00 Miten löytää kunnon mies. 20.00 Britannian kauneimmat kodit. 16.00 Uusi elämä maalla. Nurkkaan ahdistettu. 21.00 Wild Thing. 20.00 Huippumalli haussa (S). 17.30 Perhokalastuksen salat. 22.30 Isänmaan toivot. 19.00 Aamusta iltaan. 10.00 Bella. 13.35 Bella. 23.00 Kovat kytät. 8.45 Hemmot. Terapiaa Kennylle. 19.0019.53 Prisma: Hirmuliskot pakokauhun vallassa. 15.55 Aivojen synty ja kuolema. 22.25 Kotikatsomo: Kymenlaakson laulu (16). 11.10 Puoli seitsemän. No Signalissa seurataan sukupuolenvaihdosprosessia sekä katsotaan pornoa viittomakielentulkin avulla. 12.15 Matkoja menneeseen Suomeen. 14.05 Hyvän mielen remontti. 20.00 Jazzradio. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Simpsonit (12). 8.15 Ykkösaamu. 15.10 SVT: Det söta livet. 10.55 Koirakuiskaaja. Elämyksiä Alaskassa. Rakkauden voima. 17.00 17.00 Uutiset. 7.15 Aamusoitto. 4/6. 15.30 Pienten perhe. 17.55 Kohtaamisia: Bob Marleyn kappale. 20.30 Yle Uutiset. Osa 3/3. 22.00 Helteinen helmikuu (16). Pari vihitään siviilimenoin Tampereella. 169. 1.00 Sali. Hyppääjä hengenvaarassa. Tositapahtumiin perustuva trilleri 1977 tapahtuneesta lentokonekaappauksesta, jossa neljä palestiinalaisjärjestön jäsentä kaappasi Frankfurtiin matkalla olleen koneen. Sub klo 21 PEKKA ERON
Missä Bond luuraa?
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 0.55 SVT: Nyhetssammanfattning. 1.30 SVT: Lilla Aktuellt. 2.20 Tuomas Enbuske Talk Show. 20.00 Kolme miestä ja tyttö (S). Zhang Han ja Ma Yucheng tulivat Kiinasta Suomeen töihin maksettuaan tuhansien eurojen välitysmaksun. Miami (12). Pastorin salaisuus. Uutiset ja sää. 21.00 Conan
Mäkelä jakaa kiitosta mukana olleille vanhemmille. 97-98 vuotiaat T.I.B SBT - Siikajoki 5-4, Siikajoki - T.I.B 2-1. Niin Kinnusen kuin muidenkin luistelijoiden kasvoilta saattoi lukea esiintymisen riemua. Vuosi taitoluistelun parissa on opettanut paljon uusia asioita. Siikajoen Sisun valmentajana joukkueensa Raahen
"Vaikka tämä on ollutkin sarja, niin mukaan voi tulla, kunhan ilmoittautuu ajoissa."
liikuntahallille marssitti Jari Ala-Aho. päivä pelattava viimeinen turnaus. Pari vuotta vanhemmillekin saadaan pelejä, jos löytyy lisää joukkueita, kertoo Raahen Ponnistuksen Ritva-Liisa Virnes. Kaikki ollaan äitejä tai isoäitejä. RaaPo otti järjestelyt itselleen, kun omille junioreillekin oli ehditty luvata pelien tulemista. Kyläsarjassa on pelattu kaksi turnausta. Riina Mäkelä kiteyttää hyvin varmasti monen luistelijan ajatuksen esiintymisestä. Valssihyppyjä, piruetteja ja vaakaa, joka on vaikeaa kun pitää jalkaa nostaa, kertoo Kinnunen. Omat pelaajat pääsee pelaamaan maksetulla joukkuemaksulla. On ollut puhetta, että kun ollaan oltu pitkään yhdessä, niin tehtäisiin ja pelattaisiin kesälläkin jotain, sanoo Ala-aho.
Kyläsarjan tulokset 19972003 vuotiaat Olkijoki RaaPo I 4-0, RaaPo II PattU 03 11-1, RaaPo II - Olkijoki 0-5, PattU 03 RaaPo I 1-9, RaaPo I - RaaPo II 5-4, Olkijoki - PattU 03 19-0. Saa tuollaisen mekon laittaa päälle, niin varmasti kierrokset on katossa, luonnehtii Mäkelä tunnelmaa luistelijoiden parissa. Me ei osallistuta muihin sarjoihin. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
| 13
URHEILU
www.raahenseutu.sps.fi
Taitoluistelijat valloittivat jäähallin
TAITOLUISTELU Raahen Jääkiekkoklubin taitoluistelijoiden hieno näytös päätti kauden satutunnelmissa.
ROY VIITANEN
Sunnuntaina esitetyssä luistelunäytöksessä taitoluistelijat osoittivat oppineensa vuoden aikana paljon. Vaikka tämä on ollutkin sarja, niin mukaan voi tulla, kunhan ilmoittautuu ajoissa, sanoo Virnes. Suuret kiitokset Soile Salmelalle, Sari Nikulalle, Sanna Keyzerille, Minna Lemposelle ja Marja Koistiselle, kiitteli Mäkelä muita toimintaa pyörittäneitä huoltajia. Talven aikana taitoluistelua on harjoitellut noin nelisenkymmentä lasta. Paljon pelaajat kyselee pelejä. Kuvat: Roy
Viitanen
Välillä jään valloittivat metsän eläimet ja keijut.
Kuningas Fanni Karjalainen ja kuningatar AnneMette Peltomaa.
ja Victoria Kramar, metsän eläimet ja keijut Helmiina Mäkelä, Karla Lemponen, Anni Luomaala, Emmi Koivikko ja Milla Pehkonen.
jalainen, hyvät haltijattaret Anna Keyzer, Pinja Kallioinen ja Enni Nissilä, paha haltijatar Ellinoora Mäkelä, hoviväki Kiia Kuusik-
ko, Linnea Nikola, Saana Haapala, Saara Kukkonen Viena Kinnunen, Helmi Salmela, Isabella Keyzer, pikkuprinsessat Liina Salmela
SALIBANDY Raahen Ponnistuksen kyläsarjan ottelut ovat keränneet kuusi joukkuetta pelaamaan salibandya. Kyläsarja on tarkoitettu 1999-2003 syntyneille pelaajille. Kyläsarjan piti olla alun perin liiton järjestämä, mutta henkilömuutokset pudottivat sarjaa odottaneet tyhjän päälle. Siikajoella mukana on parisenkymmentä 19972000 syntynyttä pelaajaa, jotka treenavat 23 kertaa viikossa. Meni todella hyvin ja ei ollut mitään ongelmia. Kyläsarjan kaltaiselle toiminnalle on kysyntää. Luistelunäytöksen rooleissa esiintyivät: Prinsessa Ruusunen Edith Kinnunen, prinssi Pihla Salmela, kuningatar Anne-Mette Peltomaa, kuningas Fanni Kar-
Edith Kinnunen ja Pihla Salmela olivat Prinsessa Ruususen ja prinssin rooleissa. Osa aloitti jo viime kevään ja loput tulivat mukaan syksyllä. Kaikki temput mitä on harjoiteltu on parasta. Kuva: Roy Viitanen
Kyläsarjassa pallolle vauhtia
ROY VIITANEN
Näytöksen pääroolia Prinsessa Ruususena luisteli 10vuotias Edith Kinnunen. Voitto lopulta T.I.B:lle rankkarikisan jälkeen.. Esiintyminen yleisön edessä varmasti jännitti, mutta 410vuotiaat luistelijat suoriutuivat rooleistaan hienosti. Muilta peritään 2 euroa per pelaaja ja siihen ei varmaan kenenkään talous kaadu, sanoo Ritva-Liisa Virnes. RaaPon omien joukkueiden ohella mukana ovat Siikajoen Sisu, Olkijoki ja Pattijoen Urheilijoiden F03-pojat. 26. Tulevana kesänä joukkue mahdollisesti pelaa muutakin. Hienosti lapset muistivat oman osionsa, kehui taitoluistelijoita vetävä Riina Mäkelä näytöksen jälkeen.
Lauantaina pelatussa kyläsarjan turnauksessa Siikajoen Sisu aloitti maalien tekemisen toisessa ottelussa Raahen Ponnistusta vastaan. Pelattiin aikaisemmin liiton kyläsarjassa, joka kuivui kasaan, kertoo Ala-aho. Viikonloppuna pelatun toisen turnauksen jälkeen edessä on vielä huhtikuun 14
RJK:n maaleista sunnuntaina vastasi Ville Kuorilehto.
Lauantaina RJK:n peli oli
maalintekoa lukuun ottamatta sekaisin. Ensimmäisenä starttaavat 08-0 syntyneet tytöt kahdensadan metrin sprinttiin. Siellä käsitellään alueemme tuulivoimaloiden sijoittelua sekä niiden melu- ja ympäristövaikutuksia.
Kausi päätökseen
JÄÄKIEKKO Raahen Jääkiekkoklubin B-nuoret lopettivat kauden sunnuntaina hyvään esitykseen Espoon Blues Teamia vastaan.
ROY VIITANEN
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Teatterimatka
Oulun kaupunginteatteriin la 28.4. Tied. ja sitovat ilmoittautumiset 3.4. Vieraana tuoteesittelijä Mia Hautajärvi. 040-7253896, Siikajoki - Ritva p. Raahessa toimii AA-ryhmä Toivo, kokoontuminen torstaisin klo 19 ja su klo 18, Sovionkatu 25, Raahelan alakerrassa. klo 17 Lohenpyrstössä. Lentopallovuoro torstaisin klo 19-20 ja sulkapallovuoro tiistaisin klo 20-21 Honganpalon koululla. Tyttöjen meno on kovaa, ja välillä joku saattaa kaatuakin, mutta
Milla Valpas sai jo mitalin ja pussukan, mutta jää paikalle vielä pitemmäksikin aikaa.
onneksi sivulliset tukihenkilöt auttavat hiihtelijät äkkiä takaisin pystyyn. 044-3014938, Raahe - Seija p. 044 0265013 Raahen Kylät Honganpalon pienkiinteistöyhdistys. Ilm. Kuuluttaja kertoo ensimmäisten tyttöjen olevan jo matkalla. Otamme myös turisteja mukaan. Tunnelma on käsinkosketeltava. Muista RJK:n tehoista vastasivat Mikko Kalliosaari 1+2, Atte Junnila ja Jarkko Heikkilä 1+1, Juhana Kallio ja Jere Pitkälä 0+1.
RJK:n B-nuoret keräsivät 1divisioonan 33 ottelusta 26 pistettä. Ylivoimaisesti kauden huonoin peli. Kaaduttiin tänään lo-
pulta jäähyihin. Korpelaa valmentaa Suomen Urheiluliiton kävelyn lajipäällikkö Marko Kivimäki. Ilm. Maalien ohella Donskoi syötti yhden. Tuulivoimaloiden merkitys Haapajoen koululla ti 27.3 klo 18 alkaen tilaisuus, jossa käsitellään alueemme tuulivoimaloiden sijoittelua sekä niiden melu- ja ympäristövaikutuksia. Tervetuloa mukaan! Raahen Kylät HaapajokiArkkukari. mennessä; Pyhäjoki - Aino p. Olisi ollut tosi tuskaista lopettaa eiliseen peliin, kommentoi RJK:n valmentaja Timo Elfving. Hiihdossa parasta kuului hetken pohdinnan jälkeen olevan hiihtomaja.
Topi Jussila oli hiihtämässä vasta ensimmäistä talvea, ja kilpaili 08- 09 syntyneiden poikien sarjassa. jasti harjoitelleensa hiihtoa jo kilpailua ennenkin ja jäävänsä paikalle vielä pitemmäksikin aikaa. Kolmesti verkko heilui ylivoimalla ja viimeisen niitin Donskoi teki karkaamalla ottelun lo-
pussa alivoimallakin maalintekoon. 0504071941. Ruukin AAryhmä, kokoontuminen keskiviikkona, klo 19 Heikinkuja 2 srk-talo. Sivummalla palkintopalleilla nähdään vaatimattomia voittajia kun sarjan nopeimmat palkitaan. klo 9-15 Nuorisotalo Kuuselassa. 2237343. Jäsentupa suljetaan ke 28.3. Samaa aikaan kun ensimmäiset tytöt lähtevät matkaan 4-vuotias Topi Jussila lämmittelee jo seuraavaa lähtöä varten. Ruoan valmistusta ja maistiaisia esittely -välinein. Tervetuloa. Ulkoiluiltapäivä Raahen hiihtomajalla 28.3. Lähempiä tietoja antaa Martti puh 050 4913339. Hiihtomajalta löytyykin yksi pirteä hiihtäjä rankan kilpailun päätteeksi hankittu munkki kädessä. Tervetuloa!
Raahen AA-ryhmä Toivo
Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua osallistumalla AA: n toimintaan. puh 227343 omavastuu kolme e.
Ensi kauden paikasta SMkarsintasarjassa pelannut espoolaisryhmä otti tiukan ottelun jälkeen 24 (11, 0 0, 13) voiton. Kesän 2012 retkelle vielä paikkoja vapaan. Ilonpisaroita-ryhmä osallistuu keskiviikkona ulkoilupäivään hiihtomajalla. Lopuksi lämminleipätarjoilu ja arvontaa. p. Tiedettiin kyllä, että eilisen ripityksen jälkeen tänään tulee hyvä peli, totesi Elfving sunnuntaina. Hippohiihtojen henkeen kuuluu perinteisesti rento kilpaileminen, vapaa tyyli ja tietenkin hiihdon jälkeinen kärkkäri ja ehkä sokerimunkki. 14 | URHEILU
Raahen Seutu
26. ja ilmoittautumiset maaliskuun loppuun mennessä. 050-4071941. Tästä jäi kuitenkin hyvä maku. Kärjessä paikan ensi kauden SM-karsintaan ottivat Tappara, Kiekko-Vantaa, Lukko ja Blues Team.
Vapaa tyyli!
GABRIEL KORHONEN
Raahen Alueen Sydänyhdistys Teemme syyskuussa
2012 (16.9 - 23.9) viikon kestävän kylpylämatkan neljän tähden Viimsin kylpylään, joka sijaitsee Virossa 9 km Tallinnasta itään. Pisara kokoontuu Pyhäjoen Shellille klo 12.30, josta lähdetään vierailulle Victoriinaan. Matias Korpelan tulosta paremmin ovat 2000luvulla suomalaisista kävelleet vain Valentin Kononen, Jani Lehtinen, Jarkko Kinnunen ja Antti Kempas.
Raahen Jääkiekkoklubin B-nuoret kamppailivat viikonloppuna viimeisissä 1-divisioonan otteluissa. Lähtö tuvalta klo 11.45 kimppakyydeillä. Palkintopallilla lapsille vilkutteli Hippo, tuo uteliaisuutta ja jännitystä herättävä hahmo. Yhdessä eteenpäin-ryhmä kokoontuu Omaisvintille klo 11.30, jossa seurataan etäneuvottelulaitteiden kautta yhteyttä eduskuntaan. Aurinko paistoi paikoitellen pilvien takaa, tiet olivat kurassa ja lämpötilakin hieman plussan puolella. Maaliin selvinnyt Milla Valpas, 3v, pal-. ja lisätiedot p. Seijalle puh. Kaveri otti myös jäähyjä, mutta ei osattu käyttää omia paikkoja hyväksi. Jos omistat kiikarin, muista ottaa mukaan. klo 11.30. Kartat nähtävissä Haapajoen koululla ja Pellekahvilassa. ja Ilm. Heikollakin esityksellä raahelaisille irtosi Kotkan Titaaneista 74 (31, 22, 21) voitto. AA:n Oulun alueen päivystävä puhelin 08-338272 klo 19-21 joka päivä. Kärki ja keskikasti karkasi kauden aikana, mutta taakse jäivät Titaanit ja Vaasan Sport. alkaen klo 18 Hotelli Tiiranlinnassa. olohuone). Sen lisäksi jokaisen sarjan kolme nopeinta pääsivät vielä erilliseen palkintojenjakoon ja oikein palkintokorokkeelle. lähtö tuvalta klo 9 kimppakyydeillä. Läpipääsyssä olleen Bluespelaajan kaataminen tuotti kuitenkin vieraille ilmaiseksi neljännen maalin. Tanskan matka 5.-13.6.2012, tied. Kurssi on tarkoitettu 13-25 -vuotiaille nuorille. Katso myös www.aa.fi Olet tervetullut mukaan toimintaan.
Rannikon 4H-yhdistys
Toimeksi hanke järjestää Yritystä! -kurssin la 21.4. klo 13 musiikkinäytelmä Kilpakosijat esitykseen. Retki Limingan lintutornille 11.4. Tulokset: www.raahenseutu.fi
Maalissa kaikki saavat mitalit, hippomaskotin kuvin koristetut pussukat ja suosionosoitukset. Avoryhmä kokoontuu samassa paikassa kunkin kuukauden viimeisenä torstaina, klo 19, johon voivat osallistua kaikki AA:n toiminasta kiinnostuneet sekä alkoholistien omaiset ja muut läheiset. p. klo 15 Jäsentupa. Ilm. Muistipeli kokoontuu klo 12 Toimintatuvalle (ent. Visbyn matka 11,-16.7.2012. Alma Bäckman kertoo kilpailun menneen hyvin, vaikka kaatuikin kerran matkan varrella. Matiaksen B-rajan alitus oli tavoite ja se toteutui. Hän hiihtää vasta ensimmäistä talvea elämässään ja kilpailu jännittää vähäsen. Raahen Kylät Piehingin naiset, mennäänpä naapurikylän koululle Tuulivoimaloiden merkitys -tilaisuuteen Haapajoen koululla ti 27.3 klo 18 alkaen. Olemme saaneet aikaa esittää kansanedustajille omaishoitajuuteen liittyviä mielen päällä olevia asioita. Tied. Nopeimman ajan saanut Elvin Tuomaala kertoi arvanneensa voittavansa, vaikka hänen äidillänsä ei ollut ollut minkäänlaista käsitystä tyttärensä piilevistä kyvyistä. kevätkokous pidetään to 29.3. Ottelu ratkesi viime sekunneilla RJK:n haettua tasoitusta ilman maalivahtia. Muutama paikka on vapaana. Perillä paistellaan makkarat, juodaan nokipannukahvit ja bongaillaan muuttolintuja. Tilaisuudesta informoitu Raahen kaupungin kaavoitusosastoa.
SF Caravan Lohenpyrstö
Naistenilta 30.3. 044-9671001. Väsymyksestä ei ole tietoakaan, ja Alma aikookin vielä hiihtää. RJK:n tehopelaaja oli hyvän viikonlopun pelannut Aleksi Donskoi. Kurssin suorittaneilla on mahdollisuus perustaa oma 4H-yritys ja ansaita omaa rahaa. Salivuorot ei ole käytössä koulun kesäloman aikana.
HIPPO-HIIHDOT Osuuspankin perinteiset hippohiihdot järjestettiin taas eilen hiihtomajalla. Viime vuonna Korpela voitti 22-vuotiaiden ikäluokan Pohjoismaiden mestaruuden 20000 metrin ratakävelyssä. Kilpailijat olivat kuitenkin yksimielisiä latujen erinomaisesta kunnosta. Pisara Pyhäjoella
ja Muistipeli Kreivinajassa Raahessa. Keskustelun alustajana toimii asiaan pitkään perehtynyt yhteiskuntasuhteidenjohtaja Kalevi Nikula Lepsämästä. Raahen Psyyke Yhdistyksen kevätkokous 27.3. Linja-auto on käytettävissä koko matkan ajan. Olympiakisoihin
Matias Korpela.
Vesa Joensuu
Arkistokuva:
se ei vielä tällä kertaa riitä, koska A-rajan rikkoneet Jarkko Kinnunen ja Antti Kempas on jo valittu Lontooseen. Ei missään nimessä olisi pitänyt lähteä härdelliin mukaan. Kuva: Roy Viitanen
JÄRJESTÖT, LISÄÄ SIVULLA 16
Raahen Seudun Omaishoitajat ja Läheiset Ma 26.3. maaliskuuta 2012
Matias Korpela rikkoi olympiakisojen B-rajan
RAAHEN SEUTU
YLEISURHEILU Raahen Vesan Matias Korpela rikkoi 50 kilometrin kävelyssä Lontoon olympiakisojen B-rajan Dudincen EA-kilpailuissa Slovakiassa, asiasta kertoi Suomen Urheiluliitto 22-vuotias Korpela käveli ensimmäisen kerran 50 kilometriä maaliin saakka. Raahen JHL 055 Sääntöm. Vierailijana aluetoimitsija Tarja Ollanketo. Vauhtia näytti ainakin piisaavan kun 160 vuosina 20042009 syntynyttä huippuhiihtäjää ampaisivat kukin vuorollaan lähtöpaikalta. To 29.3
040 877 1368
REPSOTTAVAT
Kahdessa lehdessä yhden hinnalla! Raahelaisessa lauantaina ja Raahen Seudussa maanantaina.
ULKO-/MÖKKIOVET
ASUNTOJA
RAKAS YSTÄVÄ
Vuonna 2008 rakennettu OKT Pyhäjoen Etelänkylällä. Pyörökepit. Aidan teräsjalat: 51x51 2,35 kpl, 77x77 3,95 kpl, 50x100 4,40 kpl, 102x102 5,40 kpl. Jonain päivänä. Tuo hidastunut kone huoltoon. 050 410 3506. Tilaukset ma-pe klo 10-16 p. Kuutos-Tiimin käsityöläismyymälän puolelta upeat lahjat moneen tarkoitukseen.
Kuponki-ilmoitukset lehden konttoriin torstaihin klo 14 mennesssä.. Puh. Vap. 08 265 479
TYÖSUORITUKSIA
vuotavat vesikourut vaihtoon. Puh. Tervetuloa! Joka päivä auki! P 046 583 9762, . Puh.040-4179473
Sinä joka olet masentunut, epätoivoinen, yksinäinen. P 0400 681 759 . LASTENVAUNUT ja tyttöjen vaatteita 90110 cm p. LASTEN SYÖTTÖTUOLI, lasten matkasänky, 2 polkupyörää (m ja n), mäntypuinen ruokapöytä 180x90 ja 6 tuolia tummaa mäntyä, 2 pakastearkkua 420 ja 220 ltr, 2 moottorisänkyä lev. 041462422, 0405322869 Nukka-, naru-, muovi-, ja lplanka-MATTOJA City-Marketin aulassa 29.-31.3. Koulukatu 10, p. 130,-/kpl. Puramme vanhat ja asennamme uudet tilalle (saumaton). Tarjoa rohkeasti! P 040 587 . YKSIÖ Raahessa Pitkänkarinkadulla. Mittatilausompelu. T:mi Hanna Iivonen Hius&Huis 0451162537 TimpuriÄssä Ky REMONTOI, rakentaa, sisustaa. Aurinkoista kevättä!
Kotikäynteinä ParturiKampaajan työt: leikkaukset, värjäykset, permanentit ja kampaukset. Puh. 044 790 1308 www.it-parkki.fi/apumies/ TIETOKONEHUOLTOA ammattikorkeakoululla ma-pe klo 10-16. maaliskuuta 2012
Raahen Seutu
| 15
Hyvät yhdist. Jeesus rakastaa myös Sinua. Lukot ja avaimet. Rauhallista aluetta. Lumityöt, puutarhatyöt, rakennusapu, muutot yms. tai mummon mökki Raahen alueelta. 8/9x19 varasto-ovi alk. MikroPala, Vilpuntie 1D, Raahe. 040-736954 AUTOTALLI/VARASTOPANELIA ja piikkejä 300 m2 Kaikenlaista laatukodintavaraa Piehingin kyläkaupalla su ja ma klo 15-18. Tulisijan tarpeet. Valkolakattu paneli II-laatu sopuhintaan. 26. ma-pe 10-17. Jos tarvitset rukousapua, voin palvella. Meiltä myös uudet tietokoneet ja tulostimet. P 264 716 . P 044 790 1306 . 9/10x21 lasiaukollisia 6R oksapeilioveja + karmit 130,-/kpl. Puh. TIETOKONEHUOLTO ja -MYYNTI. Verkkoilmoitusten jättämistä varten ja huutokauppaan osallistuakseen käyttäjän on rekisteröidyttävä palveluun. 050 302 0316. En oo unohtanut. 050 496 2426 Listat, panelit, ikkunat, väliovet, sisä- ja ulkopanelit. Matot edullisesti! Mattokutomo Minna Puh. Käteismaksu. 8265
OKT-TONTTI
Pieni okt. 045 271 4808
TILAUSOMPELIMO EILA SIURUA
Korjaus- ja sisustusompelu. Sopisi hyvin myös hevosharrastajille, ravirata lähellä. P 040 552 2935 . Teen myös kotien siivoukset ja ikkunan pesut. Tervetuloa ostoksille.
Raahen Arkkukarissa Balkintiellä, 1,16 ha metsätontti rakentamiseen. Kasettisavupeltejä 15,-/kpl. www.it-parkki.fi/huolto/
HIUS-HUIS
OSTETAAN:
ASUNTOJA
Ok-talo Raahesta, tarjoukset s-postilla, tarkemmat tiedot netissä
www.myyjaosta.com/1516207
Ostetaan omakotitalo Paavola/Revonlahti 0400-877670
KAMERAVALVONTA- JA RIKOSILMOITINJÄRJESTELMÄT, avaimet käteen asennettuna! Tutustu WWW.TURVALLISUUTTA.FI ja soita 050-4346340/Jouni tai 045-8667775/Ismo
HÄLYTTIMET
Tee hyvät kaupat ilmoitamalla verkossa ja lehdessä!
MyyJaOsta.com on yksityisille kuluttajille ja yrityksille suunnattu palvelu, jonka avulla on mahdollista ostaa, myydä, antaa ja huutokaupata tuotteita. Ei lemmikkieläimiä, ei tupakointia. MyyJaOsta.comin kautta voi ostaa ilmoituksia myös lukuisiin kumppanisanomalehtiin.
TILAUSOMPELUA
VUOKRALLE TARJOTAAN: Vuokrataan YKSIÖ 1 h+kk+kh, 31 m2, parv. Verkkoilmoitusten selailu sekä ilmoitusten jättäminen ovat ilmaista. . 90 cm. Avoinna ark. Tarjolla APUMIEHIÄ 19,-/t. Palaan kotikonnuille. KAIKENLAISTA: OLEN LOMALLA 4.4.18.4.12 Hiushoitola Eila, Pattijoki p. P 0400 687 043. 040 377 9409 Swatdee Thaihieronta, Brahenkatu 3. Puh. 044 292 2127. Ilpo Kosonen, Kupparinperäntie 9, Pattijoki. 1.4. Hän tahtoo auttaa, käännyt Hänen puoleensa rukouksin
Matkalle on varattu 40 paikkaa, toteutuu 30 lähtijällä ja lisäpaikkoja kysellään mikäli tarpeen. 040 509 8785
Raahen Alueen Sydänyhdistys Teemme teatterimatkan
Ouluun 28.4 klo 13 alkavaan musikaalinäytökseen "Kilpakosijat". jylha(at)kotinet.com. Vierailijan saamme Rokuan kuntokeskuksesta. 3 klo 9 kuntotiimin aamujumppa. 29.3 mennessä. Kaikki laulajat paikalle. tiistaikerho Kreivinajassa klo 15 aiheena Aloe Vera /hyvinvointi-terveysihonhoito, esittelijä paikalla. 3. Raahen Eläkeläiset Ma 26. Tervetuloa mukaan.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys 13.-17.6.2012.
Kylpylämatka Viron Haapsaluun. 05 0 30 8 17 75N IT
M IT TA K Ä Y
LAATUKALUSTEET HELPOSTI, NOPEASTI JA VAIVATTOMASTI!
NYT ON OIKEA AIKA UUSIA KOTISI KEITTIÖ!
Nopeat toimitukset varastotuotteilla. Senioritanssiharjoitukset ti 27.3. klo 14-16. pj. Ilmoittautuminen on sitova ja matka pitää maksaa yhdistyksen tilille 5381032139919 toukokuun 20 päivään mennessä. Seuraava kahvitilaisuus Hietalankantissa ke 4.4. Myös diabetesyhdistyksen jäseniä otetaan mukaan. (08) 266 161 www.keittiokeidas.fi
KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ PAIKKAKUNNAN OMA. Mukana Pelastakaa Lapset tukiperhetyöntekijä Anne Kirkonpelto kertomassa tukiperhetoiminnasta. 220 577 TULE!
29
FARKUT
TARJ. 050-543 6696.
Raahen ja Ympäristön Eläkkeensaajat Ma 26.3.
boccia klo 10-13 Raahelassa. 050-5219421 tai siht. maaliskuuta 2012
SINULLE sopivat HOUSUT
HAJAKOON
JÄRJESTÖT, LISÄÄ SIVULLA 14
SF-Caravan Lohenpyrstö 1.4. 041 449 9261 tai jounikukkonen2(at)gmail.com.
19
95
Raahen Pelastakaa Lapset
Järjestetään Tukiperhe-Infotilaisuus toimintakeskus Kreiviajassa ti 27.3. Ke 29. VARHAISPERUNAN SIEMENTÄ HUOMENNA TIISTAINA Raahen tori 9-11 Pyhäjoki 11.30-12 Tilaus p. toukokuuta. klo 15-17 Raahessa Kuntokeidas Vesipekassa.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Äijä-viikonloppu
Suomussalmen Hossassa 25.-27. 16 |
meiltä! TARJOUSHINTAAN!
Raahen Seutu
26. klo 18.30 toimistolla Laivurinkatu 11. 3. klo 18-20. Pito, vangogh, siikli, velox, rosamunda, puikula. Mukana myös tukiperhe kertomassa omia kokemuksia tukiperheenä toimimisesta. Tervetuloa kaikki uudet ja entiset jäsenet kerhoilemaan.
Ilm. Ilmoittautumiset ja kyselyt Leinon Eijalle p. Alueellisen keilailukilpailun (5.5.) karsintakisa on ti 24.4. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Marja-Liisalle 13.5. 36-48
SUORAT
25
LEGGINS
36-46
FARKKU-
Siikajoen Maa- ja Kotitalousseura Hohtokeilailta pe 30.3.
klo 19 - 20 Raahen Kuntokeidas Vesipekassa. Turistejakin otetaan mukaan.
Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma 26.3. Ke 28.3. Matkaan lähdetään Raahen Matkahuollosta aamulla klo 5.00, tauot Hirvaskankaalla ja Heinolassa. 044-322 3776, 223 7766 www.otah.fi ma-pe 7-18
Veli-Martti Sivula Asemakatu 1, Raahe 050 411 9508
www.hierojasi.fi
KOTIMAISET
N p. klo 10 vesijuoksua porukalla Kuntokeidas Vesipekassa. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. klo 13.30. klo 12-16 ATK-kerho sovitun ohjelman mukaan. ERÄ
49
Sääntöm. Lähtö EKL:n Oulun piirin kokoukseen ja kevätjuhlaan Haukiputaalle to 29.3. klo 12 keilaajat keilahallilla ja samoin puutyöt ti 27.3. senioritanssiharjoitukset Paradisessa klo 10, käsityöpiiri Kreivinajassa klo 14.30, puutyöpiiri Merikadun koululla klo 16. VARHAISPERUNAN SIEMENTÄ Tilaus p. Keittiö 48 h!
aiheena teemasivuillamme la 31.3.
Varaa ilmoitustila teemasivuille:
010 665 5171 / Anne 010 665 5119 / Marketta 010 665 5172 / Marjut
ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi
Marintie 7, 92140 Pattijoki Avoinna ma-pe 9-17 Puh. puh. klo 13. Tervetuloa kaikki jäsenet toimintaan mukaan.
Raahen Seudun Diabetes
To 29.3. Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään lisää.
Raahenseudun
Latu
LIIKE TÄYNNÄ KEVÄT UUTTA! Kauppakatu 44 p. Tied. Ilmoittautumiset heti Aunelle tai kerhossa. 2012 ilmoitettu
kevätkokous myöhempään siirretään ajankohtaan.
KALAJOKISTA ERITTÄIN HYVÄÄ LYLYN RUOKAPERUNAA
Pito, vangogh, siikli, velox, rosamunda, puikula. tuppikerho Kreivinajassa klo 14.30. Puhallinorkesterin konserttiliput jaetaan huhtikuun alun kerhoissa. Tervetuloa.
ILMAINEN OMPELU
Verhoille (ylä- ja alakäänteet) ja tikkipeitteille jatkuu...
SEURAT
Raahen Vesa Raahen Vesan sääntöm. Tervetuloa.
PIANO
Fazer, valkoinen. To 29. 220650 Palvelemme ma ja pe 9.30-18, ti-to 9.30-17.30, la 10-14
Häät & juhlat
- autokorjaamosi
Vuokraamme autot ja kärryt!
KUNNON HOITOA
Vuokraamme autot & kärryt pikkubussi kuomukärry pakettiautot trailerit henkilöautot venetraileri
Koulutettu hieroja, kalevalainen jäsenkorjaaja
Ouluntien Autohuolto Oy
p. Merikadun koululla klo 16. Kyyti järjestetään.
Suomen Keskustapuolue
Kadonnut / varastettu
Helkama JOPO
oranssin värinen. Raahen Alueen Sydänyhdistys tekee teatterimatkan Ouluun la 28.4 klo 13 näytökseen "Kilpakosijat". Ti 27.3. 0405747353. 044-3211933 tai Annelle p. Myös ei jäsen-ystävän saa ottaa matkalle. kevätkokous ti 27.3. 050 491 3339. 050 - 4902232. Voit katsoa tarkemmin kotisivuiltamme.
KALAJOKISTA erittäin hyvää Lylyn perunaa VIHANNISSA
S-Marketin pääty TIISTAINA 27.3. mennessä p.040707 8981 tai marjaliisa. Ilm. To 29.3. Kaikkien tiedotteen palauttaneiden kesken arvotaan kolme tavarapalkintoa.
Eläkeliiton Vihannin yhdistys Menemme viettämään
Lystipäivää Hirvikoskelle pe 20.4.Retken hinta n. Ti 27.3. kolmekymppiä, sisältäen kuljetuksen, ohjelman, ruoan ja kahvin. To 29.3. Kokouksessa käsitellään mm. viime vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus. Ilm. Kokoonnutaan Hopeataurin aulaan n. Lähempiä tietoja antaa Eija puh. Asu: Valkoinen paita ja tumma alaosa. Kylpylämatka Kivitippuun 12-14.4. 050 490 2232 tai Martti puh. klo 10 käsityö- ja askartelukerho. Ti 27. kevätkokous. Boccia jatkuu maanantaisin Ukonkantin tilassa alkaen klo 9. Lauluharjoituksia ei ole, vaan menemme laulutervehdykselle Hopeatauriin. ke 28.3. kevätkokous pidetään ti 27.3. 040 509 8785
FARKUT
28''-34''
HOUSUT
alk. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi Fax. mennessä Jounille p. mennessä Sadulle p. klo 10 tasapaino, klo 11 boccia ja käsityöt klo12,30 laulut. Kylpylässä on suomea puhuva opas. 3 klo 11 Muistikerho kokoontuu ja klo 13 alkavassa porinakerhossa vieraana Kalevalalaisen hieronnan asiantuntija. 050 530 8870.
Raahen keskustassa, Kirkkokatu 43, p. klo 8 linja-autoasemalta. Reissun aikana teemme myös opastetun retken Hiidenmaalle. Ilm. Raahelassa klo 11 tanhut, klo 12 voimistelu ja klo 13 alkaa sääntöm. klo 12. ja tiedustelut 31.3. Esim. Ohjelmassa on ulkoilua, saunomista, kanoottiretki, tutustuminen kalliomaalauksiin, asiaa diabeteksen omahoidosta ja hauskaa yhdessäoloa. Ilmoita havannoistasi (08) 227 7594 050 468 2567
Pattijoen paikallisosaston vuosikokous 28.3 klo 18, Ruskatie 1. Pullakahvit! Tervetuloa! Hallitus samassa paikassa klo 17. klo 18 uimahallin kokoushuoneessa (alakerta)