>> 9
Pääkirjoitus: Nimettömänäkään ei pitäisi tehdä mitä sattuu. >> 2. Monista hänen
bändikoulunsa nuorista
on tullut ammattimuusikoita tai alan
harrastajia. >> 16
Kansainvälinen
viikko
EU:n Comenius-vaihto on
tuonut romanialaisia ja
puolalaisia opiskelijoita
Pyhäjoelle. HUHTIKUUTA 2013
NRO 80
IRTONUMERO 2 e
Vesa Joensuu
Hyvää tehnyt
vaikuttaja
Kauko Ilkko palkittiin
seutukunnallisena hyväntekijänä. Kauko Ilkko
esiintyi eilen poikansa
Kristianin kanssa
Psyyken tilaisuudessa.
>> 8
Täysillä maaliin
Uinti: Raahen koulujen viestiuinnit laittoivat oppilaiden
taidot ja katsojien korvat koetukselle. >>12
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
Kiitos Mikko!
Jälleen
mitataan
porilaista
hulluutta. >>xx
PERJANTAI 26. Tuulivoima
Rajansa kaikella,
sanoo tuulivoiman
kannattaja
RAAHEN SEUTU Perjantaina 26. Harva näistä häiriköistä käyttäytyisi kasvokkain samalla tavalla.
Puskista on helppo huudella.
Päivän positiivisin
Vaikka monet toista luulivat,
kevät tuli sittenkin tänä
vuonna. Olisiko sattunut kuvaaja kohdalle Viipurissa, TaliIhantalassa, Torniossa?
A
Puolustusvoimat
varoittaa, että kuvat
saattavat järkyttää.
Hyvä on jos järkyttävät.?
Kerran yksi nuori kysyi ihan aiheellisesti, että miten he
voisivat kunnioittaa sotaveteraaneja, kun eivät ymmärrä
sodasta yhtään mitään. Nykyihmistä pitää lyödä lekalla,
että se havahtuu ymmärtämään, että tämä yltäkylläisyys ei
ole tullut ilmaiseksi. Tai äitinsä lottana, istumassa pakolaiskuormassa,
hymyilemässä kameralle jonakin aurinkoisena hetkenä.
Minä yritän löytää isoisäni, 23-syntyneen nuoren miehen. Poliitikko on julkinen
hahmo, päättäjä, jonka tehtävään liittyy paljon myönteistä mutta myös ikäviä lieveilmiöitä. Viitisenkymppiä
meni. huhtikuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 26.4.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun toimittaja
Terveellinen
muistutus
Huolestuttavaa ja
ikävää kehitystä
P
uolustusvoimien kuvakeskus on julkistanut internetissä 170 000 valokuvaa Suomen sodista. Martista tein saman huomion kuin jokaisesta muusta 15 vuoden aikana haastattelemastani sotaveteraanista:
sodassa ei ole järjen häivääkään, päinvastoin.
Kun katsoo silmiin sotamuistoihin palaavaa veteraania,
näkee häivähdyksen kaikesta siitä mitä taakse jäi.
A
nonyymi vihapuhe netin keskustelupalstoilla ja verkossa ylipäätään on lisääntynyt huolestuttavasti, kertoi Ylen A-studio
keskiviikkoiltana. Kauppa on
käynyt hyvin. Toisen romu on
toisen kulta.
Tiina
Alkula
Kirjahyllyä, pari pöytää. Tässä on yksi väylä ymmärtämiseen.
Puolustusvoimat varoittaa, että kuvat saattavat järkyttää. Kansalaisilla on oikeuskin purnata, jos asiat eivät suju.
Jos puhe sen sijaan muuttuu väkivallalla tai
jopa tappamisella uhkailuksi, ollaan ylitetty
kaikki rajat. Ohjelma
haastatteli useita suomalaispoliitikkoja, jotka
olivat joutuneet vihapuheen ja törkypostin
uhreiksi.
Joukosta löytyi niin perussuomalaisia kuin
vasemmistoliiton ja kokoomuksenkin edustajia, joten puoluekannalla ei näytä olevan vaikutusta siihen, kuka vihapuheen kohteeksi
joutuu. Sota on heille tietokonepeleissä ja
elokuvissa tapahtuvaa mäiskintää ja veren roisketta, fiktiota. Voi vain kuvitella kuinka moni
selaa valtavaa kuvakokoelmaa siinä toivossa, että näkee
isänsä tai äitinsä ??tai menetetyn kotiseutunsa. Se on mittaamattoman arvokas teko.
Etulinjasta kotirintamalle 1939-1945
-kokoelma julkaistiin eilen osoitteessa
www.SA-kuva.fi.
Galleria avattiin juuri oikealla hetkellä, Kansallisen veteraanipäivän aatonaattona. Kuvat ovat kaikkien meidän vapaasti käytettävissä.
Näistä kuvagallerioista avautuu maailma, josta minun
sukupolveni ei tiedä mitään. Lumet sulivat ja
vapuksi ehtii tulla oikein
lämmintä, jos säät ovat
suotuisat.
Gallup: Mitä ostit kirjaston kalusteiden poistomyynnistä?
En mitään. Olisi voinut tingatakin,
mutta hinta ei ole paha. Pienin kuitti, joka tehtiin,
on 50 senttiä. Sen puolesta on kuoltu, menetetty
kaikki.
Veteraanipäivää vietetään huomenna teemalla Veljeä ei
jätetä, nuoria ei unohdeta.
Päivän tiimoilta haastattelin eilen sotaveteraani Martti
Junnilaa, Luohuan kylän viimeistä miespuolista sotaveteraania. Kun halvalla saa, niin pitää ostaa.
Aina jotain hyllyn tarvetta ilmaantuu. Olen kirjastonhoitaja ja tulin
tähän myyntiin kasööriksi. Joku haki kirjastosta lisää
tavaraa, kun autoon oli jäänyt tilaa.
Ritva
Nikola
Ostin ulkoterassille kirjaston pukuhuoneen metallijalkaisen puupenkin. 50 euroa niihin meni.
Jouni
Kippola. Se maksoi kaksikymppiä. Nämä voi laittaa osiin ja varastoida.
Pentti
Järvelä
Kymmenen kappaletta pöytiä ja hyllyjä.
Kaikki tulevat Kolmen tuuman olohuoneeseen, eli juhlahuoneistoon, jossa on
pidetty muun muassa kokouksia. Ehkä joku
näkee isänsä seisomassa kenttäjumalanpalveluksessa,
marssimassa, miinoittamassa, kyyristymässä ampumahautaan. Vihaisia ja käytöstavat unohtaneita
kansalaisia löytyy joka suunnalta.
Niin kauan, kuin herjaukset ovat vain solvauksia ja ikäviä sanoja, voi ilmiötä jossain
määrin ymmärtää. Eipä tähän hintaan taida muualta
saada. Hyvä jos järkyttävät. Valitettavasti poliisi on kovin
hampaaton nimettömien uhkailujen edessä:
tekijää on vaikea saada kiinni ja rangaistus
olisi usein niin pieni, ettei poliisi käytä asian
selvittämiseen resursseja.
Netti tuntuu tehneen osasta suomalaisia
huonosti käyttäytyviä rääväsuita, joille ei
mieleen pälkähdä sellainen asia kuin toisen
huomioon ottaminen. Heti aamulla kymmeneltä
oli kova ryysis
Ja on ymmär-
rettävää sekin, etenkin nyt,
kun tulvan tuhoja korjataan,
että kukin heistä haluaa olla
rauhassa, vaikka uskoisin,
etteivät ilman apua, ainakaan
kaikki, asiasta selviä.
Pyhäjoella on ollut noin
Kristiina Tuikkalan kolumniin
Raahen Seudussa 24.4.2013
VASTINE Olen aina antanut
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Olisihan asian tietenkin ehtinyt ?uutistulvasta?
lukea, mutta onhan se eri asia
olla paikan päällä.
Västäräkki pariskunta pesänteossa puupinon äärellä lauantaina Revonlahdella.
Raahen suurpedot ovat ilves, ihminen ja tiekarhu.
Nestehukat ainua susi mikä kaupungilla pökkyröi.
hyvin auliisti ja avoimesti juttuja Raahen Seudulle.
Olin pitkällä sairaslomalla,
kun toimittaja oli soittanut
sijaiselleni ja eräälle päivähoidon työntekijälle.
Sijaiseni ei halunnut antaa
juttua silloin, koska hän ei
ehtinyt etsiä faktoja hoitaessaan oman työnsä ohessa
myös minun tehtäviäni. Itse tykönämme tiedämme, mistä.
?Huolettomasti vain viimeiset rovot Fennon
eteen. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Pyhäjoen tulvasta
Tekstarit
Arkisto / Vesa Joensuu
Jonkin verran on paheksut-
tu sitä, että on menty katsomaan Pyhäjoen erittäin harvinaista tulvaa.
Mielestäni on luonnollinen reaktio, että on menty
katsomaan, olkoon sitten
uteliaisuutta tai muuta kiinnostusta asiaa kohtaan.
Jos Pohjankylän sillalle ei
olisi esimerkiksi saanut mennä, jonka yli minäkin ajoin,
olisi kuulunut laittaa esimerkiksi puomi ja ehdoton kielto
ja kaikkiin muihinkin niihin
paikkoihin, joihin asiantuntijoiden mukaan ei ole turvallista mennä. Hän
Vaikken juuri urheilua seuraakaan, niin olipa Lehmosen Markulla loistavia
kommentteja ja ehdotuksia pesäpalloon liittyen!
Toivottavasti ne tavoittavat
myös ne henkilöt, jotka
näistä asioista päättävät.
Kirjoittajan mukaan on tavallista, että ihmiset ovat kiinnostuneita poikkeuksellisista luonnonilmiöistä.
Jokainen ymmärtää, jos ei
muuten, niin miettiä asia
vaikka kohdalleen, miltä tuntuisi, etenkin vanhojen ihmisten kuin muidenkin, lähteä kotoaan evakkoon, kun
koti tuhoutuu. Kuva: Armas Vares
Pyhäjoella pahin tulva
kahteen sataan vuoteen.
Luonnonvoimat antoivat
varoituksen. Siihen vaan oli jätetty ja unohdettu. Tietenkin aikuisen tulee ymmärtää ja ottaa
itse vastuuta asiasta.
Katsoin tilannetta vanhalta hautausmaalta, hautausmaalle jäät eivät olleet menneet, ja ikuistin näkymät kameralleni kuin myös Hourunkosken, mitä en voinut
olla tekemättä, kun kameran
olin tarkoituksella mukaani
ottanut.
Kaikkein merkillisintä olisi
ollut se, ettei kukaan siviili
olisi korvaansa lopsauttanut,
eikä vaivautunut katsomaan
tätä erikoista ja harvinaista tilannetta. Seuraavalla kerralla
tusta tulla aina ymmärtämään, lieneekö koskaan.
Hannele Viiltola
Pyhäjoen ystävä
sitten kun näkevät, viskaavat
repun sisältöineen kuusikkoon . Jätteistä ei kannata
välittää, kyllä ne aika korjaa.?
Saako Ruukilla työssä käyvä henkilö sairauslomalla
kulkea rankametässä ja
valittaa, että on käsi kipiä.
Toivottavasti Suomen armeija kykenee käymään
voitollista taistelua tutkiensa puolesta tuulivoimahyökkääjiä vastaan.
Tuskin tulee kouluihin yrityskasvatusta, koska opettajat vastustavat kaikkea
uutta eikä heillä ole mitään tietoa yrittämisestä.
Muilla on merinäköala,
meillä tääl Honganpalossa
vain naapurin romut vuosia.. Vanhemmat vaativat vastuullisuuteen.
Toki nytkin on vastuullisia
nuoria, tunnenkin monia.
Tavaroistaan huolta pitävä
Lukijakuva
?Ehdoton rakentamiskielto kaikille tulvavaara-alueille. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
oli ilmoittanut toimittajalle,
että palaan töihin 17.4.2013,
jolloin toimittaja voi soittaa
minulle.
Raahen varhaiskasvatuksessa ei ole mitään kieltoa
kertoa omaa mielipidettään
asioista toimittajalle.
Siihenhän jokaisella on
perustuslain suoma oikeus.
Sellainen sopimus meillä
on, että virallinen varhaiskas-
vatuksen tiedotus hoidetaan
varhaiskasvatuksen johtajan
kautta.
Ystävällisin yhteistyöterveisin
Sirkka Kiilakoski
varhaiskasvatuksen johtaja
Raahen kaupunki
www.raahenseutu.fi
Tulvavahingot ja
tulviin
varautuminen
puhuttavat vielä
pitkään:
sata vuotta sitten suuri tulva
silloinkin ja siitäkin olen mielenkiinnolla lukenut.
Luonnonilmiö, on se tuhoava tai kaunis katsella, menee usein yli ihmisen ymmärryksen eikä sen tarkoi-
Reppu
hangella
MIELIPIDE Tuo näkymä
kuvaa hyvin nykynuorison
hektistä ja välinpitämätöntä
elämäntapaa. Perjantaina 26. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. mitäs tuosta, vain teräspullo ja eväsvoileipä.
Kun molemmat vanhemmat kaikilla niillä pojilla ovat
kiireisiä ja poissa kotoa, kukaan ei kysele, minne kamat
jäi.
Minun nuoruudessani
1960-luvulla nuoret olivat nykyisiä vastuullisempia niin
pienemmissä kuin suuremmissakin asioissa. Oli tultu edellisenä iltana ajelemaan autoilla rannan jääajoradalle.
Sieltä avonaisesta repusta
näkyi terästermos, eväsleipäkin oli jäänyt syömättä. Ei
ole mitään järkeä, että annetaan rakentaa
sellaisille alueille,
jossa joskus on ollut
tulvia.?
Menneen talven kuvia
Varsinkin, jos
tuohon edustalle rakennetaan uusi liittymä.
Saattaa käydä niinkin, että
virastotaloon pelmahtaa ensi
syksynä koululaisia. Uusi isäntä ei
kiistä huhuja paloaseman
mahdollisuudesta.
??Kaikki riippuu Jokilaaksojen pelastuslaitoksesta ja
Siikajoen kunnasta. Ennen
kuin uusi koulukeskus on rakennettu ja valmiina käyttöön, väistötiloilla on Ruukin
taajamassa kysyntää. Sekin on kunnossa.
??Tämän keskeisempää
paikkaa ei Ruukin taajamassa olekaan. Miten tämän merkin
nyt käy?
??Sotaan lähtijöiden muistomerkki tulee saamaan arvoisensa kohtelun. RAAHEN SEUTU Perjantaina 26. Rakenteellisena erikoisuutena ovat vankkarakenteiset sellit.
??Uusi omistaja määrittelee
hinnan sopivaksi sillä perustella, että sekä myyjä että ostaja ovat kauppaan tyytyväisiä.
??Tilat vaikuttavat hyvän
kuntonsa puolesta lupaavilta.
Tilannetta helpottaa lisäksi
se, että uusi omistaja on
myöntyväinen tekemään tarvittavia tilajärjestelyitä. Ja heti kunhan
säät sallivat, muistomerkin
ympärille tehdään kukkaistutukset.
Mitä tapahtuu rakennuksen
seinien sisällä. Lujarakenteiset sellit tulivat Ruukin virastotalon kauppojen myötäjäisinä.
Vesa Joensuu
konttien pystytys- ja purkukustannukset, jotka ovat lähes 60?000 euroa. Talon käyttö jatkuu nykyisellään.
??Päärakennuksessa etupäässä toimistotiloja. Tällöin kyse on
myös kiireellisestä tilanteesta, jonka johdosta annettavilla määräyksillä estetään vahinko tai merkittävä ympäristön pilaantuminen tai
muutoin täysin kohtuuton ti-
Fakta
??Valtion virastotalo ja sen yhteydessä oleva kaksikerroksinen asuinrakennus valmistuivat vuoden 1964 lopulla. Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu
Tuomi vahvistaa, että neuvotteluja asiasta on käyty.
Natunen: KHO:lta
merkittävä päätös
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Korkein hallinto-oikeus
(KHO) oli samaa mieltä Vaasan hallinto-oikeuden kanssa
siitä, ettei Nordic Minesin väliaikainen lupa juoksuttaa
Laivakankaan kaivoksen käsiteltyjä jätevesiä Tuoreenmaanojaan ollut lainmukainen.
Korkein hallinto-oikeus
vahvisti Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen, jonka
mukaan poikkeuksellisia tilanteita koskeva sääntely, jos-
sa päätöksen tekee lupaviranomaisen sijasta valvontaviranomainen rajoitettua
kuulemismenettelyä noudattaen, on tarkoitettu vain tilanteisiin, joissa toiminnanharjoittajan kannalta ennalta
arvaamattomat olosuhteet
ovat johtaneet tarpeeseen
muuttaa väliaikaisesti lupamääräyksiä. On
täysin mahdollista, että lukion tarvitsemat tilat voitaisiin
vuokrata virastotalolta.
Virastotalo kiinnostaa
kuntaa myös taloudellisista
syistä. Merkki
pysyy juuri tässä mihin se on
pystytettykin. Mutta
jos niin sovitaan, niin paloaseman toimisto voidaan
siirtää Yrityspuiston tiloista
tänne hyvinkin nopealla aikataululla.
Kalustolle tarvittava hallitila olisi mahdollista rakentaa
virastotalon välittömään yhteyteen, tilaa nimittäin riittää.
??Vapaata tonttia on talon
päädyssä hehtaarin verran,
Markku Leinonen vahvistaa.
Palokunnan toiminnalle
on tärkeintä edullinen sijainti. Suomen armeijan sotilaat nousivat junaan ja aloittivat pitkän matkansa kohti
itärajaa. huhtikuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Vihdoinkin
uusi
isäntä
Ruukki: Tyhjilleen jääneen virastotalon ostaja Markku Leinonen lupaa tiloihin monen lajin toimintaa
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Vuosikaudet Ruukin taajamassa tyhjän panttina odotellut entinen valtion virastotalo on vaihtanut omistajaa.
Iso avainnippu siirtyi tämän
viikon alussa Markku Leinoselle, joka tunnetaan Revonlahden Taukokartanon isäntänä.
Pihan siistiminen aloitettiin saman tien.
??On tärkeää, että ympäristö on siistissä kunnossa,
Markku Leinonen korostaa.
Pihan kunniapaikalla on
luonnonkiveen ikuistettu
muistomerkki sotaan lähtijöistä: juuri tälle paikalle kokoontuivat paikkakunnan
nuoret miehet yli 70 vuotta
sitten. Kahden tiilirakenteisen rakennuksen kerrosala on yhteensä
1?720 neliötä.
??Asuinkerrostalossa on viisi
huoneistoa, joista neljässä
vuokralaiset. Myös varastotilaa tarvitaan, sillä viime vuonna perustettu Rannikon pesupalvelu -niminen yritys tarvitsee
kalustolleen tilat.
??Kamppeet on hyvä saada
pois taivasalta, Leinonen
vahvistaa.
Tästä ovesta mentiin aikoinaan vallesmannin kansliaan.
Arkisto/Vesa Joensuu
Nordic Minesilla ei ole lupaa laskea jätevettä Tuoreenmaanojaan.
lanne.
Pohjois-Pohjanmaan aluehallintovirasto myönsi Nordic Minesille väliaikaisen luvan toukokuussa 2012, jonka
mukaan Nordic Mines sai
johtaa jätevesiä Tuoreenmaanojaan ennen merelle rakennettavan jätevesien purkuputken valmistumista. Kunnanjohtajan mukaan se olisi kontteihin verrattuna edullisempi vaihtoehto.
??Säästettäisiin ainakin
Kenellä on oma putka. Lupa oli voimassa saman vuoden lokakuun loppuun asti,
mutta se hylättiin hallinto-oikeudessa syyskuussa.
Päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen valittivat alunperin Suomen Luonnonsuojeluliitto, Tita, Timo, Sanna
ja Juha Haapajoki sekä yhteisellä kirjelmällä Haapajoki-Arkkukarin, Piehingin ja
Mattilanperän kyläyhdistykset.
Biokemisti Jari Natunen
uskoo, että KHO:n päätös on
merkittävä yleisesti kaivosten suhteen ja, että se tulee
vaikuttamaan kaivosten toimintaan.
??Jos ympäristölain pykälän 62 käyttö kielletään selkeästi ennakoitavissa olevissa
ja taloudellisen optimoinnin
tilanteissa, se saa kaivokset
paremmin kontrolliin.
Natusen mukaan esimerkiksi Talvivaara on usein vedonnut lakiin täysin ennakoitavissa tilanteissa.
??Juoksutus kaivoksen taloudellisten etujen perusteella on ympäristön ja naapurien kannalta kohtuutonta.
Meripurkuputken lupa on
edelleen Vaasan hallinto-oikeudessa.. Se on huomattava summa.
Uudella isännällä on talolle
käyttöä omastakin takaa.
Majoitustilaa ei ole koskaan
liikaa
Paavolan tilat ovat lähes käyttö-
PPO:n ja Elisan
kauppa etenee
Kristiina Tuikkala
kristiina.tuikkala@almamedia.fi
Osuuskunta PPO:n ja Elisa
Oyj:n välinen kauppa ICT-liiketoiminnasta on nyt virallinen. Omien sanojensa mukaan hän ei edes halunnut
ehdolle. Iso kiitos Paulalle.
Ehdokkuus osoittaa Isokosken mukaan sitä, että
Tuupa Recordissa tehdään
asioita oikein. Rakennuksen ikä ei
ole oleellinen: uusi paloasema ei ole mikään itseisarvo.
Tämänhetkinen tilanne on
Siikajoella surkea, pelastusjohtaja myöntää.
??Joudumme pitämään yllä kolmea paloasemaa, kun
kaksikin riittäisi, nimittäin
Ruukki ja Siikajoenkylä. Yrityksen on tullut
toimia vähintään kolme
vuotta ja sen tulee työllistää
omistajansa lisäksi vähintään
yksi henkilö. Korpi-Tassi pitää
epäviisaana jo verotuksellisesti ajatusta, että osuuskunta purettaisiin ja pääoma jaettaisiin osakkaille.
Toimitusjohtaja näkee
myös, että pääomaköyhällä
alueella sijoitusyhtiöllä on
merkitystä sen tukiessa alueen infran rakentamista.
Pelkoa siitä, että omistajilla olisi riski joutua sijoitusseikkailujen maksumieheksi
tai nurkanvaltaajien uhriksi,
ei Korpi-Tassin mukaan mukaan ole. Valta-
kunnallisen kilpailun voittaja
valitaan vertaisarvioinnilla,
jota edustaa ansioitunut ja
monipuolisesti edustava
kuusihenkinen yrittäjäraati.
Palkinnon voi voittaa
enintään 35 vuotta täyttänyt
yrittäjä. toukokuuta.
Jokainen valtakunnallisen
Vuoden Nuori Yrittäjä -kilpailun finalisti on aluejärjestön tai toimialan jo valitsema
alueellinen voittaja. Kriteerinä ovat
myös jatkuvan menestymisen edellytykset ja hyvä taloudellinen peruskunto.
Vesa Joensuu
Punkkinen.
PPO:n nykyinen toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassi
jatkaa Osuuskunta PPO:n ja
kaupan ulkopuolelle jäävän
PPO:n sijoitusliiketoiminnan
johdossa.
Yhteistyön käynnistymisellä ei ole välittömiä vaikutuksia PPO:n palveluihin tai
asiakassuhteisiin. Ehdokkuutta ajoi
Raahen yrittäjien sihteerinäkin toimiva Paula Snellman.
??Hän sitä on ajanut ja näköjään se on kantanut finaaliin asti. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tilojen pitää olla myös toimivat. Kilpailu- ja kuluttajavir a s t o hy v ä k s y i k a u p a n
25.4.2013.
Yhtiöt käynnistävät seuraavaksi liiketoimintojen yhtenäistämisen suunnittelun.
Yhtenäistämisprojektin vetäjäksi ja PPO-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty
1.5.2013 alkaen Elisan ItäSuomen aluejohtaja Ari
kelvottomassa kunnossa ja
Ruukissa kalusto ja miehet
ovat eri paikoissa.
Huonot tilat ovat tällä hetkellä tulppana myös toimintamme kehittämiselle, Jarmo
Haapanen murehtii.
??Mutta pakko meidän on
ymmärtää sekin, jos kunnalla
ei ole varaa paloasemaan.
Mutta jokin ratkaisu tilanteeseen tarvitaan, se on selvä.
Jussi Isokoski suhtautuu
ehdokkuuteen vaatimattomasti. Se ei edellytä mitään toimenpiteitä asiakkailta, osuuskunnan jäseniltä tai sopimuskumppaneilta. Hän toteaa toimittavan turvaavalla tavalla, jota
valvoo hallitus ja hallintoneuvosto.
Osuuskunnan lähiajan keskeiset tehtävät ja toimenpiteet liittyvät kaupan loppuunsaattamiseen ja sijoituspainotteisen osuuskunnan
toiminnan suunnitteluun ja
käynnistämiseen.
Osuuskunnan palvelukseen siirtyy neljä henkilöä
hoitamaan jäsenhallintoa, sijoitustoimintaa sekä osuuskunnan osaomisteisten yhtiöiden omistajaohjausta.
Osuuskunnan kevätkokouksessa toukokuussa käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi hallituksen esitys
toiminnan jatkamisen linjauksista. Muita ehdokkaita
ovat Jouko Sjöblom Oy:n
Jouko Sjöblom, Aplico Oy:n
yrittäjä Jutta Österberg ja
Suomen Verkkomaksut Oyj:n
Lennu Keinänen.
Isokosken valintaa perustellaan sillä, että yrityksensä
kautta hän palvelee pientä
ryhmää, jonka tarpeisiin ei
ole merkittävästi tarjontaa.
??Saamelaiskulttuurin näkyväksi tekeminen antaa
työlle merkitystä, joka koetaan keskeiseksi, perusteluissa kerrotaan.
Ei mahdoton ajatus
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Paloaseman sijoittuminen
yksityisen omistamiin tiloihin olisi melko poikkeuksellista, mutta ei kuitenkaan
mahdoton ajatus, arvioi tilannetta Jokilaaksojen pelastuslaitoksen vs. Perjantaina 26. Hän on tyytyväinen, että pelkkä raha ei
ratkaise.
??Raha ei ole koskaan ollut
minulle tärkein motivaatio
tai moottori. Myös lisäosuuksien
palautukset ovat esillä.. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. On hyvä, että
muillakin on samantapaisia
arvoja kuin itsellä, että he arvostavat asioiden tekemistä
ja asennetta, eikä pelkkää
kylmää rahamaailmaa.
Voitto olisi tietenkin huikea asia Tuupa Recorsin yrittäjälle, mutta ilmankin pär-
jää.
??Hommat jatkuvat ihan
samalla tavalla kuin ennenkin, kävi miten kävi, Isokoski
kertoo.
Voittaja julkistetaan Valtakunnallisessa nuorten yrittäjien tapahtumassa Turussa
18. Asiasta tiedotetaan
asiakkaita ja jäsenistöä pro-
Jussi Isokoski.
Toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassi uskoo, että PPO:n sijoitusyhtiöllä on merkitystä alueen kehittämisessä.
sessin etenemisestä.
Tavalliselle, esimerkiksi
kolmen osuuden omistajalle
kauppa merkitsee toimitusjohtaja Korpi-Tassin mukaan
aiempaa suurempia tuottoja
osuuksista. pelastusjohtaja Jarmo Haapanen.
??Lähtövalmiuden kannalta sijainti on pelastuslaitok-
selle se kaikkein tärkein juttu. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
Jussi neljän
parhaan joukossa
Yrittäjä: Jussi Isokoski on yksi Vuoden
nuori yrittäjä -ehdokkaista.
Vesa Joensuu
Maarit Kesti
maarit.kesti@almamedia.fi
Suomen Yrittäjät ovat nimittäneet Tuupa Records Oy:n
yrittäjän Jussi Isokosken
ehdolle Vuoden nuoreksi
yrittäjäksi
Teräsliiketoiminta-alueen johdossa ja konsernin johtoryhmän jäsenenä jatkaa Olavi
Huhtala. Keskustan rivit repesivät,
kun viisi valtuutettua äänesti
peruskorjausvaihtoehdon
puolesta. Kaikki jatkavat
konsernin johtoryhmän jäseninä.
Siikajoki: Ruukkiin
rakennetaan kolme
koulua saman katon alle
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Alakoulu, yläkoulu ja lukio
saavat uudet tilat Ruukissa.
Yhteisen koulurakennuksen
hinta-arvio on tällä hetkellä
11 miljoonaa euroa. Erikoistuotteiden osuus teräsliiketoiminnan liikevaihdosta oli alkuvuonna 32 prosenttia. Lisäosuuden omistajia
ovat ne, jotka eivät käytä
PPO:n palveluja.
Vuosikokous päättää asiasta toukokuussa.
Nimityksiä
RR:n johtoryhmässä
Rautaruukki-konsernin johtoryhmässä on tehty nimityksiä, jotka liittyvät rakentamisen liiketoiminnan eriytymiseen. Kohta Ruukin taaja-
Rautaruukilla suunta otetaan tänä vuonna entistä enemmän
erikoisteräsliiketoimintaan, joka koostuu erikoislujista, kulutusta kestävistä ja erikoispinnoitetuista teräksistä.
Tehostamisohjelmien lisäksi suurimman liiketoiminta-alueen eli teräsliiketoiminnan (Ruukki Metals)
painopiste siirtyy yhä selkeämmin erikoisteräksiin.
Toinen liiketoiminta-alue
eli rakentaminen (Ruukki. Tulos pysyi kuitenkin tappiolla ja liikevaihto supistui edelleen.
Vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 3 miljoonaa euroa tappiolla, kun viime
vuonna miinusta kirjattiin 25
miljoonaa euroa.
Vertailukelpoinen liikevaihto oli 590 miljoonaa euroa. Tavoitteena
on parempi kannattavuus ja
kasvu sekä parempi ohjattavuus, muutosnopeus ja läpinäkyvyys.
??Teräsliiketoimintamme
erikoistumisstrategia on
osoittautunut toimivaksi ja
tulokselliseksi. Rakentamisen tuotteet -liiketoiminta-alueesta
vastaavaksi johtajaksi on
1.5.2013 alkaen nimitetty nykyinen strategiajohtaja Marko Somerma. Liikevaihdossa oli laskua
Tuulikki Nousiainen
Äänestys
??Uuden koulukeskuksen puolesta: Martti Eskola, Antti Honkamäki, Sauli Kallio, Esko
Kantola, Olavi Korpela, Mauri
Krankkala, Henna Kupsala,
Raili Lampela, Lauri Lepistö,
Aini Matinlauri, Marjaana Paananen, Riitta-Liisa Salmenkangas, Olli-Pekka Telkki, Timo
Ylitalo, Juhani Yrjänä.
??Alakoulun peruskorjauksen
kannalla olivat: Päivi Eskola,
Riikka Hildén, Ahti Häikiö, Keijo Mustonen, Pentti Koskela,
Essi Mannermaa, Aila Mäkisalo, Sami Nyman, Päivi Pietarila, Matti Pohjola, Kaisa Ranta,
Pekka Rautio.
Nyt oppilaat ja henkilökunta
saavat nykyaikaiset ja toimivat tilat, joissa on mahdollisuudet monenlaiseen yhteiskäyttöön, esimerkiksi aineopetuksessa ja ruokailussa.
Alakoulun peruskorjauksen
kannalla ollut valtuuston puheenjohtaja Päivi Eskola on
vakuuttunut alakoulun korjauskelpoisuudesta.
??Siitä on asiantuntijan
tutkimukset niin rakenteiden
kuin sisäilman laadunkin
suhteen.
Päivi Eskolan mukaan mo-
Uuden koulukeskuksen rakentamista varten joudutaan nykyiselle tontille anomaan tehokkuusluvun nostamista.
joonavelkojen puolesta jo
etukäteen.
??Toivon olevani totaalisesti väärässä kun pelkään,
että näillä lainamäärillä Siikajoen kunta täyttää kriisikunnan kriteerit muutamassa vuodessa.
Construction) jaetaan kahteen uuteen liiketoimintaalueeseen, jotka ovat Rakentamisen tuotteet ja Rakentamisen projektit. Nyt
nopeutamme muutostamme
ja keskitymme vahvasti erikoisteräksiin sekä rakentamisen tuotteisiin ja energiatehokkaisiin ratkaisuihin tavoitteena olla kärkitoimija
kaikilla näillä alueilla.
Arkisto / Vesa Joensuu
oli 16 prosenttia, mikä johtui
pääasiassa vuoden 2012 lopulla tapahtuneesta Engineering-liiketoiminnan myynnistä.
Loppuvuoden osalta vertailukelpoisen liikevaihdon
vuonna 2013 arvioidaan olevan vuoden 2012 tasolla. Alakoulun peruskorjauksen kannalla olivat
kokoomuksen, demarien ja
vasemmistoliiton valtuutetut. RAAHEN SEUTU Perjantaina 26. Vertailukelpoisen liikevoiton arvioidaan paranevan vuoteen
2012 verrattuna ja olevan positiivinen.
Yhtiön toimitusjohtaja Sakari Tamminen kiittelee positiivisesta käänteestä viime
massa on todellinen kuolemanlaakso, kun terveysasema, puukoulu, alakoulu ja
ehkä jossain vaiheessa myös
kunnanvirasto törröttävät
tyhjillään.
Kunnanjohtaja K a isu
Tuomi kantaa murhetta mil-
vuonna käynnistettyä tulosparannusohjelmaa
??Noin vuosi sitten käynnistämämme liiketoimintojemme tehostamisprojektit ja
raaka-ainekustannusten suotuisa hintakehitys olivat pääsyitä tulosparannukseemme.
Tehostamisprojektit saivat
aikaan ensimmäisellä neljänneksellä yhteensä noin 18
miljoonan euron kustannushyödyt, toteaa Tamminen
osavuosikatsauksessa.
net alakoululaisten vanhemmat olisivat pitäneet nykyistä
alakoulun sijaintia turvallisempana vaihtoehtona lapsillensa.
??Lisäksi tässä muodostuu
tyhjilleen jäävien tilojen ongelma. Rakentamisen
projektit -liiketoiminta-alueesta vastaavaksi johtajaksi
on nimitetty nykyinen Ruukki Construction -divisioonan
johtaja Tommi Matomäki.
Konsernin strategiajohtajaksi
on nimitetty Toni Hemminki, joka vastaa edelleen myös
konsernin energia-, ympäristö- ja teknologia-asioista. Kaikki kolme perussuomalaista asettuivat
uuden koulukeskuksen kannalle.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Raili Lampela
myöntää, että ratkaisu oli vaikea.
??Monet jaakobinpainit
olen itsekin joutunut käymään. Päätös syntyi
äänin 15?12. huhtikuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Uusi sen
olla pitää
Protesti
PPO:lle
kuivui
Protestiaika PPO:n lähettämiin erokirjeisiin umpeutui
keskiviikkona 24.4.
Osuuskunta PPO:n toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassi
toteaa, että osuusmaksun palauttamista vastusti varsin
pieni määrä, luku jäi alle sataan. Mutta uusi on aina uusi, varsinkin kun peruskorjauksen sisältävä vaihtoehto
olisi ollut saman hintainen.
Ruukin tuloksessa
oikea suunta
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Rautaruukin alkuvuoden tulos tammi-maaliskuulta oli
parempi kuin viime vuoden
vastaavana aikana. Siinäkin joukossa on
runsaasti henkilöitä, jotka eivät ole lisäosuuden omistajia
eli osuuskunnan omistajuus
oli jatkumassa.
??Satamäärin on myös ilmoitettu, että osuusmaksun
palautus sopii, huomauttaa
Korpi-Tassi.
Kaikkiaan PPO lähetti
maaliskuussa ilmoituksen
osuuskunnasta erottamisesta
2?600 lisäosuuden omistajalle. Saman
verran olisi tullut maksamaan alakoulun peruskorjaus yhdistettynä yläkoulun ja
lukion uusien tilojen rakentamiseen.
Uuden koulukeskuksen on
määrä olla valmis vuoden
2015 alussa.
Kouluratkaisua edelsi kiivas keskustelu keskiviikon
valtuustossa
1,69 /kpl (6,76 /kg)
prk
kg
kpl
PERUNA-,
PUNAJUURITAI ITALIANSALAATTI 400 g
Santa Maria tex mex
6,98-7,97 /kg
99
Forssa
ps
pkt
KUNNON NAKKI
350-400 g
9
3,00 /kg
www.k-citymarket.fi
2
49
pkt
RUISREIKÄLEIPÄ
330 g
RINKELIMUNKKI
6 kpl/ps 6,15 /kg
99
pkt
kpl
Savilaakson leipomon
GRILLIMAKKARA
400 g 4,98 /kg
2,96 /kg
2
59
TERVETULOA
MAISTAMAAN!
Perheleipurit
VOIMASSA PE-SU 26.-28.4.
GRILLINAKKI
840 g
3
6,73-4,63 /kg
99
Hinta ilman K-Plussa-korttia
2,99 /rs (9,97 /kg)
Atria
DONITSIT TAI
HILLOMUNKIT
8 kpl /385-560 g
10,10 /kg
49
Atria
Pulla-Pirtti
ISO RUSTIIKIPATONKI 395 g
FILEESUIKALEET
300 g 8,30 /kg
Tarjoukset
voimassa
PE-TI 26.-30.4.,
jos ei toisin mainita.
Lisätiedot www.kesko.fi/
Vastuullisuus. 3 pkt/tal.
-30%
Hinta ilman K-Plussa-korttia
3,99 /pkt (9,98-11,40 /kg)
Riitan Herkku
-42%
Hinta ilman K-Plussa-korttia
1,74 /pkt (5,44 /kg)
2
Uutuus! Aino suklainen
KAHVI 500 g
5,38 /kg
2
3
69
Vappunakit
PEHTOORI-,
JUUSTO- JA
PIPPURINAKKI
95
kpl
MOKKAUNELMA
KERMAJÄÄTELÖ
900 ml 4,43 /l
Kulta Katriina
TERVETULOA
MAISTAMAAN
TÄNÄÄN!
99
pkt
raj. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
K-CITYMARKETIN
VAPPUMARKKINAT
Uutuus!
Paistouunistamme
Atria Perhetilan broilerin
2
JAUHELIHAPIHVI
TAI LIHAPYÖRYKKÄ
360-380 g
2,63-2,78 /kg
1.
rs
rs
raj. 2 pkt/tal.
KINKKUMEETWURSTI
PIZZA 250 g
6,00 /kg
-17-23%
Hinta ilman K-Plussa-korttia
12,05-13,06 /kg
10
3,73 /kg
TORTILLA
320 g
79
porsaan
Valiojogurtti
JOGURTIT
175-200 g
2,00-2,28 /kg
5
rs
VIRVOITUSJUOMAT
1,5 l 0,66 /l
PAJUNIEMEN TUOTE-ESITTELY
PERJANTAINA ja LAUANTAINA
sekä MAANANTAINA ja TIISTAINA
TERVETULOA!
-pack
2
2,98 /kg, Intia
1
49
-34%
Hinta ilman K-Plussa-korttia
3,85 /2-pack (1,02 /l)
-25%
rs
Hinta ilman K-Plussa-korttia
1,99 /rs (3,98 /kg)
VALION TUOTE-ESITTELY
LAUANTAINA 27.4.
TUOTE-ESITTELYSSÄ
TUOREJUUSTOT!
Kahden juustorasian ostajalle
uutuus -tillisulatejuustorasia
kaupan päälle!
(arvo 2,60 /rs)
RAAHE
puh. 500-650 g
95
kg
pkt
raj. Perjantaina 26. 3 rs/tal.
-16%
Atria Wilhelm
1
2
0
99
-13%
Hinta ilman K-Plussa-korttia
2,29 /pkt (5,73 /kg)
Snellman
3,13 /kg, pehmeä
2
SISÄFILEE
n. ALV 24%).
Syö arkenakin
monipuolisesti helpot vinkit
K-RuokaPirkassa.
-11%
VIHREÄ RYPÄLE
500 g
79
sis. 010 538 4600
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin sekä kiinteän ja mobiiliverkon liittymästä 8,35 snt/puh+12,09 snt/min (sis. 3 pkt/tal.
149
rs
1.
pkt
raj. pantit 0,80
raj. 3 erää/tal.
2.
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks.
0,45 /prk (2,25-2,57 /kg)
Coca-Cola
2
3.
yks
Molempia lapsia kuultiin erikseen, eikä
heidän kertomustensa välillä
ole ristiriitaisuuksia.
Ensimmäisenä pahoinpitelyn pani merkille sijoitusvanhemman asemassa oleva
henkilö, joka tarinan toistuttua lasten kertomuksissa useaan kertaan kirjasi sen raporttiinsa.
Yleinen ohje on, että huostaanotetun lapsen sijoituspaikassa tietoon tuleviin lapsen pahoinpitelyepäilyihin ja
perheen sisäiseen väkivaltaan on puututtava välittömästi.
Käräjäoikeus punnitsi rangaistuksen laatua. Tarkoituksena oli ollut
estää lasta panemasta värikyniä suuhunsa.
Teosta syytetty 33-vuotias
nainen kiisti syytteen.
Erityisen erikoiseksi pahoinpitelytapauksen tekee
sen, että sen todistajina oikeudessa olivat naisen kaksi
vanhempaa lasta, jotka on
otettu yhdessä asuvilta vanhemmiltaan huostaan lokakuussa 2010 ja sijoitettu Vihantiin. Moni harrastus nojaa vanhempien aktiivisuuteen ja kykyyn maksaa harrastuksesta.
??Joko harrastetaan hirveästi tai ei harrasteta mitään.
Hän on hyvin huolissaan
siitä, että koulun taideaineita
samoin kuin liikuntaa on vähennetty.
??Kaikki eivät voi harrastaa
niitä enää ilmaiseksi.
Musiikkialan yrittäjä jos
kuka tietää, että bisnes vaatii
luovuutta . RAAHEN SEUTU Perjantaina 26. On hienompaa olla oma
itsensä kuin Rembrandt ?
turha enää on toista samanlaista saada.
Nettihuijari joutuu
palauttamaan rahat
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Vuonna 1987 syntynyt rovaniemeläinen mies oli myynyt
raahelaiselle asiakkaalle Lumia-puhelimen Tori.fi-nettisivulla viime vuonna 24.9. Lisäksi hän oli saanut joulukuussa 35 vuorokauden ehdottoman vankeusrangaistuksen Lapin käräjäoikeudesta.. Tietokone imaisee
nuoria. Ehdollista
vankeusrangaistusta puolsi
se, että teon kohteena oli hy-
Kauko Ilkko esiintyi poikansa Kristian Ilkon kanssa Psyyken tilaisuudessa eilen illalla. Hän oli alkanut epäillä nuoria laukkunsa
penkomisesta ja ottamisesta.
Niinpä nainen oli motannut 17-vuotiasta nuorta miestä nyrkillä silmäkulmaan.
Myöhemmin hän raapi hänen riehuntaansa hillinnyttä
17-vuotiasta naista.
Nainen tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa
50 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan tekee 300 euroa maksettavaa. Hän on valittanut siitä hovioikeuteen. Tartuntaa ei löydetty.
Hyväntekijä: Pääasia,
että tekee jotain.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Seutukunnallisen hyväntekijän arvonimen mielenterveysyhdistys Psyykeltä saanut musiikkialan yrittäjä
Kauko Ilkko on hyvin hämillään saamastaan huomiosta.
??En koe, että olen mikään
hyväntekijä. ilman aikomustakaan toimittaa tuotetta asiakkailleen.
Sama mies oli myynyt samalla periaatteella Nettimarkkinat.com -osoitteessa
Playstationin Hämeenlinnaan.
Mies tuomittiin YlivieskaRaahen käräjäoikeudessa
maksamaan asiakkaiden 120
ja 170 euron maksut takaisin.
Miehen tuomio laskettiin
mukaan hänen aiemmin saamiinsa tuomioihin.
Miehellä on entuudestaan
pitkä rikosrekisteri. päivänä.
Härkätorille oli kerääntynyt joukko rauhallisia nuoria,
joiden luo tullut, vuonna 1981
syntynyt nainen oli käyttäytynyt aggressiivisesti ja arvaamattomasti. Lisäksi,
koska hän oli poissa oikeuden istunnosta, hänet tuomittiin maksamaan 250 euroa uhkasakkoa.
Maksettavien laskujen
pinkkaan kertyvät vielä valtiolle maksettavat korvaukset
asianomistajan 200 euron
suuruisista oikeudenkäyntikuluista sekä todistelukustannuksista aiheutuneet vajaan sadan euron kulut. Kunhan vaan tekee jotain!
Täytyy silti muistaa, että
juuri musiikin on tieteellisesti todistettu edistävän mielenterveyttä ja vaikuttavan
suotuisasti aivoihin.
??Ammattilaiset tietävät,
että musiikki on hyvä harrastus ja sen, kuinka tärkeää on
saada ihmiset innostumaan
jostain muusta kuin päihteistä ja rikollisesta toiminnasta.
Musiikki antaa itsetuntoa aivan eri lailla kuin huumeiden
käyttö.
Raahen Musiikin bändi-
Äiti peitti lapsensa
suun muovipussilla
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Pientä, alle 2-vuotiasta lastaan Vihannissa pahoinpidellyt kokkolalainen nainen tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa 70 euron päiväsakkoon.
Nainen oli laittanut teippiä
lapsensa suun päälle ja peittänyt lapsen suun muovipussilla. ??Soitan joka päivä kitaraa, soittaminen antaa energiaa ja ilman sitä tylsistyisi, sanoi tunnustuksen saanut Kauko Ilkko.
seksi.
??Nyt kouluilta näyttää tulevan oppilaita vähemmän.
Tuntuu kuin tietokonepelit
vetäisivät enemmän, ja kaikki pitäisi tehdä virtuaalisesti.
Kun pitäisi esiintyä, ei enää
ole yhtä paljon itsensä peliin
panemista.
??Sama ongelma on urheilupuolella. huhtikuuta 2013
8 PUHEENAIHEET
Minä
mikään
hyväntekijä
Vesa Joensuu
Tonnin lasku
Härkätorin
riehujalle
Hiukan yli kolmikymppinen
raahelainen nainen joutuu
maksamaan sakkoja ja kipurahoja kahdesta pahoinpitelystä, joihin hän syyllistyi
Raahessa Härkätorin puistossa viime kesäkuun 17. kuten myös työelämä.
Itseilmaisun löytäminen
auttaisi nuoria myös siinä,
etteivät he syrjäytyisi ja päätyisi nuorina eläkkeelle.
??Opettajana pyrin auttamaan nuoria löytämään
omasta itsestään taiteilijan.
Tekniikka ei saa olla pääajatus. Nuorison kanssa on tehty töitä, vähättelee mies.
Kauko Ilkko ei ole vetänyt
ainoastaan muusikkoporukoita, vaan myös valmentanut jalkapallojoukkuetta. Lisäksi hänet tuomittiin korvaamaan nuorelle naiselle
kivusta ja särystä 200 euroa
sekä vahingoittuneista hupparista ja housuista yhteensä
140 euroa.
Riehumisen laskuksi kertyy naiselle kaiken kaikkiaan
1?090 euroa.
Poliisien tultua paikalle
nainen oli ilmoittanut sairastavansa tarttuvaa veritautia,
minkä takia haavan saanut
nainen joutui veritutkimuksiin. Molemmat soittavat kitaraa. Hän oli
saanut Oulun käräjäoikeudessa viime marraskuussa
vuoden ehdottoman vankeustuomion. Itsetunnon
kanssa on voinut olla suuria
ongelmia.
Raahen Musiikin bändikoulu on suoltanut ulos
muun muassa kabareebändejä Pauli Ylitalon kirjoittamiin musikaaleihin.
Bändikoulua vaivannut
positiivinen ongelma, se, että
oppilaita on enemmän kuin
pystyy ottamaan vastaan, on
nyt vaihtumassa päinvastai-
kertomuksiin. Hänestä on se ja sama, mitä harrastaa, kunhan harrastaa.
??Urheilu ja musiikki ja
kaikki taidealat ovat yhtä hyviä. Lapset ovat tällä hetkellä alle kymmenvuotiaita,
ja pahoinpitelyn aikaan he
olivat parisen vuotta nuorempia.
Pahoinpitelyn tarkkaa aikaa ei tiedetä, koska siitä saadut havainnot perustuvat lasten jälkeenpäin kertomiin
KUKA
??Kauko Ilkko
??59-vuotias muusikko ja musiikkialan yrittäjä
??perusti Raahen Musiikin 19
vuotta sitten
??sai eilen Psyyken seutukunnallisen hyväntekijän palkinnon
??palkittiin Raahen kaupungin
taidetunnustuspalkinnolla viime vuonna
??vetänyt Raahessa nuorten
bänditoimintaa vuosikausia
??menetti kaupungin bändikoulutuet viime vuonna
kouluun on suunnannut moni herkkä, taiteellinen nuori
mies ja nainen.
??Olen huomannut, että
vaikka heidän koulumenestyksensä ei ole välttämättä
ollut hyvä, he ovat olleet
älykkäämpiä. Kysymys oli ollut ilmeisesti yksittäisestä tapahtumasta.
Naisen maksettavaksi tulee 70 päiväsakkoa, joka hänen pienillä tuloillaan tarkoittaa 420 euron suuruista
rangaistusta.
Lisäksi hänet velvoitettiin
maksamaan lapsensa oikeudenkäyntikulut, yli 1?260 euroa. Ja peliriippuvuus on
huumeisiin verrattava, pohtii
Ilkko.
Hänestä tapa, jolla nuoret
vin pieni lapsi ja että tekotapa
oli varsin julma ja vaarallinen.
Oikeus päätyi kuitenkin
sakkorangaistukseen, koska
teosta ei ollut aiheutunut pidempikestoista fyysistä vammaa. Minulla sattuu
vaan olemaan tällainen ala,
joka edistää terveyttä. Oikeus velvoitti hänet lisäksi maksamaan lapselleen
vahingonkorvausta kivusta ja
särystä 500 euroa viivästyskorkoineen.
nykyään harrastavat, on
mustavalkoinen
Perjantaina 26. Ehkä te olette tottuneet tähän kylmyyteen.
??Liikenne on myös huomattavasti rauhallisempaa
kuin Romaniassa. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Kylmä sää, mutta lämpimiä ihmisiä
Maarit Kesti
Vierailu: Edes sauna rannalla ei houkuta uimaan.
puiden ympäröimiä. Se on ihanaa,
että omakotitalotkin ovat
Romanialainen Alexandra Mihaela Badea on vierailulla Pyhäjoen lukiolla. Täällä kukaan ei tööttäile ja kaahaile.
Ovatko odotuksesi olleet
todenmukaisia?
??Sää on juuri niin kylmä
kuin odotinkin.
??Ihmiset eivät olleet ihan
niin varautuneita ja kylmiä
kuin luulin. On kuin
jokaisella olisi oma pieni
puisto.
??Kävimme katsomassa
rantoja tänään . ne eivät todellakaan houkutelleen uimaan! Ei vaikka oli sauna
ihan meren rannalla. Se
on silti ollut yllätys, että aurinko laskee niin myöhään.
??Ihmisten odotinkin olevan rauhallisia. kotiruokalounas 8,50
Pe 26.4.
Tomaattikeitto L, G
Jauhelihapihvit L
Broilerlasagne L
Ma 29.4.
Paprika-juustokeitto L, G
Salami-ananaskastike L, G
Broilerin rintaleikkeet L, G
Ti 30.4.
Lohikeitto L, G
Kaali-possupata L, G
Lihapyörykät L
To 2.5.
0
Riemukasta Vappua!
-cafe suljettu-
Hernekeitto L, G
Meksikonpata L, G
Currybroiler L, G
Chinot
tyttöjen: 122-164
poikien: 128-170
130-170
29
3695 1995 695
Niiskuneiti
& Runoilija
kpl
Lehtiharavan Lehtiharavan
varsi
lapa
850 650
Muumimuki
1595
1795
e!
Kaupanpääll
Muumilautanen
Broilerileipä
3
Lippis
UUTUUS! Muumi sesonkimuki ja kulho!
Ke 1.5.
La 27.4.
Mausteinen possukeitto L, G
Smetanalohi L, G
/koko pöytä 9,50
Savilaakson
pikkumunkki
pkt
Softshell
Takki
50
Kapea lapa
arvo 3,90e
RAAHE . Ennakko-odotukset
suomalaisista ovat karisseet,
mutta sää on valitettavasti ollut juuri sitä, mitä hän on
odottanutkin.
Mitä tiesit Suomesta etukäteen?
??Tiesin, että Suomessa on
kylmä ja että aurinko ei välttämättä laske ollenkaan. Täällä niitä käytetään enemmän hyödyksi
opiskelussa. Puita
ja puistoja on joka puolella.
Minun kotiseudullani on
pelkkää peltoa. Comenius-vierailun aikana hän ja hänen opiskelukaverinsa tutustuvat muun muassa media-alaan.
??Täällä tietokoneita ja
iPadeja on joka puolella,
meillä niitä on vain tietokoneluokassa. Kaikki ovat olleet
mukavia ja puheliaita.
Olette tutustuneet Pyhäjoen lukioon. Minkälaisia
eroja koulunkäynnissä olet
huomannut?
Maarit Kesti
maarit.kesti@almamedia.fi
19-vuotias romanialainen
Alexandra Mihaela Badea
on Comenius-ryhmän mukana Suomessa ensimmäistä
kertaa. keittolounas 6,50
. palvelemme
et.fi
www.HHn
Ark.
8?21 8?18
La
Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina!. Ihan toisenlaisia kuin romanialaisten,
jotka räjähtävät sekunneissa.
Mitä eroja kotimaahasi
olet huomannut?
??Luonto on erilaista. Meille
kerrottiin, että kesällä ihmiset ottavat rannalla aurinkoa
niin kuin meilläkin, vaikka
täällä on kylmä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Täällä opettajat tekevät yhteistyötä enemmän
oppilaiden kanssa ja ovat
Minkälaisia terveisiä viet
Suomesta kotimaahasi?
??Ainakin kerron luonnosta, koulutuksesta ja tietenkin
säästä.
muutenkin ehkä rennompia.
??Kouluruokaloita meillä
ei ole, vain kahvioita joista
voi ostaa jotain naposteltavaa.
!
a
s
s
e
l
l
e
t
o
d
o
a
u
p
Vap
massa Pe 26.4.-La 27.4.
Elintarviketarjoukset voi
Meijerivoi 500g
normaalisuolainen
ERÄ!
Edam 950g
Tuore ananas,
Panama
Irtokarkit
100
3,98/kg 1 pkt/talous
4,20/kg
(Vain kotitalouksille).
5
95
kg
A
HINTMI!
M
PO
3
99
1
99
A
HINTMI!
M
PO
pkt
pkt
2 ras
Luumukirsikkatomaatti
tai kirsikkatomaatti
250g, Senegal
2,00/kg
100
kg
Varrettomat sukat
2paria/pakkaus
à 0,89
Lähituottajalta:
3
95
Norjanlohifilee,
pakattu
9
Suomalainen
maustettu porsaan
uunifile n.1,2 kg
95
kg
4
Porsaan fileepihvi
grillimarinoitu 480g
8,31/kg
99
kg
3
99
ras
LOUNAS ma?la klo 10.30?15:
Kunnon nakkimakkara 400g tai
juustonakki 350g
7,48-8,54/kg
2
99
pkt
. Myös opettajien
ja oppilaiden suhde on toisenlainen
Lisään
veteen kourallisen jauhettua
pakuria, joka on kuin karkeaa
pannukahvirouhetta. Silloin on paljon kaloja
näkyvissä.?
. Ve s i s a t e e n e d e l l ä
kaakko huutaa: Tokko saat,
tokko saat, tokko saat. Hangon
lintuasemalla laskettiin kaikkiaan 9?875 muuttava kurkea,
mikä on suurin paikalta laskettu kevätsumma kautta aikojen.
Birdlife Suomi tiedottaa,
että kattohaikaroita on nähty
yllättävän runsaasti. Suomessa on
käynnistynyt hanke pakurikäävän viljelyedellytyksistä.
maapalloa koivun kasvualueilla. Myös kaakkurin suuhun on asetettu enteitä:
. Kurjet saapuivat viikonvaihteen aikana
suurella rynnäköllä. Merihanhen ääntely on meluisaa
ja soinnitonta, mutta metsähanhet rupattelevat nenäsointisella äänellään tähän
tyyliin: ?hajotatojota-tojotahajota...?
2
Kokenut lintuharrastaja tunnistaa linnut pelkän äänen
perusteella. Tiltaltin tiputtelua
kuului eteläisimmässä Suomessa jo yleisesti viime viikonvaihteessa. Varsinainen pakurikäävän itiöemä
muodostuu puun kuoren alle. Käävät pitää puhdistaa ja kuivattaa huolellisesti. Pakurikääpää
esiintyy pääasiassa pohjoisen
pallonpuoliskon havumetsävyöhykkeellä.
Pakurikäävästä on kaavailut Suomelle jopa uutta vientituotetta. huhtikuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Päivä
alkaa
pakuriteellä
Arkisto
Lintumuutto
räjähti
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Kevät on rynnistänyt ja saanut yliotteen sellaisella vimmalla, että lintujen kevätmuuton aikataulu on otettu
kiinni muutamassa päivässä.
Viime viikonvaihteessa Suomeen saapui jo useita varhaisia hyönteissyöjälintuja. Pakurikääpä voi kasvaa
myös jalavan, pyökkien, pihlajien, saarnien ja leppien
rungoilla. RAAHEN SEUTU Perjantaina 26. Laulurastas on monipuolinen laulutaituri ja
sen ääntelystä on tehty
tulkintoja iät ja ajat. Siellä pakurista
on tehty vahvistavaa juomaa
teen tai kahvin tapaan ja hyödynnetty ulkoisesti ihovaivoihin.
Rohdoksella on ikivanha
käyttöhistoria eri puolilla
Arkisto
3
. Eniten tietoa löytyy Venäjän, Siperian ja Kiinan
suunnalta. Pakurikäävän nimi
johtaa siis tavallaan harhaan.
Pakuria ei voi käytännössä ottaa irti ?käsivoimin?, vaan siihen tarvitaan työkaluja, joten
pakurin irrottaminen voi vahingoittaa puuta.
Loppi vahvistaa.
??Pakuria saa nykyisin monessa muodossa: jauheena,
rouheena ja puristeina.
Yleensä pakuria käytetään
virkistämään, tukemaan vastustuskykyä ja ennaltaehkäisemään erilaisia sairauksia.
Pakurihan on ikivanha rohto,
jota on käytetty myös vakaviin sairauksiin. Mutta se pitää
huomioida, että pakuri ei sovi yhteen antibioottien kanssa, Ritva Loppi muistuttaa.
Pakuriin voi törmätä vaikka keskellä kaupunkia, mutta liikennepäästöille altistuneeseen möykkyyn ei kannata kajota.
Pakurikääpä on melko yleinen koivun lahottajasieni.
Musta, hiilimäinen möykky
ei ole varsinaisesti kääpä,
vaan sienirihmaston aiheuttama kasvannainen. Sitten seuraa mielenkiintoisin vaihe: käävät jauhetaan rouheeksi vanhalla
käsikäyttöisellä lihamyllyllä.
Pakurikääpä on valittu vuoden 2013 rohdoskasviksi. Tunnistaminen on lintuharrastajien mukaan helppoa. Moni lintuharrastaja näki kevään ensimmäiset pääskyt
vain runsas viikko sen jälkeen, kun kiurut ja töyhtöhyypät runsastuivat.
Haarapääsky nähtiin Lumijoella tiistaina 23. Pakuria tutkitaan nykyisin paljon. Havaintoja on ilmoitettu yli 100, ja
havaintojen uskotaan koskevan kymmeniä eri lintuja. Perät suuhun, perät suuhun, laiska mies, laiska mies,
pien pino, pien pino.?
. Ainakin se virkistää selkeästi.
Pirkko valmistaa terveysjuomansa keittämällä.
??Valmistan viiden litran
annoksen kerrallaan. Nyt jo
esimerkiksi tiedetään, että
siinä on antioksidantteja
enemmän kuin missään
muussa tunnetussa luonnontuotteessa. Lajin määritykseen riittää jo muutaman
äännähdyksen kuuleminen.
Monen linnun laulua on riimitelty puheen muotoon, toiset siivekkäät ?osaavat sanoa nimensä?.
Vain luvalla
??Käävät ovat luonnonvaraisia
sieniä, joten niiden poimiminen
on jokamiehenoikeutta silloin
kun ne voidaan irrottaa puuta
vahingoittamatta.
??Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on poikkeus. Se ei itse
asiassa ole lainkaan kääpä
vaan sienen aiheuttama kasvannainen. Kuulostaako tutulta: ?Istu kivelle, istu
kivelle, paa piippuun, paa piippuun. Suomen kielessä moni
lintu on saanut nimen
ääntelynsä perusteella.
Pelkästään Wikipediassa on
pitkä luettelo: kuikka, kukko,
uikku, räkättirastas, ruisrääkkä, tiltaltti, tikka, pulu, riekko, huuhkaja, kurppa ja viklo.
. huhtikuuta ja keskiviikkona haarapääsky oli ennättänyt Pudasjärvelle asti.
Tavallista aikaisempia
ovat olleet myös kirjosiepot,
samoin pajulinnut, leppälinnut, pensastaskut ja keltavästäräkit. Se
näkyy myös menekissä,
luontaistuotekauppias Ritva
1
. Tiistaina tiputtelijat olivat äänessä
muun muassa Parhalahdella.
Hanhien päämuutto alkaa
olla jo ohitse. Keittelen 45 minuuttia ja jätän
hautumaan ja jäähtymään.
Säilytän juomaa jääkaapissa.
Pirkko kuvailee makua
raikkaan metsäiseksi.
??Siinä aistii puhtaan koivun aromin.
Pakurirouhe on hankittu
tutulta metsänomistajalta.
Hän naputtelee pakurikäävät
irti peltojen ja soitten reunoilla kasvavista vanhoista
koivuista. Merihanhi ja metsähanhi muistuttavat kovasti toisiaan, mutta
ääntelyssä on vissi ero. Pitääköhän tästä tehdä jotakin
johtopäätöksiä?
Linnunlauluja
Luonnosta: Mukillinen
kahvinruskeaa piristää.
Tuulikki Nousiainen
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
Raahelainen Pirkko on nauttinut kupillisen pakuriteetä
joka ikinen aamu viime kesästä alkaen.
??Uskon, että juoma auttaa
pysymään terveenä ja pitää
tartuntataudit loitolla. SKS:n arkistosta löytyy raahelaista perua
oleva sananlasku kalalokista vuodelta 1933: ?Loukeet laulaa merellä: Kaijak
klak klak, kallaa, kallaa, kallaa. Huuto
ei mene koskaan hukkaan.
Sanonta on Karttulasta.
4
5
huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
OMISTAJAPÄIVÄT
pe?su 26.-28.4.
Suomi
omi
Jääsalaatti
pakattu, 100 g
0,69/kpl
S-Etukortilla
Rainbow
Suomalainen porsaan
kasslerpihvi, marinoitu
800 g (7,24/kg)
5
79
Kodintekstiilit, taloustavarat, lelut, pukeutuminen,
vapaa-ajan pukeutuminen, jalkineet ja
tarvikkeet, GPS-laitteet, musiikki ja elokuvat,
sisustus ja LVI-tuotteet, työvälineet, mankelit,
vaipat, WC- ja talouspaperit, kosmetiikkatuotteet
ja pesuaineet
RATKAISEVAN EDULLINEN
prisma.fi
Atria
Jauheliha kevyt 9,5 %,
nauta-sika
Kevyt, 400 g (9,23/kg)
3,69
Costa Rica/Panama
Vesimeloni Quetzali
0,99/kg
Espanja
p j
Vih ä kesäkurpitsa,
k äk
it
Vihreä
irto
0,99/kg
Osuuskaupassa omistetaan
ja jaetaan hyödyt yhdessä
S-Etukortilla
Atria
Perhetilan
broilerin
ohut leikkeet
480-660 g
(15,19-11,05/kg)
Video- ja DVD-laitteet, muistikortit, kamerat,
pelikonsolit, matkapuhelimet, digiboksit,
polkupyörät
(Alennus ei koske elintarvikkeita, eläinruokia, sanoma- ja aikakausilehtiä ja
keräilytuotteita, tupakointi- ja alkoholituotteita, Hesburgerin tuotteita tai
Maksukanava-, ja Saunalahti Prepaid-kortteja tai toimitusmyyntituotteita.)
Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan OK Arinan osuusmaksu 100 ?. Perjantaina 26. Lisätietoa
asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: s-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 76 5858, ma-pe 8-20,
(0,0835?/puhelu + 0,1209?/min).
Polttoöljymyynti
044 7885 867
044 7885 868
7
29
Fazer Oululainen
l l
Pullava, viipaloitu
450 g (5,76/kg)
2,59
Kokkikartano
kkikartano
Kinkku-ananasja
broileripastat
700 g (9,70/kg)
6,79
PALVELUSTA
VIIKONLOPPUUN:
Grillatut broilerin
koipireidet
5,90/kg
Prisma Raahe
ma?pe 7?21, la 7?18, su 12?18
Palokunnankatu 37, Puh. (08) 2116 200. Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai liityttäessä
20 ?, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla.
Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin
RAAHEN SEUTU Perjantaina 26. Reserviläisten kuoro esiintyy ja
seppelepartio lähetetään
matkaan. Juhla loppuu yhteisesti laulettavaan Veteraanin
iltahuutoon.
Siikajoella veteraanipäivä
alkaa ruokailulla ja kahvittelulla kello 12 Ruukin seurakuntatalolla.
Avaussanat lausuu kunnanjohtaja Kaisu Tuomi,
Perttu Mathlin laulaa Aleksander Skorodumovin säestyksellä. Nuorten
puheenvuoro kuullaan Sara
Lehdolta ja Elina Raudasojalta. Nuorekkaassa
juhlassa koululaiset musisoivat, lukiolaiset lausuvat ja varusmiehen puheen pitää Jenni Salo.
Raahen kaupungin tervehdyksen tuo juhlapuhuja, lehtori Hanna-leena Mattila. Kannattaisi hajasijoittaa
tuulivoima tuottavuuden takia, perustelee Siltala.
Kauno Siltala haistaa Raahen tuulissa Raahe-ilmiötä.
??Muualla ei ole tässä mittakaavassa tuulivoimahankkeita, hän sanoo.
Hänen mielestään Raahen
kaupungilla on tuulivoimahankkeissa oma lehmä ojassa.
??Rannikko on hyvätuulinen, mutta sinne pitää rakentaa se, mikä sinne kohtuudella mahtuu niin, että voidaan
ottaa ympäristönäkökohdat
huomioon.
Juuri nyt tuulivoimapuistoille haetaan kaavoitettavia
maita lintujen kansainvälisestikin merkittävälle muuttoreitille. Juhlan
jälkeen on ruokaillaan ja kahvitellaan.
Pyhäjoella veteraanipäivä
alkaa kello 10.30 veteraanijärjestöjen seppeleenlaskulla
sankarihaudoille. huhtikuuta 2013
12 ELÄMÄNMENO
Tuulissa
soi nyt
Raahe-ilmiö
Energia: Tuulivoiman kannattajan
mielestä Raaheen aiotaan rakentaa
tuulivoimaa liikaa, sillä luontoa ei jäisi
jäljelle.
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Raahen Seudun Luonnonystävien puheenjohtaja Kauno
Siltala on ynnännyt yhteen
Raaheen ja sen ympäristöön
tekeillä olevat tuulivoimahankkeet, ja määrä ylittää hänen mukaansa koko Suomen
tuulivoiman rakentamistavoitteen.
Suomen valtakunnallisena
tavoitteena on tuottaa tuulivoimaenergiaa 6 terawattituntia vuoteen 2020 mennessä. Vieressä on teollisuusalue ja paikalla tuulee.
Arkisto
Kansallinen veteraanipäivä sattuu tänä vuonna lauantaille, joten juhliin odotetaan paljon väkeä.
taushetken. Loppusanat lausuu
Kaarlo Hirvilammi. Seurakunnan tervehdyksen tuo pastori Marko
Visuri ja Nuorisovaltuuston
tervehdyksen puheenjohtaja
Ella Heikkilä.
Juhlan musiikista vastaavat Raahen Puhallinorkesteri
ja Raahen Mieslaulajat. Juhla alkaa
Jokikartanossa ruokailulla
kello 11. Juhlapuheen pitää
majuri Juha Taskila. Siihen
kuuluvat ihmiset, asutus,
luontoarvot, kasvillisuus, linnusto ja maisema.
??Ei liian lähelle asutusta,
kuuluu Siltalan mielipide.
Tuulivoiman rakentamista leimaa kova kiire. Syy siihen on valtion tuulivoimalle
maksamassa tuotantotuessa,
joka tekee tuulivoiman rakentamista lähes riskitöntä
bisnestä.
Vaikka tuulivoiman rakentamisen tukemista verovaroin kritisoidaan, Siltala on
sitä mieltä, että se on välttämätön paha.
??Kyllä se taitaa olla ainoa
vaihtoehto, jolla saadaan uusiutuvaa energiaa rakennettua.
Siltalasta Kuljunlahden tuulimyllyt ovat oikeassa paikassa. Törmäysriski suurilla linnuilla kuten
joutsenilla, hanhilla ja kurjilla
on huomattavan suuri.
??Suositeltava vaihtoehto
on jättää useita kilometrejä
leveä vyöhyke rantakaistaleella rakentamatta.
Siltala, joka laatii luonnonsuojeluväen kanssa lausuntoja muun muassa erilaisiin
Veteraaneja juhlitaan
joka kunnassa
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Huomenna vietetään veteraanijuhlia Raahen seutukunnassa neljässä paikassa:
Raahessa, Vihannissa, Siikajoella ja Pyhäjoella.
Raahessa juhlapäivä alkaa
seppeleiden laskulla Raahen,
Saloisten, Pattijoen ja Vihannin sankarihaudoille kello 12.
Juhla alkaa Raahesalissa kello 15.
Tervehdyssanat lausuu
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Kerola ja
juhlapuheen pitää kaupunginvaltuuston ensimmäinen
varapuheenjohtaja Katja
Hänninen. Hartauden pitää pastori Kai Juvila.
Juhlapuheen pitää kunnanvaltuutettu Tyyne Louhi-
maa. Yhteislaulun jälkeen sotaveteraanien puheenjohtaja
Risto Kangastalo lähettää
seppelpartiot matkaan.. Hän suhtautuu tuulivoimah
villekin sukupolville.
Vesa Joensuu
tuulivoiman kaavoitushankkeisiin, muistuttaa, että lopulliset myllyjen paikat ratkaistaan vasta kaavoitusvaiheessa ja että kaavoitukseen
vaikuttaminen voi vaikuttaa.
??Tuulivoima pitäisi osata
sijoittaa viisaasti, hän sanoo.
Niiden ympäristötekijöiden lista, jotka pitää ottaa
huomioon, on pitkä. Jos täällä on
tyyntä, kaikki myllyt seisovat. on perustettu 1976.
??Yhdistys järjestää luontoretkiä ja sillä on Luontopolku-verkoston kunnostushankkeita.
??Yhdistys ottaa erilaisiin ympäristöä koskevien hankkeiden
yva-selvityksiin ja kaavoitukseen.
??Yhdistyksen puheenjohtajana 15 vuotta toiminut Kauno
Siltala on syntynyt 1952 Vihannin Lumimetsässä ja on
ammatiltaan koneistaja, yhden
lapsen isä ja viiden lapsenlapsen isoisä; luonnonsuojelija
hänestä on tullut ?pikkuhiljaa?.
Koneistaja Kauno Siltala on Raahen Seudun Luonnonystävien puheenjohtaja. Siltalan julkisista asiakirjoista keräämien tietojen mukaan yksistään Raaheen ja
lähikuntiin suunnitteilla olevien tuulivoimapuistojen
tuotto olisi 7 terawattituntia,
jos kaikki hankkeet toteutuisivat niiden hakemassa laajuudessa.
Luonnonsuojelijasta ja
tuulivoiman kannattajasta
Raaheen suunniteltu määrä
on liiallinen.
??Ei ole järkevää rakentaa
kaikkea Suomen tuulivoimaa
yhdelle alueelle. Juhlassa kuullaan lisäksi Saana Kastellin hanurinsoittoa ja Harmaahapsien yhteislaulua Heikki Viljanmaan
johdolla. Kahvia tarjoillaan Raahesalin aulassa juhlan jälkeen.
Vihannissa veteraanijuhla
järjestetään seurakuntatalolla. Siltalasta on olemassa suuri vaara, että useiden lintujen pitkä muuttomatka tyssää Raahen tuulivoimapuistoihin, jos ne toteutuvat hankkeiden toivomalla tavalla.
Hänestä linnuille pitäisi
jättää puistojen oheen oma
selkeä ilmareitti. Aluksi kappalainen Harri
Isopahkala toimittaa har-
Fakta
??Raahen Seudun Luonnonystävät ry
Kaikille juoksijoille Rauhanpirtin
juoksun mitali.
Pattijoen Jumpparit PaJu
Vappuna 1.5. Vertaisryhmä klo
18, Rukousilta Kopsassa klo
19.
Kristityt ovat aina hyvällä
tuulella, ystävällisiä ja hartaita. Tarkempia tietoja kilpailukutsuissa, jotka ovat nähtävissä nettisivuilla, www.raahenvesa.fi/kilpailukutsut tai
www.juoksija-lehti.fi. Laadukkaat sidontatyöt ja
monipuolinen tuotevalikoima
. ovat voittaneet:
Tuula Kolehmainen, Raahe ja
Juha Halonen, Raahe.
ONNEA VOITTAJILLE!
Liput voi noutaa
asiakaspalvelustamme.
Fellmanin puistokatu 4
p. Hän koki synnin
taakan ja mitätöi meidän pahat tekomme, sanamme ja
ajatuksemme.
Synti on kiinni ihmisessä,
mutta sen anteeksisaaminen
on valtava helpotus. Lähetysjumalanpalvelus klo 11 / myyjäiset.
hankkeiden määrään kriittisesti, koska hän haluaa, että luonnontilaista luontoa jäisi katseltavaksi tule-
Maanomistajissa katkeruutta
Vappu Kallio
vappu.kallio@almamedia.fi
Kauno Siltalan mielestä tuulipuistohankkeisiin liittyy
kränää aiheuttavia piirteitä.
??Maanvuokraussopimusten teossa olisi pitänyt olla
yhtenäiset säännöt.
Maanomistajissa aiheuttaa katkeruutta se, että tuulivoimapuistojen maanomistajien korvaukset poikkeavat
toisistaan.
??Eri tuulivoimayhtiöiden
maksamissa korvaussummissa on tuhansien eurojen
eroja.
Hänestä ennen tuulivoimapuistojen suunnittelua
olisi pitänyt sopia yhteiset
pelinsäännöt: mitä maksetaan, kenelle maksetaan ja
kuinka paljon maksetaan.
??Täkäläisillä pitkillä kapeilla metsäsaroilla haitat
saattavat mennä naapurin
puolelle.
Vaikka tuulivoima soveltuu hyvin kultakaivoksen
kaivosalueelle, jossa luontoarvot on jo menetetty, on silläkin suunnalla luonnonsuojelijan mielestä virheitä. Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti
ja luottamuksella
. 220 770
Hautauspalvelu
puh. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Vesa Joensuu
PALVELEMME SINUA
SURUN KOHDATESSA
SEURAKUNNALLISET
Raahen Vapaaseurakunta
Brahenkatu 15
Su 28.4. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 11, lastenpysäkki.
Maailman oletukset kristitystä
* kotimaiset arkut
laajasta valikoimasta
* edulliset kuljetushinnat
HAUTAKIVIEDUSTAJAMME:
Raahe:
Aulakoski
050 409 3608
Vihanti:
Nygård
045 355 4330
Rantsila:
Siikalatvan Kukka 044 293 4165
Oulainen/Merijärvi: Jääskeläiset
044 208 7040
Nivala:
p. Viimeiset jumpat pidetään viikolla 19.
Raahen Seudun kanta-asiakkaiden
keskuudessa arvotut liput
Anna Puun konserttiin Raahesaliin
4.5. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. klo 11.00 Jumalanpalvelus, Kristian Vilkman ja Sami Westerholm.
l
l
Yritysten ja yksityishenkilöiden
lakiasiat mm.
- oikeudenkäynnit
- rakentaminen ja kiinteistöt
- yritysjuridiikka
l
l
l
Laaja valikoima arkkuja
Kuljetukset edullisesti
Kauniit ja yksilölliset sidontatyöt
Siunaustilaisuuksien valokuvaus
Kaikki palvelut katutasossa
Asianajotoimisto
Botnia Oy
Lehti
joka elää ajassa kanssasi.
www.botnialaw.fi
Helsinki Oulu Raahe
Ke 1.5.
Pe 3.5. 010 665 5185. Kristitty tulee kaikkien kanssa
toimeen.
Mitä tapahtuu, kun tämä
kiiltokuvamainen julkisivu
alkaa lohkeilla ja huomataan,
että kristityt eivät sittenkään
poikkea niin paljon muista
kanssaeläjistään?
Yhtäkkiä kristitty ystäväsi
suuttuukin jostain aivan turhasta tai hermostuu liikennevaloissa hidastelevalle kuskille. Gerry Denlinger ja
Israel-ilta klo 19.
La 4.5. Rukousilta klo 18.
Ke 1.5. (08) 222 943
Ti 30.4. Maksuton tietopaketti
hautausjärjestelyistä
p. Ruuanjakotilaisuus
klo 12.00-14.00
Su 5.5. Maakuntakaavassa luonnonsuojelualueeksi merkityn, luonnontilassa olleen Pahanevan
viereen on nousemassa tuulimylly, jolle tehdään kuivatukset. Kristittyjen yhteinen
vappujuhla helluntaiseurakunnassa klo 16.
To 2.5.?Musiikin & yhteyden
ilta Ollin ja Saaran tuvalla
klo 18.30, os, Ollinkehä 2Jpääty. Kaikkien tulisi välttää kaikin keinoin syntiä, koska emme saa
sillä mitään hyvää aikaiseksi.
Täytyy silti pitää mielessä,
että Jeesus on ainoa synnittömän elämän elänyt, eikä
meiltä vaadita samaa.
Katariina Larikka
Kirjoittaja on Raahen seurakunnan
aktiivinuoria.
44
v.
* Kaavin Kiven muistomerkit
* tunnetusti kauniit kukkalaitteet
* kaiverrukset, kultaustyöt
Sovionkatu 10, RAAHE
p. ei ole jumppaa. Ei se sitten enää ihan
luonnonsuojelualueelta näytä, tuumaa Siltala.
Ma 29.4. klo 16.00 Ehtoolliskokous, Jaakko Kallela.
Tervetuloa!
Helluntaiseurakunta
Raahe - Siikajoki - Pyhäjoki - Vihanti
www.raahehlsrk.com
La 27.4. klo 9.30 Via Dia
Raahen perustamiskokous.
Su 28.4. klo 19.00 Israel-tilaisuus Helluntaisrk:ssa,
mukana Garry Denlinger,
Ilkka Vakkuri.
Hautauspalvelua jo 20 v.
Kirkkokatu 37
92100 RAAHE
www.havia.fi
Kukat puh. Minne katosi se aina
niin iloinen rauhanlähettiläs?
Meidän on vaikea ymmär-
VIIKONLOPUKSI
tää ja muistaa, että kristinuskossa ei ole kyse teoista ja jatkuvasta suorittamisesta,
vaan siitä, että on saanut vastaanottaa suuren lahjan, Jee-
suksen.
Jeesus kuoli, jotta me voisimme elää. Perjantaina 26. 445 9800 www.nivalankivi.com
Päivänsana p.08-221395
SEURATOIMINTA
Raahen Vesa 40. 0400-382 444
www.raahenkukka.com
ASIANTUNTEVAA PALVELUA 40v.
. Hetki lähimmäiselle tapahtuma klo 11.30
Su 28.4. Lighthouse-ilta /
myyjäiset klo 16.
Su 5.5. klo 16.00 Yhteiskristillinen Vapputapahtuma Helluntaiseurakunnassa, puhe Leo Mäkinen.
Meillä suunnitellaan
tietokoneella, joten näet
kiven kuvan heti.
www.havia.fi, www.loimaankivi.fi
Lehti joka elää
ajassa kanssasi.
Pe 3.5. 223 7367, ilt.koti 223 8205, p. (08) 222 944 iltaisin 040 549 1825
Kukkatilaukset p. 220 660 (24h)
La 4.5. He eivät ikinä pahoita toisen mieltä eivätkä koskaan
suutu lähimmäisilleen. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
13
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Rauhanpirtin juoksu su su 28.4.13
klo 13 Raahen Olkijoella.
Koko kansan tapahtuma,
sarjoja 9v:stä 75v:iin
Tutustutaan Jyväskylän
kaupunkiin oppaan johdolla.
Risteily Päijänteellä ja kesäteatteri Riihivuorella, musikaali esitys. Aunelle kerhossa tai puh. (aineistot ti 30.4. Riitta Härönojalle,
Cortenkatu 2 A, puh.
264202 tai 050 3522010.
Riitalta saa myös hakulomakkeita.
Raahen Seudun Diabetesyhdistys Diabetesyhdistyksen jäsenet on kutsuttu ma 29.4. Musiikkia, reserviläiskuoro, lapsiryhmä,
seppelpartion lähettäminen, juhlapuhe ja tervehdykset sekä varusmiehen
puhe veteraaneille. klo 10 pelataan bocciaa Kuuselassa ja
klo 12 harjoitellaan ohjelmia. Ti 30.4. Perjantaina 26. Kyytiä
tarvitsevat yhteys Seppo p.
044 - 0510329
Vihannin Sotaveteraanit
Rautaromun keräys jatkuu
Vihannissa. mennessä os. Yhteys Lauri p. kerhossa.
Rannikon 4H-yhdistys
Tervetuloa Kuuselan kesäkerhoon 1 - 4 luokkalainen.
Toiminta-aika 3 - 28.6. Härmän suosittuun ja monipuoliseen kuntokeskukseen,
josta on varattu 30 paikkaa.
Hakemukset 15.5. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Kerhossa on askartelua, liikuntaa, ulkoilua, pelejä yms. Täältä löytyy
yli 100 ajoneuvoa eri vuosikymmeniltä. Käsityöpiiri Kreivinajassa klo 14.30. klo 16 mennessä)
Viikko 19
to
9.5. Tilaisuus alkaa klo 11. Veteraanikeräys
Vihannissa ma 29.4. Isommat rautaromuerät käydään hakemassa. maanantaista perjantaihin klo
9-15. Raahen Seutu ei ilmesty
pe 3.5. Ei
ennakkoilmoittautumisia.
Kyydin ja ryhmän opastuksen perillä maksaa Raakel.
Ruokailun kaksitoista e, seisovasta pöydästä maksaa
kukin itse. Retki
Kuhmon, Suomussalmen
maisemiin 3-7.6. Ilm. Raahen Seutu ei ilmesty
11.5.
(aineistot ke 8.5. klo 13 kahvin ja keskustelun merkeissä. Kotimatkalla
suuntaamme bussin keulan
kohti Karstulaa, missä pidämme tauon Wanhassa
Wehkeessä. 050
4139070. Keräyspaikka
Ylitalon Otun pajan paikalla
(Vihannin Veden varikon
vieressä). Hallituksen seuraava
kokous ti 7.5. Tuppikerho Kreivinajassa klo 14.20. klo 18.30
Ratsukatu 5F.
Eläkeliitto Pattijoen yhdistys Ma 29.4. kevätkokous ke 8.5. Ruoka/välipala tuodaan kotoa. klo 11 hallituksen kokous Kuuselassa.
Keilaajat Vesipekassa to klo
10.
Raakel Linja-auto lähtee
päiväseltään ma 6.5.13 Limingan luontokeskukseen.
Kokoontuminen klo 10.00
Raahen linja-autoasemalla
(bussi starttaa klo 10.05). klo 10 mennessä)
la
4.5.
(aineistot ti 30.4. iltapäivällä klo 15 alkaen. Raahen Seutu ei ilmesty
HUOM!
to 2.5. klo 18 asiakasiltaan uudistuneeseen
Siro Asu- liikkeeseen. Puutyöpiiri Merikadun koululla klo
16. 040 8462025. Tilaisuus päätetään yhteiseen
ruokailuun ja kahviin. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
15
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Pyhäjoki, Ainolle puh.
040-7253896, Siikajoki, Ritvalle puh. 0504071941.
Raahen Seudun Senioriopettajat Kevään viimeinen
tapaaminen Kreivinajassa
to 2.5. klo 16 mennessä)
Ilmoituspalvelu puh. nro
044-0265444, Outi Leinonen APIP- vastuuohjaaja.
Soita ja varaa kerhopaikkasi.
Vihannin Sotaveteraanit,
puolisot, lesket ja kannattajajäsenet Vihannissa
vietetään kansallista veteraanipäivää la 27.4 seurakuntatalolla. ilm. Tuettu loma 15.9-20.9. Matka sisältää, bussimatkan, majoituksen 2h/h sekä puolihoidon.
Ilm. Syyskuussa menemme Lehmirantaan, tuetun loman hakupapereita
Aune jakaa 7.5. Tervetuloa!
ilmestyvät vapun ja helatorstain aikaan
Viikko 18
ma 29.4.
ti 30.4.
ke 1.5. - LA 27.4.
7DUMRXNVHW YRLPDVVD YDLQ SHUMDQWDLQD MD ODXDQWDLQD WDL QLLQ NDXDQ NXLQ WXRWWHLWD ULLWWll
Orvokki amppeli
Edustaja paikalla pe 26.4
Makkara ja mehutarjoilu
perjantaina ja lauantaina!
OOH HQVLPPlLVHOOH. Lähde mukaan
mielenkiintoiseen kohteeseen. Tiistaikerhoa ei
ole. Tarjolla hiukan purtavaa ja
mahdollisuus tutustua tuotteisiin. Senioritanssiharjoitukset Paradisessa
klo 10. To 2.5. Keräyksen tuotto käytetään lyhentämättömänä Vihannin Sotaveteraanien kuntoutukseen.
Raahen Sosialidemokraatit ja Raahen Sos.Dem valtuustoryhmä avoin kuukausikokous 28.4. Raahen Seutu ilmestyy
vain varhaiskantoalueelle!
HUOM!
la
Raahen kansalaistaloyhdistys Jyty Sääntöm. ja lisät. Tervetuloa.
Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma 29.4. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
JÄRJESTÖTOIMINTA
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Kesämatka Jyväskylän seudulle 23-26.7.
Menomatkalla tutustumme
m.m.Wiikin kartanoon Viitasaarella sekä Jyväskylän
Taidekeskukseen Laukaalla. 010 665 5185
ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi
Piha & Puutarha - KAUDEN AVAUS PE 26. 044-3014938 sekä Raahe, Seijalle puh. klo 18 Jytyn tiloissa Brahenkatu 13.
Jäsenet tervetuloa.
pe 10.5. Ti 30.4. klo 13 Kreivinajan toimintatuvassa
luokan tyttöjen sarjassa
haki vertaistaan.
Pattasten koulua edustava
Peltoniemi pääsi ankkuriosuudelleen kärkipaikalla ja
kun tyttö potkaisi kaakeleista
vedenalle oli homma sitä
myöten selvä. RAAHEN SEUTU Perjantaina 26. Samalla kun
alakoululaiset selvittivät vielä
paremmuuttaan, oli yläkoululaisten päivä jo pulkassa.
Altaan reunalla istuskelee
tyytyväisen oloinen nelikko.
Saloisten kakkosjoukkue oli
ottanut sarjastaan pronssia,
vaikka joukkueessa oli vain
yläkoulun nuorimpia, eli 7.
luokan oppilaita.
??Hyvin meni, kun edelle
päässeet olivat vanhempia.
Ensi vuonna voitetaan koko
homma. Suklaamitali maistuisi vielä paremmalle. Viime vuonna voitimme alakoulun sarjan, joten aika hyvin on mennyt,
Jonathan Mankinen kertoo.
Mankinen ja muodosti
joukkueen Jaakko Koivikon, Matias Kultalan ja
Tommi Ukonmurron kans-
Neariina Peltoniemi on kilpauimari ja vauhti oli kovaa myös koulujenvälisissä.
sa ja jokainen joukkueesta
väittää viihtyvänsä hyvin
kloorivedellä täytetyssä altaassa. huhtikuuta 2013
16 URHEILU&LIIKUNTA
Vesa Joensuu
Kivaa, mutta totista hommaa. Kun edustaa omaa koulua, tulee altaassa antaa kaikkensa.
25 metriä
tulee
taidolla tai
asenteella
Vesa Joensuu
Uinti: Raahen koulut taas
viestimittelössä.
Juha Honkala
juha.honkala@almamedia.fi
Kannustushuudot kaikuvat.
Joku pääsee altaan päähän ja
taas toinen syöksyy veteen
hoitamaan omaa osuuttaan.
Uimareiden erot radalla venähtävät, kunnes palaavat
taas ennalleen.
10 metriä altaassa voi olla
toiselle ikuisuus, kun toinen
liukuu sen leikiten muutamassa sekunnissa. Koskaan
ei tiedä kuka voittaa, ennen
kuin viimeinen viestiosuus
on maalissa. Raahesta löytyy
pari lahjakkuutta, jotka jalostavat lahjojaan viikoittaisessa
uintivalmennuksessa.
Jo viime vuonna säväyttänyt Joni Ratilainen kauhoi
tälläkin kertaa oman osuutensa niin kovaa, että nuorukainen toi Honganpalon koulun täpärään voittoon ennen
muita.
Ratilainen tuli ankkuriosuutensa jälleen kuin torpedo, nousi joukon perältä muiden rinnalle ja liukui viimeisellä liu?ulla kämmenen mitalla ykköseksi.
??Ihan hyvä uinti, ei mitään ihmeellistä, Ratilainen
kommentoi noustessaan altaasta kavereidensa onniteltavaksi.
Päivän vakuuttajia oli
myös Neariina Peltoniemi,
jonka uima ankkuriosuus 5.?
6. Täytyy käydä ostamassa tuosta kahviosta sellainen
lätkä lähtiessä, Jaakko Koivikko miettii.
Kisan nopeimmat uimarit
olivat tänäkin vuonna erittäin nopeita. Kun delfiinipotkut oli potkittu ja Neariina
nousi pintaan, oli eroa seuraavaan metritolkulla. Maa-
liin mennessä ero oli kasvanut entisestään.
??Pari vuotta olen uinun
kilpaa. Päivän viestiä varten
treenattiin alkuviikosta. Tätä on koululiikunta parhaillaan.
Oma joukkue on se, millä
on merkitystä ja jokainen
taistelee voitosta tosissaan.
Silti tunnelma on rento ja
suoritusten jälkeen hymyt
ovat herkässä, kävi altaassa
miten tahansa.
Raahen ala- ja yläkoulujen
uintimestaruudet ratkottiin
taas torstaina. Treenaan Oulussa kolme treeniä viikossa ja Raahessa kaksi, perhosuinnissa
ikäluokkansa Suomen kärkeä
oleva Peltoniemi toteaa.
Peltoniemi ei ole asettanut
itselleen suuria unelmia,
mutta maajoukkuepaikka
tuntua joskus tulevaisuudessa hyvältä.
??Yhden ulkomaanleirin
olen päässyt tekemään Torremolinosissa, Kempeleen Pyrintöä edustava raahelaisuimari kertoo.. Osa
omalla ajallaan, osa urheiluseuran treeneissä ja tulos oli
mitali.
??Mitali maistuu
12.00 Eden Pihaklubi. 10.05 Ruutukauppa. 23.45 Kolme miestä ja tyttö (S).
0.15 Tyhjätaskut (7). 1.30 Seinfeld.
1.55?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
10.20 MasterChef Australia. 7.37 FOX Kids: Hot Wheels. Törkyturpa
Tricia.
17.00
17.00 Eläintenpelastustiimi.
17.30 Huvila & Huussi.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Hauskat eläinvideot.
19.30 Guinness World Records . 22.00 Fifty Pills. 2.45 Coyote Ugly. Kuolemansynti: Homostelun hinta.
0.25?1.00 Fresh Meat (16).
Mielenosoitus.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 17.00 Latauslista.
18.00 Star Trek: The Next Generation. 21.00 Suomen
huutokauppakeisari. Kisa on todenteolla
alkanut. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. 22.30 Tosielämän L-koodi (7). 6.30?7.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.30 Seinfeld. (U).
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän.
19.00?19.55 Hakekaa kätilö! (12). 8.43 FOX Kids: Monsuno. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena.
16.00?16.48 Kiehtova maailma: Kissanaisen kiertue.
2/2. 6.51 FOX Kids: Sannin taikamatka. Ihmeelliset ennätysvideot.
20.00 The Voice of Finland.
The Voice of Finlandin toisen tuotantokauden huikea
ja jännittävä finaali Turun
Logomosta.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.25 Tanskalaisarkkitehtien koteja. Sijaissynnyttäjä.
15.55 Häähullut. 11.00 Hulluna
häämekkoihin. 15.00 Matlock. 12.30 Ally McBeal (S). Tale yrittää olla
mielin kielin.
20.05 Korkojen kera.
21.00
21.00 C.S.I. 23.35 Tomin makupaloja Tukholmasta. 16.50 Laivakokin matkassa.
17.20 Obs debatt. 21.30
Fredin ja Tommin läppäluukku. 15.00 Gordon Ramsay . Pete Townshend
ja Roger Daltrey.
0.34?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
9.25 Eastenders (7). 7.03 FOX Kids: Lola & Virginia (S). Koko viikon netissä, perjantaisin televisiossa.
21.30 Strada. Kevät koittaa.
7.10 Lulu kilpikonna (S).
7.23 Lauri kilpa-auto (S)
7.35 Rytmireissu.
7.41 Hupsu pikku pupunen (S).
7.45 Pikku Kakkosen posti.
Taikapuutarha.
7.53 Muumilaakson tarinoita (S). 12.05 24Kitchen:
Savannin herkut. Ulos sellistä, heti! Osa 4/8.
14.00 Tiettömän taipaleen
takana.
14.30 Strömsö.
15.10 Satuhäät.
16.00 Hehku.
16.29 Galaxi.
16.30 Velhot, jätit ja susihukkaset (7).
16.43?16.55 Karvinen (7).
Kummitustalo.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Doctor Who (12). 19.30 Panttilainaamo. 13.40 Lentoturmatutkinta. 9.35 Tyyliä vai ei. 14.30 Homma haltuun. 18.30 Maalaiselämää. (1980)
Kertomus kansalaistottelemattomista, joilla omasta
mielestään on moraalinen
oikeus toimiinsa.
18.24 Kiistelty kosteikko.
(1982) Mitä tapahtui monipuolisesta linnustostaan
tunnetulla Koijärvellä?
19.00 Historia: Taistelu
rotuerottelua vastaan.
?Elämäntapaa ei muuteta
yhdessä yössä.. 11.55 Makuja. 14.35 Hain saalistajat. 23.55 Tabu: Hullut keräilijät. 0.10 Kauneusklinikka Rand Rusher (7). Big in Japan. 1.00 SVT: Östnytt. The Whon
klassikkolevyn tarina. 17.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 8.21 FOX Kids: Transformers. 23.40 Star Trek:
The Next Generation. Tässä jaksossa Marko ottaa meidät mukaansa Välimerellä
seilaavalle luksusjahdille. Sontaranien sotajuoni.
18.50 Naurupalat (S).
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora
linja.
19.30 Erätulilla.
20.00 Pressiklubi.
20.30 Miranda (S). (Scary Movie 2,
USA, 2001). 12.00 Me Rakastamme Musiikkia. 15.10 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 13.50 Hale ja Pace . 19.00 Vain ystäviä. 14.00 SVT: Vem
vet mest. 0.40 Sinkkulaiva. Karhu kiusana.
8.00 Inspector Cartoons.
Herrasmiesten maassa.
8.10 Waverly Placen velhot
(S). 16.25
Jamie Oliverin kotona. 11.15 Leijonan luola Kanada. 12.55 Raftersien perheonnea. 23.00 SVT: Sportnytt.
23.15 SVT: Ridsport: Göteborg Horse Show. 17.25 Eastenders (S). 11.15 SVT: Ridsport: Göteborg Horse Show. 20.57 Keno. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Väestönlaskentavirhe.
0.10 Hävyttömät (16).
1.20 30 Rock (S).
1.50 Entourage (16).
2.20?5.50 SubChat.
21.00
21.55 Keno. 23.05 Nykäsen Matti. 7.15 Pulmuset. Jenny
saa komennuksen Lontoon
sairaalaan, missä on pulaa
henkilökunnasta.
20.00 Totuus rakkaudesta. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. Kenoarvonta.
22.00 Spy Hard . 1.00 South Park (12). (U)
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa. 19.00 Amerikan lapsityrannit.
Karkailevat kolmoset. Useampi
omistaja, surkeampi kampaamo.
15.55 Jamie Oliverin helpot
herkut. 18.00 Suurin pudottaja. 5.20?6.07
Nuoret poliisit.
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia. 21.00 Ranuan kummit. 18.00
Mr & Miss ShowHau. 1/2.
20.00 Erityisiä naisia. 18.00 Tyyliä
vai ei. 19.55 Tomin makupaloja Tukholmasta. 8/8.
17.55?19.00 Elävä arkisto:
Vaihtoehtonuoret.
17.55 Kell. (Get Smart, Yhdysvallat, 2008) 1960-luvun kulttisarjaan perustuva vakoilukomedia. 1.40 Bones (12).
2.35?6.35 Yön AVA.
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät: Terttu,
Teresa, Tessa
MTV3
5.30 Aamusää.
6.00 Studio55.fi. 18.55 Tomin makupaloja Tukholmasta. 16.30 Pulmuset. 1.55 SVT: Riddaren av Pelargonien. O: Peter Segal.
23.10 C.S.I. Paratiisi on täynnä
juonittelevia käärmeitä, kun
kilpailijat alkavat miettimään kyynärpäätaktiikoita
etenemiseen kohti palkintopottia.
19.00 Putous.
20.30 Simpsonit (7)
21.00 Salainen agentti 86
(12). (Spy Hard,
USA, 1996). Vappu Pimiä ja Jenni Pääskysaari pääsevät tämän
kevään osalta viimeistä kertaa ääneen, kun Korkojen kerasta nähdään kauden päätösjakso. 20.00 Seinfeld. 21.55 Amerikan kovimmat vankilat. 16.00 Pomo piilossa. 14.00 Parasta Suomesta. 9.35 Bukowskin aarteet. Vakiintumisen
haasteet.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 A-studio: Stream. 0.35 Ihmemies MacGyver. Karkailevat kolmoset. 21.00 SVT: Hela Sveriges fredag! 22.00 SVT: På väg
till Malung. 8.10 Matlock. Tomaattisia
herkkuja.
9.15 Koirakouluttaja Tanja
Karpela.
9.45 Tuhluriprinsessat. 2.10 Täydelliset naiset (7). 10/10.
Tunne minut.
21.45 Kino: Huuma (16).
(Body Heat, USA, 1981)
O: Lawrence Kasdan.
23.35 Rockin klassikkolevyt:
Quadrophenia. 20.00 Kirjakausi.
20.30 Pixel. 10.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. huhtikuuta 2013 RAAHEN SEUTU
17
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 21.00 Ilman johtolankaa
(16). Miami (16). 16.00 Ankara isäntäperhe. 11.35 Ruutukauppa. 13.15 SVT: Go?kväll. onni on: Tottelemattomat. Uusi-Seelanti. 16.00 Makuja. O: Joel Schumacher.
0.50 Miami Medical (12).
Hurrikaani lähestyy.
1.50?6.00 MTV3 Deitti.
NELONEN
5.00?6.10 Älypää-TV.
6.40 LIVE: Tiedä ja Voita.
7.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso.
7.25 Disney esittää: Stitch!
Hyvätekolaskuri.
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit. 2.20 SVT: Djungelpuls. 14.10 Emmerdale (S). 22.00 Sinkkulaiva. 11.35 Huomenta Suomen parhaat. Lörpöttelevä sihteerikkö käy jo kaikkien hermoille.
(U)
13.05?14.24 Kaunis Veera
eli Ballaadi Saimaalta
(S). 7.59 FOX Kids: Prätkähiiret
(S). 17.27 STT Uutiset. Totuus.
8.40 Leila leipoo. 15.00 Voicen uutuudet. 1.10
Tyyliä vai ei. 14.30 SVT: Hockeykväll. 10.00 Best Direct. 23.15 Rakas päiväkirjani. Miken
tuskailu.
2.20?5.00 Älypää-TV.
FOX
6.29 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan (S). Tulenarka paljastus.
10.00 Lemmen viemää (7).
Salaisuus paljastuu. 8.05?8.35 Namaste jooga. 18.00 BUU-perjantai. 15.30
Navajo-poliisit. 19.00 Ihmemies MacGyver. Rocky road -palat.
15.20 Parisuhteellista (7).
Pommeja.
15.50 Selviytyjät Suomi.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
17.55 Mitä tänään syötäisiin. Kuukauden paras
mainoselokuva on valittu.
Voittajamainos ja sen tekijät
esittelyssä.
22.40 Rankka päivä (16).
(Falling Down, Yhdysvallat, 1993) Huikea elokuva valkokaulusmiehestä
Williamista, jolla palaa päre
Los Angelesin ruuhkassa.
Kärpänen kiusaa, helle pehmentää pään ja auto jää siihen. Agatha Christie (1890?1975).
Englantilainen kirjailija kirjoitti salapoliisiromaaneja,
joita lukijat yhä maailmalla
ahmivat.
20.50 8 mm katse: Merimiespapin matkat.
O: Kanerva Cederström.
21.00 Tunne minut. Ivan Puopolon
ja Tuulianna Tolan juontama
ajankohtaisohjelma.
22.00 Inhimillinen tekijä.
Ensi Ukkolan koti hukkui tekoaltaaseen, kaivos nielaisi
Anneli Meriläinen-Hyvärisen
paikan.
22.50 Yle Uutiset.
22.55 Newsroom (7). 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia.
17.30 Kellarin kunkku. pannu
kuumana. 13.15 Mandelan perijättäret. (U)
11.00 Ostos-tv.
14.00 Bob?s Burgers (7).
Ihmislihaa.
14.25 Bob?s Burgers (7).
Väliseinän vanki.
14.55 Kaiken maailman
kampaamot. pannu kuumana. 9.00 Koirakuiskaaja. 16.00
Pulmuset. 14.40 Emmerdale
(S). 3.15 Navigare. 15.00?16.00 SVT: Mitt i naturen vår. 12.30 Liv D
Sarja: Syöpöt. 19.00 Panttilainaamo. Joulutunnelmissa.
15.15 Mitä tänään syötäisiin. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 3.10?5.00 Älypää-TV.
. (U)
6.25 Huomenta Suomi.
9.05 Studio55.fi. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
20 | Valo
PERJANTAI 26.4.
TV1
5.55 Puoli seitsemän.
6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Tosi tarina: Asfaltilla
syntynyt.
10.00?10.53 Kun kunnia on
tärkeämpi kuin elämä.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News.
11.10 Puoli seitsemän.
11.40 A-studio: Talk.
12.35 Vanha suola janottaa
(S). (Suomi 1950) O: Ville
Salminen.
14.30 Lampolan talkoot. hauskat pojat. 9.00 TV shop. 9.35 24Kitchen: Portugalin makuja. 20.00 Montanan poliisit. Herkkuja Brasiliasta.
16.25 Eastenders (7). 0.15 SVT: Aktuellt.
0.55 SVT: Kulturnyheter. 1.55 Los Angelesin tatuointitarinat (S).. 12.15 Suurin pudottaja.
13.10 Muodin huipulle. Osa 48/101: Jättikurpitsa.
8.16 Maikki ja pelottava
Pontso (S).
8.40 Kanan muna (S).
8.50 Pat & Stan (S).
9.00 Blogistania.
9.30 Yle alueuutisia.
10.50 Oddasat.
11.05?11.55 Matkapassi: Intian valtameren saarilla.
13.30 Tiilenpäät. 21.00 Operaatio Donnie Brasco. 9.05
Grillimaisteri Hans Välimäki. 21.00 AVA Elokuva: Jaettu Berliini
(16). Muffineja
ja vuokaleivoksia.
14.55 Suhdekoukerot. 17.00 Leijonan luola Kanada.
18.00 Gordon Ramsay . 3.40?4.05 Ari ja
Kirsi: Kotirempat.
LIV
5.00 Älypää-TV. Talven taikaa.
13.20 Tuhluriprinsessat.
Merkkitietoinen mutsi.
13.50 Unelmien talo.
14.25 Leila leipoo. Sisar hento valkoinen.
21.00
21.00 Tartu Mikkiin.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Lain viitta (12).
23.05 Poliisi-tv.
23.30 Lennetään! (12).
0.00 Märät säpikkäät (12).
2/10. 0.50 Elokuva: Herrasmiesliiga (12). Vuonna 1973 ilmestyneen temaattisen tupla-albumin kaoottisia tekovaiheita muistelevat mm. 1.25 South
Park (12). 2.50 Family Guy. O: Keenen
Ivory Wayans.
1.45 Perhe on pahin. 3.00?4.00 SVT: Hela Sveriges fredag!
AVA
6.00 Aamun AVAus. 12.10
Apua avajaisiin. Perjantaina 26. 17.05 Häähullut. 23.30 Anaconda 3. Taidenäyttely. 5/10.
Amen.
23.50 Oddasat.
0.05?0.10 Eurojackpot.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu.
6.52 Possu Pallero (S).
7.03 Noksu (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.15
SVT: Ridsport: Göteborg Horse Show. Monet kolhut kestänyt Virpi Miettinen.
9.30 Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Tunteita ja tuoksuja
(S). Rankka oppitunti.
17.00 Lemmen viemää (7).
Kesäyön unelma toteutuu.
18.00 Viidakon tähtöset (7).
Jakso 3. 9.10 Sonjan Puutarha. 19.00
Aamusta iltaan. MTV3 kello 20.00
TV5
6.45 Pulmuset. 18.30 Varastojen metsästäjät. Sietämätön sisko.
10.20?10.50 Unelmien talo.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.50 Luksusmammat. Lyhin
korsi.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Kuukauden parhaat
sekunnit. 23.00
Tomin makupaloja Tukholmasta. 10.00 Best direct. 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 7.15 FOX Kids: Avatar (7). 7.40 Kaikki rakastavat Raymondia. O: Rick Friedberg.
23.45 Nelosen uutiset.
23.55 Nelosen sää.
0.00 Elokuva: Scary Movie 2
(16). 13.05 Kodin rakennusurakka. Kommentatorer: Roger
Blomquist och Lotta Björe. 14.00 Kirstien värkkäilyt.
15.00 Ullan unelmakakku. 10.35 Ruutukauppa. 13.30 Koti Suomessa. 1.20
Tatuointistudio HelsINK. 18.00 Hauska Britannia. 20.30 Panttilainaamo. 1.15 SVT: Kulturnyheterna. Työharjoittelua.
14.10 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste.
14.15 Minuuttipeliä. 2.30 SVT:
Vem vet mest. 16.55 Salatut elämät (7). Rocky road -palat.
18.00 Emmerdale (S).
18.30 Emmerdale (S).
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7).
Osa 2459. 11.00 SVT: Kulturnyheterna. 12.00 5D:
Rajojen rikkojat. 10/15. 14.00 Homma haltuun. 16.00 Pop Hop. 10.30 Jaksa paremmin. 20.00 Todistettavasti syyllinen (12). 0.45 Mercyn sairaala (12). 10/16. Lasten lähettämät piirustukset innoittavat
Jonttia ja lapsia tekemään taidetta. 2.10 SVT: Seriestart:
Ulrik Munther . lupa läikyttää (S). Greggin perheessä
on 6-vuotiaat kolmospojat sekä kaksi muuta lasta. 16.25 Wipeout Suomi. 19.00 Alaskan poliisit. 15.30 Ilme nuoremmaksi . 14.25 Lentokenttä UK. 11.30 Eden. 23.40 Häät sulhasen tapaan Suomi. 16.20 Hiukkasmysteeri (7). 9.00 TV-Shop. Miami (16). 17.20 Grillimaisteri Hans
Välimäki. 1.30 SVT: Cirkuskiosken. 20.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 23.35 Tilt.
0.05 Maistuvimmat liikeideat. 20.00 Panttilainaamo. Jenin
synttärit.
15.25 Suhdekoukerot. 22.50 Da Vinci?s Demons (16). 22.30 SVT: Spisa med Price. 19.00 Leila leipoo.
19.30 Yllätyskokki Niki. 21.00 Unelmien poikamies. David Chow, maanvaiva.
10.35 Emmerdale (S).
11.05 Emmerdale (S).
11.35?12.40 Jamie Oliverin
keittiössä. 11.05 Ruutukauppa. 3.15 21