Loppujen lopuksi metallin maanantainen päätös syntyi liittovaltuustossa
Myös työnantajapuoli on tyytyväinen lakon nopeaan päättymiseen. Realistinenkin pitää olla, tämän kummempia prosentteja ei olisi saatu. Valtanen muistuttaa, että työehtosopimusneuvottelut jatkuvat vielä muissa liitoissa ja keskusjärjestöjen raamisopimuksen tulevaisuus on vielä avoin. Teksti ja kuva: Raili Viirret. Valtanen toivoo, että kaikki pysyvät raamissa, jonka hän toteaa sisältävän helmiä muun muassa työttömyysturvanparannuksena. Pirkko Valtanen toteaa, että lakoilla on aina hintansa, joka otetaan työntekijän tilipussista. Ruukkilainen Heidi Kantola kävi synnyttämässä 13. Turhia lakkoja ei ole, ne ovat äärimmäisiä keinoja työnantajan sanelua ja mielivaltaa vastaan, linjaa Vuoti. Hyvät työnantajat todennäköisesti maksavat enemmän.
helposti. 200:n pääluottamusmies ja Metalliliiton liittotoimikunnan jäsen Mika Vuotikin lakolla saavutetun tavoitteen. Jospa tämä olisi ollut myös opetus ammattiliittoon kuulumisen tärkeydestä, muistuttaa Valtanen lakkokorvausten maksamisesta.
Pirkko Valtanen myöntää olevansa huojentunut. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Yksilöllistä perhehoitoa
Raahen sairaalan synnytysosaston kohtalo huolestuttaa alueen äitejä. Liittovaltuutettu näkee, että työnantajalla ei palkkaukseen ole samanlaista määräysvaltaa, kuten ensimmäisessä työehtosopimusehdotuksessa. Hän muistuttaa myös, että työehtosopimuksissa on kyse minimikorotuksista. Aiheesta käytettiin vain kolme kriittistä puheenvuoroa eikä äänestykseen menty. Kantolan mielestä kyse on perheiden peruspalvelusta, jota ei missään nimessä saisi leikata. lapsen Raahessa sunnuntaina. Perälauta tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen saa ainakin yleiskorotuksen verran lisää palkkapussiinsa. Niille annan suuren arvon alalla, jossa on paljon työttömyyttä, toteaa PKC-Groupilla työskentelevä Valtanen. Paikallisesta erästä on sovittava joulukuun puoleen väliin mennessä. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
ÄIDIT: Synnäriä ei saa lopettaa
KULUTTAJA
12
Paloturvallinen energiansäästölamppu
+7
13
Nättiä syyssäätä
IHMISET
R-tasolla ei unohdeta turvallisuutta
3
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Töihin hyvillä mielin
LAKKO Sopu teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvotteluissa otettiin Raahessa tyydytyksellä vastaan.
KRISTIINA TUIKKALA
Pirkko Valtanen. Tietoja lakon aiheuttamista taloudellisista menetyksistä ei Rautaruukilla ole vielä käytettävissä.. 11
Työntekijäpuoli katsoo, että lakko ei ollut turha. Ratkaisun Valtanen mainitsee olevan työntekijöille tasapuolisen ja solidaarisen. Sillä saavutettiin se, mitä haettiinkin. Ensimmäisessä työehtosopimusehdotuksessa paikallisen sopimisen osuus oli merkittävämpi. Lakko kannattaa aina, koska se on äärimmäinen keino. Perälauta, mainitsevat niin Metalliliiton liittovaltuuston jäsen Pirkko Valtanen kuin Rautaruukin Ao. LOKAKUUTA 2011 | N:RO 209 | 93. Hän sanoo, että suuret sairaalat ovat laitosmaisia ja ilmapiiriltään kiireisiä. Salmela arvioi, että tehtaan nostamiseen normaalitoiminnan tasolle menee päivästä kahteen päivään. Tyttärellä on vatsa täynnä äidinmaitoa ja uni maistuu. KESKIVIIKKO 26. Kantolan mukaan Raahessa on aina saanut yksilöllistä ja hyvää hoitoa. Vuoti näkee, että nyt toisella kierroksella saatiin selkeät pelisäännöt. Rautaruukin viestintäpäällikön Teija Salmelan mukaan työntekijät saapuivat normaaliin aamuvuoroon kuudelta
Vanhoissa uskomuksissa soilla asustivat monenmoiset kalmanhenget. Niinhän siinä sitten kävi, että yllättäen upposi vasen saapas. Jokin suomaisemassa kuitenkin vetää puoleensa. Lippujen osto netin kautta sujui
TORNIN JUURELTA
moitteettomasti. Kannattaa siis olla tarkkana. Eikä tuo ollut ensimmäinen kerta. Hallanhuuruisen suon reunalla on totisemmat tunnelmat kuin viinitarhan tai oliivilehdon katveessa. Ihan putkeen ei sen sijaan mennyt ystävällä, joka ei päässyt maanantaina junasta ulos Vihannissa. Mutta moni rohtokasvi ottaa kasvuvoimansa suosta, kihokki ja karpalo esimerkiksi. Ihan oma rituaalinsa. Heikoista jäistäkin on kevyempää hankkiutua kuiville kuin suonsilmäkkeestä. Elinkeinoelämän keskusliiton arvion mukaan jo reilun viikon mittaisella teknologiateollisuuden lakolla olisi ollut pysyviä vaikutuksia Suomen talouselämään. Koska yritykset eivät toimi umpiossa ja muista eristyneenä vaan ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa, olisi lakko pitkittyessään
R
"
Lakko päättyi siis onneksi lyhyeen.
heijastunut nopeasti esimerkiksi kuljetusalalle, joka nykyiselläänkin taistelee kannattavuuden kanssa. Syynä ei ollut liian monta lasillista ravintolavaunussa, vaan puhtaasti se, että junan ovet eivät auenneet. 2 |
Raahen Seutu
26. Pitkittynyt lakko olisi voinut myös heijastua siten, että kansainvälisillä markkinoilla toimivat ja ulkomailla tuotantolaitoksia pyörittävät suomalaisyritykset olisivat lisänneet paukkuja tuotantoon ulkomailla - ehkä pysyvästikin. Se oli kuin paraskin ponttooni, jonka varassa oli hyvä pinnertää. Kerrannaisvaikutukset olisivat olleet huomattavasti mittavammat. Homma toimi kaikin puolin. Kummallakin kerralla juna on ollut aikataulussa. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että suo on pirullinen, vaarallinenkin. Kaikki nämä ovat hyvin ikäviä vaikutuksia sekä yritysten että niiden työntekijöiden kannalta. Suolle pitää päästä keväällä muuttolintujen aikaan. Etenkin taholle, joka on tullut jo surullisen kuuluisaksi siitä, miten sen hommat menevät aina mönkään. Ei ihme, jos alituinen uurastus, huoli ja varuillaan olo on jättänyt jälkensä jopa kansanluonteeseen. Ensin tuli avuttomuuden tunne ja sen kintereillä kauhu: mikä siellä suon syövereissä oikein kiskoo eikä päästä irti. Olisi tietysti pitänyt olla varovaisempi. Onneksi jostakin löytyi vielä kiukun hyöky. lokakuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Rakenta-
minen ei lopu eikä vähene Raahen satamassa. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Tuulikki Nousiainen
Yhteinen sävel löytyi
aahen Rautaruukin ja lukuisia muita teollisuuslaitoksia seisauttanut lakko päättyi maanantaina, kun työnantajia edustava Teknologiateollisuus ry sekä palkansaajien Metalliliitto ja ammattiliitto Pro pääsivät sopuun työehtokiistassa. Peltojen raivaajalle suo oli loputon vihollinen. Se on yllättävän likellä lähimenneisyydessä: oma isäukkokin on nuoruutensa päivinä suokuokan varressa hikoillut. Samalla sovittiin työrauhasta kahdeksi vuodeksi alalla, joka on keskeinen Suomen viennin kannalta ja merkittävä työllistäjä. Käsikin ehti humplahtaa kyynärpäätä myöten. Kyseessä on tietenkin VR, kaikkien matkustavaisten ystävä. Muistin pohjukoilta välähtivät lapsuudessa kuullut kertomukset Haarasuohon uponneesta hillamiehestä, jota ei sen koommin löydetty. Seuraavaksi konttiterminaali, sitten talotehdas.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Kylmä syleily
keskellä kasvanut. Perjantaina alkanut lakko päättyi siis onneksi lyhyeen. Ja Suomi lienee edelleenkin Euroopan soistunein valtio. Itse asiassa ämpäristä oli ratkaiseva apu. Välittömät vaikutukset olisivat olleet tahra luotettavan tavarantoimittajan imagossa sekä kolaus lakon piirissä olevien yritysten kannattavuudessa. Pitäisihän suon olla tuttu, kun on soitten
K
"
Mikä siellä suon syövereissä oikein kiskoo?
INGO
Ruusuja ja risuja raiteille
Pakko antaa tunnustusta silloin kun siihen on aihetta. Mutta puoliksi jäätyneen rahkamaton päällä kellivät karpalot houkuttelivat liiaksi. Polttoturpeesta en viitsi edes puhua, sen rohmuajat ovat pilanneet niin monta vesistöä. Eihän tässä nyt rapaiselle suonsilmäkkeelle anneta periksi! Vielä illallakin koivet tutisivat ja olo oli hutera. Jos tavara ei liiku, saattaa tilanne pitkittyessään leikata pysyvästi yritysten markkinaosuuksia. Ehkä suomalaisessa selkäytimessä on vielä jäljellä taistelugeeniä, joka vaatii rämpimään ja kokeilemaan: kyllä minä vielä tuonkin hetteikön ylitse liipaisen. Enpä haluaisi ajanratasta sille aikakaudelle, kun suosta piti ottaa laiha leipä kuokan avulla. Saalis oli surkuhupaisa: 19 karpaloa. Mutta suo ei taida enää tykätä minusta. Töihin teknologiateollisuuden työpaikoilla palataan viimeistään tänään iltapäivällä. Olen käynyt reilun viikon aikana kahdesti junalla Tampereella. Ison ämpärin pohjalla. Lisäksi yritysten varastot ovat nykyisin melko pieniä ja hupenevat nopeasti. Sopu ja rattaiden saumaton pyöriminen on yhteinen etu.
uulun vähemmistöön, joka tykkää suomaisemasta. Vähältä piti, ettei nielaissut ja hukuttanut viime sunnuntaina. Samoin syksyllä: tarpominen voimakkaantuoksuisessa varvikossa on kuin hyvästijättö kesälle. Suolla asui halla, toimeentulon tuhoaja, joka vei leivän lapsenkin suusta. Sitä tempoessa upposi toinenkin. Ainakin Vihannin asemalla.
sanna.keskinen@sps.fi. Ne 19 karpaloa eivät vuotuiseen lääkintään vielä riitä, mutta josko tässä ämpärillisen vielä jostakin kehittelisi...
tuulikki.nousiainen@sps.fi
Työt Raahen Rautaruukilla käynnistyivät jo eilen lakon loputtua. Mutta on suolla omat lahjansakin. Siihen aikaan kun synnyinpitäjä Revonlahti oli vielä itsenäinen, sillä oli kunnia olla Suomen soistunein kunta
Siikajoella ja Vihannissa työttömyydessä on tapahtunut kuukaudessa pientä laskua. Aiemmin palkinnon ovat saaneet vain julkisen sektorin toimijat, työterveys- ja työsuojeluhenkilöstö, alan tutkijat, kouluttajat, tiedottajat ja alan virkakoneisto. Nostotapahtumia naiselle kertyi peräti 135 kappaletta ja niiden yhteissumma kipusi yli 37 000 euron. Turvallisuutta ei voi ul-
koistaa, vaan se on hoidettava itse kuntoon. Perheyrityksenä haluamme samalla huomioida koko henkilöstömme ja sen hyvinvoinnin. Muut työskentelevät tuotekehityksessä, suunnittelussa ja pitävät yhteytä asiakkaisiin.
Peruskoulun oppilaskunnista pakollisia
RAAHEN SEUTU
KOULUT Uuden Suomen mukaan opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) on luvannut, että oppilaskunnat vakiinnutetaan peruskouluihin vuodesta 2014 lukien. Pitkäaikaistyöttömien määrä on laskussa. Niillä kaikilla on iso merkitys ihmisten työympäristöön. Turvallisuusasiat on hoidettava kunnolla. Jokainen kulkutie ja huoltotaso kootaan lukuisista moduleista ilman asennuspaikalla tapahtuvaa hitsausta ja maalausta, mikä sekin lisä työturvallisuutta. Jokaiselle taataan mahdollisuus vaikuttaa oman koulun asioihin. Palkinto myönnettiin tänä vuonna "ansiokkaalle työturvallisuuden kehittäjälle ja edelläkävijälle R-taso Oy:lle ja yrityksen toimitusjohtajalle Tapio Törmäselle esimerkillisestä ja
innostavasta työstä", kuten palkinnon jakaja Työterveyden Edistämisyhdistys perusteli valintaansa. Kaikkiaan työttömiä oli syyskuussa 1 307. Nainen oli toiminut kolmen eri vihantilaisen asunto-osakeyhtiön isännöitsijänä ja nostanut yhtiöiden rahaa omaan käyttöönsä vuosien 20072009 aikana. R-tason toiminta painottuu yhä enemmän suunnitteluun ja tuotekehitykseen. Raahen seutukunnassa tilanne on hieman parempi, sillä alueen työttömyysprosentti oli 8,6. Valtakunnallinen työttömyysprosentti oli syyskuussa 8,3, joka on 0,7 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuosi sitten.
Kavallus kävi kalliiksi
RAAHEN SEUTU
Tapio Törmäsen johtama R-taso Oy on saavuttanut laajaa mainetta turvallisten kulkutierakenteiden suunnittelijana ja toimittajana. Viime aikoina asiakaskuntaan on liittynyt myös kaivostoiminta. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Työttömyydessä ei suuria muutoksia
MIKKO MÄÄTTÄ
TYÖTTÖMYYS Raahen seutukunnan työttömyydessä ei tapahtunut suu-
ria muutoksia syyskuussa. Meillä hyö-
dynnetään joustavia työaikoja ja etätyötä henkilöstön elämäntilanteitten mukaan. Vihannin työttömyysprosentti oli elokuus-
sa 8,9, kun syyskuussa se oli 8,5. Seutukunnassa oli yli vuoden työttömänä olleita 219. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli 220, eli 26 enem-
män kuin kuukausi sitten. Yritys työllistää Raahessa 13 henkilöä, joista neljä on metallimiestä. Kannustamme henkilöstöä kouluttautumaan ja kehittämään myös työn ohessa. Internettiä käyttämällä asiakkaat voivat käyttää R-tason kehittämää suunnitteluohjelmaa virtuaalisesti. Yritys on tehnyt pitkään yhteistyötä muun muassa Oulun ja Aalto-yliopistojen sekä Työterveyslaitoksen kanssa. 26. R-tason tuotteita ovat teollisuuden huoltotasot, kulkutiet, portaat ja porrastornit, kaiteet, portit, tikkaat ja valotolpat. Tapio Törmänen on hyvin mielissään tuoreesta tunnustuksesta. Ihmiset eivät enää suostu työskentelemään huonoissa oloissa. Oppilaskuntatoiminta on omiaan vahvistamaan kansalaistaitoja ja lisäämään yhteisöllisyyttä kouluissa, Mäkelä iloitsee.. Yrityksen suurin yksitäinen hanke on ollut Uruguayn sellutehdas. Raahessa työttömyysprosentti nousi elokuun 9 prosentista 9,1 prosenttiin. Siikajoella laskua on tapahtunut 8,2 prosentista 7,6 prosenttiin. Näistä Raahessa oli 105, Vihannissa yksi ja Siikajoella neljä työpaikkaa. R-tason kehittämien ratkaisjen pohjalta on syntynyt myös koti-ja ulkomaisia standardeja. Yritys palkittiin eilen vuoden 2011 Työsuojelupalkinnolla Helsingissä.
MARTTI NOUSIAINEN
KÄRÄJÄT Vuonna 1967 syntynyt siikajokinen nainen tuomittiin YlivieskaRaahen käräjäoikeudessa vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja ja lähes 40 000 euron korvauksiin. Pohjois-Pohjanmaalla työttömien määrä on pysy-
nyt samassa kuin elokuussa. Mäkelän mukaan oppilaskuntien lakisääteistäminen auttaa toteuttamaan oppilaiden välisen tasa-arvon aiempaa paremmin. Gustafsson antoi lupauksensa vastauksessaan kansanedustaja Outi Mäkelän (kok.) kirjalliseen kysymykseen. Tapio Törmänen uskoo, että työturvallisuus ja työpaikkojen viihtyisyys tulevat korostumaan yritysten kilpaillessa osaavasta työvoimasta tulevaisuudessa. Ketään ei irtisanottu tai lomautettu, vaan palkattiin lisää kehitysvoimaa.
R-taso Oy on vuonna 1985 perustettu perheyritys, joka suunnittelee ja valmistaa teollisuuden kulkutierakenteita. Myös edellisen taantuman aika käytettiin yrityksessä kehitystyöhön. Palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota suomalaisten pienyritysten hyvinvointiin, jaksamiseen ja työturvallisuuden kehittämiseen. Vaikka yrityksen toiminnan painopiste on teollisten yritysten työympäristön kehittämisessä, on yritys hoitanut esimerkillisesti myös oman pesänsä. Ohjelma tarjoaa paljon informaatiota, on nopea ja tarjoaa ratkaisut helposti ymmärrettävässä muodossa. Viime vuoden syyskuussa seutukunnan työttömyysprosentti oli 9,9, kun nyt se on 8,6.
"
Turvallisuutta ei voi ulkoistaa, vaan se on hoidettava itse kuntoon.
R-TASON TOIMITUSJOHTAJA TAPIO TÖRMÄNEN
Raahen seutukunnassa oli syyskuun viimeisenä päivänä 110 avointa työpaikkaa. Pohjois-Pohjanmaan työttömyysprosentti oli syyskuussa 9,5. Aiemmin R-taso on saanut muun muassa Valtakunnallisen Yrittäjäpalkinnon. Pyhäjoella nousua oli 6,3 prosentista 6,9 prosenttiin. Vankeusrangaistuksen ja korvauksien lisäksi käräjäoikeus määräsi naisen kolmeksi vuodeksi liiketoimintakieltoon.
R-taso Oy on ensimmäinen yritys, jolle Työsuojelupalkinto on myönnetty. Lisäksi nainen laiminlöi isännöitsijän tehtäviään, mistä aiheutui asunto-osakeyhtiöille taloudellista vahinkoa. Puhumme virtuaalisesta työturvallisuudesta. Kuva: Vesa Joensuu
R-taso on edelläkävijä
TURVALLISUUS Raahelainen perheyritys R-taso Oy on saanut lisää tunnustusta työturvallisuuden kehittäjänä. Tuomio määrättiin kahdesta törkeästä kavalluksesta, kavalluksesta, kolmesta luottamusaseman väärinkäytöstä ja kolmesta kirjanpitorikoksesta. Vuodentakaisista työttömyysluvuista on tultu kaikissa seutukunnan kunnissa alaspäin. Vuosi sitten PohjoisPohjanmaan työttömyysprosentti oli 9,8. R-tason asiakkaita ovat monet kotimaiset ja ulkomaiset eri teollisuuden alojen toimijat kuten tehtaat ja kaivokset. R-taso onkin tunnustusta saaneella toiminnallaan tuonut mainetta myös Raahelle. Yrityksessä keitetyn 3D-suunnittelujärjestelmän ansiosta työturvallisuuteen
liittyvät haasteet voidaan ratkaista jo ennakkoon suunnitteluvaiheessa. R- tason varsinainen tuotanto on modulisoitu
On myös kyseenalaista, paljonko lukion mahdollinen lakkauttaminen todella tuottaisi säästöjä. Kolikoista vaihtokelpoisia ovat viimeiseen ennen euroaikaa käytettyyn sarjaan kuuluvat markat ja pennit. Yleensä Jumalan myllyt jauhavat hi-
taasti, mutta nyt ei käynyt niin, vaan 22.6.30.9.2011 välisenä aikana hävisi kasinopeleissä noin 270 000 euroa. Puhuin jälleen tuloksetta. Toinen vaihtoehto olisi toki muuttaa pois 1516vuotiaana, missä myöskin olisi omat ongelmansa onhan opiskelija tuolloin vielä alaikäinen, eikä muutto välttämättä tule kysymykseen. Ruukissa tilat, kuljetukset ja monet opettajat nimittäin
ovat yhteiset yläkoulun kanssa, joten ne säilyisivät joka tapauksessa. Toistaiseksi ei ole kyselty, mutta nyt varmasti kysyntä lisääntyy. Tämä ei nyt kohtuullisen kokeneena kunnallispoliitikkona hämmästyttänyt lainkaan, koska olen jo oppinut, että terveen järjen käyttö on kunnan asioissa täysin tuntematonta, jopa kiellettyä. repo-rahoja, jotka sijoitettiin kasinopeliin. Miten ne erottaa muista. Markkoja voi palauttaa kauppojen asiakaspalvelupisteisiin helmikuun loppuun asti, jolloin niiden lunastus loppuu kokonaan, myös Suomen Pankissa. Suomen Pankki hoitaa palautuksen. Tämä näkyy varsin hyvin siinä, että eräiden lautakuntien ja hallituksen tärkeimpien paikkojen täyttämisessä ei valintakriteereissä ole kokemuksella paremmin kuin koulutuksella tai siviilielämän työkokemuksellakaan mitään merkitystä, vaan tehtäviin valitaan jonkin tahon intresseihin sopivat henkilöt. Olen käyttänyt Kekkosen myllykirjeen termiä "Saatanan tunarit" reporahat kasinopeliin sijoittaneista valtuutetuista, ja laajennan sen koskemaan kaikkia Revon tappaneita. Repo-rahojen käytöllä olisi vältetty kuntaliitosten jälkeinen rahojen uusjako, eli kuten valtuustossa 22.6.2011 totesin, reporahojen meneminen raahelaisten perseeseen... Hyvin suuri osa meistä lukio-opiskelijoista haluaa asua ja käydä koulua kotoa peruskoulun jälkeen. Asuinkäyttöön Kylmälahden alueen lisäksi löytyy alueita.. Seteleistä vaihdettavaksi käyvät kaikki vuonna 1945 tai myöhemmin painetut markat. Nimittäin Siikajoen kunnassa hallitsee suvereenisti keskustan ryhmäkokous. Me emme vaihda rahaa, joten siinä mielessä meidän ei tarvitse sitä edes tietää. Me emme tarkista meille palautettuja kolikoita, mutta asiakas saa palautuksesta tunnistenumeron. lokakuuta 2011
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Lukio lähellä kotia
Viime viikkoina on keskusteltu Siikajoen kunnan eri koulujen lakkauttamisesta säästösyistä. Mikäli lukio lakkautettaisiin, pitäisi alueen nuorten käydä lukiota esimerkiksi Oulussa ja Raahessa kymmenien kilometrien päässä, mikä olisi hankalaa nykyisen tasoisilla lin-
Markat kannattaa vaihtaa pian euroiksi, sillä vaihtoaika umpeutuu helmikuussa.
S-Pankki markkatalkoisiin
JUHA HONKALA
Suomen Pankin niin sanotut markkatalkoot laajenevat nyt myös S-ryhmään, kun ryhmän S-Pankki aloittaa markkojen vastaanottamisen Prismoissa ja Sokoksissa. Siikajoen lukion oppilaina tiedämme, kuinka tärkeä oma lukio meille Siikajoen kunnan asukkaille on, ja siksi toivommekin koulullemme jatkoa vielä pitkään.
SIIKAJOEN LUKION OPPILASKUNNAN PUOLESTA LAURI HUUMONEN JAAKKO MARKUS
Siikajoen reporahat
Revon Sähkö oli aikoinaan erittäin vakavarainen yhtiö, joka lahjoitettiin noin puolesta arvostaan vattenfallille. Viimeksi valtuuston kokouksessa 22.6.2011 esitin reporahoja käytettäväksi molempien koulujen pe-
ruskorjaukseen, jolloin ne olisivat hyödyntäneet aikoinaan Revon Sähkön vaurauden luoneita kuntalaisia. Mikä on markan ja euron välinen kurssi tänä päivänä. Ovatko ihmiset kyselleet, mitä markoille voisi tehdä. Toin silloin julki pörssin ja maailmantalouden horjuvan tilan, jopa 50 prosentin mahdollisuuden 30-luvun suuruiseen lamaan. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
Raahen Seutu
26. (sisältyy kokonaistappioon).
Jos repo-salkku olisi realisoitu esitykseni mukaisesti, olisi tämäkin raha voitu käyttää esimerkiksi koulujen saneeraukseen. Tästä tuli silloiselle Ruukin kunnalle ns. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Lokakuun 5. Pienen lukiomme etuina ovat viihtyisyys, kodikkuus sekä tunne siitä, että opiskelumme sujuu toivotulla tavalla, kun opettajakunta on tuttu ja kun avun pyytäminen ja saaminen on helppoa. Toimimme vain välittäjänä talkoissa ja Suomen Pankki hoitaa aikanaan palautukset asiakkaillemme. Näyttää siltä, että kasinopelin tappiot yritetään nyt maksattaa koululaisilla koulujen lakkauttamisuhkausten muodossa.
PENTTI KOSKELA SIIKAJOEN KUNNAN AINOA RIVIVALTUUTETTU, SITOUTUMATON
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nume-
Komea siniukonkorento. Repo-salkun arvo oli suurimmillaan noin 5 miljoonaa euroa, joka on kasinopeleissä huvennut 4,3 miljoonaan. Odotatteko suuria markkamääriä palautukseen, Raahen Prisman palvelupäällikkö Tarmo Kokkola. Raahen Seutu on päättänyt luopua nimimerkkien käytöstä, joten nimimerkkiä ei enää tarvita. Turhautunut äänestäjä.
Varokaa koiranmyr-
peissä ei lukenut "koulutaksi ajoi ulos kissaa väistä-
päättäjiltä tuhota keskeinen virkistysalue Pikkulahden perukasta. Helmikuun lopussa 2012 tulee täyteen kymmenen vuotta markkojen ja eurojen yhteiskäytön päättymisestä Suomen Pankin tilastojen mukaan kierrossa on noin 1,7 miljardia markkaa, joista lähes 600 miljoonaa on kolikkoja. Niin toimii demokratia. Toki, jos säästökohteita halutaan, niin jokainen voi verrata lukiota kansalaisopistoon, joka tarjoaa harrastustoimintaa 340 000 euron vuosibudjetilla.
Tällä hetkellä lukiota käyvät otaksuttavasti saavat valkolakkinsa suunnitellusti ja suuntaavat sen jälkeen eteenpäin. Opiskelijan kannalta omalla paikkakunnalla olevasta lukiosta on kuitenkin paljon hyötyä, ja sen suosio onkin pysynyt tasaisena jo pitkän aikaa. Esitin silloin ainoana Ruukin valtuutetuista eriävän mielipiteeni k.o. Sanoin vierustoverille, että ei mene läpi, väärä puolue esitti. Tämä haittaisi erityisesti Saarikosken ja Luohuan kaltaisten kylien opiskelijoita. Nyt täytyy sanoa, etten uskalla sanoa mikä on kurssi. Kuva: Pauli Alasaarela
roon 17255. Turhia kansanäänestyksiä. Kokouksissa 56 henkilöä ottaa aktiivisesti osaa keskusteluun ja johdattelee asioita. (0,85
e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Tekstariin mahtuu vain 151 merkkiä.
Onneksi maanantain löö-
essään, lapset sairaalaan."
Täyttä asiaa Ylänurkka RS
kyttäjää Pattijoella!
Uskomatonta ajattelua
21.10. Emme aiokaan ryhtyä mihinkään vastakkainasetteluun siitä, mitkä koulut olisi tärkeintä säilyttää, vaan muistuttaa oman lukion tärkeydestä. Kuntalaisilla on matala kynnys hakea oman paikkakunnan lukioon, jonne on hyvät kulkuyhteydet ja varsin helppo päästä opiskelemaan ja jossa on yläkoulusta tuttuja opiskelijoita ja opettajia. Loput ryhmäläiset ovat joo-joo napin painajia, jopa niin, että kun puheenjohtaja ryhmän kokouksessa joskus
tiukkaa nimeltä mainiten mielipidettä jostakin asiasta, saa yksitavuisen vastauksen. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Viimeisessä valtuuston kokouksessa esitti vasemmistoliitto reporahojen realisoimista. Emme odota erityisiä summia, sillä me emme edes laske palautettavia rahoja. Tarmo Kokkola, palvelupäällikkö Prisma Raahe. Tilannetta kuvaa myös se, että aikanaan eräs ko. Olen ymmärtänyt, että nyt puhutaan viimeisestä markan kolikon mallista, ei vuosiluvuista. Pörssihän ajetaan alas 16-20 vuoden sykleissä ja suursijoittajat ostavat halvalla piensäästäjien osakkeet, pitävät niitä muutaman vuoden ja tekevät sitten hirmuvoittoja.
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@sps.fi
Olen toistuvasti esittänyt reporahojen realisointia ja käyttämistä mitä moninaisimpiin kuntalaisten hyvinvointia edistäviin asioihin, mutta tuloksetta. Kolikoista kelpaavat viimeiseen ennen euroaikaa käytettyyn sarjaan kuuluvat kolikot. päivän Raahen Seudun mukaan "Myös lukion kohtaloa on mietitty." Koulujen lakkauttaminen liittyy tietenkin niukkoihin resursseihin kuntataloudessa. ryhmään kuulunut älykäs insinöörimies totesi, että jos nämä kokoukset videoitaisiin ja video pantaisiin jakeluun keskustan jäsenille, kaksi kolmasosaa keskustan valtuutetuista putoaisi pois seuraavissa vaaleissa.
Äänestäjäthän eivät näitä asioita tiedä. toiminnasta, joka myös kirjattiin. Tämän vuoden ylioppilaskirjoituksissa on tullut paljon menestystä jopa laudatureja on ropissut jo kymmenkunta ja uusimmat opiskelijatkin ovat valmiina opiskeluihin uusine tietokoneineen. Osa markoista ei enää kelpaa palautettavaksi. Kuitenkin ihmettelen, miksi lypsävän lehmän, Revon Sähkön tappaneita valtuutettuja istuu vieläkin kuntien valtuustoissa. Kieltämättä on mielenkiintoista nähdä miten Raahen seudulla reagoidaan, kun markkojen palautuksen viimeinen päivä lähestyy.
ja-auto- ja junayhteyksillä. Ymmärrämme hyvin, että kunnalla on niukasti rahaa, ja ymmärrämme myös, että Siikajoenkylällä ja Luohualla halutaan säilyttää peruskoulu. Mielestäni kunnan osallistuminen kasinopeliin on moraalisesti ja eettisesti vähintäänkin arveluttavaa ja lisäksi erittäin riskaapelia touhua kuntalaisten rahoilla, selvää keplottelua. Tienoolla olisi myös aiempaa vähemmän vetovoimaa, joten tänne muuttaisi aiempaa vähemmän lapsiperheitä. On myös syytä muistaa, että kaikilla ei ole mahdollisuutta kustantaa poismuuttoa viime kädessä opiskelijoiden vanhemmat ratkaisevat, onko heidän lapsillaan riittävää syytä tai lupaa muuttaa omilleen toisen asteen opiskeluja varten. Päättäjät valittuun työhön mandaatillaan. Onkin arvioitu, että ne menetykset, jotka aiheutuisivat, jos kunta ei enää saisi valtionosuuksia omalla paikkakunnalla opiskelevista, käytännössä söisivät nämä säästöt
Myös suunnitelmia Ylivieskan yksikön lakkauttamisesta pidetään täysin harkitsemattomina. Kun otin yhteyttä palokun-
ryhmä. Myös Pyhäinpäivä lauantaina 5. Kokouksen jälkeen seuran toimihenkilöiden päätöstilaisuus. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
|
JÄRJESTÖT
Teosofinen Seura, Raahen Aurinkolooshi Brahenkatu 2,
Raahe. klo 15 Ratsukatu 5 F.
Rautaruukin Eläkeläiset
Vietämme syysjuhlaa 28.10. Sääntöm. klo 13. Juna P 269 Helsingistä Kolariin klo 21.23 odottaa Kokkolassa. Rahallista menetystäkin suolaisemmin harmittaa tehty työ. Liki sadan aloituspaikan vähennyksen sijaan piirihallituksen mielestä ammattikorkeakoulupaikkoja olisi lisättävä useammalla sadalla. Siinä meni yli sata mottia. Klo 20-21 on varattu keilahalli Hohtokeilausta varten. Jo nyt maakunnasta lähtee vuosittain 500 opiskelijaa muualle, koska koulutuspaikkaa ei löydy.
Näin massiivisilla pohjoisen koulutuspaikkaleikkauksilla hallituksen toiveet koulutuksen keskittämisestä etelään toteutuvat hyvin nopeasti, piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Mirja Vehkaperä sanoo.
Keskusta muistuttaa myös Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa käynnistyvistä suurhankkeista niin ydinvoiman, kaivosteollisuu-
den kuin matkailun parissa. La 29.10. Junat pysähtyvät asemille ylimääräiseksi tunniksi odottamaan ai-
kataulunmukaista lähtöaikaansa. marraskuuta noudatetaan normaalin sunnuntaipäivän aikatauluja niin kaukokuin lähiliikenteessäkin. Sunnuntaina 6. Keskusta mie-
lestä hallitus ohittaa päätöksenteossaan täysin faktatiedot Pohjois-Pohjanmaan maan suurimmasta nuorten ikäluokasta ja syntyvyydestä. Lisäksi alueella on menestyviä yrityksiä muun muassa puu- ja palvelualoilla. Rannikon Skorpionit Sääntöm. klo 17. aiheesta. Tervetuloa.
Raahen ja Ymp. Kaiken huippu oli, kun kävi ilmi, että pinot oli poltettu jo viikkoja sitten. Karjalaiset
Kokoonnumme ma 31.10. Tervetuloa viettämään syksyistä yhdessäolon juhlaa. Tähän aikaan on liikkeellä kuusi kaukoliikenteen yöjunaa. On ollut ihmeellinen varjelus, että tuli ei lähtenyt leviämään metsään ja sitä myöten lähimpään asutukseen, Sakari Järvi ihmettelee. ei harjoituksia ). 26. Helsingistä Rovaniemelle klo 22.30 lähtevä yöjuna P 273 pysähtyy tunniksi Seinäjoelle. Keittiövuorossa Anjan
Palvelutalo Kreivinajan yhdistystoimikunta Kokous
Kreivinajassa ma 31.10. Uudet pelaajat, tervetuloa. Kuva: Tuulikki
Nousiainen
taan, sieltä sanottiin, että hälytys palopaikalle oli tullut syyskuun 18. klo 14.30 toimintakeskus Kreivinaikaan. klo 18.
Eläkeliiton Vihannin yhdistys Päiväkahvitilaisuus ja yhdistyksen syyskokous Hietalankantissa ke 9.11. klo 18. klo 13 (huomioi aika). Kolarista Helsinkiin klo 18.45 lähtevä juna P 270 odottaa Seinäjoella, samoin juna P 274 Kemijärveltä Helsinkiin klo 19.00. Kolme pitkää pinoa halkoja on haihtunut savuna ilmaan. Kelloja siirretään silloin tunti taaksepäin. Tervetuloa.
Saloisten Salama / Hiihto
Harjoitukset peruttu tänään ke 26.10 koulujen syysloman vuoksi. Mukaan sisäpelikengät, sählymaila ja juomapullo. tulevista juhlista.
Näillä olisi lämmittänyt tupaa monen monituiset vuodet, Sakke siunailee. Lisätietoja: www.vr.fi ja VR:n puhelinpalvelusta 0600 41 900 (kaukoliikenne) ja 0600 41 903 (lähiliikenne).
sillä kahvi maistuu paremmalta lehden kanssa.. Helsingistä Kemijärvelle klo 19.26 lähtevä yöjuna P 265 odottaa ylimääräisen tunnin Ylivieskassa. Juna P 266 Rovaniemel-
tä Helsinkiin klo 18.12 pysähtyy tunniksi Parkanoon. Halkojen tekijä ja omistaja Sakari "Sakke" Järvi on tyrmistynyt. Tuhotyö paljastui, kun halkojen tekijä meni hakemaan tarvepuita tiistaina iltapäivällä. klo 15 tilaisuus "Elämä ja kuolema". klo 9.30. Ja sitten käy näin. Koulutuspaikkojen karsimisen sijaan maakunnassa on kiinnitettävä huomio siihen, että koulutustarjonnan lähtökohta on alueen elinkeinoelämän tarpeissa, piirihallituksen jäsenet toteavat.
Kesäajan päättyminen vaikuttaa junien kulkuun
RAAHEN SEUTU
JUNAT Kesäajasta siirrytään takaisin normaaliaikaan sunnuntain 30. Pinojen vieressä olevat isot männyt olivat
hiiltyneet jo pahasti. Raahen Rotaryklubi Viikkokokous to 27.10. klo 18, sama paikka.
5
Kuka poltti Saken pinot?
TUULIKKI NOUSIAINEN
TUHOTYÖ Haapajärven tekoaltaan rantametsikössä odottaa lohduton näky: pinokaupalla halkoja on poltettu niille sijoilleen. ( Pe 28.10. Niillä olisi lämmittänyt huushollia monet vuodet. klo 19. Eihän tätä voi uskoa todeksi. marraskuuta aiheuttaa muutamia poikkeuksia matkustajajunien kulkuun. Ja ajatelkaapa sitäkin, kuinka iso vaara nuotioinnista on ollut ympäristölle. klo 17.15 Raahen Hovissa. Mahdollisuus kyselyyn ja keskusteluun ko. Pelaamme bocciaa maanantaisin alkaen klo 9. Sakari Järvi vetoaa, että silminnäkijät tai tapahtuneesta jotakin tietävät ot-
taisivat yhteyttä. Myös mahdollisuus uintiin jäsenhinnalla. Tervetuloa päättämään mm. Aika monella täytyy olla tietoja ja havaintoja näin isosta nuotiosta. Eero Paakki 0440-722555. Myös uudet hiihtoharjoittelusta kiinnostuneet 10-14-vuotiaat tervetuloa mukaan! FC Raahe Syyskokous Hotelli Tiiranlinnan saunakabinetissa 18.11. Tervetuloa!
Eläkeliiton Raahen yhdistys Syysretki Kalajoelle to 27.10.
Auto lähtee linja-autoasemalta klo 12.00.
Raahen Sosialidemokraatit
ja Raahen Sos.Dem valtuustoryhmä, avoin kuukausikokous 30.10. syyskokous toimintakeskus Kreivinajassa to 10.11. Tervetuloa!
Hallitus keskittää koulutuksen Etelä-Suomeen
RAAHEN SEUTU
POLITIIKKA Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin piirihallitus on järkyttynyt hallituksen aikeista vähentää Oulun seudun ammattikorkeakoulusta 99 paikkaa ja lakkauttaa koko luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus. Vahingon rahallinen arvo nousee 4 0005 000 euron pintaan. Senioritanssiharjoitukset ti 1.11. klo
12 Palokunnantalon alakerrassa. Jalat siinä meinasi mennä alta. Jatketaan taas 2.11. Laulajat harjoittelevat alkaen 14.15. Palomiehet kertoivat sammuttaneensa paloa koko yön. Saken puhelinnumero on 044-5541275.
SEURAT
Funky Hall Sodap Viikolla 43
vietämme myös Funky Hallilla syyslomaa, eli ei viikkotreenejä 24.-28.10. Jäsenet, tervetuloa.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Hallituksen kokous
toimintakeskus Kreivinajassa ke 2.11. Erkki Ojaniemi kertoo aiheesta: "Taipaleella".
Eläkeliiton Siikajoen yhdistys Päiväkerho ma 31.10. päivänä. syyskokous pidetään Kuntokeidas Vesipekan kokoustilassa, Uimahallintie 8, pe 11.11. Seuraavalla viikolla treenit normaalisti! PaTe 03 - 04 Harjoitukset perjantaisin klo 17.30 Pattasten koulun salissa. Piirihallitus ennakoi työvoiman kysynnän kasvua lähivuosina. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet ! Ps. Kaukoliikenteen
junat kulkevat lähes normaalisti lauantaiaikataulujen mukaan, mutta joitakin aamun junavuoroja on peruttu. lukupiiri kokoontuu ke 2.11. lokakuuta vastaisena yönä kello 4. toimintakeskus Kreivinajassa alkaen klo 15. Olen kulkenut halkometsällä monen monta vuotta. Tied
Kesäkuisella kaatosateella nopeusrajoituksen alentaminen moottoritiellä voi olla perusteltua, mutta toisaalta 120 km/h rajoitus voi olla hyvällä talvikelillä
yhtä lailla perusteltu. Liikenneturvallisuuden mallimaana pidettävässä Ruotsissakaan talvinopeusrajoituksia ei ole otettu käyttöön. Mikä parasta, varuste-
lutason parantaminen nostaa oleellisesti Raahen sataman kilpailukykyä, Olsson ennakoi. Liikevaihto oli viime vuonna 10 miljoonaa euroa.
VARJOVAALI Nuoret valitsevat tammikuussa ensimmäistä kertaa nuorten presidentin Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n toteuttamassa vaalissa. Fennovoima arvioi ydinvoimalansa maksavan n. Samalla päästäisiin eroon kaksi kertaa vuodessa toistuvasta liikennemerkkien vaihtorumbasta ja tienpidossa voitaisiin keskittyä olennaisempiin asioihin, Tolvanen sanoo. Investointi katetaan pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Miksei Suomessakin voitaisi olla joustavampia?
Fennovoiman ydinvoimalan kustannusarviossa pahoja aukkoja
RAAHEN SEUTU
YDINVOIMA Oulun vaalipiirin Vihreät muistuttaa, että Fennovoiman ydinvoimalan kehittämiskustannukset eivät vielä ole selvillä, vaan kustannukset saattavat nousta radikaalisti. Kerola muistuttaa, että kaikille suomalaisille pitää tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet niin oppimiseen, harrastamiseen kuin itsensä kehittämiseenkin eri elämänvaiheissa. Koko hankkeen lähtökohtana oli Rautaruukin erikoisteräksien käsittely ja kuljetukset. Pohjois-Suomikin tarvitsee oppilaille terveelliset kouluympäristöt, viittasi Kerola puhuessaan Raahessa maanantaina.
Satamassa alkaa rakentaminen
RAAHE Jalkapallokentän kokoisen konttiterminaalin rakennustyöt alkavat Raahen satamassa. Olkiluoto 3 -hanke on konkreettinen varoittava esimerkki kustannusarvion ylittämisestä; se on ylit-
tänyt alkuperäisen arvion jo lähes 100 %:lla. Tuolloin alhaisia nopeusrajoituksia ei pidetä mielekkäinä ja niitä aletaan venyttää. Teräksien lisäksi terminaalissa tullaan käsittelemään puutavaraa, Raahen liikelaitosten johtaja Hannu Pyykönen taustoittaa.
Rakennus- ja suunnittelu-
urakoitsijaksi on valittu hallirakentamiseen erikoistunut NSS Hall Oy. Kustannusarvio teknisine laitteineen on 3 miljoonaa euroa. Summalla voidaan avustaa vain 24 hanketta koko Suomessa, vaikka tarve esimerkiksi homekoulujen korjaukseen olisi moninkertainen. Vaalissa käydään tarvittaessa myös toinen kierros. Suuren osan syksyä ja talvea keli on hyvä ja tie kuiva. Järjestön mukaan Fennovoima ei myöskään ole
saanut ratkaistua suunnitelmaa korkea-aktiivisen ydinjätteen käsittelyyn ja loppusijoitukseen. Urakkasopimukset allekirjoitettiin tiistaina Raahen Raatihuoneella valoisissa tunnelmissa. Valmista on luvassa ensi toukokuussa.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Nuoret äänestävät oman presidenttinsä
RAAHEN SEUTU
Rakenteiltaan konttiterminaali tulee olemaan tavallinen, suuren mittaluokan varastohalli. Pakkolunastusta yksityisen yhtiön tarpeisiin ei ole Suomessa tapahtunut koskaan, joten jos pakkolunastukseen pyritään, kyseessä olisi ennakkotapaus, sanoo Oulun vaalipiirin Vihreät ry:n puheenjohtaja Paula Pohjanrinne.
Hän muistuttaa, ettei Fennovoimalla ole tarvittavia ranta- ja vesialueita muun muassa lauhdeveden ottoa varten. Rakennuksen pinta-ala on 6 000 neliötä. 6 | UUTISET
Kerola patistaa hallitusta hometalkoisiin
RAAHEN SEUTU
Raahen Seutu
26. Nuorisovaaleihin on ilmoittautunut tähän mennessä mukaan reilu 90 koulua. Kelin mukaisia rajoituksia voidaan tehdä edullisemminkin. Myös siltanosturi kuuluu urakkasopimukseen. Sataman kilpailukyvyn kannalta suurin merkitys on teknisillä varusteilla, sillä halli varustetaan kontituslaitteistolla, joka on ensimmäinen lajissaan Raahessa. Muuttuvien nopeusrajoitusten yleistymistä hidastaa niiden kallis hinta. Hän on tyrmistynyt siitä, että oppilaitosten peruskorjaus-, lisärakennus- ja uudisrakennushankkeiden valtuus laskee kuluvan vuoden 36 miljoonan myöntövaltuudesta 5 milj. Autoliiton mukaan huonoilla keleillä normaaleja rajoituksia alemmat nopeudet voivat olla perusteltuja, mutta kelistä riippumattomat rajoitukset vähentävät
liikennesääntöjen kunnioittamista. Vaihtoehtoinen ratkaisu, eli merelle pääsyn toteuttaminen esimerkiksi kalliotunneleilla, nostaisi kustannuksia mittavasti, eikä tätä ole sisällytetty kustannusarvioon. Vihreät tiedottavat, että jos Fennovoima joutuu rakentamaan oman ydinjäteluolansa, kustannukset nousevat ainakin 2 mrd euroa. Kaupungin- ja kunnanhallitukset ympäri maan käsittelevät parhaillaan päätöksiä osallistua Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalan ke-
hittämiskustannuksiin. 4-6 mrd euroa, kun Olkiluoto 4:n arvioidaan maksavan vähintään 6 mrd euroa. Rakennuttajana on Raahen kaupunki. Kuva: Tuulikki Nousiainen
allisesti konttikuljetuksina. Saksassa on käytössä nopeusrajoitus, joka on voimassa vain, jos tie on märkä. Ongelma voitaisiin ratkaista muuttuvin nopeusrajoituksin tai edullisesti lisäkilvin. euroon. Konttiterminaalin keskeiseksi käyttäjäksi on tulossa Rautaruukki. Nyt tarvitaan paikallisten voimien: sosialidemokraattien, kokoomuksen ja vasemmiston rynnistystä omiensa kimppuun maan hallituksessa. Kustannusarviota ei voi mitenkään pitää uskottavana, sillä Fennovoiman ydinvoimala rakennettaisiin alueelle, jonne kaikki infra olisi rakennettava alusta saakka, sanoo Pohjanrinne.. tammikuuta eli ennen presidentivaalin ensimmäistä kierrosta. Viime keväänä eduskuntavaalien yhteydessä järjestetyt varjovaalit keräsivät yhteensä 28 200 äänestäjää.
Autoliitto: Talvinopeusrajoituskäytäntö on aikansa elänyt
RAAHEN SEUTU
LIIKENNE Suomi vaihtaa jälleen hitaammalle vaihteelle, kun talvinopeusrajoitukset otetaan käyttöön 9 000 tiekilometrillä kautta maan. Alueella on vielä useita maanomistajia, jotka eivät ole vuokranneet maitaan Fennovoimalle. lokakuuta 2011
POLITIIKKA Kansanedustaja Inkeri Kerola (kesk.) on huolissaan koulujen tulevaisuudesta. NSS Hall Oy:n kotipaikka on Espoo. Rautaruukki Oyj panostaa entistä enemmän valtameren takaisille markkinoille ja kuljetukset tullaan hoitamaan pääasi-
Nyt meillä on yhteinen hanke, Raahen liikelaitosten johtaja Hannu Pyykönen myhäili NSS Hall Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Olssonille ja myyntijohtaja Kari Haapapurolle. Nuoret ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista ja tietävät niistä paljon, mutta käytännön vaikuttamiskokemuksia tarvitaan enemmän. Toimitusjohtaja Kimmo
Olssonin mukaan investointipäätös antaa positiivisen viestin niin satamasta kuin koko Raahen talousalueesta aikoina, jolloin uutisotsikoita hallitsevat negatiiviset asiat. Alle 18-vuotiaille suunnatun uurnavaalin ensimmäisen kierroksen tulos julkistetaan 17.1. Se aiheuttaa helposti sen, että rajoituksilla ei ole uskottavuutta silloinkaan kun ne olisivat oikeasti tar-
peen, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen toteaa.
Muuttuvat nopeusrajoitukset ovat oikein käytettynä hyvä ratkaisu kelin mukaiseen ajonopeuksien säätelyyn. Vaaleja ja vaikuttamista on tärkeää käsitellä jo koulussa, koska nuorena opitut toimintatavat ja äänestystottumukset seuraavat usein aikuisuuteen, sanoo Allianssin puheenjohtaja HannaMari Manninen. Miksei Suomessa voitaisi soveltaa samanlaista ratkaisua, jossa alempi nopeusrajoitus olisi voimassa vain tien ol-
lessa märkä, jäinen tai luminen
48-58, d-mit 100-120
Paitapusero 36-46
Shortsihousut t.harmaa, ruskea, 36-46
Housut musta, ruskea, hoikka, normaali ja tukeva mitoitus
Satin Control Top 15den, 36-48, gra. cam., sun, musta
Juhlalaukut Alkaen
Avokas 36-41
Toppi s-xxl
Kaunis selkeälinjainen Horizon-sarja!
HotCool ratkaisee tyylikkäästi polttavan kuumien tai jäätävän kylmien juomien nauttimiseen liittyvän pulman: lasia ympäröi kätevä muovirengas, joka suojaa sormia ja pitää juoman halutussa lämpötilassa
Uutuus kausimuki
Muumimuki lumileikkejä
Jalkalasi Bouquet 36cl 3kpl/pkt Hotcool lasi 2kpl/pkt 34cl, punainen
pkt
pkt
Esim.
kpl
á 2,20
6
Matala lautanen 26cm
kpl
á 2,20
6
Syvä lautanen 22,5cm
Muki
kpl
á 1,50
6
37 myymälää 36 eri paikkakunnalla - lähellä sinua!
www.HHn et.fi
Aherramme arkena - lepäämme sunnuntaina
Tervetuloa!. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
|
7
Mekko 36-46
Bleiseri kevyttä samettia, musta, ruskea, c-mit. 26
lokakuuta 2011
Lämpimät vaatteet
Risto-Matti Ratia fleecehaalari 56-80
1490
Risto-Matti Ratia fleecepuku 80-128
1990
Kuvioneule s-xxl
2690
Puuvillaneuletakki m-xxl
2990
Risto-Matti Ratia fleecetakki 92-134
1490
Rintaliivit
A70-85, B70-95, C70-95, D75-100, balconette kuppi, punainen ja musta
1690 6
95
2290
Neulebolero s-xxl
Alushousu
s-xl, punainen ja musta
Pitsi body
s-xl
12
90
Satin sukkahousu
15den, 36-44, cam., sun, musta
4
95
Neuletakki s-xxl
5% Angora 5% Villaa 30% Polyesteriä 40% Viskoosia 20% Nylon
2490
Neuletakki s-xxl
2490
10,00-12,50/L
Libresse pikkuhousunsuojat 28-50 kpl tai siteet 10-16 kpl
Gliss shampoo 250ml ja hoitoaine 200ml
HINTA POMMI!
Serla iso toilet valkoinen 12rll ja Serla iso talous kuvioitu 6rll
á 5,80/6,80
1000
n Yhteishintaa
1
kpl
99
pkt
40,-/L
k pl
2
5
00
á 2,79
Rexona Roll-on 50ml
Omo pyykinpesunesteet 1L, Color, regular, sensitive tai sensitive color 3,25/L
2
400
k pl
2
á 2,39
650
á 3,49
et.fi www.HHn. 8 |
Raahen Seutu
26
· Puristimen pyörimisteho yli 1000 kierrosta minuutissa · Voidaan käyttää märkänä ja kuivana · Tehokas vaihtoehto pölynimurille · Moppaa selkä suorassa, ergonominen kahva · Vaihda moppiosa kätevästi jalallasi · Ämpärit menevät sisäkkäin · Mukana 2 vaihtomoppia · Mukana kuivausämpäri, vesiämpäri, moppiosa, varsi · kevyt varsi ruostumatonta terästä /alumiinia, · moppiosa kangasta, 8000 staattista mikrokuitulankaa. 26. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
|
9
Kodin käytännölliset
395
Katuharja + varsi
Kynnysmatto tekstillä 3 erilaista, 110x40cm
Kartiolasi 21cl, kirkas
1895
kpl
o · alumiinirunk · leveät renkaat ekanismi · uusin jarrum kori siirrettävä ostos · · tukeva istuin · CE-hyväksytty · Takuu 12kk
360 astetta pyörivä moppi, paina ämpäriin, moppi pyörii, paina kuivaimeen, moppi pyörii ja puristuu kuivaksi, kätevä käytössä. · Toimistoon ja kotiin · Puulattioille · nurkkiin ja ahtaisiin paikkoihin · Keraamisille laatoille · Ikkunoille ja oville · Auton pesuun ja vahaukseen
3
30
Rollaattori
69
90
Kranssi talipalloille 24cm
595
Huippu-uutuu s
Alkutalven pakkasiin
Rakennuslämmitin takuu 12kk
· 1000/2000w · termostaattiohjaus · ylikuumenemissuoja
Moppi automaatti 2 sangolla
2490 1890
Lämpöpatteri 1500w, takuu 12kk
3 tehoaluetta 650/850/1500w termostaattiohjaus
· Ac 220V-240v/50Hz · PTC-lämpöelementti · Kolme puhallustehoa: viileä/lämpö/kuuma · Liikkuva ilmanohjain · Ylikuumenemissuoja · Kaukosäädin · LCD-näyttö Seinäpuhallin · Ajastintoiminto 1000/2000w,
1995
takuu 12kk
4900
Lämpöpuhallin 2000w
· Pysty- ja kylkiasennus · 2 lämpöasentoa ja 1 viilennysasento · Lämpötilan säätö termostaatilla · Ylikuumentumissuoja · Merkkivalo · Takuu 24kk
Viking sisätilanlämmitin
· 2 lämmitystehoa 900W/1800W · PTC lämpöelementti · ylikuumenemissuoja · takuu 12kk
Viking sisätilanlämmitin
990
2490
á 1,79
· 2 lämmitystehoa 600W/1250W · PTC lämpöelementti · ylikuumenemissuoja · säädettävä jalusta · takuu 12kk
14
90
Mobil 1 Peak Life 5W50, 4L 7,24/L
28
95
Lasinpesuneste 5L -20°c etanoli 1,19/L
595
Klorin normaali, männynhavu tai laventeli 750ml
k pl
2
300
Fairy 500ml
3,-/L
Tolu puhdistussprayt 500ml 5,58/L
Malaco TV-mix makeissekoitus 180-300g
6,67-11,11/kg
2
79
kpl
k pl
2
3
00
pss
2
á 1,65
400
Airwaves ja extra purkkapussit 29-35g
28,57-34,48/kg
pss
2
2
et.fi
00
á 1,29
á 2,29
www.HHn
10 |
akauppa! sten ruok Ylläty
as ukset voim ! tarviketarjo Huom! Elin ikon tiistaihin saakka ensi vi sa
Raahen Seutu
26. 300g/rasia
99
si 1kg pus
Perinteiset jogurtit 150g, myös rasvattomat
1,33/kg
Limsat ja kivennäisvedet 1,5L
0,40/L
20 k
pr
3
99
2
á 0,29
1
99
á 1,15
sis. pantit 0,80
0
99
ras
Broilerin ohutleike 480-600g, naturel tai maustettu
7,98-9,98/kg
4 3
79
ras
Karjalanpiirakat, vaalea 630g tai tumma 585g
1,59-1,71/kg
1
99
pss
Porokylän Kartanonruis siivu 810g
4,91/kg
3
98
pkt
Myllärin leivontakarkea vehnäjauho 2kg
0,40/kg
Erä!
0
79
pkt
Findus alaskanseitifilee 400g 8,75/kg
3 4
pkt
2
5,56/kg
Epiim edam-juusto 700g
50
á 1,99
3 1
89
kpl
Suomalainen porsaan uuniliniliha n. 1,7kg
95
kg
Ville Vallaton jäätelöpuikko 40kpl
0,12/kpl
98
pkt
La
5,40-6,87/kg
Taffel megapussit 275-350g
99
pss
www.HHn
Elintarvikkeita ei ole Kempele/Zeppelinin, Oulu/Limingantullin, Pirkkalan, Seinäjoen, Tampere/Kalevan eikä Ylöjärven valikoimissa.
Ark.
Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina!
821 818
Kaikki elintarvikemyymälämme palvelevat:. lokakuuta 2011
.10.-1.11 t voimassa keti 26 intarviketarjoukse El
ksille) .2011 (vain kotitalou
.
aan Suomalainen pors g, kinkkusuikale 300 ainen kerm
3,30/kg
leet 300g, Ohuen ohuet leikke nkku possupaisti, savuki tai keittokinkku
6,63/kg
Klementiini 1kg pussi Espanja
HINTA POMMI!
0
99
ras
1
plo
99
pkt
0
Paprika Duo 2kpl n. 4,5kg
89
kg
4
et.fi
Kannuswursti, n
Olin kuullut TAYS:sta ikäviä asioita. Kantola on huolissaan myös sairaalan henkilökunnasta. Helposti kuvitellaan,että monisynnyttäjä osaa kaiken, eikä häntä tarvitse opastaa, hän kiittelee. Se lisäsi turvallisuuden tunnetta. Tähän veriryhmään kuuluu vain 5 prosenttia suomalaisista. Kaikissa sairaaloissa ei lapsen asentoa ultrata etukäteen, Laine tietää. Kuva:
Raili Viirret
Äidit haluavat synnärin
SYNNYTYKSET Heidi Kantola pitää Raahen synnytysosaston puolia. Veritilanne voi muuttua kriittiseksi varsin nopeasti. Toiveemme huomioitiin ja niihin perehdyttiin. Verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti kaikista veriryhmistä, sillä verta ei voi varastoida pitkäksi aikaa. Minulla oli koko ajan sellainen olo, että meidät huomioidaan yksilöinä. Yhdelle tuttavallamme jouduttiin tekemään hätäsektio, koska lapsi olikin yllättäen perätilassa. Irene oli kokonaan rintamaidolla kuusi kuukautta. Olen ollut todella tyytyväinen vauvo-
Kantola on synnyttänyt kaikki lapsensa normaalisti alatiesynnytyksinä. Uskon että sillä oli merkitystä isän ja vauvan suhteen hyvälle alulle ja kehittymiselle. Terve tyttövauva syntyi sunnuntaina 20.45. Painoa oli3 890 grammaa ja pituutta 50,5 cm. Osansa teki sekin, että jännitin ja pelkäsinkin synnytystä. Hän on allekirjoittanut addressin sairaalan synnytysosaston puolesta satojen muiden alueen ihmisten tavoin. O- on niin kutsuttu hätäveri, jota voi antaa kaikille potilaille. Myös miehen äiti tuli Raaheen mukaan Sairaalan lääkäriparikunnan Virpi ja Matti Honkalan tytär Maria tulikin jo hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa Raaheen, ehti käydä täällä neuvolassa ja tutustua synnytysosastoon rauhassa. Olen kuullut että kolmen hengen huoneessa saattaa OYS:ssa olla neljä viisikin äitiä ja synnytyksiä on hoidettu jopa vaatekomerossa. Asiakkaat voivat jättää pakettinsa kuljetettavaksi lähes 1 100 Pakettipisteeseen. Ei ole sellaista kiireen tuntua, kuin monissa muissa sairaaloissa ja todella ammattitaitoinen ja mukava henkilö-
Raahen sairaalassa samassa huoneessa on korkeintaan kaksi äitiä. Saimme siis koko perhe ihanan alun perhe-elämällemme, Maria Laine sanoo.
Erityisen tyytyväinen hän on myös imetyksen ohjaukselle. Liikkuva veripalvelu vierailee Raahessa seuraavan kerran 21. Kantolan perheessä on nyt 13 lasta, joista 7 on tyt-
Raahen sairaalan synnytysosastolta Kantolalla on nyt yhdeksän vauvan kokemus. Lasten isä, Tommi Kantola, on ollut mukana kaikissa synnytyksissä ja Heidin Kantola sanoo isän mukanaolon sujuvan Raahessa hyvin. Kun Pyhäjoelle tulee se ydinvoimala, sinnehän muuttaa kovasti uutta väkeä, kuten koko alueelle, hän huomauttaa, Ja täällä Raahessakin rakennetaan uutta nyt aivan valtavasti. Sitäkin jännitin, mutta imetin lopulta vuoden. Isä on ollut alusta asti, ja on edelleen, lapsen hoidossa mukana. Hän on synnyttänyt aikaisemmin neljässä muussakin sairaalassa. hieman huolta ovat aiheuttaneet vauvan verensokeriarvot, mutta niihinkin on ollut seurantaa tarpeeksi. Ensimmäinen syntyi Kajaanissa, toinen Oulussa, kolmas Berliinissä ja 2006 syntyi vauva Oulaskankaalla, kun Raahen sairaalassa oli kesäsulku.
kunta. lapsi syntyi Raahessa sunnuntaina.
RAILI VIIRRET
täriä ja 6 poikia. Ensinnäkin koen, että täällä äidille on aikaa. Raahen sairaalan eduiksi Kantola katsoo sen kodinomaisuuden. Hän otti selvää, hankki maksusitoumukset Tampereelta ja tuli perheineen Raaheen synnyttämään. Eniten häntä harmitta kätilöiden puolesta. Synnytyssairaaloissa on eroja. Onko mitään järkeä keskittää synnytyksiä sairaalaan, jossa ei ole edes tilaa, hän ihmettelee. Joskus on tarvittu imukuppia avuksi. Täällä meidät äidit otetaan yksilöinä vastaan ja hoidetaan myös, samoin kuin lapsetkin. Täällä on tukiverkosto, oma suku ja kun miehenikin teki etätöitä siihen aikaan, hänkin pääsi mukaan kertoa Maria Laine vuoden
2008 kesän tapahtumia. Synnytysosaston lakkauttaminen on Kantolan mielestä hyvin lyhytnäköistä toimintaa. Paremminkin kannattaisi lisätä palveluita ja palkata päivystävä lastenlääkäri, Kantola esittää.
jen hoidosta ja huolenpidosta, hän kehuu.
Uskon, että tämä rauhallisuus ja paneutuminen näkyvät pitkään kotonakin.
Täällä pidetään monisynnyttäjistäkin todella hyvää huolta, sanoo Heidi Kantola. Veriryhmän O Rh neg punasoluja ja verihiutaleita on mahdollista antaa kaikkien veriryhmien potilaille ja siksi sitä kutsutaan hätävereksi. Oikeastaan kaikki toiveet ja unelmat, jotka synnytykseen liittyivät, toteutuivat, kertaa Maria Laine, joka suree tavattomasti sitä, jos Raahen sairaalan synnytysosasto lakkautetaan. marraskuuta. Nyt synnytys käynnistettiin, koska äidillä oli alkavia raskausmyrkytyksen oireita. Verta voi luovuttaa veripalvelutoimistoissa 16 paikkakunnalla tai ympäri Suomen järjestettävissä liikkuvan veripalvelun tilaisuuksissa. Hän ehti tutustua osaston väkeen jo ennen synnytystä. Ruukkilaisen perheen 13. 26. Pienempi Raahen sairaala tuntui paljon paremmalta ajatukselta. Esimerkiksi tällä hetkellä yksittäisten O Rh neg -potilaiden suuri verentarve näkyy koko maan hätäverivaraston pienentymisenä, selvittää verenluovutustoiminnan kehitysjohtaja Juha Soikkeli. Siellä sain kaiken mahdollisen tuen, hän kiittelee.
Raahen synnytysosaston monet mahdollisuudet, mun muassa synnytysallas oli mielessä, vaikka sinne ei sitten päästykään. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET | 11
Pulaa hätäveriryhmästä
RAAHEN SEUTU
Kantolan Eerika, Valtteri, Kristian, Karelia,, Emilia, Linnea, Viljami , Benjami, Aurelia, Klaudia, Anttoni ja Daniel saivat pikkusiskon sunnuntaina. Se on iso menetys.
PAKETIT Matkahuolto ja Suomen Lähikauppa avaavat pakettien lähetyspalvelun Siwoihin, Valintataloihin ja Euromarketeihin. Matkahuolto perustelee yhteistyötä sillä, että uudistuksen myötä peräti 80 prosenttia suomalaisista asuu alle kolmen kilometrin päässä uusista pakettipisteestä. Verensiirroissa potilaalle annetaan aina ensisijaisesti hänen oman veriryhmänsä mukaisia valmisteita. Lyhytkestoisimmat valmisteet säilyvät käyttökelpoisina vain viisi vuorokautta. Oulun veripalvelutoimisto on avoinna ma, ke ja to klo 1118, ti ja pe klo 1016.
Paketit kulkevat Lähikaupan kautta
RAAHEN SEUTU
Tampereelta tänne synnyttämään
RAILI VIIRRET
SYNNYTYS Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) synnytysosasto ei tuntunut raahelaislähtöisestä Maria Laineesta ollenkaan houkuttelevalta synnytyspaikalta perheen ensimmäiselle ja toistaiseksi ainokaiselle lapselle. Ihanaa oli myös se, että pääsimme synnytyksen jälkeen perhehuoneeseen. Hänen sylissään uinuu sikeästi pieni tytär, vatsa äidinmaitoa pullollaan. Ilokaasu ja epiduraalipuudutus toimivat hyvin kivun-
lievittäjänä.
Laine antaa kiitosta etenkin henkilökunnalle. Monet Siwat ja Valintatalot palvelevat aamusta iltamyöhään viikonloppuisinkin, joten asiakas voi jättää pakettilähetyksensä kauppaan silloin kun hänelle parhaiten sopii, Matkahuollosta tiedotetaan.. Ihmiset ovat opiskelleet ammatin, jossa he ovat hyviä ja johon he ovat paneutuneet. nyt he joutuvat muihin töihin, muuttamaan tai kulkemaan muualla.
VERENLUOVUTUS SPR:n mukaan O Rh neg hätäveriryhmän luovuttajia tarvitaan kipeästi. Eikä täältä hätyytetä kesken toipumisen kotiin.
Kantola ihmettelee sitä, miksi sairaalan palveluita ollaan ajamassa nyt alas, kun niitä pitäisi päinvastoin lisätä ja pitää entisestä kiinni. Täällä on rauhallinen ilmapiiri. Synnyttäjäperheellä olikin turvallinen olo koko ajan. Tärkeää oli myös se, että ainakin siihen aikaan kaikki äidit ultrattiin ennen synnytystä ja tehtiin synnytystapaselvitys
Teippaaminen kannatta tehdä, kun virtalähde irrotetaan laitteesta. Ne kuumenevat valtavasti. Noormarkussa pohdittiin taannoin, millaisen riskin energiansäästölamppu aiheuttaa, kun se käyttäytyy näin. Jos energiansäästölamput vaarantaisivat paloturvallisuutta, tieto välittyisi kahta kautta. Olisiko koti ollut liekkien vallassa palatessa. Vuodesta 2003 on testattu 140 energiansäästölamppua, joista 13:lle on asetettu rajoituksia.
Pelastustoimen tietokannan mukaan Suomessa on tänä vuonna todettu noin 4 500 rakennuspaloa
tai rakennuspalon vaaraa. Samaan aikaan Tukesin kiellettyjen tuotteiden listalle on päätynyt 26 led-valaisinta, pääosin sähköisku-uhan takia. 12 |
Raahen Seutu
26. Jos vertaa energiansäästölamppujen ongelmia muihin, ne ovat ihan marginaalisia, kuvailee sähkölaitteiden turvallisuuteen perehtynyt tarkastaja Ahti Auvinen Tukesista. 010 665 5130 tai 010 665 5118
VINKKI
Kierrätä vanhat puhelimenakut turvallisesti. Mistä tietää, onko varausta jäljellä. Kyseessä on yleensä tehokkaampi valaisin, esimerkiksi loisteputki, kertoo ylitarkastaja Jukka Lepistö Tukesista. Siihen suuntaan viittaavat myös Tukesin tilastot. Kun oivaltaa sen ja valitsee oikeaan paikkaan oikeanlaisen lampun, on varmasti aivan tyytyväinen, Auvinen arvioi. Vuodesta 2003 on testattu noin 140 energiansäästölampun turval-
lisuus. Kerrotaanko pakkausmerkinnöissä, miten kuuluu kierrättää. Näistä 13:n myyntiä on rajoitettu. Litiumvirtalähteissä käytetyt materiaalit aiheuttavat tavallisia akkuja voimakkaampaa kuumenemista oikosulkutapauksessa. Miksi akkujen ja paristojen virtanavat kannattaa teipata, Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylitarkastaja Jukka Lepistö. Kukaan ei toki voi sanoa, mitä tässä tapauksessa olisi tapahtunut, mutta yksi on varmaa. Mitä jos perhe olisi poistunut kotoa ja unohtanut valot päälle. Moni muu tuoteryhmä kyllä. Kun lampun ruuvasi irti, putket olivat osin irronneet kannasta, joka oli tummunut. Pakkauksissa pitää olla yliruksattu jäteastia merkkinä siitä, ettei niitä laiteta sekajätteeseen. Erityisesti litiumparistojen ja -akkujen oikosulut ovat aiheuttaneet tulipalon vaaroja. On aina olemassa riski, että varausta on olemassa niin paljon, että kuumeneminen on mahdollista. Yksi keino ennaltaehkäistä vaaraa on teipata navat. Entä, jos värisevää valoa ei olisi huomattu. Jos teippaamaton litiumvirtalähde joutuu sekajätteessä oikosulkuun metalliesineen kanssa, palo saattaa levitä nopeastikin, koska palavaa materiaalia on keräyslaatikkoa enemmän ja se voi olla herkästi syttyvää. Niitä ei oikeastaan saisi verrata ensinkään.. Jos ei ole varma, mikä virtalähde on kyseessä, kannattaa navat teipata varmuuden vuoksi. Navat kannattaa teipata teipillä, ettei keräysastiassa tapahdu virtalähteen kuumenemista aiheuttavaa oikosulkua. Navat on merkitty plus- ja miinusmerkein. Tulipaloista 133:n syy liittyy valaisimiin. Arkistokuva: Raimo Iso-Ettala
Palovaara on vähäinen
TURVALLISUUS Huono maine seuraa energiansäästölamppuja, vaikka tilastot näyttävät hyviltä.
PÄIVI SAARILAHTI
MITÄ TESTATAAN?
Tukes testauttaa esimerkiksi kuluttajien vihjeiden perusteella tuotteita, joihin epäillään liittyvän turvallisuusriski. Kuluttajilta tulee palautetta puhelimitse ja netin kautta. Usein tilanteen pelastaa se, että lampun kantaosan eristysmateriaali ei ole helposti palava. lokakuuta 2011
kuluttaja
neuvoja arjen valintoihin www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@sps.fi p. Kuva: Mikko Määttä
Teippaa navat ennen kierrätystä
SAARA TUNTURI
ONGELMAJÄTE Akut ja paristot pitää kierrättää oikein. Sitä ei voi tietää ilman mittausta. Se on erilainen tuote kuin hehkulamppu. Viime vuoden alusta testeissä on kierrätetty 30 energiansäästölamppua, joista muutamassa on ollut pakkausmerkintöjen tasoisia puutteita. Tilastojen valossa energiansäästölamppu ei ole paloturvallisuusriski.
neettista yhteensopivuutta eli häiriöiden sietoa ja vaarallisia aineita. Yhdenkään syyksi ei ole kirjattu energiansäästölamppua. Miksi Li-merkityt akut ja paristot, joissa on varausta jäljellä, voivat aiheuttaa palovaaran. Kierrätettävät akut ja paristot voidaan palauttaa niitä myyviin liikkeisiin.
Energiansäästölamput eivät ole aiheuttaneet tänä vuonna yhtään tulipaloa. Energiansäästölampuista tutkitaan muun muassa sähköturvallisuutta, sähkömag-
TIESITKÖ
3,7
prosenttia oli inflaatio syyskuussa
Ensin valo välkkyi ja värisi. Paloriski syntyy, jos ne asennetaan seinälle lähelle verhoa, jonka ilmavirta voi heilauttaa lampun päälle.
Perustuuko käsitys energiasäästölamppujen riskeistä ennakkoluuloihin. Lepistön mukaan mieluummin kannattaa huolestua vaikkapa halogeenivaloista. Energialamppuihin liittyy monta väärää ajatelmaa. Tukesista toppuutellaan porilaisten huolia. Hän tutkii työkseen sähkölaitteiden tulipaloriskiä. Noin puolessa on tarkempi määritelmä. Hän tietää tapauksia, joissa energiansäästölamput ovat käytössä oireilleet jollain tavalla. Keskustelen paljon myös palo- ja pelastustoimen viranomaisten kans-
sa, eikä näissä keskusteluissa ei ole tuotu energiansäästölamppuja esille
Eniten se vaikuttaa ylivoimien pelaamiseen. Saatiin myös hyviä harkkapelejä sarjaa ja Suomen Cupia varten, totesi Ahola. Ja pakko mainita, että sarjakin osui tänä vuonna kohdalleen, sillä olin 45-vuotiaiden sarjaan nuorin kilpailija. puskulevy ja vinssi Sis. Pari maajoukkuetaukoa on luvassa ennen joulua ja joulunkin jälkeen ensimmäinen peli on jo 27. Positiivista oli katkojen määrä. Kolmesta muusta ottelusta AS Moon otti kaksi voittoa ja yhden tasapelin. päivä. Ennen marraskuussa pelattavaa Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelua AS Moon käynnistää sarjaottelut II-divisioonassa kohtaamalla tältä syksyltä tuttuakin tutumman Ajax Sarkkirannan. Mestis on Pehkosen mukaan kova sarja, mistä kertoo sekin, etteivät SM-liigan kokeneet paluumuuttajat ole olleet niin ylivoimaisia kun olisi saattanut kuvitella. Uinnit menivät kieltämättä ihan putkeen. Paljon on tullut tiukkoja, mutta paremmin olisi voinut mennä.
nottuna mielenkiintoinen. Turnauksen alkulohkossa AS Moon kohtasi Suomen Cupissa pudottamansa
Ajax Sarkkirannan. Tulokset: Ajax SarkkirantaAS Moon 31, AS Moon Fc Sääripotku (Kokkola) 6 1, AS MoonKP-V Monkulat (Kaustinen) 50, KP-V AS Moon 22. Arkistokuva: Juha Honkala
JUHA HONKALA
Pukuhuoneen ovet käyvät tiheään
PELURIT Raahelaislähtöinen hyökkääjäpelaaja Antti Pehkonen on aloittanut kautensa Mestiksen Kiekko-Vantaassa vaihtelevalla menestyksellä.
JUHA HONKALA
UINTI Raahelaisuimari Asko Svensk kahmi 4 henkilökohtaista SM-kultaa viime viikonloppuna Porissa käydyissä SM-uinneissa. lokakuuta 2011
Raahen Seutu
| 15
URHEILU
www.raahenseutu.fi
AS Moon jäi neljänneksi
ROY VIITANEN
FUTSAL Viime vuoden voittoa Legea-turnauksessa puolustanut AS Moon jäi ilman mitaleita tänä vuonna. Kaksi kaveria kävi näytillä ja
tiedetään millaiseen tilanteeseen ovat käytettävissä. Olen minä ampunut entiseen malliin, mutta yhtä hyvällä prosentilla ei ole mennyt sisään. Ensi kaudella ja seuraavilla on sitten varmasti tiukempaa
MÖNKIJÄPÄIVÄT
YLIVIESKASSA ke 26.la 29.10.2011
arkisin 9-17, lauantaina 10-14
Hirmuisesta rannelaukauksestaan tunnettu Pehkonen on viritellyt pyssyään entiseen malliin, mutta maaliverkko on heilunut toistaiseksi vain kerran. Mestaruus irtosi jokaisella matkalla, mille hän osallistui. Pehkosen oma sarake näyttää maalin lisäksi yhtä syöttömistettä, mikä ei arvatenkaan tyydytä maalintekoon tottunutta puhdasveristä sniperia. Pe-
Tulolantie 26, 84100 YLIVIESKA, p. 26. Pelejä on paljon ja homma on kovaa. Koko turnaus oli joukkueena puolustamisen kannalta ailahtelevaa. Turnaus toi AS Moonille paikan kokeilla uusia pelaajia. Mies kauppaa nettiin näkyvyyttä yrityksille. Varsinkin meidän kenttä (Ahola, Marko Keinänen, Jarno Lackström ja Kai Paakkari) sai paljon katkaistua vastustajan peliä ja päästiin vastahyökkäyksiin. Onhan se välillä vaikeaa, kun aina ei tiedä ketä tulee joukkueeseen vai tuleeko ketään. K-Vantaan pukuhuoneen ovet ovat käyneet alkukaudesta tiheään, kun pelaajia on tullut ja mennyt SM-liigan ja Mestiksen välillä. Olen
saanut treenata syksyn hyvin ja se näkyi. puskulevy ja vinssi Sis. Eihän se kovin hyvin ole kulkenut. Ei ketään oikein voi moittia yksilönä, kommentoi AS Moonin valmentaja Juha Ahola. Kempeleläiset makselivat kalavelkoja 31-voitolla. Maalittomuutta yrittää olla ajattelematta, mutta ihmeesti se heti helpotti kun viime pelissä onnistui.
"Pelejä on paljon ja homma on kovaa."
laamisesta ei siis irtoa niin leveä leipä, ettei siviilitöitä tarvitsisi. Kolme puolustavampaa runkomiestä poissa ja tilalla oli hyökkäävämpiä pelaajia. Osittain uusien pelaajien roolin takia puolustamisessa oli aukkoja. Samaan aikaan KiekkoVantaan peli on kulkenut joukkueenakin yskähdellen, sillä kauden 14 ottelussa vantaalaiset ovat voittaneet vain kolme. Syksy on kiireinen, eikä viikonloppuja ole vapaana. AS Moon eteni pronssipeliin saakka Kruunupyyssä pelatussa turnauksessa, mutta 2 3-tappio SP Kokkolalle jätti raahelaiset neljänneksi. 08-4112300, www.autotalosavusalo.fi. Hankalampaa on Mutta tilanne oli tiedossa jo kesällä, joten ei sitä auta murehtia. Se hillitsee varmasti kinkun syöntiä, Pehkonen arvioi. Raahen Seutu ja Raahelainen haastattelee muutamia raahelaislähtöisiä pallopelivelhoja pitkin talvea teemalla Pelurit maaimalla.
LUMILEVYLLÄ TARJOUSPAKETIT:
KYMCO MXU POLARIS XP YAMAHA YFM 450i 4WD 550EFi 4WD 350 4WD
6850 7990 6290
Sis. puskulevy ja vinssi
Myös muista malleista Special-tarjouksia!
Mönkijän renkaat
2kpl 25x8-12 2kpl 25x10-12
Supertarjouksia ATV-varusteista
kärryt, laukut, tuulilasi, ajovarusteet ym.
Yhteishintaan
Avoinna: ma-pe 9-17 la 10-14
195
Kiekko-Vantaan tilanne kolmen ison SM-liigajoukkueen välittömällä vaikutusalueella on nätisti sa-
Antti Pehkonen työskentelee siviilissä puhelinmyyjänä. Svensk kauhoi M45-sar-
jassa mestariksi 50, 100 ja 200 selkäuinnissa sekä 100 metrin perhosuinnissa. Pronssiottelu AS MoonSP Kokkola 23, finaali IK Myran (Kruunupyy)Ajax Sarkkiranta 51.
Asko Svensk kauhoi 4 SM-kultaa
Mestiksen Kiekko-Vantaassa pelaava Antti Pehkonen on ampunut alkukaudesta entiseen tapaansa paljon, mutta verkko on heilunut vielä harvakseltaan. Kaverit pääsi turhan usein maalipaikkoihin
Kasöörintie 11
Esittelyssä Kastellin Economy 100 AK/VAR, sisustusta vaille valmis. Jakopää ja laatikkoöljyt vaihdettu. 050 595 3445.
PÄÄPAJA
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
p. 041 499 3996
PUNAISTA HERAA ja LEIPÄJUUSTOA
huomenna TORSTAINA Raahen torilla 9-10.20, Pattijoki 10.30-11 Vihanti 14.15-15
49,9
(59,)
-ILTAPÄIVÄ BIO HUVIMYLLYSSÄ TORSTAINA 27.10. kuljetuksen (linja-auto lähtee Raahesta), majoituksen täysihoidolla ja lääkärin tarkastuksen (3 hoitoa/pvä). 010 665 5170, fax (08) 220 702 asiakaspalvelu.raahenseutu@sps.fi Päivän päätteeksi alkaen klo 18.00 Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan Oriflame tuotepaketti.
Kirkkotie 14 p. 08 222 206
www.paapaja.fi
www.raahenseutu.fi
SOITA JUTTUVINKKI, UUTINEN, HAVAINTO, JUTUN JUURI!
010 665 5180
Aito ja laadukkaasti varusteltu Kastelli nyt minihintaan:
conomy
UUDET TALOMALLIT
Kuva ei näytöskohteesta.
TALONÄYTÖS
torstaina 27.10. KASTELLI-TALOT Jokelantie 3, Pattijoki Heikki Pentinpuro, p. lokakuuta 2011
Kun muutat,
Jätticalluna 2 kpl
ruukku 17 cm norm.
7
90
10
Calluna 6 eri kokoa!
Nyt paljon kysytty Myös muita isoja
VAIHDA AJOISSA
ennen liukkaita
Alavieskan eläkeläiset ry järjestää
Jokisen Juustolan
4 kpl 10 7 SSP-Jardin Avoinna la 10-14 ma-pe 10-17,
Oikotie 43, Saloinen p. P. 16 |
muista ilmoittaa uusi osoitteesi myös meille!
Raahen Seutu
26. haravointi, maalaus, pensaiden leikkaus, siivous, rakennusapu. 0400 239 226 Täysin huollettu
AVOINNA SYYSLOMAVIIKOLLA 43
(24.29.10.) Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta. Aj. Huoltokirja, 2xrenkaat, cruise, radio, vetokoukku ym. Tied. Käsittelyt ajanvarauksella. P. 08 263 715
sypressejä Wilma sypressi 90 Kanerva 16-19 Alk.
NASTARENKAAT!
TALVITALVIA V LENKKARIT
polkupyörien
KYLPYLÄMATKAN
4.12. 044 543 0212 tai Sirpa p. Av. Ajo-opastus 8-tieltä. 044 055 5635 www.kastelli.fi
kuten sen itse haluat!. Matkan hinta 390 e, sis. P. p. Hp. 4740 eur. Esim. KLO 1518
TUOTE-ESITTELYÄ KAHVITARJOILU
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe puh. Paikalla Raahen OP, Puustelli, Smartia sisustus ja rakentaja. 0400 992 141
LIPUT: 4 TERVETULOA!
MORSIUSNEIDOT
VOLVO S-80 TDI A
TARJOLLA APUMIEHIÄ
19 e / tunti. 370 000 km. -99. - 11.12.2011 välisenä aikana. Kats. Veikko p. 044 790 1308 www.it-parkki.fi/apumies/ Vm. 265 444
Keskustassa
TIETOKONEHUOLTOA
opiskelijatyönä ammattikorkeakoululla ( tekulla ), myös koneita ja varaosia. Taivalkoskelta toiselta omistajalta. 4/11. Kohde on MYYNNISSÄ. klo 1619 Raahessa, os. Fellmanin puistokatu 19, Raahe
OPEL VECTRA
1.7 TD, vm -94 Pointin kannettava MAKSUPÄÄTE, VX670. Kahvipusseja 400 kpl. 044 790 1306 www.it-parkki.fi/huolto/
2h+k 51 m²
ei tupakoivalle, ei kotieläimiä. ma 9-17, ti 9-18, ke-pe 9-17, la 9-14 SULJETTU 1.3.11