Tutkinta pyritään keskittämään. Kuva ja teksti: Juulia Lahnaoja
?9
Rikosylikonstaapeli Heikki Porkka Jokilaaksojen poliisilaitoksen
Raahen poliisiasemalta kertoo, että edellä mainittu tapaus on tyypillinen.
. Eilen tuli viimeisin, Porkka kertoo.
Porkan mukaan nettihuutokaupassa operoivat huijarit ovat usein
häikäilemättömiä. 10
IHMISET
Tarja
Ruotsalainen
Kaken roolissa
?5
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
VIERAILU: Uusi nähtävyys tutuksi
Älä tule
huijatuksi
RIKOKSET Nettihuijaukset yleistyvät ja yleisimmin kuluttaja tulee putsatuksi huutokaupassa.
JUHA HONKALA
Raahelainen mies tilasi muuan
vuosi sitten matkapuhelimen nettihuutokaupasta. Lähetin myyjälle viestin,
mutten saanut enää edes vastausta. Ja sitten
he uhkaavat ilmiantajia kunnianloukkaussyyteillä. Muutama viesti vaihdettiin
ja raahelainen lähetti myyjälle
300 euroa uudenkarheasta kännykästä.
. Naapurusten välinen lyhyt
matka taitettiin pyörätuolein, saattajinaan kaksi palvelukodin työntekijää sekä Lionsin
jäseniä. Samalla kun huijarit pitävät uhrejaan tyhminä, he itse eivät
kestä lainkaan kritiikkiä.
. Kun Porkka on
kysynyt kuulusteluissa, että eikö
yhtään kaduta, huijari on todennut, että jos joku on niin tyhmä, että rahansa lähettää, niin hän myös
ansaitsee tulla huijatuksi.
Porkan mukaan nettiostoa suunnittelevan kannattaa harkita kaksi
kertaa, jos tuotetta kaupataan selvästi alle markkinahinnan. 13. voisiko sanoa,
että viikoittain. Mies kiinnostui
puhelimesta ja alkoi tutkia myyjän
profiilia, joka näytti päällisin puolin hyvältä. Se paikkakunta, missä on
tekijä, hoitaa tutkinnan. Aina erikoista
käytöstä, kun itse tekevät petoksia 24/7.
Porkka kertoo, että nettihuijauksen uhri voi heittää hyvästi rahoilleen, kuten joutui tekemään
myös jutun alussa haastateltu raahelaismies.
. Kun mies voitti huudon, hän sai yhteydenoton myyjältä. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
HYVÄ OLO
?8
Tommi
Vasankari
ihmettelee
ihme
ttelee
liikkumisen
puutetta
+2
Eikä vieläkään pakkasta
. MAANANTAI 26. Tein rikosilmoituksen ja sain
kuulla, että samasta kauppiaasta oli vireillä 67 rikosilmoitusta.
Myyjä oli Kauhavalta ja poliisi sanoi, että on todennäköistä, etten
saa koskaan rahojani takaisin. Hälytyskellojen pitäisi viimeistään soida, kun myyjä alkaa kysellä, missä
pankissa on ostajan tili.
. Viikko kului, eikä puhelinta
tullut. Jos tällainen tilanne tulee eteen, on kaupat
syytä perua, Porkka ohjeistaa.
Nettihuijareita on myös Raahessa
ja samasta syystä huijauksia on tullut myös Porkan tutkittavaksi.
. Huijareilla on yleensä entisiä
rasitteita ja kun hänet saadaan teosta kiinni, vireillä on tavallisesti
kymmeniä juttuja, eli rikoksen uhrilla ei ole mitään mahdollisuuksia saada rahojaan takaisin, Porkka sanoo.
Urheilutoimittaja
kiekkoilijoiden matkassa
. MARRASKUUTA 2012 | N:RO 228 | 93. Ja
näin myös kävi, raahelainen nettihuijarin uhri kertoo.
Pyörätuoleilla naapuriin
Museon rampit ja hissi tuli kymmenen pyörätuolin verran testattua kun LC Raahe/
Fantti tempaisi hyväntekeväisyyden nimissä lauantaina ja vei Mainingin asukkaat
tutustumaan vasta kunnostettuun Kruununmakasiiniin. Juuri tänä
aamuna ohjeistin tästä linjauksesta ja lopulta petos käsitellään sen
paikkakunnan käräjäoikeudessa,
missä tekijä asustelee.
Nettihuijarit ovat erikoista porukkaa. Jos myyjällä on tili eri pankissa
kuin ostajalla, myyjä saattaa pyytää lähettämään rahat kolmannelle osapuolelle, jolla on tili samassa
pankissa kuin ostajalla. Kun joku myyjä on tunnistettu huijariksi ja huutokaupan sivustoilla alkaa tulla varoituksia
näistä nimimerkeistä, niin ihmeesti huijarit ottavat itseensä. Kyllä näitä petoksia tulee tasaisena virtana . Silloin on
kiire saada rahat tilille
2 |
Raahen Seutu
MIELIPIDE
. Kun olen vaihtanut aiheesta
ajatuksia eri puolilla Suomea asuvien perheiden kanssa, olen huomannut, että Raahessa on tälläkin saralla moni asia paremmin kuin muualla.
Muistan, kuinka vuosia sitten keskustelin Raahe-opiston rehtorin Ritva Mattilan kanssa lasten tanssiryhmästä. Vesipekan
saunan lauteilla rouvat vertailivat uimahallien hintoja, ja keskustelua kuunnellessani totesin, että Raahessa 15 euron perhelipulla neljä henkeä pulikoi kylpylän tasoisessa paikassa todella edukkaasti.
Eikä monessa kaupungissa kuulemma
onnistu sekään, että yksityishenkilö varaa
maksutta kokonaisen urheilukentän lasten ja nuorten käyttöön. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Älä jämähdä
paikoillesi
L
iikkumattomuudesta on tulossa vakava kansanterveydellinen uhka. Maailman
terveysjärjestö WHO listaa
sen neljänneksi pahimmaksi
riskitekijäksi elintasosairauksia synnyttävien tekijöiden listalla. Jo tuolloin Mattila toi esiin sen, että
hintoja ei nosteta, koska on tärkeää, ettei
maksu muodostu kenellekään harrastamisen esteeksi. Tuore australialaistutkimus on saanut tällä
tavoin hätkähdyttäviä tuloksia: tv:n katselulla on selvä yhteys ihmisen eliniän
?
SATU KALLIO
K
Netti vie
ja liikuntaharrastus
vikisee.
odotteeseen. Raa-
INGO
Liikunnan ei tietenkään tarvitse tapahtua
aina seuran suojissa, vaan oman perheen
kesken voi harrastaa halvalla. marraskuuta 2012
+
. Pohdin ääneen, että huoltajat olisivat varmasti
valmiita maksamaan ryhmästä normaalia
Raahe-opiston maksua kalliimman hinnan. Niiden
valossa herään keskellä kaamostakin
aina yhtä aamua joulua lähempänä.
raili viirret@almamedia.fi
uluneen vuoden mittaan on Raahen Seudunkin palstoilla käyty
huolestunutta keskustelua siitä,
syrjäytyykö osa lapsista ja nuorista, koska perheillä ei ole varaa kustantaa heille
harrastuksia. Edelle kiilaavat
vain korkea verenpaine, tupakka ja korkea verensokeri.
Kun fyysisen työn tekeminen on vähentynyt ja toimistotyön määrä lisääntynyt, ovat suomalaisten liikuntatottumuksetkin alkaneet luistaa alamäkeä.
Vaikka vapaa-aikana liikutaan nyt selvästi enemmän kuin aikaisempina vuosikymmeninä, ei se korvaa vähentynyttä
työssä ja työmatkoilla liikkumista.
Töissä istutaan helposti 6?8 tuntia päivässä ja mahdollisesti ajetaan autolla työmatkoja jopa tunteja päivittäin. Poro ja perässään pulkka
ja joulupukki, kaikki valoina
vilkkuvina hässäkkänä, punaista ja sinistä valoletkua, jääpuikkoja, tähtiä, sydämiä, tuikkivaa ja välkkyvää väreissä ja
ilman. Kauppaporvarin isolla
seinälle mahtuu tuikkimaan useampikin lamppu.
Raahelaiset ovat jo useana vuonna
tottuneet valaistuihin puihin Härkätorin puistossa. Karmeimmillaan jouluvalot ovat todellista valosaastetta.
Kauneimmillaan keskellä pimeintä aikaa jouluvalot tuovat
toivoa pimeän päättymisestä,
ovat lohtuna kaamoksessa ja
jopa runsas valomeri saattaa
olla kaunis, jos ne on suunni-
teltu ja mietitty. Esimerkiksi
Raahen Verkkopalloseuran tennis- ja sulkapalloryhmät ovat lapsille täysin ilmaisia. Kerhoja järjestetään
monipuolisesti sekä ylä- että alakouluilla.
Lisätietoja löytyy koulujen kotisivuilta.
Kirjoittaja on raahelainen äidinkielen,
kirjallisuuden ja ilmaisutaidon opettaja.
?
Perhelipulla
neljä henkeä
pulikoi kylpylän
tasoisessa
paikassa.. Naisilla eliniän odote kasvoi 1,5
vuodella, jos tv:tä ei katsottu lainkaan.
Jos tv vie 6 tuntia päivässä, voi eliniän
odotteesta karsia 4,8 vuotta.
Sillä ei liene väliä käyttääkö aikansa
istuen tv:n, kirjan vai tietokoneen ääressä. Raahe-opisto siis haluaa
taata mahdollisuuden itsensä kehittämiseen kaikille lompakon paksuudesta riippumatta.
Lasten urheiluharrastuksista puhuttaessa esimerkkeinä usein käytetään jääkiekkoa ja jalkapalloa, mutta harrastelajien
kirjo on tokikin paljon runsaampi. Kun myös mailan saa seuralta lainaan
harjoitusten ajaksi, ei kalliita varustemaksujakaan tarvita.
Suomalaisista aikuisista vain 11 prosenttia liikkuu riittävästi. Ne ovat alkavan joulusesongin merkki, mutta myös piristys
ankeassa pimeydessä. Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
PÄÄKIRJOITUS
26. Noin joka kuudes
ei liiku käytännössä lainkaan. Sen sijaan sillä on merkitystä, kuinka
paljon ajastaan viettää liikkeessä ja kuinka paljon liikkumatta.
Huolestuttavinta on se, kuinka suomalaisnuoret passivoituvat nopeasti murrosiässä vaikka lapsuus olisi mennyt liikkuen. PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Joulun
odotus on Raahessa virallisesti alkanut.
. Niissä
kouluikäiset voivat kartuttaa omia taitojaan vaikkapa näyttelemisessä, ompelemisessa ja soittamisessa. Siihen
tulevat vielä päälle kotona ruokapöydässä ja tv:n tai tietokoneen ääressä istutut
tunnit.Työikäisille kertyykin istumista
niin paljon, että se muodostaa jo itsessään terveysriskin.
Istumisen haittoja on selvitetty usein
tutkimalla tv:n katsomisen määrää ja
sen vaikutusta ihmisen terveyteen. Vuodesta 1919
YLÄNURKKA
Ohuellakin lompakolla
on vara harrastaa
helaisseurojen kausimaksut vaikuttavat
hyvinkin kohtuullisilta, ja lisäksi moni urheiluseura tekee arvokasta kasvatustyötä ilman rahallista korvausta. Raahessa onnistuu!
Sekin on syytä muistaa, että Raahen kouluilla on lukuisia ilmaisia kerhoja. Toivottavasti ne
saavat olla rauhassa!
Sytytin ensimmäiset jouluvalot ikkunaan jo pari viikkoa sitten. Netti vie ja liikuntaharrastus vikisee.
Aiheellinen kysymys on, kuinka saamme
tämän kehityksen katkaistua ja liikunnasta osan niin nuorten kuin aikuistenkin elämäntapaa.
TORNIN JUURELTA
Valoilla kohti joulua
. Tutkimuksen mukaan ilman tv:tä pärjäävät miehet elävät 1,8
vuotta pidempään kuin tv:tä katselevat
miehet
Raahen
Motocafeta pyörittävä Esa
Koutonen muistaa vaihtaneensa eläkefirmaa kymmenisen vuotta sitten muutaman tonnin lisälaskun jälkeen.
. Hän puhalsi poliisin alkometriin
1,56 promillen lukemat.
Hänet käytettiin verikokeissa ja tuotiin kiinniotetuksi Raahen poliisiasemalle.
Poliisipartio selvitti
miehen auton liikkeitä.
tutkimuksissa selvisi, että kuljettaja oli suistunut autollaan ulos tieltä
Rantakadulla ja törmännyt Rantakadun varressa myös muoviseen liikennemerkkiin.
Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä
rattijuopumuksena.
Pahoinpitelijä
karkasi
RAAHEN SEUTU
RAAHE Lauantaina aamuyöllä poliisipartio
hälytettiin yksityisasuntoon Kauppakadulle.
Asunnossa humalainen mies oli pahoinpidellyt toista humalaista
miestä lyömällä nyrkillä päähän ja potkimalla maassa makaavaa
miestä.
Loukkaantunut mies
vietiin ambulanssilla
sairaalaan. Jotenkin vain epäilytti.
Eläkesotkusta uutisoi ensimmäiseksi Yle.
RAAHEN SEUTU
RAAHE Hätäkeskus ilmoitti lauantaina aamuyöllä poliisipartiolle
epäillystä rattijuoposta
Raahen RantakadulLa.
Partio tavoitti auton
kuljettajan Vilja-aitankadulta. Yrittäjiä on eri
puolilla Suomea yli 350.
Yppärin Nestettä jo kolmannessa polvessa pyörittävä Taneli Helaakoski pitää eläkekassasotkua mielenkiintoisena tapauksena. www.raahenseutu.fi
SAK:n Nikolas
Elomaa kiittelee
teknologiateollisuuden
avausta
RAAHEN SEUTU
KESKUSTELU SAK:n
edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa on tyytyväinen työnantajapuolen uu-
delleen heränneeseen valmiuteen sopia kiista raamisopimuksen kolmesta koulutuspäivästä.
Teknologiateollisuuden
toimitusjohtaja Jorma Turunen kertoi Ylen haastattelussa lauantaiaamuna,
että keskusjärjestöjen on
tavalla tai toisella sovittava
kiista ja putsattava pöytä
jatkoa varten.
. Työllisyyssopimuksessa sovittaisiin vain jatkovuoden palkoista, muuten sopimusten
sisällöt pidettäisiin nykyisellään.
Teknologiateollisuuden
toimitusjohtajan Turusen
mukaan Lauri Lylyn esitys
on vastuuton, mitä Nikolas Elomaa pitää kummallisena ja väärinymmärrykseen perustuvana.
. Maksettavaa
kahdesta hengestä kuitenkin riittää tuhansien eurojen edestä.
. Päinvastoin, olemme
laajentamassa.
Raahen Seudun tavoittamista huoltoasemayrittäjistä myös Vihannin Seota
perheen kanssa pyörittävä
Heljä Tenhovuori on saanut jälkilaskun. Viisi työntekijää itsensä ja miehensä lisäksi työllistävää yritystä muistettiin muutamalla kymppitonnilla.
. Yrittäjä muistelee ennakkotapauksen jo
olevan olemassa.
. Jos
firma kaatuu, niin eihän
asiakkaiden pitäisi joutua
maksamaan, hämmästelee
Tenhovuori.
Lopettamista Tenhovuori
ei suunnittele, vaikka riitautettu juttu hävittäisiinkin.
ta työmarkkinoilla voidaan
lähteä rakentamaan uudelleen. Muutama yrittäjä on
kuulunut Viabekiin.
Marraskuun puolessa välissä saapuneiden useamman kymmenen tuhannen
euron jälkilaskuja vaaditaan maksettaviksi jo marraskuun lopussa, vaikka asia
on riitautettu.
Yrittäjien painajainen alkoi, kun eläkekassa ajautui
vuosi sitten selvitystilaan.
Vakuutuskantaa siirrettäessä ilmeni, että aikoinaan
25 miljoonan euron arvoinen sijoitus on sulanut 13
miljoonaan euroon. Helaakoskikaan ei
aio laskua tilittää.
Hän ei usko, että yrittäjät
loppupeleissä joutuvat maksumiehiksi. Ihmeellinen juttu. Ei makseta. marraskuuta 2012
UUTISET |
Raahen Seutu
UUTISET
. 26. Nyt uupuvan summan maksajiksi
haetaan kassaan kuuluvia
yrittäjiä, jotka ovat maksaneet sen kautta lakimääräisiä eläkemaksujaan. Eihän tämä oikealta tunnu, että lakisääteinen eläkemaksu olisi viime vuodelta
muille 20 prosenttia ja meille yli 50 prosenttia, ihmettelee Helaakoski.
Yppärissäkään ei aiota
pistää hanskoja naulaan,
vaikka maksut prosessin
lopuksi tulisivatkin yrittäjien kannettaviksi.
. SAK:
n puheenjohtaja Lauri Lyly esitti torstaina, että työ-
Ei makseta!
Yksi ikävän lisälaskun saanut on yrittäjä Elisa Välimaa, joka miehensä kanssa
pitää Raahessa Uimahallintien Nestettä. Vielä eilen (perjantaina) EK:n suunnalta ilmoi-
?
tettiin, että koulutuspäiväasia on loppuunkäsitelty.
Jorma Turusen kommentti
osoittaa, että työnantajapuolella ollaan kuitenkin
palaamassa ruotuun ja ymmärretään, ettei sopimuksista voi poimia vain miellyttäviä asioita.
Elomaa on samaa mieltä
Jorma Turusen kanssa siitä, että koulutuspäiväkiistaan on löydettävä ratkaisu, ennen kuin luottamus-
Jos firma kaatuu, niin eihän asiakkaiden
pitäisi joutua maksamaan.
HUOLTOASEMAYRITTÄJÄ HELJÄ TENHOVUORI
SOTKU Raahen alueen huoltoasemayrittäjätkin ovat saaneet
useamman kymmenen tuhannen euron jälkilaskuja selvitystilassa olevan
eläkekassa Viabekin sijoitusseikkailun
jälkimainingeissa.
KRISTIINA TUIKKALA
Soittokierros Raahen alueen noin kymmenelle huoltoasemalle kertoo, että Raahen aluekaan ei ole jäämässä osattomaksi liikennepalvelualojen eläkekassa Viabekin selvitystilan jälkilaskulta. Tapauksen
tekijä oli kerennyt paeta
paikalta ennen poliisipartion tuloa. Hänellä eläkefirma valikoitui ikään kuin perintönä sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.. Ihme, että
laskuja vaaditaan maksettavaksi, vaikka asia on riitautettu, miettii Välimaa.
Välimaa itse uskoo, että
yrittäjät eivät joudu sotkun
3
Rattijuoppo
törmäsi
liikennemerkkiin
Monet huoltoasemayrittäjät ovat aiemmin kuuluneet
Viabekin edeltäjään Bensiinikauppiaitten eläkekassaan. Turusen mukaan raamisopimuksen jatkolla
olisi itsessään vaikutusta
palkkakustannuksiin, mikä on omituinen käsitys.
Palkankorotukset nousevat neuvottelupöydälle ensi syksynä riippumatta siitä, mikä on työmarkkinaratkaisun muoto.
Myös Yppärin Nesteen yrittäjä Taneli Helaakoski sai
toissa perjantaina kymppitonneihin nousevan laskun,
joka sisälsi korkokulujakin
useamman tuhannen euron
edestä. Hänen mukaansa
neuvottelut koulutuspäivien toteuttamisesta pitää
aloittaa niin nopeasti kuin
mahdollista.
Koulutuspäiväkiistan
ratkaisu on edellytys sille, että neuvottelut uudesta työmarkkinaratkaisusta voidaan aloittaa. Moni toteaa kassan
markkinoineen palvelujaan
hyvin aktiivisesti. Lisälaskua ei Helaakoskella ole tarkoitus maksaa.
Kuva: Vesa Joensuu
maksajiksi. Asiaa on selvittämässä bensiinikauppiaiden
puolesta oma lakimies.
Mikäli sijoitusseikkailu
verotetaan kuitenkin yrittäjien kukkarosta, ei sum-
ma ole Välimaan mukaan
pistämässä Uimahallintien
Nestettä polvilleen.
markkinaosapuolet voisivat sopia koulutuspäiväasiaratkaisun jälkeen raamisopimuksen jatkamisesta vuoden pituisella työllisyysopimuksella. Tenhovuori on hyvillään, että omat
eläkemaksut on tullut hoidettua toisen vakuutusyhtiön kautta. Maksuosuus riippuu työllistettävien määrästä
Samassa lehdessä: Sarin
. energiankulutuksen
laskusuuntaisten ennusteiden toteutumisen myötä.
On syytä toivoa, ettei aikaa
ja resursseja tuhlata Pyhäjoelle suunniteltuun ydinvoimahankkeeseen yhtään
enempää kuin jo tähän
mennessä on tehty. toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
. Maanomistusolot Hanhikivellä
eivät ole hankkeelle edulliset, Fennovoimalla ei ole
sitä, mitä se tarvitsisi. Liian tiukkaa tai byrokraattista järjestelmää ei pidä
luoda, sillä se ei ole kenenkään etu.
Loppujen lopuksi kotivanhemmuus on todellista 24/7 työtä ilman palkkaa, kesälomia tai muita
työssäkäyvien etuisuuksia.
Lapsi on vain hetken pieni eikä päivähoitoa tai kotihoitoa pidä laittaa vastakkain. Tukea
voi saada myös työssä oleva vanhempi, jos lapsi ei
ole kunnallisessa päivähoidossa.
On paljon työnantajasta
kiinni, miten pienten lasten vanhempien työvuoroja voidaan sovitella perheen tarpeiden mukaan.
Isoissa työpaikoissa on
enemmän resursseja tehdä
työaikajoustoja, mutta on
myös aloja ja työpaikkoja,
joissa joustomahdollisuudet ovat heikommat.
Työ- ja perhe-elämän
yhteensovittaminen ei ole
ongelmatonta ja tosiasiassa alle kouluikäisten lasten
vanhemmat tekevät Suomessa naapurimaita enemmän töitä. Ei kai tässä ihmeemmät. Lunastusmenettelystä yksityisen yhtiön tarpeisiin olisi odotettavissa
pitkä ja periaatteellinen
kiista.
Rakentamistoimien, edes
infran rakentamisen aloittaminen olisi vaikeaa myös
siitä syystä, ettei alueella
ole lainvoimaista asema- ja
yleiskaavaa. Kaavoja puidaan parhaillaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Korkea-aktiivisen jätteen
loppusijoitusongelmakaan
ei ole ratkennut ja pienempiä pulmia yhtiöllä on vastassa myös mahdollisissa
vesi- ja ympäristölupaprosesseissa. Ei itse asiassa ole hirveen lämmintä. Ehdottomasti tämä hoidetaan. Tässä mallissa kummallekin
vanhemmalle jyvitettäisiin
yksi puolen vuoden mittainen jakso ja yksi puolen
vuoden jakso olisi sovittavissa vanhempien kesken
vapaasti. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
Raahen Seutu
26. Miten sen jälkeen edetään?
. Kyllä. Vanhemmalla, niin isällä kuin äidillä,
on oikeus lastensa aikaan
ja perhevapaiden käyttämisestä on vanhempien
voitava sopia yhdessä. Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Mahdollisuus yhteiseen aikaan
Samu Kylmälä
Portugalia valloittamassa
JUHA HONKALA
Samu Kylmälä ajaa tällä viikolla kartingin Rotax Max
Challenge -luokan maailman finaalissa Portugalissa.
Kylmälä lähti matkaan viime viikon torstaina ja perjantaina iltapäivällä Samu ja hänen isänsä Kimmo olivat jo Portugalin auringossa.
Moro, Samu! Mitkä fiilikset tällä hetkellä?
. Sivuseikan roolista otsikoihin nostettu
viitasammakko voineekin
Fennovoiman uhkaamatta
loikkia näillä näkymin aivan missä huvittaa.
Pro Hanhikivi -valtuustoryhmä jätti viime viikolla
Pyhäjoen kunnanvaltuustossa aloitteita, joissa esitetään kunnan maankäytön
ja kehitysstrategian vaihtoehtoista tarkastelua. Tänään (perjantaina) ei ole mitään hommaa, joten kuljetaan ja katsellaan rauhassa. Energiataloudellisen peruutuspeilin sijaan katse on syytä
suunnata alueen ja koko
Pohjois-Suomen tulevaan,
ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävään, kotimaiseen, työllistävään ja taloudellisesti kannattavaan kehitykseen.
HELENA MAIJALA, PJ.
HANNA HALMEENPÄÄ, VPJ.
PRO HANHIKIVI RY
TEKSTARIT
. Kilpailijoille arvotaan autot, moottorit, renkaat ja
muut.
No vieläkö olet sitä mieltä, että voitat koko kisan?
. Tämä malli ei nykyjärjestelmään verrattuna olisi välttämättä huono
vaihtoehto, mutta monissa
perheissä toisen vanhemman, usein isän, jääminen
kotiin on taloudellisesti haasteellisempaa. Joo, pitää. FAX: (08) 220 702 . Katainen ei kuitenkaan kertonut, että Ruotsissa äitiysloma kestää 1,5
vuotta ja on palkallinen.
Suomessa vanhempainvapaa loppuu lapsen ollessa
alle vuoden.
Kotihoidontuki on Kelan maksama tukimuoto,
jota maksetaan mikäli alle kolmevuotias lapsi hoidetaan julkisen päivähoidon sijaan kotona. Ydinvoimateknisen osaamisen kaikkoaminen ja tästä syystä
mahdollisuus periaatepäätöksen uuteen tarkasteluun on oma lukunsa.
Suunniteltuun sijoituspaikkaankin liittyy useita
kysymysmerkkejä. Toimii kaikilla kotimaisilla liittymillä, myös
. Katja Hänninen (RS
23.11.) Onko halvin tarjous aina halvin?
upea joulukirjoitus: Toisellaanen joulu ja sitten Kimmo Heinilän teksti. Sinä epärehellinen henkilö, joka varastit Saloisten hautausmaalta eräältä haudalta enkelilyhdyn,
toivottavasti omatun-
tosi kolkuttaa! Palauta varastamasi lyhty sinne, mistä sen otitkin!
Pro Hanhikivi ry oli
kuultavana eduskunnan
ympäristö- ja talousvaliokunnissa ennen eduskunnan myönteistä periaatepäätöstä vuonna 2010.
Talousvaliokunnalle, siis
myös Rantakankaalle,
tuolloin esitetyt perusteet
Fennovoiman ydinvoimahankkeen tarpeettomuudesta ja laitoksen suunnitellun sijoituspaikan soveltumattomuudesta eivät
ole hävinneet minnekään,
vaan ne ovat vahvistuneet
mm. Kaupassa käveleskellään
ja just tultiin vasta lentokentältä. Tärkeintä on, että
perheiden erilaiset tarpeet
huomioidaan ja pidetään
huoli siitä, että perheillä
on mahdollisuus yhteiseen
aikaan.
KATJA HÄNNINEN
PAM:IN EDUSTAJISTON JÄSEN
Katse tulevaan kehitykseen ydinvoiman sijaan
. Olisiko jotain 17 astetta tällä hetkellä.
Tiistaina on ensimmäiset harjoitukset. Kirjoita viestin alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi. Huoh.. Lähetä tekstiviesti nu-
meroon 17192. On
hyvä päivittää tietoja ajoittain. Tiistaina ajetaan ekat treenit.
Mitä ajattelit tehdä sitä ennen?
. Ihan hyvin meni, ja kaikki vermeet tulivat myös
perille.
Milloin pääset ajohommiin?
. Fennovoiman
hanke on ollut melkoisessa vastatuulessa jo pitkään
ja useilla talouden, elinkeinoelämän ja politiikan
tahoilla arvioidaan hankkeen toteutumisen vaarantuneen vakavasti, erityisesti taloudellisista syistä.
Hankkeen etenemisen
esteet ovat monet. marraskuuta 2012
LUKIJALTA
. Tämä
johtuu siitä, että Suomessa
naisten ja miesten palkkaerot ovat pysyneet melkein
ennallaan samapalkkaisuusohjelmasta huolimatta ja naiset työskentelevät miehiä useammin epäsäännöllisissä työsuhteissa
matalapalkka-aloilla. Toimitus
valitsee julkaistavat mielipiteet. Julkisuudessa yhtiön rakentamisjohtaja Timo Kallio
on puhunut vain noin 30
puuttuvasta hehtaarista.
Fennovoima on kuitenkin
jättänyt työ- ja elinkeinoministeriöön lunastuslupahakemuksen noin 110
hehtaarin maa- ja vesialueista. Just niin.
. Lähtökohtana pitäisi aina olla, että työstä
saatava palkka riittäisi elämiseen, mutta todellisuudessa moni työssäkäyvä
joutuu turvautumaan niin
asumis- kuin toimeentulotukeenkin.
Suomessa on keskusteltu vanhempainvapaajärjestelmän uudistuksesta, jossa vanhemmuudes-
ta aiheutuvia kustannuksia jaettaisiin työnantajien
kesken ja otettaisiin käyttöön ns. Epäsäännöllisten ja vastentahtoisten
osa-aikaisten työsuhteiden
lisääntyminen on luonut
valitettavasti myös toisen
kerroksen työmarkkinat,
johon ammattiyhdistysliikkeiden on ollut vaikea
vastata. Aloitteissa
myös vaaditaan kuntaa
ryhtymään toimiin Hanhikiven ydinvoimakaavoituksen purkamiseksi ja
muuttamiseksi 17.2.2005
vahvistetun maakuntakaavan mukaiseen muotoon.
prepaid-liittymillä. Torstaina ja perjantaina ajetaan alkueriä ja viikonloppuna ajetaan finaalit.
TEKSTARIT
Kirjoita viestin alkuun
ASIAARS
Lähetä tekstiviesti numeroon
17255
TEKSTARIT
HUOM!
Tekstiviestinumero ja
viestin lähetystapa
ovat muuttuneet
Kirjoita viestin alkuun
RS ASIA
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192
. Ihan peruskeliä pitelee. Sari: oikeaa pu-
hetta. Rantakangas vieraili Hanhikivellä vastikään
ja lienee tehnyt hankkeen
puolesta hätäilevään kirjoitukseen johtaneen havainnon; mitään ei ole tapahtunut. Rantakangas
jopa pelottelee koko Suomen kehitysmahdollisuuksien vaarantuvan, mikäli
Fennovoima Oy:n hanke
Pyhäjoella ei toteudu. On tosi makeaa päästä
ajamaan erilaisella autolla.
Onko Portugalissa lämmintä?
. Ihan vähän ollaan
vasta päästy liikkeelle.
Miten lento meni?
. Yhtiön
taloudelliseen tilanteeseen
ja omistuspohjaan liittyviä ongelmia on kuluvan
syksyn tapahtumien jälkeen tarpeetonta toistaa.
Maailman suurimman yksityisomisteisen energiayhtiön, E.ON:in päädyttyä
laskemissaan siihen, ettei
hanke ole taloudellisesti
järkevä, on kuitenkin turhan toiveikasta odottaa
muuta tulosta muidenkaan
laskelmista. Toisaalta kaikilla vanhemmilla ei ole työpaikkaa johon
vanhempainloman jälkeen
voisi palata.
Perhevapaiden uudistamisessa ei kuitenkaan pidä
mennä ojasta allikkoon,
eikä järjestelmällä saa heikentää perheiden taloudellista asemaa. Vielä emme ole
kirjautuneet edes hotelliin, joten sekin pitäisi tehdä.
Ennen Rata-alueeseen pitäisi käydä tutustumassa.
Ajattelin, että jos saisin kokeilla rataa vuokra-autolla,
mutta jos se ei ole mahdollista, niin pyrin ainakin kävelemään radan läpi.
Pitääkö muita valmisteluita tehdä?
. Kansanedustaja Antti Rantakangas kirjoittaa
mielipiteenään PohjoisSuomen tarvitsevan oman
ydinvoimalan (Raahen
seutu 19.11.). Aika-ajot ajetaan keskiviikkona. Autot ja muut asiat pitää valmistella. Ydinvoimahankkeen valmistelua varten tehtyjä runsaita
selvityksiä ja toimenpiteitä halutaan hyödynnettävän alueen tulevassa kehittämisessä siinäkin tapauksessa, ettei ydinvoimalaa rakenneta. Tunnelma
alkaa pikkuhiljaa nousemaan. Kotivanhemmuus ja erityisesti kotihoidontuki
ovat nousseet otsikoihin.
Jyrki Katainen totesi Ruotsin vierailun jälkeen, että
Suomessa sosiaalietuudet
pitävät pienten lasten äidit
liian pitkään poissa työelämästä. 6+6+6-malli. (Tekstiviestin hinta 0,85 euroa.)
Osansa piikistä saavat niin virkavalta kuin alamaailmakin,
pikkukylän kuviteltu rauha
sekä suurkaupungin asukkaiden anonyymisyys, kun
keskellä kaupunkiakin voi
maata hyvän tovin kuolleena, ennen kuin kukaan edes
viitsi kiinnittää asiaan huomiota.
Tapahtumaketjun motiivina toimiva raha on keskei-
senä teemana Myrkynkeittäjässä. Mutta
olivathan ne vuodenajat
apuna: talvella ei voinut
käydä uimassa eikä jahdissa. ?Alkaisitko sinä meille johtajaksi??
Vastausta miettiessäni
välähti päähäni partioliikkeen alullepanijan Paden
Powellin tärkein ohje: Vie
poika metsään ja tee hänestä mies.
?Selvä, tulkaa kaikki
Kololle kello 18 niin laitetaan hommelit hollilleen?,
vastasin.
Kololle saapui 18 poikaa. Raahen Seudulla ja muilla
Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää
ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain
mukaisesti. Silloin olivat talviset hommat. Vartionjohtajat
he saivat valita keskuudestaan. Siinä missä miehet ovat
vuosikymmeniä naurattaneet hameet päällä, osoittavat Pyhäjoen näyttelijät että huumori puree yhtälailla
toisinkin päin.
TIERA MUISTELEE
SEURAT
Me partiopojat
Pattijoen Urheilijat Kau-
L
iityin partiolippukunta Raahen Sissipoikiin kaksitoistavuotiaana ja olin innokkaasti mukana retkillä ja
merkkisuorituksissa. Paha on täysin tunteeton, mutta välillä
yllättävän teräväkin. marraskuuta 2012
|
Raahen Seutu
5
Pauhasalissa keiteltiin
suloiset myrkyt
TEATTERI Pyhäjoen harrstajanäyttelijöiden komediassa
saavat ahneet sukulaiset kyytiä, kun Suloinen myrkynkeittäjä alkaa puolustaa
pientä eläkettään ja
oikeuttaan päättää
omista asioistaan.
JUULIA LAHNAOJA
Kuten jokaisena eläkkeenmaksupäivänä, leskirouva
Linnea Ravaskan luokse
saapuu kyläilemään sukulaispoika, pikkurikollinen
Kake Nyssönen. Myrkynkeittäjä
on taattua Paasilinnaa.
Mustaa huumoria viljellään ja viinaanmeneville,
elämässä eksyneille suomalaisille naureskellaan. nuoresta nousevi näin toimen ja kunnian
mies...
Avaussanojen jälkeen
organisoin pojat neljäksi
vartioksi. Lehden suurin vastuu
ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 9% (alv. Kuten kaikkiin merkittäviin tilaisuuksiin kuuluu, oli ohjelmassa ensin
avaussanojen esittäminen.
En puhunut pitkään. Ennen lähtöä sain
vielä rouva Reinilältä äidillisen toivomuksen, että
huolehtikaahan nyt pojista
ja katsokaa niiden perään.
Se retki onnistui hyvin
ja seuraavan kesän alkupuolella tehtiin polkupyörillä retki Tauvoon, joka
oli minulle tuttu jahtiretkiltäni.
Jälkeenpäin pojat puhuivat paljon noista onnistuneista retkistä.
En osaa sanoa, miten aika
riitti kaikkiin harrastuksiin noina vuosina. Jo kymmenvuotiaana olin ahkera lainakirjastossa kävijä. alv. Se oli
lukeminen. Olen
aina ollut arka mitään
pyytelemään, mutta silloin
rohkaisin mieleni ja kävin
lihamestarin ja lihakaupan
omistajan puheille kysellen, josko hän voisi jelpata meitä.
Tilausasiat
010 665 9015
Raahen Seudun
JAKELUHÄIRIÖT klo 06.00?16.00
0200 71400 mpm/pvm
Palvelemme ma?pe klo 8?16
fax (08) 220 702
Asiakaspalvelu
010 665 5185
Maija Heikkilä
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe
Raahelainen, suorajakelut
Minna Lattunen
050 560 0013
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti.
Mediamyynti
Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy.
Myyntineuvottelijat
Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani.
Anne Luovi
010 665 5171
Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai.
Marketta Routaniemi
010 665 5119
Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919.
Myyntipäällikkö
006593?86?36
Marjut Möttönen
010 665 5172
gsm 040 573 0569
TILAUSHINNAT alk. 9% (alv. alv.)
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai
ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi
tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset:
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta
Suomesta soitettuna:
Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. ?No jos hieman jauhelihaa ja halpaamakkaraa.?
Sain kelpo kantamuksen. alv. Lähentelin kai
kahdeksattatoista ikävuottani, kun luokseni saapui
poikien lähetystö. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.
Asiakasrekisteri:
Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään
asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Että partiohenkeä oli kuitenkin
vielä olemassa, sain muutaman muutaman vuoden
kuluttua. 23%)
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä
koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 ?
www.raahenseutu.fi
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 ?, sis. Joten
meidän tulee palauttaa kaikki
Rännärin ja urheilukentän
vieressä olevan huoltorakennuksen avaimet. 26. Toivotin kaikille intoa partiohengen vaalimiseen ja
muistutin, että Sissipojilla on oma laulu. Näin
vierähti muutamia vuosia.
Sitten partiotoiminta laantui jostain syystä. Tapanani oli,
Toimitus
Juha Honkala
Vesa Joensuu
Vappu Kallio
Maarit Kesti
Mikko Määttä
Tuulikki Nousiainen
Sari Ohinmaa
Kristiina Tuikkala
Raili Viirret
Uutistuottaja
Nina Tuomikoski
Päätoimittaja
Sanna Keskinen
010 665 5180
fax (08) 220 702
010 665 5162
010 665 5159
010 665 5158
010 665 5165
010 665 5161
010 665 5163
010 665 5164
010 665 5160
010 665 5120
010 665 5118
010 665 5173
gsm 050 562 7068
että heti koulusta tultuani
kävin hakemassa Jaakopinlähteeltä kaksi ämpärillistä vettä äidilleni. Hyvä
taas on kaikessa viattomuudessaan lähes tyhmä. Kake tuo
mukanaan remuavan kaverikoplansa, jolla on suun-
Velttoa virkavaltaa edustaa Pauli Rautio ja Jorma Hiitola.
Kuva: Jaana Hämäläinen
nitelmia Linnean perinnön
varalle. Ne voi tuoda
Raunille tai seuran postilaatikkoon.
sis.alv.
1,76
1,86
1,76
16,00
30,00
13,00
28,00
0,74
väri
ilman alv.
1,92
1,99
sis.alv.
2,36
2,45
Ilmoitusten aineistot
toimitettava kaksi arkipäivää
ennen lehden ilmestymistä
klo 14 mennessä
Laskutuslisä 5,09 ?
(sis. Se on sovitettu Ateenalaisten laulun nuotille ja lausuin sitä
muutaman pätkän:
Es´isäin lailla me retkillä uljaat nuotiot teemme,
valkean leimuavan luo
parvemme leirihin käy...
kumppanuushenkeä myös
tavat rehdit he oppivat
siellä... Näytelmän
hauskasti toteutettu puvustus korostaa humoristisesti tätä sukupuolenvaihdosta. Linnea ryhtyykin vähän puolivahingossa vastatoimiin, ja Kake kavereineen
saa entisestä rahahanastaan
todellisen ongelman.
Arto Paasilinnan kirjaan
perustuva Suloinen myrkyn-
keittäjä pureutuu huumorilla useaakin ikääntyvää koskevaan ongelmaan, vanhusten taloudelliseen hyväksikäyttöön. 23%)
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. 0%) Erkki Heikkilä
12 kk maksuvälillä à 155 . Eläkkeiden pienuus
puhututtaa, sekä järjestelmä
jossa Kaken kaltaiset ?täysissä ruumiin voimissa?- kuten Nyssönen itse ilmaisee
- pikkurikolliset voivat elättää itseään hyvinvointiyhteiskunnan turvin.
Myrkynkeittäjä on täynnä
vastakkainasettelua hyvän
ja pahan, nuoren ja vanhan
välillä. Joskus jättäysin talvisin iltakaudeksi kotiin vain lukemaan. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa.
Kiellot ja kyselyt rekisteriselos-teesta kirjallisina ja allekijoitettuna
os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE. Näiden kahden välillä piristää
Kaken kavereiden kevytkenkäinen tyttöystävä, jossa tuntuu olevan potentiaalia sekä hyvyyteen että vanhenemiseen.
Esitys on täynnä karrikoidusti toteutettuja mainioita
hahmoja, kuten hidastakin
hitaammat poliisimiehet sekä Kaken jengi, jonka pitkälle vedetty äijämäisyys korostuu, kun roolisuoritusten
takana on naiset. Ja ennen nukkumaan menoa piti ainakin
hieman lukea jokainen ilta, kesää talvea.
ARVO
RUONANIEMI
ILMOITUSHINNAT ?/pmm
mv
ilman alv.
Tekstissä
1,43
Takasivu
1,51
Kuolinilmoitukset
1,43
Kiitosilmoitukset (max 30 pmm)
13,01/kpl
Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm
24,39/kpl
Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl
Pikkuilmoitus yrityksille 1x30
22,76
Liikehakemisto
0,60
@
punki tekee kartoitusta liikuntapaikkojen avaimista. 0%)
sis. Iltasella oli
aikaa muihin harrastuksiin, joita niitäkin oli riittämiin.
Kaiken muun menon
ohella oli kuitenkin yksi
harrastus, joka hyvin paljon sävytti nuoruudenaikaista elämääni. Nuoriso on laiska ja
ahne, vanhemmat sinnikkäitä mutta toivottoman
höppänöitä. (142,20 ?)
à 186 ?
(170,64 ?) Ilmoitusvalmistus
010 665 5168
6 kk maksuvälillä à 82 ?
(75,23 ?)
à 110 ?
(100,92 ?) Aini Kanniala
vapaalla helmi/13 asti
4 kk maksuvälillä à 56 ?
(51,38 ?)
à 82 ?
(54,23 ?) Päivi Klaavo
010 665 5169
3 kk maksuvälillä à 43 ?
(39,45 ?)
à 65 ?
(59,63 ?) Hannu Pihlajakoski
2 kk maksuvälillä à 30 ?
(27,52 ?)
à 51 ?
(46,79 ?) Sanna Tjäder
010 665 5122
?Ja mitä sinä haluaisit?,
hän kysyi kun olin kertonut retkisuunnitelmistamme. 1.12.2011
Markkinointipäällikkö
Kestotilaus
Vuosikertatilaus
gsm 0400 589 430
sis. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto.
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee
ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja
ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet
aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei
muuta ole nimenomaisesti sovittu. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asia-kaspalveluun. Sen
jälkeen kävin suksimassa
itse aukaisemaani vajaan
kilometrin pituista latua
jonkun kierroksen ja lukaisin läksyt. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Siitä se alkoi.
Koulun pääsiäislomalla
päätin viedä porukan parin päivän yöretkelle. Siinä
olivat Yrjö Reinilä, Eero
Permi, Urho Aurio ja vielä joku muu poika, jota en
lähemmin tuntenut.
Pojilla oli asiaa
Eräät
salolaiset kampanjoivat aika
rajustikin siitä, että uudella
Salolla pitää olla myös vanhan Salon joutsenvaakuna.
Naisten messuilta kaikelle kansalle
JUULIA LAHNAOJA
MESSUT Persoonallisia lastenvaatteita, nukeille päällepantavaa, hieman jouluista
sisustusta, makeita leivonnaisia ja kauniita koruja.
Naisten messuilla jauhopeukalot, käsitöiden harrastajat ja käsityöyrittäjät,
sekä pukinkontiin täydennystä etsivät paikalliset kohtasivat.
Delfia Designin Jenniina
Leikkainen oli tänä vuonna naistenmessuilla ensimmäistä kertaa myymässä
oman yrityksensä puitteissa. Tunnusomaista kuntamerkkiä ei kuitenkaan piiloteta kaapin perukoille. Tuolloin Salolta
otettiin uudelle kunnalle nimi ja toiseksi suurimmalta
eli Halikolta vaakuna. Olemme todella tyytyväisiä, että saimme käyttöoikeuden. Vaakuna
on kotona esillä omalla tärkeällä paikallaan.
Kuntaliiton erityisasiantuntija Arto Koski kertoo, että
vaakunoita koskeva lainsäädäntö on kohtalaisen niuk-
ka.
. Ensi vuoden alusta nykyisten vihantilaisten vaakunassa koreilee Raahen kaupungin perustaja Pietari Brahe. Kunnanjohtaja sai
vaakunan merkkipäivälah-
jaksi tänä vuonna.
. marraskuuta 2012
Vihannin vaakunan käyttöoikeu
siirtyy kotiseutuyhdistykselle
VIHANTI Viikatteen
terä ja hopeiset vesilehvät jäävät elämään kuntaliitoksesta huolimatta.
HELI NURKKALA
Viikatteen terä ja kuusi hopeista vesilehvää on yhdistetty Vihannin kuntaan jo
yli 60 vuotta. Messuilla on
myös erilainen tuotemenekki. Vihannin kotiseutuyhdistys pyysi kunnanhallitukselta käyttölupaa Vihannin
vaakunalle. Mieleeni on jäänyt muun
muassa uuden Salon vaakuna valinta. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
26. Vihannin kunnan vaakunan suunnitteli
aikoinaan suomalainen heraldikko Olof Eriksson. Vihannin ja Raahen kuntaliitoksen myötä, vaakuna jää
historiaan. Leikkaisen värikkäitä,
kierrätyskankaasta valmistettuja laukkuja, pussukoita
ja pieniä pehmeitä tuotteita
myyvä yritys viettää pian yksivuotissynttäreitä.
. Moni asi-
akas jonka tapaa messuilla
vierailee myöhemmin ehkä
työhuoneella tai verkkokaupassa, Leikkainen tuumi.
Aiemmista vuosista poiketen messuilla ei tänä vuonna ollut tarjolla kransseja
ja joulutuotteita aivan entiseen malliin, sen sijaan
useissa pöydissä oli myynnissä värikkäitä lasten- ja
nukenvaatteita. Uuden kuntajakolain
mukaan yhdistyvät kunnat
sopivat uuden kunnan nimestä ja vaakunasta yhdistymissopimuksessa, linjaa
Koski.
Vihannin ja Raahen nimi- ja vaakunavalinta sujuivat sopuisasti, mutta näin ei
kaikissa kuntaliitoksissa ole
käynyt. Vaakunan tarkka
käyttösuunnitelma on vielä auki, mutta aiomme pitää vaakunaa esillä kaikissa
mahdollisissa tilaisuuksissa
ja tilanteissa, suunnittelee
Kaartinen.
Yhdistysläiset ovat saaneet tietoa vaakunan käytöstä myös Pattijoen kotiseutuyhdistyksen jäseniltä,
Viikate vaihtuu Braheen. Myyntipöytien äärellä kävi kova
kuhina koko päivän. Myös korut ja sisustustavarat olivat
näyttävästi esillä. Eihän täällä kannattaisi
käydä, jos myyntiä ei olisi.
Myynnin lisäksi täältä saa
myös kontakteja. Täällä ostetuimpia ovat pienet heijastimena
toimivat pehmot, Jenniina
Leikkainen kuvaili.
?Eihän täällä kannattaisi
käydä, jos myyntiä ei olisi.
Myynnin lisäksi täältä
saa myös kontakteja.?
YRITTÄJÄ JENNIINA LEIKKAINEN
Delfia Designin suosituin tuote Naisten messuilla olivat pienet, kierrätyskankaasta valmistetut heijastin-pehmot. Olin vaakunalahjasta tosi otettu. Suurin osa minun asiakkaistani on naisia noin
10?40 ikävuoden välillä.
Nuoret ostavat täältä paljon itselleen, vanhemmat lähinnä lahjaksi. Kuva: Juulia Lahnaoja. Hintakaan
ei paljoa poikennut kauppojen valikoimasta ja messut
tarjoavat ihmisille mahdollisuuden ostaa paikallisilta yríttäjiltä persoonallisia
tuotteita.
Vaikka perinteisestä Naisten messujen -nimikkeestä
on pidetty kiinni, messuilla
niin myyjien kuin asiakkaidenkin sukupuoli ja ikähaitari on vaihtelevaa. Vaakuna saa jatkumon, vaikka uuden kunnan
vaakunaksi valittiin Raahen
vaakuna.
. Vaakuna on hieno
symboli Vihannin kunnan
olemassaolosta. Naisten
lisäksi sekä miehet että lapset edustivat messuilla molemmin puolin myyntipöytiä.
. Vaakunan käytössä on
tietyt sääntönsä. Käyttöoikeus
myönnettiin yhdistykselle,
kertoo Vihannin kunnanjohtaja Leena MikkolaRiekkinen..
Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Anja Kaartinen antaa päätökselle suuren arvon.
. Koski myöntää, että
esimerkiksi vaakunakiistoja
on ilmennyt aika ajoin.
. Standaarit ovat pöydällä pidettäviä
vaakunatunnuksia.
Kunnanjohtaja Mikkola-
Riekkinen toteaa, että kunnanvaakunoiden käyttöä
säädellään laissa.
. Nettimyynnissä suosituin
tuotteeni on neuvolakortin
kuoret, joita messuilla ei mene lainkaan. Vaakuna
on arvokas tunnus, jota käytetään ja käsitellään sen mukaisesti.
Mikkola-Riekkisen kotoa löytyy myös Vihannin
vaakuna. - En muista Raahen alueelta tosita käsityöyritäjää, joka
myisi samanlaisia tuotteita, yrittäjä Jenniina Leikkainen mietti. Arkistokuva: Vesa
Joensuu
joille myös on myönnetty
kotikunnan vaakunan käyttöoikeus Pattijoen ja Raahen
kuntaliitoksen jälkeen.
Kunnanhallitus päätti samalla, että kotiseutuyhdistys saa käyttöönsä Vihannin kunnan standaarit kuntaliitoksen jälkeen. Pääasiallisesti myyn
tuotteitani nettikaupan ja
sosiaalisen median kautta, mutta muutamia kertoja vuodessa kierrän myös
messutapahtumia, Leikkainen kertoi.
Vaikka useat naisten messuilla käviät kiertelevät vain
katselemassa tarjontaa,
Leikkaisen mukaan Raahessa on mukava olla myymässä, messupöydän ympärillä
pyörivän väen vastaanotto
on hyvää.
marraskuuta 1951. Vihannin vaakuna on Vihannin kun-
nan tunnus. Raahen Seutu julkaisee yksityisille
henkilöille ja perheille tarkoitetun tervehdyspalstan
torstain 20.12. Tuolloin kunta
järjestää joko suunnittelukilpailun tai tilaa vaakunaehdotuksia valitulta heraldikolta.
. Vaakunan kilven väri viittaa vihantaan ja siten kunnan nimeen,
ja sen aihe jokivarsiniittyihin, joista seudun viljelys on alkanut.
. Hän suunnitteli
useita suomalaisia kunnallisvaakunoita ja yhteisöjen tunnuksia sekä piirsi
Kahdessa vaakunassa
olevien elementtien yhdistäminen ei kuitenkaan ole
ollut Kansallisarkiston ja
sen heraldisen lautakunnan mieleen. Postikortteja hän on
piirtänyt Suomen Punaiselle Ristille sekä useille yhteisöille ja järjestöille. Lähde: Wikipedia
tään tunnuksena esimerkiksi lipuissa, julisteissa ja
pienikokoisena tunnuksena kirjekuorissa, lomakkeissa ja asiakirjoissa. Uudesta vaakunasta on
kyse silloinkin, kun kunta päätyy ratkaisuun, jossa yhdistetään elementtejä
kuntien käytössä olevista
vaakunoista. Hänet palkittiin vuonna 1965
Pro Finlandia -mitalilla.
. Vaakunan selitys on ?vihreässä kentässä viikatteen terä, saatteena sen
kummallakin puolella kolme vesilehvää, kaikki hopeaa.. joulukuuta samana vuonna.
. Valtaosa Suomen vaakunoista
on heraldisesti puhdasoppisia perusvaakunoita, jotka ovat saaneet myös kansainvälistä huomiota. Uuden vaakunan on saatava ennen
käyttöönottoa hyväksyvä
lausunto Kansallisarkistosta.
Koski toteaa, että useat kuntavaakunat jäävät
vaille käyttöä kuntaliitosten jälkeen. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön
20. Partiolaisten rantasipi-aiheinen lippu on
tehty Erikssonin partiolaisille antaman
taulun pohjalta. Eikä korttien lähettäminen ole halpaa:
jokainen kortti postimerkkeineen maksaa monia kymmeniä senttejä,
jopa yli euron.
T
änäkin jouluna moni yritys ja yhdistys muistaa asiakkaitaan ja
liikekumppaneitaan Raahen Seudussa julkaistavalla joulutervehdyksellä, jonka tuotolla kerätään varoja Raahen seutukunnan
laitoksissa asuvien vanhusten hyvinvointiin.
R
aahen Seudun lukijoille, Raahen seutukunnan perheille
ja yksityisille henkilöille tarjoamme saman mahdollisuuden auttaa lähimmäisiä. Eriksson julkaisi myös
kirjallisia teoksia. lehdessä. 1987) oli suomalainen heraldikko. Kyseisen kunnan alueella toimivilla yhdistyksillä ja
seuroilla on tuolloin mahdollisuus anoa lupaa vaakunan käyttöön.
J
J
oulun lähestyessä jokaisessa kodissa on totuttu kirjoittamaan iso
nippu joulukortteja ja Hyvän Joulun toivotuksia.
oulukorttien lähettäminen on monissa perheissä iso urakka:
osoitteita on muistettava paljon, osoitteitten keruu vie aikaa ja
korttien postittamisessa on työnsä. Vanha vaakuna muuttuu eräänlaiseksi epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi. Monille perheille joulukorttishow
aiheuttaa suoranaista stressiä. On otettava huomioon, että vaakunaa käyte-
erään nykyisin käytössä olevan Suomen vaakunan, joka perustui Kustaa
Vaasan hautamuistomerkissä olevaan
vaakunaan. Vaakunan on suunnitellut Olof Eriksson, ja Vihannin kunnanvaltuusto hyväksyi sen kokouksessaan 11. Nämä kaksi
instanssia tarkastavat, että viralliset kuntavaakunat
täyttävät vaakunoille asetetut periaatteet. Tällä palstalla julkaistaan
Hyvän Joulun ja Rauhaisan Uuden Vuoden toivotus,
jolla Sinäkin ja perheesi voitte yhteisen otsikon alla
muistaa ystäviä ja sukulaisia.
Lehti jaetaan seutukunnan kaikkiin kotitalouksiin.
H
yvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta kaikille
sukulaisille ja tuttavillemme toivottavat:
Pirjo ja Pekka Punahilkka
Taatto-vaari Huopalainen
H
yvän Joulun toivotus tällä palstalla maksaa
20e/henkilö tai perhe (sisältää arvonlisäveron 23%).
Summasta puolet kohdistetaan laitoksissa asuvien
vanhusten hyvinvointiin.
Helpota joulukiireitäsi ja muista lähimmäistäsi
tavalla, jolla tuet hyvää yhteistä asiaa.
Täytä oheiseen kuponkiin toivottajan
nimi ja laskutustiedot ja
palauta kuponki lähimpään postiin.
Postita viim. Erityisasintuntija Arto Koski sanoo, että Kansallisarkisto
ei pidä suotavana sitä, että kuntaliitoksessa kahden
tai useamman kunnan vaakunat yhdistetään samaan
kilpeen.
. marraskuuta 2012
UUTISET |
Raahen Seutu
us
J ouluna muistamme
lähimmäisiämme.
Tänäkin jouluna teemme sen
vähin vaivoin ja tuemme seutukunnan
laitoksissa asuvia vanhuksia.
VAAKUNA
. 26. Olof Eriksson oli taidemaalari Verner Thomén poika.
. Yhdistetystä vaakunasta tulee tuolloin helposti
optista tunnistettavuutta
ajatellen liian pienipiirteinen. Ne eivät enää
edusta itsenäistä kuntaa.
. 7.12.2012.
Voit myös laittaa toivotuksesi
sähköpostiosoitteella
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.?
tai tuoda konttoriimme
Fellmanin puistokatu 4.
PL 61
92101 RAAHE
Joulutoivotus maksaa vain 20 , josta puolet kohdistetaan laitoksissa asuvien vanhusten hyvinvointiin.
7. 5. Eriksson suunnitteli myös
vuoden 1964 markan kolikon vaakunapuolen. Lisäksi hän on suunnitellut useita sukuvaakunoita, exlibriksiä ja liike- ja järjestömerkkejä. Tämän vuoksikin vaakunasäädöksistä halutaan pitää
kiinni.
Säädökset eivät hyväksy
vain valmiita vaakunoita.
Yhdistyvä kunta voi halutessaan hankkia uuden
vaakunan. Olof Werner William Eriksson
(5.4.1911 Helsinki - 27
Kuva: Vesa Joensuu
Istutko itsesi
hengiltä?
LIIKKUMATTOMUUS
Suomalaiset ovat mainioita istujia. porrasmalli, Farmasialiiton puheenjohtaja Heidi Silvennoinen sanoo.
Sosiaali- ja terveysministeriö
on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on lääkekorvausjärjestelmän kehittäminen.
Hallitusohjelman tavoitteena
on kohdentaa korvaukset siten, ettei paljon lääkkeitä käyttävien ja pienituloisten asemaa
heikennetä. Liian istumisen haittoja
ei saa korjattua vapaa-ajan liikunnalla. Vielä hälyt-
tävämpää on se, että yli 15 prosenttia on niitä, jotka eivät liiku
lainkaan.
Liikkumattomuus opitaan jo
murrosiässä. Missä sen sijaan on kehitelty testausmenetelmä ja hoitopolku liikkumattomuuden tunnistamiseksi ja hoitamiseksi?
Viimeaikaiset terveystutkimukset
ovat osoittaneet, että liika istuminen on yhteydessä sydänkuolleisuuteen. Aikuisten fyysisen aktiivisuuden viikoittainen minimisuositus sisältää kestävyysliikuntaa 2 tuntia 30 minuuttia reippaasti
tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavasti sekä lisäksi 2 kertaa viikossa lihaskuntoa ja liikehallintaa kehittävän harjoituksen.
. Lähde: Suomalaisten fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja
ennen.
Vasankari kiinnittäisi huomiota
etenkin työmatkaliikuntaan, koska sen yhteiskunta pystyisi tekemään normiohjauksella houkuttelevammaksi. Se ohittaa vaarallisuudessaan muun muassa ylipainon, alkoholin ja korkean kolesterolin.
UKK-instituutin johtajan Tommi Vasankarin mielestä onkin
käsittämätöntä, kuinka laiskasti
liikkumattomuuteen on Suomessa tartuttu.
. Suomalaisista 11vuotiaista pojista lähes puolet liikkuu suositusten mukaan, mutta
15-vuotiaista enää 15 prosenttia,
tytöistä vielä harvempi. Tietyn omavastuuosuuden jälkeen korvausprosentti nousisi portaittain.
Tämä hyödyttäisi erityisesti niitä, jotka joutuvat käyttämään
paljon lääkkeitä.
TIESITKÖ?
4
Suomalaiset ovat
ahkeria matkailijoita
ja reissaavat
mieluiten muissa
Euroopan maissa.
Viime vuonna
ulkomaille tehtiin
lähes 4,3 miljoonaa
vapaa-ajan matkaa.
Suomalainen aikuinen istuu, makaa tai seisoo paikoillaan jopa 10 tuntia valveillaoloajastaan, osoittavat selvitykset. 8 |
Raahen Seutu
hyvä olo
. On järkevämpää laittaa
järjestelmä kokonaan uusiksi
kuin paikkailla nykyistä järjestelmää sieltä täältä. 010 665 5130 tai 010 665 5118
. Kansainvälisessä vertailussa suomalaislasten liikuntainnon hiipuminen on
poikkeuksellisen dramaattinen.
. Asiakkaiden kanssa työskentelevät palautetta farmaseutit ja proviisorit ovat kertoneet olevansa samaa mieltä.
. Ihminen voi myös
itse vaikuttaa siihen, miten työmatkansa taittaa.
Kaiken kaikkiaan suomalaisten
aikuisten liikkumistottumukset
ovat heikossa jamassa. Sen me osaamme todella hyvin, että miten aktiivisista lapsista
tehdään passiivisia peruskoulun
päättäjiä, harmittelee Vasankari.. Ajatellaan, että se on ihmisen
oma tapa eikä sille voi mitään, ihmettelee Vasankari ja muistuttaa,
että samaan aikaan keksitään kyllä
keinot muun muassa tupakoimisen vähentämiseen jopa lainsää-
dännön kautta.
Vasankari heittää palloa paitsi
lainsäätäjille myös hoitolaitoksille. Monen työikäisen päivät kuluvat
enimmäkseen pakaroiden varassa, jopa terveyden kustannuksella.
SANNA KESKINEN
Kaikki tunnistavat joukon riskitekijöitä, jotka ovat edesauttamassa
elintapasairauksien puhkeamista
ja lisäämässä kuolleisuutta niihin.
Alkoholin, tupakan, rasvan ja sokerin vaaroista on puhuttu vuosikymmeniä.
Riskilistan neljännellä sijalla
keikkuu Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan liikkumattomuus. Vapaa-ajan liikunnalla
ei voi tuntikausien päivittäistä istumista paikata, vaan krooninen
istuminen on itsenäinen riskitekijä.
Vapaa-ajan liikunta on lisääntynyt niin naisilla kuin miehilläkin,
mutta samaan aikaan työssä liikkuminen ja työmatkaliikunta ovat
vähentyneet. Fyysisen aktiivisuuden suositus 7-18-vuotiaille on vähintään
1-2 tuntia liikuntaa päivittäin monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla.
. Suositukset täyttävästi vapaa-ajan liikuntaa harrastaa noin 80 prosenttia niin naisista kuin miehistäkin, mutta vapaaajan liikkumisella ei pystytä korjaamaan vajetta, joka syntyy muun
liikunnan vähenemisen kautta.
. On päätetty leikata läski pois
Suomesta. marraskuuta 2012
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
p. Hyvä ratkaisu olisi kustannusperusteinen ns. Hänen mielestään suunta on
harhautunut, kun esimerkiksi lihavuuteen etsitään apua leikkauksista.
. Ikääntyneille tulisi aikuisten suositusten mukaisesti laatia
yksilöllinen liikuntaohjelma, joka ottaa huomioon liikkumiskyvyn ja sairaudet sekä korostaa erityisesti tasapainoa ja nivelliikkuvuutta.
. Keppijumppa kahdesti viikossa ei korvaa sitä, että 40 tuntia viikossa työ on köykäisempää kuin
KUINKA PALJON?
. terveys, ravinto, itsensä hoitaminen
26. Kaikki liikunta on silti askel parempaan suuntaan. www.raahenseutu.fi
KANNANOTTO
Lääkekorvaukset
remonttiin
RAAHEN SEUTU
LÄÄKKEET Suomen Farmasialiiton mielestä nykyinen lääkekorvausjärjestelmä pitäisi laittaa täysremonttiin. Vain 11
prosenttia liikkuu suositusten mukaiset 2,5 viikkotuntia kestävyysliikuntaa ja kahdesti viikossa lihaskuntoharjoittelua. Tähän päästäisiin
porrasmallin avulla.
Siinä nykyiset sairausperusteiset korvausluokat korvattaisiin kustannuksiin perustuvilla
korvausluokilla
Sitä pitää todella tärkeänä neljä
viidestä suomalaisesta.
Myös nuoremmat ikäluokat ovat konservatiivisia
joulunvieton suhteen. Kuva:
Nina Huisman
Yleisenä olettamuksena on
edelleen, että lapset edes käväisevät vanhempiensa luona, sanoo Kirkon tutkimus-
keskuksen tutkija Veli-Matti Salminen.
Jouluun liittyy aina tietynlainen pysyvyys. (08) 2116 200. Kokoelma-amanuenssi Elina
Klemola esitteli näyttelyjä ja kertoi Raahen alueen
historiasta.
. Henkilökunta ei yksin
pysty järjestämään tämänkaltaisia tapahtumia, joten
tottakai kaikki ekstra on
tervetullutta, Kirsti Vesakoski uskoi.
prisma.fi
S-Etukortilla
Katselulaitteet, kamerat,
matkapuhelimet, pelikonsolit, radiot,
mp3-soittimet ja tietokonetarvikkeet
Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan OK Arinan osuusmaksu 100 ?. Mainingin väellä oli myös omia muistoja Raahen seudun historiasta
sekä Kruununmakasiinin vaiheista. Tavataan sukulaisia, käydään haudoilla
ja syödään jouluruokia. Myös nuoremmat ikäluokat pitävät kiinni vanhoista perinteistä.
Joulutavat yhdistävätkin
kaikkia suomalaisia ikä- ja
ammattiryhmistä riippumatta. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: s-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 76 5858, ma-pe 8-20, (0,0828?/puhelu + 0,1199?/min).
(Alennus ei koske elintarvikkeita, eläinruokia, lehtiä, tupakointi- ja alkoholituotteita, Hesburgerin tuotteita eikä
Poimuri-, Maksukanava-, ja Saunalahti Prepaid-kortteja tai toimitusmyyntituotteita.)
Polttoöljymyynti
044 7885 867
044 7885 868
Prisma Raahe: ma-pe 7?21,
la 7-18, su 12-18
Palokunnankatu 37, Puh. Joululla on vahva perinnearvo
ja asema vuoden tärkeimpänä juhlana. Kuva: Juulia Lahnaoja
Tärkeintä suomalaisten
joulunvietossa on yhdessäolo perheen kanssa. Myös
joululaulujen laulaminen ja
hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen ovat asioita, joista ei luovuta. TI 4.12.
S-Etukortilla
tuotteista
Virkistävä
retki
VIERAILU Lions
klubi Raahe/Fantti
on useana vuotena
joulun alla järjestänyt palvelutalojen asukkaille virkitystoimintaa.
JUULIA LAHNAOJA
Tänä vuonna hyväntekeväisyyskohteeksi valittiin
palvelutalo Maininki. marraskuuta 2012
UUTISET |
Raahen Seutu
9
Joulunvietto on perheen ja
läheisten yhteinen juttu
MAIJU KORHONEN
JOULU Tärkeintä suomalaisten joulunvietossa ovat
yhdessäolo perheen kanssa
sekä rauhallinen tunnelma.
Tätä mieltä on suomalaisista
peräti 80 prosenttia.
Perheen jälkeen tärkeimpinä tulevat perinteiset jouluruoat, joulusauna ja joululahjojen antaminen, TNS
Gallupin joulukyselyn mukaan.
Perinteisistä juhlatavoista
juuri joulun viettoon liittyvät tavat muuttuvat hitaimmin. Tapa viettää perhekeskeistä joulua tuli Suomeen
1800-luvulla. Bonus alkaa kertyä 50 euron
kuukausiostoilla. Perinne on
tiukassa ja vain harvat lähtevät ulkomaille tai viettävät
jouluaan hotellissa tai lomamökissä.
. Maininkilaiset
ovat aiemmin tehneet virkistysreissun uudistettuun
Raahen kirkkoon, jolloin
reissuun lähtivät kaikki jotka jaksoivat kirkossa kävellä. Rohkeimpia perinteisten
joulutapojen uhmaajia ovat
hieman alle kolmekymppiset perheettömät aikuiset.
Museon interaktiivisia esityksiä pääsi seuraaman kokoelma-amanuenssi Elina Klemolan johdolla. 26. Kymmenen Mainingin vanhusta
pääsi tutustumiskäynnille
Kruununmakasiiniin.
. Nyt matkaan pääsivät
he, jotka eivät omin avuin
pysty liikkumaan.
Mainingin ja naapurissa sijaitsevan Kruununmakasiinin välinen matka taitettiin pyörätuoleilla.
Lions klubilaisten lisäksi
matkaan tueksi ja turvaksi lähti kaksi palvelukodin
RATKAISEVAN EDULLINEN
työntekijää.
Reissu toteutettiin vanhusten ehdoilla, saattajat
veivät heitä katsomaan
niitä näyttelykohteita mitä
saatettavat itse halusivat.
Kruununmakasiinin monet
kohteet, kuten interaktiiviset esitykset ovat hankalia
käsiteltäviä heille, joiden
mahdollisuudet liikkumiseen ovat rajoittuneet. Se näkyy
joulupuuhien samankaltaisuutena vuodesta toiseen.
Vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolet
käy aattoisin hautuumaalla
ja lähes puolet seuraa joulurauhan julistusta. Sen voi maksaa kerralla kokonaan tai liityttäessä 20 ?, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. . Vain noin joka kymmenes suomalainen
ohittaa joulun kristilliset perinteet.
. Olemme useana vuonna olleet palvelukoti Hopeataurissa vanhusten
kanssa kirjoittamassa joulukortteja, joten tämän joulun alla päätimme tehdä jo-
tain Mainingin asukkaiden
hyväksi, kertoi LC Raahe/
.
Fantin Kirsti Vesakoski.
Mainingin väki lähti innokkaasti mukaan Lionsien
ajatukseen museoon tutustumisesta. Sitä ei uskalleta eikä haluta mennä varsinaisesti muuttamaan, vaikka joustoa saattaakin olla.
Etenkin kotona asuvien lasten joulunviettoa ohjaa se,
mitä pidetään yleisesti hyväksyttävänä joulutapana,
Salminen sanoo.
OMISTAJAPÄIVÄT
ALKAVAT LAUANTAINA!
LA 1.12. Jouluissa pyritään säilyttämään tiettyjä tapoja vuodesta toiseen. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin
7.50 Aamuhartaus. 14.00 Emmerdale (S).
14.30 Emmerdale (S). 11.30 Turvallista matkaa. N: Jussi Nikkilä,
Misa Lommi, Matti Mäntylä.
23.15 Yle Uutiset.
23.20 YleLeaks.
23.35 Panta kaulassa (12).
Katkera kalkki.
0.05?0.20 Oddasat.
TV2
6.50 Pikku Kakkonen.
6.53 Anniina Ballerina.
7.06 Metkat Mesiläiset.
7.14 Taitoset.
7.22 Popi Kissa.
7.34 Melkein mestari.
7.41 Humps.
7.48 Neppajymykerho.
7.56 Disney esittää: Mainio
Manu.
8.19 Galaxi.
8.20 Sherlock Jakki.
8.33 POPsis!
8.46 Me hirviöt.
8.49 Lentävät lääkärit (7).
9.35 Maailman ruokapöydissä: Ruotsin ja Tanskan
herkut.
10.30?10.52 Pekko ja muukalainen (S). 18.00 Kellarin kunkku. 13.10 Market Kitchen. 4/4. (U)
14.40 Tanssii Tähtien Kanssa. 10.30
Lääkärit. 22.05 Ajassa
soi. 14.55 MasterChef Australia. Komedia. Metsällä.
0.30 Jokakoti.?.
1.00?5.20 MTV3 Chat.
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät:
Sisko
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot.
17.00 Meidän faija. 21.00 JIM D Rikos: Poliisintappaja (12). 13.05 Hain saalistajat. Isin tyttö.
2.10?7.05 SubChat.
FOX
6.24 Vapaalla.tv. 0.30 JIM D Henkilökuva: Matt Damon. Carol Reedin
ohjaama Trapetsi (1956) pelailee
näillä jännitteillä viritellessään
kolmiodraamaa sirkuksen konkarin Burt Lancasterin, nuoren tähden Tony Curtisin ja kauniin Gina
Lollobrigidan välille. 13.00 Klassista kahteen. Rafea,
beduiinimiehen toinen vaimo, valitaan koulutukseen
Intiaan. 2.00 SVT: Johnny och Johanna. Nu metal . (U)
8.55 Eastenders.
9.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa.
9.50 SubChat.
11.00 Ostos-tv.
14.00 Madagascarin pingviinit (S).
14.25 Karvinen (S). 21.00 Muotitietoinen. 12.00 Uusi elämä maalla. (Full Metal Jacket, Yhdysvallat, 1987) O: Stanley
Kubrick.
23.15 Big Brother.
23.45 Ylläs . 17.20 STT Uutiset. 16.15 Faunin iltapäivä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. Mooseksen kirjaa. 3.20?4.20 Hetki ennen
tuhoa: Paddingtonin junaonnettomuus.
TV5
6.05 Taikatemput paljastuvat. 8.35 24 Kitchen:
Portugalin makuja. N: Leo Jokela, Tommi
Rinne, Leni Katajakoski, Elina Salo, Tarja Nurmi, Marjatta Kallio. Vaaleanpunaisia
muistoja.
9.00 Huippukokki lähtee
maalle. 22.00 Huippumalli haussa. Osa
229: ?Mä en aio päästää
irti?.
20.30 Miranda (7). METAL EVOLUTION: RASKAAN ROCKIN TARINA . Polttarit.
0.45 Enbuske & Linnanahde Crew.
1.15 C.S.I. 22.20 5D: Alapää uusiksi.
23.30 Elokuva: Da Vinci -koodi. 15.20 Lentokenttä UK. 21.58 TV-nytt. 0.30 Star Trek: The Next Generation. 19.00 Ihmemies MacGyver. (U)
16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa.
16.50 Uutiset.
16.55 Suomen ja maailman
sää.
17.00
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
Suudelmointia mistelinoksien alla.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
Maljallinen Maronelan munausta.
17.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.00 NCIS Rikostutkijat. O: Ari Matikainen.
20.00 MOT.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
21.00
21.00 A-studio.
21.30 Köyhyys . USA. (U)
11.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Elina Saloa ja
Leni Katajakoskeakin alkaa oitis
hymyilyttää. 11.10 best direct. 11.00 SVT: Landet runt. 2.30 Navigare. 14.30 Me Rakastamme Musiikkia. huipulla tuulee. Vantaa. 13.00 Kodista
gourmet-ravintolaksi. 2.50 Tarkka-ampujat. Sankaruus on sodasta kaukana. 18.30
Kellarin kunkku. Binkyn
visa.
14.55 Elämää eläintarhassa.
Vieras Keniasta. Osa 5/5: Nykykoulu. Mukana
talous ja kulttuuri.
18.30 Uutisvuoto.
19.00 Prisma: Voiko aisteihin luottaa. 17.00 Anthony Bourdain maailmalla. 3.35?4.02
72 tuntia: rikos.
Heitä
jyrätään
. 12.00 Navigare. WC. Meksikolainen katkarapu-mantelikastike. 11.00 Välilevyjä. 12.30 Me Rakastamme Musiikkia. Osaatteko kokata, ykkösketju. 14.15 Tarzan.
14.50 Kaikenlaista kaupan. Valkosilmäkuhaa
haavikaupalla.
9.30 Juhlasuunnittelijat.
10.00 Luksusmammat. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Ammu vaan! 21.30
Nanny. 18.00 MasterChef
Australia. 11.00 Sisustus uusiksi
miehen tapaan . 19.00
Lentoturmatutkinta: Ohjaamovika. ???
TV1 klo 13.00
?
LIV
9.00 Neulontakerho. 2.30 SVT: Vem vet
mest. 23.45 SVT: En bok, en författare: Det enda könet. Yhteiskuntapalvelus on taaksejäänyttä elämää, mutta
vanha jengi ei ole päässyt
pitkälle.
23.25?0.10 Haven (12). Galaksit. 21.55 Elokuva: Lemmenpeli
(S). 17.00 Latauslista. 16.00 Retro. 19.00 Inked. miksi?: Aurinkoenergiaäidit. hauskat pojat. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.20 Radioteatteri
esittää: Juha osa 18. 17.30 Pulmuset. Osa
8/11: Nu metal.
21.45 Kino: Trapetsi (7).
(Trapeze, USA 1956)
Sirkusmelodraamassa
kunnianhimoinen kaunotar kuumentaa nuoren ja
vanhan trapetsitähden tunteita. (U)
11.05 HANKI: Hiihtolajien
huippuhetket.
12.05 Formula 1: osakilpailu. 3.00?4.00 SVT: Sommarpratarna.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00?17.53 Historia: Siirtolaisesta miljonääriksi.
1/5. Osa 10: Semi?naali. Ostovaikeuksia.
13.00 Juhlasuunnittelijat.
13.30 Vanessa ja pikkuväki.
Tänään pikkuväessä aiheena lasten monikielisyys.
14.00 Pikakurssi kodinostoon. 18.50 Iltahartaus.
Ville Talola lukee 1. Lopuksi teemme rentoutussarjan ja pelottomuuden eleen. 130 km Karhunpolkua pyöräillen.
16.30 Galaxi: Bofori.
17.00
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Viidakkoperhe (7).
18.50 Villit eläinystävämme.
S?nksipaviaanit.
19.00 Yle Uutiset. 16.00 Illallissota. 21.30 AVA Dokumentti:
Yves Saint Laurent: Hullu rakkaus. Osa
9/9: ?Finale?.
18.45 Avaruuskansiot. 4/8.
20.00 Uusi päivä (S). Brasilia.
13.35 Nikon Grilli.
14.05 Harjakaisen & Piisisen
talkoot. Kanan
lento/Tähdenlento.
7.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit.
7.55 Lazy Town (S). 7.00 FOX
Kids: Ni Hao Kai Lan (S). 20.30 Paritellen. 16.30 Pixel. Toinen
sisar.
18.30 Pelastajat (7).
19.00 Big Brother Extra.
19.30 Miehen puolikkaat.
Paluu arkeen.
20.00 Glee (7).
21.00 Full Metal Jacket
(16). 20.00 Seinfeld. Osa
200. 14.45 Hetki ennen tuhoa: Kuolema ilmassa.
15.35 Tappajaeläimet. 8.10 FOX Kids: Prätkähiiret (S). 12.30 Arktiset vedet. 18.00 BUUklubben: Saattepa nähdä. 20.00 Käenpesä (12).
21.00 Täydelliset naiset (7). Historian ketju. 15.30 Arvostele mun illallinen Britanniassa. 9.30 Pienten perhe. Liikenainen.
16.25 Eastenders.
17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Frendit (S). 15.00 Yle Uutiset. 19.30 TV-nytt. ????
Sub klo 21.00
Connery
parhaimmillaan
. 10.00
Yle Uutiset. O: Guy Hamilton.
23.15 Nelosen uutiset.
23.25 Nelosen sää.
23.30 Frasier. 22.30 Kuuluisat kuppilat. marraskuuta 2012
MAANANTAI | 11
Raahen Seutu
TELEVISIO
. 0.00 Vanessa ja pikkuväki.
0.30?6.00 Älypää-TV.
JIM
5.00?8.30 Älypää-TV. Vanhaa suolaa.
18.30 Emmerdale (S). 3.00?5.00 Älypää-TV.
Sirkuksen
riippuvaisia
. 10.00 Hulluna häämekkoihin. Linnunrataan kuuluu
yli 200 miljardia tähteä.
19.00 Francon jälkeen . 21.00 Criminal Minds (16). 21.30 Antiikkimakasiini. ????
Nelonen klo 21.00
Jokela oli
mainio
. 1.15 SVT: Kulturnyheterna. Kaatopaikan kuningas.
8.50 Vaaleanpunainen
pantteri. 0.15 SVT:
Aktuellt. hauskat pojat. 0.40 Amerikan kovimmat vankilat.
1.30 Criminal Minds (16). 0.15 Rikos (12). 16.00 Apua avajaisiin. 7.15 Aamusoitto. Sportacus vauhdissa.
8.25 Pound Puppies. 7.45
Hartaita säveliä. 17.20 Kulttuuritunti: Epookki. Osa
227: ?Pilaat pimeyteni?.
15.30 Uusi päivä (S). Jorma Piisinen pureutuu tällä kertaa
wc-tilojen kosteusvaurioihin.
14.35 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Radioteatteri esittää: Pesä. 14.00
Rekkakuskit jäällä. 6.48 FOX Kids: Sannin taikamatka. 17.30 Eastenders. 13.45 SVT: Agenda. 16.25 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 9.10 Namaste jooga. 23.30 Inked. 18.00 Supernanny. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri
konserttilavalla. (U)
18.00 Emmerdale (S). Vaihtelevia lomatunnelmia.
19.30 Poliisit. 14.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa.
14.30 Vanessa ja pikkuväki. 15.55 Yle
News. (U)
10.35 Emmerdale (S). Illuusio- ja
taikatempuilla on pitkään
harhautettu aistejamme,
mutta mihin näiden temppujen teho perustuu?
19.50 Kansankodin kuokkavieraat: Muistatko. 20.00 Nykäsen Matti. 12.15 Historiasarjoja. Osa
226: ?Nyt saa tää jo riittää?.
15.00 Uusi päivä (S). 23.10 Yöklassinen.
KUTONEN
6.00, 7.00, 8.00, 9.00 Me Rakastamme Musiikkia. 10.00 Me Rakastamme Musiikkia. 16.40 Rachael Ray Show. 17.30
Supertehtaat: Frito Lay. Koti.
Osittain mv. 23.00
Ruotsin miljonääriäidit New Yorkissa. Trapetsilla loikinta on niitä
hommia, joissa ihminen sekä lähestyy lentävän linnun vapautta
että on kirjaimellisestikin riippuvaisimmillaan. 9.10 Tvins
winter 2012. Vantaa.
20.00 Huippumalli haussa.
Kaveripyyntö Tyralle. 20.30
Panttilainaamo. 19.00
Aamusta iltaan. Maatiloilla vietetään viimeistä iltaa.
21.00
21.00 Roba (12). Mv.
14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Parittomat. 15.05 Kultakuume. 26. 12/12.
21.00
21.00 Tuhkimotarinoita.
21.50 Yle Uutiset.
22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
22.35?23.20 Mis?ts (16). Levi Strauss. 1.25 Ammu
vaan! 1.50 Nanny. 23.00 Justimus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Järjestyksenvalvoja.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News.
11.10 Puoli seitsemän. Osa 8/8:
Onnen kaava.
16.25 Kuningaskuluttaja.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
Keskeneräisiä asioita.
18.00 Yle Uutiset. 21.00
Suunvuoro. 17.00 Yle
Uutiset ja sää. 1.30 SVT: Lilla
Sportspegeln. 9.40 Rachael Ray Show. Rohkeus,
sitkeys ja kova työ takasivat
sen, että viisi Euroopasta Yhdysvaltoihin saapunutta maahanmuuttajaa
jätti pysyvän jäljen uuden
kotimaansa kulttuuriin ja
talouselämään.
18.00 Talo Ranskassa. Mukana
urheilu.
19.10 Yle Uutiset alueeltasi.
19.20 Yle Uutiset Suora
linja.
19.30 Meediot. (U)
11.40?12.25 Arto Nyberg.
12.30 Tohtorit (7). 23.00 South Park (12).
23.30 Pelkokerroin. Peruskoulun historia. 17.00 Koirakuiskaaja. 19.30 Pakkolunastajat. 13.15 SVT: Vem vet mest. 22.00 Vallan
linnake (12). 9.25
Mr & Miss ShowHau. Festivaalit Pamplonassa (A la ?esta hemos de ir).
20.15 Ajattelen, siis olen.
4/5: Sanani tarkoittavat.
20.30 Design-klassikko: Jaguar E-type. (12). 13.55 Rajasota. Teemme kissasarjoja sekä aurinko ja tuuli -sarjan. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.15 SVT: Dom kallar oss artister. 2.20 Rajasota. Sarja palaa
tauolta!
15.25 Villieläinhoitola. Sarja
palaa ruutuun.
20.57 Keno.
21.00
21.00 007 ja Kultasormi
(16). 6.15 Aamuhartaus. 6.56
Päivän mietelause. 20.00 Grand Designs
. 12.10 Kasvun paikka. 7.23 FOX Kids: Monsuno. (U)
6.25 Huomenta Suomi.
9.25 Studio55.?. 19.30 Olet mitä syöt. 17.00 Miksi näin. Koti kutsuu.
14.35 Huippukokki lähtee
maalle. Yle Uutiset ja
sää. O: Aarne Tarkas. Parsaa poimimassa.
15.05 Himohamstraajat (7).
Himoshoppailun vaarat.
16.05 Saran ja Meri-Tuulin
metropolit.
17.00
17.05 Nelosen sää.
17.10 Kuppilat kuntoon,
Jyrki Sukula! Ravintola Angela Kouvolassa on
leimautunut edulliseksi lounaspaikaksi, eikä illan á la
carte vedä asiakkaita.
18.10 Matkaoppaat.
18.45 Nelosen uutiset.
18.55 Nelosen sää.
19.00 Lentokenttä. 13.30 Parasta Suomesta. 15.55 Hale ja
Pace . Eturauhassyöpä pysäytti. 11.00,
11.30, 12.00 Tvins. Jätehuoltoa.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Rizzoli & Isles (16).
Kuolema gayklubi-illan
jälkeen.
23.35 Burn Notice (12). 13.00 Start! 13.30 Lentokenttä. 18.05 NYC:n täydelliset naiset. 2.25?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
MTV3
5.20 Aamusää.
5.50 Studio55.?. YLE Teema klo 21.00
MAANANTAI 26.11.
TV1
6.25 Ylen aamu-tv.
9.30 Luontohetki: Veden
maailma. Stanley Kubrickin Full Metal
Jacketissa (1987) merijalkaväkeen astuneita amerikkalaisnuorukaisia kynitään, koulitaan ja jyrätään suurvallan voimankäytön
välineeksi. 1.30
Ruotsalaiset pelastajat. 6.05 Hartaita säveliä. 18.30 Hartaita säveliä. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.45
SVT: Sportspegeln. O: Carol Reed. 16.00
Magnitudi: von Haartman. N: Burt
Lancaster, Tony Curtis, Gina
Lollobrigida.
23.27?4.00 Teematieto.
ARVIOT
SUB
6.00 SubChat.
8.00 Lemmen viemää (7).
Epäröintiä häiden kynnyksellä. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. (Gold?nger/Britannia
1964). 18.30 Jahtikuningatar Marjaana. Iloista
joulua. 13.00
Tvins. 8.00 Yle Uutiset ja sää. Tdnstr.
0.00 Poliisit. Isabella luovuttaa
vaatteensa hyväntekeväisyyteen.
20.05 Maajussille morsian.
Jakso 10. Osa
2365. 6.55 5D: Transvestiittien vaimot.
7.50 Raftersien perheonnea. 11.20 Suurin pudottaja. 17.25
Arkistosta revittyä: Nuoriso aktivoituu. 14.30?15.30 SVT: Allt för Sverige. 11.45 SVT: Why poverty?: Välkommen till världen. 13.15 Matlock. Osa
228: ?Sä oot mun pikku
enkeli?.
16.00 Erätulilla. 10.30 Kodikkaasti vuokralla. 12.10 Ruuvit löysällä.
12.45 Hale ja Pace . 20.58 Kierroksilla: Illan
Salama. Matthew Modinen,
Adam Baldwinin ja kumppaneiden kokemukset koulutusleirillä
ovat karuudessaan puhuttelevampia kuin varsinaisella taistojen
tiellä konsanaan. Vuonna 1961
Geneven autonäyttelyssä
esitelty Jaguarin E-malli sai
niin toimittajat kuin yleisön
haukkomaan henkeään.
21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina. Tien päällä. 11.57 Päivän
mietelause. 9.55, 10.25, 10.55, 11.25 Ruutukauppa.
11.55 Ally McBeal (S). 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. Vieraana
Kari Vepsä.
10.00 Mitä tänään syötäisiin. 10.30 Best Direct. 15.50
Lääkärit. 0.00 Pakkolunastajat. 23.50 The Walking Dead. 15.00 Voicen uutuudet. 6.25 Nousutahdit. 0.55 SVT: Kulturnyheter. 20.00 Kaverien kesken. 23.25 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 9.40 Tvins winter 2012. Meksikolainen katkarapu-mantelikastike. 9. Täällä luku- ja kielitaidottomat naiset kaikkialta
maailmasta perehdytetään
aurinkoenergian käyttöön.
22.25 Kotikatsomo: Elämää
suurempaa (12). 22.00
Panttilainaamo. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Jazzradio. 19.00 Emilyn
sisustussalaisuudet. 21.00 Elokuva: Epic Movie. 12.40 Vapaalla.tv. 1.00 SVT: ABC. Revanssin paikka?
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät. 10.05 Historian ääniä. Suuri sinisyys.
10.00?10.52 Sydämen asialla (7). Lupa
siivota/Hänen serkkunsa
salaisessa salaatissa.
7.25 Disney esittää: 101
Dalmatialaista (S). 20.30 UMO
Live! 21.15 Kultakuume. 17.55 TV-nytt. Lakonisen lurpotuksen ja hyvän
?iliksen suomalainen ykkösmies
Leo Jokela pääsi näyttämään
parhaita puoliaan Aarne Tarkaksen komediassa Älä nuolase
(1962). 9.30 Best Direct. 10.10 Tvins winter 2012.
10.40 Tvins winter 2012. Alcantaran perhe (7). 7.45 FOX Kids:
Transformers. Lastenleikkiä.
13.00?14.48 Älä nuolase (S).
(Suomi 1962). 23.00 SVT: Sportnytt. unelma-asunnot. 15.55 5 minuuttia. 1.20?6.10 Yön AVA.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 9.05 Muistojen bulevardi. Suureelliset suklaakestit.
10.30?11.00 Pikakurssi kodinostoon. ???
Yle Teema klo 21.45
PEKKA ERONEN. Vikkelä lumikko.
15.55 Will & Grace (S). 19.30 Täydellinen päivä. Osa 9. 19.00 Salatut elämät (12). 8.40 Kiikkutuolit kumoon. Hääpäivä.
12.00 Viidakkoperhe (7).
12.50 Pat & Stan.
13.00 Pressiklubi.
13.30?14.24 HulaHula.
14.30 Uusi päivä (S). Meksikolainen katkarapu-mantelikastike.
10.05 Emmerdale (S). 9.00 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 8.15
Ykkösaamu. Guy Hamiltonin 007 ja Kultasormi (1964) on vanhojen James
Bond -leffojen parhaimmistoa.
Sean Conneryn esittämällä superagentilla oli vastassaan poikkeuksellisen persoonalliset konnat ja
kaunottaret, eikä maailman pelastelukaan ollut vielä tässä vaiheessa muuttunut rutiiniksi. 15.00 Huomenta Suomen parhaat. Tommi Rinteen kanssa
ollaan huoltoaseman poikia, jotka
tekeytyvät amerikansuomalaisiksi öljymiljonääreiksi paremman
?aksin toivossa. 22.00 Num3rot. Osa 10. (U)
0.30 Olipa kerran (12).
1.30 Greyn anatomia (12).
2.30?6.20 Älypää-TV.
AVA
6.00?8.10 Aamun AVAus. Osa 3/6.
Käsikirjoitus/ohjaus Matti
Kinnunen. Erottamattomat.
YLE RADIO 1
6.00 Yle Uutiset. 18.00
Star Trek: The Next Generation. 9.00 Yle Uutiset. 18.30 Luontoretkellä: Kettupilli. Tutkija
Aura Nortomaa ja pastori Hannu Varkki
Päästetyt maalit
kestävät paremmin vertailua.
. Nyt nuollaan haavat ja
keskitytään karsintasarjaan.
Ei oltu syksyllä valmiita. Falin ja Lohtander palaavat todennäköisesti joulun jälkeen, sanoi Elfving.
Raahe-Kiekolta odotettiin
tällä kaudella paikkaa varsinaisessa Suomi-sarjassa.
Vaisu syksy tuhosi kuitenkin toiveet aikaisessa vaiheessa.
. Ristiinkarsinnoista
paikkaa hakevat vaasalainen Red Ducks ja Kokkolan
Hermes.
Raahe-Kiekon ohella karsintasarjaa pelaa ainakin
Haukiputaan Ahmat. Yksi tärkeä käännekohta ottelulle oli maali-
Ensimmäisellä jaksolla hienosäätöä kaivannut viimeistely toimi myös paremmin.
AS Moonille riitti toisen jakson ensimmäiset seitsemän
minuuttia viiden maalin tekoon. marraskuuta 2012
URHEILU
. Kaveri oli hyvä ja tuli lujaa alussa, kuten tiedettiin.
Toiseen erään parannettiin,
mutta kyllä RoKi oli tänään
parempi, kommentoi Raahe-Kiekon valmentaja Timo Elfving.
Raahe-Kiekon tehot olivat
ykkösketjun varassa. Ensimmäinen puoliaika
oli muuten hanskassa, mutta
hölmöiltiin yksi vastaan yksi
tilanteissa. AS Moon taas
piti enemmän palloa ja maalipaikkojakin riitti vieraita
enemmän. Toisella jaksolla targetpelaaja liikkui enemmän
AS Moonin 1?1 ja 2?2 tasoitusmaaleista vastasivat
Kai Paakkari ja Marko Keinänen. Tolpatkin alkoivat
olemaan AS Moonin puolella, kun Antti Uusitalo laukoi 6?3 maalin tolpan kautta
maalivahdin selkään ja siitä
maaliin.
Uusitalon ohella maaliteossa toisella jaksolla onnistuivat Janne Hämeenkorpi, Jukka-Pekka Patanen,
Jarno Lackström ja toisen
maalinsa tehnyt Keinänen.
Maalien jälkeen alkoi OsPallekin avautumaan paikkoja, mutta Ville Määttä piti
maalinsa puhtaana.
Vierasjoukkueesta vaarallisin oli Markku Huoponen, joka välillä harhautteli AS Moonin puolustusta
kahville. marraskuuta.
Arvonnan mielenkiintoa lisää se, että mukaan tulevat
myös Futsal liigan joukkueet. Tumppi on
kantanut joukkuetta vaikeilla hetkillä, totesi Elfving.
Varsinaiseen Suomi-sarjaan etenivät Raahe-Kiekon lohkosta RoKi, Seinäjoen S-Kiekko ja JHT Kalajoki. Koko joukkueen liikkuvuuskin oli parempi ja peli parani sitä myöten, sanoi
Ahola.
ROY VIITANEN
FUTSAL Selvä kotivoitto
vei AS Moonin Futsal cupissa kuudentoista parhaan
joukkoon.
AS Moon hallitsi perjantaina pelattua Futsal cupin
toista jaksoa ja otti Raahessa vierailleesta Oulunsalon
Pallosta 7?3 (2?3) voiton.
. Tällä
kaudella seitsemän joukkueen lohkosta vain voittaja
selviää ensi kauden Suomisarjaan ja kakkonen pääsee
karsimaan.
. Jos AS Moon saa ottelun
Raaheen, pelataan se alustavan tiedon mukaan lauantaina 8. Raahe-K 6-3(3-0,
1-1, 2-2)
Tappio Rovaniemellä jätti
Raahe-Kiekon alkulohkossa
kuudennelle sijalle. Sarjan taso oli kova ja meidän
oma peli ei ollut tarpeeksi
valmista, sanoi Elfving.
Viime kaudella karsintasarja oli helpohko. Sit-
Raahe-Kiekko oli alkulohkossa maalinteon suhteen
selvästi sarjan kärkipäätä
heikompi. www.raahenseutu.sps.fi
Raahe-Kiekko heräsi
liian myöhään
JÄÄKIEKKO RaaheKiekon kausi jatkuu Suomi-sarjan alemmassa karsintasarjassa.
ROY VIITANEN
Elfving.
. Olen luottavainen. Sami Niemitalo ja Juho Muikkula olivat poissa henkilökohtaisista syistä.
. Tumppi hoiti kaikki
normaalit pelitilanteet. Jaakko Svensk teki ottelun kaikki raahelaismaalit ja syöttäjinä toimivat Joni Suominen sekä Hannu Härönoja.
Maalissa Tuomas Lohtander oli taas mies paikallaan
43 torjunnalla.
. Se on ollut tavoitteena alusta lähtien. Lähdetään hakemaan
paikkaa ensi kauden Suomi-sarjaan. Muut
karsintasarjajoukkueet varmistuvat tulevana viikonloppuna.
Raahe-Kiekon Jaakko Svensk teki viimeisessä alkulohkon
ottelussa kypärätempun ja nousi joukkueen sisäisen pistepörssin kärkeen.
ten annettiin kauheat lahjamaalit, harmitteli Elfving
virheitä.
On hienoa, että kenttämiehillekin riittää jäähallissa töitä,
mutta Raahe-Kiekon on loppukaudesta saatava kiekot
osumaan pleksin sijaan maaliin. Toisella jaksolle
tehtiin pientä viilausta pelitaktiikkaan, totesi AS Moonin pelaaja-valmentaja Juha
Ahola nihkeästä alusta.
Ensimmäisellä jaksolla
OsPa iski tehokkaasti omista
paikoistaan. Keskinäinen luottamus pelaajien ja
valmennuksen välillä on
myös kunnossa, lisäsi Elfving.
Suomi-sarja, alkulohko 1
RoKi . Maalinteko oli vaikeaa.
Alkukaudesta pelattiin 60
minuuttia ylivoimaa ennen
yv-maalia. Kahden maalin
ohella tolpat kolisivat avausjaksolla neljästi.
AS Moonin Toni Tuominen puski ottelun ensimmäisen
tolppaosuman lähietäisyydeltä. Joukkueen sitoutuminen ja työmoraali on hyvä. Kuvat: Roy Viitanen
Jukka-Pekka Patasen loistava pallonhallinta tuotti
ovelan syötön Marko Keinäsen 2-2 tasoitusmaaliin.
vahti Ville Määtän torjuma
rankkari ensimmäisen jakson lopulla.
Toisella jaksolla AS Moonin peli parani ja ensimmäi-
set kymmenen minuuttia peliä pelattiin enimmäkseen
OsPan kenttäpuoliskolla.
. Voittokaan ei olisi raahelaisia auttanut jatkokarsintaan, kun
muiden otteluiden tulokset
olivat Raahe-Kiekon kannalta epäedullisia.
. Lisää futsalia
on tarjolla jo tiistaina, kun
AS Moon pelaa 2.divisioonan ottelussa oululaista FC
Netsiä vastaan.. Ratkaisevilla hetkillä raahelaiset saivat kuitenkin estettyä taitavan pelaajan maalintekoyritykset.
Futsal cupin kolmannen
kierroksen ottelut arvotaan
tiistaina 27. Ei
ole leikittelysarja ja monella muullakin joukkueella
on kovat tavoitteet, kertoi
AS Moon jatkaa cup-taivalta
poikittain ja saatiin tilaa laidoille. joulukuuta.
AS Moonin ottelu keräsi
liikuntahallille lähes kaksisataa katsojaa. Pitää silti muistaa, että tärkein mies löytyy
tolppien välistä. Arkistokuvat: Roy Viitanen
Raahe-Kiekolta puuttui
Rovaniemeltä loukkaantuneet Juha Falin ja Taneli
Lohtander. 12 | URHEILU
Raahen Seutu
26
Jos
olisi haluja, niin pelaisi varmasti Suomi-sarjassa, kertoo Ukonsaari.
Valmentaja Ville Ollan-
kedon ottelupalaveri kello
15.15 on nopeasti ohi. Mukana
on kokenut Mika Ritonie-
PJK on juhlinut tekemiään
maaleja jo 66 kertaa seitsemässä pelissä. Kopissa showmies.
Oli ja on lahjakas jätkä. Hymyä taisi lisätä se, että tiedossa oli yhden vedon voittaminen.
Kuvat: Roy Viitanen
Mika Ritoniemellä on takanaan 497 aikuisten sarjojen ottelua tehoilla 310+488.
Päähenkilö poistui paareilla
JÄÄKIEKKO Pyhäjoen Joki-Kiekon
Tommi Suuan kotiottelu päättyi ennen alkuvihellystä paareille
ja ambulanssikyytiin.
ROY VIITANEN
le viikolle. Kyllä mä luulen, että kaikilla on kuitenkin jalat tukevasti maassa. Pelaan oikeana pakkina,
kun en osaa sirklata oikeal-
le, naureskelee Suua.
Kello 14.53 auto on kaartanut Pyhäjoen hallin pihaan. Kuusi?seitsemän vuotta on ajettu. Samalla koko
kausi on ohi.
. Välillä on mennyt vähän leikiksi. Luistin jäi railoon kiinni
ja tulin koko painolla jalan
päälle. Tällä kertaa
kasan alla Joni Karvonen ja
halailupuuhissa Ville Moilanen sekä Joonas Harju.
mi, joka on ehtinyt pelaamaan SM-liigaa, Mestistä,
Suomi-sarjaa ja Saksan kolmosliigaa.
. Teipaamisen
ylimpänä valvojana toimi Eemeli Svensk.
ja mahdollista nousua sarjaporrasta ylöspäin.
Tommi Suuan pelaamiin otteluihin mahtuu paljon tarinoita. Läppä lentää, ja reilun parin tunnin
kuluttua alkava kärkiottelu
ei näy eikä kuulu missään.
. Tommi Suualle jäälle pääsy on työesteiden takia ensimmäinen kuluneel-. Sen jälkeen PJK
takoi taululle selvät 9?4 (2?
1, 5?2, 2?1) voittolukemat.
. 26. Omassa päässä vähän
herpaantui ote, mutta kolme pinnaa. Suua ratkaisi
viime hetkillä yhden kotiottelun. Toivottavasti
tänään saadaan hyvä vastus, toivoi Ritoniemi ottelun alla.
Kello 16.15 joukkueet
pääsevät jäälle lämmittelemään. Onneksi
hallissa oli myös raahelaisia
katsojia ja toimittajakin pääsi kotiin. Kahviossa istuva Jari
Ukonsaari on sopiva henkilö kertomaa lisää Tommi
Suuasta.
. Pelaajat suuntasivat saunailtaan miettimään
uusia juonia seuraaviin otteluihin.
Pukukoppia ei ole koolla pilattu, mutta teipit tarttuu mailaan normaalisti. Paras on muutamien
vuosien takaa. Tommi on sellainen säveltäjä. marraskuuta 2012
URHEILU | 13
Raahen Seutu
Ottelupalaveri oli nopeasti ohi. Kaikki luut liikkuu,
kertoi Suua loukkaantumisesta, joka myöhemmin tarkentui sääriluun ja nilkan
murtumiksi.
Sovin alkuviikosta Suuan
Tommin kanssa, että hyppään lauantaina Raahen jäähallilta kyytiin ja teen III-divariottelusta erilainen juttu. Kyllä siihen on
tottunut, toteavat Hilden ja
Suua ajamisesta Raahen ja
Pyhäjoen välillä.
Hyvä alkukausi näkyy auton ilmapiirissä. Pelin jälkeen valmentaja soitti, että voisiko Tommin jättää pois jutusta, kun
se on sairauslomalla
. Muutama sana ja kentällisten ilmoittaminen.
. Pelaajat oli oikeaan aikaan paikalla, vaikka seinäkello olikin jäljessä.
Tommi Suuan ottelu päättyi ennen alkuvihellystä. Asiat on käyty niin monta kertaa läpi, että kyllä jätkät tietää, sanoo Ollanketo.
Puolituntia myöhemmin
lämmittelyn jälkeen jäähallin katsomo täyttyy venyttelevistä pelaajista. Peli
toimii, ja on mukava lähteä pelaamaan, kommentoi
Suua joukkueen ylivoimaa
Kello 17 alkaneessa ottelussa Nivala Cowboys roikkui
ensimmäisen erän Pyhäjoen
matkassa. Pieni epäily oli mielessä,
syntyykö riittävästi tarinaa.
Kello 14.30 Suuan kuljettama auto oli lastattu toimittajalla sekä Janne Häkkisellä, Joonas Hildenillä ja
Niko Rothilla.
. Jääaika jäi vain
parinkymmenen minuutin
mittaiseksi. Se oli tärkeintä,
totesi Ollanketo pelin jälkeen.
PJK:n pistemiehet ottelussa olivat Joni Karvonen
2+3, Niko Roth 3+1, Eemeli Svensk 2+0, Mika Ritoniemi ja Juha Nuolioja
1+1, Joonas Hilden, Ville
Moilanen ja Ville Poukkula 0+2, Joonas Harju ja Jani
Suominen 0+1.
Kello 19 oli uuden paluusuunnitelman aika
Oriflame, Ekoihana, Hoivapalvelu
Helmi Ky, Viipulan tuotteita,
jouluista puuhaa lapsille,
joulutori, kahvio ja arvontaa,
pääpalkintona perhekuvaus
lahjakortti (arvo 100?). peräk. Edullisesti.
VUOKRALLE TARJOTAAN:
Chrysler Voyager vm. 6ÃKNùSRVWLOOD
DVLDNDVSDOYHOX UDDKHQVHXWX#DOPDPHGLD ?
. P
. Vuokra 600 ?/kk.
P
. 14 |
Raahen Seutu
26. 6RLWWDPDOOD NRQWWRULLQ SXK
TYÖSUORITUKSIA
TYÖSUORITUKSIA
Metsäurakointia. Talossa on
iso leivinuuni. kalusteita.
P
. 044 266 9106/Aki
KAIKENLAISTA:
VUOKRAAMO+MUSA+DIVARI
Av. Pyydä
tarjous.T:mi Jari Mustakangas 0400 284 539 Vihanti.
.XSRQNL LOPRLWXNVHW OHKGHQ NRQWWRULLQ WRUVWDLKLQ NOR PHQQHVVVÃ
VÄLTÄ IKÄVÄT YLLÄTYKSET!
Teetä putkiremontti ajoissa.
Kysy Tarjous! Paavolan LVITekniikka Oy.
P
. MA-LA 11-17 www.hittimaatti.fi Tykkää FBssa
Tuo hidas kone perushuoltoon ennen jouluruuhkaa.
Nyt lahjaksi merkkikone
valmiiksi sennettuna alk.
490?. 040 557 1786. 040 822 4983
Raahen Kantojyrsintä Oy
Puh. Järj.
Pattasten koulun vanhempaintoimikunta, tukioppilaat
ja oppilaskunta.
TILAUSOMPELUA:
TILAUSOMPELUA
TILAUSOMPELIMO
EILA SIURUA Korjaus- ja
sisustusompelu. 1.12. Koulukatu 10,
p. 8/9x19
varasto-ovi alk. Sähkölämm.
Pihassa rak, jossa s, pukuh,
pesuh. Myös puiden kaadot ja haketus.
P
. -95, 1,8 l. 140,-/kpl.
Valkolakattu paneli II-laatu
sopuhintaan. tuntumassa. 040 247 5426 /
044 954 2732.
Käytettyjä keittiön, wc, khh
ym. klo 10-13. Paikalla mm. Tervetuloa
kokemaan jouluinen tunnelma tonttujen ja Joulupukin
kanssa. 480 ?/kk
+ vesi + sähkö.
Puh. Neuleet -30%
Kauppakatu 46, Raahe
TEE
HUIPPUKAUPAT
LAHJAKSI
kulmien muotoilu +värjäys
ennen joulua käyneille permanentti- ja väriasiakkaille.
Parturi-kampaamo Eija Flink,
Sortintie 29, Parhalahti P
.
050 552 7005. 0400 195 479.
Myydään RAAHESSA Kasöörintie 16 OKT. ma ilman ajanvarausta klo 9-18,
ti-la sop. Pikku-Kirppu, Raahe, Kauppakatu 36, ti-pe klo
14-17.
Halutaan ostaa ok-talo Ruukista. sekä puuvaja ja autotalli. muk. KuutosTiimin käsityöläismyymälän
puolelta upeat lahjat moneen
tarkoitukseen.
-g7g
,/02,786
. Ensiharvennus, kasvatus- ja
päätehakkuuleimikot. P
. Kohdenumero
www.oikotie.fi: 7551645. Lukot ja avaimet.
Pyörökepit. 010 665 5185
Fellmaninpuistokatu 4, PL 61 92101 RAAHE
www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi. Pienet kodinapu- ja henk.
koht. Etuovi
9614327. Mielellään 4h+k.
P
. Luottotiedot tark. 040 510 2390.
HALUTAAN VUOKRATA:
Asunto Raahe-Pattijoki alueelta, vuokra max 400 ?.
Tarjoa. 040 725 9893.
Mökki Levillä max 8-10 henk.,
ladut + rinne vieressä, vko 52
(joulu) vapaata, myös muita
vapaita viikkoja, p. 044 292 2127. Iso k, oh, mh,
iso eteinen ja saunaos. 69
m2. marraskuuta 2012
. 0400 580 882.
OMAKOTITALO lähellä Ruukin keskustaa. Volkswagen
Golf vm. Panacon Oy Anna
Pärkkä 0440 227 711.
OMAKOTITALO
Pyhäjoen
kesk. RASKAAT KULJETUKSET erikseen sovittuna.
Raskaat maanrakennustyöt
ja maa-aines toimitukset. Ruokaostoksien kotiinkuljetuksia ja
kevyiden tavaroiden kuljetuksia. Irmeli ja Heikki
OSTETAAN
TYHJENNYSMYYNTI Lähes
kaikki -50% tavarat, kirjat,
hyllyt ym. /HKWLHQ YHUNNRSDOYHOXVVD 0\\-D2VWD FRP
. 9/10x21 lasiaukollisia 6R oksapeilioveja
+ karmit 130,-/kpl. Rinteet, ladut,
kelkkareitit lähellä. VHS-nauhat DVD:lle.
NAISET
LEEA-STIINA
palvelee torstaisin klo 19
saakka. Tulisijan
tarpeet. /HKWLHQ YHUNNRSDOYHOXVVD 0\\-D2VWD FRP
. Soita p.
044 259 0593.
Rivitalon päätyhuoneisto RUKALLA 50 m2. 6ÃKNùSRVWLOOD
DVLDNDVSDOYHOX UDDKHQVHXWX#DOPDPHGLD ?
. Vap. Hyvä tilaisuus, yksityiset, firmat, yritykset esim. Hankinta- ja pystykauppana. Tied. Kasettisavupeltejä 15,-/kpl. Tervetuloa!
Koko perheen JOULUTAPAHTUMA PATTASISSA la
1.12. Kevyellä kaivinkoneella puuston
kaatoja ja maankaivausta perusvarustuksella ja traktori
kuljetuksia.
sakaritormala@gmail.com
p. Avoinna
ark. 040 700 5781.
KULJETUSPALVELUITA yksityisille ja yrityksille. Mittatilausompelu. Ennakkomarkkinoinnissa näppärä talo. 2KHLVHOOD NXSRQJLOOD
. ma-pe 10-17. 040 821
7369 www.levintasku.fi
Raahen keskustassa kt-kaksio 65 m2. 2KHLVHOOD NXSRQJLOOD
. työt. Aidan teräsjalat: 51x51 alk. Palv. 0500 386 856.
KANNOT POIS! Vielä ehtii ennen talven tuloa. -96 7 h
2,5 l kats. henkilökunnan
lomakäyttöön. Siisti, uudet keittiökalusteet, 3 krs. 6RLWWDPDOOD NRQWWRULLQ SXK
MYYDÄÄN:
ULKO-/MÖKKIOVET Listat,
panelit, ikkunat, väliovet, sisä- ja ulkopanelit. 0400 681 759.
PERINNEPIKKULEIVÄT
100 % tyrnimehu, saunavihtat, varvuista ryijyt,
rallit, luudat,
NAISTEN-MESSUILTA
su 25.11.
Terv. 2 renkaat,
hyvä radio/CD. 2,40 kpl.
P
asti kotimaassa talouteen, johon ei vielä tule lehteä. kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä
. 26. riita- rikosoikeudenkäynnit
. Tietoja voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. (alv 23%). 114?/kk
AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155
AA, VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144
OTM, KTM Jenni Kivijärvi, 044 068 7133
- julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki
www.paakki.net www.opuslex.?
Avoinna ma?pe klo 9?17.
Asianajotoimisto
Pasi Markus Leinonen Oy
asianajaja, varatuomari
Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe
puh. Tarjous on voimassa 14.12. 050 - 560 0013, Minna Lattunen
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
t ,VMKFUVTMJJLLFJUÊ
t 1BSUVSFJUB
t 3BLFOOVTMJJLLFJUÊ
t 5BUVPJOUFKB
t &MÊJOMÊÊLÊSFJUÊ
t 3FOHBTMJJLLFJUÊ
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. 3110 994
Painopistealueet
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat
- lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet
- oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.?
Asianajotoimisto
Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari
Rantakatu 5 A 24, Oulu
puh. Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias.
Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta, laskutus alkaa 1.1.2013. 220 611, fax 222 766
AA, VT, MBA Jussi Laaka
OTM Anna Kaukko
OTM Heidi Tampio
OTK Sari Bruun
VT Satu Eskola
OTK Eeva-Leena Pietilä
Laivurinkatu 19 A, Raahe
puh. Puhelun hinta 010alkuiseen numeroon on 8,28 snt/puhelu + 5,95 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,04 snt/min. marraskuuta 2012
| 15
Raahen Seutu
Kestotilaaja, anna lahjaksi Raahen Seutu!
3 kk 49. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. 3110 990, 0400-410 720
fax. perhe- ja perintöoikeus
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
KULJETUKSET
Oma koti kuinka kallis?
Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
Mettalantie 5, 92150 Raahe
Jo 20 vuotta parempia
asuntokauppoja
Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425
www.habita.?
NAUTI
PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Remontointi- ja rakennuspalvelut
joka maanantai Raahen Seudussa
Kattoremontit | Huoneistoremontit | Ulkovuoraukset | Ulkomaalaukset | Kosteat tilat
Tilaa ilmainen
suunnittelu ja
kustannuslaskelma Remontista puheen ollen.
Remon Oy
Sotaplassintie 5
92140 Raahe
040 481 4631
www.remon.?
Jakelupalvelut
MAINOSJAKELUT
Jaamme suoramainoksia jakeluverkostomme
tai sen osa-alueille lauantaisin.
Kysy tarjous: puh. 08-222 700, 044 359 1592
fax 08-221 136
email: sjapoy@pmleinonen.com
Painopistealueet:
. Tilauksen tulee alkaa viimeistään
28.12.2012. Hinta sis. krs, Raahe
Puh. alv 10%. Kampaamo
HAE
1BMWFMVO UVPUUBWBU
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. +
ETU
ON J SI
OPA
loppuvuoden 2012
47%
lehdet kaupan päälle
Kiitokseksi saat itsellesi upean seinäkalenterin vuodelle 2013
Soita tilauksesi 010 665 9015.
Tilaa tekstiviestillä: lähetä tekstiviesti RS TILAA ÅJLAH12 oma nimesi ja osoitteesi, saajan nimi ja osoite numeroon 17255.
Sähköpostilla: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Mainitse kampanjatunnus ÅJLAH12. Tekstiviestitilauksen hinta on 0.85 ?, puhelinnumerosi välittyy lehdelle. Asianajotoimistot
hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
VT Vesa Juntunen
VT Mirkka Pentikäinen
OTM Mikko Ravaska
ASIANAJOTOIMISTO
KYLMÄNEN &
ONNELA-KARINIEMI
HOIDAMME YRITYSTEN JA YKSITYISHENKILÖIDEN LAKIASIAT VANKALLA
AMMATTITAIDOLLA JA KOKEMUKSELLA
MAKSUTON ALKUNEUVOTTELU!
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100
OULU
puh. 08-374 511, 040-5517754
fax 08-311 0286
asianajotoimisto@limingoja.net
www.limingoja.net
Sopimuksen mukaan neuvottelu
myös Raahessa.
Hinnat
alk. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistoja:
Kiinteistönvälittäjiä
ASIANAJAJA
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 010 4395 500
Asianajotoimisto
Paakki & Lepoluoto Oy
Painopistealueet: perhe- ja
perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä
oikeudenkäynnit.
Sovionkatu 10, 2. 010 665 5171, 010 665 5172 tai 010 665 5119 tai ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.?
Pätevä palveluhakemisto. 311 4244, fax 311 4245
www.koklaki.?
Isokatu 16 B 14
90100 Oulu
Puh
Tervetuloa!
Jyty Raahe Yhdistyksen
sääntöm. voi esittää.
Nimetyt lahjat ja arpajaisvoittoja toivotaan. Ohjaajamme on nyt saanut
senioritanssi aineiston. 08-2237343.
Raahen AA-ryhmä Toivo
Alkoholismi on sairaus, josta
voi toipua osallistumalla AA:n
toimintaan. Pikkujouluruokailu majalla
5.12. Tapaaminen to
29.11. alkaen klo 13.30 aloituskahvit, klo
14-16 projektin kurssitoiminnan
tulosten esittelyä ja keskustelua
projektista. To 29.11
klo 12 kaikki asiasta kiinnostuneet paikalle. klo 13-15 joulupuuro
Pattijoen veteraanimajalla, kysy
Riitalta (p. klo 10-14 avoimet ovet.
Tarjoamme torttukahvit, tule
tutustumaan toimintaamme.
Ke 28.11. To 29.11. - 22.12. Saimme lisää luonnonvalkoista kudetta!
Raahen keskustassa, Kirkkokatu 43, p. 220 577 TULE!
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ
SEIJA HOLM
Kalajokista erittäin hyvää
RUOKAPERUNAA
pito, vangogh, puikula
huomenna tiistaina
Raahen tori 9-11
Pyhäjoki tori 11.30-12
Tilaukset 0400 694 094
Kotiinkuljetus.
Ahvenanmaan
TALVIOMENAA, lobo
JA RIIHIKUIVAA
SIPULIA
huomenna tiistaina
Raahen tori 9-11.00
Pyhäjoki tori 11.30-12.00
Lukkaroisen mökinpuoli
sonnustautuu
JOULUMYYMÄLÄKSI
JA KÄSITYÖNÄYTTELYKSI
27.11. Pattijoella OP-torin päiväkotia
vastapäätä. To 29.11. Ilm. Av. Ryhmänvetäjien
tapaaminen jäsentuvalla to
29.11. Selvin Mielin-projektin väliseminaari Merikadun
koulun auditoriossa 30.11. klo 18 kerhohuoneistossa,
Kirkkokatu 53 B 14. klo
18 Teknisen Palvelukeskuksen
kahviossa, Ruskatie 2 Pattijoki.
Hallitus kokoontuu klo 16.30.
Tervetuloa!
Raahen Seudun Kehitysvammaisten Tuki Yhdis-
Kreivinajassa alkaa klo 12 ruokailulla, hinta kaksikymmentä
eur. to 29.11. Ilm. Naisten AA-ryhmä toimii
samassa paikassa maanantaina
klo19. ma-pe 10-18, la
10-16, su 12.16. kahvitarjoilun
vuoksi puh. klo 12 alkaen, pääsyliput
voi lunastaa kahvitilaisuudessa.
Tervetuloa.
Siikajoen Maa- ja Kotitalousseura Asiakasilta
Päivänmarissa pe 30.11. marraskuuta 2012
JÄRJESTÖT
Raahen
Kaatuneitten
Omaiset Muistathan pikkujoulumme veteraanimajalla 29.11.
klo 15.
Raahen Seudun Invalidit
Yhdistyksemme joulujuhlaa vietämme Saloisten seurakuntakodilla 16.12. PL 10601 T:S
Väärä titteli
RAAHEN SEUTU
THAI-HIERONTA
Brahenkatu 3.
P. klo 12-14
Ken lahjan tuo, hän lahjan saa.
Ilm. 2238706
30.11. Mielenterveyskuntoutujien joulujuhla Raahen seurakuntakodin
isossa salissa ke 19.12. 044-3211933 tai Annelle p.
050-5436696. boccia klo 10 ja ma 26.11.
klo 15 uutena kerhona aloitetaan tuppikerho, siispä kaikki
asiasta kiinnostuneet mukaan.
Ke 28.11. klo
12. 044-7170353. Vanha
seminaari p.044-9671001. Hilkka puh.0500157474
Ruukin AA-ryhmä, kokoontuminen keskiviikkona, klo 19 Heikinkuja 2 srk-talo. Käsityökerhojen
valmistamia tuotteita on esillä,
pöydänlaittajat tulevat jo klo 10.
Keskiviikkona ei muita kerhoja.
To 29.11. vanhemmat ja kymmenen
eur. klo 14 alkaen. Tervetuloa.
OIKAISU Perjantain Raahen Seudussa julkaistussa
Piehingin koulun rakennusurakan kilpailuttamista
koskevassa jutussa oli tittelivirhe. ryhmien joulutauot.
Luento kaikille Psyyken vapaaehtoistoimijoille ?Mistä virtaa
kinttaisiin?. Erilaisia käsitöitä. Sadulle
p. klo 10 - 17
la-su klo 12 - 16
torilla päivittäin.
Säävaraus.
Männistö
p. Ilm. Mervi Haahti ei ole
rakennusliike Ojala & pojat -yhtiön toimitusjohtaja
vaan viestintä- ja markkinointipäällikkö.
Tarjouspyyntöasiakirjassa mainittu rakennusurakan referenssivaatimus oli
kolme vastaavaa kohdetta
viiden vuoden aikana tehtynä.
Toimitus pahoittelee sekaannusta.
26. Hallituksen kokous 27.11.
klo 10 jäsentupa. Ti 27.11. klo 12-16 ATK-kerho sovitun ohjelman mukaan.
Ke 28.11. Arpajaiset, ota pientä
arvottavaa mukaan. 2.12
klo 16 menemme katsomaan Py-
häjoen harrastajanäyttelijöiden
esitystä Suloinen Myrkynkeittäjä, samalla matkalla käymme
Puttaan kartanossa kahvilla.
Lähtö linja-autoasemalta 12.45
EKL:n juhlaristeilylle lähtijöille
ilmoitetaan, että lähtö on 12.12.
klo 6 linja-autoasemalta, mukana tulee olla voimassaoleva
passi tai poliisiviranomaisen
antama kuvallinen henkilökortti. Ti 27.11. Pukkikin käy, ken
lahjan tuo hän lahjan saa. ei ole
Ilonpisaroita ryhmää Rokuan
retken takia. klo 13.30. klo 10 käsityö- ja
askartelukerho. senioritanssi harjoitukset Paradisessa klo 10, käsityöpiiri Kreivinajassa klo14.30,
puutyöpiiri Merikadun koululla
klo 16. Raahessa toimii AAryhmä Toivo, kokoontuminen
torstaisin klo 19 ja su klo 18, Uusi
osoite on Rantakatu 7 B. 044 551 6803) vieläkö
mahtuu mukaan.
MLL Raahen paikallisyhdistys Perhekahvila kokoontuu
ennen joululomaa vielä 29.11,
jolloin vietämme pikkujoulua,
tonttulakit mukaan. 0400
230940 ja Hillevi p. AA:n Oulun
alueen päivystävä puhelin 0440
- 241 266 klo 19-21 joka päivä.
Katso myös www.aa.fi Olet tervetullut mukaan toimintaan.
tyksen pikkujoulu la 8.12.12
. Merjalle puh.
044-2994076. Avoryhmä kokoontuu samassa
paikassa kunkin kuukauden
viimeisenä torstaina, klo 19, johon voivat osallistua kaikki AA:
n toiminasta kiinnostuneet sekä
alkoholistien omaiset ja muut läheiset. www.raahe.
elakkeensaajat.fi
Pattijoen Veteraanimajan
Kannatusyhdistys Vietämme vuoden viimeistä päiväkahvitilaisuutta majalla ke 28.11. tiistaikerho Kreivinajassa klo 15, aiheena Kuulumisia ikäihmisten yliopistosta.
Lauluryhmä harjoittelee kerhon
jälkeen. 16 |
Raahen Seutu
ILMAINEN
OMPELU
tikkipeitteille
(reunojen kääntö)
Tullut, edullisia:
UÊ??Ì??>?Ã?>ÊÌÀ????Ì>
UÊyiiViB
UÊÌÕÀ??ÃB?Ìi?BB
Ê«?i??ÊiÀBt®
P
.S. Kahvitellaan,
vaihdetaan kuulumisia ja
käydään läpi vuodenvaihteen
asioita mm. 220650
Palvelemme ma ja pe 9.30-18, ti-to 9.30-17.30, la 9.30-14
Edullinen ostopaikka
Kauppakadulla!
HUIPPUTARJOUS!
ITA
TUNIKO
25
Koot
S - XXXXL
Palvelemme ma-pe 10-17.30,
la 10-14, MYÖS SU 12-15
JOULUUN SAAKKA
Kauppakatu 44 p. ruokailun vuoksi su 9.12.
mennessä Eeva 040 5094938 tai
Juhani 050 5256426.
Eläkeliiton Raahen yhdistys Ma 26.11. Ilm. 0700 9 2838
2,31 (min + pvm) Star ms. Ti 27.11. 11.30 arvanostoa ja ruokamaksuja varten. Joulun
Aika lehtiä saatavana kerhossa.
Raahen Eläkeläiset Ma
26.11. Kahvitellaan
ja keskustellaan, tervetuloa! Tiedustelut 044-0564854
Raahen seudun Omaishoitajat ja Läheiset Omaisvintillä (Asemakatu 4 A4 Raahe) ma
26.11. Tervetuloa!
Raahen Psyyke Ma 26.11.
Omaisten ryhmä klo 17 jäsentupa. Tervetuloa!
Raahen Kansalaistaloyhdistys Jyty Yhdistyksen
jäsenet huomio! Jos teiltä löytyy
pois annettavia kunnossa olevia
tekokuusia, jouluvaloja tai -koristeita niin voitte lahjoittaa ne
Jytyn käyttöön.
Raahen ja Ympäristön
Eläkkeensaajat Seminaarin
koululla kokoontuvat kerhot: Ma
26.11. syyskokous ti 4.12. Aune p. Sitovat
ilm. klo 13
syyskauden viimeinen varsinainen porinakerho, jota vietetään
yhteislaulun merkeissä, to 6.12.
on itsenäisyyspäivä ja 13.12.
on suuri pikkujoulujuhlamme.
Muistikerho kokoontuu torstaina jo klo 11 kerhohuoneessa.
Raahen Eläkeläiset Hei,
kaikki senioritanssista kiinnostuneet. vammaiset ja avustajat.
Pyydämme tulemaan ajoissa
n. jouluaterian vuoksi 10.12.
mennessä puh. tuppikerho
Kreivinajassa klo 14.30. klo 10 tasapaino klo
11 boccia ja klo 12.30 laulut.
Keilakerho kokoontuu ti 4.12
klo 12 keilahallilla ja puutyöt ti
4.12 klo 18 Merikadun koululla.
Pikkujoulua vietämme ma 3.12.
klo 14 Raahen seurakuntatalolla,
jossa jouluista ohjelmaa, puuro
ja torttukahvit. 2012
ark. alkaen
klo 18. Lähde mukaan ja
ota ystäväsikin. Tervetuloa. Ohjelmassa
pukki ym, omaa ohj. 046 583 9762,
040 877 1368
Nyt uusi hieroja!
Perinteinen
MAIVAA ja
SIIKAA
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla.
Erityisalana ihmissuhdekriisit.
JOULUMYYMÄLÄ
avataan ma 26.11. klo 9 kuntotiimin aamujumppa ja klo 10 lauluharjoitukset. klo 18 Löytöeläinkodilla.
Tervetuloa!
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys, Raahen osasto
Terässiskot, ryhmä rintasyöpää
sairastaneille ja rintasyöpää
sairastaville. menn. Tervetuloa.
SEY Raahe Hallituksen kokous
su 2.12. klo 12 keskiviikkokerho, joka on tämän syyskauden
viimeinen kerho, jota vietämme
joululaulujen ja torttukahvien
merkeissä. klo 15-17
jäsentuvalla