16 Urheilu & Liikunta Veikko Huotari taitaa sileuettiammunnan salat mestarillisesti 14–15 Elämänmeno Kielikylpyä Raahessa JUULIA KORKIAKANGAS Adina Fieraru ja Pierre-Louis Cordonnier ovat kesän vapaaehtoistöissä. Siinä vaiheessa nauroin pitkään ja hartaasti. 10–11 Elämänmeno Etsivä löytää Raahestakin pehmisjäätelöä 2 Keskustele Mieheni kysyi: Mitä se tiemestari sanoi. · Raahen Seutu 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 KESKIVIIKKONA 26. KESÄKUUTA 2024 NRO 49 · IRTONUMERO 2,50 € raahenseutu.fi
Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. VAPPU KALLIO vappu.kallio@raahenseutu.fi hempaa: No, kun en ole ihan varma, miten tämä käännetään suomeksi. Vuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1944 Yhä kasvavan sähkövirran tarpeen tyydyttämiseksi Raahessa on kaupungin asianomaisten elinten taholta jo jonkun aikaa käyty neuvotteluja Oulun kaupungin sähkölaitoksen kanssa virran hankkimiseksi Merikosken voimalaitokselta Pöyryn kautta Raaheen. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Rydmanin käytöksen ja puheiden perusteella tälle ministerille niillä ei ole niin väliä." 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . 1. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. Taloon tulee 80 potilashuonetta. Mitä sinä oikein teet. · O n jälleen se aika vuodesta, kun Raahe näyttäytyy kummallisena. 2014 Elokuun loppuun asti kysytään hermoja Vanhassa Raahessa liikkuvilta. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Nyt on sellainen aika kesästä. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Ps. Pekanpäiviä vietetään Raahessa jo 53:tta kertaa, joten tiedämme mitä odottaa. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. Ps. Ja he osasivat vielä suunnitellakin teitä! Ja heidät löysi helposti, koska heidän ammattinsa oli tiemestari. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Sinnekö, mistä ne kaikki managerit pulpahtivat. Siinä vaiheessa nauroin pitkään ja hartaasti. Yksikään tällä hetkellä markkinoilla olevista tekoälyratkaisuista ei tee mitään, jollei ihminen pyydä." Ville Nousiainen Savon Sanomissa "Englannin otteluiden seuraaminen on kuin katselisi maastopaloa. Pekanpäivät pyörähtävät käyntiin tänään keskiviikkona, ja varsinkin jos ja kun sää on suotuisa, saa kaupunki hetkellisen piristysruiskeen. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Mikäpä nimittäin olisikaan parempaa kaupungin maineen nostatusta kuin vilkas tapahtumaviikonloppu ilman järjestyshäiriöitä ja muita negatiivisia lieveilmiöitä. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. 14:13 HUOMENNA AURINKO: nousee 2.39, laskee 0.10 NIMET: Elvi, Elviira MIETE: Elämä on laiffii. Mistä he tietävät enää, keneltä pitää kysyä tieasioista. KESÄKUUTA 2024 ·. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Niin että minne ihmeeseen ne hyvät tiemestarit oikein katosivat. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. 38:19 Mihin kaikki tiemestarit katosivat. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Yksi soitto vain siihen numeroon, joka luki selkeästi puhelinluettelossa, ja kaikki oli selvää pässinlihaa. Säälin heitä kaikkia. Mieheni kysyi: Mitä se tiemestari sanoi. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. 1994 Raahen Prisman laajennussuunnitelma on saanut tiukan vastustajan lähinaapuristaan Spar-Market IsoPekasta. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Kyllä. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Luuk. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Sillä näyttää surullista kyllä siltä, ettei edes Raahen kaupungissakaan ole enää tiemestaria, vaikka Kemissä ja Kittilässä on! Ihan huvikseni googletin ely-keskuksen ja avin tiemestareita enkä yhtään löytänyt. Ilonpidolla ja suurten ihmismassojen kokoontumisella yhteen on aina lieveilmiönsä. 1974 Raahen, Pattijoen ja Siikajoen muodostaman kuntainliiton omistaman vanhainkodin rakennustyöt aloitettiin tämän vuoden alussa, ja rakennuksen on määrä valmistua vuodenvaihteeseen mennessä. Mitä se meille kuuluu, miten ne kutsuvat meitä jossain maamme rajojen ulkopuolella tai jonkin firman sisäisessä organisaatiossa. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. No, miksi sinä sitten et sano niin, kysyy suomalainen suomalaiselta. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. (45%) En osaa sanoa. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. Ely ja avi kyllä löytyivät, ja vaikka jokaisessa on valtavasti väkeä, jokaisesta puuttui tiemestari. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. PERJANTAINA 8. Että tiemestari! Kuinka ihanaa on tuntea vielä ihmisiä, jotka tuntevat sellaisetkin hyvät vanhat, jolloin oli niinkin selkeitä ammattirooleja kuin tiemestari! Tiemestari tiesi aina kaiken teistä ja siitä, miten ne korjataan, milloin, kuinka pitkästi ja mitä niiden korjaus maksaa. (7%) Ääniä yhteensä 86. KESKIVIIKKO 26.6.2024 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 2.38, laskee 0.11 NIMET: Jorma, Jarmo, Jarkko, Jere, Jarno, Jeremias MIETE: Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti. Pekanpäivät kokoaa niin paikalliset kuin ulkoraahelaiset yhdessä tekemään vuoden todennäköisesti odotetuimmasta tapahtumakokonaisuudesta juhlan Raahessa. Ja kaikista muistakin asioista, kun firmojen ja virastojen ihmiset piiloutuvat netissä kasvottomina monimutkaisten titteleiden ja yhteydenottolomakkeiden taakse. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Niin mitä. Ainakin vielä ja ainakin jonkin verran ja ainakin jossain päin. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Ja vastaus on jotain sellaista kuin: No, kun meidän firman virallinen kieli on englanti. Mainittakoon, että täysin aiheetta. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Voisi sanoa, että useamman päivän tapahtumakokonaisuus on perin2 KESKUSTELE Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Nykypolvet eivät ehkä sellaisia tiemestareita muista ja tulevista polvista vielä harvempi. 14:11 Lauri Järvilehto Helsingin Sanomissa "Nyt käytössä olevat tekoälyratkaisut eivät vielä ajattele. Eihän se todellakaan ollut tiemestari, joka sen tiedon Saloisten altaasta kertoi, vaan kuntatekniikan päällikkö. teistään huolimatta saatu tuntumaan ja näyttämään virkistävän tuoreelta ja 2020-lukulaiselta. Matti Nykänen SANA: Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa. James A. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Room. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Siitä on sallittua ottaa kaikki ilo irti. (48%) En. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Tai vielä paTämä asia tuli eteen taas, kun tein Saloisten uudesta rumputukostekojärvestä juttua, ja kerroin miehelleni soittaneeni asiasta kaupungille. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Riittää, että kun jokainen pitää huolen itsestään ja omasta käytöksestään, on lopputulos hyvä. Ja suomalainen vastaa: No, minä olen tiedottaja, olen viestintäjohtaja, olen tuotantopäällikkö, olen toimitusjohtaja, jaa, tuota tuota, ja minä: Olen toimittaja. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Tommy Hellsten SANA: Älkäämme enää tuomitko toisiamme. Kummallisena siinä mielessä, että ihmiset lähtevät liikkeelle täyttäen kaupungin kadut ja kansoittaen tapahtumat. Vaikka kesäisistä Pekanpäivistä on siis lupa ottaa kaikki ilo irti, muistetaan kuitenkin käyttäytyä. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. Ja vaikka tapahtumalla on kymmenien vuosien historia ja perinteet, on Pekanpäivät onnistunut etenkin viime vuosina yllättämään ja tarjoamaan aina jotain uuttakin. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. TOIMITTAJA TIMO MYLLYKOSKI Juhlitaan Pekanpäivät läpi fiksusti Useamman päivän tapahtumakokonaisuus on perinteistään huolimatta saatu tuntumaan ja näyttämään virkistävän tuoreelta ja 2020-lukulaiselta. Iso-Pekassa ei hyväksytä alkuunkaan, että elintärkeä liikenneväylä Palokunnankatu katkeaa Prisman laajennuksen myötä. Ja suomalainen kysyy: Täh. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Joh. T. Kauhistuttavan kaunista." Pääkirjoitus Karjalaisessa "Mediaa on lupa kritisoida, mutta siinä, kuten kritiikissä yleensäkin, faktat ja perusteet on hyvä olla olemassa. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. Omassa käyntikortissanikin luki juhlallisesti: Staff Writer. Miksi meillä pitää olla englanninkieliset ammattinimet, kun meillä on ihan hyviä ammattinimiä suomeksikin. Pyritään siihen. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Mikä meihin on mennyt. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Pekkatorilla on kunnostusryllinki jälleen parhaimmillaan, katuja suljetaan ja ajoväyliä rajataan puomeilla vaihtelevasti. Room. KOLUMNI Suomalainen tarjoaa suomalaiselle ammattinimikettä, joka saa niskakarvat hörölle: Communications Manager, Head of Communications, Production Manager, Management Director tai – höh, Business Development Manager. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. Sitä ei voi pitää normaalina, paitsi tiettyihin aikoihin kesästä. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla
Moporalli järkyttävä, keulittiin ja kaahattiin tuntitolkulla lasten seassa. Se myönnetään, jos Pohde sitä hakee. Vastausta pyydetään Raahen liikenValta ja vastuu Raahen yöpäivystyksestä vuonna 2025 on Pohteella "Pohteen palveluiden vähentäminen vaikuttaa kuntien ja kaupunkien elinvoimaan. Yhteensä leikkauksia on tulossa 85 miljoonaa euroa. Hei Vappu, hienoa nähdä taas tekstejäsi! Pitkänkarin lähiluontopoluilla havaittua. Viiden metsäkauriin lauma loikkii vetreäjalkaisena metsän siimeksessä, kuusien katveessa. Esitimme, että Pohde hakee uudelleen jatkoa Raahen ympärivuorokautisen päivystyksen poikkeusluvalle 2025. Miksi keskustan suurimpana puolueena on niin vaikea kannattaa missään Perussuomalaisten/vasemmiston teestä vastaavalta henkilöltä. Mielenkiinnolla odotan, mitä tapahtuu Oulaskankaan päätösten osalta. Viimeisessä äänestyksessä ei ollut mitään merkitystä lopputuloksella, koska kumpikin esitys päätyi samaan, eli Raahen ympärivuorokautisen päivystyksen lakkauttamiseen etuajassa. Vasemmistoliitto esitti ja perussuomalaiset kannattivat ja olivat koko ryhminä poikkeusluvan hakemisen kannalla. Olisivat tehneet uudistuksensa oikein ja valmiiksi. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden tekemiseen ilmenevät tiedoksiantokuulutuksesta. Miksi äänentoisto ei toimi Pattijoen Urheilijoiden peleissä. Hintakin on noussut, eihän alvin korotus tule ennen kuin syyskuussa. Lapsille hengenvaara ja pitäisi leikkipuisto olla! Tehkää jotain ettei peruuttamatonta satu! Läheltä piti ettei sattunut. Aluevaltuustossa saimme niskaamme huutomyrskyn keskustan riveistä, ja kyseenalaistipa kansanedustaja H-L Mattila jopa yhteydenpitoni ministeriimme valtakunnan lehdissä ja eduskunnan kyselytunnillakin. Valitettavasti leikkaukset eivät jää tähän, vaan pahempaa on vielä tulossa. Ennallistamisasetus tuo ison laskun veronmaksajille. MIELIPIDE Keskustan Pohteen aluevaltuustoryhmä kirjoitti mielipiteessään, että valta ja vastuu Raahen yöpäivystyksestä on hallituspuolueilla. Rantapuistojen nurmikot tulee hyvin lannoitettua ilman kalliita lannoitteen ostoja. Tämä on vain osatotuus. Tämä ei keskustalle käynyt, vaan he tekivät oman esityksensä reunaehtoineen. Pohteen palveluiden vähentäminen vaikuttaa kuntien ja kaupunkien elinvoimaan. Nyt on VASEMMISTOLIITON ALUEVALTUUSTORYHMÄ ILMOITUS KUULUTUKSESTA Kemikaaliturvallisuuslain mukainen lupahakemus Hakija: TMW Raahe Oy Sijainti: Länsikalkka 2, 92100 RAAHE Diaarinumero: Tukes 6965/03.01/2024 Hakemus nestekaasulaitteiston rakentamiseksi puun lämpökäsittelylaitokselle Kuulutuksen ja hakemusasiakirjojen nähtävillä pito: Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukes antaa yllä mainitun hakemusasian tiedoksi julkisella kuulutuksella Tukesin verkkosivuilla. Raahen kohdalta pykälänä olisi yksinkertaisesti ollut päättää, haetaanko poikkeuslupaa vai ei. Suositeltiin Saloisten koulun leikkikenttää lasten viihdykkeeksi. Terveisin peleissä ahkerasti kulkeva. vaikea saada päivystäviä lääkäreitä omaan toimintaan. Kuulutukset KESKUSTELE 3 KESKIVIIKKONA 26. Perussuomalaisten ja vasemmiston esitys olisi ollut nykyisten lakien ja asetusten mukainen. Kaikki äänestykset kuitenkin hävisimme. Raahea leimaa ränsistyneisyys ja keskeneräisyys. ANU MATTILA Pohteen aluehallituksen ja -valtuuston jäsen Raahen Perussuomalaiset MIELIPIDE Raahen Perussuomalaiset ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, Pohteen Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä on puolustanut Raahen ympärivuorokautista päivystystä koko ajan, vaikka tukea olemme saaneet lähinnä vain vasemmistolta. – 26.7.2024 osoitteessa https://tukes.fi/ paatokset-ja-kuulutukset/kemikaalien-ja-kaasujenteollinen-kasittely mistä ne ovat luettavissa. Yksi merkittävä ongelma on se, että aikoinaan RAS ulkoisti keskustalaisten johdolla yöpäivystyksen ja nyt siitä maksetaan todella kallista hintaa, paljon kalliimpaa kuin oma toiminta olisi. Pitäisiköhän hänen jo päättää, mitä oikeasti haluaa tehtävän. Se puolestaan kertoo johtamiskulttuurista. Tehkää yksi asia loppuun ja valmiiksi ennen kuin aloitatte seuraavan. Samanlainen lupaus oli myös vuoden 2025 poikkeusluvalle. Olisi saatu vuosi lisäaikaa mutta kepu teki omat omituiset esityksensä ja kaatoi lisäajan hakemisen. Näin sumutetaan äänestäjiä "Toisenlainen päätös olisi ollut Pohteen aluevaltuuston omissa käsissä, jos näin olisi haluttu." järkiesityksiä. Kävin henkilökohtaisesti tapaamassa sosiaalija terveysministeri Kaisa Juusoa vuonna 2023 ja sain lupauksen poikkeusluvasta vuodelle 2024, jos haemme sitä. Pikkulahti rakennuksineen ja laitureineen on kuin menneiden maja. KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Siihen toivottavasti loppuu vihreä usko kun lasku lankeaa maksuun. Matka jatkui ja pysähdys jäi siihen! Keskustaa nyt "harmittaa" kun heidän sotensa vie Raahesta yöpäivystyksen. Jokainen asioihin perehtynyt tiesi, että keskustan esitys ei ole mahdollinen, kuten hyvinvointialuejohtajakin puheessaan totesi. Perussuomalaiset vasemmiston kanssa tekivät esityksiä tänäkin vuonna poikkeusluvan jatkon hakemisesta, jo tulevaisuuslautakunnassa, aluehallituksessa ja sitten vielä aluevaltuuston kokouksessa 17. Pitkän väännön ja äänestyksien jälkeen aluehallituksessa tehtiin päätös jatkoluvan hakemisesta. Nyt se on keskeneräinen susi ja potilaita kaatuu saappaat jalassa kun hoitoon ei pääse. Miksi alettiin muuttamaan hyvää entistä systeemiä joka toimi. kesäkuuta 2024. TEKSTARIT Valkoposkihanhien ainoa hyvä puoli. Herääkin kysymys, oliko keskustan ja heidän esitystään kannattaneiden kokoomuksen, Vihreiden ja SDP:n tarkoituskin lakkauttaa Raahen päivystys jo vuoden 2024 lopussa. Lomamatkalla pysähdys asuntoautolla Raahessa. Kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 18.6. Toki minä teen omat ratkaisuni avoimesti, kuten tähänkin asti. Syksyllä joudumme etsimään Orpon ja Purran hallituksen lähes 30 miljoonan euron lisälaskua Pohteelle. Miksi ei edes raahelainen kansanedustaja pysty tekemään yhteistyötä Raahen parhaaksi. Summasta ei ole vähennetty yöpäivystyksen lopettamisesta aiheutuvia kuluja, kuten ensihoidon lisääntyvä käyttö. Pitääkö silloin keskustan lupaus, että jokaisessa kunnassa on sotekeskus. Aluevaltuustolla olisi ollut valta päättää poikkeusluvan hakemisesta vuodelle 2025, mutta siihen emme löytäneet enemmistöä. Mutta vuoden 2025 poikkeusluvan osalta keskusta ei voi muuttaa mustaa valkoiseksi, te ratkaisitte sen, että yöpäivystys loppuu jo tämän vuoden lopussa. Yksi kaiutin ei toimi ollenkaan kolmospuolella. Se valitettavasti kuvastaa monilta osin muutenkin kaupungin ympäristön hoidon kulttuuria. Uskaltaako tilata enää kyytiä ollenkaan. Keskusta, kokoomus ja SDP peräsivät meiltä miljoonaa euroa, joka yöpäivystyksen lopettamisella heidän mukaansa säästetään. Näkyy vaalityö olevan kepulle tärkeämpää kuin hoitotyö. Aluevaltuustossa käsiteltiin 18.6.2024 nimenomaan vuoden 2025 poikkeuslupahakemusta, jota koko keskustan aluevaltuustoryhmä ei kannattanut, kuten ei aluehallituksessakaan kannattanut esitystämme. Lähiluontoelämyksiä parhaimmillaan. EU:n viimeinen niitti Suomen kansalle. Miksi Raahen Kyyti-Fiiaa ja Kyyti-Pekkaa alettiin muuttamaan, ei tahdo saada yhteyttä, tilauksen vastaanottaja ei tiedä paikkaa mistä asiakas haetaan, paluukyyti ei tulekaan hakemaan asiakasta, asiakas odottaa ulkona helteessä kyytiään jopa tunnin. Me Perussuomalaiset teimme myös valtuustoaloitteen jo keväällä. Kuulosuojaimet olisi pitänyt olla. Näyttää olevan vaikea myöntää, että Pohteen palveluiden osalta keskustan aluevaltuustoryhmän enemmistö on ollut kaikissa ratkaisuissa keskittämispolitiikan kannalla. Raahen yöpäivystys loppuu 31.12.2024, kiitos Pohteen keskustan ryhmän. Toisenlainen päätös olisi ollut Pohteen aluevaltuuston omissa käsissä, jos näin olisi haluttu. Aluevaltuustossa tehtiin teatteria. Onko tiedossa samanlainen näennäinen jatkon kannattaminen ja äänestäjien sumuttaminen. He esittivät haettavaksi korvamerkittyä lisärahoitusta, jollaista ei voida saada. Rauhassa kaupungin kainalossa, kaupunkimme keskuspuistossa. Valitettavasti leikkaukset eivät jää tähän, vaan pahempaa on vielä tulossa." VESA JOENSUU Yöpäivystys loppuu Raahen sairaalassa tämän vuoden jälkeen. Se on toki rahakysymys, mutta tämä olisi aika olennainen osa saada kuntoon. Hävisimme kuitenkin oman selkeän esityksemme äänestyksessä. Samalla kertaa, ja sen jälkeenkin, sama kansanedustaja käskee pitämään yhteyttä hallituksen ministereihin aluevaltuuston kokouksissa ja kirjoituksissaan. Sama esitys oli jo kerran päätösesityksestä aluehallituksessa poistettu sen mahdottomuuden takia. Sinun kukkarosta revitään nekin miljardit. Eihän siellä voinut lasten kanssa turvallisesti olla. Toivotaan päättäjillemme viisautta säästää meidän raahelaisten ainutlaatuinen lähiluonto, virkistyksen ja mielenhyvinvoinnin ehtymätön lähde. Siinä keskustan aluevaltuustoryhmä on oikeassa, että nykyinen Orpon-Purran hallitus ottaa rahoituksen pois päivystyksestä jo vuonna 2025, vaikka se kehysriihessä päätti lopettaa Raahen päivystyksen vuoden 2026 alusta
– ?Odotamme määrätietoisen työn kaupungin talouden tervehdyttämiseksi lisääntyvän tulevana syksynä, vaikka kuntavaalit ovat pian edessä, Eteläaho sanoi. Pitää uskaltaa tehdä palveluverkon tiivistämistä heti, kun sille on realistiset mahdollisuudet, Salmela sanoi demarien ryhmäpuheenvuorossa. – ?Väestön väheneminen ja ikääntyminen, työllisyyden hoidon uudet tulevat velvoitteet ja kouluverkon lähivuosien välttämättömät investointitarpeet pitävät huolen siitä, että talouden kanssa pitää olla tarkkana jatkossakin. – ?Lainoja saatiin lyhennettyä 8,6 miljoonalla eurolla, kun talouden tasapainottamisen tavoitteena on saada lainamäärä pienenemään 6 miljoonaa euroa vuosittain. Raahen kaupungilla oli vuoden lopussa kuitenkin lähes 157 miljoonaa Raahen kaupunginvaltuusto lähti kesälomalle hyvillä mielin siitä, että talouden tasapainottamistoimenpiteet olivat tuottaneet tulosta, mutta tietoisena Raahen kaupungin raskaasta velkataakasta ja ylipäätään kestämättömällä pohjalla olevasta taloustilanteesta. Ylipainoinen tilinpäätös ei riitä pitkälle Reipas 10 miljoonan euron ylijäämä Raahen kaupungin vuoden 2023 tilinpäätöksessä sai valtuustoryhmät terävöittämään tavoitteita ja suuntaa. PERUSSUOMALAISTEN ja kristillisdemokraattien yhteisessä ryhmäpuheenvuorossa Meeri Pääkkö (ps) totesi erinomaisen ylijäämän taustalla olevan poikkeukselliset verotulot kaupungille. SDP:n Marko Salmela tiivisti hyvin: talous näyttää olleen lievästi jopa ylipainoinen, mutta väliaikaista kaikki on vaan. KESÄKUUTA 2024 ·. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron pitänyt Jani Eteläaho totesi, että suurempaan mielihyvään ei ole aihetta, sillä yhteisöveron tulevista tuotoista ei ole takuuta ja valtionosuuksien pienentyminen on hyvin todennäköistä. · Rakentaminen on yksi tärkeä elinvoiman merkki. Raahelaiset demarivaltuutetut näkevät talouskurimuksen keskellä Prismakeskuksen rakentumisen yhtenä lähivuosien valopilkkuna. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26
Muualla opetettavien oppilaiden opetukseen varatut määrärahat ovat ylittymässä 7000 euroa. Siitä saakka rakennuksille on etsitty uutta omistajaa tai vuokraajaa. Vanha meijeri halutaan myyntikuntoon Raahen kaupunginhallituksen käsittelyyn on tulossa ehdotus, että kaupunki ostaisi Raahen vanhan meijerin pääosin purkukuntoiset rakennukset. Kaupunginmetsän alueella Kasitien tuntumassa sijaitsevat rakennukset olivat aikaisemmin pitkään vuokralla Rannikon SERO-yhdistyksellä. VASEMMISTOLIITON ryhmäpuheenvuorossa nostettiin esille myös viime vuonna 49,5 prosentilla kasvaneet yhteisöverot, mikä oli seurausta SSAB:n hyvästä tuloksesta vuosina 2021–2020. On syytä selvittää syitä, mistä johtuu, että Raahen vetovoima asuinpaikkana ei kiinnosta, sanoi Tarja Ollanketo vasemmiston ryhmäpuheenvuorossa. – ?Yhtenä isona haasteena näen sivistystoimen resurssivajaukset. Asiakastiedon mukaan ProPrentiumin viime vuoden liikevaihto oli 54 ?000 euroa ja liiketoiminnan tappio 42 ?000 euroa. Opetuksen tulosalueella on päättymässä hankkeita, joiden toiminta koetaan tarpeelliseksi vakiinnuttaa. Puuttuvia palkkarahoja on 80 000 euron edestä. Myyntiä helpottaa se, jos kiinteistö ja maapohja olisivat yhdellä omistajalla eli kaupungilla. SARI JAATINEN VESA JOENSUU Raahen vanhan meijerin tilat tyhjenivät reilu vuosi sitten, kun Rannikon SERO-yhdistyksen toiminta kiinteistöllä loppui. Muutama kuukausi sitten hänet valittiin Kristiinankaupungin jätehuoltoyhtiön Oy Botniarosk Ab:n toimitusjohtajaksi. Talous ei ole ollut hallinnassa, Mattila sanoi. Raahessa työskentelee huomattava määrä henkilöitä eri sektoreilla ja asuvat muualla. Demarit näkevät valonpilkahduksina Prisman ja liikuntahallin rakentamisen sekä TMW Raahe Oy:n toiminnan alkamisen. Sorvari jatkoi samoin ajatuksin kuin Mattila. Se tulee ajankohtaisesti mahdollisesti alkusyksystä. Muualla opetettavien oppilaiden opetukseen varatut määrärahat ovat ylittymässä 7000 euroa. Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi tulevaisuuslautakunnan 523 000 euron lisätalousarvion yksimielisesti. ProPrentiumin päätoimiala oli työnvälitystoiminta. Tälle vuodelle saamme käsittelyyn jo ensimmäisen, noin puolen miljoonan euron lisätalousarvion. Tarkoituksena on löytää sekä rakennuksille että tontille ostaja. Vaikka tilikauden tulos nyt olikin odotettua parempi, on vuosittain tarkasteltava talouden tasapainottamisohjelmaa, että velat lyhenevät ja kaupungin talous saadaan terveelle pohjalle, ryhmä totesi. Nurkkala toimi alkuvuodesta 2022 perustetun yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. kesäkuuta Raahen Wanha Meijeri Oy:lle myönnettävää vuokravapautusta. Viime vuonna tulevaisuuslautakunta ylitti alkuperäisen talousarvion noin 3,5 miljoonalla eurolla. Arvostan, että tuot ne heti esiin, Sorvari sanoi. Yrityksen kotipaikka oli Espoo, mutta sen postiosoite oli Haapavedellä ja käyntiosoite Lahdessa. Rannikon Wanha Meijeri Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pasi Pitkänen sanoo, että epävirallisia kiinnostuneita kyselyitä on ollut kolme. SARI JAATINEN SARI JAATINEN Lisätalousarvio hyväksyttiin kiitoksin Yleensä lisätalousarviot herättävät valtuutetuissa nurinaa, mutta maanantain kokouksessa hyväksytty tulevaisuuslautakunnan 523 200 euron lisätalousarvio sai kyytipojakseen kiitoksia. Maahanmuuttajien tukeminen -hankkeen päättyessä tarvitaan laaja-alainen erityisopettaja sekä koulunkäynninohjaaja yhteensä 40 000 euroa. – ?Toivotaan, että aluetta saadaan eteenpäin, Pitkänen sanoo. Kaupparekisteriin konkurssi on rekisteröity heti seuraavana päivänä 12. Pitkänen sanoo, että aluetta halutaan kehittää. Tarve on kahden määräaikaisen ryhmän toiminnan jatkamiseen myös seuraavalla toimikaudella, varallaolosopimuksen ja hälytyskorvauksen käyttöönotto, lasten tuen tarpeet ja lakisääteisen tuen huomioiminen ryhmäkoossa tai lisähenkilöstössä, palkankorotukset sekä henkilöstön sairauspoissaoloista johtuvat lyhyet sijaisuudet. – ?Asukasluvun vähentyminen on jatkunut viimeisen seitsemän vuoden ajan. Varhaiskasvatuksen tulosalueella lisämäärärahan tarve on 243 000 euroa, joista puuttuvien vuokramäärärahojen osuus on 72 100. KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Hyväksymistä edeltäneen keskustelun aikana puoli vuotta virassa ollut opetusja kasvatusjohtaja Marianne Liimatainen sai kiitoksia hyvin tehdystä työstä kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Anu Mattilalta (ps) ja valtuutettu Seppo Sorvarilta (vihr). – ?Olen erittäin tyytyväinen siitä tarmosta, millä olet ottanut tämän työtehtävän vastaan. euroa velkaa ja kaupungin omavaraisuusaste kertoo merkittävästä velkataakasta, Pääkkö sanoi. MIKKO MÄÄTTÄ Ex-kaupunginjohtaja Ari Nurkkalan firma konkurssiin sai tammikuussa 2023, kun Nurkkala kertoi ryhtyneensä valmistelemaan ProPrentiumyhtiönsä kautta ryhmäkannetta kohtuuttomia sähkölaskuja vastaan. Nuorisopuolen määrärahantarve on76 500 euroa, joka koostuu Satelliitti-toiminnan vuokrakustannusten lisäksi toimitilan muutosta, valtionavustusten määrän pienenemisestä, koulunuorisotyöntekijän palkkaamisesta liittyvästä omavastuuosuudesta sekä tarvikkeiden hankinnasta. Patenttija rekisterihallituksen kaupparekisteriotteen mukaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tehnyt konkurssipäätöksen tiistaina 11. Henkilöstökulujen lisätarve opetuksen tulosalueella on kokonaisuudessaan 203 700 euroa. Ari Nurkkala toimi Raahen kaupunginjohtajana keväästä 2017 tammikuuhun 2022. Jos ja kun rakennus ja maapohja tulevat kaupungin omistukseen, on tarkoitus aloittaa tarjouskilpailu. Kenelläkään ei ole ollut ennen vuodenvaihdetta minkäännäköistä kokonaiskäsitystä siitä mihin rahat menevät. kesäkuuta. Valtakunnallista näkyvyyttä yhtiö TIMO MYLLYKOSKI PUHEENAIHEET 5 KESKIVIIKKONA 26. Tilat tyhjenivät yhdistyksen konkurssin myötä viime vuoden keväällä. Maapohja on puolestaan kaupungin omistuksessa. Rakennetun ympäristön lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan keskiviikkona. Henkilöstökustannukset lisääntyvät opetuksen tulosalueella siksi, koska kaikille vakituisille työntekijöille ei ole varattu palkkarahoja. – ?Viime vuonna yritysten nettoperustanta oli 38 yritystä, joten uskoa riittää myös yrittäjien keskuudessa, Marko Salmela sanoi. VUOSIEN 2024–2026 taloussuunnitelman mukaan Raahen kaupungin lainamäärä pienenee 9,2 miljoonalla eurolla eli keskimäärin 3,1 miljoonalla eurolla vuosittain, laski keskustan valtuustoryhmä. Opetustoimi vaatii tietyt resurssit, ja tämän suuruiset ylitykset herättävät väistämättä senkin kysymyksen, että onko meillä kyseinen sektori jo lähtökohtaisesti aliresurssoitu, Sorvari sanoi. Meidän täytyy Raahen kaupungissa myös miettiä, millä tavoin annamme viranhaltijoillemme virkavapaata. Raahen entisen kaupunginjohtajan Ari Nurkkalan perustama ja johtama ProPrentium Oy on asetettu konkurssiin. Siellä on iso yläja alakoulu ja jos olisi rahaa, tarvittaisiin molemmille puolille hyvinvointiohjaaja, Liimatainen sanoi valtuutetuille asiaa esitellessään. Meillä oli kahden ja puolen vuoden aikana neljä eri sijaista hoitamassa tätä tehtävää, eikä pesti ollut helppo. Vihreiden valtuustoryhmän Seppo Sorvari totesi tilikauden ylijäämän ja lainanlyhennyksen olevan elintärkeitä lähivuosien kannalta, koska tiukempia aikoja on luvassa. Keskustan valtuutetut muistuttivat, että Raahen asukaskohtainen lainamäärä on edelleen yli kaksinkertainen kuntien keskimääräiseen lukuun verrattuna. kesäkuuta. – ?Tavoitetta ei olla saavuttamassa. Toiveikkaitakin näkymiä tulevaisuudessa on, ei pelkkää talouskuria. – ?Jos saamme palkattua yhden hyvinvointiohjaajan, sijoittaisin hänet ehdottomasti Pattasten kouluun. Tällä hetkellä rakennukset omistaa kaupungin omistama kiinteistöyhtiö Rannikon Wanha Meijeri Oy. – ?Luojan kiitos, että tulit tänne ja että olet tarkka. Haluamme painottaa, että tätä taustaa vasten talouden tasapainottamisohjelma ei näytä riittävältä, vaan sen lisäksi ainakin lähivuosina tarvittaneen vielä lisää sopeuttamistoimia, Kristiina Mutka-Leinonen sanoi keskustan ryhmäpuheenvuorossa. Liikkuva tuki -luokka tarvitsisi syyskaudelle 58 700 euroa sekä hyvinvointiohjaaja 18 000 euroa. Poistuma kyseiseltä ajalta on noin 1200 henkilöä. Rakennetun ympäristön lautakunta käsittelee keskiviikkona 26. Esityslistassa todetaan, että myöntämällä yhtiölle vuokravapautus tämän vuoden maanvuokrasta kaupunki pystyy tekemään samansuuruisen pienemmän ostotarjouksen rakennuksista. Kaupungilla ei ole alueelle käyttötarkoitusta, joten sille on tarkoituksenmukaista saada uusi omistaja
– ?Tämä kevät ja alkukesä ovat olleet katastrofaalisia, kun käytettävissä on ollut käytännössä yksi tekonurmi. Vesipekan palloiluhalliin mahtuisi ensi syksynä primetimeaikaan. KESÄKUUTA 2024 ·. Toistaiseksi se on hyvä, eli voidaan mennä eteenpäin, Raahen kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala kertoo. Pitkänkarin tekonurmi on investointisuunnitelmassa, mutta sen toteutumisaikataulusta ei voi vielä sanoa mitään. Nyt tuosta hetkestä on kulunut yli neljä kuukautta, mutta asiat eivät ole edenneet. – ?Siinä on joka taholla keskustelut kesken. Se on pahinta, jos eletään pilvilinnoissa, eikä reagoida muuttuneeseen tilanteeseen. FC Raahen hallitus teki päätöksen, etteivät he allekirjoita kauppakirjoja Arina Areena -palloiluhallista. Mutta tämä ei taida olla ajankohtaista aivan lähitulevaisuudessa. Nyt ollaan laskevassa markkinassa, eikä olla nähty aiheelliseksi kirjoittaa hankintasopimusta, FC Raahen varapuheenjohtaja Raimo Seikkala toteaa. Ei voi kommentoida tähän asiaan mitään, Heikkilä toteaa. FC Raahen puheenjohtaja Henri Sassali sanoo, että he koittavat tulla toimeen nykyisillä kentillä ja harjoituspaikoilla, mutta tiukkaa tekee. Tarvittaessa pitää tarkistaa tilannetta. Seura on himoinnut usean vuoden ajan hallia ja sen laajentamista, mutta nyt tuoreet laskelmat ratkaisivat, ettei kauppoja olekaan taloudellisesti järkevää tehdä. Aikaraja on tällä hetkellä kello 06–16 välinen. – ?Se on vielä kesken. Totta kai vuosittain arvioidaan, mikä sen kunto on. JOS FC Raahe päättää jossain vaiheessa, että nyt olisikin hyvä hetki TONI LÄNKINEN ARKISTO / VESA JOENSUU Arina Areena jää kaupungin omistukseen. Helmikuussa Raahen kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunki on valmis myymään palloiluhallin. Mutta jos käyttöaste olisi ollut heikompi, olisi se tuonut lisää euroja tuntihintaan. Jos se alkaa oireilemaan, mietitään ratkaisuja ennakkoon. Uudet tekonurmimahdollisuudet ovat enemmän kuin tervetulleita, Sassali korostaa. Vielä helmikuussa Tekova Pohjois-Suomi Oy:n aluejohtaja Pekka Heikkilä kertoi, että tonttivarauksesta neuvotellaan Raahen kaupungin kanssa ja muutamia kiinnostuneita yrityksiä olisi tulossa. Niin pitkään, kun kaikkia ei ole löytynyt, ei ole tiedottavaa. Mitä se vaatii, että asiat etenevät. Hallin laajennuksen kustannusarvio olisi ollut noin 930 ?000 euroa. Tällaisen hallin keskimääräinen elinikä vaihtelee 20–30 vuoden välillä. Nykyinen käytäntö on jopa ikäsyrjivä, ja hankaloittaa eri ikäisten ihmisten kohtaamista yhteisen harrastuksen kautta, eikä ole enää nykypäivää, Mattila sanoi aloitetta valtuustolle jättäessään. Eli sinne tulee peruskorjaus. Silloin Heikkilä totesi, että he eivät jää roikkumaan asian pariin pitkään, eli päätöksiä pitäisi tulla 1–2 kuukaudessa. Nyt seurassa on 600 pelaajaa, joten vajaus on varsin suuri. Helmikuussa puhuttiin, että Mettalanmäelle olisi kolme kiinnostunutta tulijaa. – ?Halutuimmat koulut, eli Saloinen ja Antinkangas ovat ihan tupella. Nyt kymmenkunta vuotta vanha palloiluhalli jää kaupungille ja se jatkaa toiminnassa normaalisti, kuten tähänkin saakka. – ?Kauppakirjaa ei allekirjoiteta, kunnes näkymä paranee, ja voidaan olla varmoja, että se on jäsenistön kannalta turvallinen vaihtoehto. Jokaisesta kategoriasta uupuu vähäsen, Heikkilä mainitsee. Sadan prosentin täyttöasteella 8 vs. – ?Vanhemmilta olisi pitänyt periä 15 vuoden aikana käyttömaksuja kolme miljoonaa euroa, hallihankkeessa aktiivisesti touhunnut Seikkala laskee. – ?Mennään tuolla niin pitkään, kun se on täysin toimintakykyinen ja turvallinen käyttää. Ja tällä viikolla päästiin vasta kesävuoroihin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. ostaa halli, se vaatisi kaupungilta uuden hyväksynnän asialle. – ?Nyt Koivuluoto (Areena) on ykköskärkihanke, ja kun muita isompia katsotaan, Koivuluodon yleisurheilukentän suunnittelu on yhtä palaveria vaille valmis. VAIKKA pelaajia olisi 800, olisi käyttökustannuksissa tapahtunut nousua. Tonttivaraus raukesi vuodenvaihteessa, mutta alkuvuodesta Tekovan mielenkiinto aluetta kohtaan heräsi uudelleen. Senkin puitteissa jalkapallo-olosuhteet paranevat – sinne on mietitty tulostaulua. On pakko mennä talous edellä, muuten siitä tulee harrastajille ja vanhemmille uhkapeliä. Nämä samat yritykset ovat edelleen kiinnostuneet, mikäli liikekeskus lähtee rakentumaan. Tavoite on, että lapsilla säilyy tuvallinen harrastusmahdollisuus, eikä vanhemmilta tarvitse ottaa älyttömiä summia, Seikkala lisää. Pitkänkarin tekonurmi ei tule pariin vuoteen FC Raahe on kärsinyt pitkään olosuhdeongelmista, koska tilat eivät tahdo riittää kaikille harrastajille. Kouluista Honganpalossa ja Jokelassa on tilaa, mutta salin koko on pienempi, Ojala valottaa. Tekonurmiajatus on sitten seuraavana, Raahen kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala toteaa ja lisää, ettei usko tekonurmen tulevan ainakaan pariin vuoteen. Tonttineuvottelut kaupungin kanssa ovat Heikkilän mukaan edelleen vaiheessa. – ?Siihen tarvitsee kolme asiaa: tontin, käyttäjät ja investorin. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26. Heikkilä lupailee päätöksiä muutamassa kuukaudessa. Jos jalkapallon harrastaminenkin kallistuu, saattaa laji jäädä. FC Raahen johtoporras muistuttaa, että kustannukset ovat nousseet, eli perheiden on tingittävä jostakin. FC Raahe ei ostakaan palloiluhallia Seurassa laskettiin, että kustannukset ovat nousseet niin paljon, ettei taloudellista riskiä voi ottaa. Tämä investointiraha seuralta olisi löytynyt, mutta FC Raahessa tehtiin laskelmat tuleville 15 vuodelle. – ?Jokaisessa projektissa pitää kysyä kuukauden välein, että jatketaanko. 8 -kentän tuntihinta olisi ollut 105 euroa, kun se on nyt noin 45 euroa. SSAB päätti rakentaa laitoksen ensin Luulajaan. Senioripassin aikaraja halutaan pois Anu Mattila, Raahen Perussuomalaisten valtuustoryhmä ja Raahen Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä esittävät valtuustoaloitteessaan aikarajan poistamista senioripassista uimahallin osalta. Riittävä kassavirta olisi tarkoittanut, että seurassa olisi pitänyt olla 800 jalkapalloilijaa ja joka viikonloppu olisi hallissa pitänyt olla turnaus. Näkymän paraneminen voisi tarkoittaa esimerkiksi SSAB:n minimill-tuotantolaitoksen rakentamista, joka toisi Seikkalan mukaan kaupunkiin runsaasti työvoimaa. – ?Raahen kaupungin pitää kannustaa kaikenikäisiä kansalaisia liikkumaan, eikä uimahallissa ei ole erityistä ruuhkaan mihinkään aukioloaikaan. Koulujen saleista saattaa löytyä jotain apua pienimmille junnuille. TONI LÄNKINEN Mettalanmäen liikekeskus ei ole edennyt Tulevan Prisman viereen Raahen Mettalanmäelle suunniteltu liikekeskus ei ole ottanut edistysaskeleita
käyttävät raskaat kuljetukset, ja veden läheisyys saattaa aiheuttaa painaumia ja sortumia tielle ja vaarantaa liikennettä. Omistaja tykästyi kun Saloisista tuli osa Järvi-Suomea Saloisiin on syntynyt pienoinen tekojärvi Kasitien varteen. – ?Arinan investointipäätöksillä on merkittävä vaikutus Pohjois-Suomen työllisyystilanteeseen ja on tärkeää, että aloituspäätöksiä tehdään myös näinä haasteellisimpina ajankohtina. – Se alue pitää saada kuivaksi, hän sanoo. – ?Prismakeskuksen kaikista vuokralaisista pääsemme kertomaan vasta lähempänä avajaisia, mutta jo nyt voin ilokseni paljastaa, että avaamme Prismakeskukseen asiakasomistajien rakastaman koko perheen Pizza & Buffa -ravintolan sekä monipuolisen Presso-kahvilan. Risteystä onkin laajennettu niin, että se on yli 20 metriä leveä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anu Mattila (ps) toteaa, että kaupunginjohtajan palkkaa tarkastettiin nyt ensimmäisen kerran. Uusi vesistö miellyttää maanomistajaa. Hänen mukaansa Saloisten Reippaan talon suunnalta pulppuaa mäkeä alas lampeen jatkuvasti uutta vettä lähteistä. Muita korotuksia palkkaukseen ei ole aikaisemmin tehty. Hän on ajatellut anoa kosteikkoa sen kohdalle. Myös hänen pienellä tekolammellaan vähän ylempänä on ollut pesiviä vesilintuja. Uuteen Prismakeskukseen ravintola ja kahvila URAKOITSIJAT · Rakennusja pääurakointi: Temotek Oy · Teräsrakenneurakka: Nordec Oy · LVI-urakka: Ouratek Oy · Rakennusautomaatiourakka: Elvak Oy · Sprinkleriurakka: Caverion Suomi Oy · Sähköurakka: Paikallis-Sähkö Oy Osuuskauppa Arina paljastaa, että uuteen Raaheen rakentuvaan Prismakeskukseen tulee Pizza & Buffa -ravintola sekä Presso-kahvila. Saloisten Säästöpihan yrittäjä Mauri Laine tykkää uudesta vesistöstä ja pitää sitä ihan ookoona. Tänä keväänä alue on ollut veden vallassa siitä saakka, kun lumi suli, eli toukokuun ja kesäkuun ajan. Pieni elävä vesi kuivassa Raahessa on tervetullut, sanoo vanhan pakettipellon omistaja. Tässä vertailussa Raahe on ainoa, jossa johtajan palkka on ollut tähän saakka alle 10 ?000 euroa. Hänen mukaansa uusi lampi, jota hän mielessään on nimittänyt jo Sorsalammeksi, on ollut kova puheenaihe tänä keväänä niin hänen puutarhaliikkeessään SSP-Jardinissa, Saloisissa kuin somessakin. Sen on aiheuttanut risteyksen alla kulkevan ojarummun tukkeutuminen. REETTA SALMELA Kaupunginhallitus on päättänyt myöntää kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkiselle 500 euron palkankorotuksen. Ilman lähdevesiä lampi olisi kuivunut alkukesän kuivuudessa ja kuumuudessa jo ajat sitten. Maaalueen omistaja Mauri Laine haluaa tehdä siitä kosteikon. – ?Se on ihan kiva, ja minä tykkään siitä, kun se noin kauniisti muuttui vesialueeksi. VAPPU KALLIO Saloinen on muuttunut osaksi Järvi-Suomea. RAAHEN SEUTU PUHEENAIHEET 7 KESKIVIIKKONA 26. Rumpu korvataan toisella. – ?Kaupunki laatii siihen korjaussuunnitelman. Yrityksen mukaan Ely-keskuksen kanssa pitää vielä sopia, miten uudesta rummusta aiheutuvat kustannukset jaetaan kaupungin ja Elyn kesken. Korotuksen jälkeen kaupunginjohtajan kokonaispalkka on 10 ?138,40 euroa kuukaudessa. Honganpaloon ja Tarpioon johtavan Ketunperäntien risteykseen lähelle Saloisten kirkkoa on päässyt syntymään vesistö aivan Kasitien viereen. Tämä tarkoittaa sitä, että muun muassa kodin ja pukeutumisen tuotealueiden valikoima tulee laajentumaan nykyisestä. Vuoden 2022 jälkeen kaupunginjohtajan palkkaa on korotettu vain valtakunnallisten virkaja työehtosopimusten mukaisilla yleiskorotuksilla, jotka koskevat kaikkia kunnan viranja toimenhaltijoita. – ?2–5 kertaa päivässä sitä saa selittää asiakkaille. ARINA ilmoittaa myös valinneensa pohjoissuomalaisen rakennusliike Temotek Oy:n Raahen uuden Prismakeskuksen pääurakoitsijaksi. Tietä Raahen kaupunginjohtajalle palkankorotus Raahen kaupunginjohtaja Leena Mikkola-Riekkinen ansaitsee palkankorotuksen. Mikkola-Riekkisen palkkaa on verrattu kymmenen muun saman kokoluokan kunnan kuntajohtajien palkkoihin. VARSIN moni on epäillyt, että kosteikko on syntynyt vuotaneesta vesijohdosta. Uusi Prismakeskus tulee avaamaan ovensa loppuvuodesta 2025. – ?Raahen Vesi Oy on testannut läheisen mittarikaivon pari kertaa, ja alueelle ei mittauksen mukaan tule vuotovettä, vahvistaa vesihuoltoinsinööri Jussi Lumiaho Raahen Vesi Oy:stä. Maa-alueen omistaja, Saloisten Säästöpihan yrittäjä Mauri Laine kertoo, että järvi ilmaantui ensi kertaa hänen omistamallaan joutomaalle jo kaksi vuotta sitten, kun lumet sulivat, mutta tuolloin rumpu avattiin ja järvi kuivui nopeasti. Lisäksi hemmottelemme asiakkaitamme tuomalla Prisman yhteyteen täyden palvelun kampaamohoitola Tälläämön, Prismajohtaja Tarmo Kokkola ilmoittaa Osuuskauppa Arinan tiedotteessa. punki on muutama vuosi sitten laadituttanut suunnitelmat tämän risteyksen laajentamisesta Raahen sataman tuulivoimakuljetuksia varten. Uudella lammella on ollut jo sorsia. Esimerkiksi alle 20 ?000 asukkaan Varkaus ja Pietarsaari maksavat ykkösjohtajilleen yli 11 ?000 euron kokonaispalkkaa. Tiedotteessa kerrotaan, että Prismakeskuksen rakennustyöt etenevät suunnitellusti. KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Viime kesänä järveä ei ilmaantunut. Perusteluja palkankorotukselle ovat muun muassa vertailu samankokoisten kuntien johtajien palkkoihin sekä työn tuloksellisuus. Asiasta päätti kaupunginhallitus. Raahen kaupunki aikoo kuivattaa sen. Mikkola-Riekkisen palkka nousee heinäkuun alusta alkaen 500 eurolla kuukaudessa. Olen ajatellut perustaa kosteikon siihen. Joka toinen asiakas kysyy, mikä tuo vesi oikein on. Maanrakennustyöt tontilla ovat valmistuneet, ja seuraavaksi alkaa varsinaisen rakennuksen pystytys. Kolmen vuoden määräaikainen pesti päättyy ensi keväänä. Vesijohtovettä vesi ei kuitenkaan ole. Tien alla kulkeva vesirumpu on tukkeutunut Kasitien ja Honganpalon risteysalueen levennystöissä Saloisissa, mistä syystä risteyksen koilliskulmaan on muodostunut yllättäen puolen hehtaarin kokoinen tekojärven tapainen lampi, jossa uiskentelee sorsia ja muita vesilintuja. Hänen mukaansa Kasitien rakennetta ei ole suunniteltu kulkemaan näin läheltä vesistöä. LAINE ei välitä siitä, vaikka vesi on noussut niin korkealle, että hänen kasvattamansa isot kynäjalavat ja muut puut kasvavat nyt vedessä. TIEALUE kuuluu Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselle, mutta kauVAPPU KALLIO RAAHEN kaupungin kuntatekniikan päällikkö Mikael Yritys ei suhtaudu lampeen yhtä suopeasti, vaan hän tyrmää kosteikon perustamisajatukset. Lisäksi Prisman yhteydessä tulee toimimaan kampaamohoitola Tälläämö. Rakennusliikkeenä olemme ylpeitä, kun olemme saaneet mahdollisuuden toimia pääurakoitsijana tässä merkittävässä hankkeessa, Temotek Oy:n toimitusjohtaja Antti Kamutta iloitsee. Mikael Yrityksen mukaan Ketunperän risteyksessä tien alittava ojarumpu on jäänyt suunnitelmissa ja risteyksen levennystä tehdessä huomioimatta, minkä takia sulamisvedet ovat jääneet sumppuun Kasitien maan puolelle. Leena Mikkola-Riekkinen aloitti määräaikaisena Raahen kaupunginjohtajana keväällä 2022. Tiedotteen mukaan Prismakeskuksesta tulee laajan valikoiman tavaratalo
Sisäisesti haettavana olleeseen virkaan oli yksi hakija. kansalaisia. Poronhoitoalueella ei ole pysyviä paritai laumareviirejä. ?Luvut sisältävät sekä kokonaan Suomen sisällä että rajan molemmin puolin liikkuvat laumat ja parit. Perhelaumoja oli 41– 47 ja pareja 14–22. Susien kokonaisyksilömäärään lasketaan laumaja parireviireillä asuvat sudet, reviirien ulkopuolella elävät yksilöt sekä puolet rajareviirien yksilöistä. Heistä viisi kutsuttiin haastatteluun. Osa epäillyistä on toiminut Suomessa ja osa Kiinasta käsin. Ravintoa on valkohäntäpeurakannan myötä reilusti, joten siellä sudet tulevat keskenään toimeen ja tuottavat pentuja pienemmilläkin alueilla, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa. Esitutkinnassa poliisi esittää rikoshyödyn olleen kustannussäästöjä yrityksille ja sitä on muodostunut viiden vuoden aikana laskelman perusteella yhteensä noin 165 ?000 euroa. Poliisi on esitutkinnassa selvittänyt liiketoimintakieltoon määräämisen ja oikeushenkilön rangaistusvastuun edellytyksiä. seuraavana vuonna 28 ja tänä vuonna 32. Itä-Suomen susikanta on pysynyt ennallaan, mutta Länsi-Suomeen on muodostunut muutamia uusia susilaumoja. Ilmoitukseen voit lisätä valokuvan tai valmiin piirroskuvan runsaasta valikoimastamme. Kevään 2024 DNA-analyyseissä löytyi kolme koirasutta. Kaksi epäillyistä on suomalaisia, loput viisi Kiinan Esitutkinta aloitettiin 3. Yritysten työntekijät ovat pääosin Kiinan kansalaisia. Apulaisrehtorin virkaan oli 19 hakijaa. Päiväkodin apulaisjohtajan virassa on myös kuuden kuukauden koeaika. Hän on suorittanut koulutusjohtamisen perusopinnot ja hänellä katsotaan olevan monipuolinen kokemus yhtenäiskoulun vararehtorina ja johtoryhmän jäsenenä työskentelystä. Tavoitteiden mukaisesti DNAnäytteitä on kerätty tänä vuonna vähemmän kuin edellisvuonna, sillä DNA-analyysimenetelmää kehitetään ja siksi näytemääriä optimoidaan. Rikoksesta epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa ihmiskauppaan. Perhelaumoja oli Länsi-Suomessa maaliskuussa 2022 yhteensä 26, SARI JAATINEN 8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26. Vuosien varrella susireviirien koot ovat lounaassa pienentyneet, mikä kertoo siitä, että sudet sopeutuvat pienempään elintilaan, kun ravintoa on hyvin saatavilla. ONNITTELE VUODEN TÄHTIHETKENÄ Kerro Raahen Seudussa, kun tapahtuu jotain iloista. Asiassa on tehty aiemmin esiselvitystä ja valvontakäyntejä eri viranomaisten toimesta. Hän aloittaa virassa lokakuun alussa. 08 5377 630, ma–pe 9–21, la 9-17 VERKOSSA raahenseutu.fi/ilmoita Tilaajaetuna alennus 25 % Susikanta pysynyt ennallaan Susia oli Suomessa maaliskuussa todennäköisesti 277–321 yksilöä. Pyhäjoella epäillään ihmiskauppaa Kiinalaisten työntekijöiden epäillään joutuneen työperäisen ihmiskaupan uhreiksi kolmen kunnan alueella sijaitsevalla kivilouhimolla. Esitutkinta on kohdistunut alueella sijaitsevien kaikkien kolmen yrityksen toimintaan. Poliisi tiedottaa, että Oulun ja Helsingin poliisilaitos ovat yhteistyössä tehneet esitutkintaa epäillystä työperäisestä ihmiskaupparikoksesta Oulaisten, Pyhäjoen ja Merijärven alueella sijaitsevalla kivilouhimolla. Mediassa on keskusteltu suurpetohavaintojen ilmoittamiseen ja kirjaamiseen liittyvästä tyytymättömyydestä ja yhteistyöstä kieltäytymisestä. – ?Lounais-Suomen susikeskittymä on vahva monesta syystä. Lybeckerinpuiston päiväkodin apulaisjohtajan virkaan on valittu elokuun alusta alkaen sosionomi (AMK) Päivi Iljana. Näistä rajareviirejä eli itärajan molemmin puolin liikkuvia oli 3–6 laumaa ja 1–4 paria. Keväällä tehtyjen havaintojen osuus kaikista havainnoista oli kuitenkin selvästi pienempi kuin aikaisempina vuosina, kertoo johtava tutkija Samu Mäntyniemi Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa. ?Yksilömäärän vähentymistä edellisvuoteen verrattuna selittää osittain keskimääräisen laumakoon pienentyminen. toukokuuta 2023 heti sen jälkeen, kun RAAHEN SEUTU Mattila apulaisrehtoriksi Pattasiin Pattasten koulun uudeksi apulaisrehtoriksi on valittu Juho Mattila. SOITA ASIAKASPALVELUUN p. Saat tilaajaetuna 25 % alennuksen! Hinta alkaen 9,40 €. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Asianomistajista kaikki eivät vaadi asiassa rangaistusta. Talven aikana poronhoitoalueelta poistettiin poikkeusluvilla 48 sutta. Susihavaintojen kokonaismäärä on kuitenkin pysynyt lähes ennallaan vuoteen 2023 verrattuna. Rikoksesta epäillyt ovat toimineet hierarkkisesti ja heidän välillään on ollut käskyvaltasuhde. Esitutkinta asiassa on valmistunut. KESÄKUUTA 2024 ·. Raahen kaupungin palveluksessa vuodesta 2003 alkaen työskennellyt Iljana on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. EVELIINA SORVARI/ARKISTO Heinäkuussa 2022 tämä susipentue tavattiin Pyhäjoella metsäautotiellä. Susilaumoja on hieman edellisvuotta enemmän, mutta pareja vähemmän. Mattila on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri ja terveystiedon opettaja. Esitutkinnassa laadittiin 14 rikosilmoitusta kaikki nimikkeellä ihmiskauppa. Epäiltyjä asiassa on seitsemän, osa heistä jäi poliisin tavoittamattomiin Kiinaan. VESA JOENSUU Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan epäillyssä ihmiskaupparikoksessa. – ?Suurpetohavainnoinnin alueellinen kattavuus oli riittävä susireviirien tunnistamiseen. Asianomistajat rohkaistuivat myös itse tekemään tutkintapyyntöjä ja toimittivat poliisille näyttöä palkkauksen epäkohdista ja muun muassa kirjallisesta kiinankielisestä ohjeesta, jonka mukaan heidän tulisi vastata viranomaisten kysymyksiin. SUSIREVIIREJÄ oli maaliskuussa 59– 64 (90 prosentin todennäköisyysväli). Raahen kaupunki on täyttänyt myös Lybeckerinpuiston päiväkodin apulaisjohtajan viran. Susireviirillä tarkoitetaan aluetta, jota asuttaa joko susilauma tai -pari. Maastosta kerättävät DNA-näytteet auttavat seuraamaan myös mahdollisten luonnonvaraisten koirasusien esiintymistä. Oulun ja Helsingin poliisin yhteistoiminnallinen valvontaisku tehtaalle oli tehty. Tämä käy ilmi tuoreesta Luonnonvarakeskuksen kanta-arviosta
KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Luote avan uutismedian tunnistat tästä nimestä Muodosta oma maailmankuvasi Tämän lehden tehtävä ei ole kertoa, mitä ideologiaa sinun tulisi kanna aa tai mitä mieltä sinun pitäisi asioista olla. 9 KESKIVIIKKONA 26. Tehtävämme on tarjota monipuolista, luote avaa, journalismin vastuullisten periaa eiden mukaan toimite ua tietoa ja erilaisia näkökulmia. Saat mukaasi aiheita pohdi avaksi, eväitä keskusteluihin ja rakennusaineita oman maailmankuvasi kokoamiseen
Vohvelikahvilan ulkopuolella on iso mainos, joka viestii siitä, että paikasta totta tosiaan saa pehmistä. Sen sijaan tiloissa on nyt suhteellisen iso pehmytjäätelökone. Hän kertoo hakevansa Ingmanin laktoositonta pehmytjäätelömassaa oululaisesta tukkumyymälästä. Facebookin Puskaradio-ryhmissä on ollut keskustelua ja kysymyksiä siitä, saako Raahesta pehmytjäätelöä. Ei kulu montaa sekuntia, kun toimittajan kädessä on pehmistötterö, joka toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan. Raahen Seutu selvitti asiaa ja kävi ilmi, että ainakin viidestä eri paikasta saa pehmytjäätelöä, tosin hieman eri tekniikoin valmistettuna. Suomalaiset ostavat eniten ihan perinteistä vaniljaa, Hänninen kertoo. Ingmanin vastaava tuote kulkee nimellä Softis. Kipsa oli toiminnassa vuosien 1983–2020 aikana, ja pehmiksen myynti oli mukana heti alusta lähtien. Toimittaja saa kokeiltavaksi vanilja-mangosekoituksen, johon Hänninen laittaa strösseleitä ja erilaisia muroja. – ?Valikoimaamme kuuluu makuna perinteinen vanilja, jonka voi nauttia kupista tai aidosta vanhan ajan vohvelista, Vohvelihuone 22:n yrittäjä Maria Nyberg kertoo. Kipsaa laajennettiin aina kuin mahdollista, kunnes se sijaitsi kokonaan Keskuskoulun puoleisessa päädyssä. too, että hän tilasi pienemmän koneen, joita ei kuitenkaan ollut saatavilla. Thaikaupan lisäksi se on siis toinen Kanyakorn Hänninen kertoo, että jäätelökoneen käyttöä täytyy vielä hieman paikka mistä saa perinteisessä jäätelökoneessa tehtävää pehmytjäätelöä, jonka monet mieltävät "oikeaksi pehmikseksi". KESÄKUUTA 2024 ·. Heti alkuun täytyy selventää, että kaikki pehmytjäätelöt eivät virallisesti ole pehmistä, sillä Suomessa "Pehmis" -nimellä kulkevan brändin omistaa Froneri Finland. – ?Makuina on vanilja, suklaa, mansikka, mango ja omena. Vohvelihuoneen yrittäjä Maria Nyberg kertoo, että raahelaiset löytäneet hyvin pehmiksen äärelle. Pehmiksen nälkäisille positiivinen uutinen: Raahesta saa pehmytjäätelöä useammasta paikasta. PEHMYTJÄÄTELÖÄ saa myös Museonrannan kupeesta kahvila 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26. Kaupan yrittäjä Kanyakorn Hänninen kerAluksi Kipsa oli keskellä Ouluntie 13:n liiketilaa, koska Keskuskoulun puoleisessa päädyssä oli ensin Hittimaatti, sitten pesula. · Pehmistä, kiitos! Monet muistavat Matti Miettisen Kipsan Ouluntiellä: paikka oli erityisen tunnettu pehmiksistään. Thai Food In Finland tarjoaa perinteisemmän pehmisannoksen lisäksi erikoisempia vaihtoehtoja. – ?Murot sopivat rapean koostumuksen takia hyvin pehmiksen kanssa, Hänninen tarkentaa. Froneri Finland omistaa Turengin jäätelötehtaan. – ?Thaimaassa laitetaan usein paahdettuja pähkinöitä sekä makeaa riisiä, johon laitetaan kookosta ja sokeria. Maaseudun Tulevaisuus kertoi vuonna 2016, että pehmytjäätelö rantautui Suomeen 1970-luvulla ja Valion pehmis tuli myyntiin vuonna 1975. THAI Food In Finland -thaikaupassa pehmytjäätelökone on haastatteluhetkellä keskiviikkona 19.6. ollut vasta viisi päivää. VOHVELIHUONE 22 on tarjonnut viime kesästä lähtien pehmistä. Froneri on toiseksi suurin jäätelönvalmistaja Euroopassa ja kolmanneksi suurin maailmassa. – ?Myös vohveliannoksiin saa pehmistä: ne sopivat hyvin yhteen esimerkiksi suklaajäätelön kanssa. Froneri Finland on osa maailmanlaajuista yhteisyritystä, jonka omistavat puoliksi elintarvikeyritys Nestlé ja englantilainen jäätelönvalmistaja R&R
Myös laktoosittomia versioita löytyy. Myös Jäätelöbaarin yrittäjä korostaa, että yksittäispakatut jäätelökapselit ovat hygieenisempiä kuin perinteinen pehmytjäätelökone, jonka puhdistaminen on melkoisen työn takana. Sieltä saa Ingmanin pehmytjäätelöä. Pehmiksen nälkäisille siis positiivisia uutisia. – ?Huonona puolena kenties se, että nämä eivät ole laktoosittomia, mutta maku on hyvä, sanoo Maarit. JUULIA KORKIAKANGAS ELÄMÄNMENO 11 KESKIVIIKKONA 26. Makuina Jäätelöbaarissa ovat vanilja, suklaahippu, mansikka ja unicorn, jossa on tuttifrutin ja vadelman makuista jäätelöä. Siitä saa erilaisia sekoitusmakuja. Ruiskuhuoneelta, tosin ei Softista tai Pehmistä vaan Il Primon valmistamaa vastaavaa tuotetta. – ?Sorbetit ovat vegaanisia, Ylisirniö lisää. JUULIA KORKIAKANGAS opetella. Ruiskuhuoneen Il Primo -pehmytjäätelöissä on useampaa hieman erikoisempaa makua ja yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat gluteenittomia. Näiden lisäksi ainakin Raahen Hesburgerista saa Pehmyt-jäätelöannoksia erilaisilla lisukkeilla. – ?Samoin jäädytettyä jogurttia ja sorbettia on tarjolla, Ruiskuhuoneen yrittäjä Kirsi Ylisirniö kertoo. Il Primon jäätelöt saapuivat Ruiskuhuoneelle kesällä 2022. KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Jäätelöt ovat sinetöiydyissä kapseleissa, joten jäätelökoneen käyttö on Ylisirniön mukaan erityisen hygieenistä. Suhteellisen samalla tekniikalla pehmytjäätelöä saa myös Raahelan pihalla olevasta Jäätelöbaarista. – ?Tuote tulee valmiissa kapselissa, joka sijoitetaan laitteen sisään, kertoo paikan yrittäjä Maarit. Yksittäisannoksista ei tule hävikkiä ja tuotteen koko pysyy samanlaisena
Harrastus alkoi sunnuntaina, mutta mökkitikat eivät tuntuneet sopivilta dartsiin. Darts vei heti miehen mennessään. Asko Niskala teki harvinaisen tempun dartsissa Raahelaislähtöinen mies heitti yhdeksällä tikalla tuloksen 501. · lettaa. ENSI syksynä 53 vuotta täyttävä Niskala vietti elämänsä ensimmäisen vuotensa Reisjärvellä, mutta sieltä perhe muutti Raahen Kummattiin. Raahelaislähtöinen Asko Niskala on ainoa, joka on onnistunut tekemään tämän tempun kisoissa kahdesti – edellisen kerran hän teki sen toissa viikolla Finnish Openissa. Darts tuli mukaan kuvioihin perinteisen mökkitikkataulun taustapuolelta, mistä löytyi hieman erilainen versio. – ?Dartsia rupesin heittämään 9.8.1992 kello 15.00. Niinpä heti arjen koittaessa hän suuntasi Raahen keskustaan ostoksille. Tai se oli iltapäivää, eli tuo oli kellonaika suunnilleen, Niskala naurahtaa. MEIKÄLÄISET Dartsin 501-pelimuodossa yksittäisen pelin voi vähimmillään voittaa yhdeksällä tikalla. Molemmat on tapana kätellä pelin päätteeksi, vaatimaton Niskala kertaa Finnish Openin suoritustaan. KESÄKUUTA 2024 ·. Kukaan muu suomalainen ei ole tehnyt kisoissa samaa kahdesti. Ja kaikkiaan Niskala on tehnyt ysitikkaisen 14 kertaa, kun lasketaan mukaan myös harjoitukset ja lämmittelyt. Peruskoulua hän kävi Ollinsaaressa ja Saloisissa, kunnes tie vei ammattikouluun ja kauppaopistoon. Otin tikat pois taulusta ja kättelin kirjurin ja vastustajan. – ?Vastustaja tuuletti minun suoritusta, mutta itse en viitsinyt tuu12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26. Niin sanottu ysitikkainen on yhä arvostettu ja harvinainen saavutus, eikä suomalainen ole tehnyt niitä kisoissa kuin 14 kertaa
· Työskentelee Sievin kunnalla vastaava työpajaohjaajana. Ei mutta aivan samaan ei varmaankaan nyt ylletä. Raahe Festival ja Pekanpäivät tekevät tällä viikolla Raahesta eläväisen kaupungin. · Voittanut dartsissa kymmeniä mitaleita Suomessa ja maailmalla. Vaikkei vielä ole vanha, kroppa on alkanut tuumata, ettet voi tehdä enää ympärivuorokautisia työpäiviä. aloittelin tosissaan, Niskala kertaa ja jatkaa. Eli kyseessä on varsin kiireinen viikko tälle kovasti kasvaneelle yritykselle. – ?Maanantaina kävin hakemassa Sokokselta paremmat messinkitikat. NISKALA sanoo, että kahdeksan tuntia päivässä heittelyä oli siihen aikaan vähän. Pääpalkinto oli silloin 5 ?000 markkaa, se oli aika iso potti siihen aikaan. Viikkokisoja ja pohjoisen piirin kisoja oli myös sunnuntaisin Limingassa ja Kempeleessä, Niskala taustoittaa. DARTS on antanut Niskalalle paljon. Tapahtumatarjontaa on keskiviikosta eteenpäin kaikenikäisille. Asuu siellä vielä jokunen tikkakaverikin, Niskala toteaa. Kilpailuihin hän lähti reilun vuoden kovan harjoittelun jälkeen. – ?Aikansa se otti. Heidän väkeään on tällä viikolla myös Oulun Rotuaari Piknikissä ja Seinäjoen Provinssirockissa. Hänen seuransa on tällä hetkellä Pielavedellä majapaikkaansa pitävä Ressu DC. Viime vuonna Käärijä veti rantaan monituhatpäisen väkijoukon, TONI LÄNKINEN TONI LÄNKINEN Jussi Isokoski oli paikalla, kun Raahe Festivalin päälava lähti rakentumaan maanantaina puolenpäivän jälkeen. · Harrastukset: darts, kalastus ja mallasviskit. Mitaleita ja menestystä on tullut matkan varrella niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Muutin silloin tornitaloon, siellä treenasin ja kävin keskiviikkoisin Terästuopissa heittämässä viikkokisoja. Rantaan alkoi rakentua maanantaina festarialue bajamajojen, konttien ja lavarakennelmien myötä. Tapahtumaan tekniikan ja lavan toteuttavan Tuupa Recordsin toimitusjohtaja, ja yksi Raahen Ohjelmapalvelut Oy:n yrittäjistä, Jussi Isokoski laskeskeli, että hän on ollut tekemässä tapahtumaa jo parikymmentä vuotta. · Asuinpaikka: Himanka. – ?Siellä on mukava käydä. Sillä estradilla nähdään keskiviikkoiltana Kölifestin esiintyjät. Tuupa on vastannut tapahtumatekniikasta vuodesta 2011 saakka, mutta Isokoski on ollut mukana jo aiemmin. Jonkun verran on myös vapaaehtoisia sun muuta, Isokoski valottaa. – ?Esa ja Kirsi (Ylisirniö) ovat hoitaneet sitä puolta. Palkintorahat ovat muuttuneet euroiksi, mutta potit eivät ole suhteessa kasvaneet. Asko Niskalan työkalut eli tikat. Jos kerran ne rakennetaan, pidetään Kölifest samoilla puitteilla, niin kaikki säästävät vähän. Työpaikka on Sievissä, joten työmatkaa kertyy 60 kilometriä suuntaansa. Mikko Mäki ahersi maanantaina lavan rakennustyömaan kimpussa. Asko Niskala on heittänyt dartsia kilpaa jo 30 vuotta. – ?Olisikohan niitä parikymmentä SM-kultaa. Kölifest tarjoaa nuorisolle useita artisteja keskiviikkoiltana. – ?Mikolla oli kioskin sisällä dartstaulu, johon saattoi kokeilla, miten mikäkin tikka toimii. Olen koittanut jakaa vastuuta muille. Ylisirniön Esa on mukana myös Raahen Ohjelmapalveluissa, eli sieltä on porukkaa. Nykyään kotimaan kisasta voittaja voi kuitata 1 ?200 euroa, kun ennen vanhaan summa saattoi olla suurimmillaan 10 ?000 markkaa. Raahe Festivalin päälava rakentuu yleensä noin kymmenessä tunnissa. Raahe Festivalin järjestää Raahen Ohjelmapalvelut Oy ja Ruiskuhuone. Siirryin sisätiloihin ja silloin TONI LÄNKINEN Festarit rakentuvat rantaan Pekanpäivät käynnistyvät tänään. KESKIVIIKKONA kello 17.30 käynnistyvä Kölifest on maksuton tapahtuma, johon on odotettavissa runsaasti nuorisoa. Niskala käy Finnish Openin lisäksi muun muassa SM-liigan kisoissa, mutta ensi vuonna hän haluaisi päästä ainakin vielä kerran ulkomaille, kun World Cup järjestetään tällä kertaa Etelä-Koreassa. Tällä hetkellä Niskala asuu Himangalla vaimonsa ja kahden kissansa kanssa. Siellä hän asui vain vuoden, kunnes omien sanojensa mukaan "akottui" ja muutti vaimonsa kanssa Himangalle. KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Ei saisi tänä päivänä, Niskala laskeskelee pilke silmäkulmassa. – ?Kai se menee rutiinilla, mutta sen voi sanoa, ettei tähän silti ikinä ole valmis, Isokoski naurahtaa. – ?On hyvä, että voidaan yhdistää fasiliteetit. · Perhe: Vaimo ja kaksi kissaa. RAAHESTA Niskala muutti Laukaalle vuonna 2011. Raahessa asuu edelleen hänen äitinsä ja kaksi veljeään. ole enempää henkilökuntaa. Niskalalla on kokemusta kyseisistä kisoista, ja onpa sieltä tullut menestystäkin. –Vuonna 94 kiersin jo säännöllisesti viikkokisoja. Täällä on valmisteluvaiheessa porukkaa Vihannin Eränkävijöistä ja tietenkin Ruiskuhuoneelta. Keskiviikkona menin Koivuluodon kioskille ja ostin Mattilan Mikolta tikkataulun ja kunnon tikat. ELÄMÄNMENO 13 KESKIVIIKKONA 26. Perjantaisin käytiin kaveriporukalla kisoissa Oulussa, minä olin yleensä kuskina. Henkilökohtaisia ei ole kylläkään kuin yksi. RAAHEN festarialueen kasaamisessa ahertaa vajaat kymmenen tuupalaista. MEIKÄLÄISET ASKO NISKALA · Ikä: 53 vuotta tulee täyteen syyskuussa. Esa Ylisirniö arvioi, että lippuja on myyty ennakkoon muutamia satoja. Tällä viikolla Tuupassa on noin 25 henkilöä töissä. Isokoski ei ollut maanantaina täysin kartalla, miten paljon festivaalilippuja on mennyt kaupaksi, mutta joku aavistus hänellä oli. Kölifestin pääesiintyjä on Cledos, mutta myös moni paikallinen artisti pääsee isolle lavalle, joka tulee perjantaina ja lauantaina toimimaan Raahe Festivalin päälavana. Se on kuulemma varsin normaali määrä. Alkuun nuori mies kiersi viikkokisoja, joita järjestettiin lähialueella. · Juttusarjassa esitellään mielenkiintoisia henkilöitä Raahen seutukunnasta. Palkintokaapissa on myös runsaasti mitaleita kotimaan areenoilta. Hän ehtii käymään vanhassa kotikaupungissaan kuulemma valitettavan harvoin. Vuonna 97 voitin ensimmäisen pohjoisen piirin rankingkisan. Ja nuorisoartistit pääsevät isommalle lavalle esiintymään, Isokoski toteaa. Nykyään Niskala kiertää kisoja maltillisemmin. Tämmöistä palvelua olen jäänyt kaipaamaan. Mukana on alueella vaikuttavia ihmisiä, historiallisia henkilöitä ja alueelta pois muuttaneita. – ?Kapasiteetti on tehdä noin kuusi lavaa, mutta 4–5 lavalla per viikonloppu on menty. Kuuluu myös Suomen maajoukkueen rinkiin. – ?Pyrin siihen. Sen tiedän, että ilmeisesti ihan hyvin on mennyt ennakkolippuja, Isokoski toteaa. Lähialueen kilpailuja mies kierteli muutaman vuoden, mutta menestystä ei tullut heti alkuun. Mies nostaa yhdeksi uransa kohokohdaksi World Cupin parikilpailun hopean vuodelta 2007. – ?Silloin sai tuhat tuoppia kaljaa voittorahalla. Sen verran on firma kasvanut, että niin pystyy tekemään. Ehditkö itse nauttimaan Raahe Festivalin musiikista. Hän on elänyt ja hengittänyt lajia pitkään, vaikka leipää se ei varsinaisesti ole pöytään tuonutkaan. Mutta kyllä siinä, vaikkei itse olisikaan pelaamassa mitään tonttia, jonkun täytyy olla sellainen "piällysmies", Isokoski valottaa
Fieraru kertoo, että espanjalaiset teini-ikäiset eivät juurikaan tee kesätöitä, vaan he nauttivat kesälomasta. Pääsin myös mukaan PowerParkin reissulle, hän kertoo. Nuoret opettelevat eurooppalaista solidaarisuutta Raahessa Euroopan solidaarisuusjoukot on EU:n rahoitusohjelma 18–30-vuotiaille nuorille ja kaikenlaisille organisaatioille, jotka haluavat rakentaa solidaarisempaa maailmaa. Fieraru pitää erityisesti vanhan kaupungin aluetta kauniina ja hän työskentelee paljon Friemanin talossa. · rantaa nuorten ja organisaatioiden mahdollisuuksia toimia aktiivisesti yhteiskunnassa ja olla solidaarinen. Ensimmäisten viikkojen aikana hän tutustui tulevaan työympäristöönsä, Raaheen ja ylipäätään suomalaiseen kulttuuriin. – ?Täällä on todella rauhallista. Pierre-Louis Cordonnierin ja Adina Fierarun mielestä vanhan kaupungin värikkäät puutalot ovat suloisia. Hänen lisäkseen Lampinsaaressa vapaaehtoistöissä on neljä nuorta Italiasta, Puolasta ja Tšekistä. – ?Olen päässyt käymään nuorisotiloilla sekä liikennepuistossa. KOTIMAASSAAN opettajaksi opiskeleva Fieraru saapui Raaheen kesäkuun alussa. KESÄKUUTA 2024 ·. Euroopan solidaarisuusjoukot (ESC) mahdollistaa nuorille hakea vapaaehtoistyötä muun muassa EU-maista. Yksi heistä on ranskalainen Pierre-Louis Cordonnier, 21, joka työskentelee Lampinsaari Festivalin parissa. – ?Majoitun Vanhassa Raahessa koko kesän ajan. Minulle tuli heti rentoutunut olo, kun saavuin tänne, Fieraru kertoo. VIIME kesän tapaan Vihannin Lampinsaaressa on tänä kesänä nuoria vapaaehtoistöissä. Ohjelma pa14 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26. He voivat rekisteröityä Euroopan solidaarisuusjoukkojen portaaliin ja hakea sieltä töihin Euroopan maihin. Hän kertoo ensimmäisten viikkojen olleen kiinnostavia ja hän kertoo oppineensa paljon uutta lyhyessä ajassa. Se on minusta hienoa, hän toteaa. Hän saapui Raaheen viime viikolla ja Raahelaiset nuoret saavat tänä kesänä kielikylpyä, sillä espanjalainen Adina Fieraru, 26, viettää kesän Raahessa tehden vapaaehtoisena töitä Raahen nuorisopalveluilla. On ihanaa kulkea pyörällä, joka paikkaan on lyhyt matka. – ?Täällä nuoret haluavat tehdä töitä ja ansaita omat rahansa
Tykkään siitä, miten erilainen luonto täällä on, paljon metsää, Cordonnier kertoo. Esimerkiksi pesimäaikainen eväsretki luodolle, jolla pesii lintuja, on laitonta riippumatta siitä, onko luoto rauhoitettu ja onko sille maihinnousukieltoa pesimäaikaan. · Vapaaehtoistoimintaan osallistuville ei makseta palkkaa, mutta heille korvataan esimerkiksi matkakustannukset, majoitus, ateriat ja sairausvakuutus, minkä lisäksi he saavat jonkin verran päivärahaa. Näin turvataan muun muassa BirdLifen vuoden linnun, sekä merensaaristossa että laajoilla sisävesillä pesivän erittäin uhanalaisen selkälokin pesintöjen onnistuminen. – ?Täällä syödään lounas todella aikaisin, Fieraru toteaa naurahtaen. Myös eläinsuojelulaki suojaa emoja ja poikasia kärsimykseltä, jota pesinnän häiritseminen voi aiheuttaa. Emot eivät epäröi käydä täysillä lähestyvää ihmistä kohti jos hautomista tullaan häiritsemään. Fieraru nostaa esiin myös kaksi asiaa Suomen kesästä: hyttysiä on paljon ja aurinko ei juurikaan laske. Lintujen pesinnän häiritseminen ja pesien vahingoittaminen on luonnonsuojelulailla kielletty. Korvausarvo vaihtelee lajin harvinaisuuden ja uhanalaisuuden mukaan. Jos on välttämätöntä käyttää laitetta tai rakennusta, mutta se ei ole mahdollista pesintää häiritsemättä, on hyväksyttävä, että omasta toiminnasta on häiriötä, mutta häiriö on pyrittävä minimoimaan. – ?Jopa pienissä yksiöissä on sauna, se on jotenkin erikoista, Cordonnier naurahtaa. Näille paikoille on syytä antaa pesimärauha vähintään heinäkuun lopulle asti. Tahatonta ei sen sijaan ole toiminta, jonka pitää ymmärtää häiritsevän pesintää. Lintuja voi pesiä lähes kaikkialla, ja pesää on usein vaikea havaita ajoissa. Lainsäädäntö ei kuitenkaan estä maalaisjärjen käyttöä. KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Tällöin paikalta on syytä poistua nopeasti. JUULIA KORKIAKANGAS ESC · Euroopan solidaarisuusjoukot tarjoaa 18–30-vuotiaille nuorille mahdollisuuden päästä vapaaehtoistöihin ulkomaille. Fieraru toteaa myös, että suomalaiset syövät lounasta eri aikaan kuin espanjalaiset. Ranskassa tai Espanjassa ei tehdä niin, Cordonnier ja Fieraru kertovat huomiostaan. Yksittäisten puiden tai pensaiden, avomaa-alueiden tai rakennusten osalta pesättömyyden toteaminen on asiantuntijoille helpompaa. Kaksikko aikoo vielä kesän aikana vierailla Raahen museoissa ja tutustua alueen luontoon. TURVALLISUUS näyttäytyy Suomessa erilaisena kuin Espanjassa tai Ranskassa. Lintujen pesimäpaikoille ei pidä rantautua ja havaittujen pesien ja poikasten luota on syytä poistua. Pesimäaikaan on vältettävä esimerkiksi rantautumista puuttomille tai vähäpuustoisille luodoille ja saarille, jotka ovat vesi-, lokkija kahlaajalintujen suosimia pesimäpaikkoja. pesinnän suoja on ympärivuotinen. Tahallisesta pesien tuhoamisesta seuraa sakkojen lisäksi munien arvon korvaaminen valtiolle. – ?Yöllä on vaikea nukkua, sillä majoituksessani ei ole pimennysverhoja. Esimerkiksi pienessäkin puistossa on todennäköisesti pesiä, ja on vaikea saada täysi varmuus siitä, ettei pesintöjä ole. Anna linnuille pesimärauha BirdLife muistuttaa lintujen pesimärauhan kunnioittamisesta. Tällainen tiheä tilanne oli Pikkulahden uimarannalla kesällä 2021. Minusta ei ole tuntunut täällä ollenkaan siltä, Fieraru jatkaa. PIENENKIN ajan perusteella kulttuurisia eroja on löytynyt. Emojen hätäily ja varoittelu ovat varma merkki pesinnästä. Lintujen pesimäpaikoille ei pidä rantautua ja havaittujen pesien ja poikasten luota on syytä poistua. He yllättyivät siitä, että kuinka monesta suomalaisesta kodista löytyy sauna. – ?Suomessa on myös upeat julkiset palvelut, Fieraru jatkaa. Pesintää häiritsevä toiminta, kuten pihapuiden kaato, ei ole laillista, jos on todennäköistä, että paikalla pesitään. Vuodesta toiseen käytössä olevia pesiä ei saa talvellakaan rikkoa tai muuttaa pesäpaikkaa siten, ettei pesiminen enää onnistu. Lyhytkin oleskelu pesimäpaikalla voi aiheuttaa pesintöjen tuhoutumisen, koska munat ja poikaset jäävät vaille emon suojaa. työskenteli viikon ajan Raahen nuorisopalveluilla Fierarun kanssa. Kielto koskee myös rakenteilla olevia pesiä. Jo kahden päivän perusteella hän kertoo tehneensä havainnon, että ihmiset Raahessa ovat olleet mukavia. – ?Olen kuullut, että Pohjoismaissa ihmiset olisivat jotenkin ujoja tai hiljaisia. Hän kertoo maistaneensa karjalanpiirakoita. – ?Täällä lapset pyöräilevät yksin kouluun. Kaksikko toteaa, että suomalaiset ovat reiluja ja kunnioittavaisia JUULIA KORKIAKANGAS VESA JOENSUU Tiirat hautovat vuorotellen. Onneksi omistan unimaskin, Fieraru sanoo. Saunassa käyminen on tosin molemmille tuttua puuhaa. Hän opiskelee kotimaassaan insinööriksi. – ?Haluaisimme maistaa lohikeittoa, Cordonnier jatkaa. Se oli yllättävän raskasta, käteni olivat jumissa sen jälkeen, kertoo Fieraru. toisiaan kohtaan. · Vapaaehtoistöiden kesto on 2–12 kuukautta. · Euroopan solidaarisuusjoukkojen hankkeita voivat toteuttaa hyvin monenlaiset organisaatiot, kuten julkisen sektorin elimet, kunnat, kansalaisjärjestöt ja yritykset. – ?Kaupungissa on rauhallinen tunnelma. Pesimäaikainen suoja kattaa myös perustellun olettaman pesinnästä. – ?Kävin kajakoimassa merellä, ensimmäistä kertaa ikinä. Linnun pesän havaittuaan on kuitenkin poistuttava paikalta, ettei häiritse pesintää enempää. Lintujen käyttäytyminen paljastaa yleensä pesien läheisyyden. Pesintöjä saatetaan häiritä vahingossa esimerkiksi luonnossa liikkuessa, mutta tahaton toiminta ei ole lain vastaista. Eräänä huomiona Fieraru kertoo, että Suomessa ei käytetä kenkiä sisällä. Häirintäkielto koskee myös toimintaa, jonka tarkoituksena ei ole pesinnän häiritseminen. Pesäpaikkauskollisilla lajeilla, jotka käyttävät samaa pesää tai pesäpaikkaa vuodesta toiseen, RAAHEN SEUTU ELÄMÄNMENO 15 KESKIVIIKKONA 26. Pesintöjä suojaava lainsäädäntö koskee kaikkia toimijoita yksittäisistä kansalaisista, yrityksiin ja viranomaisiin
Pistooliammuntajoukkueen keski-ikä on varsin korkea, yli 60 vuotta. · Lähtöisin Kajaanista. Hissin käyttö maksoi 5 hengeltä 50 euroa, kun jokainen antoi hissipojalle kympin tippiä. HUOTARI on harrastanut siluettiammuntaa noin 40 vuoden ajan. Laji kysyy tarkkuutta ja ennen muuta hyvää näköä. Vapaapistoolilla tulos oli 37/40. · Asunut viime vuodet Raahessa. · VAPPU KALLIO Veikko Huotari on 65-vuotias. Halpojahan ne siellä ovat; saatiin ne 20 eurolla. Vanhin suomalainen osanottaja oli 81-vuotias. Siluettiammuntaa ei ole hyväksytty olympialajiksi, eikä siluettiammuntaa tueta toisin kuin haulikkoammuntaa. – ?Siluettiammunta on meillä lapsipuolen asemassa, vaikka siinä lajissa tuodaan Suomeen eniten mitaleita. KISAMATKASTA muodostui jälleen kerran uusi elämys. – ?Villahousut olivat tarpeen, sillä siellä oli talvi. Hän voitti maailmanmestaruuden siluettiammunnassa ensi kertaa 6 vuotta sitten. Kisoissa tapaa tutuksi käyneitä ulkomaalaisia kilpakumppaneita. – ?Kaihin laserleikkaus kesti Oulussa puoli minuuttia, ja sen jälkeen kaikki kirkastui kummasti. Kisoihin saapui osallistujia 10 maasta. Veikko Huotari oli jälleen maailman tarkin Veikko Huotari on voittanut kaksi kultaa ja yhden hopean vasta pidetyissä metallisiluettiammunnan MMkisoissa EteläAfrikassa. MAAILMANMESTARUUDEN nappaaminen ei ole 65-vuotiaalle raahelaiselle ampujalle Veikko Huotarille täysin uutta. Tuon linssileikkauksen jälkeen hänelle oli kehittynyt hänen huomaamattaan jälkikaihi. Hän toimii aktiivisesti Suomen Ampumaurheiluliitossa ja on liittovaltuutettu. Huotari käytti 2 viikkoa kestäneissä kisoissa kaikkiaan 8 asetta 10 lajissa. – ?Tämä on kallis harrastus. KESÄKUUTA 2024 ·. Veikko Huotarin edellisestä maailmanmestaruudesta voi lukea tästä. · Työskentelee tänä kesänäkin asvalttitöissä Kainuussa. Voitot tulivat metallisiluetin isopistoolin tuotantosarjassa ja isopistoolin vapaapistoolisarjassa. Olen laskenut, että olen pari tiilitalon hintaa jo ampunut, kun lasketaan yhteen aseet, kilpamatkat ja panokset. Paikallisilla oli toppatakit ja pipot päässä. – ?Näkee, että ulkomaalaisilta otetaan rahat pois esimerkiksi liikenteessä. Pahimmillaan oli 3 astetta pakkasta ja parhaimmillaan 12 astetta lämmintä. Asian järjestelyissä auttoivat mukana olleet dollarit. 50–200 metrin päässä oleviin maalitauluihin joutuu tähtäilemään silmä kovana avotähtäimellä. Nuoret eivät siluettiammunnan pistoolisarjassa pärjää. Huotarillakin oli pienoisia vaikeuksia Etelä-Afrikan tullissa, sillä yhden aseen numero oli väärin merkitty asiapapereihin. Pistooliammunnassa pärjäävät kokeneet miehet. Huotari kävi vuonna 2018 ikänäköleikkauksessa. 45 laukauksen ampumiseen kuluu tunti ja se vietetään tässä asennossa. VEIKKO HUOTARI · 65-vuotias eläkkeellä oleva asvalttitöiden valvoja. VAPPU KALLIO 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26. Srilankalaiset ampuivat kisoissa laina-aseilla, kertoo Huotari. Tuotantosarjan voitto tuli tuloksella 40/40. Kisamatkaaja todisti korruptiota ja lahjontaa. Heikkinen vuonna 1994. · Ampuu yhdellä maailman tarkimmista vapaapistoolilla, jonka on tehnyt aseseppä, rajavartija E. · Opiskellut Savossa. Huotarin mukaan jälkeä alkaa syntyä sitten, kun on ampunut ensimmäiset 100 ?000 laukausta. Hopeaa Veikko Huotari sai pienoispistoolien tuotantopistoolisarjassa. SUOMEN joukkueeseen kuului 5 jäsentä. VAPPU KALLIO – ?Kun juhlittiin ranskalaisten kanssa yhdessä mestaruuksia, sanaakaan en ymmärtänyt, mitä he kurnuttivat, mutta hirveän hauskaa oli. Niin kauan kuin ammutaan eläinfiguureihin, siitä ei taida tulla olympialajia, tuumii Huotari. · Harrastaa ammuntaa ja metsästystä. Sää oli yllättävän viileä. – ?Todettiin, että meillä ei ole mitään kiirettä; meillähän on vielä parikymmentä vuotta aikaa. MM-kisat käytiin Bloemfonteinin kaupungissa Etelä-Afrikassa noin 400 kilometrin päässä Johannesburgista. – ?Jokuhan sanoikin, että se on dopingia, kun olet silmät leikkauttanut... · Valmistaa itse kilpapanokset. Mekin ostettiin toppatakit sieltä. – ?Ranskalaisilla oli panosongelmia, ja srilankalaisten aseet olivat kadonneet tulomatkalla. · Toimi 7 vuotta Hanhikiven ydinvoimalan rakennustyömaalla Titanin työmaapäällikkönä. Hänen mukaansa pistooliammunnan mestariksi kasvetaan pikkuhiljaa. Meni 20 vuotta, ennen kuin sai mitalin, 30 vuotta, ennen kuin pääsi kultamitaleille, ja 40 vuotta, ennen kuin tuli 2 kultaa. Vapaapistooliammunnassa ammutaan selällään. Raahen Ampujille tuli kisoista kaikkiaan 2 kultaa, 2 hopeaa ja yksi pronssi, sillä raahelainen Pekka Törmänen sai hopeaa pienoispistoolin vapaapistoolien sarjassa ja pronssia pienoispistoolien tuotantoasesarjassa
Jotain täältä oli, mutta ei sen enempää. Hyökkääjä kärsi ennen pudotuspelejä loukkaantumisesta, mutta ratkaisupelien koittaessa pelikunto oli hyvä. Tiedän, että Sparta on perinteinen joukkue, ja olen kuullut vain hyvää koko organisaatiosta ja faneista, ja pidän myös Prahasta, 31-vuotias Salomäki kommentoi seuran nettisivuilla. edelliskaudella jäätiin playoffien ulkopuolelle. Miikka Salomäki Sparta Prahaan TONI LÄNKINEN / ARKISTO Vaihtoehtoja oli, mutta paluu Suomeen ei ollut vielä ajankohtainen. – ?Joukkueet, kenellä on rahaa, heillä on enemmän ulkomaalaisia. Kaksi viime kautta Sveitsissä Lausanne HC:n joukkueessa pelannut TeräsKiekon kovaluinen kasvatti oli ollut tšekkiläisseuran kiikarissa pitkään. – ?Ei hirveästi kartoitettu Suomea. Uutena pelaajana raahelaisseuraan liittyy puolestaan Kalle Koski. 26-vuotias puolustaja pelasi Ruotsin 2. Hän pelasi viime kaudella Hermeksen U20-junioreissa. – ?Hän on vastustajalle erittäin epämiellyttävä pelaaja. Aiemmin Raahe-Kiekko on julkaissut toistakymmentä pelaajasopimusta. DNA on avannut 5G-verkon asuinalueellesi ja kotiisi on nyt saatavilla toimintavarma kiinteä 5G-yhteys. Hyökkääjä pelasi viime kaudella Suomi-sarjassa 16 ottelua tehoin 1+3. 20-vuotias Koski on pelipaikaltaan puolustaja. Myös Suomesta tuli joitain yhteydenottoja. Salomäki loi pitkän uran NHLkaukaloissa ennen siirtymistään Eurooppaan kaudeksi 2021–2022. TONI LÄNKINEN Hanki luotettava DNA Koti 5G ja hymyilet kuin Naantalin aurinko Ota yhteyttä ja kysy lisää! Nyt on hyvä aika nostaa nettiasiat tapetille. Nyt oli hyvä runkosarja, ja lopussa jäi pienestä kiinni. Miikka Salomäki kiekkoilee ensi kaudella HC Sparta Prahassa. Valmentajana jatkaa Risto Liikka. Kaksi miesten Mestis-peliä Kajaanin Hokissa kaudella 2022-2023 pelannut Koski aloittaa nyt ensimmäisen kokonaisen kautensa miesten sarjassa. Fanit rakastavat hänen peliään. Raahelaislähtöinen jääkiekkoilija Miikka Salomäki siirtyy ensi kaudeksi HC Sparta Prahaan. Ei ollut tarkoitus vielä tulla takaisin, mutta ehkä joskus palaan Suomeen pelaamaan, Salomäki toteaa. Suomeen Salomäki palasi Sveitsistä noin kuukausi sitten. – ?Oli hyvä kausi joukkueelta, SALOMÄKI myöntää, että Sparta Prahan lisäksi pöydällä oli muitakin vaihtoehtoja, mutta tšekkiläisseura teki houkuttelevimman tarjouksen. Sparta Prahassa kiekkoilee myös Jani Lajunen, joten Salomäki pääsee puhumaan myös äidinkieltään. Ota yhteyttä pian, ruuhkattomia 5G-kaistoja on jaossa vain rajattu määrä! Lue lisää: dna.fi/koti5G Jaakko Harju Aluevastaava 044 048 9118 jaakko.harju@dna.fi Sami Pekkala Aluevastaava 044 048 9111 sami.pekkala@dna.fi RaaheKiekko julkaisi uusia sopimuksia Suomi-sarjaan valmistautuva Raahe-Kiekon ykkösjoukkue julkaisi uusia pelaajasopimuksia. KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. divisioonassa kaksi edelliskautta. Totta kai se jäi harmittamaan, kun päästiin kuitenkin niin lähelle. 20-vuotias Aatu Hakala jatkaa Raahe-Kiekossa myös ensi kaudella. Sveitsin ulkomaalaiskiintiön vuoksi kuitenkin välillä tuli huilivuoroja, sillä "ylimääräisiä" pelaajia oli pari-kolme. Mirko Hänninen palaa takaisin Raahe-Kiekkoon parin vuoden reissultaan. URHEILU & LIIKUNTA 17 KESKIVIIKKONA 26. Parista viime kaudesta jäi hänelle positiivinen kokonaiskuva, vaikka viime kausi päättyi finaalitappioon. Muista 5G-liittymistä poiketen, huippunopealla DNA Koti 5G-yhteydellä varmistat itsellesi takuukaistan pysyvästi 5G-verkosta. Nettiyhteys ei ruuhkaudu, vaikka alueellasi on paljon samanaikaisia netin käyttäjiä. – ?Haluan voittaa, ja uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet Spartassa, vaikka emme ole voittaneet pitkään aikaan. Mies harjoittelee kesän ajan Oulussa tuttujen kiekkokavereidensa kanssa. RAAHEN Seutu tavoitti Salomäen maanantaina aamutreenien jälkeen. Ehkä pienemmän budjetin seurat eivät ota hirveästi ekstraulkomaalaisia, Salomäki pohtii. Vaikka hän on ulkomaalainen, emme odota hänen tekevän paljon pisteitä, vaan täysin erilaisia asioita, HC Sparta Prahan urheilujohtaja Tomáš Divíšek lausuu seuran nettisivuilla. NHL:n runkosarjaotteluita miehelle kertyi kaikkiaan 167
“TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. hassua.... 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . ELOKUUTA 2023 . TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630 ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. MUTTA EDELLEEN MIELESTÄNI YSTÄVÄN EI PITÄISI SYÖDÄ PÄÄTÄ TOISEN SUKLAAPUPULTA! 421 KESKIVIIKKONA 16. kuten mihin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ja katso kuinka se automaattisesti herättää kaikkien ympärillä olevien naisten huomion. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5577, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630 ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Olen jopa palkannut asianajajan. Ja sellainen tämä on. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. ###*P *Q36 ###*A . ELOKUUTA 2023 . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 19 KESKIVIIKKONA 26. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. lopetetaanpa tämä keskustelu. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Päivälämpötila 18...20 astetta. kuten mihin. lopetetaanpa tämä keskustelu. hei! puristakaa minua tissejänne vasten. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 katso nyt tuota itkevää vauvaa. hyvä yritys. 986 KESKIVIIKKONA 16. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. ELOKUUTA 2023 . Ukkonenkin voi jyrähtää. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. ELOKUUTA 2023 . 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja lännestä alkaen paikoin kuurosateita. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. lopetetaanpa tämä keskustelu. ELOKUUTA 2023 . Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Päivälämpötila 18...20 astetta. 14,90 € / kk. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Päivälämpötila 18...20 astetta. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Olen jopa palkannut asianajajan. KESÄKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. hassua.... Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. Olen jopa palkannut asianajajan. kuten mihin. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. lopetetaanpa tämä keskustelu. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. niinpä. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Ja sellainen tämä on. Ja sellainen tämä on. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 874 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Anna Latvala +21 +24 +22 +22 4 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +19°C 3 +22°C 3 +25°C 7 +17°C 7 Hattula +26,2 °C Saana +5,2 °C Heikkoa tai kohtalaista lounaistuulta, iltaa kohti luoteistuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Jatkuva tilaus alk. Ja sellainen tämä on. JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot raahenseutu.fi/asiakaspalvelu Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja KESKIVIIKKONA 16. Päivälämpötila 18...20 astetta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. tuo on niin ärsyttävää. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 HÄN TUNNUSTI JA MINÄ ANNOIN ANTEEKSI... Olen jopa palkannut asianajajan. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Olen jopa palkannut asianajajan. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +19°C 3 +25°C 4 +23°C 4 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 23 26 26 22 27 22 28 20 22 26 25 26 26 28 27 26 27 27 29 24 25 27 25 26 19 20 20 25 18 25 23 25 24 23 26 21 28 26 26 27 26 25 20 17 8 9 7 4 KESKIVIIKKONA 16. hassua.... No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. hassua.... kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Ja sellainen tämä on. kuten mihin. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Päivälämpötila 22...27 astetta, rannikolla paikoin alempi. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. lopetetaanpa tämä keskustelu. *>WNA *D. hassua.... Päivälämpötila 18...20 astetta. Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. kuten mihin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä
tä muille. Olemme olleet ikään kuin "kesälampaina" Raahessa soittamassa: viimeksi soitimme yhdessä viime kesänä, Gabriel Korhonen toteaa. – ?Olemme vuosien aikana tilanneet käännöksiä eri tekijöiltä, mutta tätä projektia varten Joonas Raumala teki viiteen kappaleeseen käännökset, kertoo Korhonen. Ruuhkaisimmat paikat ovat valtatie 20 ja kantatien 78 risteyksessä sekä kantatiellä 78 Pudasjärven lentokentän kohdalla. – ?Kuuden keikan setti vähän eri puolella aluetta tuntuu edelleen ihan mahdolliselta. KIRK-QUIRTET · KIRK esiintyy torstaina 27.6. Liikenteen sujuvoittamiseksi seuravieraita ohjataan Suviseurojen toimesta Pudasjärvelle neljää eri reittiä: Pohjoisesta kantatietä 78 Ranualta Pudasjärvelle; Oulusta valtatietä 4 Iin Olhavaan asti, josta seututietä 855 Pudasjärvelle; Keski-Pohjanmaalta seututietä 800 Viikonloppuna Pudasjärvellä pidettävät Suviseurat näkyvät liikenteessä. Suurtapahtuma tuo tieliikenteeseen mukanaan myös jonoutumista, johon kannattaa varautua jo etukäteen erityisesti Oulun ja Kuusamon välisellä valtatie 20:llä. kesäkuuta. Ruuhkan välttämiseksi oma liikkuminen kannattaakin ajoittaa mahdollisuuksien mukaan aamupäivään ja alkuiltapäivään. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Haapajärven lintutorni ja Mestari-Heikin maja Vihannissa. – ?Joonas Raumala on uusin lisäys kokoonpanoomme, Korhonen kertoo. kennetilanne -palvelusta tai Fintraffic Mobiilista, josta löytyvät muun muassa liikennemäärät, ruuhkatiedot sekä liikennetiedotMIKKO MÄÄTTÄ 20 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 26. Iltakonsertit kestävät reilun tunnin ajan. Arkistokuvassa liikennettä Vaasan Suviseuroista vuodelta 2015. Ruuhkahuiput paluuliikenteessä ovat sunnuntaina 30. Meillä ei ole mukana isoa koneistoa, vaan enemmänkin se on sellaista soitellaan nuotiolla -meininkiä, Joonas Kinnunen sanoo. Enimmillään seura-alueella on lauantai-iltapäivällä lähes 20 ?000 ajoneuvoa, kun mukaan lasketaan myös päiväkävijät. ja perjantaina 28.6. · KIRK esittää latinalais-amerikkalaista pop-, indie ja klassikkomusiikkia tuoreilla suomenkielisillä teksteillä. Kvintetin laulajana toimii Jaana Ilkko. Useilla eri reittivaihtoehdoilla pyritään sujuvoittamaan liikennettä, mutta ruuhkahuippuina liikenteen jonoutumisiin on syytä varautua. Piippolan kautta Puolangalle ja sieltä kantatietä 78 kohti valtatietä 20 ja Pudasjärveä; Etelä-Suomesta valtatietä 5 Kajaanin kautta Paltamoon ja sieltä kantatietä 78 Puolangan kautta kohti valtatietä 20 ja Pudasjärveä. Torstain iltakonsertti on Kruununmakasiinin museossa ja perjantain iltakonsertti Pub Uunilinnussa. Korhonen kertoo, että hän ehdotti alunperin suomenkielisiä tekstejä kappaleisiin, sillä käännösiskelmää on herjattu Suomessa liian paljon. KIRK kertoo ilmaiskonserttien olevan matalan kynnyksen tapahtumia. – ?Tein niistä listan ja ehdotin niime, Reponen kertoo. Korhonen kertoo, että ajatuksena on ollut se, että osa paikoista on helpommin saavutettavia ja näin musiikki tulee lähelle ihmisiä. Korhonen kertoo miettineensä sopivia keikkapaikkoja kotiseutukiertueelle alueen kartasta. – ?KIRK on vähän kuin jokavuotinen kesäleiri, naurahtaa Taneli Reponen. KIRK musisoi kotiseudulla Raahelainen kvintetti nimeltään KIRK esiintyy torstain ja perjantain aikana muun muassa Haapajärven lintutornilla sekä Alpuan nuorisoseuralla. – ?Tämä on kiva tapa esiintyä: ihmiset voivat tulla ja mennä omaan tahtiin, lisää Reponen. – ?Osa paikoista taas on vähän seikkailullisempia ja sellaisia, missä musiikkia ei yleensä kuule. teet. KESÄKUUTA 2024 ·. Ilkko ja Raumala asuvat edelleen Raahessa. · Iltakonsertteja lukuun ottamatta konsertit ovat kestoltaan noin 30 minuutin mittaisia. – ?Soitamme ihmisten joukossa, emmekä niinkään esiinny ihmisille. Onneksi meillä ei ole paljon roudattavaa päiväkonsertteihin, naurahtaa Korhonen. Perjantaina konsertteja on esimerkiksi Pattijoen kirjastolla ja Alpuan nuorisoseuralla. – ?Harjoitukset ovat menneet hyvin ja on hauskaa taas päästä soittamaan yhdessä. Seuraliikenne on vilkasta erityisesti valtatiellä 20, mikä näkyy jo ennen tapahtuman alkua. Sen lisäksi vain soittimet ja itsemRaahelainen kvintetti nimeltään KIRK sai Alfred Kordelinin säätiön Raahen rahastolta 3 ?500 euron apurahan kotiseutukiertueen järjestämiseen. kesäkuuta alkavien ja maanantaina päättyvien Suviseurojen odotetaan aiheuttavan ruuhkia useana päivänä. 12 eri paikassa. – ?Suomessa on tehty 1950-luvulla todella korkealaatuista käännösmusiikkia, hän korostaa. Tapahtumaan arvioidaan saapuvan reilut 9 ?000 asuntovaunua tai -autoa, minkä lisäksi liikenteessä näkyvät tapahtumaan saapuvat henkilöja linja-autot. kesäkuuta kello 12–20 sekä maanantaina 1. · JUULIA KORKIAKANGAS KIRK:ssä musisoivat Joonas Kinnunen (basso), Taneli Reponen (kitara), Jaana Ilkko (laulu), Gabriel Korhonen (trumpetti) ja Joonas Raumala (saksofoni ja laulu). Oman ajoreitin liikennetietoja voi katsoa etukäteen Fintraffic LiiFinntraffic tiedottaa, että perjantaina 28. Vilkkaimmat ajankohdat ovat menoliikenteessä illat ja alkuyöt 26.–28. – ?Nämä konsertit on luotu raahelaisia varten, kiteyttää Korhonen. Kotiseutukiertue järjestetään luonnollisesti Pekanpäivien yhteydessä: torstain ja perjantain aikana kvintetti tekee yhteensä 12 ilmaiskonserttia erilaisissa ympäristöissä. Kuuntelemaan voi tulla koko keikan ajaksi tai vaikkapa vain fiilistelemään muutaman kappaleen verran. · Kvintetin konsertit ovat ilmaisia ja kaikille avoimia, joista osa tulee yleisönsä luokse, ja osa taas vie yleisönsä yllättäviin paikkoihin. · Esiintymispaikat ja -ajat löytyvät Pekanpäivien nettisivuilta osoitteesta https://www.pekanpaivat.fi/ tapahtumat/kirk-kotiseutukiertua. – ?Meillä on vain yksi vahvistin, josta tulee sekä kitara että basso. Katso video Raahen Seudun verkosta. KIRK soitti aiemmin kvartettina, mutta viime kesänä he esiintyivät ensimmäistä kertaa kvintettinä. www.raahenseutu.fi JUULIA KORKIAKANGAS Viikonlopun Suviseurat näkyvät tieliikenteessä MAIJU POHJANHEIMO Suviseurat tuovat Pudasjärvelle noin 75 000 vierasta. heinäkuuta kello 12–18. Esimerkiksi torstain keikkapäivän aikana kvintetti esiintyy Saloisten kotiseutumuseossa ja Piehingissä Vanhalla Maamiesseurantalolla. KIRK:n jäsenet ovat kaikki "enemmän tai vähemmän" raahelaislähtöisiä. KIRK esittää latinalais-amerikkalaista pop-, indie ja klassikkomusiikkia tuoreilla suomenkielisillä teksteillä