KESKIVIIKKO 26. >>2. 2 Jatsit lähestyvät Raahen Rantajatsit: Perinteisen jazztunnelmoinnin lisäksi tänä vuonna tavataan artisteja ja nautitaan tilausteoksesta. >> 8 Lihan hinta nousussa Lypsykarjatilat vähenevät ja vasikat niiden mukana. Ensin täytyy tietää tarkka syntymäaika. Kotimaisen lihan hinta nousee. >>10 EEVI HEIKKINEN Meditaatiota ja joogaa: Jonna Riipinluoma tahtoo välittää joogalla hyvää oloa. >>14-15 Tähtien takia Raahessa Italialainen Rosa Fumei laatii astrologisia karttoja nyt Raahessa. >>6-7 Pääkirjoitus: 30 vuoden takainen Fanttien maa -suunnitelma kannattaisi päivittää. >>4–5 Kiky: Andy McCoyta mukaillen voi sanoa, että parille millille on kunnissa aina käyttöä. Entä arvostus. HEINÄKUUTA 2017 • NRO 88 Irtonumero 2,50 € raahenseutu.fi 6 414880 065365 17030 ” Täytyy vain nostaa hattua ja kiittää kaikkia niitä yrityksiä, yhdistyksiä ja järjestöjä talkoolaisineen, jotka ovat meille nämä upeat kokemukset tänäkin kesänä mahdollistaneet.” Kansanedustaja Katja Hänninen Kolumni s
Riittävätkö ilmaiset lomatanssit. Fantti olisi täydellinen lähivirkistysalue raahelaisille ja myös turisteille, kun sen saavutettavuutta helpotettaisiin sillalla. Mitä kunnat ovat tehneet sen eteen, että mökkiläinen mielisi kaksoiskuntalaiseksi. Mikä on Fantin saari nyt. – Muuallakin panostetaan matkailuun. Sinisen tulevaisuuden ministerit onnistuivat säilyttämään oman paikkansa, mutta äänestäjien mielestä se ei välttämättä ole oikein. Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus. Itse saareen oli ajateltu monenlaista virkistystoimintaa. Markkinat. Riku Rantala Helsingin Sanomat T arvittaisiin vielä monenlaisia norminpurkutalkoita, että ihminen saisi halutessaan maksaa osan veroistaan mökkikuntaan. Olemme nauttineet kesäteatterista, Pekanpäivien ja Meripäivien markkinaja kulttuuriannista sekä monipuolisista musiikkiesityksistä sekä tietysti urheilutapahtumista. Ideasta saatava hyöty on suurin, kun toteutus saadaan nopeasti. päätoimittaja Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi | 050 314 2660 M erellisessä Raahessamme on tänäkin suvena nähty ja koettu satoja erilaisia tapahtumia. Aika ja ihmisten tarpeet ovat 30 vuodessa muuttuneet, joten nyt olisi hyvä hetki pohtia millainen virkistyspuisto Fantista saataisiin kaikenikäisille kävelyreitteineen, oleskelualueineen ja ulkoilmalavoineen. Suomi 100 vuotta hengessä ’Yhdessä’ on tehty paljon ja tullaan vielä tekemään. Sellaisia vapaaehtoisia löytyy. Pääkirjoitus Vt. Mirja Laukka-Kiikkala Keskisuomalainen K un Raahen työvoimatoimiston pitkäaikainen johtaja Esko Koskela jäi eläkkeelle 10 vuotta sitten, suri hän yhtä, mönkään mennyttä hanketta: Fanttien maata. Onhan Rantajatsit, nuorten järjestämä Sulatto, Pekanpimiät, Taiteiden yö, venetsialaiset, Härkäjuhlat ja niin edelleen vielä edessäpäin. Raahen kaupungin matkailusihteeri Ritva Björkmanin mielestä matkailun kehittämistoimikunnan ideoima Fanttien maa -suunnitelma on toteutettava pian. Ja meistä jokainen auton ratin takana muistanee olla erityisen valppaana ja hiljentää ajoissa näin koulujen alkaessa ja iltojen pimetessä. Se oli hänen mielestään mahdollisuus, mutta se menetettiin, kun ei tarpeeksi moni nähnyt mistä oli kyse. Valinnan tekeminen on ollut välillä lähes mahdoton tehtävä. Kesäkuun viimeiseen päivään mennessä oli Rautaruukin satamaan tuotu tavaraa 19.100,20 tonnia. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vihdoinkin käynnistänyt tieja rakennussuunnitelman laatimisen kantatielle 88 Palokyläntien ja Oravantien liittymäalueelle, jonne kevyen liikenteen alikulkua on odotettu jo liian kauan. Fanttien maa oli kaupunginjohtaja Jaakko Nahkurin fantasia, viihtymiskeidas. Jari Pajunen Kauppalehti Muut mediat T asan 150 vuotta sitten viljaja perunasadot tuhoutuivat, ja ulkomaista apua oli vaikea saada maahan. Nämä hankkeet ovat tarpeellisia ja kiireellisiä, eivätkä saa olla rahasta kiinni. Viime yönä kello 1 aikaan huomattiin tulen päässeen valloilleen maanvilj. KESKUSTELE RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. 4 10 vuotta sitten. Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan, mitä tapahtui vuosina 1937, 1967, 1987 ja 2007. Näkyvin osa Fanttien maa -suunnitelmaa oli kävelysilta Museonrannasta Fanttiin, niin korkea, että purjeveneet mahtuivat lipumaan sen alta. Olkijoelle ja Jokelaan tarvitaan myös pienten koululaisten liikenneturvallisuuden parantamiseksi pyörätiet. Kyläläiset ovat olleet hankkeissa aktiivisia ja tarjonneet myös talkooapua, jotta mutkaisten ja kapeiden ajoteiden vaaran paikat saadaan korjattua. Valtakunnallisesti synkkä liikennevuosi ei näy Raahen poliisin rikostilastoissa. Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin.. Koulutien turvallisuudesta meillä ei ole varaa tinkiä. Tapahtumarikas Raahen kesä Kolumni Katja Hänninen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi kirjoittaja on vasemmiston kansanedustaja Raahesta ” Suomi 100 vuotta hengessä ’Yhdessä’ on tehty paljon ja tullaan vielä tekemään.” VUOSIEN TAKAA Vuosien takaa -palsta palaa menneeseen 1 80 vuotta sitten. Suunnitelma sai julkisuutta koko maassa, mutta Raahessa ei uskallettu tarttua siihen. Ammennetaan näistä kotiseutumme unohtumattomista kesätapahtumista energiaa ja voimaa syksyn pimeneviin iltoihin ja arjen haasteisiin. Pöheikkö, jonka läpi kulkee kävelypolku. Kalle Kinnusen karjarakennuksessa Piehingin Ylipäässä. Lämmöstä ja auringosta huolimatta parin viikon päästä alkavat koulut. Välillä ohjelmisto on tuntunut vähän liiankin monipuoliselta, kun moni kiinnostava tilaisuus on ollut harmillisesti yhtä aikaa. Kun tuli huomattiin, oli se jo saanut niin suuren vallan, ettei eläimien pelastaminen tullut enää kysymykseen. Viennin määrä tämän vuoden kesäkuun viimeisenä päivänä oli 162.857,45 tonnia. Toki se on tavoitettavissa, mutta melkoisen kiertotien kautta. Pieni ihminen on mittaamattoman arvokas ja meidän päättäjien tehtävä on huolehtia siitä, että koulumatkat ovat kaikkialla kunnassamme mahdollisimman turvallisia kulkea. Se, että rakennetaan luontoalue virkistyskäyttöön, ei tarkoita, että kaikki pitää tärvellä ja pilata. Täytyy vain nostaa hattua ja kiittää kaikkia niitä yrityksiä, yhdistyksiä ja järjestöjä talkoolaisineen, jotka ovat meille nämä upeat kokemukset tänäkin kesänä mahdollistaneet. Päinvastoin, poliisi päällikkö Timo Saarelan mukaan Kasitien kameravalvonnalla on ollut suuri myönteinen vaikutus liikenneturvallisuuteen. Nyt sama kansakunta heittää roskiin vuosittain 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Joko olisi aika ja tekijät kypsiä Fanttien maalle. Fanttien maa -suunnitelma on päivittämisen arvoinen. Mutta parempi runsas ja monipuolinen tapahtumien kirjo kuin ei tapahtumia lainkaan. Prosentin– kahden kannatuksella viisi ministeriä, yhtä paljon kuin 20 prosentin kokoomuksella. heinäkuuta 2017 2 U usi vaihtoehto/Sininen tulevaisuus teki taikatempun. 2 50 vuotta sitten. 3 30 vuotta sitten. Jos unelma olisi saatu syntyessään kolmisenkymmentä vuotta sitten alulle, mitä kaikkea Raahe tänä päivänä olisikaan. Seuraavana talvena järjetön määrä suomalaisia kuoli nälkään, suuriana nälkävuosina yli 150 000
ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Uskonnolliset ihmiset ovat melko suvaitsevaisia, perustuen siihen, mitä kristillisesti pidetään oikeana, tavoiteltavana. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi KOKO PERHEEN KONSERTTI Katso ohjelma: rantajatsit.fi 29.7. Missä vika, ettei Vihannista varastettujen työkoneiden tilalle saa kaupunki hommattua uusia, vaan Vihannin annetaan ränsistyä, koska ei ole koneita, joilla tehdä töitä. Keskiviikkona 26. Konsekventti Mitä suvaitsevaisuus on. Kaltaiseni vakaa, jo ikääntynyt kansalainen ihmettelee, mikä saa tervejärkisen kansalaisen järjen niin sumentumaan, että lähteä kokemattomana kurvailemaan ilman pelastusliivejä sekä puutteellisella härvelillä. Mahtavaa. Suomessa kokonaan uskonnottomia on laskettu olevan 42 prosenttia kansasta. Ikävä tapaus tuokin Tampereen Pyhäjärvellä, vesiskootterin kaatuminen, ja nuoren kokemattoman harrastaja-harjoittelijan hukkumiskuolema. 040 553 1887 www.oklaki.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Tässä se ruokailee lintulaudalla Pattijoella. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Itselläni on sekä hyviä että huonoja kokemuksia asiakaspalvelusta. Terveellinen elämäntapa antaa fyysistä terveyttä. LUKIJAN KUVA Tikliä näkee harvemmin näillä korkeuksilla. Vähiten uskonnollisten maiden kärjessä on Ruotsi edellä Hollantia ja Tanskaa. Vakaa 60-nen Vesiskoottereiden ja mönkijöiden turvatakuu olematon. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. MIELIPIDE Tilastojen mukaan Suomi on suvaitsevaisuudessa jopa edellä Tanskaa ja Hollantia. Että kuluttajansuojaa Tuomiojalle. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Kyllä täytyy sanoa, että kaikista ei ole asiakaspalvelutyöhön, joten heidän kannattaa ottaa opiksi Sanna Salon kirjoituksesta. Varmempaa on mennä sisävesilaivaristeilylle, jos kaipaa vaihtelua elämäänsä. H.L.B.T-kansalaiset. Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. 220 611. Toisessa yhteydessä todettiin uskonnollisuuden suojelevan monilta puheilta, pitää luonteen kurinalaisena. Sankarihautojen kukat istuttamatta. Mainitsemissa tapauksissa tuo suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, kuinka hyväksyy ns. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Roskalaatikot tyhjentämättä. Oli hyvä kirjoitus Sanna Salolta asiakaspalvelusta. Homma hoitui samantien. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus. Kiitos Joonas, vielä soititkin mulle ja laitoit teksiviestin. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Kutsu Kutsumme teidät ystävällisesti Vihannin kotiseutuyhdistyksen 70-vuotisjuhlatilaisuuksiin sekä suojeluskunta-, lotta – ja sotilaspoikamuistolaattojen paljastustilaisuuteen. krs 90100 Oulu puh. Sanna Salo palveli Hipussa aina niin ystävällisesti, josta vieläkin suuret kiitokset. Hienoa ja nopeaa toimintaa. Sunnuntaina 30.7.2017 10.00 Juhlamessu Vihannin kirkossa Seppeleenlasku sankarihaudalle 11.30 Tervehdysten vastaanotto ja ruokailu seurakuntatalolla 12.30 Suojeluskunta-, sotilaspoikaja lottalaattojen paljastus 13.00 Kotiseutuyhdistyksen juhla juhlan jälkeen kahvit. Tuollaisessa kyseenalaisessa, kristittyjä vieroksuvassa tilastossa Suomi kärjessä. Paavolan hautausmaat on olleet aivan järkyttävässä kunnossa, ruohot leikkaamatta, nokkospuskat rehottavat, vadelmapensaat levinneet. Vanhempi ja elämässään monenmoista kokenut ei hairahdu tuonkaltaisiin kyseenalaisiin kokeiluihin. Tarjoilu ilmainen Kukkien ja lahjojen sijasta toivomme muistamiset Vihannin kotiseutuyhdistyksen tilille: FI21 5516 0240 0087 28 OKOYFIHH Tervetuloa! TEKSTARIT Ilmoitin sunnuntai-iltana Raahen Vedelle päivystysnumeroon vaarallisesta putkesta pyörätiellä Perälässä. raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi. Onko edes tekijöitä tarpeeksi. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Samoin moottorikelkkaonnettomuuksissa talvella. Kuka vastaisi ja kertoisi samalla miksi Vihanti on eriarvoisessa asemassa muuhun kaupunkiin nähden. Kun kerran peritään näytelmästä pääsymaksu, pitäisi edes repliikit osata. Kuva: Keijo Ahistus MIELIPIDE Liian moni, parhaassa työiässään oleva nuori menettää henkensä näissä onnettomuuksissa. klo 14 Raahen Teatterin kesälavalla Senegal Drums esiintyy kaikenikäisille VAPAA PÄÄSY! Nella Lukkarinen 8v. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 3 KESKUSTELE KIRJOITA MEILLE Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Siinäkin Sannan kanssa olen samaa mieltä, että huonostakin palvelusta pitää asiallisesti keskustella. Naiset oli kyllä hyviä
Täkäläinen maatalousyrittäjä, olkijokinen Sauli Joensuu, 34, ei niele Linnainmaan näkemystä purematta. Valtakunnallisen ennusteen mukaan Suomen nykyisistä 50000 tilasta joka viidennes lopettaa seuSauli Joensuu ennustaa, että yhä useampi maatila muuttuu osakeyhtiöksi. – Esimerkiksi ravintolassa voi kysyä, mistä liha on peräisin. . – Ei muuta kuin uimaan vaan! Lämpimiäkin säitä on luvattu, kehottaa Ouramo. – Nyt on sellainen tilanne, että jos kotimaisen lihan tuotantoa ei saada nostettua, Suomen omavaraisuusaste laskee entisestään. Rannalta aiotaan todennäköisesti ottaa vielä noin viikon päästä kontrollinäyte ennen kolmen viikon kuluttua otettavaa rutiininomaista näytettä, joka otetaan kaikilta muiltakin seudun uimarannoilta. Tulokset ovat suolistobakteerien osalta pysyneet toisilla rannoilla raja-arvojen alapuolella läpi kuluvan kesän. Se vaikuttaa, kun tarpeeksi moni on kiinnostunut alkuperästä, sanoo Joensuu, joka vastikään Vuokatissa lomaillessaan on tiedustellut, mistä liha on tullut. Vasikkapula pitäisi saada korjattua lisäämällä emolehmiä, katsoo Joensuu. Samalla tavoin tulisi tarkastella kunnissa ruuan hankintaa. E. TILASTOT ?. Näistä 86 oli Siikajoella, 48 Raahessa ja 30 Pyhäjoella. EU-jäsenyyden aikana maatilojen määrä Suomessa on lähes puolittunut 100000 maatilasta reiluun 50000 maatilaan. ?. Uimaan pääsee aivan hyvin, kertoo terveystarkastaja Sari Ouramo. – Jos otetaan 10 suomalaista, 8 heistä haluaisi käyttää nimenomaan kotimaista ruokaa. heinäkuuta 2017 4 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Siikajoen Varessäikän uimavesistä löydettiin viikko sitten maanantaina suolistoperäisiä bakteereita. Suolistobakteerit voivat isommissa määrissä esiintyessään aiheuttaa sille altistuneille vesiperäisen suolistoinfektion, johon kuuluvat ruokamyrkytyksen oireet. Kansallisia vaaran paikkoja on näkyvissä 100-vuotisjuhliaan viettävässä Suomessa. Nyt se on noin 80 prosenttia, sanoo viljelijä. Vaikka vegaanius jyllää maailmalla, lihan kulutus kasvaa ja hinta nousee. coli -bakteerin osalta uimarannan vedet todettiin uimakelpoisiksi jo viime viikon loppupuolella. Varessäikän ranta puhdas suolistobakteereista ARKISTO / SARI JAATINEN Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi MTK:n valtuuskunnan 1. varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa kohautti alkuviikosta arvioimalla suomalaisen ruuan arvostuksen olevan entistä heikompaa, vaikka Suomessa tuotetaan maailman parasta, puhtainta ja laadukkainta ruokaa. Osakeyhtiössä työt voidaan vastuuttaa, ja viljelijäkin pääsee välillä lomalle. Paikallinen viljelijä on toista mieltä. Vuonna 2016 tiloja oli 146: Siikajoella 80, Raahessa 41 ja Pyhäjoella 25. Huipputuotetta tehdään MTK syyttää kuluttajia kotimaisen ruuan vähättelystä. Muiden uimarantojen vedet ovat tänä kesänä pysyneet puhtaina ja uimakelpoisina lukuun ottamatta Pikkulahden vähäisiä sinilevähavaintoja. Lihakarjaa kasvattava Joensuu on hyvillään siitä, että pitkään jatkunut lihan hinnan lasku on juuri nyt päättynyt. Joensuusta Suomen pitää pitää huolta omasta tuotannosta. Lypsylehmät ovat lisääntyneet 145 lehmällä 3783:sta 3928:een. Vesistä viime torstaina otettu uusintanäyte on todettu puhtaaksi enterokokin osalta. . Tosin aina on niitä, joita ei kiinnosta se, mitä suuhunsa pistää, hän arvioi. ?. – Lihasta on pulaa. – Mistä Raahen koulujen ruoka on peräisin. Vuonna 1995 joka toisella tilalla oli kotieläimiä, nyt vain joka kolmannella. Pohjois-Suomen MTK:n johtokunnan jäsenenä ja MTK:n Raahen seudun osaston puheenjohtajana toimivan Sauli Joensuun mielestä jokainen kuluttaja voi tehdä pieniä suuria tekoja. . Bakteerien epäillään päässeen tuulen mukana uimarannan vesiin lähistöllä sijaitsevalta niin sanotulta lintusaarelta, jossa on paljon vesilintuja. Luonnonvarakeskuksen tietokannan mukaan Raahessa oli vuonna 2014 yhteensä 164 nautakarjatilaa. Siikajoen Varessäikän uimarannalle voi terveystarkastaja Sari Ouramon mukaan huoletta mennä uimaan. Vuonna 2015 nautoja oli 915 000 ja sikoja 1,2 miljoonaa. Uimaranta sijaitsee meren tuntumassa, joten se, että bakteereja edes löytyi, on aiheuttanut ihmetystä. Hänestä kotimaisen ruuan arvostus on sangen hyvä. Se on yksi tapa turvata kotimainen tuotanto kasvavilla ja tehostuvilla maatiloilla. Lähde: Luke ” Jos kotimaisen lihan tuotantoa ei saada nostettua, Suomen omavaraisuusaste laskee entisestään. tivaa Joensuu. – Bakteereja löytyi alun perinkin vähäisiä määriä, jolloin ne tuskin olisivat aiheuttaneet mitään. – Valtaosa, noin 85 prosenttia lihasta tulee lypsykarjatilojen vasikkatuotannosta. PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. – Vaikka peruna olisi vähän halvempaa kauempaa hankittuna, pitäisi ottaa huomioon paikkakunnan perunan hankinnasta saatavat verohyödyt. Vaikka maataloudessa liikkuu uhkakuviin, on alalla myös hyviä uutisia. Kaikki menee, mutta teurastamo ei ole saanut siirrettyä hinnan nousua tuottajalle, koska kauppa pitää sitä puristuksissa, kertoo Joensuu. Nyt se on noin 80 prosenttia.”. Raahen seudun kunnista lypsylehmien määrä on kasvanut vain Siikajoella. Lihan tuotannon lasku kytkeytyy lypsykarjatilojen vähenemiseen
heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 5 PUHEENAIHEET Sauli Joensuu ennustaa, että yhä useampi maatila muuttuu osakeyhtiöksi. Määrä nousi toukokuusta noin 130 henkilöllä. Tätä on nähty jo Raahen seudullakin. Kasvattamo vaatii onnistuakseen muun muassa teltat, tuulettimet, valaistuksen ja ravinteita. Yli 50-vuotiaita oli työttömänä työnhakijana 7 680, mikä on 660 henkilöä ja 7,9 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Osakeyhtiössä työt voidaan vastuuttaa, ja viljelijäkin pääsee välillä lomalle. Raahen seutukunnassa oli toukokuussa 1 352 työtöntä työnhakijaa ja kesäkuussa heitä oli 1 582. Nyt tilanne vaikuttaa siltä, että kyse ei ole törkeästä huumausainerikoksesta. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli kesäkuun lopussa 7 875. Porkan mukaan poliisi ottaa kasveista kasvinosia talteen, jotta keskusrikospoliisin laboratoriossa voidaan selvittää, kuinka paljon kasvit keskimäärin olisivat tuottaneet myytävää kannabista. – Yksittäisiä kasveja tulee silloin tällöin eteen, kun jotkut kokeilevat niiden kasvattamista, kertoo Porkka. Raahessa työttömiä työnhakijoita oli 1 226, Pyhäjoella 131 ja Siikajoella 225. Asukas on yhä hukkateillä. Vuonna 2030 Suomessa olisi tämän ennusteen mukaan enää 10000 tilaa. Raahessa työttömyysaste oli kesäkuussa 11,5 prosenttia ja Pyhäjoella sekä Siikajoella 10,2 prosenttia. – Suomessa voi olla sataprosenttisen varma siitä, että liha ei sisällä kasvuhormoneja. Koko maassa työttömyys laski yhteensä 12,6 prosenttia. Hänestä suuntaus johtaa isojen maatilojen osakeyhtiöitymiseen. Työttömyyden lasku jatkui VESA JOENSUU. Tulipalo koitui huonoksi onneksi kannabiksen viljelijälle, jolla oli hampun kasvattamo samassa rakennuksessa. Tämän maistaa suussakin, sillä kasvuhormoni vetistää lihan. Kesäkuussa alle 25-vuotiaiden työttömyys laski noin 550:llä edellisvuodesta. Työttömyys laski kesäkuussa kaikissa Pohjois-Pohjanmaan seutukunnissa. Kesäkuun aikana TE-toimistossa oli avoinna 5 975 työpaikkaa. Nurmisäilörehu on sitä paitsi selvästi ulkomaisten lihankasvattajien maissia parempaa apetta lihakarjalle. Nuoria työttömiä oli nyt 5 000. Koska asukas ei avannut asunnon ovea, oven avasi pelastajille talonmies. Poliisi on havainnut, ettei kannabis menesty ilman kunnon välineitä. Poliisi löytää kannabisviljelmiä kotietsintöjen yhteydessä. Keskiviikkona 26. Määrällisesti työttömiä oli Pohjois-Pohjanmaalla Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen jälkeen neljänneksi eniten. Tämä kasvi on peräisin tamperelaiselta ulkoilmaviljelmältä. Ulkomaisella lihantuonnilla painetaan hintaa alas. Toukokuun lopusta työttömyys nousi tässä ikäryhmässä 65:llä. Lihan kohdalla kyse on siitä, mitä liha ei sisällä: antibiootteja ja kasvuhormoneja. Myös alle 25-vuotiaiden sekä yli 50-vuotiaiden työttömyys laski vuoden takaiseen verrattuna. Se on yksi tapa turvata kotimainen tuotanto kasvavilla ja tehostuvilla maatiloilla. Kasvit laitetaan suljettuun hävitysastiaan, joka kuljetaan ongelmajätelaitokselle hävitettäväksi. Toukokuuhun verrattuna nuorten työttömyys nousi 1 105 henkilöllä. Ulkomaiden valvonta ei ole samanlaista kuin Suomessa, koskapa markkinoille pääsee pilaantunutta lihaa, toteaa Joensuu. Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pizzeria Finlandia tulipaloon ei sisälly poliisin mukaan rikosta. Tilan töitä vastuutetaan, ja viljelijä jaksaa toivon mukaan paremmin. Ne sijaitsivat yhdessä huoneessa, jossa satoa oli osittain korjattu talteen. Pitkään työttömänä olleita oli 920 vähemmän kuin vuosi sitten. Mutta kun ei käytetä oikoteitä lihan kasvattamiseen, siitä aiheutuu pikkuisen lisäkustannuksia, hän muistuttaa. Voimakkainta lasku oli Pirkanmaalla (22,2 prosenttia) ja Kainuussa (18,6 prosenttia). koko Pohjois-Pohjanmaan alueella pitkäaikaistyöttömyys laski edelleen vilkkaammin kuin kokonaistyöttömyys. – Ne, jotka jäävät jäljelle, ovat kilpailukykyisiä ja niiden tuotanto on viritetty huippuunsa, näkee Sauli Joensuu. Pohjois-Pohjanmaalla työttömyyden suhteellinen lasku oli hitaampaa kuin maassa keskimäärin, vaikka työttömien määrä laski voimakkaasti vuoden takaisesta. Viime vuoteen verrattuna työttömiä oli kesäkuussa merkittävästi vähemmän, sillä vuosi sitten kesäkuussa työttömiä työnhakijoita oli 1 784. – Kuluttajat arvostavat, mutta arvostetaanko tätä korkeaa laatua kaupan alalla. Hampun viljelijä kärähti tulipalossa ARKISTO / ILKKA LAITINEN Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pohjois-Pohjanmaan Työja elinkeinotoimiston (TE-toimiston) alueen kunnissa oli kesäkuun lopussa lomautetut mukaan lukien hieman yli 26 520 työtöntä työnhakijaa. Tulipalo syttyi jonkin sähköisen keittiölaitteen oikosulusta. Poliisi on takavarikoinut hamppuviljelmän, jossa oli tutkinnanjohtaja Heikki Porkan mukaan toistakymmentä kannabiskasvia. Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys laski 8,1 prosenttia, mikä on ELY-alueittain toiseksi vähiten. Työllisyyden kannalta vaikeimpia alueita olivat Oulu ja Oulunkaari, joissa työttömyysasteet olivat 15,6 ja 15,3 prosenttia. Myytävän tavaran arvo ratkaisee, onko kyseessä huumausainerikos vai törkeä huumausainerikos ja kuinka suuri tuomio rikoksesta oikeudessa annetaan. Parasta kotimaisissa elintarvikkeissa on Sauli Joensuun mielestä laatu. Osataanko markkinoida kotimaista lihaa huipputuotteena. Kannabiksen viljelijä kärähti Raahen viime viikonlopun tulipalon evakuointitöissä. Kannabisviljelmä löytyi palavan kerrostalon yläkerran huoneistosta talon asukkaita evakuoitaessa. ARKISTO / VESA JOENSUU raavan 13 vuoden aikana. Vuoden takaiseen verrattuna työttömyys väheni kesäkuussa eniten rakennus-, korjausja valmistustyöntekijöillä (1 025)
Kilpailuaika on 10.6.-31.8.2017. Korvamerkittyjä kohteita ei ole, eikä summalla uusia työpaikkoja synny. Yhden kuukauden tilipussissa yli 600 euronkin menettäminen tuntuu, mutta vuoden mittaan 0,5 prosentin veronalennus tuo hienoista lievitystä. Miten selvitetään, mitä hyötyä päivittäisestä kuuden minuutin työajan pidennyksestä on koitunutkaan. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän leikkauskassa on vajaat miljoona euroa. Rannon arvio on, että kunta jää plussalle korkeitaan muutamia kymmeniä tuhansia euroja erinäisten verotuksellisten vaikutusten jälkeen. Mikäli kiky-yhtälöstä veronalennuksineen jää kuntaan ylimääräisiä euroja, niin ne menevät Rannon mukaan kunnan käyttötalouteen. Lomalta tavoitettu Siikajoen kunnanjohtaja Mauno Ranto nauraa makeasti kysymykselle kunnalle pankitettavien lomarahojen käytöstä. Eikä siinä kaikki. Kirjoita viestiin otsikoksi Kesäkuva 2017. PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. Suhtautuminen kilpailukykysopimuksen mukanaan tuomaan 30 prosentin leikkaukseen lomarahoista vaihtelee ymmärtävästä tuomitsevaan. Raahen kaupungille siivutus tuottaa yli miljoona euroa. – Yksi puro tämäkin, toteaa Soronen ja muistuttaa Pyhäjoen mittavista investoinneista. Sekä valokuvaettä videosarjan voittajat palkitaan lahjakortilla. Kunnille on odotettavissa lisää kiky-hyvää. Mielipiteestä riippumatta useimpia kuitenkin kiinnostaa, mihin leikkauksilla kootut varat ohjataan. Pyhäjoella hyvinvointikuntayhtymän ja kunnan yhteistulos merkitsee veroprosentissa 0,25 prosenttia, mutta veronalennusta ei Soronen lähde lupaamaan. Kuvakilpailuun osallistujat luovuttavat kilpailuun osallistuessaan kuvien täyden käyttöoikeuden Alma Medialle. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki toteaa yhtymän palauttavan omat lomarahaleikkauksista saadut säästönsä kunnille maksuosuuksien pienenemisenä. Toimitus valitsee 10 parasta otosta loppukilpailuun, joka ratkaistaan yleisöäänestyksellä. Fennovoiman ydinvoimala on satanut taloudellista hyvää Pyhäjoen lisäksi koko alueelle, mutta lisäeuroille ei kuntasektorilla sanota ei. Sekin on keskusteluttanut, että leikkaukset eivät ole koskeneet kuntien omistamia yhtiöitä. Soronen toteaa, että toki lomarahojen leikkaus auttaa julkisen talouden tasapainottamista ja parantaa kunnan tulosta saman verran. Veronalennuksia ei lupaa Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Myllymäkikään. Siikajoella lomarahoista kertyy 70 000-80 000 euroa ja Pyhäjoella noin 55 000 euroa. Kuvien ja videoiden julkaisemisesta ei makseta korvausta.. Ranto myös ihmettelee reaalisten hyötyjen laskemisen vaikeutta työajanpidennyksessä. Valokuvan tulee olla vaakamuotoinen jpg-kuva (max 3 kuvaa/ kilpailija). – Ne menevät kunnan pohjattomaan kaivoon, vastaa Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen niin ikään lomalta. Voidaan sanoa, että Raahen 600 000-680 000 euron, Siikajoen 130 000-144 000 euron ja Pyhäjoen 70 000-80 000 euron maksupalautus on suoraa tuloa. Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen (oikealla) toteaa lomarahaleikkausten olevan yksi puro tulovirrassa. Video max 2 min. Kirjoita viestiin nimesi ja puhelinnumerosi sekä lyhyt luonnehdinta kuvan tai videon sisällöstä ja anna sille kuvaava nimi. Kuvaa kesän paras hetki Raahen Seutu etsii kesän parasta hetkeä Voit osallistua kilpailuun joko valokuvalla tai videolla. heinäkuuta 2017 6 Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Raahen alueella kunnat ja kuntayhtymät keräävät jopa kahden miljoonan euron tuntumassa olevan potin lomarahojen leikkauksista. Lähetä kuvasi tai videosi sähköpostitse osoitteella toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Kikyä synnytettäessä puhuttiin paljon sen työllistävästä vaikutuksesta, kun palkan työnantajakustannuksia alennettiin. Hän toteaa lomarahoista kaupungilLomarahat katoavat yhteiseen hyvään Hyvinvointikuntayhtymä palauttaa kuntiin lomarahaleikkauksina liki miljoona euroa. Myös julkisen sektorin velkaantumisen hidastamisesta puhuttiin. Toisaalta kilpailukyvyn nimissä sote-maksuja siirtyi työnantajilta työntekijöiden maksettavaksi
Oulun poliisilaitoksen alkuvuoden toiminnallisissa tunnusluvuissa näkyy kaikkien tietoon tulleiden rikosten pienempi määrä. Seksuaalirikosten määrä alkuvuonna oli 32 prosenttia edellisvuotta suurempi. Fennovoiman ydinvoimala on satanut taloudellista hyvää Pyhäjoen lisäksi koko alueelle, mutta lisäeuroille ei kuntasektorilla sanota ei. ?. ARKISTO / VESA JOENSUU. Törkeiden pahoinpitelyjen määrä pysyi lähes ennallaan. Kotihälytystehtävien määrä väheni hieman, perheväkivallan rikosilmoituksia oli 8 prosenttia vähemmän. Turvapaikanhakijatilanne ja turvallisuustilanne ovat hyvät. ?. Keskiviikkona 26. . Väkivaltarikosten määrä kasvoi, erityisesti seksuaalirikoksissa. Oulun poliisille rikoksia ilmi edellisvuotta vähemmän Rikoksien lukumäärä yhteenlaskettuna oli tammi-kesäkuussa reilun 15 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. – Jos tuolla hoidetaan ongelmat, niin hyvä juttu vaan. Lupia kysytään poliisilta selvästi vähemmän. Lomarahoja leikataan vuosina 2017 2019. Jos ei, niin paljon melua tyhjästä.” Jarmo Myllymäki Lomarahat katoavat yhteiseen hyvään VESA JOENSUU le kertyvän summan vahvistavan kaupungin taloutta, menevän puskurin rakentamiseen. Poliisi on varautunut lisääntyvien kielteisten päätösten vaikutukseen. Liikenneturvallisuutta vaarannettiin 14 prosenttia vähemmän, törkeitä vaarantamisia oli hieman viime vuotta enemmän. Omaisuusrikosten selvitysprosentit ovat parantuneet. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 7 PUHEENAIHEET Kutsu läheiset juhliin, onnittele päivänsankaria ja kiitä juhlaväkeä! Tee ilmoitus kätevästi osoitteessa Valitse ilmoitukseen oma valokuva tai piirroskuva runsaasta valikoimastamme. Lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä oli 45 prosenttia enemmän. Kaikkien omaisuusrikosten luvut laskivat Jokilaaksojen alueella 12 prosenttia. Muutokseen vaikuttaa passihakemusten väheneminen ja ulkomaalaislupien siirtyminen Maahanmuuttoviraston tehtäviksi. Pyhäjoen kunnanjohtaja Matti Soronen (oikealla) toteaa lomarahaleikkausten olevan yksi puro tulovirrassa. Ulkomaalaisten osuus väkivaltarikoksista epäiltyinä kasvoi. saakka 50 % raahenseutu.fi/ilmoittaminen ” Jos tuolla hoidetaan ongelmat, niin hyvä juttu vaan. . Liikennerikoksia ja -rikkomuksia oli edellisvuotta reilu 12 ja noin 25 prosenttia vähemmän. Lisäksi Raahen alueella tullin, poliisin, TE-toimiston ja verohallinnon työntekijöitä. . ?. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä henkilöstöä yli 1 100, Raahen kaupungilla vajaat 1 100, Siikajoella noin 220 ja Pyhäjoella runsaat 160 henkilöä. Hälytystehtävien kokonaismäärä väheni hieman kaikissa tehtävälajeissa. Erityisesti rattijuoppous on vähentynyt, 10 prosenttia, ja törkeät rattijuoppoudet yli viidenneksen. Omaisuusrikoksissa ulkomaalaisten osuus on koko maata pienempi. Huumausaineiden suhteen Oulun poliisi on saanut paljastettua enemmän rikoksia. Etu ei koske kuolinilmoituksia eikä surukiitoksia. . ?. Kikyä Myllymäki pitää kaksipiippuisena juttuna, viehän se ostovoimaa ja myös kunnilta verotuloja. . . Valtionosuuksien pienenemistä on jo odotettavissa. Voimakkainta laskua näkyy varkausja petosrikoksissa. Kanta-asiakkaille kaikki perheilmoitukset 31.8. Eevi Heikkinen eevi.heikkinen@almamedia.fi Omaisuusrikoksia tuli poliisilaitoksen tietoon alkuvuonna noin 10 prosenttia vähemmän viime vuoteen verrattuna. Vaikkapa aikaan, jolloin korot lähtevät nousemaan. Myllymäki muistuttaa myös, että valtiolla on tapana ottaa takaisin antamaansa. Törkeissä huumausainerikoksissa esiintyy uusia aineita. – Vielä joskus, kun olisi velat maksettu, mutta ehkä hyödytön pyyntö, huoahtaa Myllymäki. NÄIN KERÄTÄÄN ?. Poikkeuksena ryöstöt ja mökkimurrot olivat kasvussa, niitä tehtiin yli 40 ja 50 prosenttia enemmän. Jokilaaksoissa väkivaltarikosten määrä kasvoi hieman alle 10 prosentilla. Muiden rikostyyppien suhteen luvut ovat myös pääsääntöisesti laskussa. Henkirikoksia ja niiden yrityksiä oli 40 % enemmän. Toimintavalmiusaika parantui Jokilaaksojen alueella sekä kokonaisuudessaan että kiireellisimmissä hälytystehtävissä. Raahen yli 140 miljoonan euron velassa ei mikään pikkujuttu. Jos ei, niin paljon melua tyhjästä, toteaa Myllymäki ja arvelee kiky-hyötyjen nähtävän vasta ajan kuluessa. Lomarahoja ei leikattu kuntien omistamissa yhtiöissä, kuten Raahessa Raahen Energialla, Kiinteistö Oy Kummatissa tai Raahen Satama Oy:ssä. ?. Tänä vuonna omaisuusrikoksissa kasvavana riesana ovat olleet niin sanotut valepoliisitapaukset. Lisäksi kiky sisältää palkansaajan verohelpotuksia ja työnantajamaksujen osittaista siirtymistä työntekijöille. Sitä hän toteaa tarvittavan mahdollisten yllätysten varalle. Kilpailukykysopimus leikkaa 30 prosentilla lähes puolen miljoonan kunnalla tai valtiolla työskentelevän lomarahoja
Italialaissyntyinen astrologi ja terapeutti Rosa Fumei saapui Raaheen Sveitsistä, koska tähdet osoittivat hänet tänne. Hän on opiskellut Intian Keralassa erilaisia terapiahoitoja. Se oli niin pieni, että sinne tuli lento vain kerran viikossa eikä siellä ollut nähty hänen näköisiään ihmisiä juuri koskaan. Olin tehnyt sen! tuulettaa Rosa Fumei yhä. Nyt on viileyden aika. 41-vuotias italialainen astrologi ja terapeutti, joka asuu Raahessa ja laatii astrologisia karttoja asiakkailleen ?. comissa Discepolon näkemyksiä ei arvosteta. On tyhmää väittää, etteivät Kuu ja planeetat vaikuta meihin! Rosa Fumein mukaan hän on radionicin avulla parantanut kuolinvuoteella olleen nuoren naisen, joka oli saanut aivohalvauksen. Haluamme vain enemmän ja enemmän. Raahe sopii hänelle ja Kiralle hyvin. Malediivien paratiisisaarella sukelluksen opettajana ja ohjelmantekijänä työskennellyt ja Egyptissä ja Keniassa asunut nainen kertoo saaneensa kuumuudesta tarpeekseen. – En halua aiheuttaa ongelmia kenellekään. Tässä vaiheessa kuvioon astuu mukaan toinen kiistanalainen oppi, ”radionic”. Meillä on kaikki, mutta olemme onnettomia. Yrityksen perustanut Fumei toivoo voivansa auttaa ihmisiä muun muassa värähtelyn avulla. – Mutta ihmiset olivat ihania. menetti äitinsä nuorena ja karkasi kotoaan Italian Barista 17-vuotiaana Yhdysvaltoihin ?. Sen jälkeen hän voi palata kotiinsa ja odottaa uudelta ikävuodeltaan sitä, mitä hän on halunnut – tai ainakin välttää ikävyydet. Tällaista työtä hän haluaisi tehdä: hän uskoo olevansa luotu auttamaan. Tähdet ovat johdattaneet italiatarta kauan. Fumei laskee tietokoneohjelmalla koordinaatit, missä ihmisen on oltava toivotun vaikutuksen aikaansaamiseksi. Rosa Fumei ?. Tänne hän päätti tuoda koiransa Kiran ja aloittaa astrologis-terapeuttisen yritystoiminnan. Rosa Fumei tarjoaa Airbnb:n kautta kotonaan huonetta matkustajille. . . Sen on kehittänyt italialaisen astrologi Ciro Discepolo, joka on hankkinut Italiassa parikin akateemista arvoa. Hän kertoo Afrikan vuosien muuttaneen häntä. Hän ei ole katunut tuloaan. – 70 prosenttia meistä on vettä. – Afrikkalaisilla ei ole mitään, ja he ovat onnellisia. Syntymäpäivänään yli 12 vuotta sitten hän matkusti pieneen islantilaiskylään. . Astrologia ei yksin elätä . Astrologi pyrkii luomaan karttojensa avulla laatimien kuvioiden avulla aaltoja ja värähtelyä, jotka vaikuttavat kohteeseen. työskennellyt muun muassa sukelluksenopettajana Malediiveillä ?. Hän antaa hoitoja äänimaljoillaan, joiden hän kertoo vastaavan eri planeettojen vaikutusta. Me näemme Kuun vaikuttavan veteen: päiväntasaajalla vesi pakenee kilometrejä Kuun takia, ja sitten se palaa taas. VAPPU KALLIO KUKA. heinäkuuta 2017 8 Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Rosa Fumei, 41, saapui Raaheen tammikuussa ja muutti vähän myöhemmin Raaheen Sveitsistä. Toisena syntymäpäivänään hän matkasi pieneen kylään Siperiaan. Ayervedisen öljyterapian päättää istuntatuokio intialaisessa höyrykylvyssä. Hän peittää kasvonsa murehtiessaan yhä näkyä Raahen kävelykadulla: humalainen pari potki omaa koiraansa – parasta ystäväänsä, käsittämätöntä! – Ei alkoholia! Ei huumeita, on Rosa Fumein ehdoton periaate. Discepolon luoma teoria on kuitenkin kiistanalainen. Vastaavaa hän ei ole nähnyt muualla maailmassa. . Olen onnekas: löydän aina hyviä ihmisiä! Rosa Fumei harjoittaa tekee muun muassa aktiivista astrologiaa. Suomen suurimmaksi ongelmaksi hän näkee alkoholin liikakäytön. ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. Rosa Fumein mukaan se on ikivanha oppi, jonka nimeä ei ole suomennettu. Hän lensi Reykjavikista vuorten keskelle niin sumuiseen laaksoon, että lentokone kiersi paikkaa kauan, ennen kuin lentäjä näki kentän selvästi ja uskalsi laskeutua. Sen jälkeenkin piti ajaa lumimyrskyssä monta tuntia, ennen kuin hän pääsi perille. Hänen on tiedettävä ihmisen syntymäaika 10 minuutin tarkkuudella. Aaltoilu ja värähtely ovat Rosa Fumeille päivänselvää: fysiikan lait todistavat, että me kaikki olemme energiaa; me värähtelemme. Hän ei voi enää elää kuten Italiassa eletään. – Perillä oli mahtavaa. Elämältään Raahessa Rosa Fumei odottaa rauhaa ja rakkautta. Rosa Fumei myöntää, että astrologien käyttämässä astro. Tähdet johdattivat italialaisen astrologin Raaheen Tähdet osoittivat italialaiselle astrologille Rosa Fumeille tien Raaheen. Aktiivisen astrologian mukaan ihmisen pitää olla hänelle suotuisassa paikassa syntymäpäivänsä aikaan. Koska kaikki eivät voi liikkua, aktiivisen astrologian kehittäjä on luonut järjestelmän, jolla suotuisan paikan energiat voidaan siirtää hänelle ilman, että hän matkustaa. matkustaa syntymäpäivänään paikkaan, jossa planeettojen asento on hänelle suosiollinen
Ota tilauksestasi kaikki irti! Verkkopalvelussamme luet paikalliset uutiset rennosti vaikka laiturinnokassa. Kirjaudu palveluun osoitteessa raahenseutu.fi/kirjaudu ja lue paikalliset uutiset missä ja milloin haluat. Printtinä ja verkossa. Tyyli on vapaa. 10-18, la 10-15 TULE HETI! NOPEAT TEKEVÄT PARHAAT KAUPAT! Verkkokauppa masku.com palvelee 24/7. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 9 Alennus normaalihinnoista. Verkkosivumme toimivat ketterästi niin älypuhelimella, tabletilla kuin tietokoneel lakin. Keskiviikkona 26. hinnoista. VÄHINTÄÄN JOPA Alennus norm. Ei koske BPLeikä Ekornes-tuotteita Alennus normaalihinnoista. Lue Raahen Seutu kätevästi verkossa. LOPPUUNMYYNTI MUUTTO-40 % KAIKKI TUOTTEET -80 % MALLIPOISTOJA RAAHE, Kamutantie 22, ark. Tilaajana kaikki verkkosisältö kuuluu sinulle nykyisel lä tilausmaksullasi
Rannalla jatsaavat vanhat tutut sekä uudemmat kasvot Tänä vuonna Raahen Rantajatseilla päästään uutuutena tapaamaan kasvokkain itse esiintyjiä. Jazzliiton Yrjö -palkinnonkin saanut Ounaskari puolestaan on eräs Suomen aktiivisimmista jazzperkussionisteista ja hänet voi tavoittaa monien eri kotimaisten ja ulkomaisten kokoonpanojen riveistä. Gil kertoo, että yhteistyön etuina ovat muun muassa tapahtuman näkyvyyden lisääminen Pyhäjoella ja lisäkeikkojen tarjoaminen kauempaakin tuleville artisteille. – Olemme unohtaneet Fantin, aikansa kutakin. – Luulen, että yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa. – Olemme valmiita! Tekniikkapuoli on valmis, logistiikan puolesta kaikki on ok, kaikki on hoidossa, luettelee Gil. Tiedossa tapaamisissa saattaa olla myös pienimuotoista musisointia, Gil paljastaa. Rantajatseja pidetään toista kertaa myös Pyhäjoen puolella. Jatsit jatkuvat Pyhäjoen puolella kirjastolla ARKISTO / RAILI VIIRRET. Keskustassa järjestettyna tapahtuma on koettu ennen kaikkea toimivaksi malliksi, jota käytetään mukisematta uudelleen. Hän kertoo, että festivaali elää uusissa puitteissa keskustassa ja että viime vuosi kaupungin keskiössä oli unohtumaton kokemus. Takamäen taitoalueeseen kuuluvat useat puhallinsoittimet. Musiikin on tarkoitus alkaa soida tulevana perjantaina kahden aikaan päivällä. Päänvaivaa voi näillä näkymin aiheuttaa lähinnä Oulun lentokentän lentoliikenteen siirtyminen Kemi-Tornion lentoasemalle ja loppuviikon sääennusteet. Yleisön toiveita halutaan kuulla myös ensi vuoden tapahtumaa ajatellen, kun Rantajatsit täyttävät 30 vuotta. heinäkuuta 2017 10 Eevi Heikkinen eevi.heikkinen@almamedia.fi Jo 29 kertaa pidettävien musiikkifestivaalien järjestelyt ovat festivaalijohtaja Charles Gilin mukaan jo hyvässä vauhdissa. Hänet tunnetaan 80-luvulta Jone Takamäki -triosta ja Raoul Björkeinheimin Krakatau-yhtyeestä. Pyhäjoen kirjastolla esiintyvät tänä vuonna Jone Takamäki ja Markku Ounaskari. On sellainen tunne, että molemmat osapuolet ovat halukkaita jatkamaan, Gil luottaa. Raahe City Funk Unitin kanssa samalle lavalle nousevat esityksen toisella puoliskolla myös solistivieraiksi kutsuttuja muusikkoja. Tilausteos on raahelaista käsityötä. – Olemme tehneet parhaamme, että löydämme yleisöä kiinnostavia artisteja, Gil avaa ja naurahtaa, että lisäksi hän toivoo hyvää säätä, mikä on kesäntapahtumien onnistumisessa usein avainasemassa. Festivaali pidetään toista kertaa täysin Raahen keskustan yhteydessä, kun Fantti on jäänyt pois festivaalialueelta. – Kirjastolta otettiin meihin yhteyttä ja totesimme, että yhteistyön tekeminen on järkevää, hän selkiyttää. Ohjelmiston hän nostaa kaiken ytimeksi ja sitä pyritäänkin suunnittelemaan yhdessä yleisön kanssa. Gil on ollut tapahtuman festivaalijohtajana ja taiteellisena johtajana nyt kolme vuotta ja kertoo yhteistyön Rajatsi Ry:n kanssa toimivan hyvässä yhteisymmärryksessä. Löysimme tapahtumalle uudet puitteet, kommentoi Gil. Tämän vuoden tapahtumassa häntä myös innostaa ohjelmistossa jatsin ja perinnemusiikin vuoropuhelu. Kirjastolla musiikista nautitaan säiden salliessa ulkoilmassa, kirjaston takapihalla. Tämän vuoden tapahtumaa järjestettäessä oli Gilin mukaan aiemman vuoden perusteella jo selvää, että Fanttiin ei enää haikailtu. Lisäksi tiedossa on täysin tapahtumaa varten valmisteltu tilausteos. Tuntuu, että olen löytänyt oman paikkani, hän toteaa. Keskeiselle paikalle on helppo saapua erilaisin kulkuneuvoin. Gil kertoo tulevan tapahtumien isompien uutuuksien joka vuosi vaihtuvan artistikattauksen lisäksi olevan artistitapaamiset ja tilausteos. Odotukset tapahtuman suhteen ovat keskittyneet Gilin mielessä siihen, että mahdollisimman moni löytää ohjelmiston laadukkaan musiikkitarjonnan. Samalla Raahessa tapahtuma keskittyy keskustan alueelle. Kappaleissa kuullaan suomalaisen rytmimusiikin aarteita aina 30-luvulta lähtien. Krakatau nähdään myös Rantajatsien Raahen lavoilla yhdessä Senegal Drumsin kanssa. Musiikkitapahtumassa riittää käsiä toisaalta myös ratkojia ja auttajia pulmallisempiinkin tilanteisiin, sillä vapaaehtoisia on tapahtumaan lupautunut paljon, päälle 40. Gil haluaa, että yleisö kokee olevansa osa tapahtumaa ja sen toteutusta. Eevi Heikkinen eevi.heikkinen@almamedia.fi Raahen Rantajatseja voi edellisvuoden tapaan tunnelmoida myös kunnanrajojen ulkopuolella, Pyhäjoella. Perjantaina puolestaan päästään tapaamaan ovat Raoul Björkenheimia ja Senegal Drums -yhtyeen jäseniä Raahen kirjastolle. Jo muutaman kerran aiemminkin Rantajatseilla esiintynyt Raahe City Funk Unit on varta vasten tapahtumaa silmälläpitäen tehnyt omia sovituksiaan eri kappaleista. Torstain artistitapaamisessa Raahen Teatterilla yleisö saa syventyä Raahe City Funk Unitin ja Ikui Dokin kanssa musiikkiin. – Pitää aina olla tilaa yllätyksille, pienet seikkailut ovat paikallaan, hän vinkkaa koko tapahtuman kulusta. – Nyt on ehkä se jännitys ensimmäiseltä ja toiselta vuodelta poissa. Yhteistyökuviot Tuupa Records Oy:n ja tapahtumapaikkojen Ruiskuhuoneen ja Raahen Teatterin kanssa vahvistivat päätöstä entisestään. Rantajatsien festivaalijohtaja Charles Gil kommentoi Pyhäjoen kirjaston kanssa tehtävää yhteistyötä myönteisesti. Duon musiikkia luonnehditaan shamanistiseksi. Charles Gil kertoo erään kohokohdan olevan viimeksi 21 vuotta sitten samassa tapahtumassa vierailleen Krakatau & Senegal Drumsin esitys. ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26
Levytetyn musiikin historia osoittaa vuotta 1917, mutta jazz ujuttaa juurensa 1800-luvun puolelle New Orleansin afroamerikkalaisten keskuuteen. ?. Esiintyjinä nähdään muun muassa paikallinen Raahe City Funk Unit ja Virosta saapunut perinnemusiikkipuolta edustava Maarja Nuut. Tapahtuma järjestetään toista kertaa vain keskustassa, kun aiemmin Fantissakin on soinut musiikki. Musiikillisessa yhteydessä sana esiintyi kirjoitettuna vuonna 1915 Chicago Daily Tribunessa. Siinä on kuitenkin rytmillistä irtonaisuutta eli sitä kuuluisaa svengiä, joka saa kappaleen kuulostamaan jazzilta. Avaintunniste varhaiselle jazzille on rytmillinen vapautuminen. Jazz sata vuotta. Keskiviikkona 26. . Hetkinen – Livery Stable Blues. ?. Suomeen mahtuu lukuisia kulttuureja ja näiden sekoituksia, samoin jazziin. ?. Lisäksi Krakatau & Senegal Drums palaavat Raaheen. . Palvelemme Ma-Pe 9-18, La 9-15 ja Su suljettu -20 % MAKSARUOHOT Kesäpihaan! -15 % HORTENSIAT Biolan SYYSLANNOS 25 litraa 29,90€ (norm. . Rankasti yksinkertaistaen voidaan 1900-luvun alkuvuosien musiikillisesta murroksesta todeta: kun se svengaa riittävästi, se on jazzia. Kuten Duke Ellington jo aikanaan kuuluisissa sanoissaan totesi: ”Se kaikki on vain musiikkia”. Luvassa on yhdeksän eri kokoonpanon esityksiä, DJ-keikkoja ja ilmaistapahtumia. Kuuntele kaikkien aikojen ensimmäinen jazzlevytys Youtubesta hakusanalla Livery Stable Blues . Ainakin kirjoitusasu haki muotoaan vielä vuonna 1917, sillä Livery Stable Bluesin levyttänyt yhtye oli nimeltään Original Dixieland Jass Band. Eikö se ole bluesia eikä jazzia, kun kerran jo kappaleen nimessä niin luvataan. Kappale noudattaa sävellykseltään ja rakenteeltaan 12 tahdin bluesia. Onko Suomi 100 myös jazz 100. On ja ei. Olavi Louhivuoren johtama Oddarrang nähtiin edellisen kerran Rantajatseilla vuonna 2012. Tältä näyttää kaikkien aikojen ensimmäisen jazzlevytyksen etiketti. Jazz-sana – kahdella z:lla – esiintyi kyllä kirjoitettuna jo vuonna 1912, mutta aivan eri yhteydessä. Uutuuksina tälle vuodelle on artistitapaamisia kolmen esiintyjäkokoonpanon kanssa ja erityinen tilausteos. Kuten satavuotias Suomi, myös satavuotias jazz on monivärinen viuhka. Pian muotisana jazz alkoi esiintyä lukuisissa levytyksissä, joista monet eivät edes olleet varsinaista jazzia vaan mahtuivat esimerkiksi ragtime-kategoriaan. Juuria on vedettävissä niin puhallinsoittimien vetämiin hautajaismarsseihin, hengellisiin lauluihin kuin eurooppalaisiin tuulahduksiin. Sanalla oli pitkään tuhma, suorastaan likainen kaiku, sillä se viittasi slangissa aivan toisenlaiseen kuin musiikilliseen kanssakäymiseen. Rantajatsit järjestetään nyt 29:ttä kertaa. (08)263369, www.sarkanperennataimisto.. Vähitellen jas tai jass vakiintui muotoon jazz. Kuten usein käy, uusi ja jännittävä termi löi nopeasti läpi musiikkimaailmassa. Jazzin myöhempi kehitys lukuisiksi alakategorioiksi hämärtää entuudestaan jazzin määritelmää. Sillä sata vuotta sitten taltioitiin ensimmäinen jazzlevytys. . ” Jazzin myöhempi kehitys lukuisiksi alakategorioiksi hämärtää entuudestaan jazzin määritelmää.”. Ainakin yhden kriteerin mukaan on. Entä jazz-sana – milloin sitä käytettiin ensimmäistä kertaa kuvaamaan musiikkia. Missä vaiheessa sen edeltäjät kuten blues ja ragtime alkoivat irrota kahleistaan niin voimakkaasti, että voitiin puhua uudesta musiikkityylistä. Jazzin rajaviivoja voi piirrellä haluamiinsa kohtiin, mutta kategoriointi on lopulta turhaa. 33.90€) Runsaasti parkkitilaa kellarissa! Loput sandaalit aikuisten ja lasten REPUT SYKSYN UUSISSA VÄREISSÄ! SUUNTANA KESPORT! Salomon Speedcross 4 Naisten ja miesten juoksukengät maastoon, poluille ja metsään 119,-50% Kaikki varastossa olevat pyörät ALE hinnoin Kettle Pack 49 95 Tinder Pack 54 90 Youth Emphasis Pack 34 95 FAKTA Raahen Rantajatsit: ?. Jazzin synty on tietenkin veteen piirretty viiva. Puhaltimien korostettu osuus ja niiden soittotapa tuovat sen tuiki tärkeän lisukkeen, joka saa kuulijan vakuuttumaan Livery Stable Bluesin jazzillisuudesta. . EEVI HEIKKINEN ” Pitää aina olla tilaa yllätyksille, pienet seikkailut ovat paikallaan.” Charles Gil Mikko Elo mikko.elo@satakunnankansa.fi Vuonna 1917 taltioitiin Livery Stable Blues -kappale, jota pidetään ensimmäisenä jazzlevytyksenä. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 11 ELÄMÄNMENO Särkän Perennataimisto PUUTARHUREILTAMME SAAT ASIANTUNTEVAA PALVELUA Valtatie 925, 92210 Arkkukari (Raahe) puh. Eräs baseball-syöttäjä kutsui Los Angeles Times -lehdessä vaappuvaa, vaikeaa syöttöään nimellä jazz ball
Ohjaajan repertuaariin ei kuulu istuttaa kurssilaisia tiiviisti pöydän ääressä kirjoittamassa. Palkinnot: Kainuun Eino Leino Seuran runokilpailun I palkinto 6.7. – Kurssin tavoite on nähdä kotiseutu uudella, tuoreella tavalla. ?. Ne antava vettä juurille, Böhm-Sallamo oivalluttaa. Kurssin vakiopaikaksi on muotoutunut tunnelmallinen Villa Saara eli Saarankantti, jonka miljöön kirjoittajaohjaaja hyödyntää kurssilla. Böhm-Sallamon yksi vuosittaisista vakioista on runokurssin järjestäminen Vihannin Vesihelmiviikolla. Sama aihe synnyttää eri kirjoittajilla erilaisia tekstejä, joita kuunnellessa on upeaa oivaltaa, miten monenlaisia tulkintoja aiheet herättävät. – On kiehtovaa, kun eri-ikäiset kirjoittajat istahtavat tekstien kanssa saman pöydän ääreen. päivään saakka.. Heli Nurkkala heli.nurkkala@almamedia.fi Kirjoittajaohjaaja Pirkko Böhm-Sallamo kannustaa, että jokaisesta löytyy uniikki kirjoittaja. -kirjoituskilpailun jaettu I palkinto vuonna 1998. 1976. Kotiseutuyhdistyksen juhla alkaa kello 14. Kauko Sorjosen säätiön Onko toivoa Euroopalla. Nainen tietää mistä puhuu, sillä hän opastaa kirjoittajia ja kirjoittamisesta kiinnostuneita kymmenellä paikkakunnilla ympäri vuoden. Hän iloitsee siitä, että moni kurssilaisista on rohkaistunut esiintymään enemmänkin yleisön edessä ja esittämään myös Kirjoittajan kannattaa lukea paljon erilaisia tekstejä, kirjoittajaohjaaja Pirkko Böhm-Sallamo vinkkaa. Korillinen kikkoja sisäisen kirjoittajan herättelyyn ”Meissä jokaisessa asuu kirjoittaja. Kirjoittaja lukee tekstin, sitä ei palastella eikä läpikäydä, vaan seuraava kirjoittaja jatkaa tekstinsä kanssa. . Lainaan Merijärveltä kotoisin olevan päätoimittaja Sauli Pahkasalon pääkirjoitusta, jossa hän kirjoittaa, että kotiseutujuhlat eivät suinkaan ole jäänne menneestä. Ei ole merkitystä, syntyykö teksti tajunnanvirralla vai onko se valmiiksi riimitettyä. Keskiviikkona muistellaan Impi Aroahoa Alpuan nuorisoseuralla klo 17.30 alkaen ja nautitaan kesäillan musiikista kirkkokonsertissa Vihannin kirkossa klo 20. Parhaimmillaan ne terapoivat, luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistavat yhdessä tekemistä. Jokainen kokee tekstin ja kuulemansa omalla tavallaan, omasta näkökulmasta ja elämänkokemuksesta käsin. Kotiseutusi kuva sanoiksi -runokurssi houkutteli Saarankanttiin viikonvaihteessa 15 kirjoittajaa. Paikan merkitystä ei voi unohtaa. Jumpan jälkeen Tallaustapahtumassa kävellään Kinttupolkua pitkin Möykkylään, jossa on tarjolla iltapalaa. – Yhtäkkiä hän huomaa kirjoittavansa ja on hämmästynyt, että minultahan syntyy tällaista tekstiä. Saarankantissa jalkauduttiin pihamaalle, kivuttiin yläkertaan ja kurkisteltiin huoneisiin, yksityiskohtia etsien ja sopiva aihe paperille tallettaen. – Oivallus on, ettei tekstiä tarvitse odottaa aina vuosia. Juhlavuotta viettävästä kotiseutuyhdistyksen toimintavuosista on näyttely Ukonkantissa heinäkuun 31. Kurssimetodeihin kuuluu se, että tekstit käydään läpi yhdessä. Paperi ja kynä seuraavat sinne minne menee kirjoittajakin. Osan kirjoittaja uinuu piilossa ja sen herättely vaatii hieman kikkoja. Oman aiheen saivat kirjoittajille tärkeä ihminen ja yksityiskohta, joista tehtiin omat tekstit. Tuttu tilanne kursseilta sekin, että kurssilainen kertoo lähteneensä mukaan mielenkiinnosta, mutta haluaa pysytellä kuunteluoppilaana, paperista ja kynistä vapaana. päivään saakka. Perjantaina liikuntapuistossa Sari Pirnes ohjaa kaikenikäisille suunnatun Kahvakuula-jumppatuokion. HELI NURKKALA 70-vuotisjuhla sunnuntaina Vihannin Vesihelmiviikko jatkuu heinäkuun 30. Böhm-Sallamo arvostaakin työtä, jota Vihannin Kotiseutuyhdistys on tehnyt entisöimällä ja kunnostamalla rakennuksia Vihantiin. Juhlallisuudet alkavat aamukymmeneltä messulla, jonka jälkeen lasketaan seppele sankarihaudalle. Anne Huhtala ja Eija Hanhineva soittavat ja laulattavat torstai-iltana Ukonkantissa järjestettävässä Kansakoululaulujen yhteislauluillassa. Kustannusyhtiö Otavan myöntämä kannustuspalkinto antologioiden kokoamisesta 1990-luvulla. heinäkuuta 2017 12 BÖHM-SALLAMO ?. Jos joku, niin se on rikkautta. Kotoisin Raahesta, asuu Oulussa. Möykkylästä on kyyditys takaisin Vihantiin. Kirjoittajalle tärkeintä on luottaa omaan tunneilmaisuun”, vinkkaa kirjoittajaja runokursseja ohjaava Pirkko Böhm-Sallamo. Tekstien luettamisella ohjaaja haluaa lisätä esiintymiskokemusta. Olennaisinta on se, että tekstiä syntyy sekä se, että luottaa omaan tunneilmaisuun, Böhm-Sallamo pohjustaa. Musisoimassa Venla Sivula, Rebekka Lohi, Kaisa Rautakoski ja Jenna Pistemaa. ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. Jos aistit ja tunnetilat laukaisevat tekstin esiin, on olosuhteilla oma merkityksensä. Vesihelmiviikko huipentuu sunnuntaina, jolloin vietetään Vihannin Kotiseutuyhdistyksen 70-vuotisjuhlaa. . Siinä missä toinen haluaa vetäytyä kirjoittamaan ylhäiseen yksinäisyyteen, toinen saa paperille tekstiä taustahälystä välittämättä. Työhistoria: Snellmanin laitoskirjaston kirjastopäivystäjä, Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkimussihteeri, kansainvälisen Cambridge-koekeskuksen vastaava kokeenjärjestäjä Oulussa, Finn-Brits -lehden päätoimittaja, kirjoittajaohjaaja eri puolilla kansalaisja työväenopistoissa Suomessa. Mikä tahansa tunne tai aisti voi laukaista kirjoittamaan ja auttaa saamaan tekstin sisimmästä ulos. Koulutus: ylioppilas, opettaja. Joillain kirjoittaja on täysillä mukana arjessa ja juhlassa. Ruokailun jälkeen paljastetaan lottaja sotilaspoikalaatat
heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 13 HELLETTÄ ILMASSA. Jälkikasvu " Rakastuminen on sitä, että haluaa vanheta toisen kanssa." Albert Camus Raviradantie 67, Raahe (Pullapirtiltä n. 27.-30.7.2017 TUNNUSTA VÄRIÄ: TOYOTA GAZOO Racing -fanipaketti kaikille 31.7. UUSI YARIS ACTIVE alkaen 17.851 € (sis. Suurimman edun saat Podium Packin kanssa Yaris Launch Edition -malliin, joka on nyt saatavilla rajoitetun ajan. klo 20.00-00.30 Liput 13,Vain käteinen raha. Rahoitusaika 48 kk. Todellinen vuosikorko 4,39 %. Kertyneet varat käytetään hyväntekeväisyyteen. Korko 2,95 %. Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen CO2-päästöt EU-yhd. kulut 600 €) Varsinais-Suomen Auto-Center Oy, Raisio, Forssa ja Loimaa www.toyotaautocenter.fi TOYOTA JOUSTO -RAHOITUKSELLA esim. Keppihevoskilpailuun ilmoittautumiset p. 6.700 Toyota AVENSIS 1,8 Valvematic Active Edit 4ov Multid S -16 3 tkm 4.8/5.9/8.0 140g/km Autom. ESIMERKKI: TOYOTA YARIS 1.5 Dual VVT-i Active 5ov. 11.500 Toyota C-HR 1,8 Hybrid Style -16 8 tkm 4.1/3.9/3.5 87.g/km Autom. PODIUM PACK 490 € Sis. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350.000 km. Käsiraha 15 % (2 677,66 €). Siksi tarjoamme sinullekin Yarisiin jopa 1.400 euron kotikenttäedun. Toyota on tehnyt suomalaisvoimin paluun rallin MM-sarjaan Keski-Suomen maastoissa luodulla Yaris WRC -mallilla. talvirenkaat kevytmetallivanteilla, tekstiilimatot ja tavaratilan suojapohjan. Zetor-sinfonia, keppihevoskilpailu ja paljon muuta! Paikalla myös harrasteajoneuvoja ja markkinamyyjiä. 12.750 Volkswagen JETTA 1.4 TSI 103 Sportline 4-ov DSG -07 145 tkm 5.6/7.1/9.7 169g/km Ilmast., ABS, Aluv., 2xrenk, Met. raahenseutu.fi. Tervetuloa kesälavan tunnelmaan! Yppäri Merimaja Ippe Mansikan orkesteri Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta keskiviikkoisin 10-17 Tervetuloa! Parturi-kampaamo WINTTI Vilpuntie 1 (R-kioskin vieressä) p. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. mennessä uuden auton tilanneille. väri, Lohkol. 12.900 Kia CEED 1,6 ISG EX 5D EcoDynamics -14 86 tkm 4.5/5.4/6.8 124g/km 1-om., H-kirja, P-tutka, Ilmast., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, MP3, Lohkol. TOYOTA JOUSTO Kk-erä 205,65 €. 040-5377699 Liput 5 euroa, lapset (alle 12 v.) ilmaiseksi. 29.500 Volkswagen GOLF 1.6 Trendline 5d -05 107 tkm 5.6/7.2/9.8 H-kirja, 2xrenk, CD, Lohkol. Luototettava määrä 15 353,38 €. vaiht., H-kirja, Ilmast., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, CD, MP3, Lohkol. toim. 044 223 7590 Palvelemme muulloin sopimuksen mukaan! Sydämelliset onnittelut timanttihääparille 27.7.2017. UUSI YARIS-mallisto alk. AUTOKAUPPA KÄY KUUMANA, TULE LÖYTÄMÄÄN OMASI! RAAHE • OULU • KUUSAMO • KEMIJÄRVI Lappastentie Pattijoki Aukioloajat: MA–PE 9–17, Huolto ja varaosat MA-PE 8-17 Automyynti: Tero Ylisaari p. MUKAVAA OHJELMAA KOKO PERHEELLE! TERVETULOA! Tavoita asiakkaasi valtakunnan parhaissa tuotteissa Ota yhteyttä mainosmyyntiimme Anne Luovi .........................050 5600020 Jaakko Remahl ...............050 5756660 Marketta Routaniemi ...0400 649156 . Kampikäynnistyksen SM (kilpailuluokka ja yleisö), Zetorien kestävyysajo ja köydenveto joukkuekilpailu. Podium Pack saatavana kaikkiin AYGO-, Yaris-, Auris-, Corolla-, Avensis-, Verso-, RAV4-, Priusja Prius+-malleihin. 17 851,04 € (sis. kulutus 1.0 VVT-i Life 15 357,82 € 600 € 15 957,82 € 99 g/km 4,3 l/100 km 1.5 VVT-i Active 5ov. toim.kulut 600 €). Menestystä on jo tullut maailmalla, ja heinäkuussa TOYOTA GAZOO Racing -talli starttaa kotikentällä Neste Rallissa Jyväskylässä. Edut koskevat uusia asiakastilauksia (ei autovuokraamokäyttöön tehtyjä tilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. vaiht., 1-om., H-kirja, Navi, Aut.ilm., TC, Hillhold, Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, Lohkol. 20.950 Volkswagen CARAVELLE 2.5 TDI 96kw pitkä -06 223 tkm 227g/km H-kirja, Webasto, Ilmast., ESP, Vetok., 2xrenk, Lohkol. väri, CD 7.950 BMW 316 D TwinPower Turbo F30 Sedan Business (13 -12 82 tkm 3.7/4.3/5.4 H-kirja, Xenon, Ilmast., Hiukkassuod., Aluv., 2xrenk, Cruise, Sadetunn., Lohkol. 206 €/kk + Huoltosopimus 20,40 €/kk + Toyota Rahoituskasko 44 €/kk YARIS HUIPENTAA SUOMEN RALLIKESÄN KOTIKENTTÄETUSI JOPA 1.400 € Suositut vuorohakutanssit TO 27.7. 020 779 7792 BMW 318 i Business Touring A -08 198 tkm 5.3/6.5/8.6 156g/km Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise, CD, Lohkol., Sport-ist., Autom. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. 37.500 Toyota RAV4 2,2 D-4D 4WD Active -13 104 tkm 5.0/5.6/6.7 147g/km 4x4, 1-om., H-kirja, Navi, Webasto, Ilmast., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, MP3, Lohkol. Kilometrit 60 tkm. 6 km Ouluun päin) Traktorien kiihdytysajot (Zetorit SM ja muut 3 tai 4 syl.), oma sarja naisille. vaiht., Takuu, 1-om., H-kirja, Navi, Nahkaverh., P-tutka, Aut.ilm., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met. 15.950 Toyota RAV4 2.0 VVT-i 4wd Luxury A -06 192 tkm 7.4/9.0/11.6 212g/km 4x4, Autom. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 15 353,38 € + 1 965,99 € = 17 319,37 €. Keskiviikkona 26. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 7 465,00 €. 17.950 Kuvan auto erikoisvarustein. 28.900 Toyota YARIS 1,33 Dual VVT-i Life 5ov -13 46 tkm 4.5/5.4/6.8 123g/km 1-om., H-kirja, Ilmast., 2xrenk, Met.väri, CD, Lohkol. Käsittelymaksu 9 €/kk. Toyota Rahoituskasko sisältää liikenneja kaskovakuutuksen, jota voi täydentää lisäturvilla. Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutusyhtiö Oy. 17 251,04 € 600 € 17 851,04 € 109 g/km 4,8 l/100 km Launch Edition 17 900,09 € 600 € 18 500,09 € 109 g/km 4,8 l/100 km Hybrid Launch Edition 20 890,11 € 600 € 21 490,11 € 75 g/km 3,3 l/100 km Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. Perustamiskustannus 180 €. 18.500 Toyota RAV4 2.2 D4D 136 4wd Cross Sport -08 96 tkm 5.6/6.6/8.1 173g/ km 4x4, 1-om., H-kirja, P-tutka, Ilmast., Vetok., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, MP3, Lohkol. vaiht. 020 779 7791, Mikael Hellman p
Joogassa tärkeintä Riipinluomalle on hänen omien sanojensa mukaan kokonaisvaltaisuus. – Olisi ihanaa sanoa, että se olisi tehnyt minusta seesteisemmän, hän virnistää. Kouluajoista asti mietin, että olen kömpelö, mutta joogan kautta tuli olo, että en olekaan. D13-sarjassa FC Raahe oli yhdeksäs ja FC Raahe valkoinen oli 34.s. Ensimmäistä kertaa Jonna Riipinluoma joogasi parikymmentä vuotta sitten. Muunlaista liikuntaa hän ei olekaan samalla tavalla harrastanut, joogaaminen on erityisasemassa. F9-junioreissa FC Raahen kaksi joukkuetta pelasi kaksitoista peliä, joista irtosi viisi voittoa ja yksi tasapeli. Johdettiin 2–1 ja oli meilläkin paikat tehdä ratkaisevat maalit, Saarela sanoi. – Vuonna 2013 rupesin ajattelemaan, että jooga tuo minulle itselleni niin hyvän olon, että haluan jakaa sitä muille, hän kertoo. Kaksi vuotta myöhemmin hän valmistui joogaohjaajaksi. Jooga on toisaalta Riipinluomalle itsessään jo meditaatiota rauhallisen hengitystavan ja keskittymisen kautta Hengellinen puoli pysyy joogatunneilla pienemmässä osassa, jos se tulee esille ollenkaan. – Oltiin hyvällä jalalla liikkeellä. Joogassa sekä mieli että keho vetreytyvät Ensin se löytyi televisiosta, sitten siitä tuli antoisa harrastus. Alun perin kiinnostus lähti televisiossa pyörivästä joogaohjelmasta. URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. Toisaalta lajit, kuten capoeira ja kickboxing kiinnostavat. – Joogafilosofia ei ole kaikkien juttu. Joskus olen lainannut kohtia joogakirjoista, jolloin sanon, että jos ei puhuttele niin anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän toteaa. Ainoa tappio 3–2 lukemin tuli koko turnauksen voittaneelle GBK:lle. Nelipäiväisen turnauksen rasitukset näkyivät joukkueessa pronssipelin alla. – Ituhippihän olen ollut aina ja neljä vuotta olen ollut vegaani, hän naurahtaa. Kokonaisvaltaisuus on selvästi keskeinen termi, sillä Riipinluoman elämään kuuluu joogan ohella myös muita siihen liittyviä tapoja ja valintoja aina aamurutiineista lähtien. FC Raahe lähti puolustamaan ja haki ratkaisua vastahyökkäyksillä. Välieräottelussa finaalipaikka karkasi, kun virolainen JK Tammeka kukisti raahelaiset niukasti 1–0. – Koulutuksessa opetettiin, että jooga on kehitetty siihen, että keho kestää meditaatiota, jossa istutaan pitkiä aikoja paikallaan, hän kertoo. – Siinä yhdistyy fyysisyys ja mielenrauha. Jonna Riipinluomalle harrastus on antanut hyvää oloa ja uusia oivalluksia. FC Raahen junioreille pronssia Kokkola Cupista ILKKA KONTINAHO. – Ehkä se on se, että olen löytänyt oman kehoni. Joogaohjaajan tulevaisuudentoiveissa siintävät monenlaiset suunJoogaharrastukseen pääsee jokainen mukaan, kun asanat suoritetaan oman taitotason mukaan. heinäkuuta 2017 14 Eevi Heikkinen eevi.heikkinen@almamedia.fi – Molempiahan se on, sekä työ että harrastus, elämäntapa. Alkulohkossa FC Raahe sijoittui kakkoseksi. Jooga on tuonut Riipinluoman elämään uusia puolia. Elämäntavassa ja työssä palkitsee onnistumisen kokemukset ja asiakkaiden positiivinen palaute. Pallon hallinta ja maalipaikat oli meille, FC Raahen valmentaja Ismo Saarela kertoi. Minulle se on juuri täydellistä, siinä on kaikki, hän kommentoi. Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi FC Raahe C14-juniorit voittivat sunnuntaina päättyneessä Kokkola Cupissa pronssia, kun viimeisessä ottelussa kaatui Jyväskylän Komeetat 3–1. – Aamulla käytiin läpi onko pelikuntoisia ja parsittiin porukka kasaan. Tärkeintä on ottaa kanssajoogaajat huomioon. – Peliaika oli mun mielestä ummessa, kun laukoivat vaparista voittomaalin. Loukkaantumiset ja sairastumiset olivat harventaneet joukkueen rivejä. Lopulta siitä muodostui mieluinen työ. Sen kautta opin tuntemaan kehoni, hän selventää. Into joogaharrastukseen lopahti välillä, mutta noin puoli vuosikymmentä sitten hän aktivoitui uudelleen. Kasvissyönti liittyy hänen mukaansa joogaan, ohjaajakoulutuksessa ja joogan opeissa puhutaan väkivallattomasta elämäntavasta. Hän sanoo henkisyyden tulleen elämäänsä mukaan nimenomaan meditaation kautta. Meditaatio on myös hiipinyt harrastuksen mukana Riipinluoman elämään. Tulosta ei tullut ja rankkaritkin jäi laukomatta, kun JK Tammeka teki voittomaalinsa aivan ottelun lopussa. Nyt hän vetää joogatunteja toisen työnsä ohessa. – Aika tasaista vääntöä. FC Raahen C14-juniorit juhlivat sunnuntaina Kokkola Cupissa pronssimitaleita. FC Raahen joukkue oli kasattu C14-sarjaa pelaavista pelaajista ja mukana oli myös normaalisti C15-sarjassa pelaavia samanikäisiä pelaajia. Ei päivääkään mene ilman joogaamista, ei vaan pysty olemaan ilman. Meditaatio ei kuitenkaan ole Riipinluomalle tuonut sen suurempaa valaistumista
Kovan treenaamisen päälle on valmentajankin helppo lähteä arvioimaan tulevaa kautta. Keskiviikkona 26. – Kuudes vuosi on menossa. Kylmät kesäsäät eivät tosin joogaharrastajia tunnu haittaavan, tunnille on saapunut useampi ohjattava. A-ja B-nuorten sarjoja joukkueet pelaavat yhteistyösopimuksen myötä Raahe Powerin nimellä. Ehkä joskus tulevaisuudessa, hän kaavailee. Kovaa harjoitellaan ja mennään, mutta tytöt ovat ottaneet haasteen vastaan. – On mahtavaa katsoa kuinka haluavat kehittyä. Power Cupin voiton ohella B-tytöt olivat keväällä SM-lopputurnauksessa hopealla. Leiriviikonloppuun mahtui jokaiselle päivälle lajiharjoittelua ja fysiikkaa. . Pelaajat: Jenna Hurme, Inka Mehtola, Reeta Sarkkinen, Jenny Kaikkonen, Ella Rahkola, Netta Saarela, Kiia Saarela, Emilia Tuomaala, Emilia Raappana, Emilia Mattila, Ella Aalto, Melina Siipola, Jenna Kuparinen, Tiina Heikkilä ja Anette Silvamaa. Mukana treenaa toistakymmentä pelaajaa, joiden tavoitteet ovat seuraavassa kaudessa ja kehityksessä. Kun moni asia kiinnostaa, ei suunnitelmia voi hakata kiveen. nitelmat. . Joogaharrastukseen pääsee jokainen mukaan, kun asanat suoritetaan oman taitotason mukaan. Kasassa on pelaajia, joilta voi, saa ja pitääkin vaatia onnistumisia kilpailutilanteessa. Näistä rakentuu myös naisten 2-sarjan joukkue, valmentaja Jarno Saarela kertoo. Alusta alkaen mukana ollut Ella Rahkola ei tähän sablunaan osu. Naisten 2-sarjaa pelaa Raahen Lentopallo. – Suurin haaveeni on, että minulla olisi oma joogasali, jossa pitää tunteja ja jossa olisi kaikki propsit. Pelaajien sitoutumista toimintaan osoittaa hyvin se, että joukkueen pari pelaajaa kulkee kauempaa harjoituksiin. – Hyvältä se näyttää ja luottavaisin mielin edetään kohti kauden alkua, Saarela sanoo. – Mukava treenata paljon, 16-vuotias Rahkola sanoo. Joukkuelajissa tärkeä palanen on joukkueen kemia. Joogassa sekä mieli että keho vetreytyvät EEVI HEIKKINEN Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Moni lepää heinäkuussa rannalla tai lomailee muuten vain. Edessä on taas yksi kausi kovaa harjoittelua, mutta valmentajilla on käsissään nuoria, jotka haluavat mennä eteenpäin. Tiukkaan treenaamiseen tuo hyvää henkistä lepoa alkulämmittelun ristinolla-kisa, jossa vauhdin lisäksi pitää olla nopeat hoksottimet. Yhteen suuntaan sata kilometriä on kova matka nuorelle pelaajalle. Kun joukkue tekee, niin sitten tehdään sata lasissa. Osa pelaajista oli kesäkuun alussa voittamassa Power Cupia, jonka jälkeen taukoa lajista ehti olla ruhtinaalliset kolme viikkoa ennen viime viikonlopun leiriviikonloppua. Naisten 2-sarjassakin paikkana oli ylempi jatkosarja. Mukana on joukkueellinen B-tyttöjä ja joukkueellinen A-tyttöjä. . – Mahtavaa katsoa kuinka joukkue kasvaa yhteen. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 15 URHEILU&LIIKUNTA LAPSIPARKKI 3-8 -VUOTIAILLE ILMAIN EN RAAHE KANKAANPÄÄ TO 27.7. Lentopallon pelaajia ovat piiskanneet parempiin suorituksiin Saarelan ohella Jani Kluukeri, Juha Hurme ja Jorma Konu. Syksyllä alkavat säännöllisten joogatuntien lisäksi uuden alan opinnot hotellija ravintola-alalla. Kauppiksen salissa kesää viettää joukko lentopalloilijoita. Kun viisi kertaa viikossa nostetaan punttia, treenataan lajia ja edessä kovat vaatimukset, voisi ajatella, että pelaajat kuluvat loppuun. Ei niitä tarvi patistella treenaamaan, Konu kehuu valmennettavia. Ei sitä voi koskaan salilla käsittää kuinka mahtavia persoonia joukkueessa on, Saarela kertoo. Harjoittelun askelmerkit on rytmitetty valmiiksi kauden alkuun ja siitä eteenpäin. Kova harjoittelu on tuonut myös palkintoja. Valmennus: Jarno Saarela, Jani Kluukeri, Juha Hurme ja Jorma Konu.. Tauko ohi ja katse kohti tulevaa Menestys lentopallossakin tulee vain kovalla harjoittelulla ja sitä pitää haluta tehdä koko sydämestä. On menty kovaa monta vuotta ja pelaajat ovat tottuneet kovaan harjoitteluun ja vaativatkin sitä, Saarela sanoo. Teatterialan järjestäjänä näytteleminen ja laulaminen eivät ole vieraita nekään. Ehkä menen jonnekin Karibialle ja Balille ja ohjaan joogaa siellä, ainakin tämän kesän jälkeen tuntuu siltä! Hän nauraa. Samaa pelaajien harjoittelun motivaatiota kehuu fysiikkavalmennuksesta vastaava Jorma Konu. ?. Harjoittelulla voidaan nostaa teknisiä ja fyysisiä taitoja kohti huippua. Lauantaille extrana oli pieni vierailu hiekalla, jossa valmentajat olivat vielä tällä kertaa pelaajia parempia. ROY VIITANEN FAKTA ?. ?. Jonna Riipinluomalle harrastus on antanut hyvää oloa ja uusia oivalluksia. – On parasta, että ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. KLO 18 MIILUAREENALLA RAVINTOLA HUTUNKEITTO AVOINNA KLO 17 ALKAEN AIKUISET 10€ / NUORET 13-16v 4€ ELÄKELÄISET, OPISKELIJAT JA TYÖTTÖMÄT 6 € www.pattijoenurheilijat.fi #patturaahe -setelit käy meillä
Superin aloittavalla Timo Vesaluoma ja Markus Lehtiniemi palauttivat uskoa PattUn peliin. Kempele takoi lopulta kympin täyteen ja ottelussa odotettiin toisen jakson loppupuolella lähinnä supervuoron alkua. Jokeri löi linjan yli. Pojat otti itse niskasta kiinni ja hoidettiin homma kotiin, PattUn pelinjohtaja Juha Karjaluoto kommentoi. Ulkona PattU pelasi loistavasti loppuun saakka. Enemmän oli tarjolla mitä saatiin, PattUn pelinjohtaja Timo Lassila kommentoi. heinäkuuta 2017 16 Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pattijoen Urheilijoiden naiset hävisivät sunnuntaina suomensarjan ottelussa Vähäkyrön Viestille 2–1 (7–2, 1–2, 0–0, 3–2). – Tässä oli paljon hyvän pesispelin elementtejä. Topi Kosonen löi sitten lisää painetta kotijoukkueen tasoittavalle vuorolle. Kärjestä pesät täyteen ja Timo Vesaluoma kotiutti Harri Kolehmaisen. Sisällä koko ottelun aloittanut PattU sai loistavan lähdön peliin. PattU sai kolmannen aloittavallakin hyvin tilannetta, mutta tällä kertaa Kempeleen ulkopeli vei pidemmän korren kotiutuspaikoissa. PattU aloitti ottelun loistavasti, mutta karmea toinen jakso venytti pelin supervuoroon. PattU loisti alussa ja lopussa PattU pelasi Kempeleessä hienon avausjakson ja ratkaisi voiton palaamalla omalle tasolleen supervuorossa. Kotiyleisön edessä hurmoksen päälle saanut Kempele löi kaksi lisää ja molemmissa juoksuissa PattUn räpylä ei kestänyt ulkona. – Siinä pakkaa vähän sekoitettiin ja haettiin herätystä. Viimeisen tasoittavalla PattU otti palot ja Kempele ei saanut etenijää edes kolmoselle asti. Pattijoen Urheilijoiden Jenni Hack pokkasi ykköspalkinnon vierasottelusta. Vähäkyrön seitsemästä juoksusta neljä tuli meidän virheillä. Palkitut I Topi Kosonen, II Timo Vesaluoma. ROY VIITANEN TILASTOT ?. Viimeisellä sisävuorolla PattUlla oli ripaus onneakin, kun Jari Törmäsen hieman epäonnistunut lyönti putosi kolmosvahdin ja kopparin väliin. Kempele–PattU 1–2 (1–5, 10–1, 1–3) ?. Mailan varressa ei oikein itse saatu mitään aikaan. Toisen jakson heikosta ulkopelistä ei voi syyttää yksittäisiä pelaajia. Kotijoukkueelle ei enää ollut tarjolla halpoja juoksulahjoja. Oli mukava voittaa tänään, PattUn ykköspalkittu Topi Kosonen kommentoi. Hyvä ulkopeli oli jäänyt PattUn osalta tauolle. Ulkona PattU piti Kempeleen tiukasti pihdeissä. Topi Kososen lyöntipussinpohjalle muuttui vaihtolyönnistä kahdeksi kotiutukseksi, kun kotijoukkue häpläsi kiinnioton kanssa. Pallo pomppasi vielä koppareiden yli ja kenttä rullasi ajolähdöstä. Kempele sai tasoittavalla yhden, mutta kahden palon paine oli liikaa kotijoukkueelle ja PattU juhli arvokasta vierasvoittoa. Toisen jakson alkuun pallo poltteli räpylässä useampaan otteeseen. Kolmannessa vuorossa sitten Kempeleen Ossi Meriläinen löi viimeisen niitin toiselle jaksolle. Supervuorossa PattU hoiti nopeasti kolme paloa taululle, mutta omalla tasoittavalla tulos oli yhtä laiha. Pattijoen Urheilijoiden Teemu Juntunen juhli muun joukkueen tapaan avausjakson selvää hallintaa tiistain vierasottelussa Kempeleen Kiriä vastaan. Jenny Luomala toi PattUlle yhden juoksun. PattUn juoksut avausjaksolla löivät Ida Anttila ja Jenni Hack. Tasoittavalla vuorolla Jenni Hack ja Noora Lamberg löivät heti alkuun kavennukset. Sisällä PattU sai toisella jaksolla ihan kohtuudella tilanteita, mutta kotiutuspaikoissa tehot olivat jääneet avausjaksolle. – Pienestä oli tänään kiinni. Supervuoroon ottelun vei harhaheiton turvin syntynyt PattUn avausjuoksu ja Ida Anttilan toinen onnistuminen. Tiukan ottelun ratkaisu syntyi vasta kotiutuskisassa. Kempeleellä oli lisääkin mahdollisuuksia, mutta PattUn ulkopeli kesti hienosti. . Ottelu päättyi yli 2400 hengen yleisön edessä pidemmän kaavan jälkeen PattUn riemuisaan voittoon 12 (1-5, 10-1, 1-3). – Ensin lyhyellä ja sitten Noora löi kakkossaumaan. URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. Pelinjohtaja Juha Karjaluoto yritti katkaista surkeaa aloitusta aikalisällä ja PattU heräsikin ottelun jatkumiseen hakien nopeasti kolme paloa. . Neljä peräkkäistä virhettä ja Kempele johti kahdella juoksulla. Toisella jaksolla PattUn sisäpeli oli aavistuksen ensimmäistä parempaa, mutta jaksovoiton ratkaisi ulkopeli. Kempele: Ossi Meriläinen 1+4/1, Jarmo Viittanen 5/0, Onni Määttä 0/4, Juuso Kalmakoski 1/1, Jani Moilanen 0/2, Jani Lassila 0/2, Aki Hanhela 1/0, Antti Kiiskinen 0/1, Juhani Ojala 0/1. Yleisöä 2437.. Kempele sai pientä lohtua toisen tasoittavalla, kun jokeri Jarmo Viittanen löi kavennusjuoksun. Palkitut I Jarmo Viittanen, II Joonas Kauppinen ?. Lisää hyvää oli tulossa PattUlle toisen aloitavalla. . Ei sitten vain saatu kolmatta juoksua. Hyvän ja pitkän sisävuoron täydensi Markus Lehtiniemi lyömällä PattUlle jo neljän juoksun johdon. Avausjaksolla ottelua hallitsi Vähäkyrö, joka sai juoksuissaan apuja PattUn ulkokentältä. – Eka jakso oli huonoa peliä. PattUn ykköspalkittu oli Jenni Hack 1/0, joka keräsi kärkilyönnit 6/7. Pattu: Topi Kosonen 3/1, Harri Kolehmainen 0/2, Paavo Pelto 0/3, Markus Lehtiniemi 2/0, Timo Vesaluoma 2/0, Jari Törmänen 2/0, Teemu Juntunen 0/1, Jan Hankala 0/1, Tuukka Sarkkinen 0/1. Jokeri Ida Anttila löi kaksi ja kärjessä Jonna Heinula toi kaksi. Pallo poltteli ympäri kenttää useamman pelaajan käsissä. PattUn kausi on kolmea runkosarjan ottelua vaille valmis. PattUn naisille niukka tappio vieraissa ROY VIITANEN Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pattijoen Urheilijat taisteli tiistaina paikallispelissä Kempeleessä pisteistä Kirin kanssa. Kakkospalkittu Emilia Hannila toi yhden juoksun ja mailan varressa tehot olivat täydelliset 6/6. Viimeisen tasoittavalla Jari Törmänen löi laihaa lohtua kavennusjuoksulla. Kotiutuskisassa Vähäkyrö löi pohjalle kolme juoksua. Toisen aloittavalla PattU jatkoi sitten häpläämistä ulkona
HD 21.00 21.05 Kummeli (7). 17.30 Brooklyn 99 (7). HD 23.20 Oddasat. 21.00 Adnan Syed: murhamysteeri. Kausi 5, osa 8. 06.52 Metkat Mesiläiset (S). Kausi 1. 18.35 Makumatka Kreikkaan. 2.50 Lentoturmatutkinta. Veren perässä. 10.30 Tinan keittiössä. 1.30 Seksielämä kuntoon (12). 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. Idyllin loppu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Ohjelma on jälkilähetys maailmalla nähdystä suorasta lähetyksestä. 8.40 Kadonneet (7). 06.25 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). 9.30 Arena eSports (12). 13.00 Kansankodin kuokkavieraat. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno. HD 14.00–15.22 Voimistelija, joka oppi kävelemään. 22.30 Vintiöt (7). 17.45 Sara La Fountain Australiassa. 18.30 Terapian tarpeessa (S). 18.20 Päivän kasvo. 3.55 Starat lastenvahteina. Kilpailijat. 3.15 Valheen vangit (S). (U) 12.30 Yksineläjä Severin. 07.00 Unelmajuttu. 4.40 Rajasota. 6.50 Aivopelit. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 8.10 Smurffit 8.35 Yu-Gi-Oh! GX (7). 6 Earth Live, National Geographic klo 21.00 Luonto yöllä Mihail menneisyydessä Life on Mars -sarjan 16-osainen venäläisversio alkaa uusintana. Valhe. 4.20 Matkaoppaat. 12.30 Kalle – Chef on the Beach. 10.45 Suomen ihanimmat häät. 13.10 Sisarvaimot. N: Elsa Turakainen, Tauno Palo, Mirjam Novero. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 14.45 Viestejä tuonpuoleisesta. Kausi 2. 1.50 Breaking Amish: Los Angeles (7). heinäkuuta 2017 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa & feM Sub KesKiviiKKo 26.7. (U) HD 13.30 Bathinan erilaiset maailmat. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit. 11.00 Tehoneliöt haussa. 22.15 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 2.10 The Late Show With Stephen Colbert. 0.05 Pelastajat. 15.00 Suuret pienet talot. 3/11. 21.00 Kulttuurimatkalla Italiassa. 6.10 Kultakuume. Kausi 1, 9/13. 11.09–11.21 Meille syntyy lapsi. Unelmana bikinifitness-kisat! 10.00 Remppa vai muutto. 17.00 17.50 Remppa vai muutto: Lomakodit. 07.47 Itikkaötökät. 03.00 Rajavalvojat Kausi 6. 21.00 Wheeler Dealers. 23.35 Valkyrien (12). 23.15 Paratiisihotelli Norja (S). 21.00 CSI: Miami. (U) 15.35 Rikos ilman rangaistusta. Elämän karuselli. 0.35 Ammattina sankari. Kausi 8. 11.00 Dubain lentokenttä. 13.00 Beverly Hills, 90210 (12). Kausi 1, 2/8. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.7. 07.53 Olivia Mummi tulee kylään. 20.00 Ensitreffit alttarilla USA. HD 18.00–18.50 Casualty (12). 8.35 Made in Chelsea 9.25 #RichKids of Beverly Hills 10.10 Hollywood Cycle 10.55 Haapasalo goes lomalle. 12.00 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 14/26. 16.30 Melkein täydellinen rikos (12). 8.55 Viestejä tuonpuoleisesta. Rottia taivaalta. 2.15 Kadonneet (12). 15.45 Leijonan luola USA. (U) HD 11.00 Meille syntyy lapsi. 9.25 Pienten perhe. (U) 20.30 Yle Uutiset. 17.00 Pelastajat Lappi (7). Kausi 4. Erimielisyysmuistio. 9.30 Matkaoppaat. 22.45 23.15 Hulluna sinuun 23.45 Jon ja Kate +8. Kamppaile kaverisi kanssa. 08.17 Tenavat (7). 19.30 Pienten perhe. 12.22 Vempainmies. 19.10 Superhamstraajat. 13.30 Tri K:n eksoottiset eläimet. 13.30 Jamien lohturuokaa. 3/4 06.50 Pikku Kakkonen. 08.35 Star Wars Rebels. Kausi 4. 0.10 Treffaa mun vanhemmat. 10.05 Soppa365. 12.15 Elokuva Viidakkoperhe (7). Kausi 1, 9/10. 18.30 Science of Stupid. liv fRii NaTioNal GeoGRaphic KuToNeN ava JiM fox heRo Tlc Tv5 Earth Livessä vieraillaan useassa maassa kuvaamassa eläimiä ja luontoa samaan aikaan. 15.10 Kuun pimeä puoli (12). Italialaisia klassikoita. 21.00 24: Legacy (12). Muotia ja malleja. 18.00 Goldbergit (S). 14.00 Ammattina sankari. 7.15 Aivopelit. Kopteriotukset. 19.00 Hauskat kotivideot. 8.55 Pomo keittiössä. 5/8. (U) 11.00–12.00 Lääkärit. 6/8. 6/8. 20.00 Top Gear (7). 7.30 Lemmen viemää (7). 6 Kuun pimeä puoli, Yle Teema & Fem klo 15.10 AmerikkAlAinen draamasarja kertoo kovan rahan sijoitusrahastojen häikäilemättömästä rahanteon maailmasta. 20.30 Simpsonit (7). 11.00 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 16.10 Kadonneet (12). 10.05 Jättimäiset muuttokuormat. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 21.00 21.00 Elokuva 007 ja kultainen ase (16). 13.10 Äidin ja isän autokoulu 13.55 Made in Chelsea 14.45 #RichKids of Beverly Hills 15.30 Haapasalo goes lomalle. HD 07.37 Timppa Timpan uusi ystävä. 14.00 OC:n täydelliset naiset. 20.00 Blindspot (12). heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 17 TELEVISIO C8 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 21. 14.20 Pulmuset (S). 6.00 Elä vapaana tai kuole. 22.00 Poliisit 2017 (S). 9.50 TV Shop Tvins. 13.05 Henkka & Niki vs. 14/26. 20.00 Makumuistoja. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 13.30 Pelastajat. (U) 21.35 Jalkapallon naisten EM: SUI – FRA. 18.05 Science of Stupid. 13.45 Erikoiset ensiaputapaukset (12). Kausi 1. 19/26. 7.40 Maailman oudoimmat. 18.55 HS-uutiset ja sää. HD 21.00 21.05 A-studio. HD 23.15 Yle Uutiset. 5.05 Leirintäalueella. Kausi 3, 5/12. 07.05 Tie tähtiin Haukka hoitaa. 21.55 Tappavat synnit (12). 9.35 Lystikkäät eläinveikkoset. 11.00 Oho, olen raskaana! (12). Perheenisä Thomas. 18.20 Leirintäalueella (7). 18.00 Pippi, Puppu ja Rosmari 18.07 Minusta tulee. 15.40 Starat lastenvahteina. HD 10.00 Mr Selfridge (12). 9.00 Kesäpuhujat. 13.25 Goldbergit (S). 6.00 Sky News. 9/10. HD 16.50 Novosti Yle. Franklinin avaruusraketti. Kausi 1. Vaaralliset leikit. 13/13. 22.40 Nuori MacGyver (12). Jakso 15/26. 6/6. Rakettiburrito. 18.30 Salatut elämät (S). 22.00 Häät sulhasen tapaan. 23.20 Blindspot (16). 12.35 Grillikunkku. 14/26. 3.30 Hulluna sinuun (S). 14.25 Kultakuume. 6.00 LIVE: Astral-TV. (U) HD 16.30 Ali Show: Raisa Omaheimo. 22.30 Poliisit 2017 (S). 19.00 How I Met Your Mother (7). 0.15 Sinkkuillallinen. 02.00 Kylmäverisesti sinun (12). HD 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 19.00 Uinnin MM. 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 33/52. 7/9. Juontajina ovat Jane Lynch, Phil Keoghan ja Chris Packham. 18.12 Bo muuttaa kotoa 18.21 Bo muuttaa kotoa 18.30 Luontomatkalla. 22.00 Fast n’ Loud. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 10/12. Erikoisen tavallinen isä. 2/3. (120’) 23.30 Supertähdet Kausi 2. 19.00 Kullan sukeltajat. HD 20.00 Puutarhaunelmia: remix. 23.05 Billions (12). 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.15 Kakkukuningas. HD 08.50 Näin Norjassa. HD 18.30 Antiikkikaksintaistelu. 13.45 MasterChef Australia. Rakkaudesta lajiin. 17.20 Erikoiset ensiaputapaukset (12). Kausi 5. 7.20 Starat lastenvahteina. 9.30 TV Shop Tvins. 4.15 Astral-TV. Taikausko. 10.10 Science of Stupid. 0.00 Love Island (7). 1.10 Hävyttömät 6. 13.50 Terapian tarpeessa (S). 15.00 Remppa vai muutto. kausi (12). 1.00 Love Island (7). Kausi 5. Kausi 3. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.25 Breaking Amish: Los Angeles 12.15 Pomo keittiössä. 7.05 Autotalli remonttiin. 20.00 Velvet – muotitalon tarina (7). 20.00 Mad Cook Show (7). 22.30 Tulosruutu. 5.00 Astral-TV. 15.25 Liian ruma rakkauteen?. 12.45 Kakkukuningas. 5/8. 10.00 Suomen ihanimmat häät. 06.00 Bubble Guppies Kausi 3. 13/13. Kausi 1, 3/6. 10.35 Science of Stupid. 06.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 15.00 Varastojen metsästäjät: New York. 5/6. 9.35 TV Shop Tvins. 10.20 Outo riippuvuus. Matkalla tähtiin. Kausi 19, 10/48. 0.40 Pienten perhe. 21.35 Kansan liike: Uudet tuulet puhaltavat. 23.45 Ratkaistavana murha. 3.20 Melkein täydellinen rikos (12). Range Rover Vogue Se. Betoni kukkii. 12.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Quinn, karkotettu epävaimo. 14.00 Petopartio. Kausi 2, jakso 6/10. 23.45 Kysy seksistä (16). 19.20 Päivän sää. 7.45 Leirintäalueella. 02.30 Zoo (12). 14.00 Toisenlaiset äidit. Turnauksen ABC. 11/12. 18.00 Salatut elämät (S). 01.35 Mustamaalattu (7). 2.50 Varastojen metsästäjät: New York. 19.00 Ninja Warrior. HD 15.50 Muisti: Kibbutsin hedelmät. Ohjaus: Guy Hamilton. 21.00 Elokuva Sahara (12). 26/81. 18.50 Remontilla rahoiksi. 15.15 Kullan sukeltajat. 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni. 14.30 Hurjat sääilmiöt. 9/10. 17.25 Salatut elämät (7). (U) 11.57 Kukkaron herraksi. 21.00 21.00 Rouva Ministeri (7). 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 2.00 Pomo piilossa. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 13.30 True Crime: Murhien meediot (12). Kausi 1, osa 3. Toiselta planeetalta. Kausi 7, osa 7. 13.00 Tanskan toisenlaiset frendit. 19.30 Kesäterassi. Jakso 3/13. 19.25 Tulosruutu. 16.00 Top Gear (7). 13.00 Jäljillä (12). 16.00 Extant 2. (U) HD 10.48 Päivän kasvo. 3/3. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 23.25–00.25 Parasta vanhustenhoitoa. 1.05 Himoshoppaajien haaste. 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 00.25–00.55 Ali Show: Raisa Omaheimo. (U) 15.00 Yle Uutiset. 06.25 Kysymyksiä luonnosta. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 1.00 Uljas universumi. 6.15 FOX Kids: Julius-apina 6.40 Lelumaan Niksu 7.05 Blaze ja monsterikoneet 7.25 Pound Puppies 7.50 Glitter Force (7). 6.00 LIVE: Astral-TV. Kausi 8, 19/23. kausi (12). 23.00 Empire (12). 19.47 Ajankuvia Tukholmasta. 16.00 Paimelan autoparoni. 14.35 Kippari ja hänen kaljaasinsa. 8.45 Akvaariomestarit. HD 23.45 The Late Late Show with James Corden. kausi (12). 5.35 Science of Stupid. 12.50 Kaikki koirista: rotuopas. 19.00 Mission Menu. 7/9. 20.00 Tahdon morsiuspuvun! 20.30 Kaunotar ja hirviö. 9.05 Viidakon Ykä (7). 9.30 Remontilla rahoiksi. 16.15 Hollywood Cycle 17.00 Äidin ja isän autokoulu 18.00 Martina ja hengenpelastajat. HD 11.00 Yle alueuutisia 12.10 Oddasat. 10.00 Scorpion 2. 14.15 Ensiapuklinikka. 20.45 Mittatilaustyönä. (U) HD 18.00 Yle Uutiset. 23.05 Lähikuvassa valkohai 2. 12.25 Amerikan karmeimmat kokit. 11.50 Elä vapaana tai kuole. 14.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 21.00 Love Island (S). 20.00 Myrkynmetsästäjät. Kausi 4. 20.00 Huvila & Huussi. 17.40 Apua, jalkani eivät lakkaa kasvamasta (12). 8.05 Kaikki koirista. Kausi 3, 4/24. 4/8. 10.15 LIVE: Onnenarpa. 6/6. 22.00 Elokuva Kino: Gloria (16). 4.45 Astral-TV. 3.20 Varastojen metsästäjät: New York. HD 17.10–17.55 Mr Selfridge (12). 2.15 Neljät häät Amerikassa. 20.05 Houstonin eläinpoliisit (12). 15.30 Varastojen metsästäjät: New York. Kausi 4, 2/10. 09.05 Kesäterassi. HD 08.36 Sohvaset (7). 22.00 Villeimmät videot (12). 1.00 Katastrofin anatomia (7). 16.10 Wheeler Dealers. Kausi 1. Helena nuijitaan uhrilampaaksi. Amerikka. 21.00 Earth Live. 9.50 Jotain lainattua, jotain uutta. HD 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kausi 1, 8/10. 07.55 Sonic Boom (7). Jenni suostuu paljastaviin kuviin. 0.30 Science of Stupid. 1.00 Earth Live. 19.00 House (12). 23.45 Historia: Ruoka-aikoja. 14.05 Hulluna sinuun 14.30 Hengenvaarallisesti lihava. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 3.10 Lemmen viemää (7). 21.25 Jodie Marsh: Neitsyet (12). Mv. 17.00 Nigellan helpot herkut. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset. 5.00 Astral-TV. 16.50 Jäitä hattuun 17.25 Tinan keittiössä. 3.05 Brooklyn 99 (7). Jakso 3/19. Kausi 7, 10/10. Luksusta lastenhoitoon. Billions, Sub klo 23.05 6.50 Hulluna sinuun (S). 22.20 Päivän sää. 13.55 Talousennustajat 14.20 Britannian monet kasvot. 12.10 Kauppaneuvos Jethro (7). 7.55 Akvaariomestarit. 07.18 Franklin ja ystävät (S). HD 19.00–19.52 Prisma: Taivaan valloitus. 9.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 9.00 Matkaoppaat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kaavamaisuus. 21.00 Elokuva Yllätysavioliitto (S). 23.00 Elokuva Terminaali 1.25 Family Guy (12). HD 18.12 Yle Uutiset alueeltasi. 2.25 Pahin painajaisesi (12). 16.15 Aivopelit. Kausi 7. Laskemisiloja. 4.20 Tykkää mun ravintolasta. (U) 13.00 Niskavuori taistelee (7). 22.50 Suomurhat (12). 15.30 Middle (S). Rivitaloasunto Baltimoressa. 19.00 Remppa vai muutto. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 3.50 Matkaoppaat. 16.00 Rich Kids of Social Media (S). Sarjamurhaajaa jäljittävä Mihail Solovjov sinkoutuu menneisyyteen Neuvostoliittoon vuoden 2011 Venäjältä. (Suomi 1957, 92’) O: Edvin Laine. HD 07.30 Nalle. 14.25 Kadonneen kullan salaisuudet. 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 12.30 Remonttipainajainen. 06.55 Huomenta Suomi. 21.00 Elokuva Merirosvoradio (12). 3.45 Autojen ensiapu. 18.00 Kultakuume. 11.40 Martina ja hengenpelastajat. 1.55 Fast n’ Loud. 1/6. 6/7. 17.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 11.45 Piilokamera. Kausi 1, 10/10. 16.40 Aivopelit. 08.30 Angry Birds Toons Kausi 1. 06.55 Ylen Aamu-tv. 1.55 Hyvät ja huonot uutiset. Kausi 1, 7/8. 0.10 Jon ja Kate +8. 3/10. 11.00 Suuret pienet talot. 0.40 Elokuva Beverly Hills Ninja (12). 13.20 Voittoa asuntokaupoilla. HD 09.00–09.50 Casualty (12). 16.00 Lemmen viemää (7). 12.00 Vempainmies. HD 08.24 Aika härdelli! (7). 08.16 Galaxi. 17.00 Pulmuset (7). HD 11.30 Kukkaron herraksi. 4/11. 4.10 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 19.30 Family Guy (12). 03.30 Rajavalvojat (7). 08.05 Lego Ninjago (7). 14.50 House (12). 19.00 Amerikan rajavartijat. 11.30 Tehoneliöt haussa. 16.50 Kadonneen jäljillä Kausi 1. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 2. 03.20–03.55 Nurse Jackie (12). 17.05 Fast n’ Loud. 20.00 Ketonen & Myllyrinne (7). 9.20 Autojen ensiapu. Lähtölaskenta. 20.00 Haapasalo ja kaverit (S). Totuus. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 1. Huomenna kouluun. 17.10 Lentoturmatutkinta. 10.50 Pilanpäiten. 17.50 Ensiapuklinikka. 9/9. 11.30 Sankareita helvetissä. 20.00 Lentoturmatutkinta. 01.00 Leijonan luola USA. 16.45 Jon ja Kate +8. 0.00 Science of Stupid. 15.00 Kardashianit. 00.35 Mustamaalattu (S). 18/44. Keskiviikkona 26. HD 20.55 Urheiluruutu. 10.00 Sukulan suojatit 11.00 Leijonan luola UK. Jiri ja alaston ase. Kausi 2, 2/8. 45/52. Unelmat lautaselle. 11.00 Valehtelevat viettelijät (7). 16.20 Tanskan aarteenmetsästäjät. 0.40 Viimeinen mahdollisuus. 19.00 Seitsemän Uutiset. (The Man with the Golden Gun/Britannia 1974). 8.30 Hurjat mökkiurakat. 15.40 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Kausi 4, 1/10. 20/26. 09.00 Ihan kuin ihmiset Kausi 1. SUB. 1.15 Remppa vai muutto. Jakso 18/26. Kausi 1. Jakso 3/10. Kausi 1. Heikoilla jäillä. 06.25 Aamusää. 3.00 Remontilla rahoiksi. Parvi. 16.15 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 17.00 Huvila & Huussi. Kausi 1. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 15.20 Likaiset rikkaudet. 10.00 Piha kuntoon. Kausi 2, osa 26. 18.00 Leijonan luola USA. 55/63. HD 22.20 Ulkolinja: Luomuilluusio. 0.00 Leijonan luola USA. Kausi 1, 4/21. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Purkuhommia. 16/23. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Pääosissa: Roger Moore, Christopher Lee, Britt Ekland, Maud Adams, Herve Villechaize, Bernard Lee. 13.05 Sinkkuillallinen. Jakso 5/26. 16.45 Onnenarpa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Vaihdokkaat
19.00 Ninja Warrior. 08.37 Nokkelikot (7). 17.15 Erikoiset ensiaputapaukset (12). 9.35 TV Shop Tvins. (U) HD 23.40–00.10 Koko elämä pelissä. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa Kausi 4. 3.20 Melkein täydellinen rikos (12). 34/52. Kausi 1, 7/12. 19.47 Ajankuvia Tukholmasta. 17.45 Ensiapuklinikka. HD 11.00 Yle alueuutisia 12.10 Oddasat. 1.55 Kolumbian kultasota. 6.00 Sky News. 8/12. HD 21.00 21.05 Kansan mies (7). 23.15 Aikuisten lelukauppa (12). 17.15 Kakkukuningas. 3/10. 13.30 Tri K:n eksoottiset eläimet. 19.00 Marcus & Martinus. 19.30 Pienten perhe. Kausi 2. 22.35 Empire (12). 6.15 FOX Kids: Julius-apina 6.40 FOX Kids: Lelumaan Niksu 7.05 FOX Kids: Blaze ja monsterikoneet 7.25 Pound Puppies 7.50 Dora ja ystävät. 14.30 Omituinen pakkomielteeni (S). 20.00 Velvet – muotitalon tarina (7). (U) HD 20.00 Muisti: Uutinen Rissalasta. 0.20 Pelastajat. 13.00 Jäljillä (12). 13.00 Beverly Hills, 90210 (12). 16.50 Jäitä hattuun 17.25 Tinan keittiössä. 18.50 Remontilla rahoiksi. 6.00 Elä vapaana tai kuole. 12.00 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 12.35 Kaikki koirista: rotuopas. 9.20 Autojen ensiapu. (U) 11.30 Kukkaron herraksi. 22.00 Kymmenen Uutiset. Amerikka. 1.15 Brooklyn 99 (12). HD 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 12.15 Viidakkoperhe (7). 20.30 Äidit ja tyttäret raskaana. 12.00 Treme (12). 22.35 Formulasirkus. Kausi 1. 23.45 Motiivi (12). 17.00 Huvila & Huussi. Aikuiset lapset. 3.20 Yön AVA. 10.40 Ensitreffit alttarilla USA. Komposti. 22.30 Poliisit 2017 (S). 20.00 Ensitreffit alttarilla USA. 16.20 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 10.05 Sisarvaimot. 6.00 LIVE: Astral-TV. 8.30 Hurjat mökkiurakat. Tunnetartunta. 13.25 Goldbergit 13.50 Terapian tarpeessa 14.20 Pulmuset (7). 03.40–05.00 The Voice of Finland. Kausi 4, 2/10. 15.55 Kuun pimeä puoli (12). 7.40 Maailman oudoimmat. 07.05 Stella ja Sami Puun kolme toivomusta. Mv. 3/4. 18.00 Kultakuume. Kausi 6. Kukin lestissään. 18.58 Keltapaita 19.00 Minun Ruotsini. HD 18.12 Yle Uutiset alueeltasi. 18.35 Voittoa asuntokaupoilla. Kirsi Piha. 13.30 Pelastajat. 20.00 Neste Ralli Finland LIVE: Harju 1. 12.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Jakso 7/14. 11.25 Breaking Amish: Los Angeles (S). 11.45 Piilokamera. 22.30 Vintiöt. 4.10 Huvipuisto. Kausi 7, 5/30. (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 8.35 Kadonneet (12). Miten hän sen oikein teki. Agenttiauton kosto. HD 13.30 Yksineläjä Severin. Päivän kiinnostavimmat urheilu-uutiset. 5.00 Astral-TV. 20.00 Top Gear (7). 9.10 Pienten perhe. 56/63. 16.10 Wheeler Dealers. 7.05 Autotalli remonttiin. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset. 12.35 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. 4.40 Rajasota. 11.00 Tehoneliöt haussa. 21.00 Elokuva Elämäni John Malkovichina (12). 3.20 Varastojen metsästäjät: New York. 13.05 Äidin ja isän autokoulu 13.50 Made in Chelsea 14.40 #RichKids of Beverly Hills 15.30 Haapasalo goes lomalle. 20.00 Koomikot. 21.00 Elokuva Luunmurskaajat (12). 15.00 Remppa vai muutto. Kausi 1, 5/8. 22.00 Poliisit 2017 (S). (U) 12.30 Tanskalainen maajussi. Vieraana Kirsi Piha. Uusi sarja. 1/6. 3.15 Valheen vangit (12). 6/8. 14.25 Earth Live. 12/12. 1/13. 15/26. 0.35 Liian ruma rakkauteen?. (U) HD 14.55–15.35 Kaapista ulos. 12.10 Kauppaneuvos Jethro 13.05 Henkka & Niki vs. 22.00 Häät sulhasen tapaan. RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. Jakso 7. 21.00 CSI: Miami. 02.40 Rekkakuskit jäällä (7). Unelmana ura bailatino-ohjaajana. 10.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 11.00 Leijonan luola UK. Kausi 4, 5/11. 9.35 TV Shop Tvins. Kausi 9, 7/12. 18.40 Full Proof. 0.00 Science of Stupid. 14.05 Hulluna sinuun (S). Ansku ja Ville. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 22.48 Rockstop: Guns N’Roses. 1.00 Suomen Tulli. 11.50 Elä vapaana tai kuole. 12.30 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 1.55 Remontilla rahoiksi. 2.50 Varastojen metsästäjät: New York. 06.55 Huomenta Suomi. 1.00 Hävyttömät 6. (107’) 01.40 Leijonan luola USA. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.00–09.50 Casualty (12). 06.25 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen Kausi 3. 23.15 Haihäkissä. 19.35 Omituinen pakkomielteeni (S). 13.35 Erikoiset ensiaputapaukset (12). 16.00 Suomen Huippumalli haussa. 9.30 Remontilla rahoiksi. 17.10 Lentoturmatutkinta. 19.20 Päivän sää. 10.00 Paluu alttarille. 21.55 Vihdoin 15. 18.00 Henri ja uudet asiat 18.05 Carstenin ja Gitten kaverihuvila: Carstenin ja Gitten kaverihuvila 18.30 Leirille! (7). 18.30 Science of Stupid. Williams, Benjamin Bratt. Perheenisä Thomas. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). Valmistalo saaristossa. 18.53 Viidakkojytä (7). 5.35 Science of Stupid. 3/7. Kausi 6. 9.00 Matkaoppaat. 23.40 Sisarvaimot. 22.50 Hullut häävideot. 19.00 Uinnin MM. 7.55 Akvaariomestarit. 16.45 Onnenarpa. 19.25 Tulosruutu. Unohda veljesi vaimo, Liam. HD 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. HD 18.30 Antiikkikaksintaistelu. 0.35 Uskomattomat rikokset (12). 11.00 Valehtelevat viettelijät (12). 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 23.00 Elokuva Larry Crowne – Uusi mahdollisuus 5.00 Astral-TV. 22.45 Yle Uutiset. 16.00 Extant 2. 10.05 Soppa365. 19.00 Kullan sukeltajat. 19/44. 16.15 Hollywood Cycle (7). 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 9.35 Lystikkäät eläinveikkoset. 14.50 House (12). 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.30 Salatut elämät (S). HD 18.00–18.50 Casualty (12). Kausi 3, 6/12. 1.15 Remppa vai muutto. 16.00 Top Gear (7). Kausi 1. 10.05 Jättimäiset muuttokuormat. 16.45 Jon ja Kate +8. 21.00 Elokuva Avoimia suhteita (12). 10.00 Scorpion 2. 15.00 Kardashianit. 3/8. 8.35 Transformers (7). 03.05–03.40 Nurse Jackie (12). 4.15 Astral-TV. 09.05 Kesäterassi. Hyvästit pyhimyksille. 27/81. 07.32 Killi ja Kiki Hankalat juhlat. 10.30 Tinan keittiössä. 11.00–12.00 Lääkärit. 02.05 Myytinmurtajat. 20.58 Keno. 21/26. 20.05 Houstonin eläinpoliisit (S). 20.00 Ketonen & Myllyrinne (12). HD 15.50 A-studio. 0.00 Leijonan luola USA. (Suomi 1953, 82’) O: Toivo Särkkä. 17/23. (U) HD 10.48 Päivän kasvo. 11.30 Tehoneliöt haussa. 22.55 Deutschland 83 (16). 15.30 Middle Lapsuuden loppu. Tunnustus. 08.23 Galaxi. HD 16.50 Novosti Yle. 17.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 8.55 Viidakon Ykä (7). Lari ei haluaisi olla tapetilla. 00.05 Hävyttömät (12). 7/10. 15.45 Leijonan luola USA. HD 14.00 Kun mieli sairastaa. Rockstop: Guns N’Roses, Yle Teema & Fem klo 22.48 6.55 Hulluna sinuun 7.20 Starat lastenvahteina. 6 Tanskalaisia menestystarinoita, TV1 klo 16.20 Guns N’Roses -yhtyeen musiikin lisäksi kuullaan basisti Duff McKaganin haastattelu. 4.20 Matkaoppaat. 0.50 Pomo piilossa. 14.35 Apua, jalkani eivät lakkaa kasvamasta (12). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). Ohjaus: Ric Roman Waugh. Ohjelmasarja kertoo ihmisen parhaasta ystävästä. 14.00 Toisenlaiset äidit. Jakso 4/10. 20.00 Kokkisota. 1/6. Kaiken 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 2.15 Neljät häät Amerikassa. 1.15 Hengenvaaralliset tiet. Kausi 5. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 06.25 Usko, toivo ja alkoholi. 4.50 Astral-TV. 17.00 Äidin ja isän autokoulu 18.00 Martina ja hengenpelastajat. 0.30 Science of Stupid. 18.30 Salatut elämät Roni oppii, että vanhassa on vara parempi. 14.00 OC:n täydelliset naiset. Kausi 1. Kausi 3, osa 3. 19.30 Kesäterassi. 06.00 Bubble Guppies 15/26. 8.40 Pomo keittiössä. 16.05 Kadonneet (7). 8.25 Made in Chelsea 9.15 #RichKids of Beverly Hills 10.05 Hollywood Cycle (7). HD 19.00 Stolberg (12). 23.30 Love Island (S). 22.20 Päivän sää. 20.00 Haapasalo ja kaverit (S). Kausi 1. Mari Perankoski ja Jouni Hynynen. 22.50 Kaappaajien kintereillä. 6.50 Aivopelit. 2.50 Lentoturmatutkinta. 06.52 Jääkarhu Otto Kierrätystä. 13.30 True Crime: Murhien meediot (12). 7.15 Aivopelit. jaksoon. 21.25 Minä olen Jazz. 20.00 Huvila & Huussi. 16.00 Suomen kaunein koti. (Now You See Me 2013). 7.50 Leirintäalueella. Kausi 2, 7/10. 22.00 Kolumbian kultasota. 10.10 Science of Stupid. 15.25 Jättiläisnaiset. 21.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti. 21.00 Perhesurmat. 14.15 MasterChef Australia. 4.05 Motiivi (12). Kausi 19, 11/48. Kausi 1, 2/8. 12.45 Kakkukuningas. 1.45 5D: Ikärajaton rakkaus. 0.15 Sinkkuillallinen. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 18.20 Päivän kasvo. 14.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 22/26. 18.05 Science of Stupid. Kausi 19, 11/48. Uusi kausi, 1/6. 09.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 10.51 Festariagentit. 6 Velvet – muotitalo tarina, Yle Teema & Fem klo 20.00 PääTösosa Velvetin tarina päättyy MenesTys Johan Bülowin tarina Nuoresta yrittäjästä Johan Bülowista tuli Tanskan lakritsikuningas. 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Amerikan rajavartijat. 2.35 Hulluna sinuun 3.00 Starat lastenvahteina. HD 13.00 Nuoret maajussit. 18.00 Leijonan luola USA. 23.48 Rockstop: Skid Row -special. Metsällä. 14.25 Kultakuume. 11.00 Suuret pienet talot. tuotantokauden 18. 10.00–10.42 The Late Late Show with James Corden. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12/13. 11.00 Luontomatkalla. Kausi 4, 3/10. 15.30 Varastojen metsästäjät: New York. 23.05 Mustamaalattu (12). 16.50 Kadonneen jäljillä 6/8. 3.00 Lähikuvassa valkohai 2. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 3.50 Matkaoppaat. 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. Ohjaus: Louis Leterrier. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.30 Ali Show: Husu. 7.30 Lemmen viemää (7). 20.30 Simpsonit (7). 17.00 Pelastajat Lappi 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 2.10 Fast n’ Loud. kausi (12). 20.00 Lentoturmatutkinta. 14.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 2.00 The Late Show With Stephen Colbert. 10.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 20.00 Blindspot (12). 10.50 Haapasalo goes lomalle. 19.00 Seitsemän Uutiset. 16.25 Melkein täydellinen rikos (12). Jakso 4/19. 08.24 Futaajat. 17.00 17.50 Suomen hauskin tavis Kausi 1. Itselle rakennetut omakotitalot. HD 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.15 Aivopelit. 11.00 Dubain lentokenttä. 22.00 Numb3rs (12). HD 20.50 Kohteessa: Moldova. 10.15 LIVE: Onnenarpa. 3.45 Autojen ensiapu. 2.25 Ratkaistavana murha. 3.25 Lindemania. 9.40 Jotain lainattua, jotain uutta. 22.50 Blindspot (12). 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Jakso 18/26. 1.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti. 11.35 Martina ja hengenpelastajat. 22.46 Elävä arkisto: Rokkikesä. 13.05 Sinkkuillallinen. 12/15. Mukana myös Hanoi Rocks. 14.00 Ammattina sankari. heinäkuuta 2017 Tv-viikko // C9 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Sub Yle TeeMa & feM TorsTai 27.7. Transsi. 21.00 Love Island (7). 12/12. 5/26. 17.05 Fast n’ Loud. 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). heinäkuuta 2017 18 Aamulehti // Perjantaina 21. 21.55 Tappavat synnit (12). 11.00 Hulluna sinuun (S). HD 10.00 Mr Selfridge (12). 2.10 Kakkukuningas. HD 22.50 Oddasat. 07.49 Puutarhan tonttu. 9.30 TV Shop Tvins. 12.20 Amerikan karmeimmat kokit. 16.20 Tanskalaisia menestystarinoita. (U) 11.58 Kukkaron herraksi. 10.35 Science of Stupid. 13.45 Andrew Maynen metkut Kausi 1. Kausi 2, 1/8. (Snitch/USA 2013). 07.55 Sonic Boom Kausi 1. 19.00 Remppa vai muutto. 18.10 Leirintäalueella (7). 7/10. 18.00 Salatut elämät (S). 12.30 Kalle – Chef on the Beach. 21.00 21.00 Elokuva Suuri puhallus (12). 19.05 Omituinen pakkomielteeni (7). 22.25 Tulosruutu. 19.00 How I Met Your Mother 19.30 How I Met Your Mother (7). Paluu Ibizalle. 18.00 Goldbergit 18.30 Terapian tarpeessa 19.00 House (12). Pääosissa: Jesse Eisenberg, Mark Ruffalo, Woody Harrelson, Isla Fisher, Dave Franco, Mélanie Laurent. 15.40 Starat lastenvahteina. 14.00 Petopartio. 6/10. Kausi 8, 20/23. 7.55 Kaikki koirista. 13.30 Makumuistoja. 06.25 Aamusää. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 17.40 Kaunotar ja hirviö. HD 17.10–17.55 Mr Selfridge (12). Pienissä häissä. 0.00 Treffaa mun vanhemmat. 15.00 Ranskan modernismin kiehtova historia. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 12.20 Pomo keittiössä. 15.00 Omituinen pakkomielteeni. 13.20 Santra ja puhuvat puut 13.50 Sibelius, Lintu ja RSO. Urbaani koti Seattlessa. 23.15 Paratiisihotelli Norja (S). HD 11.00 Kummeli (7). Jakso 4/13. 15.20 Kullan sukeltajat. Kausi 4. 20.45 Mittatilaustyönä. Sotaharjoitus. Kausi 8. 3.00 Lemmen viemää (7). (U) 13.00 Elokuva Hilja, maitotyttö (7). Jakso 12/24. kausi (12). 15.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.00 Neljät häät Amerikassa. Kausi 7, osa 8. 6.10 Kultakuume. Pääosissa: Dwayne Johnson, Barry Pepper, Jon Bernthal, Susan Sarandon, Michael K. 16.40 Aivopelit. 21.00 Elokuva Kino Klassikko: Minun on kosto (7). 9.30 Arena eSports (12). 0.20 Kadonneet (7). 00.25 Ali Show: Husu. 1.30 Suomurhat (12). (U) HD 14.30 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta. 21.00 Hurjat rakkauskilot (S). 9.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 23.00 Billions (16). 1.55 Hyvät ja huonot uutiset. 1.25 Breaking Amish: Los Angeles (S). 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 17.40 Oma koti kullan kallis. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 13.05 Voittoa asuntokaupoilla. 18.55 HS-uutiset ja sää. 08.50 Näin Norjassa. HD 20.55 Urheiluruutu. 20.00 Rallihullut. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.7. 0.45 Ammattina sankari. Kausi 6, 5/12. (U) HD 21.50 Ulkolinja: Myrkkyä pelloille?. (U) HD 00.55–01.45 Villi kortti. Kausi 8. 16.55 Tulossa: Maajussille morsian juhlakausi. Kausi 1, 10/13. 9.00 Kesäpuhujat. Jakso 19/26. liv fRii NaTioNal GeoGRaPHiC KuToNeN ava JiM fox HeRo TlC Tv5 Anan ja Alberton hääpäivä on tullut espanjalaisessa sarjassa, joka päättyy tänään 4. Unikeko. Tämä on juhlapäivä. 17.00 Pulmuset 17.30 Brooklyn 99 (12). 11/12. (110’) 23.20 Elokuva Snitch (16). 8.10 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). Kukin lestissään. 1/13. Minitontin monet kasvot. 8.40 Viestejä tuonpuoleisesta. Kausi 8, 1/2. 08.30 Angry Birds Toons 46/52. Kausi 7. 14.25 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 13.15 Sisarvaimot. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit. 15.00 Varastojen metsästäjät: New York. 20.30 Yle Uutiset. 15.50 Herdalenin metsänneito. 10.00 Remppa vai muutto. 06.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti Kausi 1. 06.55 Ylen Aamu-tv. HD 23.45 The Late Late Show with James Corden. 17.00 Nigellan helpot herkut. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. Severi pääsee pussauskoppiin. HD 21.00 21.35 Jalkapallon naisten EM: POR – ENG. 7/8 HD 06.50 Pikku Kakkonen. Jakso 17/26. N: Anneli Sauli, Saulo Haarla, Tauno Palo, Kirsti Ortola. Luumupuu. 08.35 Star Wars Rebels. 07.56 Martta puhuu Martta leipoo. 22.00 Sinkkuelämää (12). 08.05 Lego Ninjago (7). kausi (12). 15.00 Suuret pienet talot. Pakolaisia. (U) HD 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Lemmen viemää (7). 6/8. Kausi 1, 6/8. Kausi 1. 14.00 Ensiapuklinikka. 6.00 LIVE: Astral-TV. 01.10 Zoo (12). 07.37 Fluugalaiset Tehtävä: Peili. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa
Ilmoittautuminen 15.8. HENGELLISET JA KULTTUURIPÄIVÄT KUOPIOSSA 16.17.9. Raahen kylät ry Kylien Tori järjestetään tänä vuonna Raahen Härkätorilla la 19.8.2017 klo 10-16. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Männistö PIEHINGIN ERÄMIEHET RY KESÄKOKOUS Metsästysmajalla torstaina 3.8.2017 klo 18.00. Bussi lähtee Raahen linja-autoasemalta la 16.9. Soita 015-446 200 tai 050-564 2393/ Leena. Raahen torilla Tänään 26.7. 4" räystäskourua 2,50€/m 5" saumaton, tikkaita ja piipunhattuja. Jokisen Juustolan PUNAISTA HERAA torstaina Raahen torilla klo 9-10.20 Pattijoki 10.30-11.00 Kesäkukkia Raahen torilla keskiviikosta lauantaihin klo 9-13 P. 040 4426227 TORILTA MYYDÄÄN Olavinpäivän Markkinat ja Suomi 100 vuotta juhla Saloisten museolla Arkkukarissa 29.7 klo 12-19. 15.30. Kuvan autot erikoisvarustein. 0400 389 736. Kyyti 5€ Hakalan vanhalla linjurilla linja-autoasemalta klo 11.20, paluu n. Ma-pe klo 9-18. ŠKODA-malliston yhdistetty EU-kulutus 4,6–7,2 l/100 km ja CO 2 -päästöt 106–164 g/km. Ilmoittautuminen MAHDOLLISIMMAN PIAN Hilkalle. OMAKOTITALOT, kerrostalot, toimistot, teollisuushallit Raahen ilmastointiasennus P. Kirkkotarhantie 18, 92140 Pattijoki p. p. Kysy *Etu ei koske näitä malleja: KODIAQ, RAPID Drive ja CITIGO. Tied. heinäkuuta 2017 20 ENNUSTAN tulevaa korteista vuosien kokemuksella. 0400 772624 KAIKENLAISTA SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET PÄIVÄN KALAT Silakka 1,90€/kg ja K-Market Pattijoki, koko loppu viikon! SIIKAA JA RYSÄMAIVAA Torilla päivittäin. pantit 0,90) Ingman Crunchy tuutit 75g 1 00 3 kpl 3 00 2 pss 3 99 6-pack RAAHEN KAATUNEITTEN OMAISET ry KESÄRETKI KIERIKKIIN Bussi lähtee Raahen linja-autoasemalta ke 2.8. Aluemarkkinat n Myydään n Ostetaan n Halutaan vuokrata n Vuokralle tarjotaan n Kaikenlaista. Tapahtuma myös facebookissa! OPISKELIJALLE Raahessa Palokunnankadulla säätiön yksiö 31m† +s+parveke, vapautuu 1.8.2017. KALASTUSLUPIA MÄNTYLAMMEN KIOSKISTA. 08 264 911 www.raahenautokulma.fi Luotettavaa Škoda kauppaa yli 30 vuotta Pihanhoitotyöt ja pensasaitojen leikkaukset ammattitaidolla P. ja huomenna 27.7. Etu voimassa 15.6.–20.8.2017 ja koskee vain uusia kauppasopimuksia. Yhdistyksestämme mukaan mahtuu viisi henkilöä. klo 9.00 Jos tulet Pattijoelta, ilmoitathan Kertulle. 050 541 7207/Juha www.raahenilmastointiasennus.net info@raahenilmastointiasennus.net Raahe lainen perhey ritys Myydään Vuokralle tarjotaan Kaikenlaista SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERAA. Myyntipaikat nyt jaossa! Tiedustelut ja varaukset: 044 3312211 tai kylientori@gmail.com. 040 934 6228 KIRJOLOHTA ISTUTETTU MÄNTYLAMPEEN. (aikaa on jatkettu) Hyvää kesän jatkoa ja tavataan tapahtumissa! ŠKODA TAKAA PARHAAT KESÄMUISTOT DSG-automaattivaihteisto 70 € Škodan ja Helkama-Auton 70-vuotisen yhteistyön kunniaksi DSG-automaattivaihteisto 70 € valittuihin ŠKODA-malleihin * . ROSVOPAISTI TAPAHTUMA Kempeleessä to 10.8 klo 12.00 lähtien. RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 26. mennessä Hilkalle. 040 4426227 RAAHEN TIETOKONEPALVELU Tietokoneen ja nettiyhteyden ongelmien ratkaisu, sekä asennustyöt kotikäyntinä. ŠKODA-mallisto DSG-vaihteistolla alkaen 20 039,23 €, CO 2 -päästöllä 106 g/km. Johtokunta KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN PUHDISTUKSET MITTAUKSET SÄÄDÖT mm. klo 8.00. Pyhäjoki tori klo 12-12.45 p. 99 KG Palvelemme: Ma–Pe 7–21, La 8-21, Su 11–21 PATTIJOKI Puistotie 3, p. 08 265 021 Palvelusta ke–la: Ke–su: Ke–su: Ke–su: Ke–su: Palvelusta ke–la: Paistopisteestä ke–su: Uunituoreet Voicroissantit Kaikki hyvä on lähellä! Grillistä ke–pe: Grillattu Porsaan kassler Suomi Tuore maiva Ahvenfilee Lohifilee Norja 23 90 KG 14 90 KG 5 90 KG 99 KPL 99 KPL 99 PS 1 99 KG 89 PS 89 KPL Atria Gouter 1,6kg Atria Atrilli Grillimakkara 400g Knorr Snack Pot Kuppilounaat 58-87g Jalostajan Pataainekset 150-195g Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt Pizzapalat tai kalamurekepihvit Suomalainen Sipulinippu Pirkka Jääsalaatti 100g, Suomi Kukkakaali Suomi Pirkka Suippopaprika 200g, Hollanti Pirkka Minivesimeloni 9 95 KG 99 PKT 8 90 KG 4 99 KPL 8 90 KG Coca-Cola ja Fanta Virvoitusjuomat 0,33l tlk 6-pack (sis. 050 5358008. Perjantaina 28.7. P. Mikko Nuutinen p. Raahen tori klo 9-11. 044 2677721 TUORETTA KALAA JA YPPÄRIN KALATUOTTEITA Pyhäjoen torilla PE 12-12.45. Etu voimassa 15.6.–20.8.2017. Facebook Mäntylammen virkistysalue