>> 16 Vesa Joensuu. >> 6 Lupaus: Ikäsuunnitelmassa luvataan kuunnella ikääntyvän väestön hoitotoiveita. ja Marko Krapu vastaa järjestämällä jälleen polkujuoksutapahtuman. Varsinkin vanhat puutalot, joissa ennen sijaitsi liike, rapistuvat käyttämättöminä. >> 14 Pääkirjoitus: Osaamista löytyy moneen lähtöön. >> 8 Luonto kutsuu... TAMMIKUUTA 2016 · NrO 10 6 414880 065365 1 6 4 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Tyhjä tila on yleinen näky Raahessa on lähes tuhansia neliömetrejä vapaana olevaa liiketilaa. Ydinkeskustaan uudet liikkeet eivät silti välttämättä mahdu. KESKIVIIKKO 27. >> 4 Jos haluaa jotain, pitää toimia Yksi ihminen voi tehdä paljon. Nainen, jonka käynnistämissä liikkareissa liikkuu lähes 400 lasta ja aikuista, palkittiin TUL:n vuoden nuoristoimijana. >> 2 Ensi kertaa kylässä VOK: Englantia puhuva Habibo Barre Ibraahim selosti ylijohtaja Terttu Savolaiselle Ruukin vok:n asioita ja omaa taustaansa. Marika Tuomaala on ollut Saloisten Salamassa se ihminen
Raahessa alkaa lähiaikoina mittava rakentaminen. tammikuuta 2016 Pakastemarjat ovat maukkaimmillaan ennen seuraavaa satoa, joten nyt sukellus pakastimeen, smoothiet surisemaan ja piirakkaa pellille! Päivän positiivisin V uoden aluksi olemme saaneet kuulla, että hallituksen pakkolakipaketti ei kerännyt paljon kiitosta, kun asiantuntijat pääsivät ruotimaan sitä lausuntokierroksella. Huonoa valmistelua, jopa harhaanjohtavia lukuja, sukupuolija talousvaikutukset selvittämättä. Tämä oli usean asiantuntijan viesti hallitukselle. Kuitenkin hallituksen työelämälinjaukset ovat täysin ristiriidassa tavoitteen kanssa. Toivottavasti myös tukityöllistävää työtä tekevien yhdistysten toimintaedellytykset ja resurssit turvataan. Täällä ja täältä voi ponnistaa moneen. Purkautuneesta kihlaussuhteesta oli morsiamelle ikävä seuraus: hän synnytti lapsen, joka kuoli. Hienoista saavutuksista on hyvä syy iloita Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi 1 80 vuotta sitten. Hänen papinkirjaansa tuli kuitenkin merkintä avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta ja seurauksena hän menetti myös opettajantoimensa. Pakkolakipaketin lisäksi hallitus aikoo pidentää koeaikaa, sallia alle vuoden mittaiset määräaikaiset työsuhteet ilman eri perustetta ja joustavoittaa takaisinottovelvoitetta irtisanomistilanteissa. Saloisten seurakunta saa seurakuntatalonsa aivan kirkon viereen. 3 30 vuotta sitten. He toimivat paitsi esimerkkeinä, myös positiivisen viestin viejinä. 2 50 vuotta sitten. Lybeckerillä aloittanut piirtäjälinja on saanut haastavan työtehtävän: suunnitella Helsingissä pidettävän ympäristötapahtuman julisteet, kansion ja ohjelman kuva-aiheet. Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1936, 1966, 1986 ja 2006. Tokmanni avaa myymälän Myllymäen Raudan nykyisellä paikalla ja Myllymäki-yhtiöt siirtyy Mari-Maunulan alueelle. Prisman ja Pikkuporvarin lisäksi uudet toimitilat rakennetaan Tokmannille ja Myllymäen Raudalle. Kerätär kysyy väitöskirjansa lopussa pitkäaikaistyöttömyyden hoidon kannalta tärkeitä jatkokysymyksiä, kuten ovatko palvelut tarkoitettu vain niille, jotka kykenevät niitä aktiivisesti vaatia. Pitkäaikaistyöttömät ovat suuri ryhmä, joiden ääntä ei kuulla, kun hallitus yrittää nostaa työllisyysastetta. Pitkäaikaistyöttömien ääni onkin saatava kuuluviin myös sote-uudistuksesta päätettäessä. Nämä kysymykset ovat erityisen ajankohtaisia myös sote-uudistuksen vuoksi. Mitä annettavaa hallituksella on työntekijälle, joka nukkuu yönsä huonosti, koska pelkää työpaikkansa ja perheensä toimeentulon puolesta. 4 10 vuotta sitten. Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja Raahesta L ähiaikoina on saatu toistuvasti lukea täällä vaikuttavista tai täältä lähtöisin olevista menestyneistä nuorista lupauksista ja myös jo kokeneemmista toimijoista, jotka ovat saaneet valtakunnallista tunnustusta tai omilla kyvyillään raivanneet tietään huipulle. Työttömät sairastavat enemmän, mutta käyttävät terveyspalveluita vähemmän. Tiedämme, että työttömät voivat keskimäärin huonommin kuin työssä olevat. Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin. Enemmän epävarmuutta ja huonoa työelämää. Erityisen mukavaa on se, että viime aikojen tunnustukset ja saavutukset ovat liittyneet liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin. Vuosien takaa -palsta palaa menneeseen VUOSIEN TAKAA. A Pitkäaikaistyöttömät ovat suuri ryhmä, joiden ääntä ei kuulla.” Työllisyysaste nousuun Kolumni Katja Hänninen katja.hanninen@eduskunta.fi Kolumni Katja Hänninen toimitus.raahenseutu@almamedia.. Työttömyys on yksi syy, miksi terveyserot kasvavat Suomessa, mutta tähän kehitykseen ei ole pystytty puuttumaan. Lähes kuukausi sitten rakennustyömaalla raivonnut tulipalo viivästytti melkoisesti talon valmistumista, mutta laskelmien mukaan rakennustyöt saadaan päätökseen ensi kesänä. Kirjoittaja on kansanedustaja (vas). Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus. Tuomaalan toiminta liikuntaleikkikoulujen parissa on ollut omiaan lisäämään lasten liikkumista, ja sama vaikutus voi parhaimmillaan olla nuorilla, täkäläisillä urheilulupauksilla. Omista osaajista kannattaa olla aidosti iloinen ja ylpeä. Näihin ongelmiin puuttuminen ja yksilöllisen avun tarjoaminen nostaisi työllisyysastetta, toisi mittavia säästöjä ja pidentäisi työuria hallituksen keinoja tehokkaammin. Tunnuksen suunnittelusta käydyn valtakunnallisen kisan voitti piirtäjälinjan opiskelija Juhani Ahola. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 27. Raija Kerättären tuoreen väitöskirjan mukaan pitkäaikaistyöttömien työllistymistä ja työssä suoriutumista heikentävät eniten hoitamattomat mielenterveyden häiriöt. Karjulan panos suomalaisten ruokatottumusten parantamiseksi ei ole vähäpätöinen asia sekään. Pitkäaikaistyöttömien kannalta hienoa on, että hallitus on nostanut yhdeksi kärkihankkeekseen osatyökykyisten työllistymisen. Nuorten olympialaisiin valittu hiihtäjä Lauri Mannila, upeasti kynsiään debyyttikaudellaan NHL:ssä näyttävä Joonas Donskoi, valtakunnallisen tunnustuksen vuoden ruokavaikuttajana saanut Samuli Karjula sekä TUL: vuoden nuorisotoimijaksi valitsema Marika Tuomaala ovat hyviä esimerkkejä siitä, että määrätietoisella työllä, itseensä uskovalla asenteella ja intohimoisella suhtautumisella siihen, mitä tekee, voi saada isoja asioita aikaan
Kaikista vastasyntyneistä noin 5 prosenttia tarvitsee hengityksen avustamista ja 0,1 prosenttia paineluelvytystä tai adrenaliinilääkitystä tai molempia. Kuolleisuus muualla kuin sairaalassa tapahtuneissa synnytyksissä on 6–8-kertainen suomalaisissa aineistoissa. Oulaskankaalla on synnytelty vuodesta 1971. Mihin muu Suomi unohtuu. Mira hoiteli arvontahommaa. Lisäksi yksiköissä, joihin on keskitetty riskisynnytyksiä, tulee olla vastasyntyneiden hoitoon perehtynyt lääkäri välittömässä valmiudessa antamaan hoitoa vastasyntyneelle. Eli noin 40-60/ 60 0000 synnytystä kohti.Tämä on maailman kärkituloksia kansainvälisten synnytystilastojen vertailussa (WHO). Välittömästi tulee olla saatavilla naistentautien ja synnytysten sekä anestesiologian erikoislääkärit tai alaan hyvin perehtyneet lääkärit. Poistummeko Suomen kartasta. Yhteistyötä tehdessä tulisi muistaa kansainväliset tilastot ja se miten Suomessa ja muualla maailmassa synnytetään. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Alueellisen yhteystyön jaon OYS-Oulaskankaan synnytysyksiköiden välillä on toiminut moitteettomasti. Kun vielä paikalla on gynekologi, anestesiaja lastenlääkäri, joista jokainen on pätevä suorittamaan paineluelvytystä ja adrenaliinilääkityksen antoa, niin miksi tehdä asiasta ongelmaa ja kyseenalaistaa korkeasti koulutettujen ammattilaisten perustyöhön kuuluvaa ammattitaitoa. Osa hiihteli, laski mäkeä tai luisteli kaukalossa ja sen ulkopuolella. Kyläläisiä puhuttaa vieläkin koulun lakkauttaminen, joka koski kyläämme tosi syvälle. Vuonna 2014 matkasynnytysten määrä on 195. Sinänsä tämän asetuksen vaatimuksissa ei ole mitään uutta. Tilastokeskuksen mukaan pienistä, ennen 24. Eikö tämä ole hyvin huolestuttavaa. (Tilastokeskus 2014) Terveydenhuoltolain tavoitteena on edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, kaventaa terveyseroja, huolehtia palveluiden saatavuudesta, laadusta ja potilasturvallisuudesta, vahvistaa asiakaskeskeisyyttä ja perusterveydenhuollon toimintaedellytyksiä sekä parantaa sosiaalija terveydenhuollon yhteistyötä. Synnytyssairaalassa tulee olla riittävä määrä kätilöitä, leikkausta avustavaa henkilökuntaa sekä tarvittavat tilat ja laitteet, välitön valmius sikiön voinnin seurantaan sekä vastasyntyneen ja synnyttäjän arviointiin, tehostettuun valvontaan ja hoitoon sekä tarvittaviin laboratoriotutkimuksiin ja verensiirtoihin. Kahden tunnin väliSynnyttäminen on Suomessa turvallista! matka on ehdottomasti riski, koska siirtymiseen kuluu lisäaikaa sekä kotona että vastaanottavassa sairaalassa. maksutta sylissä ticket.raahe.fi ja Raahesalin lipunmyynti p. Tarvittaessa näiden alojen erikoislääkäreiden tulee saapua nopeasti (puolessa tunnissa) paikalle silloin, kun erikoislääkäri ei välittömästi ole vastaamassa hoidosta. Tämän laadukkaan yhteistyön tuloksena mitä on tehty lähes 50 vuoden aikana, on voitu ohjata synnyttäjät tarkoituksenmukaisiin synnytysyksiköihin. Luistelijoille on koetettu päntätä suojakypärän tarpeellisuutta. Kiitokset kaupungille uusitusta jääkiekkokaukalosta ja lämmitetystä luistelukopista, joka on avoinna Viljon toimesta aamusta aamukymmenestä iltakymmeneen, koska valot kaukalolla sammuvat kello 22. raskausviikkoa syntyvistä keskosista ja 2435 viikoilla syntyvistä keskosista menehtyy yhteensä 204 vauvaa. Suomessa on toimittu näin vuosikymmenten ajan kaikissa synnytysyksiköissä. Synnytyksiä hoitavassa sairaalassa tulee olla valmius sekä hätäettä kiireelliseen keisarileikkaukseen, jotka edellyttävät synnytyslääkärin, anestesiologin ja leikkaustiimin sairaalapäivystystä. Tapahtumaa mainostettiin etukäteen joka kotiin koko raitin ulukoilulauantaina ja väkeä kertyikin paikalle tasaisesti iltapäivän aikana jutustelemaan, tutustumaan kaukaloon ja tapaamaan tuttuja. Keskiviikkona 27. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan riskit nousevat, jos synnytysmatkaan kulunut aika ylittyy puoli tuntia. Tämä perustuu Valviraan yhteydenottoon, jossa haluttiin tuoda esille Oulaskankaan synnytysosaston turvallisuudesta. Paikkakuntamme kansanedustaja Katja Hänninenkin ehti piipahtamaan paikalla. Tulevaisuudessa saisi synnyttää vain viidessä yliopistosairaalassa ( Oulu, Tampere, Kuopio, Helsingin seutu ja Turku). Jokainen kätilö osaa suorittaa vastasyntyneen virvoittelua ja hengityksen avustamista. Mutta yritetään tässä odotellessa kuitenkin jotain yhteyttä pitää vaikka ulkosalla. Tehdäänkö tässä asiassa tällä politikoinnilla todellakin säästöjä. Saaneen ehdottaa päättäjille seuraavaa: Kohdennetaan resurssit tarkoituksenmukaisesti ja saadaan kustannukset alas, jotta kuntien velkaantuminen edes vähenee. Mikään tilasto ei sitä tue. 010 665 5180 JOKERI POKERI BOX! Simon Super TaikaShow perjantai 12.2. (STM, Valvira) Suositus korostaa myös sitä, että matalan riskin synnytyksissäkin elvytystarve voi tulla yllättäen. klo 18.00 Liput 10€/perhelippu 35€ (4 hlö) Alle 2-v. Laissa tarkoitettuun kiireelliseen hoitoon sovelletaan päivystysasetusta. Siten tämä väite synnytyksen turvattomuudesta on täysin perusteeton. Päivystyspisteiden harventaminen ei ole lähihoidon ja hoidon kattavuuden parantamista. Tämän erinomaisen yhteistyön tuloksena on Suomessa perinataalikuolleeisuus (3,9% kaikista 1000 synnytystä kohti= 180-240 sikiötä/ 60 000 kohden) kansainvälistenkin tilastojen maailman kärkeä yhdessä Norjan ja Portugalin kanssa. Eihän sellainen suunnitelma, jota hallituksen sote-uudistuksella tavoitellaan ole järkeenkäypä. Suomessa toimii ainutlaatuinen ja erinomainen yhteistyö neuvoloiden ja synnytysyksiköiden välillä. Matalan riskin synnyttäjät matalan riskin synnytysyksiköihin, ja riskisynnyttäjät keskussairaaloihin ja yliopistosairaaloihin. Kyläyhdistys tarjosi kaikille ilmaiseksi makkaraa, kahvia ja lämmintä mehua. 2011) yli 20 minuutin matka synnytyssairaalaan nosti vastasyntyneen kuoleman riskiä tilastollisesti merkitsevästi 1.17-kertaiseksi. Terhi Viitasen ja kätilöliiton lausunnon mukaan valtakunnallisella tasolla tulee kehittää yhteistyössä synnytyksen hoidon yhteneväisiä käytänteitä. Mitä sinä haluaisit lukea. Tämän suosituksen toteuttaminen käytännössä kaikissa synnytysyksiköissä on ongelmatonta. Me olemme sentään jokaisessa 60 000 synnytyksessä mukana. Olavi Alatalo Olavi alatalO Talavitohinoissa juhlittiin kaukaloa Talavitohinat kokosi piehinkiläiset kaukalolle viettämään aikaa viime viikonloppuna. Tuyen Ramstedt Äiti Kätilö-terveydenhoitaja Ultraäänikätilö LUKIJALTA Piehingin Kyläyhdistys järjesti viikonlopulla Talavitohinat, uusitun jääkiekkokaukalon kunniaksi. Matka on riski. Tähän perinataalikuolleisuuslukemaan vaikuttavat kaikki yli 22 viikolla syntynetkin sikiöt. Järkevällä aluepolitiikalla Suomi ei autioidu. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 3 Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Se on tilastollisestikin lähes samaan verran kuin perinataalikuolleisuusluku. Nämä tapahtuvat yleisesti korkeariskisynnytysyksiköissä. Suomen suuruisessa maassa päivystysklinikoita tulisi olla vähintään 100 kilometrin välein. Motivointia pyritään lisäämään arvonnoilla, joihin saavat osallistua vain ne, joilla on suojakypärä päässä luistelun aikana. Olisiko spekuloinnin sijaan luotettava tilastoihin ja arvostettava suomalaista synnytyskulttuuria ja kätilöitä. Lastentautien erikoislääkärin tai lastentautien hoitoon hyvin perehtyneen lääkärin tulee olla nopeasti saatavilla ja asianmukainen takapäivystys tulee olla järjestettynä. Mielestäni on vaarallista, että Suomen sivistysvaltiossa, jossa korkeakoulun laadukkuus on maailmalla arvostettua, johdetaan Suomen kansalaisia harhaan viimeaikaisilla asiantuntijoiden spekuloinnilla synnytyksen turvattomuudesta. Matalan riskin synnytysyksiköissä synnytyksen viikko raja on 36. Tilastot osoittavat, että menehtyneistä täysiaikaisista sikiöistä suurimmalla osalla on vakava kehityshäiriö tai kehitysvamma, että pelastaminen ei lääketieteellisesti onnistu. Soita juttuvinkki p. Nyt on vaan kyse rahasta ja politiikasta. Tilastojen mukaan perinataalikuolleisuus täysiaikaisista yli 36-viikkoisista sikiöistä on 0,06-0,1%. Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa (Ravelli ym. Koulusta elätellään vieläkin toiveita, kun se luvattiin aivan varmasti, jos ydinvoimala tulee. 044 439 3237 Esityksen kesto 1h www.taikurisimoaalto.com. Missään tilastoissa ei ole tullut esille, että sekä matalan riskinja korkeariskin synnytysyksikön valmiustason puutteen vuoksi olisi menetetty täysiaikaisina syntyneitä vauvoja. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi MIELIPIDE Viime aikoina on laajasti uutisoitu Oulaskankaan mahdollisesta lakkauttamisuhasta. Pirjo ja Taina hoitelivat makkaran paiston ja kahvin sekä mehun jakelun. (Äitiyshuoltolaki, Äitiysneuvola-asetus 1972). Aiempien kaavailujen kahden tunnin tavoitettavuusaika on ehdottomasti liian pitkä myös sydäninfarktien ja aivotatakkien hoidossa. Synnytyssairaalan etäisyyden vaikutusta on tutkittu useissa eri tutkimuksissa. Tässä työssä merkittävässä roolissa ovat Suomen Gynekologiyhdistys, Suomen Kätilöliitto, Suomen Perinatologinen seura ja Lastenlääkäriyhdistys
Me toimimme nyt Keskon kilpailijana normaalisti, sanoo Huttunen, joka odottaa Kilpailuviraston tekevän päätöksensä huhtikuussa. Bisnes on niin kovaa nyt, että se, joka lopettaa toimintansa, ei välttämättä löydä liikkeelle jatkajaa. Kaupan alalla näkee, että jalostusarvo on kasvanut: vaikka vähittäiskaupan myynti kasvoi viime vuonna korkeimmalle tasolleen Raahen seutukunnassa, yksiköiden määrä ei kasva, vaan mennään suurempiin yksiköihin, elinkeinojohtaja Risto Pietilä sanoo. Päin vastoin, taantuma jyllää Raaheen ydinkeskustassa, ja tyhjää liiketilaa pilkottaa kadulla jos toisellakin. Toisaalta toimitiloja pitää olla vapaina. Jaana Huttunen huomauttaa, että myymälärakennusten omistuksessa voi tapahtua muutoksia, jotka eivät välttämättä vaikuta myymälään. Kauppakatu 45 16. Kauppa on keskeneräinen ja Kilpailuvirastossa käsiteltävänä. Liiketilan ostajat ovat vähintäänkin yhtä nirsoja kuin omakotitalojen ostajat: tilan pitää olla juuri sopiva omiin tarpeisiin. Liikkeiden karsastaessa ”syrjäseutuja” samalla paikkakunnalla saattaa olla samaan aikaan sekä tilojen ylitarjontaa että puutetta sopiv i s t a l i i k e t i l o i s t a . Tässä kartassa näkyvät tällä hetkellä tyhjiltä näyttävät ja vapaiksi ilmoitetut toimitilat Raahen ydinkeskustassa. Väestön väheneminen ei välttämättä houkuttele kauppaa investointeihin. Fennovoima nostaa tarpeita, ja tilat voivat täyttyä myöhemmin, Pietilä uskoo. Koulukatu 15 3. Raahessa on runsaasti tyhjää toimitilaa. – Meidän ongelma on se, että kauppakeskuksen alue on pieni. On satoja kriteerejä, joiden mukaan tiloja arvioidaan, kuvaa Pietilä. Sovionkatu 12 16 Hiljaista on. Jos paikkakunnalta lähtee 100 ihmistä vuodessa pois, ostajien määrä vähenee tasan saman verran. – Omistaja on Lontoossa toimiva kiinteistörahasto, kertoo kohteita markkinoineen Catellan edustaja Jyrki Konsala. Rantakatu 58 14. Pattijoen Kamutanmäellä tilaa on tämän mukaan melkein 5 000 neliötä. Toisaalta selityksiä tilojen tyhjyyteen on muitakin. Miinusmerkkinen toimintaympäristö on iskenyt etenkin pieniin yrittäjiin. Konsalan mukaan lontoolaisomistaja on myymässä kaikki Suomen-sijoituksensa. Muun muassa Laivurinkadun ja Kauppakadun kulmassa olevan kerrostalon alakerrassa ei ole vielä koskaan ollut yhtään liikettä. Koulukatu 9 2. Siwojen myymälöistä hierotaan jo kauppoja Ollinsaaren Siwan myymälärakennus on yksi Raahessa myynnissä olleista Siwojen rakennuksista. Kirkkokatu 28 6. Pietilän mukaan Suomessa yleistyneet ruotsalaisketjut eivät ole rantautuneet Raaheen siksi, että Raahen keskustassa, jossa asiakasvirrat ovat suurimmat, ei ole tarjolla riittävän kokoisia tiloja katutasossa. Siitä puuttuvat suuret liiketilat. Sitä värittävät ulkomaalaiset kiinteistösijoittajat. Maanantaina Raahen seudun yrityspalvelujen toimitilapörssissä oli myytävänä tai vuokrattavana vajaat 17 000 neliömetriä vapaata liiketilaa Raahen ja Pattijoen alueella. Vain se takaa useita vaihtoehtoja tiloja etsiville. Oulussakin jo 20 metriä Rotuaarilta syrjässä oleva tila on väärässä paikassa. Kaupanteko ostajan kanssa on kesken. Sovionkatu 4-6 13. Siitä hallitilaa on noin 2 000 tilaa. Kirkkokatu 22 5. Ollinsaaren Siwan kiinteistöstä pyydetään 1 171 euroa neliömetriltä ja Rantakadun Siwasta 1 322 euroa neliöltä, kun mukana tulevaa tonttia ei oteta huomioon. Toimitilahinnat voi vaihdella hirveän paljon ihan samalla seudulla. Kaikki rakennukset on vuokrattu Suomen Lähikauppa Oy:lle pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla, jotka päättyvät vuoden 2019 lopussa. – Taantuma on näkynyt. Paikka ratkaisee hyvin paljon, ja se kuinka helposti tila on hyödynnettävissä. Rantakatu 57:ssä toimivasta rakennuksesta pyydettiin 410 000 euroa. Pietilä arvioi, että pitkään vapaina olleiden toimitilojen kohdalla omistaja joutuu miettimään purkua. Asiointi kauppojen tiskeillä on yksinkertaisesti vähentynyt. Muuttotappiokin vaikuttaa. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 27. – Pienille tiloille ei löydy helposti käyttäjiä. Ase ma kat u R eip on ka tu Koulukatu Fellmanin puistokatu K irk ko ka tu Sovionkatu Ka up pa ka tu R an ta ka tu Rata katu Laivurinkatu 18 8 40 12 4 2 6 4 8 2 3 2 60 54 6 10 4 14 14 4 8 2 12 2 22 18 2 4 2 2 20 14 10 2 30 38 8 10 20 46 2 2 2 2 2 37 25 5 5 17 9 21 27 5 5 11 11 5 49 15 19 10 11 21 7 63 5 9 23 15 27 21 17 9 17 9 19 29 29 15 27 7 15 5 5 31 21 39 17 19 39 37 13 5 31 13 5 41 7 13 12 9 10 2 3 6 7 8 4 5 1 11 14 15 Prisma Kauppaporvari Raatihuone Keskuskoulu Lidl Oikeustalo Verotoimisto OP 1. Fennovoiman ydinvoimalahanke voi muuttaa tilanteen. Kauppakatu 53 11. Kirkkokatu 20 4. Kauppakatu 53 10. Tässä yhteydessä myös Siwojen myymälät ovat vaihtamassa omistajaa. Vesa Joensuu Vesa Joensuu. Myyntilistalla ovat olleet Saloisten, Rantakadun, Ollinsaaren ja Pattijoella Maunulantiellä toimivien Siwojen rakennukset tontteineen. Saloisten Siwasta pyydettiin 480 000 euroa. Kaikki tilat eivät löydä ehkä koskaan ostajaa. Sovionkatu 15 7. Kirkkokatu 32 9. Ruokakesko Oy sopi marraskuussa ostavansa Suomen Lähikauppa Oy:n osakekannan pääomasijoittaja Tritonilta. Kirkkokadun ja Koulukadun risteyksessä on kolmella kulmalla tyhjää liiketilaa. Ollinsaaren Siwasta pyydettiin netti-ilmoituksessa 820 000 euroa. Osa siitä ei tule koskaan täyttymäänkään. Tyhjät tilat ammottavat keskustassa Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Neljästä Raahessa toimivasta Siwan myymälärakennuksesta hierotaan parasta aikaa kauppaa. Raahelaisten vanha helmasynti, ostosmatkailu Ouluun, näkyy myös niin liikkeissä kuin myynnissäkin. Pietilän mukaan yksi suurimmista on se, että verkkokauppa on syönyt liikkeiden myyntiä. Kirkkokatu 22 12. Suomen Lähikaupan viestintäjohtaja Jaana Huttunen korostaa, että myyjänä ei ole Suomen Lähikauppa. tammikuuta 2016 Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Fennovoiman hanke etenee Raahen seudulla, mutta Raahen liiketiloista sitä ei juuri huomaa. Toimitilakauppa kuitenkin käy. Hintapyyntö siitä ja reilun 1500 neliön tontista on 820000 euroa. Ostaja on näköpiirissä. Kauppakatu 57 15. – Tämä ei liity mitenkään Keskon kanssa tehtyyn kauppaan. Sovionkatu 15 8. Ollaan Raahen ydinkeskustan tuntumassa. – Toimitilahinnoittelussa ei ole yhtä oikeaa hintaa. Pattijoella Maunulantie 1:ssä toimivan Siwan hintapyyntö oli 400 000 euroa
Lauma pyrittiin saamaan mottiin ja se onnistui, passissa ollut metsästäjä ampui suden klo 13 aikoihin. Koulukatu 9 2. Metsästysalueena oli Pyhäjoen ja Merijärven aluetta Oulaistentien pohjoispuolelta. Matti Pahkala sanoo, että suden metsästykseen valmistauduttiin huolella. Minä siirryin lentsun takia ”burana-porukkaan”, mutta sunnuntaina susi saatiin sitten kaadettua. Tässä kartassa näkyvät tällä hetkellä tyhjiltä näyttävät ja vapaiksi ilmoitetut toimitilat Raahen ydinkeskustassa. Raahelainen ilmiö ovat perikuntien haltuun jääneet puutalot, jotka rapistuvat paikoilleen. Hirvikanta on kuitenkin nousussa. Suonsivu esitti aloitteensa Raahen kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Miten sudenmetsästys poikkeaa muusta metsästyksestä. Riistantutkimuslaitos tutkii ruhon. Muun muassa Laivurinkadun ja Kauppakadun kulmassa olevan kerrostalon alakerrassa ei ole vielä koskaan ollut yhtään liikettä. Yleensä sudet pysyvät kyllä visusti piilossa ja väistävät ihmistä, ei niistä sillä tavalla huolta ole. – Vuosituhannen vaihteen itkuplan aikoihin nousi Suomessakin esille virheellinen käsitys, ettei omistuksella olisi enää merkitystä. Metsästys aloitettiin lauantaina, mutta jo 10 aikaan aamulla huomattiin jälkien perusteella, että lauma on siirtynyt alueen ulkopuolelle ja lähdettiin kotiin. Suonsivu toteaa, että karsintatilanteissa omistajat lopulta päättävät, missä tuotanto jatkuu. Suonsivu huomautti perusteollisuuden turbulenssin pudottaneen SSAB AB:n osakekurssia kaikkien aikojen alimmalle tasolle. Sudenmetsästyksellä, jossa koko Suomeen annettiin 46 kaatolupaa, ei ole tarkoitus rajoittaa susikantaa, vaan vahvistaa susien ihmistä välttävää käyttäytymistä ja aroittumista. Miten sujui sudenmetsästys. Terästehdas on raahelaisille tärkeä ja taloudellinen sitoutuminen voisi turvata sen tulevaisuuden. Me kysyiMMe Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Kaupunginvaltuutettu Pyry Suonsivu (kesk) toivoo aloitteessaan Raahen kaupungin muuttavan sijoitusstrategiaansa siten, että se luopuu osasta rahastosijoituksiaan ja hankkii merkittävän vähemmistöosuuden SSAB AB:sta. Kirkkokatu 28 6. Kirkkokatu 22 5. Millainen susikanta on. Kirkkokatu 22 12. Lauma oli tullut Pyhäjoen puolelle sunnuntaita vasten yöllä. Sovionkatu 4-6 13. Pyynti perustui jälkien seurantaan ja havainnointiin. Miten susikanta näkyy alueella. Sudenmetsästystä valvotaan hyvin tarkasti. Suomessa on viranomaisten mukaan noin 250 kanta ja itärajan takana niitä on 50 000. Koiriahan ne ovat tappaneet, täällä Pyhäjoellakin yhden, se on valitettavaa. Sudet liikkuvat yöllä, joten harvoin niitä pääsee näkemään. Taloja rapistuu liiketonteilla Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Pyhäjoelle myönnettiin yksi sudenkaatolupa. Onko susia tullut pihoille asti. Sovionkatu 15 8. Pyhäjoen pyyntialueella liikkuu yhteensä 6 – 10 sutta. Kyseessä oli luvassa määritelty nuori, pienehkö naarassusi, varmaan viime kesän pentuja. Ase ma kat u R eip on ka tu Koulukatu Fellmanin puistokatu K irk ko ka tu Sovionkatu Ka up pa ka tu R an ta ka tu Rata katu Laivurinkatu 18 8 40 12 4 2 6 4 8 2 3 2 60 54 6 10 4 14 14 4 8 2 12 2 22 18 2 4 2 2 20 14 10 2 30 38 8 10 20 46 2 2 2 2 2 37 25 5 5 17 9 21 27 5 5 11 11 5 49 15 19 10 11 21 7 63 5 9 23 15 27 21 17 9 17 9 19 29 29 15 27 7 15 5 5 31 21 39 17 19 39 37 13 5 31 13 5 41 7 13 12 9 10 2 3 6 7 8 4 5 1 11 14 15 Prisma Kauppaporvari Raatihuone Keskuskoulu Lidl Oikeustalo Verotoimisto OP 1. Sovionkatu 15 7. Emme ole mustasukkaisia näistä susien saaliista, petojen pyynti vain vahvistaa hirvikantaa, kun sudet pyytävät heikoimpia pois. Kaikilla rakennusten tai tonttien omistajilla ei ole halua muuttaa pitkään vallinnutta tilannetta miksikään. Millä alueella sutta pyydettiin ja millaisella porukalla. ”Raahen kaupungille SSAB:n suuromistajuus” Pyry Suonsivu toivoo aloitteensa etenevän suoraan sijoituspäätöksiä tekevään toimielimeen. Sittemmin tämä käsitys on todettu katkerimman kautta vääräksi muun muassa Kemijärvellä, jossa lopetettiin sinänsä kannattava tehdas. Sudenmetsästys alkoi viime lauantaina. Globaalien teräsmarkkinoiden murroksen johdosta terästehtaan toimintaan on tullut muutoksia. Kauppakatu 45 16. Kirkkokatu 20 4. Koulukatu 15 3. Kirkkokatu 32 9. Raahelaisista liikekaduista eniten on hiljentynyt Kauppakatu, jonka varrella liiketoimintaa on lähinnä suojelukaavan ulkopuolisella osuudella. – Onhan se sillä tavalla oli uusi kokemus, että pyyntö toteutettiin ison ryhmän vahvalla yhteistyöllä ja tarkalla suunnittelulla. ArKisto / VesA Joensuu VesA Joensuu. Harkita sietäisi, sopisiko Kauppakadun nimeksi sittenkin paremmin 1930–40-luvulla käytössä ollut Pitkäkatu. Kauppakatu 53 10. Kauppakatu 53 11. – Raahelaisella omistajuudella olisi helpompaa turvata teräksenteon jatkuminen tulevaisuudessa, Suonsivu toteaa. Kyllä sellaista on tapahtunut Ylipään Pahkaperällä ja täällä meilläkin Pahkalassa. Jälkien ja löydettyjen hirven raatojen perustella näyttää siltä, että noin kerran viikossa sudet ovat tappaneet yhden hirven. Muuta merkitystä pyynnillä ei ole. Suuromistajuus voisi kannustaa myös tehtaan henkilöstöä ja muita raahelaisia omistamaan tehdasta ja siten vaikuttamaan sen kohtaloon. Kun vain sudet arottuisivat niin, etteivät liikkuisi pihapiireissä. Äänivaltaisemman A-osakkeen päätöskurssi oli maanantaina 2,014 euroa. Miten metsästys on sujunut, sudenmetsästysporukkaa johtanut Matti Pahkala. – Vanha puutalo käy aika harvalle yritykselle kauppapaikaksi, Risto Pietilä muistuttaa. Kesällä niitä näkee, kun pennut saattavat juosta jolkuttaa autojen edessä. Suonsivu perustelee aloitettaan tunteellisella lähtökohdalla: ”SSAB:n Raahen terästehdas on hyvin rakas raahelaisille ja tärkeä Raahen kaupungille”, mutta uskoo kaupungin suuromistajuudella olevan todellista vaikutusta siihen miten tehdas tulevaisuudessa toimii. – Susi kaadettiin sunnuntaina. Keskiviikkona 27. Tuolloin moderni keskusta päätettiin rajata Vanhan Raahen suojelukaavalla Koulukatuun. Heti Kauppaporvarin jälkeen pohjoiseen mennessä on molemmin puolin katua autioita tiloja, jotka ovat olleet ennen liikekäytössä, osa hyvin kauan sitten. Tässä laumassa on näköhavaintojen mukaan liikkeellä 6 – 5 sutta. Ajateltiin, ettei pääomalla ole kotimaata. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Meitä oli maksimimäärä, eli 50 metsästäjää Pyhäjoen ja Merijärven metsästysseuroista. Susi on viisas eläin, pyynnillä pyritään vahvistamaan niiden luontaista käyttäytymistä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Aina päätös ei perustu taloudellisiin tosiasioihin, vaan omistajatahojen erilaiset intressit vaikuttavat myös. Miten kaato tapahtui. Minkälaisesta laumasta oli kyse. Pietilä katsoo, että raahelaiset kärsivät vanhasta suojelukiistasta, jolloin kaupungin kaupallisen keskustan kehittyminen jäi odotustilaan. Liikekeskusta loppuu lyhyeen Kirkkokadulla pohjoiseen ajaessa. Mitä kaadetun suden raadolle tapahtuu. Talja jää ampujalle. Sovionkatu 12 16 Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Liiketilojen tyhjyys pistää silmiin Raahen pääväyliä ajettaessa. Rantakatu 58 14. Haluatko jakaa tarinan. Kauppakatu 57 15
Aikaisemmilla kerroilla tulijoita on ollut vähitellen, ja on ehditty tutustua ennen kuin uudet ovat saapuneet. Ongelmia on ollut jonkin verran myös tulkkauksessa. Jaettava väheni – Posti aloittaa yt-neuvottelut Postilla oli viime vuonna jaettavaa 8 prosenttia vähemmän lähetyksiä kuin edellisvuonna. Kallion mukaan Ruukissa elo on rauhallista. Terttu Savolainen kuuli Siikajoella myös maakuntahallinto-uutisia. tammikuuta 2016 Kotoutuminen vaatii asukkailta kanssakäymistä Aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen toivoo, että kantasuomalaiset innostuisivat enemmän yhteistyöstä maahanmuuttajien kanssa. Mukaan halutaan myös paikkakunnalla toimivia yhdistyksiä jäsenineen. Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Posti käynnistää yt-neuvottelut jakelun vähenemisen vuoksi. Siikajokikin on todennäköisesti menossa uuteen Oulun Diakonissalaitoksen ja Vuolle Setlementti ry:n vetämään hankkeeseen, jossa pyritään saamaan enemmän kanssakäymistä vokkien ja paikkakunnan asukkaiden välille. Viime vuonna jakelumäärän lasku vähensi Postin liikevaihtoa noin 75 miljoonaa euroa ja tänä vuonna liikevaihdon menetyksen arvioidaan olevan samaa luokkaa. Muutos ei koske Postin muita palveluja kuten sanomalehtien varhaisjakelua, postikeskuksissa ja logistiikkakeskuksissa tehtävää postinlajittelua, paketti-, rahtija varastopalveluja tai postin palvelupisteverkostoa (postit, pakettiautomaatit ja noutopisteet). Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen tiistaisen vierailun aikana Siikajoen kunnassa ja Ruukin vastaanottokeskuksessa keskusteltiin muun muassa erilaisista kotoutumisen malleista. Kannattavuuden turvaamiseksi Posti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joissa tuotannon, hallinnon sekä myyntija asiakaspalvelun vakituista henkilöstöä koskeva alustava vähennystarve on enintään 860 henkilöä. Kantolan mukaan tulijoiden joukossa on valtavasti erilaisten alojen ammattilaisia ja osaajia. Mukaan pyydetään myös kuntia, joihin turvapaikanhakijoita on sijoitettu. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen vieraili Ruukin vastaanottokeskuksessa. – Kerran turvauduttiin erääseen J. Häntä kävivät tervehtimässä muun muassa Habibo Barre Ibraahim, Waris Ali Diig ja Ali Ahmed Jimale. Kyse on myös mielekkään tekemisen tarjoamista turvapaikkapäätöstä odottaville maahanmuuttajille. – Nyt meillä on pulaa matoista ja kattiloista, hän vinkkaa. Tilanne syksyllä oli hänen mukaansa hankala, kun koko keskus täyttyi kerralla. Uskon, että jatkossa voimme myös luoda työpaikkoja, erityisesti pakettija logistiikkapalveluissa, sanoo Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen. – SPR on tehnyt tällä saralla jo valtavan hienoa työtä, Savolainen huomautti. Heitä on yhteensä 56. Ruukissa toimii Miesten parlamentti, jossa käy kymmeniä arabiankielisiä maahanmuuttajamiehiä keskustelemassa paikallisten miesten kanssa. Meidän on siis pakko sopeuttaa ja uudistaa omaa toimintaamme, jotta Postilla säilyy taloudellinen kyky rakentaa uutta liiketoimintaa korvaamaan vähenevää postinjakelua. Lisäksi suunnitteilla on osa-aikaistuksia. Postin henkilöstömäärä syyskuun lopulla oli 21 187. Ruukin yksikön johtaja Sirpa Kallion mukaan tulkkitilanne on helpottunut, ja puhelintulkkauksia on opittu käyttämään hyvin. helmikuuta. Vapaana on 24 paikkaa. ArKisto / tomi VuoKolA VesA Joensuu. Tavoitteena on, että 860 henkilön vähennystarpeesta mahdollisimman paljon voidaan toteuttaa vapaaehtoisten järjestelyjen, eläköitymisten ja lomautusten kautta. Neuvottelujen piirissä on yhteensä noin 7 600 vakituista henkilöä. Parlamentissa on mukana myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Esko Kantola, joka kertoi keskustelujen olevan valaisevia ja opettavaisia puolin ja toisin. 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 27. Muualla ilmenneet ongelmat eivät ole juurikaan näkyneet heillä. Kirjeitä ja muita osoitteellisia lähetyksiä jaettiin viime vuonna 102 miljoonaa kappaletta eli 8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Jotakin kautta saatiin tieto, että erästä harvinaista kieltä osaava on bändissä, hän naurahtaa. Paperisen postin jakelumäärä kutistuu kaiken aikaa. Jakelumäärän lasku nipisti liikevaihdosta 75 miljoonaa euroa. – Digitalisaatio on pudottanut postin jakelumäärät jo 1960-luvun tasolle. Avainasemassa ovat Savolaisen mukaan yhdistykset ja hän kuulikin, kuinka Ruukissa on virinnyt spontaania toimintaa maahanmuuttajien kanssa. 30 perheessä on yhteensä 170 henkilöä. Kevyissä kesävaatteissa tulleet ihmiset saivat nopeasti lämpimiä vaatteita päälleen. – Osa on saanut päätöksen ja lähtenyt muualle, ja joku on myös perunut hakemuksensa, Kallio kertoo. Savolaisen mukaan Pohjois-Suomeen tuli viime vuoden aikana noin 3200 turvapaikanhakijaa, joka on siis 10 % koko Suomeen tulleesta 32 000 tulijasta. Posti yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät 2. Tavoitteena on luoda uusia kotouttamisen malleja. Kysymys onkin, miten byrokratiaa ja säännöksiä saataisiin purettua niin, että tuota osaamista voitaisiin hyödyntää Siikajoella ja ympäristössä. Paikallisten tukijoiden ja lahjoittajien apu on ollut suurta. Perheet asuvat Ruukin keskustan rivitaloissa. Tuomiojantien varrella olevassa vastaanottokeskukseen on sijoitettu kaikki yksin tulleet ja perheettömät miehet ja naiset. Oulun poliisilaitoksella, jossa turvapaikanhakijat asioivat, tehdään perumisia joka viikko muutama kappale. Saman trendin odotetaan jatkuvan kuluvana vuonna. Savolainen näkee haasteellisena sen, kuinka kuntien sivistysja sosiaalipalvelut pystyvät vastaamaan lisääntyvään tarpeisiin. Muutamia miesten keskinäisiä kahinoita on pitänyt poliisin käydä selvittämässä. Karjalaisen bändin jäseneenkin. Kallio kertoo, että Ruukissa on nyt 226 turvapaikanhakijaa
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen vieraili Ruukin vastaanottokeskuksessa. Toisaalta kyllä esimerkiksi halvankin pesukoneen pitää kestää kohtuullinen aika. Tarjoiluvastaavina toimivat Liisa Raipola, Marjatta Toivola ja Terttu Viinikangas. Kysy pois Vesa Joensuu Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Ylijohtaja Terttu Savolainen otti tuoreeltaan kantaa Lauri Tarastin ehdotukseen maakuntahallinnosta: – Tarastin ehdotus valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon rooleista ja tehtävistä on hyvin perusteltu. Laki ei kuitenkaan määrittele tuotevirheiden tarkkoja vastuuaikoja. Vaikka laitteella olisi yhden vuoden takuu, niin EU-direktiivin mukaan minimikestoiän pitää olla vähintään kaksi vuotta. Savolainen kuitenkin vastustaa Tarastin esittämää pääaluehallintovirastomallia, koska se keskittäisi toimivaltaa yhteen virastoon ja olisi vastoin aluelähtöisyyden ja asiakaskeskeisyyden periaatteita. Kuluttajariitalautakunnan ratkaisujen perusteella 2–4 vuotta on haarukka. Keskiviikkona 27. Toisessa ääripäässä ovat kännykät, joihin kehitellään jatkuvasti uusia ominaisuuksia. Raaheen 1,2 miljoonaa ely-rahaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus myönsi loka-joulukuussa maakuntaan kansallista rahoitusta ja yritysrahoitusta EU:n aluekehitysrahastosta yhteensä 9,4 miljoonaa euroa. Kuinka kauan kodinkoneen pitää kestää, Kuluttajaja kilpailuviraston lakimies Jukka Kaakkola. Internet-sivujen ja Tules-viestin vastaavana jatkaa Satu Sippola. Kuluttajat eivät edes odota, että kännykkä kestää pitkään käytössä. Tarastin mallissa paljon hyvää. Allasjumpat pidetään toistaiseksi Kempeleen Zimmarissa joka toinen torstai. – Alueilla säilyy aluehallintovirastojen myötä valtion aluehallinto, joka hoitaa erityisesti valvontaa, luvitusta ja eri hallinnonalojen toimeenpanotehtäviä. Tyypillistä on, että kun laitteen ikä lähestyy neljää vuotta, niin korjauskulut jaetaan ostajan ja myyjän kesken. Myönteistä on hänen mukaansa myös, että aluehallintovirastot hoitaisivat nykyisten ympäristölupien ohella myös ympäristövalvonnan ja ympäristönsuojelutehtäviä. Kauanko kodinkoneen pitää kestää. Häntä kävivät tervehtimässä muun muassa Habibo Barre Ibraahim, Waris Ali Diig ja Ali Ahmed Jimale. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Kuluttajariitalautakunnan viime vuosina tekemien ratkaisujen mukaan esimerkiksi television, kannettavan tietokoneen tai digiboksin tulee kestää vioittumattomana noin neljä vuotta. Kainuuseen rahoitusta myönnettiin 4,8 ja Lappiin 1,4 miljoonaa euroa. – Mitä kalliimpi laite, sen pidempää kestoikää odotetaan. Miilumachine Oy sai 692 500 euroa Miilumachine 2017-hankkeelle ja Raahen Konepajatyö Oy 499 884 uutta koneistamoa varten. Takuuaika ei ole sama kuin yrityksen vastuuaika virheestä. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa ilmoitusvastaavaksi valittiin Tarja Suvanto ja hän toimii myös jäsenasioidenhoitajana. Matkavastaavaksi valittiin Kaisu Leppikorpi. Edunvalvontaja palveluasiamiehen tehtäviä hoitaa edelleen Pirkko Hernesniemi. Myös lupapalveluiden neuvontaja ajanvarauspuhelimet on suljettu. Viraston tehtävänä olisi huolehtia myös maakuntien ja kuntien laillisuusvalvonnasta, turvata alueiden asukkaiden perusoikeuksia ja palvelujen saatavuutta. Rahastonhoitajana jatkaa Pirkko Markus. Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myöntää yritysrahoitusta myös Kainuuseen ja Lappiin. Mitä halvempia komponentteja käytetään, sitä helpommin laite menee rikki. Kökkäkööri kokoontuu perjantaisin parittomilla viikoilla Kreivinajassa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Raahen Seudun Reumayhdistys valitsi Leena Sippolan edelleen yhdistyksen puheenjohtajaksi vuosille 2016 ja 2017. Haluatko jakaa tarinan. Toiminta painottuukin hyvin paljon liikuntaan virkistystä unohtamatta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. – Se loisi käytännössä uuden hallinnon rakenteen, joka ei ole hallinnon keventämisen tavoitteiden mukaista. Niiden odotettavissa oleva kestoikä on kuitenkin yleensä huomattavasti pidempi. Rahoitusta myönnettiin kaikkiaan 48 yritykselle. Lupapalvelut kiinni keskiviikon Oulun poliisilaitoksen lupapalvelut on suljettu tänään keskiviikkona koko päivän kaikilla poliisiasemilla Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella henkilöstökoulutuksen vuoksi. Kaupungin liikuntatoimen järjestämät jumpat ovat urheilutalo Raahelassa. Kun esimerkiksi tietokoneen takuuaika päättyy, myyjän vastuu ei pääty. – Yksiselitteistä vastausta ei ole. Suurimman tukipotin 5 miljoonaa euroa sai Oulussa vuonna 2012 perustettu Northern Startup Fund -rahasto, jonka tavoitteena on edistää uuden kasvuhakuisen liiketoiminnan kehittymistä alueella sekä uusien työpaikkojen syntymistä lisäämällä alueen kasvuhakuisiin aikaisen vaiheen yrityksiin tehtävien pääomasijoitusten määrää. Eri potilasjärjestöt järjestävät vuorotellen tuolijumppaa palvelukeskus Kreivinajassa, joihin kaikilla yhdistyksillä on vapaa pääsy. Leena Sippola jatkaa johdossa Mika Lampi mika.lampi@almamedia.fi Kodinkoneiden takuuaika voi olla nykyään vain yksi tai kaksi vuotta. Tarastin ehdotuksen myötä valtion eri viranomaistehtäviä hoidettaisiin alueilla ja monialaisessa virastossa. Yleisesti luullaan, että myyjän vastuu päättyy takuuajan loputtua. Toisaalta laitteiden hinnatkin ovat halventuneet. Pitkäaikaissairaan hyvinvointia lisää myös vertaistuki. Raahessa tukea myönnettiin kahdelle yritykselle. Kymmenen vuotta sitten isompi tv saattoi maksaa 1 500 euroa, kun nyt sen saa 300–400 eurolla. Poikkeuksellisen kiireellisissä tapauksissa voi asioida Oulun pääpoliisiasemalla. Jollainhan saattaa olla vielä käytössään 70-luvun pesukone. Liike -sana kuvastaa liikunnan lisäksi muutosvalmiutta, tuo energiaa ja hyvinvointia. Näin turvataan tehtävien hoito lähellä asiakkaita. Lain mukaan tavaran on kestävyydeltään vastattava sitä, mitä kuluttajalla yleensä on vastaavanlaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa. Reumaliiton toimintateema on Liikkeestä hyvinvointia. Onko laitteen hinnalla merkitystä. Yhdistyksen vertaistukihenkilöt ovat Maria-Liisa Alamäki, Pirkko Hernesniemi, Maila Kiiveri, Lilja Lassila ja Leena Sippola. – Yleinen tuntuma on, että kuluttajien mielissä oletettu kestoikä on lyhentynyt. Onko oletettu laitteen kestoikä lyhentynyt vuosien saatossa. Liikuntavastaavana jatkaa edelleen Erja Sarpola. Hallitukseen kuuluvat Marjatta Toivola varapuheenjohtaja, Kaisu Leppikorpi sihteeri, Liisa Murtomäki, Liisa Raipola, Tarja Suvanto ja Terttu Viinikangas, varajäseniksi valittiin Kaija Hietala ja Erja Sarpola. Takuuhan on vain myyjän vapaaehtoinen lisäetu
Suomeen syntyi ennätysvähän lapsia Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa syntyi viime vuonna 55 040 lasta, mikä on 2 190 lasta vähemmän kuin vuonna 2014. Suurin syy väestönlisäykseen oli muuttovoitto ulkomailta: maahanmuuttoja oli 11 900 enemmän kuin maastamuuttoja. K-citymarketin uudet aukioloajat ovat maanantaista lauantaihin klo 7-21 ja sunnuntaisin 11-19. päivästä lähtien. Turvapaikanhakijat, joiden turvapaikan hakuprosessi on kesken, eivät sisälly tähän lukuun. Seuraamme jatkossakin aukioloaikojen paikallisia tarpeita ja voimme reagoida nopeasti mahdollisiin uusiin toiveisiin, kertoo K-citymarket Raahen kauppias Päivi Ahoketo. Asumispalvelujen palveluseteli otetaan Korvat kääntyvät kohti ikääntyviä Ikäsuunnitelma lähti kuntakierrokselle. . Luonnollinen väestönlisäys eli syntyneiden enemmyys kuolleisiin nähden oli vain 2 960 henkeä. Edessä on vuosien työ asennemuutoksen eteen. 8 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 27. . – Uskomme että kiinteistöjen ylläpito ja kehittäminen jatkuu hyvissä käsissä, hän jatkaa. Esimerkiksi palveluseteli on yksi vaihtoehto järjestää palvelua. Tähän pyrkii vakavalla mielellä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän uusi ikäsuunnitelma, jota tulosaluejohtaja Mervi Koski esitteli Raahen kaupunginvaltuutetuille maanantaina. . Seuraavaksi eniten väkiluku kasvoi Pirkanmaalla, 2 720 hengellä. Siinä piilee myös se ajatus, että asioita voidaan muuttaa asiakaspalautteen tai yleisen mielipiteen muuttumisen myötä, ainakin yksilötasolla. – Se täytyy kuulua ja oma mielipide ja toiveet on saatava selville hoidon ja palvelun järjestämisessä. – Palvelukeskusten mitoitus on 0,6 hoitajaa hoidettavaa kohti nykyisen 0,5:n sijaan. Ikäsuunnitelmassa pääpaino tulee olemaan yli 65-vuotiaiden hyvinvoinnin ja terveyden kuvauksessa ja ikääntyvälle väestölle suunnatuissa palveluissa. Aukioloaikojen vapautuminen mahdollistaa asiakkaiden palvelun niinä kellonaikoina, jolloin palveluja toivotaan ja tarvitaan. Mervi Koski toivoo ikäsuunnitelman jalkautuvan kuntien johtoryhmien kautta arjen työkaluiksi muillekin hallintokunnille. Aikavälillä 2015–2020 yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 550:llä ja siitä vuoteen 2025 jo 1100:lla ikääntyneellä. Väkiluku kasvoi vuoden 2015 aikana määrällisesti eniten Uudellamaalla, jossa väestö kasvoi 16 780 hengellä. Ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen 26 360 henkeä ja Suomesta ulkomaille 14 460 henkeä. – Vanhuksiin ja ikäihmisiin kohdistuvaa holhoavaa suhtautumista muutetaan siihen suuntaan, että he saavat itse päättää. Me viranhaltijat tai omaiset emme tiedä eniten, vaan asiakkaan mielipide on asia numero yksi. Suunnitelman tärkeimmäksi asiaksi Koski nostaa ikääntyvän ihmisen oman äänen. Fakta . Hyvinvointikuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen mukaan 75 vuotta täyttäneistä asuu kotona Pyhäjoella 91,1 prosenttia, Raahessa 90,2 prosenttia ja Siikajoella 87,7 prosenttia. Kaksi muuta kiinteistöä sijaitsevat Tampereella – Koska hyviin tuottokiinteistöihin kohdistuu tällä hetkellä kova kysyntä, päätimme myydä nämä rahaston sijoituksena olleet kiinteistöt, toteaa Auratum Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Matti Äijälä. On luovuttava siitä ajatuksesta, että julkinen taho on se ainoa ja oikea. K-ryhmän selvitysten mukaan tarpeet kauppojen pidemmille aukioloajoille vaihtelevat suuresti paikkakunnittain ja jopa paikkakuntien sisällä, joten yhtä ohjaavaa periaatetta ei ole järkevää luoda. . Vastuullisena toimijana pidämme huolta myös henkilökunnastamme ja laajennamme aukioloaikojamme asiakastarpeiden mukaan, kertoo kauppias Seppo Ahoketo K-citymarket Raahesta. Se on yritetty nostaa eri tavoitteisiin, ettei tästä tulisi pelkkä viranhaltijoiden laatima suunnitelma, Koski sanoo. Raahen poliisitalo ruotsalaisyhtiölle Auratumin hallinnoima kiinteistöpääomarahasto AKR Verto Ky on myynyt kolme toimitilakiinteistöä ruotsalaiselle Hemfosa Fastigheter Ab:lle. Koski korostaa yhteistyötä monien eri toimijoiden kanssa, kun ikääntyneen väen toimintakykyä tuetaan. Kotihoidossa pyritään nostamaan välitöntä asiakastyöhön käytettyä aikaa. Kotihoidon työ tehtäisiin asiakkaan kotona yhdessä heidän kanssaan. . . – Aukioloaikojen muutoksia suunniteltaessa olemme huomioineet asiakkaiden sekä henkilökunnan toiveet ja näkemykset. Asia on valtavan iso, sekä asenteellisesti että ideologisesti, Koski toteaa. – Haluamme palvella asiakkaitamme uusien aukioloaikojen puitteissa hyvin, jotta kaupassa olisi kiva käydä jatkossakin. Tätä vähemmän lapsia syntyi viimeksi 1860-luvun nälkävuosina. Raahen K-citymarket pidentää aukioloaikojaan helmikuun 1. Ikästrategia on nyt päivitetty vanhuspalvelulain mukaiseksi. Asennemuutos vaatii vuosien työn ja se ulottuu koko kuntaan ja järjestöihin, ei ainoastaan sosiaalija terveysalan ammattikenttään. . Se rakentuu pienistä murusista ja jokaisesta yksittäisestä asiakaskohtaamisesta. Työntekijöiden osaamisella on merkitystä palvelun laadussa, kuten myös heidän kokemuksessaan asiakaskohtaamisessa. Yksi kiinteistöistä on Raahessa sijaitseva rakennus, jossa on poliisin tilat. Konkreettisimpia ikäsuunnitelman uudistuksia on henkilömitoitus ja osaamisen esillenostaminen. Raahen K-citymarket pidentää aukioloaikojaan. – Muutos tapahtuu puhumalla, puhumalla ja puhumalla. tammikuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Aktiivinen ja toimintakykyinen ikääntynyt – sellaisiahan me kaikki haluamme olla. Ennakkoväkiluku vuoden 2015 lopussa oli 5 486 616. On uskallettava pohtia kriittisesti omaa suhtautumista ikääntyviin. K-kauppiaat päättävät jatkossa paikallisesti oman kauppansa aukioloajoista. Syntyneiden määrän laskusta huolimatta maan väkiluku kasvoi vuoden 2015 aikana 14 860 hengellä. Omaishoidon taloudellisen tuen peittävyydet ovat Raahessa 4,9 prosenttia, Siikajoella 5,4 prosenttia ja Pyhäjoella 3,7 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. Äijälä toteaa, että Hemfosa on alan merkittävä pohjoismainen toimija
Lapaluodossa rikkiyhdisteitä ja Merikadulla rikkiyhdisteitä, hiukkasia ja pienhiukkasia. VesA Joensuu Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Lauhtunut sää on herättänyt linnut. Moni ehti hieraista silmiään: miksi vasta nyt, vai onko vuosiluku merkitty väärin. – Mahdollisuuksien rajoissa on, että nämä kaikki lajit voi tammikuun aikana Raahen alueella päästä näkemään, lintuharrastaja Jaakko Koistinen perustelee. Raahe on johdossa 66 lajilla ja Oulu kakkosena 60 lajilla. Teollisuudessa PAH-yhdisteitä päästelevät koksaamot ja valimot. Raahen ympäristösihteeri Anu Kiviniitty sanoo suoraan, että myöhäiseksi venähti. Vuosiluku on oikea. Pakkanen ei niitä nujertanutkaan, vaan siivekkäitä on liikkeellä enemmän kuin pitkiin aikoihin. Tällä kustannusrakenteella tarvitaan kotihoitopalvelujen tuottamiseen halutulla tavalla 3,2 miljoonaa euroa ja ympärivuorokautisten palvelujen kuuden prosentin peittävyyden saavuttamiseksi 5,2 miljoonaa euroa lisää. – Yhteenvetojen tekeminen ja raportin laatiminen vievät oman aikansa, mutta jälkijättöiseltä julkistaminen jo tässä vaiheessa tuntuu. Jatkuvatoimiset mittauspisteet Raahessa: keskustassa mitataan typpiyhdisteitä ja hengitettäviä hiukkasia. Keskiviikkona 27. Ei enää rikinmakua suussa, mutta... Ilmanlaaturaportin esittely valtuustolle on Pelkosen mukaan kiitettävä asia sinänsä, mutta aikataulussa on todellakin toivomisen varaa. Vuoden 2015 ilmanlaaturaportin kanssa on päätetty toimia toisin. Helmipöllö on puputellut sekä Raahessa että Oulussa. Mittauksia . Havainnoista voi soittaa Jaakko Koistiselle 0400-193127 tai Sami Kalliokoskelle 040-8333739. Vielä 1980-luvun alussa Raahen ilman rikkidioksidipitoisuudet olivat neljä kertaa suuremmat kuin nykyisin. Kuluvan talven aikana Reijo Pelkonen on kiinnittänyt huomiota likaantuneeseen lumeen Raahen edustan merialueella. käyttöön ensi vuonna. – Raportti valmistui toukokuussa, jolloin se esitettiin ympäristölautakunnalle. Siikajoelta puuttuvat fasaani, harmaapäätikka, helmipöllö, hiiripöllö, huuhkaja, isokäpylintu, kesykyyhky eli pulu, kirjosiipikäpylintu, koskikara, lapinpöllö, maakotka, mustarastas, peippo, peltopyy, pikkukäpylintu, pikkutikka, pohjantikka, räkättirastas, sinisorsa, tikli, tilhi, tundraurpiainen, valkoselkätikka ja varpuspöllö. Sen jälkeen kun alueen suurin kuormittaja terästehdas toteutti suuret ympäristöinvestointinsa, Raahessa on ollut helpompi hengittää. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. – Alustavien tietojen mukaan pitoisuudet ovat laskemassa ja viime vuoden vuosikeskiarvoksi on muodostumassa vajaat 1,1 nanogrammaa, ympäristösihteeri ennakoi. Enemmän tukea kotiin annettaviin palveluihin. – Painopistettä on ilman muuta siirrettävä yhteisöasumiseen ja kodinhoidon ennaltaehkäisevien muotojen kehittämiseen. Monet PAH-yhdisteet ovat syöpää aiheuttavia. Valtakunnallinen suositus vuodelle 2017 on laskettu 6 prosentin tasolle ympärivuorokautisen palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon kohdalla. Syyskuussa oli jo tiedossa, että lokakuun valtuustokokous perutaan vähäisten asioiden takia. Lintumaailma piristyy ja kuntakisa kiristyy Missä luuraat. Kun tiedustelin mahdollista aiheuttajaa, en kuitenkaan saanut vastausta koska mittaustietoja ei ollut vielä saatavilla. Kaupunki-ilmassa keskeisimmät lähteet ovat pakokaasut ja pienpolton savukaasut. Yllättäjä on Siikajoki, joka on noussut kolmanneksi 42 lajilla. Haluatko jakaa tarinan. Vuosikeskiarvoksi muodostui 1,7 nanogrammaa kuutiometrissä ilmaa, kun tavoitearvo on tasan 1 nanogramma. V. Parannukset vaativat toteutuakseen euroja. 2014 raportin esittely venähti yhteensattumien vuoksi. . – Muutos parempaan on ollut dramaattinen. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Parasta ovat äänet: viikonvaihteessa kuului jo ensimmäinen titityy. Neljäntenä Tyrnävä 41, seuraavina Taivalkoski 40, Pyhäjoki 38 ja Muhos 37 lajia. Kun rikki suorastaan maistui suussa vielä 1980-luvulla, nyt sitä tuskin enää haistaa, kaupunginvaltuutettu Reijo Pelkonen toteaa. . Vuoden 2014 ilmanlaadussa ei tapahtunut mitään dramaattisia käänteitä. Pyhäjoelta puuttuvat helmipöllö, hiiripöllö, huuhkaja, isokäpylintu, isolokki, järripeippo, kirjosiipikäpylintu, lapinpöllö, maakotka, merilokki, merimetso, metso, palokärki, peippo, peltopyy, pikkukäpylintu, pulmunen, pähkinähakki, tikli, tilhi, tundraurpiainen, varpushaukka, varpuspöllö ja viirupöllö. PeKKA sAArinen/ArKisto. – Kun olen liikkunut merenjäällä, lumi on ollut yllättävän nokista. Raahelta puuttuvat vielä isokäpylintu, isolokki, järripeippo, kuukkeli, maakotka, räkättirastas, taviokuurna, tilhi ja vuorihemppo. Kun pyysin syksyllä aikaa raportin esittelyyn, sain ajan vasta tammikuulle, koska marrasjoulukuun kokouksissa oli taloussuunnitelmat ynnä muuta kiireellisempää. Luulisi kuukkelin jostakin Vihannin sydänmailta, siis Raahesta, vielä löytyvän. Huolestuttavaa vuoden 2014 ilmanlaaturaportissa on PAH-yhdisteiden määrät. ArKisto / VesA Joensuu Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Raahen kaupunginvaltuuston tämänviikkoisen kokouksen asialistalla oli vuoden 2014 ilmanlaaturaportin esittely. Tämän jälkeen oli kesälomat. Merkittävimmät päästöjen aiheuttajat Raahen alueella ovat SSAB Europe Raahen terästehdas, liikenne, energiantuotanto, yksittäiset metallialan pienyritykset sekä kaukokulkeuma. Palvelurakenteen isoin asia koskeen tavoitteiden peittävyyssuosituksia. – Kunhan raportti valmistuu huhti-toukokuun aikana, se esitellään valtuustolle ennen kesää, ympäristösihteeri lupaa. Mervi Koski toivoo ikäsuunnitelman jalkautuvan kuntien johtoryhmien kautta arjen työkaluiksi muillekin hallintokunnille. Kilpailuaikaa on tammikuun loppuun. Raahen ilmanlaaturaporttien julkistamisessa vauhdittamisen varaa. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen alueella on meneillään tammikuun pinnakisa, jonka kuntasarjassa tilanne on herkullinen. Tilanne on näyttänyt selkeästi huonommalta kuin kahtena edellistalvena. Tulokset lähes reaaliaikaisina netissä: ilmanlaatu.fi
ArKisto / ilKKA lAitinen Arttu säily. – Sänkyä ja muita huonekaluja, romuja ja muita, hän sanoo. Pistokäynti Ollinsaarenkujan roskasäiliölle oli valaiseva. El Niño-ilmiö hiipuu vähitellen tulevina kuukausina, mutta ihmisen aiheuttama ilmastonmuutoksen kanssa meidän on elettävä vielä useita vuosikymmeniä, toteaa Maailman ilmatieteen järjestön uusi pääsihteeri Petteri Taalas. Jätemaksut nousevat, kun ihmiset eivät noudata ohjeita. Asia on toimitusjohtaja Matti Hummastenniemen mukaan selvitetty ja lasku hävitetty. . Vuonna 2015 maailmalla nähtiin myös monia tuhoa aiheuttaneita sääilmiöitä, kuten lämpöaaltoja, tulvia ja vakavaa kuivuutta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse oli väärinkäsityksestä, joka on tietysti pahoiteltavaa. 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 27. tammikuuta 2016 Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi RSA:n asukkaan henkilökohtainen avustaja yllättyi saatuaan jätemaksun Raahen Seudun asuntosäätiöltä. Välinpitämättömyys vaivaa, sillä näissäkin Ollinsaarenkujan sekajätesäiliöissä oli kierrätyskelpoista jätettä, muun muassa biojätteitä ja sanomalehtiä. Hän kaipaa asennemuutosta. . Olemme nyt saavuttaneet ensimmäistä kertaa 1 asteen lämpenemiskynnyksen verrattuna esiteolliseen aikaan. On siis vuokralaistenkin etu, että roskasäiliöiden käyttöä valvotaan. Ilmastonmuutoksen hillintätoimenpiteiden lisäksi tarvitaan Taalaksen mukaan sopeutumista. – Erityisen voimakas El Niño ja ilmastonmuutos yhdistivät voimansa viime vuonna, mikä aiheutti monia dramaattisia vaikutuksia viime vuonna. Jätesäiliöt on tarkoitettu vain RSA:n asukkaille. Biojätesäiliö oli sen sijaan melkein tyhjä. Viimekädessä jätehuollon maksavat RSA:n vuokralaiset. Luvaton roskaaminen tulee kalliiksi Jätteiden kierrättäminen vaatii vielä opettelua. – Yleensä he ovat maksaneet nämä maksut mukisematta. 2015 mittaushistorian lämpimin vuosi Ilmaston lämpeneminen ei tarkoita pelkästään elohopean nousua mittarissa vaan se tuo mukanaan sään ääri-ilmiöitä, kuten lämpöaaltoja, tulvia ja kuivuutta. Hän kertoo, että jos ulkopuolisten havaitaan käyttävän RSA:n roskasäiliöitä, heille lähtee 50 euron jätemaksu. Valtakunnallisen Rinki Ekopisteen 1850:ssä kerätään kartonkilasija metallipakkauksia ja lisäksi 500 pisteessä muovipakkauksia . Hummastenniemi kuitenkin muistuttaa, että on kaikkien RSA:n vuokralaisten etu, jos luvaton roskaaminen saadaan loppumaan. Fakta . Syynä jätemaksujen lähettämiseen on hänen mukaan yksinkertaisesti se, että RSA:n jätesäiliöt ovat jatkuvasti ulkopuolisten käytössä. Ensimmäistä kertaa lämpötilat olivat keskimäärin kokonaisen asteen esiteollista aikaa korkeammalla. – Ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan yhä vakavampia seurauksia seuraavien viiden vuosikymmenen aikana. Hummastenniemi pahoittelee myös sitä, että roskasäiliöiden liepeille kannetaan kaikenlaista tavaraa, jonka paikka ei ole siellä. Pisteet sijoitetaan kauppojen ja liikekeskusten yhteyteen. Kurkistuksella yhden taloyhtiön roskiksiin selvisi, että sekajätteen joukossa oli paljon muihin jätteisiin kuuluvaa roskaa metallipurkeista ruokajätteisiin. Tämä on vakava hetki maapallomme historiassa. Luvattomia käyttäjiä tavoitetaan muun muassa autojen rekisteritunnusten perusteella. – Tämä tuntuu kummalliselta, että miten ihmiset näin menettelevät, ei minulla tulisi mieleenkään laittaa roskiani naapurin huollettavaksi, hän huomauttaa. Monilla paikkakunnilla kunnan vanhoja olemassa olevia keräyspisteitä on muuttunut Rinki-ekopisteiksi. Vuosi 2015 oli selvästi lämpimämpi kuin vuosi 2014, joka oli aikaisempi ennätyslämmin vuosi. Elektroniikanromun saa maksutta viedä Serolle vanhalle meijerille ja metallinkeräyksellekin on omat paikkansa. Kotitalouksien lasi-, metalli-, ja paperija muovijätteiden keruupisteet selviävät valtakunnalliselta rinkiin.fi-sivustolta paikkakuntakohtaisesti. RSA perii 50 euron jätteen käsittelymaksuja ulkopuolisilta jätesäiliöiden käyttäjiltä. Jos Pariisin neuvotteluissa tehdyt sitoumukset pitävät ja lisäksi saavutetaan kunnianhimoisemmat päästövähennystavoitteet, meillä on kuitenkin vielä mahdollisuudet pysyä kahden asteen lämpenemistavoitteessa, Taalas toteaa WMO:n julkaisemassa tiedotteessa. Kierrätys muuttuu entisestään, kun valtakunnallinen Rinki on alkanut keräämään Tammikuun alussa aloittaa toimintansa uusi kaupan ja teollisuuden kustantama Rinki-ekopisteverkosto kotitalouksien pakkausjätteiden keräykseen. RSA:n jätekatoksissa on selvät ohjeet siitä, mitä mihinkin säiliöön saa laittaa. Keräysverkoston pisteisiin kuluttajat voivat kätevästi palauttaa käytöstä poistetut pakkauksensa. Viisitoista mittaushistorian lämpimintä vuotta on ollut 2000-luvulla. . RSA:n roskakatoksissa on jätesäiliöt sekajätteelle, kartongille, paperinkeräyspaperille ja biojätteille. . Globaali maan ja merenpinnan lämpötila oli viime vuonna 0,76 ±0,1 astetta korkeampi kuin vertailukauden 1961–1990 keskiarvo. Hän oli laittanut asiakkaansa roskia taloyhtiön jätesäiliöön. Ongelmana on vain nykyisin se, että keräyspisteidenkin säiliöt ovat ajoittain tupaten täynnä. – Jätesäiliöiden yhteydessä on kyllä selvät ohjeet, miten jätteet kuuluisi lajitella ja mihin muualle ylimääräistä tavaraa voi viedä, Hummastenniemi huomauttaa. Säiliöiden viereen oli tuotu rikkinäinen metallinen yöpöytä ja muutama tietokoneen raato. Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) julkaiseman raportin mukaan vuosi 2015 oli mittaushistorian lämpimin rikkoen aiemmat ennätykset selvästi
Nykyiset 1. Uusia kuntoilijoita mahtuu mukaan. ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN HAKEMINEN Iltapäivätoiminta on tarkoitettu perusopetuksen 1. Lue lisää www.raahenreuma.fi Raahen alueen parkinson-kerho kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 1. Ohjeet ja hakulomake löytyvät Raahen kaupungin nettisivuilta http://www.raahe.fi/perusopetus/aamu_ja_iltapaivatoiminta Mahdolliset tiedustelut aamuja iltapäivätoiminnan koordinaattori Teija Haapaniemi puh. Raahen Seudun hengitysyhdistys Lähde mukaan Tanskan kiertomatkalle 24.-29.5.16. Ilm. Matkasuunnitelman löydät yhdistyksemme kotisivulta sekä toimistolta tiistaisin klo 13-16. PIEHINGIN ERÄMIEHET: Musu-Vihaninraja välinen alue rauhoitettu la 30.1. 220 611, fax 222 766 Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.paakki.net Oravaisten metsäautOtie On suljettuna 28.–29. Hankkeista järjestetään myös yhteinen yleisötilaisuus torstaina 28. Muistineuvontaa kasitoiden ja kahvittelun lomassa. Arvontaa. ESIOPETUKSEEN ILMOITTAMINEN Esiopetukseen haku on samana aikana kuin kouluun ilmoittautuminen. Tied. Tilaisuudessa kerrotaan myös maankäyttöja rakennuslain mukaisista kaavojen valmisteluaineistoista (ns. luokan syksyllä 2016 aloittavat lapset on ilmoitettava kouluun. KOULUUN ILMOITTAMINEN VUONNA 2009 SYNTYNEIDEN LASTEN ILMOITTAMINEN KOULUUN Raahen kaupungin peruskoulun 1. Tuulivoimayhtiö Element Power/Kangastuuli Oy suunnittelee 34-45 tuulivoimalan suuruisen tuulivoimapuiston rakentamista Siikajoen kunnan länsiosaan, Revonlahden kylän länsipuolelle 8-tien molemmin puolin. Kouluun ilmoittamisen yhteydessä tulevilla 1. 08-433119. Iltapäivätoimintaan haku ajalla 27.1.–7.2.2016 tapahtuu samoilla tunnuksilla kuin kouluun ilmoittaminen. Lapsen voi myös ilmoittaa kouluun opetusvirastossa ajalla 27.1.– 7.2.2016 arkisin osoitteessa Sovionkatu 9, III kerros kello 9 – 15. krs 90100 Oulu puh. ASIANAJOTOIMISTO KYLMÄNEN & ONNELA-KARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100 OULU puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Paakki & Lepoluoto & Kivijärvi Oy Sovionkatu 10, 2. Tervetuloa ! Raahen Seudun Reumayhdistys Kökkäkööri pe 29.1. Raahessa 27.1.2016 OPETUSLAUTAKUNTA RAAHEN KAUPUNKI www.raahe.fi Raahen Rotaryklubi: Yritysvierailu to 28.01. Huoltaja voi esittää toiveensa koulupaikasta. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Voimalat olisivat teholtaan 3-5 MW ja voimalan kokonaiskorkeus enintään 230 m. Toimitusinsinööri Hannu Oja, 040 067 7159, hannu.oja@ maanmittauslaitos.. klo 10. Juttutupa toimipaikassamme Rantakatu 7 E jatkuu torstaisin, to 14.1.2016 alkaen. tied. klo 17.30 Kahvila Hipussa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Karhukankaan ja Kangastuulen hankkeet esillä Valitse itsellesi sopivin tapa lukea. Alueen metsäautotiet ovat käytössä muilta osin normaalisti. Jos tulet vähän myöhemmin soita puh 0445588263, sillä ovet lukitaan klo 15.00. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Paluumatkalla ruokailemme Himangan Koskihovissa. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 16.30. Haluatko jakaa tarinan. Käynti pihan puolelta Aiheena vuosikokous. Mahdolliset tiedustelut toimistosihteeri Vuokko Pieniniemi puh. Tied. Kaikki joita Parkinsonin-tauti koskettaa potilaana, omaisena, hoitajana tai muusta syystä kiinnostaa, tervetuloa mukaan. www.maanmittauslaitos.. Virsilaulutilaisuus Vihannin Seurakuntatalolla to 28.1. TERVETULOA Raakel ry Hallituksen kokous ma 1.2.16 kello 12.00 Tornitalossa Hai Longissa. Ympäristövaikutusten arviointia koskeva yhteinen yleisötilaisuus järjestetään torstaina 28.1.2016 klo 17-19 Siikajoella Revonlahden koululla (Koulukuja 11, 92350 Revonlahti). 050 5813 267 sekä tiehoitokunnan puheenjohtaja Reijo Liimatainen puh. Kokouksessa käsitellään mm. Lopullisesti koulupaikasta päättää koulutuksen järjestäjä. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Tervetuloa mukaan iloiseen porukkaan käsitöiden pariin. Asiasta tulee tiedote kotiin. luokan oppilaiden huoltajat käyttävät jo olemassa olevia Wilma-tunnuksia. 044 439 3314. Seijalta puh. Kyytitarve Lauri 040 846 2025. Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee enintään 16 tuulivoimalan rakentamista Siikajoen länsiosassa sijaitsevalle Karhukankaan alueelle. Eeva 044 206 1245. . 040 0534 682. luokan oppilailla on mahdollisuus hakea koululaisten iltapäivätoimintaa. klo 13.00. kaavaluonnos). Liittymä on auki 27.1.–7.2.2016. Keskiviikkona 27. Liisa 050 583 0655, Anneli 040 411 5061 ja Eeva 044 206 1245. Hakemuksen voi täyttää myös opetusvirastossa samoina aikoina kuin kouluun ilmoittautumisenkin. ajokoemaastoksi. Helmikuun kuukausikokous samana päivänä klo 15.00 Kreivinajan salissa, jossa ARKILIIKUNTA-asiaa selvittää alan asiantuntija Erkki S. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Kreivinajan Toimintatuvassa. Voi tulla vaikka vain kerran. Raahen Seudun Hengitysyhd. 08 439 3306 tai 040 135 6939. klo 13. päivä tammikuuta Hurnastin ojan kohdalta Puhuri Oy:n siltatyömaan vuoksi. PYHÄJOEN SEURAKUNTA Jumalanpalvelus su 31.1. / TN2007-246892 Asianosaisen poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Avoinna: ma 8-12, ti 12-16 ja ke 11-14. vuosiluokkien oppilaille. helmikuuta klo 15.00 Kreivinajan toimintatuvassa. ja 2. SEURAKUNNAT JÄRJESTÖT Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on asettanut nähtäville Siikajoen Karhukankaan ja Kangastuulen tuulivoimahankkeiden YVA-selostukset. 08-311 4244 etunimi.sukunimi@koklaki.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Kutsu maanmittaustoimitukseen Jokelanperän ja Olkijoen uusjako TN 2007-246892 Toimitusta jatketaan kokouksella keskiviikkona 10.2.2016 klo 10.00 Raahen kaupungin teknisessä virastossa (Ruskatie 1, Pattijoki). Kahvit Raahen seudun muistiyhdistys. Vihannin Sotaveteraanit ry. Oppilas sijoitetaan ensisijaisesti lähialueen kouluun huomioiden alueen oppilasmäärät ja koulujen tilaresurssit. Kouluun ilmoittaminen tapahtuu sähköisesti Wilma nettiliittymän kautta. Voimalat olisivat teholtaan 3-5 MW ja voimalan kokonaiskorkeus enintään 220 metriä. Tervetuloa! ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Lisätietoja asiasta antaa urakoitsijan (Pentti Hämeenaho Oy) edustaja Mikko Joensuu, puh. 050 407 1941. Kokkolan teatteriin lähtöajat la.30.1 Siikajoki Sale klo 11.30 Raahen lin.auto-asem.klo 12.00 Pyhäjoki Shell.12.30,sekä sovitusta paikoista. Lisätietoa nettisivuilta: www.maanmittauslaitos.. tammikuuta. Kahvitarjoilu. Asiasta tulee tiedote kotiin. Kuntosali jatkuu Kuntoparkissa keskiviikkoisin klo 10 -11, ke 13.1.2016 alkaen. Niin tiedät mitä paikkakunnallasi tapahtuu. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. krs, Raahe Puh. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. puustoarviot ja tilusten käytön rajoitukset, rajankäynnit, tieoikeudet. Otamme turisteja.
. Jukka Leppilampi (s. – Se tekee heidän olonsa turvalliseksi. Ajattelen usein, että sitä lauletaan koko maapallolla aikavyöhyke kerrallaan. 12 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 27. Takana oli armeijavuosi. 1954) on suomalainen gospel-artisti. Veneilyn taidot opittiin pienillä veneillä ja suurilla vesillä. – Levyn tekemisessä toteutui yhteisöllisyys. Sota-aikana, kun miehet olivat rintamalla, pojilla oli tapana viettää pitkiäkin aikoja purjehtien merellä ja yöpyä saarissa. Monen niemen ja poukaman jälkeen keula karahti Vaherin rantaan. Side kylään syntyi ja kantoi vuodesta toiseen. Metsästys ja kalastus olivat luontevia harrastuksia. Katse kääntyy Kukkarosalmeen, tuolta silloin tultiin. Suuret selät muistuttavat merellisestä kotikaupungista, Raahesta. – Haluan kunnioittaa tilannetta ja kuulijoita, mutta antaa itseni aitona. . Maire-myrskyn aattona 1961 kokoontuivat metsästävät kylän miehet koululle, perustettiin Vaherin Eränkävijät. Niin kauan kuin laulamme tätä laulua, niin kauan maapallo pyörii. Näiden elementtien Leppilampi uskoo kuuluvan myös tuoreen levyn musiikissa. . Nyt vuosien jälkeen Matin vene lipuu eteenpäin. Merikorttia ei ollut, ohjeena oli pitää ranta vasemmalla. He eivät ymmärrä mitä sellainen ihmisyys on, täysin riippumatta heidän omasta uskonnostaan. Jos emme ole sitä mitä olemme – ja suurin osa suomalaisista on kristittyjä – emme harjoita emmekä tunnusta, he ovat hukassa. Laulujen esittäminen on hänelle aistimusta, kommunikaatiota ja rukousta. Veneen keula irtoaa aamulla aikaisin Vaherin laiturista. Ensi kerran Matti saapui Vaheriin 1959. . . Hetkipalvelukset ovat rytmittäneet Leppilammen elämää toistakymmentä vuotta. Oli kevät, uusi opettaja kerkesi koulutyöhön muutamaksi viikoksi. Elämä asettui mallilleen. Palkittu Golden Gospel -palkinnolla. Tässä kuussa on tullut painosta tuore levy Tämä huone, tämä hetki, yhdessä Marzi Nyman trion kanssa. . Leppilammen mielestä tilanne on päinvastoin: heillä on turvallinen ja hyvä olo jos olemme rehellisiä ja avoimia oman jumalasuhteemme kanssa. Hetkipalveluksia on päivässä neljä: aamurukous laudes, päivärukous ad sextam, illansuussa vesper ja päivän päätteeksi kompletorio. Raaheen Leppilampi tuo mukanaan aivan uuttakin musiikkia. Se muuttuu sään ja vuodenaikojen mukaan. Ensimmäinen kodinkone, yhteisellä päätöksellä, oli haulikko. Veneen ruorissa on Matti Törmälä, suuntana Taivassalon mökki ja siikaverkot. Kevyt tuulenvire pyyhkäisee Päijänteen pintaa. Tekstejä ovat kirjoittaneet hänen lisäkseen Annamari Kaskinen, Heimo Hatakka ja Jarmo Jokinen. Laulamme samaa laulua kaikkialla. Olennaisesti siihen kuuluu myös seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus 52 kertaa vuodessa. . Näyttelijä Mikko Leppilammen isä. Vene oli tehty Raahen opettajaseminaarissa ja tuotu junalla Jämsään. . Suomalaisten tulee rakentaa omaa kulttuuria ja nimenomaan rukouksen ja uskon harjoittamisen kulttuuria. tammikuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Pakolaiset ja maahanmuuttajat eivät pelkää sitä, että harjoitamme uskoamme, vaan sitä, että emme harjoita. Auringon säteet leikkaavat rantametsää. Leppilampi on itse säveltänyt kaikki levyn kappaleet. Sitähän ihmisyys on, sanoo ensi sunnuntaina Raahessa vieraileva Leppilampi. Se on huikea näky ajatuksena. Varsinainen muutto Vaheriin tapahtui saman vuoden elokuussa. kuopiolaisessa Finnforest-orkesterissa ennen liittymistään kangasalalaiseen Tabula Rasa -yhtyeeseen. . Kyläkoululla oli molempien ensimmäiset työpaikat ja koti. Ylivieskasta kotoisin oleva Leppilampi oli laulanut mm. Kohtaaminen ja aitous ovat Jukka Leppilammelle tärkeitä, niin elämässä kuin musiikissakin. Kristillisyys ei ole esimerkiksi islaminuskoisille turvapaikanhakijoille minkäänlainen ongelma. Se oli merkittävää. Päijänne on upea järvi. – Se on osallistumista pyhien yhteyteen. Voisi melkein puhua studiolive-kohtaamisesta. Vanhan Pastisen kanssa käytiin siikaverkoilla. – Se, että me olemme avoimesti kristittyjä ja että meillä on vahva identiteetti ja syvät juuret, mahdollistavat kohtaamisen. Tätä mieltä on gospel-muusikko Jukka Leppilampi, vuosien kokemuksella. ”Meidän pitää uskaltaa uskoa” KuKa. A Jos emme harjoita emmekä tunnusta, pakolaiset ovat hukassa.” Jukka Leppilampi Gospel-muusikko Jukka Leppilampi uskoo. Eläkepäivinä metsästysseuralle siirtynyt Vaherin koulu tarjosi monenlaista tekemistä ja huolehtimisTörmälän viimeinen venematka Matti Törmälä 10.6.1935–8.10.2015 Jani LauKKanen. . Siitä se syntyy ja inspiroituu hetken mukana. Leppilampi esiintyy sunnuntai aikana kolmeen otteeseen, ensin messussa Raahen kirkossa, sitten Yrittäjien kirkkopyhässä seurakuntakodilla ja samassa paikassa vietettävässä Laturi-illassa kello 17. Se mahdollistaa kohtaamisen kaukaa vierailta mailta tulevien kanssa. Tuore julkaisu Marzi Nyman trion kanssa: Tämä huone, tämä hetki. Silloin tultiin veneellä Hilkka-vaimon kanssa. Elämäni rytmiin kuuluvat hetkipalvelukset rytmittivät myös studiosessioita, Leppilampi kertoo. Raahen-tilaisuudetkin ovat kaikki erilaisia, joten jokainen kohtaaminen on erilainen
Ohjaus: Peter Sohn. Elokuva Kunnon dinosaurus . Teknisen työ aineopettajan pätevyyden Matti hankki Rauman opettajankoulutuslaitoksessa. Ikäraja: K7. Kunnon dinosauruksessa on perhemuistojen murheellisuutta ja evoluutiohistoriallista kasvukipua. . Liikuttavimmat kohtaukset ovat niitä, joissa kuolema ja perheen hajoaminen surettavat. Ajatusleikkiin pohjaavassa animaatiossa dinot edustavat monimuotoisella tavalla ihmisiä. On tyyni ja rauhallinen olo. Haluatko jakaa tarinan. Seudulla oli paljon veneitä, mökkejä ja asuntoautoja eikä yhtään kaasuasentajaa. Uusasiakashankinta on keskeinen osa työtäsi ja ideoillasi autat asiakkaitasi luomaan toimivaa mainontaa. Hahmosuunnittelussa on surrealismin piirteitä. Pohjois-Pohjanmaalla Alma Aluemedia kustantaa kerran viikossa ilmestyvää paikallislehteä Pyhäjokiseutua sekä Raahessa kolme kertaa viikossa ilmestyvää Raahen Seutua ja kerran viikossa ilmestyvää kaupunkilehti Raahelaista. Maanviljelijäperheeseen syntyy kolme dinolasta, joista Arlo on se kunnollinen. Onpa mukana jopa Dumbosta tuttu hallusinaatiokohtaus. Matti ohittaa Vahtsaaren kummelin. Laulaminen oli mieluista, harrastus alkoi Jämsänkosken mieslaulajissa vuonna 1973. Lemmikkikoiran osassa on vähitellen kesyyntyvä villi-ihminen. . Jämsän kansalaiskouluun Matti siirtyi 1961, opetusaineina metallityö sekä koneja sähköoppi. Dinotarina on hyvin tunteellinen melodraama ja kauniiden maisemien halki vievä seikkailu, ei vauhtifarssi. Kunnon dinosaurus ei ole samalla lailla kaksoiskoodattu kuin Pixarin suuret voitot kuten Wall-E, Up ja Inside Out. Edellytämme tehtävään sopivaa kaupallista koulutusta. Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä mediaalan ammattilaiseksi maan johtavassa viestintäalan konsernissa. Lisätietoja tehtävästä antaa myyntipäällikkö Jarkko Rautio p. Yksittäiset kohtaukset viittailevat Disneyn historiaan, evoluution tarinaan, elokuvan eri lajeihin, perhemelodraamaan, primitiivisten kansojen siirtymäriitteihin, selviytymisdraamoihin, katastrofielokuviin... Kunnon dinosaurus alkaa kuin Pieni talo preerialla -sarja, jossa perhe on ihmisten ympärille piirretty turvarengas. Visa Törmälä Kirjoittaja on Matin nuorempi poika #almamedia #almaspirit rekry.almamedia.fi Menestyt meillä, kun olet työstäsi innostunut, ratkaisukeskeinen ja sinulla on uskallusta ja asenne kohdallaan. Tehtäviisi kuuluu Pyhäjokiseudun mediamyynti niin printtiin kuin verkkoonkin. Älyllisyys on alistettu melodraamalle. Pixarin uusin kysyy: entä jos asteroidi ei olisikaan osunut maahan 65 miljoonaa vuotta sitten. . Vene on jäänyt laituriin. Se on yhdistelmä perhe-elokuvaa ja villiä länttä. Aivan parhaita voimia ei ole ollut käytössä etenkään käsikirjoituspuolella. Se jatkuu tulevan The Revenant -elokuvan tapaisena selviytymistarinana käyden välillä karjaa ajavien lehmipoikasaurusten villissä lännessä. Kipparilta pääsee muutama laulunsäe. Veneen keula posuaa mukavasti. Pienyrittäjänä tekemistä riitti niin kaasuasennuksissa kuin kivisten koriste-esineiden valmistuksessa. Tähän hetkeen palasi mieli monesti viimeisen käynnin jälkeen. mihin nyt milloinkin. *** . Olet yhteistyökykyinen joukkuepelaaja. Täytä hakemuksesi viimeistään 31.1.2016 osoitteessa www.pyhajokiseutu.fi MYYNTINEUVOTTELIJAA Alma Mediaan kuuluva Alma Aluemedia kustantaa neljää maakuntalehteä, sekä paikallisja kaupunkilehtiä eri puolilla Suomea. Komediaakin on säästelty. 050 325 6907 ma-pe klo 8-16. Venematka on edennyt, Tulokarilta keula kääntyy kohti mökkiä. Myös lukuisat ulkomaanja Lapinmatkat saivat jatkoa eläkevuosina. Elokuvassa on niin monta viitetaustaa, tyyliä ja aihepiiriä, että yhtenäisyys kärsii. Matti Törmälä syntyi Raahessa ja kuoli Jämsässä. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. . Sanomalehtien lisäksi Alma Aluemediaan kuuluvat Alma Manun lehtipaino Tampereella sekä Satakunnan, Pirkanmaan ja Lapin varhaisjakelut. Vallassa on dinosauruskunta. Tarkentaminen yhteen teemaan, asiaan tai tyylilajiin olisi tehnyt elokuvalle hyvää. Kunnon dinosaurus ei ole Pixarin elokuvaksi kovin kekseliäs. Kysymyksestä lähtee liikkeelle Disneyn ja Pixarin animaatio Kunnon dinosaurus, jonka kuvitellussa evoluutiokehityksessä dinosaurukset eivät kuolleetkaan sukupuuttoon vaan jatkoivat valtalajina. Keskiviikkona 27. Elokuva vain vaikuttaa sisällöltään välityöltä, josta puuttuu aiempien suurteosten ylivertaisuus. Pixarin ja Disneyn graafinen osaaminen ei ole ikinä pettänyt, eikä se petä nytkään. . Pixar ta. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Yhteys työtovereihin kuitenkin säilyi, Puupäät kokoontuivat viikoittain teknisen työn tiloissa. Peruskouluun myötä uusi virka löytyi Jämsänkoskelta 1974, josta siirtyi myös eläkkeelle 21 vuotta myöhemmin. Kiinnostus tekniikkaan oli peruja lapsuuden kodista. Illalla lämpiää sauna, auringon viimesäteet heijastuvat vastapäisestä kalliosta. Luomakunnan kuninkaat Dinosaurukset pölöttävät kuin ihmiset ja pitävät Homo Sapiensia söpönä kotieläimenä Disney-Pixarin uutuudessa Kunnon dinosaurus. Kari Salminen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Entä jos se 65 miljoonaa vuotta sitten tullut asteroidi olisikin mennyt maapallon ohi. Kesto: 1h 40min. Sinulla on hyvät myyntitaidot ja digitaalisen mediamyynnin kasvattaminen perinteisen printtimainonnan ohella on sinulle itsestäänselvyys. Ajatuksella voi leikitellä. Kohta nostetaan verkot, savusiika tuoksuu jo Matin nenässä. Järvi oli hyvästellyt kulkijan. Opettajauran jälkeen ei tekevä mies jäänyt toimettomaksi. Etsimme joukkoomme Oulaisiin, Pyhäjokiseutu-lehteen. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Urheiluammunta Jämsän Seudun Ampujien riveissä toi aktiivivuosina kansallistakin menestystä. Aukeaa selkä Judinsaloon vailla vastarantaa, aina niin juhlava näky. . Graafinen osasto kyllä osaa häikäistä. Sitten käy niin kuin Leijonakuninkaassa: isäukko menehtyy, ja poika ajautuu suureen selviytymisseikkailuun pienen lemmikkinsä kanssa. Viimeinen peräaalto on pyyhkinyt rantakivet, kaislikot. Nyt puuttuu kantava periaate. Taskussa on vietetty aikaa liki 50 vuotta niin perheen, ystävien kanssa kun itsekseen
Koululiikunnan vähentyminen ja lasten ruutuaika näkyvät hänestä selvästi lapsissa. Toinen ryhmä perustettiin viime vuonna. – Vuonna 2015 oli mukana 393 kävijää, heistä 75 aikuista, kertoo Tuomaala. . . Ennen vanhaan lapset leikkivät enemmän pihalla ja lapset hyötyivät siitä. Marika Tuomaala katsoo, että lasten vanhempien pitäisi reagoida lasten liikunnan vähyyteen. Saloisten Salaman seura-aktiivi, vetäjäkoordinaattori ja liikkariryhmän ohjaaja . . Tänä aikana Salaman perheliikkareiden, liikkareiden ja urheilukoulujen määrä on kaksinkertaistunut. Suomen Työväen Urheiluliitto valitsi Marika Tuomaalan vuoden nuorsitoimijaksi. Sitä ei vielä hoksatakaan tässä vaiheessa, hän arvelee. Marika Tuomaala . – Kaikille talkoolaisille ja yhteistyötä tehneille kuuluu kiitos. . . Tämä 42-vuotias raahelainen sairaanhoitaja on toiminut Salamassa aktiivisesti 9 vuotta. Valinta tehtiin TUL:ssa ensi kertaa. – Lapset ovat aika huonossa kunnossa. . . Esimerkiksi Syntyneet, Vihityt, Merkkipäivät, Kiitokset • Valitse valokuvallinen tai piirroskuvallinen ilmoitusmalli • Lisää haluamasi kuva ja teksti • Ilmoituksesi voit maksaa verkkopankissasi tai luottokortilla. Seurakavereilla on varmaan ollut sormensa pelissä, arvelee Marika Tuomaala. . Liikuntaleikkikoulujen toimintaa koordinoi Marika Tuomaala. Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse haluamasi osasto. kotoisin Tampereelta . Hänestä pienessä Raahen kaupungissa on hyvät ja turvalliset olosuhteet pihaleikkeihin ja talvisin mäenlaskuun. 14 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 27. Samalla liikkariin pääsivät hänen omat lapsensa. Vuoden nuorisotoimija on huolissaan lapsista. tammikuuta 2016 Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Tampereelta Raaheen 14 vuotta sitten muuttanut Marika Tuomaala on nainen Salaman liidossa olevien lasten liikuntaleikkikoulujen takana. . Tätä ei ole yksillä käsillä tehty, Marika Tuomaala muistuttaa. KuKa. Kouluissa on tehty isoja supistuksia liikuntaan. Seurassa toimii lisäksi 3 lasten liikuntaleikkikoulua ja 2 urheilukouluryhmää sekä 2 kilparyhmää. asuu Raahessa . Mieluimmin hän lähtee pitkälle juoksulenkille Raahen hiihtomajan Virtaa kuin pienessä kylässä Saloisten Salaman Marika Tuomaala on valittu TUL:n vuoden nuorisotoimijaksi. hiihtää ja juoksee puolimaratonia Lukija, jätä ilmoituksesi helposti ja edullisesti verkossa! Laadi päivänsankarille onnitteluilmoitus tai kerro sinulle tärkeästä päivästä muillekin. Kolmen lapsen äiti on halunnut taata omille ja muiden lapsille liikkuvan lapsuuden. liikuntaleikkikoulujen perustaja ja järjestelijä . Seura-aktiivi pitää huolen siitä, että saa itsekin liikkua riittävästi. Siksi hän käynnisti liikuntaleikkikoulutoiminnan 4–7 -vuotiaille Salamassa vuonna 2006. Ohjaajia on 17; kaikki Marika Tuomaalan mukaan houkuttelemia. harrasti nuorena koripalloa, nyt pelaa lentopalloa kerran viikossa kun ennättää . – Pitäisi asettaa omat rajat ja koettaa löytää korviketta peleille. 42-vuotias sairaanhoitaja . Ja mikä parasta, hän ja hänen miehensä, Salaman kymmenottelija Markku Tuomaala, ovat voineet harrastaa liikuntaa lasten kanssa yhdessä. Yllättävän valtavan paljon aikaa menee tietokoneella. . Pari vuotta sitten Salamaan perustettiin perheliikkari, jossa lapset ja aikuiset voivat parina harrastaa liikuntaa. kolmen lapsen äiti
12.280,54 €, arvioitu autovero alk. 3,6-6,4 l/100 km, CO2-päästöt 94-147 g/km. Tule koeajamaan uudistunut suosikki meille! Alakorkalontie 1, 96300 Rovaniemi Pe 9–17, La 9–14 Reijo Talvensaari 020 762 4353 Matti Maununiemi 020 762 4358 Antti Rautavaara 020 762 4347 Heikki Kraatari 020 762 4344 Kauppakuja 6, 94450 Keminmaa Pe 9–17, La 9–14, Su 11–15 Arto Parkkonen 020 762 4230 Markku Jaako 020 762 4251 Juha Tapojärvi 020 762 4236 Uusi Kia Rio autoveroton hinta alk. 420 €/kk, käyttöetu alk. Winter Pack sisältää: Nokian Hakka 8 talvirenkaat vanteineen, moottorinlämmittimen ja sisähaaroitussarjan. 12.280,54 €, arvioitu autovero alk. 8–17 www.porho.. 420 €/kk, käyttöetu alk. Hiihto ja puolimaraton, hiittijumppa, kahvakuula ja lentopallo kerran viikossa pitävät vauhdissa. NYT KIA RIOON WINTER PACK VAIN PÖRHÖLTÄ! Kia Rio Winter Packillä on täällä! Kia Riossa yhdistyvät liike, ketteryys, ilo ja huolettomuus. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä. Suomen Työväen Urheiluliitto valitsi Marika Tuomaalan vuoden nuorsitoimijaksi. 12.280,54 €, arvioitu autovero alk. Kuvan auto erikoisvarustein. 255 €/kk. sija luokassaan*. Siihen kuuluvat pyöräily, soutu, juoksu ja hiihto. Seurakavereilla on varmaan ollut sormensa pelissä, arvelee Marika Tuomaala. 2.325,72 € + tk 600 € = kokonaishinta alk. 15.206,26€. Kia Rio on noussut yhdeksi Suomen suosituimmaksi automalliksi. Kia Rio on noussut yhdeksi Suomen suosituimmaksi automalliksi. Keskiviikkona 27. Winter Pack sisältää: Nokian Hakka 8 talvirenkaat vanteineen, moottorinlämmittimen ja sisähaaroitussarjan. Winter Pack sisältää: Nokian Hakka 8 talvirenkaat vanteineen, moottorinlämmittimen ja sisähaaroitussarjan. Appiukko, Eino Tuomaala, on ollut seuran perustajajäsen ja aviomies seuran aktiivitoimija. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä. sija luokassaan*. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. EU-yhd. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. 255 €/kk. 2.325,72 € + tk 600 € = kokonaishinta alk. Kaupan päälle saat markkinoiden pisimmän 7 vuoden takuun, joka on voimassa aina vuoteen 2022 saakka. EU-yhd. Vapaa autoetu alk. * GTÜ raportti 2014 saksalainen laatututkimus 2014. 255 €/kk. Rion luotettavuudesta kertoo suuren saksalaisen laatututkimuksen 1. Rion luotettavuudesta kertoo suuren saksalaisen laatututkimuksen 1. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. 12.280,54 €, arvioitu autovero alk. 255 €/kk. Tule koeajamaan uudistunut suosikki meille! Alakorkalontie 1, 96300 Rovaniemi Pe 9–17, La 9–14 Reijo Talvensaari 020 762 4353 Matti Maununiemi 020 762 4358 Antti Rautavaara 020 762 4347 Heikki Kraatari 020 762 4344 Kauppakuja 6, 94450 Keminmaa Pe 9–17, La 9–14, Su 11–15 Arto Parkkonen 020 762 4230 Markku Jaako 020 762 4251 Juha Tapojärvi 020 762 4236 Uusi Kia Rio autoveroton hinta alk. 420 €/kk, käyttöetu alk. Valinta tehtiin TUL:ssa ensi kertaa. Kuvan auto erikoisvarustein. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä. tammikuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Huolto ark. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä.. 3,6-6,4 l/100 km, CO2-päästöt 94-147 g/km. Tule koeajamaan uudistunut suosikki meille! Alakorkalontie 1, 96300 Rovaniemi Pe 9–17, La 9–14 Reijo Talvensaari 020 762 4353 Matti Maununiemi 020 762 4358 Antti Rautavaara 020 762 4347 Heikki Kraatari 020 762 4344 Kauppakuja 6, 94450 Keminmaa Pe 9–17, La 9–14, Su 11–15 Arto Parkkonen 020 762 4230 Markku Jaako 020 762 4251 Juha Tapojärvi 020 762 4236 Uusi Kia Rio autoveroton hinta alk. 8–16, varaosat ark. Kaupan päälle saat markkinoiden pisimmän 7 vuoden takuun, joka on voimassa aina vuoteen 2022 saakka. Nyt Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics edullisella kuukausierällä! 15.988,67 € tai 98 €/kk* *Esimerkkilaskelma Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics: Kauppasumma/Väliraha 15 988,67 €, Käsiraha 6 500,00 €, Luottosopimuksen perustamismaksu 185,00 €, Rahoitusosuus 9 673,67 €, Käsittelymaksu 11,47 €/erä, Maksuaika kk 72 kk, Maksuväli kk 1 kk, Korko 2,90%, Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 5,36%, Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun 98,00 €. Suurempi viimeinen erä 4 800,00 €, Luottokustannukset yhteensä 2 281,01 €, Luottohinta 18 269,68 €. Kuvan auto erikoisvarustein. EU-yhd. 020 762 44 Palvelemme ma-pe 9–17, la10-14. 420 €/kk, käyttöetu alk. Näin helppoa se on: • Mene osoitteeseen www.raahenseutu.fi/ilmoittaminen • Valitse haluamasi osasto. 255 €/kk. sija luokassaan*. EU-yhd. Kia Rio on noussut yhdeksi Suomen suosituimmaksi automalliksi. Nyt Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics edullisella kuukausierällä! 15.988,67 € tai 98 €/kk* *Esimerkkilaskelma Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics: Kauppasumma/Väliraha 15 988,67 €, Käsiraha 6 500,00 €, Luottosopimuksen perustamismaksu 185,00 €, Rahoitusosuus 9 673,67 €, Käsittelymaksu 11,47 €/erä, Maksuaika kk 72 kk, Maksuväli kk 1 kk, Korko 2,90%, Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 5,36%, Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun 98,00 €. Rion luotettavuudesta kertoo suuren saksalaisen laatututkimuksen 1. 15.206,26€. 3,6-6,4 l/100 km, CO2-päästöt 94-147 g/km. Vapaa autoetu alk. 15.206,26€. Rion luotettavuudesta kertoo suuren saksalaisen laatututkimuksen 1. * GTÜ raportti 2014 saksalainen laatututkimus 2014. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Kaupan päälle saat markkinoiden pisimmän 7 vuoden takuun, joka on voimassa aina vuoteen 2022 saakka. * GTÜ raportti 2014 saksalainen laatututkimus 2014. – Ei elimistö pysy kunnossa sohvalla maaten! Mutta lapset ovat etusijalla. NYT KIA RIOON WINTER PACK VAIN PÖRHÖLTÄ! Kia Rio Winter Packillä on täällä! Kia Riossa yhdistyvät liike, ketteryys, ilo ja huolettomuus. Kia Rio on noussut yhdeksi Suomen suosituimmaksi automalliksi. Vapaa autoetu alk. Esimerkiksi Syntyneet, Vihityt, Merkkipäivät, Kiitokset • Valitse valokuvallinen tai piirroskuvallinen ilmoitusmalli • Lisää haluamasi kuva ja teksti • Ilmoituksesi voit maksaa verkkopankissasi tai luottokortilla Valitse itsellesi sopivin tapa lukea. Nyt Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics edullisella kuukausierällä! 15.988,67 € tai 98 €/kk* *Esimerkkilaskelma Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics: Kauppasumma/Väliraha 15 988,67 €, Käsiraha 6 500,00 €, Luottosopimuksen perustamismaksu 185,00 €, Rahoitusosuus 9 673,67 €, Käsittelymaksu 11,47 €/erä, Maksuaika kk 72 kk, Maksuväli kk 1 kk, Korko 2,90%, Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 5,36%, Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun 98,00 €. NYT KIA RIOON WINTER PACK VAIN PÖRHÖLTÄ! Kia Rio Winter Packillä on täällä! Kia Riossa yhdistyvät liike, ketteryys, ilo ja huolettomuus. Nyt Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics edullisella kuukausierällä! 15.988,67 € tai 98 €/kk* *Esimerkkilaskelma Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics: Kauppasumma/Väliraha 15 988,67 €, Käsiraha 6 500,00 €, Luottosopimuksen perustamismaksu 185,00 €, Rahoitusosuus 9 673,67 €, Käsittelymaksu 11,47 €/erä, Maksuaika kk 72 kk, Maksuväli kk 1 kk, Korko 2,90%, Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 5,36%, Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun 98,00 €. Winter Pack sisältää: Nokian Hakka 8 talvirenkaat vanteineen, moottorinlämmittimen ja sisähaaroitussarjan. Nainen, jossa tuntuu olevan enemmän virtaa kuin pienessä kylässä, liikkuu omien tuntemusten ja fiilisten mukaan ja välttelee aikataulutettua liikuntaa. Haluatko jakaa tarinan. NYT KIA RIOON WINTER PACK VAIN PÖRHÖLTÄ! Kia Rio Winter Packillä on täällä! Kia Riossa yhdistyvät liike, ketteryys, ilo ja huolettomuus. * GTÜ raportti 2014 saksalainen laatututkimus 2014. Suurempi viimeinen erä 4 800,00 €, Luottokustannukset yhteensä 2 281,01 €, Luottohinta 18 269,68 €. 420 €/kk, käyttöetu alk. 2.325,72 € + tk 600 € = kokonaishinta alk. EU-yhd. sija luokassaan*. Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. Vapaa autoetu alk. Kaupan päälle saat markkinoiden pisimmän 7 vuoden takuun, joka on voimassa aina vuoteen 2022 saakka. * GTÜ raportti 2014 saksalainen laatututkimus 2014. Suurempi viimeinen erä 4 800,00 €, Luottokustannukset yhteensä 2 281,01 €, Luottohinta 18 269,68 €. 3,6-6,4 l/100 km, CO2-päästöt 94-147 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Nyt Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics edullisella kuukausierällä! 15.988,67 € tai 98 €/kk* *Esimerkkilaskelma Kia Rio 1,2 ISG LX 5D EcoDynamics: Kauppasumma/Väliraha 15 988,67 €, Käsiraha 6 500,00 €, Luottosopimuksen perustamismaksu 185,00 €, Rahoitusosuus 9 673,67 €, Käsittelymaksu 11,47 €/erä, Maksuaika kk 72 kk, Maksuväli kk 1 kk, Korko 2,90%, Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko 5,36%, Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun 98,00 €. 15.206,26€. 2.325,72 € + tk 600 € = kokonaishinta alk. NYT KIA RIOON WINTER PACK VAIN PÖRHÖLTÄ! Kia Rio Winter Packillä on täällä! Kia Riossa yhdistyvät liike, ketteryys, ilo ja huolettomuus. Salaman valitseminen omaksi seuraksi oli hänelle luontevaa. 2.325,72 € + tk 600 € = kokonaishinta alk. maastoon. 3,6-6,4 l/100 km, CO2-päästöt 94-147 g/km. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Kuvan auto erikoisvarustein. Tule koeajamaan uudistunut suosikki meille! Alakorkalontie 1, 96300 Rovaniemi Pe 9–17, La 9–14 Reijo Talvensaari 020 762 4353 Matti Maununiemi 020 762 4358 Antti Rautavaara 020 762 4347 Heikki Kraatari 020 762 4344 Kauppakuja 6, 94450 Keminmaa Pe 9–17, La 9–14, Su 11–15 Arto Parkkonen 020 762 4230 Markku Jaako 020 762 4251 Juha Tapojärvi 020 762 4236 Uusi Kia Rio autoveroton hinta alk. Kia Rio on noussut yhdeksi Suomen suosituimmaksi automalliksi. Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 0,0835 € /puhelu + 0,0702 €/min (alv 24%), matkapuhelimesta 0,0835 € /puhelu + 0,1717 €/min (alv 24%) PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Markku Martinmäki automyyjä 020 762 4184 Markku Alasuutari paikallisjohtaja 020 762 4182 Winter Pack sisältää: Nokian Hakka 8 talvirenkaat vanteineen, moottorinlämmittimen ja sisähaaroitussarjan. 15.206,26€. Tule koeajamaan uudistunut suosikki meille! Alakorkalontie 1, 96300 Rovaniemi Pe 9–17, La 9–14 Reijo Talvensaari 020 762 4353 Matti Maununiemi 020 762 4358 Antti Rautavaara 020 762 4347 Heikki Kraatari 020 762 4344 Kauppakuja 6, 94450 Keminmaa Pe 9–17, La 9–14, Su 11–15 Arto Parkkonen 020 762 4230 Markku Jaako 020 762 4251 Juha Tapojärvi 020 762 4236 Uusi Kia Rio autoveroton hinta alk. Vesa Joensuu Lukija, jätä ilmoituksesi helposti ja edullisesti verkossa! Laadi päivänsankarille onnitteluilmoitus tai kerro sinulle tärkeästä päivästä muillekin. Suurempi viimeinen erä 4 800,00 €, Luottokustannukset yhteensä 2 281,01 €, Luottohinta 18 269,68 €. Takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä. Kaupan päälle saat markkinoiden pisimmän 7 vuoden takuun, joka on voimassa aina vuoteen 2022 saakka. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. – Haasteita pitää ottaa, sanoo nainen, joka käy kotipuolessa juoksemassa Pirkan kierroksen. sija luokassaan*. Rion luotettavuudesta kertoo suuren saksalaisen laatututkimuksen 1. 12.280,54 €, arvioitu autovero alk. Vapaa autoetu alk. Suurempi viimeinen erä 4 800,00 €, Luottokustannukset yhteensä 2 281,01 €, Luottohinta 18 269,68 €. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta
Nyt tavoitteena on saada mukaan 150-200 juoksijaa, Krapu toivoo. Jokaiselta kylältä löytyy latu. kesäkuuta, Raahe on toinen cup-juoksupaikka, Nivala ja Haapajärvi sitä seuraavat ja Ylivieska päättää cupin syyskuun puolivälissä. Yksi epäkohta on tänäkin talvena jo ehtinyt ilmaantua. Tänä vuonna Krapu veikkaa päästävän yli sataan tapahtumaan. Nyt pääsee hiihtämään myös joen jäälle Siikajoki kannustaa kuntalaisiaan hiihtämään perinteisellä kampanjalla, joka kestää helmija maaliskuun. Kävelyä harrastava kaupunginjohtaja on Kravun mielestä hieno esimerkki liikkuvasta johtajasta. Neljässä viidestä cup-kisasta juosseet pääsevät kisaamaan palkinnoista. Osakilpailut Sievi 11.6., Raahe Trail Run 2.7., Nivala 13.8., Haapavesi 3.9. Kun siihen vielä yhdistetään luonto – syntyy kokonaisvaltainen elämys. – Polulla juokseminen tuo juoksuun tiettyä extremeä. Miesten ajatusmaailma lyö yksiin siinä, miten molemmat näkevät liikunnan mielenterveyden hoitajana. Myös kampanjan nuorin ja vanhin osallistuja palkitaan erikseen. – Sekin on joen jäällä muistettava, että liikkuminen tapahtuu aina omalla vastuulla, Marko Äijälä alleviivaa. Hummastinvaaran polkureitit ovat lisäksi hyvin tasaisia, lukuunottamatta pisintä 21 kilometrin matkaa, joka nousee mäelle. ja Ylivieska Trail Run 17.9. Polkujuoksubuumi levisi maakunnassa niin, että kesällä päästään juoksemaan cup-kisaa. – Palauttamalla suorituskortin huhtikuun puoleenväliin mennessä osallistuu palkintojen arvontaan. Luonto selittää polkujuoksun suosion, Krapu toteaa. Se ei ole kilpailu, vaan tarkoituksena on, että jokainen innostuu keräämään itsellensä kilometrejä. Viiden osakilpailun yhteenlaskettu pituus on aikuisilla yli 100 km. – Luohuan Tönkyräkankaan maastossa, Saarikosken koulun maastossa, Paavolan kylälatu, Ruukin Hietamaalla sekä Kärkiniemen alueella, Revonlahden Häkkilänkankaalla, Kirkkokukkulan maastossa, Siikajoenkylän pururadan alueella sekä Karinkannassa. Järjestäjän toimii jälleen Marko Krapu ja Saloisten Reippaan talkoolaiset. 16 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 27. Buumista puhuminen on perusteltua, sillä Suomessa järjestettiin viime vuonna lähes 80 virallista polkujuoksutapahtumaa – tuplasti edellisvuotta enemmän. – Kävely on parempi masennuslääke kuin pilleri. . . . . Asiat jäsentyvät kävellessä ja stressi häviää. – Myös Revonlahdelta löytyy jokilatuja. Itse harrastan ”mielen kävelyä”. Kiitos kuuluu aktiivisille kyläläisille, jotka ovat avanneet latuja talkoovoimin. – Erittäin hienoa olisi nähdä kaikki kaupungin työntekijät tässä tapahtumassa, Karjalainen sanoo. Poluille entistä suuremmalla innolla VIIDEN KUNNAN CUP . Ilmoittautuminen tapahtumaan on jo alkanut Saloisten Reippaan nettisivuilla. Oman elämän lukujärjestystä on helppo tehdä kävellessä, Karjalainen sanoo. Kävely ja juoksu ovat harrastuksina muutenkin nousussa. heinäkuuta, Pekanpäivien lauantaina. . Pehmeä maasto on hyvä nivelille, joten laji sopii kaikille, Krapu sanoo. Viiden osakilpailun Pohjanmaan Polkujuoksu Cup järjestetään ensi kesänä. Musiikit korville, lamppu otsalle ja menoksi.” Kari Karjalainen Juoksu ja kävely kasvattavat suosiotaan koko ajan. Kunnan nuorisoja liikuntasihteeri Marko Äijälä kertoo, että pisin yhtenäinen reitti löytyy Ruukin ja Saarikosken väliltä. Ilmoittautuminen: www.saloistenreipas.fi Raahe Trail Runin puuhamiehen ja kaupunginjohtaja Kari Karjalaisen filosofiat kohtaavat kun aletaan puhua luonnossa liikkumisesta. VESA JOENSUU Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Siikajoen jäälle avatut jokiladut ovat hiihtokansan mieleen. A Olen höyrähtänyt kävelyyn. – Viime kesänä starttasi 113 juoksijaa. Suorituskortteja voi tulostaa kunnan nettisivuilta. Cup alkaa Sievistä 11. Kortti on painettuna myös helmikuun kuntatiedotteeseen. Vihantiinkin on tehty uusia reittejä. tammikuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Viime vuonna lentävän lähdön saanut polkujuoksutapahtuma Raahe Trail Run järjestetään jälleen tulevana kesänä. Viime vuoden tapahtumissa kirjattiin noin 10 000 juoksutapahtumaa. Entisenä futaajana Marko Krapu puolestaan haastaa AS Moonin futsal-pelaajat. Poikkeuksen tekee ainoastaan Tuomioja, Äijälä luettelee. – Se yllätti viime vuonna, että Raahessa ei ole tällaista massaliikuntatapahtumaa, vaikka harjoitteluolosuhteet ovat erinomaiset. Jo perinteeksi on muodostunut liikuntatoimen hiihtokampanja. . – Se suksitaan helmi–maaliskuun aikana. Cupin lopputuloksiin lasketaan neljän parhaan osakilpailun tulos. Hiihtäjien puolesta tietysti toivoisi, että nämä rällääjät onnistuisivat hankkimaan sen verran kelvollisen kelkan, että sillä pääsisi ajamaan myös umpihankea. Hummastinvaaran 5, 10 ja 21 kilometrin pituiset polut kutsuvat 2. Revonlahdella minulla on kaksi lenkkiä, 45 minuutin ja 1,5 tunnin. ARKISTO. – Muutamat moottorikelkkailijat tykkäävät rällätä latuja pitkin. Raahe Trail Runin suojelija, Raahen kaupunginjohtaja Kari Karjalainen haastaa poluille Ari Pohjolan Raahen Seudun Osuuspankista, juoksijalegenda Kauko Lumiahon, Kalajoen kaupunginjohtajan Jukka Puoskarin, Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen, Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtajan Riikka Moilasen ja kaikki Raahen kaupunginvaltuutetut. . Houkuttimena on palkintoja
10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kausi 1, 17/26. Jakso 6/40. 19.40 Huutokaupan metsästäjät. 16.44 Viidakkojytä (S). (U) 06.50 Pikku Kakkonen. 21.55 Rosewood. 6.40 Lelumaan Niksu. Jakso 15/62. 18.00 Yle Uutiset. 14.50 Mallikoulu. 15.15 How I Met Your Mother. 4/10. Näyttelijä Robson Green narraa nyt kaloja Havaijilla, jonka oikukas sää ajaa jopa hänet maihin kesken kisan. 17.25 Sportmagasinet. 6.20 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt. HD 21.50 KulttuuriCocktail. Kimmo. 0.10 Las Vegas. Kausi 1, 7/10. 5.00 Ennustaja-TV. Jakso 15/26. N: Barbara Sukowa, O: Margarethe von Trotta, 2012. 4/9. 13.30 Jamie Oliverin säästöateriat. 14.30 SVT: Severin. 16.40 Houstonin eläinpoliisit. 22.00 Onnistuuko avioliitto. 15.50 A-studio. Toimintakomediassa pilven polttelusta pitävä haastemies Dale Denton näkee vahingossa alamaailman välienselvittelyn ja joutuu pakenemaan tappajia yhdessä sekopäisen huumediilerinsä kanssa. 2.15 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (7). 19.05 Myyntimies Jethro. Pahaa hyvää. 09.20 Suomen kaunein mökki. 20.00 Tuntoaistin aakkoset. Viimeinen lajiaan, osa 1/2. 2.30 Taste. HD 21.55 Urheiluruutu. 23.35 Kioski: Kaarlen maailma. 13.10 Kaikki kissoista. Kausi 2. (U) 18.00 Supersankarit. 08.19 Martine (7). 16.15 Leah Reminin hullunkurinen elämä. (U) 10.35 Emmerdale (S). Tehtävä 1: Luo jotain ajatonta Times Squarelle! Sarja alkaa. Ansa. 20.00 Ja’mie: Private School Girl. Rakkaus käy kalliiksi. 21.25 Tamron Hallin rikostutkimukset (7). 6.00 Aamun AVAus. O: Juan Reina. HD 11.30 Tulevaisuuden tekniikkaa. 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat. 4/10. 19.20 Päivän sää. 22.00 Inhimillinen tekijä. Somesota poikien leluista. 23.45 Miehitetty (12). 07.51 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 03.05 Himohamstraajat (7). Kausi 1. 20.00 Leah Reminin hullunkurinen elämä. Kesäkuu. 01.40–06.00 Voittostudio. 16.05 Jamie Oliverin keittiössä. (7) Emil Thorupin isännöimässä studiokeskustelussa pohditaan tänään mitä tehdä, kun kumppanisi lihominen alkaa vaikuttaa seksihaluihin. 21.00 Viva Hate (12). 20.05 Klikkaa mua (S). 8.25 Avatar 2. Jakso 9/10. 18.00 BUU-klubben: Yakari. Entäpä miten vaikuttavat naapurista kantautuvat seksiäänet. 13.50 Alaskan lentopelastajat. 8.45 Monk (7). 15.00 Yle Uutiset. 20.05 Maailman hauskimmat kotivideot. 11.05 Tappajaeläimet. Jakso 8/10. 22.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. Kausi 5. 21.00 MasterChef Kanada. 0.30 Rikkaiden panttilainaamo. (U) 12.30 Kukkaron herraksi. 09.30 Puoli seitsemän. 16.00 Amazing Race. 20.58 Keno. 16.05 Huippumalli haussa. 23.00 Maailman mahtavin tuulivoimala. Anne Flinkkilän vieraana myös psykologi Mikael Saarinen. 20.00 6954 kilometriä kotiin. 21.30 Kaara. 22.25 Viking Lotto ja Jokeri. 15.00 Panttilainaamon autospesialistit (7). 8.45 Transformers. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.1. 18.00 Kanadan rajalla. 0.05 Kannabishoitola. 20.00 Simpsonit (7). N: Seth Rogen, James Franco, Gary Cole. Kausi 5. 21.00 Elokuva Pineapple Express – ohutta yläpilveä (16). Sankari. 6.50 Nanny (S). 17.55 Emmerdale (S). 08.33 Joraavat juurikkaat (S). 15.15 Yle Oddasat. 15.25 Ibiza Weekender. 22.00 Empire (12). 16.20 Neljän tähden illallinen. 0.15 SVT: Aktuellt. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo 8 myyttiä työstä -sarjassa selvitetään tänään, onko totta, että maahanmuuttajat vievät työpaikat. 21.00 21.05 A-studio. 2.50 Polyamory: Married & Dating (16). Simpsonit-spesiaali. 22.00 Taitoluistelun EM. 13.40 Hengenvaarallinen saalis. 21.00 21.00 Myytinmurtajat. Kausi 6. 2.55 Blacklist (16). 22.00 Toisenlaiset äidit. 15.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Yllätyksiä. HD 12.00 Kukkaron herraksi. Pommi-iskusta epäilty Alex koettaa saada apua ulkomaailmasta. 14.30 Elixir Life. 12.15 Yle Oddasat. 8.00 Pac-Man. Lisäksi kokeillaan surffausta kuusimetrisillä aalloilla ja haparoidaan pimeän tultua vaarallisilla kallioilla. Porno-Gil. 19.55 Loop Looks: Minna Parikka. 19.00 Silicon Valley (7). 13.00 Gordon Ramsay – pannu kuumana. (U) 23.55 Ulkolinja: Izmirin ihmisbasaari. TELEVISIO 17 Keskiviikkona 27. Aika lentää. 08.35–08.48 Sherlock Jakki (S). Yllätyksiä. 00.05 Haluatko miljonääriksi. 7.15 Viidakon Ykä. 23.30 American Horror Story (16). 1/12. 11.00 SVT: Vem vet mest. 07.35 Noksu (S). 18.45 Clay Kids (7). 15.55 Salatut elämät (S). Mv. 3/10. 11.30 SVT: SMvecka. 07.40 Pusse (S). 12/13. 20.05 Bones. 23.35 Frendit. 19.30 Miehen puolikkaat (S). 23.40 Jäitä hattuun. 2/6. 0.55 Intelligence – Agentti 2.0. Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä seurannut sosiologi Hannah Arendt loi käsitteen pahuuden banaalisuus. 08.20 Eläinten ABC. 17.00 17.00 Walker, Teksasista (12). 12.45 Myrskynmetsästäjät. 20.30 Hello Ladies (12). 8/8. 20.05 Havaiji 5-0. 15.45 Enbuske360. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.25 #RichKids of Beverly Hills. 14.00 Top Chef. Kausi 1. 20.45 Oddasat. Mies on perheen pää. HD 16.20 MOT. Jääkiekon lisäksi Ville tutustuu paikalliseen extreme-urheiluun, jonka seurauksena kuvausryhmä joutuu yllättävään tilanteeseen. 3/10. 21.00 Elokuva Armageddon (12). 13.45 Hauskat eläinvideot. 11.10 Tricked. Jakso 7/40. 06.53 Tiketi Tok (S). 9.35 TV Shop Tvins. 17.10 Baby Daddy. 8.20 Lasten eläinmaailma: Uskomattomat koiratarinat. 15.30 Ensisilmäyksellä (S). 12.55 Kalojen kunkut. 20.00 Mira ja miljoonakodit. 7.35 My Little Pony. 01.05 Paratiisihotelli (S). 14.35 Baby Daddy. 16.15 Onnenarpa. 1.20 Seksielämä kuntoon (12). 5.00 Sky News. Itsepintainen toimittaja Thomas Eriksen painostaa pääministeri Bergiä antamaan tarkan päivämäärän venäläisten vetäytymiselle. 1.30 Yön AVA. Yhdistävä tekijä. (Suomi 1936). 12.50 Ibiza Weekender. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 00.10–04.00 Teematieto. (U) HD 13.20 Elokuva Kaikenlaisia vieraita (S). 8/13. 18.35 Terapian tarpeessa (7). (U) 10.00 Kotiin takaisin (12). 3/76. 3.45 Isojalan jäljillä. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 21.00 Muodin huipulle Allstars. 16.30 Suuri unelmani: Juoksija. 12.35 Pulmuset (S). 22.50 Elokuva The X-Files: Taistelu tulevaisuudesta. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 15.50 Tosielämän hätäpuhelut (12). 15/50. 20.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 4.00 Hottikset (S). 8/8. 18.00 Myytinmurtajat. 06.25 Huomenta Suomi. 05.00 Ennustaja-TV. Kausi 2, 10/23. 13.05 70’s show (7). 17.05 Sinkkuillallinen. 1.00 Aarrejahti merellä. Uunibroileria ja kebabvartaita. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. 19.00 #RichKids of Beverly Hills. 15.00 Upeat skandikodit. 19.05 Bear Grylls: Pako helvetistä (7). tammikuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub KesKiviiKKo 27.1. 14.05 Hurja painonpudotus. 3.25 Polyamory: Married & Dating (16). 6 Quantico, Nelonen klo 21. Havaijin hyrskyissä. 1.35 Hetki ennen tuhoa. HD 22.55 8 myyttiä työstä. 17.35 The Tuomolat. Jalo päämäärä. 09.05 Studio55.fi. 14.20 Ahmed ja Team Physix. 3.40 Fame (S). 8.50 Lasten eläinmaailma: Uskomattomat koiratarinat. 18.30 Puoli seitsemän. 18.05 Hurja painonpudotus. Serveritilaa. 23.05 Hyvät ja huonot uutiset. Kuka tahansa voi olla sankari. 19.05 Friends with Better Lives (7). Delfiinit vaarassa. Ovatko potkut kaiken loppu vai jonkun uuden alku. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 06.00 Astral Tv. Ristiriitojen häävieras. 17.00 18.55 HS-uutiset. 10.05 Emmerdale (S). 23.25 Painajainen naapurissa. 12.19 Oddasat. Kriisi. 3/3. 19.00 Tanskalainen maajussi. 14.30 Sisarvaimot. 21.59 Yle Nyheter TV-nytt. Pikku Kakkosen uudessa sarjassa seikkailevat Nalle (Karoliina Vanne) ja Apina (Martti Manninen). Bratislava, Slovenia. 6 Pikku Kakkonen, TV2 klo 17 UUsi sarja Lapsille tuttu hahmo sarja Koulutus jatkuu FBI-kokelaiden elämää seuraavassa sarjassa nuoret harjoittelevat uskottavan hahmon keksimistä peitetehtävää varten. 18.05 Dubain lentokenttä. 19.00 Tavallista elämää. 13.05 Sinkkuillallinen. 0.25 Meedio murhatutkijana (12). HD 20.55 Urheiluruutu. Teetä ja taidetta Kiinasta Kalkuttaan. 22.00 Elokuva Alcatraz – kohtaloni (16). 10.00 Tanskan ääripisteet. 18.30 Limbo 3 (7). 1.55 Ajan hidastajat. Tuula Kuparinen sai potkut postista 36 työvuoden jälkeen, Tommi Reimanin ura loppui, kun tehdas suljettiin. (U) 19.00 Velvet – muotitalon tarina (7). 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 19.30 Taste. 2/7: Droonit. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 10.00 Hyvästi lemmikki! 11.55 Lääkärit. 7/10. 3/24. Liukkaat banaaninkuoret. 14.35 American Chopper. 22.30 MTV Sport Uutiset. 08.50 Merieläinten pelastajat. 16.30 Aivopelit. 8.55 Tulevaisuuden maailma. Päästä minut pahasta. 07.04 Musatoosa. (U) Kuolemanvaarassa. 15/26. 9.00 Unelmamökki. 14.00 Terapian tarpeessa (S). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 14.55 Mafiavaimot. Kun pommit putoavat. 16.49 Ruohonjuuritasolla (S). Kampaaja kovilla. Tämä on Suomen kaunein mökki 2015! 10.20 Neljän tähden illallinen. 16.25 Maantieteilijän testamentti. 00.45 Bosch (12). 18.56 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 2.25 Huumebisnes Oy. Kauhunhetkiä korkeuksissa. 1.55 Huippumalli haussa. 6.50 Julius-apina. 9.45 TV Shop Tvins. (U) HD 21.00 21.00 Volga 30 päivässä. Italian saappaan korossa. 2/8. Rita huolestuu Jasminin huonosta kunnosta ja Aki Rekon kokkaustaidoista. 16.25 Pomo piilossa. HD 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. (U) 21.00 21.00 Mr. HD 19.30 Kioski: Kaarlen maailma. 15.05 Neljät häät Amerikassa. 3.15 Amerikan kovimmat vankilat. HD 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Vedenalainen auto. 21.00 21.00 Quantico (12). 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 22.30 Ummikot ulkomailla. 17.35 Cheerleaderit. 14.50 Miehen paikka. 07.50 Hauskat eläinvideot. 18.58 HS-sää. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. (U) 13.00 Kioski: Rakelin kuplassa. 1.05 5D: Nettimorsiamet (S). 12.50 Grand Designs Australia. 1.01 SVT: Lokala nyheter. 12.20 Houstonin eläinpoliisit. 11.55 FOXdoc: Ruoan tarina. 22.25 Seksileikeistä ensiapuun (12). 0.00 Nakudeitit (7). HD 15.05 Yle News. 15.00 SVT: Familjer på äventyr. O: David Gordon Green. 00.05 Seksiministeriö. 12.00 Eläinten ABC. Reunama lähestyy. Miesten lyhytohjelma. 19.30 8 myyttiä työstä. 06.25 Red Caps (S). 13.45 Koko Britannia leipoo. 18.10 Ibiza Weekender. Mukamuson ja hänen neljä lastaan tekevät pitkän ja unohtumattoman matkan Ruandan pakolaisleiristä kotiin, Suomen Kajaaniin. 20.30 Sex & Sånt. 16.55 Spotlight: Äänetön asiakas. Juurespihvit 19.00 Seitsemän Uutiset. 3.55 Kohtalokkaat valinnat (12). Kausi 1, 9/13. (U) 11.05–12.00 Lääkärit. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 19.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 6.00 Sky News. 18.35 Tahdon morsiuspuvun: häätrendit. 17.10 Kotiin takaisin (12). 23.00 Friends with Better Lives (7). Hven. 18.05 Hengenvaarallinen saalis. 02.05 Mustat lesket (12). Edward Mordrake, 3/13. 16.05 Lyödään ällikällä. O: Lasse Naukkarinen. 8 myyttiä työstä, TV1 klo 19.30 10.10 Ibiza Weekender. 19.05 Typerät videot. Jaajo Linnonmaa, astuu tammikuussa estradille etsimään miljonääriä. 3.30 Ennustaja-TV. 15.20 Monk (7). 11.00 Yle Uutiset. 4.10 Suomen vartijat. (U) 10.30 Puk ja Herman Tanskan saaristossa. 5.00 Ennustaja-TV. Rallikuski Aki 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 2. 8/8. 0.00 SVT: Det bor inga bögar i Bollebygd. 11.05 Neljät häät Amerikassa. 16.00 Taste. 19.00 Suurin pudottaja. 16.50 MasterChef Australia. Lopuksi matkataan Volgaa pitkin erikoisella aluksella. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 16.10 Nanny (S). 20.30 Murha menneisyydestä. 15.00 Jamie Oliverin etniset herkut. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 00.40 Vampyyripäiväkirjat (16). 15.00 Taitoluistelun EM. Robot (16). Uskon asia. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 0.55 Sinkkuillallinen. 06.00 Pound Puppies (S). Voita, margariinia vai öljyä. 14.30 Fame (S). 9.30 Unelmamökki. 1.30 Gordon Ramsay maailmalla. 10.05 MasterChef Australia All Stars. 13.30 Villi kortti. 17.00 Gordon Ramsay maailmalla. Huono päivä. 10.45 Päivä Ruotsissa. 22.00 Poliisit (7). 8/10. tammikuuta 2016 RAAHEN SEUTU C8 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 22. 15.15 Himohamstraajat (7). 17.05 Family Guy. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 6/12. Bratislava, Slovenia. 0.35 Suurin pudottaja. 22.00 Holmes NYC (12). 9.30 Haylien keittiössä. 14.05 Sisarvaimot. 13/22. 14.30 Silicon Valley (7). Kausi 1, 9/13. HD 21.50 Yle Uutiset. Naisten lyhytohjelma. 9.05 Monsuno. 01.45–05.30 Voittostudio. 2.50 Selviytyjäkaksikko. 19.00 Kulutustavaratarkastajat. Löytyykö pussailuohjeilla uutta kipinää suhteeseen. 18.25 Emmerdale (7). Kausi 7. HD 21.50 Elokuva Hannah Arendt. 10/12. 20.30 Yle Uutiset. 21.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 07.10 Q Putti 5 (S). 23.30 Leijonan luola Kanada. 18.30 Leijonan luola Kanada. 17.10 Isojalan jäljillä. Kausi 6, 3/13. HD 11.05 Yle alueuutisia. Katoavat muffinit. 07.21 Ritari Mikke (S). 14.15 Hurja painonpudotus UK. 16.50 Novosti Yle. 17.40 70’s show (S). 3.05 Painajainen naapurissa. 5/10. 13.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 22.20 Päivän sää. 20.30 Poliisit (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 9.30 Kalle – Chef on the Beach. HD 00.35–04.00 Uutsikkuna. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut (12). 17.00 17.00 Arvostetulla alueella (S). 16.20 Selviytyjäkaksikko (7). 05.55 Akuutti. 04.00 Teematieto. 23.00 Hawthorne (12). 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 19.30 Salatut elämät (7). 00.50–01.20 Puoli seitsemän. HD 22.50 Yle Uutiset. O: Toivo Särkkä ja Yrjö Norta. Jakso 5/22. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.30 Panttilainaamon autospesialistit. Tuulahdus menneisyydestä, osa 2/2. 10.15 Tappajaeläimet. 7.50 Houstonin eläinpoliisit (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 2.05 Client List (7). 12.05 Ruotsin miljonääriäiti Maria Montazami. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 14.00 Muodin huipulle. 17.00 Lemmen viemää (7). 0.54 SVT: Kulturnyheterna. Aistikas Andalusia. 22.40 Myytinmurtajat. 10.50 Onnenarpa. 9.20 TV Shop Tvins. 18.00 Loop Looks: Evelina. Kausi 1, 3/10. 21.00 21.00 Rouva Ministeri (12). 06.55 Bumba (S). Hyvästit. 18/26. 04.05–05.00 Ennustaja-TV. 7.10 American Chopper. 06.00 Studio55.fi. Tuulahdus menneisyydestä, osa 1/2. 23.40 Havaiji 5-0. 23.10 Blacklist (16). 11/13. 22.00 Sinkkuelämää (12). 8/20. 21.00 Criminal Minds. Sarja on lastenkirjailija Eppu Nuotion käsikirjoittama. 17.10 Pulmuset (7). 12.00 Maailman parhaat kalapaikat. 10.30 Koru-TV. 8.00 Selviytyjäkaksikko (7). 07.25 Transformers Rescue Bots. 22.00 Kymmenen Uutiset. 05.30 Aamusää
Tohtori Peter Daszak perehdyttää kaupunkeja uhkaaviin tuholaisiin. Neljän kierroksen kamppailu. 6.50 Viidakon Ykä. 0.25 Vaara kaupungin yössä (12). Mikä on totta. 2.05 Columbo (12). 12.15 Yle Oddasat. 22.45 Havaiji 5-0 (12). 22.00 Taitoluistelun EM. Jakso 4/12. 12.00 Kukkaron herraksi. 6.40 Lelumaan Niksu. 18.55 HS-uutiset. 11.05–12.00 Lääkärit. 15.15 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot. 15.55 Salatut elämät (7). 20.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 0.20–1.10 Num3rot (12). 12.05 Kaksi julkkista ja yhdet häät. 9.20 TV Shop Tvins. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 16.30 Taitoluistelun EM. 17.00 Lemmen viemää (7). 12.00 ja 12.25 Eläinten ABC. 14.50 Muodin huipulle Allstars. Kadonnut lentokone. 0.45 Brooklyn 99 (7). Konkarien viimeinen koitos. 21.55 Urheiluruutu. 15.30 Panttilainaamon autospesialistit. 09.20 Hurja painonpudotus UK. (U) 21.50 Yle Uutiset. 1.30 Villit nettivideot (12). 18.25 Emmerdale (7). Tryffelit. Farssin päärooleissa Matti Pellonpää ja Kari Väänänen. 08.50 Merieläinten pelastajat. 22.35 Elokuva Black Swan (16). 6 Dok: Näkemiin, herra Schwarz, Yle Fem klo 22. 21.00 21.00 Tiededokumentti: Sairauksien alkuperä. Ongelmaäidit. Manaatit loukossa. 22.25 MTV Sport Uutiset. 0.00 Sinkkuillallinen. 3.50 Fame (12). Elämän tarkoitus löytyy Varanasista. 15.50 Tosielämän hätäpuhelut (12). 18.35 Terapian tarpeessa (S). 13.35 70’s show (7). 17.55 Emmerdale (7). Kausi 1. Kausi 7. Kausi 2. Jakso 12/13. 15.45 Enbuske360. Ongelmaäidit. Mihin kaikkeen sitoudun, kun klikkaan “hyväksyn”. 18.00 Myytinmurtajat. 20.30 Yle Uutiset. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 20.00–20.54 Historia: Amerikan italialaiset. 8.25 Kaikki kissoista. 4/4. 2.15 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (7). 17.10 Kotiin takaisin (12). 06.00 Voittostudio. 15.30 Hakkerit suurvallan ytimessä. Jakso 6/25. 0.35–1.00 Ni hao, Macho Fantastico. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). Pancakes eli amerikkalaiset pannukakut 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.50 Miehen paikka. 14.00 Hello Ladies (12). 4.00 Ennustaja-TV. Kausi 5. 07.50 Hauskat eläinvideot. Kausi 2. (Cloverfield 2008). 10.30 Kaikki Martinin puolesta. Miksi toiset ovat sille alttiimpia. Käykää pöytään. Jakso 3/26. 3/5. 16.05 A-studio. 00.00–04.00 Uutsikkuna. 20.30 Simpsonit (7). O: Matt Reeves. (U) 16.30 Nettikiusaajat. 3/3. Kolumbia. Kauhuelokuva. 23.00 Yle Uutiset. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 19.20 Päivän sää. 3/8. Nyt selvitetään esimerkiksi, mihin kaikeen sitoudutaan, kun klikataan ”hyväksyn”. On Esko Eerikäisen ja Niko Nousiaisen vuoro järjestää unelmien häät! 13.05 Sinkkuillallinen. 2.00 Villit nettivideot (12). 16.05 Nanny (S). 14.00 Top Chef. Sovittelua. 06.25 Huomenta Suomi. Agentit. 07.02 Maapallottelua. Veli jäi Saksaan, mutta sisko muutti Israeliin. Kausi 2, osa 12/13. 14.05 Cheerleaderit. Ohjelmasarja tutkii yleisimpien sairauksien alkuperää ihmisen kehitysopin näkökulmasta. 10.00 Luontoretkellä: Kotkamies ja taiteilijat. Jakso 16/62. 16.40 Houstonin eläinpoliisit. 19.00 Ummikot ulkomailla. Kausi 1, 3/13. 23.00 Hawthorne (12). 6 Tiededokumentti: Sairauksien alkuperä, Yle Teema klo 21 Mistä taudit tulevat. Jakso 1/13. 0.50 Rosewood. 15.25 Ibiza Weekender. Lasse. Kausi 4. 16.40 Nanny (S). 15.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 23.00 Lähiöunelmia (S). 18.30 Kakkukuningas. Ensimmäisenä käsittelyssä on syöpä. O: Ilmari Unho. 14.00 SVT: Dokument inifrån: Experimenten. 16.00 Amazing Race. 3/7: Tietokoneet. 6.00 Aamun AVAus. (16). tammikuuta 2016 Tv-viikko // C9 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub TorsTai 28.1. (U) 18.00–18.55 Walt Disney. 11.05 Neljät häät Amerikassa. (U) 11.00 Yle Uutiset. HD 23.20 Vankilasta valtaan (12). 07.17 Samu ja Salla (S). 9/10. 13.50 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). Rokkikoulu. Kadonneet. Miten syöpää vastaan voidaan taistella. 14.30 Luojan kiitos! Osa 5. Osa 2932: Meillä on Taigaa vielä. 10.30 SVT: SM-vecka. Miesten vapaaohjelma. 8/10. (U) 13.00 Kioski: Kaarlen maailma. 2.30 Taste. (U) 11.30 Niklaksen keittiössä. Länsiväylällä takaa-ajo tilanne on päättynyt onnettomuuteen. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). HD 15.05 Yle News. 16.25 Klikkaa mua (S). 1.40 Ryhmäterapian tarpeessa (7). 22.00 Poliisit (S). 21.00 21.00 Pomo piilossa. 23.30 Vaihtokauppiaiden kuninkaat. Jakso 3/10. Perimmäisten kysymysten äärellä. 18.05 Hengenvaarallinen saalis. 15.00 Panttilainaamon autospesialistit. 0.54 SVT: Kulturnyheterna. 5.00 Ennustaja-TV. 01.40–05.30 Voittostudio. 1.00 Huippumalli haussa. 20.55 Urheiluruutu. 16.05 Jamie Oliverin keittiössä. 19.00 Silicon Valley (7). 19.00 Brooklyn 99 (7). 18.15 Ibiza Weekender. 0.45 Suurin pudottaja. 17.05 Family Guy. 21.00 Elokuva Irene Huss: Hiljaisuuden kehä (16). Mäkiautolla maaliin. 20.00 Phoenixin eläinpoliisit. Kausi 1, 8/8. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 00.20 Rantavahdit (7). 16.30 Aivopelit. 23.05 Elokuva Unelmien puoti (7). 23.30 Las Vegas (12). 22.25 Seksileikeistä ensiapuun (12). Kausi 7. 19.00 Mr Selfridge (12). Mukana Satu Silvo, Roope Salminen Ilkka Forss ja Paula Noronen. 19.30 Salatut elämät (7). Jakso 31/40. 21.00 Elokuva Veijareita vai vartijoita. 06.25 Red Caps (S). 13.40 Hengenvaarallinen saalis. 00.50 Rantavahdit (12). Kausi 3. 17.00 17.20 MasterChef Australia. (Black Swan, USA 2010). 18.54 Ruohonjuuritasolla (S). 20.00 Tuurin kyläkauppias. 11.05 Tappajaeläimet. 6.20 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt. 7.20 Nanny (S). Jakso 11/12. 3/4. 20.05 Havaiji 5-0 (12). 06.25 Ylen aamu-tv. 18 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 27. 20.00 Leah Reminin hullunkurinen elämä. Siirappiuinti. 16.05 Lyödään ällikällä. 13.10 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. 23.50 Rantavahdit (7). 22/23. 9.00 Suomen kaunein mökki. Bratislava, Slovenia. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 28.1. 13.30 Haaveiden talo hartiapankilla. (Suomi 1943). (U) 19.45 Löytöretkiä maailmaan. 21.00 21.00 112 (7). 06.00 Studio55.fi. Osa 7. 01.30–06.00 Voittostudio. 19.05 Lähiöunelmia (S). 19.00 Mitä Kiinassa syödään. 13.30 SVT: Vem vet mest. Kaupungit piiritettyinä. Jäätanssin lyhyttanssi. Houstonin SPCA:n tiimi saa haasteen poistaa 50 eläintä epäillyn hamstraajan kotoa Teksasin Fayette-piirikunnassa. O: Peeter Urbla. 8.00 Pac-Man. 13.00 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 14.35 ja 15.00 Baby Daddy. Kausi 6, jakso 8/13. 1/2. 21.25 Kätevän emännän juhlat. Kausi 5. 9.05 Monsuno. 18.00 Pomo keittiössä. 13.50 Alaskan lentopelastajat. Tee. 11.55 FOXdoc: Ruoan tarina. 22.45 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 8.00 Selviytyjäkaksikko (7). 23.30 Backstrom (12). Kausi 5. 3.20–4.35 Amerikan kovimmat vankilat. 14.00 Terapian tarpeessa (7). 19.00 Tiededokumentti: Tuholaiset uhkaavat. 17.00 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. 10.15 Mies vs hirviö. 18.00 Kanadan rajalla. 22.00 Elokuva Ultraviolet (12). 08.00 Astral Tv. 18.30 Leijonan luola Kanada. 16.00 Huippumalli haussa. 1/4. 11.10 Tricked (7). Hiiliteräspannu on yksi vaihtoehto pinnoitteiden riskeistä huolestuneille. 21.00 Jäisen järven kapinalliset. 18.00 Loop Looks: Mikko Vainio. 22.50 Elokuva The X-Files: Usko koetuksella. 06.00 Pound Puppies (S). 7.50 Houstonin eläinpoliisit (7). 12.19 Oddasat. 20.05 Bones. 04.00 Teematieto. 19.00 Hottikset (S). Egyptin parfyymien salat. 20.30 Paholaisen palapeli. ) 20.58 Keno. 17.10 ja 17.35 Baby Daddy. 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 23.00 SVT: Opinion live. 23.45 SVT: Kära dagbok. 4/4. Kimmo. Venäjän alamaailman pomot kertovat nousustaan vankiloista yhteiskunnan eliittiin. 19.00 Suurin pudottaja. Kausi 7, 4/22. 18.00 BUU-klubben: Bärtil, Palomies Sam. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 1.10 Bad Judge. 21.00 Firmat kuntoon. O: Mika Kaurismäki. 17.00 17.00 Walker, Teksasista (12). 16.25 #RichKids of Beverly Hills. 19.00 Kakkukuningas. 7.15, 7.20, 7.25 ja 7.30 Karhuherra Paddington. 18.58 HS-sää. 19.30 Miehen puolikkaat (S). 07.37 Lauri kilpa-auto (S). 9.35 TV Shop Tvins. 15.56 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). Saksalaisdokumentissa kaivetaan esiin kolmen sukupolven valheita ja totuuksia. Pahat pojat ja lirahtelut. 11.55 Lääkärit. 13.20 Elokuva Miehen kunnia (S). 21.00 Elokuva Salaliitto High Schoolissa (12). Kausi 1. 20.00 Pientä pintaremonttia. Rehellisyyden nimissä. 19.30 Bad Judge. 2/8. 8.25 Avatar 2. 02.20 Yöbussi (S). 10.00 Kotiin takaisin (12). 16.00 Taste. 22.00 Ulkolinja: Libya, vaikea valtio. 6/10. (1989) Komedia. Bratislava, Slovenia. 16.50 Neljän tähden illallinen. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 15.45 Clay Kids (7). 13.45 Hauskat eläinvideot. HD 16.50 Novosti Yle. (U) 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 9.30 Kalle – Chef on the Beach. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). Jakso 7/40. 07.25 Transformers Rescue Bots (7). 20.30 Matematiikan taikaa. Kovaa kalaonnea Etelä-Afrikassa. 7.35 My Little Pony. 21.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 22.00 Totuuden anatomia (12). 23.30–23.58 Kioski: Marjan vallassa. Osa 2933: Kristiina on imperfektionisti. 20.05 Klikkaa mua (S). 08.41–08.49 Pok ja Mok (7). 23.40 #RichKids of Beverly Hills (S). 10.00 MasterChef Australia All Stars. 22.40 Seinfeld (S). Kausi 1. 21.25 Paula Zahn ja murhien motiivit (12). Lahkon huomassa. 05.00 Ennustaja-TV. 23.25 Painajainen naapurissa. 21.00 21.00 Ihon alla (16). Viimeinen lajiaan, osa 2/2. (U) 12.30 Kukkaron herraksi. 12.00 Maailman parhaat kalapaikat. 17.00 17.00–17.54 Kiinan hylätyt lapset. 21.00 Criminal Minds. O: Alexander Gentelev, Venäjä, 2009 (U) 00.50–04.00 Teematieto. 15.45 Himohamstraajat (7). Jakso 14/15. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut (12). 1.20 Rikollinen pakkomielteeni. 19.10 #RichKids of Beverly Hills. Praha & Berliini. Jepari-John. 22.20 Päivän sää. 6.50 Nanny (S). Miksi ihmiset ovat alttiimpia sairastumaan syöpään. O: Darren Aronofsky. 3.05 Painajainen naapurissa. 17.00 Sinkkuillallinen. 10.45 Ruotsin salaiset huoneet. Jakso 25/31. 20.00 Kuningaskuluttaja. 3.55 Kohtalokkaat valinnat (12). Tapaus laivalla. 8.45 Transformers. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Kausi 7. 18.30 Puoli seitsemän. Jakso 3/8. 2.00 Kaisa ja luksuskodit. (U) 14.30 Silicon Valley (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 08.17 Viidakkokirja (7). 20.00 Au pairit Los Angelesissa. 1.40 ja 2.30 S.H.I.E.L.D. (Stiilipidu, Viro, Suomi, 2005). 16.15 Leah Reminin hullunkurinen elämä. 1.01 SVT: Lokala nyheter. 0.15 Me Fisherit (S). Kausi 7. 16.20 Selviytyjäkaksikko (7). 23.15 Seinfeld (S). 14.55 Tahdon morsiuspuvun: häätrendit. 07.06 Popi Kissa (S). 15.00 Tulevaisuuden tekniikkaa. 05.30 Aamusää. 10.35 Emmerdale (7). 0.30 Kanadan rajalla. 5.00 Ennustaja-TV. Halloween! 3/9 (U) 20.30–20.52 Lumilautailijan maailma. 19.00 Valassodat: spesiaali. 09.30 Puoli seitsemän. 19.55 Obs debatt. 17.00 Amerikan paras ravintola. 14.05 Hurja painonpudotus. Jakso 4/10. Voittaja ratkeaa New Orleansissa. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1. Kausi 2. Kausi 2, 5/10. Jakso 2/18. 14.50 KulttuuriCocktail. 01.20 Himohamstraajat (7). 15.00 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Hurja painonpudotus. 12.35 Pulmuset (7). 19.05 Typerät videot. 1.40 Yön AVA. 00.30 Mind Games (7). 10.20 Neljän tähden illallinen. 15.15 ja 15.40 How I Met Your Mother. 18.30 Kolmikko ja Odinin kulta (7). 21.00 21.00 Noin viikon uutiset. 09.05 Studio55.fi. 17.05 Pulmuset (S). 19/26. 20.45 Oddasat. 06.55 Bumba (S). liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo KuningasKuluttajan uudet jaksot alkavat. Kausi 5. 6.00 Sky News. 22.00 Elokuva Cloverfield (16). 08.20 Eläinten ABC. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.30 Leijonan luola Kanada. 19.40 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 21.05 A-studio: Talk. 7.10 American Chopper. Finaali, osa 2. Jakso 8/40. Kausi 5, osa 3. 18.00 Yle Uutiset. 05.55 MOT. 16.00 Tanskalainen maajussi. 15.15 Yle Oddasat. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 15.00 Neljät häät Amerikassa. 15.00 Farm Kings. 10.05 Emmerdale (S). 19.30 Kioski: Marjan vallassa. 18.05 70’s show (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. Sovittelua. 08.28 Kesäleiri (7). tammikuuta 2016 Aamulehti // Perjantaina 22. 14.30 American Chopper. 9.45 TV Shop Tvins. Serveritilaa. 17.35 Pomo keittiössä. Kuningaskuluttaja, TV1 klo 20 10.10 Ibiza Weekender. 10.30 Koru-TV. 11.05 Yle Alueuutisia. Trilleri. 17.35 70’s show (S). Neliosainen tiededokumenttisarja tutkii yleisimpien sairauksien alkuperää ihmisen kehitysopin näkökulmasta. 23.50 Ryhmäterapian tarpeessa (7). 12.55 FOX Wild: Krokotiilien invaasio. 03.20–05.00 Ennustaja-TV. 19.30 Taste. 13.05 70’s show (S). Sodan päätyttyä juutalaiset sisarukset erotettiin toisistaan. 23.45 Frendit (S). 3.30 Ennustaja-TV. 20.30 Poliisit (S). 22.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 07.29 Humps (S). 20.00 Simpsonit (7). Jakso 2/12. 14.25 Fame (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Hyvästi lemmikki!. Menneisyyden kirot. 06.50 Pikku Kakkonen. 00.40 Rikoksista pahin (12). 8.55 Aavikon autokunkut. 18.05 Dubain lentokenttä. 3.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 14.15 Hurja painonpudotus UK. 07.47–08.11 Milli ja Molli (S). 9.30 Koiralle koti. 13.50 Siivoushullut. 10.50 Onnenarpa. Kausi 3. 12.50 Ibiza Weekender. 1.00 Kanadan rajalla. 17.10 Isojalan jäljillä. 22.00 Dok: Näkemiin, herra Schwarz. 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 21.55 Bisneksen oppitunti – Bimbo Oy. 15.30 Middle (7). Kausi 6. Työmaa takapihalla. 12.45 ja 13.15 Tavallista elämää. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 12.50 Grand Designs Australia. 17.35 The Tuomolat. Syöpä. HD 21.50 Elokuva Cha cha cha (S). (U) 00.55–01.25 Puoli seitsemän. 06.52 Lilli ja kukkaisystävät. 9/10. 20.00 The Voice of Finland. 16.45 Onnenarpa. Jakso 5/9. 0.15 SVT: Aktuellt. 13.30 Ginan maailma. 0.15 Frendit (S). 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. Vaatepomo valepuvussa. 2/13. 15.20 Monk (12). Tyforsin ruutitehdas. Osa 6. 21.00 Efter Nio. Jakso 12/13. 13/13. 13.35 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. 3/13. (U) 14.00 Unelmien koti. 12.20 Houstonin eläinpoliisit. 8.45 Monk (12). Kyläjuhlat ja terveellistä ruokaa