Niihin yritämme nyt löytää ratkaisua ja sitä varten on perustettu työryhmä, joka on ollut yhteydessä elinkeinoministeriöön. Puolustusvoimien kielteisen lausunnon taustalla on ilmavalvonta ja nämä tutka-asiat. Komentajakapteeni Kari Salin korostaa, että jokainen hanke on käytävä erikseen läpi, koska mitään yhtenäistä ohjeistusta ei ole olemassa. Tilannetta käsitellään parasta aikaa työ- ja elinkeinoministeriön johtamassa työryhmässä. Kuva: Jaakko Mylly 7
Myös Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomen sävystä aistii ihmetyksen. Itse asiassa ykkösvaiheen eli yhdeksän ensimmäisen tuulivoimalan rakennuslupapaperit ovat tässä pöydälläni. Mitä lähemmäksi ilmavalvontatutkaa aiotaan rakentaa, sitä suuremmat ovat häiriövaikutukset, Salin pelkistää. Se tarkoittaa, että rakennuslupa astuu voimaan vasta siinä tapauksessa, että Puolustusvoimat muuttaa lausuntoaan.
käännyttiin jo suunnittelun alkuvaiheessa. Puolustusvoimien puoleen
Puolustusvoimien pääesikunnan operatiiviselle osastolle on kertynyt ruuhka lukuisista tuulivoimalahankkeista. Kaisu Tuomi on vakuuttunut, että ratkaisu löydetään. Uskon, että ratkaisun päästään, kysehän on tekniikasta.
Melkein kuin James Bond
Halukkaat pääsivät sunnuntaina testaamaan Pellekahvilan kupeessa kävelytaitojaan vesipallon sisällä. Mutta näitä erilaisia asioita yritetään sovitella yhteen, onhan kyseessä kaikkien yhteinen etu.. Lähettyvillä sijaitsee valtakunnallisesti tärkeä Ilmavoimien harjoitusalue, jota pitää pystyä valvomaan esteettömästi. Ehdollinen rakennuslupa on kunnanjohtajan arvion mukaan ainoa mahdollinen ratkaisu tässä vaiheessa. Juuri rannikkoalue on tuulivoimalle otollinen. Tuulipuistosta muodostuisi riski myös lentoturvallisuudelle. MAANANTAI 27. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
HYVÄ OLO
9
Unirytmi palautuu viikossa
+ 18
10
Aika poutaista
IHMISET
Topi pääsi Hippomitalistien joukkoon
8
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
IHMEIDEN AIKAA: Järvelänjärvellä käveltiin veden päällä
Vartinojan tuulipuisto jumissa
ESTEET Puolustusvoimat on ottanut kielteisen kannan Vartinojan tuulipuistohankkeeseen, jonka ensimmäiset myllyt ovat edenneet rakennuslupavaiheeseen.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Heinäkuun lopulla päivätyssä lausunnossaan Pääesikunnan operatiivinen osasto ilmoittaa, että Puolustusvoimat vastustaa tuulivoimaloiden rakentamista Siikajoen Vartinojan alueelle. Myös Puolustusvoimissa odotetaan rakentavaan ratkaisun löytymistä. Ilari Eskolan mielestä kuplan sisällä eteneminen oli hauskaa mutta vaikeaa. ELOKUUTA 2012 | N:RO 163 | 93. Teksti: Juulia Lahnaoja. Mutta tilannetta ei ole syytä dramatisoida. Johtava rakennustarkastaja Harry Sanaksenaho myöntää olevansa kummissaan. Puolustusvoimien mukaan tuulivoimalat vaikuttaisivat merkittävästi Suomen alueellisen koskemattomuuden valvontaan sekä harjoituslentotoimintaan. Ja nyt tulee kielteinen lausunto, kun ollaan jo kalkkiviivoilla. Harjoitellessa taidot karttuvat: Ilarikin aikoi kokeilla lajia ehkä vielä joskus uudestaan. Tehtävä ei ole helppo, komentajakapteeni Kari Salin toteaa eikä halua ottaa kantaa työryhmän aikatauluun. Eriskummallinen ja odottamaton tilanne, että Puolustusvoimat vasta tässä vaiheessa antaa kielteisen lausuntonsa. Esteitä on vielä paljon, kuten Tarastin selvityksessäkin todetaan. Suomi on sitoutunut tuottamaan tietyn määrän energiaa tuulivoimalla. Mutta vaikka kaavoitus ja kaikki luvat ja lausunnot ovat muilta osin kunnossa, en pysty myöntämään rakennuslupaa muuten kuin ehdollisena
Lisäksi Aikulla ovat menossa yt-neuvottelut, jotka saattavat tarkoittaa henkilöstön määrän tippumista lähes puoleen nykyisestä. Pohjois-Pohjanmaalla leikkausten perusteita on vaikea ymmärtää. Tähän vuoteen verrattuna oppisopimuskoulutuksen koulutuspaikkakiintiöt ovat putoamassa yli viidenneksellä. 2 |
Raahen Seutu
27. Budjettia ei ole vielä lyöty lukkoon. Eniten vähennykset kirpaisevat oppilaitoksia, joissa koulutetaan yrittäjiä ja pk-yrityksien henkilökuntaa. Kuinkahan puhtoisia näiden roskasankareiden autot mahtavat ollakaan. Samalla heikkenee yritysten mahdollisuus kehittää toimintaansa, kasvaa ja työllistää uusia työntekijöitä. Kajaanin kirjastossa oli puolestaan harvinaisen hienosti koottu cd-kokoelma jatsia. Lisäksi maakunnassa on poikkeuksellisen suuret nuorisoikäluokat ja sen seurauksena korkea nuorisotyöttömyys. Pienissä kirjastoissa lainaustiskin näkee aina heti sisään tultuaan. Oppisopimus on monelle sopiva tapa lisätä osaamistaan ja tärkeä koulutusmuoto muun muassa yrityksille. Muonion kirjasto oli vanha puutalo. Näiden kirjastojen järjestyksen muistan, koska vietän kirjastoissa kohtuullisen paljon aikaa. Muistan elävästi senkin, miltä edesmenneessä kokoushuoneessa näytti. Raahessa valtio aikoo leikata oppisopimuskoulutuksen rahoitusta noin neljänneksellä. Nyt on aika vaikuttaa.
alokan kirjastossa ulko-oven jälkeen vasemmalla oli lehtilukupaikka. Raahen seutukunnassa leikkaussuunnitelmien lyhytnäköisyyttä lisää vielä se, että mittava osa suurhankkeista on toteutumassa juuri täällä. Sisäänkäynnin jälkeen oikealla oli muistaakseni käsikirjasto ja lainaustiski. Lapissa asuessani Kolarin kirjasto oli lähikirjastoni ja Muonios-
mikko.maatta@almamedia.fi.fi
"
Aina kun olen muuttanut uudelle paikkakunnalle, olen etsinyt lähimmän tai lähimmät kirjastot.
ARKISTOJEN AARTEITA
TORNIN JUURELTA
Siistiä porukkaa
Tähän ikään olisi jo pitänyt tottua ja turtua siihen, että osa meistä on erityisen siistiä porukkaa. Kyllähän minä voin, kun siitäkin kirjastosta pidän. Irtisanotuille voisi löytyä uutta työtä uudelta alalta, mutta se vaatii koulutusta. Niin siistiä, että roskat pitää viskoa auton ikkunasta suoraan ulos pitkin pihoja ja pientareita. Raahen aikuiskoulutuskeskuksella (Aiku) painitaan synkkien tulevaisuudennäkymien kanssa, sillä oppisopimuskoulutusta ollaan leikkaamassa Raahesta reilulla kädellä. Aina kun olen muuttanut uudelle paikkakunnalle, olen etsinyt lähimmän tai lähimmät kirjastot. Kuukausi sitten mietin, voinko tykätä Facebookissa Kolarin kirjaston sivuista, koska en todennäköisesti käy siellä enää koskaan. Nyt tarvitaan lisää ääntä ja yhtenäistä rintamaa, jotta viesti menee perille opetusministeriössä ja se myös ymmärretään. Koko Pohjois-Pohjanmaalta oppisopimuskoulutuksen paikkoja on lähdössä noin 600. Näin oli myös Oulussa Myllyojan kirjastossa, jossa heti sisäänkäynnin jälkeen oikealla oli lehtilukusali. Muistan, missä kohti musiikkiosastoa oli ennen pöytä, jonka ääressä luin Katso-lehteä. Sotkamon kirjastosta parhaiten muistan musiikkiosaston lp-kokoelman, joka oli lukiota käydessäni varsinainen aarreaitta. Arkistokuva: Anni Huhtala
Järjetön leikkaus
iime viikolla kuultiin huonoja uutisia koulutusrintamalta. elokuuta 2012
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Ikävien
poliisin vähentämisuutisten iloinen kääntöpuoli: rikollisuus vähenee.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Elämäni kirjastot
sa kävin vain juttukeikoilla. Kirjastoihin intohimoisesti suhtautuvana podin kateutta, kun kuulin, että Mikko Lahtinen vieraili yli 250 suomalaisessa kirjastossa ja kirjoitti matkastaan teoksen Kirjastojen mies. Esimerkiksi Pattijoen Mikonkari on luonnonkaunista ja hyvin hoidettua aluetta, mutta jotkut ovat ottaneet tavakseen käydä päi-
vä toisensa jälkeen viskelemässä grilliateriansa roippeet maastoon. "Sama ku hevonen vetteen paskantas", sanottiin ennen Revonlahdella. Yllättäviä ratkaisuja muistelen nähneeni Rovaniemellä ja Sotkamossa. Vastaavanlaiselle matkalle tuskin pääsen, mutta onneksi kannatuksensa kirjastoille voi osoittaa sosiaalisessa mediassa. Roskaamisesta kitiseminen on turhaa, tiedetään. Opiskelupaikat ovat vähentymässä 180:stä 116:een. Muistamista helpottaa myös se, että sisustukseltaan kirjastot ovat yllättävän samankaltaisia. Muutamaan kertaan tein pikavisiitin kirjastoon, vaikka siellä ei olisi ollutkaan juttuaihetta. Nyt odotan jännityksellä, miltä Raahen kirjasto tulee remontin jälkeen näyttämään.
Koulutus on paras keino päästä työelämään. Kolarin kirjastossa puolestaan sisään tullessaan vasemmalla puolella näki lainattavat videokasetit ja vähän matkan päässä oikealla olevan lainaustiskin. Roskiksia on kyllä tarjolla, mutta ilmeisesti niiden käyttäminen on ylivoimainen ponnistus. Oppisopimuskouluttajat, yrittäjät ja kauppakamari ovat jo älähtäneet oppisopimuspaikkojen puolesta. Mutta onneksi maailmaan vielä ääntä mahtuu, ja kirjaimia.
tuulikki.nousiainen@almamedia.fi
10 vuotta sitten nahkiaisia tuli mukavasti, ja kalastaja sai kurkistaa usein mokoman otuksen suuvärkkiin. Samaan aikaan Nokian joukkoirtisanomiset lisäävät uudelleen-
Mikko Määttä
V
"
Toinen käsi antaa ja toinen ottaa.
P
kouluttamisen tarvetta. Täällä ollaan valmistautumassa 15 miljardin euron suurhankeinvestointeihin, jotka tarvitsevat osaavaa työvoimaa reilusti enemmän kuin tällä hetkellä työmarkkinoilta on löydettävissä. Oulun ja Jyväskylän maakuntakirjastot puolestaan olivat sen verran suuria rakennuksia, että aulatilojen läpi kävellessä vierähti useita sekunteja. Raahen kirjasto on niin tuttu, että sen järjestystä ei tarvitse erikseen miettiä. Vaikuttaakin vahvasti siltä, että kokonaiskuva on ministeriötasolla nyt hukassa. Seutukunta on myös mukana pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseen tähtäävässä työ- ja elinkeinoministeriön kokeilussa, johon saadaan erillisrahoitusta. Toinen käsi antaa ja toinen ottaa. Oppisopimuskoulutuksen leikkaukset koskettavat koko maata. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Tyhjennyspaikka on levähdysalueella, joka sijaitsee noin 15 kilometriä Raahesta Revonlahdelle päin. Varastamishetkellä siinä olivat teippaukset Jarin Remonttiavusta. Torimyyjienkin kauppa oli käynyt verrattain hyvin. Kadonneen miehen tuntomerkit: 170 cm pitkä, normaalivartaloinen, valkoiset hiukset, siniset silmät, jalassa mustat farkut. Kaava siihen on valmiina ja asioista neuvotellaan. Häntä epäillään useista rikoksista.
Tori aivan sakeana väestä
TAPAHTUMA Viikonlopun upea ilma innosti raahelaisia ottamaan osaa kaupungilla järjestettyihin tapahtumiin. Lasti lienee tyhjennetty keskiviikkona aamuyöllä yhden ja neljän välillä. Minulla on virka-aikaa kuusi vuotta jäljellä, ja siinä ajassa aloitetaan Mettalanmäen rakentaminen. Veneen tuntomerkit: valkoinen itsemaalattu lasikuituinen soutuvene, jossa siniset vanerireunat. Varastettu peräkärry on Muuli-merkkinen harmaa, kuomullinen malli. Jari Talkkunamaa kertoo saaneensa selvil-
le, että häneltä varastetun kärryn sisältämä lahopuulasti on tyhjennetty valtatie 8:n varteen ojaan. Vaikka peräkärry on vakuutettu. Kylien Torilla oli kansaa liikkeellä paikoin niin, että sekaan tuskin mahtui.
JUULIA LAHNAOJA
Härkätorinpuistoon oli saatu sopimaan myyntikojuja, karaokekilpailua, ponikyytiä ja mopolla ajoa. Mies oli lähtenyt kalaan Kuusisaaresta valkoisella moottorittomalla soutuveneellään. Kärryn
rekisterinumero on WEC760. 27. kua ja Paavo Törmi veisteli kasvattavansa asukaslukua omalla henkilökohtaisella panostuksellaan. omistaja haluaisi omansa takaisin, koska hän tarvitsee kärryä päivittäin töittensä tekoon. Yhteistä ranta-
Lapsille ohjelmassa oli poni- ja zetoriajelua. Yksimielisesti poliitikot myös kertoivat olevansa rantojen rakentamisen kannalla. Hopeisen ansiomerkin ansaitsivat tänä vuonna Antti Korkala, Kaija Paldanius, Olavi Alatalo, Hannu Vaara ja Alpo Räisänen. Mikkola-Riekkinen muistutti Vihannin lisäävän Raahen asukaslu-. Pyry-Pekka Suonsivu toivotti lisäksi kaikki tullista tulleet kovasti tervetulleiksi. Minä tuon sinne vähintään saunamökin, Karjalainen heittää.
KooDinon Karoliina Paakkoselle Kylien Tori oli positiivinen kokemus.
läisten mielestä kaupungin uusien asuntojen rakennushankkeet. Kysymykseen Raahen kaupungin asukasluvun kasvusta vaikutti piinapenkki-
Päättäjät vastasivat piinapenkissä kaupunkilaistensa kiperiin kysymyksiin.
kaistaletta kapeimmissakin kohdissa tulee jäämään vähintään 50 metriä, poliitikot vannoivat. Yleisö esitti päättäjille päivänpolttavia kysymyksiä muun muassa rantojen rakentamisesta sekä Raahen ja Vihannin kuntaliitoksesta. Tultiin Kopsan mopopoikia ja ponia katselemaan, äiti Emilia Tervonen kertoi.
Päättäjien piinapenkki asetettiin kuulusteltaviksi Kari Karjalainen, Pyry-Pekka Suonsivu, Antero Aulakoski, Paavo Törmi, Leena Mikkola-Riekkinen, Kirsti Sämpi ja Juha Niiranen. Miestä ja venettä on etsitty venepartioilla
ja helikopterilla Oulujoen viereisiltä merialueilta tuloksetta. Uusille asunnoille on löydyttävä tilaa, ja rantojen rakennus tuo kaupungille tarpeellisia tuloja, Kari Karjalainen sanoi. Tämä on tällainen oman kylän tapahtuma, pohti Ro-
Kylien Tori ei ainakaan yleisökadosta kärsinyt. Kopsan mopopoikien esitystä seuraamassa tungeksi suuri joukko katselijoita jonka jälkeen palkittiin aktiivisia kylätoimijoita. elokuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Varastettu peräkärry tyhjennettiin kasitien varteen
VAPPU KALLIO
KATEISSA Omistaja kaipaa yhä lähes kaksi viikkoa sitten keskiviikkoaamuna varastettua peräkärryään. Ulkopuolisen silmin tämä vaikuttaa kyllä oikein miellyttävältä, nainen arvioi. Tämä on ollut positiivinen tilaisuus, ilma on upea ja ihmiset hyvällä tuulella, sanoi omia KooDinon tuotteitaan kaupannut Karoliina Paakkonen. Ratsastusvuoroaan odotteli 3-vuotias Sofia Orellana. Kuvat: Juulia Lahnaoja
vaniemeltä tullut, nimettömänä pysytellyt turisti. Mies sairastaa diabetesta ja Parkinsonin tautia.
Piripäissä ratissa
RAAHEN SEUTU
POLIISI Jokilaaksojen poliisi pysäytti myöhään torstai-iltana kantatiellä 88 vuonna 1969 syntyneen raahelaisnaisen, joka huumausainetestin mukaan oli liikenteessä amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Juontajana tapahtumassa sekä piinapenkin kysymyksiä vastaanottamassa oli Ari Kettukangas. Vinkkejä ja silminnäkijähavaintoja voi antaa poliisin vihjenumeroon tai kärryn omistajan numeroon 044 7777 390.
"
RAAHEN SEUTU
Minä tuon sinne vähintään saunamökin.
KAUPUNGINJOHTAJA KARI KARJALAINEN METTALANMÄEN RAKENTAMISESTA
Iäkäs kalastaja katosi Oulussa
MERELLÄ Poliisi ja merivartiosto on etsinyt Oulussa lauantaina kalaan lähtenyttä 64-vuotiasta miestä. Aikoinaan nuijittiin myös päätös, että yksityisiä rantoja kaupunkiin ei tule, vaan ranta-alueet pidetään yhteisinä. Kaupunkiasuminen on järkevää keskittää keskustan alueelle, se vähentää muun muassa yksityisautoilua, Suonsivu huomautti. Mettalanmäen kauppakeskus-alueesta kysyttäessä Kari Karjalainen tekee lupauksen
Olen kumisaappaitten omistaja ja tarvitsen niitä joka päi-
mattikoulun edessä kadulla roska-auton kuorma pudonnut siihen. Se merkitsi kaupunkikeskeistä talouskehitystä sekä talouselämän, innovaatioiden ja alueiden keskittymistä. Yritämme käydä eri puolilla. Samanaikaisesti valtio on vähentänyt tuhansittain omia eri alueilla olleita työntekijöitään. Suurin osa väestöstä, etenkin nuoret, keskittyvät suurempiin keskuksiin. Saa tulla notkumaan paikalle. 50 v. Suurin osa maamme kunnista kutistuu ja velkaantuu, jopa kasvavat kunnat. Ilmoittautumislistoissa lukee minkä tyyppistä tavaraa on, mutta yleensä asiantuntijat aamulla näkevät heti, että mitä haluavat. Ohjelmaa kuvataan kello 1011 yleisessä tilassa, jossa ovat niin katselijat kuin ihmiset joilla on esineitä. Palauta ne takaisin.
Miltähän se nyt tuntuu
Kuka näitä tekee. Pyhäjoki on valmis vain yhteistyön syventämiseen. Jos aluepolitiikka on vain valtion laitosten ja työntekijöiden sijoittamista pääkaupungin ulkopuolelle, ei kyse ole todellisesta aluepolitiikasta. Kello 13 aikaan kuvataan toista osuutta eli erityisesti valikoituneita esineitä sisätiloissa. Kuntien omassa selvitysalueessa voisivat olla mukana myös Kalajoki, Merijärvi ja Oulainen. 17 vuoden aikana ohjelmaa on tehty hyvin laajaalaisesti Suomessa. Muutoksen on Sami Moisio kuvannut tämänvuotisessa väitöskirjassaan. Kuntien ja valtion puuttuminen tähän
kehitykseen on muka kilpailusäännösten vastaista. Vanhasen hallituksen aikana Suomesta väheni 100 kuntaa ja sen sorvaama Paras-laki pakotti yhteen terveys- ja sosiaalipalvelut ja ajoi sairaanhoitopiirit 5 alueeseen. Paikallisestikin tämä on kuultu naapurikuntien suulla. kuvannut.
Ei ollut Karjalaisella tar-
vain 151 merkkiä.
Varastit Lehmiranna-
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
ta takapihaltani Nokia-kumisaappaat. Lapset pelkää.. Esitys kuitenkin on keskustaenemmistöisten kuntien ja siitä seuraisi nimenomaan vallan keskittyminen keskustalle. Ympäristötaidetta vai häiriköintiä Relletin metsissä. Nyt on listalla 60 nimeä ja vieAntiikkikauppias Hans lä yksi ilmoitus on lehteen Tritzschler on yksi Antulossa. Vai onko tulevaisuutemme toivot näin epäsiistejä?
Aikussa ei säästelty ra-
helainen tulis Saloisiin ennen 21.00 tai ei ollenkaan niinku la 25.8.
Aikun taloushuolet
jottavaa ranskalaiselle vieraalle. Ilmoituksia on ollut lehdissä muutamia kertoja. elokuuta 2012
Ja yleisö tuntui viihtyvän yössä
Antiikkia televisioon
SARI OHINMAA
Suosittua Antiikkia, antiikkia -ohjelmaa kuvataan huomenna tiistaina Raahen Raatihuoneella. Muita kuvia pystyy jokainen ottaan. Ranskassa kaupungin johtaja pitää kravattia koko päivän.
Miksi Pikkukraaselis-
juon taa jo edelli-
sa pidetään isoja koiria irti. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
meroon 17255. Vielä voi ilmoittiikkia, antiikkia -ohjeltautua ja pahimmassa tapauksessa voi tulla esineen man asiantuntijoista. Vielä jäljellä olevissa valtion yhtiöissä ei anneta mitään sijaa aluenäkökulmalle. suurin Hämmästyin, miten näin kävi. Väkiluku olisi noin 55 000 asukasta ja kunta olisi maamme 18. On ilmoittautunut. Saako paikalle tulla ihan vain uteliaisuudesta. En hyväksy kuntien tahdon vastaisia liitoksia. Vain näpertely sallitaan niiden taholta. kanssa paikan päälle. Joko on kiinnostuneita ilmoittautunut ohjelmaan, tuottaja Eeva Rantanen Tarinatalosta. Sen jälkeen siirrytään kuvaamaan toiseen tilaan ja 11 jälkeen arvioinnit alkavat. Ihan perinteistä Arabiaa ei arvioida, ei Raamattuja tai kirjoja yleisesti ottaen, eikä postimerkkejä. Raha pyörittää maapalloa, kuten vanha veteraani totesi.
VILJO LEHMUSKETO
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nu-
vä. Haluatko sen lehteen. Siikajoelle kelpaisi Raahen seutukunta lisättynä Kalajoella ja Merijärvellä. Tekijä esiin ! Kuva: Esko Viitala
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Ihan laidasta laitaan designia, arkiesineitä tai taidetta. Kun kuntapuolueena itseään mainostava keskusta vastustaa julkisuudessa kuntaliitoksia, keskittämistä ja vallan keskittämistä. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Kun mentiin neuvottelemaan EU:n jäsenyydestä, luvattiin sovittaa Suomen alue- ja kuntarakenne vastamaan EU:n normeja. Keskittymien jatkuu kun talouden ja tehostamisen nimissä muutokset tapahtuvat vapaasti. Miten Raahe valikoitui ohjelmapaikkakunnaksi. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
Raahen Seutu
27. Tässähän tapahtuu kaksi päällekkäistä asiaa: ilmainen arviointitapahtuma, jossa jokainen saa arvion tuomastaan esineestä ja toinen on tv-ohjelman tekeminen. Kuinka monta esinettä otetaan syyniin. Seutujen tyhjenemisen ta-
kana on se, että maamme alueet elinvoimaisena pitänyt hyvinvointiyhteiskunnan aluepolitiikka on ajettu alas Esko Ahon lamahallituksesta vuodesta 1992 lähtien. Millaisia esineitä ohjelmaan voi tuoda. Ohjelmaa on kuvattu Raahessa kerran aikaisemminkin vuonna 2002. Nimimerkki Vahingon ilo paras ilo
Onkohan Raahen am-
ois ilman Pekka Kapasta ja Markus Jaakolaa (Suomen mestari ja Euroopan 4:s). (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät)
Tekstariin mahtuu
haa kun herroja saateltiin taannoin eläkkeelle.
Ei Steelcross Raahea
sen johdon ajoilta.
Onkijapoika oli yli-
kun on aina toisten kaljuja ivannu ja nyt itsellä oikea pälvi ja vielä pigmenttikin mennyt. Vihanti on valmis sekä kuntien omaan selvitykseen että valtion selvitykseen. Ohjelmaan valikoituu noin 14 esinettä. Pekka on uhrannut elämänsä tähän rataan.
Olis ihan kiva jos Raa-
voimainen. Asiantuntijamme Tuija Peltomaa, Johanna Lindfors ja Hans Tritzschler.
Raahelaisista nuorista muodostuva Feurety jyräsi settiään Taiteiden yössä Härkäpuistossa, ja sehän oli selvästikin yleisön mieleen. Uudessa kunnassa olisivat Raahe, Siikajoki, Vihanti, sekä Oulainen, Meri-
LUKIJAN KUVAT
järvi ja Kalajoki. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Raahe on valmis Raahen seutukunnan kokoiseen selvitysalueeseen valtion asettamana. Kuva: Vesa Joensuu
LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
FAX: (08) 220 702 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Naapurit esittävät suur-Raahea!
Yhteenveto kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitystä koskevista lausunnoista kertoo kuntajakoselvitysvalmiudesta seuraavaa: Siikajoki on valmis sekä kuntien että valtion selvitykseen. Köyhän näköstä touhua. Ketkä arvioivat esineitä. 70 ihmistä voi tuoda maksimissaan kolme esinettä. Kilpailu alueiden välillä on ollut suurimmalle osalle pikkukuntia tuhoisaa
Mikä ihmiselämässä on tärkeää on ainoastaan yksi asia; auttaa toisia ihmisiä, Esko hymyilee.
Esko Kotilalle Kyläinssin arvonimeä myöntämässä Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Timo Rankinen, Kehitys Ry: n puheenjohtaja Asko Karhunen ja Nuorisoseuran puheenjohtaja Raimo Rankinen.
Myyn ovelta ovelle. Nimitys myönnettiin Eskolle hänen olleensa vetäjänä ja toimijana monenlaisissa hankkeissa ja suunnitellessaan merkittävän määrän erilaisia muutoksia kylässä. 0%) 12 kk maksuvälillä à 155 (142,20 ) 6 kk maksuvälillä à 82 (75,23 ) 4 kk maksuvälillä à 56 (51,38 ) 3 kk maksuvälillä à 43 (39,45 ) 2 kk maksuvälillä à 30 (27,52 )
010 665 5185 fax (08) 220 702 Palvelemme mape klo 816 Tilaukset Maija Heikkilä 010 665 5170 Suorajakelut Minna Lattunen 010 665 5125 Ilmoituspalvelu Myyntineuvottelijat Anne Luovi 010 665 5171 Marketta Routaniemi 010 665 5119 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen 010 665 5172 gsm 040 573 0569 Markkinointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Erkki Heikkilä gsm 0400 589 430
ILMOITUSHINNAT /pmm
Juha Honkala Vesa Joensuu Vappu Kallio Maarit Kesti Mikko Määttä Tuulikki Nousiainen Sari Ohinmaa Kristiina Tuikkala Raili Viirret Uutistuottaja Nina Tuomikoski Päätoimittaja Sanna Keskinen
mv ilman alv. Molempien myytävät ovat alusta loppuun itse tehtyjä. Järjestäjät laskeskelevat, että parhaimpina vuosina kävijöitä on ollut noin 1 000.
Kojumyyjät Aili Ikonen ja Irja Pietilä kertovat, että kauppa kävi ihan mukavasti. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Alueelta löytyi muun muassa heinän- ja hevosenkengän heittoa, monenlaista musiikkia, maatilan eläimiä, poniratsastusta lapsille sekä lopuksi halkohuutokauppa.
kaisesti mukana on myös paljon muita yhdistyksiä ja seuroja. Aili ja Irja ovat jo lähes vakiomyyjiä Alpuan Elomarkkinoilla. elokuuta 2012
Raahen Seutu
|
5
Aitoa markkinatunnelmaa ja tuhtia talkoohenkeä
ALPUA Musiikki soi ja kojujen ympärillä käy tasainen kuhina. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. laen. 1,76 1,86 1,76 16,00 30,00 13,00 28,00 0,74
Ilmoitusten aineistot toimitettava kaksi arkipäivää ennen lehden ilmestymistä klo 14 mennessä Laskutuslisä 5,09 (sis. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu. Kyllä se on aina ihana kun muistetaan. 1.12.2011 Kestotilaus sis. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.. Monena vuonna täällä ollaan oltu ja teemme tätä lähinnä harrastepohjalta, Aili kertoo ja esittelee samalla pajusta tehtyä lintulautaa. Kaksikon myyntipöydistä löytyi paju- ja koivunrisutöitä, erilaisia poppana- ja pellavaliinoja sekä kaislasta tehtyjä esineitä. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekijoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Ilmoitusvalmistus Vuosikertatilaus Aini Kanniala 010 665 5168 sis. Mies itse asuu Oulaisissa, mutta omenat tulevat Turun saaristosta. alv. alv.)
@
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi
Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Kuvat: Iida Pynnönen
Markkinoilla päästiin jakamaan myös nimityksiä. 0065938636 TILAUSHINNAT alk. 9% (alv. Olisi tarkoitus ostaa arpoja, omenoita sekä muuta ruokaa, Vuokko kertoo. Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. 9% (alv. Markkinoille he tulivat myös, koska heidän perheensä lampaita
Toimitus
Musiikkia markkinoilla oli kuultavissa laidasta laitaan. Alpuan Kyläyhdistys ja Nuorisoseura ovat Elomarkkinoiden pääjärjestäjät, mutta talkoohengen mu-
ruisleipää, mutta ostosuunnitelmia oli vielä edessä. Myyntikojujen tuotevalikoimaa oli laidasta laitaan, leipomuksista savukalaan ja erilaisiin koriste-esineisiin. Esko itse on kovin otettu ja kiitollinen nimityksestä. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. Keijo on elomarkkinoilla ensimmäistä kertaa, mutta myyntihommat ovat hänelle tuttuja.
Omenan myyjä Keijo Tuhkalan puoti oli pakettiautossa. Kaislaesineet ja munkkirinkilät taitavat olla pöydästäni suosituimpia, Irja naurahtaa. 1,92 1,99 sis.alv. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Tämä on lähinnä harrastushommaa, eläkeläisellä kun on aikaa kierrellä, Keijo kertoo. Kylän "monitoimimies" Esko Kotila nimitettiin Alpuan ensimmäiseksi kyläinssiksi. Nyt voin sanoa, että nämä ovat kaikista parhaimmat Elomarkkinat, arvioi Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Timo Rankinen. Poikabändi The Caps viihdytti yleisöä rock-henkisemmillä coverkappaleilla. Puhelimella (0700-3-91332) annetut ilmoitukset lisähintaan 1,68 /min+ppm. 27. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. alv. 0%) Päivi Klaavo vapaalla helmi/13 asti à 186 (170,64 ) Hannu Pihlajakoski 010 665 5169 à 110 (100,92 ) Sanna Tjäder 010 665 5122
à 82 à 65 à 51 (54,23 ) (59,63 ) Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 (46,79 ) www.raahenseutu.fi
JAKELUHÄIRIÖT 0200 71400 mpm/pvm
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. Myös markkinoiden ohjelmapuoli oli värikäs. 2,36 2,45
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Kauppiaat esittelevät myytäviään ja ostajat kiertelevät, kuka leipomusten ja kuka muun markkinatavaran perässä.
IIDA PYNNÖNEN
Auringostakin saatiin nauttia lauantaina Alpuan Elomarkkinoilla, joita vietettiin tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Paikkakuntalainen Vuokko Ollila oli tullut lastensa Nellyn, Antonin ja Minean kanssa katsastamaan markkinatunnelmaa. 23%) klo 8.30 mennessä
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 , sis. Kurttuteltassa saattoi kuunnella haitarimusiikkia ja markkinoiden lavalla oli myös esiintyjiä. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. 23%) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto. Alpuan Elomarkkinat ovat heille tuttu tapahtuma, sillä perhe on osallistunut melkein joka vuosi. Kyläinssi on on arvoltaan elinikäinen ja vain yksi kerrallaan voi saada tuon arvonimen, ja hän toimii kylän ylimpänä teknisenä neuvonantajana. Tänä vuonna paikalla on eniten markkinamyyjiä, noin 30. Perheen mukaan oli tarttunut jo
Asiakaspalvelu
The Caps esiintyi nimensä mukaisesti lippalakit päässä.
oli siellä näytillä. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Väkeäkin on runsaasti paikalla, vaikka sitä on vaikea arvioida. 11-vuotias Maija Mänttäri oli tulkitsemassa Juha Tapion kappaleita kitaraa soittaen ja lau010 665 5180 fax (08) 220 702 010 665 5162 010 665 5159 010 665 5158 010 665 5165 010 665 5161 010 665 5163 010 665 5164 010 665 5160 010 665 5120 010 665 5118 010 665 5173 gsm 050 562 7068
Vuokko Ollila toi markkinoille lapsensa Nellyn, Antonin ja Minean.
väri ilman alv. Tekstissä 1,43 Takasivu 1,51 Kuolinilmoitukset 1,43 Kiitosilmoitukset (max 30 pmm) 13,01/kpl Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm 24,39/kpl Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl Pikkuilmoitus yrityksille 1x30 22,76 Liikehakemisto 0,60
sis.alv. Naisnelikko Loivat Laulut esitti nimensä mukaisesti laulupainotteisia kappaleita, joita säestivät 2 kitaraa. Omenamyyjä Keijo Tukalan kotimaiset omenat tekivät kauppaansa
klo 10 Käsityökerho. Ilmoittautu-
muut läheiset. Maksullisena tapahtuma olisi ehkä suureellisempi, mietti Tauno Harju.
Pauliina Laitinen, Salla Selkälä ja Jemina Kansanoja joutuivat videovuokraamomatkallaan sattumalta keskelle Taiteiden yötä.
puiston konsertit oli suunnattu nuorison makuun. Jos Jussinoja saisi valita, hän ottaisi jonkun nimekkään esiintyjän Taiteiden yöhön. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
27. Rokkia tuossa puistossa vähän kuunneltiin, mutta enemmän kyllä pitäisimSoveliuksen talossa sai eurolla pikaisen muodonmuutoksen, kun kasvot asetettiin tintamareski taulussa entisajan raahelaisten vartaloon. Kaupungilla liikkui perjantaiiltana väkeä pikkulapsista isovanhempiin.
JUULIA LAHNAOJA
Museonrantaan oli alkuillasta kokoontunut joukko lapsiperheitä. Asiaton oleskelu -tapahtuma on julkisen tilan vapaata käyttöä. Auto lähtee linja-autoasemalta 16.9. To 13.9. päättyy 22.9.
Raahen Alueen Sydänyhdistys Teemme toukokuussa
2013 (5.-12.5) viikon kestävän matkan Turkkiin Sidiin neljän tähden lomapaikkaan, joka sijaitsee Alanyan läheisyydessä. Jussinojan mielestä taiteiden yön ajankohta on hy-
vä, kesätapahtumien jälkeen tuttuja pääsee kohtaamaan näin syksylläkin. Turistejakin otetaan mukaan. Pe 14.9.
lähdemme Syksyn Ruskaretkelle Luostolle. miset retkelle ke 29.8. AA:n Oulun alueen päivystävä puhelin 0440 - 241 266 klo 19-21 joka päivä. klo 12 ATK-kerhon aloitustuokio, kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan. 082237390. klo 18 alk. Nukkekoteja kävin katsomassa, ja nyt olen menossa kotiin tekemään omaa! Härkätorinpuiston ohitse kulki myös joukko nuoria naisia. Lähempiä tietoja antaa Martti puh.050 4913339.. Ilm. klo 13, sitä ennen johtokunta kokoontuu samana päivänä klo 10. En oikein tykännyt, kun musiikki oli liian isolla, Auri totesi. Mikäli
joitakin kiinnostaa, niin mahdollisuus mennä kimppakyytein, koska yhteiskuljetus ei mahdollinen yhteensattumien takia. Pauliina Laitinen, Salla Selkälä ja Jemina Kansanoja olivat menossa vuokraamaan elokuvaa. Seuraavaksi Harjut aikoivat suunnata Kauppaporvariin. Härkätorinpuistossa olisi hänen mielestään sen sijaan pitänyt olla lapsille mahdollisuus kiivetä puihin. Tervetuloa Kaikki entiset ja uudet jäsenet kerhoilemaan. Joku tunnettu esiintyjä olisi naisille mieluinen kohde Taiteiden yössä. mennessä Sadulle p. Ma 10.9. Ohjelmassa on puutarhakierros sekä pahkatöiden ja taulujen esittelyä sisätiloissa. Muhoksella. Ke 12.9. Naisten AA-ryhmä aloittaa samassa paikassa maanantaina 10.9.2012 klo19:00 Hilkka puh.0500157474 Ruukin AA-ryhmä, kokoontuminen keskiviikkona, klo 19.00 Heikinkuja 2 srk-talo. Katso myös www.aa.fi Olet tervetullut mukaan toimintaan. Vastapäätä Museonrantaa, vihreässä Soveliuksen talossa oli kirjakirppistä ja mahdollisuus kuvauttaa itsensä euron maksua vastaan tintamareski-taulussa. Tätä tultiin Taiteiden yöhön katsomaan, ja jos sitä tästä museonrantaan vielä lähtisi. yrittajapaivat.fi. Käsityö ja näyttelyt ovat asioita, jotka tulevat ensimmäisenä Taiteiden yöstä mieleen, Ritva Harju pohti. Raahen Eläkeläiset Olemme saaneet kutsut Oulun Eläkeläisiltä Kesäkauden päättäjäisiin 28.8. Mielestämme ihmisillä on oikeus käyttää kaupunkilaisten yhteisiä paikkoja, kuten tätä rantaa, kertoi Raahen Vasemmistonuorten Jenni Matela. Rantakatu 7 B. Talon isäntä Eero keittelee retkiseurueelle nokipannukahvit piirakan kera. Lähdemme syysretkelle Salen edestä klo 17.30 yhteiskyydityksellä. Sotiemme veteraanien Pohjois-Pohjanmaan pohjoisten jokialueiden seutukunnallinen kirkkopäivä 16.9. Vanha seminaari p.0449671001. Osallistuminen veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen sekä välttämättömille avustajilleen ilmainen. Lisätietoja kerhossa 6.9. Ehkäpä Jenni Vartiaisen, mutta hyvä, jos konsertti kuitenkin olisi ilmainen.
Kirjastossa oli tarjolla satuhetkeä Titta Koten tulkitsemana sekä Putte Possu jakamassa heijastimia pienille jalankulkijoille syksyn pimeneviin iltoihin. elokuuta 2012
Asiatonta oleskelua yössä
TAITEIDEN YÖ Raahelaiset olivat yhdessä tuumiin lähteneet katsastamaan tämän vuoden Taiteiden yön tapahtumia. Härkätorin-
JÄRJESTÖT, LISÄÄ TAKASIVULLA
Sotainvalidien Veljesliiton Raahen Osasto Sotainvalidit,
leski- ja puoliso- sekä tukijäsenet. Silja ja Eero Pekkalan puutarhalle, Sotaplassintie 3 Pattijoki. 050 - 5436 696.
Raahen AA-ryhmä Toivo
Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua osallistumalla AA:n toimintaan. klo 12. mennessä, puh. Raahessa toimii AAryhmä Toivo, kokoontuminen torstaisin klo 19 ja su klo 18, Uusi osoite alkaen 23.8.2012. 044 - 3211 933 tai Annelle p. Kummitus-kierrokselle Myhrbergin puistoon oli kokoontunut väkeä tungokseen asti.
Kirjakirppiksellä kohtasivat hyllyjensä karsijat ja täydentäjät.
Kaupungille omien sanojensa mukaan "norkoilemaan" tulleet Ritva ja Tauno Harju olivat iltalenkillään katselemassa mitä Taiteiden yössä tapahtuu. ja kiertää vanhan tutun reitin Pattijoen OP-torille ja jos Siikajoelta on lähtijöitä Siikajoen kautta Ouluun ja Muhokselle. Vartalot oli lainattu entisiltä raahelaisilta. klo 12, sekä Oulun Työväen Eläkeläisiltä Syyskesän päivää viettämään 29.8. 7vuotias Auri Pahkamaa oli käynyt katsomassa Taiteiden yön tarjonnan. Aikaisemmin ei ollakaan täällä kunnolla käyty, hyvä asia että tämä on ilmaista. Kuvat: Juulia Lahnaoja
me vähän vanhemman ajan musiikista, pariskunta naureskeli. Päivi Jussinoja oli kaverinsa kanssa tutkimassa myyntipöytien koruja. klo 11 Muistikerho kerhohuoneella, sekä Porinakerho klo 13. klo 9 Kuntotiimin aamujumppa ja klo 11 Lauluharjoitukset. Matka tehdään linja-autolla yhdessä Raahen ja ympäristön sotaveteraanien kanssa. Ti 11.9. Syksyn toiminta alkaa porinakerholla to 6.9. Lähtö Työväentalolta klo 7 aamulla. Ilmoittautumiset Anjalle 1.9. Ei tiedä, saatetaan tulla katsomaan meininkiä uudestaan sitten elokuvan jälkeen, tytöt pohtivat. Vasemmistonuoret olivat järjestäneet rantaan "asiatonta oleskelua" pihapelien, graffitien ja musiikin muodossa. Sattumalta tähän tultiin. Ehkä Ruiskuhuoneelle istumaan ja siitä terasseille jatkamaan, naiset suunnittelivat. Muut voivat ostaa juhlapaikalta maksullisen ruokalipun. Hyvää Syksyn alotusta!
Raahen Seudun Yrittäjät
Yrittäjä ilmoittaudu Yrittäjäpäiville Ouluun ja katso ohjelma, www. Avoryhmä kokoontuu samassa paikassa kunkin kuukauden viimeisenä torstaina, klo 19, johon voivat osallistua kaikki AA:n toiminasta kiinnostuneet sekä alkoholistien omaiset ja
Siikajoen Maa- ja Kotitalousseura Teemme syysretken to
30.8. Jostain hyvästä olisin valmis maksamaankin, Selkälä arvioi.
Vauhdikasta street- ja showtanssia Raahesalissa näyttivät Miia Karjaluoto ja Sakari Kinnunen.
Kauppaporvarissa oli nähtävänä tasatunnein tanssiesityksiä, ja Raahesalin aulassa oli käsityöläisiä myymässä tuotteitaan
Ilma vaihdettiin jokaisen kuplaan uskaltau-
tuvan kohdalla, ja sitten vain kokeilemaan pystyssä pysymistä. Tämän vuoden aikana ollaan aloitettu tämä näyttelyissä käynti, Paavola sanoo. Haapajoki-Arkkukari kyläyhdistys vuokraa sekä paljuja että vesipalloa, joten kotirannassakin voi päästä testaamaan omia taitojaan vetten päällä.
Haapajoki-Arkkukarin kyläyhdistyksen Järvelänjärvelle hankkima vesipallo herätti ansaittua huomiota, eikä ihmettä, että paikalle kertyi paljon väkeä. Leikkimieliset kilpailut keräsivät paljon katsojia, sillä Pellekahvila oli auki viimeisen kerran tänä kesänä. Vesipallojuoksussa muovisen kuplan sisällä juostiin, käveltiin ja keikuttiin pitkin järven selkää. Hankittiin vähän resursseja lisää ja tällä porukalla homma tulee sujumaan, kertoo näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Risto Impola.
Mallikko ei pysty erottamaan näitä karvakaveruksia toisistaan.
Pyhäjärveltä tullut Sari Paavola oli tuonut Yppärin näyttelyyn samojedinsa Sirun. Tämän syksyinen osallistujamäärä yllätti, mutta positiivisesti. elokuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
7
Karvaturrit kauneuskisoissa
YPPÄRI Yppärin koiranäyttelyssä nähtiin lauantaina lähes 500 karvaista kaveria.
JUULIA LAHNAOJA
Kaksipäiväinen näyttely oli suunnattu pääasiassa metsästyskoirille ja sen tuotolla tullaan tukemaan Hirviherra 2012 -kisoja, jotka pidetään lokakuussa Pyhäjoen Palosaaressa. Jatketaan vielä kilpailuluokkaan.
Muille kuin koiraihmisille näyttelytoiminta näyttäytyy eksoottisena tapahtumana. Saatiin mitä toivottiin, SA ja ERI! Onnellinen Uotinen hehkuttaa. Niilo-pelle kannusti rannalla kaikki kilpailijoita ja kokeili itsekin melontaa Inkeri Kerolan kanssa. Suunnilleen kahden vuoden välein ollaan talkooporukalla näitä näyttelyitä pidetty. 27. Iisalmelainen Emma Uotinen on samaa mieltä: Kyllähän se tulos tuomarinkin mukaan hieman menee mutta täytyy koirankin olla rotumääritelmänsä mukainen. Uotinen on näihin kisoihin tullut hakemaan tulokseksi erinomaista ja sertifikaatin arvoista.
Sari Paavola houkuttelee Sirua poseeraukseen.
tia on silti ilo kuunnella. Kannustamme toinen toisimme, Uotinen vakuuttaa. Tiivis koira, kaunis narttu, hyvä ilmeikäs pää, otsa hieman korostuu, kuuluu tuomari Reino Korpelan arvio eräästä koirakokelaasta. Maallikko ei millään pysty erottamaan saman rotuisia turreja toisistaan, mutta tuomareiden kommentoin-
Aivan kuin jostain tieteiselokuvasta
JUULIA LAHNAOJA
TEMPAUS Sunnuntaina Järvelänjärvellä kisattiin tavallista oudoimmissa vesiurheilulajeissa vesipallolla ja paljuilla. Kisat juonsi HaapajokiArkkukari -kyläyhdistyksen Paavo Silvola. Kuperkeikkojen tekeminen onnistui pallon sisällä nähtävästi vaivattomasti, usein arvatenkin myös tahattomasti.
Paljumelonta on Järvelänjärvellä muodostunut jo lähes perinteeksi. Uotisella oli Yppärissä mukanaan kaksi ja puolivuotias faaraokoiransa Adel. Pian koira emäntineen saapuu takaisin ulkoreunalle. Pelastusliivit ovat välttämättömät. Koiranäyttelyissä yleensä sijoitus riippuu vähän tuomaristakin, siitä mihin hän on mieltynyt, Sari Paavola arvioi. Adelin kasvattaja kannusti aikoinaan lähtemään koiranäyttelyihin ja siitä se kipinä silloin syttyi. Täällä on aina ihana tunnelma ja kun näiden faaraokoirien kanssa on pienet piirit käyvät kanssakilpailijat
Tuomari Marja Talvitie arvioi Emma Uotisen Adelia.
tutuiksi. Olihan touhu kuin suoraan tieteiselokuvasta repäisty. Ilmaa riittää pallon sisällä vain 15 minuutiksi, joten kovin pitkäksi aikaa ei ulapalle sopinut jäädä pyörimään. Paljumelonta ei ole sitä hel-
pointa vesiurheilua: kiikkerä palju hörppää edestä erittäin helposti vettä sisäänsä. Tässä kisassa voima ei ole se tärkein, vaan taitoa ja taktiikkaakin on käytettävä. Adelin päivä ei kuitenkaan pääty tähän. Kuva:
Jaakko Mylly. Paljua ei pistetä veteen tyhjiltään, vaan tynnyriin lasketaan ensin vettä joka antaa paljulle tasapainoa. Emma Uotinen ja Adel kutsutaan omaan kehäänsä. Heidän tuomarinsa arvioi Adelin ulkonäköä ja juoksuttaa paria ympäri kehää
8 | UUTISET
Raahen Seutu
27. Samaa kiitoslinjaa jatkoi Laura Manninen, jonka matkassa kolme lasta pääsi nauttimaan liikunnan riemuista. Useat suorituspaikat helpottivat sitä, että turhia jonoja ei liiemmin kentälle syntynyt. Tapahtumassa kaikki lapset saivat osallistua kaikkiin tarjolla olleisiin neljään lajiin. Kuvat: Roy Viitanen
Minimaratonillakin lasten naamat kertoivat olennaisen. Muilla paikkakunnilla on saanut osallistua vain yhteen lajiin. Saisi kyllä tulla negatiivistakin palautetta, niin tietäisi miten vielä voisi tapahtumaa kehitellä, kertoi Tuomaala.
Markku Tuomaala mietti loppuhetkillä jo tapahtuman jatkokehittelyä. Jos lasten kasvoilta yritti lukea tapahtuman onnistumisastetta, niin se oli napakymppi. Vanhemmilta ja isovanhemmilta on tullut hirveän paljon kiitoksia, kertoi Raahen Seudun Osuuspankin markkinointiassistentti Paula Vedenoja.
Outi Jussila oli yksi tyytyväisistä vanhemmista. Minimaratonissa mentiin vierellä, kiitteli Jussila ja vieressä ollut Topi kuulosti yhtä tyytyväiseltä. Yritettiin kehittää sellainen tapahtuma, jossa tehdään suorituksia, eikä vain käydä paikan päällä, kuvasi Saloisten Salaman Markku Tuomaala tapahtumaideaa. Äidin matkassa suorituksia tekemässä oli neljävuotias Topi. Ainakin aitajuoksussa korostuu vanhempien rooli lasten auttajana, sanoi Vedenoja. Kyllä oli mukavaa ainakin äidille. Sairaan hyvä juttu. Viisi vuotta ollaan pyöritetty liikuntaleikkikoulua ja siinä samalla opittu mikä isomman massan kanssa toimii. Jokainen on voittaja omassa suorituksessa. Järjestelyt toimivat loistavasti ja suorituspaikkoja oli riittävästi, jakoi Ve-
Topi Mikkilä, Hilla Martinmäki ja Eemi Mikkilä saivat harjoitella poseeraamista mitalisteina. Mahtava tapahtuma. Hyvää palautetta tuli myös huoltajilta. Liikunta on hauskaa.
Palkintoja ja muistotavaroita jakaneilla Paula Vedenojalla ja Jaana Lappalaiselle riitti kiirettä HIPPO-kansliassa.
Henri Hippo sai kulkea alueella kohtuullisen rauhassa, kun lapset keskittyivät liikkumiseen.
denoja kiitosta tapahtuman käytännön järjestelyistä vastanneelle Saloisten Salaman väelle.
HIPPO-olympialaiset täytti tehtävänsä ja Koivuluodon kentällä liikkuivat niin lapset kuin vanhemmatkin.
Salaman liikuntaleikkikoulun tuoman kokemuksen perusteella. Hyvin järjestetty, sanoi Manninen. Osa lapsista jatkoi uusien suoritusten tekemistä, vaikka kaulassa roikkui jo osallistumismitali. Peruspohja tapahtumalle syntyi. Paula Vedenoja ja Eila Tanskala Osuuspankista totesivat, että tapahtuman perusideana oli kannustaa lapsia liikkumaan ja perheitä osallistumaan yhteisiin tapahtumiin. Koivuluodon kentällä oli mahdollisuus tehdä yli 30 liikuntasuoritusta samaan aikaan. elokuuta 2012
Lapset innostuivat liikkumaan
MITALEILLE HIPPOolympialaiset innostivat 150 lasta Koivuluodon kentälle tekemään liikuntasuorituksia.
ROY VIITANEN
HIPPO-olympialaisten tärkein kohderyhmä oli 10vuotiaat tai nuoremmat lapset. Oli erittäin onnistunut tapahtuma. Suorituksia lajeissa sai tehdä niin monta kuin halusi. Ei tarvinnut lapsia houkutella mukaan
Mikael Sallinen suosittelee pitämään ennen nukkumaanmenoa huolihetken, jonka aikana saa rauhassa vatvoa työasioita tai muita huolia. Rauhoittumisessa auttaa joko jokin tylsä tai miellyttävä tekeminen, ja totta kai suurin osa meistä haluaa tehdä jotain mukavaa, Sallinen naurahtaa. Valvominen ei ole yhdentekevää, sillä uni on tärkeä osa ihmisten hyvinvointia. Kysely tehtiin 293 naiselle, jotka vastasivat kysymyksiin seksuaalisesta elämästään ja mahdollisista masennuksen oireista. elokuuta 2012
Raahen Seutu
|
9
hyvä olo
terveys, ravinto, itsensä hoitaminen www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@almamedia.fi p. Siinä pääsee tekemään itselle miellyttävää asiaa, joka rentouttaa ja rauhoittaa.
TIESITKÖ?
pientä ateriaa päivässä on paljon parempi kuin kaksi suurta
5. Tutkijat esittävät, että naiset, jotka harrastavat seksiä ilman kondomia, ovat iloisempia ja onnellisempia kuin ilman seksiä elävät tai kondomin kanssa seksiä harjoittavat naiset. Spermassa on todettu olevan monia, ainakin kolmea eri masennusta ja huonovointisuutta estävää kemikaalia. Aamulla puolestaan kirkas valaistus piristää. Ongelma on tuttu etenkin koululaisilla ja nuorilla. Se, miten helposti unirytmin saa käännettyä, riippuu paljolti myös ihmisen omasta rytmistä. 27. Esimerkiksi käsitöiden tekeminen tai hyvän kirjan tai kiinnostavan aikakauslehden lukeminen on hyvä keino. Asioista voi puhua jonkun kanssa tai niitä voi kirjoittaa paperille. Tutkimus julkaistiin Archives of Sexual Behavior -lehdessä.
TODISTETTU
Koira on terveydeksi
RAAHEN SEUTU
siä, osa aamutyyppisiä ja suurin osa siltä väliltä. New Yorkin yliopiston tutkijoiden kyselytutkimuksessa verrattiin naisten seksuaalista elämää ja heidän mielenterveyttään. Kyselytutkimus on jatkoa tutkimukselle, jonka mukaan spermassa on aineosia, jotka vaikuttavat myönteisesti mielialaan. Näin väittää tutkimus, joka tutkii siemennesteen vaikutuksia ihmiseen. Myös kofeiini, nikotiini ja alkoholi häiritsevät unta. Merkittävin suojavaikutus Eija Bergrothin johtamassa tutkimuksessa todettiin niissä kodeissa, joissa koirat viettivät vain osan päivää sisätiloissa. Jos sen kanssa kuitenkin joutuu tappelemaan pitkään, töiden alkamiseen kannattaa varautua hiukan paremmin seuraavan loman lopussa, sanoo unitutkija Mikael Sallinen Työterveyslaitokselta.
laistus on hyvä säätää hämäräksi noin tuntia ennen nukkumaanmenoa. Tosin monelle kupillinen kahvia illalla on psyykkisesti niin rauhoittava rutiini, että kofeiinista ei välttämättä ole haittaa, Sallinen neuvoo.
Juuri ennen nukkumaanmenoa ei kannata syödä mitään raskasta ruokaa.
LAPSET Vauvat, joiden kotona on koira tai kissa, säästyvät muita vauvoja todennäköisemmin hengitystieinfektioilta ensimmäisen elinvuoden aikana. Erityisesti koirakontakteilla näyttäisi olevan suojaava vaikutus. Tilanne ei kuitenkaan ole mahdoton, sillä unirytmin saa käännettyä työvaihteelle melko helposti.
RAAHEN SEUTU
TUTKIMUS Seksi on hyväksi naisen terveydelle ja se saa naisen voimaan paremmin. Osa on luonnostaan iltatyyppi-
Unirytmin pitäisi loman jäljiltä kääntyä arkiaikaan viikossa tai parissa.
Unirytmin kääntäminen sujuu helpoimmin aikaistamalla iltarutiineja ja nukkumaanmenoa joka päivä vartin tai puolen tunnin verran. Ero johtuu todennäköisesti siitä, että naisten elimistöön päätyy siemennesteen mukana kemikaaleja, jotka vaikuttavat psyykkiseen hyvinvointiin. Rauhoittuminen lepoon sujuu monelta lueskelemalla. Lähde: Uutispalvelu Duodecim
Moni työikäinen elää kesälomalta töihin palatessaan vielä lomarytmissä. Unirytmin saa käännettyä raiteilleen viikossa. Myös liikunta auttaa nukahtamaan, kunhan sitä harrastaa hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa, joten kaverin kanssa voi vaikkapa lähteä sauvakävelylle ja jutella siinä samassa.
Jotta nukahtaminen sujuisi helpommin, illalla pitäisi malttaa rauhoittua, ja jättää turha puuhastelu ja hosuminen seuraavaan päivään. Myös pimeyden ja valoisuuden säätelystä on apua. Arkistokuva: Heidi Piiroinen
Unirytmi viikossa työvaihteelle
UNI Monella on unirytmi lomaillessa kääntynyt nurin kurin. Asiasta kertoi Aamulehti. Nukkumaanmenoaika saattaa venyä pikkutunneille, ja aamulla nukuttaisi pitkään. Unirytmin pitäisi loman jäljiltä kääntyä arkiaikaan viikossa tai parissa. 010 665 5130 tai 010 665 5118
TUTKIMUS
Sperma torjuu masennusta
RAAHEN SEUTU
Unirytmiä voi säädellä lampulla. Juuri ennen nukkumaanmenoa ei kannata syödä mitään raskasta ruokaa. Huoneen va-
Mielessä pyörivät huolet ja työasiat saattavat helposti vaikeuttaa nukahtamista. Aamuherätykset tuntuvat tuskaisilta ja töihin on vaikea keskittyä väsyneenä
12.1013.05 Nansenin jäljillä. 15.55 Yle News. Kertomus orvosta Pekka-pojasta, josta yllättävän perinnön myötä tulee kartanonomistaja. 18.05 NYC:n täydelliset naiset. Viidakkomaratoonarit. 2.206.00 Älypää kuvavisa.
Helsinkiläinen orpopoika perii ryhtevän kartanon Edvin Laineen elokuvassa Onnen-Pekka (1948). 8.009.00 Voittosoitto. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Hyvän mielen remontti. 20.30 Jazzradio Live! 21.15 Kultakuume. 10.0511.05 Suurin pudottaja. 16.20 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.30 Hetki ennen tuhoa: Cometin lentoturma. 23.250.10 Raja the Border (16). (Celtic Monsters, Irlanti 2005). Pori. 12.45 SVT: Ensamkommande flyktingbarn. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Testaa tietosi ja voita palkintoja Suomen suurimmassa tietovisassa!
SUB
6.00 SubChat. Rainer Werner Fassbinderin ohjaama, Hollywood-melodraaman maustein höystetty tarina rakkaudesta ja arkipäivän fasismista, joka lymyää kunniallisimmankin avioliiton pimeissä nurkissa. 2.10 SVT: Legenden om Enyo. 16.25 Eastenders (7). 15.00 Ally McBeal (S). 21.59 TV-nytt. 5.50 Studio55.fi. 9.30 Vauvan tarina. 21.00 21.00 Good Wife (12). 18.10 STT Uutiset. 2.35 Voittosoitto. 23.00 South Park (12). 10.05 Historian ääniä. 20.30 Yle Uutiset. 14.35 Heikin lähiruokaa. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 22.40 Sinkkuelämää (12). Kausi 3, jakso 46. 20.00 MOT. 7.45 Hartaita säveliä. Sarja päättyy. 1.30 SVT: Berg på riktigt. 16.39 Taikaplaneetta. 9.05 Muistojen bulevardi. Tänään illallisen kokkaa kilpatanssija Ansku Bergström. 18.30 Nigellan uudet herkut. 1.556.00 SubChat.
Vihlovaa valoa
Sittemmin hieman pehmeämmin valaistuihin melodraamoihin siirtynyt saksalaisohjaaja Rainer Werner Fassbinder viritti kliinisen kalpean ilmeen aviohelvetin kuvaukseensa Martha (1974). 22.00 Panttilainaamo. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 436. Majoitusta majakassa. 23.35 Frasier. 17.10 Konttori. 21.00 Elokuva: Panaman räätäli. 21.00 Criminal Minds (16). 23.45 SVT: Fabulous life of Ana Gina. Phil. 18.15 Viikon luontoääni: luhtakana. Panttivanki. 20.57 Keno. 21.00 21.00 A-studio. 20.05 Mentalist (12). 7.00 Yle Uutiset ja sää. Vuosi 1951. Chuck vastaan elävä kuollut. Ohjelma perustuu Sara Shepardin jännittäviin nuorisoromaaneihin. 19.30 Paluumuuttajat. Kesän loppu. 21.00 21.00 Todistettavasti syyllinen (12). 9.30 Huippukokki lähtee maalle. Yle Uutiset ja sää. rockia, soulia ja acid housea maittavaksi kokonaisuudeksi. 23.00 Sinkkuelämää (12). 7.09 Metkat Mesiläiset. 8.33 POPsis! 8.46 Me hirviöt. 13.00 Klassista kahteen. (U) 18.00 Suurin pudottaja. 0.05 Poliisit. 18.00 Mammanpojat. 0.55 SVT: Kulturnyheter. Kaikki pelissä (La poderosa o el chico de la moto). 1.45 SVT: Tracy Beaker kommer tillbaka. 21.00 JIM D Rikos: Karkureiden tarinat (16). 1.05 Strongman Champions League. 12.00 LauantaiForum: Asuntomessut Tampereella 2012. 20.00 Krokotiilimies. 2.45 Täyskäännös. 18.55 Nelosen sää. Kausi 3, jakso 45. 13.55 SVT: Tidsresan: Bromma invigs. 18.30 Löytöretkiä luontoon. 14.30 SVT: Det röda hjulet. 23.05 Yle Uutiset. 22.00 Sinkkuillallinen. 18.0218.54 Ruusujen jälkeen (12). 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. Laulun arvoinen. 22.55 SVT: Tidsresan: Bromma invigs. 10.00 Ostos-TV. Piia Pois lastenosastolta. 7.58 Töötti ja Pulteri. 7.18 Taitoset. TV1 klo 13.05 PEKKA ERONEN
Poika perii kartanon. 19.00 Neljän tähden illallinen. 14.55 Myyntitykit. 0.25 JIM D Henkilökuva: Howard Schultz mies Starbucksin takana. O: Simo Halinen. Elävä arkisto -sarja tutkii heavymusiikin ensiaskelia Suomessa 1970- ja 80-lukujen vaihteessa. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 23.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 7.42 Humps. 17.30 Kolmas kivi auringosta. 10.00 Vanessa ja pikkuväki. 15.35 Morsiandieetti. Mooseksen kirjaa. 19.00 Aamusta iltaan. 16.00 Korttelilääkäri. 23.30 Nelosen sää. 16.29 Galaxi. 18.45 Nelosen uutiset. 17.48 Kootut askeleet: Tommi Kitti. 12.05 Navigare. 16.25 Myrskyävä luonto. 6.53 Anniina Ballerina. 21.00 Täydelliset naiset. 12.25 Pieni pariskunta. Pori. Skottibändi Primal Screamin Screamadelicaa (1991) pidetään yhtenä 1990-luvun parhaista albumeista. 14.55 Pisara. 10.30 Ostos-TV. 20.00 Huvila & Huussi. 16.05 Uusi elämä maalla. (Suomi 1948). 6.05 Hartaita säveliä. 3.355.20 MTV3 Chat.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto. Vanhempieni pitäisi erota. 14.20 Sisustuksen maailma. 8.50 Lentävät lääkärit (7). 11.00 Välilevyjä. 15.0016.00 Uusi päivä (S). 23.40 Sinkkuelämää (12). 13.25 Elokuva: Haamu talossa. 15.50 Lääkärit. 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 20.30 Todella upeeta, 20 v (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 7.15 Aamusoitto. 14.30 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 11.40 Veneilyn maailma. Fox klo 21.55
Häijympi homma
YLE RADIO 1
6.00 Yle Uutiset. 18.00 BUU-klubben: Alba ja Adam. 10.30 Rachael Ray Show. 11.57 Päivän mietelause. 9.00 Best direct. 11.58 Mr Bean (S). 19.03 Radioteatteri esittää: Kemiaa 3/3. 8.15 Ykkösaamu. (U) 6.25 Huomenta Suomi. 1.00 House (12). 13.30 Leenan tyylitiimi. 10.3011.00 Pikakurssi kodinostoon. Siitä seuraa aika lapsekasta kartanokisailua kummitusleikkeineen, mutta Veli-Matti ja RitvaLeena olivat reippaita lapsitähtiä, ja Elsa Turakainen ja Siiri Angerkoski pettämätön kaksikko kartanon huuhkajina. 23.35 Ally McBeal (S). 7.23 Urpo ja Turpo. 20.00 Kevin's Grand Design. 14.25 Kodin rakennusurakka. 20.55 Urheiluruutu. 14.00 Tanskalainen maajussi. 16.5416.55 Kapteeni Kari. 18.50 Iltahartaus. 22.20 Päivän sää. 11.00 Ostos-TV. Veristä kultaa. Ossi tekee valinnan. Korkeuskammoa. Salaisuuksia 2/2. Yliopistopappi Henri Järvinen ja teologian opiskelija Kristiina Kallinen. Osa 3/8. 9.35 Voittosoitto. 15.25 MasterChef Australia. 18.00 Leila leipoo. Ollaan kavereita. 23.30 Pelkokerroin. 13.15 SVT: Sportspegeln. 23.15 SVT: Fritt fall. 20.30 Tulli. (Saksa 1974). 13.00 MTV3 Chat Space Programme. O: Mark Mylod. 19.00 Leipomounelmia. 19.00 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7). elokuuta 2012
Raahen Seutu
MAANANTAI | 11
TELEVISIO
ROCKIN KLASSIKKOLEVYT: PRIMAL SCREAM: Sreamadelica Yle Teema klo 21.00
MAANANTAI 27.8.
TV1
6.25 Ylen aamu-tv. 22.00 Sinkkuelämää (12). 1.20 Pelastushelikopteri. 22.00 Kino: Martha (12). 3/8. 7.32 Reetta ja Ronja. 6.25 Nousutahdit. 22.45 SVT: Världens mysterier. 15.5516.50 Romanian oma kapitalismi. 22.30 Villit nettivideot (16). Kohtalokas erehdys. 17.20 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria. 1/9 Tervetuloa Salamancaan! 18.30 Talo Espanjassa. Puilla paljailla. 18.20 Vankilassa ulkomailla: Vankilassa ja raskaana. 10.30 Pekko aikamiespoika (S). 17.1017.55 Opettaja ohjaimissa (7). 22.00 AVA Dokumentti: Matkalla huipulle. 1.101.35 Family Guy.
TV5
7.00 Lentokenttä UK. 14.05 Tyylin oppitunnit. 20.10 Elävä arkisto: Hevi tulee. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.45 Näin tehtiin Total Recall. Carver on palannut ruotuun ja jäljittää yhdysvaltalaista uusnatsia, joka on palannut laittomasti Kanadaan. 23.514.00 Teematieto.
ARVIOT
TV2
6.50 Pikku Kakkonen. 12.10 Tyylin oppitunnit. 15.00 Yle Uutiset. 3.354.30 5D: Kaapattu.
Mike Barberin ohjaama Helvetillinen suunnitelma (1999) pyörittelee maisemiin semmoiset juonittelun ja vehkeilyn ansalangat, että jääkaapilta palailevan katsojankin kannattaa varoa kinttujaan. 2.30 SVT: Säsongstart: Vem vet mest. 15.00 Grand Designs unelma-asunnot. Yle Teema klo 22.00
On kai yli nelikymppisilläkin oikeus seikkailla ulkomailla, vilkuilla toisiaan sillä silmällä ja huohotella lähietäisyydeltä. 12.00 Liv D Sarja: Sapattivuosi lasten kanssa. 19.05 Häähullut. 7.49 Neppajymykerho. 8.19 Galaxi. SCL Power Truck Show. 18.00 Talo Espanjassa. 10.00 Leenan tyylitiimi. 0.10 Elokuva: Big Daddy. 21.00 Kesäpuhujat. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 3.004.00 SVT: Seriestart: Vem tror du att du är.
vielä Borat-vireessä pitkässä esikoisessaan Ali G (2005). Unta vai rakkautta. 21.00 Rockin klassikkolevyt: Primal Scream. 1/6. 11.20 Market Kitchen. Rakkauden hajupommi. 19.00 Yle Uutiset. Sub klo 21.00
JIM
6.008.40 Älypää kuvavisa. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 19.10 Lentoturmatutkinta. 19.00 Ruotsinlaivalla 24h. 10.00 Yle Uutiset. 16.00 Neljät häät. Menestyksen tuoksu. (U) 11.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 8.20 Sherlock Jakki. 14.30 Pepi egyptiläinen: Haudoissa on henkiä (S). 19.30 Karavaanarit. 1.55 Tarkka-ampujat. 18.00 70's show. 8.00 Yle Uutiset ja sää. (U) 14.40 Piilokamera. 12.15 Historiasarjoja. 6.15 Aamuhartaus. Gray koettaa saada selvittää, mitä valkoista ylivaltaa hehkuttava joukkio oikein suunnittelee.
NELONEN
7.00 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot. 20.3021.00 Huutokaupan metsästäjät. Ville Talola lukee 1. 18.30 70's show. 20.00 Uusi päivä (S). 0.100.25 Oddasat.
Nimipäivät: Rauli
MTV3
5.20 Aamusää. 11.00 SVT: Landet runt. 20.00 Onnen kauppaa. Punainen makkarasalsa sekä mansikoita, mangoa ja suklaavaahtoa. Demonit, kuten Púca ja Caorthannach voivat olla yhteydessä ihmisiin. 19.30 Grand Designs Extra. Liikematka. Ongelmaraskaus. 17.00 Minun elämäni. 22.50 SVT: Konstverk berättar. Arkistomateriaaleissa esiintyvät mm. 12.25 AVA Dokumentti: Muodin vuosikymmen. 2.05 Jokakoti.fi. 21.00 Pientä pintaremonttia. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla: kamarimusiikkia Wienistä. 19.00 Leijonan luola UK. 11.10 Tohtori Kiminkinen. 17.00 Koirakuiskaaja. 17.20 Supertehtaat: Rolls-Royce. 15.55 5 minuuttia. Söpöin vauva. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 21.55 Elokuva: Helvetillinen suunnitelma (16). 12.55 ShowHAU. Vihan lähettiläs. 16.15 Faunin iltapäivä. 18.30 Hartaita säveliä. Osmon lampaat. 22.50 Chuck (12). 14.00 SVT: Hundra procent bonde. 0.35 Rillit huurussa (12). 1.22 SVT: Grej och Mojäng. 16.30 Pixel. N: Margit Carstensen. 17.00 Historia: Tarinoita maailmansodasta. 15.45 Conan. Levottomilla hölinöillään monet poliitikot ja asiantuntijat höntittäneen urbaanin pölvästin hahmo toimi paremmin sketseissä kuin elokuvassa. 15.10 Leirintäalueella. 23.10 Yöklassinen.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 7.06 Uppo-Nalle. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 0.00 Tosipaikka: Viidakkomaratoonarit. 23.10 Schalburg natsi ja isänmaanystävä. Yliopistopappi Henri Järvinen ja teologian opiskelija Kristiina Kallinen. 10.50 Kolme vuodenaikaa: Viljelykasvista karkulaiseksi. 22.05 Kakola. 27. 18.00 Yle Uutiset minuutissa. Pikkuhousupiñatapolarisaatio. 22.20 Kotikatsomo: Kultainen noutaja (12). 11.05 Yle News. Paha käänne. Joulun ihme Sierra Nevadan vuorilla. 7.25 Disney esittää: Finias ja Ferb. ExJames Bond Pierce Brosnan ja Jamie Lee Curtis eläytyvät Panaman räätälissä (2001) tyylikkäästi John Le Carrén salafiksuun vakoojatarinaan. 10.00 Mitä tänään syötäisiin. (U) 0.35 Neljän tähden illallinen. 12.05 Puutarhaunelmia. Osa 187. 2/9: Me llamo 32 años. 14.25 Vuosirenkaita. 19.30 Poliisit. 7.55 Jonas (7). 15.0015.30 SVT: Välkommen till vår vardag. 14.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.30 Tero hoitaa. Osa 1580. 15.05 Kultakuume. 12.05 SVT: Den stora kustresan. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.40 Rachael Ray Show. 8.00 Lemmen viemää (7). 0.00 SVT: Hur bor djur. 0.15 SVT: Aktuellt. 13.05 Onnen-Pekka (S). 14.00 Pikakurssi kodinostoon. (U) 9.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 11.00 Yle Uutiset. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 6.56 Päivän mietelause. N: Veli-Matti, Edvin Laine, Ritva-Leena, Mirjam Novero, Aarne Laine, Elna Hellman. (U) 8.55 Eastenders (7). 20.00 NCIS Rikostutkijat. 0.20 The Walking Dead. Ollako yhdessä vai eikö olla. Se sykki ajan henkeä ja sekoitti mm. 19.30 TV-nytt. 1.15 SVT: Sagor i nattmössan. Päätösjakso. 19.00 Prisma: Komodonvaraanin tappava purema. 17.55 TV-nytt. 19.00 Valehtelevat viettelijät (12). 14.25 INK Ihmenappuloiden kerho (S). 9.00 Yle Uutiset. 18.30 Paska juttu: Paha tuotos, hyvä tuotos. 19.20 Päivän sää. 9.25 Studio55.fi. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 8.05 SOS Länsirannikko. 19.50 Euroopan tiede. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Minna Uskottavuutta työelämään. 17.00 17.05 Nelosen sää. N: Sacha Baron Cohen, Michael Gamon, Charles Dance, Kellie Bright, Martin Freeman, Rhona Mitra, Barbara New. 14.30 Peltsin Lappi. 10.30 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 12.30 Start! 13.00 Team Ahma. 12.35 Tohtorit (7). 11.30 Ostos-TV. 21.00 21.00 Satuhäät.21.50 Yle Uutiset. 9.30 Kirjaohjelma: Suomalaisia naiskirjailijoita. 21.00 Ali G (16). O: Edvin Laine. 0.506.00 Yön AVA.
Ali pääsi leffaan
Sacha Baron Cohen ei ollut
LIV
9.00 Neulontakerho. 17.25 Edvard Munch liikkeelle. Kutsu aseisiin. 14.35 Mitä tänään syötäisiin. 16.45 Anthony Bourdain maailmalla. (U) 11.40 Kolme tarinaa: Rakas äitini. Surujen silta. Osa 1/6: Mistä on pienet eurooppalaiset tehty. 11.00 Neljät häät Britanniassa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.25 Tulosruutu. Osa 34. 19.45 Arkisto: Kun sokeat järjestäytyivät. 16.55 Salatut elämät. Adrien 1/2. 10.00 Namaste jooga. 15.55 Anthony Bourdain maailmalla. 7.50 Aamuhartaus. 17.00 Meidän faija. 20.00 Neljät häät. 23.00 SVT: Sportnytt. 20.00 Gossip Girl (12). 2/3. Sitoutumispelko. Osa 3/8. 11.00 Ostos-tv. 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. Osa 1/2. Tohtori House alkaa Cuddyn estelyistä huolimatta tutkia kuolemaantuomitun vangin äkillistä sairaskohtausta. 15.55 Ratula. 22.0022.29 Tanskan linnoitukset. 22.35 This Is England '88 (16). 15.30 Pienten perhe. Osa 1579. 1.00 SVT: ABC. 1.206.00 Älypää-TV.
YLE FEM
7.00 Min Morgon. 1.50 Navigare. 17.45 Suomi-tytöt New Yorkissa. 9.40 Maailman ruokapöydissä: Keski-Italian herkut. Luurankoja Playboy-lehdessä. 13.30 Voittosoitto. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 17.00 17.25 Salatut elämät. 11.45 SVT: Micky badar. Kohtuuttomia vaatimuksia. 22.35 Aina vaarassa (12). 13.35 Mahdoton illallinen. 16.00 Tarzan. Kuolemaantuomittu. 8.25 Sinkkuisä Gary (S). 18.00 Kootut selitykset: Varvastossut. 23.10 5D: Rakasta minua, rakasta nukkeani. 12.00 SVT: Programtablå. (U) 1.05 Dr. (Ali G Indahouse, Iso-Britannia). 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 8.30 SVT: Gomorron Sverige. 17.40 MasterChef Australia. Alessandro Nivola, Reese Witherspoon ja Josh Brolin saivat tulkittavakseen mallaspitoisesta illanvietosta alkavaa jännäriä, jossa ystävyys punnitaan useampaan kertaan ja tapaan. Maarit on oman elämänsä selvä kuningatar. 7.35 Pallon viemää. 13.00 Maailman övereimmät juhlat. 18.14 Kierroksilla: Salamavihjeet. 10.0010.45 Opettaja ohjaimissa (7). 2.056.20 Älypää-TV. 21.30 Dokumenttiprojekti: Sota ja raha. 14.00 Madagascarin pingviinit (S). 13.00 Vauvan tarina. 8.55 Heikin lähiruokaa. 15.10 Huomenta Suomen parhaat. 17.00 Lemmen viemää (7). Margit Carstensenin tuska sadistisen aviomiehen käsissä vihlaisee katsojankin ihoa. 18.00 Yle Uutiset. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. Zero Nine, Tarot ja Sargofagus. 20.35 Kelttimytologiaa: Demonit. Panikointia takakontissa. 23.35 Vihjeet hukassa (12). 23.20 Nelosen uutiset. 20.00 Jazzradio. Yksi ja monta Eurooppaa. 0.15 Liv D: Gok Wan tuskallinen teinilihavuus. TV5 klo 21.00
Brosnan Panamassa
FOX
14.00 24 Kitchen: Portugalin makuja. 13.45 SVT: Jag minns. 17.30 Eastenders (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 23.50 AVA Dokumentti: Vanessa Paradis kiertueella. 16.05 Voittosoitto
Se, että Jussi on poissa, niin ei kyllä helpota meidän peliä yhtään, sanoi Sirviö. Nollatilanteissa joukkueiden tehot olivat tasaisia, mutta vaihtotilanteet olivat edelleen vaikeita Pattijoelle. 12 |
Raahen Seutu
27. elokuuta 2012
" haaveeksi Kultamitalit jäivät
URHEILU
www.raahenseutu.fi
Nyt on ollut huomattavasti hankalampi kausi kuin viime vuonna, ja kyllä tälle kaudelle pronssimitalit on kulta meille.
SAMI SIRVIÖ, PATTIJOEN PELINJOHTAJA
SUPERPESIS Pattijoen Urheilijat ei löytänyt lääkkeitä Sotkamon kaatamiseen ja kausi jatkuu valmistautumisella pronssiotteluihin.
ROY VIITANEN
Välierä 3 Jymy PattU 20 (70, 31) Otteluvoitot 30 Kolmas välierä jatkui samaan tahtiin kuin aikaisemmat kohtaamiset. Toinenkin jaksoi alkoi Jymyn juoksulla. Hyvän kauden pelanneen Topi Kososen 2/9 kaksi viimeistä ottelua sisällä ei ruusuista kuvaa an-
Yksittäisistä pelaajista Pattijoen onnistujat olivat ykköspalkittu Tuomas Jussila ja Jukka-Pekka Vainionpää. Roope Korhonen löi vielä toisen ja Mikko Korhonen yhden. Välierissä suurinta tuskaa on tuottanut vaihdot 1-2 ja 2-3 välillä. Annettiin taas ekat juoksut helpolla ja noita vastaan on sitten tylyä. Yksitoista kolmostilannetta oli liian vähän. Pattijoen todellinen haaste Sotkamon Jymylle jäi antamatta. kakkospalkitun kärjen Timo Kallion jälkeen kakkosena ja heilutti mailaa kärkilyöntitehoilla 8/10. Loistava aloitusjakso välieräsarjaan ei paljoa lohduta, kun sen jälkeen Pattijoki jäi Sotkamon Jymyn varjoon ja hävisi kaikki loput jaksot. Pattijoki aloitti sisällä hyvin, vaikka juoksut jäivät saamatta. Ulkonakin riittää
Pattijoen tehot välieräsarjassa: Timo Kallio 0+1, 11/17 Tuomas Jussila 0+2, 19/27 Topi Kosonen 0+2, 8/25 Pertti Mäkelä 0+0, 12/26 Marko Rasinkangas 0+0, 2/8 Joonas Eirola 0+0, 7/16 Timo Vesaluoma 0+0,. Ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa lopullinen niitti lähti Aki Oravan
Pattijoen Urheilijoiden Tuomas Jussila pelasi hyvät välieräottelut. Ottelusarja alkaa lauantaina vieras-
kentällä ja sunnuntaina pelataan Rännärillä. Himmeimmät mitalit irtoavat kahdella voitolla. Sotkamo ei tasoituksesta hätkähtänyt. Sotkamo vastasi tutuilla nimillä. Välieräsarjassa syntyi kolmessa ottelussa seitsemän lyötyä. Välierissä kärjen osalta Ti-
mo Kallio ja Tuomas Jussila ovat hoidelleet kentälle menot kunnialla. Arkistokuva: Vesa Joensuu
mailasta. Harmittaa, ettei pystytty paremmin laittamaan kampoihin, kommentoi Pattijoen pelinjohtaja Sami Sirviö.
Pattijoki oli vaihtanut lautasen äärelle Tuomas Jussilan ja Topi Kosonen otti paikan polttolinjasta. Itse asiassa Vainionpää takoi kaikki Pattijoen juoksut.
Pattijoki olisi tarvinnut vaihtotehtäviin tiistaina loukkaantunutta Jussi Kemilää. Nyt on ollut huomattavasti hankalampi kausi kuin viime vuonna ja kyllä tälle kaudelle pronssimitalit on kulta meille, totesi Pattijoen pelinjohtaja Sami Sirviö lauantaina. Lauantaina Jussila oli Sotkamossa hetken lukkarina. Kolmannessa vuoroparissa miehet vaihtoivat tutummille paikoilleen. Jussila pelasi lauantaina
Omalle tasolle ja mitalit kaulaan
ROY VIITANEN
SUPERPESIS Pattijoen Urheilijoiden iskun paikka välierissä olisi ollut avausottelussa. Vaihto oli myös tapa herätellä joukkuetta. tanut ja tehot jäivät nytkin heikoiksi. Avausvuoroparissa viimeisenä lyöjänä onnistui Mikko Korhonen. Jukka-Pekka Vainionpää olisi huimassa iskussa kotiuttajana. Vaikka loppuottelupaikka karkasi lopulta suoraan
3-0 tappiolla, niin Sirviö ei usko, että pronssiotteluihin pitäisi motivaatiota erikseen hakea. Pattijoen sisäpeli ei Sotkamossa ollut voittoisassa vireessä. Molemmat pelasivat väärillä paikoilla ihan hyvin, totesi Sirviö. Tällä kertaa kakkospalkittu Roope Korhonen sitten sinetöi voiton lyömällä kolmannen juoksunsa. Seitsemän lyötyä riittää työnäytteeksi. Kaikki muut voivat katsoa peilistä ja miettiä, että kenellä on nolla lyötyä.
normaali taso ja tuleva vastustaja on vaikeuksissa.
Pronssiotteluissa Pattijoelle riittää yksinkertaisesti sisäpelin nostaminen sille tasolle mitä nimilistalta olisi lupa odottaa. Orava paukautti 4-0 tilanteessa koppareiden välistä tehot 1+2. Saivat Topin kiinni. Pattijoki pelaa pronssista Joensuun Mailaa. Takapalot ovat syöneet painostuspaikat ja samalla esimerkiksi Pertti Mäkelän rooli kotiuttajana on jäänyt vähäiseksi, kun onkin pitänyt täytellä pesiä.
Kotiutusrintamalla Jukka-Pekka Vainionpää on tehnyt mitä pitääkin. Kyllä joukkueella on viime kausi muistissa ja ei tarvitse erikseen motivoida, sanoi Sirviö.
Kauden aikana Pattijoen pelissä on välillä lyönyt tyhjää nollatilanne, vaihtopelaaminen tai kotiuttaminen. Ensin onnistui Roope Korhonen ja perään Kosti Rautiainen. Tumppi oli lukkarina, kun viimeksi voitettiin Sotkamo. Peli lähti mukavasti liikkeelle, mutta ei kyllä kantanut mihinkään. Pattijoki nousi tasoihin toisen tasoittavalla, kun JukkaPekka Vainionpää löi kakkosluukkuun ja Tuomas Jussila toi tasoituksen. Jani Komulainen löi ensin jakson voittojuoksun. Pitää kääntää ajatukset pronssipeliin. Riittävää tukea on tuonut jokeripaidassa Lauri Kaartokallio
Hyvä suoritus kahdessa muussa alkuerässä toi kuitenkin paikan B-finaalissa. Nopeus on ollut koko kauden hankalaa ja tuskaa. Honkajoen Pesämäen rata oli nyt ensimmäistä kertaa rallicrossin SM-kilpailun näyttämönä. Laitettiin jalkaa ja kroppaa peliin. Raahe-Kiekon peliä sotki lauantaina se, että poissa olivat Hannu Härönoja ja
Raahe-Kiekon Aki Sarkkila teki perjantaina kaksi komeaa maalia Kokkolassa. Muutettiin systeemiä yksinkertaisemmaksi. Eilen oli loistavaa alusta alkaen. 044-3474466/Sarkkinen. klo 18-19.30 Pattasten koulun salissa lohkolla B. Toisen erän lopussa oli vähän liikaakin tunnetta ja meni sekavaksi, kommentoi Raahe-Kiekon valmentaja Timo Elfving perjantain vierasottelua. Hyviä kuppereita tänään ja 1/5 ei kuvasta JP:n lyöntejä. Kuva: Roy Viitanen Mikko Ahola. Raahe-Kiekko heräsi pelaamaan toisen erän lopussa ja kolmannessa erässä joukkue karisti YJK:n kintereiltä.
Viimeisen erätauon alkuun käytettiin kopissa vähän ääntä. Auto pyörähti radalla, ja Ford Fiesta-kuljettaja sijoittui lopulta viidenneksi. Tämän takia ykkös-ja kakkoskenttä menivät molemmat uusiksi. Lauantaina Raahessa kello 16 alkavaan otteluun vastustajaksi saapuu Iisalmen Peli-Karhut.
Lauantaina olisi ollut lisääkin tarjolla. 2002-2004) lentopalloharjoitukset alkavat tilapäisillä vuoroilla ti 28.8. Perjantaina kaatui Kokkolan Hermes. Viimeisessä erässä kaveri hyytyi, totesi Elfving. Joni Suo-
minen keräsi kaksi syöttöpistettä. Mikäli olet kiinnostunut ohjaajana toimimisesta niin ota rohkeasti yhteyttä p. Keski-Korsun auton ajettavuus ei ollut parhaimmillaan perjantain harjoituksissa sattuneen teknisen vian vuoksi. Raahe-Kiekosta Aki Sarkkila osui Kokkolassa kahdesti. Perkiömäki ja Keski-Korsu ovat mukana mitalijahdissa.
Raahen
Lentopallo
E-tyttöjen (s. klo 18 Seurantalolla. Ohjaajana Sauli Siipola. Toiseksi viimeisellä kierroksella Perkiömäen autoon ilmaantui harmittavasti latausongelmia. Yön aikana asennettu voimansiirron varasosa aiheutti lukon luistamista, ja auto oli hidas mutkissa. JP osoitti taas, että olisi lyönnissä. Kolistelujen jälkeen kakkosena tuli Perkiömäki, joka haastoi tosissaan Määttää. Tultiin paikalle, mutta ei oltu läsnä. Tämän jälkeen johdon otti haltuunsa pistekärjessä Honkajoelle saapunut Valkealan Atro
Määttä. Tammisen sanoin 95 prosentin valmistautuminen on 50 prosentin suoritus. Hyvä, että saatiin käännettyä. Pelissä oli tasoa ja tunnetta. Lauantaina kotihallissa Raahe-Kiekko voitti Ylivieskan Jääkarhut. Hermeksen tasoituksen jälkeen Akilta hyvä 23 maali. Juoksunopeudessa hävittiin noille. Ryhmään otetaan v. Raahe-Kiekko pelaa seuraavaksi keskiviikkona JHT: n vieraana Kalajoella. Keski-Korsu ei pystynyt Ford Focus-autollaan taistelemaan tällä kertaa voitosta, mutta keräsi hyvän pistepotin neljännellä sijallaan. 2002-2004 syntyneitä. Raahelaiskaksikko vei B-fi-
Ari Perkiömäen auton tekniikka petti. Menetettiin kiekkoja hyökkäyssinisellä, kuvasi Elfving. Raahelaiset Pekka Keski-Korsu ja Ari Perkiömäki olivat nelivetoisten turboautojen Super Carluokan alkuerissä hyvässä vauhdissa. Muista vuoroista ilmoitetaan myöhemmin. ja 2-3v.) sekä Vauhtivarpaat- ryhmälle (3-4 v.) Ohjaajalta toivomme vastuuntuntoa ja kokemusta pienistä lapsista. Maalin tekivät myös Hannu Härönoja, Taneli Lohtander ja Alberts Bolus. klo 18-19.30 Pattasten koulun salissa lohkolla A. Tervetuloa! Raahen Lentopallo Epoikien uusi ryhmä aloittaa tilapäisillä vuoroilla ti 28.8. Keski-Korsu joutui tosin keskeyttämään yhden alkuerän tekniikkaongelmien vuoksi. Jäi pikkuisen parempi maku pelistä, sanoi Elfving.
Kotiottelun tehokkain oli viimeisen maalin tyhjiin laukonut Juho Muikkula 1+2. Ohjaajana Mikko Sarkkinen 044-3474466. Ottelun alku ei ollut kovin kummoista kotijoukkueen osalta. Jatkovuoroista ilmoitellaan heti, kun ajat varmistuvat. Tänäänkin piti lyödä hyviä lyöntejä, että saatiin etenijöitä eteenpäin, kertoi Sirviö.
Tekniikkaongelmat riepottelivat raahelaiskuskeja
TERO LYTTINEN
SEURAT
Saloisten Reipas Johtokunnan kokous ti 4.9. 040-8377282 (Virpi Autio). 27. Perkiömäki jäi niukasti ensimmäisenä kuskina Afinaalin ulkopuolelle. Muut maalit tekivät Joonatan Tuikkanen, Jaakko Svensk, Ville Kuorilehto ja Markku Tiikkaja. Joukkue otti neuvosta vaarin. Atro Määttä otti voittonsa myötä tukevan otteen SM-kullasta, mutta muista mitaleista käydään raju taistelu kauden päättävässä Hyvinkään osakilpailussa 15.9. elokuuta 2012
Raahen Seutu
| 13
Tammisen sanoin 95 prosentin valmistautuminen on 50 prosentin suoritus.
TIMO ELFVING, RAAHE-KIEKONVALMENTAJA
"
ROY VIITANEN
Raahe-Kiekko nakutti kahdet voitot
JÄÄKIEKKO Raahe-Kiekko voitti viikonvaihteessa molemmat harjoitusottelunsa 52. Kaikki uudetkin harrastajat ovat tervetulleita! Pattijoen Jumpparit PaJu Etsimme ohjaajajoukkoomme ohjaajia pikkuisten Taaperojumppiin (1-2 v. A-finaalissa parhaimman lähdön otti Hämeenkyrön Aki Karttunen, mutta pyörähdys tiputti hänet jälkijoukkoon. Surffailua ja neppailua. Raahelainen yritti pitää kiinni kakkospaikasta, mutta puoli kierrosta ennen maalia ohjaustehostimen sam-
mumisen seurauksena ratti tempautui kuljettajan käsistä. Kuva: Vesa Rauhala
7/17 Hannu Ikonen 0+0, 1/9 Jari Törmänen 0+0, 5/16 Jukka-Pekka Vainionpää 7+0, 14/28 Marko Nikula 0+0, 0/4 Lauri Kaartokallio 0+2, 8/17 Jussi Kemilä 0+0, 7/8 (pelaaja lyödyt+tuodut, kärkilyönnit/kl-yritykset) Marko Nikula 2 ottelua, Jussi Kemilä 1 ottelu, muilla 3 ottelua
naalissa helposti kaksi kärkipaikkaa ja pääsivät näin mukaan päivän viimeiseen starttiin. ja to 30.8. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet kokeilemaan lentistä!
AUTOURHEILU Rallicrossin SM-sarja, Honkajoki
Rallicrossin SM-sarjan viides ja samalla kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina. Tied. ja to 30.8
Itsepoimien 2.50 e/kg. Vihannissa rivitalokaksio 2h+kk+s, 50m2. Lukot ja avaimet. 0500 464 321.
KADONNUT
Neurologian erikoislääkäri Veli Ala-Hurula. vm.-00 2-renk. . 044 790 1306 www.it-parkki.fi APUMIEHIÄ 19 /t ruohonleikkaus, pensasaidat, rakennusapu, muutot yms. . -95. Puh. .
ULKO-/MÖKKIOVET
MUSTA- JA PUNAHERUKKAA Pyhäjoella. p. . paikalla lähellä keskustaa. p. Kasettisavupeltejä 15,-/kpl. E. Huiui! YLI 7000 LEFFAA! Vielä elokuun loppuun saakka kaikki leffat 2/vrk (ei uutuudet)! Joka 5. Tarjoukset agivastaava@hotmail.fi
RENAULT LAGUNA
KAMERAVALVONTA- JA KODINTURVAJÄRJESTELMÄT, avaimet käteen asennettuna. keskusta, 3krs, hyvät näkymät 040 549 0245. 010 665 5185 Fellmaninpuistokatu 4, PL 61 92101 RAAHE www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi. VUOKRALLE TARJOTAAN: Yksiö Raahen keskustassa. 4H-kierrätyskeskuksella (os. 7 ha Pattijoen Ylipäässä. Avoinna joka päivä 9-21. Kurrentie 32, Raahe. Tikka M 55 Cal. 449. . Giulietti näpp. .
RAKENNUSPELTITYÖT
Metsätiet, kanavat, peltoojat. Uusiolämpö / Sami Ahola p. P 044 047 3401. klo 11-15 Koulukatu 8, Raahe ( uusi kirppis ) Kalakaverin otsalamppu 3 W Cree Led -150 19,80 (vastaavat yleensä 60-70,-) Käsivalaisin lentokonealumiinia 19,80. Raahen koirakerho ry etsii HALLITILAA koirien talvitreenaukseen. Asunnossa sauna, varasto ja autokatos. YKSIÖ Raahen keskustassa 28 m2. 040 503 9179. Tule ja tee tarjous. 040 865 4803 www.sivulanviritys.fi TIETOKONEHUOLTO ammattikorkeakoululla p. Vapaa 1.10. SU 26.8. 08 349 193 tai 041 466 7796. HARMONIKAN soiton opetusta aikuisille ja lapsille. 9/10x21 lasiaukollisia 6R oksapeilioveja + karmit 130,-/kpl. 044 521 3787 Ota yhteyttä!
VESAKOT POIS!
Omakotitalotontti, 2068 m2 Pyhtilässä, Ketolanpolun ja Suvihaanpolun kulmassa. Hp. Hyväkuntoinen, remontoitu 1.8 RT vm. Myytävänä aseet. 050 526 6042.
TYÖSUORITUKSIA
HYVITÄMME VANHAT KALUSTEET VAIHDOSSA 15.9.2012 saakka. Kirurgian erikoislääkäri Kristiina AlaHurula: Suonikohjujen vaahtoruiskutukset. ja lisätied. 0440 772 757. P 0500 232 822. Vanhatalo Erik. VAATEALEVIIKKO 27.8.1.9. 0400 282073. Citroen Xsara hatcb. Auratie 1, Pattijoki) TAIMIENVAIHTOPÄIVÄ to 30.8. Vapautuu elokuun lopulla. Sinun ei tarvitse osata nuotteja eikä soittaa. P 0440 123 373. 1250 . Vesakon raivausta puomikoneella. 2,40 kpl. Vakuus 350 . P 050 534 6020 sähköposti: . Vuokra 350 . P (08) 275 217. Hirvijahtini on loppunut. Ulottuvuus 6m. Tied. Ajettu n. Älä viivyttele enää, koska häviät helposti tonneja vuodessa näillä öljynhinnoilla! Lämpökaivot 28 /m. KULTAISENNOUTAJAN Urospentu luov. P 044 325 1903. Myydään/vuokrataan RT-KAKSIO LUOHUALLA kts. Swatdee Thaihieronta, Brahenkatu 3. nettiasunto: ID 54722 P 045 631 2412. ja ääninen h. Soitot klo 17 jälk. (08) 265 013.
HALUTAAN VUOKRATA: N. Katso valaisimet www.kalakaveri.fi
TONTTI
Seutukunnan luotettava myynti ja huoltopalvelu. katsast. P arkisin klo . Siisti rivitalokaksio (valm -02) Ruukissa rauh. 14 |
Raahen Seutu
27. REIVOSEN HUONEKALUHALLI Pyhtiläntie, Pattijoki. Tyrnimarjapuristimia. Muutama vapaa oppilaspaikka! Ilmoit. . Hinta 1100 myös osamaksu mahd. . p. . Valoisa, avara, kolmio 64m2, ylink. . 010 257 6242. harmonikka MF52C 3-äänik. P 0400 681 759. klo 1416. P (08) 435 441. Pentu Paltamossa. Kulku katutasolta, keittiö ja 2 WC:tä. . 0400 689 045. Tarjousten perusteella METSÄPALSTA n. P 040 739 6850. HEINÄPAALUJA Revonlahdella. Vastaanotot: Terveystalo Raahe. 15 jälk. p. Ilmainen turvakartoitus paikan päällä! Soita 050-4346340 ja 0458667775. Vuokraan sis. P 044 308 6763. Puh: 0306000. Tervetuloa! P 046 583 . Kuivaa metristä koivu- ja sekahalkoja. 040 510 4090. siisti. Asunnossa sähkölämmitys. Tiirola p. Tervetuloa! Tied. elokuuta 2012
MYYDÄÄN:
Listat, panelit, ikkunat, väliovet, sisä- ja ulkopanelit. 044 790 1307 www.it-parkki.fi
LÄÄKÄRIT
Puh. asennettuna tai mittojen mukaan. 140,-/kpl. Lisätietoa WWW.TURVALLISUUTTA.FI
HÄLYTTIMET
KAIKENLAISTA:
Mustaharmaa valkoisella kaulamerkillä oleva leikattu maatiaiskissa Pattijoen Rivitieltä 7.8. Heti vapaa. MA-LA 11-17. EKA-Asennus eero.alapere@gmail.com p. sähkö, vesi, nettiyhteys ja kaapeliTV. OP-Isännöinti, p. Valkolakattu paneli II-laatu sopuhintaan. TYÖSUORITUKSIA TYÖSUORITUKSIA PIHAKANNOT POIS! Kevyellä jyrsimellä. Aidan teräsjalat: 51x51 alk. Pyörökepit. . 8/9x19 varasto-ovi alk. P 0400 473 620. vuokraus ilmainen! Av. 1200 . 308, sekä Heckler & koch puoliautom.kiv. 80-160 m2 kokoustoimintaan soveltuvaa tilaa. Opiskelijalle. P 0400 483166. 9762, 040 877 1368. PIANON VIRITYKSET Juuso-Ville Sivula p. Veneen moottori Volvo Penta + traileri. Vapaana KAKSIO, 59 m2, kt/ 1 kerros. Vuokra 360 /kk+vesi ja sähkö kulutuksen mukaan. . Cal 3006. Puh. P 0400 347 501. Tulisijan tarpeet. hyväkunt. 260 000 km. P 0440 118 229. Hp. 31.8.2012. . 0400 802 893.
piiput, juuripellit, hatut, listat ym. Uudet laadukkaat merkkitietokoneet käyttökuntoon asennettuna alk. www.hittimaatti.fi Huippulaadukkaat Thermia MAALÄMPÖPUMPUT vielä tulevalle talvelle. Marjat mehuksi suoraan pensaasta. 1400 eur. jaakko.isola@kotinet.com ART-MUSIIKKIKOULUN syyslukukausi on käynnistynyt Raahessa ja Vihannissa
010 665 5171, 010 665 5172 tai 010 665 5119 tai ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi. Timo Viljanen, TurWei, 1.39.33, 6. Aalto-yliopistossa Espoossa diplomi-insinööriksi opiskeleva Matias alitti Lontoon olympialaisten B-rajan 50 kilometrillä. Urheilijalla pitää olla tavoitteita, ja niitä vartenhan sitä harjoitellaan. Hän aikoi tästä soittaa ensin valmentajalleen ja kuulla hänen mielipiteensä. 311 4244, fax 311 4245
www.koklaki.fi
Remontointi- ja rakennuspalvelut
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
joka maanantai Raahen Seudussa
Remon Oy
AA, VT, MBA Jussi Laaka OTM Anna Kaukko OTM Heidi Tampio OTK Sari Bruun VT Satu Eskola OTK Eeva-Leena Pietilä Laivurinkatu 19 A, Raahe puh. 08-374 511, 040-5517754 fax 08-311 0286 asianajotoimisto@limingoja.net www.limingoja.net
asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 3110 994
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat - lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet - oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.fi Painopistealueet
Kattoremontit | Huoneistoremontit | Ulkovuoraukset | Ulkomaalaukset | Kosteat tilat
AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155 AA, VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144 OTM, KTM Jenni Kivijärvi, 044 068 7133 - julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki www.paakki.net www.opuslex.fi Avoinna mape klo 917.
Tilaa ilmainen suunnittelu ja kustannuslaskelma Remontista puheen ollen.
Sotaplassintie 5 92140 Raahe
www.remon.fi
040 481 4631
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
Asianajotoimisto Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari Rantakatu 5 A 24, Oulu puh. Matias Korpela, RaahVe, 1.35.03, 5. Tähän pitää harjoitella hyvin ja rikkoa A-raja, jonka aikaa ei ole vielä vahvistettu, mutta arvelen sen olevan neljän tunnin luokkaa, mainitsi Matias. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. 220 611, fax 222 766
puh. Moskovan MM-kisojen viisikymppiä kiinnostaa. elokuuta 2012
Raahen Seutu
URHEILU | 15
Matias Korpela käveli SM-kisoissa neljänneksi
PAULI VAIHOJA
YLEISURHEILU Raahen Vesaa edustava Matias Korpela sijoittui Kalevan Kisoissa 20 kilometrin kävelyssä neljänneksi. 3110 990, 0400-410 720 fax. Veli-Matti Partanen, LappUM, 1.29.52, 4. Matkan mitaleille kiilasivat kovemmat tilastoajat omaavat olympiakävijät Jarkko Kinnunen ja Antti Kempas sekä Veli-Matti Partanen. RUSKO KY 08-223 6262 040-580 5288
ASIANAJOTOIMISTO KYLMÄNEN & ONNELA-KARINIEMI
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100
Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja www.habita.fi
OULU
Asianajotoimisto Paakki & Lepoluoto Oy
Painopistealueet: perhe- ja perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä oikeudenkäynnit.
Sovionkatu 10, 2. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com
Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy
Jakelupalvelut
Sopimuksen mukaan neuvottelu myös Raahessa.
Painopistealueet: riita- rikosoikeudenkäynnit kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä perhe- ja perintöoikeus
Jaamme suoramainoksia jakeluverkostomme tai sen osa-alueille lauantaisin. 27. 010 665 5125, Minna Lattunen
MAINOSJAKELUT
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. Elmo Koivunen, EsboIF, 1.41.25.
Matias Korpela jäi harmittavasti mitaleilta suomenmestaruuskisoissa.
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Asianajotoimistoja: Kiinteistönvälittäjiä
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Sain kaksi varoitustakin ja toinen tuli 12 kilometrin kohdalla. krs, Raahe Puh. 114/kk
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Kysy tarjous: puh. Kisamatka jäi kokematta, kun Suomella oli kaksi kokenutta A-ra-
jan kävellyttä Jarkko Kinnunen ja Antti Kempas.
Vihannin Urheilijoiden Mikko ja Antti Martinmäki jäivät kiekon karsinnoissa omista ennätystuloksistaan. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
ASIANAJAJA
VT Vesa Juntunen VT Mirkka Pentikäinen OTM Mikko Ravaska Isokatu 16 B 14 90100 Oulu Puh. Pyhäjoella 16.11.1989 syntynyt Matias käveli kahden olympiamiehen vetämässä kovassa seurassa, mutta täysin tyytyväinen hän ei ollut suoritukseensa, sillä viime vuonna Turun SM-kisoissa syntyneeseen ennätykseensä 1.31,48 hän ei nyt yltänyt.
Aika vaikea kilpailu, ei vain kulkenut ja aika oli huono. Korpela jäi Lahdessa ennätyksestään reilut kolme minuuttia. Tämä laji vaatii kovasti työtä, korosti Matias. Matias on asettanut tavoitteeksi Moskovan MMkisat ensi vuonna ja myös
Rion olympialaiset vuonna 2016 ovat käyneet hänen mielessään. Antti Martinmäen ennätys on 50.81, joten paikka kahdeksan joukossa olisi vaatinut jo roimaa tulosparannusta.
Tuloksia: M 20 km kävely: 1. Tämän jälkeen piti hidastaa vauhtia ja pelata varman päälle, ettei tule kolmatta varoitusta, jolloin olisin lentänyt ulos kisasta, sanoi Matias Korpela.
Seuraavia kisoja hän ei vielä varmuudelle tiedä, mutta ensi viikonlopun PP:n piirin pm-kisojen kävelyn ratakymppi Oulussa kiinnostaisi. 010 4395 500
HOIDAMME YRITYSTEN JA YKSITYISHENKILÖIDEN LAKIASIAT VANKALLA AMMATTITAIDOLLA JA KOKEMUKSELLA MAKSUTON ALKUNEUVOTTELU!
Oma koti kuinka kallis. Jarkko Kinnunen, JalasjJa, 1.26.17, 2. Kampaamo
HAE
Pätevä palveluhakemisto
Hinnat alk. Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
JÄTEKULJETUKSET M. Viimeinen finaalipaikka olisi vaatinut reilun 53 metrin heittoa. Antti Kempas, KeskiUYU, 1.27.44, 3