200
neliön talossa vedestä peritään
84,72 euroa vuodessa. Yhteensä pyhäjokiset joutuvat maksamaan vesihuollosta 4,08 euroa
kuutiolta.
Perusmaksu Pyhäjoella vaihtelee talon koon mukaan, 100 . Raahessa
vedestä maksetaan 1,03 euroa ja
jätevedestä 1,40 euroa eli yhteensä 2,43 euroa kuutiolta.
Perusmaksua Raahessa peritään
omakotitalollisilta vedestä 37,50
euroa, jätevedestä 48,00 euroa ja
hulevedestä 26,50 euroa vuodessa
Alle 150 neliön omakotitalossa
talossa liittymismaksu on vesiliittymästä 900 euroa, viemäriliittymästä1 400 ja hulevesiliittymästä
700 euroa.
Pyhäjoella Pyhäjokisuun Vesi Oy
on myös korottanut hintoja vuoden alussa. Yleisurheilussa menestys kasaantuu lapsiin ja veteraaneihin. Kiinnioton suoritti kaksi Jokilaaksojen poliisin partiota vahvistuksenaan poliisikoira.
Ampujan epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen,
vaaran aiheuttamiseen ja vahingontekoon.
Pesäpallo villitsee vuodesta toiseen
PattU:n menestys miesten superpesiksessä on kova sana Raahen seutukunnassa. Veden käyttömaksu
on Pyhäjoella 1,59 euroa ja jäteveden 2,49 euroa kuutiolta. Asunnossa vieraana
ollut mies oli saanut käsiaseen
pois ja luovutti sen poliisille.
Kiinnotto sujui rauhanomaisesti. Hinnoissa
on kunnittain heittelyä.
Kalleinta vesi on Pyhäjoella ja halvinta Raahessa
RAILI VIIRRET
Jos veden kulutus olisi esimerkiksi 200 kuutiota vuodessa, maksaisi
se pyhäjokisille viemäri- ja vesiverkostossa omakotia asuvalle eniten.
Pyhäjokisuun Vesi Oy:n taksojen
mukaan lasku olisi noin 950 euroa vuodessa.
Seuraavaksi kalleimpia seutu-
kunnassa ovat Paavolan Vesi Oy:
n vesi- ja viemärimaksut Siikajoen
kunnassa. Vihannissa
peritään perusmaksua kuukausittain ja vuodessa sitä kertyy vedestä
27, jätevedestä 63 ja hulevedestä
36 euroa.
PALJON ILOA: Urheiluvuosi kertoo alueen osaamisesta
Vihannin Vesi Oy: n hinnaston
mukaan omakotitalon vesiliittymä
maksaa 750 ja viemäriliittymä 750
euroa. 6?7. 16
ELÄIMET
Puksulla
riittää faneja
. 200
neliön omakotitaloilta on 1 155
euroa ja viemäriliittymämaksu
1 470 euroa.
Vihannissa käyttömaksut ovat
vedeltä 0,66 euroa kuutiolta ja jätevedeltä 1,97 euroa, eli yhteensä
2,63 euroa kuutiolta. Vihannin
maksut ovat noin 650 euroa.
Myös liittymismaksut ovat Pyhäjoella kalleimmat kuin alueen
muissa kunnissa.
Raahen Vesi Oy:n uudet käyttömaksut ovat vuoden 2013 alusta
nykyistä korkeammat. VUOSIKERTA
RS
RUOKA
. 8?9
Honkala, kuva: Vesa Joensuu
Kymmenen
vuotta Raahen
ja Pattijoen
kuntaliitoksesta
. 200 kuution vuosikulutuksella hinta nousee noin 740
euroon vuodessa. JOULUKUUTA 2012 | N:RO 247 | 93. 16
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
Pyhäjoen vesi kalleinta
VESI Veden ja jäteveden
maksut nousevat vuoden vaihteessa. 14
Skonsseja ja
muuta
naposteltavaa
RAAHEN SEUTU
- 15
Lunta luvassa
. Halvimmaksi
pääsisi raahelainen omakotiasuja vajaalla 600 eurolla. TORSTAI
27. Teksti: Juha
. Yhteensä siis 1 500 euroa.
Siikajoella veden käyttömaksu
on 1,15 ja jäteveden käyttömaksu
1,65 euroa, yhteensä 2,80 euroa
kuutiolta.
Tavallisen asuinrakennuksen
perusmaksut Siikajoella ovat 93
euroa käyttövedestä ja 88,65 euroa jätevedestä vuodessa.
Omakotitalon liittymismaksu
vesijohtoon ja viemäriin maksaa
Siikajoella yhteensä 3 550 euroa.
Pelkästä vesijohtoliittymästä peritään 1 450 euroa ja viemäriliittymästä 2 100 euroa.
Mies
ammuskeli
rivitaloasunnossa
RAAHEN SEUTU
VIHANTI Vihantilainen mies
ampui keskiviikkona 26. Kokenut joukkue otti toisen perättäisen SM-mitalin ja toi läpi kesän tukun ilonhetkiä alueen urheiluväelle. joulukuuta aikaisin aamulla käsiaseella seitsemän laukausta rivitaloasunnossa.
Toinen vihantilainen mies oli
ollut istumassa tietokoneella,
kun asunnon haltija oli ampunut
hänen päänsä vierestä laukauksen kattoon. Vuoteen mahtui tosin paljon muutakin.
Palloilun lisäksi myös yksilölajit osataan hyvin. Jätevedestä maksu on samankokoisessa talossa 52,92 euroa vuodessa.
Vesiliittymismaksu 100
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
PÄÄKIRJOITUS
27. Joskus lumilinnan katto rysähti alas, joskus niskaankin.
Joululaulussa lauletaan, että ?laps hankeen hukkuu, unhoittuu?. Leveillä hartioilla pystytään kantamaan investointien vaatimia taloudellisia riskejä tavalla, johon pienillä yhtiöillä ei ole mahdollisuutta.
Kun alalla vielä tekniikka kehittyy nopeasti ja asiakkaiden vaatimukset kasvavat samassa tahdissa, on pienen vaikea
pärjätä kilpailussa, oli sillä alueellisesti
miten vahva asema hyvänsä.
Asiakkaalle suurin merkitys on sillä,
kuinka hyvät ja toimivat palvelut hän
saa ja millä hinnalla. Vasta kun poliisi ja palokunta tulivat paikalle, alkoi ohikulkijoita kiinnostaa.
JOUKO
Kuski olisi tarvinnut apua jo aiemmin
auttaakseen vanhan äitisnä pakkasesta lämpimään. Vaikka joulukoristeet, -ruuat ja -lahjatkin ovat osa joulua, ei niille enää pane
niin suurta arvoa kuin ihmisille ympärillään.
Mieleni oli myös niiden läheisten luona,
joita oli kohdannut suuri menetys ja suru
joulun alla.
Tiedän, että ikävä ja haikeus leimaa joulun pitkäksi aikaa, ehkä lopuksi elämää.
Senkin opin tänä jouluna, että minut on
helppo yllättää ja ilahduttaa. Jotenkin ne
vain tarttuvat korviin ja sattuavat
silmiin, sydämestä puhumattakaan.
Kadonnen pikkupojan hautautuminen
lumikinokseen tapahtui jo ennen joulua..
Se on niitä uutisia, joita ei koskaan haluaisi lukea.
Pikkupoikien ja -tyttöjenkin mielipuuhaa on lumitunneleiden kaivaminen ja lumilinnojen rakentelu.
Omassa lapsuudessa sitä ei pitänyt hengenvaarallisena touhuna. Kukapa ei ihailisi vastaantulijan kiiltävää kuontaloa. Se on
enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässäni. Eikä avun tarjoamiseen
tarvita edes joulumieltä, vaan tervettä järkeä ja välittämistä.
Oma joulumieli syntyi taas yhdessäolosta. joulukuuta 2012
+
. Olettaa voi, ettei
hintatasoon ainakaan ole tulossa korotuksia, sillä PPO:n hinnat eivät ole olleet
halvimmasta päästä. Jotain on tuntunut uudesta kodistani puuttuvan. Tai katsokaa Wayne
Rooneyn kaunista hiusimplanttia.
?Kuin päähän olisi murskattu Weetabix?, kommentoi Noel Gallagher.
Miia.Lahti@almamedia.fi
Raili Viirret
O
ikeastaan minun ei pitäisi lukea
surullisia uutisia. Arkistokuva: Ilkka Laitinen
Iso nielaisi
jälleen pienen
E
lisa ja PPO julkistivat viime
viikolla kaupan, jolla PPOyhtiöiden televiestintä- ja
IT-liiketoiminta myydään
Elisalle. PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Saimme
valkoisen joulun, ja nyt vuosikin näyttää
vaihtuvan lumisessa maisemassa.
. Arttu-poika ei
unohtunut, eikä varmasti unohdu. Mitä
karvat voivatkaan tehdä itsetunnolle?
En silti tiedä paljon groteskimpaa
ajatusta, kuin että kävelisin jonkun
10-vuotiaan tytön hiukset (jotka hän
on myynyt henkensä pitimeksi) kallooni liimattuina. Pitkällä tähtäimellä ei ole kuluttajan etu, jos jokin ala keskittyy liikaa
vain muutaman toimijan käsiin.
TORNIN JUURELTA
Karva karvasta
. Mies yritti turhaan pysäyttää ohikulkijoita. ?Paksu tukka on statussymboli, voiman ja viriiliyden
merkki?, toteaa kosmetiikkakirurgi The Guardian -lehdessä.
Jos länsimaiset rikkaat naiset
ostavat pitkät tukkansa köyhiltä Intiasta, onko miesten karvoittamisessa mitään sen ou-
dompaa. Päälaelle istutettava hiusimplantti on
jo vakio, nyt miehet haluavat
partaimplantteja. Asiakkaita
riittää Arabimaiden lisäksi IsoBritanniasta ja muualta Euroopasta. Korpi-Tassi vakuutti viime
viikolla, että välittömiä vaikutuksia kaupalla ei näihin ole.
Täkäläisille PPO:n asiakkaille kauppa ei välttämättä näy juuri mitenkään.
Muutoksessa piilee aina mahdollisuus,
joten palvelutaso saattaa jopa jatkossa
parantua.
Valtakunnallisesti kehitys on kuitenkin
arveluttava. Se on ollut tämä Leonardo da Vinciksi nimetty kissapoika.
?
Eikä avun
tarjoamiseen
tarvita edes
joulumieltä,
vaan tervettä
järkeä ja
välittämistä.. Vuodesta 1919
YLÄNURKKA
raili.viirret@almamedia.fi
Joulumielestä
Elisa vahvistaa asemiaan ostamalla PPO:n. Se, miksi joku ei halua elää
ohuen tukkansa tai kaljun kera, onkin
toinen tarina. Kissatonta aikaa onkin ollut jo pari vuotta. Täällä PPO:lla työskentelee
20 henkeä. 2 |
Raahen Seutu
MIELIPIDE
. Nyt vain
odotan jo hiemen malttamattomana, miten uusi kissa asettuu kotiini. Toivottavasti kauppa näkyy asiakkaille entistä parempina tietoliikennepalveluina. Eikä olisi päivänselvää, että kun joku huitoo tien päällä
apua, paikalle pysähdytään kysymään?
Joulumieli vaikuttaa olevan hukassa kiireisiltä ihmisiltä. Häntä haettiin satojen ihmisten voimin, mutta
turhaan.
Jouluna Puumalassa 66-vuotias mies
ajoi autollaan tieltä ulos kyydissään 86vuotias äitinsä. Yksi Suomen johtavista televiestintäoperaattoreista nielaisee alueellisen ja osuuskuntapohjaisen toimijan, mikäli Kilpailuvirasto ei
kauppaa tyrmää.
Jotain alan kilpailusta, keskittymisestä ja suuruuden ekonomiasta kertoo se,
että kaupan yhtenä perusteluna PPO:n
toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassi mainitsee sen, että operaattoritoiminnassa
valtakunnallisen tason toimijalla on paremmat mahdollisuudet pärjätä. Turkissa tehdään nyt karvoista kovaa bisnestä. Äiti ei onneksi ollut loukkaantunut vakavasti, ainoastaan kylmissään.
Mikä meitä ihmisiä vaivaa. Palveluiden toimi-
?
Muutoksessa
piilee aina
mahdollisuus.
misen taso taas nähdään tulevaisuudessa;
isot teleoperaattorit ovat yksi toisensa jälkeen saaneet sapiskaa milloin asiakkailtaan milloin Kuluttajavirastolta.
Paikallisesti on merkitystä myös sillä, mitä tapahtuu PPO:n työntekijöille
Raahessa
Pitkäaikaistyöttömien määrä pysyi käytännössä ennallaan.
Edellisvuoteen verrattuna työttömien määrä nousi noin 200 henkilöllä.
Nuorten työttömien määrä
on vuodessa kasvanut 77
?
työnhakijan ja pitkäaikaistyöttömien 39 työnhakijan
verran.
Työttömyysprosentti on
noussut koko seutukunnassa vuoden aikana 1,5
prosenttiyksikköä.
Marraskuussa seutukunnan pienin työttömyysprosentti oli Pyhäjoella, missä työttömänä oli 8,6 prosenttia työvoimasta. Raahessa jono velkaneuvojalle on noin 70 päivää. Kortistossa oli kaikkiaan 123
3
Pikavippimainoksia en haluaisi nähdä.
LEEA HAAPAKANGAS RAAHEN VELKANEUVONNASTA
pyhäjokista.
Raahessa 1 056 työnhakijaa merkitsi 10, 5 prosentin työttömyyttä.
Siikajoella työtä vailla oli 249 kuntalaista, jolloin työttömyysprosentti
oli 10,6.
Vihannissa päästiin alle 10 prosentin. 27. Nuorten työttömien määrä laski 3 henkilöllä, mutta lasku oli vähäisempää kuin yleensä tähän
aikaan vuodesta. joulukuuta 2012
UUTISET |
Raahen Seutu
UUTISET
. Kuva: Ilpo Lukus
Jonot purkautuvat
VELKANEUVONTA
Vielä vuosi sitten velkaneuvonnassa oli
yli kahdeksan kuukauden jonot. Tänä vuonna uusia asiakkaita
on tullut 250, viime vuonna
263. www.raahenseutu.fi
Työttömyys
lisääntyi
RAAHEN SEUTU
KASVUSSA Työttömien määrä lisääntyi vuoden
loppua kohden. Moni on pyrkinyt
paikkaamaan talouttaan ottamalla pikavippejä ja maksaakseen niillä entisiä velkoja pois.
. Sairautta ja työttömyyttä.
Myös pikavipit näkyvät
velkaneuvojan arjessa. Miesten työttömyys
nousi 71:llä ja naisten laski
10:llä. Nyt
apua taloudellisen
ahdingon selvittämiseksi saa jo parissa kuukaudessa.
KRISTIINA TUIKKALA
. Seutukunnan alueella oli työttömiä työnhakijoita marraskuun lopussa yhteensä 61
enemmän kuin lokakuussa. Alamme olla jo lähellä
suositusta, mikä on 60 päivää, toteaa Leea Haapakangas Raahen velkaneuvonnasta.
Lokakuussa ajan velkaneuvojalle sai runsaassa sadassa päivässä, mutta vuoden loppua kohden
ruuhkaa on Haapakankaan
mukaan saatu purettua. Ne
ovat viime vuosien ilmiö ja
velkaannuttavat nopeassa
tahdissa. Asiakastapaamisia on
kaikkiaan ollut vuositasolla
300-400. Pikavippimainoksia en
haluaisi nähdä, tunnustaa
Haapakangas ja harmittelee
niiden luomaa tunnelmaa
vaivattomasta rahasta.
KÄRÄJÄT Toukokuun 26.
päivä Sovionkadulla humalassa ajanut raahelaismies tuomittiin törkeästä
rattijuopumuksesta ja ajokortitta ajosta 45 päivän
ehdolliseen vankeuteen.
Miehellä oli ajon jälkeen
0,76 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.
Vankeusrangaistuksen
lisäksi mies sai 30 päiväsakkoa, yhteensä 180 euroa.
Matkatukea
väärin perustein
RAAHEN SEUTU
KÄRÄJÄT Perusteettomasti koulumatkatukea
Kelalta hakenut raahelainen vuonna 1989 syntynyt mies tuomittiin maksamaan 60 päiväsakkoa yhteensä 360 euroa.
Hän sai tuomion myös
väärennyksestä, sillä hän
oli väärentänyt asiakirjoja,
joilla haki tukea.. Työttömänä oli 116 vihantilaista
ja työttömyysprosentiksi
muodostui 9,6,
Vihantilaiselle
nettihuijarille
sakkoja
RAAHEN SEUTU
KÄRÄJÄT Vihantilaista miestä nettikaupoissa huijannut espoolainen
parikymppinen mies tuomittiin Ylivieska-Raahen
käräjäoikeudessa petoksesta.
Mies oli tämän vuoden tammikuussa myynyt
olemattoman pelikonsolin vihantilaiselle 155 eurolla.
Oikeus katsoi miehelle
aiemmin tuomitun neljän
kuukauden ehdottoman
vankeusrangaistuksen
olevan riittävä seuraamus
myös tästä petoksesta.
Pahoinpitelystä
sakkoja
RAAHEN SEUTU
KÄRÄJÄT Kesäkuun alussa miestä pahoinpidellyt
raahelaismies tuomittiin
päiväsakkoihin.
Mies oli myös vastustellut häntä pidättämään tullutta poliisia, joten tuomioon lisättiin myös haitanteko virkamiehelle.
Miehelle tuli maksettavaa 264 euroa, kun rangaistuksesta vähennettiin
hänen putkassa viettämänsä yö.
Sakkoja
rattijuopolle
RAAHEN SEUTU
Jos jouluna tuli eletteyä reippaasti yli varojensa tai ylitettyä se viimeinen saldoraja, niin pikaista helpotusta raha-asioidensa järjestämiseen ei ole
odotettavissa. Nyt
jonotusaika on noin 70 päivää.
Talous- ja velkaneuvonnan ruuhkautumisen taustoista kirjoitettaessa ei tehdä lööppejä kansalaisten
räjähdysmäisestä velkaantumisesta, vaan kyse on
muutaman vuoden takaisesta velkaneuvonta-alueen
laajentumisesta, mikä ruuhkautti toimintaa.
Vuonna 2009 Raahen seutukunnan ja Siikalatvan lisäksi Raahesta ryhdyttiin
kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan aluehallintoviraston tekemällä sopimuksella
hoitamaan myös Lumijoen,
Limingan, Kempeleen, Oulunsalon, Tyrnävän, Utajär-
ven, Hailuodon, Muhoksen
ja Vaalan velkaneuvonta.
Alue ja työmäärä kasvoivat
merkittävästi.
Ensi vuonna kuntakokonaisuudesta jää pois Oulunsalo liittyessään Ouluun.
Vihannin nimikin pyyhkiytyy kuntaliitoksen vuoksi
pois kuntakartasta, mutta
asiakkuudet jäävät Raahen
kanssa tehdyn kuntaliitoksen myötä.
Haapakankaan mukaan
kolme neuvojaa työllistävässä velkaneuvonnassa
on alkukankeuksien jälkeen kuitenkin kyetty kehittämään toimintaa ja purkamaan jonoja. Useimpien taustalta löytyy odottamaton elämäntilanteen
muutos.
. Asiakkaan
tilannetta päästään kartoittamaan jo ensikontaktista.
Ennen ensimmäistä vas-
taanottoaikaa asiakas toimittaa asiakirjoin kartoituksen tilanteestaan.
Velkaneuvonnan aluelaajennuksen jälkeen uusien
asiakkaiden määrä on ensimmäisen huippuvuoden
jälkeen pysynyt jokseenkin tasaisena 250 asiakkaan molemmin puolin. Neuvontaa puhelimitse, tapaamisin tai sähköpostitse oli viime vuonna 2 300.
Ylivelkaantuneita päivästä toiseen kohtaava Haapakangas ei lähde soimaamaan asiakkaitaan holtittomuudesta tai taloudelli-
sesta osaamattomuudesta.
Toki on yksittäisiä tapauksia, joissa asiakas on toiminut täysin piittaamattomana taloudestaan
Alennusmyyntejä puolestaan lykätään
myöhemmäksi etenkin erikoiskaupoissa, joissa odotetaan venäläisturisteja.
Venäläiset piristävät kaiken kaikkiaan kaupan alkuvuotta. Raahen Seutu uutisoi
21.12. Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Oikaisu pyhiinvaellusasiasta
. Eipä voi kehua, mutta onneksi Raahen Teatterin
kannatusyhdistys on aatteellinen järjestö, jonka ei tarvitse tuottaa voittoa.
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan?
Haluatko sen lehteen?
Lähetä se meille
sähköpostissa
osoitteeseen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
TEKSTARIT
HUOM!
Tekstiviestinumero ja
viestin lähetystapa
ovat muuttuneet
Kirjoita viestin alkuun
RS ASIA
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Taskun koskematonta kauneutta joulupäivänä.
Kuva: Aija
Keski-Korsu
Talvipäivän seisaus 21.12.12 Cortenkadun nurkalta. Siksi myös sanoin
väärin, että on olisi saanut
asiassa pyytämääni vastausta, kun en ole sitä pyytänytkään.
Sanavalintani muutoin-
tin hinta on 0,85 euroa.)
tutkat on tärkeämmät kun
tuottamattomat myllyt.
kin antaa väärän kuvan
tavastani toimia. Ajat on muuttuneet
kun tilattu joulupukkikaan ei tullut ollenkaan.
Turhaan lapset odottivat.
Siinä meni joulun tunnelma kaikilta ja paljon mietittävää ensi joululle!. Suuret marketit ja tavaratalot
sekä muoti- ja elektroniikkakauppa taas aloittavat
alennusmyyntinsä pitkälti
välipäivinä. Taisi vetää
hiljaiseksi kun ruvettiin puhumaan rahasta. Kyselystä selviää,
että 35 prosenttia kauppiaista odottaa venäläisturistien kasvattavan alkuvuoden liikevaihtoa. Juttu oli hyvä, mutta oma osuuteni
kaipaa oikaisua Santiago
Compostellan pyhiinvael-
luksen osalta.
Kokouksen tiimellyksessä totesin turhan varmasti,
että asiasta ei olisi keskusteltu Siikasalon suuntaan.
Asiaa on sivuttu toimintasuunnitelmien yhteydessä,
mutta se on jäänyt odotta-
maan lisäselvittelyä. Kyllä Päivi Raution rooli Teillä ei ollut nimiä näytelmän Juttana oli sellainen pommi, että suolavesi
tirisi silmistä ja kainaloista kun sitä katsoi. Reilu kolmannes kertoo
aloittavansa alennusmyynnin välipäivinä ja yli 50 prosenttia vasta uudenvuoden
jälkeen tai myöhemmin.
Ennen joulua alennusmyyntejä on aloiteltu varsinkin kenkäkaupassa. Kuva:
Reijo Härönoja
LUKIJALTA
. Koksaamon myllyt ei ole tuottanut mitään
syysmyrskyjen jälkeen.
. kirkkovaltuuston
kokousta otsikolla ?Kulttuurit kohtasivat kirkkovaltuustossa?. Koko teatteri tuntui uudistuvan kuukausi kuukaudelta.
Mitä taiteellinen onnistuminen tarkoittaa?
. joulukuuta 2012
KAUPPA Alennusmyyntisesongista on tulossa varsin
tavanomainen. Lähetä tekstiviesti nume-
roon 17192. Tarjolla on ollut monipuolinen kattaus teatterin eri lajityyppejä, mutta otettiinko tarjous vastaan?
Summa summarum, miten tuplajuhlavuosi meni,
teatterinjohtaja Sari Ohinmaa?
. Naiset myös
hankkivat miehiä useammin
lastenvaatteita. Arkistokuva: Sari Ohinmaa
Taide hallussa teatterilla
27. Etenkin Lapissa venäläisten turismi on kasvanut viimeisen
vuoden aikana reippaasti,
ja kauppiaat odottavat kas-
vun jatkuvan edelleen. (Tekstivies-
. Lapin lisäksi suurimmat kasvuodotukset venäläisten kulutuksen kasvusta on Kainuun, Uudenmaan ja Hämeen kauppiailla.
. Uuden tuntua. Olin pitkään toivonut Reko Lundanin tekstiä näyttämöllemme ja Saija Jäntti ohjasi sen isolla lämmöllä. Mielenkiintoista on,
että miesten toiseksi suosituin alehankinta on jouluruuat, kun naiset taas suunnittelevat makeisten ostoa.
Miehille on ilmeisesti jäänyt
joulun jälkeen kinkunhimo
päälle, ja naiset eivät ole saaneet suklaasta tarpeekseen,
Kurjenoja nauraa.
Miesten hankintalistalta
löytyy myös viihde-elektroniikkaa, pelejä ja tietotekniikkaa ja naisten listalta
kosmetiikkaa, sisustusta ja
taloustavaroita. Myös
kuluttajat aikovat käyttää
rahaa aikaisempien vuosien tapaan.
Kaupan liiton jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä
selviää, että vain 12 prosenttia kauppiaista aloitti alennusmyynnit jo ennen joulua, kun viime vuonna vastaava osuus oli 23 prosenttia. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
Raahen Seutu
Alennusmyyntien aloittamisessa
ei tänä vuonna kiirehditä
RAAHEN SEUTU
Saija Jäntti ja Antti Laukkarinen esiintyivät Juhani
Ahon Rautatiessa viime kesänä. Muuten naisten ja miesten alennushankinnat eroavat toisistaan.
. Kokouksessa en asiaa muistanut. FAX: (08) 220 702 . Juhani
Ahon Rautatie -näytelmässä ammattilaisten asenne ja
energia olivat kuin hyvää tekevää suoneniskentää koko talolle.
Miten meni talouspuoli?
. Lähtöajatus on ollut, että teatteria tehdään rakkaudesta lajiin eikä kassakoneen kilinää maksimoiden. On tarjottu uudenlaista estetiikkaa ja
myös nykydraamaa. Alennusmyyntien suosituin tuoteryhmä on tänä
vuonna aiempien vuosien
tapaan vaatteet, joita niin
naiset kuin miehetkin aiko-
vat hankkia. On pyritty ammattimaistamaan toimintaa ja onnistuttu siinä. Kirjoja sekä
urheilu- ja vapaa-ajantuotteita ostavat kuitenkin sekä
miehet että naiset.
RAILI VIIRRET
Raahen Teatterin 30-vuotisjuhlavuosi ja raahelaisen näyttämötaideharrastuksen 120-vuotisjuhlavuosi
päättyy näillä näppäimillä. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet.
Toimii kaikilla kotimaisilla liittymillä, myös prepaid-liittymillä. toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
. Meinaako tuulimyllyin-
toilijat ampua alas puolustusvoimien korvausvaatimukset. Venäläisiä odotetaan ostoksille päivittäistavarakaupasta vaatekauppaan, mutta
suurimmat odotukset näyttäisivät olevan kultasepän
ja sisustuksen erikoiskaupassa, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo.
Kaupan liiton kuluttajille
tekemästä kyselystä käy
ilmi, että alennusmyynneissä
käydään viime vuoden tahtiin. Toimivat
. Mukava näin pakkasel-
la tuo venäläinen ydinsähkö: lamppu syttyy ja lämpöä tulee. Pyydän
anteeksi asian kulkemista
väärille raiteille ja aiheuttamaani mielipahaa.
TUOMO MATALA
KIRKKOHERRA
TEKSTARIT
. Runsas, monitahoinen, uusia avauksia ja
näyttelijöiden haastamista. Teatteri on kehittynyt sisältäpäin,
esitykset kasvoivat tänä vuonna tekstistä käsin.
Minkä nostat vuoden kohokohdaksi?
. Taiteellisesti vuosi oli tähänastisista kokemistani
täyteläisin. Kaupan liiton kyselyn mukaan valtaosa kauppiasta aloittaa alennusmyynnit joulun välipäivinä tai sen jälkeen. Kirjoita viestin alkuun RS ASIA ja sitten viestisi
9% (alv. 9% (alv. Suurin osa asuntolainoista on
sidottu vaihtuviin euriborkorkoihin. Euroopan keskuspankin tavoitteena on
pitää inflaatio lähellä mutta alle kahdessa prosentissa.
Jos inflaatio uhkaa laukata,
niin keskuspankki nostaa
ohjauskorkoa. 0%) Erkki Heikkilä
12 kk maksuvälillä à 155 . tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asia-kaspalveluun. Inflaatio laukkasi ja söi asuntolainan. alv. alv. alv.)
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai
ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi
tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio:
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset:
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta
Suomesta soitettuna:
Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. 70luvulla nähtiin useana vuonna peräkkäin kaksinumeroisia inflaatiolukuja ja Suomi
devalvoi markan useita kertoja. Näyttää
siltä, että euribor-korot säilyvät hyvin matalina lähivuodet.
Tilausasiat
010 665 9015
Raahen Seudun
JAKELUHÄIRIÖT klo 06.00?16.00
0200 71400 mpm/pvm
Palvelemme ma?pe klo 8?16
fax (08) 220 702
Asiakaspalvelu
010 665 5185
Maija Heikkilä
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe
Raahelainen, suorajakelut
Minna Lattunen
050 560 0013
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti.
Mediamyynti
Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy.
Myyntineuvottelijat
Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani.
Anne Luovi
010 665 5171
Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai.
Marketta Routaniemi
010 665 5119
Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919.
Myyntipäällikkö
006593?86?36
Marjut Möttönen
010 665 5172
gsm 040 573 0569
TILAUSHINNAT alk. Kysyimme OP-Pohjolan strategisen suunnittelun ekonomistilta Timo
Hirvoselta ja Nordean yksityistalouden ekonomistilta Anu Nummiselta, onko
kulta-aika palannut.
Ovatko asuntolainojen
korot nyt oikeasti negatii-
visia?
Hirvonen: Asuntolainojen
keskikorko on nyt 1,75 prosenttia. Samaan aikaan asuntolainat oli sidottu Suomen
pankin peruskorkoon, joka
oli erittäin matala.
Inflaatiosta voi hyötyä, jos
on sitonut lainansa kiinteään pitkään korkoon niiden
ollessa matalalla tai suojannut lainansa korkokatolla.
Silloin oman lainan korko ei
nouse tietyn rajan yli, vaikka
inflaatio kiihtyisi ja markkinakorot nousisivat.
Voiko asuntolainan ottaja luottaa siihen, että tilanne säilyy nykyisellään?
Hirvonen: Tilanne on
poikkeuksellinen. 0%)
sis. joulukuuta 2012
|
Raahen Seutu
5
Kun muutat,
muista ilmoittaa
uusi osoitteesi
myös meille!
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe
puh. (142,20 ?)
à 186 ?
(170,64 ?) Ilmoitusvalmistus
010 665 5168
6 kk maksuvälillä à 82 ?
(75,23 ?)
à 110 ?
(100,92 ?) Aini Kanniala
vapaalla helmi/13 asti
4 kk maksuvälillä à 56 ?
(51,38 ?)
à 82 ?
(54,23 ?) Päivi Klaavo
010 665 5169
3 kk maksuvälillä à 43 ?
(39,45 ?)
à 65 ?
(59,63 ?) Hannu Pihlajakoski
2 kk maksuvälillä à 30 ?
(27,52 ?)
à 51 ?
(46,79 ?) Sanna Tjäder
010 665 5122
Lehtemme ilmestyvät
vuoden vaihteessa:
Raahen Seutu
Asuntolainan ottajan ei
kannata tuudittautua siihen,
että korot säilyisivät matalina loputtomiin. Ylipäätänsä
kannattaa varautua ainakin
samanlaiseen korkotason
nousuun kuin aiemmin euroaikana on nähty.
Numminen: Asuntolainan
ottaja voi luottaa ainakin siihen, että korot eivät missään
tapauksessa pysy näin matalina koko 15?20 vuoden
laina-aikaa.
Odotan korkojen pysyvän
matalalla vielä parin vuoden
ajan talouden hitaan kasvun
vuoksi. Tämä nostaa
asuntolainojen korkoja.
Numminen: En usko. Siitä ei käytännössä tarvinnut maksaa takaisin
kuin osa.
Tänä vuonna inflaatio
on jälleen ollut Euroopassa korkeampi kuin lainojen
korko. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa.
Kiellot ja kyselyt rekisteriselos-teesta kirjallisina ja allekijoitettuna
os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE. Euroaikana keskimääräinen korko on ollut 3?5
prosentissa.
Toimitus
Juha Honkala
Vesa Joensuu
Vappu Kallio
Maarit Kesti
Mikko Määttä
Tuulikki Nousiainen
Sari Ohinmaa
Kristiina Tuikkala
Raili Viirret
Uutistuottaja
Nina Tuomikoski
Päätoimittaja
Sanna Keskinen
010 665 5180
fax (08) 220 702
010 665 5162
010 665 5159
010 665 5158
010 665 5165
010 665 5161
010 665 5163
010 665 5164
010 665 5160
010 665 5120
010 665 5118
010 665 5173
gsm 050 562 7068
ILMOITUSHINNAT ?/pmm
mv
ilman alv.
Tekstissä
1,43
Takasivu
1,51
Kuolinilmoitukset
1,43
Kiitosilmoitukset (max 30 pmm)
13,01/kpl
Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm
24,39/kpl
Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl
Pikkuilmoitus yrityksille 1x30
22,76
Liikehakemisto
0,60
@
vko 52
vko 1
pe 28.12.
ma 31.12.
(aineistot pe 28.12.
klo 10 mennessä)
ke
2.1.
to
pe
3.1.
4.1.
(aineistot pe 28.12.
klo 12 mennessä)
Raahelainen
vko 52
vko 1
la
29.12.
la
5.1.
(aineistot to 27.12.
klo 16 mennessä)
ja
sis.alv.
1,76
1,86
1,76
16,00
30,00
13,00
28,00
0,74
väri
ilman alv.
1,92
1,99
sis.alv.
2,36
2,45
Ilmoitusten aineistot
toimitettava kaksi arkipäivää
ennen lehden ilmestymistä
klo 14 mennessä
Laskutuslisä 5,09 ?
(sis. Reaalikoro on negatiivinen, koska hintojen
nousuvauhti eli inflaatio on
korkeampi.
Numminen: Tällä hetkellä ovat. Raahen Seudulla ja muilla
Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää
ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain
mukaisesti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto.
Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee
ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja
ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet
aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei
muuta ole nimenomaisesti sovittu. 23%)
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä
koulutus- ja opetustarkoitusta varten.
Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 ?
www.raahenseutu.fi
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 ?, sis. 010 665 5170, fax (08) 220 702
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.?
SOITA JUTTUVINKKI,
UUTINEN, HAVAINTO,
JUTUN JUURI!
Inflaatio syö asuntolainan pääomaa, jos lainan korko jää alhaisemmaksi kuin inflaatio.
010 665 5180
Inflaatio maksaa
asuntoasi
KOTIMAA Laina on
nyt hyvä veli otettaessa, mutta tilanne
tuskin kestää kauan.
JUHA ARO
Asuntolainan ottajalle 1970luku oli kultaista aikaa. Niin kauan kuin ei
ole kysyntää, ei ole myöskään pelkoa inflaation riistäytymisestä.
Jos inflaatiopaineet uhkaavat, korkojen nousulle
ei periaatteessa ole ylärajaa. 23%)
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. 1.12.2011
Markkinointipäällikkö
Kestotilaus
Vuosikertatilaus
gsm 0400 589 430
sis. Lehden suurin vastuu
ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. 27. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.
Asiakasrekisteri:
Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään
asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Lokakuun lopussa
uusien asuntolainojen keskikorko oli 1,81 prosenttia
ja inflaatio 2,6 prosenttia.
Lainasta maksettava korko
ei siis tällä hetkellä kata rahan arvon alenemista.
Palaako kultainen 70luku?
Hirvonen: Ei palaa
Tiukkaakin tiukempaa
äänestystä seurasi valtuuston puheenjohtajan Jukka
Ingerttilän eroilmoitus.
Joku oli pukeutunut surupukuun, joku poksautti
samppanjapullon.
. Ei se nyt niin huonosti mennyt, kun katselee kymmenen vuoden periodilla Raahen ja Pattijoen yhteistä yritystä. Yhdistymisen jälkeiseen
aikaan sijoittuu myös Tokmannin tulo Raaheen ja City-Marketin laajennus.
Siniluoto uskoo, että viime vuosien asuinrakentamisen buuminkin perustat valettiin jo kuntaliitoksessa.
Niin Ojala kuin Siniluotokin mainitsevat myös aiemman epäterveen kilpailun,
kun Pattijoki ja Raahe houkuttelivat alueilleen yrityksiä tai asukkaita.
. Kymmenen vuotta sitten samoissa merkeissä olivat Pattijoki ja Raahe ja jo sitä ennen
Raahe ja Saloinen.
Jos tarkkoja ollaan, Raahe
ja Pattijokihan eivät yhdistyneet, vaan kuntajaon muutoksessa Raahe ja Pattijoki
lakkasivat olemasta ja syntyi
uusi Raahe.
Silloista päätöstä tehneet
valtuutetut ennakoivat yhdistymisten vain jatkuvan
naapurien kanssa.
. Eero
Siniluoto on kriittisempi ja
?Siinä
alueellisuus
unohtuu, kun
kilpaillaan.?
nostaa kahdeksan sormea.
Suuremman Raahen painoarvon ja kiinnostavuuden
kasvun niin maakunnallisesti kuin valtakunnallisestikin
tunnustavat kaikki.
Sillä oli psykologista merkitystä, että kunnan asukasluku nousi yli 20 000:n. Kiitos yhdistymisen Raahen asukaslukukin lähti jälleen nousuuralle.
Eniten yhdistymisen jälkeisestä ajasta Eero Siniluotoa
rappaa Pattijoen terveysaseman lääkäripalvelujen lope-. Kaavoittaminen on
saanut aivan uuden suunnan, kun Pattijoen ja Raa-
hen taajamia on rakennettu
yhteen. Asuinpaikan valinta on
helpottunut.
Honkala uskoo, että siirtyminen Raahesta Pattijoelle tai päinvastoin saattoi
aiemmin olla jopa kynnyskysymys.
Kiitos kuntien yhdistymisen tonttivarannon mainitaan olevan aiempaa monipuolisempaa. Liitos on helpottanut myös kunnallistekniikan rakentamista.
. Ajattelin silloin ja ajattelen edelleen, että alueen kehittämisen kannalta yhdistyminen on järkevää, siirtyy
Niilo Ojala 10 vuoden takaisiin tunnelmiin.
Eero Siniluoto myöntää,
että hänelle päätös teki tiukkaa ja moni asia mietitytti.
Pienen kunnan asukasläheisyyttä hän arvosti, mutta pidemmän korren vei kokonaisuus.
. Siinä alueellisuus unohtuu, kun kilpaillaan, tietää
Ojala.
Virpi Honkala muistuttaa
myös aluerakenteen tiivistymisestä. joulukuuta 2012
Tyydyttävä ja kaksi kiitettävää. Päättäjien paikoilla olleet
Virpi Honkala (kok),
Eero Siniluoto (kesk)
ja Niilo Ojala (vas) eivät äänestäisi toisin, vaikka pettymyksiäkin on koettu.
KRISTIINA TUIKKALA
Vuodenvaihteessa Vihanti
ja Raahe yhdistyvät. Yhdistyminen eheytti seutukuntaa, arvioi Siniluoto.
Kuntaliitoksen onnistumisesta kysyttäessä Virpi Honkala ja Niilo Ojala nostavat
kouluarvosanoiksi yhdeksän sormea pystyyn. Iloisesti päätettiin, muistelee Virpi Honkala vuoden
2002 äänestystunnelmia
Raahen valtuustosalissa.
Aivan yhtä iloisissa tunnelmissa ei Pattijoella äänestetty. Esimerkkinä mainitaan Smar-
tian ja Maskun tulo alueelle. Eero Siniluoto (vasem
Raahen ja Pattijoen kuntaliitos
KUNTALIITOS Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutoksesta
tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Kolmikko toteaa houkuttavuuden kasvun konkretisoituneenkin, mitä osoittaa liikeelämän vilkastuminen. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
27
Peruspalvelut olivat liian hyvät. Piti madaltaa samalle tasolle muun kanssa,
miettii Siniluoto.
Ojala lisää harmituslistaan kouluverkon harventamisen. Kuntayhtymän nykyisin tuottamien sosiaali- ja
terveyspalvelujen kolmikko
vahvistaa monen muun tavoin olevan tulevaisuudessa niin Raahen kuin muidenkin kuntien suurimman
haasteen.
Niilo Ojala näkee Raahen olevan tällä hetkellä
Siikajoen ja Pyhäjoen kanssa samanlaisessa asetelmassa kuin runsas kymmenen
vuotta sitten Pattijoen kanssa; kilpailu on kovaa, puhutaanpa yrityksistä tai asukkaista.. Kuvat: Vesa Joensuu
s ei anna aihetta katumukseen
tus. Tavallaan hukattiin tilanne.
Siniluodon ja Ojalan mukaan Vihannin ja Raahen tilanne on nyt toinen. Harmia lisää, että terveysaseman äitiys- ja lastenneuvolat tekevät nyt seuraa
lääkäreille.
. Ylipää-Kopsa-Tikkala-kolmioon olisi pitänyt
jättää tilanpuutteesta kärsivän Tikkalan kaveriksii toinen koulu.
Siniluoto ja Ojala muistelevat myös yhdistymissopimuksen lupausten lunastamisen takkuilleen. 27. Sitä, että vihantilaiset saavat itse
päättää 3,2 miljoonan euron
yhdistymisavustuksesta, pidetään hyvänä.
Toimintakulttuurien yhteensovittamisen vaikeuksistakin puhutaan. joulukuuta 2012
UUTISET |
Raahen Seutu
7
mmalla), Virpi Honkala ja Niilo Ojala olivat päättämässä Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutoksesta. Esimerkiksi hallinnossa Vihannin
organisaatio on ohennettu
jo minimiin.
Honkalan mielestä myös
suurvaltuusto oli vikatikki.
Siniluodon mielestä hyvällä
valmistelulla on sama, onko
valtuutettuja 43 vai enemmän.
Kymmenen vuoden päästä 35 000 asukasta.
KRISTIINA TUIKKALA
SEUTUKUNTA ?Virkeä,
kehittyvä 35 000 asukkaan
kunta, visioi Niilo Ojala Raahea vuonna 2023 ja
saa hyväksyvät hymähdykset Virpi Honkalalta ja Eero
Siniluodolta.
Raahen ja Vihannin vuodenvaihteen kuntaliitosta
pidetään vain välivaiheena
ennen kuin Siikajoki ja Pyhäjoki liittyvät mukaan.
Ojalan mielestä Pyhäjoki
voi vielä valita ja yhdistyä
Kalajokeen, mutta Siikajoen
hän näkee osana Raahea.
Kuntaliitosten taloudellisia hyötyjä ei kolmikko lähde ylistämään, mutta muut-
Niilo Ojalan mielestä kuntaa on hyvä kehittää, kun
pidetään sovituista kiinni.
tuvassa maailmassa Siniluoto kokee yhden kokonaisuuden olevan helpoin tapa hoitaa ja myös hallita.
Puhutaan myös kuntayhtymästä ja muista himmeleistä, joita yhdessä riittävän
isossa kunnassa ei erikseen
tarvita. Kaikkea ei täytetty. Esimerkiksi
Jokelan koulun remontin ja
lentokentän kehittämisen
puolesta jouduttiin Pattijo-
elta tekemään töitä.
Virpi Honkala myöntää,
että suhtautui kriittisesti joihinkin yhdistymisavustusten kohteisiin eikä protestoi, vaikka käyttötarkoituksia onkin vaihdettu.
Vihannin ja Raahen kuntaliitoksessa pattijokiset
kehottavat kaupunkia pysymään päätösten takana ja
pitämään ryhtinsä. Byrokratian kasvu hämmästytti pattijokisia, eikä viranhaltijoiden suhtautuminen uusiin
virkasisariin ja -veljiinkään
ollut saumatonta.
Virpi Honkala näkee Raahen poteneen tuolloin henkilöstöjohtamisen puutetta.
Ei kyetty ohjaamaan kaksinkertaista organisaatiota uuteen muotoon vaikkapa uudelleen koulutuksella.
Nooran sisko
Mira Räisänen osallistui
helmikuussa nuorten MMkisoihin ja Noora Räisänen
nähtiin EM-kisoissa.. Syksyllä joukkueen nimi vaihtui taas
Raahe-Kiekoksi, joka lähti kauteen kovin odotuksin.
Syyskaudelta tuloksena oli jääminen alempaan Suomisarjaan ja tällä hetkellä joukkue tappelee taas sarjapaikastaan. Cupin kokonaisvoitto ratkesi huhtikuussa
upeasti kotimaisilla laduilla Vuokatissa. joulukuuta 2012
Pattijoen Urheilijoiden pesisp
URHEILU Raahen
alueella tehtailtiin
taas hienoja suorituksia niin yksilö- kuin
joukkueurheilussa.
JUHA HONKALA, ROY VIITANEN
Pesiskausi 2012 päättyi
pronssijuhliin, kun kokenut
PattU nujersi nousukkaan
Karjalasta, kun Joensuun
Maila taipui neljänneksi.
Vaikeuksien kautta mitaleille kiilannut PattU on
kuulunut jo vuosien ajan
miespesäpallon kärkijoukkueisiin. Kuva: Jaakko Mylly
AS Moon menestyi futsalin Suomen Cupissa selviytymällä kaudella 2011?2012 cupissa 8 joukkoon. Kuva: Roy Viitanen
Sanna Apuli nosti voimanostossa sarjan 52 kiloa EM-hopeaa.
Noora Räisänen nappasi
hiihtosuunnistuksen SMkultaa helmikuussa Miehikkälässä. Kuva: Juha Honkala
Ruukin Into kantaa alueen menestyspaineita salibandyn
II-divisioonassa. Tänä syksynä joukkue saavutti vähintään yhtä hyvää menestystä.
Jalkapallossa AS Moon pelaa vaatimattomammin vasta
IV-divisioonassa. Päättynyt sesonki
sai uusia tuulia, kun joukkueen johtoportaassa tapahtui merkittäviä muutoksia.
Nähtäväksi jää, miten en-
si kausi menee uudessa komennossa.
Suurelle yleisölle suoritus
lienee urheiluvuoden kohokohta, mutta unohtaa ei sovi monia muita huikeita tekoja.
Yksi sellainen oli Raahen
Vesan 14-vuotiaiden tyttöjen korkeushypyn joukkuekilpailussa saavutettu SMpronssi, jonka nappasivat
Suvi Leinola ja Katri Korhonen, mutta kaksikosta ei
löytynyt kuvaa tätä kollaasia varten.
Näillä eväillä mennään
sitten kohti vuotta 2013 ja
Raahen Seutu uskoo ja toivoo, että vuodesta tulee vielä edellistäkin menestyksekkäämpi.
Pattijoen Urheilijat nurjersi Joensuun Mailan pronssiottelussa. 8 |
Raahen Seutu
27. Kuva: Roy Viitanen
Saloisten Salamaa edustava Maija Järvelä oli omaa
luokkaansa vammaisampumahiihdon maailmancupissa. Arkistokuva: Vesa Joensuu
Brasilialainen ju-jutsu on rantautunut vahvasti Raaheen.
Yksi uranuurtajista on raahelaislähtöinen, Oulussa asuva
Tomi Kaarela. Järvelä
on maailman huippua
myös sileän hiihdossa.
Raahen Jääkiekkoklubi säilytti keväällä sarjapaikkansa
Suomi-sarjassa
Kuva: Vesa Joensuu. Salaman
Kalevi Alatalo juoksi MMkisoissakin mitaleille. Vastakkain olivat Oulun Kärpät ja tsekkiläinen HC Mountfield. 27. Kuva: Pauli
Vaihoja
Raahen Vesan Joni Pajala osoitti olevansa maan vammaisurheilun ehdotonta eliittiä ottamalla heinäkuussa
kaksi SM-kultaa Iisalmesta. Salomäki
oli mukana myös viime kevään miesten leijonarymässä,
mutta jäi rannalle MM-kotikisoista. joulukuuta 2012
|
Raahen Seutu
9
pronssi urheiluvuoden kruunu
Samu Kylmälä kaasutteli kartingin Rotax Max Challenge
luokassa Suomen mestariksi ja saavutti paikkansa luokan maailman finaalissa. Kuva: Vesa Joensuu
Kärppien hyökkääjä Miikka Salomäki valittiin tuttuun tapaan Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueeseen, joka
taistelee parhaillaan MM-mitaleista Venäjällä. Kärpät vei ottelun Raahen käähallissa 3?1.Kuva: Roy Viitanen
Raahen Vesaa edustava Matias Korpela sijoittui Kalevan
Kisoissa 20 kilometrin kävelyssä neljänneksi. Raahessa pelattiin myös jääkiekon European Trophy -turnausta. Antti Martinmäki (vas.) otti pronssimitalin nuorten SM-kisoissa Mikkelissä. Kuva: Juha Honkala
Raahessa pelattiin syksyllä miesten lentopalloliigaa, kun
Oulun Etta ja Raision Loimu mittelivät taitojaan Raahen
liikuntahallin parketilla. Kuva:
Laura Lehtikangas valittiin
Suomen N18-maajoukkueeseen, joka pelaa vuodenvaihteessa MM-kotikisoja
Heinolassa ja Vierumäellä.
Juha Honkala
Kuva: Roy Viitanen
Vihannin Urheilijoiden heittäjäveljekset olivat hyvässä
iskussa viime kesänä. Kuva: Roy Viitanen
Veteraaniurhelussa alueen
edustajat ovat tottuneet
menestymään
Esimerkiksi nettiliittymän
keskimääräinen hinta on alentunut tämän vuoden
aikana 2 eurolla ja oli tuoreimmassa tutkimuksessa
22 euroa kuukaudessa.
. Tällainen yhteys oli syksyllä 2012 käytössä 27 prosentilla.
. joulukuuta 2012
Raahen Seutu
Bittivirta ahmii ison aukon talou
KOTIMAA Tietoliikenne tuo
perheelle helposti yli 200 euron laskun kuukaudessa.
JUHA ARO
Kahden aikuisen ja kahden teini-ikäisen lapsen
perhe kuluttaa tietoliikenteeseen helposti 3 500
euroa vuodessa.
Summa kertyy, jos taloudessa on kiinteä ja liikkuva laajakaistayhteys, kaikilla matkapuhelinliittymät
ja lisäksi hankitaan kohtuullinen määrä maksullisia
sisältöpalveluja, kuten tv-kanavia.
Kuluttajatutkimuskeskuksen laskemassa viitebudjetissa (2010) tietoliikennekulut olivat kotitalouksien suurin yksittäinen menoerä asumisen, ruuan
ja liikenteen jälkeen.
Pääkaupunkiseudulla liikennemenotkin jäivät
pienemmiksi kuin tietoliikennekulut.
Tilastokeskuksen kulutusmenoseurannassa kotitalouksien tietoliikennekulut ovat kasvaneet 1980luvulta lähtien koko ajan. laitetta kohti = 19
Telkku.com: Verkossa toimiva dig
tv-ohjelmien tallentamista varten
7,50?
Joulu on makuasia
Old el Paso fajita &
encillatas tortilla
8 kpl/326 g
Yle-vero:
Viikon valinnat:
1
49
pkt
2
49
prk
3
50
2 ps
Tarjous to-ma
Kivikylän Wanhanajan nakki
380 g (7,87/kg)
2
99
1
99
Tarjous to-ma
Taffel Megapussit
275-325 g
(6,12-7,24/kg)
Tarjous to-ma
Paprikamix
300 g (3,30/kg)
Espanja
pkt
0
ps
Forssan
salaatit
400 g (3,73/kg)
1
Jaffa appelsiini ja
Pepsi 12-pack
virvoitusjuomat
0,33 l tlk 12-pack
8
(1,81/l) hinta sis. 2 megabitillä pärjäsi 13 prosenttia
. 90-luvun laman aikana
vain ne kasvoivat, kun muu kulutus aleni.
90-luvun loppupuoliskon aikana kotitalouksien
tietoliikennemenot kolminkertaistuivat.
Perheiden käytettävissä olevista tuloista tietoliikennekulut vievät noin viisi prosenttia.
Viestintäviraston vuosittainen tekemän kuluttajatutkimuksen mukaan kotitalouksien käyttämien
viestintäpalvelujen hinnat eivät enää keskimäärin
nouse.
Tietoliikenneyhteyksien hinnat ovat viime vuosina laskeneet koko ajan. 8 megabittiä sekunnissa on yleisin kotitalouksi-
en käytössä oleva internet-yhteys. Samaan aikaan yhteyksien nopeudet ovat kas-
MEGABITTEJÄ LANGOILLA
. Mobiiliyhteyden varassa on nyt 26 prosenttia niistä kotitalouksista, joilla on internet-yhteys. Kun ihmiset ovat ensin onnistuneesti ostaneet
tavaroista netistä, he ovat ehkä valmiimpia hankkimaan sieltä myös aineettomia hyödykkeitä.
Perheen tietoliikennekulu
Kiinteä laajakaista, useita käyttäjiä yhtä aikaa:
30?
(4,57/kg)
Old el Paso
salsakastikkeet
230-340 g
(7,32-10,83/kg)
Valio juustoraasteet 150 g
(11,67/kg) yksittäin
2,59 ps (17,27/kg)
Kaksi keskituloista aikuista
23,30?
Liikkuva laajakaista:
15?
Kaksi kanavapakettia:
8 Mbit/s
Urheilua, viihdettä, elokuvia
60?
Neljä 4G-älypuhelinliittymää:
- 600 minuuttia puhetta
- 250 tekstiviestiä
- 10 Gt dataa Pohjoismaissa ja Balt
4 x 24,90 = 99
Tabletti, liikkuva laajakaista:
15?
Herkut:
Spotify: Musiikkia
9,90?
Netflix: Elokuvia
8?
2 x Multiroom-rinnakkaiskortti:
Maksukanavat toiseen laitteeseen
9,90. Kaikki tarjoukset, ruokaohjeet, myymälät, lisäpalvelut ja aukioloajat löydät osoitteesta valintatalo.fi
50%
Katso uuden vuoden aukioloajat
www.valintatalo.fi. Vähemmällä rahalla saa paljon enemmän,
kertoo viestintämarkkina-asiantuntija Joonas Orkola Viestintävirastosta.
Hän huomauttaa, että kotitalouden kokonaismenot eivät silti välttämättä alene: moni ostaa säästyvillä rahoilla lisää palveluja, kuten liikkuvan laajakaistan kiinteän liittymän rinnalle.
Pelkkä kiinteä internet-yhteys on edelleen selvästi yleisin valinta, vaikka sen osuus on pudonnut
kahdessa vuodessa 52:sta 38 prosenttiin. Lähde: Viestintäviraston kuluttajatutkimus
2012
. 1 megabittiä tai vähemmän riitti 9 prosentille
. 24 megabitin yhteys oli 10 prosentilla
. 10 | UUTISET
27. 21 prosentilla on
käytössään sekä kiinteä että liikkuva laajakaista.
Joonas Orkolan mukaan selvä trendi on maksullisten internet-palvelujen kasvu. Kun ihmiset ovat ensin ostaneet tavaroista netistä, he ovat valmiimpia hankkimaan sieltä myös
aineettomia hyödykkeitä.
vaneet. Niistä ovat kiinnostuneet etenkin ne, joilla on käytössään nopea vähintään 24 megabittiä sekunnissa välittävä yhteys.
Syksyllä tehdyssä kyselyssä 26 prosenttia tällaisista kotitalouksista maksoi jo joistakin internetin
palveluista ja toinen 26 prosenttia kertoi harkitsevansa asiaa.
. pantit 1,80
99
pkt
49
rs
95
pack
Vielä ehdit kerätä Hackman
Festival -aterimet
ja Classic -veitset.
Keräily päättyy 31.12.12
Etusi
jopa
Seuraa
-merkkiä myymälässä ja nappaa ainekset mukaasi.
Ruokaohje myymälästä, koodilla tai valintatalo.fi
Tarjoukset voimassa to?ke 27.12.12-2.1.13 ellei toisin mainita
Laskelman
perustana ovat keskimääräiset perushinnat.
190
Mestari-megas
rakettipakkaus
Kiinteiden laajakaistojen
(8 Mbit/s) hinnat vaihtelevat paljon eri puolilla
Suomea keskimäärin
välillä 25-50e /kk.
6 erilaista näyttävää
tähtikuviota.Yhteensä
16 isoa ja jättimäistä
rakettia. Sisältää
myös suunnattavan
laukaisuputken raketeille.
90
24
/16 kpl/pkt
Titaanini
jättiraketti
j
jätti
Mah
Mahtavan
kokoinen
ä
kultaisena kimmeltävä
efekti. (08) 2116 200. Kodissa
kaikki tietokoneet käyttävät
yhteistä laajakaistaa.
-30%
PUKEUTUMISEN JA
SPORT-TEKSTIILIN
TUOTTEISTA
ut kuukaudessa
-50%
PARHAAT PAUKUT!
Ilotulitteita
teita myydään
yy
y ään va
vain 18 vuotta täyttäneille.
Muista myö
myös
ös
s suojalasit!
Maxi Tykki,
3 kpl/pkt
Suurin sallittu kokoluokka
tähtipommeissa! Suuri pioniefekti
säkenöivillä tähdillä.
Varsinkin liikkuvista
laajakaistoista on paljon
tarjouksia. Mukana
laukaisuputki.
12,90
Kulut yhteensä:
288,10. Kaikissa kolmessa
televisioissa näkyvät myös
maksulliset kanavat
rinnakkaiskorttien avulla.
Liikkuvat laajakaistat
eivät ole välttämättömiä,
jos tablettia ja läppäreitä
käytetään vain kotiverkossa ja muualla ilmaisissa
verkoissa: säästö 30e /kk.
Jos ylimääräiset herkut
jätetään pois, perheen
kulut alenevat 45e /kk.
Yle-vero: Kuukausisumman
pohjana on, että molemmat
vanhemmat tienaavat
40 000 euroa tai enemmän
vuodessa ja maksavat siten
uutta Yle-veroa kumpikin
ensi vuonna 140 euroa.
Laitteet: Kaikilla oma
älypuhelin. /kk
RATKAISEVAN EDULLINEN
Teksti: Juha Aro, grafiikka: Pauliina Lindel
prisma.?
Brasilia
Rainbow
Hunajameloni
0,99/kg
HK
Lihapyörykät
h
ö kä tai
i
jauhelihapihvit
330?360 g (3,48?3,19/kg)
1,15
HK
Aito nakki
500 g (4,98/kg)
Philadelphia
delphia
Tuorejuustot
200 g (9,95/kg)
2
49
Arla
l I
Ingman
Maustetut jogurtit
200 g (1,65/kg)
1,99
0,33
,
OMAN
ALUEEN
TUOTE
Rainbow
Pakastepatongit
350 g (3,97/kg)
1,39
Real Snacks
Perunalastut
300 g (5,97/kg)
Pepsi tai
ai
Pepsimax 2 l
4-pack (0,76/l) sis. Perheellä yksi
kannettava ja yksi tabletti,
joita käytetään myös kodin
ulkopuolella. pantit
1,79
7,69
Polttoöljymyynti
044 7885 867
044 7885 868
Prisma Raahe
ma?pe 7?21, la 7-18, su 12?21
Palokunnankatu 37, Puh. joulukuuta 2012
UUTISET | 11
Raahen Seutu
ALEALEALEALE
uteen
tiassa:
,60?
9,80?
iboksi
Näin kulut laskettiin:
Säästön paikkoja:
Perheessä äiti, isä ja kaksi
teini-ikäistä nuorta, joilla
kummallakin omat televisiovastaanottimet huoneissaan. Suurin sallittu
avauspanos. Lisäksi
kodissa käytettäviä
läppäreitä ja pöytäkoneita
tarpeen mukaan. 27
marraskuuta kello 11.14 Oulaskankankaalla. joulukuuta 2012
Joulutunnelmaa on vielä jäljellä
MIKKO MÄÄTTÄ
Etsi se paperinpala, joka
on repeytynyt paketista.
UUSI VUOSI Joulu on
juhlittu ja lahjat auottu.
Nyt on aikaa miettiä mennyttä vuotta ja valmistautua tulevaan.
Monilla teillä on vielä
joululomaa monta päivää,
joten ajattelimme laittaa
Mukelomylläkkään tehtäviä talvipäivien ratoksi.
Pakkaspäiviä saattaa olla
vielä jäljellä, joten mäenlaskun ja hiihtämisen tauoilla voi lämmitellä aivoja.
Näitä jouluisia tehtäviä
ratkoessa voi muistella
mennyttä joulua ja mahdollisesti jo suunnitella tulevaa.
Jos tehtävät eivät innosta vaan mieli tekisi piirtää, Mukelomylläkkään
voi edelleen lähettää piirroksia.
Mitä esinettä löytyy kuvasta vain kolme kappaletta?
. Erityiskiitokset neuvolan Liisalle ja synnärin Merjalle.
toimitus.
raahenseutu@
almamedia.fi. pieni Vernatyttö syntymämitoiltaan 50
cm ja 3 420 g. klo 17.17
OYS:ssa tyttövauva.
Tytön syntymämitat olivat 3480g ja 52cm.
Kiitoksia Satulle neuvolaan ja OYS:n henkilökunnalle!
?Pienoiset kädet,
suu ihan suppu.
Syntynyt on uusi ruusunnuppu.
Se ihmeeltä suurelta
silmissä näyttää,
sydämen kokonaan
onnesta täyttää.?
Onni täytti elämämme,
kun tuuhea tukkainen
vauva syntyi perheeseen
17.11.2012 kello 11.14. Talvisia
piirustuksia,
runoja tai vaikkapa lyhyitä kertomuksia voi lähettää osoitteeseen Mukelomylläkkä,
Raahen
Seutu ja Raahelainen,
PL 61,92101 Raahe tai
sähköpostilla toimitus.
raahenseutu@almamedia.
fi.
VAUVAT
VAUVAKUVAT
Vauvakuvia julkaistaan Raahen Seudussa mukelomylläkän
yhteydessä.
Kuvat julkaistaan saapumisjärjestyksessä.
Kuvan ja tiedot
(syntymäaika, pituus,
paino, vanhemmat ja
sisarukset) voi toimittaa Raahen Seutuun
osoitteella:
Muikkulan poika
Tyttövauva Åman
Tyttö Tokola
Mari ja Juho Muikkulalle
syntyi poikavauva 27. 12 |
Raahen Seutu
MUKEL?MYLLÄKKÄ
27. Pojan
mitat 3 525 grammaa ja 50
senttiä.
Antti ja Maarit Åmanille syntyi 25.11. Pituutta tytöllä 51 cm ja painoa 3 860 g. Kiitokset Oulaskankaan synnärille!
Hiukkasista elämän on
suuret ihmeet luotu,
Lahja kaikkein arvokkain on iloksemme suotu.
Vauvan onnelliset vanhemmat Paula ja Henri Tokola Raahesta.
Silvolan ja
Lohtanderin poika
Pikku prinssi syntyi
11.12.12 klo 17.44 Oulaskankaan aluesairaalassa.
Pituus 48,2 cm ja paino
2940g.
Onnelliset vanhemmat
ovat Henna Silvola ja Taneli Lohtander.
Kiitokset koko OAS:n
osasto 1:n henkilökunnalle
ja Eijalle neuvolaan äidin ja
pojan hyvästä hoidosta!
Silitti hiljaa enkelin siipi,
kauneinta kaikista
käytti.
Onnen ovesta hiljaa hiipi,
toiveet todeksi täytti.
Junnon ja
Suonvieren tyttö
Johanna Junnon ja Timo
Suonvieren perheeseen
syntyi Oulaskankaan sairaalassa 27.9
J . J QSPTFTTPSJ
)VJQQVOjZUzOPIKBJO
)% -&%
(U (U
,&4,64.6*45*
,**/50-&7:
`45` ¹
4`
OPSN
º
º
&OWZ . OjZUzOPIKBJO
(U O FSJMMJOFO %%3 NVJTUJ
(U LFTLVTNVJTUJ
LH UjZUUzNjjSj
&OFSHJBMVPLLB ". ,BOOFUUBWB
*OUFM. QSPTFTTPSJ
".% 3BEFPO )% . joulukuuta 2012
| 13
Raahen Seutu
"
7
"
5
)
"
.
.ZZNj
FSJLPJTF MzJTTj QBMKPO
SJj
ZLT
KB NBMMJ
J
LBQQBMFUUjJT
JUB
4``45`
10*450
)*/5""
/
&MFDUSPMVY ;#
JO BLLVJNVSJ
OPSN
º
º
(U LFTLVTNVJTUJ
*OUFM. 27. $PSF
Ota siitä pieniä kiekkoja esimerkiksi juomalasilla ja laita ne leivinpaperilla päällystetylle
uunipellille.
Paista taikinakiekkoja 200 asteessa 8?10 minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Pursota
täytettä munanpuolikkaisiin, ripottele päälle paprikajauhetta ja
koristele ruohosipulirenkailla.
Skonssit täytteillä
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
100 g voita
2 munaa
6 rkl kuohukermaa
Kalatäyte
4 oksaa tilliä
1 ½ dl creme fraichea
175 g savukalaa
mustapippuria
mätiä
Lihatäyte
1 pkt ilmakuivattua kinkkua
10 cocktailkurkkua
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja
suola. Lisäystä
edellisvuodesta oli
20 prosenttia.
Skonssit voi koristella mieleisillään täytteillä. Peitä astia ja
anna käydä huoneenlämmössä
yön yli.
Pullota juoma seuraavana
päivänä, lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria.
Anna käydä 2?3 päivää, käy
välillä avaamassa pullojen korkit etteivät ne poksahda.
Säilytä kylmässä. Lisää huoneenlämpöinen
pieneksi kuutioitu voi sekä vatkattu muna. Kuvat: Hanna Leppänen
Sormisyötävät
rentoon juhlintaan
NAPOSTELUA Pienistä
suupaloista kertyy helposti täyttävä ateria.
ANNA-MARI VUOLLET
Tapaksia, pinchoksia, mezejä tai
cocktail-paloja. Paahda 200 asteessa noin
viisi minuuttia.. Säikäytä ne kylmässä vedessä,
kuori ja halkaise pitkittäissuun-
Täytetyt kananmunat saa potkua
tulisesta sinapista, chilistä ja tabascosta.
taisesti.
Kaiva keltuaiset varovasti teelusikalla kulhoon. Halkaise skonssit ja levitä
hapankerma ja koristele savukalapaloilla, mädillä ja tillillä. Kiehauta
noin puolet vedestä ja kaada se
astiaan. Sekoita creme fraiche ja hienonnettu tilli. Siivuta kurkut pitkittäissuuntaisesti kärjestä alkaen,
mutta jätä kantaan noin puolen
sentin kanta eli älä leikkaa siivuja
irti. www.raahenseutu.fi
TEE ITSE
Muista alkoholiton
vaihtoehto
ANNA-MARI VUOLLET
JUOMAT Itse tehdyt juomat
kruunaavat juhlat. Kun neste on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, lisää hiiva. Lisää kerma ja vaivaa
notkeaksi taikinaksi.
Kauli taikina noin kaksi senttiä paksuksi levyksi jauhotetulla
pöydällä. Rouhi
päälle pippuria.
Tee lihatäyte. Sormisyötävistä
jokainen voi valita itselleen mieluisimmat. ruokaohjeet myös netissä . Juoma on
parhaimmillaan noin viikon
kuluttua.
TIESITKÖ?
4
Suomessa kulutettiin
voita viime vuonna
neljä kiloa henkeä
kohti. Napostelupaloissa on
helppo huomioida niin laktoositonta ruokavaliota noudattavat
kuin kasvissyöjätkin. Kääri täytetty taateli puolitettuun ilmakuivattuun kinkkuun. Sekoita kunnes sokerit
liukenevat. Säästä osa tillistä
koristeeksi ja hienonna loput. Hienonna keltuainen haarukalla, sekoita joukkoon sinappi ja majoneesi.
Poista huuhdellusta chilistä
kanta ja siemenet ja hienonna se.
Leikkaa ruohosipuli renkaiksi. Lisää loppu ruohosipuli ja chili keltuaismassaan.
Mausta suolalla, pippurilla ja tabascolla ja sekoita hyvin. Valikoimaa
on helppo monipuolistaa tarjoamalla samaa täytettä sekä vaalean paahtoleivän että tumman
limpun päältä.
Sormisyötäviä tarjotessa on hyvä varata riittävästi servettejä, jotta
vieraat voivat pyyhkiä kätensä.
Täytetyt munat
8 munaa
1 tl tulista sinappia
2 rkl majoneesia
10?12 ruohosipulin vartta
1?2 punaista chiliä
suolaa
pippuria
tabascoa
paprikajauhetta
Keitä munia kahdeksan minuuttia. 14 |
Raahen Seutu
evästyksiä
27. Juhlissa on
aina hyvä panostaa myös alkoholittomaan juomatarjoiluun.
Juhlajuomaksi käy esimerkiksi
limettisima, joa valmistuu alla
olevalla ohjeella.
4 l vettä
4 limettiä
300 g hunajaa
100 g kidesokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1/8 tl tuorehiivaa eli pieni
nokare
Kaada sokerit, hunaja ja siirappi astian pohjalle. Taittele puolikas ilmakuivattu
kinkku skonssin päälle ja koristele
kurkkuviuhkalla.
Täytetyt paprikat
2 prk punaista suippopaprikaa
250 g vuohenjuustoa, aura juustoa tai manchegoa
100 g ilmakuivattua kinkkua
100 g paprikaa, kuullotettua
sipulia
Paloittele ja sekoita täyteaineet.
Annostele täyte paprikoiden sisään ja paahda 200 -asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes
paprikoiden pinta on ottanut hiukan väriä.
Taatelitikut
1 pkt taateleita
1 pkt ilmakuivattua kinkkua
50 g vuohenjuustoa
Leikkaa vuohenjuustosta paloja.
Poista taateleista kivet ja laita vuohenjuustopala tilalle. 010 665 5130 tai 010 665 5118
. Ota
ruokalusikallinen ruohosipulirenkaita sivuun. Anna skonssien jäähtyä liinalla peitettynä.
Tee kalatäyte. joulukuuta 2012
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
p. Lisää loput vedestä.
Pese limetit hyvin, viipaloi ne
ja laita sima-astiaan. Myös marinoidut kasvikset maistuvat skonssin päältä tarjottuna. Kiinnitä cocktailtikulla
Raahen Seutu
27. joulukuuta 2012
ALE
| 15
TUHANSIA TUOTTEITA!
Sohvat, lepotuolit, sängyt, patjat, ruokailuryhmät, vitriinit, tasot,
hyllystöt, sohvapöydät, lipastot, komerot, työpöydät...
ALE-kampanj
-10%
a
vo
Koko perheen
im
a
ss
-20%
a
10
.2
01
.2
-30%
-50
%
-60%
H
3.
as
ti.
!
I
T
E
JOPA
T UL
E
-70 %
alennus
-34%
alennus
Living
Collection
$&"!
%& %" (
,.%%+:/.,8;//; .%1.%%//%
)8