Kaupanteko voisi olla siis helpompaakin! Vielä kun joku auttaisi täyttämään kauppakassit! Ostoksiaan pakkaavasta asiakkaasta tulee kaupalle rasite välittömästi hänen maksettuaan kauppalaskunsa. Myrskyrintama lähestyy. Barometrin tulosten mukaan 89 prosenttia suomalaisista matkusti viime vuoden aikana, joko työn vuoksi tai lomalla. Mietin vain välillä, onkohan luonnollisesta sään vaihtelusta nyt paisuteltu itseään isompi asia. Toki Suomi on myös näkemisen arvoinen. Sitä ei remontoidakaan niin vain kuntoon. Itä-Suomessa asuvan ystäväperheen seitsenvuotias saa yhä kauhukohtauksia ukkosella viime kesän kokemusten jälkeen. Arkistokuva: Pekka Karhunen
Sanna Keskinen
Ahkerasti reissun päällä
uomalaiset ovat Euroopan ahkerimpia matkustajia, selviää tuoreesta pikaeurobarometrista. Ulkomaanmatkailussakin suomalaiset ovat silti Euroopan ahkerimmasta päästä. Paisuttelussa on saattanut myös jäädä miettimättä, mitä ennätysukkosista varoittelevat otsikot voivat aiheuttaa esimerkiksi lapsissa. Jos sanat eivät olekaan aina juuri noin aseteltu, on viesti kuitenkin ollut tänä kesänä vahvasti tämä: säässä piilee suuri vaara. Miksipä ei nostettaisi otsikoihin säätä, se kun ainakin koskettaa kaikkia ja kiinnostaa kesät talvet. Kärpäsestä härkänen. Joskus ne koskettavat hyvinkin läheltä, ja myrskytuhoihin on hyvä varautua. Siinä tutkittiin eurooppalaisten matkustuskäyttäytymistä kaikissa EU-maissa sekä Kroatiassa, Turkissa, Makedoniassa, Norjassa ja Islannissa. Monella meni iso osa metsäomaisuudesta syöksyvirtauksen syleilyyn. Ainakin niillä, jotka tuolloin myrskyn keskelle joutuivat. Mutta ne norjalaiset hinnat!No, mikäänhän ei ole täydellistä!
vappu.kallio@sps.fi
Elämä on sitkeää. Maan eri kolkat ovat hyvin eri tyyppisiä niin luonnoltaan, maastoltaan kuin ilmapiiriltäänkin. Ja kun kurvataan autolla pikkupaikkakunnan maatilamatkailupaikkaan tai leirintäalueelle, tuodaan työtä ja turvataan samalla koko maan pysymistä asuttuna.
"
Sää koskettaa kaikkia ja kiinnostaa kesät talvet.
LUKIJAN KUVAT
Voisi olla kätevämpääkin
Juuri nyt Norjasta ei puhuta juuri mitään hyvää, mutta totuus on, että norjalaisessa kaupassa ovat asiat asiakkaan kannalta paljon paremmin kuin Suomessa. Jos koko asia sattuu unohtumaan tai punnituslappu häviää kärryn pohjalle, joutuu juoksemaan kassalta uudelleen vihannesosaston puntarille. 44 prosenttia lomalla matkanneista oli tehnyt vähintään kolme ainakin neljä yötä kestävää lomamatkaa vuodessa. Täällä onkin lukuisia hienoja ja omaleimaisia paikkoja, jotka pärjäävät mainiosti kisassa ulkomaan kohteille. Tuolloin pihamänty puski Asta-
lun määrä selittynee ainakin osin harvaan asutulla maalla ja pitkillä välimatkoilla. Se työntyy vaikka läpi harmaan kiven. Tällainen asiakkaan hyppyyttäminen ei tule kyseeseen Norjassa. Vain joka kymmenes suomalainen ei tehnyt minkäänlaista lomamatkaa vuonna 2010. Kuva: Pauli Alasaarela. Muuta ei sitten juuri pysty tekemäänkään, säälle kun ei kukaan mitään mahda. Erityisen mielellään suomalaiset matkailevat kotimaassa. Puolet meistä tekee kesäloman päämatkan Suomessa. Noin joka neljäs sen sijaan teki ainakin 10 lomamatkaa vuodessa. Myrskyjen jälkiä korjataan yhä. Suomessa vihannesosastojen asiakas saa etsiä numerokoodeja hyllyjen reunoista, jonottaa puntarille, punnita pusseja ja liimata viivakoodeja. Ja onpa noita ukkosta vieroksuvia aikuisissakin. Siellä, missä ennen oli ollut rehevää vanhaa metsää, oli nyt aavemaista aavaa hehtaari toisensa perään. Tässäpä muutamia tyypillisiä otsikoita tämän kesän lehdistä. Sitä paitsi kesällä uutisaiheet ovat joskus aika vähissä. Mässäilyn houkutus on suuri. Tuttu ja rakas seutu oli raiskattu. Siellä asiakkaan pitää vain täyttää
TORNIN JUURELTA
pussi. 2 |
Raahen Seutu
29. Luku on suurempi kuin missään muussa tutkimukseen osallistuneessa maassa. Vakuutukset kannattaa pitää kunnossa. Siinä ei auta, jos Pekka Pouta välillä keskustelua rauhoittelee, kun media muuten lietsoo säähysteriaa. Joka paikassa törrötti katkenneista puunrunkoja kuin tykistökeskityksen jäljiltä. Ja vaikka talo on nyt entistä ehompi, jäi pienen pojan mieleen syvä pelko myrskyjä kohtaan. Kannattaisiko jättää siis turha pelottelu väliin?
Halpalentoyhtiö Norwegianin tulo Suomeen on lisännyt myös täkäläisten lentomatkustusmahdollisuuksia, kun kiristynyt kilpailu on lisännyt lentoja Oulun kentältä ja alentanut hintoja. Ääri-ilmiöitä Suomenkin säässä siis on. heinäkuuta 2011
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Ensi viikolla
aletaan palata normaaliin arkirytmiin ja kunnatkin avaavat jälleen ovensa.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Turhaa mässäilyä
sanna.keskinen@sps.fi
myrskyssä perheen olohuoneen katosta läpi ja pamautti mennessään myös vastarakennetun terassin valokatteen ja pari ikkunaa säpäleiksi. Helle on vaarallista. Vain latvialaiset matkaavat ulkomaille ahkerammin kuin suomalaiset. Kun lähdetään monen sadan kilometrin päähän, ei sieltä tulla välttämättä samana päivänä takaisin. Toki sääilmiöistä saa ja pitää kirjoittaa. Jättirakeista ja ukkostuhoista saa meheviä otsikoita ja luettuja juttuja. Remonttia kesti pitkälle syksyyn. Kotimaan loma- ja etenkin työmatkai-
R
S
"
Suomi on myös näkemisen arvoinen.
ajuja ukkosia. Kotimaan matkailussa on myös se hyvä puoli, että siihen käytetyt eurot kilisevät oman kansantaloutemme tilille. Eikä yhteenkään kassakuittiin pyydetä nimmaria. Itselläni tirahti kyynel silmään, kun talvella vierailimme entisellä kotipaikalla Etelä-Karjalassa, eikä maisemaa enää tunnistanut. Kätevää! Pohjois-Norjassa tämän saman ihanan kohtelun saa joka kaupassa. Luulenpa, että Astan, Veeran ja muiden viime kesän myrskyjen tekemän hävityksen jälkeen monella aikuisellakin on hiukan kolkko olo, kun taivaanranta alkaa tummua ukkospilvistä. Se laitetaan kassan hihnalle, jossa oleva puntari heittää hinnan alta aikayksikön kassakoneeseen
Toisaalta Kauppalehti huomauttaa, että Tamminen on ollut suhteellisen pitkään saman yhtiön toimitusjohtaja.
KOMMENTTI
Raaheen luvallinen hyppypaikka?
NIINA BROMAN
Palolaitoksen väki on käynyt välillä kuvaamassa pelastusalukselta hyppiviä poikia. Viimeisten kuukausien aikana poikia on pelastusaluksen tietämillä näkynyt päivittäin. Hän penää vanhemmilta vastuuta sen suhteen, missä lapsensa uiskentelevat. Tammisen toimikau-
della Rautaruukin osakkeen omistajat ovat saaneet osakkeilleen hyvää osinkotuottoa: osakkeen kokonaistuotto on ollut vuodessa 20 prosenttia.
Omistajilleen kannattava mies: Rautaruukin johtaja Sakari Tamminen. Aluksen kansi on liukas, ja kansi sekä laidat turhan kovat päätä vasten. Hyppytornille riittäisi takuulla käyttäjiä, yksi pojista sanoo. Harrastus on hengenvaarallinen, ja vaarantaa myös muiden hengen.
NIINA BROMAN
Touhussa ei ole järjen hiventä, sanoo palomestari Antero Suomela Raahen palolaitokselta.
Pelastuslaitoksella poikien harrastus on hyvin tiedossa,
ja nuoria käydään häätämässä pelastusaluksen kimpusta tasaiseen tahtiin. Suomelan mukaan kyse on yhdestä samasta porukasta, joka käyttäytymisellään vaarantaa päivästä toiseen oman henkensä lisäksi myös muiden hengen. Tälle kesälle virallista hyppypaikkaa ei enää ehditä edes miettimään, mutta vieläkö ensi kesälle olisi mahdollisuuksia. Kyllä niistä kuvista tunnistaa, että kenelle lasku lähetetään, jos siellä tulee jotakin maksettavaa, palomestari Antero Suomela sanoo. Arkistokuva:
Tammista paremmin ovat osakkeitaan hoitaneet vain Nokian renkaiden johtaja Kim Gran ja Koneen Matti Alahuhta. Lisäksi Museonrannassa on paljon muuta laivaliikennettä, joka lisää vaaratilanteita entisestään.
Museonrannasta tavoitetut pojat vakuuttavat, että jos Raaheen vaan saataisiin riittävän syvä hyppypaikka
ja -torni, ei tarvetta pelastusaluksen väärinkäyttöön enää tulisi. Kuva: Niina Broman
"Ei järjen hiventä"
UIMAPAIKKA Raahelaiset pojat ovat omineet Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusaluksen uimahyppyalustakseen. Kauppalehden tekemässä johtajavertailussa Rautaruukin johtaja Sakari Tamminen pärjäsi mainiosti: hänen todettiin
tuottaneen johtamansa yhtiön omistajille kolmanneksi eniten. Pahimmassa tapauksessa
siinä särpii isä ja äiti onnellisena terassilla olutta, kun lapset ovat vieressä uimassa, Suomela ihmettelee. 29. Semmoinen paikka, että sinne voisi mennä pyörällä ja siellä olisi tarpeeksi syvää, summaa toinen pojista. Granin osakkeiden tuot-
to on ollut 26 prosenttia ja Alahuhdan 22 prosenttia. Yksi liukastuminen kannella tai hypätessä voi olla kohtalokas. Moni muukin luukku saattaa pelastustehtäviin lähtiessä olla poikien jäljiltä väärässä asennossa. Eikö tätä omatoimisuutta voisi tukea myös turvallisessa ympäristössä, niin ettei kenenkään henkeä tarvitsisi syyttä suotta vaarantaa. Pelastusaluksen käyttäminen hyppytornina on hyppääjälle aikamoinen riski. Tiedetään, tiedetään. Miksipä ei siis johtajiakin. Vertailu tehtiin tutkimalla yhtiöiden osakkeen kokonaistuottoa prosentteina. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Ei hullumpaa, Tamminen
RAAHEN SEUTU
"
Vesa Joensuu
"Me joudutaan näiden hyppääjien takia joka kerta tarkistamaan erikseen kaikki nämä asetukset."
PALOMESTARI ANTERO SUOMELA
VERTAILU Nykyään vertaillaan kaikkea. "Tammisen aikakautta on helpottanut huikea terässykli, jonka kyytiin hän pääsi astuessaan johtajan saappaisiin", kirjoittaa Kauppalehti. Mielestäni kunnon merikaupunkiin kuitenkin kuuluu edes yksi uimahyppypaikka, jota nuoret voisivat hyödyntää tässä luovassa ja koordinaatiota kehittävässä uimahyppyharrastuksessaan. Pelastuslaitoksen henkilökunnalle lisätyötä teettää myös se, että nuoret laskevat hyppiessään röyhkeästi
myös aluksen portaat alas. Toiveissa olisi, että hyppypaikan olisi mahdollisimman lähellä, mutta kauemmaskin oltaisiin hätätilanteessa valmiita lähtemään. Suomela kysyy. Me joudutaan näiden hyppääjien takia joka kerta tarkistamaan erikseen kaikki nämä asetukset.
Palomestari Suomela ihmettelee, kuinka rannikkokaupungin pojilta on voinut tyystin jäärä oppimatta merimiessääntö numero yksi: toisen alukseen ei nousta ilman kapteenin lupaa. Korostan, että nyt nuorten valitsema hyppypaikka on mielestäni mahdollisimman väärä: hyppimisen Museonrannassa on ehdottomasti loputtava! Paras keino tähän on kuitenkin tarjota nuorille vaihtoehtoinen, luvallinen, harrastuspaikka. Siellä aluksen katolla on herkkiä sähkölaitteita ja antenneja, joita tarvitaan pelastustehtävissä. Valitettavasti en tavoittanut liikuntatoimen henkilökuntaa kommentoimaan asiaa.. Pojat sanovat, ettei aluksesta hyppiessä varmaankaan oikein mietitä mitään, eikä varsinkaan kaikkia niitä vaaratekijöitä, joita asiaan liittyy.
UIMAPAIKKA Kaupungilla ei ole rahaa mihinkään "ylimääräiseen", ja kukkaron hihnoja kiristetään ensi vuonna entisestään. Jos he näin sinnikkäästi, pelastuslaitoksen jatkuvasta häätämisestä huolimatta, ilmaantuvat hyppelemään, niin uskoisin harrastuksen olevan heille rakkaan. Jos sieltä joku horjahtaa ja laitteita menee rikki, niin miten me sitten ihmisiä pelastetaan
4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU
Raahen Seutu
29. tiysloma, sairausloma, sairausloma, äitiysloma. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät)
Tekstariin mahtuu
elontiellä, mutta turhin ja saastuttavin on Sotkan kulmalla Raahessa liikenneympyrästä lähdettäessä. TIETOA TARVITSEVA
LUKIJAN KUVAT
ARVAA KUKA?
Lepohetki lepällä. Tekijät ovat anastaneet ainakin käteistä rahaa. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Valion uutuustuotteet ovat menestyneet markkinoilla hyvin. Ja kun pääsimme takaisin Tornion puolelle ja yöpymispaikkaan, sekin oli mustanaan väkeä. Olen kolunnut kaikki Raahen vaatekaupat ja marketit, ja vastaus on kaikkialla aina sama: "Ei ole niin isoa paitaa eikä näillä näkymin ole tulossakaan." Joopa joo! Ei ole tulossa, kun ei tilatakaan. Haluatko sen lehteen. Härkätorin puistossa sitä vietetään lauantaina kello 1014 kasvomaalausten parissa. Oikein vastanneiden kesken arvotut kahvipaketit voitti tällä kertaa Leena Prokkola. Kuva: Antti Kiuru
Tällä kertaa tunnistuskuvassa oli yppäriläisiä elokuvia tehnyt Reijo Grekula. Samoin kuljettajat, paitsi että ranteet alkaMatti Laurila vat olla kipeinä. Samalla voi osallistua piirustuksen muodossa Putte-possun arpajaisiin. Onnea! Palkinnon voi noutaa lehden konttorista.
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti nume-
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Yleisön määrä on ollut tienvarsilla ja pysähdyspaikoilla aivan uskomaton. Lop-
puu vääryys, ja kieroutunut touhu kerralla. Hän oli 92-vuotias entinen Majurin mies, joka karautti paikalle Mersullaan ja muisteli traktorikokemuksiaan 1950-luvulta. Poliisi pitää mahdollisena, että tekijät olisivat liikkeellä ulkomaalaisella henkilöautolla.
LUKIJALTA
toimitus.raahenseutu@sps.fi tai sanna.keskinen@sps.fi
FAX: (08) 211 2501 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Mistä tukeville vaatteita?
Onko totta, ettei Raahesta löydy tukevahkoille naisille esimerkiksi lyhythihaista paitapuseroa napeilla. Päivän päätteeksi Putte arpoo kolme yllätyspalkintoa niiden kesken, jotka ovat jättäneet hänelle piirustuksen heinäkuun aikana.
LAPPI Ranualla ja Tervolan keskustassa sijaitseviin asuntoihin on tunkeuduttu keskellä iltapäivää, asukkaiden työpäivän aikana tai muutoin heidän poissa ollessaan. Tulee turhia kiihdytyksiä ym.
Ma Rs ollut Akusti-koi-
Alas ajo hyvä juttu. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
roon 17255. Takaisin Raaheen saavumme sunnuntai-iltana, 800 ajokilometrin jälkeen.
MAATALOUS Valio Oy nostaa Valioryhmän osuuskuntien kautta maidontuottajille maksamansa maidon perushintaa kahdella sentillä litraa kohden elokuun 2011 alusta. Paikalla on Puttepossu ystävänsä taiteilija-
Niinan kanssa. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Perjantaina saavumme Napapiirin kello 8.30. Luomumaidon uusi perushinta on 55 senttiä litralta. Hinnat kotiPutte-possu on Raahessa kesän iimiestä lauantaina ja silloin maalataan kasvoja.
maassa ja viennissä ovat kehittyneet suotuisasti. Kuinka matka jatkuu. Tapaamme Joulupukin ja sen jälkeen matka jatkuu Kemijärvelle, jossa on kaupungin vastaanotto kello 13. Oikeita vastauksia kertyi iso joukko, mutta myös paria muuta herrahenkilöä arvuuteltiin. On kai museo pitkiä päiviä auki. Hyvin meni. Poliisi tutkii tapauksia törkeinä varkauksina. Myös sää lienee suosinut. Säikähtivätkö ruotsalaiset vihreätä maihinnousua. Matti Laurila, ovatko traktorit pysyneet kasassa ja menokunnossa. heinäkuuta 2011
Tuottajalle kaksi maitosenttiä lisää
RAAHEN SEUTU
Zetoristien ranteet koetuksella
TUULIKKI NOUSIAINEN
Puolentoista kilometrin mittainen Zetorisaattue lähti keskiviikkona ennen kukonlaulua Raahesta kohti pohjoista ja saavuttaa Napapiirin perjantaina. Vaikka yleinen markkinanäkymä on epävarma, uskotaan Valion tuotteiden kysynnän jatkuvan hyvänä kaikilla päämarkkinoilla. Ovat. Pal-
en Raahen pelin lipunmyynti jo aloittaa, vai joko liput on jaettu paikallisen seuran jäsenille?. Ja Oulun poliisille täytyy antaa suurkiitos: eteneminen kaupungin läpi sujui täysin kitkattomasti. Että näin Raahessa. Kuulemma kenttäsirkkelin käyttövoimana Zetori meinasi väkisinkin päihittää Majurin. Päivi Orajärvi
Eipä paina yli 300 ihmi-
le joka lahjoitti kaloja Nälkäisille sukeltajille! Terveisin Raahen Mursut
Kannattaisko Kärppi-
toimitus.raahenseutu@sps.fi
vain 151 merkkiä.
Monenlaista mutkaa on
sen valitukset mitään, kun tuulivoimalat jyrää Raaheen! Karjalainen päättää.
neillään: uimahallit, kirpparit kiinni. Keskiviikko ajeltiin t-paita päällä, mutta torstaina oli viileämpää. Taloissa on pen-
gottu paikkoja. Nyt kysynkin tämän lehden välityksellä, että mistä ne muut tukevat naisihmiset ostavat vaatteensa, kun Raahesta ei tunnu löytyvän. Valion osuuskunnille maksama maidon uusi perushinta on 43 senttiä litralta. Hieno juttu viimeinkin!!
Koulu, äitiysloma, äi-
veluiden tarjoajien ei saa lämmitä sisäänpäin.
Elämme aìna pa-
rasta aikaa. Murtautujat ovat päässeet sisälle rikkomalla ovien lasit. Ratkaisu työvoimapulaan, juu. Valiolaisia maidontuottajia on noin 9000. Raahen Seutu on päättänyt luopua nimimerkkien käytöstä, joten nimimerkkiä ei enää tarvita. Valio tilittää kaiken markkinoilta saamansa tuoton tilityshintana omistajilleen eli suomalaisille maidontuottajille. Esimerkiksi keskiviikkona kun ajoimme läpi Oulun ja siitä edelleen vanhaa tietä kohti pohjoista, tienvarret olivat Haukiputaalle saakka täynnä väkeä. Siellä saimme mukavan yllätyksen, kun ruukkilainen Kantolan Esko oli järjestänyt paikalle todellisen seniori-traktoristin. Mutta ei moittimista, ei todellakaan. Sieltä matka jatkuu Ranualle ja edelleen Pudasjärvelle. Muu irtain omaisuus ei ole alustavien tietojen mukaan kelvannut. Syy moiseen. Ei pystytä kait töihin, ei tervettä.
Parhain turistikausi me Kaunis Kiitos kalastajal-
ra ui meidän omassa lammessa joka löytyy Kalliontie 330. Me tosiaankin kävimme Haaparannan puolella kiertämässä Ikean liikenneympyrä ja vähän kauempanakin. Tuottajahinnan korotuksella ei ole välitöntä vaikutusta Valion tukkuhintoihin.
Puten kesä päättymässä
RAAHEN SEUTU
Murtoja keskellä päivää
RAAHEN SEUTU
LAPSET Putte-possun puistokesän viimeinen lauantai alkaa olla käsillä. Ihmisiä oli liikkeellä tuhansittain
Juhlan virallisesta osuudesta vastaa Matti Strömmer, joka kertoilee UkkoPekassa muistojaan 60-luvun Vihannista teemalla "Partiota, palokuntaa ja jäniksenä junassa". Hyvät ovat tunnelmat myös työvuosia selaillessa. Työasiat eivät jää painamaan, tuleva eläkeläinen vakuuttaa.
Leppoisat ovat lomalaisen ja kohta myös eläkeläisen tunnelmat. Siinä on sitten pystynyt auttamaan muitakin. Ei meillä ole minkään näköisiä suunnitelmia lähteä mihinkään. Antero Salakka aloitti valmistelutyöt jo vuosia sitten. Viimeinen työpäivä tänään perjantaina. Mutta valmistautuminen hyvissä ajoin on varmistanut, että kaikki on sujunut hallitusti. Siinä lomassa voisi harkita verkkokalastusta Lapin kairassa ennen syksyn metsästyskauden alkamista. Keittokehotuksen piiriin kuuluvat asukkaat voivat noutaa halutessaan juomaveden vesilaitoksen pihalla olevasta hanasta osoitteesta Rantatie 30 tai Paavolantien 91 kiinteistön lähellä sijaitsevasta vesipostista.. Säiliö on poistettu käytöstä viime viikon perjantaina. Puhumattakaan, kun saman vuoden aikana eläkkeelle on jäänyt iso joukko muitakin. Vesihelmijuhla perjantaina Vihannin Ukko-Pekassa kello 18 ja kotiseutukeskuksen pihalla kello 19 alkaen.
Ketunmaalaiset ilman puhdasta vettä
RAAHEN SEUTU
Vesihelmijuhlassa kisaillaan joka vuosi kylien välisessä köydenvetokilpailussa. Valuuttaa oli ainakin kymmentä lajia. Eläkepäivät alkavat joulukuussa. Limingan Ketunmaan painepiirin vedenjakelualueelta maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona otetuissa vesinäytteissä ei todettu ulosteperäistä saastumista, mutta osassa näytteissä on todettu koliformisia bakteereita, jotka ilmentävät pintavesi-
saastumista. Kun on perustieto ja tietää logiikan millä systeemi toimii, ei tule ongelmia. Sen jälkeen alkaa vapaamuotoisempi osuus kotiseutukeskuksen pihapiirissä. Moni siinä jo hihkuisi ja heittelisi lakkiansa ilmaan, mutta Antero Salakka ottaa tilanteen hillitysti. Kuva: Tuulikki Nousiainen
Vihannissa vesihelmeillään
RAAHEN SEUTU
KOTISEUTU Tänään koetaan Vihannissa kotiseutuviikon huipennus, kun Ukko-Pekassa ja kotiseutukeskuksen pihamaalla vietetään Vesihelmijuhlaa. Antero Salakka haluaa kiittää kaikkia asiakkaita ja sidosryhmien edustajia ja toivottaa tervetulleeksi kahville tänään perjantaina Raahen Nordeaan.
vuoden sisällä kuusi virkailijaa. Boccia on petankkia muistuttava pallopeli. Silloin mitellään kylien vahvuutta konkreettisesti köydenvetokilpailussa. Se merkitsi siirtymistä tietotekniikan maailmasta takaisin ihmisten pariin. Tänä vuonna on niin paljon mustikoita, että itse asiassa lomalle olisi voinut jäädä jo paria viikkoa aikaisemmin. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
29. Eläkkeelle siirtyminen on iso muutos myös työyhteisössä. Mutta kun Oulussa vapautui markkinointikamreerin paikka, otin sen mielihyvin vastaan. Tässä samalla on ollut seuraajani valinta ja perehdyttäminen. Vesi on muilla Limingan alueilla moitteetonta. Tietotekniikkavuosista jäi pysyvä hyöty. Bakteereiden epäillään olevan peräisin Ketunmaan vesisäiliöön valuneesta pintavedestä. Vesihelmijuhla on perinteinen kotiseutujuhla, jota tällä kertaa vietetään perjantai-iltana. Meillä on koti Raahessa, vapaa-ajan asunto Keminmaalla ja kesäasuttava mökki Misissä. Moni on ehtinyt utelemaan, vaihtuuko eläkkeelle päästyä osoite; varsinkin, kun molemmat ovat Lapin suunnalta syntyisin. Tiistaina otetusta näytteestä todettiin pieni määrä norovirusta. Siihen aikaan tulli oli todellakin tulli ja kaikki kulkijat pysäytettiin. Lisäksi luvassa on kahvittelua, arvontaa ja myyntipöytiä. Raahesta tuli kotitienoota lähes 20 vuotta sitten. Arkistokuva: Jaana Konu
LIMINKA Limingan Ketunmaassa on talousveden keittokehotus ensi maanantaihin saakka. Silmäkulmissa kareileva iloinen hymy sentään paljastaa, että hyvät ovat tunnelmat. Viranomaiset toivovat, että kiinteistöissä olevia vesipisteitä käytetään, jotta kaikki putkiston osat tulevat huuhdeltua. Vaikka olen ollut saman työnantajan palveluksessa näinkin pitkään, työ ei ole ehtinyt käydä yksitoikkoiseksi, kiitos niin radikaalisti erilaisten tehtävien. heinäkuuta 2011
Metsän antimet odottavat
ELÄKKEELLE Luontoäiti on järjestänyt makoisat tervetuliaisapajat miehelle, joka pääsee vapaalle yli 40 työvuotensa jälkeen.
TUULIKKI NOUSIAINEN
rustelemaan nykyisen vaimoni kanssa.
FAKTA
Aluksi on tarjolla mustikkaa, seuraavana ovat vuorossa sienet. Eli aikamoinen muutos on tapahtunut , kun kaksi kolmasosaa pankin väestä on vaihtunut . Se oli aivan oma maailmansa. Ohjelmaa juhlassa on myös lapsia varten, erilaisten leikkimielisten kilpailujen muodossa. Jää aluksi kesälomalle ja rästivapaille. Vettä voi käyttää peseytymiseen sekä pyykin- ja astioiden pesuun. Itseni lisäksi meiltä on jäänyt eläkkeelle reilun
Antero Salakka
Raahen Nordean konttorinjohtajana vuodesta 1992 lähtien. Ainoa varjopuoli oli, kun Rovaniemelle oli niin pitkä ja kuoppainen taival ja olimme juuri ryhtyneet seu-
Eipä aikaakaan, kun kävi kutsu maan toiselle laidalle pankin pääkonttoriin. Sormi ei ole mennyt suuhun, vaikka laitteet ja ohjelmistot ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Keittokehotus koskee noin 200 taloutta. Ollut saman pankin palveluksessa koko työuransa ajan, eli reilut 41 vuotta. Eksoottisin työkokemus taisi olla kesällä 1971, kun nuori pankkimies sai komennuksen hoitamaan Karigasniemen tullin yhteydessä ollutta valuuttakonttoria. Missä kylässä ovat Vihannin vahvimmat miehet ja naiset?
Kisan ohessa luvassa on karaokea Jorma Sarpolan johdolla ja boccian peluuta eläkeliittolaisten opastamana. Sekin oli hyvin antoisaa aikaa omassa lajissaan. Uusintatutkimuksessa ei todettu noroviruksia. Olin seitsemän vuoden ajan keskushallinnossa kehittämässä pankin atk-järjestelmiä. Kaikki ruoka- ja juomavesi on edelleen keitettävä 510 minuuttia
Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi
KESÄHERKUT RAAHEN K-CITYMARKETISTA
Fazer pienet Kariniemen kananpojan
hunajapippuri 11,00 /kg
SISÄFILEEVARRAS 450 g
PAAHTOLEIVÄT 280-335 g
2,96-3,54
4 2
Atria
KPL
95
rs
HK naudan takuumurea
Kariniemen
KOIPIPALA n. 1,5 kg
99
kg
27
90
kg
Atria Hiillos
GRILLIMAKKARA 400 g 3,13 /kg
Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 3,39 /2-pack (0,86 /l) sis. 0,99 /kpl (8,61 /kg)
2. 020 720 3500
MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. pantit 1,60 raj. 1 erä/tal.
-44%
Valiojäätelö Eskimo
7,60 /kg
2 3
99
rs
JÄÄTELÖPUIKOT 15 kpl/525 g
ERÄ
VADELMA 10 x 250 g 11,96 /kg
Suomalainen
99
pkt
-16 %
Hinta ilman K-Plussa-korttia 4,75 /pkt (9,05 /kg)
PAJUNIEMEN MAKKARAT JA LIHAJALOSTEET ESITTELYSSÄ pe klo 10-18 ja la klo 10-15. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. pantit 3,60
19
99
sis. 1 kg
maustamaton ja marinoitu
SISÄFILEE n. TERVETULOA!
0
29
90
ltk
Voimassa 1.9.2010 alkaen
III-OLUT 0,33 l 24-pack
2,07 /l
99
rs
Siemenettömät
VESIMELONI
kokonainen, Unkari
RAAHE
0
www.k-citymarket.fi
49
kg
-PACK
24
Hinta ilman K-Plussa-korttia 23,52 /24-pack (2,52 /l) sis. 29. 0,59 /kpl (5,36 /kg)
BURGERI 110 g 3,64 /kg
5
Atria
HOT DOG 115 g 6,09 /kg
Yks. NEKTARIINI 1 kg
Italia 0,99 /kg
1
89
ps
Pepsi, Pepsi Max ja 7UP
VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l 2 x 2-pack
0,48 /l
PACK Hinta ilman K-Plussakorttia ja yks. 2,09 /rs (6,97 /kg)
MIKROKEITOT 300 g 5,00 /kg
RIISIPIIRAKKA, PERUNAPIIRAKKA tai VUOKSEN PIIRAKKA 6-9 kpl/330-420 g
4,50-5,73 /kg
2
RS
3. pantit 0,80
2x2
50
sis. alv 23 %).
Syö arkenakin monipuolisesti helpot vinkit K-RuokaPirkassa.
Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus. 1,89 /pkt (4,73 /kg)
2 PKT
2
50
-33%
0
2,82 /kg 8,90 /kg
99
pkt
Oululainen iso
REISSUMIES 705 g
Laitilan Leipä
1
99
ps
KÄÄRETORTTU 1 kg
Yks. 3
50
ERÄ! Tuore
LOHIFILEE
pakattu, Norja
6
95
kg
-14%
Alfocan espanjalainen
RAPU 28-35 kpl/1 kg
6,95 /kg
MANSIKKA- JA MUSTIKKAPITKO 410 g 7,23 /kg
Perheleipurit
6 4
95 8
pkt
Valio
4,98 /kg
90
kpl
OIVARIINIT 600 g
KPL
5
Hinta ilman K-Plussa-korttia 3,49 /kpl (8,50 /kg)
2
99
kpl
Saarioinen
Fazer Imatran
Yks. pantit 3,60
-17 %
puh. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
|
7
HINNAT VOIMASSA PE-LA 29.30.7.2011, ELLEI TOISIN MAINITA
Kaali-jauhelihkeitto L, G Hernekeittoa L, G Paistettuja muikkuja L Possunleikkeet L, G Broilerin rintaleikkeet L, G Paellaa L, G
tuote
Lounaslista
Pe 29.7. 14,90
Raahe
Sanko 10L
Ma 1.8. To 4.8. 2 rullaa vakuumiputkea, takuu 12kk
Säilöö lihat, kalat, marjat yms. Paprika-juustokeitto VL, G Seikeittoa L, G Chili con Carne L, G Uunimakkaraa L, G Meetwurstikiusaus L, G Maksakastiketta L, G Ti 2.8. klo 18-21
millaan Reppuvalikoimamme on nyt runsaim se omasi! - tule ja valit
Atemi BL2200 vakuumikone 110w
sis. heinäkuuta 2011
massa Elintarviketarjoukset voi
pe-la 29.-30.7.2011 (va
in kot italouk sille).
Saludo Kahvi pannu- tai suodatinjauhatus 500g
5,98/kg
ERÄ
Tuore suomalainen Kirjolohi kokonainen
Suomalainen porsaan ulkofilepihvi, marinoitu 800g tai naturel 600g
Broilerin ohutleikkeet 480-600g
6,65-8,31/kg
6,23-8,30/kg
Ruispalat 12kpl/660g
1,95/kg
kg
2kpl/talous
ras
ras
pkt
1 pkt/talous
pkt
HINTA POMMI!
Hieno grillimakkara 400g
3,75/kg
Tomaatti Suomi
2 pkt
Jahti, Gouter tai Lauantai viipaleet 300g
3,30/kg
Polar tai Oltermanni viipaleet 300g
13,30/kg
kg
á 1,79
pkt
pkt Valiojogurtit 1kg myös rasvattomat (ei laktoositon)
Nektariinirasia 1kg Espanja
Suvisilli 250g
9,00/kg
Fantasy tikku- tai ranskanperunat 2kg
0,99/kg
kg
prk pss prk
Rypäle vihreä siemenetön tai mix siemenetön 500g rasia, Egypti
Traffic light mehujää monipakkaus 16kpl/608g
2,78/kg
Mehukatti 1,5L sekamehu tai appelsiini
1,19/L
Hillomunkki 8kpl/560g
4,80/kg
ras
pkt
kpl
pkt
Pusero
t.vihr, fuxia s-xxl
Trikoopusero
musta, harmaa koot 130-170
Malaco hedelmä tai sirkus aakkoset 315g
(6,35/kg)
Siteet 10-16 kpl tai pikkuhousunsuojat 28-50 kpl
(0,04-0,63/kpl)
2 pss
Trikoopaita
harm-musta, harm-sin s-xxl
á 2,29
2 pkt
á 2,292,39
Elvital Shampoo 250 ml tai hoitoaine 200 ml
(7,90-9,88/L)
2 kpl
á 2,98
Kyyhkyn pinottava kuorikuva 6kpl/pkt
Päällekkäin pinottava kyyhkysetti
lu Metsästyshaulikkokilpai kaan ampumaradalla Palokan ma-to 1.-4.8. Helppo ja nopea käyttää Voimakas imuteho Moninkertaistaa säilymisajat Pitää hyvän tuoreen maun
Tervetuloa seuraamaan!
tallella pitkään
pkt
norm. Savulohikeittoa G, L Hawaiinleike G, L
á 1,20
3 kpl
Osallistu Halpa-Hallin syyskisaan! Arvomme ketjussamme Ligier Ixo RS Racing -mopoauton
(arvo 15.990,-)
Mopoauto on nähtävissä Kokkolan Halpa-Hallissa.
LOUNAS mala klo 10.3015: keittolounas 5,45 kotiruokalounas 7,30
Raahe
Täytä ja palauta kuponki 27.08.2011 mennessä lähimpään Halpa-Halliin,niin olet mukana arvonnassa.
Raahe
Ark.
Nimi
palvelemme
La
Osoite Puh
et.fi www.HHn
Syyskilpailussa mukana:
Kilpailuaika 25.07.-27.08.2011
Tervetuloa!. Ke 3.8. Parsakaalikeittoa G, L Jauhelihaperunasoselaatikko G,L Broileripyörykät La 30.7. 8 |
Raahen Seutu
29
Paikkakuntalaiset eivät välttämättä tule kiinnittäneeksi huomiota Fantin luonnonkauneuteen, mutta kauempaa tulevat ylistävät senkin edestä.
Sääennusteessakaan ei ole tällä kertaa moittimista. Kyösti Heikkilä määrittelee itsensä ikäpolveen, joka on kiinnostunut perjantaina esiintyvästä Dallapésta. Moni suomalainen muusikko on nimennyt Raahen Fantin lempipaikakseen. Fantti somistetaan juhlakuntoon kukkasin ja kynttilöin. Liittyjällä tulee olla vakituinen osoite Suomessa ja suomalainen henkilötunnus.
ENEMMÄN PERHEMARKET
Rönkä NAUDAN PAISTIJAUHELIHA 700 g (7,13/kg)
4,99
1 kg
Arla Ingman POHJANPOIKA KERMAJUUSTO
Atria BROILERIN GRILLILEIKE BBQ-marinoitu 700 g (6,13/kg)
3.
Rainbow KAHVI 500 g (5,98/kg)
4.
4,29
2,99
1 lk.
PALVELUSTA
Perheleipurit RUISPALAT 9 kpl 500 g (2,98/kg) 2 l 4-pack (0,55/l) sis. Myös se, että tapahtuma tarjoaa marginaaleillekin
"Pidän enemmän näistä kuin Porin Jazzeista."
estradin, on plussaa. Tällä kertaa hän on luvannut valmistaa cajun lohta ja chili con carneta. Bonusta alkaa kertyä 50 kuukausiostoilla.
Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. Heikkilän nuoripari, Jori ja Anna-Maija ovat fiilistelleet tavallisimmin Ruiskuhuoneella. Vaikka valmistelutöitä on mielettömät määrät, homma käy vuosien synnyttämällä rutiinilla.
Karsina alkaa olla valmis, asialla kokenut kaksikko Hannu Orava ja Heikki Tapperi. Muu on vielä mietinnässä.
Mahtavaa, että musiikkiin voi tutustua etukäteen netissä. Ja miksipä ei olisi. A-oikeudet kuuluvat asiaan ilman muuta. 2.
Asiakasomistajaksi liitytään maksamalla 100 osuusmaksu tai vähintään 20 osaosuusmaksu, jolloin osuusmaksu tulee sääntöjen mukaisesti kerryttää täyteen kahden vuoden sisällä liittymisestä. Isä-Heikkilä ja Pekka Kärenaho käyvät useammassa konsertissa. Tämän vuoden Rantajatseilla hänen ohjelmaansa kuuluu Fantin ulkolavalla lasten konsertissa soittavan Mika Kallion Äänitehtaan lisäksi myös Bio Huvimyllyn Homburger-Guy-Tuomi-kokoonpanon konsertti. Täällä on kaikki kohdallaan, sillä peruspalvelut pelaavat ja tekniikka toimii. Täytä asiakasomistajahakemus ja palauta se Arinan toimipaikkaan. Rantajatsien äänentoistotekniikan hoito on ulkoistettu Tuupa Recordsin hoi-
dettavaksi. Improvisointi menee yli.
Raahen Rantajatsien koosta tapahtumana miehet ovat hieman eri linjoilla. Kuuma rommitoti on ollut kysyttyä sortimenttia siinä vaiheessa, kun ilta alkaa viilentyä yöksi, Annamaija Saarela kertoo.
RANTAJATSIT Kun jotain järjestetään, niin kannatuksen vuoksi on pakko osallistua. Pidän enemmän näistä kuin Porin Jazzeista. Luotamme Ilmatieteen laitoksen viimeisimpään en-
nusteeseen, joka on pyyhkinyt viikonvaihteen sateet pois. (08) 2116 200
AVOINNA MA-PE 7-21, LA 7-18, SU 12-18
Polttoöljymyynti 044 7885 867 044 7885 868. Osuusmaksua voi kerryttää ostoista kertyvillä Bonuksilla tai lisäsuorituksilla kahden vuoden aikana. Heikkilän mielestä jatseja voisi kasvattaa vaikkapa jollakin vetävällä artistilla. Hikinen työ on takana ja kohta talkoolaisetkin voivat heittäytyä musiikin valtaan.
TUULIKKI NOUSIAINEN
Jatsit kuuluu kesään
KRISTIINA TUIKKALA
Myös festivaalijohtaja Annamaija Saarelan olemuksesta aistii helpotuksen: kaikki alkaa olla kunnossa. 29. Meille on tulossa grillimestariksi Chef Santeri. Suunnittelun ja toteutuksen takana on kaksi kuvataiteilijaa Johanna Penttilä ja Anna-Mari Kuisma.
Helpompaan arkeen Prismasta
RATKAISEVAN EDULLISESTI
Näin liityt asiakasomistajaksi
1. Kärenahon, kuten myös samaan pöytäseurueeseen kuuluvien Kyösti Heikkilän, Jori Heikkilän ja Anna-Maija Heikkilän kesään kuuluu käyminen jatseilla. Myös yleisöltä saatu palaute on ollut kiittävää. Ruokaa ja juomaa on luvassa jokaiseen makuun. Tämä on enemmän jatsi-tapahtuma, antaa Kärenaho tunnustusta.
Myös silmänruokaa on ajateltu. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
UUTISET |
9
Eipä ole Fantin voittanutta
RANTAJATSIT Tunnelma viimeistelytöiden tiimellyksessä on jo rentoutunut odottamaan viikonlopun konsertteja ja yleisöryntäystä. Voit liittyä myös netissä www.arina.fi Liittyessäsi sinulle avataan S-Tili S-Pankkiin Bonuksen maksamista varten. Jatsin pysyminen pääosassa tuo myös erilaisia ihmisiä kaupunkiin. Kuva:
Tuulikki Nousiainen
Fantin ympäristöä ja olosuhteita festivaalijohtaja ei lakkaa ylistämästä. Juuri se on muusikolle se kaikkein tärkein juttu. Kärenahon mielestä juuri tapahtuman pienimuotoisuus on se, mistä hän pitää. Ei kuitenkaan velvollisuuden tunteesta, mietti Pekka Kärenaho odotellessaan torstaina illan kokoonpanon The Fogo Poston astumista lavalle. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: s-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta 010 76 5858, ma-pe klo 8-20, (0,0828 /puhelu + 0,1199 /min). Tulimme siihen tulokseen, että tähän aikaan kesästä on itse kukin syönyt jo tarpeeksi grillimakkaroita ja nyt on aika maistella toisenlaisia
grilliruokia. Ja soittimista huolehtii jälleen kerran Tähkävuoren Pekka, alansa huippuammattilainen. Hän oli Fantissa ensimmäistä kertaa viime kesänä ja osoittautui menestykseksi. pantit
PEPSI TAI PEPSI MAX KOTIMAINEN TOMAATTI
6,49
1,49
PRISMA RAAHE
5,99
0,99/kg
KOTIMAINEN SIPULINIPPU 1 lk.
0,79/kpl 16,80/kg
www.arina.fi
SAVUKALASALAATTI
Palokunnankatu 37, Puh. On sekä kylmiä että kuumia juomia. Minä olen ostanut passin, taputtelee lasten konsertin sponsoriksi paljastuva Kärenaho taskuaan
Pesistä pelailtiin mummolassa Ylistarossa ja siellähän eivät nuoret muuta pelanneetkaan. Hannu Ikonen kavensi tasoittavalla kotiutettuaan Topi Kososen. Yleensä se on jommassa kummassa reunassa, mutta pääasia, että välissä. Hämppä ajoi omasta päästä koko kentän läpi. Avausjaksolla virheisiin osallistui myös Pattijoki, mutta toisella jaksolla ulkopeli tiivistyi totutulle tasolle. Voidaan puhua siis jouk
huomasi, että kynttilä palaa molemmista päistä. Tehtiin urakalla virheitä. Omassa pelissä muutama hyvä lyönti ei sen kummempia. Nyt haetaan joukkueen etua, enkä minä ala kitisemään, kun näin kerran on. Seuraavan viikon lauantaina vastassa on kolme pistettä edellä oleva JS Hercules. Minulla oli vanha sininen Pyhis-räpylä, eikä mailaa ollenkaan. Kuten tässä kohtaa tiedetään, pesäpallo veti taas pitemmän korren ja mies lähti Janne Vuorisen oppiin Sot-. Näpyn osaan lyödä sinne mihin haluan, Kemppainen naureskelee.
Jonne Kemppaiselta ei puutu its tajaksi. Saattoi savolaistaustaisella Mikko Kuosmasella olla osuutta asiaan, mutta pääsin huonosta keskiarvosta huolimatta sisään. Tällä hetkellä roolia on tosin tarjolla vain sisäpeliin.
JUHA HONKALA
Sami Lindström löi Pattijoen Urheilijoiden tasoituksen avausjaksolla ja toisen jakson voittojuoksun. Vain maastosta pompannut pallo pelasti vieraat Lindströmin kunnarilta. Vahvassa lyöntivireessä oleva Pertti Mäkelä jatkoi juoksujen lyömistä kaventamalla peliä toisen tasoittavalla. Koskenkorva onnistui vielä viimeisen tasoittavalla kaventamaan yhdellä juoksulla, mutta Pattijoen voitolle ei vieraista ollut enää uhkaa.
Kyllähän peli kulki myös kopparina ja Sämpy sanoi, ettei jokeriksi siirto johtunut pelillisistä syistä. Vaihdoin sitten vasuriin ja tarkkuus parani. Teimme ratkaisun samaan aikaan. Nyt Kisu tienaa 200 000 euroa vuodessa, Kemppainen hymähtää. Juoksun toi kovas-
sa iskussa kentälle menojen kanssa viime ottelut pelannut Timo Kallio. heinäkuuta 2011
URHEILU
www.raahenseutu.fi
"
Kuten moni epäonnistunut jääkiekkoilija, pelasin myös salibandyä, jossa pääsin maajoukkueleirille.
JONNE KEMPPAINEN, PATTUN SUPERMIES
Jonne alkai
PESÄPALLO Jonne Kemppainen pelaa elämänsä kautta. Koskenkorvan jokeri Juha Niemi oli aikaisempien kohtaamisten tapaan hyvin kurissa, vaikka onnistuikin avausjaksolla Marko Rasinkankaan avustamana lisäämään vieraiden johdon taas kahteen juoksuun. Samanlaista tappelua joka pallosta kuin oli ennen taukoa Kemissä. Ei vain räpylä kestänyt viimeistä tilannetta, kommentoi Koskenkorvan pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki.
Toisella jaksolla Pattijoki avasi Marko Rasinkankaan lyötyä Kososen kotiin. Sami Lindströmin lyönti pussin perälle pomppi vieraiden räpylässä ja Ilari Siutla toi tasoituksen. Kuopio tunnetaan perinteisesti lätkä- ja futispaikkakuntana, joten miehen lajivalinta tuntuu erikoiselta. Löin palloa ensiksi oikealta, enkä osunut mihinkään. Päästiin peliin hyvin sisään ja osoitti tiistain toisen jakson mahalaskun jälkeen luonnetta. Oltiin taas valintojen edessä, lähteäkö Sotkamoon vai salibandyleirille. Ottelun voittomaalin teki Ville Perälä saatuaan pitkän syötön alakerrasta Jukka-Pekka Pataselta. Viimeisen tasoittavalla Pattijoki teki tyhjäksi vieraiden toiveet jaksovoitosta. Viimeistä niittiä kotijoukkueen yritykselle iski Marko Keinänen lauottuaan lisäajalla vapaapotkusta kolmannen maalin.
Pesäpallon Kemppainen aloitti vasta 13-vuotiaana. Hyvää peliä joukkueelta, kiitteli AS
Moonin valmentaja Vesa Iivonen. Maastosta oli uudestaan apua vieraille viimeisessä vuoroparissa, kun Jonne Kemppaisen läpilyönti ykköstilanteessa pysähtyi parkkipaikalle. Tuomas valitsi lätkän ja minä pesiksen. Jos toisella on huono päivä, niin toisten pitää ratkoa, kommentoi Pattijoen ykköspalkittu jokeri Sami Lindström. 14 |
Raahen Seutu
29. Kemppainen pelaili vielä jääkiekkoa Kuopiossa ja pesistä Siilinjärvellä, kunnes
"Löin palloa ensiksi oikealta, enkä osunut mihinkään."
kamon urheilulukioon ja tuli valituksi. AS Moonista maalinteon Oulussa aloitti kymmenen minuutin pelin jälkeen Janne Hämeenkorpi pitkän kuljetuksen päätteeksi. Nyt ollaan vielä jollain lailla hengissä. Otteista on paistanut rentous. Kun Kemppainen siirrettiin kopparin paikalta etenijäjokeriksi, eivät otteet muuttuneet suinkaan huonommiksi. Sisäpelissä Pattijoki rakensi avausjakson (8-8) jälkeen selvästi vieraitaan enemmän tilanteita vieden kolmostilanteet lopulta 20-11.
Koskenkorva karkasi avausjaksolla 0-2 johtoon heti ensimmäisessä vuoroparissa. Uudet pelikaverit houkuttelivat Kemppaisen pesistreeneihin. AS Moon saa lauantaina vastaansa enää pisteen päässä olevan kajaanilaisen Spartakin. Pitkän vuoroparin aikana Kosonen otti vaihteeksi roolia mailan varressa ja Joonas Eirola pääsi tuomaan 4-0 juoksun. Seuraavat kaksi ottelua on tärkeitä.
Jos tuommoinen taistelu on pelissä, niin varmasti pärjätään, ennakoi Iivonen jatkoohjelmaa. Kaikki odotti, että milloin
syöttää, mutta ajoi alueelle ja teki maalin, kertoi Iivonen. Alun sähläyksen jälkeen saatiin peliä kuntoon ja loppua kohden ulkopeli parani, kommentoi Pattijoen pelinjohtaja Sami Sirviö.
Miesten superpesis PattU - KoU 1-0 (3-3, 4-1) Pattijoen ja Koskenkorvan ottelu oli ulkopelivirheiden sävyttämä. Ja kuten moni epäonnistunut jääkiekkoilija, pelasin myös salibandyä, jossa pääsin maajoukkueleirille. Itseluottamus on kohdallaan. Toisella puoliajalla oululaiset nousivat tasoihin. Tärkeä voitto nosti raahelaiset jo pisteen päähän putoamisviivasta. Viime otteluissa on näyttänyt, että miehellä onnistuu kaikki, oli hän ulkona tai sisällä. Ihan ensimmäisen virallisen pesisottelun pelasin Ylistaron Kilpa-Veljissä ja sain jopa palkinnon. Kiiskisen Tuomas pelasi samassa joukkueessa sekä pesistä että lätkää. Ja pakko myöntää, että aika paljon on mennyt säkälläkin. Kun yläaste lähestyi loppuaan, haki nuorukainen Sot-
AS Moonille pisteet Oulusta
ROY VIITANEN
JALKAPALLO AS Moon voitti keskiviikkona Oulun Tarmon vieraspelissä 13 (01). Kallio on edennyt kolmessa ottelussa 20 kertaa kentälle ilman virheitä. Mies on mennyt hyvällä prosentilla kentälle ja edennyt pesien väliä miehekkäästi. Koskenkorva ei tauon aikana saanut ryhtiä omaan peliinsä ja vieraat tarjoilivat apua useampaan juoksuun. Olen vaikka huoltaja jos se auttaa porukan syksyllä mitaleille, Jonne Kemppainen kertoo. Kun KalPan C-junioreihin tuli mukaan pelaajia Siilinjärveltä, alkoi Kemppaisen tie pesäpalloilijaksi silottua entisestään. Jäi haalea kuva tästä pelistä. Lätkää aloin pelata 4vuotiaana. Siinä alkoi tuntua, että saattaisin pärjätä pesiksessä. Apua tarjoili lukkari Juha Puhtimäki, jolta pallo karkasi toisella jaksolla parinkin juoksun arvoisesti.
Avauksen jälkeen niittiä vieraille löi Sami Lindström, jonka kakkosrajaleikkuri tuotti kaksi juoksua. Yritän pystäriä aina keskelle, eikä se ole sinne mennyt varmaan kertaakaan. Kuva: Jaakko Mylly
Varma kolmonen
PESÄPALLO Pattijoen Urheilijat jatkoi Koskenkorvan Urheilijoiden nujertamista voitettuaan torstaina runkosarjan viimeisen kotiottelunsa.
ROY VIITANEN
Peli oli ulkopelin ja Linssin lyötyjen juoksujen voitto
ennaltaehkäisevä jalkahoito, hiusten leikkaus ja korjausompelupalvelut Brahenkatu 13 (ent. Pitäkääpä muistissa. klo 20.3001.00
TUKKIJÄTKÄT
Liput 12 Naistentunti
seluottamusta muttei myöskään nöyryyttä. klo 15. Viitteitä paremmasta on jo nähtävillä. Onhan täällä loistava kuuluttaja ja musiikkikin on hieman parantunut, mutta ehkä täällä on totuttu hieman liikaa menestykseen. 29. klo 17.30 alk. Viimeisenä vuonna nousi jo 130 kiloa. Siellä sitten treenattiin ihan hirveästi. Olin ihan raakile, mutta opin kyllä mitä treenaaminen on. Nyt kun Joonas on saanut leikattua jo rajojen sisälle ja Ikosen Hannukin löytää tasonsa, on vastustajilla ilkeää olla kentällä, Kemppainen huomauttaa.
Peliasu vaihtuu pukuun
JUHA HONKALA
PESÄPALLO Jonne Kemppaisesta tulee isona urheilumanageri. klo 17.30 alkavissa kisoissa. Kehitettävää olisi myös Raahessa, sillä syystä tai toisesta Rännärin lehtereille mahtuisi huomattavasti enemmän yleisöä kuin tänä kesänä on nähty. Raahen Vesa Vattenfall-seuracup II ti 16.8. Sotkamoon mennessä vedin testeissä rinnalle 40 kiloa. piirin kilpailukalenterin kautta, (Pohjois-Pohjanmaa, piirin myöntämä kilpailu) tai s-postilla pauli. Ilm. Manageribisnes on kasvava ala myös Suomessa, etenkin yksilölajeissa. 220 455
Eläkeläiset, työttömät ja sairaslomalaiset: JYTYLTÄ
Hovinarrissa
Jazzin ystäville erikoistarjous perjantaina ja lauantaina klo 18-21
TAPAHTUU...
Noutopöytäherkut
- salaatit + lämmin ruoka - ruokajuomat + kahvi
1200
vain
Tervetuloa tankkaamaan!
KARAOKEA JOKA TANSSEISSA!
Hotelli Raahen Hovi Kirkkokatu 28 p. Raahe klo 17.30 (huom.aika), Koivuluodon urheilupuisto : M17: 110m aj, 3-loikka, kuula; N17: 100m aj, 3-loikka, kuula; P15: 100m, 2000m, seiväs, kuula, 4 x 100m; T15: 100m, 2000m, seiväs, kuula, 4 x 100m; P13: 60m, 1000m, korkeus, keihäs, 4 x 100m; T13: 60m, 1000m, korkeus, keihäs, 4 x 100m; P11: 60m, 1000m, pituus, kiekko, 4 x 50m; T11: 60m, 1000m, pituus, kiekko, 4 x 50m. Soita
PARADISE OSKAR!
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja www.habita.fi
isi vaikka huoltajaksi
Myös KARAOKEBAR!
0600-30010
www.raahentaksi.fi
TAKSI
VIRKISTYSPALVELUJA
Esim. Juoksen milloin tahansa 3000 metriä cooperissa, Kemppainen heittää.
Supermies
Kemppainen
Jonne Kemppainen
Syntymäaika: 16.02.1986 Ammatti: Liikunnanohjaaja Kasvattajaseura: Siilinjärven Pesis Kaudet Superpesiksessä: 2 Joukkueet Superpesiksessä: SMJ, PattU Saavutukset: Sopimus: 2011 + 1 Ulkopelirooli: Koppari Sisäpelirooli: Etenijä / vaihtaja Pelaajasopimuksia Superpesiksessä 69 ottelua, 2+17 lyötyä, 50 tuotua, 228 kärkilyöntiä.
LOMATANSSIT
LA 30.7. Kun muutkin alkavat osua, ollaan joukkueena varmasti vahvoilla. Myös pesäpallon seuratyössä olisi monella paikkakunnalla paljon parannettavaa. Ilmoitt. Kaikki odottaa syksyä ja runkosarjassa porukkaa kiinnostaa vain Sotkamo ja Vimpeli.
SEURAT
PattU / pesäpallo Naisten ykköspesistä PattU-Joensuu rännärillä la 30.7. Seurahommat ovat haaveena. Kemppaisen mukaan joissain paikoissa on jämäh-
detty 1990-luvun tasolle ja hommat hoidetaan tietyllä tavalla vain siksi kun niin on tehty ennenkin. vaihoja@kotinet.com Raahen Vesa Toimitsijoita tarvitaan Vattenfall-seuracupin toisessa osassa ti 16.8. Hansan talo) p. Ja onhan se pelaajan kannalta mukavampi pelata, jos yleisö on mukana, provosoi vastustajaa ja hurraa omilleen. Vaihtajiahan meillä olisi vaikka moneen joukkueeseen ja meillä on sarjan paras kakkoskärki. Hän pääsi vierumäelle alan kouluun ja tarkoitus on päästä tulevaisuudessa kiinni seuratyöhön. Peran harteilla on ollut ihan liikaa ja hyvin mies on pelannut. heinäkuuta 2011
Raahen Seutu
Lipput 12
| 15
La 30.7.
Oma koti kuinka kallis. Tietyillä parannuksilla voisi Suomessa olla useita Vimpelin kaltaisia hurmos-
paikkoja. Iso merkitys on kuinka joukkueen mailamiehet saavat etenijää kotipesään. Kestävyys on ainut asia, missä olen ollut jo lätkäajoilta kunnossa. Peliasu vaihtuu joskus pukuun ja piikkarit pikkukenkiin. Pitäkääpä mielessä.. (08) 211 6400 www.raahenhovi.fi
RUOKOLAHDEN LAVA
Limingantie 197, Paavola (Siikajoki)
La 30.7. Samalla kiitokset toimitsijoille runsaslukuisesta mukanaolosta Vesan kisoissa 20.7.
Raahen Vesan nuorisourheilijat Vattenfall-seuracup
kakkonen on Koivuluodossa 16.8. Tunnelmaa voi luoda niin monella tavalla. Mies tietää mitä osaa, mutta tarvittaessa hän alkaisi vaikka joukkueensa huolkkuepelaajasta. Kemppaisen mukaan tällä hetkellä tilanne on se, että Pattijoen pitää pelata huippupeli Sotkamoa vastaan, jotta yleisö syttyy kannustamaan. 11.8. Kuvat: Jaakko Mylly
kamoon. Myös juoksu parani, sillä 30 metrin testi putosi 4.30 sekunnista 3.80 sekuntiin. Musiikilla, huudattajilla ja pakko sanoa, ettei suomalainen kehtaa huutaa selvinpäin. mennessä Ilmoittautumismaksut,
tilille 200738-4551. KLO 2102 TANGOKUNINGAS
Jonne
HENRI STENROTH
& JACKPOT
Olutterassi!
Siilinjärven kasvatti pelasi KalPassa jääkiekkoa muun muassa Niiralan Maltsevinan tunnetun Tuomas Kiiskisen kanssa.
(vain käteinen raha)
Liput 12
Tervetuloa nauttimaan kesäyöstä!
Jokerina kiitävä Kemppainen uskoo, että Pattijoki on syksyn tullessa iskussa. En tiedä olisiko se oluen myynti välttämättä huono juttu
1) 1) Rättyä Atte 47.46, 2) Savola Jarmo NivU 54.59, 3) Huuha Jani OuHu 56.48, 4) Korpela Raimo SalRe 57.30, 5) Paananen Marko 57.47, 6) Sivonen Urho SalRe 1.00.40, 7) Jutila Simo 1.00.54, 8) Hietaharju Anssi OTaru 1.02.26, 9) Savola Ulla NivU 1.02.58, 10) Madetoja Riina KärsKa 1.03.24, 11) Marjakangas mika OuHu 1.03.48, 12) Peisa Paavo SalRe 1.04.39, 13) Lotvonen Seppo SalRe 1.05.34, 14) Lassila Matti SalRe 1.06.27, 15) Kolppanen Raimo OuTa 1.06.39, 16) Madetoja Kari KärsKa 1.06.40, 17) Kallio Veikko OuHu 1.10.04, 18) Keski-Korsu Pertti SalRe 1.11.47, 19) Peltonen Aarne SalRe 1.13.33, 20) Välisaari Jorma AlajA 1.14.15, 21) Keränen Leila OuTa 1.16.54, 22) Puusaari-Rajaniemi Anu KaJu 1.25.22, 23) Hankonen Sointu SalRe 1.39.46, 24) Kyröläinen Tarja H Salre 1.48.21, 25) Vuorinen Laura 2.00.01, 26) Mitrofanoff Lasarus SalRe 2.00.02, 27) Jumeri Oona OuHu Keskeytti, 28) Jussila Arvo SalRe Hylätty, 29) Penttilä Jari Keskeytti. Kokoonnutaan Haapajärven majalle klo 8.
OKT
Ruukki, 160/180 m², vehreä tontti 2287 m². 200e. heinäkuuta 2011
TULOKSIA
Seutu-Rastit, Ristivuori 27.07.2011
A 5.7 km (Läht. leluja, turvaistuin, liesisuoja, kattolamppuja, keittiön kaappeja, elokuvia yms.
ÖLJYKATTILA
Veto Oumannilla ja Bentone-poltin, sekä 1500 l:n pintasäiliö valuma-altaalla. Tervetuloa!
Pattijoen Metsästysseura
Riistakolmiolaskenta la 30.7. Vielä olisi vapaita paikkoja neljälle. Yht. su 31.7. klo 9 Savustettua
JÄTÄ PIKKUILMOITUS
KÄTEVÄSTI VERKOSSA
Ilmoituspalvelu
INARIJÄRVEN SIIKAA JA LOIMULOHTA
Silverfish, Tervetuloa.
www.raahenseutu.fi
KAUPPIAS SUOSITTELEE:
Etu K-Plussakortilla
-KORTILLA 29.31.7.
-21%
VALIO
VALIO
-KORTILLA 29.-31.7.
VIILIS
-11%
150-200 g (2,08-2,78/kg) Ilman Plussa-korttia 0,47/prk (2,35-3,13/kg)
-44%
HARTWALL
PEPSI JA PEPSI MAX
2-pack/2x1,5 L 1 erä / tal. 0) 1) Pesonen Lotta 32.45, 2) Jumeri Ella OuHu 35.02, 3) Jumeri Hilla OuHu 35.09, 4) Pesonen Venla PeRa 35.29, 5) Kuusikko Miska SalRe 39.26, 6) Korpela Niko SalRe 43.08, 7) Ranta-Eskola Veikko SalRe 44.12. Matti Kortessalo Koskelantie 21, 92160 Saloinen.
Raahen seudun psoriasisyhdistys Teatterimatkan 13.8.
maksun Lappajärvelle voitte maksaa Raahen seudun pso-
Saloisten
Jahtimiehet
Saloisten
Jahtimiehet
Vetouistelukisoihin toimitsijaksi ilmoittautuneet jäsenet,
Riistakolmiolaskenta la 30.7. 89000 e. Tontit myydään tarj. P. 16 |
JÄRJESTÖT
Raahen Alueen Sydänyhdistys Pietarsaaren matkalle
lähtö ti 2.8. klo 12-17
Heikinpolku 8 mm. Lähdemme sieltä kimppakyydissä kun kaikki ovat paikalla.
TEHY Raahen alueen ao 717 Hallituksen kokous ma 1.8.
klo 17.30 poliklinikan kokoushuoneessa. luontopolku, leirinuotio, uimista, askartelua ja kädentaitoja, pelejä ja liikuntaa sekä vähän seikkailua. 040 757 8620
Raahen torilla la 30.7. 221 930 tai 050 368 8527
Savuton naispuolinen amk-opiskelija etsii
YKSIÖTÄ / KAKSIOTA
Raahen keskustan läheisyydestä 1.9. Toisella tontilla on vanha asuinrakennus, jolla sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät. Rannikon 4H-yhdistys Tule
Saloisten
Jahtimiehet
Linnunhaukkukokeen tuomarikurssi 14.8. mukaan! 4H-kesäleiri Lännenrannalla 2.-4.8. oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset. P. klo 12. klo 9. Kokoonnutaan Hongiston kodalle klo 16. Ohjelmassa mm. klo 8 linja-autoasemalta. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tarkista, että jäsenmaksuasiat ovat kunnossa! riasisyhdistyksen tilille 80002613772176 5.8.mennessä. Ilm. 0504384484. Brahenkatu 3 Raahe 046 583 9762
MAASTURIN MUTARENKAAT
ULUUN KO TEEMA
lauantaina 6.8.2011
Varaa ilmoitustilasi
010 665 5172 / Marjut 010 665 5119 / Marketta ilmoitukset.raahenseutu@sps.fi
305/70 R 16, hp. pantit
III-OLUT
219 239 19 99
KREIVINTORI
KAUPPIAS HOITAA HOMMAN
Antinkankaantie 32, p. 0, Hyl. etuovi.com 65358, Ruukinkuja 5. 7, Kesk. 211 7500 mape 721, la 718, su 1218. alk. tied. alk. C 2.8 km (Läht. (0,48/l) sis. P. Myyjä pid. Mh. pantit 3,60 Ilman Plussa-korttia 23,52/24-pack (2,52/l) sis. 3523 m². 0, Hyl. Tarvittaessa lisätietoa Juhanilta p.050-3088053. otot p. 8, Kesk. B 4.4 km (Läht. Kts. 2, Hyl. Kummallakin tontilla rak.oikeutta 450m². P. Raahen Eränkävijät Muistapa tulla kesäkokoukseen Merikadun koululle ti 2.8. 2, Hyl. Tark. 0) 1) Kuusikko Marko SalRe 51.14, 2) Huuha Aleksi OuHu 1.01.31, 3) Jussila Raimo HaapavU 1.02.10, 4) Sevon Tuomo SalRe 1.03.29, 5) Sevon Niilo SalRe 1.03.43, 6) Lammi Harri SalRe 1.05.15, 7) Peisa Panu SalRe 1.06.13, 8) Vilminko Pauli SiSe 1.10.18, 9) Jussinniemi Seija SiSe 1.31.00, 10) Pihlajaniemi Pekka SalRe 1.33.59, 11) Iivanainen Mikko OuHu Keskeytti, 11) Grekula Janne SalRe Keskeytti. Osoite Koskelantie 21, 92160 Saloinen.
Raahen Seutu
29. 9-12 -vuotiaille tytöille ja pojille. perusteella. 040 506 8619 TONTTEJA 2 KPL kauniilla paikalla Palonkylässä. Kaikki seuran jäsenet kuntoa kohottamaan ja seuratoimintapisteitä hankkimaan. Liput on ryhmälippuna, jotka saamme sieltä Kivitipusta. Tarkemman bussiaikataulun ilmoitan ensi viikolla. Reijolta puh. Vielä on muutama paikka vapaana ilmoittautumiset p. Pinta-ala yht. 045 321 6082
THAI HIERONTA
Avoinna joka päivä klo 9-21. D 2.1 km (Läht. Laittakaa viitteeksi osallistujan nimi teatterimatkamaksu 13.8. 29, Kesk. 044 0265013 kokoonnutaan Haapajärven majalle 6.8. 0) 1) Lotvonen Kati SalRe 46.34, 2) Grekula Aino SalRe 57.27, 3) Korpela Irma SalRe 1.01.55, 4) Pellonpää Niko 1.04.05, 5) Salonpää Kaija OuHu 1.04.39, 6) Lievonen Kirsti SalRe 1.07.20, 7) Madetoja Eija KärsKa 1.13.34, 8) Lindberg Sirpa 1.20.21.
Raahen Seudun Invalidit
Oulun Toppilan kesäkomediaa n(Alivuokralainen) ilmoittautuneet. Es. Kokoonnumme Raahen linja-autoasemalle su 31.7. Tervetuloa. pantit 1,60 Ilman Plussa-korttia 3,39/2-pack (0,86/l) sis. klo 17-17.45. Ostetaan maatiaiskanoja. pantit 0,80
4
2-pack
50 2x
-33%
OIVARIINIT
600 g (4,98/kg) Ilman Plussa-korttia 3,79/rs (6,32/kg)
2 0
99
rs
250
pkt tlk
6 prk
HK
SININEN LENKKI
KOPPARBERG
-24%
500-580 g (3,78-4,38/kg) Ilman Plussa-korttia 2,89/pkt (4,98-5,78/kg)
Etu K-Plussakortilla
ATRIA
HIILLOSMAKKARA
400 g (3,13/kg) Ilman Plussa-korttia 1,89/pkt (4,73/kg)
2
50
2 pkt
TARJOUS
VESIMELONI
kokonainen Espanja
49
kg
SIIDERIT
-18%
0,5 l (4,48/l) sis. 050 505 0626
PIHAKIRPPIS la-su 30.-31.7. pantin Ilman Plussa-korttia 2,89/tlk (5,48/l) sis. Saloisten Jahtimiehet Seuran jäsenet, jotka haluavat osallistua vuoden Eräkoirakilpailuun Koe- ja näyttelytulokset (kopiot) toimitettava Matti Kortessalolle heinäkuun loppuun mennessä. 12, Kesk. pantin
PIRKKA
-17% 0,33/tlk (2,07/l) 24-pack 24-pack, sis. klo 18