Hahmovalikoima on jo melkoinen. >> 6
Pääkirjoitus: Kuntavero uhkaa kivuta pilviin. >> 10
Viikonloppu
fiilistellen
Rahariita
Raahen mökkiläiset ja kaupunki
ovat eri mieltä
palstavuokrien
korotuksista. Palefacen tähdittämä unelmatiimi houkutti Fanttiin ennätysmäärän yleisöä. Kolumni
Mitä yhteistä on
kaupungin
johdolla ja taidekaupalla. >> 4
Antti Perälä tekee keikkaa imitaattorina. >> 2
+25
Torstai
VUODESTA 1919
WWW.RAAHENSEUTU.FI
+25
Hellettä
Jee! Koko viikoksi
on luvassa yli 20
astetta lämmintä.
>> 15
Perjantai
MAANANTAI 29. HEINÄKUUTA 2013
+24
NRO 142
IRTONUMERO 2 e
+20
Uskomattomassa tikissä
Jatseilla: Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana iski svengillään jatsikansaan
kuin höyryveturi. >> 2
Niilo Sämpin, 3, ilmakitarassa soi jatsiviikonloppu.
Lauantain lastentapahtumassa tarjoiltiin musiikin
lisäksi sirkustemppuja. >> 8
Miia Lahti
heinäkuuta 2013
2 KESKUSTELE
Pääkirjoitus 29.7.2013
Kolumni
Päätoimittaja Sanna Keskinen | sanna.keskinen@almamedia.fi
Martti Nousiainen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Kirjoittaja on Raahen Seudun entinen päätoimittaja
Joustavaa ja
sekavaa
Seitsemän prosenttiyksikköä
nokkiin nykymenolla
P
istäydyin alkukesästä taidemyyntinäyttelyssä. Kirkkaampia mitaleja ei tältä kaudelta voi
odottaa.
Raimo Pelkonen
Mitähän tuohon sanoisi.Positiivisesti ajatellen se kolmas sija voisi olla sellainen
hyvä, eli pronssista pelataan vielä. Jos
nyt sattuu oikein joulu kohdalle, niin kyllä
joukkue voi pelata myös pronssista. Vimpeli ja Sotkamo on niin kovia,
ettei niille nyt mahdeta mitään. Vaikka kultaa tai
hopeaa ei saataisikaan, niin mitali on aina
mitali. Kirkkaampiin mitaleihin ei nyt tänä vuonna
päästä kiinni.
Arja Siniluoto
Kolmas ehdottomasti. Seitsemän prosenttiyksikköä taitaa kuitenkin tehdä niin ison loven käteen jäävään palkanosaan, että muita
vaihtoehtoja on löydettävä.
Lisäksi valtio tapaa kasata kunnille muutamia uusia lakisääteisiä tehtäviä joka vuosi ja
näin omalla toiminnallaan velkaannuttaa
kuntia samalla, kun se leikkaa niiden valtionosuuksia.
Monilla kunnilla on jo entuudestaan miljoonien alijäämiä katettavana. Toisaalta jos loppupeleihin päästään, niin siihenkin olen tyytyväinen.
Mari Tuomikoski. Miten opetustoimenjohtaja voidaan siirtää
noin vain uusiin tehtäviin ilman hänet valinneen valtuuston päätöstä. Kuka kaupunkia johtaa, vai johtaako kukaan?
Opetustoimenjohtaja siirtyy uusiin tehtäviin keskushallintoon. Noille asioille on tekijänsä muussa organisaatiossa.
H
einäkuun kääntyessä elokuuksi alkaa kuntapuolella kuumeinen säästökuurien ja leikkauslistojen rustaaminen.
Hallinto- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen tipautteli kuntien luottamusmiehiä ja viranhaltijoita lomatunnelmista maanpinnalle huomauttamalla, että keskimääräinen kunnallisvero nousee lähivuosina
lähemmäs kolmeakymmentä prosenttia, jos
kuntatalouden uudistuksia ei käynnistetä ripeästi.
Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan pelkkä väestön ikääntyminen tuo kuntien tuottamiin hyvinvointipalveluihin viiden
miljardin euron lisäpaineen 2020-luvulle tultaessa. Loppukauden ottelut ovat vähän helpompia. Siis mistä. Mutta taidekaup-
A
Kun vastuu on
jaostolla, se ei ole
kenelläkään.
pias halusi päästä taulusta eroon, eikä hintakaan olisi ollut
este.
??Tee tarjous, intoutui taidekauppias, kun jäin arvioimaan taulua hieman pidemmäksi aikaa.
??Te täällä määräätte hinnat, vastasin.
??Kävisikö tuollainen pari tuhatta kun tämä on kevään(!)
viimeinen myyntipaikka, houkutteli taidekauppias.
??Mietinpä vielä, tokaisin ja aloin kävellä kohti rappusia.
??Maksa tonniviisisataa. Tekijäksi mainitulla taiteilijalla on nimeä, mutta maalaus vaikutti sillä huonommalla kädellä tehdyltä. Mieltäni jäi kaivertamaan näyttelyn taulujen
hinnoittelu. Siellä hän vastaisi hankerahoituksen koordinoinnista. Menköön kahdeksalla sadalla!
En tiedä olisiko hinta laskenut vielä tuostakin. Tuon summan kattaminen kunnallis-
verolla tarkoittaisi 7 prosenttiyksikön nostoa.
Kuntalaisten enemmistö on tähän asti valinnut mieluummin veronkorotuksen kuin
palvelujen leikkaamisen. Takavuosina kävin siellä työni takia kuuntelemassa pehmeitä puhuvia ja kapitalismia nujertavia
poliitikkoja.
Eivät ole pehmeitä puhuvat työkkäriltä
loppuneet. Veikkaan, että kolmas.
Pakkohan sitä on joku mitali saada. RAAHEN SEUTU Maanantaina 29. Koululaiset ja
loppukesään lomansa
sijoittaneet saavat lekotella
25 asteen lämmössä akkujaan
ensi talveksi lataillen.
Gallup: Mikä on PattUn lopullinen sijoitus kuluvalla kaudella?
Neljäs sija voisi olla realistinen. Sotkamo
on kone.
Ilkka Aarrekivi
Paha kysymys. Raahellakin
kurottavaa on seuraavan neljän vuoden aikana 13 miljoonaa. Kyllä oli
pojilla joustava hinnoittelu. Jäi mietityttämään, onko taiteen hinnoittelu todella tällaista, kuin arvottua?
Ikäväkseni minusta tuntuu, että samanhenkinen hällä
väliä meininki pesii myös Raahen kaupungissa. Siitä olikin jo aikaa kun olin viimeksi käynyt Työväentalolla. Onko opetustoimi niin tulehtunut, että opetustoimenjohtaja on pakko saada pois virkatehtäviensä äärestä?
Raahen omistajaohjaus on vaihteeksi siirretty pois apulaiskaupunginjohtajalta riskienhallintajaostolle. En nähnyt yhteyttä maalauksen tason, tekijän
nimen tai minkään muunkaan seikan ja taulun hinnan välillä.
Yksi tavallisen oloinen taulu maksoi 4?850 euroa. Oletettavaa on, että kun vastuu on jaostolla, se ei ole kenelläkään.
Kuinkahan monia jaostoja ja toimikuntia Raahella on?
Yksi tai kaksikymmentä, kaikki turhia. Siihen tarvitaan sopeuttamista, leikkauslistoja ja omaisuuden myyntiä.
Päivän positiivisin
Vielä on kesää jäljellä.
Sääennuste lupaa hellepäiviä
ainakin neljäksi päiväksi tälle
viikolle
Homosivari2
Päivän mustikkasaalis Rovaniemeltä. Tällaisia suomalaisia
saisi olla enemmän, pääosin
olemme sisäänpäin lämpiäviä.
Tuo myönteinen kokemus
käynnistä suomalaisperheessä säilyy varmasti pyöräilijänaisen mielessä koko loppuelämän.
Ex tempore
Kiire
RUNO Heti huomenna
rakastan sinua.
Heti kun on aikaa.
Kun on kaikki
muu tehty.
Työt hoidettu
suhteet kunnostettu,
kaverit ansaittu
ja elämä kunnossa.
Sitten sinua rakastan.
Jos ehdin.
Nimetön runoilija
Muista
tämä kun
kirjoitat
meille
OHJEITA Voit lähettää lu-
kijan kirjoituksesi meille sähköpostitse osoitteeseen toimitus.raahenseutu@alma-
media.fi tai postitse osoitteeseen Raahen Seutu, PL 61,
92101 Raahe.
Voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Jo tämän kokemuksensa perusteella saksatar vie myönteistä
tietoa eteenpäin suomalaisis-
ta.
Hänen onnensa oli kohdata kaupassa noin aurinkoinen
ja kielitaitoinen suomalainen, ja sitten yllättyä perheestä. Maanantaina 29. Kuva: Pauli Alasaarela
Koiranunta. Aina kun pitäisi olla
vadelmassa ja mustikassa, on Rantajatsit. Narsisteja on joka paikassa.
Vapauttava kirjoitus!
Olihan mahtavat Rantajatsit! Ihanan intiimi kotoisa
tunnelma jälleen kerran.
Kiitoksia kaikille operaation järjestäneille! Tahtoo
lisää!. Ja
Qstock. Terveisin Isä
Voisiko Rantajatsit järjestää joskus muulloin kun
parhaimpaan marja-aikaan. Kumpi vai kampi
1/365 tai 24/7/4/12?
Kysyisin että kuka hullu
haluaa kuulua Räsäsen
lahkoon ja miksi. Kuva: Pentti Kurikka
Valma K, kiitos PM:ssä hyvästä kirjoituksesta. Liitä
kirjoituksen yhteyteen kirjoittajan nimi ja osoite.
Nimimerkkikirjoittajan
henkilöllisyys jää toimituksen tietoon.
Kirjoita mahdollisimman
ytimekkäästi.
Ihanteellisin kirjoitus on
korkeintaan 2?500 merkkiä
pitkä.
Lukijakuvat
Koreaköynnöskuusama on suoranainen näky kukkiessaan. Kirjoita
alkuun RS ASIA
ja sitten viestisi.
Toimitus valitsee julkaistavat
viestit.
Varokaa Piehingin Ylipään
tiellä peltopyyn poikuetta.
Emo ei ehdi kaikkia paimentamaan. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
3
Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. jutun tiimoilta. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero.
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
Ihan mukavasti tuli marjaa
Tekstarit
Lähetä tekstiviesti numeroon
17192. Kuva: Reijo Lehtiniemi
Iloisen
piristävä
tarina
MIELIPIDE Hyvä kello
kauas kuuluu, voinee hyvällä
syyllä sanoa Raahen Seudun
26.7. Olisiko joku toinen
viikonloppu passelimpi?
Miten saisimme kesään lisää viikonloppuja?
Palaute kuuluu kaikille
miel face to face. Toiset
huudattaa teknisiä laitteita
heti kun ovensa avaa ja
autorumba on mieletön!
Mieti sitä
Vielä. Kuva: Pentti Kurikka
Koiranunta. :D Nimim. Ovat varsin
villejä
Lauantaiyönä salama löi asuinrakennukseen Laurilankoskentiellä. Tuhannen neliömetrin
mökkipalstalta peritään nykyään vuosivuokraa 164 euroa mantereella ja 123 euroa
saarissa.
Kaupunginhallituksen
asettaman huvilatoimikunnan esityksen mukaan vuosivuokrat nostettaisiin mannertonteilla 675 euroon ja
saarissa 506 euroon vuodesta
2016 alkaen.
Mökkiläisten toimittamien tilastojen mukaan neliöhinta olisi tällöin lähellä haluttujen Kylmäniemen ja
Varvinrannan omakotitalojen tonttivuokrahintoja.
Uudet vuokrasopimukset
olisivat pääsääntöisesti 30
vuoden pituisia. Puhalluskokeessa promilleja oli peräti
hiukan alle kolme.
Mies ei osannut selvittää
tapausta alustavasti juuri ollenkaan. Hän ilmoitti asiasta hätäkeskukseen.
Hetkeä myöhemmin hän
havaitsi Iisalmen suunnasta
tulevan junan. RAAHEN SEUTU Maanantaina 29. Kesäasunnossa
ei ollut palon aikana ketään,
mutta naapurit huomasivat
savun. heinäkuuta 2013
4 PUHEENAIHEET
Mökit
käyvät
Raahea
vastaan
Kiista: Palstavuokrien
korotuksista vedetään
köyttä.
Jussi Pesonen
jussi.pesonen@almamedia.fi
Raahe aikoo korottaa kaupungin huvilapalstojen vuokria. Samoihin
aikoihin Jokilaaksojen Raahen pelastusyksikkö sai hälytyksen Siikajoentielle, jossa
salama oli iskenyt hirsiseen
kesämökkiin. Nainen totesi,
että autossa istuu kuskin paikalla mies. Raahen pelastusyksikkö joutui purkamaan kesämökin kattorakenteita sammuttaakseen palon.
Sunnuntaina Siikajoen
Klingsporintien ja Niitynmaantien välissä syttyi vajaa
puolen hehtaarin laajuinen
maastopalo. ja
ne pitäisi nostaa markkinahintaisiksi. Mökkiläisten kokouksen valitsemien neuvottelijoiden mukaan, jos vuokria korotetaan, täytyy vastapainoksi sopimusehtoja ja
palveluita parantaa. Palo ei roihahtanut, mutta savusi metsäperäisessä maastossa. Heidän
kantansa on, että muuten
täytyisi tyytyä nykykäytäntöön eli indeksikorotuksiin.
Yhteisymmärrystä ei ole
edes siitä, onko asiasta ylipäätään neuvoteltu.
??On istuttu monta kertaa.
Olen asiakirjojen varassa,
mutta niistä näkee, että on
neuvoteltu, Malkamäki sanoo.
??Yhtään neuvottelua ei
ole käyty. Maastopalo saatiin sammutettua
sunnuntaina.
Raahen kaupunki pitää huvilapalstojen vuokrausehtoja koskevan tiedotustilaisuuden ensi keskiviikkona Merikadun koululla klo 17.
Nainen pelasti
miehen junan alta
Raahen Seutu
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Nuori humalainen kuski pelastui täpärästi varmalta kuolemalta Pyhäjärvellä, kun urhea nainen veti hänet autosta
ulos juuri ennen kuin juna iskeytyi hänen autoonsa.
Tapaus sattui Pyhäjärvellä
perjantain ja lauantain välisenä yönä hiukan puolenyön
jälkeen, missä mies oli ajanut
auton kiskoille.
Lähellä Pyhäjärven rautatieasemaa asuva nainen oli
kuullut asuntoonsa lähistöltä
kovaa auton kaasutusääntä.
Mentyään katsomaan hän oli
nähnyt, että rautatieaseman
laiturilta oli ajanut henkilöauto raiteille. Ei yhtä ainoaa,
mökkiläisiä edustava Pauli
Kastell sanoo.
Huvilapalstat sijaitsevat
Raahen edustan saaristossa
sekä mantereella meren rannalla. Riitapukarit näkevät asian eri tavoin . Miehellä ei ollut ajokorttia.
Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden
vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Vääriltä raiteilta pelastettua miestä odottaa iso lasku
äkkijarrutuksesta aiheutuneista vaurioista veturille,
vaunuille ja aseman vaihteille.
Sekä poliisi että pelastuslaitos kiittävät naista rohkeasta toiminnasta erittäin nopeassa hätätilanteessa. Pelastuslaitos raivasi raiteelta auton jäännökset pois.
Paikalle saapuneet Jokilaaksojen poliisinpartiot totesivat Pohjois-Savosta kotoisin olevan nuoren miehen
olevan sekava ja voimakkaassa humalatilassa. Hän yritti saada miehen ensin puhumalla
autosta pois, mutta kun se ei
ollut onnistunut, hän veti
miehen autosta ulos ja sai tämän asemalaiturille juuri en-
nen kuin tavarajuna törmäsi
henkilöautoon.
Henkilöauto kulki junan
keulassa noin 250 metriä ennen junan pysähtymistä ja
murskaantui täysin. Poliisin mukaan on varmaa, että
ilman naisen neuvokasta ja
epäitsekästä itsensä likoon
laittamista olisi mies jäänyt
autoon ja menehtynyt kolarissa.. Kesämökin
kattorakenteet syttyivät tu-
leen ja mökki paloi osittain
myös sisältä. Osa sopimuksista tosin tehtäisiin vain
vuodeksi ja osa viideksi vuo-
Ukkonen aiheutti
paloja Siikajoella
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Viikonlopun ukkossää aiheutti vahinkoja kolmeen kohteeseen Siikajoella. Hänet vietiin verikokeen jälkeen putkaan
miettimään tekosiaan. Paikalliset mökkiläiset
vastustavat kiivaasti. kuin yön ja päivän.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Kari Malkamäen mielestä vuokrahinnat
ovat ?naurettavan halpoja. Salama ei sytyttänyt tulipaloa, mutta tuhosi muovisen sähkörasian
Liitto toimii yhdyssiteenä kotiseutuyhdistyksille.
??Liitto ei ole mikään ylätason organisaatio puhumattakaan käskijästä. Myönnytyksiä ei
ole ainakaan tässä vaiheessa
tulossa.
??Ei kaupungin ole tarve
tukea mökkiläisiä. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
5
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Huoltorakennuksen seinät lähtivät perjantaina.
Kylmäniemen leirintäalue
on kaavoitettu asuntotonteiksi ja alueella alkaa kunnallistekniikan rakentaminen tänä syksynä. 110 neliön
lämpöeristetyn huoltorakennuksen osti purkukuntoisena
Pauli Kastell, joka suunnittelee hyödyntävänsä elementit uuteen autotalliin.
Huoltorakennus oli hyvässä kunnossa, sillä se oli rake n n e t t u r o s s i p o h j a l l e
1990-luvulla.
??Ajatuksena on rakentaa
Palokunnankadulle kolme
senioriasuntoa, joiden yhteyteen uusi, kolmen auton autotalli huoltorakennuksen
elementtejä hyödyntäen rakentuu.
Kastell rakentaa asunnot
ainoastaan omaan käyttöön.
Huoltorakennuksen purkuurakan hän aloitti juhannusviikolla. Toinen on järkevä tapa tuottaa palvelut.
Paikallinen identiteetti on
sitten kokonaan eri asia. Olin 40 vuotta Helsingissä. Maanantaina 29. Tärkeää
on, että elämisen edellytykset säilyisivät, ettei väki
muuttaisi pois, Timo Rankinen huomautti.
Miia Lahti
Kylmänniemen leirintäalue on kohta tyhjä kenttä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Ei
se niin ole. kello 17.
deksi kerrallaan.
Mökkiläiset ovat listanneet vaatimuksia, jotka he
haluavat täytettävän, jos
vuokria korotetaan. ?Edellytämme, että kaupunki suunnittelee ja on mukana huvilaalueiden vesi-, jätehuollon
sekä teiden rakentamisessa
ja ylläpidossa?, he kirjoittavat.
Kaupunki ei vaatimuksille
lämpene. Tässä vaiheessa meillä ei
ole tietoa, kauanko hallintooikeuden käsittely kestää.
Vesi- ja viemärijohtojen rakentamien voidaan aloittaa
maanomistajan luvalla, mutta varsinaiset kadunrakennustyöt saavat odottaa, kunnes asemakaava on lainvoimainen ja katusuunnitelmat
hyväksytty, Paula Pihkanen
kertoi viime viikolla Raahen
Seudulle.. Sen
ei tarvitse muuttua miksikään, Sailas huomautti.
Vallitsevaa kehitystä kotiseutuliiton on Sailaksen mukaan turha vastustaa. Se on rikka rokassa, mutta ei peruste vuokrankorotukselle?, Malkamäki
sanoo.
Hän kertoo, että vuokrannostoajatus on peräisin viime
valtuustolta ja silloin kaupungilla vielä oli rahaa.
Leirintäalueesta enää
rippeet jäljellä
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Raahen Kylmäniemen leirintäalueella puretaan parhaillaan viimeistä pystyssä olevaa rakennusta. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Miia Lahti
Laura Seppä
Fakta
??Raahen rannikon ja saariston mökkipalstojen vuokrasopimukset päättyvät vuoden
2015 lopussa.
??Raahen kaupunki tahtoo korottaa vuokria.
??Mökkiväki vastustaa korotuksia.
??Jupakasta järjestetään yleisötilaisuus Merikadun koululla
keskiviikkona 31.7. Pulmana on, ettei
kotiseututyö läpäise riittävästi julkisuutta. Koko olemassaolo perustuu siihen, että on aktiivisia kotiseutuihmisiä ja -yhdistyksiä, jotka
vievät kotiseututyötä eteenpäin, Sailas totesi.
Kotiseututyölle on olemassa suuri tarve. Tekijöitäkin riittää.
??Toisin kuin ehkä julkisuudesta voisi kuvitella, toiminta ei ole ollut supistumaan päin. Se ei ole myöskään sitoutunut nykyisen kuntajaon
ikuisuuteen.
??Kuntajakoa pitää voida
harkitusti muuttaa. Se sai toiminnastaan kehuja perjantaina Vihannissa vierailleelta Raimo
Sailakselta, eläkkeellä olevalta entiseltä valtiosihteeriltä sekä Suomen kotiseutuliiton hallituksen varapuheen-
johtajalta.
Liitto ei ole valikoinut kuntauudistuskeskustelussa
puolia. Siellä ei ollut hyvä
olla. Kaikki majoitusmökit tekivät kauppansa.
Uudelle asuntoalueelle tulee yhteensä asuntoja 230
raahelaiselle. Pitää ymmärtää, että on olemassa
kaksi eri asiaa. Liitto
katsoo tehtäväkseen antaa
tukea muutoksessa.
??On vähän itseluottamuksen
puutetta ajatella, että kotiseutuidentiteetti häviää kuntajakomuutosten myötä. Ei Vihanti mihin-
kään häviä. Leirintäalueen huoltorakennuksen seinäelementit pystyttiin siirtämään talkoovoimin melko nopeasti.
??Tällä viikolla auttamassa
on ollut oma poika, ja purku
on edennyt hyvässä tahdissa.
Väki liikkui Vihannissa perjantaina, kun Vesihelmiviikko huipentui erilaisiin tapahtumiin.
Ei puolia vaan tukea
Kotiseutu:
Turha
vastustaa
muutosta.
Laura Seppä
laura.seppa@almamedia.fi
Paikallinen kotiseututyö pitää pintansa kuntakentän
myllerryksestä huolimatta.
Elinvoimainen Vihannin kotiseutuyhdistys on tästä hyvä
esimerkki. Täällä olen ollut yli 10
vuotta, ja täällä on hyvä olla,
Anna-Liisa Röbbelen kertoi.
??Kotiseudusta tulee mieleen minun lapsuus, nuoruus
ja vanhuus, koko elinikä, Olli
Heikkinen totesi.
??Kotiseutu on säilyttämisen arvoinen asia. Sitä pidetään
menneen talven lumina, mitä
se ei suinkaan ole, Sailas
huomautti.
Merkitystä kotiseudulla vihantilaisten mielestä on.
??Kotiseutua tärkeämpää
ei voi olla. Entiselle leirintäalueelle on kaavoitettu 44
omakotitonttia sekä kolme rivitalotonttia.
Kaupungin tavoitteena oli
rakentaa Kylmälahdenrannan kadut tulevan syksyn ja
talven aikana niin, että tontit
olisi voitu luovuttaa rakentajien käyttöön ensi huhtikuun
alussa.
Raahen kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan toukokuussa, mutta valtuuston
päätöksen kumoamista vaatii
kaupunginvaltuutettu Viljo
Lehmusketo.
Teknisessä palvelukeskuksessa ei osata kertoa, tieyhteyttä päästään rakentamaan.
?. Kuntaidentiteetit
vain muuttuvat paikallisidentiteeteiksi, Sailas korosti.
Tarvetta liitolle selkeästi on.
Se on yksi maan suurimmista
vapaaehtoisista kansalaisjärjestöistä. Raahen
kaupunki möi viime maaliskuussa Kylmäniemen leirintäalueen rakennukset tarjousten perusteella. Ei ole
mieltä, että tukisimme noin
400 mökkiläistä erillisenä ihmisryhmänä, Malkamäki selvittää.
Hänen mielestään asia on
siksi myös tasa-arvokysymys.
Pauli Kastell katsoo kaupungin rahastavan mökkiläisten kustannuksella. Kaupunki saisi uutta vuokratuottoa noin 240?000 euroa, kun
nykyinen tuotto on 60?000
euroa.
??Ei sillä kaupungin taloutta paranneta
. Ja nenä pitää saada vähän tukkoon.
Joskus oma energia käy
hyvin yksiin hahmon kanssa.
Aira Samulin on tällainen.
??Aira on energinen ja minä olen energinen. varsinkin maksavan
yleisön . Tykkäsin
ihan hirveästi roolihahmostani.
Suuvärkki on kehittynyt
Antilla nyt siihen pisteeseen,
että miehellä on manageri
??Ville Okkonen . heinäkuuta 2013
6 PUHEENAIHEET
Sari Ohinmaa
Antti Perälä esiintyi tänä kesänä konstaapeli Isonapana Raahen Teatterin näytelmässä Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti. Se
menisi pilalle. Erkki Peltomaana.
Erikoisen kykynsä Antti
löysi kouluaikoina, kun tuli
matkineeksi opettajiaan Antinkankaan koululla, kavereiden suureksi iloksi. eteen esiintymään.
Esiintyminen jännittää,
Anttiakin.
??Esiintymisestä ei tulisi
mitään jos ei jännittäisi. Rehtorille Jorma Nenoselle hän vihjaisi, että jospa tämä käsikirjoittaisi joulujuhlaan näytel-
män, jossa voisi tehdä erilaisia hahmoja.
??Niin tapahtui. Minut otettiin niin avosylin
vastaan, että oli kuin olisin tullut kotiin, Antti sanoo.
Imitointi ei ole pilkkaa
Esiintyjä: Antti Perälä taitaa sekä äänillä puhumisen että esiintymisen.
Sari Ohinmaa
sari.ohinmaa@almamedia.fi
Imitointikyky ei toden totta
näy ihmisestä päällepäin,
ajattelin kun näin ensimmäisen kerran Perälän Antin
esiintyvän vuosi sitten.
Mies kiipesi lavalle itsenään, mutta yht´äkkiä siinä
olikin Andy McCoy sönköttämässä ja seuraavassa hetkessä hekotti Aira Samulin
suureen ääneen . Arvostan imitoimiani ihmisiä todella paljon.
Kovana urheilumiehenä
Antti esimerkiksi seurasi Mika Salon Formula-vuosia tiiviisti.
??On aivan mahtavaa, kun
voi Mika Salon äänellä kertoa
jonkin hyvän jutun.
Yksi uusista työn alla olevista äänistä on Cheek, musiikkimaailman kuuma nimi.
Antti seurasi miehen esiintymistä ja ajatuksia Vain elämää -ohjelmassa ja vaikuttui.
??Hän tekee todella kunnioitettavat määrät töitä. Se on
suuri kunnianosoitus. Antti Perälä!. Näyttelin
näytelmässä Tommi Mäkistä, Timo Jutilaa ja Jari Kurria. Taisin olla silloin kuudennella luokalla. Mertarannan kohdalla Antti pystyi
muistamaan ulkoa pitkiäkin
otteluselostusosuuksia.
??Muistista on hyötyä
myös yleisön edessä. Tuntui, että lähtee lentoon.
??Parasta on, kun lopettaa
esityksen ja yleisö taputtaa.
Se saa sydämen niin lämpenemään, että tulee melkein
tippa linssiin.
Tänä kesänä Antti sai uudenlaista esiintymiskokemusta Raahen Teatterin kesäteatterinäytelmässä. Antti katsoi silmä kourassa, miten
Puotila imitoi Andy McCoyta
ja Marja-Liisa Kirvesniemeä.
??Treenasin hirveästi.
Ajattelin, että tuo olisi hauska oppia. Jännityksestä
saa fiiliksen päälle.
Jännitys kohosi lakipisteeseensä Vihannin Härkäjuhlilla 2004, jolloin Antilla
oli esiintymisvuoro ennen
Anna Erikssonia.
??Fiilis oli käsittämätön.
Kuulutettiin: ?Hyvät naiset ja
herrat . Keikan jälkeen
kropassa oli ihana olo. Syke oli varmaan
200.
Jännitys häipyi kuitenkin
samantien, kun mies sai
suunsa auki. Teatteri on ollut minulle kuin toinen perhe. Yleisö
nauroi huutonaurua ja oli
kaatua penkeiltään viimeistään siinä vaiheessa, kun
Antti avasi suunsa oman kylän poikana . ja kohta
Antin suusta tuli Antero
Mertarannan selostusta valtaisalla vauhdilla.
Hahmoja tuli kuin lahkeesta ravistamalla. Työnjako on
selvä: Ville tekee sopimukset
ja Antti hoitaa suunsoiton
keikalla.
??Otan etukäteen selvää
minkäikäisiä ihmisiä keikalla
on. Siinä ei
voi mennä jauhot suuhun.
Hahmoja Antilla on jo
kuin kortteja pakassa, kymmeniä. Menestys on ollut kovan työn takana.
On aivan eri asia osata
matkia ihmisten puhetta ja
olemusta, kuin mennä ylei-
Fakta:
??Syntynyt Rovaniemellä huhtikuussa 1984.
??Asuu Raahessa.
??Valmistui Raahen ammattiopiston rakennuslinjalta 2005.
??Harrastaa kuntoilua, elokuvia ja kavereiden kanssa hengailua.
??Imitoi muun muassa Amin
Asikaista, Antero Mertarantaa,
Aira Samulinia, Mika Saloa, Kimi Räikköstä, Mauno Koivistoa,
Juhani Tammista, Andy McCoyta, Martti Ahtisaarta, Tarja
Halosta, Elisabeth Rehniä,
Marco Bjurströmiä, Jorma Uotista ja Sauli Niinistöä.
??Nettisivu: http://perala.nettisivu.org/
sön . Vanhempi väkiä haluaa
mielellään kuulla presidenttejä, Aira Samulinia, Adolf
Ehrnroothia ja sen tyyppisiä
hahmoja.
Vaikeinta on ollut opetella
puhumaan kuin Tasavallan
presidentti Sauli Niinistö.
??Hänen äänensä on hyvin
erikoinen, ei korkea eikä matala. Se puri
yleisöön heti, Antti muistelee.
Hahmovalikoima alkoi kehittyä.
Televisiossa alkoi sopivasti
pyöriä Jukka Puotilan talkshow Kulta-Jukka. Yksi
lapsuuden unelma pääsi toteutumaan poliisin roolissa.
??Pääsin pukemaan poliisin puvun päälle. (alkaa puhua Airan äänellä) Ja sitten
vain vähän nostetaan ääntä ja
volyymia ja otetaan porukka
haltuun ja aletaan kaikki
tanssia! Ihanaa!. Verhot
avautuivat ja siinä oli 2?000
silmäparia. joka myy
Anttia keikoille. RAAHEN SEUTU Maanantaina 29. Moni hahmo on urheilija tai urheiluun liittyvä
henkilö.
Antti korostaa, että imitointi ei ole missään nimessä pilkantekoa.
??Kaikkea muuta. Varsinkin Antero
Mertarantaa harjoittelin paljon.
Harjoittelussa oli hyötyä
hyvästä muistista
Avoinna joka päivä klo 12?18.
Paavolan kotiseutumuseo auki heinäkuussa sunnuntaisin klo 11?13.
Antero Fors vetää aikuisille taideleirin ensi lauantaina Annalan kotiseutumuseolla.
PYHÄJOKI
Avoinna ma, to 11?16, ti, ke
ja pe 13?20.
NÄYTTELYT:
Pääkirjastossa Planeettojen valo -näyttely, Auli Ojala
lasitöitä ja maalauksia.
MUUTA:
Lasten rantaleiri 30.7.-2.8.
Rajaniemen rannassa. 050
5427086.
MUUTA:
Ruokolahden lavalla tanssit la 3.8. (53,50) 3 kk 48. Rannikon Skorpionit. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Liput
vain ovelta. Opettajana
raahelainen taiteilija Antero
Fors. Tiedustelut Martti
Lehtelä 050 3221177.
Saappaanheiton Suomicup la 3.8. klo 12 Pyhäjoen
urheilukentällä. Vesa Joensuun valokuvia. 040 7711 814.
Ruokolahden jokipuiston
taidekesä. Pyhäjoen
seurakunta
Taideleiri Annalassa la
3.8. (86,00)
Kyllä kiitos!
Tilaan Raahen Seudun
2 kk 32 ?
3 kk 48 ?
4 kk 64 ?
?
Postita tämä kuponki tai soita
tilauksesi 010 665 9015
asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
postimaksun.
00003 Vastauslähetys
osoite:
puh:
allekirjoitus:
Hyviä lukuhetkiä!
Sinun arkesi iloksi ja hyödyksi
maksaa
tilauksen
tunnus 5007659
Nimi:
postinro ja -toimipaikka:
Sähköpostilla
Raahen Seutu
Tilaajapalvelu 010 665 9015. Järj. Aikuisille. Maanantaina 29. Puh. Ruukin
Näyttämöyhdistys ja Tuomiojan Nuorisoseura.
RAAHEN SEUDUN
Ä
S
E
K
S
U
O
J
TAR
2 kk 32. (68,00) 4 kk 64. Järj. Auki sovitusti, puh. La Strada & Anita
Hirvonen
Kesäteatteria: Ray Cooneyn Hulvaton Hotelli -farssi Tuomiojan Nuorisoseuralla keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina aina klo
19. Auki sovitusti, puh. klo 15.30 ja
klo 18.30.
Konsertti Janssonin Galleriassa to 1.8. Lähtö
Myhrbergin puistosta, kesto
1 tunti. Vapaa pääsy.
SIIKAJOKI
NÄYTTELYT:
Navettagalleria, Seija Majavan töitä, Lukkarilantie
20. 223 7253/050
5777 223.
Ateljee Onerva, Lankilankatu 27: Inge Temmes, silkki- ja muuta taidetta. Tie-
dustelut seurakunnan päiväkerhon numerosta 0504416095. Raija Oivon maalauksia. klo 16. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Seutukunnan tapahtumia
Arkisto / Vesa Joensuu
RAAHE
NÄYTTELYT:
Myötätuuli Galleria heinä
- elokuu 28.6.?23.8. Avoinna
pe klo 13?17 ja la klo 12?15.
sekä sovitusti.
Sofian talo, Reiponkatu 35.
Autio, Hemmilä, Joensuu,
Kojo-Eskola. Avoinna
16.6?11.8 klo 11?18.
Grafiikanpaja Aava: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto.
Taidegraafikot Juha Laakso
ja Raija Korppila. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
7
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Avoinna 15.6.?31.8.
Taidetalo Raijala, Nahkurintie 13, Ruukki. 040
5356 739.
Wanha Apteekki, Nukkekotinäpertäjien Merellistä
elämää 1800-luvun lopulla
Raahessa, 18.6?29.8.2013.
Wanhan Apteekin ikkunassa, Kauppakatu 31.
Paavo Pyhtilän kotiateljee,
Mettalankuja 15. Puh.
223 7951/040 762 8573,
auki sovitusti.
MUSEOT:
Annalan kotiseutumuseo
avoinna ma?pe klo 12?18,
la?su klo 12?16 Vapaa pääsy.
MUSEOT:
Pakkahuoneen museo ja
Kruununmakasiini avoinna ma?pe klo 11?17 ja la?su
klo 12?16. puh. Museoihin lauantaisin vapaa pääsy.
Wanha Apteekki avoinna
ma?pe klo 9?15 sovittaessa.
Soveliuksen talo Laivapatruunin koti avoinna ma?pe
klo 9?15 sovittaessa.
MUUTA:
Sirkus Finlandia Rantatorilla ma 29.7. Myyttikestit,
Tenho Tornbergin perheyhtye esiintyy kello 19.
Kävelykierros Vanhassa
Raahessa, sunnuntaisin
30.6.?11.8. Avoinna arkisin klo
10?16.
Janssonin Galleria, Ylipääntie 14. Järj. ma-pe
klo 10?17, la-su 12?16 Raahen Taideyhdistys 30-vuotisnäyttely,
Raahen Teatteri, Koulukatu 13. Leonard Cohenin grafiikkaa ja muiden taiteilijoiden töitä. Arkiharmoniaa-näyttely, avoinna ti?pe
10?17, la 10?14. Kesto noin kaksi ja puoli
tuntia väliaikoineen
Se meni
nappiin, vastaa kohteliaan
vaatimattomasti Yellow Bookin trumpetisti Gabriel Korhonen.
Nuorella muusikolla on
syytä olla tyytyväinen. heinäkuuta 2013
8 ELÄMÄNMENO
Kauhukakara soittaa vaikka kirpputoriastioilla.
Raahelainen Yellow Book esiintyi myös lastenkonsertissa.
Oulun Tähtisirkus viihdytti sirkustempuilla.
Jatsipäivän oikea asento ja asenne.
Eemil avusti Oulun Tähtisirkuksen taikurinumerossa.
Yksivuotias Sofi Isokääntä oli jatzztytöistä nuorin.
Fanni (vas.) ja Kaisla tekivät auringonpaahteessa samoin kuin monet muut. Sellaista
helposti lähestyttävää jazzia,
kuvailee nuori muusikko.
Rantajatsit ovat tuttua
kauraa kuuntelijana Korhoselle. Airasmaa nähtiin myös
Rantajatseilla vierailevana
Yellow Bookin pianistina.
Toistaiseksi covereita soittava Yellow Book kokoaa ohjelmistonsa fiilispohjalta.
??Tuon treeneihin nuotteja, ja jotkut hyväksytään, toiset ei. Alle
vuoden yhdessä soittanut
Yellow Book buukattiin Raahen Rantajatseille heti kerralla kahteen paikkaan. Kaikki oli valmiina ja kunnon
miksaajat löytyivät, kiittelee
Korhonen.
Ei ole ihan tavallista, että lukioikäiset hinkuvat soittamaan jazzia.
??Olen kuunnellut jazzia
ihan pienestä pitäen. Elokuussa
on tiedossa esiintyminen ainakin Raahen musiikkiopiston avajaiskonsertissa. Juuri Airasmaa
kannusti oppilastaan oman
kokoonpanon perustamiseen. Ensimmäinen keikka heitettiin perjantaina ilmaiskonsertissa
ensimmäisenä, jonka ohjelmaan kuului jongleerausta,
akrobatiatemppuja ja taikashow.
Yleisön joukosta valikoitui
avustaja Eemil, joka ritaroitiin ilmapallosta käännäistyllä miekalla koko jatsikansan
edessä.
Sirkushuvien jälkeen lavalle astui Kauhukakara.
Ruotsalaisen Anni Egecioglun vetämä kokoonpano
aloitti soitannan villeillä eläinäänillä ja spontaanilla improvisoinnilla.Kauhukakara
esiintyy kaksikielisesti.
Neljä vuotta Suomessa
asunut Egecioglu soitti suomenkielisen kappaleen Laiskiainen Stadissa. Kirpputorilta löytyneet astiat taipuvat
mainioisti soittimiksi, jos
mielikuvitusta riittää, muistutti Kauhukakaran Pauli
Lyytinen.
Kauhukakaran jälkeen ääneen pääsivät vielä Raahen
omat pojat, Yellow Book.
??Tänne eteen saa tulla riehumaan, kehotti trumpetisti
Gabriel Korhonen.
Helle teki tehtävänsä myös
pienille. Useiden biisien aiheena olivatkin erilaiset eläimet, joka sai lapset
Loppua kohden Kauhukakaran meininki äityi rytmiseksi kilistelyksi. Vedessä seisoskelu tuntui ihanalta.
Miia Lahti
Härkätorinpuiston lavalla.
Lauantaina oli vuorossa
Fantti, ja Rantajatsien päälava.
??Oli todella mukava soittaa päälavalla, sillä siellä oli
todella hyvä tekniikka. Ampaisivat veteen.
Eemil ja Olivia Riekin jatsipiknikkiin kuuluivat kahvion lätyt.
Albert Pyykkö paistatteli kilpaa auringon kanssa.
Kauhukakaran sirkushuvit
Jatsit: Lastenkonsertti
sisälsi akrobatiaa ja
villejä
eläinääniä.
Miia Lahti, teksti ja kuvat
miia.lahti@almamedia.fi
Rantajatsien lastentapahtumassa nähtiin tänä vuonna
niin musiikkia kuin sirkusesityksiäkin. Keikka pyyntöjä
on tullut Oulun ja Kokkolan
suunnilta.Tulevaisuudessa
häämöttää myös keikka
Ruotsissa, kun pojat matkaavat Raahen ystävyyskaupunkiin.. RAAHEN SEUTU Maanantaina 29. Niissä on käyty jo vuosia.
Nyt Yellow Book jatkaa tiivistä harjoittelua. Lähellä kimalteleva
vesi sai lapset kirmaamaan
rantaan kesken settien.
Fanni ja Kaisla Kujansuu
Kirkkonummelta käärivät
hameet korviin. Siksi
tyyli tuntui luontevalta myös
höristämään korviaan.
Yellow Bookin Gabriel Korhonen pääsi esiintymään kaksi kertaa ensimmäisillä Rantajatseilla esiintyjänä.
omassa yhtyeessä, Raahen
musiikkiopistossa opiskeleva
Korhonen jatkaa.
Korhosen taidot eivät jääneet huomaamatta lukion
musiikinopettajalta, Kati Airasmaalta. Pienet kansoittivat helteisen Fantin piknikviltteineen ja eväineen yhden aikaan lauantai-iltapäivänä.
Oulun Tähtisirkus esiintyi
Yellow Book debytoi
tuplaten jatseilla
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
??Lastenkonsertista jäi todella hyvät fiilikset. Yellow Book on ehtinyt herättää
kiinnostusta myös lähipaikkakunnilla. Otamme sen, mikä
kuulostaa hyvälle.
Keikkojen välissä Korhonen ehti nauttia myös festareiden musiikkitarjonnasta.
Erityisesti mieleen jäi Ricky-
Tick Big Band ja Mopo.
??Mopo oli hyvä
riita- rikosoikeudenkäynnit
. 114?/kk
Asianajotoimisto
Pasi Markus Leinonen Oy
asianajaja, varatuomari
Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe
puh. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. krs, Raahe
Puh. Partureita
. kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä
. 010 665 5171, 010 665 5172 tai 010 665 5119 tai ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi
Pätevä palveluhakemisto. Kampaamo
HAE
Palvelun tuottavat:
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi!
p. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
9
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. 3110 990, 0400-410 720
fax. Rengasliikkeitä
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. perhe- ja perintöoikeus
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
KULJETUKSET
Oma koti kuinka kallis?
Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
Mettalantie 5, 92150 Raahe
Jo 20 vuotta parempia
asuntokauppoja
Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425
www.habita.?
Jakelupalvelut
MAINOSJAKELUT
Jaamme suoramainoksia
jakeluverkostomme
tai sen osa-alueille lauantaisin.
Kysy tarjous: puh. Maanantaina 29. Eläinlääkäreitä
. 3110 994
Painopistealueet
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat
- lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet
- oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.?
Asianajotoimisto
Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari
Rantakatu 5 A 24, Oulu
puh. Kuljetusliikkeitä
. 050 - 560 0013,
Minna Lattunen
NAUTI
PAIKALLISESTA PALVELUSTA
joka viikko Raahen Seudussa
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
. Maistelleen
eli enemmän kuin 0,2 promillea puhaltaneen kuljettajan pääsyn rattiin alkolukko
oli estänyt yli 40?000 kertaa.
Vajaa kolmannes kuljettajista kertoi jättäneensä tai aikovansa jättää lukon vapaaehtoiseen käyttöön koetusajan jälkeen.
Trafin selvityksen mukaan
suurin osa rattijuopoista on
edelleen keski-ikäisiä miehiä.
Naisten osuus on kuitenkin kasvanut vuosi vuodelta:
vuoden 1989 reilusta kuudes-
Arkisto / Heli Heino
ta prosentista vuoden 2012
noin kahteentoista prosenttiin.
Tieliikenteen rattijuopumusonnettomuuksissa menehtyi Suomessa 2007?2011
vuosittain keskimäärin 79 ja
loukkaantui 900 henkilöä.
Viime vuonna tilanne oli
parempi, sillä 41 menehtyi ja
617 loukkaantui.
Silti rattijuopumusonnettomuuksien osuus kaikista
henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista on lähes viidesosa.
Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä selvittää
alkolukkoihin liittyvän lainsäädännön muutostarpeita.
Siinä yhteydessä tehdään
säännökset myös uudelle terveysperusteiselle alkolukolle.
Valvotun ajo-oikeuden alkolukot ovat estäneet 12000 rattijuopumusta.
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA
PALVELUSTA
Asianajotoimistoja:
Kiinteistönvälittäjiä
ASIANAJAJA
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito.
Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri.
Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
ASIANAJOTOIMISTO
KYLMÄNEN &
ONNELA-KARINIEMI
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100
OULU
puh. Tatuointeja
. 08-374 511, 040-5517754
fax 08-311 0286
asianajotoimisto@limingoja.net
www.limingoja.net
Sopimuksen mukaan neuvottelu
myös Raahessa.
Hinnat
alk. Rakennusliikkeitä
. 08-222 700, 044 359 1592
fax 08-221 136
email: sjapoy@pmleinonen.com
Painopistealueet:
. 220 611, fax 222 766
AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155
AA, VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144
OTM, KTM Jenni Kivijärvi, 044 068 7133
- julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki
www.paakki.net www.opuslex.?
Avoinna ma?pe klo 9?17.
Laivurinkatu 19 A, Raahe
puh. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Osa jatkaa alkolukon
käyttöä omaehtoisesti
Outi Torvinen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi seurasi rattijuopumuksesta kiinni jääneitä ja
alkolukolla valvotussa ajo-oikeudessa olleita kuljettajia
heinäkuusta 2008 kesäkuuhun 2012.
Pääosa heistä kertoi alkolukon vaikuttaneen alkoholinkäyttöönsä ja auttaneen
välttämään uuden rattijuopumuksen.
Valvotun ajo-oikeuden alkolukot olivat estäneet 12?000
rattijuopumusta. 08-311 4244
etunimi.sukunimi@koklaki.?
AA, VT, MBA Jussi Laaka
VT Satu Eskola
OTK Eeva-Leena Pietilä
Asianajotoimisto
Paakki & Lepoluoto Oy
Painopistealueet: perhe- ja
perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä
oikeudenkäynnit.
Sovionkatu 10, 2
Paluu välittömästi tilaisuuden loput-
Paltamolainen Kauko Haarala tutustui jatseihin sattumalta melontaretkellä ?joskus 90-luvun alussa?. Lisää tietoa:
www.jokela-pattijokikylaseura.yhdistysavain.fi
Raahen ja Ympäristön Sotaveteraanit Siika-, Pyhäja Kalajokilaaksojen tammenlehväsukupolven kristillis-isänmaallinen kirkko-
pyhä on su 4.8. Ilmoittautumiset mahd. Jo ensimmäisestä alkutahdista oli selvää:
Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana tuli, näki ja voitti
jatsikansan puolelleen. Lauantaina vaihdettiin vapaalle.
??Itselleni tapahtuman juju ei ole niinkään esiintyjissä,
Kahvitarjoilu. Kappaleet kasvoivat
kerros kerrokselta hillittömämmäksi kokonaisuudeksi.
Lauantaina rullaavalla afrobeatillä yleisön yllätti Helsinki-Cotonou Ensemble.
Kahdeksanhenkiseen yhtyeeseen kuuluu muun muassa
helsinkiläinen kitaristi Janne
Halonen ja lyömäsoittajalaulajat, beniniläiset Noel
Saizanou ja Menard Mpon-
da. Jos väsy yllättää, pistän
hänet rintareppuun tai vaunuihin, Marja Anttila kertoi.
Helsinki-Cotonou Ensemblen rytmeissä pyörähtelivät Paula ja Antti Saarela
Ruohovedeltä. Suunnitellaan yhdessä.
Tervetuloa.
Raahen Taideyhdistys järjestää maalausleirin jäsenille 3 - 4.8. Fornarellin
musiikissa tunnelmallinen
piano yhdistyi viileän skandinaaviseen jazziin. Sen jälkeen mies on tullut festareille aina kun mahdollista.
sen ja Eeti Niemelän kyydissä Mopo pääsi vauhtiin pikkuhiljaa. juhlaviikoille. Siitä lähtien mies on osallistunut Rantajatseille aina kun mahdollista.
??Onhan tämä Raahen
mittapuulla jotain.. Kokoonnutaan
metsästysmajalle klo 8. Kuutista klo 9.00
ja Leipurinkeitaalta noin klo
9.20. Siviiliinvalidit ovat kutsuneet
viettämään kesäiltaa heidän
Ilolinnan tienvarressa olevalle kesäpaikalleen 13.8.
klo 17. mennessä. heinäkuuta 2013
10 ELÄMÄNMENO
Vinhaa
svengiä,
viileää
jazzia
Rantajatsit 2013: Big
band -soundit, afrobeat
ja kuulas jazz lumosivat
helteessä.
Miia Lahti, teksti ja kuvat
miia.lahti@almamedia.fi
Aurinkoinen, tyyni sää enteili perjantaina täydellistä jatsiviikonloppua. Keikan
päätteeksi Kekko Fornarelli
ikuisti Rantajatsien tunnelman kännykkäkameraansa ja
sai yleisöltä matkamuistoksi
hyväntuulisen vilkutuksen.
Myös RTBB:ssä soittava
Linda Fredrikssonin Mopon polttoaineena oli yllättävä ja leikkimielinen improvisaatio. Tervetuloa näihin
kaikkiin tapahtumiin.
Raahen Kylät Jokela-Pattijoki kyläseura ja Lasikankaan kyläyhdistys järjestävät info- ja keskustelutilaisuuden Raahen itäisten tuulivoimaloiden (mm. Maksun voi suorittaa
yhdistyksen tilille tai käteisenä matkalla. Iltaan kuuluu laulua,
boccian pelaamista ja tarjoilut entiseen tapaan. Sateen sattuessa
mahdollisuus siirtyä sisätiloihin. klo 13. Ilmoittautumiset Martille 31.7. Päiväjuhla klo
13 Kalajoen kirkossa. Orkesteri pullistelee kansainvälisesti arvostettuja soittajia
trumpetisti Jukka Eskolasta
saksofonisti Antti Hynniseen.
Ennen perjantain pääesiintyjää lavalla nähtiin ita-
A
Onhan tämä
Raahen mittapuulla jotain.
lialainen Kekko Fornarelli
Trio ja Mopo. Tarvitsemme useita käsipareja, jotta päivät onnistuu. klo 18 Pattijoen teknisen toimiston tiloihin. klo 12.
Ohjelmaa ja pihakilpailuja
ym mukavaa tiedossa. 2000-luvun big band -jazzi toimi
yleisöön kuin tauti.
hen linja-autoasemalta la
3.8. Ethän
laita matkalle hajusteita!
Raahen ja Ympäristön
Eläkkeensaajat Seuraava
ja tämän kesän viimeinen
yhteislaulutilaisuus pidetään Vihannissa Hietalankantin pihapiirissä to 1.8.
klo 18. 10.8. klo 8.30.
Raahen Seudun Kehitysvammaisten Tuki Hox Rokuan kesäretkelle lähtijät!
Lähtö 3.8. Someronkangas, Yhteinenkangas) vaikutuksesta ympäristöön ja asutukseen, ma
29.7. Lähtö Vihantiin linjaautoasemalta klo 17. klo 18 Ylipään liikuntasalissa, Hongistontie 12,
Alustajana tilaisuudessa
Kalevi Nikula. Valtteri Laurell Pöyhösen johtama RTBB täydensi särmikästä räppimiehistöä taidokkaasti. Lisätietoja
antaa Eija 044-2819609.
Piehingin Erämiehet Ispinänojan sillan korjaustalkoot la 3.8. Saizanou työsti istuvan
yleisön voodoo-rytmeillään
ylös ja laskeutui kansan pariin tanssimaan. klo 8.15 kulkien
tuttua reittiä; Fellmaninpuistok.- Rantak.- Pitkänkarink.- Palokunnank.- Ouluntie, Kreivintorin pysäkkiOuluntie- Sotaplassintie.
OP-tori- Kalajoki. Tervetuloa! Syksyn matka 1215.9 Kuntorannan 45 v. pian
muonavahvuuden takia, kuitenkin viimeistään 1.8. Suomiräpin huippunimet Paleface, Redrama ja Tommi
Lindgren tykittivät tyylikkäästi ja täysin kotonaan big
band -jazzin svengaavissa
tunnelmissa. Tiukasta aikataulusta huolimatta yleisö
sai taputuksellaan kokoonpanon takaisin lavalle.
vaan ihmisissä ja tunnelmassa, Paula Saarela sanoo.
Pasi ja Marja Anttila saapuivat Rantajatseille Goran Kafjes Subtropic Arkestraa
kuulemaan. Mukaan lähti pariskunnan yksivuotias Malla.
Taapero jammasi nurmikolla
ja nousi penkille tanssimaan.
??Onneksi tyttö on ollut
yökyöpeli syntymästä saakka. Pärnyn
matka 18.8. (la klo: 9-17 ja
su 10-16) Pyhäjoella, Annalan museo. mennessä. Vielä mahtuu mukaan. Molemmat
olivat nyt toista kertaa jatseilla talkoissa ja perjantai-ilta
kului lipunmyynnissä. Haukiputaan Onnelaan tehdään
päivän matka 20.8. soittele Anjalle 050-5698611. Yhdeltätoista
Rantajatsin päälavan kansoitti orkesteri, joka oli kaikkien huulilla. Kesäpäiviä vietämme Fantissa
200:n majalla 8.8. mennessä.
Mikäli lähtijöitä, niin menemme linja-autolla. klo 17 kylätalolla,
Helsinki-Cotonou Ensemblen iloiset rytmit saivat yleisön vaatimaan encorea.
Kauko Haarala löysi Rantajatsit 90-luvulla sattumalta melontaretkellä. Laulujen säestys haitarilla. Ilmottautumiset pikaisesti, viim. Boccian pelaaminen jatkuu joka keskiviikko klo 15 elokuun lop-
puun asti. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa. Ilm. Juhla
on Pyhäsalmen suurlavalla. Puh:
050-3221177. Yhdessä Eero Tikka-
JÄRJESTÖT, lisää sivulla 13
Pattijoen Martat Kokoonnumme ti 30.7. Vasara ja saha mukaan.
Raahen Kylät Jokela-Pattijoki kyläseura. Tervetuloa.
Raahen Eläkeläiset Pyhäjärven Eläkeläisten 40 vuotisjuhla 15.8. RAAHEN SEUTU Maanantaina 29. aamupäivään mennessä; Teppo 263494, 050-3550899
tai Reino 265233, 0400286341. lähtö linja-auto
asemalta klo 5.30. Paljon ohjelmaa!
Matkoista ym. Linja-auton reitti,
lähtö l-autoasemalta aamulla 4.8. 31.7. 20 osallistujaa max.
Jäsenille leiri ilmainen.
Kahvit ja kahvileivät tarjoaa
yhdistys. Merelle kuului soitto, ja Haarala
lähti kuuntelemaan, mitä
rannalla tapahtui. Opettajana A
Fors. Matkalle voi vielä ilmottautua puh.
0442951302. Kalajoella,
alkaen klo 9.45 kirkon esittelyllä jatkuen klo 10 Messu-Jumalanpalveluksella.
Ruokailu srk-kodissa klo
11.30-12.30. Postilaatikkokatosten tekotalkoot ti
30.7. Asiana Pattijoki-päivät. Lähtö Raa-
Tommi Lindgren (vas.), Paleface ja Redrama kuuluvat kotimaisen räpin ehdottomaan kermaan
Lauantaina
helle hipuili kesän ennätyslukemia, ja perheet löysivät
Fanttiin mainiosti.
Suomen Jazzliiton toiminnanjohtaja Maati Rehor ja
Annamaija Saarela kukittivat
pitkän linjan Rantajatsien vapaaehtoistyöntekijän, Sanna
Mannisen, perjantaina päälavalla. He pääsevät
vuorottelemaan lavalle ja koen, että se on ikään kuin
muusikoiden kiitos tapahtu-
malle ja hieno päätös koko
Rantajatseille.
Myös lastenkonsertti ilmeni suosituksi. Kalajoella. Ohjelma: Klo 10 messu
Kalajoen kirkossa, jonka jälkeen ruokailu seurakuntatalossa. Ilm. Jonkin näköi-
nen yleisöennätys illasta kuitenkin tuli, sillä kävijöitä oli
paljon. 4.8. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
11
Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Perjantai oli oman,
viidentoistavuotisen urani
parhaimpia, hehkuttaa Saarela.
??Kävijämäärältään lauantai oli puolestaan ?normaali?.
?Pääesiintyjä Göran Kajfes
Subtropic Arkestra jatkoi
esiintymistään yllätyssateesta huolimatta.
Lauantain päätösjamit
Ruiskuhuoneella keräsivät
yleisöä noin kolmisensataa.
??Päätösjamit ovat hauska
tapahtuma etenkin muusikoiden kannalta. Valittavanasi on
asiakaspalvelun ja myynnin tai talous- ja
toimistopalvelujen osaamisala.
Jokaiselle laaditaan oma oppimispolku, jossa
huomioidaan aiempi osaaminen ja koulutus.
Lähitunnit Raahessa maanantai- ja torstaiiltaisin. Ilmoita lähdöstäsi
Ulla Raitalalle kahvituksen
ja kyytien vuoksi puh. Linja-auto käytettävissä koko matkan ajan.
Huom! Matkan pituus 8
vuorokautta. 050-4071941.
Sotainvalidien Veljesliiton Raahen osasto Sotainvalidit, leski-, puoliso- ja tukijäsenet. Muista ottaa
lääkkeesi ehdottomasti mukaan ja kolehtiraha.
Raahen Seudun Hengitysyhdistys Teemme kylpylämatkan Pärnuun
21.9-29.9,Valkoinen talo.
Puolihoidolla, 3-hoitoa päivässä, majoitus 2-hengen
huoneissa, kaikki huoneet
ovat savuttomia (laminaattilattia). 044 065 4545
Sanna Sirviö
puh. 082237390. Aloitus 19.8.2013
ASIAKASPALVELUN AMMATTILAINEN
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Raahen Porvari- ja Kauppakoulu
Merikatu 2, 92101 Raahe
www.rpkk.fi
Virpi Ahvenlampi
puh. Puhelimeen jäi Raahen yleisöltä komeat terveiset.
Suomen Jazzliitto muisti pitkän linjan vapaaehtoistyöntekijää, Sanna Mannista. Lähdemme polkupyörillä
klo 16.30 ja auto ihmiset
lähdetään klo 17. Tervetuloa kirkkomatkalle. Ehkä
meni hieman ylikin, miettii
Saarela.
Tapahtuman vetonaulaksi
osoittautui Ricky-Tick Big
Band ja Julkinen sana.
??Oli etukäteen tiedossa,
että orkesteri tulee vetämään
paljon kansaa. mennessä Teppo
Hyväriselle, puh. Koulutus on maksuton
lukuunottamatta tutkintomaksua (58 ?).
mennessä.
Haku suoraan oppilaitokseen 1.8.2013. Sit. matkalle 30.7. mennessä.
Sunnuntaina puhelimeen
vastaa väsynyt, mutta onnellinen festivaalijohtaja Annamaija Saarela. mennessä
Seijalle puh. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai
sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi.
Miia Lahti
Italialainen Kerkko Fornarelli Trio saapui Raaheen yöjunalla, heitti keikan ja lähti kohta yöjunalla
pois. Siika-, Pyhä-, ja
Kalajokilaaksojen tammenlehväsukupolven kristillisisänmaallinen kirkkopyhä
järjestetään su 4.8. Suomen Jazzliitto halusi antaa tunnustusta alusta
asti talkoissa mukana olleelle
Manniselle.
Manninen oli yllättynyt
saamastaan huomiostaan.
??Olen sanaton, Manninen
kiitteli.
OSAAMISEN
AVAIMET
Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta
TALOUSHALLINNON OSAAJA
LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO
Merkonomi
Käytännön läheinen koulutus liiketalouden
osaamisen kehittämiseen. 25. Kanadalaisen laulaja ja lauluntekijä Leonard Cohenin
kuvataidenäyttely esillä
vain Raahessa! Lähtö Raahen linja-autoasemalta polkupyörällä tai kyytiä tarvitsiville löytyy myös autokyyti. ilmoittautumiset 12.8. Kävijämäärätavoite oli 3000 ja
siihen lukuun päästiin. 050-
3550899 tai 08-263494, tahi Anja Sipolalle, puh. 0504122157 tai 08-2132604
viim. Matka
tehdään linja-autolla, jonka
osasto kustantaa, yhdessä
raahelaisten veteraanijärjestöjen kanssa. 08 223 7900
aikuiskoulutus@rpkk.fi
Tutkinto suoritetaan näyttötutkintona
työelämässä. Oikealla festivaalijohtaja Annamaija Saarela.
Yleisöodotus
täyttyi hienosti
Rantajatsit: Kävijöitä oli yli 3000.
Perjantai oli ennätyksellisen vilkas.
Miia Lahti
miia.lahti@almamedia.fi
Ricky-Tick Big Bandin muhkea soundi sai ennätysyleisön heilumaan.
Talkoolaiset Antti ja Paula Saarela pistivät tanssiksi työurakan päätyttyä.
tua. L-auto lähtee Raahen linja-autoas. klo
8.15 ja kiertää vanhan tutun
reitin: Fellmanni- Rantakatu- Pitkänkarinkatu- Palokunnankatu- Ouluntie-Kreivintori- Ouluntie- Sotaplassintie- OP-tori, Pattijoki- Pyhäjoki- Kalajoki. Nautimme
näkemästämme kahvittelun kera. Matka- ja ruokailu ovat
ilmaisia. Tumma puku ja
kunniamerkit.
Rautaruukin Naiset Lähdetäänpä käymään Janssonin Galleriassa ke 7.8. Tunnetko jutun arvoisen henkilön?
Haluatko jakaa tarinan. Maanantaina 29. Klo 13 päiväjuhla
Kalajoen kirkossa. Rantajatsit ovat paketissa ja paketti
näyttää siistiltä.
??Tämän vuoden Rantajatsit menivät oikein hyvin
Kauden lähestyessä loppuaan alkaa joukkueella valmistautuminen jatkopeleihin.
??Meillä on kolme peliä jäl-
Pattijoen Iiris Puskala on tyytyväinen omaan kauteensa ja joukkeen peliin.
jellä ja tavoitteena on nousu
Ykköspesikseen ensi kaudelle.
??Minusta tavoite on realistinen, enkä näe sille mitään esteitä, sanoo Juka ja
jatkaa.
??Lyöntipelissä on vielä tekemistä. Toisella jaksolla jatkettiin samalla tyylillä,
ilman muutoksia. Muutenkin koko
ensimmäisen jakson erittäin
vaisusti pelannut joukkue
antautuu Rännärillä lopulta
Pelkonen palasi jokeripaidasta takaisin omalle tontilleen vakuuttavasti. Ehkä pieni
kysymysmerkki oli myös
Marko Pelkosen pelikunto,
kun mies palasi Kankaanpäätä vastaan omalle tontilleen.
Pelkonen näytti toisen jakson aloittavalla epäilijöille,
että tarkkuus on kohdillaan ja
voimaa löytyy, kuin pienessä
pitäjässä.
Kankaanpää haparoi ja
Pelkosen lyönti läpäisee kakkospuolen. heinäkuuta 2013
12 URHEILU&LIIKUNTA
Iloisella
ilmeellä
voittoon
PattU: Marko Pelkonen
palasi omalle pelipaikalleen pelottomana
Kankaanpäätä vastaan.
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
Rännärillä vieraillut Kankaanpää sai kotimatkalleen
paljon keskusteltavaa illan
otteista. RAAHEN SEUTU Maanantaina 29. Kun vieraat tutkivat parkkipaikkaa palloa etsien, rullasi kenttä kunnarin
arvoisesti tyhjäksi.
Vieraat eivät enää toipuneet tästä. Kovan
pelin ja tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen ottelu Pattijoelle 0-1 (5-5,1-4).
Pelinjohtaja Ismo Juka
luonnehti myös ottelua tiukaksi.
??Sitä se ehdottomasti oli,
ehkä koko kauden kovin peli.
??Ensimmäinen jakso
Roy Viitanen
päättyi tasan. Itse onnistuttiin neljästi.
Naisten Suomensarjassa
Pattijoki ei ole kauden aikana
antanut vastustajilleen kuin
yhden jakson. Saldo ottelusta oli yksi kunnari, neljä lyötyä ja kaksi tuotua
Pattijoen naiset
jatkoivat voitokkaina
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
Pattijoen naisten Suomensarjan joukkue jatkoi lauantaina vahvoja otteita. Oli helppo pelata,
kun oikeastaan kaikki lyöjät
onnistuivat kotiutuksissaan.
Kankaanpään joukkue ei
pelinjohtajaltaan paljoakaan
kiitosta saanut.
??Kun jäätiin molemmilla
jaksoilla heti tappioasemaan,
niin peliä on vaikea enää lähteä nostamaan. Kaksi on päättynyt tasan. Joukkue ei onnistunut lyömään koko pelissä
kuin yhden ainoan juoksun
toisen jakson viimeisessä
vuorossa häviten ottelun
puhtaasi 2-0.
Lehdistön edessä pelin jälkeen oli tyytyväinen pelinjohtaja.
??Saatiin koko ajan takapaloja. Ratkaisu
tuli siinä, että Oulunsalo ei
saanut takatilanteita oikeastaan ollenkaan. Olisi pitänyt
heti tarttua tilanteeseen ja
rohkeammin lähteä lyömään.
Hävittiin ansaitusti, tuumasi
Tomi Niskanen.
Ensimmäinen jakso Rännärillä jätti arvuuttelun varaa ainoastaan siihen, että kuinka
ylivoimainen voi toinen joukkue kentällä olla. Jotenkin tuntuu, että osumat eivät ole olleet sitä
mitä on harjoiteltu, mutta ehdottomasti meillä on jo nyt
sellainen joukkue, että pärjättäisiin ylemmässä sarjassa.
Pirteästi koko kauden pelannut Iiris Puskala oli myös
tyytyväinen lauantain peliin.
??Oli mukava pelata, kun
joutui ihan kunnolla taistelemaan joka tilanteessa.
??Mielestäni ratkaisu saatiin siinä, kun me pystyttiin
pelaamaan hyvää ulkopeliä.. Tällä
kertaa nöyrtymään joutui
Oulunsalon Vasama. Kosonen pelasi lukkarin
paikalla todella hienosti ja
me saimme koko ajan kaverin peliä rikki. Ei voi oikeastaan sanoa muuta kuin että
ollaan tyytyväisiä, sanoi Jari
Törmänen.
Kotijoukkueen ykköspalkittu oli paluun tositoimiin
tehnyt Marko Pelkonen.
??Kunto on ihan hyvä ja oli
kiva ensimmäistä kertaa
loukkaantumisen jälkeen olla
kentällä
7?/kpl. 40-luku tai
VANHEMMAT.
Puh. 24%).
Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten.. Vanha seminaari p.044-9671001.
Avoryhmä kokoontuu samassa paikassa kunkin
kuukauden viimeisenä torstaina, klo 19, johon voivat
osallistua kaikki AA:n toiminasta kiinnostuneet sekä
alkoholistien omaiset ja
muut läheiset. asunto. 2,40 kpl.
P. ämpäri (10L)
P. Marko Pelkonen,
2. Jakso Pattijoelle lopulta 5-1.
Superpesiksessä PattU:n
pelit jatkuvat torstaina vieraissa Hyvinkään Tahkoa
vastaan.
järjestöt, lisää sivuilla 10-11
Raahen AA-ryhmä Toivo
Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua osallistumalla
AA:n toimintaan. 0440-241266 klo
19-21 joka päivä. Sähköpostilla: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
. P. HP. / kpl. 040 720 4942
TILAUSOMPELIMO
EILA SIURUA
palvelee Rautatieasemalla Ratakatu 15. www.rakennusnuorala.fi
puh. 044 790 1307 klo 10-17
www.it-parkki.fi
TARJOLLA APUMIEHIÄ 25
?/t. 050 568 9961
Nastarenkaat 4kpl. Katso
myös www.aa.fi Olet tervetullut mukaan toimintaan.
Saloisten Jahtimiehet Jäsenet, jotka ilmoittautuvat
eräkoirakilpailuun, ottakaa
yhteys Sakari Koskelaan
puh. P. / kpl. Rv.
-81. (Vedenkeittimiä, Hiustenkuivaimia ymm..) Kahvinkeittimiä
alk. Puh. Korjaamopyyhe (6kpl)
20?/pkt. 045 638 9733
MUSTAHERUKKAA
itsepoimien Revonlahdella.
Puh. 010 665 5185
??Kankaanpää: Miika Anttila
0/1, Jukka Lankinen 1/0
??Palkitut: 1. Raahessa. 044 790 1307 klo 10-17.
www.it-parkki.fi
RAAHEN KANTOJYRSINTÄ OY
poistaa kannot, myös puiden
kaatoa ja haketusta.
040 822 4983
www.raahenkanto.fi
PIENKAIVINKONETYÖT
ojat, salaojat, kaapelit,
pohjat, pihat ym.
P. Eli kaikki
kattoturvatuotteet Pyhäjoella.
P. Continental WinterViking 2. Käteismaksu.
METSÄPALSTA
Tuomiojalla.
Puh. Jouni Itävalo, 2.
Jesse Jokela
KOIVUKLAPIA
ULKO- JA MÖKKIOVET
lukemin 10-0
Jakson muita onnistujia
olivat kolme juoksua lyönyt
Pertti Mäkelä, sekä vikkeläjalkainen Timo Kallio kolmella juoksulla.
juoksua.
Toisella jaksolla pelinjohtaja Jari Törmäsen ennakkoon
antamat ohjeet purivat. Listalenkkiavaimet alk.
?/kpl. Kuultava
puunsuoja (väritön) 50?/9l.
KODINKONEITA 10?/kpl. Lehtien verkkopalvelussa/MyyJaOsta.com
. Mallisohvia -50%.
Soni TV-Taso (170cm*55cm)
95?. Maanantaina 29. 0407437306, 3.8.
mennessä.
Saloisten Jahtimiehet
Seuran sääntöm. Asematorin
myyntipaikkatiedustelut
P. 040 827 9392
Pieni ?mummonmökki. Soittamalla konttoriin puh. tavaraa. Pyörökepit. 59 . 044-9436156
Kuivaa koivuklapia pihaan
toimitettuna 50?/irto m²
puh. 24%) Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh +17,18 snt/min (alv. 08 223 7766
www.otah.fi
Remonttityöt
Rakennus- ja remonttipalvelut edullisesti. 0503519876
Yksiöitä 2 kpl sekä Okt. 040 723 5281.
5. Ei lemmikkejä,
ei tupakointia. 040 865 4803
www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi
Puh. Jukka.
mammela@kotinet.com
Puh. heinäkuuta 2013 RAAHEN SEUTU
Petri Alminoja
Fakta:
??Tulos: 2-0 (10-0, 5-1)
??Yleisöä: 948
??PattU: Timo Kallio 0/4, Topi
Kosonen 0/1, Jussi Kemilä
2/3, Pertti Mäkelä 3/1, Marko
Pelkonen 1+4/2, Antti Korhonen 2/1, Timo Vesaluoma 1/0,
Matti Korhonen 2/0, Lauri
Kaartokallio 0/3
??Palkitut: 1. 044 790 1308 klo 10-17
myös kotikäynteinä
p. 040 733 3741
VUOKRATAAN
kaikenlaiset kuorma-, umpikori-, vaihtolava- ja nosturiautot vuokrataan esim.
muutot (myös osto ja myynti)
KAJ-tallilta Raahesta. Sisustusmaali7 (-vakiosävyt) 19?/3l. 0400 481 064
KUDOTTUJA MATTOJA
Eri mittaisia alk. 8/9x19 varasto-ovet.
Valkolakattu paneli II-laatu sopuhintaan. 050 537 4263.
Hyväkuntoinen 120 m² OMAKOTITALO Kylmäniemellä. tms
rauh. 044 281 1184
TYÖSUORITUKSIA
PIANON VIRITYKSET
Juuso-Ville Sivula
p. 650e
p. P. kesäkokous Haapajärven majalla to
8.8. Kauttamme
kaikki tarvikkeet ja kokonaisurakointi. 044 292 2127 ma-pe klo
10-17.
Kuponki-ilmoitukset lehden konttoriin torstaihin klo 14 mennesssä.
Myydään puhdistettua mustikkaa. Kelan kuntoutukseen. Kupongilla
. (Volta, Electrolux, ymm..) Pöytäsirkkeli
(2000w) 195?. Ilm. 30-60 m² Raahe + 50 km.
P.0440 331 603
AUTOT JA KÄRRYT VUOKRAA
SHELL RAAHE.
P. 2. Veikko 044 543 0212
Sirpa 041 499 3996
PARTURI-KAMPAAMO
ELOHOPEA LOMALLA
5.8.-11.8 Mervi Rautio
Onko kukaan lähdössä Rokualle 12.08. 010 665 5185
Fellmaninpuistokatu 4,
PL 61 92101 RAAHE
Puhelut 010 -numeroihin maksavat Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv. Pintaa 4-5mm.
H. 40. Heti
vapaa. Luottotiedot tark.
0440 227711/Anna
Lämmintä hallitilaa, hyvä
sijainti. 2.8. Pölynimureita
alk. Tervetuloa. 044 333 4641
PALJON kivaa pikkurahalla tule käymään! MA-LA 11-17
www.HITTIMAATTI.fi/fb
TILAUSOMPELUA
MIKROPALA
Asiantunteva ja nopea palvelu. 0400 681 759.
HUUTOKAUPPA Saari-koskentie 867, Paavola la 3.8.2013
klo 11.00. Naisten AAryhmä toimii samassa paikassa maanantaina klo19.
Hilkka puh.0500157474
Ruukin AA-ryhmä, kokoontuminen keskiviikkona, klo
19 Heikinkuja 2 srk-talo.
AA:n Oulun alueen päivystävä puh. Peltivantein. 0400 493 797.
Ensimmäisen kerroksen KAKSIO (50 m²) Raahen ydinkeskustassa Asemakadulla. 0400 540 563.
LADON KEHIKKO mitat 3x3.
Kuorittua mäntyä.
Puh. Näyttö klo 10.00.
Myydään koti-irtaimistoa ja
vanhaa kaupan irtaimistoa
ym. Lukkari Ville Väliaho
tekee täydet piruetit pallon
perässä samalla, kun Jussi
Kemilä juoksi taululle jo 5-0
lukemat. Puutarhatyöt, rakennusapu, muutot yms.
p. 044-5381661
Alavieskan Eläkeläiset ry
järjestää edullisen KYLPYLÄMATKAN HAAPSALOON
Ajalla 5.9. 100e. Kts. Tietokone takaisin yleensä seuraavana arkipäivänä.
MikroPala, 040-7369542,
www.mikropala.fi
TIETOKONEHUOLTO
Rantakatu 5 A
p. Timo Kallio
. 60,1mm keskireikä. 040 058 6433
Remontoitu, valoisa kolmio
76m² viihtyisällä ja rauhallisella alueella. Kaksi naista lähtis
kyytiin. 041-462 4195
Vanhat peiliovet, pariovet,
moniruutuiset ikkunat, lattialankkua, uuninluukkuja ym
rakennusosia. -12.9.2013. Raahessa
toimii AA-ryhmä Toivo, kokoontuminen torstaisin klo
19 ja su klo 18, Uusi osoite
on Rantakatu 7 B. Listat,
panelit, ikkunat, sisä- ja ulkopanelit. lisää www.tavaraaitta.suntuubi.com (Auki
Ti-pe 10-16, La 9-14, Su 1215) PAAVOLAN TAVARA-AITTA
Pehkolantie 654, 92430 Paavola P. klo 18.
laaka-, peili- ja väliovet. Myynnissä myös
runsaasti kirpputoritavaraa
mm. koriste-esineitä, kodintekstiilejä, astioita, vaatteita
ym. mennessä.
Tied. Keskilattiamatot alk. 205/55/R16 koko.
5 x 114,3 jako. 137
000. Kolmannen tasoittavalla
Matti Korhosen lyömä näpy
jää pyörimään kotipesän
eteen. Luottotiedot
tarkistetaan. AM-PRoakkukäyttöinen pistosaha
79?. Aidan teräsjalat:
51x51 alk. Omalla tontilla. 5?/ kpl.
Täkki ja tyyny 15 ?/ setti.
Ruohomatto (pakkasenkestävä) 19?/m. täyshoito, 3hoitoa/päivässä+ kuljetukset. Puh. Kankaanpään Jukka Latvala
pystyttiin pitämään kurissa
ja vierailla oli todellisia vaikeuksia päästä etenemään kentälle.
Ensimmäisen vuoron tasoittavalla Pelkonen ja Antti
Korhonen onnistuivat molemmat kertaalleen ja Pattijoki siirtyy 2-0 johtoon.
Kolmannessa vuorossa
Jussi Kemilä löytää takakentältä tyhjää tilaa ja kun kankaanpää haparoi kopissa kasvatti Timo Kallion tuoma
juoksu johdon 3-0.
Kankaanpään peli Rännärillä oli osoitus siitä, kun mikään osa-alue pelissä ei toimi. Korjaus- ja
sisustusompelua sekä mittatilausompelu. Lukot ja avaimet. VESIKOURUA
(saumatonta, pyöreää ja kantikasta), palotikkaat, lumiesteet, kävelysillat. Matkan hinta 480e, sis
Grilliruokaa. 18.30
Luontoretkellä. Väripaletti vaihtoon. Jerkmaustettua kanaa. Syyllistäjä. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. Vuosi
1939. 1.15 SVT: Ranchen. Murha mielessä. 0.35?5.30 Yön AVA.
MTV3
6.00 MTV3 Chat.
7.00?8.00 Aamusää.
9.00 Tunteita ja tuoksuja
(S). 2.30 Nolot vartalot. Sarja jää tauolle.
YLE FEM
7.55 SVT: Gomorron Sverige. 14.50 Huippusalaiset reseptit. Kaiken jälkeen.
14.35 Amerikan lapsityrannit. Suussa sulava suklaafondant. 19.05
Ensisilmäyksellä (7). 9.15 Wipeout Kesä. 22.55?23.10 Rebecca ja Fiona. 1.05 Arvostele mun illallinen
tunnissa. Mv.
14.15 Vuosirenkaita. 0.15 Elokuva:
Kunnian miehiä. 14.55?15.15 SVT: Örter ?
naturens eget apotek. Toinen erä.
1.10 Simpsonit (7). Osa 4/6. 10.00 Best Direct. 1.40 Family Guy.
2.05 American Dad. Kipu
vei kaiken.
9.30 Unelmien puutarha.
Osa 3/6.
10.00 Muuttoapua uusperheelle. 4/9.
17.00
17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Sydämen asialla (7).
Kosinta.
18.00 Yle Uutiset.
18.13 Yle Uutiset alueeltasi.
18.16 Yle Uutiset sää.
18.20 Päivän kasvo.
18.30 Rikostarinoita historiasta. 18.05 Montanan poliisit. 22.40 5D: Transvestiittien vaimot. Huonoilla teillä.
(U).
20.00 Arkistojen salat: Suora lähetys Kuusta. 19.00 Mentalist (12). O: McG.
23.05 Nelosen uutiset.
23.15 Nelosen sää.
23.20 Poliisit. 17.15 ja 17.45 Pulmuset. 17.50 Kokki reissussa. Liikkeellä maalla ja merellä.
13.00 Waverly Placen velhot
(S). 9.00 Ilme nuoremmaksi . 18.27 Soittopeli. Ken
pudottaa, ken putoaa?.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.15 Tulosruutu.
19.25 Päivän sää.
19.30 Riemuloma Kanarialla. Vasikkaa italialaisittain.
21.00 Pientä pintaremonttia. 20.00 Ruotsinlaivalla
24h. 10.35 24 Kitchen: Portugalin makuja. 14.55 Hetki ennen tuhoa: 9/11. 8.55 Hulppeat hääkakut. 19.30 Ensisilmäyksellä (7). 15.25 Matlock. 2.30 JIM D Henkilökuva: Julkisuuden
ansa. Reppu
selkään ja lennoksi.
20.00 Rillit huurussa (S).
Kuolleen ilotytön vastakkainasettelu.
20.30 Simpsonit (12). 17.45 Seinfeld. 0.45 SVT: Biet Maja. (King
Kong, USA 2005) Peter
Jacksonin vuonna 2005 ohjaama tulkinta jättiläisgorilla King Kongin tarinasta.
0.15 Vankikarkurit (12). Tehtävä 6: Tee kuvataiteen inspiroimaa avant-gardea!.
15.50 Pilanpäiten.
16.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. Menneitä
muistellen.
1.35 Hellcats (7). 22.00 Seurapiirisäpinää Teksasissa. 16.40 Wipeout Kesä. Päivän uintifinaalit. 18.17 Dufus tietää. Vanhan ajan
Hollywoodia. Jackin siittiönnopeat
epäilyt eräästä.
9.45 Suurin pudottaja. Kiven sisässä.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Rizzoli & Isles (12).
Todistajan tarpeessa.
23.30 Vihjeet hukassa (7).
Kummituksia.
0.25 Work It (7). 15.30 Jamie
Oliverin 30 minuutin ateriat. Kesä 2013. 14.35 Hulppeat hääkakut. 22.50 Nanny.
23.20 NewsRadio. Huutokauppa.
2.25?6.10 SubChat.
21.00
21.00 Charlien enkelit: Kurvit suoriksi (12). Kesämies.
3.55?5.00 Älypää-TV.
FOX
7.30 FOX Kids: Lola & Virginia (S). Itsetutkiskelu. Millaisia aivojen treenauslaitteita
markkinoilla on. 4/4.
13.30 Löytöretkiä maailmaan. Jem lähtee Kuninkaallisen laivaston mukana
selvittämään helikopterin
toimintaperiaatteita. 17.32 STT Uutiset.
17.35 Grillimaisteri Hans Välimäki. 23.45
Kuuntelija (12). 16.05 Panttilainaamo. Japanin kaupunkikarhut.
13.45 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet.
14.15 Niklaksen keittiössä. 11.55 Ally McBeal
(S). 14.00 Mahdoton illallinen. Osa 6/7.
14.55 Muodin huipulle. ja 2.
kierros. Jakso 1. 22.25 Kasinon kulisseissa. 21.00 Elokuva: Taalat taskuun Dick & Jane. (U).
10.00 Sydämen asialla (7).
Talon tavat.
10.50 Päivän kasvo.
11.00 Yle Uutiset.
11.05 Laskettu aika. Kuopio.
23.50 Poliisit. 16.30 Bukowskin aarteet. O: Lewis Allen.
23.15 70-luvun sekahaku.
8/12: Nuoruus on seikkailu. 3.20 Samun salainen
keittiö (TXT). Runoilua. 0.00 Häät sulhasen tapaan. 7.42 FOX Kids: Gormiti (7). Keinolla millä hyvänsä. Etsintäkuulutettu tervehtii partiota
kirveen kera.
19.30 Poliisit. 8.07
FOX Kids: Monsuno. 16.30 Lihamestarit. 17.25 Eastenders (S). Hienostuneita esineitä. 13.45 Tyylitransformaatio. 0.30 SVT: Sportnytt. Heinäkuun 21. 16.55 Kuuluisat
kuppilat. 13.15 Tuhluriprinsessat. Venäläinen dokumenttiohjaaja Viktor Kossakovsky
vie katsojan matkalle kuuteen paikkaan maapallon vastakkaisilla puolilla. 8.29 FOX Kids: Transformers. 1.35
New Yorkin tatuointitarinat. Kultaakin kalliimmat avaimet.
10.45 Formula 1: Unkarin
osakilpailu.
11.45 Monster Jam . 2/3.
21.00
21.00 Bomb Girls (12).
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Cherry Healey: Tuhlaajat.
23.05 Uinnin MM. Marokkolaista pikana.
16.30 Eastenders (S).
17.05 Lemmen viemää (7).
18.00 Iholla. Barcelona.
23.35 Seksiministeriö. Hattutemppu.
1.15 Olipa kerran (12). 0.23 SVT:
ABC. päivänä 1969
yli 600 miljoonaa televisiokatsojaa todisti, kuinka
Neil Armstrong asteli Kuun
pinnalla ensimmäisenä ihmisenä. (U).
0.02?4.00 Teematieto.
SUB
6.00 SubChat.
8.30 Baby Looney Tunes (S).
8.55 Tom & Jerry Kids Show
(S).
9.20 Chaplin (S).
9.30 Eastenders (S).
10.05 Lemmen viemää (7).
11.00 Ostos-tv.
14.00 Mallitoimisto. 2.00?3.00
SVT: Himmelska bikers.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 18.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 9.45 TV shop. 18.15 Veikkausliiga: IFK Mariehamn . Kuopio. (Suddenly/USA 1954)
Trilleri. (U).
19.00 Prisma: Näetkö samoin kuin minä?.
20.00 Kukkaron herraksi.
8/12.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02?18.07 Naurupalat (S).
18.15 Uinnin MM. 19.45 Onnenetsijät. 12.15 Likaisen työn sankarit.
12.40 Likaisen työn sankarit. Tähti on
syntynyt. 21.00 Täydelliset naiset (7). 16.55
Valmiina näyttämölle. 21.55
50 parasta ravintolaa. 22.55 Kosto (12). 2.45 Tarkka-ampujat. Uusi tyttö.
0.55?6.00 MTV3 Chat.
Valo | 23
??????????
??????????
??????????
Nimipäivät: Olavi, Olli,
Uolevi, Uoti
NELONEN
5.00 Älypää-TV.
7.00?9.20 LIVE: Tiedä ja
Voita.
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita.
12.00 Eläinten ABC. 16.10 Liv D Sarja: Sapattivuosi lasten kanssa. 16.55 Latauslista. 0.00 SVT: Aktuellt. 19.00 Seiska News. Isä vankilassa.
21.00
21.00 House (12). 17.25 Arkistosta revittyä: Tupakka. 7/8.
14.45 Gilmoren tytöt (7).
15.30 Summeri (7).
16.30 Parittomat. 11.30 Mr & Miss ShowHau. Täytetty paistileipä. TV1 klo 21.30.
TV5
6.30 Tough Love. (Charlie?s
Angels: Full Throttle/USA
2003). Syksyn tunnelmia ennen sotaa.
14.25 Alattionjoen herttua. 13.55 SVT: Där vi
en gång gått. Tohtori Yan
näyttää, kuinka mikroaaltouunissa voi sulattaa lasia.
21.00 Taidetutkimukset. (7)
0.05?0.56 True Blood (16).
12/12. Osa 5/9.
20.00 Uusi päivä (S).
20.30 Uusi päivä (S).
21.00
21.00 A-studio.
21.30 Dokumenttiprojekti:
Eläköön vastakohdat!.
23.15 Yle Uutiset.
23.20?0.20 Kotikatsomo:
NDA . Tamer
koittaa saada lentokentälle
unohtunutta matkalaukkua
Alanyaan.
17.30 Dr. 12.45 Hullut tiedemiehet.
13.10 Supertehtaat: Heineken. 17.55
Yle Nyheter TV-nytt. RAAHEN SEUTU Maanantaina 29. Jakso 17.
20.00 Duudsonit tuli taloon
(S). 23.45 Veikkausliiga: IFK Mariehamn . 8.51 FOX Kids:
Prätkähiiret (S). 10.05 Market Kitchen. 11.55 Ilme nuoremmaksi . heinäkuuta 2013
14 TELEVISIO
MAANANTAI 29.7.
TV1
TV2
6.25 Ulkosuomalaisen tarina. Juuret.
18.30 Pelastajat (7).
19.00 Myytinmurtajat. Vain aatoksin mi
kauan entää.
16.05 Hännänheiluttajat.
Häkkihelvetti.
16.35 Salatut elämät (7).
1679.
17.00
17.05 Salatut elämät (7).
1680.
17.30 Salatut elämät (7).
1681.
18.00 Suurin pudottaja. 20.00 Hurja
painonpudotus. TPS.
2.10?6.00 Me Rakastamme Musiikkia.
JIM
7.00?10.15 LIVE: Tiedä ja Voita. 21.00 NCIS
Los Angeles (12). 14.15 Siipan suku on pahin.
14.45 Trinny & Susannah Hollannissa. 21.55 Elokuva: Abyss . 16.25 Ruotsin murteiden maailma. 22.55 Taksi.
23.25 Gene Simmonsin sukukalleudet (S). 7.20 Tough Love. Jakso 29. 12.40 Grillimaisteri Hans Välimäki. 23.55 SVT: En samlare av rang. 12.50 Luksusmammat. 3.30?4.24 Gay Army.
KUTONEN
6.00 Me Rakastamme Musiikkia. 11.55 Muotiviikoilla: Kevät . 18.15 70?s
show. Salaperäinen
sairaus. 7.00?7.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.00 Jamie Oliverin helpot herkut. Viettelevä vaara.
18.50 Avaruuskansiot. 14.05 Ruokamatkalla. 19.30 Yle
Nyheter TV-nytt. Karkailevat kolmoset. 20.15 Naapureita ja salaisuuksia (12). 3.45?4.10 Navigare.
LIV
5.00 Älypää-TV. Viivi Avellan
ja kumppanit korkkaavat kevään uutuusjumpat.
14.00 Amerikan hauskimmat kotivideot.
14.30 Häähullut (S).
15.30 Melissa ja Joey (S).
Nuorta lempeä.
16.00 Hurja remontti. Hoikka ja hemaiseva. Mutta kuka kuvasi
Armstrongia, kun tämä astui Kuun pinnalle?.
20.30 Se siitä! Teoriat testissä. 20.00 Huijareiden kaupunki: Rooma. 18.22 Villit lapset. Salassapitosopimus (7). 23.35 Kohtalokkaat kaunottaret. Tuukan ja Tonin työvuoro hujahtaa vappuhulinoissa.
20.00 Huippumalli haussa.
Kohokohtia ja kissatappeluita.
20.57 Keno.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto.
17.00 Historia: Brittien jäljillä Australiassa. 8.05?8.35 Namaste jooga. 13.25 SVT: Sportspegeln. 20.56 Norjaa ristiin rastiin. USA. Salakuljettajien
kuningas. 15.45 Lentoturmatutkinta: Petetty lentäjä. Waverly Hills 90210.
21.00 King Kong (12). TPS.
20.35 Seinfeld. Liftarimurhat. O: Ville Salminen. 20.00 Tomin keittiö. Kansankynttilät koetuksella. Barcelona, Espanja.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.07 Yle Uutiset.
19.20 Urheiluruutu.
19.30 Parittomat. 13.40 Eläintarha. 17.05 Häähullut. 16.00 Retro (2013). 9.00 Ostos-TV. 18.12 Moko
(S). 20.30 Suomen Tulli. Matkalaukku.
3.00 Mad Men (7). 10.30 Onni Extreme. 9.25 Häät sulhasen tapaan.
Luke ja Lauren. 8.05 Tough Love. 12.55
SVT: Vem vet mest?. 3/4.
Han Van Meegeren on historian tunnetuimpia taideväärentäjiä.
22.00 Film noir: Tappaja
(16). Koputa, täällä
katsellaan pornoa. Sarja jää tauolle.
13.30 Elixir. Syvyys (16). Kylät
hiljenevät, palvelut lakkautetaan. Tallipoika.
2.05 Mad Men (7). 22.55 Neljän tähden talkoot. 12.35 Nuoret, laiskat ja tyhmät. 19.10 Leijonan luola. N: Cameron Diaz,
Drew Barrymore, Lucy Liu,
Demi Moore, Bernie Mac,
Robert Patrick. Väsynyt laululintu. 18.00 Metsäpiilon kolmikko (S). 0.50 The Bridge (12). Elokuva elämän alusta ja lopusta Kainuun syrjäkylillä.
12.05 Yleisurheilun MM:
Rooma 1987.
13.00 Alaston malli karkuteillä (7). 21.00 Ilman johtolankaa (12). 12.05 Lastensairaala. 11.00 SVT: Simning: VM. 15.40 Ilme nuoremmaksi
. Törkyturpa Tricia. Miesten 27
m uimahyppyfinaalin 1. Uranus ja Neptunus.
19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 18.30 Frendit (S). Voimauttava
TV-kokemus. 23.25 Lemmi, kosi,
vältä. 1.35 SVT: Höjdarna. Suomen koomisin kuntokuuri: miehet
bikinikuntoon. (U).
14.55 Pisara.
15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News.
15.10 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa.
15.55 Näitä maailma juo.
4/6: Virvoitusjuomat. 20.05 Kurjat kuppilat USA. 22.00 Remontoijat. 11.00 Häähullut. 19.30 Neljän tähden talkoot. 10.45 Best Direct. 18.20 Panttilainaamo. 14.05 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 13.10 Tarzan. 16.20 ja 16.45
Kolmas kivi auringosta. 14.00 Parasta Suomesta. 14.45 SVT: Lenas resor. Helsinki.
0.20 Olipa kerran (12). 15.40 Panttilainaamo. Jakso 2. 15.00 Voicen uutuudet. Phil. (Suomi 1953)
Komedia. 17.25 Maailman oudoimmat ravintolat. 21.30 Pakkolunastajat.
22.00 Coyote Ugly. 3.20?4.15 Suomi D: Ikuinen keihäsmatka (S).. 11.05 Samun
salainen keittiö. Helsinki. Britannia.
Jätkämäinen Jeannette. (U).
16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
6.50 Pikku Kakkonen.
6.51 Nimipäiväonnittelu:
29.7.
6.52 Mohvelit (S).
6.58 Kukasta kukkaan.
7.03 Popi Kissa (S).
7.18 Norsulan perhe (S).
7.29 Oiva-nallen oivallukset (S).
7.36 Maltti ja Valtti (S).
7.48 Paula (S).
7.57 Töötti ja Pulteri (S).
8.19 Puu Fu Tom (S).
8.40 Hupsis.
8.50 Pat & Stan (S).
9.00 Suhdekorjaamo. 13.30 Kokeilussa perhe-elämä. 19.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. Tarjolla on myös
maissia, riisi-papuseosta ja
raikasta salaattia.
14.05 Alueellinen sääennuste.
14.10 Erilaisia suhteita (7).
Kissalle koti.
14.40 30 Rock (S).
15.10 Selviytyjät Suomi.
Jakso 17. 12.00 Me Rakastamme Musiikkia. 5/8.
11.00 Summeri (7).
12.00 Kesärakkaus (7).
12.20 Maailmanmenoa: Los
Angelesissa svengaa.
12.30 Elvis elää Hudikissa. 13.10 Pomo piilossa. 17.40 Totta vai tarua: Viimeinen luolamies. Tänään
valmistuu jerk-mausteseoksella ryyditettyä kanaa.
Ärhäkkää pääruokaa tasapainottamaan Jamie tekee
korianterilla ja limetillä
maustettua jogurttikastiketta. USA. 11.45 Best direct.
12.45 Tarzan. 2.05?5.00 Älypää-TV.
. Behind the Scenes.
12.00?12.35 Jamie Oliverin
30 minuutin ateriat. 19.50
Pilanpäiten. 1.00 SVT: Lilla
Sportspegeln. 11.00 OC:n täydelliset naiset.
Uusia paljastuksia. 1.05 Jopet-show. 21.00 Kampuspoliisit. 19.10 Las Vegas. Perukkalaiset ovat
saaneet tottua elämään
oman onnensa nojassa. Askel
askeleelta.
17.00
17.00 Matkaoppaat. Louis
Vuitton, Kevät/Kesä 2013. 4/6.
17.53 Filmikellari.
18.00 Pyhimys (12). (U).
6.55 Ylen aamu-tv.
9.30 Rikostarinoita historiasta. Rakastajattaren tunnustukset, osa 2.
18.30 Nelosen uutiset.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Poliisit. 18.45 70?s show. 18.00 Frendit (S). 10.05 24Kitchen: Nopeaa ja
herkullista. Maatilan
eläimet.
12.30 Eläinten ABC. 19.00 Arvostele
mun illallinen Ruotsissa. 18.45 Panttilainaamo. 21.00 Kesäpuhujat.
22.00 Dok: Arabialaista vetovoimaa
tasot, mekanismit,
välitilalaminaatit, korit, listat, altaat
ILMAINEN MITTAPALVELU
Puh. PL 10601 T:S
KOTIMAISET LAATUKALUSTEET HELPOSTI,
NOPEASTI JA VAIVATTOMASTI!
KOTIMAISET
KIINTOKALUSTEET
Kävelyhirmumme Matias Korpela pusersi itsestään maan kolmanneksi kovimman vauhdin.
Kalevan kisoista
tuli mitali
Vaasa:
Korpela
tyytyväinen
pronssiin.
Petri Alminoja
petri.alminoja@almamedia.fi
Lomat on nyt vietetty ja
olemme valmiina
palvelemaan kodin
kalusteasioissanne!
LAAJA VARASTOVALIKOIMA.
NOPEAT TOIMITUKSET.
mm. Tervetuloa!
Tied. RAAHEN SEUTU Maanantaina 29. Pyhäjoki 9-10
Raahe 10.30-12
Pattijoki 12.30-13.30.
Lapin lakkaa, vadelmaa,
mustikkaa. 041 725 2612
SEKALAISET
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ
SEIJA HOLM
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla.
Erityisalana ihmissuhdekriisit.
p. 050 308 1775
KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ - PAIKKAKUNNAN OMA
!-&*/&# . heinäkuuta 2013
16
Arkisto / Jussi Pesonen
TORILLA
MUSTIKKAA
TÄNÄÄN
MAANANTAINA
Raahen tori 8 - 10
Pattijoki tori 10.15 - 11
Pyhäjoki tori 11.30 - 12.
Varaukset 0400 694 094
RAAHE
Rantatori
ma 29.7.
klo 15.30 ja
18.30
Jose Michel Clowns
& Azzario Sisters
MARJA-AUTO TULEE!
Ti 20.7. 0700 9 2838
2,31 (min + pvm) Star ms