>> 10 Kuoro: Kuulijoiden toiveista hartaita lauluja heleillä naisäänillä koko levyllinen. TORSTAI 29. Samalla on myös Hantvärkkärien Marrasmessujen vuoro. >> 9 Perhepalveluesimies Saana Savela ja perheohjaaja Lea Hassila haluavat vapaaehtoisia lapsiperheille ja nuorille. >> 2 Paikat on putsattu juhlapyhää varten Seurakunnat: Pyhäinpäivänä haudoille syttyy kynttilöiden meri. Kutsumaton vieras yllätti terästehtaalla. >> 8 TuulIkkI NousIaINeN. >> 4 Vapaaehtoisia halutaan Pääkirjoitus: Mahdollinen vastaanottokeskus herättää tunteita. >> 12 Missä koti. LOKAKUUTA 2015 · NRO 209 PARAS PAIKALLISLEHTI 2014 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Leena jatkoi hiirten tarinaa Tutut hiirihahmot ja muutamat uudetkin seikkailevat Leena Pyhäluodon toisessa satukirjassa. Kyseessä on uusi toimintamuodon lisäys varhaisen tuen moniin palveluihin Raahen hyvinvointikuntayhtymässä. Tarina sijoittuu Berliiniin, mutta Pyhäjoellakin piipahdetaan. >> 8 Näihin kun pääsisi käsiksi! Kohta voi päästäkin, sillä Raahen Taitokeskuksella vietetään avajaisia viikonloppuna
Kun suomalainen alkaa manata, on se parhaimmillaan maata tärisyttävää sanailottelua. Silja Määttä Ei ole. Kiroillakin voi suomeksi paljon runsaammalla valikoimalla, kuin valtaosassa muita kieliä. Tulee mieleen, että onko puhuja vähän tyhmä vai jotain, kun sanavarasto on noin yksipuolinen. www.raahenseutu.fi Kaiken sähköntuotannon, myös tuulisähkön, pitää olla taloudellisesti kannattavaa ilman tukia. Tukien varassa elävää sähköntuotantoa ei pidä rakentaa. Varsinkin tyttöjen suusta kuultuna v-viljely särähtää tällaisen täti-ihmisen korvaan. Ainakin tutkimusten mukaan näin voi käydä. Reilusti alle vuosikkaana puhumaan oppinut tyttö järjesti aikanaan useita poskia punastuttaneita tilanteita vanhemmilleen. Nolotti, vaikka apteekin tiski oli jo turvallisen kaukana eikä parkkipaikallakaan ollut muita kuuloetäisyydellä. Siksi on fiksumpaa jättää kiroamatta. Viha ei ole vastaus pakolaiskysymykseen Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Gallup: Onko sinulla heijastinta mukanasi. Tietenkään pieni taapero ei ymmärtänyt sanan merkitystä. Nyt ei ole, mutta ulkoiluvaatteissa on. Jos rasistisille mielipiteille ja toimille annetaan tilaa vaikenemalla, ollaan pian yhteiskunnassa, jollaista harva Suomeen haluaa. Anu Uusimäki Illalla on mukana. Kerran asettelin puolitoistavuotiasta auton turvaistuimeen apteekkikäynnin jälkeen, kun hän puuskahti sydämensä pohjasta pitkän kirosanan. Kasvettuaan tytärkin oppi, ettei kiroilu ole toivottavaa eikä suustaan kannata päästää ulos ihan kaikkea sitä, mitä sieltä pyrkii. S uomen kieli on oikea herkkupala. Viimeksi kävi näin, kun teloin peukalonkärjen auton oven ja taulun karmin väliin. lokakuuta 2015 Syöttötariffijärjestelmän loppuneet rahat herättivät keskustelua Raahen Seudun netissä. Itsekin käytin joskus nuorena rumia sanoja, kunnes tajusin, etteivät ne fiksuutta tai viehättävyyttä ainakaan lisää. Pyöräillessä on heijastin ja valot. Moni asia on vielä epävarma Raaheen perustettavan vastaanottokeskuksen suhteen. Manaaminen on taitolaji, jonka harva hallitsee. Jos itseä pelottaa, kannattaa miettiä miksi ja onko pelkoon todella aihetta. A Suustaan ei kannata päästää ulos ihan kaikkea sitä, mitä sieltä pyrkii.” Kiroileminen on taitolaji Kolumni Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Raahen Seudun päätoimittaja Kolumni Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.. Jos samaa toistaa liian usein, menettää se tehonsa, on sitten kyse kahvin juonnista tai kiroilemisesta. No, tunnustan: joskus pärähtää ärrä edelleen, jos tilanne niin vaatii. Tuskin kukaan tavallinen kansalainen haluaa vihaa, väkivaltaa ja huutelua kotikulmilleen. Ajatusta kannattaakin todella puntaroida, koska eri puolilta Suomea on kantautunut ikäviä uutisia tuhopoltoista ja muista turvapaikanhakijoita vastaan kohdistuneista teoista. Myös tyttäreni on ollut aina lahjakas käyttämään sanavarastoaan sieltä ei-niin-toivotusta päästä. Jos kiroiluttaa, niin kiroilisi edes kunnolla koko repertuaarilla. V sitä ja v tätä. Inhimillisyyttä ja empatian kykyäkään ei sovi unohtaa. Nyt on syytä suhtautua tilanteeseen rauhallisesti ja järjellä. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Torstaina 29. Teinien kielenkäyttö on asia sinänsä, mutta valitettavan usein nuorten toivojen suusta purkautuu ilmoille v-sana. Sellainen kova olisi paras, mutta kunhan on jonkinlainen Christina Pönkkö. Viharikosten ja -puheen edessä ei kuitenkaan auta aristella. Kirjoittaja on Raahen Seudun päätoimittaja R aaheen mahdollisesti perustettava, Ruukin vastaanottokeskuksen alainen vastaanottokeskus herättää tunteita. Teppo Määttä On. Yksi asia on kuitenkin varmaa: vihalla ei rakenneta mitään hyvää, ei itselle eikä muille. Kuten kaikkia kielellisiä tyylikeinoja, kannattaa kiroamistaankin annostella. Ei siitä oikein toruakaan voi. Hän maisteli sitä, kokeili äänenpainoja ja puuskautti sitten oppimansa iloisesti ilmaan. Verkkokeskusteluissa valtaosa sanoo ajatukselle tiukan ein, ja Raahen Seudun Facebook-sivulla etenkin miehet vaikuttavat vastustavan ajatusta jyrkästi. Vastaanottokeskus ja turvapaikanhakijoiden läsnäolo saattavat lietsoa jotkut laittomuuksiin ja väkivaltaan, mikä tekee meidän kaikkien asuinympäristöstä aiempaa turvattomamman. Monipuolisuudessaan ja vivahteissaan se on aivan omassa sarjassaan ja antaa lähes rajattomat ilmaisumahdollisuudet. Näin päivällä ei ole. Kynsi meni mustaksi, mutta ehkä kipu hiukan manaamisesta lieveni
Miettikää mikä sanoma tuohon on piilotettu! Eno taisi olla viisas mies. Aira Harju kouluttaja Raahe Tökkiikö työmuisti. Työmuistin häiriöt saattavat vaikeuttaa myös omaehtoista mieleen painamista ja palautusta. Niin on poissa melkein kaikki lotatkin. Hyvä työmuisti helpottaa oppimista ja työntekoa vahvistaen samalla työhyvinvointia. Ei uskoisi valistuneeksi ay-johtajaksi! Lainaus ”Ne ovat niiden työttömien itsensä maksamia.” Näinhän se menee. 1 00 ERÄ! Paula TOFFEEVANUKAS 4x125 g PKT (2,00/kg) Olemme avoinna to-pe 7-21, la suljettu, su 12-18. (6,63/kg) 3 PKT Lämmintä ruokaa! METSÄSTÄJÄN LEIKE muusilla/kermaperunoilla -annos salaatilla (TO-PE) 5 55 KPL Ilman korttia 2,49-3,05/pl (1,37-1,77/l) sis. Pitäs pyrkiä siihen, että kaikki, jotka haluaa pääsis ja ois muutaki. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi KREIVINTORI Antinkankaantie 32, 92130 Raahe puh. Torstaina 29. lokakuuta 2015 – RAAHEN SEUTU Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Jo kauan sitten arvosteli enovainaani noita kuudensanan ” höpö höpö” runoja ja murjaisi seuraavaan hengenvetoon omansa: Ostin pullon viinaa heitin korkin pois. Tarkkaavaisuus on kiinteässä vuorovaikutussuhteessa työmuistin kanssa, jolloin ne yhdessä toimivat tietoisuutemme kulmakivinä. Miettikää ihan oikiasti, kumman haluatte. Menee kallista ainettaki hukkaan. 5 pl/tal. työmuistin ylikuormittumisen seurauksena saattaa ilmentyä virheitä eri tehtäviä laadittaessa. Onnistuitte mainiosti. 4 pkt/tal. Työnantajat maksavat työttömyysvakuutusmaksua 0.80% palkkasummasta ja yli 2 miljoonaa palkkasummasta 3.15%, työntekijät 0.65% palkasta, joka rahastoidaan eläkkeen maksua varten, paitsi julkisen puolen osittainen suorarahoitus! Edelleen ylläolevaan voisi lisätä, että valtio rahoittaa työttömyyskorvauksen perusosan noin 700 €/kk (verovaroin), jonka päälle tulee ANSIO-OSA minkä rahoittaa työnantajat ja työttömyyskassat kuten yllä kirjoitin! Työeläkemaksuista työnantaja noin 25% ja työntekijä noin 6% Ei ihme, että neuvottelujen kulku ja asioista sopiminen niin työpaikoilla kuin liitoissakin on vaikeaa, jos tiedon taso on tuollainen. pantin 0,40 raj. Entinen pääluottamusmies Reijo Härönoja Kuka valehtelee Ilkka?. 1 erä/tal. Keskeistä on huomata, että ihmisen tiedonkäsittely on rajallista ja esim. PS (0,35/kg) -38-51% LUKIJALTA Tämän päivän tietoyhteiskunnassamme keskustellaan suhteellisen laajasti ilmiöstä, jossa ihmistä voidaan pitää aktiivisena tiedonkäsittelijänä kuvastaen eräällä tavalla tietokonejärjestelmän monimutkaisia teknisiä toimintoja. Työmuisti pitää asiat mielessäsi juuri sen hetken, kun tarvitset niitä johonkin. Työmuisti on tiedonkäsittelyjärjestelmämme perusmekanismeja, joten se kietoutuu lähes kaikkeen, mitä teemme. Onhan meitä pikku eläkkeellä kitustavia mutta otetaan matkaan nuo ulukomailla kulukijatki. Vai kulkee ne eläkeläiset ulukomaillaki ja on muutaki. Paavolan arvokas Lotta-juhla jäi nykyajan jalkoihin. Eipä paljon liiennyt tilaa lotille Raahen Seudussa. Hyvä työmuisti toimii eräänlaisena mielenterveyden puskurina, koska se auttaa ihmistä löytämään eri tilanteisiin enemmän vaihtoehtoja. Leena, Heikki ja Sylvi Timo Soini sanoi ennen vaaleja, että työmies on palkkansa ansainnut. Toinen ihmetyksen aihe on ohjelmien myöhäiset ajankohdat. Kognitiivisten toimintojen säätelyä aivoissa pidetään hyvin merkittävänä osana ihmisen hermostollisessa perusrakenteessa, jossa informaation välittämisestä vastaavat tietyt aivojen osat. pantin 0,40 PS (0,35/kg) 1 00 Kalajoelta! Ojan Muna KANANMUNAT 10 kpl/kot 500 g KOT (2,00/kg) 69 Leivontaan! K-Menu VEHNÄJAUHO 2 kg, raj. KG 10 95 Herkkutorilta! Takuumurea Naudan SISÄja PAAHTOPAISTI Suomi KG HERKULLISTA PYHÄINPÄIVÄÄ! 1 00 Fazer PEHMOVIIPALEET ja -SÄMPYLÄT 300-450 g PS (2,223,33/kg) 1 69 Pepsi, Pepsi Max ja Mountain Dew VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l, sis. Ainakin ikäihmisiltä menevät sivu suun ohjelmat, jotka alkavat iltakymmenen jälkeen. Onneksi nykyiset ay-vastaavat ovat paremmin perillä asioista. Herkkutorin tarjoukset voimassa to-pe, ellei toisin mainita. Entäpä sitten, jos tämä vankkumaton tiedonkäsittelyprosessi jostain syystä takkuaa ja työmuisti tökkii. . Historiikin esitystapa laulaen lienee ollut haasteellinen sanoittajalle. Tule mukaan ajamaan yhteistä asiaa. Näin ollen ihminen harkitsevana ja biologisena olentona näyttäytyy entistäkin mielenkiintoisempana tarkastelun kohteena elävänä tiedonkäsittelijänä. Lähetä tekstiviesti numeroon 17192. Sitä haluaisi kuulla puhetta eikä musiikinräminää. -17% Ilman korttia 3,85/pkt (7,70/kg) 4 99 ERÄ! Tuore kokonainen KIRJOLOHI Suomi, raj. Ha haa, Seminaarinkatu 6:n kellarikerroksen käytävällä on olleet älyvalot jo vuosia! Miksei päälliköt puutu työntekijöiden kotia lähtö ajoista. A Hyvä työmuisti helpottaa oppimista ja työntekoa vahvistaen samalla työhyvinvointia.” Minkä ihmeen takia suomalaisissa asiaohjelmissa käytetään musiikkitehosteita sellaisilla äänenvoimakkuuksilla, että varsinkin kuulolaitteen käyttäjät ovat vaikeuksissa. Työmuisti osoittautuukin tärkeäksi osaksi lyhytja pitkäkestoista muistia, josta vastaavat aivojen otsalohkon tietyt osat. Se on varmaan väärin. Silloin ihmisen pitää olla jo sängyssä eikä telkkarin ääressä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kognitiivisen oppimisteorian mukaan uusi asia voidaan konstruoida mielekkäällä tavalla suhteessa aiempaan tietoon, jolloin tiedonkäsittelyprosessissa näyttäytyy merkittävänä myös oppimisprosessin mielekkyyden aste. Työmuistiongelmiin onkin syytä paneutua entistä enemmän, koska heikentynyt työmuisti hankaloittaa elämää myös arjen keskellä vaikeuttaen koko ihmisen elämää. Muistaminen on prosessi, johon osallistuvat useat erilliset toisiinsa yhteydessä olevat aivojen järjestelmät. Meitä vielä elää, jotka elivät tuon ajan. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Olipa Raahen Eläkeläiset ry:n 50-v juhlassa hyvää ja laadukasta ohjelmaa. Onko se öljysoran koloon laittaminen niin vaikeaa että pakosta jää kuhmulle. Työntekijältä edellytetään joustavuutta ja muutospaineet yrityksissä ajavat työntekijät alati vaativimpiin työhaasteisiin ja uudelleen koulutuksiin. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Ei kaveria jätetä. PL (0,86/l) 1 00 SATSUMAT Espanja KG 9 50 Juhla Mokka KAHVI 500 g, myös tummapaahto raj. Ei mikään kadehtimalla parane. Työmuistia voidaan pitää koko aktiivisen tiedonkäsittelyn ydinkohtana, jossa uusi tieto integroidaan aikaisempiin tietorakenteisiin tavoitteena huomattava tehokkuuden kasvattaminen. Ihmetyttääkin tuo Ilkan kirjoitus, että saako ilmaisun vapautta ja lehden palstaa käyttää noin vääristelevään informaatioon. Entinen ammattiosasto 200 puheenjohtaja ja ”Venäjänkoulun” käynyt Ilkka laskettelee karkeaa puppua. Voi hellan duudeli. 044 7550800 Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-18 ja su 12-18 Tarjoukset voimassa to-su 29.10.-1.11.2015. Nythän se on selvinnyt, se tarkoitti omaa palkkaansa. Kiitos juhlasta. Pakolaiset vois osata... Nimim. Kuorolaulu, tanssiesitys, värsykerhon lausunta sekä eri yhteistyötahojen tervehdykset olivat mielenkiintoista kuultavaa. Tämä puolestaan lisää konstruktiivisia vaikeuksia nimenomaan tehokasta ja mielekästä oppimista ajatellen. TeksTariT . Tuulimyllyn suhinan vai ydinlaskeuman, mun ei oo vaikia valita, suhina ei varmasti tapa. Tietokone ei kykene korvaamaan ihmisen erikoislaatuista tiedonkäsittelyprosessia. Työmuisti vaikuttaa positiivisesti myös ihmissuhteisiin lisäten elämän myönteisyyttä kokonaisuudessaan. Kiihkeästä teknologian kehityksestä huolimatta tietokone ei välttämättä kykene korvaamaan elävän olennon erikoislaatuista tiedonkäsittelyprosessointia. Monellekkaan ei tule 8 tuntia täyteen. EX PS. 2 kalaa/tal
Moninaisten luottamustehtävien lisäksi myös perhe tarvitsee aikaa. Hassilan tehtävä on katsoa, ettei vapaaehtoinen esimerkiksi kuormitu kentällä. . . – Ajan käytöllisistä syistä, toteaa eduskunnan lisäksi myös paikallispolitiikassa, ammattiyhdistysliikkeessä, kirkkovaltuustossa ja osuuskuntaliikkeessä vaikuttava Hänninen. Katja Hänninen tietää, että tehtäviä joutuu priorisoimaan jo välimatkojen vuoksi. Toinen nuori voi auttaa toista yksinäistä nuorta lähtemällä tueksi uuteen tilanteeseen. FAKTA . Vapaaehtoisuuteen ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa. Periaatteessa toimintaa voi verrata entisaikojen naapuriapuun. – Tavallista tervejärkisyyttä ja halua auttaa. Kätevä mies voi korjata yksinhuoltajaäidin lapsen rikkoutuneen pyörän. Perheohjaaja Lea Hassila toimii tulevaisuudessa vapaaehtoistyön koordinaattorina ja huolehtii, että kokonaisuus pysyy hallinnassa. Hänninen heittää tehtäviä vähemmälle On eri asia olla uusimaalainen kansanedustaja ja edustaja pohjoisesta. Vapaaehtoinen voi muun muassa toimia sijaismummona tai pappana. Vapaaehtoiset saavat itse päättää työtehtävät, jotka halutaan pitää keveinä. Hän näkee työssään, että usein asiakas hyötyisi paremmin vertaisestaan kaverista kuin viranomaisen Sinustako auttajaksi lapselle tai nuorelle. – Ajatus on, että on pyrittävä hoitamaan hyvin ne tehtävät, jotka ottaa vastaan. Myös yhteyden kunnallisjärjestöön hän toteaa olevan tärkeä kanava kansanedustajan työn kannalta. Vapaaehtoistyön suunnittelussa on tehty yhteistyötä alueen kolmannen sektorin toimijoiden kanssa, kuten seurakuntien, SPR:n, 4H:n, MLL:n ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. – Kyseessä on yksi toimintamuoto muiden perhetyön palveluiden lisäksi, ei hanke tai projekti, joka kestää pari vuotta ja loppuu siihen. Ensi viikonvaihteessa nainen on Raahen Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön entinen puheenjohtaja. . . Perhepalveluiden esimies Saana Savela korostaa, että nyt alkava vapaaehtoistyö on ensisijaisesti uusi palvelumuoto apua tarvitseville perheille ja nuorille, ei niinkään yhdistyksille. . Vapaaehtoistyö auttaa ihmisiä hakemaan apua herkemmin, toivoo Hassila. Ei Hänninen paikallisareenoilta ole kuitenkaan vetäytymässä. lokakuuta 2015 Miia Lahti miia.lahti@almamedia.fi Kyseessä on uusi toimintamuoto, joka halutaan lisätä Raahen hyvinvointikuntayhtymän lapsiperheiden varhaisen tuen jo olemassa olevien palveluiden rinnalle. Kuntavaaleja hän ei ole miettinyt, mutta myöntää oudolta tuntuvan ajatuksen, että jättäisi kunnallispolitiikan. . Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä Lea Hassilaan, 044 4393700, lea.hassila@ras.fi Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Viime keväänä jatkopestin eduskuntaan saanut vasemmistoliiton Katja Hänninen vähentää luottamustehtäviään. Kunnallisjärjestön puheenjohtajuutta Hänninen arvottaa sellaiseksi, että se vaatii läsnäoloa myös viikolla. . Vapaaehtoiselta tarkastetaan rikosrekisteri ja hän allekirjoittaa vapaaehtoistyötä tekevän sopimuksen, johon on listattu yhteiset pelisäännöt. On tärkeää nähdä paikallistasolla eduskunnassa tehtyjen päätösten vaikutukset. Mitä vapaaehtoiselta kaivataan. Olen ollut puheenjohtajana vuodesta 2011 vuodesta, joten ehkä on jo korkea aika vaihtaa. Kuntayhtymä etsii vapaaehtoisia lapsiperheiden arjen avuksi. Vapaaehtoinen saa halutessaan tehdystä työst ä ä n t o d i s t u k s e n . Kun vaativa ja kiireinen vaalivuosikin on edessä, vetäjää on hyvä vaihtaa. . – Vapaaehtoista ei jätetä yksin. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Torstaina 29. . – On hyvä jakaa vastuuta ja uusia ihmisiä tarvitaan. Henkilökohtaisesti Hänninen toivoo, että tuoreuden lisäksi puheenjohtajan nuijan varteen saadaan myös kokemusta. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä tarjoaa sosiaalija terveydenhuoltopalveluja Raahen, Pyhäjoen ja Siikajoen alueella. Vapaaehtoinen ei käy viikonloppukoulutuksia, mutta hänet perehdytään työtehtäviin. Moni lapsiperhe elää ilman sukulaisten tukiverkostoja. Lapsiperhepalvelut toivoo vapaaehtoistyöntekijöitä lapsiperheille ja yksinäisille nuorille. Savela korostaa, ettei uusi toimintamuoto yritä leikata menoja tai vastaavasti sysätä vastuuta vapaaehtoisille. Varhaisen tuen lapsiperhepalvelut pitävät sisällään lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun, varhaisen tuen perhetyön, ekavauvaperhetyön sekä vauvaperheryhmän. -Tavallisia ihmisiä antamaan arkeen konkreettista apua, linjaavat Lea Hassila (vas.) ja Saana Savela vapaaehtoistöistä. Vesa Joensuu. Hänninen arvelee, että joutuu miettimään myös mahdollisia muita luopumisia, kun käytettävissä on vain 24 tuntia seitsemänä päivänä viikossa. Yksikin kerta, yksi hyvä tekokin on eteenpäin. Kaikki varhaisen tuen palvelut ovat tällä hetkellä asiakkaille maksuttomia. Toisaalta paikallistasolta saa myös tuntumaa valtiotason päätöksentekoon
Nämä tilat turvaisivat palvelujen tarpeen vuoteen 2045 asti. St1 kartoittaa myös muiden toimialojen sijoittumista tontille. 2015. Museoviraston mukaan alueen vanhoilla rakennuksilla on paikallista kulttuurihistoriallista merkitystä. Hänen mukaansa tulvien syntyyn vaikuttaa edelleen entisten tulva-aukkojen tukkiminen Tunkemanojassa, Lahnaojassa ja Lipinsuussa. Nyt patoja muodostuu myös monin paikoin ylemmälle jokeen. Uusia palveluasuntoja Jokikartanon alueelle mahtuisi uuden kaavan ansiosta 65 ja palvelukeskustilaa 2 800 kerrosneliömetriä. Kaavassa on lähivirkistysalue jokirannassa. Tämän toteuttaisi ST1:n neuvottelijoiden mukaan joku kolmas osapuoli. Eino Luodon perikunnan muistutuksiin annettiin sama vastaus, joissa mielipiteet on otettu huomioon,. – Joki on laskultaan hyvin jyrkkäpiirteinen. Miia LahTi Pyhäjoki varautuu vanhusten hoitoon Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Pyhäjoelle suunnitellaan lisää palveluasuntoja ja myös Jokikartanon tilojen laajentamiseen on varauduttu. Se on määritelty merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kunnanhallitus hyväksyi sopimukset ja ne ovat nyt allekirjoituksia vailla. – Muutenkaan jokiuomaa ei ole pidetty kunnossa, vaan se on päässyt kasvamaan heinää, pajua ym. on siitä annettiin useita vastineita, joita on nyt huomioitu. Tontin vieressä on kunnan omistama lähivirkistysalue, joka rajoittuu länsiosaltaan Pyhäjoen jokirantaan. Ennen joki oli vapaa Kittilän ja Purasen koskien kohdalla, Kittilä kertoo. Sopimuksen mukaan yritys voi vuokrata Ollinmäeltä vuokraamansa tontin halutessaan kolmannelle osapuolelle. Alue on osin tulvauhan alla, mutta näille ei ole rakentamista osoitettu. Kaavan ollessa vireillä ja esitysten nähtävillä. Kunnanhallitus oli myös muuten kaavamuutoksen kannalla ja se on julkisesti nähtävillä 3.11 – 2.11. Pyhäjoen kunta ja St1 Oy ovat neuvotelleet tontin varauksesta ja tonttikaupasta Ollinmäen teollisuusalueen yrityskylään. Pian nähtävillä olevasta Saaren alueen, Jokikartanon asemakaavamuutoksesta ilmenee, että Pyhäjoen kunta varautuu väestön ikääntymiseen ja vanhuspalvelujen kasvuun. -Tavallisia ihmisiä antamaan arkeen konkreettista apua, linjaavat Lea Hassila (vas.) ja Saana Savela vapaaehtoistöistä. Museoviraston mukaan alueella ei ole valtakunnallisesti merkittäviä maisema-alueita, mutta aluetta rajaava Vanhatie on osa Pohjanmaan rantatietä. – Usein käy niin, että apua haetaan liian myöhään. Kunnanhallitus suostui pyyntöön, mutta ei korvaa aiheutuvia kuluja. St1 haluaa kuitenkin tehdä tontilla maaperätutkimuksen, jossa tutkitaan maaperän rakentamisolosuhteita sekä mahdollisia pilaantumisia. Jokikartanon palvelukeskuksen ja terveysaseman lisäksi alueella on myös muutamia maatiloja ja omakotitaloja. Samassa kokouksessa kunnanhallitus hyväksyi vuokraussopimuksen muutoksen Weld One Oy:n kanssa. Alueen maaperän tulee läpäistä St1 Oy:n teettämä ympäristötarkastus. Yritys aikoo investoida tontille automaattiaseman, jossa on polttoaineiden jakelua henkilöautoille ja raskaalle kalustolle viimeistään kahden vuoden kuluttua siitä, kun kauppakirjat on allekirjoitettu. ST1 tutkii myös mahdollisuuksia toteuttaa alueelle taukopalveluita, joita olisivat kahvilaravintola ja muut oheispalvelut. neuvoista. Saaren alueen Jokikartanon osa ympäristöineen käsittää Pohjoishaaran etelärannan aluetta 14 hehtaaria Vanhatien sillasta Kiiskiläntielle. Kittilän mukaan tulvien ehkäisemiseksi työt olisi aloitettava alhaalta jokisuulta mm. St1 Oy on kiinnostunut Ollinmäen yrityskylän tontista, jonka pintaala on 4 665 neliömetriä. Hänen mukaansa voimaloiden aiheuttamasta veden säännöstelystä johtuen veden luonnollinen kulku on muuttunut. Muutamat alueen yksityiset omistajat ja asukkaat ovat lausuneet omia mielipiteitään kaavamuutoksesta ja niitäkin on otettu huomioon nyt kaavaehdotukseen asti edenneessä asiassa. Virkistysalue viereiselle omistajalle Pyhäjoen Kielosaaren viereiseltä uudelta kaava-alueelta on myyty tontti Projeckt Management PM Oy:lle. Lisäksi Vanhatien osa on luokiteltu kohtalaisen säilyneeksi. Jouni Salmivuoren tilaa ei enää ole nipistetty julkisille palveluille, vaan se säilyy pientalokorttelialueena. palauttamalla entiset tulva-aukot. lokakuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Usein lapsiperheet mieltävät, että avun hakeminen viranomaisen kautta tarkoittaa välittömästi, että lapsi otetaan huostaan. Kunnanhallitus hyväksyi kaavamuutoksen ja siitä tehdyt vastineet saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin. Toivomme, että perheet ottaisivat yhteyttä matalalla kynnyksellä. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Kittilä ottaa kantaa joen tulvasuojeluun Ikänsä Pyhäjoen varrella asunut Arvo Kittilä on lähestynyt Pyhäjoen kuntaa ja Ely-keskusta omalla kannanotollaan Pyhäjoen tulvasuojelussa. aluskasvillisuutta, mikä vaikeuttaa veden kulkua, hän moittii. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Jokikartanon alue on lähiympäristöineen myös osa Pyhäjokisuun maakunnallisesti merkittävää maisemaaluetta. – Osaltaan patojen syntyyn on vaikuttanut myös entisen uittoväylän tukkiminen Kittilän kohdalla. Lapsiperhepalveluissa pyritään siihen, että jokaiselle perheelle löytyisi juuri perheiden tarpeita vastaava avun ja tuen muoto, Savela alleviivaa. Pyhäjoen kunta valmistautuu kuitenkin jo asemakaavamuutoksilla vanhustenhoidon tarpeen lisääntymiseen vuoteen 2045 mennessä. Kunnankyrön tila on muutettu asuinpientalotontiksi, kuten Lahja ja Olavi Isotalon perikunta on halunnut. St1 miettii Pyhäjoelle taukopaikkaa. Hän on myös valmis esittämään ajatuksiaan paikan päällä. Uoma oli aikaisemmin luonnontilassa, eikä silloin jääpatoja syntynyt kuin vasta jokisuistoon, hän kirjoittaa. Torstaina 29. Yritys haluaa hyödyntää jokirantaa alueelle tulevien asukkaiden tarpeisiin. Haluatko jakaa tarinan. Perhetyön asiakkailla saattaa olla tiettyjä ongelmia tai kriisivaiheita, mutta työmme ei liity lastensuojeluun. Kunnanhallitus päätti lähettää kirjeen arvioitavaksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen johtavan tulvariskien hallintasuunnittelun ohjausryhmälle. Jokikartanon katto on korkealla ja seinätkin leveällä. Perhetyön palveluja Raahen seutukunnassa käyttää noin 120-150 perhettä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan perhetyössä halutaan tarjota vaihtoehtoja arjen pulmatilanteisiin
. 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Torstaina 29. Nuorisotoimenjohtajan Ari Pietarisen ja lautakunnan näkemykset eivät käyneet yksiin. 010 665 5185 Kuponki-ilmoitukset lehden konttoriin torstaihin klo 14 mennesssä. . Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Kerola vetää myös hallinnonuudistustoimikuntaa, joka valmistelee vuosikymmenen uudistusta. Vasemmistoliiton Raahen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Katja Hänninen odottaa mielenkiinnolla keskustelua, jota varmasti syntyy kunnallisjärjestön kokouksessa. 7€ alk. . Äänestyspäätöksellä 4-3 lautakunta päätyi toimikunnan esityksen taakse keskustan ja kokoomuksen jäsenten äänin. . Mittasuhde-ero on merkittävä varhaiskasvatuksen, perusja lukio-opetuksen sekä nuorisotoimen välillä. Tietoa ja valmisteluaineisto Raahen sivuilla www.raahe.fi . 24%). alk. . (alv. Mikä on esimerkiksi nyt lausuntojen arvo lopullisessa päätöksenteossa. Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten. 12€. Kommentoimaan on jo ehättänyt tulevaisuuslautakuntaan fuusioitavaksi suunniteltu nuorisolautakunta. Kuntalaisilta pyydetään vapaamuotoisia lausuntoja Raahen kaupungin organisaatiouudistuksesta, joka koskee luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita. Riskinä nähtiin, että nuorisovaltuuston liikkumatila kapenee, kun sen toimintaedellytykset määrittelee kaupunginhallitus. Kuinka se sopii opiskelijoiden tai työelämässä olevien perheellisten elämään. Jotain ristiriitaa on, kun kynnys lähteä vaikuttamaan pitäisi olla matala. Toimiiko paletti, kun 12 lautakuntaa puristetaan neljäksi. Uudistusta valmistelevan työryhmän puheenjohtaja on valtuuston puheenjohtaja Inkeri Kerola. Kritiikkiä sai myös ajatus sijoittaa nuorisovaltuusto kaupunginhallituksen yhteyteen. – Tärkeintä on, että kuntalainen pääsee vaikuttamaan. Esityksessä nuorisopalvelut on sijoitettu samaan kokonaisuuteen varhaiskasvatuksen ja opetuksen kanssa. Inkerillekin saa soittaa. JÄTÄ ILM OIT US: Puh. A Huoli on, ettei tule kuulluksi. Hän muistuttaa, että lautakuntien karsiminen ei vielä tarkoita, että syntyisi laadullisesti parempia päätöksiä, vaikuttavuus olisi parempi tai saataisiin hallinnollisia säästöjä. Keskittyykö valta kaupunginhallitukseen vai kaupunginjohtajalle. Hänninen pitää mallia radikaalina. Hän myöntää esityksen pitävän sisällään paljon kysymyksiä, joihin vastausta ei välttämättä saada ilman kokeilua. Vesa Joensuu • Oheisella kupongilla • Lehtien verkkopalvelussa/ MyyJaOsta.com • Sähköpostilla: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi • Soittamalla konttoriin puh. Lapset ja nuoret -kokonaisuus on osa tulevaisuuslautakuntaa. 010 665 5185 Fellmaninpuistokatu 4, PL 61 92101 RAAHE www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Puhelut 010 -numeroihin maksavat Suomesta soitettuna: 0,088 €/min. Lähidemokratiaa toteutettaessa ei tule kasvattaa byrokratiaa tai luoda päällekkäisyyksiä. Esityksessään Pietarinen ilmaisi pelkonsa, että esitetyssä mallissa nuorisotyöstä tulee aputoiminto. Saa sanoa, miten Raahea viedään FAKTA . Huolissaan hän on siitä, että nuorisoasiat jäävät isompien kysymysten jalkoihin. Ari Pietarinen Nuorisotoimenjohtaja Valmistelussa on yksi merkittävimmistä uudistuksista, jonka vaikutus on pitkälle tulevaisuuteen. Miten toteutuu lähidemokratia vai toteutuuko lainkaan, kun Raahen malli on vain liitetiedostona. lokakuuta 2015 Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Montako lautakuntaa, mitä päätetään missäkin ja kuka kuuluu mihinkin. . Hän miettii myös, kuinka löytää monen alan asiantuntijoita. Lausunnot sähköpostitse kirjaamo@raahe.fi 5.11.2015 mennessä. Hänen mielestään muutos ei kuitenkaan ole tuomassa merkittävästi lisäarvoa ratkaistaessa opetustoimen ongelmia. Mallin hän arvelee tekevän kunnallispoliitikoista puoliammattilaisia lisääntyvän kokousmäärän myötä. Demokratian toteutumistakin pitää miettiä. Raahen kaupungin hallinnonuudistustoimikunta on kevään ja syksyn mittaan valmistellut kaupunkiin uutta organisaatiota, josta kuntalaisetkin saavat nyt sanoa. Pietarinen on pettynyt, mutta pitää hyvänä, että lautakunta sai ilmaista kantansa
3,59/pkt (7,18/kg) -11% 3 pkt 2 39 kpl Valio Aura SINIHOMEJUUSTO 170 g 14,06/ kg PERSIMON Espanja 1 99 kg Riitan Herkku KÄPYKAKKU 700 g 14,21/kg 9 95 kpl Atria KARJALANPAISTI 700 g 8,50/kg 5 95 rs HK takuumurea NAUDAN ULKOFILEE palana, Suomi 16 95 kg 4 99 sis. PARHAAT TARJOUKSET PYHÄINPÄIVÄÄN ERÄ! Palvelusta herkullinen KIRJOLOHENMÄTI 9,63/ kg, Suomi Jättis TUUTIT 113-115 g 8,70-8,85/kg Raj. lokakuuta 2015 – RAAHEN SEUTU RAAHE puh. Sunnuntaina 1.11. . Lisätiedot www.kesko.. Tervetuloa maistamaan! Tarjoukset voimassa TO-PE 29.–30.10.2015 ellei toisin mainita. 2 pkt/tal. 30.3.2015 alkaen 19 98 sis. pantit 1,60 -12% 4 pack Hinta ilman K-Plussa-korttia 5,49/4-pack (0,65/l) sis. palvelemme klo 12-18. / Vastuullisuus Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin sekä kiinteän ja mobiiliverkon liittymästä 8,35 snt/puh+12,09 snt/min (sis. 9 50 Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 34 90 kg Flora KUOHU JA RUOKA 2,5 dl 2,00/l myös laktoositon, ei maustetut 2 .4 tlk Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks.0,79/tlk (3,16/kg) -36% Haapalan Maalais JUUSTOLEIPÄ 500 g 9,98/kg myös vähälaktoosinen 4 99 kpl COCA-COLA 1,5 l, 4-pack 0,57/l, myös Zero ja Light Raj. pantit 2,70 18 -pack 1 .kpl Halloween KURPITSA Espanja 4 99 kg KUOHUKERMA 2 dl 3,75/l 75 prk Palvelemme pe 30.12. ERÄ! Palvelusta tuore KUHAFILEE Suomi, säävaraus 24 90 kg 5 99 rs HK NAUDAN JAUHELIHA 17% 1 kg/rs 5,99/kg raj. pantit 1,60 Karhu OLUT 4,6% 0,33 l/tlk, 18-pack 2,91/l voim. 7 95 kg ERÄ! Palvelusta kokonainen SAVUSIIKA Perämeri 12 95 kg GRAAVIJA KYLMÄSAVULOHISIIVUT 150 g 21,67/ kg yks. 10 kpl/tal. 2 rs/tal. 2 erää/tal. Torstaina 29. 1 erä/tal. 010 538 4600 MA-PE 7-21, LA 31.10. 3,49/pkt (23,27/kg) 6 50 2 pkt Juhla Mokka KAHVI 500 g 6,33/kg myös tumma paahto raj. Artolta Maalaishyytelö 10,95 kg. ALV 24%). myymälämme ovat suljettuina. ERÄ! Tuore LOHIFILEE vakuumipakattu, Norja raj. LA 31.10. SULJETTU, SU 12-18 w w w .k -c ity m ar ke t. klo 7-21. Tervetuloa!
Monena kesänä Leena on käynyt Sodankylässä kirjoittajakurssilla, viimeksi Siri Kolun oppilaana. Leena Pyhäluoto on julkaissut vuonna 2013 runokirjan Auringonsädelapsi. Kun Leena sitten istuu tietokoneen ääreen, teksti vain kirjoittautuu ulos. Ensi kesänä pitäisi uskaltautua Juha Hurmeen draamakurssille. Yllätysvieras sulatti sydämet terästehtaalla SSAB:n Raahen tehtaann tutkimuskeskusesta löytyi keskivikkoaamuna yllätysvieras. – Kissa oli aika heikossa kunnossa. Vaikka tarina päättyy sellaiseen tilanteeseen, että siitä voisi vielä jatkaa, ei Leena ole antanut itselleen siihen lupaa. Leena kirjoittaa samaan tapaan kuin Mozart ruukasi säveltää: päässään. Raahelaisten avauskierroksen vastustaja tulee Oulusta. Isoäiti sanoo suhdettaan tammikuussa yhdeksän vuotta täyttävään Rauhaan erittäin hyväksi ja lämpimäksi. Siellä on myös Lempiperhonen, Sanelma-siili, musta Ylermi-kyy ja Taneli-taivaanvuohi – se liitelee tässä lahden yllä. klo 14 2 AS Moonin kakkosjoukkuekin pääsee vauhtiin futsalin 3-divarissa. AS Moon – Lapuan Ponnistus La 31.10. – Tiloja ei käytetä päivittäin. Sodan pommituksilta säästynyt rakennus näkyy myös Rauhan kotiin. – Kurssittaminen kannattaa. . Viime vuonna viime tippaan tulleilla oli iso haaste löytää autolle parkkipaikkaa. Päähän jumiutuneet hiiret piti kirjoittaa ulos kirjaksi Ilman näitä maisemia runot ja tarinat olisivat saattaneet jäädä syntymättä, toteaa Leena Pyhäluoto kotipihallaan, merenrantakalliolla. . Pyhäjokinen Leena Pyhäluoto ei uskaltaisi koskea elävään hiireen. Lapua on siitä lähtien pelannut 1.divisoonassa. Kaksi muuta lastenlasta, Niilo ja Emma ovat vaaleita ja sinisilmäisiä. SaRi JaaTinen. Jos kissa on mennyt huoneeseen jo maanantaina, on se viettänyt siellä pari vuorokautta. RJK – Ahmat La 31.10 klo 16 4 Pyhäjoen Joki-Kiekko ja Teräs-Kiekko ottavat yhteen perjantaina klo 19 Pyhäjoen jäähallilla. . Pennun löytänyt Juha Lempinen kertoo, että kissalla kävi itse asiassa hyvä tuuri. . 8 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Torstaina 29. AS Moon 2 – Oulun Tarmo Ti 3.11. Kirjan tapahtumat sijoittuvat edelleen Berliiniin, mutta Pyhäjoellakin käydään, kuten edellisessäkin kirjassa. Ilmoita meille toimitus.raahenseutu@ almamedia.fi UrheilUtärpit Pyhäjoen Joki-Kiekko ja Teräs-Kiekko ottavat perjantaina yhteen III-divisioonan paikallispelissä. – Kun olin saanut kirjan käsistäni, ne ryötit jäivät elämään päähäni, Leena nauraa. Takakannessa komeilee upea sinihomejuustokakku. Lauantaina joukkueella on mahdollisuus osua paremmin maalipuiden väliin, kun lapualaiset saapuvat Raahen liikuntahallille pelaamaan futsalin 1.divisioonaa. Se löytyi tiloissa olleesta saavista. Joukkueilla on yhteistä historiaa kaudelta 2011– 12, jolloin lapualaiset voittivat AS Moonin 1.divisioonan karsinnoissa. PJK pelaa lauantaina Haapavedellä ja TeKi Limingassa. klo 19 Seuraamme tällä palstalla alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. Hiirisisarusten tarinat olivat valmiina jo ennen kesää. . Huonolla tuurilla siellä käydään puolen vuoden välein suodattimen vaihtotyön yhteydessä. – Rauha on minun väriseni, tummat silmät ja ruskea tukka. Pölynpoistohuoneen ovet pidetään aina kiinni. Ahkerasti kirjoittajakoulutuksissa käyvä Leena on saanut myös omaelämäkertansa mukavaan vaiheeseen – kurssin tulosta sekin. 1 AS Moonin maalivire oli EteläSuomessa hakusella. Tiedätkö jonkin tapahtuman. Muuta pääsyä tiloihin ei ole. Hiiret myös lisääntyivät ja Rauhan kanssa keksittiin uusille hahmoille nimiä. Fakta . Leena Pyhäluodon ensimmäinen satukirja Viirun ja Hillerin seikkailut ilmestyi viime vuonna. Kissa antoi ottaa itsensä kiinni, mutta kun ihmettelijöitä alkoi kerääntyä ympärille, se alkoi säikkyä. . – Seuraavassa tarinassa seikkailee älyttömän sukkela Alma-sisilisko ja hänen ystävänsä Odonata-sudenkorento. Maanantaiaamuna ulko-ovi oli kuitenkin ollut hetkellisesti auki, joten kissa on todennäköisesti livahtanut sisään sitä kautta. Hiiret Leena uskoo käsitelleensä nyt tämän kirjan osalta. Silti hiiret taas pääosassa hänen uudessa kirjassaan. Jatkopaikka vaatii molempien otteluiden voittamista. Sen sijaan uusia tarinoita on lähtenyt syntymään ihan omalla pihalla. Kissa on nyt toimitettu löytöeläinkodille odottamaan mahdollista omistajaansa. Julkaisujuhlaa vietetään Pyhäjoen kirjastolla 6.11. Toinen satukirja, joka on jatkoa edelliselle eli Hiirisisarukset, ilmestyi pari viikkoa sitten. klo 18.30 3 Raahen Jääkiekkoklubin Bnuorten mahdollisuudet edetä karsintojen kautta Suomisarjaan ratkeaa viikonloppuna. Jos sellaista ei löydy, on kissa sulattanut jo useammankin SSAB:n työntekijän sydämen, joten koti sille löytynee. Joukkueiden III-divisioona jatkuu paikallispelin jälkeen lauantaina vieraspeleillä. – Ja minä vielä inhoan sinihomejuustoa, mutta ajattelin, että se olisi näiden hiirten mielestä herkkua. – Tyttärentyttäreni Rauha oli toivonut paksumpaa kirjaa ja tämä onkin nyt paksumpi kuin edellinen. Pyhäjoen jäähallille kannattaa mennä ajoissa. Kirjoitusprosessi oli Leenalle helppo, eikä kertaakaan tarvinnut jumiutua miettimään mitä hiirihahmot seuraavaksi keksivät. Lauantain kotipelin jälkeen RJK pelaa viimeisen karsintaottelun sunnuntaina Kemijärvellä. Roy ViiTanen Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Leena Pyhäluodon ensimmäinen satukirja Viirun ja Hillerin seikkailut ei suinkaan tyhjentänyt kirjoittajan satulaaria. Kirja sai alkunsa, kun Leenan Berliinissä asuva tyttärentytär Rauha pyysi isoäitiään kertomaan iltasatua omasta suustaan, ei kirjasta. Tarinat rakentuvat muun muassa yksinäisillä lenkeillä, joille ei kaveria tarvita, koska luonnon keskellä ja omassa rauhassa liikkuessa jutut alkavat elää. Merenrantakalliolla asuvan Leenan piha onkin kuin suoraan satukirjasta: kallioita, känkkyräisiä mäntyjä, sammaleita ja houkuttelevia polkuja. Nyt kuitenkin satuin aamulla käymään siellä. . . Jokainen opettaja katsoo tekstiäsi eri näkökulmasta. Kansikuvassa hiirijoukko katselee komeaa vesitornia. . lokakuuta 2015 Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi SSAB:n Raahen tehtaan tutkimuskeskuksen työntekijöitä odotti aamulla yllätys, kun tutkimuskeskuksen D-hallin pölynpoistohuoneesta löytyi kissanpentu. kello 17.30. Kun Kokkolassa opiskeleva Leenan miniä Leena-Kaisa Pyhäluoto oli saanut kuvituksen valmiiksi, oli kirja valmis painettavaksi. PJK – TeKi Pe 30.11
Paljon kaivattuja kursseja taitokeskuksella ei ole vielä järjestetty. – Luvassa on ainakin makrameekurssi. Saat 8 tunnin latauksella yli 35 minuuttia käyttöaikaa, joka riittää noin 14 ajokertaan. . Elintarviketuottajilla on puolestaan tarjolla esimerkiksi marjatuotteita ja yrttejä. 8,50€, la 9,50€ LOUNAS koko pöytä ma-la lapset • 2-7 v. 9,50€ RAAHE 2,58/kg Kalatarjous voimassa to-pe 29.-30.10 Lift & Cut -kaksivaihetek niikka nostaa partakarvat ja leikkaa ne miellyttävästi . Katkarapukeitto G,L Nakki-pekonistroganoff G,L Meetwursti-kasviskiusaus G,L ma 2.11. Suunnitelmissahan oli, että Taitokeskuksen toiminta alkaa pyöriä taas elo-syyskuussa, mutta kun se viivästyi, niin sen puitteissa kysyntää on tullut paljon. Torstaina 29. Johdolliseen ja johdottomaan käyttöön. Taitokeskus muutti Seminaarille toukokuussa. 5,80€ • aikuiset ja lapset yli 12v. Ergonominen muotoilu helpottaa käyttöä ja tekee parranajosta miellyttävää. – Kyselyitä toiminnasta on tullut paljon. Myymälän ovet ovat olleet avoinna siitä asti ja kutomaankin on päässyt. Makramee on sellainen punontatekniikka. Flex & Float myötäilee automaattises ti kasvojen ja kaulan muotoja ja tekee parranajosta miellyttävää. Aurakeitto G,L Valkosipulinen possukastike G,L Silakkapihvit L ke 4.11. Perinteinen kaalikeitto G,L Jauheliha-muusilaatikko G,L Broilerin koivet G,L to 29.10. Haluatko jakaa tarinan. Siitä on mallikappaleitakin nähtävillä viikonloppuna. Ohjelmassa on muun muassa työpajoja. Pyhäinpäivä café suljettu ti 3.11. – Lauantaina on kehräkranssin valmistusta ja sunnuntaina huopatossujen valmistusta uudesta Green Craft -kierrätyshuovasta. Virtanen kertoo, että luvassa on neljän tunnin lyhytkursseja, joita järjestetään lauantaisin, jotta työssäkäyvätkin pääsevät mukaan. Messut ovat käsityöja elintarviketuottajien erikoismessut, jotka järjestetään nyt viidettä kertaa. Käsityöläiset ovat erikoistuneet useisiin tekniikoihin ja materiaaleihin, muun muassa huovutukseen, kankaanpainantaan, keramiikkaan, korujen valmistukseen, lasitöihin, tilkkutöihin ja puutuotteisiin. Meillä on Taitokeskusten oma malli, seinätekstiili, jota tehdään. Järjestäjänä toimii Työja kehitysosuuskunta Kuutos-Tiimi Hantvärkkärien Marrasmessuilla on tarjolla yksilöllisiä tuotteita juhlavalmisteluihin ja lahjahankintoihin. Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Raahen Taitokeskus viettää viikonloppuna avajaisiaan Seminaarin tiloissa. Samaan aikaan Raahen seminaarin tiloissa vietetään viikonloppuna myös Hantvärkkärien Marrasmessuja. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. 4,20€ • 8-12v. Käsityöläisten viikonloppu Taitokeskuksessa järjestetään vielä ennen joulua muun muassa makramee-kurssi. Virtanen kertoo, että syksy on ollut kudonnanohjaajan vaihduttua toiminnan uudelleen käynnistelyä. suljettu Hyvää Pyhäinpäivää! Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! 7 95 2 50 3 50 Kotimainen hautakynttilä kannella paloaika n.20h 7 kpl á 0,60 pkt 39 95 HINTA POMMI ! 2 99 kg. Mukaan työpajoihin pääsee tulemalla paikan päälle ja hankkimalla täältä tarvikepaketin, kertoo Raahen Taitokeskuksen uusi kudonnanohjaaja Paula Virtanen. Taitokeskus Raahen Syystäpinät Rantakatu 7 A:ssa ja Hantvärkkärien Marrasmessut Rantakatu 7 D:ssä la-su klo 11-17. 1,5kg 1 29 pkt 89 kg 3 79 rasia Snellman Kunnon karjalanpaisti 500g 4 99 99 kg pss www.HHnet .fi Pyhäinpäivänä la 31.10. Akun merkkivalo. Nyt avajaisten yhteydessä julkaistaan myös kurssikalenteri, josta löytyy tekemistä vaikka pukinkonttiin. Hernekeitto G,L Jauheliha-sipulikastike G,L Kasvis-kalkkunavuoka G,L LOUNAS ma–pe 10.30–15, la 11-15 • keittolounas 6,50€ • kotiruokalounas ark. lokakuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Taitokeskusta pyörittää yhdessä Virtasen lisäksi Raahen kaupungin hanketoiminnan Värkkäripaja. HQ6925 ladattava partakone takuu 24kk Lahjavinkki isälle Hautalyhty + varsi lyhdyn mitat: korkeus 20cm, leveys 13cm, varsi 58cm Öljykynttilä 6kpl/pkt paloaika n.2 vrk ERÄ! Viljaporsaan juhlakinkku potkalla pakaste n.7-8kg Meijerivoi 500g normaalisuolainen 2 pkt /talous 7,58/kg 2 pkt /talous Banaani, Ecuador Vaasan tumma tai vaalea lounassämpylät 320g 3,09/kg Atria porsaan ulkofilee n. Sofia Roukala esittelee mallia. Viikonloppuna vietetään niin Raahen Taitokeskuksen Syystäpinöitä kuin Hantvärkkärien marrasmessuja. MaariT KesTi pkt/plo pss Pyhäinpäiväksi! Elintarviketarjoukset voimassa to 29.10 ti 3.11.2015 ellei toisin mainita! ma-pe 8-21 Palvelemme viikolla 44 RAAHE ERÄ! Norjan lohifile 6 89 kg Lounaan ruokalista la 31.10. Nakkikeitto G,L Kassler ja punasipulikastike G,L Broilerivuoka G,L pe 30.10. Tunnetko jutun arvoisen henkilön
Pyhäinpäivänä, syksyn ja talven pimeässä taitekohdassa, haudoille tuodaan kynttilöitä vuosi vuodelta ahkerammin. . Uskova liittyy sukupolvien ketjuun ja kasteensa perusteella ja Kristukseen uskovana myös hän on pyhä. klo 18 20. Pyhyys ei viittaa vain kuolleisiin. Kulttuurisihteeri Marjo Luokkanen, mistä oikein on kyse. . Siikajoen ja Revonlahden suntiot ovat myös hautausmaan hoitajia ja talonmiehiä. Satuja lukee kirjastolla työskentelevä Eemeli Anttila. – Tilaisuus on äärimmäisen kaunis ja koskettava, Revonlahden ja Siikajoen suntiot Tarja Manninen ja Sirkka Asunmaa korostavat. Mutta sitä ennen haudoille syttyy kynttilöiden kimalteleva meri. Jos ihan suoraan sanon, niin odotan jo lumen tuloa, Tarja Manninen naurahtaa. Siistimpiä saa tästä maasta hakea.” – Harava on tärkein työkalu ja kyllä se on tänäkin syksynä ollut ahkerassa käytössä. Alttarilla luetaan jokaisen vainajan nimi ja hänen muistokseen sytytetään kynttilä. Kun olin kesällä vuorotteluvapaalla, niin täällä olivat sillä aikaa keksineet tällaisen tapahtuman. Palautteesta päätellen molemmat ovat hoitaneet työnsä hyvin. Minkälaista ohjelmaa on luvassa. Seurakunnan työntekijä ei väsy ihastelemaan ilmiötä. ”Meidän kirkko on Suomen ja koko maailman kaunein!” Saman vastauksen saa sekä Siikajoella että Revonlahdella. Muun muassa. – Ihan sydäntä lämmittää. Pimeys saa luvan väistyä. Pappi lukee poisnukkuneen seurakuntalaisen nimen ja suntio sytyttää ensimmäisen kynttilän. Kirjasto onkin siihen oikein hyvä paikka. . Meillä on vaan mukavia kummitusjuttua, eikä mitään verenroiskintaa, kun se ei ole kivaa eikä nättiä. Kirkoissa pyhäinpäivä on viidenneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä jouluaaton, ensimmäisen adventtisunnuntain, ensimmäisen joulupäivän ja kiirastorstain jälkeen. Kumpikaan ei ole joutunut kokemaan, että seurakunnan työntekijän kyyneleitä olisi paheksuttu. – Eivät ole. Haudoilla kesäkukat ovat vaihtuneet kanerviin ja havuihin jo aikoja sitten. Ovatko sadut ja koristelut pelottavia. Ja käpyjä – niitä vasta riittääkin! Seurakuntalaiset osallistuvat innolla kirkkomaansa puhdistukseen niin Siikajoella kuin Revonlahdellakin. Pienellä paikkakunnalla kynttilän joutuu sytyttämään niin usein tutulle vainajalle. – Meillä on kummitussatuja kuudelta, puoli seitsemältä ja seitsemältä. Kiintymys omaan kirkkoon ja kirkkomaahan on käsinkosketeltava. . 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Torstaina 29. Sitten on väristystehtäviä ja suunnistustehtävä, jossa lapset etsivät kartan avulla kirjastoon kätkettyjä kuvia. Kaikki alkaa olla valmista talven ja valkoisen lumivaipan tulolle. Sirkka Asunmaa taistelee roskia vastaan keräävällä ruohonleikkurilla. Ihan mikä tahansa, itselle mieluinen naamiaisasu käy. Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Pyhäjoen kirjastolla järjestetään perjantaina Karrrmiva yökirjasto eli kummitusten kavalkadi. – Kyllä saa. kirkko Revonlahden tunnelmallinen puukirkko ja kirkkopiha odottavat pyhäinpäivää ja kynttilöiden tuojia. – Lämmin halaus on usein paljon lohdullisempi kuin kömpelö sanahelinä. Saa tulla niin kuin haluaa. Kenelle tapahtuma on suunnattu. Surevan ihmisen kohtaaminen on tunnetusti vaikeaa. . Pieni puutarhatraktorikin on käytettävissä. Pyhäinpäivän lähestyessä kirkkomaat on puhdistettu tavallistakin tarkemmin. Tottumuksissa on kuitenkin eroja. Pyhäinpäivä on tunneherkkä päivä, joka nostaa pintaan myös omat menetykset. Voi pukeutua kummitukseksi tai vaikka prinsessaksi. – No halloween on nykyään muodikas, Amerikasta tullut karkki tai kepponen -juttu. Kynttilöiden valoa tarvitaan. – Se on suunnattu alakoululaisille ja alle kouluikäisille. – Kirjasto koristellaan halloweenaiheen mukaan. Lähde: Suomen ev.lut. Päinvastoin, surunsa keskellä elävät ihmiset saavat lohtua myötäelämisestä. Kirkko ja kirkkomaa ovat rakkaita Fakta . Pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Pakko ei kuitenkaan ole pukeutua. Karrrmiva yökirjasto Pyhäjoen kirjastolla perjantaina 30.10. Pyhäinpäivänä hautausmaille syttyy kynttilöiden meri. ”Miksi ette mene tekemään juttua Revonlahden ja Siikajoen hautausmaista. lokakuuta 2015 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Kirkon alttarikaiteella odottaa rivi sytyttämättömiä kynttilöitä. ArkisTo/Heikki Tyynysniemi. – Vaikka meidät on koulutettu keskittymään työhömme, omia tunteitaan ei jaksa aina peittää. Molemmat myöntävät, että liikutus saa joskus yliotteen. Tarja Manninen on huomannut, että sanoja ei välttämättä tarvita ensinkään. Ja samalla liikuttaa. Halloweeniin kuuluu myös naamiaisasut. Saako kirjaston tapahtumaan pukeutua. . – Oksia, kaarnaa, neulasia. Hyvä esimerkki luettavasta sadusta on eräs Pekka Töpöhäntä -satu, jossa kummitus paljastuukin mäyräkoiraksi. Revonlahdella tykätään mennä talkoisiin kun taas Siikajoella haravoidaan ja putsataan silloin kun itse parhaaksi koetaan. Vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten muistaminen pyhäinpäivän hartaustilaisuudessa on yleistynyt seurakunnissa nopeasti. Ne ovat oikein kilttejä. Putsaamista riittää, sillä jokainen tuuli sormeilee puista irti omat käyntikorttinsa. Ja kun on saanut haravoitua ja kääntänyt selkänsä, niin eikös vaan olekin taas käytävät lehtien ja neulasien peitossa. Pyhäjoen kirjastolla kummitusten kavalkadi Pyhäjoen kirjastolla ollaan perjantaina Halloween-tunnelmissa. Lumeton pyhäinpäivän aika on jouluakin pimeämpi
Makoisa puffetti Vapaa pääsy! Järjestää Käsityöläistalo Kuutos-Tiimi Tiedustelut 08-222 023 Tervetuloa mukaville messuille! Hantvärkkärien Marrasmessut Alpuan kylätoimintayhdistyksen puheenjohtaja Timo Rankinen. Tunnustusta on juhlittu jo muualla, mutta ei vielä omalla kylällä, joten tämä on nyt kylän väelle tarkoitettu juhla. alkaen. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Tuulikki NousiaiNeN Tuulikki NousiaiNeN Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Vuoden kyläksi syyskuussa valitussa Alpuassa juhlitaan tunnustusta koko kylän voimin tulevana sunnuntaina. – Me ei jäädä laakereille lepäämään, Rankinen sanoo. Mukana yli 30 yrittäjää. Millainen on kuntalaisten taloudellinen vastuu hankkeen osoittautuessa tappiolliseksi. Nyt aiheesta keskustellaan koko kylän voimin. Kirjaamon postiosoite: PL 293, 90101 Oulu, sähköposti: kirjaamo.pohjois@avi.. Perjantai alkaa seminaarilla, jonka aiheina ovat taloudelliset, poliittiset ja ympäristönäkökulmat kaivokseen ja ydinvoimalaan. marraskuuta. Sunnuntaina on työpajan vuoro. Kohteena Fennovoiman ydinvoimalahanke ja paikkana Pyhäjoki. Alpuassa juhlitaan Vuoden kylää Vaatehuoneessa palamaan syttynyt patja oli aiheuttaa tulipalon tiistaiiltana kello 20 aikoihin Raahen Olkijoella. Illalla Atomin paluu -elokuvanäytös Raahen Huvimyllyssä. klo 13. arkisTo/Vesa JoeNsuu. Miten Laivakankaan kaivos on vaikuttanut ympäristöön. Kuulutus ja täydennykset ovat nähtävillä myös www-sivuilla osoitteessa www.avi.. Johtokunta kokoontuu klo 18.00. Patja paloi vaatehuoneessa Raahessa ja Pyhäjoella järjestetään ydinvoimaja kaivoskriittinen tapahtumaviikonloppu 6.–8. /lupatietopalvelu. Alustajina ovat kyläaktiivi Tita Haapajoki, tutkija Mika Flöjt, biokemisti Jari Natunen ja tutkija Maarit Laihonen. lokakuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. – Ja tietenkin me juodaan täytekakkukahvit, Rankinen sanoo. Mitä Fennovoiman hanke tarkoittaa raahelaisille ja pyhäjokisille. Pelastuslaitos varmisti rakennuksen tilat ja tarkisti, ettei palo ole päässyt leviämään muihin tiloihin tai rakennuksen välikatolle. Torstaina 29. Hetken hiljentyminen tapulissa ennen kirkonkellojen soittoa on Tarja Manniselle tärkeää. Raaheen kokoonnutaan suunnittelemaan tulevaa toimintaa ja verkostoitumista. Tilat myös savutuuletettiin koneellisesti savusta vapaaksi. – Me olemme olleet kiireisiä ja tässä on ollut kaikenlaista yhteensattumaa. Ohjelmassa on muun muassa puheita ja musiikkia. Timo Rankinen sanoo, että juhlia ei ole ehditty aikaisemmin pitää vaikka tunnustuksen myöntämisestä on jo melkein kaksi kuukautta. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. . Kaivos ja ydinvoimala tikun nokkaan Teräs-kiekko Sääntömääräinen s y y s ko ko u s 10.11.2015 klo 19.00 jäähallin kerhohuone. Päivystävä palomestari Jarmo Myllymäki muistuttaakin, että alkusammutustaitoja kannattaa pitää yllä ja myös lapsille tulee kertoa säännöllisesti tulipalon vaaroista. Palo sai alkunsa mahdollisesti lasten leikeistä. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Juhlapuhujaksi Alpuaan saapuu Pohjois-Pohjanmaan kylät ry:n puheenjohtaja Keijo Pylväs. Uusi kuulutus ja täydennykset ovat nähtävänä aluehallintoviraston asiakaspalvelupisteessä (Linnankatu 3, Oulu) ja Raahen kaupungin teknisessä keskuksessa (Ruskatie 1, Pattijoki) 29.10.–30.11.2015. Pelastuslaitoksen tullessa kohteeseen oli rakennuksessa runsaasti savua, palanut patja oli saatu ulos. Asialla on Fennovoiman vastainen verkosto Parempaa virtaa. Nyt kuitenkin löytyi sopiva ajankohta. . Juhlassa mietitään myös kylän tulevaisuutta. Palosta aiheutui vahinkoa vaatehuoneessa säilytetyille tavaroille ja lisäksi savuvahinkoja tuli talon sisätiloihin. Haluatko jakaa tarinan. Vakavia henkilövahinkoja ei tullut, paikalla olleet ihmiset olivat hengittäneet savua jonkin verran ja ensihoitohenkilöstö tarkasti paikalla olleet. Rankisen mukaan kyläyhdistys on jo alustavasti pohtinut muun muassa koulukiinteistöjen käyttöä. Tervetuloa! ILMOITUS YMPÄRISTÖNSUOJELUJA VESILAIN MUKAISEN HAKEMUKSEN UUDELLEEN KUULUTTAMISESTA SSAB Europe Oy on täydentänyt aluehallintovirastoon lupahakemustaan Raahen kaupungissa sijaitsevan Raahen terästehtaan ympäristöja vesitalousluvan 13/06/2 lupamääräysten tarkistamisasiassa (Dnro PSAVI/57/04.08/2013). Vieraita on tulossa myös Raahen kaupungin puolesta. Lauantaina osoitetaan mieltä. Asukkaat onnistuivat hillitsemään paloa nestevaahtosammuttimella, joten palo ei ehtinyt levitä talon rakenteisiin. Kyläjuhlaa Alpuan koululla sunnuntaina 1.11. Käyntiosoite: Linnankatu 1–3, 90101 Oulu Raahessa 31.10.–1.11.2015 klo 11–17 Seminaari, Rantakatu 7 D Suositut käsityöja lähiruokamessut. Pyhäjoen protestileirille on varattu oma puheenvuoro
Ilman työtä ei laulujen levytyskuntoon ole saatu. Mukaan on päässyt myös hieman oudompia sävelmiä. He ovat kuitenkin luottavaisella ja hyvällä mielellä. Mukaan levylle on valittu sellaisia lauluja kuin Suomalainen rukous, Suojelusenkeli, Soi kunniaksi Luojan, Mun kanteleeni ja Pyhäaamu. Levyä voi ostaa myös kuoron jäseniltä. lokakuuta 2015 Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Pytinki-kuoron ohjelmistossa on paljon hartaita ja hengellisiä lauluja. – Olemme laulaneet niitä seutukunnan kirkoissa useampaan kertaan, hän kertoo. . Lisätiedot ja myymäläkohtaiset aukioloajat löydät osoitteesta arina.fi. Yleisön pyynnöstä ne ovat myös äänitettynä cd-levylle. Jaako kehuu kuorolaisia tunnollisiksi, sillä he pitävät viikkoharjoitusten lisäksi myös stemmaharjoituksia keskenään. Lauantaina myymälämme ovat suljettu. Myymälämme palvelevat perjantaina ja sunnuntaina normaalisti. Osuuskauppasi tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen. Pytinki-kuoron Siis sydämestä laulan -levy julkistetaan sunnuntaina Paavolan kirkossa. Kotipaikka on Ruukissa. Siis sydämestä laulan-levyn julkistamiskonsertti on Paavolan kirkossa 1. 11. Kuoro sai runsaasti julkisuutta vuonna 2009, kun se oli mukana Suomen paras kuoro -televisioohjelmassa. Kuorossa pitää paitsi rakkaus laulamiseen yhdessä, myös tiivis kuorolaisporukka. Kuoronjohtaja Sanna Jaakon mukaan ainoa jännitys oli, etteivät kattopeltien kolinat kuuluisi, eivätkä ne kuulu. O us auppas . Nyt naiskuoro on tehnyt levyn hengellisistä lauluista. Tarja Pokka kertoo, että he ovat treenanneet ahkerasti koko viime talven. Tarja Pokka kertoo liittyneensä kuoroon 2010, ja hän laulaa ykkössopraanoa. – On mukavampaa tehdä tätä yhdessä kuin yksin. Pokka kertoo, että mieluisimpia ovat hänelle juuri Suomalainen rukous sekä Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Äänite tehtiin Kempeleen Kokkokankaan seurakuntatalossa keväisenä, mutta myrskyisenä viikonloppuna. klo 18. Pytinki soi hartaasti ja heleästi Pytinki-kuorolla on ollut monenlaisia projekteja. kuva on muutavan vuoden takaa Raahe-salin konsertista. Kuoron puheenjohtaja Tarja Pokka kertoo, että heillä itselläänkin oli halu saada laulut talteen. Levyllä kuullaan tuttuja ja myös uusia hartaita säveliä. Se on paljon mielenkiintoisempaa, hän sanoo. Laulajia on nyt vajaa 30. Pokka myöntää, että hieman jännittää, miten levy otetaan vastaan. Kyseessä on Pytinki-kuoron kolmas levy. Ensimmäinen on Taneli Kuusiston ja jälkimmäinen Erkki Melartinin säveltämä. 12 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Torstaina 29. Herkullista Halloweeniä! RAAHE PATTIJOKI VIHANTI RUUKKI PYHÄJOKI SIIKAJOKI. Äänite on uusi todiste kuoron taidoista. – Yleisö on meiltä tätä pyytänyt ja uskoisin, että se on sellainen, joka heitä miellyttää, sanoo myös Jaako. Jaako huomauttaa, että kuoro sitoo yhteen alueen naisia Oulun ja Raahen ja Rantsilan väliltä
pantit. 7 80 kg Snellman Naudan sisäpaisti maustettu n. Sis. TUTUSTU HINTOIHIN JA VALIKOIMIIN: O us auppas . 1,2 kg 10 90 kg 6 98 HK Karjalanpaisti 900 g (7,76/kg) PRISMA RAAHE Ma-pe 7-21 La 31.10. Sis. 11 49 Sinebrychoff Perinnekalja 1,25 l (1,67/l). OSUUSKAUPPASI TARKOITUS ON TUOTTAA PALVELUJA JA HYÖTYJÄ OMISTAJILLEEN. 3 99 BonAqua Kivennäisvesi 24-pack 0,33 l pll (1,15/l). Jukolan juusto Aito cheddar 160 g (23,06/kg) 3 69 Ingman Creamy Jäätelöt 0,85 l (4,69/l). suljettu Su 12-18. lokakuuta 2015 – RAAHEN SEUTU PYSYVÄSTI EDULLINEN RUOKAKORI. Ei laktoosittomat. Torstaina 29. pantit. 2 49 Apetit Norjan lohifile Vacuumipakattu
(Mv). 00.40 Americans (12). 09.05 Studio55.fi. 6/9. Kausi 1. O: Gary Winick. 12.05 Akvaariomestarit. 21.00 Elokuva Se ainoa oikea (S). 12.30 SVT: Forskare för framtiden. K. 1.30 Yön AVA. 23.55 Konttori (7). Tyttöjen taisto. 1.10 Seksileikeistä ensiapuun (12). 13.20 SVT: Strömsö. 21.00 21.00 Ikuisesti nuori. 7.01 Little Charmers – Lumoavat noitatytöt. Jakso 14/18. 7.54 Ryhmä Hau (S). Kausi 9. Hirviön kyydissä. 06.00 Studio55.fi. 09.45 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 1. 17.15 Los Angelesin tatuointitarinat. 17.00 17.55 Suomen huutokauppakeisari. 16.00 Romut rahaksi. 7.09 Franklin ja ystävät (S). 16.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 21.00 Yhä elossa. 20.05 Kädettömät kokit. 20/24. 13.30 Erätulilla. Kuopio. Kahden kopla. 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 19.30 Poliisit (S). 9.00 Hurja remontti. 8.41 Pok ja Mok (7). 0.50 Seinfeld (S). 6.20 Uskomattomat puumajat. 17.30 Goldbergit (S). 20.45 Oddasat. 7.25 Pac-Man. 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. (U) 13.10–14.48 Elokuva Anu ja Mikko (S). 16.30 Uusi päivä (S). 19.00 Hullut häävideot. 7.21 Samu ja Salla (S). 12.10 LA Ink. Jakso 10/10. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Jakso 15/18. 7.36 Pipsa Possu (S). 21.50 Yle Uutiset. 06.50 Pikku Kakkonen. (U) 14.00–14.23 Imettäjät. 20.00 Katastrofin anatomia (12). 16.30 Hurja remontti. 16.00 Ruotsin surkein kuski. Kaakon suunnasta. K. 13.50 Makuja ja elämää. 7/26. 23.25 Las Vegas (12). 3/8. 22.40 NCIS Rikostutkijat (12). Kausi 11. (U) 16.50 Novosti Yle. 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.00 Kuuluisat kuppilat. Osa 3/6. 2. Kausi 2. Pepper`s Lonely Hearts Club Band. Jakso 31/31. 12.05 Tanssin superäidit. 6 Ulkolinja: Jihadistien morsiamet, TV1 klo 22 Naisena Isisissä Vitsiä kasvatuksesta Siskonpedin kolmosjakson teemana on kasvatus. 18.30 Aivopelit. 08.50 Kerrostaloelämää (7). 15.10 Yle Oddasat. 02.20 Kanadan rajalla. 0.15–2.10 Tatuointistudio HelsINK (S). 20.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 19.30 The Neighbors (S). 3/12. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 16.09 Clay Kids (7). 15.00 Moderni perhe (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. 13.30 Hulluna sinuun (S). 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 23.00 OC:n täydelliset naiset. Jakso 24/24. Glasgow, Iso-Britannia. Pirjo Heikkilä, Sanna Stellan, Krisse Salminen ja Niina Lahtinen havainnollistavat, miten marttyyriäiti tulee kylään, miten traumat siirretään seuraavalle sukupolvelle ja miten synnytetään kung-fu-tyyliin. 02.30–06.00 Voittostudio. 12.20 Murdochin murhamysteerit (12). Jakso 27/56. Häiden kautta kotiin. 21.00 21.00 Under the Dome (12). (To Gillian on Her 37th Birthday, draama, USA, 1996). 22.00 Voimistelua: Telinevoimistelun MM. Jakso 9/12. 18.00 Emmerdale (S). O: D. Miten kronobiologia ongelmakenttää arvioi. 13.00 Vaarallisen valtatien pelastajat USA. 0.00 Vaimot vaihtoon USA. 2. 18.30 Hiukkasmysteeri (7). (1990). 17.07 Murha paratiisissa (12). Jännitys tiivistyy. 19.00 Lätkävaimot (S). (U) 18.00–18.54 Television uranuurtajat. 13.05 SVT: Gymnasieångest. 14.00 Top Chef. 9. Kultainen lippu. Nyt v***u syöt! 15.20 Voimistelua: Telinevoimistelun MM. 15.00 Tappavat suhteet (12). (Korso/Suomi 2014). 21.00 Elokuva Talkkari (7). Joulun taikaa. (The Wool Cap/USA 2004). Hämmästy maailmasta! 20.30–20.55 Vempainmies. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Sutinaa Sveitsissä. 1.01 SVT: Skåne. Osa 2884: Kari on kukkulan kinki. O: Michael Pressman. 2.10 American Chopper. 00.50 Criminal Minds (16). 09.50 Hauskat eläinvideot. 15.30 Suomen paras leipomo. 17.00 Sinkkuillallinen. 16.25 Frasier (S). (U) 13.00 Kioski: Kaarlen maailma. 20.00 Phoenixin eläinpoliisit. 21.55 Urheiluruutu. 20.00 Poliisit (7). Kausi 1. Rakkaus. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 02.50 Frasier (S). (U) 11.10–12.05 Lääkärit. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. Ihmeitä ja inhotuksia. 15.30 Leijonan luola USA. 1.25 Mestariampuja. 9.05 TV Shop Tvins. 0.15 SVT: Aktuellt. 14.50 Kauneusoperaatio helvetistä. 10.30 Farmi (S). Jakso 9/12. Ristomatti ja Anu. 3/8. 8/26. Perhe luistimilla. 6.51 Nimipäiväonnittelu. 10.00 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 15.05 Yle News. Tankotanssia ja hautajaisia. O: Akseli Tuomivaara. 3.05 5D: Maksulliset seuralaiset. 5/6. 19.00–19.43 Mr Selfridge (12). 11.55 Lääkärit. (U) 10.10 Emmerdale (S). Glasgow, Iso-Britannia. 20.00 Kuningaskuluttaja. Osa 506. Osa 5/6. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Jakso 7/15. 21.55 Elokuva Amazon (S). 9.00 Wipeout. 06.00 Voittostudio. Mikä heitä odottaa. Jakso 60/76. Kausi 8. Naisten 4-ottelu. 10.35 Suomiehet. Itsetunto hukassa. 12.50 Jamie Oliverin säästöateriat. (U) 00.25–04.00 Teematieto. 11.00 Yle Uutiset. 19.30 TV-nytt. 17.04 Yle Uutiset alueeltasi. 19.30 Salatut elämät (S). (U) 14.30 Marja Hintikka Live. 4.05 Las Vegas (12). 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 06.25 Ylen aamu-tv. 08.00 Astral TV. Kausi 3. 21.00 Martina ja hengenpelastajat. Jakso 1/12. Kausi 1. Kausi 4, 10/22. 24-vuotias Teemu on entinen jalkapalloilija. 20.30 Yle Uutiset. 22.45 Alaston salaisuuteni. 07.00 Pound Puppies (S). 0.25 Loop Looks: Emelie Björnberg. 0.35 – 1.55 Deittikamera. 07.25 Lego Legends of Chima (7). 20.30 Lapin poliisit. 7.41 Lauri kilpa-auto (S). 5.00 Ennustaja-TV. Kausi 8. lokakuuta 2015 Tv-viikko // C9 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub TorsTai 29.10. Jakso 7/8. 23.30 LA Ink. 8.29 Kanikenttä (7). 23.30 Sinkkulaiva USA (S). Kausi 1, 11/13. 8.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. Minna on 43-vuotias terveysalan ammattilainen. 16.00 Pulmuset (S). 11.35 Eläinkunnan oudoimmat maatilat. 15.55 Salatut elämät (7). 15.05 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 1.45 Tervetuloa perheeseen (S). Jakso 5/26. (U) 19.30 Kioski: Marjan vallassa. 18.55 Hero Crew – Uniikki: Pätkätöis. 2.00 Totta vai tarua. 15.57 Kysy Laralta (7). N: Peter Gallagher, Michelle Pfeiffer, Claire Danes, Laurie Fortier, Wendy Crewson. Länsieurooppalaisia naisia liittyy Isisin riveihin. 3, 12/13. 20.00–20.44 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus. 15.00 Guinness World Records –Ihmeelliset ennätysvideot. Kausi 1, 3/6. 10.00 Luontomatkalla Australiassa. Kausi 1. 16.00 Pohjoisen karhut (12). Kausi 1, 9/10. 13.05 Sinkkuillallinen. 12.35 Tuppukylän turvaajat. Kausi 1. 18.30 Emmerdale (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 21.00 Antti Holma Show. 7.04 Me Peltiset (S). Kausi 1, 6/10. 16.25 Schrödingerin kissa. 18.00 Hengenvaarallinen saalis. 10.00 Teemu Laurell. Hämeenlinna. Tanssiaistoisinto. 0.54 SVT: Kulturnyheterna. 3.55 Family Guy. Kausi 2. (U) 14.00 Unelmien koti. Jakso 7/12. 23.00 Loop ja Me Naiset esittää: Olisinpa tiennyt. Jakso 9/10. 21.57 TV-nytt. Osa 2883: Kari silittää vastakarvaan. 11.30 SVT: Mat som håller. Kausi 16. Jakso 5/9. Kausi 1, 6/8. (Suomi 1940). 0.30 Sinkkuillallinen. 14 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Torstaina 29. Kausi 1. 14.00 Kultasedät. 17.25 Lasso. 19.00–19.23 Imettäjät. 18.55 HS-uutiset. 18.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät UK. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut. Jakso 7/10. Kausi 2. 16.35 Houstonin eläinpoliisit. Jakso 9/13. 15.00 SVT: Kobra. Työ. Nikkarointia vihaava Richard Ayoade haluaa sisustaa huoneen vähällä vaivalla ja panee robotit asialle. 12.40 SVT: En bok, en författare. Keskustelemassa Reino Nordin, Kari Ketonen ja standup koomikko Teemu Vesterinen. 6.17 Pound Puppies. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Myytinmurtajat. 14.30 70’s show (7). Vesiliukuhyppy. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). (U) 12.30 Hehku. 4. 12.00 SVT: Kultur i farozonen. 19.00 The Tuomolat. 7.20 American Chopper. 18.30 70’s show (7). 22.00 Elokuva 13 ja risat (S). 11.00 Koirakuiskaaja. 6.39 My Little Pony. 15.00 Jamie Oliverin etniset herkut. Caruso. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Mark reay elää päällisin puolin hohdokasta muotikuvaajan elämää, mutta yöksi hän ryömii katolla olevan pressun alle. Verisiteet. 22.00 Dok: Koditon New Yorkissa. 17.00 LA Ink. 14.00 SVT: Uppdrag granskning. Kausi 1, 7/8. 8.10 Lasten eläinmaailma: Amerikan suloisimmat lemmikit. Kausi 1. 16.20 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). Kausi 2. 19.00 Purtavaa Pohjolasta. (Taking Lives, USA / Kanada 2004). 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat. 22.00 Ulkolinja: Jihadistien morsiamet. 10.30–11.23 Naismäkihyppääjien voitto. 16.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy (7). (13 Going On 30, komedia, USA, 2004). Kausi 4. 2.25 Ennustaja-TV. 18.00 BUU-klubben: Bärtil, Palomies Sam. 3/8. 11.05 Yle Alueuutisia. Kausi 2, 1/8. 8.35 Timmy ja haltijakummit. (U) 12.00 Hehku. 17.55 TV-nytt. 18.00 Pomo keittiössä. Kausi 5. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 Kauppaneuvos Jethro (S). (U) 21.00 21.00 Siskonpeti. Kausi 2, 8/8. 21.00 Elokuva Cheerleader helvetistä. Kausi 3. 19.20 Päivän sää. 20.00 Rillit huurussa (S). lokakuuta 2015 Aamulehti // Perjantaina 23. 6.15 Pulmuset (7). 16.55 Kaverille ei jätetä (S). 13.05 Uskomattomat puumajat. Kausi 4. 18.00 70’s show (7). 18.58 HS-sää. 15.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Kausi 2, 7/16. 19.05 The Neighbors (S). Dinomania. Jakso 8. 44/61. 18.30 Leijonan luola UK. Kausi 4. 22.15 Alaston salaisuuteni. 23.55 Da Vinci’s Demons Y3. 15.00 American Chopper. 05.55 MOT. 19.00–19.50 Tiededokumentti: Merenalainen elämä. 17.00 17.00 Walker, Teksasista (12). 13.55 Jos mies saisi päättää. 0.25 Seinfeld (S). 5.00 Ennustaja-TV. 05.30 Aamusää. 19.55 Obs debatt. 23.45 SVT: Dirawi. 23.00 The Walking Dead. 11.00 Anthony Bourdain minilomalla. 0.20 This is my Office. Kausi 1. 9.30 Hyvän leivän juurella. 6.00 Sky News. O: Orvo Saarikivi. Kausi 1, 7/10. 17.30 Hell’s Kitchen. 02.00 Lainvalvojat (7). Kausi 2. 15.00 Yle Uutiset. 10/24. 04.02–04.47 Yle FOLK. 19.30 Autotallien metsästäjät. Kausi 1. 18.00 Järjestelmänmurtajat. 09.30 Puoli seitsemän. 2.05 Tamron Hall: Nyt riittää! 3.00 Tappava houkutus. 16.10 Jon ja Kate +8. 20.30 Ruotsalaisia salaisuuksia. 20.30 Simpsonit (7). 7.49 Monsuno. 1.00 Luonnon salaiset kansiot. 6.45 Pulmuset (S). 19.00 Valassodat. Jakso 10/30. Kausi 1. 7.15 Akvaariomestarit. 03.50–05.00 Deadwood (16). Kausi 4. 21.00 21.00 Tiededokumentti: Sisäinen kellomme. (U) 23.40 Imettäjät. Jakso 28/56. Velvet Vision. 14.05 Koirakuiskaaja. 14.05 Hengenvaarallinen saalis. 11.00 SVT: Vem vet mest. 8.10 Kaikki koirista. 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. (U) 00.05 Kioski: Marjan vallassa. 16.25 Yökylässä Maria Veitola. 17.00 17.00 Setäni oli 108 (S). 2.30 How I Met Your Mother. 23.00 Fresh Meat (16). 6.52 Popi Kissa (S). 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 17.30 Lapin poliisit. 17.00 Lemmen viemää (S). 21.00 21.05 A-studio: Talk. 17.00 Hulluna sinuun (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Kausi 2. 22.00 Antti Holma Show. 22.00 Elokuva Elukka (12). 14.30 Mitä tänään syötäisiin. 15.25 Rajaton – The Beatlesin jalanjäljillä, Sgt. Kausi 6. 22.00 Talent UK. Susanna Koski. Miesten joukkuefinaali. (U) 19.50 Sehän on Sibelius!: Terveys ja hermot. 16.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 20.30 Elokuva Unohtumaton Gillian (S). Tulitanssia ja sisäistä paloa. Jethro maaseudun rauhassa. Kausi 2. Pötyä pöytään Pyreneillä. 4.50 Tappavat suhteet (12). Meksikon makuja. Jakso 20/20. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 1/2. 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. (U) 10.40 Emmerdale (7). 16.55 Tanskalainen maajussi. 11.30 Annen ruokavieraat. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 20.30 Panttilainaamon autospesialistit. 18.00 Deittikamera. 09.40 Mitä tänään syötäisiin. O: Mika Kaurismäki. 5/5. 06.25 Huomenta Suomi. 15.40 Tosielämän hätäpuhelut. 12.05 Oddasat. 20.55 Urheiluruutu. 22.40 Elokuva Taking Lives (16). 14.35 Peter uutisvirrassa. Jakso 7/9. 8.18 Viidakkokirja (7). 16.30 Pulmuset (S). 23.25 Talent UK. Kausi 3. 01.40–05.30 Voittostudio. Mikä sai viisi nuorta brittinaista jättämään perheensä vapaan elämäntyylin ja liittymään järjestöön, jossa naisten oikeuksia ei ole. 05.00–06.30 Ennustaja-TV. 2/8. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. Jakso 4/12. N: Henny Valjus, Santeri Karilo, Reino Valkama, Kerttu Salmi. 21.00 Hittikärpänen. 10.00–10.52 Murha paratiisissa (12). 09.55 MasterChef Suomi. Kausi 9. 9.05 TV Shop Tvins. 17.00 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. Kuolema. 23.20 Naismurhaajat. Ulkolinja-dokumentissa kysytään, mikä sai viisi nuorta brittinaista jättämään perheensä vapaan elämäntyylin ja liittymään järjestöön, jossa naisten oikeuksia ei ole. 12.25 LA Ink. K. K. 17.35 Kakkukuningas. Kausi 1, 8/8. 1.30 Ennustaja-TV. Loistokkaat häät. 13.00 Hell’s Kitchen. Tuhansia vuosia ihmiset ovat eläneet sisäisen kellonsa tahtiin, mutta nykyaikana se on käynyt milteipä mahdottomaksi. 9.10 TV Shop Tvins. 6 Siskonpeti, TV2 klo 21. 8/12. Dok: Koditon New Yorkissa, Yle Fem klo 22 10.10, 10.55 ja 11.40 Pomo piilossa. 13.00 SVT: Programtablå. Kaksi kaupunkia. 14.00 70’s show (7). Musiikkivieraana Nopsajalka. 21.00 Unelmien poikamies. 15.00 MasterChef VIP. 13.00 Goldbergit (S). Unen ja unirytmin häiriöt aihetuttivat sairauksia. 0.15 Eläinten kuudes aisti. 01.50 Kanadan rajalla. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.58 Keno. 13.00 Kaikki koirista. 18.30 Pelasta leipomomme, Buddy!. 2/8. Tapetetointilaite ja maailman turvallisin saha ovat kodinremontoijille suunnattuja laiteuutuuksia. (U) 20.00 Prisma Studio. 13.35 Suomen kaunein koti. Jakso 8/8. O: Steven Schachter. 18.30 Puoli seitsemän. Kausi 1. 03.20 Team Ahma (S). Kausi 3, 5/10. 10.50 Onnenarpa. Jakso 2/10. 00.00 Zoo (16). 01.00 Bones (16). Jokela. 10/24. Osa 3/10. 22.20 Päivän sää. 1.20 Miesten juttuja (7). 19.00 Dieetit vaihtoon! 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 20.55 This is my Office. 04.00 Teematieto. 21.25 Noin viikon uutiset. 20.00 Jon ja Kate +8. Isisiin liittyneistä naisista kertovan dokumentin dramatisoidussa osiossa näyttelijä esittää Aqsa Mahmoodia. 22.55 Silta (16). 7.30 Onnenarpa. 6.00 Aamun AVAus. 23.25 Muistikuvaputki: Lapset. 00.35 Angry Boys (12). 8.12 Transformers. 17.00 Family Guy. Rusketusta ja ravintotietoutta. Jakso 12/23. 14.05 OC:n täydelliset naiset. 16.30 How I Met Your Mother. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 13/26. 0.55 Arktiset vedet. 20.50–20.55 Justimus esittää: Fuck the Police (7). 19.05 Simpsonit (7). J. Jakso 3/10. 2.15 Hullut häävideot. 9.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.05 Houstonin eläinpoliisit. 21.00 Efter Nio. 8/8. 3.55 Melkein täydellinen rikos (12). 23.05 Elokuva Korso (12). 23.55 Muinaiset avaruusoliot (7). 23.00 Catfish – deittihuijarit. 08.50 Neljät häät Amerikassa. 19.00 Arman ja viimeinen ristiretki. Parhaan katseluajan saippuasarjat. 13.50 MasterChef Australia. Mystiset monoliitit. N: Kari Väänänen ja Robert Davi. 22.50 Yle Uutiset. (U) 01.05–04.05 Yle FOLK. 13.55–17.55 Frasier (S). Jakso 2/3. 4.20 Sky News. 07.50 Suomen paras leipomo. 12.00 Pomo piilossa. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S)