Miko Mustosen ja Tero Satokankaan tavoin suurin osa sataman henkilöstöstä on ahtaajia. 6–7 Puheenaiheet Erikoinen satama VESA JOENSUU 60 vuotta toimineessa Raahen terästehtaan satamassa on viime aikoina ryhdytty lastaamaan laivojen lisäksi myös junia ja rekkoja. MARRASKUUTA 2024 NRO 94 · IRTONUMERO 2,90 € raahenseutu.fi. · 2 Keskustele ”Luottamushenkilöt ovat samaan aikaan ihan tavallisia kuntalaisia.” Riitta-Liisa Salmenkangas 15 Urheilu & Liikunta Raahelainen tanssiduo voitti MM-pronssia 12 Elämänmeno Marika Koistinahon haave omasta putiikista toteutui 4–5 Puheenaiheet Uudet ravintosuositukset eivät raahelaisia hetkauta Osoitelähde: Väestötietojärjestelmä/Digija väestötieto-virasto. Tietoja ei ole luovutettu kirjeen lähettäjän haltuun. Vaikka ajat ovat muuttuneet, on lastaaminen yhä pitkälti käsityötä. Raahen Seutu 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 PERJANTAINA 29
päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Epävarmankin talouden aikana on uskallettava ottaa kantaa kuntakentässä ja yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin, joilla on vaikutusta kuntalaisten arkeen. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. Sosiaalinen media ja lehtijutut eivät välttämättä anna oikeanlaista kuvaa siitä, millaista yhteisistä asioista vastuun kantaminen todellisuudessa on. T. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Yli puoli kiloa menee helposti: kasviksia leivän päälle, marjoja puuroon ja rahkaan, pääateriat kasvisaterioita, välipalana hedelmiä. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Olen kokenut tärkeäksi tuoda esille, kuinka meidän kaikkien olisi tehtävä yhteistyötä seutukuntamme hyväksi. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, koska vaikeissa asioissa ja taloudellisten haasteiden edessä tarvitaan aikaa, keskustelua ja erilaisten mielipiteiden aitoa kuuntelua. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. Kuntapolitiikassa on kuitenkin ymmärrettävä, etteivät kaikki päätökset voi olla yksimielisiä, vaikka asioita olisi käsitelty monessa eri toimielimessä. Mikään ei mene pilalle, jos jääkiekkopelissä hakee satunnaisesti tapahtumamakkaran tai ottaa pikkujouluissa toisenkin joulutortun. Ei ole rajaa ostaa kalliita eineksiä tai lihaa tai kalaa. Eiköhän tuo tule täyteen. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. PERJANTAI 29.11.2024 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 9.43, laskee 14.38 NIMET: Aimo MIETE: Haluan tehdä suuria ja jaloja tehtäviä, mutta tärkein tehtäväni on tehdä pieniä tehtäviä suuresti ja jalosti. Heidän kuninkaansa kulkee edellä, Herra johtaa heitä. Jos haluaa itseään ja terveyttään hoitaa ruoan avulla, niin ravitsemussuositukset toimivat siinä tukena, sillä ne pohjautuvat tutkimustietoon. Luuk. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Ps. Kasvikset on aika kallita ostaa. Parhaimmillaan ravitsemussuositukset ohjaavat myös elintarviketeollisuutta tarjoamaan vähäsuolaisempia ja terveellisempiä vaihtoehtoja. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. · K eskiviikkona julkaistiin Suomen uudet ravitsemussuositukset, joiden sisältö ei tosin enää ollut yllätys. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Jatkossakin jokainen itse päättää, miten Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Kyllä. Kuntapolitiikassa kukaan ei saa yksin päätöksiä aikaan, vaan tarvitaan yhteinen tahtotila ja hyvää yhteistyötä – ketään unohtamatta. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Toivottavasti omasta kunnastanikin löytyy runsaasti kuntapolitiikasta kiinko parempaan päätöksen tekoon. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.” Joh. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Talviaikaan kasvikset on niin huonolaatuisia, ettei tahdo viitsiä ostaa. He eivät ole kenenkään yläpuolella, vaan ovat kuin muutkin kuntalaiset. 143:2 HUOMENNA AURINKO: nousee 9.46, laskee 14.35 NIMET: Antti, Atte, Antero, Andreas MIETE: Matkustamalla huomaa, että kaikki ovat väärässä muiden maiden suhteen. Helen Keller SANA: Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Aterioilla yleensä perunaa, salaatti ja juureksia. (7%) Ääniä yhteensä 86. Paljon lisää kasviksia, hedelmiä ja marjoja, proteiineja palkokasveista ja kalasta, vähemmän prosessoitua lihaa. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Suosituksiin en pääse sitten millään. Mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että niitä tapahtuu säännöllisesti. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Kokouksien tulisi olla lyhyitä ja päätettävänä olevista asioista pitäisi päästä yksimieliseen ratkaisuun. 11:9–10 MAANANTAINA AURINKO: nousee 9.52, laskee 14.31 NIMET: Unna, Anelma, Unelma MIETE: Kalastajat tietävät, että meri on vaarallinen ja myrskyt voivat olla kauheita, mutta he eivät pidä näitä vaaroja riittävinä syinä pysyä rannassa. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Monesti kuulee sanottavan, että kuntapolitiikan pitäisi olla houkuttelevampaa ja kiinnostavampaa. 800 grammaa on niin suuri määrä, että jos sen syö jää kyllä ateriat muuten syömättä. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. 25:4–5 TIISTAINA AURINKO: nousee 9.54, laskee 14.29 NIMET: Meri, Vellamo MIETE: Voit tehdä virheitä, mutta sinä et ole epäonnistuja, paitsi jos ryhdyt syyttämään muita näistä virheistä. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Andrew Matthews SANA: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa! Mark. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. Jokainen valtuutettu on tehnyt omien voimavarojensa puitteissa arvokasta työtä. Miika 2:13 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Ps. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Paprikaa, tomaattia ja kurkkua menee päivittäin. Moni luottamushenkilö miettii jo kevään kuntavaaleja ja suostumuksia ehdokkaaksi lähtemiseksi on annettu. Myös rasvan, suolan ja prosessoidun ruuan yhteydet erilaisiin sairauksiin ja syöpätyyppeihin voidaan kliinisesti osoittaa paikkansapitäviksi. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. Oma ajatukseni on aina ollut, että luottamushenkilöt ovat samaan aikaan ihan tavallisia kuntalaisia. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Ulkotyöt niin tarvii lämpimän ruuan. Vincent Van Gogh SANA: Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Omien suosikkisärpimien välttämiskehotus näyttää olevan henkilökohtainen loukkaus. Mainittakoon, että täysin aiheetta. Ps. 38:19 Luottamushenkilö – tavallinen kuntalainen Kuntalainen saattaa pitää poliittista keskustelua kielteisenä tai jopa paheksuttavana. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Politiikan varjopuoletkin on tullut vuosien saatossa koettua, mutta tästä huolimatta minulla on säilynyt usPÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Kukaan ei nappaa makkaraa leivältäsi Olisi kuitenkin kummallista, jos sinua ei kannustettaisi terveellisempiin valintoihin. PERJANTAINA 8. Täällä Siikajoella valtuustotyöskentelyssä olemme ymmärtäneet yhdessä tekemisen tärkeyden, ja tällä tavoin olemme toivottavasti saavuttaneet kuntalaisten luottamuksen. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. Ps. James A. (37 %) Ehkä puoli kiloa tulee popsittua. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. 5:24 SUNNUNTAINA AURINKO: nousee 9.49, laskee 14.33 NIMET: Oskari, Oskar MIETE: Kun päättää tehdä jotakin, keinot ilmestyvät. Aldous Huxley SANA: Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Joka aterialla jotain kasviksia toimii hyvin. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. Ehkä 100 grammaa. 25 grammaa porkkanaraasteena. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Hyvä jos 100 grammaa. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. (20 %) En lähellekään. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. (45%) En osaa sanoa. John Wooden SANA: Heidän edellään kulkee tien aukaisija, he raivaavat tiensä, murtautuvat portista ja lähtevät. 1. Puolukkaa ja tyrniä kerran viikossa. Suositusten ärhäkkä kommentointi kertoo, miten henkilökohtainen ja tärkeä asia ruoka meille jokaiselle on. kana myös ympäristönäkökulma, mikä erityisesti tuntuu monia kismittävän. Tehtävä ei ole ollut helppo, koska käsiteltävät asiat ovat usein olleet haasteellisia ja vaatineet paljon aikaa ja perehtymistä. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. nostuneita, jotka kokevat yhteiset asiat tärkeäksi. On hyvä tunnustaa, että ihmiselle terveellinen voi olla myös ympäristölle hyväksi. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu PERJANTAINA 29. Kesällä paremmin tulee syötyä kotimaisia kasviksia ja marjoja. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. MARRASKUUTA 2024 ·. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Ei ne vaan maistu. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Aikaa on vielä hyvin jäljellä, joten rohkaisen lähtemään mukaan vaikuttamaan ja päättämään yhteisistä asioista. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Pitää myös muistaa, että ratkaisevaa on se, mitä yleensä syö. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. Uusimmissa suosituksissa on muterveellisesti tai epäterveellisesti hän haluaa syödä. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani! Sinuun minä luotan aina. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. Joku voi selittää nämä onnelliset käänteet yhteensattumiksi. (48%) En. RIITTA-LIISA SALMENKANGAS toimitus@raahenseutu.fi KOLUMNI Kuluneella valtuustokaudella olen kirjoittanut kolumneja kahteen paikalliseen sanomalehteen luottamushenkilön näkökulmasta. Syön melkein vain kasviksia ja hyvin vähän muuta ruokaa. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Olen kokenut valtuutetun tehtävän hyvin antoisaksi ja mielekkääksi. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Joh. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. (43 %) Syötkö sinä 800 grammaa kasviksia päivässä. Tuohtumuksesta päätellen voisi kuvitella, että ravitsemussuositukset antanut valtion ravitsemusneuvottelukunta tulee hakemaan kansalaisten jääkaapista makkarat ja muut sohvahetken herkut. Olen ollut onnekas, että luottamushenkilövuosina tukenani on ollut ihania ihmisiä sekä osaavat ja luotettavat kuntapäättäjät ja viranhaltijat. Kasvissosekeitot ovat myös helppo tapa lisätä kasvisten saantia. Kaksi pakastearkkua on täynnä itse poimittuja marjoja ja niitä syön runsaasti päivän aikana. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Viikon nettigallup: Ääniä yhteensä 90. Vihreät kasvikset ei kyllä maistu
Tulosurheilussa olisi syytä olla tulospalkkaus. Jokaisella kristityllä on kirkossa homma: uskottu paikka ja tehtävä. Toivon, että ne inhimilliset, ikävät tai surulliset syyt, kuten ilkeät sanat ja teot, valta tai raha eivät voisi erottaa sinua siitä erityisestä yhteydestä, jolla Jumala omiaan haluaa hoitaa ja koskettaa seurakunnan yhteydessä. Jatkuva informaatiotulva vaatii jokaiselta meistä entistä kriittisempää lukutaitoa tunnistaaksemme disinformaation ja suodattaaksemme faktapohjaisen tekstin. Kommunismilla ei ole enää mitään tekoa pääluottamusmiehen hommassa, juuri näinä aikoina tarvitaan hyvää edustajaa työntekijöille. Jumala vastauksen ainakin tietää. Ehtoollispöydässä ruokitaan nälkäinen armon eväillä. Lukutaito on oppimisen perusta ja avain maailmaan, joka on täynnä tietoa, tarinoita ja uusia näkökulmia. Varmasti äänestysaktiivisuus lisääntyisi. Tänä päivänä erilaista sisältöä tuotetaan ja jaetaan medioissa enemmän kuin koskaan. Löytäköön tämä suuri sisältö uusia ja raikkaita tapoja ja muotoja. Ensin hän toki odotti Matkakeskuksen puheluun vastaamista 39 minuuttia jonotusmusiikkia kuunnellen ja jonotuksesta maksaen. Kuka maksaa loppupeleissä viulut. Tähän luottaen. Matkalle lähtiessä katsotaan aina eteenpäin, tuntemattomaan, lähdetään kohti uusia kokemuksia. En osannut odottaa, miten moni halusi Minna-papille jakaa palan elämäntarinaansa, missä kohtasimmekin, torilla, kirkossa tai kaupan edessä. PIA HILTUNEN Kansanedustaja (sd) Luokanopettaja, KM MIELIPIDE Käymme jatkuvaa yhteiskunnallista keskustelua lukutaidon merkityksestä, usein oppimisen kontekstissa. Ei ole Asserin ajan henkeä enää. On upea olla juuri "se joku"! Yksi tuntee jokaisen "jokun" ja Hänellä on suunnitelmansa jokaiselle "jokulle". Kiitän teitä jokaista tällä vaalimatkalla kohtaamaani! Näin kirkkoherranvaalin satamalaiturilla on mielessäni pari asiaa, jotka haluan vielä sanoa ääneen. Kiitos, kun olet "just se tietty joku"." MINNA LAINIMO MIELIPIDE Satamaan saavuttu. Alkoholin saaminen ei ole ongelma, woltin käyttö tulee olemaan vähäistä ja normikuluttajien käyttämää Jos sitä ei jaksa ite kaupasta hakea niin silloin jääköön myös sinne. Joku meistä on piispa, joku pappi, joku seurapuhuja, joku sukkien neuloja, joku siistijä, joku ehtoollispöydänkattaja, joku lukkojen avaaja, joku rakentaja, joku kuuntelija, joku muistiin kirjaaja, joku esirukoilija, joku numeroiden taitaja, joku saunanlämmittäjä, joku ohjaaja, joku renkaidenvaihtaja, joku pyyhkii pöydän, kun mehu kaatuu eväshetkessä. Toivon, että saat vahvistua hänen voimassaan ja suunnitelmassaan. Kirkkoherranvaalimatka Raahen seurakunnassa on tullut päätökseen. Vammaispalvelulain perusteella puolisolleni on myönnetty työja vapaa-ajan taksikortit. Ääneen lukeminen kehittää lasten sanavarastoa ja kykyä hahmottaa rakenteita, mikä antaa heille vahvan pohjan lukemaan oppimiselle. Yritin päästä järjestysmiessakkiin, niin mokoLukutaito on kansalaistaito jesta. Tällä seudulla on matkanteolla vahvat perinteet merenkulun, jokiyhteyksien ja kaupankäynnin myötä. Pisa-tulokset osaltaan vahvistavat näkemystämme siitä, että lukutaito on yksi merkittävimmistä taidoista, jonka ihminen voi oppia ja jota tarvitsemme arjessamme läpi elämän. Lähestyvä joulukin antaa välittämiselle hyvän syyn. Vai pitääkö se olla pääluottamushenkilö nykyään. Varataanko lukemiselle aikaa, ovatko luettavat tekstit mielenkiintoisia ja sopivan haastavia, opetellaanko käyttämään kirjastoa, palkitaanko tavoitteellisesta lukemisesta ja ovatko hahmot samaistuttavia ja lapsia puhuttelevia. Kun lapsille luetaan, he oppivat kieltä, tarinankerrontaa ja keskittymiskykykin kehittyy. Yhteinen lukukokemus on myös tapa luoda yhteisiä hetkiä, joissa lukemiseen liittyy lämpimiä muistoja ja positiivisia tunteita myöhemminkin. Työpaikalle siirtyminen jäi tekemättä ja tästä ansionmenetys. Seurakunta on tila ja yhteisö, jossa matkalaisia hoitaa Jumalan sana. OMAINEN KESKUSTELE 3 PERJANTAINA 29. MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Alkoholia saa kaupoista klo 9–21 välillä, joten aikaa on kyllä omansa hakea, jos tarve on. Se mahdollistaa liikaa ei-toivottavia vaikutuksia. Järjestysmiehistä suurin osa on upseereita ja muita korpraaleja. Kiitoksia (ilotulituksesta). Ois pitänyt heti uskoa ettei kannata ryhtyä naapurimaan kans yhtään mihinkään (ydinvoimalan rakentamiseen). Kommunismi murenee. Erityisesti jäin kirkkoherranvaalimatkan kohtaamisista miettimään teitä, jotka halusitte kertoa, että elämän jossakin kohtaa, jostakin syystä, olitte eronneet kirkosta. Tasan kolme vuotta ennen Raahen seurakunnan kirkkoherranvaalipäivää olen kirjoittanut tekstin, jossa muistutetaan, miten meistä jokainen on Jumalalle tärkeä ja elämällämme on tehtävä. Ilman kykyä ymmärtää tekstiä ja poimia siitä olennaista tietoa, opiskelusta tulee vaikeaa, lähes mahdotonta. Vaikka tutkimustulokset osoittavat lukutaidon laskeneen Suomessa, olemme silti edelleen kärkimaiden joukossa. Muuten saattaa nimismies joutua kapuamaan lipunmyyntikopin katolle vasaran kanssa ja siitä ei hyvää seuraa seuralle puhumattakaan seuran hallitukselle. Tähän ei osattu vastata. Ihmiset lähtee liikkeelle. Olipa positiivinen ja mukava tarina kirjaston Eetusta. Ajattele itsesi näiden "jokujen" joukkoon. Se on taito, joka luo valtaa ja vapautta toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Tosiasiassa lukutaito on myös sivistyksen perusta, jota tulee vaalia. Ollaan hyviä toinen toisillemme. Ääneen lukemisen onkin tutkittu olevan yksi avaintekijä myöhempien vuosien kehitykselle. Sairauden, elämän kipujen ja menetysten koskettamana kulkee moni tässä yhteisössämme. LUKIJAN KUVA HEIDI SOINI Kaunis aamu metsän reunassa. Arjen kristillisyys, Luojan luoman elämän moninainen rikkaus, Jumalan ja toisen kunnioitus, heikomman puolustaminen, ovien avaaminen, armon avaruus, Raamattu ja Kristus säilyköön meillä puheissa ja teoissa. Jyrkkä ei kotiinkuljetuksille! VERKOSTA Seurakunnan kannattaisi lähettää äänestyspostia etukäteen. En tiedä, onko kukaan sanonut sinulle, että sinua kaivataan takaisin. Haluan muistuttaa meitä siitä, miten tärkeää on huomata toisen hätä ja olla tukena ihan vain ihmisenä vierellä. "Jumalalla on suunnitelmansa meitä varten. Seurakuntaan kuulumiseen on meillä monet syyt ja saakin olla, mutta seurakunnan perusta on aina Jumalan hyvyydessä, siinä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksessa, jolla elämän kolhimaa ihmistä Jumala hoitaa ja antaa uutta voimaa. 993 minulle annettua ääntä olivat tuulena purjeissani – ?kiitos jokaiselle luottamuksesta. Siksi luetun ymmärtämisen kykyä onkin olennaista harjoitella teknisen lukutaidon lisäksi. Sinun kohdallasi, miten jatkuu tuo "Joku on...". Kaikki oppiminen rakentuu tavalla tai toisella lukutaidon varaan. Haluan tämän tekstin jakaa meille kanssamatkalaisille juuri tähän elämäsi hetkeen. Seurakunnan tulee kannatella kaikessa uskoa, toivoa ja rakkautta ja kutsua niiden piiriin. Innostetaan yhdessä lapset ja nuoret kirjojen pariin, tarjoamalla mahdollisuuksia löytää iloa ja merkitystä tekstien maailmasta tulevaisuudessakin. Jumalan siunaus Teemulle viranhoidon kaikkiin hetkiin. Tutkimukset osoittavat viitteitä myös ääneen lukemisen ja parempien sosiaalisten taitojen sekä aivoterveyden näkökulmasta. Moni odotti postia samalla lailla kuin kuntaja eduskuntavaaleissa. Lukutaito rakentuu pienistä palasista ja saa alkunsa jo lapsuuden varhaisvuosina. Näin toimii Pohde. Ohjeiden mukaan hän tilasi tiistaina kello 16 Matkakeskuksen kautta auton seuraavalle aamulle niin, että auto on hakemassa työpaikalle siirtymistä varten kello 6.30. Harmi kun meitä siviilipalveluksen käyneitä ei arvosteta. Elämän kanssamatkustajia olemme seurakunnassakin. Teemu-kirkkoherra alkaa ensi keväänä uudessa tehtävässään Raahen seurakunnan johtajana. Jumalalle jokainen "joku" on aina aivan erityinen, tärkeä ja arvokas, hieno hän. Lukutaito ei ole vain taito oppia, se on taito elää ja ymmärtää maailmaa syvemmin. Sinisilmäisyys aina ollut suomalaisten pahe! Niin hölmöläisten hommaa nyt puretaan. Puolisoni tiedusteli, että milläköhän hän sitten töihin menee. Olipa kyse seikkailuista, tietokirjoista tai sarjakuvista, tärkeintä on, että lukeminen tuntuu mielekkäältä. Lukutaito ei kehity itsestään, eikä sen merkitys tule heikkenemään yhteiskunnassa. Aikuisten rooli lasten lukuinnostuksen löytämisessä ja ylläpitämisessä on olennainen. Tähän tarvitaan aivan jokainen "joku". En ole alkoholin kotiinkuljetuksen kannalla. Olennaista on pohtia, miten lapsia ja nuoria saataisiin innostettua lukuharrastuksen pariin entistä enemmän. Jumalan siunauksen alle haluan saatella jokaisen elämäntarinan. Toivon Näkymättömien lasten vetoomukselle näkyvyyttä ja vaikuttavuutta lakiesityksen kumoamiseen. Kirkkoherranvaalin satamalaiturilta Kasteesta alkaa niin osallisuus lahjasta kuin tehtävästä. Matka tehdään kuitenkin aina hetkessä. Elämänmatkalla olemme jokainen kanssamatkustajia toistemme kanssa. Kuva: Heidi Soini mat vähättelevät, kun en ole käynyt armeijaa. Jos ei tule tulosta ni ei tartte maksaa suuria palkkioitakaan. Enemmän tapahtumia Raaheen, talvella. Nyt on hyvä hetki kysyä kuulumiset, mennä käymään, soittaa puhelu, lähettää kortti, antaa lahjoitus keräykseen. Viime kuukaudet ovat tarjonneet minulle koskettavia hetkiä pohjoispohjalaisessa maisemassa, mielenmaisemassakin. Koulut tekevät merkityksellistä työtä asian parissa ja lainsäädännöllä on mahdollisuus luoda lisää puitteita kouluille, mutta silti kyse on tavallisesta arNäin toimii Pohde Keskiviikkoaamuna kello 6:29 Matkakeskuksesta tuli puhelu, ettei hänelle ole saatu autoa järjestetyksi, koska Raahessa on autojen suhteen huono tilanne. Lapsia täytyy auttaa löytämään tarinoita ja aiheita, jotka sytyttävät kipinän. Kertoo pääluottamusmiehen asemasta. Uskalla vastata. Haluan uskoa, että yhteiseen annetun ajan, osaamisen, luovuuden ja rakkauden voima kantaa jatkossakin hyvää ja rakentavaa. MIELIPIDE Terveisiä Pohteen Matkakeskuksen palveluista ruohonjuuritasolta
Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että Raahen Hovissa on pyritty aina tarjoamaan monipuolista ruokaa. Ravitsemussuosituksissa prosessoitujen lihavalmisteiden syöntiä kehotetaan välttämään. ”Terveellinen kotiruoka kunniaan” Raahelaisten lounasravintoloiden yrittäjät eivät stressaa uusista ravitsemussuosituksista. – ?On tärkeää, että ruoka on terveellistä ja puhdasta. Se kiinnosti myös, että valitsevatko raahelaiset lounaslistalta kasvisvaihtoehdon vai onko suuri osa edelleen lihansyönnin kannalla. Emmekä me kasvisruokavaihtoehtoja väkisin lounaslistoilla 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 29. Samaa mieltä tuntuvat olevan kaupunkilaiset. Se on ollut luontainen suuntaus, sillä raaka-aineiden hintojen nousua on tasapainotettu kasviksia suosimalla, Rossi mainitsee. Hän on huomannut, että moni saattaa valita kasvisruoan jo sen takia, että se on usein liharuokaa kevyempää. – ?Tässä ajassa kasvisruoalle annetaan mahdollisuus, ja kyllä sen suosio on välillä yllättävänkin virkeätä. Ja meillä kasvisruokien osuus on noussut ilman suosituksiakin. · Uudet ravitsemussuositukset tulivat voimaan tämän viikon keskiviikkona. Se usein unohdetaan, kun näitä suosituksia tehdään. Niistä on keskusteltu runsaasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, ja esimerkiksi leikkeleihin sekä muihin prosessoituihin lihavalmisteisiin liittyvät kehotukset ovat saaneet monet älähtämään. MARRASKUUTA 2024 ·. Muutenkin lihansyöntiä tulisi ohjeiden mukaan vähentää: varsinkin punaista lihaa tulisi välttää, ja sen sijaan esimerkiksi kalaa tulisi suosia. RAAHEN HOVIN johtaja Kimmo Rossi kertoo, etteivät uudet ravitsemussuositukset vaikuta paljoakaan heidän toimintaansa. Raahelaiset Raimo ja Meeri Nordström kertovat olevansa sen ikäisiä, että omia ruokailutottumuksia on hankalaa ruveta muuttamaan. Uusien suositusten mukaan suomalaisten tulisi myös syödä runsaasti enemmän kasviksia, jopa 800 grammaa päivässä. Esimerkiksi jotkut kasvisruoathan saattavat olla todella prosessoituja ja täynnä lisäaineita, Raimo Nordström toteaa. Rossin mukaan ihmiset ovat nykyään yhä enemmän kiinnostuneita kasvisruoasta. Kysyimme kolmelta raahelaiselta lounasravintolayrittäjältä, miten uudet suositukset vaikuttavat heidän ruokalistoihinsa. – ?Nykyään monilla on erilaisia ruokavalioita, ja olemme pyrkineet vastaamaan heidän tarpeisiinsa
KKI/SOFTPOLIKSEN lounasravintolaa puolisonsa Esa Ylisirniön kanssa pyörittävä Kirsi Ylisirniö kertoo, että heillä käytetään ruoissa kasviksia ja niitä on myös usein tarjolla esimerkiksi lisukkeina. Kouluissa ja päiväkodeissa noudatetaan suosituksia Raahen kaupungin ateriaja puhtauspalveluiden palvelupäällikkö Riitta Pekkala kertoo, että Raahen kouluissa ja päiväkodeissa noudatetaan virallisia ravitsemussuosituksia. Ehdokaslistoilla pari pientä yllätystä Stand up -koomikko Zaani pyrkii Raahen kaupunginvaltuustoon, mutta exkansanedustaja Katja Hännisen nimeä ei ainakaan vielä listalla ole. Sen sijaan kasvisruoan saa tilattua annoksena keittiöltä. VILMA LEHTO ILONA PASANEN UUDET RAVITSEMUSSUOSITUKSET TIIVISTETYSTI · Prosessoituja lihavalmisteita, kuten leikkeleitä, suositellaan syömään niin vähän kuin mahdollista. KESKUSTA ei kerro tässä vaiheessa kuntavaaliehdokkaidensa nimiä. Pääruoat ovat kuitenkin yleensä lihapainotteisia. KKI/Softpoliksen lisäksi he pitävät irkkupubia kävelykadulla, ja sen ruokalistoilla on joskus ollut myös kasvishampurilaisia. Vuoden 2025 kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13. Osa puolueista on jo julkistanut omatoimisesti nimilistoja, osa vielä panttaa ehdokkaittensa henkilöllisyyksiä. sesongin mukaan, kuinka paljon kasvisruokaa kuluu. · Suodattamattoman kahvin sekä muiden kofeiinia sisältävien ja sokerilla makeutettujen juomien käyttöä tulisi rajoittaa. – ?Kesällä (kasvisruokaa) menee paljon enemmän. Kristillisdemokraateilla ehdokashankinta on myös käynnissä, mutta vielä kovin kesken. Ja samaan tyyliin me aiomme asiat tehdä jatkossakin. Kokoomus aikoo vahvistaa kaikki ehdokkaansa kunnallisjärjestön syyskokouksessa 8. pitäisi, jos sitä ei yhtään menisi, eli kyllä sille paikkansa on. Vaaliasiamies Saila Salonsaari ei lähde tässä vaiheessa kertomaan varmojen ehdokkaiden nimiä eikä edes lukumäärää. – ?Siihen (listalle) tulee vielä monta nimeä lisää, Nikula toteaa. – ?Me päätettiin rymmäyttää jo nyt nimiä julki, sanoo kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Matti Nikula. Kuva valtuuston marraskuun kokouksesta. Tähän mennessä ehdokkaiksi ovat lupautuneet Matti Honkala, Virpi Honkala, Esa Ylisirniö, Kirsi Ylisirniö, Sari Nurro, Jean-Eric Chaumentin, Hannu Ranttila, Marko Sipilä, Heikki Ventonen, Jani Eteläaho ja Mikko Paldanius. Pekkalan mukaan Raahen kouluissa on edelleen kasvisruokapäiviä, ja niitä pyritään pitämään noin kerran viikossa. Mutta kyllä se on ollut tiedossa, että tähän suuntaan mennään. · Myös palkokasveja tulisi syödä 50–100 grammaa päivässä. – ?On meillä esimerkiksi sosetai sienikeittoja välillä tarjolla, mutta aika lailla tarjoamme perus kotiruokaa. · Pähkinöitä noin 20–30 grammaa päivässä. Chaumentin tunnetaan myös stand up -koomikko Zaanina. Tai en ainakaan äkkiseltään keksi, mitä alkaisimme muuttamaan, Ylisirniö tuumaa. Vähäsalon mukaan se vaihtelee VILMA LEHTO VESA JOENSUU Tähän mennessä julkistettujen kuntavaaliehdokkaiden joukossa on runsaasti nykyisiä Raahen kaupunginvaltuutettuja. Poliittisten ryhmien on jätettävä ehdokashakemuksensa 4. SDP pitää myös ehdokkaansa nimet toistaiseksi salassa, koska nimilistan julkistamisen ajankohdasta ei ole vielä keskusteltu. – ?Tavoitteena on saada reippaasti yli 20 ehdokasta kuntavaaleihin, Raahen Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Markus Mattila sanoo. maaliskuuta, ja ehdokasasettelu vahvistetaan 13. Eli kasvisten ja niiden käytön osuutta pitäisi lisätä edelleen ja lihaa taas vähentää, Pekkala sanoo. Mutta meillä on aina ollut ajatuksena se, että ruoka on terveellistä ja monipuolista, Vähäsalo toteaa ja jatkaa: – ?Toki nyt pääraaka-aineita pitää hieman miettiä ja muutenkin haistella ja maistella, että mikä ihmisille maistuu. Vastuullisuus on tärkeä arvo, ja me pyrimme kasvattamaan tulevaisuuden kuluttajia siihen. Karhu sanoo tässä joukossa olevan paljon nykyisiä kaupunginvaltuutettuja. He ovat Johanna Ben Ammar, Fanny Boren, Tiina Hanhikorpi, Veikko Huotari, Arvo Latomaa, Anu Mattila, Markus Mattila, Timo Mattila, Mika Mämmelä, Meeri Pääkkö, Eetu Saarenpää, Jari Seppänen, Esa Thusberg, Timo Törmikoski ja Jonne Törmäkangas. Ainakaan näillä näkymin kasvisruokapäivien viikkomäärää ei tulla kasvattamaan. · Vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja tulisi syödä 500– 800 grammaa päivässä. Lähestyvien kuntavaalien ehdokasasettelu on Raahessa hyvässä vauhdissa. Näin talvisesongilla menee ihan yksittäisiä annoksia, ja siksi pelkkää kasvisruokaa ei kannata laittaa lounaspöytään tarjolle. Eikä niitä kasvispihvejä ole viitsinyt hommata, kun se on meillekin sitten vain hävikkiä. – ?Ennemmin (punaista) lihaa on vaihdettu kanaan. Raahen kaupunginvaltuuston toisen varapuheenjohtajan Katja Hännisen nimeä listalla ei ole. – ?Kyllä meillä on seurattu, että mitä sieltä on tulossa, ja asiaan on myös paneuduttu ja varustauduttu. · Punaista lihaa tulisi syödä enintään 350 grammaa viikossa. – ?On ilahduttavaa, että kasvisruokia on opittu syömään. huhtikuuta. Ne eivät kuitenkaan ole käyneet kaupaksi. Raahen vasemmiston kunnallisjärjestö on asettanut kuntavaaleihin tähän mennessä 19 ehdokasta. Vihreiden kuntavaaleihin tähän mennessä asettamat ehdokkaat ovat Sirpa Aho, Pekka Elonheimo, Anon Manalainen, Sanika Manalainen, Merja Mäki-Penttilä, Maarit Lampela, Arja Sarpola, Seppo Sorvari ja Ari Tokola. Ne on määritelty erikseen eri ikäluokille, ja niiden mukaan Raahessakin toimitaan. joulukuuta. Suostumuksensa keskustan ehdokkaaksi Raahessa on antanut tähän mennessä 26 henkilöä. Vaalipäällikkö Vesa Karhun mukaan kunnallisjärjestön pitää hyväksyä nimilista ennen kuin se voidaan julkaista. Pekkala kertoo, että kasvisruoka maistuu raahelaisnuorille. – ?Meillä on parikymmentä ehdokasta tähän mennessä ja monen kanssa käydään edelleen keskusteluja ehdokkuudesta, aikaahan on vielä hyvin, Raahen sosialidemokraattien kunnallisjärjestön puheenjohtaja Pirkko Valtanen toteaa. Ylisirniö kokee, että kasvisruokaa menee Raahessa vähänlaisesti. – ?Jos eri ikäryhmien suosituksiin tulee tällainen muutos, niin sitten mietimme tilannetta uudelleen. Vasemmiston ehdokkaina ovat Teuvo Haverinen, Jelena Lauttanen, Salme Knuutila, Antti Åman, Jani Kyröläinen, Heidi Heiskanen, Minna Aalto, Mika Huhtamäki, Birgitta Huhtamäki, Merja Turunen, Rami Sarajärvi, Matti Nikula, Teemu Myllyoja, Viljo Lehmusketo, Kirsi Kotisaari, Tarja Ollanketo, Niilo Ojala, Aleksi Honka ja Jaakko Simomaa. – ?Uudet suositukset eivät ala heti näkymään, koska noudatamme nimenomaan eri ikäryhmien suosituksia. Esimerkiksi kasvissosekeitto sekä pinaattilätyt ovat monien suosiossa. Kansanedustaja Hanna-Leena Mattila on itse julkistanut jo oman ehdokkuutensa. MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. TIMO MYLLYKOSKI PUHEENAIHEET 5 PERJANTAINA 29. maaliskuuta. MYÖS Langin Kauppahuoneen yrittäjä Piia Vähäsalo näkee, ettei heidän toimintaansa tarvitse lähteä hirveästi muuttelemaan uusien ravitsemussuositusten takia. PERUSSUOMALAISILLA ehdokkaita on tähän mennessä 15. · Kalaa noin 300–450 grammaa viikossa, josta vähintään 200 grammaa rasvaista kalaa. Myös Langilla ruoasta on aina pyritty tekemään monipuolista
60 vuodessa lastattavat tuotteet ja niiden määrät ovat muuttuneet, lastauksessa käytettävä kalusto on muuttunut ja myös työmenetelmät ovat muuttuneet. – ?Tämä on meille hyvin iso asia, hän myöntää. Ari Harjun mukaan kokoontumiseen on tulossa aikaisempia päälliköitä, työnjohtajia, suunnittelijoita ja ahtaajia. Satamat pyrkivät yhdessä kehittämään satama-alueen kokonaisKohti logistiikkakeskusta Raahen terästehtaan satamassa on lastattu laivoja jo 60 vuotta. Tällä tasolla ei pystytä kunnolla rakennusja tiestökantaa ynnä muuta infraa pitämään yllä, Lehto tähdentää. Siitäkin puolet on suunnattu maanhankintaan. He odottavat, että pääsevät näkemään entisiä kollegoita ja pääsevät jalkautumaan satamaan katsomaan millä tavalla lastaustoimintaa tänä päivänä tehdään. – ?Siihen mahtuu monennäköistä, hän toteaa. kääntyvän plussan puolelle ennakoitua suuremman Hyötytuulen tuulivoimaloiden kiinteistöverokertymän ansiosta. Se huipentuu joulukuun lopulla entisten satamalaisten kokoontumiseen. Kunta saa päätökset vasta syksyllä 2025, siksi summaa ei ole lisätty talousarvioon. Tuolloin Lehto kertoi, että Hyötytuulen tänä vuonna toiminnassa olevista voimaloista kertyykin kiinteistöveroja noin 1,5 miljoonaa euroa odotetun noin yhden miljoonan euron sijaan. – ?Laivaton aika on ollut meille välillä operatiivinen haaste, mutta nyt vuoden aikana ollaan pystytty kehittämään meille enemmän ja enemmän lisätyötä. RuuRaahen terästehtaan satamaa on lähdetty kehittämään toiminnallisesti kohti logistiikkakeskusta. Pitäisi löytää kuuden prosentin säästö, ja se tarkoittaa että henkilöstömäärän on laskettava, Lehto aprikoi. MARRASKUUTA 2024 ·. – ?Verotuspäätöstä ei ole vielä. Mutta puhutaan noin yhdestä prosentista koko budjettisummasta ja muitakin yllätyksiä vielä matkan varrelle mahtuu. Henkseleitä ei voi paukutella, tiukkaa taloudenpitoa se edellyttää, hän toteaa. Talousarvion mukaan henkilöstön palkat ja palkkiot laskevat kolmen prosentin verran tähän vuoteen verrattuna. Satamapäällikön mukaan uudistus on sujunut äärettömän kivuttomasti. · SSAB:n satama Raahessa on itsenäinen teollisuussatama, jonka päätehtävä on edelleen laivojen lastaaminen. Jos jokin ei ole muuttunut, niin se, että terästuotteiden lastaamisessa laivan ruumaan tarvitaan edelleen ihmistä ja käsityötä. Syynä on se, että työntekijäpuoli on ollut itse aktiivisesti ideoimassa lisätöitä satamaan. Tuulivoimaloiden kiinteistövero tullee Lehdon mukaan ensi syksynä kääntämään tilinpäätöksen positiiviseksi. Siitä maanhankintaan esitetään varattavaksi 200 ?000 euroa. Olennaista on, että ylitai alijäämä katsotaan tilinpäätöksestä, ei talousarviosta, Lehto täsmentää. Se tarkoittaa isompia opetusryhmiä ja tuntikehyksen muuttamista. – ?Hyvin mielissään on väki tulossa. Talousarvioon muutoksella ei olekaan vaikutusta, sillä siihen ei ole tältä vuodelta kertyvää voimalaveroa lisätty. Siikajoen ensi vuoden talousarvio on käynyt kunnanhallituksen käsittelyssä ja lähti sieltä kohti valtuustoa 270 ?533 euroa alijäämäisenä. TÄMÄ vuosi on terästehtaan satamalle 60-vuotisjuhlavuosi. Ensi vuodeksi esitetään investointeihin yhteensä 400 ?000 euroa. INVESTOINTIOSUUS on Lehdon mukaan lähes historiallisen pieni. – ?Satamassa on vahva yhteisöllisyys, täällä koetaan, että ollaan samassa veneessä. SSAB:n satamapäällikkö Ari Harju kertoo, että satamassa on ryhdytty viime aikoina lastaamaan laivojen lisäksi junia ja rekkoja. Meillä on yhteinen tavoite ja halu kehittää satamaa. – ?Tällainen kiinteistöja omaisuusmassa vaatii tietyn investointitason, että sitä pystyy ylläpitämään. Satama on yksi tehtaan osastoista, ja yksittäisen osaston näkökulmasta 60 vuotta on Harjun mielestä pitkä aika ja iso etappi. – ?Oletus on, että tilinpäätös kääntyy noin 200 ?000 euroa positiiviseksi. – ?Mutta palkankorotukset ovat noin kolme prosenttia. Sivistystoimen osuus kunnan koko budjetista on noin 70 prosenttia, joten suurin osa henkilöstövähennyksistäkin kohdistuu sivistystoimeen. Kaikkiin muihin tarvittaviin investointeihin varattu 200 ?000 euroa täytyy jakaa tarkasti kunnan suuren kiinteistömassan kesken. – ?Kun ruumaan laitetaan näitä kaikkia yhtä aikaa, niin sitä toimintaa ei voida automatisoida, vaan se on hyvin pitkälle käsityötä. Ollaan joustavasti lähdetty kehittämään lastaustoimintaa ja muuta tuottavaa työtä ja toimintaa, Harju sanoo. VALTUUSTON kesäkuussa tekemän päätöksen mukaan kuntaorganisaatiosta on löydyttävä henkilöstösäästöjä 200 ?000 euron verran. Viime valtuuston kokouksessa kunnanhallituksen puheenjohtaja Kauko Lehto arvioi talousarvion 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 29. Moni asia on muuttunut, mutta ahtaajia tarvitaan edelleen. Siikajoen talousarvioesitys pakkasella Ensi vuoden talousarvioesityksessä investointeihin on varattu yhteensä 400 ?000 euroa. Siirtyminen kohti logistiikkakeskusajattelua tarkoittaa toiminnan laajentumista ja henkilöstöresurssien tehokkaampaa käyttöä. SSAB:n satamassa viereinen Raahen kaupungin satama nähdään tärkeänä yhteistyökumppanina ilman kilpailuasetelmaa. Tänä päivänä SSAB:n satamassa laivoihin lastataan putkia, palkkeja, levyjä, keloja ja myös erilaisia projektiterästuotteita
kirkkoherraksi. – ?Tein opettajan töitä, ja sitten joku vuosi innostuin hakemaan tehtaalle kesätöihin. Asemakaavaluonnos oli jo nähtävillä toukokuussa. Siinäkin mielessä kyse on poikkeussatamasta, että siellä sovelletaan Teollisuusliiton työehtosopimusta, ja eriskummallinen on myös nykyisen satamapäällikön urapolku. Insinöörin ja opettajan koulutuksen hankkinut Harju kävi kahtena kesänä lomittamassa ahtaajia tehtaan satamassa, sen jälkeen hän lomitti työnjohtajia. RAAHEN SEUTU KIRSI JUNTTILA Vain tuiki välttämättömiin korjauskohteisiin tarttumalla voidaan Lehdon mukaan jatkaa vuosi tai kaksi, mutta ei pidempään. Olin siinä pestissä seitsemän kuukautta, jonka jälkeen siirryin satamapäälliköksi. Raahen seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi Paunan kappalaisen virkaan marraskuun 14. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se valtuuttaa teknisen toimen solmimaan asiasta sopimuksen Pyhäjoen kanssa. Nykyistä komeaa kuusikkoa on kaavaehdotuksessa pyritty säilyttämään. Suurin osa heistä on ahtaajia. Kunnanvaltuusto päättää ensi vuoden talousarvion joulukuun kokouksessaan. KIRSI JUNTTILA Siikajoki Mira Paunasta Siikajoen vakituinen aluekappalainen KIRSI JUNTTILA Mira Pauna jatkaa Siikajoen aluekappalaisena. massa on kerrallaan neljästä viiteen ahtaajaa, jotka hoitavat tavaroitten sijoittelut, välipuitten laittamiset ja katsovat, että lasti tulee merikelpoiseksi, kertoo Harju. Nyt palataan tällaiselle linjalle, jossa joka paikasta nipistetään eikä investointeja voida tehdä, mikä tarkoittaa, että paikat rapistuu. – ?Suurin osa meidän ahtaajista on hyvin avoimia, kantaaottavia, suoraselkäisiä, ammattitaitoisia ja myös ehdottomasti ammattiylpeitä. SSAB:N satamaa leimaa muutama erikoisuus, niistä ensimmäisenä teollisuussataman ominaispiirre eli perinteistä käsityötä vaativa lastaaminen. Muutoksia tulee Lukkarinpuiston alueelle, joka myös laajenee. – ?Se on jännä yhtälö, sanoo satamapäällikkö. Alueelle voisi rakentaa esimerkiksi kolme rivitaloa, joissa neljästä viiteen asuntoa. Vielä 2010-luvulla Ari TIMO MYLLYKOSKI Paavolan Lukkarinpuistoon tontteja Paavolan Kirkonseudun asemakaavaa muutetaan. Syksystä 2022 lähtien Raahen seurakunnan vs. – ?Olin työnjohtajana kaksi vuotta, sitten pääsin satamapalveluitten päälliköksi. Jos taloudenpito jatkuu tällaisella budjetilla vuosia, on se näivettävää, Lehto sanoo. Arkistokuva. Raahen kaupunki kuitenkin yksipuolisesti sanoi ympäristövalvonnan sopimuksen irti viime keväänä. KIRSI JUNTTILA PUHEENAIHEET 7 PERJANTAINA 29. Harju nimittäin työskenteli erityisluokanopettajana yhdellä Raahen kouluista. Kappalaisen virka on ollut haettavana syyskuussa. tammikuuta 2025 lähtien. Laituripaikkoja tehtaan satamalla on käytettävissä kaikkiaan kahdeksan. Hän jatkaa Siikajoen aluekappalaisena. KIRSI JUNTTILA Siikajoki ostanee ympäristövalvonnan Pyhäjoelta Siikajoen ja Pyhäjoen tekniset toimet ovat neuvotelleet, että Pyhäjoen ympäristövalvoja Vesa Ojanperä toimisi vuoden alusta lähtien toistaiseksi myös Siikajoen ympäristötarkastajana ja olisi pari päivää viikosta Siikajoella. Määräaikaan mennessä seurakuntaan tuli pastori Paunan hakemus ja tuomiokapituli totesi hänellä olevan hyvät edellytykset hoitaa virkaa. Vuoden vaihteesta lähtien Siikajoki ostaa ympäristötarkastajan palvelut Pyhäjoelta. kappalaisena Siikajoen alueella toiminut Mira Pauna on valittu seurakunnan vakituiseen kappalaisen virkaan 1. Ari Harjun mielestä tyypillistä ahtaajaa on hyvin vaikea määritellä. Ammatti kuitenkin vaatii kykyä tehdä työtä välillä hyvinkin haastavissa olosuhteissa. Siikajoella jatkuu tiukka taloudenpito, Kauko Lehto huomauttaa. Meidän ahtaajista löytyy niitä, jotka tykkäävät suunnitella ja ideoida uusia asioita, toiset taas haluavat tehdä sitä perustyötä ja hoitaa oman osansa. Arkistokuva. – ?Tehdas tarvitsee sataman, tämä on sellainen hyvä johtoajatus. Kunnanhallitus päätti laittaa yleisesti nähtäville prosessin seuraavan vaiheen eli asemakaavaehdotuksen. Siitä ei jätetty kuntaan yhtään mielipidettä. Satamapäällikkö Ari Harjun mukaan satamassa ei olla siirtymässä tehtaan muiden osastojen tavoin 12 tunnin työvuorojärjestelmään. Viran aiempi haltija Olli Lohi jäi virkavapaalle syksyllä 2022 siirtyessään Lumijoen vs. Vuonna 2019 hän haki ja tuli valituksi vakituiseen satamatyönjohtajan tehtävään. Usean vuoden ajan Siikajoki on ostanut ympäristövalvonnan viranomaistehtävät Raahelta. päivä. Olemme hyvin tärkeä osa tätä muuta teräsja raudantuotantoketjua. Asemakaavaehdotuksen mukaan Lukkarinpuistoon tulee kolme noin 2 ?000 neliömetrin pientalotonttia sekä rivitalotontteja. Virkaansa hän astui marraskuun alussa. SATAMA työllistää määräaikaiset mukaan lukien noin 80 henkilöä. Hän erosi Siikajoen aluekappalaisen virasta elokuussa, kun tuomiokapituli nimitti hänet Lumijoen kirkkoherran virkaan. Voidaan sanoa, että olen nähnyt sataman ahtaajaportaalta asti, ja nyt vastaan meidän sataman toiminnasta. Tonteille rakennetaan tonttikatu, joka lähtee Paavolantieltä. MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Toisekseen Raahen terästehtaan satama on tonnimäärällisesti katsottuna Suomen suurimpia satamia, mutta pinta-alallisesti yksi pienimmistä. Harju on vakuuttunut, että terästehtaan satamalla tulee olemaan jatkossakin tärkeä ja merkityksellinen rooli. Kadun kääntöpaikalta alkaa kevyen liikenteen väylä Metsätielle sekä viherja ulkoilualueelle. – ?Kesäkuun valtuustossa jäi (säästö)tavoitteet saavuttamatta. Rakennusvalvonnan palvelut Siikajoki ostaa edelleen Raahelta. VESA JOENSUU toimintaa eteenpäin. Näköpiirissä on jo isoja kohteita, kuten Ruukin ja Revonlahden päiväkodit, jotka alkavat kaivata vähintään peruskorjausta
Ravintola-ala on kuitenkin merkittävä työllistäjä Suomessa ja pitää osaltaan talouden rattaita pyörimässä. 49t CITROËN C4 130 Intensive Aut. YRITTÄJÄNTIE 9, RAAHE Automyynti puh. klo 12–15 ma klo 12–16 ti klo 12–20 ke klo 12–20 to klo 12–16 pe klo 12–20 la–su suljettu Hernekeittoa kenttäkeittiöstä • Suomenhevonen rekivarusteineen • Myös näyttely avoinna Järjestäjä: Pyhäjoen sotahistorian perinnekerho SA -k uv a Puhdetöitä • Valokuvia • Kirjeitä ja kortteja Sota-ajan lehtiä • Henkilöhistoriaa • Lottahistoriaa Avajaiset ma 9.12. uutinen | juttuvinkki | havainto 044 799 5891 SOITA! Hintojen nousu on saanut monet muuttamaan kulutuskäyttäytymistään säästeliäämmäksi, ja ruoan valmistamista kotona suositaan ravintolakäyntien sijaan. -15 161t 8.240 8.240 6.390 6.390 8.900 8.900 4.900 4.900 CITROËN DS3 82 Cabrio -14 aj. poistamiseen. -16 140t CITROËN C4 130 Premium man. Elämä on harvoin yksinkertaista, mustaa ja valkoista. KOTONA VAI RAVINTOLASSA. 08 211 4426 Palvelemme ma–pe 8–17 8.990 8.990 4.700 4.700 VW Transporter 2.0 TDi lyhyt -11 269t sis.alv, siisti ja hyvä, huoltok. JAGUAR XJ6 4.0 Aut -74 lähes valmis projekti DOOSAN DX 160W-5 5.9 -17 16500 h 3.000 3.000 MZ ES250 -63 museorek. vain 51t !! CITROËN DS3 VTi 120 -10 184 t RENAULT Laguna 2.0i HB Aut -07 161 t!! tilava+hieno, jakop. MARRASKUUTA 2024 ·. PYHÄJOKISET SODASSA JA KOTIRINTAMALLA Sotahistorianäyttely NÄYTTELY AVOINNA ULKOTAPAHTUMA LA 14.12. Lahjoitamme osan joulutervehdystuloista hyväntekeväisyyteen. Kysy lisää Tapio p. 050 559 3223 CITROËN C5 X PureTech 130 A -22 aj. Oman paikkakuntasi lehti on ikkuna maailmaan, saat siitä perspektiiviä elämän isoihin ja pieniin asioihin. Luote avan uutismedian tunnistat tästä nimestä 8 Raahen Seutu PERJANTAINA 29. täysin läpikäyty Nopea ja tehokas ruosteen, maalin, hapettumien, yms. Kohteemme on Raahen seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. vaihdettu 4.880 4.880 Citroen l Peugeot l Tuulilasit 67.000 67.000 MENOPELEJÄ MONEEN KÄYTTÖÖN MENOPELEJÄ MONEEN KÄYTTÖÖN 30.900 30.900 LASERPUHDISTUKSET! LASERPUHDISTUKSET! Toivota hyvää joulua asiakkaille ja yhteistyökumppaneille Perinteiset joulutervehdykset julkaistaan Raahen Seudussa perjantaina 20.12.2024. Varaa ilmoitustilasi: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Aikataulu: Varaukset ja aineisto maanantaina 9.12.2024 mennessä. klo 17. Kahvitarjoilu. 0440 6178585 Huolto ja tuulilasit puh
Tuotteita rajoitetusti, pidätämme oikeudet muutoksiin. klo 0.01 23.59 kalevamedia.fi/blackfriday OTA YHTEYTTÄ Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi 9 PERJANTAINA 29. -40% -50% -60% -70% -65% -88% -75% Kampanjatuotteita myynnissä vain 29.11.2024. MAINOSTAJA, KAUPPA ON AUKI! Verkkokauppa auki 29.11. MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·
PYHÄJOKI TAPAHTUMAT Annalan joulu: Pe 29.11. Kauneimmat joululaulut: Raahen kirkossa su 8.12. klo 16.30–18. kerros. RAAHESALIN ELOKUVAT Vaiana 2: Su 1.12. Pääkirjaston satuhetki: To 5.12. Joulupuu on rakennettu: Joulukonsertti Vihannin kirkossa su 1.12. 0400 776 770. Kunniakäynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla Haaralan hautausmaalla klo 10.30. klo 18. Katsele kanssamme Linnan juhlia: Pe 6.12. The Prestige (2006): Pe 29.11. Jouni Klaavun Alkaen Mikko 100% PUUVILLAKERRASTO normaalia vahvempi Naisten ja miesten vuorelliset TREKKINGHOUSUT Naisten ja miesten NAHKAKÄSINEITÄ REPPUJA KIRISTÄMÄTTÖMIÄ SUKKIA, VILLASUKKIA, METSÄSTÄJÄN KÄSINEITÄ, MIESTEN TALVITAKKEJA, FLEECEPAITOJA, RAAPPAHOUSUJA... Joulutarina (2007): La 7.12. Tapahtumatalo Raahe 2. klo 18, su 1.12. Myrsky (2008): Su 8.12. jumalanpalvelus kirkossa klo 11, kunniakäynti sankarihaudoilla. Dokumentti näyttelijä Anneli Saulista. Raahen musiikkiopiston oppilaat soittavat. Seminaari Raahen vanhasta kaupungista: Fregatti-salissa la 30.11. joka päivä klo 10–18 • ti 24.12. Rautaruukin ja Raahen marttojen myyjäiset: Praatissa la 7.12. klo 18 ja su 8.12. klo 18. Praati: Mediakeskus Lybeckerin taidenäyttely 3.–17.12. klo 9–11. klo 18. MUSIIKKI Eereka trio: Joulun lämpö -konsertti Ruukin kirjastolla la 30.11. Wicked: Su 1.12. Tarjoamme antennityöt sekä HD-televisioiden myynnin ja asennuksen. NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Erkko Badermann – Kuiskauksia siiviltä -valokuvanäyttely 2.12.–13.2.2025 Tapahtumatalo Raahe 3. Lippuvaraukset klo 16–18 numerosta 044 977 4900. HD-lähetykset alkavat toimiiko antennisi. The Old Oak (2023): La 30.11. Partiolaisten soihtukulkue lähtee kello 17 Rantatorilta. NÄYTTELYT Pyhäjoen kirjasto: Sotahistorian perinnekerhon näyttely 9.–20.12. klo 18, leffaklubin elokuva. Seniorikino: Kilroy sen teki (1948): Ke 4.12. Pääkirjasto: Näyttelytilassa 2.–31.12. klo 12–16. klo 10 kauneimmat joululaulut -messu ja klo 18 kauneimmat joululaulut. klo 15. klo 14. klo 12–15 • ma 16.– ma 23.12. klo 18, la 30.11. Ikäihmisten Aino-neuvonta ke 4.12. Stella Nova -naiskuoro: Rauhaa, rakkautta -joulukonsertti Raahen kirkossa la 30.11. MUSIIKKI Kauneimmat joululaulut: Keskikylän koululla su 1.12. Maalämpöja ilmavesilämpöpumppujen huolto . klo 18. Asko Tuomaala: Vaihtoehtoiset maailmat -maalausnäyttely. ja 12.12.2024 Pöytä on katettu kauniisti klo 18–20, tarjoan ostoedun. Siikajoenkylän joulumyyjäiset: Komppalinnassa la 30.11. MARRASKUUTA 2024 ·. Praatin yläkerrassa, Kirkkokatu 43 A 4, hissi on. yleisön pyynnöstä. Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . Avoinna ma, to klo 11–16 ja ti, ke, pe klo 11–20. Itsenäisyyspäivä: Pe 6.12. Selkolukupiiri: Pääkirjastossa ke 4.12. SIIKAJOKI TAPAHTUMAT Joulunavaus: Ruukin torin tuntumassa la 30.11. klo 15. saakka. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ti– pe klo 13–17 ja la klo 12–16. klo 15. Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ti–pe klo 13–17 ja la klo 12–16. klo 17. klo 10– 13. klo 17. Merikatu 10. Joulu sädehtii: Joulukonsertti Raahen kirkossa ti 3.12. Joulumyyjäiset: Paavolan nuorisoseuralla: Su 8.12. Itsenäisyyspäivä: Pe 6.12. Lauantaisin vapaa pääsy. 044 2487 967 KYLMÄLAITEHUOLTOPALVELU . Jalolampo.com | info@jalolampo.com | P. kerros. Raahesalissa juhla alkaa kello 15. Tekstarivaraukset 044 3240958. Käsikirjoitus Heikki Luoma, ohjaus Eija Paakkari ja Pekka Tervakangas. Vihannin seurakuntatalolla kahvit sankarihaudoilla käynnin jälkeen noin kello 11. klo 17, K-18. Näytökset pe 29.11. Omaishoidon infopiste ke 4.12. Hanhikiven Kiertäjät lähtevät seurakuntatalolta sankarihaudoille klo 17. Raahesalin aulagalleria: Taijetta Raahesta 5.12. klo 10–14. 044 311 8410 www.sahko-hanninen.fi Ota yhteyttä ja varmista televisiosi toimivuus! 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 29. klo 18, la 7.12. Reiponkatu 35. Kirkkokatu 18. Näytökset nuorisoseuralla pe 29.11. Tiedustelijat: Su 8.12. Kauneimmat joululaulut: Pattijoen Metsäkirkossa su 1.12. KINOSALONKI SOFIA Angelica: To 28.11. 9 9 95 95 3 ,5 5 00 00 2 2 00 00 MATKALAUKKUJA Kalakaverin TALVITYÖKÄSINEET 12 12 50 50 49 49 00 00 24 24 50 50 Naisten MERINOVILLAMERINOVILLAALUSPAITA TAI ALUSPAITA TAI -HOUSUT -HOUSUT (50%) 19 19 80 80 (hajakoot miesten (hajakoot miesten housuja) housuja) HEIJASTAVIA KÄSINEITÄ Laivurinkatu 19, Raahe ilon ja valon Asiakasillat 11. klo 15. Noin 20 min. klo 15, su 8.12. Lauantaisin vapaa pääsy. klo 17. Iltamusiikki: Raahen kirkossa ma 2.12. Jambo: BluesMoonissa la 30.11. klo 15–16, lääkäri Tuula Korhonen. klo 11–15 Lännenrannan Bompatalolla. Rantakatu 45. Rantakatu 33. Piehingin maalaismyyjäiset: La 30.11. klo 15. klo 18 (loppuunmyyty), to 5.12. TV-häiriöitä. MUSIIKKI Aron & Cool Company: Elvis forever -konsertti Raahesalissa la 30.11. klo 19, su 1.12. klo 16. Ilmoittaudu 08-223 8999 tai 050 586 5077 Tule aidon kivijalkakaupan tunnelmaan! Jatketut aukiolot su 15.12. Tapahtumatalo Raahe 2. klo 18. Jos häiriöt johtuvat 4G/5Gsignaalista, asennamme häiriösuodattimen. Lasten joulu: Yppärin koululla ke 4.12. klo 10. klo 11–16. Itsenäisyyspäivän soihtukulkue: Pe 6.12. Annelin aika: Su 8.12. Joulupukki ja rouva: Kirjastolla ti 3.12. Eläinten joulurauhan julistaminen: Kinosalonki Sofialla su 8.12. Onko kuvassa häiriötä. kokoelmista joululehtiä ja joulukalentereita. klo 18. TEATTERIA Raahen Teatteri: Terapian tarpeessa. Tanssit: Raahen työväentalolla su 8.12. Dokumentti näyttelijä Anneli Saulista, Annelin aika, nähdään Raahesalissa sunnuntaina 8.12. klo 17–19, askartelupaja, kahvila, joulumyyjäiset yms. Isänmaallinen kirkkojuhla: Raahen kirkossa to 5.12. klo 16, K-7. Duo Maro: Raahen Hovissa pe–la 29.–30.11. Ravintolakylmäkalusteiden huolto Näkyykö tv. Taiteilijakoti Vuori: Avoinna sovitusti puh. Kaikkiin Kinosalonki Sofian näytöksiin on vapaa pääsy. jumalanpalvelukset Raahen, Pattijoen, Saloisten ja Vihannin kirkoissa klo 10, jonka jälkeen veteraanija kansalaisjärjestöjen kunnianosoitukset sankarihaudoilla sekä vapaussodassa kaatuneiden muistomerkillä. klo 16. klo 15, pe 6.12. kerros. TEATTERIA Karinkannan nuorisoseura: Yllätysvieraita. RAAHE TAPAHTUMAT NeuvoRassin toimintaa: Asahi-terveysliikuntaa ma 2.12. Kahvitarjoilu Saaren koululla klo 12.30. Vapaa pääsy. Aulan vitriineissä 2.–31.12. klo 17–20, tahdittaa Kari Nyman & Pelikaanit. Avoinna ma– pe klo 9–17. klo 9–12 ja klo 18–20. klo 14. 29 29 50 50 3 3 00 00 100% MERINOVILLAMERINOVILLAHOUSUT HOUSUT MERINOVILLAMERINOVILLASUKAT SUKAT PA RASTA ON KALAKAVERI KALAKAVERI/KOIRAKAVERI Koulukatu 8, Raahe • 040 952 8336 • kalakaveri.fi l koirakaveri.fi AVOINNA ma-pe 10–17, la 10-14. klo 16, ke 4.12. Kunnan itsenäisyysjuhla Saaren koululla klo 13. klo 12–13. Puurojuhla: Keskikylän koululla su 8.12. klo 9–14. klo 19. klo 9–12 Jalolämpö tarjoaa laadukkaat asennusja huoltopalvelut Raahessa ja lähialueilla, niin kotitalouksille kuin yrityksille. klo 18–21 Annalan kotiseutumuseolla. klo 16
OJAN RAUTA PALVELEMME ma–pe klo 8–18, la 9–16 Tarjoukset voimassa 29.11.–4.12.2024 tai niin kauan kuin varattua erää riittää. Setissä kolme eri sävyistä somaa ja kimaltelevaa taloa sävyistä somaa ja kimaltelevaa taloa led-valolla. MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Housuissa työkalulenkit, nivelmittataskut, työkalulenkit, nivelmittataskut, vahvistetut polvet ja irrotettavahvistetut polvet ja irrotettavat riipputaskut. Puun pituus max.52 cm. jaton moottori on tehokas ja luotettava. Moottori 2,2 kW. 044 322 3776 • Kesäläntulli 2, 92130 Raahe • www.ouluntienautohuolto.fi PESUT ALK. lt.fi/viemarihuolto RAAHEN SEUDUN VIEMÄRIHUOLLON PALVELUT LASSILA & TIKANOJALTA Nopeasti. vat riipputaskut. Škoda Kamiq 1.0 TSI 116 Essence alk. Kuvan auto erikoisvarustein. Teho 8W. Kerro perhetapahtumasta tai kutsu juhlimaan. 32 3299..-4499..-HOUSUT HOUSUT DUNDERDON P18 DUNDERDON P18 Jämäkät denim-työhousut, Jämäkät denim-työhousut, jotka valmistettu korkealaajotka valmistettu korkealaatuisesta puuvillan ja elastaanin tuisesta puuvillan ja elastaanin sekoituksesta. Ulkoja sisäkäyttöön. 99 95 95 KIUASKIVI KIUASKIVI NARVI 5-10 CM 20 KG NARVI 5-10 CM 20 KG TAI 10-15 CM 20 KG TAI 10-15 CM 20 KG VALAISIN VALAISIN BATTERY LED SPOTLIGHT SINGLE BATTERY LED SPOTLIGHT SINGLE MUSTA JA VALKOINEN MUSTA JA VALKOINEN Paristokäyttöinen led-ulkokohdevalaisin, Paristokäyttöinen led-ulkokohdevalaisin, jossa suunnattava valaisinpää. Puun pituus max.52 cm. valon jopa -40°C pakkasella. jossa portaaton halkaisupituuden säätö. Käyttöikä 15 000h. HIEKOITUSSEPELI HIEKOITUSSEPELI FXA 3-8 MM 20 KG FXA 3-8 MM 20 KG 77 99 99 LED-TALOSETTI LED-TALOSETTI AIRAM LEIDEN AIRAM LEIDEN Tunnelmalliset led-koristeet kattauksiin Tunnelmalliset led-koristeet kattauksiin ja sisustukseen. Helppo asentaa. Värilämpötila 4000 k. IP54. IP54. AUTOPESUT 24 AUTOPESUT 24 // 77 19 19 90 90 €/kk €/kk esim. Käsineet aitoa nahkaa. Uudistuneessa Kamiqissa vakiona täys-LEDajoja takavalot, 8” digitaalinen mittaristo, 8,25” infotainment-järjestelmä kosketusnäytöllä, pysäköintitutka takana ja liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä. akku 7,5 Ah ja laturi. (*moottorinlämmitin + Defa sisätilanlämmitin). Hiiliharjaton moottori on tehokas ja luotettava. Musta kehys. Vastaa valomäärältään 60 Vastaa valomäärältään 60 W:n hehkulamppua. Käyttöikä 15 000h. Setissä kolme eri ja sisustukseen. AKKULUMILINKO AKKULUMILINKO STIGA ST 700E KIT STIGA ST 700E KIT Helppokäyttöinen akkulumilinko nopeaan Helppokäyttöinen akkulumilinko nopeaan ja turvalliseen lumen luomiseen. 200 Musta 1,4 m valopuu. jalustan ja siirtopyörät. 3-metrinen musta liitosjohto. Valloittaa mukavuudellaan. Helppo asentaa. Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! raahenseutu.fi/ilmoita 11 PERJANTAINA 29. Värilämpötila 4000 k. Kokemuksella ja ammattitaidolla • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden avaukset • Suurtehoimuroinnit ja korkeapainepesut 24 h päivystys ota yhteyttä! 050 385 6776 JT-TRAILER PERÄVAUNUT 2390,NYT MEIL TÄ! Tytikalut Varaosat Avoinna ma-pe 7-17, la 9-14 • puh. Škoda Kamiq. Mukana yksi akku 7,5 Ah ja laturi. Led-teho 4 x 8,1 W, valovirta 3800Lm Led-teho 4 x 8,1 W, valovirta 3800Lm ja värilämpötila säädettävissä 3000ja värilämpötila säädettävissä 30006500 K. 29 29 90 90 KÄY SOVITTAMASSA! ENERGIANSÄÄST ÖÄ! Kirkkotarhantie 12 92140 Pattijoki 050 571 1880 ma-pe 9-17 www.raahenautokulma.fi Škoda Kamiq. Vakuutu ulkonäöstä, ylläty varusteista. lämpimän valkoista lediä. pkt pkt ltk ltk BLACK FRIDAY! BLACK FRIDAY! SADALLE ENSIMMÄISELLE ASIAKKAALLE JOULUSUKLAALEVY VELOITUKSETTA! 10 10..-10 10..-3 SÄKKIÄ 4 KPL 2 PARIA TIIVISTELISTAPAKETTI TIIVISTELISTAPAKETTI OVIPAKETTI 10X35X2070 OVIPAKETTI 10X35X2070 Kosteudenkestävä MDF -runkoinen Kosteudenkestävä MDF -runkoinen tiivistelistapaketti, jossa meltiivistelistapaketti, jossa melpinnoitetut valkoiset tiivistelistat pinnoitetut valkoiset tiivistelistat ja lam-pinnoitettu tammen sävyinen ja lam-pinnoitettu tammen sävyinen kynnys. 19 19 95 95 VALOPUU VALOPUU CELLO 200 LED CELLO 200 LED 140 CM IP44 140 CM IP44 Musta 1,4 m valopuu. 3-metrinen musta liitosjohto. 6500 K. W:n hehkulamppua. Tervetuloa tutustumaan. 200 lämpimän valkoista lediä. ja epäsuoralla valolla. Integroitu jossa suunnattava valaisinpää. Integroitu hämäräja liiketunnistin. kynnys. Käsineissä on pehmeä polyesterivuori. teho 4 W. 044 799 7500 Monta ostosta, maksu vain kerran kuussa. 150x350x50 kuomulla Onnittele päivänsankaria Onnittele, kiitä tai muista rakkaitasi. 59 5999..-PLAFONDI PLAFONDI EGLO JUTIO LED 480X75 MM EGLO JUTIO LED 480X75 MM MUSTA/VALKOINEN MUSTA/VALKOINEN Kaukosäätimellä ohjattava pintaKaukosäätimellä ohjattava pintaasennettava kattovalaisin suoralla asennettava kattovalaisin suoralla ja epäsuoralla valolla. Käsineissä on pehmeä polyesterivuori. Musta kehys. led-valolla. Sis. Ulkoja sisäkäyttöön. Teho 8W. Valloittaa mukavuudellaan. REMPPATILI Edullista joustoa maksuaikaan. Sis. Housuissa sekoituksesta. Hiiliharja turvalliseen lumen luomiseen. 10 10..-PAKKASLAMPPU PAKKASLAMPPU LED STICK60 806LM LED STICK60 806LM 840 E27 840 E27 Syttyy heti ja antaa täyden Syttyy heti ja antaa täyden valon jopa -40°C pakkasella. Valovirta 260lm, hämäräja liiketunnistin. Kahden akun järjestelmä. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Auto rekisteröitävä 31.12.2024 mennessä. 25 629,52 €, CO?-päästöllä (WLTP) 122 g/km ja yhdistetyllä WLTPkulutuksella 5,4 l/100 km. Valovirta 260lm, teho 4 W. Mukana yksi Kahden akun järjestelmä. NAHKAKÄSINEET NAHKAKÄSINEET MIESTEN KOOT 9,5-11 MIESTEN KOOT 9,5-11 NAISTEN KOOT 7-8,5 NAISTEN KOOT 7-8,5 Käsineet aitoa nahkaa. Rakentajankatu 2 Raahe puh. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda.fi Tilavaraus vaaka kuvasuhteen logolle Tilavaraus neliö tai pystykuvasuhteen logolle Yritys Oy Osoitekatu 10 00000 Kaupunki Automyynti ma–pe 9–18 la 10–15 Uuteen Škoda Kamiqiin tai Scalaan talvirenkaat 16’’ alumiinivanteilla sekä lämmityspaketti veloituksetta!* Kampanjat voimassa 31.12.2024 saakka. Moottori 2,2 kW. jalustan ja siirtopyörät. 19 19 95 95 29 29 90 90 KLAPIKONE KLAPIKONE SCHEPPACH HL760LS SCHEPPACH HL760LS Tehokas ja tukevarunkoinen halkaisukone, Tehokas ja tukevarunkoinen halkaisukone, jossa portaaton halkaisupituuden säätö. Tehokkaasti. Vaivattomasti. Škoda Kamiq -malliston CO?-päästöt (WLTP) 122-130 g/km ja yhdistetty WLTPkulutus 5,4–5,8 l/100 km
Yhtä aikaa on läsnä avunpyyntö ja kiitollisuus: Sinä olet tullut! 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 29. Paljasjalkaisena raahelaisena hän haluaa myös tehdä oman osansa Raahen ydinkeskustan elävöittämiseksi. Viime keväänä hän valmistui merkonomiksi Raahen Porvarija Kauppakoulusta. Hänen lempeytensä näkyy suurimmillaan armona ja rakkautena ihmistä kohtaan. MYYMÄLÄSSÄÄN Marika Koistinaho aikoo jaotella second hand -tarjonnan valmiiksi värianalyysin mukaisiin neljään väriperheeseen. Värianalyysejä Koistinaho tekee Clozetissa myymälän aukioloaikojen ulkopuolella, yleensä tiistaisin. Nyt, joulun odotusaikana, saamme omistaa uudelleen nämä lupaukset ja kuunnella toteutunutta ilosanomaa. Hän kuitenkin korostaa, että asioimaan ovat tervetulleita kaikki second handista kiinnostuneet, eivät vain värianalyysissä käyneet. – ?Ajattelen putiikin elinvoiman ehtona olevan sen, että ihmiset toisivat tavaraa myyntiin. – ?Olen pitkän linjan kirpputorikävijä ja aina tykännyt uniikeista löydöistä, ja nyt haluan itse lähteä tarjoamaan ihmisille mahdollisuuTIMO MYLLYKOSKI Adventti – odotusta ja läsnäoloa MATTI HANHISUANTO Raahen seurakunnan sairaalapastori VESA JOENSUU VIIKONLOPUKSI Adventti aloittaa uuden kirkkovuoden. Clozet avautuu keskiviikkona 4. joulukuuta kello 11 Kauppiastavaratalossa, osoitteessa Kirkkokatu 37. · VESA JOENSUU Palvelutarjonta Raahen keskustassa laajenee, kun uusi second hand -myymälä Clozet avaa ovensa ensi viikolla Kirkkokadulla. Myyntiin tulevaa second handia Marika Koistinaho on innoissaan, kun Clozetin avajaispäivä lähestyy. den innostua käytetystä. Samalla haluan tuoda jonkinlaista uutta pöhinää keskustaan, tulkoon siitä vaikka samanhenkisten ihmisten kohtaamispaikka. Jumala on luonut meidät elämään kasvokkain toistemme kanssa. Usko ja luottamus Jumalaan ja hänen johdatukseensa tuo tähän turvan, vaikka kaikki varjot ja huolet eivät poistuisikaan. Second hand on kiertotaloutta ja värianalyysi mahdollistaa sen, että ei tarvitse ostaa kaikkea kun tietää mikä itselle sopii, hän toteaa. Koistinahon mielessä ajatus omasta second hand -putiikista oli kytenyt jo pitkän aikaa. Ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Jeesuksen syntymää edelsi odotuksen aika, ja lupaukset Vapahtajan tulemisesta. Kaikkivaltias Jumala sallii pahankin tapahtua, vaikka hän ei itse sitä luo. Rauhaton maailmamme tuo joulun odotukseen omat varjonsa ja huolensa. MARRASKUUTA 2024 ·. Joulu saa todellisen merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. 21:5)”. Vapahtaja teki ”verensä kautta ristin päällä rauhan” ja sovinnon (Kol. – ?Sieltä sai todella hyvät pohjat ja rohkaisua oman yrityksen perustamiseen. Koistinaho kertoo löytäneensä mieluisan liiketilan helposti ja muutenkin asioiden edenneen vähän kuin itsestään. Rauhan Kuningas on yhä yhtä alhaalla ja tavoitettavissa, yhtä hitaasti ja matalalla, niin kuin silloin aasin selässä. Second hand -muodilla tarkoitetaan vaatteita tai asusteita, jotka ovat vaihtaneet omistajaa vähintään kerran elinkaarensa aikana. – ?Ajatuksena on, että ihmisten käyttämättömät vaatteet eivät jäisi kaappiin tai joutuisi roskiin, vaan niille löytyisi tätä kautta uudet käyttäjät, hän avaa second hand -myymälänsä ideaa. Raahelainen Marika Koistinaho yhdistää yrityksessään laadukkaat käytetyt vaatteet ja värianalyysin. Hän asuu seurakuntansa keskellä, pysähtyy kuuntelemaan, lohduttamaan ja siunaamaan. Hän sovitti syntimme ja aukaisi tien taivaan kotiin, aivan perille asti. Se nimenomaan tuo vaihtelevuutta tarjontaan. ” Aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa”, ”Hän julistaa kansoille rauhaa (Sak .9:9-10)”, ”Hän tulee luoksesi lempeänä (Matt. Sana merkitsee odotusta ja tulemista. Hänen tärkein asiansa on tuoda todeksi sanansa ja uskoviensa kautta syntien anteeksiantamus ja rauha, pelastuksen viesti meille jokaiselle uskottavaksi. Käytyään viime keväänä värianalyysikoulutuksen hän oivalsi näiden kahden asian tukevan toisiaan ja sopivan hienosti saman katon alle. Koistinaholla on jo jonkinlainen varasto olemassa. Se on Kristuksen seurakunnan ydinviesti. Clozet on pitkäaikaisen haaveen toteutuma Marika Koistinaho jätti työt koulumaailmassa, kävi itse opiskelemassa ja on nyt avaamassa second hand -putiikin Raahen keskustaan. Jeesus ei tullut Jerusalemiin maallisten kuninkaiden tavoin, ratsuin ja sotavaunuin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen. Yrittäjäksi ryhtynyt Marika Koistinaho on 41-vuotias alanvaihtaja, joka työskenteli aiemmin koulunkäynninohjaajana. Rohkaisua ja kannustusta on tullut myös muilta raahelaisilta yrittäjiltä, hän kiittelee. Hän sallii sitä omilleenkin. 1:20). Lisäksi hän tulee tarjoamaan asiakkailleen myyntitilipalvelun, eli asiakkaat voivat tuoda hänelle myyntiin omia laadukkaita asusteitaan. VIRALLISELTA nimeltään Clozet Colors & Secondhand on merkitty kaupparekisteriin reilu kaksi viikkoa sitten. – ?Molemmissa on vastuullisuusnäkökulma, ja olen itse vastuullisen ja ekologisen näkökulman kannattaja. Ensimmäisen Adventin evankeliumi kertoo, kuinka ihmiset huusivat Vapahtajan edellä ja takana ”Hoosianna!” -Herra auta, pelasta! Tätä se suomeksi tarkoittaa. Olkaamme toisillemme turvana ja tukena elämän kipukohdissa ja iloitkaamme yhdessä, kun on ilon ja onnen aika
– ?Kyllä sen aina lapsiperheiden ilmeistä näkee, että he tuntevat tulleensa sadun ja ihmeiden keskelle. 3.11.2024 OYS Ei syki enää sydän lämpöinen, poissa on rakas. Tämä havupukki on aito yhteistyön tulos. Kun mäkeä ajaa alas ja näkee punaiset tuvat, lumen ja huurteen, herää mielessä nopeasti ajatus joulumaailmasta, Salmi hymyilee. Sen kokoon kasaaminen ei ole mikään pieni ponnistus, vaan tapahtumaa varten kasattu Arkkukarin siirtolapuutarhayhdistyksen työryhmä ahkeroi eri puuhien parissa pitkin syksyä. Kurkistus joulumaailmaan Arkkukarin siirtolapuutarhayhdistyksen jäsenet haluavat tuoda ihmisille joulumieltä. Ikävöiden Mikko Ei pienet sydämemme voi ymmärtää, miks´rakas äiti otettiin pois. vuonna minulla oli esimerkiksi pihallani sellainen tonttujen kesämökkikylä, ja sen tekemiseen meni melkein koko kesä, Tarujärvi muistelee. Tarinoiden avulla huomaa, miten Vanha Raahe on muuttunut ja mitä kaikkea alueen kulttuurihistorialliset talot ja tontit ovat aikojen saatossa kätkeneet sisäänsä. Pieniä punaisia mökkejä vieri vieressä, huurteisen pakkaskerroksen peittäminä. Arkkukarin siirtolapuutarhan joulumaailma -tapahtumaa vietetään tänä vuonna jo neljännen kerran. joulukuuta lähtien yksi kerrallaan. ILONA PASANEN Aija Tarujärvi, Taina Rinkinen ja Katri Salmi ovat askarrelleet ahkerasti syksyn mittaan, jotta Arkkukarin siirtolapuutarhasta saataisiin loihdittua upea joulukylä. Ikkunoiden sijainnista on tehty tuttuun tapaan kartta ja kohteet julkaistaan Visit Raahen verkkosivuilla. Raahelaisessa ja lisäksi paperikarttoja löytyy Praatista. Yhdistyksessä onkin mietitty, voisiko tapahtuma toimia joulupolkutyyppisesti, eli ihmiset saisivat itse käydä katselemassa, miltä siirtolapuutarhalla näyttää. – ?Jokainen tekee omalle pihalle tulevat koristeet itse, mutta paljon teemme myös yhdessä. 11. Siksi siirtolapuutarhasta muotoutuu oikea tonttukylä tulevana viikonloppuna. Ainakin vielä tämä ajatus on torpattu, koska juuri yhden päivän kestävään tapahtumaan saadaan luotua omanlaisensa tunnelma. Arkistokuva. Kalle Tarujärvi loihti pukin rungon, kun taas Markus Hurme haki metsästä havut sen päällystämistä varten. Osa tehdyistä tuotteista tulee alueelle koristeeksi ja osa taas myyntiin. Kohteiden tarinat ovat raahelaisen Kirsti Vähäkankaan käsialaa. RAAHEN SEUTU ELÄMÄNMENO 13 PERJANTAINA 29. MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Ei siis rahalla vaan omilla käsillä ja talkootyöllä, Rinkinen toteaa. VUOSI VUODELTA siirtolapuutarhan joulumaailma tuntuu tavoittavan enemmän ja enemmän ihmisiä. Se on kuitenkin hieman hankalaa, koska moni tämän järVILMA LEHTO Wanhan Raahen jouluikkunat kutsuvat jo 11. Kuvasi kultaisen suljen kätköihin sydämen. – ?Meidän on ollut pakko palkata tapahtumaan liikenteenohjaus. Viime jestämisessä mukana oleva käy edelleen töissä, Rinkinen sanoo. Nykyään pihoilla saattaa olla esimerkiksi joku teema. Tunnelma on kuin Korvatunturilla konsanaan, kun Arkkukarin siirtolapuutarhaa valmistellaan tulevaa viikonloppua varten. Äiti ja isä Anna sisko ja Matias Rakkaudella Heidiä kaivaten Marja-Leena ja Kauko muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 22.11.2024 läheisten läsnä ollessa. kerran RAAHEN TEATTERI Wanhan Raahen jouluikkunat houkuttelevat kiertelemään Katinhännän kaduille myös tänä vuonna. Sekin on varmaan monelle kaupunkilaiselle hienoa, että täällä pääsee elävän tulen ääreen, Rinkinen tuumaa. – ?Täällähän ei ole sähköjä, joten laitamme ulkotulia sekä nuotioita aluetta valaisemaan. Tontut eli Taina Rinkinen, Katri Salmi ja Aija Tarujärvi häärivät sekä mökkejään että aluetta koristellen, mutta muutenkin paikka näyttää kuin suoraan satukirjasta vetäistyltä. Aamuisin kello 8 paljastuvat ikkunat ovat ihailtavissa aina loppiaiseen asti. Jutila s. Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä, on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. Esimerkiksi Tainan mökillä on perinteisesti ollut joulumuorin piha, Salmi kertoo. p.044 089 5450 Rakkaamme Heidi Maria LUMIAHO o.s. Naiset ovatkin jo hieman huolissaan siitä, miten kaikki halukkaat siirtolapuutarhalle mahtuvat. – ?Yhteisöllisyys on vahva teema meidän arvoissamme, ja tässä tapahtumassa se näkyy juuri siinä, kuinka tätä tehdään yhdessä tehden. Joulukalenteri-ikkunat avautuvat yleisölle sunnuntaista 1. Ikkunoiden toteutuksesta vastaa Visit Raahe yhdessä Raahen kaupungin Kaupunkikehittäminen ja näkyvyys -yksikön kanssa. Olemme myös miettineet, pitäisikö tapahtumasta tehdä useampipäiväinen. Taina Rinkinen (kuvassa) sekä Aija Tarujärvi asettelivat havut paikoilleen. Varsinkin koristeiden tekemiseen käytetään runsaasti aikaa. Myös Raahen Seudun verkosta löytyy entiseen tapaan vinkki aamun jouluikkunasta, mutta tällä kertaa kohteen paljastuminen vaatii hieman palapelin ratkojan taitoja. Puu-Raahen jouluikkunaperinne jatkuu tänäkin vuonna. Lämmin kiitos kaikille tuestanne suuressa surussamme. Joulukalenteriin osallistuvat kohteet ovat yksityishenkilöitä, kaupungin yksiköitä tai alueella toimivia yhdistyksiä ja yrityksiä. Naiset haluavat korostaa, että tapahtuma saadaan pistettyä vuosittain pystyyn nimenomaan yhteen hiileen puhaltamalla. Anni, Antti ja Aleksi Kun muistelemme yhteisiä teitä, kunka sä ahkeroit, rakastit meitä. Paperikartta julkaistiin keskiviikon 27. PUISTEN tonttujen lisäksi yhdistys on tehtaillut esimerkiksi kransseja sekä piparkakkuja. 4.2.1979 Pyhäjoki k. – ?Ensimmäisenä vuonna teimme hirveästi tonttuja myyntiin, mutta ideoita on tullut koko ajan lisää. Asiantuntevaa palvelua jo 51 vuotta • Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella • Kattava tietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima • Hautakivet, kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässä hautakivinäyttely luonnollisen kokoisilla kivillä Kirkkokatu 25,Raahe korhosenkukkatalo.com p.(08) 222 944 iltaisin,p.040 549 1825 kukkatilaukset,p.(08) 222 943 Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2
Koko kesän voimakkain raekuuro osui kesäkuun 1. He tarkastavat ja määrittävät suurpetohavaintoja saamiensa ilmoitusten perusteella. Aktiivinen raejakso jatkui kesäkuun alkupuolella. Raekausi otti varaslähdön jo pääsiäisenä, kun huhtikuun 1. Antin päivän säästä on tavattu arvailla edessä olevan talven ilmoja. Petoyhdyshenkilöt Sakari Koivikko, Teemu Pyhtilä ja Ilkka Seppälä kannustavat ilmoittamaan, vaikka havainto olisi epävarmakin. Heti seuraavana päivänä eli 2. ajan keskiarvoa enemmän: suuria rakeita havaittiin 24 päivänä, kun vuosien 2006–2023 keskiarvo on 15 päivää. suurimpien rakeiden halkaisija ylsi noin 50 millimetriin. Varaslähdön takana oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin kostea ilmamassa samalla kun lämpötilat kohosivat etelässä ensi kertaa yli 15 asteen. päivänä Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueella satoi paikoin 2–3 senttimetrin kokoisia rakeita muun muassa Lohjan, Salon, Forssan ja Porvoon ympäristössä. Ihmiset ovat laittaneet kotiensa lähettyville riistakameroita, mikä on lisännyt myös suurpetohavaintoja. Koivikko on toiminut petoyhdyshenkilönä vuodesta 2016 ja Pyhtilä vuodesta 2020. Lisäksi havaintoja hyödynnetään suurpetovahinkojen ennaltaehkäisyssä, kuten suurpetoaitojen ja muun vahinkojenestomateriaalin kohdentamisessa. Joka tapauksessa alkutalvi alkaa kallistua lähemmäs joulua ja joulunajan ruuan ja juiomien valmisteluihin on ryhdyttävä. Raahen seudun riistanhoitoyhdistyksen alue on varsin hyvin miehitetty ja lähes joka alueelta löytyy petoyhdyshenkilö. Koivikko kiinnostui kurssittautumaan petoyhdyshenkilöksi, koska omalta kylältä sellainen puuttui. RAAHEN seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ilkka Seppälä on käynyt ensimmäisen kurssin petoyhdyshenkilöksi 1980–90 lukujen vaihteessa. Kirkkaan Antin päivän on sanottu ennustavan vesisadetta jouluksi, mutta "jos Anttina sataa vettä, niin vasta Tuomaana tulee lunta". Seutukunnan hankalin arviokäyntiseutu on Pyhäjoen ja Vihannin rajaseutu Vihannin puolella. On ihan tavallista, että ihmiset ovat aivan varmoja, että jälki on suden ja se onkin sitten koiran, mutta sehän voi olla hyvin rauhoittava tieto, miehet sanovat. He kannattavat suden kannanhoidollista metsästystä jo senkin takia, että joka neljäs susihavainto tehdään pihapiirissä. Raahen alueen petoyhdyshenkilöt löytyvät riistanhoitoyhdistyksen sivuilta osoitteesta www.rrhy.fi ja kohdasta yhteystiedot. Suuria rakeita, eli vähintään 20-millisiä rakeita havaittiin kuitenkin selvästi pitkän RAAHEN SEUTU 14 LUONTO Raahen Seutu PERJANTAINA 29. tain se johtuu suurpetohavaintojen yleistymisestä, eikä esimerkiksi jokaista ilveshavaintoa aleta ilmoittaa havainnon arkisuuden takia. Mutta "Jos Antti lotisee, niin joulu komeilee" ja päinvastoin "Jos Antti komeilee, niin joulu lotisee". kesäkuuta Varpaisjärvelle osui voimakas yksittäinen raekuuro, jossa Raepäiviä oli tänä vuonna 49 eli tavanomainen määrä. Heinäkuun loppu ja elokuu olivat merkittävien raesateiden osalta hiljaisempia, vaikka sää oli pääosin helteistä ja rankkoja ukkossateita esiintyikin aika ajoin. Sinne kun lähtee vaikkapa Pirttikoskelta käymään, kertyy helposti 80 kilometrin lenkki. Heinäkuun voimakkain raekuuro osui Lahden Nastolaan, jossa rakeet olivat suurimmillaan noin 40 millimetrin suuruisia. "Anterosta pyhät alkaa", tavattiin muinoin sanoa. Raekausi alkoi kunnolla vasta toukokuun lopussa, jolloin myös suuria rakeita havaittiin useana päivänä. Haastatteluhetkellä torstaiaamuna Tassu-järjestelmään oli kirjattu tänä vuonna Raahen ja Pyhäjoen alueelta 107 havaintoa. MARRASKUUTA 2024 ·. Vähintään 50 millimetrin suuruisia jättirakeita havaittiin kahtena eri päivänä kesäkuussa. OsitILIMOJA PIELLY Antin päivää vietetään huomenna lauantaina ja se päättää marraskuun. Raahen seudun riistanhoitoyhdistyksen alueella Raahessa ja Pyhäjoella toimii toistakymmentä vapaaehtoista, koulutettua petoyhdyshenkilöä. Ja "Jos Antti kiristää, niin Anna vetistää". – ?Yksi syy monella on se, että ilmoittamisesta ei koeta olevan mitään hyötyä suhteessa kaatolupiin, Pyhtilä sanoo. SARI JAATINEN Teemu Pyhtilä, Ilkka Seppälä ja Sakari Koivikko ovat sekä petoyhdyshenkilöitä että metsästäjiä. SARI JAATINEN Havaintoilmoituksia tulee kullekin pitkälti kotikylän mukaan. Sanotaan "Antin päivän pakkanen tekee suojatalven ja ruman kevään". – ?Jos jälki osoittautuu koiran jäljeksi tai joksikin muuksi kuin suden jäljeksi, ei siinä kuinkaan käy. Havaintoja kirjataan koko Suomessa vuosittain kymmeniätuhansia, joten kyseessä on todella mittava vapaaehtoistyön voimannäyte. Pyryjä, kinoksia ja lumipurkuja, joita tuuli ennen Antin päivää tuo, pidetään hyvän vuoden merkkinä, varsinkin jos ojat peittyvät ja kinokset ulottuvat aitaan saakka. Seppälän havaintokenttä on Raahen ympäristössä. päivään ja varsin pohjoiseen, kun Kittilän pohjoispuolitse itään liikkui iltapäivällä nopeasti voimistunut raekuuro, jossa suurimmat havaitut rakeet olivat halkaisijaltaan 50–55 millimetriä. Havainto voi olla näköhavainto eläimestä tai sen jäljistä, jätöksistä, haaskoista tai raatelujäljistä. Keski-Suomessa on tavattu sanoa: "Kun on Anttina kolea, niin on jouluna uhku" tai päinvastoin. Kotirannassa asuva Pyhtilä saa ilmoituksia enimmäkseen Olkijoen alueelta ja Piehingissä asuva Koivikko saa havaintoja Pattijokea myöten. Toive kansalaisten suuntaan on yksinkertainen: ilmoita petoyhdyshenkilölle mahdollisimman pian susi-, karhu-, ilvesja ahmahavainnosta. – ?Ei ole väliä kenelle ilmoittaa, mutta jos minulle vaikka soitetaan jostakin Yppärin perukoilta, voin ohjata sinne jonkun lähempänä asuvan, Seppälä sanoo. Havaintotietoja voidaan käyttää myös arvioitaessa lasten koulukyytien tarpeellisuutta. Suurpedoista ilmoittaminen on tärkeää Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. Raahen seudulla havainnot ovat kääntyneet laskusuuntaan. Ennen vanhaan Antti aloitti jouluajan ja Tuomas sitten talutti sen tupaan vanhan sanonnan mukaan. Antin päivän tienoo on yleensä koettu tuuliseksi, mitä kuvaa länsisuomalainen sananparsi: "Ei ole aina Antin tuulet, tuulee väliin Tuomaaltakin" tai "Antin tuulet ankarat, viel on tuulta Tuomaallakin". päivänä jäärakeita satoi poikkeuksellisen aikaisin Turun seudulla sekä osin maan keskivaiheilla. VIRANOMAISET ja riistahallinto, kuten poliisi ja Suomen riistakeskus, käyttävät havaintoja päätöksenteon tukena. Vastaavan kokoisia rakeita satoi myös 30. – ?Havaintoja tulee eniten Pyhäjoelta. Kun ilmoittaa havainnoista, tulee tukeneeksi riistantutkimusta, mutta myös auttaneeksi viranomaisia saamaan tarkemman käsityksen alueen suurpetotilanteesta. Pyhtilä kiinnostui petoyhdyshenkilötoiminnasta siinä vaiheessa, kun susihavainnot alkoivat lisääntyä Siikajoen ja Pattijoen alueella. Viime talvena tuli useasta paikasta ahmahavaintoja, Koivikko sanoo. Toukokuun 25. Petoyhdyshenkilöille ei kukaan maksa kilometrikorvauksia. toukokuuta Juuan lähistöllä. Yleensä Antin päivää on säiden kannalta pidetty taitteena kylmempään. Myös suurien rakeiden tapauksia havaittiin tavanomista enemmän, kaikkiaan 62 kappaletta. Kustaa Vilkuna kertoo Vuotuinen ajantieto -kirjassaan, miten Tottijärvellä Satakunnassa on sanottu, että "selkeetä Antin päivää seuraa tasainen talvi, mutta pilvistä epätasainen." Ennen Anttia sattuneet pakkaset taas ennustavat vanhan kansan mielestä helppoa eli lauhaa talvea. Eniten on ilveshavaintoja, sitten sudesta, karhusta ja ahmahavaintoja on tullut enenevässä määrin. Raekauteen osui jättirakeita ja runsaasti suuria rakeita Lämmin alkukesä ja suotuisa suursäätila loivat otolliset olosuhteet raesateille, joista voimakkaimmat esiintyivät jo ennen juhannusta
MM-pronssi heltisi viime viikon keskiviikkona aikuiset2 duo caribbean show -sarjassa, mikä tarkoittaa yli 31-vuotiaiden ikäluokkaa. · 36-vuotias Reeta Rankinen on töissä Oulaisissa äitiyspoliklinikalla kätilönä. Mutta toki tanssi antaa heille paljon muutakin. – ?Tuntuu ihan mahtavalta, kun sai tanssia MM-kisalavalla. – ?Nämä ovat autenttisia latinalaistansseja Kuubasta. Paikka Pohjois-Makedoniassa järjestettyihin maailmanmestaruuskisoihin avautui upean SM-kisan myötä. myös ensi kevään SM-kisoissa. – ?Tanssi antaa hyvää oloa, Kivelä korostaa. TONI LÄNKINEN RADIOKALEVA.FI OULU 95,0 MHZ • RAAHE 95,7 MHZ • HAAPAVESI 94,3 MHZ • II 96,0 MHZ KUUSAMO 88,0 MHZ • TAIVALKOSKI 102,2 MHZ PUDASJÄRVI 89,8 MHZ • ROVANIEMI 89,3 MHZ JYP – Kärpät TÄNÄÄN LÄMÄRISSÄ: Kuuntele klo 17.30 alkaen URHEILU & LIIKUNTA 15 PERJANTAINA 29. · Voittivat juuri MM-pronssia. – ?Tavoitteellisuus on isossa osassa. · Voittaneet aiemmin myös SM-pronssia pienryhmien sarjassa. MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Moni esiintyjä oli lavalla hapsuhameessa ja korkkareissa. Mutta ketä ovat nämä kaksi uutta raahelaista MM-mitalistia. Rankisella kilpatanssit jäivät, kun hän muutti lapsuudessa perheensä kanssa vanhempien kotiseudulle Vihannin Alpualle. KIVELÄLLÄ ja Rankisella kilpaileminen on verissä. Samoin Rovaniemeltä kotoisin oleva Kivelä. He nauttivat tanssimisesta, mutta oman säväyksensä siihen tuo se, että pääsee testaamaan omia taitojaan muita vastaan. Eli ränsistyneitä taloja ja paluuta 1960-luvulle, kuten Rankinen asian ilmaisi. Tanssi on kulkenut heidän mukanaan jollakin tavalla käytännössä aina. On joku tavoite, mikä motivoi tulemaan treeneihin, Rankinen painottaa. Kyllä me jatketaan yhdessä tanssimista, mutta ei olla vielä mietitty sen tarkemmin asiaa. Mukana saa olla showelementtiä, niin kuin meillä olikin, Rankinen valottaa. Nyt työkiireet ja joulu painavat päälle. Raahen Seutu vieraili heidän harjoitussalillaan ennen treenien alkua. Siellä kaksikko voitti kultaa. – ?Ei uskalleta vielä luvata, mutta jos polvet ja pää kestävät, niin SMkisoissa nähdään. Ja kyllä kannatti. Perheen tuki on erittäin tärkeää, muuten tämä ei onnistuisi, Rankinen jatkaa. SM-kisoista voisi avautua taas paikka hakea edustusoikeutta MMlavalle. KISASARJAN nimessä vilahtaa sana caribbean, mikä viittaa suoralla käännöksellä Karibian suuntaan. Oulusta lähtöisin oleva Rankinen harrasti nuorena kilpatansseja. – ?Jos päätetään lähteä kevään kisoihin, alkaisivat treenit heti joulun jälkeen. · VESA JOENSUU Raahelaista Funky Hallia edustavat tanssijat Hannele Kivelä ja Reeta Rankinen ovat sulatelleet nyt reilun viikon ajan ajatusta, että he ovat omassa sarjassaan maailman kolmanneksi parhaita. KAKSIKKO ei ole ehtinyt miettiä vielä sen tarkemmin ensi vuotta, mutta rivien välistä voi lukea, että heitä kiinnostaisi kokeilla duona TANSSIDUO · 43-vuotias Hannele Kivelä työskentelee Raahen terveyskeskuksessa sairaanhoitajana. Joka tapauksessa kisareissu oli antoisa ja täytti odotukset. Rankinen valottaa ja jatkaa. · Edustavat Funky Hall -tanssiseuraa. Kaksikon mukaan heidän esitys sisälsi reggeatonia ja salsaa. – ?Ollaan onnellisia, että pystytään tanssimaan. – ?Kyllä tästä tuli sellainen kipinä, Kivelä hymyilee. Itse kisapaikka ja puitteet olivat hyvät, mutta toki Rankinen ja Kivelä näkivät reissussa paljon myös kurjempaa puolta. SM-kisojen parhaimmilla on oikeus hakea paikkaa MM-areenalle, joten raahelaiset päättivät lähteä testaamaan taitojaan maailmalla. tuinen ja huikea kokemus päästä tässä iässä sinne, Kivelä hymyilee. AinutlaaHannele Kivelä ja Reeta Rankinen kävivät hakemassa Pohjois-Makedoniasta MM-pronssit. – ?Se voi olla, että meidän esitys oli tuomareiden mielestä vähän liian outo, Rankinen nauraa. Kummankin kannalta oli onni, että he päätyivät samaan seuraan, sillä molemmat tykkäävät tanssia kilpaa. Sitä ennen saavuttivat keväällä SM-kultaa. Tanssi tuo hyvää oloa Raahelaiset MM-mitalistit Hannele Kivelä ja Reeta Rankinen: "Jos polvet ja pää kestävät, niin SMkisoissa nähdään". Raahelaisten esitykseen ne eivät soveltuneet. Kivelä puolestaan tuli aikuisiällä Raaheen miehensä töiden perässä. Jo aiemmin he ovat käyneet ryhmässä kisaamassa, mutta nyt kaksikko päätti treenata kisatanssia duona yhdessä koreografi Minna Kallion kanssa. Kyllä tässä joku idea alkaa muhia, kun vähän toipuu. Aivan hirveästi he eivät ole ehtineet asian äärelle vielä pysähtymään, sillä töihin paluu oli edessä jo pian kisan ja kotiinpaluun jälkeen. Kun on tanssisalilla, saa ajatukset pois muusta. Mutta Kivelä ja Rankinen miettivät vielä asiaa
AS Moonilla on meneillään historiansa huonoin kauden aloitus Futsal-Ykkösessä. TONI LÄNKINEN se vielä toiminaan, mutta kun kaksi vaihdetaan, on se vaikeampaa. Nyt kuusi ensimmäistä ottelua ovat tuoneet yhden voiton, yhden tasapelin ja neljä tappiota. klo 18 • La 14.12. Jos joukkue saisi aikaiseksi muutaman ottelun voittoputken, nostaisi se osakkeita merkittävästi. Tällä hetkellä AS Moon on kärjestä 11 pisteen päässä. klo 18 • To 5.12. klo 18 • Su 1.12. ja ti 10.12. EBK on taulukossa yhden voiton napanneena jumbona. Se on Knuutisen mukaan yksi syy sille, miksi homma ei ole lähtenyt vielä rullaamaan täysillä kierroksilla. 10.30 | 11.30 | 12.30 Kotiruokalounas katettuna yläkerran kabinettiin. Runkomiehistöä vaihtui, ja vaikka tilalle tuli päteviä pelaajia Oulun suunnalta, kestää joukkueen yhteen hitsaantuminen oman aikansa. Päästään kyllä kiipeämään ylös, eikä kärkikään ole karannut, mutta se vaatii ehkä vähän enemmän ristiin pelaamisia. Huonoin kauden alku pitkään aikaan AS Moonin Timi Knuutinen valaa uskoa joukkueeseen: "Positiivisen kautta mennään, ei tässä olla synkkyyteen vaipumassa". – ?Tuossa juuri poristiinkin, että jopa meidän hyväksi on sattunut tämä kausi, kun itsellä on huono startti, mutta sarja on muutenkin aivan älyttömän tasainen. Tappiot ovat olleet niukkoja. AS Moonin kokoonpano koki muutoksia tälle kaudelle. klo 18 • La 7.12. Saati sitten 14 ottelun putki, kuten tapahtui kolme vuotta sitten. Tosi harvoin kahdella tehdyllä maalilla voitetaan, Knuutinen korostaa. klo 18 • La 30.11. Mutta lauantai kaiken muuttaa voi. ma 16.12. AS Moon on pelannut yhtä ottelua lukuun ottamatta pelillisesti ihan mukiinmenevän alkukauden. – ?Aikaisemmin keskusteltiin, että jos neljästä yksi vaihdetaan, pystyy Lue lisää: raahenseutu.fi. – ?Treeneissä porukka pystyy hymyilemään ja heittämään jerryä ihan normaalisti. – ?Positiivisen kautta mennään, ei tässä olla synkkyyteen vaipumassa. on kasvanut, on raahelaisjoukkue ollut lähellä päästä peleissä rinnalle. – to 19.12. www.raahenteatteri.fi Raahen Teatteri esittää Raahen Teatteri esittää Sari Havaksen näytelmän Sari Havaksen näytelmän Raahen Teatterissa, Koulukatu 13, Raahe Pe 29.11. Hän vakuuttaa, että treeneissä on hyvä ilmapiiri, mikä on luonnollisesti tärkeä asia. Joukkue on sarjassa toiseksi viimeisenä. klo 16 Ke 4.12. Knuutinen nostaa esiin seikan, että sarja on tasainen ja siinä on pelattu sopivasti ristiin. klo 18 Su 8.12. FUTSAL -Liigassakin aikanaan muutaman ottelun pelannut Knuutinen haluaa tällä hetkellä auttaa AS Moonin oikealle tielle. Mutta ajan myötä se lähtee tästä, juuri nuo maalin pelitkin ovat olleet meidän tehottomuutta. TONI LÄNKINEN 010 277 4550 • info@raahenhovi.fi • Kirkkokatu 28, Raahe • www.raahenhovi.fi Jouluaamiainen | 15,90 € to 5.12. Se yksi ottelu oli todellinen mahalasku, joka päättyi 12–2 -tappioon. Hyviä treenejä on saatu vedettyä, mutta kaikkia asioita ei olla saatu käännettyä peliin, Knuutinen ihmettelee. Silloin AS Moon pelaa yhtä huonosti kautensa aloittanutta EBK/FS:ää vastaan. klo 6.00–9.30 Buffet katettuna ke 11. klo 16 • Pe 13.12. Vähän samalla kaavalla on mennyt myös lauantaisen vastustajan kausi. Kaudella 2021–2022 startti oli melkein samankaltainen, sillä AS Moon saalisti kauden viidestä ensimmäisestä ottelustaan vain yhden voiton. klo 18 Tavoita pohjoinen kiekkokansa – Varaa tehokkaat mainossekunnit! Minna Leuanniemi, p. Raahelaisjoukkue on pelannut toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kaudesta 2015–2016 asti. 044 794 1224, minna.leuanniemi@kalevamedia.fi I T S E T E H D E N J O U LU K S I I T S E T E H D E N J O U LU K S I Sovionkatu 11, 92100 RAAHE | ma-pe 11-17 la 10-14 | Puhelin 050 594 0556 HIMMELI • Öljytty • lasija muoviputket • metallilangat KORTIT • korttipohjat ja kuoret • tarrat KRANSSIT • styroxja olkipohjat • nauhat ja koristeet KYNTTILÄT • mehiläisvahalevyt • parafiini ja steariini • värit ja sydänlangat SAIPPUANTEKOON • massat, värit ja muotit raahenseutu.?/tilaa 08 5377 630 (ma–pe 9–21, la 9–17) Tilaa Raahen Seutu 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu PERJANTAINA 29. Loppuviimein vastustaja on kuitenkin ollut pykälän parempi. Lippuvaraukset VAIN TEKSTARILLA 044 324 0958 tai myynti@raahenteatteri.fi Ennakkoliput Raahesalin lipunmyynnistä tai Tiketistä. – pe 13.12. Kunnes kelkka kääntyi ja alkoi voittoputki, joka kesti 14 ottelun ajan. MARRASKUUTA 2024 ·. Mutta muuten, vaikka tappiosarake Timi Knuutista ei juuri naurata AS Moonin kauden alku, mutta hän uskoo, että homma kääntyy vielä iloksi. Totta kai hävityn pelin jälkeen pitääkin tuntua, ei tätä muuten tekisi, joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluva Timi Knuutinen toteaa. Joululounas TA K E AWAY J O U L U L O U N A S E N N A K KO T I L A U K S E L L A PÄ Ä R U O K A Keitettyjä perunoita M G Lanttulaatikkoa L G Porkkanalaatikkoa L G Hunajapaahdettuja uunijuureksia M G Perinteistä joulukinkkua M G ja Dijon-kermakastiketta L G Talon oma konjakkisinappi L G Kalkkunaa ja mustaherukkahilloketta M G A L K U R U O K A Hedelmäistä leipäjuustosalaattia L G Talon sinappisalaatinkastiketta M G Metsäsienisalaattia L G Rosollia M G , punajuurikermaa L G Marinoitua punakaalia ja karpaloita M G Vaihteleva kalapöytä J Ä L K I R U O K A Vaihtuva jälkiruoka, konvehteja, kahvi tai tee 30 € Lapset alle 12 v 1€/ikävuosi Terapian Terapian tarpeessa tarpeessa Ohjaus Hanna Hautala Ohjaus Hanna Hautala Liput 20 €. Periaatteessa mikä tahansa on vielä mahdollista, jos homma lähtee oikeille raiteille. Kyseessä on klassinen "kuuden pisteen ottelu", jota ei passaisi hävitä
/tilaa Raahen Seudun painettu lehti on jaettu tänään Raahen, Pyhäjoen ja Siikajoen alueella jokaiseen kotiin. Hanki paikallisempaa luettavaa DIGI 8 €/kk ,90 Tilaus on jatkuva ja on voimassa toistaiseksi. Saat koko vuoden samalla kuukausihinnalla. Voit tutustua tänään ja huomenna maksutta Raahen Seudun verkon digisisältöihin! Pääset seuraamaan uusimmat uutiset puhelimella, tabletilla tai tietokoneella. Tarjous koskee talouksia, joissa ei ole Raahen Seudun voimassa olevaa tilausta. 08 5377 630 (ma-pe 9-21, la 9-17) raahenseutu. MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Lisäksi verkossa on Raahen Seudun digitaaliset näköislehdet, kuvagalleriat ja videot. Kustantaja: Kaleva365 Oy, PL 170, 90101 Oulu. Tilauksen voi lopettaa koska tahansa ennen seuraavan laskutusjakson alkua. Löydät verkosta myös ajanvietettä, ratkaise päivän sanajahti, testaa sanapeli, jumppaa aivojasi muistipelillä tai ratko ristikot ja sudokut. Kotipaikka: Oulu. LATAA RAAHEN SEUTU -SOVELLUS Ladattavissa App Storesta tai Play-kaupasta Raahenseutu.fi 17 PERJANTAINA 29
(08) 220 611 Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Muuttopalvelu . 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi E ikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Toimisto: 040 174 0998 Matti: 040 570 7425 www.mruskoky.fi MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Puh. MARRASKUUTA 2024 ·. 08 223 7454 Uusi Raahelainen KIINTEISTÖNHOITO Omatalkkari ® -palvelulla HUOLTOP.FI p 044 249 2466 kun palvelu ratkaisee asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. Myydään Sakoja umpi kaivojen tyhjennykset Viemäreiden avaukset, huuhtelut ja kuvaukset 0445662950 Jussi Ouramo Kuskaapas Oy Hengelliset RAAHEN VAPAASEURAKUNTA Brahenkatu 15/ www.raahe.svk.fi LA 29.11. 044 987 8475 Hinauspalvelu 24/7 . 220 661. Pookilla nautittavana maukas joulupuuro, torttukahvit sekä nuotiomakkaraa. UUSIOLÄMPÖ OY myynti@uusiolampo.. • uusiolampo.. klo 15-19 Siirtis pukeutuu jälleen upeaksi joulun ihmemaaksi! Jouluiset kohteet, tunnelmallinen valaistus ja joulumuorin joulusatu virittävät koko perheen joulutunnelmaan. Ruokajakelu klo 13-14 Arkkukarin siirtolapuutarhan joulumaailma la 30.11. RAAHENMUUTTOPALVELU.FI MUUTOT & KULJETUKSET p 040 674 0304 www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe •P. Myyntipöydästä siirtisläisten valmistamia tuotteita ja arpajaisten pääpalkintona runsas herkkukori! Seurat ja järjestöt Pohjoisen tapahtumat yhdessä paikassa UUSITTU TAPAHTUMAKALENTERI: tapahtumat.raahenseutu.fi YHTEYDENOTOT raahenseutu.fi/ilmoita ma–pe 9–21, la 9–17 p. • uusiolampo.. 08 223 1777 Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 KÄSILLÄ TEKEMISEEN KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. 044 763 0020 Veli Seppä Oy veliseppa.fi Aina onnistuu! 24/7 Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoitopalvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. 08 5377 630 Lukijailmoitukset huomataan! Myydään Ostetaan Tarjotaan vuokralle Halutaan vuokrata Huoneistot ja kiinteistöt Huutokaupat Kaikenlaista Kokoukset Koulut ja opistot Kunta ja kaupunki Kuulutukset Menot Moottoriajoneuvot Paikkoja avoinna Hengelliset tilaisuudet Torilta 18 Raahen Seutu PERJANTAINA 29. Paikallisilta palvelusivuilta löydät paikalliset toimijat nopeasti ja helposti. 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Laadukasta ja ammattitaitoista siivouspalvelua Puh
Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 MINULLA ON SELLAINEN TUNNE, ETTÄ KAUNISTUN PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ. Ja sellainen tämä on. ELOKUUTA 2023 . Olen jopa palkannut asianajajan. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. kuten mihin. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Olen jopa palkannut asianajajan. ###*P *Q36 ###*A . No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . perustin kotiesittelyyrityksen, jossa vien ihmisiä kuuluisien ihmisien koteihin. no, tässä on piirustuspöytäni. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 mitä puuhaat, rotta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Ja sellainen tämä on. Olen jopa palkannut asianajajan. kuten mihin. Päivälämpötila 18...20 astetta. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. TIEDÄTKÖ MITÄ SE MERKITSEE. ja tässä kynäni jajätkä. ELOKUUTA 2023 . 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. Päivälämpötila 18...20 astetta. ELOKUUTA 2023 . raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. krs, PL 170, 90401 Oulu ILMOITUKSET ASIAVIRHEISTÄ: oikaisu@raahenseutu.fi Tilausehdot raahenseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja KESKIVIIKKONA 16. Ja sellainen tämä on. JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Kirkkokatu 31, 3. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . MARRASKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. lopetetaanpa tämä keskustelu. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. kuten mihin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . lopetetaanpa tämä keskustelu. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Ja sellainen tämä on. kivoja lehtiä vessassa, pervo. 1038 KESKIVIIKKONA 16. ELOKUUTA 2023 . “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. 14,90 € / kk. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. kuten mihin. he tulivat tänne vain käymään vessassa. kuten mihin. Ja sellainen tämä on. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska ?6°C 1 ?7°C 1 ?6°C 2 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 1 6 3 ?10 4 ?4 3 ?6 ?3 1 ?1 6 5 6 5 ?5 6 1 5 ?1 2 4 3 6 4 6 4 3 5 3 5 3 3 4 4 5 2 1 1 2 ?1 ?5 ?7 8 9 10 9 KESKIVIIKKONA 16. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. lopetetaanpa tämä keskustelu. hassua.... Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Olen jopa palkannut asianajajan. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. Päivälämpötila 0...+3 astetta. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. ELOKUUTA 2023 . hassua.... *>WNA *D. en tiedä, mutta hänen pitäisi ajaa partansa. Päivälämpötila 18...20 astetta. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Päivälämpötila 18...20 astetta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. Enimmäkseen pilvistä ja ajoittain vesitai räntäsadetta, illalla selkenevää. hassua.... Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 19 PERJANTAINA 29. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . VAU!!! 466 KESKIVIIKKONA 16. Jatkuva tilaus alk. opas opa s no vau, tämäpä imartelevaa. lopetetaanpa tämä keskustelu. lopetetaanpa tämä keskustelu. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. hassua.... kuka tuo keskiikäinen heppu on, joka edelleen käyttää lippistä. Olen jopa palkannut asianajajan. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. SE TARKOITTAA, ETTÄ OLEN KOLMESATAAKUUSIKYMMENTÄVIISI KERTAA KAUNIIMPI TÄNÄÄN KUIN OLIN SAMAAN AIKAAN VIIME VUONNA... hassua.... Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. olkaa hyvä ja poistukaa. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Päivälämpötila 18...20 astetta. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 919 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Sara Salonen +2 +2 +2 +2 6 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina ?2°C 4 +4°C 8 +5°C 11 ?1°C 6 Helsinki +7,9 °C Sodankylä ?25,7 °C Kohtalaista ja puuskaista lounaistuulta
MARRASKUUTA 2024 ·. Jopa 60 kk korotonta maksuaikaa! Meiltä kuljetusja asennus palvelut! Tietokonehuoltoa yli 30 vuoden ajan P. ma–pe 9–17, la 10–14 • www.ykkospalvelu.fi Tarjoukset voimassa 2.12.2024 asti Tarjoukset voimassa 2.12.2024 asti 99 99 €€ (129 (129 €€ )) 99 99 €€ (134,99 € ) 399 399 €€ AEG LR612E84O AEG LR612E84O 6000-sarja 6000-sarja PESUKONE PESUKONE 8kg, 1400 k/min 8kg, 1400 k/min Samsung 55” Q60D UHD LED Samsung 55” Q60D UHD LED SMART TV SMART TV QLED, LED-tekniikka QLED, LED-tekniikka Tizen 2024 Tizen 2024 PHILIPS PUS7609 4K PHILIPS PUS7609 4K Titan OS Titan OS SMART TV SMART TV LG 65’’ UHD UR76 4K LG 65’’ UHD UR76 4K SMART TV SMART TV 5 AI -suorittimella 5 AI -suorittimella Wilfa Narvik 30 5 KW wifi Wilfa Narvik 30 5 KW wifi ILMALÄMPÖPUMPPU ILMALÄMPÖPUMPPU Takuu 7 vuotta Takuu 7 vuotta Philips B5109 120W Philips B5109 120W SOUNDBAR SOUNDBAR HONOR X6B 4/128GB HONOR X6B 4/128GB ÄLYPUHELIN ÄLYPUHELIN Samsung Galaxy Watch6 Samsung Galaxy Watch6 44MM BT Graphite 44MM BT Graphite ÄLYKELLO ÄLYKELLO 149 149 €€ (349 (349 €€ )) 555 555 €€ (649 (649 €€ )) 499 499 €€ (599 (599 €€ )) 69 69 €€ (99 (99 €€ )) 79 79 €€ (99 (99 €€ )) EPSON EcoTank ET-2870 EPSON EcoTank ET-2870 MONITOIMITULOSTIN MONITOIMITULOSTIN 189 189 €€ (249 (249 €€ )) 329 329 €€ 379 379 €€ 399 399 €€ 549 549 €€ 749 749 €€ 43” 43” 50” 50” 55” 55” 65” 65” 75” 75” (549 (549 €€ )) (699 (699 €€ )) (799 (799 €€ )) (899 (899 €€ )) (1499 (1499 €€ )) Gram ME 2070 B Gram ME 2070 B MIKROAALTOUUNI MIKROAALTOUUNI musta 20 l musta 20 l 299 299 €€ (499 (499 €€ )) Gram WTL 20712-90 Gram WTL 20712-90 PÄÄLTÄ TÄYTETTÄVÄ PÄÄLTÄ TÄYTETTÄVÄ PESUKONE PESUKONE 299 299 €€ (349 (349 €€ )) Gram OM 6100-90 T/1 Gram OM 6100-90 T/1 ASTIANPESUKONE ASTIANPESUKONE valkoinen valkoinen Energialuokka E Energialuokka E Täyttömäärä 12 Täyttömäärä 12 449 449 €€ (669 (669 €€ )) Electrolux LUS1AF28W Electrolux LUS1AF28W KAAPPIPAKASTIN KAAPPIPAKASTIN 276 l 276 l Energialuokka: F Energialuokka: F ASENNETTUNA 1499€ (1749€) KAUPAN PÄÄLLE Wilfa Air fryer (Arvo 179€) Reolink Argus PT Lite Reolink Argus PT Lite VALVONTAKAMERA VALVONTAKAMERA ulkoja sisäkäyttöön ulkoja sisäkäyttöön EZVIZ RE4 PLUS EZVIZ RE4 PLUS ROBOTTI-IMURI ROBOTTI-IMURI musta tai valkoinen musta tai valkoinen Tyhjennystelakka Tyhjennystelakka Imuteho 4000 Pa Imuteho 4000 Pa Puhdistus-ala jopa 300 m Puhdistus-ala jopa 300 m²² Lenovo IdeaPad Gaming 3 15,6” Lenovo IdeaPad Gaming 3 15,6” PELIKANNETTAVA PELIKANNETTAVA i5-11320H, RTX 3050 i5-11320H, RTX 3050 16 Gt, 512 Gt SSD 16 Gt, 512 Gt SSD EZVIZ RE4 EZVIZ RE4 ROBOTTI-IMURI ROBOTTI-IMURI valkoinen valkoinen Imuteho 4000 Pa Imuteho 4000 Pa Puhdistus-ala jopa 300 m Puhdistus-ala jopa 300 m²² 199 199 €€ (329 (329 €€ )) 99 99 €€ (129 (129 €€ )) 249 249 €€ (399 (399 €€ )) 699 699 €€ (899 (899 €€ )) 299 299 €€ (399 (399 €€ )) 39 39 99 99 (99 (99 €€ )) BOSCH Climate Class 6101i 5 KW BOSCH Climate Class 6101i 5 KW ILMALÄMPÖPUMPPU ILMALÄMPÖPUMPPU WIFI, Takuu 6 vuotta WIFI, Takuu 6 vuotta ASENNETTUNA: 1649€ (1999€) AEG RKB439F1DW AEG RKB439F1DW JÄÄKAAPPI JÄÄKAAPPI valkoinen valkoinen Energialuokka: F Energialuokka: F 999 999 €€ (1999 (1999 €€ )) GZR Bell-e SR GZR Bell-e SR SÄHKÖPYÖRÄ SÄHKÖPYÖRÄ 49 cm tai 45 cm 49 cm tai 45 cm 522 Wh akku 522 Wh akku Kantama: 60 120 km Kantama: 60 120 km SÄDE VARAVIRTALÄHDE SÄDE VARAVIRTALÄHDE AURINKOKENNOLLA AURINKOKENNOLLA 25000mAh 25000mAh Eico EIP 60-2 Eico EIP 60-2 INDUKTIOKEITTOTASO INDUKTIOKEITTOTASO Power booster Power booster Vestfrost Pesutorni Vestfrost Pesutorni PYYKINPESUKONE PYYKINPESUKONE VWM 20147 + VWM 20147 + KUIVAUSRUMPU KUIVAUSRUMPU VCTD 207-3 VCTD 207-3 7kg, 1400k/min 7kg, 1400k/min 15 ohjelmaa 15 ohjelmaa 999 999 €€ (1349 (1349 €€ )) 849 849 €€ (1099 (1099 €€ )) 699 699 €€ (898 (898 €€ )) 599 599 €€ (699 (699 €€ )) (599 (599 €€ )) LISÄÄ TARJOUKSIA LÖYDÄT MYYMÄLÄSTÄ JA VERKKOKAUPASTA: kauppa.ykkospalvelu.fi OLEMME JOULUUN ASTI AVOINNA MYÖS LAUANTAISIN! ASUS VA24EHF 24” ASUS VA24EHF 24” NÄYTTÖ NÄYTTÖ 1920x1080 100Hz 1920x1080 100Hz 20 Raahen Seutu PERJANTAINA 29. (08) 223 8031 Antinkankaantie 35, Raahe • Av