Raahen Seutu raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 29. Koululaisten kesäloma ei ole enää kaukana. Viimeinen viikko onkin usein täynnä hieman poikkeuksellisia aktiviteetteja, ja maanantaina niistä pääsivät nauttimaan Antinkankaan ja Merikadun koulujen oppilaat. VESA JOENSUU 5 Puheenaiheet Ojala haluaa vauhtia Pattasten koulun tilanteeseen 8 Puheenaiheet Raahelaiset eivät nielleet Pohteen suunnitelmaa 9 Elämänmeno Roosa voitti kultaisen mitalin Taitaja-kilpailuista 2 Keskustele ”Jo se, että on omat polvinivelet aiheuttaa kaveripiirissä ansaitsematonta ihailua.” Juulia Lahnaoja. Kuutosluokkalainen Vilho Nokela oli pelaamassa koulujen järjestämässä ystävyysottelussa. IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 12 Urheilu Pallotellen lomalle . TOUKOKUUTA 2024 42
Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. C:52 (apokr.) Maria Jyrkäs Lapin Kansassa "Siinä missä digiaika tekee yksityiselämästäkin julkista, paperikuvat vahvistavat oman lähipiirin yhteenkuuluvuutta. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. Ehkä painovoima vetää takapuskuria puoleensa, mutta niin se tekee leukanahalle ja silmäluomillekin, joten menköön samaan konkurssin. Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Heitä ei häikäistä maratoonitreeneillä tai tavoitteellisella esperanton opiskelulla. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. 1. Aina ei ole pakko edes keskustella siitä, mikä ihmisiä erottaa. Francoise de La Rochefoucauld SANA: Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Room. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Loppusuoralla oleva kirja esittelee historiallisia hahmoja, paikallisiin vanhoihin tarinoihin tai vanhan kansan uskomuksiin liittyviä henkilöitä. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Esimerkiksi oma henkinen ikäni on 74 vuotta. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. 74-vuotiaan ei ole pakko käyttää rahaa kauneusleikkaukseen Turkissa. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Riippakivi, menoerä, ongelmajäte. Tuolle kauhun väreitä aiheuttavalle v-sanalle olemme keksineet kiertoilmauksia, kuin Metsän Kuninkaalle aikoinaan. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. Nyt poistettujen kuivien ja kokonaan kuolleiden tilalle istutetaan jo kesäkuun puolessa välissä noin 30 uutta puuta. Ps. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. Eniten naisia osallistui Raahen terveyskeskuksesta, josta mukana oli 104 juoksijaa. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. on yhteinen titteli: eläkeläinen. Niitä katsotaan yhdessä tuttujen ihmisten kanssa.” 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. En ikinä ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi noiden 74-vuotiaiden seurassa, vaikka olenkin usein meistä se, joka osaa lisätä liitetiedostoja sähköposteihin. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. 2014 Raahelaislähtöinen visualisti Niina Lumisalmi-Rousti odottaa kahta esikoista ?–?lasta ja kirjaa. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Puhumme ikääntyneistä, senioreista tai vaikka nyt tässä yhteisesti 74-vuotiaista. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Heille ei tarvitse päteä nimityksillä tai koulutuksella. T. Yhteiskunnan pallo jalassa. Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. (45%) En osaa sanoa. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. Paperikuvat asetellaan kirjan muotoiseen albumiin käsin selattaviksi. Vai tekeekö vain seura kaltaisekseen. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa. James A. Eräänä päivänä kasvot rypistyvät, lihakset surkastuvat ja aamulla heräämme useammin kipeänä kuin terveenä. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Matka ideasta toteutumiseen on pitkä, mutta ehdotus kertoo siitä, että pohjoisen painoarvo kasvaa. 11:33 HUOMENNA AURINKO: nousee 3.12, laskee 23.30 NIMET: Pasi MIETE: Tee se nyt! Jos odotat täydellisiä olosuhteita, et saa koskaan mitään aikaiseksi. Luuk. Chmielno joutui bolshevikkien käsii huhtikuun 1. Ihmisten odotukset meitä kohtaan ovat ääneenlausumattomat mutta selvät: eikö tuo itse ymmärrä kuolla pois. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Naton liikenteen suunnitteluryhmien kokoukseen osallistunut liikenneja viestintäministeri Lulu Olemme tottuneet, että valtakunnallisessa päätöksenteossa näkökulma on aina Helsingistä muualle Suomeen. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. 38:19 Ainut tapa elää pitkään JUULIA LAHNAOJA toimitus@raahenseutu.fi KOLUMNI Ikä on vain numero! Julistaa Danny heilastellessaan lastenlastensa leikkikaverin kanssa. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Sen 500 asukasta surmattiin sen vuoksi, että he kieltäytyivät siirtymästä kotiseudultaan Siperiaan. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. Myös Naton vinkkelistä pohjoisen infrastruktuurin parantamishankkeet ovat tärkeitä. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Paitsi tietenkin jos olet nuorekas! Niin kuin Seela Sella tai Aira Samulin. Tarkoitan, ikäihmisille suunnattujen palvelujen äärelle. 1994 Naiset osaavat pitää hauskaa, ainakin Fiian Kympillä. Sisin pysyy kuitenkin samana vaikka rasvaa kuinka imuroitaisiin. (7%) Ääniä yhteensä 86. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. TOUKOKUUTA 2024 ·. päivänä. Heidän ei tarvitse muodostaa ajatuksiaan viestipalvelu X:n keskusteluja seuraamalla. En tarkoita naisen genitaalia tai Harry Potterin Pimeyden Lordia, vaan jotain vielä pelottavampaa. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Etäällä, mutta kuitenkin ihailtavana. 74-vuotiaat ovat rentoja kavereita. Jo se, että on omat polvinivelet aiheuttaa kaveripiirissä ansaitsematonta ihailua. Mainittakoon, että täysin aiheetta. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 29. Jossain katseiden ulottumattomissa, sairaalan suojissa, ilman taistelua tai elämänjanoa. Saarnaaja 11:4 SANA: Kiitetty olet sinä, Herra, meidän isiemme Jumala, ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti. Miettiä, hyppäisikö katolta kun vielä pääsee, jottei joutuisi vaipoissa laitokseen. Ranne nosti esiin eurooppalaisen raideleveyden turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen liittyvänä asiana, sillä se hyödyttäisi siviilija sotilaskuljetuksia. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. · S uomi ja Ruotsi valmistelevat parhaillaan yhteisiä EU-hankehakemuksia liikenneyhteyksien parantamiseksi. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Sillä voi olla vaikutuksensa myös Raaheen, sillä liikenneja viestintäministeriö alkaa selvittää uudelleen Suomen raideleveyden muuttamista eurooppalaisen standardin mukaiseksi. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Voisivatpa siitä hyötyä jopa siviilimatkustajat. Silloin saat kernaasti jakaa elämänviisauksia naistenlehdessä. Kyllä. Se olisi samalla luontevaa jatkoa Tornion ja Haaparannan välisen junayhteyden elpymiselle. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. Jos olemme onnekkaita, olemme mekin joskus 74-vuotiaita. 74-vuotiailla hua ystävällisesti, vaikka olisivatkin eri mieltä. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. KESKIVIIKKO 29.5.2024 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 3.15, laskee 23.27 NIMET: Oliver, Olivia, Oiva, Oivi MIETE: Ihminen ei ole koskaan niin onnellinen tai onneton kuin hän itse luulee. Muutoksesta hyötyisi myös Ruotsiin suuntautuva tavaraliikenne, koska kontteja ei tarvitsisi lastata Haaparannassa uudelleen. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. (48%) En. He osaavat kuunnella ja puVuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1944 Krakovan lehtien mukaan ovat neuvostojoukot täydellisesti hävittäneet Chmielnon kylän, joka sijaitsee Galitsiassa. Puiden poistoon on kaupunginpuutarhuri Teuvo Haavanlammin mukaan syynä sekä turvallisuus että esteettisyys. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Minun ystäväni koostuvat jännittävistä naisista, joita voisi, jos pystyisi, kuvailla v-sanalla. Silti en täysin sisäistä, miltä tuntuu olla 74-vuotias. Tänä vuonna juoksuun osallistui noin 800 juoksijaa, jotka saivat nauttia kevätkesän auringosta. Ranne (ps) totesi, että ensimmäisenä eurooppalaisella raideleveydellä rakennettaisiin Raahen ja Haaparannan välinen rataosuus. 74-vuotiaat eivät ilmaise dopamiinin tarvetta hivelemällä puhelinta kahvipöydässä. lis. 74-vuotias käyttää nekin rahat mieluummin punaviiniin, viineriin tai moottoripyöräreissuun Espanjassa. PERJANTAINA 8. Talouden ja huoltovarmuuden turvaaminen pakottavat nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa suuntaamaan katseen Helsingistä ja Itämereltä myös pohjoiseen, missä jaamme maarajan kumppaneidemme Ruotsin ja Norjan kanssa. Kirjan valokuvat on ottanut Suvi Marjala. Joh. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. Myös Rautaruukilta oli mittava 102 naisen juoksija-armeija. Onkin ihan totta, että naama ei aina vastaa sitä sielua, mikä omassa sisikunnassa jyllää. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. Yhteys muihin pohjoismaihin pohjoisen kautta saa lisää painoarvoa. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Perämeren tuplarata nostaisi pohjoista EU:n ja Naton vinkkelistä huoltovarmuutta ja turvallisuutta vahvistetaan pohjoisen suunnasta. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Dan. Ps. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Voidaan puhua runoista, perunoiden istuttamisesta tai ihmisenä olemisesta, siitä mikä meitä yhdistää. 1974 Fellmanin puistokadun puusto harveni eilen
Nyt viikonloppuna sai hoidon Raahen päivystyksessä tunnin sisällä, Oulussa siihen olisi mennyt useita tunteja ja siellä saa todellakin kärvistellä käytävillä, ei edes tuoleja ole kaikille. Huolenamme on, että palveluiden turvaaminen ei ole mahdollista Suomen tämänhetkisen hallituksen linjauksilla. Raahen Keskusta on huolissaan siitä, että maan hallituksen toimesta yöpäivystyksen lopettamiselle ei ole esitetty todellisia säästölaskelmia, puhumattakaan vaikutusten arvioinneista. Suomalaisille lasku, tulijoille tuet. Siinäpä on paikallisilla persuilla selittelemistä kylillä. Tätä tavallista kansaa, eläkeläisiä, työntekijöitä, opiskelijoita ja perheitä, meitä on niin paljon. Ei voi myöskään unohtaa tämänhetkistä maailmanpoliittista tilannetta. Liikaa päättäjiä Oulussa, jonne kaikki pyritään nyt viemään. Sen jälkeen miinusta vuosi vuoden perään, viimeiset yhdeksän vuotta ovat rajat olleet auki miljardien mennä ja tulijain tulla. Vaikka veronmaksajien piikkiin ja velaksi. Raahen Keskusta on huolissaan, että Suomen hallituksen toiminta näivettää pienempiä kaupunkeja ja kuntia keskittämällä palveluita alueellisiin kasvukeskuksiin. Samoilta tahoilta, mutta vierestä siis veisivät. een houkuttelevuutta uusien asukkaiden saamiseksi. Koetetaan vedota kansainvälisiin sopimuksiin ynnä muuhun vastaavaan. Katsokaapa vain kun päivystys tukkeutuu siellä niin sitten sitä apua vasta huudetaankin. Muiden maiden poliitikot huolehtikoot omista kansalaisistaan, taloudestaan ja maastaan, se ei ole suomalaisen veronmaksajan tehtävä. Nyt kun ne viimein saatiin, olivat listan kohteet samat kuin hallituksellakin. Luulisi että kokonaisuutta ymmärtäisivät ja se ei tullut esille. Syykin on selvä. Korjausvelkaa Sillä sektorilla pitäisi kasvu saada alkuun mutta yleinen taantuma ja kulujen kasvaminen syövät kannattavuutta sekä mahdollisuuksia uusien tilausten saamiseen, ja sitä myötä työllisyyden kohentumiseen. Olemme joutumassa voimakkaan keskittämisen ja liian tiukan supistamisen tielle. Rikkaita on niin vähän ettei heiltä kerry sellaisia summia, että niillä jotain saisi korjattua. Samalla kun sairaaloiden toiminta supistuu, välttämättömien terveyspalveluiden ohella menetämme myös vakaita ja tärkeitä työpaikkoja. Mutta ei omien kansalaisten hyvinvointiin. KANNANOTTO Orpo-Purran hallituksen lyhytnäköinen linjaus laskea Raahen ja Oulaskankaan sairaaloiden päivystystasoa, mikä käytännössä merkitsee näiden yksiköiden alasajoa, on herättänyt voimakasta huolta alueemme ihmisissä. Sen ohi näyttää ajaneen idealistinen idealismi, oma aate ja vieraiden kansojen/tahojen tukeminen tyyliin ?–?Suomesta ja suomalaisista viis. Nuo harvat hyväosaiset siis maksavat vuodessa enempi veroja kuin duunari ansaitsee palkkaa. Edellisellä hallituksella olisi ollut neljä vuotta aikaa aloittaa talouden korjaaminen, kotimaan asioiden ja ihmisten auttaminen sekä rajaturvallisuuden parantaminen. Pohde ei tuonut esille että tulevaisuudessa olisi Oysin päivystyksessä sen enempää lääkäreitä kuin nytkään, eli kun sinne joudutaan lähtemään, on siellä uusi ongelma edessä. Kansa, äänestäjät halusivat muutosta, ja sehän se on vaikeaa nykyiselle oppositiolle hyväksyä. Yksi neljän vuoden eduskuntakausi ei siihen riitä. Vasemmisto leikkaisi kotihoidon tukea, hallitus leikkaa työttömyyskorvauksia, keskusta leikkaisi leskeneläkettä ja niin edelleen. Vuonna 2008 on viimeksi valtion talousarvio ollut plussalla. Kehitysapuun, pakolaisten vastaanottoon, toimimattomaan kotouttamiseen ja yleiseen maailmanparantamiseen kyllä halutaan rahaa ohjata vieläkin. Leikkaako nykyhallitus silmät kiinni. Keskusta suurimpana puolueena aluevaltuustossa ja aluehallituksessa nämä kaikki päätökset siunaa, joten kannattaisi kansanedustaja Mattilankin vain kääntyä omiensa puoleen. Uhkana on myös, että hoitoalalla opiskelevat jäävät ilman harjoittelupaikkoja ja työllistymismahdollisuuksia alueellamme, jos sairaaloiden toimintaa ajetaan alas. Niin tiestöllä, taloudessa kun rajoillakin. Sitä on kertynyt 16 vuotta. Kuva: Johanna Ben Ammar KESKUSTELE 3 KESKIVIIKKONA 29. Siitähän ei vain sovi muistuttaa julkisesti. Nyt kun tuota velkaantumista, kuluja ja kulkua on alettu hillitsemään niin syyttäjiä löytyy. Yöllisiä lääkäripalveluita tarvitsevat päivystykseen tulevien lisäksi myös osastolla lääkärijohtoista hoitoa vaativat potilaat. Kansanedustajat ja ministerit kun äänestetään toimiinsa ajamaan Suomen ja Suomen kansan etua ja hyvinvointia. Kuukausia hallitus on perännyt vaihtoehtoja näiltä leikkauksia ja säästöjä arvostelevilta puolueilta. VERKOSTA Yöpäivystyksen lakkauttaminen tulee kostautumaan pohteelle niin rajusti etteivät itsekkään sitä ymmärrä. Raahen Keskusta katsoo, että maakunnan toiseksi suurin kaupunki tarvitsee sen vaatimat sairaalapalvelut myös tulevaisuudessa. Liiallinen keskittäminen ei ole toiminut millään alalla ja vähiten terveydenhuollossa. Idealistit sanovat, että ei saa syytellä eikä muistella vanhoja. Vasemmiston intohimo ja halu sekä puheet rikkailta leikkaamisesta ovat onttoa idealismia. Niinpä vaikutukset tullaan jatkossa kohtaamaan sokkona jokapäiväisessä elämässä. Meiltä kun hilikun leikkaa jokaiselta niin siitä kertyy melkoinen potti. Sitä myöten koko sairaalan toiminta muuttuu. Tarvitaan siis pitkäaikainen korjausliike kotimaan olojen kuntoon saattamiseksi. Samalla vetoajat ja syyttelijät näkyvät unohtaneen, että meillä suomalaisillakin olisi ollut tarvetta ja käyttöä noille miljardeille. Ne molemmat olisi ollut tarpeen tehdä jo ennen kehysriihen poliittisia linjauksia. Yritykset ovat myös uupumassa verotaakkansa ja kulujensa alle. Näkisimme heidät mieluimmin Raahen valmiissa sairaalassa kuin Oysin ruuhkaisilla käytäväpaikoilla tai ambulanssien kyydeissä pitkin yöllisiä teitä. Epävakaat ajat vaatisivat hajautettua sairaalaverkostoa huoltovarmuuden ja kriisinsietokyvyn säilyttämiseksi ja varmistamiseksi. TOUKOKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Maan hallitus on perustellut toimiaan säästösyillä, mutta tutkimukset osoittavat päinvastaista: sairaalapalveluiden keskittäminen johtaa usein kustannusten kasvuun ja palveluiden heikentymiseen. Terveyspalvelut ovat rempallaan ja kriisissä, tiet ja rautatiet kuluneet loppuun eikä koulutuspuolellakaan tunnu hyvin menevän. Ehkä se kuitenkin riittää suunnan kääntämiseen ja kotimaan asioiden sekä ihmisten hyvinvoinnin etusijalle nostamiseen. Yöaikaisen päivystyksen loppuminen Raahesta ei vaikuta Raahen tulevaisuuteen ja vetovoimaan käytännössä mitään. Miksi ei, kysyn. Kaupunki ei houkuta yritysinvestointeja, eikä silloin julkiset palvelutkaan pysy. Nyt kun uutta suuntaa on vuosi menty ovat nuo taannoiset päättäjät pikku hiljaa huomanneet mistä johtui vaalitulos. Keskitytään niihin asioihin, joilla oikeasti on merkitystä ja joihin kaupunki omin päätöksin pystyy vaikuttamaan. Pelkona on, että yöpäivystyksen lakkauttamisesta saavutettavat näennäiset säästöt tulevat joka tapauksessa veronmaksajien maksettavaksi – ?jopa korkojen kera. Tehokkuutta kaupungin toimintaan, erityisesti kunnallistekniikkaan. Ainoa mitä noiden vuosien aikana tapahtui oli kaikkinainen velan kasvu. ARVO LATOMAA Raahe MIELIPIDE Maanteillä, rataverkolla ja valtionkonttorilla piisaa korjausvelkaa. Mielestämme julkisuudessa ei tuoda tarpeeksi voimakkaasti esille sitä, että nyt kun yöpäivystys loppuu, osastojen toiminta muuttaa vääjäämättä muotoaan Raahen sairaalassa. Koemme, että se ei ole asukkaittemme etu eikä keskustalaisten arvojen mukaista. Keskittämislaki on persuministerin laki. Paikat kuntoon! Mitä hyödyttää hakea lupaa vuodeksi jos koko homma loppuu. klo 15 alkaen kotiimme Suvihaantielle! Sari ja Mika Kurttila Valmistuneet LUKIJAN KUVA Wanhan Raahen kesägalleria Saaristokadulla. Lisäksi meillä verotus nousee agressiivisen progressiivisesti tulojen kasvaessa. Näistä syistä Raahen Keskusta ei voi hyväksyä istuvan hallituksen sairaalaverkkoa koskevia linjauksia. Realiteetit ovat kyllä olleet tiedossa ja esillä koko ajan. Sairaalapalveluiden supistaminen laskee aluKESKUSTAN RAAHEN KUNNALLISJÄRJESTÖ Sydämellisesti tervetuloa tyttäremme Linnean lakkiaisiin lauantaina 1.6
Uuden tehtaan rakentaminen on jo aloitettu ja sen on määrä olla täydessä toiminnassa vuoden loppuun mennessä. Reilun 3,4 miljoonan euron investoinnilla, Fescon varmistaa voimalaitosten petimateriaalien saatavuuden Suomessa ja vahvistaa vientitoimintaa. Hän antaa kiitosta Raahen kaupungin päättäjille ja viranomaisille jouhevasti ja oikea-aikaisesti sujuneesta uuden tehtaan rakentami4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 29. TOUKOKUUTA 2024 ·. Työvoima tulee lisääntymään uuden tehtaan myötä muutamalla henkilötyövuodella. Uusi tehdas tulee vahvistamaan vientitoimintaa Ruotsiin sekä muihin Pohjoismaihin. Hiekkaliiketoiminnan liiketoimintajohtaja Eero Majanen kertoo monen asian puoltaneen uuden tehtaan sijoittamista juuri Raaheen. Ei ole parempaa paikkaa elää ja yrittää kuin Raahe, Majanen kehuu. Raaheen nousee täysin uusi voimalaitosmateriaalien valmistustehdas, mikä moninkertaistaa kapasiteetin Raahen yksikössä. · Fescon Oy:n Investoinnin myötä Raahen tehtaan tuotantokapasiteettia saadaan lisättyä vastaamaan voimalaitosteollisuuden käyttämän petimateriaalin kasvavaa kysyntää. – ?Meillä on täällä huikeat raakaainelähteet, erityisen hyvä ja toimintaamme vaikuttava satama ja oikea logistinen keskus. Fescon rakentaa uuden tehtaan Raaheen Rakennusalan ja teollisuuden laasti-, hiekkaja pinnoitetuotteiden sekä ratkaisujen kehittäjäja valmistajayritys Fescon Oy on tehnyt investointipäätöksen uuden tehtaan rakentamisesta Raahen yksikköön. Alihankkijoita on kymmenkunta. Raaheen tulee rekkaliikennettä joka suunnalta ja sitä voidaan hyödyntää. Fesconin Raahen tehtaalla työskentelee tällä hetkellä 13 työntekijää
Uusi laitos tulee palvelemaan voimalaitosten leijupetikattiloissa tarvitsemien eri petimateriaalien valmistusta. seen liittyvästä lupaprosessista. Fescon valmistaa petimateriaaleja, joiden tärkein ominaisuus on, että voimalaitos toimii parhaalla mahdollisella tavalla ja syntyy mahdollisimman vähän pääsSARI JAATINEN Pattasten moduulikoululle jatkoaikaa Raahen kaupunginvaltuusto päätti maanantain kokouksessaan jatkaa Pattasten moduulikoulun vuokraaikaa 48 kuukaudella. · Tänä päivän tehtaita on viisi: Hausjärvellä, Haukiputaalla, Raahessa, Harjavallassa ja Tuusulassa. Voittaja julkistetaan perjantaina 28. kovuokrasopimuksen kannalla. Olemme onnellisessa asemassa, että voimme erikoistua ja meillä on oma teknologiaosasto, joka kehittää tuotteitamme entistä paremmiksi. – ?Kolmena vuotena ei ole saatu minkäänlaista ratkaisua jatkosta. – ?Raahehan on koko Fesconin hiekkaja mineraaliliiketoiminnan logistiikkakeskus, joka hoitaa neljän tehtaan sekä Fescon AB:n tuotannonohjausta, tilauksia ja kuljetusten lähettämistä. TOUKOKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Linkki ehdokkaiden ilmoittamiseen löytyy niin ikään nuorkauppakamarin verkkosivuilta. Tehtaan kapasiteetti tulee kymmenkertaistumaan ja siinä käytetään parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa. Fescon pyrkii mahdollisimman pieneen hiilijalanjälkeen ja käyttää kiertotaloustuotteita, joita ei kaiveta maaperästä. · Yhtiö perustettiin vuonna 1984 Lujabetonin betoniteknologisen tutkimustyön jatkeeksi. – ?Tämä on jossittelua, mutta kun ei kouluverkkoasiasta ole saatu päätöstä, ei ole voitu aloittaa suunnittelua. Optiokausi alkaa 30.9.2026. Voittajan valitsee kuusihenkinen raati, johon kuuluvat nuorkauppakamarin puheenjohtajan Sara Kiviniityn lisäksi Raahen kauppakamariosasTIMO MYLLYKOSKI PUHEENAIHEET 5 KESKIVIIKKONA 29. Uudella investoinnilla varmistamme osaltamme Suomen energiatuotannon jatkuvuuden, kertoo Fescon Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Peltola. Voimalaitosmateriaalien kysyntä ja markkinaosuus ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. – ?Tärkeintä on, että meillä on useita tuotteita, joista voidaan hakea voimalaitoksiin kulloinkin poltettavan materiaalin yhteyteen parhaat ja tehokkaimmat tuotteet, Majanen sanoo. Linkki ehdokkaiden ilmoittamiseen avautuu maanantaina Raahen nuorkauppakamarin verkkosivuilla osoitteessa www.jcraahe.fi. – ?Monenlaiset tuulet käyvät tässä ajassa. VESA JOENSUU JUURET SAVOSSA · Fescon Oy sai alkunsa Siilinjärvellä vuonna 1984 Lujabetonin tuotekehitystoiminnasta. 60 kuukauden vuokra-aika päättyy aikaisintaan 30.6.2026 ja sen jälkeen vuokralaisella on oikeus käyttää 48 kuukauden optiokausi tai lunastaa tilat. RAAHEN tehdasyksikkö on yksi Fescon Oy:n viidestä tehtaasta ja siellä käsitellään noin 50 tuhatta tonnia materiaalia vuodessa. Ne ovat mahdollistaneet viennin. – ?Voimalaitoksissa poltetaan turvetta, metsätähteitä, biojätteitä – kaikkea mitä voidaan polttaa tehokkaasti ja ympäristöä saastuttamatta. Se on jo tällä hetkellä todellista liiketoimintaa. heinäkuuta Pyhäjoen kotiseutumarkkinoilla. Tämän myötä kiinnostusta on myös tullut ulkomailta, Peltola sanoo. Raahessa valmistetaan petimateriaalien lisäksi myös muun muassa puhallusmateriaaleja, joiden kysyntä on myös kasvanut. Ojala laski, että 10 vuoden aikana Pattasten moduulikoulun vuokraus tulee maksamaan 4,5 miljoonaa euroa. Vuoden positiivisinta raahelaista etsitään jälleen. Pääliiketoimintama oli aluksi lisäaineiden maahantuonti. Vuoden positiivisin raahelainen taas etsinnässä ton puheenjohtaja Jari Riihijärvi, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anu Mattila, Raahen Seudun ja Raahelaisen päätoimittaja Nina Tuomikoski, Raahen yrittäjien puheenjohtaja Kirsi Paldanius sekä vuoden 2023 positiivisin raahelainen Arsi Rantamäki. · Hausjärven tehtaalle rakennettiin vuonna 2017 uusi hiekkatehdas. Meiltä lähtee arkipäivisin 6–12 rekkakuormallista materiaalia. – ?Lisääntyneeseen kysyntään on myös vaikuttanut suuresti yhtiön tarjoamat teknologiapalvelut ja yrityksen leijupetitekniikkaan liittyvät patentit, jotka tuovat merkittävää lisäarvoa asiakkaille käyttökustannusten alenemisen muodossa. Parmaco Oy:n vuonna 2021 rakentama moduulikoulu on ollut Raahen kaupungilla vuokralla viimeisen kolmen vuoden ajan. Muita tuotteita ovat muun muassa asvaltin pinnoitteet, pakkauspalvelut, leijupetimateriaalit ja erilaiset kentät, kuten golfkentät, tekonurmikentät ja leikkipuistot. Ehdotuksia palkittavasta voi tehdä maanantaista alkaen. Raahen yksikössä valmistetaan tällä hetkellä erilaisia puhallushiekkamateriaaleja, joita on hyvin monenlaisia. · 2016 perustettiin Ruotsiin Fescon AB. Ilmoittamisaikaa on 24. Tiloissa opiskelee ja työskentelee Pattasten yläkoulun noin 330 oppilasta ja noin 35 opetustoimen henkilöä. Ongelma ei ole poistunut. – ?Kilpailussa voi asettaa ehdolle henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi osoittaneet vahvaa sisua, auttavat toisia tai omaavat kyvyn innostaa muita mukaan, kilpailun järjestävä Raahen Nuorkauppakamari tiedottaa. · Vuonna 1984 perustettiin Hausjärven kuivalaastitehdas. Siellä tehdään pieniä erikoiseriä ja erilaisia säkitysja sekoituspalveluja. Meillä on jo monia voimalaitoksia asiakkaina ulkomailla ja uskomme, että siellä on hyvä kasvupotentiaali. Patentoituja tuotteita voidaan myös uusiokäyttää, eivätkä ne sisällä ihmiselle vaarallisia aineita. Alueen vaikuttajaelimistä koostuvan raadin valitsema vuoden positiivisin pyhäjokinen julkistetaan 6. kesäkuuta saakka. · 1990-luvun alussa yhtiön pääkonttori siirrettiin Siilinjärveltä Hyvinkäälle. Tänä vuonna valitaan ensimmäistä kertaa myös vuoden positiivisen pyhäjokinen. töjä, Eero Majanen sanoo. Raahen kaupungin tekninen johtaja Jarkko Vimpari totesi valtuutetuille, että sekä rakennetun ympäristön lautakunta että tulevaisuuslautakunta ovat molemmat viiden vuoden jatSARI JAATINEN VESA JOENSUU Pattasten koulun perusongelma on edelleen ratkaisematta, mutta valtuusto antoi viisi vuotta jatkoaikaa moduulikoululle. Jos raha olisi käytetty uusien tilojen rakentamiseen, olisi valtionosuuksien kanssa päästy eteenpäin. KALKANKADULLA sijaitseva vanha laitos säilyy. Liiketoimintajohtaja Eero Majanen näkee Fesconilla hyvät vientinäkymät tulevaisuudessa. Se on jo aiheuttanut oppilaille ja henkilökunnalle oireita niin, että jotkut oppilaat eivät ole pystyneet luokkatiloja käyttämään, Ojala sanoi. · Vuonna 2018 ostettiin Finpeston Oy:n liiketoiminta ja vuonna 2021 Nanten yhtiöt. Valtuutettu Niilo Ojala (vas) toivoi, että ensi vuonna ryhdyttäisiin viemään eteenpäin ykkösvaiheen suunnittelua eli liikuntasalin ja erityisluokkien suunnittelua ja siihen liittyvää vanhojen tilojen purkamista. · Vuonna 2004 yhtiö osti Ykkösbetonin, vuonna 2007 Kellon Kuivalaastin ja 2015 Hiekkapojat Oy:n, jonka myötä Raahen ja Harjavallan tehtaat tulivat osaksi yhtiötä. kesäkuuta Pekanpäivien avajaisissa. Liikuntasali ja erityisluokat ovat sisäilmaongelmissa. Uusi tehdas mahdollistaa myös täysin uusien tuotteiden valmistamisen voimalaitosteollisuuden tarpeisiin. Vanhassa laitoksessa on myös tarkoitus kehittää puhallusmateriaalien valmistusta
– ?Koko kauppakamarin väki tuuletti, koska se on niin loistava juttu, kertoo Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala. – ?Asia on tärkeä teollisuudelle, mutta myös matkailun kasvulle. Ministeri Ranteen mukaan uudessa selvityksessä paneudutaan siihen, millä aikataululla ja millaisella rahoituksella eurooppalaiseen raideleveyteen voitaisiin siirtyä "askel kerrallaan". TOUKOKUUTA 2024 ·. Yksi suurimmista pulmista on, että eri raideleveydestä johtuen kuljetukset pitäisi länsirajalla siirtää junista toiseen, eikä tähän kyettäisi nyt riittävän nopeasti. Ensimmäinen askel tarkoittaisi käytännössä tuplaraiteita Torniosta Kemiin, Ouluun ja mahdollisesti Raaheen asti. – ?Riskiskenaario osoitti, että maayhteydet ovat Suomelle elämänlanka. – ?Sen takia olemme esittäneet, että selvitetään eurooppalaista raideleveyttä ensimmäisenä pohjoisessa, Haapasalo sanoo. Lapin kauppakamari on jo aikaisemmin esittänyt, että eurooppalaista raideleveyttä tulisi pilotoida rakentamalla yhteys ensimmäisenä Haaparannalta esimerkiksi Kemin Ajokseen asti. Sen mukaan pohjoiset maayhteydet eivät tällä hetkellä riittäisi kuin murto-osaan Suomen tarpeista, jos kuljetukset pitäisi siirtää Itämereltä uusille reiteille. Länsiraiteet kulkisivat ensin Torniosta mahdollisesti Raaheen asti LVM tekee uuden selvityksen eurooppalaiseen raideleveyteen siirtymisestä. Toimintaja kuljetusvolyymit ovat niin suuria, että junia tarvitaan, mutta siirtokuormauskapasiteettia ei ole tarpeeksi, sanoo EK:n johtava asiantuntija Tiina Haapasalo. Venäjän rajojen sulkeutumisen jälkeen 95 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta on kulkenut Itämeren kautta. · Rovaniemi Joensuu Varkaus Lieksa Nurmes Lappeenranta Parikkala Savonlinna Kuopio Jyväskylä Pieksämäki Kontiomäki Ylivieska Seinäjoki Parkano Vaasa Kokkola Pori Riihimäki Turku Tampere Orivesi Toijala Hanko Helsinki Oulu Kemi Mikkeli Lahti Kouvola Kotka Kerava Kemijärvi Kolari Iisalmi Matkojen määrä rataosittain 2040 miljoonaa alle yli Lähde: Traficom Grafiikka: Liubov Alekseeva ja Lea Remes Matkustajaliikenne painottuu Etelä-Suomeen Raakapuu Metsäteollisuuden tuotteet Metalliteollisuuden tuotteet Kemikaalit ja nestemäiset polttoaineet Suomen merkittävimpiä rautatiekuljetusvirtoja Tiina Haapasalo johtava asiantuntija, EK "Riskiskenaario osoitti, että maayhteydet ovat Suomelle elämänlanka. Jos Torniosta tulisi toiset raiteet eurooppalaisella leveydellä Ouluun asti, siirtokuormauksen mahdollisuudet paranisivat olennaisesti. Maakuljetuksiin siirtyminen vaatisi monenlaisten ongelmien ratkaisemista. Uudesta selvityksestä kertoi liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) maanantaina Tampereella Naton liikenteen suunnitteluryhmien kokouksessa. Siksi myös pisto Rovaniemelle tulisi selvittää, Ansala sanoo. Jättiuudistus alkaisi kaksoisraiteiden rakentamisella Perämeren ympäri. MYÖS ELINKEINOELÄMÄN keskusliiton EK:n mukaan ensimmäinen askel eurooppalaisessa raideleveydessä tarkoittaisi käytännössä tuplaraiteita Perämerenkaarelle. Tällä hetkellä riskinä on, että kriisin sattuessa siirtokuormaus ruuhkautuu länsirajalla, missä eri raideleveydet kohtaavat. EK teetti viime vuonna Destialla riskiarvioinnin merenkulun häiriintymisestä. HALLITUKSELLE tekemissään suosituksissa EK tiivisti asian näin: Kansallisesti kriittisintä olisi parantaa 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 29. Toimintaja kuljetusvolyymit ovat niin suuria, että junia tarvitaan, mutta siirtokuormauskapasiteettia ei ole tarpeeksi." Talouselämän edustajat ovat riemuissaan siitä, että liikenneja viestintäministeriö (LVM) aikoo selvittää eurooppalaiseen raideleveyteen siirtymistä
Kuusiratiset ry puolestaan sai 2 ?500 euroa kuomukärryn hankintaan. Ilveskorven kyläyhdistys ry sai 1 ?000 euroa keittiövälineiden hankintaan. Kyllähän tämä antaa mahdollisuuksia jos saadaan yksi kuljetusmuoto lisää, mutta en näe sitä SSAB:lle minään isona muutoksena. Hakijoita oli kymmenen. välisenä aikana. Alpuan kylätalo ry:lle jaettiin 1 ?720 euroa järjestyksenvalvojakoulutukseen, henkilötunnisteisiin ja kaiuttimiin kylätalolle sekä Alpuan kyläyhdistys ry:lle 1 ?700 euroa yhdistyksen markkinoinnin kehittämiseen. Isoin hyöty raideliikenteestä olisi Huhtalan mukaan pahojen jääolosuhteiden aikaan. SARI JAATINEN Lähidemokratiatoimikunta jakoi kohdeavustuksina 16 ?300 euroa Lähidemokratiatoimikunta jakoi yhteensä 16 ?300 euroa kohdeavustuksia yhdeksälle hakijalle. – ?Tuleehan meille junalla raakaainetta LKAB:lta Luulajaan ja miksi ei voisi tulla Raaheenkin pahan jäätalven aikana. · Karkean arvion mukaan nykyisen 1 ?524 millimetrin rataverkon kaventaminen kokonaan uuteen raideleveyteen maksaisi noin kuusi miljardia euroa. Jos tämä toteutuu, sitten täytyy pystyä varmistamaan miten rataverkko Ruotsin puolella kehittyy ja toimii. · LVM:n selvitys suositteli tutkimaan tarkemmin vaihtoehtoa, jossa pääradan rinnalle Torniosta Helsinkiin rakennettaisiin toinen raide eurooppalaisella leveydellä. Se maksaisi arviolta 10–14 miljardia, mutta samalla ratakapasiteetti kasvaisi. tieyhteys länteen Kolarin ja Narvikin kautta. Jos Nato-liittolaisten joukkoja ja kalustoa on saatava nopeasti Suomeen, kuljetukset eivät saa ruuhkautua liikenteen tärkeimpään solmukohtaan Tornioon ja Haaparannalle. Tämä on aiheuttanut aika ajoin vaaratilanteita ottelutapahtumien aikana pesäpallostadionin käyttäjien ja autoilijoiden kesken. Asiasta teki viranhaltijapäätöksen liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala 21.5. Vuosia olleen käytännön mukaisesti alueen käyttäjät ovat parkkeeranneet autot alueen sisäpuolelle, vaikka sisäpuolella ei ole virallista parkkialuetta. Kohdeavustuksia haettiin yhteensä 22 ?890 euron edestä. Ilveskorven kyläyhdistyksen hakemuksen uuni ja liesituuletin on toimikunnan mielestä katsottava kiinteistön ylläpitoon kuuluvaksi. – ?Herää myös kysymys mikä on uuden raideleveyden kustannus, miten se rahoitetaan ja miten se sitten toimii. Jäätilanne on välillä hyvin hankala Raahen korkeudella. Raideliikenteen pahasti sekoittava työ kestäisi vuosia. Suurimmat avustukset, 3 ?000 euroa, myönnettiin Saloisten kylän asukasyhdistys ry:lle laiturin tekemiseen tekoaltaalle ja Lampinsaaren kyläyhdistys ry:lle Lampinsaari festival -tapahtuman järjestämiseen. Saloisten kotiseutuja museoyhdistys ry sai 380 euroa pankkikorttikoneen ja lämmityspattereiden hankintaan. – ?Täytyy muistaa, että meille Raahen satama on erittäin tärkeä jos puhutaan pelkästään Ruotsiin menevistä kuljetuksista. Näiden lisäksi alueella kesäkauden aikana järjestetään useita otteluja liikuntatapahtumia. Lähde: LVM:n raideleveysselvitys 5.4.2023 SSAB:n Huhtala: Yksi vaihtoehto lisää SSAB Europen johtaja Olavi Huhtala näyttää vihreää valoa Perämerenkaaren tuplaraiteille, vaikka juna ei tällä hetkellä ole yhtiölle vaihtoehto tuotekuljetuksia ajatellen. Alueen käyttäjiä pyydetään pysäköimään urheilupuiston viralliselle pysäköintialueelle sisääntuloportin edustalle. Pattasten urheilupuisto suljettu henkilöautoilta Pattasten urheilupuisto on suljettu henkilöautoilta 1.5.–30.9. Siirtokuormauksiin tiivistyvä ongelma koskee myös sotilasapua kriisitilanteessa. Lisäpaikkoja löytyy Pattasten koulun pysäköintialueelta. Ministeri Ranne sanoi maanantaina Naton liikennekokouksessa, että Suomen huoltovarmuudelle kolme tärkeintä liikenneparannusten kohdetta ovat Tornionjoen ylittävät sillat, länsirajalla Norjaan kulkeva valtatie 21, ja toinen rautaHENRIPEKKA KALLIO JÄTTIURAKKA ALKAISI RAJALTA · Liikenneja viestintäministeriöltä valmistui viime vuonna edellinen selvitys eurooppalaiseen raideleveyteen siirtymisestä. · Selvityksen mukaan osa raideleveyden vaihtamiseen liittyvistä hyödyistä saavutettaisiin jo sillä, että kapeampi rautatie rakennettaisiin Ruotsin rajalta Raaheen asti. PUHEENAIHEET 7 KESKIVIIKKONA 29. TOUKOKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. 1 ?500 kohdeavustuksen saivat Jokela-Pattijoki kyläseura ry kylätalon edustan asfaltointiin ja kotisivujen päivitykseen sekä Piehingin kyläyhdistys ry:lle Antinlinnan kiven laavuun. Kesäkaudella aktiivisinta käyttöä on yleisurheilukentällä, pesäpallostadionilla ja junioripesäpallokentillä sekä yksittäisiä tenniskentän käyttäjiä. Oulun ja Tornion välisiä tieja rautatieyhteyksiä sekä kehittää siirtokuormausterminaaleja. · Selvityksen mukaan rautateiden kaventaminen 1 ?435 millimetriin tulisi niin kalliiksi, että pelkästään kaupallisen liikenteen näkökulmasta siihen ei kannata ryhtyä. Huhtala näkee hyvänä asiana, että junavaihtoehtoa tutkitaan – jo ympäristöystävällisyydenkin takia. Erilaisilla ohjeistuksilla vaaratilanteita on pyritty ennaltaehkäisemään siinä kuitenkaan onnistumatta. Yksi hakemuksista kohdistui toimitilan ylläpitoon, mihin ei toimikunnan avustusohjeen mukaan myönnetä avustusta. Tällä hetkellä käytetään kumipyöriä tai viedään laivalla, Huhtala sanoo. HENRIPEKKA KALLIO Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala.. Muutos voisi silti olla perusteltu huoltovarmuuden ja puolustuksen tarpeiden vuoksi
Jos yöllä alkaa rintaa puristaa, saatetaan sinnitellä aamuseitsemään. Jos lääkäriä tarvitaan yölläkin, se on sitten yliopistollinen sairaala. · Vihannin terveysasema säilyy. Tiina Hanhikorpi (ps) kysyi millaisia käytännön toimia OYSissa tehdään, kun ympäri maakuntaa tulee yöpäivystykseen lisää potilaita – osa jopa 160 kilometrin päästä. Niitä on lisätty merkittävästi. Johtajaylilääkäri Terhi Nevala totesi, että potilasturvallisuudesta ei tingitä. Yöaikaan akuutissa tilanteessa soitetaan päivystysavun numeroon 116117. töön, Ylitalo-Katajisto totesi Pohteen 2 miljardin budjetista puolet kuluvan palkkoihin. · Kreivinajan toiminta jatkuu. Yö on aika hiljainen. Puheenvuoroissa kannatettiin poikkeusluvan hakemista sosiaalija terveysministeriöltä yöpäivystyksen jatkamisesta vuoden 2025 loppuun. Se tarjoaa nuorille sosiaalija terveyspalveluja arkisin, arki-iltoina ja viikonloppuisin. Pohde on pienin: henkilöstöstämme 1,4 prosenttia on esihenkilöiden osuus, YlitaloKatajisto sanoi. Meillä on lukuisia akuuttiosastoja Pohteen alueella, joissa lääkäri on virka-aikana ja muuten etänä. – ?Raahessa käy yöaikaan keskimäärin 4–5 potilasta. eli ensi maanantaina. Hallituksen kehysriihen linjaus kiristää Pohteen taloutta ensi vuonna 26 miljoonaa euroa. – ?Edessä on kovat vuodet. TOUKOKUUTA 2024 ·. – Harmittaa ihan kauheasti, että tulikin tämä sote-uudistus vietyä läpi viime hallituskaudella. Onko oikein, että vastuu siirtyy hoitajille – entä jos etäyhteys ei toimi – ja osallistuuko lääkäri esimerkiksi elvytystilanteisiin. Päivystyksessä työskentelee 17 hoitajaa, öisin 2 ja yksi ostolääkäri. Päivystyskeskus on arvioinut, että 1–2 hoitajaa täytyy ottaa mikäli Oulaskankaan muutos tulee myös tapahtumaan. Vetoan ennen kaikkea kokoomuslaisiin ja perussuomalaisiin aluevaltuutettuihin. Pohde lopettaisi yöpäivystyksen jo ensi vuoden alussa Raahessa järjestetyssä asukastilaisuudessa ei Pohteen suunnitelma lakkauttaa Raahen sairaalan yöpäivystys jo ensi vuoden alusta saanut yleisöltä kannatusta. Koko ajan vertaillaan mikä on meidän hallinnon ja asiantuntijoiden määrä suhteessa muihin hyvinvointialueisiin. Tarkoitus ei ollut että ensi töikseen ruvetaan hyvinvointialueella ajamaan palveluverkkoa alas, Hänninen sanoi. Vielä ei tiedetä paljonko hyvä kiirevastaanotto vastaa tarvetta tulla OYSiin, Nevala sanoi. · Kaikki kotiin annettavat palvelut jatkuvat, ympärivuorokautiset asumispalvelut ikäihmisille, vammaisille sekä mielenterveysja päihdekuntoutujille. – ?Meillä on 18500 työntekijää. Vielä tärkeämpää on se, että tulette varmistamaan, että sairaalaverkkoa keskittävä laki kumotaan, Mattila sanoi. Säästöt tullaan tekemään ”raskaammista palveluista”, joista yksi on päivystys, sanoi Kirsti Ylitalo-Katajisto loin puhuttiin Raatteen tiestä, palvelumme on huomattavasti parantunut. Katja Hänninen peräsi myös inhimillisten vaikutusten selvittämistä. KYSYMYKSEEN hoitohenkilökunnan palkoista suhteessa esihenkilösSARI JAATINEN 8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 29. – ?OYS on aika ajoin ruuhkautunut, mutta kun vertaan tilannetta muutamia vuosia taaksepäin, jolvystyksen lopettamisesta etupainotteisesti. – ?Varmistamme, että osaava henkilökunta riittää kaikkialle. Valtuutettu Katja Hänninen (vas) ei syyttänyt hyvinvointialuetta, vaan entistä ja nykyistä hallitusta hyvinvointialueiden taloustilanteesta. Viimesyksyisen laskelman mukaan Raahen yöpäivystyksen kustannukset ovat kuusinkertaiset päiväkäyntiin verrattuna, noin 620 euroa per potilas. KESKUSTELUSSA muun muassa valtuutetut Tarja Ollanketo (vas) ja Anu Mattila (ps) puhuivat poikkeusluvan hakemisen puolesta ensi vuodelle, eivätkä nähneet tarpeellisena tehdä päätöstä yöpäi– Valtuuston linjaus oli vahvistaa kotiin annettavia palveluja. Jos palvelu olisi tarpeeksi lähellä, olisi helpompi kysyä naapuria käyttämään tai mennä taksilla, Hänninen sanoi. · SARI JAATINEN POHDE LUPAA · Raahessa on ja tulee olemaan jatkossa todella monipuoliset, laajan sote-keskuksen palvelut: röntgen, lääkärin ja erikoislääkäreiden vastaanotto, sairaalapalvelut, sosiaalipalvelut, suun terveydenhuolto, ikäneuvola, mielenterveysja päihdepalveluja, sosiaalityö, laboratorion näytteenottoa. Pohteen edustajat aloittivat Raahen asukastilaisuuden lupauksella: suurin osa sosiaalija terveyspalveluista, joita on Raahessa vuosikymmenten aikana kehitetty, jatkuvat edelleen. Hallituksen kehysriihen linjausten mukaan yöpäivystys lakkaisi Raahessa 1.1.2026 alusta. Laissa on määrätty, että alijäämät on pystyttävä kattamaan vuoden 2026 loppuun mennessä. Yöaikana tuki tulisi etänä OYSista, Laurila sanoi. – ?Päiväja ilta-aikainen kiirepäivystys jatkuisi, samoin Raahen sairaalan vuodeosastojen toiminta. Usein ensihoito tuo potilaan Raahen päivystykseen ja vähän myöhemmin sama potilas siirretään OYSiin, Laurila sanoi. TÄLLÄ hetkellä Raahen sairaalan yöpäivystys toimii sosiaalija terveysministeriön poikkeusluvalla tämän vuoden loppuun. Etäyhteyden päästä puhunut kansanedustaja Hanna-Leena Mattila (kesk) komppasi Hännistä todeten, että Hänninen sote-valiokunnan varajäsenenä ja Mattila varsinaisena jäsenenä olivat varmistamassa Raahen kaltaisten pienten sairaaloiden yöpäivystystä – ja nyt se mahdollisuus ollaan viemässä. Pohteen sosiaalija terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto totesi taloustilanteen olevan Pohteella sellainen, että vuoden 2025 aikana tarvitaan noin 75–86 miljoonan euron tasapainotustoimet. Toimialuejohtaja Päivi Laurila OYSin sairaalapalveluista ja ensihoidosta kertoi Raahen sairaalan yöpäivystyksen hoituvan tällä hetkellä ostopalvelulääkäreillä. – ?Ehdottomasti kannatan lisävuoden hakemista Raahen yöpäivystykselle. – Kun rahasta puhutaan, mikä on niiden käsien, jotka ovat potilaiden kanssa tekemisissä ja todella hoitavat potilaan, osuus palkkarahoista verrattuna niihin, jotka istuvat pöydän takana ja painelevat nappulaa, kysyi Alpo Ylikulju. Aluevaltuusto päättää 17. Kun toiminta muuttuu siten, että lääkäri on yöllä etänä, joudutaan arvioimaan oikea hoitopaikka. · Mielenterveys-chat avautuu Raahessa osana lokakuussa avattua Digitaalista sote-keskusta 27.5. · NeuvoRassin toimintaa kehitetään. – Monelle on iso kynnys soittaa yöllä hätäkeskukseen. kesäkuuta haetaanko Raahelle vielä jatkoaikaa poikkeusluvalla vuoden 2025 loppuun vai järjestetäänkö päivystys kiirevastaanottona jokaisena arkipäivänä ja viikonloppuisin kello 7–22 välillä. Harri Tyni esitti kysymyksen yöaikaisesta osastohoidosta, jolloin paikalla on vain hoitajia
– ?Ei siellä kerennyt keskittyä muiden tekemiseen, joten en osannut arvioida, millaisia pisteitä he ovat saaneet. – ?Torstaina teimme sitten taas esillepanoja, joihin tuli paikallisen yrittäjän valmistamia koruja. Hän uskoo, että visuaalisen myyntityön osaamisesta on hyötyä myös kyseisessä ammatissa. Irrottaa tehokkaasti bitumin, maantiesuolan, noen ja konepesusta tulevan vahakalvon. Pronssille samassa visuaalisen myyntityön sarjassa sijoittui Neea Lapinoja Raahen Porvarija Kauppakoulusta. Finaali olikin Kuusiratille voitokas, sillä hän voitti kultaa visuaalisen myyntityön sarjasta. Etra kesälasinpesuneste 3L 10340010918 Käyttövalmis tuulilasinpesuneste. Lisäksi tuotteille suunniteltiin ja tehtiin kampanjamateriaaleja, kuten kylttejä, mainoksia ja arvontalipukkeita. Tervetuloa mukaan! Makita DGA511 akkukulmahiomakone 10480025388 Tehokas ja kompakti hiiliharjaton 125mm 18V kulmahiomakone. Akku BL1860B 18V 6,0Ah Bulk 10480024633 6,0Ah akku varaustilannäytöllä kaikkiin Makita 18V LXT akkusähkötyökaluihin. Raahesta finaaliin osallistui yhteensä seitsemän opiskelijaa Koulutuskeskus Brahesta ja Raahen Porvarija Kauppakoulusta. Kuusiratin kanssa samassa sarjassa kisasi yhteensä seitsemän henkilöä. JUULIA KORKIAKANGAS Roosa Kuusiratin pitäisi valmistua ensi keväänä verhoilijaksi. 2,02 alv 0% 2 ,50 /kpl Lisää tarjouksia tapahtumassa! 55,65 alv 0% 69 ,/kpl 63,71 alv 0% 79 ,/kpl 216,94 alv 0% 269 ,/kpl 20,08 alv 0% 24 ,90 128,23 alv 0% 159 ,/kpl /kpl 39,52 alv 0% 49 ,/kpl /kpl 63,71 alv 0% 79 ,113 M ak sa ja Se lko se n Ke sk iti e ry sitkeää tekoasuomen ääni kuuluviin PUHEENAIHEET 9 KESKIVIIKKONA 29. klo 9-14. Leukojen kapasiteetti 36mm. Keskiviikkona taas menimme Kuopion Sokokselle ja siellä piti tehdä kesäinen esillepano. Kuusiratin mielestä varsinkin keskiviikon tehtävä oli haastava, sillä Kuopion Sokos on iso paikka. Niiden tekeminen ei ehkä ollut itselleni sitä ominta hommaa, vaikka niitäkin on koulussa harjoiteltu. – ?Teimme semmoisia pöytäesillepanoja, mitä kaupoissa tulee vastaan. Ma pe 7.30 -16.30 Huppari BLÅKLÄDER Grit & Grind 1066010582610660105831 Koot S-3XL. 2 x 5,0Ah akku ja laturi muovilaatikossa. Milwaukee M18 CBLPD akkuiskuporakone 10480025873 Kompakti, vain 165mm pitkä M18 iskuporakone 60Nm väännöllä. – ?Kyllä sieltä jäi sellainen tunne, että ne omat työt ovat oikeasti hyviä, Kuusirati hymyilee. Huppari Limited edition. Kuusirati sai Kuusirati kertoo. Suuri osa ajasta menikin kaupassa kiertelyyn ja sopivien tuotteiden valitsemiseen. Roosa Kuusirati teki Suomen parhaan esillepanon Raahelainen Roosa Kuusirati osallistui Taitajakilpailuihin, joissa hän eteni aina finaaliin asti. Akku M18 B5 5,0 Ah Li-ION 10480023124 5,0Ah akku varaustilannäytöllä kaikkiin Milwaukee M18 akkutyökaluihin. TOUKOKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Sitä vain teki parhaansa ja katsoi, mihin se riittää. Roadshow on täynnä mahtavia tarjouksia! Tapahtuma on kaikille avoin. Nyt hän uskaltaa luottaa paremmin omaan tekemiseensä. Liukunivelpihdit 150mm Cobra 10650039209 150mm legendaariset Cobrat! Leukojen pikasäätö helpottaa ja nopeuttaa käyttöä. Hän lähti kisoista kotimatkalle kultainen mitali kaulassaan. – ?Tiistaina piti suunnitella sellaista messuosastoa, johon piti yhVILMA LEHTO Raahessa tiistaina 4.6. Runkoversio. Koulutuskeskus Brahessa verhoilua opiskelevan Roosa Kuusiratin kisamatka meni erinomaisesti, sillä hän sijoittui visuaalisen myyntityön sarjassa ensimmäiseksi. Etra Megacenter Raahe, Pajuniityntie 22, 92120 Raahe. Siellä pidetyt kilpailut alkoivat joka aamu jo kahdeksalta ja kestivät aina neljään asti. lyhyet ja pitkät hylsyt, räikät, jatkot, E-torx hylsyt ja bits-kärjet. KILPAILUN lomassa tuomarit antoivat kilpailijoille palautetta ja pisteyttivät esillepanoja sitä mukaa, kun ne valmistuivat. Siksi se ei oikeastaan tuntunutkaan kilpailulta. – ?Pitää siinä olla tietynlaista silmää, kun asiakkaille valitsee kankaita. Neljän päivän aikana he ehtivät toteuttaa useammankin esillepanon. –Lähdin sinne sillä asenteella, että menen tekemään parhaani ilman minkäänlaisia tavoitteita. Pitää osata katsoa, mitkä värit sopivat yhteen, Kuusirati pohtii. Hylsysarja 1/4’’ ja 1/2’’ 98 osaa 10650079154 Sisältönä mm. Ammattitaidon Suomen mestareita etsittiin viime viikolla, kun Taitaja-kilpailun finaali käytiin Espoossa. Raaheen tuli menestystä myös toisen opiskelijan ansiosta. Kuusirati kokee, että hän sai kisaan osallistumisesta lisää itsevarmuutta. Minulle tuli kesästä ensimmäisenä mieleen rantaloma, joten laitoin esillepanooni mallinuken, jolla oli bikinit päällään. KISAMATKA kesti yhteensä neljä päivää. Olihan se mukavaa voittaa, mutta kyllä se yllätyksenä tuli, distää Ekopharman tuotteita ja Hai-kumisaappaat. Siihen tuli myös aurinkorasvapullo, pyyhkeitä ja sen semmoista. koko ajan hyviä pisteitä mutta sitä hän ei tiennyt, riittäisivätkö ne voittoon asti
Kyseinen lääke tuli kuitenkin liian kalliiksi valtiolle, joten säästösyistä kyseinen lääke lopetettiin. Äiti ja tytär, Jaana Rajalampi ja Johanna Viirelä, sairastavat molemmat MS-tautia. Mikään lääke ei tuntunut auttavan, Viirelä sanoo. Nykyinen lääke annetaan hänelle suoraan suoneen tiputuksena puolen vuoden välein. – ?En kuitenkaan lannistunut, vaikka mielessä kävi, että joutuukohan pyörätuoliin, Viirelä sanoo. Sairaus oli jo tuttu, joten asia ei tullut järkytyksenä. JOKAISELLA MS-tautia sairastavalla Kun Jaana Rajalampi kuuli vuonna 2015 sairastavansa MS-tautia, oli hänen ensimmäinen reaktio shokki. Viirelän synnytys käynnistettiin, jotta hänestä voitiin ottaa selkäydinnäyte. Matto vedettiin jalkojen alta, Rajalampi muistelee. TOUKOKUUTA 2024 ·. Vaihtoehtoja oli monia, mutta hoitaja epäili, että ensimmäisenä vaihtoehtona MS-tautia, Viirelä muistelee. · – ?Olin silloin raskaana. Kolmen eri lääkekokeilun jälkeen Viirelälle löytyi toimiva lääke. Johanna Viirelä ja Jaana Rajalampi kertovat, että Raahessa on paljon MS-tautia sairastavia, mutta vain murto-osa käy Raahen ja ympäristökuntien neurokerhossa. Viirelän oireet alkoivat alkuvuodesta 2017 näköhermon tulehduksella. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 29. Kesään mennessä hänellä oli selkeä diagnoosi. – ?Heti tuli mieleen, että joudunko pyörätuoliin. – ?Alussa sairaus oli aggressiivisesti etenevä, kun taas äidin sairaus on aaltomaisesti etenevä. Sairaus, joka ei näy ulospäin Torstaina vietetään maailman MS-päivää. Hän oli sairastuessaan 46vuotias. Rajalammen tytär Johanna Viirelä sairastui alle kolmikymppisenä samaan tautiin pari vuotta äitiään myöhemmin vuonna 2017
MS-tauti ei juurikaan näy ulospäin. Rikkojat ovat liikkuneet myös vaikeissa paikoissa, kuten syvän valtaojan reunalla. Kaikista on lasit lyöty rikki. – ?Ei paljon huvita siivota, kun jousia, iskunvaimentimia ja vanteita on nakeltu ympäriinsä ja rikottu paikkoja. Viirelä kertoo, että ihmiset ovat jonkin verran ihmetelleet sitä, ettei sairaus näy hänestä ulkoisesti. · MS-taudin nimi tulee sanasta multippeliskleroosi. Toki hermosäryt ovat läsnä, mutta yritän pysyä sinnikkäänä, toteaa Viirelä. Esimerkiksi Taunus Transitin tuulilasin läpi on heitetty iso kuorma-auton ilmasäiliö, jonka Kuotesaho arvioi painavan noin 40 kiloa. Maailman paras tuki, toteaa Viirelä. TOUKOKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. – ?Vasen jalka oli ollut kuukauden outo. – ?Aloin nähdä kaksoiskuvia ja OYSissa sanottiin, että se voi olla MS-taudin oire. Ja onhan niitä lasinsirpaleita, kun täällä käydään särkemässä, hän tokaisee. Hän lupaa tarkkailla, ketkä siellä luvatta liikkuvat. ELÄMÄNMENO 11 KESKIVIIKKONA 29. Suomessa MS-diagnoosin saa vähintään yksi henkilö päivittäin. Äiti ja tytär ovat tärkeä tuki toisilleen. Hän on saanut kehotuksen siivota alue. Diagnoosia varten otetaan selkäydinpunktionäyte, magneettikuva ja verikokeita. MS-tautia ei pidetä suoraan perinnöllisenä sairautena, joten äidin ja tyttären sairastuminen on yksinkertaisesti huonoa tuuria. Hänen tarkoituksensa on syksyyn mennessä järjestellä alue museokuntoon. Paikkaa tarkastamassa käynyt ympäristövalvonta on antanut Kuotesaholle moitteita siitä, että alueella on paljon epäjärjestystä ja lasinsirpaleita. tänyt myydä, kun ne paskaksi hakataan, hän harmittelee. – ?Vaikka alueella on epäsiistiä, niin ei tänne silti saa tulla ennen kuin paikka on järjestetty museoksi, hän tähdentää. – ?Itselläni on sen verran hyvä lääkitys, että pärjään ihan hyvin. TIHUTÖIDEN tekijät Kuotesaho sanoo tällä kertaa tietävänsä, mutta todisteita hänellä ei ole. Kaksoiskuvat kuitenkin hävisivät. MS-TAUTI · MS-tauti on keskushermoston eli aivojen ja selkäytimen sairaus. – ?Näkymätön sairaus, toteaa Viirelä. Harvinaisuuksien listalla ovat muun muassa vuoden 1955 Popeda, vuoden 1964 Taunus ja Taunus Transit, vuoden 1966 Bedford sekä samaa ikäluokkaa oleva A-mallin Opel Kadet. MS-tauti näkyy Rajalammen elämässä muun muassa voimakkaana väsymyksenä, hermosärkynä sekä tasapainohäiriöinä. Hän kertoo, että vuonna 2015 työskennellessään vanhusten parissa, hän pohti aamuyöllä, että onko erikoinen jalkaoire merkki MS-taudista. – ?Ei osata ehjänä ottaa. · Tavallisimmat ensioireet ovat näköhäiriöt ja raajojen tuntohäiriöt. – ?Mitä pahaa auto on kenellekään tehnyt, kun piti lasi särkeä, Kuotesaho ihmettelee Opelin tuulilasia katsoessaan. toukokuuta välisenä aikana. on erilaiset oireet. Kun Viirelä käy OYSissa lääketiputuksessa, mukaan tueksi lähtee äiti. Ruukin keskustan tuntumassa olevalla Markus Kuotesahon omistamalla, entisellä autoromuttamolla on käyty tekemässä ilkivaltaa. – ?Ei ole lapsi heittänyt, Kuotesaho toteaa. Hajotetaan ja jätetään siihen, Kuotesaho sanoo. Siitä hän on varma, etteivät asialla ole olleet mitkään pienet pojat, sillä tihutöissä on käytetKIRSI JUNTTILA KIRSI JUNTTILA Ikkuna on lyöty rikki A-mallin Opel Kadetista, joka Markus Kuotesahon mukaan on harvinaisuus. Torstaina vietetään maailman MS-päivää ja sitä kampanjoidaan Suomessa toukokuun ajan teemalla #MitäKuuluuMS. – ?En kuitenkaan pysty suunnittelemaan menojani kovin pitkälle, kun ei tiedä missä kunnossa minäkin päivänä on, sanoo Viirelä. Autojen keulamerkkejä on rikottu. VAIKKA tyttären sairaus on aggressiivisesti etenevä ja äidin aaltomaisesti etenevä, on tyttären sairaus JUULIA KORKIAKANGAS Ilkivallasta haittaa Kuotesahon museohankkeelle Entisellä autohajottamolla kuljetaan luvatta ja tehdään ilkivaltaa. Ilkivaltaa on Kuotesahon romuttamoalueella tehty aikaisemminkin. Ilkivallan ja luvattomien liikkujien vuoksi Kuotesaho on hankkinut alueelle puolen tusinaa valvontakameraa. Suomessa MS-tautia sairastavia on yli 12 000. Rajalammen ensioireet alkoivat vuonna 2009. Ilkivalta harmittaa miestä erityisen paljon siksi, että hän on muuttamassa aluetta romuttamomuseoksi. – ?Koko lanssi on kierretty. Suurin osa heistä on iältään 20–40-vuotiaita ja kolme neljästä naisia. · Joka viides minuutti joku maailmassa saa MS-diagnoosin. Volvo 242:n sivulasista on sisään viskattu volkkarin taka-akseli, joka sekin on ainakin 40 kilon painoinen. Paikalle ei kenelläkään ole mitään asiaa ennen kuin se avataan, muistuttaa Markus Kuotesaho. Pressut tavaroiden päältä on revitty pois, kun kävijä on halunnut nähdä, mitä alla on. – ?Autoja ei ole isommin myyty, kun oli tarkoitus säästää niitä kokonaisena romuttamomuseota varten. Tauti kehittyy kuitenkin monen tekijän yhteisvaikutuksena, perintötekijöiden ohella vaikuttavat myös ympäristötekijät. · MS-taudin aiheuttavia tekijöitä ei vieläkään tunneta kunnolla erittäin runsaasta tutkimustyöstä huolimatta. · Lähde: Neuroliitto JUULIA KORKIAKANGAS paremmin kontrollissa. Ojan partaalle on menty keikkumaan tarkoituksella, jotta saadaan iskettyä auton takalasi hajalle. Mutta olisi pity voimaa ja järeitä välineitä. Ihminen voi olla terveen näköinen, mutta silti sairastaa vakavaa sairautta, Rajalampi jatkaa. Täällä on saatu rauhassa tehdä tihutöitä, kun kukaan ei ole kuullut eikä nähnyt mitään, Kuotesaho toteaa. – ?Äiti ymmärtää, miltä sairaus tuntuu. · Parantavaa hoitoa MS-tautiin ei ole, mutta taudin aaltomaisen muodon kulkuun voidaan lääkkein vaikuttaa. Jokkisharrastajat ovat kyselleet tätä Volvo 242:a, mutta Kuotesaho ei ole halunnut sitä jokkisautoksi myydä. – ?OYSissa on aina sanottu, ettei MS-tauti ole perinnöllinen, molemmat toteavat. Pääsin heti päivystyksen kautta Ouluun ja sain diagnoosin, muistelee Rajalampi. Sairaus vaikuttaa myös muistiin. Paikalla on paljon vanhoja autoja, jotka hänen mukaansa ovat jo tuiki harvinaisia. – ?Sairaus tuhoaa hermostoa sisältäpäin. Nyt lasit on rikottu volkkarin takakynkällä. Alueella on rikottu ikkunoita ainakin 20 autosta 16.-17. Tällä hetkellä Rajalammen lääkitys on tauolla. · MS-tauti jakaantuu eri alatyyppeihin: aaltomainen, toissijaisesti etenevä ja suoraan etenevä tauti. MUSEOHANKE on Kuotesahon mukaan jo pitkällä
TOUKOKUUTA 2024 ·. – ?Meillä ei ole hirveästi sellaisia tapahtumia, joissa alaja yläkoululaiset olisivat yhdessä. Hän onnistui maalinteossa useamman kerran. · Ystävyyttä kahden koulun välillä voi viritellä esimerkiksi jalkapallon kautta. Vihreäliivinen Veikka Karjalainen pelasi viitosja ysiluokkalaisista koostuvassa joukkueessa. Tällä viikolla kyseisten koulujen oppilaiden oli aika vetää nappulakenkiä uudemman kerran jalkaan, sillä ystävyysottelu päätettiin järjestää toistamiseen. TAPAHTUMAA järjestämässä olleen Merikadun koulun liikunnanja terveystiedon opettajan Edith Aitto-ojan mukaan tapahtuma haluttiin järjestää uudemman kerran, koska viime keväänä sen konsepti todettiin toimivaksi. Leppoisaa ohjelmaa viimeiseen kouluviikkoon Antinkankaan koulun oppilaat jatkavat koulutaivaltaan useimmiten Merikadun yläkoulussa, ja monia tämä siirtymävaihe saattaa jännittää. Tämä todettiin vuosi sitten Antinkankaan koulun jalkapallokentällä, sillä tällöin järjestettiin Antinkankaan ja Merikadun koulujen yhteinen ystävyyysottelu ensimmäistä kertaa. Antinkankaan koulun kuutosluokkalaiset ja Merikadun koulun kahdeksasluokkalaiset muodostivat keskenään joukkueen, ja he kohtasivat Koivuluodon kentällä Antinkankaan koulun vitosluokkalaisista ja Merikadun koulun yhdeksäsluokkalaisista muodostuvan joukkueen. Tämä siis murtaa hieman sitä muuria, ta12 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 29. – ?Tarkoituksena on, että oppilaat tutustuvat toisiinsa rennon ja leikkimielisen ottelun kautta, Aitto-oja kertoo. Tilannetta helpottaakseen koulut yhdistävät keväisin voimansa ja pelaavat ystävyysottelun. Suurin osa Antinkankaan kuutosluokkalaisista siirtyy Merikadulle yläkouluun, ja koulut haluavatkin laskea siirtymävaiheen kynnystä tällaisella hauskanpidolla
Antinkankaan koulussa kuutosluokkaa käyvä Vilho Nokela antoi vielä pikaiset kommentit ennen ottelun alkua. Sisko ja serkku pelasivat samassa joukkueessa, joten siltäkin kannalta oli kivaa, ottelussa useamman maalin laukonut Veikka Karjalainen kommentoi. Viitosja ysiluokkalaisista muodostuva joukkue kesti painetta paremmin ja he veivät ottelusta voiton kotiin. Sisko Liina Karjalainen oli VeiVILMA LEHTO URHEILU & LIIKUNTA 13 KESKIVIIKKONA 29. Tilanne oli sen loppuessa 2–2, joten jännikan samaa mieltä. Jalkapallo-ottelu tarjosi mukavaa ohjelmaa viimeiseen kouluviikkoon. Hänen siskonsa, ysiluokkalainen Isla Tuukkanen oli yleisön joukossa kannustamassa veljeään. Hän oli varma joukkueensa voitosta. – ?Ihan hyvin meni, ja oli mukava pelata nuorempien kanssa. – ?Tai no en ole vielä ihan varma, mutta eiköhän me voiteta, Nokela ilmoitti. tystä tarjoiltiin koko rahan edestä ja lopuksi vedettiin vielä rankkarit. – ?En minä kyllä edes hoksannut, että hän pelaa tuolla, Isla Tuukkanen naurahti ja jatkoi: – ?Oikeastaan kannustan kyllä ysien joukkuetta, koska olen itsekin yhdeksännellä. – ?Hyvin meni. JALKAPALLO-OTTELUN alkaessa Koivuluodon kenttä oli täynnä väkeä. Antinkankaan koulun viitosja kuutosluokkien oppilaat olivat tulleet kannustamaan joukkueissa pelaavia kavereitaan, ja Merikadulta taas kaikki oppilaat olivat paikalla. Yhdeksäsluokkalaisen Dan Rmahin (vas.) mukaan ottelu sujui hyvin, vaikka peliasu eli jalassa olleet farkut eivät olleet lämpimälle säälle paras mahdollinen valinta. Lopulta ottelu jäi aikataulujen takia hieman lyhyeksi, vain noin 20 minuutin mittaiseksi. Ei mennyt kauaakaan, kun kuutosja kasiluokkalaisista muodostuva joukkue meni johtoon, kun Frans Tuukkanen latasi kohti vastustajajoukkueen verkkoa ja teki avausmaalin. Harrastan jalkapalloa, joten ehkä siitä oli vähän apua tänään. Merikadun koulun rehtori Ari Hurme tiivisti vielä kaiken olennaisen ottelusta ennen kuin hän vihelsi sen lopulta käyntiin: – ?Pääasia, että menemme reilulla pelillä ja hyvässä hengessä. Heillä oli nimittäin menossa koulun liikuntapäivä, ja tästä syystä he olivat kentällä jo valmiiksi muun muassa jalkasekä polttopalloa pelailemassa. VESA JOENSUU Maanantaina Koivuluodon kentällä pelattiin rennossa hengessä. TOUKOKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. pahtumaa Antinkankaan koulun puolelta järjestämässä ollut hyvinvointiohjaaja Henri Ylikulju sanoo. Ja yleisö tietenkin kannustaa railakkaasti
luautoilijat, MTK Rannikko, Paavolan nuorisoseura sekä Neste Revonlahti. Pohja-aika syntyi molemmille pääasiassa asfaltilla ajetuille erikoiskokeílle ja yötauolle siirryttiin 5,8 sekunnin johtoasemassa ennen Kim Niemeä. Pekka Keski-Korsu jatkoi mitaliputkeaan Turussa SM5-LUOKAN PISTEET: 4/7 OSAKILPAILUA SM LÄNSIRANNIKON RALLI · 1. KOULUTUSTA lähti puuhaamaan Siikajoen Moottoriurheilijat (SiiMu) jo yli vuosi sitten. Lauantaina siirryttiin soralle ja luvassa oli vielä kuusi erikoiskoetta. Monilla on järjestyksenvalvonta ja voimankäyttö, muuta muut puuttuvat. Meillä on monipuoliset verkostot ja 12 omaa kouluttajaa, joten ei ole kurssia, jota emme voi järjestää, sanoo Fast Oy:n toimitusjohtaja Raine Niinimaa. Rasmus Tuominen Mitsubishi Lancer E9 + 36,8 · 4. – ?Odotettiin näiden olevan vähän hitaampia, mutta kyllä monta kilometriä sai mennä pedaali pohjassa. – ?Urheiluautotaustalta on lähdetty hakemaan yhteistyökuvioita. Keski-Korsu jatkoi kuitenkin heti kauden avausosakilpailussa alkanutta palkintopalliputkeaan ottamalla kahden voiton ja yhden kolmannen sijan jatkoksi kakkossijan. Olisi hyvä, että lähdettäisiin matalalla kynnyksellä tapahtumiin talkoilemaan, niin saa niitä järjestettyä, Niinimaa kannustaa. · sopineet Korsun 160 kilometriä tunnissa kulkevalle Ford Fiestalle kuin pahimpien kilpakumppanien 200 kilometriä tunnissa kulkeville Mitsubisheille. Järjestyksenvalvonnan palveluja voi toki ostaa, mutta tavallisilla yhdistyksillä ja järjestöillä ei tavallisesti ole siihen varaa. Sarjan kärkipaikka on hallussa 11 pisteen erolla Lähdeniemeen ennen kauden viidettä osakilpailua. Miesvelka on maksettu takaisin nuorisoseuran tapahtumissa. Mielellään tarvitaan kaksi kolme ylimääSuunniteltiinpa millaista tapahtumaa tahansa, niin ensimmäisiin selviteltäviin asioihin kuuluu järjestyksenpito. Keski-Korsu teki seuraavalla mitä pystyi, mutta Lähdeniemi ajoi pohjat myös kuudennelle 0,6 sekunnin erolla. TANELI NIINIMÄKI Pekka Keski-Korsu ajoi viikonloppuna Turun seudulla. Lähdeniemi kuittasi kärkipaikan ajamalla neljännen erikoiskokeen 10 sekuntia KeskiKorsua nopeammin. Viimeisellä pätkällä Lähdeniemi ajoi vielä 2,2 sekuntia kovempaa ja maalissa marginaali oli lopulta 12,5 sekuntia Lähdeniemen eduksi. On verkostoiduttava, että tuemme toistemme tapahtumia, Laurukainen sanoo. Huollon jälkeisellä erikoiskokeella Lähdeniemi repäisi eron 10 sekuntiin ja ratkaisun makua alkoi olla ilmassa. Autokilpailuissa tarvitaan vähintään viisi valvojaa. Seuraavalla erikoiskokeella kävi sitten selväksi, että seudun vauhdikkaat tiet eivät samalla tavalla RAAHEN SEUTU Yhdistyksille yhteistä järjestyksenvalvonnan koulutusta Autokisoja, kyläpäiviä ja lavatansseja yhdistää yksi asia: kaikissa tarvitaan järkkäreitä. Tuntui että hyvin meni mutta ei tässä selittelyt auta, KeskiKorsu kertoi ennen viimeistä kahden erikoiskokeen lenkkiä. Heti aamun ensimmäinen erikoiskoe jouduttiin kuitenkin keskeyttämään edellä ajaneen Egon Kaurin luisuttua ojaan ja siitä aiheutuneen tulipalon vuoksi. Yhteistyökumppaniensa Senso Securityn ja Pasi Parkkilan avulla Fast pystyy tarjoamaan koko paketin, mikä ei aina ole itsestään selvää. – ?Kouluttautumalla turvataan omia ja toisten tapahtumia, Laurukainen kiteyttää. Pekka Keski-Korsu 88p · 2. Heistä yhdeksän suorittaa täydennyskoulutuksen. – ?On faktaa, ettei pienillä paikkakunnilla pysty tapahtumien järjestyksenvalvontaa ostopalveluna järjestämään. Pekka Keski-Korsu Ford Fiesta S2000 +3:06,5 · 3. Ralli SM -sarja jatkuu 14.–15. – ?Kaikilla yhteisöillä on tarve järjestyksenvalvojille. Meneillään oleva 40-tuntinen koulutuspaketti sisältää vaadittavat esiapuja paloturvallisuus-, voimankäyttöja lainsäädäntöosiot. Miikka Vuokila Mitsubishi Lancer Evolution IX + 1:06,7 · 1. Arttu Lähdeniemi 77p · 3. kesäkuuta Seinäjoen ympäristössä ajettavalla SM Pohjanmaa Rallilla. Siksi järjestyksenvalvonta tehdään talkootyönä. – ?Tietysti soratestien jääminen lyhyeksi vähän tässä aiheuttaa toimenpiteitä. Tapahtumaan aina tarvitaan tietty määrä järjestyksenvalvojia, ennen kuin poliisilta heltiää lupa koko kekkereihin. Mukaan lähtivät Raahen UrheiKIRSI JUNTTILA 14 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 29. räistä, että olisi riittävästi, vaikka jollekin tulisi este, Laurukainen kertoo. TOUKOKUUTA 2024 ·. Kun seitsemäs erikoiskoe jouduttiin perumaan maastopalon vuoksi, loppuivat kilometrit eron kirimiseksi kesken. Rallin suomenmestaruussarja jatkui viikonloppuna Turun seudulla ajetulla SM Länsirannikon Rallilla. – ?Kisoihin on vähitellen ollut vaikeampaa saada valvojia. Rahoitusta koulutukseen on haettu Nousevalta rannikkoseudulta ja sitä on mahdollista saada 80 prosenttia kustannuksista. Tehtävään ei kelpaa kuka tahansa pystymetsästä vetäisty, vaan sitä varten on käytävä hyväksytty koulutus. – ?Kouluttajilla on oltava neljä pätevyyttä: palotuvallisuusalan, terveydenhuollon, järjestyksenvalvojan kouluttajan sekä voimankäytön kouluttajan. Arttu Lähdeniemi Mitsubishi Lancer Evolution X 1:54:35,3 · 2. Sellainen alkoi Siikajoella toukokuun alussa Fast Oy:n tuottamana. Rasmus Tuominen 48p · 5. Perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella käynnistynyt ralli alkoi Printsport Racing -tiimissä ajavalla Keski-Korsulla vahvasti. Olen kiitollinen, että kilpailutuksen jälkeen löytyi oman paikkakunnan koulutusjärjestäjä. SM5-luokassa Ford Fiesta S2000:lla kilpaileva Raahen Pekka Keski-Korsu ja kartanlukija Antti Haapala onnistuivat jatkamaan palkintopalliputkeaan kaksipäiväisen kisan päätteeksi. Moottoriurheilijat järjestää radallaan kisoja ja on sitä varten saanut järjestyksenvalvojia Paavolan nuorisoseuralta. – ?Asfaltit olivat kivoja ja tiesin, että siellä pystyy iskemään, kun tuli aikoinaan ajettua paljonkin asfalttisprinttejä. Arto Juolahti 23p Kahdella erikoiskokeella käynnistynyt ralli alkoi Pekka Keski-Korsulla vahvasti. Meneillään olevassa koulutuksessa on yhteensä 21 osallistujaa. Miikka Vuokila 55p · 4. Pientä viilausta vaatii, että pääsee vauhtiin, Keski-Korsu harmitteli. Säännökset ovat tiukentuneet, joten tapahtumiin tarvitaan enemmän valvojia. Pikkaisen jäi ykkönen ketuttamaan, kun jouduttiin ajamaan hirveässä pölyssä ja Arttu (Lähdeniemi) puolestaan sai kahden minuutin välin minuun, Keski-Korsu kertoi. Myös kunnalle kiitos, saimme Revonlahden koulun korvauksetta iltakurssin käyttöön, myhäilee SiiMu:n edustaja Veikko Laurukainen
Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. lopetetaanpa tämä keskustelu. Ja sellainen tämä on. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Ja sellainen tämä on. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. 14,90 € / kk. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. HALUAMME, ETTÄ MYYT LIPPUJA! TARKOITATKO NIINKUIN OVELTA OVELLE. ELOKUUTA 2023 . ELOKUUTA 2023 . lopetetaanpa tämä keskustelu. ELOKUUTA 2023 . hassua.... Olen jopa palkannut asianajajan. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. *>WNA *D. Ja sellainen tämä on. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 ARVAA MITÄ, MAISA... raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +12°C 4 +12°C 4 +14°C 4 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 20 22 24 27 22 26 25 22 26 22 22 24 23 26 26 26 26 25 27 21 25 25 24 25 24 23 25 27 25 25 26 22 26 26 23 23 26 28 26 27 26 23 23 20 6 3 7 7 KESKIVIIKKONA 16. Ja sellainen tämä on. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. EMME ME HALUA SINUA PELAAMAAN, MAISA... Päivälämpötila 18...20 astetta. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Päivälämpötila 18...20 astetta. Päivälämpötila 18...20 astetta. 414 KESKIVIIKKONA 16. kuten mihin. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. kuten mihin. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. Olen jopa palkannut asianajajan. Ja sellainen tämä on. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 15 KESKIVIIKKONA 29. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. hassua.... TOUKOKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. lopetetaanpa tämä keskustelu. Päivälämpötila 22...26 astetta. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. voi miten ihanaa! mikä se on. niin.... JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu Tilausehdot raahenseutu.fi/asiakaspalvelu Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja KESKIVIIKKONA 16. ELOKUUTA 2023 . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 867 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Sara Salonen +23 +25 +23 +24 3 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +22°C 3 +17°C 2 +21°C 3 +22°C 3 Heinola +28,5 °C Inari +1,7 °C Heikkoa länsituulta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. kuten mihin. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. kuten mihin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 hyviä uutisia koskien karttaani tyhmistä ihmisistä. Olen jopa palkannut asianajajan. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Jatkuva tilaus alk. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630 ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Anu Suutari 0400 208 692 anu.suutari@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. MINÄ EN PELAA BASEBALLIA... kuten mihin. Enimmäkseen aurinkoista ja poutaa, paikoin sadeja ukkoskuurojen mahdollisuus. lopetetaanpa tämä keskustelu. ###*P *Q36 ###*A . ELOKUUTA 2023 . Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. lasku, kiitos. MITÄ JOS MINUT MUKILOIDAAN. olet maailman ainoa toivo! 979 KESKIVIIKKONA 16. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. lopetetaanpa tämä keskustelu. Olen jopa palkannut asianajajan. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. hassua.... Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630 ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. hassua.... kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. keskelle tätä mustaa valtamerta on vihdoin ilmaantunut kirkas toivon piste. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. MEIDÄN JOUKKUEEMME TULEE PELAAMAAN HYVÄNTEKEVÄISYYSPELIN JASKAN JOUKKUETTA VASTAAN! MUTTA MINÄ EN OLE JOUKKUEESSA, SIR. ai siitä kartasta, johon laitoit mustan pisteen jokaisen tyhmän ihmisen kohdalle ja sait aikaan täysin mustan kartan. JUURI NIIN. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. se on juuri tässä. siellä minä seison. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Päivälämpötila 18...20 astetta. Olen jopa palkannut asianajajan. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. hassua.... Päivälämpötila 18...20 astetta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne
ARVO& ELÄINLOPUSSA. TOUKOKUUTA 2024 ·. ETYYLIALKOHOLI SISUSTUSLIIKE -TUNNELI KAMALIA RANNAN KASVEJA HUPAELMA AVARUUSVIRASTO PYTTY AATE -KOTI PANKKI KAUPPAKETJU HOPPUILLA SYÖVYTTÄÄ HOKEMA O S HALLITSEN LÄÄKETIETEEN KAIKKI ALAT! 2 7 5 3 3 4 9 8 7 5 8 9 1 2 9 1 8 5 3 5 8 7 9 7 8 2 6 4 8 4 7 5 1 8 2 7 4 5 3 9 6 7 5 9 1 3 6 4 8 2 3 6 4 9 2 8 7 1 5 8 7 6 5 9 3 2 4 1 2 9 1 6 7 4 8 5 3 5 4 3 2 8 1 9 6 7 9 1 7 8 5 2 6 3 4 4 2 5 3 6 9 1 7 8 6 3 8 4 1 7 5 2 9 HE LP PO SU DO KU RIS TIK KO VA STA US E R A K K O L A N A U S M A N T R A O S A K A S K O E S I S S I T S K E T S I O T T A A S V A L A H O S U A L I M E E L I K K O U P S E E R I T N A S A K A U L I N V S T N O K S A S E E L A S Ä V E L E T M A I R E A T T I I N U I K E A O T S A O A M A A I L M A T S P E T K E L N A U L A K O T T A I V A N L A A P A P R I K A T K I R I L L A N I S U H A T A E S A U R O S E L L A E T U I L U T A L T A K U L H O S A R I T I E T O U S O S O I T I N www.kolmiokirja.fi/ristikot/ 1000 1000 €€ Voita! Voita! Tilaa heti ja ole mukana Tonnikisassa! 16 Raahen Seutu KESKIVIIKKONA 29. SITRUSMEHUA YHTIÖLLÄ. VAKOILI ILMEITÄ NAPATA -LÄÄKE SOITETTUJA VANNOTTAVISSA LOHENKIN LOINEN TUUVA SELLA SELLA EDESSÄ LIITTOVERBI MIELISTELEVIÄ TORAVERBI SOTILAITA KOIRALLE VIISARI INTIAN VAATE KIILAAMISIA SUOJARAKENNE REITMAN RAUKAT NORJAN KAUPUNKI VIKING LINEN ALUS JAAKOBIN VELI VAATTEILLE AUTON PINTAAN. AIVOJUMPPAA HELPPO SUDOKU 2 7 5 3 3 4 9 8 7 5 8 9 1 2 9 1 8 5 3 5 8 7 9 7 8 2 6 4 8 4 7 5 1 8 2 7 4 5 3 9 6 7 5 9 1 3 6 4 8 2 3 6 4 9 2 8 7 1 5 8 7 6 5 9 3 2 4 1 2 9 1 6 7 4 8 5 3 5 4 3 2 8 1 9 6 7 9 1 7 8 5 2 6 3 4 4 2 5 3 6 9 1 7 8 6 3 8 4 1 7 5 2 9 KESKIVAIKEA SUDOKU 7 2 1 6 5 7 6 8 1 7 6 3 7 1 9 6 4 8 3 1 3 2 9 1 4 1 9 5 7 2 9 3 8 4 5 1 6 5 3 8 6 1 2 9 4 7 1 4 6 5 9 7 8 2 3 8 9 1 7 4 6 3 5 2 3 7 5 1 2 9 4 6 8 2 6 4 8 5 3 1 7 9 6 5 3 9 7 1 2 8 4 9 8 2 4 6 5 7 3 1 4 1 7 2 3 8 6 9 5 7 2 1 6 5 7 6 8 1 7 6 3 7 1 9 6 4 8 3 1 3 2 9 1 4 1 9 5 7 2 9 3 8 4 5 1 6 5 3 8 6 1 2 9 4 7 1 4 6 5 9 7 8 2 3 8 9 1 7 4 6 3 5 2 3 7 5 1 2 9 4 6 8 2 6 4 8 5 3 1 7 9 6 5 3 9 7 1 2 8 4 9 8 2 4 6 5 7 3 1 4 1 7 2 3 8 6 9 5 KE SK IV AIK EA SU DO KU RISTIKKO RAHAT TAI HENKI! SANAVASARA Reija Marjoluoto RMA_16_337_RIST 5.10.2016 IHMEURHEILIJA NAISTENLEHTI HENNOA RAPA VIEROKSUU MAAILMAA KIRKA LYLY TASOITTAMISTA TAISTELIJOITA ALLERGIATESTINÄ