IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 4 Puheenaiheet Tuuttila istutti jo 10 Elämänmeno Liikennepuisto avattu 19 Sää Saattaa ripsiäkin 2 Keskustele ”Yrittämisestä huolimatta vaaka ei taho ennää millään näyttää alle 100.” Pekka Jaatinen 8 Elämänmeno Uimaan vain terveenä . KESÄKUUTA 2020 65 . Koronakevään jälkeinen kesä vaatii tarkkuutta uimarannoilla olijoilta. Riski saada koronavirustartunta luonnonvesistä on THL:n tämänhetkisen arvion mukaan alhainen, mutta riski liittyy uimareiden lähikontakteihin. VESA JOENSUU. . Raahen Seutu raahenseutu.fi KESKIVIIKKONA 3
Vuosi sitten vastaavaan aikaan tapauksia oli 924. Erityisesti liikenteen riskiryhmään kuuluvien nuorten miesten liikennekäyttäytyminen on ottanut ison harppauksen väärään suuntaan tänä keväänä. Mietin oliko nelikymppisen Elviksen maha isompi ku mun. KESÄKUUTA 2020 PÄÄKIRJOITUS Keskiviikko 3.6.2020 TÄNÄÄN Aurinko nousee: 3.01. Seuraavana kevväänä mää ottelin kaiman kansa Seinäjojella sammoisa kilipailuisa. Se oli riemun päivä. Vähän liikennettä, paljon kaahailijoita . Suvi on kolarikuolemien ja liikenneonnettomuuksien sesonkiaikaa. Ja sitte taas kuus päivää kitkun-katkunnitkun-natkun nii, että tullee mieleen painonvejot kilipailuaikana. Sana: Mutta sinun armosi oli suuri, sinä et hylännyt heitä autiomaahan. . Että meikäpoikaa ei ennää punnitakkaa neuvolasa. Sillon ihimettelin, miten mies voi kasvaa vielä aikusenaki ja pärijätä. Tää on jo muutaman vuojen kestäny rojekti. Hepr. Mää päätin jatkaa syömistä. Joskus suututtaa, toisinaan naurattaa. Poliisin nappaamista kuskeista 1275 oli miehiä ja 120 naisia. Rouvaki meinas, että se luo jatkuvuuen ja turvallisuuen tunnetta, ku mulla on samanlainen maha ku hänen isällään oli ollu. Olin tojella panostanu siihen lukemaan, ostanu ja syöny kassikaupalla vuosien ajan, kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. KESKIVIIKKONA 3. Viime vuosina liikenteessä on kuollut keskimäärin 43 ja loukkaantunut 1?600 nuorta vuosittain. HUOMENNA Aurinko nousee: 2.58. Aurinko laskee: 23.42. Mutta peräkkäisisä matseisa samasa kehäsä käytiin. Maha on ja pyssyy! Voi tikkerperi. Raahesa 63,5-kilosena alakanu urheilu päätty mun kohalla Rovaniemellä 91-kilosena. Ilmeisesti avoin baana houkuttelee piittaamattomaan ja vaaralliseen ajotapaan. Ku mää olin niin laiha, että häkisä tuntu niinku olis ollu 40 asteen kuume ja voileipä kummasaki käjesä – Elis Askin sannoin. 9:19. Nimet: Toivo. 1990 Toiselle Fiian Kympille starttasi Raahen museon rannasta noin 1 300 naista. Täsä ollaan eikä muuta voia. Rupesin syömään ku miehet ja vähensin hölökkää. Otin kuvia ja päivitin veispuukkiin. Mukana oli äitejä tyttärineen, teräsnaisia, kävelijöitä ja pari koiraakin alkuverrytteli musiikin tahdissa. Olin kuitenki hyvillään. Siellä lepää Sisu, ketterä Viva, italialaisen tulinen Fiat ja boheemi, ranskalainen rättikatto-sitikka, jolle lienee halpuudestaan ja nuhjuisuudestaan huolimatta annettu joskus enemmän hellyyttä kuin omalle vaimolle. Päätin alakaa laihuttelleen. Kävin puntilla ja mätin ruokaa naamariin – kaikkia mahollista ja mahollisimman palijon. Tehty mikä tehty ja tavotteeseen on päästy. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Tappiomielialan iskiesä lähen kauppaan herkkuja ostaan ja hihkasen lähtiisä: ”Super-heavyweight, here I come.” PEKKA JAATINEN toimitus@raahenseutu.fi Mun maha KOLUMNI Vuosien takaa -palsta palaa menneisiin vuosikymmeniin 1940 Uudet ylioppilaat saivat tänä vuonna valkolakkinsa tavallisuudesta poikkeavissa oloissa ilman traditioksi muodostuneita menoja. Neh. Sana: Jumalan sana on elävä ja väkevä. Etenee pikkuhilijaa. Kerran viikosa saan repsahtaa vetämään mitä vaan, nii palijo ku sielu sietää. Aattelin sillon, että olis mahtava painaa 100 kilua. Aurinko laskee: 23.45. Miehellä miehen paino – ja maha. 4:12. Yrittämisestä huolimatta vaaka ei taho ennää millään näyttää alle 100. Lajityypistä hyvä esimerkki on raahelainen Matti Lepistö, joka patsaspuistossaan toteuttaa ITE-taidetta omassa asuinympäristössään. Jäätelyä ja limpparia ja suklaata ja hampurilaisia ja vaikka mitä mennee. Päivisin ei pilvipatsas väistynyt heidän yltään, vaan näytti heille tietä, öisin ei tulipatsas väistynyt, vaan valaisi tien, jota he kulkivat. Suomessa vaarallisin ajosää ei ole talven tuiskuissa ja liukkaudessa, vaan valoisana ja kuivana kesäyönä. Miete: Korkeakin torni alkaa maasta. Lepistö on yksi väitöskirjassa esitellyistä 25 kiinnostavasta nykykansantaiteilijasta.. 1970 Autojen hautausmaalla lepää monta Suurta Rakkautta. Kaima voitti Los Angelesin kultamitalistin Josipovicin 1987 ja muutama vuosi sen jäläkeen hän otteli 91-kilosisa. Joo. Kun yhtälöön liitetään vielä näyttämisenhalu kyydissä istuville ja mahdollisesti alkoholi, tietää se monelle kotiväelle suru-uutisia. Nuorten liikennekuolemat nimittäin saatiin jo vähenemään kolmanneksella ja loukkaantumistapaukset 40 prosentilla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Mutta vaaka ei noussu yli 107 kilon. Miete: Ilo pidentää ikää, suru aiheuttaa sairauksia. Parhaiten juoksussa oli edustettuna Raahen kaupunki, jonka verkkareissa juoksemaan lähti 285 naista. Nimet: Orvokki, Viola. On vanha totuus, että Suomessa vaarallisin ajosää ei ole talven tuiskuissa ja liukkaudessa vaan viikonlopun valoisana ja kuivana kesäyönä. Meni vuosikymmen ja mulle kävi samalla tavalla. Kiinalainen sananlasku. Kustannustoimittajan rouva puolestaan käytti ilimasua ”pallomaha” ja kahtoin tarkemmin peiliin. Poliisi kirjasi viikoilla 12–21 kaikkiaan 1395 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, joista suurin osa oli nopeusrajoitusten rikkomisia. Japanilainen sananlasku. ”Viruksen pahin vihollinen ei ole pykäläviidakko vaan viisaasti toimiva ih minen.” Pääkirjoitus Helsingin Sanomat ”Jokaisen, joka kantaa huolta lastensa ja lastenlastensa elämästä, pitäisi olla huolissaan antibioottien liikakäytöstä maailmassa, aivan yhtä paljon kuin ilmastokysymyksistä.” Jaana Husu-Kallio Maaseudun Tulevaisuus ”Koronakurin pettämisessä on se ikävä puoli, ettei se vaaranna pelkästään sitä, joka huikentelevaisesti vaarantaa oman terveytensä, vaan myös kaikki hänen lähellään.” Pääkirjoitus Iltalehti K oronakriisin yllättävä seuraus on ollut kaahailun ja suurten ylinopeuksien lisääntyminen tieliikenteessä, vaikka liikenteen määrä sinänsä on keväällä ollut selvästi vähäisempää kuin normaaliaikaan. Hän oli pari piirua kovempi poksari ku meikäpoika, eikä me koskaan jouvuttu vastakkain. Nuorten kuljettajien korkeaa onnettomuusalttiutta selittää omien ajotaitojen yliarviointi ja halu ottaa suuria riskejä. Sitte lukkiin jostaki, että Elvis olis painanu yli 130 kilua parraimmillaan. 2010 Raahelaislähtöinen Minna Haveri väitteli taiteen tohtoriksi nykykansantaiteesta. Syön vähemmän ku aikasemmin ja iltakuuen jäläkeen ennää vaan päärynöitä ja vettä. Mulla läpipaskolla luuvanvarrella meni monta vuotta, ennenkö vaaka lopulta suvvaitti näyttää sen sata. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI T ampereen Pekka Laasanen nyrkkeili 1984 Los Angelesin olympialaisisa keskisarijasa eli 75-kilosisa. Monet miehiset lakinsaajat olivat sotilaspuvussa. Nyt näyttää, että valistus ja valvonta eivät ole enää riittäviä keinoja pitää yllä turvallista liikennekulttuuria. Tavallista riemuajeluakaan ei suoritettu, vaan menivät ylioppilaat ruusuineen sankarihaudoille. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme
Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. 220 611. Kyl nuo enklantilaiset olj viisahita ku lähti EU:sta. Tein tänä aamuna viisituntisen luontoretken. Kuinka vaikiaa se oli itelle myöntää. Kuva: Pauli Alasaarela. 220 661. Ja vanahaa velekaa on posketon miärä pohjal. Hirveän vaikiaa... Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. KESÄKUUTA 2020 . LUKIJAN KUVA Höyheniä sukiva tukkakoskelo iltauinnilla 29.5.20 hienossa kesäsäässä. SEPPO LASSILA Mistä apua. Opettakaa vanhemmat lapsille oikeaoppinen kalan tainnutus ennen kuin päästätte onkimaan ala-asteikäisiä lapsia keskenään. Eikö yhtään hävetä. Anteeksi hirveästi niistä lasinpaloista. Meille kaikille, mutta eritoten heille, jotka potevat semmoista riippuvuutta kuin läheisriippuvuus. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Kerro perhetapahtumasta tai kutsu juhlimaan. Suamalaisil tuloo jokaaselle, vauvasta vaariin ja muoriin, 2300 euroo velekaa jotta Ranska ja Saksa saavat pelastettua nuo etelän tuhlarit. TEKSTARIT SOITA! uutinen juttuvinkki havainto 044 799 5891 Jätä ilmoitus kätevästi verkossa! Raahenseutu.fi /ilmoita Ilmoita iloisesta perhetapahtumasta! Onnittele, kiitä tai muista rakkaitasi. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kamalan näköistä kun kalaa hakataan pihdeillä ja hakataan kiveen ja vielä puuhunkin ja edelleen kala sätkii. Enhän minä sellaisesta kärsi. Ehkä tunnen itteni paremmin kuin eilen. Kuva: Martti Laukkonen Mistä johtuu, että raahelaisten kauppojan inva-paikkoille parkkeeraavat kaikki muut kuin inva-paikkaan oikeutetut. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. Kiitos sinulle, joka palautit pinkin rahapussin Citymarketin palvelupisteelle torstaina 28.5. He saavat etsiä paikkansa jostakin kauempaa. Luultavasti käsi kädessä juoputtelu ja läheisriippuvuus irtosi elämästäni. Ei kukhan koskaan eikä mikkään unioni eikä liittovaltio niitä saa kuitattua kuunaan. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi. Tylysti kohdeltuja on useita. Sielu lepäsi. Nyt odotettu uutuuskirja! Raahelaisen suosikkikirjailija Kirsti Vähäkankaan upea kuvitettu teos: Merikarhuja, maakrapuja Langin Kauppahuone, ma-la Tekijä vierailee 6.6. Taloyhtiömme ”hallitus” liimaa pihapiirimme seinille törkypostia ja tonkii oman arvonsa mukaisesti roskikset. Vielä löytyy rehellisyyttä. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Raahen terveyskeskuksen ja sairaalan nuoret lääkärit: Johtavan lääkärin pitäisi järjestää asiakaspalvelukoulutusta teille. Aktiivisuusranneke merkiltään Polar 360 tippunut välillä Jokelantie-Pattijoki-Raahen Halpa-Halli (pyörätie) tiistaina 26.5. Pikku hiljaa ymmärsin, mistä oli kysymys, ja toipuminen alkoi. Taidat tietää ikkunoiden särkijän kun seuraat niin tarkasti toisten tekemisiä etkä uskaltanut tulla siivoojaa neuvomaan vaan rupesit lehteen kirjoittelemaan Huom! Jyvät olivat kyllä akanoita, määki osin halunnut nähdä sut. Kuinka vaikea on itsestä diagnoosi tehdä. Hyväpalkkaiset ihmiset ajavat surutta maastureillaan inva-paikoille. KESKIVIIKKONA 3. MIELIPIDE Elämme raskaita aikoja tänä päivänä. Suutuin silmittömästi, kun joku puhui mulle, että mun pitäs ruveta tekemään jotakin, että pääsisin irti piinallisesta asiasta. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. On kokemusta tämmöisestäkin. LUKIJAN KUVA Tuomi nupulla Varvin rannalla. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Kirkkokatu 19, 044 240 2481 Saloisissa Punainen Tupa Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Täysillä. Siis pitää tehdä itsestä diagnoosi, että potee sellaista riippuvaisuutta. En päässyt eroon tästä asiasta ennen kuin olin diagnosoinut itsestäni asian. Jos olet löytänyt palauttaisitko sen poliisin löytötavaratoimistoon. T. Toiveikkaana huomispäivään. Ensinnäkin pitää diagnsoida, että on riippuvuus. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Sanna Hälikkä 044 068 7133 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. Mummeli. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh
Kun emäntä oli pellolla, otettiin eväät mukaan. Ne sijaitsevat onneksi lähellä jokea. Työpäiville tuli pituutta monesti 14 tuntia, enemmänkin. Agrologiksi opiskellut maatilan emäntä, joka on kolmen lapsen äiti, on kotoisin Helsingin keskustasta. Töissä oltiin joka päivä aamusta iltayhdeksään tai -yhteentoista. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Yksi maanviljelijöiden vuoden rassaavimmista työvaiheista sujui tänä vuonna säiden ansiosta yllättävän helposti. Nytkin Ilkka Tuuttila joutuu Kahden viikon rallaaminen on ohi . –?Nopeaan ja harvinaisen kivuttomasti se kävi, kiittelee Tuuttila. Se ei tee hyvää pellon rakenteelle, että ajetaan silloin koneilla. Se osoittautui sen verran työlääksi, että viime vuonna valittiin sadettaminen. KESÄKUUTA 2020 VAPPU KALLIO –?Siellä ne on maassa, sanoo pyhäjokinen perunanviljelijä Ilkka Tuuttila tyytyväisenä. KESKIVIIKKONA 3. –?Hankalampana vuonna stressi on suurempi. Peruna saatiin Tuuttilan tilalla maahan ehkä noin viikon normaalia myöhemmin, vaikkei viljelijä enää ilmastonmuutoksen aikaan ole ihan varma, mikä on normaalia ja mikä ei. Toissa vuonna kasteluun kehitettiin itämainen kasteluojamenetelmä, joka ohjasi vedet perunavakojen väliin. Sen etuna oli, ettei vesi haihtunut helposti. Tänä vuonna vähällä aivohiellä päästiin, arvioi Hanna Nivala. –?Sateella peltotöitä ei voi tehdä. Nivalan tilalla viljaa, ruista, kauraa, ohraa ja vehnää sekä rypsiä kylvettiin 380 hehtaarin alalle. päivä, ja 33 hehtaarin perunan kylvöt päättyivät kahta päivää aiemmin sunnuntaina. Tuuttilan tilalla on kahtena vuonna perättäin kärsitty kuivuudesta ja perunamaita on jouduttu kastelemaan. On se sillä lailla voiton puolella tämä homma. Hän on kahden viikon ajan karhinnut peltoja kylvökuntoon. –?Se oli aikamoinen rutistus meille. . PERUNANVILJELIJÄ odottaa nyt säänhaltijalta ennen kaikkea vettä, jota saisi alkaa jo tulla sopivasti, ei liikaa. Nyt hänestä on mukava käydä synnyinkaupungissa, mutta enää hän ei menisi sinne asumaan.. Meillä ei ole muita työntekijöitä, mutta vanha isäntä on välillä apuna karhitsemassa. On kesäkuun 2. Tai sitten joku toi ne pellolle. –?Jos rakennusalaan vertaisi, nyt voisi alkaa harjakaisia viettää. Hanna ja Jaakko Nivala tekevät peltotyöt yhdessä: Hanna karhitsee, Jaakko kylvää. Hänen miehensä Jaakko Nivala on ajanut kylvökoneella perässä, ja työt ovat nyt ohi. YHTÄ hyvillä mielin on pattijokinen viljanviljelijä Hanna Nivala. Niinpä kun työt oli tehty perjantaina, ei lauantaina ja sunnuntaina tehty enää yhtään mitään. Hänen mukaansa routaa oli vähälumisen mutta lauhan talven jäljiltä paljon, ja sitä nousi jäälevyinä esiin vielä senkin jälkeen, kun vehnä oli kylvetty. Maatilojen kylvötyöt alkavat olla ohi. Kylvöt keskeytyivät oikeastaan vain yhdeksi päiväksi, jolloin satoi ainoastaan 5 millimetriä vettä. Maa tiivistyy, kertoo Hanna Nivala
Puistoon istutetaan muun muassa kultasurukuusia, pensassembroja ja pilarikatajia. Kolme puistoa ja leikkipuistoa uudistuu Reinilänpuisto on yksi tänä kesänä uudistettavista puistoista. –?4 vuotta oli märkää ja 2 vuotta kuivaa. Tosin perunatehtaalla on vakiohinnat. Se on muun muassa turvallisuustekijä. Tuuttila katsoo, että maanviljelyssä pessimisti ei pety. Puistosta on poistettu taikinamarja-aidanne, mikä parantaa liikenneturvallisuutta. Tuuttila viljelee perunasatonsa Vihannin perunatehtaalle. –?Puistojen pitää esimerkiksi olla läpinäkyviä niin, että ihmiset voivat ennalta nähdä, mitä puistossa on ennen kuin sinne menevät. Sairaalassa on ollut vierailurajoituksia koronavirusepidemian vuoksi jo parin kuukauden ajan. Iäkkäät lehmukset jäävät reunustamaan puistoa. VESA JOENSUU HEIDI PELTONEN Oulun yliopistollinen sairaala aloittaa vähitellen vierailurajoituksien purkamisen ja sairaalan normaalin toiminnan palauttamisen. Hänen mukaansa aikaisemmin kaikki leikkipuistot on tehty samalla kaavalla. –?Pyrimme laajentamaan leikkipuiston käyttäjien ikähaitaria niin, että niissä olisi myös jotain, mikä kiinnostaa nuoria. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 jo miettimään kasteluvälineiden vientiä pellolle. Niissä pyritään myös huomioimaan eri ikäiset käyttäjät entistä paremmin. Kahden viikon rallaaminen on ohi . –?Kesäkukatkin tulevat ensi viikolla, Haapajoki vinkkaa. PPSHP:n mukaan koronaepidemia on pysynyt alueella rauhallisena, joten sairaalan normaalia toimintaa voidaan palauttaa ja rajoituksia purkaa. Sairaanhoitopiirin mukaan omaiset saavat vierailla yksi kerrallaan, kun vierailusta sovitaan etukäteen osaston kanssa. Näitä puistoja voi sitten ilolla esitellä.” Tita Haapajoki puutarhuri. Kuivatuksen parantamisen myötä poistuu myös jokavuotinen seisovan veden ongelma Lukiokadun reunalta. Nyt kun peltotyöt ovat kiireisimmältä osin ohitse, hän voi keskittyä hirsirakentamiseen. Viime vuonna Tuuttila aloitti kastelun liian myöhään, mikä aiheutti tappioita. TÄNÄ kesänä uudistetaan myös kolme leikkipuistoa. Sen lisäksi hän hankkii sivuansioita muun muassa sahaamalla. Myös Lybeckerinpuiston täydennysistutukset tehdään kesän aikana. Pellot ovat varsin kuivia, ja sateet näyttävät siirtyvän säätiedotuksissa aina vain kauemmas tulevaisuuteen. Oys alkaa purkaa vierailurajoituksia ”Puistoihin tulee sellaisia uusia härpäkkeitä, mitä Raahessa ei ole nähtykään. Ensimmäinen kohde on Reinilänpuisto Lukiokadun ja Palokunnakadun kulmauksesssa. Puistoihin tulee sellaisia uusia härpäkkeitä, mitä Raahessa ei ole nähtykään. Vierailulla on noudetattava varovaisuutta ja hyvää käsihygieniaa, eikä vierailulle pidä tulla flunssaisena. Alue saa muun muassa uudet istutukset. Mutta mistä niiden laskeminen alkoi. Nyt eri puistot toteutetaan eri teemoilla. Nämä puistot ovat Ollinsaaren, Karjaluodon ja Kenttäkujan leikkipuisto. Myös puistossa olleet huonokuntoiset kiikku ja penkit on poistettu. Seuraava puistoremonttikohde on Keskuskoulun toisella puolella sijaitseva Uhtuanpuisto, johon tulee samat kasvilajit kuin Reinilänpuistoon. Vierihoito-osastolla eivät toistaiseksi saa vierailla muut kuin puolisot tai tukihenkilöt. Agrologiksi opiskellut maatilan emäntä, joka on kolmen lapsen äiti, on kotoisin Helsingin keskustasta. . –?Näihin tehdään kaikkea aivan ihanaa. Hänen mukaansa nyt remontoitavat puistot eivät ole nykystandardien mukaisia. Vierailurajoituksia puretaan myös muilla osastoilla. Puistokäytävän reunaan tulee istuskelua varten penkit, ja kulkuväylien linjausta vähän muutetaan. Näitä puistoja voi sitten ilolla esitellä, Haapajoki iloitsee. Koronaepidemian aikana he ovat saaneet osallistua synnytykseen vain sen ajan, kun synnyttäjä on synnytyssalissa. VESA JOENSUU MAARIT KESTI Kesän puistoremontit ovat käynnistyneet Raahessa. Perunoista tuli rupisia. Sairaanhoitopiiri kertoo, ettei Oysiin ole tullut uusia koronapotilaita moneen viikkoon. Hanna ja Jaakko Nivala tekevät peltotyöt yhdessä: Hanna karhitsee, Jaakko kylvää. Nyt hänestä on mukava käydä synnyinkaupungissa, mutta enää hän ei menisi sinne asumaan. –?Ei tiedä, missä vaiheessa takapakkia tulee. Haapajoen mukaan suunnitelmissa on remontoida ensin Ollinsaaren leikkipuisto. Työmaa valmistuu tällä viikolla. –?Kolmas puisto on Prisman lähellä sijaitseva kolmiopuisto. Siellä kasvaa pahamaineista kurtturuusua, eli poistamme sen ja uudistamme puistoa muutenkin, kertoo puutarhuri Tita Haapajoki. NIIN Ilkka Tuuttila kuin Hanna Nivalakin viljelevät vanhoja tiloja, joissa on tehty sukupolven vaihdos vuonna 2013. Jatkossa puolisot ja tukihenkilöt saavat osallistua synnytykseen myös käynnistysvaiheessa ja synnytyksen jälkeen. Nyt eletään ratkaisevia aikoja, pohtii Tuuttila. KESKIVIIKKONA 3. KESÄKUUTA 2020 . Niinhän sitä sanotaan, että on 7 huonoa vuotta seuraa 7 hyvää vuotta. Jos tulee hyvä sato, ei hinnat nouse. Maatilojen kylvötyöt alkavat olla ohi. Tukihenkilöt ja puolisot saavat osallistua myös keisarinleikkaukseen. Puisto on raivattu jo aikaisemmin. Yksi maanviljelijöiden vuoden rassaavimmista työvaiheista sujui tänä vuonna säiden ansiosta yllättävän helposti. Leikkipuistojen remontit käynnistyvät todennäköisesti loppukesästä, eli elokuun aikana
Meidän harmimme oli, että emme soittaneet heti yöllä, kun havaitsimme, että meillä oli käyty, vaan ilmoitettiin aamulla. HYBRIT aloittaa nyt sijaintiselvityksen demonstraatiolaitokselle, jossa rautamalmin suorapelkistys tapahtuu vedyn avulla. Vastaavia kokemuksia oli ihmisillä yllättävän paljon, myös jokunen koirien huumaamisepäily. HYBRIT-hankkeen osana aloitetaan nyt teollisen mittakaavan demonstraatiolaitoksen rakennusvalmistelut sekä neuvottelut sen sijainnista Ruotsin Norrbottenissa. –?Jos tilalle ei olisi tänään menty, olisi toimisto palanut ja koko navetta ja sen mukana 50 hiehoa. Fingerroos on jättänyt poliisille maanantain tapahtumista rikosilmoituksen. Samalla voisi sulkea tiettyjä ihmisiä pois epäiltyjen joukosta. –?Puolitoista viikkoa meni niin, että töiden jälkeen vastailin viesteihin ja keskustelin ihmisten kanssa. Perhe vaihtoi talonsa ovien lukkoihin umpipesät ja lisäsi varmuusketjut. Hiipparipiina jatkuu yhä VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU SSAB, LKAB ja Vattenfall ottavat seuraavan tärkeän askelen kohti maailman ensimmäistä fossiilivapaan teräksen arvoketjua. –?Toivon, että ihmiset tekisivät ilmoituksia poliisille, että saataisiin kartoitettua missä hiipparit liikkuvat ja miten liikkuvat. VESA JOENSUU. Demonstraatiolaitoksen rakentamisen suunnitellaan alkavan vuonna 2023, ja tavoitteena on laitoksen käyttöönotto vuonna 2025. Työmies tuli viemään apekuormaa hiehoille. Kun asia tuli toukokuun alussa julkisuuteen, tilanne rauhoittui sikäli, että hiipparit eivät ole enää näyttäytyneet perheen lapsille. . Tämä vastaa 20 prosenttia LKAB:n kokonaiskäsittelykapasiteetista Ruotsin Malmbergetissä sekä lähes puolet SSAB:n masuunin tuotantokapasiteetista Ruotsin Luulajassa. Laitettiin taas uusi ja vietiin korjaamolle. HIIPPARIT ovat jatkaneet muutakin ilkivallan tekoa Fingerroosin tiloilla. Ne piti Oulusta asti hakea. Puhkottuihin traktorien renkaisiin on kulunut jo toista tuhatta euroa. Tekijä näyttää osaavan tehdä vahinkoa, joka tuntuu. –?Kyläläiset sanoivat, että poliisin partiointi on myös lisääntynyt Paavolassa. Maanantaina maatalousyrittäjä Sanna Fingerroosin hiehotila oli vaarassa tuhoutua tulipalossa ilkivallan takia. KESÄKUUTA 2020 SARI JAATINEN Toukokuun alussa uutisoimamme kotirauhan häirintätapaukset Paavolassa ja Rantsilassa eivät ole loppuneet. Tarkoituksena on demonstroida täysimittainen tuotanto, joka on kapasiteetiltaan hiukan yli miljoona tonnia rautaa vuodessa. Kukaan ei ole perheen havaintojen mukaan käynyt enää talon lähellä ilman lupaa, saati talossa. Eräskin kertoi heränneensä keskellä yötä ja nähneensä jonkun seisovan makuuhuoneessaan, Laukkanen kertoo. Ihmiset ovat reagoineet asiaan hämmästellen. Patteri oli syttymässä tuleen, sen tuuletin kärysi jo ja navetan puolelle leviävä haju oli hermostuttanut eläimet. Mies ihmetteli miksi eläimet niin huutavat, Fingerroos kertoo. PARTURI-KAMPAAJA Katariina Laukkanen sai valtavan viestitulvan kerrottuaan hiipparista, joka kävi keskellä yötä hänen kotonaan aukomassa kaikki kaappien ovet ja kodinkoneiden luukut. . 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . –?Halusin tehdä asian julkiseksi, että ihmiset osaavat olla varuillaan. Samaan aikaan oli apevaunuun laitettu kivi remmien sekaan ja remmit menivät poikki. Perheeltä on myös kysytty miten heitä voisi auttaa. – Haluamme rakentaa laitoksen Norrbotteniin. SSAB:n tavoitteena on tuoda fossiilivapaa teräs markkinoille maailman ensimmäisenä teräsyhtiönä jo vuonna 2026. Alueella on fossiilivapaan sähkön osalta hyvä tarjonta, toimialan asiantuntemusta ja tiivis yhteistyö yliopistojen ja yhteiskunnan kanssa. Sijoituspäätökset tehdään lupahakemusten ja muiden selvitysten jälkeen. Viranomaisten, organisaatioiden ja julkisten tahojen kuuleminen alkaa kesäkuussa ja päättyy syyskuussa 2020. Remmien vaihtamisessakin menee yhden työmiehen päivä. Rinnakkaisneuvottelut aloitetaan kahdesta vaihtoehtoisesta sijoituspaikasta Ruotsin Norrbottenissa: toinen on Vitåforsin teollisuusalue Gällivaren kunnassa aivan Malmbergetin pohjoispuolella, LKAB:n kaivosalueen läheisyydessä ja toinen on Svartönsin teollisuusalue Luulajassa, missä sijaitsevat muun muassa SSAB:n terästehdas ja LKAB:n malmisatama. SSAB kohti fossiilivapaata teräksen tuotantoa SSAB:n fossiilivapaan terästuotannon edelläkäymisen tavoite siintää vuodessa 2026. Myös perheen koti on saanut olla rauhassa, seiniä ja ovia ei ole hakattu entiseen malliin. Kohteen valinnalla on suuri vaikutus tulevaisuuden kilpailukykyyn ja ilmastohyötyihin. –?Kun traktorin rengas oli puhkaistu, ostimme uuden. –?Pienemmältä Paavolan tilaltamme soitti työmies ja kertoi, että joku oli käynyt laittamassa lämmityspatterin päälle toimistoon. TARKOITUS on käydä avointa vuoropuhelua laitoksen sijainnista ja suunnittelusta kohteiden valintaa ja lupahakemuksia varten. –?Monenlaisia neuvoja on toki myös tullut, mutta on vaikea selittää miksi rikosilmoitukset ja muut eivät toimi, kun tekijöistä ei jää mitään jälkeä. Uskon, että tämä henkilö jää jossakin vaiheessa kiinni. Fossiilivapaan teräksen demonstraatiolaitoksella olisi myös myönteinen vaikutus alueen kehitykselle ja työpaikoille. Muutaman päivän päästä se oli puhkaistu taas. – Enimmäkseen kaikki ovat ihmetelleet miten me uskallamme olla kotona ja miten kestämme, sanoo 10 vuotta kotirauhan häirinnästä kärsinyt Sanna Fingerroos. Lisäksi sillä on suuri ilmastovaikutus, sanoo SSAB:n teknologiajohtaja ja HYBRITin hallituksen puheenjohtaja Martin Pei lehdistötiedotteessa. KESKIVIIKKONA 3. Sellainen näkyy arjessa. Kotirauhan häirintää oli viestien mukaan koettu Alpuassa, Rantsilassa ja Siikajoella. Onneksi kuormapäivää oli vaihdettu, koska määrä oli käydä vasta huomenna. Paavolassa rikotaan edelleen kotirauhaa – nyt oli jo karja vaarassa
päivä Sallan Naruskassa. Siinä tavoitetta Vanhan Raahen asemakaavalle. Ihastukset ja kipupisteet KYSELY . Siellä päästään keskustelemaan seuraavan kerran kaavasta. Hän korostaa, että aina kun tulee tilaisuus sanoa kaavasta mielipide, se kannattaa sanoa. Maan eteläja lounaisosassa sademäärät olivat sen sijaan paikoin tavanomaista suurempia. Tulossa on myös yrittäjille suunnattu työpaja. Kuukauden alin lämpötila, -12,6 astetta, mitattiin kuun 1. Huhtikuu oli koko maassa lähellä keskiarvoja, ja toukokuu oli keskimääräistä kylmempi. . . . . . Kaavaluonnos on valmis kahden vuoden kuluttua syksyllä 2022. Asukaskyselystä saadaan selville parhaat ihastukset ja polttavimmat kipupisteet, niitä haetaan, niitä isoimpia asioita, mutta miksei pienempiäkin ihastuksia ja vihastuksia, Järvinen sanoo. –?Selvityksiä tehdään useita. Kaavasuunnittelija Outi Järvinen kertoo asukaskyselyn mielipiteillä olevan merkitystä. Viileä toukokuu päätti lämpimän kevään. Toukokuun ylin lämpötila, 24,5 astetta, mitattiin kuukauden 26. Heinäkuun loppuun asti avoinna olevaan asukaskyselyyn saavat osallistua muutkin kuin ruutukaava-alueella asuvat. –?Asukaskyselyssä ollaan nimettömiä, mutta työpajoissa ihminen itse edustaa itseään. KESKIVIIKKONA 3. Maan eteläja länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa sademäärät olivat paikoin harvinaisen suuria, eli näin paljon sataa keväisin keskimäärin kerran 10 vuodessa tai harvemmin. Kyselyssä on eri tyyppisiä kysymyksiä, joihin voit kysymyksestä riippuen vastata joko valitsemalla annetuista vaihtoehdoista, kirjoittamalla oman vastauksesi avoimeen tekstikenttään tai merkitsemällä paikkoja kartalle kysymyslaatikosta löytyvän piirtonapin avulla. Sademäärä vaihteli toukokuussa noin 10 ja 60 millimetrin välillä. Kysely koostuu seitsemästä osa-alueesta, joissa pyydetään kertomaan omia näkemyksiä tai merkitsemään niitä kartalle. Asemakaavoituksen tavoitteena on turvata alueen kulttuurihistorialliset arvot ja kytkeä vanhan kaupungin alue eheäksi osaksi keskustan palveluja. Asukaskysely löytyy Raahen kaupungin verkkosivuilta ajankohtaista-osiosta, etusivun alaosasta. Kyselyn tavoitteena on saada näkemyksiä ja kehitysideoita vanhasta kaupungista ja sen käytöstä asukkailta ja alueen käyttäjiltä. Tärkeimmät kehittämiskohteet saa kertoa ja esittää omia ajatuksia siitä, miten eri tahot voisivat kaupunginosaa kehittää. . Selvitetään kulttuuriympäristöä ja liikennettä ja muuta. Yleensä asukaskyselyssä tulee vastaukseksi hyvin vastakkaisia asioita ja silloin kaavasuunnittelussa lähdetään katsomaan miten asioita voi sovittaa yhteen ja mitä voidaan toteuttaa. Tämä on aseman 49-vuotisen mittaushistorian suurin lumen syvyys toukokuun viimeisenä päivänä. Maan pohjoisosassa, Pellon kirkonkylällä, Kuusamon Kiutakönkäällä ja Sallan Värriötunturilla, sademäärät olivat paikoin harvinaisen pieniä, eli näin vähäsateista on toukokuussa kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. . Valmisteluvaihe on pilkottu kolmeen alkuvaiheen teematyöpajaan ja niitä seuraa luonnostyöpaja. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 SARI JAATINEN Nyt saa sanoa mikä Vanhassa Raahessa on ihanaa ja mikä kaipaisi kohennusta, missä viihtyy ja mitä palveluja käyttää ja missä olisi täydennysrakentamisen paikka. Syvin hanki oli toukokuun viimeisenä päivänä Kittilän Kenttärovassa, 48 senttimetriä, mikä on aseman 18 vuoden mittaushistorian suurin lumen syvyys toukokuun viimeisenä päivänä. Vuosina 2021 ja 2022 järjestetään työpajoja, joissa asukaskyselyä käytetään lähtöaineistona. KESÄKUUTA 2020 . Uusien yritysten kohteita ja jopa uusia elinkeinoja voi sijoitella kartalle ja ehdottaa täydennysrakentamiskohteita. Eikä mielipiteen kertominen ole tässä tapauksessa tuuleen huutelua. Parkkipaikkojen ja polkupyöräpaikkojen toiveet saa merkitä karttaan ja muutenkin arvioida pysäköintitilannetta. . Asukaskyselyssä nousseisiin mielipiteisiin annetaan myös vastaus, mutta eri tavalla. . Lunta oli Keskija Pohjois-Lapissa toukokuun lopulla vielä yksittäisillä asemilla yli 60 senttimetriä ja toukokuun viimeisenä päivänä vielä vajaat 50 senttimetriä. Vähiten kuukauden aikana satoi Pellon kirkonkylällä, 8,3 millimetriä. Kevään sademäärä vaihteli Länsi-Lapin noin 46 millimetristä Lounais-Suomen lähes 170 millimetriin. Etelärannikolla kevään keskilämpötila oli kuitenkin monin paikoin harvinaisen korkea, eli näin lämmintä on maalis–toukokuussa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. KYSELYSSÄ vastaaja merkitsee karttaan omat suosikkipaikkansa Vanhassa Raahessa ja paikat, joiden palveluja hän käyttää. Asukaskysely on käyttäjien osuus. Kysely koskee kaikkia henkilöitä, jotka joko asuvat siellä tai joilla on asiaa Vanhaan Raaheen eli läpikulkijoiden ja satunnaisten vierailijoiden näkemykset ovat myös arvokkaita ja tervetulleita. Voit siirtyä seuraavalle sivulle tai halutessasi palata muuttamaan edellisen sivun vastauksiasi kysymyslaatikon alla olevasta nuolesta. Kittilän Pokassa lunta oli toukokuun viimeisenä päivänä 45 senttiä. . Työpajat ovat seuraava vaihe, jossa raahelaiset pääsevät sanomaan mielipiteensä. . . –?Asukaskysely puretaan raportiksi eli siitä tulee virallinen asiakirja. Oma liikkuminen selvitetään piirtämällä käytettyjä reittejä. Lämmin talvi muuttui kesää kohti kylmeneväksi kevääksi. . Kevään, eli maalis-toukokuun, keskilämpötila vaihteli maan eteläosan noin viidestä plusasteesta Pohjois-Lapin reiluun kolmeen pakkasasteeseen. Kysymykset on koottu teeman mukaan omille sivuilleen. Silloin aineisto on jo niin valmista, että siinä vaiheessa ollaan jo virallisessa palautevaiheessa. päivä Porvoon Harabackassa. Kevään keskilämpötilaa nosti maan eteläja keskiosan harvinaisen, paikoin poikkeuksellisen lämmin maaliskuu. Lumensyvyys oli ajankohtaan nähden useilla mittauspaikoilla havaintoaseman mittaushistorian suurin tai yksi suurimmista. Asukaskysely sekä ohjaa kaavan suunnittelutyötä että ei, sanoo Järvinen. Asukaskyselyyn annetaan palaute nimettömästi, joten se ei vastaa kaavan nähtävilläolon aikana annettavaa virallista palautetta, johon annetaan vastine. –?Niiden avulla pystytään valmistautumaan tulevaan suunnitteluun. . Kuukauden sademäärät olivat suurimmassa osassa maata joko lähellä tavanomaisia lukemia tai tavanomaista pienempiä. Vastausaikaa on 31.7.2020 saakka. Helsinki-Vantaan lentoasemalla kuukauden sademäärä oli harvinaisen suuri, siellä satoi kuukauden aikana 61,4 millimetriä. VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuun keskilämpötila oli maan eteläja keskiosassa 6–9 astetta ja maan pohjoisosassa enimmäkseen 3–6 astetta. Raahen vanhan kaupungin asemakaavoitukseen liittyvä asukaskysely on avattu. Kuukauden keskilämpötila oli suurimmassa osassa maata pitkän ajan keskiarvoja kylmempi, Lapissa lämpötila oli lähellä keskiarvoa. Keskilämpötila oli suurimmassa osassa maata lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista korkeampi. . –?Siihen vastataan kaavasuunnitelmalla. Se on hirveän hyvä työkalu raamitukseen työn alkuvaiheessa. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 15–20 minuuttia
Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliitto (SUH) on koonnut Uimarantaetiketin, joka on yhteenveto viranomaisten vallitsevista ohjeista ja rajoituksista. –?Tärkeimpinä on parin metrin turvavälit eri tiloissa ja käsihygienia varsinkin vessassa käydessä. Suomalaiset luottavat asiantuntijoihin Poliitikoista hallitus sai hyvät arviot. –?Silloin on helpompi välttää lähikontakteja. Noin 80 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että uutismedia on selittänyt, miten toimia koronapandemian oloissa sekä auttanut ymmärtämään koronapandemiaa. Hygienian ja turvavälien lisäksi omista roskista on syytä pitää huolta. KESÄKUUTA 2020 PETRI MARKKANEN Rantaelämästä pääsee nauttimaan tänäkin kesänä koronavirustilanteesta huolimatta. 8 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . . . RANNALLA on syytä pitää parin metrin turvaväli muihin kuin oman seurueen jäseniin ja huolehtia hyvästä hygieniasta. . Yli 70-vuotiaita ja muita riskiryhmään kuuluvia ohjeistetaan toistaiseksi välttämään uimahalleissa käyntiä. . KESKIVIIKKONA 3. Koulujen uimaopetus on ollut katkolla etäopetuksen vuoksi. Nauti ulkovesistä terveenä . Poliitikoista hallitus sai hyvät arviot, noin 70 prosenttia piti sitä melko tai erittäin hyödyllisenä ja luotettavana tietolähteenä. Riski liittyy uimareiden lähikontakteihin. Tietylle ikäryhmälle uimaopetus voi jäädä tämän takia vajaaksi. Luottamus uutismediaa kohtaan oli vahvaa, noin 60 prosenttia vastaajista piti yleisesti uutismediaa luotettavana, yksittäiset uutismediat saivat vielä korkeampia arvioita: melko tai erittäin luotettavana piti Yleä 90?%, Helsingin Sanomia 76?% ja MTV Uutisia 74?%. . . –?On tärkeää, että roskat kerätään pois niin epidemian kuin ympäristönkin näkökulmasta. Näitä kohtaan myös luottamus oli korkeaa. Ohjeistuksia voi olla esimerkiksi jonotustilanteiden turvaväleissä ja yhteisten tilojen, kuten pukukoppien ja vessojen käytössä. Jää kipeänä kotiin. Oppositiota sen sijaan vain noin viidennes piti melko tai erittäin hyödyllisenä ja luotettavana tietolähteenä. . Monelle vesiliikunta on ainut sopiva liikuntamuoto. KAUPUNGIT ja kunnat päättävät hallien aukioloista, asiakasmääristä ja varotoimista. Pidä muihin kahden metrin turvaväli rannalla ja vedessä. Uimarannoilla voi olla omia ohjeistuksia turvaväleihin ja yleisiin tiloihin liittyen. . –?Luottamus koronauutisointiin on korkeampaa kuin aiemmissa tutkimuksissa havaittu luottamus uutismedioita kohtaan. Luonnonvesistä voi nauttia rannaltakin käsin. Noin 70 prosenttia piti sitä melko tai erittäin hyödyllisenä ja luotettavana tietolähteenä. Tämä huolestuttaa Heinosta. Vältä ruuhkaisia rantoja ja toimi rannan omien ohjeistusten mukaan. Luonnonvesissä uimisesta kannattaa nauttia tulevana kesänä terveenä. Kaupungit ja kunnat ovat vastuussa uimarantojen turvallisuudesta ja riskiarvionneista. –?Jos on koronaan liittyviä oireita, rannalle ei tulla missään nimessä. Tärkein ohjeista on liiton toiminnanjohtajan Kristiina Heinosen mukaan oireettomana uiminen. Heinonen korostaa silti yksilön roolia yhteisten pelisääntöjen noudattamisessa. . Tutkijoita ja lääkäreitä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta pidetään myös kaikkein hyödyllisimpänä tietolähteenä (hieman yli 70?% vastaajista). Uutismedia sai muutenkin hyviä arvioita. Nauti uimarannasta läheistesi kanssa. Uimahalleissa hygieniaan on syytä kiinnittää huomiota vielä tarkemmin. Tämä ei kuitenkaan välttämättä kerro yleisemmin luottamuksen kasvusta uutisiin, sanoo tutkimuksen johtaja dosentti Janne Matikainen Helsingin yliopistosta lehdistötiedotteessa. Esko Nymania ei tarvinnut kauan houkutella kalaan. –?Uimahallit ovat tärkeä paikka monille ikäihmisille fyysisen toimintakyvyn ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi. MUISTA NÄMÄ RANNALLA . –?Uimahalleissa voi olla rajoituksia esimerkiksi suihkujen määrissä ja siinä, paljonko altaassa saa olla kerralla ihmisiä. Koronaviruksen tarttuminen luonnonvesien kautta on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tämänhetkisen arvion mukaan alhainen. Siksi olisi hyvä miettiä esimerkiksi ajankohtia, milloin heille suunnattua toimintaa voisi uimahalleissa pitää. –?Jos on ruuhkainen aika, kannattaa valita toinen ranta tai tulla toisella ajalla. Sosiaalista mediaa ei pidetty tärkeänä uutislähteenä. –?Niistää kannattaa omaan nenäliinaan ja aivastaa voi vaikka pyyhkeen kulmaan tai omaan kainaloonsa. –?Yksi kesä ilman uimakoulua ei vielä jätä vaille uimataitoa. Jos opetusta järjestetään, Heinonen toivoo, että ryhmät olisivat pienempiä. LAURI HEIKKINEN / VALTIONEUVOSTON KANSLIA. Rannat tarjoavat kesällä hyvät mahdollisuudet uimiseen ja kannustankin vanhempia tutustumaan turvallisesti vesielementtiin lasten kanssa. Uutisointia piti hieman yli puolet (53?%) asiantuntevana, mutta vastaavasti lähes puolet (43?%) vastaajista oli sitä mieltä, että uutismedia on suurennellut pandemiaa. . Siksi Heinosen mukaan on tärkeää valita uimaranta, joka ei ole täynnä muita ihmisiä. RAAHEN SEUTU Suomalaiset luottavat koronauutisoinnissa asiantuntijoihin, viranomaisiin ja uutismediaan Vastaajista 92 prosenttia luotti tutkijoihin ja lääkäreihin ja 90 prosenttia Yleisradioon koronauutisoinnissa, ilmenee Helsingin yliopiston tuoreesta kyselytutkimuksesta. Uimaopetusta voi kuitenkin järjestää perhepiirissä omatoimisesti. UIMAOPETUSTA järjestetään tänä kesänä Heinosen mukaan huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Haasteita on turvavälien ja hygienian lisäksi yhteisten uimavälineiden desinfioimisessa
Hänen mukaansa koulujen tilakapasiteetti voidaan hyödyntää paremmin, kun kaikki lapset ja nuoret eivät ole paikalla yhtä aikaa. Vihannin yläkoululla on ollut käytössään 365 neliömetrin, Vihannin kirkonkylän koululla 144 neliömetrin ja Lampinsaaressa 160 neliömetrin suuruinen sali. Hänninen muistuttaa, että jos kaikkien koulujen koulupäivät alkaisivat tasan yhdeksältä, koulukuljetuksista ja tilaratkaisuista aiheutuisi paljon lisäkustannuksia. Raahen kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina vuokraalueen laajentamisen. KESKIVIIKKONA 3. Hän muistelee, että silloin joki oli puhdas ja siitä nousi rapuja. Elinkeinoelämältä saamiensa lahjoitusten turvin säätiö on voinut kartuttaa pääomaansa ja jakaa vuosittain huomattavan määrän stipendejä ja apurahoja. Toinen vaihe rakennetaan ensi vuonna kevään ja syksyn välisenä aikana. VESA JOENSUU Lohenpyrstön leirintä-alue laajenee Mikonkarissa toimivan SF-Caravan Lohenpyrstön leirintäja matkailuvaunualueen toiminta on kasvanut, ja sen alue on käynyt liian pieneksi. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 9 Luonnonvesistä voi nauttia rannaltakin käsin. –?Kyllä se on enempi niin, että kalat narraa meitä eikä me kaloja. Aikataulujen suunnitteluun vaikuttavat Hännisen mukaan koulukuljetukset ja tilankäyttö. Säätiön osakkaiksi liittyi tuolloin 14 yritystä, organisaatiota ja yhteisöä. KESÄKUUTA 2020 . Tämän jälkeen Lohenpyrstön karavaanareilla on noin 5,13 hehtaarin suuruinen alue, josta he maksavat kaupungille 1?760 euron vuosivuokraa. Karavaanariyhdistys vuokraa kaupungilta 0,6 hehtaaria lisää maata nykyisen alueensa eteläpuolelta. Nyman kertoo, että kalastaminen on ollut hänelle intohimo pienestä saakka. Kuka ei kalastamisesta pitäisi. SF Caravan ry valitsi Raahessa Mikonkarissa sijaitsevan Lohenpyrstön karavaanarialueen vuoden 2019 caravan-alueeksi. Yöuni muodostuisi sen ansiosta pitemmäksi, ja lapset jaksaisivat käydä koulua ja keskittyä opetukseen koulupäivän aikana paremmin. Aiempina vuosina hän on käynyt ongella Kauneuskanavan laiturilla, mutta tälle kesälle tämä on ensimmäinen kerta. Vieressä umpikelavirvelillä kaloja narraa lapsenlapsenlapsi Oiva Lauri. –?Papalle tuli soitto, että lähdetkö kalastamaan. Bruttokulut ilman avustusta ovat 1?836 000 euroa. Lähes kaikissa Raahen kouluissa on kuljetusoppilaita. Sen mukaan Raahessa ei voida mennä yhdenmukaiseen aloituskäytäntöön monestakaan syystä. Liikuntasalin iltaja harrastekäyttö lisännee liikuntasalin käyttöastetta, koska nykyisiin saleihin verrattuna suurempi sali mahdollistaa usean ryhmän yhtäaikaisen toiminnan parhaaseen mahdolliseen aikaan. –?Muiden kuin kaupungin omien toisen asteen oppilaitosten osalta koulumatkatuen omavastuuosuuden korvaaminen kaikille opiskelijoille vaatisi lisämäärärahan, jota ei ole vuoden 2020 talousarviossa varattu. Opetusja kulttuuriministeriön tavoitteena on, että lakimuutos astuisi voimaan syyskuussa 2021.. Päiväkodeilla ei ole saleja. Molemmissa on näyttämösyvennykset ja välinevarastot. Pehr Brahen säätiö on perustettu vuonna 1996. Kaupunki saa tontista vuokraa 0,67 euroa neliömetriltä vuodessa. Aikoinaan Ruukissa asuessaan hän kalasti Siikajoesta. MIKKO MÄÄTTÄ –?Onkohan niitä semmoisia ihmisiä, jotka ei kalastuksesta nauti. Liikuntasalin lisäksi rakennukseen rakennetaan väestönsuojat ja piha. Asiaa voidaan tarkastella uudelleen vuoden 2021 talousarvion valmistelussa, vastaa Hänninen kaupunginhallituksen hyväksymässä lausunnossa. Vuokrasopimusta jatkettiin 5 vuodella vuoden 2045 loppuun. Esko Nymania ei tarvinnut kauan houkutella kalaan. Toisen vaiheen rakennuskustannukset ovat 1,70 miljoonaa euroa. Esko Nyman pohtii maanantai-iltapäivänä. SSAB:lle maata vuokralle koksia varten Kaupunginhallitus päätti, että Raahen kaupunki vuokraa 2,5 hehtaaria maata SSAB:n Raahen tehtaalle koksin varastointia varten. Opetusja kasvatusjohtaja Lucina Hännisen mukaan Raahen lukion omavastuuosuuden korvauksen kustannukset on voitu toteuttaa lukion vuosittaisessa talousarviossa, eikä siihen ole tarvittu lisämäärärahaa. Äkkiäkös sitä Antinkankaalta kaloja narraamaan lähtee. Sali sopii myös salibandyn harjoitteluun. Viime lukuvuonna omavastuuosuus korvattiin Raahen lukiolaisille. Vasemmistoryhmä katsoo, että kello 9 alkava koulupäivä voisi parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia. Koulukeskukseen rakennetaan 650 neliömetrin kokoinen liikuntasali kuten Saloisten koulukeskukseenkin. Se perustuu opetusja kasvatusjohtaja Lucina Hännisen lausuntoon. –?Koulujen alkamisaikoja pyritään porrastamaan, jotta koulukyydit saadaan optimoitua niin, että kuljetusresurssi käytetään mahdollisimman tehokkaasti, selittää Lucina Hänninen lausunnossaan. Kertakaikkinen vastike on vajaat 9?000 euroa. Alue sijaitsee kaupungin omistamalla tontilla Syväsatamassa. Kun puku-, pesuja wc-tilat sekä varastotilat ja muut tarpeelliset tilat lasketaan mukaan, tilaa rakennetaan noin tuhat huoneneliömetriä. Säätiön tarkoituksena on sääntöjensä mukaisesti tukea ja edistää koulutusta ja siihen liittyvää kehitysja tutkimustoimintaa Raahen alueella. Maksuton toisen asteen kuljetus ei toteudu vielä Toisen asteen opiskelijat eivät ainakaan vielä saa ilmaisia kyytejä kouluun Raahessa. 650 neliön liikuntasali Vihantiin Vihannin uuden koulukeskuksen toisen vaiheen hankesuunnitelma on hyväksytty Raahen kaupunginhallituksessa. Matti Nikula (vas) teki vuosi sitten valtuustoaloitteen siitä, että kaupunki korvaisi kaikille toisen asteen opiskelijoille koulumatkatuen omavastuuosuuden. Tähän päätyi kaupunginhallitus antaessaan lausuntoa valtuustoaloitteeseen. Säätiö keskittyy tukemaan ja avustamaan sekä elinkeinoelämän todellisista tarpeista tuotettavia opinnäytetöitä. Terästehdas säilyttää tontilla rikastettua kivihiiltä eli koksia loppuvuoden ajan. Asiaan sisältyy kuitenkin paljon muttia, jotka käyvät ilmi Raahen kaupunginhallituksen antamasta vastauksesta. Aloitteen suosituksesta teki Viljo Lehmusketo valtuuston helmikuisessa kokouksessa. Hänninen kertoo, että pienten oppilaiden perheistä on tullut toivetta, että koulu alkaisi jo kahdeksalta, jotta lapsen ei tarvitsisi olla yksin aamulla kotona. Hallitus nuiji päätöksen kokouksessaan yksimielisesti Liisa Lumijärven (kesk) esittämänä ja Aimo Karppisen (kesk) kannattamana. Ei pappaa tarvinnut kahdesti käskeä, hän sanoo. Se, että Vihannin alueen varhaiskasvatus sijoittuu monitoimi-koulukeskukseen, lisää varhaiskasvatusikäisten lasten mahdollisuuksia käyttää liikuntasalia. Koulutuspoliittinen uudistus, johon liittyy toisen asteen koulutuksen maksuttomuus, on valtakunnallisesti valmistelussa. Raahessa ei järjestetä aamupäivätoimintaa ennen koulupäivän alkua. Koulupäivät alkavat Raahessa porrastetusti kello 8–10. Reilun tunnin aikana kala ei ole syöttiin kiinni napannut. Hankkeelle haetaan valtionavustusta vuodelle 2021. Hännisen mukaan usean koulun tilat eivät edes mahdollista koulupäivän aloittamista samaan aikaan. Nina Pulkkanen Pehr Brahe säätiöön Raahen kaupunginhallitus valitsi Nina Pulkkasen Pehr Brahe säätiön valtuuskuntaan. Tulisi kalliimmaksi jos kaikki koulut alkaisivat yhdeksältä Vasemmistoliiton valtuustoryhmän Raahessa tekemä valtuustoaloite koulupäivien aloittamisesta kaikkialla kello 9 ei saa vastakaikua kouluhallinnosta eikä Raahen kaupunginhallituksesta. Kalustukseen arvioidaan kuluvan 136?000 euroa. Välillä koho liikkuu siihen malliin, että kala vaikuttaa tekevän tuttavuutta koukun ja syötin kanssa, mutta kiinni se ei nappaa. Nyman kertoo, että kaloista on kumminkin tehty havaintoja. –?Se on harmin paikka, että rapuja ei ole enää joessa
. . Ohituksilta ei kuitenkaan vältytty kertoo 6-vuotias Otso Aapola. . . . . 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . . Ruuhkatta polkuautoilua LIIKENNEPUISTO AVOINNA . Kaupunginlahdelle pääsi jälleen huristelemaan, kun liikennepuisto avasi ovensa yleisölle eilen. Pääsymaksu eli 2 euroa jokaisesta ajavasta lapsesta maksetaan portilla. Sisarukset Olivia ja Martta tulivat Tyrnävältä isovanhemmilleen kylään ja pääsivät liikennepuistoon. KESKIVIIKKONA 3. . SANDRA KORHONEN, TEKSTI, AINO PALONIEMI, KUVAT Päivä oli niin lämmin, että Otso kävi välillä myös varikolla syömässä jäätelöä. . Autot desinfioidaan jokaisen ajon jälkeen. . Aina puistoon ei välttämättä pääse siis jonottamatta. Vielä avajaispäivänä kukaan ei joutunut jonottamaan autoja ja kaikki halukkaat mahtuivat heti puistoon sisälle. Hygieniasta huolehditaan tänä vuonna erityisen tarkasti, joten työtä riittää normaalikesää enemmän. . Liikennepuisto on kesäkuussa auki yleisölle tiistaista perjantaihin kello 11–16. Puistossa saa olla kerralla 50 henkilöä mukaan lukien työntekijät. Kädet on pestävä tai desinfioitava puistoon tullessa. Kahden viikon kesätyöpaikka liikennepuistossa on Tilda Kauppiselle (vas.) ja Jenni Ala-Mikkilälle ensimmäinen. . Lämpimästä päivästä huolimatta polkuautoilijat eivät joutuneet jonottamaan ruuhkissa. Hän oli pyytänyt päästä liikennepuistoon jo monest, joten avajaispäivä oli iloinen yllätys.. . Autoihin jonottaessa noudatetaan asfalttiin merkattuja välejä. Jotta vauhti puistossa ei nouse liikaa, paikalla on vahtimassa nuoria kaupungin kesätyöntekijöitä. Tilda Kauppisen töihin kuuluu pyyhkiä polkuauton ratti ja istuin puhdistuspyyhkeellä jokaisen käyttäjän jälkeen. . KESÄKUUTA 2020 . He huolehtivat autojen puhtaudesta ja liikennesääntöjen noudattamisesta
KESKIVIIKKONA 3. 1 89 KPL SIPULINIPPU Suomi. 010 538 4600 MA-LA 7-21, SU 11-20 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Suomi. Rajoitus 2 fileetä/talous. 1 .KPL 1 .RS 2 .2 KPL ERÄ PAIKKAKUNNAN KALASTAJILTA IV-SIIKA Suomi. Atria LAATIKOT 350-400 g 2,50-2,86/kg ERÄ KOKONAINEN NIERIÄ Norja. ERÄ KOKONAINEN KIRJOLOHI ja LOHI 1-3 kg Norja. Suomi. HÄRÄNMUREKEPIHVIT n. Suomi. 11 95 KG 11 95 KG 99 KG 9 95 KG 6 95 KG 2 99 PRK 99 KG ERÄ MERILÄISEN LEIPOMON LEIPIÄ 260-380 g 2,63-3,85/kg Mm. TALON OMA! NAUDAN PAISTIJAUHELIHA Suomi. Ruisreikäleipä, Mafiosoja kaurasämpylät sekä valkosipulipatonki. 120 g/kpl Suomi. GRILLISTÄ! BROILERIN KOIPI Suomi. Yksittäin 3,95 /pkt (7,90/kg) 9 50 3 PKT 1 99 KG RYSÄSILAKKA Suomi. 6 99 KG ILMAINEN FILEOINTI! Palvelutiskin auki ollessa. (Säävaraus). 1 .KPL 6 95 KG PORSAAN KASSLERPIHVIT Suomi.. TOMAATTI Suomi. Raahen Seutu 11 Hinnat voimassa KE-SU 3.-7.6.2020, ellei toisin mainita. KESÄKUUTA 2020 . PORSAAN RIBSIT "GRILLILUUT" Maustamaton ja maustettu. ERÄ VARHAISPERUNA Ruotsi. 1,5 kg Maustamaton. 24%) SEUR MEITÄ MYÖS SOME A! ILMAINEN FILEOINTI! Palvelutiskin auki ollessa. alv. C-leikattu. 5 99 KG TUORE! TÄÄLLÄ VIIPALOITU ANANAS VER OKAU A ON AVOI A 24/7! TILAA ja NOUDA sekä KOTIINKULJETUS Raahen alueella seuraaville postinumeroalueille: 92100, 92120, 92130, 92140, 92150, 92160 ja 92180. ERÄ Löfbergs LILA JAUHETUT KAHVIT 500 g 6,33/kg Ei luomu, ei papukahvi. Hätälä RUODOTON KIRJOLOHIFILEE Vakuumipakattu. kcit ym ar ke t.f i RAAHE Puh. Atria PORSAAN ULKOFILEE n. Tilaukset: k-ruoka.fi/kauppa/k-citymarket raahe TILAA JA NOUDA KOTIINKULJETUS /kauppa Tervetuloa OSTOKSILLE! Joko kauppaan tai verkkokauppaan! 6 90 KG ww w. Suomi ja PORSAAN PIHVIFILEE Marinoitu
. NYKYISESSÄ kotikaupungissaan Kajaanissa Tuhkala on Kainuun musiikkiopiston viulunsoitonlehtori ja Kaukametsän kamariorkesterin taiteellinen johtaja. . Harrastuksiin kuuluu koirat, ulkoilu ja veneily. –?Äiti muutti kuusi vuotta sitten minun perässäni Kajaaniin. Palkitun muusikon ura alkoi pelimanni-isän mukana kiertäessä, joten Raahe on Tuhkalalle aina erityinen paikka esiintyä. Nyt hän pääsee viettämään pitkästä aikaa kunnolla kesälomaa. . Isä oli kunnon pelimanni. Minna Tuhkala on kiertänyt maailmaa ja Suomea viulu kourassa. . Tuhkalan kaksi viulua – barokki ja klassinen, ovat kovalla käytöllä. MINNA TUHKALA . Tytär ei ole jäänyt isästään jälkeen vaan työskentelee täyspäiväisesti musiikin parissa. MYÖS konserttipaikkojen suhteen Tuhkala on avoin. . . . Nykyään Kajaanissa asuva muusikko on aloittanut keikkailun jo lapsena isänsä Matti Tuhkalan mukana kiertämällä ympäri Pohjois-Pohjanmaata. Tänä päivänä siskon luona Raahessa käydessä kaupunki näyttäytyykin erilaisena kuin aiemmin. Silloin hän viettää aikaa toisen siskonsa Leilan luona. PEKKA AGARTH. Raahessa on aina saatava nauttia meren herkuista. Muusikon ura oli Tuhkalalle itsestäänselvyys, ja hän lähtikin opiskelemaan musiikkia Kokkolaan jo 16-vuotiaana, jossa pääsi myös viulistiksi Keski-Pohjanmaan kamariorkesteriin. . Veneessä on se hyvä puoli, että en voi ottaa sinne viulua mukaan. Nyt molemmat on siirretty seuraavalle kesälle. Myös lapsesta saakka laulaminen on ollut minulle tärkeää. –?Se kuinka paljon soitan riippuu siitä, millainen konsertti on ohjelmistossa. Nykyään se on vaan totuus, että jos ammatikseen musiikkia tekee niin pitää hallita monia tyylilajeja. Se on minulle silloin ihan oma maailmansa. Saanut vuonna 2019 Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrotin -mitalin virtuoosimaisesta tulkinnasta ja innostavasta opetuksesta. Meri onkin raahelaiseksi itsensä mieltävälle Tuhkalalle tärkeä. . Kesä olisi Tuhkalalle kiireistä aikaa, koska hän on Ristijärven Veisuuvestivaalin ja Kajaanin Barokki soi! -festivaalin taiteellinen johtaja. Melkein kaikkia projektejani, joita olen täällä Kainuussa tehnyt, olen tarjonnut myös Raaheen. Silloin en tunne nälkääkään. Innostus soittamiseen on tullut omalta perheeltä ja suvulta. Taiteellinen johtaja Kaukametsän kamariorkesterissa, Veisuu vestivaalissa ja Barokki soi! -festivaalissa. . . Hän teki silloisessa Oulun läänissä tärkeää kulttuurityötä opettaen viulunsoittoa Raahen musiikkiopistossa ja keräten vanhaa suomalaista perinnemusiikkia. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi koiraa roduiltaan afgaanivinttikoira ja borzoi. MEIKÄLÄISET . . Oppia Tuhkala on hakenut myös Suomen rajojen ulkopuolelta muun muassa Hollannista. Asuu nykyään Kajaanissa, jossa on toiminut Kainuun musiikkiopiston viulunsoiton lehtorina vuodesta 1997. Noin 3-8 tuntia päivässä menee soittamiseen. Siellä hän opiskeli myös oopperalaulua, mutta soittaminen kiehtoi enemmän. KESÄKUUTA 2020 SANDRA KORHONEN Musiikki on ollut aina viulisti Minna Tuhkalan elämässä. Tuoretta siikaa ja maivaa viedään tuliaisiksi myös Kajaaniin –?Kun ikää tulee, sitä rakkaammaksi Raahe minulle muuttuu. Tuhkala ei anna tyylirajojen hidastaa itseään, vaan soittaa kaikenlaista musiikkia barokista populaarimusiikkiin –?Pidän monenlaisesta musiikista. Hän kertoo keikkailevansa konserttisalien lisäksi pubeissa yleensä kevyenmusiikin yhtyeellään Minna ja Eiliset. Jos ennen töitä alkaisin kunnolla soittamaan, niin myöhästyisin varmasti, kun tekeminen imaisee minut niin vahvasti sisäänsä, että menetän ajantajun. Syntynyt Raahessa vuonna 1968. Opiskellut musiikkia Raahen musiikkiopistossa ja Keski-Pohjanmaan konservatoriossa sekä valmistunut viulunsoitto pääaineenaan Hollannin Utrechtin korkeakoulusta 1993 ja erikoistunut barokkiviuluun vuonna 1997 Amsterdamin Sweelinck konservatoriossa. Hän muistelee soittaneensa isänsä eri kokoonpanoissa pelimannimusiikkia, tanssimusiikkia ja isän omia sävellyksiä. Normaalisti ahkerasti keikkailevalle muusikolle Raahe on aina erityinen keikkapaikka. On osa Kaukametsän kamariorkesteria, barokkiyhtye Keskisäveltä, Minna & Eiliset kevyenmusiikin yhtyettä, sekä monia muita kokoonpanoja. –?Palonkylässä siellä on meillä ihan oma katukin, Pelimannitie, kertoo Tuhkala lapsuudenkodistaan Raahessa. Riippumatta siitä otanko viulun käteen, alanko laulamaan tai säveltämään aika katoaa ympäriltäni. –?Kasvoin melkeinpä viulu kädessä. Ei yhteen tyyliin keskittymällä voi itseään elättää. Vaikka Tuhkala soittaa monipuolisesti muitakin soittimia, viulu on hänen sielunsoittimensa. Juttusarjassa esittelemme mielenkiintoisia henkilöitä Raahen seutukunnasta. Tuhkala käy mielellään Raahessa töiden ulkopuolellakin. . Konserttia voi seurata kuka vain kotisohvaltaan, koska se lähetetään suorana YouTubeen. Jos olisi kesämökki, jonne viulun voisi ottaa, tulisi aina varmasti myös harjoiteltua eri ohjelmistoja. KESKIVIIKKONA 3. Viime kesäreissusta Tuhkalalle jäi erityisesti mieleen kajakeilla melominen Raahen rannoilla. . 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . –?Rakkaan isäni kautta on musiikki tullut. . Opettamisen lisäksi hän esiintyy itse, säveltää ja järjestää musiikkitapahtumia. . . Isä yritti tarjota minulle pianoa ja kantelettakin soitettavaksi, mutta viulu tuntui heti omalta. –?Tulen aina mielelläni esiintymään, kun pyydetään. –?Meillä on suunnitelmissa mennä veneellä Oulujärvelle. Myös tänään Tuhkalan ohjelmistossa on barokkia, kun hän esiintyy Pukkilan kirkossa. TÄNÄ kesänä kotimaan matkailuun jääkin normaalia enemmän aikaa, koska kesän konsertit ja festivaalit on pitkälti peruttu. Mainitsee hän barokkikeikankin pubissa vetäneensä. Pelimannitieltä konserttilavoille . –?Yleensä kesässä tulee vain muutama lyhyempi lomajakso, Tuhkala kertoo. Viulu on ollut mukana Minna Tuhkalan elämässä lapsuudesta asti
KESÄKUUTA 2020 . OMISTAJAPÄIVÄT S-ETUKORTILLA OMISTAJALLE JOPA LIMINGANTULLI, LINNANMAA, RAKSILA, ZEPPELIN, RAAHE, ROVANIEMI, KEMI, TORNIO HYÖDYNNÄ KESÄKUUN S-MOBIILIEDUT OMISTAJALLE. ALENNUS KOSKEE MYÖS JO ALENNETTUJA HINTOJA. KESKIVIIKKONA 3. ETU ON SAATAVISSA YLI 30 000 VIIHTEEN, KODINTEKNIIKAN, PUKEUTUMISEN, SPORTIN, KODIN, PIHAN & PUUTARHAN SEKÄ RAKENTA MISEN & REMONTOINNIN TUOTTEESTA. Raahen Seutu 13 – 15 % LUE LISÄÄ: ARINA.FI/OMISTAJAPÄIVÄT KAIKISTA BONUSOSTOISTA LISÄKSI BONUSTA JOPA 5 % JA S-ETUKORTILLA MAKSAESSA 0,5 % MAKSUTAPAETUA. ARINAN PRISMOISSA KESKIVIIKOSTA SUNNUNTAIHIN 3.–7.6
Näyttelyn nimikin on Värejä läheltä ja kaukaa. Työt on tehty saarella. Kesäkuun ajan Pyhäjoen kirjastossa olevassa näyttelyssä on esillä esimerkiksi työ, johon hän on käyttänyt Lontoosta Thamesin joen pohjasta noukkimaansa ainesta. . Liimatainen on taustaltaan tekstiilitaiteilija. Vihannin kotiseutumuseo avautuu juhannuksena Vihannin kotiseutumuseon runsas talonpoikaisesineistö luetteloitiin kunnolla jo legendaarisen Museo-Matin eli Matti Junttilan aikana. Itse museorakennuksella on oma historia 1800-luvulta. –?Se on tavallaan värien keräilyä. Kuvataiteilija Mira Liimatainen on perehtynyt kasviväreihin ja tekee taidetta paikan ja hetken ehdoilla. kaivosmiehen ja suutarin ammatin työkaluista, vanhoja rahoja ja käsityötarvikkeita. KESÄKUUTA 2020 RAAHEN SEUTU Vihannin kotiseutumuseo avautuu juhannusviikonloppuna sunnuntaina 21.kesäkuuta. Färsaarelaisen lampaan villasta tehdyn työn hän on värjännyt färsaarelaiselle siankärsämöllä. Pyhäjoella ollessaan hän toivoisi saavansa villaa pyhäjokisesta lampaasta, jota hän voisi sitten värjätä pyhäjoelta keräämillään kasveilla. Vesihelmiviikko siirtyy kesälle 2021. Vaikka värjäämisessä on käytetty samaa kasvia, lopputulokset ovat erilaisia, koska kasvuolosuhteet vaihtelevat. Näillä matkoillaan hän on tehnyt taidetta, joka on hyvin tiiviisti sidoksissa aikaan ja paikkaan. 14 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Museotoimen alullepanijaa, kotiseutuneuvos Matti Junttilaa on kiittäminen museon olemassaolosta. PYHÄJOELLA on esillä kolme lampaanvillasta tehtyä teosta, joiden värjäämiseen hän on käyttänyt siankärsämöä. KESKIVIIKKONA 3. Jos hän olisi kuljettanut kasvit kotiin, ne olisivat ehtineet jo muuttua. Värejä ja muistoja etsimässä . Junttilaa voidaan pitää vihantilaisen museotoiminnan isänä. VESA JOENSUU. Liimatainen kertoo tekevänsä väritutkielmia. Hän on opiskellut kuvataidetta Reykjavik School of Visual Artsissa Islannissa. Toisessa saman sarjan työssä värinä on käytetty israelilaista maa-ainesta. Kun Pyhäjoen näyttely aikanaan puretaan, työt ovat erilaisia kuin ne nyt kuun alussa ovat. Myös Vihannin kirjastotalo Ukonkantin yläkerrassa sijaitseva museo on avoinna kirjaston aukioloaikoina. Hänen teoksensa ovat usein arkistomaisia, päättymättömiä kokoelmia tai yrityksiä kartoittaa alueita ja muistoja. elokuuta saakka. Näyttely oli peruuntua koronaepidemian vuoksi. TÖISSÄ ei ole käytetty mitään kiinnitteitä, joten ajan ja valon myötä ne muuttuvat. Mira Liimatainen pystytti näyttelyään Pyhäjoen kirjaston galleriaan maanantaina. Siellä opintoihin kuului kehräystä ja kudontaa. Kirjaston henkilökunta opastaa museotiloihin. Sen sijaan Ukonkantin yläkerrassa on heinäkuun ajan kotiseutuyhdistyksen kokoama näyttely, joka on koottu puretun Ukonmäen palvelukeskuksen irtaimistosta. Kirkkotiellä aivan Vihannin kirkkoa vastapäätä sijaitseva makasiinimuseo on avoinna kesäsunnuntaisin kello 11–14 aina 16. Ukonkantin museoon on koottu vitriinejä eri ammatinharjoittajista mm. Näyttelyssä on vihantilaisten maalaamia tauluja ja kutomia raanuja ja ryijyjä. Museossa on laaja lähes 4000 esineen kokoelma, erikoisuutena runsas kivikautinen esineistö. Museon omistaa Vihannin Kotiseutuyhdistys. Taidekoulussa he tutustuivat lampaanvillan käyttöön alusta alkaen: opiskelijat saivat kasan lampaanvillaa, jota alkoivat sitten käsitellä. Vihannin alueella on ollut asutusta jo 4000 vuotta kampakeraamiselta kaudelta lähtien ja niinpä alueelta on löytynyt runsaasti esineistöä tuolta ajalta. Se on toiminut manttaalikunnan jyvä-/lainamakasiinina. SIMO HUSSO MIKKO MÄÄTTÄ Mira Liimatainen on matkustellut paljon sekä asunut ja opiskellut eri puolilla maailmaa. Hän on maalannut niillä suoraan paperille. Vuodelta 2018 peräisin olevassa Vänö toukokuussa -nimisessä sarjassa on käytetty Vänön saarelta poimittuja kasveja
. MIRA LIIMATAINEN . ARKISTO / TUULIKKI NOUSIAINEN Yksilöllisiä naistenvaatteita! POP Up -myymälä Raahessa tällä viikolla (4.–6.6.): to–pe klo 10–18, la 10–14 ensi viikolla (8.–12.6): ma–pe klo 10–17.30 Felmannin puistokatu 20 M8, ent. Metsähallituksen tietohallintopäällikkö Jari Haarala sanoo lehdistötiedotteessa, että toive on, että asiakkaat tuntisivat sovelluksen käteväksi tavaksi hankkia ja säilyttää lupia. KESÄKUUTA 2020 . ONKIMINEN ja pilkkiminen on sallittua jokamiehenoikeudella ilman kalastuslupaa ja kalastonhoitomaksua. Mira Liimatainen on opiskellut Islannissa, Hollannissa ja Helsingissä. Kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 7.8.2020 osoitteeseen Raahen kaupunki, Ympäristövalvonta, Ruskatie 1, 92140 Pattijoki tai ymparisto@raahe.fi.. 08 5377 630 (ma-pe klo 9-16). Kalastonhoitomaksu oikeuttaa viehekalastukseen yhdellä tai vavalla tai vieheellä. Ostetut luvat näkyvät sovelluksessa ja ne voi näyttää sieltä tarvittaessa kalastuksenvalvojalle. KESKIVIIKKONA 3. Kalastajat voivat hankkia sovelluksen kautta vapalupia ja pyydyslupia Metsähallituksen kohteille. Näköislehti on luettavissa osoitteessa: Raahenseutu.fi/ nakoislehti Löydä pohjoisen tapahtumat helposti! Raahenseutu.fi/tapahtumat Palvelemme Puh. . . Raahelaislähtöinen kuvataiteilija ja kuvataidekasvattaja. . Surun hetkellä Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen tai kiittää osanotosta. Toivomme että voimme olla siinä avuksi. . Tutki lopputyössään kasvivärien paikallisia eroja. . . Iso valikoima halpoja amppeleita ja kesäkukkia. Asiakirjat ovat nähtävillä Raahen Kaupungin teknisessä keskuksessa, Ruskatie 1, 92140 Pattijoki sekä www.raahe.fi ja Siikajoen kunnanvirastolla, Virastotie 5A, 92400 Ruukki sekä www.siikajoki.fi. . Tervetuloa! KUKKARALLI JATKUU koko viikon Raahen Torilla! W W W .R A A H E .F I KUULUTUS Ympäristönsuojelumääräysten luonnos Raahen kaupungin lupaja valvontajaoston päätöksen 12.05.2020 § 33 ja Siikajoen teknisen lautakunnan päätöksen 27.05.2020 § 44 mukaisesti ympäristönsuojelumääräysten luonnos ja määräysten perustelut asetetaan julkisesti nähtäville 8.6.-7.8.2020 väliseksi ajaksi. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 15 Näiden töiden värjäämiseen on käytetty kasvivärejä. TÄHÄN mennessä Metsähallituksen erälupia on voinut hankkia tilaamalla netistä tai puhelimitse. Kalastuslupien lisäksi Metsähallituksen aikomuksena on lisätä Erälupa-sovellukseen myös muita lupia. Kalastusluvat koskevat kaikenikäisiä kalastajia. Työt syntyvät tietyssä hetkessä ja paikassa. Syntynyt vuonna 1988. ”Se on tavallaan värien keräilyä.” Mira Liimatainen Kuvataiteilija NÄYTTELY . Opiskellut kuvataidetta Reykjavik School of Visual Artsissa Islannissa ja Gerrit Rietveld Academiessa Alankomaissa sekä kuvataidekasvatusta Aalto-yliopistossa. Avoinna Pyhäjoen kirjaston galleriassa kesäkuun ajan kirjaston aukioloaikoina maanantaisin ja torstaisin kello 11–16, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 11–20. Lisäksi sovelluksella voi maksaa valtion kalastonhoitomaksun. Muuhun kalastukseen tulee hankkia paikallinen kalastuslupa. Kaikkien 18–64-vuotiaiden tulee maksaa valtion kalastonhoitomaksu, jos kalastaa muuten kuin pilkkien tai onkien. . Kalastusluvat saa nyt myös sovelluksesta Ainoastaan onkiminen ja pilkkiminen on sallittua jokamiehenoikeudella ilman kalastuslupaa ja kalastonhoitomaksua. . Myös R-kioskit ja Metsähallituksen luontokeskukset myyvät lupia. Käyttänyt töissään myös ihmisten hiuksia, joita hänellä on tosi iso kokoelma. Mari Liimatainen: Värejä läheltä ja kaukaa. . Tänä vuonna kalastonhoitomaksu on vuodeksi 45 euroa, viikoksi 15 euroa ja päiväksi 6 euroa. Raahenseutu.?/ilmoita. lukijailmoitukset@raahenseutu.?. Siro Asun tila. VESA JOENSUU VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Kalastuslupia voi nyt hankkia Metsähallituksen uudella Eräluvat-sovelluksella. Vavalla tai vieheellä kalastaminen vaatii 45 euron hintaisen kalastonhoitomaksun maksamista.
. Ensimmäisen kilpailun järjestämisessä Pikkulahdella mukana Botnia Outdoor. –?Meidän puoleltahan korit saisivat jäädäkin, mutta kaupungin puolella tahdotaan sinne jotain muuta, kommentoi Brahestad Skippersin puheenjohtaja Mikko Keski-Korsu. Keski-Korsu on yrittänyt etsiä sopivia paikkoja tapahtumien ja kilpailuiden järjestämiseen. Raahelainen Brahestad Skippers järjestää sunnuntaisin frisbeegolfkisoja. Kevään aikana raahelaisseura Brahestad Skippersin toiminta pysyi vireänä, kun frisbeegolfkisoja järjestettiin mobiilipelin avulla. . . KESÄKUUTA 2020 AINO PALONIEMI Tulevana sunnuntaina Raahen frisbeegolfaajat palaavat juurilleen, kun kauden ensimmäiset viikkokisat järjestetään Pikkulahden ja Fantin viheriöillä. Määrä kuulostaa paljolta, mutta lajin vahvuuksiin kuuluukin se, että pelaajat levittäytyvät laajalle alueelle, joten lähikontakteja ei synny. Irtokorit antavat vapauksia harjoitteluun ja kilpailuun myös muualla päin Raahea. Raaheen on tulevalle kesälle suunnitteilla myös suuremmat, Frisbeegolfliiton alaiset, kisat. AINO PALONIEMI. 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Nykyisellä frisbeegolfradalla Koivuluodossa hankaluuksia aiheuttavat risteävät väylät, jotka ovat pahimmillaan turvallisuusuhka. Maksimiosallistujamäärä on ainakin toistaiseksi rajoitettu 50 henkeen. Tarkoituksena olla rento ja matalan kynnyksen kisa kaikille innokkaille. Sunnuntaina järjestettävässä kisassa hyödynnetään seuran 18 siirrettävää frisbeegolfkoria. Seuran kohderyhmää ovat tällä hetkellä nuoret harrastajat ja lapset, sillä heidän on vaikeampaa kulkea muissa kaupungeissa harrastamassa. . –?Maasto on Koivuluodossa hankalasti ylläpidettävää ja sinne on hankala lähteä nuorempien heittämään, kun kiekot ovat aina hukassa, avaa Keski-Korsu. VIIKKOKISAT . Ne eivät ole ainakaan tällä erää jäämässä Pikkulahdelle. LISENSSIPELAAJIA seurassa on sen noin 40 jäsenestä seitsemän. Kisakausi alkaa Pikkulahdelta, mutta useimmiten kilpailu tullaan kesän aikana käymään Koivuluodossa. . Aloittaminen on ainakin helppoa, kun kiekkoja voi löytää halvimmillaan eurolla. . –?Nämä kilpailut eivät ole niin tosikkomielisiä, vaan vasta aloittaneetkin voivat hyvin tulla hakemaan kokemusta tulevaisuuteen. Seuran jäsenille kilpailut ovat ilmaisia, muilta veloitetaan osallistumismaksu. . Erilliset sarjajaot sisältävä kilpailu järjestetään tilanteen salliessa joko Koivuluodossa, mikä tarkoittaisi suurta henkilökunnan tarvetta valvomaan risteäviä väyliä, tai jossain muualla irtokoreilla järjestettynä. Parhaimmillaan Koivuluodossa on ollut satoja harrastajia yhtä aikaa. KAIKILLE avoimissa kilpailussa erillisiä sarjoja ei ole, vaan kilpailijat ovat samassa. Usein palkinnotkin vain arvotaan, kertoo Keski-Korsu. Tasoeroja kavennetaan mahdollisesti kesän mittaan kilpailujen edetessä tasoituslukumenetelmän avulla. Kevät ollut lajille menestys. . . Takaisin Pikkulahdelle, ainakin kilpailun ajaksi . Suurin osa heistä on aikuisia ja he kiertävät Suomen Frisbeegolfliiton alaisia kilpailuita. Frisbeegolfväelle se tarkoittaa viikkokisoja. Vuoden 2018 talvena perustetun seuran toiminta ei ole vielä täysin vakiintunut, mutta poikkeuskevät on kasvattanut jäsenmäärää hyvin. . Sijaintina olisi mahdollisesti Antinkankaan puisto Ouluntien vieressä, jonne tulisi 9-väyläinen rata lähelle koulua, Keski-Korsu kertoo. – Kaupungin tulee vielä hyväksyä suunnitelma, käymme torstaina palaveria asiasta. Siitä olisi tarkoitus saada keskeiselle sijainnille lapsiystävällinen ja aloittelijoillekin sopiva harrastuspaikka. . Kesäkuun lopulle on suunnitteilla tapahtuma lukion ja Merikadun koulun takaiselle nurmialueelle. KESKIVIIKKONA 3. . Brahestad Skippers onkin valmis rahoittamaan yhden yhdeksänväyläisen kentän kaupungille. Mikko Keski-Korsu uskoo, että uudella radalla nuorien olisi helpompi harrastaa. . Ilmoittautuminen onnistuu seuran Facebook-sivujen kautta löytyvästä linkistä. Urheilukesä on aluillaan. Ulkoilmassa kilpaileminen tuo lajiin sen aitouden ja oman haasteensa, kun merituuli täytyy ottaa huomioon kiekkoa heittäessä. Rata on siis tullut harrastajille tutuksi, mikä on osasyy sille, että kilpakausi aloitetaan nyt toisaalla.
Oikeudenkäynti alkaa ja Aarnio pääsee vastaamaan epäilyihin. 23.50 Murhaaja lähipiirissä. 04.35 Asunnon metsästäjät. O: Neil Burger. Toisessa osassa seurataan vasta nimitetyn uuden pääsuunnittelijan Maria Grazia Chiurin valmistautumista ensimmäiseen näytökseensä, jonka teemana on feminismi. 01.00 Häät sulhasen tapaan. 04.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 08.50 Professori Balthazar (S). TLC 06.00 Kadonnut: Cody Dialin jäljillä. 05.50 Moderni perhe. Nuori tyttö Tris joutuu testiin ja saa kuulla olevansa outolintu ja siksi uhka järjestäytyneelle yhteiskunnalle ja sitä johtavalle diktaattorille. 12.35 90 päivää morsiamena. 23.50 Fast n’ Loud. 13.00 Sinkkuillallinen. O: Michael Haneke 2017. 05.15 Maailmanlopun odottajat. 21.00 ELOKUVA Divergent – Outolintu (12). 06.00 LIVE: Astral-TV. 5/10. 11.50 Kettu (12). 19.25 Tulosruutu. 19.00 Hansin matkassa. 13.45 Uusi Kino: Kylänmies Uudu (S). 17.00 H.E.T.K.I. 22.00 Turvatarkastus: Peru. (U) 10.00 Sydämen asialla (7). Kostaja Otepäästä. 10.25 Arvokaman etsijät. 16.00 Salatut elämät (7). 20.58 Keno ja Synttärit. Jakso 2/26. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 06.35, 03.25 Museoiden mysteerit. 21.00 Aaron Hernandez: Supertähdestä murhaajaksi. 11.34 Oddasat. 07.25 Kaisa ja Olli (S). Turhapuro (7). 09.40 Cosmos: kaikki elämästä. (U) 23.05 Kylä josta lapset katoavat. Kausi 4, 9/24. 22.35 ESPN dokumentti: Avaruuden rajoille. 01.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 00.50 Hengenvaarallisesti lihava. 01.50 Rysän päällä. 13.55 TV Shop. 01.45 Apua, mikä tauti! (S). 13/14. 12.00 Paratiisi takapihalla. 21.00 ELOKUVA Professori Uuno D.G. 14.30 Australian rajalla. 09.15 Lomakoti ilmaiseksi. 19.00 Frendit (S). 06.50 Hatchimals (S). 21.00 Ex-Onnelliset (12). 07.03 Poppelikumpu (S). (U) 15.31 Jumppahetki: Reipas jumppa. 20.55 Urheiluruutu. 15.30 Suomen Tulli. 20.00 Sukulaiskesä. Kauneusihanne. 07.30 Valmistuksen salat. 18.45 Simpsonit. Kausi 7. HD 13.35 ELOKUVA Onnen-Pekka (S). 20.30 Yle Uutiset. 19.30 Salatut elämät (S). 10.50 Family Guy (12). Kausi 8, 3/12. 3/4. N: Isabelle Huppert, Mathieu Kassovitz, Jean-Louis Trintignant. 15.20 Maailman hauskimmat kotivideot. 3/4. 03.00 Poliisit (7). 05.00 Pernilla Wahlgrenin maailma. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 02.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 23.45 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 02.40 Pienten perhe. 02.40 Täydellinen murha (7). 17.55 Uutiset. 22.00 AVA rikosputki: Kova laki. 8/10. 13.10 TV Shop. Kausi 1. 00.25 Uutisikkuna. 20.00 YLE TEEMA. Lande. KESKIVIIKKONA 3. 16.55 Onnenarpa. Kausi 1. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 14.15 Kiehtova maailma: Alex Polizzin Espanja. Jakso 10/10. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 21.45 Yle Uutiset. 11.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). KUTONEN HERO. 11.35 Jotain lainattua, jotain uutta. 06.45 Suurenmoiset morsiamet. 04.05 Astral-TV. (U) 19.00 Seitsemän uutiset. 23.55 Koko Britannia leipoo. (U) 02.05 Ulosottomiehet. 22.55 Aaron Hernandez: Supertähdestä murhaajaksi. 12.30 Bob’s Burgers (7). HD 09.50 Uusi päivä (S). 08.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 22.00 ELOKUVA The Game – Oletko valmis peliin. Kunnia ja maine saattavat löytyä puukon terällä, eikä pako ole pohjalaiselle miehelle vaihtoehto. 04.20 The Orville. 13.45 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 01.00 Moderni perhe. 19.30 Frendit. 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 22.00 Madventures Suomi. 20.00 Uusi elämä Kreikassa. 20.00 Hengenvaarallisesti lihava. 1/12. Kausi 1. 00.15 Stadi vs. 22.45 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 09.30 Pokka pitää (S). 18.30 Filminurkka. 23.00 Muinaiset avaruusoliot. 07.30 Supertähtien asuntoautot. 17.00 17.05 Viiden jälkeen. 20.30 Sukulaiskesä. 1/10. 11.00 Stugor. 19.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 08.00 Ostoskanava Tvins.com. 11.00 Yle Alueuutisia. 14.30 Salatut elämät (S). 08.15 Romut rahaksi. 15.55 Himohamstraajat. Las Vegasin lumput. N: Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Santtu Karvonen, Kari Ketonen, Jani Volanen. 12.15 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 20.30 Tanssi kanssain. Raahen Seutu TELEVISIO 17 Keskiviikko 3.6. 18.00 Paratiisi takapihalla. 19.20 Päivän sää. Sormuksen kirous. 04.00 Uutisikkuna. 00.00 Sinkkuillallinen. O: David Fincher. 09.00, 16.00, 22.00 Koronalive. 21.30 Soiva postikortti. 22.00 ELOKUVA Napapiirin sankarit 3 (12). (12). 20.30 Panttilainaamo. 10.45 Asunnon metsästäjät. 08.40 Viidakon veijarit (S). 09.00 Simpsonit (7). 15.25 The Orville. 00.45 Diesel Brothers. 20.00 Miehen puolikkaat. 08.35 Lego Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). Paikasta toiseen siirtyminen on Norjassa melkoinen haaste. (U) 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 3/35. (Divergent 2014). Haastavat maantieteelliset olot ja ankara ilmasto saattavat asettaa matkailijoille suuria haasteita. 17.00 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 08.25 Miten kaikki tehdään. 00.05 Uutisikkuna. 11.30 Kännykkäkuvaajat kilpasilla. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 13.00 Ninja Warrior. 14.45 Julkkisselviytyjät (S). 00.30 ELOKUVA Fifty Shades Of Grey (16). 14.00 Kadonneen jäljillä (S). (Suomi, 2012). 02.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.30 Tanssin tähden tanssivartti. 11.50 Maajussille morsian. Kertomus orvosta Pekka-pojasta, josta yllättävän perinnön myötä tulee kartanonomistaja. 12.55 Pelastajat Lappi (7). (U) 09.35 Emmerdale. 00.40 Inside North Korea’s Dynasty. 16.25 Yukonin kultamaat. 07.25 Caribbean Life. 20.00 Stadi vs. 6/8. 09.00 Uusi elämä etelässä. 06.15 Aamusää. 16.55 Uutiset. 00.35 Moderni perhe. saaristossa. 22.55 Museoiden mysteerit. 16.30 Uusi päivä. 03.40 Maailman hauskimmat kotivideot. (U) HD 12.55 Yle Olohuone. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 07.19 Minun nimeni on. 17.25 YLE FEM. 19.00 Apua, mikä tauti! (12). 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 15.40 Huume-Suomen historia. (The Game, draama, USA, 1997). 14.00 Neljän tähden talkoot. 12.30 Ultimate Rush. Kausi 2, 4/6. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 11.30 Kaasujalka. 11.40 Kiinteistöveljekset. 13.00 Say Yes to the Dress. Kaksiosaisessa dokumentissa sukelletaan 70-vuotiaan muotitalo Diorin maailmaan. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 18.00 Sinkkuillallinen. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.00 TerveysSummit. 18.10 Unelmahäät. 08.15 Say Yes To The Dress: Britannia. NATIONAL GEOGRAPHIC 10.50 Bachelor Suomi (S). 5/10. 00.10 Narcos (16). 14.00 Weggen huimapäät Lofooteilla. 07.45 Ota koppi! 07.55 Vekarat! (S). Osa 2. 16.00 Mad Cook Show (S). 21.00 21.00 ELOKUVA Härmä (16). 10.55 Häähullut. Jakso 3782: Meidän laulumme. 2/10. Kausi 1. (U) HD 12.00 Tanskalainen maajussi. Kausi 1, 13/14. 13.00 Kauppaneuvos Jethro (S). Jakso 10/26. N: Shailene Woodley, Theo James, Kate Winslet, Ashley Judd, Jai Courtney. 02.45 X Factor UK. 08.50 Angry Birds Blues (S). 10.00 Simpsonit. 20.30 Miehen puolikkaat. (U) 10.05 Kodista puutarhaan. Grönlannin itärannikolla on kaukana kaikesta pieni kaupunki, jossa kaksi naista yrittää hartiavoimin pelastaa kaupungin lapset ja nuoret. 05.20 Kakkukuningas. 1. 21.00 Kiehtova maailma: Junamatka Amerikkaan. Mika Salo. 07.55 Disney esittää: Ducktales. (Suomi 1948). 17.25 Uutiset. 18.00 Ulosottomiehet. Scifi-toimintaelokuva sijoittuu tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa ihmiset on jaettu ominaisuustestien mukaan viiteen ryhmään. AVA 06.00 Arktiset vedet. 01.30 Turvatarkastus: Peru. 21.00 Painajaiseni: Joe Exotic. 14.00 Australian rajalla. O: Lauri Danska. 17.00 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 14.10 Unelmarempat. 10.00 Tanssin superäidit. 08.00 Kiinteistöveljekset. Karman laki. 07.09 Tete ja Mama (S). 12.15 Menneisyyden mysteerit. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (7). KESÄKUUTA 2020 . 06.55 Bing (S). (U) 12.30 Siirin eriskummallinen elämä. 21.00 Rillit huurussa (S). 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. tuotantokausi, osa 3/8. San Antonion karsinnat, osa 1/2. 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa. 08.21 Aappo ja Tööt (S). 17.55 Family Guy (12). 01.10 Myytinmurtajat Juniori. HD 15.40 Pirunpelto (7). 08.55 Superautojen rakentajat. 03.35 Verisukulaisia (12). (U) 03.00 Ambulanssi (12). 17.10 Alaska: Viimeinen rintama. 15.00 Hyvät ja huonot uutiset. 01.25 CSI: Miami. 21.30 Rillit huurussa (S). 7/10. 01.00 48 tuntia rikoksesta (12). (U) HD 10.20 Rattikärpäset. 16.55 Tanskalaisarkkitehtien koteja ulkomailla. 09.30 Simpsonit (7). 02.00 Suomen Tulli. 13.55 Rikkaat ja rahattomat. 10.30 Kummituskoulu Spooky’s. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 21.00 21.00 A-studio. 08.20 LEGO Ninjago (7). 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 01.00 Kotoisa. 17.25 Tanskalainen maajussi. (U) HD 14.30 Linen mukana maailman ympäri. 23.00 True crime: Lupa tappaa. 16.58 Uutiset. FRII 06.00 Moderni perhe (S). HD 23.45 Women Make Film – uusi matka elokuvaan (16). 04.00 Uutisikkuna. 03.10 Pienten perhe. 08.40 Say Yes To The Dress: Britannia. 11.30 Yle Oddasat. 10.05 Pieni suuri perhe. 06.45 Simpsonit. 07.30 Disney esittää: Ultimate Spider-Man (7). 09.40 Miehen puolikkaat. Ruisburgerit. 09.35 Sammutettu maa. 09.10 Vauva muuttaa kaiken. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 18.25 Emmerdale. 13.30 Mikko, Tampere ja Tähdet. 09.00 Casualty (12). YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.30 Chuggington (S). 13.25 Napoli film (S). Balladi Billy Joesta. 23.20 Family Guy (12). Jakso 8/10. 16.45 Yle Oddasat. 14.10 Ghosted (12). 13/14. 15.10 Gold Rush: erikoisjaksot. 05.29 Asunnon metsästäjät. 1/12. 22.00 Dokumenttiprojekti: Murhaaja perheessä (12). Turvapaikanhakijat. 14.00 Salatut elämät. 19.00 Supertähtien yllätysremontit. 17.00 Rantavahdit (7). 11.00 Rempalla kaupaksi. 07.00 Asunnon metsästäjät. 18.10 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. Kausi 1, 14/14. 14.10, 17.00, 20.00 Wheeler Dealers. 07.15 Say Yes To The Dress: Britannia. 13.20 Miehen puolikkaat. 21.00 Kumman kaa (S). Kausi 31, 23/45. 16.00 Tanssin superäidit. 10.50 8 minuuttia. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. ALFATV 07.05, 16.00 Lemmen viemää (12). 20.00 Lentoturmatutkinta. 07.50 Moderni perhe. 06.00 Rusty Rivets (S). 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 16.15 Haapasalo Goes America (S). 11.00 Rajavalvojat (S). Jakso 10/26. 17.55 Top Gear. 03.45 Hetki ennen tuhoa. 22.00 Löytöretki tuntemattomaan. 11/22. 05.00 Asunnon metsästäjät. 20.00 Panttilainaamo. Pohjanmaan lakeuksia hallitsevat rellestävät miesjoukot, häjyt. 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 07.45 Say Yes To The Dress: Britannia. 13.15 Martina ja hengenpelastajat. 10.00 Lemmen viemää (12). 17.20 Lentoturmatutkinta. 23.45 Simpsonit. 18.10 Casualty (12). 18.20 8 minuuttia. 18.00 MasterChef USA. 11.40 Moderni perhe (S). 18.00 Viiden jälkeen. 21.00 112 Hätäkeskus. 10.55 Selkärangatonta menoa. 15.30 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 21.30 Kumman kaa (S). 06.25 Uutisaamu. 20.00 Kimpassa. 18.05 Futisperheen unelmamurju. Dokumentissa kuullaan Piantanidan perheenjäseniä ja hyppyprojektiin osallistuneita. 11.20 Selvittämätön salaisuus. Napinaa tunnista. (Fifty Shades of Grey, eroottinen draama, USA, 2015). 18.55 Koko Britannia leipoo. 16.05 Gold Rush: Spesiaali. 18.10 Autojen ensiapu. 00.10 Simpsonit. 02.15 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 21.00 Top Gear. Uuden sarjan ensimmäisessä jaksossa Myytinmurtajista tuttu juontaja Adam Savage selvittää teinitutkijaryhmän kanssa dominopalikoiden muodostaman ketjureaktion voimaa. 20.00 Simpsonit. 23/45. 11.15 Bahama Life. 4/12. Samaan aikaan huumetutkinta jatkuu. 06.45 Vankilassa ulkomailla. HD 20.00 Kandit. 00.45 24 tuntia putkassa (12). 14.25 Miljonääri piilossa. 10.00 Heikoin lenkki. O: Jeff Tremaine, USA 2015. 16.20 Remonttipari. 04.30 Sukulaiskesä. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.00 Poliisit 2019 (7). 15.05 Rakas, ostin meille kodin. TV5 08.00, 14.00, 23.00 Koronastudio. 12.00 Haapasalon Suomi. 2/6. Vierailevina näyttelijöinä Hannele Lauri ja Ilkka Koivula. 10.30 Ihmeellinen planeetta Maa. 11.30 Say Yes To The Dress: Kaasot. 22.55 Family Guy (12). 01.45 Petetty (12). 12.45 Koko Britannia leipoo. 21.35 8 minuuttia. 17.55 Uutiset. 13.55 Turvatarkastus: Peru & Brasilia. 17.00 Häät sulhasen tapaan. Osa 270: “Niin kuin kovat pojat “. 20.00 Bronxin eläintarha. 22.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.55 Paiseklinikka. 18.30 Kuninkaittemme jäljillä. O: Tiina Lymi. 07.30 Dubain lentokenttä. (U) HD 12.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 23.00 Vankilassa ulkomailla. 08.55 Single Parents. 03.55 Ninja Warrior. 04.30 Huumebisnes Oy. FOX 05.00 Astral-TV. 22.00 CSI: Miami. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 08.25 Nuoret äidit. T: Yellow Film & TV Oy. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.6. Osa 270. 11.35 Rempalla kaupaksi. Ellenin surffiparatiisi. 19.00 Australian rajalla. (U) HD 06.55 Ylen aamu. (U) HD 15.00 Apua, meille syntyy vauva. 13.55 Pitääkö olla huolissaan klassikko. 00.45 Pientä pilaa. YLE TEEMA & FEM 06.05 Ruokakaupparalli. 17.20 Tuhatkiloinen perhe (12). 08.37 Onnistuuko avioliitto. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. Kausi 1, 2/6. 07.33 Mauno (S). 4/26. Kausi 17, 5/24. 23.45 ELOKUVA Kauhea kankkunen 3 (12). Jakso 23/24. 03.30 Poliisit (S). 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 09.00 Neljät häät Britanniassa. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. N: Veli-Matti, Edvin Laine, Ritva-Leena, Mirjam Novero, Aarne Laine, Elna Hellman. 14.00 Remonttipiiskuri. 15.00 Salatut elämät. 11.00 Dosentti. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 16.40 Simpsonit. 10.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Soile Yli-Mäyry. Lande. 01.40 Ghost Adventures (12). 19.30 Australian rajalla. K&O: JP Siili. 16.15 90 päivää morsiamena. 15.00 Suurin pudottaja Suomi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Tajunnan kumous. 21.00 Inside North Korea’s Dynasty. 04.15 Astral-TV. Kausi 1, 1/6. 17.10 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 23.50 Rajasota. 20.00 Huvila & Huussi. 5/10. 03.00 Liv D: Diorin muotitalon kulisseissa. O: Sam Taylor-Johnson. 14.55 Neljät häät Britanniassa. 08.10 Pelastajat Lappi (7). 12.00 Emmerdale. 13.00 Huippunaiset. 12.05 Single Parents. 22.00 ELOKUVA Happy End. (U) 02.15 Arman Pohjantähden alla (7). Jakso 3783: Joku, jonka joskus tunsin. 03.00 Lentoturmatutkinta. 09.20 Moderni perhe (S). Murskaavat dominopalikat. HD 23.20 Oddasat. (U) HD 10.50 Köyhä vai hemmoteltu. 16.00 Pieni talo preerialla (12). 01.15 Poliisit 2019 (7). 18.00 BUU-klubben. 3/6. 12.00 YLE TEEMA. (Happy End). 01.50 True crime: Lupa tappaa. 19.00 Prisma: Lihantuotanto, uhka maapallolle. 21.00 21.00 Temptation Island Suomi 7 (12). 15.00 Menu Finnjävel. 06.55 Caribbean Life. Jakso 7/17. Rakkautta etsimässä. 08.25 Alvin ja pikkuoravat (7). 16.00 Myytinmurtajat. Joskus maantiede ja sääolot tekevät kulkemisen jopa mahdottomaksi. 06.50 Pikku Kakkonen. 23.35 Mahdoton maa. 16.15 Miehen puolikkaat. (U) 11.05 Kenen kotona. 2/5. 3/10. Norjassa liikkuminen ei ole aivan vaaratonta. Pia Penttala. 09.45 TV Shop. 13.05 Eläinten teho-osasto. 15.35 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. (U) 05.00 Astral-TV. LIV 06.24 Caribbean Life. Elämä yllättää. 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 08.20 Galaxi. 22.25 Tulosruutu. 23.00 Burgerimies Euroopassa. 12.25 Eläinsairaala (7). JIM 06.15 Jotain lainattua, jotain uutta. 02.15 CSI: Miami. 1/4. 15.00 Tiedotteita ja uusintoja. 12.30 Huutokaupan metsästäjät. 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 7/8. 14.55 Caribbean Life. (U) HD 16.10 Pokka pitää (S). 12.05 Say Yes to the Dress. 12.00 Yle Live: One Republic Etelä-Afrikassa. 08.15 Nuori Robin Hood (7). 14.45 Science of Stupid. Kausi 2. 19.30 Koronalive. Jakso 12/26. 10.10 Lomakoti ilmaiseksi. 04.00 Astral-TV. 01.45 Valheen vangit (12). 14.35 Varastojen metsästäjät. Ranskalaiseen Calaisin pikkukaupunkiin sijoittuvan elokuvan tapahtumien taustalla Eurooppa painii pakolaiskriisin kanssa, mutta Laurentin perhe keskittyy tuijottamaan omaa napaansa. 03.40 Sisarvaimot. 08.05 Nuori Robin Hood (7). 06.25 Luonnon antimia. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Sisarvaimot. 18.30 Eränkävijät. 3/8. 03.15 Keisari Aarnio (7). 11.00 Say Yes To The Dress: Kaasot. SUB 08.37 YLE FEM. 22.00 Kymmenen uutiset. 10.10 Mette ja James – keittiön voimakaksikko. (Napapiirin sankarit 3 2016). 05.10 Endgame (12). Illan dokumentissa Arman tapaa Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita ja kuulee, miksi he ovat joutuneet jättämään kotinsa. O: Edvin Laine. 17.30 Viiden jälkeen. 09.00 Suurin pudottaja Suomi. 13.30 Kadonneet (7). ESPN:n 30 for 30 -dokumenttisarja sukeltaa pintaa syvemmälle huippu-urheilun maailmaan, kuvaten sekä suuret voitot että suuret tragediat. 07.55 Caribbean Life. Jakso 3/26. Onnea, Orvokki ja Viola! 06.52 Tiketi Tok (S). 20.30 Simpsonit (7). Parmasin menneisyydestä paljastuu karuja piirteitä. 16.50 Novosti Yle. 15.25 Say Yes to the Dress Amerikka. 17.00 Jahti. Kausi 2. 08.29 Otso ja sopulit (7). 22.00 NCIS Rikostutkijat (16). Karman laki. 13.00 Supernanny Suomi. 17.15 Kalliovuorten eläinlääkäri. 11.25 Savannien valtiaat. 11.30 Rajavalvojat (S). 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 10.00, 18.00 Täydelliset naiset (7). 22.20 Päivän sää. 17.00 Yökylässä Maria Veitola. Mv. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Gracen tapaus. 03.00 CSI: Miami. 15.30 Salatut elämät. (U) 19.00 Pirunpelto (7). 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 03.40 Criminal Minds (16). Miten Euroopan pakolaiskriisiin suhtaudutaan Suomessa, mihin yltää lähimmäisen rakkaus ja mihin johtaa muukalaisviha. 20.05 Joonas Nordman Show. HD 18.00 Yle Uutiset. 08.36 Näin meillä (7)
Suora lähetys. 1/8. 02.00 Suomen Tulli. 18.20 8 minuuttia. 04.45 Pernilla Wahlgrenin maailma. 06.25 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 07.49 Pusse (S). LIV 06.29 Asunnon metsästäjät. 16.00 Koronalive. 09.00 Uusi elämä etelässä. 20.00 YLE TEEMA. Kausi 3. 09.30 Pokka pitää (S). 08.37 Patu-koira (7). 08.25 Pertti ja Purtti (7). Kontion pinna on kireällä, mutta sitten kaupunkiin saapuu enkeli. 15.40 Pirunpelto (7). 21.00 Hansin matkassa. 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 18.20 Family Guy. 12.30 Bob’s Burgers. 12.45 90 päivää morsiamena. 21.00 21.00 Jahti. Kuopion Miika ja Olli järjestävät joensuulaisille kepposen, mutta saavat heti näpeilleen. 17.10 Puolustusvoimain lippujuhlan päivän kooste. 1/2. 23.45 Hengenvaarallisesti lihava. 15.00 Tiedotteita ja uusintoja. 19.00 Australian rajalla. HD 21.00 21.00 Hillary Rodham Clinton. Uusi ohjelmasarja kertoo poliisin erikoisyksikkö Karhun toiminnasta ääritilanteissa. 11.25 Say Yes To The Dress: Kaasot. Jakso 9/9. 21.00 ELOKUVA The Witch (16). 03.30 Criminal Minds. 16.55 Tanskalaisarkkitehtien koteja ulkomailla. 17.05 Simpsonit. 10.00 H.E.T.K.I. 18.00 Top Gear. 23.50 Myytinmurtajat. 16.58 Uutiset. 02.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 16.00 Salatut elämät (S). 13.45 Miehen puolikkaat. Calin KGB. 8.35 Money Meltdown. 15.00 Varastojen metsästäjät. 15.25 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 21.00 9-1-1. 07.05, 16.00 Lemmen viemää. 11.50 Maajussille morsian. HD 23.00 Elävä arkisto esittää. 06.55 Caribbean Life. HD 23.15 Oddasat. 13.30 Soiva postikortti. 2/10. 07.11 Martta puhuu (S). 08.55 Nuoret äidit. Tehtävässä auttaa iäkäs mediamoguli, jonka kaunis tytär puolestaan sotkee kuvioita. Kausi 17, 6/24. Kausi 1, 4/8. 09.00 Koronalive. 22.50 ELOKUVA 12 apinaa (16). 15.50 Novosti Yle. 1/8. Uudet jaksot alkavat! 8/14. Yöelämän salaisuuksia, osa 1/2. JIM 06.10 Jotain lainattua, jotain uutta. 1/8. 12.55 Kiinteistöhuutokauppa. 12.05 A-studio. 14.20 Wheeler Dealers. 08.23 Athleticus. 12.25 Kiinteistöhuutokauppa. Jakso 4/10. Jakso 3/26. 8/10. 8.55 Supercar Megabuild. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Uusi sarja alkaa, 1/6. 08.35 Lego Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 03.45 Keisari Aarnio (7). Jakso 11/26. Jakso 4/26. 11.30 Filminurkka. 01.10 Diesel Brothers. 20.00 Lentoturmatutkinta. 11.25 Savannien valtiaat 2. 20.30 Lukutoukat. 03.35 Sisarvaimot. 03.30 Poliisit (S). (Trainwreck, komedia, USA, 2015). (U) 19.00 Seitsemän uutiset. N: Johnny Depp, Rebecca Hall, Morgan Freeman, Kate Mara, Paul Bettany, Cole Hauser. 21.00 Return To Amish. 02.45 CSI: Miami. 23.00 Banged Up Abroad. 20.00 Bronxin eläintarha. 18.00 Ulosottomiehet. He ovat kaikki vast’ikään valtaan astuneita, alle 40-vuotiaita ja käyvät taistelua paitsi Persianlahden öljystä myös maailman vallasta. 15.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 14.35 Varastojen metsästäjät. HD 11.20 Äidin ansiosta. Kepponen ja kosto. 13.00 Ninja Warrior. 01.55 Poliisit 2019 (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 04.40 Astral-TV. 09.50 Remonttipari. 12.45 Koko Britannia leipoo. 13.40 Kadonneet (12). KESÄKUUTA 2020 Torstai 4.6. 11.00 Ostoskanava Tvins.com. 11.00 Rajavalvojat (S). 3/8. 20.05 Maalla, merellä ja lautasella. 18.55 Koko Britannia leipoo. HD 13.20 Mannerheimin mersu. 21.00 Rillit huurussa (S). Jakso 3784: Kudos tai ulos, Jiri. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 16.55 Uutiset. Millainen oli kuvankauniin Pukumies-näyttelijän tie brittihoviin. 10.00 Lemmen viemää. 20.00 Simpsonit (7). (Transcendence 2014). 17.00 Rantavahdit (7). 07.55 Disney esittää: Ducktales. 22.35 Body Hack. TLC NATIONAL GEOGRAPHIC 10.50 Bachelor Suomi (S). Kausi 7. 13.55 Pitääkö olla huolissaan klassikko. 17.10 Sisarvaimoa etsimässä. kuninkaallisasiantuntijoita, Meghanin sisarpuolta ja ystäviä sekä vertaillaan Harryn ja Meghanin elämänpolkuja. 17.15 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. Dokumenttielokuva kuuden nuoren ja lahjakkaan Manchester Unitedin pelaajan, David Beckham, Nicky Butt, Ryan Giggs, Paul Scholes, Phil ja Gary Neville, noususta kansainväliseen supertähteyteen. 14.15 Kiehtova maailma: Alex Polizzin Espanja. 12.05 Single parents. 10.00 Tanssin superäidit. John Fowlesin romaaniin perustuva klassikko 1800-luvulle sijoittuvaa rakkaustarinaa filmaavista näyttelijöistä, jotka kuvausten aikana alkavat rakastua myös oikeasti toisiinsa. 10.00 Täydelliset naiset (12). 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 10/10. 21.00 ELOKUVA Lottovoittaja UKK Turhapuro (7). 1/4 Kympin tyttö. 13.05 Eläinten teho-osasto. 19.00 Apua, mikä tauti! (12). 18.00 Sinkkuillallinen. 19.00 Nätti nakuna. FRII FOX 05.00 Astral-TV. 18.45 Simpsonit. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. (U) 10.00 Sydämen asialla (7). 07.10 Asunnon metsästäjät. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. 13.55 Huvila & Huussi. Jakso 24/24. 23.00 Paasosen polttaritoimisto (S). 13.15 Martina ja hengenpelastajat. 16.00 Pieni talo preerialla (12). HD 09.50 Uusi päivä (S). Osa 271. (U) 03.55 Lapseni on teiniäiti. 8/9. Kausi 3, osa 9. (U) 09.35 Emmerdale. 14.10 Unelmarempat. 23.05 Isänmaan puolesta. 07.40 Bahama Life. Henki pelissä. 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 21.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 23.20 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 10.25 Simpsonit. 11.06 Perttu – tehtävä Kiinassa. 21.00 ELOKUVA Saanko esitellä: Joe Black (12). 08.00 Ostoskanava Tvins.com. 22.25 Tulosruutu. 09.40 Miehen puolikkaat. KUTONEN HERO 06.00 Moderni perhe. (2003) 14.35 Isänmaan nuoret puolustajat. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 16.40 Simpsonit. 14.05 Kännykkäkuvaajat kilpasilla. 22.00 Temptation Island Suomi 7 Extra (7). 07.10 Say Yes To The Dress: Britannia. 19.00 Frendit (S). 15.30 Suomen Tulli. 12.20 Ja he elivät onnellisina .... Marialla ja Michaelalla on kädet täynnä työtä kahden vauvan kanssa, kun Marian vauva pääsee kotiin sairaalasta. AVA 06.10 Museoiden mysteerit. 10.50 Family Guy. 22.35 C More Urheilusuora. 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 06.50 Pikku Kakkonen. (U) HD 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.00 Tanssin superäidit. Kausi 1, 7/8. (The French Lieutenant’s Woman, Englanti 1981). 17.00 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 08.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely. 03.40 X Factor UK. 08.35 Say Yes To The Dress: Britannia. 8.15 Money Meltdown. 09.00 Suurin pudottaja Suomi. (U) 21.00 21.00 The Class of 92’. Hiukan ennen Ison-Britannian prinssi Harryn ja näyttelijä Meghan Marklen kihlausta valmistuneessa dokumentissa kuullaan mm. 19.20 Päivän sää. 18.25 Emmerdale. 01.00 Häät sulhasen tapaan. 2/8: Kipua ja suuria odotuksia. 17.00 Häät sulhasen tapaan. 18.50 Ökyrikkaiden hotelli. 21.00 Dplay tarjoaa: Karhuryhmä. Itämaisia makuja. 09.00 Tanskalainen maajussi. 22.55 Family Guy. 23.47 Retki Saimaalla. 02.50 Ulosottomiehet. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 4.6. Koko suvun mökki. saaristossa. 00.00 Sinkkuillallinen. 11.00 Puolustusvoimain lippujuhlan päivän konsertti. 06.00 Rusty Rivets (7). Kausi 2. 10.00 Simpsonit. 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12/12. 05.15 Kakkukuningas. 03.00 Liv D: Prinssi Harry ja Meghan – satumainen rakkaus. Kausi 1, 1/8. 22.55 Lahkon vankina (7). 13.00 Jamie Oliverin säästöateriat. 2/12. 20.00 Miehen puolikkaat. (U) HD 00.25 Uutisikkuna. N: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Spede Pasanen, Seppo Laine, Simo Salminen, Seela Sella. 23.00 Koronastudio. 17.25 Uutiset. Arabian niemimaalla valtaa jakaa kolme ehkä maailman rikkainta ja vaikutusvaltaisinta prinssiä: Quatarin Tamim Al Thani, Saudi-Arabian Mohammed Ben Salman ja Arabiemiirikuntien Mohammed Ben Sayed. 01.40 Apua, mikä tauti! (12). 11.25 Bahama Life. 6.45 Banged Up Abroad. Ja rasvaa palaa. 06.00 LIVE: Astral-TV. YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 06.30 Vikke Viikinki (S). 04.55 CSI: Miami. 07.50 Moderni perhe. 24/45. SUB 08.30 YLE FEM. HD 15.05 Tarinoiden Ruisrock: Terhi Kokkonen. 15.00 Maalla, merellä ja lautasella. 08.05 Nuori Robin Hood (7). 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 15.25 The Orville. 01.25 Ex on the Beach Ruotsi (12). 15.45 Yle Oddasat. 04.30 Huumebisnes Oy. 18.00 AlfaStudio. Ja rasvaa palaa. Kausi 4, 10/24. 19.25 Tulosruutu. 15.20 Gold Rush. O: Judd Apatow. Modernit mökit. 9/30. 06.25 Uutisaamu. Jakso 11/26. 04.00 Astral-TV. 3/12. 11.50 Kiinteistöveljekset. 03.55 Museoiden mysteerit. 14.00 Koronastudio. 22.50 Jahti. 08.45 Athleticus. 17.30 Simpsonit. 6/10. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 13.25 Historia: Kaupunkien salaisuudet. 01.00 Metsien miehet (12). 23.20 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). HD 20.30 Yle Uutiset. 10.30 Tanssin tähden tanssivartti. (U) 10.05 Menu Finnjävel. 04.00 Uutisikkuna. 17.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. 08.22 Galaxi. 08.10 Pelastajat Lappi. 04.10 Verisukulaisia (12). 19.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 08.20 LEGO Ninjago (7). 16.30 Yukonin kultamaat. YLE TEEMA & FEM 06.15 Ruokakaupparalli. 18.00 Täydelliset naiset (12). 12/22. KESKIVIIKKONA 3. 13.55 TV Shop. HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Kadonneen jäljillä (S). Kausi 11. 02.35 Pienten perhe. (U) 01.10 Perttu – tehtävä Kiinassa. 00.30 Huippulastin metsästäjät. 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset. N: Anthony Hopkins, Brad Pitt, Claire Forlani. 03.50 90 päivää morsiamena. 23.45 ELOKUVA Ihan yössä (12). 12.00 Suomensukuiset 30 päivässä. 20.00 Suuret rakennusprojektit. 02.55 Kadonneet (12). 11.25 Fast n’ Loud. 08.50 Angry Birds Blues (S). Kausi 1. 16.45 Onnenarpa. Caster kehittelee konetta, jossa yhdistyisi älykkyys ja ihmistunteet. 05.40 Family Guy. 19.00 Kaasujalka. 10.55 Say Yes To The Dress: Kaasot. 11.35 Rempalla kaupaksi. Väärä vuokraisäntä. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 17.55 Uutiset. 20.00 Neljät häät Amerikassa. 11.00 Paratiisi takapihalla. 08.55 Single parents. 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 22.10 Rebecka Martinsson: Paimenet (12). 14.00 Australian rajalla. 22.55 Rikoksen anatomia (12). Kausi 1. 11.55 Sisarvaimot. 19.00 Sisarvaimot. (Meet Joe Black, draama, USA, 1998) Kuolema ottaa nuoren miehen hahmon ja yrittää sulautua kuolevaisten joukkoon. 22.00 Kymmenen uutiset. Kloorivuoto uhkaa tuhota Calin kartellin mahdollisuudet päästä sopimukseen. (U) HD 14.35 Virtuaalitreffit. 16.15 Haapasalo Goes America (S). 22.09 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.00 CSI: Miami. 13.20 TV Shop. (U) HD 00.00 Uutisikkuna. 19.30 Salatut elämät (7). 16.50 Remppa vai muutto Vancouver. Kausi 1, 3/6. N: Meryl Streep ja Jeremy Irons. Kausi 1, 14/14. O: Karel Reisz. 17.00 Yhteydessä luontoon. 7.30 Dubain lentokenttä. 18.00 Huippulastin metsästäjät. 22.20 Päivän sää. 12.30 Tanssi kanssain. 12.15 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 14.55 Kiinteistöhuutokauppa. N: Amy Schumer, Bill Hader, Brie Larson, Colin Quinn, Vanessa Bayer, Mike Birbiglia, Ezra Miller, Tilda Swinton. Painovoimapaholainen. 19.35 Simpsonit. 12.00 Emmerdale. Kansanedustajat kysyvät hallituksen ministereiltä ajankohtaisista asioista. 9.40 Cosmos: kaikki elämästä. 21.00 ELOKUVA Transcendence (12). 15.30 Maailman hauskimmat kotivideot. 20.00 Wheeler Dealers. 20.58 Keno ja Synttärit. ALFATV 06.00 Aamun AVAus. 5 (U) HD 15.31 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely. 07.35 Sasu (S). 7/11. 00.35 ELOKUVA The Day After Tomorrow. 09.00 Simpsonit (7). 23.01 Tietoisku: Matkailu. 18.00 Strömsön puutarhailta 2020: Strömsön puutarhailta. 02.15 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 13.40 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 06.15 Aamusää. 09.30 Kuninkaittemme jäljillä. Johnny Depp esittää trillerin pääosassa tohtori Will Casteria, joka on johtava tekoälyn tutkija. 17.30 Tanssin tähden tanssivartti. 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 19.10 Simpsonit. 17.55 Uutiset. 18 TELEVISIO Raahen Seutu . 20.00 Huvila & Huussi. 12.45 Itämerensuomalaiset. 04.00 Astral-TV. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 01.30 Yukonin kultamaat. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 10.30 Veljesten keittiössä. 16.30 Uusi päivä (S). 03.00 Ulosottomiehet. 10.30 Arvokaman etsijät. Mazel tov! 15.55 Himohamstraajat. 12.40 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). Elokuva kattaa vuodet 1992 – 1999, huipentuen Manchester Unitedin Mestarien liigan loppuottelun riemuvoittoon. O: Martin Brest. 10.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 02.20 Petetty (12). 11.00 Rempalla kaupaksi. 23.02 Tunne maasi. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.10 Casualty (12). HD 06.55 Ylen aamu. (U) HD 10.20 Rattikärpäset. 22.00 Harvey Weinstein: Hyytävä totuus. 15.00 Hyvät ja huonot uutiset. 14.35 Unelmahäät. 18.10 Paratiisi siirtolapuutarhassa. Jakso 3783: Joku, jonka joskus tunsin. (The Class of ‘92). 17.00 Yökylässä Maria Veitola. 17.25 BUU-klubben. 16.00 Mad Cook Show (S). 05.05 Asunnon metsästäjät. 22.45 El Chapo. 22.00 Yukonin kultamaat. Jakso 9/13. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 14.00 Rakas, ostin meille kodin. Onnea, Toivo! 06.53 Astroset (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. (U) 14.05 Silminnäkijä: Tuntematon ratkaisija. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 02.05 Pitääkö olla huolissaan. 16.15 Remonttipari. 12.25 Eläinsairaala (S). Puolustusvoimat. 02.00 Remppa vai muutto Vancouver. 3/3. Kausi 1, 2/6. 14.55 Neljät häät Britanniassa. Jakso 13/26. Madventures-kauden hätkähdyttävimmät matkakohteet ja kiinnostavimmat persoonat maailman onnellisimmasta kansakunnasta. 22.00 NCIS Rikostutkijat (12). 17.25 YLE FEM. Aarni, Gerli ja Tarmo. 12.55 Pelastajat Lappi. 20.00 Panttilainaamo. 05.00 Astral-TV. 17.55 Family Guy. 07.30 Disney esittää: Ultimate Spider-Man (7). 11.40 Moderni perhe. 17.00 17.05 Viiden jälkeen. 5/6. 2/10. 2/10. 05.15 Doomsday Preppers.. Joensuu: Simpauttajat. Amyn muuttohalut aiheuttavat päänvaivaa äidille. 08.05 Say Yes To The Dress: Britannia. 16.25 90 päivää morsiamena. 16.00 Myytinmurtajat. 4/10. 18.00 Viiden jälkeen. 06.45 Simpsonit. Jakso 9/10. 1/2. 07.05 Disneyn esikoulu: Vampyrina (S). 11.00 Efter Nio 2016. 21.30 Formula E Street Racers. 17.00 17.50 Poliisit 2019 (S). 10.00 Heikoin lenkki. 04.00 Uutisikkuna. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 03.00 Poliisit (S). 12.00 TerveysSummit. O: Ere Kokkonen, Suomi. TV5 08.00 Koronastudio. 07.05 Valmistuksen salat. 09.05 Vauva muuttaa kaiken. 02.05 Ghost Adventures (12). 22.20 Ulkolinja: Arabian taistelevat prinssit. 13.55 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Hitlerin kuoleman rautatiet. 04.45 Ruokamatkalla USA:ssa. 08.30 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 18.05 Supertähtien yllätysremontit. 00.10 Historia: Bushien valtakausi. 03.45 Hetki ennen tuhoa. Kausi 2. 22.00 Koronalive. (U) HD 15.14 Tarinoiden Ruisrock: Samuli Putro. HD 20.50 Luottomies (12). 23.30 Kova työ. Kylpyamme kodin tekee. Osa 271: “Ei mitään häpyä”. (U) HD 10.50 Rakkauden koodi. Maailmanmestarin mökkipulmat. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.00 Neljät häät Britanniassa. Kausi 1, 4/8. 20.55 Urheiluruutu. 10.55 Asunnon metsästäjät. 23.00 Muinaiset avaruusoliot. 9/10. 00.25 Vaarallinen läheinen. 06.40 Suurenmoiset morsiamet. 5/8. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 06.50 Hatchimals (S). 21.00 21.00 Temptation Island Suomi 7 (12). 2/10. 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.00 Suurin pudottaja Suomi. 20.00 FBI. 07.05 Albi Lumiukko (S). 08.06 Mimosa ja Lennu (S). 09.20 Moderni perhe. 23.50 Madventures Suomi. 18.30 Eränkävijät. 02.50 Arman Pohjantähden alla (12). 08.00 Siiri ja Krokotiili (S). 13.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 10.30 Ihmeellinen planeetta Maa. 05.30 Asunnon metsästäjät. 00.40 Natsien jättimäiset rakennusurakat. Jakso 6/10. 12.30 Varastojen metsästäjät. Uusi vauva. 01.00 Huippulastin metsästäjät. 19.00 Joanna Lumleyn kätketty Karibia. 02.10 Valheen vangit (S). 08.55 Angry Birds Piggy Tales. 23.17 Kotomaan kuvia 5: Halki Suomen. 19.30 Koronalive. 07.35 Say Yes To The Dress: Britannia. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 10.00 Pieni suuri perhe. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 08.15 Leo (S). 21.00 The Affair (12). 04.10 The Orville. 17.05 Wheeler Dealers. 03.00 Lentoturmatutkinta. 08.35 Miten kaikki tehdään. 01.50 Modus (12). 09.00 Casualty (12). 08.10 Kiinteistöveljekset. (U) 19.00 Pirunpelto (7). 14.45 Julkkisselviytyjät (S). Pia Penttala. 08.35 Pikku Prinssi (S). 14.00 Salatut elämät (7). 12.00 YLE TEEMA. 21.00 ELOKUVA Ranskalaisen luutnantin nainen (S). 14.30 Salatut elämät (7). 5/26. 15.00 Salatut elämät (7). 14.00 Neljän tähden talkoot. Vierailevina näyttelijöinä Marjaana Maijala, Mikko Töyssy, Jarkko Nyman ja Matti Patronen. 13.00 Sinkkuillallinen. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. HD 22.05 Yle Uutiset. Kepponen ja kosto. 17.20 Lentoturmatutkinta. 14.45 Science of Stupid. 00.15 Myytinmurtajat Juniori. O: Wally Pfister. (U) 13.20 Köyhä vai hemmoteltu. Kontion mielessä väikkyy elämän uusi alku ja se suurin kaikista... 2/6. 00.50 Narcos (16). Aggressiiviset henkilöt työllistävät Hyvinkäällä, Kuopiossa että Joensuussa. 10.50 8 minuuttia. 16.15 Miehen puolikkaat. 12.00 Haapasalon Suomi. 6/12. Vihaa ja rakkautta. Lasta odottavat pariskunnat päästävät kamerat elämäänsä seuraamaan matkaa kohti vanhemmuutta, johon kasvaminen ei aina tapahdu ilman kipuilua. Kausi 1. Rakkaus. 18.00 Yle Uutiset. Sankarini Ridge Forrester. HD 11.50 Tanskalainen maajussi. 09.00 TV Shop. Maailman onnellisin heimo. 14.10 Ghosted. 23.50 Rajasota. 00.55 Pitääkö olla huolissaan. 05.10 Ruokamatkalla USA:ssa. 15.35 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 18.10 Autojen ensiapu. 24/45. Lisäksi Marian on palattava töihin. HD 20.00 Tarinanmetsästäjät (12). 15.30 Salatut elämät (S). 10.55 Häähullut. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 06.55 Bing (S). 13.20 Miehen puolikkaat. Samalla Amy pohtii, miten kertoa uutinen uudesta raskaudesta vanhemmille. 17.30 Viiden jälkeen. 00.10 Koko Britannia leipoo. 21.00 Ripen Grilli. 01.20 24 tuntia putkassa (12). 23.45 Simpsonit. 00.20 Pientä pilaa
KALEVA MEDIA B2B ASIAKASRATKAISUT: Anne Luovi 0505600020 Jaakko Remahl 0505756660 Palvelupiste (08)5377180 mediamyynti@kalevamedia.fi www.kalevamedia.fi/yrityksille AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 10 mennessä. KESÄKUUTA 2020 . 427 310 8 5 1 6 8 5 2 3 1 2 7 6 4 6 2 1 7 3 5 4 2 9 7 5 SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET 7 4 2 8 5 3 9 6 1 3 5 1 6 9 2 7 4 8 8 6 9 7 1 4 3 5 2 6 2 3 9 4 5 8 1 7 1 8 5 3 2 7 4 9 6 9 7 4 1 8 6 5 2 3 4 1 6 5 7 8 2 3 9 5 9 7 2 3 1 6 8 4 2 3 8 4 6 9 1 7 5 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Anna Latvala +18 +20 +18 +19 1 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +19°C 2 +17°C 4 +20°C 1 +19°C 3 Kankaanpaa +26,9 °C Lappeenranta +0,3 °C Heikkoa tai kohtalaista etelänpuoleista tuulta. Toimitusjohtaja: Juha Laakkonen. tämä ei auta yhtään. Vaihtelevaa, paikoin runsasta pilvisyyttä. Tilausehdot: Tilauksiin sovelletaan Raahen Seudun tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.raahenseutu.fi. Paikallisia kuurosateita. Ulkomaille lisäpostimaksu. Henkilötietolain 26 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt osoitetaan kirjallisina ja allekirjoitettuina osoitteeseen: Kaleva365 Oy,Tilaajapalvelu,PL170,90401 Oulu. minun on pidettävä puhe ensi viikolla, joten harjoittelen peilin edessä pönkittääkseni itsetuntoani. TILAUSASIAT: ma–pe 9–16, 08 537 7630 asiakaspalvelu@raahenseutu.fi JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaisjakelu: 08 5377612 ma–pe 6–16 Päiväposti: 0600 94320 ma-pe 8–18 LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio ma–pe 9–16, 08 537 7630 lukijailmoitukset@raahenseutu.fi ilmoita.raahenseutu.fi TILAUSHINNAT: Kestotilaus*: 174 € / vuosi. Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. Paino: Kaleva365 Oy, Oulu. * Kestotilaus sisältää paperilehden, näköislehden ja verkon. Henkilötietolaki: Rekisterikuvaus ja -seloste ovat nähtävissä Kalevan toimitalossa, Solistinkatu 4, 90140 Oulu. miksi vaivautua. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien ja koskevat jo tehtyjä tilauksia ja ilmoitusvarauksia. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +20°C 6 +14°C 4 +22°C 8 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 20 17 16 20 19 19 15 19 18 15 16 14 15 19 15 17 15 18 16 16 17 16 17 15 20 19 19 22 18 21 20 19 21 21 21 19 17 21 16 19 19 17 15 9 8 10 5 9 Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 0447356616 nina.tuomikoski@raahenseutu.fi TOIMITUS: 044799 5891 Sari Jaatinen 0447340061 Vesa Joensuu 0447393319 Vappu Kallio 0447339471 Maarit Kesti 0447274682 Toni Länkinen 0447200933 Timo Myllykoski 0407585235 Mikko Määttä 0447311826 Raili Viirret 0447328739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutus ja opetuskäyttöä varten. Päivälämpötila 17...20 astetta. Jatkuva digitilaus*: 108 € / vuosi. Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Toimituksellinen aineisto: Tarjottu tai tilattu toimituksellinen aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä edellytyksellä, että sitä saa käyttää uudelleen tai muuten ilman erillistä korvausta lehdessä tai sen osassa tai Kaleva365:een kuuluvissa muissa julkaisuissa riippumatta toteutustai jakelukanavasta, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Huomautus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä 7 vuorokauden kuluessa ilmoituksen julkaisusta tai tarkoitetusta julkaisupäivästä. KESKIVIIKKONA 3. Palvelemme sähköisissä kanavissa. Raahen Seutu 19 mitä puuhaat, possu. sinä haiset. Vastuu ilmoituksista: Lehden vastuu ilmoituksen poisjäännistä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä on enimmillään ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Digitilaus sisältää kaikki verkkosisällöt ja näköislehden. Määräaikainen digitilaus: 147 € / vuosi.. AINEISTOT: mainos@kalevamedia.fi ILMESTYMISPÄIVÄT: ma, ke ja pe ASIAKASPALVELUPISTE: Asiakaspalvelumme Raahessa on toistaiseksi suljettu koronaviruksen takia. Määräaikainen: 246 € / vuosi. Julkaisija: Kaleva365 Oy
Tutkimuslupaa haetaan 100 m leveälle alueelle tutkittavan keskilinjan molemmin puolin. Vadelma Muskoka 8,50€. 3€/kpl). Tikkaita. 08 265 021 Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Puistotie 3 Myymälä: 045 102 8275 Posti: 045 102 8276 Kaikki hyvä on lähellä. Maanmittauslaitos varaa tutkittavien kiinteistöjen omistajille tai haltijoille taikka muulle asianosaiselle mahdollisuuden esittää hakemuksen johdosta oman lausuntonsa asiasta. 20 Raahen Seutu . Rysäsiikaa, maivaa ja silakkaa torilla päivittäin. Tiedoksianto hakemuksesta katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä kun tämä ilmoitus on julkaistu (28.5.2020) Maanmittauslaitoksen verkkosivulla www.maanmittauslaitos.fi/kuulutukset. Suunnitelluilta reitiltä tutkitaan maaperän pohjaolosuhteet kairaamalla säännöllisin välein kaapelin määräsyvyyteen asti. Esko Turpeinen Kuulutukset Raahen Energia Oy on hakenut Maanmittauslaitokselta lunastuslain 84 §:n mukaista tutkimuslupaa 110 kV maakaapelin Raahe-Kummatti suunnan määräämistä varten Raahen kaupungin alueella. Kirjalliset lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 6.7.2020 osoitteella kirjaamo@maanmittauslaitos.fi tai Maanmittauslaitos/Kirjaamo, PL 84, 00521 Helsinki (Kirjaamon puhelin 029 530 1115). Kalatuotteita, savupossua. Pattijoki klo 10.30-11.00. Vihanti 14.30 15. 0400 772 624/KOURUMYYNTI Seurat ja järjestöt FC RAAHE Ilmainen Futisstartti aloittaville 2009-2015 -syntyneille pelaajille ma 15.6. Iso korkea puutarhavadelma. RUUSUBEGONIA Tuuhea! (4,95 €/kpl) 17 95 4 kpl Tiistaina rekallinen amppeleita! 50,2 kpl AMPPELI Tuuhea! PALVELEMME PIHAMYYMÄLÖISSÄ (ma-pe klo 10-18, la klo 10-16) • Raahe • Raahe KESÄKUKKIA 8 MYYMÄLÄSSÄ HYVIIN KOTEIH IN Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Puistotie 3, p. ja ti 16.6. 0400 389 736 JOKISEN JUUSTOLAN Punaista heraa Raahen torilla torstaina klo 9-10.20. Maastotutkimusten tarkoituksena on mitata ja selvittää voimajohdon suunnittelun ja lunastuksen kannalta tarpeelliset seikat. Torst. 7–20, la–su 9–17 SARVIORVOKIT POISTOHINTAAN! 15€ /10 kpl (norm. Lisätietoja saat tarvittaessa Kaleva Median palvelupisteestä p. Maastossa tutkittava noin 1,5 km pituinen kaapeliyhteys sijoittuu Raahen sähköaseman ja Kummatin kaupunginosaan suunnitellun uuden sähköaseman välille. 223 7022 Pyhtilänkankaantie 7, 92140 Pattijoki, puh. KESÄKUUTA 2020 pohjoisen henkisen vireyden puolesta kaikkina aikoina. Lausunnossa tulee olla asiatunnus MML 16590/03 04/2020. SSP-Jardin Puutarhakeskus Oikotie 43, Saloinen p.08263715 OSTETAAN PPO:N OSUUKSIA (nyk. klo 9-16 Vihannin S-marketin edessä paist. Männistö Räystäskourua Raahen torilla to 4.6. P. Tuoreita siikoja ja muikkuja. KESKIVIIKKONA 3. Eija Onali maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos ILMOITUS TUTKIMUSLUPAHAKEMUKSESTA Aineiston ja varausten lähettäminen helpottuu, kun jatkossa käytössä on vain kaksi sähköpostiosoitetta. Hakemusasiakirjoihin liitteineen voi tutustua kaikissa Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelupisteissä esittämällä hakemuksen asiatunnuksen (MML 16590/03 04/2020) tai niistä voi pyytää kopioita Maanmittauslaitoksen kirjaamosta. 2,50 €/m. klo 18.00-19.30 Pitkäkarin kentällä. 500g Kariniemen kananpojan grilliboxi n. Alk. Arvo Sijoitusosuuskunta) 08 415 417 13 info@otc.fi / www.otc.fi Ostetaan Torilta SIEVILÄISTÄ PUNAISTA HERAA perjantaina Raahen torilla 9-11 Pyhäjoen torilla 12-13 P. 050 524 8177 Tervetul oa! Palvelemme ark. Rakkaus ei kysy välimatkaa. Lupaa haetaan kolmeksi vuodeksi myöntämispäivästä lukien. Yritysasiakkaiden aineiston lähettäminen Kaleva Medialle uudistuu Koska kaikki mainosaineistot (printtija verkkomainokset) tulevat nyt samaan sähköpostiin on tärkeää lisätä VIESTIN AIHEEKSI varausnumero, lehti ja julkaisupäivät. 08 265 021 Paistopisteestä ke–su: Atria Perhetilan kanan fileesuikaleet 250-300g Atria Perhetilan hornet kanansiipi 550g 5 00 5 00 1 69 PKT 1 99 PKT Grillistä ke–pe: Ke-su Ke-su Ke-su 5 90 KG Pirkka jääsalaatti 100g, Suomi Kurkku Suomi Tumma rypäle 500g, Brasilia/ Etelä-Afrikka Avokado 800g Espanja/Kolumbia/ Chile Silakkafilee Suomi Tuore lohifilee Norja Savusiika Suomi 14 90 KG 99 PS 2 69 KG 2 49 RS 2 49 PS 9 90 KG Grillattu broilerin koipi Suomi Palvelusta ke-pe: 9 90 KG Palvelusta ke-pe: Ke-su Pingviini maustetut kermajäätelöt 1l Pingviini maustetut laktoosittomat kermajäätelöt 1l (ilman plussakorttia 2,09/pkt) (ilman plussakorttia 2,55/pkt) 2pkt 2pkt 79 KPL 5 99 KPL 2 49 PKT Atria Gotler 1kg Atria kunnon arki kuoreton nakki 900g 2 49 KPL 1 00 3kpl Pirkka voicroissant 50g Vaasan rievä 390g 8 90 KG Porsaan kyljys Suomi Perhekokki käsin tehdyt jauhemaksapihvit Palvelemme: ma–pe 7–21, la 8–21, su 11–21 PATTIJOKI Puistotie 3, p. pantti 0,20) Myydään Pensasmustikan taimia 4 lajia. muikkuja ja kalapihvejä. 08 5377 180 Yritysasiakkaiden mainosaineistot lähetetään jatkossa osoitteeseen mainos@kalevamedia.fi Mainosvaraukset oman yhteyshenkilön sähköpostiin tai mediamyynti@kalevamedia.fi Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. 1,7kg Atria Atrilli grillimakkara 400g (yksittäin 1,75/pkt) Löfbergs kahvit 500g (yksittäin 4,29/pkt) Hans Freitag Summer mix keksit 400g (yksittäin 2,49/ps) Olvi virvoitusjuomat 0,95l (sis. Ke-su: Palvelemme: ma-pe 7-21, la 8-21, su 11-21 8 90 KG Palvelusta ke-la: Palvelusta ke-la: Grillistä ke ja pe: Ke-su: Paistopisteestä ke-su: Ke-su: Kirjolohifilee Norja Savukirjolohifilee Norja Paikkakunnan kalaa: Ahvenfilee Iso lahna 16 90 KG 9 90 KG 7 90 KG 99 79 Vaasan vaniljaviineri 80g Snack patongit yrtti-, juustotai valkosipulivoi 160g 11 90 KG Takuumurea Naudan ulkofilee Suomi Mureutetut porsaan ulkofileepihvit Suomi Porsaan kassler Suomi Järjestämme RISKIRYHMÄLÄISILLE mahdollisuuden asiointiin myymälässä poikkeusaukioloilla seuraavasti: Keskiviikkoisin klo 06.00-07.00 Lauantaisin klo 06.00-08.00 -----------Myös verkkokauppa on avattu, tutustu osoitteessa www.k-ruoka.fi! 99 KPL Grillattu broilerin koipi Suomi Grillattu porsaan kassler Suomi 10 00 3 PKT 4 00 1 00 99 26 90 KG 1 50 KG 16 90 KG PLO 3 49 KG 1 19 KG 9 90 KG 79 KG KPL KPL Kurkku Suomi Uuden sadon peruna Ruotsi Ananas Costa Rica KG 2 PS 2 50 2 PKT Atria pehmeän pippurinen porsaan sisäfilee n. Aloitustapahtumaan ilmoittautuminen www.fcraahe.fi