Hänen mielestään ehkäisy- ja perhesuunnitteluun on liian vähän resursseja. HEINÄKUUTA 2012 | N:RO 143 | 93. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan tehtyjen aborttien määrissä on suuret erot maakunnittain. MAANANTAI 30. Pohjois-Pohjanmaalla tunnusluku on 8,5, mikä on alle Suomen 8,7 keskiarvon. Jussila mainitsee myös erottautuvana ryhmänään juuri synnyttäneet naiset. Vaikka ehkäisyssä korostuukin yksilön oma vastuu, voidaan Jussilan mielestä jokaista aborttia pitää jonkinlaisena terveydenhuollon epäonnistumisena. Vähiten raskaudenkeskeytyksiä tehtiin viime vuonna alustavien tietojen mukaan Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, jossa niitä oli 6,6 aborttia tuhatta naista kohden. Sairaanhoitaja arvelee taustalta löytyvän myös suoranaista tietämättömyyttä. Yhdestä kahteen viikkoon raskauden kestosta riippuen.. Pohjanmaan Raamattu-vyöhyke näkyy aborttilastoissa, uutisoi MTV3 viime viikolla. Eniten keskeytyksiä oli Ahvenanmaalla ja Kemi-Tornio-alueella, joissa oli 12,2 raskaudenkeskeytystä tuhatta naista kohden. On viikkoja, jolloin operaatioita ei tehdä ainuttakaan. Unohdetaan ottaa pilleri. Fantin meno yltyi välillä melko hurjaksi, kun Bintou Korhonen astui alas lavalta opettamaan raahelaisille afrikkalaisen tanssin askelia. Tapaukset käsitellään pikaisesti. Gynekologisen poliklinikan sairaanhoitaja Tuija Jussila arvioi abortteja tehtävän viikkotasolla 12. Jussilan mielestä ehkäisystä olisi syytä keskustella jo synnytysosastolla. Useimpien raskaudenkeskeytysten syyksi mainitaan sosiaaliset syyt. Mutta on myös viikkoja, jolloin niitä tehdään useampia. Raahessakaan abortit eivät ole ongelma: eivät määrältään, eivätkä toimenpiteeseen pääsyajoiltaan.
KRISTIINA TUIKKALA
"Juuri synnyttäneenä ei ehkäisy tule ensimmäisenä mieleen."
Suurin ryhmä on 20-30-vuotiaat naiset. Kuvitellaan imetyksen suojaavan raskaudelta, niin ikään luotetaan keskeytettyyn yhdyntään. Aborttiin on voitu ajautua myös, koska on valittu alunperin väärä ehkäisymenetelmä. Kappalemäärin Suomessa tehtiin viime vuonna 10 180 keskeytystä. Viiden viikon kuluttua jälkitarkastuksessa voi olla jo myöhäistä.
Villiä menoa Lapissa ja Ahvenanmaalla. Raskaudenkeskeytykset eivät ole meillä iso ongelma.
Raahen sairaalassa raskaudenkeskeytykseen pääsyssä ei ole ongelmia. Käytännössä operaatio tehdään lääkkeillä. VUOSIKERTA
RS
RAAHEN SEUTU
HYVÄ OLO
Jumppa tekee hyvää silmille
9
+ 30
10
Nyt tarkenee!
URHEILU
PattU takoi juoksuja
13
WWW.RAAHENSEUTU.FIii
RANTAJATSIT: Sääkin suosi tapahtumaa
Abortit pieni ongelma
TILASTOT Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä tehdään raskaudenkeskeytyksiä alle keskiverto-Suomen. Suuntaus on jo kymmenen vuoden ajan ollut laskeva. Päätösvalta on äidillä. Ennaltaehkäisevän työn merkitys näkyy heti aborttien määrässä. Kuva ja teksti: Kim Keränen 67
Raahen sairaalassa raskaudenkeskeytyksiä on vuositasolla puolensataa. Juuri synnyttäneenä ei ehkäisy tule ensimmäisenä mieleen. Teiniraskaukset eivät tilastoista erotu merkittävästi. Pohjois-Pohjanmaalla keskeytyksiä tehtiin 728 kappaletta.
Tanssi tarttui yleisöön
Rantajatsien lauantain lastenkonsertissa kuultiin rytmiterveisiä Afrikan suunnalta, kun lavalle nousi lyömäsoitinmusiikkia, laulua ja tanssia yhdistelevä yhtye Pape ja Kasumai
"Juntit." (Miksi muuten ihmisiä haukutaan junteiksi. Ne nauraa meille." Usein ei kylläkään aina päätöstä
Lapsi tarvitsee arvostusta
I
N
uorten tyttöjen itsemurhien määrä on kasvussa. Ilma oli vieläkin lenseä, tehtaiden savut nousivat suoraan ylöspäin. Ja ihmisten elo länsinaapurissamme on auvoisaa, ja Ikeat, Hoot ja Ämmät ja muut merkit valtaavat maailmaa. Veden äärellä, torinrannan kiveyksillä, kaikkialla. Missä meidän nuoremme olivat. Määrä on Pohjoismaiden suurin. Suomessa itsemurhat ovat kansanvitsaus, jota ei tunnuta saavan aisoihin. Tyttöjen itsemurhien taustalta löytyy usein suorituspaineita ja pärjäämisen oletuksia. Runsaan tekemisen, hyvän koulu-
"
Keinot ovat muuttuneet rajummiksi.
menestyksen tavoittelun ja ulkonäköön kohdistuvien vaatimusten ristiaallokossa tytöt hukkaavat otteen itsestään ja minuudestaan. heinäkuuta 2012
MIELIPIDE
PÄÄTOIMITTAJA: Sanna Keskinen
PÄIVÄN POSITIIVINEN Säät suosivat Rantajatseja tänä vuonna ja kävijöitä piisasi alkuillasta yömyöhään saakka molempina jatsipäivinä.
+
Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti
Vuodesta 1919
PÄÄKIRJOITUS
YLÄNURKKA
Ruotsin malliin
vailla oleva asia on varmasti naapurimaassamme paremmin kuin meillä ja esimerkkiähän voidaan hyvin ottaa, mutta kun usein tuntuu myös siltä, että järjen käyttö missä tahansa asiassa loppuu siihen, kun joku keksii heittää, että "Ruottisahan ne tiesi tämän jo viime vuosisadalla". En tiedä, lähden kotiin nukkumaan.
kim.keranen@almamedia.fi
Ulkonäköpaineet varjostavat nuorten tyttöjen elämää. Muovikassit kilisivät. Raahessa vietettiin Rantajatsien toista iltaa räjähdysmäisesti hillitymmin. Tai no... Pieni on kaunista ja suuri on vähän kauheaa, rasittavaa ja hemmetin sotkuista. Näin on.) Mutta ei kaikki ole kultaa mikä sanoo "hejssan". Lisäksi Ruotsissa asustavat sukulaiset ovat rakkaita, ja paljon parjattua ruotsin kieltäkin on silloin tällöin ihan mukava heidän kanssaan vähän harjoittaa. Vaikka tyttöjen itsemurhatilasto näyttää synkältä, ei valoisa ole poikienkaan tilasto. (Tosin samassa tutkimuksessa myös Suomi on tippunut tilastoissa kauas kärjestä.) Uusimpana juttuna lienee seksin ostamisen täyskielto. Ongelmaa pahentaa myös se, että tyttöjen itsemurhayrityksissään käyttämät keinot ovat muuttuneet rajummiksi ja johtavat kuolemaan aiempaa varmemmin. Lähdin lauantai-iltana kävelemään Kuusisaaresta Torinrantaan iltakymmeneltä. Mutta tähän loppui vastuuvapauslauseke (eli se disclaimeri, tarkistin nettisanakirjasta, myönnetään), ja siirryn asiaan. Minä pidän kaikista junteista. Ja joka urheilulajissakin sveamamman pojat ja tytöt kurittaa suomalaisia lajitovereitaan aina mennen tullen ja palatessa. Sen tarkemmin ottamatta kantaa itse kysymykseen, en voi ihan täysin ymmärtää miten jonkin asian ostaminen voidaan lailla määrätä kielletyksi, mutta samalla tuon asian myyminen on kuitenkin laillista. "Nyt on kiire. Kaikki paikat oli roskattu kuin vimmassa. Sen ei pitäisi olla liian vaikeaa.
"
Ruottisahan ne tiesi tämän jo viime vuosisadalla.
ARKISTON AARTEITA
Huh, mikä kontrasti
Oulu ja Raahe ovat eri asia ja Qstock ja Rantajatsit ovat eri asia. Miten osaisimme kohdella lapsiamme ja nuoriamme niin, että heistä jokainen kokisi olevansa arvokas omana itsenään. Ja koska joku asia on tehty Ruotsissa täytyy se pikimmiten toteuttaa myös täällä meillä. Arvostelun kohteena olivat suorituksen monipuolisuus, tyyli, viihdyttävyys, hulluus ja teknisyys. Liikkeelle pitäisi varmaan lähteä siitä, että ylipäätään kohtelemme kanssaihmisiämme niin lapsia kuin aikuisia arvostaen. Juttu mikä itseäni on useamman vuoden ihmetyttänyt on suomessa käytettävä niin sanomani "noku Ruottisaki" -selitys. Vuosittain keskimäärin 30 alle 24-vuotiasta tyttöä ja nuorta naista päättää päivänsä oman käden kautta. Pahinta on se, jos elämä ajautuu umpikujaan jo nuorena eikä muuta pakotietä tunnu löytyvän. Tämä ei ole pelkästään vanhempien asia, vaan aivan kaikkien aikuisten asia. Qstock-alueen ulkopuolella oli valtavasti ihmisiä viettämässä lauantai-iltaa siis ihmisiä, jotka eivät osallistuneet varsinaiselle fes-
TORNIN JUURELTA
tivaalille. Eli oli kyse mistä tahansa poliittista päätöstä vaativasta asiasta, lähes päällimmäisenä perusteena asialle eteenpäin viemiselle tuntuu olevan se, että Ruotsissa sama päätös on tehty jo kymmenen vuotta sitten; tai ehkä jopa viisitoista vuotta. Kasitie oli hiljainen. Oulua sotkemassa?
Kymmenen vuotta sitten Raahessa järjestettiin skeittikisat. Vaikka itsemurhien määrä kokonaisuudessaan on laskenut selvästi viimeisten 40 vuoden aikana, ei samaa kehitystä ole näkynyt nuorten tyttöjen kohdalla. Alle 24-vuotiaiden poikien ja miesten itsemurhia tehdään vuodessa noin 100. Ainakin maalaisjunteista. Niiden määrä on kuitenkin onneksi laskusuunnassa. Nuoria oli puistoissa, rannoilla, silloilla satoja, tuhansia. Jokaisella nuorella pitäisi olla mahdollisuus kokea itsensä arvokkaaksi ja hyväksi sellaisenaan. Noku Ruotsissakin. 2 |
Raahen Seutu
30. Samansuuntainen kehitys on nähtävissä myös Norjassa ja Ruotsissa. Skeittarieliitti rankattiin paremmuusjärjestykseen Merikadun koulun tuntumassa. Arkistokuva: Jarno Moisala
sari.ohinmaa@almamedia.fi. Esimerkiksi lasten hyvinvointi on tutkimusten mukaan romahtanut naapurimaassamme viimeisen 15 vuoden aikana. HelsinkiMission kriisityön ohjaaja Olavi Sydänmaanlakka kertoi viime viikolla Ylen uutisissa, että tyttöjen itsetuhoisuus liittyy vahvasti omaan mitättömyyden ja arvottomuuden tunteeseen. Aina ei mennä Ruotsissakaan kaikissa päätöksissä kohti maanpäällistä taivasta. Arkistokuva: Kari Laakso
Kim Keränen
han kirjoituksen alkuun on kyllä nykyajan malliin niin sanottuna disclaimerina vai mikä lie hullutus se onkaan, nuoret valistakaa todettava, että Ruotsi lienee monessa asiassa aivan maailman huippumaita
Erityisen pahana liikenneopettaja Anssi Karjaluoto pitää mopoja, jotka ajavat virheellisesti pitkin Rantakadun pyörätietä. Mietimme keinoja sille, että miten estäisimme raskaan liikenteen pääsyn sillalle, siltainsinööri Leo Oja kertoo. Rantakadun pyörätieltä poistettiin kyseiset merkinnät vuosi sitten toukokuussa. Nykyajan maatalouskalustolla tai kuorma-autolla siitä ei saa ajaa. PISA-tutkimus on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että parhaita tuloksia saadaan maissa, joissa sosiaalinen tausta vaikuttaa vähemmän oppilaiden oppimistuloksiin. Museonranta pitäisi ymmärtää piha-alueeksi ilmankin. Uusi betonisilta peittäisi suojelukohteena olevan puusillan. Siinä on kolmen tonnin painorajoitus ja se on huonossa kunnossa. Alueella oli ukkosmyräkkä.
Gustafsson haluaa tasa-arvoa
RAAHEN SEUTU
Merkistä näkee selvästi, ketkä voivat käyttää Rantakadun pyörätietä, näyttää liikenneopettaja Anssi Karjaluoto - On tästä jokunen sata kertaa tullut oppilaille sanottua, Karjaluoto toteaa. Mopot eivätkä skootterit saa ajaa pyörätietä mis-
sään tapauksessa. Vanhalla isosillalla ajoneuvoliikenne tuottaa ongelmia. Silta on museoviraston suojelun kohde ja se on Suomen vanhin puusilta. Toisinaan mopoilija saattaa oikaista pyörätien kautta, ettei tarvitsisi katuja pitkin ajella pidempää reittiä, mutta Rantakatuun oikai-
supolitiikka ei päde. Suunnitelmissa on korjata pää-
tien sillat vähän kauempana. Muuten merkkejä saa olla kiinnittämässä joka kulmalle. Ne keinot, joilla heikommat saatiin oppimaan paremmin kuin muualla, hyödyttivät myös huippuja. Oma mielipiteeni on se, että siihen pitäisi tehdä uusi silta viereen ja jättää isosilta kevyenliikenteenväyläksi, Pekka Toiviainen ELY-keskuksesta sanoo.
"
Museonranta pitäisi ymmärtää piha-alueeksi.
LIIKENNEOPETTAJA ANSSI KARJALUOTO
ELY-keskuksen siltainsi-
nöörin mielestä asia on kinkkisempi. Tornitalon juurella kulkevaa Laivurinkatua ei moni ymmärrä kaduksi, vaan suhtautuu siihen pyörätienä. Keinot sillan ja liikenteen tulevaisuuden yhdistämiseksi ovat mietinnässä. Sillan korjaamiseen tarkoitetut avustusmahdollisuudet mietitään myös syksyllä, Oja sanoo.
Tuulenpuuska kaatoi asuntovaunun
RAAHEN SEUTU
ONNETTOMUUS Henkilöauton ja asuntovaunun yhdistelmä joutui tuulenpuuskan kouriin Siikajoella Vihannintiellä eilen illalla. Täällä ei väistetä. Tasa-arvon edistämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on muun muassa puolittaa koulujen väliset erot sekä sosiaalisen taustan vaikutus.. Korjaaminen museoviraston ohjeiden mukaan maksaa paljon. Kyse on vain välinpitämättömyydestä. Mitään kiireellistä aika-
taulua ei silti sillan korjaamiseksi olla tehty, vaikka tekninen lautakunta toivoi sillan pikaista korjausta. Karjaluoto ei kuitenkaan toivo enää uusia liikennemerkkejä asiasta
muistuttamaan. Museosillalla on oma historia. Asuntovaunu kärsi vahinkoja. Raahelaisautoilijoiden suhtautumisesta suojatiehen voisi pitää pitkän messun. Puukantisessa sillassa
myös päällysteet ovat huonossa kunnossa. Vaaran paikkojakin on useita.
SARI OHINMAA
Väistämisvelvollisuuden selkeät säännöt ovat monessa kohtaa Rantakatua hakusalla. Vain silloin kun pyörätiemerkin alla on "sallittu mopoille" -merkintä, siellä saa ajaa, Karjaluoto sanoo. Sitä suojatietä saa ajaa polkupyörällä, koska se on kävelykadun jatke. Ylimpien sosioekonomisten ryhmien lapset ovat noin 1,5 vuotta edellä alimpien sosioekonomisten ryhmien lapsia. Tuoreimman PISA-tutkimuksen mukaan heikoimmassa suomalaiskoulujen ryhmässä oppilaat olivat lukutaidossa keskimäärin jo noin 2,5 kouluvuotta jäljessä vertaisistaan parhaiten menestyneissä kouluissa. Asia on taatusti jokaisen mopokortin suorittaneen tiedossa. Kun kysyn oppilailta
miten suojatiesäännöt täällä toimivat, he toteavat poikkeuksetta, että eivät toimi. Tukoksen vuoksi kumpaankin suuntaan kertyi parin kilometrin jonot. Silta on suuri puusilta, jossa on alhainen painorajoitus.
Lautakunta toivoo ELYkeskukselta sillalle pikaista remonttia, mutta urakkaa hankaloittaa se, että kyseessä on museosilta. Veikkaan, että 23 vuoden sisällä silta korjataan tai tehdään ainakin jonkunlainen päätös sen korjaamisesta. Suojatiesäännöt ovat päinvastaisesta luulosta huolimatta täällä samat kuin muuallakin maassa. Todennäköisimmin viereen ei tehdä toista siltaa. Autolla ikään kuin ajetaan katsomaan, tuleeko sitä suojatietä joku, vaikka pitäisi nimenomaan ajaa hyvin varovasti katsomaan, saattaako joku olla suojatielle pyrkimässä. Pyörätiellä on usein myös pieniä lapsia, jotka saattavat liikkua arvaamattomasti.
Museonrannasta tai merimuseon pihasta tultaessa eivät autoilijat aina muista tulevansa piha-alueelta, jolloin muuta liikennettä on väistettävä. En tiedä mikä siinä on, että raahelaiset unohtavat suojatiesäännöt muutaman vuoden kuluttua autokoulun jälkeen.
KOULUTUS Opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan tasa-arvo ei vielä toteudu suomalaisessa koulutuksessa. Kuva: Sari Ohinmaa
Mopot pois pyöräteiltä
TURVALLISUUS Raahen Rantakadun pyörätiellä on tungosta kesätapahtumien aikaan. heinäkuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
3
UUTISET
www.raahenseutu.fi
Museosillan korjaaminen hankalaa
ANNIKA PIENIPAAVOLA
PYHÄJOKI Tekninen lautakunta ei halua autoliikennettä pois Pyhäjoen Isosillalta. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Yksi selitys saattaa Karjaluodon mukaan olla siinä, että varsinkin kantakaupungissa on suojateitä pimeissä kadunkulmissa. Mopojen ajamista autojen seassa arvostellaan, mutta onnettomuusriskit kasvavat, kun mopot tuodaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden sekaan. Mopoilijoiden siirtämisellä katualueelle haluttiin lisätä kevyen liikenteen väylän turvallisuutta. Tuuli kaatoi liikkeessä olleen asuntovaununkeskelle 86-tietä ja tie oli poikki noin tunnin verran raivaustöiden vuoksi. 30. Mopolla kun ajetaan helposti neljääkymppiä ja ylikin. Korjauksen pitää tapahtua museoviraston ohjeiden mukaan
Tällaisia terveisiä Tamminiemestä. Rituaalinomaisesti kävin viime viikolla vielä kotona sikalassa sikalatöissä, että muistaisin mistä olen lähtenyt. Demarit olivat kiitelleet Urpilaista Suomen "etujen ajamisesta". Nyt nuorta miestä viedään jo kovaa kyytiä kohti Helsinkiä. Työt alkavat Helsingissä ylihuomenna keskiviikkona. Hyi häpiä.
liitos, kultakaivos, ydinvoimala eikä malmitiellä pyörätietä. Haluatko sen lehteen. Vähän mietitytti miten jaksan pitkän harjoitusrupeaman keväästä kesään, mutta hyvin jaksoin. Erään tv-sarjan kuvauksiin, olen tuotantopuolella kuvauspaikkoja järjestän. Aamulla varhain sää oli parhain. (0,85 e, Elisan, DNA:n, Saunalahden ja Soneran liittymät) Tekstariin mahtuu vain 151 merkkiä.
synnytykset nähnyt perheenisä, olisit puolustanut myös synnytysosastoa.
Voi te utajärviset ja Pie-
Virkavallalle tiedoksi
PattU-ViVe pelissä
haapajoella ja arkkukarissa on useampi viritetty mopo.
Ostin laatikon valmiik-
run Sm-kisat! Tulkaa Amiksen teoriatunneille ja ottakaa mittarit mukaan...
Sisulisäkilpailuissa lau-
si poimittuja mansikoita. heinäkuuta 2012
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi
FAX: (08) 220 702 Raahen Seutu, Lukijalta, PL 61, 92101 Raahe.
Noin totesi päätä puistellen Tornionjokilaakson Overtorneån meänkielinen mies minulle jokin aika sitten. Antoisa ja opettavainen kesä. Mitä opit. Muuan vieras ihminen onneksein ruokaa toi, minut kiinni sai, pariksi päiväksi kodin
soi. Hyvin
"Sinhe menhee Suomen eurhot Kankhulan kaivhon"
pärjäsivät, aikakin tunnin Suomen tyhmää kesäaikaa jäljessä. Vaan kun koti omani ollut ei, hän minut löytöeläinkotiin vei. Ei voinut syödä. Toinen, kaiken muun esiintymisen lomassa. Nyt kun sinä lähdet pohjoisesta ja Karinkannasta, lähteekö Karinkanta sinusta. Ruotsalaiset eivät mitenkään ole sitoutuneet eteläisen Euroopan velkoihin. Valmistun ihan näillä näppäimillä, kun saan tutkielmani kirjoitettua, mediatuottajaksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Suomi ja Saksa tuntuvat olevan päämaksajia, koko Euroopan auttajia. Hyvä hillo tuli. Tuli yö ja ääneen itkin, olin peloissani. Poissa tuttu peti, koto, turvanani pimeä kolo. Joukkueen johto, mitä teette asialle?
Hyvä Vappu! Vihannin
Kallunki sitä ikäpolvea,
joka huolehtii vanhuksista, hienoa. Niitä asioita ei pidä väheksyä. Piipahdin vilkaisemassa, kuinka rajan Ruotsin puolella elellään. Lähetä se meille sähköpostissa osoitteeseen
toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
Sulassa sovussa samassa pöydässä. Kirjoita viestin alkuun ASIAARS ja sitten viestisi. Törmään niihin asioihin kaupungissakin jatkuvasti. Edellinen oli Pekkateatterissa Ilmasta rahaa -näytelmässä kesällä 2010. Monesko kesäteatteri tämä sinulle oli. Itse asiassa on käsittämätöntä millainen määrä elämän viisauksia on minuun jäänyt Siikajoelta ja Karinkannasta. Olen ylpeä juuristani.
eksyin pihaltani. Kuva: Pauli Alasaarela. Valmistuitko jo. Hauska. Kesä opetti pitkäjänteisyyttä roolihahmon rakentamiseen ja syventänyt millaisia rooleja ihminen voi tehdä. He olkoot myös ensimmäisinä maksamassa sen muun eduskuntaväen kanssa, joka antoi heille valtuudet tuollaisiin vastuuttomuuksiin. 4 | UUTISET & MIELIPIDE
PIKAPUHELU LUKIJALTA
Raahen Seutu
30. Kuhasaaliin pyynnissä olivat Aleksi ja Inka Perkiömäki. Kuva: Juha Heimovirta
Minä pieni kissatyttö,
Jaakko lähtee Stadiin
MIIA LAHTI
Siikajoen Karinkannan lahja suomalaiselle teatteri- ja elokuvamaailmalle, Jaakko Härkönen, näytteli eilen viimeisen näytöksen Oulun Työväen Näyttämön Salaa rakas -kesäteatteriesityksessä. Täällä odotan perheeni tulevan, minut takaisin kotiin hakevan.
Jos ei heitä kuitenkaan täällä näy, toivon että niin hyvin käy, jotta pian on minulla uusi perhe, jolle ottamiseni ei ole erhe, vaan he minua hoivata haluaa,
ja heille aina ystävä olla saan.
RAAHEN LÖYTÖELÄINKODILLA (PUH.0440 737 979) 23.7.2012 PIKKUINEN ODOTTAJA
TEKSTARIT
Lähetä tekstiviesti numeroon 17255. Varmaan viikottain törmään elämässä asioihin, jotka olen oppinut maalaisjärjen kautta Siikajoella. Toimitus valitsee julkaistavat mielipiteet. Millainen kesä oli Hupisaarten kesäteatterissa. Mummulta vie kielen, mie saan hyvän mielen. Ei varmasti, ei ikinä. Kuva: Toimi Perkiömäki
ASIAARS
17255
Mansikoita poimin omin voimin. Mistä tahansa ihminen on lähtenyt, hänestä voi tulla mitä tahansa. Mielestäni melko epäkorrektia käytöstä ammattimieheltä.
kehua maaseuvun ihanuutta, kun vie Raahen veronmaksajain rahat maalle. Syönti-ilo meni.
Hyvähän se Karin on
J.Törmänen huusi katsomoon TURPA KIINNI! Siinäpä tuli oppia junioreille miten käyttäydytään. Avarakatseisuutta jopa komedian tekoon. Puolet kansasta vastustaa näitä Euroopan velkojen maksuja.
EXPLICITUS
Kissan naukulaulu
Jaakko Härkönen näytteli Mauritz Stilleriä tänä kesänä. Muualla jo on! Malmitielle uskaltautuminen lähes pyöräilijän harakiri!
LUKIJAN KUVAT: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi
TEKSTARIT
Kirjoita viestin alkuun Lähetä tekstiviesti numeroon
Tässä on ilmeet kohallaan. Kuva: Paavo Silvola
LUKIJAN KUVAT
Otitko hyvän kuvan. Siinä samalla näpäyttää itseäänkin, että ei pidä ikinä unohtaa sitä mistä on lähtenyt. Kuva: Juhani Lauronen Korentojen kaunotar: okatytönkorento. Jos olisit nuori,
antaina palkintojenjaossa jakaja ilman paitaa. Olivat liian kylmiä. Mihin tiesi vie nyt
Lisäksi lapset pääsivät esimerkiksi telmimään heinäkasassa ja kokeilemaan jalkavoimiaan polkutraktorivedossa.
eläintä kysyttäessä Rasmuksen vastaus olikin selvä. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. heinäkuuta 2012
Raahen Seutu
Rakkaamme
|
Aino Maria KASTELLI
o.s. Lämmin kiitos muistamisesta.
KUTSU maanmittaustoimitukseen
Toista kertaa järjestetty Päivä Maalla -tapahtuma veti Arkkukariin Tammisen tilalle jälleen paljon vieraita. 0%) Päivi Klaavo vapaalla helmi/13 asti à 186 (170,64 ) Hannu Pihlajakoski 010 665 5169 à 110 (100,92 ) Sanna Tjäder 010 665 5122
à 82 à 65 à 51 (54,23 ) (59,63 ) Levikki 8753 (LT 2011) Irtonumero 2,00 (46,79 ) www.raahenseutu.fi
JAKELUHÄIRIÖT 0200 71400 mpm/pvm
Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv. Äidin mukaan maatilan eläimet ovat pojalle tuutuja kyllä kirjojen sivuilta, mutta kaikkia ei ole varmaankaan aiemmin tullut luonnossa nähtyä. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää.
(Eino Leino)
5
Kiittäen ja kaivaten Tuula ja Pentti Tapani ja Sisko Paula ja Matti lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. 19.03.1920 Vihanti k. Toimitusinsinööri Heikki Kössö Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimisto 040 709 9573 heikki.kosso@maanmittauslaitos.fi
www.maanmittauslaitos.fi
Neela ja Julius Keränen tykkäsivät leikkiä kaivurin ohjaimilla.
olivat saapuneet paikalle vanhempiensa Harrin ja Anne-Maaritin kanssa. 1.12.2011 Kestotilaus sis. 1,92 1,99 sis.alv. Toimitukseen osallistuminen Toimitukseen kutsutaan kaikki, joiden oikeutta toimitus välittömästi koskee. 9% (alv. alv. Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekijoitettuna os: Raahen Seutu, PL 61, 92101 RAAHE
etunimi.sukunimi@almamedia.fi
Ilmoitusvalmistus Vuosikertatilaus Aini Kanniala 010 665 5168 sis. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Mulla on hauskaa ajella traktoreilla, Julius kertoi. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti.. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Paikallisen MTK-yhdistyksen järjestämään tapahtumaan oli tuotu näytille erilaisia eläimiä ja maatilan koneita. Tämä, pikkumies sanoi ja polvistui silittämään mustaa lammasta. Kiinteistön omistajan poissaolo ei estä toimituksen suorittamista. Viime kesänä kävijämäärä ylitti tuhannen rajapyykin. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu. raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto. Kotona kylläkin perheellä on omia hevosia, joten ne ovat tulleet Rasmukselle tutuksi ihan luonnollisessa koossaan.
Uusjakotoimitus TN:o 2007-246892 Raahen kaupungissa Olkijoen ja Jokelanperän alueella Aika ja paikka Torstaina 16.elokuuta 2012 klo 10:00 Raahen kaupungin tekninen virasto, valtuustosali, Ruskatie 1, Pattijoki Toimituksen tarkoitus Toimituskokouksessa käsitellään mm. Myös tällä kertaa tuhannen raja oltiin yleisölle jaettujen ilmaisten arpojen perusteella ilmeisesti saavutettu jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman loppua. klo
18 Pattijoen kirkon 100-vuotisjuhlanäytelmän partio-osuuden harjoitukset kololla. Äidin mukaan kyse oli varmaankin lypsyroboteista, joita pystyi käymään katselemassa navetan ovelta.
010 665 5180 fax (08) 220 702 010 665 5162 010 665 5159 010 665 5158 010 665 5165 010 665 5161 010 665 5163 010 665 5164 010 665 5160 010 665 5120 010 665 5118 010 665 5173 gsm 050 562 7068
SOITA JUTTUVINKKI, UUTINEN, HAVAINTO, JUTUN JUURI!
010 665 5180
sis.alv. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Martti Törmälän kaivurin hytissä leikkineet sisarukset kertoivat molemmat pitävänsä maatilan koneista. Siipilehto s. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Oyj-konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipide- ja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Puhelimella (0700-3-91332) annetut ilmoitukset lisähintaan 1,68 /min+ppm. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. Päivä Maalla -tapahtuma oli tuttu jo viime vuodelta, ja mukava päivä haluttiin kokea tänä vuonna uudelleen. Ei tarvitse olla esityksestä aiempaa tietoa.
Raahessa asuvat Neela (5 v.) ja Julius Keränen (3 v.)
Pattijoelta paikalle saapuneet 4-vuotias Rasmus Turunen ja hänen äitinsä Anna-Riikka Turunen olivat eläinten aitausten luona katselemassa lampaita. Mää tykkään hevosista ja poneista, tyttö totesi kaivurin vipuja samalla väännellen.
PARTIO
Tervastuli
"Mää tykkään hevosista ja poneista."
Kaiken ikäiset partiolaiset huomio! Ensi torstaina 2.8. jakosuunnitelma II, tilusten käytön rajoituksesta päättäminen sekä Olkijoen Saarenniityn yksityistien tielinjauksen muutos sekä yksityistieoikeuksien muutos ja yleisesti toimituksen eteneminen vuonna 2012. 15.07.2012 Raahe Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk' on niin hellää ja hyvää. Ilmestymispäivät: maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Oyj:n kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. 23%) klo 8.30 mennessä
Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 , sis. 9% (alv. Tapahtuman suosikkiToimitus
Eniten Rasmus kertoi odottavansa robottien näkemistä. alv. Tekstissä 1,43 Takasivu 1,51 Kuolinilmoitukset 1,43 Kiitosilmoitukset (max 30 pmm) 13,01/kpl Kuvallinen onnittelu 1x40 pmm 24,39/kpl Pikkuilmoitus yksityisille 1x30 pmm 10,57/kpl Pikkuilmoitus yrityksille 1x30 22,76 Liikehakemisto 0,60
Ilmoitusten aineistot toimitettava kaksi arkipäivää ennen lehden ilmestymistä klo 14 mennessä Laskutuslisä 5,09 (sis. 2,36 2,45
Fellmanin puistokatu 4, PL 61, 92101 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Kuvat: Kim Keränen
Elämys lapsille
TAPAHTUMA Sunnuntaina järjestettiin Arkkukarissa sijaitsevalla Tammisen tilalla Päivä Maalla -tapahtuma.
KIM KERÄNEN
Toista kertaa Tuomo ja Riitta Tammisen tilalla järjestetty tapahtuma veti jälleen paikalle suuren määrän vieraita. 23%) Matkapuhelimesta 8,28 snt/puh +17,04 snt/min (alv. alv.)
@
ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi tilaukset - seurakunnat - seurat - järjestöt - opistot - partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi uutisvinkit - kirjoitukset - tulokset: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi
Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. 30. 0%) 12 kk maksuvälillä à 155 (142,20 ) 6 kk maksuvälillä à 82 (75,23 ) 4 kk maksuvälillä à 56 (51,38 ) 3 kk maksuvälillä à 43 (39,45 ) 2 kk maksuvälillä à 30 (27,52 )
010 665 5185 fax (08) 220 702 Palvelemme mape klo 816 Tilaukset Maija Heikkilä 010 665 5170 Suorajakelut Minna Lattunen 010 665 5125 Ilmoituspalvelu Myyntineuvottelijat Anne Luovi 010 665 5171 Marketta Routaniemi 010 665 5119 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen 010 665 5172 gsm 040 573 0569 Markkinointipäällikkö Pohjois-Pohjanmaa Erkki Heikkilä gsm 0400 589 430
ILMOITUSHINNAT /pmm
Juha Honkala Vesa Joensuu Vappu Kallio Maarit Kesti Mikko Määttä Tuulikki Nousiainen Sari Ohinmaa Kristiina Tuikkala Raili Viirret Uutistuottaja Nina Tuomikoski Päätoimittaja Sanna Keskinen
mv ilman alv. Traktoreiden lisäksi NeeAsiakaspalvelu
Rasmus Turunen odotti näkevänsä maatilalla robotin.
lan mieleen oli jäänyt myös muutamia hauskoja eläimiä. 1,76 1,86 1,76 16,00 30,00 13,00 28,00 0,74 väri ilman alv. 0065938636 TILAUSHINNAT alk
heinäkuuta 2012
Wimme Saaren ja Tapani Rinteen musiikki sopi täydellisesti kesäiseen alkuiltaan.
Tämän vuoden Rantajatsien pääesiintyjä oli The World Saxophone Quartet, joka esitti konsertissaan jazz-sovituksia Jimi Hendrixin sävellyksistä.
Rantajatsien molemmille illoille riitti mukavasti katsojia.
Lauantain lastenkonsertin yleisö kerääntyi heti keikan aluksi lavan eteen nauttimaan Pape ja Kasumain rytmikkäästä esityksestä.
Taipale, eli Kalle Ylitalo, Markus Väisänen, Antti Vuorenmaa ja Janne Mathlin.
Johanna Iivanainen & 1N konsertoi Fantissa perjantaina.. 6 | UUTISET
Raahen Seutu
30
Tänä kesänä Mathlin ehti soittaa entisessä kotikaupungissa toisenkin keikan, kun hän esiintyi Pekanpäivillä Boris The Conductorin riveissä.
Myös Johanna Iivanainen & 1N yhtyeen kitaristi, säveltäjä, sanoittaja Pekka Rautio
on lähtöisin Raahesta. Jos edellisen illan Kari Ikosen johtama Karikko oli viileämpää ja teknisem-
Olavi Louhivuoren johtama Oddarrang avasi festivaalin lauantai-illan hienolla konsertilla.
pää jatsia isolla J:llä, niin postrockyhtyeiden kuten Godspeed You! Black Emperor ja Thee Silver Mt. Muistikuvat 13 vuoden takaisista Rantajatseista olivat
vielä selkeät, ja mieleen oli jäänyt muun muassa se, että myös tuolloin jatsien ohjelma oli hyvä, mutta nykyistä kansainvälisempi. Erityisesti mieleen on jäänyt yksi hiukan erikoisempi Rantajatsikeikka aiemmilta vuosilta.
Pekka Rautio on esiintynyt aiemminkin Rantajatseilla eri kokoonpanoissa.
Se oli joku ranskalainen bändi, joka kiipeili Härkätorilla puuhun, Mathlin muisteli naureskellen perjantaiiltana Fantissa.
Nykyisin Helsingissä asuva Mathlin saa elantonsa musiikista, sillä keikkailun lisäksi hän myös opettaa rumpujen soittoa. Rautiolla on työn alla useita eri bändejä, ja hän kertoi tekevänsä nykyisin musiikkia myös vaimonsa Pinjan kanssa.
Kunniavieras aikoi jameihin
KIM KERÄNEN
RANTAJATSIT Vuoden 1999 Rantajatseilla yhdessä Paul Rutherfordin ja Samuli Mikkosen trion kanssa konsertoinut, ja konsertista vastikään Slam-levymerkillään Raahe '99 -levyn julkaissut George Haslam oli tänä vuonna jatsien kunniavieraana. Taipale -yhtyeen kanssa rumpali on käynyt aiemminkin Raahessa, sillä bändi esiintyi viime syksynä Rytmikellarin tiloissa. Minulla ei ole oikein vakituista yhtyettä tällä hetkellä. Mahtavaa, Rautio kommentoi myöhään lauantai-iltana tunnelmiaan jatseista ja edellisen päivän keikasta. Basisti Lasse Lindgrenin ja rumpali Louhivuoren taitavaa ja mielikuvituksellista soittoa oli mielenkiintoista seurata, Louhivuoren käyttäessä soittovälineinään vuoroin kapuloita, vispilöitä ja malletteja ja lopulta jopa nyrkkejään. Juuri settinsä lopettaneen Oddarrangin tunnelmointi ei sitä vastoin sattunut Haslamin musiikkihermoon. Yhtye tarjosi Fantin yleisölle hienoja dynaamisia vaihteluita sisältävää maalailua: vuoroin hienojen melodioiden kudelmia, vuoroin koko orkesterin voimin vyörytettyjä aggressiivisia hyökkäyksiä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen yhtye muillekin kuin jatsin ystäville.
Hyvin meni. Myös yleisön puolella hän on osallistunut Rantajatseille joitain kertoja. Yhtyeestä löytyy raahelaista väriä, sillä rumpalin tonttia hoitaa Raahesta kotoisin oleva Janne Mathlin. Olin tosi iloinen, että yleisö tuli molempina päivinä heti alkuun kuuntelemaan Wimmeä ja Oddar-
Kaikki talkootyöläiset ja festivaalijohtaja saavat Peltokankaalta suuret kiitokset tapahtuman onnistumisesta. Peltokankaan mukaan lauantain viimeisen esiinty-
jän paikalle pyrittiinkin hakemaan bändiä, joka saa illan lopuksi kunnon menot käyntiin.
Peltokangas kertoo olevansa kaiken kaikkiaan tyytyväinen tämän vuoden festivaaleihin. Järjestelyt sujuivat mukavasti, vaikka ainahan sitä pientä kömmähdystä sattuu, festivaalisihteeri toteaa ja kertoo esimerkiksi lauantain lastentapahtuman alkamisajankohdasta olleen hiukan eri tietoa eri paikoissa. 30. Mutta mitään isoa katastrofia ei järjestelyissä tai festivaalilla päässyt sattumaan.
"Pääesiintyjä The World Saxophone Quartet veti mukavasti porukkaa."
rangia. Tämän vuoden esiintyminen oli kuitenkin Raution ensimmäinen Fantissa soitettu iltakeikka. Aurinko paistoi koko viikonlopun, ja etelässä riehunut ukkosmyrskykin saavutti Raahen vasta sunnuntai-iltapäivänä. Rautio on esiintynyt jatseilla aiemminkin, ja muisteli soittaneensa aiempina vuosina muun muassa Härkätorilla ja jopa Tornitalon näköalatasanteella. Englantilaissaksofonisti muisteli, että hänen vuoden -99 keikallaan oli kuitenkin enemmän katsojia kuin tämänkertaisille jatseilla. Enemmän sellaisena freelancerina. Festivaalien järjestäjien onneksi myös sää oli tämänkertaisille Rantajatseille erittäin suosiollinen. Mathlin on soittanut aiemminkin Rantajatseilla festivaalin aloituskeikalla. Seuraavana vuonna Rantajatseilla onkin juhlavuosi, kun festivaali järjestetään jo 25. Kuvat: Kim Keränen
Rantajatsit onnistuivat hyvin
RANTAJATSIT Raahen Rantajatsien festivaalisihteeri Niko Peltokankaan mukaan festivaalien tavoitteet todennäköisesti saavutetaan.
KIM KERÄNEN
RANTAJATSIT Tämänkertaisten Rantajatsien tunnelmallisimmasta ja koskettavimmasta esityksestä vastasi rumpali Olavi Louhivuoren luotsaama Oddarrang. Hyviä suomalaisia bändejä, Haslam totesi lauantai-iltana Fantin festivaalialueella tämän vuoden festivaaleista. Ja pääesiintyjä The World Saxophone Quartet veti mukavasti porukkaa Lauantai-illan päätteeksi esiintynyt The Northern Governors puolestaan sai Fanttiin kunnon bilemeiningin aikaiseksi tanssivan yleisön täyttäessä lavan edustan. Soitan vähän siellä sun täällä. Kitaristi Lasse Sakaran Jaguar soi haikean kauniisti, ja Ilmari Pohjolan pasuuna ja Osmo Ikosen sello täydensivät tunnelmallisesti leijuvan kokonaissoundin. heinäkuuta 2012
Raahen Seutu
UUTISET |
7
Oddarrang sukelsi sielunmaisemiin
KIM KERÄNEN
The World Saxophone Quartet ja hämärtyvä kesäilta. Hyviä muusikoita, mutta ei minun tyylistäni musiikkia. kerran. Olen käynyt tosi paljon Rantajatseilla, ja olen unelmoinut, että pääsisin juuri Johanna Iivanainen & 1N:n kanssa tänne soittamaan. Emme ole vielä kävijöitä laskeneet, mutta näyttää siltä, että tavoitteessa ollaan, Peltokangas toteaa sunnuntai-iltapäivänä festivaalien purkutöiden ohessa. Hyvä ohjelma. Fantissa Haslamin omaa soittoa ei tällä kertaa kuultu, mutta myöhemmin yöllä Ruiskuhuoneen päätösjameissa mies aikoi kyllä lavalle nousta.. George Haslam esiintyi Rantajatseilla 13 vuotta sitten.
Juuret Raahessa
KIM KERÄNEN
RANTAJATSIT Tämän vuoden Rantajatseilla esiintyneissä Taipale ja Johanna Iivanainen & 1N -yhtyeissä nähtiin myös Raahesta lähtöisin olevia muusikoita. Rantajatsien perjantai-illan päätti Ruiskuhuoneella myöhään yöllä esiintynyt Taipale. Peltokankaan mukaan festivaalin yleisötavoite on ollut viime vuosina 3000 kävijää, ja rahan osalta pyrkimykse-
nä on ollut päästä omilleen. Tämän vuoden esiintyjien osalta Haslam kertoi odottavansa erityisesti The World Saxophone Quartetin juuri alkamaisillaan ollutta keikkaa. Zion jalanjäljissä kulkeva Oddarrang puolestaan vangitsi yleisön sukeltamalla syvemmälle sielua raastavan tunnelmoinnin maailmaan
Sitkeällä ja tasaväkisenkin tuntoisella, suhteellisen pitkään kestäneellä kisavedolla, köysimerkki siirtyi liminkakylästen määrärajasta yli. Neljän vedon jälkeen tilanne oli isäntäkuntajoukkueen kanssa tasan. Olen aina luullut, että vihantilaiset ovat toisilleen sukua. Siskoni on syntynyt siinä talossa, hän iloitsee. Luonteenomaisinta on esimerkiksi kävelytyyli. Köydenvedon voittajajoukkueessa olivat muka-
na Eila Ukonsaari, Pentti Jaakkonen, Marko Heikkilä ja Osmo Moilanen. Tänäkin vuonna oli helppo saada väkeä lähtemään. Vihreää Vihantilippalakkia päässään pitänyt Jouko Junnikkala mietti
Uudet perunat toivat rukiin ranteeseen
SIRPA KORTET
VIHANTI Kotiseutukeskuksen pihahiekka rullaantui kahdeksan kenkäparin alla, kun köydenvetäjät ottivat jaloillaan maatuntumaa. Tämä tieto ilahdutti Kaartisen Anjaa kovasti. Palkinnoksi voittajajoukkue sai kiertopalkinnon, kolkuttimen. Vihannin kotiseutukeskuksen yksi päärakennuksista on tuotu Mikkelän kantatilalta. Siellä olisi ollut sairaalapalvelutkin lähempänä, hän sanoo. Vihannin vanhimmat talot
Kantaväestön piirteet periytyvät Aarne Mämmelän mukaan nykyasukkaisiin. Liminkakylällä asuva Jukkolan Jaakko kuunteli Mämmelän tutkimustietoa kiinnostuneena. Aarne Mämmelän keräämät tilasto- ja tutkimustiedot kertovat, että ensimmäinen asukas Vihannin alueelle on tullut vuonna 1554. Meidän suvussa on ollut kauppiaita viidessä sukupolvessa. Vihannin nykyinen asukasluku on sama kuin 1900luvun alussa. Me kauraperäset olemme tottuneet ylittämään soita. Joukkueen kannustinmoottori, Jaakko Jukkola, jännitti katsomossa penkin päässä, miten finaalivedossa käy.
vottiin. Punaisessa kantissa on tunnistelaatta. Toinen asia, minkä hän Mikkelän suvun piirteeksi tunnistaa, on ammatinvalinta. Arpa ratkaisi finaalivedon paikat. Oltiin viime vuonna täällä myös vetämässä. Liminkakylän joukkue otti tämänvuotisen köydenvedon mestaruuden Vihannin Vesihelmijuhlassa. Koulut ehdin käydä Perukassa, vai Myllyperäksikö sitä nyt sanotaan, ennen kuin se koulu sieltä loppui, hän muistelee 1950-lukua.
Siikajokea pitkin siirtynyt savolaisasutus sai sisämaan muuttajista samoista maaalueista kilpailijoita. Kävimme yhdessä katselemassa matkamittauskiviä, Perälä muistelee. Vihannin pinta-alastahan yli 60 prosenttia on suomaata. Seitsemänkymmentä vuotta olen asunut Vihannissa, niin olen vihantilainen. Ensimmäisestä vihantilaisesta asukkaasta on Mämmelän mukaan tieto vuodelta 1554. Toinen yhdistävä tekijä on maanviljelys. Siksi me kuljemme näin, Mämmelä perustelee ja havannoillistaa korkealle nousevaa, harppovaa kävelytyyliä.
Vesihelmiviikon juhlahetkessä tuleva kuntaliitos Raahen kanssa nousi jo iltaporinoihin. Pääreitteinä kulkemiselle ovat olleet jokiuomat ja harjut. Se on varmaan tuo maasto vähän ylämäkeen, Liminkakylän joukkueen moottori Jaakko Jukkola pohti. Salintäyteinen yleisö odotti Mämmelän esitelmästä perusteluita ja saikin sanomalle selityksen. Ei siihen sen kummempaa dopingia tarvita. Sinne kulki savolaisten suolatie, hän kertoo. Uusia perunoita, voi-sipulikastetta ja silliä. Hänellä on kokemusta siitä, miltä maastokäynnit tutkijan kanssa luonnossa tuntuvat. Junnikkala tuntee kotiseutunsa kyläkulmia myöten. Nyt palataan taaksepäin, Mämmelä kertoo. Niitä on syöty ja nyt vedettiin voittoon, hän sanoi. Karhukankaassa Mämmelä tietää olevan 1600-luvulta peräisin olevan talon. Mitähän se Oulainen nyt meinaa, mieluummin sitä sinne suuntaan olisi liittynyt. Se raja on hyvin vanha, Mämmelä toteaa. Ajatusyhteys suurpitäjäaikoihin palasi Jukkolan mieleen entisvanhasista maantieteellisistä rajoista puhuttaessa. Mämmelä havainnollisti karttojen avulla, että silloisen Salon suurpitäjän eteläraja kulki Oulaisten ja Vihannin rajalla. Näin totesi vihantilaissyntyinen tutkija, Aarne Mämmelä perjantai-iltana Vihannin Vesihelmijuhlassa. Kukaan ei kieltäytynyt, Jukkola iloitsee porukastaan. Tiedossa ovat kyläkulmittain vanhimmat suvut ja talot, jonne asutus on levinnyt esimerkiksi Savosta. 8 | UUTISET
Raahen Seutu
30. Tilastojen myötä 2010luvun kuntalainen pääsee käsityksen siitä, miten asutus Vihantiin alunperin on syntynyt. Kauraperällä pitkään asunut Jouko Perälä seurasi lapsuustuttunsa esitelmää mielellään. Hän tietää kuuluvansa paikkakunnan kantaväestöön. Parempaa pitoa pohjiin tavoiteltiin myös orastavasta viheralueesta. Oudoltahan tämä tuntuu, vaikka taloudellinen tilanteen sanelemaahan liittyminen Raaheen on. Helpolla ei voitto kuitenkaan ratkennut. Vihantilaiset vetivät kanttien välistä, liminkakyläset alamaastosta. Voittajavedot tuntuivat painottuvan ruohikonpuoleiselle vetoalueelle, minkä takia paikat ar-
Voimakkaasti voittoon. Hän toivoi, että naapurikunnan joukkue nähdään köydenvetotapahtumassa ensi kesänäkin. Mämmelää kuunnellessaan Mikkelä vakuuttui siitä, että tietyn alueen ihmisiä saattaa yhdistää juuri kävelytyyli. Valtiohan sen ohjaa, että näin pitää toimia. Kantasukuja on viitisenkymmentä, hän sanoo. Mämmelän tutkimukset paljastavat, että silloiseen Salon suurkuntaan kuuluneet ovat tavoitelleet jo 1600-luvulla yhteyttä Raaheen. Aarne Mämmelän kokoamiin tarinoihin on tallentunut esimerkkejä heimoriidoista ja kiistoja metsästysmaiden rajoista sekä kirkon paikasta. Mielellään siis kilpailemassa, Kaartinen sanoi.. Jaakko Jukkola paljasti, millä eväillä joukkueen ranteisiin oli saatu ruista. kotikuntansa tulevaisuutta Ukonkantin kulmilla. Tiedä vaikka minulla onkin täällä sukulaisia, Kiuruvedeltä kotoisin oleva Kaartinen pohtii.
Asutushistoriasta perillä. Lumimetsässä syntyneelle ja siellä lapsuutensa viettäneelle Sinikka Mikkelälle perimätieto vihantilaisuuden kehittymisestä oli tuttua kuultavaa. Kaartisen Anja Kotiseutuyhdistyksestä heitti porukalle jo uuden haasteen. Vesihelmijuhlan huipennukseen vihantilaisten vastustajaksi haastettu Liminkakylän joukkue veti lopulta voimakkaimmin. Se näkyy nykyäänkin nuoressa polvessa, Mikkelä pohtii. Kuvat: Sirpa Kortet
pääsivät osaksi jo Suomen ensimmäistä yleiskarttaa. Raahessa oli satama. heinäkuuta 2012
Historia peilautuu nyky-Vihantiin
VIHANTI Kävelytyylistä ja ammatinvalinnoista näkyvät esi-isien perinteet.
SIRPA KORTET
Vihanti on palaamassa juurilleen
Pitele nenänpäässäsi kiinni parimetristä narunpätkää, johon on
3. 3. Harjoita etäisyyttä.
kiinnitetty värikkäitä helmiä tai pyykkipoikia. Punahiuksisilla pisamia on muita enemmän.
MUISTA
Tee alla olevat harjoitukset muutaman kerran viikossa. 1. Avaa lopuksi silmäsi varovasti räpytellen.
Laiskaa silmää voi treenata vaikkapa rikkinäisillä kehyksillä, joiden keskelle kiinnitetään kaksi eriväristä pahvinpalaa. Pidä silmät kiinni ja heilauta kädet kasvoillesi. Liikuta päätäsi ja tiedosta pahvin reunoilla vilkkuva ympäristö. Kierrä yläkroppaa mukana. Treenaa ääreisnäkökenttääsi. Peitä yksi silmä kämmenelläsi. Silmän nopeat liikkeet, eli sakkadit, vahvistuvat. Teippaa pahvi otsaasi. Siirrä pahvia myös sivusuun-
2. Asetu seisomaan ulkona puolivarjoon vaikkapa puun alle, kasvot aurinkoa kohti. 2. Näyttääkö naru laihalta x-kirjaimelta. Anna verkkokalvoillesi aurinkokylpy. Jumppaa silmän lihaksia. Peitä silmäsi. 1. Peitä silmäsi.
"Räpsytys synnyttää rodopsiinia, eli näkopurppuraa, joka vahvistaa kontrastien ja värien näkemistä."
TEE NÄMÄ MUUTAMAN KERRAN VIIKOSSA
PISAMAT Pisamat ovat ihmisen iholla esiintyvä pigmenttihäiriö, jonka aiheuttaa muun muassa auringosta tuleva säteily. Kävele huonetta ympäri ensin varoen, sitten reippaammin. 30. 010 665 5130 tai 010 665 5118
Jumppaa silmät näkeviksi
VAIHTOEHTO Liki-, kauko- ja ikänäköä voi parantaa ilman silmälaseja ja leikkauksia silmjumpalla. Pyydä kaveria auttamaan. Älä jännitä hartioitasi. Muista räpsytys etenkin silloin, kun tuijotat tietokoneruutua. Sulje silmät. Räpsytys synnyttää rodopsiinia, eli näköpurppuraa, joka vahvistaa kontrastien ja värien näkemistä. Räpsyttele kevyesti ja rennosti.
2. Alexander-tekniikka harjoittaa ryhtiä ja sitä käytetään muun muassa äänenkäyttö- ja stressiongelmien sekä esiintymisjännityksen korjaamiseen. Jatka pari minuuttia. Osutko?
miljoona ihmistä kuolee maailmassa vuosittain ennenaikaisesti liikkumisen puutteen vuoksi
5. Tutkijat ovat viime aikoina havainneet, että tietyt luonteenpiirteetkin tuovat lisää elinvuosia, kertoo Huffington Post ja Ilta-Sanomat. Alexander-tekniikan opettajakoulun pääopettaja Enni Lakkala näyttää esimerkkiä. Tarkenna katseesi yhteen helmeen kerrallaan. Niitä esiintyy kasvoissa, mutta myös muualla kehossa. 2. Jatka parin minuutin ajan ja toista kohta 2. Anna verkkokalvoillesi aurinkokylpy.
3. Anna kämmensyrjän koskea nenän reunaa ja sormien olla ristikkäin otsan päällä. 3. Tutkimuksissa on saatu selvää näyttöä siitä, että onnelliseksi itsensä tuntevat elävät pitempään kuin muut. Tunnollisilla ihmisillä on tapana elää terveellisesti ja välttää riskejä. Jumppaa silmän lihaksia.
nassa ja liehuta sitä kuin viuhkaa. Liikuttele värikästä pahvinpalaa edestakaisin toisen silmäsi edessä kuin soittaisit trumpettia. Räpsyttele kevyesti ja rennosti. Vahvat sosiaaliset suhteet tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle. Anna muiden ais-
1. Sen vuoksi heidän on helpompi käsitellä esimerkiksi stressaavia tilanteita.
TIESITKÖ?
TEE NÄMÄ PÄIVITTÄIN
Pisamat johtuvat pigmenttihäiriöstä
RAAHEN SEUTU
1. Pisamat ovat myös perinnöllisiä. Harjoita etäisyyttä. He myös valitsevat järkevästi seuransa niin kumppaninsa kuin ystävänsä ja työkaverinsa. Treenaa ääreisnäkökenttääsi.
tien tarkentua. Älä paina. Pidä ryhti suorana ja hengitä rauhallisesti. heinäkuuta 2012
Raahen Seutu
|
9
hyvä olo
terveys, ravinto, itsensä hoitaminen www.raahenseutu.fi
Raahen Seutu, PL 61, 92101 Raahe toimitus.raahenseutu@almamedia.fi p. Koske valitsemaasi helmeen. Ulospäinsuuntautuneet ovat yleensä vähemmän neuroottisia kuin muut. Keskity tarkkuuden lisäksi väreihin, hahmoihin, liikkeeseen ja syvyyteen.
SOLJA VIRKKUNEN
VINKKI
Luonne vaikuttaa pitkäikäisyyteen
RAAHEN SEUTU
Alexander-opettaja Hannele Kiikkala näyttää, kuinka harjoittelu onnistuu.
Tee kolmen harjoituksen sarja päivittäin. Kuvat: Aino Salmi
SELVITYS Ihmisen elinikään vaikuttavat elämäntavat, kuten terveellinen ruokavalio ja tupakoimattomuus. Leikkaa pahvista musta suorakaide ja siihen halkio nenälle. Säännöllinen nauraminen ja positiivinen elämänasenne pitävät ihmisen terveenä. Mitä näet pimeydessä. Samalla kyynelneste voitelee silmän pintaa. Käännä päätä sivulta toiselle siten, että silmät ovat vuorotellen varjossa ja vuorotellen auringossa. Katso eteenpäin. Toista toisella silmällä. Tämän vuoksi pisamat yleensä häviävät talven ajaksi ja voimistuvat jälleen keväällä
Muutoksen tuulia. 16.23 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. Marcus Wesson tuomittiin yhdeksästä murhasta ja lukuisista raiskauksista, joiden kohteena oli hänen oma perheensä. 13.00 Skandaali tyttökoulussa (S). 20.00 Gossip Girl (12). 1.30 Tarkka-ampujat. Paluu paratiisiin. Saalistaja. 7.31 Pikku prinsessa: Minä en tahdo kylpyyn. 13.25 SVT: Från Sverige till himlen. 20.30 Yle Uutiset. 12.30 Kauppojen kuningatar: Hyväntekeväisyys kunniaan. Veriveljet. 19.00 Poliisit. Kooste. 6.25 Nousutahdit. (Suomi 1960). 22.00 Jälkiä jättämättä (16). 18.00 Kootut selitykset: Tempera. 8.50 Lentävät lääkärit (7). 17.20 Supertehtaat: Lamborghini. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 9.30 Best direct. 16.30 Lääkärit. 17.00 Lemmen viemää (7). 21.00 Criminal Minds. Poikaystävän pulskistama Alex. 21.00 Nines (12). Intialainen murhenäytelmä. 11.00 SVT: 24 Vision. 21.55 Elokuva: Haku päällä. 17.45 Suomi-tytöt New Yorkissa. 9.00 Lemmen viemää (7). Psykologinen suspensetrilleri. 22.35 Sinkkuelämää (12). 21.00 JIM D Rikos: Karkureiden tarinat (16). 10.00 Salsa tekee hyvää. 9.00 Kaikenlaista kaupan. 22.20 Päivän sää. 16.00 Tarzan. 10.10 Extremen maailma. 23.55 Ally McBeal. 22.35 5D: Alapää uusiksi. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 12.15 Kiinan moderni historia. 22.08 Lontoon olympiakisat: 3. 18.15 Viikon luontoääni: turkinkyyhky. 19.30 TV-nytt. 20.57 Keno. 23.45 Elokuva: Sähköputkimies. 1.30 Aavekuiskaaja (12). Helena on koston jumalatar. 13.30 Start! 14.00 Yli esteiden. Dokumentissa tavataan aikuisten salsanharrastajien ryhmä New Yorkin Harlemissa. 14.25 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 2/26. Ville Talola lukee 1. 18.45 Nelosen uutiset. 6.15 Aamuhartaus. 10.30 SVT: OS Magasin: London Live. 8.15 Ykkösaamu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. Taistelu ruumiista. 11.05 Yle News. 20.30 UMO Live! 21.15 Kultakuume. 17.00 Trinny & Susannah Hollannissa. 1.00 Voittosoitto. Naisten lentopallon alkusarjaa Italia Japani.
NELONEN
6.0010.40 Älypää-TV. 1/2 Maa. 12.30 MTV3 Chat Space Programme. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.40 Eläintenpelastustiimi. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla: kamarimusiikkia Wienistä. 6.53 Leijulaakso. 2.203.10 Täyskäännös.
YLE RADIO 1
6.00 Yle Uutiset. 14.55 Conan. 18.30 Hartaita säveliä. 7.58 Töötti ja Pulteri. 18.30 Lontoon olympiakisat: 3. 22.00 Panttilainaamo. 0.405.50 Yön AVA.
LIV
9.05 Neulontakerho. 14.55 Syömällä seksikkääksi. 16.10 Huippumalli haussa. 19.00 Prisma: Elävä maapallo. 30. Vilja askartelee pahvista harjan. 19.00 Valehtelevat viettelijät (12). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Pojat. Musta kostolista. 8.21 Sherlock Jakki. 18.00 Leipomounelmia. 16.30 Vutti vuugle (S). 0.00 SVT: Aktuellt. Futisruokaa. 12.00 Ostos-TV. 15.40 Hain saalistajat. 0.00 Poliisit. kilpailupäivä. (La mariée était en noir, Ranska 1967). 18.55 Nelosen sää. 20.00 Mitta on täysi talous. 5/8: Raaka-aineet. 12.55 Murhaava arkisto: Presidentti Ståhlbergin muilutuksesta 30 vuotta. Sub klo 21.00
Koleat viettelykset
Francois Truffaut'n ohjaama Morsian pukeutui mustaan (1967) on puuttuva lenkki Alfred Hitchcockin klassikkojännäreiden ja Quentin Tarantinon Kill Billin välistä. 20.30 Tulli. kilpailupäivä. 18.00 Suurin pudottaja. 7.15 Aamusoitto. 3.206.00 Älypää kuvavisa.. 23.150.10 Kotikatsomo: Ilonen talo (16). 11.57 Päivän mietelause. Phil (12). Henning Kvitnes. 17.30 Kolmas kivi auringosta. Tappava yhdistelmä. 17.00 17.10 Nelosen sää. 20.30 Iholla (S). 7.42 Humps. 16.30 Salatut elämät. Sunil, neljäs viikko. 2.05 SVT: Fångad. Häviäjän paluu. Rotat hylkäävät laivan. LUPAhanke. 19.30 Karavaanarit. 8.009.00 Voittosoitto. 17.50 Lapset puhuvat. 10.00 Yle Uutiset. Miesten ilmakiväärifinaali, naisten koripallon alkusarjaa Tshekki Turkki, beach volleyn alkusarjaa. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.05 Mentalist (12). 18.00 Carstenin ja Gitten kaverihuvila. 13.25 Elokuva: Pallo jalkaan miljonäärille. 3.256.00 Älypää-TV.
SUB
6.00 SubChat. 18.30 Pokka pitää (S). 17.00 80-luku: Minä olen muistanut. Espoo. (The Nines, USA 2007). 1.30 SVT: Johnny och Johanna. 14.00 Madagascarin pingviinit (S). Volttilentoa. 11.40 Market Kitchen. 10.25 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 9.40 Matkakassi. 18.00 70's show. 15.55 Yle News. 0.50 House (12). 22.50 New Jerseyn täydelliset naiset. Sankariveli. Kunto nousee, mutta joidenkin tulevien maratoonareiden painon olisi syytä laskea. (U) 15.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 0.30 Poliisit. 6.05 Hartaita säveliä. Mv. kilpailupäivä. 11.00 Ostos-TV. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 17.00 Kalajoen hiekat. 18.30 Bukowskin aarteet. 2.30 SVT: Vem vet mest. 10.05 Historian ääniä. 23.00 Sinkkuelämää (12). (U) 9.55 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 17.55 TV-nytt. 0.30 Pelkokerroin. 9.3010.25 Suurin pudottaja. Dokumentti. 21.00 Onnen kauppaa. 19.10 Lentoturmatutkinta. Kohokohdat aamun Huomenta Suomesta. 12.00 Puutarhaunelmia. 20.30 Tähtäimessä maraton. 15.15 Huomenta Suomen parhaat. Kuka rikkoi rouva Ketun koneen. 1952 kuvattu katsaus Käpylän kisakylään ja harjoitteleviin urheilijoihin. Uintifinaaleja. Miesten joukkuetelinevoimistelufinaali. 15.00 Yle Uutiset. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 4/6: Harjoittelua hankien keskellä. 23.15 Nelosen uutiset. 11.10 Ylvingenin saari. 18.00 Lontoon olympiakisat: 3. 14.30 Mahdoton illallinen. Kukkataiteilija Jouni Seppäsen kotipuutarha. 16.30 Hetki ennen tuhoa: 9/11. 20.00 Terapiassa (7). 19.40 Lontoon olympiakisat: 3. N: Jeanne Moreau. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 2.006.00 MTV3 Chat.
YLE TEEMA
4.00 Teematieto. Espoo. 22.05 Yle Uutiset. Muhkea esiintymispalkkio. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 18.50 Iltahartaus. Osa 1530. 6.55 Aamusää. Tuulten kuningas. 18.30 70's show. Suoraan pakkasesta kouraistussa leffassa Jeanne Moreau viettelee ja surmaa miehiä ennalta tekemänsä listan mukaan. kilpailupäivä. Mervi ja Christian Wennerstrand asuvat laivassa. 11.15 Neljät häät Britanniassa. 17.00 17.00 Salatut elämät. 7.25 Huomenta Suomen Kesäaamu. 9.05 Muistojen bulevardi. Forest Whitaker jätti ohjaajaksi ryhdyttyään tälläkin kertaa rosot pihalle ja terävät kulmat liiteriin. 14.40 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 23.30 Frasier. 15.00 Yle Uutiset. Perennapuutarha Kainuussa. 23.55 Lähimmäistesti. 23.25 Nelosen sää. Täällä vartioi Al. 19.45 Lontoon olympiakisat: 3. 22.00 Illallissota. Sulkapallon ensimmäistä kierrosta. Johnny ja Kati, osa 4. 8.20 Galaxi. Edin kosiomenot. 18.45 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7). 14.4014.50 Lii-Filmin katsaus 026 (S). 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia osa 416. 2.15 Penn & Teller (16). 10.50 Päivän kasvo. kilpailupäivä. 7.45 Hartaita säveliä. 0.00 South Park (12). 8.10 Lentokentällä. Riita keskuspuistossa. 14.55 Pisara. 10.20 Lontoon olympiakisat: 3. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Wessonin perheen naiset. kilpailupäivä. 17.35 Kokin vapaapäivä. 10.00 Voittosoitto. 10.00 Vanessa ja pikkuväki. 3.004.00 SVT: Att döda en ren.
Miehiä miettimässä
Haku päällä (1995) on maitosuklaanpehmeätä ja -makeata viihdettä, Whitney Houston, Angela Bassett ja ystävät puivat enimmäkseen epäonnisia miessuhteitaan. Osa 22. 2.40 Smash Cuts (12). Hieman David Lynch -henkisessä mysteerissä samat näyttelijät vetävät eri rooleja kolmessa, osin ristiin menevässä episodissa. 0.30 SVT: 24 Vision. 23.10 Yöklassinen.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 23.250.55 Lontoon olympiakisat: Illan ottelu. 21.30 Dokumenttiprojekti: Talouden madonluvut. 12.30 Pieni pariskunta. 21.30 T.i.l.a. 7.05 SVT: Sportspegeln. kilpailupäivä. 15.55 Lontoon olympiakisat: 3. 15.40 Lapsuuteni luuserina (7). Vieraina ovat hänen vaimonsa ja kaksi tytärtään. 15.20 Kodin rakennusurakka. 14.00 Voittosoitto. 11.00 Ostos-tv. N: Ryan Reynolds, Hope Davis, Melissa McCarthy, Elle Fanning, David Denman. 9.30 10 kirjaa vallasta. Äänestysintoa. 6.56 Päivän mietelause. 13.05 Navigare. 16.10 Voittosoitto. 8.33 POPsis! Kokki Anu valmistaa kiinalaisen aterian riisinuudeleista, possusta ja vokkivihanneksista. 7.18 Metkat Mesiläiset. 12.30 Tohtorit (7). Jarkon ja Isabellan rakkauden hedelmä onkin hapan. 20.30 Huutokaupan metsästäjät: Texas. Yle Uutiset ja sää. 16.15 Anthony Bourdain maailmalla. 17.15 Pulmuset. 13.05 Miten löytää kunnon mies. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. Miro avaa salaisuuksien padon. 1.45 Supernatural (16). 10.50 Martha Stewart Show. 21.00 21.30 Lontoon olympiakisat: 3. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.25 Piilokamera. 10.55 Koirakuiskaaja. 11.40 Voittosoitto. Nyt reppu jupiset riimisi rupiset. 18.00 Top Chef. Robert ja Mimosa jäätelömyyjinä huvipuistossa. Voima jyllää. Sunil näkee hämmentävää samankaltaisuutta poikansa suhteessa Juliaan ja eräässä omassa suhteessaan, joka hänellä oli vuosia sitten. 0.45 SVT: OS Magasin: London Live. Franz Krommer: Pianokvartetto Es-duuri (Jouko Laivuori, piano, Emma Vähälä, viulu, Olli Kilpiö, alttoviulu, ja Mikko Ivars, sello). Vantaa. 13.00 Tekarijengi tempaisee. Iltapäivätee kisastudiossa, naisten 57 kg ja miesten 73 kg judofinaalit, tenniksen toista kierrosta. Caineville, Utah. 20.55 Urheiluruutu. 23.35 Sinkkuelämää (12). 11.10 SVT: Programtablå. Suolaa haavoille. 1/6. Fox klo 21.55 PEKKA ERONEN
JIM
6.009.35 Älypää kuvavisa. kilpailupäivä. Chuck vastaan kilpakosija. 13.15 Nikon Grilli. 22.25 Tulosruutu. Rusettimurha. kilpailupäivä. Osa 1531. 17.15 Martha Stewart Show. O: Francois Truffaut. 22.00 Kino: Morsian pukeutui mustaan (16). 23.40 Bukowskin aarteet. 19.00 Ihmemies MacGyver. Pastori Hannu Varkki ja tutkija Aura Nortomaa. 0.23 SVT: ABC. 1.206.05 Älypää-TV.
YLE FEM
7.00 SVT: Rapport. 2.30 Dr. Katri Niskanen. 20.55 Smash. 19.30 Poliisit. Haukut humppakahvoista. Mooseksen kirjaa. Uinnin alkueriä, soudun alkueriä. 16.00 Unelmista totta. 15.05 Kultakuume. Sininen ja musta joukkue taistelevat kiivaasti haasteessa, jonka voittona on kirjeitä kotoa. 23.00 Chuck. 20.00 Krokotiilimies. 21.00 Sinkkuillallinen. Erosta allikkoon. 14.10 Waverly Placen velhot (7). Marcus Wesson teki oman tyttärensä kanssa kaksi lasta ja myöhemmin murhasi heidät. heinäkuuta 2012
Raahen Seutu
MAANANTAI | 11
TELEVISIO
ELÄVÄ MAAPALLO Minkälaiset voimat jylläävät maapallon ytimessä. Uintifinaaleja. N: Liisa Nevalainen, Elsa Turakainen, Elina Salo, Hilkka Helinä, Martti Romppainen. 23.00 Nelonen Pro esittää: MotoGP: Laguna Seca, USA. 3.056.00 SubChat.
Kummaa peliä yhdeksiköstä
John Augustin ohjaama Nines (2007) ei ole ensimmäinen numeropakkomielteinen elokuva viime vuosilta, mutta paras ja pyörryttävin se ainakin on. 19.03 Radioteatteri esittää: Mate Matisic: Nainen ja ruumis. Siinan kanssa katsellaan Max ja Meeri, Ystäväkirja, Ruusulaakson Roosa, Runoretki, Stella ja Sami, Riku ja Rami sekä Hupsis. 17.30 Salatut elämät. 22.05 Aikamme suomalaista musiikkia. 18.20 Päivän kasvo. Louis Spohr: Kuusi saksalaista laulua (Tuuli Lindeberg, sopraano, Kullervo Kojo, klarinetti, ja Jouko Laivuori, piano). 15.30 Hulluna häämekkoihin. 8.00 Yle Uutiset ja sää. TV1 klo 19
MAANANTAI 30.7.
TV1
6.55 Ylen aamu-tv. Lazy Sunday, Itchycoo Park, All or Nothing, Whatcha Gonna Do About It, Tin Soldier. 13.55 Lontoon olympiakisat: 3. 18.10 STT Uutiset. Osa 3/3.
Nimipäivät: Asta
MTV3
6.00 MTV3 Chat. O: John August. 19.30 New Jerseyn täydelliset naiset. Koostejakso. Alakuloa. 19.15 Tulosruutu. 18.05 Anthony Bourdain maailmalla. Ranskalaisohjaajan kunnianosoitus Alfred Hitchcockille on trilleri naisesta, joka menettää miehensä hääpäivänään ja kostaa tämän surmaajille. 2.50 Navigare. 1.20 JIM D Henkilökuva: Firenzen hirviö. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Uusi elämä maalla. 15.00 Grand Designs Extra. 22.30 Villit nettivideot (16). Vantaa. 16.55 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Kausi 3, jakso 38. Yle Teema klo 22.00
FOX
14.00 24Kitchen: Makujen lähteillä. Kausi 3, jakso 37. Lea joutuu TV-väittelyssä kiistelemään patavanhoillisen lehtimiehen kanssa. kilpailupäivä. Lopun alku. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.00 Sinkkuelämää (12). Osa 5/8: Kiinan kirjallisuus ja taide. 11.00 Säveleitä. O: Edvin Laine. 12.00 Lontoon olympiakisat: 3. 8.35 Kaikenlaista kaupan. Kostoa janoava rikollinen yrittää tappaa kaikki, jotka tutkivat hänen tekosiaan. 18.20 Ally McBeal. Perheväkivallan uhriksi joutunut sisukas pienen tytön äiti katoaa vuonna 1985. 12.10 Äidin stailauspäivä. 19.25 Päivän sää. 7.26 Aistit: Tunto. Bundyjen kotiin murtautuu rosvo ja Al puolustaa kotiaan sankarin elkein. 19.30 South Park (12). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.45 Isän suusta. 1.00 Pulmuset. 14.40 Uusi elämä maalla. kilpailupäivä. Käsityöläisen puutarha Tuusulassa. 23.10 Yle Uutiset. 21.00 21.00 Good Wife (12). 11.00 Yle Uutiset. 0.40 The Walking Dead. 18.14 Kierroksilla: Salamavihjeet. 9.00 Yle Uutiset. Kadonnut viba/ Viidakon laki. 17.05 Maistuva New York. 16.15 Faunin iltapäivä. 17.55 Etsivä Lea Sommer (12). 12.35 Moottoripyöräilyn maailma. Mieliteko saa vallan. 18.22 Nuusku ja Viksu. Lastenleikkiä. 14.00 Tyylin oppitunnit. 22.35 Aina vaarassa (7). Reportaasi kadonneen kanteleperinteen elvyttämisestä. Vanhassa vara parempi. 20.00 Häät sulhasen tapaan Suomi. Anton Webern: Neljä kappaletta op.7 (Pasi Eerikäinen, viulu, ja Jouko Laivuori, piano). 20.00 Huvila & Huussi. 0.10 Liv D: Stacey ja lapsisotilaat. 1.301.55 Family Guy.
Esko heläyttää
Porvoolainen pikkukaupunkinostalgia ja nuoren Esko Salmisen serenadi hellyttävät Edvin Laineen komediassa Skandaali tyttökoulussa (1960). Osa 174. Vuonna 1965 perustettu lontoolaisyhtye kukoisti vain vähän aikaa. Osa 1529. Veren maku suussa. 21.00 Britit tulevat: Small Faces. Selkokielisempääkin viihdettä on kyllä tällä viikolla tarjolla. Kaikki vihaavat Tipu Tilavaa. 19.05 Häähullut. 16.00 Etelän kaunottaret. 18.30 Nigellan uudet herkut. 21.00 21.00 Todistettavasti syyllinen (12). Jerusalem-kaksinaisuus. 23.35 Vihjeet hukassa (12). 14.30 Ilme nuoremmaksi Britannia. Tuleva morsian. 12.00 SVT: Det stora hjortronkriget. 21.00 21.00 A-studio: Vienan kannel. 11.15 SVT: En sång om glädje. 18.00 Leila leipoo. Uudet tiimit punnituksessa. Poikiva lehmä, kujakissa poikasineen ja loukkaantunut koiranpentu kaipaavat kipeästi apua, ja korkealle puuhun paennut koala täytyy pelastaa. 20.00 Jazzradio. 15.25 Ratula. 13.00 Klassista kahteen. 21.00 T.i.l.a. 9.30 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 9.35 Maailmanmenoa: Papukaija vesisuksilla. 14.10 Lontoon olympiakisat: 3. 19.50 Euroopan tiede. 7.50 Aamuhartaus. 13.30 Fantastiset farmarit. 22.0023.59 Lontoon olympiakisat: 3. Kun mies samana iltana surmataan, ryhtyy Lea tutkimaan murhaa vanavedessään outo ihailija. Johnny ja Kati, osa 3. TV1 klo 13.00
TV5
7.35 Pallon viemää. 0.30 Rillit huurussa (12). 17.00 17.00 Lontoon olympiakisat: 3. 19.55 Arkisto: Kiltti poika. kilpailupäivä. 11.4011.55 Minun maisemani. Miesten 10 m synkrouimahyppyfinaali. 11.30 Ostos-TV. 14.15 Sisustuksen maailma. Nainen löytyy joukkohaudasta metsän keskeltä ja Lilly ryhmineen pääsee sarjamurhaajan jäljille. 10.30 Ostos-TV. 15.30 Grand Designs unelma-asunnot. 17.20 Kulttuuritunti: Eeva Luotosen kirjahistoria. 21.00 Elokuva: Kämppikset. Legendaarinen tapaaminen. 1.15 SVT: Lilla Sportspegeln. Elina Salo kuuluu tyttökoulun oppilaisiin, joita johtaja Liisa Nevalainen kyttää nuttura piukalla. 10.00 Muodinluojat. 9/10. 12.25 SVT: Dokument inifrån: Medaljens pris. Siniset ja mustat. Alexandra, Sara ja Minna käyvät golfaamassa ja lähtevät Keskuspuistoon retkelle, joka päättyy riitaan. 15.10 Lapseni on tähtiainesta. 19.00 Pahimmat turistihuijaukset (7). 23.434.00 Teematietos.
ARVIOT
TV2
6.50 PIKKU KAKKONEN. 20.30 Häät sulhasen tapaan Suomi. 7.50 Neppajymykerho. Motiivia ei ole vaikeata arvata. kilpailupäivä
Hyvin on kisat menneet. Samaa vaatii myös onnistunut kilpailusuoritus. Tuli onnistumisia useilta ja eilen oli kuusi eri urheilijaa mitaleilla, totesi Saloisten Salaman valmentaja Markku Tuomaala sunnuntaina. Kartturina toimivalle Mervi Pesoselle kartan lukeminen ei ole outoa. Tässä yhdistyy suunnistus ja autoilu. Auto on Saksan tuontia ja aivan normipeli. Salaman menestystä lajissa täydensi Roope Tanskala kolmannella sijallaan. Sinänsä hyvä, kun ei ole harjoitellut, vaan pelannut pesistä. 12-vuotiaiden poikien sarjassa Saloisten Salaman Waltteri Pajari heitti kiekkoa 21 metrin tuntumaan ja vei voiton. 20,88 on oma ennätys. Raahen Urheiluautoilijoiden pari otti Cluokan voiton. Keli on ollut aivan loistava. neljällä hypyllään kolmen sentin sisään. Autossa on kriittisissä paikoissa panssarit ja
Molemmat raahelaisparit olivat liikkeellä varsin rennolla mielellä. Pituudessa Sakari Lehtola oli selkeä ykkönen jättäen eroa kakkoseen yli 40 senttiä. Raahen Vesan Iivo Virranniemi pinkoi satasella 12,43 ja jätti tiukassa kisassa Saloisten Salaman Sakari Lehtolan kakkoseksi. Lehtola hyppäsi tasaisesti onnistuneella
Sunnuntaina vastaan tuli kaksi Pyhäjoen Wirtaa edustavat 9-vuotiaat Tommi Slidén ja Viljami Kunnasmäki. Ihan hyvin on mennyt. Koivuluodon kentällä riitti viikonloppuna toimintaa, kun vajaa 300 urheilijaa kisasi eri lajeissa. Urheilijat ovat tehneet hyviä tuloksia ja omia en-
Saloisten Salaman Waltteri Pajari oli yksi Raahen alueen sisulisähuipentuman lajivoittajista. Tutustumislisenssi palasi lajiin. Kisojen onneksi viikonlopun sää jaksoi pysyä hyvänä melkein loppuun asti. Yhdistetty hirvenpyynti ja suunnistusauto, kertoo Teemu Pesonen. Kuvat: Roy V
Raahen Vesan Arttu Heilala on Suomen nopein 9-vuotias 40 metrillä ja kisoista tuli odotettu voitto.
17-vuotiaiden poikien avauspäivänä Raahe sai kaksi piirimestaria. Oma ennätys. Lähdetään katsomaan millaista on numerolappu rinnassa. heinäkuuta 2012
URHEILU
www.raahenseutu.fi
Nuoret yleisurheilijat täyttivät Koivuluodon
ROY VIITANEN
YLEISURHEILU Raahen alueen yleisurheilijat nousivat useaan otteeseen palkintopallille sisulisähuipentumassa ja 17-vuotiaiden PM-kisoissa. Pitää varmaan asettaa uusi tavoite, sanoi Virranniemi. Alemmissa luokissa kartturilla on kuskia suurempi merkitys hy-. Aloittelijat pääsee kokeilemaan. Hirveän isot kiitokset kaikille, sanoi Kortessalo. 12,50 oli tavoitteena tälle kaudelle. Etukäteen vähän jännitti, että saadaanko riittävästi, kun on lomia ja muita esteitä. Uutta nousua omalta osaltaan olivat edesauttamassa Raahen osakilpailuun osallistuneet kokkolalaistunut Pasi Kylmälä ja raahelainen Harri Lukkarila. raahenseutu.fi
AUTOURHEILU Yli kolmekymmentä paria osallistui Raahessa ajettuun Hanaa!-sarjan ensimmäiseen osakilpailuun.
ROY VIITANEN
Suunnistusta au
Neljän vuoden harjoitusajojen jälkeen virallisen autosuunnistuskilpailun ajaminen Raahessa oli luonnollinen jatko uudelleen toimintaan virinneelle moottoriurheilulajille. Kiekonheitossa kaikki on mukavaa, kommentoi Pajari palkintojen jaon jälkeen.
Mervi Pesonen sai lähtöpaikalla kartan ja Teemu odottaa ajo-ohjeita kartturiltaan. Myös Keski-Korsun Pertin ja Peten merkitys on suuri, listaa Seppo Vainikainen Oulun Moottoriurheilijoista syitä lajin uudelle nousulle.
Hannu Lehtimäki oli käyttänyt 200 tuntia auton korjaamiseen ja kisapaikalla tehtiin vielä viimeiset korjaukset.
viime yönä saatiin muutamat mittarit asennettua, toteaa kaksikko ensimmäisen kilpailunsa alla. Samaa tunnelmaa saattoi havaita myös trailerialueella. Numerolappu oli auton takalasissa, mutta paineita ei näyttänyt tulevan Suzukin sisälle asti. 12 |
Raahen Seutu
30. Kuvat: Roy Viitanen
nätyksiä, kommentoi Raahen Vesan nuorisopäällikkö Minna Kortessalo. Kisojen järjestelyistä vastasi Raahen Vesa. Paras kantoi 559. Ovat olleet aivan loistavasti mukana. Sunnuntaina suhteet yläilmoihin katkesivat hetkeksi sadekuuron piiskatessa vettä. Juttu kulkee kilpaparien kesken rennosti ja kaikki ovat kuin suurta perhettä. Sai miehen mukaan suunnistamaan, kun on auto mukana, naureskelee Mervi Pesonen.
Etualalla Saloisten Salaman Sakari Lehtola ja Raahen Vesan Iivo Virranniemi pinkaisivat vauhtiin M17-sarjan satasella.
Raahessakin oli takavuosina varsin virkeää toimintaa. Heitän kiekkoa ja keihästä. Taustalla on perinteisempää suunnistusta. Justiin heitettiin keihästä. Raahen Vesan, Saloisten Salaman, Pyhäjoen Wirran ja Vihannin Urheilijoiden yhteinen saalis kilpailuissa oli kymmeniä eri värisiä mitaleita. Toista kertaa kisanneet raahelaiset Merja ja Teemu Pesonen sijoittuivat kolmanneksi. Eilen tuli kuulasta hopeaa, kertoilivat Tommi ja Viljami hyvätuulisina kisatunnelmiaan
Sisulisähuipentuman ja 17-vuotiaiden PM-kisojen kaikki tulokset Raahen Seudun verkkolehdessä www. Minna Kortessalo jakoi kiitoksia mukana olleille toimitsijoille
Meidän peli näytti ehkä lannistuneelta, mutta ei tänään ollut mitään jakoja. Vielä tylymmin kävi Sami Aholan tulosveikkaukselle. Tärkeät pisteet. Ylemmissä luokissa autoissa on turvakaaret, kuppi-istuimet ja alustat viimeisen päälle, kertoo Vainikainen. Yleisillä teillä ihanneaika on niin hidas, että kaasun polkeminen ei ole tarpeen. 51 minuutin kohdalla hyökkääjän kolmas maali siirsi AS Mooin 2-3 johtoon. Puo-
lustuksessa tuli merkkausvirheitä, kommentoi AS Moonin Jukka-Pekka Patanen. Ilo oli lyhyt, kun PaKa nousi hetkessä taas johtoon. Toisessa vuoroparissa Kouvola antoi
sitten vauhtia Haimin lahjoittamalla vapaataipaleella ja harhaheitolla. Vahvat ulkopelivuorot piti-
vät Kouvolan pihdeissä. Harjoitusajoissa ei tarvitse lisenssiä ja voi tulla kokeilemaan, houkuttelee Vainikainen uusia kokeilemaan lajin viehätystä.
SUPERPESIS Pattijoen Urheilijat takoi tylyt lukemat taululle Kouvolan Pallonlyöjien vieraillessa Rännärillä. Nyt olen ajanut 6 7 vuotta. Ehkä meillä oli lähempänä voitto, mutta aika ansaittu tasapeli, sanoi Patanen. Kartturina uransa aloittanut Koivisto pyörittää nykyään autossa rattia. Kuusamolaisten tasoitus oli viisi minuuttia ennen loppua. Seitsemänkymmenen minuutin molemmin puo-
lin oli Juho Heiskasen vuoro osua. Kaaripeli oli parempaa kuin viimeksi. Jari Koiviston ensimmäinen autosuunnistuskisa näki päivän valon vuonna 1969. Neljännen aloittavalla Pattijoki sai vieraiden ulkopeliä kuvaavasti harhaheitolla viimeisen juoksunsa. Kuusamo sai maaleja erikoistilanteista. Tappion jälkeenkin voitto maistuu hyvältä, kommentoi Pattijoen pelinjohtaja Sami Sirviö. Pattijoen ulkopelistä alkoi paras terävyys kadota pelin edetessä ja Kouvola pääsi lisäämään juoksu-
määrää tasoittavalla. Kaikkea ei voi kartasta nähdä. Illan kruunasi kunnari tyhjään kenttään. Tuomas Jussilan tyhjään kenttää lyömää kunnaria voivat vieraiden kopparit miettiä paluumatkalla. Markkinointitempaus sai ikävästi niskaansa reilusti vettä ja ottelua seurasi vain reilut 902 katsojaa. Ottelu Koivuluodon kentällä alkaa kello 18.30.. Suljetuilla alueilla vauhti kasvaa. Avausjaksolla Jussilan ohella juoksuja takoivat Pertti Mäkelä, Timo Vesaluoma, Timo Kallio ja Marko Rasinkangas.
"Päästiin heti alussa johtoon, mitä ei ole paljon tapahtunut."
Oulun Moottoriurheilijoiden Seppo Vainikainen.
vään tulokseen, mutta kärkiluokissa molemmilla on tärkeä tehtävänsä. Pattijoki oli ylivoimaisesti parempi, antoi Kouvolan pelinjohtaja Mikko Hylkilä tunnustusta kotijoukkueelle.
Pattijoen Urheilijoiden ja Kouvolan kohtaaminen pelattiin sunnuntaina Veikkauksen teemakampanjan otteluna. Täysien pinnojen myötä on vielä mahdollisuudet kotietuun. Paluu tekonurmialustalle tuotti vaikeuksia. Myös Timo Vesaluoma onnistui toistamiseen ottelussa. Hyväntekeväisyyskohde jäi päättämättä, kun 6-4 veikkaus löi Kouvolan jokeri Sami Joukaisen tapaan puhtaan hudin.
Verkot kovilla Kuusamossa
ROY VIITANEN
JALKAPALLO AS Moon palasi kolmen viikon tauolta tositoimiin IV-divisioonassa lauantaina. Kuljettajankin pitää havainnoida maastoa, kertovat Eurajoelta ja Forssasta Raaheen tulleet Ari Uotila ja Jari Koivisto. Sitten lähti lumipalloefekti pyörimään, totesi Pattijoen ykköspalkittu Tuomas Jussila. Kuva: Jaakko Mylly
PattU jyräsi Kouvolan yli
ROY VIITANEN Miesten Superpesis
Viitanen
PattU - Kouvola 20 (60, 84)
uton kanssa
Raahessa kovimman M-luokan poikansa Tonin kanssa voittanut Jari Koivisto.
"Yhteistyö tekee ison osan eroista."
Autosuunnistus on vauhtia, malttia ja suunnistustaitoa. Havaijipalloa. AS Moonin Marko Keinänen toi raahelaiset kahdesti tasoihin. Laji on suunnistusta ja auton käsittelytaitoa. Kouvola kiri tasoittavalla juoksun päähän, mutta seuraavassa vuoroparissa Mäkelä ja Rasinkangas takoivat lisää eroa. Kaksi maalia ja raahelaiset taas johtoon. Onnistumisten ohella apuja tarjosi Kouvolan haparoinut ulkokenttä, jossa muun muassa lukkari Iiro Haimin tarjosi yhden vapaataipaleen. Autosuunnistuksesta kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua lajiin 11.elokuuta, kun Raahessa ajetaan seuraavat harjoitusajot. 30. AS Moon onpäässyt pelaamaan ja harjoittelemaan pitkään luonnon-
nurmella. Vieraspeli Kuusamon Pallokarhuja vastaan tuotti 55 (21) tuloksella yhden sarjapisteen. Tosi hyvää peliä hyökkäyksessä ja keskikentällä. Päästiin heti alussa johtoon mitä ei ole paljon tapahtunut. Paljon palloja karkasi päädystä nopeammalla alustalla, totesi Patanen.
AS Moon kohtaa seuraavaksi reilun viikon kuluttua tiistaina Raahessa vierailevan oululaisen FC Netsin. Kilpailijat ajavat ennalta määriteltyä reittiä pyrkien ihanneaikaan. Vauhtiin päässeen Pattijoen sisäpeli rullasi ja Vesaluoma sekä Kallio päättivät vuoron lisäjuoksuilla. heinäkuuta 2012
Raahen Seutu
| 13
Pattijoen Urheilijoiden Tuomas Jussila löi kärkilyönnit 8/10 ja toi kolme juoksua. Yhteistyö tekee ison osan eroista. Pattijoki hoiti heikon Vimpeli-ottelun jälkeen rivit kuntoon ja tulosta syntyi sunnuntaina Kouvolan kustannuksella. Pattijoki herätti sateen takia viivästyneen ottelua alkua odotelleen kotiyleisönsä vauhtiin heti kättelyssä. Kartan lukeminen onnistuu pojalta paremmin, sanoo
Toisella jaksolla sisäpeli ei lähtenyt rullaamaan aivan samalla tavalla. Sisällä onnistui lähes kaikki ja taululla oli kahden vuoron jälkeen 60 lukemat. Kokemuksella on oma merkityksensä
muutot). Kysele 040 557 8835. 040 720 5436. Puh. 3 h, oh, k = 128 m2 + autotalli ja puuvarasto. VESIKATTOREMONTIT ja kattojen pinnoitukset. 050 518 9044. Uudet laadukkaat merkkitietokoneet alk. 0400 582 753. PIHAKANNOT POIS! Kevyellä jyrsimellä. 045-348 2878. OKT isolla tontilla tai talviasuttava kesämökki Raahen seudulta (esim. heinäkuuta 2012
MYYDÄÄN:
TYÖSUORITUKSIA
KESÄRENKAAT 175/70 13, uudet 140 . Tiedustelut 050 346 1095. Revonlahti, Olkijoki, Pattijoki). Puh. Puh. Myös vuokraus mahdollista. Periaate; eniten tarjoavalle. P 0400 681 759. 14 |
Raahen Seutu
30. 040 512 0475. KUUTOS-TIIMISTÄ Paula Pikkaraisen liinat ja keinutuolimatot. 044 502 8178. Koulukatu 10. Tied. Puh. P 044 047 3401. Puh. Läh. Puh. Telitraileri, täyssinkitty Kubota 37 hv, navigaattori. 050 410 5153. www.it-parkki.fi APUMIEHIÄ 19 /t ruohonleikkaus, pensasaidat, rakennusapu, muutot yms. Vähintään 4 makuuhuonetta. Juha p. Uusi omakotitalo Pattijoella. TIILIKATTOJEN PESUT. Myös itse poimien. asuntovaunun alusta 250 . 044 790 1307 www.it-parkki.fi
Tarvitseeko yrityksenne lämmintä halli / varastotilaa. 0440 271 460 MANSIKKAA Pyhäjoella. Siistit patjat, paljon varusteita. VUOKRALLE TARJOTAAN: AS.AUTOT vm 2004 ja vm 2012 sekä as.vaunu vm 2007, viikon jaks. Lukot ja avaimet. 15 km säteellä Raahesta. Ei kerrostaloon. Itse poimien tai valmiiksi poimittuna. Heti vapaa. Piipun pellitykset. Omakotitalo-, huvila-, mökkiym tarpeeseen, jokivarsi- ja merenranta TONTTEJA Raahe, Piehinki. tarvikkeet.
SADEVESIKOURUT
5" saumaton. 0400 580 403. VW Passat 1.9 TD vm -96 p-auto, ei kats. Hinta max 2000 . 140,-/kpl. Veroetu ja rahoitus. 10.7.2012 puh. P 0400 473 620. Vanhassa puuRaahessa betonirunkoinen 2-krs talo. .
SAUNALLINEN YKSIÖ 45 m²
Pattijoella. . Arkkukari, Balkintie. Kastellin Hoviherra 108m2: 4h, k, s, ph, khh, autokatos + varasto. Soita 045 652 4163 Jorma.
PUUVENE 98. 100 m matkalla Piehinkijokeen. .
Puh. soitot klo 10 jälk. Puh. Kuljetus järjestyy. Asuntovaunu CI-Sprite vm. Valkolakattu paneli II-laatu sopuhintaan. MANSIKAT Runtin tilalta Ruukista. Vuokra 600 + käyttökulut. Puh. Myös pieni merisaari 6000 m2. Heti vapaa! P 050 522 5876, . 050 599 3949. Jokiperäntie 52, Raahe. 040 587 8265. P 271 766. E. OSTETAAN: KESKIMOOTTORIVENE hytillinen. Pf/Rent/044 5333 244. Keulahytti, ajohytti, avotila takana, Puhdas, siisti, kunnossa. Aidan teräsjalat: 51x51 alk. 499. rakennuspeltityöt. Näyttö sopien puh. Pattijoelle valmistuu syksyllä halli, jossa vapaata tilaa. Vesikeskuslämmitys + sähkö. Kurrentie 32, Raahe. Erillinen saunarakennus, vesijohto. miel. Paikkatiedustelut klo 9-21. Hoitopaikka ok-talossa Velkaperällä. Rakennuspuutavaraa päätilan sahalta. 17 ha suuruinen METSÄPALSTA Piehingissä. 046 578 2410.
Listat, panelit, ikkunat, väliovet, sisä- ja ulkopanelit. Tiirola p. p. 050 435 6611. Alin hp. Jarrull. Omakotitalo n. 2h+k+s, 46 m2, autopaikka. Uusi ja heti vapaa 1. MANSIKOITA, myös itsepoimien. Tuotteet myös tilauksesta. VAIHTOLAVA- nosturi- ja umpikuorma-auto (esim. OMAKOTITALO Piehingin Ylipäässä. P 0400 586 433. Puh. 044 295 1302.
TimpuriÄssä Ky REMONTOI, rakentaa, sisustaa. OKtalojen ja peltikattojen myös muovitettujen MAALAUSTYÖT. Kourua myös noutopaloina iltaisin. 040 753 5718. Takuutyönä, kotitalousvähennyskelpoisesti. Voin lähettää kuvia. Avoinna ma-pe 10-17 ja la 10-14. Tervetuloa! HYVÄKUNTOINEN KESÄMÖKKI Pikku-Kraaselista tarjousten perusteella. 1h+kk+s Ouluun 8 km, uusi, 440 /kk, Kaakkurin palvelut 500 m. Pyörökepit. Puh. Palaan töihin ti 14.8. PELTI VESIKOURUT, kattoturvatuotteet ja piipunpellitykset/listoitukset Soita ja kysy tarjous. Tulisijan tarpeet. Hyvä sijainti. 040 512 0475 Myytävänä OKT-tontti 1.2ha. 040 556 4390. KIRPPUTORI ti 31.7.2012 klo 15.00-20.00 Isoholmintie 34, Raahe. Myydään seulottua ruokamultaa Yppärissä. 08 227 3151 PIENKAIVINKONETYÖT ojat, salaojat, kaapelit, pohjat, pihat yms. Vuokra 575 /kk+sä+ve. 9/10x21 lasiaukollisia 6R oksapeilioveja + karmit 130,-/kpl. "Halavalla lähtee" kodintavaraa ja huonekaluja pois muuton alta. Kurrentie 32, Raahe. p. Lisätiedot 044 564 3645. Tarvitsetko KIRVESMIESTÄ. OLEN LOMALLA. 044 322 0009.
HALLI
Kun tietokone hidastuu, tuo se perushuoltoon. Vuokra 550 / kk:ssa + sähkö + käyttökulut. Palsta rajoittuu Härkölanssissa n. Puh. .
ULKO-/MÖKKIOVET
TEE HUIPPUKAUPAT
MANSIKOITA
3,50 e/kg itsepoimien Tamminiemen tilalta Ruukista. 010 665 5185 Fellmaninpuistokatu 4, PL 61 92101 RAAHE www.raahenseutu.fi asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi. 044-555 0388
RAKENNUS PELTITYÖT
MANSIKKAA
Siikajoen kylällä, itsepoimien. Tarjoa myös isoa tonttia (1-2 ha). Myös tulostimet ym. Os. 040 503 9179. P 040 502 1092. -86 hinta 2000, kats. ma-su. 8/9x19 varasto-ovi alk. N. Varmemmin iltaisin P 0400 473 620. Esitellä. puh. 044 790 1306. Sairauden vuoksi. . 040 720 4942. 2,40 kpl. 3H + K 64 m2, keskustassa, hissitalossa. krs asunto. iltaisin p. 650 . P 040 552 2935 . Kasettisavupeltejä 15,-/kpl. 30.000 . Listat ym. KAKSIO 52 m2, keskustassa, vap.1.8. Kampaamo Raija, Vihanti.
Piiput juuret hatut listat ym. . p. Vapaita hoitopaikkoja yksityisellä perhepäivähoitajalla. 040 502 1092.
TYÖSUORITUKSIA
TIETOKONEHUOLTO ammattikorkeakoululla p. 044-091 6536.
Leikattu TYTTÖKISSA 16 kk, annetaan hyvään kotiin omistajan allergian takia. Raahen Taitopajan Raahe-koirat ja lasityöt. Toppilantie 61. Läh
RUSKO KY 08-223 6262 040-580 5288
ASIANAJOTOIMISTO KYLMÄNEN & ONNELA-KARINIEMI
Pakkahuoneenkatu 5 B 13 90100
Jo 20 vuotta parempia asuntokauppoja www.habita.fi
OULU
Asianajotoimisto Paakki & Lepoluoto Oy
Painopistealueet: perhe- ja perintö-, sopimus- ja vahingonkorvausoikeus sekä oikeudenkäynnit.
Sovionkatu 10, 2. heinäkuuta 2012
Raahen Seutu
| 15
AMPUMAJUOKSU Saloisten Reipas isännöi lauantaina PohjoisSuomen pikamatkan mestaruuskilpailuja.
ROY VIITANEN
Mestaruuksia Raaheen
Mestaruusjuhlia Raahen hiihtomajalla viettivät Heikki Laurila M35, Sari Laurila N, Lauri Peltoniemi M17, Elias Erkkilä M13 ja Veikka Ylilauri M11-sarjassa. Kohdistukset menivät nappiin, mutta ki-
sassa muun muassa naapurin tauluun ja muitakin vikoja. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com
Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy
Jakelupalvelut
Sopimuksen mukaan neuvottelu myös Raahessa.
Painopistealueet: riita- rikosoikeudenkäynnit kiinteistöriidat, sopimus- ja liikejuridiikka, saatavien perintä perhe- ja perintöoikeus
Jaamme suoramainoksia jakeluverkostomme tai sen osa-alueille lauantaisin. 220 611, fax 222 766
puh. Nyt 1+2 sakkoja. Hopeaa Saloisten Reippaan ampumajuoksijoista
tatarkkuus on viime kisoissa ollut hukassa. 08-374 511, 040-5517754 fax 08-311 0286 asianajotoimisto@limingoja.net www.limingoja.net
asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Alkukesästä ammunta meni ihan hyvin, mutta nyt on muutaman viikon mennyt huonommin. 30. 3110 990, 0400-410 720 fax. Yleensä ammunta on ollut vahvempi kuin juoksu, kertoi Haataja.
Saloisten Reippaan Lauri Peltoniemi sai ammuntansa parempaan kuosiin ja voitti lauantaina M17-sarjan mestaruuden. 010 665 5125, Minna Lattunen
MAINOSJAKELUT
Hae tuotteita tai palveluita:
Esim. On osunut aika huonosti viime aikoina, kommentoi vielä normaalikisassa viikolla heikosti tauluun osunut Lauri Peltoniemi. Kysy tarjous: puh. 3110 994
- asunto-osake- ja kiinteistöriidat - lastenhuolto- ja tapaamisoikeudet - oikeudenkäynnit - liikejuridiikka
www.laaka.fi Painopistealueet
Kattoremontit | Huoneistoremontit | Ulkovuoraukset | Ulkomaalaukset | Kosteat tilat
AA, VT Pentti Paakki, 044 068 7155 AA, VT Altti Lepoluoto, 044 068 7144 OTM, KTM Jenni Kivijärvi, 044 068 7133 - julkinen kaupanvahvistus, VT Paakki www.paakki.net www.opuslex.fi Avoinna mape klo 917.
Tilaa ilmainen suunnittelu ja kustannuslaskelma Remontista puheen ollen.
Sotaplassintie 5 92140 Raahe
www.remon.fi
040 481 4631
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Suosituimmat haut:
Asianajotoimisto Lahja Limingoja Oy
Asianajaja, varatuomari Rantakatu 5 A 24, Oulu puh. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä.
Siivous- ja jätehuoltopalvelut:
ASIANAJAJA
VT Vesa Juntunen VT Mirkka Pentikäinen OTM Mikko Ravaska Isokatu 16 B 14 90100 Oulu Puh. Lauantaina mitalisijat karkasivat kahdeksaan pummiin. Jos nyt olisi parempi kenraali SM-kisoihin, ennakoi Saloisten Reippaan valmentaja Timo Mäkinen kotikisojen kohdistuslaukausten jälkeen. (08) 223 1776, 044 540 5191, 040 736 0110 I FAX (08) 222 770 www.monisiivous.com
JÄTEKULJETUKSET M. N17-sarjassa kilpailevan Riikka Haatajan ammun-
Viikolla Oulussa normaalimatkoilla mestaruuksia pääsivät juhlimaan vain sarjojensa ainoat osallistujat Sari Laurila ja Pekka Lampela M45-sarjassa. 010 4395 500
HOIDAMME YRITYSTEN JA YKSITYISHENKILÖIDEN LAKIASIAT VANKALLA AMMATTITAIDOLLA JA KOKEMUKSELLA MAKSUTON ALKUNEUVOTTELU!
Oma koti kuinka kallis. Tehtiin kaikki mahdolliset virheet. 311 4244, fax 311 4245
www.koklaki.fi
Remontointi- ja rakennuspalvelut
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
joka maanantai Raahen Seudussa
Remon Oy
AA, VT, MBA Jussi Laaka OTM Anna Kaukko OTM Heidi Tampio OTK Sari Bruun VT Satu Eskola OTK Eeva-Leena Pietilä Laivurinkatu 19 A, Raahe puh. 010 665 5171, 010 665 5172 tai 010 665 5119 tai ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi. Kuva: Roy Viitanen
ottivat Elina Laurila N11, Emmi Erkkilä N13, Santeri Laurila M13, Juha-Matti
Heinonen M, Juha Härkönen M35, Pekka Lampela M45 ja Seppo Härkönen
M60-sarjoissa. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. krs, Raahe Puh. Himmeimpiä mitaleita Oulussa saivat Veikka Ylilauri, Emmi Erkkilä, Elias Erkkilä, Aapo Erkkilä M17, Heikki Laurila ja Juha Härkönen. SM-kisoissa meidän urheilijoiden pitäisi taistella mitalisijoista, ennakoi Mäkinen menestysmahdollisuuksia SM-tasolla.
Yhteisnäkyvyys verkkopalvelussa ja lehdessä
NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA
Asianajotoimistoja: Kiinteistönvälittäjiä
on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 114/kk
Ota yhteyttä ja varaa paikka ilmoituksellesi! p. Tulevan viikonloppuna Saloisten Reippaan ampumajuoksijoilla on edessään SM-kisat Alavieskassa. Normaalimatkoilla varsinkin ammunnat menivät penkin alle. Kampaamo
HAE
Pätevä palveluhakemisto
Hinnat alk. Soita
010 5855 601
ja pyydä ilmainen arvio
MONISIIVOUS
MUURARINKATU 3b, 92120 RAAHE PUH
klo 17.30 alkaen tiistaisin pelipäivät tiistait 7.8., 21.8. Lähtö uimahallin parkkipaikalta. Ilm. Nappulaliigaotteluihin pääsee mukaan kesken sarjankin menemällä ensin oman ikäluokan harjoituksiin ja maksamalla nappulaliigan lisenssi. 044 299 4076.
Raahen AA-ryhmä Toivo
Alkoholismi on sairaus, josta voi toipua osallistumalla AA:n toimintaan. vuosikorko 5,26 % rko 5,2
0
ta COROLLA Toyota COROLL 1.4 D4D 90 Terra 4d -07 Toyota YARIS 1,33 Dual VVT-i Stop -09 15900 98 tkm 14400 & Start Sol 5ov. Pietarsaaren turnaus 1.-2.9. Ilm. klo 11. Ilm. Kiekkokoulu 1999-2004 syntyneille leiripäivä 9-15 sis. Tervetuloa rupattelemaan ja nauttimaan hyvästä ohjelmasta. Kaikki ilmoittautuneet mukaan. Ottelut maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 17.30 alkaen. 265 9500. p. Lisätietoja Janne 0500-489600, Jarno 0443628010.
Harrastukset
teemasivut
TO 2.8.
HOUSUJA, HAMEITA, TOPPEJA, CAPREJA, T-PAITOJA JA PALJON MUUTA!
2
PALJON, PALJON MERKKITUOTTEITA
POIS!
FC Raahe Nappulaliiga 05-08 Uudet ja nykyiset tytöt
ja pojat tervetuloa. Luvassa hyvää ohjelmaa, ruokaa, sekä kahviakin. ruokailun. Ilm./tied raahenkiekkokoulu@gmail.com tai GSM 050 571 9007/Mika kan harjoituksissa. Osa joukkueista harjoittelee heinäkuussa. Myös itsepoimien. 156 tkm 21900 Luxury Multidrive S 52 tkm
Ny
ETUSI yli 3.000
Vaihtoautorahoitustarjous!
n Turvalline o rk kiinteä ko
käteishinta 20.000 käsiraha 2.500 rahoitusosuus 17.500 tilinavaus 130 käsittelymaksu 8 /kk ksu Jäännösarvo 5.000 o kk-erät 36 x 407,10 407,1 kokonaishinta 21.754,50 ta 21.7 KSL:n mukainen inen tod. Lähdemme bussiasemalta la 4.8. Lisätietoa Marika 040-5708274
KPL YHT.
15
Raahen Sporttiveteraanit
Harjoitusjuoksut yhteislenkkinä joka tiistaisin klo 17. Katso myös www.aa.fi Olet tervetullut mukaan toimintaan.
Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys, Raahen osasto
Toyota COROLL 1.6 VVT-i Sol COROLLA -05 Volkswagen GOLF Variant Trendline -08 16600 Wagon 94 tkm 13500 1.9 TDI 77kw 119 tkm
Hyvitämme autostasi vaihdossa: tostasi ssa: sa:
Minimihyvitys
alk.
3,9%
Yli 7000 vaihtoautoihin
1500
(katsastus voimassa)
a Toyota HILUX Extra Cab 2,5 D-4D -11 Volvo V40 2.0T SpW 5d A 4WD 144 SR 16 tkm 34900 131 tkm
-04 10950
Katso kaikki vaihtoautomme: www.juhanauto.fi
Huomio! Kalajoen kesäteatteriin ilmoittautuneet. Ilm. 265 9559, Tomi Perälä p. Raahen Psyyke Jäsentupa auki 10.8. puh. Lisätietoa www.fcraahe. 050 3555482 ma 20. Tervetuloa kaikki mukaan. 220 577
FC Raahe Kaupunkisarja
99-00. Puuroaamiainen tarjolla klo 8.30-10. 0505698611.
johon toivomme pieniä voittoja. Siellä ruokaillaan ja tutustutaan hieman talon toimintaan. Käydään syömässä ennen esitystä, joka sisältyy matkan hintaan. Ajellaan ensin Puttaan kartanoon. Juomapullo ja pallo mukaan. Tanssia sekä arvontaa. Paikalle 15 min ennen harj. mennessä. Elokuussa harkat to 2.8 alkaen tekonurmella maanantaisin 1921, keskiviikkoisin 17.30-19.30 ja perjantaisin 19.00-21.00. Heti harjoitusammuntojen jälkeen noin klo 18. AA:n Oulun alueen päivystävä puhelin 044-0241266 klo 19-21 joka päivä. Huolto: Esko Niemitalo p. Ilmoitt. sekä lauantaina 1.9. 265 9551, Mikael Hellman p. omaisten kesäretki Rokualle. sekä lauantaina 1.9. FC Raahe pojat 99 Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Lisätietoa Ismo 0505698648. Ilm. Ruukin AA-ryhmä, kokoontuminen keskiviikkona, klo 19 Heikinkuja 2 srk-talo. Paikalle 15 min ennen harj. Harjoitukset alkaa taas ma 30.7 klo 12. Kuntosalivuoro Raahelassa tiistaisin klo 13 ja torstaisin klo 10. Piirisarjajoukkueella taukoa KokkolaCupin jälkeen, heinäkuun loppuun. 041-5402 354. ja Puijo-turnaus 25.-26.8. Yleisurheilukisojen talkoolaiskoulutus Mielikkitalolla (to) 16.8. Ohjelmassa kahvittelua, pihakilpailuja ym. harjoituksissa. Sekä vasta-alkajat että aiemmin pelanneet ovat tervetulleita mukaan.
TULE MEILLE!
Kauppakatu 44 p. ikäluokan harjoituksissa. Raahessa toimii AAryhmä Toivo, kokoontuminen torstaisin klo 19 ja su klo 18, Sovionkatu 25, Raahelan alakerrassa. Syyskierroksen pelipäivät torstait 2.8., 9.8.,16.8.,23.8. Merjan letkeää liikuntaa ja kesäpelejä keskiviikkoisin klo 12. 0400 540 563.
FC Raahe Nappulaliiga 0002 pojat Harjoitukset alkavat
taas ma 30.7 klo 12 ja ke 16-17. Tarkempia tietoja Anjalta puh. 6.8., 13.8., 27.8 ja lauantaina 1.9. ja la 1.9.joka viikko. Oulaisten OEAMturnaus su 5.8. FC Raahe Nappulaliiga Ottelujen syyskierros alkaa to 2.8. Juomapullo ja pallo mukaan. K-Market Kreivintori K-Market Pattijoki
JÄRJESTÖT
Ao. 044-9671001. ikäluo-
Teeman löydät myös verkkopalvelusta www.raahenseutu.fi
PÄIVÄN KALA
Tuore ahven file 19.90 e/kg. 200 veteraanijaosto
Toimikunnan kokous ke 1.8. Lisätietoja retkestä: Sanna Hyry p. Bussiasemalta on kimppakyyti klo 9.00. Ilmoitus harj-/otteluesteestä valmentajalle. Elokuussa harkat to 2.8 alkaen tekonurmella maanantaisin 19-21, keskiviikkoisin 17.30-19.30 ja perjantaisin 1921. päättäjäispäivänä. ja päättäjäiset la 1.9. Kynäily- ja kirjallisuusryhmä Poijussa torstaisin klo 14 parillisilla viikoilla. Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. klo 18 alkaen. Retki on tarkoitettu psyykkisesti sairastuneiden omaisille ja läheisille. arvonta,
Täyden palvelun palvel TOYOTA -autotalo
Automyynti: Tero Ylisaari p. 19 tkm m
Kalajoelle to 2.8. harjoituksissa. harjoituksissa. Lisätietoa Pia 0505369636.
Mediamyynti palvelee sinua:
Raahe
Anne Luovi 010 665 5171 anne.luovi@almamedia.fi Marke a Routaniemi 010 665 5119 marke a.routaniemi@almamedia.fi Marjut Mö önen 010 665 5172 marjut.mo onen@almamedia.fi ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi
Toimi
pian!
MANSIKKAA
Pyhäjoella. FC Raahe T97 Harjoitusajat ti 17.30-19, to 17.30-19 ja su 17.3019.00. klo 12. 5.8. Lisätietoa www.fcraahe.com kohdasta 99-joukkue.
KUNNON HOITOA
Koulutettu hieroja, kalevalainen jäsenkorjaaja Veli-Martti Sivula 050-4119 508 Koulutettu hieroja, hermoratahieroja Maria Sivula 050-4119 509
: ÄSTÄ ELÄMÄSTÄ N TEEMOJA T LJO SSA TULOSSA PA ÄÄ ASIAA ELOKUU T YV ASTUKSIIN LIIT HARR
OTA YHTEYTTÄ! !
Asemakatu 1, Raahe www.hierojasi.fi
FC Raahe Nappulaliiga 00-02 tytöt Harjoitukset alkaa
taas ma 30.7 klo 11 ja ke 16-17. Lisätietoa Pia 0505369636.
ASUNTOVAUNU
Detleffs Beduin 490 L -88 Hinta 3500 euroa. Joka kuukauden ensimmäinen tiistai testijuoksu Koivuluodon pururadalla 2,8 km. Osaston perinteinen kesätapahtuma Kultalan leirikeskuksessa järjestetään la 25. 8. Vieraitakin saamme kesäpäiville. Olkijoen Erämiehet Hirviporukan kokous 6.8. päättäjäispäivänä. Avoryhmä kokoontuu samassa paikassa kunkin kuukauden viimeisenä torstaina, klo 19, johon voivat osallistua kaikki AA:n toiminasta kiinnostuneet sekä alkoholistien omaiset ja muut läheiset. Harjoitukset jatkuvat tekonurmella ma 17.3019., Ottelut jatkuvat syksyllä ja ne pelataan tekonurmella maanantaisin klo 17.30-18.30. klo 15 Huruakassa.
Uusi Auris Style Edition.
Eläkeliiton Raahen yhdistys Retki Kesäteatteriin
Chrysler PT CRUISER 2.4 Touring -04 Nissan Micra 1.0Visia 5d 5d Autostick 67 tkm 11500 60 tkm
-04
6900
Mitsubishi OUTLANDER 2.0 Invite -06 Toyota PRIUS 1.5 HSD Executive2+ -08 20900 198 tkm 12990 5ov. FC Raahe pojat 98 Uudet ja nykyiset pelaajat tervetuloa. Olkijoen Erämiehet Kylätalon talkooporukan saunailta pe 3.8. 040 503 9179
FC Raahe Nappulaliiga 03-04 Harjoitukset alkavat taas
ti 31.7. klo 12. Ilmoitt. 8. Ohjelmana on mm. autoveron)
Style varustelu Juhan Autosta
· Xenon-valot · 8 kpl Toyota-alumiinivanteita · Talvirenkaat · Takalasien tummennus · Takaspoleri t
-10 Toyota AVENSIS 2,0 D-4D DPF Linea -10 Toyota RAV4 2,0 Valvematic 4WD 33900 Sol 4ov. Ma 13.8. com kohdasta 98-joukkue. 16 |
Sinun arkesi iloksi ja hyö dyksi
Raahen Seutu
30. E. 265 9555
RAAHE · OULU · KUUSAMO · KEMIJÄRVI Lappastentie Pattijoki, p. Raahen Eläkeläiset Vietämme perinteisiä kesäpäiviä to 2.8 klo 12. Varaosat: Pertti Salmela p. mennessä Hyvän mielen talon neuvontaan p. Syyskierroksen ottelut 7.8. Ilm. 265 9552. 041-4635712. asti klo 8.30-14 ja pe 8.30-13. Tiirola p. Ruokailun jälkeen jatketaan Kalajoelle, jossa esitys alkaa klo 16. Syyskierroksen pelipäivät torstait 2.8., 9.8.,16.8.,23.8. Varmista pyyntiin lähtösi tässä kokouksessa tai johtajalle kokoukseen mennessä. Etuteltta erikseen Puh. ja 28.8 sekä la 1.9 napppulaliigan päättäjäispäivänä. harjoituksissa. Lisätietoa Pia 050-5369636. tiistaisin 17.30-18.30 ja lauantaisin 12-13. Jalkapalloa Pitkänkarin kentällä keskiviikkoisin klo 14 (sää varaus). heinäkuuta 2012
KESÄN VAATTEET
SEURAT
Raahen jääkiekkoklubi
Tackla kiekkokoulu Raahen jäähallissa 6-8.8. klo 17.30 joka viikko Pitkäkarissa tiistaisin klo 17.30, pelipäivät 7.8., 14.8., 21.8., 28.8. Arpavoitot suotavia! Olemme saaneet kutsun Oulun Työväen Eläkeläisiltä syyskesän päivää viettämään ke 29.8. 68 tkm
Auris-mallisto alk.
20.749 (sis. 265 9558. Pientä puuhailua aluksi, sitten saunotaan. Ilmoitus harj-/otteluesteestä valmentajalle. Auto lähtee Linja-autoasemalta klo 15. Ilmoittaudu Merjalle Jäsentuvalle tai p. Ottelut jatkuvat alkaen ti 7.8