>> 12 Revonlahtiset alkaneet sairastaa Revonlahdelle on suunnitteilla 122 tuulivoimalaa. PERJANTAI 30. >> 2 Karate palasi Raaheen Minun lajini: Vuoden karatea harrastanut Jari Jauhiainen on yksi uuden raahelaisen karateseuran jäsenistä. >> 14 Vihanti: Marjo Törmikoski uskoo ja toivoo lähidemokratian säilyvän. >> 6 Siikajoki: Heidät tentattiin Siikajoen kunnanjohtajaa valittaessa. Revonlahtiset eivät halua enempää. >> 6 Pääkirjoitus: Nuorista ryyppääminen ei ole trendikästä. Niistä 9 toimii. SYYSKUUTA 2016 · NRo 115 6 414880 065518 1 6 3 9 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2,50 € raahenseutu.fi 60-vuotias Dave Bradburn sanoo olevansa aito nörtti. Silti mies on myös erinomainen kokki. – Emme halua, että Revonlahdesta tulee suuri teollisuusalue, sanoo Sandra Tokola, joka luovutti Siikajoen valtuustolle revonlahtisten tuulivoimaa vastustavan adressin. >> 4 Vesa Joensuu
Eurooppalaiselta ruokatorilta löytyy italialaisten ja ranskalaisten lisäksi myös pari suomalaiskojua. Ensi vuonna ruokatori tulee Raaheen jo kesällä, eli ainakin Meripäivien aikaan. Kun väki liikkuu, tarkoittaa se, että kaupungissa tapahtuu myös tulevaisuudessa. www.raahenseutu.fi Hanketoiminta ja kehittäminen -yksikkö on saanut paljon hyvää aikaan kaupungissamme. Ei olisi ollenkaan huono idea, että suomalaisia ruokakauppiaita olisi tällaisissa tapahtumissa enemmänkin. Hyvä suunta nuorten juomatavoissa Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi Gallup: Minkä lajin EM-karsintaa pelataan Raahessa. Toisesta saa burgereita ja toisesta vohveleita ja lohisoppaa. Pekka Leppiikangas. Hyvä, että täällä tapahtuu. Mutta toisaalta sen ymmärtää, koska eivät nämä myyjät kierrä aivan talkoohengessä Suomea viittä kuukautta vuodessa. Kävelykadulle olisi hyvä saada enemmän pöytiä ja tuoleja. Miksi joku italialainen juusto ei maistu täältä kaupasta ostettuna yhtä hyvältä kuin tiistaina Raahen kävelykadulla. Saattaa olla, että menen katsomaan. Ja vaikka et haluaisi ostaa mitään, tarjoavat eurooppalaiset myyjät maistiaisia. Veikkaanpa, että myös poronkäristys maistuisi raahelaisille. luokan oppilas juo itsensä humalaan vähintään kerran kuussa. Se on pakko myöntää, että Eurooppalaisella ruokatorilla osattiin kyllä ottaa tuotteista hyvä hinta. Eikä pelaaminen onnistu humalassa. THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo uskoo, että yksi selittävä syy nuorten raitistumiselle on virtuaalipelaaminen. Nuorten käytös osoittaisi, että ehkä opimme jo aikaisemmin. Heli Karhu Jalkapallon, olisiko alle 18-vuotiaiden. syyskuuta 2016 Eurooppalaista ruokatoria ja sen järjestäjiä kiiteltiin Raahen Seudun netissä. Mutta lauantaihin asti Raahen keskustasta löytyvä ruokatori tarjoaa silti varsin mukavan kattauksen eurooppalaisia herkkuja. Hienoa, että Raaheen tulee uusia tapahtumia ja vielä hienompaa on se, että ruokatori näyttää vetävän kävijöitä varsin mukavasti. Toki nuorten päihderintamalta kuuluu myös huolestuttavia uutisia. En kyllä tiedä. Silloin eurooppalaiset ovat liikkeellä isommalla porukalla, joten toivoa sopii, että kreikkalaiset herkutkin löytävät Raaheen. Takavuosina niin teki joka neljäs. Ja yksi vinkki vielä tulevia vuosia varten. A Joka kojusta pieni maistiainen ja vatsa on täynnä.” Vielä ehtii makumatkalle Kolumni Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi N uorten tupakointi ja humalahakuinen juominen ovat vähentyneet koko 2000-luvun. Eurooppalainen ruokatori on vielä tänä vuonna Raahessa pienellä karavaanilla, mutta ensi vuonna luvassa on Italian ja Ranskan lisäksi makuja myös muualta Euroopasta. Ja myös Härkätorin puistoa voisi hyödyntää isommin. Tai sitä voi ainakin toivoa, sillä nykyään enää joka kymmenes peruskoulun 8. Joka kojusta pieni maistiainen ja vatsa on täynnä. Hyvä, että täällä järjestetään tällaisia pelejä. Veikkaisin futsalia. Ahaa, jalkapalloa, no aika lähelle meni. Suomalaisen kännäämiskulttuurin on epäilty muuttuvan hitaasti. Nuorten kohtaaminen tapahtuu entistä enemmän pelikonsolin kautta kotisohvalla istuen. Jos juominen onkin vähentynyt, niin kannabiksen kokeileminen, käyttö ja kotikasvatus ovat lisääntyneet. Kreikassa useasti käyneenä jäin kaipaamaan ruokatorilta kreikkalaisia ruokia, koska tsatsiki on tsatsikia vain Kreikassa. R aahen kävelykadulla on ollut tällä viikolla säpinää, kun eurooppalaiset ruokakauppiaat ovat tuoneet myyntitelttansa kaupunkiin. ja 9. Raitasalon mukaan nykynuorilla on myös läheisemmät suhteet vanhempiinsa kuin aiemmilla sukupolvilla, joten kapinoimisen tarve juomalla on vähentynyt. Tai miksi ranskalainen toffee maistui pienenä maistiaisena niin hyvältä, että sitä piti ostaa pussillinen. Mika Parkkinen Jalkapallon alle 17-vuotiaiden EM-karsintaa. Ei sitä tiedä, vaikka menisin katsomaan. Voisi sinne mennä, jos vaan on aikaa. Ihanaa, että täällä järjestetään tällaista. Yleensä on ajateltu, että matka Turmiolan Tommista eurooppalaiseksi viinin siemailijaksi kestää ainakin pari sukupolvea. En varmaankaan mene katsomaan. Varsinainen uutinen on kuitenkin se, että tuoreen vertailutilaston mukaan 15–16-vuotiaat suomalaisnuoret ovat jo raittiimpia kuin eurooppalaisnuoret keskimäärin. 2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Perjantaina 30. Tiina Parkkinen Jalkapallonuoret pelaavat
Voitko aukottomasti todistaa, että viikinkien palvomia jumalia ei ole olemasa ja se, mitä sinä kumarrat, on. alkuillan sininen häikäisyauto Ouluntien ja Lukiokadun kulmilla lain mukaan oikein pysäköity, ei näkynyt varoituskolmiota Oulusta päin. Olen syönyt kalanmaksaöljyä pienenä! Minkä vuoksi kannattaa kouluttautua ”Eimihinkään”. On koettu ankaraa työttömyyttä, köyhyyttä, olematonta sosiaaliturvaa ja suurtakin eriarvoisuutta. Jos ei ole työnantajia, ei ole työpaikkojakaan. Olettivatko mun olevan humalassa mitä en todellakaan ollut. Jukka Hanhisuanto. Iso kiitos teille vielä. . Meinaa peilit lähtiä irti, kun takana ajavilla on niin kiire päästä ohi ennen risteystä. Onko varas vienyt. 10 kpl/tal. 2 kg/tal. Olen syönyt kalanmaksaöljyä pienenä! Ootko nyt sinäki sitte masentunut,kun tekstasit. Epäviihtyisä pikakäynti paikka aikuiselle. En väitä mitään, mutta uudistan näkemykseni, että Suomen olisi järkevää edelleen pysyä EU:ssa näistä syistä: 1. Toimitte esimerkillisesti. Paikallinen kaukonäköinen toisinajatteleva älykkö esitti jo vuosia sitten raahea ydinjätteiden loppusijoituspaikaksi. ”Lie Luoja havainnut sen viisaammaksi, yksi suu, mutta sen sijaan silmää kaksi”. Perjantaina 30. Sen kyllä huomaa, hunningolla kaikki tyynni. Oletko kadottanut. 1 erä/tal. aikuinen ei vaivautunut paikalle. Uunituoretta! RIISIPIIRAKAT 25 KPL Herkkutorilta! VIIKONLOPPUUN! Lämmintä ruokaa! KARJALANPAISTI muusilla/kermaperunoilla -annos salaatilla (pe) 5 55 KPL 6 00 (4,42/kg) CALLUNAT Suomi 1 00 RS/PKT/KG ERÄ VIHANNEKSIA!! 1 00 KPL (9,4318,87/kg) ERÄ! JÄÄTELÖITÄ Classic, Fazer tuutit ja puikot, Pingviini isot tuutit, Puffetit, raj. T: E. Kukaan ns. Talouden vuoksi, koska tämä pienen maan pieni talous ei ehkä kestäisi kovaa korkotason nousua valtion-, kuntien – ja yksityistalouksien velkataakkojen takia ja myöskin sisämarkkinaedun menettämisen takia. 1 00 KG ERÄ! Vihreä ja tumma RYPÄLE Italia, raj. Raahen Ruskontien varrella punamusta reppu ja urheiluvaatteita. Mikäköhän ”lääkäri” siellä analysoi toisten päitä, joten vikinät pois sultaki! Kyllä Raahessa naiset ovat fiksuja. Siinäpä vasta pullon kaula. Tiesivät kun purkivat Pikkulahden saunan omaksi pukukopiksi, että näin päästään eroon suurimmasta osasta heitä tuijottavista miehistä. Toimitus valitsee julkaistavat viestit. Onhan EU tärkein kauppakumppanimme. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Hyvinä aikoina annetut etuudet on pidettävä voimassa huonoinakin aikoina vaikka velkaa ottamalla, kun ne ovat ”saavutettuja etuja”. Lähellä oli 4 fiksua nuorta, 2 tyttöä ja 2 poikaa, jotka tulivat auttamaan ja kyselivät vointiani. Ei rauhaa missään nurkassa. Vaikka Jukkolalla niin kuin meillä kaikilla aika kultaa muistot, pitäisi ainakin koettaa tämän tyytymättömyyden ja valituksen keskellä muistaa, ettei se aika ennen EU:takaan niin auvoista ollut lukuun ottamatta historiallisen hyvää 1980-lukua. Kun kansa on valinnut eduskunnan, joka kuitenkin edustaa kouluttautunutta ja kokenuttakin kansakunnan älymystöä, sen kuuluu tehdä raskaatkin päätökset demokraattisessa prosessissa. Lauantaina 24.9. Totta kai kansanäänestys oli neuvoa-antava ja tuki eduskunnalle. Kansa ei niistä ole innostunut. 044 7550800 (pvm/mpm) Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-21, su 10-19 -19% Tarjoukset voimassa pe-su 30.9.-2.10.2016, Herkkutorin tarjoukset voimassa pe-la, ellei toisin mainita. Näin sen vuoksi, että osa kansasta ei edes ymmärrä, mistä äänestetään ja on siten helposti ohjattavissa agitaattorien ja kaikenlaisen propagandan toimesta. 2. Lähetä tekstiviesti numeroon 17192 (85 snt). Valtion suuri velka taas on aiheutunut siitä, että sen kassaan viennin heikkoudesta ja verotulojen alentumisesta johtuen ei ole tullut entiseen tapaan riittävästi varoja lakisääteisten menojen kattamiseksi, vaan on pitänyt rahoittaa niitä velkaa ottamalla. Loukkasin polveni kyynärpääni ja selkäni. TEkSTaRiT . Vammaisilta ja vanhuksilta pois taksilaput ja vähemmän vammaisille harrastuksissa käyntiin varten, eikö harrastuksiin pääse enää omalla kyytillä. Vilkas ajatusmaailma. Hyvää satoa he ovat tuottaneet, jotka elämässä ystävällisiä ovat olleet. hyviä vointeja vaan. Kuljen Jokelaan joka päivä. 4. Kuva: Jorma Kärkinen MIELIPIDE Jaakko Jukkolan kirjoitusta (RS 21.9.2016) lukiessani sain ensin vaikutelman, että se EUja länsivihamielisyydestään ja venäjämyönteisyydestään päätellen olisi tullut idän suunnalta, mutta allekirjoitus paljasti sen tulleen lännestä ja vieläpä läheltä. Migreeniä sirisevien loisteputkien sinertävän-kalvakkaassa valossa. Raahen kirjastosta tullut lastentarha. Smartian kohdalle kaivataan vielä ryhmittymiskaistaa Jokelaan kääntyville. Olis syytä miettiä asiaa. Turvallisuuden vuoksi, koska pieni kansakunta yksin ei pysty pitkään puolustautumaan. 3. Näitä nuoria ajattelen lämmöllä. Kansanäänestyksen suurissa asioissa, jopa kansakunnan kohtalon kysymyksissä pitääkin olla neuvoa-antava, ei velvoittava. Meinaako tuo, 8-Tien urakka jäädä vähä niinkuin keskentekoseksi. 5 95 ERÄ! Tuoreet SILAKKAFILEET Suomi KG 6 99 ERÄ! Tuore kokonainen LOHI 1-2 kg, Norja KG 3 kpl 2 99 KPL (5,25/kg) Grandiosa PIZZA 570 g, texmex-maku 8 00 (4,00/kg) COSTA RICA KAHVI 500 g, raj. Ja perusteluina ei käy Raamattu, koska sehän on samanlainen fiktiivinen romaani, kuin vaikkapa Sinuhe Egyptiläinen... EU-aika tuskin on ainakaan huonontanut elintasoamme. syyskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU LukijaN kuva Alkusyksyn perhonen. Muiden syiden vuoksi, esimerkiksi tavaran ja ihmisten vapaa liikkuvuus ja monet muut jo rakentuneet yhteiskäytännöt EU-kansojen kesken. Miksi viikinkien jumala on epä, ja sun jumala ei. t. Mitä, eikö nykyään rehtori monotonisesti jodlaa kaikille aamuhartautta koulussa. Pakolaiskysymyksestä on todettava, että Suomi ilman EU:takin olisi edelleenkin kansainvälisten sopimusten nojalla velvollinen ottamaan vastaan turvapaikkaa tarvitsevat. Tätäkö on Raahessa vammaispalvelu, kuka päättää rahan jaon vammaispalveluissa. Työttömyyshän johtuu yritystoiminnan osittaisesta kannattamattomuudesta. Olikohan keskiviik. Jos tunnistat nouda pian. v KREIVINTORI Antinkankaantie 32, 92130 Raahe puh. Osmo Leinonen Raahe Kyllä järkisyyt edelleenkin puoltavat EU-jäsenyyttä Ministeri Rehula ei oikein minua vakuuta Ei taida olla takuuta Jos ja kun minusta tulee hoivattava vanhus Saanen varmaan maata kotona koko pitkän päivän kakat housus. 79 KOT (1,58/kg) Ojan Kanalan KANANMUNAT 10 kpl/kot 500 g 4 pkt Ilman korttia 2,49/pkt (4,98/kg) ILMAINEN FILEOINTI!!! Herkkutorilta! 5 00 KG Atria Porsaan ULKOFILEE 1-1,5 kg, maustamaton ja pintamaustettu 3 99 KG ERÄ! Tuoreet Oulujärven MUIKUT. lakeja ole rikottu. Grekula Sillä lesken syli se on lämpöinen ja kaunis on silmäin loiste! Kerola jää pois, jospa kaupunki alkais sitten kehittymään. EU-eron myötä joutuisimme suureen tuntemattomaan, jonka ulottuvuuksia nyt on mahdotonta ennustaa. Vilkas ajatusmaailma. Jukkola hehkuttaa edelleen noita samoja fraaseja, jotka syntyivät niiden erilaisten EU-vastaisten ja puolueiksi pyrkineiden porukoiden toimesta, joiden menestys jäi minimaaliseksi. Prisman ja apteekin välissä kaaduin, kun en huomannut että siinä oli kadulle vielä 1 askelma. Väittämistä huolimatta ketään päättäjää ei ole asetettu syytteeseen ja aivan siitä johtuen, ettei Suomen perustusym. Hunsvontteja
Tässä on hyvä taso; näiden luulisi kelpaavan muillekin. Uuden omistajan alaisuudessa Osaamiskeskus Oy järjestää edelleen markkinaehtoista työvoimakoulutusta. – Kunnanjohtaja voi parhaimmillaan olla kunnan myyntijohtaja ja käyntikortti. – Tavoite on olla pienehkön maalaiskunnan kunnanjohtaja. – Kärsämäki on nyt monikansallisen Attendon palvelujen varassa ja kuntalaiset kritisoivat. Järjestäisin tilaisuuden, jossa ihmisiltä tulisi ideoita Siikajoen kehittämiseksi.” Mauno Ranto kyselytentissä Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi Koulutuskeskus Brahe ja Raahen kaupungin omistama Raahen Aikuiskoulutuskeskus Oy allekirjoittivat maanantaina kauppakirjan, jolla Osaamiskeskus Oy:n koko osakekanta siirtyi Koulutuskeskus Brahelle. – On hyvä, että prosessi on saatu lopulta maaliin ja pääsemme kehittämään koulutusta täysipainoisesti, Koulutuskeskus Brahen johtaja Jaana Ritola sanoo. – Meillä ruvetaan valitsemaan kunnanjohtajaa, vaikka on odotettavissa liittyminen isoon kaupunkiin. Arkisto / VesA Joensuu. Lähikunnissa on naisjohtajia, jotka ovat panneet itsensä likoon, sanoi Mustakangasta kannattanut Henna Kupsala (pers). Järjenkäyttö kunnallispolitiikassa on ankarasti kielletty. Niilläkin on kunnanjohtajapula kohta. Illan edetessä Mauno Ranto otti valitsijat haltuunsa, vaikka Terhi Mustakangas aloitti erittäin näyttävästi. Vaimo näki ne ja sanoi, että olisi voinut saman kirjoittaa eikä olisi tarvinnut tonnia maksaa. Palvelut ovat huonontuneet. Arvela toteaa, että tämä oli viimeinen vaihe tiivistämisessä, jolla Raahen Aikun ja Raahen koulutuskuntayhtymän kaikki koulutustoiminta siirrettiin yhden toimijan, Koulutuskeskus Brahen, alle. Kun Ahti Häikiö kysyi, vastasiko soveltuvuustesti hänen mielestään totuutta, kertoi Ranto Reisjärven kunnankin testanneen hänet. Mielellään viettäisin sen Siikajoen kunnanjohtajana, siis työskentelisin, korjasi Ranto. Rasitustesti Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Kunnanjohtajan valintatentti valtuustossa on kuin ison kalan pyytämistä joesta. – Kehitämme koulutusta tällä hetkellä erittäin vahvasti, josta yhtenä esimerkkinä juuri metallialan tarjonnan ja koulutuksen kehittäminen, toteaa Ritola. Ritola sanoo, että Koulutuskeskus Brahe jatkaa edelleen verkostoitumista ja yhteistyömahdollisuuksien selvittämistä paikallisesti, valtakunnallisesti että kansainvälisesti. syyskuuta 2016 Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Siikajoen valtuusto tenttasi ehdokkaita lähes kahden tunnin ajan ennen kuin siirtyi valitsemaan kunnanjohtajaa kahvinjuonnin jälkeen. Hakijalistalla ollut Tero Oinonen sai yhden äänen. – Testitulokset on samansuuntaisia. Ahti Häikiöstä (sd) Terhi Mustakangas osoittautui soveltuvuustestissä soveltuvammaksi. Valtuutettujen tentissä Ranto ilmoitti, ettei hänellä ole sen kummempia urasuunnitelmia. Hylättyjä ääniä oli yksi. – Molemmilta hakijoilta löytyy vahvuusalueita, sanoi keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Raili Peltokorpi. Valtuutetut joutuivat pohtimaan valintaa monelta kannalta. Ranto äänestäen Siikajoen johtajaksi Siikajoen kunnanjohtajan valinnasta muodostui kolmituntinen trilleri, kun koko kunnanvaltuusto hiillosti kahta kandidaattia. Siinä tarvitaan ideoita ja ekonomin näkemystä, sanoi Häikiö. Ranto kertoi muuttavansa Siikajoella asumaan. Hän sanoo, että parhaillaan käydään läpi erilaisia tilaratkaisuvaihtoehtoja. 4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 30. Kaupan yhteydessä Osaamiskeskuksen palveluksessa olleita opettajia siirtyy Koulutuskeskus Brahelle. Mustakangas näyttäytyi johtamisen osaamisen ja markkinoinnin asiantuntijaksi, joka alkaisi pitää A Olisin kuntalaisten tavoitettavissa. Raahen Aikun tilat jäävät edelleen Raahen kaupungin omistaman Raahen Aikuiskoulutuskeskus Oy:n haltuun. Olisi valittu johtaja vt:nä. Rannon mielestä Siikajoella ei ole aihetta kuntaliitoksiin. Kun homma menee monikansallisen pörssiyhtiön hoidettavaksi, mennään kauas suomalaisen hyvinvointivaltion periaatteesta. Hänen vastaehdokkaanaan valtuustotentissä ollut liminkalainen, kauppatieteiden tohtorin tutkintoa valmisteleva Terhi Mustakangas sai 7 ääntä, ja hänet valittiin Rannon varamieheksi. Nyt ei tehdä kauaskantoista järkevää politiikkaa. kunnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri Mauno Ranto Kärsämäeltä. Arvela sanoo, että paikallisen koulutuksen järjestäjän halutaan olevan kilpailukykyinen valtakunnallisissa koulutuskilpailutuksissa. Yksityistämisestä on syntynyt näkemystä Kärsämäeltä. Suljetussa lippuäänestyksessä kunnanjohtajaksi valittiin Reisjärven va. Lue uuden kunnanjohtajan vastauksista lisää nettilehdestä. Hän on valmis johtajasopimukseen. Ranto sai 18 ääntä. – Terhi Mustakankaalla on parempi koulutus nyt, kun kunnan tehtävät muuttuvat sote-uudistuksessa. Minulla on 7 vuotta työuraa jäljellä. Pidän niitä aika luotettavina tietyin varauksin. Suljettua lippuäänestystä ehdotti keskustan valtuustoryhmä, joka piti ryhmäkokouksen ennen äänestystä. Kiinteistössä on tällä hetkellä menossa koulutuksia ja lisäksi metallialan koulutuksessa käytettäviä laitteita. Osaamiskeskus Oy vaihtoi omistajaa Jaana Ritola sanoo, että Koulutuskeskus Brahe jatkaa verkostoitumista ja yhteistyömahdollisuuksien selvittämistä paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. – Finaalissa oli kaksi erittäin hyvää hakijaa, lausui Pekka Rautio (kok), joka ilmoitti kokoomuksen ryhmän kannattavan Mauno Rantoa. Pentti Koskela (kok) esitti kritiikkiä koko operaatiota vastaan. Raahen apulaiskaupunginjohtaja Ilmo Arvela sanoo, että yhtiö vaihtoi omistajaa nimellisestä hinnasta. Yhtiön pääasiallisena tehtävänä on tehdä voittoa
Hän sanoo. . Suurin osa asukkaista odottaa vielä lopullista päätöstä turvapaikasta. Raahen vokki loppuu maaliskuussa Raahen vastaanottokeskuksen ensimmäiset asukkaat tulivat viime vuoden marraskuussa. toiminut 11 vuotta poliisina Helsingissä ja Tuusulassa . Maahanmuuttovirasto ilmoitti keskiviikkona vastaanottokeskusten ylläpitäjille uusista sopimusten irtisanomisista. Yhteensä hänelle tuli maksettavaksi 45 päiväsakkoa, eli kaikkiaan 540 euroa. . syyskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. . Ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Raaheen viime vuoden marraskuun loppupuolella. toiminut 20 vuotta kunnanvaltuutettuna Kärsämäellä Lähde: Mauno Ranto VaPPu Kallio Mikko Määttä, Raili Viirret toimitus.raahenseutu@almamedia.fi SPR:n Raahen vastaanottokeskuksen toiminta loppuu maaliskuun loppuun mennessä. Sekä Ranto että Mustakangas ovat luottamustehtävissään edustaneet sosialidemokraatteja. toiminut liikunnanopettajana, harrastaa juoksua, urheilua ja kitaransoittoa . Mukana on myös muutamia kurdeja. 57-vuotias kärsämäkinen . Myös Ruukin vastaanottokeskuksessa paikat vähenevät 50:llä marraskuussa. Hanhikiven mielenosoittajille sakkoja Ylivieska-Raahen käräjäoikeus käsitteli syyskuun puolessa välissä mielenosoittajien toimintaa viime vuoden heinäkuussa Hanhikivellä. Vastaanottokeskuksia lakkautetaan ja paikkamäärää vähennetään, koska Maahanmuuttovirasto arvioi paikkoja tarvittavan ensi vuonna nykyistä vähemmän. Vaarallista matkaa oli tehty mm. sotilasarvoltaan vänrikki . Ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla hänen katsottiin syyllistyneen myös haitantekoon viranomaiselle. Raahen keskus on toiminut oikein hyvin. Raahen vastaanottokeskus aloitti 2015 marraskuussa. heinäkuuta, 4. Kaikki olivat kotoisin Irakista. Perjantaina 30. Kaivinkoneen päälle viime vuoden kesäkuun 10. Lakkauttamiseen on aikaa vielä puoli vuotta, joten aikaa järjestelyihin on. Turvapaikkapäätöstä odottavia on vielä paljon. Kallio sanoo, että Raahen vastaanottokeskus on ollut edullinen, ja kaikki asiat on hoidettu mallikkaasti. Raahen vastaanottokeskuksen vastaava Tiina Alamäki on järkyttynyt ja harmissaan lakkautuspäätöksestä– Tämä oli ikävä uutinen ja tuli aivan yllätyksenä meille kaikille. . Tiina Alamäen mukaan asukkaille ei ollut vielä torstaina ehditty pitää tiedotustilaisuutta asiasta. marraskuuta kairakoneen päälle kiivennyt ja sen työnteon keskeyttänyt vuonna 1990 syntynyt mies tuomittiin myös sakkoihin. Hän kiittelee, että yhteistyö Raahen kaupungin kanssa on sujunut hyvin ja että keskus on otettu kaupungissa hyvin vastaan. Ruukin vastaanottokeskuksen johtaja Sirpa Kallio sanoo, että päätös lopettaa toiminta Raahen yllätti. Hänen mukaansa nyt on tullut lähinnä kielteisiä päätöksiä, mutta useat ovat niistä valittaneet. Turvapaikanhakijoita on asunut Ollinsaaressa ja Pitkässäkarissa. Vesa Joensuu. Vastaanottokeskus on työllistänyt Raahessa 10 henkilöä. . Miehen itsensä mukaan poliisilla ei ole auktoriteettia häneen. . Kättelyvuorossa keskustan valtuutettu Päivi Pietarila. Jäljelle jää 150 paikkaa. – Sikälikin on harmi, että keskus lakkautetaan. Hänet tuomittiin hallinnan loukkauksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan maksamaan 35 päiväsakkoa, eli yhteensä 315 euroa. Mauno Ranto . Hän on kotoisin Vihannista ja kotikylän tyttöjä. että asia hoidetaan heti, kun saadaan tulkki paikalle. veneillä. . päivänä kiipesi vuonna 1986 syntynyt nainen. . Paikkoja vähennetään jo syksyn ja talven aikana noin 7 000:lla. Tässä vaiheessa kummasta vain olisi voinut tulla uusi kunnanjohtaja. Raahessa asukaspaikkoja on sata. Fakta . Oikeus katsoi miehen syyllistyneen toukokuussa niskoitteluun poliisia vastaan. ”Otan ensin selvää, mitä laki tästä asiasta sanoo, ja alan sitten tehdä esitystä päättäjille”, sanoi Ranto. . Silloin tulleiden 18 turvapaikanhakijan joukossa oli vain perheitä. Oikeus tuomitsi toukokuun 13:ntena päivänä ja kesäkuun 22:ntena viime vuonna kaivinkoneen päälle kiivenneen ja sen työnteon keskeyttäneen vuonna 1987 syntyneen miehen päiväsakkoihin. Haluatko jakaa tarinan. Majoituspaikat vähenevät runsaalla 2 000 paikalla pääosin maaliskuun 2017 loppuun mennessä. Miehelle määrättiin maksettavaksi 65 päiväsakkoa, eli yhteensä 390 euroa. Oikeuden mukaan tämä näkemys ei poista tai vähennä miehen teon moitittavuutta. Kun poliisin antamat käskyt eivät tehonneet, poliisit joutuivat kiipeämään kaivinkoneen päälle ja nostamaan hänet alas. Oleskeluluvan saaneet odottavat kuntapaikkaa. Lakkautuspäätös oli yllätys, ja Raahessa tieto otettiin vastaan järkyttyneenä. Raahen vastaanottokeskus kuuluu Suomen Punaisen Ristin Ruukin vastaanottokeskuksen alaisuuteen. valmistui vuonna 2013 hallintotieteiden maisteriksi . Toukokuussa paikalle hälytettiin poliisi poistamaan häntä kaivinkoneen päältä. toimi Pyhäjärvellä hallintojohtajana; irtisanoutui vuonna 2015: kunnassa tehtiin 80 valitusta vajaan vuoden aikana . toiminut Sievin hallintopäällikön sijaisena . . YT-neuvotteluista vastaanottokeskusten henkilöstön kanssa vastaavat keskusten ylläpitäjät, Raahessa ja Ruukissa SPR. Kun tiedossa on, että Ruukin vastaanottokeskuksen paikat vähenevät samalla, ei töitä ole tarjolla sielläkään. . Raahen vokin asukkaista noin puolet ovat perheitä ja puolet yksin tulleita miehiä. . pyydettiin Reisjärven kunnanjohtajaksi kunnanjohtajan kuoltua . Heinäkuussa hän oli rimpuillut ja harannut vastaan, kun poliisi oli yrittänyt nostaa häntä pois kairakoneen päältä. SPR:n Oulun piiristä lakkautetaan samalla aikataululla myös Otanmäen vastaanottokeskus. Miehen kertoman mukaan tämä johtui siitä, että poliisi ei kyennyt nostamaan häntä pois turvallisesti noin viiden metrin korkeudesta. kunnanjohtajan blogia, veisi Siikajoen Facebookiin ja Instagrammiin sekä kehittäisi Siikajoen markkinointia ja matkailua. . Ranto teroitti mieliin tuoretta hallintoalan koulutustaan. Ranto taas on valittu Kärsämäellä demareiden listalta Kärsämäen valtuustoon ainakin vuosina 2001– 2004. Kunnanjohtaja on taaskin eikeskustalainen, kuten kokoomuslaiseksi tunnustautunut, sitoutumattomana työskennellyt Tuomikin. Viime vuonna 1. elokuuta ja 17. Ranto äänestäen Siikajoen johtajaksi Mauno Ranto ja Terhi Mustakangas kättelivät kaikki Siikajoen kunnanvaltuutetut ja valtuustovieraat ennen tentin alkua. Vastaanottokeskuksissa on nyt noin 23 000 majoituspaikkaa. Ruukin vastaanottokeskus suljettiin 2014, mutta avattiin taas 2015 elokuussa. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. He ovat tulleet pääosin Irakista ja Afganistanista. arKisto/Vesa Joensuu Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Ylivieska-Raahen käräjäoikeus antoi tuomioita Hanhikiven ydinvoimalatyömaalla kesällä 2015 töitä häirinneille mielenosoittajille. Tämähän tarkoittaa sitä, että työpaikat loppuvat samalla, Alamäki sanoo. Paikat ovat olleet täynnä, ja välillä asukkaita on ollut ylipaikoillakin. Mustakangas on Oulun sosialidemokraattisen piirin toiminnanjohtaja. . Viimeksi hänet valittiin valtuustoon hänen oltuaan ehdokkaana Yhteislistalla Kärsämäki 2008. . Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Poliittisesti keskustalaisvaltainen Siikajoki jatkaa Kaisu Tuomen jäädessä eläkkeelle hiukan entisillä linjoilla. . – Harmi, että hyvä yksikkö lakkautetaan
. Tämä on sellainen asia, johon ei saa mistään apua. – Erittäin monet asukkaat ovat harkinneet kylältä poismuuttoa, jos se olisi mahdollista, kertoi adressia luovuttanut Sandra Tokola. AluelAutAkuntA . – Tuli unettomuutta. Aluelautakuntalaisilla oli monenlaisia toiveita, mutta kaupunginhallitus rajasi kunnostuskohteiksi kaupungin omistamat kohteet. Ne on nyt tehty. Odotuslistalla on vielä mm. Ehkä valtuutetut koetaan suorempina vaikutuskanavina. Rahaa on käytetty kirjastojärjestelmäohjelmistoon, Alpuan hiihtomajaan, tenniskenttään – kaikki yhteiseksi hyväksi. VaPPu Kallio. Osaa hankkeista on tehty kaupungin omana työnä, kuten viime vuonna, jolloin investointeihin käytettiin vain 120 281,34 euroa. Kunnostuskohteet eivät silti poistu, vaan aluelautakunta on linjannut suunnitelmia vuoteen 2019 asti. Ei ollut korvasairauksia. Marjo Törmikoski iloitsee järvinäkymän avautumisesta ja monikäyttöisestä alueesta, joka palvelee kaikkia kuntalaisia. – Kylätaloilla järjestetään esimerkiksi Raahe-opiston kursseja, joten on kaikkien etu, että rakennukset pidetään kunnossa. Lumimetsässä ja Ilveskorvessa ei enää ole kaupungin omistamia kohteita. . Seuraavankin valtuustokauden aikana on rahaa käytettävissä Vihantiin puoli miljoonaa euroa. On rytmihäiriöitä, on tullut muutos sydänkäyrään. – Vihannissa peruspalvelut ovat kunnossa. Perhe on alkanut kärsiä unettomuudesta, korvatulehduksista ja nivelvaivoista, ja perheenäiti on vaikeuksissa. Nukun vain lääkkeillä. . – Yksi tavoitteistamme oli hommata jokaiselle Vihannin kylälle uudet luistelukaukalot. Olemme saaneet olla terveitä. On nivelsairauksia, nivelkipuja. Vihannin Kirkkojärven puiston rakentamiseen aluelautakunta käytti 86 000 euroa. – Vihantilaisilta ei enää tule meidän suuntaan juurikaan toiveita. syyskuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Vuodesta 2013 Raahen kaupungin aluelautakunta on investoinut 1,6 miljoonalla eurolla Vihantiin. Vappu Kallio vappu.kallio@almamedia.fi Alakuloinen joukko revonlahtisia jätti tuulivoiman vastaisen adressin Siikajoen valtuustolle keskiviikkoiltana. Adressin tuojat kertoivat Revonlahden tuulivoimaloiden aiheuttaneen suuria vaikeuksia asukkaille. Linja on helppo perustella. Verenpaine on korkealla, vaikka minulla on ollut 10 raskautta, ja verenpaine on ollut silloin liian alhaalla. Hannila kertoi heidän ostaneen talonsa 21 vuotta sitten. Avautuminen valtuuston edessä oli liikuttava. Yhtä kuntaa Raahen kanssa eletään nyt kolmatta vuotta. . Aluelautakunnan toiminta päättyy ensi toukokuun lopussa. Rahaa on käytetty eniten erilaisten liikuntapaikkojen kunnostukseen, mutta myös tiestöön, joka on aina arvostelun kohteena. Omasta ehdokkuudestaan tulevissa kunnallisvaaleissa hän ei vielä osaa sanoa. – Voiko taloa edes kaupitella. Lapseni ovat olleet onnellisia täällä. . . Me olemme pystyneet vaikuttamaan asumisviihtyvyyden ja harrastusmahdollisuuksien parantamiseen. Hannila on nukkunut sukulaistalossa, sillä kotona ei nukuta. On korvaoireita, jopa korvan puhkeaminen ilman flunssaa. . . Alpuanharjun hiihtomajan saunan ja pesutilojen kunnostus tälle syksylle. Investointeihin saatu noin puoli miljoonaa euroa vuodessa. . Niinpä Törmikoski iloitseekin, että kummallekin kylälle myönnettiin vielä 70 000 euroa kylätalojen kunnostukseen. . . – Meillä on ihana pihapiiri ja hyvät naapurit. Paikalla oli 10 lapsen äiti Sanna Hannila, joka kertoi, miten heidän suurperheensä joutuu terveyssyistä asumaan nyt päivittäin muualla. Erittäin tärkeänä hän pitää viittä vihantilaisvaltuutettua Raahen kaupunginvaltuustossa. Möykkylään ei kaukaloa haluttu, vaan kylätalon kunnostusta, joka toteutettiin, kertoo lautakunnan puheenjohtaja Marjo Törmikoski. Ukonmäen palvelukeskukseen on uusittu hälytysjärjestelmä ja yläkoululle ja lukiolle hankittu tietoja viestintäteknisiä laitteita. Vihanti ei kuollutkaan kuntaliitokseen. Lääkäripalvelut toimivat omalla terveysasemalla ja lapsiperheiden palvelut pelaavat. Se on kylille iso asia. Ukonkantin kirjastoa on ehostettu, samoin Vihannin kunnanviraston rakennusta. – Meillä on nyt leveämmät hartiVihanti ei kuollut liitokseen Aluelautakunnan puheenjohtaja Marjo Törmikoski voi saattaa työnsä päätökseen hyvillä mielin. 6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Perjantaina 30. Vihantilaisten vaikutusmahdollisuuksia Törmikoski pitää hyvinä. Sanna Hannila pelkää, että perhe joutuu muuttamaan pois talostaan. – Tänä päivänä on toisin. Investointien ulkoilupainotteisuus on ollut koko ajan lautakunnan näkemys. Yksi suurperhe joutuu nukkumaan yönsä muualla saadakseen olla rauhassa. Toivon, että päättäjät ymmärrätte, miten vakavasta asiasta on kysymys! Sanna Hannila kertoo ihmetelleensä nukkuvan lapsensa ääressä: – Että arosuohaukkakin on paljon Tuulivoima sai suurperheen vaikeuksiin Valtuuston puheenjohtaja Päivi Eskola kätteli revonlahtisten lähetystön, joka jätti valtuustolle tuulivoiman rakentamista vastustavan adressin. Etualalla (vas.) kodistaan muuttamaan joutunut Sanna Hannila
Rannosta olisi eriskummallista päättää, että kuntaan ei tule yhtään tuulivoimalaa. Moni vihantilainen, varsinkin syrjäkylällä asuva, näkee Törmikosken mielestä Raahen edelleen mörkönä, vaikka jokainen vihantilainen on tänään myös raahelainen. Sari Jaatinen. Muita pohdittuja väistötilavaihtoehtoja olivat alun perin muun muassa Aikun tilat ja konttikoulu. Saloisten koulu tarvitsee väistötilat pahentuneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Joudutte törmäämään ensimmäisinä töinänne tähän asiaan. Varas jäi kiinni lähettyviltä tunnistuksen perusteella. Harmillisen monta tärkeää asiaa laukun mukana silti meni. Eihän tavallisella ihmisellä ole poliisille suoria numeroita. Ja kaikki tärkeät kortit on turvallisinta pitää kotona lukkojen takana. Alun perin Saloisten koulun rakentamista on suunniteltu aloitettavaksi vasta vuonna 2018. – Jokainen tapaus on liikaa. Häneltä varastettiin laukku tiistai-aamuna Härkätorin puistossa. Marjo Törmikoski iloitsee järvinäkymän avautumisesta ja monikäyttöisestä alueesta, joka palvelee kaikkia kuntalaisia. Törmikoski on itse käynyt kävelemässä Raahen rannoilla, eikä vastusta kaupunkilaisena olemista, vaikka vihantilaiset tuskin omivat itseensä kaupunkilaisidentiteettiä. Sen jälkeen sieppauksen uhri laittoi varoituksen sanan kiertämään. Hän epäillään myös aikaisemmasta laukkuvarkaudesta. Raahen kaupungin ympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että johtavan rakennustarkastajan virka saadaan laittaa ulkoiseen hakuun mahdollisimman pian. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. – Lastenlasten valokuvat, pojan syntymäpäivälahja, elinluovutustestamentti, Pirkko Kastelli luettelee. Kyllä omaisuudesta täytyy pitää aina huolta. Vihannin Kirkkojärven puiston rakentamiseen aluelautakunta käytti 86 000 euroa. Lisäksi lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että Saloisten monitoimitalon hankesuunnittelu ja toteutus käynnistetään nopeutetulla aikataululla siten, että rakentaminen päästään aloittamaan jo kesällä 2017. syyskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 7 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Tästä lähtien Pirkko Kastelli aikoo kiinnittää laukkunsa vaijerilukolla ostoskoriin. Häkkinen valittiin alun perin tehtävään varasijalta, kun valitun johtajan Laila Kankaalan virka lopahti koeaikaan. Neuvoisinkin laittamaan lompakon taskuun vetoketjun taakse, jossa se on paremmassa turvassa. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Ei siis kaikkia munia samaan koriin, kuten sanonta kuuluu, ylikonstaapeli Asko Kalliokoski sanoo. Kun voro pääsi karkuteille, Pirkko Kastelli soitti poliisille. Kaavat jo saaneet lainvoiman, ja tuulivoimaloihin on sijoitettu satoja tuhansia. Yhtäkkiä hän kiepsautti täyskäännöksen, tuli takaapäin kohti ja nappasi laukkuni. Vaikka itse olen keskustalainen, en ajattele näin. Ne ovat laillista liiketoimintaa. Huusin niin paljon kuin jaksoin, mutta ketään ei sattunut olemaan puistossa juuri sillä hetkellä. – Raahea pidetään vahvana teollisuusalueena ja syrjäkylillä koetaan vasemmistovastaisuutta. Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että opetustoimen talousarvioon lisätään tarvittava 300 000 euron määräraha vuokramenoihin. – Ehkä se vaatii pari sukupolvea. Kaupunginhallitus päättää asiasta maanantaina Porvarikoululta väistötilat Saloisille 300 000 eurolla paremmin suojeltu kuin sinä, 6-vuotias lapsi! Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Päivi Eskola (kesk) otti valtuuston puolesta adressin vastaan liikoja lupaamatta. – Ainoastaan sen verran kuin arvioi yhdellä reissulla tarvitsevansa. Onneksi puhelin ei mennyt laukun mukana. Käsilaukku on vorolle mieluisaa riistaa, varsinkin jos laukku on irrallaan kulkuneuvon korissa tai ostoskärryssä. Haussa johtava rakennustarkastaja Raahen kaupungin johtavana rakennustarkastajana vuodesta 2014 toiminut Jari Häkkinen on irtisanoutunut virastaan 15. Se kävi silmänräpäyksessä. at järjestää palveluja kuin mitä Vihannilla olisi yksinään. Kuvituskuva. Hän ei sitä kyllä odottanutkaan, sillä heille oli kerrottu, että tuulivoima-asiaan ei oteta heti kantaa. Opetuslautakunnan toiveissa on, että muutto saataisiin tehtyä mahdollisimman pian, viimeistään joululta. Luotan siihen, että vihantilaiset huomaavat, että täältä eivät palvelut lakkaa, eikä raja-aitoja ole tullut lisää. – Ei sitä voi totaalisesti kieltää. Oli yllättävää huomata, kuinka kiitollisia monet olivat varoituksista. Opetuslautakunta esittää Raahen kaupunginhallitukselle tilojen vuokraamista Saloisten koululle Raahen Porvarija Kauppakoululta. Laukkuvoroja liikkuu Raahessa Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Raahelainen Pirkko Kastelli haluaa varoittaa etenkin ikäihmisiä pitämään laukuistaan ja omaisuudestaan huolta. Miten te puhallatte pelin poikki, kun tulee esiin terveydellisiä ongelmia. Etenin puistokäytävää hyvin hissuksiin, koska apteekki ei ollut vielä auki. Se ei ehkä yksin olisi onnistunut. Poliisi varoittaa olemasta liian luottavainen, vaikka liikutaan kotikaupungin tutuilla kaduilla. Huomasin, että siinä lähellä ajoi nuori mies polkupyörällä. Käsilaukussa ei kannata koskaan kuljettaa suuria rahasummia, Pirkko Kastelli neuvoo. Lautakunta päätti, että Saloisten koulun väistötilat hankitaan Raahen Porvarija Kauppakoululta 2 vuoden ajaksi 2 vuoden optiolla. Hänen mielestään tässä vaiheessa voi perua lähinnä sellaisia hankkeita, joissa prosessi on kesken. Samaa suosittaa poliisi. Haluatko jakaa tarinan. Raahen kaupunginhallitus käsittelee väistötila-asiaa maanantaisessa kokouksessaan. – Pidän puhelinta aina taskussa. – Niitä on porukalla harkittava. – Me suomalaiset kovin sinisilmäisiä. – Kävelykadun varteen alkoi kertyä markkinaväkeä ja varoitin vastaantulijoita, kuinka helposti ja nopeasti laukun rosvoaminen tapahtuu. Tuulivoimaloiden sijoituspaikat ovat kriittinen asia; niiden vaikutusta ihmisiin on mietittävä. Siikajoen tuleva kunnanjohtaja Mauno Ranto vastasi, että hankkeen peruuttaminen on haasteellista, kun on voimassaolevia, tuulivoimayhtiön kustantamia kaavoja. – Valtuusto on luonut strategian ja hyväksynyt tuulivoimalat; ne on osittain jo rakennettu. Sandra Tokola kertoi olevansa surullinen siitä, että valtuustolta ei tullut vastakaikua. – Olin menossa apteekkiin ja laukku oli rollaattorin etukorissa. Revonlahtinen valtuutettu Keijo Mustonen (kesk) kyseli kunnanjohtajakandidaattitentissä, kuinka uusi kunnanjohtaja hoitaisi Siikajoelle syntyneen tuulivoimaongelman. Ryöstön uhri ei jähmettynyt paniikin valtaan, vaan yritti saada voron kiinni. Perjantaina 30. Yksi varkauden yritys jäi torstaina pelkäksi yritykseksi, kun käsilaukku oli rollaattorissa kiinni vaijerilukolla. Soitin numeroon 112. – Käänsin ajopelini ja lähdin täyttä vauhtia perään. syyskuuta alkaen
Pihkasen mukaan taustalla on Ringin ontunut tiedotus kierrätyspisteistä. Vastaajista 31 prosenttia oli sitä mieltä, että erityistä huomiota kaipaisi päällysteiden kunto. Se ei kuitenkaan ole meidän tarkoitus. Pihkasen mukaan leikkipuistojen huono kunto on ollut kaupungilla tiedossa jo pitkään. Veripalvelun nettisivulta kävi esimerkiksi tiistaina iltapäivällä ilmi, että veriryhmien O+ ja B+ verestä oli tarvetta. Paula Pihkasen mukaan kaupungin alueen leikkipuistojen karsiminen on paikallaan, jotta leikkipuistoista voidaan pitää parempaa huolta. Tutkimuksessa oli mukana 27 kuntaa. Pihkanen tunnistaa ongelman. Veripalvelu kerää verta suomalaisten sairaaloiden tarvetta vastaavasti. syyskuuta 2016 Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Vuosittain tehtävä tutkimus asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä on valmistunut. Luovutettu veri auttaa potilaita parhaiten, kun verenluovuttajat saapuvat luovuttamaan veriryhmänsä tarpeen mukaan. Asukkaiden mielipiteitä teknisistä palveluista koskevan tutkimuksen on tehnyt FCG. Raahesta kyselyyn vastasi 132. Siitä me olemme saaneet nyt sapiskaa ja aivan aiheesta. Ainoa lohtu huonossa kadussa on se, että siinä ajetaan harvoin ylinopeutta. klo 14–18. Vastausprosentti jäi vain 12 prosenttiin. . – Jos meillä olisi 24 puistoa, ne olisivat laadukkaampia ja paremmin hoidettuja, Pihkanen uskoo. – Onhan meillä teitä, joissa on monttua montun perään. Kuntatekniikan päällikkö Paula Pihkasen mukaan asuinkatujen kunto saa kritiikkiä kuntalaisilta joka kerta. Pihkasen mukaan päätöstä ei ole kuitenkaan pantu toimeen. Graafisten veripisaroiden tarkoitus on ohjata veriryhmäkohtaisesti luovuttajia saapumaan oikeaan aikaan. Sairaaloiden eniten käyttämän verivalmisteen eli punasolujen varastotilanne ohjaa veren keräystä kaikkein eniten. Nettiveripisara kertoo avun tarpeen Joka päivä tarvitaan 800 verenluovuttajaa. – Rinki ei hoitanut tehtäviään. päivä lokakuuta. . Vastaajat poimittiin satunnaisesti Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä. – On hienoa, että luovuttajat ymmärtävät pisaroiden seuraamisen tärkeyden, kiittelee verenluovutuksen johtaja Satu Pastila. . Myös katujen kunnossapitoa piLeikkipuistojen kunto kismittää Leikkipaikkojen siisteys ja varusteiden kunto on heikolla tasolla, kertoo asukkaille teetetty kysely. Kysely ja vastaukset löytyvät verkosta Raahen kaupungin nettisivuilta www.raahe.fi/ Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Veripalvelun tekemien luovuttajakyselyiden mukaan 68 prosenttia verenluovuttajista haluaa tietää oman veriryhmänsä veritilanteen, jotta he pystyvät ajoittamaan auttamisensa parhaiten. . Mekin kuitenkin saimme tiedon Ringin suunnitelmista vasta joulukuussa. . Jätehuollon tiedotus oli myös kohta, joka nousi esille negatiivisessa mielessä. Asuinkatujen korjaus vaatisi kuitenkin rahaa, mitä kaupungilla ei ole, Pihkanen huomauttaa. . Veripalvelusta kerrotaan, että veritilannebarometrissa oleva vajaa pisara ei tarkoita sitä, ettei verta tai luovuttajia olisi lainkaan. Fakta . . Ensimmäisen kerran kysely toteutettiin vuonna 1992. Hänen mukaansa nyt olisikin aika tehdä selkeä päätös siitä, mitkä leikkipuistot hoidetaan elinkaarensa päähän ja mihin investoidaan. Näin moni tekee. . Leikkipuistojen kunto keräsi kritiikkiä kuntalaisill etehdyssä kyselyssä. 8 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 30. Positiivista kyselyssä oli muun muassa juomaveden puhtaus, johon raahelaiset olivat erittäin tyytyväisiä. Arkisto / VesA Joensuu. Hän muistuttaa, että tekninen lautakunta teki jo vuonna 2013 päätöksen, jonka mukaan kantakaupungin 39:stä leikkipuistosta karsitaan 15, jolloin puistoja jäisi 24. Noin puolet Veripalvelun kyselyyn vastanneista luovuttajista kertoo seuraavansa veriryhmänsä veren tarvetta nettisivuilta tai mobiilisovelluksesta. Nyt asuinkatunsa kuntoon oli tyytyväisiä vain 29 prosenttia vastaajista, kun 57 prosenttia oli sitä mieltä, että asuinkatua on hoidettu huonosti. . Veritilanne vaihtelee päivittäin. Verta on oltava aina valmiina suuronnettomuuksia tai muuta äkillistä tarvetta varten. Raahelaiset ovat erityisen tyytymättömiä asuinkatujen kuntoon ja leikkipuistojen siisteyteen ja varusteluun. Leikkipaikkojen siisteyteen ja varusteiden kuntoon oli tyytymättömiä 35 prosenttia vastaajista. Myös jätehuollon tiedotukseen ollaan tyytymättömiä. . Verta voi luovuttaa Raahessa seurakuntatalossa maanantaina 3.10. Verta voi luovuttaa Raahessa maanantaina 3. Jos kadut olisivat hyvässä kunnossa, niiden hoitokin olisi helpompaa. Joka päivä tarvitaan noin 800 verenluovuttajaa, jotta sairaaloiden verivarastot pysyvät hyvällä tasolla. Graafisten pisaroiden tasoja säädellään myös verihiutaleeli trombosyyttivarastojen mukaan. Vastaajista suurin osa, 40 prosenttia, kokee, että katupäällysteiden kunnon parantaminen vaikuttaisi merkittävästi katuympäristön yleiseen viihtyvyyteen
Salmela kertoo, että suurimpana syynä tähän on Fennovoiman hanke. Toisen luokan kansalaiseksi itsenä kokeva on tyytyväinen elämäänsä. Pulaa pätevistä työnjohtajista ja vastaavista mestareista on koko maassa. . – Yritykset joutuvat jo tarjousvaiheessa miettimään, voiko tarjousta jättää, koska ei voi olla varma, saako osaavaa työvoimaa työnjohtotehtäviin. Myös erilaisia työtehtäviä on nykyisin enemmän tarjolla ja sukupolvet pienenevät. Tutkimus osoittaa, että ikäihmiset tuntevat vetoa työelämään. 2 Ikäihmiset arvioivat voivansa vaikuttaa melko hyvin elämänsä kulkuun. Raahessa kaivataan myös siivousja vartiointityön ammattilaisia. Esimerkiksi leikkipuistoasia otetaan vakavasti – Tämä ei ole vain joku kysely. Lisäksi Raahen alueella on pulaa muun muassa betonirakentajista ja raudoittajista, kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijoista, lastentarhanopettajista, palkanlaskijoista, psykologeista ja sosiaalityön erityisasiantuntijoista. . Kiitosta raahelaiset antoivat kyselyssä paloja pelastustoimen sammutusja pelastuspalveluille sekä tarkistusja neuvontapalveluille. Haluatko jakaa tarinan. Leikkipuistojen kunto keräsi kritiikkiä kuntalaisill etehdyssä kyselyssä. FAKTA . Siellä on erittäin paljon maansiirtotyöhön liittyvää urakointia. Vesa Joensuu 3 Selvästi heikoimmat arviot annettiin mahdollisuudessa tulla kuulluksi (5,19) ja oikeudenmukaisuuden toteutumisessa suomalaisessa yhteiskunnassa yleensä ottaen (5,12). Tarkastusja neuvontapalveluita piti hyvin hoidettuna 71 prosenttia vastaajista ja huonona vain 8 prosenttia. Toisaalta siivoojan työ on sellainen, joka ei nuoria kiinnosta, ja ammattilaisia on haastava löytää. Rakennusala huutaa ammattilaisia Maanrakennusalalla on tällä hetkellä kova pula ammattilaisista. Koko väestöön kohdistunut vertailututkimus paljasti, että suomalaisten keskimääräinen tyytyväisyys omaa elämäänsä kohtaan sai keskiarvon 7,32. Ammattien työmarkkinanäkymien arvio tehdään TE-toimistoissa. Barometrissa arvioidaan ammattien kehitysnäkymiä, työvoiman saatavuusnäkymiä sekä alueellista tilannetta seuraavan puolen vuoden aikana. Peräti 70 prosenttia kaikista suomalaisista arvioi, että vanhoja ihmisiä ei pidetä voimavarana, vaan pikemminkin kulueränä. Hanke tuo paljon uutta halli-, konttorija majoitustilaa, joihin muun muassa siivoojia tarvitaan. Tosin joka toinen ikääntynyt ei usko, että suomalainen eläkejärjestelmä tarjoaa kymmenen vuoden kuluttua tarpeeksi kattavat tuet eläkeläisille. Yksi syy on alan korkeakoulutuksen loppuminen pohjoisessa. Muun muassa Fennovoiman hanke, tuulivoimalatyömaat ja alueen tiehankkeet vaativat ammattilaisia. Kun tyytyväisyyttä arvioitiin asteikolla 1–10, keskiarvoksi muodostui 8,13. Lisää koulutusta järjestetään koko ajan, jotta kysyntään pystytään vastaamaan. Kiteytys : 75 prosenttia ikääntyneistä suomalaisista kokee tulevansa kohdelluksi toisen luokan kansalaisina. Erittäin suuri pula Raahessa on rakennusalan työnjohtajista. Taloudellisen tilanteensa vähintään kohtalaiseksi arvioidessa saatiin tulokseksi luku 7,2. . Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Ikäihmiset kokevat olevansa varsin onnellisia. Meillä kaivataan myös maaja vesirakentamisen erityisasiantuntijoita sekä maansiirtokoneiden ja vastaavien kuljettajia. Kokopäivätyö tulisi kyseeseen vain viidelle prosentille vastaajista, mutta useampi kuin kaksi viidestä ikääntyneestä ajattelee myönteisesti mahdollisuudesta osa-aikatyöhön. dettiin yleisesti hyvänä. 1 Arvostuksen puutteesta huolimatta ikäihmiset näyttävät viime keväänä kerätyn kyselyaineiston perustella olevan tyytyväisiä elämäänsä. Lisäksi myös muu ympäristörakentaminen, mitä muun muassa kaupunki tekee jatkuvasti, työllistää oman väen lisäksi alueen urakoitsijoita. Salmela huomauttaa, että maanrakennusalan koulutusta on järjestetty viime vuosina kohtuullisen paljon ja osallistujat ovat työllistyneet hyvin. Ylitarjontaa on muun muassa yleissihteereistä, lähihoitajista, myyjistä ja nosturinkuljettajista. urakoitsijat kaipaavat muun muassa osaavia maansiirtokoneiden kuljettajia. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. syyskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 9 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Sammutusja pelastuspalveluihin raahelaisista vastaajista tyytyväisiä oli 88 prosenttia. Paula Pihkasen mukaan kaupungin alueen leikkipuistojen karsiminen on paikallaan, jotta leikkipuistoista voidaan pitää parempaa huolta. . – Eikä koskaan saa unohtaa SSAB:n alueella olevaa toimintaa. Kyky elämänsä kulkuun vaikuttamisesta sai tulokseksi 7,56, kun asteikko oli 1–10. Raahen alueella rakennetaan tällä hetkellä niin paljon, että osaajista alkaa olla pulaa. Paula Pihkanen vakuuttaa, että kyselyn tuloksilla on merkitystä kaupungin toimintaan. – Fyysisiä töitä yhdistää usein se, etteivät nuoret ole niistä kiinnostuneita. . Raahen alueella tilanne on saman suuntainen. Nämä kohdat on heti otettu työnjohdon kanssa mietintään, että miten asioita viedään eteenpäin. Yhdessä eläköitymisen kanssa vaarana on, että pikkuhiljaa työvoimapulaa tulee monissakin ammateissa. Vesa Joensuu Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Pohjois-Pohjanmaan te-toimiston tuoreen ammattibarometrin mukaan Pohjois-Pohjanmaalla osaajapula kohdistuu edelleen perinteisiin ammatteihin, kuten hitsaajiin, hotellija ravintola-alan osaajiin, sairaanhoitajiin, lääkäreihin, fysioterapeutteihin sekä siivousja puhtaanapidon ammattilaisiin. Tulos oli vertailukuntien paras. Asiantuntija Marko Salmelan mukaan Raahen alueella on meneillään monia hankkeita, joissa kaivataan edellä mainittuja osaajia. Uusimman barometrin arvio perustuu syyskuun 2016 tilanteeseen. Salmelan mukaan tässä ammattiryhmässä työvoimapula on pahentunut jatkuvasti. Tyytymättömiä ei ollut laisinkaan. Ammattibarometri kertoo TEtoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa. Perjantaina 30. Erityisen iso pula on ammattitaitoisista rakennusalan työnjohtajista
Meitä ohjaa pelko kokeilla uutta. 10 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 30. Tietyt perusasiat pitää hoitaa kuntoon. Mutta hän halusi käydä hakemassa uutta virtaa omaan yritystoimintaansa. Oman elämän avaaminen jatkuu muistelulla vanhempien pitkästä velkavankeudesta, josta syntyi mörkö. Innostunut vastaanotto innosti elo-syyskuun aikana uudelle kiertueelle ja menestys on ollut vähintäänkin yhtä kova. – Tyypillisesti puhutaan yleisen tason teoriaa, mutta käytännön neuvot jäävät puuttumaan. Epäonnistumista on turha pelätä. Ja ennen kaikkea samaistuu. Tuulikki NousiaiNeN. . Pasi Rautio Myyntikouluttaja Pasi Rautiolla on taito ottaa yleisönsä ja saada viestinsä perille.Hänen viestinsä on, että ilman markkinointia ei ole myyntiä eikä ilman myyntiä ole yritystoimintaa. Jo tänä iltana, tämän tilaisuuden jälkeen. Te tiedätte miltä se tuntuu. Kuva synnyttää luottamusta. Markkinointi-iltamat keskittyy tiukasti konkreettisiin neuvoihin ja ohjeisiin. – Synnytin sen omassa päässäni, itse itselleni. Kuinka moni teistä haluaa kuolla pää tyhjänä. – Hän ei ollut hidas-älyinen. Yksi parhaista palautteista tuli yrittäjältä, joka tuli markkinointi-iltamiin kolme kertaa. Kiertuetta ovat rahoittaneet yhteistyökumppanit Vakuutusyhtiö Fennia, Työeläkeyhtiö Elo, Mainostoimisto Värikäs. – On tutkittu että negatiivisuus tappaa aivosoluja. Pasi Rautiolla on taito sytyttää tuttuihin asioihin nostetta jonka kuulija mielellään ahmaisee. Asiat on niin helppoa ja turvallista tehdä tutulla ja totutulla tavalla. . Kerrontaan kannattaa käyttää tekstin ohella ääntä, videota ja kuvia. Askelia tahdittaa Elastisen musiikki: ”Katse eteen ja suupielet ylöspäin.” Esitys alkaa omakohtaisella kertomuksella, jossa yleisö pääsee mukaan punakenkäisen miehen aamutoimiin hampaidenharjausta myöten. Myyntikuiskaaja yllyttää rohkaistumaan ja kokeilemaan uusia asioita. Tuntui hyvältä kuulla se, koska juuri se on mun missio. Ei g-mailia, hotmailia tai muita ilmaisia sähköpostiosoitteita, koska ne siivilöityvät helposti roskapostiin. syyskuuta 2016 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Yleisön eteen astelee huoliteltu mies punaisissa kiiltonahkakengissään. – Pahinta mitä teille voi tapahtua, on pysyttäytyä siinä vanhassa. Ja sähköpostiosoite omalla domainilla on ehdoton. Pitää olla oma domain tyyliin www.tuplaamo.fi. Myyntikuiskaaja on kiertänyt tämän vuoden aikana Suomenniemen varpaannipukasta päälaelle. Olkapäällä istuu sellainen sinnikäs paksu mollikka joka kuiskuttaa korvaan epäilyksiään. Ei ole. Homman nimi on ollut Markkinointi-iltamat, jonka teema on hätkähdyttävä: ”Yrittäjä, tee nyt v**tu edes jotain – Markkinoi, älä marise”. Kuvat tarvitaan myös yrityksen muista avainhenkilöistä sekä tuotteista. Lisäksi tavoista poiketen tämä kiertue suuntaa pienemmille paikkakunnille. Maankuululla markkinoinnin valmentajalla Pasi Rautiolla ei ollutkaan hokkuspokkus -pikaneuvoja. Nettisivuista . Käytännön järjestelyt ovat hoitaneet yrittäjien paikallisja aluejärjestöt. Myös siellä tarvitaan koulutusta, mutta tarjontaa ei juuri ole, Pasi Rautio perustelee Suomen Yrittäjien tiedotteessa. . Negatiivisuutta riepotellaan estottomasti. Pitää tehdä oikeasti töitä, jotta verkossa pääsee pintaan ja ykköseksi. syyskuuta Outokummussa. Yhteystiedot näkyviin jokaiselle sivulle. Pitää olla riittävästi sisältöä, jossa kerrotaan tarkasti minkä ongelman ratkaiset. Sen sijaan että antaisimme myrkyttää omaa mieltämme en osaa-höpinällä, meidän pitää keskittyä kehittämään itseämme. . – Meillä jokaisella on oma arkimörkö, joka turvautuu mieluummin sanomaan mutku ja sitku. Häh. Pasi Rautio muistuttaa vielä kerran, että oikotietä menestykseen ei ole. – Kokeneetkin yrittäjät haksahtavat luulemaan, että on olemassa joku kesäksi rantakuntoon -tyyppinen vippaskonsti. . . Viimeinen tapahtuma järjestettiin 29. . sekä Myös Suomen yrittäjät. Perusasioitten ydin on markkinointi. Myyntikuiskaaja yllätti A Pahinta mitä teille voi tapahtua, on pysyttäytyä siinä vanhassa. Tammi-helmikuun aikana käytiin läpi 15 paikkakuntaa ja kerättiin kokoon yli 2 200 yrittäjää. Yleisö on ollut tyytyväistä ja kiittävää palautetta on pursunnut kanavien täydeltä. Oman kuvan käyttöä ei saa arastella
10kg. Tarjoushintaan pe-la 49 95 Kahvitarjoilu munkin kera, lapsille mehua Toilet wc-paperi 40rll tai Talouspaperi 20rll kuviollinen Tarjous voimassa pe-la. Kinkun luovutus haluttuna päivänä joulukuussa. 1,33/l Coca-Cola 1,5l 2-pack 2 49 pack Rajoitus 2 x 2-pack/talous Sis. 9 SYNTTÄRIT 30.9.-1.10. Elintarviketarjoukset voimassa pe-la 30.9.-1.10. pantit 2 x 0,40 Hiillos grillimakkara 400g 99 pkt Rajoitus 3pkt/talous 2,48/kg ERÄ! Vim cream aktiivivaahto 750ml 2 99 pkt Juhla Mokka kahvi 500g 5,98/kg Rajoitus 1pkt/talous 0,56/l 1,plo Suomalainen pintamaustettu naudan paahtopaisti 9 95 kg www.HHnet .fi 5 89 kg Irtokarkit 2 99 kg Porsaan etuselkä/lapa n. PAPERIMYYNTI Halpa-Hallin pihalla perjantaina klo 10-17 10,säkki esittelee paistopisteuutuuksia! jakaa lapsille Valion Eskimopuikkoja tasatunnein klo 11-15 Konsulentti Pingviini Leipäkassi sis. Perjantaina 30. kävijöiden kesken arvomme vapaavalintaisen Atrian joulukinkun (pakaste) PERJANTAIN A: Konsulentteja: Vihiluodon Kalan konsulentti esittelee kylmäsavutuotteita ja Helasen salaatteja Wilfa tuote-esittelijä paikalla perjantaina Esittelyssä Wilfa spiraalileikkuri 80W. Vain kotitalouksille. 59,95) vain pe-la! -tuotteet! Nämä hinnat voimassa 30.09.-01.10. syyskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU /HalpaHalli 8-21 ma-la RAAHE • Palvelemme Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! Raahen Halpa-Hallissa v. nimi: puh: Pe ja la 30.9.-1.10. halkaistu ruisvarras 230g, ranskis 410g, perunarieska 2 kpl/350g, tumma sämpylä 8 kpl/320g, ruispalat 9 kpl/500g (2,76/kg) 5,kassi LAUANTAINA : 9,kg SalaattiMestari salaattibaari (norm. ellei toisin mainita
Pekka-nimi juontuu Pietarista. Kyllä – brittikeittiöstä löytyy herkkujakin. – Minä teen meillä ruuat, mutta Päivi leipoo. – Nuutisen Pekalta tuli ehdotus yhdistyksen nimeksi: Pekkojen Mekka. Paikalla olleiden ikäjakauma oli juuri sitä mitä arvelinkin eli kolmestakymmenestä seitsemänkympin hujakoille, Nissinen sanoo. Pekat koolla Raahen Hovissa ke 5.10. Jotakin pitää aina olla keitteillä, joko hellalla tai työhuoneessa. – Jos vaikka jossakin Afganistanissa olisi joku Pekka, hän olisi tervetullut yhdistyksen jäseneksi. Elämä on ollut ja on edelleen mielenkiintoista. Se on rentoutumista ja pakenemista todellisuudesta ja siitä ”toisesta Davesta, nörtistä. arkiSto / VeSa JoenSuu. – Jotakin se tietokoneiden kanssa puuhaa, mutta laajuudesta ei ole kenelläkään käsitystä, Dave nauraa. Hänen ”signature foodinsa” on punainen viinimarjapiirakka. Kun saa kutsun Daven ruokapöytään, on lähes takuuvarmasti luvassa englantilaisia herkkuja. Hän tekee ihan fantastista omenapiirakkaa, Sacher-kakkua ja kääretorttua. Se kouli ujosta pojasta varmempaa. syyskuuta 2016 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Moni raahelainen varmasti määrittelee Dave Bradburnin ”meidän omaksi Neil Hardwickiksi”. Hän ei muutenkaan viihdy pitkään vain loikoillen. Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Pekka-nimisille ei vielä Pekan Pimiöiden kokoontumistapaamisessa perustettu yhdistystä, mutta uusi yritys on viriämässä. Syödessämme hoksaamme, että tässähän on käsillä melkoinen juhlavuosi, sillä paitsi, että Dave täyttää tänään 60 vuotta, hän on toiminut 20 vuotta yrittäjänä. Seuran tavoitteista oli monenlaista ajatusta. 50-vuotishaastattelua tehdessämme, Dave valmisti BLT-leipiä. Sari Jaatinen A Olin lähes sokealla lakimies-isälläni töissä 14-vuotiaana. Pekat kutsutaan uudelleen koolle Pekat yrittävät polkaista yhdistystä pystyyn uudella kokoontumisella. . – Minulla on mahtavia muistoja. Toinen oli pyrkiminen heti alussa valtakunnalliseen näkyvyyteen – mutta myös kauemmas. Ylväs kaima jalustallaan ei varmaankaan pane pahakseen, vaikka kaikki Suomen Pekat kokoontuisivat kerran vuodessa Raaheen. Kun Oulun seudun ammattikorkeakoulu toimi vielä Raahessa, Dave opetti siellä muun muassa ohjelmointia. Dave on se leppoisa britti, jolla on aina jotakin ystävällistä sanottavaa jokaiselle. Vaimonsa Päivin hän tapasi 90-luvun alussa. Kaikenlaiset tietotekniikkaan liittyvät projektit sopivat hänelle. 12 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 30. Yksi ajatus oli luonnollisesti ajaa hyvän Pekka-nimen säilyttämisen asiaa. klo 18. Tällä hetkellä hän työskentelee ohjelmistokonsulttina oululaisella Specim Oy:llä, joka on kehittänyt hyperspektraalikameroita tutkimukseen, teollisuuteen sekä kaukokartoituskäyttöön. – Ruuanlaitto on taivas. Ei oikeastaan ole rajaa missä yhtiön ilmakuvauksissa käytettäviä kameroita voisi hyödyntää – käyttö ulottuu malminetsinnästä bakteerien nappaamiseen elintarviketeollisuuden linjastoilla. Dave Bradburn tekee ruokaa antaumuksella. Hyvin työorientoitunut Dave tekee enimmäkseen töitä kotonaan Honganpalossa. Todettiin, että viikonloppu sattui sellaiseen kohtaan, että moni aktiivi-Pekka oli lomalla tai jossakin muussa tapahtumassa kiinni, joten päätettiin antaa uusi mahdollisuus pistää yhdistystä tulille. Ensimmäisessä kokoontumisessa mukana ollut Pekka Nissinen sanoo, että yhdistyksen perustamisajatus sai positiivista kannatusta. Elämä tuntuu tällä hetkellä täydeltä ja hyvältä, Dave sanoo. Pekka on myös jälkiosana suuressa osassa Suomen yleisimmistä miesten yhdysnimistä, kuten Ari-Pekka, Juha-Pekka ja Jukka-Pekka. Nyt hän tarjoaa lapsuutensa herkkua, oatcakea. – Olen elossa. Dave ei kaipaa synnyinmaahansa takaisin. Yhtään tärkeää päätöstä ei vielä tehty, vaan heiteltiin ajatuksia ilmaan. Lunkiutensa lisäksi Davessa on toinen puoli, josta ihmiset näkevät vain ripauksen. – Ohjelmoinnissa kiinnostaa se, että siinä synnytetään jotakin aivan uutta tai sitten tehdään nykyisestä vielä parempaa. Dave viettää syntymäpäiväänsä matkoilla vaimonsa ja ystäviensä kanssa. Ihmiset odottavat joka asiassa, että hallitus tekisi jotakin. Päälle vielä ruohosipulia, rullaus ja haarukoimaan. Ohuiden, rieskaa muistuttavien kauraleivonnaisten päälle hän levittää cheddaria, sipulihakkelusta, raakamakkaraa – ja uuniin. Siitä on tullut holhousyhteiskunta. Siinä maistuu Daven lapsuus Stoke-on-Trentissä, mutta myös nykyisyys ja tulevaisuus. Daven koti on juuri täällä 60-vuotias: Dave Bradburn kotiutui Raaheen eikä kaipaa takaisin Britteihin. Sekin todettiin, että missään nimessä Pekkoja ei pidä sekoittaa Raahen Pekka -nimeen, joka on ansiosta myönnetty kotiseutuarvonimi. Minulla on muutamia todella hyviä ystäviä – ja tietysti Päivi. Englanti ei muutenkaan ole enää sama maa kuin mistä 25 vuotta sitten lähdin. Avustin häntä oikeudessa, luin hänelle tekstejä ja toimin virkailijana. Olen onnellinen työstäni, jossa voin auttaa asiakkaitani ja olla hyödyksi. Pekkatorille kokoontui tapahtuman aikaan kymmenkunta Pekkaa, jotka keskustelivat yhdistyksen nimestä ja tavoitteista
Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. Ville Karppelin Uskomme ” kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan” VIIKONLOPUKSI Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pyhäjoen Pirttikoskella kokeillaan ensi viikolla vietettävällä vanhusten viikolla aivan uutta juttua. Lisäksi yhteinen jumppahetki jakaa vinkkejä kotona tehtäviin helppoihin venyttelyharjoituksiin. . Idea päivään syntyi, kun Pirttikosken kylällä pidettiin Palvelevat kylät-hankkeen aloitustilaisuus. klo 16.00 Vieraana Risto Wotschke, (ehtoollinen) PYHÄJOEN SEURAKUNTA Enkelikirkko Mikkelinpäivän perhemessu ja vanhusten kirkkopyhä su 2.10.2016 klo 11. Kukkatilaukset p.(08) 222943 Kirkkokatu 25 Raahe www.korhosenkukkatalo.com p.(08) 222944 iltaisin p.040 549 1825 Kattava tietopaketti veloituksetta Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima Hautakivet Kaiverrukset Entisöinnit Lyhdyt Koristeet Tervetuloa neuvottelemaan Suunnittelemme kiven toiveittenne mukaan.. HELLUNTAISEURAKUNTA RAAHEN SEUTUKUNTA Reiponkatu 40 / www.raahehlsrk.com Su 2.10. Laaja valikoima arkkuja . Ilm. Koulun tiloja pidetään otollisena paikkana sukupolvien väliselle kohtaamiselle. Ohjelma opastaa ilmoituksen tekemisessä. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. Perjantaina 30. Esimerkiksi kun näkee ja kokee äidin ja isän hädän jotka ovat menettäneet lapsensa tai kohtaa lapsen joka on menettänyt yllättäen vanhempansa, ei rationaalisella maailmankuvallamme ole mitään annettavaa. kannustaa yhdistystoimijoita tuottamaan omalla kylällä ja yhteisvoimin palveluita, jotka lisäävät kylien viihtyvyyttä ja vetovoimaa . Se antaa edes jotakin mielekkyyttä ja turvaa tähän kaoottiseen maailmaan. Kaikki toimijat lähtivät innolla mukaan toteuttamaan tapahtumaa. Sanoisin ettei missään. Ruokailu seurakuntatalolla jumalanpalveluksen jälkeen: makaronilaatikko lisukkeineen ja pullakahvit (aikuinen 5 €, alle 12-v. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. Kyläkoulun ovet ovat avoinna kello yhdestätoista kolmeen. Kristittyjen yhteinen rukousilta klo 18 Telttamajalla Ke 5.10. Nuortenilta klo 19 Su 9.10. syyskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 13 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. Enkelinäyttely kirkossa. Kristittynä en pääse eroon raamatun ilmoituksesta joka viis välittää aikamme vallitsevasta maailmankuvasta. Pirttikosken koululla on luvassa vanhemmalle väelle paljon hyvinvointia ja vireyttä edistävää toimintaa. 08-433 119 avoinna ma klo 8-12, ti klo 12-16 ja ke klo 11-14. He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaan kin. Päivä tarjoaa kylän senioreille ja madameille kokonaisvaltaisen hyvinvointipaketin: voi ruokailla ja kahvitella, mittauttaa verenpaineen tai verensokerin sekä saada tietoa kotihoidon ja senioripassin mahdollisuuksista. Haluatko jakaa tarinan. (08) 220 660, 0500 500 030 (24h) . klo 8–15.30, puh. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Kuljetukset ja neuvonta 24h . – Tavoitteena on pysyvän toimintamallin luominen, jossa eri toimijat yhteistyössä tuottavat palvelukokonaisuuksia, kuvailee Nina Kurunlahti, kylähankkeen vetäjä. Hiukset voi leikkauttaa tai jalat hoidattaa ennen kotiin lähtöä. Enkelien ja lasten päivä. esimerkiksi onnittelut, merkkipäivä-, kiitostai kuolinilmoituksen. Tuleva sunnuntai on Mikkelinpäivä. • Laaja valikoima arkkuja • Kuljetukset ja neuvonta 24 h • Hautajaisten valokuvaukset • Kukat • Hautakivet, entisöinnit PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA PALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA HAUTAUSPALVELU KIRKKOKATU 37, RAAHE WWW.HAVIA.FI P. Tapahtumasta toivotaan Pirttikoskelle säännöllisesti toistuvaa tapahtumaa. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Pyhäjoen kunta ja Pirttikosken koulu, Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä ja Jokikartano, Pirttikosken Kyläyhdistys ja Nouseva Rannikkoseudun Palvelevat kylät -hanke. Rukouspysäkki klo 10–12 Pe 7.10. Vertaisryhmä päihderiippuvaisten läheisille klo 17.30 Rukousilta Kopsassa klo 19 Ti 4.10. rukousilta Telttamajassa Su 9.10. Ei ole sattumaa että pienten lasten haudoilla on usein suojelusenkelin kuva tai hahmo. Kun suru koskettaa Palvelemme Fellmanin puistokatu 4 ark. Pirttikosken kylä on yksi Palvelevat kylät-hankkeen viidestä casekohteesta. Ja hyvä niin. Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä: Nyt on pelastus tullut, meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti ja hänen Voidellullaan valta. Miksi. . Hankkeessa etsitään uudenlaisia ratkaisuja maaseudun lähipalveluiden yhteisölliseen tuottamiseen. Jumalanpalvelus klo 11 Ristin Sanoma kokous klo 17, Ruukin virastotalolla, Virastotie 5 Asiantuntevaa palvelua jo 43v. Nousevan Rannikkoseudun hanke, jossa mukana ovat muun muassa Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki . Sanon uudelleen: ei mitään. klo 13.00-15.00 RUOKAJAKELU Ti 4.10. Minäkin haluan rukoilla enkelien varjelusta rakkailleni ja itselleni. Missä vaiheessa todellisuus on muuttunut ateistisen tai agnostisen järjen muotoiseksi. Päiväkerholaiset ja lapsikuoro mukana. – Meidän kylällä asuu vanhempaa väkeä. Kukat . Kokeilupäivien järjestäminen on yrittäjälle helppo ja riskitön tapa kokeilla jotakin aivan uutta. Paikalliset yrittäjät, jalkahoitaja Pirjo Kangas ja parturi-kampaaja Sirpa Luoto, tarttuivat haasteeseen heti, kun heitä pyydettiin mukaan. Onko maailma joka on riisuttu yliluonnollisesta jotenkin hyvä tai tavoiteltava. Pirttikoski järjestää mukavaa vanhuksille Pirttikosken koululla otetaan kylän varttuneempi väki koulupäivän aikana vastaan. He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todis tuksensa toivat heille voiton. Mukavaa yhdessä oloa viritellään musiikkiesityksin ja yhteislaululla. klo 18.00 Kristt. Mene osoitteeseen raahenseutu.fi ja jätä ilmoitus. Ajatteleppa tätä. Hautakivet, entisöinnit Hautauspalvelua 23 v HAUTAUSPALVELU Raahen Vapaaseurakunta Brahenkatu 15 Ti 4.10. PaLVeLeVat KyLät . Nyt on Syyttäjä syösty alas, tuo, joka meidän Jumalamme edessä syytti veljiämme päivin ja öin. 12: 7-12: Taivaassa syttyi sota. Ideaan luoda vanhalle väelle toimintaa tartuttiin heti. tavoitteena muun muassa senioreiden virkistystoiminnan monipuolistaminen, harrastuskerhojen käynnistäminen ja yhteisen virkistyspaikan käytön lisääminen Arkisto / rAili Viirret Nyt voit jättää ilmoituksen helposti verkossa. Hautajaisten valokuvaukset . Ajassa jossa elämme usko luotuihin mutta aisteilta salattuihin voimiin ja persooniin on jätetty pitkälti lasten ja mielentasapainoltaan epäilyttävien aikuisten asiaksi. 050 328 8107. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. . Heidän hyvinvoinnista on tärkeä huolehtia, kiteyttää Tiina Tiirola, Pirttikosken kyläyhdistyksen sihteeri. Mutta rauhoittavalla puheella, iltarukouksella ja uskolla siihen mikä virressä 600 on ilmaistu ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt” taasen on. . ilmaiseksi samoin pullakahvit). Pirttikosken vanhemman väen virkistyspäivä mallaa uutta toimintatapaa maaseudun palveluiden tuottamiseen. Keskiviikkona 5.10. Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat! Mutta voi maata ja merta Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt. Ja lopulta on kyse ilmoituksesta, joka tuo eteemme todellisuuden josta meillä muuten ei olisi mitään tietoa. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda palveluita kylälle ja koota ne saman katon alle. 010 665 5185 Hautauspalvelua 23 v. yht. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. Rukoushetki klo 10.30 Ehtoollisjumalanpalvelus klo 11 Ma 3.10. 3 € alle 4-v. Tavoitteena on kannustaa yhdistystoimijoita tuottamaan palveluita omalla kylällä ja yhteisvoimin sekä järjestää erilaisia kokeilupäiviä palveluideoiden testaamiseksi. – Kun jokaisella on oma pieni vastuualue tapahtumassa ja tekijöitä on useita, on maaseudun kylillä mahdollisuus vaikka millaisiin palveluihin. 040 505 0016 tai seurakuntapastori Olli Luhtasela p
– Aloitin karaten liikunnan kannalta. . Alaikäraja on 15 vuotta, mutta yläikärajaa ei ole. 14 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Perjantaina 30. Alkeiskurssille voi osallistua kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt. Perustaja ja puheenjohtaja Martti Valkonen, joka on harrastanut karatea 90-luvun alusta saakka. – Käymme vuoden aikana 4-5 leirillä. . KDS toimii suoraan Sensei Mitsusuke Haradan alaisuudessa. Tärkeintä on, että on innostunut lajista, Valkonen luettelee. . Valkonen löysi karateharrastuksen 1990-luvun alussa. Lajitaustaa ei tarvitse olla. Vuoden karatea harrastanut Jari Jauhiainen kantaa vielä toistaiseksi valkoista vyötä, mutta sen väri saattaa muuttua tulevaisuudessa. Tällä hetkellä seurassa on puolenkymmentä jäsentä. Koska Valkonen perusti seuran, ryhtyi hän itse KDS Raahen puheenjohtajaksi. Myös täällä on tarkoitus järjestää pieni leiri tammikuussa, Valkonen jatkaa. Tässä oppii myös itsepuolustusta ja kehon hallintaa, Valkonen perustelee rakkauttaan karateen. – Harrastin karatea neljä vuotta yhtäjaksoisesti, mutta nyt olen pitänyt pitkän tauon. Mielestäni karate on tänne hyvä lisä ja uskon, että harrastajia löytyy Raahesta ja lähikunnista, Valkonen miettii. – Karate ei ole niin hehkutettu laji, eikä se ole ollut viime vuosina niin paljon esillä. Myös Mitsusuke Harada oli itse paikalla. Siitä asti mies on kulkenut lajitreeneissä säännöllisen epäsäännöllisesti. Valkonen uskoo, että karatelle löytyy omat harrastajansa Raahesta. Mikä. Valkosella itsellään on musta vyö, joka on se kaikista ”paras” väri. KDS Raahe . Raaheen muutettuaan hän alkoi visioida raahelaisesta karateseurasta. – On paljon lajeja, joissa kilpaillaan, mutta tässä ei. Toki myös taitoa tarvitaan. . . Uusi raahelainen karateseura. Hän piti pitkän tauon lajista, mutta nyt oli oikea hetki palata karaten pariin. Mukaan voi tulla kuka tahansa lajista kiinnostunut, eikä lajitaustaa tarvita. Minua on aina kiinnostanut tehdä jotain ja tämä on sellaista itsensä haastamista. Uusia tulokkaita voi mennä mukaan ensi viikon perjantaina, kun alkeiskurssi starttaa Raahen lukiolla kello 18.00. . syyskuuta 2016 Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi Karate on palannut Raaheen. – Mustan vyön saa, kun vie karatea eteenpäin, harjoittelee aktiivisesti ja kulkee leireillä mukana. . Karatessa oppii myös kärsivällisyyttä, Haurinen toteaa. – Lajissa kiehtoo se, ettei tässä ole koskaan valmis, eli opittavaa riittää aina. Karaten alkeiskurssi starttaa lukiolla ensi viikon perjantaina. . . Myös Valkosen vaimo Pirjo Haurinen on mukana seuran toiminnassa. Oli kyllä mukava leiri senkin takia, että siellä tapaa muita lajin harrastajia, Jauhiainen taustoittaa. Tämä on sellainen yleishyödyllinen laji. Noin vuosi sitten syntyi seura, joka tottelee nimeä KDS Raahe. Tässä lajissa pääsee voittamaan ja haastamaan itseään, Jauhiainen kertoo syitä lajivalinnalleen. Kyseiseen tyylisuuntaan ei kuulu lainkaan kilpaileminen. Minun lajini: Martti Valkonen pisti pystyyn seuran, jossa hän pääsee harrastamaan omaa lajiaan. Kamppailulajeja on tarjolla nykyään valtavasti. – Alkeiskurssi alkaa ensi viikon perjantaina Raahen lukiolla kello 18. Tällä hetkellä seurassa on puolenkymmentä jäsentä, mutta lisää lienee tulossa, kunhan alkeiskurssi pyörähtää käyntiin. Raahelaisseura harrastaa perinteistä Shotokan-tyylisuunnan karatea. Täällä saa lihakset kuntoon, Valkonen korostaa. Karate tuli kaupunkiin A Lajissa kiehtoo se, ettei tässä ole koskaan valmis, eli opittavaa riittää aina.” Martti Valkonen KDS Raahen puheenjohtaja Karateseura KDS Raaheen kuuluvat Pirjo Haurinen ja Olli-Pekka Kotajärvi treenaavat muun muassa vanhalla Seminaarin koululla. Eikä tarvitse olla välttämättä hyvässä kunnossa, eikä esimerkiksi polvivaiva ole mikään este. – Siellä vedettiin paljon treenejä ja niissä oppi paljon. . Se oli varsin antoisa reissu myös uusimmille tulokkaille. Raahen karateporukka kävi pari viikkoa sitten kansainvälisellä karateleirillä Uusikaarlepyyssä. Syynä tähän on pitkän linjan karatemies Martti Valkonen, joka halusi päästä harrastamaan hänelle rakasta lajia myös uudessa kotikaupungissaan. Vesa Joensuu. Seura kuuluu kansainväliseen KDS-organisaatioon. . Hän on KDS-organisaation päävetäjä. Kirjainyhdistelmä KDS tulee kansainvälisestä KDS-organisaatiosta, johon myös uusi raahelainen seura otettiin mukaan
Viime kaudella C-tytöissä pelannut porukka päätti SM-sarjansa pettymykseen, kun finaaliturnauksessa juhlat vaihtuivatkin pistesijaan. Raahe Power-nimellä pelaavassa B-tyttöjen joukkueessa pelaavat Jenna Hurme, Ella Rahkola, Inka Mehtola, Netta Saarela, Jenny Kaikkonen, Emilia Tuomaala, Emilia Mattila, Reeta Sarkkinen, Tiina Heikkilä ja Ella Aalto. Naiset ja B-tytöt treenaavat yhdessä. Sitten on vedetty kahta punttia ja kolmea lajitreeniä. Sunnuntaina joukkue pääsee neljän vierasottelun jälkeen pelaamaan ensimmäisen kotiottelunsa Kemijärven Kiekkoa vastaan. Tänä kesänä Lehtiniemi pelasi 24 ykköspesisottelua, joissa syntyi 13 lyötyä ja 11 tuotua juoksua sekä 95 kärkilyöntiä. Ilmoita meille toimitus.raahenseutu@ almamedia.fi UrheilUtärpit Suomen U17-maajoukkuetta valmentaa Mika Nurmela, joka kertoo, että Suomen joukkueen pelitavan tavoitteena on saada ottelun aikana paljon pallon riistoja Bulgarialta. Tiedätkö jonkin tapahtuman. Ruotsi Bulgaria Pe 30.9. klo 18.30 Su 2.10. lokakuuta. TeKi Popula La 1.10. Perjantaina pelaavat Ruotsi ja Bulgaria. Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Pienissä talousvaikeuksissa paininut Lippo ei tehnyt jatkosopimusta Saku Hakkaraisen, Jere Vikströmin, Joonas Hiirikosken kanssa. – Tietenkin on mukava aloittaa kausi. klo 13 2 Raahe-Kiekko reissaa II-divisioonassa lauantaina Kuusamoon. Haluatko jakaa tarinan. syyskuuta 2016 – RAAHEN SEUTU 15 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa. – Meidän joukkue on nuorempaa B:tä, joten siellä on vastassa vuotta vanhempia. Teräs-Kiekon ja Pyhäjoen Joki-Kiekon osalta avausottelut pelataan lauantaina. Neljän joukkueen karsintaturnauksesta kaksi parasta joukkuetta etenee varmuudella jatkokarsintaan. Mutta seura on neuvotellut myös muiden ehdokkaiden kanssa. Lauantaina ja sunnuntaina vastassa on IPK/KK-81. Pitkään PattUn viuhkaa heiluttanut Jari Törmänen on yksi vaihtoehto ensi kauden pelinjohtajaksi. Etenkin Hakkarainen ja Vikström olivat päättyneellä kaudella isossa roolissa, varsinkin sisäpelissä etenijäja vaihtorooleissa. Myös Oulun Lippo julkisti keskiviikkona ensi kauden joukkuettaan. Ulkopelissä hänen pelipaikkansa tulee löytymään polttolinjasta. klo 16 4 Raahen Jääkiekkoklubin Cnuoret pelaavat suomisarjan karsinnoissa erikoisemmat kaksi ottelua. Pattijoen Urheilijoilla on tällä hetkellä Lehtiniemen lisäksi sopimus kymmenen pelaajan kanssa. PattU etsii edelleen vahvistuksia ja käy neuvotteluja myös tämän kauden joukkueen sopimuksettomien pelaajien kanssa. Harri Kolehmaisen ja Tapio Salon kanssa tehdyt sopimukset kattavat myös kauden 2018. Tälle kaudelle naiset tavoittelevat ylempää jatkosarjaa. klo 14 Suomi-Bulgaria Ma 3.10. Naisten ensimmäinen kotiottelu on 9. Tunnetko jutun arvoisen henkilön. Saarela on hyvillään tämän kauden vahvistuksista. – Mukava kun palailevat takaisin opiskeluja pelihommista. Saarela kertoo, että fysiikkapuolella iso apu on ollut Jorma Konu. Saarelan mukaan se on luonnollinen ratkaisu, sillä moni B-tytöistä pelaa myös naisten sarjaa. – Me olemme treenanneet kesällä hiihtomajalla kerran tai kaksi viikossa. Turnauksesta on mahdollisuus päästä valtakunnalliseen SMsarjaan. Vähäkyrön Viestin kasvatti saapuu Pattijoelle Ylivieskan Kuulan ykköspesisjoukkueesta. He ovat päässeet näkemään ykkössarjaa, joten siellä on näkemystä, minkälaista kovemmissa sarjoissa on, Saarela sanoo. Nyt lähempänä kisakautta ollaan vedetty kolme lajitreeniä ja kaksi fysiikkatreeniä viikossa, joten ihan hyvästi on treenattu, Saarela sanoo. Jo viime kaudella joukkue kehittyi huimasti ja se pystyi haastamaan muita joukkueita aikaisempia vuosia paremmin. 1 Koivuluodon nurmella on tarjolla huippufutista, kun kentällä pelataan kaksi U17-maajoukkueiden EM-karsintaottelua. Joukkue koostuu niin Raahen Lentopallon kuin Saloisten Salamankin nuorista. Lehtiniemi pääsi haistelemaan superpesistunnelmaa jo kaudella 2015. Pelaajista Kati Lempiäinen, Emilia Raappana ja Jenny Kamutta ovat paluumuuttajia. Raahe-K KeKi Su 2.10. Raahen Lentopallon naisten joukkueessa pelaavat tällä kaudella Melina Siipola, Jenna Kuparinen, Kiia Saarela, Emilia Raappana, Kati Lempiäinen ja Jenny Kamutta sekä B-tytöt Jenna Hurme, Ella Rahkola, Inka Mehtola, Jenny Kaikkonen, Netta Saarela ja Tiina Heikkilä. klo 16 3 Jääkiekon III-divari alkoi monen joukkueen kohdalla viikko sitten. Saarelan mukaan kausi oli kuitenkin hyvä, sillä sijoitus kymmenen parhaan joukkueen joukossa on aina hyvä suoritus. – Meillä B-ikäisistä lähes kaikki pelaavat mukana naisten kakkossarjassa. Kausi käynnistyy vieraissa RaLepan naisten kausi käynnistyy viikonloppuna vieraissa. Sieltä saadaan alle kovempia pelejä ja kokemusta naisten sarjasta. Sarja on paljon kovempi. Markus Lehtiniemi vahvistaa PattUa UUsi sopimUs Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi RaLepan Jarno Saarela luotsaa tänä vuonna naisten 2-sarjan joukkuetta ja Raahe Powerin B-tyttöjä yhdessä Jani Kluukerin ja Juha Hurmeen kanssa. Tällä kaudella B-ikäisissä kympin joukkoon pääseminen vaatii enemmän töitä. B-tyttöjen startti on viikon päästä. Heillä molemmilla on Sotkamotaustaa, joten voi olla mahdollista, että miehet palaavat Kainuuseen. Pattijoen Urheilijoiden miesten superpesisjoukkueella on tällä hetkellä 11 pelaajasopimusta. Perjantaina 30. Nyt kesä on treenattu kovaa ja kauteen valmistauduttu hyvin. Sieltä saadaan alle kovempia pelejä ja kokemusta naisten sarjasta.”. Siellä on joukkueita, joissa tytöt pelaavat myös ykkössarjaa. B-tyttöjen kausi alkaa vasta ensi viikolla pelattavassa turnauksessa Oulussa. Myös pelinjohtajatilanne on edelleen avoin. ArkiSto Toni Länkinen toni.lankinen@almamedia.fi 23-vuotias Markus Lehtiniemi vahvistaa Pattijoen Urheilijoiden miesten superpesisjoukkuetta. Tuorein tulokas julkistettiin keskiviikkona, kun Markus Lehtiniemi siirtyy Pattijoelle Ylivieskan Kuulasta. Ensi kauden kattava sopimus on Ville Majavan, Paavo Pellon, Topi Kososen, Marko Nikulan, Eino Järvelän, Jan Hankalan, Antti Väänäsen ja Tuukka Sarkkisen kanssa. Silloin hän pelasi seitsemän ottelua Koskenkorvan Urheilijoiden riveissä. RJK IPK/KK-81 La 1.10. Rovaniemellä on vastassa yksi lohkon kärkiporukoista, Saarela kertoo. TeKi pääsee kotihalliin, kun PJK matkaa Ouluun pelaamaan. B-tyttöjen kausi alkaa viikon päästä Oulussa. ArkiSto/roy ViitAnen A Meillä Bikäisistä lähes kaikki pelaavat mukana naisten kakkossarjassa. Keskiviikkona pelatulla avauskierroksella Ruotsi voitti Suomen ja Bulgaria voitti Georgian. Lehtiniemi pelasi päättyneellä kaudella pääasiassa numerolla kolme, eli mies on hyvä vaihtolyöjä. klo 12.45 Roy Viitanen Seuraamme tällä palstalla alueemme urheilijoiden kilpailuja ja muita liikuntatapahtumia. Maanantaina Suomi kohtaa Bulgarian. Naiset aloittavat kautensa Rovaniemellä WoVoa vastaan sunnuntaina. Heidän joukkoon kuuluvat tämän kesän runkomiehistä Sami Karjaluoto, Jussi Kemilä, Jussi Markus ja Timo Ehrola. Raahen Lentopallon naiset aloittavat kautensa viikonloppuna vierasotteluilla
3.–4.10. fi mielellään sunnuntaihin kello 15 mennessä. Muikulla, jonka mätiä moni arvostaa kaikkein herkullisimmaksi, mädin osuus voi olla jopa kolmannes kalan painosta. Suomen riistakeskus päättää poronhoitoalueen ulkopuolisista poikkeusluvista lokakuun lopulla. Mäti on maukasta ja terveellistä. BirdLife Suomi kannustaa kaikkia lintuharrastajia retkeilemään tapahtuman aikana ja tallentamaan viikonlopun kaikki lintuhavainnot Tiira-lintutietopalveluun www.tiira. Onneksi mädin voi pakastaa ilman että sen laatu heikkenisi. Ikään kuin lohdutuspalkintona voidaan pitää kirjolohen mätiä, joka on voimakkaan oranssinpunaista ja suurirakeista. – Sama ilmiö on sielläkin. syyskuuta 2016 Rehupaaleja rikkova nuori karhu on tehnyt pahaa jälkeä ja isoja vahinkoja Revonlahdella. Lisätietoja tapahtumasta www.birdlife.fi Juha Lehtinen Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Siiat kokoontuvat kutualueilleen lokakuussa koivun lehtien kellastuttua ja syksyn sateiden ropisuttaessa veden pintaa, Hannu Lehtola määrittelee Isossa Kalakirjassaan. päivästä alkaen helmikuun loppuun saakka. lokakuuta. Laihana lohtuna voi ehkä pitää sitä, että mäti on vähentynyt myös ruotsalaisten juhlapöydistä. Ruotsalaisia mädin ostajia ei ole ollut liikkeellä enää vuosikausiin. Raahen Syyskalamarkkinoilla mätiä pitäisi siis kaiken järjen mukaan olla saatavilla. – Se on parhaimmillaan just tuoreena. Jäljistä päätellen tänäkin vuonna on ollut liikkeellä ainakin kaksi karhua, Vanhatalo toteaa. Hirvieläinten biologiaan kuuluu, että vasat seuraavat emäänsä noin vuoden ajan, syntymäänsä seuraavaan kevääseen saakka. – Monet pelkäävät loisia ja pakastavat mädin sen takia. Lähde linturetkelle Koko Eurooppa tarkkailee lintuja lauantaina ja sunnuntaina. Myös yrityksien juhlissa haluttiin laittaa parasta pöytään ja mäti oli niitä ykkösherkkuja. Tuore mäti on syytä säilyttää 0-3 asteessa ja käyttää neljän vuorokauden sisällä. Poikkeuslupia on painotettu poronhoitoalueen eteläosiin ja erityisesti Kainuuseen, koska ilvesten aiheuttamat vahingot porotaloudelle ovat alueella suuret. Mädissä on runsaasti tärkeitä ravintoaineita, kuten proteiinia, öljyjä ja vitamiineja. – Oi niitä aikoja, kun ruotsinlaivat ja itämerenlaivat tilasivat mätiä niin paljon kuin suinkin irti saivat. Maaja metsätalousministeriö ei ole rajoittanut poronhoitoalueella poikkeuslupien nojalla saaliiksi saatavien ilvesten määrää. Teollisesti oikein pakastettu mäti säilyy kuitenkin pakastimessa hyvälaatuisena 12 kuukautta. Tiettävästi karhu on tehnyt pahaa jälkeä myös muitten viljelijöiden rehuvarastoilla. Runsain laji oli valkoposkihanhi. TerveellisTä . BirdLife Suomi osallistuu jälleen kansainväliseen, Euroopan ja KeskiAasian kattavaan EuroBirdwatchtapahtumaan. Eniten lintuja kirjattiin Suomessa. Vaikka mädissä on suhteellisen paljon kolesterolia, sitä syödään yleensä niin vähän, ettei pitoisuus nouse korkeaksi. Kutuvalmiilla siikanaaraalla on keskimäärin 20 000–25 000 mätimunaa yhtä painokiloa kohti. Heikki Eskolalle mäti on vain ja ainoastaan syksyn herkku. Tiira-lintutietopalveluun ilmoitettiin viikonlopulta havaintoja yli 1,5 miljoonasta yksilöstä. Tulevalle metsästyskaudelle on myönnetty 41 700 hirvenpyyntilupaa. Sudet tuovat oman lisämausteensa. Riistakamerahavaintojen mukaan kyseessä on nuori, viime vuonna syntynyt yksilö. Kalastaja on tottunut herkuttelemaan mädillä pikkupojasta saakka. Tänä vuonna ne pidetään 22.–23. Muikun mädillä päästään herkuttelemaan vähän myöhemmin. Minulle riittää kun sekoitan haarukalla pyöreäpohjaisessa kupissa röntteet pois, lisään suolan, annan olla vähän aikaa ja se on siinä. EuroBirdwatchin tärkein tavoite on herättää kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan. Vasasuoja metsästäjien vastuulla Hiljattain voimaan tulleen metsästysasetuksen muutoksen myötä vasallista hirvinaarasta koskeva säädökseen perustuva rauhoitus poistuu lokakuun toisesta lauantaista lähtien.Vastaavasti pienten hirvieläinten osalta vasallisen naaraan rauhoitus poistuu syyskuun viimeisestä lauantaista lähtien. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävään EuroBirdwatchiin osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä sekä yleisötapahtumissa että omatoimisesti retkeillen. Luonnonvarakeskus on arvioinut, että ennen metsästyskautta poronhoitoalueella on 100–115 ilvestä, jotka ovat yli vuoden vanhoja. Suomen riistakeskus myönsi tänä vuonna yhteensä kuusitoista poikkeuslupaa. – Kuukauden sisällä karhu on rikkonut yksistään meiltä yli 60 pyöröpaalia, Raimo Vanhatalo kertoo. Mutta ei siiassa ole loisia. Emän apu ja opastus ovat tärkeitä vasoille niiden ensimmäisen talven aikana. Karhu rellestää Revonlahdella Ensi viikonloppuna vietetään yhtä maailman suurinta lintutapahtumaa, EuroBirdwatchia. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 32 000 ihmistä 41 Euroopan ja Keski-Aasian maassa. . – Kymmenestä kilosta hyvänkokoisia naaraskaloja kertyy kilon verran mätiä, kalanmyyjä Hilkka Rahtula kertoo. Smetanaakin saa laittaa jos haluaa. Kalatukun kautta mätiä liikkuu vuosi vuodelta vähemmän, kalan tukkukauppias Kari Annunen harmittelee. . . Poronhoitoalueen ulkopuolella ilveksen kannanhoidollinen metsästys alkaa joulukuun alussa ja kestää helmikuun loppuun asti. Vaikka hirvieläinten vasasuoja poistuu säädöstasolta, ei vasallista hirvieläinnaarasta tule edelleenkään ampua.Vasallisten naaraiden suoja on tärkeä osa eettistä ja vastuullista hirvieläinten metsästystä. järjestettyssä tapahtumassa havaittiin yli 5 miljoonaa lintuyksilöä. . 16 LUONTO RAAHEN SEUTU Perjantaina 30. Ei puhettakaan, että omaan käyttöön tulevaa mätiä malttaisi laittaa pakkaseen. Ilveksen metsästys alkaa Ilvestä voi poronhoitoalueella metsästää kannanhoidollisilla poikkeusluvilla lokakuun 1. – Mäti ei saa olla liian kiinteä, mutta ei toisaalta liian löysääkään. Kausiherkkua kuten nykyisin sanotaan. – Mäti on parasta ruisleivän päällä sipulisilpulla höystettynä. – Relletistä soitettiin ja neuvottiin ottamaan varsat hevoslaitumelta sisätiloihin, koska sudet ovat olleet nyt viimeksi liikkeellä Revonlahtea kohti. Lapaluodon kalahallilla on mätisesonki pikkuhiljaa alkamassa. Tähän aikaan syksystä siian mäti alkaa olla mehevimmillään. Mädin ystävien juhlahetket koittavat muutamia viikkoja sitä ennen. Ilveksistä 14 voidaan pyydystää Kainuussa, yksi Koillismaalla ja yksi Lapissa. Mädin hinta on seurannut samaa rataa. Mäti on herkkää pilaantumaan. – Pikkuisen on sellainen pelko, että ennättääkö mäti siihen mennessä pehmetä liian löysäksi lirukaksi. Hirvieläinsaalista on tiedossa aiempaa runsaammin. Lähde: www.chipsters.fi arkisto/Vesa Joensuu. Tukkukauppiaan arvion mukaan hinta on puolittunut sitten parhaitten päivien, jotka olivat ennen vuonna 2008 alkanutta lamaantumista. Rikosoikeudellisen vastuun poistuminen vasasuojan rikkomistapauksissa ei kuitenkaan tarkoita vasasuojan poistumista käytännössä. . Mädin rasva sisältää tyydyttymättömiä rasvahappoja, joiden määrää suomalaisessa ravinnossa tulisi lisätä. – Niitä on riittänyt joka ikiselle vuodelle. Karhu ei ole Revonlahdella mikään uusi ilmiö. Kalastaja Heikki Eskola Siikajoelta arvioi, että siianmäti alkaa olla mehevimmillään. Suomen riistakeskus suosittaa, että pyynti kohdistetaan kannanhoidollisessa pyynnissä mahdollisuuksien mukaan poroja tappaviin ilvesyksilöihin. Herrain herkku maistuu meille muillekin Tästä ei puutu kuin sipulisilppu ja ohkainen viipale ruisleipää. EuroBirdwatch järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1993. Tämä on tietysti jokaisen oma makuasia
Alaikäinen turvapaikanhakija ja törkeä huumausaine. 13.30 Maajussille morsian. 12.19–12.35 Oddasat. Sarjadeittailija. 0.25 Rosewood. 7.01 nalle. 16.35 Onnenarpa. 3.00 Elokuva Yeti (12). 17.00 17.00–17.25 Valitut sanat: Graniittimiehen Pietari. 12.00 Candice sisustaa. 17.32 Patakakkonen. n: Geoffrey Rush. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). Pasi ja Sasja ovat hurjapäitä ja etsiviemme mielestä ‘kovia luita’, mutta miten onnistuu pakomatka 10 000 euron salkun kanssa. 15.00 Pelastajat (7). 21.00 Kumman kaa (S). 10.05 Emmerdale (7). 08.00 Astral Tv. 19.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 05.55 Prisma Studio. 21.00 Top Gear (7). 15.00 Säpinää kannen alla (7). Sisustuksen kiintopisteet. 15.51 Kauhun hetkiä. 21.50 Yle Uutiset. 3.35 Villit nettivideot (12). 21.00 21.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 22.05 Docventures: Esipuinti. Bikini Killin ja Le Tigren laulaja, riot grrrl -liikkeen peloton keulakuva sulki suunsa vuonna 2005. 16.00 Kadonneet. 17.20 Kuutoset. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 4.05 Panttilainaamo Louisiana. 01.55 Ninja Warrior. 7.37 Petrin tiikeritarinat (S). 0.45 Sinkkuillallinen. 2.45 Sinkkulaiva. (1983) 18.03 Patakakkonen. 13.45 Jääkiekon World Cup: Finaali. 20.30 Simpsonit (12). 17.00 Tykkää mun ravintolasta. 12.55 ja 13.25 Mielenhallinnan mestarit. 3.05–3.50 Killing fields. 8.16 Galaxi. 1.00 Leijonan luola Kanada. 04.00–05.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 04.00 Teematieto. 13.00 Supernanny kiertueella. 11/22. 13.40 Kanadan rajalla. 15.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. o: Edvin Laine 1958. 0.18 SVT: Kulturnyheterna. (U) Sallittu kaiken ikäisille ..... 21.00 Elokuva Lääkäriopiston lemmenleikit (12). 20.45 oddasat. Kauppaneuvos Jethro jää pulaan, kun velipoika Jarnolle tulee mitta täyteen. 15.00 Lapin poliisit. Luokan kaunein tyttö. 18.55 HS-uutiset ja sää. 17.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 23.15 SVT: Dansa! 23.25 SVT: Artityd. 0.30 SVT: Sportnytt. 1.35 Erikoiset ensiaputapaukset. Assari Suomesta. 17.20 obs debatt. 16.20 Kylmää ja märkää. 7.20 Lumiukot (S). 8.05 ihanat kamalat lemmikit. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. n: Allen Dula, Ayelet Zurer, Cosimo fusco, David Pasquesi, Ewan McGregor, Stellan Skarsgård, Tom Hanks. 7.00 Lemmen viemää (7). 2.00 firmat kuntoon. 19.00–19.50 Kotilieden lämpöä (12). 23.00 Ummikot ulkomailla. Sarja perustuu Julia Summersin kirjaan. 18.30 Muotokuvassa: nina Roos. Sideways. 23.13–00.15 Docventures: Jälkikeskustelu. 09.20 Eläinsairaala (7). 12.55 Pulmuset (S). 12.20 Roudarit. 09.50 Leijonan luola USA. 12.00 Sara Chafak suolasta sahramiin. 21.30 Elokuva Killer Joe (16). 6/10. 22.00 Kymmenen Uutiset. Bud aloittaa himokkaiden neitsyiden kriisilinjan puhelinpäivystäjänä. 16.50 Kauppaneuvos Jethro (S). 23.45 Elokuva I Am Number Four (12). 6.22 foX Kids. 06.00 Miljoonapotti. Kausi 1, 1/8. 15.45 Kanadan rajalla. Yksinhuoltajien arki on yhtä kiirettä ja kaaosta – vai onko. 0.25 SVT: SVT nyheter Öst. 19.20 Päivän sää. 03.25–06.00 Voittostudio. 10.43 Löytöretkiä maailmaan. 23.55 SVT: Programtablå. Kirsikkaa ja korvikkeita. (1984) 18.45 Neuvostoliiton ainoa mainostoimisto. 21.00 21.05 Perjantai. TELEVISIO 17 Perjantaina 30. 13.30 Älä kokeile tätä kotona. 09.05 Kauniit ja rohkeat (7). 18.00 Hittikärpänen. 14.15 Kakkukuningas: Paras leipuri. 0.10 Shield – Lain varjolla (12). osa 4/8. 13.05 Tuppukylän turvaajat. 08.35 Studio55.fi. 20.25 Sokerileipurin herkut. Synttäriyllätys. 14.30 Veneillen pitkin Norjan rannikkoa. 11.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 16.50 Novosti Yle. 3.35 Seinfeld (S). 19.25 MTV Sport Uutiset. 20.00 Lentoturmatutkinta. 23.40 Liiga: Illan parhaat. 10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 16.00 Suomen Tulli. 17.55 Emmerdale (7). 11.30 SVT: från mull till guld – Camilla Plums kryddväxter. 10.50 Onnenarpa. 3.35 Tappavat synnit (12). 17.55 Pienten perhe. n: Veikko Sinisalo, Mirjam novero, Aarne Laine, Salme Kauppinen, Leif Wager, oke Tuuri. 7.09 Kati ja Töppö (S). 14.00 70’s show (12). 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 Pomo piilossa Suomi. Japanilaisittain. 09.30 Puoli seitsemän. 9.30 Jamie oliverin kotona. 19.00 Taiteilija ja ympäristö. 3.00 Villit nettivideot (12). 07.55 Angry Birds Piggy Tales. 15.00 Pitääkö olla huolissaan. 20.55 Urheiluruutu. 20.30 Yle Uutiset. 18.25 Kate +8. 08.50 Sonic Boom (7). 19.00 Panttilainaamo. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo b TV-info Toimituksen yhteystiedot Toimitus............010 665 4424 Sähköposti ....tv@almamedia.fi Ohjelmapalautteet Yle: TV1, TV2, Yle Teema: ohjelmapalaute@yle.fi Yle Fem: svenska@yle.fi MTV3 ...........................www.mtv.fi Sub ................................www.sub.fi Ava ............................www.avatv.fi Fox ..........www.foxtv.fi/contact TV5 ............. Savukkeita puskurissa ja rahavalvontaa. 0.55 Client List (12). 00.00 The Late Show With Stephen Colbert. n: Antti Reini, Peter franzén, Merja Larivaara, Markku Maalismaa, Tomi Salmela, Aake Kalliala, Kari-Pekka Toivonen. 9.20 TV Shop Tvins. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 10/22. Hulvaton dokumenttielokuva sosialismin kummajaisesta Eesti Reklaamfilmistä. Louhosbileet. 23.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. n: Alex Pettyfer, Timothy olyphant, Teresa Palmer, Dianna Agron, Callan McAuliffe, Kevin Durand. 20.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno. 05.05 Ennustaja-TV. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 8.20 Selviytyjäkaksikko. 21.30 Kiss Bang Love Suomi. 19.00 Pulttibois (S). 16.00 Tulevaisuuden keksinnöt. 3.45 Greyn anatomia (12). 21.30 Tudors (12). 18.00 Yle Uutiset. 16.40 Soppa365. Kausi 2, 1/6. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 new Girl (7). 17.55 Yle nyheter TV-nytt. Sturgisin prätkäjuhlat. 09.10 Soppa365. 20.00 Leah Reminin hullunkurinen elämä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 23.00 i Am Cait. 7.31 Pikku Kakkosen posti. 0.00 Rizzoli & isles (12). 5.00 Ennustaja-TV. 21.00 Elokuva Vihollinen vuoteessani (16). www.tv5.fi/palaute Kutonen ..kutonen.fi/palaute Nelonen, Jim, Liv ja Hero nelonen.fi/laheta-palautetta Ohjelmalistausten selitteet Uusinta ....................................... 12.15 Pulmuset (7). 5.30 Sky news. 17.00 Lemmen viemää (7). (S) Ikäraja ............(7 ) ( 12) ( 16) ( 18) 6 Lisää kanavia: telkku.com 8.40 MasterChef Australia All Stars. 13.00 SVT: SVT nyheter. 21.00 SVT: Doobidoo. 17.00 Sinkkuillallinen. 10.20 MasterChef Australia All Stars. 6.51 nimipäiväonnittelu: 30.9. 23.35 Motiivi (12). 16.00 Posse. 14.00 Taste UK. Runebergin runoon perustuva elokuva lapsenmielisen Sven Tuuvan sankariteoista vuoden 1808 sodassa. 19.00 6D: Lähikuvassa valkohai. 17.00 Wheeler Dealers. 01.05 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 16.30 Meille tulee koiranpentu. 14.00 SVT: Resten av Sverige. 23.55 Eurojackpot, Jokeri ja Lomatonni. 16.00 Kadonneen rakkauden jäljillä. 1.00 Grillit huurussa (S). 20.30 ismo. 4.35 Panttilainaamo Louisiana. 07.35 Sonic Boom (7). 18.00 Leijonan luola USA. Kiertävä meedioseurue virittää tulista väittelyä uskonasioista. Pianisti David Helfgottin elämään perustuva humaani ylistyslaulu luovuudelle ja hienotunteisuudessaankin järkyttävä kuvaus lahjakkuuden pimeästä puolesta. 1.45 Kocktails with Khloé. 21.00 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen. 18.00 new Yorkin luksuslukaalit. 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 13.25 Seinfeld (S). 7.25 SVT: Gomorron Sverige. Brady ja Rhonda lähtevät 10-vuotispäiväkseen Bradyn vanhempien luokse Washingtoniin, tosin neljä vuotta myöhässä. 2.40 Melkein täydellinen rikos (12). 12.35 Aarteen tonkijat. 20.00 Villen keittiö 30 minuutissa. 20.00 Saaliina Joel Lambert. 7.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.25 Emmerdale (S). 20.05 Ota rahat ja juokse. 07.00 Huomenta Suomi. 4.40 new Girl (7). 15.55 A-studio: Talk. 20.15 Operaatio Pohjoisnapa. 07.58 Angry Birds Stella (S). o: Anders Engström, Suomi. Henkimaailman hommia. 19.30 Middle (S). 23.55 Riemuloma Palandereilla. 6/8. o: William friedkin. o: Alexander Payne. 10.00 Matkakassi. 16.00 Niklaksen keittiössä. 02.00 48 tuntia rikoksesta (7). 22.55 Amerikan Anita. 02.55 Salatut elämät (7). 0.35 oudoimmat rikostutkinnat. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Docventures: Elokuvan esittely. 16.00 Maisan ja nikon luksusmatkat. 14.00 Amerikan Anita. HD 22.40 Punk-laulaja Kathleen Hanna. 12.05 Viisi vaimoani. Lentokentällä valvotaan rahanpesua ja rahakoira Massi haistelee matkustajien käteisvaroja. 22.00 Arman LiVE. 6 Maahanmuuttajan paluu, Yle fem klo 19.55 Takaisin kotiin Uusia jaksoja Kotilieden lämpöä -sarjasta nähdään kuusi uutta jaksoa. 1.20 Elokuva Cheerleader-skandaali (12). 10.30 Huutokaupan metsästäjät. 15.00 Selviytyjäkaksikko. 10.00 new Girl (7). 11.10 MasterChef Australia All Stars. 6 Kotilieden lämpöä, TV1 klo 19. 17.10–17.52 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 01.10–05.30 Miljoonapotti. 13.35 Paksut poliisit. 21.00 21.25 Keno. 26-vuotias David on käynyt viimeisten parin kuukauden aikana jopa 120 treffeillä. 22.15 Docventures: An Honest Liar. Sarja alkaa. oscarilla palkitussa komediassa kaksi ikääntyvää poikaviikaria, joiden ansiolista vilisee epäonnistumisia, lähtee Kalifornian viinimaille viettämään pitkiä polttareita. 13.50 SVT: Tänk till snackar stress. 20.00 Villi kortti: Jalkapalloetkot. (Shine, Australia 1995). 12.45 Elokuva Sven Tuuva (7). 16.00 Salatut elämät (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 12.50 Hurja painonpudotus UK. 6.00 Aamun AVAus. 20.00 Vain elämää. 3.15 Sinkkulaiva. 12.00 SVT: Plus. 5.05 new Girl (7). 11.05 Yle Alueuutiset. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 2.05 Salatut seksiongelmat (12). (Punk Singer, USA 2013). 14.00 American Chopper. Kausi 3, 6/12. 13.00 Suomen Tulli. 08.50 Näin Norjassa. 13.05 SVT: Go’kväll. Saran piknik-kori. 20.00 Lily Cole taiteen parissa. 19.30 Yle nyheter TV-nytt. 22.45 Elokuva Sideways (16). 17.00 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla (7). 22.00 SVT: Skavlan. 06.00 Bumba (S). 15.15 oho, olen raskaana! (12). 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. 18.00 BUU-klubben: Muumien maailma. 5/6. 14.30 Täydellinen kesä (S). 21.00 21.00 Elokuva Vares – Kaidan tien kulkijat (16). 16.50 Tobias leipoo maailmalla. 12.15 Yle Oddasat. 2.10 Koodeja ja salaliittoteorioita (7). 21.55 Urheiluruutu. 1.00 Yön AVA. 9.30 MasterChef Australia All Stars. 10.30 onnenarpa. 12.30 Sinkkuillallinen. o: Scott Hicks. 7/8. 6.00 Sky news. 19.30 Kuutoset. 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 21.00 Kuuban amerikanraudat. 19.00 Vinnie Jones: Kovaa menoa Venäjällä. (U) HD 21.00 21.00 Elokuva Loisto (7). 22.10 Elokuva Cold Creek Manor – menneisyyden salaisuus (16). 17.30 Elävä arkisto: Eksoottinen Patakakkonen. o: Ron Howard. Läpi seinien. 5.00 Ennustaja-TV. 16.00 Matkaoppaat. 11.30 Luontoretkellä. 5/6. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset. 8.17 Late Lammas (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. (U) 15.30 Suuri unelmani: Juoksija. syyskuuta 2016 RAAHEN SEUTU C10 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 23. 07.50 Angry Birds Toons (S). 13.30 Jaksa paremmin. 11.00 Kadonneen rakkauden jäljillä. 17.00 , 18.00 , 19.00 ja 20.00 Made in Chelsea (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 2/22. 08.25 Lego Ninjago (7). 06.00 Aamusää. 22.20 Päivän sää. 23.00 Elokuva Dredd (18). 0.00 SVT: Aktuellt. 19.55 Maahanmuuttajan paluu. 10.30 Malmön poliisit. 13.40 Pienten perhe. 15.00 Taikuuden tuolla puolen. 0.00 Rekkakuskit jäällä (S). 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 4.45 Ennustaja-TV. 15.30 Lapin poliisit. 10.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 15.05 Yle News. 06.30 Transformers Rescue Bots (7). 6.10 Yllätysremontti. 21.00 Roseanne ja monsterimutsit. Barnabas on perustanut kotimaahansa Eritreaan musiikkikoulun. 16.10 Kanadan rajalla. 7.23 Metkat Mesiläiset (S). 14.05 , 14.30 , 14.55 ja 15.20 Kanadan rajalla. 15.15 Yle Oddasat. 12.00 Murharyhmä – tosielämän Sherlockit. 06.30 Studio55.fi. J.L. 22.40 Motiivi (12). 06.05 Bubble Guppies (S). 6.53 Kim ja Kai (S). 16.30 Suomen surkein nikkari. Villen keittiössä vieraina ovat marokkolaissyntyiset Maria, Zahra ja Mohamed. osa 5/8. 19.00–19.51 Satuhäät. 20.00 Pressiklubi. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Pontikankeittäjät (7). 09.35 Emmerdale (S). nuori mies tulee poliisiasemalle kertomaan pakkomielteestään, ja kertoo samalla vierailustaan pedofilian vastaisella nettisivustolla. 7.48–08.11 Kaapo (S). 15.45 Tahdon morsiuspuvun! 16.20 ihanat kamalat lemmikit. 13.05 Sing Date. n: Paul Giamatti, Thomas Haden Church, Sandra oh,Virginia Madsen. 06.25 Ylen aamu-tv. 18.00 Ninja Warrior. 9.05 TV Shop Tvins. 15.30 Pelastajat (7). 16.00 Remontilla rahoiksi. 16.35 Kanadan rajalla. 20.30 Made in Africa. 15.00 XL-sukupolvi. 9.00 Äitien sota. 11.00 SVT: Vem vet mest. 17.00 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 14.00 Koiramies kiertää Islantia. 10.00 Hyvästi lemmikki! 12.00 Lääkärit. 20.30 Upea lihava elämäni. 19.30 Salatut elämät (7). o: Sini Anderson 00.00–04.00 Teematieto. 1.05 Hätätila avaruudessa. o: D.J. 00.40 Girls (16). 22.30 Elokuva Elämä kuin romaani (7). Kausi 1, 1/8. 9.30 Lystikkäät eläinveikkoset. 8.15 Kadonneet (7). n: Matthew McConaughey, Emile Hirsch, Juno Temple, Thomas Haden Church, Gina Gershon. 1.45 Elokuva outsiders – kolmen jengi (16). 21.00 Elokuva Enkelit ja demonit (12). 1.30 SVT: förväxlingen. 15.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.30 70’s show (12). Sarjassa tutustutaan pakolaisiin ja maahanmuuttajiin, jotka ovat saapuneet Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan, mutta asuvat nykyään kotimaassaan. 0.23 SVT: Väder. 19.30 Panttilainaamo. 14.00 Vaimot vaihtoon UK. Tunnustus. 17.00 Cristal ja nygård tripillä. 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7). 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 14.00 Suomiehet. (Sideways, USA 2004). 6.15 American Chopper. 9.15 TV Shop Tvins. syyskuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Perjantai 30.9. 03.00 Haapasalo Goes America. 19.00 Keittiöelämää. 22.00 Elokuva Usva (16). 12.00 Hurja painonpudotus UK. Billy The Kid. 08.55 Uutispäivä. 14.00 Remppa vai muutto. 7.20 Hiuskarvan varassa. Assari Suomesta. 12.23–12.50 Murharyhmä – tosielämän Sherlockit. 18.30 Puoli seitsemän. Pääosassa on muun muassa Samantha Bond. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 2/8. Kausi 2, 1/4. 00.45–03.05 Yle FOLK. 22.00 George Gentlyn tutkimukset (12). 17.00 17.50 Hauskat kotivideot. Caruso. 4.25 Pahuuden ytimessä (12). 23.00 SVT: Må underbart med Tiffany Persson. 23.40 Yle Uutiset. Viattomat. 18.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 0.45 SVT: opinion live. 11.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 1/6. 19.00 Hauskat kotivideot. Marcyn ylennys on kiinni siitä, saako hän tehtyä vaikutuksen japanilaiseen pomoonsa. 00.55 Exiä rannalla (S). Miten voivat kylän naiset, jotka ovat joutuneet lähettämään rakkaansa rintamalle. 20.00 ismo. 8.24 Villit futarit (7). 1/8. 13.00 Moottori mylvii ja kumi käryää. 20.00 Simpsonit (12). 10.36 Lääkärit. 19.00 Meidän perheen tähdet
7.04 Pound Puppies (S). 21.00 Amerikan alamaailma. 22.25 MTV Sport Uutiset. Viime hetkellä. 00.20 Liiga: Illan parhaat. Rahaa, ruokaa ja tietoa yösijasta heillä ei ole, ja heidän ainoa mahdollisuutensa selviytyä koettelemuksesta on saada apua kotkalaisilta ihmisiltä. 13.20 Tiededokumentti: Sairauksien alkuperä. 14.25 Nieminen & Lahtinen Show. 14.00 Tanssin superäidit. 18.30 Vain elämää. 4/10. 11.05 SVT: Vem vet mest. 1.40 Rizzoli & Isles (12). 13.20 SVT: Världens Barn 2016 – uppdraget. (U) 18.45 Avara luonto: Australia. 22.00 Pahan jälkeen. 16.10 Yle Live: The Black Keys. 0.05 Rosewood. Roomasta Taorminaan. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Vertti. 14.50 Säpinää kannen alla (S). 5/10. Ostaako satunnainen kaupunkilainen kolmikolle kassillisen ruokaa vain hyvää hyvyyttään. 0.10 Nurse Jackie (12). Janne Kataja, kuvaaja Hannu ja äänimies Sami heitetään tällä kertaa Kotkan rajalle. Mutkia matkassa. 2.20 Shield – Lain varjolla. 18.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka. (U) 11.50 Latela. 15.30 Morgan Spurlock: 7 kuolemansyntiä. 0.00 Panttilainaamo. 0.20 House (12). Miksi Janne ajautuu hyppimään kaupunginteatterin lavalla. (Home Alone, USA 1990). 20.00 Yhden miehen armeija. Kiristystä. 15.30 Family Guy (12). 15.50 Säpinää kannen alla (S). 7.48 Pikku Kakkosen posti. 08.00 Angry Birds Piggy Tales. 11.30 Salatut elämät (12). 11.00 Katastrofikokki. Kotka. Kausikooste. 9.05 TV Shop Tvins. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.58 Elämää Grönlannin syrjäkylässä. 9.01 Moraalimittari (7). Dokumentissa käydään läpi neljä uskomatonta tarinaa, joissa ylipainoiset ihmiset pelastuivat varmalta kuolemalta ylimääräisten kilojensa ansiosta. 10.35 SVT: Vem vet mest. N: Denzel Washington, Mark Wahlberg, Paula Patton, Bill Paxton, James Marsden, Edward James Olmos. 22.10 Päivän sää. 20.00 Rantahotelli (7). N: Tom Hanks, Sandra Bullock, Thomas Horn, Zoe Caldwell. 21.00 Treffit helvetistä (12). 19.00 Bull vs. 09.30–10.00 Gumballin mieletön maailma (S). HD 15.10 Erakkorapu (S). 9.05 TV Shop Tvins. 12.15 Hiuskarvan varassa. 16.55 Marta ja Hiussalonki Kultaiset Sakset. 12.05 Elokuva Hop (7). Amerikkalaisen jalkapallon miesten maaottelu FIN – SWE. 22.00 Kauppaneuvos Jethro (S). (U) 15.40 Jäitä hattuun (7). 20.00 Piilokamera. 07.45 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. 18.00 Vapun valtakunta. 16.30 Family Guy (12). 2.00 Sinkkuillallinen. 21.30 Maailmaa järkyttäneet rikokset (16). O: Martin Scorsese. 7.55 Pikkuli (S). 6.05 Breaking Amish (7). HD 15.50 Downton Abbey (12). (U) HD 14.10 Tiededokumentti: Ennaltaehkäise Alzheimer. 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 12.30 Tyhjätaskut (S). HD 20.30 Yle Uutiset. 00.35 Pelimies. 11.00 Hurja painonpudotus UK. (U) 16.50 Novosti Yle. 15.20 Huutokauppakuninkaat. 20.00 Ensitreffit alttarilla. 17.00 17.00 Suomen surkein nikkari. 18.00 The Neighbors (S). 13.25 Leijonan luola USA. Pam! 11.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. HD 18.10 Urheiluruutu. 9/13. 21.00 21.00 Pelimies. 9.00 Galaxi. syyskuuta 2016 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub Lauantai 1.10. 8.05 Ihanat kamalat lemmikit. I 21.00 21.00 Elokuva Hobitti – Odottamaton matka (12). Professori Kalevi Korpela antaisi luontoa lääkkeeksi. N: Allen Dula, Ayelet Zurer, Cosimo Fusco, David Pasquesi, Ewan McGregor, Stellan Skarsgård, Tom Hanks. Jakso 5/14. 22.00 Killing Fields. Kausi 3, 2/6. Alissa tuijottaa kollia ja kuvaa. Poirot ja Hastings ovat hyvin ansaitulla lomasella Ranskassa. 18.25 HS-uutiset ja sää. 12.35 SVT: Det söta livet. 9.10 Soppa365. 10.00 Jamie Oliverin säästöateriat. 10.05 SVT: Vem vet mest. HD 20.50 Urheiluruutu. 8.28 Maltti ja Valtti – homma hanskassa. Kuoleman puhelu. (Two Brothers, Ranska/Britannia 2004). O: Damien Pettigrew. HD 13.25 Palloilua: Amerikkalaista jalkapalloa. 9.25 Soppa365. (U) HD 20.00–21.42 Elokuva Tiikeriveljekset (7). 23.20 Hävyttömät (16). HD 17.00 17.00 MotorSport Extra: Rallicrossin SM. 20.58 Keno. 8.14 Smurffit (S). 00.25 Scorpion (12). Kosto on musteinen. HD 19.10 Noin viikon uutiset. (U) HD 20.00–23.52 Teemalauantai: Charles Chaplin. 5.00 Ennustaja-TV. 15.00 Family Guy (12). 13.55 Firmat kuntoon. 16.30 Rikkaiden deittipalvelu (S). HD 21.00 21.00 Siirtolainen (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 20/25. 23.05 Elokuva Piraija 3DD (18). 11.50 Kieroilevat kaunottaret (S). N: Tom Cruise, Paul Newman, Mary Elizabeth Mastrantonio, Helen Shaver, John Turturro, Bill Cobbs. 7.49 Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri (S). 08.25 Vikke Viikinki (S). liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Chisun viimekesäisellä keikalla Turun Ruisrockissa lavalla nähtiin Chisun bändin lisäksi myös Ylioppilaskunnan Laulajat. Uudessa neliosaisessa sarjassa koetetaan selvittää, mitä ihmiskehossa tapahtuu, kun sydän murtuu. 09.05 Ylen aamu-tv. 1.40 Seksileikeistä ensiapuun (12). 01.25 American Horror Story: Hotel (18). 4.00 Penn & Teller: Valheet. 16.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät UK. (Extremely Loud & Incredibly Close, USA 2011). 11.05 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. O: Baltasar Kormákur. 12.00 24 Hour Catwalk. 12.05 Ari ja Kirsi: Kotirempat. Gone Elvis. 14.01 Posse. 1.20 Elokuva Enkelit ja demonit (12). 18.00 Meidän perheen tähdet. 18.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Toisenlaiset äidit. Kuinka pieneen saareen on mahdollista eksyä. 12.05 SVT: Vem vet mest. 6/8. 08.40 Seikkailija Dora (S). HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (The Adventurer/USA 1917). 4.00 Ennustaja-TV. 04.50–05.00 Ennustaja-TV. 3.15 6D: Lähikuvassa valkohai. 08.10 Sonic Boom (7). 7.26 Casperin kummituskoulu (7). 10.30 Salatut elämät (12). 21.10 Elokuva Invisible – näkymätön (12). (U) HD 23.50 Odyssey (16). 9.35 Soppa365. 13.00 Kardashianit muodin pyörteissä. 21.00 Yhden illan juttu. HD 12.50 Prisma Studio. 14.40 Upea lihava elämäni. HD 11.05 Yle alueuutisia. 21.00 Elokuva Ocean’s Twelve (S). 9.00 Soppa365. 18.25 FriiD: Läskini pelasti minut. Sebastian lyö, sydän ei. 13.20 Saaliina Joel Lambert. Jakso 2/10. 6.10 Kultakuume: Etelä-Amerikka. 13.30 New Girl (7). Kausi 3, 3/10. 17.00 17.00 MTV Sport: Lauantairavit. 15.05 Hullut häävideot. HD 17.10 Inhimillinen tekijä. Kaarina Davis paloi loppuun ja löysi yksinkertaisen elämän. 17.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 19.30 Posse. Myrskyn myllerryksessä. 1/18. 16.05 Myytinmurtajat. 16.55 Kirpputorien aarteet. HD 21.24 Hiljainen katu (S). (U) HD 10.50 Ja he elivät onnellisina. 11.30 Miehen puolikkaat (12). 18.00 Teknavi. 13.00 Salatut elämät (7). 16.25 Vaihtokaupan sankarit. 13.00 Tanssin superäidit. Korkeushyppääjän kuuma kosketus. 3.30 Sinkkulaiva. 13.30 Elokuva Yksin kotona. 17.25 Taiteilija ja ympäristö. 8.01 Franklin ja ystävät (S). N: Martin Freeman, Ian McKellen, Richard Armitage, Andy Serkis, Ken Stott, James Nesbitt. 19.00 The Neighbors (S). 1.00 Sinkkuillallinen. 05.00 Ennustaja-TV. 0.35 Intohimon uhrit (12). 20.45 Luontoretkellä. 09.00 Elokuva Prinsessa Lillifee 2 (S). 11.30 Jaksa paremmin. (U) 03.25–04.25 Valehtelevat viettelijät (12). 19.00 X Factor UK. 22.00 Kymmenen Uutiset. 2.35 Melkein täydellinen rikos (12). 09.05 Pokémon (7). 1/13. (U) 03.05–04.05 Bones (12). 19.30 The Neighbors (S). HD 02.04 Yle FOLK. 22.35 Soluttautujat. 12.00 Top Chef Ruotsi. 14.00 NYC:n täydelliset naiset. N: Guy Pearce, Freddie Highmore. 1.20 Chicago Fire. HD 21.50 Kahlekarkuri (S). 17.10 Amerikan kovimmat keräilijät. O: Oskari Pastila. 12/13. 12.00 Salatut elämät (12). 1.00 Poliisit (7). (Skumtimmen, Ruotsi 2013). 16.25 Talent Suomi. O: Chris Columbus. 8.13 Sanni Sateenkaari (S). 19.40 Sportnytt. 18.00 Operaatio Pohjoisnapa. 14.30 Maahanmuuttajan paluu. 23.03 Charles Chaplinin vuosisata. 10.10 Wipeout. 5.00 Ennustaja-TV. 13.00 VICE: Illegal Big Cats of Instagram. 22.00 SVT: Fråga Lund. 12.30 Salatut elämät (7). Kausi 1, 4/18. HD 19.00 Yle Uutiset. 14.20 Vaijerin varassa. 15.15 Leah Reminin hullunkurinen elämä. 16.00 Family Guy (12). 13.00 Poikamiesboksi (S). 06.45 Transformers Rescue Bots (7). 23.35 Nurse Jackie (12). HD 21.45 Syrjäinen maa (16). Kausi 12, 1/8. 3.40 Seksileikeistä ensiapuun (12). (Easy Street/USA 1917) . 7.46 Nimipäiväonnittelu: 1.10. O: Daniel Alfredson. 15.15 Ulos luontoon. 10/14. 15.25 Koulun jälkeen. 10.00 Inside Italo. N: Antti Tuisku, James Marsden, Elizabeth Perkins, David Hasselhoff, Samuli Vauramo, Carl-Christian Rundman, Seppo Pääkkönen, Jon-Jon Geitel. O: Ron Howard. 3.30 Suomurhat. HD 19.35 Ryhmä Pullman (12). 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 15.45 Rikkaiden deittipalvelu (S). 9.30 SVT: Amigo grande. Selostus Pasi Roimela. 4.00 Ennustaja-TV. 2/2. HD 10.00 Yle Uutiset. 9.15 TV Shop Tvins. HD 21.00 21.50 Yle Uutiset. 14.30 New Girl (7). N: Macaulay Culkin, Joe Pesci, Daniel Stern, John Heard, Catherine O’Hara, John Candy. 21.00 Nuottien matkassa. 08.03 Angry Birds Stella (S). 0.45 Jane the Virgin (7). 02.25 X Factor UK. 23.50 Uusi Kino: Knucklebonehead (12). 19.10 Uutisextra. 16.50 Omituinen pakkomielteeni (S). 8.05 Akvaariomestarit. 6.00 Aamun AVAus. 1/10. 13.05 SVT: Go’kväll. O: Ansgar Niebuhr, Hubert Weiland. 23.10 Ismo (S). 9.59 SVT: SVT Nyheter. 19.00 Tuurin kyläkauppias. Kausi 2, 13/16. HD 02.32–03.00 Yle FOLK. Sairaalassa leikataan viikatteella. 4.50 Maapallon salaisuudet. Helsinki. 15.55 Efter Nio. Ahkera majava. 9.45 Soppa365. (The Immigrant/USA 1917). 1/2. Ahneus. Kausi 4, 6/10. Italo Calvino (1923–1985). 8.47 Petteri Kaniini (S). 14.00 New Girl (7). Asehommia. Gabrielsson. 20.00 Riemuloma Palandereilla. Kausi 2. 11.35 SVT: Vem vet mest. 10.30 MasterChef Australia. HD 10.05 Ykkösaamu. 21.00 Kuokkavieras Kataja. 8/23. HD 22.15 Charles Chaplinin vuosisata. HD 01.36 Yle FOLK. (Suomi 2013). 12.35 Dokumenttiprojekti: Ristin tie (S). 9.01 Madagascarin pingviinit (7). 17.30 Elixir Life. 03.50 48 tuntia rikoksesta (7). HD 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 06.25 Pound Puppies (S). (U) 01.05 Panttivangit (12). 3/9. 20.00 Top Gear (7). 8/10. 00.40–03.01 Yle FOLK. Teologi Pauliina Kainulainen suree avohakattuja mieliä. 9.00 SVT: Partytältet. 15.00 Sinkkuillallinen. 23.00 Blindspot (12). 12.05 Sarah Palinin kiiltokuvaelämä. Wellerin tiimi selvittelee poliisisurmia, joiden motiivi vaikuttaa olevan kosto. HD 01.08 Yle FOLK. 3.00 Panttilainaamon autospesialistit. 6 Sydänsurujen biologia, Yle Fem klo 18.30 Sarja Oikeasti murtunut. 17.00 17.25 Talent Suomi. HD 20.00 Kulkurin synty. 17.00 Elixir Fitness. 06.00 Bubble Guppies (S). HD 12.20 Riistametsällä. Mayfair kertoo Wellerille totuuden viiden vuoden takaisista tapahtumista, joiden traagiset seuraukset painavat yhä hänen mieltään. 14.05 Kuutoset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 2.35 Yön AVA. 07.55 Angry Birds Toons (S). syyskuuta 2016 C4 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 30. O: Peter Jackson. 9.51 Late Lammas (S). 12.35 New Girl (S). 13.00 SVT: SVT Nyheter. 20.00 Sukulan suojatit (S). 4.20 Oudoimmat rikostutkinnat. (The Hobbit: An Unexpected Journey/USA – Uusi-Seelanti 2012). 16.00 Morgan Spurlock: Sisäpiirin mies. 19.05 Talent USA. 14.00 Eläinten lentokenttä. Tuhlaajapojat. O: Tim Hill. 15.50 Viisi vaimoani. Sarja päättyy. 9.28 Lassie (7). HD 21.00 21.15 Uutisvuoto. 11.50 Kantapöytä. 6 Teemalauantai, Yle Teema klo 20. 2/18. Kausi 1. 13.00 New Girl (7). 1/8. 10.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 23.35 Hinnalla millä hyvänsä (12). 6.21 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 21.00 Elokuva 2 Guns. HD 18.00 Yle Uutiset. (U) HD 11.00 Yle Uutiset. 3.00 Sinkkulaiva. 18.00 Catfish – deittihuijarit. 4/5. 23.10 Scream Queens. 12.55 Amerikan karmeimmat kokit. Vieraina Robin ja Ali Jahangiri. 19.20 MTV Sport Uutiset. 17.30 Elokuva EDtv (7). Anders, Kristian ja Olivia ovat koekaniineina. 18.30 Sydänsurujen biologia. 2/12. 1/24. 21.00 21.00 Elokuva Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä (12). 19.00 Ginan maailma. 13.31 Last Man on Earth (7). 19.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 17.00 Mertaranta ja legendat. N: Lena Endre, Tord Peterson, Thomas W. 3.10 Elokuva Rankka päivä (16). 1.00 Leijonan luola Kanada. Miten luonto pelastaa. 4/4. Mariannalla on jälleen peilisilmää. 9.30 Suomen lapsellisin ruokalista. O: JeanJacques Annaud. (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. HD 19.35 Kimmo (7). O: Stephen Daldry. 5.20 New Girl (7). 0.50 #Herocrew: Mia. (U) 11.00 Middle (S). 15.35 Koiralle koti. HD 09.00 Yle Uutiset. KuLttuuri Päähenkilönä Chaplin Teemalauantai on omistettu Charles Chaplinille. HD 22.05 Ruisrock: Chisu. 13.50 Näin Norjassa. HD 19.05 Urheiluruutu. 02.50 Kiss Bang Love Suomi. HD 15.00 Yle Uutiset. 12.00 Kardashianit: Dash Dolls. 18.30 The Neighbors (S). HD 23.05 Muistin vanki (12). 14.05 Prisma: Bakteerit vatsassamme. 17.25 Kaunotar ja hirviö. 21.30 Solsidan (7). 5.45 Sky News. 17.00 Maisan ja Nikon luksusmatkat. (The Color of Money/USA 1986). 23.00 Elokuva Boondock Saints 2 (16). 9.15 SVT: Lilla Aktuellt skola. Kokonaisuudessa nähdään kaksi dokumenttia ja kolme lyhytelokuvaa. 08.35 Lego Nexo Knights (7). 20.30 Kenet ihmeessä nain. 18.00 BUU-klubben: Rohkea ritaripoika. 18 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Perjantaina 30. 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 0.00 SVT: Tro, hopp och kärlek. 8.35 Oktonautit (S). 19.30 Äiti ja isä amorina. 23.15–01.00 Elokuva Hercule Poirot: Golfkentän murha (12). 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 21.00 Elokuva Pelon ote (16). O: Mika Hotakainen. 8.30 Taste UK. 20.00 Haluatko miljonääriksi. 6.00 Sky News. HD 08.10 Ella Elefantti (S). 14.35 Seanin maailma (S). 16.05 Hittikärpänen. HD 00.40 Yle FOLK. 15.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 23.00 Hottikset 2.0 (S). 12.19 Oddasat. 17.45 James Conlon ja Italian RSO. 10.45 Seniori työssä. 9.23 Hullabalooba (7). 21.55 Urheiluruutu. 19.05 Ihmisen kosketus. 6.42 My Little Pony (S). 17.15 Rikkaiden deittipalvelu (S). 1.00 Elokuva Cold Creek Manor – menneisyyden salaisuus (16). 3/4 Vompatin valtakunta. 10.00 Satuhäät. 19.50 Beppen matkassa. 13.05 Kate +8. 20.30 Fameless – tuplajäynät. HD 15.10 Pisara. (U) HD 17.00 17.15 Villen keittiö 30 minuutissa. 02.05 Enbuske, Veitola & Salminen. HD 18.15 Pokka pitää (S). 00.25 Elokuva Suuret setelit (S). 23.00 SVT: Luther goes Bach. 12.15 Yle Oddasat. 08.00 Yle Uutiset. 0.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Cristal ja Nygård tripillä. 22.45 Elokuva Hämärän hetki (16). HD 15.05 Yle News. Sawyer. 18.45 VICE: Wakaliwood. 15.55 Tavarat rahaksi. Ruisrock: Chisu, TV2 klo 22.05 10.10 Hurja painonpudotus UK. Paras ystäväni, Ove. 15.25 Sukulan suojatit (S)