>> 6–7 Pääkirjoitus: Pahin työttömyys on vihdoin takana. MAANANTAI 31. >>4-5 Pirjo Karhu uskoo, että maaseudun ja kaupungin yhteistyö tiivistyy. >>8 Kotiseutua juhlittiin. >> 2 Olavin ja traktorin yhdistää. HEINÄKUUTA 2017 • NRO 90 Irtonumero 2,50 € raahenseutu.fi 6 414880 065105 17031 Pesäpallo: Jatkuiko Pattijoen Urheilijoiden voittoputki eilen Kempeleessä. >>11 Shokista toimintaan Vain muutama päivä pizzeriansa palon jälkeen Haci Cinar kääri hihansa ja alkoi valmistella remonttia. >>10 Viikonloppu rummutettiin Rantajatseja Jatsit: Senegal Drumsin hyvä meno ja taitavat muusikot loivat nautittavia rytmejä. >>8–9 JUULIA LAHNAOJA Jatsit: Vannoutuneen jazzfanin Arto Repolan veri vetää joka kesä Raaheen ja Rantajatseille. Tietysti Saloisissa vietetyt Olavinpäivän markkinat. On sitä odotettukin. Nyt ne sattuivat viikonlopulle
Nopeimmin maksuhäiriömerkinnät lisääntyvät eläkeläisten keskuudessa. Päivät nukuttiin ja yöt hilluttiin. Jo nuorena se nousi kuulusuuteen rokin kuninkaana ku avaruusraketti. Olin ite siis vähä toisella kymmenellä. Että viiskymppinenki on vielä nuori. Nii tupakeisaan, että höpötti sekavia ja nauro itekseen. Toista samanlaista tunneääntä ei tuu. Seuraavan vuojen sissään suurin osa kavereistaki vanitti Elvistä. Toivon mukaan ensi viikolla Kuusamossa Saapunkijärvellä. Vihdoin voi uskoa pahimman työttömyyden taittuneen Vt. KESKUSTELE RAAHEN SEUTU • Maanantaina 31. Nyt tajuan, ku oon ite jo 51 ja äitiki kuoli vain 44-vuotiaana. Mutta Elviksen mussiikki tullee elämään vielä kauan. Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys laski vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna reilut 8 prosenttia. sehän oli Jaakon päivä. Iltapäivällä tultiin Isolle kirkolle. Vaikutukset heijastuvat talouteen, ruoan tuotantoon ja konflikteihin. Ei tule uintia harrastettua. Talviturkki tulee heitettyä normaalistikin myöhään. En. Tarja Aakko Salme Kortessalo Leena Eskelinen Sisko Sivonen-Läksy Ei ole. V iime viikolla julkaistut kesäkuun työttömyysluvut vahvistavat tuntumaa siitä, että talous on vihdoin kääntynyt nousulinjalle. Varmaa on se, että koko työelämän pituisia pestejä on tarjolla harvalle. Kyllä. Viimestenki aikojen Kuningas oli nimenommaan tulukinnan mestari. Käkelä oli jo liikkeellä. Isä valisti mua ja sano, että 42-vuotias on nuori, mies parraasa iäsä. Raahessa saisi olla maauimala. Auton kattokaiuttimista kuulu uutiset. Onko talviturkkikin heitetty. Uutinen toistu toistumistaan iltaan saakka. Työttömyyslukujen paraneminen ei tarkoita sitä, että tulevaisuudessa työelämässä palattaisiin entiseen tilanteeseen. Heti uutisten perrään tuli Aamun peili. Onneksi tilalle tulee uusia töitä, jota emme osaa vielä kuvitellakaan. Mää olin lähösä äitin kans Helsinkiin. Koleana kesänä uimahallikin voisi olla auki heinäkuussa. Ikkunat vuorattiin voliolla, että päivä ei paista sissään. Siitä viestivät niin paikalliset, maakunnalliset kuin valtakunnallisetkin tunnusluvut. heinäkuuta 2017 2 Gallup: Jaakko heitti jo kylmän kiven. Tuhannen kertaa se alotti essiintymisen See See Riderilla. Se oli elokuusa 1977. Nousukiito vei korkeuksiin kaikkien yhteiskuntaluokkien yläpuolelle. Pääkirjoitus Aamulehti P utin puhui enemmän venäläisille kuin suomalaisille sanomalla, että ”on mahdotonta sietää loputtomasti häikäilemättömyyttä meidän maatamme vastaan”. Elvis lähti vaikka tervehtimmään resitenttiä ja Nixoni otti vastaan. Mää aattelin, että 42-vuotiashan on jo vanaha. Että eihän siinä oo mittään ihimeellistä, jos sen ikänen könähtää. Melekeen yhtä pitkä aika ku hänen elämäsä kesti. Lavalla se oli joskus meleko pökkyräsä. Ja telekkarista tuli keikkoja, se viimisistäki essiintymisistä tehty kooste. Raahen seutukunnassa työttömien ja lomautettujen määrä on laskenut peräti 11 prosenttia kesäkuuhun 2016 verrattuna. Istuttiin onnikasa Raahen linija-autoasemalla, valamiina lähtöön Vihantiin junalle. Heinolassa Ruotsalaisenjärvessä. Piristynyttä tilannetta kuvaa sekin, että seutukunnassa oli kesäkuussa 335 avointa työpaikkaa, kun niitä vuosi sitten oli yli puolet vähemmän. 70 vuotta täyttäneitä maksuhäiriöisiä henkilöitä on jo yli 11 000 kappaletta. Se joutu liian äkkiä liian korkialle, iliman äitiä – iliman yhtään tosiystävvää. Venäläinen media tulkitsi, että Suomi vastustaa pakotteita, vaikka mitään tällaista ei tullut esiin. Urraan mahtu alaja ylämäkiä. Pääkirjoitus Turun Sanomat S iitäki on parin viikon päästä jo 40 vuotta, ku Kuningas kuoli. Pääkirjoitus Helsingin Sanomat U udet maksuhäiriömerkinnät kohdistuvat entistä useammin samoille, jo valmiiksi maksuvaikeuksissa oleville kuluttajille. Kirjoittaja on raahelainen kirjailija Reslin Elvis Kolumni Pekka Jaatinen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi ” Se joutu liian äkkiä liian korkialle, iliman äitiä.”. 1970-luvun puolivälin jäläkeen Kunkku eristäyty entistä enemmän. Viime tiistai-iltana... Raahen seutukunnan alueella pitkäaikaistyöttömien tilanne ei maakunnan tavoin kohentunut, mutta alle 25-vuotiaiden nuorten ja yli 50-vuotiaiden työttömien määrä on selvästi pienempi kuin vuosi sitten. Ilmastonmuutoksen seurauksia voi nähdä myös Afrikan pakolaisuudessa. Mää olin jo fani. Muistan Elviksen kuolinpäivän ku eilisen. päätoimittaja Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi | 050 314 2660 K uivuus, vesipula ja metsäpalot osoittavat, että ilmastonmuutos näkyy jo luonnossa ja ihmisten arjessa. Päähänpistoja riitti. En saanu kunnolla selevää, mutta kuulin, että amerikkalainen laulaja ja näyttelijä on kuollu. Maakunnallisesti positiivisia käänteitä oli paljon, sillä monien vaikeasti työllistyvien ryhmien tilanne on kohentunut. Lapsenahan sitä tuli uitua, mutta vanhemmiten on tullut niin viluiseksi. Elvis menetti äitisä nuorena, niinku määki. Syyskuun alkupuolella lähtee, mutta muualla, ei Suomessa. Kavunvarret ja kioskien akkunat kirku Iltasanomien lööppejä: Elvis on kuollu. Tai sitte lähettiin kesken rillijuhulien hakemaan maapähkinävoileipiä omalla nelimoottorisella suihkukonneella toiselta puolen Amerikkaa. Elvis synty köyhään mökkiin Missisippin Tupeloon. Työikäisten määrän väheneminenkään ei automaattisesti tarkoita täystyöllisyyttä, sillä monet perinteiset työtehtävät katoavat kokonaan. Hommat eli sovitut keikat se enimmäkseen hoiti. Nyt mää kuulin selevästi: Reslin Elvis on kuollu. Mulla oli kaks kessää aiemmin Valo-Urasta ostettu kasetti ja eelliskesänä Oulusta ostettu levy. En tajunnu sillon. Ei vielä. Se oli aika tärräys. Elvisten eli julukkisten merkitys on siinäki, että heitä aatellesa me ussein aatellaan ihtiäki. Esimerkiksi pitkäaikaissairaiden, pitkäaikaistyöttömien, nuorten, yli 50-vuotiaiden ja ulkomaalaisten työttömyys on helpottanut. Omasta mielestä se ei ollu narkki, ku se ei piikittäny ite ittiään ja sillonki ku piikitettiin, ei tuikattu suoneen vaan lihakseen. Mun teoria on, että Kuninkaalta loppu happi
Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus. Ja sitten olen ihaillut noita hyvinhoidettuja ’kantti’-hirsitaloja. Tämän tulin tietämään jo nuorena ylioppilaana, kun taluttelin erästä Vihannin tyttöä. Sitten oli kylä Vihani vuonna 1565 ja kylännimenä oli vuonna 1573 Vihane. OMAKOTITALOT, kerrostalot, toimistot, teollisuushallit Raahen ilmastointiasennus P. Tätä kielitieteilijät eivät millään ymmärrä erikoista äännehistoriaa muutoksineen näissä nimissä. Kuten juuri noissa nimissä Vihajärvi jne. Aivan samoin on käynyt noin 100 paikan nimessä muualla Suomessa. Vihanti on siis ’rantaniittyjen kylä, pitäjä’. Jo vuonna 1554 se mainittiin asiakirjoissa nimellä Vihajärvi. Ja on noin paljon noita muita nimiä. Katsoin nyt noiden Vihannin nimien eri muotojen alkuperä. Ja siksi on kuntanimi Vihti. Vihanti on ”rantaniitty” RAILI VIIRRET ” Vihannin ruotsalaisperäisessä nimessä ei ole mitään hävettävää.” LUKIJAN KUVA Olkijoen uimarannan löytöjä. Ja toisinaan myös sana fia(ane). Ottaa sen sijaan yleisimmin äänteen v, toisinaan äänteen h, toisinaan jopa äänteen p. Kaupunki voisi siistiä uimarantaa. Ilmari Kosonen metsänhoitaja, matkailuopas Vilukko on perinteisten rantaniittyjen, vihantien kasvi. Kartoilta tutkien ne kaikki ovat ’rantaniittyjä’ ruotsinkielisten herrojen ja pappiloiden mailla ja niityistä niille nämä nimet. Vihannin nimi siis kertoo hyvin varhaisesta, pitkälle kehittyneestä karjataloudesta ja kiinteistä yhteyksistä läntiseen kulttuurimaailmaan. Kun kaiken lisäksi ovat niin kovasti suomalaiskiihkoisia ja ruotsalaisvastaisia. Mutta ruotsinkielisissä nimen muodoissa ollut vanha sana fit, fiane paikannimissä sai heidän sitten suomalaisasukkaiden kielenkäytössä muotoja Viht-, Viha-. 7 95 89 PKT 12 PACK ERÄ! VADELMALAATIKKO 8X200G, SUOMI LAPIN HILLA 1KG/ÄMPÄRI, SUOMI 27 90 LTK PS 19 95 KG LUKIJALTA Vihannissa on harvinaisen kotiseututietoista, kotiseuturakasta ja historiatietoista väkeä. Äänneyhdistelmän -tssuomen kieli muutti noissa nimissä muotoihin Vihtja usein muotoon Viha-. Niiltä he hankkivat karjan ja hevosten heinät. Ja on ollut kuntanimi Viiala. Suomen kieli kun ei hyväksy äännettä f. Mutta mikä noista sanastoista, eivät sitten ole kuitenkaan osanneet selittää. Siksi nuo nimet ovat noista sanoista muuttuneet niin paljon. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Ei vain koirankakkaa, jonka toivoisi koiran ulkoiluttajien vievän pussissa mennessään, vaan lisäksi eläimen luuranko. Nämä yhteydet olivat Vihannin vaurauden peruste. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–la 7–21, su 10–19 K R E I V I N T O R I PEPSI MAX VIRVOITUSJUOMA (2,01/L) SIS.PANTIT 1,80 VAASAN LOUNASSÄMPYLÄT TUMMA JA VAALEA 8/320G (3,13/KG) KARINIEMEN KANANPOJAN PAISTISUIKALE 300G (5,00/KG) KREIVINTORILTA! voimassa ma-ke 31.7-2.8.2017 5 95 KPL Lämmintä ruokaa! 2 RS ATRIA KASSLER PIHVEINÄ JA PALANA METSÄSTÄJÄN LEIKE MUUSI/KERMAPERUNAT ANNOS SALAATILLA (MA-TI) HK POPRILLI GRILLIMAKKARA 400G (2,23/KG) MINIVESIMELONI ESPANJA 79 KG 1 . Mutta kun asukkaiksi sitten tuli suomenkielisiä, he käyttivät paikan nimenä ruotsalaisasutuksen ajalta olevaa, tunnettua ja käytettyä paikan nimeä. raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi. Alpuan skandinaaviperäisestä nimestä ja muistakin pidin Alpualla esitelmänkin joku vuosi sitten. Niissä ei ole mitään noista professorien paikannimikirjoissaan esittämistä sanoista. Maanantaina 31. Mistä sai nimestä tämä Vihanti. Saarijärven Pylkönmäellä on Vihanninjärvi ja -joki ja niissäkin nimissä on tuo ruotsin fit, fiane. Vihannin ruotsalaisperäisessä nimessä ei ole mitään hävettävää. raahenseutu.fi/kirjaudu. Paikka ei aina ole ollut Vihanti. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 3 KESKUSTELE KIRJOITA MEILLE Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Tilaajana luet tuoreimmat uutiset ja näköislehden verkossa . Ei hänestä sitten kuitenkaan tullut lasteni äitiä. 3 . Selitys nimelle Vihanti on siis, että nimelle ei ole selitystä. Kun paikalle tulivat asumaan ruotsinkieliset asuttajat jo viimeistään rautakaudella ajalla 400500 jKr, heidän luhtaheinäniittyinään olivat silloin korkeammalla olleiden vesien matalien rantojen luhtaniityt. Ja noita ’rantaniittyjä’ he sanoivat ruotsin, norjan ja tanskan kielissä yleisellä sanalla fit(s). Paikannimi, jonka kaltaista aivan samanlaisena nimenä ei ole missään muualla Suomessa. Jo ennestään olen huomannut, että seudulla on vanhaa skandinaavisanastoa paikannimissä. On kyllä professorien selityksiä, että nimien takana ovat joko sanan vihanta ’vihreä, vehreä’, sana viha tarkoittaen ’sota’ tai ’vihreä’. 050 541 7207/Juha www.raahenilmastointiasennus.net info@raahenilmastointiasennus.net Raahe lainen perhey ritys 5 99 KG Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. PÄIVÄN KALAT tuore silakka 1,90€/kg ahven file 23,90/kg K-Market Pattijoki, MA-TI MYYDÄÄN KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN PUHDISTUKSET MITTAUKSET SÄÄDÖT mm
Seuraavan lukuvuoden lainatakauspäätökset on lähetetty 103 744 opiskelijalle. heinäkuuta 2017 4 1976 syntynyt raahelaismies valitti Rovaniemen hovioikeuteen Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa saamastaan syytteestä törkeästä rattijuopumuksesta, johon hän oli syyllistynyt syyskuussa 2015. Liikehuoneiston täysremontin maksaa kiinteistöosakeyhtiö, sillä palo näyttää lähteneen liikkeelle sähköjohdoista tai -taulusta. Nyt tulipalon jälkeistä hävityksen kauhistusta ja sen siivoamista on katsomassa Ritvan Yritin Ritva Loppi, joka toivottaa tsemppiä naapurilleen. Ennen kuin uutta pintaa voidaan lähteä tekemään, on kaikki revittävä pois. Sulakkeen laukeaminen tai viimeisimmässä remontissa seiniin asennetut rosteritkin olisivat estäneet palon. Moni on kysellyt mieheltä, josko palon olisi sytyttänyt jokin ulkopuolinen taho. Vankeusrangaistuksen lieventämiseen hovioikeus ei suostunut muun muassa siksi, että miehellä on taustallaan useita rikoksia, kuten huumausaineja ampuma-aserikoksia, ja koska hänet on aikaisemminkin tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lopettaminen ei käynyt Cinarin mielessä, vaikka taloudelliset menetykset olivatkin merkittävät ja oma vakuutusturva oli olematon. ” Turha tässä on enää miettiä. Cinar ei tiedä vielä, milloin pizzeria avaa ovensa täysin uudistettuna laitteita myöten, mutta käynnistämisessä ei aikailla. Suopursuruostesienen lautat yleistymässä Loppukesällä etenkin järvissä voi esiintyä ruskeita, kellertäviä tai ruosteenpunaisia lauttoja, jotka aiheutuvat ruostesienen itiöiden massaesiintymistä. Yrityksessä on jo pitkään ollut päivän päätteeksi rutiini, jonka mukaan on tarkistettu laite laitteelta, ettei mitään jää päälle. 9 kuukauden vankeustuomio pysyi hovissa Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Ovi Kauppakadulle on ollut avoinna koko viikon, aivan samalla tavalla kuin edellisellä viikolla ja sitä edellisellä. Syksyn opintolainan voi nostaa huomenna Kela on tarkistanut opintojaan jatkavien opintolainat lukuvuodeksi 2017–2018 heinäkuun puolivälissä. Näky on lohduton, asiakastiloissa savun nokeamat seinät, lattiat ja katot, rikkinäisiä ikkunoita. Perhe on toiminut yrittäjänä 18 vuotta eikä ongelmia ole ollut. Kyse on elannosta. Sisään ei nyt käy lounasasiakkaita, vaan lasimurska rahisee remonttimiesten jalkain alla. Cinar on vakuuttunut, ettei liiketilassa ole käynyt kutsumattomia vieraita ja osoittaa hiiltyneintä paikkaa, jossa oli aiemmin sähkötaulu. PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU • Maanantaina 31. Hän pyysi hovioikeudelta pääkäsittelyä asiassa. On katsottava tulevaisuuteen.”. Keittiössä oli tehty perusteellinen remontti vain vuosi sitten. Runsaasti itiöitä sisältävä uimavesi saattaa aiheuttaa uimarille samanlaisia silmäoireita kuin siitepölylautat. Mies oli kuljettanut henkilöautoa Ratsukadulla Raahessa nautittuaan ensin alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ollut 2,45 promillea. Opintolainamääriä on korotettu viime lukuvuodesta. Viime viikolla suopursuruostesientä on havaittu Lounais-Suomessa. Opintolainan ensimmäisen erän voi nostaa pankista elokuun alusta alkaen. Yöllä kotiin aamuviiden maissa, muutamaksi tunniksi nukkumaan ja taas takaisin siivoamaan harjan varteen. – Siitä tulee Uusi Finlandia. ”Onneksi ihmisille ei käynyt mitään” Palaneen Pizzeria Finlandian yrittäjä Haci Cinar on jo siirtynyt shokkivaiheesta kuumeiseen toimintaan. Opintorahan osuus opintotuen yhteismäärästä on viimeksi ollut yhtä alhainen 1990-luvun alussa. Välillä ovesta piipahtaa uteliaita tai tuttuja. On katsottava tulevaisuuteen, toTuhkasta nousee Feeniks-lintu. Mahdollisimman pian, sillä toiminnan keskeytys tietää kassavirran loppumista. Rattijuopumuksesta poliisilla oli riidaton näyttö. Opiskelijoille myönnettävä keskimääräinen asumistuki on noin 2 000 euroa vuodessa eli 700 euroa nykyistä asumislisää enemmän. Opiskelijoiden siirtyminen yleiseen asumistukeen kompensoi opintotuen lainapainotteisuuden kasvua. Palaneessa pizzeriassa pistävä savun haju on vahva, vaikka tilaa on tuuletettu päiviä läpivedolla. Surullisin näky kohtaa keittiötiloissa, josta palo sai alkunsa. Laitevika tai laitteen päälle jääminenkään ei tunnu todennäköiseltä. Viimeksi haastattelupäivänä. Suopursuruostesieni on terveydelle vaaratonta. Samalla mies vaati, että hänen tuomiotaan, johon sisältyi törkeän rattijuopumuksen lisäksi 37 muuta rikosta, alennetaan ja hänet tuomitaan yhdeksän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun tai valvontarangaistukseen. Lattialla lojuu pellin palasia ja seinämurskaa. – Turha tässä on enää miettiä. Tyypillisestä opintotuesta 650 euroa/kk on opintolainaa ja 250 euroa/kk opintorahaa. Tavallisin opintolaina on nyt 650 euroa/kk, kun se viime lukuvuonna oli 400 euroa/kk. – Apua on tarjottu ja ihmiset ovat ystävällisiä, kertoo yrittäjä Haci Cinar. Mielestään hän ei ollut ajanut autoa yleisellä tiellä, vaan siirtänyt sitä yksityisellä pysäköintialueella vain noin 10 metrin matkan. Rovaniemen hovioikeus katsoi, ettei tuomioin muuttamiselle ollut perusteita. Valituksessaan hän vaati, että syyte ja siihen liittyvät korvausrangaistukset hylätään. Hiiltyneitä, mustuneita seiniä ja sulaneita johtoja. Tyypillisesti sitä esiintyy idässä ja pohjoisessa. Todennäköisesti elo-syyskuussa. Työtahti on jatkunut samanlaisena kuin pizzoja paistaessa. Suomalaiset rakastavat salaliittoteorioita ja spekulointia on käyty kahvipöydissä välienselvittelyistä, joita Oulussakin on raportoitu etnisistä ravintoloista. Opintotuki koostuu elokuun alusta alkaen suurelta osin opintolainasta
Koneiden, laitteiden ja kaluston kärsimät vahingot yrittäjä maksaa omasta pussista, sillä hän oli irtisanonut vakuutuksen muutama vuosi sitten. PPSHP on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen Synnytysten jatkumisen edellytyksenä on vähintään 1 000 synnytystä vuodessa, mikä ei täyty Oulaisissa.PPSHP on jättänyt poikkeuslupa-anomuksen Sosiaalija terveysministeriölle. Maanantaina 31. Toista kertaa Fantin saaren ulkopuolella vietetyt jatsit ovat entistä enemmän sarja konsertteja, joissa pääosassa on musiikki. Aurinko suosi kaikkia muita tilaisuuksia. Joka vuosi jatseilla on kunnianhimoisia tavoitteita. Puitteet jokaisessa konsertissa toimivat. – Se on tärkeä asia ja haluamme keksiä sille juhlavan kokonaisuuden. Kokonaisuus oli onnistunut ja vuorovaikutus yleisön ja taiteilijoiden välillä toteutui hyvin. – Toki tapahtuma on edelleen vahvasti sosiaalinen, mutta olemme takaisin siinä tilanteessa, jossa mennään musiikki edellä. Kiireellisen hoidon asetuksen luonnoksessa ei siis vaadita synnytyksiä hoitavalta sairaalalta ”mahakirurgiapäivystystä”. Oulaisten kohdalla on oltu huolissaan myös vastasyntyneen tehostetun hoidon puutteesta, mutta sitä varten Oulaskankaalle on valmistunut vastasyntyneiden valvontayksikkö Oulaskankaalla odotetaan edelleen päätöstä siitä, tekikö Valvira oikean ratkaisun määrätessään Oulaskankaan synnytykset lopetettaviksi. – Suru, kuvaa Cinar ensimmäisiä tuntemuksiaan palon jälkeen. Pienen lepohetken jälkeen Rajatsi ry suuntaa katseensa ensi vuoteen. Pizzeria on tarjonnut työpaikan 5-6 henkilölle, joista 3-4 on Cinarin perhettä. Vakuutus oli tuntunut turhalta, kun sillä ei kuitenkaan ollut tarvittaessa käyttöä. Mies oli turhautunut tilanteessa, jossa vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt korvaamasta rikkoutunutta kojetta. Se, mitä taiteilijat tarjoavat. Festivaali on aina elävä tapahtuma, mutta Rantajatsien ei ole tarkoituskaan olla tuhansia ihmisiä vetävä megahäppeninki. Ennen kuin uutta pintaa voidaan lähteä tekemään, on kaikki revittävä pois. Mahakirurgia eli Keistisen mukaan pehmytosakirurgia on puolestaan yksi kirurgian erikoisaloista. Poikkeuslupaa ei voi antaa muusta kuin syntyvien lasten lukumäärästä, ei potilasturvallisuusasioista. KRISTIINA TUIKKALA teaa Cinar ja tarttuu lattiaharjaan. Jatsien taiteelliset tavoitteet täyttyivät SARI JAATINEN. Virolainen Maarja Nuut tuli suoraan Lontoosta, matkusti 14 tuntia ja oli täydessä iskussa. – Päätavoite on, että yleisö pääsee nauttimaan musiikista ja saa lipulleen vastineeksi huikean kokemuksen, ehkä enemmänkin mitä on tullut hakemaan, Gil sanoo. Sateen takia siirrettiin sisätiloihin vain Iso-Kraaselin konsertti ja koko perheen konsertti Raahen Teatterilla. Gil toteaa kuorolaulun olevan tärkeä suomalainen musiikkielementti, ja nyt päästiin kokemaan ainutlaatuinen yhteisteos, kun Raahen Laulu esiintyi yhdessä Orchestra Nazionale della Lunan kanssa. Lääkintäneuvos Timo Keistinen Valtioneuvoston sosiaalija terveyspalveluosastolta kertoo, että synnytyssairaalalta edellytetään kyllä kirurgian päivystystä, joka täyttyy jo Oulaskankaalla. Tänä vuonna se oli kuoron saaminen mukaan. Yksi Rantajatsien sykähdyttävimpiä hetkiä koettiin kesäteatteripihassa, Raahen Laulun ja Orchestra Nazionale della Lunan yhteisesityksessä. Takavuosina Fantissa vieraili aina useita kävijöitä, joille konsertit olivat sivuseikka. Synnytykset edelleen katkolla Oulaskankaalla ARKISTOKUVA : MAIJA PYLVÄS Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Rantajatsien taiteellinen johtaja Charles Gil oli sunnuntaina tyytyväinen mies. Jos sieltä tulee päätös, että synnytykset eivät voi jatkua nykyedellytyksillä, niin se on sitten siinä. Vaikka lipunmyyntitavoite ei täyttynytkään, täyttyi se, minkä takia festivaalia tehdään. Lattiapintoja ja seinälevyjä on nyt repimässä osa henkilökunnasta. Jatsien tunnettuus kasvaa vuosi vuodelta. Yksin tuhoutuneet, vasta viime kesänä hankitut kylmäkalusteet olivat useiden tuhansien eurojen arvoiset. Maija Pylväs maija.pylvas@almamedia.fi Synnytysten jatkuttava Oulaskankaalla -nimisessä Facebook-ryhmässä huolestuttaa asia, kuinka sosiaalija terveysministeriö vaatisi synnytyksiä hoitavalta sairaalalta jatkossa mahdollisesti myös mahakirurgiapäivystyksen. Siihen ei ministeriöllä ole mitään sanottavaa, vaan se kuuluu valvoville viranomaisille. – Tämä osoittaa, että lähtökohta on aina sisältö. Keittiössä oli tehty perusteellinen remontti vain vuosi sitten. – Tässä on perheen elanto. – Poikkeuslupaa haettaessa ensin selvitetään, ovatko synnytykset turvallisia vai ei. Tapahtumajärjestäjänä meidän tehtävämme on kanavoida taide yleisölle. – Monesti kuitenkin tarvitaan gynekologin lisäksi pehmytosakirurgista päivystystä esimerkiksi silloin, jos synnytyksissä tulee äitiin liittyviä ongelmia, kuten esimerkiksi isoja vuotoja tai suolistopuhkeamia, Keistinen selventää. Haci Cinar laskee vahinkojen nousevan useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin. Keistisen mukaan valtioneuvosto ei ole vielä hyväksynyt kiireellisen hoidon asetusta. Yrityksellä ei liioin ollut keskeytymisvakuutusta siltä varalta, että toiminta keskeytyisi jonkin yllättävän tapahtuman vuoksi. Surun rinnalla oli huojennusta, ettei palo levinnyt laajemmin eikä vahingoittanut talon asukkaita tai omia työntekijöitä. Perhe oli palon sattuessa lomalla Turkissa. Jos todetaan, että Valvira on tehnyt väärän päätöksen, sen jälkeen sairaala tarvitsee ministeriön luvan koskien synnytysten lukumäärää. Siellä odottaa jatsien 30-vuotisjuhlat. – Aina kun käyn jossain jazz-konsertissa, ihmiset kyselevät mitä meille on tulossa. Keistisen työnkuvaan kuuluu hyvin pitkälti erikoissairaanhoidon lainsäädännön valmistelu sekä poikkeusluvat. Oulaskankaalla odotetaan edelleen hallinto-oikeuden päätöstä synnytysten jatkumisesta. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 5 PUHEENAIHEET Tuhkasta nousee Feeniks-lintu. Ei ainoastaan yleisö, vaan myös artistit soittavat hyvää jazz-kelloa, joka kuuluu kauas. Hän kehui kaikkea – ja kehuu varmasti muuallakin. – Toki haluamme kasvattaa yleisömäärää, mutta olemme uuden alussa ja hyvässä suunnassa
Sota-ajan jälkeen järjestöjen tehtävinä painotetaan isänmaallisen hengen viritystä ja maanpuolustustahdon ylläpitoa. Haasteita on, mutta jokainen voi antaa oman panostuksensa kotiseudun elämään. ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU • Maanantaina 31. Airueina olivat Matleena Utunen ja Annika Malkamäki. Suojeluskunta-, lottaja sotilaspoikalaatat kertovat nykysukupolville ajasta, jolloin sota ja sodan jälkeinen aika koskettivat paikkakuntalaisia. heinäkuuta 2017 6 Palvelemme ma-la 8-21 Elintarviketarjoukset voimassa ma-ti 31.7-1.8.2017. Suomen Kotiseutuliiton edustaja Pirjo Karhu korosti juhlapuheessaan, että työ kotiseudun hyväksi on toinen toisestamme välittämistä ja vastuunottoa. Paikalla oli kaksi lottaa, Aili Nordström ja Eeva Lumiaho, joita muistettiin sinivalkoisin kukkasin. Tarvitaan tilanteita, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millainen Suojeluskunta-, lottaja sotilaspoikatyön muistolaatat paljastettiin sunnuntaina Vihannin seurakuntakodilla. Vihannin kotiseutuyhdistyksen 70-vuotisjuhlan alkajaisiksi paljastetut laatat viestivät samaa yhteisöllistä viestiä, jolla kotiseututyötä nykyään tehdään. Tällaisia olivat esimerkiksi maatalousja puutyöt sekä teollisuudessa vaadittavien taitojen oppiminen. Laatat ovat kunnianosoitus sukupolville, jotka ovat mahdollistaneet itsenäisyyden ja luoneet Suomen kasvun sitkeydellään. Laatat puhuvat arvoista ja sitkeydestä Yhteisöllisyys ja yhteiset tavoitteet näkyvät nykypäivän kotiseututyössä. Heidän työpanoksensa myötä rintamalle vapautui miehiä. – Kotiseutu ei ole muuttumaton. Lotat puolestaan huolehtivat lääkintäja muonitustehtäviensä ohella tyttöjen isänmaallisesta kasvatuksesta. SIRPA KORTET. – Tavoitteena oli suojella Suomea perimmäisiä kyliä myöten, aiheeseen laajasti perehtynyt Hirvilammi jatkaa. Lotat esimerkiksi leipoivat rintamalle leipää päivittäin. – Oli miespula, Hirvilammi sanoo. Sotilaspoikatoiminnassa nuorukaiset puolestaan oppivat kansalaistaitoja, joita mikään muu järjestö ei antanut. Suojeluskunta, lottaja sotilaspoikatoiminta pohjautui vapaaehtoistoimintaan, joka rakennettiin olemaan Puolustusvoimien tukena. Sunnuntainen muistolaattojen äärellä pidetty hetki oli arvostus yhteistyölle ja itsenäisyydelle. Laguksen joukot pysähtyivät matkalla myös Vihannissa ja heidät muonitettiin kaksi päivää täällä, rovasti Kaarlo Hirvilammi kertoo. ellei toisin mainita, vain kotitalouksille kg Viisas ansaitsee ostoksillakin! Vaasan Isopaahdot 500-525g Atria Wilhelm grillimakkarat tai pihvit 320-400g Mansikkaa Mansikkaa päivän hintaan! HINTA POMMI ! päivät kpl 1 ,pkt (1,90-2,00/kg) 3 50 à 1,99(4,98-6,22/kg) (4,38-5,47/kg) 2 pkt Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi RAAHE Vihannin seurakuntakodin seinällä olevat uudet muistolaatat palauttavat mieleen ajan, jolloin niukoissa oloissa ja tahdonvoimalla rakennettiin maatamme. Kotiseutuliiton yhteinen painopiste on kansalaisten osallistuvuudessa. Puheen piti rovasti Kaarlo Hirvilammi. – Lottien ja lottatyttöjen tehtävänä oli muonittaa henkilöitä, jotka olivat ilmavalvonnassa ja ajoivat esimerkiksi halkoja Vihannin asemalle
Lähiruoka ja lähipalvelut saavat uudet merkitykset. Kotiseutuyön luonne on aina ihmisarvoa kunnioittavaa ja inhimillistä. Vihannin kotiseutuyhdistyksen uudeksi kunniajäseneksi kutsuttiin Tuomas Hautajoki. Kanta-asiakkaille kaikki perheilmoitukset 31.8. – Tunnistammeko sen, mistä ponnistamme. Juhlassa jaettiin Suomen Kotiseutuliiton myöntämät hopeiset ansiomerkit Merja Honkakoskelle, Anja Kaartiselle, Matti Kankaalalle, Merja Pekkalalle ja Leo Tuohimaalle. Maanantaina 31. Toiselle se voi tarkoittaa synnyinaluetta, toiselle paikkaa, jossa on tehnyt elämäntyönsä. Suojeluskunta-, lottaja sotilaspoikatyön muistolaatat paljastettiin sunnuntaina Vihannin seurakuntakodilla. Silmälasien ostajalle optikon yksilöllinen näöntutkimus € (norm. saakka 50 % raahenseutu.fi/ilmoittaminen MAKSUTON OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE € VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI 010 190 200 (mpm/pvm) Tarjous koskee uusia silmälasitilauksia (sisältää kehykset ja linssit) eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin. Hän uskoo, että tulevaisuudessa maaseudun ja kaupungin yhteistyö tiivistyy entisestään. Tarvitaan kohtaamisia, verkostoitumista ja yhdessätekemistä, sillä on olemassa sellaisia taitoja, joita nuori sukupolvi ei enää hallitse. Airueina olivat Matleena Utunen ja Annika Malkamäki. Näihin talkoisiin hän haastaa kantaväestön rinnalle toimijoiksi niin uudet muuttajat kuin kesäasukkaatkin. – Yleensä se on se paikka, josta on nostalgisia muistoja, eikä siellä ole sadepilviä, hän kiteyttää. Yhdessätekeminen on voima ja vahvuus, jolla kerrotaan historiasta tuleville polville, hän kannustaa. Etu ei koske kuolinilmoituksia eikä surukiitoksia. Puheen piti rovasti Kaarlo Hirvilammi. SIRPA KORTET Suomen Kotiseutuliitto myönsi hopeiset ansiomerkit viidelle Vihannin ja vihantilaisten eteen kotiseututyötä tekevälle vapaaehtoiselle.. 35 €), ei koske piilolinssitutkimusta. Tarjous voimassa 31.8.2017 asti. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 7 ELÄMÄNMENO Kutsu läheiset juhliin, onnittele päivänsankaria ja kiitä juhlaväkeä! Tee ilmoitus kätevästi osoitteessa Valitse ilmoitukseen oma valokuva tai piirroskuva runsaasta valikoimastamme. Juhlivan yhdistyksen puheenjohtaja Helena Talus on miettinyt, miten kotiseutu-sana itse kullekin avautuu. AURINKOLASIT Myös kaikki SISÄLTÄÄ KEHYK SE T JA LINSSIT KAIKKI SILMÄLASIT 40 % Kirkkokatu 45 B 18, Raahe | 08 223 8848 | www.raahenhammaslaakarikeskus.fi RAAHEN HAMMAS LÄÄKÄRIKESKUS • Ari Länsineva, erikoishammaslääkäri, suukirurgia • Jari Reponen, erikoishammaslääkäri, protetiikka ja purentafysiologia • Aleksi Rytkönen, erikoishammaslääkäri, suupatologia • Matti Eskola, hammaslääkäri • Ilkka Haatainen, hammaslääkäri • Marja Ollila, hammaslääkäri • Johanna Palviainen, hammaslääkäri • Arja Vimpari, suuhygienisti RAAHELAISTA HAMMASHOITOA JO YLI 30 VUOTTA HAMMAS IMPLANTIT 20 VUODEN KOKEMUKSELLA! VARAA AIKA HELPOSTI NETISTÄ kotiseutu on, Karhu sanoo
Talkooporukassa hääriessään Repolalla oli tapana kuunnella Rantajatsien koko tarjonta, mutta nyt iän ja harrastuneisuuden karttuessa maku on tullut valikoivammaksi. Ei jonoja joka paikkaan ja täällä pääsee helposti sisään ja ulos. – Katson aina milloin alkavat Rantajatsit ja otan töistä kesälomat sen mukaan. Loppuillan tunnelmoinnista vastasi Rantajatsi DJ. Aloittavalle jazzharrastajalle Repola suosittelee perinteistä jazzia, kuten Charles Mingusia. – Rantajatsit on sopivan pieni, täällä on aina hyvä tunnelma. Maailmallakin suurta suosiota nauttiva suomalainen jazzmuusikko Raoul Björkenheim perusti Krakataun 80-luvun puolivälissä, ja suosionsa huipulla ollessaan yhtye keikkaili ahkerasti Euroopassa. Suotuisa sää sai myös ihmiset hyvin liikkeelle. Arto Repola viihtyy jatseilla joka vuosi JUULIA LAHNAOJA Juulia Lahnaoja toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Tämän kesän hellimmät ilmat saapuivat viikonlopulle ilahduttamaan jatsikansaa. Kun sitä oppii kuuntelemaan siihen syntyy tavallaan logiikka, vaikkei sitä ole. Viime vuoden tapaan jatsit levittäytyivät myös naapurikunnan puolelle Pyhäjoen kirjastoon. Leppoisaa tunnelmaa ja mukavaa musiikkia Raahen Rantajatseilla nähtiin tuttuun tapaan kansainvälisen tason mielenkiintoisia artisteja ja kokoonpanoja. Nuutin sadunomaisen tunnelmoinnin jälkeen lavalle saapui monen eniten Rantajatseilta odottama kokoonpano Krakatau & Senegal Drums. Sään selkiydyttyä yleisö sai nauttia suomalais-ranskalais-belgialaisesta Orchestra Nazionale della Luna-yhtyeestä, joka tarjosi palan paikallista osaamista Raahen Laulu -kuoron hypättyä lavalle konsertoimaan orkesterin mukana. Lauantain iltakonsertin pyöräytti käyntiin juuri Englannin konsertista Raaheen saapunut perinnemusiikin kansainvälinen suurnimi, virolainen Maarja Nuut. Mielenkiintoisesti jazzia ja klassista musiikkia yhdistelevä ranskalaistrio Ikui Doki loi tunnelmallisen elämyksen perjantain alkuiltana Raahen Teatterin hämyssä. Myös yösija on aina löytynyt kavereiden luota. Senegal Drums-yhtyeestä vahvistusta Rantajatsien keikalle saanut Krakatau huipensi tapahtuman energisellä konsertillaan. Lauantain sadekuuro sulki Senegal Drumsin koko perheen konserttia kuuntelemaan saapuneet sisätiloihin, mikä sai Raahen Teatterin seinät pullistelemaan väkimäärästä. – Se on enemmän mielenlaatu, tunnetila. Rantajatsit ovat perinteisesti saaneet liikkeelle paitsi vannoutuneet jazzharrastajat, myös leppoisasta tunnelmasta ja hyvästä meiningistä nauttivat festarikävijät. Perinteisen jazzin kautta voi päästä sisään musiikkiin ja oppia tuntemaan mistä pitää. Ilta jatkui Ruiskuhuoneen lavalla Haapavedeltä kotoisin olevan Okko Saastamoisen luotsaaman OK:KO kollektiivin, post-rockiin kallistuvan Oddarrangin, sekä konemusiikkia ja joikua hyödyntävän YLVA-yhtyeen parissa. Musiikin lisäksi jatseilla on mukava tavata tuttuja. En pidä isoista massatapahtumista. heinäkuuta 2017 8 Juulia Lahnaoja toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Raahelaislähtöisen Arto Repolan koti on ollut jo vuosikymmenen Etelä-Suomessa, eikä lapsuudenperhekään enää asuu paikkakunnalla. Jone Takamäen ja Markku Ounaskarin ilmaiskonsertti ylitti odotukset kävijämäärällään. Arto Repola ei itse soita mitään instrumenttia, mutta harkitsee kuoroharrastuksen aloittamista. Raahessa on tuttujen kulmien ja vanhojen ystävien lisäksi jotain mitä nykyisellä kotipaikkakunnalla Vantaalla ei. Ilmaisia konsertteja Rantajatsit tarjosivat tänä vuonna muun muassa Härkätorin Torstaitorilla, Ison-Kraaselin saaressa sekä Raahen kirjastolla. Senegal Drums keikkaili jatseilla koko perheen konsertissa sekä yhdessä Krakataun kanssa. ” Tapahtuman kävijät ovat hyvin ottaneet uudistuneet tilat ja tapahtuman omakseen.”. Miehen oma suosikkigenre on kokeellinen freejazz. Tämän vuotuiset Rantajatsit päättyivät illan hämyyn sukeltaviin jameihin. ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU • Maanantaina 31. Vannoutunut jazzfani Repola toimi Raahessa asuessaan usean vuoden ajan Rantajatsien talkooporukassa, mutta viimeiset kymmenen kesää hän on aina palannut synnyinkaupunkiinsa ja jatseille maksavana asiakkaana. – Sieltä puuttuu merituuli, kaipaan sisämaassa aina sen tuoksua. Fantin saaren sijaan Rantajatsit ovat pari viimeisintä vuotta hajautuneet lähelle Raahen keskustaa, ja tapahtuman kävijät ovat hyvin ottaneet uudistuneet tilat ja tapahtuman omakseen. Silti veri vetää joka kesä Raaheen ja Rantajatseille
Alma Regionsin maakuntaja paikallislehdet ovat osallistuneet koululaisten matkan turvaamiseen jo yli 30 vuotta. Vaikka moni asia on muuttunut vuosikymmenten aikana, lasten huomioiminen liikenteessä on aina yhtä tärkeää. Päivää ennen Raahen konserttia nainen keikkaili Englannissa. Ei siis ajeta päälle. JUULIA LAHNAOJA Krakataun Raoul Björkenheim oli yksi Rantajatsien odotetuimpia muusikoita.. Senegal Drums keikkaili jatseilla koko perheen konsertissa sekä yhdessä Krakataun kanssa. Maanantaina 31. Leppoisaa tunnelmaa ja mukavaa musiikkia JUULIA LAHNAOJA JUULIA LAHNAOJA Viron Maarja Nuut nauttii kansainvälistä suosiota. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 9 ELÄMÄNMENO K O U L U T I E TÄ Y H T E I S T Y Ö S S Ä T U R V A A M A S S A : Koulutiet täyttyvät jälleen pienistä kulkijoista. JUULIA LAHNAOJA Viime vuonna Haapavedeltä ponnistava tuore OK:KO-yhtye voitti sekä Suomen Young Nordic Jazz Comets -karsinnan, että WeJazz Rising Star -tittelin
Yksi pitkämatkaisimmista oli Leppävirralta tyttäriensä kanssa markkinoille tullut Aini Kilja. Aini Kilja etsi lastauskavereita KRISTIINA TUIKKALA KRISTIINA TUIKKALA. Elämä on vienyt pohjoispohjalaisen sisämaahan, Haapajärven kautta Savon sydämeen. 33 € ) KRISTIINA TUIKKALA Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Monen muun kylätapahtuman tavoin myös Saloisten Olavinpäivän markkinoilla paitsi syötiin hyvin, kuunneltiin historiaa, myös tavattiin tuttuja. Ari Hakalan maalikylästä saakka markkinavieraita kyydinnyt vuoden 1957 Ford linja-auto veti vastustamattomasti puoleensa Kiljan lisäksi myös muita. heinäkuuta 2017 10 Määräaikainen täystilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkkopalvelun. 76 € ) 2 kk tilaus 22 € ( norm. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme. Tarjous on voimassa 6.8.2017 asti viimeistään 8.8.2017 alkaviin tilauksiin ja tilattavissa kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Aini Kilja on lähtöisin Hurnasista ja vierailulla monen vuoden jälkeen kotiseudulla. – Ei näy lastauskavereita, katselee Kilja historian esitelmien loputtua ympärilleen ja etsii tuttuja piirteitä. raahenseutu.fi/tarjous Soita 010 665 9015 Puhelu maksaa 0,088 € / min. Melkoista hevosenleikkiä uimataidottomalle. Hakalan linja-autossa oli tunnelmaa. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Kesätarjous! Tilaa helposti Verkossa . Lasit huurtuivat, vaihteet paukkuivat eikä tuppisuina istuttu. Tilaa nyt ja voit voittaa 1000 € 4 kk tilaus 44 € ( norm. Välillä ajettiin vanhaa merenpohjaa ja harrastettiin saarija luotohyppelyitä kuivalla maalla, välillä taas bongattiin keskiaikaisia asuinsijoja. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten. ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU • Maanantaina 31. Täysi autonlastillinen kiisi huurteisin ikkunoin vanhaa Rantatietä Arkkukarista aina Saloisten kirkolle, Seuranmäelle ja Junnilanmäelle. 38 € ) 3 kk digitilaus 20 € ( norm. Niin ja, että Levonin arvoisan nimen alkuperä on Leinonen. Jo 91 vuoden ikään ehtinyt muistelee olleensa milloin keksin varressa vetämässä propseja lautalle, josta ne nostettiin laivalle, milloin taas ruumassa ahtaamassa puutavaraa paikoilleen. Jos laivanlastauskavereita ei löytynytkään, niin sitäkin enemmän tuttuja tienoita ja pihapiirejä. Arvontasäännöt: 1 000 € rahapalkintojen arvontoihin 16.6. Mereen putoamiseltakaan ei Aini välttynyt, kun laivaan oli välillä kivuttava köyttä pitkin kiusantekijöiden vietyä tikkaat. Aika monen tietolaari täydentyi Mikko Kettukankaan opastamana lähialueen historiasta, josta ei välttämättä ehditä koulussa puhua. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Ketteränä neitokaisena Aini Kilja nousi nuoruudessaan vaikka köyttä pitkin ahtaamaan laivaa, jos oli tarvis. Arvonta on Alma Median lehtien yhteinen, voittajan nimi voidaan julkaista arvontoja koskevissa yhteyksissä. Kuka tiesikään, että Saloisissa oli Oulun läänin ensimmäinen kansakoulu tai, että vanha Rantatie oli osin osa Ruotsin vallan aikaista Tukholma-Turku-maantietä. ja 29.9.2017 osallistuvat kaikki tästä tarjouksesta tilanneet ja lehden kanta-asiakkaat. Määräaikainen digitilaus sisältää näköislehden ja verkkopalvelun. Nuorena tyttönä 40-luvulla, alta parikymppinen Aini, tuolloin vielä Jussinniemi lastasi puutavaralaivoja Lapaluodossa ja Siniluodon edustalla redillä olleisiin laivoihin. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Olavinpäivän markkinat olivat osa Suomi 100 vuoden juhlia, mikä näkyi myös juhlaesitelmissä
. . Torstaina vastassa on Oulun Reipas ja lauantaina AS Moon pelaa Kuusamossa Pallo-Karhuja vastaan. Pattijoen Urheilijoiden jokeri Jari Törmänen löi Kempeleessä kunnarin ja neljä tavallista, kun PattU jyräsi vierasottelussa Kempeleen Kirin yli. Seuraavalla lyönnillä palloa maisemiin kolmospuolelta ja Törmäselle kunnari. Tällä kertaa samaa pelkoa ei ollut. Erikoinen maalijuhla tunnin pelin jälkeen ARKOISTO / ROY VIITANEN. Sitten tunnin pelin jälkeen molemmissa päädyissä tehtiin maaleja tiiviiseen tahtiin. PattU aloitti jatkosarjan vakuuttavalla esityksellä. Palkitut: I Ossi Meriläinen, II Heikki Savikoski. – Jussi toi rauhan pelaamiseen niin sisällä kuin ulkonakin, Karjaluoto sanoi. Kempele yritti loppuun saakka, mutta PattU jatkoi tylyä linjaa viimeisen tasoittavallakin. Paikkoja oli hirveästi enemmänkin tehdä kuin kolme, Keinänen sanoi. ROY VIITANEN TILASTOT Miesten Superpesis 30.7. Tapettiin peli oikeastaan molemmilla jaksoilla ensimmäisiin vuoroihin, PattUn ykköspalkittu Jari Törmänen kommentoi. Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi AS Moon palasi kolmen viikon tauon jälkeen tositoimiin lauantaina Pudasjärvellä. Sisällä tulosta syntyi, kun kärjessä Harri Kolehmainen 7/8, Paavo Pelto 6/6 ja jokeri Jussi Kemilä 5/7 tekivät kotiuttajille tilannetta. Kotiutusten ykkönen oli Jari Törmänen, mutta kaikki muutkin pääkotiuttajat onnistuivat. – Minun mielestä tauko ei näkynyt pelissä ollenkaan. Kempele: Ossi Meriläinen 2/0, Aki Hanhela 1/1, Heikki Savikoski 1/1, Onni Määttä 0/1, Juuso Kalmakoski 0/1. Vain yksi Marko Nikulan väärin lukema vaihtopomppu tuotti kotijoukkueelle juoksun. PattU jatkoi tehojen tekemistä, kun Topi Kosonen ja Timo Vesaluoma kasvattivat johtoa toisen aloittavalla. Vain toisen tasoittavalla toistamiseen onnistunut Jari Törmänen kotiutti Harri Kolehmaisen. – Hyvällä mielellä tietenkin. Lisää tulosta teki huimassa iskussa ollut Jari Törmänen. Jari Törmänen löi ensin avausjuoksun. PattU jatkoi seuraavissakin avausjakson sisävuoroissa tilanteen tekemistä. Topi Kosonen löi ensin Kempeleen ulkokentän avustamana avausjuoksun. Törmänen kotiutti pisteet Jari Törmänen oli huikeassa lyöntivireessä, kun Pattijoen Urheilijat haki selvän kolmen pisteen voiton Kempeleestä. Kotijoukkueen kiri ei kuitenkaan tuottanut kuin kaksi lisäjuoksua ja PattU vei avausjakson nimiinsä. Maalinteko pelitilanteistakin oli vaikeaa, vaikka AS Moon kolme vierasottelussa tekikin. ?. Mutta, jos neljä päästää niin ei ansaitse voittoa, AS Moonin valmentaja Marko Keinänen kertoi. – Maalinteko oli tosi vaikeaa. PattU: Jari Törmänen 1+4/1, Harri Kolehmainen 0/3, Paavo Pelto 0/4, Topi Kosonen 4/2, Markus Lehtiniemi 1/0, Timo Vesaluoma 2/0, Jan Hankala 0/1, Marko Nikula 1/0. Ossi Meriläisen kumura pomppi yli Timo Vesaluoman, mutta tilanteesta ei PattUn onneksi syntynyt kuin yksi juoksu ja tiukat pesäkilvat päättyivät muuten taas keltamustien eduksi. Tilanteiden rakentamista PattU ei pystynyt estämään, mutta kotiutuspaikoissa PattU vei pidemmän korren useasti. Kuuden minuutin maalisuoran jälkeen ei ottelussa enää lisämaaleja nähty. Kempele nousi jakson voittotaisteluun viimeisen aloittavalla. Kaksi minuuttia myöhemmin kotijoukkue teki minuutin sisään kaksi. PattU ja Kempeleen Kiri aloittivat ottelun tekemällä hyvin tilannetta. Ensin yksittäinen lyöty. Kempele PattU 2 (3 4, 1 9) ?. Maanantaina 31. Ulkona lähes täydellinen esitys piti Kempeleen yritykset tiukasti kurissa. Edellisellä Kempeleen vierailulla PattUn tehot olivat jääneet taukokoppiin. Apua tarjosi välillä Kempeleen ulkokenttä, joka teki useamman virheen ottelun aikana. AS Moonin Tuomas Heliste kavensi ensin tunnin kohdalla. PattU tuhosi Kempeleen yritykset viimeistään kotipesään. Lyömämiehillä pallo kävi keppiin Törmäsen jälkeenkin. Hyvän ulkovuoron jälkeen PattU aloitti ensimmäisen tasoittavan tehokkaasti. . PattU pelasi avausjaksolla hyvää ulkopeliä. ?. Pelattiin tasapainoinen peli. . Hienon aloituksen sinetöivät Markus Lehtiniemi ja Timo Vesaluoma. Lopullista niittiä ottelulle ja kotikatsomoa tyhjensi viimeisen aloittavalla kolmospuolta kahden juoksun verran puhkonut Topi Kosonen. Lopuksi Marko Nikula kaunisteli lukemia vielä yhdellä juoksulla. Kolmea pistettä lähdettiin hakemaan täältä ja muistakin otteluista, jos meinataan kahdeksan joukkoon päästä, PattUn pelinjohtaja Juha Karjaluoto kommentoi. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 11 URHEILU&LIIKUNTA Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pattijoen Urheilijat avasi sunnuntaina alemman jatkosarjan ottelun Kempeleen Kirin vieraana. Pallollisena ei oltu huonoja. FC Kurenpojat oli ottelussa tehokkaampi ja otti voiton 4–3 (1–0) lukemin. Palkitut: I Jari Törmänen, II Paavo Pelto. Tästä pari minuuttia lisää ja oli AS Moonin vuoro tehdä kaksi minuutin sisään. AS Moonin hyökkääjä Tuomas Heliste aloitti raahelaisten kirin lauantain vierasottelussa. AS Moonin seuraavista kavennusmaaleista vastasivat Juho Heiskanen ja Atte Junnila. Kotiutuksissa ei aivan samoja tehoja enää löytynyt. ?. Ottelu päättyi PattUn näytökseen ja selvään 0–2 (3–4, 1–9) voittoon. Tuomaristo mietti hetken konkarin etenemistä, mutta tuomio kääntyi PattUn eduksi. FC Kurenpojat siirtyi toisen jakson alussa 2-0 johtoon. Kempele kavensi tasoittavalla. – Olen todella tyytyväinen kolmeen pisteeseen. AS Moon sai ottelun alussa rankkarin, mutta maalinteko ei onnistunut. Yleisöä 1632. AS Moon jatkaa kautta IV-divisioonassa tämän viikon kahdella vieraspelillä
040 664 5805 92140 Pattijoki www.fysiostone.fi • OSTEOPATIA ja FYSIOTERAPIA Uudisrakentaminen Remontit Rakennuspellit 050 592 1456 www.teuvojurmu.fi PATTIJOKI Maukas KOTIRUOKALOUNAS Sotaplassintie 2. Palvelusivuilta löydä paikalliset toimijat nopeasti ja helposti Tämä koko 42 € /vko + alv. 0440 895 450, www.villiruusu.fi Avoinna ma-pe klo 10-17, la klo 10-15 Kaikki kukat ja kukkasidontatyöt elämäsi iloon ja suruun! Paraatintie 11, 92120 Raahe Puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. SIVUT JOKA MAANANTAIN LEHDESSÄ! Tämä koko 32 € /vko + alv. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua KAHVILAT, RAVINTOLAT JA JUHLATILAT RENGASLIIKKEET SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Pajuniityntie 26, p. 0400 802 893, Harakkatie 6, 92140 Pattijoki myynti@uusiolampo.fi • uusiolampo.fi Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 Fysioterapeutti Tero Suomela Kutojantie 2 Puh. 045 270 2424 posti@puuduuni.fi Tutustu! www.puuduuni.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI KULJETUSPALVELUT ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Muuttopalvelua puh. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 0400 802 893, Harakkatie 6, 92140 Pattijoki myynti@uusiolampo.fi www.uusiolampo.fi • MAALÄMPÖPUMPUT • LVI-SUUNNITTELU • KVV-VALVONTA Puh. 050 560 0020, anne.luovi@almamedia.fi Jaakko Remahl p. 050 575 6660, jaakko.remahl@almamedia.fi Marketta Routaniemi p. RAAHEN SEUTU • Maanantaina 31. puh 044 975 6668 Avoinna: ma–pe 7.30–18, la-su 10–18 KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Onko nimi hukassa ja tarvisit hierojaa. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. heinäkuuta 2017 12 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Ruukinkuja 2, Ruukki p. 08 223 7454 KAMPAAMO MAALÄMPÖPUMPUT LVI-SUUNNITTELU KVV-VALVONTA Puh. 044 987 8475 henna.hassinen@veliseppa.fi Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. 040 064 9156, marketta.routaniemi@almamedia.fi JOKA MAANANTAI! LÖYDÄ HAKEMASI NOPEASTI JA HELPOSTI! Paikallisilta palvelusivuilta löydät hakemasi nopeasti ja helposti. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 044-9878608 avoinna ti–la sopimuksen mukaan ERIKOISLIIKKEET • Kalusteet • Puusepän tuotteet p. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. SIVUT JOKA MAANANTAIN LEHDESSÄ!. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 044 763 0020 Konepalvelut p
21.55 Petoksen uhrit (12). 3/8. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 18.05 Science of Stupid. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017. 9.30 Arena eSports (12). (U) 12.30 Sydänsurujen biologia. 5.00 Astral-TV. Mv. 10.35 Pomo keittiössä. 07.53 Kasper ja Liisa (S). Kausi 1. 3/3. 19.00 Seitsemän Uutiset. HD 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 02.50–03.25 Nurse Jackie (12). 7/8. (U) 19.30 Au pairit Australiassa. liv FRii NaTioNal GeoGRaphic KuToNeN ava JiM Yle TeeMa & FeM Fox heRo Tlc Tv5 7.00 Remonttipainajainen VIP. 19.00 Uusi koti Ruotsissa. 14.32–14.52 Palanen: Minnesota tango. HD 21.00 21.00 A-studio. 01.55 Amazing Race. 2/6. 13.05 Henkka & Niki vs. 1/4. 19.10 Himohamstraajat pulassa. 21.25 Liian ruma rakkauteen?. 23.10 Exiä rannalla UK. 11.00 Leijonan luola UK. 20.00 Haapasalo ja kaverit (S). 20.30 Mustalaissiskot (7). 13.15 Voittoa asuntokaupoilla. 20.05 Natsien salainen ufoprojekti (12). Armoa itselle. Kausi 8. 3.00 Liv D: Ökyt lapsikullat. Kausi 6, 15/16. 1/8. 16.25 Jon ja Kate +8. 6/11. 02.30 Kylmäverisesti sinun (12). 21.00 Elokuva Avaruusboltsit (12). (S). 16.50 Novosti Yle. Kausi 1. 01.00 Rouva Ministeri (7). Huvila & Huussi, Nelonen klo 17.50 NELONEN. 08.19 Late Lammas (S). 16.00 Jättimäiset muuttokuormat. 20.00 Vuosia nuoremmaksi. 6.30 Kultakuume. Vastuu. 06.00 Bubble Guppies 17/26. 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 08.30 Angry Birds Toons 48/52. 17.20 Himohamstraajat pulassa. 1.00 Autojen ensiapu. 21.00 CSI: Miami (16). 4/10. Kolmannet treffit. 14.25 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 2/4. 13.00 Vempainmies. Rakkauden jälkeen. 19.00 Kummalliset kammot (S). HD 21.55 Urheiluruutu. HD 14.50 Kekseliäs nikkari. 07.40 Ludovic (S). 18.30 Salatut elämät Jiri tahtoo yhteisen tarinan tohtorin kanssa. 21.30 Dokumenttiprojekti: Laulu koti-ikävästä (S). (U) HD 11.30 Kukkaron herraksi. 8.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 10.00 Unelmakoti. (U) HD 16.10 Luontoretkellä: Kalastajien paratiisi. 9.05 TV Shop Tvins. Iso vauva. Kausi 2, 8/10. 1.30 Petoksen uhrit (12). 18.35 Terapian tarpeessa (S). 17.00 Pelastajat Lappi (7). 15.50 Starat lastenvahteina. 11.50 Elä vapaana tai kuole. 06.55 Ylen Aamu-tv. 0.10 Treffaa mun vanhemmat. 1.10 Hävyttömät 6. 18.10 Goldbergit (S). 23.00 Vankilassa ulkomailla. 17.00 Hell’s Kitchen. 3/13. 11.00 Vuosia nuoremmaksi. 16.35 Grillimestarit. 14.15 Yle Live: Alicia Keys, Times Square N.Y. (U) 19.00 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. 0.30 Apua, jalkani eivät lakkaa kasvamasta (12). Joulutreffit. 14.10 Hullut häävideot. (U) 15.00 Yle Uutiset. 17.50 Jamie Oliverin helpot herkut. 17.10 Nigellan helpot herkut. Kausi 1. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.05 Breaking Amish: Los Angeles (7). Jakso 8/26. kausi (12). 15.15 Tiededokumentti: Mikä meitä odottaa?. 19.45 Näin Norjassa. 03.30 Rajavalvojat (S). 5/10. 23.00 Wayward Pines (12). 7.25 Autotalli remonttiin. HD 18.00–18.50 Casualty (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 6.00 Sky News. 12.34 Nuori avioliitto. Kausi 1, osa 13. heinäkuuta 2017 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Sub Maanantai 31.7. 1/9. 12.40 Jos mies saisi päättää. HD 11.05 Paluu luontoon. Ismolla ja Ossilla ei pyyhi hyvin. 16.00 Limitless (12). 2.50 Lentoturmatutkinta. 16.15 Hollywood Cycle 17.00 Äidin ja isän autokoulu 18.00 Martina ja hengenpelastajat. 0.00 Science of Stupid. 9.30 Lystikkäät eläinveikkoset 10.00 Jättimäiset muuttokuormat. 13.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 4.10 Petoksen uhrit (12). Amerikka. Jakso 15/21. 11.00 Tehoneliöt haussa. 8.15 Smurffit. 10.00 Illallinen äidille. Kausi 6. 12.00 New Girl 12.30 New Girl (7). 12.25 Kakkukuningas. 22.00 Petos (12). 20.00 Blindspot (12). 1.55 New Yorkin tatuointitarinat. HD 06.51 Nimipäiväonnittelu: 31.7. 13.30 Tri K:n eksoottiset eläimet. 18.20 Pientä mökkiremonttia. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset 19.00 How I Met Your Mother (7). 10.15 LIVE: Onnenarpa. HD 22.00 Elokuva Rakkautta Manhattanilla (7). 11.57 Kukkaron herraksi. 7/14. 16.25 Himohamstraajat pulassa. Kuusiosaisessa sarjassa selvitellään Tanskan kristillisyyttä, ja kysytään muun muassa, onnistuiko viikinkikuningas Harald Sinihammas käännyttämään tanskalaiset kristityiksi 900-luvulla. 7.15 Aivopelit. Pelimies, kausi 1, 8/10 00.00 Modus (12). O: Wilho Ilmari. 1.40 Ammattina sankari. 15.30 Mutsi (S). 0.30 Science of Stupid. 22.35 Pukumiehet (7). 13.45 Pan Am (12). 18.20 Mirjam: Mirjam ( 7 ). 09.05 Kesäterassi. 18.00 Neljät häät Amerikassa. Kausi 1. 14.00 Toisenlaiset äidit. 0.40 Petoksen uhrit (7). 9.20 Autojen ensiapu. 20.00 Lentoturmatutkinta. Kausi 25, 6/12. 22.25 Tulosruutu. 14.31 Vapaaksi veloista. 6.00 LIVE: Astral-TV. 5.35 Science of Stupid. 12.50 Sisarvaimot. 13.50 Ammattina sankari. 17.20 Suurenmoiset morsiamet. Kausi 1, 6/8. 16.00 Lemmen viemää (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 23.45 Petoksen uhrit (12). 16.50 Jäitä hattuun (S). 8.35 Yu-Gi-Oh! GX (7). 17.30 Salatut elämät Osmo ja viimeinen duomio. 3.10 Lemmen viemää (7). (Griffin & Phoenix, USA 2006) O: Ed Stone. HD 20.55 Urheiluruutu. 29/81. HD 08.09 Niksi-Nella (S). 22.20 Päivän sää. 4.40 Rajasota. 11.00 Dubain lentokenttä. 18.12 Kulmikkaat kaverit (S). 12.55 Uljas universumi. 1.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 8.25 Made in Chelsea 9.15 #RichKids of Beverly Hills 10.05 Hollywood Cycle 10.50 Haapasalo goes lomalle. Ammattilaisremontoija Craig remontoi kalifornialaistaloa, joka tarjoaa remonttitiimille ikäviäkin yllätyksiä. Kausi 1. 15.00 Suuret pienet talot. 10.10 Science of Stupid. 18.55 HS-uutiset ja sää. Kausi 2, jakso 7/10. HD 23.00 Yle Uutiset. 19.00 Ninja Warrior. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). Pyhä näytelmä. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 19.30 Pienten perhe. 06.25 Muisti: Uutinen Rissalasta. 07.10 Mitä ihmettä. Kausi 1. 16.00 Hurjat rakkauskilot (S). 20.05 Petoksen uhrit (12). 1.55 Supertehtaat. kausi alkaa alusta ja ensimmäisenä uudistetaan Lusissa oleva mökki. 15.00 Maailman makeimmat mokat. 13.00 Jäljillä (12). Jakso 21/26. 21.00 Minun totuuteni: Horace Engdahl. HD 16.00–16.45 Kansan liike: Onko robottiautolla vastuuta?. 18.30 Tuhatvuotinen usko. 13.00 Beverly Hills, 90210 (7). (U) 13.30 Aamujumpan aakkoset. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. Kausi 7, osa 9. 7.30 Lemmen viemää (7). 25/26. 16.15 Aivopelit. N: Kaisu Leppänen, Eino Kaipainen, Aku Korhonen. 19.30 Kesäterassi. 16.20 Kadonneet (7). 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Leijonan luola USA. 10.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 23.30 Pelimies. Pääosissa: Roger Moore, Barbara Bach, Curd Jurgens, Richard Kiel, Caroline Munro, Walter Gotell. 0.50 Villeimmät videot (12). 14.35 Himohamstraajat pulassa. Kausi 6, 4/10. 23.00 Paratiisihotelli Norja (7). HD 07.04 I-hah-haa. 6.00 Elä vapaana tai kuole. Kausi 3. 15.20 Likaiset rikkaudet. 2.00 Neljät häät Amerikassa. (U). 21.00 21.00 Elokuva 007 – rakastettuni (16). Jakso 1/10. 20.00 Heikoin lenkki. Kausi 3, 21/22. Ohjaus: Lewis Gilbert. 20.58 Keno. 2.35 Kadonneet (7). 16.50 Haapasalo Goes America (S). Kausi 19, 13/48. 20.00 Huvila & Huussi. 6 Tuhatvuotinen usko, Yle Teema & Fem klo 18.30 Tanskan usko Iik, käärme! Erilaiset pelot rajoittavat ja haittaavat monen elämää. 18.15 Himohamstraajat pulassa. 13.20 Vempainmies. 20.30 Simpsonit (7). HD 15.30 Tyttöjen erämaaseikkailu. 12.20 Amerikan karmeimmat kokit. 17/26. Kausi 4. 0.00 Sinkkuillallinen. Kausi 5. 18.00 Äänijahti (S). Kausi 4. 21.30 Moderni perhe 22.00 Sinkkuelämää 22.35 Empire (12). 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 09.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 9.05 Viidakon Ykä (7). 8.20 Akvaariomestarit. 18.20 Kultakuume. Salaisuus. Kausi 1, osa 6. 09.00–09.50 Casualty (12). 5/11. 15.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 5.00 Astral-TV. 23.55 Elokuva Snatch – Hävyttömät (16). HD 21.50 Yle Uutiset. Kausi 2. Puuvillahäät. 14.00 Maailman vaarallisimmat ammatit. Jakso 10/20. 10.05 Scorpion 2. HD 18.30 Lomamatka 70-luvulle: Varo liftaria, Nea! 2/9. Quinn, valtuutettu vallanpitäjä. Lain yläpuolella. 20.00 Top Gear (7). (120’) 23.30 Suomen huutokauppakeisari. Jakso 6/10. (U) 18.00 Yle Uutiset. Huipulla tuulee. 23.10–23.58 Kotikatsomo: Havukka-ahon ajattelija (7). HD 09.30 Lomamatka 70-luvulle: Hiostaako, muru?. 12.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Unelmana poliisikoulu. 13.45 Hulluna sinuun (S). Kalle Lamberg. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 8.30 Akvaarioiden valtiaat. 12.45 Kaikki koirista: rotuopas. 19.00 Amerikan rajavartijat. (U) HD 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 12.05 Akvaariomestarit. 9.45 TV Shop Tvins. (U) HD 20.30 Kerrostalojen prinsessat. N: Amanda Peet, Dermot Mulroney. 22.55 Supersaalistaja valkohai (7). 22.55 Blindspot (12). 6.00 LIVE: Astral-TV. 00.30 Leijonan luola USA. 22.00 Numb3rs (12). 08.18 Galaxi. 17.10 Lentoturmatutkinta. 18.00 Salatut elämät (7). 1.00 Remppa vai muutto. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. kausi (12). 19.20 Remontilla rahoiksi. 13.00 Sinkkuillallinen. 22.00 Fast n’ Loud. 4.00 Astral-TV. 5/5. 3.20 Amerikan rajavartijat. HD 23.05 Oddasat. 13/48. Kausi 2, osa 29. 06.50 Pikku Kakkonen. 12.00 Elävä arkisto: Mennään naimisiin. HD 11.00 Pisara. 1.15 Villeimmät videot (16). 19.20 Päivän sää. 23.15 Nettideittaajat. 6/8. Kausi 3, 4/24. Maanantaina 31. Jakso 21/26. 17.00 Huvila & Huussi. (Suomi 1938, 100’) Mika Waltarin romaaneihin perustuva elokuva maatilan emännästä, joka löytää lohduttajan taloon palkatusta työmiehestä. 23.40 Mafiavaimot. 3.45 Starat lastenvahteina. 8/9. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.00 Dok: Viimeinen päivä saaristossa. Maastopukuja ja aurinkolaseja. 21.00 Unelmien poikamies. 14.00 Dallasin täydelliset naiset. Kausi 5. Mitähän omistajat pitävät. 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 4/7. 16.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 21.00 21.00 Ex-Onnelliset (7). 22.50 Petoksen uhrit (12). 36/52. 13.35 Henkka & Niki vs. 16.00 Maajussille morsian. Kausi 1, 3/11. 3.45 Autojen ensiapu. 15.30 Jon ja Kate +8. 17/26. 23.37 Skam (12). Kausi 1. Ihmeidentekijä. 14.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12). (U). 13.30 True Crime: Murhien meediot (7). 18.25 Ghanan lapset: Ghanan lapset (S). Erimielisyysmuistio. HD 08.26–08.50 Villi tulevaisuus (7). 19.15 Kullan sukeltajat. 19.00 Kummeli (7). HD 21.00 21.00–21.41 Satisfaction (16). Pikkukoti Chicagossa. 13.45 Hurjat rakkauskilot 8/10. 20.00 Suomen ihanimmat häät. 26/26. 17.00 17.50 Huvila & Huussi. 11.00 Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus. 10.00 Remppa vai muutto. 07.55 Sonic Boom (7). 0.50 BrainDead (16). 2.10 Breaking Amish: Los Angeles (7). 11.35 Martina ja hengenpelastajat. kausi (12). 04.00 Rajavalvojat (S). 18.30 Science of Stupid. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 9.00 Kesäpuhujat. 22.20 Äidit ja tyttäret raskaana. 19.25 Tulosruutu. 14.55 House (12). 0.00 Leijonan luola USA. 21.00 Autojen ensiapu. Sarja päättyy. 21.00 Petoksen uhrit (12). 22.00 Poliisit 2017 (S). Juontajana on Cecilie Nielsen (kuvassa). 8.50 Pienten perhe. 9.30 Remontilla rahoiksi. 21.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017. Kausi 1, 4/10. 20.00 Ketonen & Myllyrinne (12). Kausi 4, 4/10. (U) HD 11.00–11.25 Kätevän emännän juhlat (S). Amerikka. 6.15 FOX Kids: Julius-apina 6.40 Lelumaan Niksu 7.05 Blaze ja monsterikoneet 7.25 Popples 7.50 Glitter Force (7). 11.00 Formula 1: Unkarin osakilpailu. 12.00 Neljät häät Amerikassa. 08.04 Ennin Intia. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. HD 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 06.25 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (7). 2.25 Petoksen uhrit (12). 22.30 Poliisit 2017 (S). 23.45–00.25 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 9.45 Sisarvaimot. 23.35 The Affair (12). 9.30 Matkaoppaat. Lohturuokaa ja pahoinvointia. HD 07.15 Kaapo (S). 13.45 Santra ja puhuvat puut (S). Uusi sarja, 1/4. 11.00 New Girl 11.30 New Girl (7). Tilaihme New Yorkissa 11.30 Tehoneliöt haussa. 23.50 Elokuva Resident Evil: Degeneration (16). 12.10 Kauppaneuvos Jethro (7). 4.20 Matkaoppaat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 9.00 Matkaoppaat. Liian iso suupala. 16.45 Onnenarpa. 7.55 Alastomat selviytyjät. 21.00 Moderni perhe (7). 22.00 Supertehtaat. 23.00 Rita (12). 4.10 Alastomat selviytyjät. 08.05 Lego Ninjago (7). Kalliolle kukkulalle. 9.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 15.00 Remppa vai muutto. 19.05 House (12). (U) HD 14.00 Villi kortti. 14.45 MasterChef Australia. 8.55 Viestejä tuonpuoleisesta. heinäkuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 13 TELEVISIO C6 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 28. Kausi 10, 13/22. (U) 10.00 Mr Selfridge (12). Kausi 3, 8/12. 8/8. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.05 Äidin ja isän autokoulu 13.50 Made in Chelsea 14.40 #RichKids of Beverly Hills 15.30 Haapasalo goes lomalle. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 58/63. Kausi 1, 8/12. 0.00 How I Met Your Mother (7). 10.35 Science of Stupid. 08.35 Star Wars Rebels (7). (U) 20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät. 14.45 Kultakuume. Jakso 22/26. 15.00 Kardashianit. 8.45 Kadonneet (7). 17.40 Brooklyn 99 (7). 9.15 Jotain lainattua, jotain uutta. HD 12.50 Elokuva Vieras mies tuli taloon (7). 19/23. 10/10. 11.55 Pomo keittiössä. 3.50 Matkaoppaat. 10.05 Soppa365. 16.40 Aivopelit. 9.40 TV Shop Tvins. 13.00 Ginan maailma. 17.50 Sinkkuisät rakkautta etsimässä. Kausi 4. 9/9. 1.00 Anthony Bourdain maailmalla. 8/8. 10.55 Pilanpäiten. 6.50 Aivopelit. Iso vauva. 16.55 Kakkukuningas. 22.55 5D: Maailman suurimmat takapuolet. 06.55 Huomenta Suomi. Kausi 1. Kausi 1. 06.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). Sieppaus. Tänään käärmekammoiset pääsevät kohtaamaan pelkonsa useissa altistustehtävissä. 14.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 15.30 Himohamstraajat pulassa. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. HD 06.25 Aamusää. 21/44. HD 17.10 Mr Selfridge (12). 6 Kummalliset kammot, Nelonen klo 19.00 Kotimaisen lifestyleohjelman 8. 23.00 Festariagentit. 17.00 Pilanpäiten. HD 20.30 Yle Uutiset. Maaseudun rasitukseen. 17.10 Pulmuset (7). Kausi 1, 1/8. 21.00 Wheeler Dealers. 2.15 The Late Show With Stephen Colbert. 06.52 Hyrräpäät (S). Kausi 1. 1.20 Himoshoppaajien haaste. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 2.35 Kultakuume. Vaihtokaupat. 2.50 Amerikan rajavartijat. 19.00 Remppa vai muutto. 7.35 Kaikki koirista. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit (7). 20.00 Uusi päivä (S). (The Spy Who Loved Me/Britannia 1977). 11.05 Valehtelevat viettelijät 6. Tiukkaa peliä. 4.50 Astral-TV. 6/19. 17.25 Tinan keittiössä. 12.02 Nuori avioliitto. Kausi 9, 10/12. Kausi 1. 15.45 Leijonan luola USA. 3.25 Brooklyn 99 (7). Psykedeelistä toimintaa. 7.40 Maailman oudoimmat. 21.00 #Subleffa: Scary Movie (16). 18.20 Päivän kasvo. 13.35 Ammattina sankari. 3/13. 15.40 Kullan sukeltajat. (U) HD 10.48 Päivän kasvo. 01.30 Arman LIVE. Kymmenosaisen sarjan ensimmäisessä jaksossa on luvassa huutoa ja itkua. 16.00 Kuun pimeä puoli (12). 12.05 Piikkejä paratiisissa (7). Kastua. 3.20 Petoksen uhrit (12). Viestejä julkkiksille
6/7. 07.20 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 21.00 Elokuva Uptown Girls. 11.00–12.00 Lääkärit. 21.00 Muodin huipulle. 10.05 Hollywood Cycle. 19.00 House (12). 14.00 Toisenlaiset äidit. 12.05 Remonttipainajainen. 14.00 Muinaisen Kreikan taideaarteet. 6.00 LIVE: Astral-TV. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 16.00 Lemmen viemää (7). 14.05 Hell’s Kitchen. Kausi 1, osa 6. 20.30 Yle Uutiset. 6.45 Starat lastenvahteina. Jakso 23/26. 7.15 Aivopelit. Ratsia. Renkaankorvikkeita. 2.55 Hinnalla millä hyvänsä (12). 8.30 Akvaarioiden valtiaat. 06.59 Lauludiplomi. Dieetti Impala. 4.50 Astral-TV. Ovatko luomutuotteet terveellisempiä. 19.00 How I Met Your Mother (7). 08.35 Star Wars Rebels (7). 12.00 Sibelius, Lintu ja RSO. Kausi 1, osa 8. 15.00 Historia: Euroopan juutalaisten tarina (12). 10.05 Soppa365. 17.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 1.05 Remppa vai muutto. 2.50 Amerikan rajavartijat. 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 12.40 Ruotsin luksusasunnot. 08.30 Angry Birds Toons (S). 6 Upea lihava elämäni, TLC klo 21.30 Thore energisoi Laulua Skanssenilta Suora ohjelma yhteislaulutilaisuudesta Tukholman Skanssenilta. 22.00 Catfish – deittihuijarit. 19.25 Tulosruutu. 12.20 Amerikan karmeimmat kokit. 0.35 Maailman kauheimmat naapurit. 15.30 Starat lastenvahteina. 16.50 Kadonneen jäljillä (S). 22.55 Mission Menu. 15.00 ja 15.30 Suuret pienet talot. 21.00 CSI: Miami (16). 3.45 Autojen ensiapu. 0.00 Treffaa mun vanhemmat. 12.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 9.20 Jättiläisnaiset. 19.00 Ruotsin luksusasunnot. Rakkaus koituu rikossarjan tapauksissa kuolemaksi. 20.00 Usko, toivo ja alkoholi. 18.00 Goldbergit (S). 9.30 Matkaoppaat. Kausi 3. 10.50 Pilanpäiten. 2/6. Tosiasia. 13.00 Jäljillä (12). 19.30 Pienten perhe. 13.00 Beverly Hills, 90210 (7). Kausi 6. 6.00 Sky News. 2.00 Hinnalla millä hyvänsä (12). Kausi 8. Kausi 1, osa 7. 01.20 Kohde (16). Kylmää kyytiä. 13.10 Historia: Ruoka-aikoja. 8.45 Viestejä tuonpuoleisesta. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 22.00 Sinkkuelämää (12). 21.00 Love Island (7). 1.50 Breaking Amish: Los Angeles (7). 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 02.15 Myytinmurtajat. 21.00 21.00 Roba (7). Täällä kokkaa 83-vuotias keittiömestari!. 12.00 Kakkukuningas. 23.30 Mad Cook Show (7). 1/10., 2/10., 3/10. 17.30 ja 18.00 Manuela leipoo. 18.41 Avaruusapinat (7). 13.20 Koodeja ja salaliittoteorioita (7). Hätäkeskuksen toiminta on muuttunut huomattavasti viime vuosien aikana. Whitney Thore nousi julkisuuteen ladattuaan tanssivideon A Fat Girl Dancing Youtubeen. 9.15 ja 9.40 #RichKids of Beverly Hills. Taru käynnistää ajojahdin saadakseen petturin nalkkiin. 08.24 Galaxi. Kausi 1. 20.00 Lentoturmatutkinta. 16.45 Onnenarpa. 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). 00.30 Leijonan luola USA. 14.35 House (12). RAAHEN SEUTU • Maanantaina 31. 18.00 Martina ja hengenpelastajat (7). 2/3. 12.10 Kauppaneuvos Jethro (7). Kausi 3, 23/24. 3.50 Hinnalla millä hyvänsä (12). Kausi 8. 18.00 Joy (S). Kausi 1, 2/8. 06.00 Bubble Guppies (S). 2/6. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 8.25 Pienten perhe. 10.00 Jättimäiset muuttokuormat. 17.05 Fast n’ Loud. Yle Folk: Suomen katusoitto-orkesteri, TV2 klo 23.30 YLE KUVAPALVELU. 14.50 Jos mies saisi päättää. Kausi 2, 10/14. 9.40 TV Shop Tvins. Severi pelkää, että Ismo lähtee lätkimään. 10.15 LIVE: Onnenarpa. 2.50 Lentoturmatutkinta. Kausi 1, 8/8. 04.30–05.00 Astral-TV. 23.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 13.30 Selviytyjät. (U) 18.00 Yle Uutiset. 4/8. 13.35 Henkka & Niki vs. Jakso 7/9. 20.58 Keno. 21.00 21.00 Allsång på Skansen. Jos et halua selostusta, valitse lähetyskieleksi ruotsi. 17.30 Salatut elämät (S). 8.10 Kadonneet (7). 06.55 Ylen Aamu-tv. Quinn, valtuutettu vallanpitäjä. 03.20–03.53 Nurse Jackie (12). 07.35 Hilla ja avaruuden Eetu. 19.00 Kummalliset kammot (S). Koomikon kyyneleet. 10.00 Remppa vai muutto. 10.10 Oho, olen raskaana! (12). 17.00 Pulmuset (S). 2/6. 11.00 Dubain lentokenttä. (U) 20.30 Kerrostalojen prinsessat. 18.00 Salatut elämät (S). Amerikka. 1.00 How I Met Your Mother (S). 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 6.20 FOX Kids. 0.05 Sinkkuillallinen. 2.05 Neljät häät Amerikassa. 7.55 Pomo keittiössä. 5/10. Kausi 1, 8/13. (U) 19.30 Au pairit Australiassa. Kausi 3. 21.00 Hinnalla millä hyvänsä (12). 19.47 Ajankuvia Tukholmasta. 0.30 Science of Stupid. Nuorta rakkautta. 15.55 Kuun pimeä puoli (12). Jakso 1/16. 0.25 Mustalaissiskot (7). 14.00 Maailman vaarallisimmat ammatit. 07.45 Askarrellaan. Vantaa. 00.25 60 Days In. 14.45 Ikimuistoinen: Olavi Virta. 8.25 Made in Chelsea. 20.00 Uusi päivä (S). 1.00 Hinnalla millä hyvänsä (12). 18.00 Ruotsin luksusasunnot. 3/9. Kausi 2. (Suomi 1946, 102’) Musiikkielokuva. 8.35 Akvaariomestarit. 16.15 Hollywood Cycle. (U) 10.00 Mr Selfridge (12). Kausi 7, osa 10. 5.35 Science of Stupid. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). (U) 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 1, osa 2. 18.00 Leijonan luola USA. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 1. 13.30 Ruotsin luksusasunnot. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 5.00 Astral-TV. 03.30 Rajavalvojat (S). 19.30 Kesäterassi. 15.45 Leijonan luola USA. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 14.00 New Yorkin luksuslukaalit. 18.30 Science of Stupid. 11.00 Suuret pienet talot. 6 Allsång på Skansen, TV1 klo 21.00 Illan päätteeksi voi seurata, miten JPTH:n matkaa Hangosta pohjoiseen. 15.20 Ruotsin luksusasunnot. 30/81. 14.00 Pulmuset (7). 21.00 Wheeler Dealers. 06.55 Huomenta Suomi. 23.35 Deadly Women – Naistappajat (16). 11.00 Leijonan luola UK. 22.00 Naistenosastolla Amerikassa (12). Isoisä Alpeilla. 0.05 Formula E: osakilpailu. 20.00 Meidän perheen tähdet. 0.00 Leijonan luola USA. 06.25 Mikä meitä lihottaa?. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 14.00 Satuhäät. 11.30 Kirjallisuus kaltereiden takana. 16.00 Kadonneen jäljillä (S). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). O: Lewis Gilbert. 18.30 Salatut elämät (S). 8/8. 16.20 Muisti: Uutinen Rissalasta. Kausi 4. Ajojahti. 16.30 Uusi päivä (S). heinäkuuta 2017 Tv-viikko // C7 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Sub TiisTai 1.8. 22.40 Prisma: Taivaan valloitus. 09.30 Lomamatka 70-luvulle: Varo liftaria, Nea!. 16.40 Aivopelit. 15.50 A-studio. 13.30 True Crime: Murhien meediot (12). 23.00 Billions (12). 12.25 Akvaariomestarit. 11.40 Piilokamera. 09.00–09.51 Casualty (12). 23.00 5D: Ikärajaton rakkaus. 13.00 Kun sydän särkyy. 7/11. Kausi 1. Kausi 4, 5/10. (U) 16.00 Au pairit Australiassa. 09.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 3.25 CSI: Miami (16). 1.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017. Jakso 2/10. 18.00 Maailman kauheimmat naapurit (12). Kausi 3, 23/23. 05.00 Astral-TV. 17.05 Kakkukuningas. 22.30 Poliisit 2017 (S). Henkilökohtaista. Juontajana on Sanna Nielsen ja ohjelman selostaa suomeksi Hanna Pakarinen (kuvassa). 10.00 Tuhatvuotinen usko. 17.05 Ruotsin luksusasunnot. Kausi 1. Taikakeinot käyttöön. 17.00 Hell’s Kitchen. 10.35 Science of Stupid. 17.35 Mustalaissiskot (7). 18.30 Lomamatka 70-luvulle: Apua, poliisi!. 1.20 Pienten perhe. 20.00 Blindspot (12). 19.00 Kummeli (7). 2/9. (U) 11.00 Kummeli (7). Sairauden myötä lihonut nainen jakaa energiaansa myös omassa tvsarjassaan, joka alkaa alusta uusintana. 11.00 Tehoneliöt haussa. 0.35 How I Met Your Mother (7). Unelmana täydellinen valokuvavartalo. 22.00 Elokuva Senna (7). Jakso 4/12. 1.55 Hyvät ja huonot uutiset. Kausi 7, 7/30. Jakso 7/10. 10.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 15.00 Maailman makeimmat mokat. 08.25–08.50 Lassie (7). 10.40 Breaking Amish: Los Angeles (7). 1.25 Elokuva Pandorum (16). 23.00 Vankilassa ulkomailla. 22.20 Päivän sää. 19.00 Sankareita helvetissä. 6.00 Elä vapaana tai kuole. 10.00 Scorpion 2. 4.40 Rajasota. 13.30 Tri K:n eksoottiset eläimet. 3.25 Autotalli remonttiin. 0.05 Hinnalla millä hyvänsä (12). Osa 372: Päätösten aika. 6.00 Aamun AVAus. Kausi 1, 17/20. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 04.00 Rajavalvojat (S). 11.50 Elä vapaana tai kuole. 18.30 Terapian tarpeessa (S). 14.30 Alone – yksin erämaassa. (U) 10.48 Päivän kasvo. 3.50 Matkaoppaat. 13.00 Goldbergit (S). Katariina innostuu gaylaamaan. 2.40 Hullut häävideot. Vanha suola. Kausi 3, 5/10. 19.00 Remppa vai muutto. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Historia: Naisten nousu. Kausi 3, 9/12. 9.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 1.00 Hävyttömät 6. 10.10 Science of Stupid. 22.45 Lilyhammer (16). 20.30 Muskelit hinnalla millä hyvänsä (12). 3.30 Huvipuisto. Hulluus. Kausi 19, 14/48. 15.00 Remppa vai muutto. 6.50 Aivopelit. Jakso 7/8. 12.00 Neljät häät Amerikassa. 08.04 Apina opena. 23.05 Paratiisihotelli Norja (7). 12.30 Sisarvaimot. 17.00 17.50 Huvila & Huussi. 15.30 Middle (S). kausi (7). 9.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). (U) 21.50 Yle Uutiset. 10.31 Tinan keittiössä. 9.00 Matkaoppaat. 08.05 Lego Ninjago (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.05 Science of Stupid. 16.00 Jättimäiset muuttokuormat. Osa 371: Valepukit. 18.35 Liian ruma rakkauteen?. 11.35 Martina ja hengenpelastajat (7). Kausi 1, 2/8. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 16.15 Jon ja Kate +8. 13.00 Sinkkuillallinen. 18.14 Joy (S). 20.00 Huvila & Huussi. Viimeistä viedään. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 4.20 Matkaoppaat. 13.05 Henkka & Niki vs. 23.05 Hinnalla millä hyvänsä (12). 10.50 Haapasalo goes lomalle. kausi (12). 4.40 Hinnalla millä hyvänsä (12). Iida vetää Vesivehmaanjenkkaa. 21.00 Kadonneen kullan salaisuudet. 15.45 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 0.00 Science of Stupid. 20.00 Britannian monet kasvot. 20.00 Top Gear (7). Kausi 1, osa 5. 2.55 Starat lastenvahteina. 1.55 Kadonneet (7). 06.25 Aamusää. 13.05 Äidin ja isän autokoulu. 9.05 TV Shop Tvins. 09.05 Kesäterassi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. 6.45 Kultakuume. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 7.30 Lemmen viemää (7). 20.30 Simpsonit (7). 9.20 Autojen ensiapu. Tanssijan koti Chicagossa. Kausi 1. ja 4/10. Kausi 4. 7.40 Maailman oudoimmat. 19.00 Kullan sukeltajat. Jakso 18/26. Nuorta rakkautta. Kausi 19, 14/48. 16.15 Aivopelit. 8.50 Jotain lainattua, jotain uutta. 16.00 Diili. 23.30–23.59 Klovni sotatoimialueella (12). 22.00 Elokuva Olet mennyt minun vereeni (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 7/8. 22.35 Empire (12). 18.52 Nina Patalo (7). 16.50 Jäitä hattuun (7). 16.00 Limitless (12). 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. liv FRii NaTioNal GeoGRaphic KuToNeN ava JiM Yle TeeMa & FeM Fox heRo Tlc Tv5 6.10 Hulluna sinuun (S). 4.15 Cops (12). 15.15 Kullan sukeltajat. 22.00 Explorer. 13.50 Made in Chelsea. 20.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 3.00 Häät sulhasen tapaan Special. 19.30 How I Met Your Mother (S). 22.00 Elokuva Next Three Days (12). 9.30 Remontilla rahoiksi. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Kausi 1. 11.00 Valehtelevat viettelijät 6. 22.25 Tulosruutu. 13.00 Elokuva Kirkastuva sävel (S). 22.35 Oddasat. 18.20 Päivän kasvo. 8/11. 7.15 Lindemania. 12.10 Oddasat. Elonmerkkejä Samaritanissa. 5.00 Astral-TV. 10.40 Ensitreffit alttarilla. 21.00 Hyvät ja huonot uutiset. 21.00 Elokuva Muuttohaluton poikamies (7). 2/4. 3.00 Lemmen viemää (7). 20.00 Wheeler Dealers. 3.20 Amerikan rajavartijat. Kausi 1. 23.30 112 (7). 06.50 Pikku Kakkonen. 13.30 Sydänsurujen biologia. Kausi 6, 4/6. 1.25 Vempainmies. O: Edvin Laine. Barbin ja Tedin talon kylpyhuoneet ja keittiö kaipaavat kipeästi modernisointia. 4/4. 22.25 Suurenmoiset morsiamet. 21.00 21.00 Elokuva 007 – Kuuraketti (16). (U) 12.30 Bathinan erilaiset maailmat. Kausi 2, 4/6. Kilpailijat. 15.30 Haapasalo goes lomalle. 1.00 Vempainmies. 22.35 NCIS: New Orleans (12). Jakso 22/26. Kausi 1, osa 4. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). (U) 14.50 Häähumua Kakanin seurassa. (U) 19.00–19.48 Rakkaudesta puutarhaan. 17.10 Mr Selfridge (12). 7.40 Autotalli remonttiin. 16.15 Ruotsin luksusasunnot. 4.40 Sky News. 22.00 Lilyhammer (16). 3/6. 15.00 Kardashianit. Kausi 30, 12/15. 11.30 Pomo keittiössä. Kausi 1, osa 1. 7.00 Kaikki koirista. 22.30 Yle Uutiset. kausi (12). heinäkuuta 2017 14 Aamulehti // Perjantaina 28. 02.30 Kylmäverisesti sinun (12). 18.30 Clay Kids (7). 17.00 Äidin ja isän autokoulu. 13.30 Terapian tarpeessa (S). 20.00 Paimelan autoparoni. 17.25 Tinan keittiössä. 21.30 Upea lihava elämäni. 20.00 Ensitreffit alttarilla. 1.55 Explorer. 0.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017. 20.00 Haapasalo ja kaverit (S). 06.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (S). 9.25 TV Shop Tvins. 14.25 Autojen ensiapu. 07.52 Petteri Kaniini (S). 21.00 Elokuva Vanki (16). 2.25 Kultakuume. 18.00 Kultakuume. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.20 Päivän sää. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 11.00 Uusi koti Ruotsissa. 16.00 Kadonneet (7). Jakso 8/14. 10.00 Makumuistoja. Mv. 20.55 Urheiluruutu. Jakso 4/13. 22.00 Poliisit 2017 (S). 19.00 ja 19.30 Australian rajalla. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.55 Hulluna sinuun (S). 11.30 Tehoneliöt haussa. 9.30 Arena eSports (12). Kausi 1, osa 3. 14.40 ja 15.05 #RichKids of Beverly Hills. Jakso 18/26. Kausi 2, 1/10. 6.00 LIVE: Astral-TV. (Moonraker/BritanniaRanska 1979). 13.45 Suomen hauskin tavis (S). 16.50 Novosti Yle. Vain pieni pyyntö. 13.50 ja 14.20 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 17.30 Brooklyn 99 (7). 14.40 MasterChef Australia. Jakso 2/8. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 4.10 Astral-TV. Jakso 7/10. 9.00 Kesäpuhujat. 18.30 Remontilla rahoiksi. 21.00 21.00 Villi kortti. 22.00 Hinnalla millä hyvänsä (12). (U) 12.00 Kukkaron herraksi. Värikäs koti. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 1.00 Katastrofin anatomia (7). 18.55 HS-uutiset ja sää. Opinnäyte. 2.00 The Late Show With Stephen Colbert. Amerikka. Hollywoodissa. 12.15 Piikkejä paratiisissa (7). 13.20 Hulluna sinuun (S). 15.20 Likaiset rikkaudet. Kausi 15, 8/13. 18.00–18.52 Casualty (12). 23.30–00.15 Yle FOLK: Suomen katusoittokeisari. 20.00 Hinnalla millä hyvänsä (12). 14.20 Kultakuume. 17.10 Lentoturmatutkinta. 1.00 Kadonneen kullan salaisuudet. 17.00 Pelastajat Lappi (7). 07.55 Sonic Boom (7). Kausi 4, 6/10. 14.25 Ruotsin luksusasunnot. 18.45 Nina Patalo (7). 16.10 Wheeler Dealers. Onnea, Maire! 06.52 Hei Taavi (S). 11.00 Yle Alueuutisia. 23.40 Family Meeting (S). 3/4. Kausi 1, 9/10. 1.15 Formula E: osakilpailu. 4.15 Kullan sukeltajat. (U) 11.30 Kukkaron herraksi. Kausi 8, 22/23. 01.30 Poliisit – kotihälytys (7). 19.00 Ninja Warrior. (U) 15.20 Norjan kovin. 17.00 Huvila & Huussi. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 15.00 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 6/7. 12.30 Kalle – Chef on the Beach. Jakso 59/63
040 7711 814. Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. MUSIIKKI Yhteislauluilta: Härkätorin puistossa ke 2.8. klo 17. Pertti Vuoren maalauksia: Neljä vuodenaikaa 31.8. Avoinna ma ja ti sovitusti. TAPAHTUMAT Taideleiri: Annalan museossa la– su 5.–6.8. Lauantaisin vapaa pääsy. Avoinna ma– pe 10–17. Avoinna ma–ke klo 12–19, to–pe klo 10–16. Tanssit Tiiranlinnassa: Pe 4.8. Saija Tuupanen & EXmiehet. Meripäivien aikaan galleria avoinna klo 10–18. Keskiviikkomelonnat: Kajakin käsittelyn perustaitojen opettelua Pikkulahden melontakeskuksessa ke 31.8. Raahe iholla – kaupunki kuvina kehossa -näyttely. Maksullinen. MUSIIKKI Tanssit Yppärin Merimajalla: To 3.8. Rantakatu 45. Vapaa pääsy. Vapaa pääsy. kaupunki, alue, seutu tai tietty hotelli Saapumispäivä Lähtöpäivä Päivä Kuukausi Päivä Kuukausi WWW.RANTAPALLO.FI Lue tuoreimmat uutiset ja paikalliset puheenaiheet kätevästi missä vain. . Saija Tuupanen esiintyy ensi torstaina Yppärin Merimajalla. Miami: Näytökset pe 4.8. Ilmoittaudu Kuutos-Tiimiin. klo 19. Ukonkantin kirjasto: Vihannin Kotiseutuyhdistyksen 70-vuotisnäyttely heinäkuun ajan. Avoinna ma 12–20, ti, ke, to 12–19 ja pe 10–16.30. klo 17, la 5.8. klo 23. klo 13. Avoinna tilauksesta, puh. Raija Oivon maalauksia. RAAHEN SEUTU • Maanantaina 31. klo 19, la 5.8. Kauppakatu 31. Kahavia-mininäyttely. Lavalla Ässät. Järj. krs. klo 10–16. Järj. Avoinna sovitusti puh. Ohjelmassa tutut kenttälajit, sarjoja kaikenikäisille. Tiistaisuppailut: Pikkulahdella 31.8. Leila Kastellin ja Malena Kastellin töitä. klo 20–00.30. heinäkuuta 2017 16 PYHÄJOKI NÄYTTELYT Annalan kotiseutumuseo: avoinna 4.8. 0400 776770. klo 20.30–00.30 Kaija Lustila & Rubiini, la 5.8. Fun Pub Pattijoki: Rockabilly-yhtye Messed Up Trio la 5.8. klo 19 ja su 6.8. TAPAHTUMAT Tuomiojan Nuorisoseura: Perinteiset kesäjuhla su 6.8. Klo 10 Pikkulahden Palvelut opastaa Mikonkarinlahdella melontaan ja suppaukseen, klo 11 partiolippukunta Tervastuli tarjoaa hernerokkaa ja lättyjä, klo 11.30 ja klo 14 Raahen Meripelastusyhdistys järjestää meripelastusnäytöksen Mikonkarinlahdella, klo 12 alkaa Pikkulahden Palvelujen melontaretki, klo 12 Pattijoen jumpparit järjestävät temppuradan lapsille ja eläkeliitto oman kisansa. Auki sovitusti, puh. Paavo Pyhtilän kotiateljee: Mettalankuja 15. Raahelaisten taiteilijoiden teoksia ja Lybeckerin koulun historiaa. SIIKAJOKI NÄYTTELYT Ruukin pääkirjasto: Olli Förstin näyttely. Kirkkotie 16, Vihanti. saakka ma–pe 12–18, la–su 12–16. Alakerran vitriinissä lotta-, pikkulotta-, sotilaspoikaja suojeluskuntakirjallisuutta. Saloisten kotiseutumuseo: Avoinna ti–pe klo 11–17 ja la klo 11– 16. RAAHE NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Liisa Kitinpramin maalauksia Kauppaporvari, Kirkkokatu 28, 3. Päiväkahvit, arpoja, kirpputori yms. saakka Pertti Vuoren kotigalleriassa, Luotsinkatu 2, Lapaluoto. Kauppaporvari, Kirkkokatu 28, 2. Vapaa pääsy. klo 20.30–01, Ippe Mansikan orkesteri. MENOINFO EMMI VIRTANEN PYÖRÄYTÄ LOMA LIIKKEELLE esim. Raahesalin lämpiö: Pauliina Kanniaisen maalauksia elokuun ajan. Merikatu 10. Klo 12.30 Jukka-Pekka Lassila esittää sota-ajan lauluja ja klo 16 Lassila johtaa yhteislaulutilaisuutta. 050 5355 160. 040 535 6739. klo 18–19, kesto 1h, lähtö Myhrbergin puistosta. Ruusumuorin kesäkahvila: Sata keijua -näyttely. TAPAHTUMAT Kaikille vapaa pihakirppispäivä: Kesätiistaisin Raahen rautatieasemalla klo 12–17. klo 21. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. Tämän kesän viimeinen lauluilta. PATTIJOKI-PÄIVÄT Perjantai 4.8.: Ojalan kotiseutumuseossa klo 15 museonjohtaja Eija Turunen esittelee kotiseutumuseon, klo 16 Pentti Helaakoski esittää runoja, klo 17 lähtö kulttuuripyöräilylle, jonka reitti kulkee Sotaplassin muistomerkistä Pattijoen torille, jossa kello 18 jaetaan pyöräilykypäriä lapsille, ja ajetaan edelleen Olkijoen kylätalolle. krs. Wanha Raahe -kävelykierros: pe 4.8. klo 12–17. Kapteenin Kulma & Kellari: Tanja Vähäsarja pe 4.8. klo 18. ELOKUVIA RAAHESALISSA Autot 3: Näytökset pe 4.8. Wanha Apteekki: Ikkunanäyttelyssä Nukkekotinäpertäjien näyttely Sata kesäleikkiä. saakka klo 18–20. Vitriineissä koruja puukkotaiteilija Esko Heikkisen näyttely Puukkounelmia. Sunnuntai 6.8.: Veteraanimajalla klo 10 juhlajumalanpalvelus rantakivillä tai veteraanimajan salissa, klo 11.30–12.30 Pattijoen Marttojen lohikeittolounas, klo 13 kotiseutujuhla ja Pattijoen Nuorisoseuran 120-vuotisjuhla, klo 13 fatbike-pyöräily vanhalta paloasemalta metsäkirkolle. Sofian Talo: Reiponkatu 35 Raahe. klo 17 ja su 6.8. Lauantaisin vapaa pääsy. puh. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. Muina päivinä klo 12–18. Rantakatu 33. saakka tiistaisin klo 17–18 Sup-klinikka. 223 7253/050 5777 223. raahenseutu.fi/kirjaudu. Raahen ja Ympäristön Eläkkeensaajat. Pääkirjasto: Thomas Sjölund ja Lisen Julin, Vaienneet kodit valokuvia elokuun ajan. klo 21. Arkkukarintie. Raahen Taideyhdistys. Lauantai 5.8.: Veteraanimajalla ja Mikonkarin alueella klo 10–16 Suomi 100 -näyttely ja Pattijoen Nuorisoseuran 120-vuotisnäyttely, sota-ajan näyttely korsussa ja sota-ajan ajoneuvoja, partiolaiset opastavat luontopolulla liikkumista, Pattijoen kalastajainseura savustaa kalasatamassa, Meritreffit ja SFC-Lohenpyrstön 10-vuotisjuhla, nostalgia-ajoneuvonäyttely. Avoinna ma–pe klo 10–19. Avoinna ma, to 11–16, ti, ke, pe 11–20. Arkkukarin Siirtolapuutarha: Avoimet ovet la 5.8. Ohjaajat antamassa opetusta suppailun saloihin. Auki sovitusti, puh. Pääkirjaston näyttelytila: Raahen Taideyhdistyksen vuosinäyttely elokuun ajan. Taidetalo Raijala: Nahkurintie 13, Ruukki. Ilmoittautumiset Martti Lehtelä 050 322 1177. Linnalantie 74, Pattijoki. MUSIIKKI Ruokolahden lavalla: Ke 2.8