Raahen Seutu raahenseutu.fi MAANANTAINA 4. HEINÄKUUTA 2022 74 . IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 1 5 PALKITTU 2021 PAIKALLISMEDIA 4 Puheenaiheet Viikko yhtä juhlaa . Lumi Keskikorsu, 10, pääsi mukaan avustamaan. Oululainen taikuri Roope Ylitalo esiintyi Pekanpäivien kävelykatumarkkinoilla. Ihmisten yleinen tunnelma Pekanpäivistä oli positiivinen: vihdoin kadut olivat täynnä tuttuja. JUULIA KORKIAKANGAS 6 Puheenaiheet Kotiseuturakkaus ei vaadi syntyperäisyyttä 7 Puheenaiheet Vuoden positiivisin raahelainen valittiin toista kertaa 11 Elämänmeno Tiina Tiirola rauhoittuu mökillä meren rannalla 2 Keskustele ”Emme edes tunnista, että tyhjiöpakkauksen koipireisipala olisi joskus ollut eläin.” Juulia Lahnaoja
Väliin muutama viileämpi päivä kiitos.” ”Helteellä pyöräillen tai olen meren rannalla – itikoita ja paarmoja vältellen. HEINÄKUUTA 2022 PÄÄKIRJOITUS Maanantai 4.7.2022 Viikon nettigallup: Nautitko helteestä. 17:17 HUOMENNA Aurinko nousee: 2.55 Aurinko laskee: 23.56 Nimet: Unto, Untamo Miete: Rakastaa ei ole sama kuin katsoa toisiaan silmiin, se on katsomista yhdessä samaan suuntaan. Nelihenkisen perheen ruokalasku voi paisua tänä vuonna jopa 500 eurolla. (36%) En, vetäydyn mieluummin varjoon tai viileään paikkaan. Riittävä juominen pitää muistaa.” ”Määränsä kutakin, ei kukaan jaksa pitkään jatkuvia helteitä ja lisäksi sairaudet rajoittavat helteessä jaksamista.” ”Ilmastointi on helteellä paras kaveri.” ”Helle. Esimerkiksi mustikassa on enemmän sairauksia torjuvia antioksidantteja kuin missään muussa hedelmässä tai vihanneksessa. Tämän loppukesän ja syksyn sesonkiharrastuksen aika alkaa nyt, sillä mansikkakausi on käynnistymässä, hilla kukki runsaasti, mustikassa on paljon raakileita ja puolukkakin kukkii normaaliin tapaan. JUULIA LAHNAOJA toimitus@raahenseutu.fi Jokapäiväinen leipämme KOLUMNI. Tänään tehtyä ruokaa, jota ei jaksa syödä huomenna. Metsässä kulkeminen ja luonnossa samoileminen käy kevyestä kuntoilusta, mutta sillä on tutkitusti myös psyykkistä hyvinvointia edistävä vaikutus. Mustikan syöminen vaikuttaa positiivisesti muun muassa sokerija rasva-aineenvaihduntaan, ja lisäksi se näyttäisi lieventävän kehon tulehdustilaa. (31%) Kyllä, Suomen kesä on lyhyt ja lämpimiä päiviä vähän, joten otan siitä kaiken ilon irti. Kympin. 500 euroa on kuukauden ajan täysien ruokakärryjen rullaamista suoraan roskikseen. Hyvä. Ellei pidä, niin voi käydä huonosti, kun tulee taas se päivä, jolloin Venäjä nojaa aitoihin ja rynkyttää niitä.” Timo Aro Satakunnan Kansassa ”Suvaitsemisen ytimessä on kuitenkin sisäänrakennettu ja ongelmallinen valta-asetelma: minä valitsen hyväksyä sinun olemassaolosi. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Sopivissa määrin, liika on kuitenkin liikaa. Ja kas, hinnannousun aiheuttaman ruoan kallistumisen säästää, kun ei heitä ruokaa roskiin. Joh. Siitä saadaan parhaimmillaankin talteen vain noin kymmenesosa. 3:7 ”On turha odottaa esimerkiksi pörssiyhtiö Nesteen tyytyvän alentamaan sodan kaksinkertaistamia öljytuotteiden jalostusmarginaalejaan, jotta se keventäisi reaalipalkkansa laskua todistavan kuluttajan ahdinkoa.” Pääkirjoitus Aamulehdessä ”Jokaisen Venäjän etupiiriin kerran kuuluneen tai rajanaapurin on pidettävä tiukasti kiinni ja huolta omista asioistaan. Gal. Oma piha, terassi, grilliruoka ja sopivasti kylmää juomaa. Töissä hellepäivinä on tuskaa; hellelukemat sisälläkin.” Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina perjantaisin klo 12. Jos joutuisimme nykyajassa tuottamaan edes kesäkauden ravintomme, nälkäkuolema veisi meidät nopeammin kuin syyshalla sadon. Kohta on ilmaista superruokaa tarjolla . Ah. Tutkitusti erityisen hyvän ravitsemusarvon marjoja ovat etenkin mustikka ja karpalo. Leipäpussissa lukee bäst före tänään, joten pilalla se on. Tienestin lisäksi marjastuksella on terveysvaikutuksia muutenkin kuin suun kautta nautittuna. Vielä isoäitien aikaan kaikki syöty ruoka oli kotona kasvatettua. Samaa välinpitämättömyyttä siirrämme masentavalla tavalla seuraavallekin sukupolvelle. Kahden lapsen perheessä hävikin summa on jo 500 euroa vuodessa. TÄNÄÄN Aurinko nousee: 2.53 Aurinko laskee: 23.58 Nimet: Ulla, Ulpu Miete: Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan. Ihanaa!” ”Töissäolo tuskaa, ei täällä kekkoslovakiassa ole ilmastointia missään.” ”Maksimi +25 astetta. Aivan itsestään. Koetapa kasvattaa jotakin porkkanaa?–?uskomattoman vaivalloista, eikä silti meinaa onnistua. Kun seuraan miten puoli kattilallista keitettyjä perunoita kaadetaan sekajätteeseen, mietin, paljonko kilo perunoita saisi maksaa, jotta paistinpotut kokisivat renessanssin. Suomalaiset kotitaloudet heittävät ruokaa roskiin vuosittain yli 100 miljoonaa kiloa, eli reilun sadan euron edestä per henkilö. Sinun sanasi on totuus. Kun jotain suvaitaan, siinä ajatellaan olevan jotain väärää tai vähempiarvoista.” Shadia Rask Ylen verkossa M arjastus on joka toisen suomalaisen harrastus. Ruoka on aivan liian halpaa, kun meillä kerran on varaa heitellä enimpiä roskiin. Antonie de Saint-Euxepéry Sana: Todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko. MAANANTAINA 4. Olemme menettäneet yhteyden ruoan alkuperään. Kyllä (90%) ”Helteellä treenaamisen on tuskaa. Miten ihmeessä kukaan selvisi nälkäkuolemalta maatalousyhteiskunnassa, kun leipäorsilla roikkuvissa leivissä ei yhdessäkään ollut pussinsulkijaa, josta tarkistaa, voiko syödä vai ei. Koska emme enää itse osallistu ruoan valmistamiseen, emme kunnioita sitä pätkääkään. Pikkuisen pehmenneitä tomaatteja pussissa. Ja monta viikkoa yhteen kyytiin ei tuotakaan lämpöä jaksa... Miksi raahata keskenjääneitä kotiin, kun huomenna voi ostaa lisää. Ruoan tie pellolta, hedelmätarhoilta ja tuotantoeläintiloilta on täysin hämärän peitossa. Ihan oikein meille. Jätteeksi päätyvä ruoka ei ole edes pilaantunutta. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Se on vain broileritehtaalla valmistettu loputtoman ravinnon jatkumo. Emme edes tunnista, että tyhjiöpakkauksen kelmun alla köllöttelevä koipireisipala olisi joskus ollut eläin. Meille Saarijärven Paavon perillisille ruoka ilmestyy pöytään kuin lapsille puhtaat kalsarit kaappiin. Sitä enemmän on liikaa. Vallan hävettää, millaisia lurjuksia me ruoan suhteen olemme. Tom Lundberg Sana: Jeesus rukoili: Pyhitä heidät totuudellasi. Pitäis olla aamulla aikaisin tai illalla myöhään liikkeellä.” ”Työssä on hankalaa kuumalla. Vaikka luonnonmarjat ovat ilmaisia, on niillä ruuan hinnannousun ja jälleenmyyntiarvon takia myös rahallinen arvo. Terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta marjastus on oiva harrastus, sillä marjat ovat superruokaa, jota on jokamiehenoikeuksiin pohjautuen lupa kerätä niin paljon kuin selkä kestää, ei toki kenenkään mansikkafarmilta, sillä siellä marjat vaihtavat omistajaa maksua vastaan. 20 euroa. Mustia pilkkuja banaanissa. Marjamättäillä on siis tarjolla rahaa, ruokaa, hyvää kuntoa ja mielenterveyttä ihan ilmaiseksi. Kotimaisia metsämarjoja riittää varmasti jokaiselle poimijalle, sillä Suomen metsissä ja soilla kasvaa joka vuosi noin 500 miljoonaa kiloa poimittavaa. Logistiikasta, kaupoista ja ravintolasta aiheutuvat jätemäärät eivät vedä vertoja sille, mikä syntyy tavallisissa suomalaisissa kotikeittiöissä. (33 %) R uoan hinta kallistuu. Koulun jälkeen pidettyjen välipalahetkien jäljiltä roskikset ovat aivan täynnä puoliksi syötyjä karkkipusseja ja vajaita perunalastupusseja
Tervetuloa! KYSYTHÄN RENGASTARJOUKSEN MYÖS MEILTÄ Tarjouspyynnöt: myynti.raahe@raahenrengasjalaite.. HEINÄKUUTA 2022 . Tehdasasalueella ollut (merikotkan lisäksi) myös metsäkanalintuja, muun muassa teeriä ja se kuuluisa ukkometso 1960-luvulla. Muistoja Huvimyllystä on paljon, ja kaikki hienoja. lähtö on tapahduttava 15 minuutin sisällä ja yöpyminen asemalla kielletty, on se kohtuuton vaatimus työnantajalta. Yöpyminen ja työajalla nukkuminen, kaksi eri asiaa. Tsemppiä joukkueelle ja kaikille joukkueen eteen ponnisteleville. Heräsi kysymys. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 Ei yksinyrittäjällä tule koskaan olemaan varaa palkata työntekijää, ellei työ itsessään tuota kolminkertaista tuloa palkkoihin nähden, josta taas seuraa se että useimmat ovat ihan tyytyväisiä siihen tuloonsa. Vanhat sähköpylväät uinuvat joutilaana. Jos ns. Tee ilmoitus edullisimmin ja kätevästi verkossa Jätä ilmoitus osoitteessa: raahenseutu.fi/ilmoita Ostetaan Seurat ja järjestöt Myydään VIIMEISEN KERRAN! VIIMEISEN KERRAN! ISO ALE RAAHEN TORILLA ISO ALE RAAHEN TORILLA TÄNÄÄN JA HUOMENNA TÄNÄÄN JA HUOMENNA KAIKKI KUKKA-AMPPELIT KAIKKI KUKKA-AMPPELIT 77 €€/KPL /KPL KUKKARALLI JENGI KUKKARALLI JENGI Raahen Torilla Tiistaista 5.7. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. KYSYTHÄN RENGASTARJOUKSEN MYÖS MEILTÄ Tarjouspyynnöt: myynti@raahenrengasjalaite.. Maissikeitto Lihamureke rosépippurikastikkeessa Lehtikaali-papuwokki Mango-appelsiinikiisseli Keskiviikko 6.7. Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. Rakennustahan ei tartte korjata nykyaikaiseksi finnkinopalatsiksi vaan vähän kotikutoiseksi ja lämpimäksi paikaksi. Näkisin että tässä tapauksessa olet töissä etkä varallaolossa. Kuva: Sirpa Alanen. Juustoinen kukkakaalikeitto Butter chicken Kasvisröstit ja kylmä yrtti-kermaviilikastike Mansikkatäytteiset ohukaiset Tiistai 5.7. Saisiko tästä yhteisesti ponnistamalla vaikka siihen kulttuuripääkaupunkihommaan jotain aikaiseksi. Avoimet ovet puutarhalla la 23.7. Tuulimyllyt tuottavat sähköä. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Kuva: Kirsti 88 v. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Eivät mielestäni ole varsinaisesti, mikään markkinointiponnistelu asian eteen. klo 19.00 alkaen. Olisi linjassa SSAB:n ympäristöstrategiaan. RENKAAT JA VANTEET MONIPUOLISESTA VALIKOIMASTA RASKAAT RENKAAT 050 3694 940 ma-pe 8.00-17.00 la 9.00-14.00 Raahe (08) 211 7122, 050 369 4998 Ahertajankatu 3, 92160 Saloinen Fillarista pillariin Kirkkokatu 28, Raahe • 010 277 4550 www.raahenhovi.fi • info@raahenhovi.fi Lounas 10,90 € Take Away 9,00€ Keittolounas 8,00 € Take Away 7,50 € Pihvilounas 18,00-19,50€ Arkisin klo 10.30–14.00 VIIKON KASVIS: Kasvisrösti ja kantarellikastike PIHVILOUNAS: Pariloitu lohi, keitetyt perunat ja remouladekastike Maanantai 4.7. Miten se näkyy otteluiden markkinoinnissa. Toki sitten voi todeta, että ainakin yritettiin. Ainakaan itse en johtokunnan esittämää katsojamäärähaastetta missään muualla havainnut. Arkkukarin siirtolapuutarha Perinteisen saunavihtan valmistus -kurssi ma 11.7. Mitä seuran puolelta on tehty, että saataisiin uusia katsojia katsomoon. Johtokunnassa pitäisi olla kaupallista osaamista. OSTETAAN ARVO SIJOITUSOSUUSKUNNAN OSUUKSIA (ent. 0440337997 /Tanja. klo 12-16. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. Tomaatti-vuohenjuustokeitto Kalkkuna Gordon Bleu (myös gluteeniton vaihtoehto saatavilla) Pekoni-sienipasta Puolukkavispipuuro Torstai 7.7. MAANANTAINA 4. VERKOSTA Isomummun idänunikot nauttivat lämmöstä. Hinta 10e, ilmoittautumiset p. Yhdistys on varannut 30 lippua TÄYTTÄ TERÄSTÄ teatteriesitykseen Torstaina 07.07. Yhdistys ei lunasta lippuja, vaan jokainen maksaa 20€:n lippunsa itse. Kala-äyriäiskeitto Chilihärkää Uuniperunat kasvisja kinkkutäytteellä Marjakiisseli Perjantai 8.7. Hyviä ajatuksia (Roy Viitasen kolumnissa). Niille, jotka jo seuraavat Pattua. Varallaolo on sitä että varaudutaan työn tekemiseen kellonajasta riippumatta, eli korvausta maksetaan siitä että olet valmiudessa 24/7. lähtien Runtin mansikkaa joka päivä.Laatikkotilaukset 0400-684437 Lohtander. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Mielestäni pari tienvarsimainosta sekä paikallislehden mainokset. Kyllähän kehtaa sanoa, että on Raahesta, perinteikkäästä kaupungista. LUKIJAN KUVIA Aamunsarastus. Sodankylän Lapinsuu on samankaltainen ja todella hyvin toimii. Tattikeitto Jauhelihalasagnette Kokonaisena paistettua porsaanfilettä Omenapiirakka. PPO) 08 415 417 13 toimisto@otc.fi / www.otc.fi Raahen kaupungin eläkeläiset RAAKEL ry. www.raahenrengasjalaite.. Kirsikka kakun päälle olisi ollut jos katolle asennettaisiin aurinkoenergian keräysjärjestelmä. Mukavaa kerrontaa taas Eijalta ja Sarilta. Opastetut kierrokset 12.30 alkaen tunnin välein. Suurin osa mainonnasta tulee sosiaaliseen mediaan. Kahvilasta kotileivonnaisia, lättyjä, burgereita. klo 15. www.raahenrengasjalaite.. Onneksi tuo äänestys vaaleissa ei tapahdu enää 1700-luvun mukaan, jolloin varakkuus ratkaisi. Kun keihäänkärki osoitetaan koko ajan vähenevään joukkoon kannattajia, niin siinä ei hädissään keksityt arvonnat auta
Heti alkuun kaksikko sai upeat perhoskasvomaalaukset, jotka heille on taiteillut kasvomaalauskojua pitävä Laura Demeter. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Saloselle itselleen kerta ei ollut ensimmäinen. Se on nykyään tosi harvinaista, kertoo samassa kojussa vanhoja nukkekotikalusteita myyvä Laura Ahola. MAANANTAINA 4. Hän myös kertoo, että joka vuosi Pekanpäiviltä tarttuu mukaan jotakin pientä. –?Todella mukava nähdä, että Pekanpäivillä on ihmisiä, hän hehkuttaa. He ovat pitäneet myyntikojua aiemminkin. –?Parastahan tässä on se, että näkee ihmisiä ja ihmiset lähtevät käymään ulkona. Myös Paula Häyrynen oli saapunut pitämään myyntikojua. Hän omistaa monenlaisia ja kokoisia nukketaloja ja osa hänen nukkekotikalusteistaan on erittäin harvinaisia. HEINÄKUUTA 2022 REETTA SALMELA, TEKSTI JUULIA KORKIAKANGAS, KUVAT Lämpimän sään, pikaisten sadekuurojen ja Raahelle ominaisen tuulen vaihdellessa vuorojaan vietettiin vuoden odotetuinta paikallista juhlaa, Pekanpäiviä. –?Kaikki kaupungit tarvii juhlia ja festareita, se elävöittää kaupunkia tosi kivasti, hän perustelee. Hän myös mainitsee nukkekotiharrastuksen yleistyneen koronan aikana. –?Olihan nämä tällaiset aika perinteiset Pekanpäivät, lasten kanssa on tietenki pääasiassa kierrelty, Salonen kertoo. –?Kauppa on käynyt jo nyt ihan kohtalaisesti. Tästä inspiraatiota saivat kokoomuslaiset, jotka vaihtoivat myöhäiset kiitoskahvit kiitosmehuiksi. Eiköhän tänne pian tule lisää, Rovander pohtii. Hän kertoo myös, että on kova keräilemään ja joskus täytyy myös luopua tavaroista, siksi hän nyt myy niitä. Ronnin mielestä Pekanpäivät ovat tärkeä tapahtuma. Jospa ihmiset vielä intoutuisi pikkusen enemmän ostelemaan, Häyrynen kertoo. LÄMPIMIEN kelien salliessa on tärkeää muistaa juoda paljon. Tapahtumantäyteisistä päivistä löytyi varmasti jokaiselle jotakin mielenkiintoista puuhaa. Hänellä oli myynnissä itse tehtyjä lasitöitä, joita oli kertynyt vuosien varrelta paljon. –?Voisi olla kuuma kahvi tällaisella helteellä melkoinen terveysriski, pohtii Matti Honkala. Nurro kertoo pitävänsä Pekanpäivistä. Anne Maj-Ahola ja Rita-Maria Rovander tulivat Pekanpäiville myymään hattuja. Siskokset Joana ja Enni Kansanniva pitivät kovasti saamistaan perhoskasvomaalauksista. –?Tuntuu, että tänä vuonna on ehkä hieman hiljaisempaa, kuin aiempina vuosina. Pekanpäivät tuovat yhteen ystäviä ja tuttavia, joita ei välttämättä tapaa muualla. Myös muita ensikertaa Pekanpäiviä viettäviä löytyi, sillä Timo Salonen oli ottanut Pekanpäiville mukaansa yhdeksän kuukautta vanhan Floki-koiranpennun. Hän on ensimmäistä kertaa paikalla Pekanpäivillä myyjän roolissa. –?Anne-Maj on kolmannessa sukupolvessa modisti, eli hän suunnittelee kaikki mallit itse, eikä lainaa muilta. SISKOKSET Enni ja Joana Kansanniva olivat käymässä Pekanpäivillä ensimmäistä kertaa. –?Eipä tässä vielä ole oikein kauppa käynyt, hän kertoo. Saattaa tosin johtua tuosta äskeisestä vesikuurosta. Molemmat osallistuivat ensimmäistä kertaa Pekanpäiville ja pitivät kovasti tapahtumasta.. –?Ainahan täältä tarttuu mukaan jotain karkkia ja korua ja paitaa ja sen sellaista, hän naurahtaa. Mehu olikin varmasti yksi Pekanpäivätorin halutuimpia tuotteita. Honkalan kaverina kokoomuksen kojulla ovat Sari Nurro ja Mikko Korkeakoski. Kadut heräsivät eloon jälleen . Karhun kirja ja paperi -liikkeen omistaja Reetta Ronn saapui myös paikalle kojua pitämään. Lauantain sään vaihtelusta huolimatta oli väkeä liikkeellä sankoin joukoin ja kävelykatu suorastaan kuhisi. –?Täällä on kyllä ollut mukavasti väkeä, ei ole aika meidän kojulla käynyt pitkäksi, Honkala jatkaa. Nurro kertoo, että puhutuimpia aiheita kojulla olivat Pekanpäivien lisäksi niin Venäjän tilanne, kuin Suomen hyvinvointipalvelutkin. Tätä mieltä on myös Outi Laukkanen. Myynnissä hänellä oli alennuskirjoja ja paperitarvikkeita. Hän on käynyt Pekanpäivillä joka vuosi, kun se on vain ollut mahdollista. Useampi kävijä kertoo Pekanpäivien parhaaksi asiaksi sen, että pääsee tapaamaan tuttuja ja että Raahen keskustassa on paljon elämää
HEINÄKUUTA 2022 . Tämä oli innoissaan tervehtimässä vastaantulijoita. Kokoomuksen kojua pyörittävä kolmikko oli yhtä hymyä. Molemmat osallistuivat ensimmäistä kertaa Pekanpäiville ja pitivät kovasti tapahtumasta. Yhtenä apurina hänellä oli kymmenvuotias Lumi Keskikorsu. Reetta Ronn ei ole juurikaan aiemmin osallistunut Pekanpäiviin, koska hänellä on yleensä ollut muuta menoa. Esitys oli hyvin vuorovaikutteinen ja taikuri otti yleisön hyvin mukaan.. Timo Salonen oli ottanut markkinoille mukaan koiransa Flokin. Anne-Maj Ahola ja Rita-Maria Rovander myivät puuvillasta valmistettuja hattuja. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 Siskokset Joana ja Enni Kansanniva pitivät kovasti saamistaan perhoskasvomaalauksista. Heidän kojullaan oli käynyt paljon vierailijoita. MAANANTAINA 4. Perheen nuorimpia Pekanpäivillä viihdytti oululainen taikuri Roope Ylitalo
HEINÄKUUTA 2022 RAAHEN SEUTU Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesäkuu oli suurimmassa osassa maata 1–2,5 astetta tavanomaista lämpimämpi. Kuukauden alkupuoli oli ajoittain viileä ja epävakainen, kun taas kuukauden loppua kohden sää lämpeni tuntuvasti ja oli samalla laajalti kuivaa. päivänä. päivänä ja ylin yölämpötila 20,2 astetta torstaina 30. Lapin Käsivarressa sekä PohjoisPohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella puolestaan satoi tavanomaista enemmän. Virpi ja Matti ovat kulkeneet elämänpolkua tiiviisti yhtä jalkaa, ja siitä syystä Raahe-seuran johtokunnan yksimielisellä päätöksellä heidät nimettiin kunniakansalaisiksi samana vuonna yhtä aikaa. päivänä. Ilmatieteen laitoksen kesäkuun tilastossa alin yölämpötila 4,9 astetta mitattiin lauantaina 4. Hellettä mitattiin maassamme yhteensä seitsemänä päivänä. Edellisen kerran näin monta 30 asteen ylityspäivää on ollut kesäkuussa vuonna 2013, jolloin niitä oli myös kuusi. päivänä. Paikkakunnittain tarkasteltuna hellepäiviä oli kuitenkin yleisesti 3–5 tavanomaista enemmän. Kesäkuun sademäärät olivat maan eteläja länsiosassa sekä Lapissa laajalti tavanomaista pienemmät. Menneen kesäkuun alin lämpötila -2,4 astetta mitattiin Kilpisjärven Saanalla 6. Alin lämpötila 9,9 astetta mitattiin maanantaina 6. Aiemmin on valittu yhtä aikaa kaksi Pekkaa, mutta tämänkertainen valinta on historiallinen.. Kuukauden ylin lämpötila 32,9 astetta mitattiin Porin lentoasemalla 28. Seitsemästä hellepäivästä kuutena lämpötila kohosi Suomessa yli 30 asteen. Tämän vuoden valinta on sarjassamme toinen historiallinen valinta, sillä Raahe-seura ry valitsi ensimmäistä kertaa sekä Fiian että Pekan. Perusteluna valinnalle Raaheseura kertoo merkittävät yhteiskunnalliset ansiot lääkäreinä ja Raahen sairaalan kehittäjinä sekä kuntapäättäjinä. päivänä. Paikoin jäätiin alle puoleen tyypillisestä sademäärästä. Suurimmat poikkeamat havaittiin länsirannikolla ja Ahvenanmaalla. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Tämän vuoden kunniakansalaisiksi nimettiin lääkintäneuvokset Virpi ja Matti Honkala. Raahe-seura ry valitsi kunniakansalaisiksi ensimmäistä kertaa sekä Fiian että Pekan. Honkalat ovat Fiia ja Pekka . päivänä. –?Ensimmäinen reaktio oli, että ohhoh, Virpi summaa, johon Matti jatkaa, että etenkin hän oli yllättynyt, sillä tänä vuonna normaalisti olisi ollut Fiian vuoro. AINO PALONIEMI/ARKISTO JUULIA KORKIAKANGAS Raahen kunniakansalainen, vuorovuosin Pekka tai Fiia, on valittu Raahessa jo vuodesta 1974 lähtien. päivänä. Kuukauden keskilämpötila vaihteli maan eteläosan noin 17 asteesta Käsivarren Lapin noin 11 asteeseen. MAANANTAINA 4. päivänä ja alin yölämpötila 4,9 astetta lauantaina 4. Raahessa ylin lämpötila 30,1 astetta mitattiin Lapaluodossa keskiviikkona 29. Tyypillisesti hellettä on Suomessa kesäkuussa kahdeksana päivänä. Esiin nostettiin myös aktiivinen kansainvälinen toiminta sekä humanitaarinen avustustyö. Kesäkuu kuumeni loppua kohti Raahessakin päästiin kesäkuussa parhaimmillaan yli 30 asteen lämpötilaan keskiviikkona 29
Virpi muistelee pienen kaupungin etuja vuosien takaa. Leinonen korosti, että positiivisuus on hänelle tärkeää, ja että ihmiselle pitää olla ihminen. Jos tulee jostakin muualta, sanottiin, etteivät raahelaiset puhu suurinpiirtein ensimmäiseen kolmeen vuoteen, Virpi naurahtaa. 43 prosenttia suomalaisista vähensi autoilua Suomalaiset sanovat vähentäneensä alkuvuonna autoilua kalliin polttoaineen vuoksi. –?Suomalaisten liikennetottumukset ovat olleet murroksessa parin viime vuoden aikana. –?Kyllähän me ollaan oltu raahelaisia enemmän kuin mitään muuta, Virpi tiivistää. JUULIA KORKIAKANGAS Vuoden positiivisin suomalainen on valittu vuodesta 1993 ja nuorkauppakamarit ovat valinneet paikallisen positiivisimman henkilön tai tahon vuodesta 2004. Eniten tingitään vapaa-ajan matkoista, mutta myös sukulaisten tapaamista ja kaupassa käyntejä on harvennettu. Voittaja liikuttui saadessaan tunnustuksen ja kiitti äänestäjiä. HEINÄKUUTA 2022 . MAANANTAINA 4. –?Ratkaisevin peruste Jounin voitolle oli se, että Jouni on luonut pitkäjänteisesti Raahen matkailua paikallisille, kansallisille ja kansainvälisille vieraille kehittäen ja laajentaen palveluitaan vuosi vuodelta, Erkkilä kertoi. VESA JOENSUU ELINA NISKASAARI 43 prosenttia suomalaisista sanoo vähentäneensä autoilua alkuvuonna, selviää Fintrafficin teettämästä kyselystä, jolla selvitettiin polttoaineen hinnan nousun vaikutuksia liikenteeseen. Koronapandemian aikana Honkalat toimivat vapaaehtoisina rokottajina. Ihmiset ovat eri tavalla aktiivisia, Honkalat pohtivat. –?Kyllä tämä yllätyksenä tuli, Leinonen kommentoi julkistuksen jälkeen. Projektipäällikkö Katja Erkkilä kertoi tämän vuoden kriteereiksi muun muassa tahdonvoiman, sisun ja ahkeruuden osoittamisen. On todennäköistä, että ilman polttoaineen kallistumista liikennemäärät olisivat alkuvuonna kasvaneet nyt nähtyä nopeammin, kommentoi puolestaan Fintrafficin vaikuttavuusjohtaja Mikko Saariaho. –?Pysytään positiivisina kaikki sekä muistetaan kiittää ja kannustaa toisia. Joka kymmenes luopuu kaikista matkasuunnitelmista, joka neljäs kertoo lyhentävänsä ja vähentävänsä matkojaan tänä kesänä. Pandemia nosti henkilöautoilun markkinaosuuden suomalaisten liikkumista kilometreistä peräti 90 prosenttiin, sanoo toimitusjohtaja Pertti Korhonen Fintrafficin tiedotteessa. HONKALAT tulivat pysyvästi Raaheen vuonna 1986 erikoistuttuaan, Virpi kirurgiaan ja Matti sisätauteihin. He antoivat yhteensä noin 16?000 rokotusannosta. Vuoden positiivisin on Jouni Leinonen Vuoden positiivisin raahelainen, MeriRaahen yrittäjä Jouni Leinonen on raadin mukaan aina positiivinen ja ystävällinen. – Aika on mennyt hirveän nopeasti, pari toteaa. Elokuussa tulee 46 vuotta siitä, kun Matti ja Virpi Honkala menivät naimisiin. Voittaja itse piti lyhyen puheen, sillä Leinosen piti rientää Iso-Kraaseliin tarjoilemaan vieraille Perämeren lohta savustettuna ja kaveriksi hölskyperunat. –?Tämä tunnustus menee ihan tunteisiin. Kumpikaan ei koe, että arki olisi kiireellistä, vaan omien sanojensa mukaan ”hyvin ohjelmoitua”. Positiviista palautetta työstä saattoi saada vaikkapa kaupan kassalla, Virpi sanoo. –?Vuoden positiivisin raahelainen auttaa muita onnistumaan. Kiitos ja muut hyvät sanat eivät käyttämällä lopu. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 Molemmat toteavat, että kunniakansalaisuuden saaminen on hieno kunnianosoitus. He muistelevat, että raahelaiset ottivat heidät hyvin vastaan. Jouni on luonut toiminnallaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä, kertoi Erkkilä. Ääniä annettiin yhteensä 215, joista 48 ehdokasta valikoitui raadille valittavaksi. Vuoden positiivisin raahelainen valittiin Pekanpäivien avajaisissa toista kertaa. Raahessa valittiin ensimmäisen kerran Vuoden positiivisin raahelainen viime vuonna Pekanpäivillä ja sen voitti Kenkä-Casan yrittäjä Soili Vanhatalo. On innostunut ja palveluhenkinen sekä pitkäjänteinen tekijä, joka on uskonut asiaansa, Erkkilä luetteli. –?Fintrafficin tilastojen mukaan liikenne pääteillä on palautunut alkuvuonna lähelle pandemiaa edeltävää tasoa. Virpin kausi Rotary Internationalin, maailman Rotaryjärjestön hallituksessa loppuu kuluvana kuukautena. –?Emme osaa verrata omaa aktiivisuuttamme muihin, sillä elämme omaa elämäämme. Myös suurimmissa kaupungeissa asuvat ovat vähentäneet autoilua keskimääräistä enemmän. Lisäksi raadin mukaan Leinonen on luonut omaa polkuaan ja vastannut alueen tarpeisiin matkanjärjestäjänä sekä elämysmatkailukokemuksilla. Tänä vuonna voiton vei MeriRaahen yrittäjä Jouni Leinonen. Pyöräilyä on lisännyt 27 prosenttia autoilua vähentäneistä. Entistä useampi perhe aikoo myös karsia kesälomamatkojaan tänä kesänä. JUULIA KORKIAKANGAS LIUBOV ALEKSEEVA. –?Raahea kuvailtiin sisäänlämpiäväksi paikaksi. Ihmisten välillä on luottamusta, Honkalat toteavat. –?Tutkimuksessa kuvattu ajomäärien vähentyminen on myös voinut kohdistua lyhyempiin matkoihin taajamissa ja kaupungeissa, joissa autoilua on ollut helpompi korvata muilla kulkumuodoilla. –?Meidän tekemäämme työtä arvostettiin. Vaikka pariskunta on Tampereen seudulta kotoisin, Virpi Nokialta ja Matti silloisesta Kurun kunnasta, tuntevat he ylpeyttä Raahea kohtaan. Todella hyvältä tuntuu, sanoi Leinonen herkistyneenä ja lisää, että tunnustus positiivisuudesta menee kotona paraatipaikalle. Bussien käyttöä kertoo lisänneensä 13 prosenttia ja junien käyttöä 11 prosenttia. Valitettavasti Iso-Kraaselin ruokailu on kutsutilaisuus, muuten olisitte kaikki kutsuttuja, Leinonen tokaisi kiitospuheessaan ja ryntäsi suoraan veneelleen. Hänen vanhempansa muuttivat Raaheen eikä hänen äitinsä jaksanut enää lähteä kenkäkauppaan. –?Hänellä on suuri sydän ja hän kohtelee vieraitaan aina yhtä hyväntuulisena ja positiivisena. –?Vapaaehtoinen rokottaminen herätti kansainvälistä mielenkiintoa. Yli kolmannes kertoo, että polttoaineen hinta vaikuttaa myös kesälomasuunnitelmiin. Matti on Raahen kaupunginvaltuustossa ja aluevaltuustossa. VAIKKA lääkäripariskunta jäi eläkkeelle vuonna 2014, ei aika ole jäänyt pitkäksi. Tämän kautta Raahe on ollut esillä Rotary Internationalin kansainvälisillä sivuilla, Virpi kertoo. –?Raahe on ihmisen kokoinen kaupunki, täällä on aina ollut aina saatavilla suurin piirtein kaikki mitä tarvitsee. –?Nyt kun minun kauteni loppuu, saa Matti jatkaa urakoitansa, Virpi sanoo ja Matti naurahtaa, että nyt on ollut Virpin vuoro olla yliaktiivinen. Eniten autoiluaan ovat vähentäneet nuorimmat ikäryhmät. Raahelaisesta kenkäkaupasta hän sai viedä äidilleen kengät sovitettavaksi ja maksoi ne vasta sen jälkeen. Raatiin kuuluivat Raahen Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Johanna Laurila, Raahen Kauppakamariosaston puheenjohtaja Jari Riihijärvi, Raahen yrittäjien puheenjohtaja Kirsi Paldanius, Raahen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tarja Ollanketo, Raahen Seudun päätoimittaja Nina Tuomikoski ja Kenkä-Casan yrittäjä sekä Vuoden 2021 positiivisin raahelainen Soili Vanhatalo. Molemmat toteavat, että edellinen väite on ainakin heidän kohdallaan kumoutunut ja kokemus on ollut täysin erilainen
Sen tarkoituksena on myös vaalia Vanhan Raahen kulttuurihistoriallisia ja rakennustaiteellisia arvoja. HEINÄKUUTA 2022 REETTA SALMELA, JUULIA KORKIAKANGAS Pekanpäivien avajaisissa perjantaina 1.7. Avoimet pihat -tapahtuma veti yleisöä puoleensa.. –?Säätiö toimii lahjoitusvaroin, Alajoki sanoi. Säätiö perustettiin Raahen kauppakamariosaston aloitteesta parantamaan seutukunnan vetovoimaa ja houkuttelevuutta uusille asukkaille ja yrityksille. julkistettiin Wanha Raahe -säätiön tämän vuoden avustuksien saajat. Toiset tuhat euroa myönnettiin Rantakatu 16 C:n ulkomaalaukseen sekä Reiponkatu 23 osoitteeseen 682 euroa ulkomaalaukseen, kertoi Alajoki. Avustuksia on nyt jaettu kolmena vuotena yhteensä noin 13?000 euron verran, kertoi Alajoki. Pekanpäivien aikaan huomiota on saanut paljon Raahen upea vanha kaupunki. Vanha Raahe tarjoaa parastaan . –?Säätiö perustettiin vuonna 2019. Pekanpäivien Avoimet pihat -tapahtumassa omaa pihaansa esittelemässä oli Sirkka Heiskanen. –?Tuhat euroa myönnettiin Saaristokatu 16 A:n aitan korjaukseen. MAANANTAINA 4. Hän pitää kovasti erilaisista ruusuista. Avustusten lisäksi säätiö järjestää myös muun muassa erilaisia koulutustilaisuuksia. Tänä vuonna avustuksia annetaan kolmelle kohteelle yhteensä 2?682 euron edestä. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Säätiön asiainhoitaja Sari Alajoki kertoi tilaisuudessa, että säätiö ei ole vielä toiminut kovin kauaa. Niiden tarkoituksena on pyrkiä edistämään vanhan Raahen säilymistä. Säätiö myöntää vuosittain erilaisia ja erisuuruisia korjausavustuksia Vanhan Raahen ruutukaava-alueella oleville, valtakunnallisesti arvokkaille ja historiallisille rakennuksille
Onhan tässä sitten sellaista tavallista nurmikonleikkuuta ja rikkaruohonkitkentää, mutta tykkään, että tämä on tällä tavalla luonnollinen ja minun näköinen, hän kertoo. Pihat ovat kiinnostaneet ihmisiä ja niitä on käyty ihastelemassa paljon. HEINÄKUUTA 2022 . AVOIMET PIHAT tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Pekanpäivillä lauantaina 2.7. . Heiskanen saa pihan hoidon kuulostamaan hyvin helpolta. Ikarus C42 -merkkinen pienlentokone joutui laskeutumaan ojanpientareelle eikä onnettomuudesta ollut haittaa muulle liikenteelle. Pienlentokone teki pakkolaskun. Haikara oli ammattikoulun työnopettaja, joka oli kasvattajana ja urheilijana tärkeä esikuva. Isä: Juhan Leufstadius . . Metallimiesten opintie avautuu hyvin henkilöhistorioiden kautta. . Niitä ihailemassa kävi päivän aikana suuri määrä ihmisiä. Hän pitää kovasti erilaisista ruusuista. Tämä oli käytännössä autiotalo kun muutimme. Sinne asennettiin Raahe Oy:llä valmistetut kuljettimet ja vaahdotusaltaat toimilaitteineen. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 Viime vuotiseen tapaan Wanha Raahe -säätiö toteuttaa kalenterin, jossa tänä vuonna teemana ovat Vanhan Raahen kummitukset ja kummajaiset. Heistä Härönoja nostaa Risto Haikaran yli muiden. Pakkolaskulle ei tuoreeltaan löytynyt selvää syytä. Piirrokset toteuttaa tänäkin vuonna Saila Kleine Staarman. Raahen ruusu kukki kauniisti Pekanpäivien aikaan. Kirjan tiedot Härönoja on kirjoittanut osin muistinvaraisesti, osin haastattelemalla. Talo on vanha, mutta hyvässä kunnossa. Se oli kannustava koulu. –?Minulla on tuolla toimiva kaivo, sieltä otan veden ja sitten vain kastelen. . Siitä kiitos kuuluu nykyisille asukkaille. Raahen museolle aikanaan Vanha Herra nimisen sukelluspuvun lahjoittaneen merikapteeni Leufstadiuksen omistuksessa aikoinaan ollut Brahenkadun ja Rantakadun kulmaan sijoittuva pihapiiri oli yhtenä osallistujana Avoimet pihat tapahtumassa. Ennen kuin päästiin edes remppaamaan, piti raivata tie pihan läpi talolle. Paikallisten nuorten kanssa syntyi hiukan suukopua, kun ”köyhät komennusmiehet” ajelivat Ford Fairlanella viikonlopun viettoon. –?Kaikki täältä on rempattu. Kirjassa on henkilömuisteluksia muun muassa Antero Tiiringiltä, Risto Mattilalta, Tapani Mäkiseltä, Hannu Mattilalta ja Tauno Haapakankaalta. Nykyään rämeikön tilalla komeilevat kauniit kukkaistutukset ja ruusupensaat. Lahjoitti sukelluspuvun ja muita esineitä Raahen museolle. –?Varmaan eniten näissä kiinnostaa rakennusten historia, mitä täällä on tapahtunut ennen, kertoo rakennusta katsomaan tullut oululainen Matti Karsikas. Äiti: Kristiina Katariina Hallberg . Koneen lentäjä epäili polttoaineen mahdollista loppumista, mutta tiettävästi polttoainetta oli yhä jäljellä reilusti. Taloa asuttaa tällä hetkellä sen vuonna 1997 ostaneet Sirkka Heiskanen ja hänen miehensä. Pihat olivat avoinna kello 12–15. Entisten oppilaiden lisäksi kirjassa on huomioitu myös opettajia. Siinä on mukavasti silmälle tarttumapintaa: luokkakuvia, lehti-ilmoituksia, kuvilla höystettyjä muisteluksia ja monenlaista muuta kiinnostavaa. Nykyään en kyllä lähtisi niin suureen projektiin. Hän aloitti Raahe Oy:n ammattikoulussa 1963 syksyllä ja siitä alkoi nelivuotinen opiskelu levyseppähitsaajaksi. Härönoja kutsuu kirjaa matrikkeliksi. Testamenttasi talonsa ja omaisuutensa Raahen vanhainkodille. Tapahtuma avasi mahdollisuuden päästä tutustumaan 13 upeaan pihapiiriin, joista 11 sijaitsi vanhan kaupungin alueella. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari arvioi, että paahtava kuumuus voi olla yksi mahdollinen syy onnettomuudelle. Tämä piha oli aivan rämeikköä, Heiskanen kertoo. Taloa ympäröivien porttien ansiosta oma rauha on taattu, silloin kun sitä tarvitsee. Koneen lentäjä ei loukkaantunut pakkolaskussa, mutta ensihoito kuitenkin tarkisti hänen tilansa ja kuljetti jatkotutkimuksiin. Toimi merikapteenina ja kauppiaana. Härönojan teksti ponnistaa omalta pohjalta. Opiskeluaikana hän pääsi vanhempien ammattimiesten rinnalla tekemään oikeita töitä urakkaluontoisesti. HANS JOHAN LEUFSTADIUS . Ei ollut lattioita eikä mitään, hän naurahtaa. JUULIA KORKIAKANGAS SARI JAATINEN Reijo Härönojan lähes kymmenen vuoden työ on nyt kansien välissä: Raahelaisen metallialan koulutuksen historia. SARI JAATINEN RAAHEN SEUTU Raahe-Pattijoen lentokentältä lähtenyt pienlentokone joutui tekemään pakkolaskun ja laskeutui Kasitien ja kantatie 88:n risteysalueelle perjantaina keskipäivällä. Pekanpäivien Avoimet pihat -tapahtumassa omaa pihaansa esittelemässä oli Sirkka Heiskanen. Muista ammattikouluista kyllä on kirjoitettu, Härönoja perustelee kirjan tekoa. Omakustanteena julkaistu Leipä metallista -kirja keskittyy Raahe Oy:n ammattikouluun ja hiukan Ruona Oy:nkin puolella käydään. Yksi kiinnostava komennuskeikka tehtiin Luikonlahden kaivokselle Kaaviin. Tämä mestari-kisälli-tyyli oli Härönojan mielestä tehokasta opetusta. Talo on rakennettu vuonna 1804 ja sen 200-vuotisjuhlia on vietetty vuonna 2004. Kymmenen vuoden työ LEIPÄ METALLISTA . –?Tehtiin uittoveneitä ja kuljetinsiltoja Rautaruukille, rautatiesilta Ruukkiin ja monenlaista komennushommaa. –?Silloin minä olin vielä sen verran hullu. –?Raahe Oy:n ammattikoulusta ei ole missään kirjoitettu, ei sanaakaan. Kirja kertoo Raahe Oy:n ammattikoulusta ja hieman Ruona Oy:stäkin. Pihalta löytyi ruusujen lisäksi muun muassa ahomansikkaa. . Reijo Härönoja näki tärkeäksi kirjoittaa Raahe Oy:n ammattikoulun vaiheista, joita hän ei ole havainnut missään aiemmin kerrotun. . MAANANTAINA 4. Syntyi vuonna 1829 ja kuoli vuonna 1906. Hätäkeskus sai tiedon pakkolaskusta puolenpäivän aikaan. Kirjaa saa Reijo Härönojalta
–?Yhteensä koirien tekoon menee kaksi viikkoa, kun välissä on odotusja polttoaikoja. HEINÄKUUTA 2022 REETTA SALMELA Raahen yhteislyseon ja lukion seniorit ry. –?Meistäkin alkaa olemaan osa jo niin vanhoja, että parempi kun ei ollut. Sitten siivooja pyyhki sen pois. Tällöin kuri oli erilainen ja opettajilla enemmän valtuuksia. Kiva päästä nyt taas pitämään, Ylitalo sanoo. . Rajamäki kertoo, että posliinimaalien hinta on noussut rajusti. Merimiesten vaimot asettelivat koirat ikkunalle ja koirien asento viestitti kylän väelle, oliko perheen isäntä kotona vai ei. –?Jos vain tietää koulun, niin nimi kyllä löytyy. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Suhteellisen pieni pullo kuparimaalia maksaa lähes tuhat euroa. – Muotit ja malli-koirat sain Kirstiltä, Tuija Rajamäki kertoo. Yhdistys ei koostu ainoastaan entisistä oppilaista, vaan mukana on heidän lisäkseen myös entisiä opettajia ja muuta henkilökuntaa. Niemelän jälkeen koirien tekoa on jatkanut Raahen Taitopajassa Tuija Rajamäki. Taitopajan monitoiminainen kertoi Pekanpäivillä Raahekoirien synnystä. Raahe-koirat säilyttävät suosionsa Koirat valetaan kipsimuotilla, joka kestää noin kaksi vuotta ja sen jälkeen mallikoiralla tehdään uusi. –?Alkuperäiset mallit Raahe-koirista löytyvät Raahen museosta. RAJAMÄKI kertoo, että Pauli Ylitalo on tehnyt koirille runon: ”Katson ulos maailmaan, isäntääni oottaa saan. Sitten vasta käännän pään, kotona kun hänet nään”. järjesti Raahen lukion pihalla sijaitsevaan piharakennukseen Koulumuistoja-näyttelyn. Lisäksi Ylitalo halusi nostaa esiin lukion vanhan rehtorin, Antti Saarimäen piirrokset ja niistä kootun kirjan. Saantiperusteet ovat olleet pitkään jo samat. MAANANTAINA 4. Näyttelyssä oli esillä suuri määrä kirjoja sekä erilaisia opetustauluja ja -julisteita. Hyppy menneeseen aikaan Pauli Ylitalolla riitti mielenkiintoisia kertomuksia hänen kouluajoiltaan. –?Pyrimme samalla keräämään rahaa vuosittain jaettaviin ylioppilaiden stipendeihin. Näyttely on järjestetty aikaisemminkin, mutta koronan takia se on joutunut olemaan tauolla. Kerralla teen yleensä noin 20 paria. Niitä löytyi monien vuosien ajalta, eikä ainoastaan Raahesta vaan usealta muultakin paikkakunnalta. Lisäksi näyttelyssä oli esillä ainutlaatuinen kokoelma kirjojen ensipainoksia. Näyttelyssä pääsi tutustumaan entisajan opetusvälineisiin, kuten kuvatauluihin ja kohokuvioiseen Suomen karttaan. Lauantaina oli mahdollista päästä tutustumaan Raahen koulujen historiaan. Idea Raahe-koirista on syntynyt raahelaisen posliinitaiteilija Kirsti Niemelältä 1980-luvun alussa. Kohokuvakartta Suomesta on toiminut havainnollistavana opetusvälineenä ennen internetiä. Yhdeksi mielenkiintoisimmaksi asiaksi näyttelystä yhdistyksen puheenjohtaja Pauli Ylitalo nosti vanhat vuosikertomukset. JUULIA KORKIAKANGAS. –?Hän osasi piirtää mahtavasti ja liitutaulu oli tunnin jälkeen upean näköinen. REETTA SALMELA JUULIA KORKIAKANGAS Raahelaiset posliinikoirat eli Raahe-koirat ovat uudistuotantoa, joiden esikuvana ovat olleet merimiesten Englannista tuomat Staffordshiren koirat. Haluamme palkita oppilaista muustakin, kuin vain huippu arvosanoista, Ylitalo kertoo. Heti sisään astuessa näyttelyyn saapuvia tervehti Saarimäen piirtämä kyltti, jossa on kuva giljotiinista ja pyyntö saada hiljaisuutta ylioppilaskokeisiin. Näyttelyssä tarinoita kertomassa paikalla oli Raahen yhteislyseon ja lukion seniori ry:n aktiivijäseniä. Täältä voi löytää esimerkiksi Tarja Halosen, joka opiskeli Helsingissä, Ylitalo kertoo. –?Koirat valmistetaan käsityönä aina muotin valmistuksesta lähtien, jokainen Raahe-koira on siis uniikki kappale, Rajamäki muistuttaa. Ei ollut siihen aikaan kännyköitä, joilla ottaa kuvia, Ylitalo harmitteli. Rajamäki kertoi kuuntelemaan tulleille, että Raahe oli Suomen suurin purjelaivakaupunki 1860-luvulla ja niinpä suuri osa raahelaismiehistä oli merimiehiä, jotka toivat kotiin tuliaisina muun muassa posliinisia laivakoiria Englannista. Nykyään tehtävät koirat ovat hieman erinäköisiä. Kun koirat katsoivat ikkunasta ulos, oli isäntä pois ja kun tämä oli palannut maailman meriltä, käännettiin koirat katsomaan taloon sisälle päin
Kun Pirttikosken koulu toukokuussa lakkautettiin, niin työtä on riittänyt Pirttikosken kylätalon perustamisessa. –?Nyt kun siellä koululla tulee käytyä, niin samalla tulee pistäydyttyä äidin luona. Pauha-Maijaksi valittiin Tiina Tiirola. . Pauhalla käytiin pauhaveneellä ja sieltä saatiin runsaimmat saaliit. Meri on vaihtuva maisema, taulu, jota voi ihailla koko ajan, Tiina Tiirola luonnehtii. PIRTTIKOSKEN erittäin vahva talkooperine ei Tiirolan mukaan näytä periytyneen kaikkiin lapsiin ja nuoriin. –?Hän järjestää kaikille avoimia hyvän mielen tapahtumia ja huolehtii kunnasta ja sen ihmisistä suurella sydämellä. VUODESTA 1999 LÄHTIEN . –?Yksi kyläyhdistyksen tavoite on löytää vapaita tontteja, joihin saisimme uusia asukkaita. Perustelujen mukaan hän on aktiivinen kyläyhdistystoimija Pirttikosken kyläyhdistyksessä, perinteiden vaalija ja on ollut viemässä eteenpäin monia kehitysideoita. HEINÄKUUTA 2022 . Työura toki alkoi kotona maatilan töissä, mutta hän on asunut ja työskennellyt Etelä-Suomessa Lahdessa, Turussa ja Merimaskussa, nykyisessä Naantalissa, jolla reissulla molemmat pojat ovat syntyneet. Tiirola on jokivarren tyttöjä, syntynyt ja kasvanut Pirttikoskella. Tiirolan vanhemmat ovat aina olleet kannustavia, etenkin äiti, joka itsekin on paljon ollut mukana kaikenlaisessa toiminnassa. –?Muutimme takaisin tänne mummujen ja vaarien huostaan – verkostot ovat kuitenkin täällä. Asia julkistettiin kotiseutujuhlassa. –?Kyllähän se hyvältä tuntuu, kun joku arvostaa minun touhuamista, Tiirola sanoo. Meren rannalla mökillä ajatukset selkiytyvät . –?Kun isäntä oli reissutöissä ja minä pienten lasten kanssa, niin rupesi tuntumaan siltä, että haluan tänne takaisin. . YMPÄRILTÄ löytyy ihmisiä, jotka lähtevät hullutuksiin mukaan, Tiirola muistuttaa. . Itselläni on sellainen olo, että touhuamista pitää jatkaa. Kirkonkylältä matka vie vähintään kerran viikossa, koska äiti asuu edelleen siellä. Siihen pitää löytää yrittäjä tai joku toimintapa, sillä talkoilla sitä ei tänä päivänä tule pyöritettyä. –?Kustannukset vanhassa kivitalossa ovat suuret. –?Tiirola kuvaa myös paljon pyhäjokista luontoa ja maisemia, joista välittyy kotiseuturakkaus ja kuvien myötä hän kannustaa paikkakuntalaisia olemaan ylpeitä kotikunnastaan ja katsomaan jo tutuksi luultua uudella tavalla, valintaa perustellaan. Kun Tiina Tiirola ensimmäisen kerran kuuli valinnasta, hän ihmetteli, mistä ihmeestä hän on arvonimen ansainnut. MAANANTAINA 4. HELGE MURTOVAARA. –?Kunnan kanssa ei vielä ole allekirjoitettu vuokrasopimusta, mutta Pirttikosken kyläyhdistys tulee vuokraamaan koulun vuoden 2023 loppuun. He myös toppuuttelevat, jos ideat ovat liian lennokkaita. . Pauha on vanha pyhäjokinen sana. Kun hän saanut idean ja laittanut sen pyörimään, toimijat ympärillä toteuttavat sen. . Ikärakenne on aika korkea, vaikka kylälle on muuttanut nuorempaa väkeä. –?Se tuo lisää vastuuta. Se on silakkamatalikko, vedenalainen karikko, jossa aallot pahimmin myrskysäällä pauhaavat. Puolentoista vuoden aikana Tiirolan mukaan nähdään, onko kyläläisillä oikeasti tarvetta kyläkoululle ja löytyykö tarpeeksi toimijoita kylätalon ylläpitämiseksi. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 11 HELGE MURTOVAARA Pyhäjoen sivistyslautakunta on valinnut kuntalaisten ehdotusten pohjalta Pauha-Maijaksi 2022 Tiina Tiirolan. Tällä hetkellä Tiirola työskentelee kunnassa asuntosihteerinä, mutta aloitti puolen vuoden vuorotteluvapaan huhtikuussa. – Olen suunnattoman kiitollinen aviomiehelleni Matille, että hän kannustaa ja tarvittaessa avustaa minua tässä kaikessa touhuamisessa, Tiirola kiittelee. Valinnan tekee Pyhäjoen sivistyslautakunta kuntalaisten ja muiden ehdotusten pohjalta. Pirttikoskella on edelleen iso paikka Tiirolan sydämessä. Pauha-Matti tai Pauha-Maija saavat pyhäjokislähtöisen Anja Kantorin suunnitteleman keramiikkanuken. Pauha-Matti tai Pauha-Maija jo vuodesta 1999 lähtien. Kriteereinä ovat muun muassa Pyhäjoella asuminen ja kulttuurin tai kotiseututyön parissa toimiminen
Hänen mukaansa Galleriassa on kesäaikaan käynyt hyvin väkeä. Tuolloin laajassa näyttelyssä oli yhteensä yli 400 valokuvaa, jotka Nevala oli lahjoittanut museokäyttöön. Sitä katselee ja fiilistelee nuoruuden paikkoja ja kiertelee rannoilla ja Vanhassa Raahessa. VUODEN 2005 valokuvanäyttely koet tiin kiinnostavana ja myös tälle uudelle näyttelylle odotetaan tulevan kävijöitä. KUVIEN valitseminen monen sadan otoksen joukosta oli kulttuuriohjaaja Sinikka Pollarin mukaan haastava tehtävä. Näyttelyssä esillä on muun muassa uutiskuvia liikennepuiston avajaisista, presidentti Kekkosen vierailusta Raahessa ja vuoden 1965 penkinpainajaisista eli penkkareista. Kävijöiltä on tullut myös sellaista palautetta, että kuvista on löytynyt tuttujakin henkilöitä, Pollari toteaa. Nevalan valokuvanäyttely Galleria Myötätuulessa on auki elokuun 19. Siipola ajoi vaimonsa kanssa Pekanpäiville perjantaina kotoaan Jyväskylästä ja edessä oli heti ensimmäinen kokoontuminen: 60 vuotta sitten Raahesta ylioppilaaksi kirjoittaneiden tapaaminen. –?Eiköhän me olla ratkiriemukkaita ylioppilaita, Siipola naurahtaa. Kuvia menneisyyden Raahesta. JONNA KAREKIVI Galleria Myötätuulessa on meneillään valokuvanäyttely Martti Nevalan kuvaamista lehtikuvista. –?On kuvia vanhojen rakennusten häviämisestä ja uusien rakentumisesta. 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Kotiseutupäivien ohjelmassa Siipoloilla oli perjantaina luonnollisesti avajaisiin osallistuminen, Kallaasit ja lauantain iltajuhla. Näiden vuosien aikana kertyi lukuisia, raahelaisten elämästä ja Raahen kaupungin historiasta kertovia kuvia. päivään saakka, arkisin kello 9–16. Raaheen tullessa Siipolalle on tärkeää kiertää ne omat, tärkeät paikat ja varsinkin nyt kahden vuoden tauon jälkeen kierrellä ja katsella ympärilleen. Tästä on kulunut jo tovi ja nyt samoista kuvista on järjestetty uusi, pienempi näyttely. –?Tuntuu nostalgiselta olla Raahessa. Näyttely on avoinna Galleria Myötätuulessa arkisin klo 9–16, elokuun 19. Valokuvaaja Martti Nevalan ottamia lehtikuvia koottiin näyttelyyn uudemman kerran. –?Kuvissa näkyy hyvin paikallinen historia, Pollari toteaa. Nevala työskenteli lehtikuvaajana Raahen Seudussa yhteensä 25 vuoden ajan, vuosina 1960–1985. päivään saakka. Kunnostetut rakennukset ilahduttavat Siipolan silmää erityiNuoruuden Raahe kutsui . . Vuonna 2005 Martti Nevalan lehtikuvista koostettu näyttely pidettiin Raahen kirjastolla. Pekkatori, museonranta ja Härkätori ovat tärkeitä. –?Kuvia on esimerkiksi kalastuksesta, maanviljelystä ja mattolaiturilta. Näyttelyyn valikoitui etenkin sellaisia kuvia, jotka kuvastava ihan tavallista arkista elämää. . HEINÄKUUTA 2022 SARI JAATINEN Pekanpäivien iltajuhlan juhlapuhujana kuultiin lauantaina Vanha Raahe -yhdistyksen edustajaa, emerituslehtori Matti Siipolaa. NÄYTTELY MARTTI NEVALAN LEHTIKUVISTA . MAANANTAINA 4. –?Kaikki kuvat ovat valtavan hienoja, joten vaikea oli valita, hän toteaa. Martti Nevala toimi lehtikuvaajana Raahen Seudussa vuosina 1960-1985. Pekanpäiville hän pääsi kahden koronakesän jälkeen. Myös Raahen keskustan rakentuminen ja muuttuminen näkyy vanhoissa valokuvissa. Näyttelyssä on kuvia vuoden 2005 suuremmasta näyttelystä joka pidettiin Raahen kirjastolla. Matti Siipola jyväskyläläistyi kymmenien työja lauluvuosien aikana, mutta Raahella on oma, iso nostalgia-arvonsa. –?Uskon, että tämä kyllä kiinnostaa ihmisiä
SARI JAATINEN Martti Nevalan lehtikuvista koostettu suurempi näyttely pidettiin vuonna 2005 Raahen kirjastolla. Maistuva maaseutu on yrityksille vuosittain annettava tunnustuspalkinto, jonka Maaja kotitalousnaiset lanseerasi Suomi 100 -juhlavuonna. HEINÄKUUTA 2022 . Tärkeää on suunnitelmallisuus ja ennakointi: esimerkiksi yhteydenotot kotihoidon asiakkaisiin, vanhustenhuollon päivätoiminnan lisääminen sekä tarvittaessa kaikille avointen viileiden tilojen järjestäminen. Joitakin viikkoja kestävästä helleaallosta voi aiheutua useampia satoja kuolemia. –?Se olikin ihme juttu, kun opettaja kertoi, että Venäjän keisari oli siinä käynyt. Tilan lihaa myydään raakapakasteina tai erilaisina jalosteina, kuten esimerkiksi kebablihana ja erilaisina makkaroina. Kansakoulua Siipola kävi Friemanin talossa Pekkatorin laidalla. Suurimpaan riskiryhmään kuuluvat yli 65-vuotiaat. TILALLA kasvatetaan texelja bluetexel-rotuisia lampaita. Suunniteltu suursiivouspäivä muuttui majoituksen metsästykseksi. Maistuva maaseutu -palkinto Kurikoille Kurikan lammastila palkittiin tänään Farmari-messuilla Maistuva maaseutu -tunnustuspalkinnolla. Tori olikin keskeinen paikka, siinä leikkivät lapset ja Härkätorin pumppukaivosta haettiin käyttövesi kotiin. Marko ja Sari Kurikka ovat kasvattaneet lampaita lähes 30 vuotta. Lapsuudenkoti purettiin Sovionkatu 18:sta muutama vuosi sitten Härkätorin kulmalta. RAAHEN SEUTU Vanhukset ja pitkäaikaissairaat ovat erityisen alttiita voimakkaiden helteiden haittavaikutuksille. –?Eihän tätä osannut yhtään odottaa. JONNA KAREKIVI SARI KIHNULA Torstaiaamuna, ennen Mikkeliin vievään junaan nousua viimeisiä tilan töitä toimittaneet Sari ja Marko Kurikka kuvailivat tunnustuksen saamista yllätyksesi. Lämpötilan kohotessa yli optimilämpötilan 24 astetta kuolleisuus voi kasvaa jopa 2–4 prosenttia jokaista lämpöastetta kohti. Tilan arki rullaa mukavasti, vaikka yrittäjäpariskunta suuntasi Mikkeliin. Nyt kuvia on tuotu uudelleen esille Galleria Myötätuuleen. Enimmäkseen Oulu– Kalajoki-välillä kuljettiin. – Olen ollut laivan kyydissä Torniosta Vaasaan. Myös lampaiden taljat ja villat jatkojalostetaan. Isä oli merivartija ja oli kesät Haukka-vartioaluksen päällikkönä. Asumisterveysasetuksen mukaan palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja muissa vastaavissa tiloissa huoneilman lämpötilan pitää olla alle 30 astetta, mutta haittojen ennaltaehkäisyn ja lämpöviihtyvyyden kannalta tulisi pyrkiä tätä rajaa alemmalle tasolle. Yrittäjillä on paljon innovatiivisia ja maistuvia tuotteita, ja he hyödyntävät lähialueen yritysverkostoa. Se oli meistä alle 10-vuotiaista aivan ihmeellinen asia. Lauluharrastus on vienyt Siipolan mukaan moniin kuoroihin ja yli 20:een oopperatuotantoon, joissa hän on laulanut myös vaativia solistiosuuksia. Kun onnistuu, se on kuin menisi toiseen maailmaan. Hellehaittoja on torjuttava. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 13 sesti. Mutta kyllähän se hyvältä tuntuu tällainen huomion osoitus, toteavat Kurikat. – Olen niin jyväskyläläistynyt, että en ole ajatellut palata Raaheen, sanoo Matti Siipola. Siikajoen Karinkannassa sijaitsevalla tilalla on ollut lampaita 1990-luvulta asti. Sari Kurikka totesi pakan menneen sekaisin, kun tieto tunnustuspalkinnon kohdistamisesta heidän tilalleen tuli. Näistä ehdotuksista alueelliset raadit valitsivat voittajan. MAISTUVA maaseutuyritysten valitsemiseksi kuluttajilta pyydettiin maakunnista ehdotuksia kylien ja kuntien maistuvimmista maaseutuyrityksistä, tuottajista, jalostajista, ruokapalveluyrityksistä, ja muista ruokaelämyksiä tarjoavista toimijoista. SIIPOLA syntyi Raahessa sota-aikana 1943. . Nyttemmin Siipola on vähän jäähdytellyt oopperatöitään ja jättänyt sitä nuoremmille laulajille. LAULAMINEN on ollut Siipolalle varsinainen elämäneliksiiri. Eihän sitä silloin ymmärtänyt miten ihmeellinen juttu oli, kun pääsimme uuden oppikoulun vihkiäisissä laulamaan Sibeliuksen teoksen Vapautettu kuningatar. Hän on muun muassa seniorimieskuoro Harmaiden Herrojen laulunjohtaja ja Mieskuoro Sirkkojen kunniajäsen. –?Oopperat ovat olleet ehdottomasti hienoimpia, esimerkiksi Pohjalaiset. Isän jalanjäljille ei kuitenkaan veri vetänyt, mutta kun isoveli lähti opettajanvalmistuslaitokseen, tuntui hyvältä lähteä samaan suuntaan. . Taloteknisten jäähdytysjärjestelmien suunnitteluun ja toteutukseen on myös varattava aikaa. Tilan päätuote on lampaanliha, mutta sen kylkiäisinä tulee villaa. –?Alettiin suunnittelemaan paikan päälle lähtöä. MAANANTAINA 4. VALINTARAATI painotti Kurikan lammastilan palkinnon saajaksi valitsemisessa seuraavia asioita: Myönteinen näkyvyys ja positiivinen asenne alkutuottajana, erinomainen viestintä muun muassa somessa sekä kotimainen lammas. Maistuvan maaseutuyrityksen valinnassa painottuu muun muassa tuotteiden ja palvelujen maistuvuus, elämyksellisyys sekä innovatiivisuus, yrityksen halu kehittyä ja uudistua sekä kyky verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Mikkeliin menijöiden junassakin oli vielä tilaa. Vastaavasti taas esimerkiksi Hansan ja Montinin talon huono kunto murehduttaa. Lauluharrastus alkoi viritä ja versoa jo lapsuudessa, kun tuli kierrettyä Raahea Pauli Kastellin, Reijo Kallion ja Markku Penttilän kanssa tiernapoikina. KURIKAN LAMMATILA . Maakunnittain myönnettävällä palkinnolla nostetaan esille maaseudun upeita makuja, raakaaineita, ruokayrityksiä ja ruoka-aarteita. Oulun kaupunginorkesteri säesti. Tutkimusten mukaan varsinkin sydänsairauksista ja hengityselinsairauksista johtuvat kuolemat lisääntyvät helteellä. Siipola on äänialaltaan tenori. Marko Kurikka kertoi perheen nuorimman pojan onnistuneen järjestämään asiat niin, että hän tuli avopuolisonsa kanssa hoitamaan eläimiä. Opettajien ”valmistamisesta” tulikin sitten 40 vuoden ajaksi Siipolalle elämäntyö Jyväskylän yliopiston harjoittelueli normaalikoulussa. Ensimmäisen oopperaroolini näyttelin Windsorin iloisissa rouvissa kilpakosija Spärlichinä. Iän myötä elimistön lämmönsäätelykyky laskee ja nestevajauksen riski kasvaa. –?Raahen Teinilaulajiin pääsin oppikoulun viidennellä luokalla. –?Luokkakaverini Heikki Laitinen on sanonut, että laulaessaan ihminen paljastaa syvimmän sisimpänsä. Tila sai maakunnallisen Vuoden 2022 Maistuva maaseutu -tunnustuksen. Kesällä pääsi aina isän mukaan, hänellä oli laivassa oma hytti. Pikku-Matti pääsi isän mukanakin usein laivan kyytiin
Toivottavasti on paljon väkeä katsomossa, Kosonen sanoo. –?Voi kyllä aiheesta kehua. JOONA-PEKKA HIRVONEN. Joensuussa Topi Kosonen on jakanut lukkarivastuun Ville Väliahon kanssa. Topi Kosonen ei koe, että roolitus olisi ollut ongelma. –?Sen näkee pelipäivän kokoonpanosta ja ei minulla varmaan ole oikeutta paljastaa enempää, Kosonen sanoo. 14 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Siellä pidettiin ääntä alkulämmittelystä lähtien. –?Varmaan monenkirjavilla tunteilla ja varmasti on erityinen peli itselle. Ottelun alussa Kankaanpää aloitti vahvasti. Joensuu on pelannut kauden kahdella lukkarilla. PattU löi lisää pökköä pesään tarjoilemalla 2–0 (3–2, 9–6) voiton Raahessa vierailleesta Kankaanpään Mailasta. Hieno hurmos katsomossa . Topi Kosonen on luonnollisesti seurannut PattUn pelejä ja lukkarikaksikko Topi Still sekä Lauri Vuollo saavat kehuja. Jokerin rooli poikkeaa paljon lukkarin roolista. Yhdessä ollaan rakennettu järjestelmä. –?Meillä on jaksoittain suunnitelma kumpi on lukkarina ja viime kädessä pelinjohtaja päättää. MAANANTAINA 4. Kososelle esiintyminen Joensuun paidassa Raahessa on ensimmäinen. Pattijoen Urheilijat pääsi nauttimaan kotivoitosta loistavasti kannustaneen kotiyleisön edessä. Kolme pinnaakin lämmittää mielettömän paljon, PattUn pelinjohtaja Perttu Westersund kommentoi. Avausvuorossa ensin räpylän kautta yksi ja hetkeä myöhemmin hyvällä lyönnillä toinen juoksu. Perinteisen kuuden pisteen ottelun raapiminen voitoksi oli vähintään stadionilla olleen tunnelman veroinen suoritus. Peluutus ja peliaika lukkarina ansaitaan. Silloin, kun Kosonen ei ole lautasen äärellä, niin hän pukeutuu jokeripaitaan. Lupaavia jätkiä lautasen äärellä, Kosonen sanoo. Topi Kosonen palaa tutulle kentälle Joensuun Mailaan siirtynyt Topi Kosonen pelaa ensimmäistä kertaa Raahessa vanhaa seuraansa vastaan tiistaina kello 18 alkavassa Super pesiksen ottelussa. Kauden aikana on kokeiltu erilaisia asioita ja analysoitu miten kannattaisi tehdä, Kosonen toteaa. –?Erityismaininta Hutunkeiton miilun polttajille. Hieno tilanne. Voitolla PattU kasvatti eroa juuri Kankaanpäähän kuuteen pisteeseen ja edellä oleva Imatra on vain pisteen päässä. PattUlle voitto oli iso. HEINÄKUUTA 2022 ROY VIITANEN Pitkän uran Pattijoen Urheilijoissa pelannut Topi Kosonen palaa tuttuun ympäristöön tiistaina, kun Joensuun Maila kohtaa PattUn Superpesiksen ottelussa. –?Lukkarina on koko ajan pelin ytimessä ja aktiivinen osa peliä. PattUn vastaus viipyi, mutta tasoittavalla viimeisenä lyöjänä Juuso Keski-Koukkari kavensi pelin. Pelaako Topi Kosonen tiistaina kello 18 alkavassa ottelussa lukkarina vai jokerina jäi avoimeksi. Voi olla, että lautasen herruudesta tiistaina kisaa kaksi Topia. Kolme kotijoukkueen kunnaria ratkaisi ottelun voiton sunnuntaina Kiteellä. Jokerina on enemmän aikaa miettiä ja on siinä ollut opettelua, Kosonen kertoo. ROY VIITANEN Raahen pesisstadionilla ei vähään aikaan ole ollut samanlaista tunnelmaa kuin Superpesiksen perjantai-illan ottelussa
Numerolle kaksi vaihtajaksi, Heinula toteaa. Tämän kauden osalta osittain loukkaantumisenkin takia Jonna Heinula sanoo oman pelaamisen olevan vielä vaiheessa. HEINÄKUUTA 2022 . Ykkösessä saa varmuutta lisää. –?Nivelsiteet repesivät. –?Oli kyllä pesisviihdettä parhaimmasta päästä. Yksittäiset juoksut löivät Antti Karjaluoto, Martti Viitasalo ja Timo Hanhisalo. Hyökkääjistä nimen paperiin laittoi Joona Kiviniemi. –?Ehkä odotan vielä syksyn pelejä ja on itsevarma olo, että silloin olen siinä kunnossa missä pitää olla. Toisen jakson alkuun Kiteen Samu Vainikainen löi kunnarin tyhjään kenttään. Toisen jakson voitto vei pelin supervuoroon. Hyviä kisoja pojilla oli ja samalla maksettiin vähän oppirahoja, Markus Tornberg totesi. Ottelun ratkaisu venyi kotiutuskisaan saakka, jossa PattU löi pohjalle kolme juoksua. –?Onhan se tavoitteena pelata pääsarjatasolla. PattUn juoksut löivät Tuukka Sarkkinen ja jokeri Martti Viitasalo. Toisella jaksolla Juuso KeskiKoukkari takoi neljä juoksua lisää. –?Laurilla olisi sunnuntaina tullut ylitys aloituskorkeudesta, mutta seiväs pudotti riman. Ulkona Jonna Heinula pelaa kakkoskopparina. Pleijarit on tavoitteena ja kyllä me siellä pelataan, Heinula toteaa. Lauri Tornberg hyppäsi torstaina 350 ja jäi ilman tulosta sunnuntaina. Tämän jälkeen hurmoksen päälle saanut Kitee löi vielä pari juoksua lisää ja PattU oli jo viiden juoksun päässä. 20-vuotiaan urheilijan tavoitteena on olla pelin ytimessä. –?Kaikki on omalla vastuulla ja minulla ainakin toimii. Kitee karkasi kahden juoksun johtoon. Tällä hetkellä sille tavoitteelle paras vaihtoehto on pelata ykköspesistä. Toisella jaksolla PattU nousi vielä tasoihin, mutta viimeisen aloittavalla Sotkamo löi kaksi lisää ja PattU ei kyennyt tasoittavallaan vastaamaan. PattU osoitti juuri henkistä kovuuttaan ja nousi peliin mukaan vaisun avausjakson jälkeen. Kunnarin makuun pääsi myös Topi Still. ROY VIITANEN Jonna Heinula pelaa viidettä kautta Pattijoen Urheilijoiden naisten joukkueessa. Jonna Heinula on ehtinyt kokea urheilun nurjan puolen. Vuorotöiden kanssa pystyy rytmittämään viikkosuunnitelmaa. Muutama vuosi sitten polvivamma vei kentän reunalle. Syksyllä hän sanoo asian olevan mallilla. Tornbergin veljekset hyppäsivät Someron karnevaaleilla Eetu Tornberg voitti sunnuntaina Someron seiväskarnevaaleilla miesten C-kilpailun tuloksella 416. Ottelussa nähtiin myös hienoa urheiluhenkeä, kun PattU päästi jalkakrampin takia Sami-Jukka Korvolan ilman paloa pois kentältä. Lisäjuoksua saatiin sitten odotella aina jakson kolmanteen vuoropariin. Avausjakson voiton ratkaisi Simo Rahunen kotiuttamalla Paavo Pellon. Tilanteet vaihteli. –?Haluan roolia oikeasti. Ollaan kehitytty paljon ja haluankin yksilönä kehittyä paremmalle tasolle, Heinula sanoo. Jonna Heinula jakaa kiitosta PattUn pelinjohtaja Juha Karjaluodolle. Simo Rahuselle on annettava kunniaa yleisön villitsemistä ottelun aikana. Vähemmän urheiluhenkeä oli sitten ilmassa, kun PattU luonnollisesti pommitti koppariksi siirtynyttä Henri Pulkkista ja saikin muutaman juoksun aikaan. Tällä kaudella nilkkavamma esti pelaamisen. Omassa ikäluokassaan (P14) Matias Tornberg oli selvä ykkönen. Pattijoen Urheilijat takoi perjantaina tusinan verran juoksuja ja loistavasti mukana elänyt yleisö sai juhlia voittoisaa kotijoukkuetta. Meillä toisella jaksolla oli hallinnan tunne koko ajan. B-kilpailussa Juuso Tornberg ylitti 447 ja pääsi yrittämään ennätystään 462, joka ei tällä kertaa ylittynyt. –?Jos tänään olisi hypännyt, niin ei olisi enää toipunut, Markus Tornberg sanoi. Tavoitteena on olla pelin ytimessä Pekanpäivien torstaina Jonna Heinula oli muiden naisten ja miesten joukkueiden pelaajien tapaan markkinointitehtävissä Härkätorin puistossa. Tasoittavalla Simo Rahunen löi kavennuksen, mutta lisäjuoksuihin PattU ei kyennyt ja Kitee juhli kolmen pisteen voittoa. Missään vaiheessa ei hätäännytty, Westersund totesi. Tehoille on mainittava toki PattUn superin pelinjohtaja Perttu Westersund, joka kotiutti kertaalleen. Eivät onneksi menneet poikki. Varmuuden ohella ainakin tällä kaudella pelaamisen nautintoa lisää PattUn naisten joukkueen hyvä yhteishenki. Rankka talvi tulee taas, Vääräkoski sanoo. Markus Tornberg itse hyppäsi torstaina 380 ja kisaa tiistaina Tampereella aikuisten (35+) MMkisoissa. MAANANTAINA 4. Raahe-Kiekon pelaajat valmistautuvat kauteen tällä hetkellä omatoimisella treenaamisella. Aikaisemmin seura on julkaissut sopimuspelaajat Ilmari Anttila, Aleksi Tokola, Aatu Hakala, Miska Olander, Mikko Taari, Kalle Sippala, Eetu Suoranta, Ville Viitanen, Aapo Muotio, Aleksi Alamäki, Eepi Ihme, Jere Siekkinen ja RoKista siirtyvä Jami Uusinarkaus. ROY VIITANEN ROY VIITANEN. Sunnuntaina Jonna Heinula ja PattU kohtasi Mailajuniorit Kankaanpäästä. Kokeneelle pelimiehelle tyyli sopii hyvin. PattUn tehokkain oli Tomi Kaisto 2/2. Torstaina Matias Tornberg hyppäsi 370 ja oli P15-sarjassa kakkonen. SUNNUNTAINA PattU pelasi alkuun vahvasti, mutta taipui lopulta Kiteen Pallon vieraana 2–0 (3–2, 5–1) tappioon. Juuri tätä PattU on kaivannut ja tunnelmaa on varmasti tarjolla lisää tulevissakin kotiotteluissa. Tulevaisuuden tavoitteena Jonna Heinulalla on pelata Superpesistä. Raahen Seutu URHEILU & LIIKUNTA 15 Kankaanpää ei enää ulkona saanut juoksuja aikaan, kun PattUn ulkopeli oli liian hyvää vieraille. Raahe-Kiekko julkisti uusia sopimuksia tulevalle kaudelle Raahe-Kiekko julkisti perjantaina sopimukset Teemu Vääräkosken, Jarkko Heikkilän ja Atte Junnilan kanssa. PattU taipui Sotkamolle Suomensarjassa Pattijoen Urheilijat hävisi lauantaina miesten Suomensarjassa Sotkamon Jymylle 0–2 (5–10, 6–8). Viimeinen niitti pelillä tuli neljännen aloittavalla, kun Samu Vainikainen löi toistamiseen kunnarin tyhjään kenttään. –?Ulkopeli on mennyt samalla kaavalla monta vuotta. –?Urkki haluaa kehittää ja nostaa omia junnuja mukaan. Viime ja edellisen viikon aikana Raahe-Kiekko julkaisi myös sopimukset puolustajien Riku Kluukeri, Teemu Laurila, Teemu Kiviniemi sekä Jere Kiviniemi kanssa. Kopparin paikka luonnistuu ja olen itsevarma siinä, Heinula sanoo. Ensin kavennusjuoksu ja sitten Samu-Kalle Varonen löi takaa läpi ja kunnarin siivittämänä Kitee pääsi juhlimaan jaksovoittoa. Jonna Heinula kantaa nuoresta iästään huolimatta isoa vastuuta naisten joukkueessa. Yhdelle isolle syylle, miksi Heinula pelaa edelleen PattUssa. PattUn ykköspalkittu Oskari Lukkari oli kovassa vireessä ja takoi toisenkin kunnarin tyhjään kenttään. Sisällä PattUn Oskari Lukkari puhkoi toisen tasoittavalla tyhjään kenttään kunnarin ja ottelu oli tasan. Yli yhden tehopisteen miehet olivat Samuli Siipo 3/0, Niko Korpela 0/3, Elmeri Bäckman 1/1, Niklas Jussila 1/1 ja Veikka Luimula 2/0. Torstain kilpailussa Juuso Tornberg ylitti jälleen kerran 460, joka on Kalevan Kisojen rankingraja. Lisäksi Lukkari poltti viimeisen tasoittavalla Kankaanpään etenijän ja katkaisi vieraiden yrityksen viedä ottelu supervuoroon. –?Ollaan vietetty paljon aikaan yhdessä vapaa-ajallakin ja se näkyy peleissä, Heinula sanoo. Viime kaudella Heinula käväisi toisellakin paikalla, mutta nopeasti palasi kokeilujen jälkeen omalle paikalle. Kokenut kolmikko on ollut isossa roolissa joukkueessa ja Vääräkosken mukaan viime kaudella projekti jäi kesken. –?Torstaina Juusolla oli 470 todella lähellä, valmentaja Markus Tornberg kommentoi. Kokonaisvaltaisesti lisää varmuutta tarvitsen omaan pelaamiseen, Heinula kertoo. Viime kaudella joukkueen ykköskärkeen noussut pelaaja aikoo myös pysyä sisäpelissä pienellä numerolla. Avausjakso näytti Kiteellä jo tulevan PattUlle, kun kotijoukkue lähti viimeisen tasoittavalle kahden juoksun takamatkalta. Viimeisten sopimusten myötä Raahe-Kiekon rosterissa on tällä hetkellä 21 nimeä. Monta vuotta ollut näin ja kesä on samalla lomaa pääkopalle. –?Tosi paljon on muitakin jatkajia viime kaudesta ja saadaan jatkumoa, Vääräkoski sanoo. Kankaanpää sai vain yhden ja PattU juhli kotiyleisön edessä makeaa 2–1 (2–6, 4–2, 0–0, 3–1) voittoa. Viimeisenä lukkona, jonka läpi pallot eivät voi mennä, koska silloin kenttä rullaa. Nyt on pari peliä alla ja ihan normaalisti voi pelata taas, Heinula sanoo
045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 KULJETUSPALVELUT Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. (08) 266 160 pattijoki@keittiokeidas.fi www.keittiokeidas.fi KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ, PAIKKAKUNNAN OMA! JL MACHINE OY Raahen Konevuokraamo VUOKRATTAVAT LAITTEET www.raahenkonevuokraamo.fi MYYNTI, HUOLTO, VARAOSAT www.jlmachine.fi Yrittäjäntie 3 | Myynti/vuokraus 0440 381 255 | Huolto ja varaosat 0440 381 244 KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Palvelemme ma–pe klo 10 – 16.30. Jaakko Remahl p. ISÄNNÖINTIJA KIINTEISTÖPALVELUT MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 08 211 8400, Onni Hänninen 0400 687 300 • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 16 Raahen Seutu . 08 223 7454 KAMPAAMO Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. Marketta Routaniemi p. HEINÄKUUTA 2022 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti OTA YHTEYTTÄ! Anne Luovi p. Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Raahe, Sovionkatu 4–6, puh. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Rakennuspalvelut ja urakointi Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi MARKKINOIDEN TEHOKKAIMMAT LÄMPÖPUMPUT ALAN AMMATTILAISELTA AVAIMET KÄTEEN TOIMITETTUNA. • Designja koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät PALVELUSIVUT JOKA MAANANTAIN LEHDESSÄ! Asianajajat ja lakipalvelut ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. 050 541 7207/Juha www.ria-air.com • info@ria-air.com KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • TARRAT • LOMAKK EET KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET • KUTSUT • KIRJEKU ORET • KUTSUT • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJEKU ORET KIRJAT • ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJKUO RET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • KIRJAT • LOMAKK EET • LEHDET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • KIRJEKU ORET • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET • KIRJEKU ORET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET KIRJEKU ORET • KUTSUT • KALENT ERIT • LEHDET • MAINOK SET • LOMAKK EET • LEHDET • MAINOK SET • TARRAT • JULISTEE T • FLYERIT • KIRJAT ROLLUP IT • KALENT ERIT • KÄYNTI KORTIT • ESITTEE T • KANSIO T • MESSUT UOTTEE T • TEIPPAU KSET • SUURTU LOSTEET puh. MAANANTAINA 4. • uusiolampo.. 050 560 0020, anne.luovi@raahenseutu.. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Paikallisilta palvelusivuilta löydät paikalliset toimijat nopeasti ja helposti. 220 611. • uusiolampo.. UUSIOLÄMPÖ OY LAKIASIAINJA OIKEUSAPUTOIMISTOT KÄÄNNY PAIKALLISEN PUOLEEN! ILMANVAIHTOKANAVISTOJEN • PUHDISTUKSET • MITTAUKSET • SÄÄDÖT • ASENNUKSET JA TARVIKKEET Raahen ilmastointiasennus P. 040 064 9156, marketta.routaniemi@raahenseutu.. (08) 263 545 HUHTALAN AUTO JA VARAOSA Renkaat, vanteet, asennukset RENGASMYYNTI Marintie 7, 92140 Pattijoki Puh. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. Tämä koko 22 € /vko + alv. 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide Isännöintija kiinteistöpalvelut Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. 220 611. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KAUNEUS-, TERVEYSJA HYVINVOINTIPALVELUT Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Ota yhteyttä! Anne Luovi p. 044 763 0020 Konepalvelut p. joulukuuta 2017 20 AUTOHUOLTO JA KONEKORJAAMOT Ajanvaraus netissä www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe • P. 020 758 2370 Palvelemme ma–pe klo 10–16.30 Tutustu sähköiseen ajanvaraukseen www.saastopankki.fi/varaa aika Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. krs 90100 Oulu puh. 045 863 1800 www.veliseppa.fi 24/7 Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 TALONHOITO.fi Sähköt ja rakentaminen Hyödynnä kotitalousvähennys 2400€/hlö Pajuniityntie 26, p. • Designja muut koristevalaisimet • Aurinkopaneelijärjestelmät Sähköt ja rakentaminen Kodinkone myynti, asennus ja huollot • ERIKOISLIIKKEET Suunnitteluja valvontapalvelua! – Myös kopiointipalvelu – Muurarinkatu 2, 92120 Raahe 050 529 0012 – www.svapa.fi Muuttopalvelua puh. KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. 050 575 6660, jaakko.remahl@raahenseutu.. 220 661. 040 553 1887 www.oklaki.fi PÄ I VÄ N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe Jotain värikästä, mustavalkoista. SOITA MEILLE – LAITETAAN ASIA KUNTOON! Tämä koko 32 € /vko + alv. UUSIOLÄMPÖ OY Kuljetuspalvelut Hinaus 24h kuljetukset, nostot, vaihtolavat Hinauspalvelut p. 044 763 0020 Konepalvelut p. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. (08) 2804 400 www.laatupaino.fi Painotalo lähellä Sinua Raahen Talonhoito Oy Raahen Talonhoito Oy www.talonhoito.fi Laadukasta ja ammattitaitoista kiinteistönhoito palvelua Päivystys 24h, 0400 587 235 JOKA MAANANTAI! Mikäs se naapurin Jaskan yrityksen puhelinnumero nyt olikaan. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. 050 560 0020 / Anne Luovi 050 575 6660 / Jaakko Remahl 040 064 9156 / Marketta Routaniemi Kauneus-, terveysja hyvinvointipalvelut Fysioterapeutti Anne Böök 040 507 0882 Autohuolto ja konekorjaamot Puurtajankatu 3, Saloinen Puh. 050 560 0020, anne.luovi@kalevamedia.fi Erikoisliikkeet RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 27. RENGASLIIKKEET ASIANAJAJAT SIIVOUS-, KOTIJA PESULAPALVELUT Kiinteistösi parhaaksi jo yli 20 vuotta! TALONMIES SEPPÄ Puh. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. 044 311 8410, Onni Hänninen 0400 687 300 Avoinna ma–pe 9–17, la 10–14, www.sahko-hanninen.fi • Uudisrakentaminen • Saneeraukset • Kosteusvaurioiden korjaus ja seinien kengitys • Keittiökalusteiden suunnittelu, myynti ja asennus • Sähkösuunnittelu • Sähköasennukset • Kodinkone myynti, asennus ja huollot • Sähkötarvikkeet • Antennityöt • Pienkoneet Moccamaster ym. 040 010 7393 veli.seppa@veliseppa.fi KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Hannu: 040 580 5288 Matti: 040 570 7425 www.kuljetuksetrusko.fi Muutot! p. KATSO NPP-SIVUILTA Eikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. Harakkatie 6, 92140 Pattijoki Puh. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com www.lexuleaborg.fi Sovionkatu 4-6, 2.krs 029 703 10110 toimisto@lexuleaborg.fi. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. 0400 802 893 myynti@uusiolampo.. RAKENNUSPALVELUT JA URAKOINTI Pajuniityntie 26, p. 044 987 8475 toimisto@veliseppa.fi E ikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla
Pääosissa Catherine Zeta-Jones, Sean Connery, Ving Rhames, Will Patton ja Maury Chaykin. O: Teuvo Tulio. etappi 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Tanssi kanssain 14.00 Toivesäveliä 14.30 Café Finland 15.00 Valitut Palat Collection 15.30 Lemmenjoen kullankaivajat 16.00 Maailmaa pelastamassa 17.00 Senioriseisake 17.30 Mayn keittiö 18.00 Kuvia ja käännekohtia: Ville Myllyrinne 19.00 Ihanat siirtolapuutarhat 19.30 Uutiset 19.40 Dokumentti: Seikkailu kansallispuistoissa 20.30 Ajassa 21.00 Grillimestarit Ripe & Teresa 21.30 Retrotanssit 22.00 Xmeal Asfalttimestaruus 2022 23.00 Uutiset 23.10 Lemmenjoen kullankaivajat 23.40 Ohjelmatietoja 24.00 Senioriseisake 0.30 Mayn keittiö 1.00 Kuvia ja käännekohtia: Ville Myllyrinne 2.00 Ihanat siirtolapuutarhat 2.30 Eläinten vaistot TV7 6.15 Herra on minun turvani 6.30 Jerusalem studio 7.00 Raamattu puhuu sinulle 7.10 Christian World News 7.40 Jerusalem studio 8.10 Pyhä Henki matkakumppanina 8.40 Armon kalliolla 9.00 Musiikkivideoita 9.05 Yksin en kulje 9.35 Uskoa ja uskallusta 10.30 Jeesus saapuu – kaikki valmiina. Elokuvasarjan toisessa osassa Yhdysvaltain presidenttiin kohdistuva salamurhayritys kärjistää ihmisten ja mutanttien väliset vihamielisyydet sodaksi. Suosittuun sarjakuvaan perustuva tieteisseikkailu professori Xavierin supersankariryhmän vaiheista. Raahen Seutu TELEVISIO 17 Perjantaina 1. (1962) (Mv) (U) 14.00 ELOKUVA Taape tähtenä (Taape tähtenä) Komedia diivan elkein miehiä pyörittelevästä mannekiinista. Ohjaus Bryan Singer, USA 2002 (129'). heinäkuuta (12) 0.50 ELOKUVA Misconduct (12) 2.50 Erakkoperhe erämaassa 3.45 Alastomat selviytyjät 4.40 Asunnon metsästäjät maailmalla 5.05–5.35 Asunnon metsästäjät maailmalla Hero 12.50 Mental Samurai Suomi 13.35 Kanadan rajalla 14.00 Puutarhan pelastajat 14.50 Rempalla tuloja 15.15 Huikeat kakkutaiturit 15.40 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella 17.00 Nyt jos koskaan 18.00 Remppa vai muutto: Lomakodit 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (K12) 20.00 Holmes NYC (K12) 21.00 ELOKUVA Midnight in Paris (S) 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi (K12) 24.00 Haapasalo ja kaverit 1.00 Kill Arman (K12) 1.25–1.50 Kill Arman (K12) FOX 6.00 Moderni perhe 6.40 Simpsonit 7.45 Bless the Harts 8.25 Miehen puolikkaat 8.50 Melkein MENSA 9.40 Ensisilmäyksellä 10.05 Simpsonit 10.55 Family Guy 11.45 Simpsonit 12.35 Miehen puolikkaat 13.00 Huutokaupan metsästäjät 13.50 Moderni perhe 14.40 Ihmemies MacGyver 15.35 Miehen puolikkaat 16.00 Simpsonit 17.30 Family Guy 18.30 Simpsonit 20.00 Melkein MENSA 21.00 Castle 22.00 American Crime Story: Clinton ja Lewinsky 23.10 Miehen puolikkaat 0.50 Family Guy 1.40 Simpsonit 2.30 Miehen puolikkaat 3.15 Criminal Minds: Beyond Borders 3.55 CSI: Miami 5.20–6.04 Ihmemies MacGyver FRII 6.15 Hawaii Life 6.40 Hurjimmat minieläimet 7.40 Kissakuiskaaja 8.35 Kotikulmat kuntoon 9.30 Saarielämää 10.30 Restaurant: Impossible 11.20 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey 12.15 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey jälkipyykki 13.10 Hawaii Life 14.00 TV Shop 15.00 Kotikulmat kuntoon 16.00 Houstonin eläinpoliisit 17.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 18.00 Ensitreffit ulkomailla 19.00 Lottovoittajan unelmakoti 19.30 Asunnon metsästäjät maailmalla 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö 21.00 Murder In The Heartland 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (K16) 22.55 Signs Of A Psychopath 23.50 Tappava rakkaus (K12) 0.45 Miamin eläinpoliisit 1.45 Kova laki: Erikoisyksikkö (K16) 2.35 Pahuuden perintö (K12) 3.30 Suomurhat (K12) 4.25 Saarielämää 5.20–5.45 Lottovoittajan unelmakoti Liv 9.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 11.00 Remppa vai muutto UK 12.00 Toisenlaiset äidit 13.00 Huikeat kakkutaiturit 14.00 Nyt jos koskaan 15.00 Mental Samurai Suomi 16.00 Liv D: Marilyn Monroe – harvinainen huutokauppa 17.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Välimeren unelmakodit 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 Koti koiralle 22.00 Huvila & Huussi 23.00 Sinkkuillallinen 24.00 Välimeren unelmakodit 1.05 Puutarhan pelastajat 2.05–3.05 Temptation Island Suomi 10 National Geographic 6.00 Vaarallisen valtatien pelastajat 6.45 Jeremy Wade ja maailman vesistöjen salaisuudet 7.30 Elä vapaana tai kuole 8.15 Albert Linn ja muinaiset maailmat 9.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet 9.50 Maailmaa mullistaneet keksinnöt 10.40 Australian rajalla 11.35 Yukonin eläinlääkäri 12.25 Lone Starin eläinlääkäri 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä 14.15 Äärimmäinen selviytyjä – parhaat palat 15.10 Food Factory 16.05 Egyptin kadonneet aarteet 17.00 Autojen ensiapu 18.00 Hain hampaissa -kooste 19.00 Naamioituvat hait 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Autojen ensiapu 22.00 Tuhoisat suunnitteluvirheet 23.00 Huumebisnes Oy 24.00 Katastrofin todistajat 0.55 Autojen ensiapu 1.45 Tuhoisat suunnitteluvirheet 2.35 Australian rajalla 3.00 Lentoturmatutkinta 3.45 Food Factory 4.30 Elä vapaana tai kuole 5.15–5.58 Pohjoisen valtatien pelastajat TLC 6.15 Kakkukuningas 6.40 Say Yes To The Dress: Britannia 7.10 Sisarvaimot 8.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe 9.05 Kakkukuningas 10.00 Sukupuolenkorjaus parisuhteessa 10.55 Hengenvaarallisesti lihava 12.40 Upea lihava elämäni 13.35 Pienten perhe 14.05 Äiti ja isä amorina 15.20 You, Me & My Ex 16.20 Tarjousten metsästäjät 17.10 Sukupuolenkorjaus parisuhteessa 18.10 90 päivää morsiamena 20.00 Body Parts 21.00 Tohtori jalkapaise 21.55 Tohtori Paise: Poksautustarinat 23.50 Paiseklinikka (K12) 0.45 Apua, mikä tauti! (K12) 1.40 Hengenvaarallisesti lihava 2.35 90 päivää morsiamena 4.25 Kakkukuningas 4.50 Oho, olen raskaana! (K12) 5.20–5.45 Oho, olen raskaana! (K12) JIM 9.00 Mestareiden mestari 10.00 4D: Elämäni 76-senttisenä 11.00 The Wall Suomi 12.00 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Neljän tähden talkoot 15.00 Amerikan rajavartijat 16.00 Kanadan rajalla 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Suomen Tulli 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä 22.00 Raskaan kaluston pelastajat 23.00 Panttilainaamo 24.00 Amerikan kovimmat keräilijät 2.00 Australian rajalla 3.00 Poliisit 3.30–4.00 Poliisit Kutonen 6.05 Klassikkoautojen metsästäjä 7.00 Burgereita ja olutta 7.45 Wheeler Dealers 8.40 Museoiden mysteerit 9.35 Hengenvaarallinen saalis 10.30 Fast n' Loud 11.25 Burgereita ja olutta 12.15 Pontikankeittäjät 13.10 TV Shop 14.10 Hengenvaarallinen saalis 15.05 Klassikkoautojen metsästäjä 16.05 Wheeler Dealers 17.00 Top Gear 18.00 Gold Rush Suomi 19.00 Ammattina sankari 19.30 Lainvalvojat 20.00 Wheeler Dealers 21.00 Top Gear 23.10 Maanteiden Sankarit 0.05 Gold Rush – Kultakuume (S) 1.00 Ghost Adventures (K12) 1.55 Pontikankeittäjät 2.50 Fast n' Loud 3.45 Museoiden mysteerit 4.40 Burgereita ja olutta 5.25–5.55 Ammattina sankari AVA 6.00 MTV Uutiset Live 6.30 Valitut Palat Collection 7.00 Unelma-asunto auringon alta 8.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Suurmestari 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Unelma-asunto auringon alta 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Koko Britannia leipoo 14.00 Neljän tähden illallinen 16.00 Unelmaasunto auringon alta 17.00 MasterChef VIP 18.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan 19.00 Donal Skehan: Terveelliset herkut 19.35 Ensitreffit alttarilla Australia 21.05 The Harlins 22.05 Frendit 23.05 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset 0.05 Kova laki: Rikollinen mieli (K12) 1.00 ELOKUVA Hölmö, hullu, rakkaus. (1962) (Mv) (U) 15.05 Ylen aamun parhaat 15.55 Prisma: Epidemia – näkymätön vihollinen 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (K12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Peltsin toinen luonto 19.00 Rauhan hinta (K12) 20.00 Tukien varassa 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Silikonisydän (K12) 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Pysäyttäkää Nyqvist (K16) 23.30–0.30 Helena Ranta – Sodan viimeinen sana (12) TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 4.7. 11.00 Eläimet opettavat 11.15 Katselkaa Herran tekoja 11.30 Ajankohtaista taivaasta 12.00 Profeettakoulu 12.30 Gloryline 13.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään 13.15 Minne menet, Eurooppa. HEINÄKUUTA 2022 . O: Armand Lohikoski. 15.10 Ei enää lihaa 16.15 Auringonpistos 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kohti kaukaisia rantoja 18.40 Perintö (K12) 19.00 Kesäillan valssi 19.50 Kotkan poikii ilman siipii 20.15 Suurperheen maalaiselämää 21.00 ELOKUVA Ansa viritetty (K12) (Entrapment) Romanttinen trilleri ikääntyvästä mestarivarkaasta ja vakuutusyhtiön tutkijasta, joka virittää näyttävän juonen tämän nappaamiseksi. T: Elokuva Oy. Ohjaus Jon Amiel. Pääosissa David Niven, Ursula Andress, Peter Sellers, Orson Welles, Woody Allen. (125') 23.45 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 0.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit 1.45 Narcos: Mexico (K16) 2.55–3.55 Poliisit 2019 TV1 6.25 Metsien kätkemä 6.55 Ylen aamu 9.30 Luontohetki: Taistelevat alfaurokset 9.55 Life – elämässä eksyneet (12) 10.55 8 minuuttia 11.05 Pisara 11.10 Jumalanpalvelus 12.10 Pimeä historia: Suomalaiset terroristit 12.40 Viidakkoperhe (K12) 13.25 ELOKUVA Se alkoi omenasta Keskeneräiseksi jäänyt kohuelokuva 1960-luvun kulttidiivasta, joka rakastuu vauraaseen ukkomieheen. MAANANTAINA 4. Pääosissa Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Famke Janssen, Halle Berry, James Marsden, Anna Paquin. 0.45 Tilt Esports 0.50 Suurmestari Ruotsi 2.05 Viisi miestä viikossa 3.30 First Dates Suomi 4.25 Baywatch (K12) 5.20–5.45 Simpsonit Yle Teema & Fem 8.35 Yle FEM 8.35 Tulevaisuuden pohjoismaiset unelma-asunnot 9.05 Luontomatkalla 10.04 Huutokauppakesä 11.02 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit 12.00 Yle TEEMA 12.00 Eero Saarinen: arkkitehti 13.10 Orpojen joulu 13.45 Miki Liukkonen, sivullinen 14.15 Eksoottiset junamatkat 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Ihana Elisa (K12) 16.50 Yle FEM 16.50 Tiettömän taipaleen takana 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Salaperäinen varkaus 18.11 Käärmeitä kyydissä 18.16 Pikku keksijät 18.25 Eläinten ystäviä 18.30 Tareq Taylorin ruokamatka 19.00 Salakuljettaja 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Majakka: Söderskär 20.00 Jan Guillou – ylivoimainen journalisti 21.00 Lea (K12) 21.43 Retkiruokaa islantilaisittain 22.00 Blackport (K16) 22.55 Hyvät vai pahat päihteet 23.35–0.18 Hyvät vai pahat päihteet TV5 6.10 Arvokaman etsijät 7.05 Järvenrantataloa etsimässä 8.00 Erakkoperhe erämaassa 8.55 Kokkikisa ruokakaupassa 9.50 TV Shop 10.50 Asunnon metsästäjät maailmalla 11.40 Järvenrantataloa etsimässä 12.35 Kiinteistöveljekset 13.30 Kokkikisa ruokakaupassa 14.20 BBQ-kilpailu: Flay vs. Jackson 15.15 Alastomat selviytyjät 16.15 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset 17.05 Rakastaa, ei rakasta 18.00 Atlantin yli 19.00 Supertähtien yllätysremontit 20.00 Top Gear Best Of 21.00 Kadonneet Suomi 22.00 ELOKUVA Syntynyt 4. heinäkuuta 2022 // TV-viikko A5 Nelonen 6.00 Bing 6.05 Arpo 6.10 My Little Pony: Pony Life 6.20 Sunny Bunnies 6.25 Tuire ja Sateenkaarimaa 6.45 Angry Birds Toons 6.50 Pyjamasankarit 7.15 Smurffit 7.25 Angry Birds Blues 7.30 LEGO City Adventures 7.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.50 LEGO Ninjago 8.05 Angry Birds Stella 8.10 Tobot Galaxy Detectives 8.25 Sonic Boom 8.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.25 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Suurin pudottaja Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Sami Kurosen makumatka Pohjois-Karjalassa 18.00 Hauskat kotivideot 18.55 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 ELOKUVA Casino Royale (12) (Casino Royale 1967). Hän värvää avukseen mm. entisen vakoojan Vesper Lyndin (Ursula Andress), baccaratasiantuntija Evelyn Tremblen sekä tyttärensä. Hulvaton agenttikomedia, jossa eläkkeelle jäänyt, puhtoisen miehen maineessa oleva James Bond (David Niven) kutsutaan takaisin hommiin auttamaan salaperäisen vihollisen etsimisessä. Taistelun tuoksinassa sankarit joutuvat liittoutumaan verivihollisensa Magneton kanssa pelastaakseen mutanttiyhteisön uhkaavalta tuholta. Symon vs. Maanantai 4.7.. T: Elokuva Oy. (7) 3.20 Ensitreffit alttarilla Australia AlfaTV 8.00 Maalaislääkäri Kiminkinen 9.00 Frisbeegolf: European Pro Tour 2022, Kööpenhamina 10.30 Valitut Palat Collection 11.00 Jukka Laaksonen Show 12.00 Pyöräily: Tour of Hellas, 5. Pääosissa Tuija Halonen, Tarmo Manni, Matti Aulos, Leo Jokela. Ohjaus Ken Hughes. 6.52 Kuu ja minä 7.15 Rikke 7.21 Kuminakuja 19 7.32 Maukka ja Väykkä 7.44 Ella, Oskari ja Huu 7.57 Ryhmä Hau 8.23 Galaxi 8.24 Salainen museo 8.36 Voihan Poni 8.50 Jumppahetki: Tuolijumppa 9.00 Sydänmailla (K12) 9.45 Uusi Päivä 10.15 Soramonttuprinsessat 10.45 Minä ja koirani 11.15 McLeodin tyttäret (K12) 12.10 Näin syntyi Järven tarina 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kummeli 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Hanhenkarkotusta ja piilokiveksiä 14.30 Kilot pois – parempi elämä. (Entrapment, USA 1999) 22.50–0.05 Urheilijatähdet – suuruuden salaisuus MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.00 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Game of Games Suomi 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Supernanny Suomi 16.00 Koiralle koti 17.30 Kauniit ja rohkeat (K12) 18.00 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Suurmestari 21.00 Roba (K12) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans (K12) 23.35 Kova laki (K12) 0.30 Unelma-asunto auringon alta 1.25 Kirppiksen Kingi 2.20 Game of Games Suomi 3.40 Supernanny Suomi 4.35–5.31 Maajussille morsian maailmalla Sub 6.30 Monchhichi 6.55 Muumilaakson tarinoita 7.45 Maija Mehiläinen 8.10 Mia ja minä 8.35 Daltonit 9.00 Bob's Burgers 9.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 First Dates Suomi 12.00 Schitt's Creek 12.30 Salatut elämät 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.30 Baywatch (K12) 15.30 Simpsonit 16.00 Rantabaari 16.30 Rantabaari 17.00 Rantabaari 18.00 Moderni perhe 19.00 Simpsonit 19.30 Simpsonit 20.00 Frendit 21.00 Simpsonit uusi kausi 22.30 ELOKUVA Subleffa: X-Men 2 (K12) (X2, Yhdysvallat) X-Men 2. Ukrainan sota, energia ja Israel 14.15 Herra on minun turvani 14.30 Jerusalem studio 15.00 Raamattu puhuu sinulle 15.10 Christian World News 15.40 Jerusalem studio 16.10 Pyhä Henki matkakumppanina 16.40 Armon kalliolla 17.00 Juuret lähteellä 17.35 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja 17.55 Lasten tanssi 18.00 Northwind Kids – Kaikki lapset tulkaa! 18.15 Jippii -lasten raamattukoulu 18.25 Mummola 18.40 Kulmakivi 19.00 Elämä Hengessä – Shaukat Anjam (s) 20.30 Elävä yhteys 21.00 Rukouskoulu 21.15 Herra on minun turvani 21.30 Eläimet opettavat 21.45 Israelin vuorilla rukoillen 21.55 Evankeliumi Matteuksen mukaan 22.00 Raamattu ja ihmiskunnan tulevaisuus 22.25 Musiikkivideoita 22.30 Passion for Jesus 23.00 Marttyyrien Ääni 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer 24.00 Birger Skoglund MAANANTAI 4.7. Pääosissa Tabe Slioor, Tauno Majuri
HEINÄKUUTA 2022 A6 TV-viikko // Perjantaina 1. etappi 10.00 Fillaripäiväkirja 10.30 Valitut Palat Collection 11.00 Oppi takaisin kouluun 11.30 Riippuvuuksista vapaaksi 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Toivesäveliä 13.30 Suunnitellaan häät 14.00 Senioriseisake 14.30 Mayn keittiö 15.00 Valitut Palat Collection 15.30 Meil kans! 16.00 Maailmaa pelastamassa 17.00 Lastensairaalan syke 17.30 Parantavat puutarhat 18.00 Kuvia ja käännekohtia: Sinikka Sokka 19.00 Lemmenjoen kullankaivajat 19.30 Uutiset 19.40 Dokumentti: Ryhävalaat 20.30 Mökki ja potkuri 21.00 Maalaislääkäri Kiminkinen 22.00 Jahtikuksa 22.30 Kaasujalka 23.00 Uutiset 23.10 Meil kans! 23.40 Ohjelmatietoja 24.00 TerveysSummit 1.00 Kuvia ja käännekohtia: Sinikka Sokka 2.00 Lemmenjoen kullankaivajat 2.30 Jukka Laaksonen Show TV7 6.00 Raamattu ja ihmiskunnan tulevaisuus 6.25 Musiikkivideoita 6.30 Passion for Jesus 7.00 Marttyyrien Ääni 7.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer 8.00 Birger Skoglund – Profeetallisessa vaakakupissa 8.30 Love Israel – Baruch Korman 9.00 Juuret lähteellä 9.35 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja 9.55 Lasten tanssi 10.00 Northwind Kids – Kaikki lapset tulkaa! 10.15 Jippii -lasten raamattukoulu 10.25 Mummola 10.40 Kulmakivi 11.00 Elämä Hengessä 12.30 Elävä yhteys 13.00 Rukouskoulu 13.15 Herra on minun turvani 13.30 Eläimet opettavat 13.45 Israelin vuorilla rukoillen 13.55 Evankeliumi Matteuksen mukaan 14.00 Raamattu ja ihmiskunnan tulevaisuus 14.25 Musiikkivideoita 14.30 Passion for Jesus 15.00 Marttyyrien Ääni 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer 16.00 Birger Skoglund – Profeetallisessa vaakakupissa 16.30 Love Israel – Baruch Korman 17.00 Jeesuksen vertauskuvat tänään 17.30 Living Waters 18.00 Raamatun kertomuksia 18.30 Herra käyttää lääkäriä 19.00 Herätysliikehdintä 19.30 Koputus 20.00 Jumala puhuu 20.30 Jumala puhuu erämaassa 21.00 Rukouskoulu 21.15 Herra on minun turvani 21.30 Tie on valmis! 21.50 Ester vlog 22.00 Armon kalliolla 22.20 Raamattu puhuu sinulle 22.30 Jumalanpalvelus 23.15 Hengellistä musiikkia 23.30 Pastori Tommy Liljan seurassa 24.00 Lähteellä 0.30 Löytöretki Jumalan Sanaan TIISTAI 5.7. Pullan romaaniin pohjautuva komedia jossa nahjusmainen johtaja kokeilee nuorentavaa hormonilääkettä.O: Orvo Saarikivi. Pääosissa Hilkka Helinä, Joel Rinne, Reino Valkama, Rauha Rentola. Harry Potter -elokuvasarjan viimeisessä seikkailussa taistelu velhomaailman hyvien ja pahojen voimien välillä kärjistyy avoimeksi sodaksi. 22.40 ELOKUVA Subleffa: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 (K12) (Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 2, Yhdysvallat) Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2. 15.10 Näin pilvet kuolevat 16.30 Uusi Päivä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kohti kaukaisia rantoja 18.40 Pyykkitupa 19.00 Karjalan kunnailla 19.50 Ihmisten puolue 20.05 Kohteessa Montenegro 21.00 Jalkapallon EURO 2022 ennakkolähetys 21.30 Helmareiden matkassa kohti EM-unelmaa 22.15 Ihmiskaupan jäljillä (K12) 23.05–0.35 ELOKUVA Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (K12) Bestiskapinalliset Satu ja Heidi vannovat ettei rakkaus ole kaupan, mutta kun Heidi rakastuu, Satu joutuu päättämään, mitä hän oikeasti haluaa – ja uskaltaako sitä tavoitella. Pääosissa Daniel Radcliffe, Emma Watson, Ralph Fiennes, Michael Gambon, Rupert Grint, Evanna Lynch. (U) MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 9.30 Emmerdale 10.30 Kauniit ja rohkeat (K12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Game of Games Suomi 14.00 Unelma-asunto auringon alta 15.00 Ritz Hotel London: kurkistus huippuhotelliin 16.00 Masked Singer USA 17.00 Kesäterassi 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Kesäterassi 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Pitääkö olla huolissaan. O: Hannaleena Hauru. O: Lo Wei. Symon vs. 18 TELEVISIO Raahen Seutu . veneet 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut 22.00 Saari ilman lakeja 23.00 Huumebisnes Oy 24.00 Katastrofin todistajat 0.55 Gordon Ramsayn makuseikkailut 1.45 Saari ilman lakeja 2.35 Australian rajalla 3.00 Lentoturmatutkinta 3.45 Food Factory 4.30 Elä vapaana tai kuole 5.15–5.58 Pohjoisen valtatien pelastajat TLC 6.05 Kakkukuningas 6.30 Say Yes To The Dress: Britannia 7.30 Sisarvaimot 8.25 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe 9.25 Kakkukuningas 10.20 Sukupuolenkorjaus parisuhteessa 11.15 Hengenvaarallisesti lihava 13.05 Upea lihava elämäni 13.55 Pienten perhe 14.20 Äiti ja isä amorina 15.20 Rakastunut mammanpoikaan 16.15 Tarjousten metsästäjät 17.10 Sukupuolenkorjaus parisuhteessa 18.05 90 päivää morsiamena 21.55 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki 22.50 Alastomat selviytyjät rakkautta etsimässä 0.35 Apua, mikä tauti! 1.35 Hengenvaarallisesti lihava 2.30 90 päivää morsiamena 4.15 Kakkukuningas 4.40 Oho, olen raskaana! (K12) 5.10–5.40 Oho, olen raskaana! (K12) JIM 9.00 Neljän tähden talkoot 10.00 Nyt jos koskaan 11.00 The Wall Suomi 12.00 Kanadan rajalla 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Neljän tähden talkoot 15.00 Amerikan rajavartijat 16.00 Kanadan rajalla 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Suomen Tulli 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä 23.00 Poliisit 2022 24.00 Amerikan kovimmat keräilijät 2.00 Australian rajalla 3.00 Poliisit 3.30–4.00 Poliisit Kutonen 6.05 Klassikkoautojen metsästäjä 7.05 Burgereita ja olutta 7.50 Wheeler Dealers 8.50 Hengenvaarallinen saalis 10.30 Fast n' Loud 11.30 Burgereita ja olutta 12.15 Pontikankeittäjät 13.10 TV Shop 14.10 Hengenvaarallinen saalis 15.10 Klassikkoautojen metsästäjä 16.05 Wheeler Dealers 17.00 Top Gear 18.00 Gold Rush – Kultakuume (S) 19.00 Ammattina sankari 19.30 Lainvalvojat 20.00 Wheeler Dealers 21.00 Top Gear 23.10 Maanteiden Sankarit 0.05 Gold Rush – Kultakuume (S) 1.00 Ghost Adventures (K12) 1.55 Pontikankeittäjät 2.50 Fast n' Loud 3.45 Museoiden mysteerit 4.40 Burgereita ja olutta 5.25–5.50 Ammattina sankari AVA 6.00 MTV Uutiset Live 6.30 Valitut Palat Collection 7.00 Unelma-asunto auringon alta 8.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Kaappaus keittiössä 11.00 Emmerdale 12.00 Kesäterassi 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Koko Britannia leipoo 14.00 Remontilla rahoiksi 15.00 Unelma-asunto auringon alta 17.00 Kenen kotona. Pääosissa Bruce Lee, Nora Miao ja James Tien. Juuri Harry saattaa joutua tekemään äärimmäisen uhrauksen dramaattisessa viimeisessä taistelussa Voldemortia vastaan. heinäkuuta 2022 Nelonen 6.00 Bing 6.05 Arpo 6.10 My Little Pony: Pony Life 6.20 Sunny Bunnies 6.25 Tuire ja Sateenkaarimaa 6.45 Angry Birds Toons 6.50 Pyjamasankarit 7.15 Smurffit 7.25 Angry Birds Blues 7.30 LEGO City Adventures 7.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.50 LEGO Ninjago 8.05 Angry Birds Stella 8.10 Tobot Galaxy Detectives 8.25 Sonic Boom 8.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Jaksa paremmin 10.30 LIVE: Onnenarpa 12.25 Valitut Palat Collection 13.55 Hauskat kotivideot 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Suurin pudottaja Suomi 16.55 Onnenarpa 17.00 Angry Birds Stella 17.15 Huikeat kakkutaiturit 17.50 Koti koiralle 18.50 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 ELOKUVA 007 Elät vain kahdesti (16) (You Only Live Twice/Britannia 1967). (Jing wu men/Fist Of Fury, Hongkong 1972) 23.35–1.05 Freddie Mercury: loppunäytös (K12) TV5 6.20 Asunnon metsästäjät maailmalla 6.50 Järvenrantataloa etsimässä 7.40 Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot 8.35 Kokkikisa ruokakaupassa 9.30 TV Shop 10.30 Asunnon metsästäjät maailmalla 11.25 Järvenrantataloa etsimässä 12.15 Kiinteistöveljekset 13.10 Kokkikisa ruokakaupassa 14.05 BBQ-kilpailu: Flay vs. MAANANTAINA 4. Pääosissa Sean Connery, Akiko Wakabayashi, Mie Hama, Tetsuro Tanba, Teru Shimada, Karin Dor, Donald Pleasence. Pääosissa Inka Haapamäki, Rosa Honkonen, Santeri Helinheimo Mäntylä. Suomi 2017. Ohjaus Lewis Gilbert. (112') 23.25 Madventures Suomi (K12) 0.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit 1.25 4D: Ammattina seksityöläinen 2.25–3.25 Suomen huutokauppakeisari TV1 6.25 Tukien varassa 6.55 Ylen aamu 9.30 Peltsin toinen luonto 10.00 Life – elämässä eksyneet (12) 11.00 8 minuuttia 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Rakkaudesta puutarhaan 12.30 Viidakkoperhe (K12) 13.15 ELOKUVA Hormoonit valloillaan (Hormoonit valloillaan) Armas J. Kun panokset ovat korkeammalla kuin koskaan, kukaan ei ole turvassa. (1948) (Mv) (U) 14.30 Ikimuistoinen: Olavi Virta 14.55 Ylen aamun parhaat 15.50 A-studio 16.20 Kandit 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Viidakkoperhe (K12) 18.00 Yle Uutiset 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Peltsin toinen luonto 19.00 Prisma: Epidemia – näkymätön vihollinen 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Varjojen maa (K12) 23.15–0.15 Dokumenttiprojekti: Lamavuosi TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 5.7. Pääosissa Alyson Hannigan, Adam Campbell, Sophie Monk, Eddie Griffin. Ohjaus David Yates, Iso-Britannia/USA 2011. Kuvailutulkkausmahdollisuus TV-esityksessä. 18.00 Remontilla rahoiksi 19.30 Ensitreffit alttarilla Australia 21.00 Extraordinary Extensions 22.00 Frendit 23.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (K12) 24.00 Kova laki: Rikollinen mieli (K12) 0.55 Hengenvaaralliset valheet (K12) 1.50 Ensitreffit alttarilla Australia 3.20 Remontilla rahoiksi 4.45–6.00 MTV Uutiset Live AlfaTV 8.00 Kuvia ja käännekohtia: Ville Myllyrinne 9.00 Jahtikuksa 9.30 Pyöräily: Tour of Hellas, 5. 6.53 Humps 7.02 Killen kimppakyyti 7.16 Piikki ja Siiri 7.21 Pikku perunat 7.24 Puuharit 7.36 Oravametsä 7.42 Retki-Roope 7.53 Askarrellaan 7.58 Utelias Vili 8.23 Galaxi 8.24 Tipu Touhukas 8.26 Eksynyt Ozissa 8.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 9.00 Sydänmailla (K12) 9.45 Uusi Päivä 10.15 Soramonttuprinsessat 10.45 Minä ja koirani 11.15 McLeodin tyttäret (K12) 12.00 Kohti kaukaisia rantoja 12.45 Danne ja Bleckan 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kummeli 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Tessu, opaskoirakoulun oppilas 14.30 Kilot pois – parempi elämä. Jackson 15.00 Wimbledon: Naisten puolivälierä 17.00 Rakastaa, ei rakasta 17.55 Arvokaman etsijät 18.55 Vanhempani lihottivat minut 19.55 Kaunotar ja nörtti Australia 21.00 Naked Attraction 22.00 ELOKUVA Pitch Perfect (7) 0.10 ELOKUVA Huuto vapaudelle (12) 3.10 Kiinteistöveljekset 4.05 Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot 4.55 Asunnon metsästäjät maailmalla 5.25–5.50 Asunnon metsästäjät maailmalla Hero 13.05 Mental Samurai Suomi 13.50 Puutarhan pelastajat 14.40 Rempalla tuloja 15.05 Huikeat kakkutaiturit 15.30 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 17.00 Nyt jos koskaan 18.00 Remppa vai muutto: Lomakodit 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (K12) 20.00 Holmes NYC (K12) 21.00 ELOKUVA Kourallinen dollareita (16) 23.05 Paratiisihotelli Ruotsi (K12) 0.05 Haapasalo ja kaverit 1.00 Kill Arman (K12) 1.25–1.50 Kill Arman (K12) FOX 6.00 Moderni perhe 6.40 Simpsonit 7.45 Moderni perhe 8.05 Single Parents 8.25 Miehen puolikkaat 8.50 Moderni perhe 9.40 Ensisilmäyksellä 10.05 Simpsonit 10.55 Family Guy 11.45 Simpsonit 12.35 Miehen puolikkaat 13.00 Ensisilmäyksellä 13.50 Moderni perhe 14.40 Ihmemies MacGyver 15.35 Miehen puolikkaat 16.00 Simpsonit 17.30 Family Guy 18.30 Simpsonit 20.00 Melkein MENSA 21.00 Castle 22.00 Criminal Minds: Beyond Borders 23.00 Pakojuna 1.00 Family Guy 1.50 Simpsonit 2.40 CSI: Miami 3.25 Castle 4.05 Ihmemies MacGyver 4.50 9-1-1: Lone Star 5.35–5.58 Family Guy FRII 6.05 Hawaii Life 7.00 Hurjimmat minieläimet 7.55 Kissakuiskaaja 8.45 Kotikulmat kuntoon 9.35 Saarielämää 10.30 Restaurant: Impossible 11.20 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey 12.20 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey jälkipyykki 13.10 Hawaii Life 14.00 TV Shop 15.00 Kotikulmat kuntoon 16.00 Houstonin eläinpoliisit (K12) 17.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 18.00 Remonttipainajainen 19.00 Lottovoittajan unelmakoti 19.30 Asunnon metsästäjät maailmalla 20.00 Phoenixin eläinpoliisit 21.00 Alamaailma 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (K12) 22.50 Valheiden liitto (K12) 23.50 Murhanauhat 0.45 Miamin eläinpoliisit 1.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (K16) 2.30 Signs Of A Psychopath 3.30 Suomurhat (K12) 4.25 Saarielämää 5.20–5.45 Lottovoittajan unelmakoti Liv 9.00 Sinkkuillallinen 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 11.00 Puutarhan pelastajat 12.00 Toisenlaiset äidit 13.00 Huikeat kakkutaiturit 14.00 Sinkkuillallinen 15.00 Mental Samurai Suomi 16.00 Puutarhan pelastajat 17.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! 18.00 Sinkkuillallinen 19.00 Välimeren unelmakodit 20.00 Puutarhan pelastajat 21.00 ELOKUVA Blondin kosto (S) 23.05 Sinkkuillallinen 0.05 Välimeren unelmakodit 1.10 Puutarhan pelastajat National Geographic 6.00 Vaarallisen valtatien pelastajat 6.45 Jeremy Wade ja maailman vesistöjen salaisuudet 7.30 Elä vapaana tai kuole 8.15 Kadonneet kaupungit Albert Linin kanssa – parhaat palat 9.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet 9.50 Maailmaa mullistaneet keksinnöt 10.40 Australian rajalla 11.35 Yukonin eläinlääkäri 12.25 Lone Starin eläinlääkäri 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä 14.15 Äärimmäinen selviytyjä – parhaat palat 15.10 Food Factory 16.05 Egyptin kadonneet aarteet 17.00 Autojen ensiapu 18.00 Hain hampaissa -kooste 19.00 Hait vs. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Bull 23.30 Bull 0.25 Taxi Driver (K16) 1.50 Unelma-asunto auringon alta 2.45 Masked Singer USA 3.40–5.01 Game of Games Suomi Sub 6.30 Monchhichi 6.55 Muumilaakson tarinoita 7.45 Maija Mehiläinen 8.10 Mia ja minä 8.35 Daltonit 9.00 Bob's Burgers 9.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 First Dates Suomi 12.00 Schitt's Creek 12.30 Salatut elämät 13.00 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Baywatch (K12) 15.30 Simpsonit uusi kausi 17.00 Selviytyjät 18.00 Moderni perhe 19.00 Simpsonit 20.00 Frendit 21.00 ELOKUVA Subleffa: Date Movie (K16) (Date Movie, Yhdysvallat) Ohjaus Aaron Seltzer, 2006 (85'). Tiistai 5.7.. Kaikki päättyy tähän. (u) 1.20 Wipeout USA 2.20 First Dates Suomi 3.15 Baywatch (K12) 4.10–4.35 Simpsonit Yle Teema & Fem 8.03 Yle FEM 8.03 Lähiruokaa Färsaarten tapaan 8.35 Norjalainen safari 9.15 Lea (K12) 10.00 Tareq Taylorin ruokamatka 10.30 Salakuljettaja 11.00 Jan Guillou – ylivoimainen journalisti 12.00 Yle TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7) 13.05 Historia: Lontoon suuri ruttoepidemia 14.00 Meidän piti kuolla – kun AIDS saapui Tanskaan 14.45 Kasvis-tv 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Ihana Elisa (K12) 16.55 Unelmakoti Sisiliassa 17.30 Yle FEM 17.30 Malory Towers 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Ruso ja Rihmalat 18.11 Mosaiikki 18.17 Nälkäiset nallet 18.25 Super-Jontti ja Rähjä-Riitta 18.27 Sukkahittimittari 18.30 Hiljaisuutta etsimässä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Majakka: Harmaja 20.00 Yle TEEMA 20.00 Kuninkaallinen salaisuus (K12) 20.45 Ruotsalaisia salaisuuksia 21.00 Historia: William Randolph Hearst 21.50 ELOKUVA Kino: Vihan nyrkki (K16) (Jing wu men/Fist Of Fury) Energisiä taistelukohtauksia ryöppyävä ja kiinalaista kansallismieltä syväluotaava kung-fu-elokuvien klassikko. T: SuomiFilmi
742 626 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +22 +25 +24 +24 3 Tiistaina Keskiviikkona Torstaina Perjantaina +18°C 5 +17°C 5 +16°C 3 +17°C 7 Heinola +31,9 °C Lompolonvuoma +11,4 °C Heikkoa, rannikolla paikoin kohtalaista lounaistuulta. OLET HUOLISSASI, MUTTA ET MYÖNNÄ SITÄ! MITENKÖHÄN MATOJENGIÄ VASTAAN TAPELLAAN... Jatkuva tilaus alk. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Vappu Kallio 044 733 9471 Toni Länkinen 044 720 0933 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 Raili Viirret 044 732 8739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma –pe klo 8 –16) kalevamedia.fi/yrityksille AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 10 mennessä. *>WNA *D. Vaihtelevaa pilvisyyttä, pieni sadekuurojen mahdollisuus. olen tarkka yksityiskohdista. HEINÄKUUTA 2022 . AINEISTOT: mainos@kalevamedia.fi ILMESTYMISPÄIVÄT: Maanantai, keskiviikko ja perjantai. oletko valmistautunut ystävänpäivään. MAANANTAINA 4. hyvää ystävänpäivää. SEN EI PITÄISI OLLA AIVAN YKSINÄÄN... Jatkuva tilaus 10,90 € / kk . Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 3 +29°C 4 +30°C 3 ti ke to Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 20 21 23 20 20 23 20 22 19 22 23 18 19 19 17 18 18 20 18 18 20 21 20 17 19 16 18 18 18 19 18 17 17 20 21 28 24 27 25 25 23 24 25 8 4 9 8 ###*P *Q36 ###*A . Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. Raahen Seutu 19 “...VAIN...” MIHINKÖHÄN KAUSTINEN MENI... SE TYPERÄ LINTU... TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–21, la–su 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la–su 7–17. 16,50 € / kk. takuulla. Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. Päivälämpötila noin 25 astetta. Tilausehdot raahenseutu.fi/asiakaspalvelu Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja Helge Murtovaara 040 758 5245 JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–21, la–su 9–17. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista. 168 hei kimmokirurgi. tein vaimolleni jopa tällaisen romanttisen kotitekoisen kortin. OLET HUOLISSASI SULKAISESTA YSTÄVÄSTÄSI, ETKÖ VAIN. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. LUULTAVASTI MATOJENGI PIEKSEE SEN..
Lähtö Myhrbergin puistosta, Rantakatu 36. Raahen Taitopaja: Himmelinäyttely 4.8. Liikunnanohjaaja antaa ohjausta ja tukea liikunnan aloittamiseen tai lisäämiseen sekä tietoa liikunnan ja terveyden välisistä yhteyksistä ajanvarauksella, p. kerros. klo 10–12. Klo 18 ohjelmaa kolmella kylällä: Ruukissa grillikatoksen avajaiset Kreivinsaaressa. Klo 18–19 porrasjumppaa Hietamaalla. Helminauha. Komiat klo 19–23. Perjantai: Klo 12 Frisbeegolf puttikilpailu Paavolan K-kyläkaupan pihalla. Impin Iltamat: Alpuan Nuorisoseuralla la 9.7. Keskiviikko: Klo 16–19 Kirjastoilta. Klo 17 Frisbeegolfkisa Ruukissa pesiskentällä. Esillä yli 150 erilaista himmeliä. Vapaa pääsy. Avoinna sovitusti, puh. 3 h. saakka ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. klo 19. klo 10–11. MUSIIKKI Kesäilta soi: To 7.7. Klo 19–20 tanssikurssi Heikinhovissa. Rantakatu 36. Toritapahtuma klo 10: musiikkia, kansallispukutuuletusta, torikauppaa ja klo 12 Vuoden Patruunan julkistaminen ja ko 12.30 messu. klo 20 Pattijoen kirkossa. saakka ma–to klo 12– 17. klo 16 ja su 10.7. kalevamedia.fi/yrityksille SARI JAATINEN Pyhäjoen Näyttelijöiden Gabriel, tule takaisin -näytelmän viimeiset näytökset häämöttävät jo. Ruukissa Hietamaalla 4H ja kunnan liikuntatoimi haastavat kuntalaiset eri kyliltä pyöräilemään. saakka. Käsikirjoitus Pauli Ylitalo, ohjaus Sari Jaatinen. Kirkkokatu 28. klo 18, pe 8.7. Siikajoenkylällä Eino Leinon päivän kirjastoilta Komppalinnassa. Kirkkokatu 28. Ohjelmassa mm. Parempia koteja Tervetuloa terassija parvekelasiesittelyyn! S-Market Pattijoki, Torstaina 7.7.2022 Klo: 13.00 15.00 Tule tutustumaan uudistuneeseen Lumon lasitusmallistoon! Samu Vanhala 040 480 2949. Tapahtumatalo Raahe, 3. Rantakatu 45. Nokipannukahvit, Tuomiojalla uuteen seurantaloon tutustuminen ja musisointia, Luohuan Tönkyränkankaalla tapahtumaa. Matti Lepistön veistospuisto: Avoinna joka päivä, Mansikkakarintie 200. luokkien oppilaiden tekemiä pienoismalleja omalta kylältä esillä kirjaston vitriineissä kesäkuun ajan. Järj. Lauantaisin vapaa pääsy. saakka. Lisätietoja: www.raahenteatteri.fi NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Toimittaja Martti Nevalan lehtikuvia 19.8. klo 19. Esiintyjinä Deaflove, Taneli Reponen Band, sekä Roku Rousu & The I.O.N.S. saakka. klo 15. Ilmoittautuminen: Siikajoen 4H-yhdistys. Ohjelmassa kesäisiä lauluja, runoja ja hartaus. Avoinna 31.8. Vihannin kirjasto: Kotiseutuni: Vihannin yläkoulun 5. Paakinahon perhe musisoi. Lauantai: Klo 12 Katusählyturnaus Paavolassa, ilmoittautumiset K-kyläkaupalle. Klo 19–20 joogaa Hietamaalla, oma matto mukaan. NÄYTTELYT Annalan museo: Avoinna 14.6.–14.8. KESÄTEATTERIA Raahen Teatteri: Täyttä terästä! Näytökset tällä viikolla ke 6.7. Rantakatu 33. Klo 19 Yösuppailu, kesto n. Muina aikoina sovitusti p. Tikkakisa. 0400 776770. Joukkueita Ruukin Innosta, kunnantyöntekijöistä sekä luottamushenkilöistä. Impin Ystävät ry. Vapaa pääsy. klo 19, la 9.7. Mika Waltarin sydämetön komedia. Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. PNP klo 20.30–01. Avoinna ma–pe klo 9–19 ja lauantaisin 9–15. Lisätietoja: www.pyhajoennayttelijat.net RAAHE TAPAHTUMAT NeuvoRassin viikko: Tiistaijumppa ti 21.6. KESÄTEATTERIA Pyhäjoen Näyttelijät: Gabriel, tule takaisin. Tapahtumatalo Raahe, 2. saakka. MAANANTAINA 4. Vesa Ojanperän vetämällä kierroksella nyt ajankohtaisena teemana ”sodat ja sotien uhrien muistomerkit kalmistossa”. Autamme yrityksiä kasvamaan kokonaisvaltaisen markkinoinnin keinoin ainutlaatuista paikallisja asiakasymmärrystämme hyödyntäen. klo 18, la 9.7. Torstai: Klo 19–22 Rock-konsertti Kreivinsaaressa. Kirjailijavieraana Pauliina Vanhatalo. Saarikoskella tapahtumaa vanhalla koululla ja kentällä. klo 19, pe 8.7. Tiistai: Klo 10–19 Revonlahdella klo 10–12 lapset ja nuoret Rumparissa, klo 13–16 pyöräretki Seolta Kirkkokukkulalle, klo 17 alkaen Suomi–Ukraina-ruokakulttuuria -tapahtuma kotiseututalolla. klo 15–16. 20 Raahen Seutu . Mitäs jos yhdistettäisiin voimamme. saakka. Klo 14 Pitäjäpäiväheitot Ruukin pesäpallokentällä. Eino Leinon päivä: Suven ja runon tapahtuma Pattijoen pappilan pihassa ke 6.7. Aida Heikkala, sopraano, Aino Heikkala, Altto, Heidi Heikkala, urut. Merikatu 10. Internet ja älylaitteet ke 22.6. Kauppakatu 31. 040 135 8455. klo 13–15, varaa aika digikummille 040 135 8455. Ruokolahdelta Kärkiniemeen. klo 19, to 7.7. Vierailut on varattavat etukäteen raahenmuseo.fi/vierailuvaraus. TANSSIT Ruokolahden lava: Ke 6.7. Pyhäjoen kirjasto: Toini Kopiston maalauksia ja käsitöitä heinäkuun ajan. Viimeiset näytökset: ke 6.7. Wanha apteekki: Avoinna 7.8. TANSSIT Yppärin Merimaja: To 7.7. Pohjoisen henkisen ja taloudellisen kasvun vireyttäjä yli 120 vuoden ajan. Pitäjäpäivätanssit la 9.7. Sinä olet ammattilainen omalla alallasi. saakka ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. Pajakatu 4. Lauantaisin vapaa pääsy. Lopuksi tanssit, joita tahdittavat Mari Ylikärppä ja Esa Mathlin. klo 15 ja su 10.7. Impi Aronahon dramatisoituja pakinoita, musiikkia ja Vuoden Impin julkistaminen. Klo 18–19.30 Siikajoenkylällä hautausmaakierros. Arkkukarintie 53. saakka ti–pe klo 11–17, la klo 12–16. 050 5355 160. Klo 15 Onkikisa Kärkiniemessä, kaikki palkitaan. Me omallamme. Musisointia. HEINÄKUUTA 2022 TAPAHTUMAT PYHÄJOKI MUSIIKKI Kesä soi: Duettoja ja saksalaisia urkusäveliä Pyhäjoen kirkossa ke 6.7. Taidegraafikot Juha Laakso ja Raija Korppila: Lautatarhankatu 2, Lapaluoto. Koulukatu 13. Sofian talo: Pertti Vuoren maalauksia. Soveliuksen talo: Fasaatit ja uutisrakennukset – maistraatin arkiston aarteita 6.8. Avoinna ma ja to klo 11–16, ti, ke ja pe klo 11–20. Laivapatruunin koti: Soveliuksen talon yläkerrassa avoinna 7.8. Raahesalin lämpiö: Eero SoveliusSovion Raahen kaupungille lahjoittamaa taidetta 26.8. Klassikkonäytelmän rooleissa ovat muun muassa Minna Männikkö, Jussi Karkulahti ja Mari Helaakoski. Tarjolla mehua ja Vesan räiskäleitä. Kahvitarjoilu! Klo 16– 19 Ruukin lenkki pyöräillen. Saloisten kotiseutumuseo: Avoinna heinäkuun ajan ti–pe klo 11–17, la klo 12– 16. Liikuntaneuvonta to 23.6. SIIKAJOKI RUUKIN PITÄJÄPÄIVÄT Maanantai: Klo 18 ohjelmaa kolmella kylällä: Paavolasta pyöräillen Hangasnevalle, Siikajoenkylän Mertapuistossa laulua ja haitarin soittoa sekä kaislatöitä. ti–pe klo 12–18, la–su klo 12–16. kerros. klo 15. Wanha Raahe -kävelykierros: To 7.7. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ma–pe klo 11–17, la–su klo 12–16. klo 16. Klo 20.30.–24 Tanssit Heikinhovissa, tanssittaa Beatgo, vapaa pääsy. Kaupunginkirjasto: Raahen taideyhdistyksen vuosinäyttely 30.8. Satusopukka: Milka Metsäpolun ja Kati Juvanin näyttely Annalan museossa 14.8. Lasten satuhetki