· Raahen Seutu 6 4 1 4 8 8 6 5 3 6 5 PERJANTAINA 6. 4–5 Puheenaiheet Yydinjäteluolaa kaavailtu Sydännevalle 6 Puheenaiheet Nuorisovaltuuston uudet päättäjät valittaviksi 2 Keskustele ”Itsenäisellä Suomella on aina ollut tavoite, unelma, jota kohti kulkea.” Hanna-Leena Mattila 10–11 Elämänmeno Tuoksukynttilä syntyy myös kotikonstein 13 Luonto Kohti jäätalvea VESA JOENSUU Pikkulahti on jäätynyt ja sulanut, jäätynyt ja sulanut ja nyt taas ohuessa jäässä. JOULUKUUTA 2024 NRO 96 · IRTONUMERO 2,90 € raahenseutu.fi. Keskimääräisestä aikataulusta emme ole pahasti myöhässä, mutta kevään saaristoulkoiluun on vielä pitkä matka
Moos. Lahjat lastenlapsille. Muussa mielessä et voinut itseäsi köyhäksi sanoa, ympärilläsi oli iso suku ja paljon ystäviä. Et tyytynyt puolivillaisiin selityksiin. Sitä ei pitäisi pilata vastakkainasettelulla ja kahinoilla, sillä ne ainoastaan murentavat demokratiaamme. Ps. Vielä muutama vuosi sitten sitten sitten itsenäisyys tuntui itsestäänselvyydeltä, ja sodan arvokkaasta juhlapäivästä. Sodankäynti ja vihamielisyydet ovat myös saaneet uusia muotoja. Luuk. Uskon, että ihmiset arvostavat sinua oman mittapuusi mukaan. (48%) En. Hankala sanoa miten voisi estää heitä puhumasta tai vitsailemasta aiheesta. James A. Presidentinlinnassa juhlia isännöi nyt ensimmäistä kertaa Aleksander Stubb. Tämänhetkisistä saavutuksistasi näkyy, millainen olet ollut. Lehtien lukeminen tukee lukutaidon kehittymistä ja kasvattaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta. Kolmanneksi sijoittui radiokanavat tai niiden verkkopalvelut. Will Rogers Sana: Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä. (7%) Ääniä yhteensä 86. Sinä puolustit omia näkemyksiäsi tinkimättä. On ainutlaatuista, että jokin kansa nousee kehitysmaan tasolta sadassa vuodessa maailman hyvinvoivimpien maiden joukkoon. Mainittakoon, että täysin aiheetta. Olet minulle esikuva tässä, olen pyrkinyt samaan. Kansakuntana meitä opetetaan varautumaan esimerkiksi mahdollisten hybridihyökkäysten aiheuttamiin kriiseihin ja häiriöihin, kuten sähkökatkoihin tai vedenjakelun ongelmiin. Se pitää jokaisen kitkeä itse itsestään pois. Erimielisyyksistä huolimatta on mahdollista kunnioittaa ja kuunnella myös vastakkaisia mielipiteitä. raakuudet eivät olleet mielessä samalla tavoin kuin nyt. Koko ikäluokan koulutuksessa on yhä valtava voimavara ja suuret mahdollisuudet nostaa sivistystasoa ja elintasoa. Meillä on edelleen aihetta nauttia Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. Vaikutit voimakkaasti myös lehtien ja sosiaalisen median palstoilla. · T änään vietetään 107-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää. SYYSKUUTA 2023 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 8.9.2023 Viikon nettigallup: Oletko kohdannut rasismia tai syrjintää. James A. Erityisen tympeää on kahtiajaon lietsominen Suomen hallinnon huipulla. Joh. Juuri siitä demokratiassa on kyse. Elokuussa tehdyssä Tuhat suomalaista -tutkimuksessa suomalaiset nostivat luotettavuuden ja riippumattomuuden uutismedian tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Lapset oppivat rasistiset termit ja ajatukset kotoa, vanhemmiltaan. Kipinä ei tule ulkopuolelta, vaan on itsessäsi. Painetut tai digitaaliset sanomalehdet sijoittuvat nuorten ikäryhmissä toiseksi. HANNA-LEENA MATTILA toimitus@raahenseutu.fi KOLUMNI Yli satavuotiaasta Suomesta rohkenen sanoa, että Suomi on hyvä maa asua. Kaivauduit jokaisen asian pohjamutiin ja perustelit usein omaa mielipidettäsi kristillisellä etiikalla. Sinä näytit omalla toiminnallasi, että se on mahdollista. Selviän satasella, eikä kyllä enempään olisi varaakaan. Tämän vuoden itsenäisyyspäivän teemana on Yhdessä. määrätietoisesti. Vuonna 2006 sairastuin itse ja yhdellä sairaalareissullani kävin Sinua tapaamassa sairaalassa. Arvostammeko yhä samoja asioita kuin edelliset sukupolvet. Maxwell Maltz Sana: Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. 92:2 TIISTAINA Aurinko nousee: 6.34 Aurinko laskee: 20.01 Nimet: Vilja, Valma Miete: Sinun täytyy uskaltaa erota joukosta. 1. 17:14 MAANANTAINA Aurinko nousee: 6.31 Aurinko laskee: 20.05 Nimet: Santeri, Santtu, Sandra Miete: Syvällä jokaisen sisällä on suuruuden kipinä, joka voidaan lietsoa innostuksen ja saavutusten liekeiksi. Hallituksen rasismijulistuksessa saattaisi olla perää. Mielipiteenja sananvapaus on säilytettävä. Viikon nettigallup: Ääniä yhteensä 198. Ihmettelen tätä rasismipuhetta. Tämän torjumiseen auttaa vain vahva sivistys. Näin siitäkin huolimatta, että olemme melko nuori kansakunta, jota saattoi luonnehtia kehitysmaaksi vielä sata vuotta sitten, kun käytetään tämän ajan määritystä kuvaamaan silloista yhteiskuntakehitystä. Tilanne oli vakavuudestaan huolimatta levollinen. 112:5 HUOMENNA Aurinko nousee: 6.25 Aurinko laskee: 20.12 Nimet: Vertti, Isto, Eevert Miete: Vaikka olisit oikeilla raiteilla, ylitsesi ajetaan, jos vain seisot paikoillasi. Selväksi tehdään miten ikäihmiset ovat yhteiskunnan pahin kulunerä! Tummapiirteisenä olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minut otaksutaan ulkomaalaiseksi ja (kenties tästä johtuen) epäillään rikoksesta tai muusta epärehellisyydestä. Päätimme muuten kokouksessa perheiden kotihoidontuen merkittävästä lisäämisestä, päätös olisi ollut sinulle erityisen mieluinen. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua. Kahden aikuisen joulu. Selviän satasella, eikä kyllä enempään olisi varaakaan. Ray SANA: Kuule meitä, Israelin paimen, ilmesty kirkkaudessasi. Se nostaa esiin asioita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Paikallislehti on uniikin tiedon lähde. Kunnanvaltuutettuna ehdit olla kunnioitettavan määrän vuosia, yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka. Romain Rolland Sana: Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän! Jes. Itsenäisellä Suomella on aina ollut tavoite, unelma, jota kohti kulkea. Täydellinen maa tämä ei ole, mutta hyvä maa tämä on. Totesin alussa, että Suomi on hyvä maa, ei täydellinen mutta hyvä. (46 %) Selviätkö joulusta satasella. Toteutetun koulutuspolitiikan erityisansio on ollut ymmärrys siitä, että jokainen suomalainen nuori on tasa-arvoinen yleissivistyksen saannin suhteen. Ray Sana: Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. T. Olemme saavuttaneet ykkössijoja ja kärkipaikkoja monilla mittareilla. Menisikö 700-800. Me olemme sen tehneet. Näin ollaan toimittu jo vuosia. Lahjoja vain omalle tyttärelle ja vävypojalle. päättyi hiljaiseen hetkeen Sinun poismenosi takia. Lahjat kolmelle omalle lapselle, muutamalle kummilapselle, puolisolle ja isovanhemmille. Ps. Starhawk SANA: Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Sanomalehtiä tarvitaan demokratian suojelemiseen, mutta niillä on paljon muitakin tehtäviä yhteiskunnassa. Toiseksi eniten mainintoja saivat tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut. Emme osta lahjoja ja rahaa kuluu ainoastaan jouluruokaan. En ole havainnut rasismia missään, ehkä se johtuu siitä, että en ole tekemisissä maahanmuuttajien kanssa. Se luo toivoa. Osoita voimasi, tule avuksemme. Talvisodan alkamisesta on kulunut 50 vuotta. Lehti kertoo, mitä lähelläsi tapahtuu . Tältä pohjalta joku voisi sanoa, että olisit ollut hankala valtuustokumppani, mutta tiedämme että se ei olisi totta. JOULUKUUTA 2024 ·. (21 %) Tonni ei piisaa. 25:9 SUNNUNTAINA AURINKO: nousee 10.07, laskee 14.21 NIMET: Kyllikki, Kylli MIETE: Niin tietäväinen hän oli, että osasi sanoa ”hevonen” yhdeksällä kielellä ja niin tietämätön, että osti lehmän ratsastaakseen. Rahaa kuluneen noin 500 euroa. 38:19 Oi, Suomi! leen jokaisen perusoikeus, josta ei saa tinkiä. Pyhäjoen kunnanvaltuuston kokous 30.8. Sen kunniaksi Raahen Seudun verkkosivut ovat useiden muiden paikallislehtien tavoin vapaasti luettavissa aina ensi viikon perjantaina vietettävään demokratian päivään asti. Suomi on maailman vähiten epäonnistunut maa. BJ Gallagher Sana: Nähdessään spitaaliset miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Kyl rätei ja lumpui piissa! Kersantti Urho Hietanen, Tuntematon sotilas SANA: Herra sanoi israelilaisille: ”Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena.” 2. Sanomalehti nostaa esiin ilmestymisalueensa puheenaiheet, ja etenkin paikallislehden tehtäviin kuuluu luontevasti yhteisöllisyyden edistäminen. Alle 45-vuotiaiden kohdalla voittaja on sosiaalinen media, kuten edellisvuonnakin. 23:9 HUOMENNA AURINKO: nousee 10.05, laskee 14.22 NIMET: Sampsa MIETE: Älä koskaan ajattele, ettet ole kyllin hyvä. Nykytilanteessa itsenäisyyteen liittyy merkityksiä, jotka olivat jo unohtuneet. Sodanjälkeinen Suomi on ollut yhtenäinen ja sitkeä kansakunta. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu PERJANTAINA 6. Kanssasi oli toisinaan vahvoja erimielisyyksiä ja toisinaan keskustelimme tiukastikin, mutta kahvit juotiin aina yhdessä ja hyvässä yhteishengessä. Pakko selvitä, kun ei ole rahaa. Voittajaksi nousivat painetut tai digitaaliset sanomalehdet. Tunsin Sinut 20 vuoden ajan, ensin seurakuntatyöni kautta, jossa toimit aktiivisesti niin luottamushenkilönä kuin seurakunnan jäsenenä. Benjamin Franklin SANA: Jeesus sanoo: ”Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.” Luuk. Isaac Asimov SANA: Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä. Voisiko yhteinen unelmamme rakentua siitä, että keskitymme eheyden, hyvinvoinnin ja avoimen demokratian, keskinäisen ymmärtämisen ja hyvän keskustelukulttuurin varjelemiseen, ja miettiä, mistä yhteisistä arvoista kannattaa yhä pitää kiinni, vaikka maailma ympärillämme muuttuukin. 3:17 SUNNUNTAINA Aurinko nousee: 6.28 Aurinko laskee: 20.08 Nimet: Kalevi, Kaleva Miete: Onnistuminen on asenne. Sinä puolustit voimakkaasti omia ajatuksiasi, etkä yleensä ollut taipuvainen kompromisseihin, minä ehkä liikaakin. Sinä kannoit yhteistä vastuuta pidempään ja enemmän kuin yksikään muu tuntemani ihminen. Koulutus on kiistatta ollut hyvinvoinnin ja eheyden ylläpitäjä. Omat lapset saavat lahjat tammikuun alesta. Mitä olemme matkan varrella oppineet. Myös suomalaisten yhtenäisyys kansakuntana tuntuu välillä rakoilevan. Kunnollisen yleissivistyksen saaminen on edelSuomi on joutunut useaan otteeseen ulkoisten ja sisäisten tekijöiden aiheuttamien muutospaineiden vuoksi määrittämään uudelleen olemassaolonsa ja toimintansa perusteet. Joulu vietetään Lapissa. Lukutaitoisen on helpompi ilmaista itseään ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. 500 kuluu lahjoihin ja ruuat päälle. Samassa yhteydessä kysyttiin muun muassa sitä, mistä suomalaiset saavat tietoa, jota he eivät välttämättä saa mistään muusta mediasta. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. Miten tähän on tultu. Euroopassa ja maailmalla kuohuu. Kyllä. Jouluun rahaa menee noin 3000. NIKO RANTANEN toimitus@raahenseutu.fi Jaakko Jukkolalle KOLUMNI TÄNÄÄN Aurinko nousee: 6.22 Aurinko laskee: 20.16 Nimet: Taimi Miete: Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele ja harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe. 17:24 MAANANTAINA AURINKO: nousee 10.10, laskee 14.19 NIMET: Anne, Anna, Anni, Anu, Anneli, Annika, Annikki, Annukka, Annu MIETE: Siemen, jonka tänään kylvät, ei tuota satoa ennen huomista. Sinussa oli erityinen piirre, jota arvostin suuresti ja johon harvoin törmää. Näin haluamme innostaa etenkin nuoria uutisten pariin ja samalla nostaa esiin monipuolisen lukemisen merkitystä. Käy vastaamassa viikon nettigallupiin Raahen Seudun verkkosivulla! Kysymys vaihtuu aina torstaisin klo 12. 16v nuori Arkipäivän rasismin kitkemiseen ei auta hallituksen julistukset. Jokaisen totuutta rakastavan ihmisen täytyy oppia olemaan yksin muiden joukossa, ajatella yksin muiden puolesta ja, jos tarvitaan, muita vastaan. Modernissa maailmassa koulu on enää kuitenkin vain yksi sivistyksen jakaja. Kun tiedosta on lisäksi tullut kauppatavaraa, on se luonut uuden uhan – vaihtoehtoisen totuuden, joka sekoittaa ihmisten mielet. Historian eri vaiheet osoittavat, että kansakunnan kehitystä voidaan ohjata haluttuun suuntaan, kun toimitaan pääPÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI Hyvää ja sopuisaa itsenäisyyspäivää! Riitely ja kärjekkyys eivät edistä yhtenäisyyttämme tai lisää maanpuolustustahtoamme. Myöhemmin olimme yhtä aikaa kunnanvaltuutettuna noin 13 vuoden ajan. Ajatus oli hyvä myös lastesi mielestä. 80:2–3 TIISTAINA AURINKO: nousee 10.12, laskee 14.18 NIMET: Jutta MIETE: Kun konfliktia ei ratkaista väkivaltaisesti, sen ratkaisu kiihdyttää kasvua ja tekee elämästä mielenkiintoista. (33 %) Menee useampi satanen. Tilanne näytti terveytesi kannalta epätoivoiselta, loppu näytti olevan jo silloin lähellä. Kova maataloustyö oli Sinulle tuttua, jouduit myös kohtaamaan elämän vaikeimpia hetkiä lapsenlapsesi poismenon takia. Suomella ei ole kovin monia menestystekijöitä. Kaikkien kärjessä olevien tulos on edellisvuotta korkeampi. Hybridihyökkäykset häiritsevät ja vaikeuttavat elämää, vaikka konfliktit eivät etenisi aseelliselle tasolle. T änään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää. Ei ihme, että pidit aina esillä köyhän asiaa, sellaiseksihan myös itsesi luit taloudellisessa mielessä. Ps. Siitä syystä et ole yhtä kuin tämänhetkiset saavutuksesi. Ps. Vastaajien mukaan nämä toteutuvat parhaiten sanomalehdissä. 35:3–4 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Ikärasismia kokee joka pvä kun lukee lehtiä ja kuuntelee uutisia. Siitä ei seuraa mitään hyvää, ei yksilöille eikä kansakunnalle. Ostan tai teen lahjan lähimmille perheenjäsenille eli vanhemmilleni, kumppanilleni ja veljeni perheelle, yhteensä 8 ihmiselle. Tätä puolta eivät muut kuntalaiset saaneet sinussa ehkä nähdä. Arkipäivän rasismi tuntuu nykyään olevan nuorten vitsailua ulkomaalaistaustaisista ihmisistä. Kirja ja joku toinen paketti riittää. Se kantoi Sinua silloin ja uskon, että myös viimeisellä hetkellä. Liki kolme vuotta olemme seuranneet Venäjän hyökkäystä Ukrainaan varsin läheltä ja se on vaikuttanut myös meidän arkeemme. Valehtelisin jos väittäisin, että olisimme olleet aina samaa mieltä. Väkimääräämme on vaatimaton, ilmasto ankara eikä raaka-aineitakaan ole liiemmälti. Sinulle Jaakko, oli selvää mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Yhteisiin asioihin käyttämäsi aika on valtava. PERJANTAINA 8. Ensin se oli itsenäisyyden rakentaminen, sitten sen säilyttäminen, sotakorvausten maksaminen, jälleenrakennus, ja lopulta hyvinvointiyhteiskunnan luominen. Itsellemme ostetaan silloin kun jotain tarvitaan, mikä ei välttämättä ole jouluna. PERJANTAI 6.12.2024 TÄNÄÄN AURINKO: nousee 10.02, laskee 14.24 NIMET: Niko, Niilo, Niklas, Niki, Niila, Nikolas, Nikolai MIETE: Älä menetä toivorikkauttas millän taval. Lahjat ostetaan äidille, lapsille ja lapsenlapsille. Tunsin Sinut kotiseutuihmisenä ja sen vuoksi sain olla valitsemassa Sinua Pyhäjoen Pauha-Matiksi vuonna 2013. (45%) En osaa sanoa. Kyllä selviän. PÄÄTOIMITTAJA NINA TUOMIKOSKI A jattelin kunnioittaa Sinua vielä tällä kirjeellä, kun viestejä elämäsi aikanakin tapasimme toisillemme kirjoittaa
Nyt tarvitaan tulevaisuususkoa ja parempaa tavallista arkea, ei vastuutonta kaupustelua, kalliimpaa vettä ja surkeampia lentokenttiä sekä junaraiteita. Kunnallinen vesihuolto sekä muut luonnolliset monopolit on pidettävä kansallisissa käsissä. OLGA OINAS-PANUMA kansanedustaja (kesk) MIELIPIDE Oletko joskus kuullut jonkun iloitsevan, että ”Onpa halapaa sähkönsiirtoa”. Raahessa nyt tällainen mahdollisuus ja vielä sen pohjalta mainettakin, miksi yrittää väheksyä hyvää saavutusta. Kun antaa tärveltyä odottaa lopuksi purku, joka maksaa paljon. Parhaita asioita Raahessa on vanha kaupunki, yksisuuntaiset kadut, meren ja metsän läheisyys. Hybridityöllä on kiistämättä etunsa ja työntekijät arvostavat joustavuutta valita työympäristö, joka parhaiten tukee heidän työn tekemisen tarpeitaan. On hölynpölyä väittää, että minkäänlaista myyntiä ei valmistella, kun lakiesitykset myyntiä helpottamaan putkahtavat pian jo valmisteluputkesta. Mitenkäs tämä työajalla toimiva liikuntamahdollisuus toimii opettajilla. Etänä viestintä on suppeampaa ja se kapeutuu pienemälle porukalle. Ei ole mistään kotoisin, että kunnat voivat pian myydä melkein puolet vesistään kasvottomille sijoittajille vaikkapa Kiinaan tai Arabiemiraatteihin. Keskusta vaatii lakia, joka takaa kunnallisen vesihuollon säilymisen kansallisissa käsissä eikä päästä kansainvälisiä sijoittajia rahastamaan suomalaisia koteja. JOULUKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Uskalla siis johtaa ja pyytää porukka yhteen. Kukaan sijoittaja ei osta kansallisomaisuuttamme hyvää hyvyyttään, vaan kyse on aina rahasta ja tienaamista. Luottamus ja psykologinen turvallisuus tukevat ongelmien ratkaisua, kun uskalletaan kysyä, oppia yhdessä, luopua vanKESKUSTELE 3 PERJANTAINA 6. Olemme siirtymässä yhä enemmän tietotyöstä ajatustyöhön ja tätä muutosta vauhdittavat generatiiviset tekoälysovellukset. Sen seurauksena tulevaisuudessa pitää leikata, verottaa tai velkaantua. Saman verran se ylläpitotyötä ja rahaa vaatii samankokoinen talo samoista materiaaleista oli se nyt keskustan alueella tai vaikkapa Varvissa. Suomi ja suomalaisten kansallisomaisuus kuuluu suomalaisten käsiin, ei pohatoille kaukomaille. Työyhteisön arvostuksen kokemus lisää halua auttaa ja ponnistella yhteisten tavoitteiden eteen. Kirsikkana kakun päälle hallitus on valmistellut vesihuoltoa käsittelevän lain, jossa jopa 49,9 prosenttia vesiyhtiöistä voidaan myydä sijoittajille kuntien alkaa aina näkyä myös kunnossapidossa ja hinnoissa. Kun tiimissä ymmärretään, miksi paikallaoloa tarvitaan, se hyväksytään. Arvontasäännöt: Raahenseutu.fi/kumppaniedut Voit voittaa kylpyläloman kahdelle! Hyvä, paha etätyö ta ja siksi ne pitää pystyä sovittamaan yhteen. Pelkkä etätyö tuppaa tylsistyttämään. Tämmöisen vastuuttoman kaupustelun sijaan hallitus voisi käyttää aikaansa vaikka sen eteen, että pääsisi työllisyystavoitteeseensa ja saisi yritykset pysymään pystyssä. Kohtaamiset työpaikalla tuovat energiaa. Etenkin, jos niistä saaduilla pikavoitoilla rahoitetaan kyseenalaisia asioita kuten vaikkapa kannattamatonta Turun tunnin junaa tai väliaikaisia lisätukia yksityiselle terveysbisnekselle. Samalla meillä on päällä 2000-luvun isoin konkurssiaalto. TILAAJA OSALLISTU JOULUARVOTAAN! Palkintona lahjakortteja ja kylpyläloma kahdelle, sisältäen majoituksen, aamiaisen ja kylpylän käytön. MERVI HOLSTER-HEMMI Oulun kauppakamarin koulutusja työvoimavaliokunnan puheenjohtaja MIELIPIDE Covid-pandemian jälkeistä aikaa on nyt eletty kolmatta vuotta ja näyttää siltä, että hybridityö on tullut jäädäkseen. Jos omaisuutta myydään, se pitää sijoittaa järkevästi. Opettajilla ei taida olla työaikaa. Tasa-arvo ei toteudu kaupungin henkilöstöllä, kun opettajilla ei ole mahdollisuutta liikkua työaikana kuten muilla työntekijöillä. Siis on ymmärrettävää, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän liikuntaan työajalla, tosin aina työntekijä itse voi asian käydä läpi työpaikalla, eli selvittää vielä sitä mahdollisuutta. Tuottavuuden kasvu Suohasta ja kokeilla uutta. Tulot vähenevät pysyvästi, kun tuottavaa omaisuutta myydään. Esimerkkejä hoitamattomista kiinteistöistä on vanhassa Raahessa paljon nähtävissä niin kaupungin kuin yksityistenkin omistamissa kiinteistöissä. Vesiasioissa pitäisi olla tarkempi. Postista ja kaasuhuollosta vastaavan Gasumin valtionomistuksia voitaisiin laskea 33,4 prosenttiin. Pian omistuspohjan muuttuminen VERKOSTA Eipä pääse ei tuntia hikkoilemaan kaikilla Raahen työpaikoilla. Hyvästä asiasta saa aikaan kuitenkin narinaa, kommentit sen tuovat esille. Eri toimintamalleja kannattaa rohkeasti kokeilla, säännöllisesti arvioida ja muuttaa tarvittaessa. Työstä se hiki pitää tulla eikä työajalla palloilusta. Rahaa ja vaivaa ei uppoa enempää kuin uudisalueilla, jos kunnostaa ja huoltaa säännöllisesti muutaman vuoden välein. En minäkään, ainakaan surullisen kuuluisien Caruna-kauppojen jälkeen. Ei puutalon kunnossapito mitään rakettitiedettä ole jos kiinteistön ei anna rapistua vaan huolehtii kunnossapidosta säännöllisesti. Yrityksissä on kuitenkin havahduttu siihen, että työpaikoilla ollaan toivottua vähemmän ja etätyön pelisääntöjä on alettu selkeyttämään ja myös kiristämään. Juurikin näin. Kun lisäksi on selkeä ymmärrys omista ja tiimin tavoitteista, ja niitä mitataan, työn tekemisen mielekkyys kasvaa. Paras tulos saavutetaan, kun tiimi yhdessä sopii heille parhaan toimintamallin ja sitoutuu siihen. Nuoren tai uuden työtekijän oppinen työssä on etätöissä hitaampaa, verkostojen luominen ja työyhteisön sisälle pääseminen hankalampaa. Osaaminen ja työhyvinvointi ovat kasvun merkittävät tekijät. Vuosittain meiltä jää tämän takia kymmeniä miljoonia euroja verotuloja saamatta. Valtio ei läheskään aina ole tehokkain taloudellinen toimija, mutta tärkeän infrastruktuurin, kuten lentokenttien ja juna-asemien, tiestön ja veden, pitää pysyä valtion omaisuutena. Tämä tapahtuu parhaiten vuorovaikutuksessa, työyhteisön verkostoja hyödyntäen. Viimeisimmät tutkimukset Suomesta ja maailmalta kertovat, että työhyvinvoinnin parantuminen on pysähtynyt. Tavoite on 100 tuhatta uutta työllistä, mutta nyt töissä on 50 tuhatta vähemmän kuin hallituksen aloittaessa. Myös kaivoksista ja uusiutuvasta energiasta soisi päätyvän yhä enemmän kansallisiin käsiin. Valtio menetti tuotot, sähkölaskut nousivat pilviin ja sijoittajat voittivat. Työyhteisössä se tarkoittaa, että ajattelulle tulisi jäädä riittävästi aikaa ja toisaalta tietoa pitäisi ymmärtää, yhdistää, rikastuttaa ja soveltaa niin, että ideat muuttuvat uusiksi innovaatioiksi ja myytäviksi tuotteiksi. Vaatiminen on välittämistä. Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitus on linjannut, että esimerkiksi lentokenttiämme omistavan Finavian sekä valtion junayhtiö VR:n osakkeista voidaan myydä peräti 49,9 prosenttia. Kriittisesti tärkeän omaisuuden myyntiaikeet ovat kammottavia. Virheistä kannattaa oppia. Voit osallistua arvontaan vaikka joka päivä jouluun saakka Raahen Seutu -sovelluksessa tai raahenseutu.fi/kumppaniedut. Myynnille pitää olla vedenpitävät taloudelliset ja yhteiskunnalliset perustelut. Tieto on kaikkien saatavilla ja sitä on paljon. Ovatko lapset omin päin. Orpon hallitukselta tällaisia perusteluita ei ole kuulunut. On vaan virka ja työt hoidetaan miten vaan saa järjestettyä. Kyse on kuitenkin myös organisaation tarpeismessa on ollut heikkoa jo pitkään. Teemme töitä, jotta hallitus tulisi järkiinsä ja lopettaisi kansallisomaisuuden myymisen suunnittekassojen vahvistamiseksi. Ei näitä vanhoja puukaupunkialueita enää monta Suomessa ole ja rahaa ja vaivaa näihin uppoaa kun kunnossa yrittää pitää. Oikeistohallitus, näpit irti suomalaisten kansallisomaisuudesta! lun. Kataisen hallituksen Carunakaupassa valtion sähköverkot myytiin sijoittajille. Kun omaisuus kerran myydään, sitä on lähes mahdotonta saada takaisin kansallisiin käsiin. Mielenterveyden haasteet ovat nousseet ykköspaikalle sairauspoissaolotilastoissa erityisesti nuorten työntekijöiden kohdalla
Kun Fennovoima 2010-luvulla selvitti alueen soveltuvuutta ydinjätteen loppusijoituspaikaksi, puhuttiin DeepGEO kiinnostui Pyhäjoesta Yhtiön visiona on ydinjäteluola Sydännevalle, ja sen tuloilla ydinreaktori Hanhikivelle. Raahen Seudussa kerrottiin Raahen kaupungin viikkoliikunnasta ja ehdokkuudesta Urheilugaalasta. Partasen mukaan yhtiön bisnesideaan kuuluu investoida ydinjätehuoltotoiminnan tuottoja takaisin sekä asiakasettä kumppanimaihin ja seuduille, missä yhtiö toimii. Pyhäjoen tekninen lautakunta päätti, että purku-urakan tekijäksi valitaan Tapani Saari Oy. Tarjouksen jätti kaksi toimijaa. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 6. Nykyinen kunnantalo puretaan, jotta uusi rakennus voidaan rakentaa. · Sydänneva Pyhäjoella kiinnostaa jälleen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituspaikkana. Yrityksen jättämä urakkahinta on 96 ?587 euroa. Pyhäjoen kunta kilpailutti purku-urakan. Tapani Saari Oy purkaa Pyhäjoen kunnantalon Pyhäjoelle rakennetaan uusi kunnantalo, joka rakennetaan nykyisen kunnantalon paikalle. Syyskuussa Raahen kaupunki joutui keskeyttämään katujen ja hulevesiviemäreiden rakennussuunnittelun ja liikennesuunnittelun puitejärjestelyä koskevan tarjouskilpailun. Kunnantalon työntekijät siirtyivät hankkeen ajaksi Green Energy Towerin tiloihin Ollinmäelle. Kokonaisuus tullaan kilpailuttamaan myöhemmin uudelleen, hän toteaa päätöksessään. Loppusijoitettava käytetty ydinpolttoaine tuotaisiin Pyhäjoelle Suomen ulkopuolelta, missä sitä arvioidaan olevan ydinvoimalaitoksissa ja välivarastoissa maailmanlaajuisesti jo yli 450 ?000 tonnia. Tarjouksen jätti 12 yritystä. Sydänneva sijaitsee Pyhäjoen kunnan eteläosassa. – ?Jos otetaan hypoteettinen oletus, että loppusijoitushanke toteutuisi ja saadaan rahavirtoja tulemaan, niin totta kai siinä vaiheessa Hanhikiven saitti kiinnostaa, jos se on vielä vapaana ja näyttää taloudellisesti järkevältä, Rauli ParJälleen yksi kilpailutus epäonnistui Raahen kaupunki on keskeyttänyt kilpailutuksen irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien tilapäisen hoidon järjestämisestä. Yrityksen jättämä urakkatarjous oli tarjouksista halvin. Fennovoima kartoitti aluetta vajaa kymmenen vuotta sitten, ja nyt DeepGEO Finland Oy on aloittanut pyhäjokisten kanssa keskustelun ydinjäteluolan rakentamisesta Sydännevalle. Tarkennus Keskiviikon 4.12. Henkilöstöja työsuojelupäällikkö Seppo Sarlin haluaa tarkentaa, ettei viikkoliikuntatunti saa kuitenkaan kerryttää ylityötä, eli sen pitää tapahtua säännöllisen työajan puitteissa. – ?Todetaan kilpailutus epäonnistuneeksi ja keskeytetään hankintamenettely. Tuotto aiotaan suunnata uusiin reaktoriinvestointeihin. – ?Materiaalia on tuolla jäähtyneenä ja valmiina maailmalla aika isoja määriä, sen takia meillä on aikataulu mahdollisimman ripeä. Urakkahinta on arvonlisäveroton hinta. JOULUKUUTA 2024 ·. PIENEN mutkan kautta DeepGEO voisi olla kiinnostunut Pyhäjoella myös Hanhikiven ydinvoimalaitosalueesta. Kaupunki pyysi tarjouksia irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien tilapäisen hoidon järjestämisestä Raahen alueella vuosiksi 2025–2027 mahdollisella kahden vuoden optiolla. DeepGEO Finland Oy:n toimitusjohtaja Rauli Partanen sanoo yhtiön optimistisena tavoitteena olevan, että sillä olisi loppusijoitusluola Suomessa toiminnassa jo ensi vuosikymmenellä, 2030-luvulla. Syynä oli epäonnistunut ja tulkinnanvarainen tarjouspyyntö. Keskeyttämispäätöksessä todetaan, että oikeuskäytännön mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä ei ole pidetty julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun tarjouskilpailun keskeyttäminen perustui todellisiin syihin. Päätöksen keskeyttämisestä on tehnyt tekninen johtaja Jarkko Vimpari. Pyhäjoen luolan vetoisuus voisi DeepGEOn arvion mukaan olla 60 ?000 tonnin suuruusluokkaa. Hyväksyttäväksi syyksi on katsottu muun muassa se, että tarjouspyyntö on osoittautunut epäonnistuneeksi tai tulkinnanvaraiseksi, eivätkä saapuneet tarjoukset näin ollen ole vertailukelpoisia keskenään
– ?Yksi tietysti riittää ja kolme alkaa jo käydä työlääksi. Sanotaan näin, että Pyhäjoki on tällä hetkellä kiinnostavin. – ?Nyt keskustelu menee seuraavalle tasolle kun aletaan puhua siitä, että materiaalia alettaisiin tuomaan jostain muusta maasta. Oulun työllisyysalueen lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla ovat Raahen ja Ylivieska-Kalajoki-Nivala työllisyysalueet. Loput paikat tulevat kuntakokeilusta, eli he tekevät samaa työtä kuin tähänkin saakka. DEEPGEO on yhdysvaltalainen yritys, joka kehittää monikansallisia loppusijoituspaikkoja käytetylle ydinpolttoaineelle Afrikassa, Kanadassa ja Suomessa. Hän arvioi, että uudistuksen ansiosta tuskin pystytään parantamaan merkittävästi työttömyyttä ainakaan aluksi siitä syystä, että se näyttää edelleen pahenevan, eikä talous ole nopeasti kääntymässä parempaan. Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta keskusteltiin Pyhäjoella silloinkin, kun Fennovoima kartoitti Sydännevaa samaan tarkoitukseen. Partasen tulkinnan mukaan vastaanotto oli pääosin myönteistä ja uteliasta. Uudistuksessa paikallispalvelut järjestetään uudella konseptilla. Rauli Partanen DeepGEO Finland Oy:n toimitusjohtaja "Tämä on herkkä aihe jos joku, ja aiheuttaa ihmisillä voimakkaitakin reaktioita. Luukkanen myöntää, että valtion lupausten mukainen kustannusneutraalius ei tule toteutumaan. ANTTI ERVASTI PUHEENAIHEET 5 PERJANTAINA 6. Raahen työllisyysalueeseen kuuluu 11 kuntaa: Raahen lisäksi Haapajärven, Haapaveden, Kärsämäen, Oulaisten, Pyhäjoen, Pyhännän, Pyhäjärven, Reisjärven, Siikajoen ja Siikalatvan kunnat. – ?Meillä DeepGEOssa tarvitaan näkymä siihen lakimuutokseen. VESA JOENSUU noin 13 neliökilometrin laajuisesta tutkimusalueesta. – ?Varmaan helpoin rooli olisi olla projektikehittäjä ja -rahoittaja. Rauli Partanen perusti Suomen tytäryhtiön kesäkuussa ja etsii nyt 1–3 kohdetTIMO MYLLYKOSKI VESA JOENSUU Raahen työllisyysalueen johtaja Ville Luukkanen pelkää, että työttömyys kasvaa edelleen, kun talous ei parane vähään aikaan. · Yhtiön mukaan monikansallinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitos muun muassa alentaa hävittämisen kokonaiskustannuksia, vähentää ympäristövaikutuksia ja auttaa mahdollistamaan pienten modulaaristen reaktorien ja kehittyneiden ydinteknologioiden kehittämisen. Työllisyysalueuudistus tuo palvelupisteet kuntiin Pohjois-Pohjanmaalla aloittaa vuoden vaihteessa kolme suurta kuntavetoista työllisyysaluetta. Emme voi olettaa, että suhtautuminen on mitenkään sama, mutta lopun kaiken itse toiminta on täsmälleen samanlaista, vain vähän isommassa mittakaavassa ja kannattavammin tehtynä. Luukkasen mukaan koko vahvuuteen ei tulla aluksi pääsemään, koska siirtymävaiheessa valtiolta työllisyysalueen eli kunnan leipiin tapahtuu eläkkeelle siirtymisiä. – ?DeepGEOn tarkoitus on siis järjestää ja myydä loppusijoituspalveluita kansainvälisesti useammassakin paikassa, ja pyhäjokisten kanssa tästä on haluttu alkaa keskustelemaan ja viemään heille intanen sanoo. JOULUKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Saman verran on alueelle nousemassa palvelupisteitä. Sen takia näitä keskustelutilaisuuksia minun mielestä pitää järjestää." ta, joiden kanssa aloittaa keskustelut ydinjäteluolan toteuttamisesta. YDINENERGIALAKI Suomessa ei tällä hetkellä salli käytetyn ydinpolttoaineen tuontia ja vientiä. Uudistuksen jälkeen asiakasta pitäisi päästä lähemmäksi ja palvella aikaisempaa intensiivisemmin sekä henkilökohtaisemmin. DeepGEO ei välttämättä halua itse omistaa ja operoida ydinvoimaloita, mutta Partasen mukaan mahdotonta sekään ei ole. – ?Näitä kolmea lukuun ottamatta palvelupisteet tulevat olemaan sellaisia, joissa otetaan ajanvarauksella vastaan. Se, että joka kunnassa on oma palvelupiste, on selvä muutos aikaisempaan. Virkailija on saatava oikeaan aikaan ja paikkaan kaikissa kunnissa, Luukkanen määrittelee. Partanen muistuttaa, että silloin loppusijoituspaikkaa etsittiin vain Hanhikiven omalle käytetylle polttoaineelle. – ?Sellaista, että kyllä tätä kannattaa ainakin tutkia ja keskustella tästä, hän toteaa. MIKÄ ON DEEPGEO. Tarkoitus on tuoda uuteen hankkeeseen se hankalin ensimmäinen miljardi rahoitusta, jonka jälkeen jatkorahoituksen saaminen yleensä helpottuu. Pohjois-Pohjanmaalla muutos näyttää merkitsevän ainakin sitä, että kuntakohtaisten paikallisten palvelupisteiden määrä nousisi nykyisestä merkittävästi. · Hallituksen puheenjohtajana on maaliskuusta 2019 alkaen toiminut yhdysvaltalainen Jesse Stevens · Aluestrategiaan kuuluvat tällä hetkellä Pohjois-Amerikka (Labrador, Kanada), Eurooppa (Suomi) ja Afrikka (Ghana ja Somalimaa). Koillismaan kunnat Taivalkoski ja Kuusamo kuuluvat Kainuu-Koillismaa-työllisyysalueeseen. Rauli Partasen mukaan uusi laki tulee voimaan vuoden 2027 tai viimeistään vuoden 2028 alusta, mutta voi tulla jo tämän hallituskauden aikanakin. Yhtiö järjesti keskiviikkona eduskunnan Kansalaisinfossa seminaarin otsikolla Ydinjätteen loppusijoitus – ?Suomen tilaisuus kestävään kasvuun. Siinä vaiheessa voisimme sitten alkaa enemmän tosissaan selvittämään asioita ja käynnistämään mahdollisesti yva-juttuja ja muita. Se tarkoittaa, että töitä täytyy tehdä vastaavasti tehokkaammin. Hänen mukaansa palvelupisteitä ei tule verrata nykyisiin tetoimistojen asiointipisteisiin eikä yli kymmenen vuoden takaisiin työvoimatoimistoihin. – ?Aluksi valtiolta siirtyy meille 48 virkaa. foa, että miltä se kuulostaisi, mitä siihen liittyy ja minkälaisia kysymyksiä heillä aiheeseen liittyen on, kertoo Partanen. Se tarkoittanee työttömien työnhakijoiden määrän kasvua ja työllisyysalueen palvelun tarpeen lisääntymistä. Suurin odotus on, että nyt saadaan kunnalliset ja seutukunnalliset työvoimapalvelut niin lähelle elinvoimatoimijoita kuin mahdollista. Raahen työllisyysalueen henkilöstömääräksi muotoutuu aluksi noin 60. Nykyisin kunnissa on eri tasoisesti paikallisia palvelupisteitä: joissakin ei ole lainkaan, toisissa erilaisia. Pelkästään fyysisen verkon pystyttäminen on iso homma, sanoo työllisyysalueen johtaja Ville Luukkanen. Meneillään on kuitenkin lain kokonaisuudistus, jonka ensimmäinen luonnos on lähdössä kommenttikierrokselle tulevana keväänä. – ?Kaikki muutokset ovat riskejä, ja tähän muutokseen on ladattu isot odotukset. Niistä kolme on vankempia tukikohtia, Raahessa, Oulaisissa ja Haapajärvellä. PYHÄJOEN kunnalle yhtiö on jo toimintaansa käynyt esittelemässä. – ?Te-toimistojen aika isot, jossain määrin ylätason rakenteet puretaan. · Yhdysvaltalainen yritys, joka kotisivujensa mukaan on ainoa yritys, joka pyrkii perustamaan kaupallisia monikansallisia syvägeologisia loppusijoituksia käytetylle ydinpolttoaineelle. Vuoden vaihteessa astuu voimaan suuri työvoimaja elinkeinouudistus, jossa työllisyysasiat siirtyvät valtion te-toimistoilta kuntien vetämiin työllisyysalueisiin. Tulevana tiistaina yhtiö järjestää samasta aiheesta infoja keskustelutilaisuuden Pyhäjoella. Se tietää entistä enemmän töitä te-uudistuksen toteuduttua. Nettoresurssit uudistuksessa ovat 10–15 prosenttia luvattua pienemmät. Ei välttämättä odoteta, että se on satavarmasti voimassa, mutta ainakin niin, että muutos todennäköisesti tulee
Kanta on valtakunnallinen sähköinen palvelu, johon tallennetaan kansalaisten sosiaalija terveydenhuollon tiedot. Saloisten ja Vihannin koulut sekä illalla Friemanin talo. RAAHEN nuorisovaltuusto koostuu kahdestatoista raahelaisesta 14–25 -vuotiaasta nuoresta. Kuittaamisen jälkeen tietojen käyttöön voi antaa joko luovutusluvan tai asettaa tietojen luovutusmoituksen voi myös hyväksyä vastaanottokäynnin yhteydessä. Viimeisenä äänestyspäivänä torstaina äänestettiin ammattikoululla Tervahovinkadulla. 15-vuotiaan Malkamäen mielestä nuorten kannattaa äänestää nuorisovaltuustovaaleissa jo pelkästään kokemuksen takia. – ?Saa äänestämiskokemusta, koska sitten kun on täyttänyt 18 vuotta, pitää äänestää muissa vaaleissa, hän sanoo. JOULUKUUTA 2024 ·. Äänestys alkoi tiistaina Pattasten ja Merikadun kouluilla, Raahen lukiolla ja Lybeckerillä. Potilastietojen luovutusta koskevat muutokset tulevat voimaan 1. joulukuuta Friemanin talolla pidettävissä vaalivalvojaisissa. joulukuuta, jolloin myös Pohteen päivitetty potilastietojärjestelmä otetaan käyttöön. Kuittauksen antamisen jälkeen asiakas voi myös vaikuttaa kieltoja Omakannassa tai terveydenhuollossa vastaanotolla. Palvelussa kansalaiset voivat myös itse tarkastella omia tietojaan, sekä muun muassa uusia reseptejä. Kanta-informointi on eri asia kuin tietojen luovutuslupa. Malkamäen mielestä toinen hyvä syy äänestää on mahdollisuus vaikuttaa raahelaisia nuoria koskeviin asioihin. Siksi Ida Tiittasen mielestä onkin hienoa, että äänestyspaikkoja on päästy tuomaan yläkouluille. Keskiviikkona äänestyspaikkana oli TIMO MYLLYKOSKI Pohde pyytää kuittaamaan Kantainformoinnin Omakannasta Kanta-informoinnin voimassaolo kannattaa tarkistaa kuun vaihteen jälkeen, Pohde tiedottaa. Nuorisovaltuustovaaleissa äänioikeus on kaikilla raahelaisilla 13–25 -vuotiailla nuorilla. Informoinnin kuittaamisen jälkeen kuntalaisen on siis mahdollista antaa erikseen lupa potilastietojen siirtymiseen myös hyvinvointialueiden välillä. Kantainformointi on ilmoitus siitä, kuinka asiakkaan potilastietoja käytetään. Viidestä täytettävänä olevasta valtuustopaikasta kisaa käy 13 ehdokasta. MILENA SOPANEN 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu PERJANTAINA 6. siihen, mitä tietoja eri toimijoille luovutetaan. Kuntalaiset ovat voineet käydä kuittaamassa informoinnin jo aikaisemmin, mutta Pohde kehottaa kuun vaihteen jälkeen käymään vielä tarkistamassa, että Kanta-informointi on kunnossa. – ?Se vaikuttaa tosi paljon äänestysprosenttiin, nuoriso-ohjaaja sanoo. – ?Sitä kautta, että kenet haluaa nuorisovaltuustoon vaikuttamaan niihin asioihin. Kun kuntalaiset tekevät informoinnin itse, säästetään terveydenhuollon vastaanotolla aikaa. Käytännössä suurin osa ehdokkaista ja valtuustoon valituista on alle kaksikymppisiä. Asiakastietolakiin tuli voimaan muutos vuoden 2024 alussa. Luovutuskielto ei kuitenkaan voi koskea reseptitietoja. VESA JOENSUU Saloisten koulun yhdeksäsluokkalainen Henna Malkamäki on ensimmäisen kauden nuorisovaltuutettu Raahessa. Hän oli järjestämässä omalla koulullaan äänestystä keskiviikkona. Raahen nuorisovaltuustoon äänestetään uusia kasvoja Vaalitulos julkistetaan viikon kuluttua Friemanin talon vaalivalvojaisissa · – ?Mukavaa on ollut, on kiva vaikuttaa asioihin, hän toteaa. Henna Malkamäen ensimmäinen kausi alkaa siis olla puolivälissä. ENSIMMÄISEN kauden nuorisovaltuutettu Henna Malkamäki oli nuoriso-ohjaaja Ida Tiittasen kanssa pitämässä äänestyspaikkaa Saloisten koululla. Nuorisovaltuutetun kausi kestää kaksi vuotta. Raahessa on viime päivinä äänestetty uusia jäseniä kaupungin nuorisovaltuustoon. Vaalien tulos selviää ensi viikolla, torstaina 12. IlPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehottaa kuntalaisia tarkistamaan marras-joulukuun vaihteen jälkeen, että Omakanta -palvelussa on kuitattuna Kanta-informointi. He ovat Riina Hanhisuanto, Ilona Kolodyck, Venla Törmälä, Hertta Syrjäpalo, Aino Lehtosalo, Deena Käräjäoja, Väinö Knuutti, Iina Leppälä, Veranda Ejupi, Kirby Määttä, Miroslava Rolnik, Helinä Palosaari ja Miro Rantala. Lisäksi on mahdollista hyväksyä tietojen siirtyminen myös yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden välillä
Markkinoilla on perinteisempien varoittimien lisäksi etätarkkailtavia laitteita, jotka lähettävät hälytyksen suoraan huoltoon vikaantumisesta. Mittavassa hankkeessa mukana Oulun Yliopisto, Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus (Syke) sekä Luonnonvarakeskus (Luke). JOULUKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Pohde ottaa käyttöön yhteiset periaatteet lapsiperheiden kotipalvelujen palvelusetelille helmikuussa 2025, kertoo Pohde tiedotteessa. Alueellisten päästöjen seuraamisen kehittämiseksi alkoi kesällä VISIO-hanke, jonka tavoitteena on saada tietoa siitä, kuinka Pohjois-Pohjanmaan kasvihuonekaasupäästöjä voisi vähentää ja vesistöjen tilaa parantaa. Myös näyttely on avoinna tapahtumapäivänä, RAAHEN SEUTU Palovaroittimet taloyhtiöiden vastuulle pian loyhtiöllä on hyvä olla tietyin väliajoin tarkastus, että palovaroitin toimii ja on asennettuna. Turvemaita on paljon PohjoisSuomessa, joten alueella oleva tutkimus on tärkeää, tähdentää Liimatainen. tammikuuta vuonna 2026. Sadon laatu ei saa vaarantua. Rintamon mukaan tämä usein unohtuu. Töitä kävi seuraamassa myös tutkija Maarit Liimatainen. Tuki on määräaikaista. Ilmastopäästöjä ryhdytään todentamaan entistä tarkemmin Pohjois-Pohjanmaalla. Turvepellot ja suometsien maaperä ovat merkittävä kasvihuonekaasujen päästölähde. Hankkeessa mitataan kasvihuonekaasuja, jokien vedenlaatua, rannikkoalueiden vesistöjä ja muuttuvan maankäytön vaikutuksia turvemailla. Pohde järjestää palveluntuottajaksi haluaville yrityksille tammikuussa infotilaisuuden, jossa kerrotaan palvelusetelin käyttöönotosta, palveluseteliyrittäjäksi hakeutumisesta sekä uuden sääntökirjan sisällöstä. Näyttely vie Pyhäjoen sota-ajan historiaan kotirintamalla ja rintaman tapahtumiin. Tapahtumassa on mukana myös suomenhevonen rekivarusteineen. Oulun Yliopiston tiedotteen mukaan Pohjois-Pohjanmaa sopii tarkan seurantajärjestelmän edelläkävijäksi, koska maakunnassa on Suomessa eniten turvemaata, -peltoja ja -metsiä. Näyttelyn avaa maanantaina sivistysjohtaja Elina Vehkala. Näyttelyyn liittyy myös erikoistapahtuma, joka järjestetään lauantaina 14. Käytännössä se tarkoittaa selvitysten läpikäyntiä esimerkiksi sovitulta palveluntarjoajalta. Kotipalvelun tavoitteena on tukea perheitä arjen haasteissa. Kysymyksiä on tullut muun muassa siitä, miten usein taloyhtiön pitää tarkastaa varoittimien toiminta ja onko etävalvonta riittäväksi katsottavaa valvontaa. Pyhäjokiset sodassa ja kotirintamalla -sotahistorianäyttely avautuu ensi maanantaina Pyhäjoen kirjastossa. RINTAMO SANOO, että taloyhtiöllä on valvontavelvollisuus varoittimien asennusten, huollon, kunnossapidon ja vikailmoituksiin reagoimisen toteutuksen valvonnan osalta. TAINA VIROLAINEN Lapsiperheiden kotipalvelujen palvelusetelin käyttö tulee mahdolliseksi koko Pohteen alueella. Aiemmin mahdollisuus palvelusetelin käyttöön on ollut Oulun ja entisten PeruspalveluSotahistorianäyttely Pyhäjoen kirjastossa Pyhäjoen kunnasta kerrotaan. Sen tekninen haaste, kuten monesti viljelijöillä on, on se, että yksi kulma pellosta on erilaista kuin toinen. ALTAKASTELUPELLON avulla Ruukissa tutkitaan, kuinka turvepellon KIRSI JUNTTILA Siikajokilaakso PUHEENAIHEET 7 PERJANTAINA 6. Isännöintiliiton tietojen mukaan paljon keskustelua on herättänyt taloyhtiön valvontavelvollisuus palovaroittimista. – ?Joissain malleissa on myös mahdollista seurata, onko palovaroitinta siirretty kiinnityksen jälkeen. Palvelusetelillä katetaan osa palvelun hinnasta, jonka määrittelee palvelua tuottava yrittäjä. Lapsiperheen omavastuuosuus muodostuu palvelusetelin arvon ja palvelun hinnan erotuksesta. Vastaavaa hanketta ei Suomessa ole muualla aloitettu. Palvelusetelin arvoa on mahdollista korottaa erillisellä hakemuksella. – ?Ruukissa tutkimuksessa on ohutturpeinen pelto. Seurantaa tehdään monella jokialueella; mukana ovat Siikajoki, Kiiminkijoki, Kuivajoki ja Oulankajoki. Sen vuoksi Ruukin tutkimusaseman tutkimusinfraa kehitetään ja asemalle hankitaan uusia, ajanmukaisia laitteita 370 ?000 eurolla. LUKEN ROOLI VISIO-hankkeessa on kasvihuonekaasupäästöjen ja vesistökuormituksen seuraaminen. kastelu vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöihin: ovatko ne pienemmät, jos peltoa pystytään viljelemään märempänä. Miten silloin kastelee, että voi taata laadukkaan sadon. Taloyhtiöiden kannattaa Isännöintiliiton lakiasiantuntijan Sara Rintamon mukaan lähteä muutokseen mieluummin ajoissa kuin viime tipassa. Nykyisten sääntökirjojen voimassaolo päättyy tammikuun lopussa. VESA JOENSUU Kesällä 2023 Ruukin tutkimusasemalle rakennettiin uutta infraa vesistökuormituksen tutkimukseen. – ?Ohjeet tulee olla ainakin suomeksi ja ruotsiksi ja mielellään myös englanniksi. Ruukin tutkimusasema saa hankkeen puitteissa uutta tutkimusinfraa. Omavastuuosuus ei kerrytä asiakasmaksujen maksukattoa. Tarkastus olisi hänen mukaansa hyvä tehdä vähintään vuosittain. Ei ole ollenkaan huono idea antaa kuvalliset ohjeet varoittimen käytöstä ja hoidosta. ?Ruukissa on kaasumittaukset luonnontilaisella suolla, turvemetsässä ja hylätyllä turvepellolla, tutkija Maarit Liimatainen Lukelta sanoo. Taloyhtiöiden kannattaa Rintamon mukaan ohjeistaa asukkaita heidän velvollisuuksistaan ja esimerkiksi siitä, että palovaroitinta ei saa irrottaa, jos se toimii. Lapsiperheiden palveluseteli otetaan käyttöön koko Pohteen alueella kuntayhtymän Kallion, Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän alueilla. Hankkeen puitteissa uusinta mittaustekniikkaa nousee maakunnan maaja rannikkoalueille, kuten jokiin, mereen, pelloille ja soille. Rahoittajina ovat edellisten lisäksi Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto ja Oulun innovaatioallianssi. Lapsiperheiden kotipalvelu tarkoittaa arjen tukea esimerkiksi asumiseen, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin sekä toimintakyvyn ylläpitämiseen liittyvissä asioissa. Vuodesta 2023 lähtien tutkimusasemalla on mitattu myös kivennäispeltojen kasvihuonekaasupäästöjä. Asukkaan tulee muutoksesta huolimatta testata omien palovaroittimien toiminta säännöllisesti ja vikatapauksissa ilmoittaa niistä heti taloyhtiölle. Sitä tietoa tarvitaan erityisen paljon tällä hetkellä, Liimatainen toteaa. Näyttely tarjoaa monipuolisen katsauksen sota-ajan elämää esittelemällä puhdetöitä, valokuvia, kirjeitä ja kortteja, sota-ajan lehtiä, henkilöhaastatteluja sekä henkilöja Lotta-historiaa esineiden, kertomusten ja valokuvien kautta. Asuntojen palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden vastuulle viimeistään 1. – ?Laki ei ota suoraan kantaa siihen, kuinka usein taloyhtiön on käytävä tarkastamassa palovaroitinten toiminta, mutta taNIINA NIEMELÄ Uusi hanke tuo Ruukin tutkimusasemalle lisää resursseja Turvemaiden ilmastopäästöjen ja muiden ympäristövaikutusten tutkimus jatkuu VISIOhankkeessa. – Hankkeen kautta pystytään jatkamaan mittauksia Ruukissa ja saadaan mukaan sekä turveettä kivennäispellot. Palvelusetelin arvo on 30 euroa tunnilta riippumatta asiakkaan tuloista. Käyttöön tulee muun muassa maaperän kaasumittaukseen automaattikammiot, kannettava kaasuanalysaattori sekä drooni, jolla seurataan kasvillisuuden kehittymistä ennallistettavalla suolla Oulussa. Tarjolla on kenttäkeittiössä valmistettua hernekeittoa, ja ruokailutilana toimii puolijoukkueteltta. Taustalla on kuluvan vuoden alussa voimaan tullut pelastuslain uudistus, joka tuo varoittimet taloyhtiön vastuulle kahden vuoden siirtymäajalla. joulukuuta. Ruukissa on vuodesta 2019 lähtien mitattu turvepellon kasvihuonekaasupäästöjä eri viljelymenetelmillä. – ?Kirjaston piha-alueella järjestetään sota-ajan muistikuviin vievä ulkotapahtuma. Lapsiperheiden kotipalvelut tuotetaan Pohteen omana tuotantona, ostopalveluina tai palvelusetelipalveluna. – ?Päätöksiä tehtäessä voidaan asioita perustella, kun on tutkimusta ja mittaustuloksia alueelta, jossa on turvemaita, Liimatainen sanoo. Tutkimukseen liittyen Ruukin tutkimusaseman pellolle on rakennettu altakastelujärjestelmä
Minua alkoi heti kiinnostaa, millainen säkeistö se on. Edellinen lukukausi oli tähänastisista vilkkain. Pidämme myös tiivistä yhteyttä oppilaiden omien koulujen kanssa, joka tuo työhön oman mausteensa. Oppilaita oli parhaimmillaan 80. Kuka ehtii ensin ja saa kahmaistua suurimman potin joulusesongista! Tuutin ja postiluukun täydeltä tulvii mainoksia "osta, osta". Opettajia on kaksi, joista toinen on yrittäjä itse. Lassila arvelee, että edellistalvena moni perhe purki koronapandemian ja sen jälkeisten aikojen synnyttämiä lomapaineita ottamalla pidemmän irtioton Espanjassa. Lounas syödään aina sään salliessa ulkona rannalla tai puistossa. – ?Ryhdyimme pallottelemaan ideaa oman yksityisen kotikoulun perustamisesta Fuengirolaan. – ?Pidemmissä, esimerkiksi koko lukukauden mittaisissa asiakkuuksissa vaaditaan tiettyjä erityisjärjestelyjä, Lassila sanoo. Kun katson tämän päivän maailmaa, sotia ja kärsimystä, kaikkea pahuutta, haluaisin huutaa Hänen nimensä kaiken ylle. Saamme valmistautua ja hiljentyä muistamaan sitä, että Kirkkauden kuningas itse tuli pimeään maailmaan, ihmisenä ja Jumalana. Kotikoulun liikeideana on tarjota suomalaisille 1.–9.-luokkalaisille peruskoululaisille suomalaiseen opetussuunnitelmaan perustuvaa tilapäisopetusta Espanjassa oleskelun ajan. Koko laulun sanoma on siis: Joulun kellot kajahtavat ja viestittävät "Jeesus tullut on". Ylös kirjattavaa asiaa on runsaasti, Lassila kertoo. Ei kyllä ensimmäisenä tule mieleen "hiljaa, hiljaa" eikä "joulun kellot" puhumattakaan joulun alkuperäisestä sanomasta, Jeesuksen tulemisesta. · Oululaiset Sami ja Kati Lassila Fuengirolan Kotikoulun välitunnilla Välimeren rantahiekalla. Reissun piti olla vain väliaikainen irtiotto. Koti löytyy nyt Espanjan Fuengirolasta. Kaiken maailman tontut ja noidat ovat kyllä kouluissakin sallittuja, mutta sana "Jeesus"on vaarallinen, eikä Hänestä saa puhua. Nykyinen suuntaus on ollut sitä, että perinteisiä, hengellisiä lauluja ei enää saisi esittää. Helmi Auvinen on kirjoittanut runon v. KORONAVUOSIA LUKUUN ottamatta Fuengirolan Kotikoulussa on riittänyt vilskettä sen perustamissyksystä lähtien. Sen sijaan etätöihin Espanjaan tullaan enenevissä määrin, Lassila sanoo. Sanaa on käytetty siunauksen toivotuksena kuningasta vastaanotettaessa ja se merkitsee "pelasta ja auta". 1897. – ?Tässäkin on hyvät puolensa: kun oppilas tuodaan yksin uuteen ympäristöön, käytös on yleensä erittäin mallikelpoista, vaikka Suomessa olisi ollut käytöshaasteita. Pääsääntöisesti Fuengirolan Kotikoulun oppilaat ovat kirjoilla suomalaisissa kouluissa, tuovat opiskelumateriaalin mukanaan ja opiskelu etenee oman suomalaisen luokan tahtiin. adventtikynttilän ja lauloimme hoosianna. JOULUKUUTA 2024 ·. Se tuntuu todella käsittämättömältä! Viime sunnuntaina sytytimme 1. – Tuntuu siltä, että lomapaine on nyt jo tasaantunut. Lassila huomauttaa, että Fuengirolan Kotikoulussa jokainen koulupäivä sisältää opiskelun lisäksi ”jotakin kivaa ekstraa”, esimerkiksi yhteisiä liikuntatuokioita ja musisointia. Työ maistui lopulta niin hyvin, että perheen ensimmäinen Espanjan-reissu venähti kahden lukukauden mittaiseksi. – ?Toimin opettajana ihan täysipäiväisesti, ja joka päivä on tosi kiva mennä töihin. Ja, löytyihän se: "Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa; vanhus valkohapsinen, kuiskaa katse säteillen: Jeesus tullut on!". Lassila oli hakenut virkavapaata silloisesta opettajan työstään Oulun Kaukovainion koululta, puoliso Kati Lassila oli puolestaan hoitovapaalla. Kyllähän nykyinen joulun sanoma on aivan muuta. SYKSYLLÄ 2017 yrityshaaveesta tuli totta, ja Lassiloiden perustama Fuengirolan Kotikoulu avasi ovensa ensimmäisille oppilaille. Tällä hetkellä Fuengirolan Kotikoulussa on nelisenkymmentä oppilasta. Lassilan mukaan lapset ja nuoret pääsääntöisesti nauttivat uudenlaisesta kouluarjesta, ja myös se näkyy oppilaissa yleisenä hyväntuulisuutena. Kun katsomme ja kuuntelemme tämän päivän joulun sanomaa, se vaikuttaa kyllä päällisin puolin aivan muulta kuin Auvisen aikana. Hän huomauttaa, että Fuengirolan Kotikoulu ei ole virallinen koulu eikä se voi esimerkiksi antaa Hiljaa, hiljaa MERJA TUIKKALA Raahen vapaaseurakunnan jäsen VIIKONLOPUKSI Tutustuin vanhan joululaulun Joulun kellot historiaan. Kilpailu on kova. Kaiken yllä joululaulut soi. Työn ainoa miinus on Lassilan mukaan se, ettei oppilaisiin ennätä tutustua kovin syvällisesti, sillä keskimäärin Fuengirolan Kotikoulussa viivytään noin kuukauden päivät. – ?Tunneilla ei ole yhtä tiettyä yhteistä aihetta, vaan jokainen oppilas tekee omaa juttuaan, ja ohjausta annetaan jokaiselle henkilökohtaisesti. Eihän tämän mukavampia opettajan hommia voi ollakaan, Lassila kehaisee. – ?Yleensä vanhempien huoli siitä, sopeutuuko lapsi uuteen kouluun, on täysin turha. Lapset ja nuoret lähtökohtaisesti kaipaavat lomalöhöämisen sijaan rutiineja, tekemistä ja ikäistään seuraa. Kaupoissa on vilskettä ja vilinää, tavaranpaljoutta ja suklaavuoria. Jeesuksen nimen mainitsemisesta voidaan langettaa jopa sakkoja. Se ei ole enää ollenkaan päivänselvää. Kaverisuhteita luodaan erittäin nopeasti ja koulunkäynti koetaan kaikkinensa kivana juttuna. Onneksi vielä, kuitenkin, saamme Suomen maassa hiljentyä joulun sanoman ääreen. VAIKKA OPPILAILLE kotikouluarki Espanjassa saattaa näyttäytyä rennompana kuin kotona, opettajalle se on suomalaiseen peruskouluun verrattuna monin verroin hektisempää. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, niin te löydätte levon sielullenne." (Mt 11:28, 29) 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 6. Hän on Jeesus Kristus. Kun lopulta koitti Suomeen paluun aika, Espanja tuntui jo enemmän kodilta, ja takaisin oli päästävä. Tilanne Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa oli silloin – ja on edelleenkin – se, etteivät kaikki halukkaat mahdu sinne. Lassilat pyörittävät kotikoulua Aurinkorannikolla Sami ja Kati Lassilan väliaikainen irtiotto johti pysyvään elämänmuutokseen. Kauppojen joulumarkkinat alkavat joka vuosi aiemmin, nyt jo lokakuussa. Hän kiirehtii lisäämään, että vielä ei ole tullut vastaan sellaista lapsen opiskeluun liittyvää pulmaa, tään huolimatta koulu ei toimi Lassiloiden kotona, vaan parinsadan neliön suuruisissa vuokratiloissa suomalaisten suosimalla Los Pacosin alueella. Sami Lassila "Lapset ja nuoret lähtökohtaisesti kaipaavat lomalöhöämisen sijaan rutiineja, tekemistä ja ikäistään seuraa." Raahessa lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Sami Lassila teki syksyllä 2012 sen mistä moni suomalainen näinä aikoina haaveilee: hän jätti Suomen synkän syksyn taakseen perheensä kanssa ja muutti Espanjan Aurinkorannikolle, Fuengirolaan. – ?Lähdin kokeilemaan, miltä opettajan työ maistuisi Espanjassa Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa, Lassila taustoittaa. Edelleen, Jeesus on Rauhan ruhtinas ja Hänen sanansa elävät yhä: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Nimesseuraavalle luokka-asteelle siirtymistä edellyttäviä lukukausitodistuksia. Alun perin runossa on ollut 5 säkeistöä, neljäs on laulusta jätetty pois
p.044 089 5450 Keskusta nimesi kuntavaaliehdokkaita Raahen Keskustan syyskokouksen nimeämistä ehdokkaista pääsi tilaisuuteen paikalle reilut 20 ehdokasta. KUN PUOLI kymmeneltä aamulla alkava koulupäivä Fuengirolan Kotikoulussa päättyy kello 14, hyppää Sami Lassila opettajan roolista hoitamaan yrityksensä hallinnollisia asioita. 050 511 5070 Asiantuntevaa palvelua jo 51 vuotta • Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella • Kattava tietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima • Hautakivet, kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässä hautakivinäyttely luonnollisen kokoisilla kivillä Kirkkokatu 25,Raahe korhosenkukkatalo.com p.(08) 222 944 iltaisin,p.040 549 1825 kukkatilaukset,p.(08) 222 943 Hautauspalvelu nyt myös Ruukissa, Ruukinkuja 2. Saksan seurapiireistä paluu Suomeen on ankara: töitä ei entiselle tähdelle löydy, vaan pienen lapsen äidin on suunnattava rakennustöihin Ruotsiin. Keskustan Raahen kunnallisjärjestö on nimennyt ensimmäiset 29 ehdokastaan kevään kuntavaaleihin. Salli Savolainen piti Lapaluodossa kahvilaa ja työmaaruokalaa satamatyöläisille siihen asti, kun perhe muutti Ruotsiin 1957. Lassila naurahtaa joutuvansa välillä olemaan matkaoppaanakin. SUOMEA JA Oulua Sami Lassila ei ikävöi. Kotikoulusta tuttua suomalaista tullaan herkästi nykäisemään hihasta, kun halutaan löytää vaikkaSUSANNA EKSYMÄ P ALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA Palvelut katutasossa Kirkkokatu 37, RAAHE Luotettavaa asioiden hoitoa ja neuvontaa Palvelemme arkisin klo 9.30-17.30, la 9-14 Laaja valikoima arkkuja ja uurnia • Hautauskuljetukset • Havutukset Hautajaisten valokuvaukset • Uudet hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Kukkasidonnat juhlaan ja arkeen Riston asiantuntevaa palvelua jo yli 30 v. Savolaiset asuivat Lapaluodossa 1900-luvun alussa rakennettua Renkaan taloa vastapäätä. Rovaniemeltäkin jouduttiin lähtemään Ruotsiin Lapin sodan aikana. Hautaus p. Anneli oli 17-vuotias, kun perhe muutti Raaheen. Heikkilän talo jouduttiin myymään, Salli lähti piikomaan ja Anneli asutettiin mummonsa luo Oulaisiin. Keskustan tavoitteena on saada uuteen valtuustoon 19–22 jäsentä. – ?Ongelmien ratkominen on helppoa, kun kaikilla on sama intressi: lapsen edun toteutuminen. – ?En tietenkään tästä pahastu. On mukava käydä, mutta on myös mukava palata kotiin Espanjaan. Raahen Seudulle joulukuussa 2019 antamassaan haastattelussa näyttelijätär julisti olevansa mustalainen, kommunisti ja ateisti ja antoi tulla kaikille niille rikkaille, jotka valittavat ja vaativat hyvitysrahoja jättäessään kalliisti palkatun työnsä. Raahesalissa näytetään sunnuntaina 8. Pysyvää osoitetta ei tuntunut Annelille löytyvän. Savolainen myös kohta adoptoi pikku-Annelin. On vain mukava olla avuksi, hän sanoo ja jatkaa: – ?Kaiken kaikkiaan sosiaalinen elämä on täällä vilkasta. – ?Käymme Suomessa mökillä joka kesä. Paluu Rovaniemelle ei onnistunut jo kaikkialle kylvettyjen miinojenkin takia ja niin perhe muutti Savolaisen kotiseudulle Outokumpuun. Suomi-elokuvan kulta-ajan nostalgia, Saksan elokuvat, ajankuva sekä keskustelut ystävien kesken punoutuvat yhdeksi kertomukseksi: siinä köyhistä oloista lähtevä nuori tyttö valloittaa valkokankaan, mutta hinta on kova. joulukuuta kello 16 Saara Cantellin dokumenttielokuva Annelin aika – ?tarina näyttelijä Anneli Saulista, jolle nuorena lyöty seksisymbolin leima oli elämänmittainen kirous – ja lahja. Vaalipäällikkö Vesa Karhun mukaan ehdokkaista on nyt nimettynä noin puolet. Raahessa hän kävi keskikoulun viimeisen SARI JAATINEN ELÄMÄNMENO 9 PERJANTAINA 6. Kirsti Vähäkankaan ansiokkaissa Naisten ääni -pienoiselämäkerroissa hän kertoo Saulin syntyneen elokuussa 1932 Yppärin Heikkilän talossa, joka oli kylän suurimpia. Maailma ei ollut hänen mielestään muuttunut yhteiskunnallisesti miksikään hänen elinaikanaan, sillä köyhien ja erityisesti köyhien vanhusten määrä vain kasvaa. neerijoukkoihin. 0500 500 030 (24h) Kukat p. Keskustan kuntavaaliehdokkaita Raahessa ovat Kaija Asukas, Antero Aulakoski, Jani Hartikka, Saara Holappa, Matti Hummastenniemi, Elina Jaakola, Satu Kaipio, Vesa Karhu, Reijo Kaurala, Sari Kellola, Esa Kinnunen, Matti Laurila, Liisa Lumijärvi, Tapio Linna, HannaLeena Mattila, Kristiina Mutka-LeiRAAHEN SEUTU Annelin aika -dokumentti nähdään Raahessa Dokumentti Anneli Saulista avaa ainutlaatuisia hetkiä näyttelijän muistoihin keskustelujen ja elokuvien kautta. Lassila soittaa myös Seita & Friends -nimisessä suomalaisbändissä, joka keikkailee epäsäännöllisen säännöllisesti pääasiassa Fuengirolan alueella. Naiset puhuivat työstä, elämästä, ja tietenkin miehistä. ANNELIN AIKA Anneli Sauli ja ohjaaja Saara Cantell. JOULUKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Nykyisessä Raahen valtuustossa on 16 keskustalaista valtuutettua. Kun naapurissa, Renkaan talossa, oli tanssit, Salli kehotti tytärtään menemään mukaan, mutta ei tätä huvittanut – hänellä ei ollut muita kenkiä kuin tennarit. jota ei olisi saatu ratkottua. Fuengirolan suomalaisyhteisö on hyvin aktiivinen, ja meille on kehkeytynyt vuosien saatossa myös tiivis kansainvälinen ystäväpiiri. Hän oli Salli-äitinsä avioton lapsi ja heti ensi silmäyksellä erilainen: isä oli romani Valdemar Schwartz. Viivymme yleensä neljä tai viisi viikkoa. Poliittisen kantansa hän muodosti jo nuorena tyttönä Rovaniemellä liittyessään pioluokan, oli hyvä voimistelussa ja tykkäsi kielistä, äidinkielestä ja saksasta. – ?Anneli Saulin elämässä yllätykset ja hätkähdyttävät käänteet seurasivat toisiaan niin, ettei kukaan uskoisi sitä, jos siitä tekisi näytelmäelokuvan, ohjaaja Cantell sanoo. Vähäkangas kertoo, että talon omisti virallisesti Suomen Kommunistinen puolue, joka oli myös vuokrannut tontin Raahen kaupungilta. Salli sai palveluspaikan Rovaniemeltä, tapasi siellä hitsari Tapio Savolaisen, jonka kanssa alkoi uusi elämä. – ?Voisin sanoa olevani aika intohimoinen harrastaja, pelaamassa tulee käytyä kolmena iltana viikossa. Syksyllä 1950 Anneli pakkasi kapsäkkinsä ja matkusti Lahteen, jossa pääsi Kaupunginteatterin avustajaksi. MIKKO TÖRMÄNEN pa hyvä ravintola tai näköalapaikka auringonlaskun katseluun. Oulun liepeillä sijaitseva kesämökki tuntuu tällä hetkellä riittävältä linkiltä entiseen kotimaahan ja -kaupunkiin. Kolmen vuoden kuluttua koko maa tunsi Anneli Saulin, mustavalkoisten elokuvien sammumattoman tähden. nonen, Matti Oikarinen, Raili Palokari, Pasi Parkkila, Sari Pekkala, Pekka Poukkula, Nina Pulkkanen, Raija Siponen, Pyry Suonsivu, Jari Törmikoski, Jaakko Vikki, Pertti Vuori, Elsi Ylikulju ja Samuli Äijälä. Vapaa-ajallaan Lassila on tuttu kasvo Los Pacosin padel-klubilla
Aikaa kuluu puolisen tuntia: vartti niiden valmistamiseen ja toinen mokoma siihen, että odotellaan vahan jähmettymistä. Hän kertoo välttävänsä soijavahaa, joka on yleisin luonnonkynttilöiden raaka-aine, sillä soijapapujen viljely tuhoaa valtavia määriä metsää. – Tämä vahayhdistelmä tarjoaa luonnollisen, ympäristöystävällisen ja puhtaasti palavan vaihtoehdon perinteisille vahoille, hän sanoo. – Kotioloissa pärjää hyvin tavallisilla keittiösaksilla, ja vesihaude ajaa saman asian kuin candle maker, hän kertoo. · tuotetaan Suomessa ja muualla Euroopassa, mikä vähentää kuljetuksen päästöjä. Luonnonkosmetiikkatoimijoiden ei kuitenkaan ole helppo löytää vastuullisesti tuotettuja raaka-aineita. – Suurin osa puhtaista eteerisistä öljyistä käy kynttilöihin. LINDHOLM on ammatiltaan yrttiasiantuntija ja hyvinvointivalmentaja. Tällaiset ainekset löytyvät nykyään helposti esimerkiksi askarteluvälineitä myyvistä verkkokaupoista, Lindholm kertoo. Haastattelun aikana Lindholm pyöräyttää kaksi tuoksukynttilää. Silloin lopputulos on hyvin samankaltainen. Luonnonkosmetiikkayritys Vanamo Cosmeticsin yrittäjä Laura Lindholm toteaa heti, että esimerkiksi hänen oma, Arctic Night (arktinen yö) -niminen tuoksunsa sopisi vuodenaikaan kuin nakutettu. On helppo kuvitella talsivansa tähtitaivaan alla männikössä lumen narskuessa saappaiden alla. Osa Lindholmin tarvikkeista HENRI RUUSKA 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 6. Sen sijaan hänen kynttilöissään on rypsi-kookosvahaa. Vanamo Cosmetics on tavallaan jatkoa sille, hän kertoo. Sen vuoksi Lindholm sanoo käyttävänsä vain kookosöljyä, joka on peräisin ympäristöja eettisesti sertifioiduista lähteistä. Mitään sellaista ei kuitenkaan kotona tarvita. –Tällainen kynttilähän on myös ihana lahja, hän vinkkaa. JOULUKUUTA 2024 ·. Aiemmin hän ja hänen miehensä, vesiväritaiteilija Daniel Paul pyörittivät useamman vuoden ajan Irlannin maaseudulla Bracknaghissa hyvinvointija leikkokukkatilaa, jossa he järjestivät esimerkiksi työhyvinvointipäiviä. ITSE tehtyyn kynttilään ei kummoisia tarvita, selviää kun menemme hänen autotalliinsa, joka toimii verstaana. Sellaista ei kuitenkaan välttämättä tarvitse ostaa valmiina kaupasta, vaan omannäköisen ja -tuoksuisen kynttilän voi myös helposti tehdä itse vaikkapa vanhaan kahvikuppiin tai muuhun kuumankestävään astiaan. Se on ollut suosittu kynttilätyöpajoissakin. Pöydältä löytyy myös lämpömittari, vaaka, sakset, italialaisia kynttiläkuppeja ja candle maker, joka on vahan sulatukseen tarkoitettu laite. Seetripuinen sydän paukahtelee hiljaa kuin pieni nuotio. – Se tuoksuu pakkasyöltä: raikkaalta ja metsäiseltä, hän kuvailee. Kookosöljynkin on kuitenkin todettu olevan monella tapaa haitallista ympäristölle ja kookoksen viljelijöille. Pakkasyön tuoksua huusholliin Näin valmistat helposti kotioloissa ihanan tuoksukynttilän itsenäisyyspäiväksi tai adventiksi. LINDHOLM markkinoi kynttilöitään, salvojaan ja saippuoitaan ympäristöystävällisinä. on varta vasten kynttiläntekijöille suunniteltuja; saksetkin ovat erikoista mallia, joilla sydämet on helppo pätkäistä oikeasta kohtaa. Myös kookospalmujen tieltä joudutaan tuhoamaan suuria määriä luontoa, eivätkä viljelijät usein saa työstään riittävää korvausta. Pöydälle on nostettu kulhollinen kookos-rypsivahahiutaleita, pieni ruskea pullollinen Arctic Nightia ja kourallinen litteitä seetripuisia kynttilänsydämiä. Arctic Night -tuoksun sijaan voi käyttää eukalyptuksen ja neilikan eteerisiä öljyjä, jotka ovat sen pääraaka-aineet. Tai jos haluaa kokonaan erilaisen tuoksun, ovat ainakin kaneli, appelsiini ja laventeli hyviä, helposti saatavilla olevia eteerisiä öljyjä. HENRI RUUSKA Posiolla puolitoista vuotta omaa luonnonkosmetiikkayritystään vetänyt Laura Lindholm kertoo, että kynttilä tuoksuu pakkasyöltä: raikkaalta ja metsäiseltä. Lisäksi suurin osa vahasta on rypsiä, jota Adventtisunnuntaiden tunnelmaan tai muuten vain pimeitä iltoja piristämään sopii tuoksukynttilä. Ne tuoksuvat juuri siltä miltä hän lupaakin: pohjoiselta yöltä
· Lyhennä sydän ja nauti kynttilästä. Vaha jähmettyy nopeasti uudelleen. Jos hajusteet lisää liian kuumaan vahaan, ne haihtuvat. Kaatuneitten Omaisten Oulun Piiri ry juhlistaa 75-vuotista taivaltaan tänä vuonna. Lopuksi vain leikataan sydän lyhyemmäksi ja valmista tuli. Tulevaisuudessa perinnetyön merkitys korostuu yhtenä keskeisenä tehtävänä, jota tehdään yhdessä veteraanijärjestöjen kanssa. Oulun piiri ry jatkoi kuitenkin toimintaansa Liiton organisaatiomuutoksen jälkeen hyväksyttyään uudet säännöt ja muutettuaan nimensä Kaatuneitten Omaisten Oulun Piiri ry:ksi. · Kiinnitä kynttilän puusydän pidikkeeseen ja tarra pidikkeen pohjaan. ·· Huomioita: · Lyhennä sydäntä ennen jokaista sytytyskertaa ja polta kynttilää vähintään kaksi tuntia ensimmäisellä kerralla. AUTOPESUT 24 AUTOPESUT 24 // 77 19 19 90 90 €/kk €/kk esim. 044 322 3776 • Kesäläntulli 2, 92130 Raahe • www.ouluntienautohuolto.fi PESUT ALK. JOULUKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Nestemäinen tuoksu lisätään sulatettuun kynttilävahaan. 90 tippaa eukalyptuksen tuoksuista eteeristä öljyä · 2 g/ n. Näin kertoo oulaistelainen Kaija Sepponen tiedotteessa. · Kaada vaha-tuoksuseos kynttiläastiaan, kun seoksen lämpötila on laskenut edelleen 38–40 asteeseen. Tällä hetkellä piirissä on kahdeksan jäsenyhdistystä, joista Pyhäjoen yhdistys on lakkautumassa. 40 tippaa neilikan tuoksuista eteeristä öljyä · Kattila ja kulho vesihaudetta varten · Sakset · Lämpömittari ·· Valmistus: · Punnitse 70 grammaa vahaa ja sulata se hitaasti vesihauteessa. Piiriin kuuluvat myös Jokilaakson sotaorvot ry, Kainuun sotaorvot ry sekä Oulun seudun sotaorvot ry, joka liittyi toimintaan viimeisenä vuonna 2021 ja on suurin yksittäinen yhdistys. · Anna seoksen jähmettyä rauhassa huoneenlämmössä. Kun se on laskenut 50–55 asteeseen, lisää eteeriset öljyt ja sekoita hyvin muutaman minuutin ajan. Kokemuksella ja ammattitaidolla • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden avaukset • Suurtehoimuroinnit ja korkeapainepesut 24 h päivystys ota yhteyttä! 050 385 6776 ELÄMÄNMENO 11 PERJANTAINA 6. Yhdistyksen keskeiset tapahtumat, kuten vuotuiset kesäRAAHEN SEUTU Kodinkoneet Kodin remontit Sähkötyöt Ilmalämpöpumput Valaisimet 044 311 8410 www.sahko-hanninen.fi Pajuniityntie 26, Raahe Ota yhteyttä! Saman katon alta TILAA SUORAAN KOTIISI: www.kolmiokirja.fi/le724c tai hae lehtipisteestä JT-TRAILER PERÄVAUNUT 2390,NYT MEIL TÄ! Tytikalut Varaosat Avoinna ma-pe 7-17, la 9-14 • puh. Keskeisenä painopisteenä on ollut alueellisen yhteistyön rakentaminen, vertaistuen antaminen jäsenille sekä kaatuneitten omaisten edunvalvonta. Kaatuneitten Omaisten Oulun Piiri ry:n tulevaisuus riippuu alueen toimijoiden yhteistyöstä. Vaivattomasti. Edunvalvonta on yksi tehtävistä Kaatuneitten Omaisten Oulun Piiri juhlii 75-vuotisjuhlavuottaan. vanha kahvikuppi, alumiinipurkki tai kynttiläkippo) · Puusydän · Sydämen pidike · Sydämen pidikkeen tarra · Keittiövaaka · 70 g luonnollista kynttilävahaa (rypsi-, kookostai soija) · 4 g/n. Alueen kaatuneitten omaisten yhdistysten kuuluminen piiriin on vapaaehtoista. 150x350x50 kuomulla lt.fi/viemarihuolto RAAHEN SEUDUN VIEMÄRIHUOLLON PALVELUT LASSILA & TIKANOJALTA Nopeasti. Vuonna 2022 piiri liittyi Pohjois-Pohjanmaan Tammenlehvä Perinneliitto ry:n jäseneksi. Lindholmin suosima kynttilävaha on rypsin ja kookoksen yhdistelmää. Tänä vuonna yhdistys sai Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta järjestöavustusta teemalla ”Kaveria ei jätetä”, minkä turvin on voitu järjestää alueellisia hyvinvointipäiviä sekä kerhotoimintaa. · juhlat ja neuvottelupäivät, yhdistävät jäseniä ja vahvistavat yhteisöllisyyttä. NÄIN VALMISTAT POHJOISEN YÖN TUOKSUISEN ASTIAKYNTTILÄN · Tarvikkeet: · Kuumaa kestävä astia, jonka vetoisuus on noin 100 ml (esim. Seitsemästä toimivasta yhdistyksestä neljä on perustettu vuonna 1945: Kuusamon kaatuneitten omaiset ry, Oulaisten kaatuneitten omaiset ry, Oulun kaatuneitten omaiset ja sotaorvot ry sekä Raahen kaatuneitten omaiset ry. Tehokkaasti. Yhdistyksen tarkoituksena oli maakunnallisena elimenä ylläpitää jäsenyhdistysten luottamusta tulevaisuuteen ja omaaloitteellisuutta sekä toimia jäsenyhdistysten keskusjärjestönä varojen keräämiseksi vaikeuksissa olevien kaatuneitten omaisten huoltoon. · Mittaa sulaneen vahan lämpötila. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin lokakuussa 1949 Ylivieskassa, ja alun perin yhdistys tunnettiin nimellä Sotaleskien ja Kaatuneitten omaisten Huolto ry, Oulun piiri. Vuodesta 2008 alkaen Kaatuneitten Omaisten Liitolla ei ole ollut hallinnollista piirijärjestöä. · Paina puusydän pidikkeineen kiinni astian pohjaan. · Tarvikkeet löydät helposti verkkokaupoista tai hyvin varustellusta askartelukaupasta. · Muista aina valvoa palavaa kynttilää ja polttaa sitä kuumaa kestävällä alustalla
Pihassa oli kellariin tehty pommisuoja, mutta sitä ei käytetty. Toiset tulossa lomalle ja toiset menossa rintamalle. Hän jäi eläkkeelle 34 palvelusvuoden jälkeen talousjaoston päällikön toimesta. Ensimmäinen pesti oli lipunmyyjänä Pasilan rautatieasemalla. Se oli riemukas juhlahetki, jolloin siniristilippuja liehuttivat kaikki. Lakana oli niskassa, Nikkinen kertoo. Ylivieskan asemalla ei ollut häävejä pesupaikkoja tarjolla, mutta varsinkaan saksalaiset eivät siitä välittäneet. ELÄMÄSSÄ joskus ympyrät sulkeutuvat hämmästyttävälläkin tavalla. Se oli äidin päällä ja minä seisoin turkin sisällä äidin mahaa vasten. – ?Täällä on paljon ihmisiä, jotka auttavat kun tarvitaan, Nikkinen kiittää. Rautatieläisten työsuhdeasunto Ylivieskassa vaihtui omaan taloon. – ?Tuli kiire pois, kun oli kriittinen tilanne, hän muistelee. ison sisäturkkinsa. Viimeinenkin ympyrä on sulkeutunut. · KIRSI JUNTTILA Revonlahdella asuvan 91-vuotiaan Lea Nikkisen itsenäisyyspäivään kuuluvat tutut perinteet: Päivällä katsotaan Puolustusvoimain itsenäisyyspäivän paraati ja illalla Linnan juhlat. Koti oli pitkään Vantaan Tikkurilassa, mutta vanhempien talo Revonlahdella oli rakas kesäpaikka. Kiitosta saa myös Suomen päätös liittyä Natoon. Vihollisen koneet lensivät yli ja pieni tyttö muiden mukana katseli niiden menoa. Itsenäisyyspäivälle tärkeää sisältöä antaa kiitollisuus heille, jotka aikoinaan Suomea puolustivat. Vanhaa taloa uudistettiin ja rakennettiin lisää tilaa. JOULUKUUTA 2024 ·. Tyynyssä on Lea ja Yrjö Nikkisen hääkuva. He ovat vaarassa. Isä oli rautateillä töissä, eikä hänen siksi tarvinnut rintamalle lähteä. – ?Muistan, että isä sanoi ettei saa jäädä sisälle, jos tulee ilmahälytys. JATKOSOTA sekoitti Nikkisen koulunkäynnin tyystin. Talvipakkasellakin he ottivat vatiin kylmää vettä, ajoivat partansa, heittivät vaatteet yltään ja pesivät itsensä. Risuja Nikkinen antaa keskeneräiselle terveydenhuollolle ja valtion säästöpolitiikalle. Suomi oli yksin kun soti, kunnes Saksa tuli mukaan. – ?On hyvä, että on kavereita. Presidentti Sauli Niinistöä Nikkinen sanoo kunnioittavansa ja olevansa monessa asiassa samaa mieltä hänen kanssaan. Nuori Lea kävi kauppaopiston Raahessa, ja oli jonkin aikaa Limingassa Marttilan kunnalliskodin kirjanpitäjänä. Rintamalta tulevat miehet olivat likaisia ja usein syöpäläisiä täynnä. Nikkisen isä oli Revonlahdelta kotoisin ja palasi sinne perheineen 1952. nyt hänellä on ensimmäinen oma koti, Nikkinen kertoo. – ?Sotilaita oli paljon. Isänsä iloksi hän pääsi 1956 tuolloiselle Rautatiehallitukselle töihin Helsinkiin. – ?En pidä siitä, että rahaa otetaan pienituloisilta. Kun talvisota syttyi 85 vuotta sitten, Nikkinen oli kuusivuotias. Ikkunoille sytytetään kynttilät ja tupaan tuodaan muutkin asiaan kuuluvat koristeet. On hyvä, että Suomi pystyy auttamaan heitä, hän tuumii. Lea Nikkinen muistaa tänään menneitä polvia Joulukuun kuudetta vietetään rauhallisesti ja arvokkaasti Nikkisen kodissa. Sen yläpuolella ansiomerkki yli 30 vuoden palveluksesta ratahallinnossa. Siellä Nikkisen perhe, puoliso Yrjö ja kaksi poikaa, viettivät kaikki kesät. Kun KIRSI JUNTTILA 12 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu PERJANTAINA 6. UKRAINASSA riehuva sota on toisinaan vienyt ajatukset omaan lapsuuteen. Vanhan kotitalonsa hän luovutti pojalleen ja osti vierestä itselleen pienen punaisen tuvan. Syy oli Iisalmen pommitus, jossa väestönsuoja oli saanut täysosuman ja kaikki suojassa olleet menehtyivät. Perhe tuli niin pian kuin pääsi takaisin kotiin Ylivieskaan. Menneitä polvia isänmaallinen Nikkinen ajattelee lämmöllä. Hän sanoi että Pitkään valtion palveluksessa ollut Lea Nikkinen on ansioistaan saanut Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkin. Kokonaan hän muutti Revonlahdelle 2021, kun Yrjö kuoli. Junat pysähtyi Ylivieskassa tunnin verran, ja sotilaat kävivät parakissa syömässä. Isä sanoi äidille, että ottaa hänen Lea Nikkinen muutti pysyvästi Revonlahdelle, kun Yrjö-puoliso kuoli. Hän oli tuolloin isän ja äidin kanssa käymässä Helsingissä. Ymmärrän, että sieltä lähdetään pois, ei ole ihmisen hommaa olla pommitusten keskellä. luppoaikaa oli paljon, kotona rautatieaseman lähellä näki, mitä junat kuljettivat. Nyt on vakaampi turva, kun on iso liitto takana, hän pohtii. – ?Olen kovasti kiitollinen sille vanhalle porukalle, joka on saanut Suomen pysymään itsenäisenä, hän toteaa. Jatkosodan ajalta yksi asia on erityisesti jäänyt Nikkisen mieleen: Viipurin valtaaminen takaisin Suomelle. Siitä urkeni pitkä ura, jonka aikana Nikkinen ylennettiin tehtävästä toiseen. – ?Isä oli iloinen. Vaikka Ylivieska on risteysasema ja oli tuolloin vilkas sellainen, säästyi se pommituksilta. Koulurakennuksesta oli tehty sotasairaala, joten oppitunteja pidettiin milloin missäkin ja välillä ei missään. Suomen pitäisi pärjätä muuten, hän painottaa. – ?Olen ajatellut kauhulla, mitä Ukrainassa tapahtuu. – ?Seisoimme Suomen liput kädessä ulkona, Nikkinen hymyilee
LUONTO 13 PERJANTAINA 6. Raahessa saadaan vielä odottaa kantavaa jäätä. Päivän aikana läpi maan esiintyi heikkoa lumisadetta. Nyt kun olisi tyyntä ja kunnon pakkaset, jää alkaisi kasvattaa laajuuttaan ja paksuuttaan. Syksy 2021 alkoi samalla tavalla reippaasti, mutta aina välissä tuli leutoja jaksoja, jotka ”löivät jäätä kasaan”. Eri puolilla maata voi tulla heikkoa lumisadetta, paikoin myös jäätävää tihkusadetta. – Jos pysytään pikku pakkasella voi viikon kuluttua viikonloppuna jo uskaltautua, mutta se edellyttää pakkasta. Syksy 2020 oli Suomen mittaushistorian lämpimin ja vain noin 0,17 astetta lämpimämpi kuin tämä syksy, meteorologi Pauli Jokinen kertoo. Ilmatieteen laitos kertoo heikkoa lumisadetta putoilevan siellä täällä, paikoin voi sataa myös jäätävää tihkua. Tilastojen valossa itsenäisyyspäivänä lämpötila on tyypillisesti maan eteläja länsiosissa hieman suojan puolella, maan itäja pohjoisosissa on yleensä pakkasta. TAVALLISESTI ensimmäiset jäät havaitaan Perämerellä marraskuun toisella tai kolmannella viikolla. VAINIO epäilee, että alkavasta talvesta tulisi mitenkään huippu jäätä ajatellen, mutta koskaan ei voi mitään väittää varmaksi. Erityisen kylmää oli muun muassa vuosina 1973 ja 1985, joista jälkimmäisenä Sallassa mitattiin -37,6 astetta. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan Raahen sisäsatama on jäätynyt aikaisintaan lokakuun puolivälissä ja myöhäisimmillään tammikuun puolivälissä. Syksyn keskilämpötila vaihteli Käsivarren Lapin noin 1 asteesta etelärannikon noin +10 asteeseen. Maan itäosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötila on nollan ja -4 asteen välillä. Ajankohtaan nähden päivälämpötilat ovat lähellä tavanomaista, mutta pilvisyyden takia yölämpötilat ovat selvästi tavanomaista lauhempia varsinkin pohjoisessa. yläpuolella. Suomen puolella rantaa on jäätynyt Kalixista Kemin Veitsiluotoon. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan seuraavan 10 vuorokauden aikana Raahessa on pari päivää ensin pakkasta ja sitten noustaan taas nollan tienoille. Viime vuonna talvi alkoi aikaisin, mutta lopahti jossain vaiheessa. Lunta on yleensä koko maassa rannikkoseutuja ja maan lounaisosaa lukuun ottamatta. Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi. Raahessa jäät ovat lopullisesti lähteneet aikaisimmillaan 24. Sademäärät olivat syksyllä maan länsiosassa ja Pohjois-Lapissa tavanomaista suurempia, PohjoisRAAHEN SEUTU Jäätalvea kohti sentti kerrallaan Ilmatieteen laitoksen jääkartassa näkyy jo pientä väritystä Perämeren pohjukassa. joulukuuta eli juuri samana päivän kun video oli kuvattu. Jäätalven alussa on Perämerellä heiluntaa jopa kolmisen kuukautta. Lauhimmat itsenäisyyspäivät ovat olleet vuonna 2015, jolloin Maarianhaminassa mitattiin 11,1 astetta, sekä vuonna 2006, jolloin Salossa mitattiin 10,8 astetta. syyskuuta. Maan eteläja länsiosassa oli 10–20 senttimetriä lunta, maan itäja pohjoisosassa lunta oli 25–50 senttimetriä. Ilmatieteen laitoksen vanhempi meriasiantuntija Jouni Vainio kertoo Pikkulahden hienonhienon jäätymisen ja kalenterin olevan sikäli kohdallaan, että näihin tietämiin Pohjanlahti yleensä alkaa jäätyä. Vähiten sadetta kertyi Ilomantsin Mekrijärven havaintoasemalla, 105,4 millimetriä. Alustavien tietojen mukaan eniten sadetta kertyi Helsinki-Vantaan lentoasemalla, missä syys– marraskuun sademäärä oli 316,5 millimetriä. – ?Syksy on niin pitkälti kiinni siitä miten lämpimiksi vedet ovat kesällä lämmenneet ja millaisia tuulia tulee syksymmällä. Alin lämpötila, -27,3 astetta, mitattiin Savukosken Tulppiossa 28. Kun Vainio tutkii Pikkulahdelta tiistaina kuvattua videota, hän toteaa sen vielä tarvitsevan pakkasta ja tyyntä säätä. – Keväässä on keskimäärin kuukausi eroa talven päättymiseen, mutta talven alkamiseen kolme kuukautta. Oulun, Kokkolan ja Pietarsaaren alueella sisimmät lahdet ovat jäässä ja joissakuissa satama-altaissa ja venesatamissa on jo hiukan jäätä. Pohjanlahdella voi muodostua kuuronauhoja, jotka voivat tuoda rannikolle hieman runsaampia lumikuuroja varsinkin Perämeren pohjukassa. Perämeren kartalla Vainio näkee jäätä Ruotsin Piteåsta Kalixiin. Pikkulahti oli tiistaina jäätynyt soman läpikuultavaksi, mutta sulapaikassa vielä loiskutti. Tammikuun loppupuolella Perämeri on jo kauttaaltaan jäässä. Lapissa on hieman kylmempää: siellä lämpötila on -2:n ja -10 asteen välillä. Ylin lämpötila, 28 astetta, mitattiin Kaarinassa ja Turussa 5. Joulukuussa 2010 ei lopahdusta tapahtunut, Vainio toteaa tilastoista. Keskilämpötila oli enimmäkseen 1– 2 astetta vertailukauden 1991– 2020 keskiarvon yläpuolella, Pohjois-Lapissa 3–4 astetta keskiarvon Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syksy eli syyskuu–marraskuu oli lähes koko maassa harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmin. Tilastot kertovat, että itsenäisyyspäivänä lämpötila on tyypillisesti maan eteläja länsiosissa hieman suojan puolella. Sää on koko maassa pilvinen, ja lämpötilat ovat suurelta osin hieman pakkasen puolella, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen. – ?Syksyn koko maan keskilämpötila menee neljännelle sijalle Suomen mittaushistoriassa. Marraskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin +5 asteesta Keski-Lapin -5 asteeseen. marraskuuta. Viime vuonna itsenäisyyspäivänä lämpötila oli rannikolla hieman pakkasen puolella, maan itäja pohjoisosassa mentiin alle -10 asteeseen. nut. päivänä Savukosken Tulppiossa. Jäälle menemistä Vainio kehottaa varomaan vielä tosissaan. 2000-luvulla ensimmäiset jäät ovat ilmestyneet lokakuun puolella syksyinä 2021, 2003 ja 2002. Jäätä kuitenkin riittää Raahen korkeudella, sillä tilastojen mukaan Raahen sisäsatamassa on jäätä 160 päivänä vuodessa ja vähimmillään 78 päivää – kaksi ja puoli kuukautta. Suomen historiaan mahtuu sään puolesta monenlaisia itsenäisyyspäiviä. ILIMOJA PIELLY Itsenäisyyspäivää vietetään tänään pilvisessä säässä. päivänä. JOULUKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. Karjalasta Etelä-Karjalaan jäätiin puolestaan pitkän ajan keskiarvon alle. Marraskuun sademäärä oli maan eteläja länsiosassa ja Pohjois-Lapissa tavanomaista suurempi, Uudeltamaalta Pirkanmaalle paikoin harvinaisen suuri. Esimerkiksi Kotkan Rankissa mitattiin lämpimin syksy aseman yli 90vuotisen historian aikana. Jos sää keikkuu nollan molemmin puolin, jää kasvaa hitaasti. Mutta – kun se pääsee 5– 10 senttiin, ei se siitä enää hevillä lähde, Vainio sanoo. Päivälämpötilat ovat lähellä joulukuun alun tavanomaisia lämpötiloja. – ?Olen joskus tässä vaiheessa sanonut, ettei tule kunnon talvea, mutta tilanne onkin sitten muuttuSARI JAATINEN VESA JOENSUU Talven alkua selvästi teettää. huhtikuuta ja myöhäisimmillään 18. Syksy oli harvinaisen lämmin Syksy oli etelärannikolla ja maan itäosassa monilla havaintoasemilla havaintohistorian lämpimin. Kuukauden ylin lämpötila, 12,6 astetta, mitattiin Inarin Nellimissä marraskuun 8. – ?Veden pitää jäätyä. – ?Raahen sisäsatamassa pysyvät jääpeite alkaa muodostua keskimäärin 3. Lapissa on öisin usein yli -10 astetta; etelässä ja lännessäkin lämpötila on yleensä yöllä pakkasen puolella. Lämpötila on itsenäisyyspäivänä maan länsiosassa nollan asteen tienoilla. Itsenäisyyspäivänä Suomessa vallitsee kohtalainen etelän ja kaakon välinen virtaus. Kuukauden alin lämpötila, -27,3 astetta, mitattiin puolestaan 28. toukokuuta
Digi + Lehti 2 kk 30 € Digi 3 kk 34,90 € Raahenseutu. Paikallisilta palvelusivuilta löydät paikalliset toimijat nopeasti ja helposti. (08) 220 611 ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska puh. Ti la us lo pp uu au to m aa tt is es ti. 044 763 0020 Veli Seppä Oy veliseppa.fi Aina onnistuu! 24/7 NAUTI PAIKALLISESTA PALVELUSTA Löydä etsimäsi nopeasti ja vaivattomasti HANKI PAIKALLISEMPAA LUETTAVAA Anna lahjaksi Raahen Seutu Ta rj ou s ko sk ee ta lo uk si a, jo ih in ei tu le R aa he n Se ut u. 050-594 0556 ristrii@dnainternet.net Avoinna: ma-pe 11-17, la 10-14 TARVIKKEET Askartelu Käsityö Taide Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Pakkahuoneenkatu 17 A 3, 90100 Oulu Puh. K us ta nt aj a: K al ev a3 65 O y, PL 17 0, 90 40 1 O ul u. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 www.lepoluoto.fi Puh. 20 24 sa ak ka . 14 Raahen Seutu PERJANTAINA 6. 044 987 8475 Hinauspalvelu 24/7 . K ot ip ai kk a: O ul u. JOULUKUUTA 2024 ·. Ytu nn us 27 15 04 98. /joulu 08 5377 630 (ma-pe 9-21, la 9-17) E ikö yritykselläsi ole mainosta palvelusivuilla. 220 661. 08 223 7454 Veli Seppä Oy Talonmies Seppä Kiinteistösi parhaaksi 24/7 Päivystys 045 863 1800 KÄSILLÄ TEKEMISEEN KÄSILLÄ TEKEMISEEN MEILTÄ MEILTÄ Sovionkatu 11, 92100 Raahe p. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi KULJETUKSET Mettalantie 5, 92150 Raahe Toimisto: 040 174 0998 Matti: 040 570 7425 www.mruskoky.fi Tilaa Kuljetusja konepalvelut • Kuorma-autokuljetukset nupista lavettiin • Nostotyöt 34tm /Henkilönostot • Lavaja konttivuokraus /tyhjennys • Pyöräkuormaaja-, kaivurija kurottajatyöt • Minikaivurivuokraus Tilaa joustavasti 040 0107 393 Muuttopalvelu . www.kampaamobrahe.fi Laivurinkatu 19, Raahe •P. Ta rj ou s vo im as sa 31 .1 2
krs, PL 170, 90401 Oulu ILMOITUKSET ASIAVIRHEISTÄ: oikaisu@raahenseutu.fi Tilausehdot raahenseutu.fi/tilausehdot Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja KESKIVIIKKONA 16. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. sitä ei vain yksinkertaisesti voi olla sellaisen henkilön kanssa, joka ei aseta juustoa etusijalle. Päivälämpötila ?2...+1 astetta. Olen jopa palkannut asianajajan. hassua.... väärin. kuten mihin. Jatkuva tilaus alk. ELOKUUTA 2023 . raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska ?8°C 4 ?9°C 3 ?10°C 4 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi ?2 ?1 ?2 ?3 ?1 ?3 ?2 ?2 ?4 ?2 ?3 ?1 1 ?3 ?2 ?3 ?2 ?2 ?1 ?3 ?4 ?2 ?3 1 ?1 ?3 ?6 ?1 ?4 ?3 ?6 ?6 ?3 ?3 ?2 ?1 ?3 ?1 ?1 ?4 ?3 ?5 11 9 12 12 921 15 PERJANTAINA 6. ELOKUUTA 2023 . Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Pilvistä ja paikoin lumitai räntäsateita. Päivälämpötila 18...20 astetta. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. *>WNA *D. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 MINULLA ON SE PALLO NYT, SIR... *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Toni Länkinen 044 720 0933 Helge Murtovaara 040 758 5245 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma–pe klo 8–16) kalevamedia.fi/yrityksille Mainostuotanto 08 5377 191 Mainosaineistot Katso ohjeet kalevamedia.fi/ aineistoportaali ILMESTYMISPÄIVÄT: Keskiviikko ja perjantai TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–21, la 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la 7–17. JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Kirkkokatu 31, 3. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . meillä ei ole paljoa yhteistä. kuten mihin. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. Olen jopa palkannut asianajajan. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 LUKIJAILMOITUKSET: raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–21, la 9–17 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. hassua.... No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. ELOKUUTA 2023 . Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. lopetetaanpa tämä keskustelu. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. mitä meidän pitäisi tehdä. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. JOULUKUUTA 2024 Raahen Seutu ·. MITÄ HALUAT, ETTÄ TEEN SILLE. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Ja sellainen tämä on. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. Ja sellainen tämä on. ###*P *Q36 ###*A . kuten mihin. Ja sellainen tämä on. lopetetaanpa tämä keskustelu. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. raamatturyhmäni sanoi ihan samaa. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. lopetetaanpa tämä keskustelu. ELOKUUTA 2023 . Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Anna Latvala ?1 ?1 ?1 ?1 4 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina ?2°C 6 ?1°C 8 +0°C 5 +4°C 11 Bogskär +3,3 °C Savukoski ?26,6 °C Kohtalaista etelänpuoleista tuulta. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. Raahen Seutu 15 Hyvä Neiti Sanahelinä, Olette luultavasti kuullut, että kirjanne on laitettu pannaan koulumme kirjastossa. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Päivälämpötila 18...20 astetta. Päivälämpötila 18...20 astetta. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Ja sellainen tämä on. 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. Jatkuva tilaus 11,90 € / kk. Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista ja Kivralaskutuksesta. 1040 KESKIVIIKKONA 16. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. jos syömme sen, niin kuolemme kylmään. lopetetaanpa tämä keskustelu. hassua.... syömme sen ja kuolemme onnellisina. Olen jopa palkannut asianajajan. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 KESKIVIIKKONA 16. “TODISTEIDEN SALAILU TULISI AINA OTTAA VAHVIMPANA TODISTEENA!” 332 olen alkanut käydä kirkossa saadakseni vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. ajatelkaa nyt jos eksyisimme lumimyrskyyn löytäisimme suojan, mutta se olisi tehty juustosta. 468 KESKIVIIKKONA 16. ELOKUUTA 2023 . kuten mihin. miten voit sanoa noin. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Olen jopa palkannut asianajajan. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . 898 787 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Ilkka Alanko +19 +19 +20 +20 5 Torstaina Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina +16°C 8 +15°C 4 +17°C 2 +18°C 3 Utti +26,0 °C Saana +8,7 °C Kohtalaista kaakosta etelään kääntyvää tuulta. lopetetaanpa tämä keskustelu. Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. hassua.... hassua.... Voimakas sadealue liikkuu aluksi koilliseen. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +30°C 8 +29°C 3 +28°C 5 to pe la Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 19 22 21 15 21 17 24 16 20 22 22 24 20 23 20 15 21 17 21 16 15 19 17 22 21 22 19 16 20 19 20 17 18 19 17 21 26 23 22 20 20 18 16 14 5 3 7 9 pigita, minusta meidän tulisi erota. Päivälämpötila 18...20 astetta. Olen jopa palkannut asianajajan. kuten jos kuolen, pääsen taivaaseen ja löydän joukon tyyppejä, joista en pidä, niin saanko motata heitä . Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. 14,90 € / kk. No, halusin vain teidän tietävän, että minä taistelen puolestanne. Päivälämpötila 18...20 astetta. Sen jälkipuolella iltapäivällä ja illalla vaihtelevaa pilvisyyttä ja vielä paikallisia sadetai ukkoskuuroja. Ja sellainen tämä on. kuten mihin. emme syö sitä
Lauantaisin vapaa pääsy. Joulumyyjäiset: Vihannin seurakuntatalolla ke 11.12. klo 10–12, Muistiluotsin työntekijä esittelee muistiyhdistyksen toimintaa ja neuvoo muistiasioissa. Itsenäisyyspäivän soihtukulkue: Pe 6.12. klo 15. Joulukonsertti: Nyt valkeus voittaa Raahen kirkossa la 14.12. klo 18. Raahesalin aulagalleria: Taikakuu: Langan lumo 10.12. alkaen klo 9–18 15.12. Järj. klo 16. 16 Raahen Seutu PERJANTAINA 6. klo 19, pe 13.12. klo 16. klo 17, kahvitarjoilu. Avajaiset ma 9.12. Seniorikino: Neiti talonmies (1955) ke 11.12. 040 135 8455. Raahe-opiston aikuisten bändikurssin ryhmä laulattaa joululauluja klo 17.15. kerrassa, Kirkkokatu 43 A 4, hissi on. klo 17. Juhlassa jaetaan mm. Pääkirjastossa: Joulukorttipaja kaikenikäisille klo 14–19, Keskuskoulun tiernaryhmä klo 17. Eija Kantola ja Paso Flodström: Joulun henki -konsertti Raahesalissa pe 13.12. Kunnan itsenäisyysjuhla alkaa Saaren koululla klo 13. Lauluyhtye Sointu esiintyy. Maaru-duo: Pattijoen kirkossa su 15.12. ja to 12.12. Yksin kotona (1990): Su 15.12. Pääkirjasto: Näyttelytilassa 31.12. Patalassa, Brahenkatu 17: Rumpaamaan lähtö klo 9.30, avajaiset klo 10, myyjäiset klo 10–18, Kauneimmat joululaulut klo 11, Keskuskoulun tiernaryhmä klo 12, Kauneimmat joululaulut klo 14, Selskaapit vierailevat klo 14–16, Keskuskoulun tiernaryhmä klo17.45, lähtö Joulun aika -kävelykierrokselle klo 18. Seminaarin Joulu: Raahen seminaarilla la 14.12. klo 12– 14. Tiedustelijat: Su 8.12. 0400 776 770. NeuvoRassin toimintaa: Suuhygienistin vastaanotto ma 9.12. klo 10-30–11. Merikatu 10. Alatie 99, Arkkukari. K18 Die Hard (1988): Pe 13.12. klo 19 Vihannin kirkossa. ANNANPÄIVÄ MA 9.12. klo 10 kauneimmat joululaulut -messu ja klo 18 kauneimmat joululaulut. klo 18. Vaskiyhtye Laine: Nyt riemuiten tänne -joulukonsertti Revonlahden kirkossa ti 10.12. Avoinna ma, to klo 11–16 ja ti, ke, pe klo 11–20. Yleisöä toivotaan liittyvän mukaan kulkueeseen. Raahen Naisvoimistelijat: Joulupukki ja taikaikkuna -joulunäytös Raahesalissa su 15.12. klo 16, dokumentti näyttelijä Anneli Saulista. klo 16–18. klo 13–15, opastusta ajanvarauksella p. klo 19. klo 14. Raahesalissa juhla alkaa kello 15. Partiolaisten soihtukulkue lähtee kello 17 Rantatorilta Rantakatua Sovionkadulle ja Kirkkokatua pitkin Raahen kirkon sankarihaudoille. Kruununmakasiinimuseo: Avoinna ti–pe klo 13–17 ja la klo 12–16. klo 11–17. Kirkkokatu 18. Hanhikiven Kiertäjät lähtevät seurakuntatalolta sankarihaudoille klo 17, kulkue jatkaa läpi Pyhäjoen keskustan. Vapaa pääsy. JOULUKUUTA 2024 ·. Liminkakylän kyläyhdistys. klo 13. K18. MUSIIKKI Naiskuoro Pytinki: Joulukonsertti ma 9.12. Lauantaisin vapaa pääsy. klo 9–10. Joulumyyjäiset: Raahen seurakuntakeskuksella pe 13.12. Annelin aika: Su 8.12. Jutellaan suomeksi: Pääkirjaston kielikahvila ke 11.12. klo 18. klo 18. klo 12–13. klo 18–19.30. klo 19. Internet ja älylaitteet ke 11.12. klo 17. Kinosalonki Sofia: Joulumyyjäiset klo 11–16, jouluaiheinen nonstopelokuvanäytös. Tapahtumatalo Raahe 2. Tuolijumppa ti 10.12. Raahe TAPAHTUMAT Itsenäisyyspäivä: Pe 6.12. klo 19 Paavolan kirkossa. klo 11–15. Toista maata: Yhtye joulutunnelmissa la 14.12. Funky Hallin tanssinäytös: Joulumieltä etsimässä Raahesalissa ke 11.12. klo 19. Joulua odotellessa: Keskuskoululla ti 10.12. klo 12–18. MUSEOT Pakkahuoneen museo: Avoinna ti– pe klo 13–17 ja la klo 12–16. Rantakatu 33. klo 12–18. klo 10–15. Joulumyyjäiset: Pattijoen seurakuntatalolla su 15.12. klo 14–19 ja la 14.12. Bachin Jouluoratoriosta klo 18, luennoitsijana musiikkitieilijä Topi Linjama. klo 18, su 8.12. Veli-Matti Mathlinin runokirjan julkistaminen: Kinosalonki Sofialla la 14.12. Lippuvaraukset klo 16–18 numerosta 044 977 4900. klo 17. klo 19. www.raahenteatteri.fi RAAHESALIN ELOKUVAT Vaiana 2: Su 8.12. Syventävien opintojen lopputyökonsertti: Keskuskoululla ti 10.12. Seurakuntakeskus: Musiikillinen luento J.S. klo 16–18. Lautapelipäivä: Pääkirjastossa la 14.12. Rautaruukin ja Raahen marttojen myyjäiset: Praatissa la 7.12. Vihannin seurakuntatalolla kahvitellaan sankarihaudoilla käynnin jälkeen noin kello 11. Muisti-infopiste ke 11.12. Etäjumppa ke 11.12. Aulan vitriineissä 31.12. Tekstarivaraukset 044 3240958. Taiteilijakoti Vuori: Avoinna sovitusti puh. K-16. klo 15. klo 18. klo 15, ke 11.12. Kunniakäynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla Haaralan hautausmaalla klo 10.30. saakka. Johtaa Lauri-Kalle Kallunki. klo 18. KINOSALONKI SOFIA Katsele kanssamme Linnan juhlia: Pe 6.12. Joulutarina (2007): La 7.12. Tapahtumat VESA JOENSUU Maanantaina Annanpäivänä tapahtuu paljon ja monessa paikassa. Eläinten joulurauhan julistaminen: Kinosalonki Sofialla su 8.12. Puurojuhla: Keskikylän koululla su 8.12. Oulun tuomiokirkon oratoriokuoro, Oulu sinfonia. TEATTERIA Raahen Teatteri: Terapian tarpeessa viimeiset näytökset: la 7.12. Kauneimmat joululaulut: Raahen kirkossa su 8.12. Varmista paikkasi ennakkovarauksella Raahen museon kotisivuilta Siikajoki TAPAHTUMAT Joulumyyjäiset: Paavolan nuorisoseuralla: Su 8.12. Esko Jurvelinin lauluoppilaat ry: Joulukonsertti Siikajoen kirkossa pe 13.12. klo 10. klo 16, K-7. Johan Myllynen, baritoni, Emmi Muhola, piano ja urut. jumalanpalvelus kirkossa klo 11, kunniakäynti sankarihaudoilla. Die Hard (1988): Su 15.12. Pro Raahe -mitalit, kakkukahvit Raahesalin lämpiössä. Kaikkiin Kinosalonki Sofian näytöksiin on vapaa pääsy. Raahelaisten lasten ja nuorten teoksia, jotka ovat syntyneet vapaasti langan lumoissa. klo 18 ja la 14.12. Kirjaston aamukahvit: Pääkirjastolla ti 12.12. Joulumyyjäiset: Punaisella Tuvalla su 8.12. kerros. NÄYTTELYT Galleria Myötätuuli: Erkko Badermann – Kuiskauksia siiviltä -valokuvanäyttely 2.12.–13.2.2025 Tapahtumatalo Raahe 3. – 28.1. Näytökset nuorisoseuralla pe 6.12. Kahvitarjoilu Saaren koululla alkaen klo 12.30. Bachin Jouluoratorio: Raahen kirkossa to 12.12. Illansuussa valaistaan koko kaupunki kirkonmäkeä myöten. klo 15, su 8.12. Käsikirjoitus Heikki Luoma, ohjaus Eija Paakkari ja Pekka Tervakangas. Näytöksissä eri sisällöt. Opastetut kierrokset tasatunnein. Melinda Kärkinen, piano. kerros. klo 16.30. Myrsky (2008): Su 8.12. MUSIIKKI Kauneimmat joululaulut: Keskikylän koululla su 1.12. saakka Jouni Klaavun kokoelmista joululehtiä ja joulukalentereita. kello 18. saakka Asko Tuomaala: Vaihtoehtoiset maailmat -maalausnäyttely. klo 19 ja la 14.12. jumalanpalvelukset Raahen, Pattijoen, Saloisten ja Vihannin kirkoissa klo 10, jonka jälkeen veteraanija kansalaisjärjestöjen kunnianosoitukset sankarihaudoilla sekä vapaussodassa kaatuneiden muistomerkillä. klo 9–14. Reiponkatu 35. klo 12. klo 19, musiikkiopiston oppilaiden sooloja kamarimusiikkiesityksiä. Sari Kauranen, kantele ja laulu ja Pirita Myllymäki, laulu. Solinan joulumyyjäiset pe 13.12. klo 16, pe 13.12. Rantakatu 45. klo 15. Bad Santa (2003): To 12.12. MUSIIKKI Halki aikojen: Joulukonsertti Raahen kirkossa la 7.12. Infoja keskustelutilaisuus: Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoittamisen globaalit markkinat ja mikä osa Pyhäjoella voisi olla niissä, lukion auditorio ti 10.12. Praatin yläPyhäjoki TAPAHTUMAT Itsenäisyyspäivä: Pe 6.12. NÄYTTELYT Pyhäjoen kirjasto: Sotahistorian perinnekerhon näyttely 9.–20.12. Laivapatruunin koti: Soveliuksen talon yläkerrassa Porvariskodin joulu Avoinna Annanpäivästä 9.12. Praati: Mediakeskus Lybeckerin taidenäyttely 3.–17.12. klo 17. TEATTERIA Karinkannan nuorisoseura: Yllätysvieraita. klo 14