TOUKOKUUTA 2022 51 . IRTONUMERO 2,50 € NRO 6 4 1 4 8 8 6 5 5 1 8 PALKITTU 2021 PAIKALLISMEDIA 8 Elämänmeno Raahesalissa soi taas! . VESA JOENSUU 4 Puheenaiheet Lähijunaliikenne pysyy mukana suunnitelmissa 6 Puheenaiheet Raahen seudulla sairastetaan paljon 10 Elämänmeno Monenlaisia ihanuuksia Raahe-opiston näyttelyssä 2 Keskustele ”Pikkulahella vois sukellusnäytöksiin liittää uintija melontatapahtumia ja vaikka merihirviön.” Pekka Jaatinen. Kolmasluokkalainen Vladlen Gusev soitti kitaraa Keskuskoulun musiikkiluokkien kuoron esiintyessä. . Raahen Seutu raahenseutu.fi PERJANTAINA 6. . Raahesalissa soitettiin ja laulettiin keskiviikon ja torstain aikana yhteensä neljässä konsertissa, kun Soiva Talo järjestettiin pitkän tauon jälkeen.
Perjantai-iltainen casting Raahessa on kaikille elokuvarooleista kiinnostuneille avoin tilaisuus ilman ennakkoilmoittautumisia. Maailmanlaajuset Miss Merenneito -kilipailuthan kuulus iliman muuta Raaheen. Mitä pitäs tehä, että Raahesta tulis maailmalla entistä kysytympi suunniteltujen matkojen kohe ja yhä usiampi satunnainenki ohikulukija kääntys uuesta kiertoliittymästä keskustaan. Osallistumisella castingiin ei menetä mitään, mutta parhaassa tapauksessa sillä voi saada paljon. PEKKA JAATINEN toimitus@raahenseutu.fi Lissää vetovoimaa Raahelle KOLUMNI Tätä mieltä: Pesäpallo on 100-vuotias – mitä odotat alkavalta kaudelta. . Castingit eli roolitustilaisuudet ovat alan tapa täydentää tuotannon näyttelijäkaartia. Kotikulmille tuleva casting-tilaisuus on syytä ottaa mahdollisuutena. Jotta ensiksi mainittu voi toteutua, tarvitaan tuo viimeksi mainittu. Valtakunnallista julukisuutta on saatu, mutta sitä tarvittaan lissää. TOUKOKUUTA 2022 PÄÄKIRJOITUS Perjantai 6.5.2022 TÄNÄÄN Aurinko nousee: 4.33 Aurinko laskee: 22.07 Nimet: Ylermi Miete: ”Minusta tuntuu, että totuus, olipa se millainen tahansa, ei ole niin kauhea kuin epätietoisuus.” Anton Tsehov Sana: Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista. Jotta se toimii, pitää viestin olla visuaalisesti ja sisällöltään puhuttelevaa, huomiota herättävää ja kiinnostavaa.” Pääkirjoitus Iisalmen Sanomissa ”Suomen pitää vielä tehdä tehokas eri Nato-maihin ja niiden poliitikkoihin, tiedotusvälineisiin sekä kansalaisiin kohdistettu ”hymykampanja”, jossa kerrotaan faktat Suomesta.” Kreeta Karvala Iltalehdessä ”1990-luvun koululaisena opin, että nykyisyyttä on vaikeampi pyydystää kansien väliin eivätkä kierrätettyjen kirjojen kartat pysy muutoksen perässä.” Tytti Rantanen Niin & näin -lehdessä T änään perjantaina Raahessa tapahtuu jotain, mitä Raahessa ei yleensä tapahdu. Rantajatseilla on ehkä jo nyt eniten potentiaalia kasvaa kunnon silimätikuksi. Näyttelijöiden lisäksi elokuvaan etsitään parhaillaan kaupungista muun muassa kuvauspaikkoja. Salaisuushan ei nimittäin ole, että Raahessa haluttaisiin kuvata kokonainen elokuvasarja. Jos näytteleminen ja elokuvassa esiintyminen vähänkään kiinnostaa, tilaisuutta ei kannata jättää väliin. Tämä on tärkeää, koska pelaajapolku pitää saada sujuvaksi pikkujunnusta edustukseen asti. Nyt rohkeasti mukaan elokuvatuotantoon . Jokku sannoo, että Raahe on Suomen tarkimmin varijeltuja sallaisuuksia. Paikallisesti tulee haastava kausi urheilullisesti, joukkueen runko on kokenut ”sukupolvenvaihdoksen”. Meillä on meri, saaristo ja vanaha kaupunki, joista ei muualla tiijetä vielä. Taskun uinnista ja avantolausunnan MM-kilipailuista pitäs tehä kansainvälisemmät. Olisi hienoa jos saataisiin aikaan aitoa fanitusta lajia kohtaan ja päästäisiin eroon perisuomalaisesta tyylistä kannattaa vain menestyksen hetkillä. Juha Honkala ”Odotan alkavalta pesiskaudelta PattUn säilymistä superissa ja nuorten pelaajien todellista läpimurtoa. 2 KESKUSTELE Raahen Seutu . Mun mielestä Wanha herra, eli maailman vanahin sukelluspuku, pitäs brändätä kunnolla niin, että se tiiettäs ympäri maailmaa. Pitäs jotenki saaha käyntiin hyvä, ihtiään ruokkiva ja aina vaan laajemmin tunnettava pyörä. Erityisesti olisi mukava nähdä lapsiperheitä katsomoissa luomassa tunnelmaa ja tutustumassa hienoon lajiin. Vanaha Raahe on alakanu elpyyn Langin ansiosta ja alueella totteutettavien hankkeitten myötä. Pelto-Pavelta odotan paljon sekä kentällä että golfkentällä. Pikkulahella vois sukellusnäytöksiin liittää uintija melontatapahtumia ja vaikka merihirviön. Lähestyn asiaa matkailun näkökulumasta. 13:20–21 ”Kuntamarkkinointi on haasteellista. Edustuksen isoin tavoite on kehittää pelaajia ja pelitapaa tulevaisuuden menestykseen.” Jani Verkasalo ”Toivon, että pesiksen näkyvyys parantuisi ja ihmiset löytäisivät tapahtumiin paremmin kuin viime kesänä, nyt kun rajoitukset ovat hellittäneet. Kaupungissa järjestetään castingtilaisuus, jossa etsitään mahdollisia näyttelijöitä tulevana kesänä Raahessa kuvattavaan elokuvaan. Kokemuksen puutekaan ei ole este, sillä castingtilaisuuteen osallistuvilta odotetaan ainoastaan kiinnostusta elokuvassa esiintymiseen, ryhmätyökykyä ja reippautta. Jospa se uskaltaisi jo lyödä par-nelosten avaukset draiverilla. PERJANTAINA 6. Olokijoesta pitäs tietenki tehä koko Skandinavian Riviera. 12:14 HUOMENNA Aurinko nousee: 4.30 Aurinko laskee: 22.10 Nimet: Helmi, Kastehelmi Miete: ”Yhden ainoan kyyneleen kuivaaminen on kunniallisempaa kuin verivirtojen vuodattaminen.” Lordi Byron Sana: Rauhan Jumala varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Nuoren joukkueemme uskon ja toivon taistelevan rohkeasti ja voittavan yleisön tueksensa.”. Piirustuksia voitas käyä kyselemäsä vaikka Steven Spielbergiltä. Matkailuoppaat vois jatkaa mainioitten kierrostensa kehittämistä. Tuskin kuitenkaan.” Ilkka Kontinaho ”PattUa on saatu nuorennettua omien junioreiden avulla ja Pertun johdolla valmennusta kehitetään junioripuolen kanssa yhteistyössä. Niihinki vois yhistää attraktioita, jokka tojella sävväyttää. Kansallispelin pitäisi nostaa profiiliaan, jotta laji pysyy elinvoimaisena. Kesällä kuvattava koko perheen seikkailuelokuva tarjoaa isompia ja pienempiä rooleja niin lapsille kuin aikuisille. Saarn. Ylipäätään raahelaisten aktiivinen osallistuminen kaupungissa toteutettavaan elokuvatuotantoon on suotavaa, sillä mitä enemmän kaupungista löytyy tuotantoyhtiöille tarjontaa ja apua, sitä helpompi niiden on päättää elokuvatuotannon jatkosta. Kivijalakoihin tarvittas enemmän yrityksiä ja asiakkaita. Kansainvälinen media pitäs saaha mukkaan ja uusiaki tapahtumia häätys keksiä. PattUn avaus on huippuhieno, kun JoMa vie matsinsa Kirkonkylälle! Toivottavasti Huotarilla on pelisilmää, että pistää Topin lautasen ääreen. Ja museonrantaan vois rakentaa vanahan, suuren purijelaivan näkösen hotelliravintolan, josta vois kahtella lahen tapahtumia ja osallistua niihin. Nuoret herrat vois aluksi lähtä Euroopan kiertueelle isojen kaupunkien torreille ja ottaa mukkaan muutaman kontin ohheistuotteita jaettavaksi, samalla ku Wanha herra alakas luukuttaa kaikesa mahollisesa uuesa ja miksei vanahasaki mediasa pitkin maapallua. TOIMITTAJA TIMO MYLLYKOSKI P oikkianpa mun aikasemmasta tyylistä ja lyön lusikan vähän ajankohtasempaan soppaan, nimittäin aina akkuuttiin keskustelluun Raahen vetovoimatekijöistä. Kyllä! Pintaan pulupahtavvaa jättiläisliskua voitas tulla kahtoon kauempaaki. Etenkin lapsinäyttelijöitä tuotantoyhtiöt toivovat löytävänsä Raahen alueelta. Meijän on mahollista saaha tänne palijo enemmän uimareita, melojia, venneilijöitä, pilikkijöitä, purijelentäjiä, historiasta kiinnostuneita, mussiikin ystäviä, mökkiasukkaita, jäällä liikkujia, karavaanareita ja vaikka ketä. Ku oman väen kysyntä ei riitä, asiakasvirtaa häätyy saaha muualta lissää. Hepr. Fanttiin vois pystyttää huvipuiston, johon pääsis rantatorilta veenalasta läpinäkyvää tunnelia pitkin, niinku Sea Lifessa Helsingissä. Aurinkoisena kesäpäivänä Rännärin urheiluviihde on parasta, joten kaikki lehtereille kannustamaan uudistunutta PattU-joukkuetta!” Marko Äijälä ”Toivottavasti kansallispelimme juhlavuosi näkyy mediassa ja erityisesti ottelutapahtumissa läpi kauden. Ainakaan tarpeeksi. Castingiin osallistumisella ei menetä mitään, mutta parhaassa tapauksessa sillä voi saada paljon
Nyt Raahella on uusi mahdollisuus, katsotaan luottavaisesti tulevaisuuteen ja rakennetaan sitä kaikki yhdessä! Tuodaan positiivista myös puskaradiokeskusteluihin. TEKSTIVIESTIT Lähetä tekstiviesti numeroon 17191 (85 snt). Tekstit voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen toimitus@raahenseutu.fi tai nina.tuomikoski@raahenseutu.fi. 045 3146316. toukokuuta. Työ kelpaa, muu ei. klo 18.30 kokoonnutaan Kuuselan pihalle ja lähdetään koko perheen kävelylenkille. Ovatko yrittäjien liikevaihdot kasvaneet. Meillä on määräaikainen kaupunginjohtajakin. Pattijoen Jumpparit PaJu ry; Unelmien liikuntapäivänä ti 10.5. Jos noudatetaan mainonnan sääntöjä, niin väitteen pitäisi nojata totuuteen. Raahe on hyvä paikka asua. Resurssitarve on perinteistä panosajattelua, joka on arvon kehityksen johtajalle häpeäksi. Jätä ilmoitus osoitteessa: raahenseutu.fi/ilmoita Äitienpäivä Seurat ja järjestöt Kaikenlaista Torilta Halutaan vuokrata TANSSIT RAAHEN TYÖVÄENTALOLLA La 7.5.2022 klo 20 23 Tanssittaa Marita Silvasti & Meininki Liput 15€ sis. Raahen Seutu KESKUSTELE 3 KIRJOITA MEILLE MIELIPITEET Kirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. (08) 222 943 Asiantuntevaa palvelua jo 49 vuotta • Kaikki hautausjärjestelyt edullisesti ja luottamuksella • Kattava tietopaketti veloituksetta • Laadukkaat sidontatyöt ja monipuolinen tuotevalikoima • Hautakivet, kaiverrukset ja entisöinnit • Myymälässämme hautakivinäyttely luonnollisen kokoisilla kivillä Raahen Vesa Kesän yleisurheilukouluihin ilmoittautuminen avattu seuran sivuilla. Tehty on mutta mitä. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. On etelästä ja pohjoisesta tuleville liikenneympyräkyltti. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–la 7–21, su 10–21 Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. Onko kaupungin tunnettuus kenties parantunut. 040 549 1825 kukkatilaukset, p. 500 g Naturel tai marinoitu Ben & Jerry JÄÄTELÖT 427-465 ml (8,60-9,37/l) Yksittäin 7,15-7,25/pkt 1 erä / talous 8 00 Elonen MARMORIKAKKU 600 g (16,58/kg) 9 95 Pirkka VIHREÄ RYPÄLE 500 g, Intia (3,38/kg) 1 69 6 90 Isokukkainen RUUKKURUUSU 12 cm, Hollanti Kirkkokatu 25, Raahe korhosenkukkatalo.com p. Vain puuttuu, että tästä on hyvä vielä palata takaisin. VERKOSTA Tee ilmoitus edullisimmin ja kätevästi verkossa . Raahen seudulta. Penäsin Visit Raahe -nimitysten yhteydessä tulosmittareita valintojen perusteeksi. Ne on ankeita ja harmaita lisäksi vanhanaikaisia. Seutukaupunkitutkimuksen kyselyn toteuttamisajankohta oli kyllä Raahen kannalta onneton, ex-kaupunginjohtajan kohu oli juuri pahimmillaan päällä ja vellonut useita kuukausia. Nurkkakuntaisuudesta tässä pelastaa ainoastaan aiempi kommentti, jonka mukaan valitut asuvat Oulussa. Onko turistien määrä lisääntynyt. Mahtava juttu. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Ei neljä vuotta ole pysyvä tarve. Harmi vaan, että viranhaltijoistamme iso osa haluaa mieluummin kulkea pitkiäkin matkoja Raahessa töissä, mutta ei halua asua täällä. Kuva: Arvo Latomaa Että Oululaiset markkinoivat Raahea. Onko meren lisäksi keksitty muita hokemia. Varmista paikkasi Olympiakomitean tähtiseuran ryhmiin! www.raahenvesa.fi. LUKIJAN KUVAT Voit lähettää lukijan kuvia sähköpostitse osoitteeseen toimitus@ raahenseutu.fi tai netin kautta osoitteesta www.raahenseutu.fi/lukijalta/laheta Liitä viestiin mukaan nimesi (kuvaajan nimi) ja kerro, mitä kuvassa tapahtuu tai missä ja milloin se on otettu. Savuton, ei kotieläimiä. (08) 222 944 iltaisin, p. Tässä niitä on, tulosten perusteella kaupungin vetovoima on entisestään laskenut. kahvit (käteisellä) TERVETULOA! Mäkysen kauniit orvokit ja äitienpäiväkukat Raahen torilla pe ja la klo 9-15. Joko ensi vuonna tulee ”Raahe, Oulun esikaupunki”. Alkuja loppujumppailut. Oulu onkin kiva kaupunki, sielläkin on meri! Teollisuuteen nojaavat paikkakunnat ei vaan jaksa kiinnostaa. PERJANTAINA 6. (08) 220 660, 0500 500 030 (24h) kukat p. 044 755 0800 (pvm/mpm) Palvelemme ma–pe 7–21, la 7–21, su 10–19 K R E I V I N T O R I VIIKONLOPPUUN KREIVINTORILTA! Tarjoukset voimassa to–su 5.-8.5.2022 ellei toisin mainita. Kirjoitukset voi myös lähettää kirjeitse osoitteeseen Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe. 220 770, 050 511 5070 Luotettavaa asioiden hoitoa ja neuvontaa Palvelemme arkisin klo 9.30-17.30, la 9-14 Laaja valikoima arkkuja ja uurnia • Hautauskuljetukset • Havutukset Hautajaisten valokuvaukset • Uudet hautakivet, kaiverrukset, entisöinnit Kukka Havialta kukkasidonnat juhlaan ja arkeen! Riston asiantuntijuutta jo 28 vuoden ajan! 2 PKT HERKKUTORILTA! Antinkankaantie 32, 92130 Raahe Puh. Molemmat Oulusta. Valtionyhtiössä sama juttu. Raahe on käpertynyt itseensä, tästä on ikävä esimerkki aiempi ”Täydellinen pikkukaupunki” -slogan. pieni okt tai rivitalokolmio 1.7. Revi siitä sitten vetovoimaa kaiken negaation keskellä. alk. TOUKOKUUTA 2022 . Esko Turpeinen Onnea Seija Äidille ¬ Kolme sanaa Äidille, Olet Rakas meille¬ ¬Lapset¬ P ALVELEMME SINUA SURUN KOHDATESSA Palvelut katutasossa Kirkkokatu 37, RAAHE p. Päivän annos to-pe! 6 45 KPL JAUHELIHAPIHVI JA MUUSI L,G annos salaatilla Lisää hyviä tarjouksia kaupalla!!! ERÄ! ERÄ! KPL KPL RS -44% PLUSSA-KORTILLA KG KG KOKONAINEN KIRJOLOHI Suomi 10 95 Takuumurea NAUDAN SISÄTAI PAAHTOPAISTI 13 95 KG ILMAINEN FILEOINTI HERKKUTORIN OLLESSA AVOINNA Äidille! ISO VALIKOIMA KUKKIA JA KAKKUJA 10 95 Atria PORSAAN SISÄFILEE n. Uusi Vanha Raahe on totuuden mukainen. Ohjaajana Eino Hautala. Luonnostaan ylpeä on parempi mutta sen luonnon pitäisi olla kunnossa. Onko kaupungin kassavirta meren ansiosta parantunut. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Työssä käyvä aviopari. Eikös se vanha opettajakin todennut, että ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon.” Jos ei virkakunta usko Raahen vetovoimaan omalla esimerkillään, niin on se todellakin turhaa muille markkinoida. Verot menevät sinne. Halutaan vuokrata siisti ja hyväkunt. Tulosajattelun kannalta voisi perustellusti kysyä, mitä nämä uudelleen tehtäviinsä valitut ovat saaneet aikaan. LUKIJAN KUVA Tauvo keskiviikkona 4. Hyvä Raahe! Miksi vakinainen valinta. Muuten kyseessä on luonnevika. Raahen torilla lauant.klo.9-13 paist.muikkuja ja kalapihvejä.Graavi-kylmäsavu-sherry ja aurajuustoloimulohta.Sav.possunpaistia ja pippurifilettä. Raiskatut keskustan puistot, Pekkatorin yhden reunan rappio, pystyyn lahoavat talot ja hölmö venekampanja eivät ole markkinoinnin syytä, mutta ne ovat kohteita, joita pitäisi parantaa sen sijaan että pohditaan fine dining -juttuja. Toimitus valitsee julkaistavat tekstiviestit. Raahe ei ole vetovoimainen, ei dynaaminen eikä Vanha Raahe pidä paikkansa
Jos kumppanuus toteutuu, täytyy jatkaa suunnittelua pidemmälle. Raahen kaupungin kehittämisen toimialajohtaja Pasi Pitkänen korostaa, että kaupungilla ei tällä hetkellä ole käynnissä neuvotteluja VR:n tai minkään muun toimijan kanssa lähijunaliikenteen käynnistämisestä. Lisäksi kaupungin strategisen maankäytön suunnitelmassa varataan mahdollisuus lähijunaliikenteen käynnistämiseksi tulevaisuudessa. –?Tämä selvitys tarvitaan, jos me löydämme kumppanin, jonka kanssa lähdetään käymään keskusteluja lähijunaliikenteestä. Toimialajohtaja Pasi Pitkäsen mukaan nyt tehdään maankäyttöön liittyviä selvityksiä. TOUKOKUUTA 2022 HELGE MURTOVAARA Raahen kaupungin kaavoituspäällikön Anu Syrjäpalon Ramboll Finland Oy:ltä tilaamassa selvityksessä arvioidaan lähijunaliikenteen mahdollisuuksia. RAAHEN kaupunki on Pitkäsen mukaan kiinnostunut, jos lähijunaliikenteeseen löytyy toimijoita. PERJANTAINA 6. Tilavaraustarkastelussa arvioidaan lähijunaliikenteen mahdollisuus sekä liityntäpysäköinnin tarve sekä aluevaraussuunnitelma. –?Maankäytössä täytyy miettiä, että jos nyt jätetään tarkastelematta huolellisesti joku kohta tai asia, niin sen toteuttaminen saatRaahen asemaseudun tilavaraustarkastelussa arvioidaan lähijunaliikenteen mahdollisuus. 4 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . . –?Näköpiirissä ei vielä ole sitä, että lähijunaliikenne lähtisi Raahesta uudelleen Ouluun, mutta jotta se yleisesti olisi mahdollista, meidän täytyy tehdä täältä alkupäästä lähtien selvityksiä, Pitkänen selventää. Raahessa hyvät lähtökohdat lähijunalle . Lähijunaliikenteen käynnistämisestä ei tällä hetkellä käydä neuvotteluja.
Aiheena olivat uintirannekkeet, jotka tulevat lainattaviksi toukokuun aikana. TOUKOKUUTA 2022 . –?Väyläviraston kanssa käytyjen keskustelujen perusteella, Raahessa on infran puolesta hyvät tilalliset edellytykset tilavarauksiin sekä ylitysten ja alitusten toimivuuteen. . Tämä suunnitelman aikataulu on realistinen ja palvelee Raahen sataman tulevia investointitarpeita. –?Nämä ovat enemmän maankäyttöön liittyviä selvityksiä, Pitkänen sanoo. VÄYLÄVIRASTOLLE annetussa lausunnossa korostetaan kahta raideliikenteeseen liittyvää asiaa. Pitkäsen mukaan asioissa on tarkoitus edetä rauhassa. –?Tämä lähti liikkeelle oikeastaan siitä peruajastuksesta, mihin halutaan viedä toimintaa, eli tarjota matalan kynnyksen juttuja. Valtatie 8:n sujuva liikenne on elintärkeää Raahen seutukunnan kehittyvän elinkeinoelämän kilpailukyvylle ja tätä kautta myös koko Pohjois-Pohjanmaan hyvinvoinnille. . Raahen Seutu PUHEENAIHEET 5 taa osoittautua hyvin kalliiksi tulevaisuudessa, Syrjäpalo sanoo. –?Uskallan luvata ne aikaisintaan viikon päähän, mutta voi mennä kaksikin viikkoa. Rannekkeiden laittaminen lainauskuntoon ei käy ihan suit sait – siinä on aika monta työvaihetta, mutta yritetään saada ne kuitenkin toukokuun aikana. . Rakennuksen ja sen ympäristön pitää täyttää terveellisyyden ja turvallisuuden vaatimukset, eikä se saa aiheuttaa ympäristöhaittaa tai rumentaa ympäristöä. –?Ajatus siitä, että Perämerenkaarella Kemistä Raaheen olisi lähijunaliikennettä, joka palvelisi koko alueen asiointiliikennettä, vapaa-ajan liikennettä ja työmatkaliikennettä, olisi minusta tervetullut, Pitkänen miettii. Raahen kaupunki kannattaa lausunnon mukaan kaksoisraidetta Oulusta Ylivieskaan asti ja Vihanti on Raahen kaukoliikenteen keskeinen asema seudullisestikin. Kirjastokortin omistaja saa rannekkeen lainaan seitsemäksi päiväksi, ja sinä aikana hän voi käydä Vesipekassa uimassa niin paljon kuin ehtii. Raideliikenteen kehittämisen osalta voidaan todeta, että Raahen kaupunki tukee pääradan kehittämistä Ylivieskan ja Oulun välillä kaksoisraiteeksi. Tämä tarjoaa laajemmalle käyttäjäkunnalle mahdollisuuden päästä uimaan, Raahen liikuntapalvelupäällikkö Toni Ojala kertoo. . Onkin hyvä asia, että investointisuunnitelmassa on huomioitu Raahen sataman syväväylän syventäminen (kori 1B). . Rakennusvalvontaja ympäristönsuojeluviranomaisena toimiva lupaja valvontajaosto suorittaa kevätkatselmuksen keskiviikkona 1. . Sitten kun hankkeita syntyy, meillä on selvitys ja tarkempia tietoja, millä tavoin lähijunaliikenteeseen täytyy varautua. Katselmuksessa kiinnitetään huomiota huonoon kuntoon päästettyihin ja jopa vaaraa aiheuttaviin rakennuksiin sekä epäsiisteydellään ympäristöä rumentaviin tontteihin. Katselmuksessa todetuista puutteellisuuksista lähetetään asianomaisille kirjallinen kehotus, jossa annetaan määräaika korjauskehotusten täyttämiseen. . Ehdotamme välttämättömänä ensi vaiheen ratkaisuna ohituskaistaparien lisäämistä välillä Raahe–Liminka (Revonlahti). Raahen asemaseudun tilavaraustarkastelussa arvioidaan lähijunaliikenteen mahdollisuus. PERJANTAINA 6. Kannattaa seurata kirjaston ilmoittelua, Raahen kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Arja Nevala kertoo. Uintirannekkeita ei pysty varaamaan etukäteen, mutta tieto vapaista rannekkeista löytyy netin kautta samasta paikasta, mistä voi tarkastella lainakirjoja. VESA JOENSUU Raahen kaupungin kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo. kesäkuuta. Investointiohjelman tarkastelujaksolla lähijunaliikenne (pendelöinti) tulisi lisäksi ulottaa Kemi–Oulu–Liminka–Raahe-välille. . Rannekkeiden laina-aikaa ei voi jatkaa toiselle viikolle. . . Rannekkeiden lainaaminen alkaa lähiviikkojen aikana. –?Kaikki mitä jatkossa suunnitellaan, tehdään tarkemmalla detaljiikalla. Sekä Syrjäpalo että Pitkänen muistuttavat, että muutaman vuoden takaisen selvityksen mukaan Raahessa pendelöi noin 2?500 ihmistä lähikunnista päivittäin. Lähijuna on Suomessa käytetty nimitys paikallisjunasta, joka liikennöi pääasiassa suurten kaupunkiseutujen sisällä tai välillä. VESA JOENSUU RAAHEN SEUTU Raahen kaupungin rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun vuosittainen kevätkatselmus suunnataan tänä vuonna erityisesti Isoholmin, Vilpunkankaan ja Pikkuholmin alueille. Kirjastokortilla viikon ilmaiset uinnit Raahen kaupungin liikuntapuolen edustajat Toni Ojala (vas.) ja Janne Mykkänen pitivät palaveria kirjaston Arja Nevalan kanssa. Holmi ja Vilppu katselmoidaan. Esitys noudattaa Vihreiden reilu vuosi tekemää aloitetta Perämerenkaaren lähijunasta. . Raahen satama on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista satamista, ja siitä on kehittynyt pohjoisen Suomen tuulivoimakeskus. Oulun päässä suunnitelmat ovat pitkällä, mutta suunnitelmat ovat vain lähikuntiin saakka. . Kysymyksessä on alkuvaiheen selvitys, karkea tarkastelu asiasta. –?Lausunnossa vahvasti kannatamme, että Kemistä saataisiin aikaiseksi lähijunaliikennettä Raaheen asti. Tarkoituksena on saada selvitys valmiiksi ennen juhannusta. JATKOSSA selvityksessä täytyy Syrjäpalon mukaan ottaa huomioon koko ketju Raahen asemalta Tuomiojalle ja pääradalle asti. Tällä vahvistetaan Vihannin aseman roolia Raahen kaupungin ja koko seutukunnan kaukojunaliikenteen asemana. Lue lisää: raahenseutu.fi. Nyt selvitetään esimerkiksi junatyypistä riippuva seisahduspysäkin pituus, riittävät tilavaraukset silloilla niin alituksilla kuin ylityksillä sekä liityntäpysäköinti eli riittävät tilat pyörien ja autojen pysäköintiin seisahduspysäkillä. Siinä mielessä ei haluttaisi asioita tärvellä. LAUSUNNOSTA . . TONI LÄNKINEN Raahen kaupunginkirjaston, kaupungin liikuntapalvelujen ja Vesipekan yhteistyön myötä kirjastolle tulee lainattavaksi kahdeksan uintiranneketta
Sairaimmat suomalaiset asuvat Pohjois-Savossa, PohjoisPohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. . Tukielinten sairauksien määrää selittää se, että Raahessa tehdään paljon raskasta työtä, joka kuormittaa ei vain niveliä vaan myös olkia, polvia ja selkää. Raahen ikävakioimaton syöpäindeksi liikkui vuosina 2010– 2019 välillä 80–98. Jounila pitää Raahen syövän tutkimusresursseja hyvinä. Raahen seutukunnan kaikkien kuntien indeksiluvut ovat tältä osalta kuitenkin laskussa. Mielenterveysongelmat ovat olleet Raahea yleisempiä Siikajoella, mutta tilanne on nyt muuttunut Siikajoen eduksi. Lähde: THL, sotkanet.fi Tilasto voi kertoa siitäkin, että hoidetaan. Sairastavuutta voidaan laskea ikävakioituna tai ikävakioimattomana. Positiivista on se, että sairastavuus vähenee Siikajoella, joka on sijoittunut ja sijoittuu yhä valtakunnan kaikkein sairastelevimpaan viidennekseen. Tilastollisesti tilanne oli kuitenkin parempi edellisellä vuosikymmenellä, jolloin arvot liikkuivat välillä 60–77. Suurella yliopistosairaalapaikkakunnalla diagnosointi voi olla paljon hitaampaa. Koko maan keskiarvoa kuvaava indeksi on tasan 100. Ikävakioitu syöpäindeksi osoittaa, että syöpä ei ikävakioidusti tarkasteltuna ole Raahen seudulla juuri yleisempää kuin muualla maassa. Pyhäjokiset ovat nyt seudun terveimpiä . Syyttäjän mukaan heillä on pihattonavetta, jossa oli muun muassa toistasataa nautaa. . Käräjäoikeus järjestää asiassa kaksipäiväiseksi suunnitellun oikeudenkäynnin ensi marraskuussa. Rikoksen väitetään tapahtuneen huhtikuun 2019 puolivälin ja helmikuun 2020 puolivälin välisenä aikana. Indeksilukujen valossa Raahen seudulla Raahen seudulla sairastutaan ennen muuta tukija liikuntaelinsairauksiin. Vähiten mielenterveyden takia käydään lääkärissä Pyhäjoella. . Tiedot sairastamisesta on kerätty sairastavuusindeksiin. Pahin sydäntautiepidemia oli vuonna 2010, jolloin indeksiluku oli 211. Raahen seudun kunnat ovat perinteisesti sijoittuneet valtakunnallisessa vertailussa sairastelevimpaan neljännekseen, eivätkä vuodet 2017–2019 tee tästä poikkeusta. Viimeisin on 109. SYYTTÄJÄN mukaan pariskunnan mies säilytti navetassa pienoiskivääriä ja patruunoita, joten hän hakee tälle tuomiota myös ampuma-aserikoksesta. . Siltikin Siikajoen arvo vuonna 2019 oli yhä erittäin korkea, 287, eikä Raahen arvoa 151 tai Pyhäjoen arvoa 147 voi pitää erityisen hyvinä. TOUKOKUUTA 2022 SUSANNA KEMPPAINEN Oulun käräjäoikeudessa järjestettiin tiistaina valmisteluistunto jutussa, jossa Raahen seudulla sijaitsevan tilan pariskunnalle vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia törkeästä eläinsuojelurikoksesta. 20 40 60 80 100 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 Ikävakioimaton syöpäindeksi Raahessa SAIRASTAVUUSINDEKSI . Se kertoo, että sairastavuus on muun Pohjois-Pohjanmaan tapaa Raahen seudulla yleisempää kuin maassa keskimäärin. ”Tilastot eivät kerro välttämättä, että asiat ovat huonosti vaan että sairaudet tulevat esiin.” Janne Jounila Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtava lääkäri VUODEN 2019 TILANNE . . Vuonna 2019 se oli 165. Pitkällä aikavälillä syöpä näyttää siis lisääntyneen alueella. . Siikajoen viimeisin ikävakioitu sairastavuusindeksi vuodelta 2019 on 139, Raahen 133 ja Pyhäjoen 129. . Heidän mielestään eläinsuojelutarkastuksia tehnyt eläinlääkäri ei ole ymmärtänyt kaikkien navetan laitteiden toimintaa. . Sairastavuus kohosi Raahen seudun kunnissa huippuunsa vuosina 2008–2013 ja on siitä saakka vähentynyt. Maan korkein sairastavuusindeksiluku, 190, on Rautavaaralla. Ikävakioimaton indeksi puolestaan kuvaa alueen todellista sairaustaakkaa, sillä se huomioi ikääntyneiden määrän. . . Ikävakioimattomat tukija liikuntaelinsairauksien indeksiluvut ovat mennä vuosina huidelleet Siikajoella jopa 372:ssa, Pyhäjoellakin yli 321:ssä ja Raahessa 272:ssa. MUTTA mitä meillä sitten sairastetaan. Siikajoen ikävakioitu sairastavuusindeksi on 139, ikävakioimaton 150. Vielä vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen ajan pyhäjokiset sairastivat raahelaisia enemmän. Syytettyjen kirjallisessa ennakkovastauksessa todetaan, että navetassa oli ollut vakavaa vasikkaripulia aiheuttavia tauteja. Me Raahen seudulla sairastelemme muuta maata enemmän. Mies kiistää tämänkin syytteen. . . Vuonna 2019 syöpäindeksi jäi Raahessa alle maan keskitason, 82:een, ja Siikajoellakin 89:ään. . Ikävakioitu indeksi häivyttää ikärakenteiden vaikutukset, joten tulokset soveltuvat alueiden väliseen vertailuun. . Terveystietojen keruu sairastavuusindeksiin on osoittanut, että terveimmät suomalaiset asuvat pääkaupunkiseudulla ja Pohjanmaan rannikkoseudulla. . . Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on seurannut suomalaisten alueellisesta sairastavuutta pitkän aikaa. 10 vuoden takainen luku 136,1 oli kasvanut vuonna 2017 luvuksi 172. Syytettyjen mukaan suurin osa väitetyistä ongelmista on tapahtunut silloin, kun jompikumpi heistä tai he molemmat ovat olleet lomalla. Kun ikävakioitu sairastavuus on 20 vuodessa alueellamme hiukan laskenut, on ikävakioimaton sairastavuus noussut. TILASTOJEN positiivisin tieto liittyy sepelvaltimotaudin hurjaan vähenemiseen alueellamme. Kuusi eläintä jouduttiin lopettamaan. Syyte ison nau ta kat raan kal toin koh te lus ta VAPPU KALLIO, TEKSTI VESA JOENSUU, GRAFIIKAT Tämän vuosituhannen ajalta sairastavuutta listaava THL:n sairastavuusindeksi on tinkimätön. Syytetyt kiistävät syytteensä. Syytettyjen mielestä oikeat henkilöt vastaamaan eläinten laiminlyönneistä olisivat kunnan maatalouslomittajat. . Syyttäjän haastehakemuksessa todetaan, että vasikoiden sairastavuus ja kuolleisuus oli suurta. Valvontaeläinlääkäri määräsi helmikuussa 2020 nautakarjanpidon lopetettavaksi. Pyhäjoella syöpäindeksi oli seudun korkein, 110. Eläinsuojelutarkastuksissa havaittiin erilaisia puutteita eläinten huolenpidossa. VALMISTELUN myötä julkisiksi tulleista oikeuden asiakirjoista selviää, että syyttäjä väittää pariskunnan kohdelleen kaltoin hoidossaan olleita eläimiä. Sairastavuutta voi tarkastella ikävakioituna, jolloin väestön ikärakenne häivytetään, tai ikävakioimattomana, jolloin tarkastellaan todellista sairastavuustaakkaa. Syyttäjä väittää, että syytettyjen laiminlyönnit vaikuttivat maidontuotantoon ja kuntoluokkaan. . –?Pahkura on täällä muutamassa päivässä tutkittu ja pahanlaatuisuus poissuljettu. . Tai jos on kyse pahanlaatuisesta löydöksestä, lähete Ouluun lähtee saman tien. Tarkastuksissa todettiin myös, että naudat eivät saaneet riittävää terveydenja sairaudenhoitoa. Meillä mielenterveyspotilaat kirjautuvat paremmin tilastoihin. SYYTETTYJEN mukaan asiantuntijat ovat suunnitelleet pihattonavetan ja sen eläinliikenteen. RAAHEN seudun kunnista eniten sairastetaan Siikajoella. Syytetyt ovat nimenneet oikeuteen kymmeniä kirjallisia todisteita ja suuren määrän henkilötodistajia, joilla he kertomansa mukaan aikovat osoittaa kyseessä olevan normaali lypsykarjatila. Siikajoella sepelvaltimotautiindeksi on pudonnut lähes maan keskitasolle. Pyhäjoen ikävakioitu sairastavuusindeksi on 123, ikävakioimaton 129. Lähde: THL.fi/tilastot-ja-data.fi ja sotkanet.fi Syöpää on Raahessa vähemmän kuin maassa keskimäärin. VAPPU KALLIO Sepelvaltimotaudin väheneminen kertoo Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtavan lääkärin Janne Jounilan mukaan muun muassa siitä, että alan diagnostiikka on parantunut ja tauti saadaan varhaisessa vaiheessa kiinni ja hoidettua. Siikajoen ero Raaheen ja Pyhäjokeen ei ole suuri, mutta se säilyy kaikkina vuosina. . Toisaalta elämäntavat ovat saattaneet muuttua parempaan suuntaan. . Tarkastusten mukaan navetan lantakäytävät olivat tarpeettoman likaiset, nautakarjan ruokinta ei ollut riittävää eikä riittävän ravitsevaa eivätkä eläimet saaneet tarpeeksi vettä. PERJANTAINA 6. Raahen ikävakioitu sairastavuusindeksi on 133, ikävakioimaton 136. Tuomio annetaan myöhemmin. Hänen potilaansa sai tiedon kasvaimen hyvänlaatuisuudesta puolessatoista viikossa. MIELENTERVEYSONGELMIEN yleisyys on Raahessa tilaston mukaan selvästi pysyvä ja kasvavakin ilmiö. Mielenterveysongelmien kasvu saattaa puolestaan kertoa yksinkertaisesti siitä, että alan palvelut, kuten matalan kynnyksen vastaanotto, mielenterveyskeskus ja oma psykiatrinen yksikkö, ovat Raahessa helpommin saavutettavissa kuin monilla muilla paikkakunnilla. Indeksin sisältämät sairausryhmät ovat syövät, sepelvaltimotauti, aivoverisuonitaudit, tukija liikuntaelinten sairaudet, mielenterveyden häiriöt, tapaturmat sekä dementia. Maan keskitaso on tasan 100. Heidän mukaansa eläimet sairastelivat tämän vuoksi ja siksi vasikoiden kuolleisuus oli todella korkea. 6 PUHEENAIHEET Raahen Seutu . Syytettyjen mielestä heidän tilansa on vain huonolla tuurilla joutunut valvontaeläinlääkärin hampaisiin. . Viime vuosikymmenellä tilanne muuttui: raahelaiset ovat nykyisin olleet tilaston mukaan pyhäjokisia sairaampia. . Pyhäjoella yli 10 vuoden takainen luku oli 205 ja uusin 105. Syöpää löydetään kuitenkin enemmän kuin ennen
PERJANTAINA 6. Lähde: THL, sotkanet.fi HELI NURKKALA Fennovoima on tiedottanut töiden hiljenevän Pyhäjoen Hanhikivenniemellä. Raahen Seutu PUHEENAIHEET 7 50 100 150 200 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 50 100 150 200 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 50 100 150 200 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 50 100 150 200 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 Ikävakioimattoman sepelvaltimotauti-indeksin kehitys Raahen seudulla Pyhäjoki Raahe Siikajoki Koko maa LÄHDE: THL Hyvä uutinen on se, että sepelvaltimotaudit ovat vuosien saatossa vähentyneet merkittävästi Raahen seudulla. Muita työkohteita Lehdolla ei ole kesken Hanhikivenniemellä. Rakennus valmistuu tämän vuoden aikana. Penkkatiet ovat olleet suosittuja ulkoilureittejä aikaisemminkin. –?Meillä on voimassa oleva sopimus Fennovoiman kanssa hallintorakennuksen rakentamisesta, ja teemme osaltamme hankkeen loppuun, Lehdon palvelualueen johtaja Matti Koskela kertoo. Ennen palveluiden tuottamisvastuun siirtymistä yhtiöillä on paljon valmistelua, joka edellyttää kunnilta ja muilta toimijoilta päätöstä osakkuudesta toukokuun 2022 loppuun mennessä. Henkilöstö siirtyy kunnista suoraan yhtiöihin vanhoina työntekijöinä. –?Meihin hankkeen pysäyttäminen ei juurikaan vaikuta, koska työt ovat muissa kohteissa. Koskela pitää Fennovoiman päätöstä odotettuna. Isommilta aikatauluhäiriöiltä on vältytty. Koskela peilaa, että hallintorakennus on yksi yhtiön suurimpia tilauksia. Ateriaja siivouspalveluille alueelliset yhtiöt Pyhäjoen kunnanhallitus hyväksyi suunnitelman uuden hyvinvointialueen ateriaja puhtauspalvelujen yhtiösuunnitelmista. Kunnanjohtaja Matti Soronen huomauttaa, että kuntaa, maakuntaa ja valtiota velvoittavat Hanhikivelle vahvistetut kaavat. Hanke olisi toteutuessaan merkittävä työllistäjä alueella. Hanhikiven energiakaavat velvoittavat myös kuntaa Fennovoiman sanottua irti sopimuksen Rosatomin ydinvoimalan laitostoimittajan tehtävästä, joudutaan Pyhäjoen kunnassa miettimään monia asioita uusiksi. Mitä tieto tarkoittaa Rakennusliike Lehdolle, joka rakentaa Fennovoiman hallintorakennusta. Fennovoiman hallintorakennus tehdään sovitusti Kuusikerroksinen ja 10 600-neliöinen Fennovoiman hallintorakennus on valmistumassa tämän vuoden aikana. in house?–yhtiötä, joihin palvelut siirretään mahdollisimman kattavasti. Hänen mukaansa kunnassa voidaan nyt vain elää tilanteen mukaan ja odottaa mitä Fennovoima ja sen omistajat tekevät. Alueelle rakennettu infra ja suunnitelmat eivät saa valua hukkaan. –?Käynnissä olevilla työmailla on tullut yksittäisten töiden aloituksiin tai toimituksiin häiriöitä ja viiveitä sekä hankkeiden loppuunsaattamiskustannukset ovat edellä mainituista syistä kohonneet. Ydinvoimalalla on myös merkittävä rooli fossiilisista polttoaineista luovuttaessa. Kunnanjohtaja Matti Soronen huomauttaa, että vaikka päätarkoituksena on tulvasuojelu, merkitsee tulvapenkereen kunnostaminen samalla virkistysreittien saamista jokivarteen. –?Parhaillaan hallintorakennuksessa tehdään erilaisia sisävalmistusvaiheen töitä sekä julkisivuja pihatöitä. –?Maakuntakaavassa alue on kaavoitettu energiatuotannon alueeksi. Penkereiden kunnostustöihin käytettävistä materiaaleista kaikille kohteille ja lajikkeille halvimmat yksikköhinnat antoi Pentti Hämeenaho Oy, jonka kunnanhallitus valitsi urakkaan. –?Toivottavasti päätös mahdollistaa hankkeen uuden edistämisen tulevaisuudessa. Rakennusliikkeellä ei ole näiden kohteiden jälkeen ollut työmaita Hanhikivenniemellä. Molemmat olivat hyviä referenssikohteita vaativasta rakentamisesta, toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja kertoo. VESA JOENSUU Penkkojen kunnostusta miljoonalla eurolla Pyhäjoella alkaa tulvasuojelun osalta viimeinen vaihe, eli tulvapenkereiden kunnostaminen. ”Meillä on voimassa oleva sopimus Fennovoiman kanssa hallintorakennuksen rakentamisesta.” Matti Koskela palvelualueen johtaja Rakennusliike Lehto Rakennusliike Sorvoja on rakentanut Hanhikiven niemelle Fennovoiman koulutusrakennuksen ja porttirakennuksen. Nyt niiden saavutettavuus paranee, kun sen kunnostetaan paremmin kulkukelpoisiksi. Yhtiön perustamisesta vastaa hyvinvointialue. –?Kohteet ovat olleet vaativia, ja niistä on saatu hyvää palautetta. Hankkeen projektipäällikkönä toimii kunnan puolesta Antero Tiirinki. Koskela selvittää, että koronaepidemia ja Ukrainan sota ovat hankaloittaneet rakennusalalla materiaalien saatavuutta ja nostaneet kustannuksia. TOUKOKUUTA 2022 . In house?–yhtiöt eivät toimi markkinoilla, vaan ne tuottavat palveluita vain omistajilleen ja ovat julkisomisteisia. Lakeus–Rannikko?-yhtiöön on kutsuttu mukaan Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki sekä Kalajoki, Merijärvi, Hailuoto, Liminka, Muhos ja Tyrnävä. Yhtiöissä huomioidaan lähiruuan hyödyntäminen sekä yhteistyö paikallisten ateriaja puhtauspalvelujen tuottajien kanssa. Kunnanhallitus palaveerasi tuoreeltaan Pyhäjoen yrittäjien kanssa maanantaina. Pyhäjoen tulvasuojelua on tehty pitkin jokea raivaamalla, ruoppaamalla sekä räjäyttämällä pohjakivikoita ongelmapaikoista. Tilanteella on kuitenkin laajat vaikutukset alueen rakentajien työllisyyteen. Tiedossa ei vielä ole, että Pyhäjoen yrittäjille olisi jäänyt kovin merkittäviä saatavia. Kuva rakennustyömaalta viime lokakuulta. Hänen mukaansa kunta ei kuitenkaan ole luopumassa hankkeesta, vaan toivoo, että uusi toimija Rosatomin tilalle löytyy.. Pohjois-Pohjanmaan aluevaltuusto on päättänyt, että ateriaja puhtauspalvelujen turvaamiseksi tulevaisuudessa hyvinvointialue voi perustaa yhdessä alueen kuntien kanssa enintään kolme ateriaja puhtauspalvelujen ns
ARKISTO / SARI JAATINEN MIKKO MÄÄTTÄ Soiva Talo -tapahtuma alkoi keskiviikkoaamuna Raahesalissa Lybeckerin päiväkodin lasten esityksellä. En puhuisi hänestä ja Venäjän tämän hetken presidentistä yhtä aikaa samana päivänäkään. Viime vuosina se on järjestetty joka toinen vuosi, mutta koronapandemia pääsi sotkemaan aikatauluja. KEISARI yöpyi Isontorin, nykyisen Pekkatorin, laidassa Friemanin talossa. TOUKOKUUTA 2022 HELGE MURTOVAARA Keisari Aleksanteri I ei vieraile Raahen Pekkatorin markkinoilla 15.–16. Esiintyjiä oli päiväkodeista, yläja alakouluista sekä Raahen Musiikkiopistolta. –?Aika moni oli sanonut, että ei ole tässä salissa aiemmin käynyt, sanoi Antinkankaan koulun luokanopettaja Jari Luoto ennen keskiviikon toisen konsertin alkua. Museonjohtaja Eija Turunen kertoo Aleksanterin vierailun jättäneen Raaheen pari esinettä ja lukuisia tarinoita. Yksi tarina kertoo, että keisari nukkui eikä kuullut soittoesitystä. Luoto sanoi, että tarkoituksena on järjestää mahdollisimman matalan kynnyksen tapahtuma. –?Olen kirjoittanut historiaa elävöittäviä ”pukudraamoja” Raaheen ennenkin, eikä tässä ole kyse sen kummemmasta. Tällekin vuodelle esiintyjiä on saatu Jari Luodon mukaan kivasti. Edellisen kerran Soiva Talo järjestettiin vuonna 2019. Kommenteissa verrataan Raahen historiaa ja nyky-Venäjän toimintaa. Museonjohtaja Eija Turunen kertoo, että kaupunkiin jäi niin pari esinettä kuin hyviä tarinoita liittyen vierailuun ja sen vaiheisiin. Soiva Talo on Raahen opetustoimen musiikkikasvatuksen kehittämistyöryhmän, eli Musken, järjestämä tapahtuma. Tosiasia on, että Suomi oli vuonna 1819 Venäjän keisarikunnan autonominen osa. heinäkuuta. Soiva Talo teki paluun koronatauon jälkeen Keskuskoulun musiikkiluokkien kuoro esitti keskiviikkona muun muassa kansanlaulusikermän. KEISARILLINEN vierailu 1819 oli Raahen kaupungille suuri kunnianosoitus. Raahen kaupunkikin kertoo verkkosivullaan näytelmän peruuntumisesta. –?Kun raahelaiset kuulivat, mitä tyttö alkoi soittamaan, he rupesivat hirveästi hurraamaan, jotta soitto jäi sen alle. Lukuisat lähteet, joihin hän käsikirjoitusta laatiessaan perehtyi, todistavat keisarin herättäneen suurta ihastusta, suorastaan palvontaa, kaikkialla anteliaisuudellaan ja käytöksellään – hän hurmasi kaikki kansanosat. Alkuvuosina Soiva Talo venyi helposti viikonkin mittaiseksi, kun sadat raahelaiset musiikin harrastajat ja ammattilaiset musisoivat Tapahtumatalo Raahessa. Kaupungin koulujen oppilaat saapuivat paikalle bussikyydeillä. Torstaina esiintyjinä oli muun muassa Koivuluodon koulusta, Vihannin yläkoulusta ja Raahen Musiikkiopistosta. . Mielestäni tämä teoria on parempi, koska keisarilla on seurueessaan ollut hyvänen joukko väkeä, Turunen miettii. Suurin osa esityksistä on koululuokkien järjestämiä. Jaatinen korostaa, että keisari Aleksanteri I:n vierailu oli suuri tapahtuma Raahessa ja koko hänen Suomen-kiertueensa ympärillä oli aivan erityinen ilmapiiri. Talon nuorimmasta Jannikaa hän suuteli otsalle. Pitkään valmistellun Keisarin vierailu -pukudraaman peruuntumisesta päättivät järjestäjät, Langin Kauppahuone ja Raahen Teatteri, asiasta tulleen palautteen jälkeen. Mutta – annetaan nyt kiivailijoiden jäähtyä. VESA JOENSUU. Autenttisessa ympäristössä eläväksi tehty pieni pala historiaa on antoisaa sekä tekijöille että kokijoille: ajatella, että juuri tällä paikalla on tapahtunut tällaista. Kiitokseksi vieraanvaraisuudesta keisari antoi kauppias Friemanille timanttisormuksen, jolla Carin raaputti kotinsa ikkuKeisarin Raahen vierailu peruttu . –?Kaupungille kiitos, että maksavat kyydit. 8 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Aluksi tapahtuma oli joka vuosi. ”Onko Putin rahoittanut tätä keisarin ajan ihannointia” -tyyppiset kommentit kertovat hänen mielestään siitä, että Venäjä on todellinen peikko joillekin ihmisille. Soivaa Talo järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000. Hovineuvoksen tyttären, Carin Bergbomin oli soitollaan tarkoitus toivottaa seurue tervetulleeksi kaupunkiin, mutta hän soittikin nykyisin Napoleonin marssina tunnetun kappaleen. Hän tervehti ensin kaupungin tärkeät miehet, ja sitten hän tervehti talon naiset suudellen. Aleksanteri ja Napoleon olivat olleet sodassa keskenään. –?Keisari ei nukkunutkaan hänelle varatussa huoneessa, vaan tiukasti vartioidussa vaunussaan. PERJANTAINA 6. Jannika Friemanin hiuksista tehty koru on Raahen museon kokoelmissa. Vanhin tytär Carin ihastui keisariin. Keskiviikon ja torstain aikana järjestettiin yhteensä neljä konserttia. Jokaisen konsertin aikana Raahesalin katsomo oli lähes tulkoon täynnä päiväkotilaisia, esikoululaisia ja koululaisia. Keisari Aleksanteri I:n vierailudraaman käsikirjoittanut Sari Jaatinen on sekä hämmästynyt että kiukkuinen syntyneestä tilanteesta. Jos se jostakin vilahtaa, siitä heti älähdetään ja isoon ääneen. –?Tuntuu suorastaan tahalliselta ilkeilyltä, että Raahen historiaa ja nyky-Venäjän hallintoa ja toimintaa halutaan sekoittaa
He kaipasivat kotimaata, josta olivat vain kuulleet. Kela-kyydit ovat myös merkittävä tulonlähde maaseutupaikkakuntien taksiyrittäjille. TOUKOKUUTA 2022 . PASI PERHONIEMI. – Onneksi suunta on ollut nyt parempaan, Ylikulju lisää. . . Taksiala on ollut hänelle selkeä suunta jo pikkupojasta lähtien, sillä hänen isänsä oli taksialan yrittäjä ja äitikin ajoi taksia toisen työn ohella. –??Kiitosta täytyy antaa nuorille, he ovat nykyisin pääsääntöisesti todella fiksuja asiakkaita. Emme ole! Synti on vain saanut uusia ulottuvuuksia. Ylikulju sai tunnustusta pitkästä taksiurasta Markku Ylikuljulle myönnetyn moottoriliikenteen ansiomitalin luovutti liikenneministeri Timo Harakka. Ja jokainen, joka saa olla osallinen tästä uuden liiton lahjasta on saanut uskoa syntinsä anteeksi ja saa olla kotimatkalla kohti taivaan kirkkautta. heinäkuuta perjantaina kello 14–20 ja lauantaina kello 11–17. Jannika Friemanin hiuksista tehty koru on Raahen museon kokoelmissa. Hän huomauttaa, että suomalainen taksijärjestelmä oli rankattu maailman turvallisemmaksi ennen lakiuudistusta. Mukavia kokemuksia on muun muassa koululaiskyydityksistä, joita hän teki aikoinaan. –?Oletettavasti ne ovat kaupungin arkistossa, joka olettavasti on siirretty Oulun maakunta-arkistoon, Turunen toteaa. Ennen vapautustaan he saivat nauttia Jumalan asettaman pääsiäisaterian, virheettömän karitsan ja happamattoman leivän aterian. Uudetkin sukupolvet ovat joutuneet toteamaan, että tämä maailma on synnin turmelema ja siksi niin vieras ja kaukana Jumalan tarkoittamasta. Kun Jeesus aikanaan asetti uuden liiton aterian ennen kärsimystään, hän toi näkyville pääsisäaterian todellisen merkityksen. Kannamme turmelusta sisimmässämme. Kiitos toimivuudesta kuuluu kokeneelle ja sitoutuneelle henkilökunnalle. Kun Jeesus oli tällä aterialla, hän valmisti opetuslapsiaan tälle kotimatkalle ja sanoi nyt sunnuntaina kuuluvat evankeliumin sanat: ”Totisesti, totisesti te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Nyt taksiluvan voi saada melkein kuka tahansa, jopa vakavasta rikoksesta tuomion saanut ja sen kärsinyt henkilö. Sen ensi merkkinä on Jumalan sanan epäily. . Eivät he olleet parempia kuin orjuuttajansakaan, mutta he rukoilivat ja odottivat, että josko Jumala heitä kuulisi. Me torjumme sen nuhtelun ja samalla sen kutsun. YLIKULJU tykkää edelleen ajaa taksi silloin tällöin. ARKISTO / MIINA OJANPERÄ VIIKONLOPUKSI JUKKA MALINEN V ieras on tämä maa, ovat monet kristityt elämänmatkallaan todenneet. Tästä todellisuudesta emme voi syyttä ketään muuta kuin itseämme. Askelkin on lujalla kaikkia aikoja kantavalla Jumalan sanan, Raamatun perustalla. Aikanaan ahdistus painoi myös Jumalan omaa kansaa, israelilaisia, kun he olivat Egyptissä, orjuuden maassa. Kuten nytkin annetaan ministereille muistioita, niin raatimiehet oletettavasti ovat antaneet jonkinlaisia terveisiä vietäväksi. Mutta kun katsomme ympärillemme, niin olemmeko paremman ajan eläjiä kuin olivat aikaisemman sukupolven eläjät – heidän, joiden elämänarvoja saatamme voimakkaastikin arvostella. Luulemme tietävämme paremmin ja sanomme: ”elämme jo uutta vuosituhatta” ja sen perusteella puollamme omia sanan vastaisia elämänarvojamme. Pooki Flakkaa – Raahen Meripäivien perinteeksi muodostuneet Rantatorin Komerssin vanhan ajan markkinat saavat rinnalleen Wanhan Raahen ytimeen rakentuvat Pekkatorin markkinat, jotka keskittyvät perinnerakentamiseen sekä entisajan kädentaitoihin työnäytösten ja luentojen muodossa. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 9 naan oman nimensä, keisarin monogrammin sekä keisarin kuolinvuoden 1825. Ylikuljun mukaan he ovat onnistuneet luomaan toimivan konseptin, josta tulee kiitosta myös käyttäjiltä. Joskus on ollut uhkaaviakin tilanteita. Vuoden 2018 taksilakiuudistus meni monella tapaa mönkään ja viime vuodet on yritetty korjata tehtyjä vahinkoja. KeskiPohjanmaan ja Kainuun alueella. Vieras on tämä maa ja usein tunnemme levottomuutta ja sanoin kuvaamatonta kaipuuta. He saatavat jopa teititellä, ja ovat harvoin kovassa humalassa, Ylikulju sanoo. Raahessa päivystys 24/7 on säilynyt, vaikka lakia ei siihen enää velvoitakaan. PERJANTAINA 6. Aikaisemmin se ei ollut mahdollista. Hänen mukaansa on hyvä säilyttää tuntuma taksiin, vaikka hän toimiikin nykyisin Pohjanmaan Taksin toimitusjohtajana. Varsinkin viime vuodet ovat olleet hänen mukaansa melkoista turbulenssia. –?Viimeksi vappuna oli ajossa. –?Keisarillisista huulista osalliseksi päässeet hiukset otettiin talteen ja niistä solmittiin ketju, joka on myös museon kokoelmissa. Hän on ollut aktiivinen luottamustoimissa ja Suomen Taksiliiton hallituksessa hän on toiminut vuodesta 2007. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi… minä näen teidät vielä uudelleen ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota kukaan ei voi teiltä riistää.” Kirjoittaja on Pyhäjoen kirkkoherra Jumalan kansan koti-ikävä RAILI VIIRRET Raahelaiselle Markku Ylikuljulle, 50, on myönnetty moottoriliikenteen ansiomitali. Kaipaamme parempaa ja aavistamme, että asioiden tulisi olla toisin. Se on useaan otteeseen voittanut kilpailutuksen. Hän on Jumalan valitsema virheetön Karitsa, joka kantaa maailman synnin. Nyt 50-vuotias Ylikulju sanoo, että ala on kokenut hänen uransa aikana monenlaista myllerrystä. Pohjanmaan Taksi pyörittää myös Kela-taksien tilauskeskusta Pohjois-Pohjanmaan. Kyytejä on välittämässä nyt 32 ammattitaitoista henkilöä yhteensä noin 900 taksiautoilijalle. Ylikulju kertoo että vuosien varrella on sattunut ja tapahtunut monenlaista. MERIPÄIVÄT . Ja Hän kuuli ja vapautti kansansa ja he saivat lähteä kotimatkalle. Kun Ylikuljun isä joutui jäämään sairauseläkkeelle, jatkoi Markku perheyritystä vain 19-vuotiaana vuonna 1991. Ylikuljun taksiura alkoi jo 18-vuotiaana. Kyseinen ikkunaruutu otettiin talteen 1980-luvulla remontin yhteydessä ja siirrettiin museon kokoelmiin. Meripäivät 15.–16. Se perustettiin 2011. Ilman uskoa Jumalaan emme ole oikealla tiellä. Raamatun sanomalla ja sanalla ei ole vaikuttavaa asemaa meissä. Mitalin luovutti hänelle liikenneministeri Timo Harakka (sd) tiistaina Helsingissä. Yksi puute oli päivystysvelvoitteen poistaminen. Muutokset eivät myöskään ole johtaneet täällä sellaisiin lieveilmiöihin, joita on ollut suurissa kaupungeissa –?Vapaa hinnoittelu on kuitenkin tullut jäädäkseen, ja kuluttajan on syytä olla tarkkana. Jumalan valtakunta on tullut rakkaaksi eikä tarvitse kulkea yksin. Ja Jeesus itse on tienä. Päivän uutiset puhuvat tästä karua kieltään
– Eräskin opiskelija sanoi kurssin olleen hänelle elämänsä valopilkku tänä vuonna, sanoo Anna-Maija Joensuu (kesk.). Järvelin huomauttaa Solmun ja Purjeen toiminnan olevan pitkäkestoista ja tavoitteellista harrastamista. Töistä välittyy oppilaiden lahjakkuus ja innokkuus – ja se taiteilijan intentio, Järvelin huomauttaa, oli aiheena sitten vaikka Pipsa-possu. 10 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . . GALLERIA Myötätuuleen on aseteltu selkeästi ja tyylikkäästi monenlaisia kätten töitä: keramiikkaa, ommeltuja vaatteita, maalauksia, posliinitöitä, entisöityjä huonekaluja, monenlaisia lasitöitä ja kudonnaisia – liinoja ja mattoja. Tekemisen meininki tarttuu Raahe-opiston kevätnäyttelyissä. Päättötyövaiheessa opiskelija saa käsityksen siitä, miten taiteen tekemisen prosessin etenee päättötyövaiheessa, Järvelin sanoo. TOUKOKUUTA 2022 SARI JAATINEN Aloitamme Raahe-opiston kevätnäyttelyn hotkaisemisen taiteen perusopetuksen vastuuopettajan ja opiston päätoimisen kuvataideopettajan Merja Järvelinin kanssa Raahesalin aulagalleriasta. Kursseilla voi oppia tekemään omat vaatteensa, mattonsa, taide-esineensä, jopa astiansa.. Käsityökoululaisten töissä korostuu suunnitelmallisuus ja ekologinen ajattelu: tuunatut vaatteet ovat mainoita. Taas ovat opistolaiset osanneet . Paikallinen opetussuunnitelma pohjautuu kansalliseen opetussuunnitelmaan. Kaikessa runsaudessaan kevätnäytteKurssipalaute on ollut palkitsevaa. Tuija Rajamäki ja Merja Järvelin tietävät, mikä vaikutus kursseilla oppilaisiin on. PERJANTAINA 6. Kuvataidekoulu Purjeen ja Käsityökoulu Solmun lasten ja nuorten työt ovat monenkirjavia, mutta hyvin taiteilijamaisia ja teosmaisia. –?Pitkäkestoisuus on tämän toiminnan arvo, tämä ei ole vain karkkipussia. Tavoite on, että tietty tuntimäärä tulee täyteen ja koulusta valmistuu todistuksen kanssa
saakka ma–pe klo 10–17, Raahesalin aulagalleriassa 27.5. Ulkopuolelle ovat jääneet muun muassa esittävät taiteet, liikunta ja kielet. Reilu Teko -säkkikeräys alkaa taas Kuvassa Reilu Teko -keräyksen kautta työllistynyt 4H-nuori Salla Rakkolainen sekä luomuviljelijä ja karjatilallinen Heikki Riihimäki, joka on toimittanut säkkejä keräykseen jo viiden vuoden ajan. Tuija Rajamäki ja Merja Järvelin tietävät, mikä vaikutus kursseilla oppilaisiin on. Kevätnäyttelyt: Galleria Myötätuulessa 30.5. LASIHIEKKAPUHALLUSTYÖT , mosaiikkityöt ja lankojen purkkivärjäystyöt ovat uusinta uutta. Heidät pannaan osaamaan, Rajamäki naurahtaa. Pilotissa erotellaan sisäsäkit ja ulkosäkit toisistaan, jolloin eri muovilajit saadaan parempaan hyötykäyttöön kierrätyksessä. ma ja to klo 11–16, ti, ke, pe klo 11–20 ja Vihannin kirjastossa 19.5. Pyhäjoella on keräyspaikka Etelänkylän teollisuusalueella. RAAHESSA on yhteensä kolme keräyspaikkaa. Joensuu lupaa reippaasti lyhytkursseja ensi vuodelle. Kurssiehdotuksiakin ropisee sekä opettajilta että oppilailta. Keräyspisteen hoitajina toimivat 4H-nuoret, ja toiminnan pääyhteistyökumppani Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä hyötykäyttöön. Näinä vuosikymmeninä on muovia saatu talteen jo yli 40 miljoonaa kiloa. Keräyksessä maanviljelijät voivat toimittaa tyhjät lannoitesäkit kierrätykseen 4H-yhdistysten keräyspisteisiin, joita on ympäri Suomen. Etäkurssit ovat tulleet myös osittain jäädäkseen. Syksyksi toivottiin valopallokurssia, sanoo päätoiminen tuntiopettaja Tuija Rajamäki. Keramiikassa näkyy tekemisen vapaus: on taideteoksia ja monenlaisia astioita. Myötätuulen näyttelyssä työt on aseteltu näyttäviksi kokonaisuuksiksi. Päättyneen lukuvuoden hitti on ollut keramiikka. Opistolaisten osaaminen ihastuttaa vuosi toisensa jälkeen kevätnäyttelyissä. Viljelijöille säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta. On hirveä pettymys jos haluamalleen kurssille ei pääse ja on inhottavaa joutua myymään välillä eioota, Joensuu huokaa. SARI JAATINEN RAAHEN SEUTU Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4Hyhdistykset järjestävät perinteisen Reilu Teko -säkkikeräyksen. TOUKOKUUTA 2022 . Tuunatuista esineistä löytyy lyhtyä ja pöytää ja toppatuolia. 36,50 €) MUSTAHERUKKA ’Öjebyn’ kpl (Tarjous voimassa 6.-8.5.) 5 90 15 00 kpl kpl HUNAJAMARJAT alk.. Palvelemme Ma-Pe 9-19, La 9-17, Su 12-17 Äidille! 29 00 ALPPIRUUSU ’Haaga’ LAHJAKORTIT! (norm. Jonoa on ollut yhden kurssin verran ja trendi näyttää jatkuvan. Keräyksen suojelijana toimii maaja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Purjeen ja Solmun lapset ja nuoret harrastavat tavoitteellisesti ja se näkyy. REILU Teko -keräyksen tuotto käytetään keräykseen osallistuneiden nuorten palkkoihin ja 4H-nuorisotyön tukemiseen. saakka ma–ke klo 11–18 ja to–pe klo 10–16. Mieleen pomppaa monta kertaa ajatus, että minäkin haluaisin oppia. –?Kyllä ihmiset osaavat, kunhan vain tulevat paikan päälle. ENSI kesänä Reilu Teko -toimintaa kehitetään käynnistämällä pilotti kahden 4H-yhdistyksen alueella. Kaikki keräyspaikat ja tiedot keräykseen otettavista säkeistä löytyvät 4H:n verkkosivuilta www.4h.fi/reiluteko. ILKKA LOIKKANEN Särkän Perennataimisto PUUTARHUREILTAMME SAAT ASIANTUNTEVAA PALVELUA Valtatie 925, 92210 Arkkukari (Raahe) puh. Pesun, murskauksen ja sulatuksen jälkeen säkit jatkavat elämäänsä uusina muovituotteina. Näin voi merkata itselleen tiedon kurssista talteen. Raahesalin aulagalleriassa on kuvataideja käsityökoululaisten töitä. Raahen Seutu ELÄMÄNMENO 11 ly näyttää vain osan opiston toiminnasta. – Eräskin opiskelija sanoi kurssin olleen hänelle elämänsä valopilkku tänä vuonna, sanoo Anna-Maija Joensuu (kesk.). PERJANTAINA 6. –?Ilman Reilu Teko -keräystä säkkimäärä päätyisi jätteeksi. Apulaisrehtori Anna-Maija Joensuu kertoo suosituimpien kurssien täyttyvän muutamassa minuutissa. Pyhäjoen kirjastossa 16.5.–31.5. Sekä sisäettä ulkotiloihin sopivat näyttävät mosaiikkipallot ovat näyttelyn katseenvangitsijoita. (08)263369, www.sarkanperennataimisto.. Sen lisäksi, että Reilu Teko tarjoaa nuorille tärkeää työkokemusta, se on myös osa 4Hjärjestön tekemää ympäristökasvatustyötä. Säkkejä kerätään koko maassa joka vuosi touko–elokuussa. 4H-nuoret ovat keränneet lannoiteja siemensäkkejä jo vuodesta 1975. Kurssipalaute on ollut palkitsevaa. Joka vuosi uusia nuoria tulee mukaan, mutta osa nuorista on myös innostunut jatkamaan vuodesta toiseen, kertoo järjestöpäällikkö Anna-Kaisa Valaja Suomen 4H-liitosta säkkkikeräyksestä lähetetyssä tiedotteessa. Kun odotellaan yhden pallon liiman kuivumista, toista jo tehdään, ei siellä laiskotella. saakka ma–pe klo 10–17. Tuija Rajamäen lasikursseilla on syntynyt töitä taidelasin lisäksi myös ikkunalasista, kuten kuvan jääkarhutyö. –?Perinteiset kudonnat, entisöinnit ja verhoilut ovat myös suosittuja. Verkkosivuilla on hakutoiminto, jonka avulla maanviljelijä voi etsiä lähimmän keräyspisteen paikkakunnan nimen tai 4H-yhdistyksen mukaan. Jos näyttelyssä ihastuu johonkin työhön tai tekniikkaan, näkee samantien työhön merkitystä lapusta, millä kurssilla työ on tehty. –?Pallot on tehty kolmen illan kurssilla
Kaikkia kuutta kasvia voi syödä sellaisenaan tai lisätä kypsennettävään ruokaan. Rantalintuja saamme täältä mukavasti, kahlaajia, hanhia ja lokkeja, joista toivottavasti pikkulokkikin vielä tulee lämpimien tuulien myötä, Muikkula sanoo. Luonnosta vihreää kattilaan ja lautaselle Kuuden kasvin cocktail. Piharatamo (vas.), vuohenputki, siankärsämö, voikukka, pihatähtimö ja poimulehti kasvavat läpi kesän. . mennessä ilmoittautuville. Tänään paistatellaan noin 11 asteen varjolämpötiloissa Raahen korkeudella ja se kyllä alkaa tietää sitä, että jää alkaa lupaavasti hapertua meren kannelta. . Nyt alkaa olla aurinkolaseille käyttöä, sillä aurinko killottaa päivisin jo melko reippaasti. RAAHESSA Tornien taistoon osallistuu Pattijokisuun lintutornin lisäksi Piehingin lintutorni joukkueella Luomut ja Aittalahden lintutorni joukkueella Alanmiehet. Kilpailualueena on joukkueen ilmoittama lintutorni. Päivälämpötila jää viiteen asteeseen. LINTUKEVÄT tuntuu monessa mielessä myöhäiseltä. Ainoastaan tornista havaitut lajit voidaan laskea. Hitaasti ja keikutellen kesä tulee. Tapahtuman tarkoitus on viettää mukava lintupäivä ja tehdä harrastusta tunnetuksi leikkimielisen kilpailun avulla. . Koistista on tänä keväänä ilahduttanut toistaiseksi eniten ruokinnalla käyvä sepelkyyhkypari. Katseen tarkentaminen on tarpeen, sillä lauantaina kisataan leikisti, mutta kuitenkin vähän tosissaankin lintutornien parhaimmuudesta Tornien taistossa. –?Tämä on muuten hyvä torni, paras näillä maisemilla, mutta aika ei ole tänä vuonna kaikkein paras. . Kurssin hinta on edullisempi 23.5. Ruskosuohaukka kaartelee näyttävästi ja ensimmäiset suokukot vilahtavat heinikossa. No tulihan se lämmin takaisin, vaikka tuntui jo välillä, että se on iäksi kadonnut. Merilinnut ja sukeltajat puuttuvat vielä näkyvistä lähes kokonaan. Villivihanneskurssin kouluttaja, Annikka Kujala kertoo koulutuksen ensimmäisen päivän olevan tietopainotteisen ja saadun tiedon kanssa mennään seuraavana päivänä keruuretkelle. . . Hyväksyttyjä torneja ovat muun muassa lintutornit, lintulavat, vesitornit, hyppyrimäen tornit, lennonjohtotornit ja näkötornit. Hyönteissyöjiä ja kahlaajia voi tulla, mutta meillä on tässä se huono puoli, että emme kuule metsälintujen ääniä ollenkaan eli siinä annetaan tasoitusta torneille, joilla metsä on lähempänä. Kurjet huutelevat kauempaa ja lokeilla on asiaa. . –?Kaikki näistä eivät maistu hyvältä suoraan sellaisenaan, mutta kun ne sekoitetaan ruuan muihin ainesosiin, ne pääsevät oikeuksiinsa. Mutta, niin kuin elämässä yleensä, mikään ei ole pysyvää, ei sääkään. –?Se oli vuoden pinna ja elämänpinna, en ole sitä koskaan nähnyt, Muikkula sanoo. Sunnuntaiaamuna kello 03 elohopea vajoaa ennusteen mukaan kolmeen miinusasteeseen, joten aamupostinkantajilla voi vähän nenää nipistellä. Torniin on varattu virallista opastusaikaa kello 10–12, joten varsinkin silloin voi pommittaa huoletta lintuihmisiä omilla kysymyksillä. Harjaantuneet silmät löytävät kaukoputkilla viiman seasta kevätmuuttajia. Pattijokisuun lintutorni Rivissä ensimmäistä kertaa mukana Tornien taistossa. Epätasaisessa maastossa käveleminen tekee hyvää aivoille, samoin se, että etsitään vihreää vihreän joukosta, Kujala sanoo. Kurssilaiset saavat mukaansa myös villivihannesten ja -yrttien käyttövinkkejä ja reseptejä. Aurinko paistaa tänään koko maassa. Jäät eivät ehdi sulaa lauantaihin mennessä, joten veikkaan että jäädään alle sadan lajin, Koistinen toteaa. . Merivettä on vasta vähän näkyvillä, pieniä röysejä on kasaantunut näköpiiriin, mutta ei lintuharrastajien tarvitse aivan turhaan torniin kavuta. Juhani Suni, Jaakko Koistinen ja Martti Muikkula ovat valmiina antamaan Pattijokisuun lintutornille Tornien taisto -kasteen. . –?Petomuutto kulkee yleensä maan puolelta, mutta kun arktinen muutto alkaa, tornista näkee hyvin meren puolelle. Hyvin todennäköiset löydettävät ovat tuttuja: voikukka, nokkonen, siankärsämö, mesiangervo, maitohorsma, maahumala, koivu, kuusi, pihlaja ja piharatamo. ARKISTO/ANNA MUOTKA . Muikkulan päivää kirkasti tiistaina pohjansirkun laulu. Seutukunnan uusin lintutorni Rivissä pääsee mukaan kisaan joukkueella Martti Muikkula, Juhani Suni, Jaakko Koistinen, Kari Varpenius ja Anu Perkiömäki. Lauantain tapahtumaan lintuharrastajat kehottavat myös ensikertalaisia rohkeasti mukaan ja tutustumaan harrastukseen. Tähän antaa isosti lisävalaisua Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Kesytä villivihannekset -kurssi, joka järjestetään Raahessa 30.– 31. Villivihannekset ovat ilmaisia ja pelkästä keruuretkestä saa monia luonnon hyvinvointivaikutuksia itselleen. VILLIYRTTIMAASTOJA on helppo löytää, joten kurssilla ei mennä kauas Raahen keskustasta. 12 LUONTO Raahen Seutu . . Huomenna lämpötila hitusen jo putoaa, mutta lauantaina keli menee petollisesti pakkasen puolelle ennusteen mukaan yhden asteen verran. Osallistumismaksut käytetään uhanalaisen heinäkurpan suojeluun. . Pyhäjoella kisaan osallistuu Parhalahden kalasataman tornissa Tornipöllöt-joukkue ja Siikajoella Hangasnevan lintutornissa Hangasnevan hanhet -joukkue. . TORNIEN TAISTO . –?Riippuu miten ilmat lämpiävät. Kisa-aika: lauantai 7.5. Näin kasvit tulevat helpoiten omaan arkeen: samalla kun hakee sanomalehden postilaatikosta, voi poimia muutaman voikukan lehden aamupalaleivälle. Lava on suhteellisen korkealla, Muikkula sanoo. Joukkueen nimi on Ääniharavat. . Pattijokisuun tornista on hyvä näköala merelle, tosin Mikonkarin suuntaan antavan näkymän edestä pitäisi vielä saada puustoa raivattua. Pinnat paukkuvat ensi lauantaina SARI JAATINEN SARI JAATINEN Takapihan ja lähiniityn terveelliset villiyrtit odottavat poimijaansa, mutta mistä tietää mitä kannattaa poimia ja mitä ei. Lajista kiinnostuneita suorastaan toivotaan mukaan saamaan kipinää hyvään harrastukseen. PERJANTAINA 6. . toukokuuta. Sunia ilahdutti pyrstötiaispariskunta Parhalahdella. klo 5–13. –?Villivihanneksissa on hurjat määrät ravintoarvoja, paljon enemmän kuin kaupan viljellyissä vihanneksissa. ILIMOJA PIELLY. Suotavinta on villivihannesten ja -yrttien käyttö omalta pihalta. . . TOUKOKUUTA 2022 SARI JAATINEN Pattijokisuun lintutornista avautuva näkyvä on vielä varsin hyinen, mutta lupaavaa kaakatustakin jo kuuluu. –?Tänne on vapaa pääsy, tämä on yleisötilaisuus, Suni rohkaisee. Muuttolinnutkin aistivat taatusti lämpimät ilmavirtaukset nokkaansa ja niitä alkaa taas kiihtyvää vauhtia lentää kohti pohjoista
14.85 norm. Raahen Seutu 13 ma-la 8-21 • su 10-21 halpahalli.fi 24/7 Hinnat voimassa 8.5.2022 asti ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää kampanja-aikana. TOUKOKUUTA 2022 . PERJANTAINA 6. 14.95 paituli s-2xl, useita värejä. 2pkt/talous (4.99/L) (5.73/kg) 5.99 kg 12.95 KPL -30 % 12.95 (0.05/L) 3.99 prk 1.49 Atria kanan minuuttifileet 690-760g § mansikka 500g, hollanti terassihortensia mix 22cm, suomi 8.99 pkt (11.83-13.03/kg) 3.99 ras (7.98/kg) 12.95 KPL (17.27/kg) 5.99 RAS (26.62/kg) 4€ (10.00/kg) 9.95 KPL (12.44-14.21/kg) 2.99 kg/kpl 21.90 kpl TANKOPARSA 500G, Italia (5.98/kg) 2 KPL arjen ja juhlan maistuvat HERKUT Kotimainen yleismulta kaikille kotipuutarhan kasveille. 5.49 Greendeli voileipäkakut 750g Barattolino italialalaiset jäätelöt 800ml Elonen äitienpäiväkakku 800g tai Riitan Herkku äitienpäiväkakku 700g vaasan Croissant 4kpl Vaasan Leipämö-paistopistettä ei ole seuraavissa myymälöissä: Kurikka, Kauhajoki, Parkano, Alajärvi, Pyhäjärvi, Laihia, Kauhava leipämö-Paistop isteestä Fazer Geisha tai Karl Fazer Sydänrasia 225g Karl Fazer maitosuklaa 200g á 2.19 (10.95/kg) (1.07/L) raj. Tuotteita rajoitetut erät! 10.90 pack -33 % -27 % -26 % Pepsi Max tai Hartwall Jaffa 0,33l 24-pack Sis.pantit 2.40 tomaatti, suomi Snellman Maatiaisporsaan ulkofilee n.1,3kg ERÄ MUUMIMUKIT 0,3L CLASSIC kaikki normaalihintaiset triumph tuotteet § PUUTARHAMULTA 50L á 3.65 (0.07/L) norm. 5 skk Muumimukit 0,3L classic muminmuggar 0,3l classic halvalla hyvä tulee! Tarjous ei koske sesonkimukeja, Alkuperää kunnioittaen tai Muutto-sarjan mukeja. 8.95 norm
Tuuli teki jäästä vuoria Röysit ovat myrskyn muovaamia ahtojäävuoria. MeriRaahen yrittäjän Jouni Leinosen mukaan röysit ovat nyt vuosikausiin isoimmat näin lähellä rantaa. PERJANTAINA 6. 14 ELÄMÄNMENO Raahen Seutu . Röykkiön syvyys oli 28 metriä ja korkeus useita metrejä. VESA JOENSUU KUVAT // MIKKO MÄÄTTÄ TEKSTI. Raahen Seudussa kerrottiin viitisen vuotta sitten, että Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelun mukaan suurin matalikon päälle kerääntynyt röykkiö on mitattu Perämerellä 1980-luvulla. Kuvassa on Konikari. TOUKOKUUTA 2022 . . Röysit syntyvät, kun tuuli painaa ajojäitä vasten rantaa ja kun jäät eivät pääse enää eteenpäin tai alaspäin, niin ne menevät ylöspäin. Keskiviikkona ne olivat lähimmillään 2,5–3 kilometrin päässä rannasta. Korkeimmillaan muodostelmat ovat noin viidestä kuuteen metriä. Alkuviikon myrskytuulet kasasivat meren tasaisesta jääkentästä korkealle pyrkiviä jääkasoja, jotka raahelaiset tuntevat röysinä
EHOSTAA HAVAIJILLA ÄÄNEN VERBI JUHTA URIA BELLOW VILJOJA ERITE LEHDESSÄ RAKAS MAHOJA RIESOJA AVATA JÄLKI LEILI VUOKRALAINEN. TOIMELIAS EXSOPIMUS HUPUN KERA EVÄKÄS RYMY-KAMPAUS LÄHI-IDÄN RUOKAA SÄVELALUE -RIKKO MINÄ EINSTEIN ALKUPERÄISTÄ PAREMPI. KAPEA REITTI ALVARIINSA HINKU KARJALAN KAUPUNKI SÉBASTIEN PALLOKENTÄLLÄ PUETTAVIA VT:N NAINEN JUOTTAA ILKAT USEIN JASKA JOKUNEN KOHTA KYPSÄ 3 5 4 7 1 2 6 4 6 3 1 9 2 8 1 6 5 9 1 2 7 8 5 9 6 2 8 7 4 9 6 3 2 8 5 9 4 1 6 7 5 9 1 2 7 6 4 8 3 4 7 6 3 8 1 9 2 5 2 1 7 9 4 3 6 5 8 8 3 4 1 6 5 7 9 2 9 6 5 8 2 7 3 4 1 6 4 2 7 1 8 5 3 9 1 5 9 6 3 2 8 7 4 7 8 3 4 5 9 2 1 6 3 5 4 7 1 2 6 4 6 3 1 9 2 8 1 6 5 9 1 2 7 8 5 9 6 2 8 7 4 9 6 3 2 8 5 9 4 1 6 7 5 9 1 2 7 6 4 8 3 4 7 6 3 8 1 9 2 5 2 1 7 9 4 3 6 5 8 8 3 4 1 6 5 7 9 2 9 6 5 8 2 7 3 4 1 6 4 2 7 1 8 5 3 9 1 5 9 6 3 2 8 7 4 7 8 3 4 5 9 2 1 6 7 8 4 5 6 8 9 1 5 6 3 9 2 7 2 5 1 6 4 3 8 1 7 9 6 3 1 5 6 4 7 2 3 8 4 5 9 1 6 6 4 8 9 7 1 5 2 3 1 9 5 2 6 3 8 4 7 5 3 9 6 1 4 2 7 8 2 7 4 3 9 8 1 6 5 8 1 6 5 2 7 4 3 9 9 6 7 4 8 2 3 5 1 4 5 1 7 3 9 6 8 2 3 8 2 1 5 6 7 9 4 7 8 4 5 6 8 9 1 5 6 3 9 2 7 2 5 1 6 4 3 8 1 7 9 6 3 1 5 6 4 7 2 3 8 4 5 9 1 6 6 4 8 9 7 1 5 2 3 1 9 5 2 6 3 8 4 7 5 3 9 6 1 4 2 7 8 2 7 4 3 9 8 1 6 5 8 1 6 5 2 7 4 3 9 9 6 7 4 8 2 3 5 1 4 5 1 7 3 9 6 8 2 3 8 2 1 5 6 7 9 4 Kaikki lehdet -25%! Parasta aivojumppaa! Tilaa suoraan kotiisi: www.kolmiokirja.fi/ristikot/ B A R E T I T R A A K I L E I T U I N E N T E S T A T A T K T V I M U K A L A E E T U U A M O R T O N N I T U P O F A L A F E L K A I K U A R U U T R E I P A S S H O K T A A V I E T U S I V U U M A A L I R A J A A J A L O S T E I A U V O T U O I V A N A L A T U N I E L U A U N U S L M A L B E R T T E K O V I K A M K O I P I A L A T I H A A K S I S H I A T S U T I T S E A R M A S S I S U K A U R A T I L T A A J A T I R T I A S T U A T A T U. TOUKOKUUTA 2022 . Raahen Seutu 15 Tilaa suoraan kotiisi: www.kolmiokirja.fi/ristikot/ Parasta aivojumppaa! Kaikki lehdet -25 % AIVOJUMPPAA HELPPO SUDOKU KESKIVAIKEA SUDOKU KE SK IV AIK EA SU DO KU RISTIKKO HE LP PO SU DO KU RIS TIK KO VA STA US SANAVASARA Reija Marjoluoto RMA_16_226_RIST 21.7.2016 I S M I EROS PÄÄHINEITÄ -1. JALKA TAIVAAN NEITO ETANAN JÄLKI TUNTEITA GOLFVERBI VALMISTUSVIRHE HOITOJA JAPANISTA EHTOOHETKIÄ EXTYTTÖDUO HÄIRIÖTILOJA ÄÄNESTÄJÄ. PERJANTAINA 6. KOKEILLA AIKAANSA KULUTTAVA VENEIDEN SUOJAKSI SIVELTYJÄ
Naiset matkaavat kauden avaukseen Rovaniemelle, jossa vastassa on RoPS:n 2-joukkue. –?Joukkueen pitäisi olla kasassa toukokuun loppuun mennessä. Saataisiin treenata ylivoimaa ja alivoimaa, ja kentälliset olisivat koossa myös harjoituksissa. Moni pelaaja vielä miettii, mutta heille ovea pidetään jonkin aikaa avoinna. Itsekin jatkosopimuksen reilu kuukausi sitten solminut valmentaja Olli-Aleksi Pietilä on samoilla linjoilla Valtasen kanssa, eli laajuutta pitää olla aiempaa enemmän. Miehet pääsevät aloittamaan kauden kotikentällä, kun Raahen tekonurmella vastaan asettuu oululainen Tervarit. Kesägriinien avaus pe 6.5. Osalla kokeneista pelaajista on vapaus kokeilla eri juttuja, kunhan pitää huolen, että ensi syksynä on paremmassa kunnossa kuin viime syksynä, valmentaja tähdentää. Paikkoja on pari tuntia kestävään tapahtumaan rajatusti ja ilmoittautuminen tapahtuu seuran kilpailukalenterin kautta. Puoli joukkuetta koossa Ville Sippala tekee paluun IPK-paitaan ARKISTO / VESA JOENSUU URHEILUTÄRPIT PESÄPALLO Pattijoen Urheilijoiden miesten superpesiskausi käynnistyy ensi torstaina. Kumpikin kävi pelaamassa muutaman ottelun Raahe-Kiekossa jo viime kaudella. klo 17 alkaen Kuntorastikausi käynnistyi keskiviikkona Koivuluodon maastossa. Kaupungissa ihmiset ovat mahtavia ja IPK on iso juttu koko kaupungille, se näkyy ja huokuu. Torstain ja perjantain välinen mahdollisesti kylmä yö saattaa vaikuttaa ihan ensimmäisiin varattaviin aikoihin. . Isompi rosteri pitää saada, että on särkymävaraa, kun on vuorotöitä ja loukkaantumisiakin tulee varmasti. Joukkue treenaa kesällä omatoimisesti, ja joukkueharjoitukset alkavat vasta elokuussa, kun halliin tehdään taas jää. Raahe-Kiekon suomisarjajoukkue jatkaa Olli-Aleksi Pietilän valmennuksessa. Sääntökoulutus ti 10.5. Ensi viikolla rasteja etsitään Raahen hiihtomajalla ja rastit pysyvät maastossa viikonloppuun, niin keskiviikon jälkeen voi harrastaa omatoimisuunnistusta. Sippala on hienoa saada meidän tulosyksikköömme, hänellä oli oma halu tulla tänne, kommentoi IPK Hockey Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Ylisipola IPK:n verkkosivuilla. klo 10 Jos lajin säännöt ovat talven aikana haalistuneet mielestä, niin Raahentienoon Golf järjestää klubillaan yhdessä Golfliiton kanssa sääntökoulutusta. Hyökkäyspäähän haetaan paria pelaajaa ja puolustuspäähän paria pelaajaa. Kuntorastit ke 11.5. Edustusjoukkueen sopimuksia neuvotteleva Mikko Valtanen kertoo, että noin puolet joukkueesta on jo kasassa, mutta seura haluaa tiedottaa sopimuksista laajemmin, kunhan kaikki nimet alkavat olla papereissa. Uskon, että pelaajat tykkäävät tästä, vaikka toki varmasti joku haluaisi tehdä yhdessäkin. Maaston lähteminen tapahtuu kello 17–18.30. klo 16 JALKAPALLO FC Raahen miesten ja naisten joukkueiden kausi käynnistyy lauantaina. FC Raahe–Tervarit la 7.5. Pyritään saamaan kärkiosaamista, Pietilä toteaa ja jatkaa. Siitä lähdetään, että on kilpailutilanne harjoituksissa ja kokoonpanossa. ARKISTO / VESA JOENSUU. PERJANTAINA 6. TONI LÄNKINEN Iisalmen Peli-Karhujen nettisivuilla kerrotaan, että raahelaislähtöinen jääkiekkoilija Ville Sippala palaa seuraan yhden Kokkolan Hermeksessä vietetyn kauden jälkeen. –?Ville Sippala pelasi kaksi kautta meillä aiemmin, ja nousi yleisön suosikkipelaajaksi. Puolustaja Aleksi Tokola ja hyökkääjä Aatu Hakala puolestaan vaihtavat Raahen Jääkiekkoklubin Raahe-Kiekkoon. Joukkue kokoontuu kesän aikana ainoastaan kerran leireilemään, eikä silloinkaan välttämättä treenata yhdessä. TÄSSÄ vaiheessa on varmaa, että Joni Suominen on lopettanut peliuransa huipputasolla ja Eetu Tervala ei jatka raahelaisjoukkueessa. Tarjolla on radat A, B, C ja D. –?Pitäisi olla yhdeksän pakkia ja 15 hyökkääjää. Nämä palaset ovat vasta alkua, sillä pian seura julkistaa runsaasti uusia sopimuksia. Kahdesta aiemmasta pelaamastani kaudesta Iisalmesta on vain hyviä muistoja. PattU–KoU su 15.5. –?Kesällä on pakko ottaa se henkinen breikki ja ladata vähän akkua, että jaksaa katsella toisten naamoja pitkän kauden. Ensi viikon keskiviikkona rasteja etsitään hiihtomajan maastoissa. Hiihtomajalla rastit pysyvät Cja D-radoilla sunnuntaihin saakka omatoimisuunnistajille. Kartoitetaan ensin oman kylän poikia, ketä on maailmalla, Valtanen valottaa. Onhan heillä sekin mahdollisuus, että sopivat keskenään treenit, eli ei tarvitse välttämättä harjoitella yksin, vaikka onkin omatoimista. klo 18 SUUNNISTUS Saloisten Reippaan kuntorastikausi alkoi keskiviikkona Koivuluodossa. Tänään on monen pelaajan juhlapäivä, kun Raahentienoon Golfin kenttä Siikajoella avataan kesägriineille. Torstaina seura kertoi tehneensä jatkosopimukset maalivahtien Mikko Taarin ja Miska Olanderin kanssa. Kuntorastikausi jatkuu perinteiseen tapaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta syyskuun loppuun saakka viikoittain keskiviikkoisin Raahessa ja lähialueen kunnissa. TOUKOKUUTA 2022 TONI LÄNKINEN Raahe-Kiekko julkisti viime viikolla kolme ensimmäistä sopimustaan. Maalivahti Ilmari Anttila siirtyy Raaheen Oulun Kärppien organisaatiosta. Saamme ennen kaikkea nopeutta hyökkäuspelaamiseen, hän on varmasti sarjan nopeimpia vääntäjiä kulmissa. Organisaatiossa on paljon tuttuja, ja odotan innolla kauden alkua, ja touhuamista tutussa ympäristössä, kertoi Sippala sopimuksesta samaisessa tiedotteessa. Ettei mennä niin kapealla ringillä kuin viime vuonna. Mutta muuten kortit ovat vielä pöydällä. Niin IPK kuin Hermeskin pelaavat Mestiksessä. Pystyy tekemään tulosta, kaudet Mestiksessä ovat olleet nousujohteisia. 16 URHEILU & LIIKUNTA Raahen Seutu . Hän pelasi edelliskaudella alle 20-vuotiaiden Mestistä 27 ottelua. Molemmat joukkueet pelaavat Palloliiton Pohjoisen alueen kolmosdivisioonassa. Pelaajarinkiä on tarkoitus kasvattaa. Viime kaudella Hermeksessä runkosarjassa tehot 16+21=37 iskenyt raahelaislähtöinen Sippala vietti IPK:ssa viime vierailullaan kaksi kautta. . Pietilä on ottanut opiksi, jotta asioita tehtäisiin paremmin tulevalla kaudella. –?Mahtavat fiilikset palata Kankaan monttuun. klo 15 GOLF Kesää on varmasti myös odoteltu maila kädessä. Raahe-Kiekon sopimustilanne etenee hyvää tahtia. Tässä vaiheessa on selvää, että runko säilyy melko pitkälti samana. Kesän harjoittelu menee pakon sanelemanakin omatoimisesti. –?Hyökkääjiä tarvitaan ulkopuolelta useampikin, ja heitä onkin kartoitettu. Valmentaja luottaa siihen, että jokainen pelaaja tekee töitä kesän aikana, jotta luistin kulkee elokuussa, kun Raahe-Kiekko menee jäälle. Kotistadionille miehet pääsevät reilun viikon kuluttua, kun Koskenkorvan Urheilijat vierailee Raahessa. RAAHE-KIEKON rikkonainen viime kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Helsingissä pelattavassa ottelussa vastassa on Joensuun Maila
21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Salainen agentti Harry Palmer (K16) 22.50 Oddasat 23.05 Verirahat (K16) 24.00–0.30 Puoli seitsemän TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 6.5. Huumekartellin johtaja karkaa poliisin huostasta ja pakenee kohti Meksikon rajaa, missä paon ainoana esteenä on sheriffi ja hänen kokemattomat alaisensa. (u) 1.30 Simpsonit 2.30 Masked Singer Suomi 3.30 Suomen surkein kuski 4.30–5.30 Suurmestari UK Yle Teema & Fem 8.00 Yle FEM 8.00 Avoimena 8.30 Mary 50 vuotta – voin olla vain oma itseni 9.30 Tanskalaiset Japanissa 10.00 Aika on meidän – tositarinat sarjan taustalla 11.00 Laivakokin apulaisen uudet seikkailut 12.00 Yle TEEMA 12.00 Riverdance: 25v juhlashow 13.45 Ajankuvia Tukholmasta 14.00 Aalto-dialogit 15.00 Isä Matteon tutkimuksia 16.00 Zarah (K12) 16.55 Margareeta II – kuningatar ja taiteilija 17.25 Yle FEM 17.25 Unelmakoti Sisiliassa 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Superapulaiset 18.30 Norjan kovin 19.22 Metten kesäiset jälkiruokaherkut 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Yle TEEMA 20.00 Urheilu-Suomi 21.00 ELOKUVA Kino: He ratsastivat yhdessä (Two Rode Together) Kuukauden western sheriffistä ja ratsuväen upseerista, jotka lähtevät intiaanimaille neuvottelemaan valkoisten vankien vapauttamisesta. Pääosissa Antti Holma, Saga Sarkola, Kai Lehtinen, Anna-Leena Härkönen, Armi Toivanen, Alina Tomnikov. Raahen Seutu TELEVISIO 17 A2 TV-viikko // Perjantaina 6. (94') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. Kaikki tutkimukset osoittavat, että tekijä olisi jo kuollut tappaja, John Kramer. Perjantai 6.5.. Pääosissa Laura Vandervoort, Tobin Bell. Ohjaus Ji-Woon Kim, USA 2013. Onneksi Connorin apuna on vanhempi terminaattori T-101, jota esittää Arnold Schwarzenegger. Nelonen 6.00 Bing 6.10 Rusty Rivets 6.35 Kindi Kids 6.40 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.00 Angry Birds Toons 7.05 Pyjamasankarit 7.30 Smurffit 7.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.55 LEGO Ninjago 8.10 Sunny Bunnies 8.15 Tobot Galaxy Detectives 8.25 Angry Birds Stella 8.30 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu 8.55 Angry Birds Blues 9.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Koti koiralle 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Puutarhan pelastajat 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Rempalla tuloja 16.25 Onnenarpa 16.30 Madventures Suomi 17.30 Diili 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Emma Gaala 2022 22.20 Keno ja Synttärit 22.25 ELOKUVA Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä (12) (Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides/USA 2011). (1948) (MV) (U) 14.48 Arkistokuvia: Kymmenen vuotta Eläintarhan ajoja 15.00 Ylen aamun parhaat 16.00 A-Talk 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 George Gentlyn tutkimukset (K12) 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Hotelli Portofino (K12) 20.00 Viimeinen sana 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Perjantai: Karkaavatko hinnat käsistä. Kaupungista löytyy erilaisilla kammottavilla tavoilla loppunsa kohdanneita ruumiita. (130') 1.15 ELOKUVA Veljeni vartija (12) (Veljeni vartija 2017). O: John Ford. Pääosissa James Stewart, Richard Widmark. McNally, Sam Claflin. (Two Rode Together, USA 1961) 22.45 Hiphopin klassikot (K12) 23.25–1.05 Yle Live: INXS, Live Baby Live TV5 6.10 Järvenrantataloa etsimässä 7.00 Erakkoperhe erämaassa 8.00 Spring Baking Championship 9.00 TV Shop 10.00 Asunnon metsästäjät 11.00 Järvenrantataloa etsimässä 12.00 Kiinteistöveljekset 13.00 Spring Baking Championship 14.00 Beat Bobby Flay 15.00 Alastomat selviytyjät 16.00 Kiinteistöveljekset 17.00 Onnenpyörä 18.00 Top Gear Best Of 19.05 ELOKUVA Bean äärimmäinen katastrofielokuva (S) 21.00 ELOKUVA American Made (12) 23.10 Top Gear 0.25 ELOKUVA Air America (12) 2.40 Asunnon metsästäjät 3.35 Erakkoperhe erämaassa 4.35 Alastomat selviytyjät 5.30–5.55 Beat Bobby Flay Hero 12.20 Neljän tähden talkoot 14.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 15.30 Toisenlaiset äidit 17.00 Remppa vai muutto 19.00 ELOKUVA The Love Punch (7) 21.00 ELOKUVA Rush (12) 23.30 Holmes NYC (K12) 0.30 Australian rajalla 1.00–1.55 Kylmäverisesti sinun (K12) FOX 6.00 Bless the Harts 6.20 Single Parents 6.40 Simpsonit 7.45 Moderni perhe 8.05 Huutokaupan metsästäjät Suomi 8.30 Miehen puolikkaat 8.50 Moderni perhe 9.35 Ensisilmäyksellä 10.00 Simpsonit 10.55 Family Guy 11.45 Simpsonit 12.35 Miehen puolikkaat 13.00 Ensisilmäyksellä 14.40 Miehen puolikkaat 16.00 Simpsonit 17.30 Family Guy 18.30 Simpsonit 20.00 Ensisilmäyksellä 21.00 CSI: Miami 23.00 Heitä mami junasta 0.45 Wall Street: Money Never Sleeps 3.15 Family Guy 3.55 Simpsonit 4.40 Family Guy 5.25 Lapin poliisit 5.45–6.08 Lapin poliisit FRII 6.15 Kiinteistöhuutokauppa 7.00 Sofian enkelit 8.00 Kissakuiskaaja 9.00 Saarielämää 10.00 Kokkaushaaste 11.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen 13.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki 14.00 TV Shop 15.00 Sofian enkelit 16.00 Gossip Moms Suomi 17.00 Irwinin perheen eläintarha 18.00 Design by Lauri 19.00 Pahuus perheessä (K12) 20.00 Home Alone (K12) 21.00 1980: Murhaava vuosikymmen (K16) 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (K12) 23.00 ELOKUVA Miehet jotka vihaavat naisia (16) 2.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (K16) 3.00 Painajainen naapurissa (K12) 4.00 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (K12) 5.00 Saarielämää 5.30–5.55 Saarielämää Liv 9.00 Sinkkuillallinen 10.00 Puutarhan pelastajat 11.00 Remppa vai muutto 12.00 Rempalla tuloja 12.30 Puutarhan pelastajat 13.30 Sinkkuillallinen 14.30 Annan herkulliset leivonnaiset 15.30 Remppa vai muutto 16.30 Jaksa paremmin 17.00 Remppa vai muutto Suomi – Sisustamoextra 17.15 Remppa vai muutto Suomi – Kohti unelmakotia 17.30 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella 19.00 Koti koiralle 20.00 Remppa vai muutto 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Huvila & Huussi 22.00 Tulossa: Syke (K12) 22.05 This Is Us 23.05 Nyt jos koskaan 0.05 Remppa vai muutto 1.05 Sinkkuillallinen 3.05–4.05 Paratiisihotelli Ruotsi National Geographic 6.00 Vankilassa ulkomailla 6.45 Hirviökala 7.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 8.15 Egyptin kadonneet aarteet – parhaat palat 9.00 Romuttamon superauto 9.50 Turvatarkastus: Brasilia 10.40 Australian rajalla 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat 12.25 Eläintarhan salaisuudet 13.20 Tonnikalan saalistajat 14.15 Suuri vaellus 15.10 Food Factory 16.05 Niilin tulvineet haudat 17.00 Autojen ensiapu 18.00 Australian rajalla 19.00 Autojen ensiapu 20.00 Lentoturmatutkinta 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 22.00 Lone Starin eläinlääkäri 23.00 Huumebisnes Oy 24.00 New Yorkin hirmumyrsky Sandy 0.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol 1.45 Lone Starin eläinlääkäri 2.35 Australian rajalla 3.00 Inside: Amerikan mafia 3.45 Vankilassa ulkomailla 4.30 Muinaiset salaiset kansiot 5.15–5.58 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä! TLC 6.15 Tarjousten metsästäjät 6.40 Say yes to the Dress Britannia 7.05 Sisarvaimot 7.50 90 päivää morsiamena: 2020 9.55 Sisarvaimoa etsimässä 10.55 Hengenvaarallisesti lihava 12.50 Satakiloiset parhaat ystävät 13.55 Kakkukuningas 14.55 Tohtori Paise 15.55 Tarjousten metsästäjät 17.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe 18.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen 21.55 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki 23.00 Tohtori jalkapaise (K12) 24.00 Tohtori Paise 1.00 Apua, mikä tauti! (K12) 2.00 Hengenvaarallisesti lihava 3.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen 5.00–5.35 Kakkukuningas JIM 9.00 Nyt jos koskaan 10.00 Burgerimies Suomessa 11.00 Leijonan luola USA 12.00 Amerikan rajavartijat 13.00 Suomen huutokauppakeisari 14.00 Laiva 15.00 Tankkaustarinat 16.00 Amerikan rajavartijat 17.00 Suomen huutokauppakeisari 18.00 Burgerimiehet Pohjolassa 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Arman Pohjantähden alla 21.00 Madventures Suomi 22.00 Raskaan kaluston pelastajat 23.00 Suomen huutokauppekeisari 24.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä 1.00 Stand Up! – SPESIAALI: Ilari Johansson (S) 2.00–3.50 Muinaiset avaruusoliot Kutonen 6.10 Ruokamatkalla USA:ssa 6.55 Wheeler Dealers 7.55 Alaskan rakentajat 8.50 Hengenvaarallinen saalis 9.55 Fast n' Loud kausi 1B 10.55 Ruokamatkalla USA:ssa 11.55 Lone Star Law 12.55 TV Shop 13.55 Hengenvaarallinen saalis 14.55 Löytöretki tuntemattomaan: Lumimiehen jäljillä 15.55 Wheeler Dealers 17.00 Museoiden mysteerit 18.00 Arvokaman etsijät: Parhaat palat 18.55 Top Gear 20.00 Wheeler Dealers 21.00 ELOKUVA Merijalkaväen mies (16) 23.30 ELOKUVA Cliffhanger kuilun partaalla (16) 1.40 Ghost Adventures (K12) 2.40 Arvokaman etsijät: Parhaat palat 3.40 Fast n' Loud kausi 1B 4.40–5.40 Museoiden mysteerit AVA 6.00 MTV Uutiset Live 6.30 Valitut Palat Collection 7.00 Lemmen viemää (K12) 8.00 Ostoskanava Tvins.com 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit 11.00 Emmerdale (K12) 11.30 Unelma-asunto auringon alta 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Kotoisa 13.55 Remontilla rahoiksi 15.05 Unelma-asunto auringon alta 16.05 Lemmen viemää (K12) 17.05 Kirppiksen Kingi 18.05 Remontilla rahoiksi 19.05 Unelma-asunto auringon alta 20.05 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti 20.35 Onnela 21.05 Sukuni salat 22.05 Bachelor 2022 23.05 Bachelor: Ruusun jälkeen 23.35 Doc: April Jonesin tapaus: kuulustelut (K12) 1.00 True crime: Murhan DNA (K12) 3.00 Remontilla rahoiksi 4.00 Ensitreffit alttarilla Australia 5.35–6.00 MTV Uutiset Live AlfaTV 8.00 Uutiset 8.15 HJALLIS – Lisää rahaa! 9.00 Koiran paras ystävä 9.30 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla 10.00 Mökki ja potkuri 10.30 Valitut Palat Collection 11.00 Kolmas elämä 11.30 Muu Suomi 12.00 Fillaripäiväkirja 12.30 Valitut Palat Collection 13.00 Tanssi kanssain 14.00 Ihanat siirtolapuutarhat 14.30 Suunnitellaan häät 15.00 Valitut Palat Collection 15.30 Meil kans! 16.00 HJALLIS – Lisää rahaa! 17.00 Uutisplus: Ukrainan sota 18.00 Kansan TeeVee 19.00 Aarteenetsijä Hellevaara 19.30 Uutiset 19.45 Polttopisteessä ulkopolitiikka 20.30 Somero 21.00 Jukka Laaksonen Show 22.00 Uutiset 22.15 Polttopisteessä ulkopolitiikka 23.00 Uutisplus: Ukrainan sota 24.00 Mayn keittiö 0.30 Huippunaiset 1.00 Kansan TeeVee 2.00 Aarteenetsijä Hellevaara 2.30 Uutiset 2.45 Polttopisteessä ulkopolitiikka 3.30 Somero 4.00 Jukka Laaksonen Show 5.00–8.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00 TV7 6.00 Nathan Morris – Kaikkien kansojen kaipaus 6.30 Rajaton rakkaus 7.30 Herra käyttää lääkäriä 8.00 Ajankohtaista taivaasta 8.30 Jeesuksen opetuslapsena 9.00 Profeettakoulu 9.30 Café Raamattu 10.00 Come Home Kids 10.30 Jeesuksen vertauskuvat tänään 11.00 Power Prayer 12.30 Jerusalemin tarina 13.00 TV7 Israel News 13.15 Voimaa Sanasta 13.30 Avainmedian haastattelussa 14.00 Nathan Morris – Kaikkien kansojen kaipaus 14.30 Rajaton rakkaus 15.30 Herra käyttää lääkäriä 16.00 Ajankohtaista taivaasta 16.30 Jeesuksen opetuslapsena 17.00 Passion for Jesus 17.35 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja 17.55 Lentävä talo 18.25 Usein kysyttyä 18.30 Tuiki taivaallista 18.45 TV7 raamattukoulu 19.30 Yliluonnollista 20.00 Isännän pöydässä 20.30 Suurvallat pelissä 21.15 Marttyyrien Ääni 21.45 Herra on minun turvani 22.00 Nuortenilta 23.00 Fila Helsinki 24.00 Come Home 0.30 Jumala puhuu 1.00 Passion for Jesus 1.35 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja 1.55 Lentävä talo 2.25 Usein kysyttyä 2.30 Tuiki taivaallista 2.45 TV7 raamattukoulu 3.30 Yliluonnollista 4.00 Isännän pöydässä 4.30 Suurvallat pelissä 5.15 Marttyyrien Ääni 5.45– Herra on minun turvani. toukokuuta 2022 PERJANTAI 6.5. Ohjaus JP Siili. Ohjaajat: Peter Spierig, Michael Spierig, Kanada 2017. Pääosissa Johnny Depp, Penelope Cruz, Geoffrey Rush, Ian McShane, Kevin R. 23.20 ELOKUVA Subleffa: Jigsaw (K18) (Jigsaw, Kanada) Jigsaw. Amerikkalainen toimintaelokuva. Tulevaisuudesta saapuva uusi T-X-terminaattori on kuitenkin Connorin ja hänen vaimonsa jäljillä. Vuosikymmen on kulunut Terminator 2:n tapahtumista ja John Connor jättää piilopaikkansa. TOUKOKUUTA 2022 . (109) Ohjaus Jonathan Mostow (2003). 18.00 Lauma 19.00 Suomen surkein kuski 20.00 Suurmestari UK 21.00 ELOKUVA Subleffa: Terminator 3: Koneiden kapina (K16) (Terminator 3: Rise of the Machines, Yhdysvallat) Terminator 3: Koneiden kapina. T: Adams-Filmi. 6.52 Pikin eläimet 6.59 Isot koneet 7.06 Remi ja Ubu 7.19 Tipo 7.26 Pikku Kakkosen posti 7.31 Martta puhuu 7.56 Bomppiduu 8.08 Ritari Hiiri 8.23 Galaxi 8.24 Peter Pan 8.50 Jumppahetki: Pihajumppa 9.00 Sydänmailla (K12) 9.45 Petojen elämää 10.45 Jopet-show 11.15 McLeodin tyttäret (K12) 12.00 Ambulanssi apuun! 12.43 Retkiruokaa islantilaisittain 13.00 Tanskalainen maajussi 13.30 Kummeli 14.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Koiraneidin kiusallinen vaiva 14.35 Maaginen Glomma 15.15 Ketonen & Myllyrinne (K12) 15.40 Karjalan kunnailla 16.30 Unelma Lapista 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 The Last Dance: Kerran vielä, Bulls 19.00 Tanskalainen maajussi 19.30 Kalastuselämää 19.55 Eläintarhan vilkas elämä 20.45 Retkiruokaa islantilaisittain 21.00 Sohvaperunat 21.50 American Song Contest 2022 23.20 Ketonen & Myllyrinne 23.45–0.10 Hillo (K12) MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Uutisaamu 9.30 Emmerdale (K12) 10.00 Kauniit ja rohkeat 10.30 Paras vuosi ikinä (K12) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Grand Designs Uusi-Seelanti 13.30 Myyrä 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Suurmestari 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Jussi-gaala 2022 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 ELOKUVA The Last Stand (16) (The Last Stand, Yhdysvallat) The Last Stand. Pääosissa Arnold Schwarzenegger, Nick Stahl, Kristanna Loken. 0.50 Rikospaikka 1.35 Karkurit (K12) 2.30 Kaappaus keittiössä 3.25 Duudsonit: Päällikkö 4.20–5.14 First Dates Suomi Sub 6.30 Teletapit 6.55 Muumilaakson tarinoita 7.45 Denver – viimeinen dinosaurus (S) 7.55 Zig & Sharko 8.05 Tintin seikkailut 8.30 Trollz 9.00 Bob's Burgers 9.25 Tilt Esports 9.30 Valitut Palat Collection 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 First Dates UK 12.00 Älä jäädy 12.30 Vintiöiden kosto 13.00 Simpsonit 14.00 Rantabaari (K12) 14.30 Rantabaari 15.00 LEGO Masters Suomi 16.30 Vintiöt 17.00 Pitääkö olla huolissaan. Ohjaus Rob Marshall. PERJANTAINA 6. Pääosissa Arnold Scwarzenegger, Johnny Knoxville, Forest Whitaker, Harry Dean Stanton, Luis Guzman. 3.20–4.25 4D: Seksin saloja (K12) TV1 5.55 Herrasmiehiä ja huijareita 6.25 Ylen aamu 9.30 Puoli seitsemän 10.00 Kadonneen kirjeen arvoitus 10.45 Yle Uutiset Uusimaa 10.53 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.01 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.09 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.33 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.41 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.49 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.57 Yle Uutiset Lappi 12.05 Yle Oddasat 12.09 Oddasat 12.25 George Gentlyn tutkimukset (K12) 13.15 ELOKUVA Läpi usvan (Läpi usvan) Pääosissa Leif Wager, Gunvor Sandkvist, Tauno Majuri, Mirjami Kuosmanen
O: John Landis (The Blues Brothers, USA 1980) 23.10 Uusi Kino: Pyykkitupa 23.24 Uusi Kino: Uimari 23.40–1.25 Belushi (K12) TV5 6.10 Järvenrantataloa etsimässä 7.00 Onnenpyörä 9.00 TV Shop 10.00 Asunnon metsästäjät 11.00 Rakkautta paratiisissa: Karibia 12.00 Asunnon metsästäjät 12.30 Leijonastudio 12.55 Ruotsin EHT: TshekkiSuomi 15.20 Leijonastudio 15.30 Arktiset Vedet 16.00 Ultimate Escape Suomi 16.55 Ruotsin EHT: Ruotsi-Sveitsi 19.30 Top Gear: Erikoisjakso 21.00 ELOKUVA Bean äärimmäinen katastrofielokuva (S) 22.50 Top Gear 23.55 ELOKUVA American Made (12) 2.10 Asunnon metsästäjät 3.05 True Love Ruotsi 4.05 Kiinteistöveljekset 5.00 Järvenrantataloa etsimässä 5.30–5.55 Järvenrantataloa etsimässä Hero 12.20 Neljän tähden talkoot 14.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin 15.30 Toisenlaiset äidit 17.00 Remppa vai muutto 19.00 ELOKUVA Lupaus (12) 21.20 ELOKUVA Atomic Blonde (16) 23.45 Holmes NYC 0.45 Pientä pilaa 1.00 Amerikan rajavartijat 1.25–1.50 Amerikan rajavartijat FOX 6.00 Moderni perhe 6.20 Simpsonit 10.10 Onnenpyörä VIP 11.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi 11.50 Ensisilmäyksellä 13.05 Miehen puolikkaat 14.20 Family Guy 17.00 Moderni perhe 19.00 Simpsonit 21.00 Gangsterin heila 23.00 Simpsonit 0.25 CSI: Miami 1.25 Family Guy 3.05 Bless the Harts 3.50 Miehen puolikkaat 4.05 Numb3rs 4.45 Next FRII 6.05 Kiinteistöhuutokauppa 6.50 Sofian enkelit 7.50 Kissakuiskaaja 8.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina 10.50 Maailman herkullisimmat ruoat 11.50 Asunnon metsästäjät maailmalla 12.50 Pikkukaupungin unelmakodit 13.55 TV Shop 14.55 Saarielämää 15.55 ELOKUVA Ehdottomasti ehkä (S) 18.05 ELOKUVA Lumotut (12) 20.00 Pahuus perheessä (K12) 21.00 Naked Attraction UK 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (K12) 23.00 ELOKUVA Little Italy (7) 1.10 People Magazine Investigates 2.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (K12) 3.05 Painajainen naapurissa (K12) 4.05 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (K12) 5.00 Asunnon metsästäjät maailmalla Liv 9.00 Remppa vai muutto 12.00 Välimeren unelmakodit 13.00 Puutarhan pelastajat 15.00 Sinkkuillallinen 17.00 Välimeren unelmakodit 18.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 19.00 Nyt jos koskaan 19.55 Syke (K12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 ELOKUVA Bridget Jones elämäni sinkkuna (12) 23.00 Temptation Island Suomi 24.00 Remppa vai muutto 2.00 Paratiisihotelli Ruotsi (K12) 3.00–4.05 Liv D: Marilyn Monroe – harvinainen huutokauppa National Geographic 6.00 Narco Wars 6.45 Pohjoisen valtatien pelastajat 8.15 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat 9.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 10 9.50 Lone Starin eläinlääkäri 10.40 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota 11.30 Lentoturmatutkinta 13.20 Food Factory USA 15.35 Food Factory 16.05 Australian rajalla 19.00 112 Hätäkeskus 20.00 Meret ilman vettä 21.00 Kadonneet kaupungit Albert Linin kanssa: Muinaisten rakennustöiden parhaat palat 22.00 Vankilassa ulkomailla 23.00 Salakuljettajat satimeen 24.00 Rajasota 0.55 Kadonneet kaupungit Albert Linin kanssa: Muinaisten rakennustöiden parhaat palat 1.45 Apocalypse: Maailmojen sota 2.35 Australian rajalla 3.00 Vankilassa ulkomailla 3.45 Hetki ennen tuhoa: kooste 4.30 Salattu historia 5.15–5.58 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä! TLC 6.10 Tarjousten metsästäjät 6.35 Say yes to the Dress Britannia 7.25 Upea lihava elämäni 9.00 Pienten perhe 9.50 Say Yes to the Dress: Dubai 10.20 Say Yes to the Dress: Intia 10.50 Say Yes to the Dress: Benelux 11.20 Say Yes To The Dress: Australia 11.50 Say Yes To The Dress: Puola 12.50 Rakastunut mammanpoikaan 13.50 Pieni suuri perhe 14.55 Derricon uskomaton suurperhe 16.05 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen 18.00 David & Annie: 90 päivän jälkeen 18.30 Loren & Alexei: 90 päivän jälkeen 18.55 Apua! Tyttäreni on raskaana 19.55 Satakiloiset parhaat ystävät 21.00 Tohtori Paise 21.55 Tohtori jalkapaise (K12) 23.00 Tohtori Paise 24.00 Tohtori jalkapaise (K12) 1.00 Tohtori Paise 1.55 Derricon uskomaton suurperhe 2.55 Apua! Tyttäreni on raskaana 4.55–5.35 Kakkukuningas JIM 9.00 Mestareiden mestari 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Leijonan luola USA 13.30 Rantavahdit 14.30 Kanadan rajalla 16.00 4D: Syön 3000 kaloria minuutissa 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät 20.00 Burgerimiehet Pohjolassa 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Madventures Suomi 23.00 Raskaan kaluston pelastajat 24.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä 1.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (K12) 2.00–3.00 Muinaiset avaruusoliot Kutonen 6.15 Ruokamatkalla USA:ssa 6.35 Fast n' Loud kausi 1B 7.25 Museoiden mysteerit 8.25 Löytöretki tuntemattomaan 9.30 Löytöretki tuntemattomaan: Legendat 10.30 Kaarojen kaksintaistelu 11.30 Pontikankeittäjät 12.35 TV Shop 13.35 Menneisyyden mysteerit 14.35 Top Gear 18.00 NASAn salaiset kansiot 18.55 Menneisyyden mysteerit 20.00 Wheeler Dealers 21.00 ELOKUVA Battleship (12) 23.40 ELOKUVA Merijalkaväen mies (16) 2.00 Ultimate Escape Suomi 2.55 Fast n' Loud kausi 1B 5.00 Ruokamatkalla USA:ssa 5.25–5.55 Ruokamatkalla USA:ssa AVA 6.00 MTV Uutiset Live 6.30 Kotoisa 8.30 Ostoskanava Tvins.com 9.30 LEGO Masters Suomi 11.00 Kenen kotona. Elokuva on puhuttu suomeksi. – Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Suomi 2019. Johannes Brotherus ja Mimosa Willamo esittävät pääosia nuoruuden huumasta, epävarmuudesta ja yhteisön ahtaudesta. Monimutkaisen suunnitelman toteuttamiseen tarvitaan muun muassa yksikätinen baarimikko, autoja rakastava kampaaja sekä räjähde-expertti nimeltä Bang. Pääosissa Channing Tatum, Adam Driver, Daniel Craig, Riley Keough, Seth MacFarlane, Katie Holmes. 18 TELEVISIO Raahen Seutu . Ohjaus James Cameron, USA 1989. Pääosissa John Travolta, Kate Bosworth, Devon Sawa, Julie Benz. (137') 17.25 Huvila & Huussi 18.25 Diili 20.00 Farmi Suomi 21.35 Farmi Suomi Extra 22.05 Keno ja Synttärit 22.10 Emma Gaala 2022 0.30 ELOKUVA Logan Lucky (12) (Logan Lucky 2017). Oscarilla palkittu huima seikkailuelokuva vedenalaisen öljynporausaseman miehistöstä ja laivaston sukeltajista, jotka yrittävät löytää kadonneen ydinsukellusveneen, ennen kuin on liian myöhäistä. Ohjaus Richard Donner, USA 1995. 3.50 Kaappaus keittiössä 4.45–5.36 Poliisit UK: Ajojahti (K12) Sub 7.00 Simpsonit 8.00 Ostoskanava Tvins.com 9.00 Koiralle koti 10.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit 13.25 Tilt Esports 13.30 Tolpalla 14.30 Myyrä 15.30 Simpsonit 16.30 Vintiöt 17.00 Bachelor 2022 18.00 Hypoteesi UK 19.00 Frendit 21.00 ELOKUVA Subleffa: Life on the Line (K12) (Life on the Line, Yhdysvallat) Life on the Line. Ohjaus David Hackl, USA 2015 (93'). (U) 23.15–0.50 THE PICKUP GAME MTV3 7.00 Ostoskanava Tvins.com 8.00 Muumilaakson tarinoita 8.50 Puuha-Pete 9.00 Palomies Sami 9.10 Paavo Pesusieni 9.35 Paavo Pesusieni 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti 12.00 ELOKUVA My Little Pony elokuva (7) (My Little Pony: The Movie, Yhdysvallat) Ohjaus Jayson Thiessen, USA 2017. Lauantai 7.5.. 23.05 ELOKUVA Subleffa: Ammattitappajat (K16) (Assassins, Yhdysvallat) Ammattitappajat. Ohjaaja Soderbergh muistetaan erityisesti Ocean's Eleven -hittielokuvastaan. O: Mikael Syrjälä. Ohjaus Steven Soderbergh. (127') Pääosissa Sylvester Stallone, Antonio Banderas, Julianne Moore, Anatoli Davydov, Muse Watson. (114') 2.55–3.55 Keihäsmatkat (K12) TV1 7.00 Huutokauppakesä 8.00 Yle Uutiset 8.05 Prisma: Lääketieteen suuret saavutukset 9.00 Yle Uutiset 9.05 Historia: Tutkimusretken synkkä salaisuus 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.58 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.06 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.30 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.38 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.46 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.54 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.02 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Pisara 12.35 RSO Musiikkitalossa 13.45 Kulttuuricocktail Live 14.15 Kuninkaallisia lööppejä 15.00 Sadan vuoden sankarit 15.30 Herrasmiehiä ja huijareita 16.00 Onnettomuus (K12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Flinkkilä & Kellomäki 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Strömsö 18.45 Avara luonto: Serengeti II 19.45 Hyvityksen aika (K12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Jukka Lindströmin Sivuhistoria (K12) 21.25 Viisukupla – Eurovisionsbubblan 22.50–0.05 Elämäni Biisi TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 7.5. toukokuuta 2022 // TV-viikko A3 Nelonen 6.00 CoComelon 6.25 Bing 6.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan 6.55 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.15 Pyjamasankarit 7.40 Angry Birds Stella 7.50 LEGO City Adventures 8.00 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda 8.20 Sunny Bunnies 8.30 Risto Räppääjä tapaa Mielensäpahoittajan 8.50 ELOKUVA My Little Pony: Sateenkaaren päähän (S) 10.05 Burgerimiehet Pohjolassa 11.05 Hauskat kotivideot 12.05 Vain elämää: Unohtumaton ilta 14.30 ELOKUVA Cast Away tuuliajolla (12) (Cast Away/USA 2000). Pääosissa John Belushi, Dan Aykroyd, Carrie Fisher, John Candy. TV-ENSI-ILTA! Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa myrsky iskee raivoisasti pikkukaupunkiin, jossa linjamiehet yrittävät parhaansa pitääkseen sähköt toiminnassa. Pääosissa Tom Hanks, Helen Hunt, Nick Searcy, Chris Noth. (u) 1.45 Posse 3.15 Taxi Driver (K16) 4.45 Rantabaari (K12) 5.15–5.45 Rantabaari Yle Teema & Fem 7.56 Yle FEM 7.56 Superapulaiset 8.29 Watt Nytt 8.33 Oikeesti!. 6.52 Tik Tak 6.57 Poppelikumpu 7.04 Pipsa Possu 7.09 Ilona ja luonnon ihmeet 7.23 Fluugalaiset 7.35 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 7.58 Dinofarmi 8.10 Kaarle 8.22 Kengulahti 8.34 Jönneli 8.44 Petteri Kaniini 9.00 Galaxi 9.01 Kulman kunkut 9.11 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto 9.23 Keskiajalla keksittyä 9.26 Galaxin Pallo 2022 9.53 Mun laji 10.00 Luontoihmeitä 2017 11.10 Ole hiljaa ja ui! 12.30 Hot rod unelmaa 13.30 Kummeli 16.25 Ihmeellinen Islanti 17.10 Takapihan arkeologit 18.00 Toivotut: Tankki täyteen 18.30 Velipuolikuu 19.00 Sohvaperunat 19.50 Karjalan kunnailla 22.10 ELOKUVA Elvis & Onerva (K12) Joskus ihastumista on vaikea myöntää, itselleenkään – ja sitten yksi valhe voi pilata kaiken niin että koko kaupunki on ymmällään. (K12) 9.05 Omalla tavalla aikuiseksi 9.35 Søren Vesterin puutarha 10.02 Daniel Olin 10.33 Taivaallista menoa: Sotatraumoja ympäröi hiljaisuus 11.00 Haluamme luonnon takaisin 12.00 Yle TEEMA 12.00 Kapellimestari (K12) 14.30 Adrian Dunbar Irlannin rannikolla 15.15 Matisse ja valon lumo 16.15 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7) 17.25 Yle FEM 17.25 Paksut pariskunnat 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Roskasta ruoaksi 19.00 Vakuum (K12) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 Yle TEEMA 20.00 Historia: Kauneudenhoito kautta aikojen 21.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Blues Brothers (K12) (Blues Brothers) Musiikkikomediassa Bluesin veljekset lähtevät pelastamaan vanhaa lastenkotiaan mutta törmäten kaikkialla vaikeuksiin. 14.00 Suomen surkein kuski 15.00 Jussi-gaala 2022 17.25 MM-kotikisat 2022 17.30 LEGO Masters Suomi 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Uutisextra 19.20 Tulosruutu 19.30 Kultainen Venla 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 ELOKUVA Abyss Syvyys (16) (Abyss, Yhdysvallat) Abyss – Syvyys. 2.00 Ratamo (K12) 2.55 Pitääkö olla huolissaan. Mestariohjaaja Steven Soderberghin veijaritarinassa elämän kolhima entinen jalkapallotähti Jimmy Logan (Channing Tatum) menettää työpaikkansa ja päättää tehdä kaikkien aikojen ryöstön. Toiminnallisessa rikosjännärissä elämän varjopuolen ammattimiehet joutuvat vastakkain nuoren tappajan lähtiessä haastamaan eläkepäivistä haaveilevaa rutinoitunutta kollegaansa. TOUKOKUUTA 2022 Perjantaina 6. Ohjaus Robert Zemeckis. (140') Pääosisssa: Ed Harris, Mary Elisabeth Mastrantonio, Michael Biehn, Leo Burmester, Kimberly Scott. 12.00 MasterChef Suomi 13.00 Emma Willis: Syntymän ihme 14.00 Onnela 14.30 Onnela 16.00 The Real Housewives of Beverly Hills 18.00 The Real Housewives of New York City 19.00 Los Angelesin luksuslukaalit 21.00 ELOKUVA Stranger in You (16) 23.25 Bachelor 2022 0.25 Bachelor: Ruusun jälkeen 0.55 Kotoisa 1.50 NCIS: New Orleans (K12) 2.45 True crime: Murhan DNA (K12) 3.45 Ensitreffit alttarilla Australia 5.20–6.00 MTV Uutiset Live AlfaTV 8.00 Charley Boorman äärirajoilla Kanadassa 9.00 Aarteenetsijä Hellevaara 9.30 Sielunrauha: keramiikkataiteilija Tuija Koponen 10.00 Jukka Laaksonen Show 11.00 Kansan TeeVee 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat 12.30 Koiran paras ystävä 13.00 Jussin kalajutut 13.30 Ripen Grilli 14.00 Paratiisi takapihalla 14.30 Kolmas elämä 15.00 Muu Suomi 15.30 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla 16.00 Valitut Palat Collection 16.30 Kilpailija numero 539 16.55 Uutiset 17.00 Classic Motor Show 2022 17.30 The Grid 17.55 Uutiset 18.00 Fillaripäiväkirja 18.30 Mapon Finnish Pool Tour 19.30 Retrotanssit 20.00 Tanssi kanssain 21.00 Joel Hallikainen 60-v juhlakonsertti 22.30 Jukka Laaksonen Show 23.30 Uutiset 23.35 Ohjelmatietoja 24.00 The Grid 0.25 Uutiset 0.30 Fillaripäiväkirja 1.00 Mapon Finnish Pool Tour 2.00 Retrotanssit 2.30 Tanssi kanssain 3.30 Joel Hallikainen 60-v juhlakonsertti 5.00–7.30 Ohjelma jatkuu klo 07.30 TV7 6.00 Nuortenilta 7.00 Fila Helsinki 8.00 Come Home 8.30 Jumala puhuu 9.00 Passion for Jesus 9.35 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja 9.55 Lentävä talo 10.25 Usein kysyttyä 10.30 Tuiki taivaallista 10.45 TV7 raamattukoulu 11.30 Yliluonnollista 12.00 Isännän pöydässä 12.30 Suurvallat pelissä 13.15 Marttyyrien Ääni 13.45 Herra on minun turvani 14.00 Nuortenilta 15.00 Fila Helsinki 16.00 Come Home 16.30 Jumala puhuu 17.00 Rakkauden kosketuksessa 17.30 Nasta raamis 17.40 Ikuisia kertomuksia 18.00 Christian World News 18.30 Hyvä elämä 19.00 Jeesuksen opetuslapsena 19.30 Café Raamattu 20.00 Avaimena rukous 21.00 TV7 Jerusalem uutiset 21.15 Maria Preanin mahdoton unelma 22.10 Toivolla on nimi 23.55 Nathan Morris – Kaikkien kansojen kaipaus 0.25 Gospel First – Evankeliumi ensin 0.55 Musiikkivideoita 1.00 Rakkauden kosketuksessa 1.30 Christian World News 2.00 Hyvä elämä 2.30 Jeesuksen opetuslapsena 3.00 Café Raamattu 3.30 Avaimena rukous 4.30 TV7 Jerusalem uutiset 4.45 Maria Preanin mahdoton unelma 5.40– Toivolla on nimi LAUANTAI 7.5. PERJANTAINA 6
Jatkuva tilaus 10,90 € / kk . 719 603 SUDOKU TENAVAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Paikallisennuste tänään Kotimaa iltapäivällä Kotimaa 20 25 30 15 10 5 0?C +5 +10 +15 +20 +25 +30 Odotettavissa tänään Oulun seudulla Sää vuosi sitten PYHÄJOKI RAAHE SIIKAJOKI Vihanti Meteorologi Juha Föhr +8 +11 +9 +10 5 Lauantaina Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina +5°C 5 +5°C 6 +4°C 4 +5°C 4 Jomalaby +11,3 °C Saariselkä ?15,3 °C Heikkoa tai kohtalaista lounaistuulta. 16,50 € / kk. Tarkista oman alueesi tilaushinta osoitteesta kalevamedia.fi/ tilaushinnat. ehkä minun on aika muuttua. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. Aurinkoista ja poutaa. Valmisaineistot edellisenä työpäivänä klo 10 mennessä. Digitilaus sisältää näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. jotkut ihmiset saattaisivat muuttaa käytöstään. AINEISTOT: mainos@kalevamedia.fi ILMESTYMISPÄIVÄT: Maanantai, keskiviikko ja perjantai. Raahen Seutu 19 ISÄNI EI JUO, POLTA TAI KIROILE. Kruunupyy Oulunsalo Ylivieska +4°C 5 +6°C 3 +5°C 6 la su ma Joensuu Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Tampere Turku Vaasa Kemi 8 8 6 9 7 6 13 7 6 8 13 11 8 9 8 6 7 5 9 7 6 7 8 11 8 12 11 6 11 5 11 5 7 9 8 11 17 15 13 10 13 9 9 9 5 5 5 10 ###*P *Q36 ###*A . *>WNA *D. Päiväpostin mukana jaettavat lehdet: 0100 5445, ma–pe 8–16 TILAUSHINNAT: Tilaus sisältää painetun lehden, näköislehden ja verkon maksullisen sisällön. TILAUSASIAT: raahenseutu.fi/asiakaspalvelu 08 5377 630, ma–pe klo 9–21, la–su 9–17 JAKELUPÄIVYSTYS: Varhaiskannon jakeluhäiriöt: raahenseutu.fi/jakelu 08 5377 612, ma–pe 7–21, la–su 7–17. olen yllättynyt, että sanot noin, rotta. PERJANTAINA 6. TOUKOKUUTA 2022 . mitä aiot tehdä . Päivälämpötila 10...13 astetta, rannikolla alempi. Tilausehdot raahenseutu.fi/asiakaspalvelu Tietosuoja kalevamedia.fi/tietosuoja Helge Murtovaara 040 758 5245 JULKAISIJA: Kaleva365 Oy, Solistinkatu 4, PL 170, 90401 Oulu LUKIJAILMOITUKSET: myös seurat, opistot, järjestöt, partio raahenseutu.fi/ilmoita 08 5377 630, ma–pe 9–21, la–su 9–17. miksi valita vaikea tie . Laskutuslisä 4,90 € / lasku muista kuin e-laskuista ja suoramaksusopimuksista. Jatkuva tilaus alk. SEPÄ KUNNIOITETTAVAA. HÄN KYLLÄ HIEROO SILMIÄÄN AIKA PALJON! 145 eettinen käyttäytymiseni on alkanut laskea jopa omien standardejeni alapuolelle. madaltaa omia standardejani. *NTA *Y SUDOKU SIMON´S CAT LASSI & LEEVI HELMIÄ SIOILLE SUDOKUVASTAUKSET Raahen Seutu PÄÄTOIMITTAJA: Nina Tuomikoski 044 735 6616 TOIMITUS: 044 799 5891 Sari Jaatinen 044 734 0061 Vesa Joensuu 044 739 3319 Vappu Kallio 044 733 9471 Toni Länkinen 044 720 0933 Timo Myllykoski 040 758 5235 Mikko Määttä 044 7311 826 Raili Viirret 044 732 8739 SÄHKÖPOSTIT: etunimi.sukunimi@raahenseutu.fi TOIMITUKSEN SÄHKÖPOSTI: toimitus@raahenseutu.fi PALVELUMME YRITYKSILLE: Anne Luovi 050 560 0020 anne.luovi@kalevamedia.fi Kaleva Median yrityspalvelupiste yrityksille@kalevamedia.fi 08 5377 180 (ma –pe klo 8 –16) kalevamedia.fi/yrityksille AINEISTOAIKATAULUT: Valmistettavat aineistot kaksi työpäivää ennen, klo 10 mennessä
TOUKOKUUTA 2022 Keskiviikon 4.5. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Jatkuvana tilaajana olet automaattisesti mukana lahjakorttien arvonnassa. Raahen Seutu oikaisee Uusi ŠKODA KAROQ Nerokkaasti uudistunut ŠKODA KAROQ on uskollinen kumppanisi elämäsi seikkailuissa. Se olisi tarkoittanut niin paljon poissaoloja koulusta. PERJANTAINA 6. – 7.5. Katso kaikki kumppaniedut Raahen Seutu -sovelluksesta tai raahenseutu.fi/kumppaniedut Arvontasäännöt raahenseutu.fi/kumppaniedut Haluaisitko viettää rentouttavan loman. Tervetuloa viikonloppunäyttelyyn PE klo 9-17 ja LA klo 10-14! Kirkkotarhantie 18, 92140 Pattijoki | p. Lahjakortit lähetetään voittajille postitse. (08) 264 911 www.raahenautokulma.fi SSP-Jardin Oikotie 43 Saloinen p.08263715 Ma-Pe 9.30-18 La 9.30-16 Su 11-16 Ruusut alk. Arvomme 2 kpl 500 € Holiday-lahjakortteja Kaleva Median lehtien tilaajien kesken. Jutussa kerrottiin, ettei Kati Seppästä oltaisi valittu U16-maajoukkueseen Ekoluoman tavoin. skoda. ŠKODA KAROQ -mallisto alkaen 29 701,81 €, CO -päästöllä (WLTP) 132 g/km ja yhdistetyllä WLTP-kulutuksella 5,8 l/100 km. /huolenpitosopimus SIMPLY CLEVER -VIIKKO 2. Kuvan auto erikoisvarustein. Uudessa Karoqissa on tilaa vaikka muille jakaa, sillä parhaat matkat koetaan yhdessä. Se kuljettaa sinut tyylikkäästi tarinasta seuraavaan ja tekee liikkumisesta huoletonta niin kaupungissa kuin maaseudullakin. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda. Raahen Seudussa oli juttua jääkiekkoilija Emma Ekoluoman maajoukkuevalinnasta. Syksyllä Seppänenkin kävi yhden leirityksen, mutta hän ei sitoutunut koko talveksi maajoukkueen mukaan. Seppänen kuitenkin on itse kieltäytynyt valinnasta jo aiemmin talvella. 4 .90 Arvontapäivä 10.5.2022. ŠKODA KAROQ -malliston CO -päästöt (WLTP) 124 – 171 g/km ja yhdistetty WLTP-kulutus 4,7 – 7,5 l/100 km. TUNTUU KUIN TUULI TUIRAN SILLOILLA radiokaleva.fi @radiokaleva Laita viestiä studioon: 044 095 4495 O U L U 95 MHz Ra a he 95 ,7 M H z TUNTUU KUIN TUULI TUIRAN SILLOILLA radiokaleva.fi @radiokaleva Laita viestiä studioon: 044 095 4495 O U L U 95 MHz Ra a he 95 ,7 M H z Näköislehti on luettavissa osoitteessa: raahenseutu.fi/ nakoislehti Lukijailmoitukset huomataan! Myydään Ostetaan Tarjotaan vuokralle Halutaan vuokrata Huoneistot ja kiinteistöt Huutokaupat Kaikenlaista Kokoukset Koulut ja opistot Kunta ja kaupunki Kuulutukset Menot Moottoriajoneuvot Paikkoja avoinna Hengelliset tilaisuudet Torilta. 20 Raahen Seutu . Koe uudistunut ŠKODA KAROQ ja lähde tekemään uusia muistoja – niitä, joista jää tarina