>> 6. KESKIVIIKKO 9. >> 2 Lukihäiriö on ominaisuus Aino Salmela selätti lukihäiriönsä ja rohkaisee avoimuuteen, kun sanoista ei saa selkoa. ELOKUUTA 2017 • NRO 94 Irtonumero 2,50 € raahenseutu.fi 6 414880 065365 17032 ” Työpaikkakiusaamisesta puhutaan paljon. >> 12 Pääkirjoitus: Jokaisen velvollisuus on puuttua kiusaamiseen. >> 5 Puukkounelmia Raahesalissa Esko Heikkisen puukkoja patsasnäyttelyssä on esillä harvinaislaatuisista materiaaleista valmistettuja esineitä. Varmaan ihan aiheellisesti, ei siinä mitään. >>10–11 Piehinkijoki: Mikä kävi värjäämässä joen pohjakivet valkoisiksi. >> 14 VESA JOENSUU Täysikuu: Raatihuoneen puisto sai eniten kannatusta patsaan uudeksi paikaksi. Mutta tosi pirullinen pitää työkaverin olla, jos aikoo lähimainkaan vetää vertoja oikuttelevalle työkoneelle.” Tuulikki Nousiainen kolumnissaan >>2 Pistejahdissa Oulussa Supermiehet: PattUn pelinjohtaja Juha Karjaluoto ja jokeri Jari Törmänen keittelivät käärmekeittoa Lipon pään menoksi
Osa meistä viihtyy paremmin pienessä porukassa, toiset taas sukkuloivat luontevasti kaveriporukasta toiseen. Osa lähtee kouluun malttamattomana, osa vastahankaisesti tai pelonsekaisin tuntein. Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin. En ole ainoa, joka kamppailee katoavien viestien ja jumittuvien tiedostojen kanssa. Ettei tarvitsisi joka aamu konetta avatessaan tuntea epävarmuutta kuin heikoille jäille hiippaillessa. päätoimittaja Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi | 050 314 2660 R aahen alueella kouluvuosi käynnistyy taas huomenna. Pronssia tuli etelän kovien tyttöjoukkueiden rinnalla ja aika on naisten A-luokan tulos ja uusi oman ikäluokan piiriennätys. Mutta tosi pirullinen pitää työkaverin olla, jos aikoo lähimainkaan vetää vertoja oikuttelevalle työkoneelle. Varmaan ihan aiheellisesti, ei siinä mitään. Hän lupasi puhelimessa, että vastaus tulee maanantain aikana. Joukosta eristäminen on yksi kiusaamisen muoto, jota voi olla vaikea havaita. Tämä uusi tekniikka on kyllä ihanaa ja kaikkivoipaa, joo, mutta usein tuntuu siltä, että systeemit lätkäistään meille käyttäjille keskeneräisinä. Näyttääkö lapsella olevan kavereita. Aloitetaan huomenna turvallinen kouluvuosi VUOSIEN TAKAA Vuosien takaa -palsta palaa menneeseen 1 Parantuneet taloudelliset olot ja varsinkin näin kesäaikana tarjoutuvat monet työmahdollisuudet ovat paljon vähentäneet ns. Valitettavasti on myös oppilaita, jotka joka syksy ajattelevat koulun alkua pelonsekaisin tuntein ja ahdistuneina. Jännitys on usein positiivista ja odottavaa. Ja tuskin edes sataa metriä tarvitsi jänkää edetä, kun hillaa oli keltaisenaan joka puolella. Käyttäjäystävällisyyttä tässä kuulutan. Olisiko liikaa vaadittu, että joskus saisimme työkalun, johon voi luottaa yhtä vakaasti kuin vanhaan kunnon Remingtoniin. Pahinta on, kun käyttöhäiriöiden kanssa vääntäessä alkaa tuntua, että syy onkin käyttäjässä. elokuuta 2017 2 L ähetin sähköpostissa liudan kysymyksiä yliopistossa työskentelevälle asiantuntijalle. Kukaan ei kuitenkaan varmasti halua viettää kaikkia välituntejaan, koko koulupäiväänsä ja kouluvuottansa yksin. Myös täällä on riittänyt teknisiä ongelmia. Jännitystä voivat aiheuttaa kaverit, vaihtuvat opettajat tai uudet oppiaineet. Näin ollen ne, jotka takavuosina joutuivat ”maantielle” työttömyyden takia ovat voineet palata varsinaisiin töihinsä. Ehdottomasti pitäisi nykyistä enemmän hyödyntää eri oppiaineiden opetuksessa oppilaitoksen ympäristöä, oli sitten rakennettua tai luontoa.” Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Pietu Heiskanen Karjalaisessa V ain 300 metriä autolta kävelin, ja siinä se koko kultainen komeus avautui silmieni edessä. Lisäsin viestiini, että alkuperäinen kyselyni on saattanut hukkua, koska työkoneeni on oikkuillut viime aikoina tavallistakin enemmän. Työpaikkakiusaamisesta puhutaan paljon. M onet pitävät lomansa mieluiten lämpimämpinä kuukausina loppukesästä ja toisaalta Suomen lomakautta tulisi jakaa siten, että palveluja olisi saatavilla paremmin myös heinäkuussa.” Vihreiden kansanedustaja Olli-Poika Parviainen (vihr.), joka Uuden Suomen mukaan esittää koulujen loma-ajan siirtämistä myöhäisemmälle kesälle Muut mediat T unkkainen luokkahuone loppukesän helteillä on varmasti vihoviimeinen paikka synnyttää opiskelumotivaatiota. Toistuvat häiriöt syövät hermoja ja kuormittavat jaksamista. Kerhossapa hyvinkin Kolumni Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi ” Kyllä seniorikin ansaitsee toimivan työkalun.” Pääkirjoitus Vt. Mutta kyllä seniorikin ansaitsee toimivan työkalun. Joukkueessa juoksivat Pirjo Kilpeläinen, Virpi Stång, Heidi Martin ja Eija Sakko. Ja arvatkaa kaksi kertaa, onko uusi järjestelmä kertaakaan ollut edeltäjäänsä näppärämpi ja toimivampi?. 4 Kauppias ja valtiopäivämies Henrik Soveliuksen vuonna 1807 rakennuttama talo löytyy osoitteesta Rantakatu 40. Lähteekö hän aamuisin kouluun mielellään. Siksi aikuisten niin koulussa kuin kotona tulee kuunnella viestejä herkällä korvalla. Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus. Tottahan se on, että nuoret joilla on vikkelämpi peukalo ja notkeampi järjenjuoksu, pärjäävät tietotekniikan kanssa luonnostaan hyvin. Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan, mitä tapahtui vuonna 1937, 1967, 1987 ja 2007. Senkin on joutunut kokemaan vuosien varrella aivan liian monta kertaa, että kun tietyn käyttöjärjestelmän on omaksunut, se uudistetaan. Leiriläisten keski-ikä on noin 70 vuotta. Maanantaina kello alkoi lähestyä sovittua takarajaa eikä vastausta kuulunut. Jokaisen velvollisuus on puuttua kiusaamiseen. Nyt on hyvä hetki ottaa asia puheeksi koululaisten kodeissa. KESKUSTELE RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. 3 Raahen Vesan 14-vuotiaat tytöt juoksivat komean ajan 51,91 pikaviestissä. Myös oppilaiden on ymmärrettävä, että kiusaamista ei pidä seurata edes sivusta vaan asiasta pitää kertoa aikuisille. ”Anteeksi että vastaukseni viivästyi. Harva lapsi kuitenkaan ottaa asiaa puheeksi itse. 2 Lämmin on tunnelma ja lämmin on sääkin Saloisten seurakunnan vanhemman väen leirillä, joka alkoi torstaina seurakuntatalon suojissa. Vastaus tuli puhelimitse. Niin että tervetuloa vaan kerhoon.” Tervetulotoivotus tuntui lohdulliselta. Ne kuormittavat myös palkanmaksajaa: katkokset ja häiriöt ovat poissa tehokkaasta työajasta. kulkurikantaamme. Kahdella kädellä sitä sai sankoon lypsää.” Kemijärvellä käynyt hillanpoimija Yleisradion nettisivulla. Kiusatulle jokainen koulupäivä voi olla piinaava ja pelottava. Teknisten ongelmien kamppailukerhossa ei ole kiva olla. Talon 200-vuotisjuhlaa vietetään ensi viikolla Katinhännän kekkereiden merkeissä kaupunkineuvos Yrjö Reinilän isännöimänä. Rohkaisin mieleni ja lähetin sähköpostini uudelleen. Kiusaamisen jäljet näkyvät pitkään, jopa vuosia ja vuosikymmeniä. Perhosia on vatsassa monella muullakin kuin vain koulutiensä aloittavilla ekaluokkalaisilla. Taustalla voi olla kiusaamista, silmätikkuna olemista tai isossa joukossa koettua yksinäisyyttä. Periaatteena tuntuu olevan, että viimeistelyjä tehdään jos tehdään sitä mukaa kun vikoja ja häiriöitä ilmenee arkisessa käytössä. Uskallan olettaa, että näitä kamppailuita käydään joka päivä ja monessa työpaikassa. Lähes 30 osanottajaa on kokoontunut neljä vuorokautta kestävälle leirille
Osa ei. Ei oo ollu rohkeutta puhua näistä kipua tuottavista asioista. Täysikuu-veistokset olisi tosi hieno paikka Vihannin Rautatieasemalla oleva liikenneympyrä. Lukumääristä ei ollu puhetta. Oon saanu jutella monen henkilön kanssa. Tilaaja, ota käyttöön kaikki sinulle kuuluvat palvelut. Rikas on harvoin tyytyväinen. Se on ihme, kun juoppo lopettaa juomisen. Ja se ura kesti 33 vuotta. 28 810,49 35.900€ Kia SPORTAGE 1,7 CRDi ISG Urban EX DCT 141 hv HETI TOIMITUKSEEN -17 12 tkm; ruskea(beige) metallinhohto; 4.7/4.9/5.4; 129g/ km; Autom. Raahen kaupungin katujen kunnossapidosta: Pattijoella Savikujan ja Peltohaankujan väliselle kevyenliikenteenväylälle kaupungin työntekijät laittoivat ns. Tunnettavuutta ja mikä tärkeintä Oulusta Raahessa käyvät voisivat innostua rakentamaan Raaheen. Oliko hänellä oikeus tehä näin. Keskiviikkona 9. 2.450€ Peugeot 206 XR 1.4 5d -03 163 tkm; punainen; 5.0/6.3/8.9; 149g/km; 2xrenk, Lohkol., ABS 23.900€ Kia CEED 1,0 ISG 100hv EX SW EcoDynamics, esittelyauto -16 1 tkm; harmaa metallinhohto; 4.4/5.2/6.5; 121g/ km; Alv-väh.kelp, Takuu, 2xrenk., P-tutka, Ilmast., Hillhold, Cruise, CD ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Elävöittäisi keskustaa. Mutta tämä pitkä mies ei halunnu puhua, vaan juoksi karkuun. Antakaa tilat mieluummin kaupoille, kahviloille ja ravintoloille, jotta ihmiset voivat siellä viihtyä ja viettää vapaa-aikaa. Kauppaporvari on turhaan pelkkänä toimistorakennuksena. 24 376,50 € Käsittelymaksu ???????????????????????????11,00 €/erä Maksuaika ???????????????????????????????????????????????60 kk Maksuväli ???????????????????????????????????????????????????1 kk Korko ????????????????????????????????????????????????????????3,90% Kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko ????????????????????????3,90% Kuukausimaksu sisältäen käsittelymaksun ???????????????????????????. Raahen Seutu painettuna ja verkossa . Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. 040 553 1887 www.oklaki.fi Painopistealueet: – riitarikosoikeudenkäynnit – kiinteistöriidat, sopimusja liikejuridiikka, saatavien perintä – perheja perintöoikeus Asianajotoimisto Pasi Markus Leinonen Oy asianajaja, varatuomari Kirkkokatu 43 B 1, 92100 Raahe puh. krs 90100 Oulu puh. Muutama omakohtainen kokemus: Eräs nainen kertoi, että hänen lapsensa harrastivat kiusaamista vääräuskoisia kohtaan. Kuuluin alempaan kastiin. Se on muutenkin politikoille tärkeä tavoite saada heitä konstilla millä vain asumaan Raaheen. Jostain syystä. ?. Miksi Raahen paraatipaikalla oleva Kauppaporvari ahdetaan täyteen toimistotiloja. Ja kun olin muutenki ”kitukasvuinen” köyhä. 040 503 9874 www.katrimakinen.fi ASIANAJOTOIMISTO ONNELAKARINIEMI Pakkahuoneenkatu 5 B 13, 90100 OULU puh. Ajo jatkuu edelleen. En tiiä. 050 5600020 Jaakko Remahl ................ raahenseutu@almamedia.fi tai nina.tuomikoski@almamedia.fi. vaiht., H-kirja, Ilmast., Vetok., 2xrenk, Cruise 4.980€ Kia CEED 1.6 CRDi EX 5d -07 210 tkm; harmaa metallinhohto; 4.2/4.7/5.7; 125g/km; H-kirja, Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, Lohkol. 0400 687 621 Pakkahuoneenkatu 5 B 14, 90100 Oulu Piltentie 2, 92500 Rantsila toimisto@sirkkukylmanen.fi Asianajotoimisto Kivijärvi & Lepoluoto Oy Sovionkatu 10, 92100 Raahe Hallituskatu 11 B 24, 90100 Oulu Puh. Näin hän kertoi. 185,00 € Rahoitusosuus ?????????????????????????. Ps. 220 611. raahenseutu.fi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY asianajaja, varatuomari Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7 84100 Ylivieska p. Asianajotoimisto Katri Mäkinen Oy asianajaja, varatuomari Hallituskatu 21, 3. Tyytyväinen on aina rikas. Joko siihen kohta saataisiin asvaltti. Seppo Lassila Oli vissiin annettu lupa kiusata Tavoita asiakkaasi valtakunnan parhaissa tuotteissa Ota yhteyttä mainosmyyntiimme Anne Luovi ......................... Pitkin askelin loikki pois, joten keskustelu luonnollisesti loppu siihen. Join eka kerran viinaa. On salailtu ja yritetty jaksaa. Tänään on toisin, mutta juopon maine pysyy hamaan loppuun asti. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus. Oli nähtävästi lupa. Pattun superin pelien selostaja on ihan huippu, fiiliksen luoja ja nostattaja, hyvä hyvä. Muutama vuosi sitten mulle selvisi tapahtuma, joka on sattunu kauan sitte. Ja se on kulkenu mukana. vaiht., Alv-väh.kelp, Vähän ajettu, Navi, P-tutka, Ilmast., Hillhold, Aluv., Cruise, Met.väri 2.900€ Honda CR-V 2.0i ES 5d A -00 400 tkm; ruskea(beige); 8.5/10.2/13.2; 235g/km; 4x4, Autom. Halusin jutella asioista yleensä ja miten lie kiusaamisesta tuli puhe. raahenseutu.fi. läppäportin, mutta toiselta puolen kulkuväylää se jäi kokonaan laittamatta, joten jatkuva autolla ym. Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. 040 776 8797 www.asianajokeskitalo.fi MYYNTI: Markku Martinmäki lomalla Antti Pellikka 020 762 4183 Jorma Elasvirta 020 762 4182 PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Antinkankaantie 35 92130 Raahe • R A HO I T U S • 3,9 % T A R J O U S Esimerkkilaskelma : Kauppasumma/Väliraha ?????????26 985,00 € Käsiraha ????????????????????????????????????????. 08-222 700, 044 359 1592 fax 08-221 136 email: sjapoy@pmleinonen.com www.pmleinonen.com Asianajotoimisto Sirkku Kylmänen Ky puh. Toimitus valitsee julkaistavat viestit Oon viikon miettiny semmosta, voinko kirjotella omia kokemuksiani ja tuntemuksiani koulukiusaamisesta ja muustakin kaltoinkohtelusta. Avoinna ma–pe 9–17 AA, VT Altti Lepoluoto 044 068 7144 AA Hannu Kivijärvi 044 068 7166 AA, VT Pentti Paakki 044 068 7155 www.lepoluoto.fi TEKSTARIT Asuntomessut 2022 Raaheen! Se seuraava vapaa vuosi, messut jättää suuria summia kaupunkiin. Tapasin miehen, joka kertoi painaneensa mun pään vessanpönttöön. Aurinkoisin miettein huomiseen. Kaavoitetaan niin hienoille paikoille ym. Olin tämän unohtanu. Toinen tapahtuma sattu muutama vuosi sitten Härkätorin puistossa. Melkein kaikki arvostavat tätä saavutustani. Keskikoulun kolmannella luokalla sain nimen ”Känä”. Joku on pystyny ja joku on pinkaissu karkuun. Sen mulle anto luokkakaveri. Ja huonommissa vaatteissakin kuljin. Aktiiviliikkuja, mustikat lähtee kantoineen, kun raakana poimii. Sitte 16-vuotiaana aukes uus ura. elokuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 3 KESKUSTELE KIRJOITA MEILLE Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Eihän se mikään ihme oo, kun juoppo juo. Maakaapelit vedettiin autiotaloihinkin Oulaisista Pyhänkoskelle jo kolme vuotta sitten, mutta sivukylät maitotiloineen jäivät ilman. Vielä pari viikkoa ennen kuin ovat kypsiä Raahessa. . Suuri ihme. 435,20 € Luottokustannukset yhteensä 1 825,49 € Luottohinta ???????????????????????????????????. Raahe tarvitsee ostovoimaa, muuten ei hommat lähde pyörimään! Rantakadun etelä päässä on kohta vuoden ollut pölyävä ja kuoppainen sora-alue tiessä. 2 698,50 € Luottosopimuksen perustamismaksu ??????????????????????????. 050 5756660 Marketta Routaniemi .... Lähetä tekstiviesti numeroon 17192 (85 snt). Muutamat kaverit muistavat ja kysyvät: Mitä ”Känä”. He ovat kateellisia. Ihmismieli on ihmeellinen. 0400 649156
PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. Raahessa on viime vuosina rakennettu runsaasti uusia asuntoja, mikä osaltaan on vaikuttanut positiiviseen väestömuutokseen.. Tilastoa katsoessa huhti-kesäkuu näyttää mielenkiintoiselta. – Ainoastaan pieniä muutoksia, jotka liittyvät esimerkiksi keräyspisteen yhteydessä olevan yrityksen toimintaan, tehdään tilanteen mukaan. Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkala on varovaisen optimistinen ja toivoo, että kyse olisi käännekohdasta. 2011 vuoden 25 652:sta väkimäärä on vähentynyt yli kuudella sadalla 25 013:een. Tosin loppuvuosi antaa varmuuden. Siikajoella plussia kirjattiin kuutena ensimmäisenä kuukautena 23. Nurkkala viittaa myös kaupungin työpaikkaomavaraisuuteen, jonka kautta olisi potentiaalia kasvattaa väkilukua. Muovin keräykseen voi palauttaa tyhjinä, puhtaina ja kuivina kotitalouksien muovipakkaukset, jotka ovat alun perin olleet jonkun tuotteen pakkauksia. Taneli Lumiaron mukaan verkosto on rakennettu valmiiksi kautta koko maan. Ekopisteeseen liittyvät muutokset toteutetaan tulevan syksyn aikana, Taneli Lumiaro lupaa. Nurkkala näkee, että alueen muutkin merkit, kuten vapaana olevat työpaikat, yritysten kohentunut tilauskanta ja parantunut työllisyys antavat viitteitä siitä, että väestökehityskin pysyisi plussalla. On kasvun edellytys, että kaupungista löytyy tontteja niin teollisuudelle kuin erilaiseen asuntorakentamiseenkin. – Iloitsen vilpittömästi. Samalla ekopistettä myös siirretään, sopimusasiamies Taneli Lumiaro Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:stä kertoo. Käänne on sikälikin merkittävä, että Raahen asukasluku on lasketellut alamäkeä jo pitkään. Kun Raahen koko seutukunta kokonaisuudessaan on ollut miinusmerkkinen jo pitkään, niin vuoden 2016 loppuun verrattuna kesäkuun loppuun oli kirjattuna plussaa 121 henkeä. Tammikuussa tasapainoiltiin nollassa. Koko maan kattavassa Rinki-ekopisteverkostossa on kartonki-, lasija metallipakkauksille yli 1 850 keräyspistettä. Kasvua kirjattiin 26 asukasta. Mitä tapahtui huhti-touko-kesäkuussa, että luvut lähtivät nousuun, kun alkuvuosi mentiin miedolla plussalla tai peräti miinuksella. Myös Pyhäjoen väestö oli hyvässä nousussa. Ei vai työtä ja toimeentuloa, vaan vetovoima koostuu myös monipuolisesta asumisesta ja hyvistä palveluista. Luvussa ovat syntyneet, kuolleet ja muuttaneet. Lisäksi muovipakkausten keräystä varten on yli 500 keräyspistettä. Ilahduttavaa on, että positiivinen kehitys oli alueen jokaisessa kunnassa. Samanlaisia tavoitteita tosin kirjattiin vaalitaiston tuoksinassa muissakin kunnissa. Nurkkalan mukaan ei voida myöskään väheksyä viestintää, jolla on oma roolinsa positiivisen imagon rakentamisessa. Myös Siikajoella, jossa moni kuntavaaliehdokas näkikin asukasmäärän kasvattamisen tärkeimmäksi tavoitteekseen. Pyhäjoki oli kolmoskunnista ainoa, jonka väkimäärän kehitys ei mennyt minään kuukautena miinukselle. Huhti-toukokuussa Raahessa yllettiin merkittäväänkin laukkaan, kun väkimäärä nousi toukokuussa 34:llä ja kesäkuussakin vielä 23:lla. Raahen seudun kehittämiskeskuksen johtaja Risto Pietilä toteaa olevansa paljolti arvelujen varassa, mutta otaksuu yleisen toimeKukkia pöytään, väestömuutos plussalle! Raahen alueen väestö kasvoi yli sadalla hengellä vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Aivan ruusukimppua ei ehkä kannata nostaa vielä pöytään, mutta satasen rikkoutumisen kunniaksi luonnonkukkia. Prisman keräyspisteessä on tällä hetkellä keräysastiat kartongille, paperille, lasille ja metallipakkauksille. Raahen ensimmäinen ja vielä toistaiseksi ainoa muovinkeräyspiste on Ollinkalliontiellä Citymarketin yhteydessä. Myös kartongin keräykseen saadaan puristin. Prisman Rinki siirtyy ja saa täydennystä ARKISTO/VESA JOENSUU Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Taittuiko jo Raahen alueen väestökato. Viime vuoden loppuun verrattuna Raahen asukasluku kaunistui 72:lla. Kesäkuulle tultaessa Siikajoella meno tosin hiipui, sillä toukokuussa väestömäärä oli kasvanut peräti 32:lla, mutta takkiin tuli siis kesäkuussa yhdeksän henkeä. Uskon ja toivon, että kyse on pysyvästä ilmiöstä. – Keräyspiste siirtyy kokonaisuudessaan lähemmäksi ABC:n asemaa, mutta se säilyy edelleen parkkipaikan samalla sivustalla. Järjestely tulee helpottamaan sekä pysäköintiin että ekopisteeseen liittyvää liikennöintiä. Prisman parkkipaikan yhteydessä on tapahtumassa muitakin muutoksia, kun sinne avataan lähiaikoina Ratakadulta uusi sisäänajoliittymä. Raahen tonttipolitiikan hän kehuu tukeneen kehitystä. elokuuta 2017 4 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Raahe saa toisen muovipakkauksien keräyspisteen, kunhan Prisman parkkipaikan Rinki-ekopistettä täydennetään puristimella varustetulla muovinkeräysastialla. Raahen alueella katsellaan varovaisen toiveikkaasti ensimmäisen vuosipuolikkaan 2017 väestömuutosta
Muutama olisi upottanut mereen, vienyt Raahen Romulle tai Serolle Vanhalle Meijerille. Joku olisi nähnyt sen mielellään kirjaston edessä. ?. TE-toimiston asiantuntija Marko Salmela arvelee, että väestökasvu koostuu pienistä purosista, esimerkiksi vilkkaasta asuntotuotannosta Raahessa. Myös Siikajokilaakson lehtitalon tilat ovat olleet esillä, samoin tyhjilleen jäänyt alakoulu, joka myös kivikouluna tunnetaan. Raahessa on viime vuosina rakennettu runsaasti uusia asuntoja, mikä osaltaan on vaikuttanut positiiviseen väestömuutokseen. Ei nyt aivan yli sataa mielipidettä, mutta paljon. – Sulattaisin kuuliksi ja ampuisin museonrannan tykkipattereilla Pattijoelle, ehdotettiin kuunpimennystä. Nyt selvitetään, voidaanko uudessa koulukeskuksessa olevat tyhjät tilat valjastaa nuorisotiloiksi. Tila on jaetussa käytössä henkilökunnan taukotilojen kanssa. ?. . Palautuisipa samalla suihkulähde, joka häädettiin siitä kuuleman mukaan asukkaita häiritsemästä. 104 äänestä 43 annettiin patsaspuistolle, jossa on jo Kari Juvan veistoksia. Vaikka työpaikkoja on auennut, ei suuria rekrytointeja ole tiedossa. Raahessa väkimäärä väheni tammi-, helmija maaliskuussa yhteensä seitsemällä, mutta huhti-, kesäkuussa kasvoi 72:lla. – Piehingin koulun tontille. Raahen näkyminen positiivisissa yhteyksissä on myös luonut myönteistä ilmapiiriä. Jos Raahen Seudun lukijat päättäisivät, Raatihuoneenpuistossa, Kari Juvan veistoksia valaisisi aina Täysikuu. Sulatushommia ehdotettiin myös tekstarilla, jossa arveltiin terästehtaalla osattavan muotoilla patsas uuteen malliin. Siihen kyläyhistyksen tekemän kodan viereen ja siihen paikkoin valmistuvan urheilupuiston väliin. VESA JOENSUU Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Siikajoen kunnassa on haku päällä yhtenäisten ja toimivien nuorisotilojen löytämiseksi Ruukkiin. . . Uskon ja toivon, että kyse on pysyvästä ilmiöstä.” Ari Nurkkala Raahen kaupunginjohtaja Kukkia pöytään, väestömuutos plussalle! VESA JOENSUU liaisuuden vaikuttaneen osaltaan myönteiseen kehitykseen. Miinusmerkkistä kehitystä on viimeisimmässäkin tilastoinnissa enemmän kuin positiivista. Myös Mettalanmäen turboliittymää, Raahelan toria, nykyistä paikkaa ja Raatihuoneen sisäänkäynnin edustaa ehdotettiin. Turistejakin ajateltiin; Rantakadun tuntumassa Pakkahuoneesta pohjoiseen. – Voisi sijoittaa Laivakankaan kultakaivoksen portille odottamaan kaivoksen avaamista niin kuin kuuta nousevaa, ehdotti yksi lukija. Keskiviikkona 9. En tiedä tarkalleen, minkä takia sinne sellainen tila on jäänyt, mutta ennemmin tai myöhemminhän sekin on rakennettava valmiiksi, kunnanjohtaja perustelee. Joku ilmoitti mihin vuonna 1996 valmistunutta taideteosta ainakaan saisi viedä: koulujen pihoille tai parkkipaikoille. ?. – Tila on vielä betonipinnalla. Kesäkuun 2017 lopussa väkiluku oli 33 685. Jaettu toinen sija ja 18 vastaajaa oli enemmän tai vähemmän kieli poskessa kirjoitellut vastauksiaan. % 10 20 30 40 50 Kekkosen viereen Lahjoitetaan pois Härkätorille Muu Linja-autoasemalle Raatihuoneenpuistoon Mihin Täysikuu-veistos pitäisi siiirtää Rautatalon edestä Yli sataan mielipiteeseen mahtuu. Elinvoiman eteen on alueella tehty työtä. Vuoden 2016 lopussa Raahen seutukunnan väkiluku oli yhteensä 33 564. Aiemmin on esitetty, että nuorisotiloiksi vuokrattaisiin entisen palvelutalon tilat Pekkalantieltä. On hankala löytää yhtä selittävää tekijää. 31.12.2016 Siikajoen väkiluku oli 5 364 ja kesäkuun 2017 lopussa 5 387. Kuukausittain seutukunnan väkilukumuutos verrattuna vuodenvaihteeseen: tammikuussa, 4, helmikukussa 6, maaliskuussa -6, huhtikuussa 62, toukokuussa 110, kesäkuussa 121. Mutta mitä sanoisi Kari Juva Da Cudan Täysikuusta. Nuorten tilat saman katon alle Ruukissa ARKISTO/MAARIT KESTI. Hyvä maamerkki Kustin polulle, sopii hyvin kahdeksan ulukohuusiin väliin. Keskuskoulun edustaa ehdottanut lukija katsoi, että paikka on merkittävä, sillä siitä ovat raahelaiset lähteneet maailmalle. Koulukeskus vihittiin käyttöönsä marraskuussa. ?. Kylän eläkeläiset vois lilluttaa varpaitaan tuossa lähteessä, kun eka on koko päivän kulukenu erämaassa, höysti eräs hymiöillä täydentäen. Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Raahen Seudun lukijakysely ei varmaankaan täytä kansanäänestyksen mittoja, eikä päätöstä Antonio da Cudan tekemän Täysikuun sijoittumisesta tehdä mielipidekirjon perusteella, mutta jokseenkin selkeästi vastaajat asettuivat Raatihuoneen puiston kannalle. Moneen muuhun seutukuntaan tai paikkakuntaan verrattuna Pietilä toteaa Raahen alueella olevan positiiviset näkymät, mikä näkyy myös väestömuutoksissa. Ei vai työtä ja toimeentuloa, vaan vetovoima koostuu myös monipuolisesta asumisesta ja hyvistä palveluista. Varsinainen nuorisotila on kunnanviraston alakerrassa. 31.12.2016 Raahen väkiluku oli 25 013 ja kesäkuun 2017 lopussa 25 085. Ensisijaisena vaihtoehtona on koulukeskus. Ensisijaiseksi vaihtoehdoksi on nousemassa Ruukin uusi koulukeskus, josta on mahdollista ottaa käyttöön noin 150 neliömetrin kokoinen yhtenäinen tila. . – Keskustelun jälkeen esitin, että asia palautetaan sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan käsittelyyn. . Siikajoen kunnanhallitus käsitteli tilakysymystä viimeksi maanantain kokouksessaan. KEHITYSTÄ ?. – Toivottavasti ei jää hetkelliseksi. Tällä hetkellä nuorisotoiminta on hajallaan eri puolilla Ruukin taajamaa. elokuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 5 PUHEENAIHEET ” Iloitsen vilpittömästi. Kunnanjohtaja Mauno Ranto kertoo, että nuorisotiloista käytiin pitkä keskustelu. Kiinnostava mielipiteiden kirjo oli omissa ehdotuksissa. Nuorisotoimen tarjoamiin palveluihin kuuluvat nuorisotyön lisäksi etsivä nuorisotyö sekä nuorten työpajavalmennus, jolla ei ole tiloja laisinkaan. ?. Paikka Kekkosen vierustoverinakin sai muutaman klikkauksen. Uuden koulukeskuksen toisessa kerroksessa on tyhjillään ja viimeistelemättä tilaa yhteensä kahden luokkahuoneen verran. . Yhdeksän olisi valmis lahjoittamaan patsaan pois. Kahvipöytäkeskusteluissa sitä oltiin sijoittamassa Pikkulahdelle Puluvärkin luodolle. Toiseksi eniten selkeistä vaihtoehdoista kannatusta sai linja-autoasema 18 äänellä ja kolmanneksi eniten Härkätorin puisto, jonne 13 lukijaa sen sijoittaisi. 31.12.2016 Pyhäjoen väkiluku oli 3 187 ja kesäkuun 2017 lopussa 3 213
Piehinkijoen pohjakivet värjääntyivät valkoisiksi Ilmiön taustalla saattavat olla luonnon omat mekanismit. – Oli leikkaamassa nurmikkoa, kun pihan reunalle ilmestyi saukko. Piehinkijoen vesi on luonnostaan ruskeaa ja se tuntuu hieman oudolta vieläkin, Kinnuset myöntävät. Kinnuset ovat asuneet Piehinkijokivarressa yli 30 vuotta. Pyyntikokoisia puronieriöitä ei ole istutettu jokeen enää vuosikausiin. Olen ajatellut, että antaapa tilanteen rauhoittua jonkin aikaa. VESA JOENSUU ” Hajusta tuli mieleen rikki. Melkein kuin joku olisi käynyt kaatamassa maalia jokeen, Pirkko Kinnunen ihmettelee vieläkin. Paikallisen ympäristöviranomaisen tietoon ei ole tullut mitään poikkeuksellista Piehinkijoen suunnalta, vs. – Hajusta tuli mieleen rikki. Nyt kasteluveden ottamiseen on tullut tauko. – Vasta nyt kuulen koko asiasta ensimmäistä kertaa. He eivät ole huomanneet mitään vastaavaa ilmiötä jokivedessä koskaan aiemmin. VESA JOENSUU Kiviin takertunut valkoinen töhnä on hienojakoista kuin liitujauho. – Ei minkäänlaista havaintoa ainakaan minulla, kalastuskunnan esimies Björn Haapala kummastelee. Seuraavan kesän koekalastuksessa ei löytynyt enää ainuttakaan harjusta. Piehinkijokeen on istutettu myös harjuksenpoikasia, mutta niiden kohtaloksi koitui ilmeisesti veden vähyys. Mutta asiaan pitää perehtyä. Saattaahan olla, että ilmiölle löytyy joku luonnollinen selitys. Piehinkijoen rannassa yli 30 vuotta asunut Vilho Kinnunen ei ole koskaan nähnyt joessa mitään vastaavaa ilmiötä. Joen vakioasukkaisiin kuuluu myös saukko, johon Björn Haapala sai yllätyskontaktin viime kesänä. He molemmat ovat syntyisin Lapista, kirkasvetisien vesistöjen ääreltä. Se pysähtyi katsomaan ja pyörähti takaisin. PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. Kalastuskaan ei innosta. Kun hän meni tutkimaan lähemmin jokea ja veden kuntoa, vedessä tuntui ikävä tuoksahdus. Johtuneeko juuri siitä, mutta Piehinkijoki ei ole koskaan houkutellut uimaan. Niitä kalastetaan varsinkin jokisuulta. – Sen sijaan venäläiset vieraamme ovat joskus ottaneet joesta puronieriän; niitähän sinne on aikoinaan istutettu, Vilho Kinnunen huomauttaa. Samassa se tuli uudelleen esille poikasensa kanssa ja saukot menivät peräkanaa suoraan jokeen. Oli se mukavaa katsottavaa, mutta ei siinä ehtinyt ajatellakaan mitään kameraa. Ilmiön aiheuttaja olisi kuitenkin kiinnostavaa saada selville. elokuuta 2017 6 Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Piehinkijoki koukkaa Vilho ja Pirkko Kinnusen pihan sivuitse juuri sopivasti niin, että joesta on hyvä ottaa kasteluvettä kasvimaalle ja kukille. Omasta takaa Piehinkijoessa on haukea, ahventa, lahnaa ja särkeä. – Monet kyläläiset, varsinkin lapset, käyvät kyllä uimassa, mutta meiltä se on jäänyt. ympäristösihteeri Jonna Hakala toteaa. Edes saunavettä ei oleta joesta, vaikka pihasauna on ihan jokirannassa. – Kalastuslupien myynti tyssäsi kuin kananlento sen jälkeen, kun alettiin puhua kaivoksen jätevesistä, Björn Haapala harmittelee. – Kun menin pihalle viime maanantaiaamuna, huomasin että joen pohjakivet ovat värjääntyneet valkoisiksi. – Joki kuivui lähes kokonaan silloin yhtenä kesänä. – Emme halua lähteä ojentelemaan syyttävää sormea mihinkään suuntaan. En ole sen jälkeen käyttänyt jokivettä kasteluvetenä.”. En ole sen jälkeen käyttänyt jokivettä kasteluvetenä. Piehingin kalastuskunnan edustajien korviin ei ole kantautunut tietoa jokivedessä tapahtuneista muutoksista
elokuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 7 PUHEENAIHEET K O U L U T I E TÄ Y H T E I S T Y Ö S S Ä T U R V A A M A S S A : Koulutiet täyttyvät jälleen pienistä kulkijoista. Vaikka moni asia on muuttunut vuosikymmenten aikana, lasten huomioiminen liikenteessä on aina yhtä tärkeää. Alma Regionsin maakuntaja paikallislehdet ovat osallistuneet koululaisten matkan turvaamiseen jo yli 30 vuotta. Ei siis ajeta päälle.. Keskiviikkona 9
– 2.4. Kevätlukukausi päättyy ensi vuonna 2. ” Viimeisen parin vuoden ajan on nuorissa näkynyt yksinäisyyttä. Nuoren vapaa-aika on tärkeää. Aamupala pitäisi syödä ennen kouluun tuloa. . Marjutin ja Sannan lisäksi Raahen yläkouluilla työskentelee kouluterveydenhoitajana Heli Myllymäki Pattasissa. . Vanhemmatkin ovat tervetulleita terkkarikäynneille, nuoren suostumuksella. Kaksi kolmasosaa pienistä koululaisista kulkee koulumatkan useimmiten kävellen. Seuraavaksi yleisimmin mainittiin kevyen liikenteen väylien ja alikulkujen lisääminen sekä autoilijoiden valistaminen esimerkiksi koulujen alkaessa. ?. VANHEMMILLE Kouluterveydenhoitajien toiveita: ?. Kouluterveydenhoito on muuttunut vuosikymmenien myötä systemaattisemmaksi ja perusteellisemmaksi. Kun nuori täyttää 15 vuotta, hänelle tehdään laaja terveystarkastus, jonka yhteydessä nuori tapaa myös lääkärin. Suurimmat ongelmat nuorten hyvinvoinnissa ovat aamupoissaolot, koulumotivaation puute ja väsymys. kesäkuuta. Hän jos kuka tietää, missä fyysisessä ja henkisessä kunnossa nuorisomme on. . Vuosittaisille tarkastuksille varataan aikaa 45 minuuttia, laajalle tarkastukselle jopa puolitoista tuntia. Liikuntaa olisi hyvä harrastaa sopivassa suhteessa. Koululounas ei korvaa päivällistä. Joka seitsemäs kertoo lisäksi tietävänsä, että omalle lapselle on vuoden sisällä sattunut yksi tai useampia läheltä piti -tilanteita liikenteessä. Väsyneillä nuorilla on päänsärkyä, huonovointisuutta, ärtyisyyttä, keskittymisvaikeuksia ja epämääräistä huonoa oloa. Siihen ei riitä energiajuomatölkki. ?. Ei ole kavereita.” Sanna Routaniemi Raahen alueella syyslukukausi käynnistyy huomenna torstaina. Hän ja Merikadun koulun ja Raahen lukion kouluterveydenhoitaja Marjut Paganus toteavat, että suurin osa raahelaisista yläasteikäisistä nuorista on hyvävointisia. – On tärkeää, että nuoren lähellä on aikuisia, joista hän voi valita kenelle puhua asioistaan, sanoo Saloisten koulun kouluterveydenhoitaja Sanna Routaniemi. . Pyöräily yleistyy iän karttumisen myötä, ja neljännelle ja viidennelle luokalle menevistä lapsista jo yli 60 prosenttia pyöräilee usein kouluun. Jo reilun parin viikon päästä on luvassa myös lauantaikoulupäivä, jolla korvataan ensi kevään vappuaatto. ?. Unirytmi pitäisi säätää kohdalleen. Kynnys tulla kouluterkkarin luo voi olla matalampi kuin monen muun aikuisen kohdalla, uskovat kouluterveydenhoitajat Sanna Routaniemi ja Marjut Paganus. Esitäytetyn kyselylomakkeen kanssa käydään asioita läpi, Marjut kertoo. Pelkät numeraaliset faktat, pituudet ja painot eivät enää riitä, vaan myös nuoren psykofyysistä kehitystä seurataan. Vanhemmat parantaisivat lasten liikenneturvallisuutta ennen kaikkea koventamalla autoilijoiden rangaistuksia suojatierikkeistä, kuten punaisia päin ajamisesta suojatien edessä. joulukuuta ja kevätlukukausi käynnistyy maanantaina 8. Nuoren lisäksi huomioidaan myös hänen perheensä. . Alakoulujen rehtorit ovat vanhempien kanssa jonkin verran eri mieltä: Yli 60 prosenttia rehtoreista vastasi Ifin kaksi vuotta sitten tekemässä kyselyssä, että vastuu liikenneturvallisuudesta on ensisijaisesti koululaisten vanhemmilla ja vasta toissijaisesti muilla autoilijoilla. Lapsen koulumatkan turvallisuus mietityttää eniten Itäja Pohjois-Suomessa, vähiten puolestaan Uudellamaalla. ?. tammikuuta. Koulutyö tarvitsee vastapainoa. Ylivoimaisesti suurimpana vaarana vanhemmat pitävät autoilijoiden huonoa käytöstä liikenteessä. – Sieltä voi löytyä riitoja kavereiden kanssa tai sitten mielen pulmia, joita ei osata tarkemmin eritellä ja selittää. Kasvava nuori tarvitsee unta vähintään kahdeksan tuntia yössä. Terkkari on kasvun kaveri Kouluterveydenhoitajan ovelle voi tulla koputtamaan aina, oli sitten sormessa haava tai mielessä iso murhe. Koulumatka pelottaa vanhempia Lapsen päästäminen koulumatkalle pelottaa lähes puolta 6–10-vuotiaiden lasten vanhemmista. ”Ahistaa”, Marjut sanoo. Se, mitä tarkastuksen aikana saadaan oppilaan voinnista selville, riippuu hänestä itsestään. Etenkin esikoululaisten ja ekaluokkalaisten vanhempia matka pelottaa, käy ilmi Ifin tuoreesta kyselytutkimuksesta, jossa haastateltiin 6–10-vuotiaiden lasten vanhempia lasten liikenneturvallisuudesta. Suurin vaara liikenteessä on vanhempien mielestä autoilijoiden huono käytös. Syyslukukausi päättyy perjantaina 22. Seuraaviksi merkittävimmiksi vaaratekijöiksi vanhemmat arvioivat lapsen huomion herpaantumisen kavereiden kanssa jutellessa sekä leikkimisen tai kilpailemisen esimerkiksi pyörällä tai juosten. OPISKELU RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. Se on yksi osa päivän ateriarytmiä, johon kuuluu viisi ateriaa. – Juttelen alkuun aika kevyesti. Syyslomaa vietetään viikon verran lokakuussa viikolla 43. Vappuaatto korvataan jo elokuussa. Heillä sujuu hyvin koulu ja kavereiden kanssa on hyvät välit. Jokainen yläastetta käyvä nuori käy kouluterveydenhoitajan määräaikaisessa terveystarkastuksessa vuosittain. Noin joka kymmenes vanhempi pitää vaarallisimpana lapsen uppoutumista kännykkään liikenteen seuraamisen sijaan. Kouluterveydenhoitajan tehtävänä on tutkia, löytyykö tällaisten asioiden taustalta muuta. Moni Nuoren lähellä pitää olla aikuisia, joista he voivat valita kenelle puhua asioistaan. Talviloma on tutulla paikallaan viikolla 10. Oppilaan olemus ja kehon kieli kertovat paljon siitä, miten hänellä menee. Kaksi kolmesta vanhemmasta kertoo käyneensä lapsensa kanssa läpi liikennesääntöjä ja liikennekäyttäytymistä. Tuleva vappu osuu tiistaille, joten koululaiset saavat keväällä 4 päivän vapaajakson huhti-toukokuun vaihteessa. Reilu viidennes kaikista vanhemmista pitää lapsensa koulumatkaa suoranaisesti vaarallisena. Pääsiäinen osuus ensi vuonna maalis-huhtikuun vaihteeseen ja pääsiäislomaa vietetään 30.3. elokuuta 2017 8 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Kouluterveydenhoitaja on yksi nuoren ihmisen kasvukumppaneista siinä missä opettajat, koulukuraattorit, koulupsykologit, siivoojat, keittiöväki – koko koulun henkilöstö. Sanna ja Marjut korostavat, että nuoren ahdistus – oli se sitten kuinka määrittelemätöntä tahansa – pitäisi ottaa tosissaan. ”Terkkarille” saattaa olla myös helpompi puhua vaikeuksistaan kuin muille aikuisille. Joka toinen on myös käynyt yhdessä koulureittiä läpi
– Kiusaamista on, mutta siitä osa on piilossa aikuisten silmistä. Se tarkoittaa, että kouluterveydenhoitajatkin osallistuvat yhä enemmän koulun arkeen eivätkä ole jokin irrallinen osa koulun kyljessä. Tänä päivänä näkee myös sellaista kiusaamista, jossa nuori jätetään joukon ulkopuolelle, Sanna toteaa. 040 548 0558, kesayo@raahe.fi Merikatu 2, 92100 Raahe www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/toimipaikat/raahe POHJOIS-POHJANMAAN KESÄYLIOPISTO KOULUTUSTARJONTAA RAAHESSA Lukuvuoden 2017–2018 avointen yliopisto-opintojen tarjonta on kotisivuillamme. Lukiolaisten mielestä hyvät säät pitäisi huomioida nykyistä paremmin myös luokkahuoneissa. Meillä voit suorittaa joustavasti tutkinnon loppuun! Nuori tai aikuinen, JEDUsta löytyy oma ala jokaiselle! Kysy rohkeasti vapaita opiskelupaikkoja opinto-ohjaajiltamme. – Pakollisia terveystarkastuksia on tosin niin paljon, että välillä on haasteellista raivata aikaa muihin tapaamisiin, Marjut sanoo. Kukaan koulun väestä ei käännä selkäänsä kiusaamiselle. HAAPAJÄRVI HAAPAVESI KALAJOKI NIVALA OULAINEN PIIPPOLA YLIVIESKA VIELÄ EHDIT HAKEA OPISKELEMAAN SYKSYKSI! HAE NYT! Jäikö ammatilliset opinnot aikoinaan kesken. – Perunannostolomaa ei ehkä nykyään enää tarvita, mutta kyllä ennen oli tältä osin paremmin! Lukuvuoden aikatauluja ei tietysti pidä suunnitella pelkästään lämpimien kesälomapäivien toivossa, mutta jos Joensuun kokeilu toteutuessaan osoittautuu toimivaksi, kannattaisi muiden ottaa siitä mallia. Nuoren ympärillä on laaja, näkymätön verkosto, josta kouluterveydenhoitaja poimii sopivan yhteistyökumppanin, jos omat keinot loppuvat. SARI JAATINEN tuska helpottuu, kun siitä saa puhua ja syykin saattaa löytyä, kun jututtaa. – Tunkkainen luokkahuone loppukesän helteillä on varmasti vihoviimeinen paikka synnyttää opiskelumotivaatiota. elokuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 9 OPISKELU Kalajoen kymppi TILAA OPPIA! TILAA O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OPPIA! Kalajoen Kristillisen Opiston kymppiluokka on hyvä mahdollisuus parantaa keskiarvoa ja kirkastaa tulevaisuuden suunnitelmia! Vuoden aikana saat hyvän opiskelijalähtöisen opetuksen lisäksi mahdollisuuden tutustua työelämään ja hioa sosiaalisia taitojasi. Koulujen aloituspäivän päättävät kunnat, mutta lukuvuoden lopetuspäivä on määritelty perusopetusta koskevassa asetuksessa. Helsingin Sanomien uutisen mukaan Joensuun kaupunki on päättänyt opiskelijoilta ja vanhemmilta saadun palautteen perusteella selvittää mahdollisuutta myöhentää kesälomaa parilla viikolla. Ehdottomasti pitäisi nykyistä enemmän hyödyntää eri oppiaineiden opetuksessa oppilaitoksen ympäristöä, oli sitten rakennettua tai luontoa, Heiskanen toivoo. Koulujen aloituspäivissä on tänä vuonna yli viikon eroa, kun ensimmäiset lukiolaiset aloittivat opintonsa tiistaina ja viimeiset lukioista avaavat ovensa vasta keskiviikkona 16.8. Meillä on tilaa oppia! Kymppiluokalla majoittuminen ja ruokailut ovat maksuttomia! Haku suoraan Opistolle! Toimi nopeasti ja katso lisää www.kkro.fi tai ota yhteyttä 08 4639 200 / toimisto@kkro.fi Ehdit vielä mukaan! Lisätietoja hakemisesta löydät www.jedu. Kynnys tulla kouluterkkarin luo voi olla matalampi kuin monen muun aikuisen kohdalla, uskovat kouluterveydenhoitajat Sanna Routaniemi ja Marjut Paganus. Viileät kesäkuut ja lämpimät elokuut ovat herättäneet monena vuonna keskustelua kesäloman ajankohdasta. 044 021 0122, p. Erityisen hienoa on se, että kaupunki on kuullut opiskelijoiden sekä vanhempien mielipidettä, Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Pietu Heiskanen toteaa. – Emme voi puhua yhdenkään lapsen asioista ellei huoltaja ole paikalla tai antanut lupaa keskusteluun. Yhteisöllinen oppilashuolto on koko koulun asia. Joka koulussa on oma ryhmä, jossa kiusaamistapaukset käsitellään. Osittain kyseessä olisi paluu vanhaan, sillä vielä 1960-luvulla koulutyö aloitettiin syyskuussa. Yhteystiedot löydät netistä. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan koulutuksen järjestäjän tavoitteena on oltava monipuoliset opiskeluympäristöt, jotka rikastuttavat opiskeluun liittyviä kokemuksia ja edistävät opiskelumotivaatiota. Kiusaamisasioissa on heidän mielestään turha syyttää koulua. Lukiolaiset siirtäisivät kesälomia. PUUSEPPÄ DATANOMI KOKKI METSURI SISUSTUSRAKENTAJA PUTKIASENTAJA MEDIAPALVELUJEN TOTEUTTAJA MAASEUTUYRITTÄJÄ MATKAILUPALVELUJEN TUOTTAJA JA MONIA MUITA AMMATTEJA! TIEDUSTELUT: p. Tilanteisiin puututaan aina. Vähintään nuorelta itseltään kysytään esimerkiksi voiko hänen asiassaan olla yhteydessä koulukuraattoriin, terveydenhoitajat huomauttavat. Myös Lukiolaisten Liitto olisi valmis myöhäistämään kesälomaa. Keskiviikkona 9. Tarkempaa tietoa saat oheisen linkin kautta: http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/opinnot-lukuvuonna-2017-2018/ SUOMI 100 VUOTTA – URHO KALEVA KEKKONEN NELJÄNNESVUOSISATAA PRESIDENTTINÄ YLEISÖLUENTO 9.11.2017 RAAHE Urho Kekkonen 1975–1981 Toimittaja Maarit Tyrkön silmin Linkki: http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/maarit-tyrkko-yleisoluento/ Tutustu myös ammatilliseen ja muuhun kurssitarjontaamme kotisivuillamme! Nuoren lähellä pitää olla aikuisia, joista he voivat valita kenelle puhua asioistaan
Myös tietojen tenttiminen suullisesti on usein tarpeen. – Minua ei kiinnosta pätkääkään, mitä muut puhuvat. Ainon äiti Suvi Salmela muistaa, että välillä tuntui jo kuin syyllistettäisiin lapsen vaikeuksien johtuvan siitä, että hänelle ei lueta tarpeeksi. Suomalainen yleissivistävä koulutus on saanut ansioistaan suitsutusta hyvistä oppimistuloksistaan. Lukivaikeus ei salailemalla poistu, mutta avoimuudella tie silottuu. Hänestä yleissivistävän koulutuksen kehittämisessä tarvitaan malttia ja johdonmukaista toimintaa. Kolmannella luokalla Aino sai käyttöönsä digitaaliset e-kirjat. . ?. – Toiset ovat hyviä toisessa ja toiset jossakin muussa, on Salmeloiden viesti ollut tyttärelleen. Yllättävästi samanaikainen musiikinkuuntelu helpottaa opiskelua. . Suvi muistelee nauraen, kuinka kaikki keskittyminen saattoi kohdistua siihen, minkä kohdan joutuu lukemaan. Tässäkin tarvitaan hyvää yhteistyötä ja hyvin organisoitua toimintaa, jota viime kädessä johdetaan yksittäisen oppilaitoksen tasolla. Näiden sijaan tarvitsemme pitkäjänteistä toimintaa kehityksen pysäyttämiseksi, sanoo Suomen Rehtoreiden puheenjohtaja Antti Ikonen. Mikko, Aino ja Suvi Salmela tietävät, että lukivaikeuden kanssa on vain elettävä. Aino muistaa eräänkin uskonnon kokeen, jossa kirjallinen koe osaamisesta huolimatta toi tulokseksi 6-. Lukivaikeus on hidaste, ei este 12-vuotias Aino Salmela vanhempineen kehottaa avoimuuteen. Yleissivistävän koulutuksen opetussuunnitelmauudistus on tuottanut paljon uutta oppilaiden ja opiskelijoiden arkeen. ?. Miksi minä en opi samalla tavalla lukemaan ja kirjoittamaan kuin nuo luokkakaverit. Perimä selittää lähes puolet lukihäiriöistä ja usein lukivaikeudet rasittavatkin samaa sukua sukupolvesta toiseen. Myös numerosarjat tuottivat vaikeuksia ja matematiikan sanalliset tehtävät. . Silloin Aino tarttuu piirustuslehtiöön tai nostaa kuulokkeet korvilleen. Kouluväki tietää kyllä tämän työnsä perusteella. Yleisen käsityksen mukaan lukihäiriö on neurologinen tai neurobiologinen häiriö. Suvi Salmela kehottaa vanhempia ja lapsia ottamaan lukihäiriön avoimesti koulussa puheeksi. Ominaisuutta ei tarvitse hävetä. . – Ideoiden kypsyttelyyn on syytä ottaa mukaan heti alusta alkaen kouluissa työskentelevät ammattilaiset mukaan, sillä pysyvä ja tuloksia tuottava muutos edellyttää kaikilta sitoutumista onnistuakseen. – Ääneen lukeminen oli kauhistus, toteaa Suvi Salmela ja tytär nyökkää vieressä. Jani-veli on ammattikokki ja nykyisin kunto-ohjaaja. – Sekin vaikuttaa, kun on mieleinen aine, tietää Suvi. Rehtorit peräävät tasa-arvoa takaisin. Eikä vain koulujärjestelmänä, vaan joka ainoan ja ainutkertaisen oppilaan kohdalla! Poppakonstien ja pikaohjelmien sijaan huomio on kiinnitettävä koulutuksen perusrahoituksen turvaamiseen liki vuosikymmenen kestäneiden leikkausten jälkeen, Ikonen vaatii. Rehtorikyselyt ovat tuoneet esiin, että oppilaitosjohdon kokema luottamus koulutuksen tasa-arvon periaatteen ohjaavaan vaikutukseen on laskenut. Vaikka suomalaiset rehtorit näkevät koulun ja opetuksen kehityksen pääosin myönteisessä valossa, he näkevät työssään selvästi myös sen, ettei tukea ole aina riittävästi saatavilla kaikille sitä tarvitseville oppilaille ja opiskelijoille. Pyhäjokinen Aino oli innokas ekaluokkalainen, mutta into vaihtui hiljalleen ahdistukseksi. Oli suullisia kokeita ja erityisopettajan tukea 24-oppilaisessa luokassa. Kuudennen luokan aloittava Aino kokee, ettei hän ole lukivaikeutensa kanssa joutunut kaveripiirissä ongelmiin tai eristetyksi. Ainolla mielenkiinto kohdistuu musiikkiin, jossa hän päässyt näyttämään taitojaan kuorossa jopa soolona. ” Toiset ovat hyviä toisessa ja toiset jossakin muussa.” Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Koulua ympäröivän yhteiskunnan ongelmat näkyvät oppilaitosten arjessa. Samalla kun koulu muuttuu, uudistuu myös opettajan ammatti. OPISKELU RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. – Työ koulussa tapahtuu entistä laajemmassa yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Kodin ja koulun hyvä yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen muodostavat edelleen tukevan perustan lapsen ja nuoren koulutaipaleelle, Ikonen katsoo. – Kirjaimet vaihtoi paikkaa, tavuttamisessa tuli ylimääräisiä merkkejä, vasta tankkaamalla sain selvää, kertaa Aino todellisuuttaan ja äiti nyökkää vieressä. elokuuta 2017 10 Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi – Se helpotus, kun lähdettiin tutkimaan, muistaa nyt 12-vuotias Aino Salmela muutaman vuoden takaista aikaa. Pedagogisen kehittämistyön ja yhteisen kehittämissuunnan tarve on poikkeuksellisen suuri ja oppilaitosten esimiesten rooli hyvin ratkaiseva. ?. Monelle kuulemiseen perustuva opiskelu on sopiva. Yhä vielä tulee turhautumisen hetkiä, kun koulutehtävät tuntuvat juuttuvan kirjainten sekamelskaan. – Emme kaipaa enää lisää huolestuneita puheenvuoroja kasvavasta syrjäytymisongelmasta emmekä koulujen eriytymiskehityksestä. Tabletilla työskentely helpottaa asioiden omaksumista. Lukivaikeuden kanssa kamppailevalle täytyy löytää tavallisuudesta poikkeavia tapoja oppia, kun kirjaimet kieppuvat outoon järjestykseen. – Rupesi pelottamaan. Nyt kuudennelle luokalle siirtyessään Aino Salmela voi ylpeänä esitellä todistustaan, jossa keskiarvo on ponkaissut seiskasta 8,2:een ja äidinkielessäkin komeilee ysi. Nämä ovat yhdessä vauhdilla etenevän opetuksen ja oppimisen digitalisoitumisen kanssa muuttaneet koulua paljon muutaman viime vuoden aikana. Suvi Salmela tunnisti Ainon oireet jo omasta lapsuudestaan, sillä hänellä itsellään ja veljellään on todettu lukivaikeus. MIKÄ HÄIRIÖ ?. Ikonen näkee, että haasteiden kukistamiseksi on kuultu jo useita erilaisia, toistensa kanssa jopa ristiriitaisia ehdotuksia. Suvi Salmelaa ja veljeään ei lukivaikeus ole estänyt, mutta hidaste se on ollut, kuten Ainollekin. Ainon vanhemmat Suvi ja Mikko Salmela kiittävät, että lukivaikeuden selvittyä tytär on saanut opettajiltaan koulunkäyntiinsä mahtavasti tukea. Toisella luokalla Ainon oppimisvaikeuksia ryhdyttiin tutkimaan tarkemmin. . Erilaisten oppijoiden joukosta löytyy monia menestyneitä alansa huippuosaajia, kuten Ikean perustanut Ingvar Kamprad, suhteellisuusteorian kehittäjä Albert Einstein, sähkölampun keksijä Thomas Edison, kirjailija Agatha Christie ja Winston Churchill. – Menestys on ansaittava kuitenkin joka ainoa kouluvuosi uudestaan. Kun tyttö suoritti kokeen suullisesti, kutonen olikin kierähtänyt ysiksi. Suomessa arvioidaan olevan liki miljoona erilaista oppijaa. Suvi on valmistunut hotellija ravintola-alan ammattilaiseksi vieläpä erinomaisin arvosanoin. Mitä aikaisemmin lukivaikeus huomataan sitä parempi. Kiusaamisen vastavoimaksi Salmelat tarjoavat hyvää itsetuntoa. ?. Vanhempien vahvat epäilykset osoittautuivat tosiksi. Avoimuus ja varhainen toteaminen helpottavat toimintaa. Lukivaikeus, lukihäiriö ja dysleksia tarkoittavat yhtä ja samaa ilmiötä, joka ilmenee lukemisen, kirjoittamisen tai luetun ymmärtämisen vaikeutena. Lukiongelmainen ei ole tyhmä. Syksyyn kuuluvassa koulukeskustelussa ei keskustelijoiden kannata kuitenkaan kaivella omia vuosikymmenten takaisia muistojaan kouluajoista, sillä ne eivät vastaa enää kuvaa todellisuutta
Voi olla, että lapsi ei ole vielä koulukypsä ja hänen kannaltaan olisi parasta siirtää koulun aloitusta. Oman alan löytävä voi suorittaa ammatillisia opintoja ja siirtyä tutkintotavoitteiseen koulutukseen kesken lukuvuoden. Suurin osa kursseista alkaa syyskuun alussa, ilmoittautuminen tulevana lauantaina. Erityisopettaja kannustaa vanhempia kuuntelemaan herkällä korvalla varhaiskasvatuksen ja opetuksen viestejä. – Järjestämme Raahessa alkavaan Rakennusja yhdyskuntatekniikan koulutukseen valmentavan kurssin, mikä on koettu hyvänä juttuna. Aiemmin täällä on ollut mieskuoroa, sekakuoroa ja muuta. Lasten tuen tarve selvitetään monipuolisesti alkaen erityisopettajan tekemillä harjoitteilla. Pronssivalu ja koruvalu ovat uusia ja mielenkiintoisia kursseja myös, ne ovat perinteisempi lisä tarjontaan. Tämä kestää pari päivää. – Eskari ja 1-2-luokat ovat tärkeimmät, silloin luodaan oppimisen pohja. Monenlaisia kädentaitoja, tuohitöitä, korukurssi ja nahkatöitä on tiedossa, sekä erilaista liikuntaa, kuten lastentanssia. Tanskalan mukaan jo varhaiskasvatuksessa on voitu saada viitteitä lukemisvaikeuksista, mutta viimeistään ekaluokkalaisten testaus tuo esiin tuen tarpeen. Opiskelijat voivat ladata opiskelijakortin digitaalisen version App Storesta ja Google Playsta. Valma-luokalle tulevat aloittavat koulunsa vasta 28.8. Amiksessa vapaita paikkoja Raahen ammattiopistossa on vapaita opiskelupaikkoja. ja toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat 15.8. Oppilaitoksen nettisivujen mukaan vapaita paikkoja on erityisesti laboratorioalalla, hiusalalla, rakennusalalla, talotekniikan alalla ja ravintola-alalla. – Opinto-ohjelma tulee postissa jokaiseen kotiin tulevana lauantaina. Sovelluksen hankkineen ei tarvitse esimerkiksi käydä hakemassa lukuvuositarraa opiskelijakorttiinsa. Mitä muuta haluat nostaa esiin tämän lukuvuoden kurssitarjottimesta. Kesän aikana liittyneiden jäsenyys astuu voimaan 1.8.2017. Muovikortit painuvat historiaan, kun appsit valtaavat alaa. – Kädentaitojen lyhytkurssit ja kieltenkurssit ovat sellaisia. Mitä upouusia kursseja on tiedossa tulevalle opistolukuvuodelle, Raahe-opiston rehtori Ritva Mattila. Ilmoittautumispäivät ovat merkittynä opinto-ohjelmaan. Korttia ladattaessa Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenet valitsevat oppilaitokseksi kohdan Lukio (SLL). Keskiviikkona 9. Mitä tehtäis illalla ja Mitä tehtäis illalla -lasten ja aikuisten kädentaitopajat ovat vastaus siihen tarpeeseen. Päätettiin kokeilla, jos tällaiseen olisi innostusta. Raahe-opiston rehtori Ritva Mattilan mukaan opistolla alkaa ensi kuussa runsaasti uusia kursseja monista eri aiheista. On vaikka mitä uutta! Mitä uutta päästään puolestaan kokeilemaan Raahen lähialueilla, Pyhäjoella ja Vihannissa. – Lukivaikeus on ominaisuus, jolla ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Tuolloin hankitaan kirjoittamisen ja lukemisen taidot. Frank on nyt opiskelijan paras kaveri PIKAPUHELU Raahe-opiston toiminta käynnistyy jälleen pikapuoliin Eevi Heikkinen eevi.heikkinen@almamedia.fi Raahe-opiston uudessa kurssitarjottimessa on muun muassa toivottuja kursseja lapsille, valmentava kurssi Raahessa alkavaan ammattikorkeakoulutukseen sekä useita uusia lyhytkursseja. Tanskala toteaa myös, ettei vanhempien kannata säikähtää, vaikka koululta ehdotetaankin testejä. Meillä on lisäksi ollut muutaman vuoden paussi sisustussuunnittelukurssista, joka on nyt otettu takaisin ohjelmistoon. Frank App auttaa löytämään opiskelijaedut suoraan puhelimesta. Koulutuskeskus Brahen syyslukukausi on 10.8.–21.12.2017. Avoimuus ja varhainen toteaminen helpottavat toimintaa. Frank ei ole saanut varauksetonta suosiota osakseen. Sitä ennen on saatu kenties yksilöllistä ohjausta ja sitoutettu myös vanhemmat lukemisharjoituksiin. Lybeckerin opiston ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat vasta 28.8., kun toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat aloittavat kouluvuotensa 22.8. raahenseutu.fi/ asiakaspalvelu. Lisäksi on joogakurssia ja Juhlavuoden lasihimmelit -kurssi. Kurssit käynnistyvät 11.9. alkaen, poikkeuksena on valmentava kurssi. Milloin alkaa kursseille ilmoittautuminen ja miten niille on parasta hakea. Kortin voi ottaa käyttöön myös jokainen lukiolainen, jolla on voimassa oleva Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenyys. – Voice of Finlandista tuttu Maikki pitää laulupiiriä Pyhäjoella. Kaikki oppii lukemaan! Kristiina Tuikkala kristiina.tuikkala@almamedia.fi Pitkän linjan erityisopettaja, yläja alakoulussa työskennellyt Eeva-Liisa Tanskala rohkaisee ekaluokkalaisiaan koulutielle saattelevia vanhempia todeten kaikkien oppivan ennemmin tai myöhemmin lukemaan. elokuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 11 OPISKELU Mikko, Aino ja Suvi Salmela tietävät, että lukivaikeuden kanssa on vain elettävä. Pyhäjoella ja Vihannissa Mielen hyvinvointi ja Aivotreenit -kurssit alkavat myös aivan uutena. Ilmoittautuminen käy nopeiten internetissä, mutta myös puhelimella tai paikanpäällä toimistolla voi kursseille ilmoittautua. Mikäli hänen laatimansa tukitoimet eivät riitä, haetaan lisätietoa opiskelun tueksi psykologilta. Se on saanut arvosanan 2,7/5 play.google.comissa. Se toimii myös virallisena opiskelijatunnisteena ympäri Suomen. – Ihan uutena Raahessa on poikakuoro. Lapsille on toivottu kursseja, että heillä olisi tekemistä. Uutuutena ohjelmistossanne on myös valmentava kurssi alkavaan ammattikorkeakoulutukseen, mistä on kysymys. Tänä syksynä aloittava voi aktivoida Frank Appin lukukauden alussa vasta, kun hän on maksanut opiskelijajärjestöjäsenyyden ja tieto tästä on siirtynyt Frankille. Raahen ammattiopiston ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat 14.8. Tee vakituinen osoitteenmuutos kätevästi netissä Uuteen kotiin. Käyttäjät valittavat liian vanhoista mainoksista ja tarjouksista. Kurssia on markkinoitu jo netissä, mutta mukaan mahtuu vielä, kurssi alkaa 24.8. Valma on ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus, jossa voi rauhassa tutustua ammatillisiin perustutkintoihin ja punnita eri vaihtoehtoja. Keskiasteen opinnot alkavat eri aikoihin. ”Toimii kuin junan vessa”, kertoo puolestaan sovellukseen tyytyväinen käyttäjä. VESA JOENSUU Maailma digitaalistuu
ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. Meteoriittia, mammuttia , valaan hammasta ja niin edelleen, Heikkisen käyttämien harvinaisten materiaalien lista on pitkä. Hän sanoo, että kaikki palaute on arvokasta. Seuraavaksi alkoivat kiehtomaan harvinaiset materiaalit, eli mistä voi ja saa tehdä, Heikkinen kertoo. Toisinaan materiaalit inspiroivat myös itse töiden suuntaa ja lopputulosta, kuten myös maailmalla liikkuminenkin. Maailmaa tulee kierrettyä myös materiaalien perässä. Aivan aluksi siihen johdatteli isän harrastus malminetsijänä, jota Heikkinen itsekin teki aikansa. Kokeneen taiteilijan työt ovat vuosien varrella niittäneet mainetta, sillä takana on kymmenkunta suomenmestaruutta sekä kansainvälisten kilpailujen voittoja. Siihen täytyy tietää, kuinka kohde käyttäytyy ja miltä se näyttää. Hienoa on, kun oman kehityksen huomaa. Neljän vuosikymmenen kokemus näkyy. Hänen sanoin rumista ja ruosteisista malmikivistä hän siirtyi vähitellen korukiviin kauniisiin ja rohkeisiin. Taidetta mies tekee epätavanomaisella tavalla, jossa työstettävää kappaletta pidetään kaivertaessa käsissä, ei pidikkeessä. – Aina, kun tulee vastaan joku harvinainen materiaali, niin se hankitaan kyllä, mies toteaa. Positiivinen palaute palkitsee ja antaa taiteilijalle kaikesta eniten, siitä tietää, että on oikealla tiellä. Silloin kehittyy koko ajan, taiteellisesti ja teknisesti, hän kertoo. elokuuta 2017 12 Eevi Heikkinen eevi.heikkinen@almamedia.fi Ympäri Eurooppaa kiertänyt, muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Italiassa käynyt Koruja puukkotaiteilija Esko Heikkisen näyttely rantautuu Raahesaliin elokuun ajaksi. Taiteen tekeminen alkoi kivenhionnalla ja korujen tekemisellä, jonka jälkeen kuvioihin tuli mukaan erilaiset esineet: puukot ja patsaat. – Kaivertamisen salaisuus on siinä, että kaiverretun esineen voi nähdä melkein elävän, toteaa Heikkinen. – Kyllä tämä on vienyt koko sydämen, hän kommentoi. – Se, että nauttii tekemisestä ja haasteista. – Aihe pitää osata kuvitella, osata katsoa mielikuvassa sen taakse, jotta sen osaa tehdä kolmiulotteisesti. Esko Heikkisen palkittu puukkoja patsasnäyttely on esillä Raahesalissa elokuun ajan. EEVI HEIKKINEN Heikkinen kertoo, että hänen näyttelynsä esineistä vaativin toteutettava on ollut mursun syöksyhampaasta ja hopeasta työstetty tikari. Erilaisissa materiaaleissa kiinnostaa eritoten omassa työssään kehittyminen. Omaksi suosikikseen Heikkinen nostaa luusta kaiverretun, yksityiskohtaisen kotkan. Kirjoista ja Internetistä löytyy tarpeelliset tiedot toteuttamiseen. – Itse olen opiskellut kaiken, en ole käynyt kursseja minua ei ole tarvinnut opettaa! Hän naurahtaa. Eksoottisin aine, mitä hän on työstänyt, on dinosaurus. Työtä ei kestä kerrallaan tehdä kuin tunnin tai kaksi, käsi ei saa vapista. Täytyy saada luontainen ilme, silloin se onnistuu, selventää Heikkinen. Puukonkahva dinosauruksesta Puukkounelma-nimisessä näyttelyssä on esillä noin satakunta uniikkia puukkoa ja patsasta. EEVI HEIKKINEN EEVI HEIKKINEN. Suomeakin on toki kierretty, viimeisin Oulaisissa, seuraava on puolestaan Hyvinkäällä puukkoihin keskittyvässä tapahtumassa. Taiteilija on työssään itseoppinut
Toimitus valitsee 10 parasta valokuvaa ja videota loppukilpailuun, joka ratkaistaan yleisöäänestyksellä. Kä te vä sti mask u.c om VÄHINTÄÄN KAIKKI TUOTTEET 40 % Ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Ekornes ® ja BPL-tuotteita. Kirjoita viestiin otsikoksi Kesäkuva 2017, lyhyt luonnehdinta kuvan tai videon sisällöstä ja anna sille kuvaava nimi. Video max 2 min. Valokuvan tulee olla vaakamuotoinen jpg-kuva. Lisäksi tarvitsemme nimesi ja puhelinnumerosi. Kuvien ja videoiden julkaisemisesta ei makseta korvausta.. elokuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 13 ELÄMÄNMENO VIELÄ EHDIT ALE-OSTOKSILLE MASKUUN! Verkkokauppa masku.com palvelee 24/7. 10-18, la 10-15, su 12-16 80 % Alennus normaalihinnoista. Kilpailussa on kaksi sarjaa: valokuva ja video. Kuvakilpailuun osallistujat luovuttavat kilpailuun osallistuessaan kuvien täyden käyttöoikeuden Alma Medialle. Kampanja voimassa 13.8.2017 asti. Kilpailuaika on 10.6.-31.8.2017. RAAHE, Kamutantie 22, ark. MUISTA! ALENNUS MYÖS TARJOUSHINNOISTA Ei koske loppuunmyyntituotteita. Kuvaa näkymä tai tilanne ja lähetä se toimituksen sähköpostiin osoitteella toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Alennus normaalihinnoista! Kuvaa kesän paras hetki Raahen Seutu etsii kesän parasta hetkeä Se voi olla auringonlasku mielimaisemassasi tai riehakas kesätapahtuma. Video voi olla kameralla kuvattu videopätkä tai vaikka kännykällä kuvattu mobiilivideo. Keskiviikkona 9. MALLIPOISTOJA JOPA ALE VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ 5 80 % KESÄKALUSTEET JOPA HUOM! Ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja. Sekä valokuvaettä videosarjan voittajat palkitaan lahjakortilla. Yksi kilpailija voi osallistua kilpailuun enintään kolmella kuvalla
Niissä linja-autossa olevista loukkaantui vakavasti 12 henkilöä ja lievästi 64. Pitkäkarin uudelle monitoimikentälle on tulossa tekonurmi, juoksusuora ja ulkofitnesspuisto. . EEVI HEIKKINEN FAKTA Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry ?. Urheiluseurojen merkityksessä on Keskitalon mukaan useampi eri taso, on henkilökohtainen puoli, mutta myös yhteiskunnallinen. Huonot renkaat nousivat esille myös kuljettajille tehdyssä kyselyssä. Ne tulevat toimimaan entistä enemmän yhteiskunnallisesti merkittävästi, Keskitalo miettii. Kenttää on kesällä päästy käyttämään tehokkaasti vain kuukauden ajan. Vaarallisimpia onnettomuuksia ovat linja-autojen kaatumiset, joita tutkimusaineistossa oli 19 tapausta. On huomattu, miten tärkeää liikunta on jokaisessa ikäluokassa. Tekonurmella on pidempi käyttökausikin, toteaa Seikkala. Työympäristön pitää olla kunnossa, Seikkala perustelee. Tutkimustulosten mukaan liukkaus, kuljettajan toimintakyky ja väsymys sekä matkustajien piittaamattomuus turvavöistä vaikuttavat linja-autoliikenteen turvallisuuteen. ?. Loukkaantumisiin johtaneita onnettomuuksia oli 90. Olosuhteet ovat tärkeä asia harrastamisen kannalta, siitä miehet ovat yhtä mieltä. – Hienoa kuulla, että suunnitelmat ovat hyvässä vaiheessa ja että monta seuraa on lähtenyt mukaan, juttelee Keskitalo. elokuuta 2017 14 Eevi Heikkinen eevi.heikkinen@almamedia.fi Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n seurakehittäjä Marko Keskitalo saapui Raaheen FC Raahen vieraaksi keskustelemaan seurakehitystyöstä ja Pitkäkarin kentästä. Raimo Seikkala, FC Raahen varapuheenjohtaja, kertoo, että vierailun teemana on seuran kehittäminen, joka pitää sisällään useita eri osa-alueita seuran toiminnassa. – Ilman olosuhteita ei voi harrastaa. – Seuratoiminnassa mukana oleminen antaa ystäviä ja oppeja elämään, tunteiden käsittelyyn, tavoitteen asetteluun ja menestykseen vaadittavaan työhön, seura on minusta pienoiskuva yhteiskunnastakin, mies luettelee. Talvikäyttöön tarkoitetuilla renkailla voidaan parantaa linja-auton hallintaa ja vähentää onnettomuuksia. Seikkalan mielestä urheiluseurojen toimintaa kannattaa kehittää, kuten myös niille tärkeitä urheilun mahdollistavia olosuhteita. Ensi vuonna toteutettavan hankkeen toteuttaa Raahen kaupunki. Vain puolet käyttää turvavyötä linja-autossa VESA JOENSUU. Linja-automatkustajien ja koko liikennemuodon turvallisuudessa on kuitenkin edelleen merkittävästi parannettavaa ja keinoja siihen. Urheilu vaatii ohjaajansa ja heidän motivoimiseksi tarvitaan ajankohtaisia olosuhteita. Marko Keskitalon mukaan Pitkänkarin hankkeen suunnitelmat ovat hyvässä vaiheessa ja ne vaikuttavat erittäin lupaavilta. . Ihmisiä ei saada liikkeelle, jos ei ole paikkoja joissa liikkua, kertoo Keskitalo. Kenttä tuntuukin kaipaavan muutosta, sillä nurmea huonontaneen jääpoltteen lisäksi katsomo on purkukunnossa, eikä kaikkia tarvittavia tiloja ole. Keskeiseksi kehityskohteeksi nouseekin Pitkäkarin kenttä, jonka kunnostamisen eteen kymmenen Raahessa toimivaa seuraa on tehnyt yhteistyötä. Seikkala kertoo, että liikunnan harrastajien määrä on paikkakunnalla kasvussa, mutta harrastamisen puitteet eivät ole kehittyneet samaan tahtiin, mikä vähentää omaehtoisen liikunnan mahdollisuuksia. PoPLi järjestää koulutuksia esimerkiksi talousasioissa ja neuvoo seuroja muun muassa verotuksessa, organisaation kehittämisessä ja urheilijoiden sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa. Yhteiskunnalliselta kannalta hänen mukaansa liikunnan merkitys kasvaa maakuntaja sote-uudistuksien myötä, kun kuntien tärkeimmäksi tehtäväksi tulee hyvinvointi. Loukkaantuneita oli puolentoista vuoden aikana paljon, 28 vakavasti ja 220 lievästi. Yksi tutkinnassa myös ilmennyt turvallisuushavainto oli linja-autonkuljettajien toimintakyvyn heikentyminen. Tutkinnassa ilmeni yli 100 tapausta, joissa liukkaus vaikutti onnettomuuteen. – Seuralähtöisyys on hyvä, sillä lopputulos vastaa niiden tarpeita. – Autamme urheiluseuroja haasteissaan ja viemään asioita eteenpäin. Onnettomuuksien vastapuolena olleista kuoli 13 henkilöä, loukkaantui vakavasti 28 ja lievästi 188 henkilöä. – Raahen aluetta kun miettii, niin urheilun kannalta on hyvä sauma kehittää yhteistyötä, Keskitalo pohtii. Lisäksi monien eri seurojen mukana oleminen varmistaa kentän toimivuuden eri lajien kannalta. Lajin harrastajat tietävät lajinsa tarpeet, seurojen asiantuntemusta kannattaa hyödyntää, toteaa Keskitalo. PoPLi ry on 1995 perustettu liikunnan ja urheilun palvelujärjestö, jonka tavoitteena on tukea urheiluja liikunta-alan järjestöjä maakunnassa. Esimerkiksi Konginkankaan suuronnettomuuteen ja Karkkilan onnettomuuteen perustuva suosituksemme turvavöiden käytön lisäämiseksi on edelleen voimassa, toteaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi. ?. Tutkinta-aineistoon valikoitui lopulta 668 tapausta, mikä oli odotettua enemmän. Useat kuljettajat kokivat myös, etteivät henkilöautoilijat, pyöräilijät, jalankulkijat ja muut tienkäyttäjäryhmät ymmärrä riittävästi linja-autojen tilantarvetta liikenteessä, havainnoi johtava tutkija Kai Valonen. Kehitystä kentissä ja kentiltä Seuratoimintaa ja sen vaatimia puitteita kehitetään itse seuran, alueen ja kunnan tasolla seurakehittäjän avulla. Tällä hetkellä vöitä käyttää arviolta vain puolet matkustajista. – Positiivista tutkinnassa oli, ettei kukaan linja-autoissa olleista kuollut tarkastelemissamme onnettomuuksissa. . Yhdistys tukee lisäksi esimerkiksi lasten ja nuorten liikuntaa ja seuratoimintaa erilaisilla hankkeilla ja toimilla. – Kuljettajien terveydentilan varmistaminen on elintärkeää, koska linja-autoissa ei ole suojaavia järjestelmiä tai toista henkilöä samaan tapaan, kuten ilmailussa, raideliikenteessä tai ammattimaisessa vesiliikenteessä. ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. Onnettomuustutkintakeskus toivoo, että linja-automatkustajat eivät unohtaisi turvavyötä. – Tässä Pitkäkarin projektissa myös uusi kuntosali antaa mahdollisuuden seuroille tehdä tulevaisuuden seuratyötä. Uuden monitoimikentän odotetaan tuovan asiaan muutosta. Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi Ensimmäinen Suomessa tehty laaja Onnettomuustutkintakeskuksen teematutkinta linja-auto-onnettomuuksista on valmistunut. – Luonnonnurmella on kymmeniä kertoja kertaa kalliimpi käyttötunti kuin tekonurmella
Ensi sunnuntaina Olavista kuullaan enemmän. Professori Jyrki Knuutilan luennon aiheena on Pyhän Olavin kirkot Suomessa Saloisten kirkon näkökulmasta. Kolmiolaskennat tuovat alueelliset erot esille. Suojeluspyhimys Pyhä Olavi pitää kaappinsa ovet avoimina Saloisten kirkon arvokkailla alttarikaapeilla on ikää yli 600 vuotta. Juuri tällaisessa tilanteessa tarvitaan erityisen paljon metsästäjien hankkimaa riistatietoa, jotta voidaan varmistaa metsästyksen kestävyys. 19€) Raahen Seutu toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Metsäkanalintujen riistakolmiolaskennat ovat parhaillaan käynnissä. Nämä aihetodisteet tuodaan esitelmässä ilmi ja niiden valossa pohditaan myös Saloisten seurakunnan ja kirkon historiaa 1300–1500-luvuilla. On tärkeää että metsäkanalintuja voidaan metsästää ilman rajoituksia siellä missä pesintä on onnistunut hyvin ja lintukanta on vahvempi, Suomen riistakeskuksen riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi kertoo. Metsäkanalinnuista otetaan nyt lukua ARKISTO / LAURA SEPPÄ Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Saloisten kirkon sali on hiljainen tavallisena elokuun arkipäivänä. TUULIKKI NOUSIAINEN ÄKKILÄHDÖT RANTALOMAT LENNOT KAUPUNKILOMAT HOTELLIT RISTEILYT Muokkaa tilaustietojasi kätevästi netissä Tilapäinen osoitteenmuutos Jakelun keskeytys Vakituinen osoitteenmuutos raahenseutu.fi/ asiakaspalvelu Mene osoitteeseen raahenseutu.fi/ asiakaspalvelu Klikkaa linkkiä Tilaustiedot. Valtatien lähellä olevaan tiekirkkoon pysähtyy kesän mittaan moni matkalainen. Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivu on neljä kilometriä, ja siten laskentalinjan kokonaispituus on 12 kilometriä. – Ennen oli tapana pitää alttarikaappien ovet suljettuina ja ne avattiin ainoastaan juhlien yhteydessä, opas kertoo. Tervetuloa kesälavan tunnelmaan! Yppäri Merimaja Jonna Ortju & Lumottarer Särkän Perennataimisto PUUTARHUREILTAMME SAAT ASIANTUNTEVAA PALVELUA Valtatie 925, 92210 Arkkukari (Raahe) puh. Kolmio tulee laskea yhden päivän aikana. Kirkko-opas esittelee puuveistoksen Pyhäksi Olaviksi, Saloisten kirkon suojelupyhimykseksi. (08)263369, www.sarkanperennataimisto.. Juhlamessu Saloisten kirkossa alkaa sunnuntaina kello 10. Laskennat toivotaan tehtävän viimeistään ensi sunnuntaihin 13.8. Keskiajalta peräisin olevat alttarikaappien pyhimykset koettiin aikoinaan välittäjiksi, joiden kautta syntisten rukoukset ja anomukset tulivat paremmin kuulluiksi siellä ylhäällä. Laskennan suorittavat vapaaehtoiset metsästäjät. Lähes jokainen yllättyy ja hämmästyy. Keskiviikkona 9. – Kanalinnuilla on takana jo kolme heikompaa pesimävuotta ja tänäkin vuonna alueellinen vaihtelu näyttää olevan suurta. elokuuta Saloisten kirkkokansalla on tilaisuus päästä kuulemaan enemmän kirkkonsa suojeluspyhimyksestä. Yhden riistakolmion tarkistamiseen tarvitaan kolme henkilöä. Laskentaan on hyvä saada mahdollisimman monta laskentaryhmää. Vaikka asiasta ei ole suoranaisia asiakirjatodisteita, kirkon suojelijaa voi pitää varmana useiden aihetodisteiden perusteella. Molemmat veistokset on sijoitettu alttarikaappeihin. Palvelemme Ma-Pe 9-18, La 9-15 ja Su suljettu kpl 15 90 -20 % PIONIT JA SYREENIT Puutarhaasi! BIOLAN SYYSLANNOS 25 litraa 29,90 € (norm. Metsästäjät urakoivat näinä päivinä metsissä riistakolmiolaskennan parissa. Sen jälkeen siirrytään seurakuntatalon puolelle, jossa odottaa lohikeitto, luento ja kirkkokahvit. – Kuullessaan että puuveistokset ovat peräisin 1400 -luvun alkuvaiheilta, yllätys on vilpitön: voiko näin pienessä kirkossa olla näin ainutkertaisia esineitä! Ensi sunnuntaina 13. 33,90 €) VIINIKÖYNNÖS ’Zilga’ (norm. Kävely laskentalinjoilla kannattaa aloittaa varhain aamulla. Kerron myös, mitkä kirkot Suomessa on omistettu Pyhälle Olaville ja mitä esineistöä näissä kirkoissa oli häneen liittyen. Toisella seinällä, Pyhää Olavia vastapäätä, on Neitsyt Mariaa esittävä veistos. Esitetyn valossa pohditaan, miten Pyhää Olavia on kunnioitettu Saloisten kirkossa ja miltä siellä on näyttänyt 1300–1500-luvuilla sekä sitä, miten reformaatio on vaikuttanut Pyhän Olavin kulttiin, Jyrki Knuutila kertoo. Linnut lasketaan kolmion sivua kulkemalla kolmen henkilön rintamana 60 metrin kaistalta. Viime vuonna Suomessa laskettiin vajaa tuhat riistakolmiota. elokuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 15 ELÄMÄNMENO Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta keskiviikkoisin 10-17 Tervetuloa! Parturi-kampaamo WINTTI Vilpuntie 1 (R-kioskin vieressä) p. Sen jälkeen tuon esille, millä tavoin häntä kunnioitettiin ulkomailla ja Suomessa. – Käsittelen myös sitä, kuka oli Pyhä Olavi. Lempeän näköinen mieshahmo katselee alapuolellaan olevaa penkkirivistöä. Tulijan huomio kiinnittyy ensimmäisenä erikoisen viehättävään puuveistokseen. klo 20.00-00.30 Liput 13,Vain käteinen raha. – Hyvää päivää ja tervetuloa Saloisten kirkkoon, kirkko-opas Sonja Tervonen toivottaa alttarin luota. Laskennoilla selvitetään metsäkanalintujen määriä, joissa on usein suuria vaihteluja eri vuosien välillä. Metsästäjiä pyydetään ilmoittamaan laskentatulokset riistakolmiot.fi -palvelun kautta heti laskennan jälkeen. Kolmiolaskentojen perusteella määritetään metsäkanalintujen metsästysajat tulevalle metsästyskaudelle. mennessä. 044 223 7590 Palvelemme muulloin sopimuksen mukaan! Suositut vuorohakutanssit TO 10.8. – Saloisten keskiaikaisen puukirkon ensimmäinen suojeluspyhimys oli Pyhä Olavi
Loppuun Lippo sai vielä yhden juoksun. Kaikki jäi linjaan, PattUn pelinjohtaja Juha Karjaluoto kommentoi. Pattijoen Urheilijoiden ykköspalkittu Jussi Kemilä hoiti vaihtotehtävät mainiosti vierasottelussa, mutta voittoon asti tilanteet eivät kantaneet. Tauolla alkanut sade vesitti jakson alkua ja sateen loppuminenkaan ei tuonut lisää virtaa kotiutuksiin kummankaan joukkueen osalta. Toisessa vuoroparissa Ville Majava löi ainoan PattUlle. Matti Korhosen puhkottua kakkosrajaa ykköstilanteessa tilanne kääntyi tavallisen ja Korhosen kunnarin myötä Lipolle juoksun johdoksi. Pää auki, mutta sitten tuli Antin lyönti mikä ei missään nimessä saisi mennä läpi. Jäi harmittamaan millä tavalla pääsivät peliin mukaan.” Juha Karjaluoto Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Pyhäjoen Wirran, Raahen Vesan ja Saloisten Salaman nuoret yleisurheilijat voittivat sunnuntaina 9–15-vuotiaiden piirinmestaruuskisoista kasan mitaleita. Vuoro vain jatkui, kun Paavo Pelto tarjosi vielä kakkosjatkeelle palloa pystärillä ja PattU johti 0-4. elokuuta kello 18. Jari Törmäsen hidastettu polttolinjaan tarjosi Paavo Pellolle niukasti aikaa juosta kotipesään. Saara Rahlan 60 metrillä ajalla 9,33. Tuplapronssia voitti myös Raahen Vesan Kiia Kellola T9-sarjassa. Ei saatu samanlaista virettä pidettyä loppuun asti, Jussi Kemilä kommentoi. T10-sarjassa Pyhäjoen Wirran Saara Rahlan hyppäsi pituutta mestaruuteen tuloksella 395. Toisella jaksolla juoksujuhlat saivat stopin. raahenseutu.fi. Kellola juoksi 40 metriä ajalla 7,17 ja korkeudessa ylittyi 85 cm. Seuraavaksi Pattijoen Urheilijat kohtaa kotikentällään Kankaanpään Mailan, joka oli raahelaisten vastuksena alkusarjan ensimmäisessä ja viimeisessä ottelussa. Lippo oli parempi Oulussa Pattijoen Urheilijat ei saanut Oulun Lipon kovia lyöntimiehiä kuriin Raksilan vierasottelussa. Alun lyöntijuhlien jälkeen tahti tasaantui. Pallo lipsahti kolmoskoppari Timo Vesaluomalta ja Lippo sai kaksi kavennusjuoksua. elokuuta 2017 16 Roy Viitanen toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Oulun Lippo vaikeutti tiistai-illan voitollaan Pattijoen Urheilijoiden mahdollisuuksia nousta alemman jatkosarjan kärjen tuntumaan. Toisella jaksolla Antti Korhonen 1+3/1 jatkoi ex-seuransa kurittamista. Lyöjien loppuessa jokeri Antti Korhonen löi taakse. T15-sarjassa Raahen Vesan Milla Kivilompolo otti kaksi pronssimitalia. Päästettiin kaveri peliin mukaan ja sen jälkeen löivät hyvin koko ajan. Lippo sen sijaan käänsi uudestaan vaihdetta silmään. PattU haki vielä aikalisän kautta lääkkeitä lisäjuoksuihin, mutta tulos jäi puuttumaan ja Lippo vei avausjakson. Avausjaksolla PattUlle karvasta lääkettä mailan varressa tarjosivat keltamustistakin tutut Lipon ykköspalkittu Matti Korhonen ja Antti Korhonen, jotka löivät kunnarit. Raahen Vesan Sanna Mikkonen oli T14-sarjan pituuden kakkonen hypättyään 465. Yksittäiset hopeamitalit voittivat Sylvi Komulainen hypättyään T9-sarjassa korkeutta 95 cm. Ei saatu tippumaan itse palloa väliin. Jäi harmittamaan millä tavalla pääsivät mukaan. Alempaa jatkosarjaa on jäljellä vielä kolme ottelua. Hopeamitalistina Oulussa juhli Saloisten Salaman Petteri Tuomaala, joka oli kakkonen P12-sarjan kuulassa 7,17 ja keihäässä 29,67. Mitalisadetta piirinmestaruuskisoista Tilaaja, ota käyttöön kaikki sinulle kuuluvat palvelut. Lisää harhoja oli tarjolla lyöntikierroksen pyörähdettyä ympäri. Sisällä aloittanut PattU sai juoksutilin heti auki. Alueelle tuli Oulussa järjestetyistä kisoista kaikkiaan kolme mestaruutta, kuusi hopeaa ja viisi pronssia. Raahelaisen varhaisen painoaikataulun vuoksi emme saa juttua ottelusta seuraavan päivän lehteen, mutta otteluraportti kommentteineen julkaistaan Raahen Seudun verkkosivuilla pelin jälkeen perjantaina. Harri Kolehmaisen ykkösrajanäpyä tavoitellut Lipon pelaaja onnistui heittämään ohi lukkarin kymmenen metrin päästä. Saman ikäluokan kiekossa seurakaveri Siiri Komulainen nakkisi kiekkoa 25,02, jolla irtosi niin ikään hopeaa. PattU nousi vielä juoksun päähän, kun Lippo hölmöili Harri Kolehmaisen lyönnissä linjassa ja Tapio Salo toi kavennusjuoksun. PattU piti Lipon tasoittavalla pitkään kurissa. Hetkeä myöhemmin PattU sai Marko Nikulan yrityksessä apua Lipon harhaheitosta kotipesään ja ykköspalkittu Jussi Kemilä kasvatti johtoa. Jokeri pudotteli kumuraa kenttään ja johdatti Lipon 2-0 (7-6, 4-1) voittoon. Kaikki sujui hienosti. Raahen Seutu painettuna ja verkossa . Molemmat ottelut päättyivät PattUn voittoon. Sitten löivät paremmin pallo väliin. PattU jatkoi vaisummalla tahdilla kolmannenkin vuoroparin. URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. Aloitettiin erittäin hyvin peli ja 4-0 johtoon. VESA JOENSUU ” Hyvä lähtö mistä eka juoksut saatiin. Lippokin sai yhden, kun oli PattUn vuoro harhailla polttoheitossa kotipesään. Mikkonen sai myös pronssia, kun satanen kulki aikaan 13,71. Mestareina Oulusta poistuivat myös seiväshypyssä sarjansa voittaneet Saloisten Salaman Emma Ranz 195 cm (T14) ja Anna Ranz 225 cm (T15). PattU lähti peliin estämään Lipon kovien kotiuttajien työtä, mutta epäonnistui siinä. PattUn ainokaisesta vastasi ensimmäisen tasoittavalla onnistunut Timo Vesaluoma. Sileä satanen kulki aikaan 13,78 ja pituutta Kivilompolo hyppäsi 465. Kotiottelu alkaa perjantaina 11. Lipon sankari oli Antti Korhonen, joka löi toisella jaksolla oululaisille kaksi juoksua
Jakso 5/8. 11.05 Return to Amish (S). 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.30 Kakkukuningas. 9/9. 17.25 Tinan keittiössä. 03.10 Rajavalvojat (S). kausi (12). Omin käsin. Toivon kipinä. 18.00 Martina ja hengenpelastajat. 17.05 Remonttipainajainen. 23.10 Nuori MacGyver (12). 20.00 Isältä tyttärelle (12). 23.25 Hullut häävideot. 11.00 Dubain lentokenttä. 10.10 Science of Stupid. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). Jakso 6/10. 7.10 Remonttipainajainen. kausi 1, 10/10. Kausi 3, osa 2. 08.16 Tenavat (7). 22.40 Ulkolinja: Kirkon ja mafian liitto. 19.00 Seitsemän Uutiset. Lontoo. 01.10 Leijonan luola USA. 9.05 TV Shop Tvins. Kausi 9. 11.10 ja 11.35 Henkka & Niki vs. Wuf, hau ja iik. Kausi 1, 5/6. Kausi 19, 20/48. 23.25 Empire (12). Uusivuosi. 20.30 Kaunotar ja hirviö. Encore-päivä. 11.50 Elä vapaana tai kuole. 10.00 Piha kuntoon. 22.00 Elokuva Musta hiili, ohut jää (16). 17.20 ja 17.50 Sara La Fountain Australiassa. 20.00 Mad Cook Show (S). 9.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 22.00 Häät sulhasen tapaan. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 19.49 800 vuoden jäljillä. 23.55 Valassodat (S). 16.35 Lyödään ällikällä. 22.55 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. Kaunis kylpyhuone. 0.20 How I Met Your Mother (7). 6.00 Aamun AVAus. liv FRii NaTioNal GeoGRaphic KuToNeN ava JiM Yle TeeMa & FeM Fox heRo Tlc Tv5 6.10 Hulluna sinuun (S). 06.25 Aamusää. 15.30 Fresh Off the Boat (7). 18.00 Casualty (12). 2/4. 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 17.10 Midsomerin murhat (12). 14.00 Dallasin täydelliset naiset. 6.00 LIVE: Astral-TV. 18.30 Science of Stupid. 9.15 TV Shop Tvins. 6.35 Kultakuume. 0.20 Hulluna sinuun (S). 15.05 Remppa vai muutto. (A View to a Kill/ Britannia-USA 1985). 9/9. 13.20 Kansankodin kuokkavieraat. 20.00 Puutarhaunelmia. J 14.30 Hurjat sääilmiöt. 15.30 Kadonneet (12). 14.30 Made in Chelsea. 16.10 ja 16.35 Henkka & Niki vs. 13.10 Sinkkuillallinen. 10.00 Remppa vai muutto. 15.00 ja 15.30 Suuret pienet talot. 16.00 Lemmen viemää (7). 4.25 Yön AVA. Osa 3/10. 0.45 Elokuva Agentti Cody Banks 2 – päämääränä Lontoo (12). Kausi 1. 1/7. Porkkanarösti uunipellillä. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.15 Vain elämää. 8.30 Akvaariomestarit. 18.00 BUU-klubben: Hittehatt. 13.20 Sinua on varoitettu. 13.00 Pomo piilossa Suomi (S). 22.00 Naismurhaajat (16). 12.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 1.00 Viimeinen mahdollisuus. 19.25 Tulosruutu. 0.45 Hulluna sinuun (S). Kausi 3. 14.30 House (12). 2.55 Tamron Hallin rikostutkimukset. 0.00 Kanadan rajalla. 21.00 Love Island (7). 20.30 Simpsonit (7). 23.00 Koodeja ja salaliittoteorioita (7). Johtajaksi johtajan paikalle. 13.00 Goldbergit (S). 13.20 Elokuva Kulkurin valssi (7). 13.50 Hulluna sinuun (7). 12.05 Remonttipainajainen. 2.55 Remontilla rahoiksi. Kausi 3. 17.00 Onnenarpa. 06.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 17.00 NCIS Rikostutkijat (12). Jakso 2/26. 9.00 Ummikot ulkomailla. 18.00 Salatut elämät (7). 15.00 Maailman makeimmat mokat. 21.00 CSI: Miami (16). 4.55 Sky News. (U) 18.00 Yle Uutiset. 3.25 Starat lastenvahteina. 16.50 Huvila & Huussi. (U) 10.48–11.00 Päivän kasvo. Kausi 1, 8/8. 09.05 Kesäterassi. 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. (U) 12.35 Kummeli (7). 06.55 Ylen Aamu-tv. Osa 377. 2.10 Valheen vangit (12). 18.30 Luontomatkalla. 14.10 Tosielämän mafiavaimot (12). (Suomi 1941, 96’) O: Toivo Särkkä. 19.00 Mission Menu. 6.20 FOX Kids. Jakso 3/10. 7.15 Aivopelit. 1/3. Peppi tippuu valosta pimeyteen. 17.30 Brooklyn 99 (7). 3.15 Lemmen viemää (7). Kaikki tuntevat siilin, mutta mitä tuo kesäyön kuhkija touhuaa. 19.55 Ensitreffit alttarilla USA. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 22.00 Arman Pohjantähden alla (S). 22.30 Tulosruutu. 10.45 Suomen ihanimmat häät. 16.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 17.05 Huvila & Huussi. Draama kuvaa Australian syntyaikoja. 16.05 Rich Kids of Social Media (S). 10.00 Jättimäiset muuttokuormat. 6.50 Aivopelit. 15.45–16.15 Amerikkalainen lähettiläs. 18.05 Kultakuume. 16.00 Limitless (7). 13.45 Candice sisustaa. Jakso 4/26. 9.25 TV Shop Tvins. 7.55 Hulluna sinuun (S). 19.00 Remppa vai muutto. Kausi 2, 4/8. 00.05 Arrow (16). N kuulan loppukilpailu, M moukarikarsinta b-ryhmä, M 200 m välierät, M 400 m aitojen loppukilpailu, N 400 m loppukilpailu. 9.30 Remontilla rahoiksi. 10/13. 0.30 Science of Stupid. Kausi 2. 10.00 Suomen ihanimmat häät. Matkallaan Rob Brydon ja Steve Coogan (kuvassa) maistelevat muun muassa italialaista ruokaa. 14.20 Äiti ja isä amorina. 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 9.45 Sisarvaimot. Jakso 24/26. 12.00 Häät sulhasen tapaan. (U) 19.00–19.52 Prisma: Eläinten superaistit. 18.00 Anthony Bourdain maailmalla. 5.35 Science of Stupid. 08.05 Lego Ninjago (7). 19.30 Kesäterassi. 18.00 Sinkkuillallinen. 14.05 Tanskan toisenlaiset frendit. 18.00 Murhasta tuli totta (7). 13.00 Beverly Hills, 90210 (S). (U) 19.50 The Musketeers (12). 9.20 Autojen ensiapu. Ismo paisuttelee asioita. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.15 Funkiksen liekki (S). Kadonnut ruumis 2/2. 11.00 Suuret pienet talot. 1.55 Pomo piilossa. 1/26. 6.40 Starat lastenvahteina. 6 Matkamiehet Brydon ja Coogan Italiassa, Yle Teema & Fem klo 21.30 Norjalaiset sisarukset kokeilevat erilaisia extremelajeja. 12.00 Pomo keittiössä. Kausi 18. 09.05 Remppa vai muutto: Lomakodit. 15.00 Britannian monet kasvot. (U) 13.35 Yksineläjä Severin. Kausi 1, 6/21. 2/6. 0.25 Love Island (12). 0.05 Science of Stupid. 24/26. 0.05 Melkein täydellinen rikos (16). 08.35 Sohvaset (7). Jakso 8/26. 13.30 True Crime: Murhien meediot (7). Ronin valheet ovat musiikkia Talen korville. 3.25 CSI: Miami (16). 5/7. Kausi 3, 4/23. 1.15 Remppa vai muutto. 16.00 Paimelan autoparoni. 13.30 Tri K:n eksoottiset eläimet. 11.45 Piilokamera. kausi (7). 8.10 Kadonneet (7). 18.00 Maailman kauheimmat naapurit. 18.50 Kummeli (7). Orgiat. 2/8. 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 3.15 Amerikan rajavartijat. Kausi 1, 13/13. Kausi 2, jakso 8/10. 17.05 Lentoturmatutkinta. Kausi 1. 1.25 Katastrofin anatomia (S). Lohturuokaa. 09.30 Lomamatka 70-luvulle: Linsenien matka. 09.35 Kauniit ja rohkeat (7). 22.20 Päivän sää. 20.00 Vintiöt. 06.00 Bubble Guppies (S). 23.50 How I Met Your Mother (12). 21.00 21.05 A-studio. Vihollisen kynsissä. 12.35 Piikkejä paratiisissa (7). Kausi 2. 12.45 Voittoa asuntokaupoilla. 08.15 Galaxi. 10.35 Science of Stupid. 3/8. 21.00 21.00 Rouva Ministeri (7). Jakso 14/16. 0.50 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. 21.00 22.45 Yleisurheilun MM. 18.00 Upea lihava elämäni. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Science of Stupid. 23.45 Historia: Ruoka-aikoja. 05.00 Astral-TV. 06.55 Huomenta Suomi. Jakso 7/13. 9.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni. Bollywood-paistos. 22.00 Love Island (7). Kummitus. 10.55 Inspector Cartoons (S). 7.30 Lemmen viemää (7). elokuuta 2017 • RAAHEN SEUTU 17 TELEVISIO C8 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 4. Kausi 4. Kausi 6. 20.00 Huvila & Huussi. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 12.35 Vempainmies. 7.35 Autotalli remonttiin. Julian Rhind-Tutt ja Myanna Buring (kuvassa) ovat mukana seitsenosaisessa sarjassa, joka kertoo Australian brittiasutuksen syntyajoista. 2.15 The Late Show With Stephen Colbert. 12.25 Akvaariomestarit. 4.45 Rajasota. Kemiallisia unelmia. 14.40 Ensiapuklinikka. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 11.00–12.00 Lääkärit. Lontoo, Iso-Britannia. Tänään on vuorossa muun muassa lasketelua yöllä. 23.20 Kysy seksistä (16). Värikkäät 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Perhejuhlat. 3.55 Tykkää mun ravintolasta. 20.58 Keno. 06.25 Ulos luontoon: Liikettä kesäyössä. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 8.20 Remonttipainajainen VIP. (U) 14.35 Weggen huimapäät Lofooteilla. Kausi 2. Osa 376. 21.00 21.00 Elokuva 007 ja kuoleman katse (16). 1.45 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. Jakso 3/12. Kausi 5, 1/24. 14.55 Onnenarpa. 6 Karkotetut, TV1 klo 21.35 Vangit Australiassa Runoilijoiden jäljillä Matkamiesten reitti kulkee Italiassa romantiikan ajan englantilaisrunoilijoiden jalanjäljissä. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Martina ja hengenpelastajat. 18.30 Makumatka Kreikkaan. 17.30 Kakkukuningas. 21.35 Karkotetut (16). 08.30 Angry Birds Toons (S). 23.40 Supertähdet (S). 19.00 House (12). 3.50 Melkein täydellinen rikos (12). 14.00 Pulmuset (7). Vegas, baby!. Uusi uhka. 19.00 ja 19.30 Australian rajalla. 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). 16.30 Uusi päivä (S). 10.00 Scorpion 2. 06.50 Pikku Kakkonen. Kausi 2, 7/10. (U) 19.20 Uusi päivä (S). Jakso 9/26. Ty remontoi taloa trendikkäässä Pasadenassa, mutta urakoitsija aiheuttaa päänvaivaa. Luuhun asti. Kausi 5. 07.34 Nalle. 16.20 Tanskan aarteenmetsästäjät. Tuhkaa ja järistyksiä. 22.00 Fast n’ Loud. 8/8. 10.00–11.05 Holby Cityn sairaala (12). 16.10 Wheeler Dealers. Muotoilijan idyllinen design-mökki. 10.30 Tinan keittiössä. 02.10 Kylmäverisesti sinun (12). 5.00 Astral-TV. 20.00 Top Gear (7). 17.00 Brooklyn 99 (7). 16.50 Novosti Yle. 12.15 Kaikki koirista: rotuopas. 18.00 Goldbergit (S). 1/4. MV. 5/12. 17.00 17.50 Huvila & Huussi. 22.25 Tahdon morsiuspuvun: Britannia. 19.05 Monnikuninkaat. 13.15 Murhasta tuli totta (7). 09.00–09.50 Casualty (12). 19.30 Pienten perhe. 10.40 Oho, olen raskaana! (7). 19.00 Ninja Warrior. Andrew Birch. 02.55–03.50 Pomo piilossa. 21.05 Elokuva Kiukun parempi puoli (12). Kausi 3, 6/24. 2.35 CSI: Miami (16). Lausunto. Kausi 6. Hienostobaarien herra. 16.05 Melkein täydellinen rikos (12). 14.00 Uskomattomat eläimet. 14.20 Dubain lentokenttä. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri. Lauren & Perry. 08.35 Kung Fu Panda (7). 8.30 Akvaarioiden valtiaat 2. Kausi 3, 9/10. 10.50 Pilanpäiten. 11.00 Valehtelevat viettelijät 6. 19.00 ja 19.30 How I Met Your Mother (7). Liemisen liemikuutio. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 4.40 Ruotsinlaivalla 24h (12). 07.41 Timppa (S). 07.10 Tie tähtiin (S). 03.40 Rajavalvojat (S). 20.00 Myrkynmetsästäjät. 17.00 Lapin poliisit. 16.00 Top Gear (S). 15.10 Eläinsuojat kuntoon. Kausi 1. 13.30 Jamien lohturuokaa. Kausi 9. 21.00 Selkäänpuukottajat (12). 15.15 Valassodat (S). Onnea, Erja, Eira ja Nadja! 06.52 Metkat Mesiläiset (S). (U) 20.30 Yle Uutiset. 15.15 Likaiset rikkaudet. 15.50 Muisti: Kylmä sota Helsingissä. 2.40 Kultakuume. 12.05 Kauppaneuvos Jethro (S). Weggen huimapäät Lofooteilla, TV2 klo 14.35 YLE KUVAPALVELU. 1.00 Diana: Omin sanoin. 6.00 Elä vapaana tai kuole. 08.50 Näin Norjassa. 2.10 Pomo keittiössä. 16.10 Lyödään ällikällä. 07.23 Franklin ja ystävät (S). 9.00 Toisenlaiset äidit. 18.20 Remontilla rahoiksi. 8.50 Pienten perhe. 9.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 12.30 Kalle – Chef on the Beach. 0.25 Kadonneet (12). 7.05 Kaikki kissoista. Amerikka. 17.05 Fast n’ Loud. 18.30 Terapian tarpeessa (7). 16.30 Pulmuset (7). 14.15 Kultakuume. 21.00 Elokuva The Net – verkko kiristyy (12). 4.35 Murha etelän idyllissä (12). 22.40 Golfia: Vierumäki Finnish Challenge. 8.45 Made in Chelsea. Pahoja tekoja. 8/9. 23.15 Paratiisihotelli Norja (S). Taiteilija haussa. Kausi 1. 07.51 Olivia (S). 18.30 Salatut elämät (7). 20.00 Lentoturmatutkinta. Jakso 13/26. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 1.15 Rysän päällä. 23.35–00.05 Huume-Suomen historia. 21.00 Elokuva Interview – yllätysten yö (12). (U) 10.00 Midsomerin murhat (12). Rentolan uusi piha. Keskiviikkona 9. 12.45 ja 13.40 MasterChef Australia. 21.00 Wheeler Dealers. 20/48. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.8. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 11.00 Candice sisustaa. 18.30 Lomamatka 70-luvulle: Pompannapin matka. 9.30 Arena eSports (7). Iso-Britannia karkotti vankeja 1700-luvun lopulla Sydneyyn ja olot olivat karut. 14.00 Hell’s Kitchen. 11.05 Leijonan luola Kanada. 19.00 Superhamstraajat. 16.45 Onnenarpa. 18.20 Päivän kasvo. 15.55 Kuun pimeä puoli (12). 9.35 ja 10.00 #RichKids of Beverly Hills. O: John Glen. 23.00 Billions (12). 17.05 Pilanpäiten. 1.20 Brooklyn 99 (7). 00.05–00.45 The Late Late Show with James Corden. 21.00 Villen keittiö 30 minuutissa. 20.00 Blindspot (12). 9.00 Ihmisen arvoitus. 0.30 Anthony Bourdain maailmalla. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Jakso 36/81. Jakso 4/10. Montpellier & Budapest. 2/4. Kansalainen Jessica. 18.55 HS-uutiset ja sää. N 3000 m esteiden alkuerät, N pituuskarsinta, M moukarikarsinta a-ryhmä, M 5000 m alkuerät, N kuulan loppukilpailu. 22.50 Blindspot (12). 20.45 Yleisurheilun MM. Jakso 8/8. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. Kausi 18. 0.10 Billions (12). 10.05 Soppa365. 3.50 Autojen ensiapu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). Saatanan lapset. 20.00 Julkkisselviytyjät (7). 22.30 Yle Uutiset. Kausi 7. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (7). 2.20 Hulluna sinuun (S). Kausi 3. Kausi 3, osa 3. 10.25 Fosters (12). 3.00 Lentoturmatutkinta. 15.00 Kardashianit. 13.00 Jäljillä (12). 6.00 LIVE: Astral-TV. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.10 Liian ruma rakkauteen?. 3.00 Astral-TV. 20.55 Urheiluruutu. Jakso 1/12. 12.57 Vempainmies. 19.00 Kummalliset kammot (S). 01.00 Yövahti (12). 14.10 Toisenlaiset äidit. 02.00 Zoo (12). 1/3. 2.50 Pulmuset (S). 04.10–05.00 Astral-TV. 23.05 Kaappaajien kintereillä. 0.15 Sinkkuillallinen. 07.55 Sonic Boom (7). elokuuta 2017 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Sub KesKiviiKKo 9.8. 2.20 Julkkisselviytyjät (7). 21.00 Diana: Omin sanoin. 07.00 Tuttiritari (S). (U) 15.05 Mopoautolla halki Suomen. 3.45 Astral-TV. Kausi 1, 4/8. 9/10. 20.00 Makumuistoja. 21.30 Jodie Marsh: Bodarit USA (7). 21.00 24: Legacy (16). 18.00 Huutokaupan metsästäjät. Turhauttava torni. Jakso 9/9. 1.45 Fast n’ Loud. 22.35 Oddasat. 17.25 Salatut elämät (7). 22.00 Elokuva Killers (12). 15.45 Leijonan luola USA. 08.23 Aika härdelli! (7). 23.10 Huumebisnes Oy (16). 19.20 Päivän sää. 15.00 Yle Uutiset. (U) 13.05 Kukkaron herraksi. 1.55 Tappavat synnit (12). 1.50 Brooklyn 99 (7). Perheensä pettämä. 5.00 Astral-TV. 7.40 Vaarallisimmat saalistajat. 10.15 LIVE: Onnenarpa. Ranskalais suomalainen vanhemmuus. 4.10 Numb3rs (12). Amerikka. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 21.30 Matkamiehet Brydon ja Coogan Italiassa (7). 16.35 Jon ja Kate +8. 16.50 Jäitä hattuun (7). 4/7. Näköaisti. 12.55 Sisarvaimot. 17.05 Hell’s Kitchen. 1.15 Jotain lainattua, jotain uutta. Rakkaat muistot. Kadonnut ruumis 1/2. 11.30 Candice sisustaa. 13.30 Terapian tarpeessa (S). 6.00 Sky News. 15.20 ja 15.45 #RichKids of Beverly Hills. 8.25 Pomo keittiössä
6/10. 16.00 Melkein täydellinen rikos (12). 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.00 Käärmeenmetsästäjät. 11.57 Kukkaron herraksi. MV. Mitä nuoruuden tutut kertovat hänestä. (S). 17.35 Australian kaunein koti. 17.00 Onnenarpa. 20.00 Julkkisselviytyjät (S). 7.40 Autotalli remonttiin. 0.05 Kysy seksistä (16). 06.55 Huomenta Suomi. 12.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 7.15 Lyödään ällikällä. 10.00 Scorpion 2. 07.55 Sonic Boom (7). 22.45 Empire (12). 12.15 Piikkejä paratiisissa (7). 18.15 Ninja Warrior. Kausi 3, 5/23. 1.15 Remppa vai muutto. 3.15 Lemmen viemää (7). 1.45 Pomo keittiössä. HD 00.15–00.55 The Late Late Show with James Corden. 14.30 Made in Chelsea (S). 3.50 Astral-TV. Siirtolapuutarhan rustic garden. 18.40 Remontilla rahoiksi. Uutta eloa sukumökkiin. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.00 Top Gear (7). 13.20 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. 19.20 Päivän sää. 00.15 Elokuva Expendables (16). 18.55 HS-uutiset ja sää. kausi (7). 07.05 Stella ja Sami (S). 17.00 17.50 Huvila & Huussi. Jakso 9/10. Kausi 2, 1/13. 23.00 Billions (12). Kausi 3. Jakso 11/12. Kaikki biisit -jakso 1. 15.00 Yle Uutiset. Halo ja Felix. 6.20 FOX Kids. 23.45 Valassodat (7). Silmät sidottuina. 10/12. 23.30 Aikuisten lelukauppa (12). 7/10. (U) 19.30 Uusi päivä (S). 20.55 Urheiluruutu. O: Steven Spielberg. 21.00 Elokuva Räsynukke (16). 12.35 Kakkukuningas. 15.30 Kadonneet (12). 13.05 Sisarvaimot. Kausi 4, osa 21. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 8.30 Akvaariomestarit. 22.45 Yle Uutiset. 7.30 Lemmen viemää (7). Jakso 11/13. Kausi 1. 02.30–03.23 Myytinmurtajat. 17.05 Hell’s Kitchen. 12.05 Kauppaneuvos Jethro (S). 08.33 Galaxi. 21.55 Kilpatanssia ja kuumia tunteita. (U) 21.50 Ulkolinja: Kuka on Kim Jong-un?. 19.00 Kummeli (7). 13.45 Candice sisustaa. 15.20 ja 15.45 #RichKids of Beverly Hills (S). 8.30 Akvaarioiden valtiaat 2. 8.10 Kadonneet (12). 6 Yleisurheilun MM, TV2 klo 20.10 Keihään MM-karsinta Millainen mies. 23.30 Viiva vinita (S). 08.05 Lego Ninjago (7). (Saving Private Ryan/USA 1998). 22.05 Sinkkuelämää (7). Kutsuva kestitila. 18.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 17.00 NCIS Rikostutkijat (12). Kausi 9, 9/12. Jakso 11/26. 06.25 Huume-Suomen historia. 15.30 Lelumaa (7). Kausi 6. Kausi 2, 1/16. 20.00 Lentoturmatutkinta. 1.15 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. elokuuta 2017 18 Aamulehti // Perjantaina 4. 3.20 Amerikan rajavartijat. 1.45 Remontilla rahoiksi. 19.00 Tavarat rahaksi. 10.00 Puutarhassa tuoksuu ruoka. 22.35 Festariagentit. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 10.10 Science of Stupid. 20.00 Isältä tyttärelle (12). 3.45 Melkein täydellinen rikos (12). 1.30 Suomen Tulli. 14.20 Diana: Omin sanoin. 19.30 Huutokaupan aarteet. 20.00 Huvila & Huussi. 09.05 Remppa vai muutto: Lomakodit. Parittajan paratiisi. 9.05 TV Shop Tvins. 18.30 Salatut elämät (7). 8.10 Remonttipainajainen VIP. 18.05 Kaunotar ja hirviö. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 18.00 Goldbergit (S). 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 12.05 Pomo keittiössä. 06.55 Ylen Aamu-tv. 20/24. Totuus tiilikaaritalosta. Lontoo, Iso-Britannia. Kaksi munakasrullaa. 6.50 Lyödään ällikällä. (U) 14.55 Kaapista ulos. 18.00 Salatut elämät (7). 22.55 Sisarvaimot. Kadonnut ruumis 2/2. N 5000 m alkuerät, M keihäskarsinta aryhmä, N korkeuskarsinta, N 800 m alkuerät. 18.30 Terapian tarpeessa (S). 6.00 Sky News. 1.15 Rysän päällä. Kausi 9. 9.00 Pienten perhe. Praha & Berliini. 10.45 ja 11.10 Henkka & Niki vs. 20.00 Suomen hauskin tavis (S). 15.05 Remppa vai muutto. 17.00 Brooklyn 99 (S). Jakso 15/16. 22.20 Päivän sää. Kausi 1, osa 2. 0.45 Jotain lainattua, jotain uutta. 06.25 Aamusää. 08.30 Angry Birds Toons (S). 22.00 Yukonin kultamaat. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 23.00 Elokuva München (16). 23.35 Hävyttömät (12). 16.20 Tanskalaisia menestystarinoita. 18.30 Leirille! (7). 9.30 Arena eSports (7). Jakso 9/14. Kausi 7, 11/13. Amerikka. 23.50 Sisarvaimot. Yleisurheilun MM-kilpailuissa Lontossa on tänään illalla vuorossa muun muassa miesten keihään aja b-ryhmien karsinnat. kausi (12). 9.25 TV Shop Tvins. 12.00 Taidetutkimukset. 0.00 Kanadan rajalla. (U) 20.00 Muisti: Kylmä sota Helsingissä. Perheensä pettämä. 17.35 Kakkukuningas. 01.35 Zoo (16). Kausi 2, 3/8. 14.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 5/8. 6.00 LIVE: Astral-TV. 7/10. Salaliitto. 1.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. Hirsimökin päivitetyt tilaratkaisut. 9.00 Ihmisen arvoitus. 16.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 06.53 Jääkarhu Otto (S). 17.00 The Late Show With Stephen Colbert. 22.25 Tulosruutu. 15.05 Eläinsuojat kuntoon. 22.45 Fast n’ Loud. 14.30 Pikkuruinen elämäni (S). Pohjois-Koreaa hallitsee kolmekymppinen Kim Jong-un. 13.30 Makumuistoja. 8/8. 12.05 Kaikki koirista: rotuopas. 22.55 Patakakkonen. 13.00 Goldbergit (S). 19.00 Voittoa asuntokaupoilla. 2.25 How I Met Your Mother (12). 16.00 Limitless (12). Funkkistalosta vanhalle juna-asemalle. 19.30 How I Met Your Mother (12). O: Sylvester Stallone. Kuulat ymmärtävät katsoa peiliin. Valkoinen auringonvalo on kaikkien spektrin värien lähde. 21.00 Elokuva Oma pikku agenttini (12). 13.00 Tiededokumentti: Värejä etsimässä. Jakso 4/12. 1.55 Yukonin kultamaat. 14.20 Kultakuume. Aikamatkaajat 1/9. 14.00 Hell’s Kitchen. Kausi 7. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.35 Voittoa asuntokaupoilla. 18.00 Pilanpäiten. 19.00 Remppa vai muutto. 9/10. 23.45 ja 0.45 Love Island (7). 3/6. 6.00 Elä vapaana tai kuole. Isabella huomaa, että vanhassa voro pahempi. 19.00 Stolberg (12). Heli Sutela. 18.05 Kultakuume. 0.10 Billions (12). 21.00 21.05 Kansan mies (7). Kausi 3. 12.30 Kalle – Chef on the Beach. Jakso 5/26. 16.10 Wheeler Dealers. 6.45 Kultakuume. 22.31 Patakakkonen. 16.30 Pulmuset (7). 06.50 Pikku Kakkonen. 2.50 Ruotsin luksusasunnot. 20.00 Vintiöt. (U) 11.30 Kukkaron herraksi. 06.00 Bubble Guppies (S). 10.40 Ensitreffit alttarilla USA. Kausi 9. 07.23 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 22.55 Deutschland 83 (16). Jakso 37/81. 10.30 Tinan keittiössä. 15.30 Fresh Off the Boat (S). 13.30 Tri K:n eksoottiset eläimet. 25/26. 15.00 Villen keittiö 30 minuutissa. Kausi 1. 11.00 Luontomatkalla. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 15.00 Maailman makeimmat mokat. 13.30 Terapian tarpeessa (7). Kausi 1, 11/12. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 10.05 Soppa365. 09.30 Lomamatka 70-luvulle: Pompannapin matka. 22.50 Oddasat. 14.35 Ensiapuklinikka. 08.35 Kung Fu Panda (7). 04.55–05.00 Astral-TV. liv FRii NATioNAl GeoGRAPHiC KuToNeN AvA JiM Yle TeeMA & FeM Fox HeRo TlC Tv5 6.10 Hulluna sinuun (S). 13.00 Jäljillä (12). 1.55 Tappavat synnit (12). 22.35 Mustamaalattu (12). 13.00 Elokuva Kaivopuiston kaunis Regina (7). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. (U) 23.45–00.15 Koukussa: Klassikkohuonekalut. 18.00 BUU-klubben: Bärtil. 6 Ulkolinja: Kuka on Kim Jong-un, TV1 6 klo 21.50 Maan tarina perustuu viiteen väriin. 20.00 Koomikot. 21.00 Elokuva Pimeyden kukat (16). 18.41 Full Proof. 11.00 Valehtelevat viettelijät 6. 15.35 Rikos ilman rangaistusta. 06.25 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). 6.50 Kaikki kissoista. 18.20 Päivän kasvo. 15.45 Eikö olekin mukavaa. Lontoo, Iso-Britannia. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.8. 19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 15.00 Suuret pienet talot. 14.00 Dallasin täydelliset naiset. 14.30 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta. 16.55 Remonttipainajainen. 19.00 Minun Ruotsini. 07.54 Puutarhan tonttu. 18.00 Science of Stupid. Kausi 2, 9/10. 10.35 Science of Stupid. 15.15 Valassodat (7). Kylmää tulta. 9.30 Remontilla rahoiksi. Loppukilpailu on lauantaina. 9/9. 16.00 Lemmen viemää (7). 4.40 Rajasota. 21.00 Hurjat rakkauskilot (S). 10.45 Hulluna sinuun (7). 21.00 Elokuva Triassic Attack (12). 16.55 Nigellan helpot herkut. 0.00 Science of Stupid. 08.34 Minä ja Ronaldo. 17.05 Huvila & Huussi. 22.00 Numb3rs (12). 5.00 Astral-TV. 11.45 LIVE: Tiedä ja Voita. 6.00 LIVE: Astral-TV. 21/48. 0.15 Sinkkuillallinen. 10.00 Jättimäiset muuttokuormat. 1/4. 16.20 Lyödään ällikällä. Osa 377. 22.30 Elävä arkisto: Eksoottinen Patakakkonen. Kausi 3. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 9.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 2.25 Julkkisselviytyjät (S). 14.15 Vain elämää. Kausi 6. Jakso 8/13. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. Jakso 2/12. 16.50 Jäitä hattuun (7). 13.10 Sinkkuillallinen. Pedon päivä. TELEVISIO RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. Jakso 6/10. 5.00 Astral-TV. 16.30 Uusi päivä (S). Nuorena Kim Jong-un asui muun muassa Sveitsissä ja Yhdysvalloissa. 9.55 Sisarvaimot. 08.44 Råtta Booris (S). 17.25 Tinan keittiössä. 3.05 Astral-TV. 11.05 Leijonan luola Kanada. Reino Nordin ja Arttu Lindeman. 21.05 Rimakauhua ja rakkautta (12). 13.30 True Crime: Murhien meediot (7). 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 2/26. 15.55 Kuun pimeä puoli (12). 19.00 House (12). 20.10 Yleisurheilun MM. 14.00 Sibelius, Lintu ja RSO. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 14.30 House (12). 5/7. 17.30 Salatut elämät (7). 11.50 Pilanpäiten. 20.00 Blindspot (12). 14.05 Tosielämän mafiavaimot (7). 10.00 Paluu alttarille. 13.30 Yksineläjä Severin. 05.00 Astral-TV. 11.50 Elä vapaana tai kuole. 9.00 Toisenlaiset äidit. 19.30 Pienten perhe. 20.58 Keno. 17.00 Lapin poliisit. Jakso 10/26. 17.10 Lentoturmatutkinta. 16.00 Suomen kaunein koti. 20.00 Kokkisota. 16.15 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. Kausi 1. (U) 10.48 Päivän kasvo. Kemiallisia unelmia. 09.05 Kesäterassi. 0.30 Science of Stupid. Kausi 6, 7/12. 14.55 Onnenarpa. 11.00–12.00 Lääkärit. 08.05–08.28 Martta puhuu (S). Keittiö kellarissa. 10.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 2.15 The Late Show With Stephen Colbert. 20.30 Äidit ja tyttäret raskaana. 22.00 Kymmenen Uutiset. M 3-loikan loppukilpailu, M 1500 m alkuerät, M keihäskarsinta b-ryhmä, N 200 m välierät, N 400 m aitojen loppukilpailu, M 200 m loppukilpailu. 13.00 Pomo piilossa Suomi (S). 18.30 Science of Stupid. 25/26. Kausi 2. 08.50 Näin Norjassa. 4.35 Motive. 15.00 Kardashianit. 13.00 Beverly Hills, 90210 (7). 0.30 Anthony Bourdain maailmalla. 12.25 Akvaariomestarit. 21.30 Minä olen Jazz. (U) 18.00 Yle Uutiset. (/USA 2010). 7.40 Hulluna sinuun (S). 2.50 Elokuva Ghost Writer – Haamukirjailija (12). 18.00 Sinkkuillallinen. 6.00 Aamun AVAus. Hän peri vallan isältään. 19.00 How I Met Your Mother (S). 16.45 Lyödään ällikällä. 12.10 Oddasat. 3.45 Huvipuisto. 10.00 Remppa vai muutto. 8/8. (Suomi 1941, 101’). 11.00 Kummeli (7). 18.30 Lomamatka 80-luvulle. 11.00 Suuret pienet talot. 16.50 Novosti Yle. 19.30 Kesäterassi. 15.30 Suuret pienet talot. 10.15 LIVE: Onnenarpa. Osa 378. 17.05 Fast n’ Loud. 3.45 Autojen ensiapu. 18.00 Martina ja hengenpelastajat. 0.40 Kultakuume. 10.51 Pilanpäiten. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kausi 1. 07.38 Killi ja Kiki (S). 9.20 Autojen ensiapu. 21.00 21.00 Elokuva Pelastakaa sotamies Ryan (16). 20.30 Yle Uutiset. 14.00 Pulmuset (7). 23.15 Paratiisihotelli Norja (12). 2.00 How I Met Your Mother (S). 3/8. Jakso 3/26. 20.30 Simpsonit (7). O: Toivo Särkkä. Tiededokumentti: Värejä etsimässä, Yle Teema & Fem klo 13.00. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (7). 21.00 CSI: Miami (16). 10.55 Inspector Cartoons (7). 15.50 A-studio. 11.30 Candice sisustaa. 23.00 Huumebisnes Oy (16). Suomen keihäsmiehiä on karsinnassa vain Tero Pitkämäki. Kausi 1, 5/8. Oleskelutilaa perheelle. 17.30 Brooklyn 99 (12). 11.30 Huutokaupan metsästäjät. Kevin palaa Weald of Kentiin katsomaan, miten tiilikaaritalo on lunastanut lupauksensa. 14.40–14.55 Arkistokuvia: Matkailijan keitaita (S). 16.00 Top Gear (7). 14.00 Hulluna sinuun (S). 11.15 Return to Amish (S). 17.10–17.55 Midsomerin murhat (12). 11.00 Yle Alueuutisia. 11.35 Martina ja hengenpelastajat. 19.49 800 vuoden jäljillä. 16.05 Suomen Huippumalli haussa. 1.30 Fast n’ Loud. 03.25 The Voice of Finland. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 06.45 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 00.40 Yövahti (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 20.05 Extremeä ympäri maailmaa. 20.00 Autohuutokauppa Teksasissa. 9.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). Kausi 4, 7/11. 8.25 ja 8.50 #RichKids of Beverly Hills (S). 02.25 Leijonan luola USA. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Amerikka. 22.00 Häät sulhasen tapaan. 2.50 Lentoturmatutkinta. 21.00 Love Island (7). 17.55 Murhasta tuli totta (7). 18.55 Tarjousten metsästäjät. 0.35 Elokuva The Net – verkko kiristyy (12). 17.00 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Nuoret maajussit. 11.00 Candice sisustaa. Kausi 2. Mv. 16.50 Huvila & Huussi. Uskotko UFOihin 1/2. 13.05 Murhasta tuli totta (7). 9.00 Ummikot ulkomailla. 8/10. 12.20 ja 13.10 MasterChef Australia. Kausi 6. 14.00 Kun mieli sairastaa. 7.10 Remonttipainajainen. Tilalle tulee kantava emakko. 21.00 22.10 Yleisurheilun MM. (U) 09.00 Casualty (12). 5.35 Science of Stupid. 16.10 ja 16.35 Henkka & Niki vs. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 9.15 ja 10.00 Fosters (7). 19.25 Tulosruutu. 15.20 Jättiläisnaiset. 3/6. (U) 10.00 Midsomerin murhat (12). Pelkojen ja sairauden varjostama raskaus. elokuuta 2017 Tv-viikko // C9 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Sub TorsTai 10.8. 14.10 Toisenlaiset äidit. Satoi tai paistoi. 18.54 Viidakkojytä (7). 18.00 Anthony Bourdain maailmalla. 12.05 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 7.40 Vaarallisimmat saalistajat. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 2.15 Valheen vangit (7). Paul saa kutsun palkintogaalaan, jossa hänen elokuvansa on ehdolla. 12.30 Tanskalainen maajussi. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri. 21/48. 22.00 Arman Pohjantähden alla (7). Päivi ja Valtteri. Iidan ympärillä ei ole tarpeeksi tukevia henkilöitä. Jakso 5/10. 16.45 Onnenarpa. 15.45 Leijonan luola USA. 1.00 Rysän päällä. 18.00 Casualty (12). 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.30 Tarjousten metsästäjät. Markooliona tunnettu räppäri, näyttelijä ja radiojuontaja Marko Lehtosalo asuu perheineen talossa, jonka hän on rakennuttanut villeinä poikamiesvuosinaan. 07.17 Laulujen ostoja myyntiliike. 23.05 Motive. 8.05 Return to Amish (S). 9.05 TV Shop Tvins. 4/8. 11.00 Dubain lentokenttä. 5.00 Sky News. 2.50 Melkein täydellinen rikos (16). Toimintatrilleri. Ei kiitos -päivä. 7.35 Made in Chelsea (S). 19.00 ja 19.30 Australian rajalla. 21.00 Elokuva Muumio (12). 07.43 Fluugalaiset (S). 6.40 Starat lastenvahteina. 10.00–10.40 The Late Late Show with James Corden. 16.45 Jon ja Kate +8. 21.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 19.55 Ensitreffit alttarilla USA. Forresterin emännän uusi tuleminen
08 271766 PÄIVÄN KALAT perattu MAIVA 8,90/kg K-Market Pattijoki, koko loppu viikon! HYVÄ KYSYMYS Ajoneuvotietoja haetaan yli neljä miljoonaa kertaa vuodessa Ville Säteri ville.sateri@almamedia.fi Autokauppa käy kesäaikaan kuumana. Kaikista eri kuluttajille suunnatuista palveluista tietoja kysyttiin vuonna 2016 yli neljä miljoonaa kertaa. 040 5321236. ja varaukset 040 824 4955. Yleisradion haastattelema Pitkämäki ei tiistaiaamuna uskonut omiin mahdollisuuksiinsa, koska hänellä on ollut terveysja fysiikkaongelmia. RAAHEN JA YMPÄRISTÖN SOTAVETERAANIT, RAAHENTIENOON RINTAMAVETERAANIT, SOTAINVALIDIT JA KAATUNEITTEN OMAISET Linja-auto Kempeleen rosvopaistitilaisuuteen lähtee linja-autoasemalta to 10.8. jalkahierontaan 0400 582 457 tai netistä www.luontaishoitolaminna.fi Oikotie 16, Saloinen (Raahe) Meiltä lahjakortit! TUORETTA KALAA JA YPPÄRIN KALATUOTTEITA Pyhäjoen torilla PE 12-12.45. Se, miten taksin avaimet joutuivat vääriin käsiin, on selvityksen alla. Raahen Seutu painettuna ja verkossa . Nousua oli edellisvuoteen 20 000. Voiko palveluntarjoajiin luottaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tietoja tilastopalvelujen kehittämispäällikkö Hannu Parkkisenniemi. Runtin mansikkaa Raahen torilla ainakin vielä tämän viikon. p. – Trafin omasta kuluttajille suunnatusta palvelusta suosituinta vaihtoehtoa, kaksi euroa maksavaa laajaa omistajaja historitietoa, tilattiin vuonna 2016 yhteensä 76 392 kertaa. – Matkamittarilukemia on kerätty vasta vuoden 2013 määräaikaiskatsastuksista lähtien kaikista autoista. Niiden pitää aina ilmoittaa, mitkä tiedot ovat Trafin rekisteristä ja mitkä muualta. Tavoitteenaan hän pitää Yleisradion mukaan pistesijaa. Raahen taksiasemalta varastettiin taksi – nähtiin Vihannissa Suomen yleisurheilumaajoukkueen ainoa mitalitoivo yleisurheilun Lontoon MM-kisoissa on keihäänheittäjä Tero Pitkämäki. p. Pyrimme siihen, että meillä on edellytykset tarjota kuluttajalle kattavat tiedot ajoneuvoista. Mihin autoa ostavan tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Kysele Irjalta 050 3283770. selkä-, niskaja hartiakipuihin, migreeniin, väsymykseen, unettomuuteen ja stressivaivoihin! Varaa aika hierontaan (shiatsu-menetelmä) tai vyöhyketerap. Hän heittää keihästä huomenna torstaina 10.8., jolloin TV2 ja Yle Puhe välittävät miesten keihään karsinnan ruutuihin kello 21.05 alkaen. Auton historia on syytä selvittää erityisen tarkasti, jos yli 10-vuotiaan menopelin mittarissa kilometrilukemat ovat kovin alhaisia. Ma-pe klo 9-18. 040 4426227 Alpuan Elomarkkinat järjestetään la 26.8. elokuuta 2017 20 RAAHEN TIETOKONEPALVELU Tietokoneen ja nettiyhteyden ongelmien ratkaisu, sekä asennustyöt kotikäyntinä. klo 10.30. 040 934 6228 Lavaerä Punamaali 10l 19,50€/ast, Puuöljy 5€/1l 10€/3l (eri sävyjä), Ilves-Ulkomaali 25€/3l 55€/9l (valk.), Pensselisetti 10-os 6€. Maarit sairaslomalla 31.10. Jokisen Juustolan PUNAISTA HERAA torstaina Raahen torilla klo 9-10.20 Pattijoki 10.30-11.00, Vihanti 14-14.30 ART-MUSIIKKIKOULUN syyslukukausi käynnistyy jälleen YKSINLAULU, PIANO Raahessa (Softpoliksen tiloissa)Vihannissa Tiedustele itselle tai lapselle opiskelupaikka. – Siihen, että tiedot pitävät yhtä sen kanssa, mitä myyjä ilmoittaa. raahenseutu.fi. Tied. Anastettu taksi on etsintäkuulutettu. Uskon, että kaikilla toimijoilla on tarve tuottaa mahdollisimman hyvää palvelua. Kts. Katsastuskonttoreilla voi olla omia tilastoja varhaisemmalta ajalta. Ajamme vanhaa tuttua reittiä Siikajoelle Revonlahdelle ja sieltä Kempeleeseen. Viimeisestä kahdesta kilpailusta, Seinäjoen Kalevan kisoista ja Orimattilan Tähtikisoista tulokset olivat vaisut: 82,80 ja 81,96. lisää Facebook/PAAVOLAN TAVARA-AITTA Apua mm. saakka. klo 13.00. Palvelun tarkan sisällön määrittelee aina sen tarjoaja. Inter City. Raahen taksiaseman pysäköintipaikalta anastettiin sunnuntaina aamupäivällä hopeanvärinen farmarimallinen Skoda Superb, jonka rekisterinumero on RRV-779. klo 10 15. Tapahtuma fb:ssä "Alpuan Elomarkkinat 2017" KAIKENLAISTA AO 200 Veteraanien syysristeily Turku-Tukholma-Turku 12-14.9.2017 Baltic Princess-laivalla. 0500 464 321 TORILTA 2 99 RAS Palvelemme: Ma–Pe 7–21, La 8-21, Su 11–21 PATTIJOKI Puistotie 3, p. Kaikkiaan meiltä tilattiin tietoja 132 000 kertaa. Pihanhoitotyöt ja pensasaitojen leikkaukset ammattitaidolla P. Ei tarvitse olla sähköä/sisävessaa/juomavettä. elokuuta alkaen kello 17.00. Tarjoamme tietoja myös kaupalliseen käyttöön. Miten suosittuja palvelut nykypäivänä ovat. – Trafi ylläpitää Suomessa ajoneuvoliikennerekisteriä, johon tiedot perustuvat. RAAHEN SEUTU • Keskiviikkona 9. On tärkeää, että tiedoista paljastuu koko omistusketju. MYYDÄÄN SEURAT, JÄRJESTÖT, HENGELLISET VUOKRALLE TARJOTAAN Pattijoen Hiuskeskus Mervi lomalla 7.-19.8. Mitä vanhempi auto on ja mitä vähemmän kilometrejä, sen tarkempana kannattaa olla. Lauantaina 12. Nettisivustoilla on lukuisia eri toimijoita, jotka kehottavat tarkastamaan käytetyn auton omistushistorian, katsastustiedot ja tekniset ominaisuudet. 0400622574 RAAHEN NAISVOIMISTELIJAT Uskollisuuden Kilta Hei kaikki kiltalaiset! Aloittelemme syyskautta ja tapaamme Marjatalla ti 15.8. Tied. Alueelta Pyhäjoki, Pattijoki, Raahe. Tero Pitkämäki heittää keihästä torstaiiltana Anne Luovi .........................050 5600020 Jaakko Remahl ...............050 5756660 Marketta Routaniemi ...0400 649156 Varaa ilmoitustilasi tästä. Halutaan vuokrata mökki meren rannalta. Faktatietoa kaikesta ei ole saatavilla. Anastetusta taksiautosta on havaintoja Vihannin St1huoltoasemalta, jossa autoa tankattiin myöhemmin. Tervetuloa! Rivitalon saunallinen päätykaksio 52m†, uuttavastaava, valmistunut 08/16, kaukolämpö, Pattijoella, palvelut lähellä p. Meillä on sopimukset kaikkien palveluntuottajien kanssa, joita on 16. 08 265 021 Palvelusta ke–la: Ke–su: Ke–su: Ke–su: Ke–su: Palvelusta ke–la: Paistopisteestä ke–su: Uunituore Ranskalainen patonki Kaikki hyvä on lähellä! Grillistä ke–pe: Grillattu Porsaan kassler Suomi 12 90 KG 4 90 TANKO 1 89 KG 7 90 KG 9 90 KG 99 PS 8 90 KG HK Lauantaimakkara 1,5kg Vaasan Hampurilaissämpylät 6kpl/480g Mureutetut porsaan ulkofileepihvit, Suomi Naudan maksa palana tai jauhettuna, Suomi Perhekokki käsintehdyt Lindströmin pihvit Kesäporkkana 1kg, Suomi Jäävuorisalaatti, Suomi Golden omena 1kg, Italia Vadelma 150g, Suomi 8 90 KG Fazer sininen Maitosuklaalevy 200g Tuore lohifilee Norja 8 90 KG 99 PS 2 49 PS Tuore kokonainen lohi 2-3kg, Norja PLUSSAKORTILLA: 79 KPL 3 50 2 RS HK Kiusaukset 300g Naudan burgerpihvi 4kpl/480g, Suomi 4 99 RS 3 90 2 KPL (ilman korttia tai yksittäin 2,19/kpl) Halutaan vuokrata Kaikenlaista Raahen Rotaryklubi ry Rantakauden päättäjäiset Huilissa. Asiasta tehtiin poliisille rikosilmoitus moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. Valituksia tulee yllättävän vähän. Myyntipaikat nyt varattavissa: sähkötön 10 € ja sähköllinen 20 €. Mikko Nuutinen p. Myydään MANSIKAT RUNTIN TILALTA RUUKISTA P. Maalaisjärkeä kannattaa käyttää, jos kaikki vaikuttaa aivan liian hyvältä. Varkaus huomattiin, kun paikallinen taksinkuljettaja oli havainnut taksin liikenteessä Vihannin Lukkaroisissa kello 9.15, eikä kyseisen taksin pitänyt olla ajovuorossa. Paluumatkalla yövymme Turussa Cumulus City-hotellissa. Muutama paikka on vapaana. – Autoliikkeiden myynti-ilmoituksissa korostetaan usein auton teknisiä ominaisuuksia sekä varustelutasoa, kun taas yksityisten myyjien ilmoitukset tarjoavat enemmän auton kuntoon ja huoltohistoriaan liittyvää tietoa. Tilaaja, ota käyttöönkaikki sinulle kuuluvat palvelut. Miksi kaikki palvelut eivät tarjoa esimerkiksi katsastusten kilometrihistoriaa. Palaute olisi meille hyvin mieluista. Poliisilla on varteenotettava vihje epäillystä tekijästä