JÄÄLIN . KIIMINGIN . lehdessä.. Televisio-ohjelmat ajanjaksolle 29.11.?7.12.2016 on julkaistu tiistain 29.11. TUNNUSTUSTA TYÖSTÄ
Haukiputaan vuoden 2016 yrittäjäpalkinto on myönnetty tutkimuskemikaaleja valmistavalle Oy
FF-Chemicals Ab:lle.
Sivut 14?15
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 1.12.2016
47. PATENIEMEN . N:o 95
HAUKIPUTAAN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Bitit nopeammin
taajamiin ja kyliin?
Luotettavien ja nopeiden
tietoliikenneyhteyksien
saaminen kaikkialle on tärkeää, jotta tulevaisuudessa
jokainen voi olla osa toimivaa yhteiskuntaa.
Verkko-osuuskunta
Oulunseudun Laajakaista
OLKA, on aloittanut projektin, jossa selvitetään
kyläverkkojen rakentamista
muun muassa Rantapohjan
alueelle.
Sivu 7
E S A PA L DA N I US
Seuraava Rantapohja ilmestyy torstaina 8.12. YLI-IIN . IIN . lehti ei ilmesty itsenäisyyspäivän
johdosta. Tiistaina 6.12. KUIVANIEMEN . vsk
Kuitenkin esimerkiksi Vantaalla se on käytössä hoitaja-lääkäri parin toimintana paljon palveluja tarvitseville.
Paras tapa edetä sote:ssa
olisi saada nykyiset terveyskeskukset toimimaan joustavasti, tiimipohjaisesti mm.
lääkärien yhteistyöllä ja hoi-
tajien kunnollisella roolilla Tietenkin ajanvarauksien
pitäisi toimia. Vain niin turvataan monipuolinen ja riittävä erikoisosaaminen ja siinä tarvittavat laitteet. Valmistelijat eivät ole rekisteröineet
väestövastuun onnistumista vaan pitäneet sitä paluuna
vanhaan. Moni kaupan ala tekee vuoden tärkeimmän tilinsä joulun aikaan.
Joulun aikana myös Rantapohjan
alueella tapahtuu merkittävä kulutuksen kasvu. Mutta asia on
vain niin, että sillä on merkitystä hankitaanko tuotteita esimerkiksi verkkokaupasta vaiko lähiliikkeestä. Kiiminkijokivarressa raivattiin
1800-luvulla suopeltoja ja
uudisraivausta tehtiin Kiimingissä noin 50?60 hehtaaria vuodessa 1950-luvun
alussa. Myös kaupungin hyvinvointilautakunnan ja sairaanhoitopiirin hallituksen
jäsenen näköalapaikalta Pekka Simonen (kok) kirjoitti
(Rantapohja 24.11.) uudistusasiasta täysin kritiikittömästi.
Sote:n rakenne toiminta ovat iso vuosien uudistustyö. Edellinen vastaa
kiinteistöjen tuottoa suurkaupungeissa.
Pellot kuntoon
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. opetustoimessa ja laajemmin koulutus ja työllisyyspolitiikassa jää edelleen kaupungille.
Siksi sote:n maakuntamalli
tuo ja säilyttää monia riskejä toiminnan rajapinnoista.
Onko sote ja kuinka pahasti ja moniltako osin ?irti lapasesta??
Nyt jos koskaan tarvittaisiin politiikan huipulla poikkeuksellista yhteiskuntavastuuta ja yhteisvalmistelua.
Samoin kansalaisten kuulemista.
Kalervo Ukkola
kaupunginjohtaja
(arvonimi)
Pakettipellot uudelleen käyttöön
Ennen toimeentulo perustui maatalouteen. tai
lyhennettynä ?Use it or lose it?, jota voi
soveltaa monille elämänalueille. ?Peltojen paketointi. Tätä on nyt nähty kaksi viimeistä talvea ja sama meininki
jatkuu. Otatteko te nyt vastuun jatkossa myös meidän
vanhusten ulkoiluttamisesta?
Maksan kiinteistöveron
Olisi kohtuullista, että Hyvinvointikeskus korjaisi aukioloaikatietojaan, mikäli akuuttivastaanotto ei ota
enää asiakkaita vastaan klo
12 jälkeen. Istutettu hieskoivu on
huippuraaka-aine biopolttoaineeksi. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Hyvä ajanvarauskäytäntö varmistaisi sen, että hoitajalla ja lääkärillä olisi
heti käytössä tarvittavat potilastiedot, eikä niitä tarvitsisi ruveta vasta potilaan tultua selvittämään ja tuhlata
siihen tärkeää hoitoaikaa.
Sote-uudistuksen kivijalan pitää olla julkinen terveydenhoito. Joulun aikana kodeissa
syödään ja juodaankin hyvin sekä jaetaan lahjoja. Lyhyellä hakkuuajalla ja jalostetulla siemenellä tulee huippukasvu.
Suopeltoalueet sijaitsevat lähellä tieverkostoa ja
hakkuu voidaan suorittaa
välittömästi ja tulee tuloa.
Jos hakkuutulot eivät riitä, metsäverotuksessa tappiot voidaan vähentää välittömästi. kahden 20 000 asukkaan terveyskeskukset. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Akuuttipäivystyksissä voisi hoitaja ohjata asiakkaan ennen tuntien odotusta lääkärille pääsyyn tarpeellisiin tutkimuksiin, verikokeisiin, röntgeniin tai
ekg:hen. Uusi hieskoivikko on hakkuukypsä 10?15 vuoden ikäisenä ja sen jälkeen voidaan
tehdä uusi istutus.
Vanhoja suopeltoja ei kannata pitää luonnontilassa
tuottamattomina ja se on
hyväntekeväisyyttä.
Nykytutkimuksen mukaan panostamalla edellä
esitettyynmetsänkasvatukseen saadaan jopa 5 prosentin tuotto. Ei rakennuksia hammashoitolan tilalle!
Yhteinen hyvä
Mikähän poikajoukko juoksenteli Takkurannan koulun
lähistöllä sunnuntaina noin
klo 17?18. Niiden palvelut olisi järkevää
Haukiputaan ja Kiimingin
tavoin säilyttää. Pitkään niin terveyskeskuksissa kuin OYS:n
päivystyk-sessäkin on ollut
tiedossa ajanvarauksen puutteet ja niistä johtuvat jonot.
Molemmissa vastaanotoissa
on ongelmana jonottaminen
lääkärille siksi, että ammattitaitoisten terveydenhoitajien rooli niissä on kehittymätön. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Kaupan liiton mukaan
joulukuussa 2015 Suomessa tehtiin ostoksia lähes 900 miljoonan arvosta
enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin. Sen
voi suomentaa hiukan kömpelöltä kuulostavaan muotoon ?Käytä sitä tai menetät sen?.
Niin että mitä menetät, jos et käytä sitä?
Kyseessä voi olla esimerkiksi jokin
kädentaito tai vaikkapa kyky kirkkaaseen ajatteluun, mutta lauselma pitää
paikkansa myös silloin, kun puhutaan
jonkin palvelun käyttämisestä.
Kaikkihan me rakastamme esimerkiksi pieniä kyläkauppoja, mutta suuri osa niistä on kadonnut, kun niiden
tarjoamia palveluja ei käytetty tai pal-
velun käyttäjät häipyivät maalikylille.
Aivan huvikseen tai nostalgiamielessä kyläkauppaa ei kenenkään kannata pitää yllä.
Voi olla, että jotakuta ärsyttääkin
paikallisten palvelujen käytön tärkeyden säännöllinen korostaminen vaikkapa paikallislehdessä. Läheltä sen saa nopeammin ja samalla voi
edesauttaa työpaikkojen säilymistä
omalla asuinalueellaan. Alueet kannattaa kunnostusojittaa ehkä
1?2 hehtaarin alueiksi. Muutamat maanomistajat ovat istuttaneet koivikoita, mutta
ei ole ollut tiedossa käyttöä
koivikoille.
Nyt tilanne muuttuu täysin Kemin ja Oulun biojalostamoiden aloittaessa toiminnan. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Vasta sitten
on realistista rakentaa ja yhdistää monialaisia palveluja.
Siis ensin joustavasti toimivat yksiköt asiakkaiden tarpeiden mukaan ja vasta sitten on realistista yhdistää
niitä isommiksi yksiköiksi.
Sosiaaliongelmien ennaltaehkäisy mm. Epämääräinen erilaisten yhtiöiden valinnan vapaus ei tätä turvaa ja on eettisestikin
arveluttavaa. 2
» Torstaina 1. Suunnitellun
sote-uudistuksen riskejä on
esitetty julkisten terveyspalvelujen yhtiöittäminen.
Oulu oli 80- ja 90-luvulla edelläkävijä toimivan väestövastuu-lääkäri käytännön synnyttäjänä. Pitänee opetella sairastumaan
aamupäivisin.
Sairastunut
Hei haloo, Ii! Kaikkea ei saa
uhrata markkinavoimille! Säilyttäkää näköyhteys ihanaan
Iijokeen. Toivottavasti mahdollisimman suuri osa
summasta ohjautuu paikalliseen talouteen.
Pekka Keväjärvi
pekka.kevajarvi@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Toimivat palvelut Sote-uudistuksen ytimeen
TEKSTARIT»
Taas satoi lunta 2-4 senttiä ja
yllätys, yllätys heti tuli kauhakuormaaja ja aurasi vähäisen lumen pois ja istutti tilanne jäisen kulkuväylän. alkoi 1960-luvun lopulla. joulukuuta 2016 » N:o 95
TOIMITTAJALTA
Paikallista joulua
Englannin kielessä on näppärä lausahdus ?If you don?t use it, you lose it. Onkohan tuo kitsautta vai mitä, mutta hiekkaa
ei vain tunnu tulevan tilalle.
Miten siellä Iin kunnantalolla
teknillinen puoli tähän sanoo,
vai nukutteko kaamosväsymystä. Eihän tällä systeemillä kukaan jää hoitamatta, kun laitetaan lappu
luukulle tarpeeksi ajoissa. Availivat ovia ja
siirtelivät tavaroita pihoilla.
Häiritty
Yli 20 vuotta kaupunginhallituksen työskentelyyn päättäjänä ja esittelijänä osallistuneena uskallan runsaan
kansalaispalautteen perusteella sanoa, että ongelmia
terveyspalvelujen hoitamisessa kaupungissa ja sairaanhoitopiirissä on ollut ja tulee
olemaan vastaisuudessakin.
Niitä ei hoideta kaunomaalailulla, esittämällä ratkaisuina vain ?valinnan vapautta?, ?asiakaslähtöisyyttä. Elämä menee
hankalaksi jos jokainen nippeli ja nappula on tilattava verkosta tai haettava
kymmenien kilometrien päästä.
Joulu on vuodenkierron suurimpia
juhlia, joka tuo merkittävän piikin kuluttamiseen. Haukiputaan kunta huolehti asukkaansa kuntoon, Oulu tilastot. tai
?digitalisointia?.
Tähän on sorruttu valtakunnan hallituksen aiheuttaman poliittisen kiistelyn
takia. Entiset suopellot kasvavat luontaisesti koivua ja
muuta sekapuuta. Sitä on
toivottu myös asukastilaisuuksissa, joissa on vastustettu 60 000 asukkaan Tuiran mammuttikeskuksen
synnyttämistä lakkauttamalla Kaijonharjun ja Rajakylän l. Jouluun kulutetaan pitkälti
toistakymmentä miljoonaa euroa. Suopeltoja on paketoitu
Kiimingissä ehkä tuhat hehtaaria. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia
Eniten
lahjoja jättävät ostamatta
työttömät, eläkeläiset ja yksin asuvat.. Tällä tavoin
laskien Rantapohjan alueella liikkuvan pukin rekeen on
lastattu lasten lahjoja reilusti yli 600 000 euron arvosta.
Jos lahjojen arvo olisi 100
euroa lasta (0?15-vuotiaat)
kohden, niitten yhteenlaskettu arvo olisi tietenkin hyvinkin yli 1 000 000 euroa.
Suurin hoppu joulupukilla tulee Rantapohjan alueella olemaan Haukiputaalla
(Haukipudas, Martinniemi,
Jokikylä), missä lahjat pitäisi pystyä toimittamaan
muutaman tunnin sisällä yli
3 700 lapselle. Ja kulkevathan reessä myös kiltisti olleiden aikuisten paketit.
Logistisia pulmia voi aiheuttaa alueen laajuus, sillä Rantapohjan alue ulottuu
Kuivaniemeltä aina Ylikiimingin eteläisimpään perukkaan.
Varovasti arvioiden joulupukin kullekin lapselle toimittaman lahjojen arvo voisi olla 50 euroa. Kuva on Haukiputaan joulunavauksesta.
ki, lähes 1 000 lasta.
Kaiken kaikkiaan
0?15-vuotiaiden osuus Rantapohjan alueen väestöstä
on asuinalueesta riippuen
25?32 prosenttia.
Jouluun kuluu
500 euroa
Jouluun kulutetaan Rantapohjan alueella yhteensä
noin 16,5 miljoonaa euroa.
Summa voidaan laskea yhdistämällä alueen väestötie-
toja sekä joulun kulutukseen
liittyviä kyselytutkimuksen
tietoja.
Nordean viime joulun alla
TNS Gallupilla, 18?65-vuotiaita koskeneen kyselytutkimuksen mukaan jouluhankintoihin aiottiin käyttää noin 500 euroa henkilöä kohden.
Kun Rantapohjan alueella
asuu noin 33 000 tutkimuksen kohderyhmään kuuluvaa
ja mukaan otetaan myös yli
65-vuotiaiden ryhmä, saa-
daan joulukulutuksen kokonaispotiksi 16,5 miljoonaa euroa. N:o 95
Joulupukilla riittää kiirettä aattoiltana
Rantapohjan alueella käytetään jouluhankintoihin yli 16 miljoonaa euroa
A U L I H A A PA L A
»»Pekka Keväjärvi
»»Rantapohjan alue
Joulupukilla pitää jouluaattona kiirettä lapsirikkaalla Rantapohjan alueella.
Pukin pitäisi ehtiä toimittaa paketit yli 13 tuhannelle 0?15-vuotiaalle lapselle. joulukuuta 2016
47. Jos jouluhankinnat tehdään mahdollisimman paljon paikallisesti, kyseessä on merkittävä piristysruiske oman alueen työllisyydelle ja palveluiden pysyvyydelle.
Suurinta kulutus on tietenkin siellä, missä on eniten väkeä. vsk . Naisista näin
tekee 17 prosenttia.
Pääosin lahjat hankitaan
kuitenkin vasta joulukuussa. Luultavasti
avuksi tarvitaan tonttujakin, sillä käyntikohteita riittää kyllä: Kello (Kello ja Kalimenkylä), noin 1 650; Kiiminki (Kiiminki, Huttukylä, Alakylä, Hannus), noin 2
700; Jääli (Jääli ja Välikylä),
noin 1 300, Ii, noin 2 400;
Yli-Ii, noin 520 ja Ylikiimin-
Joulupukki organisaatioineen on jo käynyt tunnusteluretkillä Rantapohjan alueella. Haukiputaalaisten panos alueen joulukulutukseen tulee olemaan noin
4,5 miljoonaa euroa, iiläis-
ten 3,5 miljoonaa, kiiminkiläisten 2,7, kellolaisten 2,1,
jääliläisten 1,8, ylikiiminkiläisten 1,2 ja yli-iiläisten
0,74 miljoonaa euroa.
Lahjoihin 300 ja
ruokaan 200 euroa
Miten sitten 500 euron jouluhankinnat suuntautuvat?
Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan siitä kuluu lahjoihin noin 300
euroa ja ruokiin 200 euroa.
Suomalaisen Työn Liiton
viime joulun alla Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan
37 prosenttia suomalaisista suunnitteli käyttävänsä
yli puolet joulubudjetistaan
Suomessa tehtyihin tuotteisiin.
Lähteet: Tilastokeskus, Oulun kaupungin tilastot ja raportit, Nordean ja Suomalaisen Työn Liiton teettämät tutkimukset
Joulua suunnitellaan hyvissä ajoin,
mutta lahjat hankitaan vasta joulukuussa
»»Pekka Keväjärvi
»»Rantapohja
Joulu on vähittäiskaupan
tärkein sesonki. Etenkin naiset ovat suunnitelmallisia, sillä kyselyn mukaan naisista 65 prosenttia
on tehnyt joululahjasuunnitelmansa ennen joulukuun
alkua.
Miehistä näin kertoo tekevänsä reilu kolmannes.
Miehistä 32 prosenttia jättää joululahjojen suunnittelun joulukuun loppupuolelle tai ei suunnittele ostojaan lainkaan. Runsas
13 prosenttia ilmoitti, ettei hankkinut viime vuonna ollenkaan lahjoja. Tänä
vuonna heitä on tutkimuksen mukaan hieman vähemmän, 10 prosenttia. Joululahjoja ostavista
naisista 75 prosenttia os-
taa pääosan lahjoista joulukuun puoleen väliin mennessä, ja miehistäkin reilu
puolet.
K aikki eivät kuitenkaan lahjoja hanki. Kaupan liiton mukaan joulukuussa liikevaihto on noin neljänneksen keskimääräistä suurempaa.
Tavaratalokaupassa ja monilla erikoiskaupan aloilla
joulukuun merkitys on järjestön mukaan vielä paljon
suurempi.
Viime vuonna jouluseson-
gin kaupalle tuoma myynnin lisäys kuukausikeskiarvon päälle oli runsaat 890
miljoonaa euroa.
Kaupan liiton laskelmien
mukaan joulusesongin tuoma myynnin lisäys oli siis
194 euroa jokaista Suomessa asuvaa vähintään 15-vuotiasta kohti.
Koko vähittäiskaupan
arvonlisäverollinen myynti viime joulukuussa oli
noin 4,7 miljardia euroa.
Joulukuun vähittäismyyn-
nin määrän muutokset ovat
1990-luvun puolestavälistä lähtien ennakoineet hyvin seuraavan vuoden liikevaihdon määrän kehitystä.
Kaupan liiton tilastoista
ilmenee, että suurin myynnin kasvu koetaan joulun aikaan kello- ja koruliikkeissä
(+124 prosenttia) sekä kirjakaupassa (+110 prosenttia)
ja kodin tekniikassa (+64
prosenttia).
Päivittäistavarankin
myynnissä tapahtuu joulu-
kuussa suuri kasvu, kun esimerkiksi ruokia ja juomia
hankitaan lähes 20 prosenttia enemmän kun normaalikuukautena.
Kaupan liiton Kantar
TNS-tutkimusyhtiöllä teettämän kyselytututkimuksen
mukaan joululahjojen suunnittelu aloitetaan jo hyvissä ajoin ennen joulua, varsinkin lapsiperheissä. 3
Torstaina
1
joulukuuta 2016 » N:o 95
Susanna
harjoittelee
Rantapohjassa
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 48
Aurinko nousee klo 9.50 ja
laskee klo 14.25.
Nimipäivät
Torstai: Oskari
Perjantai: Unelma, Anelma
Lauantai: Meri, Vellamo
Sunnuntai: Airi, Aira
Maanantai: Selma
Tiistai: Niko, Niklas, Niilo,
Niki, Nikolai
Keskiviikko: Sampsa
»»Rantapohja
Rantapohjan tilaus - ja ilmoitusmyyntiosastolla on
aloittanut opintoihinsa liittyvän työharjoittelun Susanna Karvonen.
Iiläissyntyinen, mutta
Haukiputaalla tällä hetkellä asuva Susanna opiskelee
Oulun Seudun Ammattiopistossa merkonomiksi.
18-vuotias Susanna haluaa kokemusta muun muassa
asiakaspalvelusta. mennessä Hilkka p. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
Sydämelliset kiitokset
Valokuvaaja Mauri Hietalalle
valokuvista, jotka lahjoitit Lions-kalenteriin vuonna 2014! Kiitos myös tuesta, jotka osoitit vuodelle
2017 valokuvien muodossa.
Terveisin,
Juho Tauriainen. 22:12-13
Kellosta ei saa pirtua ellei
ole hilikku matkassa.
Kellolainen sananparsi
TEE A TUNTURI
ILMOJA PITELEE
Torstai 1.12.
-7
-8
-9
-7
Susanna Karvonen harjoittelee Rantapohjassa muun
muassa asiakaspalvelua.
-0
-7
Perjantai 2.12.
-5
Mukana elämän kulussa.
-5
Rantapohja
-5
-5
-2
-5
Lauantai 3.12.
-11
-12
-12
-12
-5
-12
Sunnuntai 4.12.
-15
-13
-11
-15
-6
-10
Maanantai 5.12.
-7
HAUTAKIVET
-11
-11
-12
valmistus, myynti, entisöinti,
kaiverrukset, oikaisut, ......
Kivipalvelu Jämsä
-6
-11
p.044-594 6106
Vesuritie 13, KELLO
(Holstinmäen teollisuusalue)
info@kivipalvelujamsa.fi
www.kivipalvelujamsa.fi
kirkonkylän seurakuntakeskuksessa ke 14.12.2016 klo 12.
Joulupuuro ja torttukahvit (hinta 6 ?/hlö), monipuolinen
jouluinen ohjelma, ei arvontaa. Ensimmäinen pohjoismainen Oskari oli vuonna 1799 syntynyt
Ruotsin kuningas Oskar I.
Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen
tekojensa mukaan.
Ilm. Oscar, lat. 90100 Oulu . p. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 . Hän voikin olla vastaamassa Rantapohjan tilaus- tai ilmoitusmyynnin puheluihin. Ansgarius) on suomalainen
etunimi, joka on lainattu
ruotsin kautta muinaisenglantilaisesta nimestä Osgar,
jumalan keihäs. Tervetuloa joulun tunnelmaan!
Eläkeliiton Haukiputaan yhdistys ry
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
l
Kanssasi surun kohdatessa.
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Erä laadukkaita isoja
hautalyhtyjä mustana 20 ?/kpl.
Asemakatu 21 . 050-3756 295 tai
hilkka.annala@gmail.com. Ii . p. Asiakkaitten palvelusta hän saa
kokemusta myös työskentelemällä ajoittain palvelutiskin takana. 4
» Torstaina 1. Susannan harjoittelu kestää noin 4 kuukautta.
Päivän nimi
Oskari (engl. Jos et ole vielä ilmoittautunut, soita 8.12
Jeesus on siis paljon armahtavampi kuin mitä
me tuomiota pelätessämme
hänestä ajattelemme. Kertomuksessa on nykyisin vanhahtavaa tietoa.
. joulukuuta 2016 » N:o 95
Valtuustolla pitkä talousarviokokous
Iin talousarvio hyväksyttiin yksimielisesti
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
Iin kunnanvaltuusto kävi
maanantaina pitkän ja rakentavan keskustelun kunnan ensi vuoden talousarviosta ja vuosien 2018?19 taloussuunnitelmasta.
Päätöksenteon pohjaksi kokouksessa oli kaikkien toimialojen erillinen talousarvioesittely.
Iin kunta on viime vuosina investoinut paljon, ja
myös tuleville vuosille on
suunnitteilla useita investointeja.
. Kun töissä kerron lapsille Raamatun kertomuksia Jeesuksesta, se esittää Jeesusta.?
Poika toteaa: ?Ei tämä ole
hyvä Jeesus. Jeesusta ei tarvitse pelätä. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan
heitä.. Teen sulle paremman.. (Luuk. Talousarviokäsittely meni kuitenkin äänestyksittä.
Valtuusto lisäsi talousarvion ensi vuoden investointeihin Kuivaniemen Aseman
liikuntahallin lattian kunnostuksen.
Iin kunnan ensi vuoden
investoinnit ovat noin 8,5
miljoonaa euroa, josta noin
puolet menee Haminan koulun rakentamiseen.
Suunnittelukauden merkittävin investointi on liikunta-, uima- ja jäähallin
muodostaman monitoimikeskuksen rakentaminen.
Hankkeelle myönnettiin ensi vuodelle suunnittelumääräraha.
Ensi vuonna toteutetaan
myös muun muassa pitkään
suunniteltu Valtarin Areena, eli Valtarin koulun viereinen ulkoliikuntapaikka.
HARTAUS»
Parempi Jeesus
Pöydälläni on puusta veistetty ukko. Mitä varten hän tulee ovelleni. - Siksi Jesajakin kehottaa: ?Voimistakaa uupuneet kädet,
vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: -- älkää pelätkö?. Minä vastaan: ?Se
on Jeesus. Hän pyytää meitä valvomaan ja olemaan valmiina avaamaan ovi heti, kun
hän tulee ja koputtaa. Pieni poika ottaa sen ja kysyy: ?Mikä tämä on?. Sitten
hän lähtee muihin puuhiin.
Minä taas jään mietteisiini:
parempi Jeesus...
On tullut adventin aika.
Kristus on tulossa luoksemme. Siksi, avataan
ovi hänelle!
Leena Brockman
Haukiputaan pappi. Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä pois kunnalta, kunnalle jää kuitenkin tehtäväksi hyvinvoinnin edistäminen.
Yli sata
puheenvuoroa
Lähes yhdeksän ja puoli tuntia kestäneessä valtuuston
kokouksessa oli yli sata pyydettyä puheenvuoroa. 5
» Torstaina 1. Tarkistamaan elämäni?
Tuomitsemaan kaiken näkemänsä väärän. Tämä pyyntö kauhistaa. Tässä pöydässä hän ei jää
odottamaan meiltä palve-
luksia. Keskusteluissa
mietittiin, voitaisiinko tulevaisuudessa tehdä nykyistä
kolmen vuoden suunnitelmaa pidempiä suunnitelmia,
kertoo kunnan hallintojohtaja Annastiina Junnila.
Valtuustossa keskusteltiin
pitkään muun muassa kunnan hyvinvointikertomuksesta. Hän ei vaadi mitään.
Hän jää itse antamaan meille kaiken, mitä me tarvitsemme. Valtuutetut pohtivat, että tulevaisuudessa pitää ol-
la varovainen investointien kanssa, koska valtiovallan toimet esimerkiksi valtionosuuksien suhteen eivät
ole tiedossa. 12)
Niin, se parempi Jeesus?
Raamattuhan vakuuttaakin,
että kun avaamme oven Jeesukselle, hän ystävällisesti kutsuu meidät pöytään
ja jää itse palvelemaan meitä. Hetken päästä hänen teoksensa on valmis.
Onnellisena hän antaa sen
minulle ja sanoo: ?Tässä on
sulle parempi Jeesus.. Entä, mitä
sitten tapahtuu, jos en osaa
tai jaksakaan valvoa ja olla
valmiina?
Jeesus sanoo: ?Pitäkää
vaatteenne vyötettyinä ja
lamppunne palamassa. Kokouksessa pohdittiin,
miten kertomusta voitaisiin
parantaa niin, että se olisi
entistä ennakoivampi ja sii-
nä painotettaisiin enemmän
ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Olkaa niin kuin palvelijat,
jotka odottavat isäntäänsä
häistä, valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja
kolkuttaa
4.12
39
90
Stiga Snow
Racer Classic
rattikelkka
7
90
Plastex pulkka
Iin Kärkkäisen aukioloajat:
ma?pe 9.00?21.00
la
9.00?21.00
su
10.00?21.00
Ii, Sorosentie 2, . 010 430 3820
www.karkkainen.com. joulukuuta 2016 » N:o 95
Nämä ja joulun muut
suosikkilahjat Kärkkäisen
valtavasta valikoimasta!
VAIN!
25
00
Eco body
hierova pilates-/kuntorulla
4
79
90
90
Atom
liukueste
Irtokarkit
Waltter
Move 500 4k
actionkamera
Kaupan päälle
Waltter Move
rintavaljaat +
selfietikku
VAIN!
3
(arvo 24,90)
90
/kg
Tarjous voimassa
1.12. 6
» Torstaina 1.
Heidi Romppainen on
hankkeen projektityöntekijä, Jukka-Pekka Kivioja OLKAn hallituksen puheenjohtaja.
läverkkojen rakentamiselle
Oulun kaupungin haja-asutus ja maaseutu- ja maaseutumaisilla alueilla. Rakentaa velattomasti,
toimii vapaaehtoisvoimin
. Tämä vaatii paljon aktiivisuutta meiltä asukkailta itseltämme, ilman sitä valokuitua ei tänne saada, Nurmiranta toteaa.
OLKAn Heidi Romppaisen mukaan nyt käynnistynyttäprojektin toimenpiteitä voidaan hyödyntää valokuituvalmiuksien selvittämiseksi Jäälissäkin.. Jatkossa yhteisrakentamislaki kenties lisää tämän
tyyppistä yhteistyötä, jossa
hyödynnettäisiin eri toimijoiden kaivauksia ja olemassa olevia yhteyksiä. 7
» Torstaina 1. Luotettavien ja nopeiden tietoliikenneyhteyksien saaminen taajamien ulkopuolelle mahdollistaa alueiden elinkelpoisuuden, toteaa OLKAn projektipäällikkö Heidi Romppainen.
. Projekti kestää 30.9.2017 asti ja sen toteuttaa vapaaehtoisvoimin
toimiva Verkko-osuuskunta Oulunseudun Laajakaista, tutummin OLKA.
Projekti selvittää keinot ja mahdollisuudet ky-
INFO
OLKA
. Nyt onkin hyvä hetki olla yhteydessä, jos valokui-
dun saaminen omalle asuinalueelle kiinnostaa, vinkkaa
Romppainen.
Pääpaino
Rantapohjan alueella
Pääpaino selvitystyössä on
alueilla, joihin valokuitu-
verkkoja ei todennäköisesti kaupallisesti rakennettaisi. Jokaisen
ei siis tarvitsisi kaivaa omaa
kuoppaansa, Kivoja kertoo.
OLKAn sivustolla voi käydä ilmaisemassa kiinnostuksensa valokuitua kohtaan:
http://www2.olka.fi/kiinnostuneet
OLKAn projektin tavoitteena on tuoda valokuitu myös Rantapohjan alueen kylien ulottuville. Entäs, kun
tietomäärä lisääntyy ja
yhä uudet asiat alkavat
kuormittaa verkkoa?
. Loppuvuoden ajan etsitään kontakteja kylältä ja ensi vuoden
alussa alkavat kyläillat, joissa hankkeita aletaan viritellä. Suomen ensimmäinen ja
ainoa täysin omarahoitteinen valokuituosuuskunta
. Tavoitteena on saada
käyntiin useita kyläverkkohankkeita. Potentiaalisten verkkohankkeiden
osalta projektin puitteissa
edetään aina myös rahoituksen sekä rakennusvaiheen
suunnitteluun asti.
. Perustettu 2011
. Verkkoa laajennetaan kysynnän mukaan
Jakkukylän osalta OLKAn
puheenjohtaja Jukka-Pekka Kivioja pitäisi hyvänä
ratkaisuna sitä, että se liittyisi Iisiverkkoon, jota työstetään sähköverkon asiakkaiden lisäpalveluna Iissä.
. Jos tulevaisuudessa ei ole
mahdollisuutta nopeaan tiedonsiirtoon, tulee todella
haastavaksi olla aktiivinen
osa yhteiskuntaa. Jäseniä noin 350, käyttäjiä 500 taloutta, kuitua rakennettu noin 150 km
. On selvää, että kun
kaikki kiinteistöautomaatiosta kodinkoneisiin ja
tietokoneisiin on verkossa,
ei väylä riitä nykyisellään
vastaamaan kysyntään tiedonsiirtokapasiteetin osalta, OLKAn hallituksen puheenjohtaja Jukka-Pekka
Kivioja kertoo.
Kaksi
toimijaa
tarjolla
»»Teea Tunturi
»»Jääli
Kyläverkkohankkeita
käyntiin
Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahasto
sekä Oulun kaupunki yhdessä rahoittavat nyt projektia
nimeltä Oulun seudun laajakaistaselvitys. Kohdealueena ovat erityisesti esimerkiksi Yli-Iin
Kiuttuperä, Kotalanperä ja
Tannila, Kiimingin Haipuskylä ja Alakylä, Haukiputaan
Martinniemi, Taipaleenkylä
ja Jokikylä sekä Ylikiiminki.
Jäälissä on jo usean vuoden
ajan etsitty sopivaa mallia
valokuidun saamiseksi.
Toteuttamismalleja valokuituratkaisuihin on useita.
Valmiin osuuskunnan, kuten OLKAn, lisäksi voidaan
perustaa oma osuuskunta,
käyttää verkkoyritysten palveluita tai sähköyhtiökontakteja kuten Iissä.
Jäälin suuralueen yhteistyöryhmän puheenjohtaja
Kaarlo Nurmirannan mukaan OLKAN lisäksi myös Sonera tutkii vakavasti mahdollisuutta tuoda valokuituverkko jääliläisten ulottuville
Avoin Kuitu -konseptillaan.
Jäälissä valokuidusta kiinnostuneita talouksia on noin
200, ja kiinnostusta on herännyt laajemminkin, mutta yhä enemmän kiinnostuneita tarvittaisiin, jotta valokuitu alueelle saataisiin.
. joulukuuta 2016 » N:o 95
Valokuitu kyläverkkojen avulla
kaupungin ulkopuolelle
Projekti selvittää alueellisia laajakaistan rakentamismahdollisuuksia haja-alueille
TEE A TUNTURI
»»Teea Tunturi
»»Rantapohjan alue
Jo nykyiselläkin tietomäärällä netti tökkii.
Jokaiselle on tuttu
tilanne, ettei paraskaan kohtuuhintaan
saatavilla oleva yhteys riitä kotitalouden
tarpeisiin
Kukka- ja Hautauspalvelu
Sotaniemi
. Mattila
. Halpa-Halli
. Lounaskahvila Nyymanni
. ja to 15.12.
Kortteja on rajoitettu määrä!
Järj. Tarraserif
. Haukiputaan Värisilmä
. Puusepänliike E. Palauta kortti
täytettynä 19.12.2016 mennessä
kampanjaliikkeeseen.
PS. Sewen Stars
. Haukiputaan Optiikka
. Säästökuoppa
. K-market Kello
. Rantapohja
. Paikallislehti Rantapohja
50. Uusi Muoti
. S-market Haukipudas ja Kello
. Kellon TB
. Ravintola Navetta
. SR-Kiinteistöhuolto
. Ompelimo Kello
. Cambridge valmentaja
Sanna Tervonen
. Pohjolan Sähkökontrolli Oy
. 8
OSTA OMALTA
SEUDULTA
Joulukampanja
Haukiputaalla
1.-19.12.2016
ME VOIMME
» Torstaina 1. Väiskin TV ja Kone
OSTA OMALTA
SEUDULTA
Joulukampanja
Haukiputaalla
1.-19.12.2016
Leima 1
Leima 2
Kerää 2 leimaa ja voit voittaa 500?
LAHJAKORTIN kampanjaliikkeisiin
Haukiputaalla. Ravintola Samantta
. Kortin voi myös leikata paikallislehti
Rantapohjista to 1.12., to 8.12. Kellon Kalatuote
. Leilan Tukka-Tupa
. Grilli-kahvila Jatulin Syke ja
Kahvila-Ravintola-Elintarvikekioski Virpiniemen Syke
. Putaan Pulla
. ABC Haukipudas
. alkaen
A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI
Joulukampanja-liikkeen kassalta.
(Kortteja on rajoitettu määrä)
B) KERÄÄ 2 LEIMAA
Joulukampanja-liikkeistä.
C) PALAUTA KORTTI
täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen ma 19.12.2016
mennessä.
Joulukampanjassa
mukana olevat
haukiputaalaiset
yritykset:
. Tekstiili- & Tarratupa Jasmine
. Optikko Duo
. Fixuremppa Oy
. Parturi-kampaamo Melilla
. joulukuuta 2016 » N:o 95
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
YHDESSÄ
vaikuttaa siihen,
millaisia ja kuinka
laajoja palveluita
omalla seudulla
on tarjolla.
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
500?
LAHJAKORTIN!
Joulukampanjaliikkeisiin
Haukiputaalla
To 1.12. Haukiputaan Hautaustoimisto
Kropsu
. Adalar Ravintola Kebab Pizzeria
. Haukiputaan Sähköosuuskunta
. Lahjatavara & Luontaistuote
Putiikki
. K-supermarket Revontori
. Hoitola Anita Erkkilä
. ATK-Central
. Revontien Kulta ja Kello
. Seo Haukipudas
9
» Torstaina 1. joulukuuta 2016 » N:o 95
00 ?
LAHJAKORTIN!
Haukipudas
Tarkista oman kauppasi
aukioloajat arina.fi
Osuuskauppasi.. 10
» Torstaina 1. joulukuuta 2016 » N:o 95
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
6
50
98
Snellman
Juhlakinkku
luuton, pieni
pakaste, 2-3 kg
Kello
joulukuuta 2016 » N:o 95
00 ?
LAHJAKORTIN!
J oulutalosta
Yllätysten
1.-3.12.
imassa to-la
ssä.
Tarjoukset vo KIIMINGIN myymälöi
AN
HAUKIPUTA
Peruna 10kg,
Suomi
Myllyn Paras
erikoisvehnäjauho 2kg
0,25/kg
0,30/kg
2
0
säkki
ERREA
3 pss/talous
Neuletakki
1995
Marabou Symphony
konvehtirasia 400g
. MERKKAUKSET
. YRITYSTEKSTIILIT OMALLA LOGOLLA
. YKSINOIKEUDELLA
OULUN ALUEELLA
. URHEILUTEKSTIILIT PAINATUKSILLA
9,98/kg
3
99
SOITA HETI:
08 540 1045
tai kirjoita: tekstiilit@tarraserif.fi
PAREMMIN ENEMMÄN
Välitie 4, Haukipudas | tarraserif.fi
sis.pantin 0,40
995
MEILTÄ MYÖS:
NÄY MYY
plo
ERÄ!
"Kuka asuu Muumitalossa"
-tarinaan pohjautuva
Muumitalomuki
värit ja koot vaihtelevat
myymälöittäin
. NOPEAT TOIMITUKSET
0
99
pss
ERÄ!
SEURA-ASUT JA
URHEILUTEKSTIILIT
Spring
vichyt 1,5L
0,39/L
49
99
JA
et.fi
www.HHn
Palvelemme
ma-la
8-21
ras
Aherramme
arkena
- lepäämme
sunnuntaina!. 11
» Torstaina 1. KATTAVA MALLISTO
joulukuuta 2016 » N:o 95
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
50
Sanna Tervonen
+358 40 721 3772
Nikintie 1 (Coren tiloissa), 90820 Kello
www.cambridgeohjelma.fi
LEIPOMOMYYMÄLÄ
AVOINNA
MA?PE klo 8?17
LA klo 10?12 (14)
Sepäntie 2, 90850 Martinniemi
puh. 08 563 8700
WWW.PUTAANPULLA.FI
/ PUTAANPULLA. 12
» Torstaina 1
08 564 1100
eeva-maria.ylavaara@k-market.com
www.k-market.com
LAHJAKORTIN!. joulukuuta 2016 » N:o 95
00 ?
HYVÄÄ
ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!
Siniristiliput
liehumaan ja juhlat
alkakoon!
Parhaat palat
pöytään löydät
tietysti tästä läheltä.
Kellonkaupantie 1, 90820 Kello, p. 13
» Torstaina 1
Niihin tarttuvat lapset Heikki Tohila ja
Kaisa Tohila.
Heikki on pienestä pitäen
kasvanut yritykseen ja kouluttautunut alalle. 010-7557 300 | Avoinna arkisin 08.00 - 16:30
VARAOSAT:
Arvi Seppänen
040-707 85 31
wasslov.se
Alennusvaihteella oleva järeä ammattilinko.
Työleveys 270 cm.
semaan toisiaan ja hymyilemään.
Kaarlo Tohila sai 1980-luvun alussa pakkomielteen
yrittäjäksi ryhtymisestä
työskennellessään Medipolarin lääketehtaassa tutkimus- ja tuotekehityslaboratoriossa.
Käytännön työssä syntyi
idea alkaa valmistaa laboratorio- ja tutkimuskemikaaleja, jotka olivat siihen aikaan täysin tuontitavaraa.
Siitä idea täsmentyi käyttövalmiiden laboratorio- ja
tutkimuskemikaalien valmistukseen.
Yritys perustettiin 1985
?atomeista. Yrityksessä hän on työskennellyt jo
vuodesta 2000 lähtien jatkaen isänsä jalanjäljillä tieteen, tekniikan, tuotannon
ja laadun parissa. Joulukuuset on pystytetty Iin
kirkkoherranviraston aulaan, Kuivaniemitalolle kirjastoon sekä Osuuspankin
Iin konttoriin.
Kuusesta voi ottaa koristeen, jonka mukana on pakettikortti. se on elämäntapa, kiteyttää Kaarlo Tohila Haukiputaan yrittäjäpalkinnon
saaneesta Oy FF-Chemicals
Ab:stä.
Saman allekirjoittaa myös
puoliso ja yrityskumppani
Riitta Tohila ja jatkaa:
. Lahjaa ei tarvitse paketoida.
Hankittu lahja tuodaan
pakettikortteineen lahjakoriin viimeistään 12.12. eli täysin tyhjästä Yli-Iihin, mistä löytyi
sopivat, tyhjillään olevat
tilat teollisuushallista. Jos lahja ei mahdu lahjakassiin, sen voi toimittaa
muovikassissa. joulukuuta 2016 » N:o 95
Pakkomielteestä yhä ja
Iissä kerätään
lahjoja lapsille
»»Rantapohja
»»Ii
Anna lapselle lahja -joululahjakeräys toteutetaan tänäkin vuonna Iissä. nuoremmalle
polvelle.. Suunnitelmissa on myös harrastaa molemmille mieluisaa
matkailua.
Nyt sukupolvenvaihdoksen siirtymäaikana
on tärkeää kaiken ohessa myös ?välittää ?hiljaista
kokemusta. Tämä yritys on ollut
meille kuin neljäs lapsi.
Haukiputaan yrittäjäyhdistyksen palkitsema perheyritys valmistaa, myy
ja toimittaa käyttövalmiita laboratorio- ja tutkimuskemikaaleja Haukiputaan
Ukonkaivoksessa sijaitsevasta tuotanto- ja toimipaikastaan.
Kysymys, mistä kaikki alkoi, saa pariskunnan vilkai-
A
J
O
K
N
LUMILI
en
se
e
e
p
r
a
t
joka
la
kk
apaa.co
m
2350?
sis alv.
OPTIMAL 225
Työleveys 225 cm.
Sis. laatukysymysten takia.
Vuonna 2003 yritykselle valmistuivat sen tarpeita vastaamaan suunnitellut omat toimitilat Haukiputaalle.
Toisena vahvana paikkakuntavaihtoehtona oli Oulunsalo, mutta silloisen Haukiputaan Teollisuuskiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan
Juhani Häkkilän hyvällä
myötävaikutuksella päädyttiin Ukonkaivokselle, muistelevat Tohilat. Riitta Tohila
90-luvun lama koetteli myös
FFC:tä, mutta toisaalta myös
auttoi, sillä yrityksen valmistamia tuotteita käyttämällä asiakkaat saattoivat
tehostaa toimintaansa ja vähentää kulujaan.
Toiminnan kivijalka ja
paras kilpailuvaltti on ollut
alusta lähtien laatu ja toimitusvarmuus.
Brändi on vahvistunut, ja
tänä päivänä yritys valmistaa yli 500 tuotenimikettä.
Asiakaskunta koostuu toimialoista, joissa tehdään kemiallista laboratorio- ja tutkimustyötä kuten sellu-, lääke-, kaivos- ja energiateollisuudessa, tutkimuslaitoksissa, ?ympäristölaboratorioissa sekä maanpuolustuksen
ja terveydenhuollon sektoreilla.
Haukiputaalle
siirryttiin
vuonna 2003
Uusien toimitilojen rakentaminen tuli ajankohtaiseksi 18 Yli-Iin vuoden jälkeen
mm. Ratkaisua ei
ole tarvinnut katua.
Kilpailu alalla on kova, sillä vastapelureina ovat isot
monikansalliset yritykset.
FCC:n toimialan yrityksiä
on kuitenkin lukumäärällisesti varsin vähän jopa maailmanlaajuisessa mittakaavassa.
Tämä johtuu toimialan
spesifisyydestä ja siihen
vaadittavasta erityisosaamisesta.
FCC:n panostus laatuun
on kantanut, sillä yritys
Mielenkiintoista
tämä on ollut, eikä lainkaan ykstotista.?
. 14
» Torstaina 1. nivelakselin
TR 250
Työleveys 250 cm.
TR 270
MYYNTI:
Kimmo Junttila
045-674 96 26
OULU | Hakatie 15 Kempele
Puh. Kaarlo Tohila
kuuluu nyt maailman mittakaavassa alan kärkikastiin, josta on osoituksena
yrityksen osallistuminen
korkean tason kansainvälisten metrologianlaistosten välisiin vertailumittauksiin, joissa yritys on pärjännyt erittäin hyvin.
Lähes kaikki yrityksen
käsityönä tekemät tuotteet ovat avainlipputuotteita, joiden kotimaisuusaste on 80%:n luokkaa.
Yrityksen valmistamista
tuotteista pääosa menee kotimaan markkinoille, mutta vientiä on jonkin verran
Ruotsiin ja pieniä määriä
myös ympäri Eurooppaa.
Viennin lisäämistä kansantalouden kohottajana
suitsutetaan juhlapuheissa,
mutta ainakin pienemmille
yrityksille on kompastuskivenä kustannuksia nostava,
erittäin tiukka kemikaalikuljetuksia koskeva lainsäädäntö, laajat selvitysvelvoitteet ja korkeat viranomaismaksut, huomauttaa Riitta Tohila.
Suomeen vastaavien aineiden tuominen on huomattavasti helpompaa.
Turhan byrokratian purkutalkoisiin ja maalaisjärjen käyttöönottoon löytyy
siis tälläkin saralla työsarkaa, vinkkaa Kaarlo Tohila
pääministeri Sipilälle ja hallitukselle.
. Opiskelujen jälkeen Kaisa aloitti työt
perheyrityksessä reilut pari
vuotta sitten alanaan äitinsä tapaan talous-, myynti- ja
henkilöstöasiat.
FFC työllistää tällä hetkellä omistajien lisäksi neljä vakituista työntekijää ja
vuokratyövoimaa tarpeen
mukaan.
Laatu ja
varmuus
avainasemassa
Yritystoiminnan alussa sisäänpääsy alalle, joka vielä
nykyisinkin on hyvin spesiaali, ei ollut toki helppoa.
Tämä yritys on ollut meille kuin neljäs lapsi.?
. Kuusen luota voi
Haukiputaan yrittäjäpalkinto Oy FF-Chemicals Ab:lle, toiminta alkoi
ottaa mukaan myös lahjakassin, johon lahjan voi laittaa. Seurakunnan ja sosiaalitoimen
työntekijät toimittavat lahjat perheille.
Keräyksen järjestävät yhteistyössä Iin seurakunta,
Iin kunnan sosiaalitoimi ja
Iin Lions Club ry.
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Yrittäjä ei voi laskea työtunteja ja lomatkin jäävät usein
pitämättä, mutta vastapainona on oma vapaus tehdä työtä, suunnitella, oppia uutta ja kehittää itseään ja yritystään mielensä
mukaan.
Yrittäjyys on myös harrastus . Verottajan suhteen on
tapahtunut parannusta, sillä
verottajalta saa apua ja neuvoja yrittäjän näkökulmasta,
kiittelee Riitta Tohila.
Tekemistä
varmasti
riittää
Maanantaina FFC:n työmaalla juotiin töiden lomassa kakkukahvit lauantaina
vastaanotetun yrittäjäpalkinnon kunniaksi.
Riitta ja Kaarlo Tohilan
puheissa vilahtavat silloin
tällöin jo edessä häämöttävät eläkepäivät.
Pariskunta on koko ikänsä tottunut tekemään töitä ja olemaan yhdessä 24/7,
joten yhteistä tekemistä
löytyy varmasti jatkossakin omakotitalon parissa
Haukiputaalla. Kortissa on tiedot lahjan saavan tytön tai
pojan iästä. Toiminnan edellytyksenä olevaa puhdasta vettä oli myös
Yli-Iissä saatavilla.
Sukupolvenvaihdos
tulossa
Yrittäjäpalkinto tuntuu pariskunnasta mukavalta huomionosoitukselta yli kolme
vuosikymmentä jatkuneesta työrupeamasta.
. Mielenkiintoista tämä
on ollut, eikä lainkaan ykstotista, lausahtaa Kaarlo Tohila.
Mukavalta tuntuu myös
se, että yrityksellä on jatkaja.
Suunnitelmissa on yrityksen sukupolvenvaihdos parin vuoden kuluessa, kun
yrittäjäpari aikoo hellittää
ohjaimista
08 563 5720
KAUHUELOKUVAFESTIVAALI
IISSÄ 2.?4.12.2016
KUVA LUKIJALTA
Lukijat voivat lähettää
Rantapohjaan kuvia, joita
julkaisemme
Kuva lukijalta -palstalla
sekä myös nettilehdessämme
www.rantapohja.fi.
Liitä mukaan yhteystietosi
ja lyhyt selostus kuvasta.
Lähetä kuva sähköpostilla
osoitteeseen
toimitus@rantapohja.fi tai
multimediaviestinä
numeroon
040 5173 842
www.iikfestivaali.fi
Haukiputaan Lääkärikeskus, Jokelantie 1, Haukipudas. Yrityksessä työskentelevät
myös Heikki Tohila ja Kaisa Tohila, jotka jatkavat yritystoimintaa.
YLEIS- JA ERIKOISLÄÄKÄRIT
Yleislääketiede
Susanna Boman
Liisa Cajan-Suokas
Päivi Hirsso
Janne Liimatainen
Fysiatria
Sinikka Levoska
Ihotaudit
Toni Aho
HAMMASLÄÄKÄRIT
Merja Jokela
Heikki Kiviahde
Birgitta Kropsu
Elina Niemi
Anu Palosaari
FYSIOTERAPEUTIT
Timo Halonen
Pekka Kyllönen
Korva-, nenä- ja
kurkkutaudit
Erkki Rantaiso
Naistentaudit
Annaleena Räsänen
Saila Siira
Neurologia
Hannele Havanka
Psykiatri,
nuorisopsykiatri
Anna-Liisa
Hannula-Tukiainen
Psykologi
Jussi Tukiainen
Ajanvaraus
Yleis- ja erikoislääkärit
p. 08 540 9907
Fysioterapeutit
p. 08 563 5700
Hammaslääkärit
p. joulukuuta 2016 » N:o 95
atkuva elämäntyö
1980-luvulla Yli-Iissä
A U L I H A A PA L A
HYMY KUNTOON
Haukiputaan Hammaslääkärikeskuksessa sinua palvelevat:
Anna Tuutti, hammaslääkäri
Tommi Lainas, hammaslääkäri
Leena Ylikontiola, suukirurgi
Paula Matinaho, hammashoitaja
Tervetuloa hakemaan syy hymyyn!
VARAA
AIKA
08 547 2972
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Kirkkotie 4, Haukipudas
08 547 2972
Riitta ja Kaarlo Tohila perustivat Oy FF-Chemicals Ab:n yli kolme vuosikymmentä sitten.
Yrittäjäpalkinto tuntuu mukavalta huomionosoitukselta. 15
» Torstaina 1
Nimi viittaa myös siihen, että porukassa on
enemmän mielipiteitä kuin
miehiä, Jorma Aarnipuro
paljastaa.
Ässäkurvi on porukan tukikohta. 16
» Torstaina 1. Teerenpyynti oli sota-aikana merkittävä lisä ruokahuoltoon, Jorma Aarnipuro
huomauttaa.
Jahtikausi alkoi aina syksyisin sorsanpyynnillä. Siihen aikaan pyssyt olivat tosi huonoja, miehet harmittelevat.
Alussa vain yksi
pyssy porukassa
Kolmikon hirvenmetsästys
alkoi sattumasta: halvasta
kivääristä.
Lautatarhalla töissä ol-
lut Jorma Aarnipuro asioi
eräänä päivänä soratoimittajan luona. Aluksi
he metsästivät lintuja ja jäniksiä.
. Aatto Väisänen muistelee naureskellen Aarnipuron erästä
haulikkoa, joka antoi ampujalle mustan naaman.
Paavo Huru esittelee ensimmäistä hirvimerkkiään, paperia vuodelta 1958. Jorma Aarnipuro (oikealla) ja Aatto Väisänen houkuttelivat Hurun mukaan hirviporukkaan 60 vuotta sitten.
60 vuotta sitten metsästäjiltä ei vielä vaadittu huomiovärisiä vaatteita. Aluksi koko porukalla oli vain yksi hirvikivääri, mutta parin vuoden. Tämä kauppasi
Aarnipurolle asetta, joka oli
tehty venäläisestä sotilaskivääristä. Edessä koiran vieressä Heikki Broström.
. Nykyisin hirviporukka tunnetaan leikillisellä nimellä Ässäkurvin
äkisijät. Sinä sait halvalla sen
pyssyn, Väisänen huomauttaa.
Paavo Hurukin houkuteltiin mukaan hirviporukkaan, jonka oli perustanut
tunnettu metsämies Martti Kauppi. Heidän pyyntialueensa on noin 1 400 hehtaarin kokoinen. Kaikki alkoi
halvasta venäläiskivääristä.
Haukiputaalaiset Jorma
Aarnipuro (84), Paavo Huru (80) ja Aatto Väisänen
(85) ovat kokeneita metsästäjiä. Aatto totesi, että tällähän voi ampua hirviä, Aar-
nipuro muistelee.
. Juuri muita
harrastuksia ei siihen aikaan ollut tarjolla. joulukuuta 2016 » N:o 95
Samassa hirviporukas
»»Satu Niskanen
»»Haukipudas
Kolmella kaveruksella
riittää metsästysintoa
vielä yli 80-vuotiainakin. He käyvät yhä hirvijahdissa.
Kolmikko on ollut samassa hirviporukassa vuodesta
1956 lähtien. Kolmikko kertoo, että nykyään hirviporukassa on kahdeksan miestä.
. Hinta oli vain 15
markkaa, joten Aarnipuro
osti aseen ja vei sen näytille Aatto Väisäselle.
. Osa niistä ei ollut vielä
syntynytkään silloin, kun
me alettiin metsästää, Paavo Huru toteaa.
Jokainen kolmikosta
aloitti metsästyksen jo nuorena poikana. Nimi tulee mutkasta, jonka junarata tekee hieman ennen Luukelaa.
. Kuvassa vasemmalla Martti Kauppi, Jaska Rohunen, Juho Broström, Jorma Aarnipuro, Aatto Väisänen, Kalle Luukela, Väinö Suni, lapsi jonka nimi ei tiedossa, Erkki Simppula, lapsi jonka
nimi ei tiedossa ja Yrjö Mettovaara
Vesivekin kestävät kattovarusteet
. Koska sen jälkeen he
saavat kahvia ja tekemääni pannukakkua.
Paikalliset
pojat ei
pakkasta
pelkää!
Katto 2 päivässä,
myös talvella!
. Yhden kerran meinasi
hirvi voittaa minut, Aarnipuro toteaa.
Metsästyksessä haavoittunut hirvi makasi suolla,
ja Aarnipuro lähestyi hirveä
lopettaakseen sen.
. krs OULU . Vuonna 2002 otetussa kuvassa metsästäjät Antti Kauppinen, Paavo
Hyry, Aatto Väisänen ja Paavo Huru.
sisällä niitä saatiin lisää.
Vuosikymmenten ajalta
miehille on kertynyt monenlaisia metsästykseen
liittyviä muistoja.
. Ry-
täkässä Aarnipuron kivääri
kastui suossa.
. Pienempi kosteusriski pakkasella
. Tällä on harvinainen väri, yleensä ne
ovat tummempia. Kolmikko muistelee, että heidän porukallaan vuosittainen hirvilupien määrä on
vaihdellut yhdestä viiteen.
Ainoastaan 1970-luvulla oli
pari vuotta, jolloin kaatolupia ei myönnetty lainkaan.
Huru, Väisänen ja Aarnipuro kuuluvat Haukiputaan
Metsästysyhdistykseen, joka täyttää ensi vuonna 70
vuotta. Tehokas ja laadukas asennuskonsepti
. Kolmikko on osallistunut aktiivisesti seuran
talkoisiin ja esimerkiksi ampumaradan rakentamiseen.
Kaiken takana on nainen.
Tässä tapauksessa Sirkka
Kurkela, Paavo Hurun avovaimo. 08 534 8100
ma-pe 7.30-20 la 9-13 su 10-13
www.hammas-aaria.fi. Kurkela kertoo, että
vaikka metsästysseuralla on
hieno lahtivaja, Ässäkurvin
porukka nylkee aina hirvensä Hurun ja Kurkelan kodin
vanhassa liiterissä.
. Tuotteet omalta tehtaalta, ilman välikäsiä
SOITA
08 2377 9501
Oulun yksikkö
www.laaturemontti.fi
OLEMME OULULAINEN PERHEYRITYS
SUUN- JA HAMPAIDEN
TARKASTUS
YLEISHAMMASLÄÄKÄRILLÄ
.
9
2
.95)
. joulukuuta 2016 » N:o 95
assa 60 vuotta
S AT U N IS K A N E N
Nykyään ukot on
kuin joulupukkeja, ei niitä hirviksi
luule.?
. Aatto Väisänen
Metsämiehen kotia koristavat hirvensarvet. Hirvi nousikin ylös ja alkoi tulla kohti. Aatto Väisänen
toteaa, että aiemmin hirvimetsällä piti kävellä todella paljon, mutta nyt pääsee
autolla vaikka hirvitornin
viereen.
Ennen vanhaan metsästäjiltä ei vaadittu huomiovärisiä vaatteita, ja metsästysonnettomuudet olivatkin
yleisempiä.
. Huomasin
unohtaneeni varmistimen
päälle, mutta sain lopulta
ammuttua hirveä, tosin laukaus osui turpaan.
Hurjistunut hirvi yritti
potkia, mutta silloin paikalle tuli toinen metsästäjä, joka ampui hirveä jalkaan. 17
» Torstaina 1. Lopulta se hirvi saatiin
tapettua, mutta uusi pyssy
meni pilalle.
Lopuksi juodaan
pannarikahvit
Ajan myötä metsästys on
muuttunut. Tämä minkki voi olla tarhakarkuri, miehet pohtivat.
Saalis on kaadettu. Paavo Huru esittelee loukulla pyydettyä
minkkiä Jorma Aarnipurolle ja Aatto Väisäselle. P. . Nykyään ukot on kuin
joulupukkeja, ei niitä hirviksi luule, Väisänen naurahtaa.
Turvallisuuden parantuminen johtuu myös siitä, että ampumataitoa on alettu vaatia ja pitää yllä. Paavo Hurulla on yhä tallessa
hänen ensimmäinen hirvimerkkinsä eli todistus ammuntakokeen suorittamisesta . se on vuodelta 1958.
60 vuodessa saalismäärätkin ovat vaihdelleet. 53
m
r
(no
Tarjous voimassa 15.12.2016 saakka.
Soita 08 534 8100 tai varaa aika netin kautta
Kirkkokatu 27, A 51, 5
Urheiluhieroja & Personal
Trainer Aleksi Laajoki
OSTA OMALTA
SEUDULTA
Joulukampanja
Iissä/Kuivaniemessä
1.-19.12.2016
Leima 1
Leima 2
Kerää 2 leimaa ja voit voittaa 500?
LAHJAKORTIN kampanjaliikkeisiin
Iissä/Kuivaniemessä. Kauneushoitola Outi
. Sale Kuivaniemi
. Palauta kortti
täytettynä 19.12.2016 mennessä
kampanjaliikkeeseen.
PS. Parturi-kampaamo Nines
. Pitopalvelu Tuulia
. Iin Linnapuoti
. Kotihoito Pia Viitala Oy
. 18
OSTA OMALTA
SEUDULTA
Joulukampanja
Iissä/
Kuivaniemessä
1.-19.12.2016
ME VOIMME
» Torstaina 1. Personal Trainer & Ravintovalmentaja Kunnostamo
. Kukka ja Kemikalio
Pirtti Kuivaniemi
. Kuivaniemen Kievari
. Kortin voi myös leikata paikallislehti
Rantapohjista to 1.12., to 8.12. Iin Autotarvike
. Hiushuone Lumo
. Tmi Seppo Keltamäki
. Neste Ii Nenonen
. ja to 15.12.
Kortteja on rajoitettu määrä!
Järj. Kampaamo HTS
. Shell HelmiSimpukka
. Pizzeria Orient
. Makujen Kiina
. K-Market Ii
. Iin Kukkakauppa
. Iin Näkövinkki
. Koistisen Korjaamo
. alkaen
A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI
Joulukampanja-liikkeen kassalta.
(Kortteja on rajoitettu määrä)
B) KERÄÄ 2 LEIMAA
Joulukampanja-liikkeistä.
C) PALAUTA KORTTI
täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen ma 19.12.2016
mennessä.
Joulukampanjassa
mukana olevat
iiläiset ja
kuivaniemeläiset
yritykset:
. Paikallislehti Rantapohja
Valitse
paras
50. Autokeidas
. Studio Voi Hyvin
. joulukuuta 2016 » N:o 95
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
YHDESSÄ
vaikuttaa siihen,
millaisia ja kuinka
laajoja palveluita
omalla seudulla
on tarjolla.
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
500?
LAHJAKORTIN!
Joulukampanjaliikkeisiin Iissä/
Kuivaniemessä
To 1.12. Studio Salama
. Nelosgrilli
. Ravintola Merihelmi
. Fysioterapia Kulminaatio
Vittaniemi
. S-market Ii
. Kärkkäinen
. Kulta-Aalto
. Sievi Shop
. Iin Rengastyö
. Kalaliike Kuha
. Iin Kemikalio ja Tekstiili
040 319 3113
Avoinna ma?pe klo 10?17, joulun aikaan myös la klo 9?15, su suljettu
linnapuoti.ii@luovi.fi . 010 430 3820 | ma?la 9.00?21.00, su 10.00?21.00 | www.karkkainen.com
Linnapuoti, Sorosentie 2, 91100 Ii . puh. 19
» Torstaina 1. joulukuuta 2016 » N:o 95
00 ?
LAHJAKORTIN!
Laadukkailla
Bolsiuskynttilöillä
luot joulun
tunnelman.
Saatavilla Kärkkäisen
sisustusosastolta.
Kestilän vankilan
nuken kehto
lakattu tai pastellisävyinen 36 ?
VANKILATUOTE
RIKOSSEURAAMUSLAITOS
Kärkkäinen Ii, Sorosentie 2 | . www.rikosseuraamus.fi. www.luovi.fi
18,90?)
(27.12.2016 asti)
Buffet
ARKISIN
KLO 10-14
Herkullinen
JOULULOUNAS
22.-23.12
Shell HelmiSimpukka Ii
Leipojantie 1, 91100 Ii, Puh: 040 173 9941
Avoinna myös Jouluna ja Uutena vuotena 24h
50. 20
» Torstaina 1. joulukuuta 2016 » N:o 95
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
Shell HelmiSimpukka toivottaa
HYVÄÄ JOULUA!
Uudelta
RUOKALISTALTA
ylikypsää ankankoipea
13,90?
(norm
luukku
1
Valikoima Luukku
Utua-laukkuja
-10%
Rynkyntie 9, Kuivaniemi
ma-su 10-17
0
99
Dronningholm
Luumumarmeladi
300 g (3,30/kg)
Ii
ma-la 7-22
su 10-21
Kuivaniemi
ma-la 8-21
su 9-21. joulukuuta 2016 » N:o 95
00 ?
LAHJAKORTIN!
Valitse kotimaiset kengät
Talven
parhaat
Armi
36-42
mus. 21
» Torstaina 1. harm.
Joulukalenterissa
päivittäin
vaihtuva
teema!
1
Nyt antamallaan päätöksellä Vaasan hallintooikeus antaa toiminnan
jatkua vuoden 2019 loppuun saakka, koska asian käsittely hallinto-oikeudessa viivästyi. Tarina perustuu Rebecca Harryn kirjaan Pikkupupun lahjatoive ja sen vetää näyttelijä
Tuija Nuojua.
?Lahjatoiveen jälkeen
estradille saapuu Kiiminkijoen koulun 5 CD -luokat Punahilkka-näytelmällään. SykeJouluun on vapaa pääsy.
PORUKKA KOOLLA
Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet?
Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista
tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat.
Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa
Porukka koolla -otsikon alla. Olethan tarkka siitä, että myös
jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi.
Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki.
Siellä on muutama olennainen kysymys ja
kuvanlähetysmahdollisuus.. Päätöksistä voi valittaa edelleen korkeimpaan hallin-
to-oikeuteen.
VRJ Pohjois-Suomi Oy
vaati, että toiminnan pitäisi jatkua vuoden 2024
loppuun saakka. 22
» Torstaina 1. Päivän
aikana voi osallistua jouluaskartelupajaan ja Joulupukkikin vierailee Syke-talolla.
?SykeJoulun järjestää
Oulun kaupunginkirjasto, nuorisopalvelut sekä
kulttuuritalo Valve. joulukuuta 2016 » N:o 95
Aumakomposto
Biokaasulaitokselle toimintalupa
»»Teea Tunturi
»»Jääli
Vaasan hallintooikeus on antanut
päätöksensä ympäristölupa-asioissa,
jotka koskevat Jäälin
Vasikkasuolla tapahtuvaa puhdistamolietteen aumakompostointia ja erillisenä asiana biokaasulaitoksen rakentamista sekä siihen
liittyvää lietteen
mädätysjäännöksen
aumakompostointia
sekä jätevesien johtamista Vitsaojaan.
Puhdistamolietteen aumakompostoinnin lupa on ollut päättymässä Vasikkasuolla vuoden 2017 lopussa. Sen jälkeen ohjelmassa on yhteislaulua sekä jouluinen elokuvanäytös. Tapahtuman avaa Lahjatoive-tarinatuokio joka vie katsojansa jouluiselle matkalle
läpi lumisen metsän tuttuja joululauluja laulellen.
Tuokio sopii koko perheelle ja on kestoltaan noin 20
minuuttia. Tuohon
asti Kemiralla ja Oulun
Vedellä on voimassa oleva sopimus siitä, että Kemira käsittelee Taskilan
jätevedenpuhdistamon
lietteet, jotka VRJ Kemiran alihankkijana käsitte-
Koko perheen
SykeJoulu
Kiimingin
Syke-talolla
»»Rantapohja
»»Kiiminki
?
Koko perheen SykeJoulua
vietetään Kiimingin Syketalolla perjantaina 9.12.
kello10 alkaen. Tapahtuman päättää
mehu- ja piparitarjoilu ja
joululaulukaraoke
joulukuuta 2016 » N:o 95
oinnille jatkoaika Vasikkasuolla
tarkennetuin suunnitelmin
K A R I A RO N T I E
Vasikkasuon kompostointialue Jäälissä. 23
» Torstaina 1. Kuvan ylälaidassa kulkee Kuusamontie,
jonka takana on Jäälinjärvi
ja Jäälin keskus.
BAT-tekniikkaa.
Päätös merkitsee Oulun
Vedelle kahden vuoden lisäaikaa miettiä sitä, miten
lietteet käsitellään luvan
päättymisajan jälkeen. Oulun Vesikin valitti päätöksestä, mutta valitusta ei tutkittu, koska hallinto-oikeus
katsoi, että Oulun Vesi ei ole
asianosainen.
Biokaasulaitoksen
mädätysjäännös
lee Kemicond-menetelmällä
ja kompostoi aumoissa Vasikkasuolla.
Jäälissä muun muassa
asukasyhdistys katsoo, että aumakompostoinnin yhteydessä erityisesti auman
kääntelystä tulee hajuhaittoja Jäälin alueelle. Kellolaiset puolestaan ovat erityisen huolissaan Kalimenjoen lisääntyvästä kuormituksesta.
Jääliläisten valitus otettiin hallinto-oikeudessa
huomioon, ja lupa-ehtoja
tarkennettiin. Sekä AVI että Vaasan hallintooikeus ovat todenneet, että aumakompostointi ei ole
Jäälin asukasyhdistys sekä
Kellon kyläyhdistys ry valittivat VRJ Pohjois-Suomi
Oy:n saamasta biokaasulaitoksen toimintaluvasta, koska ne katsovat että laitoksen
suunnitelmat mädätysjäännöksen käsittelyn suhteen
ovat puutteelliset ja mädätysjäännöstä on edelleen
tarkoitus jälkikompostoida avoaumoissa nykyiseen
tapaan.
Jääliläiset vaativat, että
mädätysjäännösten käsittelyn tulisi tapahtua suljetuissa tiloissa. Asukasyhdistys vastusti kompostoinnin jatkoaikaa. Viime
keväänä sattunut jätevesi-
en tulviminen metsään lisäsi entisestään jääliläisten
epäluuloa kompostointitoimintaa kohtaan.
Ympäristöluvan myöntämisen perusedellytys lain
mukaan on, että toiminta
vastaa parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT). Tosin tarkenteissakaan ei ole selviä määreitä sille, kuinka pitkään ja
millaisia määriä avoaumoissa saa käsitellä, ja milloin
hajuhaittoja pitää selvittää.
Rantapohjan haastattelemien asiantuntijoiden mukaan suunnitelmassa on paljon puutteellisuuksia, mutta ne ovat menneet läpi sekä AVIsta että hallinto-oikeudesta sillä edellytyksillä,
että suunnitelmat on esitettävä valvontaviranomaisen
eli ELY-keskuksen hyväksyttäväksi ennen hankkeen toteuttamista.
Asiantuntijat kyseenalaistavat tämän, sillä valvontaviranomainen joutuu tässä
monelta osin lupaviranomaisen asemaan.
Rantapohja
paikallisista raaka-aineista.
Varauksen voi tehdä itsenäisyyspäivään mennessä numeroon 044-703 8264.
Lapsille on järjestetty
myyjäisten ajaksi oma puuhanurkkaus Harjunkaareen.
. Tarvitaanko hygieniapassia tai
lupia viranomaisilta?
Ei tarvita. Osittain rekrytoinnit liit-
tyvät siihen, että yrityksen
projektiliiketoiminnan palvelulaajuutta on lisätty sekä
projektitehtävien osalta että rakennus- ja tilatyyppien osalta.
Design-Talolla on oma ulkoseinäelementtejä valmistava talotehdas Nivalassa sekä lvi- ja sähkötöitä toteuttava Design-Talo Tekniikka Iissä. 24
» Torstaina 1. Keräyksen
tuotto luovutetaan vähävaraisille kiiminkiläisille seurakunnan ja sosiaalitoimen
avulla.
Keräykseen voi osallistua
lahjoittamalla rahaa kaupoissa oleviin laatikoihin
tai keräyksen tilille. Yrityksen liikevaihto on 63,4 miljoonaa euroa
(2015) ja se työllistää 182
henkilöä (2015).. Jos myy tuotteitaan har-
Soila Hiltunen esittelee pullaa, joka on yksi esimerkki vähäriskisestä elintarvikkeesta. Tapahtuman idea on olla sekä myyjäiset että kirpputori samaan aikaan. Sitä voi kuka tahansa leipoa myyntiin
rastuksena eikä yrittäjänä,
ei tarvitse Y-tunnusta, mutta tulot pitää aina ilmoittaa
verottajalle, Soila Hiltunen
toteaa.
Kun myynti on alle 10 000
euroa vuodessa, ei tarvitse
tehdä elintarvikehuoneis-
toilmoitusta.
Toisinaan tuotteen myynti kasvaa niin suureksi, että
on järkevää perustaa yritys.
Hiltunen kertoo, että yrittäjäksi ryhtymistä on helpotettu: Eviran tulkinnan mukaan vähäriskisiä tuotteita
saa myydä kokeiluna vuoden ajan ilman elintarvikehuoneistoilmoitusta.
Ylikiimingin ruokainfon
järjesti Oulun seudun BiotalousLeader hanke. joulukuuta 2016 » N:o 95
Mäenkoski
jatkaa
Iin PS:n
johdossa
Hygieniapassia tai lupia ei välttämättä tarvita
»»Rantapohja
»»Ii
»»Satu Niskanen
»»Ylikiiminki
Petri Mäenkoski jatkaa Iin
Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajana ensi vuonna.
Paikallisyhdistyksen hallitukseen valittiin myös Anu
Mäenkoski, Anne PaasoRantala ja Pekka Mäenkoski. Hygieniamääräykset
on hyvä tuntea, vaikka kyse olisikin harrastustoiminnasta.
Hygieniapassia tarvitaan
esimerkiksi silloin, jos helposti pilaantuvia elintarvikkeita pilkotaan, kypsennetään tai jäähdytetään.
Nuorilla
omat joulumyyjäiset
»»Teea Tunturi
»»Ylikiiminki
Ylikiimingin nuorisoryhmä
IKIu sekä osallisuusryhmä
järjestävät Harjunkaaressa
lauantaina 10.12. kello 1015 joulumyyjäiset. Hiltusen mukaan ylikiiminkiläiset olivat hankkeen netti-
sivuilla toivoneet koulutusta
elintarvikemyynnistä.
Myynnistä puhtia
maaseudulle
Vesalassa asuva Taina
Mäntykenttä oli yksi ruo-
Pohjolan Design-Talo Oy:n
liiketoiminta kasvaa voimakkaasti
»»Rantapohja
»»Ii
Pohjolan Design-Talon ammattirakennuttajasektorin
liiketoiminta on voimakkaassa kasvussa.
Myös Iissä toimintoja ylläpitävän yrityksen kohteiden luovutukset ja uudet
sopimukset rakennusliikekumppaneiden kanssa käsittävät kuluvana vuonna
jo 122 asuntoa.
Tuorein sopimus on Lah-
den Kärpäsen kaupunginosaan, jonne Design-Talo ja
Rakennusosakeyhtiö Hartela toteuttavat 24 vapaarahoitteista asuntoa viidessä rivitalossa.
Aiemmin tänä vuonna
Pohjolan Design-Talo on
luovuttanut valmiit kohteet rakennuttaja-asiakkailleen muun muassa Järvenpäässä, Oulussa ja Sipoossa sekä käynnistänyt uusia
hankkeita Kangasalassa sekä Vantaalla.
Design-Talon toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski
korostaa, että tähän asti
kaikki yrityksen projektit
ammattilaisille ovat myös
poikineet jatkoa samojen
yhteistyökumppaneiden
kanssa.
. Ihmiset voivat varata pöydän
joko kirppispöydäksi tai sitten ihan myyjäispöydäksi,
kertoo järjestelyissä mukana
oleva Markku Pulkkanen.
Joulukeräys
Kiimingissä
»»Rantapohja
»»Kiiminki, Jääli
LC Kiimingin organisoima
joulukeräys, Joulupuusta iloa kiiminkiläisille, on
käynnistynyt. Pöytävarauksien (5 e) tuotto menee
IKlun toimintaan ja myyjäisissä on lähialueen kouluista luokkia keräämässä omia
luokkaretkirahojaan. Iin Perussuomalaiset ry nimesi kokouksessaan
kolme uutta kuntavaaliehdokasta. Merkittävänä asiakastyytyväisyyttä lisäävänä
tekijänä kohteissa on ollut
strateginen kumppanuutemme, jossa suunnittelemme kohteet kustannustehokkaasti, varmoiksi tun-
temiemme suunnitteluratkaisujen pohjalta räätälöiden, jolloin toteutus on laadukas, kustannusvuotoa ei
tapahdu ja aikataulu pysyy
varmasti.
Yrityksen liiketoiminta
on muutoinkin kasvussa,
joten kuluneen vuoden aikana yritys on lisännyt henkilöstömääräänsä yli kymmenen prosenttia huolimatta pientalotoimialan historiallisesta matalasuhdanteesta. Ehdokkaat ovat Petri Mäenkoski, Jaska Kakko sekä Pekka Mäenkoski.
Moni miettii, voisiko osallistua myyjäisiin kotitekoisia
leivonnaisia tai oman kasvimaan satoa myymällä. Vähäriskisiä tuotteita
ovat esimerkiksi vihannekset, mehut ja leivonnaiset,
joissa ei ole käytetty helposti pilaantuvia raaka-aineita.
Hiltunen kertoi Ylikiimingin asukastuvalla pidetyssä
ruokainfossa alkutuotannon
myynnistä, vähäriskisestä
toiminnasta ja veroasioista.
Tilaisuuteen oli kokoontunut 14 ihmistä.
Kun valmistaa kotikeittiössä elintarvikkeita myyntiin, on aina huolehdittava
hygeniasta, Hiltunen korosti.
. Lipaskerääjiä on sekä Kiimingissä että Jäälissä kauppojen
edustoilla marras-joulukuun
aikana perjantaisin, lauantaisin ja iltaisin.
Joulumyyjäisissä kaupantek
Vuoden kokeilumahdollisuus
Myyjäisissä myyjän tulisi ilmoittaa elintarvikkeistaan
vähintään tuotteen nimi, ainesosat ja allergioita aiheuttavat aineet sekä tuotteen
säilytysohjeet.
. Vähäriskisiä
tuotteita voi valmistaa ja
myydä ilman byrokratiaa,
kun toiminta ei ole elinkeinomaista, kertoo elintarvikeasiantuntija Soila Hiltunen Oulun Maa- ja kotitalousnaisista.
Jos minulta kysytään
tarjottavista, osaan sitten
vastata, hän perusteli.
Onko elintarvikemyynnin
lupa-asioista vaikeaa saada
tietoa?
. Haluan toivottaa jokaiselle lehden lukijalle ihanaa ja
rauhallista joulun odotusta!. Hän kertoo olleensa myyjäisissä monena vuotena ja aikovansa
nyt osallistua yhdessä tyttärensä kanssa.
. Tällä hetkellä
hän työskentelee Gigantissa.
Teija Tolvanen on Miss
HTS 2016. Kuvittelin, että täytyy pitää tarkkaa kirjanpitoa, ja onhan sellaisesta toki hyötyä.
Mäntykenttä lisää, että ihmiset pitävät ehkä elintarvikkeiden myyntiä vaikeampana kuin se onkaan.
. Teemme sinappia, joululimppua ja pipareita.
Mäntykenttä on tehnyt
sinappia jo 25 vuoden ajan.
Tälle joululle häneltä on tilattu 60 purkillista.
Tuliko infossa esiin asioita, jotka olivat uusia Mäntykentälle?
. Hänet valittiin
yleisön suosikiksi syyskuussa ?Hötsissä. Soila
Hiltunen vastasi, ettei kuulu, sillä sitä varten tarvitaan
hyväksytyt tilat.
Koistinen oli tullut ruokainfoon, koska halusi tietää, miten lakien mukaan
kuuluu toimia.
. joulukuuta 2016 » N:o 95
koon ilman byrokratiaa ?Fiiliksen
mukaan?
S AT U N IS K A N E N
TEE A TUNTURI
Teija Tolvanen kisaa
tanssissa ja kauneudessa
»»Auli Haapala
»»Kiviniemi
Itse valmistettujen elintarvikkeiden myynti ei ole erityisen hankalasti säänneltyä. Kyläyhdistys järjestää
myyjäisiä ja muita tapahtumia. Harrastan kilpatanssia
ja harrastuksiini kuuluvat
myös muu liikunta kuten
lenkkeily ja salilla käyminen. Ehdottomasti Viivi Pumpanen, hänen energiansa ja
iloisuutensa on ihailtavaa!
Mitä harrastat?
. Kyllä tietoa saa, mutta sitä on niin monenlaista. Olisihan se mahtavaa lähteä kilpailemaan ja katsomaan myös maailman menoa ja eri maiden kulttuuria.?Jää nähtäväksi, mikä on
elämäntilanne ja fiilis sitten
myöhemmin.
Kuka on missi-ihanteesi?
. Taina Mäntykenttä on
käynyt Rekossa ostajana. Nyt
hän pohtii, että voisi kokeilla
myös myyntiä ruokapiirissä.
joulumyyjäisiä varten.
kainfon kuulijoista. Tämä antaa puhtia maaseudulle, hän uskoo.
Infossa Soila Hiltunen kertoi myös Reko-lähiruokapiiristä. Netistä voi löytyä tietoja, jotka kumoavat toisensa, Koistinen harmittelee.
Hiltunen vinkkaa, että
osoitteesta www.aitojamakuja.fi löytyy tietoa luomusta sekä yrittäjälle apua suoramyynnin ja jalostuksen
aloittamisesta.
Teija Tolvanen, 20, tanssii Telemark-teamissa, ohjaa lasten tanssin alkeisryhmää ja on osallistunut menestyksekkäästi kauneuskilpailuihin.
Kellon Kiviniemessä asuva Teija on käynyt Merikosken lukion ja suunnitelmissa on jossakin vaiheessa jatkaa opiskelua. Kuulumisiani voi seurata
Instagramista ?teijjab?, jonne päivittelen välillä kuulumisiani. Kauneuskilpailuista en ole
ikinä enkä tule ottamaan
mitään paineita, vaan menen ihan fiiliksen mukaan.
Kuitenkin ajatuksena olisi
kierrellä eri kilpailuja, jois-
sa pääsen kokeilemaan omia
rajojani, mikseipä vaikka
myös Miss Suomi -kisoissa.
. Ihana tuki ja turva löytyy onneksi viereltä joka jaksaa tsempata joka kisoihin!
Mitä haluaisit sanoa Rantapohjan lukijoille?
. Hygienia-asiat on kuitenkin
otettava huomioon.
nimuotoista. eli Hot Tuning
Show:ssa käydyssä kauneuskilpailussa.
Kuhmossa syntynyt kaunotar voitti marraskuun
alussa Kainuun Neidon tittelin Kajaanissa.
Hän on päässyt myös Fitness Cover Girl 2017 semifinaaliin, joka käydään vuoden 2017 keväällä.
Mitä tavoitteita sinulla
on kauneuskilpailujen
suhteen?
. Myös omat kotisivut ovat tekeillä, sinne tulen laittamaan myös päivityksiä, joissa kerron hieman
enemmän kisoista ja valmistautumisista niihin.
Juhlakirjassa myös Kuivaniemen
Metsänhoitoyhdistyksen historiaa
»»Teea Tunturi
»»Kuivaniemi
Iiläinen Erkki Taskila on
toimittanut Pudasjärven
Metsänhoitoyhdistykselle
sen 80-vuotishistoriikin.
Kirjassa kerrotaan kronologisesti se, miten yhden toimihenkilön yhdistyksestä
on kasvanut kymmenen toimihenkilön täyden palvelun
metsänhoitoyhdistys.
Metsänhoitoyhdistys Pudasjärvi ry perustettiin jou-
lukuussa 1936.
Vuonna 2007 yhdistys laajentui, kun Kuivaniemen yhdistys fuusioitui osaksi Pudasjärven MHY:tä.
Tuolloin Kuivanimen
MHY:n toiminnanjohtajana oli Pirkko Saastamoinen, joka oli yhdistymisen
alussa alueneuvojana ja siirtyi vuonna 2008 Pudasjärven MHY:n toiminnanjohtajaksi vuoteen 2010.
Taskilan toimittamassa
kirjassa valotetaan myös nii-
tä monia syitä, miksi Kuivaniemen MHY valitsi Pudasjärven eikä Iitä kumppanikseen.
Pudasjärven MHY:n toiminnanjohtaja Antti Härkönen kertoo kirjassa, että yhdistysten tarjoamat
laadukkaat palvelut ovat
tulevaisuudessa metsänomistajille aiempaa tärkeämpiä, sillä suuri osa
omistajista asuu ihan muualla kuin missä oma palsta sijaitsee.
Pudasjärven MHY on yksi
maamme vanhimmista.
Teija Tolvanen on 20-vuotias tanssiva kaunotar Kiviniemestä.. 25
» Torstaina 1. Uutta oli, että lupia ei
tarvita, kun toiminta on pie-
Yhdistyksetkin
kaipaavat tietoa
Vepsän kyläyhdistyksen aktiivi Veli Koistinen kysyi
ruokainfossa, voiko jatkojalostettua kalaa myydä ilman
lupia, eli kuuluuko se vähäriskiseen toimintaan
White House
OSTA OMALTA
SEUDULTA
Joulukampanja
Kiimingissä/Jäälissä
1.-19.12.2016
Leima 1
Leima 2
Kerää 2 leimaa ja voit voittaa 500?
LAHJAKORTIN kampanjaliikkeisiin
Kiimingissä/Jäälissä. alkaen
A) PYYDÄ JOULUKAMPANJA-KORTTI
Joulukampanja-liikkeen kassalta.
(Kortteja on rajoitettu määrä)
B) KERÄÄ 2 LEIMAA
Joulukampanja-liikkeistä.
C) PALAUTA KORTTI
täytettynä Joulukampanjaliikkeeseen ma 19.12.2016
mennessä.
Joulukampanjassa
mukana olevat
kiiminkiläiset
yritykset:
. joulukuuta 2016 » N:o 95
OSTA OMALTA
SEUDULTA
Joulukampanja
Kiimingissä
1.-19.12.2016
ME VOIMME
YHDESSÄ
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
vaikuttaa siihen,
millaisia ja kuinka
laajoja palveluita
omalla seudulla
on tarjolla.
SÄILYTETÄÄN
monipuoliset palvelut
alueellamme.
TURVATAAN
työpaikat.
TOTEUTETAAN
kehittyvä,
vireä kotiseutu ja
vihreä jalanjälki.
Osallistumalla
kampanjaan
VOIT VOITTAA
500?
LAHJAKORTIN!
Joulukampanjaliikkeisiin
Kiimingissä
To 1.12. 26
» Torstaina 1. Jäälin Vaate
. Palauta kortti
täytettynä 19.12.2016 mennessä
kampanjaliikkeeseen.
PS. Kortin voi myös leikata paikallislehti
Rantapohjista to 1.12., to 8.12. ja to 15.12.
Kortteja on rajoitettu määrä!
Järj. ABC Kiiminki
. K-supermarket Ateria
. S-market Kiiminki
. Kukkakauppa Sinituuli
. Paikallislehti Rantapohja
50. Viivi & Wagner
. Halpa-Halli
. Musti ja Mirri
. Kauneushoitola
Vanilliini
. Kiimingin Kukka- ja
Hautauspalvelu
Mettovaara
. Lääkärikeskus
DocTener
. Kiimingin Hammaspaikka
. Hyvän Olon Hetki
. Kiimingin Grilli
27
» Torstaina 1. joulukuuta 2016 » N:o 95
00 ?
LAHJAKORTIN!
J oulutalosta
Yllätysten
1.-3.12.
imassa to-la
ssä.
Tarjoukset vo IPUTAAN myymälöi
A HAUK
KIIMINGIN J
Klementiini,
Marokko
ERÄ!
Juhlakinkku
potkalla
3
0
ERÄ! Ingman
vaniljakermajäätelö
1L
0
99
49
kg
Yöpaita
92/98-128/134
pinkki
99
kg
Kerää
kotimaiset
Kastehelmet
pkt
Kastelhelmi kulho
1,4L kirkas
Halpa-Hallista
1295
1695
(26,95)
3
Panda
oxit 240-290g
tib
eh
Konv
à 3,99
et.fi
www.HHn
)
(13,76-16,63/kg
pkt
Palvelemme
ma-la
10,-
g
11,49-13,89/k
8-21
Aherramme
arkena
- lepäämme
sunnuntaina!
joulukuuta 2016 » N:o 95
1
35
Marli
Perinteinen
glögijuoma
1l
Kiiminki
ma-la 7-22
su 10-22
Osuuskauppasi.. 28
» Torstaina 1
Kukkakauppaa käydään myös
netin kautta kuten muutakin kauppaa, kertoo Jenni
Ahonen.
Henkilökohtainen asiakaspalvelu on kuitenkin
edelleenkin kukkakaupan
tärkein kilpailuvaltti. Koulun länsipuolelle
aiemmin osoitettua tontin
laajennusta on vastaavasti
pienennetty.
Lisäksi muun muassa ohjeelliset pysäköintialueet on
osoitettu uuden viitesuunnitelman mukaisesti Laivakankaantienvarteen ja aiemmin tälle kohdalle osoitetut
kapeat istutettavat alueen-
osat on poistettu kaava-ehdotuksesta.
Mikäli kaava-asiakirjojen
muuttamista vaativia muistutuksia tai lausuntoja ei
enää jätetä, esittää yhdyskuntalautakunta kaupunginhallitukselle ja edelleen
kaupunginvaltuustolle, että 11.11.2016 päivätty asemakaavan muutosehdotus ja
tonttijaon muutos hyväksytään. Tämän syksyn aikana olemme antaneet koulun toiminnasta pedagogisen toiminnan kuvauksen,
jossa on otettu huomioon
uuden opetussuunnitelman
mukaiset vaatimukset, kertoo Timonen.
Yhdyskuntalautakunta on
päättänyt asettaa Martinniemen Häyrysenniemen
alueen peruskorjaussuunnitelmat julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Kukkatilauksia voi tehdä vanhaan malliin edelleen
Sotaniemen kautta puhelimitse, verkkokaupan kautta tai paikan päällä. Tontin
pinta- ala on 3804 neliömetriä. Yrityksen toimialana on
asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen. Tosin kotona pidettävät perunkirjoitukset ovat lisääntyneet
merkittävästi, Mikko toteaa. Nä-
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Yrittäjät Mervi Vilenius (vas.), Jenni Ahonen sekä Tiina ja Mikko Sotaniemi aloittivat yhteistyön.
mä toimivat paremmin
niin hautauspalvelua kuin
perunkirjoitustilaisuuksiakin ajatellen. Yhteistyöllä voidaan
myös turvata palveluiden
säilyminen paikkakunnalla, sanoo Tiina Sotaniemi.?
Molemmissa liikkeissä
asiakaspiiri kattaa Haukipudasta laajemman alueen.
Yrittäjät ovat huomanneet, että asiakkaat tulevat
mielellään asioimaan Haukiputaalle ?väljemmille vesille?.?Suuri etu on ilmaiset
parkkipaikat, joita löytyykin runsaasti liikkeiden ovien edestä.
Yhteistyöllä yritykset voivat hyödyntää myös molempien hieman toisistaan poikkeavia aukioloaikoja siten,
että tarvittaessa jonkin
asian voi hoitaa jommassa
kummassa liikkeessä. Kahvitilaisuudet
jatkuvat Yli-Iin seurakuntatalolla, niihin kutsutaan eri
alojen luennoitsijoita. Koulun pitäisi suunnitelmien mukaan valmistua elokuuhun 2018 mennessä. Nyt
toteutuneen muuton myötä keskitämme voimavarat
omaan ydinosaamisalueeseemme, kertovat kukkakaupasta luopuvat yrittäjät
Tiina ja Mikko Sotaniemi.
. Samalla
alkaa yhteistyö samassa pihapiirissä sijaitsevan Mervin Kukan kanssa.
Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Sotaniemi
keskittyy jatkossa hautauspalveluihin, hautakiviin
ja perunkirjoituksiin. Hallitukseen valittiin jatkamaan Eila Saarela, Elsa Lapinkangas, Elle
Vengasaho, Eini Repo, Anja Pahkala, Kaisa Lahdenperä, Maija Paaso, Sinikka Pirttimaa, Liisa Rasvala ja Pirkko Turtinen.
Erovuorossa olevan Kalle
Savilaakson tilalle valittiin Antti Päkkilä.
Toiminnantarkastajiksi
valittiin Martti Hekkala
ja Hemmi Niskala. Näin
on myös hautauspalvelualalla, jossa halutaan henkilökohtaista palvelua.?
Niin Mervin Kukassa kuin
Sotaniemelläkin yritysten
välinen yhteistyö nähdään
voimavarana.
. Yli-Iin
Eläkeliitto tekee edelleen yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.. Ihan kuten asiakas on tottunut tekemään tai kokee helpoimmaksi tavaksi. Varaus
on voimassa ensi vuoden
toukokuun loppuun saakka.
Alatalo
jatkaa
puheenjohtajana
»»Rantapohja
»»Yli-Ii
Yli-Iin Eläkeliiton syyskokouksessa päätettiin, että Ahti Alatalo jatkaa puheenjohtajana. 29
» Torstaina 1. Tämän vuoksi asemakaavaehdotus asetetaan uudelleen julkisesti
nähtäville.
Uudessa ehdotuksessa tontti määrätään liittä-
Häyrysenniemen tiesuunnitelmat
valmiina
mään ympäröivään lähivirkistysalueeseen mahdollisimman luontevasti ilman
suuria korkeuseroja ja mahdolliset maaston muokkaukset tulee suorittaa tontin
puolella. Koulun laajennuksen
pohjoispuolelle on osoitettu
tontin osa, jolla tulee säilyttää puustoa. Hautauspalveluihin liittyvistä
kukkatoimituksista ja sidonnasta vastaa Mervin Kukka, jonka toimenkuvaan sidontatyöt kuuluvat jo entuudestaan.?
Molemmissa yrityksissä
ollaan tyytyväisiä yhteistyöhön ja luottavaisia siihen,
että asiakkaita voidaan jatkossa palvella entistä paremmin.
. Olemme katselleet uusia tiloja jo jonkin aikaa. Sisäänkäyntiin on tehty luiska esteetöntä kulkua
varten.
?Sotaniemet ostivat pitkään Haukiputaalla toimineen kukkakaupan ja hautaustoimiston vuonna 2013.
Yrityksellä on Oulussa myös
toinen, vuonna 2010 avattu
hautaustoimisto.
Kukkakauppaa
pian 30 vuotta
?
Ensi maaliskuussa tulee 30
vuotta siitä, kun Mervi Vilenius perusti kukkakaupan
Haukiputaalle. Suunnitelmat sisältävät katujen peruskorjauksen-, valaistuksen, kuivatuksen ja ympäristösuunnittelun. Varalle
Aili Niskala ja Aila Lahtinen.
Toimintaa jatketaan edellisten vuosien tapaan kesäpäivillä Pärrälässä, teatterimatkoilla ja muilla yhteisillä
matkoilla. Asemakaavassa on
osoitettu tontin länsilaidalle vyöhyke, jolla on säilytettävä olemassa olevaa puustoa ja jolle on istutettava
puita ja pensaita näkösuojaksi. Yrittäjän on kyettävä näkemään muutokset, kyettävä sopeutumaan niihin ja
kehittämään toimintaansa. joulukuuta 2016 » N:o 95
Yhteistyö on voimavara
Sotaniemen hautaustoimisto ja Mervin Kukka aloittivat yhteistyön
A U L I H A A PA L A
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
?
Haukiputaan yrityselämässä tapahtuu. Nyt avautuneesta uudesta yhteistyökuviosta ollaan
totta kai innostuneita, sanoo Mervi Vilenius.?
Kukkakaupoissa keskitytään nykyisin yhä enemmän
erikoissidontaan, sillä kukkamyyntiä on tullut päivittäistavarakauppoihin. Tämä on yhteistyötä parhaimmillaan.
Hautaustoimistossa halutaan panostaa jatkossakin
hyvään päivystysvalmiuteen
kuljetuksissa, jatkaa Mikko
Sotaniemi.
?
Mukana ilossa
ja surussa
?
Niin kukkakaupassa kuin
hautaustoimistossakin palvellaan asiakkaita surussa ja
ilossa, mikä edellyttää hienovaraista, tilanteeseen sopivaa ja ammattitaitoa vaativaa palvelua.
Hautauspalveluista sovittaessa asiakkaalle on oltava riittävästi aikaa, ja usein
asioihin palataan vielä myöhemminkin, tietävät Sotaniemet.
Erityisesti perunkirjoituksiin ja kuolinpesien jakamisiin liittyvät palvelut vaativat erityisosaamista.
. Yrittäjäparina on toiminut 12 vuoden
ajan tytär Jenni Ahonen,
joka on ottamassa kukkakaupasta vetovastuuta.
Kukkakauppa-alalla, kuten muussakin. Pääasia on,
että asiakas voi luottaa tilauksen toimitukseen ja laatuun, Tiina täydentää.
Tänään avattavassa hautaustoimiston uudessa toimitilassa on tehty jonkin verran muutostöitä.
Käytössä on nyt muun?
muassa kaksi erillistä, rauhallista asiakastilaa. Tänään torstaina Kukka- ja Hautauspalvelu
Sotaniemi muuttaa torialueelta uuteen toimitilaan, joka sijaitsee keskustassa Revontien liiketalossa entisen
Nordean paikalla. Laivakankaan koulun
laajennuksen määräraha talousarviossa vuodelle 2018
on 7,128 miljoonaa.
Rakentamisen tarkka aikataulu ei ole vielä tiedossa, mutta kiireiseksi se rehtori Pasi Timosen mukaan
muodostuu.
. Neuvoja kysytään usein
myös siihen, minkälaiset kukat mihinkin tilanteeseen
sopivat, sanoo Mervi Vilenius.?
Laivakankaan koulun asemakaava uudelleen nähtäville
»»Teea Tunturi
»»Jääli
Laivakankaan koulun asemakaavan laajentamisen
muutosehdotus oli nähtävillä huhti-toukokuussa.
Tuolloin ehdotuksesta jätettiin palautetta, joka aiheuttaa oleellisia muutoksia
ehdotukseen. Kunnostettavat tiet ovat osuus Häyrysentietä, Tapionpolku, Riekonpolku, Jäniksenpolku,
osa Kalastajantietä, Teerikuja, Heikinpolku ja Ketokuja.
Tiesuunnitelmat on tehnyt
Destia Oy ja alueen vesija viemäriverkostosta korjaussuunnitelmat on laatinut Oulun Vesi.
Savirikko Oy:lle varattiin
tontti Annalankanaan teollisuusalueelta yrityksen omien tuotanto- ja varastotilojen rakentamiseen. Koulun tonttia
on laajennettu lähivirkistysalueelle koulun itäpuolella,
jolloin uudet välituntialueet
saadaan sijoitettua nykyisten välituntipihojen yhteyteen. kaupankäynnissä, on tapahtunut
isoja muutoksia.?
Hyvänä vitsinä tulevat vasta muutamien
viikkojen kuluttua lomalaisten kotiinpaluusta! Siis suomalainen Posti toimii aivan
globaaliin (maailmanlaajuiseen) tyyliin.
Mikä saavutus piskuisella Suomella! Onko meillä todellakaan aihetta olla huulet pitkällä?
Näinä ankeina aikoinakin Postilla on varaa näyttää, ettei siellä napilla pelata. Miten edes sellaista voit kuvitella. Ei olisi uskonut, että niin monenlaiseen
palveluun maassamme postilaitos kykenee!
On sitten halonhakkuu tai
ruohonleikkuu, niin Posti
hoitaa. Myös kodin yleisimpiä vaaranpaikkoja tutkittiin.
Sammutustöitä
täydessä
varustuksessa
Kolmannella rastilla lapset sekä aikuiset saivat pukea päälleen palomiehen varusteet.
. Onkohan tänään ulosottouhkaus vai Valittujen
Palojen miljoonakirje laatikossa?
Lähetäpä sitten kortti tai
kirje, voit valita maksatko
ykkös- vai kakkosluokan
merkistä. Näin Suomen postilaitos vähentää pakokaasupäästöjä olennaisesti maapallolta. äidin leipomat sämpylät matkalla.
Ostopuikulat kestävät kuitenkin paremmin runsaiden
lisäainetököttien ansiosta!
Joskus voi riskeerata.
Postihan tulee mukavasti
vastaan, jos sinulla on aihetta vaatia korvauksia mönkään menneen lähetyksesi suhteen.
Kysyin sitä kerran ja erittäin ystävällisesti minulle
ojennettiin koura täyteen
lomakkeita, jotka täytettyäni olisin saava korvausta.
Opistokoulutukseni ansiosta olisin kyennyt lomakkeet
täyttämään, mutta valitukseni arvo kuihtui olemattomiin kohtuuttoman vaivannäön suhteen.
En usko Postin saavan kovinkaan montaa korvausvaadetta. Jälleen piskuinen
Suomi koko maailman asialla!
Vaikka kuinka runsasluminen talvi saadaan, ei hätää, kun meillä on lumitöitä tekevä Posti! Runsas työttömien määrä; pysyy, kun
meillä on tuon tuostakin ytneuvotteluja käyvä Posti! Pidentyneet postinhakumatkat, ei hätää, kun meillä on
päästöjä vähentävä Posti!
RENTTAHELEKKU»
Postista on moneksi
Posti on nostanut profiiliaan
viime aikoina. Lapset saivat myös pelastaa puuhun jääneen kissan.
. Ainakin osa vesittyy vajaasti täytettyihin lomakkeisiin, ei jaksa!
Kyllä Posti tekee edelleen
kaikkensa kansalaisia ja ilmansaasteita ajatellessaan.
Aiemmin mainitsin jo vanhusten liikkuvana pitämisen. Liikuntaa tarvitsee vanhus joka päivä.
Ja jos tuurestaa, on Posti
ehtinytkin kipaista nurkilla! Pois on mielipaha, kun
ei laskuja tule kovin usein.
Säästökirja näyttää edes jos-
kus euroja ?pullistelevan?.
Ottavat sitten kerralla, viivästyskorkoineen!
Mukavaa vaihtelevuutta kansalaisten arkeen tuo
Posti. Ennenkin harjoitusmielessä vaahtosammutinta
käyttänyt kuudesluokkalai-
nen Hugo Manninen näytti mallia pienen roskapalon
sammuttamisessa.
Sammutustöiden jälkeen
siirryttiin viimeiselle pisteelle, jossa lapset saivat kotitehtävän. Jo kolmessa viikossa
homehtuvat esim. Tällä rastilla voi vähän
kokeilla, että miltä tuntuisi
työskennellä täydessä palomiehen varustuksessa, Mäkelä jatkaa.
Kun varusteet oli saatu
päälle, oli aika siirtyä neljännelle rastille, jossa lapset pääsivät sammuttamaan
pieniä paloja sammutuspeitteellä sekä vaahtosammuttimella. Viime päivinä on laa-
tikostoja siirretty puolikin
kilometriä asiakkaita kauemmas. Ainakin Oulu-Koillismaa -alueella tapahtuma järjestettiin lähes jokaisella asemalla.
Lapsille suunnatussa tapahtumassa keskityttiin
vaaratilanteiden ennakointiin sekä oikeaoppiseen toimintaan sellaisen sattuessa.
. Pisteen aiheena
oli palavasta rakennuksesta pelastautuminen, niinpä
lasten tulisi kotona kokeilla osaisivatko he poistua kotoaan pimeässä kontaten.
Kiinnostavista rasteis-
ta huolimatta monille päivän kohokohta oli kuitenkin
paloautossa istuminen sekä vilkkujen kokeileminen.
Jännittävästä radasta selvittyään saivat kävijät hengähtää kahvin, mehun ja piparin ääressä.
Päivän aikana kerättyä
tieto testattiin vielä pienellä visalla, joka toimi myös
osallistumislippuna valtakunnallisessa arvonnassa.
nenkin paketin, saat pulittaa kourallisen euroja, ennen kuin Posti alkaa kanssasi millekään.
Ja nopeasti pilaantuvaa
ei kannata lähettää ollenkaan. Lähetätpä kuinka pie-
Renttahelekku. Meillä Yli-Iissä eläin-
Hugo Manninen sammutti esimerkillisesti pienen roskapalon palomies Miika Ruonakankaan valvoessa.
pelastustehtävä voi liittyä
myös poroihin, esimerkiksi
jäihin uponneita poroja pelastetaan pari kertaa vuodessa, Mäkelä selittää.
Eläimet voivat myös vahingossa aiheuttaa tulipalon, esimerkiksi voimalinjaan lentävä lintu voi sytyttää palon.
Toisella rastilla lapset saivat miettiä palovaroittimen
tärkeyttä ja niiden sijaintia
omassa kodissa. 30
» Torstaina 1. Hiljaisen alun jälkeen meno vilkastui ja kävijätavoite täyttyi.
Yli-Iissä tapahtuma oli
VPK:n pyörittämä, jota pelastuslaitos sponsoroi.
Kodin
vaaranpaikat
huomioon
Paloaseman kiertävä viiden rastin tehtävärata sisälsi monenlaisia opettavaisia tehtäviä.
Ensimmäisellä rastilla tutustuttiin eläintenpelastamiseen ja siihen millaisia
tehtäviä eläintenpelastustehtäviä palomiehet suorittavat. joulukuuta 2016 » N:o 95
Päivä paloasemalla opetti
Yli-Iin lapsille ennakointia
»»Inkeri Harju
»»Yli-Ii
INKERI HARJU
Yli-Iin paloasema otti jälleen
viime lauantaina osaa valtakunnalliseen Päivä paloasemalla -tapahtumaan. Muistat vielä pudottaa lähetyksen oikeanväriseen laatikkoon.
Posti ei kuitenkaan voi
taata sataprosenttista toimitusta edes ykkösluokkamaksulla. Kun on niin
paljon muitakin hommia!
Pannaan auto ajamaan, kun
ehditään, herranen aika!
Onhan meille tullut jo tutuksi aurinkolomilta lähetetyt kortit. Kohtalaisin kuluin
saavat mummot ja paapat
pirtin lämpimäksi ja pihan
siistiksi.
Turhaan eivät vanhuksetkaan postilaatikoille rollaattorilla ajele. Meillä on tässä viisi rastia, ne suoritettuaan lapsi
saa Pikkupalomies-passin ja
palomiehen kypärän, kertoi
palomies Janne Mäkelä.
Aiempien vuosien perusteella paloasemalla oltiin varauduttu noin seitsemäänkymmeneen kävijään
» Torstaina 1. joulukuuta 2016 » N:o 95
31
Myös
kevyenliikenteen väylälle.
Seurakuntaneuvosto teki
yksimielisen esityksen kirkkovaltuustolle kippikattilan
hankkimisesta uuden seurakuntatalon keittiöön. Hallinto-oikeus
jätti valtuuston päätöksen
voimaan. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä
alueen kuntien ilmoitustaululla 27.12.2016-10.1.2017 välisen ajan.
Hallitus
Haukiputaan Veikot ry:n
syyskokous
järjestetään Lounaskahvila Nyymannissa (Revontie 14, Haukipudas) ma 19.12.2016 klo 18.30. Sanotaan
budjettikirjassa. Teimme
valtuustokyselyn siitä, mitkä olivat kustannukset entisessä terveyskeskuksessa mitkä ovat tämänhetkiset terveydenhoidon kustannukset. Tämän takia Oulun ulkometsissä jouduttu koluamaan
suurin osa kovista maista
hakkuukiintiöiden saavuttamiseksi. Asiasta on valitettu KHO:lle 11.7.2016. Ruotsissa on suojeltu metsää vain 1.3 milj.ha.
Metsäomaisuutta ei ole hyödynnetty vielä kaikilta osin.
Puurakentamiseen pitäisi satsata paljon enemmän.
Kun puurakentaminen onnistuu maailmalla niin miksei meilläkin. Raadin
mukaan merkillepantavaa
on myös kampuksen tiimoilta tehty määrätietoinen työ
hirren palauttamiseksi osaksi suomalaista julkista rakentamista.
Rakennus onkin toiminut
esimerkkinä muille hirsirakentamisen hankkeille Suomessa ja kansainvälisesti.
Ylikiimingissäkin on korkeatasoista puu- ja hirsirakennusosaamista.
Vaalien alla yritetään erilaisia populistisia julkisuustemppuja. (08) 5471 510.
Kokouksia
PÄÄTTÄJÄLTÄ»
Kiiminkijoen kalastusalueen
syyskokous
Mennäänkö metsään?
Sanginjoen ulkometsää ei
suojella. Tervetuloa.
Hallitus. Näyttää siltä, että kaupungin metsäkoneyrittäjiä joudutaan pahimmassa tapauksessa lomaut-
Työsuorituksia
tamaan Sanginjoki-vetkuttelun takia.
Ruotsissa on metsää 28
miljoonaa hehtaaria ja Suomessa 26 milj.ha. Hoitohakkuilla alkaa olla jo kiire. Omassa koulussamme langaton internet on ar-
ENTISÖINTITYÖ
KAUPPILA KY
Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Hakijoiden pieni määrä yllätti.
Hyvinvointipisteiden toiminnan sisällöstä, joka on
luvattu vuosi sitten, emme
ole lupauksista huolimatta
vieläkään saaneet. Reissun aikana opimme uusia
asioita niin reissun aiheesta kuin itsestämmekin, kun
meidät suomalaiset opiskelijat pudotettiin keskelle monikulttuurista ympäristöä.
Projektissa on mukana Iin
lukion lisäksi kouluja Ranskasta, Yhdysvalloista, Saksasta, Skotlannista ja jopa
Grönlannista.
Aloitimme aiheen tiimoilta jo yli vuosi sitten toteuttamalla eTwinning-projektin, jossa jaoimme tietoa videoiden muodossa meidän
lähimmästä lohijoestamme,
Iijoesta. Kaupunki
saa velkaiseen kirstuunsa lisätuloja. Kyseessä oli
Erasmus+ -hanke nimeltään
Atlantic Salmon Conservation Schools Network.
Vietimme viikon Skotlannissa, pienessä kaupungissa nimeltään Perth. Yhteysongelmista huolimatta saimme lopulta aikaan kaksi hyvää digikirjaa,
jotka ovat luettavissa projektin nettisivuilta.
Iin lukiosta Skotlannissa olivat opettaja Jukka Ervasti, Saara Alamäki, Sara Ylipää, Iida-Maria Huhta, Emilia
Partanen, Anna-Maria Pauanne, Kaisa Paaso ja opettaja
Henna Anunti.
tuksen, joka tarkoittaa 100
opiskelijavaihtoa eurooppalaisille nuorille vuosien
2016-2018 aikana. Se sai täystyrmäyksen.
Kaupunginjohtajaehdokkaat
ovat olleet poliittisten ryhmien kuultavana. Vihreiden aloitteesta asiaa on
lähdetty repimään uudelleen auki.
Valituksen alla olevaa asiaa ei ole järkevää ottaa uuteen käsittelyyn. Toivon Oulujoen
seurakunnan virkamieskunnasta löytyvän ymmärrystä ja hyvää joulumieltä tähän asiaan. Perheitä saattoi ehkä hieman
huvittaa suomalaiset opiskelijat jotka hytisevät kuudentoista asteen sisälämpötilassa tai ihmettelevät kun
lämmin ja kylmä vesi eivät
tulekaan samasta hanasta,
mutta juuri nämä kulttuurierot opettivat eniten.
Viikon tuotosten esitysohjelmaksi oli valittu digikirjojen tekoon tarkoitettu Sway, jonka käytössä me
suomalaiset opiskelijat toimimme tukihenkilöinä ja
opettajina, sillä useat muista maista tulleet opiskelijat
eivät olleet päässeet hyödyntämään teknologiaa opiskelussa. Tällä kertaa kah-
den kokoomusvaltuutetun
toimesta yritettiin palauttaa
talousarvio uuteen käsittelyyn. Sanginjoella on parhaassa kasvussa olevaa ylitiheää metsää.
Onko meillä päättäjillä varaa ottaa vastuuta siitä, että metsien annetaan kuivua
pystyyn. Esillä sääntömääräiset asiat. Ensi vuonna vierailulle Ranskaan lähtee viisi uutta opiskelijaa, jotta mahdollisimman moni iiläinen lukiolainen saisi yhtä hyvän mahdollisuuden vahvistaa ympäristötietoisuuttaan kuin
mekin.
Haluamme kiittää ympäri Eurooppaa työskenteleviä
opettajia, jotka ovat tehneet
projektin eteen uskomattoman suuren työn, sekä EU:ta
rahoituksen myöntämisestä.
Atlantic Salmon Conservation Schools Network
-projektia voi seurata Facebookissa.
Saara Alamäki, Iida-Maria
Huhta ja Kaisa Paaso
Iin lukiosta
UUNI- JA TAKKAMUURAUKSET
Vanhat uunit korjataan
edullisesti.
Puh. Tämä ei rakentamisen tässä
vaiheessa aiheuta lisäkustannuksia. Jännitys oli molemminpuolista, kun ensimmäisenä päivänä tapasim-
me opiskelijat, joiden luona
asuisimme reissun ajan. Tervetuloa mukaan!
Johtokunta
Kiimingin reserviläiset ry
Kiimingin reserviupseerikerho ry
Kiimingin reserviläisyhdistys ry
SYYSkokous
to 22.12.2016 klo 17.30 Näätämöntie 10, 90900 Kiiminki. Samoin
saadaan asvaltti Ylikiimingissä uudelle seurakuntatalolle menevälle tielle. joulukuuta 2016 » N:o 95
Kansainvälisesti lohen asialla
»»Rantapohja
»»Ii
Kuusi Iin lukion opiskelijaa
sai marraskuun toisella viikolla ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua ympäristönsuojeluun erityisesti
uhanalaisen Atlantin lohen
näkökulmasta. Hyvää adventtia kaikille.
Veijo Väänänen
kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset
Ylikiimingin asukastuvalla, Harjutie 18, Ylikiiminki 16.12.2016
klo 10.00. Martinniemi.
Puh. Käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat.
YLIKIIMINGIN OMAISHOITAJAT RY
Sääntömääräinen
syyskokous
ma 12.12.2016 klo 18.30 Asukastuvalla. Kokouksessa käsitellään
sääntöjen määräämät asiat.
Syyskokouksen jälkeen pidetään HauVen pikkujoulut, missä
muistetaan vuoden aikana menestyneitä urheilijoita ja seuratoimijoita.
Joulupuurotarjoilun vuoksi ilmoittaudu ennakkoonTarja Remsulle, 040 543 0264 tai tarja.remsu@gmail.com ke 14.12.2016
mennessä. Terveyspalvelut eivät toimi läheskään
kunnolla.
Pelastustoiminnan palveluiden tuottaminen harvaalueilla vaatii tulevaisuudessa ?lisääntyvää yhteistyötä,
uutta ajattelua ja toimintojen kehittämistä. Mitä pidemmälle asiaa vetkutellaan, sitä enemmän tehdään vahinkoa Oulun metsäomaisuudelle. Projektin ansiosta saamme ainutlaatuisen mahdollisuuden
kansainvälisten kokemusten kartuttamiseen, globaaleista ympäristöongelmista
oppimiseen sekä mahdollisuuden kehittää kykyämme
toimia kestävän tulevaisuuden puolesta.
Kulttuurierot
opettavat
Yksi opettavaisimmista asioista oli isäntäperheet, joiden luona majoituimme viikon ajan. Eikö Oulu
ole kiinnostava paikka. Suomessa on suojeltu metsää 3.2
milj.ha. Toivottavasti tämä ei tarkoita toimintojen keskittämistä suurempiin yksiköihin ja vähentämistä harva-alueilta.
Tienpinnat asvaltoidaan
ensi vuonna Ahmasjärven
teollisuusalueella. Tämän lukuvuoden
alkaessa saimme tiedon, että opettajien laatimien hakemusten ja tekemiemme
videoiden perusteella EU on
myöntänyt projektille rahoi-
kipäivää, joten aluksi isäntäkoulun toimimaton internet aiheutti hieman ongelmia. 040 548 0268.
Seuraava vierailu
helmikuussa
Meidän kohdaltamme seuraava projektivierailu on
täällä Iissä helmikuussa
2017, kun on meidän vuoromme toimia isäntinä
omalla lukiollamme. Oululla olisi
tuhannen taalan paikka?
Pudasjärvi on jo profiloitunut tässä asiassa.
Pudasjärven hirsikampus
vei Puupalkinnon. Myös metsien virkistyskäyttöön olevat alueet lisääntyvät.
Talvikorjuu on ollut vaikeaa edellisinä talvina. Vastausta emme ole saaneet. 32
» Torstaina 1
Jouluruokailu 15?/henk.
Pikkupaketti mukaan.Arvontaa. 33
» Torstaina 1. TÄNÄÄN IIN TORILLA 9-16
. Toimi nyt ja pyydä
tarjous 040 584 0389 tai
oulu@ekorakennuspalvelu.fi.
ekovilla.com
Haukiputaan Reumayhdistys ry
PIKKUJOULU
Nymannissa la 17.12.2016 klo 14. mennessä Helvi 040 743 5199, Sisko 040 563 7870.
Hinta jäseneltä 15?, ei jäseneltä 35?. NOKIANKUMISAAPPAITA (myös lämminvuorisia).
Nahka- ja työsaappaita.
POISTAMME KAIKKI LOPUT
TURVAKENGÄT -50%.
Kimmon kenkä Kankaanpää
Rantapohja
paikallisista
raaka-aineista.
Iin kunnanvirasto on suljettuna
maanantaina 5.12.2016
Kiireellisissä sosiaalipäivystyksellisissä asioissa yhteys Oulunkaaren sosiaalipäivystykseen hälytyskeskuksen puh. 040 577 3021.
Torikauppiaat
KENKIÄ JA
KUMISAAPPAITA
. Kirjalliset toimeentulotukihakemukset
voi toimittaa osoitteella: Oulunkaaren kuntayhtymä/Iin perhepalvelut, PL 24, 91101 Ii tai kunnanviraston postilaatikkoon.
Ilmoitustaulu on kirjasto-monitoimitalo Nätteporissa,
kirjastossa.
HOLSTINMÄEN
AUTOLASI
Täyden palvelun autolasiliike
Puh. Tervetuloa!
Ahaa!
Karkaa rahaa!
Vintin lisäeristämisen siirtäminen hukkaa lämpöä ja rahaa
joka päivä. Palkintoina kinkkuja, kahvia, karkkia
ja ostokortteja. Jäsenille 10 ?,
muille 25 ?. Ilmoittautumiset Ritvalle 6.12.-16 mennessä
puh. tuulilasitoulu.fi
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi
Halutaan ostaa
Traktorin maakauha
ja taotut trukkipiikit
euro sovitteilla.
Puh. joulukuuta 2016 » N:o 95
Huveja
Ilmoituksia
Kinkkubingo Nuorittalla
pe klo 18.45 alkaen. PERJANTAINA KIIMINGIN
TORILLA 9-15
Talvi-, ORTO- ja Jokasään kenkiä.
KUOMA lenkkareita ja toppasaappaita. Tervetuloa!
Hallitus
Haukiputaan Sydänyhdistyksen
Jouluruokailu
Kahvila Nyymannissa 12.12.-16 klo 17.00. 0500 685 967.
Metsätila/palsta
Rantapohjan alueelta.
Puh. Ilmoittautuminen
8.12. 112 kautta. 041 468 1012.. asukasyhdistys
Myytävänä
Myytävänä ajalla 1.-8.12.
Vaikkapa joululahjaksi!
Puusta käsintehtyjä nurkkakaappeja, seinäkelloja,
kellokaappeja, piianpeilejä,
lääkekaappeja, pieniä seinäkoristeita.
Iistä puh. 0400 757 391 . 040 587 53 10.
KINKKUBINGO
Ylikiimingin asukastuvalla
sunnuntaisin alkaen kello
15.00 irtolehdellä.
Pääpalkintona 200?/60 pelaajaa ostokortti yms.
Järj. Ilmoittautumiset 11.12.2016
mennessä: Riitta 050 560 2795, Inkeri 040 861 8332.
Tervetuloa!
KUTSU
Iin Diabetesyhdistys ry:n
PIKKUJOULU
13.12.2016 klo 19 Kuivaniemen Kievarissa
To: broilerikiusaus, juureskiusaus quorn-rouheella,
vesimeloni-purjosalaatti. Virkkulan mielestä paikka oli aivan mahtava. Samaan paikkaan lähti koulusta enintään
kaksi harjoittelijaa.
Haastattelimme 9A-luokan oppilaita Ella Virkkulaa ja Olivia Tuomea,
jotka olivat TET-harjoittelussa Cafe Roosterissa. Tuomi on samoilla linjoilla, ja lisää, että oli hauskaa olla tekemisissä eri ihmisten kanssa.
Huonoiksi puoliksi tytöt ilmoittivat työn raskauden ja
tasapainon puutteen astioita kantaessa.
Viikon työnteon jälkeen
Tuomi ja Virkkula kertovat oppineensa melko paljon tarjoilemisesta ja kahvilan arjesta. To: lihakeitto, yrttitarhan kasviskeitto, hedelmä,
lehtisalaatti, tomaattiviipale. Parasta olivat tosi mukavat työntekijät, jotka ottivat tettiläiset
hyvin vastaan ja olivat to-
della avuliaita. Pe:
nakkikastiketta, soijanakkikastike, perunat, punakaali-kukkakaali-maustekurkkusalaatti.
Ii
Ke: maksalaatikko, perunat,
voi-maissikastike, salaatti/
tuorepala. luokkalaiset viettivät viikon kestävää TET-jaksoa 7.-11. To: kalapala, kasvispihvi, perunasose, amerikansalaatti, kurkku, tomaatti. 34
» Torstaina 1. -luokkalaisten
opetussuunnitelmaa
? Tarkoitus päästä näkemään oikeaa työntekoa
? Oulun alueella kesto
vaihtelee päivästä viikkoon
? Työpäivän pituus kuusi
tuntia sisältäen ruokailun
Ella Virkkula ja Olivia Tuomi 9A:ltä olivat TET-harjoittelussa Cafe Roosterissa.
TET-viikolla parasta mukavat ihmiset
»»Essi Meriläinen
»»Elli Kylmäluoma
»»Pinja Virtala
»»Kellon koulun 9B
Kellon koulun 9. Minusta on todella
hyvä, että sellainen järjestetään nuorille.?
Kirjoittajat Kellon
koulusta osallistuvat
Rantapohjan ja kaikkien
alueen yläkoulujen väliseen mediayhteistyöhön.
Osallistujien kirjoittamia juttuja julkaistaan
Rantsikassa.
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
moniquekana
seilaa
pitkin
maailmaa
omistajansa
guirec
soudeen
kanssa
ja vuonna
2014 he aloittivat atlantin
ylitysmatkan!
termin meemi
keksi vuonna
1976 evoluutiobiologi
richard
dawkins.
Lumipallon yhdistämät Ylikiimingossä. Pe: pinaattikeitto, kananmuna, karjalanpiirakka, keittokinkku, tuorepala.
INFO
Mikä on
TET -harjoittelu?
? TET eli työelämään tutustuminen
? Osa 7.-9. marraskuuta. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Kuva: Tuula S.
vesimelonipatsas,
lincolnissa, illinoisissa
muistuttaa päivästä vuonna
1853 jolloin abraham lincoln
syödesssään vesimeloniasuostui siihen, että kaupunki
nimetään hänen mukaansa.
8/21/16
en se
minä
ollut!
apina aiheutti
maanlaajuisen
sähkökatkon
keniassa
7.7.2016.
LASSI JA LEEVI»
Talvisia jäniksiä. To: minilihapullapastavuoka, porkkanaraaste. joulukuuta 2016 » N:o 95
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 49
Haukipudas
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ke: vegepuikot, kermaviilikastike, perunat, vihersalaatti. Oppilaiden piti
käydä kysymässä itselleen
kiinnostava työpaikka vapaa-ajallaan.
Suurin osa oli töissä Oulun alueella, esimerkiksi
kouluissa, päiväkodeissa ja
KUVA LUKIJALTA»
ravintoloissa, mutta muutama oppilas työskenteli kauempanakin. Pe: kinkkukiusaus, kasviskiusaus ohrasuurimoilla,
porkkana-raejuustosalaatti.
Jääli, Laivakangas, Kiiminkijoki
Ke: palvikinkkukeitto, kasviskeitto, lanttu, juusto. Pe: jauhelihakastike, juures-papukastike,
perunat, kaali-hernesalaatti, aprikoosikiisseli.
Jokiranta, Kiimingin lukio, Tirinkylä, Alakylä,
Ylikylä, Huttukylä
Ke: jauhelihakastike, juurespapukastike, perunat, kaali-hernesalaatti, marjakiisseli. Roosteria he
suosittelevat TET- tai kesätyöpaikaksi kaikille, jotka
ovat edes hiukan kiinnostuneita kahvilassa työskentelystä, sekä henkilöille, jotka tykkäävät olla tekemisissä ihmisten kanssa.
Työelämään tutustuminen sujui Kellon koulussa
kaikin puolin loistavasti.
Oppilaat olivat saaneet hyviä ja arvokkaita kokemuksia sekä päässeet kokeilemaan jotain uutta ja mahtavaa.
Virkkula summaa TETjakson seuraavasti: ?TET
on tosi kätevä tapa yläasteikäisille päästä tutustumaan, minkälaista työelämä on. Kuva: Tenho Leuannniemi, Kuopio.
188
Rantsikka on nuorten areena
klo 10 kirkossa, toimittaa
Matti Jurvelin, kanttorina Anja Hyyryläinen, kirkkokuoro. Kolehti: Veteraanien parissa tehtävän
hengellisen työn tukemiseen Veteraanivastuun kautta.
Seppeleenlasku sankarihaudoille ti
6.12.2016 Olhavan hautausmaa klo 9:15
Iissä jumalanpalveluksen jälkeen.
Lasten joulukirkko ke 14.12.2016 09:30
- 10:30 Iin kirkko. klo 17.30
Martinniemen koululla, Jokisuuntie 1.
Joulupuuroa tarjolla klo 17.30-18.30 ja
Kauneimmat joululaulut ?tilaisuus klo
19, Paula Hiltunen ja Kaisa Säkkinen sekä
Seniorikuoro ja Martinniemen koulun lauluryhmä. srk-keskuksessa. Jouluevankeliumi, joululauluja, jouluisia leikkejä, riisipuuroa, piparia. klo
10 kirkossa, toimittaa Matti Jurvelin,
kanttorina Sanna Leppäniemi. klo 18.30
Kuivaniemen Rauhanyhdistyksellä.
Valon lapsi to 8.12. Sanajumalanpalvelus
klo 10, toimittaa Olavi Isokoski ja kanttorina Jaakko Rahko. Kuusesta voi ottaa koristeen, jonka
mukana on pakettikortti ja siinä on tiedot
lahjan saavan tytön tai pojan iästä. joulukuuta 2016 » N:o 95
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 4.12. Seppeleenlasku.
Lähetyksen ja diakonian joulumyyjäiset seurakuntatalolla la 10.12. Avustaa: Outi Kuru,
Katri Sillanpää. Tilaisuuden järjestää
Kuivaniemen koulu.
Diakonia- ja lähetyksenväen joulujuhla
to 1.12.2016 18:00 Iin kirkko. klo 18
Iin kirkossa. Pe 9.12. Olkkarin rupatteluklupi
on tarkoitettu kaikenikäisille eläkeläisille.
Rupatteluklupin ohjelmassa on jouluisaa
rupattelua, hartaus, yhteislaulua ja kahvittelua. Kauppalista: joulumakeisia,
pipareita, puuroriisiä, sekahedelmiä, rusinoita, pähkinöitä, kaupan glögiä tai mehua,
perunamuusijauhetta, liha- tai kalasäilyke
ja hedelmäsäilyke. Voit ottaa mukaan myös lahjakassin, johon lahjan
voi laittaa. Tule tapaamaan
toisia lapsia ja aikuisia, tervetuloa!
Mukamas -teatterin nukketeatterinäytös Jouluyö. Tuo hankkimasi lahja ja
em. klo 12 itä: ry ja pohjoinen: Lapinkangas (Kivimaantie 35).
Seurat su 4.12. klo
19 ry:llä.
Seurat su 4.12. Haukiputaan
Työnhakijat ry ja Haukiputaan seurakunta.
Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srkkeskuksen Poiju-kokoustilassa.
Nuorten Gospel-bändin harjoitukset
keskiviikkoisin klo 18-20 Wirkkulassa.
Perhekerhot torstaisin klo 9.30-11 Kellon srk-kodilla, perjantaisin klo 10-11.30
Wirkkulassa, Martinniemen srk-kodilla
ja Jokelan vanhalla koululla. klo
18 (huom. Diakonian
ja lähetyksen merkeissä on kokoonnuttu
yhteen ystävänkamarissa, porinapiirissä,
muistisairaiden ja omaisten kerhossa, raamattupiirissä, vapaaehtoistyön merkeissä,
kotikäynneillä ja tapahtumissa. klo 12.30 sk-keskuksessa, Poijussa.
Kauneimmat joululaulut pe 9.12. 045 1393 993 tai
johanna.kerola@evl.fi.
Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron
Seimelle joulukortti-CD:tä myytävänä
kirkkoherranvirastossa ja kuorolaisilla,
hinta 7 ?/kpl.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: itsenäisyyspäiväseurat ti 6.12. Tervetuloa laulamaan
joululauluja!
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus
on maanantaisin klo 9-11 p.040 7033690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste
avoinna puhelimessa sovittuina aikoina, p.040 5220252. Perhekerhoon ovat
tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat
ja hoitajat lasten kanssa. klo 12 Oijärven kyläkirkossa. Sisäänkäynti
joen puolelta talon takaa. klo 14-17
srk-keskuksessa.
Joululahjakeräys Kellon asukastuvalla
16.12 asti. Itse leivottuja ja valmistettuja tuotteita emme voi ottaa vastaan.
Diakoniatyöntekijät jakaa joulukassit apua
tarvitseville. Joulutorttukahvit 3?.
Voit varata oman myyntipöydän Katilta
p.040-5281813 tai Anulta p.044-3161459.
Pöydän hinta 5?.
Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä
puhelimitse sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08) 531
3500, avoinna ma - pe klo 9-16.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen.......................... Kutsumme teitä
yhteiseen joulujuhlaan, tilaisuus alkaa klo
18 Iin kirkossa, jonka jälkeen siirrymme
seurakuntatalollle joulupuurolle ja nauttimaan jouluisesta ohjelmasta. Itsenäisyyspäivä, pyhäpäivän aihe: Kiitos isänmaasta.
Toimittaa Matti Kinnunen. Vapaa pääsy.
Kastetut: Inka Aurora Rousu, Jussa Ahti
Eevert Orava, Alina Loviisa Karsikas,
Konsta Onni Einari Tervo, Julius Aleksanteri Tiirola.
Kuolleet: Rauha Katariina Ukkola 93,
Helga Marjatta Väänänen 71, Seppo Aukusti
Timonen 70.
KUIVANIEMI
Messu su 4.12. La 3.12.
klo 12 Joulumyyjäiset ry:llä. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleenlasku
sankarihaudoille. Perhekerhoon ovat tervetulleita vanhemmat,
isovanhemmat ja hoitajat lasten kanssa.
Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia.
Tervetuloa !
Kuivaniemen perhekerhon ja seurakuntakerhon yhteinen joulujuhla ma 12.12.
Joulujuhla alkaa lasten adventtikirkolla klo
10 kirkossa, sen jälkeen seurakuntatalolla
joulupuuro ja joulujuhla. Kolehti lähetystyölle.
Lähetysmyyjäiset pe 16.12. Juhlassa on
ohjelmassa mm. 35
» Torstaina 1. ei ole avoinna.
Toiminta jatkuu 16.1.2017.
Naisten kasvuryhmä ei kokoonnu Itsenäisyyspäivänä.
?Olkkarin rupatteluklupi. klo 10 Juopulin
kylätalolla.
Pianokonsertti pe 2.12. klo 17.30 Kiimingin seurakuntakeskuksessa. Lahjaa ei
tarvi paketoida. Kiitos lahjoistanne! Keräyksen
järjestävät yhteistyössä Iin Seurakunta, Iin
kunnan sosiaalitoimi ja Iin Lions Club ry.
Kastettu: Niilo Juhani Alakärppä, Miska
Manuel Siurua.
Kuollut: Reijo Lauri Haapamäki 84v.
Iin Rauhanyhdistys:
Sisarkerhon pikkujoulu to 1.12. Toiminta jatkuu
16.1.2017.
Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 5.12. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ja
ryhmä on maksuton. Linja-auto lähtee kirkolta
itsenäisyyspäivän juhlaan Iihin Valtarin
koululle seppeleenlaskun jälkeen.
Hartaus ke 7.12. Perhekerhon ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja muuta kivaa yhteistä tekemistä. mennessä asukastuvalle tai Kikin
kirppikselle. Toimittaa
Tapani Ruotsalainen, kanttorina Eija
Savolainen. Vapaa pääsy.
Ohjelma 5?.
Piispankamari asukastuvalla. Keräystä varten pystytämme joulukuuset 26.11.-12.12.2016, kirkkoherranviraston aulaan Iissä ja Kuivaniemitalolla
kirjastossa, Osuuspankin Iin konttoriin.
Kuusesta voit ottaa koristeen, jonka mukana on pakettikortti ja siinä on tiedot
lahjan saavan tytön / pojan iästä. Juhlan järjestää
Haukiputaan seurakunta, Haukiputaan
rintamaveteraanit ja sotainvalidit sekä
LC-Haukipudas/Kello.
Seurakuntakerho eläkeläisille to 1.12.
klo 13 srk-keskuksen Frosterus-salissa ja
to 1.12. Toimittaa
Jaakko Tuisku, avustaa Leena Brockman
ja Pekka Mustakallio. Tilaisuus sopii
koko perheelle, kesto n. 18.30-22.00
Nuorisotalo Syke Kiiminki. Sisäänkäynti joen puolelta talon
takaa. Jumalanpalveluksen
jälkeen kirkkokahvit ja Itsenäisyyspäiväjuhla SRK-talolla. 040 7300 407
Kanttori................................. Toimittaa
Pekka Soronen, kanttorina Eija Savolainen.
Kolehti: Nimikkolähetti Pauli Vanhasen
työn tukemiseen Keniassa, SLEY.
Itsenäisyysjuhla su 4.12. Tervetuloa!
Vauva- ja taaperoryhmä ke 7.12. klo 10 Montinsalissa.
Lähetyspiiri to 1.12. klo 15 ry:llä, Kello: joulumyyjäiset la 3.12. Esiintymässä soololaulajien
lisäksi kuoro, orkesteri sekä näyttelijäryhmä. Kiitos tuestasi!
Anna lapselle lahja- joululahjakeräys
Iissä, keräystä varten pystytämme joulukuuset ajalle 26.11.-12.12. Keräysaika
on 14.11.-15.12.2016. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua
ja ryhmä on maksuton. 1 -3 luokkalaiset klo
17 ja 4 luokasta ylöspäin klo 18. 044 7310 232. Tervetuloa lasten
omaan joulukirkkoon!
Jouluinen gospelmessu to 15.12.2016
18:00 Iin kirkko. Toiminta jatkuu v. klo 18 Jaaralla (Kantolantie 121). klo 13.30 Kuivaniemen
hoivaosastolla, joulujuhla.
Kauneimmat joululaulut su 11.12. Siunattua joulua!
Nuortenilta to 1.12.2016 ja to 8.12.2016
18:00 Iin seurakuntatalo, kerhohuone.
Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa.
Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta. klo 14 Oijärven
kyläkirkossa, messun jälkeen seppeleenlasku sankarihaudoille, jonka jälkeen kyläyhdistyksen järjestämä juhla.
Sanajumalanpalvelus ti 6.12. Kirkkokahvit ja ripari-info seurakuntatalolla.
Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ti 6.12. Kirkkokahvit
srk-keskuksessa.
Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus 6.12. Toiminta jatkuu v.
2017 viikolla 3.
Perhekahvilat kokoontuvat viimeisen
kerran tänä vuonna Jäälin kappelilla
ma 5.12. Juhla alkaa klo 17 kyläkirkossa ja
jatkuu kauneimmilla joululauluilla n. Toimittaa
Tapani Ruotsalainen. Juhlassa julkistetaan
ja luovutetaan Joulupuu-keräyksen tuotto.
Juhlan järjestää Kiimingin seurakunta,
Eläkeliiton Kiimingin yhdistys ja Kiimingin
Eläkeläiset ry.
Yökahvila goes Syke pe 2.12. Puurojuhlien jälkeen perhekerhot
jäävät joulutauolle.
Anne Mattilan joulukonsertti to 8.12.
klo 19 Haukiputaan kirkossa. Jos lahja ei mahdu lahjakassiin,
voit tuoda lahjan muovipussissa. aika!) Ylitannilan toimitalolla,
mukana Matti Jurvelin, Anja Hyyryläinen
ja miesten lauluryhmä.
Torstaikerho to 8.12. klo 18
Kuivaniemen kirkossa.
Kauneimmat joululaulut ti 13.12. klo 16 ry:llä, Jokikylä:
seurat su 4.12. Tapahtumaan voi tulla oman
aikataulun mukaisesti klo 12-14 välillä. 040
7008 151.
Työttömien ja pienituloisten ruokailu
ma 5.12. Nuorisokuoro. Tule kerhoon lapsesi kanssa, vaihtamaan ajatuksia toisten
samassa elämäntilanteessa olevien kanssa,
olet lämpimästi tervetullut ryhmään ensimmäisen lapsesi tai useamman lapsen kanssa.
Diakonia- ja lähetyksenväen joulujuhla to 1.12. Laura Rahko, piano. Kahvia, pientä
purtavaa ja hyvää seuraa. Oijärven kyläkirkossa.
Jouluinen gospelmessu to 15.12. Tulkaa mukaan koko perheellä!
?Kamraatti. Ohjelmamaksu
5 ?/hlö, 10 ?/perhe. Kanttorina Kaisa Säkkinen. Musiikkiryhmä: Kirkkokuoro. Laulujen
lomassa näyttelijät vievät juonta eteenpäin
jouluevankeliumia mukaillen. Ajanvaraus taloudellisen
avun hakemiseksi, p. klo 13 Kellon srk-kodilla.
Aamupuuro-Akatemia ma 5.12. Esityksen jälkeen joulukahvit ja -mehut
alakerrassa.
Vauva- ja taaperoryhmä ke 7.12.2016
10:00-11:30 Iin seurakuntatalo, kerhohuone. Kiitos tuestasi!
Anna lapselle lahja joululahjakeräys
Iissä. klo 9.30-11. klo
14 mennessä 040 5793 247.
Lähetyksen adventtimyyjäiset pe 2.12.
klo 10-18 Kiimingin S-Market. klo 10.00,
toimittaa Satu Saarinen ja kanttorina
Jaakko Rahko.
Itsenäisyyspäivä. Nyt on aika
laskeutua odotukseen. klo 18 Iin kirkossa. klo 17 seurat ry:llä. Yhteislaulua,
puhe Matti Jurvelin. Kauempana asuvilla on mahdollisuus
tilata kyyditys Seija Lommalta ma 5.12. (Huom ! yhteistyössä Kaupungin
nuorisopalveluiden kanssa nuorisotalo
Sykkeellä).
Rauhanyhdistys: su 4.12. Tule viettämään
selvää perjantai-iltaa yhdessä toisten
kanssa. klo 10 kirkossa, toimittaa
Pauli Niemelä, avustaa Miia Seppänen,
kanttorina Jarkko Metsänheimo, Pohjantähdet-poikakuoro johtajana Olli Heikkilä.
Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti
sankarihaudoilla ja klo 12 juhla seurakuntakeskuksessa, juhlapuhe FT Erkki Kujala.
Raamattupiiri to 8.12. Juhlapuhe majuri Juha
Taskinen. Toimittaa
Jaakko Tuisku, avustaa Pekka Rintamäki,
kanttorina Kaisa Säkkinen. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja
heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho, jossa on
mahdollisuus jutteluun toisten vanhempien
kanssa. Juhla alkaa
kello 18 Iin kirkossa, jonka jälkeen siirrymme seurakuntatalolle joulupuurolle ja nauttimaan jouluisesta ohjelmasta. Kolehti
lähetystyölle.
Joulupuuroa ja Kauneimmat joululaulut ?tilaisuus ma 12.12. Lämpimästi tervetuloa
jouluiseen gospelmessuun. Ohjelma
etukäteen (S-market Haukipudas) ja ovelta
25/30?. klo 12 ry:llä, puhujina Esko
Mettovaara ja Kalevi Teppola.
Joulujuhla su 11.12. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola. Pyhäpäivän aihe: Kuninkaasi tulee kunniassa. klo 9.30-10.30 Kiimingin
Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella
Kivitie 1 (sisäänkäynti Kiertotien puolelta),
maksuton.
Joulupuusta iloa kiiminkiläisille-keräys Kiimingissä toimivat järjestöt: Lionsit,
MLL, Eläkeliiton Kiimingin yhdistys ry,
Kiimingin Eläkeläiset ry sekä seurakunta
järjestävät yhteistyössä joulukeräyksen
vähävaraisille kiiminkiläisille. yhteislaulua ja muuta
jouluista ohjelmaa. Lisätietoja Outi Palokangas
p. Nyyttikestiperiaate, jouluinen arpavoitto mukaan.
Raamattuluokka pe 2.12. Lahjaa ei
tarvitse paketoida. (08) 5313
500 on avoinna ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työtekijöiden
suorat numerot:
Piirikappalainen....................040 1921 158
Kanttori..................................040 5237 936
Suntio......................................040 5220 252
Diakonissa..............................040 5281 813
Lähetyssihteeri......................044 3161 459
Lastenohjaaja.........................044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Oulun keskusrekisteristä puh. klo 13 seurakuntakeskuksessa.
Juhla alkaa joulupuurolla. Gospelmessun jälkeen pidetään
nuorten joulujuhla seurakuntatalolla.
Kuivaniemen perhekerho to 8.12. klo 12 ry:llä.
YLI-II
Sanajumalanpalvelus su 4.12. Kolehti: Veteraanien parissa tehtävän hengellisen työn
tukemiseen Veteraanivastuun kautta. klo 10 kirkossa. Seurakunnan ja
sosiaalitoimen henkilöstöt toimittavat lahjat perheille. Esiintymässä soololaulajien lisäksi kuoro, orkesteri
sekä näyttelijäryhmä. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja
heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho, jossa on
mahdollisuus jutteluun toisten vanhempien
kanssa. Avustaa:
Irmeli Hietapelto, Minna Juntunen, Pekka
Nevalainen Kolehti: Iin vähävaraisille lapsiperheille oman seurakunnan diakoniatyön
kautta. Seurakuntalaisia palvelee myös Oulujoen kirkkoherranvirasto,
Hintantie 89, 90650 OULU, puh. klo
19 kirkossa, mukana kirkkokuoro, miesten
lauluryhmä, laulutrio Maariet ja lapsikuoro
Anja Hyyryläisen johdolla. klo 15 ry:llä.
Yli-Olhavan Rauhanyhdistys:
Joulumyyjäiset pe 9.12.2016 19:00 ry:llä.
Lauletaan joululauluja, tervetuloa!
KIIMINKI
Sanajumalanpalvelus su 4.12. Diakoniatyöntekijä jakaa joulukassit apua tarvitseville.
Kauppalista: joulumakeisia, pipareita,
puuroriisiä, sekahedelmiä, rusinoita,
pähkinöitä, kaupan glögiä tai mehua, perunamuusijauhetta, liha- tai kalasäilyke ja
hedelmäsäilyke. Diakonian
ja lähetyksen merkeissä on kokoonnuttu
yhteen ystävänkamarissa, porinapiirissä,
muistisairaiden- ja omaisten kerhossa, raamattupiirissä, vapaaehtoistyön merkeissä,
kotikäynneillä ja tapahtumissa. Jouluisia sävelmiä
kuullaan myös instrumentein tulkittuna;
trumpettia soittaa Martti Pentikäinen,
oboeta Eemeli Nevalainen ja jouluista urkumusiikkia Eerik Ohtamaa.
Joulukonsertti to 8.12. Ti 6.12. ei ole ruokailua. Konsertin järjestää Action Show.
Lähetyspiiri pe 9.12. klo 19 seurakuntakeskuksessa, jolloin joulutunnelmaa tuovat
Hohde-kuoro Leo Rahkon, Kiimingin seurakunnan kamarikuoro Jarkko Metsänheimon ja Laulujoutsenet tyttökuoro Ulla
Metsänheimon johdolla. Pyhäpäivä: 2. mennessä. 040 7300 408
Diakonissa..............................040 5281 813
Suntio......................................044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja...............044 3161 451
Lastenohjaaja.........................044 3161 721
Lähetyssihteeri......................044 3161 459
Hautausmaa asiat Ylikiiminki 08 3161388
tai 08 3161 414.
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun
keskusrekisteristä (08) 3161 303.
Mukana elämän kulussa.
Rantapohja. Su 4.12. 2017
viikolla 3.
Esikkoryhmä ei kokoonnu Itsenäisyyspäivänä.
Jouluinen perheiden ilta to 1.12. Puuron tarjoilua varten
toivomme ilmoittautumista omassa perhekerhossa. Sisäänkäynti joen puolelta talon
takaa. klo 12 pyhäkoulut Räihä Pentti/ Jaara Seppo. Konsertin jälkeen
tarjolla kahvi ja torttu 2 . pakettikortti lahjakoriin viimeistään
maanantaina 12.12.2016. Haukiputaan
Mieskuoro, johtaa Mihkel Koldits. klo 10.
Seniorikerho pe 2.12. Toimittaa
Pekka Soronen, kanttorina Eija Savolainen.
Kolehti: Nimikkolähetti Pauli Vanhasen
työn tukemiseen Keniassa. 1h.
Joulukonsertti to 15.12. Toimittaa Tapani Ruotsalai-
nen, avustaa Katri Sillanpää ja Outi Kuru.
Lämpimästi tervetuloa jouluiseen gospelmessuun. Tervetuloa perjantaina 2.12. 040 5741 472, outi.palokangas@evl.fi.
Pikkumissio-kerho 1-4-luokkalaisille
torstaisin klo 17 Wirkkulassa.
Varkkamissio-kerho 5-6-luokkalaisille
torstaisin klo 17 Wirkkulassa.
Nuorten ilta perjantaisin klo 18-21 Wirkkulassa. klo 17
Itsenäisyyspäivä seurat ry:llä.
Jakkukylä: Pe 2.12. Ke 7.12.
klo 18 päiväkerho ry:llä, klo 19 raamattuluokka Kaisto Kimmo.
YLIKIIMINKI
Sanajumalanpalvelus Ylikiimingin kirkossa 2.12. Haluaisitko ilahduttaa
vähävaraista lähimmäistäsi. klo
11:30 pyhäkoulu Raija ja Veikko Räihällä.
Su 4.12. klo 18
Jäälissä, Miia Seppänen ja Sari Wallin, nuorten musaryhmä ja lauluina nuorten veisut.
Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus ti 6.12. Tervetuloa!
Diakonia toimisto suljettu 20.12.2016
- 8.1.2017. Pyhäpäivän aihe: Kiitos isänmaasta. klo 19 seurakuntatalossa. Kiitos lahjoista! Keräyksen järjestävät yhteistyössä Iin
seurakunta, Iin kunnan sosiaalitoimi ja
Iin Lions Club ry.
Diakoniatoimisto on suljettu 20.12.8.1.2017. klo 16.30 Kuivaniemen
seurakuntatalolla.
Hyryn nuoret laulajat ke 7.12. klo 13 ry:llä.
Kastetut: Kalle Aukusti Korhonen, Ella
Roosa Karoliina Sassi, Elea Aurora Vänttilä, Kaarlo Johannes Ahola, Helvi Maija
Anneli Moilanen.
Vihityt: Hannu Antero Leinonen ja Satu
Liisa Irene Hirsso.
Kuolleet: Esko Juhani Perätalo 73, Kaija
Orvokki Vuorma 61.
II
Iltamessu to 1.12.2016 20:00-21:00 Iin
seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti
kirkkoherranviraston ovesta). Kotimaanapu.fi - nettisivuilla on
käynnissä keräys, jonka tuotolla hankitaan
100 euron arvoisia lahjakortteja. Toimittaa Satu Saarinen,
kanttorina Sanna Leppäniemi.
Laulukerho tänään klo 10 seurakuntatalolla.
Perhekerho srk-talossa pe 2.12. Ensimmäisen joulun
tapahtumat sanoin ja sävelin. Yökahvila nuorille ja nuorille aikuisille. 2.Adventtisunnuntai, pyhäpäivän aihe:
Kuninkaasi tulee kunniassa. ei
Wirkkulan, Jokelan ja Martinniemen
perhekerhoja.. Diakoniatyöntekijät jakavat ne apua tarvitseville
vanhemmille. Lisätietoja diakonissa Johanna Kerola, p. Tule kerhoilemaan lapsesi kanssa ja vaihtamaan ajatuksia toisten
samassa elämäntilanteessa olevien kanssa!
Olet tervetullut ryhmään ensimmäisen lapsesi tai useamman lapsen kanssa!
Lahjoita kassillinen jouluiloa lähimmäisellesi. 040 7008 151.
Perinteinen jouluseiminäyttely Jäälin
kappelin ikkunassa 27.11.2016 - 6.1.2017.
Tule viivähtämään hetki jouluseimen
äärellä.
Juttunurkka ma 5.12. Gospelmessun
jälkeen pidetään nuorten joulujuhla Iin
seurakuntatalolla.
Hoiva-osaston hartaus to 1.12.2016
13:00.
Hoito-osaston päivystys to 8.12.2016
14:30.
Pianokonsertti, Laura Rahko to
1.12.2016 19:30 Iin kirkko. Rippikoululaiset voivat
myös suorittaa ulkoläksyjään päivystyksessä.
Perhekerho pe 2.12.2016 10:00-12:00 Iin
seurakuntatalo, kerhohuone. Uusien työntekijöiden
tehtävään siunaaminen. klo 19 ompeluseurat
Aino ja Esko Päkkilä. Voit ostaa
kauppalistan mukaiset ostokset, pakata ne
kassiin ja tuoda Iin seurakunnan diakoniatoimistoon p. Su 4.12. Puurojuhla.
Valon lapsi musiikkiesitys Iin kirkossa klo 13.00 ja klo 19.00 pe 9.12.2016.
Ensimmäisen joulun tapahtumat sanoin
ja sävelin. Vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Lapsikuoro to 1.12.2016 Iin seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). klo 11 seurakuntatalolla.
Kauneimmat joululaulut su 11.12. klo 10.
Tervetuloa tekemään jouluisia ostoksia!
Useita eri myyjiä. klo 1820 Jäälin kappelilla. Messudiakonina
Johanna Kerola. klo 19
Isoniemen leirikeskuksen kotakirkossa.
Martti Heinonen ja Hannu Niemelä. Linkki-kirppiksen kassalle,
Kauppakuja 2. Ilmoittautuneet saavat mukaansa ruokakassin. klo 13 ja klo 19 Kuivaniemen kirkossa. klo 11-14 kahvittelemaan, jutustelemaan sekä tekemään pieniä
ostoksia lähetystyön hyväksi.
Jumalanpalvelus su 4.12. Vapaa pääsy.
Kolehti:Oman seurakunnan vähäosaisille
lapsiperheille diakoniatyön kautta.
Lahjoita kassillinen jouluiloa lähimmäisellesi, haluaisitko ilahduttaa vähävaraista
lähimmäistäsi . Järj. klo 19 raamattuluokka Raija ja Veikko Räihällä. 12 seurakuntatalolla.
Perhekerhojen ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja muuta kivaa yhteistä tekemistä. klo 13 Montinsalissa.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa
ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Lapset voivat halutessaan askarrella etukäteen oman lampaan ja ottaa
sen mukaan kirkkoon. Voit ottaa
mukaan myös lahjakassin, johon lahjan voi
laittaa. Rippikoulusunnuntai 2017 rippikouluun osallistuville
nuorille ja heidän vanhemmille. klo 19 Kuivaniemen kirkossa.
Oulunsalon nuorisokuoro ja naiskuoro Aavan joulukonsertti. adventtisunnuntai. Siunattua joulua!
Kuollut: Alpo Rikhard Goman 89v, Irja
Kaarina Tolonen 90v, Eino Johannes
Eloranta 93v.
Kuivaniemen Rauhanyhdistys
Myyjäiset ja joululauluilta pe 2.12. Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleen lasku
sankarihaudoilla sekä kirkkokahvit ja
itsenäisyyspäivän juhla srk-keskuksessa.
Juhlapuhe Tytti Isohookana-Asunmaa.
Mukana Haukiputaan Mieskuoro ja Kamariorkesteri OKKO. ?toiminnan ajanvaraus
maanantaisin klo 9-11 p. 040 7376 955 tai taloussihteerille maanantaihin 12.12.2016 mennessä.
Itse leivottuja ja valmistettuja tuotteita
emme voi ottaa vastaan. Jumalanpalveluksen
jälkeen seppelten lasku sankarihautausmaalle ja juhla seurakuntatalolla. 1h. Lahjat toimittaa perille seurakunnan diakoniatyö ja kaupungin perhetyö.
Vähävaraisten joulupuuro ti 20.12.
klo 12-14 srk-keskuksessa. Tapahtumaan
kutsutaan Haukiputaan ja Kellon suuralueilla asuvia. 08
3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Pe 2.12. klo 18 ry:llä.
Ompeluseurat pe 2.12. Tule ostamaan lähetyksen hyväksi joululaatikoita,
leivonnaisia, käsitöitä ja osallistu arvontaan! Mukana myös Missionuoret.
Eläkeläisten perinteinen joulujuhla
to 15.12. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA
virittäytymään joulun tunnelmaan ja nauttimaan kauniista musiikista! Tilaisuus sopii
koko perheelle, kesto n. Aamupuuro-akatemia jää
joulutauolle.
Perhekerhojen puurojuhlat to 8.12.
Kellon srk-kodilla, pe 16.12. Kaikille avoin kohtaamispaikka.
Klo 9.50 aamuhartaus kappelissa, klo 10
tarjolla on riisipuuroa ja kahvit. klo 12 seurat
ry:llä, Osmo Alamäki.
Oulu-opiston soitinoppilaiden joulumatinea pe 9.12. hintaan, järjestäjänä Ylikiimingin kuoro.
Tilaisuuksissa myös yleisö pääsee
laulamaan.
Perhekerho kokoontuu Jäälissä viimeisen kerran tänä vuonna to 8.12. Tule hetkeksi hiljentymään arjen kiireiden keskeltä tärkeimmän äärelle.
Messu su 4.12.2016 10:00 Iin kirkko. Joulukirkossa saamme kaikki olla
paimenia, joille enkelit kertovat joulun
ilosanoman. Miesten
lauluryhmä.
Kirkkokuoron harjoitus torstaisin klo
18.30 seurakuntatalossa.
Lapsi- ja varhaisnuorten kuoron harjoitus jouluisissa merkeissä ke 7.12.
klo 15 seurakuntatalossa.
Kauneimmat joululaulut ke 7.12. klo 19
ompeluseurat Elma Katiskalla. klo
10-11.30 Iin seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Rippikoululaiset saavat illasta
merkinnän.
Diakonian ajanvaraus ja päivystys
maanantaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa
srk-keskuksessa. kirkkoherranviraston aulaan Iissä ja Kuivaniemi-talolle
kirjaston aulaan ja Osuuspankin Iin konttoriin. Toimittaa Tapani Ruotsalainen Tapani. klo 17 ja 18.15 ry:llä.
Itsenäisyyspäiväjuhla ti 6.12. Pe 2.12. klo 10 kirkossa, toimittaa Seija Helomaa, kanttorina
Sari Wallin, musiikkiavustajina miesten
lauluryhmä, radiointi Radio Dei.
Sanan ja rukouksen ilta su 4.12. klo 9.30-11 ja Kirkkopirtillä pe
9.12. Nyt on aika
laskeutua joulun odotukseen. Martinniemen
srk-kodilla, Jokelassa ja Wirkkulassa. klo
13-15 Senioritalon olohuoneessa (Terveystie 3, Kiiminki). Voit ostaa kauppalistan
mukaiset ostokset, pakata ne kassiin ja
tuoda Iin seurakunnan diakoniatoimistoon, 040 7376 955, taloussihteerille tai
Kuivaniemen kappelintoimistoon ma
12.12. klo 10
Kuivaniemen kirkossa. Su 4.12.2016 12:00 Iin
seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie
3. klo 19 Kellokummulla (Yli-Iintie 346).
Pyhäkoulut su 4.12. Lahjoita sopivaksi
katsomasi summa lippaaseen Kiimingin
S-Marketissa, Jäälin K-Supermarketissa,
K-Supermarket Ateriassa tai tilille, jonka
numero on FI56 5741 5320 0971 75.
Nuorisokuorojen joulukonsertti la 3.12.
klo 19 seurakuntakeskuksessa, jolloin
Satakielet-tyttökuoro ja Kiimingin uusi
nuorisokuoro esiintyvät. Tervetuloa!
Naiskuoro ke 7.12. Ollaan
yhdessä joulun sanoman äärellä. Teoksen laulut on
säveltänyt Pekka Simojoki, tekstin on tehnyt Anne-Mari Kaskinen. Kutsumme
teitä yhteiseen joulujuhlaan. klo 10 kirkossa. klo
10 . Jouluista askartelua,
piparien leivontaa, hiljentymistä, pientä
iltapalaa. (SLEY)
Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ti 6.12.2016 10:00 Iin kirkko. Tule kuulemaan,
näkemään, haistamaan ja maistamaan
joulun tunnelmaa. klo
18. Jos lahja ei mahdu lahjakassiin,
voit tuoda lahjan muovipussissa. Diakoniatoimistoon voi tulla myös käymään.
Joululahja haukiputaalaiselle lapsiperheelle. Ilm.
14.11.-5.12. klo 12. ke 7.12. Teoksen laulut on säveltänyt Pekka
Simojoki, tekstin on tehnyt Anne-Mari
Kaskinen. Laulujen lomassa näyttelijät
vievät juonta eteenpäin jouluevankeliumia
mukaillen. Käy Kellon asukastuvalla (Kellontie 272) valitsemassa lapsen lahjatoive.
Hankittuasi lahjan toimita se paketoituna
16.12. Laulamme joululauluja. Tuo hankkimasi lahja ja em.
pakettikortti lahjakoriin viimeistään 12.12.
Seurakunnan ja sosiaalitoimen henkilöstöt
toimittavat lahjat perheille. Illan
päätteeksi hartaus ja kahvit.
Koulupäivystys Valtarin koululla ke
7.12.2016 11:30. Seurakuntakerholaisille taksikuljetus!
Oijärven perhekerhon, seurakuntakerhon ja kyläläisten yhteinen puurojuhla
ti 13.12. klo
9.30-11 Jäälin kappeli. Opiston oppilaiden
klo 17.30 ja taidekoulun soitinoppilaiden
klo 19.15. Huom.
Harjoitukset kappelissa.
Kirkkokuoro ke 7.12.2016 14:00 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3.
Naiskuoro to 8.12.2016 18:30 Iin seurakuntatalo, Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta).
Kirkkokuoro ke 14.12.2016 12:00 Iin
seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie
3