KUIVANIEMEN . KIIMINGIN . N:o 68
HAUKIPUTAAN . PATENIEMEN . vsk . Nimimerkki Pettynyt oli tullut kuudeksi ja moitti lippuja kalliiksi. YLIKIIMINKIIN UUSI TAPAHTUMA
Ylikiimingissä ensimmäistä kertaa järjestetyt
elomarkkinat onnistuivat niin hyvin, että niistä
halutaan luoda uusi vuosittainen tapahtuma.
Sivu 10
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 3.9.2015
46. IIN . Ruuhkaa purkaisi uusi tieyhteys
Holstinmäelle tai jokin muu korvaava vaihtoehto.
Tilannetta tutkailemassa kiviniemeläinen Mikko
Viita (vas.), Kellon suuralueen yhteistyöryhmän
puheenjohtaja Simo Similä ja Kellon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Merja Halonen.
Sivu 3
UUSI ILME
Iin Neste Nenonen on uudistunut
ja muuttanut toimintaansa tämän
päivän tarpeiden mukaiseksi.
Sivu 5
LUKIJOILTA
Sivu 2
LAPSET ETUSIJALLA
Tänään 70 vuotta täyttävä Britta
Passoja pitää lapsenlapsiaan elämänsä ykkösasiana.
Sivu 7
Iin venetsialaisissa hyvää ohjelmaa yhdestä kuuteen. Kenessä lie vika???. YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Tieasiat tapetilla Kellossa
Liikenne Kiviniementiellä Kellon kohdalla koetaan vaaralliseksi. . Liput viisi euroa, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi. YLI-IIN
Nyt on mennyt useita kymmeniä tuhansia euroja hukkaan turhan
takia. Niinpä niiden synnyttäminen tulee olemaan yrittämisen ja yritysten varassa. Mutta onko tällainen syyttelyhenkinen puhe oikeaa kannustamista vaikkapa yrittäjyyteen, jota moni
työtön nyt pohtii uutena elämänurana. Sen jälkeen ei ainakaan Rantapohjan toimitukseen ole tullut uusia havaintoja. Joskus
saattaa käydä paha vahinko.
Vihaatko todellakin näin paljon pieniä, viattomia lapsia?
Pelkäävien lasten puolesta
Iissä on kiitettävästi kevyen
liikenteen väyliä keskustan
asukkaille. Olisiko kunnalla syytä päivittää niidenkin hoitoa?
Lenkkeilijä
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Ikävä nurista, kun hyvää tarkoitetaan, mutta pelkästä hyvän tarkoittamisesta lienee turha maksaa maltaita, jos ja kun kenttää ei
pysty hyödyntämään sille
kuuluvalla tavalla.
Marttilainen
us on typeryyden eräs muoto.
Se, joka sanoo, ettei ahneuden säätelyyn ole laillista keinoa, on väärässä. Tässä kirjoituksessani keskityn tarkemmin ahneuteen ja miten se ilmenee nykypäivänä.
Ahneutta esiintyy yhteiskuntamme joka tasolla, lähtien yksityisestä kansalaisesta
aina vallan huipulle asti. Olen yksin
ja lasten kanssa liikkuessani
huomannut, kuinka toistuvasti koukkaat aina todella läheltä ja ajat ylinopeutta. Eihän näitä leikkauksia tarvitsisikaan tehdä, jos herrat Stubb, Sipilä
ja Soini leikkaisivat nyt ensi alkuun itseltään ja puolueiltaan. Olemme saamassa tänne Martinniemeen uuden urheilukentän.
Vanha kaukalo on purettu pois, ja kunnostuksen jälkeen tullaan asentamaan
vanhalle paikalleen. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan hirvikärpäsen levinneisyyden pohjoisraja noudattelee poronhoitoalueen etelärajaa. Silloin
ainakin viisaus voittaisi ahneuden.
Ritva Puolakka
Oulu
TEKSTARIT»
Pakettiautolla Juopulilla autoileva, miksi tahallasi vaarannat ihmishenkiä. Kaukalon alle ja ympäröivälle
alueelle on asennettu muualta puretuista kentistä peräisin olevaa tekonurmea.
Ikäväkseni voin todeta, että sieltä täältä kerätty nur-
mikenttä ei tule toimimaan
pelialustana. Yrittäjyyttä
tuetaankin erityisesti juhlapuheilla. Silloin taistellaan kynsin hampain sii-
tä, kuka saa eniten maallista mammonaa, tavaroita ja tiluksia ottamatta huomioon,
kuka niitä eniten tarvitsee.
Jos lähdemme yksityishenkilön ahneudesta kohti ylempiä yhteiskunnan kerroksia,
ahneutta ilmenee monin eri
muodoin. Leviämisvauhti voi olla 50 kilometriä vuodessa.
Otamme mielellämme vastaan havaintoja.
Tälläkin palstalla on jo ollutkin mainintaa asiasta, mutta kirjoitanpa muutaman rivin lisää. Yrittäjänä toimimista ei pidetä erityisen houkuttelevana. Yksi parhaista reiteistä olisi KulttuuriKauppilaan johtava Törmätie ja siitä
eroava Illintie, mutta niiden
kunto on niin vaarallinen, ettei kehtaa esimerkiksi vieraitaan sinne viedä. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Vanhojen ruohomattojen saumakohdat
ovat erittäin vaarallisia nilkoille, eikä niitä pysty täyttämään pelkällä hiekalla kuten nyt on ilmeisesti yritetty. Vaalikaudessa maksetaan puolueille 150 miljoonaa euroa puoluetukea. Mitä tekee tämän asian korjaamiseksi hallitus. Julkiselle sektorille niitä ei voida luoda. Vaaravyöhykkeessä voivat olla yrittäjän ja lähipiirin talous ja terveys sekä suhteet asiakkaisiin.
Suomalaiset eivät ole niin innostuneita yrittämisestä kuin monesti
toivotaan. Eliitti on tehnyt
itselleen järjestelmiä, jotka
mahdollistavat ylisuuret palkat ja näiden pohjalta sitten
ylisuuret eläkkeet. Monelle yrittäjälle taloudellista menestystä tärkeämpää on yrittäjyyden suoma vapaus tai ainakin
tunne siitä. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Sitä maan hallitus lähtee
nyt hakemaan omin toimin, kun yhteiskuntasopimus kariutui ainakin
tällä erää.
Pienet ja keskisuuret yritykset ovat
kuitenkin kyenneet palkkaamaan lisää väkeä ja luomaan uusia työpaikkoja taantumavuosienkin aikana.
Toivottavasti katse kääntyy myös
niiden toimintaedellytyksien parantamiseen eikä vain suuryritysten tilanteen kohentamiseen.
Yrittäjyys on parhaimmillaan toimintaa, joka säteilee hyvinvointia
koko ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Harvemmin se on tie suuriin rikkauksiin. Ministeri Stubb kertoi, ettei näitä kipeitä leikkauksia ilomielin tehdä. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Voi vielä
jalka koloon kopsahtaa ja tulla sairaalareissu. Työllisten virta on käännetty kortiston suuntaan.
Investointien määrä mataa, ja vientiyritykset haikailevat parempaa kilpailukykyä. Nyt näiden
eläkkeensaajien asumistukiin ollaan tekemässä leikkauksia lakkauttamalla eläkeläisen asumistuki kokonaan
ja muokkaamalla se yleiseksi asumistueksi.
Kun tarkastellaan tätä ahneuden näkökulmasta, niin
tässä joku saa enemmän kuin
tarvitsee, ja sen seurauksena
joku muu jää ilman sitä, mitä tarvitsee.
Yhteiskunnassamme vallitsee rajaton tekopyhyys. syyskuuta 2015 » N:o 68
PÄÄKIRJOITUS
Pekka Keväjärvi
pekka.kevajarvi@rantapohja.fi
Syyllistämisestä kannustamiseen
Jo pitkään on ollut nähtävissä, että suomalaiset suuryritykset eivät
enää lisää työpaikkojen määrää ainakaan kotimaassa. Siitä
olisi hyvä aloittaa leikkaukset. Kaukalon alla voi olla
vaikka se sorapohja, mikä
siinä on jo valmiina ollutkin. Epäonnistumisiakin on.
Pahimmillaan yrittäjän tie päättyy
olosuhteiden ja yhteiskunnan syyttelyyn. Moni poliitikko hokee, että työnteon pitää olla aina kannattavampaa kuin yhteiskunnan tuilla eläminen. Sorapintaiselle jalkapallokentälle sen sijaan kunnollinen, pelitarkoitukseen soveltuva pinta. Olisiko puheiden suuntaa jo aika kääntää syyllistämisen sijaan ihmisten oman vastuunoton korostamiseen ja yritteliäisyyteen kannustamiseen sekä yrittäjyyden esteiden
madaltamiseen?
KESKUSTELEMME»
Ahneus, yksi kuolemansynneistämme
SIVUPEILI»
Kuolemansynnit ovat varhaisessa kristillisessä opetuksessa käytetty paheiden luokitus,
ja nämä seitsemän kuolemansyntiä ovat: ylpeys, kateus,
viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Aina on keinot, jos vain tahtotilaa riittää.
Herrat Sipilä, Stubb ja Soini ovat vastuuministereitä,
ja heillä on mahdollisuus perua eläkeläisten asumistuen
leikkaus ja sen sijaan poistaa
puoluetuki kokonaisuudessaan yhteiskunnan tarpeettomana menoeränä. Jokaisen sauman kohdalla on ikävä ura, jossa jalkoja
tulee vaurioitumaan.
Kysyn vain, miksi ei tehty kerralla kunnon kenttää,
josta olisi ollut iloa ja riemua
isolle porukalle pitkäksi aikaa. 2
» Torstaina 3. Ahne-
Urheilukenttää uusittu
Kuvan hirvikärpänen on löytynyt vuonna 2007 Kuivaniemen Myllykankaalta. Ei mitään, vaan
sitävastoin rankaisee pieneläkeläisiä. Meillä on eläkeläisiä, jotka elävät minimitoimeentulolla. Ahneudella on monta määritelmää, ja eräs mielestäni osuva on, että ihminen on ahne, jos hän haluaa enemmän
kuin mitä tarvitsee siitä huolimatta, että sen seurauksena
joku muu jää ilman sitä, mitä tarvitsee.
Yksityisen henkilön kohdalla ahneus tulee parhaiten
esille esimerkiksi perinnönjakotilanteissa. Suomen Yrittäjien julkaisemat kyselytutkimukset kertovat
säännöllisesti, että yrittäjyys ei kiinnosta suurinta osaa meistä suomalaisista. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Yrittäjyyttä vastaan puhuvat ihmisten
mielestä taloudellinen riski, jaksa-
minen ja vastuu sekä aikapula.
Suomi on nyt siinä tilanteessa, että uusia työpaikkoja kaivataan rutkasti lisää. Yksikään puolue ei tarvitse puoluetukea, ja sen nostaminen on moraalisesti kestämätöntä, samalla kun eläkeläisiä ja muita pienituloisia
kohdellaan huonosti.
Ahneuden vastakohtana pidetään yleensä kohtuullisuutta, mutta oikeasti ahneuden
vastakohta on viisaus
Se pitäisi
merkitä yleiskaavaan. vsk . Vastaukseksi saatiin, että tien linjaus
otetaan tarkasteluun uuden Oulun yleiskaavaa laadittaessa.
Yleiskaava on nyt kuntalaisten tarkasteltavana, eikä yhteystietä näy. Myös vapaaajan asuntojen muuttamista pysyvään asuinkäyttöön
joustavoitetaan.
Lauri Kauppila oli huolissaan myös Kellon alueen
asuntorakentamisesta tulevaisuudessa. Vuoro palvelisi paitsi
koululaisia ja harrastustoimintaa, myös terveyskeskuksessa kävijöitä ja muuta asiointia.. Yleiskaavan valmistelussa tulisi tutkia Virpiniemen loma-asuntoalueen
kaavamerkinnän muuttamista siten, että rakennuksen teknisten vaatimusten
täyttyessä olisi siinä vakituisen asumisen edellytykset,
tähdensi Manninen.
. Etualalla vasemmalla Merja Halonen, Jonna Manninen ja Jaana Lamminparras.
Loma-asuntoja tulisi voida käyttää väljemmin vakituisina
asuntoina. Vaarana
on, että tämä jäädyttää koko alueen kehityksen.
Tällä hetkellä kaupungilla on vuokrattavana 26 omakotitonttia Kellossa.
Linja-autovuoroja
Kellon suuntaan
Virpiniemen alueen tulevaisuus kiinnosti monia paikalla
olleita. Vuonna 2011
Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus esitti, että tie merkittäisiin Kellon osayleiskaavan 1. Suurin osa alueen rakennuksista on rakennusmääräyksiltään täysin omakoti-
talomaisia, ja kunnallistekniikka alueella antaa mahdollisuuden vakituiseen asumiseen. Tieyhteys oli Haukiputaan kunnan suunnitelmissa
jo 90-luvulla. Tällaista ei ole näköpiirissä ainakaan Kellon ja Haukiputaan välisellä alueella eikä
juuri Kelloonkaan Kalimenojan aluetta lukuunottamatta, sinnekin vasta vuoden 2020 jälkeen.
Syynä Kellon alueen vähäiselle asuntorakentamiselle voi olla syynä, että kaupungilla ei ole siellä maita,
arvioi Kauppila. Jouko Knuutinen arveli, tuleeko kaupungin vuokraamille loma-asuntotonteille ehto, että ne eivät sovellu vakituiseen asumiseen.
Jonna Mannisen mielestä yleiskaavan yhteydessä pitää tuoda esille, miten Virpiniemen aluetta aiotaan kehittää tulevaisuudessa.
Kaikkien alueen asukkaiden tulisi olla alueella tasavertaisia, tällä hetkellä alueelle muuttavalle tulee tieto, että hän on vailla vakituista asuntoa.
. Vai
ovatko alueen rakentamisja väestöennusteet sellaisia,
että tie nähdäänkin tarpeettomaksi, aprikoitiin.
Tasa-arvoa
Virpiniemeen
Virpiniemen alueella on urheilu- ja harrastustoiminnan ohella runsaasti lomaja vakinaista asutusta. Totta kai uskomme ja
toivomme, että kannanotoillamme on vaikutusta,
sanoi Kellon suuralueen yhteistyöryhmän puheenjohtaja Simo Similä.
Ryhmä kokoontui syksyn
ensimmäiseen kokoukseen
Kellon asukastuvalle maanantaina. asti. 3
Torstaina
3. Entisen Haukiputaan kunnan
käytännöt, uuden Oulun
linja rakennuslupien suhteen ja vielä henkikirjoittajan muuttuneet käytännöt ovat johtaneet siihen,
että alueen asukkaat ovat
joutuneet eriarvoiseen ase-
maan vero- ja lupakäytäntöjen suhteen.
Käytäntöjä tulisi yhtenäistää niin, että tasa-arvo toteutuisi ja jappasu loppuisi, muistutti Vesa Karihtala. Uusi tieyhteys vähentäisi läpikulkuliikennettä ja lyhentäisi ajomatkaa Kiviniemeen ja Virpiniemeen ja olisi siten myös
ympäristön kannalta edullinen ratkaisu.
Entä miten kävisi liikekeskuksen kauppojen, jos uusi tieyhteys tulisi, kysyttiin
yleisön joukosta. Arveltiin,
että sillä tuskin olisi negatiivista vaikutusta kaupankäyntiin.
Kiviniementien-Holstin-
mäen tieyhteyden esteeksi on saatettu nähdä yksityinen maanomistus alueella ja ehkä myös huono maaperä tierakentamiseen. N:o 68
Tukku ehdotuksia päättäjille Kellosta
Tieasiat, Virpiniemen alue ja joukkoliikenne puhuttaa
A U L I H A A PA L A
»»Auli Haapala
»»Kello/Kiviniemi
Ehdotus nähtävillä
Uuden Oulun alueella toimivat alueelliset yhteistyöryhmät ovat vaikuttamiskanavia, joiden avulla kuntalaisten ääni ja toiveet saadaan
kuuluville.
. Tämän jälkeen niihin laaditaan vastineet.
Kaava etenee kaupunginhallituksesta valtuustoon.
Uuden Oulun yleiskaava on
merkittävin monikuntaliitoksella syntyneen uuden
kunnan maankäyttöä ohjaava strateginen suunnitelma.
www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/uoyk/yleiskaavaehdotus
Näivettyykö Kello, kun tulevaisuuden suunnitelmissa ei ole Kelloon ja Haukiputaan suuntaan juurikaan täydennysrakentamista ja uusia asuinalueita, kysyi Lauri Kauppila (kuvassa keskellä).
tokentäntien loppuosalla,
joihin molempiin on merkitty uudessa kaavassa parannuksia.
Kellon keskustan alueella
on koulu ja kauppoja, minkä
takia myös kevyttä liikennettä on runsaasti. Todettiin myös,
että hallitusohjelmassakin
todetaan, että rakennusten
käyttötarkoituksen muutoksia ja täydennysrakentamista sujuvoitetaan ottamalla
käyttöön kevennetty kaavamenettely. On kerrottu, että alue tulisi asemakaavoittaa, mutta aikatauluja ei ole näköpiirissä.
Yleiskaavaehdotuksen
selostuksessa todetaan, että ?tavoitteena on eheyttää
yhdyskuntarakennetta täydennysrakentamisella?. Vaihtoehtoisena käy myös uusi
linjaus entisen Shellin kohdalta Takukankaalle, mistä
kulkee entinen radanpohja.
Yleiskaavaehdotukseen
on merkitty tarve Virpiniementien oikaisuun Kiviniementieltä ja uutta pyörätietä, mitkä toki ovat parannuksia, mutta eivät auta
Kellon keskuksen liikennesumppuun.
Kaavaehdotuksia tutkinut kiviniemeläinen Mikko Valta tietää, että liikennemäärä Kiviniementiellä
Kellon kohdalla on suurempi kuin Kainuuntiellä Madekosken kohdalla tai Len-
INFO
Oulun yleiskaavaehdotus on
parasta aikaa nähtävillä, ja
siitä voi jättää muistutuksia
7.9. syyskuuta 2015
46. vaiheen kaavaan, joka on nykyään yhdistetty
uuden Oulun yleiskaavan.
Uudesta tieyhteydestä on
tehty myös aiemmin aloite kaupungille. Aiheeseen ottivat kantaa Vesa Karihtala (oik.)
ja Jouko Knuutinen.
Kellon kokouksesta lähtee
myös esitys linja-autovuorojen saamiseksi Kiviniemestä, Virpiniemestä ja Kellosta Haukiputaan keskustaan. Myös yksityisesti Kellon suunnasta
lähtee muistutuksia.
Ahdas ja
vaarallinen tie
Mihin hävisi kaavasuunnitelmista uusi tieyhteys Virpiniementiestä Holstinmäelle, ihmeteltiin kokouksessa. Olen saanut runsaasti
yhteydenottoja tämän asian
tiimoilta, ja kaikki ovat pitäneet asiaa erittäin tärkeänä.
Yhteistyöryhmä päätti yksissätuumin jättää asiasta
esityksen yleiskaavaehdotukseen. Aiheena oli Oulun yleiskaavaehdotus, josta
jätetään esityksiä. Kun Letonrannan rakentaminen alkaa, liikenne tulee varmasti
vielä lisääntymään
Ja vaikka kuinka ymmärrämme tämän,
on meidän kuitenkin vaikeaa monesti nähdä ja kokea, että
myös se toisella puolella maapalloa elävä kristitty on meidän lähimmäisemme, osaa samaa perhettä.
Jeesus oli ennen kaikkea niiden ihmisten ystävä, joita
muut hyljeksivät. E. Energiaa ei kuidusta juurikaan
saada, joten se ei lihota.
Viljakuidut on helpoin
koota täysjyvätuotteista,
mutta niitä saa kohtuullisesti myös vaaleasta, vähempikuituisesta leivästä. Jutunkertojan vikaa hänessä
oli siinä määrin, että vastuuta jaettiin myös kuulijalle.
Lapsiaan ja lastenlapsiaan
hän yritti kasvattaa maailmaan, jossa erilaisuus on
rikkautta ja jossa onni koostuu hetken kestävistä pienistä asioista. Ketä saan, ketä saan, auttaa päivittäin?
Sinulle, sinulle, ojennan käteni. Kuitenkin ravintokuidun merkitys terveydelle
on erittäin tärkeää: se muun
muassa alentaa monien sairauksien riskiä sekä vaikuttaa painonhallintaan että
suoliston toimintaan. Tähän Jumalan perhe käsittää koko maailman kristityt, niin lähellä kuin kaukana. Työ Metsähallituksen piirimetsänhoitajana vei perheen Iihin ja Taivalkoskelle ja sieltä Pudasjärvelle Rauma-Repola Oy:n
palvelukseen aluemetsänhoitajaksi. Näiltä vuosilta
Heikkilä kertoi usein tarinoita kalastus- ja metsästysreissuiltaan, joilla mukana
olivat uskolliset lintukoirat.
Perhe muutti Martinniemeen, jossa Heikkilä toimi
ylimetsänhoitajana. Eläkkeelle
hän jäi 1984.
Luontoa rakastanut Heikkilä keskittyi eläkeläisenä
harrastuksiinsa. Kuka silloin ojentaa meille kätensä?
Miia Seppänen
kappalainen
Kiimingin seurakunta
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Yksilölliset hautakivet
Kovan kiviveistämöltä.
Asemakatu 21 90100 Oulu p. Hän ei tehnyt eroja ihmisten välille. 24.3.1944 Iissä
k. Näemmekö siellä lähimmäisiä
vai tuntemattomia, vieraita, ehkä pelottaviakin ihmisiä?
Maailmamme koostuu monista yhteyksistä, ja elämänpiirimme voi olla hyvinkin laaja. Hän
oli syntynyt Kajaanissa
3.2.1924. saakka.
Näyttelytilojen vuoden
2016 näyttelykalentereita
suunnitellaan parhaillaan,
ja vapaita näyttelyaikoja voi
hakea vapaamuotoisella hakemuksella Valveen kulttuurituottaja Pauliina Erosen
kautta.
MUISTOKIRJOITUS»
Jorma Heikkilä, seuramies
ja ylimetsänhoitaja
Ylimetsänhoitaja Jorma
Heikkilä nukkui pois 15.
toukokuuta Oulussa. Siellä nuoruuden keskeytti sota, johon Heikkilä
itsekin värväytyi Esko-veljen kaaduttua kesällä 1942.
Naimisiin hän meni Tellervonsa kanssa vuonna 1948,
ja seuraavana vuonna syntyi
parin esikoinen.
Jorma Heikkilä opiskeli Helsingissä Metsätalolla
valmistuen sieltä metsänhoitajaksi. Emme saisi sulkea
ketään pois vain siksi, että meillä on joitain omia rajoitteita ja ennakkoluuloja. Lapsuusvuodet kuluivat Kajaanissa, josta perhe muutti Kuopioon vuonna
1934. Hän todisti niin hevosen, kirveen, sahan ja miehen korvaamisen koneilla metsässä kuin kuljetusten siirtymisen jokiuitosta
maanteillekin. Hän
vastasi puun hankinnasta
Oulun ja Lapin läänien alueelta lähinnä Martinniemen
sahalle.
Jorma Heikkilän työuran
aikana metsäteollisuus eli
voimakkaiden muutosten aikaa. Kaikki nämä ihmiset ovat meille tärkeitä, ja me haluamme pitää heistä huolta. Miksi erilaisuus on meille niin suuri uhka?
Kristittyinä kuulumme Jumalan perheeseen. Sua saan, sua saan, auttaa päivittäin.
Lähellämme on paljon ihmisiä, joita kutsumme lähimmäisiksemme. Läpi elämän mukana kulkeneet kalastus, marjastus, sienestys,
lukeminen ja kirjoittaminen
olivat mieluisaa ajanvietettä. Nykyteknologia auttaa
meitä pitämään yhteyksiä toiselle puolelle maailmaa. 4
» Torstaina 3. Jeesuksen esimerkin mukaisesti myös meidän tulisi
toimia maailmassa toinen toistemme lähimmäisinä. syyskuuta 2015 » N:o 68
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 36
Aurinko nousee 6.02 ja laskee 20.31.
Nimipäiviä
Torstai: Soile, Soili, Soila
Perjantai: Ansa
Lauantai: Roni, Mainio
Sunnuntai: Asko
Maanantai: Miro, Milo, Arho, Arhippa
Päivän nimi
Nimi Soile on ollut käytössä
1800-luvulta lähtien, muut
muunnelmat ovat uudempia.
Nimen alkuperäisenä aiheena on saattanut olla revontulten loimua tarkoittava
sana soile tai soilu, tai mahdollisesti myös veden pinnan ja aaltojen liikettä tarkoittava verbi soilua.
Katso, kuninkaasi tulee.
Vanhurskas ja voittoisa hän
on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla.
Sak 9:9
Kun pää on pilvissä, näkee
huonosti.
Kansanviisaus
ILMOJA PITELEE
jorma kalervo
HEIKKILÄ
synt. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
l
l
l
l
Jauhiaisen näyttelytilojen
haku käynnissä
»»Rantapohja
»»Kiiminki
Kiimingissä sijaitsevan
Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelytilojen vapaiden näyttelyaikojen haku
on käynnissä 30.9. On helppo ojentaa käsi lähelle.
Mutta kun avarramme katsettamme kauemmas lähipiiristä, niin mitä näemme. Oma perhe, sisarukset, sukulaiset ja ystävät. Nähdä jokainen ihminen Jumalan kuvana. Sukulaisuus ja ystävyys voi olla tiivistä myös silloin, kun toinen on kaukana. Frye
Tellervo
lapset perheineen
Rakkaamme
Hemmi Olavi
HIIVALA
s. En kuollutkaan.
M. Nämä ajatukset
imin pienenä poikana minäkin, kalareissuilla ja Kuopion kesäisillä kaduilla.
Ilmari Lyymä
Kirjoittaja on Jorma
Heikkilän tyttärenpoika. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 Ii p. Olen lintujen lento.
Olen tähtivyö taivaan, kuulas ja hento.
Älä tule haudalleni suremaan.
En ole siellä. 31.7.2015 Iissä
Torstai 3.9.
+13°
+13°
+13°
+15°
+15°
+15°
Perjantai 4.9.
+15°
+15°
+15°
+16°
+16°
+15°
Lauantai 5.9.
+15°
+15°
+15°
+16°
+15°
+16°
Sunnuntai 6.9.
+13°
+13°
+14°
Kaivaten
Jukka ja Mia
Olli, Tuomas ja Joel
Marja
Onni
Laina-sisko ja Jukka
sisarusten lapset perh.
muut sukulaiset ja
ystävät
Murtuu elon siteet,
kaikki häviää.
Muiston kauniit kiteet
vain pysyviksi jää.
Rakkaamme
on siunattu Iissä
29.8.2015
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos
osanotosta.
Kiitos Iin hoitoosaston henkilökunnalle Hemmin hyvästä
hoidosta.
Kiitos
Kiitokseni pastori Jari
Flinkille, joka olit siunaamassa
Seppoani
+13°
+14°
+15°
Maanantai 7.9.
viimeiselle matkalle.
omaisille ja tuttaville
myös kiitokseni, olette tukeneet minua
raskaassa surussani
myötäeläen.
Sepon äiti
Onneksi olkoon
+13°
Onnea Irmalle & Eerolle
kultahääpäivänä 5.9.2015.
+12°
+13°
Rakas Puolisoni,
Isämme ja Ukkimme
Ylimetsänhoitaja
+12°
+13°
+13°
toivottaa
tytöt perheineen
Mukana
elämän kulussa.
Rantapohja
Kuidut
tärkeitä
terveydelle
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
l
Kanssasi surun kohdatessa.
»»Rantapohja
Tällä viikolla vietetään leipäviikkoa. Metsästyksen hän joutui
jättämään jo aiemmin polvivaivojen vuoksi.
Jorma Heikkilä tunnettiin
hyvänä seuramiehenä. Ruoat, jotka sisältävät
runsaasti kasviperäistä kuitua, ovat myös hyviä vitamiinien ja kivennäisaineiden lähteitä.
HARTAUS»
Lähimmäinen
Kenelle, kenelle, ojennan käteni. En käynyt nukkumaan.
Olen tuhannet tuulet peltojen päällä
Olen säihkyvä kimallus hankien jäällä
Olen auringon valo joka hellii viljaa
Syyssade sen ropistessa kattoosi hiljaa
Olen aamujen raukeus ja päivien toimi
Olen mättäällä metsässä minut mukaasi poimi
Olen vuosien kierto. 3.2.1924 Kajaanissa
kuollut 15.5.2015 Oulussa
Älä tule haudalleni suremaan.
En ole siellä. Siksipä juuri tänä aikana Jeesuksen antama esimerkki on tärkeässä roolissa. Lähimmäisen
auttaminen on meidän tehtävämme Jumalan perheen jäseninä, ja samalla saamme itsellemmekin hyvää mieltä.
Ja voihan olla, että jonakin päivänä tarvitsemme itsekin
apua. Mutta vaikka maailmamme on avautunut
paljon, miksi on vaikeaa nähdä ja kokea, että koko maailma
voisi olla yhtä. Hän ei taipunut ihmisten keksimiin luokitteluihin ja sääntöihin. Esiin on tänä vuonna nostettu ravintokuitujen
tärkeys terveydelle.
Nykyisten ravitsemussuositusten mukaan pitäisi syödä vähintään 25-35 grammaa kuitua päivässä. Harvalla suomalaisella tämä toteutuu
Ensimmäisenä päivänä
hakijoita oli noin parikymmentä. 5
» Torstaina 3. Ja kehitteillä on myös
keittolounas ja salaatit, Jussi Nenonen lupaa. Oleellinen osa
uudistusta on ruoka. Avustuksia jaetaan testamenttien ja lahjoitusten tekijöiden tahto huomioiden esimerkiksi asiakkaiden loma- ja virkistystoimintaan, vapaaehtoistoiminnan
tukemiseen sekä asiakkaiden
harrastustoimintaan.
495
Atria
Hiillos grillimakkara
400 g (4,73/kg)
pkt
lo 10. Haukipudas . Poikiensa apuna käyvä Juhani Nenonen hoitaa
edelleen paperityöt ja on asiointiapuna.
Nenosella työskentelevät
yrittäjien lisäksi keittiöammattilaiset Johanna Jakku-Hiivala ja Lauri JakkuHiivala sekä Janne Haapaniemi, Samuli Paaso ja
Iivo Kari.
299
Suomi
Champ
Herkkusienirasia
200 g (4,90/kg)
0
79
Rainbow
Mehujuomat
1l
029
Arla
Maustetut jogurtit
200 g (1,45/kg)
Valio
Oltermanni kermajuusto
900?1000 g
(5,50?4,95/kg)
595
Kotimaista
Kivennäisvesi tai
vichy 12-pack
0,33 l tlk (1,05/l) sis. Asukastuvalla järjestetään myös
erilaisia tapahtumia.
Lounastarjoilu on lopetettu vähäisen kysynnän
vuoksi.
@OK_ARINA
OSUUSKAUPPAARINA
Osuuskauppasi.
@ARINA_365. Asiakkaita on kuultu, ja ainakin se on
jo selvää, että itse keitettyä
lohi- ja hernekeittoa asiakkaat odottavat.
Muutosta Nenonen perustelee yksinkertaisesti odotuksilla:
??Nykyään asiakkaat
odottavat lämmintä ruokaa. Ii
Kiiminki . Ylikiiminki . pantit
295
Pingviini
Laktoositon
vaniljakermajäätelö
1l
OSALLISTU #ARINA365
Tervetuloa!
Kello . Uuden sukupolven käsissä yritys on uusiutunut ja
hakee uusia suuntia laajentamalla ruokapalveluitaan.
Seinällä on näyttävä burgerilista, jota Jussi Nenonen
esittelee mielellään tarkemminkin: ??Meillä on panostettu siihen, mitä on leivän
välissä.
Pihvit tehdään omassa
keittiössä, ja niissä käytetään pohjoissuomalaista lihaa, joka teurastetaan muhoslaisessa lähiteurastamossa.
. Ylijäämäruokaa saadaan kahdesta kellolaisesta
ja yhdestä kiviniemeläisestä päivittäistavarakaupasta.
Nuorisoseuran tiloissa toimiva Kellon asukastupa on
kaikille avoin ?yhteinen olohuone. Tuvalla toimii kahvio, siellä voi käyttää tietokonetta tai lukea lehtiä. Ruokaa riitti kaikille,
leipää jäi vähän ylikin, kertoo Kellon suuralueen asukasyhdistyksen puheenjohtaja Liisa Koskela.
Ruokaa jaetaan maanantaisin ja keskiviikkoisin kel-
Hyvinvointilautakunta
jakaa toimintarahaa
Yrittäjät Tero Nenonen (vasemmalla) ja Jussi Nenonen (oikealla) ovat uusineet Neste
Nenosen jakeluaseman ja kahvion tämän päivän toiveiden mukaisesti. Se todettiin vain yksinkertaiseksi parhaaksi niin
maultaan kuin ominaisuuksiltaan, summaa Nenonen.
Talossa on töissä kaksi
keittiöammattilaista, joiden kehittelytyön tuotoksia ovat myös majoneesit ja
kastikkeet, jotka niin pulled porkille kuin pihveille ja
broilerillekin tehdään omassa keittiössä, samoin hillotut
»»Auli Haapala
»»Kello
Kellon asukastupa aloitti
kaupoista saatavan ylijäämäruuan jakelun maanantaina.
. Yrityksen perustaja
Juhani Nenonen luovutti
vetovastuun pojilleen Jussi Nenoselle ja Tero Nenoselle. Pateniemi
Aukioloajat: arina.fi
lisuutta saada avustusta hyvinvointilautakunnan myöntämistä järjestöavustuksista.
Lautakunta myöntää lahjoitusrahastostaan avustuksia,
jotka edistävät asiakkaiden
ja potilaiden viihtyvyyttä ja
hyvinvointia. Huoltopuolihan lopetettiin asemalta jo kauan sitten, mutta pesupaikka on
edelleen. Se remontoitiin
tässä samassa yhteydessä
parempaan kuntoon.
Neste Nenonen on saanut
sisältöuudistuksen ohessa
myös uuden ulkokuosin ja
uudistetun sisäilmeen. Vanhan huoltohallin remontti
toi kahvioon parikymmentä lisäneliöä, ja paikkaluku
OSUUSKAUPPASI TARKOITUS
ON TUOTTAA PALVELUJA JA
HYÖTYJÄ OMISTAJILLEEN.
Kotimaista
Broilerin fileesuikaleet
350 g (8,54/kg)
095
1
2
98
Kotimaista
Naudan jauheliha 17 %
400 g (7,48/kg)
Oulun kaupungin hyvinvointilautakunta on laittanut hakuun toimintarahaa,
jota voivat hakea niin kaupungin omat sosiaali- ja terveysalan yksiköt kuin yksityiset yhteisöt ja yhdistyksetkin.
Avustuksia voidaan myöntää esimerkiksi yhteisöille ja
rekisteröimättömille yhdistyksille hankkeisiin ja tilaisuuksiin, joihin ei ole mahdol-
098
Vaasan
Ruispalat 6 kpl
330 g (2,97/kg)
89
kg
Peru
Mandariini Minneola
99 0
»»Rantapohja
»»Oulu
nousi 40:een. Taustalla talon toinen keittiöammattilainen Lauri Jakku-Hiivala.
punasipulilisäkkeet.
??Lähiaikoina meille tulee myös vegaanivaihtoehdot. syyskuuta 2015 » N:o 68
Ylijäämäruuan
jakelu alkoi Kellossa
Yrittäjäveljeksien uusi suunta
L E E N A TA K A L U O M A
»»Leena Takaluoma
»»Ii
Iin Neste Nenosella vaihtui
pari vuotta sitten viestikapula. Talo työllistää tällä hetkellä yrittäjien
lisäksi viisi muuta työntekijää. ja yhdessä tekemisen
paikka
Nyt tontti on merkitty
matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeksi, joka
ei vastaa nykyistä käyttöä.
Kaavamuutoksessa tontin
käyttötarkoitus muutetaan
vastaamaan nykyistä käyttöä ja mahdollistetaan hoivakodin laajeneminen ja toisaalta hoivakodin tontin rakentuminen asumiselle, jos
hoivakodin toiminta loppuu.
Kaavamuutoksen yhteydessä tarkastellaan myös korttelin itäosien täydennysrakentamista omakotitaloilla.
Vesistöt
luokiteltiin
kunnostustarpeiden
mukaan
En juhli.
Vilho Pelkonen
»»Teea Tunturi
»»Rantapohjan alue
Oulun kaupunki on luokitellut alueen vesistöt kunnostusohjelmaa varten. syyskuuta 2015 » N:o 68
Pihlajarannan tontille
haussa kaavamuutos
»»Rantapohja
»»Jääli
Jäälissä sijaitsevalle hoivakoti Pihlajarannan tontille
haetaan asemakaavan muutosta. Myös Vepsänjärven kalaston hoito ja valuma-alueen kunnostus sekä Kiiminkijoen yläosan kalataloudellinen kunnostus ovat merkittävien kohteiden joukossa.
Selvitystyö luo edellytyksiä resurssien suuntaamiseen
kunnostushankkeisiin tarkoituksenmukaisella tavalla.. Erinomaisessa tai hyvässä tilassa olevien
vesien tilaa ei saa heikentää.
Vesistöt eivät ole kaikilta
osin tavoitteiden ja käyttöpaineiden mukaisessa tilassa,
joten vesistöjen kunnostustarpeita on huomattava määrä. 6
» Torstaina 3. Läheskään kaikkiin kunnostusaloitteisiin tai -hankkeisiin ei ole voitu osoittaa
resursseja ja määrärahoja.
Resursseja
tarpeen mukaan
Alueellisesti merkittäväksi kohteeksi kunnostusten
näkökulmasta luokiteltiin
muun muassa Jäälinjärven
valuma-alueen kunnostus ja
hoitokalastus, Iijoen alaosan
kalatiet, Kiiminkijoen alaosan liettymien poisto, niitto, sivu-uomien avaaminen
ja virkistyskäytön parantaminen sekä Kalimenojan valuma-alueen kunnostus sekä
virkistyskäytön parantaminen. Vesienhoitosuunnitelmien keskeisenä tavoitteena on jokien, järvien, rannikkovesien ja pohjavesien vähintään hyvän tilan
saavuttaminen
Vanhemmat tekivät töitä kotona, äiti huolehti, että oli lämmintä päälle ja isä kannusti tytärtä opintielle. syntynyt Virroilla 3.9.1945
. valmistui arkkitehdiksi 1973
. Kansakoulun, oppikoulun ja lukion sain käydä kotipaikkakunnalla. Meillä oli tonttikin kirkonkylällä, mutta Asemakylällä tuli myyntiin talo, joka
oli meille mieluinen. harrastaa mm. työskennellyt mm. Autoliiton paikallisosastot järjestävät auton päivänä tapahtumia eri puolilla
Suomea.
Teemapäivän tarkoituksena on kertoa autoilun merkityksestä pitkien etäisyyksien Suomessa sekä esitellä Autoliiton paikallisosastojen
toimintaa.. Se oli itsenäistymisen
aikaa. Hän
kuuluu kirjapiiriin, joka kokoontuu säännöllisesti pohtimaan luettua. Tällä hetkellä elämä on
tasapainoilua omien harrastusten, kodinhoidon ja lastenlasten kanssa vietetyn
ajan kesken. 70 vuotta
täyttävän Britta Passojan
kantavat voimat lapsuudessa ja nuoruudessa. Tilanne muuttui pian lohduttomaksi, ja perhe
muutti Kuopiosta tänne Ouluun ollakseen lähempänä
meitä. syyskuuta 2015 » N:o 68
Perhe, lukeminen, tilkut ja liikunta
Britta Passoja elää oman lukujärjestyksen mukaan
TEE A TUNTURI
»»Teea Tunturi
»»Asemakylä, Haukipudas
ELY-keskukselta
rahoitusta
yrityksille
»»Rantapohja
»»Ii/Kiiminki
ELY-keskus myönsi huhti-kesäkuussa yritysrahoitusta Pohjois-Pohjanmaalle 64 yritykselle yhteensä yli kahdeksan miljoonaa euroa.
Iiläinen Fin Door Oy
sai 30 000 euroa palooven kehittämistä varten.
Kiiminkiläinen Cempetech sai 37 750 koottavan ja liikuteltavan taittokopin suunnitteluun ja
valmistukseen.
Kiiminkiläinen Olokolo Oy sai 52 820 Olokolo-konseptin kehittämiseen sarjatuotantokelpoiseksi.
Pienen maatilan lämmin
keittiö Virroilla, äidin ja
isän huolenpito ja kannustus olivat 3.9. Sen jälkeen
hain opiskelemaan Ouluun
arkkitehtuuria.
Opiskeluaika oli
itsenäistymisen aikaa
Britta Passoja pääsi ensi
yrittämällä vuonna 1964
opiskelemaan Oulun yliopistoon teknilliseen tiedekuntaan arkkitehtiosastolle.
Passoja kuvailee opiskeluaikaa huolettomaksi.
. asuu Asemakylällä miehensä Aarne Passojan
kanssa
. Äiti aina sanoikin, että
siivoukset jäivät lauantaina
koulupäivän jälkeen tekemättä, jos vain oli Kotiliesi
tullut postista. lapsenlapset elämässä
tärkeintä
suojeluasiat.
. Valmistuin 1973 arkkitehdiksi. Itse pitää oma
lukujärjestyksensä tehdä ja
sen mukaan mennä.
Harrastuksista rakkain on
tilkkutyöt, joka on seurannut vahvasti mukana vuodesta 2007 lähtien lapsuuden käsityöharrastuksen
jatkona. Vuonna 1980 aloitin
Haukiputaan kunnan kaavoitusarkkitehtinä.
Tuolloin nuori kaksilapsinen perhe asui Niittyarossa
asuntomessualueella, mutta
kunnasta toivottiin perheen
muuttavan Haukiputaalle.
. Seurana
lapsuuskodissa olivat myös
veli ja sisar.
. Haukiputaan kunnan kaavoitusarkkitehtinä ja lääninhallituksen ylitarkastajana
. Tuli kuljettua opiskelijariennoissa ja killan tilaisuuksissa. Jo lapsuusaikana
myös kirjat ja lehdet vetivät
Brittaa puoleensa.
. Joka-aamuinen
pulahdus Kiiminkijokeen avaa uuden päivän.
sityisessä toimistossa talosuunnittelijana ja heti perään vuoden verran Kempeleessä kaavoitusarkkitehtinä. 2000-luvulla olinkin
rakennusperinnönhoidon
yhdyshenkilönä ja kulttuuriympäristötoimikunnan puheenjohtajana.
. Kun katselin maailmanmenoa ja rakennuskannan
kohtaloa, alkoi tuntua siltä, että jos viranomaiset eivät huolehdi rakennusperinnön säilymisestä, niin kuka
sitten. Nyt tuntuu, että pitäisi
ehtiä jakamaan aikaa enemmän liikunnalle, matkustelulle ja kehittyä tilkkutöissä,
naurahtaa Passoja.
Britta Passoja juhlii
70-vuotispäiviään Martinhovissa lauantaina 5.9.
Maakunnan
matkailustrategia
uusiksi
»»Rantapohja
Pohjois-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt Pohjois-Pohjanmaan matkailustrategian päivittämisen ja uudistamisen.
Tavoitteena on tuottaa
vuoteen 2020 ulottuva
tiivis kehittämisstrategia ja sitä tarkentava kehittämisohjelma.
Matkailustrategian
luonnoksen mukaan
matkailuun haetaan kasvua ja kansainvälisyyttä
yhteistyöllä.
Pohjaa matkailun kehittämiseen maakunnassa etsitään matkailuelinkeinon tutkimuksesta ja koulutuksesta,
joihin niin ikään panostetaan.
Auton päivää
vietetään
lauantaina
»»Rantapohja
Autoliiton valtakunnallista auton päivää vietetään lauantaina jo 19.
kertaa. Muutimme tähän jokivarteen
1981 eskari-ikäisen Kaisan
ja kaksi vuotta nuoremman
Matin kanssa.
Kymmenen vuotta Britta Passoja teki töitä Haukiputaan kunnalle. Oulun kaupungin asiat taas toivat työhön
uudenlaista haastetta ja monipuolisuutta.
2006 Britta Passojalle
myönnettiin Suomen Leijonan I lk:n ritarimerkki
mittavista ansioista työurallaan.
Eläkkeellä enemmän
omaan tahtiin
Britta Passojan eläkkeellesiirtymisen aikaan tytär sairastui.
. Erityisen tärkeäksi hän
koki työssään rakennusperinnönhoidon ja rakennus-
INFO
Britta Passoja
Lapsesta saakka lukemista rakastanut Britta Passoja
osallistuu lukupiiriin, jossa luettua saa pohtia tarkemmin.
. Ystävyyssuhteet
ovat kantaneet noista päivistä tänne saakka.
Opiskeluaikana hän tapasi myös tulevan miehensä
Aarne Passojan.
. Kaisan kuoltua olemme olleet paljon lastenlasten
ja vävyn tukena.
Passojan tulevaisuuden
toiveet keskittyvätkin siihen, että hän toivoo näke-
vänsä viiden lapsenlapsensa kasvavan ja kehittyvän
aikuiseksi.
. Myös isän
siskon rakkausromaanit tuli luettua tarkoin, ja läksytkin luin huolella. Ensimmäinen kirja, joka on jäänyt mieleeni, oli Pekka Töpöhäntä, Passoja muistelee.
Lukuharrastus sävyttää yhä naisen arkea. Passoja on
ollut pitkään mukana myös
muun muassa Haukipudasseurassa ja Suomen Arkkitehtiliiton paikallisosastossa sekä Zonta-toiminnassa.
. tilkkutöitä, lukemista ja yhdistystoimintaa
. Vastuualueenaan
Passojalla oli muun muassa maankäytön ohjaus, seuranta, neuvonta ja valvonta. Työni oli mielenkiintoista, ja tein sitä täysillä siihen
saakka, kunnes jäin eläkkeelle vuoden 2011 alussa.
Erityisesti mieleeni jäi haasteellinen Kuusamo, jonka
kaavoitusasioista vastasin
pitkään, sekä Tyrnävän kunta kunnostettuine meijerialueineen. 7
» Torstaina 3. Virka siirrettiin vuonna 1995 PohjoisPohjanmaan Ympäristökeskukseen. Olin aluksi yk-
LYHYESTI
Britta Passoja nauttii lukemisesta, tilkkutöistä ja siitä, että saa nähdä lastenlastensa kasvun läheltä. Sitten
vuonna 1990 parin kuukauden sijaisuudeksi tarkoitettu työ lääninhallituksessa
muuttuikin vakituiseksi viraksi ylitarkastajana maakunnallisen kaavoituksen parissa
Se houkuttaa kuvaamaan. Teos huomioitiin jo tuolloin Kalevi Jäntin palkinnolla ja vuotta myöhemmin Runeberg-palkinnolla sekä Kiitos kirjasta -mitalilla.
Kätilön näyttämöversion
kantaesitys oli Oulun kaupunginteatterissa syyskuussa 2012. Jokisen ohjaama
elokuva kuvattiin Haltilla,
Jäämeren rannalla ja Latvian metsissä. Se,
että saksalaiset olivat Jäämerellä asti, millaiseen tilanteeseen suomalaiset jou-
Minun suvantoni
»»Rantapohja
»»Ii
Laajasta ja monipuolisesta
tuotannostaan tunnettu iiläinen kuvataiteilija Sanna
Koivisto haluaa tuoda esiin
kotiseutuaan ja sen kaunista
luontoa. erityisryhmien taidetta -tapahtuma on toteutettu laajassa yhteistyössä,
johon on osallistunut Oulun
kaupungin eri yksiköitä sekä kulttuurin ja hyvinvoinnin alan toimijoita.
?Syyskuisessa tapahtumakokonaisuudessa kiinnitetään huomiota kulttuurin
ja taiteen hyvinvointivaikutuksiin. Yhteisestä suuresta vihollisesta,
joka on Johanneksen hah-
mo, löytyy myös inhimillisyyttä ja katumusta, Jokinen miettii.
Positiivista huomiota sataa Jokisen ja elokuvan tuottaneen Solar Filmsin laariin.
Shanghai International Film
Festival palkitsi kesäkuussa
Kososen parhaasta naispääosasta. Jos sitä paperilla katsoo, oli se kuolemantuomio
kaikille.
. -näyttelyyn.
tuivat. Tämän vuoden teemana ovat erityisesti lapset
ja nuoret perheineen.
. Erityisryhmien taidetta on esillä 11.9.?4.10.
Irti minusta -näytelmäs-
tä järjestetään koululaisesityksiä 24.9.. Antti J. 8
» Torstaina 3. Aiempien vuosien tapaan olemme halunneet
kuulla myös nuoria ja antaa
heille mahdollisuuden olla
esillä taiteen tekijöinä. Hän vieraili näyttelijöistä Krista Kososen,
Lauri Tilkasen ja Tommi
Korpelan kanssa Oulussa
viime viikon maanantaina.
Lappilaisten
sinnikkyys kiinnostaa
Vikasilmäisen kätilön, Helenan, sekä saksalais-suomalaisen SS-upseerin, Johanneksen, rakkaustarina
sijoittuu Lapin sodan käänteisiin. Elokuva kisaa myös
Montreal World Film Festivalilla syyskuussa. 25.9.
Haukiputaalla nähdään
myös Hirvenmetsästysbaletti. Se muuttuu kaiken aikaa. Mies kävi viime viikolla Oulussa.
dialogin Nurmijärven murteella, ja Katja tuli ja laittoi
sen taas elämään, Jokinen
kertoo. Kulttuurin harrastaminen sekä
kokijana että tekijänä vahvistaa tutkitusti kokemusta
omasta terveydestä ja ylläpitää henkistä hyvinvointia.
Kokonaisuus käsittää
teatteri- ja tanssiesityksiä
sekä yhteensä yhdeksän koko Oulun alueelle levittäytyvää taidenäyttelyä: esimerkkeinä Oulunsalon kirjastoon avautuva Vesa Rannan valokuvanäyttely oululaisten erityislasten ja -nuorten haaveista sekä Klubitalo
Pönkän väen taidenäyttelyt
pääkirjastossa, Kaakkurissa
ja Haukiputaalla.?
Kirjavaa kulttuuria -tapahtumiin Haukiputaan Teatterikuopalla kuuluu Värisointuja-maalaustaidenäyttely. Tuolla kaudella Kätilön näki yli 15 000 katsojaa.
Nyt Muhoksella syntyneen Katja Ketun teksti on
saanut aivan valtavan suurta nostetta. Kuvataiteilija Sanna Koiviston uusimmat työt Iijoki-teemasta tulevat esille syyskuussa Nätteporiin pystytettävään ?Minun suvantoni. Jokisen yhteistyönä syntynyt elokuvakäsikirjoitus on ottanut
elokuvan muodon, ja se saa
ensi-iltansa ensi viikon perjantaina.
Kirjailijan ja ohjaajan yhteistyö sujui hyvin:
. Se on ammattilais- ja
harrastajavoimin toteutettu, rajoja rikkova tanssiteos,
joka on saanut inspiraationsa suomalaisesta metsästysperinteestä. Teos on kantaesitetty vuonna 2013 osana
Uuden Oulun juhlavuotta.
Kirjavaa kulttuuria tuo
Ouluun kaksi nimekästä
konserttia. Suomalaisten kansallistunne ja lappilaisten sinnikkyys kiinnostavat. Jokisen mukaan siinä piilee Kätilö-elo-
Villisilmäksi puhuteltu Helena (Krista Kosonen) sekä SS-upseeri Johannes Angelhurst (Lauri Tilkanen) kertovat väkevän tarinan ensi viikolla ensi-iltansa saavassa Kätilö-elokuvassa.
kuvan pontetiaali maailmalla:
. Euroviisuedustaja Pertti Kurikan Nimipäivät astuu Valvesalin lavalle
syyskuussa ja viittomakielellä räppäävä Signmark lokakuussa.
Kokonaisuutta koordinoi
kulttuuritalo Valveen alueelliset kulttuuripalvelut, ja mukana yhteistyössä on nuorisopalveluiden ja kirjaston lisäksi muun muassa Oulun
seudun omaishoitajat ja läheiset sekä Nuorten ystävät.. ?Minun suvantoni?
-näyttelyssä on esillä maise-
mia, joiden teemana on Koivistolle rakas Iijoki.
Sanna Koivisto kuvaa
näyttelyään toteamuksella:
??Seuraan jokea kesät ja
talvet, öin ja päivin. Tapahtuman tuottaminen yhteistyössä on osoittanut, kuinka tärkeäksi lasten
ja nuorten hyvinvointi kaupungissa koetaan ja kuinka
paljon sen eteen Oulussa jo
tehdään, kulttuurituottaja
Jaana Potkonen kertoo.
. Jokisen
mukaan Kätilö on päässyt
myös eräälle isolle festivaalille, mutta asia ei ole vielä
julkinen.
Yhteistyöllä kulttuurista
hyvinvointia
»»Rantapohja
»»Oulu
?
Tämän syksyn Kirjavaa kulttuuria . Kirjailijan ja ohjaaja Antti J. En ole työryhmäihminen käsikirjoituksissa, vaan
saatan kirjoittaa kuvauksia
edeltävänä päivänäkin uusia kohtauksia elokuvaan.
Katjan kanssa teimme ensimmäistä versiota, ja sen
jälkeen häippäsin vuodeksi kirjoittamaan käsikirjoituksen valmiiksi.
??Minä olin kirjoittanut
JUHA VIRR ANNIEMI
SOL AR FILMS
Antti J. Näyttely on kunnianosoitus tälle mahtavalle ja
tärkeälle joelle.
Koivisto on työstänyt kuluvan kesän aikana sarjan Iijoki-aiheisia töitä, joissa hän
on käyttänyt pastelli- ja sekatekniikkoja.
Monitoimitalo Nätteporin näyttelytilaan avautuva
taidenäyttely on esillä 3.-23.
syyskuuta.
K U LT T U U R I K A U P P I L A
Joki elää, liikkuu, vaihtaa väriä. Maailmansota on kaluttu aihe, mutta Lapin sota nähdään eksoottisena. Se on
niin kaunis, vaihtuva ja kiinnostava. syyskuuta 2015 » N:o 68
KULTTUURI»
Kätilön tarinalla on vientipotentiaalia
»»Juha Virranniemi
»»Oulu
Kirjailija Katja Kettu on
osannut laittaa kirjaimet
kohdilleen vuonna 2011 julkaistuun Kätilö-romaaniinsa
Tunnelma oli tosi lämmin.
Loppuvaiheessa tuntui kuin
olisimme olleet yhtä perhettä.
Näin kuvailee Elli Vanhapiha Jäälin kansakoululaisten luokkakokousta, joka
järjestettiin Kelokellarissa.
Jääliläinen Vanhapiha toimi
tilaisuuden puuhanaisena.
Tapaaminen oli tarkoitettu erityisesti koulussa vuosina 1961 ja 1962 opiskelleille. Tarjolla kahvia ja makkaraa.
Arvomme kävijöiden kesken istutusvälineet!
Ajo-ohje: Iin Kärkkäiseltä ajetaan Sorosentietä 1 km, josta käännytään oikealle Aaltokankaantielle, jota ajetaan n. Kun
opettaja palasi puhelimes-
ta, hän oli todennut tunnin
päättyneeksi, kun kello oli jo
niin paljon. Ainakin kesä on
mennyt hyvin, mutta säilyykö erikoinen liitto hengissä talven yli, vai rikkooko pakkasukko orastavan
suhteen.
Tervetuloa työnäytökseen!
Iihin perjantaina 4.9. Myös
vanhat kouluaikaiset kommellukset ja jekut nousivat
esiin.
. Kelokellarin tilat on
kunnostettu Jäälin vanhan
kansakoulun rakennukseen.
Paikalle saapui 34 kansakoulussa aikoinaan opintiellä ollutta. Opettaja oli lähtenyt kesken tunnin puhelimeen, ja sinä aikana tytöt
olivat siirtäneet luokan kelloa tunnilla eteenpäin. Kaikki olivat valmistautuneet niin hyvin, että tuntui kuin olisi tehty
kotiläksyjä oikein viimei-
sen päälle, Elli Vanhapiha
nauraa.
Iltapäivän paljastuksiin
kuului esimerkiksi tyttöjen
käsityön opettajalle tehty
jekku. Ohjelmaan kuului myös
yhteislaulua.
Jäälin kansakoulun oppilaiden
tapaamisessa tehtiin paljastuksia
»»Pekka Keväjärvi
»»Jääli
. 0400 365 089
tapani.vainionpaa@storaenso.com
www.storaensometsa.fi. Meillä oli kyllä ihana tapaaminen. Entisten koululaisten tapaamisen järjesti Elli Vanhapiha. Lisäksi ohjelmassa
raivaussahan käytön ja huollon opastusta. 9
» Torstaina 3. Samalla hän esittelee pihapiirissään Iin Päkkikankaalla kasvavaa kuusta,
jonka kyljestä puskee kohti
aurinkoa pihlajantaimi.
Pihlaja on terhakka, vaikka kuusenkyljen rosossa ei
tunnu olevan kosteutta saati multaa. syyskuuta 2015 » N:o 68
P E K K A K E VÄ J Ä R V I
Antti Rautio työskenteli Jäälin kansakoulun opettajana 1950-luvun lopulta lähtien. Erkki Suutari
ei ole moista kummaa ennen nähnyt.
Iiläinen Erkki Suutari ihmettelee, että neljännesvuosisata on tullut metsissä rampattua, mutta moista näkyä hän ei ole koskaan
nähnyt. Hän oli aikoinaan Raution oppilas.
Jäälin kansakoulussa opintiellä aikoinaan olleita kokoontui lämminhenkiseen tilaisuuteen Jäälin Kelokellariin. Kiinnijääminen
muistettiin välttää siten, että kello siirrettiin oikeaan
aikaan seuraavaan aamuun
mennessä.
. Huom! Ennen
näytöskohdetta junaradan ylitys.
Lisätietoja:
metsäasiantuntija Tapani Vainionpää
p. Moni sanoi jopa
nuortuneensa sen myötä, sanoo Elli Vanhapiha.
L E E N A TA K A L U O M A
Puiden
erikoinen
liitto
»»Leena Takaluoma
»»Ii
Järeä kuusi on pienen pihlajantaimen koti. Tapaamiseen saatiin mukaan myös 1950-luvun loppupuolella koulun opettajana aloittanut Antti Rautio
puolisonsa kanssa.
Minne
elämä vei?
Elli Vanhapihan mukaan iltapäivän parasta antia oli
esittelykierros, jonka aikana entiset koululaiset kertoivat siitä, minne elämä vei
kansakoulun jälkeen. Kaukaisin osallistuja oli Amsterdamista as-
ti. 3 km. klo 11?15
Näytösleimikolla Ponssen uusi harvesteri Scorpion
Pelimannimusiikkia esittivät Eetu
Klemetti ja hänen puolisonsa Anna-Kaisa.
Markkinoihin kuuluvaa
kaupankäyntiäkin harjoitettiin. Toivomme koulutielle suojelusenkeleitä. Niillä talkoiltiin myllyn
katto ja korjattiin museoalueen muidenkin rakennusten kattoja. Kiinnostuin, koska riippumattoman yhdistyksemme tarkoituksena on säilyttää tietoa paikallisista perinteistä ja toivonkin, että
myös Ylikiiminkiin muuttaneet perheet ja nuoret
sitoutuvat kotiseutuunsa
ja tulevat mukaan toimintaan.
KUVA LUKIJALTA»
Aamu-usvan seasta kalansaaliin seulontaa. Miksi lähdit mukaan?
. Kotiseutuyhdistys
myi kahvia ja makkaraa ja
esimerkiksi tervahaudasta
saatua tervaa, mutta paikalliset ihmiset olivat saapuneet myymään myös kananmunia, kotona leivottuja leipiä, mehua, perunoita, käsi-
töitä ja muun muassa oman
tilan lampaista kerittyä villalankaa.
Tarja Besmondin mukaan kotiseutuyhdistyksen suunnitelmissa on saada Ylikiiminkiin uusi alueen asukkaat kokoava tapahtuma.
. 10
» Torstaina 3. Yh-
TA R J A B E S M O N D
Pelimanni Eetu Klemetti viihdytti puolisonsa Anna-Kaisan kanssa yleisöä.
Elomarkkinoilla kävi Ylikiimingissä viime lauantaina noin
250 osallistujaa.
distys sai esimerkiksi lahjoituksena tuulenkaatopuita, joista höylättiin päreitä. Kuvaaja Mikael Väätäjä.
Kaikkien syyskuun loppuun mennessä
lukijankuvia lähettäneiden kesken arvotaan
Rantapohjan vuosikerta (91 e). Ensi vuoden markkinat
voidaan järjestää laajempana, hän sanoo.
Lisää väkeä
kaivataan mukaan
Ylikiimingin kotiseutuyhdistys on talkoillut urakalla
tämän vuoden aikana. Museoalueen ympäristön kunnostusta aiotaan jatkaa myös syksyn aikana.
Yhdistyksen järjestämä
jokakesäinen tervanpolttotapahtuma on herättänyt
Tarja Besmondin mukaan
tarjolla olisi puuhaa esimerkiksi tapahtumien järjestelytehtävissä, rakennusten
ja esineiden kunnostustehtävissä sekä vaikkapa museoesittelyissä.
. Kuvaaja Sirkka-Kaarina Telimaa.
Elokuisen illan tunnelmaa Oijärvellä taltioi Ritu.
Loppukesän tunnelmaa kuvasi Teija Särkelä.
Päivänvarjot hillasuolla.
Kuvaaja nimimerkki hillastaja.
Lähetä kuva!
Ilta-aurinko Santaholmalla. Eli saamme uuden vuosittaisen tapahtuman, johon saimme
markkinoilla kontaktoitua
uusia paikallisia osallistujia. Kotiseututyöllä ja yhdistyksen toiminnalla on tarkoitus jättää tuleville polville kaunis perinnehenki,
Besmond määrittelee.
Olet itse toiminut yhdis-
asiantuntijoiden kiinnostuksen.
Museoviraston edustaja kävi tutustumassa yhdistyksen henkiin herättämään tervapolttoperinteeseen heinäkuussa, ja nähtäväksi jää, tuleeko virastosta
edustaja osallistumaan ensi
kesänä tervahaudan rakentamiseen ja polttoon.
Kotiseutuyhdistys kaipaa
lisää väkeä toimintaansa.
tyksen sihteerinä nyt toista vuotta. Kuvan lähetti nimimerkki Yksi toivoja.. syyskuuta 2015 » N:o 68
Ylikiimingin elomarkkinat
järjestetään myös ensi vuonna
»»Pekka Keväjärvi
»»Ylikiiminki
Ylikiimingin ensimmäiset
elomarkkinat kiinnostivat
hyvin osallistujia ja yleisöä.
Tapahtuma onkin saamassa
jatkoa ensi vuonna.
Ylikiimingin kotiseutuyhdistyksen sihteerin Tarja Besmondin mukaan väkeä saapui kotiseutumuseon kartanolle viime lauantain mittaan noin 250 henkilöä ja heitä oli kaikista ikäluokista. Ohjelmaan kuuluneeseen tikkakisaan osallistui 42 heittäjää. Saamamme palautteen
mukaan ensimmäinen tapahtuma koettiin erittäin
onnistuneeksi, tarpeelliseksi ja erilaiseksi, ihmiset kokoavaksi tapahtumaksi, jossa kävijät viihtyivät pitkään. Kuvat voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai
multimediaviestinä numeroon 040 5173 842.
Liitä mukaan yhteystietosi ja varmista kuvassa olevien
henkilöiden lupa kuvan julkaisuun.
Ei ole Jakkukylässä pyörätietä
Kempeleestä syntyisin olevan Pekka Rinteen vuodet Kärppämaalilla olivat 2002 - 2005.
Kalajoella syntynyt Jussi Jokinen pelasi Kärpissä
hyökkääjänä vuosina 2001
- 2005.
NHL:ssä Jokisen joukkue
on Florida Panthers ja Rinteen Nashville Predators.
Kumpikin on pelannut myös
Suomen jääkiekkomaajoukkueessa.
M 5 km: 1) Tero Leinonen
Oulaisten Huima 20.06,7.
N 5 km: 1) Tanja Siltakoski
Ylikiiminki 26.53,0, 2) Heidi Ruotsalainen Haukipudas
27.24,1.
M 19 5 km: 1) Eero Tolonen Rokuan Ryhti 19.09,4.
N 40 5 km: 1) Anita
Lampela Saloisten Reipas
24.04,3.
M 50 5 km: 1) Taisto Latvalehto LNM 20.19,3.
M 60 2,5 km: 1) Markku
Siirtola KINI 12.16,7, 2) Olli
Juntunen Haukiputaan Veikot 12.42,0.
N 60 2,5 km: 1) Liisa Kytöaho Raahen SVe 14.14,9.
M 70 2,5 km: 1) Seppo
Alatalo 17.32,6.
T 15 2,5 km: 1) Niina
Holmström Iin HS 11.57,2.
T 13 2,5 km: 1) Heli Harjuhaahto Saloisten Reipas
12.32,3.
P 11 2,5 km: 1) Antti Harjuhaahto Saloisten Reipas
13.41,5.
Kuntosarja 5 km: 1) Kari
Alenius Oulu 24.16,3, 2) Jari Sarja Oulu 25.46,9.. Pekka Rinne aloitti
lajin parissa nelisen vuotta
sitten ja on pelannut kesän
aikana erityisesti Virpiniemen kentällä.
Kiekkomiehet eivät itse
ehdi ryhtyä keräämään hyväntekeväisyysvaroja esimerkiksi yrityksiltä, vaan
tehtävään on lupautunut
tapahtumayrittäjä Kimmo Piispanen. 11
» Torstaina 3. Kaavailuissa on myös iltatapahtuma ja esimerkiksi hyväntekeväisyyshuutokauppa. Harjoitusleiritys
alkaa myös Jokisella syyskuun puolivälissä. Osallistujia
oli tällä kertaa edellisvuosia vähemmän, ehkä johtuen useasta päällekkäisestä
tapahtumasta lähialueella.
Tapahtuman järjesti Haukiputaan Veikot.
Tuloksia
Jussi Jokinen (vas.), Pekka Rinne ja Kimmo Piispanen esittelivät hyväntekeväisyyshanketta Virpiniemessä eilen.
hyväntekeväisyyteen sijoittaville yrityksille. Harjoitusjaksoja on ollut myös sarjatauon aikana.
Sekä Rinne että Jokinen
ovat pelanneet aikoinaan
Kärppien riveissä. Jokinen ja Rinne aikovat saada
tapahtumaan mukaan myös
muita suomalaisia kiekkotähtiä ja julkisuuden henkilöitä.
Jokinen ja Rinne lupaavat jättää tapahtuman ajaksi
golf- ja jääkiekkomailat syrjään ja aikovat keskittyä seurustelemaan yleisön kanssa.
Kumpikin taitaa jääkiekon lisäksi golfin. Tulot käytetään
lasten ja vähempiosaisten
hyväksi. Kohteet ja tapahtuman nimi tarkentuvat tulevan vuoden aikana.
Jokisen ja Rinteen idean pontimena on toiminut
Stanley-cup-voittaja Kimmo
Timosen ideoima golf-tapahtuma Kuopion seudulla.
Jo useamman kerran järjestetyn Kime 4 Kidsin tuotot
suunnataan Kuopion seudun
lasten ja nuorten terveyden
ja urheiluharrastustoiminnan edistämiseksi.
Virpiniemi Golfin ja sen
osakkaiden suurin panostus
hyväntekeväisyyteen on se,
että yhtiö antaa kenttänsä
kokonaisen pelipäivän ajaksi tapahtuman käyttöön.
Sen arvoksi voi laskea yhtiön hallituksen puheenjohtajan Tapio Särkilahden
mukaan toistakymmentätuhatta euroa.
Myös suurelle
yleisölle
Tapahtumapäivän ohjelmakokonaisuus on vasta hahmottelun tasolla, mutta sen
aamupäivä lienee kohdennettu suurelle yleisölle, ja iltapäivän osuus olisi varattu
URHEILU»
Ruskajuoksu
pinkaistiin
Haukiputaalla
»»Rantapohja
»»Haukipudas
?
Perinteinen Virpiniemen
Ruskajuoksu juostiin kauniin ja aurinkoisen elokuun
sään vallitessa. Kumpikin kertoi olevansa hyvässä kunnossa ja terveenä ke-
sän jälkeen. Jokinen
on pelannut sitä jo 15 vuoden ajan. syyskuuta 2015 » N:o 68
Kiekkotähdet hyvänteossa
Virpiniemessä vuoden kuluttua
P E K K A K E VÄ J Ä R V I
»»Pekka Keväjärvi
»»Haukipudas/Virpiniemi
Suomalaiset NHL-tähdet
Jussi Jokinen ja Pekka
Rinne ottavat ensi vuoden
elokuussa yleisöä vastaan
Virpiniemen golf-kentällä,
kun siellä alkaa lauantaina
6.8. Hänen
mukaansa hyväntekeväisyystyötä varten perustetaan yhdistys, jonka kautta hankitaan esimerkiksi
tarvittavat keräysluvat. Jokinen ja Rinne lupaavat tukea keräystoimintaa Amerikan mantereelta käsin ny-
kyaikaisten viestintävälineiden avulla.
Tapahtumaa varten on
suunnitteilla jo logo, joka
tullee tulevan talven aikana tutuksi Oulun seudun
yrittäjille.
Harjoitusleirit
alkavat pian
NHL:n sarjakausi käynnistyy lokakuussa, mutta Pekka Rinne lähtee Atlantin yli
jo tänään. kiekkomiesten mukaan
nimetty hyväntekeväisyystapahtuma
12
» Torstaina 3. Muilla takkusi perin
pohjin.
Kakkoseksi kerkesi taas
kuten monet, monet kerrat aiemmin Jani Laine, joka oli valmiiksi märkä mennessään juoksun päälle uimaan P-vihkosaaren aaltoihin. Saattavat tormata päälle. Oli kuulemma mennyt
hirvikokkoukseen. Myös Markku
Tolonen ja Pekka Veijola
voittivat sarjansa vakuuttavasti.
Tulokset:
A-Sarja: 1) Teuvo Lalli
1134 p 282, 288, 564 (94),
2) Seppo Paakkola 1085 p
289, 262, 534 (89), 3) Veli
Paakkola 1071 p 277, 248,
546 (91) 4) Jani Kurkela
1038 p 300, 240, 498 (83),
5) Pertti Turtinen 978 p
300, 258, 420 (70) 6) Markku Mäkelä 960 p 290, 178,
492 (82).
B-Sarja: 1) Markku Tolonen 1020 p 300,222,498
(83).
Metsästäjä-sarja: 1)
Pekka Veijola 1018 p 496,
522 (87), 2) Jukka Väärälä
904 p 448, 456 (76) 3) Jouko Väyrynen 878 p 410, 468
(78), 4) Antero Ylisiurua 732
p 426, 306 (51).
Heikki Palosaari Illin sadejuoksun etta
»»Rantapohja
»»Maastojuoksu
Poikkeuksellista iltaa vietettiin Illissä elokuun viimeisenä perjantaina. Baana oli märkä muualtakin kuin Pameloiden juuresta. Eelis jäi tälläkin
kertaa mitaleilta jä niukasti ysin huonommale puolelle kuten Benjam kympin. syyskuuta 2015 » N:o 68
URHEILU»
Samuel Purola jäi sadasosan päähän
Suomen ennätyksestä Iissä
»»Rantapohja
»»Yleisurheilu
Iin Yrityksen kansallisia
yleisurheilukilpailuja suosi
aurinkoinen sää. Hän jäi vain
sadasosasekunnin Petri
Keskitalon SE:stä ajallaan
10,99.
Miesten keihäässä usein
Iissä kilpaillut Jani Kiiskilä sai parhaallaan yli 76
metrin.
Naisten 800 m:llä käytiin tasainen kilpailu, jonka voitti Kemin Erika Utriainen hyvällä kirillään.
Matias Tiiro juoksi kesän
parhaansa 5000 m:llä.
Junioreilla
hienoja tuloksia
Juniorit tekivät hienoja tuloksia monissa lajeissa. Taavilla on ylejään suhteet kunnossa oikealle taholle, minkä takia
säät tuppaavat suosimaan
Illin perjantaita. Illinky-
län neitokaisen Dianan aika olisi riittänyt Päivin enkkariin, mutta minuutti jäi
eroa. Olivat kaiketi hallitreeneissä.
Sade oli lannistanut pirttiukoiksi kirkonpenkin vakiorahvaastakin niin von
Backmanin, Kurkelan kuin
Vodenkin. Vettä tuli
nimittäin kuin... Mukavan Paikan
Vanhaisäntä sentään kurvaili paikalle eikä ollut tietäkseenkään sateesta. Järvenpään Matsoni huomautti
pyöräilijän tulleen kaksi minuuttia normaalin aikataulun jäläkeen. Kun tuulikin sopivasti lännestä saatiin käydä hyvätasoiset kisat. Näyttäisi
siltä, että joulutodistukseen
tulee hyvä numero voimistelusta, leikistä ja urheilusta.
Tulokset:
Vitonen: 1) Heikki Palosaari 17.03, 2) Jani Laine 18.08, 3) Kyösti Kujala 18.18, 4) Pekka Kukkula
18.39, 5) Juha-Matti Lehtinen 18.47, 6) Heikki Tiiro 18.57, 7) Timo Mäkelä
18.59, 8) Jussi Tiiro 22.54,
9) Aimo Veteläinen 23.28,
10) Arto Hand 23.30, 11)
Tapio Manninen 24.20, 12)
Diana Nikkinen 25.37, 13)
Päivi Autio 26.35, 14) Jouni Hattunen 34.33.
Kakkonen: 1) Viljami Pennanen 8.32, 2) Paavo Niemelä 8.35, 3) Jasper Södö 8.51,
4) Eelis Kujala 9.03, 5) Benjam Tuomikoski 10.08, 6)
Eemil Pennanen 11.24, 7)
Touko Hanhisalo 12.23, 8)
Sofia Hiltunen 12.32.. Samaa ihmettelivät setä-Reksa, Arppa ja
Leke. Vähiten aikaa satteesa viihtyi rapakoi-
ta pelkäämätön hiihtäjäsuuruus Heikki Palosaari, joka
ainoana pystyi petraamaan
SB:tä. Paita kastui juoksijoilla päälypuoleltakin. Vaikka oli koiranilma, ei hauvoja näkynyt. Kovasti ihimeteltiin, miten hirvien kanssa pystyy kokkoustamaan. Kuulosti siltä, että Illissä olijoista harva uskaltaisi istua
sammaan kokkouspöytään
hirven kanssa.
Illan juoksu oli varsin vähäväkinen. Toki normaalia oli se, että Illinjuoksujen suojelija Ike Kanerva
oli hoitanut Beijingissä asiat tolalleen niin, että Kiinan
pojat ja tytöt ymmärsivät lopettaa kisansa hyvissä ajoin
ennen Illinjuoksujen alkua.
Illissä ei myöskään kukaan
kampittanut voittajaa kisan
jäläkeen eikä rosvonnut tossuja, kuten Boltille kävi.
Mutta keli ei sattunut
kohalleen. Mikäpä sen
parempaa.
Kakkosen mestari oli nousukuntoinen Viljami ennen
suunnistajan kokemuksella
sateessa viihtynyttä Paavoa
ja takajalkaansa aristellutta
Jasperia. Jouni Hattunen juhlisti merkkivuottaan hienosti Illin vitosella. Teuvo Lalli vastasi päivän kovimmasta suorituksesta. Kaikkiaan saatiin lähes
viisikymmentä henkilökohtaista ennätystä.
Viikko sitten kaksi suomenmestaruutta voittanut
Oulun Pyrinnön 15-vuotias Samuel Purola vetäisi
100 m:llä toisena samanikäisenä suomalaisena alle
11. Vanhaisäntä oli syönyt lähtiessään Mukavassa
Paikassa gurmee-päivällisen, minkä sulatteleminen
kipeneen hilijasti pyöräilyä.
Taavin ja Nöötin direktoraatista puuttui Tiiron Matti. Eemil alitti reippaasti Cooperin. Vaan nyt
oli sateen jumalatar Esteri kääntänyt ahterinsa Illin
vakaalle kansalle. Toukolla ja Sofialla on
opintorekisterissä jo kaksi opintoviikkoa. Ovat paremmin
vähäpuhheista porukkaa
ja usiasti äkkiarvaamattomia kavereita. sekunnin. Samoin kahta vuotta vanhempien tyttöjen sarjan voittotulokset
juoksuissa ja kuulassa olivat kovatasoisia.
Tulokset
M 100 m: (+1,7): 1) Veli
Vuorenmaa RaahVe 12,02,
2) Janne Keskikastari OulHui 12,42, 3) Juha-Pekka
Holm KivijKi 14,27.
M 800 m: 1) Jarmo Kolivuori OulPy 2.32,61.
M 5000 m: 1) Matias Tiiro ArcticA 15.46,09, 2) Lasse
Moilanen PudasjU 16.59,28,
3) Alexi Ruokamo PosPy
17.05,24, 4) Ville Jussila
ArcticA 17.43,84.
M Pituus: 1) Johan Sundquist RFP 6,33, 2) Fredrik
Wall RFP 5,84, 3) Hjalmar
Sundvall RFP 5,47.
M Keihäs: 1) Jani Kiiskilä VeitsilKV 76,21, 2) Heikki Kuurola PudasjU 61,67.
P9 40 m: 1) Onni Hirsivaara VeitsilKV 7,38, 2) Max
Kangas RantsRai 7,77.
P11 60 m: (+1,1): 1) Jasper Södö IinY 9,31.
P11 1000 m: 1) Aarre
Paukkeri LimNM 3.22,49,
2) Ville-Veikko Salmela PudasjU 3.42,57, 3) Jussi Raudaskoski OulPy 3.52,91, 4)
Jasper Södö IinY 4.13,34.
P11 Pituus: 1) Jasper Södö IinY 3,66, 2) Onni Hirsivaara VeitsilKV 3,28.
P13 60 m: (+1,1): 1) Ju-
ho Keränen OulPy 8,96, 2)
Voitto Kärkkäinen IinY 9,21.
P13 1000 m: 1) Juho Keränen OulPy 2.53,51, 2) Ahti Saarela LimNM 3.04,51,
3) Mikko Kaartinen OulPy
3.42,85.
P15 100 m: (+1,2): 1) Samuel Purola OulPy 10,99, 2)
Eeli Purola OulPy 12,18, 3)
Matias Päri LimNM 12,78,
4) Teemu Pyörälä IinY 13,58,
5) Santeri Heiskanen OulPy 13,70.
P15 800 m: 1) Teemu
Pyörälä IinY 2.16,17, 2) Markus Pyörälä IinY 2.46,08.
P15 Keihäs: 1) Matias Päri LimNM 45,26, 2) Voitto
Kärkkäinen IinY 25,85.
M17 100 m: (+1,7): 1) Akseli Myllymäki OulPy 11,85,
2) Juha-Matti Broström
OulPy 12,02, 3) Roope Kariniemi OulPy 12,67.
M17 800 m: 1) Juha-Matti Broström OulPy 2.11,69,
2) Joni Heikkinen OulPy
2.19,53.
M17 Keihäs: 1) Roope
Kariniemi OulPy 41,66,
2) Joni Heikkinen OulPy
40,66.
N 800 m: 1) Erika Utriainen VeitsilKV 2.18,54,
2) Annina Walling PolvijU
2.18,56, 3) Mira Taulavuori OulPy 2.20,88, 4) Päivi
Knutar KälvTa 2.24,43, 5)
Johanna Ala-Pöntiö KälvTa 2.27,20, 6) Julia Karjalainen OulPy 2.42,26.
N Pituus: 1) Sirkku Leso-
nen KestKV 5,17, 2) Inka Välipakka IinY 4,51, 3) Veera
Annunen IinY 4,29.
T9 40 m: 1) Milla Kangas
RantsRai 6,93, 2) Kaisa Keränen OulPy 7,45, 3) Miisa
Päri LimNM 7,74, 4) Venla
Varis IinY 7,79.
T11 60 m: 1) Laura Loponen KuivAu 8,78, 2) Hanna
Soronen IinY 9,36, 3) Nella
Karjalainen LimNM 9,42,
4) Anette Saalismaa OulPy
9,49, 5) Anna-Sofia Orajärvi AlatPi 9,83, 6) Milla Kurkela IinY 9,84, 7) Saimi Lithovius LimNM 9,90.
T11 1000 m: 1) Hanna
Soronen IinY 3.44,09, 2)
Anna-Sofia Orajärvi AlatPi
3.52,04, 3) Milla Kurkela IinY 3.52,25, 4) Johanna Salmela PudasjU 4.47,29.
T11 Pituus: 1) Laura Loponen KuivAu 4,71, 2) Nella Karjalainen LimNM 4,14,
3) Anette Saalismaa OulPy
3,98, 4) Hanna Soronen IinY 3,92, 5) Saimi Lithovius
LimNM 3,67, 6) Anna-Sofia
Orajärvi AlatPi 3,58, 7) Milla Kurkela IinY 3,55.
T13 60 m: 1) Mari Kahila OulPy 8,48, 2) Siiri Lithovius LimNM 8,69, 3) Milla Maaninen RaahVe 8,85,
4) Eveliina Lehtola OulPy
8,96, 5) Helmi Peipinen OulPy 9,07, 6) Noora Kakko IinY
9,16, 7) Viktoria Kätkä OulTaru 9,26, 8) Katariina Pyörälä IinY 9,27, 9) Annukka
Saalismaa OulPy 9,61.
T13 1000 m: 1) Helmi
Peipinen OulPy 3.20,25, 2)
Emilia Paakkola LimNM
3.29,08, 3) Inkeri Kylmänen LimNM 3.29,55, 4)
Laura Paakkola LimNM
3.38,35, 5) Katariina Pyörälä IinY 3.44,48, 6) Milla
Maaninen RaahVe 3.45,12,
7) Iiris Mäkikangas OulTaru 3.49,80.
T13 Korkeus: : 1) Siiri
Lithovius LimNM 140, 2)
Noora Kakko IinY 135, 3)
Eveliina Lehtola OulPy 135,
4) Mari Kahila OulPy 130,
T13 Kuula: 1) Annukka Saalismaa OulPy 13,42,
2) Mari Kahila OulPy 9,42,
3) Viktoria Kätkä OulTaru 8,70, 4) Eveliina Lehtola OulPy 7,40, 5) Iiris Mäkikangas OulTaru 6,45.
T15 100 m: (+3,1): 1) Pihla Kinnunen KempKi 13,20,
2) Mari Kahila OulPy 13,51,
3) Roosa Taulavuori OulPy
13,91, 4) Iida-Maria Pakaslahti KempKi 14,08.
T15 800 m: 1) Pinja
Kangas LimNM 2.36,63,
2) Veera Salminen HaukVei
2.56,31.
T15 Pituus: 1) Pihla Kinnunen KempKi 4,63, 2) Iida-Maria Pakaslahti KempKi 4,56.
N17 100 m: (+2,2): 1) Inka Välipakka IinY 13,83, 2)
Veera Annunen IinY 14,86.
N17 800 m: 1) Heidi Kokko IinY 2.33,08, 2) Inka Välipakka IinY 2.44,02.
Lallille
hirvenjuoksun
mestaruus
»»Rantapohja
»»Hirvenjuoksu
SM- kävijät hallitsivat Iinseudun riistanhoitoyhdistyksen hirvenjuoksun mestaruuskilpailuja Iissä Kivimaalla 23.8.
Osallistujamäärää verotti
alkanut sorsajahti ja helteinen sää. Juho Keränen juoksi ennätyksen P13-sarjan 1000 m:llä
ajalla 2.53,51.
Laura Loposen pikajuoksun ja pituuden tulokset ovat T11-sarjassa aivan
maan kärkeä. Aina varma Kujala
oli pronssilla ja pistesijoilla
nähtiin tuttuakin tutummat naamat Kukkula, Lehtinen ja yöpyöräilijä Mäkelän kanssa hyvän kisan käynyt hevosmies-Heikki.
Elämänsä saavutukset kokivat eliittiin päässeet hevosmies-Jussi, valmentajansa Mannisen kukistanut
Veteläinen ja Artsi
Mies on tällä
hetkellä vangittuna.
n Martinniemen
eläkeläiset ry. Koskitie 25
. Syystoiminta alkaa
9.9. 040 5922 329.
www.rantapohja.fi
Kellon Metsästysseura ry:n johtokunta
on kokouksessaan riistalaskennan tuloksen perusteella päättänyt,
että metson ja teeren kiintiö syksylle 2015 on yhteensä
kolme kappaletta ja enintään yksi päivässä. Mäkelininkatu 33
. Kiintiöstä metsoja
enintään yksi. 040 531 5331.
Kerrostalokaksio
(49 m2) + autokatos Haukiputaan keskustassa. Kahvitarjoilu.
n Iin Martat. Puh. Jukolantie 10
. Tervetuloa!
Juopulin Kyläyhdistys ry
Ravintolat
Varkausjutut
syyteharkintaan
Seuratoimintaa
Halutaan ostaa
Myytävänä
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
Klapeja ja halkoja.
Työsuorituksia
Pieni
Iin keskustan läheisyydestä.
Puh. Kiitos
kevätkaudesta! Aloitamme syyskauden
kerhotoiminnan ma 7.9. 040 521 3401. 020 743 0982
. Syynä
on se, että ampiaisten yh-
dyskunnat ovat hajonneet ja
naaras on valmistautumassa
talvehtimaan. Revontie
10. 020 743 0981
. klo 18.00 Haminan koululla.
Uudet ja entiset Martat joukolla
mukaan.
- piipunpellit, ikkunalistat yms.
- kattoremontit/muutostyöt
- kattojen kuntotarkastukset
ja korjaukset Pyydä tarjous!
Kotitalousvähennys
BINGO Juopulin kylätalolla
Keltamustat kuviot ruumiissa ja päässä ovat ampiaisten tuntomerkkejä.
Kookas herhiläinen ei ole
niin räikeä.
RAKENNUSPELLIT IISTÄ
MITTOJENNE MUKAAN.
Huveja
Vimparintie 11, Ylikiiminki. 020 743 0980
. 020 743 0983
30V.. 050 5650 322.
Nouto ja käteismaksu!
Puh. Muutoin metsäkanalintujen metsästys kuten kesäkokouksessa on päätetty.
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. 0400 940 901.
Sorosentie 152, Ii.
METSÄPALSTA
Vuokrattavana
Iin keskustassa saunallinen
YKSIÖ. Voi soittaa
myös iltaisin ja lauantaisin!
Ilmoituksia
Puh. Oulussa asuva vuonna
1985 syntynyt poliisin entuudestaan tunteman miehen epäillään syyllistyneen
lähes 40 omaisuusrikokseen.
Mies murtautui ja varasti
lukuisia autoja, lisäksi miehen epäillään syyllistyneen
useampaan liikemurtoon,
joissa osassa rikoksentekovälineenä käytettiin aiemmin varastettuja autoja.
Mies on ollut vangittuna
useita kertoja talven aikana liittyen edellä kerrottuihin rikoksiin. syyskuuta 2015 » N:o 68
VIIKON LUONTOÄÄNI»
Ampiaisia monta lajia
»»Markku Paakkinen
?
Kun ihmiset alkavat hädissään huitoa enemmän tai
vähemmän vihamielistä
pistiäistä läheisyydestään,
he puhuvat yleensä ampiaisesta.
Ampiaisia on kuitenkin
monta lajia, kaakkoisen Suomen suurikokoisesta herhiläisestä saksanampiaiseen,
jonka senkin oletetaan lisääntyneen säiden lämpenemisen ja suotuisan taajamamikroilmaston myötä. Ratakatu 8
. Puh. SUNNUNTAISIN klo 18. 0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
Virkkulantie 418, Asema
Puh. klo 12,
entinen paikka. Saksanampiaiset ovat
edenneet
Oulun korkeudelle saakka.
Ampiaisia on raportoitu tänä vuonna olleen vähemmän kuin viime kesänä, mutta ne tekevät näinä
aikoina vielä rynnäkön pihoille ja terasseille. Työläisampiaisilla ei ole mitään tekemistä ennen kuolemistaan viimeistään lokakuussa, joten
ne käyvät nauttimassa viimeisen ehtoollisen ihmisten ruokapöydissä.
Makeat ruoat ja juomat
houkuttavat ja koukuttavat
ärhäköiksi käyneitä ampiaisia.
»»Rantapohja
Oulun poliisilaitos on lähettänyt syyteharkintaan
viime talven aikana tapahtuneen omaisuusrikossarjan. Päävoitto
100?. 13
» Torstaina 3
mielen sopukoissa 3D (dub), 2. Immortalized, 8. Inside
Out - mielen sopukoissa (2D)
(orig), 10. Inside Out mielen sopukoissa (2D) (dub),
4. Ti: kinkkukiusaus, kasviskiusaus, tomaatti-sipulisalaatti. Mission:
Impossible - Rogue Nation, 6.
Ihan yössä, 7. Pe: ohra-/mannapuuro, mehukeitto, kaneli-sokeri,
tuorekurkkuviipale, leikkele.
Kiiminkijoen koulu
Ma: jauhelihakastike, kasviskastike, perunat/ pasta, salaatti. Syksystä
kevääseen voimassa oleva
lukujärjestys löytyy netistä oheisen linkin takaa tai
liikuntapalveluiden palvelupisteistä sekä Facebookista.
Rantsikka on nuorten areena. Ke: kalakeitto, kasvissosekeitto, hedelmä, juurespalat. Lajeja voi kokeilla oman kiinnostuksen
mukaan. Ke:
lihakastike/ stroganoff/ palapaisti, papustroganoff, perunat, salaatti. Sinister 2, 8.
Hitman: Agent 47, 9. syyskuuta 2015 » N:o 68
Ylinopeudet
tavallisia
koulujen
lähellä
»»Rantapohja
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 36
Haukipudas
Kiiminki
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ma: kalakeitto, kasvissosekeitto, hedelmä, juurespala.
Ti: jauheliha-perunasoselaatikko/ jauheliha-perunaviipalelaatikko/ moussaka, soijarouhe-perunasoselaatikko/
quorn-rouhe-perunaviipalelaatikko, porkkanaraaste. Pe: lihakastike/ stroganoff/ palapaisti, papustroganoff, perunat, salaatti.
Ii
Ma: ananas-broilerikastike,
ohrasuurimo, salaatti. Tämänkaltaiset reissut nostattavat
joukkuehenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta niin
tyttöjen kuin vanhempienkin osalta.
Tunnelma joukkueissa oli
tällä kertaa niin hieno, ettei se jättänyt kylmäksi edes
joukkueen mainiota bussikuskia Matka-Makea. Ke: nakki-/makkarakeitto, salaatti/
tuorepala, sämpylä. Kätyrit (2D) (dub).
Haukiputaan Pallon tyttöjoukkueiden kesän pääturnausmatka tehtiin Luulajaan.
HauPan tytöt
mitalisateessa Luulajassa
»»Marika Junes-Turtia
»»Jalkapallo
Haukiputaan pallon tyttöjoukkueiden kesä on tehty
iloisista treeneistä ja turnausreissuista. Ghost . Inside Out . Elämältä
kaiken sain, 3. Burning Bridges, 10. Rajaton With Lahti Symphony Orchestra ?
Rajaton Sings The Beatles
With Lahti Symphony Orchestra, 4. Make
viiletti omassa turnauspaidassaan edellä ja tyttölauma
perässä asettelemaan vihreitä kannatuslippuja bussin ikkunoihin.
Näin hienosta kokemuksesta ammennetaan voimia
koko pitkän talven varalle,
ja ensi vuonna mennään uudelleen.
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen siirrettävät nopeusnäyttötaulut ovat kiertäneet vuoden aikana pääosin alakoulujen läheisyydessä muistuttamassa autoilijoita ajonopeuksien hillinnästä.
Nopeusnäyttötaulujen
tarkoituksena on antaa palautetta autoilijoille heidän
ajonopeuksistaan. En
Kommentoi, 6. Wolfheart
. mielen sopukoissa 3D (orig), 5. Pettymys, 5. Shadow World, 7. To: siikapihvit,
kasvispihvit, perunasose, salaatti. 2015 mieko nagaoka,
100-vuotta, suoritti maailman
ensimmäisenä 100-vuotiaana 1500
metrin vapaauinnin.
?sydän
kurkussa?
pennsylvanialaisen tom leechin
omistama vasikka
syntyi sydän
kaulassaan!
www.ouka.fi/action
Action-liikunta on Oulun
kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden järjestämää ohjattua, maksutonta, monipuolista ja eri puolilla kaupunkia tapahtuvaa
liikuntaa 13?19-vuotiaille.
Tarjolla on monipuolisesti lajeja telinevoimistelusta scoottaukseen ja
pingikseen. Inside Out . Haloo Helsinki! . 14
» Torstaina 3. Näille urheilullisille neitokaisille ominaista on riemukas naurun
remakka ja vahva yhteiseen
hiileen puhaltaminen.
Tämän kesän pääturnaus-
matka tehtiin Luulajan Kurirenspelen-turnaukseen.
Puttaalaisten neitien tekemiä maaleja sateli Ruotsinmaalla niin runsaasti, että
keltavihreiden mitalisaalis kasvoi jopa viiteen. Action-liikunnan
tavoitteena on saada liikkeelle erityisesti ne nuoret,
jotka eivät kuulu urheiluseuroihin tai liiku paljon.
Action-liikunta starttasi
syyskuun alussa. Meliora, 2. Pe: maitopuuro ja mansikkakeitto, leikkele, juures.
TOP 10»
ALBUMIT
1. Disturbed . Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Noin joka kuudennessa mitatuista kohteista näytön ohi ajavien keskinopeus ylitti nopeusrajoituksen
5?km/h tai enemmän.
Noin puolessa mitatuista
kohteista yli 30 % ohi ajaneista autoilijoista ylitti nopeusrajoituksen vähintään
3?km/h.
Noin joka neljännessä
mittauspisteessä useampi kuin joka viides ohittava autoilija ajoi ylinopeutta 10?km/h tai enemmän.
Kohteita, joissa ajetaan
yleisesti reilua ylinopeutta, oli kaikilla nopeusrajoitusalueilla.
LINKKIVINKKI»
6/21/15
?preakness
stakes trophy?
on niin arvokas,
ettei edes voittajien ole lupa pidellä sitä.
vuonna 2015 sattuneen
asuntopalon arveltiin
syttyneen auringon
säteiden kärventämästä
nutella-purkista
ikkunalaudalla.
LASSI JA LEEVI»
141
maaliskuun 4. Neljänsuora . Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Bon Jovi . Tytöt
03 ja 05 taistelivat molemmat kultaa, tytöt 04 kahden joukkueen voimin hopeaa ja pronssia ja vielä tytöt 00 hopeaa.
Luulajan turnaus on ollut useana kesänä HauPan
tyttöjoukkueiden yksi kesän kohokohdista. Kiitos Ei Ole
Kirosana, 9. Juhlat.
ELOKUVAT
1. To: jauheliha-perunasoselaatikko/ jauheliha-perunaviipalelaatikko/ moussaka, soijarouhe-perunasoselaatikko/ quorn-rouhe-perunaviipalelaatikko, porkkanaraaste. Asa ?
Love, 3. Antti Tuisku . Kiertäviä
tauluja on neljä kappaletta,
ja ne ovat noin viikon kussakin kohteessa.
Noin puolessa mitatuista kohteista näytön ohittaneiden ajoneuvojen keskimääräinen ajonopeus ylitti kohteen nopeusrajoituksen. Ti: jauhelihalasagnette, maissi-meloni-jäävuorisalaatti. Pyhimys . To: manteli-uunikala, perunasose,
punajuuri-kaali-porkkanasalaatti
klo 17:00,
aluksi sävelhartaus Iin kirkossa aiheesta
?Kristityn onni?. Kerho on
tarkoitettu 1?5-luokkalaisille. Makkara- ja
mehutarjoilu.
Porinapiiri ti 15.9. Kuoro toimii naiskuorona. Tervetuloa! Su 6.9. Vapaa pääsy. Ilm. (08) 5313 500,
on avoinna ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden
suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: La 5.9. Matalankynnyksen olohuone kaikenikäisille: kahvittelun ja
jutustelun merkeissä, tule tutustumaan
toimintaan.
Naisten kasvuryhmä ti 8.9. 050 5133 225.
Tule mukaan kerhoihin! Seurakunnan
kerhot 1.-6.-luokkalaisille starttaavat
viikolla 38. klo 18.3022 Jäälin kappelissa.
Juttunurkka ma 7.9. klo 10:0012:00 Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa. klo 19 Tuomo
Kellokummulla (Yli-Iintie 346). klo
19:00 Iin kirkossa. Lisätietoja: Elisa Manninen p.
050 5133 225 ja Pekka Rintamäki p.
040 5436 960.
Perjantain nuorten illat alkavat taas!
Nuorten illat joka perjantai Wirkkulassa
klo 18-21. klo 20:00-21:00
Iin seurakuntatalon kappelissa. klo 18.30 ry:llä, seurat
su 6.9. Kuorolaisilla
on mahdollisuus henkilökohtaiseen
äänenmuodostuksen opiskeluun
laulupedagogi Maija Laurin johdolla.
Harjoitusten ajaksi järjestetään tarvittaessa lastenhoito.Tiedustelut, kuoronjohtaja Hannu Niemelä p. Ryhmään otetaan sellaisia
3?5-vuotiaita lapsia, jotka eivät ole
saaneet päiväkerhopaikkaa tai jotka
pääsevät käymään päiväkerhossa aina
silloin tällöin. klo 11-12 Jäälin kappelissa.
Työttömien ja pienituloisten ruokailussa
tarjoamme seisovasta pöydästä maittavaa kotiruokaa hintaan 3 ?.
Tervetuloa kuoroihin!
Kirkkokuoro harjoittelee keskiviikkoisin
seurakuntakeskuksessa, johtaa Sari.
Vanamot - naisten lauluryhmä harjoittelee projekteittain, johtaa Sari.
Pohjantähdet-poikakuoro harjoittelee
torstaisin klo 17.30-18.45 seurakuntakeskuksessa.
kuoroa johtavat Ulla ja Jarkko Met-
sänheimo.
Kamarikuoro toimii projekteittain,
tulossa joululauluprojekti, aloitus ke
11.11., johtaa Jarkko.
miesten lauluryhmät toimivat projekteittain, johtaa Jarkko.
Ruskakööri harjoittelee joka toinen
perjantai seurakuntakeskuksessa,
johtaa Risto Ainali.
kysykää rohkeasti lisää!
Sari Wallin puh. Vapaa pääsy, ohjelma 2 ?, oman
seurakunnan musiikkityölle.Tervetuloa!
Kuivaniemen rauhanyhdistys
Pyhäkoulu su 6.9. Tervetuloa!
Syysillan sävelhartaus ti 15.9. Lauluyhtye Vox
Mirum, johtaa Keminmaan kanttori
Tero Ylönen. Tervetuloa kuulemaan terveisiä
Vienan Karjalasta. 040 8676 976.
Perhekerho to 10.9. 040
5818 974, e-mail: eeva.holappa@evl.fi.
Aamupuuro ma 7.9. klo 14:30.
Voit pyytää seurakunnan työntekijää
käymään luonasi tai läheisesi luona
terveyskeskussairaalassa.
Syysillan sävelhartaus - Laulu taivaasta ti 8.9. Yhteisvirsiä sekä hartauspuhe Matti Kinnunen. klo 11-13 kirjaston aulassa.
Diakoniatyöntekijä Irmeli Hietapellon
tavoittaa puh. Yhteisvirsiä
sekä hartauspuhe Pekka Soronen.
Vapaa pääsy, ohjelma 2 ?, oman seurakunnan musiikkityölle. klo 19 Iin kirkossa. Kuoroon otetaan uusia
laulajia koelaulun kautta. klo 19:00 Iin kirkossa.
Iltamusiikissa kuullaan hengellisiä
yksinlauluja ja duettoja sekä urkumusiikkia. klo 17:30.
Ystävänkammari ke 9.9. Ke 9.9. klo
19-20 Kiimingin kirkko. Lopuksi
iltapala. klo 12 pohjoinen:
ry, itä: ry, Ojakylä-Liesharju: Pitsikuja 9.
Seurat su 6.9. Pilke-kuoro laulaa ja
laulattaa vanhoja koululauluja. klo
11?13 vanhustentalon kerhohuoneessa.
Seurakuntakerho Kuivaniemellä ma
14.9. Piispankamarista löytyy vapaaehtoisten tekemiä
käsitöitä, mattoja ja poppanoita.
Lapsikuoro torstaisin klo 17 seurakuntatalolla.
Kirkkokuoro tiistaisin klo 18.30 seurakuntatalolla.
Kuoroihin otetaan uusia laulajia. Kiiminkiin.
Lähdemme retkelle linja-autolla, lähtö klo
8 Kuivaniemen Kievarin pihalta, Närränharjuntietä Oijärvelle, Sampolan tienhaara
klo 8.50, Oijärven kyläkirkko klo 9. Kirkonniementie 6) tiistaisin kerran kuukaudessa. 0400 839 461, sari.
wallin@evl.fi
Jarkko Metsänheimo puh. (Helppo
nousta kyytiin ja laskeutua alas) Auto 1:
11.50 Takkurannantie, Hietalanmäentie, Kellon asematie, 12.00 Holstinmutka, 12.05 Holstinmäki, Kalimensillan
pysäkki, 12.15 Kiviniementie, Kellon
K-kaupan pysäkki, 12.20 Piltontie,
Lohitien pysäkki, 12.25 Kellontie,
Kellonhovinkujan pysäkki, Revontien
kautta, 12.35 Haukiputaan kirkko.
Auto 2: 11.50 Puttaankyläntie, 12.00
Häyrysentie, 12.05 Repolantie, Martinniemen seurakuntatalo, Martinniementie, 12.15 Aseman vanhatie,
Asemakyläntie, 12.20 Saarikankaantie,
Veteraanikujan pysäkki, 12.30 Siikasaarentien pysäkki, 12.35 S-market (Reimari) edessä, 12.40 Haukiputaan kirkko. Iin seurakuntatalo,
päiväkerhohuone, alkaa perjantaina klo
8 ja sulkeutuu maanantaina klo 24.
Avoin päiväkerhoryhmä to 10.9.
Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa. 0400 487
187, jarkko.metsanheimo@evl.fi
Ulla Metsänheimo puh. (08)
531 3500, avoinna klo 9-16 ma-pe.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08 3161
388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08) 3161 303
Rauhanyhdistyksen toimintaa: pe 4.9.
klo 18.30 raamattuluokat J. Toimittaa Tapani Ruotsalainen,
kanttorina Markku Jaakkola. klo 12:00
Iin seurakuntatalon seurakuntasalissa.
Tule ystävänkammariin keskustelemaan, kahvittelemaan, ja halutessasi
voit myös neuloa nuttuja, sukkia yms.
niitä tarvitseville. Ilmoittautuminen
16.9. Ohjelmamaksu 2 ?, oman seurakunnan
musiikkityön hyväksi. klo
19 Iin kirkossa. 0400 541 319.
Tervetuloa uudet ja vanhat kerholaiset!
Ilmoittautuminen avoimeen päiväkerhoryhmään pe 4.9. Kokkikerhoihin ilmoittaudutaan netissä
aikavälillä 24.8.-6.9. klo 18 raamattutunti ry:llä, Pauli Niemelä. klo 17:30 päiväkerho ry:llä.
Jäsenmaksut ja joulutervehdykset
kerätään seurojen yhteydessä ry:llä
syys- ja lokakuun aikana.
Jakkukylä: Pe 4.9. klo 18:00
Iin seurakuntatalon seurakuntasalissa,
Puistotie 3, 91100 Ii.
Veteraanien seutukunnallinen kirkkopyhä su 13.9. Heli Puuperä 040 5898 362.
Rukouspiiri to 3.9. mennessä puh. 040-5471
660, e-mail: hannu.niemela@evl.fi
www.haukiputaankirkonkamarikuoro.fi
Lapsikuoron harjoitukset torstaisin klo
17-18 srk-keskuksessa. klo 17.00-18.15
ja 18.30-19.45 päiväkerhot ry:llä.. Jos olet kiinnostunut
ohjaamaan Haukiputaalla seurakunnan
lastenkerhoja, niin ota yhteyttä joko Pekka
Rintamäkeen p. klo 12 Veskan
laavulla.
Päiväkerho to 10.9. klo 14. klo
18 raamattukerho ry:llä.
YLIKIIMINKI
Maakirkko Joloksella Haaponiemen
hallissa su 6.9. ja 16.11.). klo 18:00 Iin
kirkossa. klo 10-11.30 Vakkurilassa, Martinniemen srk-kodissa ja Jokelan vanhalla koululla. Perhekerho Iin seurakuntatalon alakerrassa
päiväkerhotiloissa perjantaisin klo
10-12. Kiimingissä
käymme Koitelinkoskella, ruokailu ja mahdollisuus ostosten tekoon Halpahallissa,
käymme Kiimingin kirkossa. klo
18 Jäälin kappelissa, Harri Isopahkala.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa
ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p.
040 7008 151.
Kiimingin seurakunnan diakoniatyön
tapahtumia 2015
Seurakuntakerhot eläkeläisille Montin-salissa (os. kerta.
Veteraanien seutukunnallinen kirkkopyhä su 13.9. Seuraava
kerho on ti 22.9. Su 6.9. Kurssi on osallistujalle
ilmainen. Kolehti:
kristilliseen nuoriso- ja opiskelijatyöhön Kansan Raamattuseuran kautta.
Kirkkokahvit.
Viikkomessu to 10.9. Ilmoittaudu mukaan viimeistään su 6.9. Rivitie 9) joka toinen maanantai, alkaen
ma 14.9. 040 556 2025.
Perhekerho pe 4.9. Seurakuntalaisia palvelee myös Oulujoen
kirkkoherranvirasto, koivumaantie 2,
90650 OULU, puh. Kurssille lähdetään
perjantaina bussilla n. 040 5436 960 tai Elisa
Manniseen p. klo 10 kirkossa, toimittaa
Harri Isopahkala, avustaa Seija Helomaa, kanttorina Sari Wallin.
Sanan ja rukouksen ilta su 6.9. Ilmoittautuminen kokkikerhoihin tapahtuu 24.8.-6.9. klo 17:30 ja to
10.9. klo
11.30 pyhäkoulu Taru ja Mikko Mäkelällä. klo 18.30 koululauluilta ry:llä. klo 10-12 seurakuntatalolla.
Lähetysilta to 10.9. 040 8676 976.
Seurakuntakerho Oijärvellä ma 7.9. Lenkit on
tarkoitettu kaikenkuntoisille ja vaikka
lastenvaunujen kanssa. Tied. klo 19
Kuivaniemen rauhanyhdistyksellä.
Kuoronjohtaja Markku Jaakkolan tavoittaa puh. Kuoroleiri
Isollaniemellä lokakuun alussa.Tiedustelut, kuoronjohtaja Eeva Holappa p. klo 18:0020:00 ja ke 16.9. 040 7033 690.
Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p. Ryhmään ilmoittaudutaan
aina viikoittain Iin seurakunnan verkkosivujen kautta www.iinseurakunta.
fi tai puhelimitse 040 847 8936.
Ilmoittautumissivusto aukeaa perjantaisin klo 8 ja sulkeutuu maanantaisin.
Kerhomaksu on 2,50 . Tule mukaan ja tuo kaverikin.
Lähtö Kiimingistä kirkon parkkipaikalta.
Jos haluat toimia lenkin vetäjänä, voit
olla yhteydessä Riina Moilaseen.
Hyvän mielen lentopalloturnaus la
10.10. Lauluyhtye Vox Mirum,
johtaa Keminmaan kanttori Tero Ylönen.
Perinteistä kirkkomusiikkia yhtyeen,
dueton ja yksinlaulun voimin. klo 12 ry:llä, Kello: ompeluseurat
pe 4.9. klo 18.30 ry:llä, seurat su 6.9.
klo 17 ry:llä, Jokikylä: toimintakauden
avajaiset pe 4.9. Lenkin kesto
n. Ruuan
hinta on 3 ?.
Kolamäen porinapiiri alkaen ti 15.9.
klo 12.30-13.30, kerran kuukaudessa.
Kolamäen aamupuuro maanantaisin
klo 9.30-10.30, alkaen ma 7.9.
Kirkkokyytiseteleitä on saatavana diakoniatyöntekijöiden tai pappien kautta.
Tervetuloa mukaan eri tapahtumiin!
Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 7.9. Stiina
Sofia Vimperi. klo 12. klo 10:00 Iin kirkossa. 050 360 1866,
ulla.metsanheimo@gmail.com
Risto Ainali puh. Tiedustelut Seija
Lomma 040-5793 247.
Miesten saunaillat jatkuvat Suvelassa.
Ensimmäisen kerran sauna lämpiää
torstaina 10.9. Avoimen päiväkerhon
kerhomaksu on 2,50 . klo 18 seurakuntatalolla. Vapaa pääsy, ohjelma 2 ?, oman
seurakunnan musiikkityölle.Tervetuloa!
Syysillan sävelhartaus ti 15.9. Käsitöistä ja askartelusta kiinnostuneille.
Naisten lenkkiryhmä ma 7.9. Kurssi on suunnattu
Haukiputaan, Karjasillan, Oulujoen, Oulunsalon,Tuiran ja Tuomiokirkon rippikoulun käyneille nuorille. Messun
jälkeen srk-keskuksessa kirkkokahvit
ja kirkkoherran tervehdys sekä syksyn
kerho-ohjelman tiedotusta.Yhteislaulua
kanttorin säestyksellä.Tervetuloa uudet
ja entiset kerholaiset. 040 718 2297.
Kuivaniemen ja Oijärven seurakuntakerhojen retki ma 21.9. Matkan varrelta voi tulla kyytiin. Seurakunta tarjoaa kyydin kirkkoon ja takaisin Koskilinjojen matalalattiabusseilla. klo 10 kirkossa, toimittaa Jari Flink, saarna Sami Puolitaival,
kanttorina Hannu Niemelä.
Eläkeikäisille tarkoitettujen seurakuntakerhojen yhteinen aloitus to 3.9.
klo 13 viikkomessulla kirkossa. klo 14
Kolamäen kerhohuoneella (HOX paikanvaihdos) Kivitie 1. Sisäänkäynti talon takaa joen
puolelta. klo 9.30?10.30 Kolamäen kerhohuoneella.
Työttömien ja pienituloisten ruokailu
ma 7.9. klo 14-16
varhaiskasvatuksen tiloissa. 040 7300 408.
Perhekerho pe 4.9. tunti. klo 10 srkkeskuksessa.
Diakonian puhelinpäivystys maanantaisin klo 9-11 taloudellisen avun
hakemiseksi p. klo 14.30 Kellon
srk-kodissa.Tervetuloa uudet ja vanhat
piiriläiset neuletöitten kanssa tai ilman.
Yhteiskristillinen rukousilta ke 10.9.
klo 18 Kellon srk-kodilla.
Alakoululaisten kerhot eri kylillä
alkavat viikolla 38, eli 14.-18.9. Syyskausi alkaa
to 3.9. Kerran kuukaudessa kokoontuva hengellinen keskusteluryhmä.Tiedustelut Seija Lomma.
Diakoniapiiri ma 14.9. klo 18, ja yhteinen
kurssimme päättyy kirkonmenojen jälkeen n. klo 18 Ahti
Alatalolla.
Kirkkokuoron harjoitukset torstaisin
klo 18.30 seurakuntatalossa to 10.9.
alkaen. Laulu-, soitin- ja kuoromusiikkia, yhteislaulua sekä hartauspuhe. syyskuuta 2015 » N:o 68
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 6.9. kerta.
Kirkolliset ilmoitukset
Kastettu: Jasper Aaron Juntti. Jos haluat toimia illoissa
vapaaehtoisena, ilmoittaudu Tarjalle.
Kellonkartanon toimintaa: Kartanon
Kirkko sunnuntaisin klo 13, Israelpäivä 6.9.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: toimintakauden avajaiset, ruokailu ja seurat su
6.9. klo 18:00-20:00.
Lapsikuoron harjoitukset Iin seura-
kuntatalon seurakuntasalissa, Puistotie
3, 91100 Ii. Ryhmä kokoontuu torstaisin
klo 10-12. Cappella pro Vocale
-lauluyhtye, joka on erikoistunut vanhaan
musiikkiin.Yhteisvirsiä sekä hartauspuhe
Tapani Ruotsalainen. Tuo mukanasi sopivat puikot, langat saat seurakunnan
puolesta. 040 5220 252. ja 10.9.
klo 16.30 lähtien. postinumeroalueittain seuraavasti:
Klo 18:00 tilaisuus 90910 ja 90940
alueilla asuville
klo 18:45-19:15 kahvitarjoilu kaikille
Klo 19:30 tilaisuus 90900 alueella
asuville
Esittelemme tilaisuudessa rippikouluvaihtoehdot, yhteiset pelisäännöt
ja annamme ilmoittautumisohjeet.
(netti-ilmoittautuminen)
Tiedusteluihin vastaa 25.8. Lisätietoja p. Su 6.9. 040
5471 472 tai outi.palokangas@evl.fi
Ilmoittautuminen kerhonohjaajien
peruskurssille 11.-13.9. Syyskausi alkaa to 3.9. klo 10?12 Kuivaniemen seurakuntatalolla.
Perhetyöntekijä Sanna Mäenpään
tavoittaa puh. srkkeskuksessa. klo 11-12.30
varhaiskasvatuksen tiloissa (Apteekin
talo). 040 523 7936.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on
maanantaisin klo 9-11 p. Ryhmään ilmoittaudutaan aina viikoittain Iin seurakunnan
verkkosivujen kautta tai puhelimitse
040 847 8936. klo 12.30?13.30
Kolamäen kerhohuoneella. Kuljetuspyynnöt Jaanalle 040-579 3248 torstaihin
klo 14 mennessä.
Diakoniapiiri Jäälin kappelilla (os. Kotimatkalle
lähdemme n. Ryhmään otetaan sellaisia
3?5-vuotiaita lapsia, jotka eivät ole
saaneet päiväkerhopaikkaa tai jotka
pääsevät käymään kerhossa aina silloin
tällöin. klo 15 Montin-salissa, Matti Rahja.
YLI-II
Messu su 6.9. Ilmari
Hannikaisen tuotannosta. Vapaa pääsy! Tilaisuus on osa naisten tapahtumaa,
jonka järjestää Iin rauhanyhdistys.
Lämpimästi tervetuloa!
Hartaus hoivaosastolla to 3.9. klo 13.
Juttunurkka, avoin olohuone kaikenikäisille Jäälin kappelilla maanantaisin
klo 10-13, alkaen ma 7.9.
Työttömien ja pienituloisten eläkeläisten ruokailu Jäälin kappelilla
maanantaisin klo 11-12 alkaen 7.9.
(ei ruokailua 19.10. klo 10 kirkossa, toimittaa Sanna Komulainen, kanttorina
Leo Rahko.
Perhekerho ti 8.9. klo 13. Katso lisätiedot
kerhoista, kerhopaikoista, -ajoista ja
ilmoittautuminen ja lisätiedot osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/
haukiputaan-seurakunnan-kerhot.
Perhekerhot aloittavat viikolla 35: to
28.8. su 6.9.
klo 12 päiväseurat ja ruokailu ry:llä,
Esko Mattila.
Kiimingin Rauhan Sanan seurat: su
6.9. Kuoro on tarkoitettu
7?13-vuotiaille tytöille ja pojille. Oulunsalolainen kanttoripariskunta Pirjo Mäntyvaara ja Tommi
Hekkala esittävät tuttuja taivas-aiheisia
lauluja sekä tuntemattomampia helmiä
mm. Perhekerhoon ei ole ilmoittautumista, vaan sinne voi tulla silloin
kun itselle sopii.
Varhaisnuortenkerho ti 8.9. klo 9 Haukiputaan
kirkossa. Eemeli Ilmari Ylikärppä.
Lumi Tuulia Jukuri.
Avioliittoon vihitty: Oskari Olavi Kauppi
ja Maria Satu Johanna Södö.
Kuollut: Anna Maria Tyykiluoto 95 v.
Iin Rauhanyhdistys
Raamattuluokka pe 4.9. Tiirolalla
(4-5 lk) ja R. Tervetuloa!
Kirkkokuoron harjoitukset Iin seurakuntatalon kappelissa ke 9.9. klo 17 Kuivaniemen
seurakuntatalolla.
Kuoronjohtaja Markku Jaakkolan tavoittaa puh. Paikalla on
Iin seurakunnan lähetyssihteeri Hilja
tai diakoniatyöntekijä.
Lähetysilta - nimikkolähetti Pauli
Vanhanen vieraana to 10.9. 040 718 2297.
Tervetuloa mukaan retkelle!
Hyryn nuoret laulajat ke 9.9. klo 17 seurat ry:llä,
Samuli Korteniemi, Osmo Pekkala.
Ti 8.9. Toimittaa Tapani Ruotsalainen,
kanttorina Markku Jaakkola. Puhe
Pekka Sipilä.
Pyhäkoulu su 6.9. Tiedustelut Leo Rahko p. klo 18.30
ry:llä.
KIIMINKI
Messu su 6.9. klo 13-14.30
Jäälin kappelilla. klo 13.00 seurat ry:llä ja klo 15.30
Päivölässä, Hannu Tuohimaa, Veikko
Jurvakainen, ti 8.9. Toimittaa: Ruotsalainen Tapani.
Gospelmessu to 3.9. ja ti 8.9. Toimittaa Olavi
Isokoski, kanttorina Leo Rahko.
Piispankamari asukastuvalla.Tervetuloa
perjantaisin klo 11-14 kahvittelemaan,
jutustelemaan sekä tekemään pieniä
ostoksia lähetystyön hyväksi. Vapaa pääsy! Ohjelma jatkuu ry:llä
illallisella ja toiminnallisella ohjelmalla.
Paikkavaraukset (25 e) 044-2928 981.
Lämpimästi tervetuloa!
KUIVANIEMI
Messu su 6.9. Ilmari Hannikaisen tuotannosta.
Yhteisvirsiä sekä hartauspuhe Pekka Soronen. klo 17 ry:llä.
Kastettu: Jooa Artturi Rojola, Joona
Juhani Tammia, Miikkael Alpi Matias
Leinonen, Milena Jasmiina Lindeman,
Oskari Ilmari Sipola, Sanni Amanda
Hautamäki, Siina Sofia Riikola, Iida
Emilia Päätalo, Enna Aurora Suomela,
Liia Helmiina Saarijärvi.
Kuolleet: Urho Antero Ervasti 85; Pentti
Tapio Uimonen 77.
II
Messu su 6.9. välisenä
aikana netissä. 15
» Torstaina 3. Uusia laulajia otetaan 3.9. klo 17 ja 18.15 ry:llä, OlliMatti Tervaniemi ja Erkki Vähäsöyrinki.
Päiväkerho ma 7.9. Ilmoittautuminen ennakkoon lastenohjaajille.
Omaishoitajien ryhmä kokoontuu ke
9.9. 040 5760 297, risto.
ainali@gmail.com
Ruskaköörin syyskauden alku, ensimmäinen harjoitus pe 4.9. Alasaarelalla (6-8 lk), su
6.9. Kolehti:
kristilliseen nuoriso- ja opiskelijatyöhön Kansan Raamattuseuran kautta.
Kirkkokahvit.
Naiskuoro ke 9.9. klo 10
seurakuntakeskuksessa.
Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin
klo 9.30?11.00 ja Jäälin kappelilla
torstaisin klo 9.30-11.
Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin klo 9.30?11 ja Jäälin kappelilla
maanantaisin klo 9.30-11.
Esikkoryhmä tiistaisin klo 10-12 Jäälin
kappelilla.
Nuorten Yökahvila pe 4.9. klo 12
pyhäkoulut Raappana Markku/Kaisto
Tuomo, klo 14 seurat palvelukeskuksessa, klo 17 seurat ry:llä. Löylynheittäjinä Juha Tahkokorpi ja Aaro Väyrynen.
Illan aiheena Saunavirsi. Hiljalle 040 556 2025.
Syysillan sävelhartaus - Laulu taivaasta ti 8.9. Isollaniemellä. klo 10-13 Jäälin
kappelilla. klo 12. Ilmoittautumissivusto
aukeaa aina perjantaisin ja sulkeutuu
maanantaisin. Iltamusiikissa kuullaan hengellisiä yksinlauluja
ja duettoja sekä urkumusiikkia. klo 18 ry:llä.
Ompeluseurat pe 4.9. klo 17.30 ry:llä.
Raamattuluokka to 10.9. Illassa mukana
kirkkoherra Satu Saarinen.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus
ma klo 9-11 puh. klo
13:00.
Päivystävä pappi terveyskeskussairaalassa to 10.9. Perinteistä kirkkomusiikkia
yhtyeen, dueton ja yksinlaulun voimin.
Yhteisvirsiä sekä hartauspuhe Matti Kinnunen.Vapaa pääsy, ohjelma 2 ?, oman
seurakunnan musiikkityölle.Tervetuloa!
Syysillan sävelhartaus ti 22.9. Kiinnostaisiko sinua pitää alakouluikäisille lapsille kerhoa arki-iltaisin?
Kerhonohjaajien peruskurssilla sukelletaan kerhonohjauksen perusasioihin.
Kurssille otetaan ensisijaisesti syksyllä
kerhon aloittavat kerhonohjaajat sekä
kerhonohjaajina toimivat, joilta kurssi
on jäänyt käymättä. klo
17.30 ry:llä.
Naistenilta kirkossa la 12.9. Perhekerho on lasten ja aikuisten
yhteinen kerho, jossa hiljennytään,
kahvitellaan, askarrellaan, lauletaan ja
leikitään. Laulu-,
soitin- ja kuoromusiikkia, yhteislaulua
sekä hartauspuhe. Voit jättää esirukouspyyntösi asioista, joista toivot
rukoiltavan, Iin kirkon eteisessä olevaan
esirukouslaatikkoon, seurakunnan
postilaatikkoon, jolloin kuoreen on
hyvä merkitä ?Esirukouspyyntö?, sähköpostiin tai seurakunnan työntekijälle.
Rukouspyynnöt luetaan sunnuntain
messussa seuraavien viikkojen aikana.
Pyyntöjä voidaan muokata.
Sävelhartaus la 12.9. avoinna 1.8.-4.9.2015.
Lisätietoja järjestävien seurakuntien nuorisotyönohjaajilta. Lämpimästi tervetuloa uudet
ja vanhat kerholaiset!
Avoin päiväkerho to 10.9. 3+3 sekajoukkueille Laivakankaalla, vielä muutama joukkue mahtuu,
osallistumismaksu 10 ?/pelaaja, tulot
seurakunnan poikakuoron tukemiseksi,
ilmoita joukkueesi: jarkko.metsanheimo@evl.fi
Kiimingin seurakunnan rippikoulut 2016!
Kutsumme tulevat rippikoululaiset
vanhempineen rippikoulun infoiltaan.
(Tilaisuus on tarkoitettu myös muualla
rippikoulun käyville.)
Info järjestetään Kiimingin kirkonkylän
seurakuntakeskuksessa keskiviikkona
9.9. klo 19 nuortenilta
ry:llä, Heikki Saarikoski. klo 14 seurakuntatalolla.
Diakonia-ilta ke 9.9. 040 7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste
avoinna puhelimessa sovittuina
aikoina, p. klo 9.30-11 Kellon srk-kodissa
sekä pe 29.8. Välillä teemme retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin. Kaikenikäisten gospelmessu.
Nuorisotyön syyskauden aloitus, ilmoittautuminen isoseksi, kerhonohjaajaksi
sekä muuhun nuorten toimintaan.
Esirukouspyyntö. klo
19:00 Iin kirkossa. Katso lisätiedot, kerhoajat ja -paikat sekä ilmoittautuminen
osoitteesta: http://www.oulunseurakunnat.fi/haukiputaan-seurakunnankerhot. Haukiputaan kirkossa.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään su 6.9.
Hiljalle p. klo 10:00. To 3.9. klo 19. alkaen
nuorisotyönohjaaja Aulikki Rinta-Säntti
+358 40 743 1904.
Rauhanyhdistys: la 5.9. Toivomme uusia naislaulajia joukkoomme.
Tervetuloa mukaan niin entiset kuin
uudet laulajat! Tiedustelut kanttori
Anja Hyyryläiseltä puh. Oulunsalolainen kanttoripariskunta Pirjo
Mäntyvaara ja Tommi Hekkala esittävät
tuttuja taivas-aiheisia lauluja sekä
tuntemattomampia helmiä mm. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. 044 7310 232.
Syyskauden ensimmäinen diakoniaja lähetyspiiri ma 7.9. klo 18 srk-keskuksen kappelissa.
Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron
harjoitukset torstaisin klo 18.3020.30. klo 17:00 Iin kirkossa aiheesta ?Kristityn onni?
16
» Torstaina 3. alkaen tiistaisin klo 10.30. Boccia,
jumppa, porina ja bingo.
Laulukerho 15.9. . Alkuperäinen takuu säilyy. alkaen joka toinen viikko.
Hallitus kokoontuu 8.9. . Paikallinen . 0400-667 133 huolto
Puh. Asiantunteva henkilökunta. Lähellä Sinua.
e
m
Vietäm
ISIA4
A
J
A
V
A .9. . syyskuuta 2015 » N:o 68
Uusi
Vaivaton palvelukokonaisuus. 044-972 3559 maalaamo/korikorjaamo
iinautomaalaamo@gmail.com, ma-to 8-16.30, pe 8-14
Tarjolla pullakahvit
Martinniemen Eläkkeensaajat ry.
KERHOT ALKAVAT
Martinniemen työväentalossa 8.9. klo 9-1
pe 4
?
Monimerkkikorjaamo Iissä
Tule tutustumaan tiloihimme ja
avajaistarjouksiimme!
Avajaispäivänä varatuille
huolloille
annamme
-10%
huollon
hinnasta!
LLÄTYSLAHJA
+Y
Avajaispäivänä
pyöränsuuntauksen tarkastus
A!
VELOITUKSETT
Hommat tehdään
saapumisjärjestyksessä, klo 9-14.
Ei etukäteisvarauksia!
Tarjoukset voimassa 4.9.2015
Avajaispäivänä
?
Raitisilmasuodattimista
-30%
2?
?
AuTofiT-luotolla voit
maksaa ostosi
myös osissa
- kysy lisää!
TERVETULOA!
Iin Automaalaamo Oy
?
5?
Pentintie 26, 91100 Ii
Puh. klo 9.00.
Tervetuloa entiset ja uudet jäsenet!
www.martinniemenelakkeensaajat.elakkeensaajat.fi