Muissakin firmoissa on vähän väliä yt-neuvotteluja, eikä ne
lakkoile jatkuvasti. KIIMINGIN . . YLI-IIN . Täällä on mahtava miljöö ja mukavat ihmiset.
Tänne on hyvä tulla, kun tuntee itsensä tervetulleeksi.
Sivu 22
NUORENA VITSA VÄÄNNETTÄVÄ
Nuori, joka ei pelkää tarttua
haravaan, saa samalla sekä omaa
rahaa että arvokkaita kontakteja.
Sivu 3
LUKIJOILTA
Sivu 2
PÄIVÄTOIMINTAA
Kellon Asukastuvalla järjestetään lapsille päivätoimintaa
kesäkuussa.
Sivu 21
Postilaiset lakkoilee taas. . vsk . MUSIKAALI ERILAISUUDESTA
Jäälin Laivakankaan koulun 9-luokkalaiset
tekivät itse musikaalin, joka kertoo
erilaisuuden hyväksymisestä.
Sivu 10
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 4.6.2015
46. IIN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Ii vetää laulamaan
Oululaislähtöiset helsinkiläiset Hilkka Ylinärä ja
Juho Lepistö tulivat Iin lauluviikon lied-duokurssille
etenkin opettaja Heikki Pellisen (vasemmalla) ja
Iijokimaiseman takia.
Helsinkiläinen Pellinen vetää kursseja lauluviikolla neljättä
kertaa. PATENIEMEN . Marttilainen ?. KUIVANIEMEN . N:o 42
HAUKIPUTAAN
Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Kuitenkin hänen salkustaan
löytyi lopulta yli tuhat patenttipaperia, ja hän on esimerkiksi hehkulampun ja elokuvakameran isä. kesäkuuta 2015 » N:o 42
PÄÄKIRJOITUS
Juha Virranniemi
juha.virranniemi@rantapohja.fi
Ideasta maailmanvalloitukseen
Thomas Edisonia pidettiin taannoin
tyhmänä kuin vasemman jalan saapas. Erityinen kiinnostus
kohdistuu kansainvälisiin rahoitusohjelmiin ja hankkeisiin.
Kipupaikka löytyy innovaatioiden
kaupallistamisesta. Entä viikonlopun aikana. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Vanhaa ihmistä olisi pompoteltu ympäri
Oulun lääniä.
Meitä tämä ei enää auta, mutta jos joku muu saisi
avun. Itse en näe siinä mitään
järkeä varsinkaan näin alle
18-vuotiaana. Verorahat kyllä kel-
SIVUPEILI»
tettiin siihen viime vuonna silti noin
900 miljoonaa euroa. Voikukka on myös kauppayrtti, jota käytetään yrttilääkinnässä. Näin
ovat päättäneet Oulun kaupunki ja hyvinvointipalvelut.
Tämä raja merkitsee, että tiettyjä palveluita ei voida antaa
kotiin. Henry Ford sössi maineensa alkuvuosien
epäonnistumisillaan, mutta lopulta
hän muutti pysyvästi koko autoilevaa maailmaa.
Ensin tarvitaan idea. 2
» Torstaina 4. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Onneksi entistä useammin
törmää esimerkkeihin, joissa suuri idea saa ketterästi kaipaamaansa rahaa kasaan joukkorahoituksen
paavat, sille ei ole rajoituksia.
Potilasta makuutetaan
kahden hengen huoneessa
Oulun kaupunginsairaalassa,
ei saa edes käytävälle mennä.
Jos kotiutus olisi antibioottihoidon annon vuoksi käynyt päinsä, olisi sairaalassa
vapautunut kahden hengen
huone muille potilaille.
Kotiutuminen olisi kuulemma onnistunut siten, että potilas olisi käynyt kak-
si kertaa päivässä terveyskeskuksessa ottamassa antibiootin ja illalla OYS:n päivystyksessä. Että sillee, ja
tiedotus ehkä vähän jälkijunassa.
Lastenlastensa puolesta
pettynyt pappa
Lapset ilman turvavyötä
Olen järkyttyneenä pannut
Iissä merkille, että pieniä lapsia kuljetetaan henkilöautossa
ilman asianmukaisia turvaistuimia ja turvavyötä. ?
Tällainen toiminta ei voi
johtua tiedonpuutteesta, ?vaan
on mitä suurinta tyhmyyttä ja
välinpitämättömyyttä.
Olisi mielenkiintoista saada
näiltä henkilöiltä oma perustelunsa tällaiseen toimintaan.
Mummu itsekin
na ihminen ei saa tarpeeksi energiaa eikä pysty tekemään juuri mitään muuta
kuin makoilemaan sängyssä. Pienikin jarrutus voi
johtaa vakaviin seurauksiin.
Jopa isovanhemmat pak-
kaavat alle kouluikäiset lapsenlapsensa takapenkille ilman turvaistuinta ja turvavyötä hymyssäsuin. Oulun seutu ja koko Suomi kaipaavat pieniä puurtajia, joissa on ainesta kansainvälisten menestystarinoiden rakentajiksi.
Hallituksen talousluvut ovat sellaiset, että vaikka yrittäjyyteen panostetaan, runsaudensarvea ei ole
tarjolla. Se on aivan
huima summa. Raja Oulun ja Martinniemen välillä on Siikasaari, harpilla Oulun keskustasta mitattuna 25 kilometriä. Ja raha.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuusto totesi maanantaina, että
vaikka tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitus EU:n rakennerahastoista on hieman laskusuunnassa, käy-
avulla. Viime viikolla muuan oululainen laturinkehittäjä sai muutamassa tunnissa niin paljon ennakkotilauksia, että työ turvallisemman maailman puolesta sai jatkoa.
Pienetkin onnistumiset voivat toimia suurina innoittajina toisille. Iiläisiltä nuorilta
kaivataan ehdotuksia ja perusteluja
siihen, mikä yritys, yhdistys tai kunnan yksikkö olisi huomionosoituksensa ansainnut.
KESKUSTELEMME»
TEKSTARIT»
Epäoikeudenmukaisuutta
terveyspalveluissa
Pieni, mutta tärkeä korjaus
sananparsiin, joita oli taannoin lehdessä. Siksi toivoisin
kaikkien pystyvän nauttimaan elämästä murehtimatta liikaa painostaan.
Lopeta dieettaaminen
Voikukka on rakastettu ja vihattu kasvi, joka leviää tehokkaasti siementensä avulla. Useimmat
tytöt valittavat luultavasti
median luomien vääristyneiden kauneusihanteiden
takia ja pyrkivät saamaan
samanlaisen vartalon kuin
jälkikäteen koneilla muokatuilla malleilla.
Lisäksi jotkut dieetit ovat
epäterveellisiä, esimerkiksi vesidieetti, jonka aika-
Oona Kujala
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Mutta kyllä
meillä Kuivaniemessä on aina
kerrottu ?Jos et saa ihimistä,
niin ota iiläinen?.
Kuivalainen
Oululaisia emme näköjään
ole, iiläisiksi emme tule, keitä me sitten olemme?
Martinniemeläisiä tietenkin. Kuvan komea voikukkapelto sijaitsee Haukiputaan
Kellossa. Iihappens eli Ii-instituutin tiedote. (AH)
Nykyään yhä useampi nuori on alkanut miettiä omaa
painoaan liikaa ja käyttämään epäterveellisiä dieettejä. Kasvavalle nuorelle etenkin tämä on erittäin haitallista fyysisen kehityksen ja
yleisen terveyden kannalta.
Tytöillä liika laihduttaminen
voi häiritä kuukautiskiertoa,
ja kasvuiässä olevan nuoren
pituuskasvu voi pysähtyä.
Jos haluaa kumminkin
laihduttaa, niin se pitäisi
tehdä terveellisesti aktiivista liikuntaa harrastamalla ja
ruokavaliota tarkkailemalla.
Painon tarkkailun ei pitäisi hallita elämistä, koska
elämässä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita. Sitten kaivataan heittäytyvää osaamista ja uskoa
omaan tekemiseensä. Tämähän tarkoittaa, että lapsi seisoo tuulilasia
vasten. Tietenkin liikunta on tärkeää ja hyväksi,
mutta pakkomiellettä painonhallinnasta ei saisi tulla. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Vaikka löytyy se
mahtava idea ja oikeat tyypit tarinaa
rakentamaan, maailmanvalloitus yskii. Kovia resursseja on ajasta riippuen käytettävissä paljon tai vähemmän,
mutta jos luovuus loppuu, kehittyminen pysähtyy.
Iissä käynnistyi maanantaina
kampanja, jossa haetaan Iin parasta kesätyöpaikkaa. Päättäjät, haluan vastauksen tähän asiaan tämän
lehden palstalla.
Omaishoitaja
Postin mukana saapui 1.6. Muutama nuori aikuinen jopa kul-
jettaa lastaan etupenkillä ilman vyötä. Laihduttaminen on suositeltavaa, jos terveydenhoitaja on todennut painon terveydelle vaaralliseksi.
Nuorten tyttöjen omasta
painostaan valittaminen ärsyttää minua, koska loppu-
jen lopuksi se, että paljonko
painat, ei kerro suoraan sitä, että kuinka hyvä kunto
sinulla on, koska lihashan
painaa enemmän kuin läski ja tuntuu, että jotkut ovat
unohtaneet sen. Kun
hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on, eläminen
helpottuu ja pystyy paremmin nauttimaan jokaisesta
siemauksesta. Sota-aikana voikukasta tehtiin kahvinkorviketta ja juurista jopa alkoholia. Itse olen
sitä mieltä, että tärkeä voima, joka vie eteenpäin elämässä, on positiivisuus. Siellä esitettiin ?Jos et saa akkaa, niin
ota iiläinen?. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Seuraavaksi
estradille astuvat sopivat ja samaan
suuntaan pelaavat kaverit. Uimakouluihin ilmoittautuminen on käynnissä ja
loppuu 28.5
Vieroksujatyyppejä ei ole työnhaussa näkynyt.
Tunnollisuutta kaivataankin, jotta työt tulevat tehtyä
ja liikenneaseman arki pyörii sujuvasti.
. N:o 42
Kesätyö
antaa
jalansijaa
»»Juha Virranniemi
»»Ii
Kun koulut loppuivat, kesätyökausi käynnistyi. Kaleva
uutisoi eilen, että Oulun kaupunki vaatii vahingonkorvauksia kesätyöseteleihin liittyvistä väärinkäytöksistä. Janne Kiuttu sanoo, että liikenneasemalle
on hakeutunut töihin sellaisia nuoria, jotka aidosti
haluavat tehdä työtä. Esimerkiksi Kruunusaaren hautausmaa ehtii kesätyön aikana tulla tutuksi:
. Vanha totuus ?yksi
mokaa, kaikkia rangaistaan?
on uhkana tässäkin. vsk . Olin täällä viime kesänäkin töissä. Pelisäännöt tehdään jo
varhain selväksi. Vielä
tällä viikolla kesätyöelämä
on aika verkkaisaa. Lähes joka kesä valikoituu joku, joka jää listoille.
Hänelle voidaan tarjota töitä
esimerkiksi viikonloppuisin.
Viime kesän eräs kesäseteliläinen on saanut Iin Shelliltä nyt koko kesän työpaikan.
Kun hommansa hoitaa huolella, voi siitä poikia jatkoa
ajatellen vaikka mitä hyvää.
Iin Shellin kesätyörekrytoinnit ovat onnistuneet
mukavasti. kesäkuuta 2015
46. Kaupunki arvioi, että vuosina
2011?2013 kaupunki on kärsinyt väärinkäytöksistä yli 40
000 euron vahingon.
Ja sitten ihmetellään, miksi säädellään ja vaaditaan raportteja. Puutarhat ja jäätelökioskit odottelevat kesäisempiä kelejä, jotta tötteröt alkavat maistua
ja mansikat löytää kasvupaikkansa.
Iiläinen Anniina Mäenpää on jo tarttunut kesätyöharavaan. Esimerkiksi kesätyösetelikuviossa saa olla sen verran valvontaa, että väärinkäytöksiä ei
tapahtuisi. Tykkään tehdä töitä ulkona, hän kertoo.
Kuusitoistavuotias, lukion
toista vuotta aloittava Mäenpää tietää, että hänen kaverinsakin ovat hakeutuneet
kesätöihin. Oma raha, työkokemus ja työn kautta tulleet
kontaktit koetaan tärkeiksi,
ja kesätöiden tekemiseen on
hyvä, positiivinen ote.
Kesällä voi tienata
paikan talveksikin
Iin Shellillä kesätyöseteliläiset ovat tuttua kesäarkea.
Yksikön päällikkö Janne
3
JUHA VIRR ANNIEMI
Kiuttu kertoo, että yleensä heillä on kymmenen kesäseteliläistä, ja tälle vuodelle he saivat kahdeksan.
. Kruunusaaren hautausmaalla tehtävä työ on ulkoilmaihmiselle mieluisaa.. Nuoria on ollut paljon
liikkeellä. Toivottavasti kaupunki ei suivaannu niin paljon, että alkaisi purkaa nuorille hienoja mahdollisuuksia
tarjoavaa järjestelmää.
Iiläinen Anniina Mäenpää aloitti maanantaina kesätyönsä Iin seurakunnan palveluksessa. Hänellä alkoi
maanantaina kahden viikon
kesätyösetelijakso Iin seurakunnan palveluksessa. He työllistyvät
apuhommiin, ja paikka löytyy innostuksen ja kykyjen
perusteella, Kiuttu sanoo.
Jos osaamista, omatoimisuutta ja innostusta löytyy,
voi kesätyöntekijä työskennellä kassallakin.
. Puhelinta räplätään vain taukojen
aikana, Kiuttu naurahtaa.
KANTA
Voihan
väärinkäytös
»»Juha Virranniemi
Kesätyöseteli on osoittautunut mitä mainioimmaksi tavaksi saada nuori lyhyeksikin
aikaa töihin. Torstaina
4. Esimerkiksi hyvin hoidettu TET-jakso paikallisessa yrityksessä voi seuraavana vuonna tietää kesätyösetelipaikkaa, ja jos hommansa hoitaa ansiokkaasti, voi seuraavana kesänä olla
enemmänkin työtehtäviä.
Ja nyt viisastelee päätoimittaja, jonka ensimmäinen kosketus Rantapohjaan oli nimenomaan TET-jakso joskus
90-luvulla.
Koijauksiakin riittää
5:5
Opettaminen saa aikaan
paljon, mutta kannustaminen saa aikaan kaiken.
Johann Wolfgang Von Goethe
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Onneksi olkoon
Torstai 4.6.
+13°
+13°
+13°
+11°
+13°
Perjantai 5.6.
+12°
+12°
+12°
+12°
+10°
+12°
Lauantai 6.6.
+12°
+12°
+13°
+12°
+10°
+13°
Sunnuntai 7.6.
+14°
+17°
+17°
+17°
+15°
+17°
Maanantai 8.6.
+14°
+14°
+14°
+14°
+11°
+14°
Rakkaat 50-vuotishääpäiväonnittelut 6.6.2015 Toini
ja Sakari Puitille.
Toivoo Merja ja Arto perh.
Marjo ja Olli perh.
Mikko ja Henna
Menopelit
näytillä
Iissä
»»Rantapohja
Traktorit ja muut menopelit
kokoontuvat perinteiseen tapaan Iin Kärkkäiselle viikonvaihteessa 6.-7. Näyttelyssä on otantoja puolustusvoimien läsnäolosta kaupungissa halki vuosikymmenien.. Lisäksi luvassa on pieniä työnäytteitä ja päristelyjä. Usko, Toivo
ja Lempi esikuvana oli venäjän vastaava nimiraita Vera,
Nadesda, Ljubov.
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
l
Kanssasi surun kohdatessa.
Autuaita kärsivälliset: he
perivät maan.
Matt. Esillä on myös
ralliauto.
»
Outo ilmiö
Ylikiimingissä
Lippujuhlan
paraati
valtaa Oulun
»»Rantapohja
»»Rantapohja
»»Oulu
Epätavallisen runsaat sääskiparvet aiheuttivat harmia
Ylivuotolla touko-kesäkuun
vaihteessa vuonna 1970.
Rantapohja uutisoi, että
aamulla ja illalla sääskiparvet nousivat puiden ja vesipaikkojen yläpuolelle mel-
kein läpinäkymättömänä
massana.
. Itseppä pyysitte, uhkailee Halavatun Pappojen Pete hymyssä suin.
Traktoreiden ohella näytille voi tuoda mönkijöitä
ja muita menopelejä, kiinnostavat autotkin kelpaavat
joukkoon. Jos joutuu liikkumaan
parvien seutuvilla, niin läpi ei tahdo päästä, kertoi
maanviljelijä Aukusti Kokko haastattelussa.
Kyläläiset puhuivat leikillisesti "vitsauksesta, joka heitä on nyt kohdannut."
Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen
paraati järjestetään torstaina 4.6. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
l
Kesäpäivä
Haukiputaalla
ILMOJA PITELEE
Tulevana lauantaina järjestetään Haukiputaan Kesäpäivä.
Torialue täyttyy kello 10
alkavassa tapahtumassa
perinteisistä torikauppiaiden ja paikallisten yrit-
45 VUOTTA SITTEN
Yksilölliset hautakivet
Kovan kiviveistämöltä.
l
täjien kojuista.
Haukiputaan Yrittäjien
tapahtumassa on luvassa
muun muassa muotinäytös, Peetu-pellen esiintyminen, kansanedustaja Mirja
Vehkaperän terveiset sekä Minna Hautakankaan
musiikkia. Korinttilaiskirjeen kolmen hyveen ryhmästä. Poimintoja. kesäkuuta 2015 » N:o 42
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 23
Aurinko nousee klo 2.48 ja
laskee klo 23.47.
Nimipäivät
Torstai: Toivo
Perjantai: Sulevi
Lauantai: Kyösti, Kustaa,
Kustavi
Sunnuntai: Suvi, Roope, Robert, Robin
Maanantai: Salomon, Salomo
Päivän nimi
Tiettävästi Toivoa käytettiin
ensimmäisen kerran etunimenä vuonna 1849, mutta
se on ollut käytössä sukunimenä jo keskiajalta lähtien.
Nimi on voinut lähteä 1. Oulussa. Paraatipäivänä voi lisäksi tutustua ohjusveneeseen
Toppilan satamassa ja kalustonäyttelyyn Kuusisaaressa sekä seurata taitolentoja toimintanäytöksiä.
Varuskuntakaupunki
näyttelyssä
»»Oulu
?
Pohjois-Pohjanmaan museossa on avattu pienoisnäyttely Varuskuntakaupunki
Oulu . klo 12-16 paikalle ilmestyy Halavatun Papat viihdyttämään yleisöä.
. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 Ii p. Tulossa on myös
isompia maansiirtokoneita. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
l
l
»»Rantapohja
»»Haukipudas
+13°
Asemakatu 21 90100 Oulu p. 4
» Torstaina 4. Paraatiin
osallistuu joukkoja kaikista
puolustushaaroista, Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä yhteensä
noin 1200 henkilöä ja 90 ajoneuvoa.
Paraatikatselmus järjestetään Raatin liikuntakeskuksen kentällä klo 12, ohimarssi Merikosken silloilla klo
13. Sunnuntaina 7.6. kesäkuuta.?
??Jos kelit ovat suosiolliset, odotamme paikalle 150?
200 kulkupeliä, arvioi tapahtuman puuhamiehiin kuuluva Ari Stenius
Leikkausten ja
eri väestöryhmien eroja
kasvattavien ratkaisujen
sijaan on tutkittava veropohjan aukkoja ja estettävä harmaan talouden aiheuttamat verotulojen menetykset, kokous totesi.
Väistyvän puheenjohtaja Kalevi Kivistön tilalle Eläkeläiset ry:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Martti Korhonen Oulusta ja varapuheenjohtajaksi Irmeli Mandell Pohjanmaalta. kesäkuuta 2015 » N:o 42
LYHYESTI
Ikäihmisille
oma nettisivusto
»»Rantapohja
»»Oulu
?
Oulun kaupungin wwwsivustolle on rakennettu uusi ikääntyneitä kuntalaisia palveleva sivusto
www.ouka.fi/65plus.
Sivusto kokoaa ikääntyneille suunnattua terveyteen ja hyvinvointiin
liittyvää, ennaltaehkäisevää tietoa sekä tietoa järjestöjen, yksityisen sektorin ja kunnan hyvinvointia tukevista palveluista.
Sivustolta löytyy tietoa
hyvinvoinnista ja terveydestä, ajankohtaisista tapahtumista, harrastusmahdollisuuksista ja yhteisöistä Oulussa, kotona asumisen tukemiseksi.
Sivustolla on lisäksi hyvinvointiin, terveyteen ja
palveluihin liittyviä testejä ja kyselyjä.
Sivustoa on rakentanut
Kaste-ohjelmaan kuuluva Avaus-hanke yhdessä
ikääntyneiden oululaisten kanssa.
Toimeentulo
huolettaa
eläkeläisiä
»»Rantapohja
Sanomalehtiä silmäillään, mutta paikallislehti luetaan. Valtuuston jäseniksi
muun muassa valittiin
Maija-Liisa Nurminen
Oulusta ja Olavi Peltoniemi Oulusta.
Turveauma
tulessa
»»Rantapohja
»»Ylikiiminki
Turvetuotantoalueella
Ylikiimingin Hakasuolla syttyi turveauman tulipalo tiistaina puolenpäivän aikaan. Aina.
Lähde: VPT 2011
Eläkeläiset ry:n vuosikokouksessa väkeä huolestutti pienituloisten eläkeläisten toimeentulo ja ostovoima. Palo saatiin
rajattua nopeasti, mutta
jälkisammutus jatkui pitempään.. 5
» Torstaina 4
Palvelupäivystysten puoleen kannattaa kääntyä, kun
kyseessä ei ole kiireellinen
poliisiasia.
Kun kansalainen tarvitsee
kiireellisesti poliisin apua
tai poliisin paikalle, silloin
on soitettava hätänumeroon
112. - 31.8. 6
» Torstaina 4. Päivystykset myös ottavat vastaan löytötavaroita. Sähköinen rikosilmoitus on tarkoitettu tehtäväksi
sellaisista vähäisistä rikoksista, jotka eivät vaadi välittömiä toimenpiteitä poliisilta. Netissä voi tehdä ilmoituksen myös kadonneesta
passista tai ajokortista.
Lupahakemusasiat kuten
passit ja ajokortit hoidetaan
lupapalveluissa, ei poliisin
palvelupäivystyksissä.
www.op.fi/oulu
VAIHTUUKO
OSOITTEESI?
Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan!
Puh. Muutoin päivystykset palvelevat normaalisti.
Päivystykset saattavat
ajoittain olla ruuhkaisia.
Päivystyksessä palvellaan
ensisijaisesti paikan päälle tulevat asiakkaat, mistä
johtuen puhelimeen ei aina
ehditä vastaamaan tai se on
varattu.
Poliisin palvelupäivystyksessä voi käydä henkilökohtaisesti tekemässä rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön ja saada poliisilta neuvoja ja ohjeita. Lisäksi palvelupäivystyksistä annetaan
tiedoksi sakkoja ja haasteita. (08) 563 7200 tai
miia.raiha@rantapohja.fi
www.rantapohja.fi
Paikallinen
ilmoituskanavasi
Rantapohja.
Sinunkin
ilmoituksesi
huomataan!. Suomussalmella palvelupäivystys on
kesällä auki vain maanantaisin ja torstaisin. Oulussa ja Kajaanissa on
erillinen löytötavaratoimisto. Tällaisia ovat tapaukset, joissa rikos on juuri meneillään tai juuri tapahtunut taikka poliisilla on tar-
ve taltioida todisteita rikospaikalta, kuten esimerkiksi
asuntomurto.
Rikosilmoituksen voi tehdä myös sähköisesti internetissä. kesäkuuta 2015 » N:o 42
Haukiputaan poliisin palvelupäivystys suljettu kesällä
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Kesä tuo muutoksia poliisin
palvelupäivystysten aukioloaikoihin.
Oulun poliisilaitoksen
alueella Haukiputaan ja Limingan poliisiasemien palvelupäivystykset on suljettu 1.6. Kadonneista viranomaisten myöntämistä asiakirjois-
ta voi ilmoittaa päivystykseen
Naisten vaatteita
ja sulkakorvakorut sisältävä muovikassi sekä urheilukassi myytiin pompsissa, ja
yhteishinta jäi alle 10 euron.
Kirveen ja neljien silmälasien omistajaksi pääsi viidellä eurolla. Jos sattuisi hyvä ja sopivan hintainen pyörä kohdalle, sen saattaisi huutaa. Näkyvimmät tulokset on saatu tuulivoiman rakentamisessa
Olhava?Myllykangas -alueella, jonne on vireillä kaksi uutta puistohanketta, ja
yksi hanke on vireillä Pahkakosken yhteismetsän alu-
eelle. Summa
on kohtuulliset 3 prosenttia isompi kuin kunnassa
odotettiin.
Henkilöstökulut ovat tilinpäätöksessä noin miljoona euroa pienemmät kuin oli
arvioitu. 7
» Torstaina 4. Sade verotti väkimäärää.
Huutaisiko pyörän vai kirveen?
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Kansan kaipaama löytötavarahuutokauppa pidettiin
Haukiputaan poliisiasemalla keskiviikkona. Pyörästä voisi
maksaa muutaman kympin,
korkeintaan satasen.
. Tosin tämä vuosi näyttää vaikeammalta. Energian säästö ja uusiutuvan energian hankkeet
ovat tuoneet hyviä tuloksia
ja näkyvyyttä Iin kunnalle. Odotettavissakin oli, että tänä
vuonna tulee muutoksia valtionosuuksiin, summaa hallintojohtaja Erkki Taskila.
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon menot olivat yhteensä 32,3 miljoonaa. Sähköautot otettiin käyttöön kuluneen vuoden aikana, ja uutena hankittiin yksi sähköinen pakettiauto Iin
ateria- ja tilapalveluliikelaitoksen käyttöön.
Iin kunnan tilikauden tulos viime vuodelta oli 1.816
miljoonaa euroa plussalla.. Kuokkavieraaksi saapui rankka sade, joten väkimäärä jäi aiempia kertoja vähäisemmäksi.
Pari vuotta Haukiputaalla
säilössä ollutta tavaraa saatiin kuitenkin hyvin myydyksi ja pois poliisin nurkista. Säästöä tuotti se, että tilapäisen ja määräaikaisen henkilöstön palkkaamis-
tarve oli arvioitua pienempi.
Kunta ei ole myöskään täyttänyt kaikkia avoimiksi tulleita virkoja tai työsuhteita.
Yhteensä kunnassa oli töissä
26 ihmistä vähemmän kuin
talousarviossa oli kaavailtu.
Kunnallisverotulot kasvoivat 800 000 eurolla ja
kiinteistöverot 300 000 eurolla sekä yhteisöverotulot
200 000 eurolla.
Kunnanjohtaja Markku
Kehuksen osuudessa todetaan, että Iissä on saavutettu hyviä tuloksia energian
säästössä sekä uusiutuvan
energian käytön ja tuotannon lisäämisessä. Yksistään kirves
ei mennyt kaupaksi.
Uteliaisuuttaan löytötavarahuutokauppaa seuraamaan
tuli Mirja Väänänen isänsä
Sauli Peltoniemen kanssa.
He eivät olleet aiemmin käyneet huutokaupassa. Ra-
hakirstun vartija Päivi Soronen arveli, että huutokauppa järjestettiin Haukiputaalla todennäköisesti nyt viimeistä kertaa, sillä Oulun poliisilaitos on
aloittanut löytötavaroiden myynnin myös netissä
www.huuto.net/hakutulos/
sellernro/2332229k.
Haukiputaan löytötavarahuutokaupassa oli myytävänä myös aggregaatti, moottorisaha ja perämoottori.
Huutokaupassa myytävät
tavarat ovat lunastamatta jääneitä löytötavaroita
sekä takavarikkotavaroita,
jotka ovat siirtyneet valtion omaisuudeksi.
Hyvä tilinpäätös Iin kunnalle
»»Rantapohja
»»Ii
Iin kunnan tilinpäätös saa
kunnan päättäjiltä ja virkamiehiltä kommentin: hyvä.
??Ei negatiivisia yllätyksiä. Meklarina toimi Markku Apell. Lapset odottavat, että
täällä on jotakin aarteita,
nauraa Mirja Väänänen.
Huutokauppa nettiin
Meklarina huutokaupassa
toimi Markku Apell. Kolme pyöränraatoa irtosi muutamalla eurolla, kelpo kampe 20-50 eurolla, ja
hyväkuntoisen pyörän hinta
kipusi sataan euroon.
Valtaosa kauppatavarasta
oli pyöriä. kesäkuuta 2015 » N:o 42
A U L I H A A PA L A
Tunturi-merkkisen miesten pyörän hinta kipusi sataan euroon poliisin löytötavarahuutokaupassa
Kolmanneksi suosituimpia
lahjavaihtoehtoja olivat
lahjakortti ja koru. Vähiten kannatusta sai kodinkone lahjaideana.
Mikä on
parasta kesässä?
Onko se loma, auringonpaiste, lämpö vai mikä?
Käy vastaamassa galluppiin osoitteessa www.rantapohja.fi/TäMitäHä.. Toiseksi eniten sai kannatusta astiat,
pyyhkeet tai lakanat. kesäkuuta 2015 » N:o 42
Lastenkulttuuri
sai rahoitusta
»»Rantapohja
»»Oulu
Kaupunginhallitus päätti
antaa 20 000 euroa kohdennettavaksi Lastenkulttuurikaupunki Oulu -brändin rakentamiseksi ja siihen liittyvän yhteisviestinnän kehittämiseksi. Oulun seudun lapsimääräprosentti on Suomen
toiseksi suurin: 26,2 prosenttia.
TÄMITÄHÄ?
NETTIGALLUPPI
Mikä on paras lahja
vastavalmistuneelle?
Raha.
32%
Astiat, pyyhkeet...
28%
Kodinkone.
8%
Koru.
16%
Lahjakortti.
16%
Raha on
paras lahja
Tuliko lahjaksi rahaa?
Rantapohjan nettigalluppiin vastanneiden mielestä raha on paras lahja valmistuneelle. Raha on viisi prosenttia kuluvan vuoden talousarvioon varatusta kaupungin strategiarahasta.
Keskeisten lastenkulttuurin ammattilaisten mukaan kaupungissa on tarvetta viestinnälliselle tapahtumien kokoamiselle.
Monikuntaliitos nosti lasten lukumäärää kolmanneksella, eli kulttuuripalvelujen
piiriin tuli yli 14 000 lasta
lisää. 8
» Torstaina 4
Halusin matalan
kynnyksen ompelimon, jo-
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
hon on yhtä helppo tulla sekä juhlapuvun tilaajan kuin
lahkeita lyhentämään tulevan rakennusmiehenkin.
Kestävän
kehityksen pukuja
Juhlapukua mittatilaustyönä teettävällä on usein
mukanaan lehtileikkeitä tai
piirroksia haavepuvustaan.
. Minun leikkini
olivat sitä, että purin ompelukoneita varaosiksi. Pukuun
voi tehdä irto-osia, joilla
saa eri ilmeitä. Vaikka yksikin juhla on tärkeää, on
käytännöllistä, että puku
on muunneltavissa muihinkin juhliin.
Ihmisten nettiostokset vähensivät ompelijoiden työtä vielä muutama vuosi sit-
ten. Edelleen tilataan
toki paljon vaatteita myös
netistä, ja näihin pukuihin
teetetään usein pieniä korjausompeluja.
Vaatteiden lisäksi Tuomaala ompelee muun muassa sisustustekstiilejä.
. Yrittäjät tekevät täällä yhteistyötä ja mainostavat asiakkaille toinen toisiaan. Vanhemmillani oli ompelukonemyymälä ja huoltopalvelut. Liikkeessäni on torstaisin express-päivä, silloin
tänne voi tulla pienten korjaustöiden kanssa, ja ne saa
heti mukaansa ilman lisäkustannuksia. Yhdessä
asiakkaan kanssa suunnittelemme mieluisen ja vartalolle edullisen puvun. Nyt on meneillään kestävän kehityksen linja, jonka mukaisesti halutaan suosia kotimaisuutta, laatua ja
käsityötä. Muulloinkin
express-palvelu toimii mak-
samalla listahinnan päälle
20?50 prosenttia riippuen,
halutaanko korjaus samalle vai huomiselle päivälle.
?Lapsena leikin
ompelukoneilla?
Tuomaala on syntyisin yrittäjäperheestä ja saanut kipinän ompeluun jo pienenä.
. 9
» Torstaina 4. Tänään suuntaus näyttää olevan toinen.
. Olen vuosien varrella
ommellut satoja juhlapukuja, mutta tykkään myös
lyhennellä lahkeita tai tehdä muita korjausompeluja.
Kun tekee välillä toista ja
välillä toista, pysyy mieli
virkeänä. kesäkuuta 2015 » N:o 42
UUSIA PALVELUJA»
Matalan kynnyksen ompelimo
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Kello
Kellon liikekeskukseen Ompelimo Kellon avannut ompelija Anu Tuomaala pitää
yhtälailla vetoketjun vaihtamisesta kuin mittatilauspuvunkin ompelemisesta.
. Enkä halunnut kotiompelijaksi, vaan nimenomaan
liiketilaan. Kangasta ja lankaa oli aina tarjolla.
Ensituntuma yrittäjyydestä Haukiputaalla on ollut Tuomaalalle mieluinen.
. Vaihdan myös vetoketjuja esimerkiksi veneenpressuihin. Toisessa puvussa saattaa olla kiva helma, toisessa mukava pääntie. Toisenlaisia
ovat myös kiinteistön vuokrat, eikä täällä ole lainkaan
asiakkailla parkkipaikkaongelmia.
Anu Tuomaala on avannut ompelimon Haukiputaan Kelloon.. Tämä on aivan erilaista kuin Oulussa. Suurimman voiton tässä työssä vie asiakkaiden palveleminen, se on
ihanaa.
Aiemmin reilut kymmenen vuotta Oulussa Ompelustudion yrittäjänä ollut Tuomaala halusi avata liikkeen
Kelloon perheen muutettua
asumaan Kiviniemeen.
. Suosittelen yleensä monikäyttöisen ja ajattoman puvun
ompeluttamista. Minulla on monipuoliset koneet, joten pystyn tekemään aika monenlaisia
ompeluksia.
Uudenlaisena palveluna
Ompelimo Kello on aloittanut express-torstain.
Jotkut 7-luokkalaiset
ottavat musiikin valinnaiseksi 8. Projekti voi
olla mistä tahansa aiheesta.
Musikaali lienee suosituin
projekteista.
Projektien ja TET:n parissa menee viikko, toiseksi viimeisen kouluviikon loppu ja viimeisen alku. ja 9. ja 9. Kyllähän se, kun lavasteet saadaan laittaa viikkoa
ennen ensi-iltaa, tiivistää
aikataulua raskaammaksi,
mutta on se kokonaisuutena myös antoisampaa.
Oppilaat ovat harjoitelleet ahkerasti viikonloppua
myöten. Tänä vuonna musikaalin teemana oli erilaisuus. Musikaalin tekeminen
taas on aloitettu jo 8. Miika Saarikoski
sikaalin tekijät ovat itse
kirjoittaneet ja säveltäneet
kaikki musikaalin kappaleet. kesäkuuta 2015 » N:o 42
J E R E KO I V IS TO
Laivakankaan koulun 9-luokkalaiset kirjoittivat itse sanat ja sävelsivät musikaalinsa. Käsikirjoituksen
kirjoittaminen aloitettiin
jo ysiluokan syksyllä, marraskuussa.
Muita projekteja tänä
vuonna olivat muun muassa seinämaalaus, metsästys ja kalastus, ja myös tämä uutinen on osa erästä
projektia.. Tämä kertoo siitä, kuinka tärkeä osa yläastetta musikaali joillekin on. Pääosan, Sofian, esittäjä Inka Kauppinen on kuvan keskellä punaisessa topissa ja Sofian ystävää Emmiä näyttelevä Wenla Vierimaa istuu hänen vieressään vaaleassa mekossa.
Laivakankaan koulun 9-luokkalaiset
lauloivat erilaisuudesta
»»Joonas Pulkkinen
»»Jääli
Laivakankaan koulun
9. vuosiluokan musiikin valinnaisryhmä
esitti musikaalin
Sydän paljaana kevään
viimeisellä kouluviikolla sekä vanhemmilleen että toisille
oppilaille.
Musikaaliprojekti on ollut
mukana koulun perustamisesta, vuodesta 2007, asti.
Sitä ennen musikaaleja on
tehty Jokirannan koululla,
jossa musikaalin vastuuopettajat, musiikinopettaja Miika Saarikoski ja äidinkielenopettaja Anu Arola, olivat töissä ennen Laivakankaan koulun avaamista. Käsikirjoitus on ollut
joka vuosi oppilaiden omaa
tekoa.
Tavoitimme musikaalin
päätähden, Inka Kauppisen, tämän vuoden musikaalin viimeisen näytöksen
jälkeen. vuosiluokalle
vain musikaalin takia, ker-
too Miika Saarikoski.
. vuosiluokalle vain musikaalin takia.?
. Onhan tämä opettajallekin raskaampaa kuin normaali työ, mutta myös antoisampaa, normaalityötä
yhtään väheksymättä, kommentoi Saarikoski, ja Arola myöntää olevansa samaa
mieltä:
. Musikaalissa sen päähenkilö, Sofia (Inka Kauppinen), on juuri muuttanut Pudasjärveltä Ouluun ja menee
seuraavana päivänä uuteen
kouluunsa.
Hän on päättänyt aloittaa puhtaalta pöydältä ja
aikookin muuttua ?massanuoreksi. 10
» Torstaina 4. eli samanlaiseksi kuin suurin osa nuorista.
Hänestä tulee koulun suosituin tyttö, mutta kun hän
tapaa entisen kaverinsa Emmin (Wenla Vierimaa), hän
Äidinkielenopettaja Anu Arola ja musiikinopettaja Miika Saarikoski olivat musikaalin
vastuuopettajat.
ystävineen tajuaa, ettei ole
mitään vikaa olla erilainen.
Projekti korvaa
TET-harjoittelun
Laivakankaan koulussa ysiluokkalaiset saavat valita keväällä TET-harjoittelun ja
projektin välillä. Olo on melko sanaton, sai Kauppinen
sanottua.
. Siellä musikaaleja tehtiin
kaksi, vuosina 2005 ja 2006.
Tänä vuonna on siis kymmenes musikaali.
Oppilaiden omat
sanat ja sävellys
Tänä vuonna on myös ensimmäinen kerta, kun mu-
Jotkut 7-luokkalaiset ottavat musiikin valinnaiseksi 8. Hänellä nousi kyynel silmään, kun kysyimme tunteita, nyt kun musikaali on ohi ja peruskoulukin ihan loppusuoralla. . luokan keväällä laulujen sävel-
tämisellä
Toukokuussa
voimaan astunut uusi kuntalaki korostaa kuntalaisten osallistumis- ja
vaikuttamiskeinojen lisäämistä. Vuoden 2007 Iin ja Kuivaniemen kuntien yhdistymisen
myötä hän toimi Iin resurssijohtajana.
?Täällä on ollut hyvä tehdä
töitä, kun ollut tekemisen meininki ja ei olla ollenkaan jämäh-
detty paikoilleen?, Kehus jatkaa.
Kunnanjohtajana hän on päässyt näköalapaikalle siitä, miten
Väistyvä ja uusi kunnanjohtaja toivottavat iiläisille hyvää
kesää.
yhteiskunta toimii niin hyvissä
kuin huonoissa asioissa. Hänen
työpöydällään on ollut useita
isoja epävarmuustekijöitä, kuten
työttömyyden kasvu, valtionosuusleikkaukset sekä sote-uudistus, mutta myös positiivisia
tuloksia vahvasta panostuksesta
kulttuuriin sekä sitoutumisesta
uusiutuvan energian tuottamiseen ja hyödyntämiseen.
Kunnanjohtajan tärkeimmiksi
tehtäviksi Kehus nimeääkin
eteenpäin katsomisen ja uuden
kehittämisen. Ensimmäisenä hän nostaa
hallinnon avoimuuden edistämistä
niin kunnan asioiden valmistelussa
kuin päätöksenteossa. ?Muutokset on
nähtävä mahdollisuuksina ja
uuden alkuna?, Kehus painottaa.
Erityisesti kuntatalouden heikentyminen on pakottanut löytämään uusia askelia yhdessä kun-
takonsernin kanssa, mutta myös
laajemmalla yhteistyöllä Oulun
seudun kuntien kesken. Alatossava näkee, että esimerkiksi sähköisten viestintäkanavien kehittämisellä
voidaan lisätä tiedon saatavuutta sekä
madaltaa kynnystä osallistua ja ottaa
kantaa kunnan suunnitelmiin.
Toiseksi hän mainitsee positiivisen
ilmapiirin vahvistamisen sekä myönteisen kuntakuvan ylläpitämisen.
Alatossavan mukaan mielikuvalla on
tärkeä merkitys, kun huokutellaan
uusia yrityksiä ja asukkaita. Ii liittyi vastikään toukokuussa perustettuun valtakunnalliseen kehyskuntafoorumiin,
jonka muodostavat isojen kaupunkien
kehyskunnat. ?Ei
ole tunnetta, että työ menisi
hukkaan. Ensimmäisten
uusien työviikkojen aikana
ovat työpäivät venyneet usein
kaksitoistatuntisiksi, mutta
Alatossavan kasvoilta ei paista
väsymys, vaan aito innostus
syventyä ja perehtyä kunnan
asioihin.
Kysyttäessä tavoitteistaan nimeää Alatossava suoriltaan kolme selkeää kokonaisuutta. Jos olemme paikkakunnalla, niin käymme myös
kunnan kesätapahtumissa?,
Kehus jatkaa. Kutsuvierastilaisuudessa
paljastettiin taiteilija Sanna Koiviston (oik.) maalaama muotokuva, jota voi käydä katsomassa
Nätteporin auditoriossa.
?Toimivan kuntastrategian pohjalta on hyvä viedä Iitä eteenpäin?
Viransijaisena 20.4.2015 aloittaneelle Alatossavalle Iin toimintaympäristö, henkilöstö ja
päättäjät ovat tulleet tutuksi
hänen toimiessaan 15 vuoden
ajan kunnan tytäryhtiöiden
Micropoliksen ja Iilaakson toimitusjohtajana. Työtehtävät hän
kertoo jättävänsä turvallisin
mielin Ari Alatossavalle. Uusia
ulottavuuksia pitää löytää myös
henkilöstöstä ja heidän osaamisensa
hyödyntämisestä. Oulun kehyskunnista mukaan lähtivät Iin lisäksi myös
Kempele, Liminka, Muhos ja Tyrnävä.
Alatossava kertoo, että foorumi pyrkii
tuomaan kehyskuntien näkemyksiä
valtakunnan tasolle ja suoraan valtion
eri ministeriöihin ja viranomaisiin.
Myös Oulun seudun yhteinen maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinotyön suunnittelu
ja käyttö yli kuntarajojen (MALPE)
jatkuu edelleen tiiviinä yhteistyönä.
Vaikka kunnanviraston toimistohuoneet ja käytävät hiljenevät kesäksi,
aloittaa Alatossava heinäkuussa virallisesti kunnanjohtajana. Kehuksen mukaan Iin sijainti Oulun
kasvukeskusalueella on antanut
hyvät lähtökohdat kehittämiselle, ja kuntaa on onnistuttu kasvattamaan oikeaa kasvuvauhtia.
Iin vetovoimatekijöiksi hän mainitsee edulliset isot tontit sekä
toimivat peruspalvelut, kuten
päivähoito- ja kouluverkosto.
Haastavimmaksi päätökseksi urallaan Kehus nimeää
yksimielisesti Kuivaniemen
ja Iin kuntien yhdistymisen.
?Valtaosa kuntalaisista ja päättäjistä käsitteli liitosta hyvin
voimakkailla tunteilla?, Kehus
muistelee.
Yleisesti sanotaan, että
eläkkeelle siirtyminen on yksi
elämän suurista muutosvaiheista. Kehus on toiminut Iin
kunnanjohtajana vuodesta 2010, jota ennen hän
toimi Kuivaniemen viimeisenä kunnanjohtajana. ?Kun henkilöstön
kehitysehdotuksia otetaan vastaan ja
kuunnellaan, syntyy parempaa palvelua ja tulosta?, Alatossava toteaa.
Kolmas tavoite on tiukka taloudenpito. 02
2015
?Kaksi vokaalia - ne kaksi tolppaa?
vastaa hyväntuulisesti nauraen heinäkuussa virallisesti eläkkeelle siirtyvä kunnanjohtaja Markku Kehus,
kun häneltä kysytään, millaisia keskusteluja viriää
Iistä kunta-alan tapaamisissa. ?En
osaa olla touhuamatta, joten
pieniä projekteja rakentelen,
sekä metsänhoitoa ja kalastelua
että lomaillaan perheen kanssa
enemmän. ?Todennäköisesti kunnilta tullaan
jatkossakin leikkaamaan varoja, joten
kunnan pitää itse pystyä toimimaan
mahdollisimman tehokkaasti ja ottaa
pitkäjänteinen suunnittelumalli pohjaksi?, Alatossava jatkaa.
Tavoitteisiin pääsyä edesauttaa jatkuva ja tiivis yhteistyö muiden Oulun
seudun kuntien kanssa. Kehukselle se merkitsee
aktiivisuutta sekä vapautta
harrastella ja matkustella. Hyvä mies pääsee
jatkamaan.?
Kunnanjohtajan Kehuksen läksiäisiä vietettiin Micropoliksella 17.4. Uusi kunnanjohtaja vinkkaa, että häntä voi tulla
jututtamaan kunnan kesätapahtumien
yhteydessä, sekä hän tulee mielellään
pyydettäessä tutustumaan alueen toimijoihin ja yhdistyksiin.
Kustannussäästön syynä on
tilapäisen henkilöstön (määräaikaiset työsuhteet/sijaiset) arvioitua pienempi palkkaamistarve. Tietoturvasyistä lomakkeilla ei tule kuitenkaan lähettää
palautetta, joka sisältää arkaluontoista tietoa kuten
henkilötunnuksia tai tietoja terveydentilasta.
Omaan terveyteen tai sosiaalietuuteen liittyviä
kysymyksiä voi lähettää perhe-, terveys- ja vanhuspalveluille Oulunkaaren Omahoito -palvelussa.
Omahoito-järjestelmä on tietoturvallinen, sillä
siihen kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla
osoitteessa oulunkaarenomahoito.com
Monissa yksiköissä on perinteisiä palautelaatikoita, ja niiden rinnalle on tuotu sähköisiä palautteenkyselylaitteita. Neuvolaraati
antaa työntekijöille tärkeää
kuntalaispalautetta lapsiperheiden palveluista. Jos haluaa, että palautteeseen
vastataan, voi jättää omat yhteystietonsa. Kun vuonna
2013 verotulot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 8,7
prosenttia, hidastui kasvu vuonna 2014 4,7 prosenttiin korotetusta kunnallisveroprosenttiyksiköstä (+0,75) huolimatta.
Iin suurimmaksi talouden haasteeksi on muodostunut työllisyystilanteen negatiivinen kehitys. Myös
perheneuvolassa psykologien
osalta tilanne on aiempaa parempi, sillä kaikki vakanssit on
saatu täytettyä kokoaikaisesti.
Raatilaisia kiinnostikin, onko
ennaltaehkäisevään toimintaan
saatu lisätyövoimaa ja miten
palvelu voidaan taata, jos lisäresursseja ei vielä ole.
?Parhaillaan arvioidaan ja
selvitetään, miten Oulunkaarella
kyetään vastaamaan uudistuneen sosiaalihuoltolain muutoksiin ja edellyttääkö lakimuutos
lisäämään henkilöstöä muun
muassa yleisiin perhepalveluihin. työttömyys nakertaa
verotuloja
I
in talous on kehittynyt myönteisesti vuoden 2007 kuntaliitoksesta lähtien. Palaute ohjautuu suoraan
kyseisestä palvelusta vastaavalle esimiehelle sekä
palvelujohtajalle. Samalla raatilaiset saavat tietoa uudistuksista
ja vievät sitä eteenpäin lähipiirilleen ja muille perheille.
Neuvolapalvelut kehittyvät
asiakkaiden tarpeiden mukaan:
valmistelussa on esimerkiksi,
että neuvola-aikoja olisi tarjolla
jatkossa myös iltaisin, ja perhevalmennusta voi jo nyt seurata
myös internetin kautta silloin
kun itselle parhaiten sopii.
Oulunkaari kerää palautetta useilla tavoilla
N
IIN
kuntatiedote 2/2015
HYVÄT
TUULET
Julkaisija:
Iin kunta, Jokisuuntie 2, 91100 Ii
Vaihde:
(08) 5875 5000
Neuvonta:
050 310 3458
Faksi:
(08) 8178 600
Toimitus:
Anna Saksio, p. Nyt apua
on mahdollista saada jo, jos on
estynyt hoitamaan päivittäisiä
asioita ja lasten hyvinvointi on
riskissä vaarantua.
Oulunkaarella Iin perhepalveluissa on viimevuosien
aikana merkittävällä tavalla jo
lisätty resursseja lapsiperheille kohdistuviin palveluihin.
Uusia vakansseja on lisätty
muun muassa lastensuojelun
Perhekahvilassa on kavereita sekä lapsille että aikuisille.
sosiaalityöhön ja perhetyöhön
sekä neuvolapalveluihin. Näin varmistetaan, että
kehittämisehdotukset etenevät myös niin sanottuihin kuntaneuvotteluihin. Jos omat työvoimaresurssit
eivät riitä, käytetään lisäksi
ostopalveluja?, Leppälä-Hast ja
Mämmi-Laukka tiesivät kertoa.
Kuntayhtymä on suunnitellut, että sosiaalityöntekijä
olisi jatkossa tavattavissa myös
neuvolassa. Tämän lisäksi kaikkia vuoden aikana avoimiksi tulleita virkoja/työsuhteita ei täytetty.
Avustuksiin varatuista määrärahoista jäi käyttämättä 218 000
euroa, ja muiden palveluiden ostoon käytettiin 171 000 euroa
arvioitua vähemmän.
Vuoden 2013 joulukuussa tapahtui Jokikylän koululla öljyvahinko, joka johtui öljysäiliöiden ylitäytöstä. Miten ajatus
avoimesta päiväkodista tai
lapsiparkista etenee?
Muun muassa tällaisia ideoita
ja kysymyksiä tuli Iin neuvolaraadin mieleen viimekertaisessa
kokoontumisessa.
Iin neuvolan ja perhetyön
yhteinen asiakasraati kokoontuu
muutaman kerran vuodessa
Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilan yhteydessä.
Neuvolapalvelujen esimies Anne
Leppälä-Hast johtaa keskustelua eri teemoista, ja neuvolaraati
on ehtinyt ottaa kantaa jo esimerkiksi Oulunkaaren nettisivujen kehittämiseen ja lasten
hammashoitolapalveluihin.
Viime kerralla lastensuojelun
sosiaalityöntekijä Leena Mämmi-Laukka esitteli uudistunutta sosiaalihuoltolakia, jonka
myötä lapsiperheille tarjotaan
apua aiempaa matalammalla
kynnyksellä, jo ennen lastensuojeluasiakkuutta. Työttömyysasteen nousu
johtaa verotulojen kasvun pienentymiseen jo kuluvana vuonna.
Lisäksi jatkossakin taloudellisia haasteita tuovat valtionosuuksien leikkaukset, joita on leikattu vuodesta 2012 lähtien jatkuen
näillä näkymin vuoteen 2017 asti. Asioihan perhe
samalla terveydenhoitajalla sekä raskaus- että vauva-aikana. euroa. Asiakas- ja kuntalaispalautteet ovat
tärkeä osa Oulunkaaren toiminnan kehittämistä.
Internetsivuilla oulunkaari.com on kohta ?Palaute?, jonka kautta kuntalainen voi jättää palautetta
haluamastaan aiheesta. Palautetta voidaan kysyä asiakkaalta
myös tekstiviestillä. Vuoden 2015 talousarvio ja -suunnitelma
valmistuivat viime syksyllä uuden kuntastrategian arvot ja painopisteet tunnistaen
Taloussekä tulevat taloushaasteet tiedostaen. Idea sai raatilaisilta
hyvän vastaanoton. Sana
on vapaa, ja kaikkien mielipiteet ovat tärkeitä. Palautteen kerääminen tapahtuu aina kohderyhmän ehdoilla, esimerkiksi lasten
ja kehitysvammaisten mielipiteitä kartoitettaessa
apuna ovat erilaiset kuvat ja pelit.
Kuntayhtymä reagoi nopeita toimenpiteitä
vaativiin palautteisiin mahdollisimman ripeästi
ja tiedottaa kuntalaisia ja työntekijöitä muutoksista. Lisäksi palautekoonnit käsitellään osavuosikatsausten yhteydessä sekä osana vuosittaista
toiminnan arviointia. Kuntaneuvotteluissa
Oulunkaaren kuntayhtymä ja Iin kunta linjaavat
kuntayhtymän seuraavan vuoden toiminnalliset ja
taloudelliset tavoitteet. 040 535 3362
anna.saksio@micropolis.fi
Käyntiosoite:
Iin Hyvät Tuulet,
Iin Micropolis, Piisilta 1, 91100 Ii
tuulet@ii.fi
Taitto:
Rantapohja
Paino:
Suomalainen Lehtipaino
Seuraava Iin Hyvät Tuulet
ilmestyy tiistaina 15.9.2015.
euvolan asiakasraadin lisäksi Oulunkaarella on lukuisia muita keinoja, joilla asiakkaat voivat lähettää palautetta ja esittää
kysymyksiä. Kuntaneuvotteluissa sovitaan, paljonko kunta antaa Oulunkaarelle rahaa
palvelujen järjestämiseen ja mitä toimintoja tulee
erityisesti kehittää.. 2
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
Vuoden 2014 tilinpäätös
1,8 milj. Vuosittain
verotulot ovat kasvaneet positiivisen väestökehityksen sekä
Oulun seutuvetoisen työllisyystilanteen avulla. Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 5.5.2014, ettei vanhaa koulua korjata
eikä uutta rakenneta, vaan vakuutusyhtiö maksaa kunnalle
500 000 euron kertakorvauksen. Joulukuussa 2014 Iin työttömyysaste kohosi 20,4 prosenttiin. Kertakorvaus näkyy tilinpäätöksessä toimintatuottojen lisääntymisenä 500 000 eurolla.
Kunnanvaltuusto hyväksyy tilinpäätöksen kesäkuun
kokouksessaan. Edellisten vuosien kertynyt (kumulatiivinen) ylijäämä on noin 5,5 milj. euroa ylijäämäinen
. Raatilaisten mielestä myös esimerkiksi
perhekahvilat, seurakunnan
kahvilat ja tapahtumista esimerkiksi Lumivalkeat olisivat hyviä
paikkoja tutustua lapsiperheiden sosiaalityöntekijöihin.
Työntekijöitä olisi helpompi
lähestyä, kun kasvot olisivat
tulleet tutuiksi.
Vaikka asiakasraadissa on
aina jokin teema, puhe sivuaa
todella laajasti kaikkia lapsiperheitä koskevia palveluja. euroa.
Toimintakuluista henkilöstökulut toteutuivat noin 1 miljoona euroa budjetoitua pienempänä. Esitys sisältää pitkävaikutteisia
asiakirjoihin
linjauksia, joiden taloudellinen ja
voi tutustua
toiminnallinen hyöty toteutuu vasta
verkossa
suunnitelmakaudella 2016-2017.
www.ii.fi/
Lähde: Tilinpäätös 2014 ja
talous
talousarvio 2015.
Neuvolaraati kehittää sote-palveluja
mukavan kahvittelun lomassa
Tekstit ja kuva: Riitta Muhonen
Lapsiperheiden sosiaalityöntekijöiden pitäisi jalkautua iiläisiin tapahtumiin
ja tehdä itseään enemmän
näkyviksi. Leikkausten vuosittaiset
vaikutukset kuntatalouteen ovat noin 2,3-2,4 milj
Lopun rahoituksen Iin tietoverkko-osuuskunta kattaisi pitkäaikaisella pankkilainalla, mutta lainan saamiseksi osuuskunta
tarvitsisi kunnalta myös takauspäätöksen.
Kälkäjän mukaan Pudasjärven osuuskunta ei
kuntatakauksesta huolimatta saanut rahoittajilta lainaa, ja verkon rakentaminen oli peruuntua.
Rakentaminen pääsi alkamaan, kun osuuskunnan toimintamuoto muutettiin osakeyhtiöksi ja
pankkilaina myönnettiin Kairan Kuitu Oy:lle
rakentamiskuluiltaan yhteensä noin 15 miljoonan euron verkolle. Nuorin osallistuja oli noin kuukauden ikäinen ja
vanhimmat lapset 5-vuotiaita. Paikallisyhdistys on sitäkin vanhempi, ja viime vuonna vietettiin jo 90-vuotista toimintakautta. Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattoman liiton vapaaehtoistyön tärkeimpiä muotoja ovat kaikille lapsiperheille järjestettävät avoimet perhekahvilat.
Iin paikallisyhdistyksen puheenjohtajan Sari Turtisen mukaan Iissä
Perhekahvilaa on järjestetty noin viidentoista vuoden ajan. Kunta tukee yhdistystä
mm. Perhekahvilasta muistutetaan,
että paikalle voi tulla ilman lapsiakin, raskaana ja ilman ennakkoilmoittautumista. Kesäkuusta lähtien Perhekahvila lomailee,
ja ovet avataan jälleen syyskuun alusta.
Seuraa tiedottelua
Facebookissa
?MLL Iin yhdistys?.
Kiinnostaako vapaaehtoistyö?
Iin yhdistys etsii tulevalle syksylle uusia vetäjiä Perhekahvilaan
sekä liikuntakerho Vauhtihirmuihin. IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
3
JUTUSTELUA JA
TUTUSTUMISTA ?
iiläisten lapsiperheiden hyväksi
Iin
tietoverkko
vastaanottaa
edelleen liittymäjäsenhakemuksia
osoitteessa
www.iintietoverkko.fi
Iin työväentalolle kokoontuu joka torstaiaamupäivä
aktiivinen, touhukas ja ennakkoluuloton vanhempainjoukko. Langattoman verkon heikko puoli
on käytön jakautuminen
kaikkien käyttäjien
kesken, mikä tarkoittaa sitä, että
palvelu hidastuu
merkittävästi
käyttöruuhkaaikoina.. pidetyssä Perhekahvilassa juhlistettiin ennakkoon
äitienpäivää. Toiminta sopisi
hyvin eläkeläisille, jotka saisivat mukavaa puuhasteltavaa ja juttuseuraa. Yhteistyötä yhdistys tekee jo mm. kunnanjohtaja Ari Alatossava. Kälkäjän mukaan verkkoon
on kytketty jo noin 2 200 asiakasta, mutta yhteispituudeltaan noin 2 000 km verkon rakentaminen jatkuu vielä.
Tilaisuudessa yleisöä kiinnosti myös langattoman verkkoteknologian kehittyminen.
Kälkäjän mukaan langattomat verkot täydentävät kuitua, mutta eivät ole poissulkevia tai
kilpailevia palveluita. MLL on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, jonka päätehtävänä on edistää
lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. ?Tiedon
digitalisoitumisen myötä luotettavat ja nopeat
verkkoyhteydet ovat erittäin tärkeä edellytys
kunnan palveluiden toimivuudelle, mutta
myös asuin- ja yritysalueiden houkuttelevuudelle?, Alatossava tiivisti kunnan näkökulman
avauspuheenvuorossaan. Nykyisellään kunta
ostaa vuosittain tietoliikenneverkkopalveluita
noin 300 000 eurolla. Myös muutkin paikalla olevat vanhemmat kannustavat rohkeasti liittymään mukaan.
Perhekahvila on mitä parhain keino tutustua alueen muihin lapsiperheisiin, varsinkin jos muuttaa uutena asukkaana paikkakunnalle.
Pienessä kunnassa vapaaehtoistyön tärkeys korostuu
Perhekahvilassa voi toimia myös vapaaehtoisena monessa eri roolissa,
esimerkiksi ideoimalla tai ohjaamalla lapsille satutunteja, liikuntatuokioita ja lauluhetkiä. Paikalle oli kutsuttu
Kairan Kuitu Oy:n toimitusjohtaja Mikko
Kälkäjä, joka esitteli Pudasjärven ja Taivalkosken alueelle rakennetun valokuituverkon
toimintaa sekä kertoi alueen asukkaiden
käyttökokemuksista. Vapaaehtoisilta vetäjiltä ei vaadita mitään tiettyä
osaamistaustaa, eikä yhdistys aseta vetäjille ikärajaa. Jos kunta
hallitsisi omaa tietoverkkoaan, mahdollistaisi
se jopa 70 % säästön käyttökuluissa.
Osuuskunta ei ainut mahdollinen
toimintamuoto
Koko Iin kattavan valokuituverkon (runko- ja
tilaajaverkko) rakentamisen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu noin 7 miljoonaa euroa.
Valtio rahoittaa kuluista miljoonan edellyttäen, että kunta rahoittaa vastaavasti saman suuruisen osan. Noin
10 prosenttia Iin kotitalouksista on jättänyt
liittymäjäsenhakemuksensa osuuskuntaan.
Mikäli osuuskunta aikoo hyödyntää valtion
Laajakaista kaikille 2015 -rahoitustuen, tulee
rakentamispäätös tehdä vuoden 2015 loppuun mennessä.
Iin tietoverkko-osuuskunnan toiminnan
aktiivisuutta on hidastanut se, että osuuskunnalla ei ole toimintabudjettia. Tietoverkko-osuuskunnan hallitus
valmistelee kunnalle rakentamis- ja rahoitusesityksen kesän aikana.
Torstaina 7.5.2015 Iin tietoverkkoosuuskunta järjesti Micropoliksella kaikille
avoimen infotilaisuuden. Iin Marttojen kanssa, kun
jouluisin he kokoontuvat perinteisesti yhteen leipomaan pipareita.
MLL:n työtä voi myös tukea osallistumalla paikallisyhdistysten
järjestämiin tapahtumiin, kuten myyjäisiin, kirppiksiin ja keräyksiin
tai liittymällä kannatusjäseneksi (25 e/vuosi). Yhdistyksen aktiivijäsen Päivi Moisala kertoo,
että Perhekahvilan ydin on toisilta perheiltä saatava korvaamaton
vertaistuki. Kyseessä on Mannerheimin lastensuojeluliiton
(MLL) Iin paikallisyhdistyksen ylläpitämä Perhekahvila, joka avaa ovet viikoittain alueen lapsiperheille
leikkimistä, askartelua, kahvittelua ja ihan vaan toisiin
perheisiin tutustumista varten. Vanhemmat voivat jakaa arjen kokemuksia, vinkkejä jaksamiseen, ja samalla lapset saavat leikkikavereita. Ota yhteyttä sähköpostilla:
mll.ii@luukku.com
Mikko Kälkäjä herätteli kuulijoita pohtimaan, millainen toimintaympäristö on kuntalaisilla
käytössä jo vuonna 2025. Mm. Summa sisältää kaikki
kunnan käytössä olevat kiinteät ja langattomat
verkkoyhteydet, niiden ylläpidon sekä tieto-
turva- ja käyttöönottopalveluita. suositut nettitelevisio- ja viihdepalvelut edellyttävät suuria
tiedonsiirtonopeuksia, joihin nykyisten kuparikaapelin kautta toimivien kiinteiden tai
langattomien yhteyksien ominaisuudet eivät
riitä. Liittymismaksuja ei ole vielä peritty siitä syystä, että
tietoverkon hallitus on päättänyt siirtää liittymishakemuksen jättäneiden jäseneksi hyväksymisen siihen saakka, kunnes kunta päättää
osallisuudesta valokuidun rakentamisessa.
Tämä siksi, koska ilman kunnan rahoitusta
valtio ei tee omaa rahoituspäätöstään eikä
verkon rakentaminen ilman tukia ole mahdollista. Jaetaanko sanomalehti edelleen postilaatikkoon, kantavatko
koululaiset kirjoja repussa ja miten raha-asiat hoidetaan?
Iin tietoverkko-osuuskunta
valmistelee kunnalle
rahoitusesityksen kesän aikana
I
in Tietoverkko-osuuskunta perustettiin
vuoden 2013 alussa tavoitteena rakentaa
koko kunnan kattava 100 megabitin
nopeudella toimiva valokuituverkko. Lisäksi paikalla oli Iin
tietoverkko-osuuskunnan hallituksen jäseniä ja
Iin vs. tapahtuma-avustuksilla sekä mahdollistamalla Vauhtihirmutliikuntakerhon järjestämisen koulun liikuntasalissa.
Torstaina 7.5. Jäsen saa kotiin valtakunnallisesti 4 kertaa vuodessa ilmestyvän Lapsemme-lehden sekä
paikallisia alennuksia alueen yrityksistä
EnergiaPlus-hanke
kestää vuoden 2017 loppuun. Hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
EU- ja valtion tuki hankkeelle on yhteensä 209 162 euroa.
Micropoliksen asiantuntijat
edistävät vähähiilistä
Pohjois-Pohjanmaata
Kevään aikana Iin Micropolis Oy:ssä on käynnistynyt kaksi
uutta Euroopan aluekehitysrahaston tukemaa kehittämishanketta, joissa etsitään konkreettisia ratkaisuja vähähiilisyyteen ja alueen kilpailukyvyn parantamiseen.
EnergiaPlus-hankkeessa kartoitetaan Oulunkaaren ja
Oulun alueen öljy- ja sähkölämmityskiinteistöjä. Naiset ideoivat yhteisistä tienvarsitalkoista, ja kunta voisi esimerkiksi huolehtia
jätesäkkien poiskuljetuksen. Korvaamalla
öljy uusiutuvalla energialla, kuten puuhakkeella, voidaan lisätä alueen lämpöyrittäjyyttä ja uusien työpaikkojen syntymistä. Myös maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää,
että rakennus ympäristöineen on pidettävä
sellaisessa kunnossa, että se täyttää terveellisyyden ja turvallisuuden vaatimukset eikä aiheuta
ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Lisäksi
ikääntyneitä ja nuoria pitkäaikaistyöttömiä aktivoidaan kohti
pidempiaikaista työllistymistä. Iin lisäksi hankkeessa
on mukana seitsemän muuta Pohjois-Pohjanmaan kuntaa.
Hankkeessa siirretään hyviä käytäntöjä sekä kehitetään ja
testataan uusia menettelytapoja ja toimintamalleja, joilla
kunnat pystyvät nykyistä tehokkaammin ottamaan käyttöön päästöjä vähentäviä cleantech-ratkaisuja ja uusiutuvaa
energiaa. Työtä luonnosta
Iissä -hankkeella pyritään vastaamaan alueen heikkoon työllisyystilanteeseen yhteistyössä alueen yritysten ja kolmannen
sektorin toimijoiden kuten kyläyhdistysten kanssa. Vaihtoehtoisina uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksina
huomioidaan hake- ja pellettilämmitys, pienCHP, maalämpö, aurinkoenergia ja hybridiratkaisut. ?Samalla energiaan käytetyt eurot jäävät omalle alueelle,
eivätkä virtaa ostoenergian mukana naapurimaihin?, toteaa
Micropoliksen projektipäällikkö Pekka Pääkkönen.
Pääkkösen mukaan hankkeella on työn alla jo kolmisenkymmentä öljy- tai sähkölämmitteistä kohdetta. Hankkeen rahoituksesta 70 prosenttia
tulee Euroopan aluekehitysrahastosta, osallistujakuntien
rahoitusosuus projektista on 21 % ja SYKEn 9 %.
Yhteistyöllä kohti
parempaa asuinympäristöä
Viihtyisä asuinympäristö houkuttelee
kuntaan uusia muuttajia, mutta sitouttaa
myös nykyiset asukkaat paikkakunnalle
tarjoamalla monipuolisia palvelu-, harrastus-, koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia. uuden Haminan koulun ja päiväkodin pihasuunnitelmat, joiden
rakennustyöt toteutetaan kesän aikana. Kuntastrategian laadinnan yhteydessä toteutetussa
kuntalaiskyselyssä vastaajat korostivat
erityisesti tarvetta siistiä kuntakeskuksien yleisilmettä sekä hoitaa ja lisätä
viher- ja virkistysalueita.
HUHTIKUUSSA kunnan teknisissä palveluissa aloitti kaksi uutta työntekijää, aluearkkitehti
Satu Piispanen ja ympäristönhoitaja Anne
Suihkonen. Yksi Iin kuntastrategian 2020
keskeisiä tavoitteita on elinympäristön
kehittäminen ja vahvistaminen kuntalaisia paremmin palvelevaksi. Ympäristönhoitajan työpöydällä
ovat tällä hetkellä mm. Micropoliksen projektipäällikön Irja Ruokamon
mukaan Iissä toteutetaan vuonna 2012 alkaneen HINKUohjelman toimenpiteitä. Viihtyvyyden ylläpitoon
vaikuttavat käyttäytymistavoillaan ja toiminnoillaan kuntalaiset myös itse. Hanke kestää vuoden 2017 loppuun. 4
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
Työtä luonnosta
Iin kunta aloittaa uuden aktivointi- ja työllistämistavan kehittämisen Euroopan sosiaalirahaston tuella. taimien, lelujen ja
kirjojen vaihtopiste, tietoutta yrteistä, vaatelahjoituspiste sekä mukavaa yhdessä oloa.
Tervetuloa mukaan!. Ohjelmassa mm. Ympäristönhoidon parissa työskentelee lisäksi kesätyöläisiä, jotka hoitavat kunnan viheralueita.
Piispasella puolestaan on työn alla keskustaajaman osayleiskaava, josta valmistuu ehdotus
kesäkuussa. Kyläyhdistyksistä
löytyy hyvää talkoohenkeä yhteisen hyvän
tekemiseen. Hanketta rahoittavat PohjoisPohjanmaan liitto (EAKR), Oulunkaaren kuntayhtymä,
BusinessOulu sekä alueen yritykset.
Vähähiilisyydestä kilpailukykyä kunnille -hankkeen
(VähäHiku) tavoitteena on saada kunnat vähentämään
fossiilisen energian käyttöä, kasvihuonekaasupäästöjä sekä
samalla synnyttää taloudellisia säästöjä. Työtä luonnosta Iissä -hanke käynnistyy
jo kuluvan kesän aikana, toteutusaikaa on toukokuuhun 2018
asti. Suihkosen mukaan peruspalveluiden eri ikäryhmille tulee olla helposti saatavilla ja kulkemisen pitää olla esteetöntä ja
turvallista. Tarkoituksena ei
ole siirtää kunnan vastuulle kuuluvia asioita
kuntalaisten hoidettavaksi, vaan asukkaiden
osallistumista ja talkootoimintaa tarvitaan lisäksi. klo 12-18 Huilingin tapahtuma-alueella. Kaikkein merkittävimmin on kasvanut pitkäaikaistyöttömyys, yli 50-vuotiaiden työttömyys, nuorten alle 25-vuotiaiden työttömyys sekä
miesten työttömyys. Piispasen mielestä hyvä asuinympäristö tarjoaa mahdollisuuksia positiiviseen vuorovaikutukseen sekä ympäristön että muiden
asukkaiden kanssa. ?Kaikilla meillä on sama
tavoite . Oulunkaaren kuntien alueella käytetään vuosittain yli 700 000 litraa
kevyttä polttoöljyä kiinteistöjen lämmitykseen. Micropoliksen työllistämiskoordinaattorin Helena Ylisirniön
mukaan kolmannen sektorin toimijat koulutetaan hankkeen
puitteissa työnantajataitoihin ja työnohjaukseen. Pitkäaikaistyöttömille luodaan uusia työtehtäviä, kuten kylissä sijaitsevien luonto- ja
virkistysalueiden kunnossapitotehtäviä, siivousta, opastusta
sekä tuotteistamista virkistys- ja/tai matkailukäyttöön. Tavoitteena on, että kylissä kunnostettavat luonto- ja virkistyskohteet tarjoavat iiläisille työtä vielä hankkeen jälkeenkin.
Toiminnasta hyötyvät myös alueen vapaa-ajan asukkaat.
Työllistämisen tarve on Iissä kiistaton, sillä kunnan työttömyysluvut ovat nousseet vuoden 2014 aikana maakunnan
suurimmiksi, joulukuussa 20,4 prosenttiin. Aluearkkitehdin työ pitää sisällään
sekä rakennetun ympäristön että maankäytön
suunnittelua,
jolla vaikutetaan
suoraan esimerkiksi asuntojen
saatavuuteen sekä
liikenteen, virkistysalueiden ja
elinkeinoelämän
toimivuuteen.
No, millainen on viihtyisä asuinympäristö
?ammattilaisten. Hankkeessa lisäksi valmistellaan
Iihin valtuustoaloitteen mukainen ympäristöohjelma.
VähäHikun päätoteuttajana on Micropolis ja osatoteuttajana Suomen ympäristökeskus (SYKE). asuin- ja toimintaympäristö siistiksi?,
naiset muistuttavat.
Satu Piispanen
(vas.) ja Anne
Suihkonen kertovat, että vinkkejä ja ideoita
ympäristönhoitoon voi esimerkiksi lähettää kunnan verkkosivujen
palautelomakkeen
kautta, www.ii.fi/
palaute
Iissä vietetään ensimmäistä kertaa Maailman ympäristöpäivää
perjantaina 5.6. Määräykset koskevat myös teollisuuskiinteistöjä.
Kunta voi antaa kiinteistön omistajalle kirjallisen huomautuksen tai siistimiskehotuksen epäkohtien poistamiseksi. silmin
Hankkeessa korjataan lintuvesialueen palveluvarustusta sekä turvataan sen
olemassaolo ja käyttö pitkälle tulevaisuuteen
niin kunnan asukkaille, mökkiläisille kuin matkailijoillekin.
Uudistetun luontoliikuntapaikan rakentaminen tuo uusia mahdollisuuksia luonnosta
nauttimiseen, terveyden ja hyvinvoinnin
ylläpitämiseen, yrittäjyydelle sekä edistää
yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä eri toimijoiden
kesken.
Kohteella tulee olemaan paikallisesti työllistävä vaikutus rakentamisvaiheessa sekä hankkeen
valmistumisen jälkeen, kun kyläyhdistys ja kunta tekevät hoitosopimuksen. Ojakylä 619,65 . Viime vuoden 2014
aikana koulut saavuttivat kulutustottumusten
muutoksilla säästöä yhteensä 6 351,76 euroa.
50/50-metodin mukaisesti kunta palauttaa kouluille puolet rahallisesta säästöstä, jonka koululaiset
ovat energiatehokkuustoimillaan saaneet aikaan.
Iin Hiastinhaaran lammaslaidunalue sijaitsee
Pohjois-Iin kylässä noin 4 kilometriä kuntakeskuksesta pohjoisluoteeseen. Työssään opiskelijat
hyödynsivät kyläläisiltä kerättyjä kommentteja ja
ideoita. Aluesuunnittelu
on nyt käynnissä, ja tarvittavien lupien hyväksymisen jälkeen kyläyhdistys hakee rahoitusta
Oulun Seudun Leader ry:ltä syksyllä 2015.
Kyläyhdistys on myös perustanut Hiastinhaaran alueelle lammaslaitumen. kunnanjohtaja Ari Alatossava luovutti 19.5. Asema 1 784,85 ?. Iijoensuu
ja yksi sen suuosalta haaroittunut uoma
Hiastinhaara kuuluu myös valtakunnallisesti arvokkaisiin maankohoamisrannikkoalueisiin.
Iijoen ympäristönhoito-ohjelman II-vaiheessa
vuosina 2002-2003 Hiastinlahdelle rakennettiin lintutorni, laavu sekä luontopolku pitkospuineen ja opastauluineen. perkaamalla rantoja, ruoppaamalla ja viitoittamalla veneväylän.
Syyskuussa 2014 kyläyhdistys sai vieraakseen
kaksi vaihto-opiskelijaa Oulun ammattikorkeakoulusta - Pavlina Vickovan Tsekistä ja Jaroslav
Drabin Slovakiasta sekä heidän opettajansa
Matti Järven Tekniikan ja luonnonvarayksiköstä. IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
5
POHJOIS-IISSÄ
arvostetaan ja hoidetaan
YMPÄRISTÖÄ
Teksti: Anita Sievänen, Pohjois-Iin kyläyhdistyksen pj
Pohjois-Iin kyläyhdistyksen laatimassa
kyläsuunnitelmassa 2014?2019 linjataan
alueen kehittämisen kärjiksi ympäristö- ja energia-asiat. lämpötila-, virrankulutus- sekä lux-mittarien avulla.
Vajaan 80 oppilaan Aseman koulun rehtori Jari-Jukka
Jokela ja vararehtori Janne Puolitaival kiittelevät säästöistä
koulun oppilaita ja henkilöstöä, mutta myös liikuntasalien
iltakäyttäjiä. Opiskelijat työstivät opinnäytetyönä
maisemanhoitosuunnitelman Akola-JunnilaHiastinhaaran yläosalle. Vuosien 2016-2018 aikana Pohjois-Iin
kyläyhdistys valmistelee hankkeelle toteutussuunnitelman, johon haetaan julkista rahoitusta.
Suomessa hanketta toteutetaan Iin lisäksi Helsingissä, Vaasassa ja Espoossa. . Aseman koulun väelle diplomin ja kiitokset kulutustottumusten muutoksien omaksumisesta.
Palkkio
energiasäästöistä
kouluille
Iin kolme koulua (Asema, Kuivaniemi ja Ojakylä)
ovat mukana Euroopan laajuisessa Euronet 50/50
MAX -energiansäästöhankkeessa. Siitä, mitä yhteisesti ansaituilla säästöillä hankitaan,
saavat koululaiset itse päättää. Lampaat ja kolme vuohta aloittivat
Vuohi tuumaa, että ruoho taitaa olla vihreämpää lammasaidan toisella puolella!
laidunnuksen kesäkuun 2014 alussa, ja laidunnus jatkuu tulevina kesinä viiden vuoden ajan.
Ajalle 1.5.2015-30.4.2020 kyläyhdistys on hakenut ELY:ltä ympäristösopimusta maiseman ja
maatalousluonnon monimuotoisuuden hoitoon
sekä Maaseutuvirastolta kiinteää ympäristökorvausta alueen ylläpitoraivauksesta, raivaustähteiden kuljetuksesta sekä eläinten kuljetuksesta
ja valvonnasta.
Iin vs. Alueella sijaitseva
Hiastinlahti on valtakunnallisesti arvokas
vesilintujen pesimäalue ja tärkeä muutonaikainen levähtämisalue. Veikkauksia on uusista liikunta- ja välituntiharrastevälineistä, joita mahdollisimman moni
ikäluokka pääsisi käyttämään.
Erot koulujen säästösummissa selittyvät Pakkasen mukaan
yleensä sillä, että osa kouluista on jo ennen hanketta tehnyt
paljon hyvää energiansäästötyötä, ja lisäsäästöjä on ollut
haastavaa saada aikaan. Hanke ja energiasäästöjen
seuranta kestää kouluissa vielä vuoden 2015 ajan.
IIN KOULUJEN ENERGIASÄÄSTÖT
VUODEN 2014 OSALTA:
. Kuivaniemi 3 947,26 ?
. Säästöihin ovat vaikuttaneet erityisesti opettajien sitoutuminen ja koulun oma aktiivisuus ideoida ja etsiä
säästökeinoja yhdessä. Hankkeen tavoitteena on vähentää energiankulutusta veden,
sähkön ja lämmön osalta. Opiskelijat visioivat
alueen kävelyreitin varrelle yhteisöllisiä ulkoliikunta-, oppimis- ja hiljentymispisteitä.
Lisäksi maisemasuunnitelmaan sisältyi yleisen
uimaranta-alueen kunnostaminen, nuotiopaikan
sekä ympäristötaiteen näyttelyalueen rakentaminen. Koulut ovat saaneet hankkeelta opetuspaketin
energiasta ja energiansäästöstä tehtävineen sekä tukea ja
vinkkejä hankkeen läpiviemiseen. ?Koululaiset ovat olleet niin innostuneita, että säästövinkkejä on viety kotiin saakka?, iloitsee
Jokela. Laidunalue
on osaksi myös Natura 2000 -suojeluverkostoa sekä lintuvesiensuojeluohjelmaa.
Akola-Junnila-Hiastinhaaran yläosan maisemanhoitosuunnitelma 2016-2018
Hiastinhaara on Iijoen tulvahaara, joka lähtee
Akolanlahdesta, alittaa 4-tien ja virtaa luontopolkualueen vierellä kohden Kantolanlahtea ja
Perämerta. Toisaalta koulut, joissa on huomattu
hankkeen yhteydessä teknisiä ongelmia (esimerkiksi viallisia
laitteita), ovat saattaneet säästää todella suuria summia ongelman korjaantumisen myötä. Vuonna 2013
ELY-keskus myönsi kyläyhdistykselle 4 894.40
euroa investointitukea alueen raivaamiseen ja
aitaamiseen. Suomen osalta projektista vastaa Vaasan
yliopisto ja koordinaattorina toimii erikoistutkija Merja
Pakkanen. Pohjois-Iin kyläyhdistys on kunnostanut Hiastinhaaraa vuosien 2002-2013 aikana
mm. Vaihto-opiskelijat hahmottelivat myös
riippusiltoja kulkuväyliksi Hiastinhaaran yli
sekä Hiastinhaaran yläosan rantojen raivaamista
näkyvyyden parantamiseksi. Nyt vuosien mittaan
rakenteet ovat menneet huonoon kuntoon.
Pohjois-Iin kyläyhdistyksen aloitteesta vuosina
2015-2016 toteutetaan yhteistyössä Iin kunnan
kanssa luontopolun ja lintutornin kunnostus- ja
rakentamishanke. Koululaiset ovat seuranneet kiinteistöjen energiankulutusta mm
Vesistövisiossa on tarkoituksena käsitellä Iijokea kokonaisvaltaisesti ja kaikkia niitä kehittämistarpeita, joita vesistön
vaikutuspiirin eri osapuolet haluavat siihen sisällyttää.
Lisätietoja Iijoen vesistövisiosta voi tiedustella
Ismo Karhulta ismo.karhu@pohjois-pohjanmaa.fi
p. Lisätietoa:
www.ii.fi/taidekoulu ja www.facebook.com/
iintaidekoulu.
Kysy vapaita oppilaspaikkoja: anna-elina.
polojarvi@ii.fi tai 050 3950 388.
1?2-luokkalaisille suunnattuihin peruskouluilla toimiviin kuvataideryhmiin haetaan
22.7.?23.8. 050 592 1915
Iin kansalaisopisto ja taidekoulu tiedottavat:
VIELÄ EHTII HAKEA TAIDEKOULUUN!
Iin taidekoulun arki-iltoina KulttuuriKauppilassa kokoontuviin kuvataide- ja käsityöryhmiin mahtuu vielä uusia oppilaita.
Myös Kuivaniemen taidekoulun iltaryhmässä on vielä tilaa. Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun yliopiston
Thule-instituutti järjestivät 6.5.2015 avoimen keskustelutilaisuuden Micropoliksella koskien Iijoen vesistön käyttöä ja sen kehittämistä. 4.6. Kirjaston muut tilat eivät tuolloin ole asiakkaiden käytössä.
Iin kirjastoista voit lainata myös erilaisia liikuntavälineitä
kesäksi. Lainattavissa on kävelysauvoja, eripainoisia kahvakuulia
sekä perinteinen Mölkky-peli. 6
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
Iijoen vesistövisio
Vuonna 2014 valmistuneessa Maa- ja metsätalousministeriön tulevaisuuskatsauksessa todetaan, että rakennetuissa ja
säännöstellyissä vesistöissä on tarpeen parantaa vaelluskalojen
elinmahdollisuuksia sekä tulva- ja kuivuusriskien hallintaa ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi että asukkaiden virkistyskäyttömahdollisuuksia. Asiakaspalvelua ei ole ennen
kirjaston avaamista. Muista
ottaa omat eväät mukaan! Kurssimaksu 20 ?
sisältää käytettävät materiaalit.
SORMET SOTKUSSA 10?12 v lapset 8.
- 10.6. - 7.6. Kurssilla käydään läpi mm. Asiakkaat voivat tulla lukemaan lehtiä,
mutta lainaamaan niitä pystyy vain kirjaston ollessa auki. 16 ja yksi kapeampi), sekoituspaletti
tai lautanen, lyijykynä ja vesiastia.
6. tekniikkaa ja värioppia
teoriatuokioiden ja yksilöohjauksen kautta.
Mukaan tarvitaan akvarellipaperia/-lehtiö,
akvarellivärit, muutamia siveltimiä (yksi iso
nro 12 . klo 14.
Iin kansalaisopisto ja taidekoulu toivottavat
kaikille aurinkoista ja lämmintä kesää!
Tykkää meistä Facebookissa!
Löydät kansalaisopiston nimellä
Iin kansalaisopisto
www.facebook.com/iintaidekoulu
IIN KIRJASTO TIEDOTTAA
Pääkirjaston lehtisalin aukioloajat ovat laajentuneet kokeiluluonteisesti vuoden 2015 loppuun asti siten, että lehtisali avataan
kirjaston aukiolopäivinä klo 9.00. 2015 - 2016
Opiston tulevan lukuvuoden opinto-ohjelma
jaetaan jokaiseen iiläiseen talouteen viikolla
33. ma klo 12 - 15, ti, ke klo 10 - 13 KulttuuriKauppilassa
Kysy vapaita oppilaspaikkoja: anna-elina.
polojarvi@ii.fi tai 050 3950 388.
Maisemamaalausta akvarelliväreillä
nuorille ja aikuisille
Kurssi sopii kaikille kiinnostuneille, aloittelijoille ja vesivärimaalausta jo harrastaneille.
Maalataan ulkona, ja sateen sattuessa luonnostellaan ulkona ja maalataan sisällä. Aloitetaan
kesäloma mukavalla yhteisellä puuhastelulla taiteillaan ja tarinoidaan. Tilaisuudessa Pohjois-Pohjanmaan ympäristöpäällikkö
Ismo Karhu kertoi käynnissä olevasta Iijoen esiselvityksestä,
jossa kartoitetaan parhaillaan vesienhoidon, kalatalouden, alueiden rakentamisen ja elinkeinoelämän tavoitteita ja tarpeita. Välineitä voi lainata normaaliin tapaan kirjastokortilla, ja niiden laina-aika on kaksi viikkoa.. Ilmoittautuminen lukuvuoden 2015 2016 kursseille alkaa ke 19.8. Taidekouluun voivat hakea niin
entiset kuin uudetkin oppilaat.
Vuonna 2009 syntyneille tarjotaan varhaisiän
valmentavia opintoja, jotka jakautuvat
musiikin, kuvataiteen ja käsityön jaksoihin
auttaen oppilaita valitsemaan oman taiteenalansa.
Iin taidekoulussa järjestetään taiteen perusopetusta, jolla tarkoitetaan tavoitteellista ja
vuosittain etenevää eri taiteenalojen opetusta.
Iissä taiteen perusopetusta annetaan kuvataiteessa, käsityössä ja musiikissa. osoitteessa www.ii.fi/kansalaisopisto/kurssit.
Lasten kesäkurssi
Kesäloma alkaa, mitä tehtäis. Tarkoituksena on tuottaa suuntaviivoja mahdollisesti myöhemmin
käynnistettävälle Iijoen vesistövisio -hankkeen suunnittelulle.
Tilaisuudessa Iijokivarren asukkaiden huolenaiheeksi nousi
vaelluskalojen kyky selviytyä, sekä kysymyksiä esitettiin veden
laadun huonontumisesta, rehevöitymisestä ja virtauksen vaihteluista. Syksyllä alkavaan
opetukseen voivat hakea eri-ikäiset lapset
ja nuoret, jotka jaetaan iän mukaan omiin
ryhmiinsä. klo 10 - 15 KulttuuriKauppila
Ilm. Katsellaan uteliaasti
tulevaa kesää, nautitaan vehreydestä ja väreistä, tutkitaan luontoa uusin silmin ja tullaan
tutuiksi toisillemme. Touhuillaan pääasiassa
ulkona, mutta tilanteen niin vaatiessa on
mahdollisuus siirtyä myös sisätiloihin. mennessä: www.ii.fi/kansalaisopisto/kurssit tai 050 3950 388.
Iin lauluviikko
Iin kansalaisopiston lv
Ehdotuksen voi
jättää osoitteessa www.ii.fi/rekry
Kaikkien ehdotuksen jättäneiden kesken ar-
votaan tabletti, ja raadin
valitsema paras kesätyöpaikka saa kunniadiplomin. 040 847 8936 (pe klo 8-14 ja ma klo
8-15.30). Art Centre
Taiteilijavieras Japanista
Iin residenssiin
T
aidekeskus KulttuuriKauppilan kansainvälinen taiteilijaresidenssi saa
uuden vieraan kesäkuun alussa. Iso-Britanniassa ja Kreikassa.
Kato hakeutui Iihin työskennelläkseen muun
muassa teossarjansa Universal Shapes parissa.
Seitsemän vuoden ajan työstämässään sarjassa
hän pyrkii löytämään ja tutkimaan maalaamisen
kautta muotoja, jotka ovat relevantteja kaikkialla ja kautta aikojen. 1984) on
valmistunut Osakan yliopistosta vuonna 2010 ja
työskentelee nykyään Narassa. Vapaita paikkoja voi tiedustella yhdistyksen sihteeriltä,
puh. Esimerkiksi esihistoria-osiossa lapset voivat esimerkiksi
kokeilla salapoliisin taitojaan arkeologisella hiekkalaatikolla. Näihin ja moniin
muihin Iin historiaan liittyviin kysymyksiin
löydät vastauksen Iin kotiseutumuseon uudistetusta perusnäyttelystä.
Viljamakasiinissa sijaitsevaa vanhaa perusnäyttelyä on kevään mittaan uusittu. Japanilainen kuvataiteilija Takumi Kato (s. Kokonaan uutena museoon tulee Esihistoria-osio, jossa
kerrotaan Iin alueen esihistoriasta kivikaudesta
keskiaikaan. Ollikaisen mökkiin tulee pienimuotoinen käsityöaiheinen näyttely.
Museon talkoot
Talkootoiminta museolla aloitetaan tiistaina 26.5. klo 18.00
tiistaina 4.8. Kato työskentelee Iin
residenssissä kahden kuukauden ajan.
7
Kuivaniemen
kotiseutuyhdistyksen
KESÄ 2015
Kesäretki Ylitorniolle
Yhdistys järjestää perinteisen kesäretken lauantaina 13.6.
Bussi lähtee Kievarilta klo 7.00. Millainen
mies oli Olhavan Hourooti. Taiteilija on osallistunut näyttelyihin kotimaansa lisäksi myös
mm. Koko viljamakasiinin sisustan uusimiseen museoviraston avustus ei
valitettavasti riittänyt, mutta jo kahden huoneen
täysi uudistus tekee paljon museon ilmeelle. 040 847 8936.. Päivän aikana käymme mm.
Urho Kankaan Pahka-ateljeessa Mellakoskella, Tuomisen Yrttitarhalla Meltosjärvellä sekä Matarengin kirkossa.
Retken hinta on n. Raatiin
kuuluvat edustajat kunnasta, Iin ja Kuivaniemen
Yrittäjistä sekä Micropolis Oy:stä.
Lisätietoja www.ii.fi/rekry sekä työllistämiskoordinaattori Helena Ylisirniöltä,
Micropolis Oy:stä p. klo 18.00
tiistaina 21.7. Museoon ei ole pääsymaksua. Museopihan helmi,
museokahvila Huilinki on saanut uudet yrittäjät ja
palvelee asiakkaita tänäkin kesänä.
Kotiseutumuseo on auki
1.6.-6.8.2015. Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen näyttelyyn koko
perheen voimin!
Iin paras kesätyöpaikka
-kampanja nuorille
Ilmoita ja perustele mielestäsi paras Iin kesätyöpaikka!
Kampanja on voimassa 1.6.
- 31.8.2015, ja mukaan voivat osallistua kaikki iiläiset
nuoret, jotka ovat kesätöissä
iiläisessä yrityksessä, yhdistyksessä tai kunnan yksikössä. Ilmoittautumissivusto on
auki pe-ma. Viirejä on myytävänä Kuivaniemen kirjastossa ja pitäjämarkkinoilla yhdistyksen osastolla.
Jäsenmaksun maksaminen
Yhdistyksen jäsenmaksu tänä vuonna on 10 ?/henkilöjäsen
ja 20 ?/perhe- ja yhteisöjäsen. Miltä
näyttävät Iin alueen uudet arkeologiset löydöt. Viirin koko on 40 x 400 cm,
ja sen hinta on 55 ?. Maanantaisin suljettu,
tiistaista sunnuntaihin auki klo 11:30-18:00.
Museokahvila Huilinki avoinna joka päivä
1.6. Pihapiirissä sijaitsee tuttuun tapaan myös uittonäyttely vanhassa aitassa
sekä Iin perinteisiin elinkeinoihin eli kalastukseen,
metsästykseen ja maatalouteen tutustuttava näyttely pihapiirin museohallissa. Retkelle voivat lähteä muutkin kuin yhdistyksen
jäsenet. Tulokset julkistetaan syyskuussa. klo
17.00 jatkuen elokuun loppuun saakka joka tiistai samaan
aikaan lukuunottamatta lauluiltoja.
Yhteislaulutilaisuudet
Museolla järjestetään kolme yhteislauluiltaa:
tiistaina 7.7. Ryhmään ei oteta
sellaisia lapsia, joilla on jo päiväkerhopaikka.
Avoin päiväkerhoryhmä kokoontuu
torstaisin klo 10-12 viikoilla 36-50.
Ryhmään ilmoittaudutaan joka viikko
erikseen ensisijaisesti Iin seurakunnan
verkkosivujen kautta (www.iinseurakunta.fi). klo 18.00
Sateella tilaisuudet ovat Kirkonkylän koululla.
Kotiseutupäivä
Kotiseutupäivä järjestetään sunnuntaina 28.6. Myös lapsivieraat on pyritty ottamaan
erityisesti huomioon uudessa näyttelyssä. 0400 700 681 tai anne.riepula@pp.inet.fi.
Museon aukiolo
Museo on avoinna heinäkuun ajan lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12.00-18.00 sekä talkoo- ja lauluiltoina klo 17.0019.00. alkaen 11:00-18:00. 040 351 3397.
KulttuuriKauppila Taidekeskus . Yhdistyksen toimintaa
voi tukea vapaaehtoisella kannatusmaksulla.
Päärakennukseen tulee esille puusepän työkaluja sekä kuivalaisten talojen puumerkkejä. Ensimmäinen ilmoittautumisaika
on 28.8.?31.8., ja ensimmäinen kokoontuminen on torstaina 3.9.
Lisätietoja antaa vastaava lastenohjaaja Pekka Nevalainen,
pekka.nevalainen@evl.fi,
p. Tarvittaessa voi ilmoittautua myös puhelimitse lapsityöntoimistoon
p. Iin wanhasta Haminasta, markkinoista ja Iin alueen yrityksistä kerrotaan uudella
tavalla suurien kuvien ja tekstien kera alakerran
suuremmassa huoneessa. Jäsenmaksun voi maksaa pitäjämarkkinoilla yhdistyksen teltalle.
Avoin päiväkerhoryhmä
Ryhmä on tarkoitettu sellaisille 3?5-vuotiaille lapsille, jotka
odottavat päiväkerhopaikkaa tai jotka pystyvät osallistumaan
päiväkerhotoimintaan vain silloin tällöin. Millaista elämää Haminassa vietettiin markkinoiden aikaan. Päivä alkaa
klo 12.00 jumalanpalveluksella ja seppeleenlaskulla Kuivaniemen kirkossa.
Pääjuhla pidetään nuorisoseurantalossa heti jumalanpalveluksen jälkeen.
Juhla aloitetaan perinteisesti ruokailulla, ja ohjelmapuolella on
lausunta- ja musiikkiesityksiä.
Isännänviirit
Yhdistyksellä on jäljellä vielä muutama kappale sinivalkoisia Kuivaniemen isännänviirejä. IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
Iin Kotiseutumuseo
UUDISTUU
Teksti: Hanna Puolakka
O
nko Iissä ollut mammutteja. 40 e hengeltä, sisältäen matkan, ruoan sekä
opastukset
050 4083 710.
7
Kesäbingot Kuivaniemen nuorisoseuralla, aikataulut
ii.fi/kalenteri ja Raimo Ikonen
p. Kurssimaksu 20
. Museokahvila
Huilinki avoinna 1.6.2015 alkaen
kesällä joka päivä 11.00-18.00.
Sijainti: Puistotie 4, Ii.
Lisätietoja museoalueesta Hanna
p. IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
mitä tehtäisiin?
Kesäloma alkaa,
8
Lisätietoa Iin kesätapa
htumista
ja aktiviteeteista
löydät myös koteihin jaetu
sta
IiHappens 2015 -esitteestä erillisestä
sekä netistä
www.ii.fi/kalenteri
Tutustu myös matkailijo
ille suunnattuun
sivustoon www.visitii.f i
Tuleeko sukulaisia tai tuttuja kesävierailulle. Lisätiedot iinlauluviikko.fi
2
Maailman
ympäristöpäivä
PE 5.6.2015
Huilingissa klo 12-18
Vietämme ensimmäistä kertaa
iiläistä Maailman ympäristöpäivää hyväntekeväisyyshengessä.
Luvassa mm. Järjestäjänä Oijärven
Kyläyhdistys Ry.
4
Koko perheen
Iloinen
Iijokipyöräily
LA 6.6.2015
Lisätiedot ii.fi/kalenteri
5
Tutustu iiläisiin yrityksiin ja tue kotimaista käyttämällä 10
euroa kuukaudessa - katso vaihtoehtoja www.iiopas.com
6
Tutustu Iin kotiseutumuseoon ja
käväise kahvilla
Museokahvila Huilingissa.
Museo on avoinna 1.6.-6.8.2015
ti-su 11.30-18.00. Nähdään kentällä!. Valitse suosikkisi tai koe kaikki!
KESÄKUUSSA
1
Nauti klassisesta
musiikista vierailemalla Iin lauluviikon
maksuttomissa konserteissa
1.-6.6. taimien, lelujen ja
kirjojen vaihtopiste, tietoutta
yrteistä, vaatteiden lahjoituspiste
sekä mukavaa yhdessäoloa. Ii on
vireä kunta, joka tarjoaa
ainutlaatuisia luontoelämyksiä, sykähdyttävää kulttuuria ja monipuolisesti tapahtumia, koko perheelle.
Kokosimme sinulle 50 iiläistä kesävinkkiä. Tilaisuudessa esiintyy The
Voice of Finlandista tuttu iiläinen
artisti Minna Hautakangas. Iin
kirjastoista voit lainata myös
erilaisia liikuntavälineitä kesäksi.
Lainattavissa on kävelysauvoja,
eripainoisia kahvakuulia sekä
perinteinen Mölkky-peli. Järjestäjänä yhteistyössä Iin kunta,
Ii-instituutti, MLL Ii ry, Iin seurakunta, SPR Iin osasto, Iin Ympäristöyhdistys.
3
Oijärvi tutuksi
pyöräillen
LA 6.6.2015
Lähtö klo 10.00 Ojalantie 1
(Sampolan risteys), 10.20 Metsänvartijantalo, 11.00 Kivijoen
koulu, 12.30 Leväjärven museo.
Kyläyhdistys järjestää tarjoilun
kaikille osallistujille. Paikalle voi tulla myös
autolla. 044 209 4496.
8
Legendaariset Illinjuoksut jatkuvat
joka perjantai syyskuun
loppuun saakka, juhannusviikolla torstaina. ma klo 12?15,
ti, ke klo 10?13. Matkat maastossa
vitonen ja kakkonen. Lisätiedot
iinyritys.seura.info
9
Aloitetaan kesäloma mukavalla yhteisellä puuhastelulla - taiteillaan ja tarinoidaan.
10-12 v lasten kesäkurssi Sormet
Sotkussa 8.-10.6. 050 3950 388.
10
Muijien ja äijien
polokukymppi KE
10.6.2015 Illinsaaressa
Tapahtuma on tarkoitettu kaikenkuntoisille, lapsille on oma tenavien tonni. Vapaa pääsy! Ohjelma ja aikataulut
netissä iissaonilo.fi
14
Iin Lohimarkkinat
la 13.6.2015 klo
10.00-16.00 Huilingin
tapahtuma-alueella.
Lohta ja kalatuotteita, kalan nahkan valmistusta sekä opastusta.
Järjestäjänä Iin Urheilijat ry, lisätiedot Risto p. 0400 434 798.
15
Haasta naapurisi
tai tuttavat pihaolympialaisiin. Mahdollisuus ostaa arpoja kyläyhdistyksen
hyväksi. Naamiaisasutkin sallittu! Lähtöajat 10 km klo 18.15 ja
tenavien tonni (ilmainen) klo 18.
Hyvät arvontapalkinnot, upouusi
reitti 10 km (polkua, metsätietä,
pururataa). Etsitkö
lomapuuhasteltavaa. Lisätiedot liikuntakeskusmove.fi
11
Kysy lapsille
järjestettävistä
kesäkuun kesäkerhoista ja uimakouluista
Ii-instituutin vapaa-aikaohjaaja
Akselilta p. Lisätiedot iinmeripelastajat.net
13
Osallistu ohjattuun
liikuntatuokioon
Huilingin näyttämöllä
tai Iin keskusurheilukentällä liikuntaohjaaja Tiinan kanssa. Vierailevia aluksia saapuu Perämeren
alueelta. Välineitä voi lainata normaaliin tapaan
kirjastokortilla, ja niiden lainaaika on kaksi viikkoa.
16
Yhteislauluja ke
24.6.2015 klo 18.00
Huilingin näyttämöllä.
Järjestäjänä Ii-instituutti liikelaitos, lisätiedot Iin Laulupelimannit
ry Unto Kukka p. 040 721 7987.
17
Käväise tansseissa
Rantakestilässä, YliOlhavan
maamiesseuralla,
Sampolassa,
Vatungissa,
Kievarissa,
Merihelmessä,
Iisakissa ja Iin työväentalolla.
Lisätietoa www.ii.fi/kalenteri
18
Etsi geokätkö!
Latvialaisen taiteilijan
Kristaps Gulbisin teos
Is this one real. sisältää käytettävät materiaalit.
Lisätiedot Ii-instituutti/AnneElina p. on kätketty Iin
ympäristötaidepuistoon ja löydettävissä seuraavilla koordinaateilla:
N°65 19.553 E°025 22.889.
19
Fanita iiläistä pesäpalloa. Aluksen ja miehistön siunaa kirkkoherra Tapani Ruotsalainen. sivuilta. Lisätiedot Eino p. 050 3950 399.
11
Iin Meripelastajat ry:n aluksen
kastetilaisuus LA
13.6.2015 klo 14 Rantakestilän satamassa.
Kastetilaisuus on
yleisölle avoin tapah-
tuma. 040
728 4522. Miesten
suomisarjan ja juniorijoukkueiden kotiotteluiden aikataulut löydät Facebookista ?Iipesis
klo 18.00. Kirjaston
vinkkinä kesämatkailuun ovat ääni- ja e-kirjat!
Aikuisten ja lasten puolelta löytyy
monenlaisia äänikirjoja autossakin
kuunneltavaksi. 044 209 4496.
48
Hyppää pituutta, juokse, heitä palloa, pelaa
jalkapalloa. Kilpailun osallistujat kuvaavat Iitä polkupyörillä kulkien 12 tunnin
ajan tuomareiden antamien tehtävien
mukaisesti. Iin urheilukentät ovat käytössäsi kesällä. Aseman pojat,
Kari Korva, Minna Hautakangas, SuviTuuli Kaleva. Varaa
henkilökohtainen aika
ilmaiseen liikuntaneuvontaan Ii-instituutin liikuntaneuvoja Tiinalta p. Sateella laulamme Kirkonkylän koululla.
35
Koe iiläistä kesäteatteria parhaimmillaan
Huilingissa. Bongaa
pyörillä kulkevia valokuvaajia
ja tule sunnuntaina järjestettäville yleisöluennoille. Sisulisähuipentuma 9-15-vuotiaitten yleisurheilun piirinmestaruuskilpailut. klo
18.00 Huilingin näyttämöllä.
Järjestäjänä Ii-instituutti liikelaitos, lisätiedot Iin Laulupelimannit ry Unto Kukka p. Kesän päätteeksi paras kuva
palkitaan.
9. 0400 700 681.
26
Ii on tunnettu kalaisista vesistään, joten
vietä päivä rentoutuen ongella.
Lisätietoa www.kalaaiista.fi
27
Oletko lähdössä automatkalle. vuoden
iiläisen julkistaminen sekä musiikkiesityksiä. 0400 373 725. Laina-ajat MP3äänikirjoilla ovat 2 viikkoa ja muilla
cd-äänikirjoilla 4 viikkoa.
41
25.7.-26.7. Lisätiedot Kuivaniemen kotiseutuyhdistys
ry, Anne Riepula p. Olemme avoinna
heinäkuun viikonloppuisin lisäksi
myös kesä-elokuun ajan tiistaisin klo
17-19. nuorisoseurantalolle klo 10-15. Avoinna kesäviikonloppuisin 27.6.?26.7. la-su kello
11?17, lisätiedot www.facebook.com/
wanhakauppa
28
29
30
Perinteiset toripäivät
Oijärvellä LA 4.7.2015 klo
10.00-13.00.
Pöytäpaikkavaraukset: Auli Pietarila
p. I.
Lisätietoa kohteesta www.visitii.fi/
veneily_ja_satamat sekä osoitteessa
www.iinmeripelastajat.net
21
Vatunkipäivä PE
4.7.2015 klo 12-16 Kuivaniemen Vatungin satamassa.
Ohjelmassa Pallomerimies, Lapin
Tangokuningas 2012 Mika Jefremoff,
autoruiskumaalausesityksiä, Kemin
harmonikkakerho, Simo - Kuivaniemi
Pelimannit, ukonkantokisa, onkikisa
klo 10-13, poniajelua, peräkärrykirppis, lohisoppaa ja muurinpohjalättyjä.
Järjestäjänä Kuivaniemen Nuorisoseura ry, lisätiedot Raimo Ikonen p. IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
20
Vieraile ainutlaatuisella Iin Röytän saarella
- 65°16,3. Anna-Kaisa
Järven yhteisötaideprojekti / teatteriesitys Ylirannan Järven tilalla.
Lisätiedot ii.fi/kalenteri
44
Käy testaamassa Illinsaaren, Olhavan Areenan,
Vatungin, Kuivaniemen
aseman urheilukentän ja Iin aseman
frisbeegolfratoja. Lisätiedot pohjoisiinkylayhdistys.fi
46
Lue Iistä kertova kirja.
Kysy kirjavinkkejä Iin ja
Kuivaniemen kirjastoilta.
Tutustu myös kirjaston blogiin osoitteessa www. 050 4083
710. 050
3950 391.
22
Oletko jo nähnyt muurahaisten valvontaaseman Iijoen rantatörmällä. 040 721 7987.
25
Tervetuloa Kuivaniemen kotiseutumuseoon. Yleisö pääsee äänestämään
omat suosikkikuvansa netissä vppm.fi.
50
Jaa innostavin kesäkuvasi tai tarinasi Instituutin tapahtumat Facebookissa ?iin tapahtumat. 0400 123 068 ja Jaana Klaavuniemi
p. Lisätiedot ja ohjelma netissä
ii.fi/kalenteri ja Hanna p. Lisätiedot www.facebook.com/iinliikunta
49
Keitä iiläinen lohikeitto
ja kutsu naapurisi syömään.
Voit jakaa myös maukkaimman lohikeittoreseptisi osoitteessa
facebook.com/iintapahtumat
32
Iin kotiseutuviikon
pääjuhla SU 5.7.
Ohjelmassa mm. Tule mukaan
kannustamaan. Teemana on tänä kesänä puusepäntyökalut sekä puumerkit. -sivulla, kuvapalvelu Instagrammissa #iihappens tai
Twitterissä #iihappens. 040 721 7987.
37
Viruta varpaitasi
luonnon vedessä! Iissä
riittää paikkoja kuten Iijoki,
Olhavanjoki, Oijärvi, Kuivajoki ja
Perämeri.
38
Vietä piknikpäivä
lasten kanssa KulttuuriKauppilan avoimessa taideleikkipuistossa.
Lisätiedot kulttuurikauppila.fi
39
24
Kuivaniemen Pitäjämarkkinat täyttävät
30 vuotta! 18.-19.7.
Lisätiedot kuivaniemi.fi
Yhteislauluja KE 1.7.
klo 18.00 Huilingin näyttämöllä.
Järjestäjänä Ii-instituutti liikelaitos, lisätiedot Iin Laulupelimannit ry Unto
Kukka p. Liput 10 ?. 044
209 4496.
Kuivaniemen Kotiseutujuhlaa vietetään su 28.6.
nuorisoseurantalolla. Jumalanpalvelus klo 12, jonka jälkeen juhla.
Lisätietoja www.oulunkaari.net/yhdistys/kuivaniemenkotiseutu
Haluatko kohottaa
kuntoa kesällä. 040 716 6333.
34
Kuivaniemen kotiseutuyhdistys järjestää
museolla lauluiltoja
ti 7.7., ti 21.7. klo
17.00.
Iin kotiseutuviikko huipentuu kesäiseen ulkoilmakonserttiin Iin Wanhan
Haminan tunnelmallisessa miljöössä.
Konsertissa iiläiset muusikot ja eri kokoonpanot vieraineen esittävät ?...mo-
40
Valto Pernu Photo Marathon 17.?19.7. Lisätiedot
Johanna Niskanen p. P, 25°13,0. Lue lisää artii.fi
23
Vieraile Olhavan Wanhassa kaupassa. Omat kiekot
mukaan! Lisätietoja iissaonilo.fi
45
Retkeile Hiastinhaaran
lammaslaitumella ja
luontopolulla PohjoisIissä. Järjestäjänä Iin kunta/Ii-instituutti liikelaitos.
33
Huilinki Soi Huilingin
näyttämöllä SU 5.7. Katso
esitysten kellonajat ii.fi/kalenteri
36
Yhteislauluja KE 15.7. Kauppias Erkki Erkinpoika
Sassin (1865?1923) laajasta valokuvakokoelmasta koottu näyttely keskittyy tänä kesänä Olhavan miehistä
otettuihin valokuviin 1900-luvun
ensimmäisiltä vuosilta. Tutustu kansainväliseen
ympäristötaiteeseen Iin Ympäristötaiteen puistossa ja Ruustinnan reitin
varrella. Lisätiedot
Kuivaniemen Nuorisoseura ry/Raimo
Ikonen p. Järjestäjänä Oijärven
kyläyhdistys ry.
31
Kuningasjätkä - Iin
Tukkilaiskisat LA 4.7.
Raasakkakoskella.
Lisätiedot kuningasjatka.fi
HEINÄKUUSSA
nipuolisen kattauksen popista rockiin
ja countrista rautalankaan, souliin ja
bluesiin?. Näyttämöllä
Harmaat Pantterit 11.?12.7. Iin Rantakestilään,
lisätiedot www.facebook.com/Piippurock
43
14.-16.8. iinkirjasto.wordpress.com
47
Tervetuloa Kuivaniemen Elo- ja Kalamarkkinoille 29.8. Mukana mm. ja ti 4.8. Aikataulut netissä
iinyritys.seura.info
ELOKUUSSA
42
Lähde rokkaamaan Iin
Piippurock-festivaaliin
LA 1.8
Iin kylien neuvottelukunta
. Asukaskyselyt
. Myös eri väestöryhmille on annettava mahdollisuus vaikuttaa. Aikataulut löytyvät myös kirjaston nettisivuilta.
Iin kotiseutumuseo on avoinna 1.6.?6.8. Osallistu ja vaikuta -tietopaketti
kuntalaiselle
. Uutta ovat erityisesti
velvoitteet sähköisestä viestinnästä. Lisätietoja:
Pekka Suopanki p. 050 3950 392 (liikunta- ja nuorisotyö),
Riitta Räinä p. Vammaisneuvosto
. 050 395 0380.
Ilta- ja viikonloppupäivystys, puh. Iin ja Kuivaniemen lähineuvostot
. eikä kummassakaan ole kyse pikkunäpertelystä. 050 395 0313
Liikunta-, nuorisotyö ja tapahtumat ovat avoinna
koko kesän. Kirjalliset toimeentulotukihakemukset voi toimittaa osoitteella Oulunkaaren
kuntayhtymä / Iin perhepalvelut, PL 24, 91101 Ii
tai kunnanviraston postilaatikkoon. rakennustarkastajan tavoittaa p. Iin hammashoitola päivystää, 08 5875 6537.
Iin työterveyshuolto on suljettuna 29.6.?2.8. KulttuuriKauppila on myös malliesimerkkinä EU:n juuri julkaisemassa taiteilijaresidenssien
oppaassa tehdystä yhteistyöstään koululaisten ja vierailevien kansainvälisten ammattitaiteilijoiden kautta. Kesän aikana
kunnan verkkosivuja uudistetaan toimimaan sujuvammin erilaisilla näyttöpäätteillä kuten mobiili- ja
tablet-laitteilla. Tämä koskee sekä Euroopan sisäistä että rajojen
ulkopuolelle ja ulkopuolelta Eurooppaan suuntautuvaa
taiteen ja kulttuurin liikkuvuutta. Ikäihmisten neuvosto
. Kuntalaisaloite
. Säännöllinen palvelupalaute
hallintokunnittain
. Virka-ajan ulkopuolisen sosiaalipäivystyksen hoitaa Oulunkaaren
sosiaalipäivystys (pääsääntöisesti lastensuojeluasiat),
yhteydenotot hätäkeskuksen numeron 112 kautta.
Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta on suljettuna 6.7.?2.8.
Ii katsottavissa Yle Areenassa
Yle Areenassa (areena.yle.fi) on katsottavissa TV1:n
esittämä kotimainen kuusiosainen sarja ?Niko Kivelä ja
Nurkkakunnat?, jossa tutustutaan Stand Up -koomikko
Kivelän johdolla pieniin Suomen rannikkopaikkakuntiin.
Sarjan avausjaksossa esitellään Ii . Mikä
on Iin henki. yhtä aikaa
Iin kunnanviraston ja Kuivaniemi-talon kanssa.
Sosiaalityöntekijän puhelinpäivystys on ma?pe klo
9?11 (neuvonta ja päivystysluonteinen työ) numerossa 050 341 6724. CAE:n
tavoite on sisällyttää kulttuuri kaikkeen EU:n ja jäsenvaltiokohtaiseen päätöksentekoon. Alueelliset tapahtumat
. Keskustelu- ja kuulemistilaisuudet
Päätöksenteko-osallisuus
Toimintaosallisuus
. Oulunkaaren yhtymähallitus tekee varsinaisen päätöksen hankkeeseen osallistumisesta EU-rahoituspäätöksen jälkeen.
Kuntalaki uudistui - asukkaille paremmat osallistumismahdollisuudet
Kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista edistetään
seuraavilla kokonaisuuksilla:
Tieto-osallisuus
Suunnitteluosallisuus
. tukkijätkiä, tuulisähköä, ympäristötaiteen kuntana. Kunnan virallinen ilmoitustaulu on nähtävillä sulkemisen ajan Nätteporin
talossa Puistotie 1 sekä verkossa ii.fi
Päivähoitopalvelut:
Avoinna koko kesän ovat Nikkarin, Haminan ja
Kuivaniemen päiväkoti.
Suljettuina ovat Lakson päiväkoti 29.6.-31.7., Alarannan päiväkoti 22.6.-31.7. Ajankohtaista ja avointa tietoa
kunnan suunnitelmista,
valmistelusta ja päätöksenteosta
. Vuotovesi
painottaa, että Iin hyviä käytänteitä kannattaa jakaa ja
pitää osaltaan huolta siitä, että Euroopan reuna-alueiden
toimijat muistetaan kehittämisohjelmissa.
Oulunkaari on saanut kansainvälisen jalansijan vanhuspalvelujen kehittämistyössä
Oulunkaaren kuntayhtymä on mukana merkittävien
toimijoiden joukossa hakemassa rahoitusta kansainväliselle ikäihmisten palvelujen kehittämishankkeelle.
Social Links -hanke lisää ennaltaehkäiseviä palveluja sekä
ikäihmisten ja heidän läheistensä osallisuutta ja tukee
heitä oman hyvinvointinsa ylläpidossa. Neuvola tekee tarvittavat kotikäynnit normaalisti.
Kuivaniemen hammashoitola on suljettuna 29.6.?
7.8. 10
IIN HYVÄT TUULET - kuntatiedote 2/2015
UUTISIA LYHYESTI
Kunnan kesäajan
aukioloajat
Iin kunnanvirasto ja Kuivaniemitalo ovat suljettuina 6.7.-24.7.2015. ?Piskuisesta kunnasta
on puunuitto- ja kalastuselinkeinojen vähetessä kasvanut
edelläkävijä uusiutuvan energian ja ympäristötaiteen parissa . Pääterveysaseman ovet avataan kello 7.30.
Laboratorioon voi varata ajan ajanvarausnumerosta
tai tulla paikalle ma?pe kello 7.30?11.30 ja ottaa
vuoronumeron laboratorion aulasta. Toimessaan Vuotovesi edustaa maailmanlaajuista taiteilijaresidenssien verkostoa Res Artisia, jonka
hallituksessa hän on toiminut vuodesta 2010. sekä Olhavan Tenavatupa 1.6.-31.7.
Kansalaisopisto on suljettu 6.7.?9.8.
Iin ja Kuivaniemen kirjastojen kesäaukioloajat
ovat voimassa 15.5.?16.8.2015.
Iin pääkirjasto ma, ke, pe klo 12-19 ti, to klo 1016, la-su suljettu
Lehtisali avataan kirjaston aukiolopäivinä klo 9.00
Kuivaniemen kirjasto ma, ke klo 13-19, ti, to ja pe
klo 10-16, la-su suljettu
Kirjastoauto Akseli on kesätauolla 19.6.-9.8.2015.
Akselin talviaikataulut julkaistaan ensi syksynä Ii
Happens -lehdessä. Hanke hyödyntää
uutta teknologiaa ja aktivoi eri toimijoita kuten järjestöjä
osaksi ikäihmisten sosiaalisia verkostoja. 050 3950 305 ja Jussi Mertala p. 040 038 3061.
Kunnan kiinteistöt -päivystys, p. Laissa korostetaan kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien oikeutta osallistua ja
vaikuttaa kunnan toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan.
Kuntia kannustetaan tarjoamaan entistä enemmän
monipuolisia, vaikuttavia ja käyttäjälähtöisiä osallistumiskeinoja, joita voivat esimerkiksi olla erilaiset
keskustelutilaisuudet ja kansalaisraadit sekä osallistuvan budjetoinnin hyödyntäminen. Asukas- ja kyläyhdistykset
. Muutokset myös mahdollistavat uusien sähköisten palveluiden käyttöönottamisen.
Keväällä kunta otti käyttöön sähköisen rakennusvalvonnan, jossa rakennuslupaa voi hakea ja luvan
käsittelyä sekä viranomaisen esittämiä lisätietopyyntöjä voi seurata omilla käyttäjätunnuksillaan mihin
vuorokaudenaikaan tahansa.. Kuntien tulisi
viedä kunnan verkkosivuille muun muassa kunnan
toimintaa ja palveluja koskevat tiedot, toimielinten
esityslistat, kunnan ilmoitukset ja päätöspöytäkirjat.
Kunnanvaltuusto hyväksyi 1.6.2015 koko Iin kuntakonsernia koskevan viestintäohjeen, jota on valmisteltu kunnanhallituksen perustamassa viestintätyöryhmässä uutta kuntalakia silmällä pitäen. 050 388 1842.
Iin kunnan väki toivottaa
hyvää kesää!
Sosiaali- ja terveyspalveluiden
kesäaukioloajat
Kuivaniemen terveysasema on suljettuna 29.6.?2.8.
Sulkemisen piiriin kuuluvat vastaanotto, kuntoutus,
mielenterveystyö, suun terveydenhuolto ja neuvola.
Iin pääterveysasema (Asematie 169) on avoinna ma?
to kello 8?16 ja pe kello 8?15. 050 430
2615.
Vesilaitos: Vesihuoltomestari, p. Yleinen hätänumero on 112.
Kuivaniemen neuvolan työntekijä on kesäsulun
ajan Iissä, mutta vastaa Kuivaniemen neuvolan normaaliin puhelinnumeroon. Oulunkaaren kotihoidon ja asumispalvelujen asiakkaat sekä omaishoitajat ja -hoidettavat
pääsevätkin heti ensimmäisten joukossa hyötymään kansainvälisen yhteistyön hedelmistä.
Kolmivuotiselle hankkeelle on haettu sataprosenttista
EU-rahoitusta. ti?su klo
11.30?18.00, maanantaisin suljettu.
Museokahvila Huilinki palvelee JOKA PÄIVÄ
(ma-su) klo 11.00?18.00.
Taidekeskus KulttuuriKauppila on avoinna tilauksesta, lisätiedot kulttuuripalvelut / p. ?Tehtäväni on toimia
ennen kaikkea liikkuvuuteen liittyvien asioiden asiantuntijana. Ajanvarausnumero on 08 5875 6900.
OYS:n yhteispäivystyksen numero on (08) 315
2655. Paperiset reseptit voi toimittaa uusittaviksi
Kuivaniemen sivuapteekkiin.
Kuivaniemeläiset voivat asioida myös Simon terveysasemalla (Varkkermontie 1), joka on avoinna ma?
pe kello 8?16. Koko kansainvälisen hankkeen kustannukset olisivat noin neljä miljoonaa, josta Oulunkaaren
osuus on noin 260 000 euroa. Sosiaaliset median kanavat
yhteisöllisyyden tukena
Kuntalaki on kunnan hallintoa, päätöksentekoa
ja taloutta koskeva yleislaki, jonka uudistus astui
voimaan 1.5.2015. Osallisuuden
lisäksi tärkeää on ikäihmisten fyysinen toimintakyky ja
terveellinen ravinto. Päivystys- ja kiireelliset asiat hoidetaan Iin terveysaseman vastaanotolla, 08 5875 6500.
Sosiaalitoimisto on suljettuna 6.?24.7. Laboratorion
näytteenotto alkaa kello 8.
Kesäsulkemisen aikana lääkäri käy kerran viikossa
hoivayksikössä ja antaa lääketieteellisen tuen kotihoidon piiriin kuuluville palveluille.
Sähköisen reseptin uusinta onnistuu Iin vastaanotolla ja osoitteessa www.oulunkaarenomahoito.
com. 050 395 0313 (kulttuuripalvelut)
Rakennustarkastus on suljettu 6.-10.7.2015.
10.7.-24.7. Ajanvarausnumero on
Iin ja Kuivaniemen yhteinen 08 5875 6500. Nuorisovaltuusto
. Iloinen yhdessä tekeminen, vastataan katugallupissa. 050
383 9984 (kunnan tapahtumat) sekä
Senni Karvonen p. Laissa
nousee esille aiempaa korostetummin myös asukkaiden tiedonsaannin tärkeys. KulttuuriKauppilan
residenssiohjelma edustaa tätä hyvin, kun tuomme pohjoiseen ammattitaiteilijoita, jotka jättävät jälkensä Iihin?,
Vuotovesi kiteyttää. Ilman sitä ei olisi onnistuttu toteuttaa ainutlaatuista energiajuomakieltoa.?, kiteyttää jakson esittelyteksti.
KulttuuriKauppilalta edustaja Culture
Action Europen hallitukseen
Eurooppalaisen taide- ja kulttuurialan kattojärjestön Culture Action Europen (CAE) hallitukseen on nimitetty Iin
taidekeskus KulttuuriKauppilan toiminnanjohtaja Leena
Vuotovesi
Aiemmin on pidetty muun muassa erilaisia askartelukursseja ja järjestetty kahvituksia tilaisuuksiin. 21
» Torstaina 4. Toni
ja Marke ovat viihtyneet kesätöissä lasten parissa. Asukastupa on suljettuna heinäkuun, ovet avautuvat jälleen 3.8.. Keskiviikkoisin pyöritetään
bingoa. Kysymykseen, mikä on parasta, Ruben, Eelis, Aino, Jossu,
Venla, Elle ja Noora vastaavat:
. Asukastupa järjestää
7?9-vuotiaille lapsille päivätoimintaa kesäkuussa arkisin kello 9-14. Syöjiä on 1020. Nuorisoseura vuokraa omalta osaltaan tiloja
häihin ja muihin tilaisuuksiin. Ensimmäisen kerran päivätoimintaa oli viime kesänä.
Monenlaista
mukavaa tekemistä
Päivään sisältyy yhteisiä ulkoleikkejä ja pelejä, mutta
aikaa on myös vapaaseen
leikkiin ja lepohetkiinkin.
Päivän hinta on viisi euroa,
johon sisältyy myös välipala. Setelisysteemi on heidän mielestään oiva apu työllistyä.
Kesäkuun lopulla kesätyöpestin saa vielä kaksi muuta nuorta.
Osallistujia
toivotaan lisää
Kellon asukastuvalla on monenlaista toimintaa, mutta
osallistujia voisi olla enemmänkin, toivoo Kellon suuralueen asukasyhdistyksen
puheenjohtaja Liisa Koskela. Asukastupa on avoinna muillekin kuin vain kellolaisille.
Asukasyhdistys pitää
kahviota ja tarjoilee paikan
päällä valmistettua lounasruokaa. Atk-palveluita asukastuvalla voidaan
nyt tarjota, sillä sillä sektorilla on tuvalla työntekijä.
Monipuolista
toimintaa
Kellon asukastuvalla on
meneillään parasta aikaa
taulunmaalauskurssi. Suunnitteilla on lauluiltoja ja vaikka peli-iltoja ja lukupiirejä, jos kysyntää on,
vinkkaa Koskela.
Asukastupa on vuokralla Kellon Nuorisoseuran
tiloissa. Esimerkiksi Viihdepiikkareiden
konsertti veti salin täyteen. Pääpuskujen tekeminen
pallon kanssa salissa, jalkapallo, ulkona leikkiminen,
liidut, pelit - eli oikeastaan
kaikki.
Asukastuvan toiminnanohjaaja Heli Kynkäännie-
mi kertoo, että monet päivätoiminnassa mukana olevat lapset tuntevat toisensa
entuudestaan ja leikit käyvät
hyvin yksiin.
Koululaisten päivätoiminnassa työskentelee myös aamu- ja iltapäiväkerho-ohjaaja ja asukastuvan tupatyöntekijä Kirsi Haataja ja kaksi ?kesäsetelinuorta?, logistiikka-alalla opiskeleva Toni Kumpulainen ja lukiolainen Marge Ollila. Takana on myös
retki Tuurin kyläkauppaan.
Loppukesästä, 8. kesäkuuta 2015 » N:o 42
A U L I H A A PA L A
Pihaleikit maistuivat lounaan jälkeen.
Koululaisille päivätoimintaa asukastuvalla
»»Auli Haapala
»»Kello
Kellon asukastuvalla on vilskettä. elokuuta,
ohjelmassa on Kellon kesäpäivät, ja syyskuussa vierailulle saapuu näytelmäryhmä Roolinvaihtajat Kuivaniemeltä.
. Myös siivouksen järjestely on työnalla. Koulun ylijäämäruuan
Asukastuvan oleskelutilassa voi vaikka pelata pelejä.
Isossa salissa on tilaa liikunnalle.
tarjoilu jatkunee jälleen ensi vuoden alusta koulun remontin valmistuttua. Asukastupa voi
vuokrata tiloja edelleen yhdistyksille kokouspaikaksi ja tilaisuuksiin. Koulujen ylijäämäruuan jakelu
laajeni Oulun Serviisin alueella myös muualle, Kellon
asukastupa oli pilottina kokeilussa.
Parasta aikaa asukastuvalle on etsinnässä kokki,
ja myös rahoitus on haussa
TE-keskukselta, kertoo Koskela. Mahdollisuus on myös
ruokailla kolmen euron lisähintaan.
Jotkut lapsista halusivat
tulla mukaan, koska olivat
viime kesänäkin ja oli ollut
niin mukavaa. Ryhmässä on
12 lasta
Idean isä on Juhani
Alakärppä, joka tuli Iihin pitämään yksinlaulukurssia kymmenisen vuotta sitten, Iin kansalaisopiston musiikinopettaja
ja vararehtori Jari Ruonala kertoo.
Tänä vuonna lauluviikolla on tarjolla Sirkku
Wahlroos-Kaitilan ja
Juho Alakärpän mestarikurssi, Mari Klemettilän ja Outi Rahkon laulukurssi, Aarne Pelkosen
ja Markus Vaaran laulukurssi sekä Sirkku Wahlroos-Kaitilan ja Markus
Vaaran vetämä ooppera
ensemble -workshop.
. Musiikinopetuksen kiinnostus näkyy
myös kansalaisopistossa.
. Siitä saa voimaa
itselleenkin, toteaa laulunopettaja Sirkku WahlroosKaitila.
. Ensimmäinen oli eilen illalla kirkossa. Nätteporin pöydän
ympärille kokoontuneet lauluviikon opettajat pohtivat,
johtuuko se osittain taloudellisesta tilanteesta. Näillä kursseilla ollaan
yhden asian äärellä, sen ytimessä, ja keskitytään vain
musiikkiin. Sen
takia lauluviikon järjestäminen on ollut meille helppoa, Ii-instituutin johtaja
ja kansalaisopiston rehtori Tarja Rahkola sanoo.
Tällä kertaa kurssilaiset
tulivat Iihin väliltä TornioHelsinki. Klassisen musiikin puolella innostus on lisääntynyt sitä
Iiläislähtöinen Sirkka Rautakoski (vas.) kertoi tulleensa lauluviikon mestarikurssille hyvien opettajien eli Juho
Alakärpän ja Sirkku Wahlroos-Kaitilan takia.
myöten, kun ihmiset ovat
nähneet muita esiintymässä konserteissamme, Rahkola kertoo.
Ainoa laatuaan
Pohjois-Suomessa
Iin lauluviikko on nykyisin ainoa Pohjois-Suomessa järjestettävä laulajien kesäkurssi. Tämä tekeminen perustuu sisäiseen
paloon, jonka lähtökohtana
on tuulen tavoittelu. Kun täällä puurretaan
opiskelijoiden ja opettajien kanssa aamusta iltaan,
muodostuu koukuttava yhteishenki, Juho Alakärppä
kehuu.
Iin lauluviikko sisältää
kolme konserttia. Kun
oppilas saa yhden oivalluksen, se on suuri arvo ja opettajallekin aivan mahtava juttu, Aarne Pelkonen jatkaa.
. Uusia kursseja on tullut sitä myöten, kun täällä
olleet opettajat ovat niitä
ideoineet. Tänään kello 19 on
vuorossa laulukurssien konsertti Nätteporin auditoriossa. Minäkin olen pohtinut,
miksi laulan ja miksi opetan
laulua. 22
» Torstaina 4. kesäkuuta 2015 » N:o 42
KULTTUURI»
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
Iin lauluviikko
opettajien ja
oppilaiden
suosiossa
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
Iissä meneillään oleva
klassisen laulun kursseja
sisältävä kahdeksas lauluviikko on kasvanut vuosi vuodelta.
. Taloudellisten resurssien kaventuessa on hyvä
muistaa, että meillä on kädet, pää ja tunteet. Kulttuuriväki voisi olla esikuvana siinä, että rahan vähentyessä mielikuvitus laajenee, pianisti Markus Vaara filosofoi.
. Näil-
lä opettajilla tuntuu virtaa
riittävän kesäkursseillakin
opettamiseen.
. Huomenna kello 19 on
mestarikurssin ja lied-duokurssin konsertti Nätteporin auditoriossa.
KUVA LUKIJALTA
Lukijat voivat lähettää
Rantapohjaan kuvia, joita
julkaisemme
Kuva lukijalta -palstalla
sekä myös nettilehdessämme
www.rantapohja.fi.
Liitä mukaan yhteystietosi
ja lyhyt selostus kuvasta.
Lähetä kuva sähköpostilla
osoitteeseen
toimitus@rantapohja.fi tai
multimediaviestinä
numeroon
040 5173 842
Iin Puunjalostus Oy
Leipojantie 4
91100 II
08-817 4910
Ota yhteyttä myyjiimme:
Jari Puurunen
040 5164 750
Piritta Oravainen
0400 901 592
www.ii-ikkunatjaovet.com. Laulunharrastus on
täällä niin suosittua, että meillekin tulisi opiskelijoita ovista ja ikkunoista.
Sen tuloksena Iihin on jo
syntynyt esimerkiksi Voice of Finland -tähtiä. Opettajat ovat
oman alansa huippuammattilaisia ja vetävät mukanaan kurssilaisia. Mukana on vuosittain toki myös paikallisia laulajia. Minun tehtäväni on
auttaa ihmisiä, että heillä olisi onnellisempi elämä, ei sillä ole rahallista arvoa
Lapsille tarkoitettu tenavien tonni on ilmainen. Osanottomaksu sisältää tarjoilua ja osallistumisen
arvontaan.
Tapahtuma starttaa
kello 18 tenavien tonnilla. Jarkko
Holmi ja Lassi Kanniainen
uistelivat toiseksi 18,306 kilon saaliillaan. Mukaan voi tulla yksin, kaveriporukalla, koko perheen voimin tai työpoppoon kanssa. Ei me olla koskaan saa-
tu yli kahtakymmentä kiloa
täältä, Kokko jatkaa.
Ylikiiminki-cupin yhteiskisan johdossa ovat Juopulinja Vuotonjärven jälkeen Jari Jokikokko ja Tero Kokko
26,798 kilon yhteissaaliillaan. Vuotungin kalastuskun-
nan isännöimään kilpailuun
osallistui 48 venekuntaa.
. Kokonaiskisassa voi vielä tapahtua mitä tahansa, joten jännitystä
riittää cupin loppuun asti.
Ylikiiminki-cupin viimeinen osakilpailu uistellaan
Jolosjärvellä perjantaina
5. kesäkuuta 2015 » N:o 42
URHEILU»
P I R J O H O L A P PA
Muijat ja
äijät
kympille
»»Rantapohja
»»Ii
Jarkko Holmi (vasemmalla) ja Lassi Kanniainen uistelivat Vuotonjärvellä toiseksi. uusi liikuntatapahtuma Muijien ja Äijien polokukymppi. Naamiaisasutkin ovat sallittuja.
Aikuisten polokukympin osanottomaksu on kymmenen euroa ja alle 12-vuotiaille
ilmainen. Kari-Pekka Isoaho ja Ahti Kokko nappasivat Ylivuotolla suurimman
saaliin 22,100 kiloa.
Isoaho ja Kokko voittoon Vuotonjärvellä
»»Pirjo Holappa
»»Ylikiiminki
Uistelukilpailu Ylikiiminkicup jatkui toisella osakilpailulla Vuotonjärvellä perjantaina. Kolmantena
cupissa ovat Jarkko Holmi
ja Lassi Kanniainen 22,111
kilon kokonaissaaliillaan.
Vuotonjärven
tulokset
1) Isoaho Kari-Pekka ja Kokko Ahti 22,1 kg 2) Holmi
Jarkko ja Kanniainen Lassi
18,306 3) Jokikokko Jari ja
Kokko Tero 17,448 (suurin
kala 4,278) 4) Kanniainen
Tero ja Siltakoski Vesa 17,050
5) Kujala Teemu ja Niemelä
Matti 13,980 6) Paso Eero
ja Paso Veli Matti 12,700 7)
Tomperi Eino ja Tomperi Heimo 12,185 8) Taikina-Aho
Heikki ja Taikina-Aho Susanna 12,070 9) Impiö Keijo ja Niemikorpi Antti 11,665
10) Martti Jarno ja Sarkkinen Antti 11,225 11) Keinänen Markus ja Kälkäjä Juha
10,575 12) Tervola Tarja ja
Jari Jokikokko (oikealla) ja Tero Kokko uistelivat Vuotonjärvellä kolmanneksi ja johtavat
Ylikiiminki-cupin yhteiskisaa 26,798 kilon kokonaissaaliilla.
Tervola Timo 10,320 13) Taikina-Aho Markku ja TaikinaAho Veli 10,205 14) Vimpari
Kalle ja Vimpari Niko 9,805
15) Koivisto Antti ja Partanen Eero 9,390 16) Tomperi
Juhani ja Väänänen Heikki
9,365 17) Kanniainen Antti
ja Vehkalahti Jorma 9,300
18) Inkala Jari ja Santavuori
Tuomo 9,235 19) Ahonen Ari
ja Paakki Antti 8,925 20) Inkala Hannu ja Siltakoski Mika 8,810 21) Tuohimaa Juhani ja Runtti Pekka 8,745
22) Ahola Juha-Matti ja Piri
Matti 8,595 23) Leskelä Mikko ja Räisänen Jonne 8,430
24) Hiltunen Joni ja Väänänen Mikko 8,130 25) Leskelä Alpo ja Leskelä Esko 8,015
26) Leskelä Jouko ja Mettovaara Heikki 7,460 27) Marttila-Tornio Tuomas ja Mär-
Reilut puoli kiloa Holmia ja Kanniaista perässä
ovat Teemu Kujala ja Matti Niemelä. 23
» Torstaina 4. kesäkuuta kello 18 alkaen. Vartin yli matkaan lähtevät varttuneemmat.
ka 3,664 43) Kiuttu Antero ja Partanen Pekka 3,200
44) Jaurakkajärvi Jarkko ja
Palo Topi 2,730 45) Marttila Osmo ja Timonen Seppo
2,590 46) Kirvesoja Markku ja Kirvesoja Reeta 2,518
47) Kamula Tuomas ja Kanervala Jani 2,000 48) Karvonen Aleksi ja Pirttikoski
Tuomo 1,382.
Kärki ennen
kolmatta osakilpailua:
1) Jokikokko Jari ja Kokko
Tero 26,798 2) Isoaho KariPekka ja Kokko Ahti 25,685
3) Holmi Jarkko ja Kanniainen Lassi 22,111 4) Kujala Teemu ja Niemelä Matti
21,595 5) Kanniainen Tero ja
Siltakoski Vesa 20,280.. Huoltopisteet
ovat reitin puolessavälissä ja maalissa.
Illissä järjestettävä tapahtuma on tarkoitettu
kaikenkuntoisille. 1,113 kiloa heitä perässä ovat Kari-Pekka Isoaho
ja Ahti Kokko. Kyllä tähän voi olla jo
tyytyväinen, Kari-Pekka
Isoaho sanoo.
. Viidentenä yhteiskisassa ovat Tero Kanniainen ja Vesa Siltakoski
20,280 kilolla. Myös
lapsille on oma tenavien tonni.
Tapahtuman järjestää liikuntakeskus Move. Tämän vuoden voittajakaksikko selviää kello 22 jälkeen, kun uistelijat saapuvat
kalojen punnitukseen.
sy Olli 7,0 28) Kirvesoja Ville ja Inkala Ville 6,920 29)
Hartikka Heikki ja Hautamäki Matti 6,340 30) Pöyskö Tapio ja Siltakoski Pekka
6,280 31) Takkinen Ilpo ja
Takkinen Jarmo 6,240 32)
Kakko Antti ja Kakko Eetu
6,065 33) Juppi Petri ja Simuna Tuomo 6,045 34) Illikainen Eppu ja Rauhio Mika
6,010 35) Autio Petri ja Autio
Eeva 5,208 36) Koivula Esa ja
Soronen Reijo 4,820 37) Isola
Jouni ja Isola Markku 4,656
38) Holappa Hannu ja Turtinen Satu 4,500 39) Honkanen Lauri ja Tumelius Markku 4,426 40) Perätalo Matti
ja Paavola Jukka 3,874 41)
Hiltunen Samuli ja Kanniainen Antti 3,850 42) Kukkonen Antti ja Laitinen Mi-
Iin Illinsaaressa järjestetään keskiviikkona
10.6. Jokikokko
ja Kokko saivat myös Vuotonjärven suurimman kalan, jolla oli painoa 4,278 kiloa. Juopulinjärven mestarit Jari Jokikokko ja Tero Kokko sijoittuivat Ylivuotolla kolmansiksi 17,448 kilolla. Sää oli välillä sateinen, joten Ylivuoton Kyläja Maamiesseuran kahviossa maistuivat lämmin kahvi ja makkara neljän tunnin
uistelun jälkeen.
Vuotonjärvestä nousi suuria saaliita, joten voittajaa
jännitettiin ja arvailtiin palkintojenjakoon asti.
Vuotonjärveltä suurimman saaliin, 22,100 kiloa,
nappasivat Kari-Pekka Isoaho ja Ahti Kokko. Tänä vuonna kesän
ohjelmassa ei ole Movemaratonia, vaan uudenlainen koko perheen liikuntatapahtuma, kertoo Marjo Veijola liikuntakeskus Movesta.
10 kilometrin reitti
on uusi, se sisältää polkuja, metsätietä ja pururataa. Eikö se ollu semmonen
puhe, että ylöspäin pyritään.
Kyllähän tämä nyt meni jo
vähän paremmin, Ahti Kokko naurahtaa viitaten Juopulinjärvellä tulleeseen yhdeksänteen sijaan.
Myöskään
logistisesti nykyinen rakenne ei ole optimaalinen.
n Iin Martat. Seppänen
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi
Tervetuloa hakemaan syy hymyyn!
VARAA
AIKA
08 547 2972
PIHAKIVETYKSET/
VIHERTYÖT
Rakennetta
tarkastellaan
Paikkoja avoinna
HYMY KUNTOON
UUNI- JA TAKKAMUURAUKSET
- piipunpellit, ikkunalistat yms.
- kattoremontit/muutostyöt
- kattojen kuntotarkastukset
ja korjaukset Pyydä tarjous!
Kotitalousvähennys
Virkkulantie 418, Asema
Puh. Alijäämä on tä-
Vanhat uunit korjataan
edullisesti.
Puh. Ne kasvoivat
edellisestä vuodesta 1,6 %.
Investoinnit olivat 12,3
miljoonaa euroa. Nosto
tuo yhtymälle 1,2 miljoonaa euroa alijäämän kattamiseksi. 24
» Torstaina 4. Avoimet ovet su 28.6.
kello 13-15, osoitteessa Ämmöntie 4, Haukipudas. Rahoitustuotot laskivat
puoleen edellisestä vuodesta. mennessä Helenalle
puh. Tulevina
vuosina investoinnit ovat
keskimäärin 3,7 miljoonaa
euroa vuodessa.
Talousarviossa vuokrakulut oli arvioitu liian alhaisiksi, mutta korko- ja
muut rahoitustuotot puolestaan ylittyivät vastaavasti, joten ne kompensoivat toisensa.
Yhtymä alkoi laatia talouden turvaamistoimia
jo vuonna 2010 keskittyen
kiinteistöjen vähentämiseen
ja kehittämiseen. ja la 13.6. Asukkaaksi
voi tulla myös palvelusetelillä. Tavoitteena oli 0,5 miljoonan euron
säästöt kiinteistökuluissa
ja 11 miljoonan euron säästöt investoinneissa vuoteen
2017 mennessä.
Koska säästötoimet vaikuttavat hitaasti, yhteinen kirkkovaltuusto joutui
päättämään veroprosentin
tarkistamisesta 0,05 prosentilla, 1,30 prosenttiin
kuluvalle vuodelle. Tervetuloa tutustumaan!
Huveja
Nuorittan Ns järjestää retken
Kuusamon suurpetokeskukseen
Kirkkotie 4, Haukipudas
08 547 2972
Esperin hoivakotiin!
Puh. 040 521 3401. Verotuloja kertyi yhteensä 32,2
miljoonaa euroa.
Investoinnit noin 3,7
miljoonaa vuodessa
Toimintakulut laskivat edellisestä vuodesta 0,563 miljoonaa euroa, mikä johtui
henkilöstökulujen laskusta. seurakuntayhtymä teki viime vuonna 2,1 miljoonan euron alijäämäisen tilinpäätöksen.
Alijäämä kasvoi aiemmin
arvioidusta, koska verotulot alittuivat arvioidusta
2,2 miljoonaa euroa. | www.esperi.?
BINGO
Hetepirtillä
la 6.6.
Tervetuloa!
la 6.6. Teemme retken
Kuusamon kesäteatteriin 15.16.7. Tarjoamme pitkä- ja lyhytaikaista hoivaa kodikkaassa ja lämminhenkisessä ympäristössä. klo 18.45. Investoinnit rahoitettiin
omin varoin purkamalla sijoituksia.
Toimintatuotot ylittyivät talousarvioon verrattuna 0,536 miljoonaa euroa, ja ne olivat 4,667 miljoonaa euroa. Ilmoittaudu 14.6. Matkan hinta 95 e. kesäkuuta 2015 » N:o 42
Ravintolat
Seurakuntayhtymän tilinpäätöksen
alijäämä 2,1 miljoonaa euroa
»»Rantapohja
»»Oulu
Oulun ev.-lut. Kirkkoneuvosto
on perustanut ohjausryhmän, joka laatii selvityksen,
jossa tarkastellaan Oulun
seurakuntien seurakuntarakenteen ajanmukaisuutta ja
toimivuutta sekä seurakuntayhtymän toiminnallista
rakennetta kokonaisuutena.
Seurakuntarakenteen tarkastelun tarve nousi esiin
kuntaliitoksen yhteydessä
pidetyissä neuvotteluissa.
Seurakuntarajat erityisesti liitosten myötä syntyneinä eivät välttämättä palvele
mielekkäällä tavalla seurakuntatoimintaa. 044 298 1314.
Iin kunnan varhaiskasvatuspalvelut hakee
lastentarhanopettajaa
toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen ja
varhaiserityisopettajan sijaista ajalle 11.8.2015?31.7.2015.
Lisätietoja osoitteesta www.ii.fi ja www.mol.fi
Myytävänä
RAKENNUSPELLIT IISTÄ
MITTOJENNE MUKAAN.
Ota yhteyttä:
050 592 1854 | heli.piirala@esperi.. Päävoittona 150?:n ostokortti. (08) 5471 510.
nä vuonna vielä 0,8 miljoonaa euroa.
Haukiputaan Hammaslääkärikeskuksessa sinua palvelevat:
Anna Tuutti, hammaslääkäri
Tommi Lainas, hammaslääkäri
Leena Ylikontiola, suukirurgi
Paula Matinaho, hammashoitaja
Kirkkovaltuusto merkitsi
tiedoksi seurakuntien rakenteellisesta ja toiminnallisesta tulevaisuudesta tehdyn aloitteen, joka on käsitelty yhteisessä kirkkoneuvostossa. Voi soittaa
myös iltaisin ja lauantaisin!
Rantapohja
paikallisista
raaka-aineista.. klo 13.
Tervetuloa.
HNS
Bingo Nuorittalla
(Nuorittantie 76) pe 5.6. Kaikki ovat tervetulleita mukaan! Lisätietoja ja ilmoittautumiset numeroon: 040 552 4097/Paula tai 0400 188 053/Tuula.
Työsuorituksia
Esperi Hoivakoti Santaholma on uusi ikäihmisten hoivakoti
Haukiputaalla. 040 5454 982.
Seuratoimintaa
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Avaa ovi
Konetyö T
0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
Puh. Kokouksessa käsitellään
sääntöjen mukaiset kevätkokoukselle määrätyt asiat. Näytös: Olavi Virran musikaali, alk. 0400 175 186.
Iissä saunallinen kaksio
54 m2. 040 509
4577.
Kokouksia
Pahkakosken vesiosuuskunnan
KOKOUS
su 14.6. 020 743 0983
Tervetuloa Iihin!
Iiläinen maailman ympäristöpäivä
pe 5.6.2015 klo 12 - 18 Huilingin tapahtumaalueella. Jukolantie 10
. P. siistit pihat.
Kauttamme myös rahoitus.
soiTa 08 2377 9501
laaturemontti.fi
Paikalliset
pojat!
Oulun yksikkö. kesäkuuta 2015 » N:o 42
Halutaan vuokrata
2 h+k(s) h-pudas/kello/kiviniemi. 045 677 1454/Ismo.
Metsätila tai määräalaa Iistä tai Iin läheltä.
Vuokrattavana
ASUNTOAUTO.
Puh. 050 3950 392
YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT
Oulun kaupunki yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestää Martinniemen Häyrysenniemen alueen katujen parantamisesta yleisötilaisuuden Martinniemen koululla
tiistaina 9.6.2014 klo 18?20, osoitteessa Jokisuuntie 1,
90850 Martinniemi.
Tilaisuudessa esitellään Häyrysenniemen alueen katujen
saneeraukseen ja katualueiden kuivatukseen sekä viheralueisiin liittyviä suunnitelmia. 044 964 9442.
Halutaan ostaa maa-/
metsätila Iin alueelta.
Puh. 050 3950 305
Pekka Suopanki p. Suunnitelmat koskevat
Häyrysentietä (välillä Oravanpolku - Majavanmutka), Tapionpolkua, Jäniksenpolkua, Riekonpolkua, Tintinpolkua,
Kalastajantietä (Maitopolun liittymään saakka), Teerikujaa, Majavanmutkaa, Heikinpolkua sekä Ketokujaa.
Ilmoituksia
Iloinen Iijokipyöräily
la 6.6.2015 Lähtö klo 11.30 Huilingista.
Reitti kulkee Iin Wanhan Haminan kautta
Pohjois-Iihin ja takaisin.
Yhteislaulua klo 14 Huilingin Näyttämöllä.
Vapaa pääsy!
Yleisötilaisuus Martinniemen
Häyrysenniemen alueen katujen
parantamisesta
Esittelytilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille ja tilaisuudessa on mahdollisuus keskustella suunnittelijoiden
kanssa ja antaa palautetta suunnitelmien ratkaisuihin.
Tervetuloa
Uusi kuosi
kesäksi!
www.ouka.fi
Haukiputaan eläkeläisyhdistykset ja Rintamaveteraanien virkistystoimikunta
Katto 2 päivässä,
suoraan omalta
tehtaalta mittatilaustyönä.
Teemme TEATTERIRETKEN
Taivalkoskelle Jokirannan katettuun kesäteatteriin 12.7. Ratakatu 8
. Koskitie 25
. kyyti, ruokailu hotelli Herkossa ja teatterilippu.
Maksu autossa. 0400 990 017 Jouni.
Halutaan ostaa
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
Nouto ja käteismaksu!
Puh. 020 743 0980
. P. Hyväntekeväisyyden hengessä.
Lisätietoa: www.ii.fi/kalenteri
Lisätietoa antavat:
Riitta Räinä p. klo 12.00 Pahkakosken kerhohuoneessa.
Jäälin vanhusten ja vammaisten tuki Ry:n
sääntömääräinen
kevätkokous
pidetään torstaina 11.6.2015 alkaen klo 16:00 yhdistyksen kerhohuoneessa, Mäntykuja 2, 90940 Jääli. 020 743 0982
. HALLITUS
Jätä pikkuilmoitus
www.rantapohja.fi
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
30V.
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. Pian. 020 743 0981
. 045 652 3482.
Kuolinpesät/muuttojäämistöt, astiat, maljakot, kirjat, työkalut,
aitta- ja vinttitavarat.
Käteismaksu.
Puh. Sitovat ilmoittautumiset Irmalle 050 349 3837.
? Tuomme tullessamme,
?
viemme mennessämme
. 0400 324 705.
Eikö tilallesi ole jatkajaa?
Halutaan ostaa
MAATILA,
jossa karjanpitomahdollisuus.
Ota yhteyttä puh. klo 14.
Maksu 30?, johon sis. 25
» Torstaina 4. Lähtö
Halosenniemestä klo 8.00. Mäkelininkatu 33
Itse elokuva
ei kuitenkaan tunnu allekirjoittavan tätä väitettä. Endless Forms
Most Beautiful?Nightwish,
9. Tällä kertaa samat
supersankarit kokoontuvat
yhteen pelastamaan maailman keinoälyn käskemien
robottien invaasiolta.
Meininki on siis varsin
tuttua heti alusta alkaen.
Kaikki on toki isompaa,
hahmot saavat hieman li-
sää syvyyttä ja tapahtumat
uusia sävyjä, mutta kaikki tuntuu silti jo nähdyltä.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Joss
Whedonin väite Kummisetä II:sta jatko-osan ohjenuorana tuntuu tuulesta
temmatulta.
Voisi kuvitella, ettei itseääntoistava kaava olisi mikään ongelma. Fast
& Furious 7, 7. Get Hard, 8.
Luokkakokous, 9. Edeltäjänsä
tapaan myös Avengers: Age
of Ultronin viehätys perus-
TOP 10»
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
?????
tuu pitkälti omista elokuvistaan tuttujen hahmojen yhteispeliin. Visuaalisesti maittava ja suve-
reenisti ohjattu elokuva etenee sellaisella jouhevuudella, että 141 minuutin kesto
tuntuu valehtelematta puolet lyhyemmältä.
INFO
Avengers: Age of Ultron 3D
Ohjaaja: Joss Whedon
Pääosissa: Robert Downey
Jr., Chris Evans, Mark Ruffalo, Jeremy Renner, Scarlett Johansson, Chris Hemsworth, Samuel L. Hot Pursuit, 6. En Kommentoi?Antti
Tuisku, 2. Voisi jopa väittää elokuvan luulevan itsestään liikoja.
Jos edellä mainitut ?pienet. Avengers:
Age of Ultron, 4. Kysehän on
vain supersankarielokuvasta, jonka tarkoitus on viihdyttää yleisöä. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. kesäkuuta 2015 » N:o 42
Supersankareiden kokoontumisajot jatkuvat
Avengers: Age of Ultron herättää sarjakuvista tutut hamot taas henkiin ja taistelemaan yhtenä rintamana pahuutta vastaan.
»»Elmo Rautio
Marvelin supersankarisarjakuvat ovat olleet iso osa
kulttuuriamme jo 50-luvulta
saakka, mutta kaikkien huulille firman nimi on noussut vasta aivan viime vuosina. Iron Manin vuonna 2008
aloittama supersankaribuumi on laajentunut yhtenäiseksi elokuvalliseksi universumiksi, jossa eri supersankarit esiintyvät omissa,
mutta yhteisen maailman
jakavissa elokuvissa. Sol Invictus?Faith No More, 4. -Musti on
koira.
133
Rantsikka on nuorten areena. Tekijät ovat silminnähden vakuuttuneita siitä, että heidän näillä elokuvilla kertomansa tarina on jotain us-
komattoman hienoa ja sitä
pyritään korostamaan myös
elokuvassa.
Vaikka elokuvan kaava on
yksinkertainen, itse juoni
menee loppua kohden niin
vinkeröksi, että vain todelliset sarjakuvanörtit pysyvät perässä. Kaikki muuttui vuonna 2012, jolloin supersankarit kokoon-
tuivat yhteen vuoden katsotuimmassa elokuvassa The
Avengers.
Avengers: Age of Ultron
ei ole kuitenkaan jatkoa
pelkästään ensimmäiselle
Avengers-elokuvalle, vaan
juonelliseen jatkumoon kuuluvat myös viimeisen kolmen vuoden aikana ilmestyneet Iron Man 3, Thor: The
Dark World ja Captain America 2: Winter Soldier. Suurta merkitystä näiden elokuvien tapahtumilla ei elokuvan tapahtumille ole, mutta niiden katsominen on silti suositeltavaa. Versus?Mikael Gabriel, 8. Listen?David Guetta, 10.
Iso Kuva?Elastinen.
ELOKUVAT
1. Siinä myös piilee
elokuvan suurin ongelma.
Edellisessä Avengerselokuvassa supersankarit
Thor, Iron Man, Hulk, Captain America ja kumppanit
kokoontuivat yhteen pelastaakseen maailman toisulottuvaisten muukalaisten invaasiolta. Lelu?Sanni, 6.
16?Robin, 7. Jackson
Ensi-ilta: 22.4.2015
Kesto: 2 h 21 min
Ikäraja: 12
LINKKIVINKKI»
2/8/15
ALBUMIT
1. Kiitos ei ole Kirosana?Haloo
Helsinki, 5. Mad Max: Fury Road, 2.
Tomorrowland, 3. The Purple Album
?Whitesnake, 3. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Me Rosvolat.
tiedemiehet ovat hiljattin havainneet,
että bakteerit viihtyvät myrskypilvissä,
tuhansien kilometrien korkeudessa
taivaalla!
lapset
georgiassa
tekevät
kokkoja ja hyppivät
niiden yli osana
chiakononoba
rituaalia- legendan
mukaan liekit polttavat
pois pahoja henkiä.
LASSI JA LEEVI»
amerikkalainen
yritys liquid
money tekee
hajuvettä,
joka tuoksuu
vastapainetulta
setelirahalta!
vuonna
1971 jean
claude
duvelierista (19512014) tuli
haitin
presidentti 19-vuoden iässä.
Pelekääkkönää
peilikuvvaa?
Joskus aamuisin peilistä tuijottaa takaisin väsynyt rölli.
Mutta miten viidakon eläimet reagoivat nähdessään
oman kuvansa peilistä?
Jo miljoonat ovat katsoneet YouTube-videon, jossa näkyy, miten apinat, gorillat, elefantit ja muut reagoivat, kun näkevät oman
peilikuvansa.
Pörhistelyä, kainaloiden
rapsuttelua ja oman itsensä
halailua on ainakin luvassa.
Katso pois, niin tiedät.
WITZI WITZI!»
Mitä eroa on mustilla ja kirjavilla kanoilla. epäkohdat eivät haittaa, tarjoaa Avenger: Age of
Ultron äärimmäisen viihdyttävän toimintaseikkailun, jonka aikana arjen murheet pysyvät visusti teatterin ovien ulkopuolella. 26
» Torstaina 4. Big Game,
10. Pitch Perfect 2, 5
040 742
4651.
Kastettu: Nella Katariina Suihko.
Kuivaniemen Rauhanyhdistys
Seurat su 7.6. Lämpimästi tervetuloa!
Rauhanyhdistys: su 7.6. Jos saisit koko maailman kalleudet ja menettäisit sielun, menettäisitkö
itsesi. aarteen etsintää,
askartelua, hartaus, leikkimielisiä
kilpailuja, pelejä ja muuta mukavaa. Syntymässäsi olet saanut sielun
lahjana. Elämäsi tehtävänä on pitää sielu menossa
mukana ja olla vaihtamatta
sitä maailman houkutuksiin ja rikkauksiin. Seurakunta
tarjoaa retkeläisille pienet eväät.
Paluumatkalle lähdetään klo 15.
Retken hinta eläinpuiston pääsymaksun verran, linja-autokyyti on
retkeläisille maksuton. Juustokeittoa myydään niin kauan kuin
keittoa riittää. 040 742
1171. Matkan hinta
75 . - to 16.7. aarteen etsintää, askartelua, hartaus, leikkimielisiä kilpailuja, pelejä ja muuta
mukavaa. Tervetuloa!
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 puh. Hinta 7 ?/litra.
Oma astia mukaan. Se
ei ole näkyvää. alkaen klo 16.30 Iin
seurakuntatalolla. Toimittaa Matti
Kinnunen, kanttorina Salla Kujala.
Kolehti: nimikkokohteen Suomikirkkotyön tukemiseen Tokiossa,
Japanissa (SLEY).
Esirukouspyyntö. ja la
13.6. klo 13.
Lähetysilta Sirulla ja Hannulla
ti 9.6. Hän täyttää elämänsä palvelemisella, josta
elämän riemu lopultakin
löytyy.
?Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja
koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.?
Katri Haapakorva
nuorisotyönohjaaja
Haukiputaan seurakunta. . Toimistoasioissa
ota yhteyttä Iin kirkkoherranvirastoon 040 848 0078, Puistotie
3, 91100 II.
Haudanhoitojen tiedustelut
taloustoimistosta puh. Jeesukselle sielu on jotain niin
tärkeää, ettei sitä voi materialla mitata ja joka on säilyttämisen arvoinen.
Mitä sielu sinulle on. Pöytävuokra 5
?. Tervetuloa iloiseen
kesäkahvilaan!
Diakonian puhelinpäivystys
maanantaisin klo 9-11 taloudellisen avun hakemiseksi p. klo
14:30 terveyskeskussairaalassa.
Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai läheisesi
luona terveyskeskussairaalassa.
Diakoniatoimisto on kiinni ma
15.6. 044 0510 405.
Ry:n toimintaa: Haukipudas:
seurat su 7.6. klo
12 Kuivaniemen kirkossa. Sitä ei voi käsin koskettaa, mutta sitä voi kuitenkin koskettaa. Tuotto seurakuntamme
lähetystyölle.
Nuotioilta ke 10.6. Myyjäisissä
myös leivonnaisia, arvontaa ym.
Lahjoituksia otetaan vastaan.
Lisätietoja Hiljalta puh. Olisit kuin tyhjä taulu muiden
joukossa, eikä äitisikään
erottaisi sinua muista.
Onko sielusi lopulta
avain Taivaaseen. Konsertissa kuullaan myös Alfred Schnittken
sekä J.S. Solistit:
Joonas Vatjus, Paulus Kälkäjä,
yhteislaulua.
Perinteisiä lasten kesäkerhoja järjestetään Kiimingissä
Kirkkopirtillä ja Jäälissä Jäälin
kappelilla. Toiminnasta
vastaavat seurakunnan lastenohjaajat sekä nuoret avustajat.
Kyselyihin vastaavat lastenohjaajat puhelin 040-743 1902
(Kirkkopirtti) ja 0400-835 374
(Jäälin kappeli).
Kesäkahvila aloittaa toimintansa perhekerhojen ja -kahviloiden
jäätyä kesätauolle. Sielua ei voi
nähdä, mutta silmät on sen
peili. 040 742 4651.
Kesäperhekerho ma 8.6. Retkelle
lähtevät myös vakuutetaan seurakunnan puolesta.
Isovanhempien ja lastenlasten
leiripäivä ti 9.6. Leiripäivään osallistuvat vakuutetaan
seurakunnan puolesta.
Kappelintoimisto on suljettu
18.5.?12.6. kiiminkiläislähtöinen
oopperalaulaja Virpi RäisänenMidht laulaa konsertissa. Työntekijät
ovat tavattavissa toimipisteessä
puhelimitse sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto
p. klo 10 kirkossa,
toimittaa Miia Seppänen, avustaa
Riina Moilanen, kanttorina Jarkko
Metsänheimo, tapulikahvit.
Kansanlaulukirkko su 7.6. Voit jättää esirukouspyyntösi asioista, joista toivot rukoiltavan, Iin kirkon eteisessä olevaan esirukouslaatikkoon,
seurakunnan postilaatikkoon,
jolloin kuoreen on hyvä merkitä
?Esirukouspyyntö?, sähköpostiin
tai seurakunnan työntekijälle. Ohjelmassa on säveltäjän harvoin kuultu nuoruuden teos, sarja jousitriolle A-duuri. Kesäkahvila on
kohtaamispaikka kahvikupposen
äärellä. Pyyntöjä voidaan muokata.
Hartaus to 11.6. Kesäkahvila
toimii 1.-12.6. Nuotioiltaa
kanssasi viettämässä pappi,
kanttori ja diakoniatyöntekijä.
Kesän ensimmäinen Kesäillan
sävelhartaus to 18.6. Hinta 7 ?/litra.
Oma astia mukaan. Toimittaa Antti Leskelä, kanttorina Jaakko Rahko.
Päivärippikoulun sekä Juuman
leiririppikoulun yhteinen konfirmaatio Ylikiimingin kirkossa su
14.6. Kirkonniementie 6). Kesäkerhoon voivat osallistua lapset, jotka ovat
syntyneet vuosina 2008-2011.
Omat eväät mukaan. 040 7033 690.
Kukka-auto Yli-Iin hautausmailla seuraavasti: ti 9.6. 040 742
1171. www.oulunseurakunnat.
fi/tapahtumat tai soittamalla Helille 4.6.-23.6. Ohjelmassa mm. klo 17 ry:llä, seurat
su 14.6. Seurakunta
tarjoaa retkeläisille pienet eväät.
Paluumatkalle lähdetään klo 15.
Retken hinta eläinpuiston pääsymaksun verran, linja-autokyyti on
retkeläisille maksuton. klo 9.3011 Kellon srk-kodilla.
Kirpputoripäivät la 6.6. 0400 541 319.
Perheretki Ranuan eläinpuistoon pe 5.6. Tervetuloa!
Iin seurakunnan historia -kirjoja
on myytävänä Iin kirkkoherranvirastossa 20 . Sielusi ei saisi muuttua itsekkääksi eikä se saisi tavoitella omaa etua, vaan sen
tulisi rakastaa, ottaa ristinsä kantaakseen ja seurata Jeesusta.
Se, joka tahtoo pelastaa
elämänsä, unohtaa itsensä. Messun
jälkeen kirkkokahvit ja ohjelmaa
srk-keskuksessa.
Kesäperhekerho to 4.6. Tapahtuman järjestää lähetystyönjohtokunta lähetystyön
hyväksi. Yhteislaulua, hartaushetki,
iltakahvit ja makkaranpaistoa.
Oma tuoli mukaan. diakoniatyöntekijä Elisa
Iso-Junno aloittaa työnsä 8.6.,
p. 040 8668 319. Työalueena Kiiminkijoen pohjoispuolen alueet.
Kellonkartanon toimintaa:
Kristus-päivät 5.-7.6., raamatun
heprean ja kreikan kurssit 11.13.6., kartanon kirkko (ehtoollisjumalanpalvelus) sunnuntaisin
klo 13, kesän lasten ja nuorten
leirit: tiedustelut ja ilm. Cumina on 20 nuoresta
koostuva Suomen Lähetysseuran musiikkiryhmä, joka esittää
mukaansa tempaavaa gospelmusiikkia niin Suomesta kuin
eteläisestä Afrikastakin. Matkalla mukana kokenut
Kuhmon kävijä Leena Mikkonen
ja kanttori Jarkko Metsänheimo.
Lähtö aamulla klo 7.40 Kiimingin
vanhan kunnantalon edestä, ja
ajetaan myös Oulun linja-autoaseman kautta klo 8. klo 18. Varaukset lähetyssihteeriltä
p. klo 12
laulutuokio ja päiväseurat ry:llä,
Pekka Aittakumpu.
Kastetut: Neela Avelia Vänttilä,
Veikka Viljami Peltola, Siilas Viljami Heikkilä, Aappo Johannes
Puhakka, Nooa Nestori Ekdahl,
Iina Matilda Ollila, Mila Inari Siira,
Arttu Oskari Leinonen.
Kuolleet: Pertti Ensio Leskelä 60,
Vilho Aaprami Siltala 86.
jöiden suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä
puh. Menettäisitkö kykysi tuntea, ajatella, päättää
tai olla päättämättä. Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin??
Näin meiltä kysyy Jeesus tulevana sunnuntaina.
Jeesus ihmettelee, mitä ihminen hyötyisi, vaikka saisi koko maailman, mutta
menettäisi sielunsa. Kolehti: nimikkokohteen Suomikirkkotyön tukemiseen
Tokiossa, Japanissa (SLEY).
Juhannusjuustokeiton myyjäiset
ke 17.6. klo 23. klo 17 ry:llä, Kello: seurat
su 7.6. klo
10-13 Kuivaniemen seurakuntatalolla.
Perhetyöntekijä Elisa Suikan
tavoittaa puh. Aukioloajat: ma-pe
klo 9?16. Paluu
Kiiminkiin n. (08)
3161 388 ja (08) 3161 414.
Yli-Iin seurakuntapiirin työnteki-
Jousitrio Kirjo konsertoi
Oulujoen seurakunnan järjestämässä Kesämusiikkiasarjassa torstaina 11.6. klo
10 Pukkisaarenmajalla, Konintie 393.
Perheretki Ranuan eläinpuistoon pe 5.6. Myyjäisissä
myös leivonnaisia, arvontaa ym.
Lahjoituksia otetaan vastaan.
Lisätietoja Hiljalta puh. klo
13 Koitelin tapahtumalavalla.
Tule laulamaan suvivirttä Koitelin kauniin luonnon keskelle!
Jumalanpalveluksen jälkeen on
mahdollisuus nauttia kirkkokahvit
Tunnelmatuvassa.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin
klo 9-11 p. diakoniatyöntekijä Heli Puuperä p. klo 17 ja klo 18.15
ry:llä, puhujina: Antti Savela ja
Pekka Sipilä.
KUIVANIEMI
Sanajumalanpalvelus su 7.6. mennessä Leena
Mikkoselle puh. klo 13 hoivaosastolla.
Päivystävä pappi to 18.6. klo 18 srkkeskuksen rannassa, Kirkkotie
10. Lähtö Iin seurakuntatalon pihalta klo 8, linja-autot
kiertävät Kuivaniemen ja Oijärven
kautta poimien retkeläisiä matkan varrelta kyytiin. Mennessä
kahvit Meriläisen kartanolla ja
ruokailu Kuhmossa. klo 18 (huom.
alkamisaika). Leiripäivään osallistuvat vakuutetaan seurakunnan
puolesta.
Kirkolliset ilmoitukset
Kastettu: Viljami Veikko Aleksi
Pieniniemi, Siiri Aurora Tapio.
Iin Rauhanyhdistys
Seurat su 7.6. kappale.
Haudanhoitojen tiedustelut taloustoimistosta p. Kesäkerho toimii (arkipäivisin) 1.-12.6.
välisenä aikana Kirkkopirtillä ja
Jäälin kappelilla. (08) 531 3500, avoinna klo
9-16 ma-pe.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08
3161 388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303.
Rauhanyhdistyksen toiminta:
Seurat ry:llä su 7.6. kesäkuuta 2015 » N:o 42
HARTAUS»
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 7.6. Toimiston puh. Konsertin yhteydessä
arvontaa ja kahvihetki lähetystyön
hyväksi. Säde
Pokka p. 044
7310 232.
Vs. Konsertit klo
16.15 ja 18.15, tasokkaat esiintyjät, mm. Sielu olet sinä, joka hengität, ajattelet ja luet tätä lehteä.
Sielu olet sinä, joka rakastat, vihaat, epäilet tai
uskot. Leiripäivä
on maksuton. 040 5898
362. Ilm. 27
» Torstaina 4. Leiripäivän aikana on
ruokailu, joten muista ilmoittautumisen yhteydessä kertoa mahdollisista ruoka-aineallergioista.
Leiripäivä on maksuton. Illassa mukana
kirkkoherra Satu Saarinen. klo 10:00 Pukkisaarenmajalla, Konintie 393. klo 10 Pukkisaarenmajalla, Konintie 393.
Ohjelmassa mm. Leiri on tarkoitettu
ensisijaisesti Haukiputaan seurakunnan vanhemmalle väelle.
Osallistua voit täysihoidolla 60
e/hlö/leiri tai päiväkävijänä 10
e/hlö/päivä. Ilman
sielua ei voi elää, eikä ihminen ole ihminen ilman
sielua. klo 10 Merihelmen
kodalle. klo 20
srk-keskuksessa. Kesän
kiertueella on mukana nuoria
kristittyjä muusikoita ympäri
Suomen, jotka haluavat levittää
evankeliumin ilosanomaa yhdessä laulaen, soittaen ja tanssien.
Cumina - ihmisten iloksi ja Jumalan kunniaksi!
Lauluja Suomesta -konsertti
ti 23.6. klo 13 ja
15.30 Päivölässä.
Kesämusiikkia
Ylikiimingissä
»»Rantapohja
»»Ylikiiminki
YLI-II
Sanajumalanpalvelus su 7.6.
klo 10 kirkossa, toimittaa Antti
Leskelä, kanttorina Jaakko Rahko.
Eläkeläisten kesäkerho tänään
to 4.6. klo
13 Pihlajarannassa.
Suvilinnun laulut -jumalanpalvelus sunnuntaina 14.6. Retkelle
lähtevät myös vakuutetaan seurakunnan puolesta.
Isovanhempien ja lastenlasten
leiripäivä ti 9.6. Tällä aikavälillä
voitte valita joko aamu- tai iltapäivän ryhmän (pe 12.6. Juustokeittoa myydään niin kauan kuin
keittoa riittää. klo
18 Tannilassa ja to 11.6. kello 20 Ylikiimingin kirkossa.
Jousitrio Kirjossa soittaa
viulisti Laura Kangas, alttoviulisti Johanna Tuikka
sekä sellisti Riina Salminen, jotka kaikki ovat Oulu
Sinfonian eli Oulun kaupunginorkesterin muusikoita.
Ryhmä on koonnut konserttikokonaisuuden, jonka järjestämiseen innoitti
Jean Sibeliuksen 150-juhlavuosi. Matkalle otetaan 40 osallistujaa, ilmoittautumiset 15.6. Bachin musiikkia.
Konserttiin on vapaa pääsy,
ohjelma maksaa 10 euroa.
Avain
taivaaseen
?Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa
sen, mutta joka elämänsä
minun tähteni kadottaa,
on sen löytävä.
Mitä hyödyttää ihmistä,
jos hän voittaa omakseen
koko maailman mutta menettää sielunsa. klo 13 seurat
ry:llä, Kari Gustafsson, Kalevi
Luiro.
Jakkukylä: Su 7.6. sisältää matkan, kahvin, ruokailun ja liput kahteen konserttiin
sekä vakuutuksen. 040
7033 690.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5. Tervetuloa!
Kuivaniemen perhekerhon retki to 11.6. klo 18
Jakkukylässä.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste suljettuna 8.6.-14.6.
välisenä aikana. Tied. klo 10 kirkossa,
toimittaa Sami Puolitaival, saarna
Jaakko Tuisku, kanttorina Hannu
Niemelä.Veteraanien ja eläkeläisjärjestöjen kirkkopyhä. Rukouspyynnöt luetaan sunnuntain
messussa seuraavien viikkojen aikana. Isoniemen leirikeskuksessa. klo 19 seurakuntakeskuksessa. Iltahartaus Jaakko Tuisku.
Vapaa pääsy, ohjelma 5?.
Vanhemman väen leiri ma
13.7. klo 12 seurat
ry:llä.
YLIKIIMINKI
Sanajumalanpalvelus Ylikiimingin kirkossa su 7.6. Kuoro ja soitinyhtye,
johtaa Paulus Kälkäjä. Paistetaan makkaraa
ja seikkaillaan luontopolulla.
Seurakunta tarjoaa makkarat,
mehut ja kahvit.
Kesäperhekerho to 18.6. 040 754 3151,
sähköposti: Leena1.mikkonen@
pp.inet.fi, Jarkko-kanttorin puh.
0400 487 187.
Cuminan konsertti Kiimingin
seurakuntakeskuksessa ti 9.6.
klo 18.30. Leiripäivän aikana on ruokailu, joten muista ilmoittautumisen
yhteydessä kertoa mahdollisista
ruoka-aineallergioista. klo 13 seurakuntatalolla.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11
p. klo
10 Iin kirkossa. klo 10-14 Wirkkulassa.
Vaatteita, astioita, kenkiä, koruja,
kirjoja ja iloista kirpparitunnelmaa
ulkona ja sisällä. Tapahtuman järjestää lähetystyönjohtokunta lähetystyön
hyväksi. Kesäkerhoon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon,
vaan ilmoittautuminen tapahtuu
paikanpäällä lasta tuotaessa, ja
toiminta on maksutonta. klo 13 rauhanyhdistyksellä, puhujina: Eero Jaara
ja Juhani Kallioranta.
KIIMINKI
Messu su 7.6. 08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Su 7.6. 040 7008 151.
Retki Kuhmon kamarimusiikkipäiville
Kiimingin seurakunta järjestää
perinteisen musiikkimatkan Kuhmon kamarimusiikkiin torstaina
23.7. 040 5014 764. arkisin klo 9-15.
Haukiputaan kirkko on tiekirkko
ja avoinna yleisölle 1.6.-21.8.
maanantaista perjantaihin klo
10-18, jolloin myös kirkon opas
on paikalla.
Nuorten järjestämä lähetystyön kesäkahvila avoinna ma-ke
ja pe klo 12-15 sekä to klo 17-20
Wirkkulassa.Tarjolla kahvia, teetä
ja vohveleita. Vohvelikahvila on myös avoinna kirpparin
aikana. Johanna Kropsu
sopraano ja Tetyana Kushniruk
piano. Lähtö Iin seurakuntatalon pihalta klo 8, linja-autot
kiertävät Kuivaniemen ja Oijärven
kautta poimien retkeläisiä matkan varrelta kyytiin. vain aamupäivän ryhmät kokoontuvat).
Aamupäivän ryhmä kokoontuu
klo 9-11.30 ja iltapäivän ryhmä
klo 12.30-15. alkaen klo 16.30 Iin
seurakuntatalolla. (08) 5313
500, on avoinna ma-pe klo 9-16.
Hautausmaihin liittyvissä asioissa (hautaus-, haudanhoito- ja
krematorioasiat) palvelee Oulun
Hautauspalvelut, Intiöntie 6,
90130 Oulu. klo 14 hoivakodilla
ja klo 18.30 ry:llä, puhijina: Timo
Vänttilä ja Matti Kenttä.
Oijärven Rauhanyhdistys
Seurat su 7.6. pe 19.6.
Juhannusjuustokeiton myyjäiset
ke 17.6. klo 9-11.30 Jäälissä Jäälin kappelin nuorisotilassa
ja Kiimingissä Vanhan koulun
lähimmäisen tuvalla (os. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina
Salla Kujala. klo 17 ry:llä.
Kastetut: Ilari Johannes Suomela, Väinö Matias Korpi.
Avioliittoon vihitty: Paavo Ilmari
Riipinen ja Pirkko Karina Räsänen,
Joonas Samuel Suomela ja Riikka
Hilja Pauliina Moilanen.
Kuolleet: Viljo Rikhard Savilakso 88.
II
Sanajumalanpalvelus su 7.6. Seurakuntalaisia palvelee Oulujoen kirkkoherranvirasto, hintantie 89,
90650 OULU, puh