. IIN . PATENIEMEN . DIPLOMI TAITEESTA
Susanna Mäkipaason (vas.), Salla
Rikkisen ja Noora Jurvakaisen
lukion kuvataiteen diplomityöt ovat
esillä Iin Micropoliksessa.
Sivu 14
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 7.5.2015
46. KIIMINGIN . N:o 34
HAUKIPUTAAN . Sesonki alkaa äitienpäiväviikosta ja jatkuu juhannukseen saakka. KUIVANIEMEN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
PUUTARHA HERÄÄ KESÄÄN
Kaisa Puurusella alkavat kiireiset viikot puutarhallaan Kiimingissä. Kukkaloisto
YHTEINEN JOKI
Iijoelle halutaan kaikkia joen käyttäjiä palveleva yhteinen visio
ja kehittämispolku.
Sivu 3
LUKIJOILTA
Sivu 2
palkitsee tekijän. Kopsahtiko omaan nilkkaan ?. vsk . Sylissä Viveka Aino Daalia ja
vierellä Nikolas ja Saija.
Sivu 8
80-VUOTIAS JUHLI
Anni Mattila (vas.) on Kontion maaja kotitalousseuran puheenjohtaja.
Edellinen puheenjohtaja Hilkka Patja
luotsasi yhdistystä kuuden vuoden ajan.
Sivu 10
Minusta kuuluisa koirankakka, hevosenlanta ja miksei myös ihmisenkin, ovat jätöksiä.
Sähköpatteri on ongelmajäte ja kuuluu muualle. YLI-IIN
Ja
nyt äitiyttä on takana vasta muutama vuosi. Verorahat on kerätty
Suomen kansalaisten hyväksi, ja niin ne tulee käyttää.
Vapaaehtoistyöllä voi ke-
rätä varoja: voi tehdä listakeräyksiä, järjestää myyntitapahtumia, järjestää musiikkitapahtumia tai muun
yleisötapahtuman. Isien on turha
kuvitella, että yhdellä kauniilla sanalla kuittaa seuraavan viikonlopun
riennot. Sipilän esittämät
kysymykset puolueiden puheenjohtajille olivat hyviä ja
auttavat varmasti sen luottamuksen löytymisessä.
Olisiko Sipilän kyselylomakkeeseen kuitenkin pitänyt lisätä vielä kysymys
siitä, kuinka moni puheen-
johtaja sitoutuu istumaan
samalla pallilla vielä neljän
vuoden päästä, houkutuksista huolimatta. Ei ole mukavaa
kuunneltavaa sisälle, kun
yrittää nukkua.
Rajansa riemullakin
Valtiolta, kaupungilta ja
kunnilta ollaan vailla rahaa
nuorten pelivälineisiin, ulkomaanapuun ynnä muuhun. Äitiys tarvitsee hyvän pelikaverin.
Lapset ja nuoret saivat maistaa demokraattista päätöksentekoa
omassa kaupunkikokouksessaan.
Sen mukaan esimerkiksi Yli-Ii olisi
saamassa rahoitusta koulun välituntialueen viihtyvyyden lisäämiseen.
Esitys on reilu ja tasa-arvoinen. Mitalit matkaavat ainakin Ylikiiminkiin ja Iihin.
Sanakirjamääritelmä kuvailee äidin vanhemmaksi - olipa suhde lapseen biologinen tai sosiaalinen. Sodan päätyttyä jaettiin tilo-
ja sadoilletuhansille ihmisille elantoa varten.
Kiitän reserviläisiä Yli-Iin
rintamaveteraanien osaston
johtokunnan puolesta hyvästä yhteistyöstä.
Kunnioittaen
puheenjohtaja
Hemmi Jaara
Vastuullisuutta valituksi tulleilta
Vilpoinen aamu sai muurahaiset hakemaan lämpöä toisistaan. Sama sukukunta on sodan käynyt ja sijoittanut satojatuhansia elämän alkuun.
Rauha saavutettiin Venäjän kanssa 27.4.1945. Huolehditte sankarihaudan kynttilöiden sytyttämisestä.
70 vuotta sitten, kun isänmaata puolustettiin, sen aikainen sukukunta jälleenrakensi isänmaan ja raivasi
pellot. toukokuuta 2015 » N:o 34
PÄÄKIRJOITUS
Juha Virranniemi
juha.virranniemi@rantapohja.fi
Sika äidin säkissä
Tällä viikolla äidit ovat isossa roolissa. 2
» Torstaina 7. Äidit ovat
käyneet eskarilaisen kanssa tutustumassa kouluun. Äitien pitää muistaa ilmoittaa päivähoitoon, minkä verran lapsi
on lomalla kesän aikana. Olette joutuneet olemaan mukana veteraanin hautauksessakin,
kun lasketaan seppele haudalle. Sitten huolehditaan ruuasta ja unesta, allergioista ja nukkumattomista öistä. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Saman kysymyksen puheenjohtajat
voisivat esittää omien puolueiden kansanedustajille.
Luottamusta sillä ainakin
kasvatettaisiin samoin kuin
varmuutta tulevaisuudesta.
Sanktio rintamakarkuruudesta, vaikkapa maksettujen palkkojen menetys, voisi vaikuttaa kummasti siihen, että siinä merkityssä
tuolissa jaksaa täydet vuodet istua.
Esa Koski
Oulu
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Uusien äitien kannalta kaikkein auvoi-
sinta on se, että kukaan ei voi tietää,
mitä vanhemmuus lopulta on. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Onneksi ei ole olemassa sellaista koulua
eikä kurssia, joka kertoisi, mitä todella on luvassa.
Kaiken sen ilon ja odotuksen keskellä äitiys on ensin odottamista
ja siihen liittyvistä terveysasioista huolehtimista. Siinäpä oli ihmettelemistä. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Sitä sukupolvea, joka
taisteli ja rakensi, on enää
Lähetä kuva tai tekstari
sähköpostilla
toimitus@rantapohja.fi tai
multimediaviestinä
numeroon
040 5173 842
jäljellä vajaat 40 000 miestä. Pisteet avarakatseiselle kokousväelle!
KESKUSTELEMME»
TEKSTARIT»
Vapaaehtoistyön merkitys
Voisiko Honkalankujalla asustava koiran omistaja huolehtia, että koirasi ei haukkuisi yöaikaan. (TT)
Juha Sipilän järjestämä työhaastattelukierros on käyty,
ja jännityksellä odotetaan,
ketkä tulevat olemaan ne valitut, joille todellinen päätäntävalta seuraavat neljä
vuotta Suomessa kuuluu.
Vaaleihin lähtee ehdokkaiksi ihmisiä, jotka haluavat hoitaa maan asioita, ovat
huolissaan tasa-arvosta, toimeentulosta, Suomen taloudesta ja niin edelleen. Varmasti joukossa on myös niitä, jotka hakevat vain työpaikkaa, eikä vaikuttamisen mahdollisuudella ole
niin suurta merkitystä.
Hallitukseen puolueet
pyrkivät siksi, että saisivat
maan asioiden hoitamisen
lisäksi vietyä eteenpäin puolueen omaa aatetta ja arvomaailmaa.
Kansanedustajan kansalta saaman valtakirjan tulisi
olla niin tärkeä asia jokaiselle valitulle, että seuraavaan
neljään vuoteen panostettaisiin täysipainoisesti, jätettäisiin kaikki muut luottamustoimet siksi aikaa ja
keskityttäisiin vain oleelliseen. Sitten alkavat nenäverenvuodot, kiipeilemiset, karkailut, kihomadot ja raivostuttava käytös ruokakaupoissa. Kansanedustajaksi
valituksi tuleminen, kuten
myös ministeriksi nimittämisen, tulisi myös olla niin
arvostettu asia, että jokainen valittu sitoutuisi pysymään eduskunnassa koko
seuraavan hallituskauden.
Rahan ja paremman työn
pariin lähteminen kesken
kauden on äänestäjien luottamuksen pettämistä.
Juha Sipilä otti heti vaalien jälkeen tärkeimmäksi
perusteeksi hallituksen perustamisessa luottamuksen.
Muut puheenjohtajat toistivat tietenkin vaalivoittajan
mantraa. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Siitä kuitenkin selvittiin
ankaralla yhteistyöllä. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Äidit ovat vihjanneet isälle lahjatoiveista huipentumaa, sunnuntaista äitienpäivää varten.
Monelle varttuneemmalle äidille tuleva sunnuntai tuo myös tasavallan presidentin myöntämän mitalin, ja myös Rantapohjan alue pääsee niistä tänäkin vuonna osalliseksi. Aika paljon on työsarkaa
vielä edessä.
Onnea on, että kaikki äitiyden si-
säänrakennetut tekijät kuittaavat
arjen lopulta pienet murheet. Mahdollisuuksia on paljon.
Tapahtuman toteuttajana
voi toimia yhdistys, yritys,
harrasteryhmä, asukasyhdistys tai muu yhteisö. Kuljetettu kerääjiä ja laskettu
tulokset sotilaitten kanssa.
Te kunnioitetut reserviläiset olette kunniavartiossa
aina, kun haudalle on seppeleenlasku. Välillä
ihottumista, hampaanpuskemisista ja vuotavista vaipoista. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Varojen keräämisen lisäksi se
vahvistaa tekijöiden yhteishenkeä ja se on mukavaa tekemistä.
Osallistu
Yli-Iin reserviläisille
SIVUPEILI»
Yli-Iissäkin on kerätty Veteraanikeräys vuosittain. Rauha
oli ehtoineen raskas ja kallis. Lapselta saatu pieni hellyydenosoitus - hymy tai pusu - painaa unholaan monta suurta pahantekoa - ja antaa mukavasti tilaa uusille
toukokuuta 2015
46. Tähän vaikuttaa Kollajahankkeen eteneminen, kalatalousvelvoitteen mahdollinen muutos, kalastuslain
muutos sekä vesienhoitotyön muutokset. 3
Torstaina
7. Tänään keskustelutilaisuus
järjestetään Taivalkoskella, ensi maanantaina Pudasjärven kaupungintalolla ja tiistaina Pudasjärven
Livon koululla.. Toinen kysymys on
Kollaja-hanke.
. Teuvo Päkkilä
siinsa. Kaikilla jokivarren asukkailla pitäisi olla mahdollisuus uimarantaan sekä laskea vene vesille.
Hilkka Männikkö on
kiinnittänyt huomion Iijoen ympäristötöihin.
. Laadittavassa visiossa käsitellään Iijoen kokonaisvaltaista kehittämistä, siihen liittyen kalateiden
toteuttamista ja kaikkia niitä kehittämistarpeita, joita
vesistön vaikutuspiirin eri
osapuolet haluavat siihen sisällyttää.
Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun yliopiston Thule-instituutti on aloittanut
Iijoen vesistövision esiselvityksen, joka palvelee myöhemmin käynnistyvää Iijoen
vesistövisio -hanketta. Monesta talosta ei pääse enää rantaan veneellä. Joen
rakentamisen jälkeen pajut on raivattu yhden kerran. Joissakin järvissä on jopa ylitiheä siikakanta. Eri osapuolten pitää voida luottaa toi-
On hienoa, että suunnittelussa lähdetään liikkeelle näin laajasti, sillä
suurin tehtävä on rakentaa luottamus niin, että päästään eteenpäin.?
. Päämääränä on, että tiiviissä vuorovaikutuksessa
eri intressiryhmien kanssa
löydetään yhteinen visio ja
kehittämispolku Iijoen käytöstä. Nämä kaikki halutaan huomioida Iijoen vesistövisiossa. Joen varrella on taloja, mutta taloista ei näe joelle. En minäkään halua tuota rakennettua jokea pitkin
meloa. Nykyisin on harvinaista, että voi mennä kotirannasta uimaan.
Mauri Huhtala toi tilaisuuteen Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin
kannan.
. On todettu, että jos
Iijoella onnistutaan tässä,
niin sitten se on mahdollista muuallakin.
Nyt käynnistynyt esiselvitys kestää syyskuuhun
saakka.
. Ylisiirroista tiedetään, että siirretyistä lohista syntyy poikasia, ne vaeltavat ja kutevat. Siellä karja polkee
joen pohjaa ja karjatalouden
jätteet tulevat jokeen puhdistamatta. N:o 34
Iijoelle halutaan luoda uusi ja
yhteinen kehittämisvisio
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Yli-Ii
Kalastus, virkistys, voimatalous, tulva, veden laatu,
maankäyttö, matkailu ja
vaelluskalan palauttaminen ovat Iijokea yhdistäviä
termejä. Tämän todettiin olevan toivottavaa, sillä nuorilla ei ole taakkaa Iijoen historiasta.
Hilkka Männikkö harmittelee Iijoen rantojen pajukoi
tumista.
ko ristiriidat niin syviä, että varsinaista Iijoen vesistövisio -suunnitelmaa ei voida
tehdä, Karhu totesi.
Tässä vaiheessa Iijoen kehittämisessä tärkeiksi kysymyksiksi ovat nousseet
muun muassa luottamus ja
sitoutuminen. Myös nuoret aiotaan ottaa mukaan
hankkeeseen. Lisäksi pajukot valtaavat rannat. Alasvaellus on kuitenkin vielä tutkimaton asia.
Kalastajien määrästä tiedetään Suomi kalastaa -tutkimuksen myötä, että Iijoella
on 8 000 . Veden laatu on todella
huono. On haluttu tehdä ensin
esityö, jossa tutkitaan, ovat-
asukaskysely voidaan toteuttaa siinä vaiheessa, kun
päästään tekemään varsinaista visiotyötä. Kannattaisi kääntyä
myös koululaisten puoleen.
Heille voisi antaa tietoiskun
asioista, ja sen jälkeen kysyä, mitä ideoita heillä on.
Tulevaisuutta vartenhan jokea kehitetään.
Ismo Karhu lupasi, että
Veli Kortesalmi toivoi Iijoelle muun muassa uimapaikkoja sekä veneenlaskumahdollisuuksia. Iijoen kalateiden tähänastisesta suunnittelusta vastannut
Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus on mukana molemmissa hankkeissa.
Virkistyskäyttöä
lisättävä
Iijoen vesistövisio -hankkeen ensimmäinen keskustelutilaisuus järjestettiin tiistai-iltana Yli-Iissä.
Iijoki toimisi
pilottina
Hankkeisiin liittyvä Iijoen
tulevaisuutta pohtiva keskustelutilaisuuksien sarja
alkoi tiistai-iltana Yli-Iistä.
Ympäristöpäällikkö Ismo
Karhu Pohjois-Pohjanmaan
liitosta kertoi, että maa- ja
metsätalousministeriö näkee Iijoen pilottina uudenlaiselle suunnittelulle.
. Se täytyy heti huomauttaa, että tämä hanke ei ole
Kollajan edistämishanke.
Ainoa tavoite, joka hankkeelle on asetettu, on vaelluskalan palauttaminen Iijokeen.
Tilannetta
pidetään sekavana
Esiselvityksessä on tähän
mennessä muun muassa
haastateltu sidosryhmiä.
. Hän ihmetteli myös, mikseivät melojat
ole kiinnostuneita Iijoesta.
Paula Ylisuvanto tiesi,
miksi Iijoki ei kiinnosta melontajokena.
. Kukaan ei näe
eikä tee mitään.
Teuvo Päkkilä kertoi
entisenä PVO-Vesivoiman
työntekijänä olevansa edelleen vesivoiman lisärakentamisen kannalla, mutta ei
suhtaudu siihen kritiikittömästi.
. 10 000 virkistyskalastajaa.
Kauko Kakko kysyi, eikö
voimayhtiön pitäisi maksaa
Iijoen kalatiet, koska se on
kalat joesta vienytkin.
Pekka Tervo toivoi asukaskyselyä Iijoen kehittämistä varten.
. Toisaalta minulla on
jo niin voimakas asenne voimalaitosyhtiötä kohtaan, että sekin vaikuttaa.
Myös Mirja Päkkilä toivoo Iijokeen virkistyskäyttömahdollisuuksia.
. Haastatteluilla on selvitetty eri osapuolten näke-
myksiä ja yhteistyön mahdollisuuksia. Kollaja-allasta emme tule hyväksymään, mutta lohen palauttaminen Iijokeen
olisi äärimmäisen tärkeää.
Keskustelutilaisuudet
Iijoen tulevaisuudesta jatkuivat eilen illalla Iissä. On hienoa, että suunnittelussa lähdetään liikkeelle näin laajasti, sillä suurin
tehtävä on rakentaa luottamus niin, että päästään
eteenpäin.
Päkkilä totesi, että Iijokeen tehdään paljon kalaistutuksia, mutta halusi tietää, paljonko saadaan saalista ja kuinka paljon Iijoella käy virkistyskalastajia.
Projektipäällikkö Arto
Hirvonen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta kertoi, että istutusten onnistumista tutkitaan jatkuvasti.
. vsk . Tuloksista voi
sanoa, että suunnittelutilannetta pidetään sekavana. Kaistonsuvanto täyttyy
hiekasta ja mudasta. Neuvottelu- ja yhteistyöprosessi koetaan kuitenkin tarpeellisena, kertoi yliopistotutkija
Timo Karjalainen Oulun
yliopiston Thule-instituutista.
Aulis Körkkö toi yleisökeskustelussa esille Iijoen
veden laadun.
Moni tuhoalueella elävä on varmasti
näinä päivinä joutunut paiskaamaan kättä epätoivolle.
Inhimillisesti katsoen elämä on epätoivoista, suorastaan toivotonta.
Lähetystyötä tehdään
kahdella kädellä. 116:9
Kyynelten läpi kimaltavat
onnellisten aikojen muistot.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitämme sydämellisesti Kuivaniemen hoivakotia
Erkki-isän hyvästä hoidosta.
Jos jäät odottamaan sitä
täydellistä hetkeä, jolloin
kaikki on vaaratonta ja varmaa, saat ehkä odottaa turhaan. Nepalin maanjäristyksen kokeneet ihmiset tarvitsevat aineellista apuamme,
mutta he tarvitsevat myös
rukoustukeamme, samoin
kuin suomalaiset lähetystyöntekijätkin.
Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Helmi on sukua myös kansainväliselle
Margaretalle, joka merkitsee niin ikään helmeä.
Minä saan vaeltaa Herran
edessä elävien maassa.
Ps. Joskus uutisista kuulee, että toivo alkaa
olla mennyttä. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
l
l
l
l
Muista äitiä kukkasin
Kauniit ammattitaidolla sidotut kimput meiltä
Ruukkukukat (ruusut, begoniat, atsaleat?)
LA-SU äitienpäiväkukkien ostajalle:
1 leikkoruusu veloituksetta mukaan (rajoitettu erä)
TERVETULOA
Palvelemme sinua äitienpäivänä: ma-pe 9-17, la 9-19, su 8-16
Me välitämme . 0400 957 588 ja 050 443 3067.
HARTAUS»
Kädet ristissä
Itkuisia kasvoja, kadonneita rakkaita ja luhistuneita
koteja. Tietysti maanjäristykseen voisi suhtautua myös
olankohautuksella, sehän on
maailman toisella laidalla.
Ihminen voi elää ilman
ruokaa 40 päivää, ilman vettä kaksi päivää, ilman toivoa
ei päivääkään. 4
» Torstaina 7. Puhelin 046 922 6312.
Asioi kukkakaupassamme sinulle sopivaan aikaan (24h) verkkokaupassamme.
www.sotaniemi.fi/kukkakauppa. 5.1.1932 Kiiminki
k. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 Ii p. Näin ihminen kohdataan kokonaisena, aineellinen hätä sekä henkinen ja
hengellinen hätä tulevat tiedostetuiksi. Mitat
3830 g ja 51 cm.
SUKU- JA VUOSIKOKOUS
Jäälissä Kelokellarilla lauantaina 6.6.2015
klo 13.00.
Kutsu ja ohjelma verkkosivuilla, ilmoittautuminen ennen
24.5. Ihmisen osa on kysyä miksikysymyksiä lähes epäinhimillisten kärsimysten kohdatessa. 25.3.1930 Vancouver, Kanada
k. Puhelin 08 547 1750
Pakkahuoneenkatu 5, Oulu. Ruumiillisesti ravittu voi jäädä epätoivoon, jos hän jää hengellisesti nälkäiseksi.
Lähetystyötä tehdään
myös kädet ristissä - rukoillen. Jumala
lähetti poikansa kokemaan
ihmisyyden kivun ja ilon.
Jumalan poika, Jeesus, lähetti ihmisen kohtaamaan
lähimmäisen kivun ja ilon.
Paula Hiltunen
lähetyssihteeri
Haukiputaan seurakunta
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
l
Kanssasi surun kohdatessa.
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Yksilölliset hautakivet
Kovan kiviveistämöltä.
Asemakatu 21 90100 Oulu p. muistathan tilata kukkaviennit ajoissa.
KUKKA- JA HAUTAUSPALVELU SOTANIEMI
Kirkkotie 1, Haukipudas. Joskus ihmisen osana on huutaa suoraa epätoivon huutoa, toisinaan ihmisen osana on kiittää sydämensä kyllyydestä. Vuoret jäävät kiipeämättä ja kilpailut voittamatta tai kestävä onni saavuttamatta.
Maurice Chevalier
Rakkaamme
Sulo Johannes
Huttu
s. Epätoivoa, toivoa.
Nepalin uutisia tiedotusvälineistä seurattaessa tulee tunne kuin nyppisi päivänkakkaranlehtiä ja hokisi
toivoa, epätoivoa - loputtomiin. 16.4.2015 Ii
Suunnattomasti kaivaten
Juha ja Marita
Maria ja Jukka, Noora
Ari-Pekka ja Riikka, Venla, Peetu Valtteri
Anne ja Juha
Henna ja Tuomo, Vilho
Helena ja Timo
Milla ja Sami
Kimmo ja Hanna
sisarukset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Päivän nimi
Runollisen vertauskuvallinen nimi Helmi tuli käyttöön
1900-luvun alun suomalaisuuskaudella. 16.4.2015 Ruotsi
Kaivaten
Alli
Esa perh.
Eeva perh.
Petri perh.
siskot ja veli perh.
sukulaiset ja ystävät
ILMOJA PITELEE
Torstai 7.5.
+12°
+14°
+11°
+14°
Jäi ahkera työsi muistoksi meille,
hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit.
+15°
+13°
Perjantai 8.5.
Siunattu Ruotsissa.
+9°
+15°
+13°
+16°
+12°
+14°
Lauantai 9.5.
+4°
+6°
+6°
+7°
+7°
+9°
Sunnuntai 10.5.
+11°
+11°
+10°
+12°
+11°
+12°
Maanantai 11.5.
+11°
+13°
+13°
+13°
+14°
+14°
HANHELAN Sukuseuran
Rakkaamme
Viikko 19
Aurinko nousee klo 4.24 ja
laskee klo 22.08.
Kiitos
muistamisesta merkkipäivänäni.
85 vuotta tuli täyteen!
Maija Klasila
VAUVOJA»
Henna-Maaria Mäkelälle ja
Janne Pyykköselle Iihin syntyi 28.4. esikoispoika. toukokuuta 2015 » N:o 34
PÄIVIEN VIRRASSA
Erkki Emil
HÄYRYNEN
Nimipäivät
Torstai: Helmi, Kastehelmi
Perjantai: Heino
Lauantai: Timo, Timi
Sunnuntai: Aino, Aini, Aina, Ainikki
Maanantai: Osmo
s. Toisessa
kädessä on Raamattu - Jumalan sana ja toisessa kädessä käytännön auttamisvälineet. Tiedustelut puh
Arctic Hotel Kierikin
hotelli koostuu neljästä erillisestä rakennuksesta, joissa
kussakin on neljä huonetta.
Hotellin kokoustilaan mahtuu noin 20 henkilöä.
Sivistys- ja kulttuuripalvelut on ilmoittanut haluavansa luopua rakennusten
käytöstä, joille ei ole hallintokunnissa käyttöä, eikä ole
siten tarkoituksenmukaista
omistaa kohteita.
Kierikkikeskus on ar-
keologinen esihistoria- ja
kulttuurimatkailukeskus.
Se aloitti toimintansa 2001.
Päärakennus on maailman
suurimpia hirsirakennuksia.
Päärakennuksessa on arkeologinen näyttely ja mm. Haukipudas . Päätös syntyi
äänestyksen jälkeen äänin
7-5, 3 tyhjää.
Hajautettua mallia
esitettiin myös
Samuli Pohjamo (kesk.)
esitti Riikka Moilasen
(kesk.) kannattamana, että
vedenhankinnan varmistamiseksi valitaan hajautettu
malli (VE3) ja valmistelussa
hyödynnetään myös kaikkien naapurikuntien mahdollisuudet.
Päätökseksi tuli apulaiskaupunginjohtaja Matti
Matinheikin esitys Viinivaara-vaihtoehdosta. Ii
Kiiminki . -imagoa.
Äiti
upea ihana aras
p
Espanja
Mansikkarasia
400 g (3,73/kg)
1
49
rs
Atria
Broilerin
grillileike BBQ
6
900 g (7,77/kg)
Hätälä
Norjan lohifile
vakuumipakattu.
995
kg
99
pkt
Ingman
Pulla-Pirtti
Apetit
Kermaperunat
Maustetut
kermajäätelöt
Coca-Colat
1,5 l 2-pack
450 g (4,42/kg)
Pakaste. Kierikki
on tärkeä osa Oulun matkailun kokonaisuutta ja ?Oulu,
Captial of Northern Scandinavia. pantit
OSALLISTU #ARINA365
Kello . Lehtinen
toivoo, että kokonaisuuden
ostaa taho, joka jatkaa hotellitoimintaa Kierikissä.
. Kokonaisuutena Kierikkikeskukseen on
satsattu noin 6 miljoonaa
euroa, josta osa on yhteiskunnan tukia. auditorio ja ravintola.
Nyt myyntiin tuleva hotellirakennuskokonaisuus
valmistui 2005. Tavoitteena on saada päätös asiassa toukokuun aikana.
Viinivaaran (VE1) ja hajautetun mallin (VE3) lisäksi on yhtenä vaihtoehtona
selvitetty myös Yli-Ii-Arkala -mallia (VE2).
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
»»Auli Haapala
»»Yli-Ii
Oulun kaupunginhallitus päätti laittaa myyntiin Yli-Iin
Kierikkikeskuksen
yhteydessä sijaitsevat
majoitus- ja kokoontumistilat. Myytävänä olevaan
kokonaisuuteen kuuluvat vielä kokous- ja saunatilat.
sa, ja ne on vuokrattu yksityiselle yritykselle määräaikaisesti vuoden 2016 loppuun. Kauppa tehdään tarjousten perusteella. Maanvuokrasopimuksen kesto on 50 vuotta. Nyt hotellitoiminnasta
vastaava Go Arctic! on hoitanut tehtävää hienosti. Kuntaliitoksen jälkeen Kierikistä tuli
Hotellitilojen myynti ei tullut Kierikkikeskuksen intendentille Leena Lehtiselle yllätyksenä, sillä kaupungin
taholta on todettu, että sen
ydintehtäviin ei kuulu hotellin ylläpitäminen. Pohjahinnaksi asetettiin 60 00 euroa. Tulevaisuudessa Kierikkikeskusta pitäisi kehittää suunnitelmallisesti pitkällä tähtäimellä ja resursseja tarvittaisiin
lisää, muistuttaa Lehtinen.
Kierikkikeskus on pieni pisara kaupungin talousarviossa, mutta sillä on kansainvälisestikin tunnustettua merkitystä arkeologisena matkailukeskuksena. Tyhjää äänestivät vasemmistoliiton Mikko Raudaskoski, Rauno
Hekkala ja Sannamari
Sala. 700 g (3,64/kg)
1 l (ei laktoositon)
(0,73/l)
Ohrarieska
199
pss
255
pss
295
pkt
299
sis. toukokuuta 2015 » N:o 34
Viinivaaraa
esitetään taas
varavesiratkaisuksi
Kierikkikeskuksen majoitusja kokoontumistilat myyntiin
Äänestystulos 7-5 (3 tyhjää)
»»Rantapohja
»»Oulu
Oulun kaupunginhallitus
esittää kaupunginvaltuustolle, että Oulun vedenhankinnan varmistamiseen valitaan Viinivaaran
alue (VE1). Risto Päkkilä (kesk.) oli esteellinen. Hanke maksoi 1,2 milj.e. Yhdyskuntalautakunta
valtuutettiin päättämään
rakennusten myynnistä ja
tontin vuokraamisesta.
Kierikkikeskuksen majoitus- ja kokoontumisrakennukset ovat olleet Oulun
kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden hallinnas-
osa Oulun kaupungin museo- ja tiedekeskus Luuppia.
?Ei tullut
yllätyksenä?
Kierikkihotellin neljä erillistä rakennusta ovat lammen
rannalla lähellä Kierikkikeskusta. Poissa olivat Tuija
Pohjola (sd.) ja Vaili Jämsä-Uusitalo (ps.).
Kaupunginvaltuusto
käsittelee
Asiaa käsitellään Oulun
kaupunginvaltuustossa ensi maanantaina 11.5. Ylikiiminki . 5
» Torstaina 7. Pateniemi
Aukioloajat: arina.fi
@OK_ARINA
OSUUSKAUPPAARINA
Osuuskauppasi.
@ARINA_365. Tarjousten jättöaika on 5.5.-25.6.
Maa-alue, jolla kiinteistöt
sijaitsevat, on reilut 11 000
neliötä. Sen
puolesta äänestivät (7) Anne Snellman (ps.), Pekka Simonen (kok.), Juha
Hänninen (kok.), Outi Er-
vasti (kok.), Pekka Kainua
(kesk.), Anne-Mari Takkula (kesk.) ja Mikko Salmi
(sd.).
Pohjamon ja Moilasen
lisäksi hajautetun mallin puolesta äänestivät
(5) Matti Kakko (kesk.),
Veikko Ervasti (vihr.) ja
Jenni Pitko (vihr). Tontti vuokrataan.
Myyntiin tulevat tilat käsittävät neljä hotellihuonerakennusta, saunarakennuksen, kokoontumistilan ja
huoltorakennuksen
Asiakaspalaute
kokeilusta oli hyvää: ikäihmiset olivat tyytyväisiä saatuaan muun muassa lisätietoa sivuvaikutuksista.. Nykyään
hän toimii perhehoitajana.
Vapaaehtoispuolella hän on
osallistunut Mannerheimin
Lastensuojeluliiton Iin yhdistyksen, Iin Urheilijoiden
sekä Aseman koulun vanhempainyhdistyksen toimintaan.
Iille halutaan ympäristöohjelma
»»Rantapohja
»»Ii
Kuntaliiton tuoreen julkaisun mukaan kunnan elinvoimaisuutta voidaan tulevaisuudessa rakentaa ympäristöosaamisen, ympäristöliiketoiminnan sekä
energia- ja resurssitehok-
kaiden ratkaisujen varaan.
Iin kunnanhallitus päätti viime viikolla esittää valtuustolle hyväksyttäväksi
Iin Vihreiden valtuustoryhmän aloitteen kunnan ympäristöohjelmasta.
Hallitus esittää, että ympäristöohjelman laadinta
käynnistetään ja sitä var-
ten perustetaan työryhmä.
Kunta osallistuu maaliskuussa alkaneeseen VähäHiku-hankkeeseen (Vähähiilisyydestä kilpailuetua
kunnille).
Hankkeen rahoituksesta
70 prosenttia tulee Euroopan aluekehitysrahastolta.
Aloite siirtolapuutarhasta Iihin
»»Rantapohja
»»Ii
Iin Vasemmistoliiton ja
SDP:n valtuustoryhmät
ovat tehneet aloitteen, jotta kunnan alueelle saataisiin siirtolapuutarha. Tasavallan
presidentti on myöntänyt
mitalin 35 äidille.
Kymmenen lapsen äiti Alli
Kaski, o.s. Lisäksi farmaseutti osallistui
kotihoidon asiakkaiden lääkehoidon arviointiin.
Farmaseutin aktiivinen
osallistuminen ikäihmisten
hoitoon vähentää pilottiprojektin mukaan lääkitystä ja
päällekkäisten lääkkeiden
käyttöä. Tahkola, avioitui
yrittäjä Eero Kasken kanssa vuonna 1971. Projektissa farmaseutti työskenteli Höyhtyän terveysasemalla ja teki asiakkaille lääkehoidon kokonais-
arviointeja, piti asiakasvastaanottoa sekä osallistui geriatrian konsultaatioihin. Hän on toiminut Kaskipuu Oy:n talo-
uspäällikkönä 25 vuotta ja
tilintarkastajana 30 vuotta.
Kaskella on ollut myös lukuisia luottamustoimia. toukokuuta 2015 » N:o 34
Alli Kaski ja Anne Smedlund
saavat äitienpäivämitalit
»»Rantapohja
»»Ii / Ylikiiminki
Ylikiiminkiläinen Alli Kaski ja iiläinen Anne Smedlund saavat tulevana sunnuntaina Valkoisen Ruusun
Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Perheessä on myös
neljä sijaislasta ja kolme tukilasta.
Smedlund on toiminut
muun muassa koulukuraattorina, perhetyöntekijänä ja lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Jos alueelle suuntautuva liikenne kasvaa, sinne johtava tie vaatii peruskorjauksen.
Pitkäniemeen tulee vesijohto, mutta metsämaa
ei ole parasta mahdollista
puutarhaviljelymaata.
Farmaseutti mukana hoidossa
»»Rantapohja
»»Oulu
?
Oulussa tehdyssä pilottiprojektissa saatiin hyviä kokemuksia farmaseutin osallistumisesta ikäihmisten hoitoon lääkärin ja hoitajan tukena. Oikein suunniteltu
lääkehoito parantaa ikäihmisten elämänlaatua ja kohentaa toimintakykyä.
?Projektiin osallistui 76 yli
75-vuotiasta, joille tehtiin
yhteensä 70 lääkehoidon lopetusta sekä useita annosmuutoksia. 6
» Torstaina 7. Paikoiksi ehdotetaan Merihel-
men aluetta ja Pitkäniemeä.
Kunnanhallitus toteaa
vastauksessaan, että Merihelmen alueella olisi tilaa,
mutta kallioinen metsämaa
ei sovellu siirtolapuutarhaalueeksi.
Pitkäniemessä kunnalla
on 14 hehtaarin suuruinen,
merenrantaan rajoittuva
alue. Hän
on toiminut Oulun Osuuspankin edustajistossa, Ylikiimingin 4H-yhdistyksen
johtokunnassa, Ylikiimingin
Rauhanyhdistyksessä sekä
valtionasiamiehenä Ylikiimingin vero- ja tutkijalautakunnassa.
Viiden lapsen äiti Anne Smedlund on ollut avoliitossa rakennuttaja Juha
Tannisen kanssa vuodes-
ta 1993
Kokouksessa voi vaikuttaa asioihin sen sijaan, että
istuisi vain kotona, Österlund totesi.
Seitsemättä kertaa järjestetyn lasten ja nuorten kaupunkikokouksen puheenjohtajina toimivat Eljas Lohilahti Oulun Lyseon lukiosta
ja Venla Suopanki Rajakylän koulusta. Avustusta myönnettiin Pohjois-Pohjanmaalle
192 000 euroa 50 toimijalle. 7
» Torstaina 7. Toiseksi eniten
ääniä sai Kiimingin ja Jäälin lasten ja nuorten esitys
koirapuiston perustamisesta Jääliin. Oulun lasten ja nuorten osallisuusryhmät toivat kokoukseen
kouluilla mietittyjä määrärahaesityksiä, jotka esiteltiin kokouksessa.
Esitysten joukossa oli Ylikiimingin alueen lasten ja
nuorten esitys ponttoonilaiturin rakentamisesta Vesalan venekujalle. Äänestykseen osallistuivat kaikki
kokousta seuraamaan tul-
Jasper Österlund (vas.), Leevi Siltakoski, Arttu Alasaarela
ja Otto Hertteli kuuluivat lasten ja nuorten kaupunkikokouksen ylikiiminkiläisedustajiin.
leet lapset ja nuoret.
Lausuntoesityksistä eniten ääniä sai Maikkulan
nuorten esitys, että kouluruokailusta poistetaan
rajoitukset, joilla säädetään esimerkiksi lihapullien määrää. Täällä oppii, miten toimii hallitus ja oppositio, Siltakoski kehui.
. Eniten,
10 ääntä, keräsi Toppilan
ja Koskelan alueen nuorten
esitys maalien saamiseksi
Toppilan yläkoulun jalkapallokentälle. Yli-Iin koululaisten hanke oli 2 000 euron arvoinen, ja välipala-automaatit maksavat 60 euroa
kuukaudessa.
Lausuntoja viedään
päätöksentekoon
Määrärahan jaon lisäksi
kaupunkikokoukseen tuotiin lasten ja nuorten lausuntoesityksiä, joista kolme äänestettiin vietäväksi
eteenpäin kaupungin päätöksentekoon. Osa Iijoen vesistä ohjautuu Jongunjärveltä muun muassa Länsirannantien yli Kiiminkijoen vesistöön.
Vaikka tulvien ei ennusteta aiheuttavan vahinkoja kiinteistöille, ELY-keskus kehottaa
etenkin alavimmille alueille rakennettujen kesämökkien omistajia varautumaan omaisuutensa suojaamiseen.
Avustuksia
harrastusten
järjestämiseen
»»Rantapohja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustusta lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan sekä koulujen loma-aikoihin sijoittuvaan
päiväleiritoimintaan yhteensä 250?000 euroa lukuvuodelle 2015 - 2016.
Avustussumma on
65?000 euroa enemmän kuin edellisvuonna. Tämä on suoraa ja todellista vaikuttamista, Lohilahti sanoi.
Ennustettu lämpötilan
voimakas nousu ja etenkin yöpakkasten poistuminen sulattavat toteutuessaan nopeasti jäljellä olevat lumet PohjoisPohjanmaalla.
Varsinkin Iijoen vesistöalueella on vielä huomattavan paljon lunta.
Näin ollen Iijoen virtaama nousee Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen
arvion mukaan aiemmin
ennustettua suuremmaksi ja tulvahuippu saavutetaan todennäköisesti
jo toukokuun puoliväliin
mennessä.
Tulvaveden ennakoidaan katkaisevan tulvahuipun aikana useita teitä, ja esimerkiksi Pudasjärven Jongunjärven ympäristössä oleva Jaalangantie tulee menemään
poikki. Se olisi kyllä tarpeellinen, koska siellä käy paljon
porukkaa uimassa. Suunnitteilla on järjestää noin 360 leiripäivää ja yli 600 kerhoa, joihin odotetaan osallistuvan yhteensä noin 10?000
lasta ja nuorta.
Valtionavustusta saivat
muun muassa: Haukiputaan 4H-yhdistys 5 200
euroa, Kiimingin 4H-yhdistys 5 800 euroa ja Oulun 4H-yhdistys /Ylikiiminki 5 500 euroa.. Hankkeelle
myönnettiin esitetty 580,90
euroa.
Loppuosa määrärahasta jaetaan seitsemän ääntä saaneisiin Yli-Iin koulun
välituntialueen viihtyvyyshankkeeseen sekä Myllyojan, Laanilan, Hintan, Sanginsuun, Oulujoen, Korvensuoran, Talvikankaan
ja Hönttämäen alueen esittämiin koulujen välipala-automaatteihin. He pitävät toimintaa onnistuneena.
. Täällä lapset ja nuoret
saavat äänensä oikeasti kuuluviin, Suopanki totesi.
. Haukiputaan nuoret
puolestaan esittivät käytettäväksi 750 euroa penkkeihin nuorten käyttöön Haukiputaan alueelle.
Määrärahaesitysten esittelyn jälkeen koululaiset kokoontuivat käsittelemään
ehdotuksia, jonka jälkeen
äänestettiin kokoukselle
annetun 5 000 euron määrärahan käytöstä. toukokuuta 2015 » N:o 34
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
LYHYESTI
Iijoen virtaama
nousee
ja katkoo teitä
»»Rantapohja
Päätökset kaupunkikokousrahan jakamisesta teki noin 45-henkinen lasten ja nuorten edustajisto äänestämällä.
Rahaa jalismaaleihin,
viihtyvyyteen ja välipalaan
Lasten ja nuorten kaupunkikokous koolla Jäälissä
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Oulu
Oulun lasten ja nuorten
kaupunkikokous päätti käyttää tämänvuotisen
määrärahansa Toppilan
yläkoulun jalkapallokentän maaleihin, Yli-Iin koulun välituntialueen viihtyvyyteen ja koulujen välipala-automaatteihin.
Lasten ja nuorten kaupunkikokous oli koolla tiistaina Laivakankaan koululla Jäälissä. Epäilen
kuitenkin, että emme saa
sille rahoitusta, koska ensimmäinen kysymys esityksemme jälkeen oli, että
missä on Vesala, Österlund
kertoi.
Ylikiiminkiläisedustajat
totesivat, että osa lasten ja
nuorten esittämistä hankkeista oli loistavia, kun osa
taas kuulosti siltä kuin niitä
ei olisi mietitty ollenkaan.
Kaupunkikokousta ylikiiminkiläisnuoret pitivät hyvänä vaikuttamiskeinona.
. Hankkeen
kustannusarvio oli 2 500
euroa. Kolmanneksi
eniten ääniä keräsi Kaijonharjun, Kuivasjärven, Oinaansuon, Pöllönkankaan
ja Ritaharjun nuorten esitys monitoimipuiston rakentamisesta olemassaolevien puistojen yhteyteen.
Nämä kolme lausuntoesitystä käsitellään ensi syksynä nuorten vaikuttajapäivillä Oulun kaupungintalolla.
Todellista
vaikuttamista
Kokouksen ylikiiminkiläisedustajiin kuuluneet Jasper Österlund, Leevi Siltakoski, Arttu Alasaarela
ja Otto Hertteli arvelivat
kokouksen väliajalla, etteivät tule saamaan rahaa Vesalan ponttoonilaituriin.
klo 11-15
-Ruusu äideille
-Rönkän tuote-esittely
-Kasvishovin tuote-esittely
-Vaasan paistotuote-esittelijä
-Pellepariskunta Nelli ja
Niilo esiintyy
-Nestlen Pingviini jakaa
jäätelöä lapsille
-Kahvitarjoilu ja lapsille
mehua
tokarkit
Karkkikatu ir
4
9k9g
Herkkuja pöytään
Elintarviketarjoukset voimassa to-la 7.-9.5.2015 (vain kotitalouksille).
Kulta Katriina 500g
Lahjaksi
Porsaan ulkofilee
n.1,5kg
myös tumma paahto
5,38/kg
4
2
Äidille
9k9g
6p9kt
2pkt/talous
Yöpaita
s-xxl
Norjan lohifile C-leikkuu
s-xl
1995
4,98-6,22/kg
1
8
9p9kt
9kg5
1995
Aamutakki
Wilhelm grillimakkarat
400g tai grillipihvit 320g
- ruodoton
- vatsarasvat poistettu
Paituli
s-xl
1695
Salvequick kuorintasukat kovan ja kuivan ihon sekä
kantapäiden halkeamien poistamiseen.
Kuorintasukissa on geeliä, joka saa kuolleen ihosolukon
kuoritumaan jo yhden hoitokerran jälkeen. toukokuuta 2015 » N:o 34
n
a
a
t
u
p
i
k
u
Ha
älä on
uusi myymu!
avatt itontie 2
He
Osoitteessa
Koko perheen
tapahtumapäivä
Haukiputaan myymälässä la 9.5. KIIMINKI
Palvelemme
Ma-pe
8-21
La
8-18
Aherramme
arkena
- lepäämme
!
sunnuntaina. 8
» Torstaina 7. Geeli sisältää
hyaluronihappoa, kollageenia, aloe veraa sekä muita
luonnollisia ainesosia, jorka nopeuttavat ihon uusiutumista
ja tekevät jaloistasi jälleen sileät ja silkinpehmeät.
nalla
2 yhden hin
ERÄ! Piltti 4kk
Oivariini 400g,
ei laktoositon
1
4,23/kg
69
ras
Snellman tosi mureat
leikkeleet 150-200g
1
9,95-13,27/kg
99
rasia
ras
et.fi
www.HHn
Valio Eila maitojuoma 1L,
rasvaton, kevyt
2
kpl
1
95
perunaa ja parsakaalia,
perunaa ja kukkakaalia,
omenaa ja mustikkaa
omenaa ja ruusunmarjaa 125g
2,00/kg
0
Pistokas
Salvequick
kuorintasukat
36-40
25
kpl
1990
pkt
prk
HAUKIPUDAS
Hortensialle sopii rodomulta, joka käy hapanta maata vaativille kasveille. Työn ja perheen arjen
yhdistäminen on onnistunut?
yllättävän hyvin, mutta toki kiireisimpinä aikoina vaaditaan organisointikykyä ?
tosin siinä, touhun keskellä,
puutarhuri kokee olevansa
juuri parhaimmillaan.
Myös muut perheenjäsenet ovat apuna puutarhan
töissä mahdollisuuksien mukaan. Myös pelargonia
on aika kestävä. Kaisa-äiti oli vielä synnytykseen saakka puutarhatöissä. Jotta amppelikukista tulee tanakoita ja tuuheita, pitää kasvuvaiheessa latvuksia katkoa.
Alkukevään raskaimpien
työvaiheiden jälkeen on palkitsevaa astua kasvihuoneeseen, kun vastassa on kuk-
kaloisto, joka saa virkistymään ja rentoutumaan.?
Myös asiakkailta saatu palaute on kannustavaa ja palkitsevaa.
. Hortensiaa kannattaa
myös lannoittaa. Tänä kesänä puutarha työllistää myös yhdeksän nuorta kesätyösetelillä.
Puutarhan toiminnan alkuvaiheessa puolet kukista
meni tukkuostajalle kukkakauppaan, mikä toi hyvän
perustan. Kesäkukista ahkeraliisa
ja begonia ovat arempia kylmälle. Hortensiaa on tarjolla eri väreissä ja
myös isona amppelikukkana ja runkovartisena.
Hortensia on varjossa tai
puolivarjossa viihtyvä kukka, joka täytyy pitää kosteana mielellään koko ajan. Nykyisin kaikki
kukat ja vihannekset myydään asiakkaille suoraan
puutarhalta. Kukka voi
vaihtaa väriä sinisestä violetiksi, mikäli sitä lannoittaa tavallisella kesäkukkalannoitteella.
Kun hortensian kukka on
kukkinut, se kannattaa napsaista pois.
Alkukeväällä uskaltaa
ulos jo laittaa orvokkeja, lumihiutaleita, hopeaputouksia, hopeakäpälää?ja riippupetuniaa. Silloin tulee hyvä tunne,
että tätä kannattaa todella tehdä, sanoo Puurunen.
Hänelle on tärkeää, että
taimet ovat laadultaan hyviä ja kestäviä. Menen aikaisin aamulla
kasvihuoneelle kastelemaan
kukat ennen asiakkaiden tuloa, kertoo Kaisa Puurunen
päivästään.
Myöhään illalla lasten iltatoimien jälkeen äiti (tai
isä) lähtee usein vielä kasvihuoneelle. Nyt
sesongin käynnistyessä perheen isä jää hoitovapaalle.
. Se on
myös kaunis ja kestävä leikkokukkana. Suojaisilla
paikoilla amppeleissa ja portaille asetetuissa ruukuissa kukat kestävät viileyttä
paremmin kuin maajalassa. Suunnitelmissa on kunnostaa ke-
sän aikana myös toista kasvihuonetta.
Heinäkuussa on aikaa
viettää vähän lomaa ja hengähtää. toukokuuta 2015 » N:o 34
Unelmatöissä omassa puutarhassa
A U L I H A A PA L A
»»Auli Haapala
»»Kiiminki
Oma puutarha on kiiminkiläiselle Kaisa
Puuruselle todellinen
unelma-ammatti, joka
toteutui vähän kuin
vahingossa.
Kukkien kasvatus siemenestä ikkunalaudoilla omiin
tarpeisiin oli mieluisa harrastus, joka laajeni aluksi?
pieneen kasvihuoneeseen.
. Perinteenä on puutarhan tyhjennyttyä laittaa sinne iso uima-allas, jota lapset jo osaavat odottaa
kovasti.
Ensi syksyn suunnitelmissa on KukKaisan asiakasmatka Italiaan 4.-8.9.,
jonka Kaisa Puurunen järjestää nyt kolmannen ker-
ran yhdessä matkatoimiston kanssa.
Matkakohteina ovat mm.
Gardajärvi ja Milano sekä
tutustuminen kerrospuutarhaan Isola Bellan saarella. Työtä riittää, mutta lapset ovat tietenkin aina etusijalla. Kukoistavien kesä-
kukkien salaisuus on hyvät
taimet, lannoitus ja sopiva
multa kuten kosteutta sitova kastelukidemulta tai tietyille kasveille rodomulta.
Kaisa Puurunen haluaa
keskittyä vapulta käynnistyneellä ja juhannukseen
kestävällä myyntikaudella asiakkaisiin ja neuvontaan, joten hänet tapaa tiiviisti puutarhalta, joka on
avoinna joka päivä. Silloin voi rauhassa tehdä vaikka amppeleita
ja kukka-asetelmia valmiik-
Yksivuotias Viveka katsoo isosisko Saijan sylistä, kun äiti Kaisa Puurunen näyttää kukkaan puhjenneita kesäkukkia puutarhassaan.
si seuraavaa päivää varten.
Viime kevät oli haastava,
sillä Viveka Aino Daalia
syntyi huhtikuun puolivälissä. 9
» Torstaina 7. Myös kesäsetelijärjestelmä on yrittäjälle
hyvä systeemi palkata nuoria töihin.
Lapsille
aina aikaa
Puurusen perheessä on kuusi lasta, joista nuorimmainen on vuoden ikäinen. Sain lähipiiristä kannustusta ja oppia alalle, mikä
innosti Puutarha KukKaisan perustamiseen seitsemän vuotta sitten, kertoo
Puurunen.
. Jos on hallan vaaraa,
kannattaa ne nostaa sisälle.. Elän nyt haavetta, jota
en tiennyt olevankaan, eli
voin työkseni tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä.
Puutarhan kaksi kasvihuonetta sijaitsevat kodin
yhteydessä Kiimingin Kontiossa. Työ alkaa helmikuun puolivälissä.
Kappalemääräisesti kukkia
on ehkä noin 15000.
Monta työvaihetta
ennen myyntiä
Ennen kuin kukka on myyntivalmis, tarvitaan koulimista, ruukuttamista, kastelua
ja lannoitusta. Matkalle voi lähteä
mukaan, kuka vaan haluaa.
Myöhemmin syksyllä on
aika alkaa suunnitella tulevaa kautta ja tehdä siemenja taimitilaukset.
Näin hoidat
hortensiaa
KukKaisan puutarhan valikoimista hortensia on kevään ja äitienpäivän suosituimpia kukkia. yllättäen jäämään sairaslomalle,
joten järjestelyjä tarvittiin.
Nyt pikkuneiti keikkuu
jo äidin käsivarsilla puutarhalla ja kurkottelee innoissaan punaisia kukkia kohti.
14-vuotias Saija on hoitanut
pikkusiskoa tarpeen tullen.
Kaisa Puurunen kasvattaa puutarhassaan kesäkukkia, ruukkukukkia, riippukukkia, köynnöksiä ja runkokukkia sekä tomaattia,
kesäkurpitsaa, paprikaa ja
amppelimansikkaa.
Osa on itse kasvatettu
siemenestä ja osa tulee pienen pieninä taimina. Kun taimet
ovat itse täällä kasvatettuja,
ne kestävät hyvin pohjoisen
oloissa. Puutarhaan palkattu työntekijä joutui. Liikaa ei pidä kuitenkaan kastella.
Alkukesästä hortensian
voi viedä myös ulos. Aiemmat matkakohteet
ovat olleet Itävallassa ja Saksassa. Aikaa pitää olla satujen lukemiseen ja muuhun
yhteiseen tekemiseen, sanoo Puurunen.
klo 17.30, Simon terveysaseman
kokoushuone, Varkkermontie 1
»»Markku Paakkinen
ti 19.5. klo 17.30, Iin Palvelukeskus Nikkari,
Timpurintie 7
Monet kahlaajat pesivät
avoimesti maalla, joten nykymaailman menossa munat ja poikaset ovat usein
vaarassa. Iltaisin kokoonnuttiin
koteihin kutomaan, ja paketteja lähetettiin miehille rintamalle, Eila Honkanen kertoi sunnuntaina yhdistyksen alkuajoista.
Toimintaan ovat alusta asti kuuluneet talkoot,
matkat, juhlat ja esimerkiksi ruoanlaittoon liittyvät kurssit.
Juhlassa yhdistyksen puheenjohtaja Anni Mattila
muisteli, kuinka hän yli 60
vuotta sitten pääsi äitin-
sä mukana ompeluseuroihin. Yhdistys perustettiin 15. Täälläkin esiintyi jäseniä jo neljännessä polvessa, hän viittasi Toivola-kerhon lasten
ohjelmanumeroon.
Nykyään Kontion maa- ja
kotitalousseuralla on noin
sata jäsentä, joista puolet
osallistuu toimintaan aktiivisesti. Pikkutyllillä
on lyhyt nokka ja melko lyhy-
Iin ja Simon alueelle etsitään uusia ikääntyneiden perhehoitajia!
Mitä perhehoito tarkoittaa. Olen kulkenut äitini
kanssa ompeluseuroissa ja
muissa tapahtumissa.
Roininen muistaa yhä,
kuinka kotona pirtti täyttyi vieraista, kun äiti vuorollaan emännöi ompeluseuran kokousta.
Roininen näkee maa- ja
kotitalousseuran perinteen
jatkajana nykyajassa.
. toukokuuta 2015 » N:o 34
80-vuotias perinteen vaalija
Kontion maa- ja kotitalousseuran jäseniksi tulossa jo neljäs sukupolvi
S AT U N IS K A N E N
»»Satu Niskanen
»»Kiiminki
Maaseudun naisten virkistys- ja kouluttautumisjärjestöksi aikoinaan perustettu
Kontion maa- ja kotitalousseura ry on 80-vuotias.
Yhdistyksen jäsenet kokoontuivat sunnuntaina
Alakylän nuorisoseura Toivolaan kakkukahveille.
Pateniemessä asuva, Tirinkylästä kotoisin oleva Jaana
Roininen oli yksi yhdistystä
juhlimaan saapuneista naisista. Millaisissa tilanteissa perhehoito on hyvä
vaihtoehto ikääntyneen hoivan järjestämiseksi?
Millaista koulutusta tuleva perhehoitaja saa?
Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille
ikääntyneiden perhehoidosta kiinnostuneille. Lisäksi ansiomerkein muistettiin Anna-Liisa Huuskoa, Maire
Kanniaista, Toini Karja-
Hilkka Patjan mielestä
yhdistyksen tehtävä ei ole
muuttunut, vaikka uusi aika tuokin uudenlaisia tarpeita ja haasteita. Niitä vaanivat lisääntyneet pikkupedot, harmaalokit ja ihmisten aiheuttama liikenne.
Pikkutyllin alkuperäistä
asuinympäristöä ovat hiekkarannat, mutta ne ovat nyt
ihmisten käytössä. Avomaa on sen elinehto.
Pikkutylli on vähentynyt PohjoisPohjanmaalla, mutta
Haukiputaalla, Kuivaniemessä ja Kiimingissä on ollut reviireitä,
jokunen luonnonympäristössäkin. Edellinen puheenjohtaja Hilkka Patja muistutti,
että yhdistyksen alkuaikoina kaikesta oli pulaa ja ruumiillinen työ oli raskasta.
Nykyisin tekniikka helpottaa elämää, vaikka tuokin
myös haasteita ikäihmisille.
Juhlassa jaettiin ansiomerkkejä jäsenille. Hän totesi
sunnuntaina, että yhdistys
on nähnyt monenlaista aikaa, mutta mennyt vakaasti eteenpäin.
. Ruskea selkä toimii suojavärinä maata vasten.
Pikkutylli on avoimen maan ja rannan kahlaaja.. 10
» Torstaina 7. 80-vuotisjuhlassa esiintyi paikallisia Toivola-kerhon lapsia, jotka lauloivat ja leikkivät
kaikille tutun Leipuri Hiivan.
Nikkiä, joka johti yhdistystä ensimmäiset 30 vuotta.
. Iin Ulkokrunnilta laji on katoamassa.
Pikkutyllin poikanen ei
ole aivan neuvoton lintumaailman vaaroja vastaan.
Se osaa juosta pitkillä jaloillaan heti vastakuoriutuneena. Nuorempia tulee mukaan toimintaan. Yhdistys järjestää myös
monenlaisia reissuja, Roininen kiitteli.
?
Iltaisin kudottiin
yhdessä
Kontion maa- ja kotitalousseura oli aiemmin nimeltään
Alatirinkylän maa- ja kotitalousnaiset. Yhdistyksellä on kolme päätulonlähdettä: omat
joulumyyjäiset, myyntipöytä Kiiminkipäivillä ja Kontion Eräveikkojen hirvipeijaiden järjestäminen.
Maa- ja kotitalousseura
on ProAgria Oulun jäsenyhdistys.
laista, Anni Mattilaa, Paula
Mehtosta ja Hilkka Patjaa.
Ompeluseurasta
porinapiiriin
Ajat muuttuvat. Maamiesseuraa ei enää ole, mutta
omalla tavallaan sen naisosasto on yhä voimissaan.
1990-luvun alussa sen nimi
muutettiin Kontion maa- ja
kotitalousseuraksi.
Nykyisin jäsenet kokoontuvat ompeluseuran sijasta
porinapiiriin, jota järjestetään esimerkiksi Toivolassa
ja Kiimingin virastotalolla.
Kansallispukuun pukeutunut Eila Honkanen esitti runomuodossa muistelmia yhdistyksen 80-vuotisen historian ajalta.
VIIKON LUONTOÄÄNI»
Ikääntyneiden
perhehoidon
infotilaisuudet
Pikkutylli sinnittelee
Iin seudulla
ma 18.5. Kokoontumisissa välitetään edelleen kodinhoitotaitoja ja käsityöperinnettä. Paikalla on myös perhehoitajia kertomassa työstään.
Lisätietoja: Hanna Siltakoski, 050 436 6593
hanna.siltakoski@oulunkaari.com
oulunkaari.com
et jalat, joten se ei pärjää kasvustossa. Pikkutylli on joutunut väistymään
erilaisille keinotekoisille
hiekkakentille, joilla pesintä voi onnistua. Mitä ikääntyneiden perhehoitajalta edellytetään ja miten haen perhehoitajaksi. Hän kertoi olleensa yhdistyksen jäsen jo vuosia, oikeastaan lapsesta asti.
. Perustamisesta on kiittäminen Jenni
?Uunin piipusta kun savu kohoaa.. huhtikuuta
1935 silloisen maamiesseuran alaisuuteen. Eila Honkanen sai emännän viirin
toimittuaan 10 vuotta yhdistyksen sihteerinä ja rahastonhoitajana. Jäseniä tuli heti lähes
60
Gabrielin piirtämät rakkauden maisemat
saavat naiset ihanasti sekaisin ja omaisuuden uhan alle.
Iin näytelmäryhmä pelaa upporikasta ja rutiköyhää sekoittamalla Gabrielin pakansekoituksen vielä
moninkertaiseksi. Waltarin rikas kieli kiittäisi puhtaammasta replikoinnista.
Lisäpalasiksi kirjoitetut
osiot uppoavat sisällöltään
yleisöön, vaikka niiden olemassaolon tarkoitus jää hieman epäselväksi. Tänä lukuvuonna on yksi 5. Puvustuksessa ja
lavastuksessa näkyi Elina
Bräysyn, maskeerauksissa Jenni Mattilan ja koreografioissa Miia Sutisen kädenjälki. klo 11
Suomen kovimmat kuskit ja tehokkaimmat rallisprint-autot!
Liput: 2-päiväinen 15 ?, päivälippu 10 ?, (alle 12v ilm.). Uudet
paikalliset kielten opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.-6. Parityöskentely vaatii hyvää
rytmiä, ja monin paikoin se
toimii hienosti. Sunnuntaina ÄIDIT ILMAISEKSI!
LAKEUDEN URHEILUAUTOILIJAT RY
www.lakeudenurheiluautoilijat.fi
HYMY KUNTOON
Iin näytelmäryhmä muokkasi Gabriel, tule takaisin! -näytelmän omanlaisekseen. luokilla elokuussa 2016.
Tervetuloa hakemaan syy hymyyn!
VARAA
AIKA
08 547 2972
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Kirkkotie 4, Haukipudas
08 547 2972. Kuluvana lukuvuonna A2-kielen ryhmiä on 26.
Tähän lukuvuoteen verrattuna eniten vähenevät espanjan kielen ryhmät: tällä hetkellä ryhmiä on 7. luokalla ensi syksystä alkaen. 11
» Torstaina 7. Ulriika (Heidi Tiri) on saanut kaksoisolennokseen Uuven (Irja Kiuttu), Kristiina (Aila Lehtonen) Krissen (Meri Rautio),
ja Gabriel (Hannu Tihinen)
Oskun (Jukka Kaleva). luokalla vain englantia, kuten
tänäkin lukuvuonna.
Yhteensä 17 oppilasta halusi aloittaa muun vieraan
kielen kuin englannin opiskelun 3. klo 12 & SU 10.5. Iiläiset toivat ohjaaja Anna-Kaisa Järven johdolla näyttämölle myös menneitä muistelevan vanhan pariskunnan, eläköityneen iskelmälaulajan (Leo Pakanen) ja
jätetyn naisen (Lea Backman).
Henkilörakenne haastaa
katsojan. Muun kuin englannin kielen valintoja teh-
tiin 13:lla koululla eri puolilla Oulua: kahdeksan oppilasta oli kiinnostunut ranskan kielestä, kahdeksan saksasta ja yksi venäjästä.
Vain yksi
venäjän ryhmä
Viidenneltä luokalta alkavan
vapaaehtoisen A2-kielen ryhmiä alkaa ensi syksynä 22
tasaisesti eri puolilla Oulua.
Ruotsin kielen ryhmiä alkaa
2, ranskan kielen 5, saksan
kielen 11 ja espanjan kielen 4
ryhmää. Sukulaistyttö Raili (Ronja Putaala) taas on saanut sisaren, Allin (Alisa Hekkala).
Katsojalle jää pohdittavaksi, onko parivaljakon
toinen puoli kopio alkuperäisestä, ehkä omatunnon
ääni vai onko kyseessä jin ja
jang -tyyppinen liitos.
Hahmot tekevät näyttämöllä tasavahvaa työtä. Waltari
kirjoitti näytelmän neljälle roolihahmolle, mutta Iissä alkuperäiset hahmot on
tuplattu, ja kokonaisuutta
on ryyditetty vielä neljällä
lisähahmolla.
Näytelmän uudelleenkir-
joitus on rohkea temppu, sillä Waltarin perikunta on hyvin tarkka miehen tekstien
käyttötavoista. luokan venäjän ryhmä Laivakankaan
koulussa, mutta ensi syksynä ei ala uutta ryhmää.
Kieliryhmän perustamisen
edellytyksenä on, että vähintään 12 oppilasta on valinnut
kyseisen kielen koulujen yhteistoiminta-alueella.
Parhaillaan on käynnissä perusasteen valtakunnallinen ja paikallinen opetussuunnitelmatyö. Myös nimi on muuttunut muotoon
Gabriel tulee takaisin. Kuvassa etualalla (vasemmalta) Hannu
Tihinen, Jukka Kaleva, Leo Pakanen, Meri Rautio, Aila Lehtonen, Irja Kiuttu ja Heidi Tiri, korokkeella Minna Karvonen,
Kari Kiuttu, Ronja Putaala ja Lea Backman.
Haukiputaan Hammaslääkärikeskuksessa sinua palvelevat:
Anna Tuutti, hammaslääkäri
Tommi Lainas, hammaslääkäri
Leena Ylikontiola, suukirurgi
Paula Matinaho, hammashoitaja
Gabriel tulee iiläisittäin
»»Juha Virranniemi
»»Ii
Mika Waltarin vallaton ja
rakastettu näytelmä Gabriel, tule takaisin! on saatellut teatteriyleisöä auervaararakkauden kiemuroihin
jo 70 vuoden ajan. toukokuuta 2015 » N:o 34
KULTTUURI»
JUHA VIRR ANNIEMI
AT
DIKKKAILPAILUT
H
U
A
V RINT!
SP TIRADALLA
I
L
L
A
R SFALT
A
RAMIRENT OULUN OSAKILPAILUT 2015
OuluZonessa
LA 9.5. Kari Kiuttu sanailee leppoisasti vanhana miehenä, ja hänen vaimoaan esittävä Minna Karvonen tekee erityisen tarkan roolityön.
Musiikilla
iso rooli
Iin näytelmäryhmä on viehättynyt näytelmiin, joihin
voi tuoda runsaasti musiikkia. Niskasen
lisäksi kokoonpanossa soittivat Harri Nyman (kitara),
Pertti Kaikkonen (rummut), Timo Mäkelä (haitari) ja Jukka Miettunen
(basso). Johanna Niskasen pianolla ansiokkaasti vetämät kappaleet soljuisivat siten paremmin osaksi
näyttämötapahtumia.
Muutoinkin elävä musiikki teki taas paljon hyvää näytelmälle. Ikivihreitä
kappaleita ryyditettiin tuoreemmallakin musiikilla.
Ryhmä ansaitsisi telineistä vapauttavat langattomat
mikrofonit. Gabriel tulee takaisin
-näytelmä oli sekin musiikintäyteinen. Kapteeni
Gabriel Lindström saa pikkukaupungin vanhapiikojen
Ulriikan ja Kristiinan nutturat tutisemaan lemmen
laineissa. Äänissä ja
valoissa oli Heikki Nyman.
Gabriel tulee takaisin
-näytelmää esitetään seuraavan kerran tulevana lauantaina kello 19 Iin työväentalolla.
Ranska ja saksa suosittuja vapaaehtoisiksi kieliksi
»»Rantapohja
»»Oulu
Oulun kaupungin kouluissa
luetaan ensi syksynä 3
Kuukausikokoontuminen ke 13.5.2015
kello 13.00 seurakuntatalolla.
Vieraana geriatri Petteri Viramo.
Kahvia, arvontaa.
n Eläkeliiton Iin
yhdistyksen jäsenten Saarijärven loma
alkaa maanantaina 11.5.
Linja-auto lähtee Olhavan St1:ltä
klo 7.30 ja Iin torilta klo 8.00.
Kaustisten retkelle 11.7. klo 17. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita
oli noin 8 700, mikä on 685
enemmän kuin edellisenä
vuonna samaan aikaan.
Pitkäaikaistyöttömiä eli
yhdenjaksoisesti vähintään
vuoden työttömänä työn-
hakijana olleita oli 7 460.
Pitkäaikaistyöttömiä oli
tullut vuodentakaiseen verrattuna lisää 1 400 henkilöä.
Pohjois-Pohjanmaalla
työttömien osuus työvoimasta oli maaliskuun lopussa 15,3 prosenttia. Vapautuu
1.6. Rantapohjan alueella Osuuspankilla on konttorit Haukiputaalla, Iissä, Kiimingissä ja
Ylikiimingissä.
Osuuspankkien hallitukset esittävät, että uuden pankin toimitusjohtajana toimisi Oulun Osuuspankin nykyinen toimitusjohtaja, kauppaneuvos Timo Levo.
Seuratoimintaa
n Iin Yritys. Iin Yrityksen Seppo Veijola suunnisti ykköseksi sekä lyhyellä että pitkällä matkalla 45-vuotiaiden sarjassa. Pintaremontoitu, hyväkuntoinen. 040 744 5463.
Saunallinen KAKSIO
Ylikiimingissä, autokatos, iso
parveke. 044 2955 454.
Haukipudas kk
KT-KAKSIO, 48 m .
2
Vapaa. Lisätietoja http://
iinyritys.seura.info Tiedustelut:
Pertti Huovinen 050 571 9248,
pertti.huovinen@pp4.inet.fi
n Ylikiimingin yhdistys. Osallistumismaksu 7 EUR (JK 5
EUR). Testijuoksusarjan
päätösosakilpailu ja palkintojenjako Iin Keskusurheilukentällä
12.5. Suunnitelman
mukaan uusi Pohjankaaren
Osuuspankki aloittaisi toimintansa 2016 aikana.
Lopullisen päätöksen yhdistymisestä tekevät pank-
kien edustajistot kesäkuussa 2015.
. Heti vapaa.
Puh. Sarjat: 10000 m M, M40,
M45, M50, M55, M60, M65,
M70, M75, N, N40, N45, N50,
N55, N60, M17, N17, P15, T15.
Oma kierroslaskija suositeltava.
Neljästä osallistumiskerrasta
mitali.Toimitsijat paikalle viimeistään klo 17:30. Ilma-asekisat hallilla 7.5.
klo 18.00 jäsenille.
Vuokrattavana
Iin keskustassa saunallinen
kolmio. P. Elsi 050 577 9620.
Kevään viimeiset ?torstaikahvit?
juodaan srk-talolla KESKIVIIKKONA 13.5. klo 12.00.
n KMS. Kisoihin osallistui pari
sataa suunnistajaa.
Tuloksia, keskimatka:
H21A 1) Karppinen Timo,
Pohjant, 32.17, 2) Hietala
Perttu, PelPo, 32.56, 3) Vapa
Marko, OH, 32.59, 6) Runtti Janne, KiimU, 35.14, 7)
Viippola Ilpo, OuTa, 35.17,
13) Isokoski Erkki, VePo,
50.18.
H21B 1) Niva Pasi, LaiVe,
45.09.
H35 1) Kauppila Timo,
Koovee, 33.52, 2) Heinikoski Kauko, KoskRi, 37.45.
H45 1) Veijola Seppo,
IinYr, 29.36, 4) Westerholm
Lasse, VePo, 34,05.
H50 1) Konttajärvi Seppo, VePo, 23.11.
H55 1) Keränen Kari,
KEV, 24.55, 2) Kotila Harri, YlikNM, 25.43.
H65 1) Kemppainen Taisto, VaKa, 20.08, 2) Laitinen
Olli, PeRa, 24.15, 5) Heinikoski Kalevi, KoskRi,
26.55, 8) Liedes Sakari, Iisu, 30.38, 9) Ervasti Onni,
PeRa, 31.34.
H70 1) Lukkarinen Olavi, Pohjant, 23.53, 2) Pietiläinen Erkki, PeRa, 24.06,
3) Hanhela Mauno, HaHe,
25.17.
H16 1) Viippola Aapo, OuTa, 20.26.
H14 1) Kankainen Valtteri, SoJy, 18.12, 2) Hiltunen
Juho, ONMKY, 19.35.
D21A 1) Kauppinen Silja, KR, 29.48, 2) Rajaniemi
Katja, OTaru, 31.08, 3) Laitinen Maria, YlikNM, 31.16.
D40 1) Haataja Mirka, EsSu, 29.53, 2) Klasila Satu,
PeRa, 30.43.
D45 1) Taulavuori Tarja,
AlatPi, 30.27, 2) Riikola Sirpa, YlikNM, 31.51, 4) Pesonen Merja, PeRa, 50.19.
D70 1) Mattila Anneli, Iisu, 25.03, 2) Mylly Aira, OH,
26.51, 3) Hankonen AnnaLiisa, Iisu, 27.56.
D18 1) Jaakola EmmaNoora, PudU, 34.10, 2) Hiltunen Anna, YlikNM, 40.13,
4) Backman Saana, HaHe,
44.21, 5) Uusitalo Annika,
YlikNM, 1.01.54.
D21C 1) Haapasalo Wilma
SK Pohjantähti, 16.33 3) Riikola Riina, YlikNM, 19.56.
D12 1) Taulavuori Anni,
AlatPi, 16.54, 4) Viippola
Venla, OuTa, 26.44.
Pitkä matka:
H21A 1) Vapa Marko, OH,
1.13.36, 2) Taulavuori Arttu,
AlatPi, 1.13.37, 3) Viippola
Ilpo, OuTa, 1.15.58.
H35 1) Kauppila Timo,
Koovee, 1.13.12, 2) Heinikoski Kauko, KoskRi,
1.13.53.
H45 1) Veijola Seppo,
IinYr, 57.16, 2) Westerholm
Lasse, VePo, 59.17.
H 5 0 1) H a r ju K a i ,
KannUra, 51.39, 2) Konttajärvi Seppo, VePo, 56.07.
H55 1) Keränen Kari,
KEV, 54.36, 2) Kotila Harri, YlikNM, 56.40.
H60 1) Heikka Markku,
ONMKY, 51.02.
H65 1) Malm Lauri, Reima, 50.59, 2) Kemppainen
Taisto, VaKa, 53.13, 3) Laitinen Olli, PeRa, 59.59 6) Ervasti Onni, PeRa, 1.12.31 8)
Liedes Sakari, Iisu, 1.17.56.
H70 1) Hanhela Mauno,
HaHe, 35.43, 2) Pietiläinen Erkki, PeRa, 42.37, 3)
Lukkarinen Olavi, Pohjant,
46.32.
H16 1) Viippola Aapo, OuTa, 37.39, 5) Tienhaara Harri, HaHe, 1.03.53.
H14 1) Hiltunen Juho,
ONMKY, 23.40, 5) Tienhaara Jouko, HaHe, 52.11.
H10RR 1) Kinnunen Antti, Pohjant, 14.04, 2) Jaatinen Janne, HaHe, 17.57.
D21A 1) Niva Sara, LaiVe,
1.01.58, 2) Kauppinen Silja,
KR, 1.05.51, 3) Laitinen Maria, YlikNM, 1.07.10.
D21C 1) Happonen Kaisa,
Pohjant, 32.48, 2) Niva Anu,
LaiVe, 1.01.43.
D40 1) Haataja Mirka, EsSu, 53.57, 2) Klasila Satu, PeRa, 55.17.
D55 1) Käkelä Maija, PuolRy, 50.42, 2) Keränen Tarja,
KEV, 52.41, 3) Jokela Riitta,
YlikNM, 55.17.
D70 1) Mylly Aira, OH,
37.40, 2) Mattila Anneli, Iisu, 38.45, 3) Hankonen Anna-Liisa, Iisu, 46.16.
D18 1) Juntunen Johanna, IinYr, 46.38, 2) Hiltunen Anna, YlikNM, 49.08,
4) Jaatinen Milja, HaHe,
56.53, 5) Backman Saana,
HaHe, 1.02.51, 6) Uusitalo
Annika, YlikNM, 1.06.28.
D16 1) Sankelo Lotta, Pohjant, 36.06, 2) Taulavuori
Venla, AlatPi, 38.30, 3) Jaatinen Venla, HaHe, 41.49, 5)
Päkkilä Suvi, HaHe, 1.11.06.
D13 1) Haapasalo Wilma,
Pohjant, 18.54, 3) Kaukua
Sanni, HaHe, 27.31.
D12 1) Taulavuori Anni, AlatPi, 16.13, 2) Goman
Maija, VePo, 18.09.
D12TR 1) Jaatinen Ilona,
HaHe, 13.46.
D10RR 1) Hasu Eevi,
S-2000, 13.28, 8) Rahja Julia, HaHe, 24.29.
Työttömyys 15,3 prosenttia
Pohjois-Pohjanmaalla
»»Rantapohja
Pohjois-Pohjanmaan työja elinkeinotoimiston (TEtoimiston) alueen kunnissa
oli maaliskuun lopussa 28
200 työtöntä työnhakijaa.
Se on 2 260 enemmän kuin
vuotta aikaisemmin.
Nuoria, alle 25-vuotiaita, työttömiä työnhakijoi-
ta oli 430 enemmän kuin
edellisen vuoden maaliskuussa eli yhteensä hieman
alle 4 600. 0440 900 347.
Kiimingistä vuokrattavana
2 h + kk + s + varasto
+ autokatos.
Sähkölämmitys. P. Sää oli kolea, sunnuntaina satoi jopa räntää.
Hyviä sijoituksia tuli
myös Rantapohjan alueelle. Myös
Ravintolat
paikallistason toimivaltuuksien ja päätöksenteon luvataan säilyvän jatkossa. klo 18. 12
» Torstaina 7. 040 7620 717.. toukokuuta 2015 » N:o 34
URHEILU»
Suunnistuskausi
käyntiin
»»Suunnistus
Suunnistuskausi alkoi Saloisten Reippaan järjestämillä Raahe-Rasteilla Piehingissä Raahessa vappuviikonloppuna. on vielä
10 paikkaa vapaana, hinta 40,00.
Puh. Vuosi sitten osuus oli 14,2 prosenttia.
Osuuspankit yhdistymässä
»»Rantapohja
Oulun, Kemin Seudun, Oulaisten ja Tornion Osuuspankkien hallitukset ovat
päättäneet esittää uuden
pankin perustamista Pohjois-Suomeen. P. Ilmoittautuminen
paikanpäällä alk. Pankin toiminta tulee
jatkossakin olemaan vahvasti paikallinen, hallituksen
puheenjohtaja Pertti Tarvainen Oulun Osuuspankista korostaa.
Muutos ei vaikuta konttoriverkostoon, vaan se säilyy ennallaan ja tutut henkilöt palvelevat asiakkaita
tutuissa konttoreissa. Puh. 0400 581 221.
Iin keskustassa YKSIÖ JA
KAKSIO
Koskitie 25
. 0400 584 104
Kaihdin ja Sisustus
SELKÄMAA
Vanhat uunit korjataan
edullisesti.
Puh. Kuulutus ja asiakirjat ovat nähtävänä Pohjois-Suomen AVIssa ja Iin kunnan ilmoitustaululla 7.5.?8.6.2015
sekä www-sivuilla osoitteessa www.avi.fi/lupatietopalvelu. 2001.
Puh. 020 743 0981
. 020 743 0983
30V.. Ratakatu 8
. 0400 253 358.
Romu-Ukko Oy
AUTOJEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
JO YLI
TERVETULOA!
Ma?To 8.30?17.00, Pe 8.30?18.00
La Jukolantie 9.00?15.00
. Ohjeet
muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta.
Huveja
Haukiputaan Mieskuoro
JÄÄT LÄHTIVÄT
Haukiputaan sillan kohdalta 19.4.2015 klo 17.48.
Oikean ajan arvasi täsmälleen Hanna Soukka voittaen Samsung
älypuhelimen. Hakuaika on 7.5.2015?20.5.2015.
Hakemuksesta tulee käydä ilmi hakijan yhteystiedot, vastuuhenkilö
ja ajankohta kuntosalille ja vaihtoehtoinen ajankohta.
Opetus- ja varhaiskasvatuspalvelut
Pohjois-Suomi
Pohjois-Suomi
ILMOITUS VESILAIN
MUKAISESTA HAKEMUKSESTA
Etelä-Iin jakokunta on hakenut aluehallintovirastolta lupaa ja
valmistelulupaa Sarrionhaaran sillan rakentamiseen Iin kunnassa
(Dnro PSAVI/187/2015). Jukolantie 10
. 13
» Torstaina 7. Seuraavat arvaajat olivat Kari Pirnes ja Eero Jääskeläinen. 020 743 0982
. Vm. 020 743 0980
. (08) 5471 510.
MOOTTORIPYÖRÄ
Yamaha Drag Star 125 kuutiota. 044 3501 227.
Vörkkelipiha 9, Santaholma.
Lähde: VPT 2011
Myytävänä
Torikauppiaat
RAKENNUSPELLIT IISTÄ
MITTOJENNE MUKAAN.
- piipunpellit, ikkunalistat yms.
- kattoremontit/muutostyöt
- kattojen kuntotarkastukset
ja korjaukset Pyydä tarjous!
Kotitalousvähennys
Ilmoituksia
Virkkulantie 418, Asema
Puh. 040 521 3401
NIKKARIN KUNTOSALIN
VUOROT HAETTAVANA
Nikkarin kuntosalivuoroja voi hakea sähköpostitse osoitteesta vesa.anttila@ii.fi. Mäkelininkatu 33
. toukokuuta 2015 » N:o 34
Sanomalehtiä
silmäillään, mutta
paikallislehti
luetaan.
Aina.
UUNI- JA TAKKAMUURAUKSET
MARKIISIT
Merikoskenkadulta
p. Viimeinen palkinnoille päässyt erehtyi ajassa 2 tuntia.
Kaikille voittajille (65 henkilöä) on toimitettu palkinnot.
Haukiputaan Mieskuoro kiittää kaikkia osallistuneita!
Reilua varaosakauppaa Oulussa jo vuodesta 1976.
Työsuorituksia
Halutaan ostaa
ROMUAUTOT SEKÄ
MUUT METALLIROMUT
Nouto ja käteismaksu!
Puh
Vihdoin kotona.
Iin lukiossa kuvataiteen
diplomit suorittaneet abiturientit Noora Jurvakainen, Susanna Mäkipaaso ja Salla Rikkinen sanovat, että diplomi vaati kovaa työtä.
. saakka.
Tytöt halusivat tehdä kuvataiteen diplomityön, koska ovat muutoinkin kiinnostuneita taiteen tekemisestä.
. Sanni, 2. Pe:
pyttipannu, porkkanaraaste,
kurkkusalaatti.
TOP 10»
ALBUMIT
1. To: helatorstai. Ti: possukastike, juustoinen sieni-kasviskastike, perunat, kaalisalaatti. Bélierin
perhe, 10. Piirrän, maalaan ja valokuvaan myös vapaa-aikanani,
Susanna kertoo. Pe:
kalakeitto, juustoinen kasviskeitto, tomaattiviipale,
lehtisalaatti.
Kiiminkijoen koulu
Ma: ohrasuurimopuuro maitoon/ mannasuurimopuuro
maitoon, mehukeitto, kaneli-sokeri, juurespala, leikkele. Harrastan maalaamista ja piirtämistä, Salla sanoo.
amphicoelias
fragillimus,
dinosaurus, joka löydettiin 1870-luvulla, on
saattanut olla jopa jääkiekkokaukalon pituinen!
12/28/14
Sunnuntaina on äitienpäivä,
ja jos ideat ovat vähissä, löytyy apu verkon syövereistä.
MothersDayCentral.com
on keskittynyt äitien hemmotteluun. on robottilennokki,
joka lentää kuten petolintu.
se on suunniteltu pelottamaan linnut pois lentokentiltä ja kaatopaikoilta.
Äiti-ideat vähissä?
nisiyama onsen keiunkan
kylpylähotelli yamanashissa, japanissa, on ollut
auki vuodesta
705 lähtien!
tiedemiehet
ovat vihdoin saaneet
selville, että ?purjehtivat
kivet?, painavat murikat,
jotka mystisesti liukuvat
kuoleman laaksossa kaliforniassa tekevät niin kylminä öinä muodostuvan ohuen
jääkerroksen takia.
LASSI JA LEEVI»
järjestetty julkinen arviointikeskustelu sekä näyttelyn
avaaminen. Jukka Poika, 9. Salla teki työnsä aiheesta Olen kuvassa ?
Susanna Mäkipaason (vas.), Salla Rikkisen ja Noora Jurvakaisen lukion kuvataiteen diplomityöt ovat esillä Iin Micropoliksen ravintolassa 14.5. MEW, 10.
Stig . Ke: jauhelihakeitto, hyvänmielen
sosekeitto, hedelmä, tuorekurkkupala. Malarian Pelko
. Susanna ja Noora valitsivat
aiheekseen tehtävän Eläin
symbolina. Piirtäminen ja kuvataiteet ovat minulle intohimo ja elämäntapa. Sä oot kuulemma lopettanut haudankaivajan hommat. Luokkakokous, 4. toukokuuta 2015 » N:o 34
Lukiodiplomi kovan työn tulos
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
MITÄ SYÖDÄÄN?
Viikko 20
Haukipudas
Kiiminki
Ylikiiminki
Yli-Ii
Ma: jauhelihakeitto, hyvänmielen sosekeitto, hedelmä,
tuorekurkkupala. To: helatorstai. He kaikki
päätyivät tekemään diplomityön kuitenkin vasta viime syksynä. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Sivusto antaa
monta hyvää vinkkiä äidin
muistamiseen.
Äitiä voi hemmotella ihan
vain olemalla reipas omissa
toimissaan. Samalla se on ravintoa muun
muassa ihmiselle, sudelle ja
karhulle. +- . Paperi T, 7. Haloo Helsinki, 8. Fast & Furious, 3. Esimerkiksi härkää, kot-
kaa ja karhua käytetään paljon vaakunoissa. 14
» Torstaina 7. Me Rosvolat, 7.
Cinderella - tuhkimon tarina, 8. Päädyin työssäni siihen,
että jokaisen pitää löytää
oma tapansa olla olemassa
ja ilmaista itseään. Pohdin
työssäni, kuka on todellinen
peto, onko se susi vai se, joka
on mennyt suden reviirille.
Salla pohti työssään sitä, onko ihminen olemassa vain, jos on valokuvassa
ja mukana esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
. Kiitos Ei Ole
Kirosana . Valitsin sitten tehtävääni hirven, koska olen oppinut metsästämään niitä.
Hirvi on metsien kruunupää, joka kuitenkin aiheuttaa taimikkovahinkoja ja liikenneonnettomuuksia. Elastinen, 5. Kovasta työstä huolimatta diplomin suorittaminen kannatti, ja siitä voi
olla tulevaisuudessa hyötyäkin, Susanna sanoo.
Lukion opiskelija voi antaa erityisen näytön osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan taito- ja taideaineissa suorittamalla lukiodiplomin. . Mielestäni on okei, jos ei halua ol-
la valokuvassa ja sosiaalisessa mediassa.
Julkinen
arviointikeskustelu
Lukiodiplomityö koostuu
teoksesta ja portfoliosta, joiden molempien painoarvo on
puolet arvosanasta. Aiheekseni muodostuikin hyvä paha hirvi.
Noora lähti pohtimaan
työssään eläintä vallan ja
voiman symbolina.
. Lelu . Itse päädyin
tekemään työni sudesta, koska olen jonkinlainen susiaktivisti, eli vastustan Suomen
sudenmetsästystä. Ke: broilerikastike/
hedelmäinen broilerikastike/
broileri-ananashöystö, juustoinen sieni-kasviskastike,
perunat/ täysjyväriisi, vihersalaatti. Pariisin Kevät, 3. Nightwish, 4.
Iso Kuva . Ke: pinaattiohukaiset, perunasose, vihersalaatti, puolukkahillo. Itsetehdyt lahjat
ovat aina mieluisia, samoin
kotona valmistettu ruoka.
Ykkösjuttu on muistuttaa
äitiä siitä, että hän on rakastettu ja tärkeä.
WITZI WITZI!»
. Robin, 6. saakka.
olen olemassa.
Susanna sanoo valinneensa tehtävän, koska on aina
elänyt eläinten lähellä.
. Endless Forms Most
Beautiful . . . Avengers: Age of Ultron,
2. Portfolioon kerätään muun muassa
luonnoksia, kokeiluja ja tutkielmia aiheesta ja kerrotaan
työn etenemisestä. Elämäntyyli . Teokset ovat esillä Micropoliksen ravintolassa 14.5. Musta Laatikko . Asterix, 9. Tuolloin heillä
kaikilla oli takanaan diplomiin vaadittavat neljä kuvataiteen kurssia.
Tehtävät vaihtuvat
vuosittain
Lukiodiplomin tehtävät
vaihtuvat vuosittain. Teoksessa arvioidaan muun muassa
kokonaisuus, aiheen käsittely ja teoksen ja aiheen suhde.
Tyttöjen diplomityöhön
kuului Iin Micropoliksessa
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
LINKKIVINKKI»
?robird. Kuvataiteen lukiodiplomi on näyttö, joka suoritetaan itsenäisesti kuvataideopettajan valvonnassa.
Noora, Susanna ja Salla
kertovat, että usein kuvataiteen diplomin suorittamisesta päätetään toisen lukiovuoden keväällä. Joo, mä kuulin, että
joka toiselle kuoppaa kaivaa,
se itse siihen lankeaa.
161
Rantsikka on nuorten areena. 16
. Big Game, 5.
Outolintu-sarja: Kapinallinen, 6. To: helatorstai.
Pe: kalakeitto, juustoinen
kasviskeitto, tomaattiviipale, lehtisalaatti.
Ii
Ma: broilerikeitto, kurkkuinen salaatti, grahamsämpylä.
Ti: jauheliha-perunasoselaatikko, tomaatti-sipulisalaatti. Teen tatuointeja, joten
taide on mukanani myös sitä
kautta, Noora kertoo. Ti: tonnikala-pastavuoka/ tonnikalalasagnette, kasvis-pastavuoka/ quorn-lasagnette, vihersalaatti. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Stig.
ELOKUVAT
1
Toimittaa Tapani Ruotsalainen, kanttorina Markku
Jaakkola. Kolehti: valtakunnallisten
kirkkopäivien (22.-24.5. klo
13 srk-keskuksen monitoimisalissa.
Yhteiskristillinen rukousilta to 7.5.
klo 18 helluntaiseurakunnan rukoushuoneella Kellossa.
Aamupuuro ma 11.5. Luentotilaisuus
vanhemmille. klo 18 raamattukerho ja raamattuluokka ry:llä.
YLIKIIMINKI
Sanajumalanpalvelus äitienpäivänä
10.5. klo
18:00.
Lähetysjuhlat Rovaniemellä 12.14.6. 0400 541 319.
Perheretki Ranuan eläinpuistoon pe
5.6. klo 13. Retkelle voi
ilmoittautua perhe- tai päiväkerhoissa
tai puhelimitse perhetyöntekijälle puh.
0400 541 319 tai lapsityön toimistoon
puh. Tervetuloa
kertomaan kuulumisia, kysymään ja
keskustelemaan työntekijöiden ja
luottamushenkilöiden kanssa.
pe 22.5. klo 18 ry:llä.
Raamattuluokka ja iltakylä pe 8.5.
klo 18 ry:llä.
Ompeluseurat pe 8.5. klo 12 Kuivaniemen seurakuntatalolla. klo 19 srkkeskuksessa. Vapaa pääsy.
Haukiputaan Kirkon Kamarikuoron
kevätkonsertti to 14.5. myyjäiset
klo 17 rauhanyhdistyksellä, raamattuluokat pe 15.5. Kuoro esittää monipuolisen hengellisen ohjelmiston ja
muutamia lauluja mm. Klo 11.30 ruokailu ja kahvit
seurakuntatalolla (á 10?, sis.ruoka
ja kahvit). asti. Leirillä on mahdollisuus
yhdessä uida, leikkiä, askarrella, pelata,
syödä hyvin ja hiljentyä. Retkelle voi
ilmoittautua perhe- tai päiväkerhoissa
tai puhelimitse perhetyöntekijälle puh.
0400 541 319 tai lapsityön toimistoon
puh. klo 10
kirkossa, toimittaa Arto Nevala, saarna Martti Heinonen, kanttorina Kaisa
Säkkinen, seurakunnan lapsikuoro.
Kirkkokahvit. klo 10:00 Pukkisaarenmajalla, Konintie 393. mennessä www.
oulunseurakunnat.fi/kesaleirit. Tervetuloa!
Perhekerho ti 12.5. mennessä tarja.
kainulainen@evl.fi.
Perheleiri 12.-14.6. Seurakunta
tarjoaa retkeläisille pienet eväät. klo 9.30-15 Isoniemen
leirikeskukseen. Mehu- ja
kahvitarjoilu.
Perheretki Ranuan eläinpuistoon pe
5.6. Mitkä ovat parisuhteen
yleisimmät kompastuskivet. 040 5471 472 tai
outi.palokangas@evl.fi.
Haukiputaan seurakunnan kesäleirit
lapsille. klo
17 alkaen, Jakkukylän hautausmaa
ke 20.5. Ilm. Tervetuloa!
Omaishoitajien virkistysiltapäivä ke
20.5. Kolehti: veteraanien, sotaleskien
ja sotaorpojen parissa tehtävään hengelliseen työhön Veteraanivastuu ry:n
ja Kaatuneitten Omaisten Liitto ry:n
kautta. Leiripäivä on maksuton. 040 5220 252. klo 15 Jäälin
kappelissa, toimittaa Juha Tahkokorpi,
avustaa teologiharjoittelija Jonna Karppinen, kanttorina Sari Wallin.
Messu to 14.5. klo 17 alkaen.
Talkookahvit.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus
on maanantaisin klo 9-11 p. Leiripäivä on maksuton. klo 17 äitienpäiväseurat ry:llä,
Mikko Kälkäjä. klo 10. mennessä diakoni Minna
Lappalaiselle p. Lähtö Iin seurakuntatalon pihalta
klo 8, linja-autot kiertävät Kuivaniemen
ja Oijärven kautta poimien retkeläisiä
matkan varrelta kyytiin. Hinta aikuiset
38 ?, 4-18 v 26 ?, alle 4 v ilmaiseksi.
Sisaralennus -25%. Tarjoamme päiväkerhoja
alle kouluikäisille lapsille, 3-vuotiaista
ylöspäin. 050 5133
225 tai elisa.manninen@evl.fi.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: äitien-
päiväseurat su 10.5. Tervetuloa!
Äitienpäiväjuhla su 10.5. klo 10:00
ja pe 15.5. klo 14 mennessä
Jaanalle 040-5793 248. klo 16, hernekeittoa ja kahvit,
oma harava mukaan.
Kappelintoimisto on suljettu ke
13.5. 040
7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste
avoinna puhelimessa sovittuina aikoina, p. Entäs jos
vanhemmilla on erilaiset kasvatusperiaatteet. klo 18.3022 Jäälin kappelilla.
Juttunurkkaa ei ole ma 11.5.
Naisten kasvuryhmä ti 12.5. mennessä. Lämpimästi tervetuloa!
Naiskuoron harjoitus
To 7.5. Lisätietoja
Outi Palokangas p. Toimittaa
Matti Kinnunen, kanttorina Markku
Jaakkola, avustaa Irmeli Hietapelto.
Kolehti: nimikkolähetti Pekka Mikkolan
työn tukemiseen Venäjällä ja Virossa.
Jumalanpalveluksen jälkeen täytekakkukahvit ja äitienpäiväohjelmaa.
Kirkkokyytiä tarvitsevat voivat ottaa
yhteyttä taksi Timo Ylitaloon puh.
0400 260 904. 040 742 4651.
Nuortenilta
To 7.5. klo 12.15 kirkossa,
urut Henri Tuominiemi. Konserttiin on vapaa
pääsy. Ilm.
maanantai-aamuisin aamupuuron
yhteydessä diakoniatyöntekijälle. lähtö Iin seurakuntatalon pihalta
klo 8, linja-autot kiertävät Kuivaniemen
ja Oijärven kautta poimien retkeläisiä
matkan varrelta kyytiin. klo 8, kahvit
ja makkaraa, oma harava mukaan.
Oijärven hautausmaan siivoustalkoot
ti 19.5. klo 15-17 Kiimingin torilla,
Terveystie 3, sateen sattuessa Senioritalolla. ja 15.5. Kirkkokahvit.
Messu helatorstaina 14.5. Retken
hinta eläinpuiston pääsymaksun
verran, linja-autokyyti on retkeläisille
maksuton. Klo 12.30 seurat kirkossa,
seurapuhujina Sauli Typpö, Ulla Säilä,
Salla Tuominen ja Toivo Hyyryläinen.
Lapsi- ja varhaisnuortenkuoron
harjoitus tänään to 7.5. klo 15 ry:llä, Kello: äitienpäivämyyjäiset la 9.5. Päiväkerhot ovat
mukavaa arkitoimintaa 3-5 v lapsille.
Kerhoon voivat ilmoittautua heinäkuun
loppuun mennessä 3 vuotta täyttävät
lapset. klo 10:0016:00 Iin seurakuntasalissa.
Harjoitus ke 13.5. klo
13 Senioritalon Olohuoneessa.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa
ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p.
040 7008 151.
Työttömien ja pienituloisten ruokailua ei ole ma 11.5.
Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 11.5. aarteen etsintää, askartelua, hartaus, leikkimielisiä kilpailuja, pelejä ja
muuta mukavaa. Kerhoon ei
tarvitse ilmoittautua erikseen. Lapsikuoro. Ohjelmassa mm.
aarteen etsintää, askartelua, hartaus,
leikkimielisiä kilpailuja, pelejä ja muuta
mukavaa. Retken hinta 10 ?. 040 581 9316.
Syksyn päiväkerhoihin ilmoittautuminen 20.4.?10.5. Tervetuloa
laulamaan!
Ruskakööri pe 8.5. klo 18
Anneli ja Sauli Ojalehdolla, Mäkitie 22.
Lähetyspiiri ti 12.5. 040 8676 976.
Seurakuntakerho ma 11.5. 0400
541 319 tai lapsityön toimistoon puh.
040 8478 936. (08)
531 3500, avoinna klo 9-16 ma-pe.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08 3161
388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08) 3161 303
Rauhanyhdistyksen toimintaa: raamattuluokat pe 8.5. klo 11 Oijärven vanhustentalon kerhohuoneessa.
Irmeli Hietapellon tavoittaa puh.
040 718 2297.
Perhekerho ma 11.5. klo 15 Montin-salissa, Pekka
Siljander.
Kirkko lähelläsi -tapahtumat Kiimingissä
to 21.5. äitienpäivämyyjäiset ry:llä, Kauko Säkkinen. klo 10 Pukkisaarenmajalla, Konintie 393. Voit jättää esirukouspyyntösi asioista, joista toivot
rukoiltavan, Iin kirkon eteisessä olevaan
esirukouslaatikkoon, seurakunnan
postilaatikkoon, jolloin kuoreen on
hyvä merkitä ?Esirukouspyyntö?, sähköpostiin tai seurakunnan työntekijälle.
Rukouspyynnöt luetaan sunnuntain
messussa seuraavien viikkojen aikana.
Pyyntöjä voidaan muokata.
Naiskuoro ke 13.5. Toimistoasioissa ota yhteyttä Iin
kirkkoherranvirastoon 040 848 0078,
Puistotie 3, 91100 II.
Kuivaniemen Rauhanyhdistys
Kevätmyyjäiset pe 8.5. Ilmoittautuminen tiistaihin 2.6.
mennessä perhetyöntekijälle puh. Toimittaa Matti
Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola. klo 9-12.
Rukoussunnuntain ja äitienpäivän
messu su 10.5. Tilaisuus on
maksuton, ja lastenhoito on järjestetty
2?7-vuotiaille lapsille. Juhani Alakärppä, baritoni ja Juho
Alakärppä, flyygeli. klo 18 raamattuluokka ry:llä. 040 742
1171 ma 11.5. klo 14 ja 15.15 ry:llä,
Juhani Kallioranta ja Juhani Kinnunen.
Yli-Olhavan Rauhanyhdistys
Kevätmyyjäiset pe 8.5. klo 13 ry:llä, kevätjuhla to 14.5. klo 19
Kuivaniemen ry:llä.
Kuoronjohtaja Markku Jaakkolan tavoittaa puh. Ohjelmassa aamupuuro,
ulkoilua, hartaushetki ja makkaranpaistoa kodalla. Paluumatkalle lähdetään klo 15. Kahvitarjoilu.
Lapsikuoro keskiviikkoisin klo 17-18
seurakuntatalossa.
Motoristikirkko Ylikiimingin kirkossa
to 14.5. Retkelle lähtevät myös
vakuutetaan seurakunnan puolesta.
Isovanhempien ja lastenlasten leiripäivä ti 9.6. Johtaa Hannu Niemelä.
Yksinlaulu Maija Lauri, piano Hanna
Kaikkonen, urut Elias Niemelä. klo 9-13 Kiviharjun hautausmaalla. ke 13.5. Lämpimästi tervetuloa!
Seurakunnan kuorojen sävelhartaus
to 14.5. 040 8676 976.
Hyryn nuoret laulajat ke 13.5. klo 11 lapsityön
tiloissa.
Omaishoitajien ryhmä ke 13.5. Yhteisvastuukeräyksen
kiitosjuhla.
Eläkeläisten musiikkipiiri to 7.5. klo 11
Juopulin kylätalolla.
Piispankamari pe 8.5. su
10.5. mennessä,
Jaana Kontio puh. Kirkkokahvit
tarjotaan, ja makkaroita myytävänä
lähetystyön hyväksi seurakuntatalolla.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus
ma klo 9-11 puh. Lisätietoja Outi Palokangas, p. raamattuluokissa myös makkaranpaistoa), la
16.5. 040 742
1171 maanantaihin 11.5. 08
3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Pe 8.5. 040 5471
472, outi.palokangas@evl.fi.
Toimivan parisuhteen resepti su 24.5.
klo 14 Vakkurilassa. klo 17 alkaen.
Talkookahvit, mehut ja pullat kaikille
talkoisiin osallistuneille. klo 11 ry:llä.
Kastetut: Lumi Aurora Alakärppä,
Joonatan Juhani Petteri Lopakka, Toni
Tapani Christian Vahteri, Viljami Väinö
Sakari Wennström.
II
Sanajumalanpalvelus su 10.5. (08) 5313 500, on avoinna ma-pe
klo 9-16. Kaikilla ei
ole mahdollisuutta päästä laulamaan
suvivirttä esim. Leiripäivän aikana on
ruokailu, joten muista ilmoittautumisen
yhteydessä kertoa mahdollisista ruokaaineallergioista. Laulamme myös yhdessä
kevätlauluja. klo 10:00.
Vauva- ja taaperoryhmä Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa pe
8.5. Kevään
viimeinen perhekerho, kesäkerhot
alkavat 4.6.
Perhetyöntekijä Elisa Suikan tavoittaa
puh. Paluumatkalle lähdetään klo 15. Simolaissyntyiset
veljekset ovat maamme ammattimuusikoiden eturivistöä ja ovat saaneet
kansainvälistäkin huomiota omilla
työskentelyillään. klo 15 Oijärven kyläkirkossa, järjestää Oijärven
kyläyhdistys.
Helatorstain messu to 14.5. Laulamisessa avustaa lauluryhmä. 10.5. Seurakunta
tarjoaa retkeläisille pienet eväät. Ilm. klo
12 Kuivaniemen kirkossa. klo 19:00 Iin kirkossa. mennessä
perhetyöntekijälle puh. Toimittaa
Matti Kinnunen, kanttorina Salla Kujala. klo
18 seurakuntatalossa. 0400 541 319
tai lapsityön toimistoon puh. 040 847 8936. Ti 12.5. klo 18:00 Iin seurakuntasalissa.
Kauden lopettajaiset ke 20.5. Sibeliukselta.
Mielenterveyskuntoutujien päiväretki ti 19.5. Perhekerho
poikkeuksellisesti tiistaina. Toimittaa Satu Saarinen, kanttorina Leo Rahko. klo 12-15 Iin
seurakuntatalolla.
Katso Yhteisvastuuarpajaisten voittajat
seurakunnan nettisivustolta http://
www.iinseurakunta.fi.
Iin seurakunnan historia -kirjoja on
myytävänä Iin kirkkoherranvirastossa
20,00 euroa kappale.
Haudanhoitojen tiedustelut, taloustoimisto p. Mikä on toimivan parisuhteen resepti. klo 13 hoivakodilla.
KIIMINKI
Kirkkoherranviraston poikkeukselliset
aukioloajat 12.-13.5. klo 15 lounaskahvila Nyymannissa, Revontie 14.
Raamattupiiri ke 13.5. ja tied.13.5. 040 7033 690.
Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina,
varsinaisia aukioloaikoja ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p. Alve Iisak Antero Nikola. Maksuttomat kerhot kokoontuvat kaksi kertaa viikossa 2 ½ tuntia
kerrallaan kirkonkylällä Vakkurilassa,
Kellon ja Martinniemen srk-kodeissa
sekä Jokelan vanhalla koululla. klo 13:00 ja pe 15.5. Kahvitarjoilu
yhteistyössä Ylikiimingin LC:n kanssa.
Äideille ruusut.
Juopulin seniorikerho pe 8.5. klo 10 kirkossa, toimittaa Leena Brockman, saarna Juha
Sarkkinen, kanttorina Hannu Niemelä,
OAMK:n kirkkomuusikkojen lauluryhmä. Isoniemen leirikeskuksessa. klo
14 seurakuntatalolla.
Hautausmaiden siivoustalkoot:
Kirkonkylän hautausmaa ti 12.5. klo 14.
Kokoonnutaan Kiimingin kirkossa.
Eläkeläisten seurakuntakerho ti 19.5.
klo 12-14 Suvelan leirikeskuksessa.
Kerhokauden keväinen päätös ja
Yhteisvastuun kiitosjuhla. Aamupuuro Isoniemellä
ma 18.5. klo 12. klo 17:00-18:00 Iin seurakuntatalon seurakuntasalissa.
Kirkkokuoro
Koulutuspäivä pe 8.5. Vapaa
pääsy, ohjelma 5 ?. klo 10-11 srkkeskuksessa. Kahvitarjoilu ja
iltahartaus.
Hartaushetki ke 13.5. klo 17 alkaen, Tannilan
hautausmaa to 21.5. Ilmoittaudu Hiljalle p. Toimiston
puh. Voit jättää esirukouspyyntösi asioista, joista toivot
rukoiltavan, Iin kirkon eteisessä olevaan
esirukouslaatikkoon, seurakunnan
postilaatikkoon, jolloin kuoreen on
hyvä merkitä ?Esirukouspyyntö?, sähköpostiin tai seurakunnan työntekijälle.
Rukouspyynnöt luetaan sunnuntain
messussa seuraavien viikkojen aikana.
Pyyntöjä voidaan muokata.
Päivystävä pappi terveyskeskussairaalassa to 7.5. Ilm.
mahdollisine ruoka-aineallergioineen
ja kyytitarpeineen (Haukiputaan kirkolta) 11.5. Mukana kanttori Jarkko Metsänheimo ja diakoni Erja Haho. Retki
on maksuton.
Hautausmaan siivoustalkoot ti 12.5.
klo 18 hautausmaalla. Leiripäivän aikana on ruokailu, joten muista ilmoittautumisen
yhteydessä kertoa mahdollisista ruokaaineallergioista. (08) 3161 388 ja (08) 3161 414.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden
suorat numerot:
Piirikappalainen 040 7197 931
Kanttori 040 5237 936
Suntio 040 5220 252
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset
Oulun keskusrekisteristä puh. klo 18:00 Iin seurakuntatalon
nuortenkahviossa.
Perhekerho Iin seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa pe 8.5. klo 10 seurakuntakeskuksessa.
Ruskaköörin kevätlaulajaiset su 17.5.
klo 18 seurakuntakeskuksessa, kuoroa
johtaa Risto Ainali, solistina Matti Laurila, konsertin jälkeen kahvitus.
Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin
klo 9.30?11.00 (kevään päätöskerta
12.5.) ja Jäälin kappelilla torstaisin klo
9.30-11 (kevään päätöskerta 7.5.).
Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin
klo 9.30?11 (kevään päätöskerta 8.5.)
ja Jäälin kappelilla maanantaisin klo
9.30-11 (kevään päätöskerta 11.5.).
Esikkoryhmä tiistaisin klo 10-12 Jäälin
kappelilla.
Ilmoittautuminen Kiimingin seurakunnan päiväkerhoon syksy 2015/
kevät 2016. Ilmoittautumisia
otetaan vastaan ma 1.6. klo 13:00.
Vauva- ja taaperoryhmä on laululeikkipainotteinen perhekerho 0?2-vuotiaille
ja heidän vanhemmilleen. Toimittaa Tapani Ruotsalainen,
kanttorina Salla Kujala. Ohjelmassa
mm. klo 10 vanhustentalon kerhohuoneessa.
Siivoustalkoot ke 13.5. klo 19 ry:llä.
Seurat to 14.5. klo 10 kirkossa,
toimittaa Juha Tahkokorpi, avustaa
teologiharjoittelija Jonna Karppinen
ja Seija Lomma, kanttorina Sari Wallin.
Raamattupiiri to 7.5. klo 18.30 nuortenilta Kimmo
Teppolalla.. Kouvola) järjestämiseen Kirkkopalveluiden kautta.
Sanajumalanpalvelus su 17.5. klo 10 Montinsalissa.
Lähetyksen lauluilta to 7.5. Seurakunta maksaa
kirkkokyydin. Toimittaa Matti
Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola.
Esirukouspyyntö. klo 11
Kuivaniemi-talolla, kirjaston aulassa.
Seurakuntakerho ma 18.5. Tervetuloa keskustelemaan
ja vaihtamaan ajatuksia. leirille 4.-10.5.
www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat.
Leirille otetaan ensisijaisesti haukiputaalaisia. Jumalanpalvelus radioidaan Radio
Dein kautta, 106,9 MHz. klo 18:00 Iin seurakuntatalon
nuortenkahviossa.
To 21.5. klo 10-12
seurakuntatalolla.
Porinakerho ma 11.5. klo 18 srkkeskuksen neuvotteluhuoneessa.
Urkuvartti ke 13.5. Kolehti: nimikkolähetti Pekka
Mikkolan työn tukemiseen Venäjällä
ja Virossa (SLS).
Helatorstai
Messu to 14.5. Hautausmaihin liittyvissä
asioissa (hautaus-, haudanhoito- ja
krematorioasiat) palvelee Oulun Hautauspalvelut, Intiöntie 6, 90130 Oulu.
Aukioloajat: ma-pe klo 9?16. Kotiin lähetettävässä leirikirjeessä tarkemmat tiedot. klo 10-11 Kolamäen
kerhohuoneella.
Suvivirren säveliä Kiimingissä ti
26.5. klo 10
Kuivaniemen kirkossa. klo 10 Kuivaniemen seurakuntatalolla. Lähtö srk-keskuksesta
klo 10 linja-autolla Isoniemen leirikeskukseen. Leiripäivään osallistuvat vakuutetaan seurakunnan puolesta.
Kirkolliset ilmoitukset
Kastettu: Lilia Meri-Kukka Isopahkala. Omat haravat
mukaan. klo
10 kirkossa, toimittaa Pertti Lahtinen,
kanttorina Anja Hyyryläinen, lapsikuoro.
Äitienpäiväkahvit seurakuntatalolla.
Sepän seurat helatorstaina 14.5.
Ohjelma: Messu klo 10 kirkossa,
toimittaa Ulla Säilä, avustaa Sauli
Typpö, kanttorina Anja Hyyryläinen.
Oulun seudun virsikuoro, johtaa Mervi Kyrki. klo 15 seurakuntatalossa.
Kevätlaulajaiset tänään to 7.5. klo 12 ry:n
kodalla.
Seurat to 14.5. klo 19 Pakasella
(Honkalankuja 2), Pekka Sipilä.
Aikuisten kerho ke 13.5. klo 18.30 Vesa Holmilla
ja Tuomas Myllynevalla (15.5. klo 12 Ylikiimingin kirkossa.
Toimittaa Ilkka Mäkinen, kanttorina
Leo Rahko. klo 15-18 Suvelan leirikeskuksessa. Ilm. klo 15 kesäinen yhteislaulutilaisuus Senioritalon torilla.
Jäälin hautausmaan perinteiset
siivoustalkoot ti 12.5. Mukana
kirkkokuoro, naiskuoro ja lapsikuoro
kanttorien Salla Kujala ja Markku
Jaakkola johdolla. klo 10 kirkossa,
toimittaa Juha Tahkokorpi, saarnaa
teologiharjoittelija Jonna Karppinen,
kanttorina Sari Wallin.
Lasten kirkko su 10.5. Ilmoittaudu Hiljalle puh. Leireillä leikitään, lauletaan,
askarrellaan, pelataan, hiljennytään
hartauksiin ja vietetään mukavaa aikaa
yhdessä! Leirit järjestetään Isoniemen
leirikeskuksessa ja on tarkoitettu ensisijaisesti Haukiputaan seurakunnan
jäsenille. klo 18 tosimiesten toimintailta ry:llä, Antti Impiö.
Kiimingin Rauhan Sanan seurat su
10.5. klo 17:30
päiväkerho ry:llä.
Jakkukylä: Ke 13.5. klo 13 Montinsalissa, Harri Isopahkala.
Hartaus ja laulutuokio ke 13.5. Lisätietoja
http://www.lahetysjuhlat.fi.
Kuivaniemen hautausmaan siivoustalkoot ke 13.5. Suvivirsi-tapahtuma on
tarkoitettu kaikenikäisille. klo 18.30 Heikki
Mäkikankaalla (4-5 lk) ja Veli-Matti
Rautakoskella (6-8 lk), la 9.5. klo 17:00-18:30 Iin seurakuntatalon kappelissa.
Ke 13.5. Leiripäivään osallistuvat vakuutetaan seurakunnan puolesta.
Lähetysjuhlat Rovaniemellä 12.?
14.6. Retkelle lähtevät myös
vakuutetaan seurakunnan puolesta.
Isovanhempien ja lastenlasten
leiripäivä ti 9.6. Kolehti: valtakunnallisten kirkkopäivien (22.-24.5.
Kouvola) järjestämiseen Kirkkopalveluiden kautta.
Esirukouspyyntö. Ilmoittautuminen ti 2.6. Kirkkokuoro,
Laulutrio Maariet, miesten lauluryhmä
ja lapsikuoro. juhlavuottaan
viettävältä J. 040 8478
936. Ilm. 040 8478 936. koulun kevätjuhlaan.
Nyt on mahdollisuus päästä sitä itsekin laulamaan! Laulutilaisuudessa
lauletaan kesäisiä lauluja säestyksen
kera. aamupäivällä työntekijät vierailevat laitoksissa.
to 21.5. mennessä.
Lisätietoa http://www.lahetysjuhlat.fi
YHTEISVASTUUTAPAHTUMIA
Perhetapahtuma la 9.5. klo 14 Oijärven
vanhustentalon kerhohuoneessa.
Perhekerho ti 12.5. toukokuuta 2015 » N:o 34
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 10.5. Vapaa pääsy. www.oulunseurakunnat.fi/tapahtumat. Seurakuntalaisia
palvelee myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Koivumaantie 2, 90650 OULU,
puh. klo 11-14,
kevään viimeinen kerta.
Perhekerho pe 8.5. 15
» Torstaina 7. klo 10:00 Iin kirkossa. to 7.5. tilaisuuteen
ja lastenhoitoon 15.5. klo 14:30. Ollie
Iivari Juntti.
Muut menot
Iin Rauhanyhdistys
Naisten käsityöilta to 7.5. klo 12 ry:llä, puhujina
Ismo Antila ja Aimo Mikkonen.
Vierailu su 17.5. asti.
Retken hinta eläinpuiston pääsymaksun verran, linja-autokyyti on retkeläisille maksuton. klo 19:00 ry:llä.
KUIVANIEMI
Kylämessu su 10.5. klo
10:00 Iin kirkossa. Ilmoittautumiset 20.4.-10.5.,
ja lisätietoja päiväkerhoryhmistä
osoitteessa www.oulunseurakunnat.
fi/tapahtumat
Nuorten Yökahvila pe 8.5. klo 12
Kuivaniemen kirkossa. Aloitamme
kahvittelulla ja jatkamme viikkomessulla sekä yhteisellä ohjelmalla.
Samalla vietämme tämän vuoden
Yhteisvastuukeräyksen päätösjuhlaa.
Kuljetuspyynnöt 13.5. Ilmoittautumisia
otetaan vastaan maanantaihin 1.6. työntekijät vierailevat kiiminkiläisillä työpaikoilla.
ti 26.5. iltapäivällä klo 14-18 kahvitarjoilu Jäälin ostoskeskuksessa,
kirkonkylällä K- marketin edessä
ja Alakylän kaupalla. Lisätietoja Elisa Manninen p. 040-5793 248.
Rauhanyhdistys: la 9.5. Kaatuneitten muistopäivään
liittyen seppeleenlasku sankarihaudoille, Oijärvi klo 10 ja Kuivaniemellä
jumalanpalveluksen jälkeen.
Lasten kevätkirkko ma 11.5. Paluu n. Voit
pyytää seurakunnan työntekijää
käymään luonasi tai läheisesi luona
terveyskeskussairaalassa.
Flyygelin käyttöönoton juhlakonsertti
?Elämälle. klo 17 Kuivaniemen
seurakuntatalolla.
Kuoronjohtaja Markku Jaakkolan tavoittaa puh. Tervetuloa!
Kastetut: Vilja Tuulikki Lehmikangas,
Aava Mirjami Huusko, Nea Olivia Nikula,
Livia Adalmiina Simonen, Silva Anni
Valpuri Ulkuniemi, Tuija Helena Orjala.
Kuolleet: Raimo Fredrik Korhonen 85.
YLI-II
Sanajumalanpalvelus su 10.5. Kiimingin seurakunta järjestää
Suvivirsi-tapahtuman, jossa lauletaan
yhteislauluja ja kuullaan myös lauluryhmän laulua. klo 19:00 Iin kirkossa
020 741 5777 // www.katsastusoulu.fi
Shell HelmiSimpu
HelmiSimpukka
kka
a Ii
Leipojantie 1, 91100 Ii
PPuh.
h 08 817 6361
METALLINKERÄYSKAMPANJA
Avoinna joka päivä 24 h
Siivoa piha kevääksi ylimääräisistä metalliromuista veloituksetta
metallinkeräyslavalle. 044 783 1121. Ritaharjun K-market
Oulunsalon Shell
KEMPELE
Honkanen P- alue
(Lehmikentän ja Punatulkuntien risteys)
Kempelehalli
KIIMINKI
Kirjastokuja 1
Jääli Tuokkosenmäki
HAUKIPUDAS Martinniemi ABC
Torpanmäki P-alue
Kellon Kiviniemi kalasatama
HAILUOTO
Hailuodon tori
. r a n t a p o h j a .f i ?
18.5.?31.5
OULU Välivainion K-market
Automuseon parkkipaikka
Ii Nelosgrilli
KUIVANIEMI
Mattilantie 1 (vanha koulu)
YLIKIIMINKI
11.-22.5.
SEO:n alue
LIMINKA
TYRNÄVÄ Murto,
Nuorisoseuran
Kauttaranta
TEMMES Temmestori parkkipaikka
Toimitsija:
OULUN ROMU
puh. w w w . 16
» Torstaina 7. klo 11
11?15
15
Olemme avanneet uuden katsastusaseman Jäälin Välikylään.
// Katsastukset // Myös raskaskalusto
// Rekisteröinnit // Vakuutukset
Jälkiruuaksi
äideille
kakkukahvit!
Osallistu arvontaan ja voita
Arvomme Grillin kaikkien arvontaan
osallistuneiden kesken 27.5.
Leikkaa talteen!
een!
gilla
Tällä kupongilla
KERROSHAMPURILAISATERIA
5,90
Kuponki voimassa
15.5.2015
Tervetuloa kotimaiselle hyvän palvelun asemalle
toivottavat Jari, Vesa, Ulla ja Liisa
puh. Voit tuoda esimerkiksi hellat, pyöränromut, putket,
kattilat,paistinpannut, metallipurkit ja -astiat, sähköjohdot sekä yleensä
ottaen KAIKENLAISEN METALLIROMUN.
Huomioithan, että lavalle EI SAA tuoda ongelmajätettä, kuten öljyä, akkuja yms.
Isommat metalliromuerät noudamme suoraan kotipihaltasi.
4.5.?18.5
OULU
Kaakkurin S-market . toukokuuta 2015 » N:o 34
Aurinkoinen tervehdys Katsastus Kiimingistä!
Shell Iissä herkullinen
ÄITIENPÄIVÄLOUNASBUFFET
sunnuntaina 10.5