N:o 53
HAUKIPUTAAN . Päiväksi
cityyn päässeet lampaat olivat Pikkujämsän tilalta
Jokikylästä.
Sivut 8-9
UUSI YLILÄÄKÄRI
Tuula Saukkonen on Oulunkaaren
uusi ylilääkäri. KIIMINGIN . Pääsadon kypsymistä
täytyy odottaa vielä tovi.
Sivu 7
LUKIJOILTA
Sivu 2
rukilla kehrätään lampaanvillaa langaksi. IIN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
HISTORIAA
TUTUKSI
Uudistunut Haukiputaan kotiseutumuseo avasi
ovensa yleisölle perinnetapahtuman merkeissä.
Näyttely ja entisajan työmenetelmät kiinnostivat
kaiken ikäisiä. Soile Pyhänniska näytti kuinka
PUNAISTA NÄKYY JO
Haukiputaalla poimittiin
ensimmäiset mansikat tällä
viikolla. Hän on ollut
jo useamman vuoden ajan muun muassa
Matti Koistinahon hyvässä opissa.
Sivu 10
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 7.7.2016
47. Hän astuu eläkkeelle
jääneen H. . KUIVANIEMEN . Tapio Hanhelan
saappaisiin.
Sivu 3
Mistä saisi tietoja poimijoista, keneltä voisi ostaa hilloja ja myöhemmin muita marjoja?
Kaikki tieto on mennyt ?someen?, minä en nettiä juuri käytä. PATENIEMEN . JÄÄLIN . Entinen marjastaja ?. PERINNE ON TÄRKEÄ
Ylikiiminkiläinen Essi Wathén pitää
tervaperinnettä tärkeänä. YLI-IIN . vsk
Kuten tavataan sanoa; päättäjät ovat erillään
kansasta.
Tilanne on samankaltainen kuin 1700-luvun lopun
Ranskassa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Euroopan Unioni ei ole demokratia, joten
sitä ei voi demokraattisesti vaaleissa äänestämällä
muuttaa. Toisaalta kommenteista huokuu jotain nostalgista: niiden taso tuo
mieleeni elävästi ajat, jolloin oma sosiaalinen kyvykkyyteni oli suunnilleen
samalla tasolla.
?Senkin kakkapää! Pöljä läskipää-ääliö!?
Kenenkään kuolemaa en ole koskaan toivonut, mutta melkoista tör-
KUVA LUKIJALTA»
kyä olen minäkin joskus suustani päästänyt. Tiistaina
jäi posti tulematta.
Odotteleva
Vaikka noita kalaporraslaskelmia laskisi kajakilla tai
konttorilla, niin lopputulos on
yhtä härski kuin tuulivoimasähkö.
Verkko Ukko
Yli 20 vuotta kokeiltiin nelostien leveitä kaistoja. Kansalle Euroopan Unioni näyttäytyy täysin erilaisena ja uhkaavampana kuin Euroopan päättä-
jille, joille Euroopan Unioni on pelkkää hyvää ja kauneutta. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Mitäpä jos tapettais tämä
toimittelija??
Internetissä on viime aikoina jyrännyt äänekäs vähemmistö, joka tuntuu täysin kadottaneen käytöstapansa. 2
» Torstaina 7. Se oli kuuluisa Ranskan vallankumous, joka johti nykyiseen Ranskan tasa-
valtaan Napoleonin sotien
ja parinkin keisarikunnan
kautta.
Nykyinen Euroopan Unionin epädemokraattinen hallintatapa ei voi jatkua loputtomiin. Todennäköisesti
tullaan näkemään vuoden
1989 tai vuoden 2011 Arabikevään tyyppinen demokratian dominoefekti, joka leviää mielenosoitusten
ja mellakoitten välityksellä
maasta toiseen.
Seurauksia on vielä mahdoton ennakoida, mutta koitosten jälkeen lopussa kiitos seisoo ja joitakin aikoja eteenpäin saadaan nauttia demokraattisesta Euroopasta.
Esa Paloniemi
Kellon Kiviniemi
Mopoasiaa Ylikiimingistä
Asiallinen ajo onnistuu harvoilta. heinäkuuta 2016 » N:o 53
TOIMITTAJALTA
Senkin pöljä läskipää-ääliö
Vierailin vastikään toimittajille suunnatussa keskustelutilaisuudessa, jonka teemana oli vihapuhe. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Nyt vasta Ely suunnittelee parannusta. Tilaisuuden
aikana kuulimme muun muassa, millaisia kommentteja äärioikeiston tekemisiä blogissaan käsittelevä kirjoittaja
joutuu vastaanottamaan.
?Tyypillinen suvakkinatsiämmä ja mädättäjähuora. Ei ole väärin
sanoa Eurooppaa johtavia
eurokraatteja aateliksi, joka
on erillään kansasta ja ajaa
vain omaa etuaan.
Ranskan epädemokraattinen hallintotapa päättyi
vuonna 1789 kansan rynnäkköön poliittisia, demokratian puolesta puhuneita
kansalaisia vankinaan pitäneeseen Bastiljin vankilaan. 2016 britit äänestivät neuvoa-antavassa
kansanäänestyksessä Euroopan Unionista eroamisen puolesta. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. En uskalla
päästää tulevaa ekaluokka-
laista yksin kulkemaan mopojen vuoksi. Suurin osa aiheuttaa
vaaratilanteita. Vaikka läksytys oli epämukavaa, opinpahan ainakin jo nuorena, ettei fiksu ihminen loukkaa toisen
ihmisarvoa eikä tyhjänpäiväinen huutelu ole tapa ratkoa erimielisyyksiä.
Voi kunpa joku saisi tämän internetin ipanalaumankin pesemään suunsa
saippualla.
Elina Mäyrä
elina.mayra@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Pohdintoja EU:sta
Kesä, mutta pakko polttaa puuta...Kuva: Sari Jakku.
TEKSTARIT»
Oliko ne kaikki postinjakajat
ruohonleikkuussa. Olin kymmenvuotias, ja isot pojat olivat opettaneet välitunnilla uusia sanoja.
Oma solvaussuoltimeni tyrehtyi aikanaan nopeasti, sillä kuten aina, myös
tämän asian äiti sai selville jostain ?
luojan kiitos. Järkevät argumentit loistavat poissaolollaan, kun keskustelun vastapuoli pyritään hiljentämään puskista huutelemalla.
Kun muuta ei keksitä, homotellaan,
huoritellaan ja kehitetään kolmoisyhdyssanoja, joiden älyttömyyden huomaa tyhmempikin keskustelija hetken
miettimisen jälkeen. Äänestyksen
järjestänyt pääministeri Cameron ei aio Britannian eroanomusta Unionille jättää,
vaan aikoo erota ja eron järjestämisen jäisi hänen seuraajalleen. On mahdollista, että pääministeri Cameronin seuraaja viittaa kintaalla neuvoa-antavalle kansanäänestykselle ja Britannia jää Euroopan Unioniin
kansan enemmistön tahtoa
vastaan.
Joka tapauksessa; median ja valtaapitävien halvaus kansan äänestettyä väärin on ollut mitä melkoisin.
Mitään hyvää ei mahdollisesta erosta löydetä ja vihjataan brittien katuvan äänestystä.
Kyse on siitä, että Euroopan päättäjät ja äänestävä
kansa ei ole samalla aaltopituudella. Taidan laittaa tilannekameran kuvaamaan, ei kai se väärin ole,
vaikka joku niin väittääkin.
Keski-ikäinen
ex-mopoilijan äiti
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Muutos tulee väistämättä.
Kysymys kuuluu: onko tuleva muutos rauhanomainen. Kansa ja valtaapitävät ovat kuin eri planeetoilta, eivätkä he koskaan
kohtaa tasaveroisina, eikä
myöskään Euroopan Unioni ole demokratia vaan sitä
johtavat virkamiehet, joilta
ei valita vaaleilla.
Ranskan kuningaskuntaa 1700-luvulla johti aateli, joita ei valittu demokraatttisesti. Kuolemalla uhkailijoiden järjenjuoksua en halua lähteä edes kommentoimaan.
Tuskin olen ainoa, joka tällaista keskustelua luettuaan alkaa lähinnä voida
pahoin. Eurooppalaisten kärsivällisyys on pitkä,
muttei loputon. Missä viipyy Iin ohitustien
suunnitelmat?
Vanhaa tiepiirihölmöilyä
Ii on keksinyt hyvän idean
profiloitua ympäristöasioihin,
Tyrnävä hevosiin.
Miten meillä Oulussa?
Kesäkuun 23. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen
Tuula Saukkonen
riin on hyvä. Sote-uudistusta tarvitaan. Hänen aiheensa koskettaa monia ja on yleinen. Yhdysvalloissa taas saa hoitoa, mutta
vain, jos on varaa maksaa.
Tuula Saukkonen tuntee
Oulunkaaren. Onneksi tämä on
vielä harkinnassa.
Suomi voittaa
tasa-arvolla
Huolimatta sote-uudistuksen synnytyskivuista, Tuula Saukkonen arvostaa suomalaista terveydenhuoltoa.
Se on tasa-arvoinen ja takaa
kaikille oikeudensus saada
hoitoa.
Muutaman vuoden Australiassakin asunut Saukkonen kiittelee, että siellä on
hyvä terveydenhoitojärjestelmä, mutta moniammatillisuus ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto puuttuu.
. N:o 53
L E E N A TA K A L U O M A
Ylilääkäri Tuula Saukkonen on Oulunkaaren kuntayhtymän uusi ylilääkäri. vsk . Tavoite lähteä vahvistamaan perustason työtä ja saada erikoissairaanhoidon kasvavat kulut ku-
Perustasolle pitää
saada lisää
resursseja ja näin
varmistaa kansalaisten hoitoonpääsy.
. 3
Torstaina
7. Nythän sairaalan erikoislääkäreiden määrä on kasvanut huomattavasti jo vuosia, mutta perusterveydenhuollossa ei ole,
vaikka samanaikaisesti monia tehtäviä on siirretty hoidettavaksi perusterveydenhuoltoon. Terveyskeskustyössä saa
olla lähempänä ihmisiä, ja
yleislääketiede tuntui eniten
omalta erikoisalalta.
Samat asiat olivat mielessä myös siinä vaiheessa, kun
Saukkonen väitteli tohtoriksi. Kun kerroin suomalaisesta neuvolajärjestelmästä,
siellä oltiin hämmästyneitä
ja epäiltiin mallia kalliiksi.
Monessa Euroopan maassakin perusterveydenhuolto
on liian lääkäripainotteista, ja esimerkiksi Englannin
lääkärien kotikäyntimalli
on hyvin tehoton. Perustasolle pitää saada lisää resursseja ja
näin varmistaa kansalaisten hoitoonpääsy sekä oi-
kea-aikainen hoito oikeassa
paikassa ja myös sosiaali- ja
terveyspuolen laaja-alainen
yhteistyö.
Jos huonosti menee, soteuudistuksessa menevät sekaisin puoluepoliittiset tavoitteet ja terveydenhoidon
hyvä. Se on ollut hänelle oma valinta.
. heinäkuuta 2016
47. Hän vastaa osaltaan Iin, Simon, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan terveyspalveluista.
Terveyskeskus lähellä ihmistä
»»Leena Takaluoma
»»Ii
Oulunkaaren kuntayhtymän
uusi ylilääkäri Tuula Saukkonen arvostaa terveyskeskustyötä. Yksi esimerkki siitä
on Saukkosen mielestä esitys valinnanvapaudesta, joka voisi tuhota hoidon jatkuvuuden. Hänelle muu-
INFO
Tuula
Saukkonen
? Oulunkaaren kuntayhtymän uusi ylilääkäri, toimipiste Iin Micropoliksessa
? yleislääketieteen erikoislääkäri, lääketieteen tohtori
? 56 v.
? 3 lasta, 1 lapsenlapsi
? puoliso diplomi-insinööri
? harrastukset: aerobic,
kuntosali, juoksu, hiihto,
patikointi, puutarhanhoito, mökkeily
tos on siirtymistä saman talon terveyspalvelujohtajasta
ylilääkäriksi jatkamaan tuttua työtä.. Tutkimuskohteena olivat diabeteksen esiasteen ja niihin
liittyvät sydän- ja verisuonisairauksien riskit.
Tavoitteena oli pystyä
tunnistamaan suurimmas-
sa sairastumisriskissä olevat ihmiset ja pystyä ennaltaehkäisemään taudin puhkeaminen.
Jo omasta erikoistumistaustastaan johtuen Tuula Saukkonen arvostaa liikuntaneuvontaa ja painonhallintaryhmiä ja ylipäätään
ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa.
Sote
tarvitaan
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta Saukkonen toteaa napakasti:
Nuo ihmiset eivät
kuitenkaan kestä tätä Jumalan ääntä. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 Ii p. Kotiloita, hyönteisiä ja matoja löytyy nurmikoilta ja hiekkakentiltä
merenrannan simpukoiden
sijaan.
Meriharakka on saanut
nimensä mustasta ja valkeasta höyhenpuvustaan, joka
on hyvä tuntomerkki. 17)
Näin ihmisille kävi, kun
Jeesus - Sana - tuli luo, otti
ja vei mukanaan.
Leena Brockman
Haukiputaan pappi
VIIKON LUONTOÄÄNI»
Torstai 7.7.
Meriharakka pesimälajina
+20°
»»Markku Paakkinen
ILMOJA PITELEE
+22°
+22°
+22°
+19°
+22°
Perjantai 8.7.
+20°
+22°
+22°
+21°
+17°
+21°
Lauantai 9.7.
+18°
+17°
+18°
+18°
+16°
+18°
Sunnuntai 10.7.
+19°
+19°
+19°
+18°
+17°
+19°
Maanantai 11.7.
+18°
+19°
+19°
+19°
+18°
+20°
Monet kahlaajalajit ovat
vähentyneet, mutta meriharakka on. Kesällä verenluovutuspaikka voi löytyä
mökkipaikkakunnalta tai
lomareissun varrelta. Veripalvelu lähettää verenluovuttajille myös kutsuviestejä. - Pietari jatkaisi puhumistaan,
mutta nyt Jumalan sanat
keskeyttävät hänet. kesäkuuta Tannilan Maa- ja kotitalousseuran talosta ja sen kunnostuksesta. (Matt. Meriharakka
munii kolme munaa kahlaajille tavallisten neljän sijaan.
Muista kahlaajista poiketen meriharakka ruokkii
poikasiaan. Viimeistään kutsuviestin saatuaan kannattaa tulla luovuttamaan verta, koska silloin oman veriryhmän verta
tarvitaan enemmän.
Verenluovutussoveltuvuuden voi tarkistaa etukäteen
Hengenpelastajan mobiilisovelluksessa tai verkossa
tekemällä sovinkoluovuttajaksi.fi-testin.. Siellä Jeesuksen ulkonäkö muuttuu. Lajinmäärityksen varmistaa pitkä punainen nokka.
H AU TAUSPA LV ELU T OULU II
l
Kanssasi surun kohdatessa.
Hautauspalvelua
taidolla ja kokemuksella.
Yksilölliset hautakivet
Kovan kiviveistämöltä.
Asemakatu 21 90100 Oulu p. Klaus on ollut suomenkielisessä nimipäiväalmanakassa vuodesta 1858
ja ruotsinkielisessä vuodesta 2000.
Anna Jumalalle uhriksi kiitos, täytä lupauksesi Korkeimmalle.
Ps. Lämpimästi Jeesus sanoo näille pelokkaille ihmisille: ?Nouskaa, älkää pelätkö.?
Ja keskellä kokemaansa
kauhua nämä ihmiset kuulevat nuo Jeesuksen rauhoittavat sanat. toista maata.
Alunperin meren rannoilla pesivä laji on levittäytynyt sisämaahan taajamiin?
ja teollisuusympäristöihin.
Sisämaakanta voi olla satakunta paria, mutta merialueilla parimäärä on 3 0004 000. Nimi esiintyy monissa maissa myös muodossa Claus. He ovat kylän vakituisia asukkaita, eivät mökkiläisiä, kuten jutussa todettiin.
Kerran kesässä
verenluovutukseen
»»Rantapohja
»»Ii
Verenluovutus on tärkeää myös kesälomakaudella. Hän ei käske ideoida eikä toimia, vaan kuulla
Jeesusta. Jumala sanoo Jeesuksesta: ?Tämä on minun rakas Poikani,
johon minä olen mieltynyt.
Kuulkaa häntä!. Pietari, yksi
mukana olevista, kuuntelee
heidän puhettaan aikansa,
mutta sitten hän keskeyttää heidät.
Pietari saa idean ja haluaa
heti kertoa siitä Jeesuksel-
le: hänellä on vuorella niin
hyvä olo, että hän voi rakentaa sinne majat Jeesukselle,
Moosekselle ja Elialle. heinäkuuta 2016 » N:o 53
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 27
Aurinko nousee 2.50 ja
laskee 23.53.
Nimipäiviä
Torstai: Klaus, Launo
Perjantai: Turo, Turkka
Lauantai: Jasmin, Jade, Nanna, Ilta
Sunnuntai: Saimi, Saima
Maanantai: Noora, Elli,
Nelli, Eleonoora
Päivän nimi
Klaus on alkujaan saksalainen lyhentymä nimestä Nikolaus. Näyttämön takaseinän on koristanut taiteilijapariskunta Mika ja Sari
Sälevä. Hän ottaa nämä
mukaansa ja vie vuorelle, yksinäisyyteen. Joka arkipäivä Veripalvelu tarvitsee ainakin 800
verenluovuttajan apua turvatakseen verivalmisteiden tasaisen riittävyyden
sairaaloissa. 50:14
Pienessäkin repussa voi olla
hyvät eväät.
Pohjoispohjalainen sanonta
HARTAUS»
?Nouskaa, älkää pelätkö?
Jeesus tulee muutaman ihmisen luo. Siksi veritilannetta
kannattaa seurata Veripalvelun nettisivuilta tai mobiilisovelluksesta. kello 13?17 seurakuntatalolla.
Verta kerätään veriryh-
mäkohtaisesti tarpeen mukaan. Laji pesii Perämeren
pohjukkaa myöten.
Iissä ja Haukiputaalla meriharakka on atlastutkimuksen mukaan pesinyt useina
vuosina, mutta kanta ei ole
silmiinpistävän runsas.
?Meriharakan pesäpaikka
on vaihtunut usein tasakatoksi, jolla poikaset ovat ensimmäisinä viikkoina turvassa ihmisen häirinnältä
ja maapedoilta. Hänen kasvonsa ja vaatteensa
tulevat loistavan kirkkaiksi.
Ja nuo ihmiset näkevät sen.
Kun Jeesuksen kasvot ja
vaatteet loistavat, Mooses
ja Elia ilmaantuvat paikalle.
Nämä Vanhan testamentin
profeetat tulevat näkyviin
todistaakseen siitä, että juuri tämä Jeesus on Jumalan
Poika, se luvattu Messias.
Mooses ja Elia puhuvat Jeesuksen kanssa. Vetovoimaisin koulutus oli fysioterapia, johon oli
lähes 11 ensisijaista hakijaa
aloituspaikkaa kohti. Hän tulee ihmisten luo
koskettaakseen heitä ja nostaakseen heidät taas omille
jaloilleen. Ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnoista
vetovoimaisin oli yrittäjyys
ja liiketoimintaosaaminen.
HAUTAKIVET
valmistus, myynti, entisöinti,
kaiverrukset, oikaisut, ......
Kivipalvelu Jämsä
p.044-594 6106
Vesuritie 13, KELLO
(Holstinmäen teollisuusalue)
info@kivipalvelujamsa.fi
www.kivipalvelujamsa.fi
Korjaus
Rantapohjassa oli juttua
tiistaina 30. - Näin tällä vuorella Jumalankin ääni
todistaa Jeesuksesta.
Lisäksi Jumala käskee
näitä ihmisiä kuulemaan
Jeesusta. 4
» Torstaina 7. Aloituspaikkoja syksyllä alkavaan koulutukseen on yhteensä 1 706.
Hakijamäärältään suosituimpia koulutuksia olivat
liiketalous sekä sosionomikoulutus, joihin molempiin
oli lähes 600 ensisijaista hakijaa. Kaikki muut ovat
menneet. Iissä
verta voi luovuttaa tiistaina 12.7. He kokevat sen
niin pelottavana, että heittäytyvät kasvoilleen maahan.
Mutta Jeesus tulee näiden
maassa makaavien luo. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
l
l
l
l
Yhteishaussa
ruuhkaa
Oamkiin
»»Rantapohja
Korkeakoulujen kevään yhteishaussa Oulun ammattikorkeakouluun (Oamk) oli
hakijoita yhteensä 17 475,
joista ensisijaisia hakijoita oli 5 429. He nostavat katseensa maasta ja näkevät vierellään vain Jeesuksen. Seuraavaksi vetovoimaisimpia
hakukohteita olivat ensihoitaja- ja terveydenhoitajakoulutukset. Eikä
hän tule painaakseen heitä maahan yhä alemmaksi
Metsävaratieto pysyy laserkeilauksen ansiosta myös paremmin ajan tasalla.
Koko keilausalueelle tuo-
tetaan viimeisessä vaiheessa puustotiedot ja hakkuuja metsänhoitoesitykset.
Kaikille nyt keilattavan alueen metsänomistajille lähetetään v. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut purattaa entisen kunnantalon ja aloittaa
asemakaavan muutostyön.
Tontin tulevaisuus on vielä avoinna. Kyllä siihen ainakin vähintään vuosi menee, ellei
kauemmin. 2017 Metsään.fi ?
tiedote, missä näkyvät teemakartalla mm. heinäkuuta 2016 » N:o 53
Puustotietoja
kerätään
talteen
Iissä, Yli-Iissä ja Ylikiimingissä
»»Rantapohja
»»Ii/Yli-Ii/Ylikiiminki
Iissä ja Yli-Iissä tehdään tänä kesänä
ilmakuvauksia, joilla
kootaan puustotietoja
yksityismaiden metsistä. Ilmakuvaukset jatkuvat syyskuun loppuunsaakka.
Laserkeilaus on menetelmä, jolla saadaan kolmiulotteista tietoa metsän ja
maaston rakenteesta. hakkuumahdollisuudet.
Metsänomistajilla on
mahdollisuus päästä katsomaan tilansa uusia metsävaratietoja loppukeväällä 2017 Metsään.fi ?palvelun kautta.
Metsään.fi-on sähköinen
palvelu, joka tuo tuoreen
metsätiedon käden ulottuville ja helpottaa metsäasioiden hoitamista. Se tarjoaa ajantasaiset tiedot sekä
kartta- ja ilmakuvat omasta metsästäs ja antaa ehdotukset hoito- ja hakkuutöistä seuraavalle viidelle vuodelle.
Myös tuoreet metsäsuunnitelmat voidaan siirtää
Metsään.fi-palveluun.
Kun kartassa sinisellä merkityn alueen kaukokartoitus on tehty, koko Rantapohjan alue on laserkeilattu. Menetelmä on nopeampi, maastotyön tarve on
vähäisempi ja kustannukset ovat alhaisemmat kuin
maastokeräyksellä. Päivitetyt
metsävaratiedot avaavat muun muassa metsänomistajille sähköisen Metsään.fi-palvelun ja puolueettoman tavan ylläpitää yhteyttä omiin metsiin ja palveluntarjoajiin. Samalla saadaan
hakkuu- ja metsänhoitoesitykset. Isännöitsijä Eerik Junnikkala Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista sanoo, että kaupunki purattaa rakennuksen.
. Perikuntien ja metsäyhtymien ja yhteismetsien päätöksentekoa
uudistus helpottaa, koska kaikki osakkaat voivat käyttää palvelua.
H E I D I KÖY K K Ä
Kunnantalon purkutyöt alkaneet
»»Heidi Köykkä
»»Haukipudas
. En tiedä tästä, me vain
puramme rakennuksen.
Haukiputaan entisen kunnantalon purkutyöt ovat
käynnistyneet asbestitöillä rakennuksen sisätiloissa.
Purkamisesta vastaavan
Purku-Pekka Oy:n projektipäällikkö Jarkko Paloviita kertoo, että urakka
on hyvässä vauhdissa.
. Puustotiedot saadaan yhdistämällä keilaus, ilmakuva ja
maastotyöllä kootut koealatiedot. 5
» Torstaina 7. Tavoitteena on tehdä syksyllä osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Urakka
valmistuu lopullisesti
ensivuoden loppukeväällä.
Käytössä on uusi kaukokartoitusmenetelmä laserkeilaus sekä siihen liittyvä ilmakuvaus ja maastotyö. Talon on määrä olla purettuna syyskuun loppuun
mennessä. Yksinomaan
asemakaavan laatiminen
käsittelyvaiheineen kestää ainakin yhdeksän kuukautta.
Haukiputaan kunnantalo on maantasalla viimeistään syksyllä.. Oman tilan tiedot eivät leviä palvelusta kaikkien nähtäville,
sillä palvelu vaatii kirjautumisen.
Palvelun käyttö on maksutonta yksityisille metsänomistajille sekä yhteismetsien osakkaille. Alustavassa suunnitelmassa olisi tarkoitus rakennuttaa kerrostalo, jonka alakerrassa on liiketiloja.
Pöytäkangas jatkaa kuitenkin, ettei kunnantalon
purkamisen jälkeen tontille voi alkaa heti rakentaa.
. Kaavamuutosta ei ole
vielä käynnistetty. Aluearkkitehti
Hanna Pöytäkangas to-
teaa kuitenkin, että jonkinasteisia suunnitelmia on jo
tehty.
. Tällä hetkellä
käynnissä olevien asbestitöiden takia sisään ei pääse ja tontti on rajattu keltaisella nauhalla.
Mitä tontille tulee tilalle, Jarkko Paloviita ei osaa
sanoa.
Yhteistyökumppania
ei löytynyt
Kunnantalolle ja sen tontille yritettiin etsiä yhteistyökumppania, mutta sitä
ei löytynyt
Juhlamusiikista vastaa Sauli ja Ekstaasi. on
kansanedustaja Hanna Sarkkinen. heinäkuuta 2016 » N:o 53
Sarkkinen ja Marilyn
Martinniemen kesäjuhlilla
Martinniemen kesäjuhlan puhujana sunnuntaina 10.7. . Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801.
. 6
» Torstaina 7. www.sovinkoluovuttajaksi.fi
juhlilla valitaan jälleen myös
vuoden marttilainen. Tänä
vuonna odotetaan erityisesti myös Martinniemen Marilynin paluuta kotikyläänsä kun ?Haukiputaan Työväen Näyttämön ohjelmaryhmä astuu esiintymislavalle.
Lapsille on luvassa poniratsastusta, pomppulinnaa
ja hattaroita. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. klo 14?18
Seurakuntatalo, Puistotie 3
Tervetuloa!
OJENNA KÄTESI. Kesäjuhla järjestetään
kalasatamassa Kurtinhaudalla kello 12-14 .. Oulun veripalvelutoimisto, Isokatu 32
C, ke, to klo 10?18, pe klo 10?16 . Kyläyhdistyksen järjestämillä perinteisillä kesä-
VERENLUOVUTUS
IISSÄ
ti 12.7. www.veripalvelu.fi
Viime viikolla arvio laskettiin 10?11 miljoonaan
kiloon. heinäkuuta 2016 » N:o 53
E L I N A M ÄY R Ä
Rankkasateet ovat piinanneet mansikkamaita viime viikkoina. Kuivina kesinä
mustikan keskimääräinen
paino pienenee ja osa marjoista voi pudota kuivuudesta johtuen maahan.
Vaikka talven 2015?2016
kovat pakkaset ajoittuivatkin laajoilla alueilla lumettomaan aikaan, varsinaisia
pakkasvaurioita on havaittu
mustikkakasvustoissa vain
vähän.
Puolukan kukinnasta tehtiin ensimmäiset havainnot
1.6. Etenkin varhaisia lajikkeita talvi on kouraissut ankaralla kädellä. Korona, honeoye ja rumba ovat kuolleet sataprosenttisesti. Puolukasta on
odotettavissa keskinkertainen sato.
Hilla on tänä vuonna kukkinut aikaisin, Pohjois-Suo-
messakin jo toukokuun aikana. Etelä-Suomessa pääsatokausi käynnistyi juhannuksena ja Keski-Suomessa kesäkuun lopulla.
Haukiputaan korkeudella mansikka kypsyy muutaman päivän, maksimissaan
viikon normaalista aikataulusta edellä. Mikkosen tilalla ensimmäisiä punaisia
marjoja on maisteltu tällä
viikolla.
. Jos
luvassa on keskivertoa kesäsäätä, satokausi jatkunee
elokuun alkupuolelle.
Mitään varmaa Mikkonen ei kuitenkaan pysty lupaamaan, sillä kuten mansikan kohdalla aina, kaikki
riippuu säistä.
. Nyt saisi tulla vähemmän sateita ja noin parikymmentä astetta lämpöä,
viljelijä toivoo.
Mustikasta tulossa hyvä, puolukasta keskinkertainen sato
»»Rantapohja
Mustikan pääsato kypsyy poimittavaksi Etelä- ja
Keski-Suomessa heinäkuun
puolessa välissä ja PohjoisSuomessa pari, kolme viikkoa myöhemmin. eteläisessä Suomesta.
Maan keskiosassa kukin-
ta ajoittui kesäkuun toiselle viikolle ja pohjoisempana edelleen viikkoa myöhäisemmäksi.
Puolukan kukinta on jäänyt mustikan kukintaa heikommaksi. Nyt näyttää siltä, että kymmenen miljoonan kilon kanssakin tekee tiukkaa,
kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toimin-
nanjohtaja Hannu Salo.
Mikkosen tilalla mansikat
ovat selvinneet sateista toistaiseksi hyvin. Pohjoisempana pääkukinta ajoittui touko-kesäkuun vaihteeseen. Kukinta on ollut runsasta Pohjanmaan ja Keski-Suomen havaintoalueilla. Liika vesi on liikaa. Odotettavissa on keskimääräistä
parempi, jopa runsas sato,
Luonnonvarakeskuksesta
arvioidaan.
Mustikka aloitti kukintansa noin kaksi viikkoa tavanomaista aikaisemmin.
Pääkukinta alkoi eteläisessä ja keskisessä Suomessa
toukokuun alkupuoliskolla. Sopivissa määrin
sade on mansikalle hyväksi, mutta pitkittynyt märkä jakso altistaa marjat harmaahomeen leviämiselle.
. Tähän vuoden sato tulee kuitenkin olemaan korkeintaan puolet viimevuotisesta, Mikkonen toteaa.
Pääsatokausi
alkaa pian
Tuoretta mansikkaa on
päästy tänä kesänä maista-
maan hieman tavanomaista aiemmin.
Aikainen kesä kypsytti
mansikan Etelä-Suomessa parhaimmillaan parikin
viikkoa normaalista aikataulusta edellä. Lapin ja Kainuun alueilla kukkia on ollut jopa erittäin runsaasti.
Kesäkuun myrsky on saattanut kuitenkin heikentää
hillasatoa etenkin Pohjanmaan alueella.. Sopiva määrä kosteutta on marjalle hyväksi, mutta vuorokausia jatkunut märkyys on jo liikaa, Erkki Mikkonen toteaa.
Talvi teki mittavat tuhot
Mansikkasato jää tänä vuonna keskimääräistä pienemmäksi
»»Elina Mäyrä
»»Haukipudas
Vähäluminen ja kylmä talvi on iskenyt ikävästi mansikkamaille. Päälajike polka on normaalisti hyvä talvehtimaan, mutta nyt sekään ei ole selvin-
nyt ilman vaurioita, viljelijä huokaa.
Vuosi on ollut mansikanviljelijöille vaikea ympäri Suomen. Kukinta oli runsasta, ja mustikan
kukat ovat pölyttyneet pääsääntöisesti hyvin.
Mustikan raakileiden
määrä enteilee runsasta satoa, mutta kypsymisvaiheen
säät voivat vielä pienentää
sadon kokoa. Pääsatoa aletaan poimia ehkä puolentoista tai
kahden viikon päästä. Tällaiset helteet ja kosteus ovat
mansikalle myrkkyä, Mikkonen toteaa.
Vielä juhannusviikolla
Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto arvioi, että alkuvuoden ongelmista huolimatta mansikkasadon kokonaismäärä nousee tänä
vuonna 11?12 miljoonaan
kiloon, kun se normaalina
vuosina keikkuu 12?13 miljoonassa kilossa.
Nyt arvio on tullut selvästi alaspäin.
. Haukiputaalla
mansikkaa viljelevä Erkki
Mikkonen kertoo talvituhojen vieneen puolet tuottavista taimista.
. Talvituhojen lisäksi ongelmia ovat aiheuttanut touko-kesäkuun kuivuus ja viime viikkojen rankat sateet. Hänen osaltaan tämän kesän sadosta
voi tulla kohtuullinen, mikäli nyt nyt kypsyvät marjat
saadaan hyvin korjuuseen.
. 7
» Torstaina 7
Voidaan
järjestää vaikkapa vaihtuvia
näyttelyitä, aiheina voisivat
olla esimerkiksi vanhat lelut tai sota-ajan esineet, visioi Outi Hirvelä.
Tulevaisuudessa museolla on enemmän tarjottavaa
kaikille aisteille. Myös aitta avaa uusia mahdollisuuksia museon kehittämiseen. Kaikista parasta
lasten mielestä museopäivän
annissa olivat kuitenkin pihalle tuodut lampaat.
Kirkkotien varressa sijaitseva Haukiputaan kotiseutumuseo on vuodelta 1859 peräisin oleva vanha viljamakasiinirakennus.
Viljamakasiini oli ennen
vanhaan paikkakunnan
pankki ja sosiaalitoimisto.
Pitäjämakasiinien tarkoituksena oli tasoittaa hyvien ja huonojen vuosien välisiä eroja siten, että hyvinä vuosina osa sadosta varastoitiin makasiiniin, mistä jyviä voitiin lainata kato- ja nälkävuosina apua tarvitseville siemen- ja syömäviljaksi.
Tänä päivänä viljamakasiini ja Haukiputaan kotiseutumuseo esittelee
paikallista historiaa ja elinkeinoja.
Hau-
kipudas-seura sai viime keväänä museovirastolta 5000
euroa museon näyttelyn uudistamiseen. Pirtti on järjestelty interiööriksi, josta
löytyvät sekä naisten että
miesten perinteiset puhdetyöt.
Uudistuksen on suunnitellut historianopettaja
ja museologiaa opiskeleva
Outi Hirvelä, joka kuuluu
myös Haukipudas-seuraan
ja sen museotoimikuntaan.
Tärkeänä apuna ovat olleet Haukipudas-seuran museotoimikunta ja tekstien
kokoamisessa myös erityisesti toimikunnan puheenjohtaja Liisa Ervasti-Julku
kuin myös maakuntamuseon Riina Kohonen. Mummolle monet museon esineet olivat lapsuudesta
tuttuja, niissä riitti ihmettelemistä ja tarinaa nuoremman polven kanssa.
Lapsia kiin-
nosti maitohuone ja mummon keittiönurkkaus kahvimyllyineen. Neidosta tuli hänen
vaimonsa ja perheeseen syntyi 13 lasta.
Löytyy museosta uudempaakin esiteltävää, muun
muassa keräilykortteja,
jotka varmasti kiinnostavat niitä keräilleitä.
Myös uusille haukiputaalaisille kotiseutumuseo on
hyvä paikka tutustua kotipaikkakunnan historiaan,
vinkkaa Outi Hirvelä.
Aitta museon
kupeeseen
Haukiputaan kotiseutumuseon uudistamista on tarkoitus jatkaa tulevina vuosina, mikäli saadaan rahoitusta.
Haukipudas-seura on saanut Mikko Kropsun perikunnalta lahjoituksena vanhan aittarakennuksen, joka
on aikoinaan kuulunut Herralan pihapiiriin. Seinätauluissa esitellään Haukiputaan historiaa aikajanan muodossa. Museosta on
uudistettu puolet, alakerran viisi huonetta. Siellä ovat
esillä muun muassa museon kauneimmat arkut. 8
» Torstaina 7. Näin näyttelyesineet on saatu esille
edustavammin.
Alakerta on saanut uuden raikkaan ja houkuttelevan ilmeen. Jussila lähetti nimittäin mielitietylleen nelisivuisen rakkauskirjeen. Toivon, että yleisö löytäisi kotiseutumuseon. Museon
valaistusta on parannettu
ja yläkertaan on rakennettu varastotilaa. Hän tuli uudistetun kotiseutumuseon avajaisiin lapsikatraan ja äitinsä Anne Jaarannon kanssa. Tarinoita
ja tietoa haukiputaalaisten
arjesta löytyy nyt myös
Lehessuon
kaupas-
ta, Jaakko Jussilan opettajan kamarista sekä maitohuoneesta. Näyttelyyn kannattaa käydä tutustumassa vaikkapa koko perheen ja mummojen ja pappojen kanssa, näin syntyy
mukavaa vuorovaikutusta
sukupolvien välille.
Nuoremmille saattaa olla mielenkiintoista tutustua vaikkapa opettaja Jaakko Jussilan työhuoneeseen
ja nähdä vanhanaikainen
kirjoituskone ja miten ennen tsättäiltiin. heinäkuuta 2016 » N:o 53
KULTTUURI»
Hanna Kukkonen (vas) ja Anne Jaaranto tutustumassa
lasten kanssa entisajan pirttiin.
Maitohuoneen huoneentaulu kertoo, kuinka tärkeää ja tarkkaa oli viilinteko entisaikaan.
Näin elettiin ennen Haukiputaalla
Kotiseutumuseo uudistui
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Ainahan tämä punainen rakennus on tässä ollut, mutta
ei ole tullut poikettua, sanoi
haukiputaalainen Hanna
Kukkonen. Museolla
voi kokeilla työtapoja omin. On ollut mielenkiintoista suunnitella kokonaisuutta, kiittelee Outi Hirvelä.
Museon uudistetun kuistin ja museon henkeen sopivat kalusteet on toteuttanut Juha Väyrynen Puulastu Oy:stä.
Porukalla
museoon
. Aitta on
tarkoitus siirtää Annalankankaalta syksyllä museon
viereen
Laiva upposi vuonna 1983 Baleaaritissa Espanjan edustalla
Välimerellä ja joutui samantien romuksi.
Göteborgissa kotisatamaa
pitänyt Tundraland sai lastikseen sahatavaraa, ja sen
nokka suuntasi kohti Haifaa.
Alus tunnettiin myöhemmin
myös nimellä Artic Ice. Haukipudas-seuralla on uusiakin suunnitelmia vireillä.
käsin sekä myös kuulla ääniä ja tarinoita.
Haukiputaan kotiseutumuseo on avoinna heinä-
kuun arkipäivisin kello 1016 ja lauantaina 10-13. Lampaat olivat Pikkujämsän tilalta Jokikylästä. Laivan tarina päättyi vuonna 1991, jolloin se
romutettiin.
Hampurissa kotisatamaa
pitänyt Almut suuntasi Martinniemestä Englantiin. Myöhemmin laiva sai nimekseen
Spartia ja Rostia K, mutta
laivan tarina jäi varsin lyhyeksi. Lankaa saa toki kaupasta, mutta perinteisellä tapaa
kehrätty lanka on erilaista,
ja parasta tietenkin on itse
käsillä tekeminen, sanoi Pyhänniska.
Juha Väyrynen Martinniemessä toimivasta Puulastu Oy:stä oli esittelemässä
vanhanajan maaleja ja restaurointia.
. Kenellä on vanhoja rakennuksia, ovat hyvinkin
kiinnostuneita entisöinnistä, kertoi Väyrynen. Kuva
löytyy myös Pentti Utriaisen kirjasta Kotikyläni Martinniemi.
. Alus ajoi karille Bosborinsalmessa maaliskuussa 1963.
Muut kyseisenä kesäkuun
päivänä Martinniemen redillä olleet laivat olivat nimiltään Bleking, Pirola,
Otava, San Pawl, Jukura,
Ellinoor, Julien Deweert,
Egon Wesch, Elisabeth Bröker, Sankt Marien Margareta ja Jens Jensen. Huomattavaa on,
että kuvassa olleista aluksista peräti kuusi upposi myöhemmin tai kärsi haverin.
Yksi redillä olleista aluksista oli Hullista kotoisin
oleva Kirtondyke, joka lastasi tuolloin vuonna 1961
sahatavaraa Martinniemestä määränpäänään Bristol.
Vuonna 1983 kyseinen alus
ajoi tahallaan karille pakkotilanteessa, koska kovassa myrskyssä laiva uhkasi
kaatua. heinäkuuta 2016 » N:o 53
VANHOJA KUVIA»
A U L I H A A PA L A
A U L I H A A PA L A
Merenkulku kuuluu olennaisesti Haukiputaan historiaan.
Kuvassa oleva merimiehen matka-arkku löytyy Haukiputaan kotiseutumuseosta.
Laivakohtaloita
»»Auli Haapala
Museouudistuksen käsikirjoittaja Outi Hirvelä istahti
hetkeksi museon uudistettuun sisääntuloaulaan. Lampaat oli tuotu Pikkujämsän tilalta.
? Voit myös lähettää kuvan ja kertomuksen meille sähköpostitse
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi. Lankaa, kuten myös lampaantaljoja ja -lihaa tuotetaan ja
myydään tilalta. Tanja Juntto ja Juho
Pikkujämsä kertoivat, että kaikilla tilan 125 lampaalla on nimi. Kun kuva oli lehdessä, minulle tuli yhteydenottoja ja kyselyitä laivoista.
Kaivoin esille tietoa laivojen kohtaloista, kertoo Utriainen. Muina aikoina esittelystä voi sopia erikseen.
Lampaanvillasta langaksi
Museopäivänä saattoi tutustua ihka oikeisiin lampaisiin, villan kehruuseen,
perinnemaaleihin tai kokeilla kävelyä puujaloilla. Åke Engströmin ottama vanha kuva Martinniemen rediltä, missä tehtiin laivaennätys 26.6.1961.
Tuolloin redillä oli yhtä aikaa peräti 18 laivaa. Niillä on
myös oma tarinansa.
Vanhan kuvan kertomaa
? Rantapohja julkaisee lukijoidensa vanhoja kuvia ja niihin liittyviä tekstejä. Jos sinulla on hallussasi 50 vuotta tai sitä
vanhempi kuva ja haluat, että muutkin saavat tietää sen kertoman tarinan, toimi seuraavasti:
? Postita tai toimita kuva muutoin Rantapohjaan osoitteeseen
Huvipolku 6, PL 15, 90831 Haukipudas ja liitä siihen lyhyt
teksti, jossa kerrot, mistä kuvassa on kysymys. Esimerkiksi monet hyvin vanhat
ikkunapokat on tehty niin
hyvästä puusta ja palvelleet
vuosikymmeniä ja jopa -satoja, miksipä niitä ei kannattaisi vielä kunnostaa , sanoi
Väyrynen.
Haukiputaan Museopäivän ohjelmaan kuului myös
kiertokävely kirkkoa vastapäätä olevalla vanhalla hautausmaalla. Mainostoimistossa työskentelevälle Pyhänniskalle käsityöt ovat mielenkiintoinen ja rentouttava harras-
tus. Manselle,
Likka, Kukkanen ja Mielikki pääsivät museopäivänä cityyn ja sopeutuivat
tilanteeseen hyvin: ne söivät mielellään lehtipuunoksia ja märehtivät välillä, sitten taas syötiin. Muista liittää mukaan yhteystietosi.
Lampaat kiinnostivat niin lapsia kuin aikuisiakin. Sieltä löytyy myös Hereford-emolehmiä.
Soile Pyhänniska kehräsi kampavillasta lankaa
satavuotiaalla rukilla. Oppaana toimi
Martti Asunmaa.
Merja Barckin haitari ja Reijo Salon saha soivat museon
pihalla.
Juha Väyrynen esittelee hienoa 1800-luvulta peräisin
olevaa ikkunaa.
Rantapohjassa julkaistiin
5.7. 9
» Torstaina 7. Lammas
on laumaeläin, ne tekevät
kaiken yhdessä, kertoi Juho Pikkujämsä.
Nyt on ensimmäistä kertaa tuotettu myös omien
lampaiden villasta lankaa,
kertoi Tanja Juntto. Palautamme
meille toimitetut kuvat. Almutin merimatkat päättyivät jo vuonna 1963, jolloin
se jouti romuksi.
Rimja Dan, ruumassaan
hioketta, suuntasi myös koh-
ti Englantia ja Bristolia. Oliko nimi enne, sillä laiva kärsi jäävaurioista vuonna 1981
ja se päätyi sittemmin romuksi vuonna 1983 Ganadi Beachilla.
Laivoista Ehel upposi jo
elokuussa 1961 (paikka ei
ole tiedossa), ja paljon pitempään ei saanut seilata myöskään Jukura, joka upposi
marraskuussa 1961 Utössä.
Maarianhaminalainen
Helga suuntasi Martinniemestä lastinaan sahatavaraa
peräti Bostoniin asti. Kerran yksi
lapsi sanoi, että kyllä tiedän, tuo on se ompelukone!
. Hän käy esittelemässä
vanhaa työtapaa myös messuilla ja tapahtumissa.
Ainakin monille nuoremmille rukki on varsin outo
kapistus, jossa ihmettelemistä riittää
Lotnikka
Matti Koistinaho
epäili näin vielä juuri
ennen sytytyksen
aikaa. . Lundbergin mukaan he osallistuvat tapahtumiin koko viikon ajan. . Koko viikon toteutuminen vaatii tuhansia talkootunteja.
Kyösti Rasi ja Helinä Siltakoski saivat Suomen kotiseutuliiton kultaiset ansiomerkit ansiokkaasta kotiseututyöstä. Täällä tervasautiolla
tehdään tärkeätä työtä kulttuuriperinnön hyväksi. Miksi Oulu ei ole napannut moneksi taipuvaa tervaa itselleen matkailuvaltiksi, hän kysyy.
Tervastiimaviikkoa juhlitaan Ylikiimingissä koko
heinäkuun alku aina ensi
sunnuntaihin saakka, jolloin vuorossa on Ylikiimingin kirkon 230-vuotisjuhla.
Tänään torstaina vietetään
tervasmarkkinoita. Merkit luovuttivat Tarja Besmond ja Eeva Hiltunen.
Sateesta huolimatta noin
parisataa ihmistä
kokoontui tervasautiolle.
Ensimmäistä kertaa
koko Tervastiiman historian aikana näytti
siltä, että tervahautaa ei päästä juhlassa
sytyttämään. Olen kulkenut täällä jo kahden vuosikymmenen ajan, sillä
edesmennyt vaimoni oli Ylivuotolta kotoisin ja meillä on mökki täällä.. Hänet on yllättänyt se tieto, mikä Tervastiimaviikon talkooväellä on. On hieno saada oppia kädestä pitäen ja kysyä tyhmiäkin, Kymäläinen sanoo. Sitten sade väistyi ja hauta päästiin
sytyttämään.
Mikään ulkopuolinen ei kuitenkaan uhkaa Ylikiimingin
vankkaa tervaperinnettä.
EU:n uuden asetuksen mu-
Tommy Lundberg Västeråsista, Ritva Kinnunen Paimiosta, Maija Lahdenperä Oulusta
ja Rauha Isoaho Vesalasta olivat tulleet porukalla tervahaudan sytytysjuhlaan. Yhteisön muistia ei vaali kukaan muu, kuin yhteisö itse. Lauantaina Pylkönaholla on Kukkamekkokorkokenkä- ja rippikoulupukulakerikenkähiihdot. heinäkuuta 2016 » N:o 53
TEE A TUNTURI
INFO
Tervastiiman
historiaa
? Tervanpoltolla on Ylikiimingissä pitkät perinteet.
? Vuonna 1982 aloitettiin
näytösluontoinen tervanpoltto.
? Vuodesta 1990 alkaen tervahaudan yhteyteen valmisteltiin pientä ohjelmaa.
? Tervastiimaviikon nimeä
käytettiin ensimmäisen
kerran vuonna 1992.
? Pääosa tapahtumista on
Tervasautiolla, joka on Kiiminkijoen törmällä keskellä entistä kirkonkylää.
(Lähde: www.ouka.fi)
Museoviraston Nanna Kymäläinen osallistuu koko viikon tervaperinteen vaalimiseen Ylikiimingissä. . Yhteisöllisyys ja kylän vilkas meno vetää puoleensa. Prosessi on yllättävän yksinkertainen, mutta silti moni asia voi mennä pieleen ilman osaamista.
Tervasta halutaan matkailuvaltti Oululle
Yhteisön muistia ylläpidetään Ylikiimingissä vapaaehtoisvoimin
»»Teea Tunturi
»»Ylikiiminki
kaan mäntytervaa ei vuoden
2018 kesäkuun jälkeen saa
tuottaa ilman rekisteröintiä.
. 10
» Torstaina 7. Tämä noin 200 000 euron prosessi ei kuitenkaan
koske meitä, sillä alle tuhat
litraa saa tuottaa ilman rekisteröintiä, Eeva-Maria
Parkkinen kertoi tervahaudan sytytysjuhlassa.
Museoviraston Jani Puhakan mukaan valtakunnallisesti on käynnissä rahoituskampanja, jolla kerätään rahaa rekisteröintiin.
Museovirasto on koko tämän viikon ajan Ylikiimingissä kolmen hengen voimin
tutustumassa arvokkaaseen
kulttuuriperintöön, jota on
syytä vaalia.
. Se on kunniatehtävä, johon nuoret saisivat osallistua enemmänkin, Puhakka sanoo.
Eeva-Maria Parkkisen
mielestä Oulun pitäisi ottaa
terva selvemmin omakseen.
Järvi on keväisin ja alkukesästä hyvä lintujärvi. Pienillä toimenpiteillä ei saada järven tilaa
parannettua. Lisäksi tulee
ottaa huomioon, että järvi ilmeisesti olisi rehevä
luonnostaankin mataluutensa ja rehevän ympäristön johdosta.
. Luontaisenkin kehityksen mukaan järvi pikkuhiljaa kasvaisi umpeen, ihmisen tekemät toimenpiteet
jouduttavat umpeenkasvua.
?. 11
» Torstaina 7. Järvi on matala, varsin
rehevä ja kalaton. Hienoa,?että hulevesiasia järjestyi mallikkaasti ja
suora?yhteys Haapajärveen
katkaistaan ravinteiden kulkeutumisen hidastamiseksi
tulevan?talven aikana, kun
maa kestää koneen painon,
toteaa Juha Pohjonen, joka on yksi Haapajärven kunnon puolesta toimivista alueen asukkaista.?
. Hulevesiputken jälkeen on avattu laskuojaa järveen noin 40
metrin matkalla. Se tehtiin Holmanpellon alueen 1-vaiheen teiden peruskorjauksen yhteydessä.
Oulun kaupungin ympäristötarkastaja Hannu
Salmi tutustui asukkaiden
pyynnöstä Haapajärven tilanteeseen toukokuun lopulla. Järvialue on kaavassa
merkitty luontoarvoja omaavaksi kohteeksi. heinäkuuta 2016 » N:o 53
Haapajärvi - keidas keskellä kylää
A U L I H A A PA L A
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Haukiputaan keskustan tuntumassa sijaitsevan Haapajärven
alueen asukkaat ja
kirkonkylän asukasyhdistys kantavat huolta
Haapajärven kunnosta.
Järven tila on huonontunut huolestuttavasti viime
vuosina johtuen vedenpinnan laskusta ja rehevöitymisestä. Vanha
rumpu Kontionkujan alitse
on purettu ja tilalle rakennettu hulevesiputki. Mikäli järveä aiotaan
kunnostaa tavalla tai toisella, niin avainasemassa
on vesialueen omistaja eli
Oulun kaupunki, Ympäristötoimi toimii mm. Ensimmäiseksi pitäisi määritellä,
onko järvi jatkossa kosteikko vai järvi vai jotain siltä
väliltä. Linnuille
järvi on mieluinen tyyssija.
Haapajärvi on viihtyisä
virkistysalue, sen pohjoispuolisella törmällä on nuotiopaikka, josta lähtee pitkospuut suomaiseen maastoon järven ympäri kohti
Länsikehää. Jatkamme neuvotteluita Haapajärven kunnostamisen osalta Oulun kaupungin
kanssa lomien jälkeen, hän
päättää.
Nuotiopaikka Haapa
järven rannalla.
Hulevesimaksut
järven hyödyksi
Haukiputaan asukasyhdistys jätti viime vuoden
puolella aloitteen kaupungille järven tilan parantamisesta ja hulevesien vaikutusten selvittämisestä. ?Ranta-alue on niin pehmeä, ettei sinne pääse koneella sulan maan aikana,
selventää Hannu Salmi.
Mikä on järven kohtalo,
kunnostetaanko sitä??
. Laskuojaa
on ollut tarpeen avata, ettei
aiheudu hulevesiviemärin
patoamista, kertoo Salmi.
Avo-ojan kaivuu olisi ollut syytä lopettaa noin 20
. asiantuntijana ja luonnon virkistyskäytön edistäjänä sekä vesilain mukaisena valvontaviranomaisena.
. Hulevesiputki ei arvioiden mukaan ole lisännyt järveen johdettavan huleveden
määrää eikä valuma-aluetta. Monille paikkakuntalaisille järvi voi olla
tuntematonkin, onhan Haukiputaalla kosolti vesistöjä,
pitkästi Kiiminkijokivartta
ja merenrantaa.
Haapajärven tilaa läheltä
seuranneiden mielestä järven lähiympäristössä tehdyt toimenpiteet ovat vaikuttaneet järven kuntoon.
Kaukolämpöverkko on vedetty puiston halki, alueella on tehty hakkuita, teitä
on peruskorjattu ja hulevesijärjestelmä uusittu.
Järvi huomioitava
jatkossakin
Oulun kaupungilla on myös
uusia suunnitelmia uudel-
Haapajärvi länsipuolelta Holman asuntoalueelta päin katsottuna. Asia on otettu esille kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa, mutta
mitään linjauksia asian
suhteen ei ole tehty. Katselmointi sujui hyvässä ja rakentavassa hengessä.
Mikä on järven tila, Hannu Salmi?
?. 30 metriä ennen järveä.
Tehdyistä hulevesijärjestelyistä aiheutuu lisäkuormitusta järveen vain kaivetun
avo-ojaosuuden matkalta.
Kuormitus loppuu, kun oja
kasvittuu. Nyt hulevedet johdetaan
Järven ympäri kulkee pitkospuut.
Kontiokujan ja Kärpänku
jan risteyksen kohdalta
Haapajärveen johtavaa hu
levesiojaa entrataan tal
vella.
ranta-alueelle putkessa, aiemmin ?hulevedet johdettiin ?avo-ojia pitkin. Yhdyskunta- ja
ympäristöpalvelut palauttaa ensi talvena kaivumaat
ojaan noin 20 metrin matkalle järven rannasta alkaen. Aikanaan
järvessä on ollut ruutanaa,
muttei enää. Asukasyhdistys kysyi myös, vaikuttavatko läheisen teollisuusalueen hulevedet järven tilaan.
Oulun Vedeltä helmikuussa saadun vastauksen mukaan hulevesillä ei
ole vaikutuksia järven tilaan, eikä tämän johdosta aiheudu toimenpiteitä.
Haukiputaan asukasyhdistyksen Hannu Liljamon mielestä kuntalaisilta kerättävät hulevesimaksut tulisi kohdetaa vesistöjä korjaaviin
toimenpiteisiin.. Santaholmalle johtava tie Länsikehä ja Annalankangas ovat oikealla.
la Niittyholman asemakaava-alueella, niiden mahdolliset vaikutukset Haapajärveen toivotaan otettavan
huomioon.
Alueen asukkaat ovat pyytäneet Oulun kaupunkia selvittämään, mistä järven nopea rehevöityminen, veden
laadun heikkeneminen ja
pinnan lasku johtuu ja tarkistamaan, onko hulevesi-
en johtaminen Kontiokujan
suunnalta toteutettu määräysten mukaan.
Asukkaiden mukaan kiireellisin toimenpide olisi
korjata Haapajärveen suoraan johtavaa avointa hulevesiojaa
Nuorukainen oli tormannu Vuokattiin näyttämään muille hiihtoniiloille juoksun mallia. Lisäksi elokuussa on alkamassa pienryhmävalmennus TehoKunnostamo, johon sisältyy ryhmätapaamisten lisäksi yksilövalmennusta.
. Ehdottomasti antoisinta tässä työssä on, että pystyy auttamaan asiakkaita saavuttamaan tavoitteita ja ihmisten kanssa oleminen. 12
» Torstaina 7. Tällä kertaa luvassa oli hieman erilaista menoa kuin tavallisesti.
. Paitojaan
vähentelevä ajuri oli liikkeellä Rouvan feminiinimankelilla.
Oma vehe oli rokulisa.
Sähköpyörämiehellä oli
suurisuuntaiset suunnitelmat polijeskella Ouluun.
Hartaat penkkikumppanit
meinasivat, että pikkujuttu, Ouluhan on heti Ylirannan ja Räinänperän takana.
Ihan keskustaan saakka oli
miehen mieli. Kyllä siinä saattaa
juoksut unehtua. Näiden lisäksi käytössä ovat myös nopeustikkaat, kuntopalloja ja
kahvakuulia.
Anu Suotula on toiminut
Personal trainer Anu Suotula opastaa kesäkuntoilun
saloihin.
personal trainerina viitisen
vuotta. Vaan eipä vierasta kuulunut. Päkkikankaan ykkösurheilija Kukkula kukisti
mielettömällä kirillään Marian. Pidän pihatreenejä yleensä vain kesällä, talvi on luonnollisesti
haasteellinen. Kun toinen onnistuu, se motivoi itseäkin tekemään työnsä paremmin.
Kannustaminen ja sydämellä
mukana oleminen on tärkeä
osa hyviä tuloksia niin yksilö- kuin ryhmävalmennuksissakin, Suotula painottaa.
Ei tullut Vallu Illinjuoksuihin
»»Maastojuoksu
»»Ii
Kirkonpenkin väki Vode, von Backman, Järvenpään Reksa, Mauritz Kuusikko med sessa, Tiiron
Matti, herra Hiivala rouvineen, ?katahti vähän pitkään, kun Mukavan Paikan
Vanhaisäntä kurautti nurkan takkaa penkin eteen ja
parkkeerasi menopeliään.
Oli jotenkin ouvon näköinen. Olisi R. Putinin Vallu
on nakellut milloin ukkoja
tatamilla, milloin painiskellut karhujen kanssa Siperian taigametsissä, rattastellut huimia matkoja kuten
Mannerheim ja on muutenkin riskinnäkönen paijatta.
Direktoraatti Nööti, Arja
ja kellomies ootteli naapurin isäntää tekemään Illinjuoksuun reittiennätystä,
mikä olisi pikkujuttu urhei-
lusankarille. (adjektiivien lähde Teemu Selänne).
Vitonen
1) Aleksi Karppinen 15.40,
2) Heikki Tiiro 18.05, 3) Pekka Kukkula 19.19, 4) Maria
Virpi 19.22, 5) Markus Pyörälä 20.22, 6) Pauli Tiiro
20.24, 7) Teuvo Lalli 20.35, 8)
Milla Ollonen 22.06, Marianna Liukkonen 22.07, 10) Vesa Savolainen 22.10, 11) Jari Meriläinen 22.13, 12) Jussi Tiiro 22.45, 13) Ari Suorsa
23.15, 14) Matti Lahdenperä
23.16, 15) Pauli Holmi 23.25,
16) Jouni Hattunen 33.45.
Kakkonen
1) Samuli Ukkola 6.29, 2)
Teemu Pyörälä 6.37, 3) Niina Holmström 7.49, 4) Hanna
Soronen 8.06, 5) Jasper Södö
8.10, 7) Jatta Nurmela 9.21,
6) Markus Mäkipaaso 9.03, 8)
Valtteri Kurkela 12.04, 9) Santeri Suorsa 12.43, 10) Marita
Häkkilä ja Heli Vierto-Suorsa
13.25, 12) Saku Vapa 14.56.. Ihmiset
tykkäävät treenistä, joka painottaa erityisesti nopeutta,
ketteryyttä, voimaa ja räjähtävyyttä. Oliko Jenni-rouva leiponu nisua ja pärräyttänyt iltakahavit. Juniori Markuksen ja
kakskymppistä lähestyvän
Paulin takana teki hirviurheilija Lalli huikean harpan
kohti samaa rajaa.
Neitokaiset Milla ja Marianna kävivät mielettömän
kirikamppailun Puttaan poikien edellä. Asiakkaat tulevat tänne rentoutumaan ja viettä-
Pilvinen sää ei estänyt kuntoilijoita treenaamasta täysillä.
mään aikaa. Huikein otatus
käytiin kakkosella, jossa Samuli, etelän mies Kempeleestä, kehitti hevosenkengässä huikean voittokirin,
jolla löi Illin nuorukaisen
Teemun. heinäkuuta 2016 » N:o 53
Kesäistä hermolepojumppaa
H E I D I KÖY K K Ä
»»Heidi Köykkä
»»Ii
Iin Alarannalla vallitsi viime viikolla reipas tunnelma, kun tuttu ryhmä liikkujia kokoontui KesäKunnostamo-treeneihin personal trainer Anu Suotulan
johdolla. Anu Suotula
Mielen
jumppaa
Autonrenkailla ja lekalla hermolepotreenejä pitävä Suotula toteaa, että treenimuoto on äärettömän hyvä fyysisen kunnon kasvattaja. Tädit olivat kat-
somon penkoilla huikean innoissaan. Ei kerenny
Matsonikaan antamaan raporttia hakureissusta.
Vakituinen
hiku puuttui
Illan vitosella ei nähty vakituista hikua Tiiron Mati-
asta. Iijoki on toki pikku
puro Obin, Jenisein ja Amurin koskien laskijalle. Johan rupiaisi lankku liikkumaan ens talavena.
Paikalla olleista hiihtosuunnistuksen juniorimaalimanmestari Aleksi Karppinen sooloili huikean ajan.
Takana ravasi hevosmiesHeikki mielettömän soolon
niin ikään. Talvisin Suotula vetää kahvakuulatunteja kaksi kertaa viikossa.
Syksymmällä alkaa EloKunnostamo, treenejä on
jälleen kaksi kertaa viikossa. Vode riemastui välittömästi ja oli tulosa
völijyyn, sanoi ruukaavansa hörpätä aamukahavit torinrannasa pyöräilyn lomasa päntiönnään.
Kuuma jutun aihe oli naapurin isännän Putinin Vallun tulo Suomeen. Valluhan
on kova urheilumies, lähes
yhtä kova kuin Mao Tsetung-vainaa, joka uiskenteli ennen Keltaisessa joessa kymmeniä kilometrejä iltapuhteinaan. Sekä
renkaan pyörittämisessä ja
lekalla lyömisessä tarvitaan
voimaa ja oikeaa tekniikkaa.
?Hermolepotreeneissä
treenivälineinä ovat kuorma-auton- ja traktorinrenkaat sekä lekat. Hän opiskeli toiminnallista harjoittelua Turussa
Spartan Gearilla Antti Nurmen johdolla ja on ensimmäisiä, jotka ovat tuoneet
lekajumpan pohjoisille leveysasteille.
Hermolepojumpasta Suotula on saanut paljon positiivista palautetta. Hänen oma suosikkinsa on kahvakuulalla vedettävät tunnit. Samoilla kuumilla Vallu olisi saatu Raasakkaan tukin päälle laskemaan koskia ja rullailemaan. Jylhän syytä haalata maajoukkueensa ainakin joka toinen
perjantai Illiin kunnonnostoon. Kehon ja mielen yhdistelmä samassa paketissa.
Kun toinen onnistuu, se motivoi itseäkin.?
. Ensimmäiset
hermolepotreenit pidin kolmisen vuotta sitten, Suotula sanoo.
KesäKunnostamoksi nimetyissä kesätreeneissä on
hermolepotreenien ohella
ollut tarjolla esimerkiksi
kahvakuulaharjoituksia ja
porrastreenejä. Vain Iivo
kerkesi eelle. Eikä ihime. Hermolepotreenien nimi
syntyi vahingossa, kun eräs
osallistuja sanoi ?kyllä täällä hermo lepää.. Kärkikaksikko oli
maalissa kanttuvei.
Niinan ja Hannan takana
Jasper paransi aikaa mielettömästi. Huikean hyvin selvisivät nuoret Valtteri, Santeri ja Saku kuin myös rouvapari Marita & Heli. Selekää saivat
katella ja sitäkin vain pitkillä suorilla niin Musti, Heikkis-Matti, rintterit, Hakola
kuin muutkin huonojalakaset maajoukkuemiehet.
Ylellä oli kerrankin laajalti
sivistynyt selostaja Aki Tuovinen, joka tiesi Matiaksen
hommanneen juoksukuntonsa Illinvitosella. Vastaantulija olisi Raasakassa
Pakasen Riku.
Järvenpään Matti oli lähetetty moottorivenneellä
hakemaan naapurin Vallua
Naantalista, jossa mies kylläili Saulin ja Jennin vieraana. Usein treeneissä
tehdään myös sellaisia juttuja, joita osallistujat ovat
tehneet esimerkiksi viimeksi lapsena, kuten kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä.
Suotula kertoo ammentavansa ideoita harjoituksiin
koulutuksista, joissa käy. Parasta työssä on nähdä asiakkaiden onnistuvan.
. Treeneissä panostetaan
sekä lihaskuntoon että kestävyys- ja ketteryystreeneihin
Hienosti on poika kehittynyt kauden aikana, vahvistaa ajovalmentaja Jesse
Anttila ja kehuu suojattinsa ajosuoritusta.
Sunnuntaina
wetrace
Sunnuntain kisa Kotkassa
ajettiin todella vaihtelevassa
säässä. 13
» Torstaina 7. Hyvän kisan Toni ajoi
sunnuntainakin. klo 8.00 Iin torilta.
Metsäpalsta Kiimingissä
n. 5 kilometriä keskustasta,
Raiviontiellä. Tiukkaa vääntöä kilpakumppanien kanssa palkintopallipaikoista. 040 540 5725/
Kimmo Puirava.
Ilmoituksia
Työsuorituksia
Torikauppiaat
KOIVULAN MAKIAA JUUSTOKEITTOA JA
AITOA TERNIUUNIJUUSTOA
(Kysy ternimaidon saatavuus ja varaa!) LAUANTAINA 9.7. Hieno taistelu oli. Valitetta-
Vanhat uunit korjataan
edullisesti.
Puh. Lähtö
la 9.7. ja
Kuopion kesäretki kutsuu. 040 531 5331.
Myytävänä
Toni Herranen valmiina kisaan lähtöruudukossa.
vasti kokemuksen puute sadekelissä kisaamisessa näkyy Tonin osalla. Aika-ajossa minulla on
vielä hiomista. Hyvin Toni ajoi, kasiruudusta neloseksi ja tiukka taisto jo kakkospaikasta. Ruutulipulle.
. heinäkuuta 2016 » N:o 53
URHEILU»
UUNI- JA TAKKAMUURAUKSET
Ravintolat
Toni Herranen hätyytteli palkintopallia Kotkassa
»»Jyrki Anttila
»»Jääli
Jääliläinen 12-vuotias vauhtihirmu Toni Herranen oli
hyvässä vauhdissa viikonloppuna ajetussa Rotax Max
Challenge-sarjan osakilpailussa Kotkassa.
Torstain ja perjantain
treenipäivät saatiin ajettua
lämpöisessä aurinkokelissä. Puh. 045 174 4719.. (08) 5471 510.
Vuokrattavana
Asuntoauto ja -vaunu.
Puh. Kovasti lisää treeniä märällä radalla
tarvitaan, vahvistaa ajovalmentaja Jesse Anttila Tonin
kisan jälkeen.
Tonin kisaohjelma jatkuu
tiiviinä, sillä jo viikon kuluttua jääliläinen kisakuski laittaa kaasun pohjaan
Kouvolassa.
Seuratoimintaa
n Eläkeliitto Ylikiimingin yhdistys. ?Tapsan tahdit. lähtöruutu ensimmäiseen erään.
. Finaaliin
ehdittiin jo autoon tehdä
sadekelin muutoksia ja hyvin mekaanikko Pasi Pukema auton säätikin, sillä
sunnuntain finaalilähdössä Toni nousi ruudusta 9 sijalle 5. Osayleiskaavassa
palsta on M-alueella. klo 17.
n Iin Martat. Säädöt autoon löytyivät
vaivatta kiitos mekaanikko Pasi Pukeman sekä ajovalmentaja Jesse Anttilan.
Taktisia kuvioita hiottiin
vielä lauantain warmupia ja
aika-ajoista lohkesikin hieno 9. Toni taisteli jo kakkospaikasta, mutta taistelun
tuoksinassa ruutulipulle Toni ajoi sijalla 4.
. 9.ruutu ei ole
huono, mutta mitä lähempänä paalupaikkaa olen, sitä
parempi mahdollisuus minulla on taistella voitosta,
kertoo Toni varikolla.
Alkuerä ja Pre-finaali meni
Tonilla odotusten mukaisesti
top-10:ssä ja lauantain finaaliin Toni starttasi ruudusta 8.
Finaalissa käytiinkin sitten huikea taisto podiumpaikoista. 0400 281 283.
Iin keskustassa
yksiö.
Puh. Ehdittiin vaihtaa vain
saderenkaat alle. Muita sadesäätöjä ei autoon saanut
tehdä, kun oltiin jo lähtöruudukossa, kertoo Toni.
Sadekelissä maaliin Toni saapui sijalla 9. Vauhti on nyt kyllä
kohdallaan, kertaa Toni kisan jälkeen.
. Ylikiimingin tori 10-10.15, Kiimingin tori 10.45-11, Haukiputaan
tori 11.30-11.45 ja Iin tori 12.15-12.30. Varaa tasaraha
ja varaudu sään vaihteluun. Lähtö Suomussalmen
kesäteatteriin asukastuvalta
torstaina 21.7.2016 kello 11.40.
Osallistumismaksu 100/126 e
peritään autossa. Lisätiedot puh. Paluu perjantaina
n. Pinta-ala 5,4
hehtaaria, puuston määrä
on arvioitu. Näytelmä klo 18. Warmup, aika-ajo ja
erä ajettiin auringon paistaessa mutta juuri ennen prefinaalia alkoi sataa.
Kun vielä edellisessä elokuvassa pysyttiin
visusti perinteisessä amerikkalaisessa kauhuympäristössä, jatko-osa vie Warrenit Thatcherin ajan Englantiin. Jatko-osa
laittaa kuitenkin selvästi
paremmaksi syventämällä hahmoja ja puhaltamalla muutoin tuttuja polkuja
kulkevaan kauhurainaan
uutta hehkua. Kirottu 2
pyrkii kuitenkin olemaan
vain viihdyttävä kauhuraina ilman turhia hienouksia. Siinä se onnistuu
erinomaisesti. Silti liika pelaaminen ei
ole hyväksi.
LASSI JA LEEVI»
vuonna 2015
6500 kaikkiaan 8670: sta
melun aiheuttamasta
valituksesta reaganin
kentällä washingtonissa
tuli samalta henkilöltä!
khlong
maissa,
thaimaassa
17kerroksista
wat
ruotsalainen muusikko martin
samphan
molin rakensi koneen, joka tekee temppeliä
musiikkia 2000 marmori kuulaa
ympäröi
liikuttelemalla!
massiivinen lohikäärme!
vaikka don juanin lampi sijaitsee
etelänavalla, niin se ei ikinä jäädy!
5/22/16
Oula Haverinen?
Rantsikka on nuorten areena. Elokuvalla myös kestää turhan kauan päästä itse asiaan. Aikaa siihen, että Warrenit
saapuvat Englantiin kuluu
yli tunti.
Parhaat kauhuelokuvat
ovat syvällisiä tarinoita,
jotka heijastelevat oman
aikakautensa pelkoja ja
tuntemuksia. Warreneja lukuunottamatta itse tarinalla ei
ole mitään tekemistä edellisen elokuvan tapahtumien kanssa. Pelatessa voi myös
saada uusia kavereita, joita itselleni on tullut monta. Kauhuelokuvajatko-osana se saattaa
muut kaltaisensa häpeään.
taisi pelaamaan kauhupelejä, sillä niissä voi tapahtua
vaikka mitä.
Te aikuiset olette myös oikeassa siitä, että pelaamisesta voi tulla riippuvuus, jos
pelaa paljon ja useasti. Aina ensimmäisestä
Saw-elokuvasta lähtien hän
on onnistunut säilyttämään
korkean tasonsa, oli hänelle
tarjottu käsikirjoitus millainen tahansa. Elokuva ei ole pelottava vain siksi, että kova ääni tärähtää pimeässä
elokuvasalissa silloin kun
sitä vähiten odottaa.
Kaikkia lajityypin sudenkuoppia ei Kirottu 2
kuitenkaan onnistu välttämään. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Enfieldissä sijaitsevassa esikaupunkitalossa yk-
sinhuoltajaäitiä perheineen
piinaava aave on kuitenkin
vain yksi Warrenien murheista, sillä selvännäkijäkyvyistään tunnettua Lorrainea kalvaa enne miehensä
kuolemasta pahansuovan
nunnademonin käsittelyssä.
Kirottu 2 on varsin itsenäinen teos verrattuna edeltäjäänsä. heinäkuuta 2016 » N:o 53
Kauhuleffojen jatko-osien
kirous murtuu vihdoinkin
»»Elmo Rautio
INFO
?????
Kirottu 2
Kaikkihan sen tietävät:
kauhuelokuvien jatko-osat
ovat puhdasta rahastusta.
Ne ovat sarjatuotettua sontaa, joilla ei pyritä mihinkään muuhun kuin viemään
rahat tyhmiltä teineiltä ennen kuin sana niiden huonoudesta ehtii kiriä heidän
korviinsa. Kauhuelokuville hyvin
epätyypillisesti hahmoista oppii välittämään elokuvan aikana sen verran, että
näiden kohtalo kiinnostaa
aidosti. Elokuvasta
nauttiakseen ei välttämättä
tarvitse olla katsonut edellistä elokuvaa.
James Wan tätä nykyä
Hollywoodin kuumin kauhuelokuviin erikoistunut ohjaaja. Yritys kertoa yksinkertaista edeltäjäänsä kunnianhimoisempi ja
monimutkaisempi tarina on kunnioitettava pyrkimys, jonka kääntöpuolena on kauhuelokuvalle
pitkähkö kesto. Kukaan ei ilmeisesti kertonut tätä Kirottu
2:n tekijöille, sillä elokuva
muodostaa todella harvinaisen poikkeuksen totuttuun
The Conjuring 2 (2016)
Lajityyppi: Kauhu
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: James Wan
Pääosissa: Vera Farmiga,
Patrick Wilson, Simon McBurney, Franka Potente,
Frances O?Connor
Ensi-ilta: 8.6.2016
Kesto: 2h 14 min
Ikäraja: 16
sääntöön. Sitä varten on laitettu ikärajat peleihin ja merkkejä siitä, mitä ne sisältävät. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. Hän onnistuu
lähestulkoon ainoana nykyohjaajana yhdistämään perinteisen tunnelmanrakentelun nuoren yleisön suosimaan säikyttelykauhuun siten, että lopputulos miellyttää kaikenlaista kauhuelokuvista pitävää yleisöä.
Ensimmäinen Kirottu
-elokuva kuului viime vuosien kiinnostavimpiin kauhu-uutuuksiin. Kun pelaan netissä kavereiden kanssa, voin myös
kysyä heiltä apua, jos tulee
vaikea sana eteen.
Jotkut pelit voivat olla
myös haitallisia lapsille, sillä ne ovat liian raakoja. Kirottu-sarja
muistuttaa paljon suosittujen Neiti Marplen ja Hercule
Poirotin kaltaisten dekkari-
sarjojen formaattia, jossa itsenäisten tarinoiden ainoa
yhdistävä tekijä on niitä tutkiva päähenkilö. Jos sinulla on vähän heikko mieli tai sydän, niin en kehot-
sa on kauhistelun lisäksi
myös yllättävän paljon sydämellisyyttä ja huumoria. 14
» Torstaina 7. Joten kannattaa rajoittaa sitä
myös välillä.
Tiedän, että te siellä, jotka luette tämän, olette vastuullisia aikuisia ja vanhempia, jotka luulevat pelaamisen olevan haitaksi.
Mutta se kehittää lapsia
kauheasti ja on myös ajanvietettä sekä kaverien tapaamista. Se ole ainoastaan
yhtä hyvä kuin vuonna 2013
ilmestynyt edeltäjänsä - se
on parempi.
Löyhästi tositapahtumiin
perustuva elokuva kertoo
tosielämän haamujengipariskunnasta, Ed ja Lorraine
Warrenista, jotka ratkovat
työkseen paranormaaleja
mysteerejä. Elokuvas-
Löyhästi tositapahtumiin
perustuva elokuva kertoo
tosielämän haamujengipariskunnasta.
KESKUSTELEMME»
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
mikä
lohikäärme?
Videopelit muka haitaksi
Videopelien pelaaminen
on monen aikuisen mielestä huonoksi lapsille, sillä se
ei muka hyödytä mitään, aiheuttaa vain riippuvuutta.
Mutta he ovat väärässä.
Monet lapset oppivat englantia tai muita kieliä hyvin,
kun he pelaavat videopelejä.
Itselläni on myös kokemusta
netissä pelaamisesta, ja siksi
englannin numero on noussut
klo 17.00 ry:llä. Myös äiti Pauliina Jäävirta on mielissään
puiston uudistumisesta.
Liikunta- ja leikkipuistoidean äidit Jaana Niemelä (vasemmalla) ja Helka Tapio, kuntaa avajaisissa edustaneet Annastiina Junnila ja Johannes Tuomela sekä Kirkkohallituksen tervehdyksen tuonut Mikko Mäkelä.
ka muistutti, että ihminen
on luotu liikkumaan.
?Kristillinen ihmisnäkemys on kokonaisvaltainen, keho on Pyhän Hengen temppeli, joka kaipaa liikettä pysyäkseen kunnossa,
Mäkelä havainnoi.
Iin puistohanke on Mäkelän mukaan ainutlaatuinen,
koska se on ensimmäinen
Liikkuva seurakunta -hankkeen toiminta-aikana seurakunnan toimesta toteutettu
liikuntapaikka.
. klo
17 Kellon srk-kodissa.
Vihityt: Jukka Pekka Kyllönen ja
Sylvi Pauliina Ikonen, Karel Künnap
ja Anne Marita Rahja.
Kuolleet: Anna Perätalo 87, Pirkko
Liisa Karp 86, Reino Juhani Pentti 80,
Eeva Marjatta Pahakorpi 80, Anna
Kaija Kesti 75, Harri Alpo Kustaa
Kamula 54.
II
Messu su 10.7. klo 14:30.
Voit pyytää seurakunnan työntekijää
käymään luonasi tai läheisesi luona.
Iin kirkko on tiekirkko 6.6.-5.8.
2016 ma-pe klo 11-18 ja opas on
paikalla.
Perheiden päiväleiri la 20.8. Messun jälkeen kirkkokahvit kirkossa. Toimittaa Pekka Soronen,
kanttorina Eija Savolainen. maanantaista perjantaihin klo 10-18,
jolloin myös kirkon opas on paikalla.
Kesäkahvila tiistaista perjantaihin
14.6.-5.8. . klo 20. 0400 541 319 (voit
soittaa 12.5.-17.6. Päiväleirillä tarjotaan ateria. Hankkeen tavoitteeksi asetettiin kaikille avoimen ja yhtä lailla lapsille kuin aikuisille yhteisen
liikunta-, leikki- ja retkeilypaikan rakentaminen.
Hankkeen täsmentyessä
saatiin mukaan rahoitukseen myös Iin kunta, joka
myönsi hankkeelle 15 000
euron suuruisen määrärahan. klo 10.
Kirkkomme täyttää tänä vuonna
230 vuotta. Messun jälkeen pystykahvit kirkossa.
Nuotioilta ke 6.7. klo 10
kirkossa, toimittaa Miia Seppänen,
avustaa Aulikki Rinta-Säntti, kanttorina Sari Wallin.
Messu su 10.7. Seurakunnan työntekijöistä mukana
Pekka Mustakallio, Johanna Kerola
ja Eeva Holappa.
Kesäillan sävelhartaudet to 7.7.
kirkossa, Pauliina Hyry urut. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Miikka Lehtoaho.
Kolehti: naisten toimeentulon parantamiseen kehitysmaissa Kirkon
Ulkomaanavun kautta.
Päivystävä pappi Iin terveyskeskussairaalassa to 7.7. Kirkastussunnuntai, pyhäpäivän aihe:
Kristuksen kirkastumisen päivä.
Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina
Eija Savolainen. Messun toimittavat
Satu Saarinen, Olavi Isokoski, Jouni
Riipinen (saarna). liikunnalliset tapahtumat eri-ikäisille seurakuntalaisille, työntekijäliikunta
ottaneetkin leikkipuiston
omakseen.
. klo 10:00 Iin kirkossa. klo 14:30. klo 17:00
ry:llä.
KUIVANIEMI
Sanajumalanpalvelus su 10.7.
klo 12 Kuivaniemen kirkossa. Varustautuminen
sään mukaisesti. Ti 12.7. Tervetuloa kesäiselle päiväleirille aikuiset ja
kaikenikäiset lapset!
Kirkolliset ilmoitukset
Avioliittoon vihitty: Kimmo Olavi
Keltamäki ja Merja Kristiina Kurttila. Lisätietoja
ja ilmoittautuminen www.iinseurakunta.fi tai p. Iltahartaus Pauli
Niemelä.
Vanhojen koululaulujen ilta ke 20.7.
Kiimingin seurakuntatalossa.
Tilaisuudessa runoja lausuu Hilkka
Patja, säestäjänä Sari Wallin. klo 18 lähetysseurat Salli Kakolla, George
Koivukangas.
Jakkukylä: Su 10.7. Tarjolla nuorten tekemiä
leipomuksia, kahvia, teetä ja mehua
kohtuulliseen hintaan. Lähtö Avelan rannasta
Alarannantien päästä lauttarannasta klo 9.30. klo 10 kirkossa,
toimittaa Anu Ojala, avustaa Leena
Brockman. 15
» Torstaina 7. klo 12 seurat
ry:llä.
Leikki ja liikunta samaan puistoon Iissä
»»Ritva Piri
»»Ii
Leikkipaikka, liikuntapaikka, retkeilypaikka, kohtaamispaikka - niitä kaikkia on
Iin seurakuntatalon viereen
Puistotien varrelle rakennettu liikunta- ja leikkipuisto,
jonka virallisia avajaisia ja
käyttöönsiunaamista juhlistettiin Iin seurakuntatalon
pihalla ja avatussa puistossa viime sunnuntaina.
Seurakuntatalon vieressä
on jo pitkään sijainnut lasten
leikkipuisto, joka keväällä
valmistuneiden kunnostusja laajennustöiden myötä on
saanut aivan uuden ilmeen.
Uusien leikkivälineiden sekä pöytien ja penkkien lisäksi on puiston yhteyteen toteutettu myös aikuisille sopiva liikuntapaikka kuntolaitteineen. klo 14, toimittaa Olavi
Isokoski, kanttorina Jaakko Rahko.
Eläkeläisten kesäkerho ke 13.7.
klo 11 seurakuntatalossa.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11 p.
040 7033 690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa
sovittuina aikoina, p. klo 18 ry:llä, pihaseurat ke
13.7. Timo Antero Hiltunen ja Minna
Kristiina Kurttila.
Kuollut: Irja Inkeri Nikkinen 82 v.
Iin Rauhanyhdistys
Lauluseurat su 10.7. Kolehti: Kirkon Ulkosuomalaistyöhön, Kirkkohallitus.
Kuivaniemen kotiseutupäivä su
10.7., seppeleenlasku sankarihaudoille jumalanpalveluksen jälkeen.
Kotiseutujuhla Kuivaniemen nuorisoseuralla, maksullinen ruokailu
ja kahvit.
Perheiden päiväleiri la 20.8. Toivomme, että ihmiset viihtyvät siellä keväästä syksyyn ja
löytävät sen myös mieleiseksi kohtauspaikaksi, Soronen
mainitsi.
Iin kuntaa avajaisissa
edustivat hallintojohtaja Annastiina Junnila ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Johannes Tuomela.
Junnila totesi Iin seurakunnan tekevän paljon kunnan
palveluja täydentävää työtä,
muutakin kuin hengellistä.
Tuomela puolestaan muistutti Iin olevan lapsirikas
kunta, missä lapset ovat jo
YLIKIIMINKI
Kesäillan musiikkia Ylikiimingin
kirkossa tänään to 7.7. Tilaisuuksiin vapaa pääsy,
ohjelma 5 euroa.
Haukiputaan kirkko on tiekirkko
ja avoinna yleisölle 6.6.-26.8. Lisäksi tässä on erityistä myös seurakunnan ja kunnan merkittävä yhteistyö,
Mäkelä korosti. Iltahartaus Pekka Mustakallio. ei
ole päivystystä!
Kesämusiikit heinäkuussa 2016
keskiviikkoisin klo 19
Urkukonsertti Christian Ahlskog
ke 13.7. Pienille lapsille voi ottaa vaunut/rattaat mukaan.
Päiväleiri on maksuton. Ylikiimingin kirkkokuoro
Leo Rahkon johdolla. 1 km. Seurakuntalaisia palvelee myös
Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. Wirkkula
seurakuntakeskuksen sisäpihalla
on mukava paikka poiketa kahville
kauempaakin, ja samalla reissulla
kannattaa käydä myös tutustumassa
kirkkoon.
Kellonkartanon toimintaa: Kartanon kirkko sunnuntaisin klo 13.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat
su 10.7. 12.8. Hänen mu-
kaansa puisto toteuttaa oivasti myös kirkon strategiaan kuuluvan Kohtaamisen
kirkko -teeman mukaista
yhdessä tekemistä ja toisten
kohtaamista.
Tukea
lapsiperheille
Mikko Mäkelän ohella avajaistilaisuudessa puhui Iin
seurakunnan kappalainen
Pekka Soronen, joka siunasi liikunta- ja leikkipuiston
käyttöön ja totesi sen osaltaan myös toteuttavan seurakunnan tarkoitusta tukea
lapsiperheitä.
. mennessä. 040 5220
252. Pyhäpäivän aihe:
Totuus ja harha. Joen
yli mennään lautalla, jonka jälkeen
kävelymatkaa n. heinäkuuta 2016 » N:o 53
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Messu su 10.7. Ideasta nap-
pasi kopin seurakunnan talouspäällikkö Jaana Niemelä, ja yhteistuumin naiset ryhtyivät asiaa valmistelemaan eteenpäin vietäväksi.
Iin Kirkkovaltuusto asettui hankkeen taakse myöntäen siihen 30 000 euron
määrärahan. (08)
5313 500, on avoinna ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työntekijöiden suorat numerot:
Suntio 040 5220 252
Kanttori 040 5237 936
Diakonissa 040 5281 813
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Lastenohjaaja 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä
puh. klo 18.30 Koukkarilla, Jokelantie 233, Kello: seurat su 10.7. Paluu lauttarantaan klo
13.30. klo 18 Kellon Kiviniemen kalasatamassa. mennessä). Iltahartaus Seija Helomaa.
Oulun NMKY:n Vaskiveikot ke
27.7. Kolehti:
kirkon ulkosuomalaistyöhön, Kirkkohallituksen kautta.
Sanajumalanpalvelus su 17.7. Pyhäpäivän aihe: Kirkastettu
Kristus. Puhujana Johannes Tuomela.
KIIMINKI
Kiimingin kirkko on tiekirkkona
avoinna ma-pe 27.6.?31.7.2016
klo 12-18.
Konfirmaatiomessu su 10.7. klo
9.30?13.30 Karhun leirikeskuksessa.
Päiväleirin ohjelmassa on leikkejä,
askartelua, aarretemppupolku,
nuotioherkkuja ja muuta mukavaa
yhteistä tekemistä. EevaKaisa Kohonen, kantele, Veli-Matti
Rautakoski ja Tuomo Rahko, laulu,
Jaakko Rahko, urut sekä lauluryhmä
Sela Leo Rahkon johdolla.
Juhlajumalanpalvelus Ylikiimingin kirkossa su 10.7. (08)
531 3500, avoinna ma-pe klo 9-16.
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen 040 7300 407
Kanttori 040 7300 408
Diakonissa 040 5281 813
Suntio 044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451
Lastenohjaaja 044 3161 721
Lähetyssihteeri 044 3161 459
Hautausmaa-asiat Ylikiiminki 08
3161 388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
seurat rauhanyhdistyksellä su 10.7.
klo 17. Kiimingin seurakuntatalossa, iltahartaus Pentti Jokikokko.
Rauhanyhdistys: su 10.7. klo 17 seurat
ry:llä, Heikki Saarikoski, Juhani
Kallioranta. Ylikiiminkiläisiä muusikoita, mm. 040 7008 151. Voit
pyytää seurakunnan työntekijää
käymään luonasi tai läheisesi luona.
Hartaus Iin hoivaosastolla to 14.7.
klo 13:00.
Päivystävä pappi Iin terveyskeskussairaalassa to 21.7. Mukaan voi ottaa
myös oman retkijakkaran. Tervetuloa kesäiselle päiväleirille
aikuiset ja kaikenikäiset lapset.
Oijärven rauhanyhdistys
Seurat su 10.7. Kokoonnutaan yhteen iltakahville ja makkaranpaistoon, laulamaan ja hiljentymään
kesäisenä iltana. klo
10:00 Iin kirkossa. Joen yli mennään lautalla,
jonka jälkeen kävelymatkaa n. Kiimingin seurakuntatalossa.
Konsertin säveltäjänimiä: Wolfgang
Amadeus Mozart, Oskar Merikanto,
Gabriel Pierné, Max Reger, Johann
Sebastian Bach. Päiväleirin
ohjelmassa on leikkejä, askartelua,
aarretemppupolku, nuotioherkkuja
ja muuta mukavaa yhteistä tekemistä. 0400 541
319 (voit soittaa 5.8. 08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Su 10.7. Päiväleirillä tarjotaan ateria.
Lähtö Avelan rannasta Alarannantien päästä lauttarannasta klo 9.30.
Paluu lauttarantaan klo 13.30. klo 13 Jäälissä, toimittaa Pauli Niemelä, kanttorina
Sari Wallin.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo
9-11 p. Messudiakonina Johanna Kerola, kanttorina Eeva Holappa.
Radiointi Radio Dei, 106,9MHz. Leiri on maksuton.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen www.
iinseurakunta.fi tai puh. Urkurina Jaakko
Rahko. Kahvin
jälkeen juhlaesitelmä aiheesta Kirkonrakentajasuku Rijf. klo 12
seurat ry:llä, Esko Mattila.
YLI-II
Maakirkko Kierikkikeskuksessa su 10.7. 1 km.
Pienille lapsille voi ottaa vaunut/
rattaat mukaan. ja 5.8.-12.8.). Ilmoittaudu 12.8. Esitelmän
pitää FM Paula Mäkelä Jyväskylän
Yliopistosta.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina
aikoina, varsinaisia aukioloaikoja
ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p. HOX! 11.7. klo 12-15 Wirkkulassa,
Kirkkotie 10 D lähetystyön hyväksi. Iltahartaus pastori Anu Ojala, to 14.7.
kirkossa, MeNaiset-lauluyhtye:
Anna-Kaisa Liedes, Eila Hartikainen, Maari Kallberg, Anneli KontRahtola, Sirkka Kosonen ja Outi
Pulkkinen. Lisäksi seurakunta sai
Kirkkohallitukselta 12 000
euron avustuksen puiston
toteutusta varten.
Sekä puiston leikkivälineet että aikuisille suunnatut kuntoilulaitteet on seurakunnan edustajien mukaan valittu mahdollisimman monipuolisesti sekä turvallisuusnäkökohdat huomioiden, jotta kaikenikäisille
käyttäjille löytyisi sopivaa ja
mielekästä tekemistä.
Kirkkohallituksen terveiset liikunta- ja leikkipuiston
avajaisiin toi Liikkuva seurakunta -hankkeen asiantuntija Mikko Mäkelä, jo-
SANNA PIRI
Kunto Jäävirta lempilaitteessaan. Samalla tuoreet istutuksetkin tuovat puistoon
oman lisävärinsä.
Niin lapset kuin aikuisetkin ovat jo ehtineet puistoa
testata, ja se on osoittautunut sekä mieleiseksi että tarpeelliseksi.
Ensimmäisenä ajatuksen
yhdistetystä liikunta- ja leikkipuistosta heitti ilmoille Iin
seurakunnan taloussihteeri
Helka Tapio. klo
09:30-13:30 Karhun leirikeskuksessa, Leirikeskuksentie 32. Puisto on kaikenikäisille hyvä paikka liikkua. Kesäseuraradio 91,6 MHz
INFO
Liikkuva
seurakunta
? Toimintamalli, jonka avulla
pyritään lisäämään liikkumista seurakunnissa
? Taustalla Liikkuva koulu
-hanke, mistä mallia luontaisen liikkumisen lisäämiseen
? Suomen NMKY:n Urheiluliiton ja Kirkkohallituksen
kolmivuotinen hanke (2014
- 2016)
? Tarkoitus edistää työntekijöiden ja seurakuntalaisten liikkuvampaa elämäntapaa
? Liikunnalla myös yhteisöllinen ulottuvuus sekä syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus
? Tavoitteena yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa
? Hankkeessa mukana kymmenen pilottiseurakuntaa,
joista Ii pohjoisin
? Käytännön toteutuksena
esim. Täältä puistosta kaikuva lasten nauru ja leikin ilo
kertovat varmasti parhaiten
hankkeen onnistumisesta,
Tuomela ilmaisi.
449
,
Palvelemme
ma-pe
10-18
la
Työsuorituksia
ENTISÖINTITYÖ
KAUPPILA KY
Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Arpajaispalkintoja toivotaan.
Hallitus
HOLSTINMÄEN
AUTOLASI
Täyden palvelun autolasiliike
Puh. Leikkimielisiä kilpailuja, haitarimusiikkia, yhteislaulua,
makkaran paistoa, kahvittelua, arvontaa ym. Martinniemi.
Puh. ym. 490
,
,00
.fi
www.HHsport
SK R
VETTÄHYLKIVÄÄ PUUVILLAA
hotbuy heinäsorsa
hunter GTX
metsästyskengät
199
ovh:sta
14950
vesilinnutukseen tehty
* tarjous ei koske ratapatruunoita
* tarjoukset voimassa vain kivijalkamyymälöissä
aito gore-tex puku
-20%
MYYMME KAIKKI*
METSÄSTYSPATRUUNAT
voimassa 18.6.-30.9.
Tarjous voimassa VAIN PERJANTAINA!
,-
,
voimassa 18.6.-30.9.
- ota silti kantoluvat mukaan!
Jatkettu aukioloaika perjantaina 8.7.
10-21
Isoahontie 1-3
KIIMINKI
@HalpaHalli
4995
Norm. tuulilasitoulu.fi
10-17. heinäkuuta 2016 » N:o 53
Teemme pimeää kauppaa
21950
17950
,-
,
naaras
50
,
,-
,
120,,00
ÄLL
!
499
yhteishintaan yhteishintaan
99
3 369,- 29950
P R IS
,
Ohto digicamo
metsästyspuku
kyyhky kuorikuva
samettipinta
Norm. Hintaan 5?/hlö
sisältyvät kahvit, arpa ja makkarat. Päävoittona 200. Tervetuloa!
Juopulin Kyläyhdistys ry
TERVASBingo Nuorittalla
pe 8.7. Sunnuntaisin klo 18. Soittaa Maximus.
Tervetuloa! Lippu 10 euroa, käteismaksu.
Sääntömääräinen Kesäkokous
Torstaina 21.7.2016 klo 18.00 Kalimenmajalla.
Käsitellään sääntöjen 10.§:n mukaiset asiat
sekä hirvisääntö ja kunniajäsenet.
TERVETULOA !
Johtokunta
Ilmoituksia
Tule viettämään Eläkeliiton Haukiputaan yhdistyksen
järjestämä mukava
KESÄPÄIVÄ
Lomakoti Lammelan pihapiirissä keskiviikkona 13.7.2016 kello
12 alkaen. 040 548 0268.
Kokouksia
Kellon Metsästysseura ry:n
Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja.
Sinunkin ilmoituksesi huomataan!
Huveja
BINGO Juopulin kylätalolla
Vimparintie 11, Ylikiiminki. ostokortti.
Tervetuloa!
Siuruan Työväentalo
Tanssit la 9.7.2016 klo 21.00-01.00. 16
» Torstaina 7. Päävoitto
100?-150?. klo 18.45 alkaen. 0400 757 391