IIN . PATENIEMEN . YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI
Viisikiloinen
hauki
Antti Kukkonen ja Mika Laitinen
saivat Ylikiiminki-cupin toisen osakilpailun suurimman hauen. YLI-IIN . Tapahtuma saa jatkoa
seuraavinakin vuosina.
Sivu 11
Perustettu 1969.
Sanomalehtien
Liiton jäsenlehti
Torstaina 8.6.2017
48. KOITELI VIRKISTÄÄ
Kiiminkiläiset eläkeläisjärjestöt järjestivät
yhteisen ulkoilu- ja virkistyspäivän Koitelissa
jo toista kertaa. N:o 44
HAUKIPUTAAN . Painoa
Jolosjärvestä nousseella kalalla oli
5,720 kiloa.
Sivu 12. KUIVANIEMEN . KIIMINGIN . vsk
Siellä on olut Olhavan lasitehdas ja Krimin
sodan kahakka englantilaisia vastaan. Satu KreiviPalosaari kirjoitti runotekstit Augsburgin tunnustuksen mukaan, Ainali sävelsi
niistä inspiroituneena mi-
tä loistavimman musiikin.
Kokonaisuus ei ollut pidempi kuin viisikymmentä
minuuttia, se vaihteli kaikkien muusikkojen yhteisestä esiintymisestä pienempiin ryhmiin. Hänen vakaa, ammatillinen johtaminen piti
kaikki esiintyjät rauhallisina ja keskittyneinä.
Kaikki oli mitä suuremmalla innolla ja osaamisella hiottu yhteen siunaavaksi
terapeuttiseksi Herraa ylistäväksi kokonaisuudeksi.
Moni joka ei päässyt tulemaan toivoi tämän suuresti ilahduttavan esityksen
toistuvan.
Göran Thornberg
Pajala, Ruotsi ja
Haukipudas
Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Seudulla on kalastettu ja siellä on
ollut kalastukseen kuuluvaa
asutusta.
Alueelle pitäisi laittaa Nelostien laitaan iso kyltti ?Perämeren kansallismaisema?.
Nelostietä kulkee tuhansia
matkailijoita eri vuodenaikoina.
Pekka Onkalo
Kemi
Kirjoittaja haluaisi Merihelmestä näkyvälle Perämerimaisemalle kansallismaisema-statuksen.
Hieno Augsburgin tunnustus -oratorio
Melko suuri joukko kokoontui pyhäiltana 28.5. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Linnuilla on
Sydänystävällinen peruna.
Kuvan lähetti Sirkka-Kaarina Telimaa Halosenniemestä.
Alueella on merkittävää
historiaa. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja
puhelinnumerosi. Kaikille on sama laki.
Hyvää kesää kaikille
Sylillinen ruusuja Haukiputaan Halpa-Hallin Sannalle
toimivasta asiakaspalvelusta
tiistai-illan 30.5. Esimerkiksi astmaatikolle tilanne voi olla erilainen, eikä allergiakaudesta pärjääminen välttämättä onnistu
ilman lääkkeitä. Oratorio esitettiin Kiimingin seurakuntakeskuksessa ja Karjasillan
kirkossa toukokuun lopulla.
Hyvä yhteistyö monien
lahjakkaiden kristittyjen
kesken synnytti hienon kokonaisuuden. Siitepölykauden huippu herättää varmasti monen allergikon mielessä vaikean
kysymyksen: Tukeudunko monille väsymystä aiheuttaviin allergialääkkeisiin
vai sinnittelenkö hammasta purren dedä
dukkoiseda?
Olen joutunut punnitsemaan näiden
välillä monena vuonna ja päättänyt tänä
vuonna olla syömättä allergialääkkeitä.
Omat oireeni ovat onnekseni aika helppoja ja nopeasti ohimeneviä, siispä ilman
lääkkeitä sinnitteleminen ei tuota suurta tuskaa. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Säestykset hoitivat hienosti Henri Pigg, viulu, Hilla Laitonen,
sello, Raakel Pöyhtäri, kuoriurut. Teksti- ja multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Jos ei itse älyä,
niin voisiko joku metsästäjä
kertoa vaikka tällä palstalla, mitä metsästyslaki asiasta
sanoo. 2
» Torstaina 8. Merialueella on
ollut jähtejä ja niihin liittyvää elämää sekä puutavaran
hinausta. kurkun turpoamisesta koituvaa tuskaa ei
toivoisi kenellekään.
Me siitepölyallergikot pääsemme siihen nähden hyvin vähällä. Nyt
on rauhoitusaika. kesäkuuta 2017 » N:o 44
TOIMITTAJALTA
Tukkoisinta aikaa vuodesta
Kuulun suureen joukkoon ihmisiä, joiden
alkukesä helpottui viileän alkukesän johdosta. Kiimingin seurakunnan
kamarikuoroa oli valmentanut Jaakko Metsänheimo.
Kiimingin esityksessä Juha Soranta säesti pääuruilla.
Aikuisten yhdistetty kuoro, kaikki laulajat ja instrumentit seurasivat tarkkaa
säveltäjää, johtaja Ainalia
hyvin. Siitepölyallergia koskettaa joka viidettä suomalaista ja ei olekaan perätöntä
arvioida, että lähes jokaisen lähipiiristä
löytyy joku, joka tälläkin hetkellä kärsii
jostain siitepölyallergian oireista.
Itse saan allergiaoireita koivusta, jonka pahin kukintokausi on käsillä juuri
nyt. He ylistivät Herramme suuruutta
ja lempeyttä ja saivat sydämemme värisemään taivaallisesta ilosta.
Ulla Metsänheimo oli val-
mistanut lapsikuoron puhtaasti laulavaksi ?enkelikuoroksi?, jonka hellä sointu todella kuvasi taivaan täydellistä harmoniaa ja iloa. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla.. Tukkoisin
nenin ja vuotavin silmin voimme pitää
peukkuja pystyssä ja toivoa siitepölyä kurissa pitäviä sadepäiviä. Alueella on rakennettu jähtejä myytäväksikin.
Kuivajoen uittokin on näkynyt Kuivajokisuulta. Solistina olivat sopraano Henna-Mari Sivula sekä
baritoni Raimo Paaso vaikuttavine äänineen. Perusteena näen, että
kyseinen Perämeri-maise-
ma näkyy alueelta korkeammalta kuin mistään muualta Perämeren tämän puolen
rannikolta.
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
TEKSTARIT»
Iin vuokratalojen johtoportaan pitäisi rantautua Heinäläntielle katsomaan miten
rivitalot jaksavat ulkoapäin.
Tällä olisi nuorille kättentöitä.
JP
pesimisaika. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan.
Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Hän auttoi pyörät autolle asti.
Pojat ja äiti
KUVA LUKIJALTA»
Mikä sotku on tehty Olhavaan Vuornosojan suulle ja
kenen luvalla?
Maanomistaja
Täällä Iin laitamilla mies käy
koirien kanssa metsässä. Karjasillan kauniiseen kirkkoon kuulemaan Risto Ainalin säveltämää Augsburgin tunnustuksen oratoriota Martti Lutherin muistoksi. Tai uskoa löytävämme vielä allergialääkkeen, jonka
mahdollisia sivuoireita pystymme sietämään.
Mirko Siikaluoma
mirko.siikaluoma@rantapohja.fi
KESKUSTELEMME»
Perämeren kansallismaisema
Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi olisi Iin
kunnan Kuivaniemen kylän
Merihelmestäkin näkyvälle
Perämerimaisemalle hankittava kansallismaisema-status. pyöräkaupoissa. Oli niissä sivuvaikutuksia tai ei.
Allergialääkkeistä tai toisinaan myös
itse allergiasta johtuva väsymys ei välttämättä ole pelkkä vuodenaikaan liittyvä
kiusa, vaan myös turvallisuuskysymys.
Kenellekään tulee tuskin yllätyksenä, että väsyneenä liikenteessä toimiva kuski saattaa tahattomasti aiheuttaa vaaratilanteita. Aivan ymmärrettävästä syystä . Pähkinäallergikot joutuvat lukemaan ruokien pakkausselosteet tarkkaan läpi ja jopa välttämään samassa tilassa pähkinöiden kanssa. Myös Tuike-kuoro oli
Raakel Pöyhtärin valmentama. Vuoroin mukana oli koko kuoro, lapsikuoro, solistit ja seurakunta. Allergian yhteydestä vireystilaan liikenteessä ei kuitenkaan kuule puhuttavan.
Väsymys tai nuha ovat monelle allergikolle ongelmista pienimpiä
Omien kotisivujensa mukaan Megatuuli on yli 20
aktiivisella tuulivoimahankkeellaan yksi Suomen suurimmista tuulivoiman kehittäjistä.. N:o 44
Olhava-Kuivaniemi-välille
viritellään uutta tuulipuistoa
Huhtaharjun tuulipuistoon suunnitelmissa yli 50 myllyä
»»Leena Takaluoma
»»Ii
Iin Olhavan ja Kuivaniemen
välille viritellään uutta tuulipuistohanketta. Tällä hetkellä hanke on
vielä alkutekijöissään, Lammivaara alleviivaa.
. Tarkkaa rajausta yhtiöllä ei vielä ole, joten kartta on
vielä tässä vaiheessa alustava.
suunniteltu alue on noin
4000 hehtaaria.
. Sähköliittymävaihtoehtoja on kaksi. Lisäksi yhtiöllä on tuulivoimahankkeita muun muassa Saarijärvellä, Vesannolla ja Viitasaarella.
. Yhtiön ensimmäinen toimiva tuulivoimapuisto on viime vuonna Jokioisissa toimintansa aloittanut neljän voimalan tuulipuisto.
Sitä yhtiö aikoo laajentaa
naapurikuntiin Ypäjälle ja
Humppilaan viidellä uudella
voimalalla.
. vsk . Pinta-alaltaan
Uusi tuulivoimapuisto on suunnitteilla Yli-Olhavan ja Kuivaniemen Hyryn väliselle alueelle. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu Olhavan, Nybyn ja Myllykankaan tuulivoimapuis-
tojen yhteyteen. Se
tarkoittaa +50 voimalaa,
Lammivaara valottaa.
. Megatuulella on lisäksi valmiina yli kymmenen vahvistettua tuulivoimakaavaa,
joista suurin osa on Kurikka-Teuva-Kauhajoki-alueella. Kannanotot tulee esittää viimeistään
4.8. Sen
huomaa, että maanomistajat ovat sitä mieltä, että alue
soveltuu tuulivoimalle.
Lammivaara muistuttaa,
että metsänhoito ja tuuli-
Palokankaan puiston yva nähtävillä
»»Rantapohja
»»Ii
ELY-keskus on asettanut nähtäville Iin Palokankaan tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiselostuksen.
TuuliWatti Oy suunnittelee Olhavan pohjoispuolelle Palokankaan tuulivoimapuistoa. Ne molemmat
ovat kalliita, joten muutamalla voimalalla hanketta ei saada kannattavaksi.
Sopimusvaiheen jälkeen
selviää, eteneekö hanke
kaavoitukseen ja ympäristövaikutusten arviointivaiheeseen. Niissä on käyty läpi se-
kä tuulivoimaan että maan
vuokraukseen liittyviä asioita. Alueelle
suunnitellaan enintään
12 uuden tuulivoimalan
rakentamista.
Ympäristövaikutusten arviointiselostus on
nähtävillä 6.6.?4.8. Pohjois-Pohjanmaan
ELY-keskukselle.
voima soveltuvat hyvin yhteen. Iihin tavoitellaan riittävän suurta aluetta, että
hanke olisi taloudellisesti
toteuttamiskelpoinen. Suomalainen tuulivoimayhtiö, jonka tavoitteena on
tuulivoimapuistojen kehittäminen, investointi sekä
sähkön tuottaminen.
. 3
Torstaina
8. Myös kunnan myötämielinen suhtautuminen uusiutuvan energian kehittämiseen on vaikuttanut yhtiön kiinnostukseen
alueesta.
Megatuulesta kerrotaan,
että Huhtaharju-hankkeessa yhtiöllä on solmittuna maanvuokrasopimukset jo kymmenien yksityisten maanomistajien kanssa.
Ne riittävät jo hyvin tuulipuistohankkeen eteenpäinviemiseksi. Hankealueen koko on noin
830 hehtaaria ja alue on
Tornator Oyj:n ja yksityisen maanomistajan
omistuksessa. Se on lähtenyt liikkeelle maanomistajien aloitteesta. Tuulivoiman mukana
paranee myös metsätiestö.
Vähintään kolmen
vuoden valmistelut
Huhtaharjun hanke on
merkitty maakuntakaa-
vassa tuulivoima-alueeksi, mutta uudelle hankkeelle tehdään ympäristövaikutusten arviointimenettely ja tuulivoimakaava.
Sen rakentamisedellytykset ovat kiinni sekä yksityisten maanomistajien että Metsähallituksen ja yritysten kanssa solmittavista sopimuksista.
. Kokoukset ovat olleet
erittäin myönteisiä. Selvityksiä on tehty, ja
muutamia maanomistajakokouksia on alueella pidetty. virka- tai aukioloaikoina Iin
kunnassa sekä PohjoisPohjanmaan ELY-keskuksessa sekä sähköise-
nä osoitteessa www.ymparisto.fi/palokankaantuulivoimapuistoYVA.
YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään torstaina 15.6.
kello 18.00 Kuivaniemen
Merihelmessä.
Jokaisella on oikeus esittää mielipiteensä ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Liikkeellä on suomalainen Megatuuli Oy.
Yhtiön tavoitteena on rakentaa jo olevien Olhavan,
Nybyn ja Myllykankaan
tuulipuistojen ja vireillä
olevan Palokankaan tuulipuiston itäpuoliselle alueelle uusi tuulipuisto. kesäkuuta 2017
48. Lammivaara arvioi, että niissä menee pari vuotta, joten rakentaminen voi alkaa aikaisintaan
vuonna 2020.
INFO
Megatuuli Oy
. Alustavissa suunnitelmissa on
yli 50 tuulivoimalan hanke.
Työnimenä on Huhtaharjun
tuulipuisto.
Maanomistajien
aloitteesta
Megatuuli Oy:n toimitusjohtaja Lauri Lammivaara
kertoo, että yhtiöllä on ollut
Iissä hankeaihio jo vuodesta 2012 lähtien
olleessa Kuivaniemen
seuraväkeä esittävässä vanhassa valokuvassa on nimivirheitä. 12:3
Haukiputtaalla ei tartte arkkitehtiä. Lammassaari
ent. Naapurit neuvoo.
Haukiputaalainen
sananparsi
ILMOJA PITELEE
Torstai 8.6.
+20°
Meille niin rakas
Airi Inkeri
Kaiponen
o.s. 13.5.1935 Yli-Ii
k. II
Lämmin kiitos osanotosta suuressa surussamme.
Korjaus
Rantapohjan kesälehdessä
26.6. p. 18.5.2017 Ii
+18°
+20°
+20°
+20°
+18°
+20°
Lauantai 10.6.
+18°
+20°
+21°
+20°
+17°
+20°
Rakkaudella kaivaten ja ikävöiden
On katkennut side viimeinen,
mi yhdisti meihin lapsuuden.
Uni ikuinen tuuditti äidin pois.
Jäi muisto kaunis ja kallis meille
hyvän sydämes siunaus elomme teille.
Lapset
Enkeli vuoteen vierellä kulki,
mummon silmät hiljaa sulki.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen,
on paistava mummolle ikuinen.
Lastenlapset
Sisaret perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Sunnuntai 11.6.
+18°
Siunaus toimitettu Iin kirkossa 3.6.2017
läheisten läsnä ollessa.
+20°
+20°
+20°
+16°
+21°
Maanantai 12.6.
+17°
+20°
+20°
+19°
+18°
+20°
Kanssasi surun kohdatessa.
Asemakatu 21 . Kokouksen
aluksi maakuntavaltuuston
puheenjohtaja Risto Kalliorinne antoi erityiskiitokset
maakuntahallituksen väistyvälle puheenjohtaja Samuli Pohjamolle.
. Kuvatekstissä tuntemattomaksi mainittu henkilö
on tunnistettu Leena Jussilaksi.
L IPU T 20E
MU SIIK K IKUL L A S , OULU
IIN KUNNA NVIR A S TO
IIN R-K IO SK I
10 I I N
LAULU
V I I K KO. Yyhteistyö on ollut aitoa,
totesi Kalliorinne.
M a a k u nt av a lt uu s to
myönsi Samuli Pohjamolle
eron maakuntahallituksen
puheenjohtajuudesta ja maakuntahallituksen jäsenyydestä. 4
» Torstaina 8. mennessä puh. p. (08) 311 2158 (24 h)
Haminantie 1 . 19.9.1949 Kuivaniemi
k. 90100 Oulu . Olet ollut mies paikallasi. Pohjamo on anonut
eroa tehtävästä hänen kunnallisten luottamustoimiensa päättyessä valtuustokauden lopussa. 18.5.2017 Ii
Kiitos
valmistujaispäivänä muistaneille!
Ville-Valtteri Viinikka
En juhli
merkkipäivääni.
Olen matkoilla.
Ahti Haapaniemi
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille rakkaat hyvää yötä.
Kaikesta kiittäen
Jorma
Emilia ja Toni
Anniina ja Caroliina
Vesa ja Sanna
Aleksi ja Aino
Sannaleena ja Henri
Matias, Tuomas, Ukko ja Sanni
Anne ja Jarmo
Neea, Rasmus, Nico ja Tony
Timo ja Tuire
Jooa, Judit ja Jade
Aune-äiti
siskot ja veljet perheineen
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme
siunataan Iin Kirkossa su 18.6.2017 klo 15,
jonka jälkeen muistotilaisuus Iin Seurakuntatalolla.
Ystävällisesti pyydämme ilmoittamaan tulostanne
tarjoilujärjestelyjen vuoksi etukäteen
12.6. 040 517 1752/Sannaleena.
+22°
+20°
+22°
Rakkaamme
Maija Liisa (Maikki)
PELTOLAHTI
o.s. Maakuntavaltuusto valitsi maakuntahallituksen uudeksi jäseneksi ja
puheenjohtajaksi Kyösti Oikarisen Oulusta. (08) 817 6100 (24 h)
www.arvokovaoy.fi
Kyösti
Oikarinen
puheenjohtajaksi
klo 18
J U H L A 12.6.17
Iin kirkko
KONSERT TI
K AI S A R AN TA
JAAKKO RYHÄNEN
»»Rantapohja
E SIIN T YM Ä S S Ä M YÖ S IIN L AULU VIIKON
OPE T TA JAT JA PI A NI S T I T
Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuustolla oli maanantaina kautensa viimeinen kokous. ?
I I N L A U L U V I I K KO.F I
+22°
+22°
H AU TAUSPA LV ELU T OULU . Turtinen
Perjantai 9.6.
s. Tarkemmassa tunnistuksessa kuvassa Kusti
Anttilaksi nimetty henkilö on Oskari (O.H.) Jussila.
Rauha Väätäjäksi mainittu
henkilö on Laila Vakkuriksi. kesäkuuta 2017 » N:o 44
PÄIVIEN VIRRASSA
Viikko 23
Aurinko nousee 2.35 ja laskee 23.58.
Nimipäiviä
Torstai: Salomon, Salomo
Perjantai: Ensio
Lauantai: Seppo
Sunnuntai: Immi,
Impi
Maanantai: Esko
Päivän nimi
Mahtavalta kajahtava Salomo ja sen varhaisempi muoto Salomon ovat raamatullisia nimiä, joiden hepreankielinen merkitys on rauhallinen.
Kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei
voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi
sanoa: "Jeesus on Herra",
muuten kuin Pyhän Hengen
vaikutuksesta.
1 Kor. Paaso
s. Ii
Helmikuun jälkeen Oulun seudulla ei ole ollut tiloja kiinniotetuille, kertoo poliisipäällikkö Sauli Kuha.
Raksilan poliisi- ja oikeus-
Haukiputaan entisen poliisiaseman
pihan moduuliputkiin ei ole toistaiseksi tuotu pidätettyjä, vaan ainoastaan päihtymyksen vuoksi kiinniotettuja.?
. Haukiputaan entisen poliisiaseman pihan moduuliputkiin ei ole toistaiseksi tuotu pidätettyjä, vaan
ainoastaan päihtymyksen
vuoksi kiinniotettuja, Pelkonen kertoo.
Pelkosen mukaan Hauki-
putaalle toimitetaan kesällä myös rikoksesta pidätettyjä henkilöitä, kunhan moduuliputkat valmistuvat kokonaisuudessaan.
Konttiputkien valmistumista odotettaessa pidätettyjä on jouduttu pääsääntöisesti kuljettamaan Ylivieskaan, Raaheen, Kemiin ja
jopa Kokkolaan asti.
Poliisivankila
Hiukkavaaraan?
Rantapohjan saamien tietojen mukaan Oulun poliisilaitos, kihlakunnansyyttäjänvirasto, voudinvirasto
ja laamanni ovat lähettäneet
sisäministeriölle ja oikeusministeriölle muistion poliisitoimen ja oikeuslaitoksen toimitilojen uudelleenjärjestelyistä. Rakentajan päivämäärät ovat liukuneet koko ajan.
Meidän kannaltamme tämä on sietämätöntä. Yhtenä mahdollisuutena esitetään poliisivankilan ja oikeuslaitoksen virastojen siirtämistä
Hiukkavaaraan.
Poliisipäällikkö Sauli Ku-
ha vahvistaa poliisilaitoksen ja oikeuslaitoksen virastojen pyytäneen ministeriöiltä selvitystä uusien tilojen hankkimisesta. Pidätettyjä ja kiinniotettuja
suunniteltiin kuljetettavaksi Haukiputaan entisen poliisiaseman piha-alueelle rakennettaviin konttiputkiin.
Neljä konttiputkaa saatiin
ensimmäisen kerran käyt-
töön vappuna, mutta Oulun
poliisin poliisipäällikkö Sauli
Kuhan mukaan niitä on pystytty käyttämään vain muutamia päiviä kerrallaan. Jos tämmöinen on mahdollista, niin poliisi tukee sitä, Kuha linjaa.
Poliisivankilan rakentaminen Hiukkavaaraan poliisilaitoksen ja uuden vankilan yhteyteen toisi Kuhan mukaan poliisivankilan toimintaan lukuisia etuja muun muassa vankikuljetuksissa ja terveydenhuollossa. kesäkuuta 2017 » N:o 44
A R K IS TO/ P E K K A K E VÄ J Ä R V I
Ensimmäisiä konttiputkia valmisteltiin Haukiputaan entisen poliisiaseman piha-alueelle ennen vappua.
Poliisi pulassa sellipuutteen kanssa
Haukiputaalle lisää konttiputkia juhannukseksi
»»Mirko Siikaluoma
»»Haukipudas
Haukiputaan poliisiaseman piha-alueelle
rakennettavat konttiputkat valmistuvat
juhannukseksi.
Poliisivankilaa ja
oikeuslaitoksen virastoja pohditaan sijoitettavaksi Hiukkavaaraan
poliisilaitoksen ja
Ouluun perustettavan
uuden vankilan yhteyteen.
Raksilan poliisitalon vakavat sisäilmaongelmat pakottivat menneenä talvena Oulun poliisin etsimään tilapäisiä säilytystiloja pidätetyille ja kiinniotetuille. Jyrki Pelkonen
talon sisäilmaongelmat ovat
pakottaneet Oulun poliisilaitoksen siirtämään toimintaansa Hiukkavaarassa sijaitseviin entisen kasarmin
tiloihin.
Rakennusaikataulu
liian nopea
Moduuliputkien rakennuttamisesta vastaavan Senaattikiinteistöjen mukaan hanketta on viivästyttänyt se,
ettei vastaavanlaista vankilaratkaisua olla tehty koskaan aiemmin Suomessa.
. Jos poliisilaitos ei palaa Raksilan tiloihin, kannattaisi poliisipäällikön mielestä poliisivankilan sijoittamista uuden vankilan yhteyteen tutkia vakavasti.. Raksilan Rata-aukion poliisivankilan 40 selliä korvaavien tilojen puuttuminen vaikeuttaa poliisilaitoksen arkea.
. Kyseessä on pilottihanke ja kaikki suunnitelmat
on jouduttu tekemään tähän projektiin liittyen. Rakennusaikataulu on
ollut todella tiukka, tilaus
tehtiin helmikuussa ja kol-
me kuukautta osoittautui
liian nopeaksi aikatauluksi, Rovamo kertoo.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan moduulisellejä
oli tarkoitus rakentaa kymmenen, mutta tilantarve on
kasvattanut määrän 16:a.
Putkien tarve
kasvaa kesällä
Oulun poliisilaitoksen valvonta- ja hälytystoimintasektorin johtajan, ylikomisario Jyrki Pelkosen
mukaan tarve kiinniotettujen säilytystiloille kasvaa
kesällä. Alun
perin valmista piti olla toukokuun lopussa, mutta nyt
moduulivankilan tulisi olla
valmis juhannukseen mennessä, Marita Rovamo Senaattikiinteistöiltä toteaa.
. 5
» Torstaina 8. Kuhan
mukaan poliisivankilan siirtäminen Hiukkavaaraan on
spekulaatio, joka koskee Rikosseuraamuslaitoksen selvitystä Oulun, Pelson ja Kestilän vankiloiden keskittämistä Ouluun perustettavaan uuteen vankilaan.
. Ihmisiä on enemmän liikkeellä ja poliisilla
sen myötä enemmän tehtäviä.
ja Laulukurssien
konsertit 16.6. Rajavillen maine Pohjois-Suomessa on erittäin hyvä. Lähden uuteen tehtävään
suurella mielenkiinnolla ja innolla. Iin
kirkossa.
Solisteiksi juhlakonserttiin saapuvat maanlaajuisesti tunnetut Jaakko Ryhänen sekä Kaisa Ranta.
Heidän lisäkseen konsertissa
esiintyvät kaikki lauluviikon
opettajat sekä pianistit. 6
» Torstaina 8. toimitusjohtaja
Jarmo Viljanen.
. Salmela seuraa väliaikaisesti tehtävää hoitanutta
Sami Sivurantaa, joka jatkaa
Parman liiketoiminnan kehitysjohtajana. Kokeneen henkilöstön
ja konsernin tuella Rajavillellä on hyvät edellytykset menestyä, Salmela uskoo.. Tämä asiantuntemus on tärkeässä roolissa kehittäessämme yhtiötä Consoliksen pohjoisimpana toimintayksikkönä strategiamme mukaisesti, sanoo
Parman va. Illan ohjelmisto koostuu tunnetuista suomalaisista sävelistä. Hän on toiminut Rudus Oy:n Pohjois-Suomen aluejohtajana vuodesta
2012 lähtien.
. 08 563 5720
Netissä 24 h
Haukiputaan Lääkärikeskus, Jokelantie 1, Haukipudas
www.haukiputaanlaakarikeskus.fi
Perttu Salmela aloittaa Rajavillen toimitusjohtajana
syyskuussa.
Rajaville Oy:n hallitus on nimittänyt RI Perttu Salmelan, 38, Rajaville Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.9. Rajaville on
Parman tytäryhtiö, jolla on
tehtaat Oulussa ja Haukiputaalla. Tästä unelmasta ja yhteistyöstä on kasvanut tasokas ja kansainvälinen klassisin musiikin tapahtuma, johon osallistuu
tänä vuonna kolmisen kymmentä laulunopiskelijaa Suomesta sekä ulkomailta.
Oululainen baritoni Juhani
Alakärppä oli mukana perustamassa Iin lauluviikkoja 10 vuotta sitten
Sopraano Kaisa Rantaa
kuullaan Iin lauluviikkojen
juhlakonsertissa
Iin lauluviikkojen juhlakonserttia tähdittää oopperalaulaja Jaakko Ryhänen
Perttu Salmela Rajavillen
toimitusjohtajaksi
»»Rantapohja
»»Haukipudas
HAMMASHOITOA
+ MUKAVA PALVELU
Haukiputaan Hammaslääkärikeskus tarjoaa
henkilökohtaista ja monipuolista hammashoitoa.
Vastaanoton toiminnasta vastaa
hammaslääkäri Eeva-Maria Kohonen.
Tervetuloa hammashoitoon!
Haukiputaan
Hammaslääkärikeskus
Kirkkotie 4, Haukipudas
haukiputaanhammas.fi
YLEIS- JA ERIKOISLÄÄKÄRIT
Yleislääketiede
Susanna Boman
Päivi Hirsso
Janne Liimatainen
Korva-, nenä- ja
kurkkutaudit
Erkki Rantaiso
Ihotaudit
Toni Aho
Neurologia
Hannele Havanka
Fysiatria
Sinikka Levoska
HAMMASLÄÄKÄRIT
Merja Jokela
Heikki Kiviahde
Birgitta Kropsu
Elina Niemi
Anu Palosaari
Timo Ruotsalainen
FYSIOTERAPEUTIT
Timo Halonen
Pekka Kyllönen
Naistentaudit
Annaleena Räsänen
Saila Siira
VARAA
AIKA
08 547 2972
Psykiatri,
nuorisopsykiatri
Anna-Liisa
Hannula-Tukiainen
Psykologi
Jussi Tukiainen
Ajanvaraus
Yleis- ja erikoislääkärit
p. Pertulla on vahva kokemus toimialalta myynti- ja
johtotehtävissä. Toivon, että kokemukseni betoniteollisuudesta ja
pohjoisen Suomen rakentamisesta tuovat lisäarvoa yhtiöön. Valoisa markkinatilanne ja konserniyhtiön kehitystavoitteet haastavat näyttämään, sanoo Perttu Salmela.
. alkaen. Opiskelijoiden konsertteihin on yleisöllä vapaa pääsy.
Iin lauluviikot lähtivät aikanaan vuonna 2007 käyn-
tiin oululaisen baritoni Juhani Alakärpän, Iin kansalaisopiston sekä Iin taidekoulun yhteisestä projektista. Mestarikurssin ja Liedduokurssin konsertit pidetään 15.6. Laulupedagogiksikin valmistuneen Alakärpän unelmana oli kehittää
klassisen laulun opetusta ja
luoda pohjoiseen Suomeen
laadukas klassisen laulun
kesäkurssi. kesäkuuta 2017 » N:o 44
Iin lauluviikot viettää juhlavuotta
»»Inkeri Harju
»»Ii
Jokavuotinen Iin lauluviikot -tapahtuma täyttää tänä kesänä 10 vuotta ja järjestää sen kunniaksi juhlakonsertin maanantaina 12.6. Yhtiö työllistää runsaat sata henkilöä.
Salmela on koulutukseltaan rakennusinsinööri ja
hänellä on yli kymmenen
vuoden kokemus betoniteollisuudesta. 08 563 5700
Hammaslääkärit
p. Lippuja konserttiin on
saatavilla Musiikki Kullaksesta Oulusta, Iin R-kioskilta sekä Iin kunnantalolta.
Kurssin oppilaat esiintyvät ensi viikolla omissa
konserteissaan Nätteporissa. 08 540 9907
Fysioterapeutit
p
(Atte Syväniemi),
Teuvo Ukkola vas. (Pirjo Kuisma), Matti
Lukka kesk. (Suvi Röntynen),
Esa Aalto virh. (Tuula Katiska),
Minna Kärkkäinen kesk.
(Hennamari Toiviainen),
Suvi Helanen kesk. (Jaakko Alavuotunki), Heikki Kontturi vihr.
(Anni Huovinen), Yrjö Harju sdp (Saila Lähteenmäki),
Aira Lievetmursu sdp (Mikko Pesola), Anne Snellman
ps. (Esa Paloniemi).
Konsernijaosto: Riikka
Moilanen kesk., pj. (Taisto Haipus), Pia-Riitta Korvenheimo kok. Tämä luokkahuone oli nimittäin työtiloinani
silloin, kun Kauppilan koulu
paloi, Sanna Koivisto sanoo.
Mauno Riekin muistostipendit annetaan kunakin
vuonna yhdelle tai useammalle oppilaalle, jotka ovat
suhtautuneet positiivisesti
koulutyöhön ja ovat osoittaneet aktiivisuutta myös jossakin vapaa-ajan harrastuksessa, erityisesti urheilussa,
liikunnassa tai musiikissa.
Ensimmäiset stipendit
saivat Valtarin koulun kevätjuhlassa Iida Nauha,
Matias Jaakkola, Markus
Pyörälä, Eleanoor Korvala, Perttu Ahola, Tuuli Yli-Tokola, Atte Kynkäänniemi ja Matias Kynkäänniemi.. Isäni halusi varmasti tukea juuri alkanutta taiteilijanuraani, Koivisto sanoo.
Kuokkalan pappilan väentupa -maalauksessa on koulun oppilaita pihaleikeissä.
Taulun arvioinut Oulun taidemuseon aluetaidemuseotutkija Janne Kauppisen
mielestä teos kuvaa hyvin
Koiviston 1980-luvun realistista kautta ja tallentaa
onnistuneella tavalla paikallisesti arvokkaan kulttuurimaiseman. Heinonen), Heikki Kontturi vihr. (Mika Manninen),
Anneli Näppä kesk. (Janika Harju), Teija Ruokamo kok. (Jani Alakangas), Milla Kynkäänniemi kok. pj. (varajäsen Matti
Lukka), Suvi Helanen kesk.
(Anneli Näppä), Sami Pikkuaho kok. (Kirsi Kaltio), Kristiina Ahl sdp
(Joni Ollikainen).
Tarkastuslautakunta:
Marja-Leena Kemppainen
kd., pj. (Milla Kynkäänniemi), Anne Huotari vas. Koivisto maalasi teoksen Iin
yläasteen rehtorille Mauno Riekille opettajakollegojen 50-vuotispäivälahjana vuonna 1980.
Mauno R iekin poika
Rauno Riekki halusi vaalia tammikuussa kuolleen
isänsä muistoa koululaisille annettavien stipendien muodossa. (Susa Vikeväkorva), Pirjo Sirviö sdp
(Kaarina Torro).
Sanna Koiviston Mauno Riekille
maalaama teos Alarannan koululle
Taulukaupan tulot stipendeihin
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
Iiläistaiteilija Sanna Koiviston Alarannan koulun
pihapiiriä 1950-luvulla esittävän maalauksen uusi koti
on Alarannan koululla. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Eeva-Maria Parkkinen (kesk.), toiseksi varapuheenjohtajaksi Sebastian Tynkkynen (ps.), kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Jukka Kolmonen
(kesk.) ja neljänneksi varapuheenjohtajaksi Risto
Kalliorinne (vas.).
Riikka Moilanen (kesk.)
jatkaa kaupunginhallituksen johdossa. (Jussi Kärkkäinen),
Kaarina Kailo vas. (Heidi Hietalahti), Matti Alatalo virh.
(Kirsi Karppinen), Janne
Koskela ps. (Pertti Rautiainen), Miia Hirsikangas-Haataja vihr. (Kalevi
Lämsä), Pekka Aittakumpu
kesk. (Matti Ollikainen), Veera Uutinen vas. (Petri Häli), Minna Lehtovaara kok. Vuonna 1938 koulukäyttöön otettu rakennus oli välillä muussa käytössä, mutta remontoitiin muutama
vuosi sitten takaisin koulukäyttöön.
. (Anssi Manninen).
Rakennuslautakunta:
Anne-Maria Takkula kesk,
pj. (Lotta Savola), Jari Laru kok. Tämä mahdollistui kun Iin kunta osti
Koiviston työn Mauno Riekin perikunnalta, joka puolestaan lahjoitti rahat edelleen kunnalle annettavaksi
stipendeina Valtarin koulun
oppilaille muutaman vuoden aikana.
koululla.
??Asuimme nykyisen koulurakennuksen vieressä olleella koululla, ja taulussa
oleva Kuokkalan pappilan
entinen väentupa oli isän
ensimmäinen opetustila.
Aamulla laitettiin puuta
pesään ja puhdistettiin lumet nurkista, niin kuin siihen aikaan oli tapana, kertoo Rauno Riekki.
Vuoden kuluttua Riekki
siirtyi Haminaan valmistuneen kansalaiskoulun johtajaksi, missä tehtävässä
hän oli 70-luvulle saakka.
Tuolloin Riekki oli mukana aloittamassa peruskoulutoimintaa Iissä, ja toimi
yläasteen rehtorina vuoteen
1990 saakka, jolloin hän jäi
eläkkeelle. (varajäsen Anne Lyttinen), Hanna Keskiaho kok.,
vpj. (Timo
Hautamäki), Mervi Siljander vas. (Tuija Patana), Mikko Merihaara kok. (Jamal
Awad), Sirpa Tikkala kesk.
(Tuija Tikkanen), Jorma
Leskelä kesk. (Juha Moilanen).
Hyvinvointilautakunta:
Pirjo Sirviö sd, pj. (Ilari Ni-
sula), Pekka Simonen kok.
(Ulla-Riitta Lattula), Seppo Karjalainen vas. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Jenni Pitko (vihr.)
ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Tuija Pohjola (sdp).
Sivistys- ja kulttuurilautakunta: Satu Haapanen
vihr., pj. (varajäsen Taisto Vähäaho), Tanja Tiainen sdp,
vpj. (Tauno
Anttonen), Pietari Tikkanen vas. (Kristiina Karjalainen),
Hannes Kortesalmi kesk.
(Mira Kontio), Juha-Pekka Vesala kesk. (varajäsen Matias Ojalehto), Jen-
ni Pitko vihr., vpj. Tässäkin on hieno yhtymäkohta, että taulu tulee tänne. (Ilkka Yliniemi), Niilo Heinonen kok. kesäkuuta 2017 » N:o 44
Valtuustolla ensimmäinen kokous
Juha Hänninen jatkaa puheenjohtajana
»»Rantapohja
»»Oulu
Oulun kaupunginvaltuusto
jakoi maanantain kokouksessaan lautakuntapaikat.
Juha Hänninen (kok.) jatkaa valtuuston puheenjohtajana. (varajäsen Markku Eilola-Jokivirta), Latékoé Lawson Hellu vihr., vpj. (Riku Syrjälä).
Yhdyskuntalautakunta: Martti Korhonen vas.,
pj. Taululahja oli varmaan hänen
ideansa. (Lauri Kauppila), Raimo Hämeenniemi
kesk. (Mika Seppänen), Jamal Awad
vihrs. Kauppinen pitää
teosta taiteellisesti laadukT U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
Alarannan koulu
ensimmäinen paikka
Vuonna 1930 Iissä syntynyt Mauno Riekki valmistui opettajaksi vuonna
1957. (Tomi Kaismo), Jenna
Simula ps. (Veikko Kettunen),
Kati Kaarlejärvi vihr. (Helena Lotvonen), Kari Myllyniemi kesk.
(Niko Pesola), Anna-Kaisa
Lepistö kesk. (Laila Vainio), Kimmo Alatalo sdp (Kaisa Telekäinen), Annemari Enojärvi ps. (Julia Haaraniemi), Krista Inkala ps.
(Aki Lehtola).
Valtuuston vaalilautakunta: Anna-Kaisa Lepistö, kesk. (varajäsen Maarit Vartiainen), Sami Pikkuaho kok., vpj (Mono Kuoppala), Susanna Kisner kesk. (SariHelena Forsman), Eija Säilynoja vas. (varajäsen
Jorma Leskelä), Lyly Rajala
kok., vpj. (Mika
Nurmela), Matti Roivainen
kok. (Jarmo Tauriainen), Jukka Lappalainen sdp (Sirkka-Liisa
Mikkonen), Veijo Väänänen
ps. (Salla Vähämetsä), Sari Halonen sdp
(Veikko Jokikokko), Kaarina Torro sdp (Miina-Anniina Heiskanen), Vaili Jämsä-Uusitalo ps. (Karita Alanko), Ville Luotola
vas. (Mari Kurkimäki),
Terttu Kuusela vihr. (Janne
Hakkarainen 2017-19, Veikko Ervasti 2019-21), Juha
Huikari kesk. (Eeva-Maarit
Valkama), Kaisu Tuomi kok.
(Henna Perätalo), Pertti Kutilainen vas. 7
» Torstaina 8. (Iinamaija Sala),
Henna Määttä vihr. (Milla Kynkäänniemi), Hilkka Haaga vas.
(Paavo J. (varajäsen Jasmiina Salin), Paula Halonen kesk. Ensimmäinen opettajan paikka oli Alarannan
Mauno Riekin poika Rauno Riekki (vas.), taiteilija Sanna Koivisto, Alarannan koulun koulunjohtaja Samuli Hanhisalo
ja Valtarin koulun rehtori Taisto Soininen valitsivat taululle paikan Alarannan koulun vanhalta puolelta.
kaana ja kuntoa erinomaisena.
Taulu sijoitetaan Alarannan koulun vanhalle puolelle, joka rakennettiin vuonna
1822 Kuokkalan pappilaksi. (varajäsen Har-
ri Kononen), Lauri Nikula
kesk., vpj. (Eija Säilynoja), Tuija Pohjola sdp (Pia Saarela).
Kihlakunnan poliisipiirin neuvottelukunta: Roy
Mattson kok., pj. (Sirpa Tikkala), Minna Åman-Toivio
kok. Rehtori Mauno
Riekki palveli Iin kuntaa ja
Iin koululaitosta siis yli 30
vuotta kestäneen opettaja-
uransa ajan.
Sanna Koivisto kertoo, että Kuokkalan pappilan väentupa oli hänen ensimmäisiä
tilaustöitään.
??Isäni oli Olhavan kansakoulun johtaja eli Mauno
Riekin kollega ja ystävä. (Juha Vuorio),
Mikko Raudaskoski vas.
(Rauno Hekkala), Mikko
Salmi sdp (Kati Jurkko).
Sairaanhoitopiirin valtuusto: Pekka Aittakumpu kesk
Karjalainen (1924
. Antin
mielestä kaupunkia on syytä kehittää kokonaisuutena
ja kaupunki on nähtävä koko alueensa kehittämiskeskuksena. Riihi on 1850-luvun puolivälistä. Kylien kehittäminen on kylän ja
siinä toimivien yhdistysten
omankin aktiivisuuden varassa. 8
» Torstaina 8. Navettarakennus on vuodelta 1955 ( pe
hempi päärakennus
vuonna 1985). On
todennäköistä, että Antti Hiltunen ei ollut paikan
ensimmäinen asukas, mutta hän antoi talolle nimen.
Jokivarressa näyttää olleen jo 1580-luvulla kaksi
ja 1590-luvulla kolme saman
suvun asumaa savua. Kodin, kotikylän
ja lähiympäristön merkitystä ihmisen hyvinvoinnille ei
Uuden päärakennuksen uuni edustaa erikoista talonpoikaistyyliä; uunin pankolle johtavat portaat. Toivottavasti uusi Oulun kaupungin ja sairaanhoitopiirin yhteiskeittiö, Lööki Oy
ottaa lähiruokaa yhä enenevässä määrin käyttöön.
Tullaanhan siellä valmista-. Nykyisen
Huttu-Hiltusen omistajakin
on saanut etunimekseen perinteisen Antin.
Erinäisten vaiheiden jälkeen Huttu-Hiltusen isännäksi tuli vuonna 1879
Matti Huttu. Sotien jälkeen
maataloustyöt virkistyivät
reippaasti. Uunin edessä talon isäntä Antti Huttu-Hiltunen.
Harvinainen vanha tilakartta vuode
pitäisi kyseenalaistaa. Vuonna 1890 perustettu koulu oli Ylikiimingin ensimmäinen. Tervola).
Edellinen isäntä, kunnallisneuvos Sakari Huttu-Hiltunen oli aktiivinen kunnallismies. Matilla oli puolisonaan Priitta Kaisa Kallentytär Väänänen (1868
. Opettajan viran ohella hänellä on lukuisia luottamustoimia. 1998).
Nykyiset osakkaat
Esko ja Antti
Nykyisin tila on Maatalousyhtymä Huttu-Hiltunen, jonka osakkaita ovat
Esko ja Antti Huttu-Hiltunen. Keskimäärinen peltotilojen koko on Ylikiimingin
alueella noin 35 hehtaaria
johtuen siitä, että tilat myös
vuokraavat peltoja.
Metsätaloutta harjoitetaan edelleen metsänhoitoyhdistyksen laatiman
metsätaloussuunnitelman
mukaisesti. Esimerkiksi nyt on meneillään luomukaurabuumi, ja luomukauraa
ei meinaa saada riittävästi.
Antti ja Tuula ovat halunneet kodissaankin kunnioittaa vanhoja perinteitä: arkkitehti Seppo Huttu-Hiltusen suunnittelema uusi,
tensairaalan ja ydinsairaalan (sis. 1859 (k. Joukkoon mahtuu kuusi luontokohdettakin.
Huttu-Hiltusen
Akvarelli
60 x tila
90, 2008 kirjasta Kulttuurikohteita Pohjois-Suomessa. 1939).
Matin jälkeen Huttu-Hiltusen isäntänä toimi vuosina 1926 . Positiivisena seikkana
pitäisi muistaa, että meillä
on tässä 40 kilometrin päässä yliopistollinen, maailman
huippua edustava sairaala,
jota kehitetään koko ajan.
Tulevaisuuden sairaala OYS2030 liittyvät lasten- ja nais-
maan 25 000?30 000 ateriaa päivässä. Aikaisemmin Huttulassa asuessaan
se oli muuttunut Hutuksi.
Hiltukylässä se pyrki muuttuman talon mukaan Hiltuseksi, mutta kun sukua
oli kylällä lähes joka talossa, muutettiin nimi HuttuHiltuseksi. Metsämaata on
noin 285 hehtaaria. Vuoden 1770
tienoilla savuja oli taasen
kolme. Uusi päärakennus valmistui vuonna 1996.
Isän viitoittamalla
tiellä
Antti jatkaa isänsä viitoittamalla tiellä. Viljelys on rehuviljaa, välillä ohraa ja kauraa.
Tuorerehua pyöröpaalattuna
menee karjatiloille koko Pohjois-Suomen alueelle. Savut
yhdistettiin 1728 yhdeksi
taloksi n:o 1. Originaalin omistaa Antti Huttu-Hiltunen. Hän syntyi Vengasrannan koululla v.
1926, koska äiti (Karoliina
Huttu-Hiltunen o.s. 1937)
ja oli alkuperäiseltä nimeltään Hiltunen. Suomalaista ruokaa
pidetään maailmalla puhtaana. Tilan emäntänä toimii kiiminkiläislähtöinen Tuula Huttu-Hiltunen (o.s. 1962 Kalle Vihtori Huttu-Hiltunen, jonka jälkeen vuodesta 1962
isäntänä toimi kunnallisneuvos (1993) Matti Sakari Huttu-Hiltunen (1926
. Hän ehti olla kunnallisissa luottamustehtä-
vissä yli 40 vuotta. Ribacka) toimi siellä opettajana. Viljelyspinta-alaa on 25 hehtaaria. Maataloutemme elinehto on se, että sillä on menekkiä. Hän on
Oulun kaupunginvaltuuston
jäsen, Pohjois-Pohjanmaan
maakuntavaltuuston jäsen
ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen
puheenjohtaja.
Nykyisen Oulu-liitoksenkin aikana kylällä on elpyvää
elämää, uudisrakentamista
ja väkiluku lisääntyy. Uutta peltoakin
tehtiin yli 40 hehtaaria.
Huttu-Hiltusessa oli Ylikiimingin ensimmäinen
traktori, piikkipyöräinen
?Deering Moottorivetäjä
10 ?20 hv?. Tilan rakennuk
Ylikiiminki,
Hiltukylä on rakennettu vuosina 1939-1947. Antille on jäänyt paljolti maatilan käytännön työt,
koska hän on toiminut tilan
isäntänä jo 1980-luvun puolivälistä asti. Traktorin osti vuonna 1927 Sakarin isä
Kalle yhdessä Kalle Mäkelän kanssa.
Tilalla on
luovuttu karjasta
Ylikiimingin maitotilojen
määrä oli suurimmillaan v.
1970, jolloin niitä oli 415.
Nykyisin maitotiloja on enää
parikymmentä.
Tätä nykyä Huttu-Hiltusessa on liha- ja lypsykarjasta luovuttu. päivystys, tehohoito, leikkaustoiminta, kuvantaminen, vuodeosastot ja tukipalvelut) rakentamispäätökset on jo tehty. Lähiruokaa pitäisi meillä enemmän hyödyntää. Vuonna 2003 taloja
olivat muun muassa Hiltunen, Huttu-Hiltunen ja Huttula ja Kivisilta. Päivystykseenkin, joka on ollut tähän
asti pullonkaulana, on muutama kuukausi sitten resurssoitu muun muassa 14 uutta
hoitajan tointa.
Maatalouden nykytilasta
Antti toteaa, että suomalaisella ruualla on oma brändinsä. Matti oli
syntynyt v. kesäkuuta 2017 » N:o 44
KUUKAUDEN KULTTUURIKOHDE»
Huttu-Hiltusen tila Ylikiimingin Hiltuk
Maauskoa sukupolvesta toiseen
Vuoden 1564 veroluetteloihin on merkitty Antti Hiltunen, Andss Hildune.
Hän saattoi olla suvun ensimmäinen asukas Ylikiimingin Hiltukylässä. 2012), emäntänään Sylvi o.s
Kolme Kalevan
suvun edustajaa matkusti
juuri takaisin kotiin kymmenen päivän lomaltaan
Iistä. Tärkeintä on tavata
serkkuja. Ihmiset täällä ovat hyvin ystävällisiä, Larry Kaleva sanoo.
??Sukulaiset tuntuvat entisiltä tutuilta, vaikka heitä
ei olisi ennen edes nähnyt,
lisää Karla Kaleva.
T U I J A J Ä R V E L Ä- U US I TA LO
ksista vasemmalla näkyvä vaneruskorjattu ja nykyaikaistettu
Kunnallisneuvos Matti Sakari Huttu-Hiltunen oli
myös aktiivinen kunta-asioiden hoitaja.
elta 1927.
vuonna 1996 valmistunut
päärakennus edustaa talonpoikaistyyliä. kesäkuuta 2017 » N:o 44
Suomessa serkkuja tapaamassa
kylässä
»»Tuija Järvelä-Uusitalo
»»Ii
Suomi 100,
kuukauden
kulttuurikohde
Taiteilija Kari Holmalta ilmestyy Rantapohjassa juttusarja Suomen
100-vuotisjuhlan merkeissä.
Sarjassa käsitellään
kuukausittain Rantapohjan alueen kirkkoja ja
vanhempia maalaistaloja historiikein ja akvarellein. Arvidilla oli Suomessa entisen vaimonsa kanssa yksi lapsi, Pohjois-Dakotaan asettuneeseen uuteen
perheeseen lapsia syntyi 11.
Sukulaisia siis riittää.
Larry Kaleva ja hänen
Olhavassa asuva serkkunsa Eero Kaleva ovat hyvillään, että myös uudet sukupolvet ovat ottaneet sukutapaamiset tavakseen.
. Yksityiskohtana voidaan mainita erikoinen uuni, jossa portaat johtavat uunin pankolle.
Uunin on muurannut naapuri Matti Heikki Hiltunen.
Tätä kirjoittaessa kesäkuun alussa ulkona sate-
Huttu-Hiltusessa oli Ylikiimingin ensimmäinen piikkipyöräinen traktori, Deering moottorivetäjä.
lee lunta, eikä peltojen kylvöä ole voitu vielä aloittaa.
Maauskoa täytyy kuitenkin
aina olla, toteaa Antti ja sanoo, että sateen jälkeen tulee aina pouta ja samalla jo
suunnittelee lähtöä MTK:n
Suomi 100 vuotta- juhliin,
pääkaupunkiin.
Taiteilija Kari Holma,
Haukipudas
Montanassa asuva Larry Kaleva (toinen oikealla) kävi tyttärensä Karla Kalevan (keskellä) ja siskontyttärensä Shelley
Wilkien (vasemmalla) kanssa Suomessa tapaamassa serkkuaan Eero Kalevaa, pikkuserkkuaan Maija Liisa Haapaniemeä ja muita sukulaisia.. Myös tytär Karla osaa jonkin verran suomea.
Amerikan-vieraiden Suomen-matkaan kuului muun
muassa saunomista, shoppailua ja vierailu joulupukin
luo Napapiirille. Minulla on vielä
täällä elossa toistakymmentä täysserkkua. 9
» Torstaina 8. Mallina on ollut vanhempi 60-luvun alussa purettu rakennus. Historiaa pyritään
linkittämään haastatteluin myös tähän päivään.
Aihe liittyy Kari Holman kulttuuriprojektiin,
joka on mukana Suomi
100-ohjelmistossakin.
Lähdeteoksina käytetään
hänen kirjojaan Kulttuurikohteita Pohjois-Suomessa ja Pohjois- Suomalaisia kirkkoja.
Iiläisellä Kalevan suvulla on
tiiviit yhteydet Amerikanserkkuihin ja muihin sukulaisiin Pohjois-Amerikassa.
Oulun seudulta matkustetaan Amerikkaan useamman hengen joukolla muun
muassa joka kolmas vuosi
järjestettäviin Kalevan suvun sukukokouksiin. Larryn vanhin sisko tuli
Iihin vierailulle ensimmäistä kertaa jo vuonna 1960.
Sen jälkeen on vierailtu
säännöllisesti, Eero Kaleva sanoo.
Larry Kalevan kotona puhuttiin ainoastaan suomea.
??En osannut kouluun
mennessäni ollenkaan englantia, joten jouduin käymään ensimmäisen luokan
kahteen kertaan.
Sittemmin pääkieli on
vaihtunut englanniksi,
mutta suomen kielikin on
edelleen hallussa. Parasta tälläkin matkalla oli kuitenkin
sukulaisten tapaaminen.
. Karla Kaleva
yli sata sukulaista.
Vierailuja tehdään myös
toisin päin. Paikalla on ollut enimmillään
Sukulaiset tuntuvat entisiltä tutuilta, vaikka heitä ei olisi ennen
edes nähnyt.?
. Tällä kertaa matkassa olivat Larry Kaleva, hänen tyttärensä Karla Kaleva ja siskontyttärensä Shelley Wilkie.
Larry Kalevan isä Arvid
lähti 24-vuotiaana Amerikkaan Iin Asemakylältä vuonna 1912. On mukavaa kuulla heidän elämästään. Vieraalla mantereella hän löysi vaimokseen
Mamie Huovisen, jonka isä
oli syntynyt Iin Asemakylällä toisella puolella jokea kuin
Kaleva
30 vuotta on kuitenkin
hevoselle erittäin korkea
ikä ja Pekkala painottaa,
että aina mennään Rommin ehdoilla.
. Rommi on juhlien päätähti ja olemmekin kutsuneet juhliin toistasataa
Rommin elämään vaikuttanutta ihmisiä, Pekkala
kertoo.
Rommista on
moneksi
Uljaan kauniiseen ja sympaattiseen Rommiin ei voi
olla ihastumatta välittömästi. Siten kunto on pysynyt koko ajan hyvänä, Pekkala kertoo.
Pirkko Pekkala ja suomenhevonen Rommi täyttävät yhdessä
100 vuotta, kun Pekkala täyttää 70 ja Rommi 30 vuotta.
He käyvät usein maastoilemassa Virpiniemen maisemissa. Rommi on minulle tärkein terapeutti, Pekkala lisää.
Monipuolinen suomenhevonen on ollut mukana
monessa. Kauaa
ei herkkuja tarvitse etsiä,
sillä omistajaltansa Pirkko
Pekkalalta löytyy porkkanaa. Ikä ei
ole kummallekkaan hidaste, sillä edelleen he harjoittelevat useita kertoja viikossa kaikissa askellajeissa. Rommille säännöllinen ratsastaminen on tärkeää ja se lähtee aina todella mielellään töihin. Se on ollut todella vähän sairas, eikä sen ole tarvinnut seisoskella sairaslomalla. Koska juhlavuottansa
viettävät myös 100-vuotias Suomi sekä 110-vuotias suomenhevonen, haluaa Pekkala järjestää kaiken tämän kunniaksi juhlat Rommin kotitallilla Ratsutalli Cavadeoksella ensi
sunnuntaina.
. Rommi ei kuitenkaan kauaa kisakentillä viihtynyt. Kokenut herkuttelija
tuhoaa porkkanat nopeasti.
Tämä vuosi on Pirkolle ja
hevoselleen Rommille merkittävä, sillä he täyttävät
yhdessä 100vuotta, Rommi 30 ja Pekkala 70 vuotta. Rommi
asui ABC-tallilla pitkään
ennen kuin se siirtyi muutama kuukausi sitten Cava-
INKERI HARJU
deokseen. Rommi on nähty
esiintymässä muun muassa Ylivieskan kuninkuusraveissa sekä maatalousnäyttelyssä kouluratsastusesityksissä. Ei
se varmasti viihtyisi tarhan nurkkaa koristamassa, Pekkala selittää.
Hän arvelee, että Rommin korkean iän salaisuus
on juuri hyvän kunnon säilyminen.
. Hevonen on se syy,
miksi tämä harrastus vetää puoleensa, ne ovat niin
hienoja eläimiä, Pekkala
kertoo.
Rommi saapui Pekkalan
omistukseen 22 vuotta
sitten. Kotitallin muuttumiseen vaikutti se, että
Cavadeoksessa Pekkalan ei
itse enää tarvitse huolehtia
ruokinnasta ja muusta ylläpidosta.
Säilynyt kunto
pitkän iän salaisuus
Pekkala itse löysi hevosmaailmaan 16-vuotiaana
ja siitä lähtien se on ollut
erottamaton osa elämää.
. Valkokankaallakin Rommi on esiintynyt,
kun se oli mukana vuonna
2001 julkaistussa lyhytelokuvassa Siunattu maa.
Ratsukko on laajalti tuttu hevospiireissä. kesäkuuta 2017 » N:o 44
Pirkko Pekkala ja Rommi juhlistavat
yhteistä 100-vuotispäivää
»»Inkeri Harju
»»Haukipudas
Tumma ja tuuheaharjainen
suomenhevosruuna Rommi
ottaa uuden ihmisen vastaan utealiaana heti herkkupaloja hamuten. Pekkalan avustaja ja itsekin hevosihminen Tiia Kaikkonen taas kuvailee Rommia
rehelliseksi herrasmieheksi, jolla on vahvat mielipiteet.
. Niinpä siitä
tuli muutaman tasokkaan
ratsastajan opetushevonen
ja myöhemmin ruuna koulutettiin myös terapiahevoseksi.
Yhessä Pirkko ja Rommi harrastavat kouluratsastusta sekä käyvät paljon maastoilemassa. Se kyllä selvästi aina
osoittaa, että mitä mieltä on asioista, Kaikkonen
naurahtaa.
. Siihen aikaan hän
omisti jo yhden hevosen,
mutta Pekkalan silloinen
ratsastuksenopettajansa
Arto-Pekka Heino koki, että Pekkala tarvitsee
rinnalleen toisenkin nelijalkaisen. 10
» Torstaina 8. Pekkala kuvailee
silmäteräänsä mieletään
herkäksi ja erittäin opettavaiseksi hevoseksi. Sopiva löytyikin
ihan viereiseltä tallilta Virpiniemestä.
Rommi oli aluksi ravihevonen, mutta Heino koulutti siitä osaavan kouluratsun, ja Heino kisasikin
Rommilla kansallisella tasolla asti
57
kg. Iin kuntaa
edustanut Aino Veijola paini hienot kisat sijoittuen kolmanneksi sarjassa +13v. Tunnelma oli korkealla ja makkara maistui.
Odotettu virkistyspäivä
»»Teea Tunturi
»»Kiiminki
Kiimingin eläkeläisjärjestöjen yhteinen ulkoilu- ja
virkistyspäivä keräsi lähemmäs 200 osallistujaa
Koiteliin viime torstaina.
Yhteislaulua, bocciaa, kettinginheittoa, mölkkyä ja
metsätaitokisaa ympäröi
melkoinen porina, kun
kuulumisia eri kyliltä tulleiden eläkeläisten kesken
vaihdettiin.
. Skiftesvikin ja kirjailija Jaakko Markus Seppälän kanssa kuljetaan Pölökkypäitten
seurassa Kurtinhaudan kulttuuripolkua pitkin Martinniemen vanhan putkan edustalle. Hopeaa kaulaansa saivat Juho Huttunen
ja Leevi Ukkola.
Eero Tapio -turnauksessa
sarjavoiton saavuttivat Kimi Mustonen, Aapo Aunola
ja Eero Järvelä, hopealle
painivat Miia Aunola, Janne Kangasluoma, Markus
Vittaniemi ja Voitto Kärkkäinen.
Pronssille sarjoissaan
väänsivät Iiro Järvelä,
Tuukka Peltola, Mikael
Malmihuhta, Janna Pahikainen ja Aino Veijola. Kimi hävisi välierässä tiukasti sarjavoittaja Tino Ojalalle ja siitä sisuuntuneena hoiteli pronssiottelun kotiin ylivoimaisella pistevoitolla.
Voitto Kärkkäinen ja Mar-
kus Vittaniemi jäivät tällä
kertaa pistesijojen ulkopuolelle.
Heitto toisena
Suomi-cupissa
Kauden päättäjäisiä vietettiin 1.6. Suklaan lisäksi Ojala sai palkinnoski halaukset Sirkka Vengasaholta ja Lahja Kellokummulta.
URHEILU»
Haukiputaan Heitolla menestyksekäs painikevät
»»Rantapohja
»»Haukipudas
Juho Pahikainen paini Kadettien (alle 17v.) pohjoismaiden mestariksi Tanskan
Koldingissa toukokuun lopulla. Markus Vittaniemi ja
Miia Aunola painivat painivat pisteille omissa sarjoissaan. Video ja kuvat ovat Jore Siltalan käsialaa.
Voitto Leppäsen tapaa vetämässä muun muassa karaokea ravintola Navetalla Haukiputaalla.
Voitto Leppäsen singlen kansikuva on kuvattu Kiiminkijoen
rannalla.
Vastikään eläköitynyt kiiminkiläinen Esko Turpeinen (kuvassa vasemmalla) pääsi vaihtamaan kuulumisia konkareiden Heimo Pelkosen, Olli Aikioniemen ja Veikko Yli-Pykyn
kanssa Koitelin virkistyspäivässä. Lahdessa.
Heitosta mukana oli neljä painijaa, jotka edustivat
omia kuntiaan. Sarjassa 85 kg ylivoimaiseen suomenmestaruuteen paini Juho Pahikainen, joka ei antanut vastustajilleen yhtään
pistettä. Pistesijan saivat Rikhard Lindgren, Aleksi Patala, Eemeli Künnap ja Vilma Uusitalo. Tämä tapahtuma on
ihan kaikille avoin ja kaikesta näkyy, että toista
kertaa järjestettyä virkistys- ja ulkoilupäivää on todella odotettu, kertoo EL
Kiimingin yhdistyksen puheenjohtaja Lahja Kellokumpu.
Päivä sai rahoitus Oulun
kaupungin lähidemokratiatoimikunnan kautta. Aapo Aunola oli
seitsemäs.
Eero Tapio -turnaus
Virpiniemessä
Perinteinen Eero Tapio -turnaus painittiin tänä vuonna
poikkeuksellisesti Virpiniemen liikuntaopistolla 6.5.
kilpailunjohtaja Kari Meriläisen komennossa. Kokonaispisteissä Heitto
oli paras seura ja sai yhden
kiinnityksen lisää Eero Tapion Bukarestin MM-pyttyyn.
Pohjois-Norjan Kirkkonie-
messä painittiin perinteikäs
Aprilstevnet -painiturnaus
30.4. Kauden aikana hienoa työtä tehnyttä Petri Isokosken johtamaa valmennustiimiä muistettiin myös.
Heiton painijoiden kevätkausi onkin ollut tuloksellisesti todella hyvä PM-kullan ja kahdeksan SM-mitalin
myötä. Isoniemen leirikeskuksessa, missä pujotettiin mitalit kaulaan reippaille nallepainijoille ja painikoululaisille. Jää kaksi laivaa yöksi samaan ankkuriin...?
Kappaleen sävel ja sa-
noitus on Esa Katzin käsialaa. Heitolle tuli
kilpailuista kaksi mitalia neljän painijan voimin. Heitto on lisäksi tällä hetkellä toisella sijalla painin Suomi-cupin pisteissä.. Kimi Mustonen paini myös hienosti sarjassaan
50 kg. Tosi mukavaa, kun näkee tuttuja ja pääsee rupattelemaan, sanoo Kiimingin
Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Sirkka Vengasaho.
Jääliläinen ammattimies Niilo Ojala voitti metsätaitokilpailun, joka palkintoja jakaneen Heimo Pelkosen mielestä meni muilta osallistujilta aivan päin honkia. Einari Ukkola,
Juho Huttunen, Leevi Ukkola ja Eemeli Nisula joutuivat tunnustamaan loppuotteluissaan venäläisen
tai valkovenäläisen painijan
paremmakseen, joten kotiintuomisina oli pelkkää hopeaa. 11
» Torstaina 8. Mestaruuden arvoisesti Heitosta painivat Juho Pahikainen, Eemeli Nisula ja Klaus Haa-
palahti. Kisoissa painittiin samalla myös
TUL:n junioreiden ja miesten
mestaruuksista. Ukkolanrannalla esitetään artistien omia runoja
lauluiksi sävellettyinä.?Yksi esiintyjistä on Suomen albumilistan TOP 5:ssä viihtynyt rap-artisti Stepa.
Illan aloittaa Lasten maakinen klo 18-19, jolloin
esiintyy Vastarannan Siili.
Musiikin ja piknik-elämyksen lisäksi lapset viihtyvät
Pölökkypäitten polulla ja
voivat tuoda kukkia Toivon
ankkurin juurelle.
Perinteisellä kirjailijakävelyllä fiktio ja fakta kohtaavat
kirjailija Joni Skiftesvikin
tarinoiden maisemissa. Juho oli sarjassaan 85
kg suvereeni mestari voittaen kaikki matsinsa selkein
lukemin. Reissun vetäjänä kirjallisuuslehti Hallauksen päätoimittaja Jussi Moilanen.?
Maakinen Kuvataidemetsä on yhden illan pop up kuvataidenäyttely, jonne tois-
takymmentä taiteilijaa tuo
töitään.
Rantametsäareenalla nähdään musiikkiesityksien lisäksi myös performancea.
I <3 Kiiminkijoki Too -esityksessä.
K ont a k t i St a nd Up
-show?ssa Paha Pukki saapuu
alueelle loppuillasta, kun Juha Virranniemen luoma rääväsuinen hahmo lähestyy
piknik-porukoita liki.
Tilaisuuden pääsymaksuttomuuden mahdollistavat
Martinniemen Kyläyhdistyksen lisäksi tapahtumaa
tukevat paikalliset yritykset, Oulun kaupunki, talkoolaiset sekä taiteilijat, jotka
tulevat itsekin viihtymään
maakisille rannoille.
Kuin kaksi laivaa
»»Auli Haapala
»»Haukipudas
Haukiputaalta kotoisin olevalta laulajalta Voitto Leppäseltä on ilmestynyt kesäinen single. kesäkuuta 2017 » N:o 44
TEE A TUNTURI
KULTTUURI»
Runopoikia ja puunhalausta
Maakisessa lauantaina
»»Rantapohja
»»Martinniemi
Runopoikia, puunhalausta,
savumaivoja omatekoisia
elämyksiä on luvassa Maakinen Martinniemi -tapahtumassa lauantaina 10.6. Kaksi laivaa
-kappale kertoo kauniisti
ja tunteikkaasti kahden ihmisen kohtaamisesta veden
äärellä.
?Kuin kaksi laivaa me yössä kohdataan...kaksi kulkuria
hetken rakastaa. Hyvätasoisessa turnauksessa oli osallistujia Norjasta, Venäjältä, Valko-Venäjältä, Virosta ja Suomesta.
Heitosta mukana oli neljä painijaa. Sovituksesta vastaa
Jore Siltala. Kulttuuripiknik ja monitaidefestivaali järjestetään Kiiminkijoen suulla Ukkolanrannassa jo yhdeksättä kertaa.
Tällä kertaa runopoikabuumi valtaa myös Maakisen. Huoltajina reissussa mukana olleet Juuso Ukkola ja
Petteri Kukkola kertoivat
varsinkin Minskin joukkueen olleen kovan.
Kajaanin Juntan kansalliset kilpailut painittiin 29.4.
Heitosta matkaan lähti seitsemän painijaa, joista hope-
alle ylsivät Markus Vittaniemi ja Mikael Malmihuhta.
Pronssin kaulaan sai Eero
Järvelä ja pistesijoille painivat Aapo Aunola, Iiro Järvelä,
Miia Aunola ja Aino Veijola.
Rovaniemellä painittiin
Kadettien suomenmestaruuksista 22.4. Kappale löy-
tyy myös YouTubesta hakusanalla Voitto Leppänen. Juho osallistui samalla reissulla myös junioreiden 84 kg:n sarjaan, jossa hän sijoittui neljänneksi.
Heiton toinen edustaja Kimi Mustonen oli kivikovassa kadettien alle 50 kg:n sarjassa neljäs.
Koululiikuntaliiton suomenmestaruuskilpailut painittiin 13.-14.5. Vaikka sää ei suosinut, tunnelma oli silti korkealla.
Jolosjärven kisan väliin jättäneet
Jouni Isola ja Markku Isola ovat cupissa kolmantena 11,800 kilolla. Eero Pohjola - Tapio
Pöyskö 11,145 5. Anton Halkola - Eemil Pulkkinen 3,740 9. Aleksi Karvonen
- Oskari Perätalo 5,950 13. Juhani Tomperi - Heikki Väänänen 3,980 22. Lähtölaukaus kajahtaa Vuotonjärvellä kello 18, ja uisteluaika päättyy
kello 22.
Ylikiiminki-cupin
tulokset
Jolosjärven
osakilpailu
1. Eero Paso - Veli-Matti Paso 14,130 3. Lotolla minä sain. Pekka Vimpari - Lauri Vimpari 1,155
40. Se on
sellainen vilkka, Eero Pohjola vinkkaa.
Ylikiiminki-cupin viimeinen osakilpailu uistellaan
perjantaina Vuotonjärvellä,
jonne myös Pohjola ja Pöyskö suuntaavat.
. Neljänsiä olivat Markku Taikina-aho ja Veli Taikina-aho
ja viidensiä Risto Hartikka ja Markus Keinänen.
. Kyllä kai se on pakko
käydä, kun on kisaan lähtenyt, Eero Pohjola naurahtaa.
Juopulin- ja Jolosjärven
osakilpailujen jälkeen kärkipaikkaa Ylikiiminki-cupissa pitävät Kari-Pekka Isoaho ja Ahti Kokko 15,700
kilolla. Keijo Impiö - Antti Niemikorpi 4,205 19. Eino Tomperi
- Heimo Tomperi 2,325 32. Markus Jämsä - Jorma Vehkalahti 2,080 34. Tuomas
Kamula - Jani Kanervala 0,770 45.
Osmo Marttila - Seppo Timonen
0,625 46. Antti Kukkonen - Mika Laitinen 7,635 8. Jouko Leskelä - Pentti
Leskelä 7,100 9. Antti
Kukkonen ja Mika Laitinen uistelivat kisassa kolmanneksi 6,680 kilolla. Kalle Huttu-Hiltunen - Olli Märsy 0,350 48. Kumpikin saatiin iso
Eero Pohjola vas.) ja Tapio Pöyskö uistelivat Jolosjärven
mestareiksi.
kala mieheen, Eero Pohjola tuumaa.
. Toisena ovat tasaisen
varmoja suorituksia tehneet
Eero Paso ja Veli-Matti
Paso 14,130 kilolla. Juha-Matti Ahola - Matti Piri
1,040 41. kesäkuuta 2017 » N:o 44
URHEILU»
Pohjola ja Pöyskö Jolosjärven valtiaat
Ylikiiminki-cup jatkui
P I R J O H O L A P PA
»»Pirjo Holappa
»»Ylikiiminki
Ylikiiminki-cupin toinen
osakilpailu uisteltiin Jolosjärvellä viime perjantaina.
Tuulisesta ja kylmästä säästä huolimatta kisaan osallistui 43 venekuntaa. Seppo Jokikokko - Valtteri Jokikokko 3,360 10. Oli kymmenen minuuttia uisteltu, niin se oli siinä,
Kukkonen ja Laitinen naurahtavat.
Jolosjärveltä suurimman saaliin, 8,180 kiloa,
saivat Eero Pohjola ja Tapio Pöyskö. Heikki Keränen
- Jarmo Vähäsarja - Pekka Partanen 2,450 Samuli Hiltunen - Vesa
siltakoski 2,450 31. Jari Inkala - Tuomo
Santavuori 3,340 11. Jarkko Holmi - Ville Laaurila
4,135 21. Markku Taikina-aho - Veli Taikina-aho 6,280
5. Petri Autio - Antti Sarkkinen 0,620 30. 12
» Torstaina 8. Eino Tomper i- Heimo tomperi
1,600 19. Marko Backman
- Matti Luukinen 2,060 35. Aika loppuvaiheessa ne
tuli, Tapio Pöyskö jatkaa.
Eero Pohjola ei ole käynyt kilpailuissa ennen tämän vuoden Ylikiiminki-cu-
pia 25 vuoteen. Joni Hiltunen - Mikko
Väänänen 0,940 23. Pasi Holappa- Antti Lehmikangas 1,500 20. Petri Autio - Antti Sarkkinen 6,700 10. Tarja Tervola - Timo Tervola 0,580 31. Johanna Siltakoski - Mika Siltakoski 1,620 39. Esko Leskelä - Alpo Leskelä 0,440 47. Markus
Jämsä - Jorma Vehkalahti 1,820
18. Kalle
Vimpari - Niko Vimpari 2,835 26.
Jouni Heikkilä - Mikko Hemmilä
2,800 27. Antti Kakko - Erkki Nissilä 3,945 23. Keijo Impiö - Antti Niemikorpi 0,760 28.
Johanna Siltakoski - Mika Siltakoski 0,740 29. Neljäntenä ovat Joloksen mestarit
Pohjola ja Pöyskö, joiden cupin yhteissaaliiden paino on
11,145 kiloa.
Luvassa on jännittävä cupin päätös. Ville
Inkala - Ville Kirvesoja 1,960 36.
Markku Kirvesoja - Reeta Kirvesoja 1,880 37. Joni Saastamoinen - Lauri Valkola 3,100 25. Daniel
Marttila - Veijo Marttila 0,335.. Risto Hartikka - Markus Keinänen 6,520
11. Antti Kukkonen - Mika Laitinen 6,680 4. Tarja Tervola - Timo Tervola 2,535 28. Jouko Leskelä - Pentti Leskelä 4,760 7. Heikki
Keränen - Jarmo Vähäsarja- Pekka
Partanen 0,560 Ville Inkala - Ville
Kirvesoja 0,560 33. Pasi Holappa Antti Lehmikangas 4,605 Heikki Vimpari- Jussi Vimpari 4,605
17. Jani Korpiranta - Kai Saastamoinen 4,190
20. Ari Ahonen - Antti Paakki 0,340
Yhteistilanne
kahden kilpailun
jälkeen
1. Markku Taikinaaho - Veli Taikina-aho 10,760 6. Jouni Isola - Markku
Joloksen Erän isännöimän uistelukisan jälkeen kisapaikalle jääneitä järjestäjiä, kalastajia ja katsojia yhteiskuvassa.
Ravintolat
Isola 11,800 4. Antti Kakko Erkki Nissilä 0,820 27. Kari-Pekka Isoaho - Ahti Kokko 3,300 12.
Aleksi Karvonen - Oskari Perätalo 3,080 13. Sami Joona - Mikko
Väänänen 0,880 43. Aki Isoaho - Matti Isoaho 1,035 42. Heikki Taikina-aho - Susanna Taikina-aho 3,465 24. Tapio Pöyskö kertoo kalastaneensa aina silloin tällöin niin Joloksella kuin muillakin järvillä. Jani Korpiranta - Kai Saastamoinen 0,840 26. Eero Paso - VeliMatti Paso 4,000 8. Esa Koivula - Reijo Soronen 0,900 24. Ari Ahonen - Antti
Paakki 2,480 29. Esko Leskelä
- Alpo Leskelä 0,440 34. Karri
Utriainen - Kari Utriainen 2,160
33. Joloksen Erän isännöimässä
kisassa suurimman hauen,
5,720 kiloa, saivat kiiminkiläiset Antti Kukkonen ja
Mika Laitinen.
. Karri Utriainen - Kari Utriainen 2,160 15.
Heikki Taikina-aho - Susanna Taikina-Aho 2,060 Marko Backman Matti Luukinen 2,060 17. Jari Jokikokko - Tero Kokko 7,680
7. Eero Pohjola - Tapio Pöyskö
8,180 2. Seppo Jokikokko - Valtteri Jokikokko 4,760 15. Vaatimattomat mestarit
meinaavat, että tuurinsa on
kullakin.
. Risto Hartikka - Markus Keinänen 5,700 6. Juhani Tomperi - Heikki Väänänen
1,240 22. Anton Halkola - Eemil Pulkkinen 6,365 12. Jari Jokikokko - Tero Kokko 7,680 3. Esa Koivula - Reijo Soronen 1,720 38. Joni Hiltunen - Mikko Väänänen 4,305 18. Sami
Joona - Mikko Väänänen 0,880
25. Henri Ahonen
- Henri Leskelä 0,820 44. Jari
Inkala - Tuomo Santavuori 5,315
14. Jouni Heikkilä - Mikko Hemmilä 1,420 21. Jari Jokikokko ja Tero Kokko olivat kisan toisia 500 gramman pienemmällä saaliilla. Joni Saastamoinen Lauri Valkola 2,200 14. Kari-Pekka Isoaho - Ahti Kokko
15,700 2
lähtö srk-talolta
kimppakyydillä klo 11.00, tervetuloa mukaan.
n Eläkeliiton Yli-Iin,
Iin ja Kuivaniemen
yhdistysten yhteinen
toukosiunaus Yli-Iissä Karjalantiellä Markus Mikkolan pellolla
to 15.6.2017 klo 11.00 Pelto
sijaitsee n. 14 km Iin asemalta
pohjoispuolta Iijokea Yli-Iihin
päin. Sulkuventtiilien sulkemisesta ja
avaamisesta johtuvista putkiston paineen vaihteluista voi aiheutua veden samentumista.
Selvitystyön aikana joudumme mahdollisesti
liikkumaan kiinteistöjen alueella. Makkara ja kahvitarjoilu.. kesäkuuta 2017 » N:o 44
Luonto on suomalaisten ylpeyden aihe
»»Rantapohja
Suomalaisen Työn Liiton
tutkimuksen mukaan luonto
on Suomen suurin ylpeyden
aihe. 13
» Torstaina 8. 044 703 3824
KIIMINKI:
kartoittaja Heikki Hanhela
p. Päävoittona 150. Suomalaisilla on vahva
luontosuhde ja on ilo nähdä, että Suomen luonto herättää vahvaa ylpeyden tunnetta, toteaa Suomalaisen
Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila.
MA 12.6. KLO 18.00
Kirkonkyläntie 17
450 euroa pr 50, 540 euroa mp, 2 x 100 ?, 5 x 50 ?
Tervetuloa!
bingo Nuorittalla
perjantaina klo 18.45 alkaen. 0400 363 157.
ASUNTOAUTO/
-VAUNU suviseuroihin
ajalla 28.6.-4.7. 08 558 43 800
Ylikiimingin asukastuvalla
Ilmoituksia
HOLSTINMÄEN
AUTOLASI
Täyden palvelun autolasiliike
Puh. tuulilasitoulu.fi
Seuratoimintaa
Halutaan vuokrata
Haukiputaalta pienker-
rostalo- TAI RIVITALOASUNTO. Saila P. ostokortti.
Kaikki lämpimästi tervetuloa!
Tiedote 8.6.2017
JOHTOKARTAN TÄYDENNYSMITTAUKSET
HAUKIPUTAALLA JA KIIMINGISSÄ
Oulun Vesi suorittaa Haukiputaalla kirkonkylän
ja Kellon alueella sekä Kiimingissä kesän 2017
aikana johtokartan täydennysmittauksia.
Täydennysmittausten tarkoituksena on selvittää
kiinteistöjen vesijohtojen sulkuventtiilien sijainti
sekä liitos vesihuoltolaitoksen verkostoon.
Kiinteistöjen sulkuventtiilien selvittämiseksi
sulkuventtiilejä joudutaan sulkemaan ja
avaamaan. Oulun Veden
henkilöstön tunnistaa henkilökortista sekä näkyvistä työvaatteista.
BINGO
Oulun Vesi pahoittelee mittauksista aiheutuvaa
haittaa.
sunnuntaisin alkaen kello
15.00 irtolehdellä.
Pääpalkintona 200 ?/60 pelaajaa ostokortti yms.
Järj. 050 406 1950
Oulun Veden asiakaspalvelu p. asukasyhdistys
Lisätietoja mittauksista antaa:
Haukipudas: mittausmies Arto Virtanen
p. 040
744 5542.
Vuokrattavana
Iin keskustassa
KAKSIO 60 m2
Puh. Yli puolet suomalaisista (51 %) on tätä mieltä.
Seuraavaksi eniten ylpeyttä herättävät koulutusjärjestelmä (37 %), turvallisuus (33 %) ja hyvinvointivaltio (23 %).
Luonnon arvostus korostuu erityisesti 35?49-vuoti-
aissa ja naisissa, mutta luonto pitää selkeästi ykkössijaa
kaikissa vastaajaluokissa.
Alueellisesti luontoa arvostetaan eniten Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja
Pohjanmaalla.
Kokouksia
Huveja
BINGO
Iin kunta
Kunnanvaltuuston kokous 12.6.2017
Iin kunnanvaltuusto kokoontuu 12.6.2017 klo
17.00, Nätteporin auditorio, Ii
Käsiteltävät asiat:
1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
2 Pöytäkirjantarkastajien valinta
3 Katsaus valmisteluasteen asioihin
4 Valtuuston vaalilautakunnan valinta toimikaudelle 2017 2021
5 Kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien
valinta
6 Kunnanhallituksen jäsenten ja varajäsenten valinta
7 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinta
8 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinta
9 Teknisen lautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinta
10 Valvontalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinta
11 Iin ateria- ja tilapalveluliikelaitoksen johtokunnan jäsenten
ja varajäsenten valinta
12 Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan jäsenten ja varajäsenten valinta
13 Iin vesiliikelaitoksen johtokunnan jäsenten ja varajäsenten
valinta
14 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinta
toimikaudelle 2017 - 2021
15 Oulunkaaren kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsentenvalinta
16 Oulun seudun koulutuskuntayhtymän yhtymäkokousedus
tajien valinta toimikaudelle 2017-2021
17 Pohjois-Pohjanmaan liiton edustajainkokouksen edustajat
18 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
yhtymävaltuustoon jäsenten valinta
19 Seudullisen joukkoliikennejaoston jäsenen ja varajäsenen
valinta toimikaudeksi 2017 - 2021
20 Käräjäoikeuden lautamiesten valinta toimikaudeksi 2017
- 2021
21 Kiinteistötoimituksen uskottujen miesten valinta toimikaudeksi 2017-2021
22 Iin kunnan edustajan valinta Poliisin neuvottelukuntaan
2017-2021
23 Iin keskustaajaman osayleiskaava/ Kirkkosaari-Leppisaari
osa-alue / hyväksyminen
24 Käyntisatamien polttoaineen jakelun nykyaikaistaminen
/ lisämääräraha
25 Valtarin Areena ?lähiliikuntapaikka / lisämääräraha
26 Aseman koulun vanhan puolen korjaaminen / lisämääräraha
27 Iiseudun Kelkkailijat ry:n esitys reittitoimitushankkeesta
Iin kunnan alueella sijaitsevalle moottorikelkkaurastolle
/ lisämääräraha
28 Tiedonantoasiat
29 Valtuustoaloitteet
30 Kiireellisenä käsiteltävät asiat
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä
Iin kunnanvirastolla 16.6.2017 virka-aikana.
Iissä 6.6.2017
Teijo Liedes
Iin kunnanhallituksen puheenjohtaja
. 0400 757 391 . 040 744 5463.
n Eläkeliiton Iin yhdistyksen risteilyretkelle lähdetään 13.6.
tiistaina klo 10.45 Iin torilta.
Yhdistysten yhteinen toukosiunaus pidetään Markus Mikkolan
tilalla Yli-Iissä Kulmalantie 16,
torstaina 15.6. P
kesäkuuta 2017 » N:o 44
P I R J O H O L A P PA
Tuuli Santavuoren (edessä), Susanna Paakkosen,
Juulia Holmin, Riikka Jokikokon, Ella Jurvakaisen ja
Toini Holmin mielestä yksi
toimintapäivän maatilapisteen parhaista jutuista oli
Lumikki, Riku ja Tiku vuohien hoito.
PA U L A PÄ L S Y N A H O
Ylikiimingin Metsästysseuran miehet Harri Lehvonen
(vas.), Martti Konttinen ja Aimo Marttila-Tornio sekä koululaisia Horsman monipuolisella toimintapäiväpisteellä
Mukava toimintapäivä ennen kesälomaa
»»Pirjo Holappa
»»Ylikiiminki
Ylikiimingin koulu ja Ylikiimingin koti-koulutoimikunta järjestivät yhteistyössä
jo perinteiseksi muodostuneen toimintapäivän viime
viikolla.
Kaikki koulun oppilaat jakaantuivat itse valitsemiinsa pajoihin, joita oli kaksikymmentä. Ylikiimingin Metsästysseuran puheenjohtaja Aimo Marttila-Tornion mukaan nuorilla oli kova mielenkiinto ammuntaharjoitteluun ja erityisesti simulaattoriharjoitteluun.
. 14
» Torstaina 8. Suosituimpia hoidettavia olivat
Marjamäkien vuohet Riku,
Lumikki ja Tiku.
. On ollut kivaa. Avustamassa ja ohjaamassa oli mukana koululaisten vanhempia ja vapaaehtoisia.
Ylikiimingin keskustassa
Marttila-Tornion pihamaalla
oli toimintapäivänä vilskettä, kun maatilapajan oppilaat kirmasivat lämpimässä
auringonpaisteessa alueella.
Hanna-Maija Holmi sekä Satu Marjamäki ja Marko Marjamäki olivat tuoneet maatilapajalaisille hoidettavaksi lemmikkejään,
joita lapset suurella riemulla hoitivat ja katsoivat. Lähetä juttuvinkki, mielipidekirjoitus vai vaikka piirros sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@rantapohja.fi tai kirjeessä osoitteeseen Rantapohjan toimitus, Rantsikka, PL 15, 90831 Haukipudas.. He olivat
tuoneet mukanaan vuohia,
hevosen ja tipuja.
. Kiitä tai hauku, vikise tai vaadi. Mikäpä täällä
on aurinkoa ottaessa, Satu
Marjamäki naurahtaa ja ker-
too, että hevoset ovat heille
harrastus.
Onnistunut
päivä Horsmassa
Ylikiimingin Metsästysseura ry oli mukana järjestämässä yhtä toimintapäivän pistettä Horsmassa.
Päivän aikana koululaisille esiteltiin seuran toimintaa, erilaisia harrastusmahdollisuuksia seurassa, metsästystä, ammuntaa, koira-
harrastusta sekä kaikenlaista luontoon liittyvää. Holmin Hanna-Maija
kysyi meitä mukaan, ja meille tämä sopi. Nuoria koitettiin valistaa, että seura tarjoaa monenlaista harrastustoimintaa, eikä toiminta ole vain
metsästystä, Marttila-Tornio painottaa.
RIPLEY?S BELIEVE IT OR NOT»
10/23/11
mega vompatti!
pussaustaidetta!
natalie irish
houstonista,
texasista, usa:
stä tekee maalauksia painamall a huuliaan maal auspohjall e!
nenät peliin!
ruotsin lundyliopistossa on
kokoelma nenien
muovimuotteja.
nenät ovat kuuluneet
markittäville skandinaaveille!
auton kokoinen diprotodon
eli australiassa noin
50.000 vuotta sitten ja oli
suurin tunnettu pussiel äin
mikä ikinä oli kävellyt
maan päällä!
iridium-metalli
on niin harvinaista,
että sitä tuotetaan vähemmän
kuin 4 tonnia koko
maailmassa yhden
vuoden aikana!
LASSI JA LEEVI»
Satu ja Marko Marjamäki olivat tuoneet toimintapäivään
myös Ronja-hevosensa, jota Alita Vähäaho ja Ilmari Myllynevakin tykkäsivät hoitaa.
214
Rantsikka on nuorten areena. Parasta
on ollut vuohet ja hevosten
hoito, vuohia silittämässä
olleet tytöt toteavat iloisina.
Vepsällä asuvat Satu ja
Marko Marjamäki pitivät
toimintapäivästä. Pajavaihtoehtoina olivat muun muassa
kalastus, golf, taidemuseo-
vierailu, jalkapallo, salibandy, valokuvaus, elokuva, leivonta, pelit, cheerleading,
musiikki, suunnistus, palokunta- ja mopopaja, toimittajarasti, hius- ja kynsistudio sekä erilaiset käsityö- ja
askartelupisteet.
Toimintapäivää tukivat
monet paikalliset yritykset, yhdistykset ja urheiluseurat
klo 9 - to 6.7. Leirimaksuun sisältyy
täysi ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen. Illoissa on mahdollista
saunoa, uida, paistaa makkaraa ja
nauttia kesästä merenrannalla. Ilta
päättyy iltahartauteen.
Ry:n toimintaa: Haukipudas: seurat
su 11.6. Kesäillan sävelhartaudet Haukiputaan
kirkossa ja srk-keskuksessa kesällä
2017 torstaisin klo 20 juhannukselta
elokuun loppuun. Pentti Eskola ja Johannes
Tuomela.
II
Messu Su 11.6.2017 10:00 Iin kirkko.
Pyhäpäivän aihe: Salattu Jumala.
Toimittaa: Ruotsalainen Tapani,
kanttorina: Tuomikoski Tiina.
Päivystävä pappi hoito-osastolla
To 8.6.2017 14:30. Päiväleirillä tarjotaan ateria. Pienille lapsille kannattaa
ottaa vaunut / rattaat mukaan.
Päiväleiri on maksuton. 040 7431 902 (Kirkkopirtti) ja
0400 835 374 (Jäälin kappeli).
Esikkoryhmä tiistaisin ja perjantaisin klo 10-12 Jäälin kappeli.
Syksyn päiväkerhoryhmiin mahtuu vielä! Vapaita paikkoja voi
kysyä p. Raappanantie,
Kiviniemi; 14.6. Ilmoittautuminen tapahtuu Iin
seurakunnan nettisivujen kautta.
Tervetuloa leireilemään!
Kuollut: Raakel Kyllikki Kaikkonen 78 v.
Avioliittoon vihitty: Juha Tapani
Nieminen ja Emma Martta Maria
Alanko.
Kuivaniemen rauhanyhdistys:
Seurat su 11.6. klo 13 ry:llä, puhujana: Kyösti Hyry.
YLI-II
Messu su 11.6. 040 5281 813
Lähetyssihteeri.......... Tervetuloa
isovanhemmat ja lastenlapset.
Varhaisnuorten leiri alle 10-vuotiaat tytöt ti 20.6. Pyhän
Kolminaisuuden päivä, pyhäpäivän
aihe: Salattu Jumala. Toiminnasta vastaavat seurakunnan
lastenohjaajat sekä nuoret avustajat.
Kyselyihin vastaavat lastenohjaajat
p. Kesäillan sävelhartaus to 22.6. klo 10
kirkossa. Myyjäisissä arvontaa
ym. klo 10 kirkossa, toimittaa Pauli Niemelä, avustaa Elisa
Hinkkala, kanttorina Sari Wallin,
Radiointi Radio Dei.
Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11
p. Tiedustelut Sari Wallin
0400 839461 tai Leena Mikkonen
040 7543151.
Rauhanyhdistys: su 11.6. Toimittaa
Matti Kinnunen, kanttorina Markku
Jaakkola.
Kuivaniemen kesäperhekerho to
15.6. Sitovat
ilmoittautumiset 23.6. Ristonpolku, kirkonkylä; 22.6. Leirimaksuun sisältyy
täysi ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen. Näyttävä Kellonkartanon hirsinen
päärakennus on luokiteltu
1970-luvulta lähtien kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi rakennukseksi.
Suomen Raamattuopiston julistustyönjohtaja Petri Kortelahti puhui raamattuluennollaan kirkon tehtävistä.. Laulamme kesäisiä
lauluja. klo 18 Kesäillan lauluhetki Jäälin kappelin pihalla
Musiikkia laidasta laitaan makkaralla ja kahvilla höystettynä
vapaa pääsy, vapaaehtoinen kahvimaksu Kirkon ulkomaanavulle
Ke 19.7. Lahjoituksia otetaan vastaan.
Lisätietoja Hiljalta p. klo 19 Seurakuntakeskuksessa
Urkukonsertti, Elias Niemelä
Sibeliusta ja ranskalaisia virtuoositeoksia
vapaa pääsy, ohjelmamaksu 5 e.
To 15.6. Tervetuloa!
Juhannusjuustokeiton myyjäiset
Ke 21.6.2017 16:30 Iin seurakuntatalo, seurakuntasali, Puistotie 3.
Keittoa voi ostaa omiin astioihin.
7 ?/litra. 040 742 1171
Iin seurakunnan lähetystyö.
Iin kirkko on tiekirkko arkisin
12.6.-4.8.2017 klo 11-18, jolloin
kirkko-opas on paikalla. 0407431902 Kiimingin
lastenohjaajat, 0400835374 Jäälin lastenohjaajat.
Retki Kuhmon kamarimusiikkiin
Kiimingin seurakunta järjestää retken Kuhmon kamarimusiikkijuhlille
to 13.7. klo 18.00.
Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11
p.040 7033690.
Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa sovittuina aikoina, p.040 5220252.
Seurakuntalaisia palvelee myös
Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. Leirin
hinta 18 ?. Kirkko
siis tarvitsee sekä diakoniaa että evankeliumin julistustyötä, jotka yhdessä
tukevat toisiaan.
Kalimeenojan varren
luonnonkauniissa maisemissa sijaitseva Kellonkartanon kiinteistö on ollut Suomen Raamattuopiston Säätiön omistuksessa vuodesta
1974 lähtien, mutta sen toiminnasta vastaa Kellonkartanon Ystävät Ry. Kesäkerhoon
voivat osallistua lapset, jotka ovat
syntyneet vuosina 2010-2014. Kahvitarjoilu. Sampantie,
Martinniemi; 26.6. Joen yli mennään lautalla.
Tämän jälkeen kävelymatkaa noin
KIIMINKI
Messu su 11.6. klo 9 - to 29.6. klo 8 - to 22.6.
Karhun leirikeskuksessa. Myydään niin kauan kuin
keittoa riittää. Allihaka, Keiska ja 28.6.
Junttapolku, kirkonkylä. Haukiputaalaiset nuoret myyvät kahvia,
teetä sekä päivittäin vaihtuvia kahvileipiä. Kortelahden mukaan kristillinen
sanoma on kuin lintu, joka
tarvitsee lentääkseen kahta siipeä. klo 10 Ylikiimingin kirkko.
Toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina
Leo Rahko.
Ylikiimingin seurakuntapiirin
toimipiste Harjutie 5.
Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina
aikoina, varsinaisia aukioloaikoja
ei ole.
Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08)
531 3500, avoinna ma - pe klo 9-16
Työntekijöiden suorat numerot:
Kappalainen ............. Kesäiltoja vietetään kolmena kesäiltana Isoniemen kauniissa
maisemissa. Leireille ilmoittautuminen
alkaa tiistaina 2.5. Ilm. Leirikeskuksentie 32. Löydä muut tiekirkot www.tiekirkot.fi
Kesäperhekerho Pukkisaaren
majalla Ma 12.6.2017 ja Ke 14.6.2017
10:00 - 13:00 Pukkisaarenmaja, Konintie 393. Kerhossa tarjotaan
mehua/kahvia ja leipää, paistetaan
makkaraa nuotiolla. Leiri on maksuton.
Ilmoittautuminen 7.6. 13
Pukkisaarenmajalla, Konintie 393.
Päiväleirin ohjelmassa on leikkejä,
askartelua, aarreseikkailua ja muuta mukavaa ohjelmaa. 9.6. Päivärippikoulaisten konfirmaatio.
Kesäillan musiikkia to 15.6. klo 17 ja päättyy
19.5. Junttapolku,
kirkonkylä; 13.6. Iin seurakunta järjestää varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä Ii-instituutin nuorisotyön kanssa. 040 7008 151.
Perinteisiä kesäkerhoja järjestetään Kiimingissä Kirkkopirtillä
ja Jäälissä Jäälin kappelilla. mennessä,
lisätietoja ja ilmoittautuminen ja
www.iinseurakunta.fi tai puh 0400
541 319 tai 040 847 8936. Leirikeskuksentie
32. 044 3161 459
Lastenohjaaja.............. Lähtö Avelan rannasta
Alarannantien päästä lauttarannasta klo 9.30. Bussi lähtee Kiimingin
kunnanviraston parkkipaikalta klo
8, kyytiin voi lähteä myös Jäälistä
Kuusamontien varresta (grillin
kohdalta) sekä Oulun linja-autoasemalta. 040 7300 407
Kanttori..................... 08 3161 303.
Rauhanyhdistystoimintaa:
Kirkonkylä: Su 11.6. klo 13 Tapulikahvilassa.
?Soi kunniaksi Luojan!. Iin seurakunta
järjestää varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa yhteistyössä
Ii-instituutin nuorisotyön kanssa.
Leirin hinta on 30. Aamupäivän ryhmä
kokoontuu klo 9-11.30 ja iltapäivän
ryhmä klo 12.30-15. Kesäperhekerhossa leikitään, askarrellaan ja puuhataan kivoja kesäisiä juttuja. Kesäkerhoon ei tarvitse ilmoittautua
ennakkoon, vaan ilmoittautuminen
tapahtuu paikanpäällä lasta tuotaessa ja toiminta on maksutonta.
Kesäkerho toimii (arkipäivisin) 5.15.6. 12 Merihelmen kodalla.
Tässä kerhossa retkeilemme, kokoonnumme Merihelmen kodalla.
Kerhossa tarjotaan mehua/kahvia
ja leipää, paistamme makkaroita.
Yhteistä ohjelmaa kodalla ja leikkipuistossa. Paistamme
makkaraa ja muita nuotioherkkuja,
syömme seurakunnan tarjoamia
retkieväitä. Lisäksi viikonlopun
aikana järjestettiin nuorille sekä nuorille aikuisille ja
opiskelijoille suunnattuja tilaisuuksia.
Viikonlopun kantavia teemoja olivat kysymykset siitä,
miten Suomen evankelisluterilainen kirkko ja sen piirissä toimivat herätysliikkeet sekä kristityt yleensä
voisivat tavoittaa uusi ihmisiä toimintansa piiriin.
Erityisesti Kortelahti julistustyönjohtajan tehtävässään korosti puheissaan sitä, että kristittyjen on mentävä ihmisten luokse ja julistettava rohkeasti sanomaa Jeesuksesta. Paluu lauttarantaan klo
13.30. Sään salliessa laulutilaisuus
on ulkona, muutoin kirkossa. 040
5128 224.
Haukiputaan kirkko on tiekirkko
ja se on avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten 12.6.-18.8. klo 18.00 ,
Oijärvi la 10.6. Myytävänä on myös käsitöitä.
Kahvilan tuotto Botswanan Fransistownin koululuokan koulukustannuksiin. Kristillisessä sa-
nomassa nämä kaksi siipeä
ovat rakkaus ja usko, joita
molempia tarvitaan yhtä
paljon, eikä kumpaakaan
sovi laiminlyödä. Moskuantie, kirkonkylä;
19.6. Omat
eväät kannattaa ottaa mukaan. Tilaisuuksiin on
vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa.
Telttaleiri yli 10-v pojille 3.-4.8.
Isoniemen leirikeskuksen maastossa. Lisätiedot Pekka Rintamäki, pekka.rintamaki@evl.
fi, p. Retken hintaan 85 euroa,
sisältyy bussimatkat Kuhmoon ja
takaisin, Kuhmossa konsertit no
19 ja 20 sekä ruokailu ja menomatkalla kahvit Kivesvaaralla. Karhun leirikeskuksessa. /
leiriläinen. Päiväleirin ohjelmassa on leikkejä, askartelua, aarreseikkailu, nuotioherkkuja ja muuta
mukavaa ohjelmaa. klo 19 Seurakuntakeskuksessa.
Alankomaiden kamariorkesteri ensemble
Virpi Räisänen, mezzosopraano,
Kotona
Liput 22 / 19 e ennakkoon nettiosoitteesta ticketmaster.fi sekä
Kiimingin yhteispalvelupisteestä.
Liput ovelta 25 e.
Kastetut: Adele Enna Maaria Tuohimaa, Aslak Manuel Nikula, Veeti
Waldemar Kukko, Helmi Olivia Lehto, Leevi Elmeri Härkönen.
Kuolleet: Jouko Veli Vesa 70, Eeva
Kuivamäki 86, Eila Marjatta Elisabeth Paalanen 70, Sirkka Liisa
Niskanen 84, Anna Liisa Laurila 80.
KUIVANIEMI
Konfirmaatiomessu su 11.6. maanantaista perjantaihin klo 10-18,
jolloin myös kirkon opas on paikalla.
Juhannusaattona suljettu.
Tapulikahvila ma-pe 12.6.- 28.7. kesäkuuta 2017 » N:o 44
Kirkollisia tietoja
HAUKIPUDAS
Konfirmaatiomessu su 11.6. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi
tai omaisesi luona.
Hartaus Iin hoiva-osastolla To
15.6.2017 13:00
Yhteislaulutilaisuus Ke 21.6.2017
18:00 Iin kirkko. Lähtö retkelle Iistä klo 8, takaisin Ranualta klo 14.
Isovanhempien ja lastenlasten päiväleiri ti 13.6. Kissanojankuja,
Kello; 27.6. mennessä www.
oulunseurakunnat.fi. klo 18 ry:llä.
Kellonkartanon toimintaa: avioliiton huoltopäivä 10.-11.6., Kartanon kirkko su 11.6. klo 13.
Kastettu: Vilho Olavi Mäkeläinen,
Valtteri Juhani Johannes Ylipelto.
Vihitty: Aki Kristian Hirvaskari ja
Anne-Mari Pirnes, Jarmo Henrik
Jussinpekka ja Laura Orvokki Kotasaari, Aki Johannes Eriksson ja Saara
Johanna Jakku.
1 km. Majoittuminen puolijoukkueteltoissa. Alun perin huvilakäyttöön vuonna
1911 rakennettu Kellonkartano vihittiin kirkoksi
jo vuonna 1962, kun sen silloinen omistaja halusi antaa huvilansa kristilliseen
käyttöön.
Nykyisin Kellonkartanossa järjestetään kesäisin
kaikenikäisille suunnattua evankelis-luterilaiseen
tunnustukseen perustuvaa
leiri- ja kurssitoimintaa sekä viikoittaisia ehtoollisjumalanpalveluksia. Ilmoittautuminen tapahtuu Iin
seurakunnan nettisivujen kautta.
Tervetuloa leireilemään!
Varhaisnuorten leiri alle 10-vuotiaat ti 4.7. Kesäperhekerhoon ovat
tervetulleita vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat lasten kanssa.
Tervetuloa!
Perheretki Ranuan eläinpuistoon
pe 9.6. ja
12.7. Retkelle ilmoittautuneille
lähetetään retkikirjeessä tarkempia tietoja. klo 10 kirkossa,
toimittaa Matti Jurvelin, kanttorina
Anja Hyyryläinen. Oman
istuimen voi ottaa mukaan.
Leikkipuistopyhäkoulut kesäkuussa klo 10: 12.6. klo 20
srk-keskuksessa, Juhani Alakärppä
baritoni ja Juho Alakärppä piano.
Iltahartaus Martti Heinonen. klo 19 Seurakuntakesku ksessa, Hanna Ekola
LAULUJA VALOKSI JA VOIMAKSI
-konsertti Hanna Ekola, laulu Virpi
Salo, piano ja laulu vapaa pääsy, ohjelma 15 e /ovelta.
La 19.8. Ateriat valmistetaan itse retkikeittimillä tai kotakeittiöllä. Leirin hinta on 30?
/ leiriläinen. klo 17 ja päättyy 19.5.
Ilmoittautuminen tapahtuu Iin
seurakunnan nettisivujen kautta.
Tervetuloa leireilemään!
Varhaisnuorten leiri yli 10-vuotiaat ti 27.6. 040 5220 252
Diakonissa.................. klo 17
seurat Kiimingin ry, Kari Kainua.
Kesämusiikit Kiimingissä
Ke 14.6. Juhannusaattona suljettu. klo 10 . klo 10 . klo
10?18 kirkon kellotapulissa. klo
12 Kuivaniemen kirkossa. klo 12 ry:llä, puhujina:
Erkki Alasaarela ja Kalle Laivamaa.
Oijärven rauhanyhdistys:
Seurat su 11.6. Vaajatie, Kiviniemi; 20.6. klo 16.00, Jakkukylä
ma 12.6. välisenä aikana, tällä aikavälillä
voitte valita joko aamu- tai iltapäivän ryhmän. klo 18-21 ja tarkoitettu kaikenikäisille. klo 17 seurat
ry:llä.
YLIKIIMINKI
Konfirmaatiojumalanpalvelus su
11.6. klo 17.00 seurat ry:llä, Lasse
Hertteli, Raimo Ollila.
Mukana
elämän kulussa.
Rantapohja
Kellonkartanon kesäkausi pyörähti käyntiin
»»Karoliina Rauhio
»»Kello
Haukiputaan Kellossa sijaitseva kristillinen kurssikeskus Kellonkartano vietti
toimintakautensa avajaisia
toissa viikonloppuna. (08)
5313 500 on avoinna ma-pe klo 9-16.
Yli-Iin seurakuntapiirin työtekijöiden suorat numerot:
Piirikappalainen........040 1921 158
Kanttori......................040 5237 936
Suntio.......................... Leireille ilmoittautuminen
alkaa tiistaina 2.5. Mukana Iin pelimannit ja lauluyhtye
Lumoa. Toimittaa Martti Heinonen, avustaa Leena Brockman, messudiakoni Elisa Manninen, kanttori
Laura Alasaarela. klo
19 kirkossa, Virpi Räisänen, mezzosopraano ja Virve Räisänen, piano.
Tervetuloa kuuntelemaan ja tapaamaan Räisäsen muusikkosisaruksia.
Mettovaaran kukka-auto hautausmailla: Tannila pe 9.6. Etiopialaiset kuurojen
koulun oppilaat Atsede Mariam Milkias ja Banchigize Bayehu vierailevat
tulkkinsa Mirja Himasen kanssa ke
21.6. klo 18 ry:llä, lauluseurat su
18.6. klo 18 kirkkorannassa. mennessä
kirkkoherranvirastoon numeroon
040 584 4406. Karhun
leirikeskuksessa. Leirikeskuksentie 32.
Iin seurakunta järjestää varhaisnuorten leirejä Karhun leirikeskuksessa
yhteistyössä Ii-instituutin nuorisotyön kanssa. 044 3161 456
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä
puh. / leiriläinen.
Leirimaksuun sisältyy täysi ylläpito sekä ohjelma materiaaleineen.
Leireille ilmoittautuminen alkaa
tiistaina 2.5. Yhteislaulua, hartaus, kahvitarjoilu ja makkaranpaistoa. 040 7300 408
Diakonissa..................040 5281 813
Suntio..........................044 3161 455
Nuorisotyönohjaaja ........................044 3161 451
Lastenohjaaja..............044 3161 721
Lähetyssihteeri..........044 3161 459
Hautausmaa asiat Ylikiiminki
08 3161388 tai 08 3161 414
Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä (08)
3161 303
Rauhanyhdistyksen toimintaa:
Su 11.6. Varauksista, jotka
perutaan 4.7. Lisätietoja
ja ilmoittautuminen www.iinseurakunta.fi tai puh.0400-541319 tai
040-8478936 (voit soittaa 3.5.-16.6.
ja 10.8.-11.8.) TERVETULOA KESÄISELLE PÄIVÄLEIRILLE AIKUISET JA
KAIKENIKÄISET LAPSET!
Kuollut
Eino Aaro Torvela 94v Maija Liisa
Peltolahti 82v (ei nettiin)
Iin Rauhanyhdistys
Seurat Su 11.6.2017 17:00 ja 18.15
ry:llä. Konfirmoitavana
päivärippikoulu 2.
Nuotioilta ke 7.6. klo 17 ja päättyy
19.5. 040 543 6960.
Kesäillat Isolleniemellä! Kesäillat
ovat keskiviikkoisin 14.6., 28.6. Viikonlopun vierailevina puhujina olivat Suomen Raamattuopiston tuore julistustyönjohtaja Petri Kortelahti ja Perussanoma Oy:n
myyntipäällikkö Kari Mäkelä. Kissanojankuja,
Kello; 16.6. 15
» Torstaina 8. Leirin hinta on 30. Tied.
lastenohjaaja Kati Jussila p. Tässä kerhossa
askartelemme eläinkäsinukkeja ja
leikimme eläimistä kertovia leikkejä.
Kesäperhekerhoon ovat tervetulleita
vanhemmat, isovanhemmat ja hoitajat kaikenikäisten lasten kanssa.
Tervetuloa!
Perheiden päiväleiri La 19.8.2017
09:30 - 13:30 Karhun leirikeskus,
Leirikeskuksentie 32. klo 16 ry:llä, seurat su 18.6.
klo 16 ry:llä, Kello: Jokikylä: seurat
su 11.6. Sarkkisenmutka, Asema; 21.6. jälkeen peritään 70
euroa (maksettujen kustannusten
mukaisesti)
kesäkuuta 2017 » N:o 44
Työsuorituksia
ENTISÖINTITYÖ
KAUPPILA KY
Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Martinniemi.
Puh. 040 548 0268.
UUNI- JA TAKKAMUURAUKSET
Voit vastaanottaa Rantapohjan tilaus- ja ilmoituslaskut
SUORAAN OMAAN VERKKOPANKKIISI E-LASKUNA!
E-LASKU on pankkien kehittämä, sähköisessä muodossa
oleva lasku, jonka käyttö on turvallista ja helppoa.
TEE SOPIMUS E-LASKUN KÄYTTÖÖNOTOSTA
OMASSA VERKKOPANKISSASI
Torikauppiaat
Vanhat uunit korjataan
edullisesti.
Puh. (08) 5471 510.. 16
» Torstaina 8