Vuonna 1989 valmistunut Syke-talo on teknisiltä ominaisuuksiltaan tullut tiensä päähän ja tarvitsee remontin. Sivu 5 Syke-talon toiminnoille etsitään väistötiloja Kiimingin Syke-talona tunnettu kokonaisuus kirjastoineen, auditorioineen, nuorisotiloineen, gallerioineen ja Oulu-opiston opetustiloineen etsii tulevan perusremontin ajaksi väistötiloja. Talo pantaneen kiinni todennäköisesti ensi vuoden alussa ja sulku kestää noin vuoden. vsk • N:o 17 Perustettu 1969. Sivu 3. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti MUSIIKISTAKIN AMMATTI Lakimies Markku Koskela ryhtyi 10 vuotta sitten opiskelemaan musiikkia. Nyt hänellä on kolme ammattia. HAUKIPUTAAN • IIN • JÄÄLIN • KELLON • KIIMINGIN • KUIVANIEMEN • PATENIEMEN • YLI-IIN • YLIKIIMINGIN PAIKALLISLEHTI Torstaina 1.3.2018 49
Ensi lukuvuodelle, johtuen Jokirannan tilanteesta, on kaavailtu 6.lk opetusta myös Ylikylässä ja oppilasmäärä tulee silloin olemaan 79 oppilasta. Monelle valtuutetulle sopisi hyvin, että niistä syntyvä kuntalaisten kritiikki saataisiin siirrettyä kaupunginhallituksen harteille. Vaikka haluat esiintyä nimimerkillä, liitä kirjoitukseesi nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Viestin hinta määräytyy operaattorisi mukaan. Turkansaaren museo oli mukana myös Tervatonttuaiheessa viime kesänä. Käyttäjiä on satoja viikoittain. Lukijoiden mielipiteitä julkaistaan myös lehden verkkosivuilla. Samalla saataisiin selville se, mitä kukin valtuutettu on mieltä asiasta. erilaisin projektein. vierailut viereisellä maatilalla avaavat lasten ymmärrystä alkutuotannosta. Ylikylän koulu on jo kyläläisten olohuone. Vanhemmat opettakaa lapsillenne siisteyttä. Lihan syönti ei lopu tämänkään lakimuutoksen jälkeen on vain toivottava että tuotanto pysyy Suomessa missä tuottaja pitää eläimistä jo nyt hyvää huolta. » Torstaina 1. Kyllä oikea paikka päättää palveluverkosta on kaupunginvaltuusto. Tekstija multimediaviestit lähetetään numeroon 040 5173 842. Mika Manninen (kesk.) Kiiminki Ei enää tiukennuksia eläinsuojelulakiin Eläinsuojelulaki on juuri lausuntokierroksella mutta siihen ollaan vaatimassa vieläkin tiukempia pykäliä koskien erityisesti tuotantoeläinten veden saantia. Toitte menestystä huonosta urheilubyrokratiasta huolimatta. Liikunnallisuus lasten opetuksessa on luonnollista, ei teennäistä. Pyrkimys saatiin ainakin vähäksi aikaa vesitettyä merkillisellä pöydällepanopäätöksellä. Siihen rakennettiin liikuntasali ja yksi lisäluokkatila peruskorjauksen yhteydessä. Pekka Keväjärvi pekka.kevajarvi@rantapohja.fi Keskittäjät ja hajauttajat TOIMITTAJALTA Ylikylän koulua ei kannata sulkea Kiimingin Ylikylän koulu on rakennettu 1952 ja peruskorjattu 2002. Tämä on oikeastaan ennenkuulumatonta. Kotimainen lihantuottaja niin naudanlihan kuin sianlihan ja siipikarjan tuottaja hoitavat kyllä tuotantoeläimensä korkealla tasolla. Kävelijä Onneksi olkoon Suomen olympiamitalistit. Koululaiset käyvät esiintymässä vanhainkodilla. Mauri Moilanen Oulu Suuret kiitokset ruusujen kera Haukiputaan kotisairaalan hoitajille hyvästä huolenpidosta lääkekuurin aikana. Piha-alue on kunnostettu ja siihen on hankittu lapsille leikkivälineitä sekä pyörätelineet viime vuonna. Kyseessä on pohjimmiltaan vastakkainasettelu palvelujen keskittämistä kannattavien ja hajamallia kannattavien rintamien välillä. Meneekö alas asti. Koulun tiloja käyttävät mm. Poliitikot luopuvat harvoin vapaaehtoisesti vallastaan. Fani. Palveluverkkopäätökset koskevat jokseenkin jokaista Oulun asukasta. Ruokahävikki kasvaa, kun ruuat eivät maistu miltään, ainoastaan pippurilta yms. Merkittävä osa palveluverkon uudistuksista merkitsisi kyseenalaisten säästöjen nimissä tehtäviä heikennyksiä Ouluun liittyneiden kuntien palveluihin. Koululla kaikki tuntevat toisensa ja yhteisöllisyys on käsinkosketeltavaa. Lisäksi vanhempainyhdistyksen toiminta on aktiivista ja koulutyötä tukevaa. Nyt Oulun valtuuston maanantaisessa kokouksessa tuli esille se valtataistelu, joka monissa piireissä on haluttu kieltää. Koulu käyttää tehokkaasti hyödykseen lähiluontoa, metsiä, Koitelin koskea ja ympäröiviä peltoja. Liikuntasali ja leikkipiha sekä luistelukentät ovat hyvin aktiivisessa käytössä, myös viikonloppuisin ja iltaisin. Taideja ympäristöaineita opiskellaan luonnossa, hiihtäminen onnistuu läheisen pellon laduilla, hyvin kustannustehokkaasti. Lapset opiskelevat yhdysluokissa 1–2.lk, 3–4.lk ja 4–5.lk. Kyseessä oli merkittävä kulttuurillinen yhteistyöprojekti sekä koulun, vanhempien, näytelmän kirjoittajan ja opettajien välillä. Ii on kotipaikka, pidetään se siistinä. Toimitus ei luovuta ulkopuolisille nimimerkillä esiintyvien henkilötietoja. Koulu on yksikerroksinen ja sijaitsee väljällä tontilla maaseutumaisemassa lähellä Koitelia. Koulu on KiVa-koulu, vihreälippu-koulu sekä liikkuva koulu. Yrittäkääpä syödä lohikeitto, missä ei ole suolaa ollenkaan. Merkittävä osa valtuutetuista haluaa palauttaa valtuuston vallan päättää palveluverkosta. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Luokissa on seurakunnan kerhoja, Ylikylän maaja kotitalousnaisten, yksityisteiden tielautakuntien kokouksia sekä mm. 2 Lähetä mielipiteesi osoitteella Rantapohjan toimitus, PL 15, 90831 Haukipudas tai toimitus@rantapohja.fi. Lisäksi Jokirannankoulun ja Mansikkamaan päiväkodin lapset käyvät koululla liikuntatunneillaan. Päätöksentekomalli on kuin yrityksestä, jossa yhtiökokouksen annetaan päättää väljistä raameista, mutta jossa operatiiviset päätökset tekee yhtiön toimiva johto ja hallitus. Oulu-opisto, Kiimu, Kiimingin eläkeläiset, Koitelin erä, 4H, Sydänyhdistys on järjestänyt kävelysählyä ja tanssitunteja. Opetuksen kustannus on koulussa Oulun pienimpiä ja kuitenkin sen merkityksellisyys kyläläisilleen on varmasti Oulun suurimpien joukossa. Koulussa opiskellaan jo yli luokkarajojen yhteistyötä tehden, mm. Läheiset yritykset tukevat koulun oppimistavoitteita ja esim. Tai oikeastaan on todettava, että paljon parempia ja asiantuntevampia päätöksiä tällaisista asioista osattaisiin tehdä esimerkiksi Haukiputaan, Kiimingin, Yli-Iin ja Ylikiimingin omissa valtuustoissa. Toivotaan muidenkin huomaavan teidän palvelut. hanurikerhon toimintaa. Mikä siinä on, kun ei saa enää suolaa laittaa omaan kouluruokaan. maaliskuuta 2018 » N:o 17 KESKUSTELEMME » TEKSTARIT » Onko Oulun kaupungin palveluverkko sellainen asia, että siitä pitäisi päättää pienemmällä porukalla suljetuin ovin eli kaupunginhallituksessa. On kyse tuottajan elinkeinosta, ja mitä paremmin hän eläimensä hoitaa sitä suuremman tulon hän tekee. Koulu on halunnut olla näin vaikuttamassa Kiimingin keskustan alueen vanhusten sosiaaliseen hyvinvointiin. Viestissä tulee näkyä lähettäjän numero. Suolaa kaipaava On mukavaa, että koululaiset Iissä käyvät S-marketista ostamassa kaakaota, mutta se ei ole yhtä mukavaa, että mukit nakotaan pyöräteille ja kaupan pihalle, tänään keräsin 6 kpl mukeja sekä karkkipapereita ym. Koulu on kyläyhteisön sydän. Jos lakia kiristetään liikaa ja vaikeutetaan tuottajan elinkeinoa tavalla, jossa hän joutuu kaiken uudistuksen maksumieheksi siirtyy lihantuotanto maihin, missä eläimen saama kohtelu ei ole lähelläkään suomalaista tasoa. Esiopetus koulun oppilaille on tapahtunut Kiiminkijoen ja Huttukylän kouluilla, sekä Mansikkamaan päiväkodissa. Oulun valtuusto luovutti viime keväänä kaupungin hallintosääntöä muuttaessaan merkittävän osan vallastaan kaupunginhallitukselle palveluverkkoasiassa. Luvataan ilmaista kouluruokaa, mutta suolat pitää ostaa itse. Ei kannata sulkea. Kirjoitusten pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Koulussa on tällä hetkellä vuosiluokat 1–5, yhteensä 68 oppilasta. Kaupungin edellinen valtuusto päätti viime keväänä, että päätösvalta palveluverkosta luovutetaan kaupunginhallitukselle. Olisiko niistä kuitenkin reilumpaa päättää kaupungin ylimmässä päättävässä elimessä eli valtuustossa. Vuonna 2017 koulu suoritti maailmanlaajuisen kantaesityksen Tervatonttu-näytelmästä eri hoitolaitoksissa ja kirjastoissa Oulun alueella. Toki yritysten hallitukset ovat paljon ketterämpiä päätöksentekijöitä kuin yhtiökokoukset, mutta malli ei sovi kaikilta osin poliittiseen päätöksentekoon. Ruusu hoidossa Iin kunnassa menee huonosti. Koulun avaran leikkipihan lisäksi tontilla on jääkiekkokaukalo ja erillinen suuri luistelu-/palloilukenttä. Ymmärrän, että halutaan tarjota elimistöystävällistä ruokaa, mutta kyllä me sitä suolaakin yhtä lailla tarvitaan. Koulu on hallinnollisesti jo yhdistetty Huttukylään, joten hallinnollista henkilöstöä ei ole. 2010-luvulla koulun alapohja ja katto ovat kunnostetut
Talon perusremontin ajaksi on haasteellista löytää toimivat väistötilat sekä kirjastolle, nuoriso-tiloille että gallerialle. Missä, se ei ole vielä ratkennut. Sale on S-ryhmään kuuluva vähittäiskauppaketju. AUL I H A A PA L A Syke-talo kiinni ainakin vuodeksi Perusremontti karkottaa Kiimingin kirjaston, nuorisotilat ja gallerian väistötiloihin » Teea Tunturi » Kiiminki Kiimingin keskustan alueen tyhjät tilat kartoitetaan jälleen kerran Oulun kaupungin toimesta. Talossa on myös Oulu-opiston opetustiloja. ABC sulki ovensa eilen. Korvaavat tilat tarvitaan Kiimingin yhteistyöryhmän kokoukseen osallistuneet kiiminkiläiset pitävät erittäin tärkeänä sitä, että sekä nuorisotiloille että kirjastolle löytyvät korvaavat tilat. Onko Oulu10-palvelun oikea paikka Syke-talolla vai palvelisiko se paremmin nykyisellä paikallaan keskellä kylää, helpommin tavoitettavana, Kouri kysyi. . Kiimingin Syke-talon palvelut ovat tärkeitä kaikenikäisille kiiminkiläisille. ABC oli viimeistä päivää auki eilen keskiviikkona. vsk • N:o 17 ABC:n paikalle avataan Sale toukokuussa » Auli Haapala » Haukipudas Lähi-ABC Haukiputaan paikalle Keiskaan avataan Sale-vähittäistavarakauppa keväällä. maaliskuuta 2018 49. Koko tila tyhjennetään remontin ajaksi.” – Kirsi Kasto. Iso laajennus ja saneeraus tehtiin vuonna 2005, jolloin Shell muuttui ABC-huoltamoksi. Polttoaineenmyynti ulkona ja rengasmarketin toiminta jatkuvat kuitenkin normaalisti remontin aikanakin. 3 Torstaina 1. – Tilakeskus kartoittaa nyt ensin kaupungin omistuksessa olevat tilat, sitten myös yksityiset tilat, jonne nämä palvelut voisivat katkon ajaksi siirtyä, Kirsi Kasto sanoo. Yhteistyöryhmän puheenjohtaja Pertti Veijonen puolestaan toivoi, että kiiminkiläiset pidetään ajan tasalla asioista koko suunnitteluprosessin ajan, ja kysellään kuntalaisilta mielipidettä siitä, millaiseen ratkaisuun sekä remontissa että väistötilojen suhteen päädytään. Tähän saakka on etsitty tiloja oppilaille Jokirannan koulun sisäilmaongelmien vuoksi. Hän ei pysty nimeämään väistötiloiksi ehdolla olevia kohteita. – Rakennustöihin menee pari kuukautta ja tavoite on saada kauppa auki toukokuussa, kertoo toimialajohtaja Mikko Polso Osuuskauppa Arinasta. – Auditorio on tarpeen, samoin kunnon kokoustiloja tarvittaisiin. Kiimingin entisen kunnantalon tilat ovat tällä hetkellä suurelta osin käytössä koulun väistötiloina ja siellä sijaitsee myös muun muassa avoin päiväkoti, joka tosin palveluverkkoselvityksessä on lakkautusuhan alla. ABC:n tilat muutetaan Sale-vähittäistavarakaupalle sopiviksi. Tavoitteena on kuitenkin, että väistötilat sijaitsisivat Kiimingin keskustan alueella. Tarkoitus on, että remontti pääsisi käynnistymään mahdollisimman pian, joka Kaston mukaan tarkoittaa sitä, että vuoden 2019 alussa sekä kirjasto, nuorisotilat, Oulu-opiston kurssit ja Galleria Oskari Jauhiainen toimisivat jossain muualla. Lähi-Abc ja sen paikalla avattava Sale-myymälä sijaitsee Haukiputaantien ja Martinniementien risteyksessä Keiskassa. Remontin yhteydessä suunnitellaan myös Oulu10-palvelupisteen siirtämistä entiseltä kunnantalolta Syke-talon yhteyteen. – Nuorisotilat ovat täällä Kiimingissä todella tärkeät sekä pienille koululaisille että isommille oppilaille. Nyt etsitään tiloja, koska vuonna 1989 valmistunut Syke-talo on teknisiltä ominaisuuksiltaan tullut tiensä päähän. Itäisen alueen kirjastopalveluiden päällikkö Kirsi Kasto kertoi yhteistyöryhmän kokouksessa, että Syke-taloon tulee perusremontti, joka sulkee tilat noin vuodeksi, jolloin tarvitaan väistötiloja palveluiden turvaamiseksi. Jatkossakin paikassa tullaan tarjoamaan vähittäiskaupan ohessa asiakkaille kahvia. Siellä toiminta on todella aktiivista ja tilat pitää löytyä remontinkin ajaksi, kommentoi yhteistyöryhmän varapuheenjohtaja Susanne Puirava. Kokouksessa myös kyseenalaistettiin Syke-talon remontin tarpeellisuus ja tuotiin esille mielipide siitä, että Jokirannan koulun asia pitäisi ratkaista ensin ja rahat käyttää siihen ja vasta sen jälkeen remontoida Syke-talo. Tämä ratkaisu pienentäisi hieman kirjaston tiloja. Koko tila tyhjennetään remontin ajaksi ja se tarkoittaa ainakin vuoden katkoa, Kasto sanoo. – Kohde remontoidaan vanhentuneiden tekniikoiden vuoksi. – Päivitämme samalla huoltamon asiakastilat, näin synergia talon sisällä toimii asiakaslähtöisesti, sanoo Polso. Itäisen alueen kirjastopalvelupäällikkö Kirsi Kasto kertoi Kiimingin yhteistyöryhmän kokouksessa, että Syketalon perusremontin suunnittelu on aloitettu. T EE A T UN T URI Kohde remontoidaan vanhentuneiden tekniikoiden vuoksi. Paikalla toimi alkujaan 60-luvun puolivälistä lähtien Haukiputaan Osuuskaupan omistama Shell-huoltoasema. Polttonestemyynti pihalla jatkuu koko ajan normaalisti, kuten myös huoltamotoiminta ja rengasmyynti. Arto Kouri puolestaan kantoi kokouksessa huolta siitä, että remontissa huomioidaan kirjastotilojen tärkeys kiiminkiläisille. Esteri Ohenoja kysyi, miksei paikalle voida tuoda kontteja, joilla ongelma olisi helpostikin ratkaistavissa
Jokaisessa illassa on luento-osuus ja toiminnallinen harjoitus/tehtävä. Haukiputaalainen sananparsi ILMOJA PITELEE » Torstaina 1. 106:2 Haukiputtaalla ei tartte arkkitehtiä. Seurakunnan toivottiin järjestävän erilaisia parisuhdeiltoja ja tapahtumia. HAUTAUSPALVELUT OULU • II Asemakatu 21 • 90100 Oulu • p. 0400 537 148 tai miia.raiha@rantapohja.fi Pesepä kädet » Rantapohja Käsien peseminen huolellisesti ja riittävän usein on elintarvikkeiden turvallisen käsittelyn ja yleisen hygienian kivijalka, myös kotikeittiössä, muistuttaa Evira Vatsataudin leviämistä voi ehkäistä tehokkaalla käsienpesulla. 4 PÄIVIEN VIRRASSA Viikko 9 Aurinko nousee klo 7.29 ja laskee kello 17.34. Vastausten perusteella positiivisimpina asioina nähtiin seurakunnan perustyö: varhaiskasvatus, nuorisotyö, musiikkityö ja diakoniatyö. ja 10.4. Vastaajista 53% sanoi osallistuvansa seurakunnan toimintaan harvoin. Kurssi toteutetaan kolmena iltana 27.2., 20.3. Suurin osa vastaajista (179) oli ikäluokasta 30-62-vuotiaat. Kysely toi esille sen, että seurakunnasta toivotaan myös matalan kynnyksen toimintaa. Seurakuntalaiset toivovat tilaisuuksia, joihin on helppo tulla, joihin voi tulla piipahtamaan, tai jotka ovat luonteeltaan rentoja. -6 -7 -7 -7 -8 -8 Lauantai 3.3. Unelma olisi päästä tekemään enemmän yhdessä seurakuntalaisten kanssa." – Jaakko Tuisku AUL I H A A PA L A TILAA OMA RANTAPOHJASI numerosta 0400 537 148 tai www.rantapohja.fi VAIHTUUKO OSOITTEESI. Pasi Tolonen Seurakunnan perustyötä arvostetaan "Matalan kynnyksen" toimintaa toivotaan » Auli Haapala » Haukipudas Haukiputaan seurakunnassa toteutettiin joulukuussa 2017 seurakuntakysely, jossa toivottiin palautetta ja ajatuksia kehittämiskohteisiin seurakuntatyössä. -6 -7 -6 -7 -7 -7 Sunnuntai 4.3. Kysely oli myös auki nettilinkkinä. Unelma olisi päästä tekemään enemmän yhdessä seurakuntalaisten kanssa, tähdentää Tuisku. -7 -7 -8 -7 -8 -9 Perjantai 2.3. Parisuhdekurssin vetäjänä on tunnetaito-ohjaaja ja kouluttaja Titta Karanta. Naapurit neuvoo. Ohjelmassa on myös ajoittain vaihtuvaa vapaaehtoista toimintaa. Haasteisiin vastataan Haukiputaan seurakunnassa halutaan vastata haasteisiin ja toiveisiin toiminnan ja erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Tärkeimpänä kysymyksenä kysyttiin minkälaista toimintaa ja millaisia tapahtumia seurakunnalta toivotaan. Nimipäiviä Torstai: Alpo, Alpi, Arvi Perjantai: Virve, Fanni, Virva Lauantai: Kauko Sunnuntai: Ari, Arsi, Arto Maanantai: Leila, Laila Päivän nimi Alpi-nimen taustalla on skandinaavinen ja puolalainen nimi Albin. Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. Kyseessä on kaikenikäisille naisille avoinna oleva "olohuone", jonne voi tulla kahvien merkeissä viettämään aikaa, puhumaan ja kuuntelemaan. Pesemättömissä käsissä on aina ympäristöstä ja ihosta itsestään peräisin olevia mikrobeja, kuten bakteereja ja viruksia. Teemana kurssilla on rakentava vuorovaikutus, tunnetaidot ja sukupolvien ketjun merkitys. Runsaasti toiveita sai myös parisuhdetoiminta ja lapsiperheet tavoittava toiminta. Kysely lähetettiin sähköpostitse kahdelle rippikouluikäluokalle ja heidän vanhemmilleen. Seurakuntalaisilta kysyttiin esimerkiksi, missä seurakunta on näkynyt positiivisesti. – Ajattelen että on tärkeää kohdentaa toimintaa myös heille, joilla suhde seurakuntaan on irrallinen, pohtii Tuisku. (08) 817 6100 (24 h) www.arvokovaoy.fi Torstai 1.3. Huolellisella käsienpesulla voidaan ehkäistä myös influenssan leviämistä ihmisten välillä. Selkeästi eniten mainintoja sai erilaiset matalan kynnyksen toimintaan liittyvät toiveet. Kurssi on osallistujille maksuton. maaliskuuta 2018 » N:o 17 Kanssasi surun kohdatessa. . -5 -6 -6 -5 -5 -5 Maanantai 5.3. Useita mainintoja saivat myös toiminta, joka keräisi yhteen eri ikäisiä, ja toiminta, joka tavoittaa työikäiset. (08) 311 2158 (24 h) Haminantie 1 • Ii • p. Mielipiteitä haluttiin erityisesti työikäisiltä ja harvoin seurakunnan toiminnassa mukanaolevilta. Kyselyn pohjalta perustettiin "olkkarityöryhmä" ideoimaan ja suunnittelemaan toimintaa, joka olisi jotakin vapaamuotoista kaiken ikäisten matalan kynnyksen toimintaa – Emme kuitenkaan halua olla vain palvelun tuottaja, vaan yhteisön rakentaja. Kurssin vetäjänä on Lasten tunnetaito-ohjaaja MM ja NLP-kouluttaja Titta Karanta. Lastenhoito järjestetty. Emme kuitenkaan halua olla vain palvelun tuottaja, vaan yhteisön rakentaja. Vastauksia tuli yhteensä 250. Albin takautuu muinaisroomalaiseen Albinus-nimeen, joka tulee latinan sanasta albus, "valkoinen", "kirkas" Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot, kuka voi häntä kyllin ylistää. Tavoite oli saada vähemmän seurakunnan toiminnassa mukana olevia vastaamaan ja saada heidän äänensä kuuluville, kommentoi Haukiputaan seurakunnan kirkkoherra Jaakko Tuisku. Haukiputaan seurakunnassa halutaan lisäksi kehittää some-osaamista ja näkyvyyttä. Yhteisiä nimittäjiä toiveiden suhteen olivat lapsiperheet, vapaa yhdessäolo, eri ikäisten yhteinen ja työikäisille suunnattu toiminta. Parisuhdekurssi alkoi Haukiputaan seurakunnan järjestämällä Ymmärrystä yhteiseloon -parisuhdekurssilla etsitään uusia työkaluja arkielämään puolison kanssa. – Olen tosissaan tyytyväinen kyselyyn ja sen esille tuomiin asioihin. Tiistaisin Wirkkulassa järjestetään Naisten iltapäivä kello 14-16. Ps. Kun elintarvikkeita käsitellään paljain käsin, bakteerit ja virukset siirtyvät käsistä elintarvikkeisiin.. -8 -8 -8 -7 -7 -8 En juhli, olen matkoilla
Tässä hetkessä maailmankuva voi muodostua synkäksi, ihmiskunnan tulevaisuus olla vailla toivoa. Toisaalta tuntuu kurjalta ja turhauttavalta, että ilmastotyön ja kiertotalouden edelläkävijäkunnassa ei ole Rinki Oy:n muovipakkausten keräyspistettä. – Toimin aluksi myös kansalaisopiston, lukion ja yläasteen musiikinopettajana, joten pystyin aloittamaan oman toimiston nollasta. Kuitenkin, omalla tekemisellä ja valinnoilla pitäisi pystyä näkemään merkitystä. Kaksi vuotta meni, että sain sen pyörimään kannattavasti. 60-vuotispäiväänsä hän vietti 5.2. Ympäristönäkökulma tulee ottaa riittävän vakavasti huomioon, sillä nykymallilla on päädytty tilanteeseen, jota planeettamme ei kestä. Jos ei päästä sovitteluratkaisuun, on riitaan vain tuomarin sana, ja se maksaa. Lakimies Markku Koskela on nykyisin myös kanttori ja laulunopettaja. Vaihtaa burgerit ja pitsat sirkkaleipään ja papusoppaan. Minä voin ajaa vanhemmallakin autolla. maaliskuuta 2018 » N:o 17 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Jotta jaksaisimme pitää toivoa yllä Ympäristön tilaan liittyvät uutiset ahdistavat. Iin kunnanvaltuustossa Markku Koskela on varajäsenenä. – Musiikki on kulkenut mukana nuoresta asti. – Sanoin edellistä kuntastrategiaa valmistellessamme, että kun tehdään kaikki toisella lailla kuin Oulussa, niin hyvin menee. Iin päätöksentekoon Koskela on enimmäkseen tyytyväinen. Pitääkö oppia torjumaan uhkakuvat mielestä, ettei masennu syyllisyyden taakkaan ja passivoidu. Muuttuuko maapallo elinkelvottomaksi. Iihin muutettuani liityin Iin mieslaulajat, jossa olen ollut myös kuoron johtajana ja edelleen taiteellisena johtajana.” – Markku Koskela T UIJ A J Ä RV EL Ä-U USI TA LO. Keskityn kuolinpesien hoitoon, kauppakirjoihin ja pieniin siviilioikeudellisiin tehtäviin. Viimeiset kolme vuotta hän ollut sen puheenjohtaja. Toisaalta asumme vaimon kanssa kahdestaan, joten eivät ne menotkaan ole enää niin suuret kuin aiemmin, hän kertoo. Nyt Koskela on muuttanut yrityksensä nimen Asianajotoimisto Koskela Oy:stä Koskelan Laki Oy:ksi. Kuka on päättänyt, että alle 10 000 asukkaan taajamiin niitä ei saada. Tykkään myös siitä, että päätökset pitävät. Kierrätyskelpoiset muovit voi toki laittaa sekajätteeseen. Tarkoituksena on kartoittaa käytöstä poistuvia materiaaleja sekä selvittää materiaalien jatkoja uusiokäytön mahdollisuuksia näkökulmana työllistäminen. – Nämä ovat valintakysymyksiä. Kerrallahan siitä ei tosin hyvä tule, mutta sitä voidaan myöhemmin parantaa. Nuoruudessa oli bändit ja pianonsoitot. Iihin muutettuani liityin Iin mieslaulajiin, jossa olen ollut myös kuoron johtajana ja edelleen taiteellisena johtajana. Kuntarintamalla hän odottaa sote-uudistusta. Hän on myös Rantapohja Oy:n hallituksen jäsen. Päätöksenteossa painotetaan vahvasti työllisyyttä ja kasvun tärkeyttä. – En hoida enää konkurssipesiä tai yrityssaneerauksia. Iin kunta ja Micropolis Oy ovat valmistelleet yhdessä hanketta, jossa painotetaan vähähiilisen yhteiskunnan tavoitteita ja työllistymisen edistämistä. En tosin tiedä, miten asian voisi ratkaista. Ymmärrän ihmisten tuskan siitä, etteivät he saa oikeutta, koska ei ole varaa lähteä käräjöimään. Muutos koostuu pienistä päätöksistä kulutuskäyttäytymisessä ja paikallisessa päätöksenteossa. Uhkaako ajattelu ja päätöksenteko jäädä ympäristön kannalta liian ympäripyöreäksi ja latteaksi, vaikka tarkoitus on hyvä. 5 » Torstaina 1. Iissä»toisin kuin»Oulussa Koskela on ollut Iin yrittäjäyhdistyksen jäsen 90-luvun alkuvuosista eli yrityksensä perustamisesta lähtien. Sittemmin Koskelan toimisto laajeni niin, että siinä oli mukana neljä lakimiestä ja toimintaa oli Iissä, Oulussa ja Nivalassa. Muovia hylätään ympäristöön massiivisia määriä ja mikromuovit tunkeutuvat kaikkialle ekosysteemiin. Musiikkiopinnot johtivat ensin kanttorin ja sittemmin vielä laulunopettajan pätevyyteen. – Ilman oikeusturvavakuutusta riitelemään lähteminen on kuin itsemurha. Nuoruudessa oli bändit ja pianonsoitot. Heli-Hannele Haapaniemi Iin Vihreät kunnanvaltuutettu Riiteleminen tulee liian kalliiksi » » Tuija Järvelä-Uusitalo » » Ii Lakimies Markku Koskela on monen kanssa samaa mieltä siitä, että riiteleminen käräjäoikeudessa on liian kallista. Musiikkirintamalla Koskelalla on muitakin suunnitelmia. Jättää suosiolla muovipakkaukset kaupan hyllylle. Jos sovitaan, että pidetään kyläkoulut, niin sitten ne pidetään. Koskelan mielestä pienissä rikoksissa tuomio voisi tulla saman tien. Sillä olisi paikkansa konserttien järjestämisessä. Vuonna 2014 hän palasi pyörittämään toimistoaan yksin Iihin. Aitoa yritystä yhdistää työllistämistä ja jopa kasvua luontoa rasittamatta. Iihin saatiinkin tätä tukeva Paikallista-kampanja. – Puheenjohtajaksi ryhdyttyäni ajatuksenani oli, että asukkaat ymmärtäisivät entistä paremmin paikallisten palveluiden tärkeyden. Omaa elämää koskevilta valinnoilta ei voi välttyä, vaikka tuntisi ettei kansainvälisiä sopimuksia noudateta ja suurimmat ja tärkeimmät toimenpiteet jätetään tekemättä. Sovittelu on yksi mahdollisuus. Kuinka pian. Ympäristöahdistus ja toivo’ -opusta vuodelta 2017. – Mutta se on sitten tosiaan sovittelu ja vapaaehtoinen tapa ratkaista riita. Muovijätepyörteet kiertävät merien lisäksi unissa ja unettomissa öissä. Pitäisikö luopua elämän kohokohdista, kuten lomamatkoista kaukomaille. matkoilla. Mutta se on kustannuskysymys, meillä ei sellaiseen ole haluttu satsata. – Eihän siinä ole mitään tolkkua, että esimerkiksi vuonna 2015 tehtyä pahoinpitelyä käsitellään nyt. – Kannatan käytäntöä, jossa pienissä jutuissa saat kolmen päivän sisällä tuomion. Muutoksen taustalla oli 60 vuotta vastikään täyttäneen Koskelan halu vähentää työn tekemistä. Omalta alueeltakin löytyy hienoa osaamista, jota pitäisi saada enemmän esille. – Tehdään sitä, mitä eteen tulee. Ympäristön hyväksi tehty työ hyödyttää ympäristöä, mutta se myös helpottaa ahdistusta. Hän lähti opiskelemaan musiikkia. Mitä konkreettista pitäisi tehdä jo nyt, jotta voisimme varautua tuleviin muutoksiin. Muovien polttaminen lisää kuitenkin hiilidioksidipäästöjä, koska niitä valmistetaan öljypohjaisista raaka-aineista. Riidassa on kaksi osapuolta, eikä sen ratkaisemiseen ole jumalan sanaa. Jos ympäristöahdistus kohtaa tai kummastuttaa lukemiseksi voi suositella Panu Pihkalan ‘Päin helvettiä. Vanhempikin auto»riittää Sievistä lähtöisin oleva Koskela päätyi sattumien kautta asumaan vaimonsa kotipitäjään Iihin vuonna 1990. Tulevaisuus vaikka»kanttorina Koskelalla on tulevaisuuden varalle plakkarissaan kaksi muutakin ammattia Hän ei nimittäin viidenkympin villityksessä ostanut moottoripyörää, ei ryhtynyt juopottelemaan, eikä vaihtanut aviopuolisoaan. Kuinka suuria kärsimyksiä ja ongelmia ilmastopakolaisuus aiheuttaa. Hän kritisoi myös oikeuslaitoksen pitkiä käsittelyaikoja. Oleellisinta on, että kunnissa päästään tekemään asioita, joihin niissä voidaan vaikuttaa. Ihmisten hyvinvointiin vaikuttavia asioita ei ole syytä vähätellä ja arvovalinnat tuntuvat vaikeita. Musiikki on kulkenut mukana nuoresta asti. – Olen suunnitellut lauluyhdistyksen perustamista Iihin. Toivotaan, että hankkeelle saadaan tarvittava EU-tuki. Kierrätys on niitä ympäristötekoja, joihin itse voi vaikuttaa ja nähdä tuloksia. Toistaiseksi Koskela on hoitanut joitain keikkakanttorin tehtäviä ystävänpalveluksena, mutta koskaan ei tiedä tulevaa. Ei ihan helppoa. – Olisi toivottavaa, että se tulisi mahdollisimman pian, oli se sitten hyvä tai huono. Me olemme myös niitä Pohjois-Pohjanmaan harvoja yrittäjäyhdistyksiä, joissa jäsenmäärä on noussut. Keventynyt sekajäteastia palkitsee konkreettisesti
Kiimingin yhteistyöryhmän kokouksessa suurinta huolta suunnitelmia kohtaan aiheutti ympäristövaikutusten ohella lisääntyvä rekkaliikenne jo nyt hankalassa Kuusamontien ja Purontien risteyksessä sekä onnettomuusalttiilla Kiimingintiellä. Finaali näkyy televisiossa Nelosella 5.4. Hankerahoitus haussa Välimaan aluetta kehitetään osana CircVol-hanketta, joka on jättänyt 6AIKA-hankehakemuksen tammikuussa. – Ajatuksena on, että alueelle voitaisiin perustaa useiden yksityisten toimijoiden keskuksia. Kiertokaari Oy ja yksityisiä toimijoita Välimaan alue on yleiskaavassa merkinnällä ej eli jätteenkäsittelyalue. Rakennus päätettiin purkaa kiinteistön huonon kunnon takia. Purkuhintaa Sivakasta ei kerrota julkisuuteen. Ruutu+ katsojille jakso on nähtävissä 29.3. Jaksossa nähtiin myös Iin esittelyvideo, jossa vilahteli paikallisia taideteoksia. Kaakinen ja Päkkilä pääsivät ohjelman finaaliin, jossa valitaan ja palkitaan Suomen hauskin tavis. • Sijaitsee noin 6 km Kiimingistä Yli-Iin suuntaan. • Alueen pinta-ala noin 130 ha • Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava sekä Oulun yleiskaava mahdollistavat kiertotalousalueen perustamisen alueelle. Alueen vesienkäsittelyn ja infran suunnittelu on tarkoitus käynnistää pian kaupungin toimesta, Pietola kertoo. Hanketta koordinoi Turku Science PAr Oy. Työt kestävät noin kuukauden. Iso myymälätila, jossa viimeksi toimi K-kauppa, on ollut tyhjillään noin neljä vuotta. Tällä hetkellä merkittävä osa Oulun alueen teollisuuden sivuvirroista ja maa-aineksista joudutaan kuljettamaan kauaskin.” – Satu Pietola. Lassila-Tikanojalle on jo tehty varaus Välimaalle. • Kehittämisen lähtökohtana ovat materiaalitehokkuus sekä uudet innovatiiviset ratkaisut ja tuotteet. Liiketalossa on toiminut myös kirpputori, nuorisotiINFO Välimaan alue • Entisen kaatopaikan läheisyydessä. Muistojen Martintalo Vuosikymmenten saatossa Martintalossa on toiminut monia eri alan yrityksiä. 6 » Torstaina 1. Hauskin tavis saa 7 000 euroa. Lisäksi kaupunki omistaa alueella maita sekä on parhaillaan ostamassa lisää hehtaareja yksityisiltä maanomistajilta. Alue sijaitsee Kiimingin ja Yli-Iin välisen Kiimingintien varrella vanhan suljetun kaatopaikan läheisyydessä. – Tämä hankkeen kautta pääsisimme kehittämään uudenlaisia innovatiivisia ratkaisuja ja saisimme paljon hyödyllistä tietoa eri tahoilta käyttöömme, Pietola arvioi. – Rakennettava siirtoviemäri mahdollistaisi sen, että alueen jäteja suotovedet voitaisiin johtaa viemäriin ja edelleen jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi. Valmistelemme Parsikujalle Haukiputaan keskustaan toisen rakennusvaiheen käynnistämistä vuoden 2018 aikana. Annala Ky. Kevään aikana hankeen 6AIKA-rahoituksen odotetaan varmistuvan. Ruoka-kauppojen ohella Martintalossa on voinut käydä urheilutarvikeostoksilla, kirjakaupassa, vaatekaupassa, parturissa ja kampaamossa, apteekissa ja pankissa. VAIHTUUKO OSOITTEESI. Iiläiset äiti ja poika olivat mukana jaksossa, joka nähtiin Nelosella viikko sitten torstaina. Kaksikko nauratti koomikko Riku Niemistä ja Krisse Salmista niin usein, että saivat mukaansa 2 000 euroa. Kaikkiaan suunnittelualue on suuruudeltaan reilut sata hehtaaria. Lassila-Tikanoja Oyj on käynnistämässä hankkeesta YVA-menettelyn eli ympäristövaikutusten arvioinnin. Välimaan alueelle uusia suunnitelmia Entisen kaatopaikan läheisyyteen on tulossa nykyaikainen seudullinen kiertotalousalue » Teea Tunturi » Kiiminki Oulun kaupunki on alkanut kehittää Kiimingin Välimaan aluetta kiertotalousalueeksi, jossa voitaisiin käsitellä muun muassa teollisuuden ja yritystoiminnan sivuvirtoja ja maamassoja. Purkutyön urakoinnista vastaa MVR S. maaliskuuta 2018 » N:o 17 Iiläiset pääsivät mukaan Suomen hauskin tavis -finaaliin » Rantapohja » Ii Marja Kaakinen ja Lasse Päkkilä pääsivät finaaliin Suomen hauskin tavis -ohjelmassa. Heillä on tarkoitus perustaa sinne materiaalitehokkuuskeskus, jossa voidaan käsitellä esimerkiksi pilaantuneita maita sekä erilaisia kierrätyskelposia materiaaleja, Pietola kertoi. CircVol-hankkeen tavoitteena on Oulun osalta Kiimingin Välimaalle sijoittuvan uuden kiertotalousalueen toimintamallin suunnittelu ja alueen kehittäminen yhdessä OAMK:n kanssa. Kyseessä on vuonna 1963 valmistunut liiketalo, joka on ollut nyt tyhjillään ilman vuokralaisia yli vuoden. Osatoteuttajina laajassa hankkeessa ovat mukana Oulun, Tampereen ja Helsingin kaupungit, SYKE, GTK, Varsinais-Suomen liitto, Kiertomaa Oy, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, OAMK, Forum Virium ja TTY Tampere. Alueella ei ole kuitenkaan ollut toistaiseksi mitään toimintaa vanhan kaatopaikan sulkemisen jälkeen. – Tällä hetkellä merkittävä osa Oulun alueen teollisuuden sivuvirroista ja maaaineksista joudutaan kuljettamaan kauaskin, koska lähialueella ei ole tällaiseen kiertotalouteen soveltuvia kohteita, kertoi ympäristöasiantuntija Satu Pietola Kiimingin yhteistyöryhmän kokouksessa. Muista tehdä osoitteenmuutos Rantapohjaan! Puh. Liikerakennuksen tilalle ei ole suunnitteilla mitään rakentamista, kertoo kaupungin omistamien asuntojen vuokraustoiminnasta vastaavan Sivakka-konsernin toimitusjohtaja Raimo Hätälä. Oulun vesi on varautunut rakentamaan siirtoviemärin Kiimingintien varteen. Vuokra-asuntomarkkinat ovat Haukiputaalla Hätälän mukaan tasapainossa. Vuokrakiinteistön omistaa Oulun kaupunki. Alueella on entisellä Oulun Jätehuollolla eli Kiertokaari Oy:llä kaupungilta vuokrattu alue. Matalan liikerakennuksen takana oleva asuinkerrostalo säilyy. Välimaan alueella on entisellä Oulun Jätehuollolla nykyisellä Kiertokaari Oy:llä olemassa pilaantuneiden maiden käsittelyyn oikeuttava ympäristölupa, joka myönnettiin vuosien käsittelyn jälkeen vuonna 2011. 0400 537 148 tai miia.raiha@rantapohja.fi www.rantapohja.fi Martintaloa puretaan, tilalle ei rakenneta mitään » Auli Haapala » Martinniemi Repolantien varressa sijaitsevaa tyhjillään olevaa Martintaloa puretaan parasta aikaa
Olen jättänyt ihostanikin tiettyjä alueita tyystin hoitamatta, häpykarvaöljyllä. Hain suurennuslasin ja tälläsin sen mainostekstin päälle. Ei aivan tavallisella mielenkiinnolla, aikaa kun on, vaan pupillit soikkona. Kuvan kyllä näin: kaunis, pinkinvärisellä etiketillä ja sydämenkuvalla varustettu pullo. AUL I H A A PA L A Välimaan alueelle uusia suunnitelmia Entisen kaatopaikan läheisyyteen on tulossa nykyaikainen seudullinen kiertotalousalue Kari Viik ja Satu Pietola esittelivät kiiminkiläisille Välimaan alueen tulevaisuudensuunnitelmia. Mainoksessa vielä sellainenkin hyve aineesta, kuin luonteva! Vain mielikuvitus rajana ajatellessa, mikä kaikki voi tulevaisuudessa olla luontevaa. En kuuna kullan valkeana olisi osannut kuvitella, että seuraavanlaista pitää joku päivä lukea! Tuotteen nimi, Pörrö. Ei siitä tuollaisilla hinnoilla, kukkaistuoksuvia häpykarvaöljyjä ostella! Nauravatkohan kauppiaat koskaan itse, vai pitääkö pokka kaiken hömpän myynnissä. maaliskuuta 2018 » N:o 17 RENTTAHELEKKU » Pörrö… Pikkuisen on lentsua tarttunut “puseroon”. Tuoteteksti on niin pientä, että luenko edes oikein, hämmennyn. Kuntaliitoksen myötä Martintalon asunto-osakeyhtiö liitettiin Sivakkakonserniin. Pullossa on 50ml, joten litran hinnaksi tulee 258e! Taitaa meillä pienituloisilla jäädä jatkossakin “ne alueet, niine karvoineen” hoitamatta. Myös liikenteelliset näkökohdat sekä ympäristöasiat nostettiin esille yhteistyöryhmän avoimessa kokouksessa.. Olethan tarkka siitä, että myös jutun kohteet tietävät jutunlähetysaikeistasi. Mitä tämä on. Mutta suurennus paljasti muun tekstin: häpykarvaöljy ja niin edelleen! Sus siunatkoon, häpykarvaöljyä, ei voi olla. Erja Haho sanoi, että kiiminkiläisenä suunnitelmat kismittävät, koska tuntuu, että Kiiminki kelpaa jätealueeksi, muttei paljon muuhun. Taivas varjele! Kyllä tarttee alkaa selvittelemään asioita. Kaihiset silmät selällään vain jankkasin lukemaani sanaa. Muistan kyllä, että olen nuori ollut itsekin, mutta silti…. Kun pitää pienellä eläkkeellä toimeen tulla. Hän osaa Rantapohjan mainokset ulkoa, useakin numero taaksepäin. En ole. Piti tarkistaa, mikä opus minulla oikein on edessäni. Toki asutusta on ympärillä edelleenkin. Martintaloa puretaan, tilalle ei rakenneta mitään la ja kylätoimikunnan toimipiste ja viimeksi huonekalujen entisöintiliike. 7 » Torstaina 1. Levähtelen ja postit luen tosi tarkkaan nyt. Onko sellaistakin olemassa. Olenko näin pössi, mainosko moittii minua. Kerrattain hän tenttasi minua, ja heti ensimmäiseen kysymykseen jäin kiinni. Renttahelekku PORUKKA KOOLLA Oliko teillä juhlat, kahvittelut, kokoontumisajot tai muut pirskeet. Martintalossa syttyi vuonna 2012 tulipalo, jonka jälkeen kiinteistöä korjattiin. Ei kerro mitään itse aineesta. Siellä on muutama olennainen kysymys ja kuvanlähetys mahdollisuus. Siirtelin suurennuslasia ja löytyi teksti: Odotettu uutuus! Kyllä on meikäläiselläkin ne karvat tämän mukaan jääneet hoitamatta! Teksti kertoi vielä, että sopii hyvin sheivauksen jälkeen. Heitin pinon pöydälle, hyräilin. Ei kait ne “sellaista” postia meikäläiselle lähettele. No älähän mittään. Mitenkähän tässä senkin puoleen käy, kun aine ei ole kovinkaan halpaa. Aikoinaan liikepaikka oli hyvin keskeinen, sillä Repolantie johti sahalle, ja tehtaan portti oli aivan liki. Onpahan ajankulua sopivasti. En tiennyt mainostettavan hammasteknikon puhelinnumeroa! En häpeä! Iso oli läjä tänäänkin postia laatikolta tullessani. Heille mainos on tässä, nyt ja must (=täytyy). Heittäysin sängylle tutkailemaan, mitä kaikkea postipoika oli tuonut. Verkkosivulta www.rantapohja.fi löytyy Porukka koolla -linkki. Näin mummiihmisenä ei voi kaikkea ottaa tosissaan, huolestuttaa vain aikuistuva polvi. Minulla on kyllä kaihi molemmissa silmissä, niin että luenko todella oikein. Mainos kyllä kertoo:vain 12,90e. Onko mokomaa. Olenko kuumeesta ollenkaan tolkuissani. Toimitus valitsee jutunpätkät, jotka julkaistaan Rantapohjassa Porukka koolla -otsikon alla. Kun näin mainospostin määrän, tuumasin, että onpa kauppiailla ankara kilpailu, hätähuutoja lähetellessä. Rantapohja julkaisee kuvallisia uutisia lukijoidemme tapahtumista tai juhlista, kunhan vain kerrotte meille tarvittavat asiat. Ei! Aivan päivän mainoksiin lukeutuu tämä. Luin koko mainostekstin, jossa annettiin ymmärtää, että olen ollut huolimaton. Aineen nimen näin ihan ilman suurennuslasia. Martintalo seisoo Repolantien varrella. Yhtä tarkkaan, kuin sisareni Tukholmassa
Laivavarvi oli perustettu Haukiputaan Kellon kylään kuuluneelle Pateniemen tilalle vuonna 1857. Bergbomin saha perustettiin jo vuonna 1873. Alueelle nousee nyt asuntoja. Maunun saha toimi vuosina 1863–1908. 8 » Torstaina 1. Tällöin purjealusten kultakausi alkoi olla jo takanapäin. Muutamia työläisten asuntoja ja mm. Saharakennuksesta ei ole mitään jäljellä. Sahalta kulki kanava Siikasaareen. Nykyisin sahasta kertoo Pateniemen sahamuseo. Enklaavi sijaitsee Yli-Iin alueen keskellä. Sahan piippu on ollut aikoinaan korkeampi. Sahan konttorissa toimii sahamuseo ja työläisten mansardikattoiset asunnot ovat kauniisti kunnostettuja. Sahojen ympärille muodostui oma yhteisönsä. Kanavan jäänteitä on vielä tänäkin päivänä nähtävissä. Saha purettiin vuonna 1908. Suurimmillaan henkilöstön vahvuus oli 1940 1950lukujen taitteessa 1000 henkilöä. Martinniemi oli kuin pieni kaupunki kaikkine tarvittavine toimintoineen.” Bergbomin omistuksessa oli useita sahoja, mm. Värikuviahan sahoistamme on jäänyt niukanlaisesti, joten nyt niitä voimme tarkastella väreissä akvarellien avulla. Repolan saha lopetti toimintansa 1998. Sahalle töihinkin olisin päässyt, mutta päätin jatkaa opintoni loppuun. Siikasaaresta laudat kuljetettiin ”Kallepukseerilla” jokisuuhun valtamerilaivoihin lastattavaksi. Hän oli mukana myös Kestilän sahassa. Taustalla näkyvä puuhiomon piippu purettiin marraskuun lopulla 2017. Kauppakirja siitä solmittiin 5.10.1904. Nyt käyn lävitse muidenkin alueemme merkittävimpien sahojen historiikkia. Tapaninen jatkaa Oulun vihreitten johdossa » Rantapohja Oulun Vihreä kunnallisjärjestö kokoontui vuosikokoukseensa sunnuntaina Aleksinkulmassa Oulussa. Laitos sijaitsi entisen Pohjolan opiston paikalla. Saha sijaitsee Ollilan tilalla. Sahan perustaja oli aatelissukuinen asemapäällikMartinniemen saha käynnistyi vuonna 1905. Kun Haukiputaan kunnan Teollisuuskiinteistöt Oy tilasi minulta ensimmäisen sahakuvan vuonna 1995, sovittiin, että maalaisin vuosittain aina yhden alueemme suursahoista. maaliskuuta 2018 » N:o 17 PERINNEAMMATTEJA RANTAPOHJAN ALUEELLA » Haukiputaalla on pitkät sahaperinteet Sahat antoivat metsätalouden myötä elantoa koko Rantapohjan alueelle Kuukauden kulttuurikohde jutussani 6.7.2017 käsittelin Suomen ensimmäisen höyrysahan, vuonna 1860 rakennetun Iin Kestilän sahan, vaiheita. Lautakunta: Palveluverkkoselvitys puutteellinen » Rantapohja » Oulu Sivistysja kulttuurilautakunta toteaa antamassaan lausunnossa, että palveluverkosta laadittu ennakkovaikutusten arviointi on monilta osin puutteellinen ja järjestettyjen kuntalaisten kuulemistilaisuuksien tai kuntalaisten muiden kanavien kautta antamia palautteita ei ole huomioitu viranhaltijoiden esityksessä riittävästi. Jo aiemmassa suunnitteluvaiheessa tuulivoimaloita on siirretty kaupungin huomautuksen johdosta kauemmas Kierikkikeskuksesta ja Iijokivarresta. Pateniemen saha. Martinniemen saha Martinniemen sahan tarkkaa valmistumispäivää ei ole tiedossa, mutta ensimmäisen koeluontoisen sahauksen mainitaan suoritetun 15.4.1905. Sain käyttööni runsaasti vanhoja valokuvia ja Utriaisen Pentti toimi assistenttinani. Maunun saha Haukiputaan ensimmäinen sahayritys oli vesisaha, jonka perusti oululainen konsuli Charles Herlofson vuonna 1863. Ensimmäinen aiheeni oli Martinniemen saha. Työväkeä oli 60–70 miestä. Sahan hoitajina Bergbomin aikana toimivat Kalle Juuso ja Anders Halttu. Iin ja Haukiputaan pitäjissähän oli kuuden sahan keskittymä, jonka sanotaan olleen lajissaan Euroopan suurin. Sahan nimi johtuu todennäköisesti sahan hoitajana toimineesta Maunu-nimisestä rakennusmestarista. Purjealuksia varvilla ehdittiin rakentaa 11, joista viimeisin, suuri parkki Felix, valmistui sahan perustamisvuonna. konttorirakennus ovat ajasta muistuttamassa. Iin kunta pyysi Oululta lausuntoa asiasta. Karihaaran ja Laitakarin sahat Kemissä, Maunun saha Haukiputaalla, Meltauksen saha Rovaniemellä, Saaren ja Louetputaan sahat Tervolassa, Kyngäksen saha Pudasjärvellä ja Koitelin saha Kiimingissä. Se oli Haukiputaan ensimmäinen sahayritys. Pateniemen saha oli aluksi kaksiraaminen höyrysaha, mutta muuttui 1908 kuusiraamiseksi ja laajennettiin pian yhdeksänraamiseksi. Konsuli Ingberg osti sahan 1880luvun alussa ja muutti sen vuonna 1882 höyrysahaksi. Pateniemen saha Oulu Oy:n vanhin yksikkö, Pateniemen saha, Bergbomin saha, perustettiin vuonna 1873. Puutavara uitettiin varta vasten rakennettua kanavaa pitkin Niemeläntörmän ohi Siikasaareen, jossa se tapuloitiin. Oululainen kauppaneuvos J.G.Bergbom ( 1818–1893 ) osti sahan huutokaupassa vuonna 1886. Järjestön puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Marjo Tapaninen, joka on toiminut sen puheenjohtajana vuodesta 2016 lähtien.. Itse saharakennus on vielä pystyssä. Hän oli mukana myös Kestilän sahassa.” Oulu lausui Pahkakosken tuulivoimaloista » Rantapohja » Yli-I, Ii Oulun kaupungilla ei ole huomautettavaa Iin kunnan Pahkakosken enklaaville suunnitellun tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotuksesta. Omakohtaista kokemusta olen saanut ollessani kesätöissä Martinniemen sahalla aluksi kouluikäisenä taaplaamassa ja lastaamassa ja vanhempana jo sahan remmimestarina. Kanavan jäänteitä on vieläkin nähtävissä. Bergbomin omistuksessa oli useita sahoja, mm. Sahaus Pateniemessä lopetettiin vuonna 1990. Palveluverkkotyön jatkovalmistelussa keskiöön tulee lautakunnan mukaan nostaa lapsen ja nuoren etu sekä oppimisen edellytykset ja kuntalaisten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Karihaaran ja Laitakarin sahat Kemissä, Maunun saha Haukiputaalla, Meltauksen saha Rovaniemellä, Saaren ja Louetputaan sahat Tervolassa, Kyngäksen saha Pudasjärvellä ja Koitelin saha Kiimingissä. Itse sahasta ei ole enää mitään jäljellä. Bergbomin aikana saha sai kolmannen raaminsa. Yksinkertainen höyrysahan piippu on suorakaiteen muotoinen. Saha perustettiin Pateniemen laivavarvin yhteyteen, koska laivanrakennuspuutavaran uittaminen kaukaisilta vesisahoilta oli hankalaa. Lautakunta edellyttää, että selvityksen kaikki talousvaikutukset tulee esittää avoimesti, selkeästi ja yksityiskohtaisesti
Kulttuurija vapaa-aikaohjelma on strateginen työkalu, jonka avulla voidaan kehittää kulttuurija vapaaajan palveluja pitkäjänteisesti ja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Lähdeteoksina käytetään historiateosten lisäksi hänen kirjaansa Kulttuurikohteita PohjoisSuomessa. Koulu vihittiin käyttöön vuonna 1873 työläisten ja ympäristön lapsia varten. Santaholman toiminta lopetettiin 1967. Koneet vietiin Simoon ja rakennukset myytiin ympäristön taloille. Jätepuuta poltettiin sysiksi. RaumaRepola perustettiin 30.11.1951. Santaholmat ostivat vuonna 1904 Kiiminkijoen suuosasta tiealueen Holman tilasta ja 1913 Lassilan tilan. Vaikka suojausmenetelmiä kehitettiin koko ajan, niin jonkin verran ainetta pääsi maahan. Vielä 2000luvun alussa oli viimeinen proomukin pinnalla, mutta tulva vei sen myöhemmin mennessään ja nosti jälleen rannalle muutama vuosi sitten, nyt keskeltä kahtia haljenneena. Vuonna 1938 valmistui seitsemän kilometrin mittainen haararata Martinniemeen. Poliittisesti sahan työntekijät olivat aktiivisia. – Iissä kulttuurin ja aktiivisen harrastamisen sekä yhteisöllisyyden nähdään kohentavan kuntalaisten hyvinvointia ja elinympäristöä unohtamatta kuitenkaan taiteen ja kulttuurin itseisarvoa sekä kulttuurija vapaa-ajan palveluiden sivistystehtävää. Kulttuurija vapaa-aikaohjelma toteutettiin kuntalaisten toiveita ja tarpeita kartoittavan kyselyn sekä yhteissuunnittelutyöpajojen avulla. Seuraavana vuonna saha kuitenkin tuhoutui tulipalossa. Halosenniemen saha lopetti toimintansa vuonna 1950. Saharakennus paloi 1980-luvulla. Sahaa kehitettiin aivan viime metreille saakka, mutta toiminta jouduttiin kuitenkin lopettamaan kannattamattomana. koskien perkauksesta. Halosenniemen saha valmistui vuonna 1921. Fleischer perusti 1890-luvun alussa Halosenniemen Pirttikariin höyryllä käyvän kaksiteräisen sirkkelisahan. Yhdistys määräsi uittojärjestyksen aikataulun ja huolehti mm. Vuodesta 1937 yhtiö uudenaikaisti sahaa, mikä nosti tehoa 30 prosenttia. Vuonna 1926 sahalle hankittiin neljä ruotsalaista Universal kehäsahaa ja siirryttiin kahden linjan sahaukseen, mikä merkitsi tehon kaksinkertaistumista. Jatkosodan aikana saha toimitti saksalaisille lentokentän pohjia, jotka olivat muutaman neliömetrin kokoisia lavoja, joita levitettiin mm. Sahalla oli kaksi raamia, sirkkeli, päreja kimpikoneet sekä sähkökone. Sodan jälkeinen aika oli tosin rankkaa, sillä ruuasta oli pulaa ja suoranaista nälänhätääkin kärsittiin. Sahalta oli vedetty voimajohto Martinniemen puuhiomon voiman tarpeen tyydyttämiseksi. Koesahaukseen päästiin 9.5.1922, mutta saha paloi pian jälleen. Iihin uusi kulttuurija vapaa-aikaohjelma » Rantapohja » Ii Iin kunnan kulttuurija vapaa-ajan palveluiden strategiset painopisteet ovat: 1) Monimuotoinen kulttuuri näkyy ja kuuluu kaikille, 2) Ii yllättää! 3) Sivistyksestä ja aktiivisuudesta hyvinvointia Painopisteet on kirjattu Iin kunnan uuteen kulttuurija vapaa-aikaohjelmaan, jonka kunnanhallitus hyväksyi viime kokouksessaan. Sille tunnusomainen tuoksu ulottui jopa viiden kilometrin päähän. Itse sahan ” piipun nysä ” on vielä pystyssä. Pateniemen sahan Bergbom muistetaan myös Pateniemen kansakoulun perustajana. Ohjelma linjaa Ii-instituutti liikelaitoksen tuottamaa kulttuuri-, liikuntaja vapaa-ajan palveluiden toimintaa vuosina 2018–2027. Kulttuurija vapaa-aikaohjelma on osa Iin kuntastrategiaa ja siinä huomioidaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelman ja -ohjelman linjaukset kulttuurista. Kari Holma Lähteitä: Jorma Ahvenainen; Suomen sahateollisuuden historia, 1984, Kellon Haukiputaan kotiseutujulkaisu, 1961, Muistojen Saha, A. Martinniemi oli kuin pieni kaupunki kaikkine tarvittavine toimintoineen. Sahasta on jäljellä vielä saharakennus, konttorirakennus ja asuntoja. Rauman tehtaat, Reposaaren ja Pyhäjärven sahat, Halosenniemen saha, Oulaisten tehtaat ja Suolahden tehtaat. Laitakarin voimalaitoksen pitkään haukiputaalaisille maamerkkinä toiminut piippu hävitettiin marraskuun lopussa 2017. Taidekeskus KulttuuriKauppilan toiminnanjohtaja Merja Briñón toteaa, että Iissä kulttuurilla on pitkät perinteet ja kulttuurin kenttää on kehitetty aktiivisesti. Sahan omisti Rauma Wood. Saha lopetti toimintansa vuonna 1902. Vuoden 1919 raportissa mainitaan käyttövoimana jo olleen 300-hevosvoimainen höyryturbiini ja sahalla neljä raamia. Kansalaissodan aikana kuitenkin suuremmilta yhteenotoilta vältyttiin. Saharakennus oli vielä pystyssä vuoteen 1986, jolloin se paloi. Nykyään on jäljellä muistona vain piippu, jonka lopullinen suojeleminen on jälleen ajankohtainen. Yhteissuunnitteluun osallistui Ii-instituutin johtokunnan määrittelemä työryhmä. Halosenniemen saha valmistui kesällä 1921. Juttuja pyritään kuvittamaan myös hänen aiheeseen liittyvillä akvarelleillaan. Koesahaukseen päästiin 9.5.1922, mutta 14.9. samana vuonna saha paloi jälleen perustuksia myöten. Hiivala; Iijoen vonkamies, 1967, Väinö Tolonen; Ii ja YliIi 1800luvun lehdissä; akvarellit Kari Holma Santaholman saha aloitti toimintansa vuonna 1915 ja lopetettiin vuonna 1967. Uusi saha rakennettiin kolmikehäisenä. Halosenniemen saha ja Pirttikarin saha Norjalainen J.A. 1918 nähtiin nälkää Sahojen ympärille muodostui oma yhteisönsä. Ohjelma koskee kaikkia Ii-instituutti liikelaitoksen yksiköitä, joita ovat kansalaisopisto ja taidekoulu, kirjasto, kotiseutumuseo, kulttuuripalvelut ja Taidekeskus KulttuuriKauppila, nuorisotyö sekä liikuntaja tapahtumapalvelut. Uudessa sarjassa käsitellään kuukausittain alueemme perinteisiä ammatteja ja työtapoja. Puutalojen valmistus aloitettiin vuonna 1940. Saha oli rakenteeltaan ja sahausmenetelmiltään alkeellinen eikä pystynyt kilpailemaan tavaran laadussa ja tuotantokustannuksissa. Iin kunnan edellinen kulttuuristrategia laadittiin vuonna 2008.. Se väheni kuitenkin siinä vaiheessa, kun Oulu Osakeyhtiö alkoi ostaa haketta. Ensimmäisenä sahanhoitajana vuoteen 1908 saakka toimi keuruulainen, Hausjärvellä syntynyt , Adolf Koivisto. 1939 vaihdettiin kehäsahat tehokkaampiin. Suurin osa valmistuneista parakeista meni Saksaan. Saha oli kaksikehäinen ja sahasi vuoden loppuun mennessä noin 4 672 kuutiometriä. Santaholma Osakeyhtiö perustettiin vuonna 1903. Uitto tehostui vuonna 1920, kun jokivarren seitsemän uittajaa perustivat Kiiminkijoen uittoyhdistyksen. Tehdasalue oli ostettu Luukelan perikunnalta vuonna 1923. Sarja on jatkoa hänen viime vuonna julkaistulle Suomi 100, Kuukauden kulttuurikohde-jutuilleen. Raahe Oy osti sahan 1.1.1936. Pystyyn jäänyt piippu hävitettiin vuonna 2005. Martinniemen lisäksi siihen kuuluivat mm. Kyselyn mukaan kulttuurija vapaa-ajan palveluiden kehityskohteiksi mainittiin erityisesti viestintä ja markkinointi, liikuntamahdollisuudet sekä kuntalaisten osallistaminen. Historiaa pyritään linkittämään myös tähän päivään haastattelemalla ammattien parissa työskenteleviä tai työskennelleitä. Vuonna 1942 Raahe Oy yhdistettiin Rauma Oy:hyn, jolloin syntyi RaumaRaahe Oy. Tällainen koulu oli laatuaan ensimmäinen koko Oulun läänissä. Ensimmäisten sahojen aikoinakin 1800luvun loppupuolella, oli sahojen ympärillä virkeää toimintaa. Uusi laitos saatiin valmiiksi 22.1.1923. Kiiminkijoen uitossa oli alkuvaikeuksia eikä kaikkia tukkeja tahdottu saada tuoreina perille. Kun nykyistä Santaholman asutusaluetta alettiin rakentamaan, niin pilaantunutta maa-ainesta jouduttiin poistamaan. Pula-ajan seurauksena 1930luvulla yhtiö siirtyi Kansallis-Osake-Pankin valvontaan. Sahan kohdalla joessa on näkyvissä rimoista tehtyjä saaria. Vuonna 1948 valmistui puutyötehdas, jonka tehtävänä oli valmistaa ovia, ikkunoita ja muita rakennusten osia lähinnä talotehtaan tarpeisiin. Santaholma Oy, Jokirannan saha, 1998, Pentti Utriainen; Kotikyläni Martinniemi, 2009, J.F. Alasajo aloitettiin vuonna 1986 ja lopetettiin 1988. Satama Martinniemeen saatiin 1970. Seuraavana vuonna saha kuitenkin tuhoutui tulipalossa. Toiminta lopetettiin vuonna 1950. A.Santaholma Oy Jokirannan saha Santaholma Osakeyhtiö perustettiin vuonna 1903. kosteille alueille kiitorataa varten. Voimalaitos ja raamit säästyivät tulipalossa. Tuotanto meni pääasiassa Neuvostoliittoon. maaliskuuta 2018 » N:o 17 PERINNEAMMATTEJA RANTAPOHJAN ALUEELLA » Haukiputaalla on pitkät sahaperinteet Sahat antoivat metsätalouden myötä elantoa koko Rantapohjan alueelle kö Emil Edward Granfelt Hausjärveltä. Valmiin sahatavaran suojaaminen kemikaaleilla alkoi vuonna 1939. Sittemmin saha vaihtoi useamman kerran omistajaansa. 9 » Torstaina 1. Maamerkkinä on vielä sahan piippu. Halosenniemen sahan tärkein merkitys oli toimia Martinniemen sahan sähkövoiman täydennyksenä. Marraskuun lopulla 1915 saha aloitti toimintansa. Vuonna 1937 rakennettiin hiiltämö, jossa oli 21 miilua. Yhtiön pitkäaikaiseksi toimitusjohtajaksi tuli Paavo Honkajuuri. Maunun saha toimi huomattavana kulttuurija huvittelukeskuksena. Sahan alueella oli suuri puisto, tanssilava, seurapelihuoneet, keilarata ja krokettikenttä. Pystyyn jäänyt piippu räjäytettiin vuonna 2005. Vielä pääosin hyväkuntoinen saharakennus lienee lajissaan ainoa Suomessa. Kuukauden perinneammatti Haukiputaalaiselta taiteilijalta Kari Holmalta ilmestyy vuonna 2018 Rantapohjassa kuukausittain juttusarja perinteisistä ammateista ja työtavoista Rantapohjan alueella. Pieni höyrykattila oli asennettu maakuoppaan ja sen päälle rakennettu puinen konehuone. Sahan käyttövoimana toimi 40 hevosvoiman höyrykone. Siinä oli laituripaikkoja neljälle laivalle. Vuonna 1927 valmistui Laitakariin puuhiomo, joka tuotti mekaanista puumassaa
– Kouluverkosta on tehty päätös kesäkuussa 2016 ja nyt on tehty valtuuston linjauksen vastainen esitys. Wilman avulla omaiset saavat helposti tiedon, mitä tapahtumia ja virkistyshetkiä hoivilla järjestetään tai mitä ruokaa on ruokalistalla. Hän kuitenkin uskoo, että meni toimivaltakysymys miten päin tahansa, asiassa päästään maaliin. Nyt tehty pöytääminen palvelee osaltaan jälkimmäistä, eli halutaan saada tarkennuksia virkamiesten suunnitelmiin. –Osa kuntalaisista ja päättäjistä toivoo nopeata päätöksentekoa, toiset puolestaan pitkääkin aikalisää ja perusteellisempien selvitysten saamista. Erityisesti puheenvuorot reunaalueista ovat aiheuttaneet suoranaista kränää valtuutettujen välillä. Toisessa vaihtoehtomallissa koulu saisi jatkaa. Oulu on historian saatossa laajentunut laajentumistaan, joten käsite reuna-alueesta on hyvin hankala. Samoin on tilanne Kiimingin Tirinkylän koulun kohdalla, sitä esitetään lakkautettavaksi molemmissa vaihtoehdoissa. Puheet reuna-alueista eivät ole turhia – kaupunkia tulee kehittää siitä lähtökohdasta, että kaikki alueet omine erityispiirteineen ovat tärkeitä. – Toivon todella, että näin on, muutoin tämä olisi aika korni temppu. Koulun oppilasmäärä ei ole laskussa, vuonna 2018 oppilaita on esikoulu mukaanlukien 42. Tosiasiassa Oulussa on ollut niin sanottuja reuna-alueita aina. Politiikassa on varsin normaalia, että asioista äänestetään, ja se tulisi sallia ilman pelkoa siitä, että ”Oulun imago kärsii”. Laru korostaa, että itse hallintojohtosäännön muuttaminen on vireillä ja siihen palataan valtuuston. Loogisin polku olisi ollut, että toimivaltakysymys olisi ratkaistu ensin ja lopputuloksesta riippuen olisi valmisteltu linjauspäätös palveluverkkoasiassa, Nikula sanoo. Pian muutan entisen Oulujoen kunnan alueelle – reuna-alue sekin. 10 » Torstaina 1. Tällä hetkellä omaisia on mukana noin 80 henkeä. Koulumaailmassa Wilmaa käytetään erityisesti kodin ja koulun välisenä yhteydenpidon kanavana. Alueita, joiden asiat ovat usein näyttäneet vähäpätöisemmiltä, kuin niin kutsutun kantakaupungin tai keskustan alueen asiat. Koulu on jokikyläläisille koko kyläyhteisön olohuone ja yhteinen kohtaamispaikka, joka tarjoaa puitteet kerhoja harrastuspalveluille vauvasta vaariin. Lauri Nikula kertoo miettineensä paljonkin, miksi sekä palveluverkko että hallintosääntö kivistää niin paljon Oulussa. Jokikylän koulu kylän olohuone Jokikylän koulun nimiadressin esittelytekstissä todetaan, että kylällä toimii yli 100-vuotias, terve hirsikoulu lähikouluna 1–2-luokkalaisille lapsille. Yhteenkuuluvuus on yksi tärkeimpiä tapoja parantaa asuinalueiden viihtyisyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä, oli kyse lapsista, aikuisista tai iäkkäämmistä kaupunkilaisista. “Kova ja jakamaton vastuu” Kokoomusvaltuutettu, jääliläinen Jari Laru oli pöydälle jättämisen kannalla. Oulun kaupungin palveluverkkoselvityksessä Haukipudasta koskevissa esityksissä toisessa Keiskan koulu lakkautettaisiin. Täältä palvelut ovat kaikonneet ajan saatossa pikkuhiljaa: aikanaan lähti neuvola, lähihistoriassa lukio. Nettiin on avattu kaikkien kolmen koulun osalta erilliset nimiadressit. Huoli päätöksenteosta on kasvanut. “Pöytääminen oli yllätys” Lauri Nikula kertoo, että kaupunginhallituksen esitys siitä, että hallintosääntöä ei muutettaisi ei ollut hänelle yllätys. Kokeilu on tiettävästi ensimmäinen Suomessa. Pöydällepanoon riitti 22 valtuutetun äänet, mutta äänestystulos oli tasan 33-33 Aito suomalainen yhteislistan Junes Lokan äänestäessä tyhjää. Hän kertoo, että sai jo valtuuston kokouksessa ja edelleen sen jälkeen vakuutteluja siitä, että tarkoitus on edelleen ratkaista ensin hallintosääntöasia ja vasta sitten käydä palveluverkkoselvityksen kimppuun. Yksi tälläkin kaudella kiistaa aiheuttava asia on reuna-alueet, joiksi määriteltäneen tällä hetkellä uusimmassa kuntaliitoksessa liittyneet kunnat. Koululaisten Wilma taipuu myös vanhustenhoitoon » Rantapohja » Kiiminki/Yli-Ii Koululaisilla, opiskelijoilla ja koululaisten vanhemmilla valtakunnallisesti käytössä olevaa Wilma-järjestelmää testataan nyt vanhustenhoidossa Oulussa. Yhteisöllisyys tekee asuinpaikasta halutumman, eikä sitä voi siirtää nettiin tai kaupungin keskustaan. Samoin ihmettelen sitä, miten on tuntunut siltä, että osa aiemman kauden valtuutetuista ei tuntunut tietävän lainkaan, että kouluverkkopäätös olisi viety valtuustolta hallitukselle, Nikula pohtii. Kirkko purettiin maan tasalle sisäilmaongelmien takia, ja Honkapirtinkin kohtalo on toisinaan ollut epäselvä. Valtuusto ei päättänyt hallintosäännön muutoksesta » Teea Tunturi » Oulu Kaupunginvaltuutettu, kiiminkiläinen Lauri Nikula (kesk.) ja 26 muuta Oulun kaupunginvaltuutettua allekirjoittivat ennen tämän viikkoista valtuuston kokousta vaatimuksen siitä, että kaupungin hallintosääntöä muutetaan niin, että palveluverkkopäätöksen tekee kaupunginvaltuusto eikä kaupunginhallitus. Omaiset voivat myös laittaa viestejä henkilökunnalle ja viestit jäävät talteen yhteen paikkaan. Tämän vuoksi tärkeitä ovat myös ne puheet, esitykset, viestit sekä palautteet eri alueilta. Jenna Simula kaupunginvaltuutettu Perussuomalaiset Tirinkylän, Keiskan ja Jokikylän koulujen puolesta kerätään nimiä » Auli Haapala » Haukipudas/Kiiminki Keiskan ja Jokikylän alueen asukkaat Haukiputaalta ja Tirinkylän asukkaat Kiimingistä vetoavat päättäjiin ja virkamiehiin omien lähikoulujen säilyttämisen puolesta. Järjestelmän avulla voi myös ilmoittautua talon tapahtumiin. Myös Oulun kaupungin hoivakodeissa Wilmaa halutaan käyttää nimenomaan asukkaan, omaisten ja yksiköiden välisen tiedonkulun ja vuorovaikutuksen parantamiseksi. Lisäksi Kiimingissä myös toinen, Ylikylän koulu, esitetään lopetettavaksi kummassakin vaihtoehdossa. Jokikylän koulun luuta lakaisisi pois molemmissa vaihtoehdoissa. Olen itse asunut pääasiassa Pateniemen suuralueella, joka on ennen omaa aikaani kuulunut Haukiputaalle, sitä ennen se on ollut joskus jopa osa Iin pitäjää. – Pöytääminen sensijaan oli yllätys. Valtuusto ei suinkaan ole kumileimaisin, vaan jokaisella on oikeus tuoda siellä asiansa kuulluksi – joko puheenvuoroina, tai esityksinä. Lisäksi pieni koulu osaltaan luo turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä kouluelämään totuttelevien oppilaiden arkeen, muistuttavat jokikyläläiset. Jollain alueella saattaa olla ainoastaan esimerkiksi yksi koulu, joka kuitenkin toimii myös asukkaiden liikuntaja kokoontumispaikkana. Asuinalueiden ja kylien näkökulmasta niissä olevat palvelut ovat tärkeitä erityisesti yhteisöllisyyden vuoksi. Kokeilu kestää aluksi puoli vuotta. Yksiköiden vuorohoito-osastot eivät osallistu pilottiin. Äänestyksen jälkeen valtuusto päätti jättää asian pöydälle, jotta valtuutetut ehtisivät saada enemmän tietoa palveluverkkoselvityksen sisällöstä. Koulun rooli on muutakin kuin matemaattisia kaavoja tai äidinkielen termejä. maaliskuuta 2018 » N:o 17 PÄÄTTÄJÄLTÄ » Reuna-alueiden Oulu Uusi valtuusto taistelee vielä melkoisten kasvukipujen kanssa. Keiskan koulua tarvitaan Keiskan koulun säilyttämistä vaativassa adressissa toKeiskan koulu on yksi pienistä kouluista, jonka tulevaisuus on epävarma. Samassa pihapiirissä toimii esikoulu. Oulussa kokeiluun osallistuvat Jaarankartano Kiimingissä, Jokirannan palvelukeskus Yli-Iissä, Intiön hoivakoti, Rajakylän hoiva, Hiirosenkoti ja Lassintalo
Oma kyläkoulu on ollut monelle perheelle yksi iso syy muuttaa alueelle. Se kuitenkin tekee meistä ihmisiä. EL M O R AU T IO Tirinkylän, Keiskan ja Jokikylän koulujen puolesta kerätään nimiä Keiskan koulu on yksi pienistä kouluista, jonka tulevaisuus on epävarma. SDP: Sari Halonen ja Virpi Jääskö. Vasta kun pystymme hyväksymään sen itsessämme, voimme odottaa sitä myös muilta. – Kysymys on siitä, miten paljon pystymme hyväksymään vajaavaisuutta ja keskeneräisyyttä. detaan, että Oulu mainostaa itseään vetovoimaisena sivistyskaupunkina. Klikkaa mua -sarjasta (2011-2014) Venla-palkinnonkin voittanut näyttelijä nähdään tänä keväänä työläiskomedia Varaston jatko-osassa. Tähän projektiin hän tarttui kuitenkin mielellään. Minttu Mustakallio ja Kari-Pekka Toivonen palaavat rooleihinsa hittikomedia Varaston jatko-osassa. Ensimmäinen elokuva oli humoristinen, mutta tarkkanäköinen kuvaus lamaajan Suomesta. Lasten koulumatkat pitenevät 3-5 kilometriä – Koemme, että uusi esitys on vastoin kaupunginvaltuuston vuonna 2016 tekemää linjausta, jossa koulu on luvattu säilyttää, todetaan nimiadressin saatetekstissä. – Jokaiselle vanhemmalle on vaikea rasti kasvattaa jotain, joka on peilikuva omasta itsestä. Rouskulle ei varmasti ole helppoa hyväksyä sitä, että hänen tyttärellään on sama luonne kuin hänellä, Mäkelä pohtii. Perussuomalaiset: Annemari Enojärvi, Juha Vuorio ja Veijo Väänänen. Perussuomalaiset: Jenna Simula ja Sebastian Tynkkynen. Yhtymäkohtia nykypäivään ei tarvitse kauaa pohtia. Hallintosäännön muuttamisen kannalla Keskusta: Pekka Aittakumpu, Jukka Kolmonen, Jouko Korkiakoski, Mikko Kälkäjä, Anna-Kaisa Lepistö, Jorma Leskelä, Lauri Nikula, Matias Ojalehto, Eeva-Maria Parkkinen, Risto Päkkilä, Anne-Maria Takkula, Sirpa Tikkala ja Mirja Vehkaperä. Oppilasmäärät eivät notkahda Tirinkylän koulu on tällä hetkellä oppilasmäärältään noin 100 oppilaan (ensi lukuvuonna oppilaita on 106) vireä kyläkoulu, jonka tilat ovat hyvässä kunnossa. Elokuva on hyvin ajankohtainen kuvaus siitä, miten työn merkitys ja määritelmä ovat muuttuneet, Toivonen kuvailee. Ytimessä ovat edelleen aidot, rouheat hahmot ja samaistuttavat tilanteet. 11 » Torstaina 1. – Kaikkien etu on se, että palveluverkosta saadaan tehtyä päätökset, mutta on myös tärkeätä saada asiasta riittävästi tietoa. Näyttelijään vetosi ennen muuta hyvä käsikirjoitus. Myös jatkoosa on Mustakallion mukaan hämmentävän ajankohtainen. Näyttelijätär on mielissään myös siitä, että jatkoosaan saatiin mukaan lähes koko edellisen elokuvan työryhmä. Vihreät: Janne Hakkarainen, Jaana Isohätälä, Heikki Kontturi, Leena Kuha, Henna Määttä, Jenni Pitko ja Susa Vikeväkorva.. – Tämä aktiivimalli kauhistuttaa minua suuresti, kun kaikkia nyt kannustetaan ryhtymään yrittäjiksi. – Vaikka hahmot ovat pysyneet pitkälti samoina, maailma heidän ympärillään on muuttunut olennaisesti vajaassa kymmenessä vuodessa. Jatkoosassa Rouskun ja Karitan edellisessä elokuvassa syntynyt lapsi on jo saavuttanut teini-iän. Oppilaat, vanhemmat ja Siikaputaan Asukasyhdistys katsovat, että Haukiputaan keskustaan kaavailtujen uusien asuntojen myötä nykyiset oppilaspaikat eivät tule riittämään tulevaisuudessa, minkä johdosta Keiskan koulua tarvitaan jo tästä syystä. Siniset: Anne Snellman. Koulu ja sen kentät toimivat myös kaiken ikäisten harrastuspaikkoina. Mustakallion ja Toivosen lisäksi elokuvaa tähdittävät Aku Hirviniemi, Vesa Vierikko, Esko Salminen ja Hannele Lauri. Vetovoima ja sivistys turvataan säilyttämällä monipuolinen varhaiskasvatusja koulutuspalveluiden saanti asuinpaikasta riippumatta. Itse pidän tuota vastuuta varsin kovana, olisi varmasti hyvä tehdä isoista kysymyksistä kuten palveluverkosta päätökset valtuustosalissa. Husso, Juha Hänninen, Tomi Kaismo, Hanna Keskiaho, Milla Kynkäänniemi, Jari Laru, Mikko Merihaara, Sami Pikkuaho, Lyly Rajala, Mari-Leena Talvitie ja Minna Åman-Toivio. Tirinkylän, Keiskan ja Jokikylän koulujen puolesta avatut adressit löytyvät netistä osoitteista: https://www.adressit.com haukiputaan_keiskan_koulu_sailytettävä https://www.adressit.com/ jokikylan_koulun_puolesta https://www.adressit.com/ tirinkylan_koulu_sailytettava AUL I H A A PA L A Valtuusto ei päättänyt hallintosäännön muutoksesta seuraavassa kokouksessa. Tirinkylän oppilaille ei olisi valmiina uutta koulua. –Vastuu palveluverkosta on puolueiden edustajilla kaupunginhallituksessa. Keskusta: Juha Huikari, Antti Huttu-Hiltunen, Riikka Moilanen ja Kyösti Oikarinen. Elokuvassa on pohjimmiltaan Mäkelän mukaan kyse näkökulmasta ihmisyyteen. – Tällaiset asiat muuttuvat tärkeiksi, kun tekee paljon töitä, Mustakallio pohtii. SDP: Yrjö Harju, Jukka Lappalainen, Tuija Pohjola, Pirjo Sirviö, Tanja Tiainen ja Tytti Tuppurainen. maaliskuuta 2018 » N:o 17 ELOKUVA » INFO Varasto 2 Ohjaus: Taru Mäkelä Pääosissa: Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Aku Hirviniemi, Emilia Karilampi, Hannele Lauri, Esko Salminen, Vesa Vierikko, Juha Muje Ensi-ilta: 16.2.2018 Kesto: 1h 40 min Elmo tähdet: 4/5 Varaston ovi käy taas » Elmo Rautio » Rantapohja Ylivieskalaislähtöinen näyttelijä Minttu Mustakallio on jo pitkään kuulunut Suomen tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin näyttelijöihin. Vaikka elokuva on komedia, sen katsominen voi auttaa päättäjiä ymmärtämään, ettei se ole kaikille niin helppoa, Mustakallio miettii. Vihreät: Esa Aalto, Paula Himanen ja Latékoé Lawson Hellu. Kokoomus: Janne Heikkinen, Niilo Heinonen, Jarmo J. Edellisessä elokuvassa työttömiksi jääneet päähenkilöt yrittävät elokuvassa siipiään yrittäjyyden maailmassa. Ajankohtainen jatko-osa Varasto-elokuvien tarina kulminoituu Kari-Pekka Toivosen näyttelemän Rouskun ja Mustakallion esittämän Karitan omituisen rakkaustarinan ympärille. Salminen nukkui pois vuonna 2005. Myös kameran takana jatkoivat pitkälti samat kasvot. Palveluverkkoselvityksessä esitettyjen lähikoulujen lakkauttamisesta aiheutuvat kustannukset ja vaikutukset on myös syytä arvioida, sillä pelkkä koulukiinteistöjen karsimisesta tuleva kustannussäästö ei ole riittävä peruste lähikoulujen lakkauttamiselle, huomautetaan adressien saatteissa. Miten äänestettiin. – Ensimmäisen elokuvan käsikirjoitus oli yksi parhaista mitä olin koskaan lukenut. Ensimmäinen Varasto perustui Arto Salmisen vuonna 1998 ilmestyneeseen kirjaan. Myös Mustakallion aisapari Kari-Pekka Toivonen näkee elokuvassa yhteiskunnallista sanomaa. Pöydällepanon kannalla Kristillisdemokraatit: Marja-Leena Kemppainen. Se vastuu on kova ja jakamaton, Jari Laru kommentoi. Elokuvan ohjaaja Taru Mäkelä nostaa esiin keskeisenä elementtinä päähenkilöiden elämänmuutoksen vanhemmuuden myötä. Heinonen, Rauno Hekkala, Anne Huotari, Kaarina Kailo, Martti Korhonen, Mauno Murtoniemi, Mikko Raudaskoski, Mauno Sipola, Eija Säilynoja, Kalervo Ukkola ja Mikko Viitanen. – Jos ohjaaja Taru Mäkelältä kysytään, se olin minä joka olisi vaatinut jatkoosaa kaikkein eniten, mutta sitä en myönnä, Oulun Starissa vieraillut näyttelijätär naurahtaa. Vasemmistoliitto: Paavo J. Mustakallio on urallaan tilanteessa, jossa hän saa jo hiukan valikoida roolejaan. En kuitenkaan ole sitä vaatimassa, mutta totean vastuun kasautuvan puolueiden valitsemille edustajille. Uusia asukkaita on tullut ja olisi tulossa edelleen, mikäli koulu säilyy ja kaupungin kaavoitus sallii. Olin mielissäni, kun Veli-Pekka Hännisen kirjoittama tarina jatkoi samaa henkeä. Lisäksi lasten koulumatka isompaan keskuskouluun on turvaton ja vaarallinen, matkalta puuttuu myös pyöräteitä. Jari Larun mielestä palveluverkosta voi päättää niin valtuusto kuin hallituskin johtosäännön mukaisesti. Keiskan koulu on hyväkuntoinen, remontoitu ja sisäilmaltaan terve koulu. Jos Tirinkylä menettää lähikoulunsa, koulumatkat muihin kouluihin pitenisivät 3-5 kilometriä. Kiimingin alueen suurin ongelma on tällä hetkellä lähes käyttökelvoton yläkoulu, jonka sisäilmaongelmia on yritetty ratkaista vuosikausia. Koulun lakkauttamisella Oulu heikentäisi yhden elävän, omaleimaisen kylän vetovoimaisuutta. Elokuva ei kuitenkaan ole missään mielessä ryppyotsainen
Kolmospätkällä sitten tapahtui. VePa:n joukkueessa pelasi myös turnauksen nuorimpia ollut 13-vuotias Niklas Inkala, joka on tässä napannut pallon vastustajalta. Taisi jäärata sopia paremmin takavetoisille, arveli Kauppi avauksen jälkeen. Kaupin tähtäimessä on ajaa RSJM-kisojen lisäksi myös kaikki sorakauden SM-osakilpailut nuotista. Nelospätkä meni mukavasti ja viitospätkällä oli pieni mahdollisuus kivuta vielä ylöspäin. Taisi olla pakkasta siinä 25 astetta, kun ensimmäiset pelit alkoivat. 12 » Torstaina 1. Rinta leukaa vasten ja kohti uusia pettymyksiä, Kauppi manasi epäonnistumistaan. Luokan voitti Simo Muhonen ja iiläinen Kauppi oli lopulta viides. Loppuun asti yritettiin. Pronssille Ylikiimingin Nuijamiesten salibandyjoukkueessa pelanneen Tuomo Koistin mielestä tapahtuma oli loistava. Jännittävien pelien seuraamisen lomassa lapset laskivat mäkeä, ja Lions Club Ylikiimingin makkaranmyyntipisteellä kävivät makkarat hyvin kaupaksi. Aamun lohkopelit aloitettiin kirpakassa pakkassäässä. Ylikiimingin kaukalopalloturnauksessa kultaottelussa pelanneet Vesalan Pallo (vihreä pelipaita) ja Kastellin Kiekko Pojat kohtasivat toisensa jo lohkovaiheessa. Penkat pölisivät, kun Roni Kauppi yritti tosissaan. Jokelan Pojat: Hannu Vähäaho, Timo Vähäaho, Matti Perätalo, Matti Marttila-Tornio, Matti Marttila, Kai Keränen, Jarmo Vikstedt, Jussi Määttä, Olli Salmela, Antti Ropponen, Vesa Mettovaara, Antti Kokko, Saku Meriläinen, Samuli Rahko, Joni Hiltunen ja Jukka Paavola Kastellin Kiekko Pojat: Mika Suomela, Jaakko Määttä, Lauri Pohjola, Jarkko Pohjoisaho, Mikko Niiranen, Paulus Lohvansuu, Marko Sääskö ja Jari Honkuri Pyytäjät: Markku Telkkälä, Hannu Koistinaho, Mikko Niemelä, Tuomo Linnanmäki, Kai Saastamoinen, Kalle Ilvesluoto, Juho Mäkikangas, Jouni Koistinen, Jere Ylikärppä ja Heikki Nikula Rinkelit: Leevi Telkkälä, Veikka Göös, Henri Granlund, Sami Soronen, Elja Linnanmäki, Aukusti Hämäläinen, Joni Saastamoinen ja Oskari Koisti Vesalan Pallo: Joni Holmi, Samuli Inkala, Niklas Inkala, Valtteri Appel, Juha Kervinen, Tero Näppä, Matti Jurvakainen, Mika Pohjola ja Iikka Lesonen Ylikiimingin Nuijamiehet: Olli Saarijär vi, Matti Ukonmaanaho, Kalle-Antti Vimpari, Tatu Timonen, Ossi Pöyskö, Atte Niemelä, Tuomo Koisti ja Atte Siltakoski Vauhdikas kaukalopalloturnaus Ylikiimingissä » Pirjo Holappa » Ylikiiminki Ylikiimingin koulun kentällä järjestettiin pitkän tauon jälkeen kaukalopalloturnaus lauantaina. – Ajokkimme ei yksinkertaisesti sopinut jäällä spooreihin ja urat olivat matalat, oli todella suuria vaikeuksia pitää ajosuunnassa. – Aikoinaan Harjunkaaressa on ollut kovasti sählyturnauksia, niin sellainen yritetään vielä saada järjestettyä tälle keväälle, ennen kuin Harjunkaaressa alkaa remontti, Konttinen kertoo. Ralli alkoi kahdella reilun kahden kilometrin mittaisella jäärataerikoiskokeella. – Kahden viimeisen erikoiskokeen luokkapohjat eivät juurikaan lohduta, kun tavoitteet olivat paljon korkeammalla. Nyt on onnistuttava jäljellä olevissa osakilpailuissa täydellisesti. – Yritin lopussa ajaa vain parhaani. – Viisi vuotta sitten olen viimeksi käynyt luistimilla, Matti Jurvakainen naurahtaa. Lumipölyssä ei vain yksinkertaisesti uskaltanut ajaa lujempaa. T ERO LY T T INEN. Oulun 4H:n, Lions Club Ylikiimingin ja Ylikiimingin Nuijamiesten salibandyjoukkueen yhteisvoimin järjestämä tapahtuma keräsi niin jääkiekkokaukaloon kuin sen reunoillekin mukavasti väkeä. Oulun 4H:n toimintaja koulutuskoordinaattori Miia Konttinen oli tyytyväinen onnistuneeseen turnaukseen. – Makkaranmyynnin kannalta näin raitis päivä on ollut loistava, Veijo Väänänen tuumaa. Pronssiottelussa vastakkain olivat Jokelan Pojat ja YNM, joka vei nimiinsä pronssiotteluvoiton. Sain kuitenkin jostain syystä risteyksestä eteeni lähteneen kiinni. – Tuosta saatavat kahdeksan pistettä ei juuri lämmitä, kun tarjolla oli 18 pistettä. Kultajoukkue Vesalan Pallon Matti Jurvakainen piti turnausta mukavana, vaikka turnausta edeltävistä peleistä oli ehtinyt kulua aikaa. Blohkossa kohtasivat Pyytäjät, Vesalan Pallo ja Kastellin Kiekko Pojat. – Mukavasti tuli porukkaa. Lohkossa A pelasivat Jokelan Pojat, Rinkelit ja Ylikiimingin Nuijamiehet. P IRJO HOL A P PA Kaupille raju pettymys Pohjola-rallissa » Rantapohja » Ii/ Kiiminki Raju pettymys on päällimmäisenä tunteena 17-vuotiaalla Roni Kaupilla, kun hieno mahdollisuus voittaa luokkansa Pohjola-rallissa hyytyi kolmannen erikoiskokeen kolmanneksi viimeisin mutkan penkkaan. – Meillä on pelaamassa nyt osa salibandyjoukkueesta. Ihmisiltä on tullut tapahtumasta tosi paljon positiivista palautetta, Miia Konttinen kertoo ja jatkaa, että ensi talvena järjestetään uusi turnaus. Kolmanneksi viimeiseen mutkaan tultiin viitosvaihteella, eikä auto enää siinä vauhdissa kääntynyt, selvitti Kauppi ulosajoaan. Kahdella viimeisellä pätkällä kärkikamppailuun ei enää ollut mahdollisuuksia. Kiitos osallistujille, joukkueille, 4H:lle ja Lionseille sekä jäädyttäjäyrityksen työntekijöille sekä muille vapaaehtoisille, jotka paikkasivat jään, jotta päästiin jatkamaan pelejä kaukalossa, turnauksen järjestelyissä mukana ollut Tuomo Koisti kiittää ja tuumaa, että enemmän vain pitäisi jaksaa järjestää vastaavia tapahtumia. RJSM:n kärjessä ovat Jaakko Tulla ja Juho Koski-Lammi ennen Janne Luhtasta. – Me olemme tehneet 4H:n kanssa jo pitkään yhteistyötä näissä tapahtumissa, Pauli Kärnä sanoo. – Tulimme pätkää erittäin hyvin. Paikalle olleiden mukaan Ronilta ei vauhtia puuttunut, ja ajokin kiskominen penkasta vei tolkuttoman kauan. Toki auto tulee tutummaksi koko ajan ja pystymme varmasti vielä kehittämään ajokkia, laskeskeli Kauppi. Metsästystä harrastavien Pyytäjien Jouni Koistisen ja Heikki Nikulan mielestä tapahtuma oli mukava. Sijoitus putosi kahdeksanneksi ja eroa kärkeen nousseeseen Simo Muhoseen oli 1.42,6. Kaukalopalloturnauksella haluttiin kokeilla vanhoja perinteitä. Mitalisijojen ulkopuolelle jäivät tällä kertaa hyvistä peleistä huolimatta Jokelan Pojat, Pyytäjät ja Rinkelit. Olisi niiden pisteiden turvin ollut mukavampaa lähteä kesän kisoihin. – Nyt pitää vain harjoitella nuotitusta, päätti Kauppi. maaliskuuta 2018 » N:o 17 URHEILU » Kaukalopalloturnauksen joukkueet Turnauksen joukkuelistoille ilmoitetut pelaajat. Kova pakkanen oli tehnyt kaukaloon isot railot, minkä vuoksi alkupelit pelattiin luistelukentällä. Tiukkojen pelien jälkeen turnauksen loppuottelussa kohtasivat Kastellin Kiekko Pojat ja Vesalan Pallo, joka kukisti Oulun joukkueen vieden voittopokaalin Vesalan kylään. Näin kyllä Forsgrenin nutullaan, mutta se ei haitannut menoa. Kahden pätkän jälkeen Kauppi oli kolmantena hyvissä kyttäysasemissa avauskisassa luokan voittaneen Kim Forsgrenin ja Riku Kosken takana. – Yllättävän hyvin tämä tapahtuma keräsi porukkaa, Olavi Koisti toteaa
tekninen lautakunta Kuulutuksia Rantapohjan jakelun hoitaa Posti. (Saa olla sisälaho). Tervetuloa. Johtokunta kokoontuu klo 13.00. 13 » Torstaina 1. Avustusta ei myönnetä sellaiselle tielle tai tien osalla, joka palvelee pelkästään maaja metsätalousliikennettä tai johtaa vain vapaa-ajanasunnoille. Tervetuloa! Johtokunta Ilmoituksia Halutaan ostaa HaaPaPÖlKKY halkaisia 1 m. klo 18.45 alkaen. Mikäli tiellä ei ole tiekuntaa, voivat tien vakituiset asukkaat yhteisesti hakea avustusta. Hallitus Olhavan riistamiehet ry VuOSIKOKOuS pidetään su 18.3.2018 klo 14.00 alkaen seuran toimitalolla. Ilmoittautumiset 31.3.18 mennessä Raimo Välikankaalle puh: 0405645 877. Päävoittona 120€ osto kortti. Yli-Olhavan metsästysyhdistys ry:n HIrVENHIIHtOKIlPaIlu ampumaradalla, jäsentenvälinen. Hakemisesta täytyy olla vakituisten asukkaiden kirjallinen yhteinen päätös, jossa: ilmoitetaan tien yhteyshenkilö ja mille tilille mahdollinen avustus maksetaan ja miten tienpidosta aiheutuvat kustannukset jaetaan muiden tien osakkaiden ja käyttäjien kanssa. 040 548 0268. JOS ET SAANUT LEHTEÄ SOITA RANTAPOHJAAN 0400 537 148. ------------------------PIlKKIKIlPaIlut La 7.4. Kunta voi hylätä avustushakemuksen sillä perusteella, että tielle ei ole perustettu tiekuntaa. Maanantai-perjantai klo 8.30-16.00 www.rantapohja.fi TILAA OMA RANTAPOHJASI numerosta 0400 537 148 tai www.rantapohja.fi www.rantapohja.fi. TERVETULOA! Järj. Hallitus Ylikiimingin kalastuskunnan VuOSIKOKOuS la 17.3.2018 klo 10 Ylikiimingin Asukastuvalla Esillä sääntömääräiset asiat. maaliskuuta 2018 » N:o 17 Huveja BINGO Ylikiimingin asukastuvalla sunnuntaisin alkaen klo 15 irtolehdellä. Hallitus Työsuorituksia ENtISÖINtItYÖ KauPPIla KY Entisöinnit, verhoilut, venekuomut. Martinniemi. Palkintoina ostokortteja, kahvia yms. klo 18 Ravintola Navetta, Kirkkotie 6 Haukipudas. Avustuksen hakemiseen on lomakkeita saatavilla Iin kunnanviraston yhteispalvelupisteestä, tekniseltä osastolta ja kunnan www-sivuilta. Sarjat: yleinen ja reppusarja 10.3.2018 klo 12.00. Puh. Tervetuloa! T. klo 14.30 Iin palvelukodilla, Jokisuuntie 15, Ii. Os 203, Haukipudas KEVÄtKOKOuS Ke 14.3. Mikäli yksityistien tienpitoa varten on perustettu tiekunta, on avustuksen hakemisesta päätettävä tiekunnan kokouksessa. 044 961 0459. Yksityistien tulee täyttää seuraavat ehdot: tien tulee palvella vähintään yhtä vakituiseen asumiseen käytettävää asuinrakennusta (loma-asuntoa jota käytetään vakituiseen asumiseen ei oteta lukuun) ja tien pituuden tulee olla vähintään 100 metriä mitattuna sen alkupisteestä ’viimeisen’ vakituisen asunnon liittymään tai pihapiiriin saakka; päätiestä erkanevat haarat lasketaan tien pituuteen mukaan, mikäli sillä sijaitsee yksikin vakituinen asunto ja tie on autolla (= henkilöauto) ajokelpoinen Mikäli tie ei täytä edellä esitettyjä ehtoja voi kunta myöntää avustusta, mikäli todetaan, että: tietä käytetään yleisesti muuhunkin kuin tieosakkaiden liikennöintiin tai heidän kuljetuksiin tai kunta katsoo tien muutoin olevan erityisen tärkeä. Kaikki lämpimästi tervetuloa! Kokouksia Iin seudun Jata ry:n sääntömääräinen KEVÄtKOKOuS pidetään ke 14.3. 0407021388. Avustusanomukset tulee määräaikaan mennessä toimittaa osoitteella; Iin kunta, Tekninen osasto, PL 24, 91101 Ii tai sähköpostilla; tekniset@ii.fi. asukasyhdistys BINGO NuOrIttalla perjantaina 19.1. Esillä sääntöjen määrämät asiat sekä muut esille tulevat asiat. Kokouksia YKSItYIStEIDEN KuNNOSSaPItOaVuStuKSIEN HaKu Iin kunta julistaa yksityisteiden avustukset haettavaksi kirjallisesti 29.3.2018 mennessä. klo 10 – 13 Iin Merihelmessä, Rynkyntie 35. Lisätietoja saa tarvittaessa kunnallistekniikan päällikkö Katja Arvolalta, puh. Puh. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kilpailusarjat: Miehet, Naiset ja Nuoret alle 16-vuotiaat
Nahoko on nauttinut ajastaan Suomessa. Erasmus-opiskelijat ovat vierailleet valinnaisella kansainvälisyyskurssilla, ja he ovat kertoneet omasta maastaan ja kulttuuristaan. Kellon kouluun on tullut myös eri yliopistoista Erasmus-opiskelijoita, jotka tulevat Euroopan unionin vaihto-opiskelijaohjelmasta. Hän aluksi haki lupaa 9mm pistooliin, mutta poliisi myönsi hänelle luvan paremmin aloittelijalle sopivaan 22-LR-kaliiperiseen pienoispistooliin. Hän halusi tulla Suomeen kouluun, koska hänen mielestään koulutusjärjestelmämme on kiinnostava. 7. Aseen saaminen oli lähes itsestäänselvää, sillä PekkaEricillä ei ollut rikostaustaa. MINNESOTALAINEN CHRIS QUALLEY KASVATTI 60 SENTTISEN JA 11 KILOA PAINAVAN PORKKANAN! 11/5/17 315 Magdalena»ja»Nahoko»Kellon»koulussa Kansainvälisyyskasvatus piristävänä osana koulun arkea Kellon koulun kieltenlehtori Saara Viio ja japanilainen opetusharjoittelija Nahoko Suzuki. Vapaamieliseksi kuvailtua lainsäädäntöä, aseiden suurta määrää, helppoa aselupaa ja alhaista saamisikää pidettiin osasyynä surmaan. Mitä?mieltä?alueen nuoriso?on ajankohtaisista asioista. Pekka-Eric Auvinen kärsi koulukiusaamisesta, lievästä paniikkihäiriöstä ja yksinäisyydestä, jotka vaikuttivat voimakkaasti hirmuteon tekoon. Nyt hän käy esimerkiksi 4 6 -luokkalaisten pienluokassa auttamassa oppilaita ja opettajia erilaisissa asioissa sekä ohjaa erityisesti matematiikassa, kemiassa ja fysiikassa. Otimme aiheesta selvää, ja kyselimme kansainvälisyyskurssin vetäjältä, lehtori ?Mervi?Tuoviselta koulun kansainvälisyyteen liittyviä asioita. Käytännössä asedirektiivin muuttaminen ei estä koulusurmien kaltaisia tapahtumia, mutta monimutkaistaa aseen hankintaprosessia. Sekä oppilaat että opettajat ovat pitäneet ulkomaalaisista vierailijoista ja heidän käynneistään eri oppitunneilla. Leevi Aho ja Ella-Noora Hanhela Haukipudas. Viimeisin tulokas on Magdalena?Gomez?Fernandez?Espanjasta. – Oppilaiden kielitaito kehittyy, kun koululla käy ulkomaalaisia vierailijoita. 9. Tulleet opettajaharjoittelijat ja opiskelijat ovat kertoneet omasta näkökulmastaan esimerkiksi itsetunnosta ja itsetuntemuksesta. Julkaisemme nuorten mediayhteistyön parissa syntyneitä mielipidekirjoituksia Rantsikassa, mielipidesivulla sekä Ranta pohjan nettisivuilla mielipiteet-kategorian alla osoitteessa www.rantapohja.fi. Jopa kaikkien aseiden kieltämistä vaadittiin. Auvinen oli hankkinut Helsingissä toimivan ampumaradan jäsenkortin, jonka hän esitti poliisille osoittaakseen harrastavansa ammuntaa hankkiessaan ampuma-aselupaa. 14 » » Jenni-Ellen Mäkikangas » » Klaudia Kaltakari » » Kello Kellon koulussa on ollut kansainvälisyystoimintaa jo vuodesta 2014 lähtien. Japanista opettajaharjoittelija ja Intiasta yliopisto-opiskelija. Oppilaat kohtaavat uusia ja erilaisia ihmisiä, ja heidän rohkeutensa toimia erilaisissa tilanteissa kehittyy, luonnehtii Mervi Tuovinen. KESKUSTELEMME » Estääkö asedirektiivimuutos aseen saamisen. He ovat esimerkiksi pelanneet sählyä oppilaiden kanssa. He ovat esimerkiksi osallistuneet koulussa järjestettäviin liikuntatapahtumiin. Koululle on tullut maailmalta nuorisojärjestö AIESECin kautta vapaaehtoisia nuoria aikuisia noin kuukaudeksi koululle. IHMEE LLINE N MAILA JAPANILAISEN KOIKARPIN JOKA KUOLI VUONNA 1977 AJATELTIIN SYNTYNEEN ENNEN AMERIKAN VALLANKUMOUSTA. Nämä vieraat piristävät koulumme arkea. Koululla vierailee satunnaisesti Salamatiimi, joka koostuu pakolaiskeskuksesta tulleista nuorista. Sen mukaan alaikäiset eivät enää saisi lupaa omaan aseeseen eivätkä ampua muutoin kuin ampuma-aselupakirjan omistavan aikuisen henkilön valvonnassa. 12 henkilöä haavoittui sekasorrossa muun muassa paetessaan ampujaa ikkunoiden kautta. -> mielipiteet -> nuoret Sivun jutut ovat syntyneet osana Rantapohjan ja alueen yläkoulujen mediayhteistyötä, jonka juttuja julkaistaan Rantsikassa sekä Rantapohjan netissä viikoittain YKSI AINOA PÄIVÄ VENUS PLANEETALLA VASTAA KAHDEKSAA KUUKAUTTA MAAPALLOLLA! SARJAKUVAHAHMO HOMER SIMPSON PÄÄSI BASEBALL HALL OF FAMEEN 27. maaliskuuta 2018 » N:o 17 LASSI JA LEEVI » Rantsikka»on»nuorten»areena.»Kiitä»tai»hauku,»vikise»tai»vaadi.»Lähetä»juttuvinkki,»mielipidekirjoitus»vai»vaikka»piirros»sähköpostilla osoitteeseen»toimitus@rantapohja.fi»tai»kirjeessä»osoitteeseen»Rantapohjan»toimitus,»Rantsikka,»PL»15,»90831»Haukipudas. Luonto houkutti myös Nahokoa tulemaan juuri Suomeen. marraskuuta 2007 Jokelan koulussa tapahtui aseellinen hyökkäys Pekka-Eric Auvisen toimesta. Tapaus herätti vahvaa keskustelua nuorten hyvinvoinnista. Kello 11.42 PekkaEric Auvinen alkoi ampua 22-kaliiperisella pistoolilla koulun sisätiloissa ja surmasi yhdeksän henkilöä. RIPLEY’S BELIEVE IT OR NOT » » Torstaina 1. Hän opiskelee luokanopettajaksi kotimaassaan, ja hänen täytyy seurata täällä Suomessa 300 oppituntia ennen palaamistaan takaisin. Japanilainen opetusharjoittelija Nahoko?Suzukia saapui maaliskuussa 2017. Aiemman direktiivin mukaan Suomessa omaan aseeseen sai hakea lupaa 15-vuotiaana vanhemman suostumuksella. Kellon koululle on tullut mm. Nuoria tulee kuunnella, ja heidän ongelmansa on otettava vakavasti. Koulusurmat kohdistivat huomiota Suomen aselainsäädäntöön. Nuorten mielenterveysongelmiin pitää puuttua ajoissa. Ampuja menehtyi Töölön sairaalassa itse aiheuttamiinsa vammoihin. TOUKOKUUTA 2017. Nahokon mielestä suomalaiset puhuvat hyvin englantia ja ovat kilttejä. marraskuuta hallitus päätti myöntyä Euroopan unionin ampuma-asedirektiivin muuttamiseen. Aseen siis kuitenkin saa, ja sillä voi käytännössä tehdä mitä tahansa
Kirkkokahvit. (08) 5313 500 on avoinna mape klo 9-16. Aulassa myynnissä arpoja (1 €) ja käsiohjelmia (5 €). Perhekerhojen ohjelmassa on leikkiä, askartelua ja muuta mukavaa yhteistä tekemistä. klo 17 päiväseurat ja ruokailu Kiimingin ry, Aarne Mikkonen, to 8.3. Myyjäiskolehti. klo 10.30 Jäälin kappelilla Diakoniatyön taloudellisissa asioissa ajanvaraus maanantaisin klo 9-11 p. Voit sopia tapaamisesta esim. Tuotto menee lyhentämättömänä yhteisvastuukeräykseen. Su 4.3. Päivystävä pappi Iin hoitoosastolla To 1.3.2018 14:30. Toimittaa: Soronen Pekka, kanttorina: Savolainen Eija. Kuolleet: Heino Kallunki 94. klo 10 – 12 seurakuntatalolla. – Huolellisesti täytetyt hakemukset sekä asianmukaiset liitteet helpottavat asian käsittelyä. Veteraanien kahvitus Ti 6.3.2018 12:00 Iin Kappeli (sisäänkäynti kirkkoherranviraston ovesta). Mitä me elääksemme tarvitsemme. Klo 10.30-11.30 kerrataan ensiapuasioita, Minna Similä. Tervetuloa! KIIMINKI Messu su 4.3. klo 10 kirkossa, toimittaa Seija Helomaa, avustaa Seija Lomma, kanttorina Salla Kujala Raamattupiiri to 8.3. klo 11 seurakuntatalolla. YV-kyläilta on uusi toimintamuoto. Lähetyspiiri perjantaisin klo 12.30 srk-keskuksen Poijussa. klo 11 seurakuntakeskuksen monitoimisalissa Lähetyspiiri to 8.3. Työttömien ja pienituloisten aamupuuro ma 5.3. Esikkoryhmä tiistaisin klo 9.3011.30 Jäälin kappeli. Vapaaehtoinen maksu lippaaseen. Jakkukylän Rauhanyhdistys Pe 2.3. Su 4.3. Tervetuloa kaikenikäisten lasten kanssa! Ajanvaraus perhetyöntekijälle, perhetyöntekijä Irmeli Hietapelto puh:0400 541 319. klo 19 ompeluseuramyyjäiset ry:llä Su 4.3. Perhekerho pe 2.3 klo 10 seurakuntatalossa. Lämpimästi tervetuloa! Työttömien ja pienituloisten ruokailu ma 5.3. Toimittaa Pekka Soronen, kanttorina Eija Savolainen. kotona tai seurakunnan tiloissa. klo 18 YV-huutokauppa ja kyläilta Huttukylän nuorisoseuran talolla, Koitelinkoskentie 720. klo 13 – 14.30 vanhustentalon kerhohuoneessa. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksessa. kännykän, television tai tietokoneen käytössä. Seurat su 4.3. klo 13 Kellon srk-kodilla. Myöntämisen ja avustusmäärän päättää alueen toimivaltainen ELY-keskus. Vauvaja taaperoryhmä Ke 14.3.2018 10:00 11:30 Kerhohuone. 040 7033 690 Työntekijöiden suorat numerot: Kappalainen 040 7300 407 Kanttori 040 7300 408 Diakonissa 040 5281 813 Suntio 044 3161 455 Nuorisotyönohjaaja 044 3161 451 Lastenohjaaja 044 3161 721 Lähetyssihteeri 044 3161 459 Hautausmaa-asiat Ylikiiminki puh. Perhekerhot eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla (vko 10). klo 10 kirkossa, toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Anja Hyyryläinen. Paastonajan sunnuntai, pyhäpäivän aihe: Elämän leipä. Piirikappalainen puh. Perhetyöntekijä Irmeli Hietapelto p. Idea syntyi diakoniatyön toiminnallisessa työryhmässä. Ryhmä on 0-2 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu laululeikkipainotteinen perhekerho. Kolehti: Lapsi-, nuorisoja opiskelijatyöhön Herättäjä-Yhdistyksen kautta. klo 11 vanhustentalon kerhohuoneessa. Ajanvaraus perhetyöntekijälle. Vauvaja taaperoryhmä ke 14.3. 040 5220252. 4. Toimittaa Matti Kinnunen, kanttorina Markku Jaakkola. Paastonajan sunnuntai, pyhäpäivän aihe: Jeesus, Pahan vallan voittaja. Myynnissä mm. Ry:n toimintaa: Haukipudas: pyhäkoulu ja kahvit 4.3. Sähköisesti toimitetun lomakkeen mukaan tulee liittää avustushakemus. Tietoa ja kokemuksia kirkon kansainvälisestä työstä kaikille avoimessa piirissä. 044 7310 232. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. klo 13 srk-keskuksessa. Pystykahvit kirkossa messun jälkeen. (Sari Lukka p. Jos liitteitä on paljon, ne voi lähettää useammassa erässä, Paavola jatkaa.. Viis veisaan viis yli viisvirsilauluhetki jumalanpalveluksen jälkeen. klo 18.30-22 Jäälin kappelilla Rauhanyhdistys: su 4.3. Kaikille avoin, ohjelmallinen ilta kunnan nuorisotila Majakassa. Avustukseen oikeuttavia kustannuksia ovat parantamishankkeen suunnittelusta, toteutuksesta ja valvonnasta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Kolehti:Lapsi-, nuorisoja opiskelijatyöhön Herättäjä-Yhdistyksen kautta. klo 16 ja 17.15 ry:llä, Timo Aho ja Pekka Soronen. Kerho on tarkoitettu kaiken ikäisille, tervetuloa mukaan lapset ja aikuiset! Kerhon järjestää Iin seurakunta, mukana kerhossa on perhetyöntekijä Irmeli Hietapelto ja diakonissa Sanna Karppinen. Diakoniatyö: Taloudellinen ajanvaraus on maanantaisin klo 9-11 puh. Kahvittelua ja arvontaa Yhteisvastuun hyväksi. Mehtälällä (4-5lk) ja O. Mahdollisuus saada taksikyytiä, omavastuu 3€/suunta.Kyytipyynnöt diakoniatoimistoon maanantaisin klo 9-11 p. klo 9.1510.15 Kiimingin Vanhustentaloyhdistyksen kerhohuoneella Kivitie 1 (sisäänkäynti Kiertotien puolelta), maksuton Perhekerhot, Perhekahvilat, Päiväkerhot ja Esikkoryhmä eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla 10. Vihityt: Jaakko Valtteri Tihinen ja Mira Marella Aitto-oja. Elämän nälkä -lauluja ja runoja elämästä su 11.3. Ma 5.3. YLIKIIMINKI Messu su 4.3. kotileivonnaisia, arpoja ja kahvia. Tuotto menee lyhentämättömänä y h t e i s v a s t u u k e r ä y k s e e n . Sanajumalanpalvelus su 11.3. Isokoskella (6-8lk), su 4.3 klo 13.00 seurat ry:llä, Pekka Kainua, Olavi Isokoski ja klo 15.30 seurat Päivölässä, Olavi Isokoski. – Siltahankkeiden valmisteluvaiheessa tiekunnan tulisi ottaa ensin yhteyttä ELYkeskukseen, jotta voidaan varmistua parantamishankkeen avustuskelpoisuudesta ja teknisten ratkaisujen tarkoituksenmukaisuudesta ennen varsinaisten suunnitelmien tilaamista, liikennejärjestelmäasiantuntija Kai Paavola Keski-Suomen ELYkeskuksesta ohjeistaa. Viikko 10 olemme hiihtolomalla, eikä ole kerhoja. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. 040 7182 297 (Olhava, Kuivaniemi ja Oijärvi). Lämpimästi tervetuloa! YV-konsertti su 25.3. 0400 541 319. 045 1393 993. Kirkkokuoro To 1.3.2018 18:15 Iin seurakuntasali. Kuivaniemen seurakuntakerhoa ei ole ma 5.3. Ohrapuuro-lounas 5€ Tasauskeräyksen hyväksi. Ylikiimingin seurakuntapiirin toimipiste Työntekijät ovat tavattavissa toimipisteessä puhelimitse sovittuina aikoina, varsinaisia aukioloaikoja ei ole. Tervetuloa. Kaikenikäisten kokoontumispaikka. YVtilaisuus Su 18.3.2018 13:00 Väli-Olhavan seurakuntatalo. klo 10 – 11.30 Iin seurakuntatalolla, kerhohuoneessa. Kuorot eivät kokoonnu hiihtolomaviikolla (vko 10). Iin perhekerho Pe 2.3.2018 10:00 12:00 Kerhohuone. klo 19 yksinlaulajien konsertti Seurakuntakeskuksessa. Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 13.3. klo 13 Martinniemen srk-kodilla. Perhekerhot keskiviikkoisin klo 10-11.30 Wirkkulassa, torstaisin klo 9.30-11 Kellon srk-kodissa, sekä perjantaisin klo 10-11.30 Martinniemen srk-kodissa ja Jokelan vanhalla koululla. Katso lisätietoja ja tapahtumia www.iinseurakunta.fi Kastettu Neela Linnea Tuohimaa Minna Maria Anneli Karvonen Kuollut Aino Inkeri Pernu 83v Anna Katariina Hiltunen 95v Iin Rauhanyhdistys Ompeluseurat pe 2.3. Omaishoitajien vertaistukiryhmässä keskustellaan kahvikupposen äärellä omaishoitajuudesta luottamuksellisesti. 040 5471 472, outi. klo 13-14.30 Jäälin kappelin neuvotteluhuone. Ateria 3 €. klo 18 YV -kyläilta Kiimingin pappilassa, Jaarantie 6. Tervetuloa ! Kuivaniemen seurakuntakerho ma 19.3. 040 7008 151 YV-kyläilta to 15.3. klo 13 varttuneiden kerho ry:llä Kastetut: Eerik Johannes Hökkä, Venla Elea Vilhelmiina Inkala, Adele Elisabet Moilanen . Oijärven perhekerho ma 12.3. Perhekahvilat Kirkkopirtillä perjantaisin klo 9.30–11 ja Jäälin kappelilla maanantaisin klo 9.30-11. Nuortenilta To 1.3.2018 18:00 Kerhohuone. klo 13 srk-keskuksessa ja to 8.3. klo 17 seurat Tannilan toimitalolla. Oijärven seurakuntakerho ma 12.3. Ilmoita mikäli hoidettavasi tulee mukaan diakoniatyöntekijälle edellisenä päivänä. ei kokoonnu. Lapsikuoro To 1.3.2018 17:00 Iin seurakuntasali. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Yhdessäoloa kahvikupposen äärellä. Hyryn nuoret laulajat keskiviikkoisin klo 18.30 harjoitus Kuivaniemen Rauhanyhdistyksellä. Sähköistä lomaketta käyttämällä tiekunta nopeuttaa käsittelyaikaa ja saa varmistuksen hakemuksen toimittamisen onnistumisesta. klo 10 srk-keskuksessa, Kirkkotie 10. Vapaaehtoisapua kotona asuville ikäihmisille: pienet kodin huoltotyöt, esim. klo 13 srk-keskuksessa. Tervetuloa. Kolehti: Raamattujen ja Uusien Testamenttien painattamiseksi ja jakamiseksi koululaisille ja sotilaille sekä hotelleihin, vankiloihin ja sairaaloihin Suomessa ja Nigeriassa, Suomen Gideonit Gideoniterna i Finland ry. Kastettu: Venla Sofia Kuusijärvi, Venla Matilda Rehu. Klo 18 alkaen on mahdollisuus nauttia kahvit/teet yhteisvastuun hyväksi. Nuorten Yökahvila pe 16.3. Yksityisteiden valtionavustusten myöntökriteerit on linjattu Liikenneviraston ohjeessa (LO 11/2016). Ajanvaraus taloudellisen avun hakemiseksi, p. Aihe: Jeesus, Pahan vallan voittaja. Senioriapu. Naisten iltapäivä tiistaisin klo 14 Wirkkulassa. 040 7033690. Kerhon ohjelmassa on yhdessäoloa, pientä tarjottavaa, kaikenikäisille sopivaa tekemistä ja hartaus. Perhekerhot Kirkkopirtillä tiistaisin klo 9.30–11.00 ja Jäälin kappelilla torstaisin klo 9.30-11. Myös muut asiaan liittyvät seikat on otettava tarkasti huomioon. 040 5895 362). Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. palokangas@evl.fi. klo 12.30 pyhäkoulu Räihällä. Diakonian ajanvaraus ja päivystys maanantaisin klo 9-11 diakoniatoimistossa srk-keskuksessa. klo 10 kirkossa, toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Saila Karppinen, messudiakonina Paula Hiltunen, kanttorina Laura Alasaarela. Remontit, muutot ja siivoukset eivät kuulu ryhmän tarjoamaan apuun. Esityksen jälkeen voi antaa lahjoituksen Yhteisvastuu-keräykseen nälän ja köyhyyden torjumiseksi. klo 13 ry:llä. Diakoniapiiri ma 5.3. Harjoitus seurakuntatalolla. klo 10 seurakuntatalossa. Yksityisteiden valtionapuun jatkuva haku, avustusmäärä normaalisti 50 prosenttia » Rantapohja ELY-keskus voi myöntää avustusta yksityisteiden parannuksiin, joiden tavoitteena on turvata tasa-arvoista liikkumista, pysyvää asutusta ja elinkeinoelämää. Juttunurkka ma 5.3. Laulukerho to 1.3. Yli-Iin seurakuntapiirin toimipiste avoinna puhelimessa sovittuina aikoina, puh. KUIVANIEMI Messu su 4.3. Eläkeläisten musiikkipiiri to 1.3. 08 3161388 tai 08 3161 414 Rauhanyhdistyksen toimintaa: Pe 2.3 klo 18.30 raamattuluokat P. II Sanajumalanpalvelus Su 4.3.2018 10:00 Iin kirkko. 7 -iltapäivä To 1.3.2018 15:00 Kerhohuone. Olet lämpimästi tervetullut! YV-huutokauppa ja kyläilta pe 16.3. klo 12 sekä seurat klo 13.30 ry:llä, Jokikylä: seurat su 4.3. Jakkukylän kolmen polven kerho Ti 13.3.2018 10:00 12:00. Yhteisvastuukeräys La 3.3.2018 10:00 16:00 Lipaskeräys Iin Kärkkäisellä. 0400-541319. Kokoonnumme Maalismaantie 1022 (Rauhanyhdistyksen kerhohuone). Soita ja kysy lisää: Mauri Raappana, p. Juttukahvila ke 14.3. Mukana Pekka Soronen. 040 1921 158. Virkatodistukset ja sukuselvitykset Oulun keskusrekisteristä puh. klo 13 Asemakylän vanhustentalon kerhohuoneella, Veteraanikuja 3, to 8.3. klo 13 Montinsalissa Varttihartaus ma 5.3. Katso myös Iin alue ja www.iinseurakunta.fi Kuivaniemen Rauhanyhdistys: Seurat su 4.3. klo 12 ry:llä. Naisten kasvuryhmä ti 6.3. klo 1013 Jäälin kappelin nuortentila. klo 11 vanhustentalon kerhohuoneessa. Diakonissa Sanna Karppinen p. 15 » Torstaina 1. Painopiste avustusten myöntämisessä on silloissa. Rauhanyhdistystoimintaa: Kirkonkylä: Pe 2.3. klo 13 kirkossa. klo 19 ompeluseurat ja raamattuluokka Karjulalla. 040 7376 955 (Ii ja Jakkukylä) Diakonissa Sanna Mäenpää puh. Yksityistieavustusta on käytettävissä koko maassa tänä vuonna 13 miljoonaa euroa. 044 731 0232. Tervetuloa ! Ajanvaraus diakoniatyöntekijälle ma-pe, diakonissa Sanna Mäenpää puh:040 7182 297 (Kuivaniemi, Oijärvi ja Olhava) diakonissa Sanna Karppinen puh:040 7376 955 (Ii ja Jakkukylä) K u iv a n ie me n n a i s k u oro keskiviikkoisin klo 16.30 harjoitus seurakuntatalolla. klo 19 Jutilalla (Huhtikuja 26). Torstaikerho ja Lähetyksen Tasauspuuro to 15.3. Tule tapaamaan toisia lapsia ja aikuisia ja vaihtamaan kuulumisia. Kaikenikäisten naisten olohuone. Seurakuntalaisia palvelee myös Oulujoen kirkkoherranvirasto, Hintantie 89, 90650 OULU, puh. 08 3161 303. Aamupuuro-Akatemia ma 12.3. lampun tai palovaroittimen patterin vaihto, kodin järjestely, tekninen apu, esim. Sisäänkäynti joen puolelta talon takaa. Lisätietoja kerhosta puh. Käsitöiden tekemisestä ja vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet. Voit pyytää seurakunnan työntekijää käymään luonasi tai omaisesi luona. Tervetuloa! Ajanvaraus diakoniatyöntekijälle ma-pe 09:00 10:00. 044 2104 415 tai Johanna Kerola, p. maaliskuuta 2018 » N:o 17 Kirkollisia tietoja HAUKIPUDAS Messu su 4.3. Hartaus Iin hoivalla Emmintuvalla To 8.3.2018 13:00. Kuivaniemen perhekerho to 15.3. Avustuksen hakijana tulee olla yksityinen tiekunta tai kunta. Sähköinen asiointi nopeuttaa käsittelyä Yksityisteiden sillat ovat kriittisiä pisteitä erityisesti biotalouden kuljetusten kannalta. Seurakuntakerho ma 5.3. Nuortenilta To 1.3.2018 15:30. klo 12 Ylikiimingin kirkko. ei ole Aamupuuro-akatemiaa. Tervetuloa laulamaan, kuule-maan tämänvuotisesta yhteisvastuukeräyksestä ja hiljentymään sanan ääressä. Oulujoen kirkkoherranvirasto p.(08) 531 3500, avoinna ma pe klo 9-16 Diakoniantyön taloudellinen ajanvaraus ma klo 9-11 puh. Sanajumalanpalvelus su 4.3. Viikolla 10 emme ole paikalla. klo 16 Kellon srk-kodilla, toimittaa Jaakko Tuisku, avustaa Paula Hiltunen, kanttorina Laura Alasaarela. Kellon diakonia ja lähetyspiiri ma 12.3. klo 11-12 Jäälin kappeli. Kaikille 7 -luokkalaisille suunnattu yhteinen iltapäivä. Tätä kysymystä olemme työstäneet esiintyvän ryhmän kanssa. Toimittaa Olavi Isokoski, saarna Riitta Kentala, kanttori Leo Rahko. YV-kyläillan ohjelmassa on kahvittelua, arpojen myyntiä, laulelua, tietoa yhteisvastuukeräyksestä sekä kiinnostuneille tietoa pappilan historiasta. Hoidettaville oma ryhmä samanaikaisesti vapaaehtoisten järjestämänä. Diakoniatoimistoon voi tulla myös käymään. Työryhmässä mietittiin miten saataisiin koottua ihmisiä yhteen hyvän asian äärelle. Kaikille avoin käyntipaikka viikon aluksi. klo 13 Kellon srk-kodilla. Voit sopia tapaamisesta esim: kotona tai seurakunnan tiloissa. YLI-II Messu su 4.3. 3. Pelaillaan, leivotaan, keskustellaan ja askarrellaan yhdessä. Avustusmäärä on normaalisti 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista, mutta erityisen tärkeissä kohteissa – kuten silloissa – se voi olla 75 prosenttia. Tiekunnan osalta tulee muistaa, että parantamishankkeen käynnistäminen ja avustuksen hakeminen päätetään tiekunnan kokouksessa. Klo 9.45 aamurukous, klo 10 tarjolla puuroa, voileipiä ja kahvia/teetä Puttaan Marttojen valmistamana. klo 12 Kuivaniemen kirkossa. klo 12 pyhäkoulut Jukka Partasella ja Pertti Jaaralla Yli-Olhavan Rauhanyhdistys Vuosikokous Su 4.3.2018 13:00 ry:llä. Lisätietoja Outi Palokangas p
maaliskuuta 2018 » N:o 17 Paikallinen ilmoituskanavasi Rantapohja. Sinunkin ilmoituksesi huomataan! HOLSTINMÄEN AUTOLASI Täyden palvelun autolasiliike Puh. 0400 757 391 • tuulilasitoulu.fi Ilmoituksia Annalankankaantie 1, 90830 HAUKIPUDAS | www.saastokuoppa.. Ma-pe 7-21, la, 7-19, su 10-18 -205cc -3,5kw -työleveys 61cm. 16 » Torstaina 1